SUOMEN LUONTO SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS VUOSIKIRJA19S1 •
SUOMEN LUONTO SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS v \u O S I K I R J A 1 9 5 1 ..
Teos on kirjallisuudessamme ainoalaatuinen ensimmäinen, jossa luonnonelämän vuotuinen ihme esitetään suurena synteesinä, yhtenäisenä, syyperäisenä kokokuvana. , Maamme luonnonelämän mahtava katselmus * Dosentti Reino Kalliola SUOMEN LUONTO vuodenaikoj eq. Loppumattoman rikasta aihettaan käsitellessään tekijä on nojautunut johtavien tiedemiesten tutkimuksiin, mutta myös kaunokirjailijoille on annettu puheenvuoro siellä, missä he ovat 'tiedettä viisaampia'. Reino Kalliolan »Suomen kauniin luonnon» kirjoittajan uusi suurteos »Suomen luonto vuodenaikojen vaihtelussa» on luonno·nelämämme vuotuisen kierron mahtava katselmus. v aih tel ussa Toht. 720/900 mk. Talven, kevään, kesän ja syksyn rytmillistä taustaa vasten kutoutuu siinä 'päähenkilön' Sään ympärille kiehtova näytelmä: poudat ja sateet, helteet ja pakkaset, tyvenet ja myrskyt, kasvien kukinta ja hedelmöiminen, luonnon talviuni, metsänasukkaiden jäljet lumessa, eläinten kisat ja uusi sukupolvi, lintujen muutto ja laulu sekä myös sääsuhteista niin riippuvaiset maamiehen työt loistokkaalla tyylillä ja runollisella innoituksella kuvattuina. 370 kookasta sivua, 142 kuvaa. Teokseen liittyy harvinaislaatuinen kuva-aineisto: 142 valokuvaa Suomen luonnon kasvoista eri vuodenaikoina. WSOY. Lopussa on »Luonnon kalenteri», jossa valaistaan ja täydennetään teoksessa käsiteltyjä asioita erilaisin luetteloin, taulukoin, kortein ja piirroksin
vuosikerta) HELSINKI. SUOMEN LUONTO SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKIRJA 1951 (10
ERKAMO REINO KALLIOLA Helsinki 1951, Raittiuskansan Kirjapaino Oy.. TOIMITUS: V
78. . . 76. . Kotkat, s. . . 79 Yrjö Kokko: Laulujoutsen. . . . . . . 1950, V. . . . Muita luonnon ystävän kirjoja. . suojelu, s. . . Petolintujen suojelu, s. • • • • . . . . . • . . Maaseudulla suoritetusta luonnonsuojelutyöstä, s. . • . . . . . Luonnonsuojelun edustus kuntien hallinnossa, s. 75. . . Suomen metsästys. . 78. • . . . . 85 I. . 83. . . . 75. . Kertomus Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen toiminnasta v. 81. . . . Reino Kalliola, s. 76. Kirjallisuutta . . . Helsingin seudun luonnonsuojelu, s. E-Mo, s. . Harvinaisten kasvien suojelu, s. . . Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja, s. . • . . . 83. . • . • . . E-MO, s. . 77. . . . Joutsenkysymyksemme, s. 77. 79. . . . V. . . 75. . . ERKAMO • . . Reino Kalliola, s. . . . V. . Suomen maantieteen käsikirja. . . . . . .
Yhdistyksemme noin 4.500:sta jäsenestä on siinä itse kullakin oma, hänen kotipaikkakunnalJeen sijoitettu merkkinsä tai, mikäli jäseniä on enemmän samassa kunnassa, osuus isommasta renkaasta. /J <' ./ #~/~ r , :,, , !.. "' •• t ,· :':t·) ffl' · h ,fi·:: Täl~ä johtavalla paikalla julk~isemm~ tällä ke~taa kartan, joka esittää Suomen Luonnonsu0Jeluyhd1styksen Jäsenmäärän alueellista jakautumista. 5
Isonlaisia paikallisia keskuksia on kuitenkin jo noussut eri puolille maata: Turkuun (121), Ruokolahdelle (94), Tampereelle (84), Kuopioon (54) ja Rovaniemelle (50). Vaasa ja Oulu jäävät jälkeen Joensuusta ja Kajaanista ja nämä taas Lammin pitäjästä. Vähintään 25 jäsenen paikkakuntia ovat edellisten lisäksi Lammi (56), Joensuu {39), Kajaani (38), Vaasa (36), Porvoo (34), Mikkeli (33), Lahti (32), Pori (32), Jyväskylä (31), Oulu (30), Lieksa (28), Ilomantsi (27), Ruovesi (27), Sippola (26), Hämeenlinna (25) ja Kalvola (25). Yhdistys perustettiin Helsingissä vuonna 1938 ja vielä nykyäänkin on suhteettoman suuri osa jäsenistä helsinkiläisiä: noin 1600 eli yli kolmannes koko määrästä. Va.staavanlaisia esimerkkejä siitä, että yksittäisten ystäviemme työn tulokset voitollisesti rikkovat asutuskeskusten suuruusjärjestyksen, voisi poimia paljonkin. Näin huomattava tulos on saavutettu vain siten, että paikkakunnalla on erityisen innokkaita luonnon ystäviä, jotka ovat tehneet yhdistystämme tunnetuksi, erityisesti sikäläisten rajavartiomiesten keskuudessa. Ja näinhän asia onkin. Ruokolahti on kolmannella tilalla, heti Turun jälkeen! Tämä ei selity sillä, että pitäjään kuuluu Vuoksenniskan yhdyskunta ja että siihen on luettu myös Imatran kauppala. Ympyröitä käyttäen tällaisesta esityksestä syntyy kuin mikäkin voimakkaasti käyvä neste, joka pääkaupungin suuresta sammiosta pursuaa yli laitojen ja poreilee yli koko maan, aina kauas Lapin perille. Harvamerkkiset kohdat ja suoranaiset aukot taas ovat merkkinä tällaisten aktiivisten ystäviemme puutteesta kyseisellä 6. Kaikki kaupungit ovat toki kartallamme edustettuina, mutta eräät perin heikosti: Kokkolassa ja Loviisassa on kummassakin vain 4, Pietarsaaressa 2 ja Torniossa vain 1 jäsen! Positiiviset poikkeamiset maan asutuskartan perusteella odotettavissa olevasta järjestyksestä osoittavat, kuten sanottu, innokkaimpien jäsentemme kaikkea kiitosta ansaitsevaa työtä yhdistyksen hyväksi. Myös Ilomantsin, Kalvolan, Ruoveden ja Sippolan maalaiskunnat ajavat useimpien kaupunkien ja ka.uppaloittemme ohitse. Mutta vain osaksi. Nämä luvut kuvastavat tietysti asutuskeskustemme jakautumista ja suuruutta
Näyttäkää ja lainatkaa heille tätä julkaisua, sanokaa jokin sana luonnonsuojelun merkityksestä ja pyytäkää saada ilmoittaa heidät uusiksi jäseniksemme. Auttakaa meitä tekemään Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksestä kansalaisjärjestö, jonka ääni kuuluu ja jota kuunnellaan! Hyvä ja kallis asiamme vaatii voimaka.sta keskuselintä. On niin paljon, paljon tehtäviä, jotka tulisi suorittaa ja jotka voitaisiin suorittaa, jos jäsenmäärämme saadaan tuntuvasti lisääntymään. Luonnon ystävyys velvoittaa. Luonnonsuojelun ja siihen sisältyvän maisemanhoidon työmaa on loppumattoman laaja. Hankkikaa yhdistykselle uusia jäseniä tuttavapiiristänne. 7. Ainakin pari uutta jäsentä voi jokainen hankkia, kun vain sen asiakseen ottaa. Mutta pääasiassa yhdistyksen kasvu perustuu jäsentemme työhön, heidän kertomaansa, heidän propagandaansa. seudulla. Tämän vuoksi vetoamme jälleen jäsenistöömme. Näin on aivan erityisesti laita Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen, jonka jäsenet joutuvat kukin omalla kotiseudullaan valvomaan, ettei luontoamme ja sen kalleuksia turhaan tuhota. Tietysti on aina niitäkin, jotka oma-aloitteisesti hakeutuvat yhdistykseemme mikäli sattuvat sen olemassaolon jollain ta. Se käy helposti esimerkiksi samalla, kun palautatte tämän kiJ:jan välissä olevan postisiirtokorttinne. Jokainen yhdistys on sitä, miksi jäsenet sen tekevät. Älkää lannistuko, jos joku sanookin kiitos ei. valla huomaamaan
Professori Viljo Kujala 60:::vuotias. Pääkaupungin luonnonsuoj eluväki tuntee hänet mm. 8. 193842 sekä puheenjohtajana v. 1942-51 ja on edelleenkin yhdistyksen johtokunnan jäsen. 1930 39 ja Suomen Luonnonsuoj eluyhdistyksen ensimmäisenä rahaston· hoitajana v. Suomen Luonnonsuojeluyhdistys esittää entiselle puheenjohtajalleen parhaat kiitoksensa hänen yhdistyksen hyväksi suorittamastaan työstä ja onnittelee häntä sydämellisesti merkkipäivän johdosta toivoen saavansa vielä kauan käyttää hyväkseen hänen suurta asiantuntemust aan Ja kokemustaan. Marraskuun 8 päivänä 1951 täytti Met sätieteellisen tutkimuslaitoksen metsäbiologian professori Viljo Kujala 60 vuotta. Hän on toiminut valtion luonnonsuojelunvalvojana v. Paitsi etevänä luonnontutkijana prof. Olemukseltaan vaatimattomana, mieskohtaisesti pienimpäänkin tehtävään tarttuvana prof. monien retkeilyjen innostavana oppaana. Kuj ala tunnetaan luonnonsuojelutyömme suuresti ansioituneena johtohenkilönä ja kunnioitettuna keskushahmona. Kujala on osoittanut esikuvallista uhrautuvaisuutta ja uskollisuutta aatteemme palveluksessa
Siellä viimeiset pariskunnat koettivat löytää rauhallisia pesäpaikkoja syrjäisimmistä salolammista tai veden saartamista suosaarekkeista. V. Sysäyksen tälle keskustelulle on antanut ennen kaikkea joutsenen kohtalo. 1949, saattoi kuitenkin joutsenen häviämishistorian aivan uuteen valoon. Alettiin jo uskoa, että joutsen kuuluu luonnostaan arkoihin erämaalajeihin, jotka eivät voi viihtyä ibmisen läheisyydessä, vaan ennen pitkää tuhoutuvat asutuksen edetessä. Vain harvat asiantuntijat tiesivät, että joutsenen pesimäalue oli vuodesta toiseen siirtynyt yhä kauemmaksi pohjoisille ja itäisille rajaseuduille. On jyrkästi tuomittu se suoranainen raakuus ja hävitysvimma, jonka uhriksi erityisesti suuret ja harvinaiset eläimet niin usein joutuvat, ja on huolestuneesti kysytty, eikö ole mitään keinoa kansamme käytöstavan muuttamiseksi, niin että eläimet, joilla olisi yllin kyllin tilaa metsäisessä, harvaan asutussa maassamme, saisivat elää täällä rauhassa ihmisen niitä hätyyttämättä. Siis valitettava, mutta väistämätön seuraus kulttuurin tunkeutumisesta raukoille rajaseuduille saakka. Tohtori E INARI MERIKALLI0n tutkielma >>Joutsenen pesiminen Suomessa ennen ja nyt>>, joka julkaistiin vuosikirjassamme v. Tieto tämän alkuperäisen erämaalinnustomme kenties uljaimman ja viehättävimmän edustajan häviämisestä miltei sukupuuttoon maamme rajojen sisäpuolelta on tullut useimmille kotimaan luonnon ystäville hätkähdyttävänä yllätyksenä. 1915 9. Niilo Söyrinki: S uomen kansan suhtautuminen villeihin eläimiin on viime aikoina ollut julkisen puheen aiheena. Luonnonvarainen eläimistömme ihmisen armoilla. V. 1945 tohtori Merikallion mukaan asustaa korkeintaan 15 joutsenparia, mutta nykyhetkellä tämäkin luku on ilmeisesti jo liian suuri. 1915 tämä lul.'l.lmäärä oli jo laskenut 24:ksi ja 1945 optimistisimmankin laskelman mukaan vain 9:ksi. Vielä viime vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla tämä lintu todistettavasti on pesinyt 61:ssä silloisen Suomen pitäjässä. Kaikkiaan saattoi maassamme v
Monista yksityistapauksista käy selvästi ilmi, ettei tämä komea lintu ole suinkaan vain omaa arkuuttaan väistynyt ihmisen ja kulttuurin tieltä, vaan sen on ollut pakko hakea yhä syrjäisempiä saloseutuja säästyäkseen hengissä hillittömältä vainoamiselta. Vasta kun tässä on onnistuttu, on toiveita myös siitä, että joutsenen asenne ihmiseen muuttuu ja se uskaltaa asettua lähemmäksi asuttuja seutujakin. Niinpä Sallassa, joka aikoinaan lienee ollut rikkaimpia joutsenpitäjiämme, on kerrottu, kuinka pesistä oli usein otettu munia ja kalaretkillä syötykin, poikasia oli pyydystetty teuraiksi ja sulkasatoisia lintuja käsin surmattu tai poikasia ja emälintuja ammuttu, joskus pesältäkin. Tohtori Merikallion tilasto antaa siihenkin vastauksen. Tällaisten tosiasioiden valossa ei tosiaankaan voida syyttää joutsenta ihmispelosta eikä kulttuurin kaihtamisesta, vaikka se onkin etsinyt turvaa kaukaisimmista erämaista. Suomussalmen (ent. 10. Toisen tai molempien emolintujen ampuminen on lopullisesti autioittanut monta muutakin joutsenen pesää Pyhännän viimeinen joutsenpari pyydystettiin ketunraudoilla. Neljäntenä vuonna kateellinen naapuri sitten ampui joutsenen. joutsen tavattiin pesivänä vielä Ähtärissä saakka lännessä ja 1918 Salmissa Laatokan koillispuolella. Joutsenelle ei tosiaankaan ole suotu rauhaa missään tilanteessa eikä millään kehitysasteella. Vain tätä tietä voidaan joutsenemme pelastaa perikadolta. Eikä joutsenpaistin himo ole houkutellut vain niukoissa oloissa eläviä korpimaiden asukkaita surmaamaan ehkä koko seutukunnan viimeistä joutsenta, vaan myös kruunun muonissa kulkeva rajavartiosotilas on saattanut siihen syyllistyä. Onpa kerrottu, että Salmissakin joutsen oli saanut vanhastaan rauhassa pesiä tunnetulla pesimäpaikallaan, kunnes silloinen metsänhoitaja oli aloittanut häiritsemisen ja pyydystänyt kanootillaan kaksi poikasta. Ja kuinka monta pesää lienevätkään linnunmunien kerääjät ryöstäneet joko tieteen varjolla tai suorastaan ansaitsemistarkoituksessa. Parhaat pyssymiehet olivat ampuneet kymmenenkin joutsenta, Suojärvellä muuan emäntäkin kokonaista kolme. Entä mikä sitten on aiheuttanut tämän monien runoilijain ylistämän, jo Kalevalassakin lauletun linnun häviämisen entisiltä asuinsijoiltaan. Joutsenkysymyksemme ydin ei siis ole siinä, kuinka saataisiin joutsen tottumaan ihmisen läheisyyteen, vaan päin vastoin siinä, kuinka Suomen kansa voidaan opettaa jättämään tämä linnuistamme komein koskemattomaan rauhaansa niin pesimäpaikoitlaan kuin muuttomatkoillaankin. Viime vuosisadalla joutsen oli pesinyt vielä Antreassa ja Karjalan kannaksella Äyräpäänjärvellä saakka. Hyrynsalmen) pitäjän Hossan kylän läheisyydessä joutsen oli pesinyt kolmena kesänä peräkkäin, vaikka poikaset joka vuosi ryöstettiin teurastusta varten kasvatettaviksi
Ei edes lainsäätäjän suoma täydellinen rauhoitus, joka on ollut voimassa v:sta 1934 saakka, ole pystynyt sitä suojelemaan jatkuvalta hävittämiseltä, vaan vielä tänäkin keväänä salametsästäjän luihu luoti on satuttanut tuota jaloa lintua sen palatessa kaukaisille pesimäsijoilleen. Näin •on tapahtunut huolimatta >>Laulujoutsenesta>>, huolimatta miltei legendaksi tulleesta Saarijärven Ainon talvehtimistarinasta, huolimatta lehdistön ja radion välityksellä yli maan levitetystä Yrjö Kokon vetoomuksesta joutsenen suojelemiseksi. Mutta valitettavasti se ei ole lähimainkaan ainoa, vaan samantapainen kohtalo on ennen pitkää odottamassa monia muitakin entisen erämaaluontomme asukkaita ellei se ole jo niitä saavuttanut, niinkuin on aikoinaan käynyt arvokkaimman turkiseläimemme soopelin ja myöhemmin majavan ja villipeuran, jotka kaikki ovat tuhoutuneet sukupuuttoon hillittömän metsästyksen tuloksena. Luonnonvaraisen joutsenkantamme rippeiden säilyttäminen ja lisääminen on varmaankin tärkein ajankohtaisista tehtävistä alkuperäisen eläimistömme suojelemisessa. valmiit tuhoamaan sukupuuttoon lintu, jonka jalossa muodossa ja koristeellisessa kauneudessa jo luonnonkansatkin ovat nähneet pyhän jumaluuden heijastusta, lintu, joka ei millään tavoin ole tuottanut vahinkoa ihmiseile tai hänen elinkeinoilleen. Ja hyvin monet sellaisistakin suomalaisen salomaiseman eläimistä, joita ei välitön tuho toistaiseksi vielä uhkaakaan, ovat tuomitut vuosi vuodelta vetäytymään yhä syvem11. Saman sykähdyttävän kokemuksen sai YRJÖ KOKKO tehdä yksinäisellä tunturijärvellä >>Laulujoutsen»-teoksensa aineistoa hankkiessaan, tuon kirjan, joka runoilijan mielikuvituksen ja sanonnan elävöittämänä on yhdellä iskulla paljastanut joutsenkysymyksemme ajankohtai,suuden koko Suomen kansalle ja tehnyt kerrassaan korvaamattoman palveluksen luonnonsuojelutyölle maassamme. Itä-Karjalasta, missä kansa on kunnioittanut joutsenen koskemattomuutta, meillä on käytännöllinen esimerkki sen sopeutumisesta ihmiseen. Ehkäpä juuri Aino itse on saanut maksaa talven aikana omaksumansa luottamuksen ihmiseen joutumalla haavoituttuaan iäkseen vangituksi eläintarhan ahtaaseen, ilottomaan häkkiin. Suhteellisen vähäisen taloudellisen hyödyn, turhanpäiväisen metsästäjäkunnian tai hillitsemättömän keräilyvimman takia ollaan . Ja professori VALTER KELTIKANKAAN viime vuoden vuosikirjassamme esittämät havainnot Petsamon asumattomilta erämaaseuduilta osoittavat, •että täydellisessä luonnontilassa elävä joutsen suhtautuu ihmiseen pesimäpaikallaan.kin pelottomasti tai milteipä välinpitämättömästi, niin kauan kuin .sitä ei hätyytetä. Joutsenen kohtalo on murheellisena esimerkkinä siitä alkukantaisesta piittaamattomuudesta ja suoranaisesta raakuudesta, mikä vielä tänäkin päivänä saattaa tulla arvokkaimpienkin villieläinten osaksi
Valok. Vielä on Hämeessä vähäinen kanta maakunnan vaakunaeläintä, ilvestä. Ei ole vielä huomattu sitä käänteentekevää muutosta, mikä on tapahtunut ihmisen ja luonnonvaraisen eläimistömme välisessä suhteessa. Teknillinen kehitys ja elinkeinoelämä ovat viime vuosisadan loppupuoliskolta lähtien edistyneet niin huimaavasti ettei ihminen ole henkisesti pysynyt niiden rinnalla, vaan on jäänyt jälkeen tai joutunut umpimähkäisesti harhailemaan uusien olosuhteiden maailmassa. Aikaisemmin eläimet saattoivat paljon tasaväkisemmin taistella olemassaolostaan ihmistä vastaan, olivatpa petoeläimet suorastaan uhkana hänelle itselleen tai ainakin hänen kotieläimilleen. mälle kutistuvien korpien kätköihin pakoon ihmisen taholta tulevaa vainoa. Tältä pohjalta on Suomen kansan suhtautuminen alkuperäiseen luontoon ja sen eläimistöönkin selitettävissä. Toisten elinmahdollisuudet taas vähenevät, kun niiden alkuperäiset asuinpaikat asutuksen ja viljelyksen laajentuessa raivataan tai muulla tavoin muuttuvat niille sopimattomiksi. Tällainen talouselämän vaatimuksista johtuva metsien, soiden ja vesien eläinten elintilan supistuminen ei tietenkään ole vältettävissä, mutta paljon voidaan kuitenkin lieventää kulttuurin eläinmaailmalle aiheuttamaa vahinkoa, jos myös eläinten edut otetaan ajoissa huomioon. Tässä onkin asian ydin. A. Vielä 1820-lu12. ·Sucksdorff. Mutta kuinka kauan
Ennen kaikkea on kansamme saatava ymmärtämään se vaaranalainen tilanne, johon niin monet eläinlajimme ovat viime vuosikymmenien aikana joutuneet liiallisen ja usein suorastaan edesvastuuttoman hävityksen takia. Vain voimakas valistustyö ja jo lapsuudessa istutettu käsitys eläinten suojelemisen välttämättömyydestä kykenevät takaamaan metsästyslain kunnioittamisen yhdessä tehokkaan valvonnan kanssa. Sen vuoksi on pidettävä huolta, ettei riistakantaamme veroteta liiallisen saalistusinnon vallassa jatkuvasti niin tolkuttomasti kuin tähän mennessä on suuressa osassa maatamme tapahtunut, vaan että riittävän suurien rauhoitusalueiden luomisella taataan riistaeläinten säilyminen siel13. BRANDER on antanut hyvän kuvan yhdistyksemme viimevuotisessa ruotsinkielisessä vuosikirjassa Urjalan pitäjän kohdalta, on aiheuttanut yhdessä asutuksen leviämisen kanssa niin äkkinäisen luonnonvaraisen eläinkantamme vähenemisen, että se tuntuu suorastaan uskomattomalta. Metson soidinmenot varhaiskevään aamuhämärässä, huurteisen koivun latvassa aterioiva teeriparvi ja rantavedessä pulikoiva sorsaperhe ovat perinteelliseen suomalaiseen maisemaan kuuluvia elämyksiä, joista me haluamme nauttia yhtä hyvin kuin muidenkin riistaeläintemme 'näkemisestä ja niiden elintapojen seuraamisesta. Erityisesti on korostettava, ettei riistaeläink(;ntamme säilyttäminen suinkaan liikuta vain metsästyksen harrastajia, vaan että se on yleinen luonnonsuojelukysymys, joka kiinnostaa kaikkia alkuperäisen eläimistömme ystäviä. vulla sudet loikkivat nykyisen Taka-Töölön alueella silloisen Helsingin liepeillä ja vuosisadan loppupuoliskollakin ne saivat aikaan paljon tuhoa maamme eteläosissa. On muistettava, ettemme elä täällä enää kokonaan tai puoleksi luonnontilaisessa maassa, jossa metsien ja soiden ja vesien eläimiä riittää raja.ttomiin, surmattiinpa ja hätyytettiinpä niitä kuinka tahansa, ja jossa ihmisen ei tarvitse ottaa omalletunnolleen vastuuta niiden kohtalosta. Riistaeläinten kohdalta onkin metsästyslain turvin saatu parannusta aikaan. Mutta metsästyslaki kuuluu valitettavasti suomalaisen oikeustajunnan mukaan niihin lakeihin, joita tilaisuuden sattuessa rikotaan sangen helposti. Erityisesti siihen on vaikea tottua niiden vanhemman polven miesten, jotka nuoruudessaan vielä ovat saaneet kokea entisiä runsauden aikoja. Tämä voimasuhteiden muutos, josta tohtori T. Meidän on kuitenkin vakavasti otettava huomioon olosuhteiden muuttuminen, jos aiomme säilyttää edes jotakin entisen erämaaeläimistömme rikkaudesta. Tämä koskee yhtä hyvin riistaeläimiä kuin muutakin eläimistöämme. Mutta ampuma-aseiden nopea kehitys teki ihmisen pian ylivoimaiseksi niin petojen kuin muidenkin alkuperäisen luontomme eläinten rinnalla, ja tällä hetkellä kaikki vähänkin kookkaammat eläimet ovat enemmän tai vähemmän täydellisesti kauaskantavilla tarkkuusaseilla varustetun ihmisen armoilla
Erityisen uhanalaisissa tapauksissa voi tulla kysymykseen korvausten suorittaminen myös yksityisesti hankituilla varoilla, ellei valtiovallan taholla osoiteta riittävästi ymmärtämystä tällaisille asioille, niinkuin esim. läkin, missä metsästys ei kannan vähyyden takia enää tule kysymykseen. Tässä yhteydessä emme saa unohtaa myöskään petolintujamme. Ellei tämä suurten petoeläinten kohdalta enää muuten ole mahdollista, on niiden olemassaolo turvattava ainakin luonnonsuojelualueilla. Kummakos sitten; jos >>VahinkoeläinteID> puolesta puhujaa pidetään ainakin tietyissä piireissä suorastaan kulttuurin ja talouselämän vihollisena! Juuri kulttuurin nimessä meidän kuitenkin on pyrittävä estämään tällaistenkin eläinten häviäminen, sillä se tietäisi alkuperäisen suomalaisen luonnonkuvan peruuttamatonta köyhtymistä. Hämeen vaakunaeläimen ilveksen erillisen kannan säilyttämiseksi Hämeen maakunnan alueella. eläintemme kuningasta karhua, jolla on niin syvät perinteet suomalaisessa kansanrunoudessa ja hengenelämässä yleensä, aina pikkulasten kuvakirjoja myöten, lainsuojattomana vahinkoeläimenä, kun jo Etelä-Afrikassakin on perustettu laajoja suojelualueita leijonan, krokotiilin ja muiden petojen turvaamiseksi, joiden rinnalla meidän kaikkiruokainen mesikämmenemme on kovin säyseä eläin. Erittäin vailrnana pulmana on suurten petoeläinten suojeleminen samoin kuin muidenkin sellaisten eläinten, joita on totuttu pitämään ihmisen kannalta vahingollisina. Nykyisissä oloissa on petoeläintemme vahingonteon taloudellinen merkitys kaikkiaankin jo yleisesti katsoen siksi vähäinen, ettei valtiolle tulis! suurtakaan riskiä korvauksista. On todella murheellista, että meillä vielä kaikkialla poikkeuksetta käsitellään esim. iitä 14. Tätä käsitystä metsästyslakimmekin vielä vahvasti tukee. Tämä on varmaan myös jokaisen valistuneen metsästyksen harrastajan mielipide, sillä ovathan oikeat metsästäjät aina olleet myös todellisia luonnon ystäviä, joille eräpoluilla samoileminen ja luonnon monipuolisten ilmiöiden tarkkaaminen ja sen kauneuden Ihaileminen merkitsee yhtä paljon tai enemmänkin kuin saaliin suuruus. Jos haluamme kulkea todellisen kulttuurikansan kirjoissa, on meidän opittava näkemään luonnossa muutakin kuin vain taloudellisesti arvokasta ja säilytettävä myös eläimistömme koko rikkaudessaan. Mutta valitettavasti meillä liikkuu metsästyskortin omistajina myös melkoinen joukko väkeä, jolle ainoa nautinto on paukauttaa hengiltä jokainen riistaeläin vaikkapa viimeistä myöten, huolimatta sen harvinaisuudesta paikkakunnalla, ja ehkäpä siinä sivussa vielä vähänkin isommat, syötäväksi kelpaamattomatkin eläimet aina palokärkiä ja muita tikkoja myöten. Kansassamme elää vielä sangen yleisenä käsitys, että tällaiset eläimet ovat kerta kaikkiaan tarpeettomia ja että niiden surmaaminen kuuluu suorastaan kansalaisvelvollisuuksiin
Valok. Ja kuitenkin meillä vielä jatketaan tapporahojen maksamista, mikä vanhoissa sivistysmaissa on jo poistettu tarkoitustaan vastaamattomana ja jopa vahingollisena. vastaan on viime aikoina käyty niin kiivasta tuhoamistaistelua, että kotkamme ja sekä suuret että pienet haukkamme ja pöllömme ovat sillä menolla pian hävitetyt. Gunnar Granberg. Esim. Onkohan tuolta tulossa pedoista pahin kaksijalka. Kalasääksen pesä. sellaisiin taajaan asuttuihin maihin kuin Englantiin ja Saksaan verrattuna petolintukantamme on suorastaan yllättävän heikko. Sillä palkkion toivo houkuttelee usein umpimähkäiseen lintujen surmaamiseen, ja niin ammutaan ka_nahaukan ja varpushaukan laskuun joukoittain rauhoitettujakin lintuja, niinkuin hiirihaukkoja ja tuulieli tornihaukkoja, jotka kaiken lisäksi ovat maanviljelijän parhaita auttajia 15
Myös suomalaisen erämaamaiseman tunnelmakuvaan ehdottomasti liittyvä huuhkaja sekä muut rauhoittamattomat pöllölajit on saatava lain suoj-aan, ennenkuin se on suurimmassa osassa maatamme liian myöhäistä. Ruotsin kuningas KUSTAA V, joka meidän Marsalkkamme tavoin kuului jo suurimmaksi osaksi manalle menneiden vanhan hyvän ajan tunnettujen urheilumetsästäjien joukkoon, rauhoitti viimeisenä hallitusvuotenaan huuhkajan Ruotsin valtakunnassa. Kovin suoravii.;ainen luokittelu hyviin ja pahoihin ei siis ole luonnossakaan toteutettavissa. Näin sitäkin suuremmalla syyllä, koska tapporaha~ suorittajien riittämätön lintujen tuntemus tekee valvonnan käytännössä erittäin vaikeaksi ja suorastaan yllyttää lain rikkomuksiin, vieläpä saattaa johtaa siihenkin, että rauhoitetustakin linnusta maksetaan tapporaha, kun sen tappamisesta lain mukaan J)äin vastoin tulisi saada rangaistus. Muita petolintujen kohdalta kiireellisiä tavoitteita on koko Euroopassa harvinaisen kotkan ja muuttoeli jalohaukan täydellinen rauhoittaminen emme edes tällä hetkellä tiedä kuinka vähissä nämä, samoin kuin · muutkin ahdistetut petolintumme, jotka kuuluvat linnustomme uljaimpiin hahmoihin, jo todella ovat. Kun tapporahat siis vielä lisäävät sitä umpimähkäistä hävitysvimmaa, joka muutenkin jo on Suomen kansan helmasynti, on tällaisen käytännön lopettamista ehdottomasti vaadittava. kolmas osa tapporahan toivossa surmatuista linnuista on rauhoitettuja, onpa maisteri OLAVI LEivon tutkimien, riistanhoitoyhdistysten lähettämien näytteiden joukosta löytynyt mm. Tarkistus on osoittanut, että n. Tämäntapaisia kankonäköistä kulttuuritahtoa ilmentäviä hallitustekoja kaivataan meilläkin luonnonsuojelun alalla. myyrien ja muiden viljelyskasvien vihollisten hävittämisessä. Ruotsissa osoittautunut erinomaiseksi rottien pyydystäjäksi, jos se saa rauhassa saalistaa asumusten lähistöllä. Saksalainen metsästyskirjailija HERMAN LÖNS kirjoittaa: >>On lopultakin sivuasia, onko tämä tai tuo niin sanottu hyödyllinen lintu harvinaisempi tai tämä tai tuo niin sanottu vahingollinen lintu yleisempi. On vielä muistettava, että >>hyödyllisyyden>> 'ja >>val1ingollisuuderu> käsite on elävässä luonnossa erittäin vaikeasti määriteltävissä ja että siinä helposti eksytään yksipuolisuuteen, jos asioita katsotaan vain tietystä näkökulmasta. käen jalkojakin, ja eräässä viime kesän saalispakeissa oli 10 käenpiian jalat. Lisäksi huuhkaja on esim. Mutta kirjava pitää luonnon olla, rikas kaik~nlaisista muodoista, täynnä erilaisia ääniä, jotta ihminen saisi siitä tyydytystä, sillä vain luonnossa kansan mieli voi kohota ja siitä ammentaa uutta voimaa.>> Tällaista näkemystä tarvittaisiin 16. Niinpä huuhkajakin saattaa korvata riistaeläimille tekemänsä vahingon hävittämällä variksia, jotka petolintujen vähentyessä ovat käyneet riistakannalle sangen tuhoisiksi
Ei ole lainkaan sattuma, että juuri meillä, missä villieläimet saavat kokea hillitöntä hävitysvimmaa ihmisen taholta, myös murhat ja puukotukset ja muut törkeät väkivallanteot ovat vanhoihin sivistysmaihin verrattuna kammottavan yleisiä. Vasta kun kansamme on oppinut kohtelemaan eläimiä säälien ja rakkaudella, voimme odottaa sen osaavan antaa arvon myös lähimmäisensä hengelle ja koskemattomuudelle. enemmän meidänkin pyssyn.käyttäjiemme parissa, joiden enemmistölle metsästys ln1itenkin on puhdasta ajanvietettä. 17. Samoin ei pesien hävittäminen saa tulla kysymykseen kuin korkeintaan välttämättömissä poikkeustapauksissa, eikä sitä silloinkaan saa antaa alaikäisten poikien tehtäväksi. Ei ole myöskään ammuttava pesimäaikana emolintuja, joiden poikaset jäävät nälkään nääntymään. Silloin metsästysretket tulisivat heille itselleenkin monin verroin antoisammiksi. Älköön siis käytettäkö syyttömillekin eläimille vaarallisia ja saalista tuntikausia kiduttavia haukkarautoja eihän ole haukan oma syy, että se tarvitsee osittain samaa ravintoa kuin ihminenkin. Ja jos nuorina totutaan kohtelemaan raa'asti ja väkivaltaisesti eläimiä, säilyy raakuus usein aikuisenakin ja voi kohdistua myös ihmisiin. Samaa välinpitämättömyyttä ihmishenkeä kohtaan osoittavat myös monet pelkästä huolimattomuudesta johtuvat ns. liikenneonnettomuudet. Meillä sen sijaan vielä suorastaan saatetaan yllyttääkin poikia esim. Jos sitten esim. kanahaukka tosiaankin jossakin e1iintyy niin runsaslukuisena, että sitä on pakko ruveta vähentämään, on se toteutettava ritarillisen urheiluhengen periaatteiden mukaisesti. räkättirastaan pesien hävittämiseen puutarhamaiden lähistöltä. Saksan uudessa luonnonsuojelulaissa on kielletty lasten käyttäminen jopa edellisvuotisiakin linnunpesiä poistettaessa. Tällainen on kerrassaan edesvastuutonta raakuuteen kasvattamista, sillä kerran luvan saatuaan pojat helposti innostuvat hävittämään jokaisen löytämänsä linnunpesän