Reino Kalliola. 400 mk 300 mk 8.000 mk Toimitus: prof. SISÄLTÄÄ: 65 Niilo Söyrinki: Taistelu J yrävästä jatkuu 68 Leo Lehtonen: Merien eläimistön murh enäytelmä 74 Kalevi K. Puhelin 622 978 Postisiirto 6882 Jäseneksi ilmoittautuminen (nimi, arvo tai ammatti ja postiosoite) kirjeitse tai puhelimitse. N i i I o S ö y r i n k i (vastaava), toht. Malmström: Lintuhavaintoja Lapin luonnonsuojelualueilta 80 Matti Helminen : Kasvinsuojeluaineet luon nonsuojelun näkökulmasta 85 Aulis Virtanen: Totta ja kuvitelmia rönsysorsimosta Uusin tieto Suomen luonnosta 89 Bernhard Lindeberg: Suomen eläimistö. 1961 . Tilattaessa mainitkaa haluatteko merkin mutteri vai neulakiinnityksellä. Merkin voi noutaa toimistosta mme tai tilata postitse, jolloin se lähetetään postiennakkona. Vuosi jäsenmaksu Opiskelijat ja koululaiset Ainaisjäsen SUOMEN LUO TO Ilmestyy 4 kertaa vuodessa. 3.-1. 1961 500 mk. 9. Sivun ylälaidassa kuvattu SLY :n merkki on saatavissa m yös kauniina ja arvokkaana hopeisena rintamerkkinä. Jaetaan Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenille jäsenmakma vastaan Tilaushinta v. Merkin hinta on 250 mk.. 90 Esko Muhii & Ossi Rantanen : Mustajalkatyllejä Lauritsalassa Luonnonsuojelun työmaalta 91 Suomen Luonnonsuojelun Säätiön Rahasto 94 Uusia luonnonsuojelualueita ja rauhoitettuja luonnonmuistomerkkejä 13. 95 Luonnonsuojelualueet ja luonnonmuistomerkit merkitään karttoihin 95 Apulaisluonnonsuojelunvalvojan virka 95 J äsenhankintakilpailu 1961 96 Swnmary Kansilmva: Keräkttrmitsa (Charadrius morinellus) Valok. Jäsenmaksu peritään aikakauslehden läh etyksen yhteydessä . Kalervo Eriksson SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS Helsinki, Unioninkalll 40 a. Viime vuosien hyönteistietoja
Viime kevätkaudella tämä kysymys jälleen tuli yleiseksi puheenaiheeksi, kun hallitus antoi eduskunnalle lakiehdotuksen, jonka mukaan valtioneuvosto oikeutettaisiin . N:o 3 1961 20 VUOSIKERTA SUOMEN LUONTO SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYKSEN JULKAISU Jyrävä. Kuusamon koskien ja erämaamaisemien tulevaisuus pitää jatkuvasti Suomen kansaa jännityksessä. luovuttamaan Kitkaja Kuusinkijoessa 65. Reino Kalliola. Valok. Taistelu Jyrävästä jatkuu Niilo Söyrinki
Kun vahvin peruste Jyrävän kahlitsemiseen näin on menettänyt merkityksensä, on herännyt se oikeutettu toivomus, että myös vesivoimalaitosten rakentamisesta vastuussa olevalla taholla ymmärrettäisiin tämän meidän oloissamme vertaansa vailla olevan luonnonnähtävyyden arvo ja sen kansallisena muistomerkkinä säilyttämisen velvoitus. J uurnan vuomat, liitettäisiin kansallispuiston alueeseen, niinkuin professori Raatajan puheenjohdolla toiminut luonnonsuojelualuekomitea jo aikaisemmin oli ehdottanut. On luonnollista, että uusi uhka Kuusaimon koskia vastaan on herättänyt yleistä huolestumista. Voimalaitostaholla perusteltiin kuitenkin Jyrävän rakentamisen välttämättömyyttä sillä, että ilman Kuusamon koskista saatavaa voimaa ei myöskään Kemijoen koskien rakentaminen olisi toteutettavissa. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys esitti yhdessä maamme johtavien luonnontieteellisten seurojen ja tiedeakatemioiden sekä Suomen Matkailijayhdistyksen kanssa jo ,ennen Oulangan kansallispuiston perustamista kantanaan valt-ioneuvostolle, että myös Jyrävä ja sen lähellä sijaitsevat luonnontieteellisesti korvaamattoman arvokkaat erinomaisen runsaskasvistoiset rotkolaaksot, ns. sellaiset valtakunnalliset järjestöt kuin Suomen Matkailijayhdistys ja Kotiseutuliitto esittäneet vetoomuksensa hallitusvallalle, samoin Kuusamo-seura, eräät maakuntaliitot ja ylioppilasjärjestöL Nyt ei ole enää kysymys vain tieteen ja luonnonsuojelun edustajien ja muiden luonnon harrastajien asiasta, vaan yleisestä kansallisesta kulttuurikysymyksestä, joka kiinnostaa jokaista valveutunutta kansalaista aina tekniikan edustajia myöten. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen lisäksi ovat mm. Koska Kemijoen rakentaminen taas oli valtakunnallinen välttämättömyys, oli tällaisen tosiasian merkitys ratkaiseva. Tällaisen lakiehdotuksen hyväksyminen merkitsisi Kuusamon jylhimmän erämaakosken, Kitkajoen kuuluisan Jyrävän tuhoutumista. Niinkuin tällä palstalla jo aikaisemmin on todettu, on Kemijoen rakentaminen edistynyt pitkälle, ilman että Kuusamon koskien apua on lainkaan tarvittu. 1961 julkaisema pää66. Kauppaja teollisuusministeriön asiantuntijan lausunnon mukaan ne vastaavat vain yhtä neljäsosaa vuotuisesta energian tarpeemme kasvusta. höyryvoimalaitoksen avulla, vaikka emme vielä ajattelisikaan tulevaisuuden voimanlähteitä. 6. Tästä on erinomaisena osoituksena maan insinöörijärjestöjen lehden "Insinööriuutiset" 3. Tämä mahtava köngäshän joutui aikoinaan Vaasan maanjako-oikeuden päätöksellä Kuusamon talollisten yhteismetsä-alueeseen, kun sen sijaan Oulankajoen Kiutaköngäs pelastui Oulangan kansallispuiston rajojen turviin. omistamansa koskiosuudet voimayhtiöiden käyttöön. Niillä ei siis voimapulmamme ratkaisua paljonkaan auteta, vaan tällainen energiamäärä on jo helposti hankittavissa esim. Näin on rohjettu odottaa sitäkin suuremmalla syyllä, koska Kuusamon vesivoimat edustavat niin vähäistä osaa voimantarpeestamme, ettei niillä tässäkään suhteessa ole yleisvaltakunnallista merkitystä. Aika on kuitenkin osoittanut, ettei tämä väite ole käytännössä pitänytkään paikkaansa
Ei tosiaankaan voida enää väittää, että Kuusamon koskien puolesta puhuisivat vain taloudellisista tosiasioista piittaamattomat luonnonsuojelun intoilijat. Myös mm. On vielä syytä voimakkaasti tähdentää luonnonsuojelullisten näkökohtien merkitystä. Kahden viimeksi mainitun kohdalta on, kuten julkisuudessa erittäin voimakkaasti ja paikalliseen asiantuntemukseen perustuvin numerotiedoinkin on voitu osoittaa, kanta asiaan aivan selvä: kosket olisi säilytettävä nykyisillään. Toivottavasti myös vesivoimalaitosten rakentamisesta vastuussa olevat jo vähitellen ymmärtävät ajan merkit. Myös maan voimatalouden kohdalta asia ei ole niin selvästi myönteinen kuin pinnallisesti katsoen voi3i luulla: monissa tapauksissa saattaisivat kosket tuottaa energiaa ainoastaan tiettyinä huippuaikoina, lähinnä keväisin, kun taas normaalivetisinä ja sitä kuivempina kesinä jatkuva voimantuotto jäisi niiden osalta vähintäänkin epävarmaksi. 67. Monissa kulttuurimaissa on aikaisempien polvien tekemiä vastaavia erehdyksiä saatu syvästi katua onko meidän suomalaisten, joilla olisi maassaan matkailukohteina ehdottomasti ainutlaatuisia luonnonalueita, hävitettävä ne, kun kuitenkin haluamme käydä sivistyskansan nimellä?" Näin siis kirjoittaa insinöörijärjestöjen äänenkannattaja. kirjoitus "Kuusamon koskisota", jonka kaksi viimeistä kappaletta kuuluvat seuraavasti: "Nähdäksemme Kuusamon koskien rakentamista koskeva kysymys voidaan jakaa kolmeen olennaisesti itsenäiseen osaan: kysymykseen niiden merkityksestä maan voimataloudelle, kysymykseen valjastamisen merkityksestä paikalliselle asujamistolle ja kysymykseen sen merkityksestä maamme luonnonsuojelun esittämille näkökohdille. Lisäksi olisi koskien kokonaismerkitys maan voimatalouden kannalta yleensäkin vähäinen, joten harkittavaksi jää jo sekin, kannattaisivatko voimalaitosten rakentamiseen uhrattavat investoinnit niistä saatavaa tuottoa vastaan punnittuina. Olisi harkitsematonta hätäilyä, jos tällainen alue tuhottaisiin mitä m yös niin voimakas muokkaava tekijä kuin voimalaitosten rakentaminen kaikkine ajateltavine seuraamuksineen merkitsisi ilman, että tällainen olisi hädänomaisen tarpeen ehdottomasti vaatimaa. "U usi Suomi" on hiljattain todennut pääkirjoituksessaan matkailun edustavan nykyoloissa meidänkin maassamme sellaisia taloudellisia arvoja, ettei siihen liittyviä luonnonsuojelun vaatimuksia voida enää pitää vain "romanttisena haihatteluna". Kuusamo ja laajemmin ottaen huomattavat osat sitä aluetta, joka nykyään tunnetaan Koillismaan nimellä, muodostavat oloissamme ainutlaatuisen luonnonmuistomerkin maamme pinnanmuodostuksellisen ja maisemallisen kehityksen tiellä
Aikooko ihminen muu tamassa vuosikymmenessä tuhota suuren osan siitä, minkä luonto on vuosimiljoonien kuluessa rakentanut. Aikoinaan sitten kehittyi ihminenkin kaikkien aikojen hirvittävin peto. 68 Ihmisen tuhotyöt villieläinten keskuudessa ova t suuret. T ietystik in näin valtavat eläimet kiinnittivät jo varhain ihmisen huomiota. Norj alaisten esimerkkiä seurasivat m yöhemmin hollan tilaiset, englantilaiset, amerikkalaiset ja saksalaiset. Näkyvänä tuloksena tästä on se, että ajanlaskumme alusta lähtien ihmisen tiedetään hävittäneen sukup uuttoon 106 nisäkäslaj ia sekä verrattomasti enemmän lin tu ja, matelijoita, sammakkoeläimiä ym. Jo 1600-luvulla liikkui m erillä 250-300 pyyn tilaivaa ja vuotuinen saalis nousi 1500-2000 valaaseen. Pienet lajit saivat elää suhteellisen rauhassa, sillä saalistuksen pääkohteina olivat Nord kapin valas, Grönlannin valas ja 1013 m:n mittainen h a r m a a v a l a s.. Vielä su urempia määriä uhkaa tuho jo lähimmässä tulevaisuudessa, sillä näyttää siltä, ettei ihmisellä ole keinoja hävitysten ehkäisemiseksi. Alkuajoista lähtien kuului liha olennaisena osana hänen r uokavalioonsa. T arkasteltakoon jälempänä ainoastaa n hänen aikaansaannoksiaa n merieläinten keskuudessa. Merien eläimistön murhenäytelmä Leo Lehtonen H am asta muinaisuudesta am a n ykypäiviin saakka on elämä maapallolla alinomaa vaihdellut. Pyynti laajeni ja suuntautui rannikolta avomerelle. Valaanpyynti alkoikin jo 9. Kokeehan Afrikan suurriista paraikaa vertaansa etsivää verilöylyä kaiken karvaisten kasawubu jen riehuessa niiden kimpussa. Aavojen m erien ulapoilta ovat löydettävissä kaikkien aikojen suurimmat eläin jättiläiset v a I a a t, 101sta kookkaimmat painava t 23 kertaa niin paljon kuin mesozooisen maailmanka uden valtavimmat hirmuliskot. U usia lajeja on syntynyt, vanhoja hävinnyt. M utta ihminen ei tyytynyt yksistään eläinten m etsästykseen vaan harrasti laajamittaista kannibalismia. vuosisadalla norjalaisten ryhtyessä saalistamaan rannikoill aan 15 m:n mittaista N o r dk a p i n v a I a s t a (Euba laena glacialis), jota esiintyi suurin parvin. Luontoäiti toimii verkkaises ti mistä johtuen muutoksetkin ovat toteutuakseen vaatineet vuosimiljoonien pituisia ajanj aksoja. Kaikkein kouriintuntuvimmin on ihmisen toim in nan saanu t kokea eläinkunta. N iinpä tiedetaan G r ö n 1 a n n i n va l aa n saavuttaneen 20-25 m:n pituuden ja yli 100 tonnin painon. T apahtumia seuratessa joutuu kysym ään, m ihin ollaa n menossa. S i n i v a I a s on hi ukan pitempi (2030 m) m u tta kevyempi
Eikä ihminen vitkastellut lähettäessään laivoja surmaamaan valaita Antarktikseen. l 904 Etelä-Georgiaan ja sitä se urasivat pian monet muut. Valaita suorastaa n vilisi kaikkialla, harppuunatykit paukkuivat, keihäät halkoivat suhisten ilmaa kärjessään panos joka räjäh ti osuessaan valaan selkään. Pohjo isten vesien tyhjennyttyä jo utui ihminen vaikean pulman etee n. E nsimmäinen pyyntiasem a perustettiin v. Kuin lahjana taivaasta kantautui Eurooppaan viestejä siitä, että eteläisillä valtamerialueilla esiintyi ylen suuria valas parvia. Saaliin maara kasvoi siinä määrin, että jo v. P yynti tehostui huomattava ti kun v. 1868 per ustettiin m aa-asemia valaiden käsittelyä varten. Ihminen sai ahnehtimaansa traania, steariiniteollisuus kukoisti, mutta suuret hetulavalaat kävivät viime vuosisadan lopulla harvinaisiksi pohj oi illa vesill ä. 40.000 yksilöön. Vuoden 1930 vaiheilla saalis nousi n. Nyt runsaat puoli vuosisataa myöhemmin ovat sekä Norclkapin että Grönlannin valas kuolleet ukup uuttoon. 1863 tehtiin uusi keksintö: otettiin käyttoon harppuunatykki. Mistä saataisiin traania, jota ilman ei enää tultu toimeen. 69. Valaisiin kohdistuva murha-aalto sai enn enn äkemättömät mittasuhteet. J otta nämä kaikki olisi ennäKaskelotti. Riemunkilj aisut kantautuivat laivan kannelta veden värjäytyessä verestä punaiseksi ja traani löyhkäsi ällöttävänä
Kanta alkoi vähin erin elpyä, mutta tuskin tykit olivat rintamilla vaienneet kun valaiden vertaansa etsivä joukkoteurastus jälleen pääsi vauhtiin. Ko. Laivalla ol i mukana muiden ohella saksalainen lääkäri ja luonnontutkij a Georg ·wilhelm Steller. Kun kaskelotin pyynti v: n 1650 vaiheilla aloitettiin Amerikan rannikolla, saattoi raivostunut eläin haavoitettuna hyökätä ahclistajiensa kimppuun ja tuhota koko venekunnan. V. Valaiden lukumäärä on hillittömän pyynnin seurauksena romahdusmaisesti laskenut. Viimemainittua sitä ei ole läheskään kaikissa yksilöissä muodostuu kaskelotin ruuansulatuskanavassa ja lienee se mahalaukun seinämien sa iraalloinen erite. Vuotuiseksi pyyntinormiksi m äärättiin 16.000 "sinivalasyksikköä" . Lukumäärä vähenee edelleen roimasti ja lienee vain ajan kysymys, milloin suurimmat lajit kuolevat sukupuuttoon. Valkoinen mies on vasta verraten myöhään suunnannut kulkunsa Jaa joille va ltamerille ja kohdannut uusilla alueilla eläimiä, jotka eivät ole tunteneet hänen tapojaan. Valaiden paraikaa kulkema kärsimystie ei ole ainoa laatuaan merieläinten historiassa. 1946 ajan hengen mukaiseksi. Nyt määriteltiin tarkoin vuotuiset pyyntinormit ja saalistettavien valaiden vähimmäismitat. Ikävä kyllä ei sopimusten määrittelemissä rajoissa ole pysytty. Luottavaisina ovat villieläimet pääs täneet ihmisen tuliaseineen läheisyyteensä. 1939 merkitsi va laille tuiki tarpee llista pyyntitaukoa. Pari vuosisataa sitten sattui tapahtuma, joka riipaisevu udessaan etsii vertaa. Ambraa käytetään hajuvesiteollisuuden arvokkaana raaka-aineena. Kansainvälinen elin kokoontui pohtimaan asiaa ja pääsikin sopimukseen. Kansainvälinen sopimuskin uusittiin v. Jo tämän vuosisadan alussa oivallettiin näiden juhlallisten eläin jättiläisten tarinan loppuvan ellei valtoimenaan riehuvaa murhaamista rajoitettu. yksikkö taas määriteltiin niin että se vastaa 2 -5 pienemmän lajin yksilöä. Seurauksena on luonnollisesti ollut hirvittävä verilöyly. Toisen m aailmansodan puhkeaminen v. Steller puolestaan suoritti retkeilyjä ja näki ympärillään o utoa elämää. Retken kestäessä Bering kuoli saarella, joka sai hänen mukaansa nimensä. 1741 teki tanskalainen Vitus Bering toisen tutkimusmatkansa pohjoisille vesille. 20.000 ''sinivalasyksikköön". Vesillä liikkuminen 70 oli silloin vaarallista eikä ihminen v01nut kiinnittää valaisiin huomiota tuhotessaan omaa lajiaan. N ykyisin kaskelottia pyydystetään lihan ja harmaan ambran vuoksi. Pyynti sallittiin va in rajoitetuilla merialueilla ja saalistusaikoja lyhennettiin. Nouseehan vuotuinen saalis säännöllisesti n. tetty käsitellä, liikkui merillä 4 1 keittimöä ja pyyntilaivoj a oli samanaikaisesti toiminnassa kerrassaan 232 kpl. Varsinainen avomeripyynti alkoi 1700-luvulla saavuttaen huippunsa 1850 vaiheilla, josta lähtien saaliin määrä on vähentynyt. Suurinta kummastusta. Aikoinaan oli kaskelotista saatavalla öljyllä ratkaiseva merkitys valaistuksessa, mutta m yöhemmin korvasi petrooli sen. Saalistuksen pääkohteen muodostivat monien pienempien lajien ohella sinivalas sekä hammasvalaista suurin k as k e 1 o t t i, suuripäinen ja äkkipikainen merien hirmu
senjälkeen kun valkoinen mies oli lajin löytänyt. P yssyt paukkuivat ja saalisröykkiöt kasvoivat. Kyseessä oli tieteelle uusi laji, joka sai nimekseen S t e 11 e r i n m e r i 1 e h m ä. Kun Tyynen valtameren pohjoisosissa sijai tsevat Pribylow-saaret v. Näin päättyi Stellerin merilehmän tarina ikuisiksi ajoiksi jo 27 v. Suurten taloudellisten voittojen väikkyessä silmien edessä aloitettiin hillitön joukkoteurastus. herättivät merileijonien ohella suuret, jopa 8 m:n pituiset ja arviolta 30003500 kg:n painoiset h ylkeet. Palatessaan v. 71. Hävitys oli niin perusteellinen, ettemme edes tarkoin tiedä minkä näköinen tuo parisataa vuotta sitten elänyt suurikokoinen hyljelaji oli. Tämä korvahy lkeisiin kuuluva laji tulee 2-2,5 m:n mi ttaiseksi. 1786 löydettiin eli siellä miljoonittain pohjoisia m e r i k a r h u j a. Metsästäjille tuli kuitenkin eteen paha pulma kun turkisten hintoja kohtuuttomasta pyynnistä johtuen uhkasi romahdusmainen lasku. Onni suosi ja yksi yksilö ilmaantuikin hänen näköpiiriinsä. Sen turkkia pidetään arvokkaimpana hylkeennahoista, joten ihmisen mielenkiinnon lajia kohtaan ymmärtää varsin hyvin. Piittaamatta vähääkään löydön arvokkuudesta mies ampui lajin viimeisen edustajan. Lopullinen katastrofi tapahtui odotettua nopeammin. 1768 Bering-saarilla etsi h än kiihkeäs ti morskaja korowaa. T ältä vältyttiin kun vain osa nahoista päästettiin kaupMerisaukko. Meidän päiviimme saakka on nimittäin säilynyt vain kymmenkunta luurankoa ja joitakin nahankappaleita. Tieto levisi nopeasti sekä tiedemies ten että turkismetsästäjien ja h ylkeenpyytäjien piiriin. 1 ämä riensivät kilvan surmaamaan eläimiä, joita venäläisittäin nimittivät morska ja korowaksi. Beringin meren arvokkaista turkiseläimistä on paria muutakin lajia uhannut tuho. Kun Beringin retkikunnan jäsen Ivan Popov kävi v. l 751 Kamtsa tkaan ilmoitti Steller löydöstään
Stellerin miehet surmasivat yli 700 merisaukkoa ja sittemmin jatkui pyynti vilkkaana. 5 milj. merikarhua. Siitä huolimatta nekin ovat joutuneet laajamittaisen . Vielä v. Stellerin aikoina eli Beringin meressä joukottain 1,3 m:n mittaisia me r 1s aukko j a. Se ui ja sukelteli taitavasti, mutta ei pystynyt lentämään. Vuonna 1911 merisaukko rauhoitettiin kansainvälisellä sopimuksella. paan ja paaosa tuhottiin. kosta l 000 dollarin palkkion. Takaisku tuli kuitenkin aikanaan kun huomattiin, että merisaukot olivat sukupuuttoon kuolemisen partaalla. Kuvat teoksesta Brehms Tierleben. Niinpä vuonna 1803 pyydystettiin 800.000 poh101sta merikarhua. 20.000 merisaukon nahkaa. Vähät siitä vaikka 700.000 eläintä oli aiheetta teurastettu ja arvokas turkisomaiSt1us tuhottu. Kauppaan laskettiin 100.000 nahkaa ja muut poltettiin. Venäläiset perustivat erikoisen pyyntiseuran ja v. Nyt vihdoinkin saatettiin voimaan ankara rauhoitus ja tulokset tästä näkyivätkin odotettua nopeammin. Vielä vuosina 187273 asusti PribyJow-saarilla n . Ankaran valvonnan turvin kanta on voimistunut ja lienee nykyisin 2000-3000 yksilöä. vainon ja tuhoamisen kohteiksi. 1910 Alaska Commersial Co toimitti markkinoille 31 nahkaa ja lupasi jokaisesta myöhemmin saamastaan merisau72 Siivetön ruokki. Halukkaasti he keräilivät suuria ja hy. Merisaukkoja oli runsaasti ja tuhoamistyö jatkui yhtämittaisesti 150 vuotta. Suuret pesimisyhdyskunnat houkuttelivat napaseudun retkeilijöitä ja merenkulkijoita. Menneinä aikoina eli arktisilla seuduilla lähes metrin mittainen s i i v et ö n r u o k k i eli j ä t t i 1 ä i s r u o kk i. 1799 Jaa jensi tsaari Paavali I sen venäläis-amerikkalaiseksi pyyntikomppaniaksi. Vilkkaasta pyynnistä johtuen lukumäärä laski jatkuvasti saavuttaen aallonpohjan v. J ättiläisansion mahdollisuuskaan ei enää houkutellut, sillä tyhjästä oli paha nyhjästä. Lajilla on ihmeen kaunis, tummanruskea turkki ja valkea pää. Esimerkkinä kaupan laajuudesta mainittakoon, että 1800-luvun alkupuolella venäläiset myivät vuosittain yksinomaan Kiinaan n. 1912, jolloin kanta arvioitiin 130.000 yksilöksi. Merilintujen taloudellista arvoa ei voi verrata nisäkkäiden vastaavaan. Monien synkkien lajikohtaloiden joukosta vedettäköön tässä esiin vain pari enttam räikeää tapausta. yksilöksi. Päämäärä oli saavutettu: hinnat pysyivät korkeina ja kauppa kannatti. 1930-luvulla kanta oli kasvanut 1,5 milj. Merikarhu on ainakin toistaiseksi välttänyt tuhon
Tietysti niitä sielläkin vainottiin. Drontin kohtalonhetki löi kuitenkin varsin pian. vänmakuisia munia, Joista saivat tervetullutta vaihtelua niukkaan ravintoonsa. Käydessään v. Koska siivetön ruokki muni pesimiskautenaan yhden ainoan munan, oli suuresta pyynnistä seurauksena kannan nopea pieneneminen. Luonnonvoimat täydensivät pahaksi onneksi ihmisen pitkälle viemän hävitystyön, kun Geierfuglasker-saarella tapahtui v. 1800luvun alussa tunnettiin enää yksi ainoa pesimispaikka: Geierfuglesker-saari Islannin edustalla. Ihmisen ansiot villieläinten tuhoojana ovat ainutlaatuiset ja ylittämättömät. Ne heikot äänet, joita ajoittain korotetaan sorrettujen eläinten puolesta hukkuvat nykymaailman koneellistuneeseen jymyyn, joka luo hyvinvointia ja mukavuutta ihmiselle. Poikkeuksellista huomiota herätti suurikokoinen ja kömpelörakenteinen lintu, joka ei osannut lentää. Viimeisen murhatyön suorittivat kesäkuun 4 p:nä 1844 Jon Brandsson ja Sigurdur Islefsson nimiset miehet suuren rahan toivossa. Niinpä aikakirjat kertovat erään laivan miehistön yhden ainoan päivän aikana v. Vain saduissa ja kuvissa drontti yhä elää todisteena ihmisen kammottavasta tuhoamisvimmasta. Löytämänsä 2 yksilöä he nimittäin surmasivat kylmäverisesti. Siivettömän ruokin jäljellä oleva kanta tuhoutui suurimmaksi osaksi ja rippeet siirtyivät linturikkaalle Elcley-saarelle. Rinnan ihmiskunnan räjähdyksenomaisen kasvun kanssa kiihtyy sukupuuttoon tapettujen eläinlajien määrä. 1534 surmanneen yli 1000 yksilöä. Viimeinen yksilö kuoli Mauritiuksella v. 1693 ja niin holtittomasti menetteli ihminen drontin suhteen, ettei jälkimaailmalle ole säilynyt ainuttakaan nahkaa. 1550 Maskareenien saariryhmään kuuluvilla Mauntms-, Reunionja Rodriq ues-saarilla kohtasi amiraali van Neck siellä varsin erikoislaatuisen eläimistön. Täällä sivistyksen sydämessä dronttia ihmeteltiin, siitä maalattiin tauluja ja sepitettiin monia merkillisiä taruja. Siksi laji joutuikin aina ihmisen paikalle sattuessa säälimättömän ajojahdin alaiseksi. Sielläkään laji ei saanut rauhaa, koskapa islantilaiset jo niihin aikoihin harjoittivat laitonta pyyntiä ja munarosvousta. Äänen perusteella ruvettiin lajia kutsumaan dodo'ksi ja se tunnetaan sittemmin nimellä d r o n t t i. Joitakin luurankoja sekä kuivattu pää ja jalka ovat nykymaailman hämmästeltävinä. Merimiehet kuljettivat joitakin yksilöitä Eurooppaan saakka. Koska liha oli hyvää käyttivät kaikki saarilla kävijät sitä ravinnokseen. Eivätkä mitkään moraalikäsitteet ole estona tuhottaessa luontokappaleita. 73. Siivettömän ruokin surkea kohtalo tuli erään toisenkin lentokyvyttömän linnun osaksi. Laajamittainen pyynti kostautui harvinaisen pian. Elämmehän paraikaa tieteen, tekniikan ja urheilun valtakautta, jolloin maapallolla ei ole tilaa villieläimille. 1830 merenalainen tulivuorenpurkaus. Tuskin oli kulunut sataa vuotta van Neckin ensimmäisestä Maskareeneille suuntautuneesta retkestä kun dronttia ei enää ollut. Myös tämän "pohjanpingviinin" liha oli todellista herkkua ja kelpasi kenelle tahansa
Oppaanani toimi puiston vartija U. Kun ne muutaman sadan metrin päässä laskeutuivat, ne hävisivät samalla kokonaan näkyvistä jäätyään tunturin varjoon. Ainahan Lapinmatka etelän asukkaalle on elämys, mutta jos se vielä suuntautuu luonnonsuojelualueille, joilla Lapin su urenmoisen luonnon parhaat puolet esiintyvät alkuperäisessä asussaan, se on jotakin vallan erikoista. Koivuvyöhykkeen yläreunassa varoitteli yksinäinen sinirintauros, mutta muuten linnut tuntuivat olevan yöpuulla ja koko luonto levossa. Oppaana minulla toimi kussakin paikassa kyseisen alueen vartija, ja kun he kaikki sattuvat olemaan lintuharrastajia ja hyviä lintujen tuntijoita, retket muodostuivat tässä suhteessa hyvin antoisiksi. Ensimmäinen Mallan luonnonpuiston alueella havaitsemamme laji oli pajulintu ja seuraavana olivat 74 ne viisi varista, jotka tulivat lentäen pohjoisesta Siilasjärven yli ja laskeutuivat Mallan juurelle. Todella lupaava alku elämäni pohjoisimmalle linturetkelle! Olimme parhaillaan nousemassa Pikku-Mallan huipulle lännen puolelta viittapolkua pitkin. Oli iltayö ja vaikka aurinko ei siihen aikaan lainkaan laskenut, se oli kuitenkin melko matalalla ja pienten pilvien peitossa, joten oli melkoisen hämärää. Kesällä 1960 minulla oli tilaisuus tutustua kolmeen pohjoiseen luonnonsuojelu alueeseemme: Mallaan, PallasOunakseen ja Pyhätunturiin. Tosin nämä alueet eivät ehkä "lintumaina" ole Lapin parhaita, mutta koska harvemmin missään näkee niitä koskevia havaintoja, lienee näilläkin muistiinpanoilla oma merkityksensä. Viik. 7.): Mallan retken alku ei lupaillut mitään erikoisempaa, eikä ajankohtakaan, heinäkuun puolenvälin myöhäinen ilta, ollut erityisen sopiva linturetken onnistumiselle. Kuljettuamme jonkin matkaa eteenpäin näimme linnut uudelleen.. Työntäessämme venettä vesille Siilastuvan rannassa juoksenteli lähistöllä yksinäinen lapinsirri ja toinen kuului kutsuvan sitä hieman kauempana. Runsaan sadan metrin päässä edellämme kulki yksinäinen, tokasta eksynyt poro ja silloin tällöin lenn ähti jokin unelias kivitasku harvakseen raksutellen polulta jatkamaan häiriintynyttä lepoaan hieman kauempana kulkuväylältä. Ne lensivät täysin äänettöminä lähellä tunturin pintaa Pikku-Mallan lakea kohti eikä niistä vallitsevissa olosuhteissa voinut erottaa mitään värituntomerkkejä. Sitten yht'äkkiä pyrähti kaksi tummaa, rastaanmuotoista lintua aivan edestämme lentoon. Malmström. Lintuhavaintoja Lapin luonnonsuojelualueilta Kalevi K. Mallan luonnonpuisto (18
Se oli minulle aivan outo, hieman räkättirastaan ääntä muistuttava soinniton säksätys, eikä oppaanikaan sen perusteella kyennyt tunnistamaa n lintuja. Siinä pääskysten pesiä kiikaroidessamme kuulimme uudelleen aikaisemmin selvittämättä jääneiden rastaiden varoitusäänen. J atkoimme edelleen ylöspäin polku a seuraten, mutta saavuttuamme tu nturin laelle mystillisistä rasta ista ei näkynyt jälkeäkään. iyt ol imme valaistuksen suhteen oikealla puolella ja saatoin erottaa linnun värit. Samassa linnut lähtivät uudelleen lentoon ja katosivat tunturin taakse. Itärinteen yläosasta pelotimme lentoon yksinäisen niittykirvisen ja saavuimme pian räystäspääskyjyrkän teen alareunaan. Lähdimme laskeutumaan Pikku-Mallan itärinnettä tarkoituksella poiketa alastulomatkalla katsomassa pohjoisrinteellä sij aitsevia räystäspääskyn pesäpaikkoja, joita tri Lind on erikoisesti tutkinut ja selostanut mm. Samalla kuitenkin hienokseltaan harmittelin määrittämatta jääneitä lintuja, jotka olisivat saattaneet olla vaikkapa minulle uutta lajia, sepelrastasta. e olivat nyt aivan tunturin harjalla ja kuvastuivat täysi n mustina varjokuvina punertavaa yötaivasta vasten. Norj an mahtavista tuntureista, joilla jokaisella vielä näytti olevan sulamattornia lumilaikkuja. Kuvun kohdalla paistoi kirkkaana puhtaanvalkoinen puolikuul Sittenkin sepelrastasl Se ei antanut meidän kauan tarkastella itseään vaan lensi pois näkyvistä tunturin lakea kohti. Samalla kuului myös niiden varoi tusääni. tässä lehdessä (SL 1960: 4). Se oli aluksi kylki meihin päin ja näy tti täysin mustalta, mutta hetken kuluttua se kääntyi suoraan meitä kohti. Löys in pian linnun myös kiikarillani, se oli meistä n. 100 metrin päässä korkealla yläpuolellamme erääll ä kallionkielekkeellä. Tiesin kyllä sepelrastaan pesivän naapuritunturill a, Saanalla, ja tarkoituk75. Ihailimme nyt ympärillämme levittäytyviä komeita näkymiä, Kilpisjärveä ja Suomen ainoita todellisia vuoristomaisemia, jotka kuitenkin jylhyydessä selvästi hävisivät Ruotsin pohjoisimmille tuntureille puh umattakaan Sinirinta. Kohta ilmestyi aivan tunturin korkeimman kohdan yläpuolelle muutaman kymmenen metrin korkeuteen kaartelemaan komea piekana, joka pysytteli usean mi nuu tin ajan kuin naulittuna paikallaan siipiään liikuttam atta tunturista nousevan ilmavirtauksen kannattamana
äiden lisäksi pääsi kymmenen paremmalle puolelle vielä räystäspääsky, jota Pallaksen matkailumaja n rakennusryhm än vaiheilla lenteli parikymmenpäinen parvi. (Palmen in ark istossa on m yös Fellmanin h avainto Utsjoelta.) Pyh ätunturin. Kohtalaisen runsaslukuinen oli m yös kivitas ku 31 (2), mutta sitten on•• kin jo suu ri ero seuraaviin pikkukuoviin 14, ja riekkoon 11 , joita kumpaakaan en tavannut Pallaksen puolelta. Yllättävin näistä lajeista on peukaloinen, sillä prof. Lähes yhtä runsaana esiintyy toinen tunturipalj akoiden tyyppilaji, kapustarinta, jonka kokonaismääräksi tuli 68 (2). P allas: keräkurmitsa, korppi ja peukaloinen. 7.): R etkeilin Ounas tuntureilla, p uiston pohjoisosassa, 19. Ounas: valkoviklo, liro, mustaviklo, taivaanvuohi, tukkako kelo, amp uhaukka, kuukkeli, lapinharakka, ra utiainen, sinirinta, tunturikiuru ja lapinsirkku. Salmela n opastuksella ja P allastuntureilla, puiston eteläosassa, 22. Pohj oisrinteen puolivälissä suhahti ohitsemme vielä ampuma ukka, joka oppaani kertoma n mukaan myös pesii Pikku-Malla n pohj oisrinteen jyrkänteillä. 7. seni oli alunperin pistäytyä myös siellä juuri tähän lajiin tutustumassa, mutta tiukka aikataulu pakotti jättämään tuon käynnin toiseen kertaan. Paluumatkall a havaitsimme vielä kalalokin kaa rtelemassa Kilpisj ärven yllä ja Siilastuva n venerannassa piipersi nyt vuorostaan ran tasipi. ja 20. Lopuista 15 lajista h avaitsin kustakin va in yhden yksilön ja ne jakaantuiva t ka nsall ispuiston eri osien kesken seuraavasti. 1958 mainitaan tämän lajin pohjoisimmaksi tapaamisp aikaksi P yh ätunturi, josta myös sen tapasin kolme pa1vaa myöhemmin. Pallas-Ounastunturin kansallispuisto (19, 20, 22. Sitä suurempi olikin nyt riemuni, kun tämä maamme h arvinaisimpiin pesimälintuihin kuuluva laji näy ttäytyi minulle täällä. Seuraavaksi sijoittuu urpiainen 54 ( 1), jonka yleisyy ttä ei kuitenkaan voida suoraan verrata muihin tä sä mainittuihin lajeihin, koska urpiaiset jo liikkuvat parvissa ja edellä m ainittuun lukumäärään sisältyy kaksi parinkymmenen yksilön p arvea. Kun Muhamedill a ei ollut aikaa mennä vuoren luo, vuori tuli Muhamedin luo! Keventynein mielin jatkoimme nyt laskeutumista kohti Siilasjokea. T unturikihuj a tapasin 6 (0), pajulintuja 5 (0), taveja 4 (0), lapintiiroja 3 (0), punakylkirastaita 2 (0), räkättirastaita 2 (0) ja pensas tasku ja 2 (2). 7. P allas-Ounaksen retkill ä tapasin kaikkiaan 29 lintulajia ja yksilömäärä ylitti 300:n. yksin. Varsinkin Ounaksen puolella oli lintuj a erittäin runsaasti, P allaksen sa mantyyppisissä maisemissa niitä sen sij aan oli huom attavasti vähemmän, mikä todennäköisesti johtuu m atkailumaja n ja leirintäalueen as ukkaiden aiheuttamasta häiriöstä. T ämä alue osoitta utui h yvin linturikkaaksi ja tässä suhteessa selvästi p arhaaksi niistä kolmesta luonnonsuojelualueesta, joilla vierailin. Merikallion tutkim uksessa v. 76 Runsaslukuisin laji oli niittykirvinen, joka muistiinpanoissani on edustettun a 74 yksilön voimalla (näistä 6 Pallastuntureilta). L ajivalikoima ei tällä retkellä ollut kovi n mon ip uolinen, mutta olin kuitenkin tyy tyväinen, olinhan tavannut suuren h arvinaisuuden. puiston vartij an M
aamuhämärissä Pyhäjoen varrelta matkallani Pallasjärveltä matkailumajalle. Samalla täytyi kuitenkin sovitella askeleitaan varoen, sillä polulla olevat kivet ja puunjuuret olivat yön jäljiltä kasteesta liukkaat. kansallispuisto s11a1tsee täältä n. Lintu päästi vielä toisen samanlaisen sarjan ennen kuin se hypähti näkyviin runsaa n kymmenen metrin päässä ohuen kuusenrungon takaa 77. Tämän todennäköisesti yksinäisen harhailij an tapasi n 22. Aivan kuin joku olisi ampunut konepistoolilla polun vieressä. Ääni kuului polun takaa vasemmalta puolelta. Pysähdyin heti ja kaivoin kiikarini nopeasti esiin. Tunsin kyllä äänestäkin linnun peukaloiseksi, mutta halusin varmistaa Ja jimäärityksen. Seurailin Ylläkseltä tulevaa viittapolkua, jota oli kohtalaisen helppo kulkea, vaikka minulla olikin täysinäinen reppu selässäni, leipälaukku toisella olkapäällä, kiikari toisella ja kamera mahan päällä heilumassa. Aurinko ei ollut vielä kovin korkealla ja metsä ympärillä oli aivan hiljainen, vain Pyhtjoen pienten koskipaikkoj en kohina kuului vaimeana jonkin matkan päästä. Yritin pitää hyvää vauhtia yllä, sillä tarkoitukseni oli ehtiä vielä samana päivänä pistäytyä edestakaisin Montell'in kämpällä, joka sijaitsee kansallispuiston keskivaiheilla olevassa kapeikossa. Sitten yht'äkkiä "r-r-r-r-r-r-rat-ta-tat". l Tunturikihu. 175 km kaakkoon ja toista sa taa kilometriä etelämpänä. 7
Pyhätunturin kansallispuisto (2526. iltaja 26. aamupäivän puiston vartijan preparaattori Salkion seurassa. Yritin va.rovasti lähestyä lintua, mutta siitä se ei pitänyt, vaan pyrähti lentoon ja katosi kauemmas kuusikkoon. LiiRiekko. Neljäsosa lajeista on kahlaajia ja kokonaisyksilömäärästä (311) ne muodostavat runsaan neljänneksen (87). Se juoksenteli Taivaskeron pohjoisrinteellä Orotusja Lehmäkeron välisessä kurussa kahden kapustarinnan seurassa vajaan kilometrin päässä Hettaan vievältä viittapolulta. Lintuh an on koko Lapissakin kohtalaisen harvinainen ja minulla on ollut sellainen käsitys, että sitä voi tavata vain syrjäisimmiltä tuntureilta. Toinen hauska laji on keräkurmitsa, jota en osannut odottaa tapaavani tältä retkeilij öiden suosimalta alueelta. 78. 7. Vaikka näin niukka aineisto ei sovellu tilastollisesti tarkasteltavaksi kiintyy kuitenkin huomio kahlaajien runsauteen. siivet hiukan riippu en ja pyrstö pirteästi pystyssä. Seitsemästä kahlaajalajista tosin vain kapustarinta on yleinen ja pikkukuov i kohtalaisen yleinen, muut löytyivät vain kerran. Nyt kuitenkin yksi keräkurmitsa näyttäytyi PalIaksella, vieläpä melko lähellä matkailumajaa. Olin ilmeisesti kulkenut linnun ohi sangen läheltä huomaamatta sita Ja nyt se kai halusi esittaa vastalauseensa moisesta epäkohteliaisuudesta. 7.): Pyhätunturilla retkeilin 25. 7
Vain Laakakurussa Nelosen etelärinteellä näimme nuoren leppälinnun, Kolmosen laella kuulimme niittykirvisen äänen ja Nelosen yläpuolella kaarteli yksinäinen tervapääsky. Varsinainen rakkakivikko oli todella elotonta ja lintuköyhää. Myös Isonkurun eteläpäässä, missä metsä työntyy pitkin puron vartta syvälle kuruun, lintuja oli kohtalaisesti. Useimmat lintuhavaintoni tein retkeilymajan ja Isonkurun välisessä metsässä, missä tapasi!mme tilhen, toistakymmentä urpiaista, kuukkelin, kaksi hömötiaista ja kaksi palokärkeä. Jylhänkauniin Pyhäkasteen putouksen luona näimme kaksi västäräkkiä ja Karhunj uomalammen pohjoispuolella sijaitsevalla Asentokankaalla lensi ylitsemme parikymmenpäinen pohjansirkkuparvi. Oppaani kertoi tervapääskyllä täällä esiintyvän erämaapesintää, mikä ei liene kovin ihmeteltävää, ainakin pesäpaikoiksi rsopivia onttoja keloja pitäisi olla riittämiin sekä kansallispuiston alueella että lähiympäristössä. Muutaman kerran kuului siellä myös urpiaisen ja kaksi kertaa tilhen lentoääni. Yksinäinen naarastavi lensi jonkin matkaa edellämme puron suvantopaikasta toiseen ja kurun itärinteellä koputteli jokin tikka puun kylkeä. Aamupäivällä tapasimme Isostakurusta vielä kaksi tuulihaukan poikasta lentoharjoituksissa lähellä sitä paikkaa, missä erään männyn kyljessä on valtavat karhun kynnenjäljet. Kuorenkikurun länsipäässä olevan Annikinlammen rannoilta tapasimme västäräkin ja nuoren kivitaskun ja rakkavyöhykkeen reunoilta Nelosen pohjoisrinteeltä leppälinnun. Hiihtokauden aikana on myös turisteja näillä alueilla paljon enemmän kuin kesällä. Alastulo oli tapahtunut peräpuoli edellä kynsillä jarruttaen ja silloin olivat männyn kaarnaan jääneet nuo usean kymmenen metrin päähän erottuvat uurteet. Yhteenvetona edelläolevasta haluaisin vatttaa, että luonnonystävän ja -tarkkailijan kannattaa suunnitella tutustumista Lapin kansallispuistoihin kesäaikaan, sillä talvellahan luonto on levossa ja suurin osa linnuista etelän mailla. Vaikka luonnonsuojelualueiden lajisto ei ehkä olekaan kaikkein edustavin ja samoja lajeja voi yhtä hyvin tavata niiden ulkopuolellakin, on kansallispuistoilla kuitenkin se huomattava etu, että hyvin merkittyjä viittapolkuja seuraileva ensikertalainenkaan ei eksy ja esimerkiksi Pallas-Ounaksen alueella on useita erinomaisen siistejä ja mukavia autiomajoja, joihin voi vaikka asettua taloksi niin pitkäksi aikaa kuin muut kiireet ja muonavarat sallivat. 79. Eriksson. Siellä kierteli tiaisparvi, josta kuulimme töyhtöja hömötiaisten ääniä, ja näimme yhden hömötiaisen sekä kuusi hippiäistä. Kansallispuistossa muutamia vuosia sitten vieraillut karhu oli kiivennyt pieneen mäntyyn Isonkurun keskivaiheilla. Valokuvat: K. kuimme etupaassa tunturin laella paljaassa rakkakivikossa, missä ei näkynyt paljon kasvejakaan saati sitten lintuja. Peukaloinen ilmaisi myös itsensä samoin kuin Pallastunturilla mutta ei suvainnut tällä kertaa näyttäytyä
Kovakuoriaisten torjunta edellyttää kuitenkin, että kukin puu on erikseen ruiskutettava hyvin suurta DDT-annosta käyttäen. Tapaus, jonka tunnen parhaiten, liittyy erään jalavia tuhoavan sienitaudin 80 torjuntaan Yhdysvalloissa. Eri puolilla maailmaa on kiinnitetty huomiota niihin sivuvaikutuksiin, jotka kohdistuvat luontoon varsinaisesti torjuntakohteena olevien tuhoeläinlajien piirin ulkopuolella. Erikoisen ankara oli kuolleisuus punarintarastaiden keskuudessa, sillä ne käyttävät ravintonaan kastematoja, joihin DDT usein varastoituu. Wisconsinin osavaltiossa on huolellisilla tutkimuksilla osoitettu, että lintujen määrä oli käsitellyillä alueilla n. Aivan erityisesti tämä tuntuu koskevan kasvinsuojeluaineiden käyttöä. Tuotanto on kohonnut, varasto tappiot vähentyneet, monia hyönteisten levittämiä sairauksia on pystytty vastustamaan jne. Asukkaat ovat joutu. ]alavat ovat varsinkin ns. Myrkyn määrä on useissa tapauksissa noussut jopa yli 20 kg/ ha, mikä on johtanut huomattavaan lintujen kuolleisuuteen. Linnut menettivät vähitellen lentokykynsä, niiden jalat halvautuivat, ja kuolema seurasi voimakkaiden kouristusten jälkeen. Kasvinsuojeluaineilla onkin tärkeä osuutensa pyrittäessä turvaamaan jatkuvasti kasvavan ihmiskunnan ravinnon saanti. Eikä liene syytä kiistää kemiallisen kasvinsuojelutoiminnan tulosten merkittävyyttä. Keskilännessä asutuskeskusten puistoja pihapuina hyvin suosittuja, ja siksi niitä on kaikin keinoin pyritty suojelemaan. Parasta, minkä saatoimme tehdä lintujen auttamiseksi, oli lopettaa kaikki ne, joiden oireet olivat riittävän selvät. Sienitautia levittävät pienet kovakuoriaiset (Scolytus ), joiden hävittämiseen on menestyksellisesti käytetty DDT:tä. 3090 % pienempi kuin käsittelemättömillä. Tuskin on olemassa sellaista luonnonvarojen käyttöön liittyvää toimintaa, jolla ei voitaisi osoittaa olevan myös • haitallisia vaikutuksia. Kasvinsuojeluaineet luonnonsuojelun näkökulmasta Matti Helminen Kasvinsuojeluaineiden käyttö on varsinkin toisen maailmansodan jälkeisenä aikana valtavasti yleistynyt. Olin itse mukana Wisconsinin yliopiston alueella korjaamassa talteen DDT-myrkytyksen saaneita rastaita. On lukuisia esimerkkejä siitä, miten kemiallisen kasvinsuojelun yhteydessä on aiheutettu vahinkoa myös kaloille, linnuille ja nisäkkäille, monista selkärangattomiin kuuluvista eläimistä puhumattakaan. Kemiallinen teollisuus tuottaa yhä useampia valmisteita yhä suuremmin määrin tuhoeläinten, kasvitautien ja rikkaruohojen torjuntaan. Myrkytys ilmeni aluksi lihasvärinänä ja kiihtyneenä hengitysrytminä
Toinen valtavan suurisuuntainen torjuntatoimenpide Yhdysvalloissa on tähdätty Etelä-Amerikasta vahingossa tuotettua tulimuurahaista (Solenopsis) vastaan. Sekä heptakloori että dieldriini kuuluvat ns. Lajia ryhdyttiin hävittämään levittämällä lentokoneista heptaklooritai dieldriini-rakeita hyvin laajoille alueille. 0,6 kg DDT / ha. Useimmissa tapauksissa he ovat valinneet puut, sillä uusien puiden kasvattaminen veisi ainakin parikymmentä vuotta. neet poimimaan tuhansia kuolleita tai kuolevia lintuja pihanurmikoiltaan, eikä se suinkaan ole voinut tapahtua herättämättä yleistä huomiota. Tämä muurahaislaji on muutamassa vuosikymmenessä levinnyt useaan ns. Kanadan itäosissa tuhoutui 91 % Miramichi-joen lohenpoikasista ja nuorista lohista, kun ympäröivien metsien käsittelyyn käytettiin n. Samalla on oltu huolestuneita maamme selkärankaiseläimistön tulevaisuudesta yleensä. Kuten monessa muussakin maassa ovat varsinkin metsästäjät myös meillä Suomessa suhtautuneet suurella epäluulolla kasvinsuojelutoiminnan viimeaikaiseen kehitykseen. Myös kalakannoille on aiheutettu suuna vahinkoja kasvinsuojeluaineita käytettäessä. kloorattuihin hiilivetyihin kuten DDT:kin, mutta ovat DDT:tä huomattavasti myrkyllisempiä. Ainuttakaan saaren alkuperäisistä makeanveden kalalajeista ei löydetty enää sääskien torjunnan päätyttyä. Ainakaan heptaklooria ei ravintoaineissa myrkyllisyytensä vuoksi sallita lainkaan, ja sen esiintyminen ravinnoksi käytettävissä eläinlajeissa onkin ihmiselle vaarallista. Kasvinsuojeluaineita voidaan käyttää ja on paljon käytetty niin, että aiheutuneet vahingot ovat jääneet varsin pieniksi, mikäli sellaisista ylimalkaan voi puhua. Eräissä Yhdysvaltain länsiosien joissa lohikalojen ravinto tuhoutui vastaavanlaisessa tilanteessa lähes kokonaan, ja kalat siirtyivät pois käsitellyltä alueelta. Huonojen esimerkkien sarjaa voitaisiin vielä jatkaa, mutta samalla on korostettava sitä, että kaikki kertomukset eivät ole yhtä surullisia. Muurahaisen torjunta johtikin siihen, että kuolleita nisäkkäitä, lintuja, kaloja, äyriäisiä jne. Asukkaiden on ollut pakko valita joko puut tai linnut. etelävaltioista, ja s1ta pidetään yleensä melko harmillisena, joskaan ei suuria taloudellisia tappioita aiheuttavana tuholaisena. Kyproksen saarella on malariaa torjuttu menestyksellisesti hävittämällä sitä levittävät sääsket DDT:llä, mutta hintana on ollut saaren lähes koko makeanveden kalasto. On väitetty, että peltoriistan nykyinen vähyys voisi johtua ennen muuta juuri maatalouden "kemiallistumisesta". Lintujen toivotaan palaavan nopeammin, kun sienitaudin uhkasta on kerran päästy, jos on koskaan. Riistantutkimuslaitoksen taholta on asiaan kiinnitetty huomiota varsinkin vuodesta 1957 lähtien, ja totuudenmukaisen kuvan saamiseksi tilanteesta on suoritettu 81. Mutta parempaakaan keinoa jalavien säästämiseksi ei toistaiseksi tunneta. Mikä pahinta, myrkkyä todettiin myös kotieläimistä ja ammutuista riistaeläimistä. Edelläkuvatut tapaukset osoittavat jo selvästi, kuinka paljon tuhoa ja taloudellista vahinkoakin kasvinsuojeluaineiden käyttö voi aiheuttaa. löytyi käsitellyiltä alueilta runsaasti
alustavia tutkimuksia. Tilanne on meillä ainakin vielä monessa suhteessa erilainen kuin esun. Joka tapauksessa näyttää ilmeiseltä, että kasvinsuojeluaineiden osuu niihin m aaselkärankaislajiston lukumääräsuhteissa tapahtuneisiin muutoksiin, jotka ovat seur;,uksena maaja metsätalouden nopeasta kehityksestä yleensä, jää hyvin pieneksi. T oisaalta on tunnustettava pakollisen kasvinsuojeluainetarkastuksen merkitys tarpeettomien vahinkojen vähentäjänä. Yhdysvalloissa. Aiheellista se on ollut sikäli, että monet ulkomaiset kokemukset osoittavat aineiden runsaan käytön johtavan suu riinkin vahinkoihin, kuten edellä kerrotuista esimerkeistäkin ilmeni. Selvitystä tehtäessä on oltu yhteistoiminnassa kasvinsuojeluviranomaisten ja Valtion eläinlääketieteellisen laitoksen kanssa. Ei voitane kieltää, etteikö yksittäisiä lintuja, nisäkkäitä ja ehkä myös kaloja olisi kuollut Suomessakin kasvinsuojeluainemyrkytyksiin, mutta kokonaisuuden kannalta tällä kuolleisuudella ei vielä liene ollut merkitystä. Voidaankin todeta, että kasvinsuojeluaineisiin kohdistunut huomio on ollut sekä aiheellista että aiheetonta. Kasvinsuojeluviranomaiset ovatkin uusia aineita ja niiden käyttötapoj a h yväksyessään pyrkineet ottamaan huomioon myös luonnonsuojelun vaatimukset. Syyt tähän onnelliseen tilanteeseen ovat löydettävissä osittain luonnonolosuhteistamme ja luonnonvarojen hyväksikäytön asteesta m eillä, joista johtuen ko. Fish and Wildlife Service) DDT kg/ ha 0.1 0.3 1.1 2.2 5.6 Äyriäiset Kalat Sammakkoeläimet Matelijat Linnut Nisäkkäät + ++ + +++ ++ +++ +++ +++ +++ + ++ +++ + +++ + + +++ +(+). Mutta toiselta puolen ulkomaisia tuloksia on aiheettom asti yleistetty myös oman maamme olosuhteita koskemaan. Toisaalta on eroa myös käyttömäärissä pinta-alayksikköä kohti sekä käsiteltyjen alueiden laajuudessa. Mikäli hyväksyttyjä ohjeita noudatetaan, ei kasvinsuojeluaineiden käytöstä linnuille ja nisäkkäille aiheutuva vaara ole suuri, mutta annettujen määräysten noudattamista on hyvin vaikeata valvoa. S. aineiden käyttö ei ehkä aina ole yhtä välttämätöntä kuin monissa muissa maissa. Eräitä hyvin vaarallisiksi todettuja aineita ei m eillä käytetä lainkaan tai käytetään niin rajoitetusti, ettei niillä voi olla mitään yleistä merkitystä. ei välitöntä havaittavaa vaikutusta ++ eläimiä kuolee kohtalaisen + muutamia eläimiä kuolee paljon +++ eläimiä kuolee runsaasti 82. Monissa ulkomaisissa julkaisuissa korostetaankin, että vahingot öljyyn liuotetun DDT:n vaikutus äyriäisiin ja selkärankaiseläimiin eri käsittelymääriä käyttäen (Pesticide-Wildlife Review, 1959, U