uomen Luonnonsuojelun ohjelma Nykyinen metsästyspolitiikkamme Ahma, lainsuojaton Korkeakosken luonnonsuojelualue N:O 1 15 VUOSIKERTA 1956
Otsoni, Nya Argus) 3. 2100 mk. Arvi P. 1200 mk, ns. Sid. •• ISANMAAN LUONNONKIRJA SUOMEN KAUNIS LUONTO 1-111 Dosentti Reino Kalliola on rikastuttanut kirjallisuuttamme kolmella arvokkaalla kuvaja tietoteoksella, jotka muodostavat mitä parhaimman oppaan maamme kauniin ja erikoislaatuisen luonnon tuntemiseen. Tätä taustaa vasten t arkastetaan t alouselämän riippuvaisuutta luonnosta sekä ihmistoimintaa luonnon ja maisemi en muovailijana. Pätevä, syvällinen luonnont un temus on esite tty runollisen lennokkaalla, kiehtova lla tavalla.>> (Tri L. SUOMEN LUONTO vuodenaikojen vaihtelussa SUOMEN LUONTO mereltä tuntureille Teossarjan viimeisessä osassa (ilmestyy v. B. 1000 mk, ns. Noin 464 s., 225 kuvaa, ka rttaa ja pii rrosta. >> Uusi Maamme-kirja tieteellin en, monipuolinen, arvokas koko kansan, oppin eitten ja maallikoiden, vanhojen ja nuorten lukuja kuvakirj a.,> (Leht. 1957) esitellää n maamme luonnon alueelliset pääpiirteet. Poijärvi) 388 s., 143 kuvaa. Sid . >> Lyhyesti sanoen parasta, mitä tästä a lasta on milloinkaa n meillä tai muualla maailmassa kirjoitettu. WSOY. Sid. 1500 mk, ns. REINO KALLIOLA Tuhlailevan runsaasti kuvi tet tu ja csseetyyliin kirj oitettu kuvaus Suomen luonnosta ja sen kehi tyksestä. 1600 mk. 1800 mk. p. 466 s., 328 ku vaa, 50 karttaa ja piirrosta
Niin ikään kivemme ja kalliomme haastelevat omalla kielellään ja geologiemme tulkitsemana maamme luonnon varhaista historiaa kauas jääkauteen ja aina alkuvuorten syntymään asti. Viimeksi kuluneina vuosina on erityisesti kaivattu tällaista yhdyssidettä. Tällaiseen ratkaisuun on päädytty siitä syystä, että on haluttu saada entistä kiinteämpi kosketus jäsenistöön, saada yhdysside jatkuvasti muistuttamaan velvollisuuksistamme. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toiminta on luonnonsuojelua ja maiseman hoitoa koskevissa kysymyksissä joutunut entistä kiinteämmin tarttumaan ajankohtaisiin luonnon hyväksi käyttöä tarkoittaviin suunnitel1956. N:o 1 Suome11 Luonto LUONNONSUOJELUN AANENKANNATTAJA 15 VUOSIKERTA Muodon vaihdos Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen vuosikirja, Suomen Luonto , on tullut luonnonsuojeluväelle tutuksi, ehkäpä rakkaaksikin niiden neljäntoista vuoden aikana, jolloin se on Suomen luontoa esitellyt ja yhdistyksen aatetta julistanut. Vanhoissa vuosikirjoissa puhuvat meille sanoin ja kuvin aarniometsien rauhallinen elämäntahti, nevojemme ja soittemme alakuloinen kauneus, rehevi~n lehtojemme kasvillisuus ja linnustomme eri lajit ja alueittaiset esiintymät. Vuosikirjan lehdillä tapaamme alkuperäisen luonnon arkkitehtuurin ja sen rinnalla ihmisen suhteen luontoon, milloin sellaisena kuin se on, milloin sellaisena kuin sen tulisi olla. Erotus on pääasiallisesti siinä, että yhden vuosikirjan asemesta saamme aikakauslehden neljä numeroa, jotka yhdessä vastaavat vanhan vuosikirjan laajuutta, toivottavasti sen ylittävätkin. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys on päättänyt muuttaa vuosikirjan neljästi vuodessa ilmestyväksi aikakauslehdeksi. Tarkoituksena on sisällyksen ja aiheiden valinnassa, kerronnan hengessä ja lehden kuvituksessa jatkaa vuosikirjan perinteitä
2. V. Tämä tietäisi voimien kokoamista ja entistä,runsaampien tulosten saavuttamista. Siinä toivossa, että tämä muodonvaihdos merkitsee aktiivisen otteen lujittumista ja luonnonsuojelun ystävien rivien tiivistymistä, Suomen Luonnonsuojeluyhdistys lähettää aikakauslehtensä ensimmäisen numeron jäsenilleen. Merkin taiteellisessa sommittelussa yhdistys on saanut käyttää hyväksi taiteilija Erkki Tuomen ja arkkitehti Elsi Borgin asiantuntemusta. Vuosikirjan mm1, SUOMEN LUONTO, on säilytetty myös aikakauslehden nimenä. Useammin ilmestyvässä aikakauslehdessä saadaan ajankohtaiset kysymykset tuoreina jäsenistön tietoon ja yhdistyksen johto saa samalla kannattajiltaan sen tuen, jota se toiminnassaan tarvitsee. Toivomuksemme on samalla, että äänenkannattajamme useammm ilmestyvänä entistä paremmin kykenee kokoamaan samalla paikkakunnalla asuvat luonnonsuojelun ystävät yhteistyöhön, sellaiseen toimintaan, joka aikanaan ainakin suurimmissa asutuskeskuksissa saattaisi johtaa oman paikallisyhdistyksen tai -kerhon syntymiseen. Lihtonen * Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen merkki Lehtemme kannella nähdään Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen merkki, jonka yhdistyksen johtokunta on äskettäin vahvistanut käytäntöön otettavaksi. Merkki, jossa ihmiskäsi on suojelevasti asettunut havupuun taimen ja pesästään kurkottavien kolmen linnunpoikasen yläpuolelle, symbolisoi sattuvasti luonnonsuojelun aatteellisia ja samalla myös käytännöllis-taloudellisia tehtäviä. Yhdistyksen toimintaa voitaisiin silloin ryhtyä organisoimaan sen jäsenistön runsautta paremmin vastaavaksi suurliittymäksi. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys toivoo, että tämä onnistunut ja tyylikäs tunnus on omiaan osaltaan edistämään maan luonnonystävien liittymistä yhteiseen rintamaan yhteisen, isänmaan parasta tarkoittavan työmme hyväksi. Se edustaa myös yhtä hyvin alkuperäisen luonnon suojelemista kuin luonnon vaalimista ja hoitoa kulttuurimaisemassa. miin. Merkin lopullinen asu samoin kuin lehtemme kansikin on taiteilija Ahti Hammarin käsialaa. Voidaan väittää, että vuosikirja olennaisesti merkitsee vain toteavaa ja sellaisena alistuvaa katsausta tapahtuneeseen samalla kun se viittaa vuoden kestävään levon tuntumaan. Tällaisina muistamme viimeisten suurkoskiemme pelastamisen tekniikan valtaukselta, tieolojemme kehittämisen luonnonsuojelun ja maisemanhoidon näkökulmasta, eetillisen mielenlaadun korostamisen kaikessa luonnonvoimien hyväksi käyttämisessä vain muutamia seikkoja mainitaksemme. Vastakohtana vuosikirjalle aikakauslehti on aktiivisen otteen ilmaus; sen olemukseen kuuluu omaksutun ohjelman ajaminen, jopa suoranainen taistelu aatteen puolesta
Karhumäki Oy. Ne arvot, joita luonto edustaa ja joita on pyrittävä suojelemaan, ovat hyvin moninaisia. Sellaisena sillä ja sen osilla on jo suuri itseisarvo. Ruoveden kirkol ta. Ohjelmamme Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen lausuma Luonnonsuojelulla on vankka eetillinen peruste: vastuuntunto ihmisen valtaan alistetun luonnon säilymisestä, oikeamielisestä kohtelusta ja viisaasta käsittelystä. Voidaan kuitenkin erottaa kolme päänäkökohtaa; voimme puhua 1 u"o nn o n k u 1 t t u u r i a r v o i s t a, s o s i a a 1 is i s ta j a t al ou d ell i si s ta arvoista.. Velj . Luontoa ei kuitenkaan suojella ja hoideta vain sen itsensä takia, vaan myös ja ennen kaikkea ihmisten hyväksi, kansamme hyödyksi, hyvinvoinniksi ja iloksi. Valok. Luonto kaikkine kasvija eläinlajeineen on ilman ihmisen myötävaikutusta syntynyt, ainutlaatuinen ja korvaamaton kokonaisuus. Luonto ja kulttuuri tasapainossa
Viime aikoina on myös käynyt yhä selvemmäksi, että luonnon suojeleminen on tietyissä rajoissa välttämätöntä juuri taloudellisista syistä. Luonnon tasapainotila on siinä määrin järkkynyt, että se on käynyt kansantaloudelliselta kannalta kohtalokkaaksi, niin tuottavia kuin suoritetut toimenpiteet hetkellisesti ja jollekin yksityiselle yrittäjälle ehkä jatkuvastikin ovat olleet. Teknillinen kehitys ei saa muodostua itsetarkoitukseksi, jonka hyväksi on uhrattava kaikki muu. Sangen monet luonnontutkimuksen ongelmat ovat sen laatuisia, että ne voidaan täysin selvittää vain enemmän tai vähemmän koskemattomassa, alkuperäisessä luonnossa. Luonnon väkivaltaisesta kohtelusta ja hävityksestä on eri puolilla maailmaa saatu ikäviä kokemuksia. Väestön lisääntyminen, elintason 4 kohoaminen ja teknillinen kehitys johtavat yhä suurempaan luonnonvarojen hyväksikäyttämiseen ja siten luonnonmaiseman ja sen aineksien vähenemiseen. Toisaalta juuri tämä kehitys lisää vielä jäljellä olevan luonnon ja sen suojelemisen tärkeyttä. Yhteiskunnan on oman etunsa vuoksi järjestettävä työntekijöilleen tilaisuus virkistävään oleskeluun luonnon syvässä rauhassa. Kohonnut elintaso, kulkuvälineiden kehitys, lomaaikalainsäädäntö sekä vilkastunut matkailuja retkeilyharrastus on suuresti lisännyt tämän sosiaalisen luonnonsuoj'elun merkitystä. Näiden luonnon kulttuuriarvojen vaaliminen on luonnonsuojelun vanhin ja tunnetuin osa eikä sen vuoksi enää kaivanne enempiä selittelyjä. Luonnonkauneudesta taas voidaan lyhyesti todeta, että se on yksi koko henkisen elämän tärkeimpiä lähteitä. Luonnon merkitys sivistyselämälle perustuu ensi sijassa tieteellisiin ja esteettisiin arvoihin. Mutta kaupunkien, teollisuuskeskusten ja muiden asutustaajamien kasvaessa lisääntyy sen väestönosan määrä, jonka on luonnosta nauttiakseen vapaa-aikoinaan varta vasten lähdettävä maille ja vesille. Luonnonsuojelun tehtävänä on valvoa, ettei kulttuurimaiseman rakentamisessa luontoa tarpeettomasti tuhota ja ettei taloudellisten etujen nimessä luonnonsuojelun näkökohtia harkitsemattomasti sivuuteta. Mutta alkuperäisen luonnon näytteillä on luonnontuntemuksen ja opetuksen kannalta sekä kotiseudun ja isänmaan entisyyden kuvana välittömästikin mitä suurin arvo meille kaikille. Luonnolla on suuri merkitys ihmiselle fyysisen ja henkisen virkistyksen antajana. Ne on vain jo erilaisia luontoa ja maisemia muuttavia töitä suunniteltaessa otettava huomioon. Useimmilla meikäläisen maaseudun asukkailla on luonto aina lähettyvillään. että sellaisten luonnon. Luonnon kulttuurija sosiaalisia arvoja puolustaessaan luonnonsuojelu jo'utuu usein ristiriitaan taloudellisten intressien kanssa. Metsänhävitys, liiallinen laiduntaminen, virheelliset maanviljelysmenetelmät sekä rajoittamaton järvien laskeminen, soiden kuivatus ja vesien säännöstely ovat monin paikoin johtaneet juoksevan veden ja tuulen kuluttavan toiminnan, erosion, lisääntymiseen sekä aiheuttaneet toisaalta tuhoisia tulvia, toisaalta haitallista kuivuutta. Elollisen luonnon säilyminen taloudellisesti tuottavana edellyttää. Luonnon edustamat arvot ovat niin suuret, että ne kestävät vertailun suurtenkin ekonomisten hankkeiden kanssa, vaikkei niitä voida mitata samoilla mitoilla. Tieteellisen luonnonsuojelun tärkeä tehtävä on tämän tutkimusedellytyksen, primäärisen tutkimusaineiston saannin turvaaminen
Runsain mitoin fyysistä ja henkistä virkistystä tarjoaa luonto ystävilleen. Fritzen. Tämä kaikki koskee myös meidän maatamme, vail~ka me onneksi olemme 5. varojen kuin metsän, riistan ja kalakannan hoitamiseen liittyy myös maaperän ja vesien, koko luonnonympäristön, biologisesti oikea suojelu ja hoitaminen. Valok. Luonnon taloutta ei ole tästä kokonaisuuden näkökulmasta vielä läheskään riittävästi tutkittu. N. Turun Ruissalon luounonsuojelualueelta
Selvää on myös, ettei tällöin voi olla ky symys vain suojelevasta ja säilyttävästä tehtävästä, vaan työstä, jossa passiivinen suojelu ja aktiivinen toiminta liittyvät toisiinsa sillä tavoin kuin tehtävät kulloinkin vaativat. ettei niitä voida eikä ole syytä erottaa toisistaan. Myös sellaiset seikat kuin esim. Luonnonsuojelun alalla kansamme on pahasti takapajulla; siihen viittaa jo kulttuurimaisemamme turmeltuminen. Kun luonnonsuojelua koskevien kysymysten käsittely soveltuu erinomaisesti moniin aikuis-kasvatustyön muotoihin, olisi siihen kiinnitettävä paljon enemmän huomiota kuin tähän asti on tapahtunut.>> Urpo Har va. Luonnonsuojeluun 6 * millä tavoin lapsemme ja nuorisomme kasvatetaan luontoa rakastamaan ja kunnioittamaan. Luonnonsuojelun on pyrittävä paljon laajemmalle. Teoriassa voidaan varsinaisen luonnonsuojelun (alkuperäisen luonnon ja sen aineksien säilyttämisen) rinnalla erottaa maisemanhoito (asutusja talousmaiseman luonnon kauneuden ja terveyden vaaliminen) ja luonnonvarain hoito (uudistuvien luonnonvarojen järkiperäinen hoitaminen ja kartuttaminen). Edellä esitettyjen toteamusten valossa on selvää, ettei täysiin mittoihinsa avartunut luonnonsuojelu voi rajoittua vain tiettyjen alueiden ja yksittäisten luonnonmuodostumien tai harvinaisten kasvija eläinlajien suojelemiseen, niin tärkeitä kuin nämä tehtävät ovatkin. soranotto ja harjujemme kohtalo, puhelinja sähkölinjat ja tienvarsipuut, tehtaiden jätteet ja vesien likaantuminen, kasvinsuoj elumyrkkyj en haitalliset s.euraukset, laivojen jäteöljy ja vesilinnut sekä monet muut kuuluvat nykyään luonnonsuojelun piiriin. Luontoa on suojeltava kaikelta tarpeettomalta hävitykseltä, olkoon tämä suojelu sitten olosuhteista riippuen milloin pelkkää suojelua, milloin suojelua ja muodostelua. Käytännössä nämä kolme liittyvät kuitenkin erottamattomasti toisiinsa. liittyy paitsi taloudellisia myös esteettisiä ja moraalisia arvoja. Kysymys on siitä, miten maanviljelijät, metsien hoitajat, metsästäjät ja kalastajat, teiden ja voimalaitosten rakentajat, insinöörit ja arkkitehd1t, asemakaavain ja asutuksen suunnittelijat sekä muut käytännön miehet suhtautuvat työssään luontoon; siitä miten jokainen kansalainen käyttäytyy luonnon helmassa liikkuessaan; ja siitä, tLuonnonsuojelun aate on nykyisin tullut erittäin ajankohtaiseksi siitä syystä, että teollisuuden laajentuminen tuhoaa luontoa yhä enemmän ja irroittaa ihmistä luonnon välittömästä läheisyydestä. toistaiseksi säästyneet vaikeilta luonnon järjestyksen häiriöiltä ja vaikkei meillä vielä ole edessämme ylikansoituksen huolestuttavia näköaloja. Niinkuin luonto on suuri jakamaton kokonaisuus, niin myös sen käsittely ja hyväksikäyttö on suuri yhteinen kenttä. Sen on saatava äänensä kuulumaan ja päästävä vaikuttamaan kaikkialla, missä ihmisen ja luonnon välillä on kosketusta. Aatteellisella ja käytännöllisellä luonnonsuojelulla on todella siinä määrin yhtymäkohtia ja yhteisiä tehtäviä
A. Nykyisin sitä lienee enää kenties parisensataa yksilöä jäljellä pääasiassa Lapin syrjäisimpien tunturien sopukoissa. E. Christiansen. Askettäin tapahtunut ahman tapporahan korottaminen merkitsee näiden viimeistenkin yksilöiden joutumista entistä ahtaammalle. K irjailija, ylimetsänhoitaja A. Pian tullee aika, jolloin vain aniharvat erämiehetkään voivat tästä eläimestä kertoilla oman kokemuksensa pohjalta. E. Valok. Ahma. Jälkien jono saattaa jatkua suoraviivaisesti pitkät 7. Selkeimmät tarinat löytyvät keväisten hankien vitilumelta. ovat tuon kirjan mielenkiintoisimpia kohtia. Ne sivut Suuresta Luonnonkirjasta, joille ahma on kirjoitellut kertomuksia elämästään ja puuhailuistaan,. Ahma, suurten kairojen lainsuojaton kulkuri A. Järvinen, luonnonsuojeluhenkinen metsästäjä, kuuluu heihin, ja hän piirtelee seuraavassa ahmasta joitakin erämiehen kuviaan. Kun jonkin aikaa seurailee ahman jälkiä, voi jo niistä päätellä, että jälkien tekijä on levoton eläin, jolla on aina kiire. Maan ollessa lumettomana ahman kirjoitukset ovat himmeitä ja niiden sisällys salaperäistä ja vain tottuneen, luontoa tuntevan ihmisen selvitettävissä, mutta kirjoitukset valkoisilla puhtailla kairojen hangilla ovat selkeätä, jokaisen helposti luettavaa tekstiä. Järvinen Maamme ahmakanta vähenee vähenemistään
Usein sen kätkö on näköalapaikalla vaaran tai tunturin rinteellä, aukealla laellakin, ja retkeillessään se kulkee varastoillaan niitä kartuttaen. Ahma on tyypillinen varastoon pyytäjä ja kätkijä. Jos erämiehen koira sen yllättää ja koira on kyllin rohkea, pakenee ahma sitä puuhun, mutta koiran haukunta ei estä sitä tarkkailemasta ihmisen lähestymistä, ja se osaa livahtaa alas puusta ja paeta miehen ulottuvilta useimmiten ajoissa, koiran ärhentelyistä huolimatta. Sulavassa lumessa ahman jälki levenee ja saattaa muistuttaa pienen karhun jälkeä, mutta ahman jäljen etuosan pyöreys silloinkin säilyy sen tunnuksena, samoin kuin jälkien muodostamat kuviot. Ahmaa auttaa ihmisen karttamisessa sekin, että se liikkuu, · kuten näätäeläimet yleensä, öisin. jonot ilmaisevat muutenkin ahman kuuluvan näädän heimoon. Jälkien pitkät suorat. Tällaisissa kolmoisjäljissä on keskimmäisessä etuj alan ja takajalan jälki yhdessä. Kylliksi herkuteltuaan ahma usein irroittaa poron pään ja lähtee sitä kuljettelemaan, vie sen ensimmäiseksi kätköi. Kesällä se saalistaa pääasiassa hiiriä, sopuleja ja lintuja, riekkoa ja kiirunaa, talvella melkeinpä yksinomaan poroja, missä sen asuinmailla vain poroja on. Helpoimmin se yllättää poron paksun lumen aikana, jolloin eläimen on pakko painua kuoppaan jäkälää kaivamaan. Jos se saa puuhailla häiriintymättömässä vapaudessaan, se ahertaa ahkerasti varastojensa lisäämiseksi. Ahman jälkien seurailija pääsee myös helposti perille siitä, että ahma kulkee vaivatta pehmeässäkin lumessa, että sen tassut kannattavat sitä kuin jonkinlaiset lumikengät. Tavallisesti ahma juoksee lyhyttä laukkaa, jolloin se tekee kolmoisjälkeä, kuin olisi kulkenut kolmella jalalla hyppien. Ahma liikehtii myös parijälkeä tehden kuin n~ätä tai kärppä. Se osaa olla myös varovainen, ja kovimmassakin laukassa sen herkät aistit toimivat kuin valppaat tutkalaitteet, hälyttävät heti, jos tarve vaatii, varsinkin jos vaara on uhkaamassa. Kuten tunnettua, ahma on julma peto, porojen surma, minkä vuoksi sitä kirotaan sen asuinmailla pohjolan palkisilla ja vainotaan ja koetetaan hävittää kaikin keinoin. Poron se pyydystää vaanien. Yö on sen työaikaa, ja usein sen työt ovatkin sellaisia, että on syytä kätkeä ne yön pimeyteen. Karhu omassa vapaudessaan tekee kaaria, hyvinkin pieniä, kulkee kiirettä pitämättä, usein kierteleekin paikkoja tutkien ja matkansa maaraa mietiskellen, sen sijaan ahma >>päästelee>> menemään ja pysähtyy vain silloin, kun yllättää saaliin tai sattuu haaskalleen. Ihmistä q,hma karttaa, ja vain harvoin ihminen sen sattumalta kohtaa. taipaleet. Ahma hyppää poron päälle ja · puree sitä niskasta, >>kiljansilmästä>>. Ahmaa pidetään hukan veroisena tuholaisena, ehkä suttakin >>kortompana>>, 8 koska se on tätä ovelampi kiusantekijå, kaikki tietävä ja kaikki väistävä kairojen paha henki. Luolan se hakee turvakseen ja luolan käytäviä ja hangen alla kulkien se vaeltaa pitkätkin matkat ennenkuin kohoaa turvallisen matkan päässä hangelle ja eksyttää vainoojansa. Jos se yöllä laukkoo kohti porotai erämiesten asentoa, se saa asennosta tiedon jo kauas, pysähtyy, vainuaa hetken ja lähtee pakoon tehden suuntaansa äkkimutkan. Maksa ja vaatimen utareet ovat sen parasta herkkua. Kun poro kaatuu, ahma aukaisee sen kurkun ja latkii lämmintä verta. Ihmisen käden mentävästä aukosta se mahtuu pujahtamaan maan alle
Mutta poro oli ajoissa huomannut ahman, puolustautunut hyvällä menestyksellä, lopulta onnistunut katkaisemaan hihnansa ja päässyt pakoon talvitielle ja sitä myöten sekin kylän turviin jättämättä veri9. E. hinsä. j _,, . Täällä poro osui heinätielle ja juoksi sitä pitkin Mutenian kylään, johon ahma ei uskaltanut sitä enää seurata. ., ' l ' ' .. Poroa, joka huomaa ajoissa lähestyvän vaaran, ahma yleensä ei saa. Järvisen vesivärimaalaus. l ! . Poro oli kahlannut syvässä lumessa ja ahma sitä seurannut, puolelta toiselle kierrellen. Kylän liepeiltä ahma löysi >>liekaporom>, jota alkoi korvaukseksi pyydystää. Kerran lähdin keväthangilla kairaa hiihdellessäni seurailemaan poroa pyydystävää ahmaa. Ohutlumisissa paikoissa ajon vauhti oli kiihtynyt ja vahvassa hangessa hidastunut. Oli vitiä hangella ja jäljet näkyivät hyvin. Jos paa on suurisarvinen ja sen takia hankala kuljettaa, ahma saattaa suutahtaa sille ja raahata sen eteen sattuvaan puuhun, korkealle puun oksista roikkumaan. Ennenkuin se sen jättää, se syö siitä ainakin silmät. l Tuho uhkaa. A. Tapasin jäljet Jaurujoen latvoilla Saariselän tunturijonon alla. Perään lähtiessäni kuvittelin ajon päättyneen lyhyeen, mutta ajoa jatkui yli jänkien ja yli vaarojen peninkulmittain, ohi N attastunturien Sompio-järvelle
Kevättalvella se kuitenkin elää perhe-elämää. Näin varsinkin silloin, kun nälkiintynyt ahma perässään hiihtäviä pyytäjiä paetessaan kohtaa porotokan upottavassa lumessa. Niitä on 24, useimmiten kolme. Helmimaaliskuussa emoahma synnyttää poikasensa. Ahmasta on kerrottu sellaistakin, että se saattaa ruveta porotokkaa, sitä seuraillen ja koossa pitäen, sopivaa toimintakeliä vonkaillen. Siinä ruokailija todella ahmii minkä ennättää. Kun sitren sattuu odotettu keli, ahma alkaa toimia, tappaa kenties koko tokan ja hankkii siten itselleen lihavaraston pitkiksi ajoiksi. Kun ahmanajajat ehtivät paikalle lukemaan hangesta kairojen tapahtumien verisimpiä kirjoituksia, he näkevät, minkälaiseksi muodostuu hangelle levitetty ruokapöytä silloin, kun aterioimassa on nälkiintynyt, ruokaansa hillittömän raivon vallassa käsittelevä. Ahma ei ole seuraeläin. ahma. Pesä. Valok. Joskus ahma kuitenkin näyttää saavan poron hampaisiinsa hyvinkin helposti. On varmaa, että ahma voimastaan ja liukkaudestaan huolimatta monestikin joutuu kokemaan olevansa työläinen, jonka palkansaanti on epävarma. ,Pehmikkeenä on naavaa, sam malta ja jäkälää, joskus myös >>kosken partaa>>, koskinaavaa, jota kuljetellaan pesälle pitkienkin matkojen päästä, sulasta koskesta kivien päältä keräillen. Silloin se kimpoaa kuin raketti porosta toiseen, niitä repien ja raadellen. pilkkuakaan lumeen. voi olla luolassa tai luolan vieressä paksun hangen alla. Pesään johAhmapoikue. Oli ilmeistä, että ahma oli nälkäinen, eikä varmaankaan hyvillään palatessaan kairoilleen kohti autioita, kevätyön valossa jäisinä välkkyviä tuntureita. 10. Peter Krott. Se puuhailee enimmäkseen yksikseen
Jotkut ahmayksilöt kehittyvät toisia ovelammiksi. Tosiasia kuitenkin on, että ahman mukana katoaa osa suurten kairojen lumousvoimasta. Silloin kun pentujen ravintona on jÖ liha, ruoan hankkiminen pesään aiheuttaa paljon puuhaa, johon urosahmakin ilmeisesti ottaa osaa. Tällaisten pahantekijäin pään menoksi on erämies monesti uurastanut, tarponut kairoj en upottavissa Jumissa, ponnistellut viimeiseen hikipisaraan, viritellyt tuliaan kuolemanuupuneena pakkasen paukkuessa ja yön tähtien kimmeltäessä. Sen jälkeen asutaan missä sattuu, luolissa, kaatuneitten puiden alla, vanhoissa kämpissä tai kaivaudutaan syvälle hankeen nukkumaan. Kun vahdin pito käy tarpeettomaksi, uros lähtee omille teilleen, ja kesällä koko perhekin hajaantuu. Ahma on Suomen alkuperäistä luontoa. Urosahmakin pitää huolta perheestään, ainakin se käy nukkumassa pesän lähettyvillä sellaisessa paikassa, josta on vapaa näköala ympäristöön. Silloin poljetaan kairaan vankkoja rannioita. Kastuneet tassutkin jäätyvät kurikoiksi ja matkan teko vaikeutuu ja hidastuu niin, että sitkeästi ponnistellut suksimies ajettavansa lopultakin saavuttaa. Ne ovat ahmojen »varsiteitä>>. Mikä osuus sillä lieneekin luorinon monivivahteisessa kudoksessa, ylei'sin mielipide maassamme lienee se, että ahma on tarpeeton ja tuhottava sukupuuttoon niin pian kuin suinkin. Ahmojen sanotaan kulkevan pesältä peninkulmienkin päähän ja viipyvän matkoillaan joskus jopa vuorokausia. Tuntuu kuin ahma vaistomaisesti koettaisi eksyttää vihollisiaan, tehdä näkyviä jälkiä kuinka paljon hyvänsä pesältä poispäin ja mahdollisimman vähän pesälle päin. Niitä pitkin ahmat raahaavat lihaa, kunnes sitä on pentujen ulottuvilla riittämiin. Niin ainakin luullaan. Näyttää siltä, että pesälle ahmat palaavat mieluimmin silloin, kun hanki on niin kovaa, etteivät jäljet jää näkymään, mutta pesältä poispäin kulj ettaessa tallataan surutta näkyviä rannioita. Silloinkin kun pesä on lakirakan reunassa, pesään kuljetaan rakan vastakkaiselta puolelta kivien alta ja lomitse kiemurtelevia käytäviä pitkin. Omalla tavallaan tämäkin paha peto, porojen surma, värittää luontoa ja elävöittää sitä, lisää jännitystä ja viehätystä Luonnon Kirjan kertomuksiin. Ne näyttävät tekevän ihmiselle ilkeyksiä tahallaankin, kuin häntä ärsyttääkseen, voimastaan ja luoksepääsemättömyydestään tietoisina. Tuollaiset valioahmat kuuluvat niihin eläimiin, joita voidaan sanoa eläinten sankareiksi. Ryytäjäkelin vallitessa outamaassa sataa märkää lunta ja ylhäällä vaaroilla ja tuntureilla on pakkasta. Usein on ajo päättynyt ahman voittoon, vain joskus, kun on tullut >>ryytäjä>>, ajaja on päässyt ajettavaltaan riisumaan turkin. tavat monet pitkät käytävät. Ahman tuho ei kuitenkaan ole vielä näkyvissä, vaikkakin sen asuma-ala 11. Outamailla ahma silloin kastelee turkkinsa ja kun se nousee tunturiin, sen pitkäkarvainen turkki jäätyy jääpuikoiksi. Ilmeisesti urosahman tehtäviin kuuluu pesän vartioiminen ja vaaran uhatessa siitä pesään tiedoittaminen. Niin vihattu eläin kuin ahma onkin, joissakin vanhoissa tarinoissa jotakin ahmavaliota muistellaan kunnioituksellakin, taistelijana, joka on voitollisesti selviytynyt elämänkamppailussaan sen kanssa taajoneen erämiehen tasavertaisena kilpailijana. Kun pennut kykenevät liikkumaan, perhe lähtee vaeltamaan
Ahman kohdalla luonnonsuojelija näyttää olevan voimaton. Mutta kun sit. Korkeakosken luonnonsuojelualue kasvistollinen aarreaitta Akseli V alta Eipä taida olla niinkään yleisesti tunnettua, että Suomen korkein vesiputous ei ole suinkaan Lapissa eikä Kuusamossa, noissa jylhien tunturimaitten maakunnissa, vaan Maaningan pitäjässä Pohjois-Savossa. Tie poimuttelee mäntykankaitten halki ja asumusten ympärillä olevat peltotilkut ovat pieniä ja kivikkoisia. Keväisin, lumien sulaessa, siinä on kuitenkin vettä viljalti, ja silloin putouksen jyminä kantautuu kilometrien päähän. Ja juuri silloin se onkin eniten matkailijain suosiossa, joskaan se syrjäisen sijaintinsa vuoksi ei ole minkään erikoisen kansainvaelluksen kohteena. jatkuvasti pienenee ja tuhoamiskeinot uhkaavasti kehittyvät. Juuri kasvistonsa takia Korkeakosken ympäristö onkin Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen ja Kuopion Matkailijayhdistyksen toimesta rauhoitettu (v. Mutta hän voi ainakin toivoa, että jokin ahmayksilö säilyisi tuntureilla ja veisi viestiä alkuperäisen luonnon rikkaudesta mahdollisimman kauas tulevaisuuteen. Onhan sinne sijoittunut pienelle alalle yli 150 alkuperäistä kasvilajia, joukossa suuria harvinaisuuksiakin, millaista lajirunsautta ei Pohjois-Savossa saakka ainakaan usein tapaa samasta paikasta. Ollapa siinä suuremman joen vedet, niin paikka olisi maailmankuulu! Nyt se on vain matkailuoppaiden luetteloissa ja harvojen turistien sekä tietysti paikkakuntalaisten tiedossa. Kun Tuovilanlahdesta lähtee maantietä myöten Korkeakoskelle päin, maasto ei osoita mitään erikoisempaan viittaavaa. Siellä Pielaveden puolella sijaitsevasta Löytynjärvestä lähtevä ja Maaningalle Juonnonkauniiseen Tuovilanlahteen laskeva puropahanen ryöppyää Korkeakoskessa lähes Niagaran mitoissa: 46 metrin korkuisena könkäänä. Ahma, lainsuojaton, on saarrettu pohjoisille tuntureille, mistä sen retkeilyt outamaille käyvät vuosi vuodelta sille yhä vaarallisemmiksi. 1947), jotta sinne sijoittuneet kasviharvinaisuudet saisivat säilyäkseen lainsuojan. Poutakesinä sydänsuven aikaan koski onkin usein melkein kuivillaan. Mutta Korkeakoski ei ole näkemisen ar12 voinen paikka ainoastaan keväisten tulvavesiensä aikaan ja takia, vaan ehkä ennen kaikkea juuri sydänkesällä, jolloin putouksen alla syväksi rotkoksi leikkaantunut joenuoma on pukeutunut vehreimpään vehmauteensa ja jolloin se esittäytyy pohjoissavolaiseksi harvinaisen rehevänä ja suorastaan yllättävän monilajisena lentona
~Rotkon pohjalla, ryteikköjen ja kalliolouhujen keskellå tavataan lisäksi hyvin niukasti korpinurruikkaa (Poa remota) ja lehtosorsimoa (Glyceria lithuanica). Putouksen vastapäisellä ahteella on toinen heinäharvinaisuus, hoikka rölli (Agrostis clavata), joka suuren harvinaisuutensa takia on koko maassa rauhoitettu. Myös saniaislajisto on varsin edustava: 13. ten maantieltä poiketaan koskelle, ja laskeudutaan rotkoon, ympäristö,_muuttuu kuin taikaiskulla! • _:: : Jo putouskönkään vasenta sivua seurailevan polun varressa tervehtii ensimmäinen· yllätys, hajuheinä (Oinna latifolia), joka rehentelee siinä runsaana kasvustona. Korkeakosken keväisiä kuohuj a. Näiden koko maassakin ylen harvinaisten heinien >>kunniavartiona>> on sitten tavallista koiranvehnää (Agropyrum caniunm) ja tesmaa (Milium effusum) runsain määrin
kotkansiipi (Struthiopteris /ilicastrum) taajoina pehkoina, kolmiomainen hiirenporras (Athyrium crenatum) koko rinteen peittävänä kasvustona, seassa kivikon alvejuurta (Dryopteris /ilix-mas), haurasta loikkoa (Cystopteris Jragilis), metsän alvejuurta (D. Myöskin suokeltto (Crepis paludosa) , joka ainakin Pohjois-Savossa kernaimmin ja melkeinpä yksinomaisesti viihtyy vain >>paremmissa piireissä>>. on täällä tavannut mieleisensä tyyssijan. linnaeana). Tulviva puro pai~uu alajuokRulla y li äyräittensä. Mutta harvinaisuudet eivät lopu sumkaan vielä tähän. loliacea). filix-femina) ja metsäimarretta (D. Varsinkin vaatelias kolmiomainen hiirenporras on näistä suuri harvinaisuus eivätkä taas eteläisistä saniaislajeista kivikon alvejuuri, hauras loikko ja kiviyrtti suinkaan ole enää joka paikan kasveja Pohjois-Savossa, vaan puuttuvat monesta pitäjästä tykkänään. Eräällä kalliopahdalla on vielä pari mätästä pienoista kiviyrttiä (Woodsia ilvensis ), joka niillä main on jo varsin harvinainen, ja sen seuralaisena samalla kielekkeellä muutamia yksilöitä kalliokohokkia (Silene rupestris). Met äkurj enpolvi reK oRki on saapunut suv,tntoon~a.. Tähän vaateliaaseen. eurakuntaan kuuluu vielä velholeht ikin (Circaea alpina) , joka koskirotkon varjokkaa sa hämäryydessä näkyy viihtyvän mainiosti. spinulosa), leveälehtistä alvejuurta (D. Sammaltuneilla irtopaasilla levitteleikse sotkuisina vyyhteinä metsätähtimö ( tellaria longifolia) , ruohostosta pilkistää siellä täällä pussikämmekkä (Coeloglossum viride) vaatimattoman näköi enä, ja aivan puron kal taalla tapaa lehtomataran (Galium tri/lorum) tuomipuitten juurilta. Ensimmäisenä muista 14 mainittakoon lehtotähtimö (Stellaria nemorum), jota koko Maaningan pitäjässä ei tiettävästi muualla tavata. Tämän kasvimaailman >>herrasväen>> ohella on sitten run as valikoima >>rahvaanomaisem pia>> laj eja. austriaca) , hiirenporrasta (A. Harvinai• ehkoja saroja edustavat hento sara (Carex tenella) ja korpisara (0
Vaivojaan laskemattomalle uskalikolle siinä olisi ehkä hyvinkin mielenkiintoinen päiväurakka! Mutta jo varsinainen Korkeakosken ympäristökin eli oikeastaan juuri putouksen alla oleva rotkonosa on sekin kuin a arreaitta, jollaista ei toista hevin tavanne Pohjois-Savosta ja johon tutustuessaan luonnonystävä saa viettää erään unohtumattoman hetken pistäytyessään sinne jonakin aurinkoisena kesäpäivänä. Aurinkoisenakaan päivänä siellä ei helle rasita, sillä putous vihmoo viileyttä ilmaan. Valokuvat Reino Kalliolan. hoittaa runsaana; talvikkeja on useita lajeja: iso talvikki, pikkutalvikki, nuokkutalvikki ja vielä tähtitalvikkikin (Pirola uniflora). Aurinkoinen päivä onkin otollisin paikkaan perehdyttäessä, sillä rotko on niin syvä ja rinteitten kuusikkojen niin varjostama, että pilvisinä päivinä se vaikuttaa suorastaan hämärältä. Nykyinen metsästyspolitiikka1nme ilveksen ja ketun tapporahakysymyksen valossa Niilo Söyrinki Maamme alkuperäisen luonnon ja luonnonsuojelun ystävät saivat kokea erittäin raskaan pettymyksen, kun eduskunta päätti joulukuun 7. Mutta yksin käyden tai korkeintaan vaiteliaan kumppanin keralla paikka onkin antoisimmillaan: saa itsekseen hiljentyä kuuntelemaan putouksen pauhuista tarinointia katseen ihastellessa ympärillä avautuvaa, vehmaana vihannoivaa kasvirunsautta, joka rehevässä koskemattomuudessaan on kuin Luojan luomistöiden iäljiltä semmoisenaan. Onko sieltä vielä kasviharvinaisuuksia lisää löydettävissä, on siis toistaiseksi tietymättömissä. päivänä 1955 pidetyssä täysi-istunnossa, että ilveksen tappamisesta maksetaan 10.000 markan suuruinen palkinto. Lisäksi vielä monen monta muuta tavallista kasvilajia. Myös karhunputki (A ngelica silvestris)rehottaa komeavartisena. Tämä eduskunnan päätös on kohtalokas taka-askel sillä tiellä, jota olisi kuljettava suomalaisen erämaaluonnon arvokkaimpien muistomerkkien pelastamiseksi täydelliseltä häviöltä. Se osoittaa, että niissäkin piireissä, joilta olisi aihetta odottaa vastuuntuntoa ja harrastusta luontomme rikkauksien suojelemiseen sekä tasapuolista, tosiasioihin pohjautuvaa harkintaa · 15. J oenrotko putouksen alapuolelta Tuovilanlahteen on niin ryteikköistä ja vaikeakulkuista, että tuskin kukaan lienee jaksanut sitä lävitse rämpiä. Kävijä saa siellä useimmiten kokea yksinäisyyden auvoa. Keltanoista mainittakoon rinnekuusikon varjossa kasvavat Hieracium melanolepis ja H . sillä syrjäisen sijaintipaikkansa vuoksi Korkeakoskella ei milloinkaan ole erikoisempaa turistitulvaa. Joenuomassa ja sen kaltailla kasvaa uhkeavartisena korpikaislaa (Scirpus silvestris) ympärillään rönsyleinikkiä. subpellucidum
Tällaisen päätöksen syntyminen on käsitettävissä vain sitä tapporahamielialan taustaa vastaan, joka vielä on vallalla niin yleisesti kansassamme. Kun se vielä tapahtuu sen jälkeen, kun tämä eläin jo on ollut vapautettu tällaisesta polttomerkistä, on sillä sitäkin suurempi kantavuus. Mutta tapporahan säätäminen jo muutenkin häviämisen partaalla olevan eläimen kohdalla on sama kuin lopullinen kuolemantuomi'.o. Päinvastoin kuin tappora han uudelleen voimaan saat tamista olisikin lainsäät ä jiltä odot ett u ilveksen täy d e 11 i s t ä r a u h o i t t a m i s t a 1.) Tämän asian ei suinkaan voida olettaa jääneen eduskunnan jäseniltä huomaamatta, koska siitä on jo tehty aloitteitakin, tosin ilman tulosta. Tapporahan poistaminen ei tietenkään vielä sinänsä voi taata jonkin eläinlajin säilymistä. Ilmeisesti ilveksen kohdalla joudutaan 1 ) Ruotsissa ilves on rauhoitettu 1. ll. väl.isenä aikana. 30. Tapporahan säätäminen ilveksestä vaikuttaa sitäkin umpimähkäisemmältä, kun koko eläintä ei ollut edes mainittu hallituksen esityksessä, vaan ilves otettiin lakiin mukaan vasta eduskuntakäsittelyn kestäessä. Luonnon ystävien taholla otettiin aikoinaan suurella ilolla vastaan tieto tapporahan poistamisesta niin ilveksen kuin karhunkin koh~alta. Se antoi myös aiheen otaksua, että vastaisuudessakin osattaisiin suhtautua myös petoeläimiin muuttuneiden olosuhteiden edellyttil.mällä tavalla eikä nähtäisi niitä enää sellaisina ihmisen toimeentuloa vakavasti uhkaavana vaarana kuin aikaisemmin, jolloin niitä vastaan oli todella taisteltava. kansainvälisestikin merkittävien kulttuurikysymysten· käsittelyssä, tarvitaan vielä runsaasti luonnonsuojelun perusteita selvittävää valistustyötä. Vasta kun aivan ilmeinen lopullinen sukupuuttoon kuolemisen uhka oli edessä, muutettiin siis suhtautuminen tähän eläimeen kerta kaikkiaan päinvastaiseksi kuin aikaisemmin, vaikka tapporahan poistamisesta oli jo kauan puhuttu luonnonsuojelun harrastajien taholla. Tämä eläin on yhtä harvinainen kuin se oli aikaisemminkin, eikä se ole aiheuttanut siinä määrin vahinkoa, että uusi päätös olisi sillä perusteltavissa. 2. Mitään sellaista syytä, joka olisi vaatinut tapporahan uudelleen määräämistä ilveksestä, ei kuitenkaan ole esitetty eikä voida esittääkään. Se oli rohkaiseva tulos, joka osoitti, että näiden eläinlajien viimeisten edustajien säilyttämistä luonnossamme muistoina ennen niin runsaasta petoja yleensä metsäelainkannastamme alettiin yleisesti pitää toivottavana. Toimituksea huomautus.. Silloin herää ilman muuta ajatus, että edellinen vapauttava päätös on osoittautunut virheelliseksi ja se on siksi ollut välttämättä muutettava. Onhan sellaisesta ainoalaatuisesta eläintieteellisestä erikoisuudesta kuin Saimaan hylkeestäkin, jonka kaltaista ei elä missään muualla kuin Saimaan vesistössä ja sielläkin perin harvinaisena, maksettu tapporahaa siihen saakka, kunnes eläin hiljattain kokonaan rauhoitettiin. Ja ne harvat ilvekset, joiden on todettu eri puolilla maatamme lä16 hinnä itärajan välittömässä tuntumassa liikkuneen, on ilman tapporahaakin jotakuinkin poikkeuksetta nopeasti saatettu päiviltä, koska ilveksen talja jo runsaasti korvaa metsästäjän vaivat. Näin ei voitu edes varautua esittämään asian oikeata laitaa kansanedustajille, jotka tekivät tämän kohtalokkaan päätöksen
Ilves, Hämeen vaakunaeläin, on pohjoisten metsien uljaimpia ilmestyksiä. Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen taholla ei tiedetty tällaisen lakiehdotuksen laatimisesta, ennenkuin se jo oli tapahtunut. sanoi sen osoittavan >>ainakin ynseyttä myös niitä kohtaan, jotka harjoittavat siipikarjan ja lampaiden hoitoa>>. Samoin, että >>Maan 120.000 metsästäjää eivät tätä lausuntoa hyväksy ja se onkin vain omiaan viemään siihen tilanteeseen, että yltiöpäisellä ihanteellisuudella johdettu luonnonsuojelutyö vie pohjan toivottavalta yhteistyöltä metsästäjien ja luonnonsuojelun harrastajien välillä.» Voimallista sanontaa siis. Ellei tällaista lakiehdotusta siis olisi esitetty eduskunnalle, ei ilveksestäkään olisi siellä tullut kysymystä. Valok. Tunnettuahan on, että lakiehdotuksessa, johon ilveskin sitten tuli kohtalokkaasti vedetyksi mukaan, ehdotettiin ketun sekä suden ja ahman tapporahojen korottamista. Ilveksen osaksi tullut kohtelu on myös varoituksena siitä, kuinka vaarallista on esittää tapporahojen korotuksia silloin, kun mikään elintärkeä asia ei sitä nimenomaan vaadi. Siitä oli taas seurauksena, että valtion metsästyksenvalvoja julisti puolestaan Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen lausunnon vastineessaan >>hyökkäykseksi eikä suinkaan ainQaksi metsästystä, riistanhoitoa ja porotaloutta vastaan>>. Vielä viime tingassa koetettiin sitten edes julkilausuman avulla vaikuttaa asiaan. kulkemaan samaa tietä mitä pikemmin, sen parempi. Lisäksi hän mm. Väinö Lehtonen. Sen rinnalla Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen viileä, 17
Ja koska riittävän korkea tapporaha oli ketun kohdalta ainoa keino tähän, ei ilveksenkään osalta voitu jättää sitä käyttämättä. Tämä on tietysti sielutieteellisesti hyvin ymmärrettävissä, onhan ilves toki sentään petona vallan toista luokkaa kuin kettu. Tämä puoli näyttää unohtuneen muiltakin, jotka ovat innostuneet nostamaan miekkansa ketun tapporahan korottamisen vastustajien pään menoksi. Eduskunta joutui siinä määrin petopsykoosin valtaan, että saman tien määrättiin tapporaha ilveksestäkin. pelkästään tosiasioihin nojaava lausunto todellakin vaikuttaa >>yltiöpäiseltä ihanteellisuudelta>>, sillä onhan ilmeisesti aivan lapsellisen hyväuskoista odottaa, että pelkkä asiallinen kannanilmaisu tehoaisi kansaan ja sen edustajiin lähimainkaan yhtä väkevästi kuin tällainen estoton julistus, jossa mielipiteensä sanomaan uskaltautunut vastapuoli todistetaan jotakuinkin jokaisen kansalaisen viholliseksi kanojahan saattaa olla vaikkapa kesähuviloiden asukkaillakin. Ketusta kirjoittaessaan on valtion metsästyksenvalvoja em. Siltä ainakin näyttää, koska samassa lehdessä muutamaa päivää myöhemmin julkaistiin myös valtion met. 11. Ei siis ole syytä ihmettelyyn, jos vaikutus oli odotettuakin voimakkaampi. Ehkäpä tässä onkin käynyt niin, että lehden toimitus on unohtanut, ettei kysymyksessä ole mikään poliittinen asia, jonka avulla ehkä koetettaisiin horjuttaa hallituksen arvovaltaa ja kenties aiheuttaa vallan hallituspula. Ei olekaan ihme, jos tämä päätös on antanut hänelle aihetta sanallisen mahtinsa vaikutuksen mietiskelyyn. 1955 julkaistu haastattelusarja, jossa asiantuntijoina on käytetty myymälänhoitajaa, liikemiestä ja nahkuria, joista yksikään ei sano sanaakaan muusta kuin ketun riistanhoidollisista synneistä. Valtion metsästyksenva.lvoja on vielä jälkeenkin päin lausunut käsityksensä ilveksen tapporahan perusteettomuudesta. lausunnossaan suuripiirteic;esti sivuuttanut kokonaan sen Suo18 men Luonnonsuojeluyhdistyksen taholta esitetyn tosiasian, ettei tämän eläimen hyödyllisyyttä tai vahingollisuutta ihmisen kannalta voida ratkaista yksinomaan riistanhoidollisten näkökohtien mukaan, koska silloin jää kokonaan ottamatta huomioon ketun maanviljelijälle tuottama sangen suuriarvoinen apu hiirien, myyrien, rottien ja isojen tuhohyönteistenkin hävittäjänä. Olisi sopinut odottaa, että tällaisessa vankalla maanviljelysseudulla ilmestyvässä lehdessä, jonka lukijakuntakin kaiken todennäköisyyden mukaan etu päässä kuuluu maatalouden harjoittajiin, olisi kiinnitetty ensi sijassa huomiota juuri ketun merkitykseen maatalouden kannalta. Asiaa ei parantanut sekään, ettt•, niin metsästyksenvalvojan kuin metsästäjäpiirien taholta vielä viime tingassa yritettiin osoittaa ilveksen taholta tulevan vaaran pelko aiheettomaksi. Kuvaavana esimerkkinä tästä on esim. Onhan maatalouden etu niissä oloissa ja yleensäkin meidän maassamme toki arvosteltava monin verroin tärkeämmäksi kuin joidenkin muiden ammattien harjoittajien sunnuntaihuvista huolehtiminen. Täytyihän siis olla varmat takeet, että metsästäjät vaivautuisivat ponnistamaan voimansa sellaisen vaaran torjumiseksi, jos se sattuisi jonkun edustajan kotipaikkakuntaa uhkaamaan. Vain 54kansanedustajaa säilytti malttinsa ja vastusti ilveksen tapporahaa. Sillä metsästyksestä elinkeinollisessa mielessä tuskin voidaan Kokemäelläkään nykyoloissa puhua. >>Lalli>>-lehdessä 25