SUOMEN LUONTO SUOMEN LUONNONSUOJELUN VUOSIKIRJA 1952
SUOMEN LUONTO SUOMEN LUONNONSUOJELUN VUOSIKIRJA 1952 ( l 1. v u o s i kerta) SUOM EN LUONNONSUOJELUYHDISTYS VALTION LUONNONSUOJELUNVAL VOJA
TOIMITUSKUNTA : V. ERKAMO, REINO KALLIOLA , NIILO SOYRINKI TOIMITTAJA : V. ERKAMO He 1 s i n k i 1 9 5 2, Raittius kansa n Kirjapaino Oy.
. 105. . . 98 Flora Fennica 1951, s. . . LIHTONEN, s. . . . . 52 ALFRED BRAND1': Pohjanmaan soilta . . . . . . . . . . . . 106. . VALOVIRTA: Miten Pohjanlahdesta nousevat saaret saavat kasvipeitteensä . . . . . J. . 33E. 61 NIILO SöYRINKI: Kolme retkeä Ruoveden Sappisaloon . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 98 Fauna F ennica 1951, s. . Uusien jäsenten hankinta, s. . . . 10. . . . . . 15 PAA vo Yu-V AKKURI: Maisemanhoito metsänhoito 27 PEI'l'SA MIKOLA: Yhdysvaltain luonnonsuojelualueista ja niiden hallinnosta . . . . . .......... . . . . . . . . . Tutkimuksia ja uusia löytöjä . 105. . E. . . . 82 R. . . . 99 Luonnonsuojelun työmaalta . .... . . . . . . . 91 Suomen kasvisto ja eläimistö. . . . 69 LEO LEH'rONEN: Yöja hämärälintujen elämän vuorokautisesta rytmistä . . . . . . Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen esitelmäja keskustelutilaisuudet, s. . . . . . RuoTSALO: Espoon luonnon aarteita etsimässä . . . . . . . . . 102. . . VILJO KuJALA ., s. . . . 101. . . . . . . . . . . . . . . Eräitä tulkintoja . . . . . . . . . . . 11. 105. . . . . . 45 JouKO KAISILA: Rupikonnan elämänvaiheita . 13. . . . . . 106. ESKO SUOMALAINEN, 8. . . . . . . . . . ....... . . 101 Uusia luonnonsuojelualueita ja rauhoitettuja luonnonmuistomerkkejä, s. . . . 107.. . . . . . . . . 9 AKSELI KASKELA, s. . . . . . . . . . . ... . . . PENT1'I LINKOLA: Petolinnuille paikka suomalaisessa luonnossa . . . . . . . . . . . . . . Kasvien rauhoitussäännökset, s. . V. . . Lounais-Hämeen Luonnonsuojelutoimikunnan työstä v. Radioesitykset, s. . . . . SISALLYS Alkusanat Sivu 5 Koskemattoman luonnon viehätys. . . . . . . . . Luonnonsuojelunpäivä, s: 105, Viime kesän lintukursseilta poimittua, s. . . . . . ... . . . . . . . . Rauhoitetusta eläinlajista ei saa erehtyä, s. . 9. . . 1951, s. . . . .
. E-Mo, s. . . S , s. . . , s. Ruotsin kirjallisuutta, R. . . J ärvinen: Omilta kairoilta; K. . E -Mo, s. 1951. . 108. . . . Kirj allisuutta . . . 116.. KLA ja V. . Kertomus Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toiminnasta v. KLA, s. ERKAMO, s. M. >>Erähenkistä>> Lapin kirjallisuutta (A. Wallenius: Vanhat kalajumalat), V. . . . . . . 108 Reino Kalliola: Suomen luonto vuodenaikojen vaihtelussa, V. . . . . . . . K. . Katri Luostarinen: Puutarha ja maisema, N. K-s, s. KLA , s. . . 113. 111. . 115. V. . 113. . . . . E . . . 109. . . 111. . . Muita luonnonystävän kirjoja, V. Bertil Haglund: Riistametsä, R. Yrjö Kokko: Sudenhampainen kaulanauha, R. . . .
maisemissa, kuuluu huolenpito niiden kauneusarvojen hoitamisesta ja kehittämisestä luonnonsuojelun tehtäviin. Vielä pare~pi on, jos tämä innostus olisi alkuna jatkuvaan ja suunnitelmalliseen työhön ns. Valok. Jotain lienee asian hyväksi tehtykin, eräillä seuduilla tiettävästi jo kiitettävän paljon. Kun luonto on pääaineksena myös asutusja viljelys~eutujen. mais e ma n hoidon laajalla ja tärkeällä työmaalla. Helsingin pitäjän kirkolta. (Kulttuuri=5. Pyrkimyksestä saada liikennereittien varret ulkomaisille vieraillekin näytettäväksi kelpaavaan kuntoon, on tietysti vain hyvää sanottavana. T änä olympiavuonna puhutaan paljon kylien ja pihanurkkien siistimisestä, tienvarsimetsien kunnostamisesta sekä rumentavia sorakuoppia ja linjamiesten silpomia puita koskevista toimenpiteistä. Kulttuurimaisema maisemanhoidon työkenttä . Veljekset Karhumäki
Maisemanhoidossa tulevat pelkän säästämisen ohella kysymykseen myös erilaiset hoitotoimenpiteet; sellaiset, joilla taloudellisista syistä välttämättömän luonnonhävi~yksen jälkiä voidaan lieventää tai ihmistoiminnan yhdessä maisemankohdassa aiheuttamat vauriot jossakin toisessa korjata (esim. teiden ja voimajohtojen rakentamisessa, soiden kuivatuksessa, järvien laskemisessa, uittoväylien perkauksessa, vesirakennuksessa, asutustoiminnassa, asemakaavoituksessa, sanalla sanoen kaikkialla kulttuurimaisemassa ja viime sijassa koko seudun, maakunnan ja koko maan taloudellisessa käytössä (aluesuunnitelmat). maiseman tekoaineksen, so. Maisemanhoito mukautuu alituisesti muuttuvaan kulttuurimaisemaan; se on joustavaa, myönnytyksiin valmista; se ei sulje pois taloudellista käyttöä, pyrkii vain sitä omalta osaltaan ohjaamaan. rakennuksien ja muiden laitteiden sekä teiden käsittelyssä joudutaan osaksi jo luonnon ja luonnonsuojelun ulkopuolelle.) On ymmärrettävää, että kulttuurimaisemaan kohdistuva luonnon suojeleminen muodostuu monessa suhteessa toisenlaiseksi kuin varsinainen luonnonsuojelu, so. puuistutuksin). alkuperäisen luonnon ja sen aineksien vaaliminen. Varsinaisessa luonnonsuojelussa on yleensä kysymys korvaamattomien luonnonarvojen pelastamisesta, maisemanhoidossa mahdollisuudet korjaamiseen ja jälleenrakentamiseen ovat paljon suuremmat. Tämä asiaintila johtuu jo siitä, että hiorinonmaisema ja kulttuurimaisema eivät yleensä esiinny 6. Maisemanhoito koettaa yhdistää hyödyn ja kauneuden viljelysmailla, metsien hoidossa, . Sen vuoksi sen liikkuma-ala on hyvin laaja ja tehtävät mitä moninaisimpia, usein monimutkaisia ja pulmallisia. Kun alkuperäiseen luontoon kohdistuva luonnonsuojelu tahtoo säilyttää alueensa sellaisina kuin ne ovat, niin maisemanhoito pyrkii mahdollisuuksien mukaan myös jatkuvasti kaunistamaan ja rikastuttamaan maisemakuvaa. · Käytännössä varsinainen luonnonsuojelu ja maisemanhoito liittyvät erottamattomasti toisiinsa, pääpainon ollessa milloin toisella, milloin toisella osapuolella
Kla. Luontoa on suojeltava kaikelta tarpeettomalta hävityk·eltä, olkoon tämä suoj elu sitten olosuhteista riippuen milloin pelkkää suoj elua, milloin suoj elua ja muodostelua. Luonto on meidän päivinämme jo kokonaan ihmisen armoilla, meidän vallassamme. Voidaan sanoa, että varsinainen luonnonsuojelu ja maisemanhoito on jakamaton ykseys, jota leimaa ylevä siveellinen vaikutin : voittajan vastuuntunto voitetun säälivästä ja oikeamielisestä kohtelusta. R. >>Jos me olemme luomakunnan herroja, niin olkaamme lempeitä ja hyviä herroja, olkaamme inhimillisiä sekä toisillemme että kaikelle, joka hengittää ja on olemassa>>. 7. "8iti1 paitsi kysymys siitä, mikä luonnossa on todella alkuperäistä, mikä taas kulttuurin luomaa tai muuntelemaa, on sangen suhteellinen. puhtaina, erillisinä alueina, vaan erilaisina yhdistelminä
Valok. Kuusamon koskemattomia saloja. Hän muistaa vain sen suuren rauhan, todellisen hermolevon ja ne lukemattomat suu-ret kauneusarvot, jotka alkuperäinen, koskematon luonto hänelle vastineeksi antaa.>> 8. Esko Suomalainen. >>Jokainen, joka edes jonkin aikaa on saanut retkeillä koskemattoman luonnon parissa, tarkkailla sen alkuperäistä elämää, nukkua yönsä teltassa tai taivasalla rakovalkean loimussa ja kalastaa ruokansa läheisestä erämaan joesta, unohtaa kokonaan ne pienet vaikeudet, joita kulttuurimaailmasta irtaantuminen siihen tottuneelle merkitsee
Suorastaan hurmioidun lasket9. Niinikään rannaton meri ja suurten järvien ulapat ovat niitä luonnon koskemattomia osia, joiden parissa olen aina viihtynyt. Lapin tunturit samaten kuin Kainuun ja Pohjois-Karjalan vaaraiset maisemat ovat lukemattomia kertoja lumonneet sieluni ja jättäneet siihen lähtemättömät jäljet. Koskemattoman luonnon yksityiskohtiin perehtyminen on monessa suhteessa mitä mielenkiintoisinta ja viehättävintä. Sen vuoksi otsikon ongelman ratkaisuun pyrkiminen muodostuu sisäisesti vaativaksi, koska itsensä tunteminen ja tunnustaminen ovat ihmisen vaikeimpia tehtäviä. Riemuitsen hiihtämisestä talvisessa metsässä, jossa lumen kattamat puut ja pensaat ovat muovautuneet mestarillisiksi taideluomuksiksi. Se vaatii jokaisen elollisen olion tekemään työtä ja taistel~maan olemassaolostaan. Luonnon yhteiskuntajärjestys esiintyy selvimpänä muurahaisten yhdyskunnassa, joka rakentuu yhteistyön, yhteishengen ja kurin perustalle. Sosiaalineuvos Akseli Kaskela: K äsitykseni mukaan jokaista ihmis~ä koskemattomassa luonnossa eniten viehättävät ne piirteet ja ilmiöt, jotka löytävät hänen omassa minässään herkimmän kaikupohjan. Eräitä tulkintoja. Koskemattoman luonnon viehätys. Olen usein myös ihaillut luonnossa vallitsevia lakeja ja selväpiirteistä ~yhteiskuntajärjestystä>>. Se tuomitsee epäterveet ja heikot katoamaan ja sallii vain voimakkaiden jatkaa elämäänsä. Luonnon kirjoittamaton lakiteos on järkkymätön ja vailla tulkintoja. Omalta kohdaltani minun täytyy myöntää, että koskemattoman erämaan valtavuus, suuripiirteisyys ja voimakkuus ovat aina vetäneet minua puoleensa. Henkilökohtaisesti nautin sanomattomasti luonnon syvästä rauhasta, joka on parasta lääkettä elämänkiireessä rasittuneille hermoille
Miten iloisena antautuuk.aan haivenellinen. Näin voi ihminen koskemattoman luonnon keskellä unohtaa elämän ankaruuden ja antautua siefonsa sunnuntaitunnelmien valtaan. Valtava kauneus kiinnittää monin verroin enemmän huomiota kuin vastaavansuuruinen rumuus. se luottava laskemattomuus, mikä kaikissa luonnon tapahtumissa ilmenee. Professori Viljo l(ujala : Koskemattomassa luonnossa on varmaan ihastuttavinta juuri se, että se muodostaa merkillisen kokonaisuuden, jossa näennäisesti mitättöminkin ja epämiellyttäväkin on lopulta oikealla paikallaan ja ~arpeellinen kokonaisuuden kannalta. Niiden luomaa tunnelmaa ei ole häirinnyt edes ympärilläni samanaikaisesti tapahtuva kaiken elollisen ankara kamppailu olemassaolosta ja elämisen mahdollisuuksista. telemisesta tunturien vitivalkeilla rinteillä Lapin kevään tehdessä tuloaan kohisevalla voimallaan. Suuri hyvyys on voimakkaampi kuin suuri pahuus. Samaten kotiseutuni korpimailla nuoruudessani mieleeni jäänyt haavan helisevä. laulu muistuttaa minua vieläkin äidin hyräilystä pienokaiselleen. Mutta niinhän tapahtuu myös jokapäiväisessä elämässä, jossa hyvä ja paha ikuisesti taistelevat keskenään. Syksyn lehtien värikylläisyys koulukaupunkini lähivaaroilla oli mielestäni parhainta, mitä riutuva luonto voi ihmislapselle näyttää. Tässä vain muutamia mainintoja siitä, mikä minua on koskemattomassa luonnossa eniten viehättänyt. Mutta suvisen sisäjärven pehmeänkiehtova iltahämy on myös unohtumattomasti syöpynyt sieluni syvyyteen. Miksei koskemattoman luonnon kauneus, joka on paljon ihmeellisempi ihmisten tekoja, kykenisi sitten ihailij aansa viehättämään. Kesäillan hämy on ollut sitäkin kiehtovampi, jos uinuvan järven pinta on särkynyt kauniiseen väreilyyn suuren kalan syöksyessä pienemmän kimppuun. Ruma, raaka ja julma on sitä vain yksilöllisessä mielessä. Talven taideteosten lumoavaa kauneutta ei ole vähentänyt t~etoisuus siitä, että puiden oksat ja latvat ovat nääntymäisillään raskaan lumi-ikeen alla. Näistä elämyksistä olen suuresti kiitollinen, sillä ne ovat olleet elämäni keitaita, joiden äärellä olen voinut sammuttaa kauneuden ja vapauden janoani. siemen tuulen vietäväksi, miten luottavana heittäytyy linnunpoikanen siivilleen, vaistojensa varaan, tietämättä ympäröivästä maailmasta omasta takaa mitään. Aniharvalle niistä onnistuu pääst.ä kehityksensä päähän, mutta kaikki ne ovat yhtä välttämättömiä tuon mahdolli10. Eikö sitä todista esim
Edellistä luonnehtii . Joskus vain luonnon mullistukset, myrsky tai metsäpalo, tilapäisesti järkyttävät elämän kulkua, joka pian jälleen palautuu vanhoille raiteilleen. Metsäneuvos V. 11. Luonnonlait vallitsevat tällaisessa koskemattomassa metsässä häiriintymättöminä omaa hidasta tahtiaan seuraten. Vanhan puupolven välisen tilan on vallannut uusi polvi, milloin nuorena männikkönä, milloin tiheinä kuusiryhminä. Näemme voimakkaita puuyksilöjä, jotka peittävät joukon naapureitaan latvuskatoksensa alle, missä ne syrjäytettyinä kituvaa elämää eläen kuitenkin joillakin vihreän havun oksillaan julistavat elämän vaatimustaan. On selvää, että sitä ilmenee varsinkin koskemattomassa luonnossa. Puut ovat lakkapäitä, kookkaita kilpikaarnaisia .jättiläisiä, voiman ja vankkumattomuuden tunnuskuvia. Tarkastelemme siis alkuperäistä luonnonmetsää ja kuvittelemme sen rinnalle ihanteellisen hoidetun metsän. attribuutti 1 e p o, jälkimmäistä k i i r e. Tapaamme metsän osan, missä puut ovat saavuttaneet biologisen ikänsä viimeiset elinvaiheet. Lihtonen: (Kirjoittaj!l tarkastelee asiaa lähinnä sen mielenkiinnon kannalta, minkä koskematon luonto tutkijassa herättää.) Rajoitumme tässä metsäluontoon Ja katsomme asiaa metsätalousmiehen silmin. Luulen, että siinä onkin luonnon ihastuttavuuden ydin. uuden etsimisessä. Tapaamme metsän nuoruuden ja miehuuden ajan, kehitysvaiheen, missä puut kasvavat hiljaisen elämänkamppailun pitkää tapahtumasarjaa. Sen vuoksi kaikki sen kappaleet ja tapahtumat ovat myöskin tarkkailun ja tutkimisen arvoisia: luonnon näennäisesti mielettömän muotorunsauden, tapahtumien moninaisuuden ja katoavuuden keskeltä aina voi paljastua ihmeellistä harmoniaa ja viisautta, joka on saavutettu pitkän ja monia kiirastulivaiheita käsittävän kehityksen tuloksena. Toisaalta oman erikoisolemuksensa puitteissa kaikki on luonnossa kuitenkin vapaata ja yllätyksellistä. Mutta niitä on enää harvassa, ja kun lähemmin syvennymme metsää tarkastelemaan huomaamme siellä täällä yksitellen, jopa ryhminäkin alastomia harmaita keloja, toisissa vielä oksiston haarautumat jäljellä, toiset latvastaan katkenneina pylväinä, toiset jo maassa makaavina ja sammalen sisään painuneina. Kuljemme alkuperäisessä luonnossa, koskemattomassa, vuosisadasta vuosisataan omaan elämäänsä sulkeutuneessa metsässä
12. Ihminen on käynyt auttamaan luo'ntoa, hän on vain valinnut kullekin kasvupaikalle sopivimman puulajin ja vähentänyt puiden välisen kilpailun miltei olemattomiin. Metsän puut ovat samoja, mutta metsäluonto toinen. luonnonmetsiä voidaksemme menetelmiämme kehittää. Näilläkin puilla olisi vielä pitkälti fyysillistä elinikää, mutta kiire on, kiire on. Hän on ehkä jo hankkinut uuden metsäpolvenl{in turvaamaan metsän jatkuvan vallan": Alkuperäisessä koskemattomassa luonnossa tiedemies on oppinut metsän luonnonomaisen ja lainalaisen kehityksen kulun sen verkkaisessa tahdissa ja viimeiseen loppuun asti johdettuna. Näiden luonnonlakien tutkiminen ja lainselitykset ovat antaneet sysäyksen aivan toisenlaisten metsien aikaansaamiseen. Mitä etäämmälle me luonnosta erkanemme sitä epävarmempi on suuntamme; siksi koskematon luonto on paras opettajamme ja alati mielenkiintomme kohteena. Hän on kaatanut riutuvat sivuun jääneet ja hiljaista elämää kituvat puut ja tasoittanut elintilan voimakkaiden ja hyvälaatuisten yksilöiden kesken. Katsokaamme. Luonnonmetsien loppuastetta v~staa täällä ikämäärä, joka on vain ehkä kolmannes biologisesta iästä. Hän on oppinut käyttämään hyväkseen tämän kehityksen sarja.n ikään kuin kokoon puristett una, lyhyempään ajanjaksoon mitoitettuna, nopeampana ~a tuottavampana. Samalla siirrymme kievarikyydin romantiikasta autojen aikakauteen, elämän kiireiseen tahtiin. Ihminen katsoo, että metsä on jo aikansa elänyt ja hän kaataa puut tarkoituksensa hyväksi. Siirrymme nyt metsätieteen saavutusten mukaan aikaansaatuun talousmetsään, jota ihminen hallitsee luomistyön aikaiseen käskyyn nojautuen. Pud ovat täälläkin kookkaita, mutta t uuhealatvaisia, tasasuuruisia. Yhä edelleen hän seuraa koskemattoman metsäluonnon historiaa, tutkii luonnon ihmeellisen työpajan tapahtumia ja selvittää uusia puolia siitä, siirtää oppimansa tulokset talousmetsään ja käyttää voitot. hyväkseen. Luonnonmetsistä kerättyjä opetuksia on tähän mennessä vasta vähän sovellettu käytäntöön. Sen takia metsämme valtaosaltaan ovat heikossa tilassa ja kaukana siitä, mitä ne luonnontilaisina tai hoidettuina olisivat_ Me tarvitsemme metsätieteen opetusten mukaan p erustettuja ja käsiteltyjä metsiä voidaksemme täyttää tehtävämme kulttuurikansana, mutta me tarvitsemme myös edelleen ja jatkuvasti koskemattomina säilyneitä. Näin hän on aikaan saanut siirtymisen aivan toisenlaisiin olosuhteisiin, uuteen aikaan, missä metsän puutkin seuraavat hänen omaa kiihkeätä elämäntahtiaan
laulujoutsenesta, sikäli kuin sitä yleemä enää on mahdollista nähdä maassamme pesimäseuduillaan,, on lähdettävä asumattomille saloille, missä ne vielä elävät omassa alkuperäisessä rauhassaan. J os me ajattelemme kauneimpia ja mahtavimpia maisemailäkyjä, mitä Suomen luonto voi matkamiehelle tarjota, kuten Perä-Lapin valtavia tunturimaita, Kuusamon kanjonilaaksoja, joiden pohjalla vaahtoavat kosket ku ohuvat, tai Karjalan laajoja vaaranäkymiä saarisine järvenselkineen, niin me emme oikeastaan voi kuvitellakaan niitä muunlaisina kuin juuri koskemattomina ja alkuperäisinä. Samanlainen on tilanne useiden muiden isojen petolintujen, samoin hanhien, metson ym. Alkuperäinen luonto, jota ihmiskäsi ei ole käynyt muuttelemaan, on aina sopusuhtainen ja kaunis kokonaisuus. suhteen. Jokaisen, joka haluaa nähdä kurjen tai kotkan omassa ympäristössään puhumattakaan esim. Mistä tämä johtuu, sitä ei niinkään tule ainakaan silloin ajatelleeksi, saati sitten tarkemmin analysoiduksi. Luonnontutkija joutuu usein jo tutkimustehtäviensä vuoksi etsimään alkuperäistä luontoa enemmän kuin moni muu. Onhan luonnonharrastajalla tosin mahdollisuus kulttuurimaisemassakin tavata monia mielenkiintoisia siihen sidottuja lajeja, mutta tuskin hän niitä koskaan katselee samalla haltioitumisella kuin esim. Professori Esko Suomalainen: Kulkiessaan alkuperäisessä, koskemattomassa luonnossa ainakin jokaisen luonnonystävän valtaa poikkeuksellinen mielihyvän, usein suorastaan onnen tunne. Jopa niinkin lohduttoman yksitoikkoisilla näkymillä kuin esim. Juuri tämä mahdollisuus kohdata luontomme komeimpia edustajia antaa alkuperäiselle luonnolle yhden sen monista viehätyksistä. Varmasti yhtenä syynä siihen, miksi koskematon luonto meitä viehättää, on sen suuri kauneusarvo. Huomattava myös on, että monet luontomme ja nimenomaan eläimistömme komeimmat edustajat elävät enää vain siellä, missä on koskematonta luontoa. Tavallisesti jo pienikin ihmiskäden jälki, kuten yksinäinen vähänkin sopimattomasti pystytetty rakennus maisemaa halkovasta maantiestä puhumattakaan, tuntuu jo pahalta kauneusvirheeltä. kotkaa Lapin erämaajärven yllä. Saman kokee meren saaristos~a, jossa jo kallioon hakatut nimikirjaimet tai jonkun retkeilijän siivoamatta jääneet leiripaikan jäljet voivat turmella luonnon alkuperäisyyden lumouksen. Hän ei voi olla tuntematta 13. SisäLapin rannattomilla aapasoilla rimpineen ja kitukasvuisine mäntyineen on juuri alku1Jeräisinä ja koskemattomina oma kauneusarvonsa, mutta kun suohon ilmestyy turvekuoppia tai muita ihmiskäden jälkiä, sen kauneus on tavallisesti hävinnyt
Silloin ei nimittäin tarvitse aina ottaa huomioon kulttuurin mahdollista vaikutusta, minkä tekijän osuus muualla tavallisesti on hyvinkin suuri, vaikkakin vaikea täsmällisesti määrittää. Ken vain haluaa, voi siellä joksikin aikaa kokonaan unohtaa kiireen ja ajan. 14. Riittää, kun on selvillä siitä, onko päivä vai yö, ja Lapin yöttömässä yössä voi huoletta unohtaa senkin. suurta viehätystä tietäessään, että hänen tutkittavanaan on koskematon luonto, jonka eliöyhdyskunnat ovat luonnon itsensä muovaamat ilman, että ihmisellä on osuutta niiden syntyyn. Jokainen, joka edes jonkin aikaa on saanut retkeillä koskemattoman luonnon parissa, tarkkailla sen alkuperäistä elämää, nulckua yönsä teltassa tai t aivasalla rakovalkean loimussa ja kalastaa ruokansa läheisestä erämaan joesta, unohtaa kokonaan ne pienet vaikeudet, joita kulttuurimaailmasta irt~antuminen siihen tottuneelle merkitsee. Hän muistaa vain sen suuren rauhan, todellisen hermolevon ja ne lukemattomat suuret kauneusarvot, jotka alkuperäinen, koskematon luonto hänelle vastineeksi antaa. Yksi koskemattoman luonnon suurimpia viehätyksiä etenkin nykyisen koneellistetun, kiireisen ja ristiriitaisen aikakauden ihmiselle on sen tarjoama todellinen ja syvä rauha. Monet tutkimustehtävät tulevat myös paljon yksinkertaisemmiksi, jos ne voi suorittaa koskemattomassa luonnossa. Millään muulla tavoin ei mielestäni voi siinä määrin irtaantua arkisista huolista ja ajan kiireistä kuin lähtemällä retkeilemään alkuperäisen luonnon pariin
K&ytännössä tämä on merkinnyt petolinnustomme hillitöntä vainoa, jonka tulokset ovat nykyisin nähtävissä kaikkien lajien suuresti harvenneissa riveissä. 15. Pentti Linkola. Niiden pesistä on joskus tavattu kanatai vesilintujen poikasia, vaikka valtaosa niiden ravinnosta käsittääkin hiiriä, rottia, myyriä ja muita pikkunisäkkäitä. Mutta suureksi osaksi tämä viha oli jo ehtinyt sammua ennen sitä vanhanaikaisen riistanhoidon nousua viime vuosisadan lopulla, joka tarmokkaasti kylvi kansaan petolintuvihaa ja jonka propaganda saatiin ulottumaan niin kaupunkeihin kuin salomökkeihin aivan yleisesti. Koko joukko on mitä pikimmin surmattava sukupuuttoon tai ainakin suuriksi harvinaisuu~~iksi saakka. Petolintuviha kansan keskuudessa on epäilemättä osaksi peräisin vanhoilta ajoilta, jolloin suomalainen sai ankarasti taistella leivästään ja oppi eräissä petolinnuissa näkemään vaarallisen kilpailijansa riistanpyyntimailla. P etolinnut ovat se osa alkuperäistä luontoa, johon tavallinen suomalainen on oppinut suhtautumaan vihamielisesti. He sanovat, että kanahaukka, kotka, muuttohaukka, huuhkaja, tunturi-, viiruja lapinpöllö ovat suuria riistantuholaisia, vievät metsästäjältä valtavan osan hänelle kuuluvaa hyötyriistaa ja aiheuttavat suurta kansantaloudellista tappiota. Ja edelleen metsästäjät leimaavat tuholaisiksi melkein kaikki muut petolinnut, pienemmät pöllöt, hiiri-, mehiläis-, ja tuulihaukankin. Hävitykseen ei kuitenkaan ole yhtynyt todellinen luonnonystävä, luonnonsuojelija, joka päinvastoin pitää nykyään petolintujen suojelua yhtenä luonnonsuoj eluaatteen velvoittamista tärkeimmistä tehtävistään. Petolinnuille paikka suomalaisessa luonnossa. Yhä jatkuu sama petolintuvaino vähenemättä, sillä yhä ajattelevat laajat metsästäjäpiirit samoin kuin nämä vuosisadan vaihteen riistamiehet
Niinpä yhä vieläkin viitataan niihin taloudellisiin vahinkoihin, joita petolinnut syötävien luonnoneläinten verottajina saavat ai-kaan, kanahaukka lisäksi kanatarhojen kutsumattomana vieraana. On selvää, että ylenpalt_tisen runsaat kanahaukkamäärät olisivat luonnossa sietämättömiä. Mutta luonnossa onkin niin järjestetty, että kaikki petolinnut ovat luonnontilassakin hyvin vähälukuisia, yksi pari hallitsee laajoja metsästysmaita, suurimmat petolinnut, kuten kotkat, kaikkein laajimpia. Molemmat tarvitsevat suojelua eikä luonnonsuojelua tietystikään ole se, että hävitetään tpisia alkuperäisen luonnon edustajia toisten hyväksi. Mutta siellä, missä kansan elintaso sen sallii, missä luonnon edustajien aiheuttamat 16. Näin itsekästä on monen metsästäjän ajatustenjuoksu ollut. Ja Suomen riistamailla on petolintukanFa, pienemmistä ja viattomista pöllöja haukkalajeista alkaen, ihmisen toimesta jo vähennetty pieneen osaan tästäkin tasapainotilasta. Suomen kansaltakin täytyy jo voida tässä kohden edellyttää jotakin sen täytyy jo voida pystyä katselemaan tällaisia asioita muustakin kuin rahan näkökulmasta. Tietysti esimerkiksi kanahaukan ravinnosta tärkeä osa on jäniksiä, vesilintuja, metsoja, teeriä ja pyitä, ja aivan varmasti se vuoden mittaan syö näitä kunnioitettavan määrän. yhtä varpushaukkaparia kohden on tuhansia pikkulintuja. Näin selvää ei luonnonsuojelun kannanotto käytännössä kuitenkaan ole yleensä voinut olla, sillä vaikuttamassa on aina ollut sama tekijä taloudelliset syyt. Luonnonsuojelu ei mitenkään aseta teertä ja pyytä petolintujen edelle siksi, että ihminen voi syödä edellisiä. Mutta tosiasiassa petolintujen osuus riistantuhoojina ei ole kovinkaan suuri, kuten nykyinen riistantutkimus osoittaa, vaan suorastaan pieni eräisiin tauteihin ja muihin riistan jaksottaisuuden aiheuttaviin sisäisiin tekijöihin verrattuna. Nekin ovat siis metsästykselle vahingollisia ja kuolemaan tuomittuja, olkoonpa, että ne maanviljelijälle ovatkin sadontuholaisten harventajina rahanarvoisia auttajia, joiden myönteinen merkitys kansantaloudellisestikin ajatellen on tämän ansiosta paljon suurempi. Tämä on aivan yleispätevä sääntö; niinpä esim. Kun näin on, ei luonnonsuojelu voi enää myöntyä. Kanahaukan tuhot kanaloissa taas voidaan ehkäisytoimenpiteillä suureksi osaksi välttää. Mitä luonnonsuojelija vastaa näihin mielipiteisiin. Luonnonsuojeluaatetta ei voida ajaa siellä, missä ihminen elää kaikkein ankarimmissa olosuhteissa, puutteen partaalla. Luonto on suurenmoinen kokonaisuus, jossa ei ole mitään turhaa eikä rumaa ja joka on kokonaisena säilytettävä. Kotkat, haukat ja pöllöt on luotu Suomenmaahan elämään samoinkuin jänikset, kanalinnut, sorsat tai ihminen itse
Jolleivät he saa vedetyksi suuria joukkoja mukaansa, on metsästyksen ja luonnonsuojelun ristiriita juuri petolintukysymyksen vuoksi sovittamaton. taloudelliset tappiot voidaan mainiosti kestää, siellä tämä aate, vaikka se perustuukin yksinomaan ihanteisiin, esteettiseen ja eetilliseen näkemykseen, astuu vaativana esiin. Luonnon pyhien arvojen on jo silloin painettava vaa'assa enemmän kuin rahan ja mammonan. K alasääksi. Petolinnut tuovat luontoon jännitystä ja tekevä t luonnonystävän maailman entistäkin täydellisemmäksi. Raitasuo. Metsämiestemme joukossa on toistaiseksi vain harvoja valistuneita, jotka ymmärtävät petolintujen kuuluvan luontoon yhtä oikeutetusti kuin riistaeläinten, jotka nauttivat vasta petolintujen luomasta täydellisestä luonnonkuvasta ja käsittävät, että riistaa riittää molemmille, kunhan metsästäjä malttaa verottaa sitä aina säästelilästi, valtaviin saaliisiin pyrkimättä. K . 2 17. Valok
Juuri tämä, että uhri ylivoimaisesti useimmin pääsee petolinnuilta pakoon, tekee tämän metsästyksen luonnonystävälle viehättäväksi olkoonpa, että petolinnuilla tietysti muutenkin on oikeus hankkia leipänsä. Varpushaukka pystyy tarpeen. Ne leimataan >>raaoiksi ja julmiksi>>, koska ne tappavat pienempiä eläimiä ja syövät ne. Milloin petolintujen surmaaminen johtuu muista kuin taloudellisista syistä, sen tuomitseminen on tietysti aivan ehdotonta. Olen senjälkeen muistiinpanojeni mukaan noin 25 kertaa nähnyt varpushaukan pitempään tavoittavan pikkulintua, mutta vain neljästi se on onnistunut. Etäisyys oli vain muutamia kymmeniä senttimetrejä, kun varpushaukka tehden äkkimutkia, joissa silmä tuskin pystyi mukana seuraamaan, tavoitteli pikku otusta, mutta tämä väisti hetken kuluttua aivan odottamattomaan suuntaan, varpushaukka sukelsi pahasti ohi ja jätti ajon sikseen. Olin kauliuissani ja toivoin rosvolle kaikkea mahdollista pahaa. Toisen kerran näin, miten varpushaukka ovelasti rantapensaikon läpi syöksyi niitylle, ja aivan sen reunasta pyrähti niittykirvinen yllätettynä lentoon. Niiden haukkojen ja pöllöjen määrä, jotka meillä vuosikymmenien kuluessa on surmattu täytettyinä muumioina, joissa mitään elävän eläimen viehätystä ei enää ole, koristamaan lipaston päällyksiä tahi tallin seiniä, on liioittelematta valtava. Muistan vielä luonnonharrastukseni alkuv~osilta, kuinka Saimaan kauniilla metsärannoilla jouduin todistajaksi näytelmälle, jossa varpusha ukka sieppasi västäräkin lentopoikasen ja lähti kuljettamaan sitä epätoivoisten emojen hätyyttämänä. Luonnon ja petolintujen ystävä joutuu monesti hämmästymään sitä, millä lailla tavallinen maallikko saattaa perustella vihamielistä suhdettaan petolintuihin. Sopinee kysyä, mitä asianomainen sitten arvelee omasta lihap_äivällisestään1 Kyllä ihmisen kotieläinja teurastamokulttuuri tai eläinten myrkkypyynti tahi häpeällinen valaanmetsästys aina ja varmasti vievät petoeläimistä voiton >>raakuudessa ja julmuudessa>>, jos sellaisesta tässä yhteydessä ylimalkaan halutaan puhua. Komeimpina petolinnut ovat yleisimmin joutuneet uhreiksi tälle harrastukselle, josta inhimillisyyden nimessä olisi mitä pikimmin päästävä. Se vaati todella mestarillista taitoa mutta pikkulintu oli vielä taitavampi ja livahti kuin livahtikin syrjään. tullen esittämään katsojaa sykähdyttävää lentotaituruutta, mutta pikku18. Katselin kerran sembramännyissä hyörivää syksyistä pikkulintuparvea, kun varpushaukka iski parveen, valitsi uhrikseen yhden ja ajoi sitä pääni yläpuolella oksien alaisessa holvissa muutaman ilmakuutiometrin alalla pitkän aikaa huimasti pyöriskellen. Sittemmin on kuitenkin pitkäaikainen luonnon elämän tarkkailu kokonaaii muuttanut mielipiteeni
Itse olen 1_9. uutta, huimia takaa-ajoja, taktillisesti suurenmoisen korkealuokkaista pyydystystä salamannopeita koukkauksia pensasaitojen ja kattojen yli tai äkkikäänteitä nurkkien ympäri saaliin toivossa. Varpushaukan lailla kaikki petolinnut tuovat luontoon jännitystä ja tekevät luonnonystävän maailman entistäkin täydellisemmäksi. Kun varhaiskeväisessä metsänreunassa pesimäseudulle palannut peipp·o virittää kevätlaulun ja koko sen olemuksesta huokuu haltioituneisuus ja nautinto ja kun pieni, nopea ampuhaukka sieppaa sen suoraan laulupaikalta, on tämä tietysti yksityistapauksena järkyttävää. Ne on luotu elämään omaa elämäänsä ja tuntemaan elämisen nautintoa, joka on kaikille eläimille ominaista, mutta pienen murto-osan niistä luoja on määrännyt ravinnoksi järjestelmänsä korkeammille asteille. Valtavasti suurin osa peippoja saa elää kesäkautensa rauhassa ja nauttia keväthuumasta, niiden täytyy korkeintaan pari kertaa hetkeksi väistää varpushaukan tieltä, minkä jälkeen ne epäilemättä heti unohtavat säikähdyksensä, ja yksi ja toinen peippo ei pesimäajan kuluessa joudu näkemäänkään mitään petolintua. Maailman luoja on järjestänyt petolintujen lukumäärän niin vähäiseksi, että ne vain verottavat pientä ylijäämää. Lukemattomia kertoja ystäväni varpushaukat ovat esittäneet jotaki:fl. Mutta samalla ne tuovat luontoon kauneutta aivan samaa kauneutta, mitä niittyjen kukat ja kevätkesän lintujenliverrys luovat sille, joka ymmärtää luonnon kaikkia puolia. Tämä juuri auttaa todellista luonnontuntijaa näkemään petolintujen siepatessa saaliinsa ainoastaan fhden luonnon mielenkiintoisimmista näytöksistä. Ei pikkulintuja ole luotu sitä varten, että haukat saisivat niitä aterioida, ei saaliseläimi~ toki ylimalkaankaan ole luotu petoja varten. Tiaiset sen nähdessään varoittavat korviasärkevästi tietyllä ohuella äänellä, jonka useimmiten myös muut linnut tuntevat. Mutta luonnonihailija näkee sen lihaksikkaassa, voimakkaan häikäilemättömässä olemuksessa oman erikoisen persoonallisuuden. Mutt~ ajatelkaamme asioita niiden oikeassa suhteessa. Hauska on · myös seurata pienempien suhtautumista tähän uutteraan vainolaiseen. Olen kuullut hauskan havainnon, kuinka käpytikka (isotikka) joka muutenkin on melko viekas veijari kuullessaan talitiaisen varoituksen salamannopeasti kapsahti oksan alle liikkumattomaksi, vaikka ei itse voinut takomapaikaltaan nähdä varoituksen aihetta. Pahimmin vihattu meikäläinen petolintu on kanahaukka, jonka, nimi jo saa monen metsästäjän ja kanalanomistajan kiristämään hampaitaan. linnuille on myös annettu tasavertainen lentotaito ja usein yllättävä kyky selviytyä tilanteista