Suomen Luonto 2/2021 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

O P I T U N T E M A A N T IK A T. H A H M O T LU O N N O S S A . S U O M E N LU O N T O 2 | 2 2 1 JO R M A LU H TA . S A LL A T U N T U R IN K A N S A LL IS P U IS T O . Tämä kuunvalon piirtämä maisema on pian osa Sallatunturin kansallispuistoa. Tunturin taikaa. S O ID E N U H A N A L A IN E N LU O N T O . JORMA LUHDAN LUONTOKUVAUS OPI TUNTEMAAN TIKAT ANNI KYTÖMÄEN ESSEE SOISTA JORMA LUHDAN IRTONUMERO 9?€ 2/2021 Tämä kuunvalon piirtämä maisema on pian osa Sallatunturin kansallispuistoa. A N N I K Y T Ö M Ä E N S U O E S S E E . E N N Ä T Y S L Ä M M IN V U O S I 2 2
2 suomenluonto.fi V I N J E T T I
suomenluonto.fi 3 V I N J E T T I KE VÄ TT A LV I KE VÄ TT A LV I Jäällä kulkija KUVA JARI KOSTET TEKSTI HEIKKI VASAMIES NEUVOKAS REPOLAINEN välttelee hangessa kahlaamista ja jolkottelee jäätä pitkin. Ruovikosta voi aina yhyttää välipalaksi vaikkapa vaivaishiiren.
KU VA M IK A H O N KA LI N N A Vakiot 6 Pääkirjoitus 7 Luonto, ympäristö ja tiede nyt 8 Luonnonkalenteri 15 Tämä muuttui 58 Homo sapiens: Petri Väisänen 60 Havaintokirja 62 Kysy luonnosta 67 Lukijoilta 68 Kotona 70 Kirjat & kulttuuri 73 Kolumni: Riikka Kaihovaara 74 Luonnoksia: Paula Humberg 46 Suomen Luonto 2/2021 46 Tykkypuiden mielikuvituksellisia muotoja Sallan Ruuhitunturilla.. Ne tuntee ulkonäöstä ja äänistä – rummutuskin on tuntomerkki. 54 Hahmoja luonnossa Luonnon loputtomat muodot näyttävät joskus eläviltä. Myös ruokailujäljistä voi saada vihjeen lajista. Kertomus vuosikymmenien taipaleesta ja miehestä, joka sanoo nyt luovansa kuvillaan toden tuntuisia illuusioita. 42 Syvällä suossa Anni Kytömäen suoessee paljastaa, miksi avoin neva puhuttelee aivojemme syviä kerroksia. 32 Lämmintä & kylmää Graa. mme näyttää, miksi 2020 oli Suomessa mittaushistorian lämpimin vuosi. 26 Nokan koputus Suomi on seitsemän tikan maa. Luonnonkuvaaja Mika Honkalinna tuntee seudun. 46 Sallan lumilla Suomi saa uuden kansallispuiston Sallaan. 34 Uhan alla Ojitus ja turpeenotto ovat saattaneet monen suolajin ahtaalle. 4 suomenluonto.fi S I S Ä L LY S 16 Kuvien takainen elämä Jorma Luhdan pitkä tie luontokuvaajana hakee monipuolisuudessa vertaistaan. Riekon tuntevat kaikki, mutta mikä on korpikirpukas. Miksi
Riikka Kaihovaara, dokumentaristi Riikka aloittaa Suomen Luonnon kolumnistina tässä numerossa. y Pohjoismainen ympäristömerkki. i. i/digi @SuomenLuonto www.facebook.com/suomenluonto @suomenluonto Anni Kytömäki, kirjailija Anni opiskeli maaseutuyrittäjäksi, luontokartoittajaksi ja hierojaksi, mutta päätyi kirjailijaksi. o Kroonpressille on myönne. e Kar. Aikakauslehtien liiton jäsen ISSN 0356-0678 (paine. eessa sll.?i/tietosuojaseloste. Greenline Print -merkki kertoo painotuo. ely A. Lisätietoa saat syö. Ilman villiä luontoa ihminen kapenee ja sulkeutuu. u) ISSN 2670-0735 (verkkojulkaisu) Painopaikka Kroonpress, Tar. vuosikerta 5041 0787 Kroonpress YM PÄ R IS TÖMER KK I ID f942 337 g CO 2 Toimituksen osoite Itälahdenkatu 22 b, 00210 Helsinki Sähköposti etunimi.sukunimi@suomenluonto.?i palaute@suomenluonto.?i Tilaajapalvelu (09) 228 08210 (ark. een koko elinkaaren hiilidioksidipäästöt. Mika Honkalinna, luontokuvaaja Luontokuvaaja tunnetaan monista kirjoistaan, joista Korppiretki (2015) valittiin vuoden luontokirjaksi. Tämän numeron juttu Sallan kansallispuistosta on useiden retkien tulosta; viimeksi Mika oli Sallan lumilla tammi–helmikuun vaihteessa. klo 9-15), tilaajapalvelu@sll.?i Päätoimitt aja Heikki Vasamies 040 632 9550 Toimituspäällikkö An. o www.sll.?i Itälahdenkatu 22 b 00210 Helsinki Suomen luonnonsuojeluliiton tietosuojaseloste on lue. KU VA T M IK A H O N KA LI N N A, IL KK A SA AS TA M O IN EN JA RA IS A KY LL IK KI RA N TA 46 73 KU VA T M IK A H O N KA LI N N A, IL KK A SA AS TA M O IN EN JA RA IS A KY LL IK KI RA N TA 42 Sallantunturien luonto kutsuu myös kuunvalossa. Suomen Luonnon esseessään Kytömäki käsittelee suosuhteemme menneisyyttä, nykyisyyttä ja seurauksia – ja rahkasammalten lumoa. Luonnon kesyttäminen tylsistyttää myös ihmismielen. unen Marika Eerola (perhevapaalla) Toimitt ajat Johanna Mehtola Jouni Tikkanen Anna Tuominen Riikka Kaartinen (toimivapaalla) Verkkotuott ajat Annakaisa Vän. inen Laura Salonen Myyntija markkinointivastaava Elina Juva 050 452 2347 Mediamyynti Saarsalo Oy, Timo Lepistö 044 534 9878 timo.lepisto@saarsalo.?i Julkaisija Suomen luonnonsuojelulii. Vierailemme tulevassa kansallispuistossa sivuilla 46–53. ämällä tuo. avissa osoi. Hän on dokumentaristi ja kirjailija, jolla on kolme kotia: asunto Helsingissä, hirsitalo kylässä Itä-Uudellamaalla ja pientila Lapissa. Hän uskoo, että ihminen on yhtä ympäristönsä kanssa. Uusin teos Margarita voitti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2020. i Tilaa diginä: suomenluonto. Painolla on myös ISO-14001 -ympäristöjohtamisserti?ikaa. een ID-numeron verkkosivulle: greenlineprint.com. KUVA: MIKA HONKALINNA 80. suomenluonto.fi 5 T E K I J ÄT Lue luonnon uusimmat kuulumiset: suomenluonto. i Halkka 050 308 2795 Art Director Hanna Kahranaho Tai. oapuna Tero Jämsä Kuvankäsi. Hänen romaaneissaan ihminen on osa luontoa, ei sen yläpuolella. Mika asuu Limingassa ja kuvaa usein pohjoista luontoa
aja Heikki Vasamies | heikki.vasamies@suomenluonto.?i P ä ä k i r j o i t u s KU VA T W IK IM ED IA CO M M O N S JA AN N A RI IK O N EN. Slow life syrjäisessä merenkolkassa ei ole riittänyt pelastamaan holkeriakaan ihmisten aiheuttamilta moderneilta vitsauksilta, kuten mikromuovilta. eece-vaatteista tiedetään irtoavan ällistyttävä määrä polyesterikuituja. Kuluu kuitenkin vielä vuosia, ennen kuin vastuullisemmista materiaaleista valmistetut vaatteet kykenevät tuotevalikoimallaan kilpailemaan jo 1960-luvulta asti ulkoiluvaatemarkkinoita hallinneen . Kierrätysja luonnonkuitujen yleistymistä odotellessa harkitse tarkkaan vaateja materiaalivalintojasi. eecen 2017 Vuoden turhakkeeksi, koska pesussa . eecen ja sen tavoin muoviongelmaisten teknisten asujen kanssa. s. Erityisen paljon merestä löytyy polyesteriä, joka on muovihiukkasissa enemmistönä lähes kaikissa tutkituissa syvyyksissä. UUDET VASTUULLISEMMAT tekstiilikuidut tekevät tuloaan. NYT ON hiihtolomakausi. Useampikin sellupohjainen kuituinnovaatio on kaupallistamisen kynnyksellä. Oikeanlaista pesupussia käyttämällä voit saada jopa 40 prosenttia mikromuovista talteen, kun vielä toimitat nukan asianmukaisesti jäteastiaan. Jos sinulla on . SUOMEN LUONTO valitsi . Siinä . 6 suomenluonto.fi JOPA 400-VUOTIAAKSI elävä arktinen jäähai, holkeri, viettää kesänsä 200–600 metrin syvyydessä. eece-vaatteita, käytä ne loppuun, äläkä pese niitä liian usein. Hiihtoloman vaatevalinnoista Päätoimi. Eniten polyesteriä lilluu kilometrin syvyydessä: 50–75 partikkelia kuutiometrissä merivettä. eecestä irtoaa Environmental Science and Pollution Research -verkkolehdessä juuri julkaistun suomalaistutkimuksen mukaan 180 000–190 000 hiukkasta kiloa kohti. Ensimmäinen pesukerta on pahin. 11). Niiden valmistusmenetelmissä käytetään vähän tai ei lainkaan liuottimia, prosessien vedenkulutus on vähäinen, ja materiaali on kierrätettävää. ARKTISIA MERIÄ piinaavat etenkin tekstiilikuidut (kts. Valitse pitkäikäisiä ja kestäviä tuotteita
Lokki on harhautunut kauaksi kotiseudultaan Japanin ja Kamtšatkan niemimaan rannoilta. Samoin on käynyt ohotanlokille Japanissa ja Kamtšatkan niemimaalla. Japanilaiset tutkijat arvioivat viime vuonna Bird Conservation International -tiedelehdessä, että ohotanlokin harvinaistumiseen on vaikuttanut merikotkan aiheuttama saalistuspaine, joka on heikentänyt lajin pesimätulosta. Nyt suomenluonto.fi 7. Havainto oli toinen Suomessa. Lisäksi merikotka on kurittanut haahkaa, joka on merilokille tärkeä saalislaji. Kotiseudullaan ohotanlokki on yleinen massalaji kuten meillä harmaalokki, mutta se kuuluu merilokin tapaan merimaisemaan. V I N J E T T I LUONTO, YMPÄRISTÖ & TIEDE Jotain tuttua oudossa linnussa TE KS TI JO U N I TI KK AN EN KU VA M IK A BR U U N TAMMIKUUN LOPULLA aikuisen ohotanlokin (Larus schistisagus) huomattiin uivan Kymijoessa Kuusankosken keskustassa. Vuoden 2008 jälkeen havaintoja on saatu silti muualtakin Euroopasta, ja niiden on epäilty liittyvän ilmastonmuutokseen, joka pitää Koillisväylän syksyllä entistä pidempään auki. Suomessa merilokki runsastui 1900-luvulla, kun vaino hellitti ja kaatopaikat laajenivat. Ensimmäinen tehtiin vuonna 2012. Suomessa merilokin pesinnän on huomattu vaikeutuneen samasta syystä ainakin Gullkronan alueella Saaristomerellä. Sitten se alkoi taantua. Syyt kahden lokkilajin harvinaistumiseen ovat erilaiset, mutta yksi yhteinen vihollinen niillä on: merikotka
Vaikka suomalaiset eivät tapaa ensikohtaamisella halata, näillä puilla ei ole mitään hellää rutistusta vastaan. ”Jalot lehtipuut suojellaan yleensä iän puolesta”, hän sanoo. Muistomerkkejä kuuluu kohdella kunnioittavasti. Tervehdi tärkeää puuta TEKSTIT ANNA TUOMINEN KUVITUKSET JUHA ILKKA Kun lumi on paksuimmillaan, jyhkeät puut korostuvat maisemassa. Se voi olla vaikkapa siirtolohkare, kuten painovoimaa uhmaava Kummakivi Ruokolahdella. VINK KI Ikuista upea puu valokuvaan. Ympäristöministeriön asiantuntija Janne Hesso kertoo, että tyypillisin luonnonmuistomerkki on vanha puu. Niitä koskevat samat säännöt kuin luonnonsuojelualueita, joten niiden kaikenlainen vahingoittaminen on kielletty. Niistä tunnetuin lienee Lohjalla kasvava Paavolan tammi. Jotkut niistä ovat poikkeuksellisen hienoja. Monet kunnat ovat koonneet luonnonmuistomerkit netistä löytyviin karttoihin. Kunnille voikin lähettää ehdotuksia kohteista, jotka omasta mielestä olisivat suojelun arvoisia. ”Siellä on yleensä tolppaan kiinnitetty metallilaatta, mutta laissa ei säädellä, millainen sen pitää olla”, Hesso kertoo. Millaisia pinnan rakenteita löydät lähikuviin. Hesso mainitsee esimerkkeinä matalat pöytäkuuset ja pitkäversoiset käärmekuuset, joiden kasvutapa poikkeaa lajitovereista. Luonnonmuistomerkin ei tarvitse olla puu, vaikka usein niin onkin. Kasvaako rungolla hauskoja jäkäliä tai kääpiä?. Se tarkoittaa, että kyseisissä puissa on jotain erityistä ja kiinnostavaa. Lähelle saa silti mennä. Päätöksen puun tai puuryhmän rauhoittamisesta tekee kunta maanomistajan kanssa. Sopivia perusteita ei ole tarkkaan listattu, vaan luonnonmuistomerkeiksi käyvät poikkeuksellisen kauniit, maiseman kannalta tärkeät tai muuten harvinaiset tapaukset. 8 suomenluonto.fi L U O N N O N K A L E N T E R I 8 suomenluonto.fi SATOJA YKSITTÄISIÄ puita on rauhoitettu luonnonmuistomerkkeinä. Maastossa sellaisen tunnistaa kyltistä. Kokeile erilaisia kuvakulmia ja rajauksia tai kuvaa siluetti tähtikirkkaana yönä. Mikä puusta sitten tekee niin erityisen
Mitä teet maaliskuussa, Petri Pietiläinen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana terminen kevät on saapunut Turkuun keskimäärin maaliskuun puolivälissä. Tiaiset viihtyvät talvella sekaparvissa toisten tiaislajien ja muiden pikkulintujen kanssa. Tulevan kevään tavoite voisi olla hyvä kuva uivelokoiraasta, se on kaunis lintu. 3 H U O L L A N P O L K U P YÖ R Ä N . Keväisen linnunlaulukonsertin airuita ovat tiaiset. Huoltoon kuuluu pyörän puhdistaminen sekä ketjujen ja pyöränkumien tarkistus. Varmistan, että valot toimivat, sillä lähden kuvaushetkiin usein ennen auringonnousua tai palaan palaan vasta auringonlaskun jälkeen. Huoltoon kuuluu pyörän puhdistaminen sekä ketjujen ja pyöränkumien tarkistus. 13.3.. Liikun valokuvauskohteisiin usein polkupyörällä ja jätän sen johonkin metsänlaitaan, kun siirryn metsään tai rantoja kiertelemään. Ensimmäiset ti-tyyt voivat raikaa kuitenkin jo tammikuun puolella, sillä kaupunkien valossa ja lämmössä talitiaiset intoutuvat varhain ääneen. Talitiaisten laulun ti-tavujen vaihtelevaa määrää ihmetellään usein, mutta laulu on vielä sitäkin moninaisempaa. 2 S U U N N I T T E L E N T U L E V I A REISSUJA. Mielessä on ainakin kuvausmatka Viroon, jossa olen viettänyt paljon aikaa. Palkittu otos löytyy kuvaajan galleriasta osoitteesta www.petripietilainen.fi. Anna talitintin yllättää Kevät saa jalansijaa Manner-Suomessa VINK KI Kuusikossa pyrähtelevien tiaisten saaminen kiikariin on haastavaa, mutta ne voi opetella tunnistamaan laulusta. Maaliskuussa katson, mikä tilanne on ja mihin sitä uskaltaa lähteä. Valojen pitää olla kunnossa, ettei satu vahinkoa. suomenluonto.fi 9 1 VALOKUVAAN SAAPUVIA MUUTTOLINTUJA. Palkittu otos löytyy kuvaajan galleriasta osoitteesta www.petripietilainen.fi. Kevään korvalla ne hajaantuvat reviireilleen ja aloittavat soitimen. Tavujen järjestys, määrä, sävelkorkeus ja sointi voivat vaihdella paljon jopa saman linnun laulussa. Jos maaliskuussa on paljon lunta, kuvaan pälvipaikoilla ja meren sulissa, joihin linnut kerääntyvät. Vuosaaren täyttömäki on hyvä paikka lintujen lentokuvaukseen, joka on lähellä sydäntäni. Terminen kevät tarkoittaa sitä, että päivien keskilämpötilat alkavat jäädä suojan puolelle. Kun lumet alkavat sulaa pois, on aika ottaa fi llari taas käyttöön. 3 teisiin usein polkupyörällä ja jätän sen johonkin metsänlaitaan, kun siirryn metsään tai rantoja kiertelemään. Varmistan, että valot toimivat, sillä lähden kuvaushetkiin usein ennen auringonnousua tai palaan palaan vasta auringonlaskun jälkeen. Petri Pietiläinen voitti Vuoden Luontokuva 2020 -kilpailun valokuvallaan Rakentaja. Ääninäytteitä harjoittelun tueksi löytyy esimerkiksi osoitteesta luontoportti.com. Koronan takia jouduin viime vuonna peruuttamaan kaikki matkat. Valojen pitää olla kunnossa, ettei satu vahinkoa. Kuvaan aika paljon kotiympäristössä Helsingin Vuosaaren alueella. Tiaisten laulua kannattaa kuunnella erityisesti maaliskuussa. Ilmatieteen laitoksen tilastoista selviää, että kuluneen vuosikymmenen aikana kevät on saapunut viikkoa varhemmin kuin edeltävän 30 vuoden vertailujakson aikana. Miten talitiaiset laulavat sinun pihapiirissäsi. Täältä löytyy monenlaista maastoa, on merenrantaa ja metsää. Jos ulkomaille ei voi vielä mennä, kohteena voisi olla Pohjois-Suomi tai rannikon saaret. Ne eivät malta odottaa lumien sulamista, vaan pitenevä päivä innoittaa linnut laulumielelle. Manner-Suomessa kevät aloittaa voittokulkunsa yleensä juuri Turun suunnalta
Kyse on siis virustyypistä, joka aiheuttaa suurta kuolleisuutta ja sairastuvuutta. uenssaan menehtyneestä nuoresta kyhmyjoutsenesta Helsingin Eläintarhanlahdelta. uenssan tuloa jälleen Suomeen oli pidetty mahdollisena, sillä se on syksystä 2020 alkaen tappanut kymmeniä tuhansia villilintuja etenkin Britanniassa, Ranskassa, Saksassa ja Hollannissa. Kuvassa terve lintu.. Valkoposkihanhi, kyhmyjoutsen, merihanhi ja haapana ovat olleet Euroopassa tavallisimmat uhrit, mutta joukossa on jo noin 60 lajin edustajia. uenssa (H5N8). TE KS TI AN TT I H AL KK A KU VA O U TI RI TV AN EN / VA ST AV AL O L U O N T O , Y M P Ä R I S T Ö & T I E D E N Y T Ei tiedetä, miten lintuin. Korkeapatogeeniset muodot voivat kehittyä lievistä muodoista siipikarjatilojen suurissa eläintiheyksissä. uenssa ilmaantui hämäläisiin fasaaneihin. Tulos: korkeapatogeeninen lintuin. Norjaan se levisi nyt ensi kertaa 15 vuoden seurannan aikana, kun tauti löydettiin lyhytnokkahanhesta. uenssaan menehtyi fasaaneja Janakkalassa ja kyhmyjoutsen Helsingissä. Sauvalan tilan fasaanit oli vapautettu kesällä kasvamaan kohteiksi talouselämän ja politiikan vaikuttajien jahteihin. Helmikuussa tuli tieto myös H5N8-lintuin. 10 suomenluonto.fi L U O N T O , Y M P Ä R I S T Ö & T I E D E N Y T 10 suomenluonto.fi JANAKKALASSA ALKOI tammikuussa löytyä maastosta kuolleita fasaaneja. Lintuin?luenssa tuli Suomeen Tammikuussa lintuin. Kyhmyjoutsenet Bergenissä ja valkoposkihanhi Gotlannissa olivat Euroopan pohjoisimmat löydöt ennen Janakkalan fasaaneita. Ärhäkän lintuin. uenssaa on Pohjoismaista ollut paljon Tanskassa. Tautiin sairastuneita merikotkia sen sijaan tunnetaan vain pari. Ruotsissa ja Norjassa epidemia on pysynyt niukkana. Vastaavaa epidemiaa ei ole kahlaajalinnuilla aiemmin todettu. Tämänkertainen epidemia näyttää näin poikkeavan vuosista 2016–2017 ja 2018, jolloin tautiin kuolleita merikotkia löytyi Suomessakin yhteensä 14. Petolinnuista tavallisimpia ovat olleet hiirihaukka ja muuttohaukka. Ne kuuluvat Euroopassa talvehtivaan islandica-alalajiin. Yllättävää on tuhansien isosirrien menehtyminen Saksassa ja Britanniassa. Pian viidestä fasaanista jahdattiin viruksia Ruokaviraston laboratoriossa Helsingissä. Kauden lintuin. Suurin osa linnuista häviää luontoon ja joutuu esimerkiksi petojen ravinnoksi, mutta nyt kuolinsyy oli epäselvä
Tautitapauksen vuoksi muodostetulla rajoitusvyöhykkeellä sijaitsevilla siipikarjatiloilla ei luonnonlintuja tulisi ruokkia pihapiirissä. ”Ei pikkulintujen vaan vesilintujen tauti.” Pyykkäämisen jäljet näkyvät Arktiksella Eteläinen pyrstötiainen rengastettiin Mustasaaressa TE KS TI AN TT I H AL KK A KU VA T N IIN A TA M M IR AN TA JA PE KK A PE U RA Niina Tammiranta on erikoistutkija Ruokaviraston virologian yksi kössä. . Muovia löytyi kolme kertaa tavallista enemmän Arktik sen itäosista, jonne merivirrat ovat tuoneet sen Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Lintujen viruksia jotka tartt uvat huonosti ihmiseen. Taudin eteneminen voi olla eritt äin nopeaa. uenssaviruksilla kuten H5N1:lla on kuitenkin kyky tartutt aa ihmisiä. Lintuin. Lintuharrastaja Pekka Peura rengasti poikansa Tomas Lövdahlin kanssa lokakuussa 2020 harvinaisen linnun lähellä Vaasaa, Kors örenin saarella. Tutkijat suosittavat 25–30 metrin suojakaistoja. Yksi ratkaisu ongelman korjaamiseksi saattaisi olla polyesterikuitujen korvaaminen kasviperäisillä kuiduilla. Lintuin. Ohuet kuidut kulkeutuvat mereen jätevedenpuhdistamoista ja tuulen mukana. JT. uenssan oireet vaihtelevat viruksen taudinaiheutt amiskyvyn, lintulajin, lintujen iän, elinolosuhteiden ja vastustuskyvyn mukaan. Yksi kuutiometri vettä sisälsi keskimäärin 40 mikromuovihiukkasta, joista yleisimpiä olivat keinokuituvaatteiden pesusta peräisin olevat polyesterikuidut. Peuran rengastamaa europaeus-alalajia esiintyy Ruotsin eteläosista Espanjaan ja Kreikkaan saakka. JT Muovia löytyy Mariaanien haudasta Himalajan huipulle. Suomessa. Eräillä lintuin. Mitään oireita ei vältt ämätt ä ehditä havaita ennen linnun menehtymistä. Kyse oli pyrstötiaisen eteläisemmästä alalajista Aegithalos caudatus europaeus, ja havainto vasta 13. kaatti ei suojaa latvavesiä K A KSI STA NDA RDIA FSC on tiukin metsänhoidon standardi, jota käytetään 5 %:ssa Suomen talousmetsistä. ”Poikani, joka on kova määrittämään, sanoi, että eikös tämä ole vähän erikoinen, se europaeus. Metsän PEFC-serti. Tilanne ei anna aihett a muutt aa pikkulintujen ruokintakäytäntöjä. FSC edellyttää, että latvavesien varteen jätetään hakkuissa ainakin 10–30 metrin suojavyöhyke, kun PEFC vaatii ainoastaan viiden metrin levyisen suojakaistan ja sallii maltilliset harvennukset. Nyt Suomessakin todetun korkeapatogeenisen H5N8-tyypin lintuin. suomenluonto.fi 11 L U O N T O , Y M P Ä R I S T Ö & T I E D E N Y T . Joulukuussa 2020 Forest Ecology and Management -tiedelehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että laajimmin käytetty PEFC-metsäsertifi kaatti suojaa selvästi heikommin latvavesiä kuin FSC-sertifi ointi. Peura piti rengastusverkkoa mökillään syysmuuton aikaan. uenssaviruksen ei tiedetä koskaan tartt uneen ihmiseen. PEFC, joka on käytössä 95 %:ssa metsistä, on erityisesti metsäteollisuuden suosima, väljempi sertifikaatti. JESSICA HAAPKYLÄ Pyrstötiaisella on peräti 17 eri alalajia. Meistä kumpikaan ei vain arvannut, että se oli niin kova harvinaisuus”, Peura sanoo. Tartunnat ovat hyvin harvinaisia, ja ne vaativat yleensä läheisen kontaktin sairastuneeseen tai kuolleeseen villilintuun, siipikarjaan tai niiden eritt eisiin. . Vaikutus oli selvempi Pohjoiskuin Etelä-Suomessa. Osa mikromuoveista päätyy ravintoketjuun ja ihmiseenkin, jos ihminen syö esimerkiksi muovia nielleen kalan. Nature communications -tiedelehdessä julkaistussa, kaikkien aikojen laajimmassa arktisessa mikromuovitutkimuksessa otettiin näytteitä sekä pintavedestä että syvältä. Hakkuiden huomattiin lisäävän virtavesien valoisuutta, lämmittävän niiden vettä ja muuttavan lajistoa. uenssa ei tyypillisesti ole pikkulintujen vaan vesilintujen tauti. Myös Arktista vaivaa muoviongelma
Koneen Säätiö toivoo, että alueelle perustetaan kansallispuisto. Geenireservimetsissä suojellaan Suomen luonnonvaraisten puulajien perimän monimuotoisuutta puiden alkuperäisillä kasvupaikoilla. Nyt valtio on luvannut suojella metsän kaupan jälkeen. L U O N T O , Y M P Ä R I S T Ö & T I E D E N Y T L U O N T O , Y M P Ä R I S T Ö & T I E D E N Y T Sanginjoen puisto askeleen lähempänä Oulun kaupunginhallitus hyväksyi 18. Luonnonvarakeskus keräsi alkutalven aikana männyn geenireservimetsistä talteen satojen puiden siemeniä. tammikuuta Sanginjoen ulkometsän myynnin Koneen Säätiölle. Niitä on 44. JT Männyn siemeniä runsaasti talteen Viime vuosi toi männylle erinomaisen siemensadon, mikä hyödynnettiin myös lajin perimän suojelussa. Tämä käy ilmi suomalaisilla luonnonsuojelualueilla vuosina 1980– 2015 tehdystä tutkimuksesta, joka julkaistiin Biological Conservation -tiedelehdessä tammikuussa. PIIA AHONEN Männyn monimuotoisuuden ja Sanginjoen suojelu eteni, linnut kaipaavat lisää alueita K ANSALLISPUIS TOT GEENIVAR AT LINNUT KU VA AR IPE KK A AU VI N EN 12 suomenluonto.fi. Suojelualueita lisäämällä voidaan auttaa etenkin pohjoisia lintulajeja. PIIA AHONEN Suojelualueet suojaavat ilmastonmuutokselta Kun suojelualueverkosto on riittävän tiheä, lintuyhteisöt pystyvät paremmin vastustamaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Aiemmin vuonna 2018 Oulun kaupunki perusti tuhannen hehtaarin suojelualueen samoihin metsiin, mutta Koneen Säätiön ostama 1440 hehtaarin palanen jäi metsätalouskäyttöön
Anna-Kaisa Ylitalon ja kumppaneiden Itä-Suomessa tekemässä tutkimuksessa seurattiin yhdeksän gps-pantaa kantavan suden liikkeitä kesällä. Puutteen korjatakseen argentiinalaistutkijat analysoivat lajitietoa ylläpitävän GBIForganisaation havaintoja kokoelmatiedot mehiläislajeista yli sadan vuoden ajalta. Juoksu oli silloin nopeaa, suoraviivaista ja sinnikästä. Nykyisin naudat muodostavat suuren osan lihakarjasta, joka nousi julkisuuteen, kun pappi Kari Kuula sanoi Kirkko ja kaupunki -lehden poistamassa puheenvuorossa, että kristityn täytyy irtisanoutua eläinten tehokäytöstä. Tulosten mukaan vuosina 2006–2015 maailmasta raportoitiin kaikkiaan noin neljännes vähemmän mehiläislajeja kuin ennen vuotta 1990. Karikukon ahdingon taustalla ovat tutkijoiden mukaan minkin runsastuminen, lapintiiran tarjoaman suojan väheneminen ja saarten umpeenkasvu. Pitkän aikavälin arviot näiden tärkeiden pölyttäjien globaalista tilanteesta ovat kuitenkin puuttuneet. suomenluonto.fi 13 L U O N T O , Y M P Ä R I S T Ö & T I E D E N Y T VIIMEISEN KYMMENEN vuoden aikana eri puolilta maailmaa on kantautunut huolestuttavia uutisia mehiläisten joukkokadosta. JT Pesälle palaava susi juoksee nopeimmin Ethology -tiedelehdessä julkaistu tutkimus kertoo, että susi juoksee kesäaikaan kovimmin pesälle palatessaan, kun se on menossa ruokkimaan pentuja. Tutkimus toisti osan 1980–1990-lukujen taitteessa tehdyistä pesimälintujen laskennoista Saaristomerellä. Syyt hän näki eläinten kohtelussa ja ilmastonmuutoksen torjunnassa. JT NAUTA Bos taurus / Bos indicus Naudat jalostettiin nykyisin sukupuuttoon kuolleesta alkuhärästä, ensin hedelmällisen puolikuun alueella yli 10000 vuotta sitten ja uudelleen 1500 vuotta myöhemmin Indusjoen laaksossa. Tutkimuksen julkaisi tammikuussa OneEarth-tiedelehti. Karikukon tilanne poikkeaa muista Vuoden 2010 uhanalaisuusarvioinnissa karikukon status muutettiin elinvoimaisesta suoraan vaarantuneeksi, ja vuonna 2019 jo erittäin uhanalaiseksi. Ornis Fennica -tiedelehdessä julkaistu tutkimus osoittaa nyt selvästi, että karikukon tilanne poikkesi tutkimusalueella muun muassa punajalkaviklosta ja rantasipistä, joiden kanta pysyi vakaana. PIIA AHONEN Mehiläiskadolle vahvistusta Aimo osa ihmisistä ei ole koskaan nähnyt luonnontilaista metsää, perinnebiotooppia tai lajirikasta fladaa. Jalostus alkoi kahdesta eri alalajista. Silti niiden lajien lukumäärä, joista on vähintään yksi havainto vuodessa, on pudonnut selvästi vuoden 1990 jälkeen. #luontokato Ympäristösuunnittelija Petra Nyqvist sanoi Twitterissä 21.1.2021 haaveenaan olevan luontokadon pysäyttäminen. Mehiläishavaintoja on kirjattu julkisiin tietokantoihin vuosi vuodelta enemmän. JT POLIIT TINEN ELIÖ KU VA T TA PI KU JA LA & W IK IM ED IA CO M M O N S. Tylli ja meriharakka yleistyivät, tylliparien pesinnät lähes kolminkertaistuivat. Susien pesäpaikat oli ensin varmistettu maastossa kulkemalla
AUTA SAIMAANNORPPAA. ANNA NORPALLE TULEVAISUUS K uv a: Ju ha Ta sk in en / Su om en lu on no ns uo je lu liit to ILMASTON KUUMENEMINEN UHKAA SAIMAANNORPAN PESINTÄÄ. RYHDY KUUKAUSILAHJOITTAJAKSI! sll.fi/lahjoita Lahjoita ilmastotyölle MobilePaylla 68700 Rahankeräyslupa RA/2016/780. TUE TYÖTÄMME NORPAN JA ILMASTON PUOLESTA
Maakotkien pesistä joka toinen oli tuhottu 1960-luvulla, mutta vaino saatiin aisoihin ja pesäpuut suojeluun. Vuoden 2019 uudessa Punaisessa kirjassa todetaan merikotkasta: elinvoimainen. 1969 suomenluonto.fi 15. Niiden uhanalaisluokitus on lieventynyt vaarantuneeseen. Turussa puuhaan ryhtyi oma joukkonsa. TÄ M Ä M U U T T U I – V Ä L Ä H D Y K S I Ä M E N N E E S TÄ Kun suuret petolinnut olivat hävitä Suomesta TE KS TI AN TT I H AL KK A KU VA SU O M EN LU O N N O N AR KI ST O ”SUOMEN NIUKAN merikotkakannan tulevaisuus on toivoton.” Niin kertoi Suomen Luonnon vuoden 1969 viimeinen numero merikotkasta. Suomi on puolen tuhannen pesivän merikotkaparin maa. Pian myös suomalainen lintuharrastaja Martti Hario vei merikotkille haaskoja saaristoon. Eikä maakotkallekaan koittanut perikato, vaan se pesii nyt satojen parien voimin kuten muuttohaukkakin. Ruotsi oli kieltänyt DDT:n jo 27.3.1969 eli ennen Suomen Luonnon jutun ilmestymistä, ja alkoi ruokkia merikotkia myrkyttömällä ravinnolla. Tuhoutumisen syynä ovat hyönteismyrkyt ja muut myrkkysaasteet, jotka ovat saastuttaneet haukan ravinnon yli valtakunnan rajojen.” Kului viisikymmentä vuotta. Lintujen ystävät rakensivat niille uuden tulevaisuuden. DDT kiellettiin Suomessa 1976. Entäpä maakotka: ”Ne tulevat tuhoutumaan ennen kuin luonnonsuojeluvuodella alkava vuosikymmen on kulunut umpeen.” Muuttohaukan kannaksi lehti totesi ”...korkeintaan 10 paria. Suomen Luonto 5/1969 arvioi petolintujen tulevaisuuden synkäksi, mutt a käänne oli tekeillä
16 suomenluonto.fi Inari, 2016
Kun hän aloitti, sanaa ”luontokuvaus” ei ollut vielä keksitty. Kuvien takainen elämä TEKSTI JOUNI TIKKANEN KUVAT JORMA LUHTA 70-vuotias Jorma Luhta on ehtinyt nähdä luontokuvauksen nousun ja kaksi buumia. suomenluonto.fi 17
Järvisen kirjoihin, ja varsinkin Kokosta tuli hänelle tärkeä. Hän ja hänen ystävänsä olivat hurmaantuneet partioliikkeen alkuperäisen innoittajan, Ernest Thompson Setonin kirjasta Kaksi partiopoikaa, jossa neuvottiin tiipiin tekemistä ja tulentekoa puuporalla. ”Suomessa oli noin kymmenen luontokuvauksen harrastajaa, ja Hannu tunsi niistä joka ikisen”, Luhta selittää. Linnut. Tilanne muuttui 1964, kun helsinkiläinen autonasentaja Hannu Hautala sai paikkakunnalta töitä. Maailmankuvien ero oli vielä suurempi. 18 suomenluonto.fi J ORMA LUHTA SYNTYI 70 vuotta sitten, helmikuussa 1951. Hänen korvaansa särähti, kun Seinäjoen lyseon suomenopettaja väitti, että maan paras luonnonkuvaaja on Aaro Hellaakoski. Sanaa luontokuvaaja ei ollut vielä olemassa, vaan luonnonkuvauksella viitattiin kaikkeen luonnon kuvaamiseen, olipa ilmaisuväline runous, valokuvaus tai mikä tahansa. Hautala muistaa, kuinka nuori Luhta istui usein jo odottamassa hänen asunnossaan, kun hän tuli töistä kotiin. Sosiaalisesta Hautalasta oli tullut nuorelle pojalle tärkeä tietolähde. Samaan piiriin kuului myös rauhallinen poika Juha Jakonen, joka näytti Luhdalle kirjastossa, että tuossa on hyvä kirja, lue se. Frommilta Luhta sai ajatuksen, että tärkeää on oleminen, ei omistaminen tai saavuttaminen. 1960-luvun puoliväliin asti Seinäjoella ei ollut ketään, jonka kanssa olisi voinut jutella luonnon valokuvauksesta. Mäki-Kulmalasta tuli myöhemmin arvossa pidetty kulttuurikriitikko ja filosofi, mutta Luhta sai häneltä sytykkeen lukea ennen kaikkea yleistä kaunokirjallisuutta kuten Dosto jevskia. Kahdeksanvuotias poika käveli nelostien laidasta pitkän matkan Vetsijärvelle asti ja takaisin. Isän kautta Jorma tutustui Yrjö Kokon ja A. Oli siirrytty aivan uuteen aikaan.” KASVAVALLE LUHDALLE kehittyi kaksi kaveripiiriä, vihreä ja punainen, joista kummassakin hän oli sitoutumaton ulkojäsen. Se oli sosiologi Erich Frommin teos Pako vapaudesta, joka mullisti Luhdan maailmankuvan. Luontokuvaus yhdisti Luhtaa ja Hautalaa sukupolvirajan yli. Hän harrasti metsästystä ja kalastusta, ja kertoi eräretkillä pojilleen, mitä hänen oma isänsä olisi kussakin tilanteessa tehnyt. ”En ole ainakaan vanhemmiltani saanut mitään esimerkkejä hyviin ihmissuhteisiin”, Luhta sanoo. Tai ehkä sittenkin nuoret miehet, Eero Murtomäki ja Teuvo Suominen. Luhta oli ajatellut, että parhaita luonnonkuvaajia olivat kameran kanssa luonnossa liikkuneet Allan Paulin, Veikko Korkolainen tai Yrjö Kokko. Olin silloin jo ihan täysammattilainen luontokuvaaja”, Luhta sanoo. Myöhemmin Luhta alkoi itsekin ajatella, että Hellaakoski oli paras. Punaisen eli vasemmistolaisen piirin keskushahmo oli vuotta nuorempi Heikki Mäki-Kulmala, johon Luhta tutustui, kun hän jäi luokalle lukion ensimmäisenä vuonna. Vaikka Luhta jättäytyi pian yli-ikäisenä kerhon toiminnasta pois, Luonto-Liiton kautta hän tutustui vielä 1970-luvulla moniin luontoharrastajiin eri puolilta Suomea. Hän kuului myös partioon, tosin Seinäjoen partion IKL-henkisistä vetäjistä hän ei piitannut. Niilo kuoli vuonna 1958, kun Jorma oli seitsemän, mutta eränkäynnin perinne jäi isän puheisiin. ”Minulla oli oikeastaan alkanut jo koulunkäynti jäädä. Hän tuli maailmaan toisena neljästä veljeksestä. Siinä meni pari kolme vuotta, että en lukenut mitään muuta”, Luhta sanoo. Kun hän monen leikkauksen jälkeen alkoi nähdä neljätai viisivuotiaana, näkyvän maailman ihmeellisyys hämmästytti häntä. Koti oli Seinäjoella, jossa isä teki töitä kultaseppänä. ”Huomasin kirjaston lainauskortilta, että Frommin kirjoja lainasi ahkerasi kolme nuorta poikaa. Sota oli tehnyt vanhemmista rikkinäisiä. ”Siinä oli tullut Beatlesit ja kaikki. Lappi oli vielä toinen maailma, ja pääteiden ulkopuolella liikuttiin jalan tai talvella poropulkalla. Isän isä Niilo Luhta oli ollut puoliammattilainen metsästäjä vielä 1930-luvulla, kun sen ei olisi pitänyt olla Pohjanmaalla enää mahdollista. Pieni Jorma myös piirsi maanisesti, niin että teini-ikään mennessä hän oli kehittynyt jo hyvin taitavaksi. ”12-vuotiaana luin sitä niin, että kun pääsin viimeiselle sivulle, ilman mitään taukoa siirryin ensimmäiselle sivulle. Teuvo Suomisesta tuli kuitenkin auktoriteetti, jonka ajatuksia luontoku vauksesta hän oppi kuuntelemaan tarkasti. VALOKUVAUKSESTA LUHTA INNOSTUI 14–15-vuotiaana. Vihreä piiri syntyi nuoremmista par tiolaisista, joiden kanssa Luhta perusti Seinäjoelle Luonto-Liittoon kuuluneen Suokulaisen luontokerhon. Vuonna 1959 äiti yllytti isän ottamaan pienen Jorman mukaan Lappiin kalaretkelle. Valokuvaajalle parasta oli siis valokuvan löytäminen, ottaminen ja tekeminen, ei se, mitä sillä saattoi saavuttaa. Aivan pienenä hän oli melkein sokea. Hän alkoi tarkkailla lintuja. Yksi oli Juha Jakonen, toinen olin minä ja kolmas Matti Mäkelä.” Vuonna 1964 nuori Luhta sai juttukaverin, kun helsinkiläinen autonasentaja Hannu Hautala tuli töihin Seinäjoelle.. E. Koulussa ei ollut tapana kaveerata edes vuotta vanhempien poikien kanssa, mutta Hautala oli tasan kymmenen vuotta Luhtaa vanhempi, 25-vuotias
19 69 19 85 19 83. suomenluonto.fi 19 1960-luvulta 1980-luvun loppuun Luhta kuvasi mustavalkofilmille. ylh.) ja Metson kuolema. Kuvia tallentui kirjoihin Kurkimaa (oik
20 suomenluonto.fi 1990-luvun taitteessa Luhta vaihtoi värinegafilmiin ja alkoi etsiä kuviinsa avaria näkymiä. 19 92 19 90 19 90
Viina ei sopinut hänelle ollenkaan. Metson kuolemassa Luhta käytti paljon tiukkoja rajauksia ja otti maisemakuvatkin normaaliobjektiivia pidemmällä polttovälillä, niin että kuvaan jäi vain olennainen, se, minkä hän halusi. ENSIMMÄISEN VALOKUVANÄYTTELYNSÄ Kurjet eivät palaa Jorma Luhta piti vuonna 1973. Nyt hän takoi koko vuoden ansiot kirjoittamalla tammikuussa kaksi juttua päivässä ja myymällä niitä sen jälkeen pitkin kevättä. Luhta tallensi hahmoon tyhjenevien peräky lien nuorten miesten ahdistuksen ja isoisänsä Niilon edusVapo oli aloittanut polttoturpeen jyrsinnän, ja suonäyttelystä tuli ajankohtaisempi kuin Luhta aavisti.. Luonnon ohella hän kuvasi ihmisiä ja ihmisen luonnolle tekemää tuhoa. ”En vieläkään tajua, miksi sitä pidettiin 1970-luvulla niin hienona juttuna.” JORMA LUHDAN ensimmäisen kirjan Kurkimaa (1980) ja toisen kirjan Metson kuolema (1987) väliin jäi seitsemän vuotta. Monelta lukijalta meni kokonaan ohi, että minäkertoja Leevi Juntunen on keksitty hahmo, jolla ei ole mitään tekemistä Jorma Luhdan kanssa. Ajattelin, että kun olen tälle alalle ryhtynyt, tämmöistä se nyt on.” Palkintojuhlassa kokematon Luhta istui elokuvaohjaaja Mikko Niskasen paikalle. Valokuva-lehden päätoimittaja Tuomo-Juhani Vuorenmaa houkutteli näyttelyyn Helsingin Sanomien toimittajan, ja pian sitä tuli kuvaamaan myös TV-uutisten kuvausryhmä. ”Joku tuli sanomaan, että sun pitää mennä tonne.” Luhta pitää Niskasen elokuvia edelleen käänteentekevinä, mutta juhlassa ohjaaja muisteli Pojat-elokuvan tekoa puhe sammaltaen. Hän avioitui Iijoen suojelusta tunnetun Pirkko-Liisa Luhdan kanssa 1986. Se saavutti valokuvamuseossa kävijäennätyksen”, Luhta sanoo. Siitä alkoi kuusi vuotta kestänyt seurustelu. Soiden ojitukset oli aloitettu voimalla 1960-luvulla, ja Luhta oli nähnyt, kuinka hänen omien retkeilymaidensa suot oli viilletty auki yhden vuoden kuluessa. Kirjasta tuli klassikko, jonka teho perustuu kuvien lisäksi tekstiin. Paikalle kutsuttiin kaikki tuntemattomatkin eteläpohjalaiset bändit, ja ensimmäisenä vuonna ohjelmalle saatiin mittaa puoli päivää. suomenluonto.fi 21 Mäkelästä tuli tunnettu kirjailija ja kriitikko. Opiskelun myötä Kovalainen lähti Oulusta Helsinkiin ja aloitti oman valokuvataiteilijan uransa. Luhta itse on ollut viimeiset 40 vuotta raivoraitis, mutta viinan ja tupakan ihannointi nuoruudessa harmittaa häntä yhä. Vihreä ja punainen piiri yhtyivät, kun punaisen piirin väki keksi perustaa Seinä joelle rock-tapahtuman. ”Ehkä oli onni, että en ollenkaan tajunnut sen merkitystä. Suurin osa luontokuvaajista kuvasi väri dialle, kun hän halusi hallita koko kuvanteon prosessin. Seinäjoen kamerakerholla oli pimiö, jota vuokrattiin yhden markan päivämaksua vastaan. Kun Luhta voitti toista kertaa valokuvataiteen valtionpalkinnon 1982, Niskanen oli jälleen paikalla, vain entistä pahemmin jurrissa. Kahden kirjan välissä Luhta teki valtavan määrän lehtijuttuja. 27-vuotiaan Luhdan hän muistaa tuolloin jo hyvin arvostettuna ja karismaattisena valokuvaajana, joka saattoi viettää pitkiä aikoja metsässä. Vapo oli öljykriisin myötä aloittanut polttoturpeen jyrsinnän, ja suonäyttelystä tuli ajankohtaisempi kuin Luhta aavistikaan. Kerhon vanhemmat jäsenet suuttuivat, kun Luhta varasi sen kolmeksi kuukaudeksi kerralla. Hannu Hautalan läpimurto oli synnyttänyt 1970-luvulla ensimmäinen luontokuvausbuumin, ja samalla tämän valokuvauksen lajin nimeksi oli vakiintunut juuri luontokuvaus. Kun hän piti kuvaesitystä, yleisö nauroi ja hytkyi Finlandia-talon penkeillä. Seuraavana vuonna ohjelman pituus venytettiin kokonaiseksi päiväksi, ja tapahtumalle keksittiin nimi, Provinssirock. Seurustelu päättyi aikanaan ikäeroon ja etäisyyteen. Luhta oli myös sisällä taidevalokuvauksen piireissä. Kun filmin projisoi lattialle, siitä saattoi tehdä kuvia 50x60 sentin papereille. Hän kuljetti pimiöön pyörällä oman suurennuslaitteensa, jossa oli suurempi valoteho. Esikoiskirjan julkaisu vain jäi roikkumaan erilaisten sattumusten takia. Kun Kovalainen opiskeli Ateneumissa, Luhtakin pääsi taidekouluun. Kurkimaan kuvat olivat kuitenkin ensimmäisen näyttelyn kuvia vuodelta 1973, ja tyylin voi huomata muuttuneen paljonkin. Kirjapainossa työskennellyt tuttu leikkasi pohjustetut kuvat Koskenkorva-pulloa vastaan valmiiksi. Luhta ei kokenut sopivansa käsitteen rajaamaan aitaukseen. Kovalainen oli vain 19-vuotias. Luhta oli 22-vuotias, kun hän sai näyttelystä valokuva taiteen valtionpalkinnon. Kevään ja kesän hän sai viettää kuvausretkillä, ja syksyllä hän sulkeutui pimiöön. 14-vuotiaasta alkaen Luhta oli ansainnut rahaa myymällä juttuja muun muassa Suomen Kuvalehteen. ”Kevättalvella se oli Helsingissä, ja siellä oli jo ihan kuhina. Näyttely oli ensin neljä päivää Seinäjoen kirjastossa, sitten se meni Vaasaan ja pian Tampereelle. Ritva Kovalaiseen Luhta tutustui Luonto-Liiton kesäja talvipäivillä 1970-luvun lopussa. Hän kuvasi edelleen mustavalkofilmille ja seurusteli taide valokuvaajien kanssa. ”Kävin siinä sivussa sen koulun myös, osaksi opettajana, osaksi oppilaana”, hän sanoo. Pohjoiseen jäänyt Luhta siirtyi pian vielä pohjoisemmas, Pudasjärvelle, lähemmäs ehjiä suomaisemia. Luhdan kautta Kovalainen tutustui Pentti Sammallahteen, josta tuli pian hänen suosikkiopettajansa taideteollisessa korkeakoulussa
Luontokuvaus oli vielä ammattilaisten työtä, ja kuvien myynti oli elättänyt Luhtaa. 22 suomenluonto.fi taman, katoavan pyyntikulttuurin. Hän oli siinä jo niin hyvä kuin tunsi voivansa olla. Samaan aikaan lajinvaihdon kanssa valokuvaajan ansiot romahtivat. Vuonna 1990 Suomi sukelsi kuitenkin lamaan, eikä töitä saanut mistään. Tansseja aavalla -kirjan kuvaKihu tunturissa – Luhdalle tyypillinen lintukuva, jossa kuvan kohteena on yhtä aikaa lintu ja sen elinympäristö. Luhdan mukaan punkin estetiikalla tehdään myös luontokuvakirjoja, hän itsekin on tehnyt. METSON KUOLEMA -kirjassa yksi Luhdan kuvaustyyli oli tullut valmiiksi. Myös Luhta päätti vaihtaa väriin ja alkoi etsiä kuviinsa avaria näkymiä aiempien yksityiskohtien sijasta. 20 12. Soiden jälkeen hävitys jatkui näet kiivaana Kainuun viimeisissä luonnonmetsissä, joista oli enää rippeet jäljellä. ”Sain sellaisen ohjeen, että tolla naputat neljä kertaa, tolla kaks kertaa ja jalalla yhden kerran.” Punkissa jokainen saa tehdä, ja kaikki osaavat soittaa. ”Tuntui, että sosiaalitukea saavat Pudasjärven puliukot – joita oli aika paljon – ansaitsivat paljon enempi kuin minä.” Luhdan työhön vaikutti sekin, että hänestä tuli perheenisä. Pitkään hän muun muassa taittoi kirjansa itse, kunnes tasoero ammattilaisiin alkoi hävettää liian paljon. Samalla hän kommentoi metsien tilaa. Musiikista mitään tajuamattoman Luhdan he istuttivat rumpujen ääreen. Kirjan tekeminen oli hauskaakin: Suomussalmella Hietajärven karjalaiskylän nuoriso muodostui kahdesta nuoresta pojasta, jotka halusivat punk-muusikoiksi. Samaan aikaan kauppoihin ilmestyi parempaa, lehtikuvaajien käyttämää värinegafilmiä. ”Vaihdoin täysin lajia, ja siinä uudessa olin aluksi hirveän paljon huonompi”, hän sanoo. Ensimmäinen lapsi Pirkko-Liisa Luhdan kanssa syntyi 1990 ja toinen 1994
Eikä mies tullut kotiin illaksi tai edes seuraavaksi päiväksi. ”Yhtenä päivänä minä tulen töistä kotiin ja keittiön pöydällä on jostakin repäisty lappu, jolle on vetäisty lyijykynällä muutama karttamerkki kuusimetsää, ruksi ja sanat ’Olen tässä’.” Jopi oli siis metsässä. Värifilmillä aamu tarkoitti kuitenkin aamua, ilta iltaa ja yö yötä. Sen takia hän sanoo alkaneensa panostaa yökuvaukseen. Se on ajalta jolloin lapset olivat hoidossa ja hän itse oli palannut töihin Metsähallitukselle. Luhdan kuvien autenttisuus lisääntyi ja hän siirtyi kohti luontokuvauksen valtavirtaa. Pirkko-Liisa Luhta muotoilee asian toisella tavalla. ”Puolentoista viikon päästä kahdeksan kilometrin päässä asunut kyläkauppias soitti, että ’Jopi kävi täällä kaupassa ja pyysi soittamaan, että ei sillä ole mitään hätää. 1990-luvun alussa matkapuhelimia ei vielä yleisesti käytetty, joten hän ei voinut soittaa miehelleen. Kirjassa Luhta muistelee, että Virkamiesmäisestä asenteestani huolimatta aavat imaisivat kulkumiehen, ja jokunen tiskivuoro ja vaippapyykki saattoi livahtaa sivu käsien. Että se tulee sitten kyllä’.” Pirkko-Liisa Luhta muistelee miehensä olleen retkellä yhteensä kolme viikkoa. Jorma Luhta joka tapauksessa väittää, että perheenisänä hänellä oli aikaa valokuvaukselle eniten iltaisin, kun lasten iltasatu oli luettu. suomenluonto.fi 23 materiaalin Luhta kuvasikin pääasiassa ennen ensimmäisen lapsen syntymää itselleen poikkeuksellisen lyhyessä ajassa. Luhta oli pitänyt Turussa yhteisen kuvaesityksen avaruuskuvaaja Pekka Parviaisen kanssa ja yllättynyt tämän hienoista tähtitaivaista. Hän ei tullut koko viikolla. Hän ei ollut tiennyt, että tähdet saattoi saada näkymään pistei. Mustavalkokuvassa öisen tunnelman oli saattanut tehdä sopivalla valotuksella tai pimiötyöskentelyllä päivälläkin otettuun ruutuun. Hän kertoo esimerkin
20 15 20 16 20 11 20 17. 24 suomenluonto.fi 2000-luvulla Luhta alkoi valita sommitelmia, jotka eivät osoittele vaan luovat vahvan toden tunnun
Luhta kuvasi aikansa kuluksi niitä ja yllättyi kuvien hurmaantuneesta vastaanotosta. ”Vaikka kuvat ovat paljon enemmän työstettyjä kuin aikaisemmin, yritän tehdä ne sellaiseksi, että katsoja ajattelisi vain, että ’tämä on todellisuutta’”, Luhta sanoo. ”Aion tehdä vielä yhden oikein hyvän kirjan”, hän sanoo. Kun Luhta kuvasi tähtitaivaita, hän kiinnitti huomiota ennen kaikkea maiseman sommitteluun maan tasalla. Hän oli saanut uuden elämänkumppanin, saksankielisen kaunokirjallisuuden kääntäjän Ilona Nykyrin, ja muuttanut asumaan Haukiputaalle. suomenluonto.fi 25 nä eikä vain Maan pyörimisliikkeen vetäminä kaariviivoina. Samaa hän sanoo kirjastaan Muuttohaukka (2007), joka syntyi, kun Maahengen kustantaja Liisa HeikkiläPalo kysyi, eikö Luhta tekisi heille syksyksi uutta kirjaa. Värinegalla otetuista yökuvista tulikin hänen salainen aseensa. Luhta itse halusi edelleen kommentoida. ”Se täytti elämän”, hän sanoo. Vaeltajissa hän kuvasikin tällä tavalla ilmastonmuutoksen jälkiä Lapissa. ”Kun oli ollut taloudellisesti aika raskasta 1990-luvun alussa sen laman aikana, oli kyllä helppo havaita, että näillä revontulikuvilla saa talouden äkkiä korjattua.” Luhta teki myöhemmin tähtitaivasja revontulikuvista kirjat Tähtiyöt (2009) ja Taivas tulessa (2013). Enää se ei olisi mahdollista. ”Minulla on ollut paljon kirjoja, että on ihania kaunokuvia ja sitten tällaisia poliittisia ja rumia kuvia”, Luhta sanoo. Luhdasta tuli ensin kuolemaa tekevän kumppanin omaishoitaja ja vuonna 2017 leski. ”Paksu pinkka kaunokuvia ja ohut pinkka kantaaottavia kuvia.” Luhta ei ollut aivan tyytyväinen tähän kahtiajakoon. Kunnes hän sai syövän. Dokumentaarinen valokuvaus eroaa maalaustaiteesta sikäli, että sommitelmaa ei ole aikaa ajatella vaan sen täytyy tulla selkäytimestä. Se on hänen tapansa ottaa kantaa koko pitkän uran antamalla kokemuksella. On ollut vaikea tarttua mihinkään kirjan kokoiseen. Kun Luhta puhuu ajastaan Nykyrin kanssa, hänen äänessään on lämpöä ja surua. Ensimmäistä hän pitää hyvänäkin, mutta toinen oli tutun kustannustoimittajan teettämä tilaustyö. 2000-luvulla oli alkanut digikameroiden myötä uusi luontokuvausbuumi, mutta ihmisen luonnolle aiheuttama tuho ei näkynyt kuvissa oikein mitenkään. VUONNA 2006 Luhdan avioliitto päättyi eroon. Sen sijaan hän on liikkunut luonnossa, ottanut kuvia ja tehnyt lehtijuttuja, jotka syntyvät helposti 55 vuoden kokemuksella. Parviaiselle se oli ollut sivuseikka. Luhta käsittelee siinä isoisänsä Niilo Luhdan välittämää pyyntikulttuuria ja metson elämää hakkuiden ja ojitusten keskellä. Parviaisen kuvat oli otettu kuitenkin diafilmille, ja Luhta arveli värinegan sopivan yökuvaukseen paremmin. ERON JÄLKEEN Luhta oli rakastunut. Nykyri oli omalla alallaan tärkeä tekijä, joka alkoi saada hiljalleen tunnustusta. ”Välityö”, hän sanoo mutta myöntää sentään, että kirjassa on hyviä suokuvia. Vasta vaihdettuaan digikameraan ja noustuaan Lapin tuntureille tekemään kirjaa pohjoisen luonnon muutoksista hän alkoi löytää oikean otteen. Luhta on surrut. Vähän aiemmin hän julkaisi viimeisen kokonaan filmille kuvaamansa teoksen Metsola (2003). ”Vaeltajissa (2014) on paljon enemmän niin kuin minä haluan: että ne ominaisuudet ovat samassa kuvassa.” Luhta väittää, että klassisen maalaustaiteen tekijöillä kuten Paul Gauguinilla tai Vincent van Goghilla koko elämä oli oikean sommitelman hakemista. ”Sen enempää ei varmaan mahdu tähän ihmiselämään.” Luhta mietti, voisiko luontokuvia ottaa niin kuin niitä kuvitellaan otettavan, luonnossa kameran kanssa retkeilemällä.. Kuvatessaan Vaeltajat-kirjan materiaalia Luhta oli saanut viettää koko sopulivuoden 2011 kevään, kesän ja syksyn Lapin tuntureilla, sillä aikaa kuin kumppani piti kotia pystyssä. Se on kirja, jota hän oli hautonut kymmeniä vuosia. Ne voisivat toteutua vaikka kaikki, mutta yhden suhteen Luhdalla on tavoite. Myös hänen värivalokuvauksen tyylinsä oli tullut valmiiksi. ”Välityö”, hän kuittaa. Enää Luhta ei halunnut osoitella epäsovinnaisilla rajauksilla, kuten nuorempana, vaan hänen tavoitteensa olivat päinvastaiset, ja ovat yhä. Kuvia on kuitenkin kertynyt niin paljon, että Luhdalla on mielessään ainakin kolme kirjan aihetta. Metsola on teeman puolesta sukua 16 vuotta aiemmin ilmestyneelle Metson kuolemalle. Hyviä kuvia kertyi vähitellen, kunnes vuoden 2000 lähestyessä auringon aktiivisuus synnytti yhä runsaampia revontulia, jotka usein sotkivat homman. ”Olen valinnut sellaisia sommittelutyylejä kuin mitään sommittelua ei olisi olemassakaan.” Nykyisin Luhta rakentaa siis huolellisesti toden illuusion. Hän mietti, voisiko luontokuvia ottaa niin kuin niitä kuvitellaan otettavan, eli luonnossa kameran kanssa retkeilemällä. Luhdan mukaan kuvausta hallitsivat kaupallisilla ko juilla otetut petokuvat, joista todellisuus oli hyvin kaukana. Vaeltajia tehdessä Luhdan nuorena aloittama harjoittelu alkoi näkyä, ja sekä avarat että ahtaat sommitelmat syntyivät luontevasti. Kirjan kuvat ovat lähes poikkeuksetta luontokuvia, mutta mukana on myös otos, jossa kaksi metsästäjää kävelee haulikoineen hakkuuraiskiolla
26 suomenluonto.fi Tikkojen tekemistä jäljistä voi joskus päätellä lajin. Valkoselkätikka hakkaa puuhun suppilomaisia kuoppia.
Tapaan rengastaja Juha Tuomaalan ja lintuharrastaja Nette Meriluodon ruokintapaikan äärellä Porvoon Tolkkisissa. Aurinko kurkottelee puiden takaa hiljalleen utuiselle taivaalle. Pehmenneet puut ovat vetäneet puoleensa hyönteisiä, ja tuo yhdistelmä on tikoille mieleen. ”Kaikki ne ovat ainakin käyneet täällä”, Tuomaala sanoo. suomenluonto.fi 27 Nokan koputus TEKSTI ANNA TUOMINEN KUVITUS JARI KOSTET P akkanen narskuu kipakasti kenkien alla ja punaa posket. Käpydieetti on selvästi kannattava valin ta, sillä käpytikka ei ole yhtä riippuvainen lahopuusta kuin sukulaisensa. Lintupiireissä paikkaa kutsutaan Tikkametsäksi, ja juuri tikkoja olemme tulleet tänne etsimään. Se kiilaa löytämänsä kävyt sopivaan puunkoloon ja nakuttelee siemenet esiin suomujen alta. Monilla muillakin tikoilla juuri pään punaisen värin määrästä voi päätellä tikan sukupuolen. Ei ole vaikea arvata, miksi tikat viihtyvät. Se on tikoista yleisin; käpytikkoja elää Suomessa moninkertaisesti enemmän kuin muita tikkoja yhteensä. He ovat nähneet täällä säännöllisesti viisi Suomen seitsemästä tikkalajista. Tuntomerkkejä ”Hei, tuolla on harmaapäätikka!” Meriluoto huikkaa ja osoittaa isoa koivua. Tuomaala on toiminut Porvoon seudun lintuyhdistyksen puheenjohtajana ja vastannut ruokinnan ylläpidosta. ”Rungon vasemmalla puolella, aika korkealla.” Lintu kiipeää rungolla tikoille ominaiseen tapaan pyrstöllään tukien. Toukkia ja talipötköjä Tuomaala osoittaa jälkiä rispaantuneesta koivupökkelöstä. Se on naaras, sillä sen päässä ei ole punaista. Esimerkiksi palokärkeä ei juuri taajamissa näe, mutta tällä ruokinnalla sekin on vieraillut. Tikat ovat hyönteissyöjiä. Monen ruokalistalla ovat kuoren alla mönkivät kaarnakuoriaisten toukat, toiset suosivat muurahaisia. Lajista riippuen naarailla on sitä joko koiraita Opi tuntemaan Suomessa pesivät tikat! Seitsemästä lajista kuusi voi nähdä myös talvella. Mitä syrjäisempi ja suojaisampi ruokintapaikka on, sitä useammat tikkalajit sinne uskaltautuvat. T I K AT J Ä R J E S T Y K S E S S Ä : V A R I S TA V A S TA A V A S TA TA L I T I A I S E N K O K O L U O K K A A N Palokärki Harmaapäätikka Valkoselkätikka Käpytikka Pikkutikka Pohjantikka Käenpiika. Talvisin tikoille maistuvat myös ruokintapaikkojen antimet. Käpytikka vaihtaa talveksi nimensä mukaisesti havupuiden siemeniin. ”Ne syövät siemeniä ja pähkinöitäkin, mutta puuhun ripustettava talipötkylä on tikkojen suosikki. Siinä on on rykelmä suppilon muotoisia kuoppia, joiden hän kertoo olevan harvinaisen valkoselkätikan tekosia. Lintu on hakannut puuta nokallaan ja ronkkinut hyönteiset pitkällä kielellään parempiin suihin. Puiden lomasta pilkottaa veden muovaama aukea, jossa pystyyn hukkuneet puut lahoavat sijoilleen. ”Viime talvena sillä oli aina jämpti kellonaika, kun se tuli syömään aamulla ja illalla ennen yöpymään menoa.” Vanhojen kuusimetsien pohjantikka on poikkeus. Myös aukeaa reunustavissa metsiköissä riittää lahoja runkoja. Vanhanajan sianihrakin jää toiseksi”, Tuomaala kertoo. Sitä ei ole tällä ruokinnalla nähty, eikä se tiettävästi tule tarjotun ruuan ääreen muuallakaan Suomessa
Kun puoliso on löytynyt, koverretaan kolo sopivaan puuhun. Tikat nakuttavat melkein joka kevät uuden kolon, ja sillä on metsäluonnolle valtavan suuri merkitys. Se on kyennyt levittäytymään pohjoiseen”, Piha sanoo. Harmaapäätikka on yleisväritykseltään vihertävä, ja siksi moni sekoittaa sen saman oloiseen vihertikkaan. Myös liito-orava asustaa tikankoloissa. Suurissa palokärjen koloissa pesivät muun muassa telkät ja helmipöllöt. Näyttävän puvun sijaan käenpiian höyhenet ovat ruskeankirjavat. Tuomaala kertoo, että tikkoja voi tunnistaa jopa takomisen tahdista, kun ne etsiskelevät hyönteisiä. Piha kertoo, että tikkaparin reviiriksi voi riittää pienikin laikku lajille sopivaa metsää. Uhanalaiseksi lasketaan tällä hetkellä vain valkoselkätikka, ja niidenkin määrä on hiljalleen kasvanut. Vanhat kolot eivät jää tyhjilleen, vaan niihin voi asettua moni muu kolopesijä, kuten talitiainen, kirjosieppo tai varpuspöllö. Valkoselkätikalla on pitkittäisviiruiset kupeet, ja alaperä on käpytikan kirkkaan punaisesta poiketen vaaleanpunainen. Talonrakentajat Helmikuussa tikat aloittelevat jo keväistä soidintaan. Taustalla käpytikka nakuttelee pontevasti puuta sanojen vakuudeksi. Pohjantikan valkoinen vatsa taas on mustien poikkijuovien kirjoma. Saamme ihailla lintuja hetken, kunnes toinen innostuu jahtaamaan tulokkaan tiehensä ja häviää itse saman tein. K Ä EN PIIK A Jynx torquilla Suomen tikoista erottuu yksi: käenpiika. Se ei rummuta, koverra koloja tai kiipeile rungolla, vaan liikuskelee usein maassa. ”Etenkin harmaapäätikan kohdalla voisin kuvitella, että nämä leudommat talvet auttavat. Äkkään harmaapäätikan alapuolelta käpytikan. Tuomaala kertoo, etteivät tikat hätkähdä kovaakaan pakkasta, kunhan ruokaa vain on saatavilla. Tuuli viriää ja kylmä nipistää poskipäissä. ”Se vaatii totuttelua, mutta kun niitä seuraa useamman vuoden, niin voi jo aika pitkälle päätellä, mikä siellä on”, hän sanoo. Pian ruokintapaikalle saapuu toinenkin harmaapäätikkanaaras. Esimerkiksi jyrkästi taantuneen pikkutikan alamäki näyttää pysähtyneen. Laulamisen sijaan ne etsivät mahdollisimman komeasti kumisevan puun ja mainostavat rummuttamalla itseään ja reviiriään. 28 suomenluonto.fi vähemmän tai ei lainkaan. ”Paljon lajeja pesii tikankoloissa. Puhelinpylväiden metalliosat pärisevät monen tikan mielestä erityisen komeasti. Siksi lintulaudalle saapuvan sammalenvihreän tikan lajia ei juuri tarvitse arpoa: se on aina harmaapäätikka. Syyt kohentuneen tilanteen taustalla ovat osin hämärän peitossa, mutta lempeät talvisäät saattavat vaikuttaa. ”Uusi pesimälaji saattaa joskus saada jalansijaa nopeastikin”, Piha kertoo. Aivan viime ajat ovat olleet tikoille suosiollisia. Talveksi se muuttaa tropiikkiin. Se on myös kolopesijä, vaikkei koverrakaan omaa asumustaan. Ainakin varpaat, joista kaksi osoittaa eteen ja kaksi taakse. ”Pienet laikut eivät kuitenkaan riitä elinvoimaisen populaation ylläpitämiseen. Tikat koputtelevat puihin kullekin lajille tunnusomaiset syöntijälkensä. Tuosta kolmikosta pikkutikan tunnistaa helposti kokonsa perusteella, sillä se on vain vähän talitiaista suurempi. Tikkoja tutkinut Luonnontieteellisen keskusmuseon suunnittelija Markus Piha kertoo, että tikoilla myös naaraat osallistuvat rummutukseen. Ilmastonmuutos saattaa tulevaisuudessa lennättää meille myös uusia lajeja etelästä. Päätämme lähteä kotia kohti. Mitä tikkamaista käenpiiassa on. Niiden levittäytyminen Suomeen saattaa silti viedä pitkän tovin. Sen soikea olkapään laikku paistaa valkoisena kauas, ja iso laikku onkin hyvä tuntomerkki kolmeen muuhun mustavalkoiseen tikkaan verrattuna. Pikkutikka kovertaa kolonsa mieluiten lahoavaan pökkelöön, mutta niitä on suomalaisissa metsissä varsin vähän. Jalopuumetsiä suosivat vihertikka sekä käpytikkaa muistuttava tammitikka pesivät jo Virossa. En voi itse sanoa samaa, sillä kylmyys on luikerrellut kengänpohjista sisään ja varpaita särkee. Tässäkin pohjantikka eroaa muista, sillä koiraan päälaki on keltainen, naaraan vaalea. Muniminen alkaa toukokuun paikkeilla. Käenpiian kimittävä ääni muistuttaa pikkutikkaa.. Äänet ja keväiset rummutuksetkin ovat kaikilla omanlaisensa – etenkin käpytikka ja palokärki ovat hyvin äänekkäitä. ”On mahdollista, että vielä joskus molemmat kuuluvat pesimälajistoomme, mutta tapahtuuko se meidän elinaikamme puitteissa?” Se jää nähtäväksi. Käenpiika syö muurahaisia, kuten palokärki ja harmaapäätikka. Monien muidenkin tikkojen runsastumisen esteenä on juuri ruokaa ja pesäpaikkoja tarjoavan lahopuun vähyys. Niillä on valkoista myös selässä. Vihertikka on Suomessa hyvin harvinainen satunnaislaji, joka on tavattu alle kymmenen kertaa. Hyvä pesimävuosi Baltiassa voi kuitenkin kirittää nuoria lintuja etsiskelemään uusia reviirejä. Siinä pitää olla aika paljon yksilöitä.” Etenkin pohjantikalle metsätalous on vaikea pala, sillä kasvatetut kuuset eivät ehdi kasvaa sille riittävän vanhoiksi. Siksi tilalle tarvitaan jatkuvasti uusia. Monille se on ainut mahdollisuus saada hyviä pesäkoloja.” Pikkutikkojen vanhoja koloja tutkiessaan Piha ja kumppanit huomasivat, etteivät kolot pysy asumiskelpoisina montaa vuotta
LISÄÄNTYMINEN Pesä yleensä lehtipuussa. Vihertikalla päälaki on niskaan asti punainen molemmilla sukupuolilla. ÄÄNI Äänet kuuluvia. Munii toukokuun alussa 5–10 munaa. HARMAAPÄÄTIKKA Picus canus TUNTOMERKIT Vihreäselkäinen tikka, pää harmaa. Vanhat kolot tärkeitä helmipöllön pesäpaikkoja. Pari määrä noin 4000. suomenluonto.fi 29 PALOKÄRKI Dryocopus martius TUNTOMERKIT Musta tikka. Tunnistett avimpia yksitt äinen kimeä huuto, lentoääni pitkä “krr krr krr” sekä laulu, nousevasti niekutt ava “kvi kvi kvi” Rummutussarja melko pitkä ja hidastempoinen. LEVINNEISYYS JA RUNSAUS Painott uu Etelä ja Kes kiSuomeen. Parimäärä noin 30 000–50 000. Sekoitetaan värinsä vuoksi usein vihertikkaan, joka on kuitenkin Suomessa harvinainen näky. Variksen kokoluokkaa, pituus 40–45 sentt iä. Haudonta kaksi ja puoli viikkoa, pesäpoikasaika kolme ja puoli viikkoa. Munii huhtikuun lopulla 3–6 munaa. Pesii vanhoissa metsissä kook kaissa puissa. Koiraan päälaki punainen, naaraalla vain takaraivo. Pituus noin 30 sentt iä. Levitt äytyy hiljalleen kohti pohjoista. Suuaukko runsaat viisi sentt iä leveä. Haudonta noin kaksi ja pesäpoikasaika jopa neljä viikkoa. RAVINTO Hyönteiset, erityisesti hevosmuurahaiset. Saatt aa vastata viheltämällä matkivalle ihmiselle. TIESITKÖ. LEVINNEISYYS JA RUNSAUS Etenkin mänty ja seka metsissä. Entisaikaan palokärjen ajateltiin olevan huono enne, jopa merkki lähestyvästä kuolemasta. Pesä yleensä korkealla. LISÄÄNTYMINEN Pesäkolo suuri, suuaukko jopa yli kymmenen sentt iä leveä. ÄÄNI Laskeva surumielinen, nopeahko sarja vihellyksiä “kii kii kyy kyy kyy”. Pesii pohjoisinta Lappia lukuun ott amatt a koko maassa. Koiraan otsa punainen. JÄLJET LUONNOSSA Suuria jälkiä puussa. RAVINTO Hyönteiset, etenkin muurahaiset. Rummutus melko nopea ja suhteellisen pitkäk si venähtävä sarja. Hakkaa muurahaispesiä, kantoja ja puuntyviä sälöiksi ruokaa et siessään. S U O M E N T I K AT. TIESITKÖ
Munii toukokuussa 4–7 munaa. Voimakkaan pitkitt äisviiruiset kyljet. 30 suomenluonto.fi KÄPYTIKKA Dendrocopos major TUNTOMERKIT Mustavalkoinen tikka. RAVINTO Hyönteiset, joita etsii lahopuusta. LISÄÄNTYMINEN Pesä yleensä lahossa koivussa tai haavassa, suuaukko noin kuusisentt inen. Monenlaisissa metsissä koko maassa TunturiLappia lukuunott amatt a. Talvisaikaan havupuiden siemenet. Hartioilla suuret, soikionmuotoiset valkoiset laikut. Kolon suuaukko noin viisi sentt iä leveä. ÄÄNI Kutsu “kjyk” hiljaisempi ja sameampi kuin käpy tikalla. Valkoselkätikan kanta putosi jyrkästi 1950luvulta alkaen, ja vuosituhannen vaihteessa pesiviä pareja oli vain muutama kymmenen. TIESITKÖ. S U O M E N T I K AT. TIESITKÖ. LEVINNEISYYS JA RUNSAUS Suomen yleisin tikka. Koiraalla punaista myös niskassa. Punertava alaperä ja koiraalla punainen päälaki. Munii touko kuussa 3–5 munaa. Voimakkaan punai nen alaperä. VALKOSELKÄTIKKA Dendrocopos leucotos TUNTOMERKIT Mustavalkoinen tikka. RAVINTO Monenlaiset hyönteiset, joskus linnunpoika set ja munat. Käpytikka ei ole riippuvainen lahopuusta, ja siksi se menestyy selvästi muita tikkoja paremmin. Harvinainen ja uhanalainen, mutt a kanta kasvanut. Haudonta 10 vuorokautt a, pesä poikasaika noin neljä viikkoa. ÄÄNI Lyhyt, napakka rummutus. Rummutus alkaa harvana ja kiihtyy loppuun. Arvioitu kanta 200–250 paria. Pituus 25 sentin molemmin puolin. Pituus 25–28 sentt iä. Haudonta 10–12 vuorokautt a, poikaset lähtevät pesästä reilun kolmen viikon ikäisinä. JÄLJET LUONNOSSA Hakkaa lahoihin lehtipuihin suppilomaisia koloja etsiessään ravintoa. Äänekäs. LEVINNEISYYS JA RUNSAUS Soistuvat lehtipuuval taiset rantametsät. JÄLJET LUONNOSSA Tunnistett avin jälki talvinen käpypaja, johon lintu kiilaa kävyn avatt avaksi. Levitt äytynyt Etelä ja KeskiSuomeen kaakosta. Hartiat mustat, alaselkä valkoinen ja siivissä leveä valkoinen poikkijuovitus. Parimäärä useita satoja tuhansia, vaihtelee paljon käpysadon mukaan. Kutsu terävä “kjik”, jota usein toistelee. LISÄÄNTYMINEN Pesii monenlaisissa metsissä ja puissa. Jäljet selvästi näkyviä
LISÄÄNTYMINEN Pesä usein lahossa lehtipuupökke lössä melko matalalla. Ei punaista alaperässä, mutt a koiraan otsa on laajalti punainen, naaraan vaalea. Uusissa DNAtutkimuksissa pikkutikka on luokiteltu eri sukuun kuin kaksi muuta Dendrocopos suvun tikkaa, käpytikka ja valkoselkätikka. Naaraan päälaki vaalea. suomenluonto.fi 31 PIKKUTIKKA Dendrocopos minor TUNTOMERKIT Mustavalkoinen pieni tikka. Pituus noin 15 sentt iä. Munii toukokuus sa 3–6 munaa. LEVINNEISYYS JA RUNSAUS Lehtimetsissä. RAVINTO Hyönteiset, joita talvella voi etsiskellä ruovi koistakin. Pituus 22–24 sentt iä. POHJANTIKKA Picoides tridactylus TUNTOMERKIT Mustavalkoinen tikka. Haudonta noin 10 vuorokautt a, poikaset lähtevät pesästä noin neliviikkoisina. ÄÄNI Rummutus venähtävä, selvästi hitaampi kuin kä pytikalla. Nakutt aa säännöllisiä reikärivejä spiraali maisesti rungon ympäri. JÄLJET LUONNOSSA Voi kuoria kuusista kaarnaa suu relta alalta. Pohjantikkojen vanhat kolot ovat tärkeitä varpuspöllöjen pesäpaikkoja. Puvussa ei punaista, mutt a koiraan tunnistaa keltaisesta päälaes ta. Pohjois Suomessa harvalukuinen. TIESITKÖ. LISÄÄNTYMINEN Pesä yleensä kuusessa, melko mata lalla. Pesäaukko noin viisisentt inen. Pikku tikka on BirdLife Suomen Vuoden lintu 2021. Selässä paljon valkoista kuten valkoselkätikalla. Vain kolme varvasta, kaksi eteen ja yksi taakse. RAVINTO Hyönteiset, etenkin kirjanpainajan ja muiden kaarnakuoriaisten toukat. Selkä valkoinen ja vatsassa tiheä tumma poikkijuovitus. ÄÄNI Korkea kiikityssarja. Muistutt aa käenpiikaa, mutt a käenpiian kiikityksen alku on nouseva ja sävy samea. TIESITKÖ. Uusi nimi Dryobates minor ei ole vielä käytössä Suomessa. Munii toukokuun lopulla 4–8 munaa. S U O M E N T I K AT. Kutsu vaimeahko “kjik”. Rummutus keskipitkä ja melko harva. Haudonta kaksi viikkoa, poikaset lentokykyisiä kolmessa viikossa. LEVINNEISYYS JA RUNSAUS Pesii vanhoissa, kosteis sa kuusikoissa koko maassa. Suomen pesimäkanta noin 25 000 paria. Kyljissä heikko pitkitt äisviirutus. Pitkään jatkunut kannan taantuminen pysähtynyt, parimäärä noin 4000–7000. Yleensä hiljainen. Pesän suu alle neljä sentt iä leveä
TEKSTI MIKA RANTANEN GRAFIIKKA HANNA KAHRANAHO 32 suomenluonto.fi Lämpimämpää kuin normaalisti Kylmempää kuin normaalisti L ä m p ö t i l a ° C ( k e s k i a r v o j a v a i h t e l u v u o s i l t a 1 9 8 1– 2 1 0). -20 -10 -5 -15 5 15 10 20 25 HELMI MA ALIS TAMMI HUHTI TOUKO KESÄ HEINÄ L U O N T O T I L A S T O I N A Lämmintä & kylmää Tammija helmikuu olivat poikkeuksellisen leutoja. Koko vuoden lämpimin seitsemän päivän jakso koettiin 23.–29.6.2020. Sen keskilämpö tila oli 21,3 astetta
Yksi poikkeuksellisen kylmä päivä tammikuussa riittää kumoamaan pari kolme poikkeuksellisen lämmintä päivää. Graafi ssa näkyvät sään aiheuttamat vaihtelut lämpötiloissa. Siksi normaalia kylmempi talvi tarkoittaa yleensä sitä, että koko vuodesta tulee tilastoissa normaalia kylmempi. Nuo piikit kestävät yleensä vain muutaman päivän, mikä kuvastaa laajan skaalan matalaja korkeapainevaihteluja. Sekä alkuvuosi että loppuvuosi olivat todella lämpimiä. ELO HEINÄ SY YS LOKA MARRAS JOULU TAMMI HELMI Loppuvuosi jatkui lämpimänä ja kylmän piikit pysyivät poissa. suomenluonto.fi 33 VUOSI 2020 oli Suomessa mittaushistorian lämpimin. Poikkeuksellinen (97,5%) esiintyy 2–3 kertaa vuosisadassa. Joskus sää on ollut pidempiaikaisesti lämmintä, kuten kesäkuussa tai syyskuun lopussa. Sitten tuo tammikuun 2021 kylmyyspiikki: vaikka siellä olikin päivä jolloin keskilämpötila oli lähes –20 astetta, se on silti vain juuri ja juuri poikkeuksellisen kylmää. 97,5 % 87,5 % Mediaani 12,5 % 2,5 %. Harvinaisen lämpötilan raja on 87,5% ja esiintyy kerran noin 10 vuodessa. Pidempiä kylmyysjaksoja erottuu neljä; huhti–toukokuussa, heinäkuussa, lokakuun puolivälissä ja nyt tammikuun 2021 puolivälissä. Nämä liittyvät lukkiutuneisiin säätilanteisiin, kuten kesällä sulkukorkeapaineeseen ja tammi–helmikuussa vallitseviin länsituuliin. Graafi ssa katsomme koko viime vuoden vaihtelua ja tämän vuoden tammikuuta Helsingissä
34 suomenluonto.fi KU VA T PE TR I VO LA N EN / VA ST AV AL O JA JU H A JA N TU N EN Uhan alla TEKSTI JOHANNA MEHTOLA Korpikirpukas, rämekarvajalka, luumittari, kiiltovalkku ja himmeävilla sekä monet muut soiden lajit ovat vaarassa kadota.
Harvinaisia, muutaman millimetrin pituisia hyönteisiä on mahdotonta määrittää maastossa, joten ne päätyvät kenttähaavista hyönteisimuriin ja sieltä kotona pakastimeen. Soita on maassamme kaikkiaan noin yhdeksän miljoonaa hehtaaria, joista ojittamattomia on noin neljä miljoonaa hehtaaria. Tämän lisäksi sitä on löydetty vain kahdesta muusta paikasta Suomessa. Vaarantunut luumittari elää Etelä-Suomen nevoilla.. Tämä Leivonmäen kansallispuiston suojassa lepäävä suo on kansainvälisestikin merkittävä, eteläisen Keski-Suomen huomattavin luonnontilainen suo. Toinen niistä on Haminan Kajasuo, jossa Parkon kaveri Petri Metsälä teki vastaavan löydön. Haapasuon ja Kivisuon alueelta löytyi useita uhanalaisia nivelkärsäisiä hyönteisiä sekä yksi Suomelle kokonaan uusi laji. ”Määritys varmistui vasta kotona mikroskoopilla.” Suomelle uutena lajina Parkko löysi kannuskaskaisiin kuuluvan Kelisia siman. Parkon aikaansaannokset päätyivät uutiseksi. Merkittävin löydöistä oli korpikirpukas, erittäin uhanalainen kaskaslaji. ”Kun menin Metsähallituksen hommiin Kivisuolle ja Haapasuolle kesäkuussa, oli laji heti mielessä, sillä Kivisuolla on paljon Kajasuon löytöpaikan kaltaista habitaattia, puustona harvakseltaan hieskoivua ja jouhisaravaltainen kenttäkerros”, Parkko kuvailee. Viime kesänä täällä Haapasuolla ja sen länsipuolella olevalla Kivisuolla uurasti luontokartoittaja Petri Parkko ja teki Metsähallituksen Luontopalvelujen hyönteiskartoitusta. Tämän kaskaan lähin tunnettu esiintymispaikka on Ruotsin Gotlannissa. suomenluonto.fi 35 H aapasuo on peittynyt paksuun lumivaippaan, ja valkopukuiset männynkänkkyrät näyttävät suolla vaeltavilta vanhuksilta
Rehevien korpien korpihohtosammal on vaarantunut. Pohjoisilla avosoilla pesivä suokukko on äärimmäisen uhanalainen. 36 suomenluonto.fi Suoneidonvaippa on eritt äin uhanalainen kämmekkä. Äärimmäisen uhanalaista kiiltovalkkua tavataan enää yhdeltä kasvupaikalta. KU VA T VA ST AV AL O : ES A ER VA ST I, TI M O N O RK O LA , H EI KK I RY TK Ö N EN , TO M M I SY VÄ N PE RÄ JA RI IT TA W EI JO LA. Soilla ensisijaisesti elävistä lajeista 120 on uhanalaisia. Vaarantunut muuttohaukka on kärsinyt soiden ojituksista ja turpeenotosta
Luonnon monimuotoisuuden kiivas hupeneminen on täyttä totta – myös soilla. Jos mukaan lasketaan myös Suomen lajien Punaisella listalla olevat silmälläpidettävät lajit, määrä nousee 229:ään. ”Osa soista on äärimmäisen karuja ja niukkaravinteisia. Kasvit ja sammalet muodostavat yhdessä suon vesitalouden kanssa kostean, valoisan ja monimuotoisen elinympäristön, joka järkkyy voimakkaasta muokkauksesta. Korpikirpukkaan ja Kelisia siman lisäksi Haapasuon ja Kivisuon alueen hyönteiskartoituksessa löytyi muitakin arvokkaita lajeja, kuten vaarantuneiksi arvioidut kaskaat luhtakaunokas ja kuljuponsikas sekä silmälläpidettäviin lajeihin kuuluvat siniheinäkirpukas ja kuljukirpukas. Korpikirpukkaan lisäksi maamme soilla elää ensisijaisesti suoympäristöä vaativia uhanalaisia – siis äärimmäisen uhanalaisia, erittäin uhanalaisia tai vaarantuneita – lajeja 120 kappaletta. Etenkin Etelä-Suomen letot ja niillä elävät lajit ovat tukalassa tilanteessa. Suot voidaan näiden lisäksi luokitella 50 suoluontotyyppiin suokasviyhteisön perusteella. ”Lettosoilla elää esimerkiksi monia kämmekkä lajeja, kuten erittäin uhanalaisiksi luokitellut suoneidonvaippa ja sääskenvalkku sekä äärimmäisen uhanalainen kiiltovalkku. Kiiltovalkku on yksi maamme uhanalaisimpia kasveja. ”Mikroskoopin ääressä tunnelma nousi kyllä kattoon sekä korpikirpukkaan että Kelisia siman määritysten varmistuttua, ja joimme vaimoni kanssa kaskaslöytöjen kunniaksi skumppaa”, Parkko paljastaa. Voimakas muokkaus sotkee tasapainon Suot luokitellaan neljään päätyyppiin, jotka ovat neva, letto, räme ja korpi. Joskus joudutaan turvautumaan ulkomaisten asiantuntijoiden apuun, eikä kaikkia näytteitä saada määritettyä lajilleen”, Parkko kertoo. Se oli kertakaikkisen hämmentävää”, Ryttäri naurahtaa. Lisäksi letoilla elää monia uhan alaisia saralajeja, kuten vaikkapa vaarantunut kuusamonnokkasara tai erittäin uhanalainen hostinsara. Suotyypeistä uhanalaisimpia ovat runsaspuustoiset ja rehevät suotyypit, kuten letot, korvet sekä nevaja lettokorvet. Yhdellä suolla voi olla jopa kymmenien eri suotyyppien kasvillisuutta. Suoluontotyypeistä 54 prosenttia on arvioitu uhanalaisiksi ja 20 prosenttia silmälläpidettäviksi vuonna 2018 tehdyssä Suomen luontotyyppien uhan alaisuuden arvioinnissa. Sitä tavataan enää yhdeltä paikalta Ahvenanmaalla, mutta sieltäkin se on häviämässä”, Ryttäri kertoo. Pellonraivauksen ja ojituksen lisäkKU VA PE TR I M ET SÄ LÄ lisäksi Haapaelin ympäristöjen toinen ääripää, ja juuri niillä elää Korpikirpukas on eritt äin uhanalainen kaskaslaji.. Ensisijaisesti suoympäristössä elävistä putkilokasveista uhanalaisia on 20 lajia. Ravinteisuuden suhteen lettosuot ovat soisten elin ympäristöjen toinen ääripää, ja juuri niillä elää yli puolet uhan alaisista suolajeistamme. suomenluonto.fi 37 ”Sen määrittäminen oli selvästi korpikirpukasta vaikeampaa, ja jouduimme toisen kaverini Arto Muinosen kanssa käymään monen ulkomaisen kaskaskirjan määrityskaavat läpi ja mittaamaan muun muassa koiraan peniksen. Lett osuot ja niiden lajit ovat uhan alla Uhanalaisten lajien kartoittaminen ja löytäminen vaatii Petri Parkon kaltaisten luontokartoittajien sinnikästä työtä, mutta niin myös niiden elinympäristöjen säilyttäminen ja suojeleminen. Ryttäri on ollut kokoamassa Suomen lajien uhanalaisuutta ilmentävää Punaista listaa vuosina 2010 ja 2019 sekä toiminut putkilokasviryhmän puheenjohtajana. Letot ovat kärsineet eniten ympäristön muokkauksesta, kuten pellonraivauksesta ja ojituksista. ”Haapasuon ja Kivisuon alue osoittautui mainioksi nivelkärsäisten hyönteisten eli hemipterojen suoksi ja sieltä löytyi hyvin monipuolisesti suoympäristöjen luteita ja kaskaita”, Parkko sanoo. Kasvit ovat kuitenkin erittäin joustavia ominaisuuksiltaan, joten soillekin on erikoistunut iso joukko lajeja, jotka vaativat märän ja karun suoympäristön”, sanoo vanhempi tutkija Terhi Ryttäri Suomen ympäristökeskuksesta. Harvinaisten ja jopa kokonaan uusien lajien löytyminen ei ole luontokartoittajankaan työssä ihan jokapäiväistä, joten sellaisten sattuessa kohdalle on syytä paitsi pieneen monimuotoisuusjuhlaan myös henkilökohtaiseen juhlaan. ”Olen joskus opiskeluaikana kävellyt silloisen opettajani, emeritusprofessori Rauno Ruuhijärven perässä Janakkalan Suurisuolla, ja melkein joka askeleelta hän aina näytti, että tässä on nyt uudenlaista kasvillisuutta. Eniten uhanalaisia lajeja on soilla elävissä putkilokasveissa, sammalissa sekä hyönteisissä, joista etenkin suoperhosten tilanne on heikentynyt. Suomen kaskaista ei ole olemassa kattavaa suomenkielistä määrityskirjaa, vaan tietoja joudutaan poimimaan muun muassa saksalaisista ja ranskalaisista lähteistä
Kairanokiperhonen on vaarantunut pohjoisten soiden laji. Kalkkisiemenkotilo on vaarantunut lett olaji. KU VA T ES A ER VA ST I JA PA SI PA RK KO N EN / VA ST AV AL O , JU H A JA N TU N EN , PE KK A M AL IN EN JA JU KK A VA U RA S. 38 suomenluonto.fi Vaarantuneen vesipääskyn uhanalaistumisen syytä ei tunneta. Vaarantunut lett orisakas kasvaa kalkkivaikutt eisilla avoletoilla. Letoilla elävä sääskenvalkku on eritt äin uhanalainen
”Suoperhosten huonontunut tilanne ei ole yllätys.”. ”Esimerkiksi monille pitkäikäisille saroille on tyypillistä, että ojitusten jälkeen ne saattavat sinnitellä vielä kymmeniä vuosia kasvupaikallaan. Koska linnut viettävät suuren osan vuodesta toisaalla, on syitä niiden kantojen muutoksiin vaikea selvittää. Edelliseen, vuoden 2010 Punaiseen listaan verrattuna 29 perhoslajin luokitusta jouduttiin muuttamaan uhanalaisemmaksi. Esimerkiksi äärimmäisen uhanalaisen suokukon tilanteeseen syynä ovat niin muutokset talvehtimisalueilla kuin maamme soillakin. ”Suon pienilmasto muuttuu suoperhosille sopimattomaksi ojituksen seurauksena.” Ojitusten lisäksi suoperhosten elintilaa uhkaavat muutkin tekijät. ”Virossa tietyt suoperhoslajit, kuten muurainhopeatäplä, ovat hävinneet kokonaan, vaikka siellä on luonnontilaisia soita jäljellä enemmän kuin Etelä-Suomessa.” Etelästä ei siis ole ilmaston lämmetessäkään tulossa helpotusta tai elvytystä suoperhostemme tilanteeseen. Riekon valtakunnan, talvisen suon hiljainen rauha on kokemisen arvoinen. ”Turpeennosto tietysti hävittää kaikki lajit välittömästi. ”Suoperhosten huonontunut tilanne ei ole yllätys. ”Vaikka suoperhoslajeja olisikin tulossa etelästä, ne eivät pysty leviämään maahamme. Maamme eteläosien alkuperäisestä luonnontilaisesta suoalasta on laajalti hävinnyt 80–90 prosenttia, joillakin alueilla enemmänkin”, sanoo erikoistutkija Juha Pöyry Suomen ympäristökeskuksesta. Uhanalaisen lajin yksilömäärä voi olla suuri, mutta se on joko jo pienentynyt voimakkaasti lyhyellä aikavälillä, tai sen oletetaan pienenevän voimakkaasti lähitulevaisuudessa. Suoperhoset kärsivät soiden ojituksista Soiden kuivatus ojittamalla on osoittautunut kohtalokkaaksi myös monille suoperhosille, kuten nevojen vaarantuneelle luumittarille, korpien erittäin uhanalaiselle kirjopapurikolle ja rämeiden vaarantuneelle rämekarvajalalle. Vaarantuneen vesipääskyn uhanalaistumiseen johtaneita syitä ei kuitenkaan tunneta. Silmälläpidettäviä suoperhoslajeja on 34. Haapasuollakin pesimästä tavatun riekon levinneisyys on supistunut jo vuosikymmenien ajan, ja laji on vaarassa jopa kadota kokonaan eteläisestä Suomesta. Lisäksi eteläiseen Suomeen rajoittuneet suoperhoset eivät pääse leviämään pohjoisemmas, vaikka siellä olisikin luonnontilaisia soita paremmin tarjolla”, Pöyry sanoo. Suo on myös monen muuttolinnun, kuten suokukon ja vesipääskyn kesäinen elin ympäristö. Siellä, suon avarassa valossa ihminen voi tuntea olevansa yksin, mutta samaan aikaan yhtä lukemattomien lajien kanssa. Soiden ojitus on ollut niin laajamittaista ja voimaperäistä. Ehkä ihminen on juuri se, jota suolle vähiten kaivataan, ainakin jos asiaa kysyttäisiin näiltä uhan alla eläviltä lajeilta. Lisäksi luonnontilaisten soiden harva verkosto rajoittaa lajien leviämistä. Ilmastonmuutoksen arvellaan muuttavan myös soiden vesitaloutta ja siten suotyyppejä. Populaatiot eivät kuitenkaan pysty enää lisääntymään kasvupaikan kuivumisen takia. Niiden kannat häviävät usein vasta, kun suo on muuttunut metsäksi ja puuston latvuspeitto sulkeutunut. Suurin uhka on ihminen Kasvija ja perhoslajien lisäksi suon uumenissa elää paljon muitakin uhanalaisia lajeja, kuten vaikkapa letoilla elävä äärimmäisen uhanalainen pulleasilokotilo tai erittäin uhanalainen seitarisakas. Juuri nyt valkeassa talvipuvussaan tepasteleva lintu kärsii myös ilmaston lämpenemisestä johtuvasta lumipeitteisen ajan lyhenemisestä. Suoperhosista herkimmät häviävät välittömästi ojituksen jälkeen, mutta toisilla lajeilla se tapahtuu viiveellä. Lisäksi ilmaston lämpeneminen vaikeuttaa suolajien tilannetta entisestään”, Pöyry sanoo. Riekko on 80 000 pesivän parin kannallaan hyvä esimerkki soilla elävän lajin uhanalaisuudesta. Se tiedetään, että kesät talvet maamme rämeillä ja soistuneilla kankailla viettävä vaarantunut riekko on puolestaan saanut siipeensä etenkin soiden ojituksista. Lisäksi osalla lajeista ilmaston lämpeneminen on lisännyt vaikeuksia, ja elinympäristöjen pirstoutumisen ja lämpenemisen yhteisvaikutus voi hävittää viimeisiä jäännöspopulaatioita esimerkiksi kuumien ja kuivien kesien jälkeen”, Pöyry kertoo ja antaa esimerkin etelänaapurista. ”Perussyy suoperhosten huonolle tilanteelle on 1960-luvulla alkanut laajamittainen soiden ojitus. Niistä tulee niin sanottuja jäännöspopulaatioita: joukko pitkäikäisiä, paikallaan sinnitteleviä yksilöitä, joiden lisääntyminen ei enää onnistu”, Ryttäri kertoo. Tämä sieni kasvaa pohjoisessa kalkkipitoisilla letoilla ja siitä tunnetaan vain muutama esiintymä maastamme. Kaikki niiden uhanalaisuuteen johtaneet syyt ovat ihmislähtöisiä. Ensisijaisesti soilla eläviä perhoslajeja on noin 170, joista uhanalaisia on 25. suomenluonto.fi 39 si myös turpeenja rahkasammalenotto, kaivostoiminta sekä muuttuva ilmasto uhkaavat soiden herkkää luontoa ja siellä elävää lajikirjoa. Suoperhoset ovat riippuvaisia elin ympäristöstään ja lentävät harvoin suon ulkopuolella. Eniten perhoslajeja on kitukasvuisilla rämeillä
40 suomenluonto.fi Voimakas maankäytt ö aisoihin ”Eihän tämä todellakaan hyvältä näytä”, sanoo vanhempi tutkija Terhi Ryttäri, kun kysyn häneltä maamme luonnon tilasta ja tulevaisuuden näkymistä. Jos jostain kumpuaa nyt hieman iloakin, sitä tuo korpikirpukas: se on taas yksi erinomainen syy säilyttää tämäkin suoluonto koskemattomana. Kirjopapurikko on eritt äin uhanalainen suonlaitakuusikoiden laji. Hän peräänkuuluttaa perusteellisia, systemaattisesti toistettuja seurantoja, jotka olisivat yleisimpien lajien kehitystrendien havaitsemisen sekä uhanalaisuusar vioinnin kannalta tärkeitä. Onneksi luonnonsuojeluun on viime vuosina taas panostettu niin suojelun, elinympäristöjen hoidon kuin ennallistamisenkin kautta.” Kiipeän Haapasuon maisematorniin ja katson yli avaran maiseman. ”Niin monella luontotyypillä on paineita valtavasti, puhutaan sitten metsistä, soista tai perinnebiotoopeista, joita erilaiset maankäyttötavat uhkaavat.” Tutkija onkin uhanalaisten lajien lisäksi yhtä lailla huolissaan niin sanotusta tavallisesta luonnosta. Nevojen kaskas luhtakaunokas on vaarantunut. Rämeillä sekä avosoiden reunamilla pesivä taigametsähanhi on vaarantunut. Violett irusokas on vaarantunut kalkkivaikutt eisten lett ojen kasvatt i. KU VA T KA RI RO SS IN EN / VA ST AV AL O , PE TR I PA RK KO , PE KK A M AL IN EN JA JU KK A VA U RA S. ”Maankäyttö on niin voimakasta ja laaja-alaista, että se todellakin koskettaa myös tavanomaisempaa luontoa, ei pelkästään vain harvinaisuuksia ja uhanalaisia lajeja. Lue lisää lajien uhanalaisuudesta verkkopalvelussa osoitteessa punainenkirja.laji.fi
suomenluonto.fi 41 Äärimmäisen uhanalainen laji CR (Critically endangered), äärimmäisen suuri välitön uhka hävitä luonnosta. Erittäin uhanalainen laji EN (Endangered), erittäin suuri uhka hävitä luonnosta lähitulevaisuudessa. Aphis ruborum, Anthracosiphon hertae, luhtakaunokas, kuljuponsikas, suppapon sikas, tupasvillaponsikas, rimpijuoksulude, Bocchus vernieri, lettokiitäjäinen, korpikol va, kekokoi, vilukkokehrääjäkoi, lapinlatta koi, helmihitukoi, lompolohitukoi, kihokki sulkanen, kairanokiperhonen, kirjoheinäkoi sa, rämekulmumittari, rämelehtimittari, la pinkenttämittari, pajumittari, sademittari, luumittari, rämekarvajalka, rusoharmoyök könen, suovenhokas, Sciophila arizonensis, Sciophila spinifera, Mycomya britteni, Mycomya shewelli, Asindulum nigrum, sutihattara, Dicranomyia klefbecki, tundrasahakainen, kulohelosurri, Chetogena tschorsnigi, Smittia contingens, Panimerus przhiboroi, räme ristihämähäkki, lettokääpiöhämähäkki, let tookajalkahämähäkki, lettorapuhämähäk ki, taigametsähanhi, riekko, vesipääsky, si nisuohaukka, muuttohaukka, kalkkisiemen kotilo, kissantassujäkälä, lettotuhkelo, ha kamaatuhkelo, lettorisakas, nevamesisieni, violettirusokas, otalehväsammal, rahkavars tasammal, notkoritvasammal, korpihohto sammal, lähdehammassammal, rahkalovi sammal, veripunakämmekkä, lapinkämmek kä, pikkukihokki, röyhysara, vienansara, let tosara, kuusamonnokkasara, lettohernesa ra, himmeävilla, lettorikko. Vaarantunut laji VU (Vulnerable), suuri uhka hävitä luonnosta keskipitkällä aikavälillä. Gelis avarus, rahkahyrrä, läätepeilikääriäi nen, lounaanasekärpänen, ruopparuskokii luri, suokukko, pulleasilokotilo, turvetorvijä kälä, saarnenjäkälä, täpläkesijäkälä, imeläri sakas, suohytyvinokas, kenosammal, pohjan sompasammal, puistotuppisammal, etelän kaulussammal, rantalovisammal, korpikaltio sammal, kiiltovalkku, nummikellokanerva, talvikkipaju, etelännokkasara, siperianlillukka. KU VA M AT TI SU O PA JÄ RV I / VA ST AV AL O Hyönteiset 45 % 11 % 7 % 3 % 2 % 16 % 17 % Sienet ja jäkälät Putkilokasvit Nilviäiset Sammalet Linnut Hämähäkkieläimet. Soiden uhanalaiset eliöryhmittäin Soiden uhanalaiset lajit Muuttohaukka pesii pohjoisen suurilla aapasoilla. Korpikirpukas, taigaaamukääriäinen, lää tekätkökääriäinen, läätelattakoi, lettokoi, kirjopapurikko, tulvamittari, vahakeltasiipi, kalkkisarakka, kolmiopuuhari, tundrametsä hanhi, arosuohaukka, lahokultajäkälä, seita risakas, pitkäperähiirensammal, pohjanvä käsammal, isonuijasammal, rannikkorahka sammal, nummirahkasammal, itupyörösam mal, karhunlovisammal, suoneidonvaippa, sääskenvalkku, hostinsara, isotaarna, rus koruosteheinä
Anni Kytömäki menetyksen äärellä: lounaishämäläinen Kaitasuo on päätymässä turpeenottoalueeksi.. 42 suomenluonto.fi Syvällä suossa TEKSTI ANNI KYTÖMÄKI KUVAT RAISA KYLLIKKI RANTA Suot ovat saaneet tuntea sammalissaan niin korvenraivaajien epätoivon kuin öljykriisinkin. Milloin suot saavat olla taas soita, kysyy Anni Kytömäki
Muutama viikko myöhemmin tajusin, miten väärässä olin ollut. Toistaiseksi suon saa kuoria pelkällä maanomistajan luvalla, vaikka toiminta mullistaa luonnon samaan tapaan kuin energiaja kasvuturpeen kaivu. Soita syntyy eri tavoin. Sarvinevan katastrofin äärellä mietin, eikö taistelu soista lopu koskaan – ja mistä kaikki edes alkoi. Kävelin kihniöläisen metsäautotien varresta kohti Sarvinevaa, joka kuusi vuotta aiemmin oli oikeuden päätöksellä säästetty turpeenotolta. Sammalten mukana kaikkoavat muut kasvit, hyönteiset ja niitä syövät linnut, mättäiden ja rimpien hienopiirteinen vaihtelu tärveltyy, metaanipäästöt lisääntyvät. Mannerjäätikön väistyttyä alkoivat soistumisprosessit, ja lopulta soita oli kolmannes nykyisen valtiomme pinta-alasta, yli 10 miljoonaa hehtaaria. On metsän painaumia, joihin turvetta alkaa kertyä – tai alkoi. Paikalle kutsuttiin poliisi, mutta pian oivallettiin, että kyse ei ollutkaan tuoreesta murhasta. Märänhappamassa tuoksussa tuntui olevan jotain selittämätöntä, samoin koko suossa.. suomenluonto.fi 43 V UONNA 1985 muutimme hyvää aavistamatta uuteen rivitaloasuntoon. Neva avautui ympärilläni ruskeana, vetisenä mulloksena. Avosuolle johti leveä väylä, jota oli ajettu raskaalla kalustolla. Yhä suolla käydessäni muistan kadonneen somman ja sen, että suota ei koskaan tunne läpikotaisin. Kun suo valjastetaan sammalenkaivuun, se typistyy omalakisesta ekosysteemistä ihmisen hallinnoimaksi tehtaaksi. Vuonna 1987 lykin hiihtoretkellä vauhtia, kun neva lurpsahti ja tarrasi suksisauvaani. Sarvinevasta oli konevoimin kaivettu rahkasammalta ja pintaturvetta jopa puolen metrin syvyydeltä. Viileinä iltoina suo tuoksui. Vaikka en hevillä luota tulevaisuuteen, syyskuussa 2020 minäkin jo intoilin eräässä haastattelussa, että uskon energiaturpeen kohtaavan pian tiensä pään: saamme nähdä ajan, jolloin suot saavat olla soita. Turpeenottohakemuksen hylkääminen on tavallisesti tarkoittanut sitä, että suo jää rauhaan. On järviä, jotka soistuvat umpeen. LAPSUUDEN JÄLKEEN huolestuin soista. Kerran elämässäni olen pelännyt suota. Olimme tarvinneet vain pari lisähuonetta, mutta saimmekin puoli valtakuntaa: pihan vieressä humisi ikimetsä, sen takana avautui suo. Aiemmin olin tavannut vain pieniä soita harjun suppakuopissa. Mies oli hirtetty ja haudattu suohon 2300 vuotta aiemmin. Nyt neva levittäytyi edessä kuin järvi, joka se aikoinaan oli ollutkin. Happamassa turpeessa ruumis oli muumioitunut iättömäksi. Suomesta suoruumiita ei ole löydetty, mutta potentiaalisia hautapaikkoja meillä on ollut runsaasti. Rahkasammalbisnes on niin uutta, että lupapolitiikka laahaa jäljessä. Kuinka pitkäaikaisia vaikutukset ovat, ei vielä tiedetä, mutta yksi on selvää. Nyt Bio lan Groupiin kuuluva EcoMoss Oy oli alkanut kaivaa Sarvinevalta rahkasammalta puutarhaviljelyn kasvualustojen valmistusta varten. VUONNA 1950 kolme tanskalaista kaivoi suosta polttoturvetta Tollundissa, keskellä Jyllannin niemimaata. Hankeen ilmestyi musta laikku, ja kun kiskaisin sauvan irti, sompa jäi silmäkkeen uumeniin. Sopivat maastonkohdat ovat pitkälti jo soistuneet, joten paljon puhuttu ”metsän rämettyminen” on turha pelko. Osallistuin luontoarvojen kartoituksiin uhatuilla soilla, kirjoitin muistutuksia turpeenottohakemuksista, kohtasin Rukonevalla riekkoja ja seuraavana vuonna auki rouhitun turvekentän – ja iloitsin, kun Saukonsuo ja Matolamminneva päätyivät lopulta suojelualueiksi. Suoluonnosta puhutaan edelleen lähinnä sivulauseissa, mutta yhä useammat kritisoivat turpeenkaivua ilmastosyistä – ovathan turpeenpolton päästöt suuremmat kuin kivihiilen. Märänhappamassa tuoksussa tuntui olevan jotain selittämätöntä, samoin koko suossa. Parin metrin syvyydestä he löysivät ruumiin, miehen, joka näytti vasta ummistaneen silmänsä. On vasta merestä kohonneita rantoja, jotka soistuvat ennen kuin maaksi kunnolla muuttuvatkaan. Kesällä oli turha yrittää sen yli, mutta talvella nevalle pääsi hiihtämään, marraskuussa jopa luistelemaan, jos lampareet jäätyivät ennen lumentuloa. Viileinä iltoina suo tuoksui. Kävi ilmi, että moni otaksuu niitä välivarastoiksi, joissa turve vain odottaa pääsyä polttolaitokseen. Luonnonsuojelu etenee yleensä hitaasti, mutta soiden kohdalla asetelma on muuttunut vain vuosikymmenessä
”Suksi suolle!” on syvä loukkaus. Tuskin Tollundin miestäkään muuten vain suohon haudattiin; jotain erikoista muinaiset tanskalaiset kokivat paikassa olevan. SUOMAISEMASSA monen silmä lepää. 44 suomenluonto.fi Soita on moneksi. Jopa suuri luonnonystävä Reino Kalliola kirjoitti vuonna 1958 ilmestyneessä teoksessaan Suomen luonto mereltä tuntureille, että soiden määrä muun muassa Pohjois-Pohjanmaalla on ”masentavan suuri”. Suomen suot ovat varastoineet noin 5,3 miljardia tonnia hiiltä. Vähäpuustoinen neva puhuttelee aivojemme syviä kerroksia. Kaiken eloperäisen tapaan turpeessa on runsaasti hiiltä. Kydöllä tarkoitetaan eräänlaista suolle perustettavaa kaskea. Ilmastonmuutoksen aikakautena soihin kiinnitetään runsaasti huomiota, mutta niin on ennenkin kiinnitetty, ristiriitaisin miettein. Kytöviljelynä tunnettu toiminta aloitettiin Etelä-Pohjanmaalla vuonna 1661. Suoviljelmiä perustettiin jo keskiajalla, mutta vauhti yltyi, kun kirkonmiehet ryhtyivät asian puolestapuhujiksi. Syyksi on arveltu sitä, että visuaalisesti suo muistuttaa alkukotiamme savannia. ENTISAJAN IHMISELLE suo oli veden ja maan epämääräinen risteymä, jossa piili mahdollisuuksia hyötykäyttöön. Pelkistetysti suo on alue, jossa kasvillisuus muodostaa turvetta. Sinne suo tallettaa muutakin huomaansa uskottua, kuten uhrilahjoja ja alueelle leijunutta siitepölyä. Tämän jälkeen tuhotulla suolla pystyttiin muutaman vuoden ajan viljelemään viljaa. On puuttomia ja puustoisia, veteliä ja kantavia, pieniä ja suuria. Ravinteiden ehdyttyä suo jätettiin heinittymään.. Salaisesta mielihyvästä huolimatta soita on myös pidetty ankeina. Suo ojitettiin ja jätettiin kuivumaan, sitten juuret ja kannot koottiin kasoihin, peitettiin turpeella ja poltettiin. Toimeen todella tartuttiin: Suomen soista kymmenesosa raivattiin pelloiksi ja yli puolet ojitettiin metsänkasvatusta varten. Maaperän vetisyyden takia kasvit eivät kuoltuaan hajoa tyystin, vaan kerrostuvat turpeeksi
Hätätilanteesta kertoo se, että 120 soiden eliölajia on vaarassa kadota, ja yli puolet suoluontotyypeistä on uhan alaisia. Kun ihmiskunta arkistoineen on haipunut maailman tuuliin, rahkasammalet ja niistä hitaasti huikeneva suo elävät yhä ja muistavat kaiken. Aika näyttää, mitä tapahtuu. Ongelma lienee se, että ojitetuilla soilla, joille kaivua haluttaisiin ohjata, harvoin on rahkasammalta siinä määrin kuin luonnontilaisilla soilla. Yhteiskunnan pitelemätöntä kuivatusintoa kuvastaa sekin, että 20–30 prosenttia ojituksista oli metsätaloudellisesta näkökulmasta lopulta turhia: puuston kasvu ei lisääntynyt toivotusti. Kaikki rauhoitetut suot eivät kuitenkaan ole luonnontilaisia, sillä suojelualueilla on 25 000 hehtaaria ojitettuja soita. Ympäristöministeriön Helmi-ohjelman tavoite onkin ennallistaa lähivuosina tuhansia hehtaareja soita. Kihniön kuorittu Sarvineva saattaa vielä toipua vaurioistaan: tammikuussa 2021 Pirkanmaan ely-keskus ilmoitti aloittavansa neuvottelut suon suojelemiseksi. Yhdeksi ojaksi muutettuna pituus riittäisi 35 kertaa maapallon ympäri. Ojia kaivettiin 1,4 miljoonaa kilometriä. Yhdeksi ojaksi muutettuna pituus riittäisi 35 kertaa maapallon ympäri.. LUONNONTILAISELLA NEVALLA askelet vähitellen löytävät sammalpatjalla kulkemisen rytmin, samanlaisen kuin matalassa umpihangessa. Jos joutuisin päättämään, mikä lajiryhmä ainoana selviytyisi suuresta luonnonmullistuksesta, valitsisin rahkasammalet. Suon vatsassa säilyy turpeeseen varastoitunut hiili, joka ilmakehässä edistäisi arvaamattomia muutoksia. Valtio tuki ojituksia muun muassa Maailmanpankin lainarahalla. Huomio kiinnittyy samalla jo soiden nouseviin uhkiin, kuten turvepohjaisen aktiivihiilen valmistukseen ja rahkasammalkasvualustoihin. Aiemmin oli luultu, että suot säilyvät muutenkin. Suomen suot ovat ottaneet vastaan korvenraivaajien epätoivon, metsätalouden edistäjien visiot ja 1970-luvun maailmanpolitiikan iskun, öljykriisin. 1860-luvun nälkävuosina soita päätettiin kuivattaa pelloiksi. Eniten Suomessa ojitettiin soita 1960–70-luvulla. Vuoden 1958 kirjassaan Kalliolakin suhtautui välinpitämättömästi ajatukseen turpeenpolton lisäämisestä: ”Raaka-aine ei hevillä lopu.” Mittavien ponnistusten myötä Suomen soista on nykyään suojeltu 13 prosenttia. Kumartelimme sammalten äärellä, tihrustimme kärkisilmuja sekä varren ja haarojen pieniä lehtiä, arvioimme versojen rentoutta tai terhakkuutta, kasvuston möyheyttä tai tiiviyttä. Retkeilimme viikon satakuntalaisilla soilla ja opettelimme tunnistamaan rahkasammallajeja – niitä kasvaa Suomessa 42 erilaista. Kun Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan ojittamattomille soille ilmestyneet rahkasammalraiviot saivat negatiivista mediahuomiota, Biolan käynnisti toimistaan selvitystyön. Vihdoinkin olin niin syvällä suossa kuin ihminen voi päästä. Pian kuitenkin huomattiin, että ojitukset olivat lisänneet puiden kasvua. Lumoutuneena kiiruhdin kohti yhä uusia mättäitä. Ojia huhkittiin, mutta pellonraivaus jäi moniaalla kesken. Suohon voi upota, mutta yleensä se vangitsee vain ajatukset. Uusissa innovaatioissa väreilee vanha mielikuva soista alueina, jotka vain odottavat hyödyntäjäänsä. Näin massiivista lukemaa eivät pientilalliset olisi omin varoin suorittaneet. Siitä asti energiaturvetta on suosittu, mutta suunta on kääntymässä. Turpeenpolton hallittuun alasajoon vuoteen 2025 mennessä tähtääkin muun muassa Irti turpeesta -kansalaisaloite, johon kerätään nimiä 19.2. suomenluonto.fi 45 Kun ensimmäistä kertaa kuulin kydöistä, järkytyin: isovaarini isä valitsi suvullemme nimen, jossa kajahtaa ryöstöviljely. ON ELINKEINOJA, joista aika ajaa ohi. Loppuvaiheessa tueksi tarvitaan selkeitä ratkaisuja. ”Tuottamattomiksi” soita ei voi kutsua. Elokuussa 2010 kävin rahkasammalkurssin. klo 24 asti (sll.fi/irtiturpeesta/). Soiden puoleen on käännytty, kun yhteiskunta on kaivannut apua hädässä tai vaurautta kerryttääkseen. Kasvualustoja kannattaisikin valmistaa muusta kuin suosta, vaikkapa kompostoimalla. Työja elinkeinoministeriön tuoreen selvityksen mukaan turpeen käyttö ja polton hiilidioksidipäästöt laskevat Suomessa ainakin 70 prosenttia vuoteen 2030 mennessä – enemmänkin, jos päädytään tiukempiin verotusratkaisuihin. Ojia kaivettiin 1,4 miljoonaa kilometriä. Anni Kytömäki on kirjailija ja luontokartoittaja Hämeenkyröstä. KUN OJA-AURAT ja kaivurit 1960-luvulla vyöryivät yli Suomen, luonnonsuojelijat havahtuivat siihen, että soita on suojeltava. Kun Biolan uutisoi kaupallisen rahkasammalenkaivun aloittamisesta, tiedotteessa todettiin: ”Tällä hetkellä monen maanomistajan suo on täysin tuottamattomassa tilassa.” Ojittamaton suo tasaa tulvia ja ylläpitää elämälle välttämätöntä lajikirjoa. Nousevissa metsätalouspiireissä havaintoa ei unohdettu, vaikka kestikin pitkään, ennen kuin oppi tuotiin täysimittaisesti käytäntöön
46 suomenluonto.fi Talvisessa kuunvalossa tunturi on mystisimmillään.
suomenluonto.fi 47 Sallan lumilla TEKSTI JA KUVAT MIKA HONKALINNA TEKSTI JA KUVAT MIKA HONKALINNA Sallatunturi saa kansallispuiston tänä vuonna. Luontokuvaaja Mika Honkalinna kävi tutustumassa Sallan monipuoliseen luontoon.
Tuo kaksilakisen Sallatunturin sekä Rohmoivan ja Sotitunturin muodostama tunturiryhmä näkyy hyvin varsinkin kansallispuiston itäosiin. Suoraan idässä heti valtakunnanrajan ja lumisen erämaan takana kohoaa vanhojen Sallatuntureiden näyttävä tunturiryhmä valkohohteisena paljakkana vasten syvänsinistä maan varjoa. Nykyinen Sallatunturin matkailukeskus laskettelurinteineen on rakentunut kahden tunturin, Pieni Pyhätunturin ja Iso Pyhätunturin ympärille. Alkuperäiset Sallatunturit jäivät nimittäin sotien jälkeen rajan taakse niin sanotun vanhan Sallan puolelle. T ulevan Sallatunturin kansallispuiston näkymissä ei ole moittimista. Seitsemänkymmenen kilometrin päässä eteläkaakon horisontissa loistavat Rukan valot pienenä säihkyvänä kimppuna talvi-illan alle tummuvien vaaramaiden yllä. Rinnesuota ruokkii pohjaveden virtaus.. Luoteen suunnalla kahdeksan kilometrin päässä tuikkivat Sallan kirkonkylän valot. Sen itäpuolella Tunturilampien takana nousee Tunturikummun vanhan metsän rinta tiiviinä seinänä upeanvalkeassa tykkyasussaan. Nimi Sallatunturi on aiheuttanut jonkin verran sekaannusta. Niistä korkeampi Iso Pyhätunturi, 478,8 metriä, on säilynyt rakentamattomana polkuretkikohteena. Kylän maamerkki, kirkon jyrkkä paanuharja tuntuu olevan vain kädenojentaman päässä. Seuraan Iso Pyhätunturin rinteeltä, miten iltaruskon hehku tykkyisten kynttiläkuusten takana syvenee minuutti minuutilta, kunnes auringonlaskun keltainen on tummunut paksun oranssinpunaiseksi paloksi. Harvinainen rinnesuo Sallatunturin kupeella. Kun käännän katsettani yhdeksänkymmentä astetta lounaaseen, näen viereisen Pieni Pyhätunturin kupeilla pyörivät hiihtohissit ja pieninä muurahaisina alas laskettelurinteitä kiitävät ihmiset. 48 suomenluonto.fi H elmikuun pakkasaurinko vajosi hetki sitten lännen horisonttiin
Hanke tuli viimein päätökseensä marraskuussa 2019 kun valtioneuvosto hylkäsi asiaa liittyvän Lapin liiton hakemuksen Natura-poikkeuksesta. suomenluonto.fi 49 Sallan Pyhätunturit sekoitettiin usein Pelkosenniemen Pyhätunturiin, minkä johdosta ja Sallan kunnan aloitteesta maanmittauslaitos vahvisti vuonna 2012 tuntureiden viralliseksi nimeksi Sallatunturit, jolla nimellä aluetta on markkinoitu matkailijoille jo pitkään. Sallan kunnalla oli pitkään vireillä hanke laskettelurinteiden laajentamiseksi pohjoisemmalle Sallatunturille eli entiselle Iso Pyhätunturille, joka on Natura-aluetta. Jo aiemmin samana vuonna Sallan kunnanhallitus päätti yksimielisesti kääntyä suojelun kannalle ja Lapintiainen on pohjoisen oma tiainen.. S allatunturin kansallispuisto perustetaan valmiiksi suojellulle Aatsinki–Onkamo Natura 2000 -alueelle ja sen pinta-alaksi tulee hieman alle 10 000 hehtaaria. Siis noin kymmenen kertaa kymmenen kilometrin ala
Metsähallituksen Luontopalveluiden mukaan vuonna 2018 tulevalla kansallispuistoalueella oli jo 76 000 käyntiä. Esitys lähti lausuntokierrokselle jo tammikuun puolivälissä ja on tulossa eduskuntaan vielä kevätkaudella 2021. Kalkkiperäisestä maaperästä johtuen Aatsinginhaudassa ja sitä reunustavilla rinteillä tavataan harvinaista lehtoja kääpälajistoa. Rotko on kymmenisen kilometriä pitkä, vuosimiljoonien eroosion ja jääkausien kulutuksen uurtama pohjois– eteläsuuntainen laakso. Aihkipetsin metsää (alla).. 50 suomenluonto.fi hakea alueelle kansallispuistoa. Laakson pohjalta löytyy perinne biotooppia, suoniittyjä. Kansallispuiston alueella on näyttäviä harjualueita mäntykankaineen ja erityisesti vanhoja yli 200-vuotiaita kuusimetsiä, joissa on runsaasti lahopuuta. Kulkuyhteydet Kemijärven rautatieasemalta ja Kuusamon lentokentältä ovat kunnossa, luontokeskus löytyy Sallan kunnan omistamasta Poropuistosta. Eivätkä ne ole seudun ainoat suojellut arvometsät. Laakson pohjalla virtaa Haudanjoki, joka pohjoista kohti kiemurrellessaan vaihtuu Aatsinginjoeksi ennen saapumistaan Aatsingin kylään. A atsinginhauta jakaa tulevan kansallispuiston kahtia matkailukeskuksen viereiseen läntiseen ja itäiseen erämaaosaan. Sallatuntureilta reilut kymmenen kilometriä länsilounaaseen on Peuratunturin merkittävä vanhojen metOravakin pärjää Lapin talvessa. Asiat etenivät joutuisasti, ja ympäristöministeriö ilmoittikin marraskuussa 2020, että Sallatunturin kansallispuistosta voidaan ryhtyä heti valmistelemaan hallituksen esitystä. Syrjäisyys on osin näkökulmakysymys, mutta perusteilla oleva Sallatunturin kansallispuisto ei voisi Sallan kunnan näkökulmasta olla keskeisemmällä paikalla: puisto tulee aivan kiinni kymmenisen kilometriä kirkonkylän eteläpuolella sijaitsevaan Sallatunturin matkailukeskukseen. Sallan kunta on markkinoinut itseään sloganilla In the middle of nowhere – Keskellä ei mitään
Maininnan arvoinen ikimännikkö löytyy myös Peuratunturin Natura-alueelta Salmijoenkurun liepeiltä. Länsirinteellä odottaa keväisen hiihto sesongin aikaan auki oleva latukahvila. Kymmenisen kilometriä Sallatuntureilta etelään on puolestaan Suksenpaistaman–Miehinkävaaran Natura-alue, joka pitää sisällään monipuolista suoluontoa: lähteitä, reheviä nevoja, lettoisuutta, pieniä lampia ja luonnontilaisia puroja, mutta myös vanhoja metsiä. Yhdessä nämä kaikki muodostavat laajan metsämannertasoisen suojelualueen, jonka arvoa lisää sijainti välittömästi Venäjän rajalla. Talvinen Ruuhitunturi tunnetaan komeasta tykkymetsästään. Niiden rantamaat kuuluvat tulevan kansallispuiston erämaaosaan. suomenluonto.fi 51 sien alue. Salla–Kuusamo -tien lounaispuolella kohoaa suosittu Pirttivaaran–Ruuhitunturin retkeilyalue vanhoine metsineen. On tyyntä, mutta kipakka pakkanen puree silti poskipäitä. Helmikuun toisen päivän 2021 aurinko heittää vielä Nilisaaren ja Kissaniemen kynttiläkuusista pitkät varjot jääkentälle. Reilun tunnin hiihdon jälkeen edessäni ovat Onkamojärven pohjoiset lahdekkeet, Kirija Kallunkilahdet. Alue on pienten soiden ja lampien rikkomaa, kumpuilevaa maastoa, jota hallitsevat, komeat aihkimänniköt. Näiden taustalla etuvasemmalla nousee erämaaosan Sallan erämaisilla alueilla voi hyvällä onnella nähdä maakotkan.. Ruuhitunturin laella on näkötorni, jonne pääsee talvisin tunturin ympäri kiertävää hiihtolatua pitkin. S uksenkärki puhkoo Onkamojärven puuterilumista pintaa, ja kameravärkkejä täynnä oleva pulkka ujuu nöyränä perässä. Luonnonsuojelualueisiin sisältyy useita kasvistoltaan ja linnustoltaan edustavia aapasuokokonaisuuksia. Vielä yksi alueen helmistä on Ruuhitunturilta muutamia kilometrejä etelään, Aihkipetsin alue, jonka keskellä on Aihkipetsin päivätupa
Muita ihmisiä ei näy. L ämpömittari näyttää pariakymmentä pakkasastetta. Pohjois-Suomen muihin matkailukeskuksiin verraten Sallatunturia voi luonnehtia rauhallisen kotoisaksi. 52 suomenluonto.fi halkaiseva Kulvakkovaara, joka venyy kuusikilometrisenä selänteenä etelälounaasta pohjoiskoilliseen. Latukoneen koskemattoman jäljen perusteella olen ensimmäinen kulkija tälle aamulle. Vanhat Sallatunturit paistattelevat matalan talviauringon loisteessa heti rajan takana. Konkeloon jäänyt kelopuu kihnuaa ja naukuu kireästi heikon tuulenhengen heijatessa metsää. Oion latu-uran tiukimpia kurveja ja pussinperiä umpisen poikki. Tuoreinta geologista historiaa edustavat jääkauden jälkeisen Sallan jääjärven rantakivikot vaarojen ja tuntureiden rinteillä 230–240 metrin korkeudella. Kulttuurija geologisesta historiasta kiinnostuneillekin alue tarjoaa yhtä jos toista ihmeteltävää. Tunturikummun kuura-aihkit (viereinen sivu).. Siinäpä paikka rajat ylittävälle kansallispuistohankkeelle, huomaan ajattelevani. Päivä on jo pidentynyt, ja helmikuun aamu on mitä kaunein, kun nouseva aurinko kultaa lumisen metsän latvustoa. Nousen aurauspenkan yli metsän puolelle, ylitän leveän latu-urien risteyksen ja läpsyttelen eteenpäin komeiden tykkylumisten kynttiläkuusien reunustamaa uraa pitkin. Tali-, hömöja lapintiaiset sekä kuukkelit pyrähtelevät terassilla lintulaudan ympärillä aamupalalla. Ne tuntuvat olevan aivan vieressä, vaikka tästä paikasta on matkaa tuntureiden juurelle vielä kymmenisen kilometriä. Vanhemmasta kulttuurihistoriasta ja metsäsaamelaisuuden ajasta muistuttavat muun muassa Kirilahden kalakentät Onkamojärven pohjoisrannalla tulevan kansallispuiston erämaaosassa. Tästä kaverini mökin pihalta olen monet kerrat lähtenyt maastoon Sallatuntureiden maisemissa ollessani. Sota-, rajaja jälleenrakennushistorian värikkäistä ja monivaiheisista tapahtumista löytyy jäänteitä ja tietoja niin maastosta kuin Sallan keskustan lähistön Sotaja jälleenrakennusajan museosta. Etuoikealla avautuva näkymä varastaa vääjäämättä järvellä hiihtävän huomion, vetää puoleensa kaihoisan ja ihailevan katseen. S allatuntureiden alue on rakenteeltaan viehättävän monimuotoista ja pienipiirteisesti vaihtelevaa mosaiikkia, jota luonnehtivat matalat tunturit, ikimetsäiset vaarat ja niiden väliin luikertavat aapasuot, joet, pienet järvet ja lammet. Viereiset suojelualueet ja muut lähialueen kohteet tarjoavat hyviä mahdollisuuksia retkeilyn ohjaamiseen ja joskus tulevaisuudessa puiston laajentamiseen. Suurtuntureissa on mittaa ihailtavaksi hieman kauempaakin. Otan sauvat ja lumikengät kainalooni, astelen pihalta mökkitielle, harpon kivenheiton matkaa ylämäkeen ja ähellän lumikengät jalkaani. Vilkasta yöelämää kaipaavalle paikka on varmaan Näkymä Ruuhitunturilta
Hiiripöllö on yksi Sallan talven linnuista.. En huomaa, että ylitin juuri tulevan kansallispuiston rajan. Ehkä tietynlainen rauhallinen retkeilyja ulkoiluhenkisyys voisi jatkossakin olla merkittävä osa Sallatunturin omaleimaisuutta ja vetovoimaa kansallispuiston myötä kasvavien matkailijamäärienkin myötä. Mutta kaikkea pyritään niin sanotusti kehittämään, ja matkailukeskuksen kohdalla tämä tarkoittaa luonnollisesti suurempien matkailijamäärien houkuttelua. suomenluonto.fi 53 liiankin rauhallinen. Uran vierellä on tuoreet metson jäljet ja pieni läjä neulaspötkylöitä merkkinä linnun niukasta talvieineestä. Jatkan lampsimistani ja ohitan puoliksi kuoritun kuolleen kuusen, jonka rungolla pohjantikka pari päivää sitten teki kuorintahommiaan etsiessään talvehtivia hyönteisiä. Pienen aapasuoaukean kohdalla astun pois uralta puuterilumeen ja suuntaan kohti suon vastarannan metsää. Sallatunturien tykkypuita metsänrajalla. Pysähdyn vetämään henkeä miettien, milloinkohan hiljaisuudesta ja hitaudesta tulee megatrendi
54 suomenluonto.fi Talvinen taruhahmo
Taustalla ovat uteliaisuus sekä ihmetys, kuinka luonnon perusilmeestä poikkeavat muodot voivatkin ihmissilmin olla huvittavia, outoja tai jopa uhkaavia. Marabu. Lapset ja aikuiset voivatkin auttaa toisiaan löytämään luonnon piilottelemia hahmoja. Erityisen mukavaa puuhaa se on lasten kanssa. Kaikki hahmot eivät avaudu silmänräpäyksessä. Hahmoja voi löytää, kun malttaa pysähtyä tutkimaan luontoa ja antaa mielikuvitukselle tilaa. Ihmissilmin katsottuna luonto on täynnä erilaisia hahmoja, kuten vaikkapa jäkäläkasvoja, puueläimiä ja talvisia taruolentoja. Luonnon muovaamat hahmot ovat kiinnostaneet minua jo kauan. Hahmojen etsiskely on hauskaa, vaikka se vaatiikin hieman viitseliäisyyttä. Parhaimmillaan tällaiset havainnot laajentavat suhdetta luontoon ja sen monimuotoisuuteen: kuinka vivahteikkaita muotoja puissa on, miten jää muotoutuu tai miten siitepöly värjää veden pintaa. suomenluonto.fi 55 Hahmoja luonnossa TEKSTI JA KUVAT JUSSI HELIMÄKI M oni meistä on ulkoillessaan huomannut luonnon muovaamia hahmoja, jotka muistuttavat vaikkapa ihmistä tai eläintä. Pienet lapset näkevät asioita, joita useimmat aikuiset eivät kykene huomaamaan
Katse kannattaa nostaa myös ylös. 56 suomenluonto.fi Ihminen kivessä, taruolento puussa Ihminen hahmottaa helpoimmin itseään muistuttavat muodot, erityisesti pään, silmät, suun tai profi ilin. Sienten itiöemät ovat jo itsessään kuin satuolentoja sienten maanalaisen elämän ja maanpintaan putkahtelun myötä, mutta niistä löytyy usein myös selkeitä hahmoja. Vedenpinta on varsinainen hahmojen aarrearkku. Valon ja varjon vaihtelu, veden liikkeet ja heijastukset tuottavat loputtomasti erilaisia hahmoja ja muotoja. Ohi kiitävistä pilvistäkin voi löytää hahmomaailman. ili Karhu. Myös lumesta voi yrittää etsiä hienoja muotoja. Tässä auttaa kamera ja makro-objektiivi, joka tarkentuu lähelle. Ne erottuvat parhaiten kostealla säällä, jolloin jäkälien värit tulevat paremmin esiin. Veden hetkellisiä ja nopeasti vaihtelevia hahmoja voi dokumentoida kameralla käyttäen erilaisia suljinaikoja. Muukalainen Pro. Kivien päällä kasvavista jäkälistä taas voi löytää vaikkapa karttoja tai eläinhahmoja. Kasveista puut tarjoavat ylivoimaisesti ilmeikkäimmän hahmomaailman. Yksittäinen puu voi olla hyvinkin mielikuvituksellinen, kuten tykkykuusi metsäisellä vaaralla – Riisitunturi on tästä maankuulu. Antoisimpia kohteita etsiä kiinnostavia muotoja ovat kivet, kalliot ja puut. Pakkaskaudella koskipaikoilta löytää kiinnostavia jäähahmoja. Lakkimainen piispanhiippa ja käsimäisiä haaroja tuottava keltasarvikka ovat omia suosikkejani. Myös tuttujen eläinten hahmoja on helppo löytää, mutta usein hahmo on jokin epämääräinen taruolento, jossa voi olla piirteitä myös oikeista eläimistä. Myös puun eri osat avaavat oivan portin hahmomaailmaan: rungon kirjailut, juuriston maanpäälliset vänkyrät tai oksien muodot. Hahmoja löytää usein myös esimerkiksi jäästä, lumesta, sienistä tai vedenpinnasta. Nopeissa tilanteissa, kuten aaltojen kuvaamisessa vain pysäytetty kuva voi paljastaa ohikiitävän hahmon, kun taas peilityyntä vedenpintaa ja vedenrajan hahmoja ehtii tutkia rauhassa. Myös ikkunoihin pakkasella muodostuvasta jäästä voi löytää aivan oman maailmansa, joka saattaa muuttua päivän kuluessa etenkin, jos aurinko lämmittää lasia. Jään ja veden hahmogalleria Jos saisin valita vain yhden paikan hahmojen haeskeluun, etsisin niitä jäästä ja erityisesti jäätä hyvin läheltä tarkastellen
Hahmojen näkemisessä on kyse pareidoliasta Reidet Jääpää Lähde hahmoretkelle ja osallistu kuvakisaan !. Kasvojen tunnistaminen on ihmiselle tärkeää myös sen takia, ett ä meidät on luotu yhteyteen toistemme kanssa ja ymmärtämään toisiamme. Kantin mukaan mieli ei pysty tavoitt amaan olevaa an sich eli sellaisenaan, puhtaana, vaan jokainen meistä antaa näkemälleen oman merkityksensä, joka perustuu omaan kokemushistoriaamme. Kolme parasta kuvaa palkitaan Luontokaupan tuotepaketilla. Aivojen ohimolohkossa sijaitsee alue nimeltä fusiform gyrus, joka on erityisen tärkeä ihmiskasvojen tunnistamisessa. Jos kyseinen aivoalue vaurioituu, kyky tunnistaa entuudestaan tutt ujakin kasvoja heikkenee. mennessä. MIRA HELIMÄKI, PSYKOLOGI Nappaa kuva luonnon luomasta hahmosta ja jaa se Instagramissa tunnisteella #suomenluonnonhahmo. suomenluonto.fi 57 IHMINEN PYRKII aina ymmärtämään ja antamaan merkityksiä tekemilleen havainnoille. Tästä seuraa, ett ä ih miset näkevät asiat yksilöllisesti oman kokemuksensa ja his toriansa kautt a. Immanuel Kantin tietoteo reett isen ajatuksen mukaan havaintomme maailmasta ja asioista ovat aina subjektiivisia tulkintoja. Osallistu 7.3. Pareidoliakäsite tulee muinaiskreikan kielestä, eidos = muoto, para = vastoin jotain. Evolutiivisesti tarkasteltuna ihmisen on ollut tärkeää tuntea ihmiskasvoja, ja myös eläinten kasvoja, sekä uhkan ett ä turvan ja yleensäkin hengissä pysymisen kannalta. Filoso
Rauha. Petri Väisänen. Tähtitieteilijä. Sarjassa tutustutaan eri alojen tietäjiin ja taitajiin Petri Väisäsen johtaman observatorion alueella on myös yli sata vuotta vanha teleskooppi.. Kotipaikka. Motto. 58 suomenluonto.fi H O M O S A P I E N S Galaksien kehitykseen erikoistunut tähtitieteilijä Petri Väisänen luotsaa Etelä-Afrikan observatoriota. TEKSTI JORMA LAURILA KUVA THE TIMES / GETTY IMAGES Tähtitaivaan tuntija Kuka. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa... Mitä. Tärkeintä luonnossa. Kapkaupunki, Etelä-Afrikka
Viime vuonna vietetyn juhlavuoden tiimoilta pyrimme saamaan siitä myös maailmanperintökohteen.” n. Nerokkaita havaintomenetelmiä, matematiikkaa ja fysiikkaa käyttämällä kosmologia pääsee sinne alkuräjähdyksen ja maailmankaikkeuden kokonaisuuden ulottuville. ”Vanhempani olivat lähetystyössä Etiopiassa 1970-luvulla. Kokeeko hän siinä ristiriitaa. Tämä tapahtuisi softan, algoritmien ja koneälyn avulla. Etiopiassa tähtitaivas oli tuolloin kirkas, valosaastetta ei ollut.” Teini-ikäisenä Väisänen kiinnostui tähtitieteestä uudelleen ja sai oman, tähtiharrastajan tekemän teleskoopin. Kaikkea ei voi muuttaa numeroiksi ja kategorioiksi. Polku nykyiseen tilanteeseen sai alkunsa jo kauan sitten. ”Työpäivän jälkeen on mukava rauhoitH aastattelen tähtitieteilijä Petri Väisästä Etelä-Afrikan tähtitieteellisellä observatoriolla (SAAO) Kapkaupungissa. Olin silloin 6–7-vuotias, ja kävin hyvin pientä alakoulua. suomenluonto.fi 59 mit päättäisivät mitä havaitaan ja tekisivät työn. 3 500 eKr. ”Tavoitteeni on, että 5–10 vuoden kuluessa ne kaikki olisivat yhteydessä toisiinsa. Observatorio on ollut Väisäsen työpaikka ja hänen perheensä asuinpaikka jo 16 vuotta. Se on vanhin yhtäjaksoisesti toiminut tähtitieteen tutkimuslaitos eteläisellä pallonpuoliskolla. Viihdyimme täällä niin hyvin, että päätimme jäädä.” Kapkaupungin historiallinen observatorio on SAAO:n keskuspaikka, mutta kaikki havainnoiva tutkimus tehdään nykyään 400 kilometrin päässä Sutherlandissa, kaukana kaupungin valoista. Maailmankatsomukseni on puolestaan kuin linssi, jonka läpi maailmankuvaa tarkastelen. Se on tuttu paikka. Dataa tulee niin valtavasti, että ilman automatisointia ei tultaisi toimeen.” Tiedettä ja uskoa Avaruuteen päästään katsomaan yhä syvemmälle, kun suuret teleskoopit ja muut tutkimuslaitteet kehittyvät koko ajan. Myös Pöytävuorelle on hieno näkymä. Lisäksi kaukana Sutherlandissa sijaitseva havaintoasema SALT-teleskooppeineen on hänen vastuullaan. Minulle maailma on laajempi: maailman ilmiöihin on useita toisiaan täydentäviä näkökulmia. Luonnontiede on tärkeä, mutta ei ainoa näkökulma.” Observatorion juhlaa Observatorion alue on kuin paratiisi upeine puutarhoineen ja vanhoine rakennuksineen. Se toimii. ”Koko miljöö – historialliset rakennukset, vanhat teleskoopit ja muinaisten tähtitieteiljöiden haudatkin – on meidän vastuullamme. Väisäsen työhuone ja koti ovat vain muutaman kymmenen metrin päässä toisistaan. ”Joku varmastikin kokee, mutta minua se ei vaivaa. ”Silläkin oli varmaan vaikutusta, että kuuluin Tähtien sota -sukupolveen.” Vuonna 2001 hän väitteli tähtitieteestä tohtoriksi Helsingin yliopistossa. Observatorio on nyt kulttuuriperintökohde ja luonnonsuojelualue. Rakennus on kuin katedraali. ”Kolme vuotta myöhemmin päädyimme Kapkaupunkiin. ”Sitä emme tiedä, koska nykyisellä tieteellä emme sinne näe. Jos joku niin haluaa, mikäs siinä. Asemalla on yksi maailman suurimmista teleskoopeista SALT (Southern African Large Telescope) kymmenmetrisine peileineen. ”Keräämme asemalla havaintoja ja lähetämme ne muualle tutkittaviksi.” Asemalla on lisäksi 27 pienempää teleskooppia, joista monet ovat täysin automatisoituja robottiteleskooppeja, osaan tarvitaan vielä tähtitieteilijän apua. Tällöin algorittua kotiterassilla ja katsella vuorelle. Alkuräjähdyksestä ja maailmankaikkeutemme nopeasta laajenemisesta lienee yksimielisyys. Kipinä syttyi. ”Kirjoitustaito keksittiin – vaikea kuvitella elämää ilman esimerkiksi sci-fi-kirjallisuutta.” 1917 ”Kun asuu vuosikymmeniä ulkomailla, suomalaisuus ja Suomen kansalaisuus tulevat yhä tärkeämmiksi.” 2020 Observatoriomme täytti 200 vuotta ja Liverpool voitti Valioliigan – loistavia tilaisuuksia unohtaa vuoden iso puheenaihe (koronavirus). Opettaja oli innokas tähtiharrastaja ja opetti tähti taivaan saloja meillekin. Kolme vuotta sitten Väisänen sai johtaakseen koko observatorion. 4 500 000 000 Linnunrata ja Andromedan galaksi kohtaavat – miljoonia vuosia kestävä tähtiensynty-ilotulitus odotettavissa. ”Maailmankuvani perustuu tieteeseen, sen metodeihin ja faktoihin, ja olen täysin sen kannalla. Mutta mitä on tuntemamme maailman takana. Täh t itieteilijänä tutkin itse ’sisempänä’ olevia kohteita ja ilmiöitä, kuten galaksien syntyä ja niiden kehitystä.” Väisänen on huipputason tähtitieteilijä, mutta hänellä on suhde myös kristinuskoon. ”Opettaja oli innokas tähtiharrastaja ja opetti tähtitaivaan saloja meillekin.”. Olen täysin sopusoinnussa asian kanssa.” Väisänen pitää suomen kielen kahdesta mielenkiintoisesta käsitteestä: maailmankuva ja maailmankatsomus. Olemme perheeni kanssa retkeilleet siellä usein.” South African Astronomical Observatory täytti lokakuussa 200 vuotta
. HARVINAINEN VIERAS Hömötiaiset ilahduttivat Hannele Kaiholan ruokintapaikalla Virroilla tammikuun 16. Lähetä kuviasi ja tarinoitasi! www.suomenluonto.fi/havaintokirja Havainto~ kirja 60 suomenluonto.fi. . Lehdessä julkaistuista kuvista maksamme palkkion. Parhaillaan ruokailemassa oli kuusikin hömötiaista. LUMIVAAKSIAINEN Lumivaaksiaisnaaras on tapansa mukaan noussut leutona talvipäivänä hangelle, tositarkoituksella hakemaan poikaystävää. TOIMITTANUT ANNAKAISA VÄNTTINEN Lukijoiden oma luontopalsta toimii sekä lehdessä että netissä. TUPSUKORVA TARKKAILEE Tammikuun viimeisen viikonlopun pihabongauksen satoa oli myös tämä pörröhäntä. Hömötiainen on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi. . päivänä. Kuvan otti Hannu Rasiranta Hauholla. Kuvan lähetti Markku Pelkonen Kannonkoskelta 20.1.2021
METSÄHIIREN HERKUT Metsähiirellä on kolo aivan ruokintapaikan alla puun juurella. Siitä on hyvä käydä nappailemassa lintujen tiputt amia pähkinöitä ja siemeniä. Nuutajärvellä.. . HEIJASTUKSIA Puut heijastuivat lumoavasti tyyneen jokeen. Sari Salama kuvasi taianomaisen maiseman 17.1.2021 Mathildedalissa, Salossa. . Talvisen kuvan lähett i Ari Branthin Ikaalisista. RUOKAHETKI Urpiainen ruokailupuuhissa. SUMUKAARI TALVIMAISEMAN YLLÄ Komea sumukaari ilmestyi taivaalle kaunistamaan jo muutenkin upeata talvimaisemaa. suomenluonto.fi 61 . Kuvan lähett i Asko Heikkinen Uudestakaupungista. Kauniin kuvan ott i Kati Westerlund 11.1
Munapus si saatt aa olla kirkkaanvalkoinen ja muistut taa yksitt äistä styroksipalloa, osalla lajeista pussin väritys on tummempi. Kun poikaset kuoriutuvat, ne kiipeä vät naarashämähäkin selkään ja elävät siinä muutaman päivän ennen kuin alkavat ha jaantua. Lukijan lähett ämässä kuvassa on jokin vii destäkymmenestä juoksuhämähäkistäm me, laji kuuluu mahdollisesti susikkien su kuun (Pardosa sp.) ja nämä ovatkin yleisim piä vastaantulevia ja elintapojensa vuok si helpoiten havaitt avia juoksuhämähäkkejä. Saalistuksen apuna on pitkälle kehitt y nyt näkökyky. Laita mukaan yhteystietosi, mahdollinen havaintopaikka sekä ajankohta. Juoksukeilla on edessä alhaalla neljä pientä silmää rivissä, takimmaiset neljä silmää muodostavat ylhäältä katsott una ne liön muotoisen kuvion ja ovat paljon isompia. lomakkeella, joka löytyy osoitt eesta suomenluonto.. 62 suomenluonto.fi Kysy luonnosta ASIANTUNTIJAT VASTAAVAT. Jos munapussi satt uu irtoamaan esimerkiksi saalistajan hyökätessä, hämä häkki nappaa pussin leukoi hinsa ja ”ompelee” sen takai sin vaaran mentyä ohi. Löysin elävän hämähäkin tehtaan latt ialta. TAPIO KUJALA Pikajuoksija poikasineen Susihämähäkki eli susikki kantaa muniaan seitistä kudotussa pussissa. /kysyluonnosta tai . KU VA T TA PI O KU JA LA JA TA RJ A AH O KO IV U TOIMITTANUT ANNA TUOMINEN Lähetä oma kysymyksesi . . Monet juoksukeistamme ovat päiväaktii visia ja niitä voi nähdä lämpimillä ja avoimilla paikoilla joko lämmitt elemässä tai saalista massa. Sillä oli tummat raajat ja peräpäässä iso valkoinen pallo. Useimmat juoksukkinaaraat kantavat ti heästä seitistä valmistett ua munapussiaan takaruumiiseensa kiinnitett ynä. Juoksukit eivät kudo pyyntiverkkoja vaan nimensä mukaisesti nappaavat saaliin sa kiinni juoksemalla. kirjeellä tai kortilla osoitt eeseen Suomen Luonto, Itälahdenkatu 22 b, 00210 Helsinki. Aiheina palstalla ovat kasvit, kalat, linnut, nisäkkäät, selkärangatt omat, sienet, sää, ilmakehän ilmiöt, geologia.
Mui naisPäijänteen Rautalammilta on löydett y hylkeiden luita, luultavasti norpan. HANNU LEHTONEN Tiedetäänkö Äänisellä olleen hylkeitä. Varmaa tietoa hylkeiden esiintymisestä Äänisellä, Oulujärvellä ja Pielisellä ei ole. Sen sijaan ne syövät muiden akvaarion eläinten munia. Lasiin imeytyneet eläimet ovat suomalaisissa akvaarioissa varsin tavallisia kierteissarvi kotiloita (Melanoides tuberculata). Pielisen Mahosaaresta on löytynyt jätinkirkoksi luokiteltava kivivalli – Pohjanlahdella vastaavat on yhdistett y hylkeenmetsästykseen. Hyvää kierteissarviko tiloissa on myös se, ett ä ne jätt ävät elävät akvaariokasvit rauhaan. Emme ole sellaisia hankkineet, mutt a yhtenä päivänä niitä alkoi ilmestyä akvaarioon ja sitt emmin ne ovat vain lisääntyneet. Kierteissarvikotelot syövät lasiin kiinnit tyneitä leviä ja pinnalle koostuvia bakteeri kalvoja, jolloin veteen tunkeutuu aikaisem paa helpommin happea. Entä Pielisellä tai muilla Suomen suurimmilla järvillä kuten Inarijärvellä. Kierteissarvikotilo kantaa kymmeniä kuo riutuneita ja eläviä jälkeläisiä eräänlaisessa poikaspussissa, kunnes poikaset ovat kas vaneet millin tai kahden pituisiksi, jolloin ne kykenevät jo huolehtimaan itsestään. suomenluonto.fi 63 K Y S Y L U O N N O S TA Vieraita otuksia akvaariossa Akvaarioomme on yhtäkkiä ilmestynyt erikoisia, hiukan monnikalan näköisiä otuksia. Kierteissarvikotiloiden ilmaantuminen ak vaarioon on oikeastaan hyvä tapahtuma. Se pistelee poskiinsa myös pohjalle laskeutuneen syömätt ä jääneen ka lanruoan samoin kuin kasvien kuolleet osat. Näin käy selvästi ennen kuin kaloissa alkaa ilmetä vastaavan laista käytt äytymistä. KU VA T BE N U TZ ER BU CH LI N G JA SE PP O KE RÄ N EN. On kuitenkin selvää, et tä vaikeutuneet elinolot yhdessä enemmän tai vähemmän ankaran metsästyspaineen kanssa aiheutt ivat useimpien sisävesikan tojen häviämisen sukupuutt oon. . JUHA VALSTE Järvien hylkeet Itämerennorpan sukulaiset jäivät järviin saarroksiin maan kohotessa. Emme tiedä, miten kauan nämä sisäve sikannat säilyivät. Tässä tapauksessa ei ole kyse monni kaloista tai mistään muistakaan kaloista. Kuitenkin juuri Pielisjärveltä tiedetään ha vainto hylkeestä, joka oli noussut järveen Pielisjokea pitkin Saimaan vesistöstä. Järvien joutuessa erilleen merestä nii hin on epäilemätt ä jäänyt hyljekantoja sin nitt elemään erityisolojen ja jyrkästi heiken tyneiden saaliseläinkantojen kanssa. . Kaikki suuret järvemme ovat olleet mannerjään vetäytymisen aikana meren lahtia, joten niissä on elänyt ainakin norp pia. Nousemalla vesirajaan tai jopa sen ylä puolelle kierteissarvikotilot paljastavat ak vaarion omistajalle, ett ä veden happipitoi suus on laskenut vähäiseksi. Laji pöyhii akvaarion pohjan ilmavaksi ja autt aa si ten kasvien juuria. Historialliselta ajalta meillä on tietoa ainoastaan Saimaan, Laa tokan ja Itämeren norppa kannoista. Tarkoituksellisen hankinnan ohella kier teissarvikotiloita on saatt anut tulla akvaa rioon esimerkiksi akvaario kaupasta ostett ujen vesikas vien mukana. Mikähän kaveri mahtaa olla kyseessä
Sen siivet olivat koko ajan ylhäällä kiinni toisissaan. Se putosi maahan, mutt a teki vain muutaman vienon siiveniskun. Otin suruvaipan käteeni siirtääkseni sen turvallisempaan paikkaan. Milloin suruvaippa on kuoriutunut ja mikä olisi ollut sen elinkaari tuosta kohtaamisesta eteenpäin. Jos kelit jatkuvat pitkään lämpi minä, ne voivat joutua tankkaamaan lisä ravintoa, minkä jälkeen ne yleensä palaa vat talvehtimispaikkoihinsa. Suruvaippaa suojaa sen kuivaa lehteä muistutt ava väri ja liik kumatt a oleminen. Illalla suruvaippa ei enää ollut paikalla, johon sen siirsin. . Kyseisenä päivänä oli noin kymmenen astett a lämmintä. Talvehtivat yksilöt eivät etsi lämpöä, vaan tasaisen viileää suojaista paikkaa, jos sa ne ovat saalistajien ulott umatt omissa. Maassa se jähmett yi pian paikoilleen. Perhonen ei hievahtanutkaan, vaikka kuvasimme sitä ihan nokan edestä. JAAKKO KULLBERG KU VA T M AT TI SU O PA JÄ RV I / VA ST AV AL O JA H AR RI SU SI Suurikokoinen suruvaippa talvehtii aikuisena perhosena. Mökillä Hirvensalmella havaitsimme suruvaipan porraslaatoituksella. Suruvaippa liikkeellä marraskuussa. Onko mahdollista, ett ä suruvaipan olisi pitänyt kuoriutua vasta ensi keväänä. Mielestäni se oli aavistuksen pienempi kuin ne, joita olen aikaisemmin nähnyt. Jos yksilö selviää talvesta, se aloitt elee lentonsa jopa maaliskuulla, mikäli lumipeite tai kylmä sää eivät sitä estä. Ideana on se, ett ä ne etsivät mahdol lisimman viileän paikan, missä energiaa säästyy. Normaalisti suurin osa aikuisena talveh tivista päiväperhosistamme syntyy jo hei näkuun lopulla tai elokuussa ja painuu peh kuihin alkusyksystä, osa jopa elokuun al kupuolella. 64 suomenluonto.fi K Y S Y L U O N N O S TA Onko suruvaipan löytyminen marraskuussa normaalia. Se on pohjoisen ja vuoristo jen laji, joka yleensä talvehtii metsissä tai jossain kesälläkin viileässä paikassa, kuten puiden onkaloissa tai juurakoiden alla, jo pa maassa karikkeessa. Oliko sillä kylmä. Suruvaippa on karaistuneimpia päivä perhosiamme ja laji on levinnyt aina Mek sikoon saakka. Auringonpaisteella se pääse helposti liikkeelle kymmenen asteen lämpötilassa, mutt a se tekee sen yleensä muulloin kuin niin sanotun tilanteen olles sa päällä. Tällä yksilöllä on tainnut lento jäädä hiu kan kesken tai sitä on häiritt y sen alkupe räisessä suojapaikassa
Kalalokin voi ren gastaa henkilö, jolla on siihen oikeutt ava rengastuslupa. Luonnostaankin lehtivihreätt ömiä, kalva koita kasveja on olemassa, esimerkkinä vaik kapa loisena elävä mäntykukka (Monotropa hypopitys), joka ott aa tarvitsemansa ravin teet isäntäkasviltaan. Jos mutaa tio vaikutt aa vain yhteen oksaan, kuten täs sä tapauksessa, se ei juurikaan haitt aa puun kasvua. Tulokset lisätään tietokantaan.. Lehtivihreän puutt uminen yhteytt ävil tä kasveilta on yleisesti huono jutt u, sillä il man sitä kasvi ei pysty tuott amaan kasvul leen elintärkeitä ravintoaineita. Valkoiset kuusenneulaset ovat toden näköisesti syntyneet solujen jakautumisen yhteydessä tapahtuneen virheen, mutaati on, seurauksena. Merkkejä raatelemisesta tai muita eläinten jälkiä ei näkynyt lähellä. Kun sitä koskett i risulla, tunsi, ett ä siinä oli kalvo. JUHA VALSTE Yhden kuusenoksan kärjessä oli valkoisia neulasia. Erikoista tässä on se, ett ä osa petoeläi mistä näytt ää suorastaan suosivan saali seläimiensä suolistoa ruokanaan. Jotkut pedot kaivavat saaliistaan ulos hel posti irtoavat ruoansulatuselimistön osat ja hylkäävät ne. . Sisältö näytt i ulosteelta, mutt a en rikkonut kalvoa. Yksi syy saatt aa olla sappines teen inhott ava maku, toinen taas kakan pi täminen muuten vain syömäkelvott omana. TERHI RYTTÄRI Rengastetaanko lintuja kaupunkimaisissa paikoissa. Kummallisen näköinen möykky on ilmei sesti jonkin pienehkön nisäkkään suolisto. Kahden viikon kuluessa se ei ollut liuennut maahan. Rengastajat ovat Eläinmuseon vapaaeh toisia avustajia. SEPPO VUOLANTO KU VA T AN N A TU O M IN EN , M AR JA JÄ N IS JA H AN N A JÄ RV IN EN Neulaset ilman lehtivihreää Kaupunkilintuja voi rengastaa Tähteeksi jäänyt Rengastaja tarkistaa linnun kunnon ja mitt aa sen. He merkitsevät Rengastustoimiston myöntämän luvan perusteella niitä lintulajeja, joihin lupa oikeutt aa, myös kau pungeissa. Mikä tämä voisi olla. Valkoinen väri johtuu siitä, ett ä klorofyllin eli lehtivihreän tuotanto on neulasissa häiriintynyt, ja neulasista puutt uu lehtivihreä joko ositt ain tai kokonaan. suomenluonto.fi 65 K Y S Y L U O N N O S TA Löysin metsäpolulta lokakuun alkupuolella ruskean möykyn, jota arvelin jonkin eläimen ulosteeksi. Tämä taas saatt aa johtua kasvinsyöjien paksu ja umpisuolen sisäl lön vitamiinipitoisuudesta. Mutaatioiden synnytt ä mät kasvien kirjavalehtiset muodot ovat usein suositt u ja koristekasveja. . Voiko esimerkiksi kerrostalon katolla pesivän kalalokin poikasen rengastaa. . Mistä ilmiössä on kysymys
Sen versot suikertavat sam malikossa talvellakin vihreinä. Lisätietoa: puh. Metsänpohjan ikivihreä kasvi on sanikkaisiin kuu luva keltalieko (Diphasiastrum complanatum), joka kasvaa koko maassa. 0207 809 880 www.vintitkuntoon.fi Kun talon yläpohja on kunnossa, ei lämpö karkaa. Lisätietoja: Risto Sulkava (ristosulkava3@gmail.com) ja Harri Hölttä (harri.holtta@sll.. Ajoissa saapuneet hakemukset arvioidaan säätiön hallituksessa. Keltalieon kal taisia kasveja metsissämme ovat myös ketunlieko (Huperzia selago), katinlieko (Lycopodium clavatum), riidenlieko (Spinulum annotinum) ja tulvaran noilla viihtyvä konnanlieko (Lycopodiella inundata). Apurahaa saaneiden tulee ilman erillistä pyyntöä raportoida apurahan käyttö ja sillä toteutetut toimet vuoden 2021 loppuun mennessä. Lämmitä kotiasi älä ilmastoa. Pidetään kylmyys ulkona. Kun talon yläpohja Ilmari Räsäsen säätiö jakaa apurahoja Ilmari Räsäsen säätiön tarkoituksena on luonnonsuojelun ja luonnon mukaisen viljelyn edistäminen ja perinnemaisemien vaaliminen. Kukkapiipoilla kysyjä varmaankin tarkoitt i itiötähkiä. K Y S Y L U O N N O S TA Mikä on tämä ainavihanta kasvi. ).. Vuonna 2021 jaetaan noin 10 000 € pääosin käytännön toimintaan, joka tukee luonnonsuojelua ja perinnemaisemien säilymistä. TERHI RYTTÄRI Muisto hiilikaudelta KU VA PE RT TI H AR ST EL A / VA ST AV AL O Tilaa yläpohjan kuntotarkastus veloituksetta! Tarkastuksessa saat ajantasaista tietoa talosi yläpohjan kunnosta. Se kasvaa Tammelassa pohjoiseen päin, ja sen kukkapiipot ilmestyvät loppukesällä. Päätökset julkistetaan ja apurahan saajille ilmoitetaan viimeistään toukokuussa 2021. Liekokasvien arvellaan olevan peräisin hiilikaudelta noin 300 miljoonan vuoden takaa, jolloin maapal lolla taapersivat kaksimetriset tuhat jalkaiset ja jätt ikokoiset sammakot. Kasvin kyntt ilämäi set itiötähkät ilmestyvät alkukesästä ja pöläytt ävät itiönsä maailmalle kesä–syyskuussa. Lähistöllä on havupuita ja muutama haapa, mustikanvarpuja ja sammalta. Hakemuksissa tulee mainita hankkeen vastuuhenkilön yhteystiedot (osoite, puhelin, sähköposti) sekä pankkitilin numero, jonne apuraha maksetaan. Lisäeristämällä TermexSelluvillalla parannat kotisi asumisviihtyisyyttä ja säästät huomattavasti lämmityskustannuksissa. Hakuaika päättyy 31.3.2021, ja vapaamuotoiset hakemukset, joista tulee ilmetä haettavan rahoituksen käyttö tarkoitus (käyttösuunnitelma ja kustannusarvio) tulee lähettää sähköpostilla PDF-muodossa osoitteeseen ristosulkava3@gmail.com. . Säätiö jakaa useampia pienehköjä apurahoja säätiön tarkoitusta edistäviin hankkeisiin. Ehkä nämä liekokasvitkin olivat silloin nykyistä kookkaampia
Ainakin Päijänteen isoimmat selät jäätyivät viime hetkillä helmikuun lopulla, Saimaan selät käsittääkseni jo aiemmin. Paanajärven k-puisto 1000 km ² 14.-20.6. Vienan Karjala 29.6.5.7. Olisi hienoa, jos Suomen Luonto keskittyisi luontoon ja luontoaiheisiin. – Anne Virman, Vantaa Ketut voivat paksusti tunturimaisemissa Kiitos hienosta kettujutusta Suomen Luonnossa 1/2021. Kivakkatunturi ja -koski, linnusto... – Kertt uli Karonen, Espoo Luonnon ääni Jutt u teki vaikutuksen. Kävi jopa keskellä päivää syömässä terassin penkiltä jäähtymään laitetun kaalilaatikon ja tuijotti uteliaasti ikkunasta sisään. Lohjanjärvi saattoi jäädä ilman jääpeitettä. sekä 8.-14.9.-21 770,Solovetsk 7. Selvästi kesympi kuin Helsingissä tapaamamme ketut. – Ritva Jokinen, Järvenpää Jäälinnun vuosi Erikoinen ja kaunis lintu. Lapissa on hyväkuntoisia kettuja ja niin paljon uria niiden käyttöön, että on vaikea kuvitella naalille paluuta – valitettavasti. – Jani Manninen Suomen Luonto ilman sokeria, kiitos! Huomasin vuoden 2021 ensimmäistä lehteä lukiessani lyhyen tekstin sokerin terveysvaikutuksista otsikolla Sokerilla vai ilman. ÄÄNESTÄ . – Ritva Peltovuori, Jyväskylä Citykett u ja salonvetäjä Tämän sympaatt isen eläimen elonkaari hamasta menneisyy destä nykyaikaan, hämmästyt tävä sopeutuminen ihmisen rinnalla! Ja mielenkiintoisesti kirjoitett una. Mökillä Saariselällä ketut ovat aina talvisin käyneet syömässä lintujen lintulaudalta pudottamia pähkinöitä. Hiihtäessä huomaa, että ne liikkuvat laduilla ja kelkan jäljillä, joilta ne tekevät lyhyitä lenkkejä tarkistamaan myyriä. Laitathan mukaan perustelut! Vastaukset viimeistään 10.3.2021. Kaikki näkemäni Lapin ketut ovat olleet hyvin hyväkuntoisia. postikortilla: Suomen Luonto / Paras jutt u, Itälahdenkatu 22 b, 00210 Helsinki. 045-1374757 Paanajärvi hurmaa! Seikkailuja... Arvostan sen eteen ahkeroivia ihmisiä. Päijänteen poikki Lahdesta Jyväskylään todistetusti luisteltiin karkauspäivänä mm. Miten paljon onkaan edistytt y luonnon monimuotoisuuden suojelussa. Kat saus so pisi koulujen opetukseen. 610,KIVAKKA! niikonmatkat.. Kaikenlaista ruokavaliosisältöä ovat naistenlehdet ja muut pullollaan ja niihin törmää jatkuvasti. Hienot kuvat. Anna palautett a: palaute@suomenluonto.fi Talviset lintuvieraat Lukijoiden mielestä paras jut tu oli Suomen talviset lintuvieraat. Ennätysmyöhäiseksi jäiden tulo kuitenkin meni, ja ohuiksi ne jäivät. – Markku Ihantola Tarkennusta järvien jäätietoihin Lehdessä 9/20 jutussa Kallavesi jäätyy mainittiin, että viime talvena monet Etelä-Suomen suuret järvet jäivät suurilla selillä jopa vaille jääpeitettä. (klikkaa lehden kansikuvaa) tai . ja 19.7.2021 9 pv. Ju tussa oli tietoa tänne talvehti maan jäämisen asianhaaroista ja vaihtoehdoista, ynnä talvien lämpenemisestä linnun kannal ta. Pitkä matka Suomen luonnonsuo jelun historiaan avasi silmät. EDELLINEN NUMERO. Minna Pyykön maalaus päiväkirjan Kuulin allien laulavan (Docendo 2020) voitt i ar vonnassa A. Suurin osa lukijoista on varmasti enemmän luontouutisten kohderyhmää kuin sokeripaastoon kannustuksen tarpeessa. usein viimeisenä jäätyvän Tehinselän kautta. Osallistujien kesken arvotaan Mia Takulan kirja Susien mailla (Docendo 2020). verkkosivuilla www.suomenluonto.. Roivas Tampe reelta. Nyt kun on kunnon talvi, oli mielenkiintoista lukea näistä vieraista. – Tinka Eurén Osallistu Paras jutt u -kisaan! Mikä on mielestäsi tämän numeron paras ju. Viime syksynä paikalle ilmestyi kettu, joka ei paljoakaan ihmisestä välittänyt, vaan kävi useasti ihmettelemässä saunasta vilvoittelevia ihmisiä. u. 690,Elokuun Viena 17.22.8. suomenluonto.fi 67 L U K I J O I LTA TO IM IT TA N U T AN N A TU O M IN EN Mitä mieltä olet lehdestä
Vuonna 2015 perustetun start up -yrityksen kehittämän täysin kierrätettävän puumateriaalin on tarkoitus mullistaa pakkaus alan tulevaisuus ja korvata muovi sekä kartonki. Pidän kädessäni uusiutuvasta puuraaka-aineesta valmistettua postipakettia, jossa aion lähettää syntymäpäivälahjan ystävälleni. Sitä voidaan valmistaa vastaavalla tavalla kuin paperia, jolloin se on myös kustannustehokasta.. Samalla on muistettava, että puut ovat hiilinieluina juuri nyt tärkeämmässä asemassa kuin koskaan. Yli 20 organisaation yhteisö tekee puusta mitä erikoisimpia tuotteita. Verkkokaupan suosio on kasvanut huimasti. TEKSTI JENNA PARMALA KUVITUS MARIKA MAIJALA maan ymmärrystä siitä, mihin kaikkeen puu pystyy. 68 suomenluonto.fi K O T O N A 68 suomenluonto.fi HYVIN SE KESTÄÄ. Puu saa nyt yrittäjien päät pyörälle. Puusta tehty käsienpesuallas on häkellyttävän kaunis, kun taas puukahvainen parranajohöylä ihmetyttää: sehän näyttää aivan muovilta! Puusta on valmistettu esimerkiksi kompostoituvia kahvikapseleita kuluttajille ja styroksin ja muovin korvaavia pakkausmateriaaleja verkkokauppayrittäjille. Esimerkiksi Fazer paketoi jo karamelleja puupohjaiseen materiaaliin, ja Stockmann on siirtynyt käyttämään pakkauksissaan ja paperikasseissaan Papticia. Puuta halutaan nyt käyttää yhä enemmän päivittäisarjen tuotteissa. Muovipohjaisista tuotteista puupohjaisiin siirtyminen vähentää merkittävästi esimerkiksi mik romuovin määrää luonnossa. Puusta pitkälle varteenotettava vaihtoehto, jonka käyttö voi vähentää riippuvuutta fossiilisista polttoaineista sekä muovista. Paketin kuidut ovat kokonaan puusta valmistettuja ja valmistajan mukaan peräisin kestävästi hoidetuista metsistä. Pakkausmuovin vähentäminen nähdäänkin keskeisenä kestävän kehityksen edistysaskeleena. Puu on tähän VA H V EM PA A KUIN M UOVI! Paptic-materiaalissa yhdistyvät paperin uusiutuvuus ja muovin monikäyttöisyys. Puun käytössä ratkaiseva sana onkin vastuullisuus. Uuden ekologisemman materiaalin käyttö ei saa vaarantaa jotakin vielä tärkeämpää. Materiaali on nimeltään Paptic. Uusi puu -yhteisö kertoo pyrkivänsä avartaPuuta halutaan nyt käyttää yhä enemmän päivittäisarjen tuotteissa
suomenluonto.fi 69 K O T O N A KUULOKKEET KORVILLE JA LEMPIMUSA soimaan. Digitaalisten palveluiden helppoudella on myös pimeä puolensa. Kotimaiset kaalit ovat mitä parhainta kausiruokaa näin sydäntalvella. Appstore ja Google Play SUUPAL A Artjärvellä valmistetut mikromuovittomat merinovillafleecetakit lämmittävät hiostamatta talven ja kevään retkillä FLEECEÄ KEVÄTHANGILLE www.ruskovilla.. Silloin kännykät, tabletit sekä tietokoneet ovat ainakin osan illasta jäähyllä. Lue lisää vinkkejä Satokausi-sovelluksesta. Videoiden tuijottelun ja musiikin kuuntelun voi korvata vaikkapa lukemalla kirjaa, sitä perinteistä. Helppoa kuin heinänteko. Verkon tietoliikenne tuottaa 3–4 prosenttia maapallon hiilidioksidipäästöistä, kun lentoliikenteen luku on 2 prosenttia. D I G I Ä H K Y VA I D I G I PA A S T O TIPATTOMAN TAMMIKUUN ja vegaanihaasteen perään olisikin siis syytä pitää digipaastoa. HAKUAIKA 1.2.-31.3.2021 Hae apurahaa LUONNON monimuotoisuutta Suojellaan yhdessä www.vuokonluonnonsuojelusaatio.fi. Samalla hiilidioksidipäästötkin vähenevät. Käännä kaalit ja valuta niille loput marinadista paahtamisen puolivälissä. Sekoita kaikki marinadin ainekset ja valuta puolet siitä lohkojen päälle. TO IM IT TA N U T JO H AN N A M EH TO LA KU VA T IS TO CK PH OT O Punaa kaalista Välillä tekee oikein mieli punakaalia! Tämä kiinteä ja maul taan makeahko kaalimaan väriläiskä sisältää enemmän C-vitamiinia kuin sitä kalpeampi valkokaali. Paahda lohkoja 225 asteessa 20 minuuttia. JOKO TAI Punakaali liemessä 1 punakaali Marinadi: 1 rkl inkivääritahnaa 1 valkosipulinkynsi hienonnett una 2 rkl vaaleaa balsamiviinietikkaa 2 rkl oliiviöljyä 1 appelsiinin raastett u kuori ja mehu 2 tl sokeria, ripaus suolaa LEIKKAA kaali lohkoiksi ja laita pellille
-sivustolta. Nokkosen tarina on esillä Suomen käsityön museon Näytönpaikassa. Veden varassa Helinä Rautavaaran museossa 16.5. -sivustolta. Nyt näyttelyyn! LUONTO & TAIDE Ihan puskista Riikka Platonovan nokkostekstiilit ja Ritu Kokkolan nokkospaperiteokset avaavat tämän monipuolisen kasvin käyttöä kehruukasvina sekä paperin raaka-aineena. K U LT T U U R I Kaakkois-Aasiassa elävä bajau-kansa asuu puupaaluille rakennetuissa taloissa. VA RG H A BA H AG IR VE DE N VA RA SS A Ilmaston armoilla Helinä Rautavaaran museon näyttely Veden varassa kertoo muun muassa valokuvaaja Vargha Bahagirin kuvin ihmisten elämästä muuttuvan ilmaston keskellä esimerkiksi Indonesiassa, Malesiassa ja Filippiineillä. Nokkosen tarina Suomen käsityön museon Näytönpaikassa 7.3. Katso lisää verkkovinkkejä Digimuseo.. Kotoa Egyptin ihmeisiin Amos Rexin näyttelyyn Egyptin ihmeet ja Design-museon maaperän hyvinvointia muotoilun kautta tutkivaan näyttelyyn Soil matters voi kurkistaa nyt virtuaalisesti kotisohvalta Museot.. saakka, näyttelyyn voi varata virtuaaliopastuksen, helinamuseo.fi. Museot.fi/virtuaaliopastukset, Digimuseo.fi 70 suomenluonto.fi. saakka, Kilpisenkatu 12, Jyväskylä, craftmuseum.fi
Spotify ja Apple Podcast suomenluonto.fi 71 suomenluonto.fi 71. Myös kansallispuistoretkiin olemme lapsen kanssa valmistautuneet kurkkaamalla kirjasta, mitä ”Jouni” paikasta kirjoittaa. Mikä ihana ajatus! SYKSYLLÄ ILMESTYNYT biologi, tietokirjailija Antti Kolin kirja Retkeilijän vuodenajat – Kohteet ja vinkit lähiluontoon (Karttakeskus 2020) antaa näppäriä vinkkejä luonnon tarkkailuun ympäri vuoden. Koli toivoo, että kirjan avulla lukijat voivat kartuttaa omia havaintojaan sekä ymmärrystään luonnosta. Kirjan viesti on, että luonnon ihmeitä ja kiertokulkua on antoisinta seurata päivittäin omassa lähiympäristössä. Kussakin jaksossa yliopiston tutkija kertoo alansa mielenkiintoisista kysymyksistä, kuten vaikkapa ilmastonmuutoksesta. Mielenkiintoisia, vähemmän tunnettuja retkikohteita esitellään eri puolilta maata. Loppuosa kirjasta on jaoteltu perhosten, kalojen, matelijoiden, nisäkkäiden ja lintujen vuodenaikojen mukaan. Kirjan tuotot lahjoitetaan Luonto-Liiton ilmastotyölle. Vuosien varrella on kirjahyllystä yllättävänkin usein osunut käteen Jouni Laaksosen mainio Lapsiperheen retkeilyopas (Karttakeskus 2014). Tekijöiden retkiltä taltioituja videoita pääsee katsomaan sivuilta löytyvillä QR-koodeilla. Ahma on suurin näätäeläimemme, mutta pienin suurpetomme. HUIKEA LUONTO KUTSUU. Pirteästä taitosta vastaa Riikka Turkulainen. Tiede ja tunne Utelias mieli on Helsingin yliopiston pod cast, jossa puhutaan tieteestä tunteella. Ensin tarkkaillaan kevään ihmettä Tammisaaren lehdoista suurtuntureiden paljakalle, seuraavaksi annetaan vinkkejä kaupunkiluonnon tarkkailuun sekä valokuvaamiseen eri vuodenaikoina. Faktalaatikoista löytyy tietoa niin hiusjään synnystä ja ilmastonmuutoksen vaikutuksesta perhoslajistoon kuin myös neuvoja auringonlaskun valokuvaamiseen. Raili Mikkasen lastenkirjasta Suuri ja pieni ahma (Robustos 2020) selviää muun muassa se, että ahma voi elää jopa 20-vuotiaaksi . Teos ei etene suoraviivaisesti vuodenajasta toiseen. T E K O J A , T E K O J A , T E KO JA ! Jokainen voi vaikuttaa. Kirjan napakat tekstit ja selkeät kartat ovat innostaneet piipahtamaan esimerkiksi Sulaojan luontopolulla Utsjoella, Bodvattnetilla Merenkurkussa sekä Ryövärinkuopalla Ruovedellä. K I R J AT P I T K Ä N M ATKAN KULKIJA. RETKIVINKKEJÄ TULEE napattua milloin mistäkin: kavereilta, netistä, lehdistä ja kirjoista. Kahdeksastakymmenestä esitellystä päiväretkikohteesta on vielä monta käymättä. Erikoiset luonnonilmiöt, kuten jääpallomeri tai valtava ahtojäävuori, on koottu yksiin kansiin Pepe Forsbergin, Niko Napun ja Paula Forsbergin kirjassa Uskomaton luonto (Minerva 2020). Tämä on Kaisa Happosen ja Karri Miettisen Ilmastotekokirjan (Wsoy 2020) sanoma. SATU RÄSÄNEN Luonnon ihmeet löytyvät läheltä KUUK AUDEN KIRJA POIMINTOJA LUONTOKIRJA SUOSIKKINI PODCA S T Huikeaa luontotietoa Pitkin poikin Suomea AU KE AM AN KO O N N U T JO H AN N A M EH TO LA Marjo Jääskä on vapaa kirjoittaja Helsingistä. Kohteet painottuvat eteläiseen Suomeen, mutta Oulussakin piipahdetaan tarkkailemassa taimenten syksyistä kutua Hupisaarten puroilla
Uusi tutkimus liittää suden kesyttämisen jääkauden olosuhteisiin, joissa ihminen ei pystynyt syömään kaikkea metsästämäänsä lihaa. suomenluonto.fi/kuinka-susi-kesyyntyi Luettavissa Suomen Luonnon digitilaajana. suomenluonto.fi/hiihtamaan Pöllöjen äänet Pöllöjen soidinhuhuilu on nyt vilkasta. Kuuntele ääninäytteet! Arkiston aarteita Lue kiinnostavia juttuja Suomen Luonnon vuosikymmenten varrelta. Selkärangatonta menoa Sukella hyönteisten maailmaan! Nappaa vinkit kevättalveen! KU VA T AN N A M U, JO U N I LA AK SO N EN , JU KK A RI SI KK O / H AV AI N TO KI RJ A, SU O M EN LU O N N O N AR KI ST O JA TA PI O KU JA LA Kuinka susi kesyyntyi koiraksi. 72 suomenluonto.fi V I N J E T T I L U O N T O • R E T K E I L Y • K O T O N A • Y M P Ä R I S T Ö • B L O G I T • # M U U T O S L U O N N O N Y S T Ä V Ä N Y K K Ö S S A I T T I 72 suomenluonto.fi Hiihtämään! Esittelyssä kymmenen pohjoisen hiihtokohdetta
Suomen kielestä puuttuu sana kuvaamaan luonnon välinpitämättömyyttä, sen kaikennielevää piittaamattomuutta ihmistä kohtaan. Juttu kertoi siitä, miten metsätilat jäävät hoitamatta, kun perikunta riitelee tai ei ota vastuuta metsien hoidosta. Armottomin osa luontoa on ihminen. Itse ajattelen päinvastoin. (Ei, eivät tietenkään.) Talven kylmyys ja pimeys nostattavat ajatuksia luonnon armottomuudesta. Ollaan suomalaisen luontosuhteen pimeässä ytimessä. Metsät. Mediassa ilmestyy säännöllisesti juttuja, joissa ihminen on joutunut todistamaan pedon ja saaliseläimen kamppailua. suomenluonto.fi 73 O len joskus katsonut ikkunan läpi lintulaudan lintuja ja miettinyt, kaipaavatko ne sisään, valoon ja lämpimään kuin pieni tulitikkutyttö. Armo ja armottomuus vihjaavat tietoiseen toimintaan, että on joku joka armahtaa tai ei armahda, joku joka tuomitsee. Sillä lopulta, teoistamme riippumatta, luonto armahtaa myös meidät. Se tuottaa väkevää draamaa. Luonnon armoille. Hyväksymistä, tilan antamista, sallimista. SUDET TAI HIRVETKÄÄN eivät ole luonnon armoilla, luonnon mielivallan tai pahuuden uhreja. Luonto ei ole armoton sen enempää kuin armollinenkaan. ”Epätoivoinen hirviemo yritti viimeiseen asti suojella vasojaan varmalta kuolemalta.” Susi pyydysti hirven, pysäyttäkää painokoneet! LUONNON ARMOTTOMUUS uhkaa kaikkea elävää. K a i h o v a a r a KU VA IL KK A SA AS TA M O IN EN. Myös Aamulehti uutisoi muutama vuosi sitten, kuinka ”maastopalon kärventämää metsää jätetään pystyyn luonnon armoille”. Olemme luonnon armoilla, mutta emme anna armoa luonnolle, saati itsellemme. Ahman ja suden kaltaiset pedot kuvataan kovapintaisiksi ja raaoiksi, eiväthän ne muutoin selviäisi pohjoisen luonnon armoilla. Viime syksynä Etelä-Saimaa otsikoi, miten ”Metsät jäävät luonnon armoille”. Toisaalta petojen itsensä toimintaa saatetaan pitää armottomana. Olemme unohtaneet, että armoa ei tarvitse ansaita. Eikö armo ole pohjimmiltaan juuri sitä. Jos asuinpaikka hylätään, jää sekin luonnon armoille. Luonnon armoilla ”Armottomuudesta puhuminen värittää suhteemme luontoon tummaksi.” Riikka Kaihovaara on marginaaleissa vaeltava kirjailija ja dokumentaristi. Ne ovat osa luonnon loputonta monimuotoisuutta, kaikkiyhteyttä, jossa moraali menettää merkityksensä. Taistelu kuvataan usein yksityiskohtaisesti: saaliin väsymys ja epätoivoiset puolustautumisyritykset, petojen sitkeys ja suoranainen julmuus. Se vain on. Metsä valtaa entisen pihapiirin, kuroo tien umpeen. Luonto tuntuu ankaralta, suorastaan vihamieliseltä. Luontodokumentit ja populaarikulttuuri vahvistavat tätä uskoa. Entä jos pihapiiri jäisikin luonnon haltuun, huostaan, luonnon huomaan. Armottomuudesta puhuminen värittää suhteemme luontoon tummaksi. Metsä tapahtuu, jos luonnolle antaa tilaa
Karhukaiset tarvitsevat ympärilleen vettä ollakseen aktiivisia. Valokuvataiteilija Paula Humberg kertoo luontoaiheisesta työskentelystään alokuvataiteilija Paula Humberg kertoo luontoaiheisesta työskentelystään L u o n n o k s i a 74 suomenluonto.fi Heräilevä karhukainen. Kuuhun niitä on jo kulkeutunut israelilaisen aluksen mukana vuonna 2019. Anhydrobioosissa ruumiin vesipitoisuus pienenee yli 95 prosenttia, aineenvaihdunta lähes seisahtuu ja soluissa muodostuu suoja-aineita. Eläimet saattavat olla toistaiseksi elossa, sillä karhukaiset voivat vaipua epäsuotuisissa olosuhteissa erityyppisiin syviin lepotiloihin eli kryptobioosiin. Karhukaiset näyttävät toipuvan lyhyestä lepotilasta minuuteissa, mutta vuosien lepotilasta elpymiseen voi mennä parikin viikkoa. Mietin asiaa ja päädyin karhukaisiin (Tardigrada). Jos muiden planeettojen asuttamisesta tulee joskus totta, mitä eläimiä ihminen ottaa mukaansa. Kuvasarjassa kuivunut otus virkoaa kostutuksen jälkeen
Me pyllistelijät – opi tuntemaan Suomen puolisukeltavat sorsat. Mitä kakka kertoo. Väheksytyn jätöksen viestit. www.facebook.com/suomenluonto @SuomenLuonto @suomenluonto KU VA EI JA KU JA N SU U Jäniksen jäljillä 3/2021 ilmestyy 25. suomenluonto.fi 75 Seurasimme metsäjäniksen elämää Lapissa. maaliskuuta E N S I N U M E R O S S A Digitilaus alkaen vain 2,50€/kk Tilaa nyt! Netissä luonnon uusimmat kuulumiset: www.suomenluonto.?i Digitilaus: www.suomenluonto.?i/digi. Keväinen Utö – saaristoluontoa parhaimmillaan
Tunne luontosi. Koe Suomen Luonto! Tilaa nyt: www.suomenluonto.fi SUOMEN LUONTOA JULKAISEE SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO Palautusviikko 2021–12 767095-2102. Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle