• Sivun yläl aidassa ku vJtlu SLY:n merkki on saatavissa m yös kaun iina ja arvokkaa11a hopeisena rin1a111erkkinä. !l!'i Sven Mathiasson : Lintujen muutt.oa tutkimassa Sudanissa 100 J ohan Sta ndertskjöld : Länsi-Saksan luon nonsuojeluun wtustumassa K ir jalli.suut ta 10 1 Bertil Gullander: Pohjolan kiitiijät ja keh rääjät 10'..! Suu r i cläinkirj a 11 Lu.01111 onsuojel1m työmaalla 103 Uusia luon nonsuojelu alueita ja rauhoitettuja luonnonmuistomerkkejä 8. 6. Kansikuva: Kuhmon saloilla. :, 111k 3 mk 100 mk Toimitus: prof. 22. J äsenmaksu peritään aika ka uslehden lähetyksen yhteydess:i. Valok. Tilattaessa mainitkaa hafoa tteko merkin mutterivai neulaki-innityskellä. M a rtti Linko 1 a (10imitussihteeri). Postisiirto tillll:.!. UONNO'.': SUOJEL UYHDISTYS Helsinki , Lapinlahdenkatu '..'9. l!lfö 6 mk . Merkin hinta on 3 mk 50 p .. Martti Linkola. SISÄLTÄÄ: 77 Reino Kalliola: Karkali 80 Seppo Sana ksena ho: Tien ja maaston sopusoin tu 92 Jaakko Palmu : Oppi laiden kasva tus Juon nonrakka uteen 93 Osmo Leppänen : Pyssy va i kiikari. Jäseneksi ilmoittauttuni11en (nimi . N i i I o S ö y rinki (\'aS• taava) , toht. 6. Vuosi jäsenmaksu Opiskelijat ja koululaiset A i naisjäsen • SUO MEN LUONTO Ilmestyy 4 kertaa vuodessa . 11. 1964 10+ Suomalaisen maisc111an päi viit 3.6. T ilaushint a v. Puhelin 643 7l!J. R e in o K a 11 i o 1 a, kan<l. jal' /111111 Suo111 e11 l.11"11 11011.11ioj1·/11 yhdistykse11 jäsenille jiisen,11al,s11a v11.Haa11 . 4.-24. 1964 IO~ Keskustelua kasvinsuojeluaineista 10,; Vesivoimatilanne ja koskemme 107 T ri Bra nder GO rnotta 107 S11111111ary. Toimisto avoinna arkisin klo 914 . SUOMEN 1. l\lerkin voi noutaa toi111 istostamme tai tilata postitse, jolloin se lähetetään postiennakkona. arvo tai ammatti ja rostiosoite) kirjeitse tai puhelimitse
Pääosa al1ueesta oli jo myyty tähän tal1koitulkseen. Siellä tavataan myös kynäjalavaa, vaahteraa, tammea ja metsäomenaipuuta. Tuoreessa muistissa on vtielä tais•telru, jota tämän aluieen pelastamiseksi jouduttiin käymään vuonna 1961. L ähellä niemen kär,keä ja rannalla parissa muussak,in pai,kassa on •kalkkisuonia sisältäviä kailtlioita, joiden 77. Sen harvinaisuuks.isita m a•inittaikoon tässä esim. Erit•täin ri-k,ka,asta ja monia harvinaisuuksia käsittävästä kasvistostaan •tunnettu Karkaiinni-emi, jota jo arkaisemmin olii us•eaan kerLnn yritetty saada luonnonsuoj,eluafoeeksi, oli jäämässä huvila-asutuksen jalkoih1n. Puiden ja pensaiden varjossa viihtyy uhkea ja rehevä aluskasvil1lisuus. Silloin, yhdennellätoisita hetkellä voi sanoa, maamme jahtavaJt ,luonnontie teelJ.iset seurat ja Suomen LuonnonsuojeLuyhdistys tekivät valtioneuvostol1ie esityksen Karkalinniemen lunastamiseksi vakiolle luonnonsuojelualueeksi. Lisämenoarvioon o~ettiin määräraha (43 milj. N:0 3 196 4 23 VUOSIKERTA SUOMEN LUONTO SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYKSEN JULKAISU Karkali Reino Kalliola Luonnonj,a kansal'lispuistojen sarjaan on saatu arvokas lisä. Tämä h aT1Jke, jota sanomal,ehdet ja valistunutta kulottuuriotahtoa osoiHava yleine n mielipide asettuivat voimak1kaasti tukemaan, johtikin tu'1okseen. tuhkapensaan (Cotoneaster integerrimus) ja pehmeäkarvais•en ruusun (Rosa vi,rnosa). s,inijuuri (Mercurialis perennis), Iehtokielo (Polygonatum multiflorum), h ammasjuuri (Cardamine bulbifera) ja its,e punavaFk1ku (Cephalanthera rubra), joka tlllnnetaan maastamme vain p arista muusta länsi-Uudenmaan paikasta. Karkalinniemen lisäksi siihen kuuluu eräs aivan pi,eni Kukii.nhuoneen Iintuikari, mutta ei vesialueita. Luonnonpuisiton pinta-ala o n j()lkseenkin tarkkaan 100 ha. Tavallista suomalaista m etsäluontoa edu tavien osi•en lisäksi alueel'le ovat ominaisia runsaat jalop uu esiintymä1t, erityisesti niinipuukasl\lustot sekä laajat ja rehevä:t päihkinäpensa.ikot. Heinäkuun 24 päivänä 1964 annettiin la1ki ja asetus Karkalin luonnonpuistosta Ka•rjalahjalla. Myös pensas,kasvisto on h arvinaisen monilajinen käsittäen mm. mk) Karkalinniernen ostamiseksi vakiioUe ja maanomistaji,en kanssa saa,ti.in kuin saatiinkin !kauppa syntymään
Metsäntu:tikimuslaitos, jonka haJlintaan ja hoitoon puisto on us,kottu, on kuitenkin valtion luonnonsuojelunvalvojan esityksestä suunnitellut alueelle sen huomattavimpia nähtävyyksiä esittelevää retkeilypolkua, joHa voitaisiin 78. Karkalin 1uonnonsuoj,elualuet:ta ei voida avata yleiseksi retikeilyalueeiksi. Alueesta on sen VUJOksi tehty ensi si1assa tieteellistä tutkimusta varten eri~tetity luonnonpuisto. R. kalliorikko (Saxifraga adscendens) ja va]1kea maksaruoho (Sedum a:lbum). kasvilajisto on niinikään varsin huomatta,va: mm. Esimerl<.keinä mainitaan pari perhoslajia, jotka Karkalinniemellä esiintyvät vakituisesti ja joiden läihimmä,t tunnetut esi,intymispaikat ovat Keski-Euroopassa sekä jouk,ko kovakuori~isia, joiden ainoana tai pääasiallisena alueena Suomessa on juuri KarkaJinniemi. Myös eläimi·stö on täl!laisella alueel1la ymmärrettäväsiti aivan omaa luok,kaansa todetaan tieteeJilisten seurain va!hioneuvostol~e jättämässä esityksessä. Kalliola. Valok. Nimenomaan lehwkasvi~Esuus on jo rnkenteensa puolesta a:rkaa IiikkumiselJe. Keväistä Karkalinniemeä
Toivottavasti näin meneteUen onnistu1taan tyydvttäcrnään sekä tutkimuksen ta,rpeet että alueen luonnosta kiinnosituneen yleisön oikeutetut toivomu•kset. Lehtokasvi.Jlisuuden säilyttäminen edeJ.lyttää ehkä jai~kuvaa kuus,en kurissa pi•tämistä. Kaorkalirnni,emi kuuluu luontonsa puolesta kes·kieurooppafaiseen tammivyöhykkeeseen, jo 1 ka on maassamme hyvin heikosti edustuneena vain Ahvenanmaalla ja -eteläiseNä ranni·kolla •kapeana kaistaleena. liiikikua ~Jman erityistä lupaa. Syrjäisen asemansa ja omistussiuhteittensa vuoksi se on onneksi säilynyt tähän päivään saakka. Näistä harvalwkuisista jäännök~istä Kar,ka 1 linniemi on ehclottomas•ti mantereella tavaHavista laajin ja eclmtavin sa·notaan valtioneuvostolle tehdyssä esity 1 kses,sä. Eräät a'lueen r•ehevimmis-tä lehdoisita ovat juuri entisiä heinäniittyjä ja peltoja! Mutta on ilmeistä ,että nekin on a,lun perin raiYattu täysin Juonnontilaisiin lehtometsiiin. 79. Toisaalta on mahdollista, että ihminen on muovaillut Ka.rkalin luontoa jo kivikaudelta alkaen, siitä lähtien kun se on jääkauden jälkeisestä meres,tä noussut. Metsän:turkimusla-itos joutuJU myös ratkaisemaan, missä määrin a,lueella olevia vähäisiä pel-toja edell,eenkin viljellään. Alueelle tunnusomaiset .Jehdot ovat yleensä jo varhain juotuneet asutuksen ja viljelyksen tuhoamiksi, niin että niistä on enää vai,n pieniä eri.Uisiä sirpaleita jä:Jjellä. Ark,kipiispa Gustaf Johanssonin aikoina sitä varita vas•ten suojeltiin. Alue eroaa muista Iuonnonja 1 kansallisipuistoista sikäli, että si-tä ei iimeises,ti voida jättää täyteen luonnontilaan. Ma,inittakoon, että niemel:lä on pari vanhaa torpan rauniota sekä lukuisia metsittyneitä peltoja niitty1'ai,k1kuja. Maan luonnon t-uiukijat ja ysitävät ovat valtiovallalle syvästi kii,tollisia siitä, että tällainen eldorado nyt on saatu pysyvästi siuojatu,ksi. Karkalin luonnonpuiston sijainti
Tien Ja maaston sopusointu Seppo Sanaksenaho Nykyisin moottoria joneu voliikenteen su'Unnattomasti kasvaessa on eräs Lii,kenne-elementti, tie, saanut yhä su,uremman merkityksen. Nykyaikainen tie on usein maisemaa rha.Jlitseva tekijä, joten huolimattomasti suunniteltuna ja rakennettuna se pilaa al80 k,uperäisen ·luonnon kauneuden. Tietä ei Luonnollisesti pidä suunnitella yksinomaan esteettisiä näkökohtia silmälläpitäen, vaan s·en tuilee ol.Ia tasapainoinen kokonaisuus taloudellisuuden, turvallisuuden ja miellyttävyyden vaatimu:ksista. Pitkät suorat pienisäteisine :kaarineen eivät kuitenkaan pysty Kuva 1.. i•inpä eräänä tiesuunnittelumme päämääränä olisiikin oltava suomalaisen kulttuurimaiseman säilyttäminen siten, että luonnon -alkuperäinen kauneus ja tietekniikka yhtyvät sopusointui eksi ·kokonaisuudeksi korostaen ja täydentäen toistensa vaikutu ta. Ne olikin suunniteltu hitaasti kulkevia autoja seikä hevosajoneuvoj a varten. Ajoneuvojen nopeuksien kasvaessa ja tieraikennuksen koneeHistuessa siirryttiin mahdolLisimman suoriin teihin. Tiesuunnittelun kehitystä voitaneen lyhyesti luonnehtia seuraavasti: Ennen viime sotia olivat maantiemme usein mut<kaisia ja oi 1 ku1k,kaita (kruva 1), vaikkakin kauni•is•ti ja pehmeästi maastoon sulautuvia. Enää s·e ei ole peJ.k,kä väli,kappale siirryttäessä paikasta toiseen, vaan sen geometriseen muotoiluun, maastoon sopeutuvuuteen ja rakenteelli-seen kauneuteen on ,aJ,ettu ·kiinnittää yhä suurempaa huomiota. Mutta toisaalta se voi olla onnistunut lopputulos tekniikan ja luonnon hyväksikäytöstä
81. T ie h yppelehtii a) kohdassa kum mul ta toiselle saaden aikaan rauh a ttoman vai kutelm an. Kuva 4. Kuva 3. a) Kumpuileva maasto Vaihtelevassa ja mä,kisessä maastossa ei pidä pyrkiä kovin suurisäteisiin kaariin, vaa n ne olisi valittava suurpiir teisesti maaston m uotojen mukaa n. T ie näyttää mäen harjalle noustessaa n katoavan h orisontti in anta matta tietoa tul evasta suunnastaan. Tämä ep äkohta ilmenee yleensä silloin, kun tie kulkee mäen yli suorana ta i myös nykyaikaisessa tiesuunni ttelussa silloin, kun kahden perä kkäisen vastakkaiseen suuntaa n kää nty,·än kaaren käännepiste jou tuu mäen harjalle tai välittömästi sen taakse. Virhe johtuu vaakaja pystykaarien epäonnistuneesta keskinäisestä sijoittelusta. Tä llöin tie saa jäntevä n ja tarkoituksenmukaisen mu odon. joustava ti sopeutumaan luonnon vaihtelevaan rytmiin. Ti e linj a n sov itt a m inen m aastoo n Seuraavassa pyrin läh-innä valokuvien avuHa lyhyesti esi-ttämään eräitä näkökoh tia, joita nykya,ikaisessa tiesuunnittelussa pitäisi ottaa huomioon sijoitettaessa tietä erilaisiin maasto-olosruh teisiin. Keinotekoisesti huonoa linjausta voidaan verhota myös istutuksilla. Ku va 2. Kaaren on seurattava rkaarta samassa ~·ytrnrissä ku·in mäet ja tasa nteet se uraavat h1onnossa toisiaan. Nykyaikainen tiesuunnitte lu onkin siirtynyt jälleen uusille linjoi1le. Yleensä on pyrittävä siih en, että mäet ylitetää n yhdellä kaarella, jolloin autoil ija voi etukäteen tietää, miten tie mäen takana tul ee kulkemaan. Kuva 5. Tällöi n pengerja leikka:us·kus-ta nnukset saadaan pienemmiksi, ja ,tie sopeutuu joustavammin luo ntoon. Pi-t!kät suorat ja pienisäteiset kaarteet on jätetty suurelta osalta pois, ja <ti·e kaartelee rauhaLlisena kaarijonona maaston muo toja seur.aiHen (kuva 2). Virhe johtuu optisen johdatuksen puutteesta ja voidaan korjata siten , että pienet, toisiaan seuraava t kumpareet yli tetää n kaarella (b). Ku va 3. T ie seuraa liian yksityiskohtaisesti maaston muotoja
Metsästä aukealle siirryttäessä on maisemaUisesti edullista, jos metsä vä:hitellen harvenee 1aajerntuakseen aukeaksi. 5. Kuva 10. b) A ukeat maisematilat Kuva 6. Kuva 9. Ilma n maaston antamaa tukea tie voi näyttää maisemassa vieraalta ja irralliselta elementillä. 10.. 9. 82 Mäkisessä maastossa kulkevan tien on noudatettava suurissa puitteissa maaston muotoja antautuma tta askaroimaan liian pienten yksityiskohtien parissa, mu tta unohtamatta kuitenkaan sitä, että sen on mahdollisimman sopusointuisesti m ukailtava luonnon rytmiä. Metsän ja aukean reuna on tielle luonnollinen sijaintipaikka. 8. Tien tulisi kulkea metsää n ja sieltä ulos kaarteessa, jottei syntyisi kuva n osoittamaa vaikutelmaa metsään hakatusta aukosta. 6. Kuva 8. Tasaisessa ja avarassa maastossa tulee käyttää pitkiä ja !oivia kaarteita. Kuva 7. Niiden arvoa on mitattu valitetvan usein ainoastaa n sen soran määrällä, mitä ne sisältävät, ja tässä suhteessa Kuvat 4 a, b . Tästä on myös ajodynaamisia et·uj a, s,iHä aukealla mahdoUisesoi puhaltava sivutuuli ei pääse yllättäen tarttumaan ajoneuvoon ja häiritsemään ajoa. Peltomaisemissa voidaan käyttää m yös suoria. c) H arjut ja soralwopat Suomen harjut kuuluvat tyypill~simpiin ja arväklka,impiin maisema teki jöihimme. Pitkiä suoria ilman tien varrella sijaitsevia piristäviä kohteita on vältettävä, sillä ajo voi tuntua mielenkiinnottomalta ja houkutella liia n suurien nopeuksien käyttöön. Keinotekoisesti tämä voidaan ainakin osittain saavuttaa myös istutuksilla. 7. Tien pitäisi aukeassa maastossa nojautua johonkin luonnonesteeseen, joksi sopii metsän reuna tai -saareke, kallionkieleke, rakennus ja jopa yksityinen suuri puu tai kivi . Tämä saavutetiaan rnetsänreunaharvennuksilla ja istuttamaHa au:kea!,Je metsän luonteeseen sopivaa puuja pensaskasviMisuutta
Harjuj en kohdalla tie on suunniteltava niin huolellisesti, ettei sen paikkaa tarvitse tulevaisuudessa muuttaa. Kuva 11. tienrakentajat ovat oI.leet 1 huonona esimePldinä. Rakennusa ineeksi kelpaamaton m aa ajetaan metsäsaarekkeen takareunaan, jossa se tasoitetaan ja peitetään sorakuopan yläosista saatavalla multakerroksella. Huolellisesti suunnitellu na tie voidaan viedä pitkin harjuselänteitä, jolloin autoilijalle tarjoutuu tilaisuus nauttia laajoista näkymistä vesistöineen, saarineen ja mäkineen. Kun soraa ei enää oteta, pitää kuopan reunat sii tiä ja pyöristää maas-tOO'n sopeutuviksi, puita ja pensaita tulee istu,ttaa ,kuoppaan ja sen luiski!Je sekä alusk,asvillisuuden lev,iämiseUe on luotava hyvä't edel 1 lytykset. Tällaiset suuret sorakuopat on sijoitettava näkymättömiin tuleva ta tiestä ja asu tuksen piiristä. Tähän voidaan istuttaa puita tai an taa metsän levittäytyä itsestään. Jotta rumat jäljet todella sa,adaan häviämään, pitäisi lakiin tai asetuksiin ottaa määräyk iä soranotostia ja jäl,kiei, ii tåmisestä. Vähitellen alue sul aiutuu hyvink,in luontoon, ,kun taas hoiitamattomana se on ruma arpi ma1emassa kymmeniä vuosia. Surutta on puhkottu tielinj aa varten harjuja, sorakruoppia on kaivettu harjun reunamclle ja jätetty ne ammottamaan s.iistimättöminä valmiin tien vars,ille. Vähitellen var inainen sorakuoppa saadaan siirrettyä yhä kauemmaksi tiestä. M yös oli i jdka i essa kaupungissa ja kunnassa tehtävä arvio vuotuisesta soran-tarpeesta ja tutkittava 83. J uva J 3. Luonnon puusto on säilytettävä m ahdollisi mm an koskemattomana ja kaikki leikkaukset ja penkereet on verhot tava maaston mukaisiksi. Yksityiskohtien suunnitteluun on kuitenkin kiinnitettävä erikoista huomiota. Sorakuoppien käsittelyssä näkee huolimatonta jälkeä maanteittemme varsilla luvattoman paljon. Kuvassa 14 (a, b) on esitetty eräs järjestely, jossa tien ja sorakuopan väliin jätetään kapea metsäsaa reke, jonka molemmilta puolilta tiet johdetaan sora materiaalin lastauspaikalle. Luonnon palautumista on pyrittävä edistämään pyöristämä llä leikkausluiskat pehmeästi maastoon liittyviksi ja vermoamalla ne ympäristöön sopeutuvalla kasvillisuudella. Kuva 12. Soranottopaikat pitäisi keskittliä harjujen reunamille muutamiin harvoihin kohtiin, jottei h arj uista tulisi jyrsityn näköi iä
11. Ni•inpä tuntuisi luonnoll,iselta, että teitteimme varsiHa avautuu tällaisia näikymiä. On edul!li ta, jos tie jossain kohdassa tulee aåvan ,lähelle rantaa, jolloin voidaan luoda srilmäys liaajempi•in ja avarampiin maisemiin, ennenkuin jälleen sukeltaudutaan metsään. 84 luonnon varastot. Kuva 17. Kuvat 14 a.. Hyvin hoidetulla kannaksella autoilijalle tarjoutuu mainio tilaisuus katsella molemmilla puolillaan avautuvia suomalaisia järvimaisemia. Trien ·kulkiessa •kauempaa voidaan metsää harventamalla avata vi·lkkuvia vesv,tomaisemia tiellä ku1'kå jan iloksi. Kuva 16. Tällaiselle paikalle olisi rakennettava myös lepopaikkoja, jotta ihmiset voisivat pysähtyä nauttimaan maisemista, uimaan ja virkistäytymään. Mutta valitettavasiti meillä on monta esimerikkiiä te1sta, joiden kartan mu•kaan pitäiisi kulkea lä'heHä järvitai jokimai ·emiia, muuta todel:lisurudessa tuskrin kertaaikaan havaitsee veden läheisyyttä. Kaari on sijoitettu onnistuneesti siten, että samanaikaisesti voidaan seurata tietä ja edessä avautuvaa maisemaa. Kuva 15. Järvikannas on pilattu huolimattomalla luiskien ja puuston käsittelyllä. Suomessa vesistöt ovat tyypiUiseen maisemakuvaan kuuluvia, ja ne ,ni,ehättävät eten 1 kin ulikomaalaisia. Kat-sel<emme mielel1lämme kimaltdevaa järvimaisemaa tai vfrtaavan veden polveilua, ja pelkästään vesistön muusta ympäristöstä porikkeava luonne ja värisävy antavat m aisemalle eloa. d) Vesistöt Vedelilä on ihmisiin yleensä piristävä vaikutus. Näiden tietojen pohjal:ta voidaan Jaatia pitkä,lle tähtääviä soran hyväksikäyttösuunnitelmiia, joissa myös säilytettävät ja rauhoi-tettaviiiksi tankoitetU1t harjumaiisemat ja mäet otetaan huomioon. Pääasia on, et:Jtä iihminen saa kontaktin veteen. Tien ja veden väliin on jätettävä muutama puu tai pensas, jotta maisemalle saadaan mittakaava. Mikäli mahdolLista, on pyrittäivä niin läheL!e rantaa, •että ainakin puiden vä1l.istä voidaan jokitai järvimaisemat havaita
e) Levähdysja näköalapaikat Matka.ilu lomanviettotapana on saamaS\5a motorisoituvassa yhteiskunnassamme yhä tärk·eämmän sijan. Kuvat 13. Penk•ereen ja rannan vä•l~,in jää usein umpinainen vesialue, joka osittain on kasvillisuuden peittämä. 14 b. V•esis-tön yli •kulikevaa si1taa lähestyttäessä oli i eduUista, jos tie tul-isi sillalJe jonkin verran sivuJta, joliloin saadaan kuva sillasta kokonaisuudessaan. 85. Tällais,et pienet umpiot on syytä täyttää muuhun tarkoitukseen kelpaamattomalla mas alila, ta attava ja istutettava alueelle sopivaa kasvillisuutta. Niinpä tien erääksi uudeksi tehtäväksi on tullut esteenti en nautinnon ja virkistytksen tarjoaminen 1 kulkija-hleen. Liiankin u ein näkee rnntamai emia pilattavan a jattelemattoma ti raikennetuilla penkereillä, jotka peiotävät kivija soraikerroksen aLle al•kuperäisen rantaviivan j1a hetkessä hävittävät vuosisataisen ,idY'lliin. Veden •kanssa ·kosketulksiin jou,tuvat pinnat s-uojataan kiviverhoU'ksella, ja materiaalina on käytettävä etupääsä luonnonkiviä, betoniverhous ei missään tapauluessa vaikuta luonnolliselta. Vilkasli:1kenteisellä tiellä etenkin vi.ikonJoppuja turi 12. Autoilija kokee tällöin paljon elävämmin ne ikauneusarvot, joita si.Jlalla itsessään on, ja 1koko ympäröivän ve istömaiseman miellyttävy voi •korostua. V~i joutuu tä sä sei omaan, ja ennen pitkää alueesta tulee suota muistutta'Va pehmeikkö, joka uinkaan ei ole maiseman kauni tus. Pengerluis-kat on pyirittävä pyöri tämään ja verhoilemaan nurmetuksella ja tarvittaessa myös istutuksilla. PeLkkä kivihei,toke voi karus a mai emassa olla sopiva, mutta asu,t-uske kusten lähellä se on syytä korvata hiekalila tai hienolla soraHa
Pitkä ajo on usein vä:syttävä, jolloin pakoota!kin tarkkaavaisuus !herpaantuu. 18. 17. 16. Autossa ihminen on s-idottuna yhteen pai:kkaan, joten pysähdystuokio sopivaila kohdalla <tuo viTkis-tystä sekä matkustajil1le että ajaja-lile. Tällainen ylirasittunut ,kuljettaja voi olla va,arana J.iikenneturvaJJ,isuudelle, jot•en sopivasti sijaiitseviHa lepopaikoiMa 011 toden11äköise~ti aj,oturva-1:Iisuuden kannaka1kin merkiitys'tä. MeiUä ei toistaiseksi ole yJei~iä ohjeita lepopaikkojen rakentamisesta, tosin sellaiset ovat jo valmisteilla. timatkailijat pysäihtyvät hetikek5i saamaan ruumiin lirkuntaa pi-tkän is1Jumis·e11 jälkeen, 1 1-evähtämään, rentoutumaan, nauttimaan luonnon 1kauneudesita tai ruokailemaan vapaan luonnon !helmassa. 86 Kuvat 15. Levähdy&paikat 011 pynttava sijoittamaan luonno111kauniille ~lueille, meidän
Usein jo tien leventämin en muutaman auton pysä htymistä varten on suureksi avuksi. järviri-k·kaassa m aassa mme mielellään vesistöjen ,läheisyyteen. leiriytymiseen, uimi een, last,en ,J.ei1k1keihin, ja jotka mu.istuttavat camping-aueita. Jos tällaisia seisottam ispaikkoja ei tiellä ole, joutuvat ajoneuvot pysähtymään tielle, jolloin ihmiset joutuvat helpommin alttiiksi liikennevahingoille. Sopivia a-lueita on rii:ttävästi jo,kien }a järvien rantam,aisemi6sa, vaI11hojen si,hojen äär-e1lä, kauniiden harjujen ja mäkien ;rinteillä, tai tienoi 1 kaisuis•sa käyttämättä jääneiden vanhojen teiden varsilla. Kun tulevaisuudessa maallamme on käytettävissä enemmän varoja, on syytä järjestää suurempia levälhdysaluei,ta , m~s•sa on mahdoHisuus mm. Levähdyspa.i,k.kojen siisteyteen on ki-innitettävä erikoista huomiota. ja sitäpaitsi ajoradalla seisova auto on haittana muulle liikenteelle. Kuva 18. Matkailijat voivat autosta käsin ih ailla näköaloja tai nousta tien varteen valokuvaamaan joutumatta häiritsemään liikennettä. Alueiden kunnon va:lvonta on paras suorittaa ·tien kunnossapitäjän toimesta, si llä pel,kkä luottaminen alueen käyttäjien vas1tuuntunt>oon ei riitä, siitä on ulkomailla sa,atu useita nega:ti·ivisia 1kokemu1ksia. .Joll·ei .JuonnonkasvillisuuHa ole tarpeeksi , on väl.i 1 kaistalle istu tetta,va rmu u tamia puita ja pensaita. Näköalapaikat ovat erikoisen kauniiseen maisemaan järjestettyjä pysähtymispaikkoja ti en ajoradan ulkopuolella. Siivoamaton a,lue menettää pian viihtyisyy,ten sä, ja ma,tkaiEjat karttavat koko paikkaa. Levähdyspaik•ka on erotetta·va varsinaisestia ajoradasta jätitämällä ti en ja pysä·köimi,sa,lueen vähin kapea metsävyöhyke melun, pö1Jyn ja pa•koikaas,uj en ehkäisemiseksi, li,ikenneturvallisuuden ja näköes,teen aikaansaaimisek 1 si selkä luon nonläheisyyden ,tunnun lisäämiseksi . 87. LevähdyspaikaHa on oltava puiden varjos,sa oleva py1SäköintiaLue, hyvät ajomahdollis-uudet sinne, tarpeeHis,et opasmerikit, mutJJtama vankkara•kenteinen penk1ki ja pöytä, mahdollisesti juomapai1kka, roskakor-eja, käymälä ym
Vielä loivempien luiskien käytöllä olisi luonnollisesti enemmän etuja, mutta kustannuskysymys asettaa määrätyn rajan. J os tie ku1kee viJj,elysma:iden läpi, voidaan pengerja J•eikkausluiskat tehdä kaltevuuteen I: 10, jolloin ne voidaan ottaa uudeHeen vilj-eltävik•si, ja maisema säilyy rikkoutumattomana. Myös ajopsykologiselta kannalta on turvall isempaa ajaa tietä, jossa jyrkät p enkereet tai kaiteet eivät ole tuottamassa häiriötä. 88 Myös vanhojen muistomerkk,ien ja luonnon erikoisuuk i-en läheisyyteen on syyltä järj,e tää pysähtymispaiHoja. Matalissa leikkauksissa käytetään kaltevuutta 1: 2, millä saavutetaa n jo riittävä välj yyden tuntu. Kuva 20. Nykyisin käytetään matalissa pengerluiskissa kaltevuutta 1: 3 tai 1: 4, mikä onki n yleensä riittävä. Tiealue ,en muotoil e minen luon n on muk a is e k s i a) Maaleikkaukset ja -penkereet Iykyai1kaisessa tiesuunni,titelussa maaston 'katsotaan jatkuvan lui kia myöten tienpinnan reunaan saak,ka, joten luiskat pyritään sopeuttamaan maisemaa n niin hyvin kuin s•e kohtuulliis-in k ustannu ksin on mahdoBista. Kaavamaisuutta on vältettävä, sillä se ei 1kuulu luontoon. Kuva 19. Istutusten maara rippuu tienvars·imaastosta, jos ympärillä on aukeaa tai harvaa metsää, eivät m yöskään luiskaiistutukret saa oUa tiheässä.. Jotta pengerja leikkausluiskat voivat sulautua maastoon, on niiden oltava tarpeek i !oivia. Nykyisten TVH: n antamien ohjeiden mukaan on leikkausluiskan ja maaston yhtymäkohta pyöristettävä joustavan siirtymisen aikaansaamiseksi tieal ueelta maastoon. Aitoja tai muita laitteita ei loiv-ennetull,e luis•kalle kuitenkaan saa asettaa. Loivien luiskien etuna on myös turvallisempi ajo, sillä välttämättömänä seurauksena ei tarvitse olla onnettomuus, vaikka auto suistuu tieltä. SuuriHe leikkausja pengerpinnoille voidaan :luiskaverhoilun lisäksi i~tuttaa pieniä pensasryhmiä tai puita luonnon antamia viitteitä noudattaen. Kuvassa hoitamaton luiska ja pyöristämätön maaston ja leikkauksen yhtymäkohta antava t epäsiistin vaikutelman
Tässä työssä onkin päästy hyvään alkuun, ja ennen pitkää verhoattomia luiskia tuskin pääteittemme varsilla esiintyy. b) Kallioleikkaukset KaHiolei,kkausten käsittelyssä mei!Lä näikee paljon huolimatonta jä,~keä ja rosoisiksi jä:tettyjä 'kaUiolei,k,kau1ksia on maanteitt-emme varsilla runsaasti m a,isemakuv,aa rumentamassa. Varoja tällainen luonnollisesti vaatii. Rosoisia lei kkauksia voidaan verhota myös istuttamalla tien ja kallioseinämän väliin pieniä puutai pensasryhmiä. VanhoiHa kaHiopinnoill.a on usein jäkäläja samma:l-kasv.iil1isu-us, jok.a monine värivivahteineen antaa eloa ja pehmen89. Kuva 21. Kalliomä 1 essä oleva tien au,k,ko ei ,kuitenkaan saa näkyä syvänä haavana läpi koko mäen, joten tien on lei-k.kau-ksessa kuljettava •kaarteessa. Kuva 23. Kuva 22. 22. KaHiopinnat pyritään räjäyttämään mahdollisimman siLeirksi, mi'kä on parempi kuin rosoriselta ja huol:imattomalta vaikuttava l,eilkikausjälki. TVH:n antamien uusien ohjeiden mukaan on kaikkien tärkeimpien maanteittemme luiskat verhottava. Puut eivät kuitenkaan saa muodostua näkemäesteeksi eivätkä ne saa sijaita niin lähellä ajorataa, että liikenneturvallisuus siitä kärsii. Tämä on va litettavan usein taloudellisesti kannattamatonta, koska leikkausta ei yleensä kannata tehdä niin leveäksi, että puita voitaisiin istuttaa kalliopinnan verhoksi. Y1ksitoikkoisuuden ja tuoreen haavan v.ai-kutelmaa tulee lieventää jättämällä sopiviin kohuiin piieni tasanne, johon voidaan istuttaa pensaita ja pieniä puitakin sekä ant,aa aluskasviHisuudelle mahdollisuus päästä leviämään. Karussa maastossa ei ·kallio-Jiei:k,ka,u,ksia tarvitse verhota. KaILiolieikkausten ·käsi,ttely on ennen kai•kkea taloudellinen kysymys, ja kovin suurisuuntaisiin toimenpiteisi,in ei ole syytä ryihtyä:kään. Kuvat 19. Suurissa leik•ka uks,issa ei taloudell,is,ten seik,koj-en vuok,s·i voida käyttää luontoon sulautuvia ra,tkaisuja. 21. 20. Pienet epäkohdat pyritään 'kuitenkin poistamaan. Varovaisella leikkaamisella ja p engertämisellä voidaan usein luonnon puita jättää kasvamaan luiskalle. Huolelilusesti suoritettu le~k-k aus voi päinvasito in antaa tielle karua juhlavuutta. Pienissä kal,l,io!,eikka uksissa rosoiset ka~!l iorukie1'elk·k,eet pyritään räjäyttämään muun -luiskan <kaloevuuteen, .peittämään maa:kerroksel!:a ja verhoamaan muun luis,kan tavoin
Jo tässä vaiheessa on myös mais,ematllisiin t-ekijöihin 1kiin111ite ttävä huomiota; on pyri<ttävä avaamaan t<ien varsille -kauniita nä,köaloja, vilahdus jokitai järvima·isemi·sta tai avairi!lta harjuja metsänäkymistä. Ilmavalak uvaus, kartoitusk-oneet ja ti•etokoneet ovait ava nneet ties uunnittelijalle uusia mahdollisuuks,ia luoda nykyai,kaiset vaa timukset täyttäviä, t urvaL!.isia ja miellyttäviä teitä. L u o n n o n e r i k o i s u u ks i a k ut e n s u u r ·i a p u i ta, s i i r t o 1 o hk a r ,ei ta ym. Liittymän taustalle voidaan istuttaa puita liittymäkohdan selventämiseksi. Tuoreissa ka!Jiol,eik1kauksissa •kasvi!Lisuuden leviämistä voidaan nopeut,taa sop,ivaHa kivipin:tojen \käsittelyllä. Kuva 25. Eräässä menetelmässä !ka:l.\iopintaan ruisikutetaan seos, joka s-isä.\tää bitumi•emu'lsiota, turv,emuJtaa, hi•ema n sav.ipitoista humusmaata, vettä, kasvuhormooneja, ravintoainei 1 ta sekä ruohojen, •kukkien ja pensa,iden siemeniä. voidaan ,erot,taa maantiestä i~tutusten av ulla. Kuva 24. Nykyai-kainen ties uunnittelu on viime vuosie n aika na ollut voima•kkaan kehity•ks,en ala isena. Jul,kinen rakennus, tehdas tms. on a i n a pyri tt ä v ä s u o j ei e m a a n. tää sileitä ja ·kovia kaill1ioita. Kokemusten m wkaan ,kaJ1.ioJ 1 eikkaus saaotaa 2-3 viikossa olla •kasvillisuuden peittämä, ja ,muutaman vuoden kuluttua on pensas-kasvillisuus täysin kehittynyt. Yksityinen puu on jätetty tien varteen antamaan tehokkaan optisen johdatuksen kaarteessa. Myös eri vaihtoehtoj-en turvallis.uusnäkökohdi!.le ja esteettisyydelle on annettava määrätty km:tannuskerroin, joHoin kaikKuva W.. Tien a,l'Llstavaa su·unn i-t-elmaa laaditta•essa tie n •ku,Jku määrätään laaj,emmissa pu,i,tteissa ottaen huomioon a~utu.ksen , teollisuuden, kaupan ja liik,enteen vaatimukset sekä laajemmat maasto-olosuhteet, kut·en vesistöt, harjut, maanviJjelysa-lu-eet tms. 90 d) Luonnon huomioonottaminen suunnittelutyön eri vaiheissa. A.Justavia tiesuuntia vertailtaessa voidaan apuna •käyttää tietokoneita, joiden avulla ,laske taan eri vajhtoehitojen Iiikennöimiskustannukset; samoin alustava massaJask,enta suoritetaan ti,etokoneiUa. c) Eräitä yksityiskohtia tiealueen käsi tte lys tä
Sitä suurempi syy on huoleih,tia siitä, et,tä tie ka•ikikine rakent•eineen sopeutuu luontoon. Tämä asettaa suunnit:elija:Ue lisää vaatimuksia, mutta tekee ,työn paljon mielenikiintois•emma,ksi ja enemmän tyydytystä tuot,tavaiksi. paikkopisteet) ja ne esteet, joi ta tien on vältettävä. Kaikkien yleisimmin ja helpoimmin omaksuttavat maisema,t ja luonnon-nähtävyydet ovat juuri teiden vairsi•lila, ja tie muoclositaa usein Kuva 24. o!.eeMisen osan tätä mais•emaa. Ku va 25. KartaUe hahmoteHaan tielinja, joka ·käydään m aastossa tarkastamassa . TäilJöin he vois-ivat omalta osal<taan avata ihmi'Sil~e mahdol1lisuuhia päästä nauttimaan siitä yhteises<tä omaisuudesta, jonka luonto muodostaa. ]oikaisen ·ti,esuunnittelijan tulisi ajateUa, että tie on myös osa 1 luontoa. Näiden tietojen perusteella valitaan ·lopulli.nen tiesuunta, jol:loin eni vaiihtoehtoja verta-i:Ltaessa ti,etokoneilla suori,tetaan tarkiempi massa.Jas•kenta, arvio hikennöimiskus-tann uksis ta, maarnl,u nas,t usk us tannuksis,ta ym., sekä annetaan tien wrvaUiSU'usja 1kauneusnä 1 kökohdiL!e oma kustannuskertoimensa. SuunnitelmakairtaJ-1.e mer,kitään luonnornkauniit nähtäivyydet, joiden läheutyvi,Ltä tien toivota an 'ku!.kevan. kien tekijöiden yhteisvakutu,ks,en,a ratkaistaan edul'lisin tai edullisimmat tieJ.injat. Samoin merkitään ,kaikki yks,ityuset kiinto,isat kohteet, kut·en kauniit ves,i tönä1kymät, jyrkänt,eet, >luonnon muistomerkit, suuret kivet ja puut, jotka toivot.aan säily:teHävän tien varrella. Tässä vaiheessa on myös m ais•emallisiin näkökohtiin hi,nnitettävä huomio ta. Tien ra,kennustöiden yhteydessä tieaLueen muotoiluun on ·kiinnitettävä riittävää huomiota ja viimeisllelyitöiden aikana suoritettava tarvittavat nurmetukset ja muut sii•stimis,toimenpibeet, jotta tie valmiina on siis ja hyvin maisemaan sopeutuva. 91 -,. EduUiisimmaksi osoittau1tuneel'la t1esuunnal.la suoritetaan lo pullinen linjaus, joBoin ika.arien ,laskemis,eiksi voidaan käyttää tietokoneita. Tä11öin suoritetaa n alustava maaperätutkimus ja kartalle merkitään ne maasto•ko!hdat, jojden kaut,ta tilen on ku'ljeutava (ns. Tämän jälkeen va,litut tiesuunnat ilmavai[okuvataan ja näis,tä tehdään tarkat 1 ka11tat
Teon suorittaja o1i vielä kansakouluikäinen. Hetken 'kuluttua hän piti kädessään pääskysemoa, jonka oli onnistunut pyydystämään. Luonnonrakkaus on sel1ainen asia, joka o~kealla tavalla lasten sydämiin kytlvettynä kantaa va·rmasti hyvän sadon. Hän voi kyl.lä puhua asiasta, mutta hän ei osaa esittää asiaa yhtä •kiehtovasti kuin opettaja joka its•e on iloinnut ·kottaraisten laulusta rakentamansa pöntön ,läheisyydessä. Jokainen uusi ja iihmeellinen asia, jonka lapset oppivait, on tae siitä, että lapset suojelevat luontoa. Olin toverini kanssa leikkimässä erääSJSä vanhassa ikuivurirakennuksessa. Usein on arvioitu kasvatuksen mahdollisuudet ,liian suuriksi, mutta eh'kä yhtä usein on nämä maihdollisuudet unohtaen jätetty hyvä siemen kylvämättä. se rakkaus ja •hellyys jota pieni kissanpoikanen saa lasten taholta. Kuinka vo1s1 esim. Varmaan;kin herää poikien sydämissä 1kunnioitus, kun he saavat kuulla pääs:kysten lentäneen tuhansia kilometrejä päästäkseen tänne Suomeen pesimään, kun he saavat kuuJ!la, mitenkä uupumattomasti lintuemot kantavat ruokaa poikasiUeen. Miten muuten olisi selitettävissä esim. On vain muistettava, että opettajan on ensin itse opeteltava ymmärtämään luonnon salaisuuksia, opeteltava ra'kasta92 maan sen kasveja ja eläimiä, ja vasta sitten hän voi innostaa ja kasvattaa lapsia 1uonnonrakikauteen. Katselimme innolkkaina mitenkä pääsikyset ruokkivat pesän reunan yli kurkikivia poikasiaan 1katonrajassa. Silloin hiipi sisään meitä paljon vanhempi poika. Uskoisin aina'kin, että 'kaikki lapset rnkastavat luonnostaan eläimiä. Hän tukki pääs·kysten lentoaukon seinässä, !kiipesi ylös ja heitti raa'asti pienet poi-kaset kovalle lattia[le. Näin ol1,en on opettajalla hyvät mahdollisuudet luonnonti·edon tunneilla kehittää rakkautta eläimiin ja muuhun auontoon. Herää ,kysymys pojan opettajan osuudesta tekoon. opettaja, joka ei koskaan ole rakentanut Iinnunpönttöä, innostaa poikia niitä ra'kentamaan. Kuka •kantaa vastuun tuosta raa'asta nävte~mästä. Oppilaiden kasvatus luonnonrakkauteen Jaaklw Palmu Kaukaa vuosien ta!kaa muistan vastenmielisen, pi•kkupojan mieltäni järkyt1äneen tapahtuman. Usein poikien linnunpesien ryöstö johtuu yksin. Plllhkaistuaan linturaukalta silmät, hän päästi sen sokkona lentämään huoneessa ja nauroi 1<arkeasti linnun törmäillessä seiniin ja :kattohirsiin. Tuskinpa pojat hävittävät linnunpesiä, jos opettaja keväällä ·kertoo elävästi lintujen ihmeellisestä elämästä
Kaikkein pahinta on näiden kymmenen vuoden kahtapuolta olevien metsästäjien ehty93. Sellaisen ommatarkkuus ei ole häikäisevä, mutta läheltä käytettynä se täyttää rakentajan toiveet. Olen nähnyt varsin tehokkaita polkupyörän pumpusta, sisäkumista ja putkenpätkästä kokoonkyhättyjä aseita. Luokan yhteisillä rerkililä on opettajalla mainio tilaisuus 'kertoa oppi'1aiUe luonnon salaisuudesta. On ihme, jos poika kaiken tuon ihmeellisyyden 'kuultuaan ei kadu tekoaan. Olipa ase tehdastai kotitekoinen, niin aina on varmaa, ettei· se ole iloksi metsän eläimille. Kun ,lapset ihmettelevät, mitenkä sen suuret lenninsiivet maihtuvat pienten peitinsiipien alle ja muuta samantapaista, he tuskin ko kaan astuvat tuon hausrkan kovakuoriaisen pääUe. Monet isät ja äidit myöntyvät ostamaan liian nuorille perillisilleen ilrmakiväärin tai -pistoolin. Ja varmasti lapset seuraavat ·katseillaan entistä ihastuneempina perhosten ·kevyttä lentoa saatuaan kuuJila niiden monimutkaisesta kehityksestä. Polulla kävelevästä sontiaisestakin riittää paljon keskusteltavaa. Jos vanhemmilla ei ole varaa tai halua hankkia sitä, niin pojat tekevät itse sellaisen. Luonnostaan raikastavat bpset oravaa ja jänistä, mutta kiinnostus ja mieltymys vain entisestään syvenee, jos opettaja kertoo uusia asioita niiden elämästä ja näyttää niiden jälkiä. Kun la:pset oppivat mahdollisimman pa 1 ljon ihmeellisiä asioita, joita ei luonnosta puutu, he oppivat kunnioittamaan ja rakas'tamaan sekä suojelemaan kaikkea tuota elämää. omaan siitä, etteivät he tiedä juuri mitään lintujen eiämä·stä eivätkä näin ollen osaa kunnioittaa ja rakastaa näitä pieniä laulajia. P y s s y v a i k i i k a r i. Varmaankin joku pojista lyö kepillään poik:ki nuoren männyn vuosikasvaimen tai jonkin korkean kasvin, ja silloin opettaja voi kertoa siitä ihmeellisestä kehirtyksestä joka oli tapahtunut tuossa nyt tlllhoutuneessa •kasvissa. Vastaisuudessakin hän varmasti ,muistaa kunnioittaa rkasvien hi'ijaista ja monimuvkaista maailmaa. Osmo Leppänen Lieneekö ketään 8-15-vuotiasta poikaa, jolla ei olisi jonkinlaista "kättäpitempää". Ihmetellen he katselevat pienten äyriäisten vilskettä lammikossa ja ajattelevat niitä pienen pieniä eläimiä, joita he eivät voi edes näihdä. Heille ei tule mieleenkään tappaa tuollaista rkaunista pikku olentoa
Jos poika vartuttuaan ostaa:kin tuliaseen, hän tuntee luonnon ja sen asukkaat katseltu aan poikasena niitä kiikarin läpi. H än tähtää ja laukaisee täysosumi a, mutta kuitenkaa n hän ei liiku metsässä vihollisena. Ohjattakoon tämä ominaisuus oikeille urille. T avallisesti laukaus m enee ohi, mutta harmittavan usein osuu myös maalii·n. Aina kun on suinkin m ahdol,lista, ihe ovat hi,ipimässä ase kourassa metsissä ja ahoilla eivätkä he suinkaan säästä panoksia. Jos pojalle annetaan pyssy, niin on valvottava, ettei &itä käytetä muuhun kuin maalitauluun ampumiseen. Osuma on kuitenkin useasti niin huono ja tehoton, ettei saalis jää m etsästäjän iloksi, vaan pakenee haavoittuneena tavoittamattomiin. äin •ei ole hyvä! Entäpä jos " isäpappa" ostaisikin poja!J.een kiiikarin. Pojat tietysti itse väiittävät tähtäilevänsä vain variksia ja räkättirastaita, mutta saavat siinä leiki-ssä osansa muutkin. Poika voisi jälleen hiipiä mohikaanina metsissä, tällä kertaa kuitenkin ystävänä eikä vihoUisena. Sil ti hänen e i tarvitsisi tyytyä katselij an osaan. Myöhemmin tultuaan jo siihen ikään, jolloin sa isi oikean tuliaseen ja m et.sästyskortin, poika ehkä luopuisikin näistä ja valitsisi niiden tilalle kameran ja kauko-objektiivin. Mitäs turhia! Kaikkea ammutaan, mikä silmää n sa ttuu ja riistasta käy. Näin hän tuntee velvoitteensa eikä verota luontoa mielettömästi Pojalla on pojan ,luonto. Luonto on lähellä jokaista suomalaista ainakin kilometreissä laskettuna. Siitä huolimatta hänen täysosumansa tuottavat iloa monelle eikä vähimmin hänelle itselleen. Kas, hänen laukauksensa eivät tuota tuhoa ja tuskaa metsän asukkail,Je, ja niinpä hänen ja luonnon välillä vallitseekin ra uha. Kiikari innokkaan samooj an kaulalla toisi luonnon lähemmäksi muussakinmi•elessä. Jaakko Palm un kirjoitus voitti keväällä 1962 ensimmatsen palkinnon sem inaarien luonnonsnojeluaiheisessa kirjoituskilpailussa, Osmo L ept1iisen kirjoitus vastaavasti k.eviiiillii 1963.. Jokainen normaali poikalapsi kaipaa seikkailuja ja jännitystä. Aina kun riistaa oli&i näkyvissä, hän nostaisi kiiikarin silmilleen, istahtaisi puun juureen sammalmättäälle ja seuraisi, ,kuinka orava touhuaa käpyjen kimpussa. Luonto kaik"kine pienine yksityiskohtineen voisi piankin valloittaa nuoren mielen kokonaan ja näyttää aivan toisenlaiselta kuin pyssynpiippu a pitkin katseltuna. maton into ja uutteruus