. .. 498 159. . Suomen Luonto kiittää Sanomapainoa, joka on lahjoittanut tämän numeron kannen värierottelun, sekä kirjapaino Libristä, joka on lahjoittanut kannen painatuksen.. . 92 Piha, puhuu, Olli Järvinen .. 80 Metsähallitus tuhoaa elinmahdollisuudet, Toivo Lampela . Toimitus: eläinlääket. 98 Metsäyhtiöt Etelä-Karjalan raiskaajina, Hannu Aarnio .. . . .. . ....... . ... . .. Klemola .. ...... ..... .. .. . . .. . . Lehden tilaus sisältyy Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenmaksuun (tilinumero sama kuin edellä, jäsenmaksu 8 mk, koululaisilta ja opiskelijoilta 5 mk). .... .. .. . . . . . . .. Teuvo Suominen (toimitussihteeri). . .. . . . . . . 68 Kohti selkosen murhenäytelmää, Erkki Kontiola .. . .. 65 Koillismaan selkosten tuho, Kalle Päätalo . . . . . . . .. .. . .... 86 Metsähallitus kylvää myrkkyä I, Olli Paasivirta .. .. .. 82 Metsähallitus karkottaa retkeilijän, Urpo Huhtanen .. . . . .. .. 100 Suuri sellutehdas länsirannikolle. .. ... .. .. . Viime vuoden ja sitä vanhempien vuosikertojen jäljelläolevia numeroita myydään 50 p hinnalla. . . Olli Ojala(vastaava), fil. . . . .. .. .. .. lis. .. 88 Metsähallitus kylvää myrkkyä II, Kaarle E. .. 84 Metsähallitus tuhoaa riistan, Matti Poropudas . 102 Suomen luonnonsuojeluliiton julkilausuma yksityismaiden säästömetsistä ... 29 vuosikerta Suomen Luonto no 3 1970 Sisältää: Metsänhoito ja luonnonsuojelu, T. . . . ..... . . .. Taitto: Timo Tanttu Ilmoitushinnat: 1 /1 sivu 280 · mk, 1 /2 sivu 170 mk, 1 /4 sivu 100 mk. Lehden irtonumerot 2,50 mk. Fredrikinkatu 77 A, Helsinki 10, puh. 78 Metsähallitus tuhoaa porolaitumet, Oula Aikio... . . Brander .. .... . .. . .. . .. Lehti voidaan tilata maksamalla tilausmaksu 7 mk postisiirtotilille n:o 6882-2. .. . . 104 Julkaisija: Suomen luonnonsuojeluliitto ry. .. .. . . . Suomen Luonto ilmestyy vuoden 1970 aikana 5-6 numerona. Suomen Luonnon vanhoissa numeroissa on jatkuvasti ajankohtaisia artikkeleita luonnonsuojelun eri aloilta. . . Julkaisun artikkelit kattavat lähes kokonaan Suomen luonnonsuojelun kentän. .. ... Toimisto avoinna maanantaista perjantaihin klo 9-13. . . .. .. .. ............ ... . .. 90 Osara on puhunut, Tapani Rantala .. Vuonna 1968 ilmestynyttä 152-sivuista juhlanumeroa on vielä saatavissa hintaan 3 mk. .. .. . . .. .. 94 Metsänhoito maiseman runtelijana, Pertti Sulkava .. . . . .. .. .. .... 71 Metsähallitus raiskaa suojametsät, Kaarle E. . .. kand. . . . .. . ... .. .. Klemola
Metsänhoitaja]. Kirjoituksen alkuosa perustuu v. Metsänhoitajat ovat myös luonnonystäviä, sillä muuten he eivät olisi valinneet sellaista ammattia, jonka päätehtävä suoritetaan liikkumalla metsissä ja soilla riippumatta vuodenajoista ja sääsuhteista. Suomen virallisessa luonnonsuojelussa on metsänhoitajien johtava asema aivan ilmeinen. Kujala on aikaisemmin monta vuotta toiminut valtion luonnonsuojelunvalvojana. Lihtonen, sekä professorit V. Metsätieteen professori V. Myös metsäteknikot ja metsätyönjohtajat valitsevat nuorina ammattinsa sisäisestä kutsumuksesta toivoen saavansa suorittaa elämäntyönsä luonnon helmassa, terveellisessä metsässä, kaukana katujen ja tehtaiden hehkuvasta kiireestä ja jyrinästä. Keltikangas, tohtori ]. 1959 pidettyyn esitelmään ja loppuosa luonnonsuojeluvuoden johdosta tehtyyn lisäykseen. Valtion luonnonsuojelunvalvoja on Metsäntutkimuslaitoksen virkamies, ja hänen toimistonsa sijaitsee Metsätalossa Helsingissä. Carpelan-vainaja oli Suomen menestyksellisimpiä luonnonsuojelijoita. Brander Metsänhoito Ja luonnonsuojelu Tri Brander on kirjoittanut LounaisHämeen Luonnossa n:o 36 em. Niin ikään on Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toimisto pitkäaikaisesti sijainnut Metsätalossa. aiheesta artikkelin, josta tässä toistetaan otteita. Koska viimeksi mainitut henkilöt, jotka siis valvovat maamme metsänhoidollisia kenttätöitä, ovat metsänhoitajien alaisia, on metsänhoitaja se henkilö, joka ensi kädessä vastaa, paitsi toimialueensa metsänhoidosta ja siitä saadusta taloudellisesta tuldsta, sen metsapaaoman säilyttämisestä ja kartuttamisesta, myös kotiseudun luonnonsuojelusta, sen maisemien kauneusarvoista ja sen luonnonvarojen vaalimisesta. Se, joka ei edes nuorena, jolloin mieli on herkin, välitä luonnon kauneudesta eikä metsässä joka askeleella esiintyvistä ongelmista, se pyrkii kaupunkeihin virkamieheksi tai liikealalle tai hänestä tulee henkilö, jonka päätehtävänä on turmella luontoa esim. Myös siellä, mihin on perustettu paikallisia luonnonsuojelujärjestöjä, paikkakunnan metsänhoitajat ovat usein ryhtyneet nuorten yhdistysten tukipylväiksi. Suurin osa Suomen maanpinnasta on metsien peittämää. kaivos-, tieja vesirakennustehtävissä, perustaa asutuskeskuksia ja teollisuutta neitseellisille seuduille tai toimia muissa tyypillisissä teknokraatintehtävissä. Mutta Suomen luonnonsuojelussa tarvitaan nykyään, paitsi arvovaltaa ja kiinnostusta, paljon enemmän varsinaista luonnonsuojelullista asiantuntemusta sekä viitseliäisyyttä, uhrautuvaisuutta, jopa rohkeutta ja määrätietoisuuttakin, kuin nykyään yleensä on todettavissa. Ja tämän valtakunnallisen keskusjärjestön johdossa on alusta lähtien ollut huomattava panos metsänhoitajia, esim. edesmennyt professori V . Kujala ja V. Linnamies. Minulla on se käsitys, että monesta ilahduttavasta poikkeustapauksesta huolimatta yleinen luonnonsuojeluherätys Suomen metsänhoitajakunnassa ei vielä ole tapahtunut. T. Lindfors ja metsäneuvos 0. 65. Metsänhoitajat ovat siis sen ammattikunnan edustajia, joka silmiinpistävimmällä tavalla muovailee maamme luontoa ja maisemia
lyömällä varsinaissuomalaista leimaa hämäläismalliseen metsään tai päinvastoin. LISÄYS 1970 . Näin ollen joutuvat seuraajat eivätkä itse syylliset maksamaan oppirahat. Harvaa käytännön toimintamuotoa on viime aikoina arvosteltu julkisesti niin raivokkaasti kuin Suomen metsänhoitoa sekä sanomalehdistössä että aikakauslehdissä ja myös pamfletintapaisissa kirjasissa. Mielestäni on vastuutonta käyttää hyväkseen metsänomistajien turhamaisuutta ja tyhmyyttä istuttamalla hehtaarikaupalla lehtikuusia, sembramäntyjä, douglaskuusia ja sentapaisia muukalaisia, joilla ei ole mitään tekemistä suomalaisissa metsissä. Tällä en tietenkään tarkoita, että aarniotila olisi ihanteeni, olenhan itse kokonaan riippuvainen oman metsäni tuotosta. 5) Ei pitäisi käydä kiivasta sotaa metsojen suosimia haapoja ja hakomäntyjä vastaan, ei myöskään teerien urpukoivuja eikä kololintujen pesäpuita vastaan. Valitettavasti metsänhoidon laita on samoin kuin Suomen valtion asioiden hoitamisen: Ne jotka ovat tehneet suurimmat erehdykset ja siis aiheuttaneet suurimmat vahingot, ovat tavallisesti jo muilla markkinoilla silloin, kun virheiden seuraukset alkavat näkyä. erikoistarkoituksiin teollisuudessa. Jos luonnollista tasapainoa järkytetään jossain kohdassa, syntyy useimmiten odottamattomia vastareaktioita luonnon omassa taloudessa, jopa ketjureaktioina. 2) Ei pitäisi halveksia koivikkoja; ehkä melko pian tulee sellainen aika, että koivukin kelpaa esim. Sellaiset luonnonsuojelulliset näkökohdat, jotka ymmärtääkseni voidaan toteuttaa yksityisessä metsänhoidossa ilman metsänomistajan konkurssinvaaraa, ovat seuraavat: 1) Puhdas kuusikko ilman muita puulajeja ja ilman alakasvillisuutta, etenkin ilman pensaikkoa, on luonnonsuojelullinen ja riistanhoidollinen kauhistus ja sitä paitsi joissakin oloissa hankala hoitaa kuutiotuotantoakin silmällä pitäen. Brander LUONNONSUO JELULLIST A METSÄNHOITOA Paitsi perustamalla paikallisia luonnonsuojelujärjestöjä ja elvyttämällä niiden avulla rauhoitustoimintaa, lintujen suojelua, todellista riistanhoitoa ja kalavesien sekä maiseman hoitoa, voi jokainen metsänhoitaja, mihinkään varsinaiseen luonnonsuojelujärjestöön kuulumattakin, suuresti hyödyttää maamme luonnonsuojelua jokapäiväisessä työssään maastossa, jos hän muistaa luonnonsuojelun pääsäännön, joka varmasti on voimassa myös järkiperäisessä metsänhoidossa, nimittäin tämän: ei saa muuttaa Suomen luontoa, ei siis myöskään metsää, ilmeisesti luonnottomaksi. 9) On vaarallisempaa katsoa vain puita eikä metsää kuin päinvastoin! 10) On hyvä muistaa, että metsä on vain osa, vaikkakin ehkä tärkein, niin kuitenkin vain osa Suomen luonnon suuresta kokonaisuudesta. Edellisen maaperä on vahvasti kalkkipitoista, ja sellaisessa maassa epäonnistuvat havupuuistutukset ja -kylvöt turhan usein. 1800-luvulla oli kaikkialla Etelä-Suomessa laajoja haavikkoja ja riistaa oli kaikille riittämiin. Ei voida yliarvioida koivikkojen merkitystä maisemanhoidon ja riistanhoidon kannalta. . 6) Lannoitusja kuivaustöitä olisi soilla ja metsissäkin suoritettava harkiten, hitaassa tahdissa ja kohtuullisessa määrin, sillä niistäkin saattaa olla järkiperäiselle metsänhoidolle myös haittaa eikä yksinomaan hyötyä, puhumattakaan haittavaikutuksista ali kasvillisu udelle ja eläimistölle. 7) Ei saisi yrittää väkisin tehdä luonnonvaraisesta lehdosta havumetsää. 8) Mikään ulkomainen puulaji, olipa se lehtitai havupuu, ei menesty yhtä hyvin Suomen metsissä kuin ne lajit, jotka luonto itse on tarkoittanut niihin. 3) Aivan sama koskee haavikkoja. Sitä ehkä ei huomaa ennen kuin 25 vuoden kuluttua, mutta kuitenkin on riski mielestäni liian suuri, jos toimitaan vastoin luonnon omia osviittoja. Ei pitäisi myöskään väkisin yrittää muuttaa metsien luonnetta muullakaan tavalla, esim. Sama koskee kalasääsken, kotkien ja muiden harvinaisuuksien pesäpuita sekä käärmekuusia ja muita puuharvinaisuuksia. Niitä on niin harvoja, etteivät ne sinänsä edusta mainittavia taloudellisia arvoja. . Ja tulitikku teollisuuden tilalle on astunut peltiteollisuus. Virallisen metsänhoidon puolustajat ovat ymmärtääkseni selviytyneet melko heikosti näistä. 4) Ei pitäisi käydä järjestelmällistä sotaa pihlajia, pajuja ja katajia vastaan, sillä niiden taloudellinen merkitys metsätaloudessa, laajempia näkökohtia kuin istutettujen tai kylvettyjen havupuiden kasvunopeutta silmällä pitäen, on suuriarvoinen. T. N yt 66 ei ole enää kumpaakaan m1ssaan Suomessa
kaksintaisteluista. Yksityisenä metsänomistajana olen vuosien mittaan joutunut vähän väliä väittelemään metsiäni hoitavan metsänhoitajan kanssa eroavista mielipiteistämme käytännön metsänhoidossa. Sen takia iloitsen erikoisesti, että koivut nyt vihdoinkin ovat päässeet oikeuksiinsa. He eivät vain halua tunnustaa, että esim. Pahimmat erimielisyydet meillä on ollut koivun ja muiden lehtipuiden merkityksestä. Myös turmiollisista metsänkulotuksista, metsämarsseista ja muista luonnottomuuksista olisi vihdoinkin päästävä irti. Nythän julkisesti valitetaan koivua olevan Suomessa paljon vähemmän kuin mitä tarvittaisiin, ja tämä vajaus tulee kasvamaan lähitulevaisuudessa nopeasti yhä tuntuvammaksi. He eivät ole milloinkaan ymmärtäneet niitä luonnonsuojelullisia näkökohtia, joista 1940-luvun puolivälistä lähtien olen määrätietoisesti ja johdonmukaisesti pitänyt kiinni. monokulttuuri on ollut kohtalokasta metsänhoitoa samoin kuin aivan viime aikoihin saakka käyty kiihkeä sota koivua vastaan. Avustajani ovat tietenkin tehneet parhaansa lähinnä Tapion ja Metsätalon ohjeiden mukaan. D 67. Ei taida olla kovinkaan kaukana se aika, jolloin on pakko tunnustaa liiallisen soiden ojituksen aiheuttamat haittavaikutukset sekä että metsien apulannoitus ja biosiidien käyttö on suoritettava sangen pidättyväisesti ja harkintaa käyttäen eikä kuten nyt, jonkinmoisena jokamiehen tehtävänä
Paljon lukeneet miehet tiesivät lehtipuiden kuolevan tai ainakin rupeavan kitumaan jos, ne kaulataan. Pahimman iälleenrakennuskauden jälkeen pistivät rautatiehallituksen herrat tosiaankin isonremmin päälle. Siksi ei aina tuh.. Jos rytistivät radanrakentajat, niin eivät istuneet Metsähallituksen miehetkään yksinomaan persetupakilla. . Sotien aikana rataa liikennöitiin Hyrynsalmelle asti. » Sotien jälkeen, jo jälleenrakentamisen aikoina, kävivät Metsähallitus ja rautatieherrat ankaraan kilpaan Pohjois-Kainuun ja Koillismaan selkosilla. Metsähallitus terotti kirveensä laajojen selkosten metsille. kaikki nurin ja tuhkaksi viimeistä tainta myöten jotka isä jumala ja luonto ovat pöljyytensä päähän ja ilman metsäherrain kylvämistä niille maisemille kasvattaneet . Rautatiehallitus taas päätti vetää lopultakin Kontiomäestä pohjoista kohti rakenteilla olevan radan kiskot määräasemalle asti. Seudun jälleenrakentaminen, maantietyöt ja pellonraivaaminen sitoivat työvoimaa. Olin niihin aikoihin Koillismaalla rakennusmestarina ja olen monesti jälkeenpäin ajatellut, että k:Jllä kansanmiehet ja -naiset olivat oikeassa kun silloista hommaa jeesustelivat jos noituivatkin. Kirjailija Päätalo toteaa itse Suomen Luonnolle tekstistään seuraavaa: »Minun niin kuin monien muiden arvostelu metsähallituksen lentokenttäsavotoista on paljolta jälkiviisautta. Vetäytyvät saksalaiset hävittivät kaluston ja radan sillat. ' ' t. Eikä nyt kaadettukaan yksin tukkija pinotavaraleimikoita. Rautatietä oli jo ennen talvisotaa tehdä nuivattu lähes vuosikymmenen. Ja vieläpä perin pohjin loppuun asti. Kävi ryty ja roike ja kiskojen päät oristuivat silmissä pohjoista pääteasemaa kohti. Kalle Päätalo Koillismaan selkosten tuho Uusimmassa teoksessaan »Mustan lumen talvi» (Gummerus 1969) Kalle Päätalo kuvaa myös Koillismaan ja Pohjois-Kainuun valtionmetsien käsittelyä. Yhtä vihaisia oltiin kaiken sorttisille pensaille. Lyötiin nurin luonnon kasvattamat taimikotkin, olivatpa ne männyn, kuusen tai lehtipuun alkuja. Tosin saksalaiset kerkisivät jatkosodan aikana jatkaa radan kapearaiteisena Kuusamon pitäjään. Rauhanteon jälkeen kaluston jätteet samaten kuin kis68 kot jouduttiin luovuttamaan venäläisille. Työvoimasta oli kuitenkin jatkuvaa puutetta ja siksi sitä käytettiin harkiten. . Rautatie lähti puskeutumaan ja tällä kertaa normaaliraiteisena suunnilleen kompassin neulan näyttämää ilmansuuntaa kohti. »Mustan lumen talvessa» olen kirjoittanut, on tosiaan aikanaan ollut kansanmies/en, paikallisten asukkaitten ennustamaa. Silti mitä esim. Lisää miehiä saatiin kuitenkin muualta Suomesta ja puu lakosi Koillismaan ja Pohjois-Kainuun metsissä. Rotiutui taistelu, jota tämä kansa ei ollut vielä nähnyt, siitä, kumpi kerkiää ensiksi toteuttaa tavoitteensa. . Nyt näkyi jo kaikista meiningeistä, että kyllä suomalaiset radanrakentajat pystyvät muuhunkin kuin lämmittämään asuntoparakkeja ja luomaan lunta tielinjalta. He jopa sitä pitkin liikennöivät pass1veturien vetämällä kenttäradan kalustolla.
70 Näin myöskin tapahtui. Silloin tehtiin suurpalohälytys ja työnpaljouden kanssa tuskailevat, synkkinä noituvat seudun miehet joutuivat rientämään hätiin. Kaadettujen taimien, pensaiden, oksien ja muiden hakkuujätteiden rytöinen matto peitti maanpinnan. Haikeailmeinen, tupakkipurua poskessaan kääntelevä seudun ikämies .saattoi sanoa metsäherralle: » ... Koillismaan ja Pohjois-Kainuun miehet ne jotka eivät olleet uskovaisia taas punauttelivat päätään ja sanoivat: »Eikö siitä sanottu jo monta kertaa! Saatana että vituttaa tuommonen touhu ... Eivät suinkaan kaikki maakunnassa vuosikymmeniä virkamiehinä toimineet ja paikalliset olosuhteet tuntevat metsäherratkaan käskyä riemumielellä täyttäneet. Näin autioituivat peninkulmien laajuiset selkoset toinen toisensa perään. Kävi kuten kansanmiehet olivat 'pöljyyvesä päähän' ennustaneet: raivuumaat lykkäsivät säärinurmea, horsmaa, vatukoita ja lehtipuiden erikoisesti haapojen taimia. Monet heistä es1tt1vat epäilyjään ja ainakin lievempiä uudistustoimenpiteitä. Käsky oli kuitenkin allekirjoitettu Isolla Kynällä. Mutta ei vielä nekkää kunnon tukkia nuilta raivuumailta ota ... Ja rata oli tehty etupäässä puutavaran kuljetusta varten. Myöhemmin, varsinkin 1960luvulla, tosin kävi ilmi, ettei Metsähallituksen sodan jälkeen laatima pitkän tähtäyksen ohjelma metsien uudistamiseksi ollutkaan viimeistä pilkkua myöten oikea. ! ». Kaulatut, pystyssä seisovat, mutta jo kuolemaa tekevät lehtipuut hiiltyivät myöskin samalla niin paljon, ettei tarvinnut pelätä tapahtuvan sellaista vahinkoa, että ne virkoaisivat. Vielä yksi merkillinen käänne tapahtui -60-luvulla: sotien jälkeisten metsäherrojen vihaamasta koivusta tuli arvopuu. Häpejäähän ne nyt helevetissä semmosia isiä jos ukkovaariahi, jotka ovat nämä pöljyyvet näissä syvänmaissa ihan ehtoin tahtoin tiettäneet! » Metsähallituksen herrat tosiaankin tiesivät mitä ja miten tehdään. Alueille kylvettyjen havupuiden taimet kuolivat, jos alkuunkaan itivät, korkeintaan kituivat maanpinnan työntämän töryn pimennossa. Kun ensimmäinen Kontiomäeltä lähtenyt juna vihelteli valmistuneen radan pääteasemalla, pystyivät myöskin he näyttelemään aikaansaannoksiaan. Vähän väliä, ja varsinkin kuivimpina aikoina, ryöstäytyi tuli milloin yksityisten tai vaihteen vuoksi hakkaamatta jätettyihin valtion metsiin. Ennen oli ravautettu kuokanpalojen pohjille siemeniä, nyt sen sijaan niihin istutettiin jalostusasemilla kasvatettuja taimia. Tämän jälkeen puut näyttivät kuin ne olisi vannehdittu hammasreunaisella vyöllä. Maisema maiseman jälkeen, monilla suunnilla ja monissa pitäjissäkin, peittyi kuivimman kesän . Ei ainakaan siinä määrin kuin edellytti se varmuus, jolla epäilevien ammattimiesten ja etenkin tavallisten, hävitysvimman kohteiksi joutuneiden seutujen asukkaitten suut oli tukittu. Niiden oksat ja latvapäät olivat tippuneet ja entiset lehtipuumetsiköt muistuttivat talvisodan jälkeisiä Summan maisemia. Jos nyt ylleesä poikasi ja poijanpoikasi ilikiävät tämän maakunnan metsäherroksi tulla. joo, minä sanon pöljänä selkosen ukkona, ettei sinun virka-aikanasi nouse nuille raivijoille kun korkeintaan hierinpuuksi kelepaavia männyntaimia! Aikaisintaan sinun poijanpoikasi voipi päästä rouvimmin kasvaneista kylvymetsistä tukinkalikoita hakkauttamaan. Kalle Päätalo lattukaan miesten energiaa hakkauttamalla jyhkeitä koivikoita tai haapa-alueita nurin, vaan vuoltiin parhaalta työskentelykorkeudelta niiden ympäriltä kuori. Näin muuttui raiviomaisemien maankenkä tuhkaksi ja kekäleiksi. Kun tukit ja havupuista hakattu pinotavara ajettiin kaskilta pois, jäivät seisomaan vain kaulatut lehtipuut. Pystyyn kaulatut koivikot olivat ruvenneet lahoamaan. Metsäherrat puolustelivat taimikoiden heikkoa kasvua puhumalla Pohjois-Suomen lämpöolojen huononemisesta. Peninkulmia kanttiinsa ja selkonen toisensa jälkeen olivat aukioina. Tätä toistui kesästä kesään. Metsähallituksen koekentiksi joutuneille selkosille oli pääkallon paikalta tullut määräys: kaikki nurin ja tuhkaksi viimeistä tainta myöten jotka isä jumala ja luonto ovat pöljyytensä päähän ja ilman metsäherrain kylvämistä niille maisemille kasvattaneet. K ylvämistä ruvettiin korvaamaan istuttamalla. Kun murrokot olivat kuivaneet, tulivat kulottajain joukot. aikana kulottajien savuista. Ruvettiin suunnittelemaan koivumetsien istuttamista! Metsäherrat, niin koivikoiden tuhoamisen puolesta intoilleet kuin sitä mielessään vastustaneetkin, katselivat viimeisiä pystyssä tölhöttäviä pölhökantoja pitkin nokkavarttaan
Kaskeaminen oli nerokkaan yksinkertaisine välineineen hyvin tuottoisaa niin kauan kuin sopivia kuusikkoisia tai sekametsäisiä vaaroja riitti, mutta sen maisemaa muuttava vaikutus on ollut valtava. Kaskeamisen sijasta alkoi tervanpoltto tarjota ansiomahdollisuuksia. Tarkasteltaessa Kainuun metsien käyttöä kaskikaudelta nykyaikaiseen metsäteollisuuteen asti voi havaita miten uusi, etevämpi kulttuurielementti peräjälkeen tunkeutuu vuosikymmeniksi tai -sadoiksi pysyvään muotoon vakiintuneen kulttuurimuodon tilalle. Tiedusteluun nämä vastasivat, että »moottorisaha syö työmaat ihmisiltä ». Uudisasukkaalle ei puulla sinään ollut arvoa, hän »vihasi » metsää niin, että perinteelliseen kainuulaiseen asumuskenttään kuuluu korkeintaan pari linnunlaulupuuta. Metsän oli väistyttävä asumuksen ympäriltä. Yksilöön muutos voi koskea kipeästi. Kaskeamiseen käytettiin erityisesti kuusimetsiä; ne olivat ravinteisempia ja niiden juuristot ohutkuorisina ja pintamyötäisenä kuivuivat nopeammin kuin männyn. Ensin tulivat aukolle lehtipuut, mitä seurasi havupuusto. Erkki Kontiola Kohti selkosen murhenäytelmää Erkki Kontiola on toiminut kansakoulunopettajana Suomussalmella kuusi vuotta. Tervantuotanto oli suurimmillaan 1870-luvulla, mutta tämän jälkeen se vähitellen laski puun arvon lisääntyessä ja teräsrunkoisten ko71. Kaskea tehtäessä kaadetiin yleensä koko vaaran laki paljaaksi suurimpia puita lukuunottamatta. Sen ei kuitenkaan tarvinnut väistyä niin täydellisesti kuin nykyisiltä hakkuualueilta, joilla »käenkin on kukuttava kivellä selällään», kuten Kainuun kansa nykyään toteaa. Kainuuta kehitettäessä on seudun ominaislaatu ja sen perinteellisen talouden historia otettavå huomioon. Entiset halmemaat muuttuivat aikaa myöten koivua kasvaviksi ahoiksi, joitten vesaikkoa riista mielellään käytti ruokamaanaan ja suojanaan. Kainuun kaskiajan paljaaksihakkuut muistuttivat suuresti nykyisen metsänparannuksen aikaansaamia aukkohakkauksia, mutta jo käytetyt kaskiaukiot saivat metsittyä luonnonvaraisesti. Jokin elinkeino kulttuurin osa tai väline saattaa säilyä pitkään uuden etevämmän teknillisen välineen rinnalla. Lisäksi kuusen haihdunta oli suurempi, joten se oli helpompi polttaa. On sanottu, että Kainuussa on kertaalleen tullut kasketuksi kaikki halmeeksi sopiva maa. Muutoksia vastustetaan milloin ne johtavat työnjaon tai -saannin muuttumiseen. Pelko ei ollut aiheeton; yhteisön ja sen organisaation on muututtava jos elinkeinorakenne teknillisen keksinnön tai raaka-aineen saannin tyrehtymisen vuoksi muuttaa muotoaan. Kuusikon leimaama metsämaisema muutti ilmettään. Esimerkiksi jätkäkulttuurin näkyvimmän työkalun, 'nälkäviulun', rinnalle tulee yli puolivuosisataisen käytön jälkeen pärisevä moottorisaha. Kaskeamiseen soveltuvan maan loputtua oli kainuulaisen talonpojan sopeuduttavamuutokseen. Uutta luovia muutoksia, jotka nivoutuvat yleistaloudelliseen kehitykseen, tulee aina tapahtumaan, mutta niistä hallinnollisessa ja oikeudellisessa vastuussa olevilta voidaan vaatia kunkin alueen perinteen, kulttuurin ja elinkeinorakenteen syvällistä tuntemusta; muutoin ei vältytä epävarmuudelta, sovittamattomuuksilta ja yksioikoisilta suunnitelmilta. Hänen kirjoituksensa pohjautuu itä-Kainuun väestön parissa suoritettuihin laajoihin haastatteluihin ja omakohtaisiin havaintoihin kainuulaisissa yksityismetsissä. Minkä vuoksi sitten vielä 1960-luvun puolivälissä Kainuusta löytyi »pokasahamiehiä». Kun nykyään muutetaan perinteellisiä talousmuotoja voimapera1sesti ei ole syytä tyystin unohtaa sukupolvien kokemuksiin perustuvia järkeviä »kansanviisauksia». Kuitenkin sen ilmestymisen jälkeen Kainuussa monet sahasivat vielä toista vuosikymmentä pokasahalla, kunnes tämän viimein oli annettava kokonaan periksi konesahalle jälkimmäisen ylivoimaisen tekniikan ja s1ta tukevan hallinnollisen ja markkinapoliittisen suosinnan vuoksi
Kajaani Oy) savotointinsa sahaa varten. Teollisuuslaitokset sijaitsivat Kajaanin kaupungissa. Puuteollisuus tunkeutui Kainuun selkosiin vuosisadan vaihteessa. Valtion metsien erottaminen isossajaossa vaikeutti polttoon sopivan raaka-aineen saantia. Vuonna 1907 alkoi Kajaanin Puutavara Osakeyhtiö (nyk. Tervanpolton aikakaudella Kainuussa siirryttiin luontaistaloudesta rahatalouteen. Suuret jakamattomat tilat, joissa maapinta-ala oli 1000, jopa 2000 hehtaaria pirstoutuivat myyntien ja myöhemmin jakojen kautta kooltaan riittämättömiksi perinteellis. Sahan rakentamisen jälkeen alkoi vuotta myöhemmin toimintansa sulfiittiselluloosatehdas. Toiminnan laajennuttua hakkuut ulottuivat yhä kauemmaksi teollisuuslaitosHelsingin Yliopiston Eläinmuseon Rengastustoimiston saamaa postia. Erkki Kontiola nevoimalla kulkevien laivojen yleistyessä maailman merillä. Vau72 rauden mittana ei ole 1860-luvulta lähtien enää pelkästään ollut hyvä työvoima, vaan arvoja alettiin yhä enemmän mitata rahalla. Yhtiöt käyttivät tuolloin häikäilemättä hyväksi selkosen kansan lyhytnäköisyyttä ja tietämättömyyttä vallitsevasta kehityssuunnasta ja hankkivat paljon maata. Mitään suuria hakkuuaukeita ei tervatalous edellyttänyt. ten sijaintipaikkakuntien ulkopuolelle, joten kauempanakin olevat metsänomistajat saivat osansa puun arvon kohoamisesta elleivät olleet myyneet pilkkahintaan maitaan yhtiöiden maanostajille. · Tervanpolton maisemaa muuttava vaikutus on ollut pienempi kuin kaskeamisen, koska se kohdistui pääasiassa yli-ikäisiin metsiin. Sopivaa tervaspuuta olivat vanhat puut, joista koloamalla saatiin tervaskeloja
Maanomistajalla itsellään ei ole yksityismetsälain mukaan oikeutta tehdä mitään päätöstä metsänhoitotavoista. Pyrkimyksenä on ollut lainsäädännön avulla taata mahdollisimman suuri hyöty ja tarkoituksenmukainen metsän käyttö. Metsän käyttöä ja siitä saatavien hyödykkeiden jakautumista on pyritty ohjaamaan ja oikeudenmukaistamaan. Hallinnon kehitys on johtanut aikojen kuluessa siihen, että selkosen asukas ei enää hallitse itse sitä metsää, joka ylimuistoisista ajoista on ollut hänen ja hänen sukunsa vapaasti ja rajoittamattomasti nautittavissa, vaan häntä ja hänen metsäänsä hallitsee ulkopuolinen. Rangaistusuhka estää häntä poikkeamasta ulkoapäin annetuista suunnitelmista. ten elinkeinojen varassa elämiseen. Suuret ja keskisuuret tilat jäivät vähemmistöksi ja syntyi paljon kääpiöviljelmiä, joita myöhemmin jouduttiin hallinnollisilla toimenpiteillä korjaamaan elinkelpoisiksi. Hänellä ei 73. Vuosisatoja on selkosen asukkaan toimeentulon lähteenä ollut metsä. On erotettu valtion, yhtiöiden, kuntien, seurakuntien ja yksityisten metsät ja määrätty niiden käyttöoikeudet. Kehityksen myötä on saavutettu historiallisen kehityksen toinen ääripuoli. Tämän jälkeen on yhä enemmän rajoitettu erämaan nautintaoikeuksia. Viime vuosisadan puoliväliin asti hän sai varsin vapaasti käyttää metsää ja siitä saatavia hyödykkeitä hyväkseen kunhan vain noudatti selkosen tapaoikeutta. Nyt laki ja talousjärjestelmä määräävät mitä oikeuksia ja velvollisuuksia kainuulaisella maanomistajalla on metsänsä suhteen. Ulkopuolinen metsäneuvoja tekee tilalle hoitosuunnitelman
(T. Sekä yhteisöillä että yksityisillä on pyrkimys metsän säästöön ja jos mahdollista jälkikasvun turvaamiseen, mutta keinoista siihen pääsemiseksi ovat kainuulaiset metsänomistajat eri mieltä. Uutta aukeata on tehty ja vieläkin tehdään yksityisissä ja valtion metsissä, vaikka kokemus on osoittanut etteivät entisetkään hakkuuaukeat ole alkaneet metsittyä toivotulla tavalla ja nopeudella. Hakkuusuunnitelmia tehdessään edellinen ei lainkaan ajattele, että talossa on tarkoitus elää vielä vuosikymmeniä eteenkinpäin. Ruvettiin suunnittelemaan koivumetsien istuttamista! Metsäherrat, niin koivikoiden tuhoamisen puolesta intoilleet kuin sitä mielessään vastustaneetkin, katselivat viimeisiä pystyssä tölhöttäviä pölhökantoja pitkin nokkavarttaan.,. Säilyttävä asenne 74 »Ei pitäisi halveksia koivikkoja; ehkä melko pian tulee sellainen aika, että koivukin kelpaa esim. Maanviljelijät tuntevat itseään nöyryytettävän, sillä metsänsä »isäntiä » he ovat vain maksaessaan palkkion metsäneuvojalle suoritetusta työstä, jota heillä ei ole valta hyväksyä eikä hyljätä. Brander v. On edullista ottaa metsä puhtaaksi puista: saadaan paljon puuta lyhyessä ajassa ja työmaakustannukset ovat edulliset. kustannukset pyrkivät kohoamaan kovin suuriksi saatuihin tuloksiin verrattuna. 150 runkoa tukkipuita. N ykyisessä metsänhoidossa ei suoriteta huolellista tutkimusta kasvualustasta ja ympäröivistä olosuhteista. Vain osa taimista on lähtenyt elämään ja muut ovat tuhoutuneet. Nämä eroavat toisistaan siinä, että edellinen ei missään suhteessa ota huomioon jälkimmäisen taloudellisen toiminnan tavoitteita. Erityisen kipeänä kokevat voimattoman asemansa Kainuun metsäisten kuntien maanviljelijät, joiden tiloilla pääasiallisin toimeentulo meijeritilin lisäksi saadaan metsästä ja metsätyöstä. Vastakkain ovat tunteeton teoreettinen metsänhoito ja vuosikymmenien jokapäiväiseen kokemukseen perustuva metsän tuntemus. On havaittu, että istutusyms. erikoistarkoituksiin teollisuudessa.,. Istutus maksaa metsänomistajalle keskimäärin 280300 mk/ha ja jos tämän tilan poika hakkaa 60-80 vuoden päästä, saa hän hehtaarilta n. Toistuvasti on istutettu ja kylvetty, on vesottu, lannoitettu ja myrkytetty, mutta tulos on sama. 1959) » Vielä yksi merkillinen käänne tapahtui -60-luvulla: sotien jälkeisten metsäherrojen vihaamasta koivusta tuli arvopuu. Jälkimmäisen käsitys metsänhoidon tavoitteista on toki ahtaampi, koska se asetetaan tilakohtaisesti, mutta sen varassa on maanviljelijän koko toimeentulo. on kuitenkin monipuolisempi ja siksi järkevä ja tarkoituksenmukainen. (Kalle Päätalo v. Erkki Kontiola ole edes neuvotteluoikeutta oman metsänsä hoitotoimenpiteistä, joten hän jää muodollisen omistajan asemaan. Kainuun metsien hakkuuaukot laajenevat. Lyhytaikaisesti aukkohakkaus on kyllä taloudellisesti kannattavaa. T yytymättömyyttä lisää vielä se, ettei metsänhoidossa oteta huomioon, että kysymys on omistajan elinympäristöstä, joka merkitsee hänelle taloudellisten realiteettien lisäksi kaunista ja viihtyisää maisemaa. Vain osa näistä taimista pääsee elämään ja muut tuhoutuvat. On ymmärrettävää, että kainuulaisten metsätilojen omistajat vastustavat aukkohakkauksia, koska he tietävät, että ei hakkuuaukealta heidän eikä juuri heidän poikansakaan elinaikana tulla hakkaamaan tukkipuuta. Sen osoittavat sekä »kansan » kokemus että tutkimukset. Hän pyrkii säästämään ja varjelemaan metsäänsä, kun taas metsäneuvojien tavoitteena on radikaali muutos. Aukkohakkausten metsänhoito perustuu siihen, että toisissa olo. Metsätyömies-maanviljelijöiden mielestä virhe on siinä, että istutettavat puuntaimet tuodaan 200600 km :n päästä Kainuuseen. 1969 )
1969 ). Johdonmukaisempaa olisi ajatella, että metsissä tapahtunut luonnollinen valinta on vuosisatojen ja tuhansien kehityksen tulosta, ja se on johtanut alueellisesti parhaan puuroduston valikoitumiseen. Tätä 'korkeampaa tahoa' ei isäntä näe koskaan metsässään, vaikka tällä ilmeisesti olisi koulutuksen puolesta riittävä tieteellinen tietomäärä selkosen metsänhoidon ongelmien ymmärtämiseen. kasvupaikkaa, 76 Ellei metsäntutkimuslaitos saa tilaisuutta toteuttaa täysimittaisena metsänviljelyn työryhmän suunnittelemaa tutkimustyötä, ei PohjoisSuomen käytännön metsänviljelytoimintaa ilmeisestikään kuitenkaan tästä syystä supisteta, vaan se jatkuu suunnilleen samassa mitassa kuin viime vuosinakin. (Ote Metsäntutkimuslaitoksen Pohjois-Suomen metsänviljelyä koskevan tutkimuksen selostuksesta 12. Miksi ei viimeistään nyt, kun niistä maksetaan jotain, voida lopettaa yhä tänään jatkuva mieletön vesonta ja kaulaaminen yksityismetsissä ja antaa. Huolimattomasti suoritetun ja valvotun metsänlannoituksen vaikutus riistakantaan on niinikään negatiivinen. Vasta nyt moninkertaisten erehtymisien jälkeen aletaan tajuta, että siemenen tulee olla verrattain läheltä sitä . Voidaan sanoa, että ilman lehtipuitamme olisi suomalaisen kulttuurin koko ilme ollut toinen kuin nyt. Miksi ei anneta kuusen kasvaa sen luontaisella kasvualueella, vaan hakataan ne kaikki pois, koska ne ovat teoreettisella mäntyalueella! Eräässä tapauksessa on jopa härkäpäisesti yritetty istuttaa mäntyä av.olouhikkoon, on vaikea ajatella sitä edes 'teoreettisena' mäntyalueena! Luonnon taimille ei vastaavasti anneta mitään arvoa vaan ne särjetään laikuttamalla ja vaottamalla sekä puutavara-ajossa; näin menetetään vuosia kasvuajassa. Kainuulainen sananparsi huonosta miehestä : »J os ei muuta raiskaa niin metsää», on ilmaus aukkohakkauksia kohtaan tunnetusta vastenmielisyydestä. Käytännössä tämä on johtanut Kainuussa kvasitieteellisiin hoitomenetelmiin. Pidetään vielä huoli siitä, että isäntä maksaa ilosta työskennellä omassa metsässään ja että hän saa maksaa maisemansa tuhoamisesta. Kainuussa on jouduttu istuttamaan paljaaksi hakatulle vaaralle kuusta, koska on huomattu, että aikaisemmin istutettu mänty ei siinä alkanutkaan elää. Suomalaiseen maisemaan on vuosisatoja kuulunut lehtipuu. Tämä koskee hirveä, metsäjänistä, teertä, pyytä ja riekkoa. Ihmettelee miksi metsänhoidonneuvojat yhä kaadattavat joka ainoan lehtipuun eihän lakikaan sentään kiellä isäntää kasvattamasta lehtipuuta siellä missä se hänen mielestään on muulle metsänkasvulle välttämätön. on eri mieltä hoitotoimenpiteistä sanotaan vain, että 'korkeampi taho' on niin määrännyt. Kaskikauden jälkeisissä metsissä runsas lehtipuusto tarjosi riistalle suojaa ja ruokamaita. Selkosen asukas aavisti tässä vallitsevan lainalaisuuden jo vuosikymmeniä sitten. Tästä tuskin kukaan asiaan perehtynyt voi olla vakavasti eri mieltä. Olemassaolon taistelun luulisi määräävän mikä on luontainen kasvupaikka. On nähty, että taimien tuominen 200-600 km :n päästä on hyödytöntä. N yt valtion ja yhtiöiden metsissä myrkytetään niiden olosijat vesakontorjuntahormoneilla. Nykytilanteessa Pohjois-Suomessa riistan määrä vähenee vääjäämättömästi. Kainuussakin olisi puun saatava noudattaa luonnollista valintaa, siellähän kasvulla muutenkin on voitettavanaan suuremmat vastukset. N ykyisessä tilanteessa Tapion taimitarhat käyvät vain kauppaa maanviljelijä_:-metsätyömiehen kustannuksella, kenenkään kysymättä onko hänellä varaa siihen vai ei. 12. Koska etelän koivuvarastot eivät enää riitä tyydyttämään kysyntää, kelpaavat jo Pohjolan koivu ja haapa. Onhan nähty, että tietynlaisilla kasvualueilla ne ovat välttämättömiä havupuiden menestymiselle. D. On hämmästyttävää että missään Etelä-Suomessa ei näe niin suuria hakkuuaukeita kuin Kainuussa, vaikka maat ovat paljon lihavammat ja kasvu nopeampaa. Jos isäntä jossain kohden sen tiedon varassa on kuitenkin melkoisen epävarmaa kokeilua mammuttimittakaavassa. Istutetaan kuusen taimet ajattelematta, että kuusi taas puolestaan tarv1ts1s1 haapaa todella menestyäkseen, · mutta haapaa ei ole enää jo vuosia sitten se hakattiin maahan. sopivien lehtipuiden kasvaa pohjoisissakin metsissä. Parhaimmillaankin se nykyisen puutteellijohon on tarkoitus se taimena istuttaa. Muutos ei ole osa satunnaista riistarunsauden vaihtelua vaan kysymyksessä on kantojen heikkeneminen, joka kestää vuosikymmeniä vielä senkin jälkeen kun ehkä joskus nähdään hyväksi hoitaa metsää Kainuussa riistankin tarpeet huomioonottaen. Nyt ulkopuolinen pistäytyy metsässä ja hoitaa metsän ilman tarkempaa tutkimusta, vähäisimmän vaivan periaatetta noudattaen, johon kuuluu kaiken lehteä kantavan maahan hakkaus. Varmasti voidaan sanoa, että aukkohakkauksien, erityisesti hellittämättömän lehtipuiden vihaamisen tuloksena on kaiken lehdeksiä käyttävän riistan väheneminen. Tämä sukupolvi Kainuussa on saanut nähdä kotomaamme koko kuvan ja joutuu nyt jättämään jälkipolville rokonarpiset isoäidinkasvot. Erkki Kontiota suhteissa suoritetuista tutkimuksista saadut tulokset yleistetään kovin helposti
suojametsäalueen tuntemuksen ja niiden käsittelystä vastaavien viranomaisten ammattitaidon lisääntymisellä ja ennenkaikkea Lapin ilmastossa havaittavalla suotuisa!] a k e h i t t y m i s e 1 1 ä. Metsähallituksen julkisuudessa tunnustama epäonnistuminen metsien uudistamisyrityksessä laajalla alueella myös suojametsäaluetta huomattavasti suotuisammissa olosuhteissa ja toisaalta metsäteollisuuden yhä lisääntyvä kiinnostus alueen puuvaroja kohti edelläkerrotun lisäksi velvoittavat koko suojametsäkysymyksen järjestämistä uudelleen ja nopeasti. Samalla varovaiset toimenpiteet on otettava käyttöön nykyisestä suojametsäalueesta 150200 km etelään. Malttamatta kuitenkaan odottaa asiaa koskevia päätöksiä metsähallituksen johto kiirehti vuonna 1957 kohottamaan valtion metsien hakkuun suunnitetta Perä-Pohjolan piirikuntakonttorin 110 % :lla mm. Suojametsäalueella on hakk uutoiminta kuitenkin jatkunut edelleen vilkkaana, eivätkä metsähallituksen sitä varten viime marraskuussa antamat uudet ohjeet ole paljon entisestään muuttuneet, vaikka esim. siirtämällä suojametsäalueilla 78 sen hallinnassa olevasta 955 000 ha :sta kasvullista metsä maata peräti 473 000 ha taloustoiminnan piiriin. Vain siten voidaan estää metsää hävittävä toiminta, mitä nyt on tapahtunut varsinaisella suojametsäalueellakin. elämisen mahdollisuudet alueella ja niihin liittyvän erittäin monitahoisen yleisen edun. Lapin tutkimusseuran vuosikirja II, Rovaniemi 1961.) Pääosa hakkuutoiminnasta tapahtuu valtion maalla, mutta suhtautumista suojametsiin kuvannee sekin, että sinne perustettiin myös laajoja valtion maista erotettuja talousmetsiä yksityismetsätalouden harjoittamista varten 1960luvulla. Osat ovat siis vaihtuneet. ilmaston lämpötilan kehittymisestä metsäntutkijat tänä päivänä ovat aivan päinvastaista mieltä kuin ne, jotka vielä 1960luvun alussa todistelivat, että se kehittyy Taka-Lapissa yhä suotuisemmaksi aina vuoteen 2030 saakka. Heidän sekä heidän jälkeläisiensä toimeentulo ja alueella eläminen on joutunut vaaraan. saamelaisen väestön parissa. Toisaalta on vielä helpompaa todeta kuinka hyväuskoisia he olivat jättäessään säädökset niin väl jiksi, että voidaan väittää hvvinkin laajaa metsien varomatonta kä vttöä päässeen tapahtumaan. Kaarle E. Kuvassa suojametsää hakataan Inarin Saariselällä.. Sitä, kuinka voimaton suojametsälaki todella on, osoittakoon seuraava esimerkki: keväällä 1956 metsähallitus kääntyi asiantuntijain puoleen päämääränä suojametsäalueen huomattava supistaminen. Suojametsäjärjestelmän tarkoitus ei ole metsätaloudellinen, vaan sen päämäärä ja tarkoitus on nimenomaan metsien varovainen käsittely, jotta niiden säil vminen turvaisi paikallisen väestön. Toimenpidettä se perusteli mm. Niiden viranomaisten, jotka vastaavat metsien käsittelystä, sallima tai suorittama metsänhoitotoiminta raivauksineen, myrkytyksineen, aurauksineen jne. Paikallisasukkaat ovat peloissaan siitä, että suojametsien varovaisesta käsittelystä huolehtiva viranomainen syyllistyy varomattomuuteen ja ne, joiden ymmärrystä aikoinaan näissä asioissa epäiltiin, pyrkivätkin nyt kaikin keinoin saamaan estetyksi tämän mielettömän menon. Tapahtumat suojametsäalueella antavat paljon miettimisen aihetta. Joka tapauksessa suojametsien käsittelyohjeita on nykyisestään huomattavasti tiukennettava. (Katso O lavi Linnamies: Valtion metsät sekä niiden hoidon ja käytön ~•leissu unnitelma. Klemola Metsähallitus raiskaa suojametsät Tänä päivänä on helppo todeta kuinka oikeassa ne olivat, jotka 1920ja -30-luvulla saivat aikaan säädökset Lapin suojametsiksi päämääränä alueen metsien varovainen käyttö, niiden säilymiseksi. Metsänhoitoviranomaisen nykyisen aseman ja vastuualueen laajuuden huomioonottaen edellä mainitun päämäärän saavuttaminen ei liene kovinkaan yksinkertaista. (Katso Gustaf Siren: TakaLapin metsien historiasta ja ilmastosta historiallisena aikana. suojametsäalueella herättää suorastaan epätoivoista kauhua mm. Todennäköisesti koko suojametsäalue on tarkoituksenmukaisinta erottaa kokonaan niistä valtion maista, joilla harjoitetaan varsinaista metsätaloutta. Helsinki 1959, sivu 108.) T oimenpide on joutunut kuitenkin merkilliseen asemaan, sillä metsähallituksen toivomaa suojametsäalueen supistamista ei ole vielä tähän päivään mennessä tapahtunut, siitä huolimatta, että jotkut asiantuntijat tiettävästi ovat tähän tähtäävän ehdotuksen laatineet
Poro ei viihdy talvella tällaisilla alueilla. Niistä erityisen merkityksellinen on Suomujokilaakso. aapojen laidoilla on talvella sen verran sulaa, että jäkälä on sieltä porojen kaivettavissa, vaikka se muualta jäätyy. Tarkoituksena oli kerralla muuttaa Lapin hitaasti kasvavat puulajit rotupetäjiköiksi. Vuokrasuhdetta ei ole irtisanottu. Metsähallituksen olisi lopultakin ymmärrettävä, että näillä korkeuksilla on poro sittenkin paras metsänhoitaja. Aiemmat hakkuut, joita on suoritettu kautta aikojen, eivät juuri häirinneet poronhoidon rauhaa. Jo pelkästään aukeaksi hakatut seudut ovat haitallisia poronhoidolle, sillä niissä lumi kovettuu ja porojen jäkälänkaivu vaikeutuu. Kesälläkin ne ovat poroille vaikeakulkuisia, kun ojien reunamille jätetyt juurettomiksi ajetut puut kaatuilevat ryteiköiksi ojien päälle. Metsät ovat porolaitumille ja poroille tärkeänä suojana talvella. Jäkälämaita on muuallakin. Toimintaa laajennettiin ja kymmenen vuotta myöhemmin oli paliskuntamme perinteellinen poronhoitotapa lyöty hajalle. Oula Aikio Metsähallitus tuhoaa porolaitumet Sodankylän Lapin paliskunnassa on poronhoito tärkein elinkeino. Missä on jatkuvasti laidunnettu poroja, siellä ovat elävät taimistot todistuksena porojen ja metsän rinnakkaiselosta, josta molemmat osapuolet hyötyvät. Porot liikkuvat täällä eri vuodenaikoina erilaisilla mailla. Täällä sekaantui moottorisahojen pörinään katerpillarien telaketjujen kolina. Tuskinpa niistä tulee milloinkaan kunnon porolaitumia. Poronhoito on ollut täällä niin huomattava elinkeino, että valtionkin olisi huomioitava sen merkitys. Alkukesästä syksyyn ovat rämeet ja jängät erinomaisia porolaitumia ja niitä paliskunnan alueella on paljon. Usein vielä paljaaksihakkuualueilla ei jäkälää juuri ole, koska hakkuutähteet ja heinän kasvu ovat sen hävittäneet. Tämä merkitsi käytännössä sitä, että porot eivät talvisin hajaantuneet vieropaliskuntiin, eivätkä pedot päässeet tekemään kovinkaan suuria vahinkoja. Missä niitä on suoritettu, on alueet samalla tuhottu poronhoidon käytöltä kymmeniksi vuosiksi. Kaiken lisäksi me olemme maksaneet valtiolle vuokraa naista alueista porolaitumina. Myöskin lentokoneet olivat leikissä mukana hormooniruiskujen kanssa. Porot oli karkoitettu laidunmailta satojen moottorisahojen voimalla. Porolaitumiin haitallisesti vaikuttavat hakkuut aloitettiin laajemmassa mitassa Lokan ja Porttipahdan allashakkuiden yhteydessä suunnilleen vuonna 1957. Mutta tuhoisimpia ovat silti pillarikynnöt. Esim. Koparella jäkälää kuopiessaan poro istuttaa männyn siemeniä maahan, jopa lannoittaakin alueet. Ne sopeutettiin siten, että porojen laiduntaminen voitiin harjoittaa vanhaan perinteelliseen paimentokkamalliin. Vanhoja porolaitumia kynnettiin pillareilla ympäri. Sodankylän Lapin paliskunta on kärsinyt tekojärvien rakentamisen ja niiden yhteydessä riehuneiden hakkuiden vuoksi niin suuria vahinkoja, että tulevaisuudessa olisi välttämätöntä kuulla enemmän poromiesten ääntä silloin, kun täällä »kokeillaan » metsien hoitomenetelmiä. Vielä 1960-luvun alkuvuosina saatettiin paliskunnan porot talvisin laiduntaa kymmenessä eri paimentokassa. metsänhoitohakkuitaan. Syksyisin lumen aikana porot hakevat ruokansa paksusammalkuusikoista ja viihtyvät niissä erikoisen hyvin. Koskematonta maata ei juuri jää ojien väliin. Talvella ovat elintärkeitä suurten männikkökankaiden jäkäliköt. Kun ojat ovat lisäksi syv1a, muodostuu alueelle talvella vahvoja kinoksia. Samalla 80 metsähallitus oli innostunut allashakkuiden laitamilla suorittamaan ns. Kasvanut metsä taas puolestaan suojaa jäkälää ja muuta kasvillisuutta lumikinosten kerääntymiseltä ja liiat. Ojitukset ovat liian tiheitä
Näin viisaasti on luonto järjestänyt tämänkin asian. Lapin paliskunnan poronhoito on hyvin vaikeiden pulmien edessä. Tuskinpa silloin katerpillarit möyryäisivät porojen laidunmailla. liselta auringon paahteelta. Valtio on ollut kaiken tämän sotkun aiheuttajana. Mutta, jos puistoa ei perusteta, vaan paljaaksihakkuin, ruutuhakkuin ja pillarikynnöksin jatketaan tuhoavaa toimintaa, joudutaan porolukua vähentämään tuntuvasti ja ainakin pienemmät poronomistajat joutuvat työttömiksi. Uskon, että monet heistä työskentelisivät porojen kanssa yhteistoiminnassa Perä-Lapin metsiä hoitaessaan. Mutta se vaatii Lapin alkuperäisen ihmisen kuulemista silloin, kun hänen kotiseutunsa asioista päätetään. Heille pitäisikin antaa vapaammat mahdollisuudet tehdä metsänhoitosuunnitelmat omin päin. Useat Lapin metsänhoitajat tietävät kyllä hyvin asiantilan, samoin kentällä työskentelevät metsäteknikot. O 81. Onko tarkoituksena karkottaa meidät etelään. Sen pitäisi ehdottomasti tehdä jotakin tilanteen korjaamiseksi, tai edes säilyttämiseksi ennallaan. Itä-Lapin kansallispuiston perustaminen olisi eräs keino, jolla jäljellä olevien laidunmaiden säilyminen turvattaisiin. Haitallista välivaihetta, missä jäkälä välillä häviäisi tai laidun muuten muuttuisi kelvottomaksi ei metsän luonnollisessa uudistumisessa ole. Toivoisin, että asiantila huomattaisiin vallanpitäjien taholta ja korjattaisiin mitä vielä on korjattavissa. Kansallispuiston alue on parasta poromaata ja niiden säilyminen on paliskunnalle elinehto. N yt näyttää tilanne muuttuvan, kun luontaiselinkeinojen mahdollisuudet jatkuvasti huononevat. Aikaisemmin ei poromiehiä varten ole tarvinnut juuri työttömyyskortistoja avata
Naveroiden tuhoisuudesta on kyllä puhuttu metsähallitukselle, mm. Tämä naverointipuuha on sikäli erityisen tuhoisaa, että nämä suot on melkein ainoa mitä täällä on enää jäljellä. Siellä niin kuin K yrön palkisessakin porot pääsevät lupolle puistoon. Siinä oli viime kesänä aina kerralla 30-40 henkeä poimimassa ja saivat kukin aina sangollisen hilloja. Aukeiden soiden naveroinnista on täällä myös muita ikäviä kokemuksia. Samalla on tuhottu porojen talviruoka, jäkälä. Mutta nyt ovat ojittaneet sen ensin naverokoneella viidenkymmenen metrin välein. Vielä lumen aikana ne ovat vaarallisia poroille. Kun oja on seiniltään pystysuora metrin syvä kuilu, pohjalla vettä, ei sieltä pienempi eläin tule ylös. Jo aikaisemmin on koko paliskunta hävitetty osarointihakkauksella. Varmasti on kuollut paljon enemmän. Mutta täällä on hävitetty kaikki ja loppu on isketty maahan. Navero on myös riistan surma. On hyvin kyseenalaista tulevatko nämä soihin upotetut rahat takaisin milloinkaan. Vain silloin se ei ole niin haitallinen, jos se sattuu menemään päältä kiinni. Mutta naveroituja soita on jo vaikka kuinka paljon ja na82 veroita niin valtavat määrät, ettei niiden varsia kukaan pysty kävelemään tarkastamassa. On siinä ollut kestelemistä. Porojen on todettu hukkuneen naveroihin. On epäiltävissä, että sen jälkeen hillat häviävät. Mutta sitä ei usein satu. piiritarkastaja Axelssonille, mutta asiasta ei ole enempää kuulunut. Luonnonsuojelualueilla poroille riittäisi !uppoa, mutta niitä ei ole täällä tarpeeksi. Poimija sai silloin viiden markan kilohintaa ja hilloja nostettiin yhdessä kylässä 10.000 kiloa, niin kuin Hanhivaarassa tai muuallakin. Se häviää avohakkauksissa. Suosta saatu hillatulo on täällä vuosittain valtava. Kaikkiaan kuusi kappaletta on niistä löydetty kuolleina. Naveroihin kuolleet porot olisi korvattava, mutta korvaushommat on jätetty kesken. Täällä lähellä oli yksi valtava useampia kilometrejä pitkä hillasuo Latvavuoma nimeltään. Metsänriistaa joutuu sinne, riekonpoikueet kuolevat naveroihin. Metsää on siihen hintaan myytävä vuosittain mahtava määrä ja sellaista maaraa ei Hanhivuomalle tule puoleen sataan vuoteen. Hanhivuoman seudun hilloilla vuodessa saatu 50 000 markkaa on kyllä pikkuisen kovempi hinta kuin se, mitä suon puukuutioilla tienataan vuosittain kuivatuksen jälkeen. Niin viime vuonnakin, kun hilla oli kallista. Ja tietäähän sen, että paljon marjoja on tultava, kun tavallinen kyläkauppakin ostaa niitä kymmeniä tuhansia kiloja. Tuolla Muonion ja. Meillä on ollut kolmen vuoden aikana kaksi sellaista huonoa vuotta. Kyseessä on esikuivatus, minkä jälkeen se vedetään avo-ojiin. Toivo Lampela Metsähallitus tuhoaa elinmahdollisuudet Kittilässä on paljon hyviä hillasoita, mutta niiden kohtalona näyttää olevan ojitus. Se on elävä hauta, josta ei ole poispääsyn mahdollisuutta. Pallaksen kansallispuistossa ja muissa ei ikinä tule porokato. Tämä tällainen hillasoiden kuivatus on suuri virhe ja kansantaloudellinen tappio. Ja jos sattuu muutenkin huono vuosi, ei poroilla enää ole luppopaikkaa eikä turvaa