Miten koululaiset voivat edistää luonnonsuojelua Tienrakennus ja luonnonsuojelu 16 VUOSIKERTA · 1957. omen Luonnonmuistomerkkien rauhoittaminen vilkastumassa Talvilintujen laskenta kaikkien lintuharrastajien yhteinen asia Poronjäkälikkö kaunista mutta arkaa kasvillisuutta Kiven alla pesivistä muurahaisista Kannattaako hirveä suojella
SUURI NISÄKÄSKIRJA, joka sisältää selostukset maamme nisäkkäistä. Tieteellinen tutkimus onkin tällä alalla edistynyt viime aikoina varsin ripeästi ja nyt ovat nämä tutkimustulokset kirjassa jo kaikkien saatavissa. 3400: -, nahkaselk. 2700: -, nahkaselk. Tietoteos hyönteismaailmasta SUURI HYONTEISKI RJA • •Suomen luonto,>-sarjan 3. Jokainen on enemmän tai vähemmän joutunut hyönteismaailman kanssa tekemisiin; kirjan eloisasti ja hauskasti kirjoitetut artikkelit houkuttelevat tutustumaan siihen nyt vielä perusteellisemmin. 4000: -. 4000: -. 3400: -, nahkaselk. 3300: -. Hinta kangaskant. Toim. Tahvo Kontuniemi, 655 siv., 374 tekstikuvaa ja 16 värikuvaa, Hinta kangaskant. SUOMEN LUONTO -sarja tulee kokonaisuudessaan käsittämään viisi osaa, joissa yksityiskohtaisesti selostetaan eläimistöämme ja kasvistoamme. 800 siv., 793 tekstikuvaa ja 25 värikuvaa. SUUREN HYÖNTEISKIRJAN kirjoitukset edustavat tieteen viimeistä sanaa. Saatavissa maan kaikista kirjakupoista mylJs edullisin maksuehdoin. osa, SUURI HYÖNTEISK IRJA tutustuttaa lukijan 'maamme erittäin runsaaseen hyönteismaailmaan. SUURI HYÖNTEISKIRJA on hauskaa luettavaa. Hinta kangaskant. Aikaisemmin ovat ilmestyneet: SUURI LINTUKIRJA, joka sisältää tiedot yli kolmesta sadasta linnustamme, 750 siv., 337 tekstikuvaa ja 25 värikuvaa. T A V A. Hyönteiset esitellään teoksessa lahkoittain, mutta mielenkiintoisista lajeista ovat selostukset erittäin laajat ja yksityiskohtaiset
Niiden koko vaihtelee 1222 hehtaariin Urjalan Kaakkosuon rauhoitusalueen edustaessa ennätysarvoa. Maassamme on tuhansia erilaisia luonnonmuistomerkkejä, harvinaisia tai erikoisia geologisia muodostumia, pieniä säästömetsiä, vanhoja tai harvinaisia puita, kauniita ja reheviä kasviyhdyskuntia, erilaisten eläinten pesimäja oleskelupaikkoja sekä muita luonnonolojensa puolesta edustavia kohteita, joiden suoj elua ja säilymistä ei kehittyneenkään yleisen maisemanhoidon puitteissa voida riittävällä varmuudella taata. K aikki muut ovat yksityisiä luonnonmuistomerkkejä, geologisia muodostumia (46), puita ja puuryhmiä tai muita kasvitieteellisiä kohteita (211) tai suurten petolintujen pesimäpuina eläintieteellisiä kohteita (9). Äskettäin on ilmestynyt painosta valtion luonnonsuoj elunvalvojan laatima luettelo kaikista maassamme tähän mennessä rauhoitetuista alueista ja luonnonmuistomerkeistä (viittaamme lehtemme tämän numeron uutisosastoon). Kun rauhoituspäätöksistä koskee noin kolmannes eli. Se tarjoaa tilaisuuden rauhoittamistoiminnan tähänastisten tulosten tarkasteluun. Rauhoitettujen yksityiskohteiden määrä on kuitenkin tätä suurempi, sillä monesti sisältyy samaan päätökseen useampiakin kohteita, jotka saattavat sijaita usein kaukanakin toisistaan, mutta saman maanomistajan mailla olevina ja samanaikaisesti rauhoitettuina ovat tulleet sisällytetyiksi samaan rauhoitukseen. N:o 3 LUONNONSUOJELUN AANENKANNATTAJA 16 VUOSIKERTA Luonnonmuistomerkkien rauhoittaminen vilkastumassa 1957 Niin välttämättömiä ja arvokkaita kuin maamme eri puolille perustetut suuret luonnonsuojelualueet, yhdeksän kansallispuistoa ja neljätoista luonnonpuistoa ovatkin, ei luonnonmuodostumien rauhoitusta kuitenkaan voida jättää eikä ole jätetty niiden varaan. Julkaisusta käy ilmi, että rauhoituspäätösten kokonaislukumäärä nousi viime keväänä 340:een. Sen vuoksi on tärkeätä, että luonnonsuojelulakimme tarjoaa kenelle tahansa mahdollisuuden tällaisten tieteen tai erikoisuutensa kannalta merkittävien luonnonmuodostumien rauhoittamiseen. Rauhoituksista on vain noin viides osa eli 74 varsinaisia luonnonsuojelualueita
On mahdotonta sanoa, kuinka monta rauhoittamisen arvoista luonnonmuodostumaa maassamme on. Rauhoitusten määrän vuotuinen kasvu, joka vielä ennen sotia edeltäneinä ja niitä seuranneinä vuosina oli miltei sormin laskettavissa, on sekin viime vuosina osoittanut ilahduttavaa vilkastumista. Tällainen harrastus onkin osoittanut elpymisen merkkejä. Rauhoitustoiminnan varsin epätasainen alueellinen jakaantuminen, jota osoittaa Hämeen (105 rauhoitusta) ja Uudenmaan läänien (84) voimakas johtoasema esimerkiksi viimeisiksi jääneisiin Lapin (23) ja Kymen lääneihin (4) verrattuna, paljastaa heti sen, että tulokset riippuvat kokonaan rauhoitustoiminnan paikallisesta intensiteetistä, eikä suinkaan rauhoitettaviksi kelpaavien kohteiden tarjona olevasta määrästä. Ensimmäinen rauhoituspäätösten sataluvun saavuttaminenhan vaati 24 vuotta, mutta kaksi seuraavaa suoritettiin 9 vuodessa! Rauhoitustoiminta on kuitenkin vasta vähäisessä alussa. Tämän tärkeän tehtävän merkityksen oivaltaen on kotiseudullinen luonnonsuojelutyö sisällyttänytkin ohjelmaansa myös rauhoitustoiminnan. Monisataisten kotiseutujärjestöjen puitteissa pyritään tämän työn avulla luomaan kenttäorganisatio, jolla olisi mahdollisuudet hankkia tietoja rauhoituskohteista, tarjota paikallista asiantuntemusta niiden arvostelussa ja rauhoitusanomusten laadinnassa sekä herättää harrastusta rauhoitustoimintaa kohtaan maanomistajissa. Kotiseutujärjestöjen ja kuntien luonnonsuojeluelimet ovat kuluneena kesänä olleet monilla paikkakunnilla toiminnassa keräten tietoja suojelukohteista, käyden tutustumassa niihin itse paikalla ja esittämällä vetoomuksia maanomistajille. Ennen kaikkea kaivataan luonnonsuojelun tunnetuksi tekemistä laajoille piireille, entistä laajemman harrastuksen herättämistä tätä työtä kohtaan ja sellaisia aloitteentekijöitä, joiden toimesta työ vain voi päästä alkuun sellaisillakin paikkakunnilla, missä se vielä uinuu vaikkapa kotiseutusihteerin kirjekansiossa. Kotiseudullista luonnonsuojelutyötä johtamaan viime talvena perustetun luonnonsuojelutoimikunnan käytettäväksi on jo aikaisemminkin saatettu kotiseutujärjestöjen keräämää aineistoa luonnonmuistomerkeistä varsin runsaasti. Edessä olevien tehtävien hoitamista varten kaivataan kipeästi sekä lisäorganisatiota että työvoimaa. Voimme vain todeta, että jos joka kuntaan saataisiin yhtä monta rauhoitusta kuin nykyisin on esimerkiksi Urjalassa eli viisitoista, mikä ei ole suinkaan mikään tavaton määrä, niin niitä olisi koko maassa yli 7500 nykyisen 340:n asemasta! Tällöin vasta olisimme saavuttaneet sen tason, jolle jo nyt on esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissa päästy. Toisaalta on syytä muistaa, etteivät tällaiset numeroin esitetyt vertaukset kuitenkaan anna täysin oikeata kuvaa rauhoitustoiminnan todellisesta laajuudesta, josta voisi mainita Lapin muutaman rauhoituskohteen rinnalla siellä sijaitsevat suurimmat ja lukumäärältäänkin varsin monet kansallisja luonnonpuistomme. Sensijaan numerot kyllä selvästi osoittavat, että siellä missä jokin paikallinen järjestö, kuten tässä tapauksessa Lounais-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistys tai Hämeen Heimoliiton luonnonsuojelutoimikunta tai joku yksityinen, innostunut henkilö on ryhtynyt tarmolla ajamaan rauhoitusasioita, on heti päästy varsin kauniisiin tuloksiin. Vaaditaan kuitenkin vielä paljon sitkeää työtä ja kärsivällisyyttä, ennenkuin kotiseutujärjestöjen luonnonsuojeluksellinen rauhoitustoiminta ehtii valmiiden tulosten asteelle. 110 valtion ja kunnan tai seurakuntien mailla olevia rauhoituksia, jää yksityisillä mailla suoritettujen rauhoitusten määrä vain vähän yli pariksi sadaksi. Kaikesta päättäen rauhoitus2
Talvella ei ole mitään tällaista tarjottavanaan. Tämä on nk. Syksy ja talvi ovat useimpien mielestä vain välttämättömiä pahoja, biologisesti mielenkiinnottomia välikausia, jotka koetetaan saada jollain tavalla kulumaan uutta >>sesonkia>> odoteltaessa. Näin saatiin samalla kootuksi arvokasta tieteellistä aineistoa. Retkeilijöiden lintuluettelot kerättiin kokoon ja julkaistiin vuosittain. Se syntyi viime vuosisadan vaihteessa luonnonsuojeluhenkisten lintuharrastajien aloitteesta vastapainoksi metsästäjien nk. Silloin ne ovat helpommin nähtävissä ja kuultavissa ja silloin tapahtuvat niiden elämän kaikkein kiehtovimmat ilmiöt. Toisaalta on syytä muistaa, että meidän pohjoisilla leveyksillämme talvi on biologisesti erittäin tärkeä kausi. T alvilintujen laskenta kaikkien lintuharrastajien yhteinen asia Jukka Koskimies Kevättä ja kesää on vanhastaan pidetty lintujenharrastajien ja tutkijoiden varsinaisena >>hereilläoloaikana>>. Talvilintulaskenta on oikeastaan vanha amerikkalainen traditio ja tunnetaan siellä >>joululintulaskennarn> (Christmas bird count) nimellä. »joulumetsästykselle>> (Christmas hunt). 3,. Silloin lintumme kuluttavat aikansa ehkä kylläkin melko vähän mielenkiintoisen näköisessä, mutta sitäkin tärkeämmässä puuhailussa: ne yrittävät pysyä hengissä! On varmaa, että kotoisten lintulajiemme talvibiologian tutkiminen tarjoaisi yllin kyllin kiinnostavaa tehtävää kylkylmääkestäville ornitologeillemme! Maassamme on viime talvena aloitettu mielenkiinnon herättäminen talviseen linnustoomme ja talvisiin linturetkiin. talvilintulaskenta. Tavallaanhan tämä on ymmärrettävää: lisääntym.iskausi on lintujen vilkkaimman toimeliaisuuden aikaa. Tehtävää ei voida siirtää seuraaville sukupolville, sillä jokainen vuosi vähentää luonnonmuistomerkkien määrää ja supistaa samalla rauhoitustoiminnan mahdollisuuksia. J oululintulaskenta nauttii ohjelma, jonka eräänä päätarkoituksena on Amerikassa nykyisinkin suurta suosiota. toiminnan alalla on odotettavissa yhä vilkkaampaa toimintaa ja rohkaisevia tuloksia, joiden saavuttamiseksi vetoamme koko luonnonsuojeluväen arvokkaaseen apuun. Viimeksimainittu toimenpide oli sen luontoinen, että jonakin päivänä joulun ja uudenvuoden välisenä aikana kaikki valistuneet metsästäjät tarttuivat aseisiinsa ja käyttivät tuon päivän kokonaisuudessaan riistan kannalta vahingollisina pidettyjen petojen hävittämiseen. Joululintulaskennassa noudatettiin osittain samoja sääntöjä: sopivana pyhienvälipäivänä kaikki lintujenharrastajat sonnustautuivat pikku ryhmissä retkelle ja laskivat kaikki tuon päivän aikana havaitsemansa linnut
Kaikkiaan 115 erillistä ryhmää, joihin sisältyi ehkä nelisensataa henkeä, osallistui laskentaan maamme eri puolilla. 24 ryhmää (n. Museon avustajaverkosto muodosti rungon ensimmäiselle talvilintuverkostolle; sitä täydennettiin mm. Laskennan, jota pyritään jatkamaan vuosittain, varsinaisena asiallisena tarkoituksena on talvisen linnuston kokoonpanon ja runsaussuhteiden selvittäminen maan eri osissa sekä niissä ilmenevien vuotuisten vaihtelujen toteaminen. Esim. Ensimmäinen laskenta suoritettiin kokonaan yksityisluontoisena yrityksenä ja vähäisin voimin. koko Pohjois-Amerikan edellä mainitun saavutuksen! Mainitut ryhmät olivat liikkeellä 85 eri pitäjässä maamme eri kolkissa Ahvenanmaalta aina Enontekiöön saakka. Helsingin seutu oli voimalla (13 ryhmää) edustettuna ennenkaikkea Lintutieteellisen Yhdistyksen vireästi toimivan nuorisojaoston ansiosta. Välittömästi ennen Suomeen saapumistaan hän oli viettänyt pari vuotta Islannissa ja saanut joululintulaskennan hyvällä menestyksellä >>istutetuksi>> Islantiin. Kussakin ryhmässä tulee olla vähintään yksi pätevä lintujen tuntija, joka vastaa ryhmänsä havaintojen luotettavuudesta. Sen aikana merkitään muistiin kaikki tavatut lintulajit sekä kustakin lajista (myös kaikkein tavallisimmista) havaitut yksilömäärät. Yliopiston Eläinmuseo otti hoitaakseen laskennan käytännöllisen organisoimisen sekä tulosten kokoamisen ja tallettamisen. kääntymällä Luonto-Liiton äänenkannattajan Molekyylin kautta lintuja harrastavien oppikoulunuorten puoleen. Se voidaan tehdä yksin tai useampihenkisissä ryhmissä. Laskenta suoritetaan tavallisen >>linturetkern> muodossa jonakin sääsuhteiltaan sopivana päivänä, mikäli mahdollista joulun ja uudenvuoden välillä. 70 henkeä) saatiin liikkeelle, ja tulokset olivat erittäin rohkaisevat. Huolimatta siitä, että asia oli vielä suhteellisen tuntematon ja että ohjelman tieteellisestä arvosta ei vielä ollut selvää käsitystä, saatiin liikkeelle hämmästyttävän runsas joukko lintuja harrastavaa väkeä. Lorimer Moen'n ansiota. Seuraavana talvena, sus 1956/57, päätettiin lähteä liikkeelle laajemmalla rintamalla. Pohjanmaa oli niinikään innolla mukana: Vaasassa toimiva maakunnallinen luonnonhistoriallinen yhdistys >>Ostrobothnia Australis>> otti talvilintulaskennan nyt niinkuin edellisenäkin vuonna todella omaksi asiakseen. v. Joululintulaskentaa vastaavan ohjelman aloittaminen Suomessa on lähinnä erään lintuja harrastavan amerikkalaisen diplomaatin, Mr. Retken reitti voidaan valita vapaasti, mieluimmin siten, että se mahdollisimman moni. Mielenkiinto tällaista ohjelmaa kohtaan näytti olevan suuri ja jo tämänkin kokeiluvuoden tieteelliset tulokset olivat monessa suhteessa arvokkaat. Retken tulisi kestää koko päivän siis aamuhämärästä iltahämärään. 1951 oli laskentapäivänä liikkeellä yli 5000 henkeä n. 430 eri ryhmänä. Verkosto ei suinkaan vielä ollut tasainen ja niin taaja kuin saattaisi toivoa, mutta muutahan ei ensi yrityksellä saanut odottaakaan. Oleskellessaan noin vuoden päivät Suomessa hän kiinnitti meikäläisten lintutieteilijöiden huomion tähän vanhaan amerikkalaiseen traditioon ja ehdotti laskennan kokeilemista meilläkin. Ryh4 mien lukumäärä on meidän olosuhteisiimme nähden erittäin kunnioitettava ottaen huomioon esim. Niinpä aivan kokeilumielessä järjestettiin talvella 1955/56 talvilintulaskenta, tosin varsin suppeissa puitteissa. Myös kaikkialla muualla oli innostus suuri: Hämeenlinna, Tampere ja Vaasa saivat kukin liikkeelle 5 ryhmää, Pori ympäristöineen 4, Ilmajoki 3 jne
Matilainen. Sopivien, selvemmin rajoitettavien maastokohtien (metsiköiden, peltoaukeamien, puistojen tms.) tutkiminen pyritään suorittamaan mahdollisimman tarkoin. Tilhiparvi pihlajassa . >>Hyviem> lintupaikkojen tarkoituksellinen sovittaminen retkireitin varteen on täysin sallittua ja suotavaakin. Pian on viimeinenkin marja syöty. Karttapiirros on tässä suureksi avuksi. puolisesti edustaa ao. Tätä varten merkitään tutkittu retkireitti tai laskenta-alue muistiin niin tarkoin, että se voidaan tulevina vuosina läpikäydä samalla tavalla. Retken aikana tehdyistä muistiinpanoista lähetetään Eläinmuseolle yhteenveto, josta laskentaryhmittäin käy ilmi mm. paikkakunnan luontoa. Talvilintulaskennan koko tieteellinen arvo perustuu siihen että laskenta suoritetaan vuosittain samoissa pisteissä ja samoilla alueilla sekä mahdollisimman suuressa määrin samanlaisin menetelmin. Valok. laskenta5
Vähintään yhtä suureksi kuin tieteelliselle lintututkimukselle toivotaan talvilintulaskennan merkityksen muodostuvan lintuharrastukselle. Meidän oloissamme erilaiset satunnaisluontoiset talvilinnut ja varsinaiset invaasiolajit muodostavat siinä määrin merkittävän osan koko talvisesta lintufäunastamme, että niiden esiintyminen tai puuttuminen lyö leimansa koko talviseen linnustokuvaan. Yhteenveto lähetetään kaikille laskentaan osallistuneille. Laskentaohjelmaan osallistuvilla on jokaisella tilaisuus nähdä oman ryhmänsä työ tietyn kokonaisuuden osana ja kun laskentatulokset julkaistaan ryhmittäin samalla tehdä vertailuja omien tulosten. Se tarjoaa ensinnäkin erinomaiset mahdollisuudet harrastelijavoimien hyväksikäyttöön tieteellisissä tarkoituksissa ja tämähän jo sinänsä on seikka, joka on omiaan lisäämään harrastelijaväen mielenkiintoa asiaan. Kaikissa yllämainituissa suhteissa voi laskentakokeilumme sanoa täyttäneen sille asetetut toiveet erinomaisesti, kuten alempana esitettävistä esimerkeistä ilmenee. Niin vilkasta kuin lintuharrastelu meillä nykyisin onkin, ovat käsityksemme esim. Meidän laskentaamme suunniteltaessa on pyritty saamaan sen tuloksille mahdollisimman suuri tieteellinen · käyttöarvo. >>Lajimetsästyksern> palvominen ei sovellu yhteen tieteellisluontoisen lintuharrastelun kanssa. Talvilinnustomme lajistollinen kokoonpano ja keskinäiset runsaussuhteet tulevat epäilemättä entistä paljon paremmin tunnetuiksi. Talvilintulaskennan suomalainen versio poikkeaa amerikkalaisesta esikuvastaan eräissä suhteissa. Eläinmuseossa havainnot kootaan ja julkaistaan vuosittain, joten ne tulevat olemaan kaikkien kiinnostuneiden käytettävissä. Koska laskennan tieteellinen mielenkiinto kohdistuu ehkä suurimmassa määrin tavallisiin lajeihin ja vain toissijaisesti harvinaisuuksiin, ei laskentaan osallistuvan tarvitse välttämättä omata erityisen laajaa lintutuntemusta. Meidän maassamme talvilinnuston koostumus ja runsaussuhteet tädennäköisesti ovatkin paljon suuremmassa määrin vaihtelevat kuin pääosassa Amerikan laskenta-aluetta. Meillä pyritään myös siihen, että lajiluettelon tulee tosin olla täydellinen, mutta ei välttämättä mahdollisimman pitkä kuten näyttää olevan laita amerikkalaisessa talvilintulaskennassa ja sikäläisessä lintuharrastelussa yleensäkin. niinkin yksinkertaisista asioista kuin yleisimpien talvilintulajiemme levinneisyydestä maassamme vielä kovin hatarat. paikkakunta ja -alue sekä -aika, sääsuhteet laskentapäivänä sekä kunkin havaitun lajin kokonaisyksilömäärät. 6 Talvilintulaskenta pantiin meidän maassamme alulle lähinnä mielenkiintoisten tieteellisten tulosten toivossa samalla kuitenkin hyvin oivaltaen tällaisen ohjelman monet muut hyvät puolet. Juuri tällaisten lajien esiintymisestä toivotaan talvilaskennan avulla saatavan arvokasta lisätietoa ja täten päästävän entistä parempaan käsitykseen niiden merkillisistä syy-yhteyksistä. Talvilintulaskentaan voivat osallistua ketkä hyvänsä asiasta kiinnostuneet, jotka varmasti tuntevat talviseen linnustoomme kuuluvat lajit. Tässä suhteessa talvilintulaskenta on varmaan omiaan tuomaan arvokasta lisävalaistusta. Tämän vuoksi on meidän laskentareittimme tai -alueemme suunniteltu pysyviksi, jotta saataisiin mahdollisimman luotettava kuva linnuston vuotuisista vaihteluista. Sen sijaan täytyy pitää ehdottomana vaatimuksena, että tavalliset talvilintulajimme tunnetaan erehtymättömästi ja että niiden lukumäärien laskeTJ.ta suoritetaan huolellisesti ja tunnontarkasti
Kunkin lintutalven erikoispiirteet, kuten muuttolintujen talvehtiminen, tiettyjen invaasiolintujen esiintyminen yms. kiinnostavat käytännöllisesti katsoen jokaista Suomen kansalaista. Yli tuhannen yksilön voimalla esiintyivät laskennassa edellisten lisäksi varpunen, punatulkku, pikkukäpylintu, naakka, harakka ja vihervarpunen. Myös kaksi seuraavaa lajia nmsausjärjestyksessä olivat tyypillisiä kiertolaisia, nimittäin tilhi (6500) ja urpiainen (6000). ja muitten tulosten välillä. Ja lopuksi haluaisin vielä korostaa sitä puolta talvilintulaskennan arvossa, josta koko käsittelymme sai alkunsa, nimittäin että tämä ohjelma on omiaan herättämään ja ylläpitämään kenttäamatööriväen kiinnostusta nimenomaan taltalvilinnuston seuraamiseen. ovat varmasti sellaisia kysymyksiä, jotka sinänsä kiinnostavat jokaista harrastajaa, joten laskentayhteenvedot tarjoavat osanottajille varmaan rajattoman määrän mielenkiintoista ja herätteitä antavaa pohdiskelun aihetta. seitsemänkymmentä lintulajia, kaikista tavallisista aina melkoisiin harvinaisuuksiin saakka. Se johtuu ennenkaikkea Helsingin seudulla talvehtineista sorsista, jotka näin nostivat tämän lajin luetteloissa asemaan, joka sille ei suinkaan luonnonoloissa kuulu. Ylivoimaisesti runsaslukuisimpana (n. Näiden kaikkien kolmen lajin esiintymisen epäsäännöllisyyttä kuvastaa se, että edellisenä talvena vastaavassa laskennassa räkättirastasta tavattiin kaiken kaikkiaan vain yksi yksilö, tilhiä ei nähty lainkaan ja urpiaistakin vain muutama lintu! Seuraavina luettelossamme ovat talitiainen (3800), sininisorsa (3600), keltasirkku (3200), varis (2800) ja hömötiainen (2600). Näin tarjoutuu talvilintulaskennan yhteydessä erinomainen mahdollisuus esim. Ylläluetellut 14 lajia muodostivat yhteensä n. Lajeja, joiden havaittu yksilömäärä jäi 1000:n ja 100:n välille, olivat (runsausj ärjestyksessä) töyhtötiainen, käpytikka, taviokuurna, harmaalokki, teeri, hippiamen, närhi, kuusitiainen, korppi, sinitiainen, puukiipijä, kalalokki, mustarastas 7. Tämä vuosittaisessa esiintymisessään erinomaisen epäsäännöllinen lintu oli nyt ilmeisesti runsaan pihlaj anmarj asadon houkuttelemana jäänyt suurin joukoin talvehtimaan maahamme, minkä lis!),ksi on mahdollista, että osa meillä talvella esiintyneistä räkäteistä oli peräisin etäämmältäkin. Kun laskenta tradition mukaan ja käytännöllisistä syistäkin suoritetaan enimmäkseen ryhmittäin, tarjoaa se asiasta kiinnostuneille, mutta yksinään >>epäpäteville>> henkilöille mahdollisuuden osallistua laskentaan ja täten lisätä kokemuksiaan. 89 % koko laskentaan sisältyneestä yksilömäärästä. Tällainen ohjelma olkoonpa että se on pohjimmaltaan tieteellinen on sen luontoinen, että se herättää kiinnostusta suuressa yleisössäkin. Sinisorsan korkea arvo herättää huomiota. radion ja sanomalehdistön välityksellä tehdä tunnetuksi lintusuojeluja harrastustoimintaa sekä lintutieteellistä tutkimusta. Viime talven laskentaan tuli mukaan n. Mainittakoon sitten vielä muutama sana laskentamme tähänastisista konkreettisista tuloksista. 13500 laskettua yksilöä) esiintyi laskennassa räkättirastas. Eräs seikka, jota ei myöskään pidä aliarvioida, on talvilintulaskennan yleinen propaganda-arvo. Laskennan aikana eri puolilla muistiin merkittyjen lintuyksilöiden lukumäärä nousi yli 55 000:n. Talvilintufaunistiikka, invaasiolajien esiintyminen yms. Myös talitiainen, keltasirkku ja varis ovat tietysti ihmisen antimista riippuvaisia, mutta niiden talvehtiminen on kuitenkin >>luonnostaan lankeavaa» päinvastoin kuin sinisorsan
Muita sellaisia lajeja, jotka näyttäytyvät vähintään puolessa kaikista havaintopisteistä, olivat töyhtötiainen, varis, pikkukäpylintu, keltasirkku, närhi, puukiipijä ja tilhi. Helsinki) lähettää kaikille laskentaan osallistuville tarkat ohjeet sekä myös yksityiskohtaisen yhteenvedon tähänastisten laskentojen tuloksista, niin pian kuin ne saadaan kootuksi ja julkaistuksi.. Osa talvilinnuistamme esiintyy jotakuinkin tasaisesti maamme kaikissa kolkissa, toiset taas uskaltautuvat talvehtimaan vain maan eteläisimmissä osissa. Talvilintulaskennan luontoinen tutkimusja harrastuohjelma on kaiken >>lintukansam> yhteinen asia. Oli todella onni, että talvilintulaskennan avulla saatiin keskitalven lintutilanne pysyvästi >>talletetuksi>> myöhempiä vertailuja varten. Mainittakoon, että saatujen tietojen mukaan on myös Suomenlahden eteläpuolella viime talvena kiinnitetty huomiota vaelluslintujen liikehtimiseen. Sen onnistuminen ja arvo riippuvat kokonaan vapaaehtoisten avustajien mielenkiinnosta. Santahaminan saarella Helsingin edustalla laskettiin peräti 66 käpytikkayksilöä! Myös muualla pääkaupungin lähistöllä nähtiin lä8 hes yhtä suuria käpytikkamääriä: Helsingin pitäjän Kallvikissa 47, Espoon Finnåssa 33, Helsingin Vanhankaupunginlahden maastossa 26 Jne. kottarainen, peippo, pulmunen, lapinharakka, mustarastas, kulorastas, laulurastas, punakylkirastas, peukaloinen jne.). Harakka (89 %) ei myöskään jäänyt paljon jälkeen uskollisuudessa. Etenkin käpytikkojen määrä oli kautta maamme eteläisten ja keskisten osien hämmästyttävän suuri. Viime talvi oli näinollen linnustollisesti monessa suhteessa poikkeuksellisen mielenkiintoinen. ja viherpeippo Edellä mainitut 28 lintulajia käsittivät lukumääräisesti n. Kuluneen talven erikoispiirteeksi on katsottava käpytikkojen tasaista esiintymistä lähes koko maan alueella (87 % pisteistä). Etenkin juuri vaelluslintujen esiintymisen selvittelylle se tarjoaisi aivan uudenlaiset mahdollisuudet. Olisi arvokasta, jos talvilintulaskenta saataisiin käyntiin myös muualla Itämeren piirissä. Tikkojen poikkeukselli8en runsas esiintymin oli leimaa-antava piirre kuluneena talvena. Tuohon puuttuvaan yhteen prosenttiin sisältyy sitten yli 40 satunnaisluontoista, harvinaisempaa talvilintulajia. Alueellisesti kaikkein vakituisimpia talvilintulajeja olivat laskentamme mukaan talija hömötiainen, joista edellinen tavattiin 96:ssa ja jälkimmäinen 92:ssa %:ssa kaikista laskentapisteistä. Toisaalta on varmaa, että jokainen avustaja saa täyden tyydytyksen ja henkisen korvauksen asian hyväksi tekemästään työstä. ovat olleet siellä niinkuin täälläkin liikkeellä suurin joukoin. Niiden joukossa on myös joukko talvehtimaan jääneitä muuttolintuja (esim. Mainittakoon, että esim. 99 % koko havaitusta kokonaismäärästä. Yliopiston eläinmuseo (os. Olisi erittäin tärkeätä, että ne lintujen harrastajat, jotka eivät vielä ole ilmoittautuneet talvilintulaskennan osanottajiksi, tekisivät sen hyvissä ajoin ennen ensi joulua. Sama koskee myös vakituisuudessa seuraavilla sijoilla olleita lajeja, räkättirastasta ja punatulkkua (79 %), sekä urpiaista (78 %). Räkättirastas, tilhi, urpiainen, pikkukäpylintu, kirjosiipikäpylintu, käpytikka, pohjantikka, kuusitiainen ym
Maanpinnan valkeat väriläiskät ovat lähes yksinomaan poronjäkälän aiheuttamia. Poronjäkälä kaunista mutta arkaa kasvillisuutta TCUl'O Ahti ykyään näkee vielä talvisaikaan jonkin mökin ikkunan ruutuj en välissä harm aanvalkeata poronjäkälää >>kasvamassa,> kosteuden imijänä. Kruunupyyssä Kokkol an eteläpuolella). Rakennusten parantuessa ja terveyden hoidollisten käsitysten muuttuessa tällainen jäkälän käyttötapa siirtyy piakkoin historiaan. Kokemäellä ja Hämeenkyrössä Satakunnassa, Siilinjärven Tarinaharjun harjukuopissa Savossa 9. Rokuan uusi kansallisp uisto Vaalassa on parhaimmillaan niin ikää n lumoavan kaunista poronjäkälikköä. Sen pyöreät latvukset ilmentävät jonkinlaista karun tuntuista juhlallisuutta. Tällaisia maisemia ei SuoSiroja poronjäkä läkakkuj a hiekkaperäisessä männikössä. Useimmiten kuitenkin jäkäIäkasvustojen seassa on runsaasti sammalia ja varpuj a, jolloin kasvullisuus on selvästi Iaikuittaista. Yhä ajankohtaisena kuitenkin säilynee poronjäkälän koristusarvo. Etelä-Suomessa ne ovat runsaimmillaan aukeilla tai harvan männikön osittain peittämillä kallioilla. Samalla se myös som istaa usein harmaantun eita ikkunanpuitteita. Et ole tainnut koskaan nähdäkään poronjäkälikköä kauneimmillaan. Varsinaisella metsämaalla niitä on vähemmän ja usein vain siellä tää llä pieninä laikkuina. Mutta oletko huomannut, että poronjäkälä on myös Iuonnonmaisemamme kauneimpia koristeita. Niinpä Suomesta viedään vuosittain suuria mää~ä jäkälää LänsiSaksaan nimenomaan hantaseppelten valmistusta varten. messa ole kovinkaan monella seudu lla. Köyliö. Varsinkin Pohjanmaalla niitä sentään tapaa tuon tuostakin (junasta nähtävissä mm. Erikoisen viehättäviä metsäjäkälikköjä olen vielä nähnyt mm. Pohjoiseen päin siirryttäessä niitä tavataan yhä enemmän myös metsän aluskasvillisuuten a. Oletko koskaan seissyt paikalla, josta katsoipa mihin suirntaan tahansa kaikkialle leviää silmänkantamattomiin upottavaa, harvamäntyistä poronjäkälikköä. Ki lometrik aupalla voi tallustella kimmoisaa, valkeaa mattoa, jossa va in muutamia kanervan tai puolukan varpuj a törröttää pien inä ryhminä ja puiden alustojen seinäsamrnalympyrä t muodostavat pientä mosaiikkia. Näitä läiskiä on maassamme kaikkialla, sillä poronjäkälät ovat täällä verrattain yleisiä
Tunnetuin niistä on palleroporonjäkälä eli >>kukkajäkälä>> (Cladonia alpesfris), joka on juuri se laji, jonka olemme nähneet ikkunoissa ja seppeleissä. Suomessa on yhteensä 6 poronjäkälälajia, joista kaksi on levinneisyydeltään läntistä ja merellistä ja ovat siksi rajoittuneet etupäässä lounaissaaristoomme ollen verraten h«rvinaiLapin jäkälä valtaista kangasmetsää, jota porot eivät ole pahoin tallanneet. ;Enontekiö, läheltä Ounastnnturia. Saariselän tunturialueella ja muuallakin Perä-Lapissa on myös laajoja luonnontilaisia jäkäläkankaita. Neljä muuta sitä vastoin lienevät suurimmassa osassa maata yleisiä. montana) mätäs on saanut hiukan ja. ja Hyrynsalmen kirkonkylän lähettyvillä Kainuussa. Saaristomme poronjäkäläpeitteiset graniittikalliot vanhoine, kituvine mäntyineen kuuluvatkin siihen supisuomalaiseen luontoon, jota ulkomaalaiset ihastuneina ylistävät, koska sellaista on vain harvassa paikassa maailmassa nähtävissä. vat kovan kalliopinnan kanssa. Se ei kuitenkaan ole yleisin laji ja etenkin kalliojäkäliköissä hiukan vaatimattomamman näköiset, niukempihaaraiset lajit ovat vallitsevia. Mutta man10 sia. Palleroporonjäkälää kerätään vientiä varten verraten pieniltä alueilta Pohjanm«alta, sillä suurin osa po. Upeimmillaan ne ovat meren tuulisilla ulkosaarilla, joilla pehmeät jäkäläja harmaasammalpatjat vuorotteletereenkin valkealakiset metsäkalliot herättävät aina luonnonystävän huomiota ja houkuttelevat kapuamaan rinteilleen. Niiden lajikoostumus vaihtelee. Kallioporonjäkälikköjä on erikoisesti Suomenlahden rannikolla ja lounaissaaristossa tavattoman runsaasti. Poronjäkälikkömme eivät ole kaikkialla samanlaisia. Suojaisilla rinteillä jäkälä muodostaa usein rehevää, laajaa peitettä, jossa vain jokin metsälauhan tai luhtaröllin kalliomuodon (A grostis canina ssp. lansijaa
Ain akaan saaristokallioill a viim eksi mainittu eii tosin pysty saavuttamaan valtalajin asemaa. J äkälikön kulonj älkeinen kehitys muistuttaa suures ti tallaamisvahinkojen jälkeistä uudistumista. Se on siis vielä arempaa kuin lehtokasvillisuus, joka ei sekää n kauan siedä t allaamista. ronj äkäliköistämme ei ole vientikelpoista. Tosiasiassa ainakin Etu-Lapin metsissä, va ik11. Käydessäni äskettäin (1ötebo rgin luona eräässä kansanpuistossa en onnistunut löytämään sen kalliomännikö istä enää ainoatakaan poronjäkäläyksilöä, vaikka luonnontilaisi na ne olisivat olleet va rm asti valkeana jäkäliköstä. Helsingistä saa kulkea pi tkä lle kaupungin ul kopuolelle löytää kseen suu rehkon laikun hyv in kehittynyttä kalliojäkälikköä. J os jäkälikön valtalajina onkin palleroporonj äkälä, jalanj äljen tuhovaikutus on vielä paljon pitempiaikainen. Poronjäkälä kasvaa nimittäin hyvin hitaasti, ehkä noin 2-5 mm vuodessa EteläSuomessa. Oulun itäja eteläpuolelta on ulkomaille läht evä jäkälä enimmäkseen kotoisin. Poronj äkälää ja harmaasammalta. Espoo. Poronjäkälän kuo leminen asutuilla seuduilla johtuu ti etysti ihmisten suorittamasta tallaamisesta. Se ei kestä lu ku isten jalkaparien alituista polkemista. Retkeilijät ovat paljon vaarallisempia, sillä he tuhoavat jäkälän helposti kokonaan. Yleinen näky Lounais-Suomen suuremmilta kallioilta. Vientikelpoiset jäkälikötk in uu distun evat aikaisintaan vasta 6080 vuodessa. Aluksi rupijäkälät ja pienet sammalet sitovat maanpinnan . Kuull essaan Lap in poroista, jotk a syövät talvella jäkälää lumen alta, kuvi ttelee helposti, että Lapissa on laajoja jäkäläkankaita, joilta voi kerätä myös vientikelpoista jäkälää. Vasta noin 20-J0 vuoden kult1ttua alkaai paikalla olla ru nsaasti poronjäkälää, mutta, ei juuri palleroporonjäkälää, joka tul ee valtalajiksi vasta 60--90 vuo de11 kuluttua. J äkälänkerääjien taholta ei poronj äkälikköjämme mikään erikoinen vaara olekaan uhkaamassa. J a kestänee noin 30 vuotta, ennen kuin rutikuivaan kalliojäkälikköön tehty, maata myöten tallattu jalanjälki korj autui1 jälleen tavalliseksi 8-10 cm korkeaksi peitteeksi. Kosteana se on taipuisaa eikä paljon vahingo itu kävelystä, mutta kuivalla säällä se on erittäin haurasta, niin että jokain en jalanj älki -joita varsinkin lapse t tekevät runsaasti jää näkyviin vuosikausiksi. Tämän laj in alkukehitys on nimittä in tavattoman hidasta, ja toiset nopeakasvu isemmat lajit työntävät sen helposti sivu un, kunnes vasta vuosikymmenien kulu ttua se tul ee jälleen tarpeeksi voimakkaa ksi va llcittaakseen suurimm an osan maanpinnasta itselleen. Mutta tä mä jäkälikön kehi tys kohti pallero poro nj äkäläastetta kestää kauan. J äljelle jää usein aivan kasviton eikä erikoisen kaunis maanpinta. Niiden jälkeen valtaavat alaa pienet torvijäkälät. Tosiasia nimittäin on, että asutuskeskusten ympäriltä kauniit poronj äkäli köt häipyvä t lyhyessä ajassa, kaupunki en lähistöiltä laajoilta alueilta. J os kuitenkin samaan paikkaan astutaan useamm in kuin 30 vuoden vä liajoin, niin jäkälikkö ensin mataloituu ja lopulta pahoin runn eltuna menettää täydelleen uudistumiskykynsä
Mm. Talvisena hiihtokeskuksena Rokua sen sij aan on erinomaista seutua. Perä-Lap in tunturikankailla ja metsissäkin Enon tekiöllä, Inarissa ja Utsjoella tätä lajia kyllä on runsaasti, koska siellä on suhteellisesti vähemmän poroja kuin etelämpänä. Parasta on sell aisilla paikoilla käyttää polkuja tai sitten liikku a Piillä kostealla säällä. leiripaikkoja ja suunnistusrasteja sijoitettaessa, polkuja tehtäessä ja retkikuntia maastossa Iiikuteltaessa on hyvä muistaa, että poronjäkäläisen kohdan voi usein kiertääkin.. Palleroporonjäkälää Inarin Virtaniemessä. Monet kasvillisuud eltaan vähemmän arat tunnetut retkeilykohteet ova t alituisen polkemisen johdosta varsin ikävän näköisiä. Todellinen luonnonsuojelij a siis vä lttäköön jäkäläisten kallioiden ja metsien tarp eeto nta so tkemista. Hyvä, jos löytää yhden vientikelpoisen palleroporonjäkäläyksilön suu rilta alueilta Lapissa. Siellä jos missään olisi retkeilijän chdott(lmasti pysyteltävä polulla turh an tallaamisen välttämiseksi. ka ne olisivatkin run sasjäkälaistä variksenmarj a-jäkälätyyppiä, on poronjäkälää verrattain vähän, koska porot jatkuvast i pitävät huolta siitä, että jäkälä ei pääse uudistumaan niiden laitumilla kuin enintään 5 cm korkeaksi. Ilman porojen vaikutusta poronjäkäliköt olisivat maisemallisesti paljon merkittävämpiä myös Etelä-Lapissa, mutta nykyiset kalutut ja sotketut kankaat näyttävät kuin niityiltä. Mutta m ikä l i R o k u a t u I e e .s uo s ituksi retkeilykohteek s i 12 k e s ä i s i n, o n e r i t t ä i n k y s e e n a l a i s t a, k u i n k a k a u a n n ä m ä kankaat p ysyvä t edes l ä hes s e l l a i s i n a, k u i n n e n y t o v a t. On hyvä, että Rokualla meillä on luonnonsuojelualueella laajat pallcroporonjäkäläkankaat
Kuopissa kiehuu milloin keltaisten milloin ruskeitten tai mustien muurahaisten kiihtynyt rykelmä. Vain talvehtimaan asettuessaan ne voivat työntyä syvemmälle rakoon, ja vastaavasti kiven keskustan alle suurten laattojen alla pesiessään. Laatan pinta-alalla ei ole kovinkaan suurta merkitystä, kunhan se ylittää vähimmäisvaatimukset. Kiven alla pesivistä muurahaisista Eino Oinonen Raivatessamme maanpinnalla olevia kiviä niityillä, puutarhoissa, pihamailla tai metsäpoluilla havaitsemme pian, että kivien alustat ovat usein muurahaisten asuttamia. Asustaessaan rakentamissaan keoissa tai maakummuissa muurahaiset valmistavat pesän eteläisen puolen väljäonteloiseksi ja ohutkattoiseksi solaarioksi, missä lämpötila nou13. Yhteiskunnat oleilevat tällöin kivien reunan alla tavallisesti lämpimällä sivulla. Muurahaisten munat, toukat ja kotelot vaativat kukin omat lämpöja kosteusolosuhteensa kehittyäkseen. Kivenliuskan ei tarvitse olla alaltaan noin viittäkymmentä neliösenttimetriä laajemman, jotta sen alla voisi asustaa pienikokoisen liekomuurahaisen (Leptothorax acervorum Fabr.) yhteiskunta. Nämä alullaan olevat yhteiskunnat saattavat kuulua useaan eri lajiin, niin pienikuin suurikokoisiinkin. Muurahaiset pesivät myöskin vaakasuorissa kivien ja kallioiden raoissa, mutta tällöinkin ne pysyttelevät rakojen reunoilla. Vielä vähäisempienkin kivien alta voidaan löytää nuoria yhteiskuntia, jotka käsittävät kuningattaren ja muutamia pienikokoisia työläisesikoisia. Lämpöja kosteusolojen vaihdellessa muurahaiset siirtelevät jälkeisöään niihin pesän komeroihin, missä olosuhteet kulloinkin parhaiten vastaavat jälkeisön suotuisinta kehitystä. Muurahaisethan ovat sangen herkkiä lämmön ja kosteuden vaihteluille. Kiven laaja-alaisuus ei rajoita sen asumakelpoisuutta, mutta jos neliömäisen tai ympyränmuotoisen laatan peittävyys on yli 10 dm 2, on sen alusta harvoin kokonaan muurahaisten asuttama. Muurahaiset suosivat erityisesti kivä, jotka ovat 15 cm:n paksuisia, kun sen sijaan yli 15 cm:n vahvuisten laattojen alla ne asustavat vain harvoin. Jälkeisöä viedään turvaan kovalla kiireellä syvemmällä oleviin käytäviin ja komeroihin. Kivilaattojen alustat tarjoavat edullisen pesäpaikan muurahaisille ennen muuta siitä syystä, että kivi johtaa hyvin lämpöä ja samalla estää kosteuden haihtumista. Hevosmuurahainenkin ( Oamponotus herculeanus L.), kookkain muurahaislajimme, voi perustaa yhteiskuntansa tuskin peukalon pään laajuisen kiven alle. Eriasteinen jälkeisö onkin porrastettu pesis'lä siten, että ylinnä lämpimimmissä ja kuivimmissa onteloissa ovat kotelot, syvempänä toukat ja alinna viileimmissä ja kosteimmissa pesän osissa munat
Muurahai ia on tässä suhteessa pidetty hyödyllisempinä kuin kastematoja, jotka myöskin aiheuttavat pintakivien hautaantumista. Liian runsasta sadeveden tunkeutumista pesän sisäosiin vastustaa tehokkaasti pesän onteloiden rakr.nne, ja muurahaiset kykenevät lisäksi itse jossakin määrin säännöstelemään pesäilman kosteustilaa avaamalla ja sulkemalla tuuletusaukkoja. Ne suojaavat pesiä rankkasateilta ja suurten eläinten tallaamiselta. Toimeentulon rajatapauksissa tällainen keskitetty vedensaanti saattaa olla muurahaisille elintärkeätä. Pesien päälle ei myöskään muodostu varjostavaa rikkaruohopeitettä. Näiden alle pesiytyy yleisesti muurahaisyhteiskuntia. see huomattavan korkeaksi viileälläkin aurinkoisella säällä. Eräs kivilaattojen suoma tarkeä etuisuus on vielä siinä, että ne suojaavat pesiä lintujen tihutöiltä. Samalla tavoin kuin kivilaattoja muurahaiset käyttävät hyväkseen maanpinnalla olevia laudankappaleita, kaarnanpalasia, maapuita ja oksia, tyveyskiekkoja, metsäpolulle irronnutta kengänpohjaa jne. Tuulen kaataessa puita kohottaa niiden juuristo usein kiviä esiin. On todettu, että et3nkin metsot hajoittavat usein keltiäisen ( Lasius flavus Fabr.) pesäkumpuja kylpyalustakseen, ja lisäksi, että useat lintulajit penkovat sekä keltiäisen että eräiden muiden muurahaislajien pesiä poimiakseen niistä muurahaisia ja niiden jälkeisöa ravinnokseen. Kivet tosin painuvat vähittäin syvemmälle alustaansa 14muurahaist:m kaivaessa maata niiden alta, ja kantaessa irroittamiaan aineksia kivien rennoille ne itse edistävät kivien päällystän peittymistä. karikkeesta tai mullasta tehdyt s~laariot vaativat jatkuvasti korjailua. Kivien alle asettuessaan muurahaiset välttyvät solaarion rakentamiselta, koska pesän kattona oleva kivi toimii tällöin lämmönjohtajana. Tähän kuluu kuitenl<in vuosia. Leiripaikoilta voidaan löytää muurahaisia pesimässä säilykerasian, rikkoutuneen lautasen, kahvikupin tai pullonpohjan alla. Kovakuori. Kuivassa ympäristössä kivien alla asustavat yhteiskunnat saavat sateilla runsaammin kosteutta kuin muunlaatuisissa pesissä, koska sadevesi valuu kivien päältä johonkin reunan osaan. Etenkin kekomuurahaisen (Formica ru/a L.) neulaskeot ovat tuuletusteknilli::sesti hämmästyttäviä aikaansaannoksia. Mainittakoon, että Sveitsin alppiniityillä tällaista tapahtumien kulkua on pidetty laiduntamisen kannalta hyvin edullisena. Pesiminen kivien alla tuottaa siis huomattavaa työvoiman säästöä, sillä neulasista ym. Kivilaatoista on pesien katoksina muunkinlaista hyötyä
Sellaisissa ympäristöissä, joissa ei ole pitkiin aikoihin tapahtunut mitään jyrkkiä olosuhteiteiden muutoksia, on muurahaisasutus yleensä täystiheä. Metsähakkuualat ovat tässä suhteessa nuorille kuningattarille edullisia ja erityisesti siinä tapauksessa, että kyseisillä aloilla on ennen hakkuuta ollut tiheä, vahvasti varjostava puusto ja tämän vuoksi harva ja lajiköyhä muurahaiskanta. Joissakin tapauksissa voi jokin voimakas laji helpottaa heikomman invaasiota raivaamalla tämän tieltä sen pahimmat kilpailijat. Jos jonkin kiven alle on sattumoisin päässyt asettumaan nuori yhteiskunta, ei tämä merkitse 15. Kukkaruukkuja asetetaan kumolleen mauriaisen pesäpaikkoihin tai niiden läheisyyteen. Pikaiseen majanmuuttoon ovat pakotettuja esim. Vaikka pesällä onkin erinomaisen tärkeä asema muurahaisten elämässä, ei se merkitse sitä, että yhteiskunnat asuisivat koko ikänsä uskollisesti emokuningattaren valitsemassa pesäpaikassa. Kumollaan olevan astian alle pesiytynyt mauriaisyhteiskunta (Lasius niger L.) kerää asuntonsa täyteen multaa, johon se kaivaa käytävänsä ja komeronsa. Kun asetamme maastoon kivilaattoja, laudanpalasia tai vaikkapa kukkaruukkuja voimme odottaa niiden alle ilmestyvän etupäässä jo pitkälle kehityksessään edistyneitä yhteiskuntia, harvemmin vasta-alkavia. Erityisesti nuoret yhteiskunnat ovat ahkerasti pesäpaikkaansa vaihtavia, mikä onkin varsin ymmärrettävää, koska nuoret kuningattaret eivät munimaan asettuessaan ota huomioon varttuvan tai täyteen mahtavuuteensa paisuvan yhteiskunnan ravinnonja tilantarvetta. Vain pienellä murto-osalla vastaalkavia yhteiskuntia on onnea selviytyä valta-asemaan, synnyttyään tähän ankaran kilpailun kenttään. Varttuneemmat yhteiskunnat pitävät hallussaan kaikkein edullisimpia ravintolähteitä ja pesäpaikkoja näissä olosuhteissa. Tätä mauriaisen keräily kykyä ovat sveitsiläiset puutarhurit käyttäneet hyväkseen hankkiakseen vaivattomasti kukkamultaa. Vasta-alkajat saavat tyytyä tämän vuoksi toisarvoisiin paikkoihin ja voivat parantaa olojaan vain vähittäisesti, ikään kuin hivuttautumalla. Näin saatu multa on hyvänlaatuista, ikään kuin valmiiksi seulottua, eikä siinä ole mainittavasti haitallisia hyönteistoukkiakaan. Tällaisista paikoista voidaan löytää jopa suuren hevosmuurahaisenkin kuningatar <i, kammioita ja muutamia yksilöitä käsittäviä yhteiskuntia. Tällöin yhteiskunnat siirtyvät niistä pois vieden jälkeisönsäkin mukanaan. Kun ruukut ovat täyttyneet mullalla, käännetään ne pystyyn. siksi kuivettuneet lehmänlantakakut vetävät puoleensa yhteiskuntia kuivilla kangai-mailla ja ahoilla, ja erityisen suosittuja ne ovat sellaisessa ympäristössä kuin venäläisessä aromaisemassa. siirtolohkareiden päälle vähäisiin jäkäläpälviin syntyneet yhteiskunnat. Tällä tavoin pääsee maunarnen levittäytymään vesimuurahaisen (Form1:ca sanguinea Latr.) >>vanavedessä>>, viimeksimainitun orjuuttaessa ja hävittäessä mauriaisen vaarallisen kilpailijan, mustan muurahaisen (Formi·ca /usea L.) yhteishmtia. Voidakseen tulla toimeen on nuorten yhteiskuntien usein välttämättömästi siirryttävä syntymäpaikastaan muualle jo ensimmäisessä kehitysvaiheessaan. Tällaista tapahtunee yleisimmin silloin, kun muurahaisasutus on leviämässä sellaiseen ympäristöön, jossa ei ole entuudestaan muurahaisia, tai jossa asutus ei ole vielä täysitiheä. Vain harvat kuningattaret onnistuvat löytämään jo munimaan asettuessaan sellaisen paikan, jossa yhteiskunta voi pysytellä kaikissa vaiheissaan
. . Ftr = Formica truncorum Fabr. . .. . Mr = Myrmica ruginodis Ny!. . . . .. . . . . Lfl = Lasius flavus Fabr. . K aavakuvia muurahaisten yhteispesistä kivien alla. . ·. : . . . . : . . · . ········· . . . Ff = Formica [usea 1.. . . . Ml = Myrmica lobicornis Ny!. . . . . ...... La = Leptotlwrax acervo ·um F abi. Ms = Myrmica scabrinodis Ny!. . 16 ' Y//!/11!/lP , Mr ;Jl!I 1/ l //1 lll/r;j1;7!JJ (f J(l/Ji/f!/!I . Vasemmalla sivukuva, oikealla päältäpäin katsottuna.
Etenkin niissä tapauksissa, jolloin yhteispesän asukkaat ovat keskenään ravinnon suhteen komplementtisia, ne tulevat hyvin toimeen saman kiven alla. Kun useampia kivenalustoja on vapaana, saattaa sama yhteiskunta hakeutua vähitellen elärnänvaatimuksiaan parhaiten vastaavan kiven alle. Pesäkivet vaihtavat omistajaa toisinaan tavan takaa kovan kilpailun vuoksi, edullisia pesäpaikkoja kun ovat. On selvää, että nämä muutokset eivät tapahdu läheskään aina sovinnollisesti, siis s;iten, että pesä vapautuu vapaaehtoista tietä. Esimerkiksi verimuurahaisella voi olla pesissään samanaikaisesti neljän viiden lajin orjia, ja joskus kenties vielä useammankin. Keväällä, jolloin kivet saavat runsaasti aurinkoa, on niiden alla valta-asema toisilla lajeilla kuin myöhemmin keväällä lehdistön ollessa voimakkaana varj ostimena. olevien yksilöiden purkautuminen esiin samoista pesäkäytävistä todellista. Saman kiven alle tunkeutuu toinen yhteiskunta, joka alkaa laajentaa asuintilaansa anastamalla silloin tällöin muutamia naapurinsa komeroita ja käytävien osia. Vain siinä tapauksessa, että toinen pesän asuttajista on sekayhteiskuntia muodostava laji, ts. Kivilaattoja keinopesinä käyttäen on voitu todeta, että muurahaiset seuraavat sangen valppaasti tapahtumia naapuristossaan. Seuraavana keväänä palaavat taas lämpöä ja valoa vaativat lajit väistyäkseen myöhemmin varjoa sietävien tieltä jne. Tällaista sattuu erityisesti lehtirnetsissä. Toisinaan syntyy kiivaita yhteenottoja, mutta yleisimmin pesien valtaus tapahtuu vähittäisesti. truncorum Fabr.), sen lähisukulainen Formica truncicolo-pratensis Forel ja joskus myös loviniskamuurahainen (Formica exsecta Ny 1.) Yhteiskunnan perustamisvaiheessa ja 17. Nämä voivat johtaa toisen osapuolen täydelliseen tuhoon. sille ratkaisevaa onnenpotkua, vaan se voi ennen pitkää tulla tungetuksi siitä ulos tai tuhotuksi, kun jokin varttuneernpi yhteiskunta löytää paikan. Orjia pitävät myös kantomuurahainen (Formica. Jos siis esim.. Jos tällainen yhteispesä halkaistaan lapiolla, purkautuu toisinaan molempien lajien yksilöitä kirjavina rykelminä esiin näennäisesti samoista pesäkäytävistä. Kivien asutuksessa on havaittu tapahtuvan myöskin la.jiston edestakaista vahvistumista. Yhteisasuntaa voi tällä tavoin jatkua koko kesän ja joskus pitempäänkin. Kun kiven alla asustaa kahden tai useamman lajin yhteiskuntia samanaikaisesti, eivät ne as 1 1 sekaisin samoissa käytävissä ja komeroissa, vaan kukin omassa, väliseinien erottamassa osastossaan. Kullakin on oma solaarioalueensa kiven alapinnalla, mutta muuten saattavat eri lajien pesäkäytävät poimuilla sangen monimutkaisesti toistensa lomitse. Sovun säilyttämiselle on myös eduksi, jos molemmat lajit ovat pieniä yhteiskuntia muodostavia, niin että kiven alusta tarjoaa riittävän asuintilan kummallekin. jokin yhteiskunta hylkää kivenaluspesänsä, ilmestyy tilalle toisinaan jo muutamien päivien kuluttua toinen yhteiskunta. Eri lajien asuinosastot ovat usein vain erittäin ohuiden väliseinien erottamat, joten muurahaiset voisivat helposti puhkaista niihin aukkoja. Rauhaisan rinnakkaiselon voi katkaista ulkopuolinen häiriö. Jos kivi kohotetaan paikaltaan, syöksyilevät asuntokumppanit toistensa osastoihin, jolloin syntyy ankaria kahakoita. Todellisuudessa on lapion pisto sortanut kahden rinnakkaisen, eri lajeille kuuluneiden käytävien ohuen väliseinän, jolloin näyttää siltä, että lajit olisivat asuneet sekaisin samoissa pesäkäytävissä. käyttää toisia muurahaislajeja orjinaan, on eri lajeja
Julkaisemme selostuksen vasta syksyllä. Kivien alla voivat pesiä lähes kaikki muurnhaislajimme. Se tulee yhtä hyvin toimeen yksinäänkin asustaes:saan. Selostettuaan aluksi suuria vaihteluita, joita hirvikannassamme tiedetään viimeist en sadan vuoden aikana tapahtuneen ja >>hirvikatoihin>> johtaneita syitä huomautti •esitelmöitsijä, että laajentuneesta metsästyksestä huolimatta näyttää hirvien lukumäärä jatkuvasti lisääntyvän puhutaanpa jo liiankin suuresta kannasta. Kivien alta tapaamme ennen muuta sellaisia lajeja, jotka eivät itse rakenna pysyviä pesärakennelmia, vaan tekevät pesänsä kaivautumalla erilaisiin alustoihin. jolloin aihe on jälleen tavallista ajankohtaisempi. Jo nyt puhutaan liiallisesta hirvikannasta ja sen synnyttämistä vahingoista, jopa siinä määrin, että on rohjettu eräissä piireissä leimata se petoeläimeen verrattavaksi lajiksi, joka olisi hävitettävä sukupuuttoon.. Jokinen Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen keskustelutilaisuudessa Metsäviikolla viime keväänä. Väite siitä, että luonto kyllä pitää huolen tasapainon ylläpitämisestä, eikä ihmisen tarvitse siihen puuttua, ei ilmeisestikään pidä läheskään aina paikkaansa. Muurahaiset kykenevät yleisesti pesimään varsin monenlaisella alustalla, ja jos se ei aina vastaa niiden vaatimuksia, ei tämäkään ole voittamaton este asumiselle. Näitä kaikkia voidaan tavata kivien alla asustamassa. Kun joku luonnossa vapaana oleva villi eläinlaji saa lii18 aksi lisääntyä, saattaa siitä muodostua suoranainen taloudellisen vahingon aiheuttaja. Paikallaan voivat pesiä pitkään ne lajit, joilla on vuodesta toiseen tasainen ravinnonsaanti liikkuma-alallaan. Edellinen loisii liekomuurahaisen ja jälkimmäinen kekomuurahaisen yhteiskunnissa. Kannattaako hirveä suojella. Vielä on mainittava tässä yhteydessä kaksi lajia, jotka ovat mukautuneet loiselämään. Nämä lajit ovat yleensä samalla ahkerammin pesäpaikkaansa vaihtavia kuin pysyvä pesiä rakentavat lajit, mikä johtunee huomattavaksi osaksi ravintolähteiden erilaisuudesta. Voitaisiin otaksua, että joukossa olisi sellaisia lajeja, jotka olisivat erikoistuneet asumaan pelkästään kivien alla, mutta näin ei ole asianlaita. Tällaisia ovat suurpäämuurahainen ( H arpagoxenus sublaevis Ny 1.) ja norkomuurahainen (Formicoxenus nitidulus N yl.). Muurahaiset osaavat tehdä parannuksia ja korjailuj a, jotka mahdollistavat asumisen huonollakin alustalla. joskus vielä v110s1a jälkeenpäin on eräillä muillakin muurahaislajeillamme apumuurahaisia. Tästä aiheesta esitelmöi metsänhoitaja P. Valtaosa koko lajistostamme {nelisenkymmentä lajia) on sellaisia, joiden yhteiskunnat varsinkin nuoruusvaiheissaan .hakeutuvat kivien alle. Niinpä näyttää sangen todennäköiseltä, että juuri hirvi on sellainen eläin, joka, jos se saa vapaasti miehittää asuma-aluettaan, saattaa todellakin muodostua varsin suureksi vahingon aiheuttajaksi. Liekomuurahainen, jonka pieniä yhteiskuntia asustelee usein monien -eri muurahaislajien pesissä, jopa pesien keskiosissakin, ei sen sijaan ole loinen