1964 6 mk . • Sivun ylälaidassa kuvattu SLY:n merkki on saatavissa myös kauniina ja arvokkaana hopeisena rintamerkkinä. SUOMEN L UO NN O NSUOJEL UYHDISTYS Helsinki, Lapinlahdenkatu 29. Paavolain en: Karhu itseoikeu tettu isä ntä 56 Teuvo Suominen : Metso soi 59 Jol.1t11 T ast: Lap inmyyrä K irjal Ii suutta eläimistömme 68 Urpo H uhtanen, Mikko Kilp i, Mart ti Montonen: Lapinkorpi li9 Joutsentutk im us L1101111onstwjelu11 t)'ö111aalta iO u usia luonnonsuojelualueita ja rauh oitettu ja luonnonmuistomerkkejä 70 Lehtokasvillisuu s ja viimeiset luontaisilla kasvupaikoilla kasvava t jalot lehtipuut vaarassa 70 Tarvitaanko rantalakia. R ei no K a 11 i o 1 a, kand. Jäseneksi ilmoittautuminen (nimi, arvo tai ammatti ja postiosoite) kirjeitse tai puhelimitse. Merkin voi noutaa toimistostamme tai tilata postitse, jolloin se lähetetään postiennakkona. Jäsenmaksu peritään aikakauslehden lähetyksen yhteydessä. SISXLTÄ Ä: 37 '.\'iilo Söyrinki : Lapin kasviharvinaisuudet vaarassa .JO J ouko Piirola: Lemmen joen kansall ispuistoon tu tust um assa -19 E-P . Jaetaan Suomen Luonnonsuojeluyhdistyk• sen jäsenille jäsenmaksua vastaan . Tilaushinta v. Pekka Putkonen . Postisiirto 6882. Puhelin 643 719. 22. Toimisto avoinna arkisin (paitsi lauantaisin) klo 9-14. Valok. Merkin hinta on 3 mk 50 p .. M a r t t i Linko I a (toimitussihteeri). N i i l o S ö y rinki (vastaava), toht. 5 mk 3 mk 100 mk Toimitus: prof. 71 O ttei ta Su omen Luonnonsuojeluyhdistyksen toimintakertomuksesta vuodelta 1963 74 Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen vuosikokous 1964 75 ]äsen hankintakilpailu,1 1963 tulokset 75 Summa,y Kansiku\'a: Kurjen (Grus grns) poikanen karhunsammalmättäällä. Tilattaessa mainitkaa haluatteko merkin mutterivai neulakiinnityskellä. Vuosijäsenmaksu Opiskelijat ja koululaiset Ainaisjäsen • SUOMEN LUONTO Ilmestyy 4 kertaa vuodessa. B
Monet muut tunturikasviemme menneisyyteen, levinneisyyteen ja eko,iogiaan liittyvät kysym ykset ovat samaten lopullista ratkaisua vailla, niin paljon 37. Tuntureitten pohjoisrinteillä nietokset saattavat säilyä aina pitkälle heinäkuuhun saakka. Pitkää kasvukautta vaativa,t kasvit eivät sieUä tule toimeen, vaan niiden on väistyttävä !lyhyeen kesään mukautuneiden Lapin lajien tieltä. Tämä olettamus ei kuitenkaan ole vielä tuHut kiistattomasti todistetuksi. Sieltä löytyvät nuo viehättävät, harvinaiset Lapin kasvi,t, joiden nä!keminen luonnollisessa ympäristössään on unohtumaton elämys jokaiselle luonnon ystävälle. Kesä jää siis siellä paljon lyhyemmäksi kuin eteläisissä maakunnissamme, sillä syksy puolestaan tulee siellä aikaisemmin kuin etelässä. Sini.vuokko, imikkä ja näsiä kukkivat, ja peipot, västärä!kit ja monet muut ikesälinnut ovat jo saa:puneet pesimäpaikoilleen. Toiset ovat rajoittuneet pelkästään arktiseHe a-lueelle tai vain osaan siitä. Lyhyt ,kesä on ensimmäisiä syitä Lapin luonnon omafaatuisuuteen. Joidenkin lähimmät löytöpaiikat Fennoskandian ul,kopuolel,la ovat kaukana Aasiassa tai Ameri,kassa. Kullakin tunturikasvilajilla on oma historiansa. Mutta Lapissa lumi peittää vielä maan ja kevät on vasta aLkamassa. Varsinkin varjoisat pohjoiset kallioseinämä,t ja lumiviipyrnien sulamisvesistä kosteat rinteet ovat todellisten tunturikasvien hallussa. N:02 1964 23 VUOSJKERTA SUOMEN LUONTO SUOMEN L UO'\/NONSUO JELUYHDISTYKSEN JULKAISU Lapin kasviharvinaisuudet vaarassa NIILO SöYRINKI Kevät on tätä kirjoitettaessa maamme eteläosissa parhaimmillaan. Mitä ylemmäksi metsänrajan ohi tuntuTiUe noustaan, sitä vähemmän on jäljellä tuttuja etelän kasveja. Jotkut niistä tavataan laajalti Pohjoisnapaa ympäröiviHä alueiUa Euroopassa, Aasiassa ja Amerikassa ja kaukana Huippuvuorilla ja muilla arktisilla saarilla saakka sekä vielä Alpeilla ja muualla Euroopan ja Aasian vuoristoissa. Ennenkuin kunnolla huomaammekaan, kesä on täydessä voimassaan. Ainakin osa tunturilajeistamme lienee säilynyt viimeisten jääkausien yli Atlantin tai Jäämeren rannikon jäätiköitymättömissä turvapaikoissa tai Kuolan korkeiJla tuntureilla
Varsinkin jos heidän kasviprässi nsä on äidin tai isän hoidossa, kerätään sii'hen tarmokkaasti tuntureitten kasviaar-teita opettajan ihmeteltäväksi. Valok. Lemmenjoen kansal lispuistosta. Tunturien lumiviipymien äärell ä viihtyvät kasvih arvi naisuudet. kuin juuri ne ovat tut 1 kijo i·ta -kiinnostaneetkin. Näi n tulee hävitetyksi juuri sitä Lapin luonnon omalaatuista viehä,tystä, jota varten toiset nimenomaan sinne matkustavat. Vakinaisten liJJja-autovuorojen lisäksi tuovat tuhannet ja taas tuhannet ku-1-kuneuvot nii-n oman -kuin muidenikin maiden kansa·laisia näkemään Lapin luontoa ja sen kesäyön ihmeellistä a-urinkoa. Vain pieni osa näistä Lapin matkustajista lukeutuu todellisiin luo,'rnon harras tajiin. Monet eivä t paljonkaan ymmärrä tai edes haluakaan tietää 5iitä ihmeeMisestä luonnosta ja maisemasta, jonka ·halki he ennätysvauhtia kiitävät yöpymispai•kasta toi seen. T ämä ei kuitenkaan ole vielä pahinta. Tavallisesti otetaan Lapin matk all e mukana kouluikäiset lapsetkin, joiden -kesävelvollisml'ksiin ehkä kuuluu kasvien keräily. Mutta hekään eivät ehkä saa,ta olla huomaamatta kerran tunturin kupeelle pysähtyessään jotakin sielikköä, lapinvuok.koa tai muuta oudon näköistä kukkaa, jonka voi ternmata matkamuistoksi tai muuten vain kohta pois heitettåvä:ksi. 38. Kun kymmenet tuhannet turistit näin kesästä toiseen pysähtyvät samoilla paikoilla ja nyhtävä:t oman vaikkapa vähäisenkin osansa tunturin kukkatarhasta, on ainakin näkyvimpien lajien ko htalona ennen pit 1 kää täydellinen katoaminen paiikalta. Mutta Lapin kasvi t eivät kiinnosta vain kasvitietei.Jijöi-tä. Jouko Piirola . Useimmille heistä Lapin retki on enemmän tai väihemmän muotiasia, sensaatio, jonka kokeminen kuuluu ajan hengen vaatimuksiin. Koh ta kesän tultua :likaa Lappiin vyöryä todellinen matkailijoiden virta, jonka rinnalla kevättalven hiihto!omailijoiden pa,Jjous on vain vähäinen etujoukko. Lapin -kasvimaa ilma antaa jatkuvasti kiitollisia aiheita tieteelliselle tutkimukselle
:Meidän tunturikasvistomme on kovin köyhä esim. Skandinavian tuntureihin verrattuna, koska tuntureita on meillä paljon vähemmän ja ne ovat matalia ja pääasiassa karuja graniittivuoria. kasvit sekä peltojen ja puutarhojen rikkaruohot, joita koulutunneilla käsitellään. Vi.ime aikoina muotiin tullut kivik,kopuutarhaharrastus on myös uhkana tunturi1kasveiUe. Koululaisten vanhempien kasvienkeräilyinnostus johtuu usein sii,tä käsityksestä, että harvinaiset kasV1it ovat arvokkaampia oppilasherbaariossa kuin tavalliset lajit. Suuri osa harvinaisista tunturilajeistamme onkin kokonaan rauhoitettu, mutta rauhoittamattomiakin ,lajeja olisi yhtä hyvin varjeltava tarpeettomalta hävitykseltä. On kuiten1kin muistettava, että tunturikasvit eivät yleensä säily kauan hengissä varsinkaan etelä-Suomessa, onpa niitä sellaisiakin, joita ei ole koskaan saatu viihtymään puuta·rhoissa. Tämä on kuitenkin aivan väärä luulo. Kun usein ei edes tunneta, onko jokin laji rauhoitettu va·iko ei, olisi parasta jättää kaikki Lapin kasvit paikalleen niin meidän kuin tulevienikin tuntureitten ·kulkijoiden yhteiseksi iloksi ja nautinnoksi. 39. Opettajien pitäisi selvittää tämä riittävän tajuttavasti sekä oppifaille että heidän vanhemmilleen. Niiden kasvimaailmaa on sen vuoksi sitäikin tarkemmin suojeltava. Harvina-isilla Lapin tai Ahvenanmaan tai jopa ulkomaiden kasveilla ei heille ole merkitystä. Olen löytänyt tällaisesta oppifaan äidin harrastusnäytteestä kaikkein arvokkaimpiakin, luonnonsuojel ulai n nojalla kokonaan rauhoitettuja tun turikasveja juurineen irti kiskottuina siis lajeja, joihin koskeminen on jo tieteellisistä syistä ehdottomasti kieJ.letty. Monet kauniskukkaiset, matalakasvuiset tunturi 1 kasvit näyttävät erinomaisen sopivi·lta tähän tarkoitukseen samoin kuin alppi,kasvitkin. Näin tehdään korvaamatonta tuhoa Lapin kasvimaailmaHe, jonka säilymistä maJ1dollisimman kos,kemattomana m eidän olisi kai 1 kin voimin varjeltava. Päin vastoin koululaisten pitäisi kerätä ja oppia tuntemaan juuri yleiset metsien, niittyjen, rantojen jne. Näin päästäisiin tästä harhaan joutuneesta keräi,Iyi.nnostuksesta L apin matkojen aikana. Niiden ottaminen tähänkin tarkoitukseen on siis luonnon köyhdyttämistä, jota ei pitäisi ne:hdä. Keski-Euroopassa on pitänyt ruveta poliisivartioin suojelemaan kauniskukkaisia vuoristokasveja kivi 1 k1kopuutarhojen laatijoilta
Kaaren muodostaa joukko erillisiä tunturiryhmiä. Ajamme halki muutaman kilometrin pituisen Sotkajärven, vedämme varmuuden vuoksi veneen ylös pienestä nivasta, s•itten laskettelemme kiemuPtelevaa ja matalaa Lemmenjoen osaa, joka on juuri Joenkielisen, ensimmäisen komean tunturin juurella, tulemme HäPkäjärveJ. Lemmenjoki on kovin houkutiteleva kulkuväylä. Kesän mittaan jouduin pakosti tutustumaan puiston oloihin ja sen retkeläisiin. Ehkä sentään Saarisel1kä eräiden pääväylien luona tarjoaa samantapai~ta näh,tävää. Olemme jo Inarista käsin ti-hmneet oman veneen v•almiiksi ,käyittöön Njurgalahdessa; lastaamme ,tavarait, täytämme tankin ja pyräytämme mootitorin käyntiin. Lemmenjoen kansallispuistoon tutustumassa Jouko Piirola Ne retkeilijät, jotka ovat käyneet Inarin lapissa tietäväit, että Inarijärven alan,koa reunus,ta:a etelässä, lounaa6Sa ja länneS1Jä tunturikaari. Eräät kulkijat näyttävät kyllä o1evan vanhoillisesti airojen kanna.lfa,.Ja epäHemät,tä siten näkeekin enemmän jm.ivarren luonnonelämästä, mut,ta maassa maan tavalla ... Auto kulkee Njurgalahteen, Lemmenjoen rantaan saakka, aivan puiston lähelle. Olemme nyt "kulttuurin etuvaniopaikalla", tarikemmin sanoen 40 retkeilijäja turistielämän kesikellä, joka ainakin Pohjoisja Itä-Lapissa lienee vertaa vailla. Tulin vali,nneeksi erään näistä, nimittäin Marastotuntureiden Viipustuntureiden ryhmän joheenkin perusteellisen tutustumisen kohteeksi. Monet retkeilijät ovat huomanneet, että ·kansal'lispuistoon tutu6tuminen sujuu ihanteelLises,ti, jos käytetitävi~ä on vene. Hauska sattuma oli, että Lemmenjoen kansallispuisto osui kokonaan tutkimusalueeni sisäpuolelle. Tarkoi,tus oli nim.iittäin heng.iuää tuon tun tur.ialueen ilmaa s-i'ksi, kunnes tuntureiden kylkiin piirtyne.isitä ja jokilaaksoihin muodostuneista jääkauden jäljistä olisi kertynyt kyHiksi havaintoja lisensiaa.t:titutkiielmaa varten. Astumme autosta Njurgalahden postin luona, josta rantaan on vain muutaman askelen matka. Oleskelu alueella tapahtui kesällä 1962. Kansallispuiston alueelle pääsee kesäaikaan parha,i-ten Inarin kirkolta postiautokyydillä. Se johtaa au-toti,en päätepisteestä mukava,na venetai kanoottireitt.inä tuntureiden väliin puistoalueen keskelle
Asiantunteva suomalai nen retkeilijä joutuu nyit ristirii,taan, joka alituiseen toisituu, jos pitempään alueella v~ipyy ja antautuu puheisiin ulkolaisten kanssa: ·kullankaivajat ovat hyvin vieraanvaraista väkeä ja pitävätkin kaivuupai·koiHaan käyviSJtä retkeläisis,tä, mutta jos samana päivänä saittuu käymään ensin muutamia suomalaisia, sitten kuusi saksala•ista partiopoikaa ja sitten vi·elä parikymmenpäinen saksaolainen opettajaretkikunta, ni•inkuin joskus voi voi käydä, niin ... kirjoittaja. . Mutta kulta-alue painaa va hva/11 leimansa myös kansallispuistoon. Kultamiehille onkin kehiititynyt vuo,sikausien kokemu'ksesta tode'llinen maailmanmi-ehen ote ja tottumus turistien käsittelyssä. Kulii'ankaivuualue ei kuulu kansallispuistoon, s•e on erotettu vana vasten pois luonnonsuojelua1ueesta, jonika muoto siii1tä syystä on rnoruipolvisen kulmikas. . Valok. Tällä lailla järvet ja niiden väliset lyhyet jokiosuudet vuorottelevat. le, si·tten H ärkänivaa ylös, eteen avau,tuu pi:tkänomainen Ravadasjärv,i . Kultaalueell·e on mentävä puiston läpi ja useimmiHa retkeilijöillä onkin kulfan41. Näkymä Härkänivalta. Useimmilla alueelle tulijoista on jonkinlainen käsitys tunturimaasitossa asuvista kullankaivajista ja he ovat kiinnostuneita saarnaan s<elviUe -tien kullan kaivuupaikoille. Muodostuu helminauha, joka ylhäältä lentokoneesta katsoen ka.tkaisisi mel'kein suorana viiruna Marastotu,ntureiden ja ViipuSJtuntureiden muodostaman ryhmän
Mairtti Linkola-. Tai: "Tutun kulitamiehen kämppä pi:tää käydä siJvoamassa". Va'lok. 42. Nyt on vielä kuiltaimies-t:en ääni ja elämä talletet:tavissa, ehkä myöhemmin, kun lk.ullankaivuu on vaipunut historian muis,tojen joukkoon, voimme palata asiaan, ilmoitti hän toivorikkaas:ti. Joku ehkä suori-ttaa tieteellisiä tutkimU'ksia. Hyviin monelll'a kulbjalla on jokin erikoisaslkare tai tehtävä toimitettavana: "Pitää sitä käydä ka,tsomassa, vieläkö kotkan pesällä on tänä vuonna asUltusta". Muuan kul1ankaivaja se],i,tti hiukan sekavin tuntein, että hän rupeaa olemaan tunnettu henkilö jo Kes1k,i-Eurooppaa myöten. Laavu:n -kun pystytän ,tuonne Ravadaspää'lle selän taakse ja vedän turkin nis·kaan, niin jo rupeaa kankaalle yhtä ja t:ois,ta syntymään, vakuurtJtå hän asian1tuntevalla äänellä. Hänes,tä on ~lmes1tynyt kuvia us,eissa Saksan aikakauslehdissä. kaivajien näkeminen paamaarana. Tukevas,ti oli varustautunut se ikulta-a:lueege matkaava mies, jolla oli elokuvausikone, ääni1tyslaitteet ja kaiksi po~kaa apulaisina. "Tänä kesänä kävi taas pari saksalaista filmaajaa, jotka kuvasivat kaiken edes mukavuuslai:t:os'ta unohtamatta!" Kullankaivajan kämppä Kaarreojalla. Seudun kieltämätön luonnonkauneus on houkuDellut myös tai,teilåjoi.ta, joista muuan oli "vasta kahdeiksaitltatoista kesää Lapissa" 1962 ja ilmestyikin sitten seuraavana kesänä taas pensseleineen, maalamsjalus,toineen, turkkeineen ja laavukankaineen
Pivkissä jokiveneissä on miehiä, naisia ja lapsiakin. Melko tasainen ylänkö on vanha muodostuma, johon joki.Jaa:ksoJen on täytyny,t muodostua paljon ylängön synnyn jälkeen. Lemmenjoen pinnan yläpuolell:a. Vain poronvasojen merkinnän aikaan juhannuksen ,tienoilla tulee Njurgalahdesta, Menesjärveltä ja Aivihjärveltä monta venekuormll!l!ista paikkaikuntalaisi,a 1kansalli6puiston a1ueen halki. Lieneekö Suomessa toista paiikkaa, jossa maasto parin kilometrin mait,k,alla nousisi tällaisen määrä:n. Lähdemme merkintäjoukon muk,ana kipuamaan ylös Viipus,tunturin äklkirinnetitä, mikä panee jokaisel:ta palkeet puhaltamaan. Alueella on aivan 4ähekkäin monta rotko-laaksoa, jotka ,kaik 1 ki kokoontuvat Lemmenjokeen. Koko laitvahaarasto on selväsiti [eikkau'tunut suhteelli'sen ,tasaiseen tunturi.pintaan. Hyvin onnistaakin sitä ret>keilijää, jokia salltwu merkirrtäaikaan Lemmenjoelle ja pääsee läheltä seuraamaan työn kulkua,. Erään syyn laaksojen jyrkkyyteen voi 1 löytää l,atvalaaksoJen tienOO'ta lähemmin ikaitselemaHa. Vasanmerkintäaidoista toinen on kansallispuisiton ulkopuolella Miessijoen latva'lla ja toinen Morgam Viipuksen lounaisipuo'lella, Salli joen latva11a. Mukaan sopii tavaJ1'Iisestii aiinakin muutamia turisteja. Vaijoki, Suopasautsi,ssa vil:ahteleva voimakas puro ja muut Lemmenjoen btvahaamt virtaavat jyrkissä, a:ivain rotkomaisiissa laaksoissa, joiden yli kulkemisen voi matkan päästäki n arva 1 ta vaikeaiksi. Jyrkkiä rotkolaaksoja Morgam Viipuk'Slell huippu, jonka lähellä is,tumme, on tarkasiti sainottuna 450 m. Näi'llä seuduilla on Lemmenjoen monihaarainen latvalaa:ksosto. Paikkakunnan omat · asukka:ait jäävä:t tämän re~kei1ijäruru;auden keskeflä tietysti vaTjoon. Muutamat Lemmenjoen laitvahaaroista ovat täydellisesti puhkoneet tunturialueen. Nyt olemme nousseet Lemmenjoen ll!htaas,ta laaksosta ja silmäilemme avaria näkymiä. Niinpä Lemmenjoen päähaara lähtee Lemmenjärvestä, joka on lounaisella suoahueella tunturien takana. Kwvait uomat ovat nimittäin paljon puhuva todistus jääkauti'sten su43. Morgam Viipuksen -laelta on erinomll!isen hyvä näköala yli Marastoja Viipustuntureiden. He nousevat niiin ylös Lemmenjokea kuin veneellä pääsee, al!ueen korkeimman tunturinhuipun, Morgam Viipuiksen juureHe saakka. Tä:mä lähtee perä,ttäisten, pi.rkien ja kapeiden järvien muodostamana helminauhana puhkaisemaan tunturiryhmää. Lemmenjoen laitvaihaa:roihin kokoorutuu nimittäin suuri määrä kuivia uomia, joiden arvaiamme syntyneen joslkus .toisenLaiisten olosuhtieiden vll!llitessa. Lounaassa nä:kyvä:t jyrkät jdkiJ,aaksot vetävä:t heti katseen puoleens.a. Ei tarvitse olla kovin paljon perillä geologiasita ja maisemanmuodostu'ks,en J.aeista huoma,tiakseen, että jokilaaiksot ja tasainen tunturiylänkö, s,kiaiidi, ova:t sangen vastirkohtaisia muodostUJII1ia. Polku lähte venetien päätepisreestä, Morgamin Haminasita, kapuaa lähelle Morgam Viipuksen huippua, kääntyy tuntUTipalj,akkavyöhy,klkeelle tultuaan kohti SaJ'lijoen latvaa ja ottaia päämääräkseen parin kilometrin päässä näkyvän poroaidan
Vedet ovat virranneet meil1kein vaakasuorissa lievevirtauomissa, •kunnes ovat hakeutuneet niiliin muutamiin jyrkkiin jokilaa•ksojen päihin, jotka olJvait kO'korraa,n puhkaisseet tunturin massiivin ja luoneet läpikutkutien myös sulavesiHe.. Kurujen muodot erottuvat selvästi. Jääoikikö nojas•i tunturikaiarta vastaan ja Oähetti ti,etenkin suuliin salpautui sulaVle&iä, jotka eivät päässeet heti virtaamaan poispäin ,marunerjääitikön reunasita. Nykyisessä maiil'.emassa voi selvästi erottaa kokonaisen jourkon mannerjää,tikön ja tunturin välissä kulSyksyllä lehtien lähdettyä on alueen geologinen historia parhaiten luettavissa. Valok. laiv,esi,en tyiiMä. Loivasti lounaaseen •kohoava111 ,mannerjääitikön jia vaista:sisa olevan <tunturin vä44 kieneiden sulav"esien kuluttJamia uomia. Martti Linkola. Helppo on kuvi1teHa tunturiryhmästä lounaaseen olevane suoalueelle myöhäisjääkauti•s·en mannerjääti•kön reunaa. ren määrän sulaves•~ä vasta paljasitunutita maastoa uurtel<emaa n. Lemmenjoen laitvahaarojen rtienoilla muodostuiva,t olosuhteet sulavan manne11jäät,ikön reunaHa huukain ,erikoisiksi
Maisemassa havaittavien merkkien perus,tooNa voi selv:ästi nähd ä, miiten vetäytyvän mannerjää,ti1kön re una on asteettain alentunut ja jättärnyit nyky,isien retkei,Iij än i-hmetiel1t·ävä,k,si kolkon a-isen rykelmän a11ekikaisi.a uomia. Vas·ba a-iivan suuosassaa,n R avadasjoki putoaa äkkikönkäänä Lem,menjokeen. Kurun alap äässä on jä:Heen olaut jää vas,tassa, ,,es,i on purkautunut jään päälle. KalJiioperän ralkoi'hiin haikeutunut vesi on jäätyessään muodostanut välk.ivahvoja ki,iloja, jotka ovait ,inoå•titaneeit suur,ia lohkareita. Tu.ntur.imaaiilman i,Lmaston erikoisuudet, el'iimerlki1ksi voimakkaat lämmönv.a:ih-telu t kesäl!lä ovat sitten jääkauden jäl:keen ai-k,ailai.Jla muovain'l11oot kurujen seinämiä. Voimakkaat vedet ovat arv-avtava1Sti jyrkentäneet jOl'k,ila,akSOJjen pohjaosia. Varmaan mannerjäätilckö, joka os•alitaan on o'1'lut 45. Näitä on kasoittain va'1runut kurujen pohji'l'le. Viipyvät lumilaikut edistävät senvuOlksi tlohkareiden irtoamista. Vi,elä voi nähdä erään Lemmenjoen lawalaa'ksoooon syrutyä selvi.t,täiVän erikoisu,uden. T unturimaiseman synnyn merkkejä ViipustJtmturi1t.a voi nähdä muåoakin merkkejä jääkaudesta ja kOlko tun turimaiseman synnys:tä. Siellä tälälfä <tuniturniHa näkyy jyrkkiä kuivia kuruj a, jotka poåkkeuiksetta, kui1n yhteisiesitä sopimuksesta, kallistuvat ja ,laskevat kohti luodetta. Nyt voi nähdä, etJtä sulavesiä on Jaajoika aliueil:ta 1kokoontunut juuri Lemmenjoen fa,tvahaaroihin. H eti kun mannerjäät11kön pinta oli alentunut näin p aljon, e ttä jäästä pis.ti es.iilil vapa;i,ta tunturinhuippuja, nunata,kkej a, hakeutui huippujen väli,in vahvoja su1avesivi•rtoja. Tunturiryhmän lo unaisriinteellä on pari jokea ja laaksoa, 1111imi,titä,in Puslkiujoen ja Nihasa njoen 1 liaa1ksot, jotka selvästi ova,t aikoinaan laskeneet lounaaseen aivan eri vesistöön luin Lemmenjokeen. Nyt on jyrlkikä äkk imuitka osoittamassa val,tauskohta,a. Taaiksepäin s.i,irtyvä:t laitvalaak.sot ovat v,iimein vallam.neet nämä kaksii alikuaan lounaaseen 1,as,kenwtta jo1kilaa 1 ksoa. Lämmönvaiihtelut sekä sulamisja jäätymisilmiö oVJa,t 1isäks•i kuin .Jeikiin vuOlksi, muodooteUeet kivistä vailleja, renkaita, röykkiöitä ja kivijuovamai,ta. Kurut <i!l'k,a,vait lo unaassa yhtäkikiä kuin ilmas1ta. Miten on syntynyt tällainen epätavaillinen jokiisuu. Morgam Viipuk~eLta näikyy myös Lemmernjoen laaja l1·sä.haara, R avadasjoki Sen faak-so on a'Vara, ei olJ,enkaan niin jyrkkämuo toine n kuin äsken kiuvatut laitva:laaiksot. Ne eivät ennäuäneet yhdessä paikassa toimia kauan, mutta v,irta oli niin voimakas, että kuhituksen merki1t ovat nyt jyrkkinä kuruina näkyvi\5sä. Lemmenjoen laitvafaakso t ovat ku~tenkin •kuiluittaneet lähdeosiaian taaksepäin niin että koko tuntur,i on lopuiJ.ta puhje nnut. Varjoisissa jyrkissä kuruissa saaiuaa lumi viipyä myöhään kesään aina elokuutl'e saalkka. Lumenviipymäpaiikoiilla lämpöt.i,Ja vaiihtelee helposti su'lami15pisteen kahden puolen. Kuitenkin muodootaa sulavesi•en aikaansaama ku1lutus vain pintasil,auksen jokilaaksojen kQlkonaismuodossa. Nä.iden kurujen jyrkkä muoto ja yhdenmukainen laskusrnun ta s 1 e1J.ittyvä,t myös erinomaisesti mannerjää1ti1kön sulamisives~en tuotteeksi
Mutta useimpia sellaisia henkiiöitä, jotka joutuvat pi<tempään ,liikkumaan tunturissa, ehkä v,iilkkokaupaL'.la yhteen menoon, inhiimillinen seura vaiin piristää. synnyttämässä Lemmenjoen jyrkkää laaksoa, on myös terävöinyt Ravadaskönkään äkkiryöpyksi. Mutta porot, jotka v'cll!uivana ma:trona peit<tävät tunturinrinteen, edustavat s~tä elämää, jota ret!keilijä Lapin luonnossa halluaa nähdä. Uscimmat alueen retlkeil:ijät ovat tyytyväisiä, j06 näikevät myöhemmin kesäl'lä muutamia. Ketään vaiativaakaan retikeilijää ei hä.iriitse se näytelmä, jota katsomaan OILemme vasailiIIlerkitsijöiden kanssa menossa. Sitten yhtäkkiä pari etummaisena j,udks,evaa poroa saa päähänsä lähteä aivan eri suuntaam. Jälkimmäinen olis,i näiin jäänyt "riippuvaan" asemaan. Micliet juoksevat toisinaan vimmatusti koettaessaan ohjata poroja aitaan. Poroja ja poromiehiä Al1kuperäisen luonnon löytää helpoimmin ylhää 1 Ltä tun1tureHta, missä rettkeilijät häviävät avaraan maisemaan. A:lhåalLa joella voi vilkkaanpuolein,en "liikenne" häiritä sitä, joka etsii täysiin koskematonta d·uontoa. Mut'ta alkuperäåmen syy on ennen sotia •toimineiden tuitlkijoiden, Tannerin ja Mikkolan mukaan se, että Marastotuntureiden-Viipusituntureiden ryhmä on ennen jääkautta, tertiäärikaJUdeHa, !kohonnut, ja Lemmenjoki ku 1 luttanut laaksonsa pohjaa nopeammin kuin si,vuhaara Ravadasjoki. Ravadasjokisuu on kuluttanut il:aajemman laakson pdhjalle aivan tJerävän kanjonin, jonlka ·täytyy olla jääkauden jälkeen synt}'\Ilyt. Kauempaa kaitsoen näyttää si!litä, kuin vä'kevä tuulenpuuska olisi pyyhkäissyt väärästä suunnasta ja remmainnut ~l'äimet muk:aansa. Muuta luonnonelämää Vasat on pian merkitty. Mannerjäätikön kuilrutJuksesita ei kanjoni.51,a nimi:ttäin ole mitään jä:1k:iä. Toivottuun 1tU1l01ksieen pääs-tään siitten aivan arvaamatta. Mi•ehet voivat hetkeksi heittäytyä maahan odottamaa,n kalhvia, jonka nais•et ripeästi kiethauttaivat. Jonikin aikaa rykelmän kärki menee toiivotruu:n suuntaan, muut perässä. Muuitamia poroja sattuu ryntäämään juur,i oikeaan suuntaan, osuu aidan johdattamana aukolle, ja koko muu lauma vyöryy )lksimieli6es·lli perässä. Seurauksena on palljon juoksemista, huiutoa, koirien haukkumista, puiuskuHavtia miehiä ja yhä uusia yrity.ksiä. Lauman Iiikkuminen on a~v,an arvaamatonta. Sinne tänne ryntäiltevät poropartciat, koirat ja miehet ovalt kauempaa .kia:tsoen kuin luonnonmais<emlllSlla esiiinka.sivaneita, muuttuneet hetkeksi ympäri·sitön foonnd!Jli eksi osaiksi. Veden lkulu 1 t,tava voima könkäässä on nykyään suuri. Morgam Viipukselta näJkyy Salli,joen latvan poroaita pienenä renkaana tunturikoivua !kasvavassa ympäristössä. Lähem·pänä tosin paljastuu, että aita ei ole alkuperäinen puuaii<ta, jolfaisen jätteitä voi Viipustunturil,ta Uöytää, vaan 46 ra:uta:lankaverkoota rakennettu. e pääsevät livahtamaan poispäin aidas<tJa ja muun lauman pääosa lähtee riehuvana mylläkkänä ryntäämään niiden perään
Valok. Niinpä eräänä päivänä, kun iihmellllelimme Morgamin nivan luona o1eva~le jyrkäHe kaHioseinämä'1le rakennettua ampuhau1kan pesää, saintui pesän läheisyy· teen lentärrnää:n V'elttosii,pinen maaJkotka. Kos,kaa;n ei tunturissa d1'e :kuitenkaan aivan autiota. kirjoittaja. Joskll6 sattuu satoja kohdalJe, ~ois~naan ei ni:i.tä näe ainoataikaa,n edes ylhääfl'ä tuntureilla, mihi,n eläimet kesäksi siirtyvät sääskiä pakoon. Karhun jä:lkiä tapaa säännöUisesti, jos ku1'kee Lernmenjoelita, joka on ihmi61'i1ikenteen valtaväylä, mu'Ultaman kilomet:rin syrjemmäksi. R anteenvahvuiset variksenmarjajäitökset s,ek_ä ikaav.itut pökkelöt ovat jokapäi1Väistä nähtävää 47. Kotka on säännöllisesti pesi.nyt a1ueeUa ja oli kesä!Uä 1962 toistuvasti silmien eteen tuileva lintu. Kapustarinnan vihellys, kiirunan koriseva ääni ja pi!kku1kuovin hermostunut hu111to tul-evat tuntu:riretk.ellä pian 'l:llltuilksi. poroja. Seurasiimme tapausta aivan läheltä jyirkäll,tä rinteeltä pensa,ston suojasta. Ampuhaukka ei pi,tä.nyt pesän lähelle tulijasta, koslka hyokkäsi päin siuwta lintua. Retkeilijän kaunis leiripaikka Viipustunturien Oahulammella. M~käs siinä auttoi: kotka meloi vähin äänin syrjemmälile ja vain hiukan rauhanhäirits-i:jän päätä suurempi ampuhau1kka lensi terhakkaana takais•i,n pesänsä -l'uo. Nämähän ovat kovin !ltii-k'kuvia otmksia
Mikä harvinaisuus a,ivan l1uonnonsuoje'lualrueen lähell,lä! Kukaitåes susi olisi voinuit 3iirtyä pesimään aJrueel'l•e. Jonkin a:lueen muodollinen ra-UJho i•tJtaiminen ei nimititäin vidä takaa, että s-en ,]uonnonrauha varmasti säi:lyy. esjmerkiksi retkci,Iijöitä haikkaamassa tarpeettomasti pystyjä keloja ja muita puita poikki aivan Lemmenjoen rannassakin. Va lok. AlueeUa on ky~lä va!kinainen vartija, joka on suureksi hyödyksi, mu tta vaikea on erämaan tihutyöntekijöitä saada vastuuseen. Toisinaan tapaa Lemmenjoen rantoja. kirjoittaja. Lemmenjoen kansaill:ispuisto on koko Lappimme kauneimpia senutuja. Pesä oli lähe'J.lä .kansail1ispuis-ton rajaa, mutta ul1kopurolella. T eko on poromiestJen :kanna!l1ta hyvin ymmärrettävä, m'llltta kansaUi&puistoa aJj.a teJle n valitet-tarva. U seat retJkeiJijät, jotka karnsallispru•iston alu,eeBa lii:kikurvat, eivä,t kesällä 1962 edes tienneet olevansa luonnonsuojelruaJueclla. Keväälllä 1963 ammuttiin su\Sli•emo pesäilitä erään Postijokeen laskevan haaran latval>ta, poikaset otiet:t<i,in elätiksi. Kokemu:kset pui~toaluee:lita ovait kuitenkin etupäässä oUeet hyvin myönte isiä. Tääl'lä on m yös joutsen valk,iitJuj,nen asukas. Karhunpesän löytäminen kamal,lispuristJos•ta ei ·liene ,k:umma!Uinen a ia. Talviuneen va·ipuneiden •karhujen Lepo on ,,a.in varmasti taattava. Sen rauhoittaminen luonnontutkimusja re~keilytarkoituik,s.iin turvaa sen kauneuden wlevaisuudessakin. tuT1Jt<U1reihin lounaassa rajoi~tuvi.JJa soilla. R etkeilijöiden vähäis:et jaljet eivät onneksi p alfjon muuta sen kookemaitonta, -cräma,is,ta luonnetta.
Lienee syytä mainita, etteivät ehdotukset karhun metsästyksen rajoittami49. Kolmen vuoden koeajaksi on karhun talvilepo ja keväinen liikkeellelähtö nyt turvatut. i se n laatimaan kirjoitukseen, jonka julkaisemme alempana kolwnaisuudessaan. On selvää, että yhdistys mielihyvin yhtyy sellaisiin esityksiin, joiden tarkoituksena on saattaa karhun metsästys järkiperäiselle pohjalle. Toivo ttavaa on, että kehitykselle on nyt auennut suunta, josta ei enää ole paluuta entiseen. Ja kuitenkin, ennen 1wzr, tuo asiallisen kalsea lause on voitu kirjoittaa, on siihen tarvittu vuosikymmenien mielipiteen muokkaus, tunteilua puoleen ja toiseen erätulilla ja sanomalehtien yleisönosastoissa, karhujen yhä avuttomammnksi käyvä asema lumikiitäjällä liikkuvaa karhun tappajaa vastaan sekä lopuksi viimeisenä pisarana edustavan pyyntiseurueen "menestyksellinen" karlmemon ja sen kolmen pennun tuhoaminen talvipesästä herätettyinä. Kun on ilmeistä, että maatalousministeriössä harkittavana olevat toimenpiteet tähtäävät tämän päämäärän saavuttamiseen, on toivottavaa, että nämä suunnitelmat, joiden mukaan karhun talvella ja keväällä tapahtuva ampuminen kiellettäisiin, johtaisivat mahdollisimman pian tulokseen. Tämä tapahtui talvella 1964. Vetoomus oli siitä huomattavasti lyhennetty. Lehdistössä on viime aikoina käyty keskustelua maatalousministeriön su unnitelmista määrätä rauhoitusaika karhulle. Noin viikkoa ennen rauhoitusasetuksen antamista oli monissa maan lehdissä yhdistyksen vetoomus karhun puolesta. Karhu eläimistömme itseoikeutettu isäntä Suomen asetuskolwelman numero 19-1 huhtikuun 17 päivältä 1964 on niuklwsanaisuudessaan vähän puhuva. Kun joissakin puheenvuoroissa on karhun ampumis.ta talvipesältä pidetty, joskaan ei suorastaan suotavana, niin kuitenkin tarpeellisena, pyytää Suomen Luonnonsuojeluyhdistys saada esittää seuraavan. Vetoomuksen lyhytsanainen ja asiallinen t':.'ksti perustui yhdistyksemme johtokunnan jäsenen, varatuomari E -P. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys osallistui myös siihen vilkkaaseen keskusteluun , joka asiasta käytiin ministeriön suunnitelmien tultua yleisesti tunnetuiksi. Siinä sanotaan vain, että karhua saa vuosina J(/64-1966 metsästää toukokuun 10 päivän alusta lokakuun 15 päivän loppuun. P a a v olo. Maatalousministeriön metsästysviranomaisten johtopäätökset ja toimenpiteet olivat hiitettävän nopeat
Karhu keväisessä metsässä. Tässä yhteydessä ei ole mahdollista laajalti puuttua niihin varsin perusteellisiin tietoihin, joita maastamme on olemassa karhun levinneisyydesitä ja muihin asiaan vaikuttavista seikoista. Viimeksi tapahtui näin pari vuotta sit:ten metsästyslainsäädännön uudistamisen yhteydessä sen kuitenkaan johtamatta silläkään kertaa välittömiin tuloksiin. Kun tidetään, että ainakin kolmenkymmenen viimeisen vuoden aikana karhun levinneisyysalue on pysynyt jokseenkin ennallaan ja karhun vuotuiset saalismäärät ovat ajoittain olleet varsin vähäiset, on luonnollista, että ehdotuksia Suomen pienen karhukannan suojelemiseksi on tehty aikaisemminkin. Viimeksi 50 Valok. Tiettyjen elintapoja koskevien tietojen perusteella viittaa tämä jakauma siihen, että Suomen omavarainen karhukanta on melkoisesti edellä mainittua arviota pienempi, koska erityisesti uroksilla on taipumusta vaelteluun ja juuri niitä tulee Suomeen edelleenkin itärajan takaa. on näitä kysymyksiä käsitelty julkaisussa Suomen Riista 16/1963 (maisteri Erkki Pulliainen). Vaeltavien karhujen suhteellinen osuus on nähtävästi lisääntynyt myös sen johdosta, että pesästä ampuminen on kohdistunut emojen ohella myös penituihin. Tämä on. Viitattakoon vain muutamiin seikkoihin. Bertil Haglund. sesta ole pelkästään tämän päivän tilanteen synnyttämiä. Kaadetuista karhuisita on noin 30 % naaraita ja noin 70 % uroksia. Karhujen nykyinen kokonaismäärä Suomessa lienee korkeintaan noin 300 yksilöä
Kuvaukset karhun aiheuttamista tuhoista 1 kotieläinten keskuudessa saattavat joskus antaa aihetta käsitykseen, eHä kysymyksessä on enttam vaarallinen eläin. Karhut tappava,t myös poroja ja poronvasnja. Mikäli asia ratkaistaan tällaisen suhtautumistavan pohjalla, on ilmeisestikin erittäin vaikea löytää perusteita, jotka puoltaisivat karhun metsästyksen sallimista nykyiseen tapaan ilman mitään rajoituksia. Mieluimminkin päinvastoin. Mikäli karhukanta saisi yliotteen sitä vartioivista ampujista, mikä ei tunnu todennäköiseltä, olisi erämiehillä tällaisissa olosuhteissa erityinen tilaisuus oso~ttaa kuntoaan uhraamalla lisättyjä ponnisteluja karhun asettamiseksi aloil51. luonnollis'esti vähentänyt Suomeen jäävien naaraiden määrää. Sitäpaitsi se on ollut omiaan johtamaan karhukantamme keski-iän nousemiseen ja tästä aiheutuvaan pentumäärän pienenemiseen. Puo1taessaan nyt, kuten ennenkin, karhun metsästyksen rajoottamista, Suomen Luonnonsuojeluyhdistys vetoaa samalla kaikkien asiasta kiinnostuneiden piirien asialliseen harkirutaan ja viileään arvostelukykyyn. Tätä tekevät erityisesti vanhat uros-karhut. Päinvastoin voidaan kysyä, eikö omavaraisen karhukantamme turvaaminen, vahvistuminen tiettyyn määrään ja kannan suunnitelmallinen säännösteleminen, toisi tilanteeseen helpotusta. Tänä vuodenaikana pyynti tulisi olemaan edelleenkin sallittu. Ka:rhunmetsästystä harrastavat pifri-t tuskin tuntevat i,tseään niin avuttomiksi, etteivät he pystyiisi säännös•telemään Suomen karhukantaa sopivissa puitteissa, vaikkei talvija kevätpyynitiin olisikaan enää mahdollisuuksia. Karhu viihtyy parhaiten suurilla asumattomilla saloilla ja on tunnettu erittäin ihmisaraksi. Huomattava osa vuotuisesta 40-60 karhun saaliista kaade·taan juuri syksyllä. Tämän ratkaisemiseen puuttuvat kuitenkin tällä hetkellä tiedot, ei vähiten sen vuoksi, ettei ole riittävästi selvityksiä siitä miten karhu käyttäytyy, jos sen annetaan olla rauhassa. Pääosan karhujen ravinnosta muodos,tavat erilaiset kasvit sekä eläimistä pikkujyrsijät ja hyönteiset. Nämä vahingot ovat kuitenkin vuosittain vain yhdestä kuuteen prosenttia kaikista petojen poroille aiheuttamista vahingoista. Kuten ylläolevassakin on jo esitetty, kotieläimiä syövät karhut kuuluvat poikkeuksiin. Kantamme urosvoittoisuus johtuu osaltaan juuri siitä, että emoja ja pentuja on ammuttu, eikä ole mitään syytä olettaa, että itämä epäsuhde jartkuisi, jos kantaa hoidettaisiin oikein. Myöhemmin ei pentuja synny joka vuosi. Kun karhun metsästäminen talvella ja keväällä kohdistunee vain harvoin juuri siihen eläimeen, joka on aiheuttanut kotieläimille vahinkoja, seuraa tästä, että nykyisessä muodossa harjoitetulla metsästyksellä on tuskin mitään välitöntä, myönteistä vaikutusta kotieläinvahinkoihin. Karhu saa ensimmäiset pentunsa yleensä vasta nelivuotiaana. Nykyisten tietojen valossa näyttääkin siltä, ettei ole olemassa minkäänlaisia viitteitä siitä, että karhun metsästyksen rajoittaminen vaikeuttaisi kotieläinongelmaa. Eri asia on tietenkin, kuinka suuren karhukantamme tu1isi olla. Karhut tappavat meillä vuosittain joitakin kymmeniä kotieläimiä
luultavasti loppujen lopuksi varsin laajat kansalaisjoukot. Italialaisen Giuseppe Acerbin Suomen• matkaa v. 1799 kuvaavasta teoksesta. Kokemus on osoittanut, ettei tällaisiin yrityksiin ole yleensä puuLtunut halukkaita. On ilmeisesti niin, että karhunmetsästyksestä ovat lopultakin vain suhteellisen harvat henkilöt nykyisin kiinnostuneet. Karhusta, sen elintavoista ja asemas,ta Suomen luonnossa ovat onneksi kiinnostuneet muutkin henkilöt kuin ne, jotka haluavat ampua emon pentuineen. Kun karhu on käynyt harvinaiseksi, ei sitä ole enää entisellä innolla yritettykään pyytää. Tämän menettelytavan kieltämisestähän ny;t on kysymys. Karhun ·kohtaloa rntkaistaesisa haluavat mukana olla myös muut piirit, vastuuntuntoiset erämiehet, luonnonsuojelun aktiiviset edustajat ja 52 Karhunmetsästys tä Suomessa 1700-luvulla . leen. . Ehkä karhunkierrosten hinnat ovat myös olleet liian korkeat. Loppuraitkaisua voidaan tuskin jättää niille, jotka kentiies uhraavat huomatta•via summia halulleen saada jännitystä ampumalla pesästä.
·.V,,..___ r ( Erkki Tantun piirros, noussut 'karhu. Mikäli talvipesältä ampujat ovat taas li~k•kuneet ka-rhuvc11hinkoja kärsineiden usein vähävaraisten edun vuoksi, jota yhdistys tosin rohkenee epäillä, olisi heillä edelleenkin erinomainen tilaisuus osoittaa velvollisuudentuntoaan suul1'laamalla ponnis:tuksensa syyspyyrntiin taikka sen seikan varmistamiseen, että valtion varoja todella käytetään riittävästi vahinkojen korvaamiseen. Tämänkaltainen kehitys ei ikuiten53. (, ' -'--1. Jälkimmäisessä yhdistys tulee antamaan kaiken a:punsa. Jos sen tilalle astuu pelkkä muodottomasti ja väkivahaisesti harjoitettu raakuus, jos:ta karhun talvipyynti nykyisessä ihmi,sessä on ilmaus, on tämä pelkästään vali1tentava, luonnonvastainen ilmiö. Tällaisille henkilöille yhdistys suositrtelee muiita jännit.täviä elämyksiä. Ilmeisesti nykyajan ihminen on menettänyt kyvyn eläytyä primitiiv,isen, arkaisen luonnonku1't1tuurin tunnemaaiilmaan. Metsästyskirjallisuuden parhaimmis•tosta ja kansanperinteesitä tiedetään, että karhun pyyntiiin on 1 kautta aikojen li,ittynyt loi,tsuja, taikoja ja rituaaleja, joiden tarkoituksena on ollut turvata eräonni, Jepy,ttää metsän haltija ja auttaa voittamaan karhua kohtaan tunnettu pelko. ~~~..... -.. u , / r ° A ){ / / p l 900,luvulla. _), -..___ )'\\ •; , , ·. l .d / 1 , _ _,
Kun näitten eläinten merki:tys tässä mielessä on ratkaisevasti vähentynyt, ei ole mitään syytä antaa suhtautumisen niihin väri-ttyä kovinkaan tunnevoittoisesti. kaan ole ainoa vaihtoehto. On korostettava sitä, että suojelutoimenpiteet ovat viime hetkellä todella pelastaneet kannan kuolemasta sukupuuttoon, onpa voitu sallia sen leviäminen jopa uusillekin seuduille. Sitäpaits 1 i yhdistys on sitä mieltä, että myös eläimiin nähden ihmisten olisi syytä suunnata <tunteensa myötäelämiseen eikä vastenmielisyyteen tai muuhun kielteiseen suhtautumiseen. On vielä muistettava, ettei jatkuvasti voida luoHaa siihen, että itärajan takaa tulee uusia karhuja. Tämän johdosta on syytä mainita, et:tä Suomi ' lienee tällä hetki llä ainoa maa koko : Euroopassa, jossa karhulle ei ole suotu minkäänlaista suojaa. Olisi outoa, jos Suomi olisi aiinoa maa Euroopassa, jossa tähän olisi rajoi'ttamaton ,tilaisuus. Ruotsin karhukan: ta on vähintään yhtä suurii kuin Suomenkin. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen mielestä on valitettavaa, että vastuuntuntoisten (riistaipiirien, luonnonsuojelun edustajien ja muitten luonnoneläimisitämme kiinnostuneiden piirien on tehtävä edelleenkin paljon työtä luon~ taisen erämaaeläimistömme kantojen. 54 Neuvostoliiton karhut mukaanluertuina lienee Euroopassa kysymys muutamista tuhansista yksilöistä. Samoin on asiian laita Neuvostoliitossa, jossa on maanosamme suurin kanta sekä kaikissa niissä Kes•ki-Euroopan ja Balkanin vuoris,toseuduissa, joissa karhuja viielä on jäljellä. Kysymyksessä on lähinnä perinteellinen ja voimakkaasti tunnepitoinen sanonta tieityiistä ihmiS1tä ärsyttävistä eläimis:tä. Tietopuolinen 1 tutustuminen eläinkuntaan, sen pitkä kehitys, sen sopeutuminen mitä erilaisimpiin olosuhteisiin, sen lajirikkaus ja vaihtelevat elintavat sekä varsinkin korkeampien eläinten kehittyneet henkiset kyvyt ovat omiaan vahvistamaan sellaista käsi,tystä, et:tä eläinkunnalla on oma ihmisestä riippumaton arvonsa. Onhan tähän saakka meillä salli'ttu myös ulkomaalaisten harrasitaa vapaata karhun metsästystä, kuten ,tuoreet esimer:kit •kertovat. Kun karhu täten on yleiseurooppalainen harvinaisuus, on sen kohtelua Suomessa tarkasteltava tältä pohjalta. Karhun pyynti on siellä ollut jo kauan tarkoin säännösitelty. Karhu on ybi näistä eläimistä. Mitä tulee siihen, etitä karhu on niin sanottu petoeläin, ei tällä leimalla ole luonnontieteellistä perustetta. Useimmissa tapauksissa on kysymys vain kymmenistä tai joistakin sadois,ta eläimistä. Voidaan tietysti sanoa, että on lopu1lta·kin samarntekevää, miiten karhun käy Suomessa. Ainakin tämän rtiedon tulisi johtaa siihen oivallukseen, ettei ihmisen tehtäviin kuulu eläinten aiheeton hävittäminen. Karhuntappaja, joka suunnittelee talvista eräretkeä karhua vastaan, saattaa pitää tällaista lapsellisena, mutta ilmeisestikin on vielä lapsellisempaa seurata Martti Kitusen ja muiden kuulujen karhunkaatajien jälkiä aikana, joka ei ole enää heidän. Kuten yllä on jo mainittu, ei tällä täydennyksellä myöskään yksilöiden urosvaltaisuuden vuoksi ole kannallemme niin suurta merkitystä kuin lukumäärän perusteel1a saattaisi luulla