uomen / Metsiemme viimeaikainen kehitys Haapa, lintujen puu Jyväsjärven'" k·otilot Utsjoen Lappia Lounais-Suomen ilves N:O 3 15 VUOSIKERTA 1956
ELÄIMIÄ VÄRIKUVINA. 3. POHJOLAN KALAT VÄRIKUVINA. Suomeksi toimittanut fil. VÄRIKUVAKASVIO. Suomeksi toimittanut fil. 400 mk. Kaikki nämä teokset kuuluvat sarjaan »Luonnon värikuvasto» WSOY. 300/kk. tri Paavo Voipio. 28 kuvasivulla lähes 600 kasvia; 48 tekstisivulla kustakin kasvista tärkeimmät tiedot. 4. Suomeksi toimittanut leht. 350/kk. 300/kk. painos 100. Suomeksi toimittanut prof. painos 75. 450 mk. Teos esittelee 109 eri eläintä. 2. tuhat. Uunio Saalas. 6. 350/kk. 300/kk. tri Pekka Nuorteva. 5. Erkki Halme. Ilmestyy jouluksi 1956. 257 loistokkaasti painettua värikuvaa; tekstisivuilla kustakin maamme linnusta esittely. 450 mk. 3. Teoksessa esitellään 621 hyönteistä; tekstisivuilla mielenkiintoista tietoa hyönteisten elämästä sekä käytännöllisiä neuvoja kerääjille. LINNUT VÄRIKUVINA. 1. tuhat. 400 mk. 400 mk. Eino Kärki. HYÖTYKASVIT VÄRIKUVINA. Teoksessa esitellään 283 maailman tärkeintä hyötykasvia; tekstisivuilla on kustakin kasvista selostus. Suomeksi toimittanut prof. 4. Suomeksi toimittanut tri Toivo Rautavaara. Teoksen kuvasivuilla on esitelty kahta lajia lukuun ottamatta kaikki Suomessa tavattavat kalat. HYÖNTEISIÄ VÄRIKUVINA
Luonnonsuojelua pyritään nykyään todella ohjaamaan entistä enemmän käytännön alueelle. Riistakannan suojelu ja hoito on yksi tällainen ulkovyöhyke, jota on tervehdittävä tyydytyksellä varsinkin siellä, missä täydellisempää luonnonsuojelua ei saada aikaan, ja edellytettynä, ettei sitäkään toteuteta esim. Näin sanotaan siinä luonnon.suojelun ohjelmassa, joka on julkaistu lehtemme ensimmäisessä numerossa (SL 1/1956). Suorastaan nurinkurista on, että luonnonsuojelun nimiin on tällöin viety sellaisia riistanhoitomenetelmiä kuin >>vahinkoeläinten>> hävittäminen sekä ulkomaisten eläinlajien ja kasvien istuttaminen luontoomme, jotka ovat varsinaisen luonnonsuojelun täysi vastakohta. Mutta tämän sisärenkaan ulkopuolella on monia kehiä, jotka ansaitsevat täyden huomiomme. Tämä ei merkitse sitä, etteikö luonnonsuojeluajatuksen ytimenä ja keskeisimpänä osana edelleenkin olisi alkuperäisen luonnon ja sen aineksien säilyttäminen luonnon aatteellisten ja kulttuuriarvojen pohjalta, se toiminta, jota samassa ohjelmakirjoituksessa sanotaan varsinaiseksi luonnon.suoj eluksi. petoeläinten tarpeettoman vainoamisen tai muun alkuperäisen luonnon hävittämisen kustannuksella, niinkuin meillä sen pahempi vielä yleisesti tehdään. N:o 3 Suomen Luonto LUONNONSUOJELUN A A NENKANNATTAJA 15 VUOSIKERTA Riistanhoito ja luonnonsuojelu 1956 Aatteellisella ja käytännöllisellä luonnonsuoj elutyöllä on siinä määrin yhtymäkohtia ja yhteisiä tehtäviä, ettei niitä voida eikä ole syytä erottaa toisistaan. Tätä riistanhoidon ja koko eläinmaailmaan (ja samalla kasveihin, geologisiin muodostumiin, maisemiin koko luontoon) kohdistuvan luonnonsuojelun välistä eroa on syytä selvittää sen vuoksi, että viime aikoina on julkisuudessa näkynyt tuon tuostakin kirjoituksia, joissa luonnonsuojelu ja riistanhoito pyritään varauksetta samastamaan. Tässä mielessä voidaan todeta, että esim. Se on jo luonnonsuojelu-sanan väärinkäyttöä.. riistanhoito (metsästyksestä erilleen ajateltuna) tai kalavesien hoito, niinkuin metsänhoitokin, on osa luonnonsuojelua sanan laajassa merkityksessä luonnonhävityksen vastakohtana
Jo varhaisina aikoina erämiesten nuotioista syttyi metsäpaloja, jotka kenenkään sammuttamatta saivat riehua. Viime vuosikymmenien lämpimän ajan ansiosta nykyisen havumetsänrajan säilyminen näyttää siis turvatulta, ja jos ilmasto pysyy nykyisellään, mänty hiljalleen etenee pohjoista kohti. Metsiemme viimeaikainen ja vastainen kehitys 1 Peitsa Mikola Metsäkasvillisuudessa tapahtuu muutoksia ilmaston muuttuessa sekä ihmisen toiminnan seurauksena. Tämän toistaiseksi lyhyen >>lämpökaudem> vaikutus näkyy jo selvästi pohjoisella metsänrajalla, missä lämpötila on metsien olemassaololle kriitillinen tekijä. 2 40 50 vuotta sitten oli tiedemiespiireissä vallalla käsitys, että Litorina-ajan jälkeisen ilmaston kylmenemisen aiheuttama metsänrajan vetäytyminen etelää kohti edelleen jatkuu. Mutta sitten tapahtui ilmaston huononeminen ja samalla havupuiden, varsinkin kuusen, voimakas lisääntyminen. Viimeiset pari tuhatta vuotta maamme ilmasto on pysynyt jokseenkin muuttumattomana, lukuun ottamatta lyhytaikaisia heilahteluja, joiden vaikutus ei yleensä ole ennättänyt tuntua metsäkasvillisuudessa. Maamme ilmaston tiedetään olleen Litorina-aj alla, 4000-5000 vuotta sitten, nykyistä lämpimämpää, ja silloin myös metsät olivat toisenlaisia, lehtipuita oli paljon nykyistä runsaammin. Tuli sitten uudisraivaaja, joka raivasi peltoja ja poltti kaskia, kaskista ryös. Tätä käsitystä tuki erityisesti se seikka, että pitkin männyn metsänrajaa oli melko leveä vyöhyke, josta männyn taimet ja nuoret puut jokseenkin kokonaan puuttuivat. Kuitenkin jo pienikin pysyväinen ilmaston muutos, esim. Tällainen lyhytaikainen muutos, jonka pysyvyyttä on mahdoton tietää, on viimeksi kuluneiden sadan vuoden aikana tapahtunut selvä ilmaston lämpeneminen. Tällä hetkellä kuva on kuitenkin kokonaan toinep.: vuoden 1920 jälkeen on metsänrajalla sattunut useita männyn siemenvuosia, ja taimet ja nuoret puut ovat nykyään sangen yleisiä. Ilmaston muuttuminen on hidasta ja siitä aiheutuvat muutokset myös kasvillisuudessa ovat vähitellen tapahtuvia. toimitukselle jouluk. 1955. Minkä verran nykyisen >>lämpökaudem> vaikutusta on maamme eteläosan metsien viimeaikaisessa kehityksessä, on hyvin vaikeaa sanoa, sillä ihmisen aiheuttamat muutokset peittävät sen yleensä kokonaan. Ihmisen taloustoiminta on välillisesti ja välittömästi muuttanut metsiemme ulkonäköä hyvin suuresti. Vielä 1 Kirjoitus saap. vuoden keskilämmön nousu tai lasku 1 asteella, selvästi kuvastuu metsien kehityksessä
On kuitenkin huomattava, että viime vuosisadan alkupuolisko oli kaskiviljelyn huippuaikaa maassamme ja myös tervanpoltto oli silloin suurimmillaan, molemmat hyvin runsaasti puuta kuluttavia elinkeinoja. Ilmaston lämpenemisen seurauksena on hyväkasvuista nuorta männyn taimistoa paikoitellen joi:;a runsaa.sti pitkin pohjoista metsänrajaa. Myös maamme vanhin metsäteollisuus, tervanpoltto, on jättänyt selvät jäljet maamme metsiin. Berg, jonka senaatti 3. Syntyi sitten vajaat sata vuotta sitten maahamme puuta jalostava suurteollisuus, joka edelleen on laajenemassa, ja siitä lähtien on metsiä yhä yleisemmin alettu hoitaa nimenomaan arvossa yhä kasvavan puun tuottamiseksi. millaisia metsämme olivat noin sata vuotta sitten. täytyi tuli usem metsään ja varsin yleisesti metsäpaloja vartavasten sytytettiinkin karjanlaitumien parantamiseksi. Nykyisen sukupolven keskuudessa lienee yleinen käsitys, että sata vuotta sitten maamme metsät olivat suurimmaksi osaksi ikivanhoja aarniometsiä, sellaisia kuin vielä nyt nähdään Saarijärven Pyhähäkin suunnitellussa kansallispuistossa tai valtionmailla näytteeksi säilytetyissä säästömetsissä. Tällöin on kuitenkin aluksi tehtävä selväksi, millainen oli lähtökohta, kun nykyaikainen metsäteollisuus ja metsänhoito maahamme syntyivät, ts. Kuva Enontekiön kirkonkylän pohjoispuolelta. saksalainen Tharandtin metsäakatemian johtaja, vapaaherra Edmund v. Suomen metsien tilasta sata vuotta sitten antaa kuvauksen mm. Kun on tarkasteltavana metsiemme viimeaikainen kehitys, herää ensimmäisenä kysymys, miten teollisuuden tarpeita palveleva hakkuutoiminta sekä metsien määrätietoinen hoitaminen ovat metsiemme ulkonäköä muuttaneet
Matkakertomuksesta, joka suomennettuna on painettu v. Harvoilla eroituksilla onkin tämä tarkoitus, minun näkemissäni maakunnan osissa, täydellensä ennätetty, sillä paremmin säästettyin metsäin luku on ylen vähäinen, hävitettyin ja haaskattuin suuren paljouden rinnalla. Kuva Ruovedeltä. Tosiansa ollaanki jo monessa pitäjässä, niinkuin Sortavalassa, J aakkimassa ja Parikkalassa, siihen tilaan joutuneita, että virkamiesten ja talonpoikain yhtäpitävätä mainetta myöten, ei metsässä enää ole mitään tarvetai rakennuspuita. 1859, voimme lukea mm. En tosin suurella toivolla lähestynyt Suomenmaan metsiä, mutta en kuitenkaan luullut niissä niin suuria hävit yksiä näkeväni. 4 auttavat puolettomasti säännötöin karjan syöttäminen, kasken poltto ja ne ylen turmelevaiset kulovalkeat, taikka paremmin puhuen: näitä kolmea keinoa käytetään kaikkia saman suuren tarkoituksen, nimittäin metsän hävittämisen, aikaan saamiseksi. Niin kertoi eräs Tyriän talon. Niin kauvas kuin silmä siintää, ei näe matkamies, päivät pitkään kulkiessansa, mitään muuta kuin lepiköitä ja vähäisiä koivumetsiä eli huonukaisia, kitumalla kasvavia vaivais-mäntyjä, taikka aivan paljaita louhikoita. Puut kasvavat tiheässä, niiden kesken valli tsee ankara kilpailu ja taistelussa sortuneet lahoavat paikalleen. seuraavaa: >>Metsän hävittämistä, jossa Suomalainen ylipäänsä on tuiki taitavaksi oppinut, edesLuonnontilassa olevaa metsää. Mihin semmoinen talous (kaskiviljely) saattaa, ettenkä minä sen vaikutuksia ole mitenkään ylönpalttisesti kuvaillut, osoittaa kieltämättä iso osa Viipurin lääniä. Vapaaherra v. Suomessa löytyvät hoitamattomat, hävit etyt tahi poltetut metsät ovat saattaneet minun ylen surulliselle ja tuiki alakuloiselle mielelle. Usein kohtaavat ja laajalti kulkevat kuloeli metsävalkeat ovat Suomenmaan metsien pahimmat raiskaajat, yhtenä vuonna maakunnassa liikkuvat kulovalkeat hävittävät ei vaan tuhansia, vaan satojatuhansiakin tynnyrin-aloja. Berg matkusti kesällä 1858 Helsingistä Evon, Ikaalisten, Ruoveden ja Oulun kautta Rovaniemelle, josta käsin retkeili vielä pohjoisempiin metsiin, sekä palasi Itä-Suomen, Kajaanin, Joensuun, Sortavalan ja Lappeenrannan, kautta Helsinkiin. oli kutsunut Suomeen asiantuntijana suunnittelemaan valtionmetsien hallinnon järjestelyä
Berg kiinnittää matkakertomuksessaan huomiota keski-ikäisten metsien puuttumiseen miltei täydellisesti. tarkastuskertomuksista käy ilmi. vapaaherra v. Bergin ehdotus, että valtio myöntäisi erityisen palkinnon niille kolmelle talolliselle, jotka pitäjässään ensimmäisinä luopuvat määräajaksi kaskiviljelystä. Vanhoja havumetsiä oli vain asumattomilla syrjäseuduilla, mutta sielläkin varsinkin kuivat kankaat olivat metsäpalojen ansiosta yleisesti au. San iaislehtoa SomerniemelJä. Mutta kaskeamista harjoitettiin kaukanakin kylistä, valtion omistamilla sydänmailla, kuten vanhoista Lehtometsät on suurimm aksi osaksi jo aikoja sitten raivattu pelloiksi. Niinpä 1866 arvioitiin Längelmäen hoitoalueesta olevan 3/4 aukeana tai lehtimetsän hallussa ja samoin Kuopion läänissä Palojärven hoitoalueesta oli 75 % lehtimetsänä. Häm'3essä oli kokonaisia valtion hoitoalueita, joissa tukkipuita oli keskimäärin vain 6 kpl hehtaarilla. Maanmittarien karttamerkintöjen mukaan oli maassamme kaskimaita noin 4 milj. Heikinheimon arvion · mukaan vielä 1870-luvulla, jolloin kaskiviljely oli jo nopeasti vähenemässä, vuosittain kaadettiin uusia kaskia maassamme noin 50 000 ha. osoittaa mm. poika meille, että hänen neljän, viiden peninkulman päästä täytyi vedättää välttämättömät heikoimmatkin tarveja rakennuspuunsa, joista sai metsässä maksaa kaksikymmentä kopeikkaa kultakin kannolta.>> Kuinka vallitsevassa asemassa kaskiviljely viime vuosisadan puolivälissä oli, Kaskivilj elyn seurauksena metsämaat olivat laajalti kylien ympärillä nuorien lehtimetsien hallussa. hehtaaria. Vapaaherra v
Tervaksiksi kolottiin ja kaadettiin vain mäntyjä, joten tervanpolttoseutujen mäntyja sekametsät muuttuivat vähitellen kuusikoiksi, kun taas kaskiviljely karkoitti kuusen ja lisäsi lehtipuiden osuutta metsissä. Tervanpolton vaikutus metsiin oli päinvastainen kuin kaskiviljelyn. Mutta vaikutukset ovat tähdelliset, sillä kuusesta saadaan paljon huonompi kauppatavara, kuin männystä.>> Viime vuosisadan puolivälistä lähtien kaskiviljely nopeasti väheni. keina tai nuoren taimistometsän hallussa. tammea, jonkin verran esiintyy, tulevat metsä6 maillamme kysymykseen suurille kolopesijälinnuille sopivien onteloiden puina haapa, mänty ja koivu tässä järjestyksessä, haapa ylivoimaisesti tärkeimpänä. Mm. Lukumää. Semmoinen muutos onkin itseensä asian luontoon perustettu, eikä mitenkään kummana pidettävä. Haapaan syntyy sen tunnetun lahoamistaip'umuksen johdosta helpoimmin koloja >>itsestääm>, rungonhaarojen tai rungon katkeamiin sekä oksantyvilahoamien avatessa pääsyn onttoon sisukseen. Haavan merkityksestä lintupuuna kerron seuraavassa muutamia huomioita ja toteamuksia; esittämäni omat havainnot ovat peräisin monivuotiselta havaintoalueeltani KeskiHämeestä. (Jatkuu seuraavassa numerossa.) Luonnonsuojelu ja haapa, lintujen puu Pentti Linkola Kaikista puulajeistamme on haavalla epäilemättä tärkein erikoisasema lintujenystävän harrastusmaailmassa. Samoin tervan valmistus runkopuusta loppui tämän vuosisadan alussa. Muiden puulajien, lähinnä seuraavana tervalepän, merkitys on aivan suppea. Berg kirjoittaa matkakertomuksessaan: >>Ensinnäkin nähdään selkeästi, kuinka ajan pitkään monet männiköt Pohjanmaalla ovat kuusikoiksi muuttuneet. Sen sijaan siellä oli vallalla toinen vanhin metsänkäyttömuoto, tervanpoltto. Vielä 1870-luvulla vietiin Suomesta vuosittain noin 1 70 000 tynnyriä tervaa, jonka valmistukseen kolottiin ja kaadettiin miljoonia männynrunkoj a. Pohjanmaalla ei kaskiviljelyä harjoitettu enää viime vuosisadalla. v. Erityisesti kuusi joutui kaskivilj elyalueilla väistymään sille luonnollisilta kasvupaikoilta, tuoreilta kankailta, kun taas mäntyä yleisesti oli sekapuuna kaskialoille nousseissa lehtimetsissä. Lukuun ottamatta maan lounaisinta kolkkaa, jossa suuria jalopuita, esim. Määrä ei koko maan kannalta ole suuri, mutta kun se tuli melko suppealta alueelta noin puolet tervasta vietiin Oulusta ja jatkuvasti vuodesta vuoteen samoilta seuduilta, jätti se selvät merkit näiden seutujen, Pohjanmaan ja Kainuun, metsiin. Tämän vuosisadan alussa sitä harjoitettiin vain paikoin Itä-Suomessa, ja 1920-luvulla sen voidaan katsoa kokonaan loppuneen
(pökkelö) P esäpöntöt 9 pöllö pöllö kyyhky 7 5 7 35 2 2 6 4 1 1 6 3 l 2 7 Jl 1 1 9 Tilasto sinänsä e1 vielä kuitenkaan ole aihepiirissä luonnonystävää olennaisesti 7. Aineistoni tyhjistä tai muiden lintujen asuttamista palokärjenkoloista onkin vielä paljon selvemmin haapavaltainen. Niinpä eräässä haavikossa Tyrvännössä palokärki valmisti keväällä 1953 neljä hyvää pesäonteloa perätysten pesimättä kuitenkaan koko alueella. räisesti tärkeämpiä ovat kuitenkin palokärjen nikkaroimat ontelot. Sipoosta E. Vaikka aineistoni asutuista palokärjen pesistä (haapa 10, mänty 5, koivu 1) ei olekaan ylivoimaisesti haapavaltainen, niin näyttää siltä, että pehmeä haapapuu kiihottaa palokärjen nikkarinhimoa siinä määrin, että se usein kovertaa valmiita pesäonteloita vanhoihin haapoihin yli oman tarpeensa, joskus nähtävästi ilman selkeää tarkoitusta. Naakka H elmiLehtoTelkkä UuttuHaapa 115 Mänty 13 Koivu 11 (Lehmus puistopuuna) 10 Tervaleppä 2 Kuusi (tuulenpesä ) Puulaji. Tämä Hämeestä kokoamani aineisto voidaan käsittääkseni yleistää suurin piirtein koko Komea haapa palokärjen koloineen, naakka vuokralaisena. Pynnösen aineistossa Pohjois-Karjalasta on tosin haapa asuttujenkin pesien kohdalta aivan ylivoimainen: haapa 16, mänty 1, koivu 1, mutta se ei 1930-luvulla koottuna enää vastanne nykyisiä olosuhteita metsissämme.) Kokemus on jo minulle opettanut, että missä tahansa metsiä samotessaan kaukaakin sattuu huomaamaan suurehkon haavan, sitä kannattaa poiketa lintumielessäkin tarkastamaan, siksi usein käynti tietää pesälöytöä. Merikallio. Vain täten ovat selitettävissä muidenkin vanhojen haavikoiden erittäin lukuisat palokärjenkolot pienellä alalla. Saman pesäpaikan olen ottanut huomioon kunkin lajin kohdalla vain kerran, vaikka siinä olisi tav~ttu samana tai eri vuosina useampia lajin pesyeitä. Eteläja Keski-Suomessa päteväksi, mitä tulee pesäpuulajien tärkeysjärjestykseen; lintulajistossa on tietysti huomattavia eroja. (A. Valok. Haavan tärkeyttä suurille kolopesijälinnuille osoittaa seuraava yhteenveto pesälöytöaineistostani, joka rengastusharrastuksen yhteydessä on viime vuosilta kertynyt. Uuttukyyhkyt sen sijaan riensivät välittömästi munimaan kaloihin
Haapakysymys on tärkeä osakysymys siinä sovittamattomassa ristiriidassa, jossa niin masentavaa kuin näin onkin todeta pääelinkeinomme metsänhoito nykyisellään ja luonnonsuojelu käsittääkseni ovat. Merikallio. Vanhimmat ikihaavikot joka tapauksessa ylittävät pientenkin kololintujen ja lisäksi puukiipijän runsaudessa kaikki muuntyyppiset metsät. Mahdollinen tulevaisuuden näköala, haapametsien laajakantoinen määrätietoinen viljely tulitikkuja selluloosaraaka-aineeksi, ei tarjoa paljon lohtua, sillä tällöin haapaa tuskin päästetään, lahoudesta puhumattakaan, niin vanhaksi, että palokärki edes kykenisi sorvaamaan siihen suuria pesäonteloitaan. (Pynnösen aineisto 1930-luvulta PohjoisKarjalasta: haapa 21, leppä 4, tervaleppä 1, pihlaja 1 pesä). Telkkä, joka alkuperäisissä oloissa pesii melkein yksinomaan palokärjen koloihin. Laji on tunnetusti ainakin nykyään. E. Kaikkien lajien kohdalla on levottomuuteen ollut aihetta, ja omat kokemukseni Hämeen pitäjissä, joiden jälleen voi katsoa varsin hyvin edustavan koko Eteläja Keski-Suomea, osoittavat yksinomaan viimeisten kuuden vuoden aikana tapahtuneen muutoksen, jota luonnonystävän on pidettävä katastro,ina. Lisäksi käpytikalle riittävät paljon pienemmät rungot, joita näyttää toistaiseksi jonkin verran metsissä säilyvän. Sen vuokralaisia on kuitenkin vähemmän (tärkeimmät kottarainen, tali tiainen, tervapääsky ja varpusköllö ), eivätkä ne ole käpytikankoloista niin olennaiselta osalta riippuvaisia kuin isoimmat kolopesijät palokärjen onteloista. Lähes yhtä tärkeä kuin palokärjelle on haapa käpytikalle (asuttujen pesien löytöni jakaantuvat seuraavasti: haapa 30, koivu 8, raita 1, pihlaja 1, tervaleppä 1. 8 Viime vuosien lintuhaavikkoni Hämeessä ovatkin jo olleet tai parhaillaan ovat valtaosaksi >>katoavaa kauneutta>>. Pikku tikka ja pienimmät kololinnut ovat vieläkin vähemmän haavasta riippuvaisia, vaikka tämä on niillekin paras pesäpuulaji. Jo kauan on kiinnitetty huomiota suurten kolopesijöiden vaikeuksiin uudenaikaisen metsänhoidon voittaessa alaa ja esitetty tietoja niiden vähenemisestä tai kuten on lehtopöllön laita lisääntymisen ja leviämisen estymisestä. Valok. Haapa on kärsinyt kaikkialla suoritetuista metsänparannuksista eniten, sillä perkausja nuorennushakkuissa vanhat haavat kaatuvat muiden yli-ikäisten puiden lailla, mutta lisäksi haapaa näkyy monesti pidettävän jonkinlaisena roskapuuna, joka perataan järjestelmällisesti pois jo nuorena, ja toisaalta tulitikkupuun hyvät hinnat ovat aiheuttaneet hyväkasvuistenkin haapametsiköiden miltei loppuun-verotuksen. On kuitenkin vielä muuan lintulaji, joka näyttää olevan haavasta, vieläpä verrattain laajoista haapaesiintymistä, lähimain täydellisesti riippuvainen harmaapäätikka. kiinnostavin kysymys. Riistanhoitajat ovat olleet huolestuneita telkän (ja pienemmässä määrin isokoskelon), luonnonsuoj elijat näiden lisäksi kolopöllöjen ja uuttukyyhkyn tulevaisuudesta
En pidä lainkaan mahdottomana, että harmaapäätikka lähivuosina häviää maasta sukupuuttoon, elleivät kenties valistuneet suurkartanomme säästöpuistoissaan onnistu säilyttämään joka tapauksessa erittäin niukkaa kantaa. 9. Muutaman vuoden kuluessa olen ehtinyt jo nähdä näistä kolmen tuhoutuvan, kahden tuho on tällä hetkellä epävarma, mutta varsin todennäköinen. Vain yksi pesimäpaikka, Tyrvännön Tykölän tilalla, on haavikossa, jota varmasti säästetään, vieläpä nimenomaan kauneusarvojen ja lintujen vuoksi. hyvin harvalukuinen; oma aineistoni Pirkkalan lehtokeskukseen kuuluvista vehmaista pitäjistä käsittää vain kuusi varmaa tai ilmeistä pesimäpaikkaa, jotka poikkeuksetta ovat olleet parhaissa säilyneissä haavikoissa. Nykyisin, kun petolintujen ja joutsenen vaaranalainen asema on selvillä jokaiselle luonnonystävälle, ei ole yleisesti huomattu, että vaateliaat tikkalajimme ovat vähintään yhtä nopean, elleivät nopeamman häviämisen edessä kuin kotka ja joutsen. Tyrvännössä 0. Luonnonystävien olisi muuten syytä kiinnittää valkoselkätikkaan eLtistä suureffpaa huomiota, jotta päästäisiin edes jonkinlaiseen käsitykseen siitä, missä määrin lajia enää 1950-luvulla maassamme pesu. Liukkonen. Hyvin laajoille alueille tällaista toimintaa ei kuitenkaan vielä nykyisten luonnonystävien voimin saa taisi ulottumaan, ja sitä paitsi luonnonihailij a kyllä haikeana Lehtopöllö lentää pesästään haavankolosta. Valok. Pönttöjen hyvästä vastaanotosta minulla on omia kokemuksia alueeltani Hämeestä, kuten edellä esitetty pikku tilastokin osoittaa. Kirjallisuustiedot tästä lajista ovat myös täysin puutteellisia, mutta nähtävästi se vaatii erittäin koskemattomia .metsiä parhailla lehtoalueilla; onko haavalla sille olennainen merkitys kuten harmaapäätikalle, on epäselvää. Palokärjen ja muiden tikkojen vuokralaisille voitaisiin haapa ja yleensä vanhat kolopuut korvata jopa niiden pesimismahdollisuuksia nykyisestä parantaakin suurisuuntaisella pesäuuttukampanjalla. Vieläkin erikoistuneempi laji valkoselkätikka, jonka sukupuuttoon tuhoutumisesta Ruotsissa maineikas Erik Rosenberg on huolestunut, ei ainakaan nykyisin nimeksikään pesi omalla havaintoalueellani, niin että sen biotooppivaatimuksista en omakohtaisesti ole selvillä, koska en ole onnistunut toteamaan ainoaakaan lajin pesimistapausta
Olen aina pitänyt sitä kauneimpana suomalaisena puulajina sekä väriensä ei yksin syksyisten että komean rakenteensa vuoksi. Itse tikkoj en ongelmat eivät kuitenkaan ole tätä tietä selvitettävissä. Merikallio.. Sisukkaita luonnonsuojelijoita, jotka ovat omaksuneet rippeiden pelastajan alakuloisen osan, haluan kehoittaa vielä kerran rohkaistumaan ja kaikkialla omassa vaikutuspiirissään puhumaan metsänomistajille suurten kolopuiden ja erityisesti haavan säilyttämisen puolesta. Haavan arvo omissa silmissäni ei rajoitu suinkaan yksinomaan sen >>lintutieteellisiill>) ansioihin. 10 Haavan ominaisuuksista ja maisemallisesta merkityksestä on vielä tuoreessa muistissa viime vuoden >>Suomen Luonnossa» ollut Erkki Laitakarin pakina, joten siitä ei tässä enempää. toteaa, että joitakin arvoja on menetetty silloin, kun helmipöllöt ja uuttukyyhkyt ovat siirtyneet e:rämetsien ikihaavoista istutettuj en talousmetsien pönttöihin. kuolleiden haapakeloj en arvo halkona on erittäin mitätön ja niiden t uottama haitta metsänhoidon pyrkimyksille epäilemättä samoin. Aivan lyhyesti viittaan vielä sellaiseen eläimeen kuin liitooravaan, jolle haavikoilla lienee sekä pesäpaikkoina että ravinnon kannalta hyvin tärkeä merkitys. Niille ja monelle muulle hyönteissyöjälinnulle vanhat haavat ja muut lahot ikäpuut ja kuolleet pökkelöt ovat sitä paitsi korvaamattomia myös ravintotaloudessa. Nopeakasvuisuutensa ansiosta se esim. Yksittäistapauksissa voittoja on varmasti helppo saavuttaa, sillä esim. Kuitenkin vanhempien kolopuiden säästäminen merkitsee vain pientä lykkäystä kehityksessä; nimenomaan haapaa olisi säästettävä ainakin pieniä määriä kaikkia ikäluokkia. E . Siis kaikkialla rauhoittamaan, joko epävirallisina tai vielä toivottavammin virallisesti vahvistettuina rauhoituksina, haapaesiintymiä ja yksittäisiäkin suurhaapoja! Käpy tikka resäkolollaan Valok. hämäläisissa metsissäni usein ehtii mitoissa paljon muita puita edelle ennenkuin saha ilmestyy näyttämölle; monissa metsissä kaikkein mahtavimmat puuyksilöt ovat haapoja
Vaheri, peittää kasvillisuus noin 9 %. Kirjoittaja esittää seuraavassa kuvaavan esimerkin siitä, miten kohtalokkaaksi tällaisten jätevesien myrkky-: vaikutus voi käydä vesieläimistölle. Jyväsjärven itäpää ja Äijä]änsa]mi. Jyväsjärvestä tai sen rannoilta on tavattu 66 11. Järvellä on pituutta 5 km ja sen suurin leveys on 1,75 km ja pinta-ala 3,6 km 2• Jyväsjärvestä, jonka kasvillisuutta on tutkinut maist. Valck A. Paljon vähemmän on kortteikkoja (7 %) ja saraikkoja (4 %) ja muita vesikasviyhdyskuntia kuten uposruohostoja ja pohjaruohostoja (3 %). Sen runsaimpina edustajina ovat järviruo' ostot, joita on lähes puolet kaikesta kasvillisuudesta (45 %). Kulttuurin luomia sekakasvustoja on yhteensä 16 %. Aaltor.en. Pieni Jyväsjärvi Jyväskylän kaupungin syleilyssä on vanhastaan tunnettu ravinne:rikkaana rehevärantaisena järvenä. Jyväsjärven kotiloitten muistolle E. E. J. Valovirta Viime aikoina on eri yhteyksissä kiinnitetty viranomaisten huomiota siihen ikävään epäkohtaan, mikä vesistöjämme uhkaa teollisuuden jätevesien taholta. Toisella sijalla ovat kellulehtiruohostot lumpeineen, ulpukoineen ja vitoineen, joita on neljännes (25 %). Varsinaista kaupungin rantaa lukuunottamatta kiertää järven rantoja vaihtelevanlevyinen kasvillisuusvyö, joka voi järven itäosassa olla jopa 200 m levyinen
Retkeilyni kohdistuivat järven pohjoisrannalla Mattilanniemen kärkeen ja siitä Keljoon päin sekä Tourujoen kaivetun suuhaaran itäpuolella leviävän niityn rantaan ja vähän idempänä olevan Kivistön pensaiseen rantaan. Puoleksi uponneesta veneestä kokosin runsaasti mm. X. 1953 (aikaisemmin kerättyjen aika on mainittu erikseen) seuraavat nilviäislajit: Lymnaea stagnalis (L.), kuva 1, pituus 25-50 mm: yleisenä kaikilla rannoilla. Niitä saattoi kerätä satoja pieneflsä ajassa, Mattilanniemestä noin 200 jaKivistön rannasta 266 yksilöä tunnissa ja Tourulan rannasta 131 yksilöä 3/4 tunnissa. J yväsjärvestä tai sen tulvanalaisilta rantaniityiltä keräsin 10. Ensimmäiset näytteet. Helteen tutkimuksessa Jyväsjärvestä. Näitä paikkoja suosivat vesikotilot kuitenkin aivan erikoisesti. Järven veden vaihtumisesta pitävät huolta sen länsipäähän laskeva Köyhäpuro ja pohjoisrannalle laskeva Tourujoki, jotka tuovat vettä yhteensä yli 60 pikkujärvestä. otin 28. Kesällä 1955 heinäkuun puolivälin paikkeilla kiertelin J yväsjärven rantoja, kahlailin vedessä tarkastellen kasveja ja erityisesti vedessä kelluvia puupalasia vesikotiloita hakien. rimmat ovat kooltaan 32 X 26,5 mm. putkilokasvilajia ja lisäksi 8 sammaltai levälajia. 1951 Mattilanniemestä.. Silmä oppi pian erottamaan huomionarvoiset kapulat muista. 1950 Seminaarinlahden rannasta. Rantavettä, 5 m syvyyteen, on yli kolmannes järvestä ja siitä suurin osa vähemmän kuin 2 m syvää. osoittautuivat myös hyviksi apajapaikoiksi erikoisesti Succinea-, Zonitoidesja Euconulussukujen suhteen. 5 12 m syvää aluetta on lähes saman verran, 12 26,5 m syvää loput runsas neljännes järvestä. Viimemainittu syvänne on järven itäosan keskellä. Anisus vortex (L.), kuva 6, leveys 8-10 mm: runsaasti kaikkialla. Galba truncatula (Miiller), kuva 4, pituus 7 -10 mm: Kivistön rannassa runsaasti, Mattilanniemessä kohtalaisesti. Oli mielenkiintoista todeta mitenkä kotilot valitsivat aivan määrättyyn asteeseen lahonneita kelluvia puupalasia asuinpaikoikseen, joihin niitä oli kertynyt runsaasti. suurta kiekkakotiloa (Planorbarius corneus). Keräämistapa vaikutti varmaan myös saatuun lajikokoomukseen. Järven eutrofisuutta kuvannevat parhaiten seuraavat lajit: Sparganium ramosum, Potamogeton obtusi/olius, Elodea canadensis, Scolochloa festucacea, Glyceria maxima ja Ceratophyllum demersum. Radix peregra (Miiller), käsittää Lymnaea ovata Drap.; kuva 3, pituus harvoin yli 25 mm: kohtalaisesti kaikilla rannoilla sekä peregraettä oi·ata· muotoa. Kostealla rantaniityllä lojuvat puupalaset, laudat yms. Planorbarius corneus (L-), kuva 5, leveys 20-30 mm: tätä lajia ei ole aikaisemmin ilmoitettu löydetyksi Jyväsjärvestä. Erääseen rannan kuoppaan oli ajettu vanhoja päreitä ja niitä suosivat Anisusja Bathyomphalus-kotilot. Stagnicola palustris (Miiller), kuva 2, pituus 1520 mm: kaikilla rannoilla runsaasti. Suu. Määrät olisivat moninverroin suurempia, jos olisin kerännyt ne siivilällä. Kaikissa näissä paikoissa oli vesi voimakkaasti likaantunutta, sameaa ja pahanhajuista johtuen kaupungin viemärivesistä. Nyt vei 12 poimiminen paljon aikaa. VII. Tapasin sitä kaikilla tutki' tuilla rannoilla runsaasti. -17. Jyväsjärven syv:v,yssuhteista on tarkat tiedot lehtori L. Vieressä saattoi kellua toinen puupala ilman yhtäkään kotiloa. Sen syvin kohta on 26,5 m ja keskisyvyys 9,5 m. Jyväsjärvi laskee jokimaisen Äijälänsalmen kautta Päijänteeseen. VIII. Ensimmäiset keksin 28
Järven vesikin oli kovin kirkasta, eikä niin pahanhajuista kuin ennen. Mattilanniemestä löytyi 4 yksilöä 13. Jyväsjärvestä tapaamani kotilot (vrt. Koko kesän pysyi Jyväsjärven vesi oudon kirk..: kaana ja lisäksi vihertävänä, jopa sinertävänäkin. Jo talvella hankin sopivan seulan järven tarkempaa tutkimista varten. Succinea putris L., kuva 10, pituus 1016 mm: kaikilta rannoilta koottu pienehköjä näytteitä, esiintyy kosteilla niityillä. XI. Gyraulus acronicus Ferussac, kuva 8, leveys 58 mm: tätäkään lajia ei ole tavattu ennen Jyväsjärvestä. 1951 yhden yksilön. 1953. Lajia ei ole ilmoitettu aikaisemmin tavatuksi Jyväskylästä. Spaherium corneum (L.), kuva 16, kuoren pituus 10-14 mm: 29. fä. Vitrina pellucida (Miiller), kuva 15, leveys 4-,.5 mm: Kivistön rannalta niityltä puupalasten alta 3 yksilöä. Kun olin tyytyväinen saaliiseeni ja kun näytteiden tutkiminen vei paljon aikaa, en erityisemmin halu'nnut saada selville kaikkia mahdollisia lajeja vaan jätin lajiston täydentämisen seuraa) vaan kesään. sen alla. Retinella radiatula (Alder), kuva 12, leveys 3,54,5 mm: vain kerran löytyi rannalta puupalasen alta Mattilanniemessä 1 yksilö. Zonitoides nitidus (Miiller), kuva 14, leveys 6 mm: kaksi kertaa löydetty Mattilanniemestä sekä järvenrannasta että kelluvalta puupalaselta. J ärven vedenpinta oli huomattavasti keskikorkeutta alempana ja rantakasvillisuus kau~ kana kuivalla. Musculinum lacustre (Miiller), kuva 17, kuoren pituus 814 mm: Mattilanniemen rannalta löysin 28. Kun kevätkesästä 1954 menin seuloineni ja pulloineni vanhoille apajapaikoilleni oli tilanne muuttunut taydellisesti. Myöhemminkään kesällä e1 tan:1 noille ilmestynyt elämää. Pisidium sp., nuoria yksilöitä, kuva 18, kuoren pituus täysikasvuisilla 35 mm: Tourulassa ja Kivistön rannassa kelluvilla puupalasilla useita. VII. Näin rikkaana ja lisäksi erittäin nmsaana esiintyi Jyväsjärven nilviäistauna kesällä 1953. Euconulus fulvus (Miiller), kuva 13, leveys 2.53 mm: Mattilanniemessä 2 yksilöä puupa}a,. Succinea pfeifferi Rossmässler, kuva ll, pituus 8-12 mm: kuten edellistä lajia mutta lisäksi kelluvilla puupalasilla. Cyraulus albus Miiller, kuva 7, leveys 46 mm: kuten edellistä. Uudesta rannasta ei löytynyt yhtäkään kotiloa, ei kelluvilta puupalasilta eikä rantaniityn lautojen alta. Runsaasti kaikilla rannoilla. luetteloa.) Bathyomphalus contortus L., kuva 9, leveys 56 mm: tavallisin vesikotilo Jyväsjärvessä. Yritin seuloa pohjamutaa mutta sieltäkään en saanut yhtään kotiloa tai simpukkaa. 1950 talletin Seminaarinlahden rannalta 4 yksilöä. VIII
Tähän ovat tietenkin vaikuttaneet myös huonot liikenneyhteydet. J yväskylän ympäristön järvissä ja lammissa oli nilviäiskanta entisellään, vaikka niissäkin oli vedenpinta ollut edellisenä vuonna tavallista alempana. Paikoitellen maisemalle ovat ominaisia pienet kumpareet ja keskelle UtsjoenTenon välistä aluetta jää laaja lakeus, Suomen ainoa maisemallinen tundra, Petsikko, joka ulottuu Erdigvaaralta etelään Paistuntureille ja länteen aina Tenojoen vaikutuspiiriin saakka. Kesällä 1955 kävin tarkkailemassa mahd{?llista kotiloiden palaamista kahteen otteeseen, mutta sain edelleen saman t uloksen, mitään ei löytynyt. Karigasniemelle päättyvä autotie O!:l ~o~in tehnyt Karigasniemen Ailigaksen suosituksi matkailunkohteeksi ja aluetta 4alk,ovat kalaiset joet houkuttelevat turisteja, mutta >>sisämaan>> laajat skaidit ja tunturikankaat ovat koskematonta seutua. Utsjoen Lapin kallioperä ja pinnanmuodot ovat sangen erilaiset verrattuina >>Käsivarren>> Lappiin. Eteläosissa Utsjokea antavat maisemalle eloa myös eräät järvet, joista retkeläisen mieleen jää varsinkin kaunis Luomushjärvi, jonka halki kulkee >>Utsjoen. Helpoin tie Utsjoen kirkonkylään on vesireitti pitkin Tenojokea, mutta se, joka maitse haluaa tänne tulla, saa kävellä reppu selässä yli sadan kilometrin matkan pitkin postipolkua Kaam.asesta tai ylittää Kevon latvojen vaikea.n maaston. Rikkaana kotilojärvenä niinkuin kalajärvenäkin on J yväsjärvi nykyään muisto vain. joka johtuu Kankaan paperitehtaan jätevesien mukana järveen joutuvasta rikkihaposta, jota käytetään tehtaan pergamiinikone1ssa. Utsjoen Lappia taivaltamassa Leena Alanko ja Ritva Nikoskelainen Suomen kahdesta varsinaisesta tunturialuee&ta on Utsjoen Lappi retkeilijöillennne vielä suureksi osaksi tuntematonta IP-~;:i.ta. Maiseman ääripiirteet ovat rauhalliset, tunturit loivia ja matalia. Ne eivät karuudessaan ole pystyneet houkutt.elemaan botanistejakaan, vaan siellä on suuria alueita, joista näihin aikoihin asti ei ole ollut olemassa floristisia tietoja. Jos rikkihapon tulo järveen saataisiin estetyksi, mikä toivottavasti tapahtunee pian, olisi mielenkiintoista seurata missä ajassa ja järjestyksessä ympäristön vesien nilviäiset valloittaisivat järven uudelleen. Syynä nilviäiskannan tuhoutumiseen on J yväsj ärven veden pilaantuminen. Heti Tenojoen takana sijaitsevat Norjan tunturit ovat tyypiltään selvästi >>norjalaisia>>, lumipeitteisiä huippuja. Tunturien absoluuttinen korkeus, joka Tenon rannalla on noin 400-500 metriä, laskee itää kohti niin, että Utsjoen rannoilla se tuskin nousee 400 metriin
Lähinnä tämä on syynä alueen niukkaan kasvilajistoon, monet Enontekiön Lapin yleiset tunturikasvit puuttuvat täältä tai ovat täällä harvinaisia. Petsikon tundralakeutta Utsjoella. Näistä tärkeimmät ovat Kevojoen kanjonin keskijuoksulla. Utsjoen tunturiylängön maiseman ja eliömaailman vallitseva piirre on arktisuus, T5. Myös muissa suhteissa jokilaaksot ja varsinkin mainitut rotkolaaksot muodostavat vastakohdan karulle tunturiseudulle, sillä ne ovat kasvillisuudeltaan reheviä ja lajistoltaan usein hyvin mielenkiintoisia. Utsjoen pitäjä on varsinaisen mäntyrajan pohjoispuolella ja suuret alueet ovat kokonaan puuttomat. Punkaharjm>, kaunis soraharjanne, retkeilijöitten paljon käyttämä kulkureitti Kevon latvoille. Kallioperältään Utsjoen Lappi on pääasiassa granuliittia, joka on karuimpia kivilajejamme. Tästä poikkeavat muutamat jokivarret, joilla vallitsevien suotuisien olosuhteiden merkkinä voi pitää mäntyä, joka yksittäisinä puina ulottuu koko TenojokiUtsjokilaaksoon ja muodostaa oikeita metsiä eräiden rotkolaaksojen rinteillä
K = Karigasniemi. Aluksi se kulki lappalaisen polkua pitkin, polkua, joka mutkitteli hiekkaharjanteelta toiselle häviten aina välillä ja ilmestyen taas näkyviin jonkin kumpareen takaa. Kevolle kuljettiin kahta tietä, toinen ryhmä tavaravarastoineen ajoi moottoriveneellä Karigasniemestä Utsjoen kirkolle ja sieltä edelleen itse Kevojoelle osittain _ moottoriveneellä osittain jalkaisin. Puuttomat lakeudet, vaivaiskoivurämeet ja tunturikoivikot todistavat ilmaston ankaruutta. Reitti kulki Kaamasmukasta Tshuoggajärvien laakson kautta Stuorrafälis-tunturille ja Vuogujärven itäpuolitse Kevon keskijuoksulle, Puksalskaidia pitkin Linkkapahdalle, sieltä Kevonsuuhun ja vihdoin moottoriveneellä Utsjoen kirkolle. Utsjoen tasaisen ylänkömaan yksitoikkoisuutta elävöittää vain siellä täällä korkeampien loivapiirteisten tunturikumpareiden lisäksi kauttaaltaan koskiset joet, jotka virtaavat syvien rotkolaaksojen pohjalla. Suurin Utsjoen pitäjää halkovista joista on luonnollisesti Utsjoki kuuluisine Kevohaaroineen. Pöytäkatajan korkeus ilmaisee keväthankien paksuuden. Tuulisilla paikoilla painautuu yksin vaivaiskoivukin maata vasten ja suikertaa käärmemäisenä pitkin tunturin kuvetta. Arktisuuden keskus on Petsikon lakeus, jonka yli puhaltavat talvisin Jäämereltä tulevat jäiset tuulet. Punertava värisävy on tyypillistä täällä nurmitattarin ja siankärsämönkin kukissa. Väliin sai retkikuntamme toimia pioneerina ja rakentaa siltoja vuolaitten purojen yli, jossa puuhassa oli pieni ja terävä kirveskin tarpeen. Koska kesä oli myöhäinen ja runsassateinen, olivat purot leveitä ja syviä. Metsätähti saa kukkaansa usein punertavan vivahteen ja jää myös kasvultaan matalaksi. Reitti oli kokonaisuudessaan mitä vaihtelevin. R etkeilyreitit on merkitty katkoviivalla. Tällöin nimittäin lumen yläpuolelle ulottuvat oksat paleltuvat ja kuivuvat pois. Useat etelästä tutut kasvit ovat mukautuessaan pohjoisiin olosuhteisiin muuttaneet jonkinverran myös ulkonäköään. Juuri tälle Kevojoen kanjonille suunnisti heinäkuun alussa 1955 joukko turkulaisia biologeja. Juuri kun kaikkein levein puro oli ylitetty ja joukko oli säilynyt enemmän tai vähemmän kuivin jaloin, pääsivät ilman pahat henget valloilleen ja alkoi sataa taivaan täydeltä. Toisen ryhmän oli taas määrä kulkea jalkaisin koko matka Kevolle asti. Ilmaston ankaruuden eräs tunnusmerkki on niinsanottu pöytäkataja, tukeva, matala, yksirunkoinen muoto, jonka latvus on tasaiKartta Utsjoen pitäjän länsipuoliskosta. 16 nen. Mitäs muuta kuin teltat pystyyn ja kaikki mahdolliset. Lakeus on yleensä puutonta, siellä täällä voi nähdä yksinäisen koivun kuvastuvan taivaanrantaa vasten. Kultapiisku on täällä matala ja suurimykeröinen
Tshuoggojärvi ei floristisesti tuottanut mitään yllätyksiä, mutta sen sijaan kyllä eräs siihen laskeva pieni puro, joka rannoilleen muodosti reheviä kultarikko(Saxifraga aizoides), Lapin yökönlehti(Pinguicula alpina), lääte(Saussurea) ja Lapin orvokki(Viola biflora) kasvustoja. Mutta pian matka jatkui taas keventynein repuin! Tshuoggojärven jyrkän rantatörmän katveeseen leiriydyttiin vihdoin sopivasti kaltevalle rinteelle. Poikaset paljastivat pesäpaikan, ja jonkun kunnon ornitologin oli palattava takaisin tekemään tarkempia havaintoja näin erikoisesta pesäpaikasta ja poikasten lukumäärästä. Sieltä havaittiin, kuinka kaunis Lapin laulaja, sinirinta oli rakentanut pesänsä turvalliselle kalliopenkereelle taakse jääneelle rannalle. Kevojoen kuuluisa. plastik-kääröt auki ja reppujen ja telttojen ylle. Koko matkan ajan tehtiin ahkerasti kasvimuistiinpanoja. Tällainen puro saa vetensä jostakin tunturin rinteellä olevasta suosta, virtaa suihkuna jyrkkää kallionrinnettä pitkin, muodostaa aina välillä rinteeseen uoman ja suihkuaa taas alas seuraavaa kallioporrasta huolehtien siten rinteen aluskasvillisuuden jatkuvasta kastelusta. kanjoni. Sitten oli edessä operaatio kiveltä kivelle ja kuivin jaloin toiselle rannalle pääsi kuka pääsi. Kartan mukaan piti Tshuoggojärven koillispäähän laskea melkoinen joki, joka lopulta löytyikin. Mutta sikäläiset tun17
Aution tunturin kupeella palaa reipas katajanuotio, ja retkeläisjoukko juo kuumaa kaakaota viilenevässä Lapin yössä; täytyyhän täälläkin huomata lauantai-ilta. Kiipeämme alas rinnettä >>helposta paikasta>> tietenkin. Tarkastelemme maastoa ja kiipeämme korkeimmalle huipulle; tuuli pyyhkii tunturin lakea ja panee vaivaiskoivun suikertamaan vieläkin matalammalla, se tekee ihmisestä pienen olennon maan ja taivaan välille, jotka täällä tuntuvat ikäänkuin lähenevän toisiaan. Nyt on päämääränä Kevo. Täällä on jokainen kuulevinaan kontion vihellyksiä ja tuntevinaan tuoksuvan alvejuuren (Dryopteris /1agrans) oudon tuoksun sieraimissaan. tupsunsa itsepintaisesti pystyyn. turit ovat todella karuja, ja vain vesistöjen läheisyys tuo vaihtelua flooraan. Suoritamme aamuaskareet; säilykkeistä saadaan vankka aamiainen, ja taas matkaan. Yksinäinen poro laumastaan eksyneenä kulkee omaa orpoa menoaan. >>Tuolla se on, tuon tunturin takana, enää vain kymmenen kilometrin matkan päässä>>. Lapin monet tyyppilinnut ilmaisevat puolestaan itse olemassaolonsa; piekana kiiriskelee kimakasti naukuen ylhäällä taivasta vasten, suorinteeltä kohahtaa riekko ankarasti kiroillen siivilleen ja tunturin kupeelta kirmaa kihuparvi äänekkäästi kirkuen tulijaa vastaan. Siinä valkoista jäkälää vasten kiven kolossa tai kauniisti kivellä kasvaen se nostaa kuin elinvoimastaan tietoisena lehtiRotkolaaksojen jyrkillä pahtailla pesii piekana. Sunnuntaiaamu on kirkas, tuuli on saanut uutta vauhtia siipiinsä ja vie mennessään unet silmistä. Taival taittuu pian ja yht'äkkiä on edessämme aivan ilmielävä Kevo biologin paratiisi. 18. Rotkorinteen jyrkänteen alla on kymmeniä metrejä leveä, irtonaisten kivenlohkareiden muodostama louhikko, tuoksuvan alvejuuren suojainen kasvupaikka. Siinä on kiitollinen jokaisesta luonnon kasvattamasta puun taimesta, josta voi saada tukea. Siellä se virtaa alhaalla kanj oninsa pohjalla syvänä ja maagillisena, Kevojoki. Lieneekö kaikkien näiden äänien tarkoituksena varoittaa luontoa lähestyvästä vaarasta1 Kaukana taivaanrannalla häämöttää muita korkeampi tunturikuvio, Stuorrafälis, ja ennenkuin ilta hämärtyy, olemme jo siellä