Sisältää: Onko j~rvien ku ivatusta jatkettava. iilo Sö_yri11ki 77 Sompiojärvi in memoriam, Martti Linkola . Tilaushinta vuonna 1965 on muutoin 6 mk. Kansilchderi '5uunnittelu: T Nygård. Niiln Sö_yri11ki (vastaava), toht. 79 Keski-Hämeen maisemia, lvlauri Sarka11en . 92 Muutosehdotuksia metsästyslakiin, Heikki Ka11gasperko 95 Uusia luonnonsuojelualueita 99 Kirjallisuutta 100 Luonnonsuojelun työsaralta mcilhi ja muualla 101 Kirjeitä lukijoilta 102 Summarics of Main t\rciclcs in chis Issuc . Postisiirto 6882. Toimisto avoinna arkisin klo 9-13. Toimitus : prof. 103 Julkaisija: Suomen Luonnonsuojeluyhdistys Helsinki, Lapinlahdenkatu 29 B 22. Vuosijäsenmaksu 5 mk, opiskelijat ja koululaiset 3 mk, ainaisjäsen 100 mk. Lehti jaetaan Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenille jäsenmaksua vastaan. Reino Kalliola, Niilo ]J,rki11,11 (toimitussihteeri). Suomen Luonto ilmestyy neljä kertaa vuodessa. 84 Luontoa kamerakulmassa, Marlli Mo11to11e11 90 Kultasirkku leviämässä maahamme, Eero 0. Muistakaa ilmoitt:ia heti osoitteenne muutoksesta. Puhelin 64 37 19. A11tikai11e11 . Jäseneksi ilmoittautuminen (nimi, arvo tai ammatti ja postiosoite) kirjeitse tai puhelimitse
SUOMEN L U O NTO No 3 1965 2 4. Elämme »tuhansien järvien maassa». Nykyisellä insinööritaidolla ja moottoroiduilla kaivinkoneilla järven lasku saadaan tietysti onnistumaan. Mutta hyvin usein on myös käynyt toisin. Järvien ja veden merkitys sen sijaan on jatkuvasti kasvamassa niin taloudellisesti kuin virkistysmielessäkin. Näin tapahtui menneinä vuosikymmeninä usein, kun yritykseen ryhdyttiin ilman riittäviä laskelmia. Vesien nopea likaantuminen todistaa siitä välinpitämättömyydestä, jolla järviemme sisältämää rikkautta käsitellään. Näin on ennen kauniista, kalaisesta järvestä tullut hyödytön ja maisemallisesti ala-arvoinen vesijättö. Sangen lukuisia ovat sellaiset tapaukset, joissa kuivatus on jäänyt keskeneräiseksi lähinnä kustannusten kalleuden takia. Näin järven kuivatus on saattanut tuottaa pettymyksen ja huomattavaa taloudellista menetystä. Järvet ovat maassamme niin tavallisia, että niiden arvoa ei läheskään aina ole osattu eikä vieläkään osata ymmärtää. Monen matalan järven kuivatuksella toivotaan helposti saatavan lisää hedelmällistä peltomaata. Eri puolilla maatamme on nähtävissä tällaisia osittain kuivattuja järviä, joiden maatuvat rannat ovat laajalti ruovikon tai sarakasvillisuuden vallassa ja joiden keskeltä paistaa hitaan umpeenkasvun valtaa vastaan toivottomasti kamppaileva avoveden pinta. Peltoalan lisäämisen tarpeella sitä tuskin voidaan enää meidän oloissamme perustella. Järvien laskua tapahtuu myös vielä sellaisillakin seuduilla, joilla järviä on vähän. V U O S I K E R TA Onko järvien kuivatusta jatkettava. Meillä onkin monia esimerkkejä siitä, kuinka laskettu järvi on alkanut tuottaa runsaita viljasatoja. Onpa jossakin käynyt siten, että jo lasketun järven on uudelleen annettu täyttyä vedellä, kun epäonnistuminen on todettu. Järven pohja ei läheskään aina ole ollut niin kelvollista viljelykseen kuin on otaksuttu, kun ei ole tiedetty, että se on yleensä yhtä karua tai hedelmällistä kuin sitä ympäröivät rantamaatkin. Jo nyt on veden 77. Eri asia on, kuinka suositeltavaa se on
Niissä on myös runsas kalakanta ja vesilinnusto ellei ihminen ole sitä hävittänyt. Luonnonsuojelun kannalta ne ovat ehdottomasti tuomittavia. 78. Valok. puute huutava monilla seuduilla maassamme. Ei siis ole riittävää taloudellista perustaa uusille järvien kuivatuksille. Jokainen järven kuivatus vaikuttaa myös pohjaveden tasoon laajalti ympäristössä. N iilo S öyrinki Rikasta kortekasvustoa Sompiojärven luusuan luona. Rikkaimmissa niistä elää runsas vesikasvilajisto, johon kuuluu useita tieteellisesti merkittäviä kasviharvinaisuuksiamme. Christian Carpelan. Järvien laskemisen sijasta olisi pikemminkin ryhdyttävä miettimään keinoja, joilla voitaisiin estää jatkuvan mataloitumisen uhkaamien järv1emme säilyminen luonnonkuvassamme. Lintujärvet ovat juuri matalia, runsasravinteisia järviä, joiden kuivatus häätää pois tällaisten lintuparatiisien asukkaat. Matalat, kuivattaviksi sopivat järvet ovat erikoinen osa luontoamme. Matalien järvien säilyttäminen on siis välttämätöntä luontomme rikkauden suojelemiseksi
Tämä järvi ei ole suuri, vain vajaat nelisen kilometriä laidasta laitaan, mutta muodoltaan se on aivan poikkeuksellinen, miltei täysin pyöreä. T ämä erämaajärvi on Lapin järvien joukossa varsin erikoislaatuinen: hämmästyttävän matala, mutta hedelmällisen mutainen, rikaskasvuinen ja runsaskasvustoinen sekä tunturipurojen vesien ansiosta voimakkaasti happipito inen. P yhien Nattasten pitkä kaarto vartioi sitä pohjoisesta, ja etelän p uolella oli miltei rannattomia aapoja. Sompiojärven ympärillä leviävät suuret suot, etelän suunnalla Suomen suurimmat: Sompion Lapin valtaisien aapojen maailma. Siitä kalatkin tulivat ja menivät. Sinne alle, suureen piilojärveen, au keni jostakin syvyydensilmä, minkä kautta voi tulla ja mennä. J ossakin syvällä pimeässä saattoi olla oikea pohja. Niin matala oli järvi, että keväällä kohta jäitten jälkeen tuulet velloivat sen veden saviharmaaksi, vielä Muteniakin ajeli savisin keinoin. E ntisten äijien keinoja Sompiojärvelle soudettiinkin, pitkin pientä Mutenianjokea, jossa vanha Pyhäkivi valvoi tietä ja vaati kumartamista. Kymmenen pientä jänkien ja aapojen vesisuo nta siihen metsien piiloista tulla u_jutteli, ja merkillinen Juitsa lähti siitä jutamaan läpi tiheän koivikon, muuttuen monipolviseksi Mutenianjoeksi. Sompiojärvi in memoriam Martti Linkol a Metsä-Lapin uumenissa, Sodankylän p1ta1an pohjoisilla perillä sijaitsee Sompiojärvi. Siellä piilomaailman kirkkaissa kaltioissa oli kaiketi kalaa aivan kipulina, ja sieltä sitä nousi myös Somp ion tämänilmaisiin harmaisiin vesiin. Sompiossa oli kalaa koko K orpilapille. Mutta järven matala savipohja taisi olla vain salaperäisen maailman kuvattelua. Sompiojärven maisemaa ympäröi koivikkorantojen ja aapojen takana Lapin kauniiden pylväskuusien rintama ja pohjoisessa sitä reunustaa Nattastunturien teräksenharmaa teräväharjainen muuri. Tämä järvi on aina ollut seudun asukkaiden tärkeä >>elinkein0>>, sellai nen kala-aitta, josta o n alati voinut ameGtaa. Siellä oli oikea kalananto, siellä p yytömies tiesi olevansa vanhojen jumalien viljavesillä ja edesmenneitten isien keinoilla. Sinne vanhoille suurille kalasammioille souti Sompio heti, kun järvi keväällä aukesi ahkerimmat ahtautuivat kohta jäitten sekaan. Sitten aika-aavan lukemattomat jokipolvet pyörittelivät sinne ja tänne, niin että N attaset katsoivat milloin miltäkin suunnalta, joskus perämiehen selän takaa.>> Paulaharjun kuvaus ei ole vain menneiden aikojen mystillistä, kiehtovaa kuvajaista, vaan 79. Suuret heinäpalpakon rengaskasvustot näyttävät melkein täyttävän järven, jota kortteikot ja heleänvihreät rantaniityt reunustavat. Järven kykenisi kiertämään jalkaisin rantoja pitkin elleivät soilta laskevien ojien syvät uomat tekisi tällaista yritystä mahdottomaksi. Itse järven rannoilla on hiukan kiinteätä maata, joka kasvaa vankkaa koivikkoa. Paulaharju, jonka klassillista teosta >>Sompio>> jokainen näiden seutujen kuvaaja pitää tapanaan lainata, kirjoittaa siitä seuraavaan tapaan: >>Se oli oikea Korpilapin kalavesi
Valok. päivänä, jolloin pidetään kuuluisat kiiskismarkkinat. J oka syksy tapahtuu täällä se ihmeellinen luonnonilmiö, että kalakanta pakenee itse järvestä siihen laskevien. Järven kaksipohjaisuutta ei kukaan ole tutkinut eikä siihen moni kalamies enää taida uskoakaan, mutta yhtäkaikki nykyinen Sompio soutaa järvelle talvikalojaan hakemaan. Uskollisin ja ahkerin on kaiketi Jussi Tapio, jonka tapaa järveltä melkein milloin vain sinne sattuu menemään. Sen rantamilla on jo vanhastaan ollut Heinäpalpakkokasvustojen ympäröimä Sompiojärven Akankivi, jolla seisoskelee muuttomatkalla lepääviä suokukkoja, joukossa joku lapintiirakin. Silloin nousivat suuret venekunnat kauempaa alamaistakin Sompiojärvelle, ja harmaiden kämppäkylien kentissä kuohui vilkas elämä. yhtä hyvin se heijastaa nykyisen Sompion elämän tuntuja. 80 kalakämppiä, milteipä kämppäkyliä, JOissa Aapa-Lapin neljän suuren erämaakylän, Mutenian, Korvasen, Lokan ja Rieston miehet ovat asustelleet kalanpyydässä ollessaan. Välähdyksen menneiden aikojen loistosta tapaa Sompiojärvellä vieläkin syyskuun 15. Valok. Martti Linkola. Melko vähäiseksi on jo käynyt Sompiojärven kesäisten pyytäjien määrä. elokuun alussa 1961 Christian Carpelan. Toista oli ennen. Mutta muille ovat toisenlaiset elinkeinomahdollisuudet olleet nyt houkuttelevammat ... Näkymä Sompiojärvelle ja Nattasille Tapion Jussin kalakämpän katolta. Kesäinen Sompiojärvi antaa siikaa, haukea, ahventa, säynävää ja särkeä ei varsinaista lohen lähisukua, sillä sellaista saa enää vain tunturipuroista tai tunturien takaisista vesistä Inarin puolelta
Moni Sompiosta poismuuttanutkin on vielä pitänyt tapanaan käväistä kiiskismarkkinoilla ja niinpä tässä syksyisessä suurkalastuksessa on nähty kalamiehiä Sodankylän kirkonkylästä ja Pelkosenniemeltä asti. Säikkyvätkö kalat syksyistä ruskaa, rannoilla keltaisena loimottavaa koivunlehteä vai aiheuttaako jokin muu syy tämän joukkoryntäyksen. Kolmen päivän kalastuksen jälkeen toimitettiin saaliin jako. Lisänä ovat tietenkin sitten kaiken maailman herrat ja turistit, joita nykyään aina näkyy siellä, missä Mutenialaisten kalakenttää Sompiojärven luusuassa. Matalan järven veden nopea jäähtyminen lienee ainakin eräänä syynä. Sompiojärvi on Sompion metsäperän asukkaille ollut kuin kodin ja vanhan elämän vertauskuva. Nykyään tämä perinne on jo latistunut kukin pyytää missä haluaa ja pitää oman saaliinsa, vaikka vielä onkin tapana antaa omistaan sille, jota kovin huono kalaonni on vainonnut. Kalakenttien taikapiiristä ei ole ollut helppo irtautua. Mutta Sompion vanhat äijät panevat kaiken ruskan syyksi, vaikkei selitystä luonnontutkija hyväksykään. Kalanpyytäjien yhteisesti valitsema päämies määräsi mille ojalle kenenkin oli pyytövehkeineen painuttava. Kiiskismarkkinat saivat nimensä kiiskien mukaan, joita ennenmuinoin saatiin runsaasti, mutta tärkeämpiä kaloja olivat sittenkin siiat ja muut. Valok. Jokaisen kunnolla työtä tehneen piti saada yhtä paljon kalaa talvisiksi varastoikseen. ojien syvänte1s1111, kaikkein suurimmalla joukolla mustanpuhuvaan Kuusiojaan, joka laskettelee järveen Kussuolinkiaavan ja Majavareiänaavan välistä. Martti Linkola. Vastausta ei tarkkaan tiedä edes se salaperäinen >>kärpäsherra>>, tohtori Mauri Hirvenoja, joka on parikin kokonaista kesää seilaillut lautallaan Sompiojärveä tutkiskellen sen vesihyönteis-, toukkaja kasvimaailmaa, runsaan kalakannan ruokapöytää. 81
Valok. Lokakuun 7. 20, telkkä yli 100, pilkkasii.pi 8, mustalintu 5, isokoskelo n. 20. 200 telkkää, muutamia pilkkasiipiä, ainakin yksi mustalintu, lähes 150 isokoskeloa (16. Vaaranaavan joutsenpari tuo varttuneet poikansa järvelle, ja muualtakin sinne kertyy joutsenia syysmuuttoaan valmistelemaan. 10, haapana n. Esimerkiksi syyskuun lopulla 1961 laskin että Sompiojärvellä siihen laskevien ojien suut mukaanluettuina oleskeli yhtaikaa n. 9. Muu elämä ei ole Sompiojärvellä entisestä juuri huonontunut. 1960 niitä oli yli 200) ja n. 20 tavia, lähes 100 haapanaa, 2 jouhisorsaa, 3 lapaeli tun turisotkaa, 4 tukkasotkaa, n. Kaukana itäisellä Vaaranaavalla pesivä lumivalkea joutsenpari lentää kesän mittaan joka päivä järvelle ruokailemaan. Ne vain eivät maistu yhtä makealle kuin siika. On tietenkin selvää, etten suinkaan nähnyt kaikkia järvellä !epäilevistä vesilinnuista. Liiallinen pyytäminen on tuskin voinut olla tähän syynä; vähemmän nyt kalastetaan kuin ennen. 10 tukkakoskeloa. Valtavat koskelolaurnat ajavat rintamassa, kohisevina nauhoina kaloja kohti rantoja ja ojajyrhämiä, telkkien siipien viuhina soi musiikkina kaikkialla, ja Majavareiänaavalla pajattaa n:etsähanhiparvi. Siivekästä elämää kuhisevan järven ympärillä lo.istaa syksyn heleä ruskakoivikko, Nattastunturien harmaat kyljet, joita sumuhattarat kiertävät, punertuvat vaivaisvarvun juhlavä. 50, tavi n. 50 ja uivelo n. 50 sinisorsaa, n. jotain kiintoisaa tapahtuu. pnä 1962 sain taas seuraavat luv ut: Joutsen 3, metsähanhi 19, sinisorsa n. Tapion Jussi on sen kymmenet kerrat nähnyt. Sinne kokoontuvat K oillis-Lapin lukemattomien vesistöjen vesilinnut ennen lähtöään eteläisiin maihin. E ntinen loisto on kuitenkin kiiskismarkkinoilta auttamattomasti kadonnut. Mutta Sompiojärvellä ei ole tapana kohdella ulkopuolistakaan tylysti, päinvastoin. Sompiojärvi näyttääkin olevan laajemman alueen joutsenten samoinkuin muiden vesilintulajien syk82 Kiiskismarkkinoiden kalamiehiä Kuusiojalla syksyllä 1960. Martti Linkola. Vanhoilla on selitys valmiina: Kirotut pörisevät perämoottorit, jotka nykyään joka kalamiehen veneen perässä laskevat kuonaöljyjään veteen ovat tietenkin herkkätuntoisen siian karkottaneet. Mutta syksyllä Sompiojärvi näyttää koko rikkautensa. Suuret parvet kesäisen joutilaita vesilintu-uroksia oleskelee järven ruohostoisella selällä. Sompiojärven antamat siikasaaliit ovat vuosi vuodelta vähentyneet. syinen kokoontumispaikka, mistä ajan tullen lähdetään joukolla muuttomatkalle. Todellisuudessa järven mataloituminen, jota vielä Juitsan perkaus on edistänyt, ja sen vesikasvillisuuden lisääntyminen ovat varmaan siikakannan vähentymisen syynä, mutta muita kaloja on tullut tilalle. Nattasten tyviltä saapuu E llinharjussa pesäänsä pitävä kalasääski hakemaan päivittäisen kalansa poikasilleen, ja joskus eksyy järvelle toinenkin kalasääskipari, joka pesii Mutenian eteläpuolella Vaimonkiimamaassa
Maaperästä on tutkimuksissa paljastunut monenlaisia muinaiseen lappalaiskulttuuriin kuuluvia esineitä, joista kiintoisimpia on vanhin toistaiseksi tiedossa oleva noitarummun vasara. Näistä päätellen paikka on ollut asuttuna vapaan veden aikaan; siis keväällä, kesällä ja syksyllä, jolloin vesilintuja on voitu metsästää. Tieteellisten, luonnonsuojelullisten ja kalataloudellisten näkökohtien perusteella olisi voinut edellyttää, että ainakin Sompiojärvi olisi erillispadon avulla suojattu. Seudun perusluonne on ilmeisesti ollut pääpiirteittäin nykyisen kaltainen jo hyvin kauan. nsta. Koska tuon ajan metsälappalaistaloutta edustaneella väestöllä on yleensä ollut erikseen talvinen asuinpaikka, on syytä olettaa, että vanhojen sompiolaistenkin talvikylä on sijainut jossain vankemmissa ja suuremmissa metsiköissä Sompiojärven aapa-alueen eteläpuolella. Tämä kiinteän maan kaistale hyvän vesireitin varrella ja aapojen tuntumassa on ikivanha asumakenttä. -Sompiojärven seutu on myös todellinen hilla-aitta, sillä järven henkimän lämmön suojaamilla jängillä muurain säilyy niinäkin vuosina, jolloin halla sen muualta vie. On vain todettava, että hyvinvointivaltion laajoille ja yhä laajeneville luonnonystäväpiireille olisi sentään ollut viisasta varata mahdollisuus ihailla edes sirua Sompion rikkaasta luonnosta, vaikka itse suuri Sompio ainaiseksi menetetään. Uusi aika oli alkanut. Asiaan ei ole vaikuttanut sekään, että järven toinen ranta kuuluu Sompion luonnonpuistoon, jonka luonto on siis lailla rauhoitettu. Niistä vanhempi on käsittänyt ajan noin vuodesta 300 vuoteen 700 j.Kr., uudempi asutusvaihe taas ajoittuu 1200ja 1300-luvuille. Tämä pohjoisen luonnon yhdelle paikalle keskittämä tavaton rikkaus on houkutellut ihmistä jo vuosisatoja, -tuhansiakin sitten. Kun tietää miten pitkä ja monivivahteinen historia ja miten poikkeuksellisen erikoislaatuinen, kaunis ja rikas luonto Sompiojärven alueella on, ei voi olla surematta sen synkkää kohtaloa. Vanhoja asutusmuistoja seudulla ovat myös lukuisat peuranpyyntikuopat. Järvestä lähtevän Mutenianjoen latvajuoksulla, J uitsan varrella, on tiheän koivikon peittämä J uikenttä. Alueen vanhinta muinaisuutta edustavat ne kivikautiset löydöt, mitkä on tehty Sompiojärveen laskevan Kotaojan luota Nattastunturin juurelta. Atomiajan kynnyksellä tällainen vesivoimavarojen hyväksi suoritettava omalaatuisen ja viihtyisän maailman murskaaminen tuntuu peräti vanhanaikaiselta ja epätarkoituksenmukaiselta, taloudellisenakin hankkeena idealtaan vanhentuneelta. Järven samoinkuin koko Sompion Aapa-Lapin kylineen kaikkineen tulee pyyhkäisemään maanpinnalta valtava Lokan tekojärvi, Kemijoen vesistön vesien säilytysallas, jonka alle peittyy kokonaista 417 neliökilometriä Lapin kamaraa. Sellaisesta ei kuitenkaan Lokan suunnitelman alkuvaiheiden jälkeen ole kuulunut mitään. Työt ovat jo alkaneet Sompiojärvenkin luona. Silloin maisema on oikein »maalauksen mukaamkuten Tapion Jussilla on tapana sanoa. Lisäksi on löytynyt runsaasti kalansuomuja sekä vesilintujen luita, joiden joukossa myös joutsenen jäännöksiä. Nyt myös puiston ikuisesti suojatuksi tarkoitettu ranta-alue p yyhkäistään veden alle. Tällä paikalla muinaistieteellisiä kaivauksia suorittanut maisteri Christian Carpelan on tullut siihen tulokseen, että Juikentässä on ollut pitkäaikainen asutus kahdessa eri vaiheessa. Syksyn 1964 kiiskismarkkinoilla kalanpyytäjät saivat todeta, että altaan tekoa edeltävissä metsänhakkuissa oli Kuusiojan rantojen korpikuuset kaadettu joen yli ja jokeen heidän vanhojen apajapaikkojensa tukkeeksi. Somp10n mailla nykyään asustavat porolappalaiset eivät ole kuitenkaan mitään sukua entisille J uikentän saamelaisille, sillä he ovat saapuneet suurine poroeloineen kaukaa Norjan Koutokeinon tunturimaasta vasta viime vuosisadan lopulla. Paikkakunnan perimätieto muistaa sen entisenä lappalaisten asuinpaikkana. 83
Varsinkin Kuhmalahden, Eräjärven, Längelmäen ja Kuhmoisten rajaseudut ja metsäalueet kymmenine erämaajärvineen, jokineen, vuorineen ja korpirytöineen muodostavat maantieteellisesti yhtenäisen alueen, jossa luonnon koskemattomuus monin paikoin esiintyy alkuperäisenä ja aitona. Onko se luontaista kauneuden tajua vai sattumaa. Visakoivu tai metsälehmus eli niinipuu seisoo kunniapaikalla useiden latojen tuntumassa. Metsälehmus on seudulla monin paikoin hyvinkin yleinen, muodostaen jopa pienehköjä metsiköitä. Keski-Hämeen maisemia Mau ri Sarkon en Jos piirrämme kartalle kolmion, niin että kulmiin tulevat kaupungit Tampere, Jyväskylä ja Lahti, jää kolmion keskivaiheille alue, joka vanhasta asutuksestaan ja kulttuuristaan huolimatta on säilyttänyt vahvan erämaatuntunsa. Ja mistäpä rauhallisuus paremmin kuvastuu kuin hämäläisen luonteenlaadusta. Ei liene sattuma, että menneen ajan maalaismaisema oli yleisesti kauniimmissa kehyksissä 84 kuin nykyisin. Tuskin oli ainuttakaan rakennusta, jonka laitamilla tai koristeena ei olisi ollut jotain osaa luonnosta. Kulkiessa peltojen laitoja ja metsien reunamia, kiintyy huomio erityisesti siihen, kuinka ladot sopeutuvat ympäristöön. Eräässä itärinteen lehtipuumetsikössä, jossa vallalla ovat lehmukset, on lähes sata puuta, jotka lajilleen ominaisesti kasvavat nipuissa. Melkein aina jokin erikoinen puu, puuryhmä, pensas tai kivenjärkäle on ladon vartijana. Luonnon erikoisuuksia ja kauniita yksityisVehkajärven koivunpahka.Valokuvat kirjoittajan.. Asuinrakennus oli usein kotikuusen kainalossa tai rehevän lehvistön suojassa, joka olemuksellaan loi rauhallisuutta ihmisiin ja ympäristöön
kohtia löytyy melkeinpä kaikkialta, esimerkiksi koivunpahkoja, yleensä pieniä, mutta muutamia suuriakin. Vaikka valtaosa onkin suorantaisia ja mutapohjaisia lampareita, ovat ne yksinäisyydessään karun kauniita. Koivu on yleisimmin muovautunut mitä erilaisimpiin muotoihin, mutta myös männyn ja kuusen erikoisia tupsukoita näkee hakamaita ja rantalehtoja kuljeskellessa. Erikoisesti muodostuneita puita tapaa myös. Avarat kangasmaat vuorottelevat ryteikköjen ja soiden kanssa. Kuhmalahden pohjoisosaa hallitsevat lukuisat pikkujärvet, jotka yhtenäisenä kokonaisuutena jatkuvat Längelmäen ja Kuhmoisten puolelle. Rantoja koristavat monin paikoin veteen kaatuneet kelot ja kuusijättiläiset, jotka luovat kuvajaisiaan korven hiljaisuudessa. Hiljaisuuden syventää palokärjen kimakka huuto, joka yhtäkkisenä kiirii läpi takamaan sokkeloiden. Keski-Hämeen korpimaat tarjoavat kaiken sen, mitä ihminen on tottunut erämaa-alueilta vaatimaan. Lehmusrykelmä suojaa latopahasta ja soveltaa sen kauniisti maisemaan. Soilla voi jalka pehmeässä sammaleessa upota puolisääreen, mutta kulku 85. 80 cm. Kun luonnonrauhaa etsivä ihminen on hakeutumassa kohden korpimaita, väikkyy hänen mielessään kenties Kuusamon ja Lapin erämaat. Suurin lienee Kuhmalahden Vehkajärvellä, lähellä rantaa, halkaisijaltaan se on n. Mutta erämaan rauha löytyy lähempääkin
Mäyrä eli metsäsika mönkii myös öisin koloillaan, mutta se ei hakeudu korpiin, vaan viihtyy mielellään lähellä peltoja ja lepikoita. Arin on ehdottomasti kettu, mutta ei sekään jätöksilleen mitään voi. Kauramaat syksymmällä houkuttelevat niitä, ja vaikka ne peloittelemalla saadaan pois muutamaksi päiväksi, tulevat ne pian rohkeina samaan paikkaan. Erämaan rauha ja koskemattomuuden tuntu henkii kaikkialta. Karivuorelta, joka sijaitsee Kuhmalahdella lähellä Pohjankylää, avautuu näköala aina Lummenneen ja Vesijaon tienoille, ja taustalla häämöittää Päijänne. Mutta kaikki nelijalkaiset eivät ole yhtä helposti nähtävissä. Maasto on paikoin myös synkkää. Ketulle sopivia pesäpaikkoja kallionlouhikoita on runsaasti, ja koska pesän läheisyydessä on myös oltava juomapaikka, on alue erittäin otollista ketulle. Kaatumassa olevat puut hankaavat toisiaan vasten ja kitisevät. Toinen harjun selänne kulkee muutamia kilometrejä Jdempänä metsien suojassa. Jyrkkärinteisiä vuoria ja pienempiä kalliolouhikoita nousee tuon tuostakin. On alueita, joissa ikivanha kuusimetsä on kasvanut niin tiheäksi, että auringon valo sen vaivoin läpäisee. Harjut, jotka seutua halkovat luoteesta kaakkoon, ovat maastoon nähden korkeita ja jyrkkärinteisiä. Näin on kapeisiin kannaksiin ja kalliosoliin muodostunut selviä silmin nähtäviä eläinten polkuja. on kevyttä. Koska alue on hyvin rikkonaista pikkujärvien vuoksi ja maakannakset niiden välillä usein vain vajaat sata metriä, joutuvat eläimet pakosti käyttämään samoja kulkureittejä. 86 Eläimistö ja linnut Kirkasvetiset pienet joet, jotka metsäseutuja halkovat, ovat kuin korven valtimot. Maassa lojuu puujättiläisiä ja niiden kantoja. Ympäristöstä uhoaa salaperäisyys ja korven outo taika. KesäiKaukainen Syväjärvi Kuhmalahdella uinuu yksinäisyydessään.. Jaloissa kahisevat menneen syksyn haavanlehdet. Toinen kulkee Vehkajärven kylän halki päättyen järvenselälle, muodostaen yli kilometrin pituisen ja paikoitellen vain viisi metriä leveän Kaitasaaren. Elämä niiden varsilla sykkii rikkaana. Korkeimpia ovat Sinivuori lähellä Isoa-Löytänettä, joka kohoaa yli 200 metrin, Latovuori, Karivuori, ~yväniemenmäki jne. Hirvien jäljet kiertelevät soilla näkyvinä nauhoina, ja muiden jätösten runsaus kertoo, että suvun jatkaminenkin tapahtuu siellä jossain rauhallisessa sopessa
Ne ovat usein näkömatkan päässä. Jänisja rusakkokanta on erittäin vahva. Sen vuoksi saattaa ollakin, että jonkin syrjäisen takamaan veden äärellä vesikko huomaamattomana elelee. Talvisin se hakeutuu asumusten lähelle, koska se jokseenkin heikosti kestää kylmää talveamme. Pieni luonno n yksityiskohta: peipon pesä koristamassa puuaitaa. Kettu taas käyttää vuodesta toiseen samoja tuttuja kivipaasien alustoja. Kanavarkaana yleisesti tunnettu hilleri on kaakosta käsin levittäytyneenä päässyt myös keski-Hämeen kanojen makuun. Ei ole retkeä, jolloin niitä ei tapaisi. Välillä on vain vitikkoa ja matalaa pensastoa, joka jänikselle on paratiisia, mutta aseenkäyttäjän kannalta naapurille hengenvaarallista ammuskeluun. senä aikana latojen alustat ovat sen parhaita olinpaikkoja. Tällaisia ovat Pahajärven synkkä louhikko valtavine luolineen, sekä Yläsenja Alasen Kirjamonjärvien välisen puronvarren louhikko. Koska pellot ovat kivisiä on niitä perattaessa syntynyt kivikasoja ja -raunioita, jotka omalta osaltaan ovat vaikuttaneet Mustelasukuisten lajien esiintymiseen. Levinneisyydessään se on hiukan ailahteleva, mutta kanojen katoamisesta ja talvisista jäljistä päätellen ei kanta ole aivan pieni. Poikkipurrut metson pyrstösulkien kynäniput ja hajallaan olleet pikkulintujen höyhentupot olivat viimekesänä käytössä olleen pesän todisteena. Rohkeana se silloin iltahämärästä tulee hyvinkin valaistulle pihamaalle etsimään helppoa saalista itselleen. Niiden runsauteen vaikuttaa osaltaan maalaistalojen etäisyys toisistaan. Varsinkin lintujen kohdalla se ilmenee hyvin. Mäyrä käyttää pesäkoloinaan, mieluummin kuin kettu, itse kaivamiaan maapesiä. Koska vesikko on yksinäinen ja arka eläjä, ei sen liikkeistä aina olla kovin hyvin selvillä. Vesikko on pitänyt asuinpaikkanaan Kuhmalahdella Lahnaja Särkijärven välistä puroa, mutta ei liene nykyisin enää alueen asukas. turhantarkka, vaan asustaa niin korvessa kuin asumusten lähelläkin, jopa aivan piharakennusten alla. Sisäänmenoaukolla o n tässäkin kuusentikkuja huolimattomasti ulospäin hajallaan. Seudun eläimistö on luonteeltaan jollain lailla erikoinen. Kärpän esiintyminen ei kuitenkaan ole niin yleistä kuin lumikon, joka asuinpaikkaansa valitessaan ei ole kovin Puukiipijän pesä. Alue on monien eteläisten lajien, kuten luhtahuitin pohjoisimpia esiintymispaikkoja ja toisaalta taas pohjoisten lajien, 87
Luonnon laki on säälimätön. Parina viime vuotena on maassamme havaittu pähkinänakkeli (Sitta europaea) useilla paikkakunnilla ja myöskin Kuhmalahden Syväjärvellä 18. Näinollen on lajien lukumäärä runsas ja vaihteleva. kuten järripeipon levinneisyyden eteläraja kulkee niiltä tienoilta. Piilossa pysyttelevät myös monet muut linnut, ja usein vain ääntely ilmaisee ne. Kurki pesii Kuhmalahden ja Kuhmoisten rajamaan soilla, ja kaksi poikasta lähti viimekin vuonna emojen kanssa etelään, mutta harva on niitä pesimäaikana nähnyt etsinnöistään huolimatta. Talven tultua tapahtuu linnustossa muutus.. Huomiota herättävin lintu ääntelynsä puolesta on kuhankeittäjä, jota voidaan sanoa yleiseksi. Kuusamon tuntua, tosin pienoiskoossa, on paikoitellen metsien kätköissä, ja siihenkö mieltyneenä järripeippopari, harhailtuaan ensin 3-5 kilometrin päässä ympäristössä, hakeutui pesimään eräälle tällaiselle alueelle Haaraja Saarijärven välisille tienoille Kuhmalahden ja Längelmäen rajalla. kuten sen nimi kansan kielellä kuuluu, on seudulla pesinyt jo ainakin 50 vuotta. Kalasääsken lento taivaalla on jokapäiväinen näky ja sen kaksi pesää ovat vuorovuosina käytössä. Ruisrääkän kohtalo maassamme näyttää olevan väistämätön. Suoniittyjen ja rantakoivikoiden vitikoissa näyttäytyy melko säännöllisesti muiden yleisimpien tiaisten lisäksi myös pyrstötiainen. Pyy viheltelee tiheistä kuusikoista ja mäkirinteiltä erittäin yleisenä, ja mikäpä paremmin korpimaan luonteeseen sopiikaan, kuin kanalintujen eloisa liikehdintä, niin kesäisin kuin talvellakin. Tunnusomainen dyd-li-oli-dlyy helähtää jostain koivikon lehvistöstä tai männiköstä järven rannalta, linnun itsensä kuitenkin useimmiten pysyessä tarkoin piilossa. Kun keväällä ensimmäisiä kertoja toukokuun viimeisellä viikolla tai kesäkuun alussa, tulee Hämeen miehelle kiire laskemaan lahnan verkkoja. Vastapainona huhuilulle kuulee öisin Vehkäjärven rannasta voimakkaan ja iskevän huitt-vihellyksen, jota päästelee luhtahuitti. Viirupöllö huhuilee synkimmässä ryteikössä Syväjärven tuntumassa. Myös useiden idästä päin aluettaan laajentavien lajien äärimmäisiä pesimäalueita on keski-Häme. Vuoteen 1963 on ruisrääkkä säännöllisesti esiintynyt Kuhmalahden Vehkajärvellä, mutta nyt ovat öiset vainiot hiljaisia. Hiirihaukan nau'unta kuuluu myös jokapäiväiseen elämän menoon, tuulihaukan lekuttelu peltojen yllä saa pikkunisäkkäät painumaan 88 koloihinsa ja silloin, kun kuulee peipon hätäisesti varoittelevan ilman näkyvää syytä, voi olla varma, että varpushaukka metsästää salakavalasti metsän suojassa. Ei kuulunut enää ruisrääkän ääntelyä, eikä ääntelyn loppuminen ilmeisesti ole väliaikaista. Pikkusieppo pesi vuonna 1955 Vehkajärvellä eräässä lahopökkelössä ja sai poikaset maailmaan. Muutamia harvinaisuuksiakin löytyy alueen linnustosta. 1963. 5. Se on seudun uusimpia tulokkaita, vasta toissa keväänä tiensä sinne löytänyt. Metsot ja teeret esiintyvät runsaslukuisina ja vuosisataiset soidinpaikat ovat keväisin edelleen häämenojen näyttämönä. Kanahaukka jättää jälkensä vielä talvellakin, jolloin saattaa rämeeltä tai metsän laidalta tavata revityn kanalinnun. Suurena yllätyksenä tavattiin myös yksinäinen kuningaskalastaja Vehkajärvellä kesällä 1962, erään saviojan penkalla tietyömaalla. Se on merkkinä kutemisesta. Korppi, korpimaiden luonteenomainen lintu, on vakituinen pesijä, mutta sen lähisukulainen naakka, on myös innostunut pesimään aivan keskelle korpea, Kuhmalahden Syväjärvellä
Kalasääsken siluetti taivaalla häikäisevässä kirkkaudessa antaa aavistuksen jonkin kauniin ja etsimisen arvoisen olemassa olosta. Kulkijan polku kiemurtelee kuitenkin kohden korven syvimpiä sokkeloita. Sille sopivia kuivuneita havupuunrunkoja on kuin tilauksesta talven varalle. Korkealta Karivuoren rinteiltä silmä kulkee kohden pohjoista ja itää. Mistä se löytyy, lienee arvoitus. Pohjantikka on eräs sellainen. Tilatessanne mainitkaa, haluatteko merkin mutterivai neulakiinnityksellä. Muuttolintujen lähdettyä ja maisemien autioiduttua,alkavat pohjoisesta vaeltamaan lähteneet lajit vallata tyhjiksi jääneitä maisemia. Kehityksen vuorovesi kääntyy, aluksi hitaasti, sitten nopeasti, ja pian on kaikkialla, puolellakin hehtaarilla monta ihmistä, ja kaikki linnut, kasvit ja nisäkkäät joutuvat kärsimään. Rauhoittavana polveilee metsäinen maisema kaukaisuuteen ja sulautuu taivaanrannan sineen. Merkin voi noutaa toimistostamme tai tilata postitse, jolloin se lähetetään postiennakkona. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys Helsinki, Lapinlahdenkatu 29 B 22 89. Se on uudisraivaajan henkeä, joka menettelee silloin, kun ihmisellä on käytettävänään miljoonia hehtaareja erämaata. Myös yhdistyksen monivärisiä kirjeensulkijamerkkejä voidaan tilata a 10 penniä (vähintään 100 kpl:n tilauksesta 20 %:n alennus). John Tyler Bonner, The Ideas of Biology, 1962 Vieressä kuvattu Suomen Luonnon~uojeluyhdistyksen merkki on saatavissa kauniina ja arvokkaana hopeisena rintamerkkinä. Tilhi vilkkaimpana ottaa suurimman huomion, mutta sopivista paikoista etsiessään tapaa muitakin pohjolan lajeja. Tiedemiehen puhetta Pyrkimys tappaa, hakata maahan ja ryöstää luonnollista ympäristöään kunnes sitä enää hädin tuskin on mahdollista korjata, näyttää olevan ihmisen itsepintainen luonteenpiirre. Keski-Hämettä, sen erämaaluontoa tai kulttuurimaisemaa katsellessa, ei voi olla panematta merkille maiseman rauhallisuutta, vaikka se paikoite 1 len onkin karua ja kesytöntä. Merkin hinta on 3 mk 50 p. Myönnettäköön, että tietyssä määrässä murheemme menetyksistä ovat tunneperäisiä, mutta tässä tunteessa ei ole mitään hävettävää; se ansaitsee täyden huomion, vaikka sillä ei olisi mitään merkitystä rahassa laskien. Lehmusmetsiköiden sisällä, parin metrin korkuisessa katajaisessa aluskasvillisuudessa elävöittää talvista maisemaa taviokuurna, joka värikkäänä, mutta olemukseltaan hiljaisena ja vaatimattomana ei aina tule huomatuksi
Luontoa kamerakulmassa Vapaassa luonnossa ihminen on kuin paariaolento, jonka varjoakin metsänväki karttaa eikä suinkaan aiheetta. Se oli pitänyt yskäisyjäni emon kutsuna, ja kun se tuli minua kohti, sen lyhyt turpa väpätti kiihkeästä odotuksesta. Tästäkin säännöstä on luonnonystävän iloksi sentään muutamia poikkeuksia, eläimiä, jotka sattuman oikusta tai voittamattoman uteliaisuutensa takia lähestyvät ihmistä. 90 Tähyillessäni kerran kurkia erään suon laidassa minun oli pakko yskäistä pari kertaa. Yritin selvittää tämän ikävän väärinkäsityksen parhaan kykyni mukaan,. Ällistykseni oli melkoinen, kun keloutuneiden tuulenkaatojen joukosta kuului heti perään kaksi inahtavaa yskähdystä ja esiin kompuroi hirvenvasa, jonka ympyriäisissä silmissä kuvasteli toivo pikaisesta ateriasta
mutta si inä onnistuin vasta sitten, kun keksin tekeytyä liikkumattomaksi. Se kuulosteli korvat höröllään, kun juttelin sille hiljaisella äänellä, ja imi ahneesti sieraimiinsa piipputupakan tuoksua. Usein kuulee väitettävän, että erämaissa hirvet ovat arempia kuin asutuilla seuduilla. Omien havaintojeni mukaan nuoret hirvet ovat kuitenkin yhtä luottavaisia ja uteliaita Lapissa ja Kainuussa kuin Helsingin liepeilläkin. Marlli Mo11to11en 91. Kauan vasa katseli vieläkin minua, mutta kääntyi lopulta omille jäljilleen ja laskeutui makuulle samaan paikkaan, josta oli no ussutkin, punaisenruskea vasa punaisenruskeaan kanervikkoon. Eräällä hakkuuaukiolla kierteli nuori naarashirvi minua parinkymmenen minuutin ajan vain kymmenen metrin etäisyydellä, riipien koivuista lehdeksiä ja tarkkaillen minua toisella silmällään
Sitä vastaan erottuu helposti kurkun kastanjanruskea poikkijuova ja tumma pää. Kultasirkku (Emberiza aureola) on näistä kuvaava esimerkki. kartaketta). Täältä työntyy Suomea kohti pieni uloke. Kultasirkku on maassamme yleisinä tavattavien keltaja pajusirkun sukulainen. Ilmeisesti julkaisujen ja muiden kirjoitusten niukkuudesta johtuen kultasirkku on yhä tuntematon monille luonnontuntijoille. Varhaisin Suomen nykyisillä alueilla tehty löytö on vuodelta 1920, jolloin kolme koirasta tavattiin Oulunlahdella (Merikallio 1958, ks. 1929 englantilainen Baker löysi Sandmann'in munakokoelmasta kultasirkun munia, jotka olivat I--Iailuodolta peräisin (Merikallio 1958). V. 1800luvun puolivälissä laji alkoi nimittäin levitä nopeasti Uralin tälle puolelle. V. On siis huomattava, että varhaisimmat Suomessa tehdyt löydöt tulevat Perämeren rannikolta. Useimmat uusista tulokkaista ovat olleet etelä-itäisiä lajeja (Kalela 1952), jotka ovat käyneet yhä yleisimmiksi maassamme. Kultasirkun leviämistä Keski-Aasiasta Pohj.-Venäjälle pidetään malliesimerkkinä eräiden itäisten lajien ekspansiosta Luoteis-Eurooppaan (Lack 1954). 92 Keski-Aasiasta länteen päin levinneisyysalue kaventuu pohjoisja eteläsuunnassa, mutta laajenee jonkin verran Uralin tällä puolen. Kultasirkun laulu on vienoa •>mollisäveltä» ja muistuttaa jonkin verran peltosirkkua. 100 4 00 km. • pesinyt, tavattu, • tavattu muuttavana. Koiraan rinta on kullankeltainen. Lajia ei yleensä tavata 66° lat. Kasvavasta mielenkiinnosta huolimatta kultasirkku tunnetaan kirjallisuudessamme puutteellisesti. 1954). Ant ikainen Suomen limufauna on rikastunut tuntuvasti viimeisten vuosikymmenien aikana, niinkuin Siivonen & Kalela (1937) ja Kalela (1947, 1949, 1952) ovat o oittaneet. Vuosisadan loppuun mennessä se saavutti jo Vienan Karjalan. Tällöin se todettiin mm. Pälkjärvellä, Lunkulansaarella Laatokan koillisrannalla ja Korpiselässä (Kivirikko 1948). Samoihin aiko ihin havaittiin myös laulava koiras Oulun Raatinsaarella. Yleisimmin siinä toistuu seuraava säe (Fritzen & Tenovuo 1957 a): -tsitsi tsyy-tsyy tyy-tyy tuu Kulrasirkun levinneisyysalue, joka on valtaosaltaan sama kuin pohjansirkulla, käsittää Dementiev et al. Tämä oli ensimmäinen tieto linnun pesimisestä maassamme. (1954) mukaan pääosan Pohj.-Venäjää, koko KeskiAasian, Pohj.-Kiinan, Mantsurian ja Kamtsatkan niemimaan. Levinneisyysalueensa ulkopuolella on kultasirkku tavattu monissa Keskija Etelä-Euroopan maissa, mutta vain harhailevana (Witherby 1949). pohjoispuolella. Vielä vuosisadan alkupuolella se oli ornitologeillemme vieras, mutta nykyään sen esiintyminen maassamme on herättänyt huomiota meillä ja myös ulkomailla. 1934 havaittiin pesä Haapajärvellä ja vasta tämän jälkeen Kultasirkun löytöpaikat Suomessa. Kultasirkku leviämässä maahamme Eero . Tosin ensimmäisen kerran laji löydettiin näillä alueilla pesivänä vasta 1936. aaraan tuntee pään voimakkaasta juovituksesta (Peterson et al. äin ollen mitään yhtenäistä levinneisyyskatsausta ei ole vielä laadittu. Faunistisissa yleisteoksissa (Kivirikko 1948, Merikallio 1958, Hilden & Linkola 1962) tosin annetaan tiivistetty katsaus sen levinneisyydestä maassamme, mutta muutoin tietomme kultasirkusta Suomessa rajoittuvat Fritzen & Tenovuo'n (1957 a) lajin biologiaa ja esiintymistä Limingassa selvittelevään kirjoitukseen ja lyhyehköihin tiedonantoihin. Luovuttamillemme alueille kultasirkku ilmestyi 1900-luvun alussa (Lack 1954)
ilmaston lämpenemisen takia, ja linnut kulkeutuvat varsinaisen levinneisyysalueensa ulkopuolelle ja hakeutuvat täällä ajan mittaan parhaille paikoille. Yli 50 % maassamme tavatuista kultasirkuista on ollut parittomia koiraita. Kultasirkku asustaa nimittäin KeskiAasiassa ja Länsi-Siperiassa vuorilla, mäkien rinteillä, metsän laidoilla jne., siis hyvinkin kaukan,.i vesistöistä (D ementiev et al. (1954) ja Portenko'n (1960 mukaan hyvin erilaisilla maastotyypeillä: kuivilla niityillä, jotka ovat tiheän alus kasvillisuuden peitossa, kosteilla pensas toisilla jokilaaksojen niityillä, kivikkoisilla rinteillä, aroalueilla jne. Leviämisen kannalta eräänlaisina sillanpääasemina toimineilta alkukolonioilta käsin laji voi sitten levittäytyä laajemmalle alueelle. Suomessa kultasirkku on esiintynyt vesistöjen lähettyvillä olevilla kosteahkoilla ja pensastoisilla niityillä (Fritzen & Tenovuo 1957 a, Antikainen 1959). Kun vielä 1930-luvulla myös kesäja heinäkuun lämpötilat nousivat (Siivonen & Kalela 1937, Kalela 1949), ilmastolliset tekijät lienevät näin ollen ratkaisevasti edistäneet leviämistä. Kevätlämpötilojen kohoaminen lienee aiheuttanut muuton pitenemisen (prolongaation), niinkuin on osoitettu useiden eteläitäisten lajien kohdalla (Suomalainen 1936, Siivonen & Kalela 1937, Kalela 1947, 1949, 1952). Kysymykseen täytyy vastata myöntävästi, vaikka pensastoisten joutomaaalueiden määrä vähentyykin jatkuvasti (Suomen Virallinen Tilasto 1910, 1959). Tällaisten yksilöiden vähäisen paikkauskollisuuden vuoksi niiden muutto pidentyy helposti esim. Mm. 1950-luvulla on kultasirkku kuitenkin esiintynyt runsaimmin Pohjanlahden rannikkoseuduilla: 1954 löydettiin Björkö'stä pesä ja poikaset, 1955 laji tavattiin Koivulahdessa ja Lumijoella, 1957 Kalajoella, 1958 Teuvassa, 1959 Kemin lähellä ja vuodesta 1952 lähtien Liminganlahdella. Fritzen (Fritzen & Tenovuo 1957 a) on esittänyt, että nykyisen tilanteen puitteissa laji vaikuttaa vaateliaammalta (stenotooppisemmalta) kuin pajusirkku (Emberiza schoeniclus). Näin muodostuu seudulle ns. Oheisesta kartakkeesta ilmenevien löytöpaikkojen perusteella nähdään, että laji on levinnyt hajanaisesti Maanselän (Ms) alueelle, Järvi-Suomen (JS) ja Suomenselän (Ss) pohjoisosiin sekä Pohjanmaan (Pm) rannikolle. alkukolonia (semicolony, Kalela 1951), kuten lienee laita ainakin Liminganlahdella, Riistavedellä ja Liperissä. Merikallio (1958) arvioi maassamme pesivän vuosittain noin 100 paria. Mikäli kuitenkin kultasirkkujen lukumäärä kohoaisi voimakkasti, lintu voisi osoittautua plastillisemmaksi(eurytooppisemmaksi) kuin nyt ja olisi siis pajusirkkuun rinnastettavissa. Useat niistä ovat lisäksi olleet nuoria yksilöitä, jotka eivät ole vielä saavuttaneet sukukypsyyttä. alkoi tulla ilmoituksia Sisäja Itä-Suomesta : Lieksa 1938, 195859 12 yksilöä ja 1959 pesä (Merikallio 1958, Lappi 1960), Liperi 194153 12 laulavaa koirasta (Fritzen & Tenovuo 1957 b), Pyhäselkä 194144 1-2 yksilöä (Karttunen 1947), Riistavesi 1946-47 12, 1958-62 16 yksilöä, 1959 pesä ja 1962 todennäköinen pesintä (Antikainen & Lehtovuori 1960, E. Laji puuttuu myös Eteläja Lounais-Suomesta. Niinpä Fritzen katsookin lajin stenotooppisuuden alhaisen populaatiotiheyden tai puutteellisen pesimäympäristöön sopeutumisreaktion aiheuttamaksi. Lajin levinneisyysalue jatkuu siis Suomen puolella noin 300 km leveänä vyöhykkeenä suunnilleen itäkaakko pohjois-luode -suunnassa Pohjanmaan rannikolle. Huhtija toukokuun lämpöarvot ovat nimittäin noin 1880-luvulta saakka selvästi kohonneet. 1954). Antikainen), Pieksämäki 1947, Äänekoski 1954 pesä ja Paltamo 1958 (Hilden & Linkola 1962). punavarpusen (Carpodams erythrinus) leviämishistoria on tämäntapainen (Siivonen & Kalela 1937, Reinikainen 1939). Tämän leviämiskiilan suunta on sama kuin linnun muuttosuunta. Kultasirkku näyttää siis meillä vaativan erityisesti tällaisia »tähystysaukeita•> ilmeisesti turvallisuutensa takia (ks. valokuvaa). Onko sitten maassamme riittävästi kultasirkun pesimäympäristöksi soveltuvia alueita. Tämä näyttää hyvin todennäköiseltä. Kultasirkun suhtautumisesta erilaisiin pesimäympäristöihin meillä Suomessa tiedetään vielä vähän. Miettinen ja P. Lilj a suu!!., Hilden & Linkola 1962). Edellytykset lajin leviämiselle 93. Kultasirkku on siis kaikkiaan havaittu 34 vuoden aikana 14 eri paikkakunnalla, joista seitsemällä se on pesinyt. Seuraavina kesinä nämä yksilöt palaavat usein samoille paikoille, niiden seuraan liittyy naaraita ja pesimisbiologiset toiminnat alkavat (Lehtonen & Raitasuo 1953). Levinneisyysalueensa keskiosissa kultasirkku asustaa nimittäin Dementiev et al. Pensaat eivät muodosta yhtenäistä ryteikköä, vaan kasvavat ryhminä, joten niiden välille jää tavallisesti korkean heinikon peittämiä aukeita. Kolonioiden väliin jää laajoja täysin asuttamattomia seutuja, mikä myös soveltuu kultasirkun tämänhetkiseen leviäm iskuvaan. Kesällä 1952 pesi Liminganlahdella 15 ja 195719 paria, joten tänne näyttää muodostuneen parimäärältään vaihteleva kolonia (Merikallio 1958, Fritzen & Tenovuo 1957 a, Törnroos 1960)Muuttoaikoina lintu on tavattu Valassaarilla, Porissa ja Söderskärillä (I. Saikku suull., E . Suurin osa löydöistä on peräisin 1950-luvulta lähtien. Nilssonin vuosisadan alussa esittämä ennustus (Kivirikko 1948) kultasirkun leviämisestä Lappiin ei näin ollen ole vielä toteutunut. Se että lintu suosii nyt veden läheisyyttä sen koko esiintymisalue kulkee järvisen Keski-Suomen poikkivoi johtua vain siitä, että meillä samoin kuin Neuvostoliiton puolella sille soveltuvat pesimäympäristöt useimmiten sijaitsevat rannoilla
aureola Pallas) esiintyminen kesällä 1958 Riistavedellä. Yleinen maatalouslaskenta. R. Peterson, R., et al., 1954: A Field Guide to the Birds of Britain and Europe. Tuleeko lintu yleistymään maassamme ja leviämään kenties Lappiin asti. Kivirikko, K. Varmasti paljastuisi monta uutta löytöpaikkaa kunhan laji o pittaisiin tuntemaan ja tarkastamaan pensaikkoiset alueet retkillä tarkemmin. Kasvitieteellisen Seuran Tiedonannot 6 :2, 130136. A ., 1960 : Ptitsi SSSR, IV. 1949: Changes in Geographic Ranges in the Avifauna of Northern and Central Europe in Relation to Changes in Climate. Bidrag tili kännedomen om gyllensparvens, Emberiza aureola Pall., biologi (N. P ., et al., 1954: Ptitsi Sovetskavo Sojusa. F., et al., 1949; The Handbook of British Birds. Karttunen, H., 1947: Luonnon Ystävä 1947, 23. Neue bearbetet. Bird-Banding, Voi. Moskva. Kuvan etualalla olevan aukion reunasta, heinikön kätköstä löytyi pesä kesällä 1959. Vaikka olosuhteet näyttävät Suomessa yleensä suotuisilta, epävakaa ilmasto ainakin Pohj.-Suomessa ja pitkä muuttomatka vaikeuttavat leviämistä. D ementiev, G. Kalela, ., 1947: Suomen eläimistön viimeaikaisista muutoksista. Oxford, 153, 192203, 243245. maataloustiedustelu Suomessa. 1954). Fritzen). Fennia 75, 3752. IVitherby, H . Törnroos, V., 1960 : Lintufaunistisia tietoja PohjoisSuomesta. Acta Soc. Lack, F. London.. Ornis Fennica 34, 64-69. Lappi, E., 1960: Ornis Fennica 37, 65. 20, No 2, 77-103. ovat siis olleet melko hyvät, sillä vesistöisessä maassamme on runsaasti pensastoisia rantaniittyjä yms. Suomen Luonto, 6. Hilden, 0., & L inkola, P ., 1962: Suuri Lintukirja. Luonnon Tutkija 1959, N :o 2. 1952 : Changes in the Geographic Distribution of Finnish Birds and Mammals in Relation to Recent Changes in Climate. Fritzen, N., & Tenovuo, R., 1957 a: Kvantitativa fågelstudier vid Limingoviken (Forts.). vuosikirja, 7-16. Porvoo-Helsinki. Sonderabdruck aus Ornis Fennica 13, 89-124. Helsinki. 94 1951 : Eläinpopulaatioiden optimitiheydestä ja ryhmien välisestä valinnasta. A ntikainen, E., & L ehtovuori, M., 1960 : Kultasirkun (Emberiza aureola) esiintyminen Riistavedellä v . Linnun pitäisi myös saada pesiä rauhassa päästämättä mm. iinpä laji saapuu meille vasta kesäkuun puolivälissä ja muuttaa pois heinäkuun lopulla (Dementiev et al. Ornis Fennica 37, 101117. Edellä olemme jo nähneet, että kultasirkku on vielä leviämättä suurimpaan osaan maatamme. Gera-Untermhaus. S11omalai11en, H., 1936 : Der Griine Laubsänger (Phyllosco pus nitidus viridanus Blyth.) in Finnland, nebst einigen Hauptzilgen seiner Ausbreitungsgeschichte. F.Fl. Lehtonen, L., & Raitasuo, K., 1953 : Lintujen elämänpiiri. Siivonen, L., & Kalela, ., 1937: Ober die Verenderungen in der Vogelfauna Finnlands Während der Letzten Jahrzente und die darauf einwirkenden Faktoren. Portenko, L. Nat11JJa1111, E., 1905: Naturgeschichte der Vögel Mitteleuropas. Huomaa verraten lähellä sijaitseva maatalo. alueita. Kirj all isuutta Antikainen, E., 1959: Kultasirkun (Emberiza a. Suomen Virallinen Tilasto, 1910 : Maatalous III., 9. Suomalaisen Eläinja Kultasirkun pesimaympanstoa (biotooppia) Riistaveden Välisalmella. 195859. 60., 606634. kisso ja ja koiria maapesiä ja poikasia tuhoamaan (vrt. Moskva. Ornis Fennica 37, 62-63. Porvoo-Helsinki. 1954), joten Suomeen saapuvien lintujen muuttomatkan pituus kohoaa 6 0009 000 km:iin. Ornis Fennica 16., 7395. Agraaritoiminnan haitallisia vaikutuksia voitaisiin lisäksi tulevaisuudessa vähentää sopivalla luonnonsuojelulla, esimerkiksi jättämällä sinne tänne rannoille ja metsän !aidoille laikuttaisia pensas/oja ja antamalla al11skasvillist111den kasvaa täysin l11011no11varaisena. Kultasirkun esiintymiseen meillä pitäisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. pro Fauna et Flora Fenn. 1957 b : Lintuhavaintoja Pohjois-Karjalasta. Merikallio, E., 1958 : Finnish Birds, their Distribution andNumbers. Joku odottamaton tekijä voi täten aiheuttaa helposti koko pesinnän epäonnistumisen. Kultasirkku talvehtii nimittäin Intiassa, Kaakkois-Aasiassa ja EteläKiinassa (Dementiev et al. London, 279, 284. Luonnon Tutkija 1957, 143-147. Porvoo-Helsinki, 152154. Nähtäväksi sitten jää täyttyykö toiveemme kultasirkun yleistymisestä edelleen maassamme. Fenn;FaunaFennica V; 153. Siis vain kuukauden verran jää aikaa lisääntymistoimintoja varten. Helsinki. 1959: Maatalous. E.: 1948: Suomen Linnut I. Soc. R einikainen, A., 1939: Puna varpusen, Carpodacus erythrinus (Pallas), pesimisekologiasta. Viimemainittu siitä syystä, että lintu tarvitsee maahan rakentamaansa pesää (Portenko 1960) varten tarpeellista suojaa. Naumann 1905). S., 1954 : The Natural Regulation of Animal Numbers