omen V. Lihtonen in memoriam Metsiemme viimeaikainen kehitys Soiden linnut ja suo-ojitus Pohjois-Kainuun kasvimaailmasta N:O 4 15 VUOSIKERTA 1956
64:llä nelivärisellä laakapainosivulla olevat 109 kuvaa antavat hyvän käsityksen eläinten ulkonäöstä ja tekstin kerronta liittyy kuviin havainnollisena ja selkeänä. Käteväkokoinen opas jokaiselle luonnonystävälle, etenkin nuorille. WSOY. tri Pekka Nuorteva. 61 sivua tekstiä, 64 sivua värikuvia. Hinta 350 mk, kangaskansissa 450 mk. »Luonnon värikuvasto»-sarjan kuudentena teoksena ilmestyy ELÅIMIÅ VÅRIKVVINAPohjo1an nisäkkäitä, matelijoita ja sammakkoeläimiä esittelevä teos, jonka suomenkielisen laitoksen on toimittanut fil
Hän oli mm. 1943-49 ja joutui toimimaan myös metsähallituksen ylijohtajana v. Yhdistyksen puheenjohtajan ja johtokunnan pitkäaikaisen jäsenen, professori Vilho Kustaa Lihtosen elämä sammui viime lokakuun 19 päivänä. Professori Lihtonen, joka kuollessaan oli 67 vuoden ikäinen, tunnettiin laajoissa piireissä yhtenä metsätaloutemme ja metsätieteemme eturivin miehistä. Suomen Luonto LUONNONSUO J ELUN A A N E NKANNATTAJA N:o 4 · 15 VUOSIKERTA 1956 Professori Vilho Lihtonen I n m em o ri a m Suomen Luonnonsuojeluyhdistystä on kohdannut suuri suru. metsähallituksen arvioimisjaoston päällikkönä v. 1946-49. Metsähallinnollisella virkauralla suoritetun
Suomen Metsätieteellinen Seura asetti v. 1942 väitöskirjaan ja vei hänet lopulta v. Blomqvist ja A. Oli erinomainen asia, että tämän tärkeän ja keskeisen luonnonsuojelukysymyksemme käsittelyä johtamaan saatiin arvovaltainen metsähallituksen edustaja, jossa yhtyivät talousmiehen ja tiedemiehen kyvyt ja kokemus. pitkän ja arvokkaan päivätyön yhteydessä hänessä kyti ja hehkui myös voimakas tieteellinen harrastus metsätaloudellisiin kysymyksiin, kiinnostus, joka viimein leimahti täyteen liekkiin, johti v. 1945 tätä asiaa varten erityisen toimikunnan, jonka puheenjohtajaksi valittiin Lihtonen. Lihtosen aikana myös Suomen Luonto sai nykyisen aikakauslehden muotonsa, ja meillä kaikilla oli ilo nauttia tämän ahkeran kynämiehen ja tunnetun tyylintaitajan käsialasta myös näillä palstoilla. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen johtokuntaan Lihtonen tuli sotavuonna 1943. Cajander ovat luoneet. Sodan päätyttyä myös luonnonsuojelun alalla ryhdyttiin jälleenrakennustyöhön ja tutkittiin mahdollisuuksia uusien luonnonsuojelualueiden perustamiseksi rauhanteossa menetettyjen tilalle. Siitä ovat kaikki maan luonnon tutkijat ja ystävät hänelle syvästi kiitollisia. Tämä toimikunta yhdessä muiden johtavien luonnontieteellisten seurojemme kanssa laatikin asiasta ripeästi suunnitelman, jota edelleen kehittämään asetettiin v. K. Lihtosen puheenjohtajakautena kiteytettiin ja joka sai vertauskuvallisen vahvistuksensa vastikään käytäntöön otetussa yhdistyksen merkissä. Reino Kalliola. Mainittakoon vain taistelu viimeisten suurkoskiemme puolesta ja siinä saavutettu ratkaisu, joka liittyy Oulangan kansallispuistokysymykseen. Periaatteellisesti arvokkaampaa on myöntää elämisen oikeus kaikille niille, jotka luonnonjärjestyksen mukaan alkuperäiseen luontoon kuuluvat.>> Näiden sanojen ilmaisema arvojärjestys leimaa myös sitä julistusta, johon luonnonsuojelun ohjelma professori V. Sama hedelmällinen tieteen ja talouden näkökohtien yhdistäminen luonnehti Lihtosen työtä Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen johtokunnan jäsenenä ja puheenjohtajana. 1950 valtionkomitea ja jälleen Lihtosen puheenjohdolla. Lihtosen puheenjohtajakausi jäi varsin lyhyeksi se alkoi vuosikokouksesta 1955 -, mutta se on ollut merkittävää aikaa Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen taipaleella. >>Luonnonsuojelun suurin merkitys ei ole siinä, että rauhoitetaan sellaista, mikä on ihmiselle hyödyllistä. Komitean työn tuloksena on sitten valmistunut uusia luonnonja kansallispuistoja koskeva lakiesitys, joka juuri on hyväksytty eduskunnassa. Lihtonen jatkoi tässä työssä kunniakkaasti niitä metsätieteemme ja metsätaloutemme yhteisiä perinteitä, joita miehet sellaiset kuin A. Siinä on perintö. 2. G. 1953 Helsingin yliopiston metsänarvioimistieteen professorin virkaan. Aate ja käytäntö kulkevat rinnan, ja tärkeintä kaikessa molempien takana on syvä eetillinen vakavuus ja vastuuntunto. Hänen avujaan olivat myös rauhallinen, tasapuolinen harkinta ja kiinteä asiallisuus, luja velvollisuudentunto ja virkeä huumorintaju kaikki tämä yhtyneenä harvinaisen miellyttävään, vaatimattomaan ja hienoon luonteeseen. Lehtemme viime numerosta voimme tutkistella, mitä Suomen metsien tuntijan ja luonnon ystävän ajatuksissa liikkui, kun ylväs kuikka juhannusaamuna julisti uuden elämän syntymistä
hehtaaria, mikä ala suurimmaksi osaksi on joskus ollut metsää. Monilla seuduilla on jo miltei kaikki viljelyskelpoinen maa raivattu pelloiksi ja lehtometsiä on säilynyt vain siellä, missä maan kivisyys tai paikan hankala sijainti on estänyt maan muokkausta pelloksi. Metsien nykyisestä tilasta sekä kehityksestä viime vuosikymmenien aikana antavat tarkan ja monipuolisen kuvan valtakunnan metsien arvioinnit, joita on suoritettu vv, 1921-24, 1936 38 ja 1951-53, Aluksi lienee paikallaan luoda silmäys metsämaiden kehitykseen. 1929, ja 1930-luku oli metsänojitusten huippuaikaa. Nykyään metsänojitus elää taas nousuaikaa koneellisten oja-aurojen ansiosta, ja vuotuisten ojitusalojen ennustetaan lähivuosina nousevan moninkertaisiksi entisestä. V:een 1940 mennessä oli metsänkasvua varten ojitettu jo 650 000 hehtaaria. Varsinkin savimaalle ominaisten metsätyyppien ala on jatkuvasti vähentynyt ja samoin on käynyt viljavimmille suotyypeille, kuten lehtokorville. Metsämaa sinänsä on jokseenkin muuttumaton, mutta metsämaiden kokonaismäärään sekä erilaisten metsämaiden keskinäisiin paljoussuhteisiin on olennaisesti vaikuttanut kaksi tekijää, nimittäin pellonraivaus ja metsäojitus. Viime vuosikymmeninä on raivaustoiminta ollut sangen voimakasta; 1920ja 30-luvuilla raivattiin uutta peltoa 600 000 hehtaaria ja yksistään viime sodan jälkeen noin 200 000 hehtaaria. Metsiemme viimeaikainen ja vastainen kehitys (Jatkoa) Peitsa, Mikola Viime vuosisadalta perä1sm olevien kuvausten perusteella, joista edellä esitimme vain muutamia esimerkkejä, voi päätellä, että metsämme ovat kuluneiden sadan vuoden aikana hyvin olennaisesti muuttuneet ja päinvastaiseen suuntaan kuin ehkä monikin olisi odottanut. Järjestetyn metsänojitustoiminnan katsotaan meillä alkaneen v. Pellonraivaustoiminta on tietenkin kohdistunut viljavimpiin metsämaihin, lehtoihin ja lehtomaisiin kankaisiin. Onpa mahdollista, että jokin viljava lehtotai suotyyppi on ennättänyt maastamme kokonaan hävitäkin pellonraivauksen ansiosta. Samalla muuttuu suon kasvipeite kokonaan. Metsät ovat näin saaneet keskimäärin karumman leiman. 1909, mutta parempaan vauhtiin se pääsi yksityisten omistamissa metsissä vasta metsänparannuslain tultua voimaan v. Metsäojituksen tarkoitus on parantaa metsäisten soiden puunkasvua sekä vallata metsälle uutta maa-alaa. Tähän mennessä , ojitettu ala muodostaa tosin vain ö % maamme 3. Suomessa on nykyään peltoa yli 2.5 milj
Kuvassa soistumisen kelottamaa metsää Salamajärven luonnonpuistossa Kivijärvellä. K askikauden jälkeen kuusi on nopeasti vallannut takaisin entisiä kasvupaikkojaan, kuten mm. Metsiemme puulajisuhteissa on viime vuosikymmeninä tapahtunut melkoisia muutoksia, joihin on ollut syynä ennen kaikkea kaskiviljelyn siirtyminen yhä kauemmaksi menneisyyteen, mutta myös metsien hakkuut ja määrätietoinen metsänhoito. Metsänojitus on siis jossain määrin korvannut sitä menetystä, mitä lehtomaisten ja tuoreiden kangasmetsien alassa on pellonraivauksen vuoksi tapahtunut, tietenkin suuresti muuttanut. Seuraavassa asetelmassa on kuusen osuus prosentteina koko maan ja erikseen eteläja pohjoispuoliskon metsävaroista eri arviointien aikaan: Menneinä vuosisatoina ja -tuhansina on suo vallannut maata metsältä. korpiin, ja sen seurauksena ovat maamme metsäluontoon niin olennaisesti kuuluvat korpimetsät hyvää vauhtia muuttumassa kangasmetsien kaltaisiksi. Kuten edellä mainittiin, kaskiviljely karkoitti kuusen ja edisti lehtipuiden valtaanpääsyä. Ojitustoiminta on kohdistunut erityisesti viljavimpiin metsäisiin soihin, ts. koko suoalasta, mutta oj ituskelpoisiksi mutta soiden ja suometsien luontoa se on arvioitujen soiden alasta jo 12 o/o. Ojitustoiminnan ansioksi on myös luettava se, että kuten valtakunnan metsien arvioinnit osoittavat maamme nykyisen alueen kasvullinen metsäala ei ole parin viime vuosikymmenen aika~a vähentynyt, vaikka uutta peltoa on raivattu samana aikana parisataa tuhatta hehtaaria. valtakunnan metsien arvioinnit parilta viime vuosikymmeneltä osoittavat. Xykyään metsänoiituksen avulla vallataan maata metsälle takaisin. 4
Kehityk estä pitemmältä ajalta saadaan tietoja vertaamalla valtionmetsien vanhoja karttoja ja metsänarviokirjoja. Kaskiahojen lehtimetsät ovat muuttumassa ta i jo muuttuneet kuusikoiksi. 32.2 1951 63 38.5 30.2 35.7 Kuusen lisääntyminen on sii tapa htunut koko~aan Suomen eteläpuoliskossa; pohjoispuoliskossa kuusen osuus on lähinnä vanhojen kuusikoiden hakkuiden ansiost11, sen sij aan jonkin verran vähentynyt. Suomen Suomen Koko eteläpohjoisSuomi puolisko puolisko 1921 24 28.4 33.7 30.2 193638 33.2 30.6 . E, on valtionpuistossa oli ] 867 tukkipuu varoista kuusia 15 % eli keskimäärin 5 runkoa hehtaarilla, kun taas 1933 vastaavat luvut olivat 50 % ja 46 kpl/ha (Seppänen), ja Hyytiälänmaan val. Niistä käy ilmi, että e im
missä se t uottaa heikommin kuin mänty. Myös lehtipuilla, varsinkin rauduskoivulla, on oikeutettu sijansa metsänhoidossa. Koska mänty luonnon oloissa uudistuu vain metsäpalojen ja myrskyjen yhteydessä, jäljitellään metsänhoidossakin näitä luonnon tapahtumia, ts. Kaskiviljelyn päättyessä myös metsäpalot vähenivät, ja asutuksen lisääntyminen sekä kulkuja tiedoitusvälineiden paraneminen ja tehokas vartiointi ovat rajoittaneet metsäpalot ehkä murto-osaan siitä, mitä ne olivat sata vuotta sitten. miRsä kaskivilj ely päättyi aikaisemmin, tuoreet kankaat ovat jo muuttuneet kuusikoiksi. jaloja lehtipuita lehtomaalle. Puhdas kuusikko tuoreella kankaalla ei ole mikään toivottu metsikkömuoto, vaan sekä mäntyä että rauduskoivua pyritään säil yttämään sekapuuna. kun taas Itä-Suomen viimeksi kasketuilla mailla tämä kehitys on vasta alussa. Ulko. Kuu i ei ole tyytynyt ainoastaan palaamaan niille kasvupaikoille, mistä kaskiviljely sen karkoitti, vaan on suuressa määrin levinnyt kuiville mäntykankaillekin. Kun muut puulajimme vaativat uudistuakseen melko laajoja aukeita aloja, mutta kuusi uudistuu tiheänkin metsän varjossa. Kuusen lisääntyminen on monessa tapauksessa ollut metsätalouden edun mukaista ja sitä on kaikin keinoin pyritty edistämään; laajat alat lepiköitä ja koivikoita on istuttamalla muutettu ja edelleen muutetaan kuusikoiksi. kuiville kankaille. Metsäteollisuuden alkuaikoina nimittäin vain järeillä sahatukeilla oli metsissä menekkiä. käytetään voimakkaita hakkuita ja kulotusta apuna mäntymetsää uudistettaessa. Myös metsänhakkuut ovat osaltaan edistäneet metsien kuusettumista. ovat yhtaikaa monet tekij ät kaskiviljelyn loppuminen. Kuten edellä on mainittu, metsät olivat Pohjanmaalla, missä kaskivilj ely oli päättynyt paljon aikaisemmin, jo sata vuotta sitten suureksi osaksi muuttuneet kuusikoiksi, mitä kehitystä tervanpoltto oli suuresti edistänyt. Kalcla toteaakin. että >>kuluneiden 80 vuoden aikana kuusi on kehittynyt melko vaatimattomasti esii ntyneestä puulajista tuoreiden kankaiden ylivoimaiseRti valli tsevimmaksi puulajiksi>>. Lehtipuita esiintyy voimaperäisesti hoidetuissa metsissä etupäässä sekapuina varsinkin metsien nuorella iällä, joskin puhtaitakin lehtimetsiä voidaan kasvattaa, esim. jotka olisi uudistettava männiköiksi, ja Pohjois-Suomessa pyritään miltei kaikki kuusikot vähitellen muuttamaan männiköiksi. Sahatukit, jotka useimmiten olivat mäntyjä, poimittiin metsästä pois ja alikasvoksena ollut kuusi jäi jäljelle. Mutta kuusta vastaan joudutaan taistelemaankin sen tunkeutuessa >>väärälle maalle>>. mutta 1950 jo 78 % (Kalela). Nyt jo on Suomen eteläpuoliskossa puolukkatyypin metsistä kuusivaltaisia 20 %. Hämeessä. metsäpalojen väheneminen, poimintahakkuut auttaneet kuusta muiden puulajien kustannuksella. Sen sijaan puhtaat koivikot ja etenkin lepiköt ovat vähentyneet sekä luonnollisen kehityksen että määrätietoisen metsänhoidon seurauksena ja tullevat edelleen vähenemään. tionpuisto sa Juupajoella 1866 oli kuusivaltaisia metsiä 25 % metsäalasta. Metsänhoidon päämääränä on, että kullakin kasYupaikalla ka vatetaan ·itä puulajia, joka antaa parhaan taloudellisen tuloksen, sekä että metsämaata ei ole tuottamattomassa tai vajaatuottoisessa tilassa. Suuripiirteisenä tavoitteena on, että kuivilla kankailla kasvatetaan männiköitä, tuoreilla kankailla kuusivaltaisia sekametsiä
Voimaperäiseen metsänhoitoon kuuluu vielä, että metsän parhaita yksilöitä autetaan huonompien kustannuksella sekä että käyttökelpoista puuta ei jää metsään lahoamaan. laisten puulajien viljely maassamme on toistaiseksi sangen vähäistä, mutta silloin tällöin tapaa metsissämme lehtikuusikon tai joskus jonkin muunkin oudon puulajin metsikön. Pohjois-Suomessa on edelleenkin suhteellisen paljon vanhoja, yli-ikäisiä metsiä, vaikka niiden määrä jatkuvasti onkin vähenemässä. Metsiemme nykyiset ikäsuhteet ovat myös seurausta kaskiviljelyn loppumisesta ja muusta viimeaikaisesta kehityksestä. Kuvassa kulotus käynnissä Ruovedellä. missään ei näkynyt keski-ikäisiä metsiä; oli vain ikivanhoja aarniometsiä tai aivan nuoria metsiä ja aukeita aloja. Valtakunnan metsien arviointien antama kuva nykyisestä tilanteesta on aivan päinvastainen: keski-ikäisiä metsiä on suhteettoman runsaasti, kun taas taimistoista on puutetta. Kun metsiä näin melko voimakkaasti harvennetaan ja poistetaan sieltä kuolleet, sairaat ja vialliset puut sekä vähemmän toivottuja puulajeja ja haitallista alikasvistoa, saavat hoidetut metsät luonnonmetsiin verrattuina >>siivoturn> leiman, mikä osaltaan tietenkin vaikuttaa esim. Vapaaherra v. metsämaan pintakasvillisuuteen ja metsän eläimistön viihtyvyyteen. Hakkuutähteet hävitetään polttamalla, ja kohta on alalla tiheä männyn ja koivun taimisto, jossa myös linnut hyv in viihtyvät. Metsiä uudistettaessa käytetään tulta apuna. Berg kiinnitti matkakertomuksessaan vakavaa huomiota siihen, että. Metsiemme viimeaikaisen kehityksen ja nykyisen tilan perusteella voidaan kaa7
ohjelma osittainkin toteutetaan, merkitsee se taimistoalojen hyvin huomattavaa lisääntymistä metsissämme. Metsiemme muuttuminen yhä enemmän kuusikoiksi siis tuskin enää jat. 8 sen mukaisesti, kuin arviointia suorittaneet metsänhoitajat ovat ehdottaneet, antaa näin kertynyt aineisto hyvän kuvan siitä, mihin suuntaan metsämme ovat kehittymässä. Tällaiseen uudistusmenetelmään kuuluu usein yhtenä vaiheena hakkausalan kulottaminen, ja kulottamisen jälkeen syntyy usein runsaasti koivun taimistoa, kuten entiset kaskialat osoittavat. vailla myös metsiemme vastaista kehitystä. Voidaanpa sanoa, että maamme on siirtymässä tai jo siirtynyt uuteen kaskikauteen, jolloin tulta käytetään metsänviljelyn apuneuvona. Vaikka siis aukeiksi hakatuille aloille kylvetään tai istutetaan mäntyä, ei taimisto suinkaan synny puhtaana män11ikkönä. Kuten aikaisempikin kaskiviljely niin nykyinen kulotusmenetelmäkin suosii mäntyä ja lehtipuita; sen avulla kuusi pysytetään niillä kasvupaikoilla, jotka sen kasvattamiseen parhaiten sopivat. Noin puolet uudistettavasta alasta on ehdotettu hakattavaksi paljaaksi, jolloin uusi metsä perustettaisiin metsänvilj elyllä. Lähitulevaisuuden metsänhoito-ohjelma käsittääkin paljon uudistushakkuita; kokonaista 23 % Suomen eteläpuoliskon ja 4-1 % pohjoispuoliskon kasvullisesta metsäalasta on ehdotettu uudistushakkuilla käsiteltäväksi. Mikäli em. Tässä kuvatussa metsikössä tulevat vanhan sukupolven viimeiset puut kohta poistettaviksi, ja uusi kuusen, männyn ja koivun taimisto on nousemassa. Paljaiksi hakattavat alat ovat pääasiassa liian karulla maalla kasvavia kuusimetsiä, joiden tilalle olisi saatava mäntyvaltaisia metsiä. Koska metsä on maamme tärkein kansallisomaisuus, jonka tuotosta riippuu kansakunnan hyvinvointi, voitaneen edellyttää, että metsänhoito edelleen voimaperäistyy ja että metsien kehityksen määräävät siis pääasiassa talouden vaatimukset, kun taas sosiaaliset ja luonnonsuoj elulliset näkökohdat ovat määräävinä vain poikkeustapauksissa. vaan enemmän tai vähemmän lehtipuita sisältävänä. Vaikka kaikkia metsiä ei t ullakaan käsittelemään Talousmetsässäkään ei ole pelkoa yksitoikkoisuudesta. Viimeisessä valtakunnan metsien arvioinnissa arvosteltiin jokaisen arvioimislinj alle sattuneen metsikön metsänhoidollinen tila sekä toimenpiteet, joita metsikössä lähivuosina tulisi suorittaa. Kuten edellä on mainittu, metsissämme on nykyään suhteellisen runsaasti keskiikäluokkia, ja taimistoista on puutetta
Jos tarkastellaan metsiemme viimeaikaista ja tulevaakin kehitystä luonnonsuojelun, erityisesti metsän eläimistön kannalta, voidaan siinä huomata sekä myönteisiä että kielteisiä piirteitä. Samaa voidaan sanoa myös kulotusten tuloksista, vaikka tulenkäyttö sellaisenaan tietysti metsälintuj a ja muuta eläimistöä jonkinverran tuhoaakin. Mitä metsiemme muuhun kehitykseen tulee, niin lepiki;it, repaleiset hakamaametsät ja muut vajaatuottoiset alat tulevat edelleen vähenemään. Lehtimetsien jatkuva muuttuminen kuusikoiksi on siis vaikuttanut haitallisesti metsien linnustoon. Nykyinen metsän uudistusmenetelmä merkitsee valoisampia aikoja myös koivulle, jonka tulevaisuus pari vuosikymmentä sitten tavallisten harsintahakkuiden aikana näytti melko synkältä. Muutamia vuosia sitten, jolloin meilläkin otettiin käytäntöön norjalainen metsäojien räjäytyskaivumenetelmä, aiheutti sen yleistymisen pelko luonnonsuojelun harras9. Sen sijaan nuoret lehtija sekametsät, jollaisia kaskikaudella oli runsaasti, tarjoavat sopivan elinympäristön runsaalle linnustolle. Kaskikaudella Suomen metsien linnustokin todennäköisesti oli runsaimmillaan. Vanha luonnonmetsä, etenkin havumetsä, tarjoaa suhteellisen vähän toimeentulomahdollisuuksia metsälinnustolle. Myös voimaperäinen metsänhoito, joka poistaa metsästä sairaat ja kuolleet puut ja tuuheat alikasvoskuuset, kaventaa monien lintujen, etenkin pökkelöihin ja puunkoloihin pesivien, elinmahdollisuuksia. Sen sijaan metsänhoitomme nykyinen voimakkaisiin uudistushakkuisiin pyrkivä suuntaus, jonka tuloksena syntyy laajoja taimistoaloja, ilmeisesti koituu metsälintujen hyväksi. Niinpä pohjoissuomalainen vanha kuusikko on melko kuollut, siellä ei juuri linnun laulua kuulu. 0,8 milj. h a, on julkirnudessa esitetty jo huolestune ita lausuntoja alkuperäistä suoluontoamme uhkaavasta häviöstä. Kuvat kirjoiLtajan. kuu muualla kuin Savossa ja Karjalassa, missä viimeksi on kaskettu, ja Länsija Pohjois-Suomessa kuusen ala pienenee ainakin sitä yritetään pienentää. Niinpä kesällä 1956 on maassamme työskennellyt viitisenkymmentä metsäoja-auraa ja 1930-luvun parhaiden ojitusvuosien työsaavutukset on ylitetty reippaasti. Metsäojitustoiminnan vaikutuksesta soittemme linnustoon Kalevi Raitasuo Vaikka maamme 10 miljoonasta suohehtaarista on kuluneina vuosikymmeninä ehditty ojittaa metsätalouden tarpeisiin vasta u
Ekologisesti ja psykologisesti ratkaisevia seikkoja näyttävät linnuston kannalta olevan ennen kaikkea suon laajuus, sen metsäisyys tai aukeus, puulajivalikoima sekä suon pintavesisuhteet. Soittemme linnuston selvittely on kokonaisuudessaankin jäänyt lapsipuolen 10 asemaan. Tässä yhteydessä voidaan meikäläiset suot jakaa kuuteen linnustolliseen päätyyppiin: kuusikorvet, mäntyrämeet, keidassuot, aapanevat ja kumpusuot. On kuitenkin havaittavissa ilahduttavia merkkejä siitä että ornitologimme ovat viime aikoina alkaneet kiinnostua myös soitten lintufaunaan liittyvistä ongelmista. Tällöin ei kuitenkaan voida pitää lähtökohtana soittemme metsätaloudellista tyyppijakoa, koska niiden linnuston koostumus määräytyy aivan erilaisten tekijöiden mukaan. Perusteltaessa soittemme suojelun tarpeellisuutta on vedottu muun ohella niiden eläimistöön, ennen kaikkea linnustoon. tajien piireissä vastustusta, joka ilmeni julkisuudessakin. Vaikka tähän mennessä kehitetyt aurauskalustot enempää kuin kaivinkoneetkaan eivät ole osoittautuneet yleispäteviksi jokapaikan välineiksi, on kuitenkin varmaa, että tämän alan kehitys johtaa yhä tehokkaampiin ratkaisuihin. Koneellisen metsäojituksen ripeä kehitys viime vuosina on jälleen antanut uutta pontta vaatimuksille, jotka tähtäävät luonnonsuojelunäkökohtien huomioimiseen laadittaessa soittemme taloudellista hyväksikäyttöä tarkoittavia suunnitelmia. Koettaessamme selvitellä, missä määrin ja millä tavoin nykyinen metsäojitustoiminta vaikuttaa soittemme alkuperäiseen linnustoon, on meidän edellä kosketelluista syistä pakko rajoittua käsiteltävän ongelmavyyhdin keskeisimpiin kysymyksiin. Näin ollen ei liene liian rohkeata ennustaa, että metsäojitustoiminta tulee jo lähitulevaisuudessa merkittävästi laajenemaan ja tehostumaan. Sellaisia ovat suolinnustomme elinympäristön valinnan suhde ojitustoiminnassa sovellettuun kohteiden valintaan, soilla pesivän lajiston levinneisyyden suhde ojitustoiminnan ilmastollisiin y.m. Keidassoilla tarkoitetaan tässä yhteydessä. Käytäntö osoitti kuitenkin pian, että räjäytysmenetelmä soveltuu meidän oloissamme vain verraten harvalukuisiin erikoistapauksiin. Ojitustulokset eivät ole mullistavasti suurentuneet sen vaikutuksesta. On sanottu, että metsäojitustoiminta uhkaa useiden komeimpien siivekkäittemme kuten kurjen, metsähanhen, suohaukkojen ja kotkan tulevaisuutta. Saadaksemme käsityksen suolintujen elinympäristön valinnan suhteesta soiden metsäojituskelpoisuuteen on aluksi tarkasteltava eri suotyyppiryhmien lintulajiston erikoispiirteitä ja niiden merkitystä käsiteltävänä olevan ongelman kanssa. Valitettavasti e1 meillä kuitenkaan ole tähän mennessä suoritettu mainittavia tutkimuksia ojitustoiminnan vaikutuksesta soittemme linnustoon enempää kuin muuhunkaan eläimistöön. Tästä syystä on metsäojittajienkin myönnettävä, että soittemme alkuperäisen luonnon säilyttäminen riittävän lukuisina ja kaikkia suotyyppejämme edustavina näytealoina alkaa nykyvaiheessa olla todella ajankohtainen ongelma, johon on kiinnitettävä vakavaa huomiota. Maamme eri osien ilmastolliset eroavaisuudet heijastuvat luonnollisesti myös soitten linnustossa eri faunaelementtien välisten runsaussuhteiden vaihteluna. rajoihin sekä kaivatustoimenpiteiden aiheuttamat soiden lintukantojen muutokset
.... kohosoiden aukeita keskusnevoja, joita useimmiten luonnehtii omalaatuinen lampisysteemi. Aivan kuten kankailla näyttelee soillakin vallitseva puulaji ratkaisevaa osaa lintukannan: tiheyden säätelijänä. Tarkasteltaessa metsäisten soiden linnuston erikoispiirteitä tarjoavat vastaavat kangasmaiden metsät oivallisen vertailuperusteen. Kalelan, E. , Lehtipuusto useimmiten tietysti koivikko takaa keskimäärin kaksinkertai11. .... ..J ~u ::E-"' ct-"' 1:s:'""' "' Lehtimetsät 1000 -1 370 250 1185 1175 1100 H avumetsät I g~ l 1so l 125 l 120 1 701 501 3() 1 Asetelmasta ilmenee, että niin korvet kuin rämeetkin liittyvät tässä suhteessa läheisesti vastaaviin kangasmaiden metsätyyppeihin. Soverin tutkimustuloksiin perustuva linnuston keskimääräisiä tiheyksiä Suomen eteläpuoliskossa kuvaana luku sarja. Palmgrenin ja J. "t;c -e t C C ., .c.x :::,"' :,:' OftS ftS CIS .. ' ' 1' _., ...... Merikallion, P. .,., .,.., ., E-"' .,.., ., .,.., "' ., "O oC -.x 1: ::J.x ' QJ .x E .c ...... Seuraavaan asetelmaan on koottu 0. Aapanevoihin sitä vastoin luetaan linnustollisessa mielessä aapasuoyhdistymän eteläja länsipuolellakin olevat rimpiset ja jänteiset nevat sekä avoletot. Kurki on linnustomme suurlajeista ainoana kyennyt melko hyvin säilyttämään vanhat asuinpaikkansa. 1 Eri tyypeillä pesiviä lintupareja km':llä , .... Suuntautuessaan korpiin ja rämeille ei metsänojitus ole sanottavasti kaventanut sen elinaluetta. Metslkkölajl ...
Eteläja Keski-Suomen rämeillä, varsinkin laajojen kohosoiden laitamilla, pesii säännöllisesti vaikkakin vähälukuisena lapinharakka, kalasääksi ja riekko. suot. Keskija Itä-Suomen korpien ja osin rämeidenkin erikoisuuksia taas ovat järripeippo ja pohjansirkku. Seiskarin ja tämän kirjoittajan havaintotuloksiin pe~1etsästäjien ja paika llisen väestön harjoittaman häikäilemät.tömän saalistuksen seu. rauksena on metsähanhikantamme huvennut vähiin. Männikkö puolestaan edustaa linnustollisestikin köyhintä varianttia. K aikki nämä lajit edustavat pohjoista tai itäistä erämaalinnustoa, jonka levinneisyyden ydinalueet sijaitsevat kaukana Lapissa ja itärajalla. sen lintumäärän toimeentulon kuusikkoon verrattuna. Seuraavaan asetelmaan on koottu C. Muuan ryhmä tekee kuitenkin mielenkiintoisen poikkeuksen. 12. Finnilän, 0. Merikallion, L. Metsäisten soitten linnustoa luonnehtivat erikoispiirteet suhteellisen vähäinen tiheys ja pohjoisen lajiston yhä. Kangasmetsiin verrattuna näyttävät suometsät olevan linnuston kannalta edellisten huonontuneita vastinbiotooppeja. L ajin viimeisiä pakopaikkoja ovat , Lapin laajat. Kalelan, E . Tarkasteltaessa korpien ja rämeiden pesimälinnuston lajivalikoimaa, havaitaan, että sitä luonneht ivat pääpiirtein vastaavien kangasmetsiköiden lintulajit. myös aukeiden soittemme linnustoon, vieläpä selvempinäkin kuin rämeillä ja kor-v1ssa. Lumialan, 0. vallitsevampi asema lyövät leimansa. Etelä-Suomen rämeet ja korvet ovat siis tässä suhteessa pohjoisen erämaafaunan äärimmäisiä esiintymissaarekkeita keskellä kulttuurin leimaamaa eteläisen linnuston suuraluetta. Sammaliston, P
20 lajia. Merkittävimpiä keidassoitten erikoisuuksia ovat kapustarinta, jalohaukka ja harmaalokki. Pienillä soilla ympäristön reunusvaikutus sen sijaan sekoittaa eri linnustoaineksia siinä määrin toisiinsa, että tuloksena on epälukuinen määrä vaihtelevan laatuisia välimuotoja. Sama ilmiö on havaittavissa soitten linnustossakin. Kun varsinkin soilla pesivän sorsaja kahlaajalinnustomme pääosa on levinneisyydeltään pohjoista tai vieläpä arktistakin ainesta, on luonnollista, että niiden runsain esiintyminen keskittyy juuri Lapin aapanevoille. rämeja nevakuvioilla. Aul<eilla mailta pesiviä lintupareja km 2 :llä Keidassoitten tiheysluku on siis maalinnuston piirissä ainutlaatuisen alhainen. Komea kalasääksi on L0unaisja Länsi-Suomessa keskittynyt pesimään laajojen kohosoitten rämereunuksiin. Lienee syytä korostaa. rustuvia keskiarvolukuja aukeiden biotooppien lintutiheyksistä. Lajistollisestikin niiden linnusto on melko köyhä käsittäen vain n. Se edustaa täällä erämaafaunan viimeisiä rippeitä. Tämän takia pienten 13. Tunturi-Lapin omalaatuiset, jättiläismäisten palsojen luonnehtimat kumpusuot edustavat lajistollisesti melkein yhtä rikasta tasoa kuin aapasuot. Edellä hahmoteltuja linnustotyyppejä tavataan aitoina vain laajoilla ja yhtenäisillä korpi-. että suo 011 vain poikkeustapauksissa kauttaaltaan samaa tyyppiä. Lisäksi on soita, Joissa esiintyy mosaiikkimaisesti sarja eri tyyppejä tai niiden välimuotoja. Aapasoitten lajista (yli 30) sen sijaan edustaa kaikkein rikkainta ja aidointa suomalaista suolinnustoa. Täten aapojen siivekäs fauna muodostaa liukuvan vaihettumissarjan, joka on pohjoisessa rikkaimmillaan sulautuakseen Satakunnan ja Pohjanmaan erämaaseudulla kohosoiden linnustoon. Lisäksi useimmat suolinnuston suurlajit karttavat psykologisista syistä suppea-alaisia soita. Niiden linnuston mielenkiintoisimpia erikoisuuksia ovat toisaalta sellaiset tunturilajiston edustajat kuin lapinsirkku, sinirinta, kapustarinta ja tuntmikihu ja toisaalta muutamat faunamme suurimmat harvinaisuudet: joutsen ja punakuiri. Tavallisesti se ainakin reunaosissaan vaihtuu muunlaiseksi. Metsä-Lapista etelään siirryttäessä köyhtyy aapasoitten linnusto vähin erin sitä mukaa kuin ylitetään pohjoisten lajien eteläisiä levinneisyysrajoja
0,5 milj. 22 %, rämeitä n. ha Välittäviä tyyppejä n. korpia n. Kun muiden maanomistajaryhmien mailla toimeenpannut ojitukset tuskin eroavat oleellisesti edellä mainituista luvuista, on siis todettava, että ojitustoiminnan keskittyminen korpiin on käytännössä vieläkin tehokkaampaa kuin teoreettinen laskelma edellyttäisi. 0,1 milj. ha n. lehtoja tervaleppäkorvet, ovat jo tällä hetkellä todellisia harvinaisuuksia. 14 Metsäisten soitten osalta tilanne on täysin päinvastainen. Nevojen ojittamista sitä vastoin on aivan oikein vältetty niin, että niiden osuus on jäänyt kolmannekseen siitä, mitä ojituskelpoisuuslaskelmat edellyttävät.. Näitä lukuja arvosteltaessa on muistettava, että koko suoalastamme on valtakunnan metsien arviointien mukaan korpia n. Rehevimmät niistä, esim. rämeitä n. . 43 % ja nevoja tai avolettoja vain n. 0,3 milj. Minkälaisia soita meillä on ojitettu esimerkiksi yksityismailla, jotka muo<h>sta vat sekä alueellisesti että taloudellisesti tämän alan tärkeimmän työsaran. . 0,7 milj. Tällaista laskelmaa ei voida suorittaa aivan täsmällisesti yksityiskohtaisten selvitysten puuttuessa. suokuvioiden lajisto on useimmiten köyhä ja yksipuolinen. 28 %. 0,1 milj. Vain pohjoisimmat ja etäisimmät Lapin korpisuot joudutaan ilmastollisista syistä lukemaan ojituskelvottomiksi. 45 % ja nevoja sekä lettoja yhteensä n. . 1,5 milj. 0,3 milj. . 0,1 milj. . ha Kuusivaltaisia korpia n. . ha n. Luotuamme täten suppean katsauksen soittemme tärkeimpiin linnustotyyppeihin voimme tarkastella, millä tavoin ne jakautuvat metsäojituskelpoisten ja -kelvottomien soiden kesken. 1,7 milj. 1.1 milj. Aapasoistakin, jotka suureksi osaksi ovat heikkolaatuisia rimpija jännenevoja, luetaan pääosa ojituskelvottomiin. ha n. . 1.6 milj. . Näin ollen joudutaan tyytymään melko suurpiirteiseen, valtakunnan metsien arvioinnin tuloksiin perustuvaan laskelmaan, jollainen osoittanee kuitenkin likipitäen oikean suuruusluokan. Aukeiden soitten lajiston varsinaisen suolinnustomme nykyinen asema näyttää siis tässä suhteessa kaiken kaikkiaan varsin valoisalta. ha Välittäviä tyyppejä .. ha Kumpusoita . ha Aapanevoja ........ ha Mäntyvaltais. 0,2 milj. n. Eteläja Keski-Suomen parhaita korpia uhkaakin ennemmin tai myöhemmin lähimain täydellinen häviäminen. . . Nyt joudutaan kysymään, millä tavoin metsäojitustoimintaa on k ä y t ä n n ö s s ä ohjattu. Vuosina 1930-55 valmistuneiden, Keskusmetsäseura Tapion hoitamien ojitushankkeiden kuivatusala jakautui päätyyppiry hmiin siten, että ojitetuista soista oli korpia n. . 4 %. Mutta korvet sitä vastoin jäävät miltei kokonaisuudessaan ojitustoim.innan piiriin. n. 52 %, rämeitä n. ha n. ha n. ha n. ha II A ukeat suot: Keidasnevoja . . 0,1 milj. Linnustollisten suotyyppiemme teoreettinen metsäojituskelpoisuus Päätyyppi Ojitus1 Ojituskelpoisia kelvottomia I Metsäiset suot: Lehtipuuvalt. ha Havaitsemme ilahduttavana piirteenä, että kaksi nevalinnuston kannalta tärkeätä päätyyppiä keidasnevat ja kumpusuot kuuluu kokonaisuudessaan metsäojituskelvottomiin. n. Tosin toinen puoli rämeistäkin ennen muita tietenkin rahkaiset rämetyypit kuuluu ojituskelvottomiin. 0,5 milj. n
Syksyllä ei hääpukunsa menettänyttä koirasta enää hevin tunne samaksi lajiksi. Nevalajisto vaihtuu täten asteittain metsälajistoksi. Eri lajien kannan tiheysluvut osoittavat, että näin on asianlaita. Yleensä ajateltaneen, että ojituksen vaikutus soiden linnustoon on yksinomaan Suokukko on komeine juhla-asuineen ja turnajaisineen nevalajistomme mielenkiintoisimpia edustajia. Korpien ja rämeiden linnustoa sen sijaan luonnehtivat pääpiirtein samat lajit kuin vastaavien kangasmetsienkin siivekästä faunaa. Meidän linnustoomme kuuluukin vain kaksi lajia pohjansirkku ja metsäviklo jotka ovat todellisia korpimetsien asukkaita. Ojitustoiminta ei kuitenkaan uhanne niinegatiivinen. Soitten linnuston suojelun kannalta tällaista tilannetta on pidettävä ilahduttavana nimenomaan sen vuoksi, että varsinainen suolajistommehan pesii juuri nevoilla. Tämä pitääkin paikkansa aukeisiin soihin nähden siinä mielessä, että niiden alkuperäinen lajisto pakostakin häviää sitä mukaa kuin ojitusalueet kuivuvat ja metsittyvät. Useimmiten nevan metsittymisessä on ensimmäisenä vaiheena hieskoivikko, joka aikanaan vähitellen vaihtuu männiköksi tai 15. dosta näiden lintulajien tärkeintä elinympäristöä, vaan edustavat optimaalisten kangasmetsien huonontuneita vastinbiotooppej a. Metsäiset suothan eivät muoden olemassaoloa, sillä edellinen on levinnyt ensi sijassa Kainuun ja Peräpohjolan erämaaseutuihin ja jälkimmäinen puolestaan suosii aivan pieniä korpilaikkuja, jotka usein jäävät ojitussuunnitelmien ulkopuolelle
Minkään yksityisen soiden lintulajin olemassaoloa ei metsäojitustoiminta tiettävästi myöskään uhkaa, sillä kaikki todelliset harvinaisuudet joutsen, metsähanhi, punakuiri ja j änkäsirriäinen pesivät kaukana Lapissa. 16 sena t ulee lähinnä kysymykseen rämeillä pesivä kalasääksi, jonka vanhat pesäpuut usein hävitetään tahallisesti ojitusta seuraavien hakkuiden yhteydessä. Muitakin reheviä korpityyppejä uhkaa häviäm inen, jonka v uoksi niistä olisi ensi tilassa varattava edustavia näytteitä rauhoitusaluei ksi. Ojituksen piiriin kuuluvien nevojen linnusto edustaa siis samasta syystä suhteellisesti köyhintä lajistoa. Useissa tapauksissa kuivatustoimenpiteet sinänsä eivät karkoita ainoatakaan lajia. Tarkasteltuamme täten metsäojituksen vaikutusta soittemme linnustoon muutamien keskeisimpien näkökohtien osalta voimme yhteenvetona todeta, että ojitustoiminta nykyisissä puitteissa ei hävitä nevalinnustoamme, joka muodostaa soittemme lintufaunan rungon. tiheys lisääntyy kangasmetsiä lähenteleväksi. Toinen puoli rämeidenkin linnustosta jää ojitustoiminnan ulkopuolelle. kuusikoksi pintaturpeen ravinteisuudesta riippuen. Päädyimme edellä siihen, että vain vajaa kuudesosa aukeista soistamme parhaat nevat ja letot lasketaan tällä hetkellä ojitustoiminnan piiriin kuuluviksi. Poikkeuksiakin tietysti saattaa olla; tällaiTervaleppäja lehtokorvet alkavat olla jo !'erin harvinaisia. Vertaamalla eri lajien levinneisyyden etelärajoja metsäojitustoiminnan ilmastolliseen pohjoisrajaan havaitaan, että kokonaista 15 lajin pesimäalue tai ainakin sen pääosa jää selvästi jälkimmäisen ulkopuolelle. Tätä soiden linnuston kannalta sinänsä erittäin positiivista tilannetta on omiaan vielä parantamaan se seikka, että nevalajistomme kuuluu valtaosaltaan pohjoiseen ja itäiseen faunaelementtiin. Vaikka linnusto sinänsä rikastuu kuivatuksen johdosta, on kuitenkin todettava, että alkuperäistä suometsän faunaa luonnehtineet erikoispiirteet tietenkin samalla häviävät. Korpien ja rämeiden osalta ojitus sen sijaan vaikuttaa yleensä positiiviseen suuntaan: sekä lajisto että linnuston. Korpiin kuivatustoimin. Linnuston lajivalikoima muuttuu näissä vaiheissa perin juurin, samalla kun sen tiheys kasvaa suon tyypistä ja metsän puulajikoostumuksesta rnppuen 3 20 kertaiseksi. Tämä merkitsee sitä, että puolet nevalajistostamme jää jo tästä syystä omaan rauhaansa
Erkamo (vastaava) * HELSINKI 1956. Lihtonen (f ), Reino Kalliola ja V. SUOMEN LUONTO LUONNONSUOJELUN AANENKANNATTAJA J u I k a i s i j a t: Suomen Luonnonsuojeluyhdistys ja Valtion luonnonsuojelunvalvoja (Metsäntutkimu5laitos) * 1 9 5 6 15 vuosikerta (Vuosikerrat 114 ilmestyneet vuosikirjoina) * Toimitus: V