vastaan T ila ush inta v. Kysely 20 B. 196 1 500 mk . Valok. Jaetaan Suomen Luonnonmojeluyhdist)>ksen jäsenille jäsenmaksua. K . Merkin hinta on 250 mk.. ar\'o tai a mm atti ja postiosoite) kirjeitse ta i puhelimitse. K. Sivun ylä laidassa kuvattu SLY:n merkki on saatavissa myös kauniina ja arvokkaana hopeisena rinta merkkinä. Merkin voi noutaa toimistostamme tai tilata postitse, jolloin se lähete tää n postiennakkona. M.: Karhusaari, Karkun ensimmäinen luonnonsuojelua lue 26 E.-P. 196 1 32 Summary Kansikuva: Nuori ttmlurihauil/,a (Falco rusticolus). P.: Petoeläimet ja riistanhoito 27 Maiseman ja lu onnonsuojeluki lpailu Korpi la hdelle 27 Kysy mys ja vastaus 28 Jaloh a ukkatiedu teluj a u lkomailla Kirjallisuutta 29 Olavi Hilden: Retkeilijän linLuopas 29 Ilkka Laitakari : Kive t väriku vina 30 Lounais-Hämeen Luonto 8 ja 9 31 Suomen luonlo vaarassa! 31 J äsenhankintakil pai lu v. . SUOMEN LUONTO Ilmestyy 4 kertaa vuodessa. Jäsenmaksu pcritäiin aikakauslehden läh e tyksen yhteydessä Vuosi jäsenmaksu Opiskelijat ja koulu laiset Ai naisj äsen .. : J outsenta lvi Lu onto ja ta/ousPliimä 23 Turkistarhoje11 kuokkavieraat 23 Kala vesien my rkylys Luonnonsuojelun tyihnaalta 24 V. Lind eberg: Suomen eliiimistö 195i60 22 K . .. Arrela : Keskustelua Tornionjoesta 25 K. l\l. SUOME:--1 LUO:"INO:-SUOJEL UYHDJSTYS Helsinki, Unioninkatu 40 a. N i i I o S ö y r i n k i (vastaava), toht. Christian Carpelan & Martti Linkola. Puhelin 622 978 Poslisiirto 6882 Jäseneksi ilmoittautuminen (nimi. SISÄLTÄÄ: :'\iilo Söyrinki: Enemmän 1chokk111111a 1 uon nonsuojel u L yöhö n 4 l\l a rtti Linkola : TunLU rihaukka mäiscn Pohjolan kasvalli perim 12 Hannu Tarmio: Afrikan vi llieläinten tuleva isuus Uusi11 tieto S11 1n c11 luo11nosta 20 Olavi H ilden: Tunturipöllöt vaellam assa. Reino Kalli o l a. Tilattae sa mainitkaa haluatteko merkin mutterivai neulakiinnityksellä. 400 mk 300 mk 8.000 mk Toimitus: prof
Se aineellinen tuki, jota Suomen Luonnonsuojeluyhdistys on saanut ja edelleenkin saa yleisistä varoista, on kovin vähäinen sen ohjelman ja tehtävien laajuuteen verrattuna. Myös painopaikka on siirtynyt pääkaupungista Porvooseen. Niinpä toiminta onkin edellytystensä puolesta aivan toisella tasolla kuin meillä ja myös tulokset sen mukaisia.. naapurimaastamme Ruotsista. saanut palkata valtion varoilla erityisen jäsenhankintasihteerin muun varsinaisen henkilökunnan lisäksi. Luonnonsuojelua ei enää pidetä vain joidenkin hempeämielisten luonnonharrastajien asiana, vaan se on yhteiskunnallinen välttämättömyys. Siellä luonnonsuojeluyhdistys on mm. N:o 1 1961 20 VUOSIKERTA SUOMEN LUONTO SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYKSEN JULKAISU Enemmän tehokkuutta luonnonsuojelutyöhön Niilo Söyrinhi Tämä numero aloittaa Suomen Luonnon kahdennenkymmenennen vuosikerran. Niin kauan kuin valtionavustuksemme on kytketty varsinaisten tieteellisten seurojen määrärahoihin, ei tilanteessa ole odotettavissakaan ratkaisevaa parannusta. Yhdistyksemme käyttövarat ovat niin vähäiset, että on ollut pakko etsiä tähänastista halvempi kirjapaino. Yhä yleisemmin tajutaan, että alkuperäinen kasvija eläinmaailmamme ja suomalaisen luonnonmaiseman erikoislaatuisuus on pyrittävä säilyttämään mahdollisimman rikkaana ja turmeltumattomana myös teollistuvassa yhteiskunnassa . Luonnonaiheinen kuva, joka vaihtuu numerosta toiseen, tuo toivottavasti lehden pyrkimykset entistä paremmin lukijoiden tajuntaan. Olemme tässä suhteessa auttamattomasti jäljessä esim. Tämä johtuu kustannussyistä. Lehtemme on kuitenkin vasta viisi vuotta ilmestynyt nelinumeroisena oltuaan ensimmäiset 14 vuottaan yksiniteinen vuosikirj a. Mitä pitemmälle kulttuuri kehittyy ja kansan yleinen sivistystaso nousee, sitä herkemmin tajutaan luonnon läheisyyden ja sen värien ja muotojen runsauden ja kauneusarvojel1' merkitys ihmisen sopusuhtaiselle henkiselle kehitykselle puhumattakaan luonnonsuojelun tieteellisestä ja taloudellisesta merkityksestä. Tuttu, yhdistyksemme jäsenmerkin koristama kansilehti on korvattu elävämmällä. Näin säästyvät varat tarvitaan kipeästi muuhun toimintaan, jota olisi jatkuvasti laajennettava, sillä luonnonsuojelu elää juuri voimakasta nousukautta meidänkin maassamme. Entiset lukijat huomaavat, että lehden ulkonäkö on muuttunut
Sen jälkeen olemme saaneet kestää ankarat sorron vuodet ja käydä säälimätöntä taistelua kansallisesta olemas~aolostamme. Suuri määrä opettajia ja muita nuorison kasvattajiakin, •) Ks. vesivoimahallinnon pääjohtaja puolustamaan virastonsa tekemiä suunnitelmia Tornionjoen ja muiden Pohjois-Ruotsin vesistöjen rakentamiseksi. edustajina, ovat myös todellisia luonnonsuojeluparlamen ttej a. Vieraan vaikutelmaksi jäi, että tehtävä oli hänellekin liian vaikea. Tähän työhön voi jokainen Suomen Luonnonsuoj eluyhdistyksen jäsen ottaa osaa. Ainoa keino saada valtiovallan taholta tarpeeksi ymmärtämystä ja tukea luonnonsuojelulle on tehdä sen m erkitys tajutuksi kaikissa kansalaispiireissä. Vain jatkuvalla valistusja propagandatyöllä luonnonsuojelun pyrkimykset voidaan saattaa niin yleisesti tunnetuiksi, että niille annetaan arvoa myös siellä, missä valtakunnan asioista päätetään. Oli todella mieltä lämmittävää kuulla esim. ]äsenhanhintakilj1ailtt s. Ruotsin luonnonsuojeluyhdistyksen jokasyksyiset kaksipäiväiset keskustelukokoukset, joihin kulloinkin vartavasten saapuu n. m aatalousministeri Netzenin esiintyvän pääpuhujana Ruotsin luonnonsuojeluyhdistyksen 50-vuotisjuhlassa Tukholman Skansenilla pari vuotta sitten. Moni heistä saattaa olla innokas luonnon ystävä ja liittyy mielihyvin jäseneksi, kun asia vain hänelle esitetään. On selvää, että kaikki tämä on estänyt täydellä teholla hoitamasta kulttuuriasioitamme. Niiden polvien asevelvollisuutena, joiden ei tarvitse tulilinjoilla puolustaa isänmaata, olkoon raken tava työ talouselämän ja kulttuurin hyväksi. Tuossa juhlassa oli muuten läsnä n. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että luonnonsuojelun merkitys ja pyrkimykset ymmärretään Ruotsissa niinkuin monissa muissakin m aissa sekä idässä että lännessä aivan toisella tavoin kuin meillä myös johtavissa piireissä. Vain kapea Pohjanlahti erottaa meidät Ruotsin maakamarasta ja pohjoisessa on senkin sijasta vain Tornionjoki latvajokineen. 311 2. Luonnonsuojeluväen arkailematta ja asiantuntemuksella esittämät tosiasiat osoittivat, että vesivoimataholla oli lähdetty näihin koko Pohjois-Ruotsin ja hyvältä osalta Suomenkin luonnonoloja ja totuttuj a elinkeinomahdollisuuksia ennakolta arvaamattomalla tavalla muuttaviin hankkeisiin aivan riittämättömin selvityksin. Ei siinä jäänyt mitään epäilyksiä siitä, ettei maan hallituksen taholl a oltaisi selvillä luonnonsuojelun välttämättömyydestä. Viime syksyn kokoukseen oli kutsu ttu mm. Ensimmäisenä tehtävänämme on u u s i e n j ä se n te n h a n k i n ta yhdistykselle.*) Miltei jokaisella meistä on läheisimmässä sukulaistai tuttava piirissään henkilöitä, jotka tuskin ovat edes kuulleet Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen olemassaolosta tai nähneet ainoatakaan Suomen Luonnon numeroa. 300 miestä lääninhallitusten, metsänhoidon, maatalouden, arkkitehtikunnan, opettajiston, tiedemiesten jne. Yli puoli vuosituhatta olemme lisäksi kuuluneet sam aan valtakuntaan ja nauttineet samoja enemmän tai vähemmän demokraattisia oikeuksia. Sitä suuremmall a innolla niihin on tartuttava n yt, kun taas elämme onnellisia rauhan ja hyvinvoinnin aikoja. 6000 henkilöä
Sam a koskee tietysti m etsäja m aa talousalan ammattimiehiä, käytännön m aanviljelijöitä, puutarhureita, tienrakentajia, kunnallisvirkamiehiä, arkkitehtejä ja monien muiden alojen edustajia, jotka joutuvat työskentelem ää n luonnossa tai muuttam aan luonnonsuhteita tai maisemakuvaa. On siis parasta ennakkoluulottomasti levittää tietoa yhdistyksestämme ja luonnonsuoj elun pyrkimyksistä as ianomaisen säätyyn ja ammattiin katsomatta. Sisältö on pääasia. T oimituksen on ollut pakko jatkuvasti etsiä kirjoittajia, ja uusien löy täminen on kovan työn takana. M yös aivan lyhyet uutiset paikkakunn allisista luonnonmuistomerkeistä, erikoisista eläinja kasvilöydöistä, uhanalaisista tai jo hävityksen kohteeksi joutu neista paikoista ja luonnonesineistä jne. Niinkuin arvoisa t lukijat ova t huom anneet, ovat tietyt kirjoittajanimet toistuneet useita kertoj a lehtemme sivuilla. joille luonno nsuojelu antaa runsa in m äärin herätteitä ja ohjelmaa heidän jokapäiväisessä työssään, on vielä yhdistyksemme ulkopuolella. J o muutama sivu on tarpeeksi . Moni m aisem akuva tai luonnonmuistomerkki esim. U sein tullaa n asiasta puhumaan aivan liian myöhään, kun ei enää mitään ole tehtävissä. ovat tervetulleita. Ei siis pidä arkailla sen lähettämistä. On suoranainen velvollisuutemme vetää heidät mahdollisimman nopeasti luonnonsuojelun piiriin. Kielivirheitäkään ei tarvitse pelätä ne korjataan toimituksessa, jos se on tarpeen. Julkaistaviksi kelvollisista kirjoituksista m aksetaan kirjoituspalkkiotakin sen verran, ettei tarvi tse kynän tai koneen tai joidenkin iltatuntien kulumista surra. Kirjoitusten ja uutisten lähettäminen koituu siis samalla kotiseudun luonnonarvojen puolustamiseksi. Usein saattaa löytää erinomaisen hartaita luonnonsuojelun ymmärtäjiä sellaisistakin henkilö istä, joista sitä ei heidän ammattinsa nojalla osaisi odottaakaan. Aina parempi on, jos kirjoitukseen tai uu tiseen liittyy hyvä valokuva tai useitakin, jos se on tarpeen. Ei ole lainkaan harvinaista, että piittaamattomuudes ta luontoa kohtaa n palj on parjattuj en tekniikan edustajienkin pinnan alta paljas tuu vilpitön luonnon ihailij a. Tämä ei suinkaan ole johtunut toimituksen halusta suosia juuri heitä toisten kirjoittajien kustannuksella. Jäsenistössämme on varmaan m onia, joill a on tällaista aineistoa valmiina tai ainakin helposti paperille pantavissa. olisi varmaan voitu pelastaa hävitykseltä, jos siitä olisi ajoissa tiedoitett u yhdistykselle. Se on yksinkertaisesti seuraus kirjoittajien vähälukuisuudesta ja asianomaisten henkilöiden avuliaisuudesta . Toinen asia, jota tahtoisin erityisesti tähdentää uuden vuosikerra n a lkaessa, on kirj o itu s t e n j a uuti ste n l ä hettäminen Suomen L uontoa varten. Alkakaamme uusi vuosi lisääntyneen toimeliaisuuden merkeissä luonnonsuojelun koko rintamalla! 3. Kirjoitusten ei tarvitse olla pitkiä
Vain kaikkein etäisimmät tai vaikeimmin päästävät pesäpaikat säästyivät, ja linnun pesimäalueen eteläraja siirtyi yhä kauemmas pohjoiseen. Tunturihaukka perimmäisen Pohjolan kasvatti Niartti Linlwla Tunturihaukalla, jonka vanha tieteellinen nimikin Hiernfalco gyrfalco on oudon komeasti kalskahtava, on aina ollut eräänlainen erikoisasema luonnon harrastajan mielessä. Se ei ole koskaan ollut pelkästään lintu lintujen, haukka haukkojen joukossa. Tunturihaukka katosi Kittilän alueelta ja monilta Enontekiön pitäjän tunnetuilta pesimäpaikoilta. Varsinainen todella tuhoisa tunturih aukkakannan verotus alkoi vasta myöhemmin kun " tieteellinen" luonnonharrastus tuli muotiin, ja munankerääjien verraton kaarti alko i liikuskella lintumailla. Tällainen pyydystely ei vielä paljon vähentänyt tunturihaukkojen määrää. Niinpä esim. Varmaa joka tapauksessa on, että sellainen, joka rohkealta " tutkimusmatkaltaan" pohjan perille toi saaliina jylhän kallioseinämän kielekkeeltä r yöstetyn tunturihaukan poikueen tai jonka onnistui houkutuslintujen avulla van4 gita ta lvella eteläisempiin maihin siirtynyt vanha lintu, sai sievoisen ansion. Muutamilta jylhiltä kallionjyrkänteiltä sen lopullisesti hääti turistien virta. Voidaan puhua tunturihaukan suuresta merkityksestä jopa E uroopan kulttuurihistoriassa, noina haukkametsästyksen kyseenalaisen loiston päivinä, jolloin juuri tämä petolintu, jota pidettiin haukoista jaloimpana, oli kaikkein halutuin ja arvokkain linnanherrojen kyyhkyspaistin noutajana. Vanhastaan tarunomaisen maineen omaavan harvinaisen tunturihau kan pesyeet olivat erityisen kysy ttyjä. T unturihaukan suosioon oli myös käytännölliset syynsä: se on jalohaukoista suurin ja mahtavin ja saalista jana verraton. Korkeasäätyinen haukalla metsästäjä, itse kesyjen viljelysmaiden kasvatti, saattoi tuntea ranteellaan istuvasta vangitusta haukasta virtaavan erityistä tenhovoimaa tietäessään sen olevan kotoisin tarujen ja myyttien m aasta, kaukaisesta Tuli-Lapista, missä ihmisetkin a jelivat hirvensukuisilla eläimillä ja loputtomissa erämaissa vain noidat päristelivät rumpuj aan. 1930-luvun lopulla se pesi vielä Inarin etelärajan tuntumassa, Ahopään tunturikurussa aivan m aantien kuuluvilla,. Lappalaiset hauku teltiin tilauksesta ryostamaan pohjanperien harvina1S1mpien lintujen pesiä, ja munat siirtyivät "luonnontutkijoiden" laukuissa Euroopan eri kaupunkeihin. 1800-luvun lopulla ja vielä tämän vuosisadan ensi vuosikymmeninä niitä kulj etettiin kymmenittäin Lapin peruko ilta kotimaisiin ja manner-eurooppalaisiin munakokoelm iin
Kauempaa, varsinaisesta Tunturi-Lapista tunturihaukkaa on etsittävä. Olin muutaman toverini kanssa osunut Lapin-retkeilyilläni tunturihaukan pesimäpaikalle sentään jo parikin kertaa; kuitenkin niin myöhäiseen aikaan kesästä, että olimme saaneet tyytyä vain aran lentopoikueen ihailuun. mutta nykyään on seudulla turistitulva sellainen, ettei edes porojen vasominen suju häiriöttä. Lentävä tunturihaukka. Hangella joen jäällä on pari 5. Ka]lionkupeen on aurinko sulattanut, ja siinäh~n on haukka tietenkin istuskellut ja uinaillut keväisessä lämmössä. Tämä kaikki oli vain lisännyt haluani nähdä tämän hahmoltaan alkuvoimaisimman lintumme pesä oikein " täydessä toiminnassa" ja se urata hetkisen sen kotoista elämää. Hiihtelen retkikumppanini. Mutta saavuttuamme pahdan kohdalle on ilmassa toinenkin tunturihaukka, edell istä vielä suurempi, siis naaras, joka kohta päästää karkean vihaisen huutonsa. . Runsaina myyrävuosina tapaat piekanan miltei joka tunturikupeessa metsästelemässä, kivillä istua nököttämässä tai honganlatvassa uinailemassa. kanssa koivupensaiden saartamaa avaranpuoleista jokiväylää huhtikuun heleässä aruingossa. Poskeni kuumenevat: ei tässä ollakaan pelkässä auringonotossa! Näen kohdan mistä naarashaukka on lähtenyt, ja kallionhyllyllä näkyy siinä risuista kyhättyä seinämää. Sitten sa ttui yllättävä tapaus seudulla, jolla en olisi koskaan uskonut tunturihaukkaa löytäväni: Inar1n pitäjän matalimmilla, tuntureista köyhimmillä laitamilla kevättalven hohtavien hankien aikaan. Kunnes sitten . Mutta kun piekanahaukka on kirjava, kodikas ja rauhallinen myyränpyytäjä, on tunturihaukka toisenmallinen: harmaanpuhuva, nuolennopea riekonsurma, tunturimaiclen hurja suurpyytäjä, jonka olennossa mahtavalla tavalla yhtyvät kanahaukan vankka harteikkuus ja muuttohaukan siro jalous. Yhtäkkiä on jokiväylän yllä, aivan lähellä, ilmassa komea . . Siellä on vielä sen valtamaa, ja kaikkein pohjoisimman Lapin omia lintuja se on aina ollutkin, sen petolintuvaltiai ta yhdessä piekanan kanssa. Tunturihaukkaa näkemättä voit kulkea kesäkaudet ja koluta lukuisat kallionjyrkänteet. tunturihaukka, ja samassa huomaan joen pohjoisen rantatörmän jyrkentyneen melkoiseksi kalliopahc\aksi . Piekanan perhe-elämän tunnet jo h yvinkin, mutta tunturihaukasta ei ole tietoakaan. Piekana on jokaisen Lapin-kävijän tuttu, tunturihaukka vain harvan
Tunturihaukan munat ovat olleet munan kerääjien haluttua suurriistaa. Uudestaan vain pesälle ja nyt hitaammin ja harkitummin, ja niin on neljä punaruskeaa kookasta munaa ihailtavanani. Sen vieressä paistavat r iekon jäännökset ja a uringon paahtamina levittävät uhoa ympäri lleen. tapettua, syötyä riekkoa ja haukkojen siipien painalluksia. On varsin mahdollista, ettei seuraava hiihtäjä suhta udu harvinaiseen tunturihaukkaan yhtä ihailevasti kuin me; hän ehkä näkee siinä vain riettaan r iistan tuholaisen. Emo kyllä palasi hautomaan, ei sen puolesta. Jo uhoaa mädän hajua kalliosta, ja kurottelen kiihkeästi nähdäkseni pesään liian kiihkeästi, sillä ruohontupas jää käteen ja toinen käsi hakee turhaan otetta sileästä kalliosta; nyt mennään lujaa. Pian alkavat hohtavat m aisemat tummua, rikas ja antoisa yllätysten päivä on illassaan. Hämärissä on mielissään löytäessaan poromiesten autiotupaan yöksi; lämpötila laskee 25 pakkasasteeseen. 6 Kiipeillessämme ja valokuvaillessamme pahdassa ha ukat häipyvät, mutta emme pidä aivan tulista kiirettä pois: pesassa eteläisellä rinteellä auringon paahteessa on aivan kesäinen lämpötila, joten munat eivät voi vahingoittua. Tunnin päästä sujuttelemm e jo kaukan a hongikkoisen vaaran kupeessa ja löydämme verekset ahman jäljet ja kolme piekanan risulinnaa, tosin vielä lumen kattamina ja tyhjinä. Hiihdän vilkkaisen kiireen kaupalla jyrkänteen juurelle, potkaisen sukset jalasta ja ruohontuppaisiin takerrellen alan kavuta ylöspäin. Lapin vanhat viisaat erämiehet kyllä myöntävät, ettei riistalintujen nmsaus riip u haukoista ollenkaan, vaan että niiden kannanvaihteluja m äärää. Ilomme taustalla painoi kuitenkin huoli meitä pesän löytymisen vuoksi. Mutta tälle sattuman oikusta löytämällemme tunturihaukan turvapaikalle johti nyt latumme, ja sitä ei saanut tekemättömäksi. Erämaissa hiihtäjä ottaa kovin mielellään vanhan suksenladun alleen ja seurailee sitä. Pesä lienee vanha, loppu un kulunut ja maatunut piekanan tai korpin pesä, tunturihaukan hivenen korjailema. Ehkäpä sattuu hyvinkin joku olemaan menossa hiihtomme suuntaan, tai joutilas mies huvikseen lähtee tarkkailemaan: keitähän tässä on kulkenut ja minne. Mutta tunturihaukan munia suojaa emolinnun villin veren kuumaksi lämmittämä ruumis. Mutta kallion alla on pehmeää lunta onnekseni en putoa edes suksien päälle ja niinpä olen vielä kirJ01ttamassa tapahtumasta. Kun sitten hiihtelemme pois, näkyy etäälle ehdittyämme toinen haukoista jo palaavan pesälle. Ne sij aitsevat mullasalustalla, sillä pesärisuja on vain pesän ulkoreunalla, ja niitä suoj aa yläpuolella kaartuva katoskieleke
Niinpä toivoimme lumipyryä, mutta sitä ei näinä kevään tulon hehkuvina päivinä kuulunut. Hiihtoretken kumppanillani oli kuitenkin mahdollisuus viettää samoilla seuduin toukokuun päiviäkin. Viimein saapui odottamani kirje, joka on runsaan kuukauden pesän löytymisen jälkeen, toukokuun 22 pnä päivätty: "Tulin juuri tunturista poromiesten luota vasotuksesta. Vaikkei riekkomiehen pussi ole tunturihaukan takia laihempi, silti on paljon kademieltä, joka ei suo viimeisille harvoille tunturihaukkapareille palstaakaan Lapin laajoista riekkomaista. Näin hetken ajan emolinnun istuvan pesässä ennenkuin se huomasi minut. Kohina oli valtava, ja juuri sen vuoksi saatoin liikkua kallion laella aivan huomaamatta. Poikaset olivat jo syntyneet: tuollaiset valkeat pumpulipallot, joissa hiukan erottaa päätä. Näine aatoksineni jouduin palaamaan kaupunkiin, ensimmäisen piekanan ja ensimma1sen joutsenen näyttäytyessä juuri lähtöni päivänä. Kun aina on luonteita, jotka eivät siedä siipiä polkunsa yllä. Onneksi oli samanlainen ilma kuin meillä viime kerrallakin: pesäkalliolla oli hyvin lämmin. Tunturihaukka kyllä näyttää viihtyvän hyvin. Poistuin heti, jotta lintu sai palata. Meillä oli kauhea tuuli ja tuisku, ja olimme laavussa 12 tuntia peittojen alla. Sovitin reittini niin, että m atkalla kävin löytämällämme pesällä. Ja olen melko varma, ettei kenelläkään ole nyt asiaa sinne joelle, Poikaset huutavat kuorossa . Joki pesän alla oli juuri purkautunut jäistä, telit olivat sikin sokin koskessa ja vesi pulppusi niiden välissä. Sitten sää parani ja pääsin lähtemään asunnolleni päin. vät muut monimutkaisemmat tekijät. 7
päivän iltana lähestymme itse pesää kohoaa jännitys huippuunsa . ovathan vasotusmaat ja hyvät kalapaikatkin toisaalla ja kelirikko tulossa." Kaikki oli siis hyvin, ja oli syytä harkita poikasten rengastamista. Kuljettiin loputtomien jänkämaiden halki, jotka kuhisivat siivekkään elon täyteyttä ensimmäisen oikean suvipäivän lämmössä. Joen pauhu on val. Kun vihdoin kesäkuun 14. J ärvireitit olivat kulkemattomissa juhann ukseen asti. Oli mentävä kävellen, veclenjakajamaita pitkin jokien vuolaita suupuolia välttäen. Havupuuvyöhykkeessäkin oli vielä kesäkuun puo~ella paikotellen nietoksia. Välillä oli kolmekin yöpymistä ennenkuin aloimme olla tutummilla 8 mailla. Kaikki kahlaajalinnut olivat äänessä. Kesä tuli sinä vuonna myöhään. Riekot istuivat vielä keväthuumassa kivillä, ja isommat järvet olivat niin tiukassa jäässä, että tuskin sai pakilla vettä rannan ja jäänreunan välistä. Tunturihaukan pesä sattui olemaan si llä kulmalla pitäjää, jota ei vielä ole teillä siunattu . Kaikki neljä poikasta. Lähdin erään toisen toverini kanssa rengastusmatkalle. Joskus tohahti metsähanhipari pajattaen lentoon, väliin luikkasi kurkien kuoro. J a kaiken taustalla soi lakkaamatta kiihkeä, paahteinen surina: jänkäsirriäisten soiclin. Vanhin on piiloutunut
Poikasia on kokonaista neljä, siis kaikki munat ovat onnellisesti kuoriutuneet ja kehittyneet. R engastus on työlästä hyvä, että m eitä on kaksi sillä poikaset nuoresta iästään huolimatta ovat vah voja ja hurjaluontoisia. Mutta miesten kulussa 9. Autiompaa, riipaisevampaa ei voisi olla: "jumaltyhj yydestä" on runoilij a joskus puhunut. Köyteen tukien laske udumme itse pesäkielekkeen luo. Alla pauhaa tulvassaan paisunut virta, yllä )saar~elee emolintu käheästi huudellen, ja jokiuomaa lentelee edestakaisin tukkakoskelo, jonka olemme säikäyttäneet pesästään kallionkielekkeen kolosta. Paremmin ei voisi olla. tava: pesän kohdalla on talvisen jääpeitteen sijalla nyt kuohuva, tulviva koski. N iin olemme taas m arssia jymistämässä takaisin kohden teitä ja kyliä. Tulvakuohujen läpi olisikin pesälle pääsy ollut mahdotonta niin uiden kuin kahlaten. Ehkäpä tunturihaukan varhaisella pesimisellä on käytännöllinen syynsä: Kevään ja alkukesän lehdettömässä m aisemassa kauas näkyvää, soidinhuumassa varomatonta riekkoa on otollista pyytää. Tunnelma pesällä on uljas: Neljä valtavaa raivoavaa poikasta, joista tosin isoin ja vanh.in on velttoon rauhallisuuteen taipuvainen, mutta muut sitä hurjempia; m ahtava m ädänlöyhkä henkii pesäkalliolta ja etenkin pesäkielekkeeltä, missä poikaset seisovat riekonsulkien, -luiden ja -jalkojen ja mädäntyneiden riekonosien muodostamalla alustalla. Vasta ollessamme pesällä alkavat poikaset huutaa vaimentaen joen mahtavan kohinankin, ja vasta poikasten huudon opastam ana saapuu emo paikalle. Karuilta, niukoilta riistamailta on juuri nyt helpointa koota nälkäisille poikasille riittävästi ravintoa. Toisella rannalla oleva pesäkieleke näyttää kauempaa kiikaroitaessa tyhjältä, kerkiämme virittyä jo alistuneeseen apeuteen tuhoaja on sittenkin eksynyt paikalle kun lähempää katsoen kiikari kuitenkin tärppää jotain "epäilyttävää". Kuljemme nyt autioita, tyhjiä maita: on loputonta kituliasta ja harvaa koivupensaikkoa hedelmättömällä hiekkamaalla, kaikki on tasaista, eikä taivaanrantaa elähdytä ainutkaan korkea tunturi tai jyrkkä vaaran nokka. Näppäämme muutaman valokuvan, mutta sitten on "tunnelmointi" lopetettava: lintujen on syytä päästä omaan rauhaansa. On vain matalia, mitättömiä selkiä, pohjoisen äärellä puuttomia, muualla vielä lehdettömän koivun verhoamia, etelän suunnalla näkyy muutama petäjä tavoittelevan elintilaa. Vielä tarkastustähystys kädet hieman täristen: Siellähän seisovat poikaset; ovat vain niin harmaanruskeat, että kauempaa katsoen sulautuivat kalliotaustaansa! J a kookkaita näyttävät olevan ja paljonkin niitä on, kolme ellei jopa neljä! Minä lähden heti kiireen vilkkaa alavirtaan, tule vastaan suvantoj ärvi ja löydän mitä etsin: se.n poukamassa on kuin onkin veneenromisko. Tuntuu oudolta nähdä niin isoja poikasia tähän aikaa n, jolloin muilla linnuilla tuskin vielä on munat pesissä. Maisemallakin on nyt tuima ja tunteeton ilmeensä: avaralta taivaalta lankeaa pilvistyvän illan kova varjoton valo. Järvi on pian ylitetty vuotavassa purressa, sitten nopea kävely ylävirtaan ja lopuksi seisomme pesäkallion laella sitomassa köydenpäätä va nkkaan koivunjuureen
10. Tunturihaukka syöttämässä poikasiaa n
Haukka syöttää kuitenkin kallionkielekkeillä touhuavia ensilennolle jo uskaltautuneita poikiaan. Pesässä näkyy istuvan kolme poikasta, neljäs seikkailee jo itsenäisesti pahdassa. Rohkeus pettää kuitenkin ja kuopus jää turvalliseen pesään. Ja nyt on valkoisia läiskiä jo muidenkin kielekkeiden tuntumassa. Vihdoin nousee toinen kotiin jääneistä poikasista emon houkuttelemana siivilleen ja räpistelee hätäisesti kallion huipulle. Lehteen puhjenneiden koivunoksien alle pahdan juurelle huolellisesti piiloutuneina saimme nähdä haukan syöttävän poikasiaan. Se kokeilee jo vinhasti vi uhtoen siipiensä voimaa, tähyilee uutta pelottavaa elementtiä: ilmaa, ja on nälkäisen ja hyljätyn näköinen. Poikasillakin on sama tinkimätön ryhti kuin vanhoilla linnuilla. Tunturimaailman aatelissuku seisoo ritarilinnansa valleilla silmäillen karuja, mutta sitä laajempia läänityksiään, jotka ikiaikaisina perintömaina siirtyvät sukupolvelta toiselle. Tunturihaukan pesällä kävimme vielä kerran heinäkuun alussa kolmen miehen voimalla. Kun paluumatkalla viimeisen kerran käännymme etäältä tähystämään kiikarilla juhlallista pesäkalliota, istuu ylpeähahmoisia tunturihaukkoja vähän joka kielekkeellä. Mekään emme käy enää itse pesällä, ettemme säikyttäisi sitä ennen aikojaan lentoon. Ne ovat uljaan, joskin kömpelön näköisiä, vanhempiaan paljon tummempia ja tylpähköine, kehittymättömine siipineen muistuttavat paljonkin kanahaukan lentopoikasia. on s1tavastoin proosallista tarmoa. Emolinnut näkevät meidät tältä taholta jo varhain ja alkavat karhean, inttävän pakinan, kuin keskenään jutellen, vaikka se on jo varoitushuutelun alkua. Kun tulemme näkysille joen rantaan, lähtee yksi poikanen lentoon ja pesään jää enää kaksi. 11. Pian ne sinkoavat huutaen ilmaan ja kaartelevat yllämme. Mutta muut sisarukset räpistelevät jo kokeneen tuntuisina kalliossa. Sitten vanha tunturihaukka tulee pesän lähelle huutamaan, jolloin siinä olevat poikaset vastaavat sille. Se lentää kyllä pesänkin ohi monta kertaa, muttei enää laskeudu sille. Haukkapahdassa ei aluksi tapahdu mitään. On näet aina niin, että koettuaan jotain oikein suurenmoista, mitä luonto on tarjonnut, on äärettömän tyytyväinen itseensä. Yksi mies piiloutuu muiden poistuessa tähystyspaikkaan oksien alle. Tulemme paikalle juuri sellaisesta suunnasta, että saatamme todeta, miten tavattoman kauas poikasten valkoiseksi kalkitsema osa kalliosta näkyy. Pari päivää myöhemmin, jäähyväisvierailulla 4 pnä heinäkuuta, on tilanne pesällä jo uutta enteilevä. Valokuvat: Christian CarfJe/an & Martli Linko/n & Pekka Putkon en. Viimeinen jää vielä pesään, mutta vaikuttaa siltä, ettei emo halua enää syöttää sitä sinne
Afrikan villieläinten tulevaisuus Hannu Tarmio Se on totta: ihmiset ovat perkeleitä maan päällä ja eläimet kiusattuja sieluja. Läntisen huipun lähistölläon kuivunut ja jäätynyt leopardin raato. Kolmeviikkoisen safarin aikana tämä metsästäjä näki kerran kaukaa antilooppiparven ja ampui yhden antiloopin pitkältä etäisyydeltä. Norsuista, sarvikuonoista, kirahveista, gnuista, kuduista, vesiantiloopeista tai leijonista ei näkynyt jälkeäkään. Vieraanvaraisuus oli kaikkialla erinomainen. eräs saksalainen metsästyslehti viime vuoden numerossaan: "Eräs ranskalainen metsasta p matkusteli Portugalin LänsiAfrikassa alueilla, joita viranomaiset 12 pitivät siirtomaan riistarikkaimpina. Schopenhauer Kuuluisan kirjailij an, kuuluisan metsästäjän Ernest Hemingwayn tunnetuin Afrikan-novelli "Kilimandfaron lumet" alkaa seuraavalla usein siteeratulla pikku johdannolla: " Kilimandfaro on 6010 metna korkea lumipeitteinen vuori, jota sanotaan Afrikan korkeimmaksi. Juuri noita Afrikan arojen ja savannien tyyppieläimiä, joita ihaillaan elokuvissa, eläinja matkakirjojen kuvissa: leijonia, leopardeja, antilooppeja, seeproja, kirahveja, norsuja, sarvikuonoja jne. Mauan alueella ei nähty riistaeläimiä lainkaan, Marrupissa kahdentoista päivän aikana vain yksi antilooppi. Vain riista puuttui." Syyt villieläinten cyrmistyttävään vähenemiseen ovat pääasiallisesti seuraavat: Hillitön ammattimainen metsästys rauhoittamattomilla alueilla lihan saamiseksi myyntitarkoituksiin; hillitön metsästys norsunluun ja muiden samantapaisten erikoistuotteiden saamiseksi (esim. Samalta alueelta löydettiin kerran vanhoja hirviantiloopin jälkiä sekä kahdet kafferipuhvelin vanhat jäljet. Nämä vertauskuvalliset sanat voidaan tänä päivänä selittää myös hyvin arkipäiväisellä tavalla: "Leopardi oli paennut ihmistä." Tosiasia näet on, että aivan viime vuosina ihminen on surmannut Afrikassa tuhansia, satojatuhansia, miljoonia villieläimiä. Näin kertoo esim. Metsästysm atkalle sonnustautuneet europpalaiset ja amerikkalaiset ovat kokeneet valtavia pettymyksiä, kun riistaa ei ole löytynytkään. sarvikuonon kuonosarvesta saadaan eroottisesti kiihottavaa pulveria aasialaisille, eläinten häntätupsuista tehokkaita kärpäshuiskuja jne); alkuasukkaiden harjoittama häikäilemätön ja estoton salametsästys rauhoitusalueilla; raivattaessa valtavia alueita maatalouden käyttöön hävitetään alkuperäinen eläinkanta usein täydellisesti; villieläi. Kukaan ei ole selittänyt, mitä leopardi "oli etsimässä niin korkealta"
Näkyvintä työtä ovat teh neet saksalaiset isä ja poika Grzimek. Vielä viime vuonna oli esim. suomalaisilla luonnonhistorian ja maantiedon opettajilla m ahdollisuus tutustua Afritiikasta ja että arot p savannit on saatava tuottamaan tehokkaasti. Ehkä meille silloin vastataan vain, että musta kansa ei elä safarija eläinromanSalametsästäjille ovat kelva nneet va in käpä lä t tältä leijona lta. Isä, Bernhard Grzimek 13. 1utta onko tämä mahdollista mu utamien vuosien jälkeen, kun itsenäistyneiden valtioiden hallitsijat saavat vapaas ti määrätä maansa asioista. Ja lopulta eräs tärkeä syy: itsenäistyneiden afrikkalaisten va ltioiden mustat hallitsijat eivät juuri ole kiinnostuneita villieläinten kohtaloista . Heillä on kylliksi tekemistä oman henkensä varjelemisessa. miä on väitetty tuhoisien tautien Jevittäjiksi, väitös jonka toteen näyttämiseksi on kokeilumielessä surmattu miljoonia eläimiä. On kuitenkin henkilöitä, jotka toimiva t ihmiskunn an omanatuntona tässäkin asiassa. On ilmestynyt joitakin kirjoja, pari elokuvaa ja useita artikkeleita Afrikan eläin ten puolesta. Näyttää si ltä että lukua kasvatetaan lähiaikoina Afrikassa. Kristuksen syntymän jälkeen ihminen on tappanut sukupuuttoon 106 eläinlajia. kan eläinmaailmaan suurilla suojelualueilla
Filmi ja samanniminen teos saavuttivat suuren taloudellisenkin menestyksen. Englantilaiset katsoivat kuitenkin tässä vaiheessa h yödyllisemmäksi, että Grzimekien varat käytettäisiin Serengetin alueen eläinkannan laskemiseen ja eläin ten vaellusten tutkimiseen tässä eläin paratiisissa. Yhdessä 23-vuotiaan Michael-poikansa kanssa hän joitak in vuosia sitten valmisti elokuvan " Ei tilaa villieläimille", joka on esitetty 36 maassa, Suomessakin. Grzimekit puhuvat eteläisen Itä-Afrikan suurien savannien ja arojen eläinten ja niiden turvaksi perustettujen suoj elualueiden p uolesta. Grzimekit lentokoneellaan Serengetin eläinlaurnoja laskemassa. Elokuvan nähneet saattoivat todeta, että se biologisessa mielessä, turhia dramatisointeja välttävänä, oli jopa Disneyn eläinfilmejä miellyttävämpi. Grzimekit ottivat tehtävän hoitaakseen itse, ostivat pienen lentokoneen tutkimustarkoituksia varten ja lensivät Afrikkaan keskelle villieläimiä koskevia suuria pulmia. Niinpä nämä kaksi saksalaista ilmoittivat halu avansa lahj oittaa elokuvan tuoton Englannin hallitukselle, jotta täm ä laajentaisi T anganjikassa sij aitsevan Serengetin luonnonsuojelualueen pinta-alaa. 14. on Frankfurtin eläintarhan johtaja, varsin tunnettu eläinkirjailija ja Afrikan luonnon tuntij a. Isä ja poika olivat kuitenkin sitä mieltä, että ihmiset 36 maassa oliva t m aksaneet pääsymaksunsa auttaakseen Afrikan villieläimiä eikä heitä Grzimekejä
Sen voi päätellä jo kaukaa. Miljoonien vuosien aikana eläimet ovat ihmeteltävällä tavalla sopeutuneet taloudelliseen yhdyselämään savannin kanssa. Mutta toisin on lai ta eurooppalaisten koti eläinten. Valtavat alueet menettavat soi! erosio-ilmiön vuoksi kasv uvoimansa lyhyessä ajassa. kerrotaa n innostuneesti uudesta vuos iennätyksestä, peräti 36 910 eläintä oli saatu hengiltä. "Jos kaikki villieläimet tapetaan sukupuuttoon, täytyy nagana-vaivankin loppua, sillä kärpänen ei silloin löydä sairaita eläimiä, joista se saisi vaarallisia taudinaiheuttajia. Tauti ei ole savannien villieläimille kovinkaa n vaarallinen, sillä ne ovat vuosituhansien aikana kehittäneet voimakkaan vastustuskyvyn. Vuodesta 1932 lähtien o n naganan vastustamisen merkeissä am muttu kuoliaaksi yli puoli mil-joon aa savannieläin tä yksinom aan Etelä-R hodesian alu eella. Seuraavaksi oli tutkijoiden m yönnettävä, että savannin omat elä imet, varsinkin puhvelit, ovat liha ntuotta jina kesyjä kilpailijoitaan huomattavasti parempia. Uskottiin, että kärpänen imee taudinaiheuttajia sisält:ivän veren tartun na n saaneesta villieläirr.estä ja siirtaa siimaeliöt <: 1.tten vastustuskyvyttömään kesynautaan tai iampaaseen. Rhodesian mainiot ennätykset lyötiin. Savannin m aaperän hedelmällinen osa haihtuu pölynä ilmaa n. Muilla keinoill a kärpänen on saatu karkoitetuksi joi ltakin seuduilta. Savannin omat eläimet eivät saa tällaista ilmiötä korj aamattomassa mittakaavassa aikaan. Karjalauma nostattaa valtava n pölypilven liikkuessaan. Villieläinten teurastusharrastus levisi koko tälle alueelle. Niinpä tse tse-kärpäsen saastuttamilla seud uill a ei voida -lainkaan harjoittaa karj anhoitoa eurooppalais-amerikkalaiseen tapaan . Ne sortuvat helposti naganaan. Ja niin hän jakoi neekereille kiväärejä, lupasi jokaisesta surmatusta eläimestä palkkion ja antoi suunnitelmallisesti ampua maan tyhjäksi eläimistä. Kun muistetaan vielä niiden tautienvas tustuskyky, on pakko todeta, että kesykarjan tuominen Afrikkaan 15. Eräs täll ainen pulma on pieni tsetsekärpänen, joka on välillisesti syyllinen villieläinten joukkoteurastukseen. Vuoden 1955 vuosikertomuksessa mm. Tänä päivänä sekä tsetse-kärpänen että nagana ovat kuitenkin elinvo1ma1sma jäljellä. N a udat ja lampaa t syövät järjestelmällisesti ruohon pois ja rikkovat m aan pinnan sork illaan. Sen jälkeen voimme huoleti tuoda kesykarjaa alueille". Naganan rasittama alue ulottuu pa1väntasaajan pohjoispuolelta Sudanista kauas etelään Kauriin kääntöpiirille. Tulos lienee useita miljoonia villieläimiä h yödyttömin ä, m ätänevinä raatoina savannin r uoh ikossa. Tulos on turmiollinen. Eläinten liikkeet ja ravinnonotto tapahtuvat kuin korkeimman johdatuksella maaperän säästämiseksi. Eri kavioeläinlajit eivät syö samoja ruoholajeja, ne eivät tallaa samoj a ruohostoalueita jne. Mutta kesykarj apa ei otakaan sopeutuakseen yhteiselämään Afrikan savannin ja aron kanssa. Tämä olettam us johti erään Etelä-Rhodesiassa toimivan virkamiehen ajattelemaan näin. Kärpänen kulj ettaa use in siimaeliöitä, jotka kärpäsen piston yhteydessä joutuvat eläimestä toiseen ja aiheuttava t tietyissä eläinlajeissa nagana-taudin
Miljoonat eläinyksilöt saivat siis uhrata henkensä täysin olemattomiin tutkimuksiin perustuvan päähänpiston johdosta. 1945-50 esimerkiksi surmasivat englantilaiset Tanganjikassa suurilta alueilta eläimet saadakseen tilaa jättiläismäisille maapähkinäviljelmille. Viime vuonna totesi tri Hindle tutkimuksessaan, että tsetsekärpänen suosii tiettyjä sikalajeja. on useimmissa tapauksissa turhaa; edellyttäen tietenkin, että villieläinten taloudellista käyttöä tutkitaan tarkasti ja otetaan kaikki kehittämismahdollisuudet huomioon. ,1, ,~ -'e:;;> ,...,~ . Tanganjika taas sijaitsee tutuksi käyneen entisen Belgian Kongon itäpuolella. ·Z .. Viljelyssu unnitelma epäonnistui sittemmin täysin. "' --::, " ~:;;;:-~ Suojelualueen vartijoiden salametsästäj iltä takavarikoimia jousia, myrkkynuolia ja ansalankoja. Sen sij aan se va in poikkeustapauksissa puree antilooppeja, seeproja, kirahvej a ja muita teurastuksen kohteiksi joutuneita eläinlajeja. Asukkaina oletettiin Serengetissä olevan muutamien alku. Serengeti oli pinta-alaltaan suunnilleen 12 000 neliökilometriä, siis noin Kymen läänin kokoinen. 16 Samantapaisia tarinoita on useita. Ja lopuksi. • • • Serengeti, Grzimekien tutkimusten kohde, sijaitsee Tanganjikassa. Tälläkin kertaa joutuivat villieläimet sns kärsimään puutteellisten suunnitelmien takia. Tutkimusten mukaan kärpänen 50-88 tapauksessa sadasta imee verta pahkasioista ja muista villisikalajeista
Grzimekit ryhtyivät laskemaan Serengetin eläimiä. Aurinko ja mädättämisbakteerit saavat huolehtia lopusta. Tähän tapaan on vuosittain 150 000 eläintä heittänyt henkensä yksinomaan Serengetin suojelualueella, 250 000 Keniassa jne. Toiset olivat tyhjiä, toisissa oli eläimen pää tai muita jätteitä jäljellä. Eivät enää haaskaeläimetkään jaksa tehdä selvää raadoista. Jos näiden elokuvien perusteella lähtee Afrikkaan, pettyy kuten eräs sveitsiläinen liikemies, joka oli koko ikänsä haaveillut Afrikan matkasta. Todella huomattavia eläinmääriä voi nähdä vain Serengetissä ja muutamilla muilla luonnonsuojelualueilla eri puolilla Afrikkaa . Ei ti etenkään kivuttomasti. Liikkuessaan savannilla Grzimekit joutuivat kohtaamaan salametsästäjiä ja heidän laitteitaan. Sen silmät ovat pullistuneet ulos kuopistaan ja muuttuneet verestäviksi, sinistynyt kieli riippuu suusta. Grzimekit ja Serengetin vartijat tuhosivat tuhansia ansoja, mutta aina uudelleen tuuli toi nenään raatojen hajua ... Lopulta eläin löytää aidasta aukon ja työntää päänsä aukossa olevaan teräslanka-ansaan. Laskeminen tapahtui matalalla lentävästä lentokoneesta. Luonnontilassa elävät neekerit eivät saa kantaa tuliaseita, mutta heidän metsästystapansa ovat siitä huolimatta tehokkaita. Ansapyyntikin on pitkälle kehitetty. Koko Afrikassa lienee asia suunnilleen samantapainen: todelliset eläinyksilömäärät ovat vain kolmannes arvioidusta. He käyttävät jousta ja nuolta ja nuolen kärjessä myrkkyä, joka pystyy tappamaan norsunkin. Sen takajalat ovat jo lyhistyneet, mutta se yrittää yhä kohottaa eturuumistaan. Näillä alueilla tehdään ne Afrikan seikkailuelokuvat, jotka elättävät valhetta Afrikan muuttumattomuudesta. Niiltäkin on leikattu vain hännät. Ainoa villieläin, jonka hän näki kolmekuukautisen Arikan-matkansa aikana luonnonsuojelualueiden ulkopuolella oli ikäloppu strutsi. Tuolla makaa jälleen yksi seepra; se on syöty, mutta kuivunut nahka on kiristyneenä luurangon päällä. asukasheimojen ja joidenkin riistanvarti joiden lisäksi miljoona eläintä. Eläimet eivät viitsi hypätä aitojen yli, vaan seurailevat niitä kuin kalat katiskan aitaa. Alkuasukkaat rakentavat pensaista aitoja savannille. Salametsästäjät ovat leikanneet eläimeltä vain hännän; he myyvät ne kärpäshuiskuiksi. Mutta ampuminen on vain yksi laji sa lametsästystä. Hyeenat, sakaalit ja korppikotkat tekevät niin nopeasti tehtävänsä, ettei illalla satimeen joutuneesta eläimestä ole aamulla juuri muuta kuin kallo jäljellä. Lähellä seisoo kaksi hyeenaa ja odottaa ... Ansoja saa ostaa rannikon kaupungeista. Grzimekit kohtasivat matkoillaan satoja tällaisia ansoja. Ohiajaessaan Grzimek laskee kahdenkymmenen gnun jäännökset. Vuonna 1957 löydettiin Tsa17. Perusteellisen lentoharavoinnin jälkeen voitiin ilmoittaa, että Serengetin eläinmäärä ei suinkaan ollut miljoonan vaiheilla, vaan huomattavasti pienempi, vain 367 000 yksilöä. Metallilanka on leikkautunut syvälle sen kurkkuun niin että kaula on paisunut paksuksi ja vuotaa verta. Nuori seepra on tuolla joutunut paulaan, mutta se elää vielä
Kaikki tämä tapahtui norsunluun, ei lihan vuoksi. Vallasta väisty18 maton täll a inen toimenpide on. Salametsäs täjien työtä tämäkin. Muutaman miehen voimalla ilman monia lentokoneita ei voida valvoa lään ien kokoisia suojelualu eita. ''Kuinka tällaista voi tapahtua luonnonsuojelu alueillakin?" voidaan kysyä. vät eurooppalaiset eivät siihen muilta pulmiltaan oikein ehdikään eivätkä uudet musta t hallitsij at piittaa koko asiasta. Kävi ilmi, että laumat vaelsivat tiettyinä vuodenaikoina ravin. Innokkaimpia norsunmetsästykseen kiihottajia ovat nykyään Afrikan itärannikolle pesiytyneet aas ialaiset ka uppiaat. von luonnonpuiston alueelta 1300 norsun jäännökset. Vastaus on yksinkertainen: valvonta ja vartiointi eivät ole riittävän tehokkaita. Helpottaakseen valvontaa ja saadakseen m aata muihin tarkoituksiin halusivat britit pienentää Serengetin suojelualueen pinta-alaa ja tekivätkin lopulta sen huolimatta siitä, että Grzimekit oliva t osoittaneet, kuinka harkitse77 katka istusta norsunjalasta valmistetaan paperikoreja matkamuistoiksi metsästä jätu riste i l le. Isä ja poika merkitsivät satoja eläimiä kirkkaalla keltaisella m aalilla ja seurailivat sitten lentokoneesta käsin näiden kiintopisteid en avulla laumojen liikkeitä vuoden mittaan. Voitiin vain todeta, että salametsastaJat olivat kolmessa vuodessa surmanneet 3000 alu een 4000 norsusta