011\tR Kemijoen tutkimuksemme toteutumassa Hukkuvaa Sompion Lappia Etelä-Lapin lintuja Kyläpetäjät Luonnonsuojelu työmaalta Kirjallisuutta N:O 3 18 VUOSI KERTA 1959
Määräävällä taholla valmiiksi hyväksyttyä rakennusohjelmaa ei tosin enää sen tiedoksi tultua voitu ryhtyä muuttamaan, mutta häviävien luonnonarvojen ja vesistöjen säännöstelyn aiheuttamien muutosten tutkimiseksi perustettiin syksyllä 1957 Kemijoen patoamisaltaiden tutkimuskomitea, johon kutsuttiin edustajia luonnontieteiden eri aloilta. Patoamisen johdosta tapahtuvien muutosten toteami65. Tämän tuhoutumaan tuomitun tieteellisen aineiston talteen ottamista ei enää voitu lykätä. Tämän ensiarvoisen kohteen kasvimaailma oli miltei täysin tutkimaton, niin myös sen linnusto ja muu eläimistö. Mutta tutkimusohjelma ei rajoittunut vain kasvija eläinmaailmaan. Tahdottiin pelastaa edes tieteelle, mitä vielä oli pelastettavissa ennen valtavien patoamisaltaiden täyttymistä ja Kemijoen yläjuoksun vuosituhantisen luonnontilaisen kehityskulun lopullista päättymistä. Keskeisenä tutkimuskohteena siellä oli Lokan alueella levittäytyvä valtava Posoaapa, koko Pohjoismaiden laajin aapasuo. Joenvarsien t ulvaniittyjen tiedettiin myös olevan meidän oloissamme vertaansa vailla. Siihen sisällytettiin myös soiden turvekerrosten tutkiminen ja aineiston tallettaminen niiden kehityshistorian selv:ittämiseksi geologien toimesta, alueen jokien ja Sompiojärven eläimistön ja kasviston sekä kalataloudellisten mahdollisuuksien tutkiminen limnologien toimesta ja poronlaitumina tärkeiden jäkälämaiden inventointi. Tutkimuskomitea laati laajan työohjelman lähinnä Kitisen ja Luiron latvoilla Vuotson tienoilla sijaitsevien Porttipahdan ja Lokan altaiden tutkimiseksi, jotka ensimmäisinä joutuisivat veden peittoon. SUOMEN LUONTO SUOMEN LUONNONSUOJELUYHD I STYKSEN JULKAISU N:o 3 18 VUOSIKERTA 1959 Kemijoen tutkimuksemme toteutumassa Kemijoen vesistön laajat patoamissuunnitehnat aiheuttivat Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen piirissä voimakkaan toiminnan
Valiokunnan taholta on myös ehdotettu, että valtion menoarvioon otettaisiin määräraha vesistöjen säännöstelytöiden aiheuttamia tieteellisiä tutkimuksia varten. Tämä kävi mahdolliseksi Opetusministeriön antaman avun turvin. Järnefelt, prof. Tauno V. 6 miljoonaa markkaa, jota oli pidetty vähimmäisvaatimuksena ohjelman aloittamiseksi. (j(j. Matti Franssila, valtiongeologi, toht. seksi suunniteltiin vielä meteorologisten havaintoasemien perustamista ja pysyvien metsäkoealojen tutkimista ja merkitsemistä tulevien altaiden reunojen yläpuolella. Tutkimuksia on tarkoitus jatkaa eräiltä osiltaan vielä seuraavina kesinä. Valter Keltikangas, apul.prof. Aarno Kalela, prof. Siinäkin sentään onnistuttiin, kun eri tahoilla alettiin ymmärtää tutkimuksen merkitys. Pysyvien koealojen vertailevat havainnot tehdään aikanaan patoamisen tapahduttua. H. Mäki ja toht. Suunnitelmien rahoittaminen ei tietenkään ollut helppoa. Tässä oli siis kysymyksessä meidän oloissamme ainutlaatuinen eri tieteenalojen edustajien yhteistoiminta. Heikki Simojoki. Veikko Okko, maist. Valtion luonnontieteellisen toimikunnan, Suomen luonnonvarojen tutkimussäätiön ja Kemijoki Osakeyhtiön avulla saatiin jo kesää 1958 varten n. Esa Hyyppä, prof. Suomen Luonnonsuoj eluyhdistys on näin lähtenyt toteuttamaan tähän mennessä laajakantoisinta yritystään, jolla on suuri merkitys luonnontieteelliselle perustutkimuksellemme sekä erityisesti Lapin luonnonolojen ja elinkeinoelämän perusteiden selvittämiselle. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys esittää parhaat kiitoksensa kaikille niille henkilöille ja elimille, jotka ovat antaneet apuaan tutkimusten rahoituksessa, suunnittelussa tai ohjauksessa tai osallistuneet niiden suorittamiseen. Puheenjohtajana on toiminut yhdistyksemme puheenjohtaja. Olavi Kalela, prof. Kesällä 1959 tutkimuksia jatkettiin edelleen ja niihin liitettiin alueen vesitaloutta selvittävät hydrologiset ja pohjavesigeologiset tutkimukset sekä luonnonja kulttuurimaantieteelliset tutkimukset, joita ei edellisenä vuonna vielä oltu voitu aloittaa. Tutkimuskomiteaan kuuluvat prof. Lehtemme tässä numerossa saamme tutustua lähemmin tutkimusalueeseen ja joihinkin tutkimusten tuloksiin. Tutkimussuunnitelmamme on saanut jo huomiota laajalti tieteellisten piirien ulkopuolellakin, niinpä yhdistyksemme puheenjohtaja oli viime elokuussa selostamassa sitä Eduskunnan lakija talousvaliokunnan Lapin retkeilyllä Sodankylässä
S. Hukkuvaa Sompion Lappia Rauno Ruuhijärvi >>On edessäsi erämaa, joka on kaikkein valtavinta aapojen maata, kaikkein suurimpien soitten, rämiöitten ja rimpien Lappia. Jokien hiekkaiset rantatörmät ovat laajoilla alueilla ainoat kovan maan kaistaleet aukeitten vaarojen keskellä. Eurola. Näet peninkulmaisia ran· nattomia aukeita, jotka jaoittelevat suuria met siä, näet isoja kiiluvia rimpejä sekä mustia rapakoita ja mutalampia, vaanivia metsäpirun silmiä, 67. Valok
Ne ovat maisemia, joissa silmä lepää. Suuren sadealueen omaava laaja ja tasai68 nen allas onkin tarjonnut erinomaiset edellytykset soistumiselle. Vesien patoaminen Lokan altaaksi on itseasiassa vain paluuta entisiin oloihin. ilJt, ..,,. Luonto ei näillä suurilla aavoilla näpertele. russeolum), raatteen (Menyanthes trifoliata) ja sirppisammalten (Drepanooladus) luonnehtimia, usein runsaslajisempia rimpiä. Mitä vaiheita alue on sen jälkeen läpikäynyt, on vielä osittain hämärän peitossa. Emäksisemmän kallioperän kohdilla on lierosammal(Scorpidium scorpioides) rimpilettoja, joille tuovat vaihtelua vaateliaammat liereä sara (Carex diandra), lettosara (C. Kemijoen voimalaitosten suunnittelijat ovat todenneet tämän alueen keskiosat sopivaksi paikaksi patoamisaltaalle, jollaisia aiotaan rakentaa Kemijoen vesistöön tulvavesien varastoimiseksi. Kaikki mitä on, on laajaa. Ainoan vaihtelun tarjoaa jänteiden ja rimpien vuorottelu. livida).. Tämän Posojärven rantamerkkejä löytyy vieläkin vaarojen ja mäkien rinteistä ja sen pohjalle kerrostuneita hiesuj a t urpeen alta. Eteläpuolellakin on vaaramaita, joita Luiro suurin mutkin kiertelee. Nykyiset aavat lienevät vain reunaosiltaan olleet aikaisemmin metsämaina. 10 000 vuotta sitten täytti tämän suuren altaan jääjärvi. En tiedä toista niin laajaa ja edustavaa aapasuoyhdistymää kuin tuo lähes 400 km :n suoalue, jota Luiro latvahaaroineen halkoo. Sen päällä pohjoisella taivaanrannalla N attasten keilat ja Saariselän tunturien mahtavat, rauhalliset muodot. Erillisistä, vain jokien toisistaan erottamista aavoista ovat Posoaapa, Kaitaaapa, Naaras-, Vuollosja Kuukkelinaavat suurimpia. Nykyään suot peittävät n. Näiden kahden, yhteensä lähes Pielisjärven kokoisten patoamisaltaiden rakentaminen toteutetaan mahdollisesti jo 5-6 vuoden kuluessa. Ruostevillan tähkikimisaikaan saattaa koko suolla olla laajoilla aloilla ruosteenruskea väri. Näet myös laajoja vetisiä auvakoita, joita kesäisin ei ole käynyt muut kuin lentävä lintu.>> (Paulaharju, 1939: Sompio) Kuvaus on Luiron latvoilta Sompion Lapin laajasta luonnon altaasta, jota lännessä reunustavat Koitelainen, Riskaskama ja Rieston vaarat Vuotson luona, pohjoisessa N attasten tunturiryhmä, Raututunturit ja Saariselkä sekä idässä Vintilänkairan monet tunturit ja vaarat. Mutasara (Carex limosa) -rimpien karua yksitoikkoisuutta seuraa monitähkäisen villan (Eriophorum angustifolium), ruostevillan (E. jotka ilkeinä killistelevät sieltä ja täältä. Alueelle on suunniteltu 440 km laaja Lokan allas, jonka kautta myös Kitisen latvoille rakennettavan Porttipahdan altaan vedet johdetaan. Jääkauden loppuvaiheissa n. 85 % altaan pinta-alasta, joten ne ovat ylhäältä tunturilta katsottuna hallitsevina maisemassa, niin kuin edelläolevasta Paulaharjun kuvauksestakin käy ilmi. heleonastes) ja vaalea sara (0. Ei ole puita, ei pensaita katseen tiellä, aukeaa aapaa vain kilometrikaupalla ja takana kaukana sininen metsä. Kasviyhdyskunnat jatkuvat usein samanlaisina kilometrikaupalla. Metsäsaarekkeet ja jokivarsien hiekkamaat käsittävät siitä vain vähäisen osan. Soistuminen lienee kuitenkin alkanut verraten varhain, ehkä heti vesien peräydyttyä
Valok. Jänteet ovat leveitä ja korkeita, rimmet laajoja ja upottavia. 69. Ruostevilla (Eriophormn russeolum ) ja monitähkäinen villa (E. Ruuhijärvi. Raate ja monitähkäinen villa rimpien valtalajeina Posoa.avalla. Tosin ne vain harvoin jatkuvat yhtäjaksoisina pitkiä matkoja, joten kulkija joutuu tämän tästä koettelemaan rimmen kestävyyttä. Ya.Jok . Mikäli suon kaltevuutta vastaan kohtisuorassa olevat jänteet sattuvat olemaan kulkusuunnassa, ovat ne tietenkin mainioita siltoja. Ehkä hän olisi ollut optimi tisempi, jos olisi omistanut kumisaappaat ja enemmän kokemusta. angustifolimn) K aita -aavalla. R. Aapojen yläreunoissa, missä tulvavesien voima on vielä vähäinen, on suoluonto rauhallisempaa, matalien jänteiden, yhtäjaksoisten sammalrimpien, jopa j änteettömien suursaranevojen luonnehtimaa. Ruuhijärvi. Kuuluuhan alue emäksisten kivilajien luonnehtimaan Lapin liuskevyöhykkeeseen. Aivan karuja nevoja on vähän, paaosan ollessa ruohoisia rimpinevoja tai rimpilettoja. Posoaavan eteläosiin, jonka kautta laajan aavan keräämät suovedet valuvat, on syntynyt vertaansa vailla oleva vesirimpien kompleksi, hitaasti mutta vääjäämättömästi työkentelevien voimien repimä avoin haava. Lähinnä Suovillojen tähkimisaikaan muistuttavat monet rimpinevat pumpulivi]jelyksiä. Suotta ei kuuluisa tutkimusmatkailij amme Matias Aleksanteri Castren kirjoitt anut päiväkirjaansa jouduttuaan Lapinmatkallaan 1838 ylittämään Sompion soita: >>Ei ole kovinkaan helppoa pysyä tyynenä, kun miltei joka askeleella vaipuu suohon lähes polvia myöten eikä osaa laskea, kuinka hyvin lieju pystyy kannattamaan ruumiin painoa>>. Jänteiset rimpinevat ja letot ovat täällä paremmin kehittyneitä kuin missään muualla meillä. R. Sarojen juuristojen sitoma rimpipinta puhkeaa jalan alla harvoin. Kulkua kuitenkin vaikeuttaa tulvavesien erosi on ja jäätymisilmiöiden rimpiin uurtama vesikuoppien verkosto, joka etenkin Posoaavalla on hyvin kehittynyt. Aapoja halkovien jokieri varsilla on vaiht elevan levyinen korpien vyöhyke
On vaikea sanoa, onko niiden esiintymisen syynä yksin tunturialueiden läheisyydessä tapahtuva tulvavesien määrän. Meillä ei ole muualla näin pohjoisessa, näin lähellä kuusen metsänrajaa. raan mineraalimaihin. R . Vain joissakin lahdekkeissa, joihin tulva ei ulotu, on rahkoittuneita osia. Kauempana joesta ne vaihtuvat tavallisesti mustikkatai muurainkorviksi. Tulvavedethän estävät parhaiten rahkan (Sphagnum fuscum) esiintymisen. jokivarren tulvamaita on reheviä, usein rentukkaa (Caltha palustris) ja ruttojuurta (Petasites fri gidus) kasvavia ruohoja heinäkorpia sekä nevakorpia. Kevättulvat ovat niin voimakkaita, että rimpinevat rajoittuvat tavallisesti suo70 Valok. Ruuhijärvi . Ne pääsevät kehittymään vain paikoille, joilta joet, purot tai järvet imevät tehokkaasti liiat vedet. Kapea jänne kiemurtelee monin mutkin halki veden täyttämien rimpien Posoaavalla. Mielenkiintoisia ovat sinne tänne jokien rnrsille kehittyneet keidassuot, joiden esiintyminen näin pohjoisessa on todettu vasta äskettäin. Lähempänä aukeaa aapaa niiden puusto alkaa ränsistyä, ja nevan reunalle muodostuu laajoja rämeikköjä, joissa naavaiset kit1.1kuuset kuolevat pystyyn. Ne edustavat muulle Suomelle vierasta tyyppiä; olen kutsunut niitä Lapin keidassoiksi. alaltaan niin laajoj a ja tyypeiltään niin vaihtelevia korpia kuin Lokan altaan jokivarsilla. Rämeitä on laajojen aapojen reunoissa vähän. Etelämpää P eräpohjolasta nämä keidassuot puutt uvat
Voimakkaiden kevättulvien aikaan muuttaa joki nopeimmin uomaansa ja Leveita ja korkeita vaivaiskoivua ja vaiveroa kassaattaa katkaista kapeita kannaksia, jolvavia jänteitä Posoaavalla. Joku maatuva heinäsuovan pohja osoittaa joskus olleen ajan, jolloin työvoima oli niin halpaa, että rimpiäkin kannatti niittää. Nykyisin vain hillaaikana voi aavoilla ihmisen kohdata. Kymmenin, sadoin mutkin joet hakevat tietään, palaten pitkien kaarten jälkeen miltei omiin jälkiinsä. Jopa porotkin karttavat pahimpia rimmikoita, vaikka muuten pitävät aapoja kesälaitum1naan. Rimpilammissa pesii vielä joutsenia, ehkä enemmän kuin on luultukaan. R. Luiroon, Kopsus-, Riestoja Muteniajokiin onkin syntynyt vertaansa vailla olevia kaareilualueita. uusien törmien taakse. Tasaisessa altaassa voi joki esteettä muutella uomaansa melkeinpä mielin määrin. Joen kasaamat hiekkaiset rantatörmät ovat usein kuitenkin ainoat kovan maan kaistaleet laajojen soiden keskellä. Ruuhijärvi . Ruuhijärvi. Matka Korvasen kylästä Rieston kylään on linnuntietä vajaat 9 km, Luiroa pitkin 20. Huolimatta poromiehen katkerasta vihasta on ainakin kahLuiron rantaniittyjä Korvasen lähellä. R. Rimpiletoilla pesii runsaasti kahlaajia. Jopa karhujakin olemme näiden aapojen reunoilla tavanneet. loin entiset mutkat jäävät vuopajina Valok. Vain harvoin tapaa suurilla soilla merkkejä ihmisestä. Eräät luonnossamme yhä harvinaisemmiksi käyneet eläimet ovat aavoilta löytäneet turvallisen ympäristön. Valok. Joelle ei aukeista aavoista näy vilaustakaan, niin tehokkaasti jokivarsimetsät ja korvet kätkevät ne taakseen. väheneminen, vai ovatko ne osoitus Jäämeren ilmaston mereisyyttä lisäävän vaikutuksen ulottumisesta näin pitkälle sisämaahan. della kotkaparilla näillä kairoilla turvapaikkansa. 71. Metsähanhi on jokseenkin tavallinen. Sellaiset pohjoiset harvinaisuudet kuin lapinkirvinen ja vesipääsky esiintyvät jo alueella
Kevättulvien lietteet ja suotuisa paikallisilmasto rehevöittävät jokivarsimetsiä, joissa etenkin ruohokanukka (Oornus suecica) 72 Valok. S. ja metsä-kurjenpolvi (Geranium silvaticum) ovat runsaita. Lokan allas on niittykasvillisuudenkin suhteen ainutlaatuinen. Luiron kevättulvassa voi vesi nousta useita metrejä kesävettä korkeammalle ja lannoittaa lietteillään laajalti törmien takaisia tulvamaita. Eurola.. Vuotuinen niitto estää niillä pensaiden ja puiden esiintymisen ja tulvan tuoma liete sammaloitum1sen. Luonnontilaisina ovat tulvanalaiset jokivarret koivu-kuusisekametsiä tai pajukkoja. Kulleroniityn kukkaloistoa joen partaalla. Koko Kemijoen vesistössä ei liene aluetta, jossa olisi yhtä. Raivauksen tuloksena ovat syntyneet Kemijokivarsien laajat tulvaniityt. Lähinnä uomaa on törmän jyrkkyydestä riippuen vaihtelevan levyinen, erosion tai sedimentaation an, siosta jatkuvasti muuttuva rantavyöhyke. Ihminen käyttää hyväkseen näitä jokilietteiden lannoittamia tulvamaita
Ylinnä ovat erilai ·et kevättulvaniityt. canescens), jauhivihvila (J uncus /iliformis) ja pajut. Valok. matalan veden niityt, joiden valtalaji on järvikorte (Equisetum f lum·atile). Tuoreemmalla alu talla, etenkin paikoilla, joille kevättuh·asta laskeutuu hienoja ainek ia. KevätJa yystulvaniittyjen kasveista ovat runsaimpia vesisara (Oarex aquatilis), harmahtava sara (0. H. Eurola. Kevätja syystulvaniittyjä R iestojoella . Jo alkukesällä värjäävät kevättulvaniittyjä kulleron (Trollius europaeus) keltai et kukat, niitä seuraavat rantatädykk en ( Veronica longifolia) siniset kukinnot. Tulvaniittyjen luonteen määräävät lähinnä joen koko, vesimäärä, kaltevuus, maaperä, tulvan kestoaika sekä laskeutuvien lietteiden määrä ja laatu. Niiden kuivinta osaa luonnehtii lampaan nata (Festuca ovina). F.urola. Viimeksimainitun alareunaan saakka nou ·ee tulva normaalisti myös syksyllä. Jäiden alapuolelta erotetaan vielä ns. Va lok. Luonteenomaisinta tulvaniityille on kasvillisuuden vyöhykkeisyys. esiintyy ruohojen luonnehtimia, reheviä kasvi yhdyskuntia. Siperian yehnä (Roegneria fibrosa) tulvamaiden vaeltaja. 73. S. Myöhemmin kesällä antaa metsä-kurjenpolvi (Geranium silvaticum) niityille sinipunaista ja loppukesällä kultapiisku (Solidago virgaurea) keltaista väriä. laajoja ja kasvillisuudeltaan yhtä ntihtelevia tulvaniittyjä. äiden alapuolelle muodostuu usein nurmilauha (Deschampsia, caespitosa) -vyöhyke ja sen alapuolelle rön yl iuikin (Ranunculus repens) ja korpiorvokin (Vi"ola epipsila) luonnehti)na vyöhyke
Enempää sopivia talonpaikkoj a eivät aapojen saartamat, tulvanalaiset jokivarret Lokan altaassa tarjonneetkaan. Tuhatmutkainen Luiro on aikanaan houkutellut myös >>alamaailman>> miehiä sauvomaan kohti pohjoista. Toisaalta taas jokivarsia pitkin pääsee eteläistä lajistoa vaeltamaan pitemmälle pohjoiseen, näin mm. boreale) ja Siperian vehnä (Roegneria fibrosa). Suuren joen, Luiron. Alueen saamelaiset joutuivat hakemaan kotakenttänsä yhä kauempaa tunturien ääreltä. stium alpirm,mJ. johdosta kilpailuvapaata maata. Onhan niillä sedimentation, uomanmuutosten, yms. Mutenian kylä kummullaan . Halla vei usein vähäisen ohramaan, vaikka laajat rimpinevat. Jo 1600-luvulla rakensivat nämä pirttinsä Lokan, Rieston, Mutenian ja Korvasen kummuille. Niistä yleisimpiä ovat punakko (Bartsia alpina), Lapin kuusio (Pedicularis lapponica) ja tunturihärkki (Cera74 Valok. Pienempien jokien kuten Riestoja Muteniajoen niityt ovat pääasiassa kevätja syystulvaja osittain myös matalan veden niittyjä. varsilla ovat kevättulvaniityt laajimpia. Jokivar ien tulvamaat ovat aina olleet kasvien tärkeimpiä vaellusteitä PohjoisSuomessa. T. Alueen nykyinen saamelaisväestö on myöhemmin Enontekiöstä muuttanutta. leskenlehti (Tussilago Jarfara) ja hietakastikka (Calamagrostis epigeios). Kovaa oli elämä vielä viime vuosisadallakin Sompion kylissä. Jokivarsia pitkin tunkeutuu myös pohjoisia tunturikasveja pitkälle havumetsävyöhykkeeseen. Viime kesänä löydettiin useista paikoista Kitisen varrelta sukassara (Carex microglochin), eräs harvinaisimmistä tunturikasveistamme. Ulvinen. Molemmat viimeksimainitut ovat niitosta huolimatta luonnontilaisempia kuin kevättulvaniityt ja usein pikemminkin tulvanevoja kuin niittyjä. Tunnetuimpia näistä tulvamaiden vaeltajista ovat pulska neilikka (Dianthus superbus), isokukkainen arho (Moehringia lateriflora), hoikka ängelmä (Thalictrum simplex v
Plankto ntuotanto ja pohjaeläimi tö on järvessä sen sijaan runsas ja tekee mahdolliseksi suuren kalatuotannon. Sompionjärveä, taustalla Pyhä-Nattanen . Korkeammista vesikasveista esiintyy vam heinäpalpakkoa (Spargani um angustifolium) , joka suurina rengaskasvustoina täyttää miltei koko järven. etenkin Valok. S. torjuvat syyshalloja samaan tapaan kuin järven selät. Nattasilta purkautu75. 9 km laajuinen järv{ 1 on keskimäärin vain n. Eurola. sen suuri siikakanta yllättåä jo senkinf takia, että tämä n. Sompiojärven kalarunsaus. Sompioj ärvi N attasten tyvillä, Lokan altaan ainoa kunnon järvi, on aina ollut Sompion asukkaiden kala-aitta. yhden metrin sy;yinen, eikä kahta metriä syvempää ole missään. Luiro ja Sompiojärvi antoivat kuitenkin kesäisin runsaasti veden viljaa ja villit peuratokat talvisin ehkä tärkeimmän ravinnon. Järven kalatuotanto lienee vesimäärään nähden , uurempi kuin missään muussa järvessä meillä
vien lähdevesien ansiosta on järven happipitoisuus talvellakin riittävä. Tulvamaiden käyttöönotto lienee ratkaisevasti vaikuttanut Sompion maatalouteen ja luonut pohjaa nykyiselle vauraudelle. Vasta viime vuosisadan loppupuolella opittiin Sompiossa jokivarsiniittyjä raivaamaan. J · Saalispatsas Kussuolinkivaaran laella on aikoinaan pystytetty kiitokseksi suuresta peurasaaliista. Talvella suhteellisen lämmin sadevesi estänee myös järven jäätymisen pohjaa myöten. sataa tilaa. Ennen niitä oli aavoilla sompiolaisen laajimmat heinämaat. Taustalla Nattaset. On traagillista, että hyvinvoivia, kauniita kyliä joudutaan rauhan aikana uhraamaan Etelä-Suomen sähköntarpeen tyydyttämiseksi. Ulvinen. Tärkeää lienee 'myös pienen vesimäärän nopea vaihtuminen etenkin talviaikana. Ankaran suoneniskun saa myös porotalous, vieväthän altaat poron laidunmaista, etenkin Lapin paliskunnan·alueesta melkoisen osan. Luontomme ystävää ja tutkij aa surettaa. Kemijoen raken76 Valok. Koskeehan hanke yksin Lokan ja Porttipahdan altaan osalta n. tamisen ja patoamisten seurauksena koko vesistön tulvaniityt menettävät merkityksensä. T
Ulvinen . Vesistöön suu nniValok. Sompiossa on omat rikkaruohonsakin, idän mukulakirveli (Chaerophyllum bulbosztm ssp. Säännöstelyn toteuduttua on koko Kemijokivesistön 1uonnontila ainiaaksi mennyt. Prescottii ) ja kyläkarhiainen (Carduus crispus). Tämäkin kaikki on vain p1.eni osa siitä luonnonmullistuksesta, joka tapahtuu ihmisen toimesta Kemijoen säännöstelyn toteutuessa. myös se, että etenkin Lokan altaassa hukkuu luonnonsuojelun kannalta korvaamattomia arvoja, vertaansa vailla olevien aapojen, niitä halkovien jokien ja tulvaniaiden Lappia. Olemme mittasuhteiltaa~ suurimman, luontoamme äkillisesti muuttavan tapahtuman edessä. tellut seitsemän patoamisallasta vastaavat yhteensä pinta-alaltaan Päijännettä tai Inarinjärveä. T. 77
Ainakaan ensiksimainitussa paikassa pesäpaikkojen väliä ei tosiaankaan ollut kuin viitisenkymmentä. Jos käsitämme etelä-Lapilla Merikallion Peräpohjolaksi nimittämää aluetta, jonka pohjoisraja kulkee Muoniosta Sailaan ja eteläraja Ylitorniosta Suomussalmelle, on pohjoisten lajien osuus yli puolet koko linnustosta, kun se TornioKainuun alueella on vain kolmas osa. Eivätkä vain levinneisyysalueet. vaan yllättävästi kylläkin joskus myös pesimäpiirit. Jo kysymys sen levinneisyydestä on mielenkiintoinen: sehän vastaa pohjoisessa etelän isokuovia, mutta levinneisyysalueet menevät vaihettumisalueella jonkin verran päällekkäin. oli havain78 not sitten tehty juuri siellä tai missä tahansa muualla maassa. Lintuharrastajien retkeilykohteena tämä seutu ei ole erikoisen suosittu: jos kerran Lappiin mennään, jatketaan samaa tietä Kilpisjärven, Utsjoen tai Saariselän tunturiseuduille ja sivuutetaan vähemmän houkuttelevan näköiset, lohduttomien aapojen halkomat metsä-Lapin kairat. Kuulun kuitenkin niihin joita loputtomien nevojen erikoislaatuinen tunnelma aina on viehättänyt, ja niin olen joutunut aapa-Lappiakin kiertelemään. jolla pesivät molemmat vierekkäin sulassa sovussa: Rovaniemen Hattuaavalla ja Vittaaavalla, Kemijärven ja Pelkosenniemen rajalla, Pyhätunturin juurella. Eikä myöhemminkään ole tuo alkuaikojen viehätys kadonnut, vaikka olen joutunut myöhemmin useinkin törmäämään samaan lintuun sekä muuttoaikoina että pesimäpaikoilla. Etelä-Lapin lintuja Lasse Sammalisto Etelä-Lapin linnustolla on jo selvästi pohjoinen leima. Kun seuraavassa yritän luonnehtia tämän alueen linnustoa muutamia sille tyypillisiä ja minua erikoisesti kiinnostaneita lajeja esittelemällä, niin kaikki esimerkit olen ottanut juuri soiden linnuista, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta vieläpä puuttomien soiden asukeista. Mutta mitkä muut sopisivatkaan paremmin tuomaan mieleen tämän soiden valtakunnan! En myöskään halua rajoittaa esitystäni orjallisesti juuri otsikossa mainitulle alueelle, vaan kiinnitän päähuomion itse lintuihin. Juhlahetki olikin sitten kun eräänä toukokuun alkupuolen päivänä kymmenisen vuotta sitten näin tuon jänkien linnun yksinäisenä matkaavan kimakkaa lentoääntään huudellen yli Vanhankaupunginlahden. Jo lintuharrastukseni alkuvaiheessa, innokkaana keskikoululaisena, oli pikkukuovin nimellä minuun omalaatuinen tenhovoima, ja moisen harvinaisuuden nähnyttä katselin jonkinlaisin kunnioituksen ja kademielen sekaisin tuntein. Olen kaksi kertaa joutunut suolle
metriä, jolloin suurempi joutui varmaan ruoanhankintaretkillään useinkin vastatusten pienemmän sukulaisensa kanssa_ Valitettavasti vain en päässyt tuollaisen kohtaamisen todistajaksi, jotta olisin saanut nähdä kuinka siinä käy. Käsikirjoissamme on monien mielessä suorastaan kummittelemassa havaintoja pikkukuovin pesimisestä etelä-Suomen puolella. Varmaan monet noista havainnoista koskeValok. vatkin myöhäisiä kevätmuuttajia tai syysmuuttonsa aikaisin aloittaneita naaraita, jotka ovat jättäneet poikaset koiraiden huollettaviksi, mutta olen itse joutunut lajin soitimen todistajaksi niin etelässä kuin Karstulassa, Pieni Korpinen nimisen järven rantarämeellä. 79. Kahlaajien valtakuntaa. Siellä pikkukuovipari oli kesäkuun alussa v. Pikkukuovi ei ole ainoastaan soiden lintu. Lasse Sammalisto. 1950 ilmeisesti juuri pesimäpuuhiaan aloittelemassa. Pelkosenniemi, Vitta-aapa
Pentti Linkolan havainnot Suomussalmen, Kuusamon ja Sallan seuduilta tukevat kuitenkin hänen käsitystään. Viimeksi mainittu sattui minulle lähes viisi ·vuotta myöhemmin. 1936. Sen vuoksi tuntui monesta hämmästyttävältä ja ehkä uskomattomaltakin M erikallion kaksikymmentä vuotta myöhemmin esittämä käsitys että laji on säännöllinen pesijä maamme koillisrajoilla; esittipä hän jopa niin huikealta tuntuvan arvion 80 kannan suuruudesta kuin 2000 paria. Säe kuului muutaman kymmenen metrin päässä näkyvästä koivusaarekkeesta, jossa laulaja ilmeisesti piileskeli jonkin koivun keskioksilla. Pikkusirkun asuinsijoja Utsjoen Karigasniemessä Valok. Lasse i::iammalisto. Itse tutustuin ensimmäisen kerran tähän lajiin v. Tuntuu kuitenkin aivan toisenlaiselta tavata lintu pesimäpaikallaan, oikeassa ympäristössään , tosin Strindberg on omaan tapaansa esittänyt tästäkin eriävän näkemyksensä väittämällä että muuttolintujen todellinen koti niiden itsensä mielestä on lämpimillä talvehtimisseuduilla, jonne ne kiireimmiten rientävät saatuaan kiusalliset velvollisuuteru a täällä pohjoisessa suoritetuksi, kuin levottomana ja kiireisenä matkalaisena. 1952 marraskuussa, jolloin yksi nuhruisen näköinen myöhästynyt muuttaja oleskeli Hermannissa, Helsingin kaupunkialueen välittömässä läheisyydessä. . . Äkkiä tunkeutui tajuntaani outo laulu, joka jo jonkin aikaa oli soinut korvissani mutta joka tuossa mielentilassani vasta nyt herätti tietoisuuteni kiihkeään toimintaan. Tällainen viiden parin 'yhteisö' sattui retkireitilleni eräänä kesäkuun alun yönä Kaunispäällä, ja silloin onnistuin myös ensimmäisen kerran löytämään lajin pesän. Kuulostelin . Laulu oli sirkkumaista, jollakin tavalla se toi mieleen lähellä, suon toisessa päässä änkyttävän pajusirkun, mutta tämä ei ollut samanlaista tokeltelua, vaan oikeaa sointuvaa laulua, mistä arvostelusta pajusirkkukoiraan pesässään hautova kainaloinen älköön pahastuko vaikka arvattavasti hänen valittunsa yrittelyt tuntuvat sen mielestä kauneimmalta musiikilta mitä olla saattaa. Pieni ja siro pikku sir k k u oli suurharvinaisuus vielä sen jälkeenkin kun Pontus Palmgren löysi sen ensimmäiset pesät Paatsjoelta v. Lähestyessäni paikkaa pujahti lehtien lomasta pikkuruinen otus, jonka pää loisti. Sitä tapaa myös Lapin tuntureiden nummilla, puurajan yläpuolella, jossa sillä on taipumus muodostaa pieniä yhdyskuntia. Istuskelin jokseenkin tylsässä mielentilassa, tyytymättömänä päivän tuloksiin, kosteahkolla mättäällä Karigasniemessä, aivan maantien laidassa olevalla suopahasella
kauas räikeän ruosteenpunaisena, ja hienoiset epäilyni lajista v~hvistuivat: olin päässyt yllättämään pikkusirkun sen omilla asuinsijoilla. Jonkin aikaa sen perästä juostuani pääsin aivan lähellekin, jolloin se suorastaan hurmasi minut, ja pelkäänpä hetkisen aikaa olleeni uskoton vanhalle ihastukselleni, lähisukulaiselle pohjansirkulle; tunteitani myöhemmin eritellessäni huomasin kuitenkin, että sydämeeni voivat mahtua molemmat. Pikkusirkun laulusta onkin ollut kirjoissamme 01J1ituinen kuvaus, joka perus·tuu Palmgrenin tulkintaan: sen sanotaan olevan vienoa, miltei Sylvian laulua muistuttavaa. Kaikille Lapin soille leimaa-antava lintu on kirkkaankeltainen k e 1 t a v ä s t ä r ä k k i. Selitys on se, että luonto ei tässäkään ole niin yksioikoinen kuin kirjoissa selitetään, vaan nuo harmaapäät ovat niiden kahden rodun risteytymiä, joiden pitäisi maassamme esiintyä, j3: kantavanhemm.ille on vielä käynyt niin hassusti että mokomat sekarotuiset ainakin etelä-Suomessa ovat Muuta man päivän vanha kurjenpoikanen on kauniin vaaleanruskea. Mon it yksilöt ovat suunnilleen sennäköisiä kuin pohjoissuomalaisten keltavästäräkkien lin1.uoppaiden mukaan pitäisi olla: pää on tumman tuhkanharmaa ja silmän ympärys on 'liuskeenmusta'. 81. Vienous kyllä pitää paikkansa, mutta 'korviinpistävää' siitä huolimatta on sen läpikotainen sirkknmaisuus; säekin ou paljon monimutkaisempi ja vaihtelevampi kuin kuvauksissa on mainittu, saattaapa samakin yksilö jonkin verran muunnella säettään. Lienevätkö linnut sitten todenneet paikan vastenmieliseksi, kun ei lintukongressi niitä seuraavana kesänä tavannut. vai ei vätkö retkeläiset osanneet kiinnittää huomiota lajin hiljaiseen lauluun-. Lasse Sammalisto. Hetken kuluttua olin päässyt selville siitä, että aivan lähellä vielä kaksi koirasta toisteli säkeitään, jotka hieman poikkesivat ensituttavani laulusta. Jos pääsee tätä sirkeätä pikkuotusta tarkkailemaan lähempää mikä ei olekaan vaikeata kiintyy huomio muuhunkin kuin iloisenkeltaiseen alapuoleen: tuskin ai • nakaan samalla suolla tapaa kahta yksilöä, joiden pään väri olisi samanlainen. Etelämpänä tilanne on vieläkin sekavampi, kun joukkoon ~ulee sellaisiakin, joilla mustan sijasta on valkea silmäkulm.an1 juova, jonka pituus vielä vaihtelee yhtä paljon kuin mustan määrä pop.joisessa. Valok. Lisäksi valtaosa eteläisemmistä yksilöistä on juuri tuollaisia tasaisen harmaapäisiä, ja lintujen harrastaja joutuu aivan ymmälle kun moisia tapauksia ei löydy ollenkaan oppaiden kuvista. Tuon mustan määräkin kuitenkin vaihtelee suuresti, eikä sitä aina edes ole ollenkaan, vaan pää on kokonaan tasaisen harmaa. Kiiminki, Vasikkasuo
Edellä sanottu koski kuitenkin kciraita. Lasse Sammalisto. Himmeämmänkeltaisella naaraalla ei koskaan ole mustaa päässä, joka myöskään ei 82 Valok. Jerisjoen rauhaa. Tarkkaan katsoen huomaa naaraissakin selviä eroja: toisilla ei ole silmäkulmanjuovaa ollenkaan, toisilla se taas ulottuu nokan juuresta niskaan saakka, ja kaikki asteet näiden äärimmäisyyksien väliltäkin ovat edustettuina. Pohjoisempana sen sijaan alkuperäiset, idästä tulleet mustapäät ovat paremmin pystyneet pitämään puolensa 'mulatteja' vastaan. Pohjoisessa on enimmäkseen ensinmainitun. ole harmaa vaan ruskeahko. Taustalla Olostunturi, panneet heidät aivan jyrän alle
Kun sitten aloin liikuskella kurkien pesimäseuduilla, palautti todellisuus tuon töräyttelijänkin minun kuvitelmieni tarunomaisesta ylhäisyydestä maan tai paremminkin suon pinnalle. Kun kuitenkin kerrottiin, että linnut ovat silloin aivan näkymättömissä luoksepääsemättömillä pesäpaikoillaan, tuntui tuon toiveen toteutuminen aivan mahdottomalta. Kun etelärannikolla näkee parhaina päivinä useiden, satapäisten ja lähes kilometrin mit.taisten kurkiaurojen toinen toisensa jälkeen matkaavan kotisoitaan kohden, tekisi mieli seurata niiden mukana seuraamaan pesimäpuuhien alkamista ja niihin liittyviä seremonioita. Niiden suojassa oli pienellä mättäällä kurjen pesä, jonka toisesta munasta poikanen juuri oli tulossa ulos. Tällöin ei kurkia tosiaankaan enää näe paljon missään, siksi piileskelevää elämää ne viettävät. Syysmuuttokin sujuu tavallisesti niin rysäysmäisesti, että useina syksyinä ei ahkerastikaan retkeilevä lintuharrastaja näe niistä juuri jälkeäkään. 83. Esityksestämme etelä-Lapin linnuista jäisi puuttumaan jotakin aivan olennaista, jollemme mainitsisi sen soiden komeimta koristusta, k u r k e a. Valikoima, jonka tässä olen lukijoille esitellyt, saattaa monesta tuntua kummalliselta. Huomasin, että ainakin munapesyeiden aikaan kurki on suolla erittäin näkyvä eikä aivan arkakaan hahmo, enkä ole tavannut kuin yhden kurjen pesän, jolle oli aivan mahdoton päästä : Perhon Pakosuonnevalla oli kuten kiikaroimalla totesin munallinen pesä pienessä pensaikkosaarekkeessa todella ylipääsemättömien rimpien joka puolelta ympäröimänä. Kohta se kyyhöttikin surkeana ja märkänä kuorien seassa, ja pienestä reiästä tunki jo toisenkin nokka ulos toukokuun melkeinpä takatalviseen säähän. Poikasten kuoriuduttua, siis jo kesäkuun alkupäivistä lähtien, kurjet kuitenkin häviävät pesimäpaikaltaan suojaisempiin tiheikköihin, jossa poikaset ovat paremmin turvassa vihollisten ahdisteluilta. Perhon Heikinjärvennevalta löysin kurjen pesän erikoislaatuisella tavalla: kuulin ihmeellistä piipitystä läheltäni, mutta en aluksi nähnyt missään sen aiheuttajaa. Olen kuitenkin varma että retkeily etelä-Lapinkin näköjään vähän lupaavilla selkosilla tuottaa jokaiselle jonkin uuden, mieluisan tuttavan. Lähdettyäni kulkemaan äänen suuntaan jouduin lopulta pienenpieneen saarekkeeseen, jossa kasvoi yksi kitulias mänty ja pari pajupensasta. Viehtymys johonkin lintuun saattaa kuitenkin johtua niin arvaamattomista ja näennäisesti vähäpätöisistä seikoista, että lintujen harrastajien keskuudessa tuskin tässä suhteessa on paljon vähempää mieliä kuin miehiäkään. tyyppisiä, etelässä taas on enemmän juovallisia. Ihmekö sitten että rotuolot ovat menneet aivan keskiamerikkalaisiksi keltavästäräkkien maailmassa. Näiden tyttöjen moraalissa ei ole paljon kehumista: oli kysymys sitten Lapin juovattomasta tai etelän juovallisesta tyttärestä, molemmat avioituvat höyheniin katsomatta minkänäköisen miehenpuolen kanssa tahansa