Teuvo Suominen. Tilaushinta vuonna 1969 on myös 8 mk. Kai IIY"estma11 58 Luonnon kemialliset saasteet II. Kari Afosta11oja, varat. Ilmoitushinnat 1/1 sivu 1/2 sivu 1/4 SIVU 280 mk 170 mk 100 mk Kannen kotkan piirsi Urpo Huhtanen.. Klooratut hiilivedyt, Teuvo Suominen 61 Miten käy kylmänkukan. Per/Ii Uotila 64 Kotkan esiintyminen Suomessa 1960-lu vulla, Per/Ii Sulkava . Sisältää: Keskustelua koskista, Teuvo Suominen . Toimisto avoinna arkisin klo 913. E.-P. Paavolai11c11, mets.hoit. Vuosijäsenmaksu 8 mk, opiskel ijat ja kou lulaiset 5 mk, ainaisjäsen 160 mk. Postisiirto 6882. 95 Julkaisija: Suomen Luonnonsuojeluyhdistys r.y. Irtonumerot 2.50 mk. Suomen Luonto ilmestyy 46 kertaa vuodessa. Penlli Salanterii, agronomi Johan Standertskjöld ja fil.kand. Teuvo Suominen (toimitussihteeri). Pekka Flnorteva (vastaava), prof. Toimitus: dos. 68 Uutisia ja tiedotuksia 75 Uusille ja vanhoille jäsenille 76 Virallisen luonnonsuojelun alalta 76 Soiden suojelun nykyvaihe, Urpo Hä_yri11en ja Rauno Ruuhijärvi 77 Pohjois-Suomen nykyisten kansallispuistojen laajentamista ja eräiden uusien puistojen perustamista koskeva suunnitelma 82 Kirjallisu utta . Puh. 64 37 19. Rl'ino Kalliola, fil.kand. Muistakaa ilmoittaa het i osoitteenmuutoksesta. Jäseneksi ilmoittautuminen (nimi, arvo tai ammatti ja postiosoite) kirjeitse tai puhelimitse. 49 Vesistöt kaavoituksessa, L assi Iharvaara 51 Maantiede ja luonnonsuojelu, Jouko Piiro/c, 55 Täplärapu uusi rapumme. Lapinlahdenkatu 29 B 22, Helsinki 18. Toimituskunta: mets.hoit. Lehti jaetaan Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenilJe jäsenmaksua vastaan. 92 Tiimän numeron artikkelien kirjoittajat 92 Summaries of the main articles in this issue
Riittävän päteviä syitä vesivoiman rakentamiseen ei kuitenkaan enää voida esittää.>> Teollisuusneuvos Urho Hakkarainen 3.10.1968 SLY:n järjestämässä keskustelutilaisuudessa "Miten käytämme jå/jelläolevat koskemme?" 49. Tällaisia vaatimuksia on esitetty myös nyt vireillä olevien hankkeiden toteuttamiseen. Joka tapauksessa tällä hetkellä on aivan selvää, että jokainen uusi vesivoimalaitos tuottaa sähköenergiaa huomattavasti kalliimmalla hinnalla kuin normaali konventionaalinen kivihiilellä tai öljyllä toimiva voimalaitos. SUOMEN LUONTO No 4 1968 27. Olisikin kai syytä toistaiseksi neitseellisenä pysynyt vesiväylä jättää rauhaan, koska ainoa taloudellisesti kannattava yritys on rakentaa kauniin kosken rannalle vanhanaikainen hirsimylly ränneineen ja sen rinnalle hyvintuottava kahvila ja kapakka.>> A kateemikko Erkki Laurila v. VUOSIKERTA Keskustelua koskista Teuvo Suominen >>Olen ollut sitä mieltä, että voimataloutemme tarpeita varten koskien rakentaminen on ollut välttämätöntä; mutta kun rakentaminen nyttemmin tulee kovin kalliiksi, olen toivonut senkin vuoksi, että jäljelläolevat koskemme voitaisiin rauhoittaa.>> Tasavallan p residentti Urho Kekkonen Lieksan L ehdessä 30.8.68. 1965 Kulttuuripoliittisilla neuvottelupäivillä >>Viimeisten vesivoimalaitosten rakentamiseen on vaadittu valtion tukea muodossa tai toisessa. Miksi me emme saa sitä pudotettua. Vesivoiman rakentajien näyttää olevan vaikeata tottua ajatukseen, että vuosikymmeniä jatkunut toiminta on nyt päättymässä. Kun näin on tapahtunut sekä suurten että pienten kohteiden kohdalla, on tämä selvänä todisteena vesivoiman kannattamattomuudesta. Niin kauan kuin me olemme vesivoimiemme varassa, niin energian hinta pysyy kalliina erinäisistä syistä, joitten analysointiin tässä ei ole pitemmälti aihetta. >>Suomi on kalliin energian maa, ja suuri osa raskasta metallurgista ja kemiallista perusteollisuutta on ja pysyy meidän ulottuviltamme, ellemme saa energian hintaa pudotettua Suomessa kansainväliselle tasolle. Riittävällä tuella saatetaankin päästä vesivoimienkin kohdalta halpaan sähkön hintaan, mutta näin tehdyt subventiot on maan kuitenkin muodossa tai toisessa maksettava
Minä kieltäydyn antamasta minkäänlaista lausuntoa Ruunaankoskista varsinkin sen takia, että vastapuolta on myös haastateltu. Jos me päätämme rakentaa kosket me rakennamme ne, eikä kenelläkään ole siihen mitään sanomista. Suomen historiassa oli aika, jolloin koskien rakentaminen oli järkevää. Luonnonsuojelulain 18. Suomen olosuhteissa tämä olisi merkinnyt v. Huomattakoon, että tarvittavat varat on etukäteen varattu Ruotsin valtion budjettiin. Minä en ole kiinnostunut muiden mielipiteistä. Se on täysin meidän oma asiamme.>> Pofjois-Karjalan Sähkö" Oy:n toimitu,dohtqja Onni Mäkelä Helsingin Sanomissa 1.9.1968. §:ssä sanotaan: >>Valtiolla olkoon oikeus suojelualueen muodostamista varten pakkolunastaa kiinteää omaisuutta sekä pakkolunastustoimin määrätä rajoituksia omistajan oikeuteen käyttää sellaista omaisuutta.>> Sitten Karkalinniemen oston ei tätä oikeutta ole käytetty, ja silloinkin lunastus suoritettiin edellisen omistajan kanssa yhteisymmärryksessä. Kesästä 1963 lähtien kuluvan vuoden kesään asti Ruotsissa on käytetty yli 10 miljoonaa kruunua suojelualueiden ostoon ja yli 6 milj. kruunua omistusoikeuden rajoittamisen hyvittämiseksi. Nyt on selvästi nähtävissä se, että innokkaat sähköyhtiöt, jotka suunnittelevat vesivoimalaitosten rakentamista ja joilla on 'oma lehmä ojassa' koettavat käyttää tätä takaiskua hyväkseen ja selittävät, että voimalaitoksen rakentaminen on välttämätöntä.>> Valtion luonnonsuojeluvalvoja Reino Kalliola Lieksan Lehdessä 20.8.1968. Milloin Suomessa. Se aika on nyt ohi, mutta sen jäänteet elävät. Väestön valtaosa varmaan yhtyy tasavallan presidentin sekä matkailuja luonnonsuojeluväen toivomukseen, että viimeiset vapaat kosket on säilytettävä kansallisina nähtävyyksinä. Minulla on tässä asiassa suurin vaikutusvalta enkä minä kaipaa keskusteluja. 1963 kolmen ja viime vuonna viiden Karkalinniemen lunastamista. Tämä osoittaa, että arvokkaiden kohteiden säästämistä tuleville polville pidetään tärkeänä. Tästä jutusta on jo hölisty liikaa. >>Katsotaanko 200 vuoden kuluttua, että oli järkevää valjastaa Ruunaankosket vuosina 1968-1970 vain siksi, että maan voimantuottoon saatiin 0, 7 % lisäys ja paikkakunnan asukkaille työtilaisuuksia muutaman vuoden ajaksi.>> SLY:n puhee'!johtqja Pekka Nuorteva 3.10.1968 SLY:n järjestämässä keskustelutilaisuudessa "Miten käytämme jä/jelläolevat koskemme?" >>Huolimatta siitä, että atomivoimalahankinnassa tuli takaisku, on maassamme ennemmin tai myöhemmin siirryttävä atomivoimaan. Maan parhaat voimatalousasiantuntijat p1tavat enempien koskien rakentamista kansantaloudellisesti järjettömänä. Jäljellä on ajattelutapa sekä koneisto, jotka omalla painollaan pyrkivät jatkamaan koskien rakentamista: Valtion maksamien tukiaisten turvin yksityisen yhtiön kannattaa toimia vastoin yhteiskunnan etua. >>Niiden säilyttäminen tai rakentaminen on aivan typerä puheenaihe. Kaikesta tästä huolimatta viimeisenä siteerattu lausunto kuvaa parhaiten koskiamme uhkaavaa kohtaloa. Koskista on turha keskustella muualla kuin Pohjois-Karjalan Sähkössä. 50
Vielä joitakin aikoja sitten maankäytön suunnittelu oli jokseenkin kaavamaista sananmukaisesti kaavoitusta-, mutta tänään on kaavoituksessa sangen hallitseva asema toiminnallisella ja taloudellisella suunnittelulla, ja se pyrkii yhä enemmän myös toimintojen kehittämisen kokonaissuunnitteluun. Ehkä siihen piankin ulotumme. KOHTI KEHITTÄMISEN KOKONAISSUUNNITTELUA Vesien käytön suunnittelulla ja maan käytön suunnittelulla on paljon yhtäläisyyttä ja moniaita saumakohtia. 51. Kaupunkien historia osoittaa, että joen suu tai suisto on aina ollut houkuttelevin kaupungin perustamisja sijoituspaikka. Vesistöt kaavoituksessa Lassi Iharvaara VESISTÖN MERKITYS YHDYSKUNNALLE Kaavoitus-käsite yhdistetään yleisesti vain maankäytön suunnitteluun, mutta myös vesistöt ovat kaavoituksessa tärkeitä toiminnallisia, sosiaalisia ja esteettisiä elementtejä. Molempiin liittyy teknisiä, taloudellisia, toiminnallisia ja sosiaalisia ongelmia. Taloudellisten näkymien ohella on muistettava, että vesi elävöittää yhdyskunnan, se tarjoaa sen asuntoalueille edellytykset rikkaamman maiseman hahmottamiseen ja sen asukkaille lisää toimintamahdollisuuksia. Mutta pystymmekö nykyaikana kyllin viisaasti käyttämään vesistörikkauksiamme. Vesien perinnäiset käyttömuodot eivät paljonkaan muuttaneet niiden luonnontilaa. Vesistön äärelle sijoittuneella yhdyskunnalla on terminaalisia etuja manneryhdyskuntaan verrattuna, sillä rantayhdyskunnassa monet eri liikennemuodot kohtaavat toisensa, ja juuri siinä näyttää usein piilevän yhdyskunnan kasvun salaisuus. Meidän tulisi kuitenkin päästä vielä astetta pitemmälle: kaikkien yhteiskunnallisten toimintojen sekä maan, veden ja ilman käytön samanaikaisesti koordinoituun suunnitteluun. Tehtaan on useinkin sijaittava vesistön partaalla. Lähes kaikki menestyvät ja kasvavat yhdyskunnathan sijaitsevat veden partaalla. Kuljetuselementtinäkään vesi ei ole menettänyt merkitystään, vaikka muut kuljetusmuodot ovat kehittyneet voimakkaammin kuin vesitiekuljetukset. Liikenteelliset näkökohdat ratkaisivat kaupungin sijoituspaikan ennen muinoin, ja edelleenkin ne painavat vaa'assa merkittävästi. Vesi on taloudellisestikin erittäin tärkeä tekijä. Samaan kokonaispäämäärään pyritään myös vesien käytön suunnittelussa. Vesi vapaa-ajanviettoalueena merkitsee yhdyskunnan asukkaille vähintäinkin samaa kuin puisto tai muu urheilualue. Kuva Kemijoen Taivalkoskelta (Martti Linkola)
Valtakunnallisen vesien käytön suunnittelun olennaisimpia tehtäviä on ennen kaikkea vettä käyttävien ja vesistöjä likaavien yhdyskuntien ja tuotantolaitosten sijoituksen ja kasvun suunnittelu. Mainitunlainen alueiden yhteismitattomuus pakottaakin laajoilla vesistöalueilla toimivat seutukaavaliitot tiiviiseen yhteistoimintaan vesien käytön suunnittelussa. Vesien käyttösuunnitelman aika<tnsaamista vaikeuttaa tavallisesti se, että vesistöalueet eivät yhdenny seutukaava-alueisiin, jotka taas puolestaan määräytyvät inhimillisten ja taloudellisten toimintojen mukaan. Kuitenkin tulisi maan ja veden ongelmat tutkia ja selvittää rinnan ja samanaikaisesti. Taajamaverkon kehittämiseksi joudutaan tavallisesti laatimaan vaihtoehtoisia ratkaisukaavioita, joiden toimivuutta ja taloudellisuutta Vettä voidaan käyttää yhdysk u n tasuunnitteluelementtinä taitavasti hyväksi ei ainoastaan Venetsiassa, josta kuvamme, vaan myös Suomessa, jossa vesistöjä on riittämiin.. Me tarvitsemme valtakunnallista lokalisaatiopolitiikkaa jo pelkästään vesistöjemme suojelun nimissä. Täten jää ainoaksi tehokkaaksi koordinointikeinoksi vesien käytön valtakunnallinen suunnittelu. Useinhan laaditaan kaava valmiiksi ja vasta sen jälkeen havaitaan esim. vesihuoltosuunnitelman tarpeellisuus. Jatkuvasti tehdään vedenhankintaja vesiensuojelusuunnitelmia ilman samanaikaista, riittävän tehokasta maan käytön ja siihen liittyvän toiminnan suunnitelmaa. selvitettäviin seikkoihin. Vesivarojen inventointi, vesistöjen kuormituskyvyn mittaaminen sekä sosiaalisten ja esteettisten arvojen inventointi kuuluvat em. Nykyään ilmenee liiallista irrallisuutta vesien ja maan käytön suunnittelun välillä. Rantojakaan ei käy unohtaminen. Kaikissa tähän mennessä annetuissa seutukaavamääräyksissä onkin edellytetty kiinnitettävän huomiota mm. Vesien käyttösuunnitelman tulee luonnollisesti pohjautua riittävän perusteellisiin tutkimuksiin ja selvityksiin. veden hankintaan ja vesien suojeluun suunniteltaessa asutuskeskusten ja teollisuuden sijoitusta. Seutukaavan runkona on taajamaverkon kehittämissuunnitelma, joka pohjataan lähinnä eri elinkeinojen kehitysarvioihin ja tuotantoym. laitosten sijoitusta koskeviin ehdotuksiin. Tämän tulisi puolestaan kytkeytyä muuhun valtakunnalliseen suunnitteluun. Niin seudun kunkin osa-alueen kuin yhdyskunnankin oleellisimmat premissit ja kehittämisen tavoitteet määräytyvät seutukaavasta. Valtakunnallinen vesistöjen käytön kokonaissuunnitelma ei silti poistane vesistöalueittaista suunnittelutarvetta. Lisäksi näyttää eri vesistöalueisiinkin 52 kuuluvien seutukaavaliittojen välille muodostuvan yhteistoiminnan tarvetta vesikysymysten suunnittelun tiimoilla, kuten esim. Sen tulee luonnollisesti sisältää myös täydellinen vesien käytön kokonaissuunnitelma. VESISTÖT SEUTUKAAVASSA Seutukaavoitus on rakennuslain tuntema laajaalaisin kaavoitusmuoto. Helsingin seudun ja Päijänteen vesistöalueen seutukaavaliittojen kesken
Suunnitelma osoittaa toisaalta vesistöt, joita on mahdollisimman tehokkaasti suojeltava ja toisaalta sellaiset vesistöt, joiden >>kohtuullista>> likaamista ei ole syytä estää. Vahvistettavaksi laaditussa seutukaavassa osoitetaan luonnollisesti sellaiset vesienkäyttöratkaisujen perusideat, jotka liittyvät kehitettyyn maankäyttöratkaisuun. Seutukaavassa virkistysalueet liittyvät usein tavalla tai toisella vesistöihin. Lopullista, edelleen kehitettävää kaaviota valittaessa on lisäksi otettava huomioon ns. Vaihtoehtoja punnittaessa tulevat inhimilliset arvostustekijät yhä enenevässä määrin olemaan kilpailevana mittana taloudellisten realiteettien rinnalla. Vesistöillä on siis huomattava vaikutus seudun toiminnalliseen rakenteeseen ja maankäyttövarauksiin. Osa Eteläja LounaisSuomen saaristoalueista sekä Sisä-Suomen järvialueista tullaan seutukaavoissa otaksuttavasti varaamaan näihin tarkoituksiin. Seutukaavan tulee sisältää myös tosin verrattain kaavamaisena käyttöveden ja jäteveden johtamisratkaisut puhdistusym. Seutukaavallisena vesien suojelukeinona on esimerkiksi suojelua haittaavan taajamamuodostuksen estäminen. VESISTÖT YLEISKAAVASSA Yleiskaava on yhtä kuntaa varten laadittava yleispiirteinen maankäyttösuunnitelma, joka on seutukaavaa yksityiskohtaisempi ja jolle Rantojen käytön suunnittelu edellyttää rakentamisen sopeuttamista maisemaan ja vesistöön (Asemapiirros Kesämaja, arkkitehdit Marjatta ja Martti Jaatinen, Arkkitehti 4/1963). Jotta vaihtoehtoisten suunnitelmien vertailu olisi mahdollista, tulisi niihin aina liittyä valmis vesien käytön kokonaissuunnitelman runko, mahdollisine vaihtoehtoineen. Usein joutuvat vastakkain tuotantoja virkistysarvot tai esteettiset ja taloudelliset punnukset. Luonnonalueita täytyy olla erityisesti suurten kaupunkimaisten keskusten välittömässä läheisyydessä tyydyttämässä asukkaiden liikuntaja ulkoilutarpeita. teknisine laitteineen ja sijoituksineen, puhumattakaan ves1sto1en säännöstelyratkaisuista niin voimataloutta kuin maatalouttakin silmälläpitäen. Toisaalta taas esim. 53. pyritään vertailemaan keskenään. Useilla seuduilla vesistöt ovat seudun kuvaan ratkaisevimmin vaikuttava t_ekijä; ne ovat seudun voimavaroja, joita on koordinoitujen suunnitelmien avulla pyrittävä käyttämään tehokkaasti seudun hyväksi, mutta toisaalta vesistöihin liittyy myös maisemallisia ja virkistyskäyttöarvoja. lomakylän sijoittaminen suojeltavan vesistön äärelle voidaan sallia, jos kyetään osoittamaan hyvä vesitekninen ratkaisu ja turvaamaan riittävä valvonta jätevesien puhdistamiseksi. Eipä tällöin ole helppo valitsijankaan osa. Nämä alueet varataan laajoina vyöhykkeinä, ja vasta yleiskaavoituksen tai sitäkin yksityiskohtaisemman maankäyttösuunnittelun avulla määritellään vyöhykkeiden tarkempi käyttö eri virkistystarkoituksiin. arvostustekijät. Vesistön moninaiskäytössä piileekin sen rikkaus. Purjehdusja saaristoliikennereitit ankkuroimispaikkoineen joudutaan samoin osoittamaan ja varaamaan. Pohjavesivarastojen suojelualueet osoitetaan niinikään
YMPÄRISTÖHYGIENIAN LISÄÄNTYVÄ ARVOSTUS Elintasomme nousu muuttaa käyttäytymistämme ja arvostuksiamme. seutukaava tarjoaa perusainekset. Vastaavat säännökset koskevat soveltuvin osin rakennuskaavaa. Huomattakoon myös, että asemaja rakennuskaavassa voidaan alueen käyttötarkoitusta muuttaa siten, että maa-aluetta varataan vesialueeksi ja päinvastoin. Seutukaavojen ja yleiskaavojen avulla tosin on mahdollista määrittää, mikä osa rannoista uhrataan lomakylille, mikä omarantatonteiksi, mikä osa varataan yleisiksi vapaa-alueiksi ja virkistystarkoituksiin ja mikä jätetään kokonaan luonnontilaan. Meiltä puuttuu tarkoitukseen sopiva kaavamuoto, jonka avulla voitaisiin hoitaa rantojen yksityiskohtainen suunnittelu ja suunnitelmien toteuttaminen. Yleiskaavakaan ei ole varsinainen toteuttamisja rakentamiskaava, vaan on sekin lähinnä aluevarauskaava. Niinikään voidaan tehdä varauksia myös vesitai luonnonsuojelualueiksi. Käyttötarkoituksen muuttaminen tuleekin monasti kysymykseen, esim. Yhä tarkemmin joudutaan pohtimaan vapaitten, avointen ja puhtaitten vesien ja rantojen rahallista arvoa. tyydyttää terveellisyyden ja kauneuden vaatimukset. Maisema, luonnonrauha, puhdas vesi ja puhdas ilma tulevat varmaan yhä enemmän kilpailemaan kaupallisten palvelusten tarjonnan rinnalla esim. Välttämätöntä olisi kuitenkin pyrkiä siihen, että yleiskaava myös maalaiskunnissa muodostuisi kunnan pääkaavaksi. RANTAKAAVA Vesistöjemme rannat tulevat olemaan yhä lisääntyvän kysynnän puristuksessa. Rakennuslain 35 § :n mukaan on asemakaavassa myös osoitettava mahdollisuudet vedenhankintaan ja viemäröimiseen. Samat säännökset velvoittavat myös vesistöjen huomioonottamisen arvokkaana ja merkittävänä yhdyskuntasuunnittelun elementtinä. Ostovoiman kasvaessa tullaan esim. satamia ja yhdyskunnan ranta-alueita suunniteltaessa tai silloin kun halutaan kanavointia tai vastaavia järjestelyjä käyttäen ulottaa vesistö yhdyskunnan keskustaan sen toiminnalliseksi ja visuaaliseksi elementiksi. Yhdyskunnat toteutetaan ja rakennetaan asemaja rakennuskaavojen sekä muiden yksityiskohtaisten maankäyttösuunnitelmien pohjalta. Vaatimukset ympäristöhygienian suhteen kasvavat. asuinpaikkaa valittaessa. Mainittu yleispiirteinen suunnittelu ei kuitenkaan vielä riitä. alaa saa ilman erityistä syytä supistaa. Mainitut rakennuslain säännökset antavat taitavalle suunnitteluryhmälle hyvät mahdollisuudet suojella vesistöjä yksityiskohtakaavoituksen avulla. Säännöksiin turvaten voivat viranomaiset vaatia, että kaava todella täyttää yhdys54 kunnalle asetettavat toiminnalliset, tekniset ja esteettiset vaatimukset. Rantojen turmeltumisen estämiseksi tarvitaan tähänastista tehokkaampaa suunnittelua ja luonnollisesti myös nykyistä tehokkaampia keinoja suunnitelmien toteuttamiseksi. Sisäasiainministeriössä valmistellaankin parhaillaan ehdotusta rakennuslainsäädännön muutokseksi, jonka mukaan rantojen taajarakentaminen tulisi mahdolliseksi rantakaavan avulla. Rakennuslain 36 § :n mukaan asemakaavassa voidaan tietyt alueet määrätä puistoiksi, ulkoiluja uimaranta-alueiksi sekä erinäisiin muihin tarkoituksiin (virkistysalueet), jotkut toiset taas vesiteiksi ja satamiksi (liikennealueet). kauniin maiseman ostoon uhraamaan yhä suurempi osa tuloista. Vasta siten olisi toivoa saada nostetuksi yksityiskohtakaavojen rakenteen, jäsentelyn, mitoituksen ja yhdyskuntahahmon tasoa. Likainen vesi, saastunut ilma ja kaikkinainen melu ovat vihollisia, joita vastaan yhdyskuntasuunnittelijan on kaikkialla taisteltava.. VESISTÖT ASEMAJA RAKEN USKAAVASSA Rakennuslain 34 § :n mukaan tulee asemakaavan mm. Kaavaa laadittaessa on siten edustavia näköaloja ja muita kauneusarvoja mahdollisuuksien mukaan suojattava ja säilytettävä. Asemaja rakennuskaava eivät kumpikaan näytä sopivan tähän tarkoitukseen. Yleiskaavoituksen yhteydessä voidaan vesien käytön suunnittelun suhteen soveltaa samoja menetelmiä ja ottaa huomioon samoja näkökohtia kuin seutukaavoitukseen liittyvässä vastaavassa suunnittelussa. Yleiskaava ei toistaiseksi ole pakollinen kaava, mutta v:n 1969 alussa voimaan tulevan rakennuslain muutoksen mukaan yleiskaava tulee kaupungeissa ja kauppaloissa muodostumaan pakolliseksi kaavaksi. Suunnitelmien tarkkuusaste on kuitenkin yleiskaavassa suurempi. Erityisesti on katsottava, että puistoja ja muita virkistysalueita järjestetään riittävästi kaupungin eri osiin eikä ko
Myös maantieteilijät ovat huomanneet, että liian radikaali puuttuminen jonkin seudun luonnonvaroihin on muuttanut niin pahasti maiseman, ettei enää tieteellistäkään mielenkiintoa sitä kohtaan ole olemassa. Kiitollisimpia maantieteilijät ovat suurehkoista rauhoitusalueista, kuten luonnonja kansallispuistoista. Hävitys on nämä tyystin pyyhkäissyt pois. Maisemanhoitajan kannalta ovat erikoisen mielenkiintoisia ne tutkimuksen haarat, jotka selvittelevät maiseman dynamiikkaa, dynaaminen geomorfologia, biomaantiede ja dynaaminen maisematiede. Harjun kyljessä näkyivät jääkaudenjälkeisen kehityksen merkit, muinaisrantakivikot tai rantakentät. Niinpä maankohoamisen erikoistuntija voisi jokseenkin tarkoin valita etukäteen sellaisen luonnonsuojelualueen, jossa voitaisiin seurata muutamien vuosisatojen ajan maisemien kehitystä maan noustessa vähitellen merestä. Maantieteilijät ovat tutkineet esimerkiksi harjumaisemia, jäätikön sulaessa syntyneitä maastoja tai laajoja muinaisrantaalueita. Yksityiset luonnonmuistomerkit voivat olla arvokkaita sekä geologisen että maantieteellisen tutkimuksen kannalta. Esimerkiksi ulkoja sisäsaaristo, eteläinen rannikkomaa, Salpausselän seutu, Järvi-Suomi, Pohjois-Karjala, Suomenselän suomaa, Pohjanmaa, Kainuu, Koillismaa, Metsä-Lappi ja Tunturi-Lappi vaativat kukin omat luonnonsuojelualueensa. Alueilla esiintyy monentyyppisiä jokilaaksoja, ja jääkauden synnyttämät maiseman ainekset ovat erinomaisesti näkyvissä. Maantieteilijän tutkimuskohteet ovat kuitenkin tavallisesti laajempia, kokonaisia alueita, joiden sisälle sopii vaihtelevia maisemia. Ei edes metsästetty tai maaltakäsin kalastettukaan. Ehkä tällainen vielä perustetaan! Se avaisi mahdollisuuksia kasvija eläinyhdyskuntien sekä kokonaisten luonnonmaisemien synnyn tutkimiselle. Maantiede ja luonnonsuojelu Jouko Piirola Valokuva/: Heikki Salmela Maantieteilijäin mielenkiinto maisemanhoitoja luonnonsuojelukysymyksiä kohtaan on viime vuosina kasvanut. Maisemankehitystä ymmärtävä tutkija voi joskus ennustaa tulevaa kehitystäkin. Nämähän saattavat valaista juuri niitä ilmiöitä, joihin maisemanhoitotoimenpiteillä yritetään vaikuttaa. Hän toivoo myöskin, että maan eri osien edustavimmat maisemat olisi näytteiksi säilötty. Aikaisemmin paikalla oli todistuskappale jääkaudenaikaisista luonnonilmiöistä. Näitä ainakin luonnonmaantieteilijät tervehtivät ilolla ja toivovat, että niiden luonto tosiaan säilyy mahdollisimman hyvin. Tämän vuoksi pyritään rauhoittamaan luonnonmuistomerkkejä, esimerkiksi hiidenkirnuja tai mannerjäätikön kuljettamia irtolohkareita. MAANTIEDE JA MAISEMANHOITO Maiseman monivivahteiset ilmiöt ovat maantieteen keskeisiä tutkimuskohteita. Siinä ei olisi koskaan viljelty maata tai hakattu metsiä. Näkymättömiin lapioitu harju, jonka paikalla lojuu jätekasoja, tuskin kiinnostaa kulttuurimaantieteilijääkään. Tulevien vuosisatojen suomalaisilla olisi silloin suojeltu maanpalanen, joka olisi taatusti luonnontilainen. Vastaisten luonnonsuojelualueiden sijaintiin nähden maantieteilijällä on eräitä toivomuksia. Luonnon oman kehityksen tuloksena maiseman eri ilmiöpiirien välillä tavallisesti vallitsee dynaaminen tasa55. Luonnonsuojelutyön eräänä tarkoituksena on luonnonmaiseman säilyttäminen tieteellistä tutkimusta varten. Luonnonpuisto, joka olisi valittu suuren järven transgressiorannalta, tarjoaisi myöskin kiinnostavia mahdollisuuksia. Esimerkiksi Suomen Lapin nykyiset kansallispuistot ja luonnonpuistot on luonnonmaantieteilijän kannalta loistavasti sijoitettu. Hän haluaisi, että Suomen luonnonmaiseman peruselementit vesi, suo, metsa Ja jääkauden muovailema maasto olisivat mahdollisimman hyvin edustettuina. Tämäntapaistakin rauhoitustoimintaa maantieteilijä kannattaa. Veden vähitellen kohotessa syntyisi rannalla muutoksia, joita voitaisiin kymmenien vuosien kuluessa seurata. Kasvipeite on saatettu tuhota niin täydellisesti että monien biomaantieteellisten probleemien selvittäminen on käynyt mahdottomaksi. Tarkoituksenmukainen valinta helpottuisi, jos merenpohjakerrostumat etukäteen tunnettaisiin. Alue pitäisi valita kyllin loivasti viettävältä rannalta, jotta se mahdollisimman pian paljastuisi veden alta
Luonnonsuojeluideologia tuskin on ollut lähtökohtana. Eihän järkevä luonnonvarain ja maiseman käyttö voi olla riistävää ja tuhoavaa, vaan suuressa määrin rakentavaa ja osittain myös säilyttävää. Aikaansaseuraavan luonnonsuojeluja maisemanhoitospesialistin on hyvä olla selvillä näiden tieteenhaarojen juuri vauhtiin päässeestä kehityksestä. Jos ihminen mullistaa täydellisesti jonkin maiseman osaelementin, tarttuu liian voimakkaalla kädellä johonkin maiseman osailmiöön, kokonaisuus voi joutua häiriötilaan ja seurauksena voi olla katastrofi. äkeehän esimerkiksi sellaisilla vaarojen rinteillä, jotka hiihtomäkien rakentamistarkoituksessa on hakattu aivan paljaiksi, että maanpinnan kasvipeite ei olekaan säilynyt ehyenä, ei myöskään maan ylin pintaosa. Alueiden varaamisessa ja valinnassa vaikutta. Esimerkiksi metsien liialliset hakkuut ovat maapallon laajoissa osissa johtaneet maanpinnan viljavan pintakerroksen kulumiseen ja lopulta aivan kuolleisiin maisemiin. RETKEILYJA VIHERALUEET Luonnonalueiden varaaminen virkistyskäyttöön, retkeilijöitä, uimareita ja hiihtäjiä varten, on tullut yhä tarpeellisemmaksi sitä mukaa kuin mahdollisuudet aivan vapaan luonnon parissa liikkumiseen ovat vähentyneet. Mutta maisemanhoidollista puolta ei materialistisinkaan luontoonkajoaja voi olla ottamatta huomioon. Uutta tieteenhaaraa kehitettäessä on ajatuksissa kylläkin ollut luonnonvarojen aivan materialistinen käyttötarkoitus. Virkistysalueiden käyttötarve on erikoisen suuri asutuskeskusten lähellä. Tämän alan edustajat ovat aivan ilmeisesti kiinnostuneita myöskin maisemanhoitoja maisemansuojelukysymyksistä. painotila. On valittu alueita, joiden puusto säästetään ja jotka pyritään säilyttämään mahdollisimman luonnontilaisina. konstruktiivinen maantiede. Maantieteen eräät kaikkein uusimmat suuntaukset näyttävät olevan luonnonsuojelijan kannalta merkityksellisiä. Samaan ovat johtaneet ylilaiduntaminen tai taitamaton maanviljely maapallon laajoissa osissa. Sana >>konstruktiivinem> viittaa siihen, että maantieteen tutkimusten tarkoituksena on suorastaan päästä perille luonnonmaiseman käyttöarvosta ja olla pohjana niille toimenpiteille, joilla maisemaa nykyään tietoisesti uudelleen rakennetaan. Suomen ilmastossa maaeroosion vaara on vähäisempi, mutta ei suinkaan olematon. Kansallisja luonnonpuistoihin säilötyt maisemat ovat luonnonmaantieteilijälle arvokkaita tutkimuksen kohteita Kuva Lemmenjoen kansallispuiston rajalta. euvostoliitossa on luonnonmaantieteen viimeinen virtaus ns. On syntynyt haavantapaisia eroosioaloja, joista rankkasateiden aikana huomattavia maamääriä lähtee liikkeelle ja kulkeutuu rinteen alaosiin. Se pyrkii selvittämään luonnonmaisemakokonaisuuden fysikaalisia ja biologisia ilmiöitä ai56 van eksaktisti, niin että ilmiöitä käsitellään esimerkiksi tilastomatemaattisin menetelmin
On selvitelty esimerkiksi kaupungin city-alueiden, slummiutuneiden asumiskortteleiden, satamien ja teollisuusalueiden sijoittumista. Suuret luonnonsuojelualueet valitaan seuduilta, joiden taloudellinen käyttö nykyään on mahdollisimman vähäistä ja jotka joko ovat aivan asumattomia tai vain harvaan asuttuja. Viheralueiden käytön lisääntyessä on asutuskeskuksiin kohdistuva maantieteellinen tutkimus voimistunut. Tutkimusten kautta on päästy ns. Tarvittaisiin erikoisesti eräretkeilijöille varattuja alueita, joihin sisältyisi kyllin laajalti havumetsiä ja joiden luonto olisi kyllin edustava tarkoitukseen. Tällaisia alueita ovat kansallispuistot. Suuret luonnonsuojelualueet valitaan nimittäin mahdollisimman kaukaa keskusten ulottuvilta, vaikutusalueiden välisiltä rajaseuduilta, joiden talouselämä on kehittymätöntä ja joiden käyttö muihin tarkoituksiin on vaikeata. vat monenlaiset syyt: alueen sopivuus virkistyskäyttöön, etäisyys asutuskeskuksesta, liikenneyhteydet ja ulkoilijain huoltomahdollisuudet. Näihin päiviin saakka kaukoretkeily on ollut mahdollista ilman varsinaisesti tarkoitukseen valittuja alueita. Sitäpaitsi alueelle sopii kokonainen aarteisto kiinnostavia tutkimuskohteita. Tilanne on nyt muuttumassa, kun metsänhakkuut ulotetaan Itä-Suomeen ja Lapin syrjäisimpiinkin osiin. Ne ovat tosin yleensä pieniä varsinaiseen eräretkeilyyn, eikä sellainen perustavasti eräretkeilyyn kuuluva puuhailu kuin tulen sytyttäminen vapaasti valituilla nuotiopaikoilla niissä ole sallittua. 57. Tässä valossa suunniteltu Saariselän-Itäkairan eräretkeilyalue olisi mitä sopivimmin sijoitettu. On siis saatu tieteellistä pohjaa tarkoituksenmukaisille ratkaisuille kaupunkeja kehitettäessä. Viime tingassa on ruvettu varaamaan kyllin laajoja alueita ulkoilijain käyttöön. Se kokonaisuus, jonka alueen jokilaaksot, jääkauden synnyttämät maisemanmuodot ja eliömaailma yhdessä muodostavat, on ainutlaatuisen arvokas. Asutuskeskusten vesikysymykset, teollisuuden ja asumusten vedensaanti sekä jätevesiongelmat ovat myös kuuluneet ohjelmaan. Saariselän-Itäkairan suunniteltu eräretkeilyalue sisältäisi runsaasti luonnonmaiseman syntyä ja kehitystä valaisevaa tutkimusaineistoa. Alueiden valinnassa voidaan käyttää hyväksi talousmaantieteen saavuttamia tuloksia keskusten vaikutusalueista. Näitä luonnonsuojelualueita tarvitsevat eräretkeilijät. Kaupunkien sisäistä erilaistumista on tutkittu vilkkaasti, samoin asutuskeskusten suhdetta ympäristöönsä. malleihin, joiden mukaisesti kaupungit pyrkivät kehittymään ja sisäisesti erilaistumaan. Selvää on, että tällaisessa työskentelyssä joudutaan pohtimaan myöskin viheralueiden tarkoituksenmukaista sijoittamista. Kehityksen tulos on vienyt monen luonnonharrastajan mielenrauhan. Asutuskeskusten välittömässä läheisyydessä olevien virkistysalueiden lisäksi huomattavaa virkistyskäyttöä on myös kaukana asutuskeskuksista sijaitsevilla erämaaseuduilla. Kokonaisuus, jonka alueen jokilaaksot, jääkauden synnyttämätmaisemanmuodot jaeliömaailma yhdessä muodostavat, on säilyttämisen arvoinen
Monilla vesialueilla rutto on moneenkin kertaan hävittänyt istutuksilla uudestaan aikaansaadun kannan. Ilmeisesti Italiasta v. Itiöt leviävät, paitsi vesivirtojen ja sairastuneiden rapujen mukana, mahdollisesti myös rapuja syövien eläinten välityksellä. 1907 rutto puhkesi Kokemäenjoen vesistössä, joka oli Suomen parhaita rapuvesiä. Vuonna 1893 todettiin Saimaan ja sen lähivesien rapukantojen sairastuneen meillä siihen asti tuntemattomaan rapuruttoon. rapuun, voidaan liioittelematta todeta, että rapuruton vuosittain aiheuttamat tappiot kohoavat jo pelkästään viennin osalta useaan miljoonaan markkaan. kruunun vuositappioon. Tähän voidaan pyrkiä lähinnä kahta tietä, joko pysäyttämällä rapuruton leviäminen tai kotiuttamalla vanhoihin rapuvesiin uusi, rutonkestävä rapukanta. Ruotsin kulinaarisia nautintoja arvostaneiden kuninkaiden toimeksiannosta harjoitettiin jo ainakin 1500-luvulla. Rutto leviää ravusta toiseen millimetrin sadasosan kokoisten, kahden siiman avulla uivien parveilu.itiöiden välityksellä. Rapuruton leviämistä on Suomessa jo vuosisadan alusta lähtien pyritty ehkäisemään erilaisilla lakisääteisillä toimenpiteillä. Täplärapu uusi rapumme. Missään muualla Euroopassa rapua ei tavata näin pohjoisessa. Suomessa ravun luonnonvaraisen levinneisyysalueen pohjoisraja on Järven mukaan kulkenut Kaskisten, Mikkelin ja Lappeenrannan tasalla. Rutto levisi meillä aluksi hitaasti, ja niinpä eläteltiin toiveita sen etenemisen pysäyttämisestä. Ruton aiheuttamista tuhoista antavat parhaan kuvan vientiluvuissa tapahtuneet muutokset. Niiden kärkiin kehittyy suuria määriä aikaisemmin mainittuja parveiluitiöitä, jotka voivat irrottuaan ajelehtia pitkiäkin matkoja veden virtailujen kuljettamana. Pohjoisimmat ravun esiintymisalueet ovat Kolarissa ja Pellossa. Nykyisessä kalastuslaissa on määräyksiä rapumertojen keittämisestä ennen ravustuskauden alkua ja pyydyksiä vesistöstä toiseen siirrettäessä sekä rapujen sumputtamisesta vain pyyntivedessä.. Nämä kiinnittyvät etenkin ravun takaruumiin alle ja jalkojen nivelten välisiin kohtiin, joissa kitiinipanssari on ohut. Kokemäenjoen suuren rapuruttokauden (1907-09) jälkeen on tautia tavattu useimmissa rapuvesissämme. Ihminen on kuitenkin levittänyt ruttoa tehokkaimmin siirtelemällä sairaita rapuja ja saastuneita rapumertoja ja -sumppuja sekä kalanpyydyksiä vesistöstä toiseen, Rapuruttoa ja sen leviämistä ei ole ainakaan toistaiseksi pystytty tehokkaasti vastustamaan. Samana v uonna se levisi edelleen vientirapujen mukana Ruotsiin. 1860 liikkeelle lähtenyt tauti oli levinnyt lähinnä rapukaupan välityksellä nopeasti yli Keski-Euroopan Venäjälle ja sieltä edelleen Suomeen. Tämän linjan pohjoispuoliset rapukannat ovat todennäköisesti istutusten tulosta. Vähän ennen kuolemaa rihmoja tunkeutuu ulos ravusta. Kai Westman Valokuva: T euvo Suominen _Ravun, A stacus astacus, runsaus viime vuosisadan puolivälissä Suomen eteläosissa viittaa siihen, että laji on kotiutunut maahamme jo v uosisatoja sitten. Tartunnan saanut rapu kuolee usein jo muutamassa viikossa itiöistä kasvaneiden sienirihmojen aiheuttamiin hermostovaurioihin. Mai'58 nittakoon, että Ruotsissa ovat Puke ja Svärdson päätyneet varovaisenkin arvion mukaan noin 3 milj. Vaikka koeolosuhteissa onkin voitu estää parveiluitiöiden muodostumista mm. Rapuruton aiheuttaa leväsienten luokkaan kuuluva sieni Aphanomyces astaci. kuparisulfaatilla, käytännön torjuntatyöhön sopivia menetelmiä ei ole onnistuttu kehittämään. Edellä esitetyn perusteella on helppo nähdä, mitä merkitsisi, jos ruton autioittamat rapuvedet saataisiin uudelleen tuottaviksi. Jos vertailemme nykyistä vuotuista 0,3-0,4 milj. On selvittämättä, onko rapu levinnyt meille itsenäisesti vai onko kanta syntynyt istutustoiminnan tuloksena, jota mm. ravun vientiä vuoden 1900 huippuarvoon 15,5 milj. Tämä osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä v
Täplärapu muistuttaa ulkonäöltään paljon kotimaista rapuamme. Rapurutto-ongelman tähden ruvettiin Ruotsissa jo 1950-luvun lopulla etsimään rutonkestävää rapulajia. Erään mahdollisuuden rapuruton menestykselliseen vastustamiseen antaisivat rutonkestävät rapukannat. Kokeiden tu59. Täpläravun kasvunopeus on Ruotsin koejärvissä havaittu erittäin hyväksi. Tällaisia kantoja ei kotimaisesta rapulajistamme ole meillä eikä muuallakaan tavattu, vaan taudin levitessä uuteen rapuveteen koko rapukanta häviää hyvin nopeasti, usein jopa muutamissa kuukausissa. Ainoa selvästi erottuva yksityiskohta on sen saksien hangassa oleva suurehko vaalea täplä, mistä laji on saanut nimensä. Jo Amerikan länsirannikolla asuvat skandinaavit todistivat, että täpläravun maku oli verraten hyvä. Määräyksillä ei ole ollut toivottua vaikutusta, koska niitä ei läheskään kaikkialla noudateta. Huolellisten tutkimusten jälkeen ruotsalaiset päätyivät Yhdysvaltojen länsiosissa tavattavaan täplärapuun, Pacifastacus leniusculus. Koetoiminta alkoi v. Tärkeän makukysymyksen selvittämiseksi Ruotsissa järjestettiin kolme puolueetonta, tieteellistä makutestiä. Kolme vuotta myöhemmin saatiin koepyynnin yhteydessä 29 lammessa syntynyttä poikasta, jotka olivat jo syötävän kokoisia. Tällaisissa vesistöissä pian ruton esiintymisen jälkeen tavatut ravut ovat ruotsalaisen Unestamin mukaan todennäköisimmin peräisin sellaisilta eristetyiltä alueilta (sivupurot, matalat ranta-alueet jne), jonne parveiluitiöt eivät ole päässeet leviämään. Täplärapu tulee rapua isommaksi; etenkin sakset ovat suhteellisesti suuremmat kuin ravulla. 1960, jolloin Tukholman lähellä sijaitsevaan umpilampeen istutettiin 56 Kaliforniasta tuotettua yksilöä
Täpläravun suurempi koko, agressiivisuus, tapa liikkua myöskin päiväsaikaan ja suurempi mätimäärä tekevät siitä todennäköisesti rapua voimakkaamman, jolloin se saattaa työntää ravun tieltään. Mikäli esitetty Unestamin olettamus pitää paikkansa, voisi rapuruton alkuperäinen kotimaa olla Pohjois-Amerikka, jossa loisen ja sen isäntäeläinten välille on luonnollisen valinnan vaikutuksesta syntynyt tasapainotila. Näistä istutettiin 2000 kpl Abo Akademin toimesta Ahvenanmaalle. Unestam on todennut täpläravun olevan ruttoa vastaan n. Mikäli täplärapu hävittäisi ravun maastamme kokonaan, se merkitsisi yhden maamme luonnonvaraisen eläimistön edustajan häviämistä. Suomeen tuotettiin syksyllä 1967 ja talvella 1967-68 Yhdysvalloissa täplärapuja tutkimassa olevan ruotsalaisen A brahamssonin välityksellä 3000 kpl kalifornialaisia täplärapuja. Laboratorio-olosuhteissa suoritetuissa infektiotapauksissa on todettu jonkun yksilön saattavan silloin tällöin sairastua rapuruttoon. Jos se voisi muuttaa vanhat rapuvedet uudelleen tuottaviksi, vesialueiden vuosituotto ja arvo nousisivat huomattavasti. Täpläravun kotiuttamista ajatellen olisi erinomainen asia, mikäli se olisi sopeutunut elämään yhdessä ruttosienen kanssa, koska täpläravulla on silloin geneettisesti sopeutumiskykyinen puolustusjärjestelmä rapuruttoa vastaan. Huomautettakoon, että vastoin julkisuudessa esitettyjä epäilyjä täplärapu tulee keitettäessä punaiseksi lukuunottamatta saksien vaaleita täpliä, joista sen siis keitettynäkin tuntee. Täpläravusta voidaan lähinnä ruotsalaisten tutkimusten perusteella sanoa, että se on lupauksia herättävä, mutta toisaalta on myös varotettava liiallisesta optimismista sen suhteen. Erityisen mielenkiintoinen on kysymys täpläravun rutonkestävyydestä. Varsin mielenkiintoisia ovat Unestamin tekemät havainnot, joiden mukaan vaarattomilla itiömäärillä suoritettujen >>rokotusten» avulla voidaan kohottaa kotimaisen ravun rutonkestävyyttä. Uusien eläinlajien kotiuttaminen on usein aiheuttanut ennalta-arvaamattomia ongelmia. lokset olivat yhtäpitävät: täpläravun ja kotimaisen ravun maussa ei ole mitään eroa. Lopuilla on Kalataloudellinen tutkimustoimisto aloittanut tutkimusja koetoiminnan, jonka yhteydessä täplärapuja on istutettu ja tullaan istuttamaan pieniin erityyppisiin umpilampiin eri puolille Suomea. Koska täpläravun ja kotimaisen ravun elinympäristövaatimukset ovat hyvin samanlaiset, on todennäköistä, että lajien välillä syntyy kilpailua. Vasta kun monet vielä avoinna olevat taloudelliset ja luonnonsuojelulliset kysymykset saadaan selvitetyksi, voidaan ryhtyä täpläravun laajempaan kotiuttamistoimintaan.. Unestam on näiden havaintojensa perusteella esittänyt varsin mielenkiintoisen olettamuksen, jonka mukaan eri rapulajien rutonkestävyys olisikin maantieteellisesti eikä s ukulaisu ussuhteitten mukaan rajoittunut. Maaliskuussa 1968 kuoriutuneista poikasista olivat muutamat jo lokakuussa saavuttaneet 7 cm pituuden. Sen sijaan Euroopassa kotimaisen ravun lisäksi monet sen läheiset sukulaislajit ovat erittäin herkkiä rutolle, samaten eräät Kiinassa ja Japanissa tavattavat ravulle vain kaukaista sukua olevat lajit. Kasvatuksen ja ruokinnan ainakin tähänastinen onnistuminen viittaa siihen, että täplärapuja voitaisiin ruveta kasvattamaan istutustarkoituksiin ja miksei myöskin vaikka suoraan kulutukseen esim. 1000 kertaa vastustuskykyisempi kuin kotimainen rapu. Unestam on todennut, että kotimaiselle ravulle läheistä sukua olevalla täpläravulla kuten myös muilla tutkituilla pohjoisamerikkalaisilla rapulajeilla on huomattavan hyvä, mutta ei täydellinen, resistenssi rapuruttoon. kalanviljelylaitoksilla. Saksaan ja Ranskaan 1800-luvun lopulla Amerikasta tuotettu rapulaji, Orconectes limosus, syrjäytti ravun ja samaten on Itä-Euroopassa esiintyvä pitkäsaksinen rapu syrjäyttänyt ravun esiintymisalueelle tuotettuna moninpaikoin sen. Suomessa on tarkoin seurattu Ruotsin koetoimintaa, sillä täpläravun kotiuttaminen meil60 lekin voi osoittautua tarpeelliseksi. Täpläravun poikasia on saatu kuoriutumaan akvaarioissa, joissa niiden kasvu on ollut myös erittäin hyvä. Tärkein tekijä näyttää olevan sen kitiinikuoren uloimman kerroksen kyky estää itiöiden tunkeutuminen eläimen sisään. Toisaalta on mahdollista, että rapurutto tekee sen joka tapauksessa. Rapuruton ja ravun biologisesti hyvin epätavallinen suhde, jossa loinen tuhoaa omat elinmahdollisuutensa tappamalla isäntänsä, johtuisi näin ollen siitä, että ravulle ei ole vielä ehtinyt kehittyä tehokkaita suojautumiskeinoja toisesta maanosasta verraten äskettäin kulkeutunutta tulokasta vastaan
Jopa valtamerten selillä kalojen öljy on joskus siinä määrin hyönteismyrkkyjen saastuttamaa, että tällaisen kalan käyttö ihmisravinnoksi on arveluttavaa. Lukuisissa eri yhteyksissä pienehköt vesistöt ovat menettäneet lohikalansa, kun latvavesien äärellä on suoritettu metsäpölytyksiä. Luonnon kemialliset saasteet II • Klooratut hiilivedyt Tmvo St1011Jinen Toisen maailmansodan aikana eräiden hyönteismyrkkyjen, ns. muuttohaukka, tuulihaukka, varpushaukka, maakotka, merikotka, valkopääkotka ja kalasääksi ovat nopeasti harvinaistuneet ja jopa kokonaan kadonneet laajoilta alueilta. Monet lajit, mm. Asian selvittämistä vaikeuttaa vielä se, että ne vai61. Hedelmätarhojen maaperään on perättäisten pölytysten yhteydessä jäänyt satojenkin kilojen suuruisia hyönteismyrkkymääriä hehtaaria kohden, ja metsäpölytysten yhteydessä niitä joutuu melkoisia määriä luonnonvesiin. Myrkytysoireista voidaan päätellä, että niiden vaikutus kohdistuu erityisesti keskushermostoon. Joissakin tapauksissa niitä voi olla jopa useita grammoja eläinkudoksen kiloa kohden. Niinpä TDE :n käyttö Kalifornian Clear Lakessa viime vuosikymmenellä tuhosi täydellisesti järven uikkukannan. Lokkeja ja uikkuja kohdanneet tuhot ovat yleensä olleet paikallisia, mutta joskus hyvin täydellisiä. Myös jokien edustalla valtamerien vedet ovat siinä määrin saastuneita, että osterinviljelys sekä kalaja äyriäiskannat ovat pahasti kärsineet. Klooratut hiilivedyt ovat osoittautuneet erittäin tehokkaiksi ja taloudellisiksi hyönteismyrkyiksi, joiden avulla voidaan lisätä viljelyskasvien satoa ja torjua sellaisia tauteja, jotka leviävät hyönteisten mukana. Suurimmat määrät on tavattu lihaa ja kalaa syövien lintujen rasvakudoksissa (petolinnut, lokit ja uikut). Joissakin tapauksissa molekyyli voi sisältää myös happea (esim. Kloorattujen hiilivetyjen perimmäistä vaikutustapaa ei tunneta. Toisaalta niiden käytöstä on alkanut koitua yhä enemmän haitallisia sivuvaikutuksia. Taloudellisesti mittavimmat vahingot ovat seuranneet pölytyksiä, joiden yhteydessä myrkkyjä on joutunut vesiin. Niiden tiedetään kulkeutuvan hyönteisen elimistöön ihon lävitse tai ravinnon mukana. Kloorattujen hiilivetyjen vaikutusta selkärankaisiin eläimiin ymmärretään vieläkin huonommin kuin hyönteisiin kohdistuvaa. Euroopan sisävesien saastuminen klooratuilla hiilivedyillä lienee verrattavissa Yhdysvaltain tilanteeseen, mutta tiheän asutuksen ja voimakkaan teollisuuden saastuttamina monet niistä menettivät kalansa jo ennen synteettisten hyönteismyrkkyjen valtakautta. Eräitä näistä käytetään myös jyrsijämyrkkyinä (mm. Pääasiassa hyönteismyrkkyjen käytön seurauksena eräät maapallon suurimmat vesistöt ovat menettäneet melkein kaikki arvokalansa. Tunnetuin tämän ryhmän aineista on DDT, jonka suuri myrkyllisyys hyönteisille havaittiin sattumalla. Pohjois-Amerikan Suurten Järvien vedet alkavat olla hengenvaarallisen saastuneita, ja Missisippi-joki menetti tämän vuosikymmenen alussa jokseenkin kaikki talouskalansa endriinin käytön seurauksena. TDE, metoksikloori, aldriini, dieldriini, endriini, isodriini, heptakloori, klordaani, lindaani, toksafeeni jne. Kemiallisen kestävyytensä ja rikastumistaipumustensa vuoksi niitä on alkanut esiintyä yhä suurempina määrinä elävien olentojen saasteina. Erityisesti DDT ja sen johdannaiset DDE ja TDE (eli DDD) ovat tätä nykyä niin laajalti levinneitä maapallolla, että on suorastaan vaikeata löytää organismia, jossa niitä ei olisi mitattavia määriä. Sen keksiminen innosti kemistejä syntetisoimaan muita samantapaisia aineita, ja niistä havaittiin tehokkaksi mm. Nimen mukaisesti näiden aineiden molekyyleissä esiintyy pelkästään hiiltä, vetyä ja klooria. Kloorattujen hiilivetyjen aiheuttama saaste on tehnyt näkyvimmät tuhonsa petolintujen keskuudessa. Etenkin kalaa syövien lajien osalta on ilmeistä, että myös elohopeayhdisteillä on ollut osuutta vähenemiseen. dieldriini). kloorattujen hiilivetyjen, käyttö alkoi yleistyä. endriiniä)
Munankuorien oheneminen liittynee elimistön kalkkitasapainon häiriöön, ja on otaksuttu, että munien syöminen voisi johtua linnun potemasta >>kalkkinälästä>>. Niinpä era1ssa tapauksissa kalat voivat yksinkertaisesti kuolla nälkään, kun myrkky tappaa vesien pieneliöstön. Tämä saattaa johtua kuorien ohuudesta, mutta muutamissa tapauksissa on nähty emolinnun syövän omia muniaan. Naaraslinnut voivat erittää munien mukana kloorattuja hiilivetyjä ja säilyä hengissä silloinkin, kun uroslinnut kuolevat saatuaan vastaavan myrkkyannoksen. Lintujen lisääntymisbiologian moninaiset häiriöt voivat pohjimmiltaan johtua yhdestä tai harvoista aineenvaihduntahäiriöistä. Koska hermoston ja hormonien toiminta ovat läheisessä vuorovaikutuksessa, voi jompaan kumpaan kohdistuva häiriö johtaa suureen määrään seurausilmiöitä, joilla näennäisesti ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ravinnossa olevat hyönteismyrkyt voivat vaikuttaa munalukua alentavasti, vähentää kuoriutumisprosenttia ja heikentää poikasten elinvoimaa. Kloorattujen hiili. Epäsuorat todisteet osoittavat, että tämä outo käyttäytymispiirre on voimakkaasti yleistynyt sen jälkeen kun kloorattuja hiilivetyjä alettiin käyttää. Michigan-järven harmaalokkipopulaatiossa klooratut hiilivedyt näyttävät aiheuttaneen epämuodostuneita munankuoria ja lisänneen lokkien agressiivisuutta. Kloorattujen hiilivetyjen vaikutus luonnonvaraisiin eläinkantoihin on osoitus siitä, että kysymyksessä ovat aivan uudentyyppiset myrkyt. Näin tapahtui juuri niiden lajien kohdalla, joiden populaatiot voimakkaimmin romahtivat (muuttohaukka, varpushaukka, kalasääksi, maakotka ja valkopääkotka). Munien syöminen on lintu62 maailmassa verraten tavallista, jos hautovaa lintua jatkuvasti häiritään. Hyvinkin alhaiset myrkkypitoisuudet estävät täydellisesti kalan mädin kehityksen. Tällöin olisi syytä puhua populaatiomyrkystä vastakohtana entiselle myrkkykäsitteelle, jonka vaikutuskohteena on yksilön henki tai terveys. Mikäli poikanen säilyy hengissä tästäkin ajasta, sen kehitys jatkuu häiriintymättä, ellei ravinto sisällä uusia saasteita. Ensimmäinen vaihe on haudontaajan puolivälissä, jolloin monet sikiöt kuolevat. 20 % :lla. Vedessä oleva myrkky voi rikastua nopeasti ihon ja kidusten läpi kalan elimistöön ja tappaa sen. Vedessä olevat vähäiset DDT-määrät voivat vaikuttaa myös kalojen käyttäytymiseen. Taimenen reaktiot heikkoihin sähkövirtoihin muuttuvat, ja merilohien on havaittu hakeutuvan normaalia kylmempään tai lämpimämpään veteen, riippuen DDT :n määrästä. Muniin siirtynyt myrkky ei varsinaisesti aiheuta hedelmättömyyttä, sillä sikiön kehitys alkaa normaalisti. lisääntymistapahtumia, kalkkiaineenvaihduntaa sekä käyttäytymistä. Nämä hormonit puolestaan säätelevät mm. Englannissa ja Yhdysvalloissa tehtyjen tutkimusten mukaan kloorattujen hiilivetyjen käyttöönottoa seurasi noin v. Koska lämpötilalla on tärkeä merkitys mädin kehittymiselle, vähäiset saastemäärät voivat tälläkin tavalla ehkäistä kalojen lisääntymisen. Sen kehityksessä näyttää olevan kaksi vaihetta, joiden aikana se on erityisen herkkä klooratuille hiilivedyille. Kerääntymällä kehittyvään mätiin se ehkäisee lisääntymisen. Luonteenomaiset myrkytysoireet ilmenevät, kun aivojen DDTpitoisuus ylittää arvon 30-50 mg/kg. Toistaiseksi ei tiedetä, millä tavoin myrkky häiritsee sikiökehitystä, mutta on todettu, että klooratut hiilivedyt voivat lisätä epämuodostumien määrää. Riittää, että ne aiheuttavat lievän häiriön johonkin tärkeään elintoimintaan. 1940 äkillinen munankuorien oheneminen n. Kokeellisesti on voitu osoittaa, että kloorattujen hiilivetyjen vaikutuksesta lintujen maksan kyky hajottaa steroidihormoneja lisääntyy. Kloorattujen hiilivetyjen tiedetään lisäävän hermoston ärtyvyyttä, ja voidaankin ajatella, että linnun elämän jokapäiväiset tapahtumat ovat riittävän voimakkaita ärsykkeitä laukaisemaan munien syömisen, kun hermosto on kloorattujen hiilivetyjen herkistämä. Niiden ei tarvitse välttämättä tappaa yksilöitä johtaakseen eläinkannan tuhoon. Lokkien lisääntynyt agressiivisuus voi myös johtua tästä. Samanaikaisesti on todettu, että munia on salaperäisesti kadonnut pesistä ja niiden on todettu särkyneen epätavallisen usein. Samoin vaikuttaa myrkyn saastuttama ravinto. kuttavat monella eri tasolla. Tästä kaudesta selviytyneet sikiöt kuoriutuvat yleensä tavalliseen tapaan, mutta kuoriutumista seuraavan viikon tai kahden aikana vallitsee toinen vaarakausi. Eräissä tapauksissa lintujen on todettu kuolevan kloorattujen hiilivetyjen aiheuttamaan välittömään myrkytykseen. Populaation kehittymisen kannalta tärkeämpiä seurauksia ovat kuitenkin olleet lisääntymistapahtumien häiriöt
metyylielohopean erikoisasema johtuu ennen kaikkea niiden suuresta kemiallisesta kestävyydestä sekä siitä, että ne erittyvät elimistöstä erittäin hitaasti. Hyönteisten ohella myös kalojen, sammakkoeläinten ja matelijoiden on havaittu tulevan vastustuskykyisiksi klooratuille hiilivedyille. vetyjen ja eräiden muidenkin saasteiden, mm. Vastustuskykyisiksi ovat muuttuneet myös eräät lajit, joita paikalliset asukkaat käyttävät ravintonaan, joten ihmisetkin ovat vaaravyöhykkeessä. Tämä myrkkymäärä ei tappanut kalaa, mutta sen sijaan sen liha oli tappavan myrkyllistä muille kaloille sekä matelijoille ja linnuille. PCB-aineita. Tämän vuoksi yhä useammat maat ovat ruvenneet rajoittamaan niiden käyttöä mm. vahvasti saastuneessa Missisippi-joessa. 63. Joidenkin muuttumistuotteiden tiedetään olevan lähtöaineitaan monin verroin myrkyllisempiä, mutta useimmiten ne lienevät suhteellisen vaarattomia. Lääketieteen edustajat puolestaan tutkivat ihmiskudosten myrkkymääriä. Havainto voi tuntua ilahduttavalta, mutta sen käytännölliset seuraukset ovat pelottavat. Korkean elintason maissa kloorattujen hiilivetyjen käyttö vähenee jatkuvasti, mutta ns. Uudet tutkimustulokset puhuvat voimakkaasti kloorattujen hiilivetyjen käyttöä vastaan. Samalla ne kuitenkin voivat tuottaa uusia, ennestään tuntemattomia kemikaaleja, jotka ilmeisesti selittävät osan niistä tuntemattomista joita kemistit löytävät tutkiessaan eläinkudoksista saamiaan kaasukromatogrammeja. Tämän vuoksi on siirrytty käyttämään muita ainetyyppejä, erityisesti orgaanisia fosforiyhdisteitä, jotka tehtävänsä täytettyään hajoavat vaarattomaan muotoon. Luontoon jo vapautetut valmisteet tulevat ilmeisesti jatkamaan kiertokulkuaan vielä vuosikymmenien ajan. 20-30 mg/kg. Kokeellisesti on osoitettu, että klooratut hiilivedyt vaikuttavat haitallisesti myös kasveihin. kehitysmaissa niitä on pakko käyttää edelleen elintarvikkeiden taloudellisen tuoton nimissä. Israelissa arvo on n. Elintarvikkeiden valvojat seuraavat valppaasti maidon ja muiden animaalisten elintarvikkeiden myrkkyjäämiä, jotka ovat peräisin rehusta. Kloorattujen hiilivetyjen seurasta on viime aikoina alettu löytää myös niille läheistä sukua olevia aineita, polykloorattuja bifenyylejä eli ns. Niistä tiedetään toistaiseksi perin vähän, mutta kaikki viittaa siihen, että ne muistuttavat kloorattuja hiilivetyjä myös biologisilta vaikutuksiltaan. Osasyynä tähän on ollut myös se, että yhä useammat tuhohyönteiset ovat muuttuneet vastustuskykyisiksi näille hyönteismyrkyille. Joesta nostettu vastustuskykyinen kala voi sisältää niin paljon endriiniä, että se tappaa sitä syövän eläimen. Saastunut kala tappoi s1ta itseaan jopa 700 kertaa suuremmat eläimet. Niiden vaikutus ei kohdistu yksinomaan tuhohyönteisiin vaan lähes koko luomakuntaan. Annostusta lisättäessä sekä kustannukset että haittavaikutukset kasvavat, ja jollekin myrkkylaadulle vastustuskykyinen hyönteinen tulee tavallisesti immuuniksi myös muille klooratuille hiilivedyille. Neuvostoliitto on, ilmeisesti maapallon ainoana maana, kokonaan lopettanut DDT :n käytön ja kemiallinen teollisuus ei enää pyri kehittämään uusia tämän aineryhmän valmisteita. 1 g endriiniä ruumiinpainon kiloa kohden. Näin on todettu tapahtuneen mm. 20 ja Yhdysvalloissa alun toistakymmentä. Kohteina ovat siis koko maapallon elämää kannattavat perusilmiöt. Suurimmat arvot on tavattu Intiasta, missä rasvakudoksen DDT-määrät ovat n. Euroopan asukkaiden keskuudessa arvot ovat yleensä pienempiä, mutta täysin >>saastumatonihmisyksilöä maapallolta tuskin enää löytää. Eräässä äskettäin tehdyssä tutkimuksessa annettiin vastustuskykyisten kalojen olla endriiniliuoksessa, jolloin niiden elimistöön kerääntyi n. Toistaiseksi tapahtuneet myrkytykset ovat olleet tapaturmaluontoisia, eikä laajamittaisia myrkytyksiä tiettävästi ole tapahtunut. Huolestuttavimpia ovat havainnot, että ne häiritsevät vihreiden kasvien yhteyttämistä sekä eräiden mikrobien typensidontaa. Ne poistuvat hitaasti kiertokulusta sitoutumalla mineraaleihin tai hajaantumalla. Tämä on johtanut aluksi suurempien annosten ja toisten valmisteiden käyttöön, mutta ajan mittaan sekään ei auta. Tämän vuoksi ne muodostavat elävien solujen sisäpuolelle kerääntyvän ja siellä kauan säilyvän saasteen, joka vaikuttaa häiritsevästi elintoimintoihin. Toisaalta on muistettava, että ihmisen sukupolven pituus on niin suuri ja kloorattujen hiilivetyjen käyttöaika toistaiseksi niin lyhyt, että >>populaatiomyrkytyksern> oireet eivät vielä olisi ehtineet ilmestyäkään. Klooratut hiilivedyt ovat myrkyllisiä ihmiselle. Ne lienevät peräisin muovija eristysaineteollisuudesta sekä jätteiden poltosta
Lajin arvellaan saapuneen maahamme idästä heti jääkauden jälkeen vallinneen nykyistä kuivemman tundraja aroilmaston aikana. Kylmänkukka tunnetaan kasvuseuduillaan parhaiten kangasvuokon nimellä. 64 Kylmänkukka on tyypillinen arokasvi, joka viihtyy parhaiten valoisilla, kuivilla kasvupaikoilla. >>Kyllä minä tiesin, että se oli rauhoitettu. Niinpä jo vuonna 1935 Kerttu ja R eino Kalliola julkaisivat Luonnon Ystävässä tutkimuksen kylmänkukasta Etelä-Hämeessä. Muita vastaavia erillisesiintymiä on mm. Kangasvuokon kertaalleen parilehtiset lehdet sitävastoin talvehtivat. Minulla kotipihassani kasvaa Kaloisissa. Ruotsin Gotlannissa ja Angermanlannissa. Koko etelähämäläisen levinneisyysalueen leveys on 48 km ja pituus 57 km sekä keskus Hämeenlinnan kohdalla, kuten Katliolain laatimasta levinneisyyskartasta käy ilmi. Asutuksen leviäminen seudulle on luonut kylmänkukalle runsaasti uusia kasvupaikkoja. On kasvanut oikein hyvin jo monia vuosia. Otin pelkän juuren, ja se lähti hyvin kasvamaan kumma kyllä. Ilmaston muuttuessa myöhemmin mereisemmäksi ja metsien levittäydyttyä melkein kaikkialle kuiville maille tämä mantereinen kasvilaji joutui lännessä vetäytymään muutamille steppimäisimmille paikoille. Kun tunsin sen lehdet. Sen sijaan etelähämäläisiä kasvupaikkoja lähinnä sijaitsevat esiintymät Karjalan Kannaksella ja Virossa liittyvät välittömästi päälevinneisyysalueeseen. He mainitsevat Hämeenlinnan kaupungista ja kymmenestä lähipitäjästä yhteensä 133 kylmänkukkaesiintymää, jotka pitäjittäin jakaantuvat seuraavasti : Hämeenlinna ja sen maalaiskunta 20, Hattula 24, Vanaja 23, Renko 14, Kalvola 7, Tyrväntö 4, Hauho 21, Pälkäne 1, Tuulos 2, Lammi 2, Janakkala 14 ja Loppi 1. Alunperin se lienee kasvanut maassamme harjujen aukkoisissa, rehevissä puolilehdoissa ja toisaalta paloaukeilla. Risteymän lehti on suunnilleen kantalajien väliltä, mutta kukka on sininen kuten kylmänkukan. >> Tuollaisten kertomusten kanssa joutuu varsin usein tekemisiin, kun lähtee kyselemään luonnonsuojelulailla rauhoitetun sormilehtisen kylmänkukan (Pulsatilla patens) kasvupaikkoja. Keväisin lehtikirjoituksin ja kerhon näyttelyissä esitetyin pyynnöin pyrittiin saamaan selville lajin ny. Kolmisormiset lehdet kehittyvät vasta toukokuisen kukinnan lopulla kuollakseen syksyllä. Mutta suurempiakin syntejä tehneenä otin syksyllä puolukkareisulla yhden juuren ja istutin sen. 1950-luvun lopulla Hämeenlinnan lyseon luonnontieteellinen kerho Calypso alkoi tutkia kylmänkukan levinneisyyttä. Mutta kesäkuun ja usein pitkälle loppukesään asti törröttävät pähkyläryhmien muodostamat karvapallot pitkäksivenyneitten kukkavanojen päissä. Ja kukkinut. Koko kasvi kukkia myöten on valkean silkinkarvainen. Miten käy kylmänkukan. Siellä kankaalla niitä kasvoi hyvin runsaasti, en tiedä vieläkö kasvaa. Niinpä se viihtyy hyvin hakkuilla jotka heinikköineen muutenkin muistuttavat aroja -, rajalinjoilla, teitten varsilla ja sorakuoppien laidoilla sekä muilla puoliaukeilla kulttuuripaikoilla. Pertti Uotila Valokuvat: Pertti Uotila >>Jaa kylmänkukka. Kylmänkukan nykylevinneisyyden keskus on Venäjän aroilla. Joskus lajin tapaa peltojen keskelle jääneiltä, usein voimakkaasti laidunnetuilta moreenikumpareilta, jotka kasvipeitteeltään muistuttavat paljon harjujen rinteitä. Kyseessä on kuitenkin aivan toinen kasvi kuin Salpausselkien seutujen valkokukkainen kangasvuokko (Pulsatilla vernalis). Kukkiminen kestää vain lyhyen ajan, ja viimeisetkin kehälehdet painuvat suppuun ja ruskettuvat touko-kesäkuun taitteessa. En tiedä vieläkö on, kun meillä korjattiin taloa niin työmiehet käyttivät tuota paikkaa työpaikkanaan>>. Kasvia tiedetään kasvavan tai ainakin kasvaneen jossain ja sitä tiedetään poimitun tai istutetun kukka penkkeihin. Ja yleensä kerrotaan, että kukkaa on aikaisemmin ollut runsaammin kuin nykyään. Yhteisillä kasvupaikoillaan kangasvuokko ja kylmänkukka risteytyvät helposti keskenään. Kauniskukkaisena ja harvinaisena kevätkasvina kylmänkukka on saanut niin tutkijain kuin kansankin huomion osakseen. Esiintymä Suomessa on jäännös aikaisemmasta laajemmasta levinneisyydestä. Kylmänkukka on keväällä helppo tuntea suurista, sinisistä kukistaan, jotka kukinnan alkuja loppuvaiheissa nuokkuvat kellomaisina, mutta ovat täysin avoinna valoa kohti kukkimisen ollessa parhaimmillaan
kyiset kasvupaikat samalla kun suoritettiin propagandaa kasvin hyväksi. Esiintymistä 45 on sellaisia, joissa lajin tiedetään kasvaneen 1950-luvulla tai joita ei tarkistuksissa ole löydetty, vaikka niistä kustakin on vähin.tään kaksi yleisöltä saatua tietoa. Kerhon aloittamia tutkimuksia oli helppo jatkaa, ja vuoden 1967 keväällä tiedettiin 174 paikkaa, joissa kylmänkukka on kasvanut 1950ja 1960-luvuilla. Kasvu on kuitenkin suurelta osalta näennäistä. Idässä kylmänkukan levinneisyysalue rajoittuu kangasvuokon alueeseen. Nykyisessä levinneisyyskartassa Hämeenlinnan kohdalla on melkeinpä aukko, kun taas. materiaalin kanssa on aiheuttanut esiintymämäärän lisäystä. 6S.. Kummassakin tutkielmassa ovat esiintymien rajoitusperusteet varmasti jonkin verran erilaiset, mikä yhdessä myöhemmän tutkimuksen suuremman. Täten rajoitetut kasvupaikat jakaantuvat eri pitäjien kesken seuraavasti: Hämeenlinna Vanaja Hattula Hauho Janakkala Kalvola Lammi Loppi Pälkäne Renko Tuulos Tyrväntö 1960-luku 1950-luku yhteensä + tarkistamattomat 7 7 14 22 9 31 47 10 .,-.., 57 10 3 13 9 6 15 ' 9 1 10 4 4 3 1 4 1 1 8 6 14 6 6 3 2 s. Verrattaessa näitä kahta 30 vuoden välein tehtyä tutkimusta toisiinsa näyttää tilanne ensi alkuun valoisalta. Onhan esiinty-mien lukumäärä kasvanut. 129 174 Kasvupaikoista laaditussa oheisessa kartassa. Todellisuudessa kylmänkukkaesiintymien lukumäärä on vähentynyt kuluneen kolmenkymmenen vuoden aikana. Väheneminen on ollut voimakkainta juuri Hämeenlinnassa ja muilla tiheään asutuilla alueilla. Läntisimmät 1950ja 1960-luvuilla tunnetuista kangasvuokon kasvupaikoista on merkitty tähdin. on tarkistetut tiedot merkitty pistein ja epävarmat renkain. Näistä 129 on tarkistettu ja niistä on löydetty laji 1960-luvulla
Niinpä keväällä 1967 erään vanhuksen mökin nurkalta poimittiin yhtenä lauantaiyönä kaikki pari sataa kukkaa, ja Rengossa isännän silmän välttäessä kaivettiin harjun kupeessa kasvaneet karvajalat ylös johonkin pihaan istutettaviksi. Saapuessani kerran erään mökin lähellä sijaitsevalle kasvupaikalle, emäntä ryntäsi välittömästi ulos ja huusi jo portailta: >>Mitä sinä poika oikein teet. Jos lisäksi kiinnitetään huomiota myös esiintymien koon muutoksiin, näyttää tilanne vielä huolestuttavammalta. Lähes kaikkien esiintymien, joiden suuruudesta on tietoja vanhemman tutkimuksen ajoilta, on todettu pienentyneen, mitä lukuisat haastattelutiedot vahvistavat. Poiminta vaihtelee melkoisesti eri seuduilla. Suo. Poiminnan runsaus juuri tällä alueella on sangen valitettavaa, koska paikka on eräs niistä harvoista, joissa kylmänkukka ja kangasvuokko kasvavat rinnakkain ja risteytyvät keskenään. Kesäkuussa kylmänkukka on helppo havaita pitkäksivenyneitten kukkavanojen päissä nuokkuvista pörröisistä palloista. Vaikka tämä tiedetään yleisesti, aina löytyy uusia yrittäjiä. Vasta keväällä 1967 tämän alueen verottajat olivat saaneet valistusta tai muuten hieman kehittyneet; useimpiin mättäisiin oli nimittäin jätetty pari kukkavanaa pystyyn. Kalliolain kartta on kaupungin kohdalta lähes musta. Tilapäinen poiminta ei paljoakaan vaikuta kylmänkukan menestymiseen seudulla. Muuan emäntä lausahti vakaumuksenaan: >>Kun löydän kukan, istutan sen puutarhaani: Sitä sinä et pysty estämäärn>, kerrottuani hä~ nelle kasvin olevan rauhoitetun ja sitä paitsi istutusyritysten yleensä epäonnistuvan. Mitkä sitten ovat syyt levinneisyydessä tapahtuneisiin muutoksiin. Anna kukkasten olla!>> Vasta kerrottuani, että olen saapunut kukkia katso66 maan enkä suinkaan niitä poimimaan, hän rauhoittui. Useimmiten kukat tuhoutuvat tällöin kokonaan, sillä onnistuneet istutukset ovat tuiki harvinaisia. Toinen runsaan poirninnan alue on Tuuloksen Kuivaharju, jossa tietyt samat yksilöt revitään kukattomiksi säännöllisesti joka kevät. Kukapa haluaisi menettää kylmänkukan kaltaisen pihakasvin! Aktiivinen suojelu kuitenkin harvoin ulottuu omaa pihaa ulommaksi, ja jos ulottu~kin, se on melko tehotonta. Kuitenkin jatkuva poiminta koituu lopulta haitalliseksi, sillä ikuisia eivät kylmänkukkayksilöt sentään ole. Suurin osa lajin kasvupaikoista sijaitsee voimakkaan kulttuurivaikutuksen piirissä, ja levinneisyyden muutosten syiden etsiminen on aloitettava ihmisten luontoon kohdistamasta toiminnasta. Ne merkitsevät lajin häviämistä alkuperäiseltä kasvupaikaltaan. Parhaimmatkaan suojelutoimet eivät pysty estämään kylmänkukan poimintaa, joka edelleen on varsin yleistä. Kuluneena kolmenakymmenenä vuotena ei ilmastossa ja yleensä luonnonoloissa ole tapahtunut niin suuria ja äkkinäisiä muutoksia, että niiden vaikutus näkyisi kylmänkukan levinneisyyskartassa. Vaikka lajin hyväksi suoritetulla jatkuvalla propagandalla onkin ollut suuri merkitys poimintaa vähentävänä tekijänä, silti löytyy aina ihmisiä, jotka eivät tiedä rauhoituksesta tai eivät piittaa siitä. Kasvihan on monivuotinen, ja vuosia, jolloin hedelmät eivät kehity, sattuu luonnossakin usein. Onneksi löytyy monia sellaisiakin paikkoja, mistä en ole koskaan tavannut taitettuja kukkavanoja. Istutusyritykset ovat yleensä kohtalokkaita heti ensimmäisellä kerralla. Kylmänkukka tunnetaan kasvuseudullaan yleisesti siihen viittaavat lukuisat kansanomaiset nimetkin ja sitä seurataan. Paikoin kasvia suojellaan aktiivisesti, varsinkin jos se sattuu kasvamaan jonkun talon pihapiirissä. Kaupunkialueella kukkien noukkiminen on yleistä; kulkevathan kymmenet ihmiset melkein joka yksilön ohi