Lehti jaetaan Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenille jäsenmaksua vastaan. Jäseneksi ilmoittautuminen (nimi, arvo tai ammatti ja postiosoite) kirjeitse tai puhelimitse. 24. Tilaushinta vuonna 1965 on muutoin 6 mk. 70 Summaries of Main Articlcs in this lssuc 72 Julkaisija : Suomen Luonnonsuojeluyhdistys Helsinki, Lapinlahdenkatu 29 B 22. Nygård Kuvan piirtänyt Emma Gylden. Vuosijäsenmaksu 5 mk, opiskelijat ja ko ululaiset 3 mk, ainaisjäsen 100 mk. Puhelin 64 37 19. Suomen Luonto ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Niilo Sifyri11ki (vastaava), toht. R eino Kalliola, Niilo Jyki11en (toimitussihteeri). Toimitus: prof. 69 Uutisia . Sisältää: Etelä-Suomen luonnontilaisten soiden kohtalo, Valter Kcltikangm 37 Jo utsenen nykylevinneisyys, Antti Haapanen ja N/otti H elminen 39 Suolinnuston suojelutarpeesta ja -mahdollisuuksista Eteläja Keski-Suomessa, Urpo Hä)'rinfll . VUOSIKERTA Kansilehden s uunnittelu : T. 55 Keskustelua so iden suojelun valtakunnallisen kokonaisohjelman ta rpeellisu udesta 61 Luonto ja värivalokuvaus, T euvo S11ominfll 63 Kirjallisuutta . 43 Huuhkaja Kaipaa rauhoitusta, Urpo Häyrinfll Pertti Sulkava . Muistakaa ilmoittaa heti osoitteenne muutoksesta. Toimisto avoinna arkisin klo 913. 65 Yhdistyksen to iminnasta 67 Merkkipäiviä . Postisiirto 6882
Mutta nähtävästi vain toistaiseksi. Heikkolaatuiset suot, joita on kyllä runsaasti mutta jotka eivät takaa läheskään yhtä hyvää ja nopeaa taloudellista tulosta, ojittaja on toistaiseksi karsinut suunnitelmistaan pois. En puutu nyt niihin suotyyppiharvinaisuuksiin, jotka lehtokeskuksiin kehittyneillä vanhimmilla viljelysalueilla on jo raivattu pelloksi ja kenties eräiltä kaikkein rikasmuotoisimmilta osiltaan on ainaiseksi menetetty suomalaisen maiseman kuvasta ja tutkimuksen ulottuvilta. Maamme on suontutkimuksen, suoviljelysten ja metsäojitusten todellinen pioneerimaa. Metsätaseemme tasapainoon saattaminen tulee vaatimaan lähivuosikymmeninä ainutlaatuisen suurimittaisen soiden ojitusohjelman toteuttamisen. Mennyt vuosikymmen on ilmeisesti saattanut ne varsin nopeassa tahdissa yhä uhanalaisempaan asemaan. Rajoitumme koskettelemaan tilannetta nimenomaan Suomen eteläpuoliskon soiden ja niiden suojelun osalta. Taloudellinen maankäyttömme viljelysten raivaus, asutustoiminta, tuottavan metsäalan lisääminen onkin ratkaisevassa määrin rakentunut soiden ja niiden ojituksen varaan. Suomalaisessa luonnonmaisemassa, tarkasteltaessa sitä suurena kokonaisuutena, on ehkä tyypillisimmin kansallista soiden tavaton runsaus. Mutta onko näin asian laita. Samoissa merkeissä on myös Etelä-Suomen suurimman verraten koskemattomana säilyneen. Tämäkin työ keskittyy nimenomaan hyviin suolaatuihin. SUOMEN LUONTO No 2 1965 Etelä-Suomen luonnontilaisten soiden kohtalo Kymmenen vuotta sitten käsittelin tämän lehden palstoilla maamme luonnontilaisten soiden eräiltä osin uhanalaiseksi joutunutta asemaa ja niiden suojelemista kansallisena kulttuuritehtävänä. Mikä olisikaan näissä oloissa luonnollisempaa kuin se, että Suomelle maapallon suhteellisesti runsassoisimpana valtiona kuuluisi pioneerin asema myös soihin kohdistuvan luonnonsuojelun alalla. Ojitusalueilla suoritetut lannoituskokeet ovat näet muuttaneet aikaisempaa käsitystä soiden ojituskelpoisuudesta ja siirtäneet kannattavuusrajaa huonompiin suotyyppeihin päin. On jo muutamia pitäjiä, joissa vastaista turveteollisuutta silmälläpitäen aurattu ojaverkko peittää käytännöllisesti katsoen pitäjän koko suoalan. Vain runsassoisen maan luonnontieteellinen tutkimus on voinut antaa soiden tuntemukseen, luokitukseen ja taloudelliseen hyväksikäyttöön niin kansallisen ja samalla kansainvälisesti merkittävän panoksen, kuin Cajanderin suotyyppijärjestelmään nojautuva tutkimus on antanut. Kaiken lisäksi turpeen käyttö kasvualustana sekä lämmön ja energian lähteenä on vetänyt heikkolaatuisina pidetyt suotkin aina rahkasoita myöten teollisten käyttömahdollisuuksien piiriin. Monin verroin suuremmaksi on muodostuva se paine, joka soihin kohdistuu koneistetun ja nopeasti laajenevan metsäojituksen taholta
Yhtään uutta soita edustavaa suojelualuetta ei ole kymmeneen vuoteen perustettu. heikko laatu ei nykyisin enää riitä takaamaan suon säilymistä kuten aikaisemmin. Senkin säilyttämiseen täytyy kulttuurisuomalaisilla olla varaa. Edellä lyhyesti hahmoiteltu kuva ei suinkaan muutu valoisammaksi kun todetaan, että nykyisten luonnonsuojelualueittemme edustama näyte eteläsuomalaisista soista on eritoten vaateliaiden suotyyppien kohdalla yksipuolinen ja kaikkien suolaatujen osalta riittämätön. Koskemattoman luonnon säilyttäminen ei ole metsäsuomalaisuutta. Etelä-Suomen soiden suojelutoimenpiteet ovat aikataulustaan pahasti jäljessä; kello on jo paikoin lyönyt niiden kohdalla kaksitoista. Nordenskiöldin, A . K. Mutta emme voi ummistaa silmiämme vaaralta, joka uhkaa viimeisiä maakunnallista ja kansallista merkitystä omaavia soitamme. Vain kulttuurisuomalaisilla oli varaa seitsemänsataa vuotta sitten rakentaa Turun tuomiokirkko ja säilyttää se nykypolville, ja vain jonkin metsäsuomalaisen päähän saattaisi pälkähtää ajatus sen hävittämisestä ja korvaamisesta rahakkaammilla uudenaikaisilla vuokrakasarmeilla. Vähäistä valonkajastusta tähän ajankuvaan luo se, että tutkijoiden ja soiden käytöstä vastaavien ammattimiesten taholla on yleensä suhtauduttu myönteisesti luonnonsuojelullisiin näkökohtiin ja alettu kiinnittää huomiota soiden nopeaan vähenemiseen, joskin tämä myötämielisyys saattaa usein ohjautua eräänlaisen »yksityisajattelun» kapeille raiteille. Torronsuon kohtalon hetki nyt lyönyt. Muuan valtakunnallisista hakkuussuunnitteistaan tunnettu metsätiedemies piti viime metsäpäivillä luonnonsuojelusta monessa suhteessa ansiokkaan esitelmän, jossa kuitenkin selitettiin, että kun ihminen on »osa luontoa», niin kaikki se mitä hän harkiten luonnolle tekee, on »tasapainotilan» saavutettuaan luonnonsuojelua. Koskemattoman luonnon säilyttämiseen pitäytyvä linja leimattiin esitelmässä jonkinlaiseksi kyynelehtiväksi »metsäsuomalaisuudeksi», kuten termi kuului. Se mitä asian hyväksi vielä voidaan tehdä, on tehtävä viipymättä. Luonnonsuojelumiesten keskuudessa ollaan kyllä selvillä soiden entistä paljon laajamittaisemman taloudellisen käytön välttämättömyydestä. Monelle tiedemiehelle näyttää riittävän pelkästään se, että luonnonsuojelu turvaa hänen omalle työlleen välttämättömän havaintomateriaalin. Cajanderin ja Kaarlo Linkolan ajoista lähtien. Suomalainen suomaisema erämaisine faunoineen ja ihmiskäden koskemattomine elävine kasvipeitteineen, jonka luonto on kymmenen vuosituhannen kuluessa hionut pienimpiä yksityiskohtia myöten virheettömään rakenteelliseen täydellisyyteen, on toki ihmiskäsin rakennetun temppelin veroinen. Valter Keltikangas 38. Ns. Aniharvan tutkijan kannanotot soiden suojelemisesta ovat toistaiseksi yltäneet valtakunnallisen kokonaissuunnitelman tasolle. Se on ihmisen elämänpiiriin, nimenomaan hänen elintasoonsa ja viihtyvyyteensä luonnostaan kuuluva ilmiö kaikissa sivistysmaissa. E. Se on kulttuurisuomalaisuutta ja on sitä ollut alusta pitäen, jo A
Merikallio arvioi 1949 Suomessa pesivän kaikkiaan 15 joutsenparia, joskin tämä arvio oli ehkä liiankin varovainen. Tämän johdosta riistantutkimuslaitos pyysi 1963 syystiedustelun yhteydessä tietoja myös joutsenen pesimisestä ympäri maata olevilta havainnontekijöiltään. Oheiseen karttaan (kuva 1) on koottu tiedot joutsenen esiintymisestä kesällä 1964. Sek_ä Pielisjärvellä että Enontekiöllä on jo joutsenkanta. Viime ke39. Kaavakkeita saatiin takaisin 135 kpl, joista 31 sisälsi pesimätietoja. Kuva 1. Erityisesti on mainittava kandidaatti Martti Linkolan selvitys Enontekiön ja kullankaivaja V. Joutsenen pesimäaikainen esiintymisalue. Kartassa on myös vuoden 1959 jälkeen tehdyt pesimähavainnot. Katkoviiva osoittaa joutsenen pesimäalueen vuonna 1948 (Merikallion 1949 mukaan). Tiedustelu antoi lupaavia tuloksia, ja sen vuoksi päätettiin ryhtyä laajempaan tutkimukseen. Myös muita teitä on koetettu kerätä mahdollisimman täydellinen kuva joutsenen esiintymisestä. tavattu pesivänä 1964, 2. 1940-luvulta ei ollut tietoja kummastakaan pitäjästä. Mielenkiintoisia hajaesiintymiä on tavattu Keskipohjanmaalla ja Järvi-Suomessa : Pyhännällä laji on pesinyt vuodesta 1961 lähtien. Kartta osoittaa, että tilanne on nyt aivan toinen. Joutsenen nykylevinneisyys Antti Haapanen ja Matti Helminen Monet viime vuosina tehdyt yksittäiset havainnot ovat viitanneet siihen, että joutsenten määrässä on tapahtunut selvää lisääntymistä Merikallion vuonna 1948 suorittaman arvion jälkeen. todennäköinen pesimäpaikka 1964 (merkkiä käytetty vain Lapin läänissä), 3. Levinneisyysalue ei tosin ole kovin paljoa laajentunut entisestä, mutta selviä aluevaltauksiakin on havaittavissa. Nevalaisen keräämät havainnot Inarin länsiosien joutsenista. Keväällä 1964 lähetettiin erityinen joutsentiedustelukaavake riistantutkimuslaitoksen havainnontekijöille ja metsähallinnon hoitoalueisiin. joutsen pesinyt vuoden 1959 jälkeen. Merkkien selitykset: 1. Kaikille avustajille esitämme parhaat kiitoksemme. lintuja tavattu pesimäaikaan 1964, mutta pesimisestä ei ole tietoa, 4
Myös Lapin läänistä saadut havainnot viittaavat samaan. Ottaen huomioon >>hyvin tutkittujen» alueiden joutsentiheyden ja tutkitun alueen pinta-alan voitaneen 50 paria pitää ylärajana. Lestijärvellä se pesi vuonna 1963. evalainen lueteltuaan ensin 6 melko varmaa pesimäpaikkaa toteaa: >>Muuten joutsen tuntuu olevan näillä seuduilla verraten yleinen, vaikka sen pesinnästä ei varmoja tietoja olekaan .>> Sitten hän jatkaa luetteloa mainiten lopuksi: >> e (joutsenhavainnot) vain ilahduttavat 'luontomiehen' silmää ja antavat aavistuksen näillä suurilla vaikeakulkuisilla suoalueilla mahdollisesti olevista 'salaisista aarteista'.>> Lapin läänistä on saatu pesimähavaintoina pidettäviä tietoja noin 30 parista. Myös Relletin joutsenet ja niistä tehty kirja (Yrjö Kokko, 1954: >> e tulevat takaisin») antoivat uskoa joutsenen suojeluun ja lisäsivät asian harrastusta. Musta osa osoittaa poikuemääriä, valkoinen niiden esiintymispaikkojen määrän, missä on tavattu lintuja, mutta pesinnästä ei ole saatu varmuutta (suurelta osalta lienee kysymys nuorista linnuista).. Koska havainnontekijät yleensä ovat paikallisia asukkaita, ei tutkimustehokkuuden kasvu pääse sekoittamaan tuloksia. (Vv. Näin tarkkaa työtä ei muualla ole voitu tehdä.) Joutsenhavaintoja kertyi kuitenkin melko niukasti, ja Linnamies arvioi kannan tuolloin vain 23 pariksi. sältä tosin ei ole varmoja tietoja, mutta linnut kyllä oleskelivat paikalla. Joutsen on sukukypsä vasta kolmcvuotiaana, joten ne joutsenet, jotka syntyivät vv. Perhossa tavattiin pesintäaikana lintu ja Pieksämäellä on ollut jo kahtena viime kesänä joutsenpari. Haapavedelle ilmestyi joutsenpari 1964. Merikallion arvion mukaan joutsenia pesi Lapin läänin eteläpuolella ehkä kaksi paria. Lapin läänin osalta arviot ovat luonnollisesti epätarkempia, ja monet parit, jotka on nähty, vaikkei pesintää ole todettukaan, on laskelmissa otettu huomioon todennäköisesti pesivinä. Kuvassa 2 on esitetty Lapin läänin eteläpuolelta saatu aineisto. Joutsenkannan kehitys Lapin läänin eteläpuolella. Kun lääniin on jäänyt joutsenen levinneisyysalueelle aukkoja, joista ei ole saatu minkäänlaisia tietoja, voidaan tätä arviota pitää alarajana. Linkola arvioi E nontekiöllä pesivän vähintään 8 paria. Kannan runsastumisen ajankohta Joutsentiedustelun yhteydessä pyydettiin tietoja siitä, milloin joutsen on ensi kerran tavattu pesivänä. 1955 57. Linnamies (1957) on laatinut selvityksen Inarin joutsenista vv. Tällä hetkellä varsin tarkkana pidettävä arviomme on 20 paria. Myöskään Merikallion tiedot vuodelta 1958 eivät poikkea olennaisesti kymmenen vuotta aikaisemmin saadusta tilanteesta, mikä samaten viittaa siihen, että joutsenet ovat runsastuneet aivan viime vuosina. Koko maassa pesii siis arviomme mukaan ainakin 50, mutta enintään ehkä 80 joutsenparia. Vuonna 1950 ilmestyi Yrjö K okon >>Laulujoutsen>>. 19531957 ja jäivät eloon väestön asenteen monin paikoin ilmeisesti muututtua, 1950 1!E2 19SL. Kaikesta päättäen joutsen40 kanta on alkanut enetä vast1 1950-luvun loppupuolella. 1956 1958 1960 1962 196• Kuva 2. 195557 Inarin metsien kartoitusja arvioimistöiden yhteydessä käytiin jokaisella merkittävämmällä karttakuviolla. Nevalaisen havainnot viime vuosilta osoittavat kannan myöhemmin kuitenkin selvästi vahvistuneen. Tämä kirja herätti yleisen mielenkiinnon joutsenta kohtaan ja muutti väestön suhtautumistavan joutsenta suosivaksi
:ci:s 'ö.. '·' "' C .... "' " 0.. Enomekiö 1956. E nontekiöllä Sotkajärvi ja Äijäjärvi, Sodankylässä Sompionjärvi ja Satojärvi. Pesi mä ympäristö Seuraavassa yhdistelmässä o n esitetty tunnettujen pesimäpaikkojen laatu: C: ..... Tunnettuja ruokailujärviä ovat mm. Pesimäja ruokailujärville näyttää olevan luonteenomaista mataluus, mikä tietysti on tärkeätä ravinnonsaannin kannalta. Joutsenpari pesällään Tunturi-Lapin koivu vyöhykkeen lammella. I>·"' " E..,, :, " ":, B 2 ·-..,, E o ._, C ..c "'··:, ·-~ :, "., .... Maan eteläpuoliskossa rehevät järvet ovat sen sijaan selvästi suosituimmassa asemassa. Valok. Näyttää siis hyvinkin mahdolliselta, että joutsenkannan kasvu on ainakin osittain suora seuraamus tästä asenteen muutoksesta. Linkola (1964) selvittäessään muuttohaukan vähene41. On todennäköistä, että Lapin oloissa reheviä järviä ei ole riittävästi tarjolla. tulivat sukukypsiksi ja alkoivat pesiä 1950luvun lopulla. 0.. Mm. P. Kuva 3. Naaras hautoo suurelle veden ympäröimälle pounulle rakennetussa pesässä koiraan »vartioidessa•> vieressä. Lapissakin joutsenet käyvät usein ruokailemassa jollakin lintujärvellä, vaikka pesivät suolla tai karulla järvellä. .i ., I> ., >........ -~ ";:i' :ci:s "' :,·:ci:s :@ ..... Risto Pelkonen. Lisääntymiskyky Syynä monien lajien harvinaisuuteen on niiden heikko lisääntymiskyky. Lapin lääni 1 10 1 5 1 6 1 4 1 25 Muu Suomi 3 2 16 4 25 Yhteensä 1 13 1 7 1 22 1 8 1 50 Lapissa rimpisuot näyttävät olevan eniten käytetty pesimäympäristö
3.8 3.8 3.7 3.4 3.5 3.6 3.2 Kuten taulukko 1 osoittaa, poikueet ovat olleet verrattain suuria, ja mikä ilahduttavinta, poikaskuolleisuus tuntuu olevan hyvin pieni. Yhdenkään poikasmäärä ei vähentynyt tarkkailuaikana. Merikallio, E., 1949 : Jo utsenen pestminen Suomessa ennen ja nyt. Suomen Luonto 9, 4961. Their distribution and nu mbers. Keltikangas, V., 1950 : Jo utsenen elinpiiristä ja nykyhetken jo utsenkysymyksestämme. Tosin päinvastaisiakin havaintoja oli olemassa. mistä maassamme on joutunut toteamaan pesinnän epäonnistuvan usein silloinkin, kun ihmiset eivät ole pesää hävittäneet. L inkola, P ., 1964: Jalohaukka 1961-63. 1958 : Finnish birds. Brander (1957, 1960) on kiinnittänyt huomiota myös joutsenissa esiintyviin sairauksiin. Seitsemää poikuetta on seurattu vähintään kaksi kuukautta. Ainakin 4 pesimäjärveä on joskus laskettu, minkä seurauksena järvet ovat rehevöityneet ja tulleet riittävän mataliksi. Joutsenen vastaisessa suojelussa onkin kiinnitettävä ennenkaikkea huomiota pesimäympäristöjen säilyttämiseen ja suojelemiseen, mihin on olemassa vielä hyvät mahdollisuudet. Joutsenten pesintä näyttää ainakin viime vuosina onnistuneen melko hyvin. Mm. 1960 : M ikä vaivaa Po hjois-Euroopan jo utsenkantaa . Suomen Luonto 16: 4, 1220. Havainnot ovat peräisin 33 eri poikueesta. Viimeaikaiset havainnot osoittavat, että lajin arkuus ja ihmisten taholta tuleva vaino eivät ole esteenä joutsenkannan tulevaisuudelle. Suomen Luonto 8, 53-70. Helsinki. Aikaisemmin todettiin, että joutsen on suuressa määrin riippuvainen matalista rehevistä lintujärvistä. Helsinki. Kustakin poikueesta on otettu huomioon vain yksi havainto kultakin puolen kuun jaksolta. Fauna Fennica 5, 1181. (Ero ei ole tilastollisesti merkitsevä.) Joutsenen tulevaisuuden näkymät Aikaisemmin korostettiin joutsenen suurta arkuutta (Merikallio 1949, Keltikangas 1950, Kokko 1950). >6 1 2 1 1 3 1 9 5 2 4 2 2 5 1 14 4 2 1 1 1 1 4 3 1 1 4 4 3 4 3 19 2 1 1 4 3 3 5 4 20 1 2 2 Keskim. Havainnot pyydetään postittamaan viimeistään lo kakuussa 1965 osoitteella valtion luonno11s11!!fel1111valvoja, M.tsätalo, H elsinki.. Lounais-Hämeen Luonto 7, S189. H avaitut joutsenen munamäärät ja poikuekoot kesän eri aikoina. , 1957 : M itä olisi tehtivä laulujo utsentemme pelastamiseksi. Kokko, Y ., 1950: Laulujoutsen. Ta11/ukko 1. Joutsenten viimeaikainen enentyminen viittaa kuitenkin siihen, että sai42 raudet eivät ainakaan enää ole kantaa voimakkaasti rajoittava tekijä. Luonnonsuojeiuv'alvojan arkisto. Tässä suhteessa joutsen on hyötynytkin ihmisen toiminnasta. Käsikirjoitus. Suomen Luonto 23, 511. Kirjallisuutta Brander, T. 1954 : Ne tulevat takaisin. L imtamies, 0., 1957 : J outsenen esiintymisestä Inarissa. Poikuehavaintoja " "'"' ·@ ~ ~-o '-D 1--: --= c..r-00 ' "' ' C u-i 1 u-i 1 "'"' ~-; C'<"l 1 C ,-'< 1 1 1 " -" > .... ~ll "' '-D '-D ..0 ""c.. Joutsentutki m us jatkuu Luonnossa liikkuvia pyydetään edelleen tekemään joutsenesta havaintoja ja lähettämään valtion luonnonsuojelunvalvojalle kesällä tavatuista joutsenista seuraavanlaisia tietoja : esiintymispaikka ja päivämäärä tiedot pesimisestä ja poikasten luvusta kesän eri vaiheissa tiedot yksinäisistä yksilöistä tai linnuista, joiden pesäpaikka ei ole tiedossa esii11tymisympäristö11 laatu tiedot aikaisemmilta vuosilta. Mutta viime aikojen suuresti vilkastunut kuivatustoiminta saattaa muodostua uhkaavaksi vaaraksi, jos myös joutsenen pesimäsuot ja -järvet kuivataan. Pieksämäellä olevan pesimäjärven kuivatusta on suunniteltu. Lapin läänin keskimääräinen poikuekoko on aineiston mukaan 3.9 poikasta/poikue (havaintoja 8 kpl) ja eteläpuoliskon 3.5 poikasta/poikue (havaintoja 60)
Pohjois-Suomessa ainoa varsinainen suoluonnonsuojelualue on Runkauksen luonnonpuisto Tervolassa. Paksut turvekerrostumat voi turveteollisuus maatumisasteesta riippumatta käyttää joko poltto-tai kasvu turpeen valmistukseen. Taloudelliset seikat, puuntuotannon lisäämistarve ja turpeen käytölle avautuneet mahdollisuudet ovat sanelleet tämän sinänsä terveen kehityksen. Epäkohta on räikeä, kun ajatellaan vertailukohteena esim. Se ei valitettavasti missään voi tapahtua soiden luonnontilan vakavasti kärsimättä. ha. merialuettamme, jolla on kymmeniä linnustonsuojelualueita. Mo:iipuolinen käytännön tutkimus on todennut, että suurin osa maamme suoalasta, oli se sitten korpea, rämettä tai nevaa, on eri tavoin muutettavissa tuottamattomasta tuottavaksi. Yhtään ainoata suota ei ole rauhoitettu nimenomaan linnustonsa takia. Vasta 1960luvulla ojitus on päässyt todella käyntiin, ja luonnontilaisten soiden pinta-ala pienenee nykyään jo lähes 200 000 ha:lla vuodessa. Metsiemme kolmannen linja-arvioinnin mukaan (1951-53) Suomen n. Oja-aurat olivat kokeiluasteella ja kaivinkoneista ei tiedetty paljon mitään. siitä, että 1960-luvun ojaaurojen ja kaivinkoneiden aikakaudella soittemme laillinen suojelu on edelleen erästä tri Branderin yksityistä rauhoitusta lukuunottamatta vain 1940-luvulla ehdotettujen luonnonpuistojen varassa. 43. 10 miljoonasta suohehtaarista oli luonnontilassa yli 8 milj. Vanha käsite ojituskelpoisuus ei ole enää mainittavassa määrässä metsäojituksen kannattavuuden mittapuu. Eteläja Keski-Suomen alueella olevista luonnonpuistoista ainoastaan pienet Vaskijärvenrahka Yläneellä ja Häädetkeidas Parkanossa ovat rauhoitetut nimenomaan suoluonnon näytteinä. M utta siihen mennessä ei vielä ojitustöissä ollut tapahtunut mitään erityisen mullistavaa. Tämä ilmenee mm. Muihin luonnonpuistoihimme on soita tullut mukaan ikäänkuin vahingossa ja rajat on usein vedetty pahasti keskeltä suoalueita. Tilanne on luonnonsuojelun kannalta hyvin masentava lähiaikoina myös Pohjois-Suomessa. Edellämainitut luonnonsuojelualueet on rauhoitettu lähinnä kasvillisuustutkimusten perusteella. Asia on nyt mitä kiireimmin korjattava muun soihin kohdistuvan suojelutoiminnan yhteydessä käytettävissä olevan lintutietouden pohjalta. Lannoituksella saadaan nyt suo kuin suo kasvamaan metsää, kun se on ensin kuivattu. Tähänastinen soihin kohdistunut rauhoitustoiminta Luonnonsuojelijain piirissä ojituksen edistymiseen ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Suolinnuston suojelutarpeesta ja -mahdollisuuksista Eteläja Keski-Suomessa U r po Häyrinen Nykyajalle ominainen koneellistuminen on tapahtunut erittäin nopeasti suoja metsäojituksen alalla. Jo nykyään luonnontilaisen suon löytäminen on monessa E teläja Keski-Suomen kunnassa todella vaikeata. Oja-aurojen ja uusien kaivinkoneiden suorituskyvyn ansiosta ojitustyöt soillamme ovat viime aikoina saaneet valtavan, v uosi vuodelta lisääntyvän vauhdin. Tällä vuosittain kiihtyvällä vauhdilla suomme ovat nopeasti kaikki ojitetut metsätalouden ja turveteollisuuden tarkoituksiin. Ja nyt on ryhdytty sanoista tekoihin ja ruvettu toteuttamaan jättiläissuunnitelmia
Kaikki suotyypit erilaisista nevoista korpiin muodostavat linnustonsa puolesta kirjavan ja vaikeasti yhteenluontuvan biotooppiryhmän. U. Kuva 1. Seuraava esitys pohjautuu pääasiassa omaan neljän viime kesän aikana soilta systemaattisesti kerättyyn aineistooni. Toisaalta korvissa esiintyy runsaasti lehtipuita sekä niitä suosivia lajeja. Laihia, Levaneva. Tällöin harvapuisiin soihin voidaan lukea kuuluviksi aukeanluontoiset nevakorvet, nevarämeet sekä tupasvilla-, saraja rahkarämeet. Korpien linnusto jo sen suojelutarve Eteläja Keski-Suomen korpien lintulajivalikoima vaihtelee puulajisuhteiden mukaan. Koska oma kokemukseni on toistaiseksi peräisin lähinnä E teläja Keski-Suomesta, tyydyn tässä tarkastelemaan probleemaa maan eteläpuoliskon kannalta. Valok. Niittykirvisen, kiurun ja kapustarinnan avaraa valtakuntaa. Metsäsoihin taas voidaan katsoa kuuluviksi useimmat korvet ja parhaimmat rämetyypit. Huomattavasti selvyyttä asiaan tuo määrätynlainen kahtiajako, jossa metsien ja toisaalta aukeiden maiden linnustoa tarkastellaan omina kokonaisuuksinaan. Linnuston valtalajeja ovat peippo, paju. Häyrinen. Soiden linnustosto yleensä Soiden linnuston rauhoitusedellytyksiä käsiteltäessä on ensiksi selvitettävä, onko maassamme linnustonsa puolesta niin arvokkaita soita, että niillä ojituksen kieltäminen lailla olisi puolusteltavissa. Käytännössä raja metsä44 soiden ja avosoiden linnuston välillä on tietenkin vähittäinen ja liukuva, mutta karkeasti ottaen se voidaan vetää siten, että tiheähköä metsää kasvavilla soilla pesii metsälinnustoa ja harvapuisilla ja aukeilla soilla pääasiassa aukeiden maiden linnustoa. Korpien tunnuspuu on kuusi, ja sitä suosivien lintujen joukko on näkyvä
Varsinaisia korpien erikoisuuksia ovat Eteläja Keski-Suomen alueella vain pohjansirkku ja metsäviklo, mutta niilläkin on myös muita biotooppeja. Häy• rinen. Sorsien, lokkien ja kahlaajien paratiisi, iso lampareinen keidassuo. Valok. Linnustollisesti korpien muuttaminen tuoreiksi kangasmetsiksi ei Kuva 2. Alueelliset erot E teläja Keski-Suomen eri osien välillä ovat melko pieniä. Luonnontilaiset korvet ovat maan eteläpuoliskolta häviämässä metsäojituksen takia. Pienialaisina ja matalaturpeisina ne ovatkin helppoja ojituskohteita. Lisäksi pesivät korvissa vähemmässä määrin hippiäinen, metsäkirvinen, puukiipijä, pikkutikka, pohjantikka, käpytikka, harmaasieppo, närhi, varpushaukka, sepelkyyhky ja metsäviklo. Lähes kaikki edellämainitut ovat lajeja, jotka esiintyvät meillä tuoreiden kankaiden pesimälintuina, useat runsainakin. Eräiden tietojen mukaan myös teeri, peukaloinen, pikkusieppo, mustapääkerttu ja pyrstötiainen voivat kuulua korpien pesimälintuihin. Tyypillisiä E teläja Keski-Suomen korpien pesijöitä ovat lisäksi töyhtö~ ja hömötiainen, laulurastas, pohjansirkku, järripeippo ja pyy. lintu, tiltaltti, punarinta, kirjosieppo ja talitiainen. Luonnonvaraisissa korvissa on paljon kuolleita ja lahoja puita, mistä johtuu kolopesijöiden suhteellisen runsas osuus. Kauhajoki, Kauhaneva. Pohjoisuudella ja itäisyydellä on kuitenkin luonnollisesti vaikutusta. U. 45
Korpien rauhoitus olisi mahdollista myös perustettaessa laajoja suolinnuston suojeluKuva 3. Sen mukaisesti linnusto poikkeaa kokoonpanoltaan ja valtasuhteiltaan korpien linnustosta. Eri lajeista ovat uhanalaisia lähinnä juuri metsäviklo ja pohjansirkku. Häyrinen. Toisaalta voidaan todeta, että varsinaisella korpien esiintymisalueella JärviSuomessa vain Pyhähäkin kansallispuistossa 46 alueita, jolloin eriasteisia korpia tulisi automaattisesti mukaan. Metsien on korpia lailla suojattuna, mikä on ehdottomasti liian vähän. Muiden elinympäristön säilyminen on turvattu tuoreilla metsätyypeillä. U. Linnustoltaan edustavien korpien rauhoittaminen olisi tietenkin suotavaa jo luonnonsuojelun yleisen vaatimuksen, tyypillisten luonnonnäytteiden säilyttämisen perusteella. ilmeisestikään aiheuta tuntuvia tappioita. Lisäksi mm. Kun pienialaisetkin luonnontilaiset korvet ovat usein linnustoltaan varsin edustavia, kävisi niiden rauhoittaminen päinsä yksityismailla, jos hyvää tahtoa ja ehdotuksia ilmaantuisi. Korvethan ovat usein nevojen reunavaikutuksen piirissä. Salamanperän, Pyhähäkin, Häädetkeitaan ja Vaskijärven luonnontai kansallispuistoihin kuuluu jonkin verran korpia. Ulvinsalon luonnonpuistoon kuuluu kuitenkin monia komeita korpia, jotka edustavat tosin melko pohjoista tyyppiä. Tiheämetsäiset rämeet ovat etupäässä mäntyrämeitä, joskin koivua esiintyy sekapuuna. Valok. Rämemetsien linnusto ja sen suojelu tarve Maan eteläpuoliskon suotyypeistä ovat rämeet yleisimmät. Ylipääsemättömät rimpinevat ovat viime aikoihin asti olleet suolinnuston varmoja turvapaikkoja. Muutamia linnustoltaan tyypillisiä korpia on siten rauhoitettu. Eteläja Keski-Suomen alueella sijaitsevien nykyisten luonnonpuistojen joukossa ei ole ainoatakaan, joka olisi rauhoitettu juuri korpiensa takia. Kun korpien lajistossa on pääasiassa tuoreiden kangasmetsien lintuja, esiintyy rämeillä vastaavasti lähinnä kuivilta kankailta tuttua lajis. yc nekin pystytään hävittämään. linnuston tutkimiselle erilaisten korpien linnuston kokoonpano tarjoaa hyviä vertailukohteita. Linnuston kannalta rämemetsät ovat karumpia ja valoisampia kuin korvet. Pielisjärvi, Lahnasuo
Tietysti yksityisetkin maanomistajat voisivat omia taloudellisia etujaan hylkien näyttää luonnonsuojeluesimerkkiä muille ja perustaa vaikkapa pienialaisempiakin rauhoituskohteita. Harmaalokki ja kurki suosivat märkiä soita, mutta pesivät joissakin tapauksissa melko kuivillakin. Parhaiten rämemetsien rauhoittaminen kävisi päinsä laajojen suolinnuston suojelualueiden perustamisen yhteydessä. Aukeiden soiden linnusto n elinympäristön valintaan vaikuttavat useat eri tekijät. Niittykirvinen ja kuovi esiintyvät kaikenlaisilla aukeilla soilla märistä kuivimpiin tiheyden maksimin ollessa kuitenkin märkien puolella. A ukeita tai aukeanluontoisia soita on maan eteläpuoliskolla eniten Pohjanmaalla ja PohjoisSatakunnassa. Melko suuria alueita on myös Lounaissekä Kaakkois-Suomessa ja PohjoisKarjalassa. luonnonpuistojen vähäisen lukumäärän huomioon ottaen perusteltavissa. Pienehkölläkin vanhaa puustoa ja pökkelömetsää käsittävällä rämelaikulla voi olla monipuolinen ja edustava linnusto. Västäräkki on soilla esiintyessään myös avovedestä riippuvainen. Lajien valtasuhtei,sa esiintyy puulajeista riippuen suuriakin vaihteluja, mutta yleensä on mäntymetsien lajisto etualalla. Alueelliset erot E teläja Keski-Suomen eri osien rämeiden välillä ovat melko vähäiset. Luonnollisesti sorsasekä kuikkalinnut ovat riippuvaisia isohkojen avovesialueiden olemassaolosta. Tällaisia ovat kurki, sinihaukka, suopöllö sekä joissakin tapauksissa kotka. Aukeiden soiden linnu ston elinpaikkavaatim uksista Vasta aukeiden tai au keanluontoisten soiden lintumaailma on suolinnustoa sanan varsinaisessa mer kityksessä. Mitä aukeampi suo on, sitä vähäisempi on metsälinnuston osuus. Uusien rämealueiden rauhoittaminen on jo yksin em. Ojituksen jälkeen niiden enemmän tai vähemmän kituva puusto yritetään usein saada elpymään lannoituksella. J os rämemetsien linnustosta aiotaan saada suojelluksi edustavia näytealoja, ei aikaa ole paljon hukattavana. Tärkeä tekijä on suon kosteus. nevoja vain vähäinen määrä suoalasta. Kosteustekijän rinnalla on aukeilla tai aukeanluontoisilla soilla toinen suolintujen biotoopin valinnalle tärkeä tekijä, ympäristöstään kohollaan olevien kohtien, kuten puiden, 47. Avoveden esiintyminen ratkaisee ainakin useiden kahlaajien, kuten liron, valkoviklon ja suokukan pesimisen suolla. Käki näyttää viihtyvän erittäin hyvin rämemaastossa. Edelleen rämemetsien pesimälinnustoon kuuluvat harvemmin metso, teeri, käpytikka, pohjantikka, räkättirastas, lehtokerttu, sirittäjä ja kehrääjä. Vain kiuru sekä kapustarinta suosivat kuivia avosoita. Tikoille ja tiaisille luonnontilaisten rämeiden lukuisat pökkelöt ovat lähes korvaamattomia, joten rämeiden saattaminen hoitometsien piiriin ei voi olla näkymättä näidenkään lintujen kannan vahvuudessa. toa. Pahiten uhanalainen on riekko, jonka pääbiotooppi meillä on räme. Märät suot ovat siten runsaslajisempia kuin kuivat. Koska rämemetsien linnusto on riippuvainen lähinnä juuri puustosta, joka säilyy kuivilla kankaillakin, ei rämelintujen tulevaisuus näytä sittenkään erityisen huolestuttavalta. Rämeiden valtalajeja ovat metsäkirvinen, peippo, pajulintu, harmaasieppo ja kirjosieppo. Rämemetsiin kohdistuu nykyään suurin ojituspaine. Melko tavallisia pesijöitä ovat myös leppälintu, töyhtö-, hömöja talitiainen, kulorastas, järripeippo, riekko ja pikkutikka. Aikaisemmin mainituista luonnonja kansallispuistoista rämemetsiä on kaikissa edustettuna, joskaan niiden linnusto ei aina ole niin m onipuolista, kuin voisi toivoa. J ärvi-Suomessa aukeita soita on vähän, esim. T öyhtöhyyppä ja keltavästäräkki asustavat pääasiassa soiden märillä kohdilla. Lisäksi metsäisillä rämeillä pesii lintuja, jotka ovat ravintotaloudessaan pääasiassa läheisistä avosoista riippuvaisia
Kosteudesta riippumatta se pesii kaikenlaisille aukealuontoisilla soilla niissä osissa, missä em. keltavästäräkki, västäräkki, liro ja valkoviklo vaativat reviirinsä ilmoittamiseen puita. esiintyminen. Periaatteessa niitäkin olisi kuitenkin saatava säilytetyksi, edustavathan ne maan eteläpuoliskossa ehkä tyypillisintä suoluontoa. Suon koosta riippuu,paljonko lintuja sillä pesii. Esim. vaatimus tulee täytetyksi. Kuvassa pikkutikka pesällään. Sen takia niitä ei tavata isojen aukeiden soiden laajoilla puuttomilla keskusosilla, vaikka ne olisivat märkiäkin. Lintusuojelun kannalta nämä suot ovat soistamme vähäarvoisimpia. Pensastaskun pesimisen ehtona on nimenomaan harvan puuston esiintyminen. Tällöin myös reunavyöhykkeen pituus on huomattava tekijä. Lapinharakka ja kalasääski voiYat rakentaa pesänsä 1:ämemäntyihin. Häyrinen. Mitä isompi kutakin tyyppiä edustava aukea suo on, sitä suurempi on sen lajija yksilömäärä. Suon pohjoisuus aiheuttaa lajistollisia eroja jo Eteläja KeskiSuomenkin alueella. Muuten linnusto käsittää aukeiden tai aukeanluontoisten soiden lajeja. Harvemmin pes1vat niittykirvinen ja keltavästäräkki ja vain aniharvoin kuovi ja kapustarinta. Parhaiten tämä onnistuisi laajempien suoalueiden rauhoittamisen yhteydessä. Suopöllö ja kurki saattavat toisinaan kuulua lajistoon. Korpija rämemetsien lahopökkelöt ovat kolopesijöille korvaamattomia. Pensastasku on ylivoimainen valtalaji, ja useilla harvapuisilla rä48 K11ra 4. Kuivien harvapuisten rämeiden linnusto ja sen suojelutarve Vähälintuisimpia avosoita Eteläja Keski-Suomen alueella ovat kuivat harvaa puustoa kasvavat rämeet. Luonnonpuistoistamme. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että useimmilla erilaisilla Eteläja Keski-Suomen aukeilla soilla on kohonevia kohtia vähintään suon reunavyöhykkeessä. Kuivien harvapuisten rämeiden lintutiheys on sangen vähäinen. pensaiden tms. Tyyppi on melko yleinen, ja siihen voidaan lukea pääasiassa erilaisia kuivia rahkaja tupasvillarämeitä. Toisaalta kohonevia kohtia elinympäristössään eivät vaadi esim. Seuraavassa tarkastelen kuitenkin näiden alueiden aukeiden tai aukeanluontoisten soiden linnustoa yhtenä kokonaisuutena muutamien suotyyppiyhdistelmien valossa. Metsälinnuston osuus on enää vähäinen. Jos aukea suo on kovin pieni, se voi olla perin vähälintuinen tai jopa linnutonkin, vaikka muut elinpaikkavaatimukset olisivatkin suotuisat. suokukko, töyhtöhyyppä, kuovi, niittykirvinen, kiuru, kurki ja harmaalokki. Riekko pesii tälläkin rämetyypillä. Valok. Sen edustajista tärkein on metsäkirvinen. U. meillä ainoa pesimälintu
Lähes säännöllisiä pesijöitä ovat västäräkki, pensastasku, töyhtöhyyppä, kuovi ja kurki. Lampareita ja vetisiä ruoppakuljuja käsittävien keitaiden linnusto on usein yllättävän runsas. Kiurun ja niittykirvisen laulu hukkuu maan avaruuteen ja kapustarinnan alakuloinen huutelu kaikuu korvissa vielä suolta lähdettyä. Suo ja sen linnusto ovat hävinneet. Lähes säännöllisiä pesijöitä ovat kuovi sekä reunavyöhykkeessä asustavat pensastasku, liro ja kurki. harmaaja merilokki, pikkukuovi, töyhtöhyyppä ja muuttohaukka. Komeita tämän tyypin soita ovat mm. Lampareisten keidassoiden linnusto ja sen suojelu tarve Koko Suomessa ovat märät aukeat suot suolinnuston varsinaisia eldoradoja. Kuivien nevojen linnusto ja sen suojelu tarve Kuivat nevat eroavat edellisestä tyypistä pääasiassa siinä, että puita ei ole joitakin kituvia käkkäröitä ehkä lukuunottamatta. Lisäksi joillakin lähinnä tähän tyyppiin kuuluvilla soilla esiintyvät mm. Valitettavasti juuri ne ovat turveteollisuuden tärkeitä työkohteita. Valtalajeja ovat märkyyttä suosivat tai avoveden esiintymisestä riippuvat lajit, keltavästäräkki, niittykirvinen, liro, tavi ja sinisorsa. Harmaalokin ohella myös naurulokki kuuluu joskus lampareisten keitaiden pesimälinnustoon ja on selvästi leviämässä soille. Lisäksi kuiviin nevoihin voidaan lukea aapasuoalueen eteläosien lukuisat laajat kalvakkanevat. SisäSuomessa suuret kuivat nevat ovat harvinaisia, mutta Pohjois-Karjalassa niitä jonkin verran esiintyy. Näiden soiden valtalajeja ovat niittykirvinen, kiuru, kapustarinta ja keltavästäräkki, joka esiintyy nevojen reunavyöhykkeessä. Niinpä näiden nevojen päivät ovat pian luetut. Lampareiden esiintyminen ei ole sille kuitenkaan välttämätöntä. Joil49. Park.anon Puurokeidas, Karvian Hormaneva, Kauhajoen Koihnanja Mustaisnevat, pää0sa Laihian Levanevaa sekä Pirttikylän Sanemosse ja Revonlahden Revonneva valtavine harmaaja merilokkiyhdyskuntineen. Esimerkkeinä voidaan mainita Tohmajärven Kiihtelysvaaran Valkeasuon sekä Pielisjärven Ilomantsin Patvinsuon eräät osat. Suo ojitetaan, jolloin sen pinta kuivuu. Eteläja KeskiSuomessa lintujen kannalta tärkeimmät tyypit ovat lampareiset keidassuot sekä aapasuoalueen rimpinevat. Kuivia nevoja ovat monet lyhytkortiset ja rahkanevat, jotka muodostavat keidassoiden reunaluisun, joskus koko keitaankin Pohjanmaan ja PohjoisSatakunnan alueilla. Näillä keitailla vuorottelevat vetiset ruoppaja sammalkuljut sekä lampareet niitä kehässä kiertävien rahkaisten rämevarpuja ja harvakseltaan matalaa mäntyä kasvavien kermien kanssa. Soiden keskusta on usein puuton ja hyvin vetinen. tyyppiä on jonkinverran Vaskijärvenrahkalla ja Häädetkeitaalla. Niitä pitäisi ehdottomasti saada rauhoitetuksi. Ison karun puuttoman suon tunnelma on jo sinänsä vaikuttava, ja sitä tehostaa vielä omalaatuinen linnusto. Ennen kuin tämä ehtii kaikkialla tapahtua, on saatava luonnonsuojelualueita, joilla kuivien nevojen linnusto voi pesiä lailla suojattuna. Eteläja Keski-Suomessa avovesilampareet ovat usein pienehköjä, mutta Pohjois-Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan isoilla keitailla ne ovat suurempia, parhaissa tapauksissa järvimäisiä ja yli parisataa metriä pitkiä. Kurkia pesii isoimmilla keitailla runsaasti, jopa kymmenkunta paria yhden suon alueella. Lokeista harmaalokki on yleisin. Mahdollisuuksia on satoja. Ensiksi mainittu on alueella vallitsevampi. Nykyisissä luonnonpuistoissamme ei isoja kuivia nevoja esiinny. Salaojat rakennetaan, ja pian on entisen luonnontilaisen nevan sijalla laaja jyrsinturvekenttä, jolta koneet kuorivat kuivaneen pintaturpeen vähitellen kerroksittain pois
Kermien mäntyihin rakentavat joskus pesänsä kalasääski ja lapinharakka. Isojen lokkikolonioiden liepeillä pesii männyissä usein varis. Heti tämän tapahduttua katoaa linnuston >>paras>> osa, sorsat, märkyyttä suosivat kahlaajat ja varpuslinnut. Nykyisistä luonnonpuistoistamme vain Häädetkeidas on tyypillinen lampareinen keidassuo. Varsinaisesti vasta aapasuoalueen rimpinevoille ominaiset valkoviklon, taivaanvuohen ja suokukon olen kuitenkin joskus tavannut pesivänä keitailta. Muista lampareisten keitaiden pesimälinnuista on mainittava ennen kaikkea muuttohaukka, joka ennen on ollut keidassoilla yleinen, mutta on nykyään jo äärimmäisen harvalukuinen ja katoamassa. Kermien varvikoissa saattaa myyrävuosina pesiä suopöllö. Tarkoituksenmukaisinta olisi rauhoittaa edustavia soita keidassuoalueen kaikista osista. Liron, töyhtöhyypän, kuovin ja kapustarinnan lisäksi tavataan muita lajeja harvoin. Suon käsittelyn jatkuessa katoavat vähitellen muutkin lajit. Kun keidassoiden alueella on kymmeniä todella edustavia ja runsaslintuisia soita, voidaan usean uuden keidasluonnonpuiston perustamista pitää oikeutettuna. Suon arvoa lintusuojelualueena alentaa aukean osan ja lampareiden melko vähäinen koko, mikä estää parija lajimäärän kohoamisen parhaiden keitaiden tasolle. Kaakkuri sen sijaan on häviämässä, kuten muualtakin levinneisyysalueensa eteläosista. Sopivia rauhoituskohteita ovat mm. lakin Pohjanmaan ja Pohjois-Satakunnan isojen keitaiden lampialueilla pesii merilokki. Suurissa järvimäisissä lampareissa viihtyy kuikka. Valok. Lampareiset keidassuot ja niiden monipuolinen linnusto ovat lähiaikoina vaarassa hävitä. Uhkaamassa ovat sekä turveteollisuuden että metsänviljelyn tarpeiksi suoritettu ojitus. Telkkä pesii keidaslampien läheisiin puihin asetetuissa pöntöissä. U. Useimmiten alle metrin syvyiset lampareet ja ruoppakuljut on helppo kuivata. Tammelan Torronsuo, Huittisten Isosuo, Honkajoen Matokeidas, Kauhajoen Kauhaneva ja IsoKaivoneva, Isojoen Hanhikeidas, Laihian Levaneva, Vetelin Pilvineva ja monet muut.. Häädetkeitaan vakituisia pesi50 Kuva 5. Ampuja nuolihaukka voivat joskus ottaa käyttöönsä vanhan variksen pesän. Keidassoiden kahlaajavalikoima on vähäisempi kuin aapasuoalueen rimpinevojen. Kurkea uhkaa maassamme ennenpitkää sukupuuttoon kuoleminen, ellei laajo ja suo linnuston suo jelualueita perusteta. Häyrinen. Sinisorsan ja tavin ohella keidassoiden lampareissa asustelee joukko muita sorsia, kuten tukkasotka, jouhisorsa ja haapana. mälintuja ovat vain niittykirvinen, keltavästäräkki, sinisorsa, tavi, liro, pensastasku, västäräkki, kuovi ja kurki
Erikoisuuksia ovat vielä muuttohaukkapari sekä varvikoissa pesivät pajusirkut. Kesonsuon lintuelämää hallitsee kuitenkin lähes kaksisataa paria käsittävä harmaalokkiyhdyskunta. 51. Mahtavine lukuisien suosaarekkeiden pirstomine avovesialueineen se muistuttaa lähinnä lintujärveä, jonka alueella tukkasotkat, sinisorsat, tavit, jouhisorsat, haapanat, lapasorsat, metsähanhet ja mustakurkku-uikut joukottain pesivät. Runsas kahlaajajoukko, kuten kymmenet kuovi-, töyhtöhyyppäja suokukkoparit, lukuisat liroja valkovikloparit sekä pikkukuovit, kapustarinnat ja jänkäsirriäinen kuuluvat suon linnustoon. U. Häyrinen. Pohjois-Karjalan ja koko Suomen parhaiten kehittynyt kermikeidas Kesonsuo Ilomantsissa Koitajoen mutkassa on aivan luku erikseen. Valok. Sen liepeille on hakeutunut lähemmäs sata paria naurulokkeja ja kymKuva 6. Suokukko on jo Keski-Suomen rimpinevoille tyypillinen kahlaaja
Nykyajalle ominaiseen tyyliin talousmiehet ovat keksineet käyttöä Kesonsuollekin. menkunta paria kalatiiroja. Rimmet ovat paikoin muodostuneet laajoiksi avovesialtaiksi. Syyllä Kesonsuota voidaan nimittää Suomen parhaaksi lintusuoksi Lapin runsaslintuiset aavat ja palsasuotkin mukaan ottaen. 52. U. Sen läpi on suunniteltu kaivettavaksi tukinuittokanava, joka oikaisee Kesonsuota kiertävän Koitajoen osan monet hidasvirtaiset mutkat ja estää tukkien uppoamisen niissä. Ne ovat aukeita usein lähes puuttomia soita, joilla veden virtailusuuntaa kohtisuoraan kulkevat rahkaiset varpuja kasvavat jänteet vuorottelevat veden peittämien rimpien kanssa. Rimpinevoille ominaisia ovat vedenpinnan suuret korkeudenvaihtelut kevättulvista johtuen. Rämelinnuston lajeista kärsii riekko eniten ojitustoiminnasta. Tyypillisimmillään ne ovat vasta Peräpohjolassa. Kesonsuolla pesii varmuudella ainakin 35 lintulajia. Rimpinevojen linnusto ja sen suojelutarve Rimpinevat ovat luonteenomaisia aapasuoalueelle. Tämän lajimäärän saattaa jokin Pohjois-Suomen suo ylittää, mutta lintutiheys on Kesonsuolla omaa luokkaansa. Häyrinen. Tämä hanke on luonnonsuojeluväen estettävä, sillä perusteet ovat tässä tapauksessa vankasti luonnonsuojelun puolella. Kuva 7. Valok. Pohjanmaan aapasoita, joilla esiintyy paikoin jo melko edustavia rimpisiä nevoja. Keski-Suomessa keidassuoalueen pohjoispuolella on laaja vyöhyke ns
Valok. Häyrinen. Eri lajeista esiintyvät tukkasotka, sinisorsa, tavi, jouhisorsa sekä joskus haapana. Sorsalinnusto on hyvin kehittyneillä rimpi nevoilla runsaslukuinen. Monien muiden lajien kohdalla voidaan todeta aukeiden soiden olevan niiden pääbiotoopin. Huomattava ero on kahlaajien suuri lajija yksilömäärä. Varpuslinnuista pesivät valtalajeihin kuuluvat niittykirvinen ja keltavästäräkki, harvalukuisempana pesivä västäräkki sekä reunavyöhykkeessä asustavat pensastasku ja lapinharakka. Tällaisia ovat Eteläja Keski-Suomessa kurki, metsähanhi, jänkäkurppa ja jänkäsirriäinen. Rimpinevojen linnusto poikkeaa muutamassa suhteessa lampareisten keidassoiden linnustosta. Kun rimpinevojenkin kuivattaminen tapahtuu lähitulevaisuudessa, on edustavimmat nevat sitä ennen saatava rauhoitetuiksi. Aukeilla soilla pesii lisäksi lajeja, joilla suobiotoopin lisäksi ei ole valinnan varaa. Kuva 9. Käytännön toimenpiteet On nopeasti laadittava kokonaissuunnitelma riittävän avosuomäärän rauhoittamiseksi, ensinnä Eteläja Keski-Suomesta, missä tilanne on kiireellisin. Metsähanhen untuvapoikanen nevalla. U. Luultavasti 53. Muuttohaukka on ennen ollut vakituinen pesimälintu, mutta nykyään se on erittäin harvinainen. Riittääkö jonkin avosuoalueen rauhoittaminen sieltä täältä alueen suolinnuston kokonaiskuvan säilyttämiseksi ympäristön muiden soiden tuhoutuessa. Loppupäätelmänä voidaan todeta, että vaikka aukeiden tai aukeanluontoisten soiden linnustossa on useita lajeja, jotka esiintyvät maassamme myös muunlaisilla biotoopeilla, on näiden soiden lajiston kokoonpano ainutlaatuinen ja jo tästä syystä säilyttämisen arvoinen. Perhon, Sievin ja monien Oulujärven eteläja lounaispuolen pitäjien parhaat rimpinevat sekä Pohjois-Karjalan laajat rimpinevat, kuten Lahnasuo-Patvinsuo. Linnustoltaan edustavia ja siten rauhoitettavaksi sopivia rimpinevoja on tällä alueella kymmeniä. Muista kahlaajista esiintyvät töyhtöhyyppä, kuovi, pohjoisosissa pikkukuovikin. Mitä riittävä tässä tarkoittaa, on hieman epävarmaa. Joissakin tapauksissa rimpinevojen pesimälinnustoa luonnehtivat jo Keski-Suomessa jänkäkurppa, jopa jänkäsirriäinenkin. Tämä linnusto tarvitsee nyt pikaisesti luonnonsuojelun apua. Erinomaisia rauhoituskohteita ovat mm. Kurki on rimpinevojen tunnuslajeja, ja isoilla soilla niitä pesii lukuisia pareja. Eteläja Keski-Suomen rimpinevojen suojelu on täysin laiminlyöty. Liro, suokukko, taivaanvuohi ja valkoviklo kuuluvat linnuston valtalajeihin. Oulujoen vesistön eteläpuolisella aapasuoalueella on rimpinevoja rauhoitettuna vain Ulvinsalon luonnonpuistossa Kuhmossa, ja nämäkin ovat pienialaisia suolaikkuja. Harmaalokki on aapasuoalueen rimpinevoilla melko vähälukuinen
Torronsuo, Sanemosse ja Kesonsuo sijaitsevat monien muiden hyvien lintusoiden tavoin kunnan, yhtiön tai yksityismailla. kun toimeen ryhdytään ajoissa. Valitettavasti esim. riittää, jos ojitukselta rauhoitetut alueet ovat suuria. luonnonsuojelu, jäävät tappiolle. Niiden linnusto on useimmiten köyhää. Valtion omistuksessa olevista soista sopivat mm. Saman sijainnin omaavista pienistä soista ei voi sanoa samaa, vaikka ne olisivat märkiäkin. Tällaisessa kamppailussa pienemmät pääomat, ts. Tällöin suon maisemalliset arvot eivät pääse kärsimään myöhemmin esim. Merkin voi noutaa toimistostamme tai tilata postitse, jolloin se lähetetään postiennakkona. Tilatessanne mainitkaa, haluatteko merkin mutterivai neulakiinnityksellä. Tilannetta ei saa päästää luisumaan samaksi kuin esim. Niistä ei tarvitse käydä kauppoja, vaan kokonaissuunnitelman tultua hyväksytyksi, rauhoituksen kohteeksi valituista soista voidaan muodostaa eriasteisia luonnonsuojelualueita. Suolinnustomme suojelussa ei siis saa tyytyä pienialaisten avosoiden rauhoittamiseen, vaan on saatava aikaan eri puolille maata isoja suolinnuston suojelualueita, joissa suunnitellut alat rauhoitetaan reunametsiä, -rämeitä ja -korpia myöten. Vieressä kuvattu Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen merkki on saatavissa kauniina ja arvokkaana hopeisena rintamerkkinä. Länsi-Saksassa, jossa luonnonsuojelu on vielä mukana taistelemassa lähes loppuunkäytettyjen soiden viimeisistä luonnontilaisista rippeistä niiden taloudellisia käyttötarkoituksia vastaan. Kauhaneva, Matokeidas, Ruoveden Siikaneva, Perhon Heikinjärvenneva ja LahnasuoPatvinsuo erinomaisesti linnuston rauhoitusaluei ksi. E nsimmäisenä kohteena ovat luonnollisesti valtion maat. Valtiolla on edelleen suuria suoalueita hallussaan. Tästä on todisteena se, että nykyäänkin laajojen metsäalueiden keskellä sijaitsevilla isoilla avosoilla on edustava linnusto. hakkuista, eikä suon reunaan voida perustaa tienrakennustyömaata, asutusaluetta tai kaatopaikkaa. E m. Tämä on nähdäkseni suolinnustomme ainoa pelastuskeino. Muissakin aukeissa biotoopeissa linnusto vaatii kehittyäkseen tyypilliseksi mieluummin laajoja avonaisia alueita. Tämä on luonnollistakin. Mutta ehkä niidenkin rauhoittamiseksi löytyy keinoja,. Pääasia kaikessa soiden rauhoitustoiminnassa on nyt nopeus. 54 Suomen Luonnonsuojeluyhdistys Helsinki, Lapinlahdenkatu 29 B 22. Merkin hinta on 3 mk 50 p. ehdotuksessa on käytännön hankaluutena se, mistä saadaan enää hyvän metsäpohjan ja >>ruskean kullam> arvoon nousseita entisiä joutomaita lintusuojelun käyttöön. Soiden maassa lintusuojelu ei saa tyytyä riitelemään jäännöspaloista, vaan sen on esitettävä ajoissa omat harkitut vaatimuksensa. Myös yhdistyksen monivärisiä kirjeensulkijamerkkejä voidaan tilata a 10 penniä (vähintään 100 kpl:n tilauksesta 20 %:n alennus)