Lehti jaetaan Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenille jäsenmaksua vastaan. Martti Linkola, mets.hoit. Pekka Nuorleva (vastaava), prof. Toimituskunta: hum.kand. Postisiirto 6882. Pentti Salan/erä (toimitussihteeri). Toimitus: dos. Kansilehden o n piirtänyt taiteilija Urpo Huh tanen. Sprunck 123 E läinten talviruokinca, A ntti Haapanen 125 SL Y:n jäsenmaksujen suoritus 133 H yrynsalmen lapinpöllöt, HannN Aarnio ja Urpo Hqyrinen 135 SL Y:n kirjelmä jäteölj yrikkomuksista Merenkulkuhallicukselle 139 SL Y:n hali icuksen toiminta 139 Kirjallisuutta 140 Summaries of Main Articles in rhis Issue 142 Sisällysluettelo 1967 143 Julkaisija : Suomen Luonnonsuojeluyhdistys Lapinlahdenkatu 29 B 22, Helsinki 18. Muistakaa ilmoittaa heti osoitteenne muutoksesta. Vuosijäsenmaksu 8 mk, opiskelijat ja ko ululaiset 5 mk, ainaisjäsen 160 mk. 122 Jälleen Jäteöljykatastrofi Suomenlahdella, A. Kari Mustanoja, varat. Reino Kalliola, mets.hoit. Puh. Toimisto avoinna arkisin klo 913. 643719. . Paavolainen, mets.hoit. Suomen Luonto ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Pentti Salan/erä ja agronomi Johan Standerlskjöld. Jäseneksi ilmoittautuminen (nimi, arvo tai ammatti ja postiosoite) kirjeitse tai puhelimitse. Tilaushinta vuonna 1967 on myös 8 mk.. Sisältää: Soihdunkantaja, Valter Keltikangas 113 Matkailu vai luonnonsuojelu, Heikki A nnanpalo 115 Uskosta ja luonnonsuojelusta. E .-P. Heikki Annanpalolle matkailusta, Kari MNslanoja
E . Tuo katerpillari jyllää nyt melko esteettömästi kaikkialla keskellä suomalaista kylämaisemaa ja syrjäisimmissäkin erämaissa tasoittaen harjuja, peraten ja penger113. Sen yhä kiihtyvä tahti on täysin yllättänyt meidät. Noista ajoista ovat olosuhteet nopeasti ja jyrkästi muuttuneet. Kuten kaikkialla muualla myös Suomessa luonnonsuojelun siemen on kylvetty ja se on orastanut ja imenyt ravintonsa klassillisen luonnonsuojelun maaperästä. Ajateltakoonpa vain sellaisia luonnonsuojelurnrne ensimmäisiä uranaukaisijoita kuin A. Tai ottaaksemme pari varhaisinta esimerkkiä erämaisen luonnon ja sen virheettömän arkkitehtuurin mestarikuvaajista: Aleksis Kivi ja Akseli Gallen-Kallela. Kaikilla heillä oli ilmeisesti vankkumaton usko siihen, että kulttuurisuomalainen ei tule milloinkaan tyystin katkaisemaan siteitään alkuperäiseen luontoon. 1967. Cajander tai sittemmin Kaarlo Linkola, Rolf Palmgren ja Viljo Kujala. Se alkoi paremminkin luonnontutkimuksen kuin ohjelmallisen julistuksen merkeissä. 5. Ikäänkuin korostaakseen, että nimenomaan kulttuuri-ihmisen elämänpiiriin ja >>elintasoon>> sisältyy myös yhteydenpito luontoon ja sen suojeleminen. Sen minkä silloin kuviteltiin ilman suojelutoimenpiteitä turvallisesti säilyvän pelkästään syrjäisen asemansa tai taloudellisen hyödyttömyytensä takia, murskaa nyt kansantalouden kasvun ja korkean elintason merkillä varustettu katerpillari. On kuvaannollista, että Rolf Palmgren antoi tunnetulle luonnonsuojeluteokselleen nimen >>Luonnonsuojelu ja kulttuuri>>. Nordenskiöld ja A. 12. S U O MEN LU O N TO 1967 ! 6, V U O S I K E R TA Soihdunkantaja Niilo Söyrinki 60 v. Sen alkuperäisenä tavoitteena oli säilyttää vähäinen osa suomalaista luonnonmaisemaa, jota siinä vaiheessa oli vielä yltäkylläisesti, riittävän edustavina ja monipuolisina näytteinä. K
täen vesistöjä sekä muuttaen tosin hitaasti mutta sitä varmemmin luonnonmetsien viimeisiä rippeitä puupelloksi. Tätä erikoispiirrettä, joka niin selvänä tulee esiin jo hänen >>Luonnonsuojelun käsikirjassaan>>, ei voida kylliksi korostaa. Tuskinpa meillä kukaan muu on luonnonsuojelun puolesta käyttänyt puhutun ja kirjoitetun sanan säilää yhtä voimallisesti ja laajaan yleisöön vetoavasti kuin juuri Niilo Söyrinki. Aluksi SLY :n toimeliaana ja aloiterikkaana sihteerinä, sitten johtokunnan pitkäaikaisena puheenjohtajana ja vähitellen yhdistyksen yhä näkyvämpänä keulakuvana. Mainittakoon vain, että viimeksi kuluneen kolmen vuosikymmenen aikana meillä ei ole tehty juuri mitään valtakunnallisesti merkittävää luonnonsuojelun alalla, missä ei tavalla tai toisella näkyisi Niilo Söyringin käden jälki. Kenties joku huvimetsästäjä tai puupeltomies on tuosta ravistelusta saattanut hiukan närkästyäkin, mutta ainahan fariseukset ovat herätyssaarnasta pahentuneet. Kaiken kaikkiaan Niilo Söyringin luonnonsuojelullinen työsarka on ollut mittasuhteiltaan poikkeuksellisen avara ja tulokset näkyviä. Ja hänen sanomansa on pysynyt jatkuvasti tuoreena ja hereille ravistelevana. Tämän kehityksen murrosvaiheessa tarkemmin määriteltynä vuonna 1938 yhdeksi työntekijäksi suomalaisen luonnonsuojelun etulinjaan ilmestyi Petsamon tunturikasvillisuuden parista juuri tohtoriksi väitellyt Niilo Si!Jrinki. Klassillisen luonnonsuojelun peruslinjasta ja vähimmäistavoitteista ei Niilo Söyrinki, kuten me hyvin tiedämme, suostu tinkimään eikä laskemaan niiden puolesta aseitaan. Valter Keltikangas 114. Hänen ansionsa kotimaisen ja kansainvälisenkin luonnonsuojelutyön piirissä lienevät tämän lehden lukijapiirille tunnettuja, joten emme paisuta esittelyämme niiden pitkällä luetteloimisella. Hänen luonteelleen periaatteiden väliset kompromissit ovat vieraita. Ja katerpillarin pukilla saattaa istua jo joku ns. Näin silloinkin kun hän joutuessaan luotsaamaan purttaan luonnonsuojelutyön murrosvaiheen äkillisesti esiin nostamissa karikoissa on sopeuttanut työskentelytapojaan olosuhteitten väistämättömiin muutoksiin. Sitä paitsi ei mitään vahinkoa ole tapahtunut, sillä Niilo Söyringin saarna jättää aina sijan parannuksen tekemiselle. tutkijakin, joka selittää klassillisen luonnonsuojelun metsäsuomalaisuudeksi ja puupellon metsäarkkitehtuurin huipentumaksi. Samalla se on ollut erittäin terveellisenä vastapainona sille »vesittämiselle>>, joka erilaisten kompromissien muodossa jatkuvasti uhkaa luonnonsuojelutyötä. Aatteellisessa suhteessa Niilo Söyrinki liittyy edellä fllainittuun >>klassikkojen>> linjaan sen puhdasverisenä edustajana. Esittäessämme hänelle merkkipäivänsä johdosta lämpimät onnen toivotukset rohkenemme osoittaa ne erityisesti klassillisten luonnonsuojeluperinteittemme soihdunkantajalle ja väkevälle julistajalle. Niilo Söyrinki eroaa kuuluisista edeltäjistään ehkä selvimmin siinä suhteessa, että hän on alusta pitäen omaksunut luonnonsuojelutyössään tavoitteistaan ja ohjelmastaan tietoisen julistajan asenteen
Palveluksiin kuuluu myös luonto, jonka varaaminen 115. Matkailu kohtaa luonnonsuojelun lähinnä kolmella tavalla. Kun ihminen etääntyy kaupunkeihinsa, tekniikan luomiin tiloihinsa, luonto käy vapaaaikoina suorastaan välttämättömäksi ja saa harvinaisuusarvoakin. Jo nyt on havaittavissa keskieurooppalaisten voimakas paine lomakyliimme. Miten siis luonnonsuojeluaate voisi elää. Siten luonto on pakosta synnyttämässä matkailua. Ristiriita ilmenee luonnonsuojelijoitten vastustavana kantana suunniteltaessa hiihtohissiä Kolille, tuomitsemisena moottorisahojen raivattua pujotteluradan Aulangon tornin juurelle, pidättyvyytenä Aavasaksan hotellihankkeeseen nähden ja muina vastaavina toimintoina. Nykyisinkään matkailun merkitystä ei ole aliarvioitava: liikkuessamme oudossa ympäristössä, matkaillessamme, otamme vastaan vaikutteita paljon voimakkaammin kuin tutussa, meille jo arkiseksi käyneessä ympäristössä. Mutta kun huvila ei riitä edes meille itsellemme vaan siitä huolimatta pyrimme lisäksi tekemään pienen kesämatkan, on ymmärrettävää myös keskieurooppalaisten hakeutuminen luontoomme. Luonnonsuojelun aate on koskemattoman luonnon arvo ihmiselle ja hänen kulttuurilleen. Tätä taustaa vasten on todettava matkailun arvo luonnonsuojelulle, koska se lähentää ihmisiä luontoon. Eläähän silloin 90 % kansasta olosuhteissa, joissa se ei juuri lainkaan tule kokemaan koskemattoman luonnon tuntua. Helsinkiläisten kesämökkiraja on noussut Savonlinnan korkeudelle, ja yhä useampi metsäsuomalaisen apteekkari-, liikemiestai pikkuvirkamiesjälkeläinen kirkonkylistämmekin alkaa haluta omaa rantasaunaa. HEIKKI ANNAN PALO Matkailu ja luonnonsuojelu käsitetään usein toisilleen vastakkaisiksi: luonnonsuojelu alkuperäisimmässä muodossaan pyrkii estämään ihmisen liiallisen vaikutuksen luontoon ja matkailu taas käyttämään luontoa valttinaan ja johtamaan ihmisiä sinne seurauksista piittaamatta. Matkailu vai luonnonsuojelu. Mutta asiaa ei ole nähtävä noin yksipuolisesti. Länsimaisen kehityksen suunnasta tiedämme luonnon merkityksen matkailijoille vastaisuudessa vain kasvavan. Mutta kun tiedämme, että jo tämän vuosisadan lopulla 90 % kansastamme elää alueella, jonka pinta-ala on 10 % maamme pinta-alasta, ei luonnonsuojeluaatteen tulevaisuus juuri näytä valoisalta. Kuusamon koskien arvon ovat ulkopuolelta tulleet ensin huomanneet puhumattakaan jostakin Kainuun luonnosta, jonka puolesta pelkästään ulkopuoliset ovat tähän mennessä korottaneet ääntään. Molemminpuolisen hyödyn vuoksi onkin luovuttava alkuperäisestä otsikosta ja muutettava se uudeksi: Miten matkailu ja luonnonsuojelu olisi järjestettävä, jotta niillä olisi suurin hyöty ja pienin haitta toisistaan. Luonnonsuojeluhan on varsinkin alkuperäisessä muodossaan aate, pelkkä ihmisten mielipide. Tosin sitä voidaan perustella monin järkisyin, mutta siitä huolimatta siihen pätee aatteen normaali leviämistapa: aatteen omaksuvat todella vain ne, jotka ovat omakohtaisesti kokeneet sen sanoman. Nykyisen, mutta varsinkin tulevan merkityksensä vuoksi matkailua onkin pidettävä vähintäänkin merkittävänä luonnonsuojeluaatteen elättäjänä. Mutta matkailu ei suinkaan ole nähtävä vain luonnonsuojelun vihollisena, vaan sen positiivisuuskin on todettava. Tarjotessaan palveluksia se usein loukkaa luonnonsuojelunäkökohtia erikoisesti maisemansuojelun kannalta
Valitettavasti se ei ole läheskään ainoa paikka, missä ihmi~en työn muistoa on kunnioitettu täysin aiheeseen sopimattomalla tavalla. Yleisohjeena näköalapaikkojen lähelle rakennettaessa on pidettävä maastoon sopeutuvuutta. Erikoisuushan on hyvää mainosta! Mutta huonolla maulla kuuluisuuteen pääsee kuka tahansa, ja siksi pitäisi harkita ja käyttää hyvää makua. Tulisija ja nuotiopuita on oltava valmiina, jotta ympäristö saisi olla rauhassa. On suorastaan traagista, että Paltamossa erittäin luonnonkauniilla paikalla, johon ihmiskädet ovat vuosisatojen kuluessa luoneet mitä lämpimimmän kulttuurin tunnun, on Kainuun asutuksen muistomerkiksi pystytetty betonibunkkeri, jota ensin luulee atomisodan varoitusmerkiksi. Ilahduttavaa on, että leirintäalueitten varustukseen ja järjestelyyn on alettu kiinnittää runsaasti huomiota, sillä suunnittelulla suojellaan myös ympäristön luontoa. Mutta valitettavasti yksityinen kilpailu rehottaa tuhoisasti kokonaissuunnittelun puutteessa. Keski-Eurooppa pystyy paljon lähempänä ja halvemmalla tarjoamaan asukkailleen paljon parempia rinteitä, joten Suomi tyydyttää vain omia tarpeitaan. Ohje koskee myös lomakyliä, joita on alettu viime aikoina rakentaa varsinkin keski-Suomeen, talviurheilukeskuksia, joihin eniten on sijoittanut varoja itä-Lappi, sekä myöskin puhtaita näköalapaikkoja ja muistomerkkejä. Enää ei riitä pelkkä telttapaikka, vaan halutaan kunnollista vartiointia, keittoja peseytymismahdollisuutta, uimarantaa ja saunojakin. Vaikka leirintäalueet ovat majoituksen suhteen alimman asteista palvelua, niitten suosio näyttää kasvavan. Talviurheilusta on muodostumassa maisemiemme syöpä, joka yhtä säälimättömästi saattaa viiltää Aulangon puistometsään avoimen 116 haavan tai rumentaa hiihtohissillä lapinretkeilijän rakkaimpia tunturinkylkiä. Siksi rakennettakoon vain muutama laskettelurinne etelä-Suomeen, missä harrastajat pääasiassa ovat, ja Lappiin vain muutama harva mutta hyvinhoidettu keskus, joka ehkä pystyisi vähän jatkamaan Keski-Euroopan hiihtosesonkia. Samalla niiltäkin aletaan vaatia yhä enemmän. Valitettavasti ei edes Kiutakönkään leirintäalueella ole tästä huolehdittu kunnolla, vaikka ympärillä on erittäin runsaasti vierailtu kansallispuisto, jonka maapuut oleellinen luonnon osa ovat suuressa vaarassa. Leirintäalueella tulee myös olla hyvinhoidetut käymälät, jätteidenpoistopaikat ja saunoja.. Keskittämällä saadaan aikaan paremmat palvelut joka suhteessa ja samalla säästetyksi luonnon rauhaa niille, jotka sitä kaipaavat. Onhan tarkoituksena ennen kaikkea näyttää Luojan luomaa eikä ihmisen rakentamaa, josta standardit ovat pian riistäneet omaleimaisuuden. Jo nyt epäilyttää, että tämän hetken muotiurheilulle, pujottelulle, on annettu uhreja, joista ei koskaan saada toivottua tulosta. Telttojen tai matkailuvaunujen paikat on osoitettava maastossa. Valitettavasti järjestämisessä on vielä paljon vääriä käsityksiä. Luullaan, että turistit saadaan pysymään paikkakunnalla muutama päivä pitempään, jos hotelli rakennetaan juuri komeimman kallion päälle ja mahdollisimman kummallisen muotoiseksi. Palvelusten tarjoaminen Palvelusten tarjoaminen on matkailun edellytys kahdessakin mielessä: matkailijalla on tarpeita, jotka on tyydytettävä, ja matkailukohteella on oltava tuloa, joka saadaan vain palveluksista. ja järjestäminen kulutusta sietäväksi kuuluu läheisesti luonnonsuojelun toimintaan. Kolmantena on todettava matkailijain itsensä luontoa häiritsevä käyttäytyminen ja sen estäminen. Leirintäalueen paikaksi suositellaan kuivaa kangasta. Koska kasvillisuus on siellä niin arkaa, että se tallautuu armotta, alue on suunniteltava keskitetysti turhan maanhukan estämiseksi
A. Onhan itäja pohjoisSuomessa jo suoritettu valtion metsissä satojen neliökilometrienkin yhtenäisiä avohakkuita, joille on tarkoituksena istuttaa rotupuista tuotettuja taimia ja kasvattaa niistä hoitometsiä. Jos leirintäalue pystyy tarjoamaan matkailijalle mahdollisuuden peseytymiseen ja lepoon siten, että hänen ei tarvitse sen vuoksi loukata ympäristöään, niin leirintää on pidettävä luonnonsuojelun kannalta positiivisimpana matkailun muotona. Ruka on luonnonihailijalle kauhistus pujottelurinteineen, hiihtohisseineen, karhuhäkkeineen. Maamme arvon säilyttämiseksi on huolehdittava erikoisesti kahdenlaisesta luonnosta : metsästä ja vedestä. Mutta meilläkin se on jo vaarassa. Kun se kuitenkin on erikoisen lähellä luonnonsuojelua, olen halunnut käsitellä sitä omana asianaan. Milloinkaan turisti ei ole niin lähellä luontoa kuin istuessaan iltanuotiolla tai kierrellessään lähimaastossa. Haapanen. Tosin sanotaan, että meille ei koskaan voi tulla puupeltoja. Valok. Viivähtäjä pystyy nauttimaan matkastaan monin verroin enemmän, eikä hän halua tahallaan jättää jälkeensä rumaa, jos hän muuten voi tulla kohtuullisella vaivalla toimeen. Luonnon varaaminen matkailijain käyttöön Luonnon varaaminen matkailijain käyttöön on tavallaan korkeinta ja tavoitelluinta palvelua, mitä Suomi voi tarjota. Mutta kun se kerran on menetetty, tyydytettäköön sillä mahdollisimman hyvin urheilijain toiveet ja säästettäköön samalla jokin toinen tunturi luontoa tarvitseville (joille tunturi on yhtä elintärkeä kuin urheilijoillekin). Mutta asiaan ei sittenkään pidä suhtautua kevyesti, sillä muutos saattaa tapah117. Keski-Euroopassa on nykyisin vain puistometsiä, joihin ikävystyneinä monet ovat sieltä tulossa meille katsomaan luonnonmukaista metsää. Tällainenko on urheilijan toivepaikka. Ero hurjasti kiitävässä autossa istujaan, jonka silmien ohi kauneinkin rantakoivu kiitää sekunnin osasessa, on valtava
Liiankin lähellä on kasvien rukous: Varjele, Luoja, meitä koululaisten äideiltä, jotka haluavat tuoda lapselleen joka tunturin laelta harvinai. Pelkkä tilaisuus luontoon menoon ei kuitenkaan riitä useimmille matkailijoille. Siksi luontoon tutustuttamiseksi olisi järjestettävä merkittyjä retkeilyreittejä, samaan tapaan kuin Kuusamossa jo on Karhunkierros. Riippumatta siitä, missä muodossa luontoa tarjotaan, se on tehtävä siten, että matkailijat pystyvät siitä nauttimaan. Tällä hetkellä niitä ei juuri ole koko saarivaltakunnassa. Siksi olisi ensi sijassa pidettävä huolta luonnollisesta kalastostamme, sillä väärin on sekin, että tuhansien turistienkin kalastuslupamaksuilla ei hoideta niitten vesistöjen kuntoa, jotka ovat kulutukselle alttiina. Sopiville paikoille on myös syytä laittaa käyttäytymisohjeita ainakin, milloin reitti kulkee luonnonsuojelualueen kautta. Useimmiten he vain ikävystyvät ja saattavat jättää 118 jälkeensä tuhoa joko tahallaan tai ymmärtämättömyydestä. Erikoisesti se on väärin luonnolle, jota ryöstetään tekemättä sen hyväksi mitään. Luonnonelämyksiä tarjotessa tulisi ottaa huomioon myös eläimistön mahdollisuudet. Rantojen käytön kannalta on edullisempaa rajoittaa kesämökkiasutusta ja suosia matkailua kuin pyrkiä suomaan mahdollisimman monelle oma ranta palsta. Mitä kaupunkilaisemmiksi ihmiset muuttuvat, sitä arempia he ovat poistumaan tien välittömästä tuntumasta eksymisen ja muusta pelosta. Sopivalla tavalla, esimerkiksi muutamaa kilometriä pitempinä vaihtoehtoisina lenkkeinä tai pistohaaroina ne voidaan johtaa myös erikoisten kasvillisuusja eläimistökohteitten kautta. Kalastoa taas on ruvettu hoitamaan kovinkin huolellisesti toisin paikoin, mutta samalla on unohdettu muun muassa Lapin runsaasti pyydettyjen purojen kalakanta. Sinnehän ei kannata ohjata niitä, jotka eivät ole kiinnostuneita, eikä heidän tulonsa ole edes suotavaa. Myös retkeilyreitin varrella, ainakin pitemmillä, on tarpeen nuotiopaikkojen osoittaminen ja polttopuiden kerääminen sinne valmiiksi. Ne olisi syytä vetää leirintäalueelta tai hotellilta lähtevinä seudun huomattavimpien näköalapaikkojen kautta. Reittejä olisi oltava eripituisia. Vain sillä tavoin edistetään luonnonsuojelun päämääriä, herätetään rakkautta Suomen luontoon. Meillä niihin ei vielä ole kiinnitetty huomiota. Serengetin leijonat ja Yellowstonen karhut ovat hyviä osoituksia siitä, mitä saadaan aikaan kunnollisilla eläintensuojelualueilla. tua yllättävän nopeasti: vielä 1920-luvulla kirjoitetuista englantilaisista kirjoista voimme lukea sikäläisistä suurista metsistä, joissa eli omavarainen eläimistö. Yhtä tärkeää on vesiemme säilyttäminen puhtaina. Matkailijain käyttäytyminen luonnossa Luonnonsuojelijoita ehkä eniten loukkaava puoli on matkailijain käyttäytyminen. Vaikka nuotion teosta onkin usein vaaraa luonnolle, niin kuitenkin pidän lupaa sen sytyttämiseen erittäin tärkeänä, sillä kylmä on Kosanin liekillä aarnihongikossa. Jos myrkytetään vanha kalakanta ja tilalle istutetaan meille vieraita lajeja, on toimintaa pidettävä luonnonsuojelun vastaisena. Esimerkiksi parin kilometrin >>kahvilenkki>>, parinkymmenen kilometrin >>päivälenkki>> ja jopa sadan kilometrin >>vaellusreitti>> muodostaisivat sopivan sarjan. Vesiensuojelutoimet saattavat olla hyvinkin lähellä matkailijaa: mielihyvää ei herättänyt Hammerfestin leirintäalueella se siisti vesikäymälä, joka laski jätteensä suoraan puroon vähän vedenottoja pesupaikan yläpuolelle I Myös vesien maisemallinen arvo olisi pystyttävä säilyttämään ja varaamaan matkailijallekin mahdollisuus rantaviivan löytämiseen muualtakin kuin autolauttasatamasta. Suomessa ei saa käydä siten, tai muuten arvomme Euroopan ulkoilualueena on auttamattomasti mennyttä
Autolla pääsy metsään on estetty luonnon suojelemiseksi. Toinen turistien aiheuttama vaikeus luonnossa on roskaaminen. Heitä ei saa olla paljoa silloin, kun uusi luonnonsuojelulaki tulee kieltämään jopa tarpeettoman kivien mukaan ottamisen ja vääntelynkin luonnossa. Onneksi tieja rautatieviranomaiset ovat alkaneet puhdistuttaa keväällä pahimmin liattujen 119. Siksi meillä on oltava luonnossa erikoisen varovaisia. A. Osaksi se on osoitus riittämättömistä roskakoreista ja osaksi vastuuttomuudesta, joka syntyy vieraalle seudulle mentäessä. simman kukan välittämättä siitä, että se ehkä oli viimeinen 1 Meillä luonnon ryöstö on paha siksi, että kasvillisuuden uusiutuminen on vaikeaa, jopa tuhansia kertoja hitaampaa kuin jossakin päiväntasaajan tienoilla. Leirintäpaikka-esimerkki Yhdysvalloista. Pahimmillaan luonnon ryöstö on silloin, kun määräyksistä välittämättä kerätään rauhoitettuja kasveja tai luonnonsuojelualueilta viedään jotakin. Koska valvontaa ei koskaan saada täydelliseksi, laki on voimaton, elleivät ihmiset ymmärrä sen tarpeellisuutta. Tietämättömiä voidaan parantaa valistuksella, mutta ei niitä, joitten mielestä laki ei heitä koske. Luonto ympärillä säilyy nautittavan luonnollisena. Siksi sitä olisi korostettava sekä kanta-asukkaitten että matkailijoitten keskuudessa ja ymmärtämystä luontoon olisi voimakkaasti edistettävä myös matkailua hyväksi käyttäen. Haapanen. Kovin tavallista on, että Haaparannan jälkeen alkaa papereita lennellä auton ikkunasta, vaikka vielä Kemin ja Tornion välillä olisi oltu kuinka siistejä hyvänsä. Roskakori on sijoitettu niin ulottuville, että maastoon heittäminen ei ole paljon helpompaa. Valok. Matkailijoitten olisi muistettava, että kamerakin on jo keksitty, ja myös kasvien keruussa sen käyttöä olisi lisättävä prässäyksen sijasta
Jollakin Saksan luonnonsuojelualueella vierailijat ihmettelivät, miksi polku oli kaivettu 120 lähes miehen syvyiseksi. teitten varsia. Aroilla paikoilla matkailijat onkin ohjattava rajoitetuille alueille, joita sitten voidaan hoitaa ja joitten ulkopuolella luonto jää koskemattomaksi. Parhaiten se käy valistuksella, ei mihinkään >>älä riko luonnon rauhaa, älä parjaa, älä pauhaa>> -tyyliin, vaan asiallisesti ja tosiseikkoihin perustuvasti neuvoen. >>Ei sitä ole kaivettu. Itsensä ikuistaj ia Kolin huipulla. Mutta meilläkin ovat esimerkiksi Kiutakönkään rannat melkein kaljut. Mutta haluan kuitenkin uskoa, että sitä saadaan vähennetyksi valistuksella. Sehän on teon tarkoituskin, mutta luultavasti tekijä itsekin on myöhemmin sitä mieltä, että hän olisi paremmallakin tavalla voinut osoittaa perusteellisuuttaan. Ihmiset ovat tallaneet sem oli oppaan lyhyt vastaus. Salan/erä. Ikävä vain, että useimmiten merkinnät tehdään niin huolellisesti, että niitten peittyminen vie tavattoman pitkän ajan. Mutta edelleen yhtä suurella varmuudella löytää itsensä ikuistajan tuoreitakin merkintöjä Ounasvaaran kallioista, Aulangon karhufreskosta kuin Coloradojoen kanjonistakin. Kulutus on siitä valitettavaa, että matkailija ei voi sitä paljoakaan välttää, vaikka halua ja tahtoakin olisi. Kuitenkin niitä olisi mahdollisuuksien mukaan pienennettävä. Tuo on tietysti suurinta kulutusta, mitä matkailijat saavat aikaan. Saksan leirintäalueilta mainittakoon kilvet: >>LAGERPLATZ sauber haltenl>> Niin paljon on puhuttu puumerkkien jättämisestä, että se alkaa jo ikävystyttää. Mutta parempiakin keinoja on kyllä olemassa. Eri. P. Valok. Olisivatkohan he halunneet iskelmätähdiksi ja korvaavat tällä tavoin toteutumattomat toiveensa. Itse asiassa matkailijain itsensä vaikutukset luonnossa ovat nykyisin paljon pienempiä kuin niitten, jotka heitä pyrkivät seudulle hankkimaan
Juuri luonnon pikkupiirteisiin on kiinnitettävä erityistä huomiota, sillä niistä ihmisille saattaa avautua aivan uusi maailma, jonka varjeleminen on heille paljon helpompaa kuin suurten näkymien säilyttäminen. 121. Siksi luonnonsuojelun on hyväksyttävä matkailu ja pyrittävä ohjaamaan sitä oikeisiin muotoihinsa. Haapanen. Täytyy saada lisää. Sopiville paikoille voidaan sijoittaa käyttäytymisohjeita, retkeilyreittien varsille selostustauluja, matkailumajoihin ja hotelleihin biologisia ja geologisia kokoelmia, jotka selostaisivat paikan luontoa, ja voitaisiinpa suosituimmilla paikoilla järjestää opastettuja retkiä, joilla suullisesti esiteltäisiin luonnon yksityiskohtia. Mutta ihmisille on luotava mahdollisuudet opettelemiseen, ja siinä tärkeänä osana on matkailu. Haluan uskoa, että ihminen oppii käyttäytymään luonnossa, sillä muuten menetän toivoni tulevaisuuteen. Pallaksen Vatikuruun on viime kesänä saatu taulu, joka hotellilta lähteville kertoo, miten kansallispuistossa on käyttäydyttävä. * Haluan uskoa ihmiseen ja hänen sivistymiseensä, siihen että hän voi kunnioittaa luonnon ainutkertaisuutta ja että hän oppii varomaan siinä kulkiessaan. koisesti tulisi selostaa luonnon uusiutumisen hitautta, jotta ymmärrettäisiin varoa paremmin. Jos ihmiset saadaan arvostamaan luonnossa pientä, niin he eivät halua koskea myöskään suureen. A. Valok
Olen kiitollinen siitä, että kirjoitus suo mahdollisuuden keskusteluun. E n myöskään usko, että kasvillisuutemme on yhtä herkästi tuhoutuvaa kuin päiväntasaaja-alueiden kasvillisuus. E n usko, että lain on oltava ihmisten käyttäytymisen ratkaiseva tekijä, vaan että tämän tulee määräytyä mieluisimman vaihtoehdon mukaiseksi. Uskon, 122 että retkeilymajat ja hotellit voivat helpommin kohottaa palvelusten tasoa, helpommin lisätä yösijojen määrää, helpommin, paremmin ja tehokkaammin esitellä luonnonkohteita ja helpommin suojella ympäröivää luontoa liialliselta ihmisen kulutukselta. Uskon, kuten Heikki Annanpalo, että matkailijoissa on herätettävä kiinnostusta siihen luontoon, joka heitä ympäröi, ja että monipuolista suunnittelua tarvitaan sekä matkailussa että luonnonsuojelussa. Sen sijaan en usko, että leirintä on luonnonsuojelun kannalta positiivisin matkailun muoto. E n usko, että ihminen oppii käyttäytymään hyvin, ellei hyvää käytöstä palkita tai huonosta käytöksestä ole epämieluisia seurauksia. Kari Mustanoja. En usko, että ihminen hyötyy siitä, että hän saa tehdä tulen siellä, missä sen käyttö on vaarallista. En usko, että erikoiset kasvillisuusja eläimistökohteet säilyvät, ennen kuin niillä kävijä osaa käyttäytyä hyvin. Uskosta ja luonnonsuojelusta Heikki Annanpa/olle matkailusta Uskon, että ihminen oppii käyttäytymään ja kunnioittamaan luontoa. Uskon, että leirintäalueiden palvelusten parantamisella autetaan sekä turistia että luonnon kauneuden säilymistä. En usko, että suurten kansallispuistojen eläimistö on saanut jatkaa kehitystään suotuisaan suuntaan, joskin ehkä hiukan paremmin kuin eläintarhoissa. Uskon, että matkailu voi osaltaan auttaa ihmisiä tämän opettelemisessa. Uskon, että matkailu on luonnonsuojelua tukeva ihmisten toimintamuoto
Voidaan sanoa, että jokainen merilintu, joka saa vähäisimmänkin määrän tätä lähtemätöntä, sitkeätä jäteöljyä höyhenpukuunsa, on kuolemaan tuomittu. Kun öljy 30 pnä lokakuuta ajautui rannikolle, oli ainakin 90 % saariston omista pesivistä merilinnuista vetäytynyt etelämmäksi. Lintujen täytyi hakea suojaa maista, noiden sulavakaarteisten vesilintujen, etteivät paleltuisi. 10 000 allia ja ehkä 1000 haahkaa tuhoutuu. Lintu on pakoitettu nousemaan maihin. Ravinnon saanti vedessä tulisi yhä vaikeammaksi, heikkous lisääntyisi li123. Höyhenten rakenne ei kestä öljyä vaan höydyt takertuvat toisiinsa, jolloin vesi tunkeutuu untuvakerrokseen ja lopulta ihoon. >>Öljyä on ainakin Espoon Lövöhön asti idässä ja Porkkalan uloimpiin luotoihin asti lännessä. Myöskin suurin osa alleista oli ohittanut rannikon», kertoo fil. .. . Jälleen jäteöljykatastrofi Suomenlahdella >>Lokakuun lopulla jostakin aluksesta Suomenlahdelle päästetty jäteöljy uhkaa muodostua suurimmaksi öljykatastrofiksi, joka on kohdannut alleja Suomen merialueella. Täällä parvi lopulta levähti, käsittämättä ollenkaan mitä oikeastaan tapahtui ja aavistamatta, millainen surkea, pitkäaikainen ja hitaasti hiipivä kuolema niitä vaanikaan. Niin kauan kun on lämmintä ja vesi n. Vesilinnut, jotka saavat öljyä höyheniinsä, eivät pysy kuivina vedessä. Toisilla olivat vatsa ja siivet tahriintuneet ja ne eivät voineet nousta lentoon. Kaikki puhdistustoimenpiteet, epätoivoinen sukeltaminen, siiveniskut, ja peseminenkään, ei auttanut. Millaisen kauhistuttavan epätoivon vallassa täytyykään vesilinnun olla kun se jättää tutun ja luotettavan vesielementtinsä siirtyäkseen liikkumaan maalle, kulkemaan pitkin maantietä edes osaamatta aavistaa autojen, traktoreiden ja bussien hahmossa vaanivaa vaaraa! Pieni alli, viimekesäinen poikanen, yksi miljoonista, ehkä Pohjois-Suomesta, ehkä Venäjän pohjoisosista, varmasti lähtöisin joltakin pieneltä tundrajärveltä, laskeutui Suomenlahteen, mahdollisesti suorittaen ensimmäisen laskunsa pitkän lentonsa jälkeen, mutta suoraan tuskin havaittavissa olevaan, tappavaan öljykerrokseen. Monet olivat suorastaan hukkuneet öljyyn ja kuolivat heti. On otaksuttavaa, että n. Ruskehtava massa levisi läpi koko höyhenpuvun, höyhenet liimautuivat toisiinsa niin, että jääkylmä merivesi tunkeutui ihoon saakka. Öljyn vahingoittamia lintuja on koko saaristossa Helsingistä Hankoon. Ensimmäisinä päivinä öljyn esiintymisen jälkeen olivat maihin etsiintyneet linnut niitä, jotka olivat tahriintuneet hyvin pahoin. Vain alli . Siinä se sitten istuu ja puhdistaa itseänsä vuorokauden toisensa jälkeen päivät ja yöt, aina nälkiintyneempänä. 8°, selviytyvät vähimmin tahriintuneet ja voivat lentää pitkiä matkoja, mutta kun tulee kylmä, ne sortuvat. tri Giiran Bergman 8.11.1967 Hufvudstadsbladetissa. On myös lintuja, jotka ovat saaneet vain vähäisiä tahroja öljyä, joka sitten on levinnyt höyhenpukuun. Seuraavassa kertoo eräs avustajamme miten kävi eräälle niistä öljyyntahriintuneista alleista, jotka suuntasivat viimeiset askeleensa sisämaahan päin. Tuulensuojaisilla kalliokielekkeillä oli toki lämpimämpää kuin omassa tutussa ympäristössä. Useat sadat muut vanhemmat ja nuoremmat linnut jakoivat saman kohtalon. Usein hakeutuvat öljyn vahingoittamat linnut jopa monia kilometrejä rannalta metsään ennenkuin ne kuolevat>>. Ainoa valopilkku on, että helposti olisi voinut sattua vielä suurempia vahinkoja
J okin vaalea, suuri ja äänekäs lähestyi sitä, pysähtyi. iinpä hankittiin kalaa, silakkaa. Mutta ihmisen tuli hieman tinkiä vaatimuksistaan, montako kertaa elämässään saa ihminen allin vieraakseen. saantyrrustaan, ja sekin vähäinen arkuus, jota ne nyt tunsivat ihmistä kohtaan, muuttuisi vähitellen välinpitämättömäksi apaattisuudeksi. 0. Öljy irtosi. He eivät vielä tänä päivänäkään tiedä, mikä tulee olemaan heidän vaivannäkönsä lopputulos, kuolema vai elämä. K ylpyamme, ainoa turvallinen ja lämmin paikka tätä varten, oli nyt jatkuvasti varattu. Sillä molemmat pelastajat uskoivat linnun pelastumiseen. Ölj yä, hän sanoi katkeroituneena vaimolleen, aavistamatta, millaisen vastuun hän oli itselleen ottanut, millainen vaiva häntä odotti ottaessaan linnun kiinni. Soitettiin eläintarhaan, kysyttiin neuvoa tunnetuilta lintutieteilijöiltä. Öljy pysyi. He ottivat avuttoman linnun, käyttivät yhä uudelleen ja uudelleen lämmintä vettä ja tavallista saippuaa, jonka he havaitsivat tehokkaimmaksi. Koska Alli söi, se myöskin ulosti. He toivoivat päivittäin, ostivat kalaa, puhdistivat kylpyammeen, huomioivat pienimmänkin edistysaskeleen ja iloitsivat Allin kwohoho-juttelusta. opein, koukkaavin nokan liikkein meni ravinto veden kanssa hyvin alas. Yksinomaan lihasta tai leivästä se ei välittänyt. Allin samettisilmät seurasivat ihmisen jokaista liikettä. Ensimmäistä kertaa näkivät molemmat ihmiset palelevan vesilinnun. Terävä kwohoho kajahti joka kerran, kun isot ihmiset tulivat liian lähelle. >>Vahdinvaihto>> tapahtuu vuoden vaihteessa, mutta metsänhoitaja Salanterä ottaa kuitenkin jatkuvasti osaa toimituskuntamme työskentelyyn.. Mutta Alli elää vielä! A. Pesuainetta ja lämmintä vettä. Kaikki näytti tuloksettomalta. Teuvo SuoflJinen, joka toimii Helsingin yliopiston Fysiologisen eläintieteen laitoksen assistenttinä. Alli auttoi kelpo linnun lailla itsekin, puhdisti itseään, silitti päällään yhä uudelleen ja uudelleen höyhenpukuaan, koetti rasvata itseään, pudisteli itseään, löi siivillään, mutta sittenkin se vapisi. Mutta heidän oli tultava hyvin lähelle. Siitä huolimatta alkoi huoneisto vähitellen haista todella kalakaupalta. Yksi parvesta karisti avuttomuutensa, taapersi sammaloituneiden kallioiden ylitse, läpi suojaavan kanervikon, karun metsän, lepäsi usein, vaelsi edelleen, avoimilla paikoilla nälkäisten lokkien seuraamana, raahautui lopulta maantielle ja jäi pökertyneenä istumaan. Tämä ruokinta pitäisi sen kyllä hengissä>>. J oka tapauksessa voisi tietenkin yrittää, pitää lintu sitten kuivana ja ruokkia sitä, kalalla, lihalla ja pienellä maarällä leipää. Valkoisesta hopeasilmäisestä laatikosta nousi ihminen rauhallisin askelin, sai linnun sitä hetken seurattuaan kiinni ja kietoi sen kankaaseen. ähtiin aivan uusi Alli. Suomen Luonnon toimitussihteeri vaihtuu Metsänhoitaja Pentti Salan/erän luopuessa päätoimensa vuoksi lehtemme toimitussihteerin tehtävästä, uudeksi toimitussihteeriksi on valittu fil.kand. Kauppias antoi ne ilmaiseksi, kuullessaan mihin niitä tarvittiin. Pesujen jälkeen, jotka suoritettiin usean päivän aikana, yhteensä 6 kertaa, koska öljyä tuli yhä uudelleen esiin, kiedottiin Alli aina lämpimään pyyhkeeseen, ja se kuivattiin hiustenkuivaajalla ja infralampulla. Kotona koettivat pelastajat auttaa eläintä. >>Linnun voisi pestä useampaan kertaan rasvan irroittavilla pesuaineilla, ja ennenkaikkea lintu pitäisi hyvin kuivata, mutta onko tulos edes tyydyttävä, sitä ei kukaan tiedä. Pehmeällä sienellä runsaasti saippuaa käyttäen pestiin höyhenet, aina myötä124 sukaan, yhä uudelleen ja uudelleen. Useita kertoja päivässä vaihdettiin alustana olevat sanomalehdet. Oli hirvittävää katsella noiden samettisilmäisten, harmaanvalkoisten ja mustanruskeiden lintujen seisoskelua rannalla, urokset komeissa talv ipuvuissaan, naaraat vaatimattomimpina ja pienempinä. Ruskea pää sai vaaleat posket, kaulahöyhenet muuttuivat melkein valkoisiksi, alapuoli vaalean ruskehtavaksi. Silakat paloiteltiin pieniksi, ja >>Alli>>, joksi pieni lintu heti ristittiin, söi hyvällä ruokahalulla. >> o jaa, on hyvin vähän tehtävissä>>, kuultiin vastauksena. Sprtmck Suomen Luonnonsuojelt!Jhdistyksen kirjelmä jäteiiijyrikkoflJuksista Merenkulkuhallitukselle si1mlla 139. Oli liian myöhäistä pyrkiä lentoon
• ruo .,.,
Tässä suhteessa pikkulinnut ovat uhattuja, koska niiden aineenvaihdunta on nopeata. Asumusten läheisyydessä voidaan talvilintujen viihtyvyyttä lisätä istuttamalla pihlajia, marjaomenapuita ja suojakasveiksi esim. Sen sijaan kookkaammat eläimet kestävät paastoa pidemmän aikaa. Englannissa suoritetuissa tutkimuksissa todettiin, että tiaisten on löydettävä talvipäivänä keskimäärin 24 hyönteistä minuutissa, jotta ne pysyisivät hengissä ja lähes koko niiden talvipäivä menee ravinnon hakuun. K ysymys ei ole pelkästään hengissä pysymisestä, vaan suurelta osalta myös siitä, minkälaisessa kunnossa ne ovat keväällä. huonona riistavuotena. Nyky-yhteiskunnassa viihtyvyystekijöille on asetettava yhä suurempi paino. Usein silloin kun eläin on nälkiintynyt, on ravinnon löytäminen vaikeata, koska lumi tai jää on peittänyt ravintolähteet tai se on sellaisessa muodossa, ettei eläin pysty normaalioloissa tarjolla olevaa ravintokohdetta käyttämään. ruokintapaikan tulee olla sillälailla laadittu, että ruokaa on saatavissa myös lumipyryllä.. Ruoan puute saattaa vaikuttaa suoranaisesti tai välillisesti. Moni eläinlaji kyllä pystyy kestämään kovatkin pakkaset, jos vaan ravintoa on riittävästi tarjolla. Peltopyyt voidaan myös totuttaa helposti tulemaan ruokintapaikalle ja sillä on merkityksensä. Talvisten ulkoilualueiden hoidossa tulisi ottaa huomioon myös eläinten tuoma vaihtelu muuten niin hiljaisiin metsiimme. 2. opas n:o 35). Ruokintapaikalla käymään tottuneet eläimet helposti menehtyvät silloin. Sääntöinä talviruokinnassa on muistettava! 1. Nälkää kärsineiden ja huonokuntoisten eläinten lisääntymiskyky on hyvin huono ja se voidaan todeta seuraavana syksynä esim. Parhaassa tapauksessa keinoruoan osuus voi olla vain pieni osa eläinkannan tarvitsemasta ravinnosta. Kiistattomasti on sentään todettu, että ruokinnalla on joskus aivan ratkaiseva merkitys. Jos ruokinnassa on puutteellisuutta juuri silloin, kun ravinnon tarve 126 on suurin, esim. mikäli ruokintaan ryhcfytään, olisi siitä huolehdittava erityisesti kovien pakkasten ja lumipyryjen aikana. Niinpä Suomessa talvehtineet sorsat ovat ihmisen ravinnon turvin kestäneet pakkasemme ihmeen hyvin. Eläinten talviruokinta A NTTI HAAPANEN Suomen ankarissa talviolosuhteissa ravinnon saanti tulee erityisen ratkaisevaksi tekijäksi monien eläinten talvehtimiselle. Tappioprosentti on ollut pieni ja selvästi alhaisempi kuin niiden, jotka muuttavat etelään ja joutuvat voimakkaan metsästyksen kohteeksi. Mikäli alueita hoitavien viranomaisten puolesta ruokintavälineet olisivat jo valmiina, luulen, että retkeilijät olisivat valmiit tuomaan ruokaa vastapalveluna näkemästään elämästä. Monesti olisikin parempaa talvihoitoa eläinten elinympäristöjen yleinen parantaminen, kuten esim. Kovana talvena 1965/66 valkohäntäpeuran talvitappioita voitiin huomattavasti pienentää ruokinnan avulla. Talvilintujen yleistä viihtyvyyttä lisäävä vaikutus on ilmeisesti melkoinen, muuten ei ole selitettävissä ne sadat lintulaudat, joita joka talvi asetetaan linnuille. ruoka ei saa olla pilaantunutta tai pilaantuvaa, eikä suolaista; 3. (ks. lumipyryn ja pitkien kovien pakkaskausien aikana, saattaa ruokinnasta olla suorastaan haittaa. Ihmisen mahdollisuudet eläinten auttamiseksi yli talven ovat useinkin sangen rajoitetut. tuuhea kataja, marjakuusi (joka tosin on melko arka paleltumaan) tai vaikkapa ulkolainen vuorimänty ja tuija. Tosin ulkomaisten puiden istuttamisessa on syytä olla harkitsevainen. luontaisen pensaikkoja lehtipuuvyön säilyttäminen metsän reunassa ja rannoilla tai niiden kasvattaminen, lehtipuusekoituksen aikaansaaminen puhtaisiin havumetsiin, vesaikkojen kehittäminen, ravintokasvien kuten pajujen, pihlajan, haavan, lepän ja katajan säilyttäminen jne
Tiaiset käyvät mielellään ruokintakellolla, sensijaan ~ömpe!ömpien tikkojen on vaikeampi saada mistä m1tään. Ruokintapalikat voidaan täyttää sisällä ja sitten viedä vaikka kauemmaksi metsään. Nykyään kaupoista on saatavissa ns. Kun se on jähmettynyt, nämä palikat sijoitetaan suojaisiin paikkoihin puihin vinosti reiät alaspäin, jolloin lumi ei niitä peitä, Ruokintapalikan etuna on sen yksinkertaisuus ja keveys. Rasvaan sulatettu ruokaseos kaadetaan ruukkuun, joka sitten kiinnitetään ylösalaisin roikkumaan puun oksaan. Ruoka tarjoillaan linnuille, joko ns. ½ litran suuruiseen astiaan, josta ne valuvat ala~ sitä mukaa kuin linnut syövät. Siemenet valuvat lasireunan alta sitä mukaa kuin linnut syövät niitä. Pulmasta päästään ostamalla halpaa suolatonta talia tai ihraa, joka sulatetaan ja sulatettuun rasvaan lisätään toinen puoli siemeniä, auringonkukkaa, hamppua, kauraa ym. ruokintapalikassa. Tietysti niitä voidaan asettaa useita ja eri paikkoihin, mutta silloin huolto tulee vastaavasti hankalammaksi. ama ovat tietysti erinomaista ravintoa sekä talitiaisille että siemensyöjille. Siinä on peri127. Kukin voi kehitellä ja kokeilla erilaisia malleja, kunhan vain muistaa ruokinnan yleiset säännöt. ruokintapuussa, Yksin~erta!nen ruokinta-automaatti siemeniä syöville p1kkulmnwlle. Näihin ruoka kaadetaan. ruokintakakkuja, joissa sulatettuun rasvaseokseen on lisätty erilaisia siemeniä mm. Tämä on usein vain eduksi sillä tikat saattavat joskus rohmuta kaiken'. Tämän reiän läpi pujotetaan tiukasti asettuva ohut tikku. Kakut eivät ole kovin halpoja, jos niitä joutuu antamaan linnuille runsaasti. Metsästä löytynyt lahopuukouru sopii maisemaan j~ lumelta suojattuna toimii hyvin hömötiaisen siemenvarastona. ruokintakellon voi laatia vaikkapa savikukkaruukusta, jonka pohjassa on reikä. Tiaiset ja tikat ovat niihin mieltyneitä. Valok. Pikkulintujen ruokinta Lintulaudat. jota selostetaan myöhemmin, tai ns. Urpo Häyrinen. auringonkukkaa. Säiliö täytetään avattavasta katosta. Pikkulintujen ruokinnassa on ehkä yksinkertaisin muovista tehty säiliöllinen ruokintalauta, joita on siemenliikkeistä valmiina saatavissa. On olemassa keinoja, joilla pystytään ruokkimaan suuret lintumäärät. Näissä siemenet asetetaan n. Erityisesti tiaiset pitävät suuresti talista. Kaupoissa on tarjolla suuri valikoima erilaisia lintulautoja, joissa usein on ajateltu enemmän niiden kauneutta kuin käyttökelpoisuutta. Ruokintapalikka ja ruokintakello. Se on noin 30 cm mittainen keskeltä halkaistu puu, johon on sen halkaisemattomalle pinnalle porattu 1-1,5 tuumaa halkaisijaltaan olevia kuoppia. Hessiläinen ruokintamaja. Tällainen on mm. Valok. ruokintamaja, jonka rakenne · selviää oheisesta piirroksesta 2. Vastaavanlaisen ns. Näillä lintulaudoilla voidaan käyttää erilaisia siemeniä, auringonkukkaa, hamppua, viljaa, rikkaruohojen siemeniä jne. Urpo Häyrinen. Mikäli pikkulintujen talviruokintaa on tarkoitus suorittaa vähänkään laajemmissa puitteissa, lintulaudat ja ruokintapalikat tulevat hyvin pian ahtaiksi
Sen sijaan kömpelömmät linnut eivät saa siitä mitään. Monet talvilinnuista ovat kololintuja. Ravintoa ei voi kovin paljon valella yhdellä kertaa, mutta kokemus pian osoittaa, kuinka paljon sitä oksilla pysyy. Ruokintapuulla tarkoitetaan tätä tarkoitusta varten pystytettyä joulukuusen kokoista kuusta, jonka oksille valetaan sulana ravintoseos, joka on samanlainen kuin ruokintapalikassa ja -kellossa käytetty. Ruokintamajassa voidaan linnuille tarjota jäteviljaa, rikkaruohonsiemeniä, auringonkukan siemeniä, talia, kaupasta saatavia ravintokakkuja, kuivatettuja pihlajan ja seljanmarjoja, leivänmuruja, juustoa ym. Piirros 2. Erityisesti ruokintapaikkojen läheisyyteen olisi varattava pönttöjä yöpymiskoloiksi. aatteena, että ylempi ruokintapöytä on samalla tasolla kuin läpinäkyvien seinien alareunat, joten pöydälle ei pitäisi päästä vettä eikä lunta. Mutta kuuluvathan pedotkin luonnon kokonaisuuteen, joten on niillekin suotava makupalat. Piirtänyt Timo Vuo/anto. d 1 1 ' ! I! 1 11 ·l, .1 1, \:~~ Ii i 11 1 Piirre Piirtä 1 1 1 \· rl ., ! \ ii 1 1 11 "' ~-! Ii + , 1 V;" + .i5 cm t ,, ' ', ,, f t100cm. Samalla periaatteella voi valmistaa myös yksinkertaisemman keskuspaalun varaan rakennetun majan. Ruokintapuun heikkoutena on, ettei se voi olla kovin kaukana talosta, jossa rasva on sulatettava ja seos tehtävä, ja samoin lumipyryllä se saattaa peittyä lumeen. Piirros 1. Olisi huolehdittava siitä, että ruokintapaikan läheisyydessä on linnuille sopivia pakenemispaikkoja, pensaikko, tiheä kuusi, kataja tms. Klassillinen saksalainen ruokintamajatyyppi, jolla voi ruokkia suuria lintumääriä. Linnut oppivat tulemaan nopeasti ruokintapuulle syömään ja viihtyvät sen ympärillä päivät pitkät. Lasiseinät estävät lumen pääsyn ylemmälle ruokintapöydälle. Ruokintapuu on kaikkein luonnonmukaisin pikkulintujen talviruokintamuoto. Samoin pöntöissä tulisi olla kuiva pehmikekerros. Tiaiset syövät tikussa roikkuen. Piirtänyt Timo V uo/anto. Yhdistämällä ruokintamaja ja -puu saadaan erittäin monipuolinen ruokintapaikka, jolla käyvät lähes kaikki talviset lintumme: käpytikka harakka närhi tali tiainen kuusi tiainen hömötiainen viherpeippo keltasirkku sini tiainen varpunen Ruokinnan avulla houkutellaan melkoisia määriä lintuja samalle paikalle, jolloin ne ovat myös petojen (kanaja varpushaukka, varpuspöllö, kettu, kärppä ym.) silmätikkuina. Linnut houkutellaan paikalle asettamalla ruokaa alatasolle, mutta varsinainen ruokinta tapahtuu ylätasolla. Ruokintakellona toimii ruukku, johon on valettu ruokaseos. Mikään ei ole talvella hauskempaa kuin katsella punatulkkuja ja tiaisia syömässä kukin omalla tavallaan puussa ja puun ympärillä
-... Ruokintapaikalla pitäisi olla saatavissa myös soraa. Kulmapaalut ovat 8 cm pitempiä kuin seinän korkeus. reikä ja sokkanaula, joka pitää irtokaton paikoillaan ruokapöytä päältä 42 x 42 cm suuruisen kauluksen sisään työnnetään ylläoleva säiliö Piirros 4. -':"-_ -r -__ ~~:,._ _ _ _ kaulus on tukipaalujen vakorkeus 13 cm rassa cm Riistaeläi met Ruokintakatos ja -säiliö ovat peltoriistan ruokinnassa osoittautuneet erittäin käyttökelpoisiksi. -. Ruoka sirotellaan maahan, mutta oheisessa piirroksessa 4 esitetty ruokintasäiliö takaa ruoan hukkaprosentin selvän vähenemisen ja samoin sen, että ruoka on pyryilmallakin paremmin saatavissa. masoniitti ~J---_!!!9-masoniitti, säiliön koko 41 x 41 cm -w-Säiliön sisäseinässä olevia, -47cm --~ ruuan määrää osoittavia viivoja Säiliön ympärillä oleva kaulus 1 3/4" galvanoitu verkko, joka estää ruuan hukkaantumisen reikä ja sokka, joka pitää säiliön paikallaan r --•jf{,,.-o:, -~ -,:,-... Ruokinta-automaatti, malli ÖsterMalma. Säiliön seinät eivät ulotu pohjaan. Säiliöön voidaan laittaa viljaa, rikkaruohon siemeniä ja kaupoissa kanalinnuille tarjolla olevaa kuivarehua. 129. Parhaiten sen antaminen käy helpottamalla peltopyiden pääsyä orasmaille särkemällä hanki tai luomalla liikoja lumia. ruokaseos valetaan ruokintapuuhun. Myös avoimina pidettäviä latoja tai latojen alustoja voidaan käyttää ruokintapaikkoina. Kuivarehun lisäksi tuorerehu olisi varsinkin peltopyille tervetullutta. Katto voidaan kattaa oljilla tai havuilla. / uolanto. Ruokintakatokseksi kelpaa laavun mallinen edestä 1-1,5 m korkea ja takaa noin 50 cm korkea katos, joka on kaikilta tai ainakin kolmelta puolelta avoin. Siemenet valuvat tästä raosta ruokapöydälle. -,... -?..
Isoja haapoja ei missään tapauksessa saa kaataa, koska ne ovat paljon arvokkaampia pystyssä ravintoja kolopuina. Valkohäntäpeura on kiitollisimpia ruokittavia ja ankarina talvina ' on suorastaan si itä riippuvainen. Jos vesaikot ovat kasvaneet liian korkeiksi, eläimet eivät ulotu syömään. Ruokintahäkit sijoitetaan metsän laitamille peurojen ja jänisten suosimaan ympäristöön. Jänikset ja hirvet syövät mielellään haavan ja raidan nuorta kuorta. Heikki Mikkola. iinpä ruokintaan joudutaan eläimet ensin totuttamaan. Samoin ruokintapaikat olisi hyvä pitää vuodesta toiseen samalla paikalla. Ruokkimisyrityksiin ei saisi ryhtyä, ellei voi olla varma veden pysymisestä sulana sorsien talvehtimispaikalla. Parhaiten tämä tapahtuu siten, että ruokintapaikat järjestetään paikoille, missä eläimet luontaisesti ovat tottuneet käymään ravintoa hakemassa. Valkohäntäpeuran asuma-alueilla myös rehujuurikas, lanttu ja melassi ovat voimakasta ja peuroille maistuvaa ravintoa. Sorsien talviruokinta on suhteellisen yksinkertaista huolehtimista siitä, että linnuilla on jatkuvasti ruokaa, joksi sopii esim. Malli.. Jäniksetkin tulevat nuolemaan kivestä valuvaa suolaista nestettä. Valok. Kaadettaessa on muistettava, ettei kaikkia varastoja syötetä jo ensimmäisenä vuonna, vaan 130 na1ta puita p1ta1s1 suosia ja kasvattaa metsänreunoilla ja sekapuuna metsässäkin. Ruokana käytetään heinää ja kerppuja. Ruokintahäkin rakenne ja mitat selviävät oheisista piirroksista. Toisinaan ravinto ei näytä kelpaavan eläimille, vaikka mitään syytä siihen ei näytä olevan. Pensaikon tai puuston suojaa tulisi olla tarjolla. Hankkija) nuolukiven, jota eläimet käyvät nuoleskelemassa, kun se asetetaan metrin korkeudelle seipään päähän. Hirvien suosima nuolukivi. On kuitenkin muistettava, että ne elävät vaistotoimintojen varassa ja ovat usein yllättävän kykenemättömiä käyttämään hyväkseen uusia tilanteita. kaura ja jätevilja, pieneksi palotellut leivän jätteet ym. Valok. Häkin pohjasta voi ainakin osittain tehdä kaukalomallisen, jolloin siihen voi asettaa Suomessakin jo saatavaa, peuroille tarkoitettua väkirehua. Puita kaatamalla voidaan eläimiä auttaa. Tällöin saadaan syntymään eläinkanta, joka osaa käyttää mahdollisimman hyvin ruokintapaikkoja. Ruokintahäkeillä voidaan järjestää jänisten sekä Lounais-Hämeessä ja sen ympäristöseudulla tavattavan valkohäntäpeuran talviruokinta. Hirvieläimet tarvitsevat runsaasti kivennäisiä. Riistan ystävä voi ostaa karjatalousliikkeestä (esim. Ruokintakatos on lähinnä tarkoitettu peltopyylle tai fasaanille, joten se olisi näitä lajeja silmällä pitäen sijoitettava sopiviin paikkoihin pellon reunoille ja lajien käyttämään ympäristöön. M