' . s u ·o ~M EN LUONTO 4 SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYS
• SUOMEN LUONTO 4 SUOMEN LUONNONSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKIRJA 1944 HELSINKI
TOIMITUS: REINO KALLIOLA JA NIILO SOYRINKI • Helsinki 1945, Raittiuskansan Kirjapaino Oy.
. Lokkikysymyksen arvostelu harhateillä, G. . . . . . • • 63 In memoriam Rolf Palmgren, s. . . . . • • • . . . Fahricius, L. . . . 7 Otto-/. . . . . . . 47 Reino Kalliola: Suomen luonto Topeliuksen ,,Maamme kirjassa» . . . . . . . Luonnonsuojelun työmaalta . . . . • . . . 0., s. . . . . Kalela: Luonnontilaisten metsien merkityksestä metsätieteelle ja metsänhoidolle . . Kadonnutta ja katoavaa luonnonkauneutta Kokemäenjoella, V. . • . 69. . • . . . . . . . . 88. . . 87. . . . • • • • . . . . . 3. . . 54 0. 79. v. . . . . . . . . . 80. . 78. . . . • • • • 59 Yrjö Kokko: Kun yöperhonen tuli eläinlääkäriin . . . Aavasaksa, s. . . . Haartman, s. . . . . . 89. . . . . . . . Helsingin luonnonsuojelu, s. Albin Torckell, s. 71. . . . . Erlcamo, s. . . . 75. 71 Ahvenanmaan luonnonsuojelu, Hch ja Kl.:z, s. . . . . . . Bergman, E. Hämeen viime ·sec ilvekset, s. Kuvasarj a Pyhäjärven rantojen jalopuusta . . . . . 13 Erkki K. . 39 Alpi Pynnönen: Höytiäisen kanavan linnunsuojelualue . 77. 20 Martti Haavio: Kalevalainen maisema runonkerääjäin kuvaamana • . . • . . . . 88. 74. . . . . . . . . . Mitkä ovat Etelä-Suomen harvinaisimmat maalintulajit?, Einari Merikallion mukaan, s. . . . M.:urman: Kaupunki ja luonto . . • • . . . 0., s. . . . . . . . Luonnon ja kulttuuriarvojen suojelu asutustoiminnassa, s. 87. . Tammisto (Helsingin pitäjässä), s. . 74. . . Hytönen: Ajatuksia metsästyksen ja luonnonsuojelun ~ suhteista • . 82. . . SISALLYS Sivu Alkusanat Ivar Hortling: Kotkamme ja me . . . . . . 81. Rutger Sernander t, Kla, s. Suomen luonnonsuojelu ulkomaisessa kirjallisuudessa, s. . . . . . . . . Pisanmäki, s. . . . . . . . . . . . 70. . . . . . . . . . . Luonnonsuojelu ja riistanhoito yhteistyöhön, B. . . . . . . . . . . . . . . . . • . . . . . . . . . . . . . . . . . . • . Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen kurssitoiminta, s. 28 Sakari Saarnijoki: Tampereen seudun jalavat. . . . . . Hättö (Inkoossa), s. . . Luonto-liitto, s. Koulujen lomapäivät ja luonnonhistorialliset retkeilyt, B. . . 76. 84. . . . . .
. . Inga Donner-K. . . 90. S., s. 92. 93. . S., s. . 1944, Niilo Söyrinki 94 Finlands Natur 4 . . . . . . . Sivu Suomen Luon nonsuojeluyhdistyksen toiminnasta v. . . . 93. I. Suomen suvi (Y. . . . . . Axel Munthe: Huvila meren rannalla, N. . A. . E. . . . . Antti Halonen: Jättiläiset elävät yhä, Kla, s. 91. 92. . . Jäntti ja V. . . 92. . . . Kirjallisuutta Heikki Klemetti: Kuvat kulki ja Kuvat kulki vielä, Kla, s. . . Jalmari Vaula: Kotkanpoika, Kla, s. . Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia, Kla, s. 90. . Ivar Hortling: Pieni lintukirja I, Kla, s. . Kivirikko: Huomattavimmat laululintumme, N. Mikkonen), Kla, s. . . . . . . . . 96 4.
Tällöin on lähellä vaara, että luontomme kauneudesta ja rikkaudesta tuhoutuu paljon sellaistakin, mikä erityisellä huolenpidolla voitaisiin säilyttää ja minkä säilyttäminen on lopulta talouselämänkin etujen mukaista. Valppautta vaatii erityisesti edessä oleva valtava asutustoiminta, joka 5. Sodan vaurioiden korjaaminen ja uuden Suomen rakentaminen vaativat luonnonvarojemme entistä tarkempaa käyttämistä. Tässä työssä on myös luonnonsuojelulla ja maisemanhoidolla oma paikkansa ja tehtävänsä. suomen Luonnon 1 neljännen vuosikerran ilmestyess ä maa on vapautunut sodan kiroista ja aloittanut suurten vaikeuksien edelleen jatkuessa jälleenrakennustyön. Luonnonsuojelun tehtävänä on valvoa, ettei luontomme aarteita turhaan hävitetä tai uhrata hyödyn vuoksi, joka on niiden arvoa pienempi
Se on ko ko k a n s a n rasia. Alkuperäisestä luonnosta on pelastettava arvokkaimmat muistomerkit ja alueet, kulttuurimaisemassa on turvattava luonnon ja ihmiskäden vuosikymmeniä ja vuosisatoja kestäneen yhteistyön tuloksina syntyneet kauniit !)Uistot ja koko asutus on niin suunniteltava, etteivät seudun kauneimmat maisemakohdat turmellu. Valok. Edellisen sivun kuva Loh jan Hormajärveltä. 6. Reino Kalliola. Me emme saa vaikeinakaan aikoina päästää Suomen kasvistoa ja eläimistöä köyhtymään eikä luonnonkauneuttamme riutumaan. monilla seuduilla tulee kokonaan muuttamaan maiseman kasvot. Mutta jalopuulehtoja ja muita luonnon muistomerkkejä ei ole lupa nytkään tuhota. Luontomme suojeleminen jälleenrakennustyössä niinkuin aina on ios mikään isänmaallista kulttuurityötä, johon kaikki kansalaiset yhteiskunnalliseen asemaan tai poliittisiin mielipiteisiin katsomatta voivat osallistua. Niitä on karussa maassamme siksi vähän, ettei niiden säästäminen merkitse ainakaan mainittavaa taloudellista uhrausta, mutta luonnonkauneustekijöinä ja biologisina kalleuksina ne ovat korvaamattomia. Metsämme saavat näinä vaikeina aikoina jälleen kantaa raskaan veron. Kuljetusvaikeuksien vuoksi on hakkuut lisäksi keskitettävä teiden ja liikeväylien varsille. Luonnonsuojelua ja maisemanhoitoa ei voida jättää vain luonnontutkijain ja luonnonystävien erikoisharrastukseksi
L. Olin esittänyt kotkat elävinä luonnonmuistomerkkeinä, joita on suojeltava niin hyvin kuin mahdollista. Ivar Hortling. Einari Merikallio on ystävällisesti antanut minun kurkistaa hänen lintutieteelliseen arkistoonsa, ja sieltä saatoinkin poimia pitkän rivin tietoja kotkan pesimisestä pohjoisilla kairoilla ja myös etelämpänä sellaisilla seuduilla, joissa tutkijamme eivät ole liikkuneet ja joista sen vuoksi ei ole mitään havaintoja julkaistu. Metsänhoitaja R. Kirjoitus aiheutti sanomalehtien yleisönosastossa vilkkaan keskustelun. 20:ksi. Porvoon ja Loviisan välisillä suurilla metsäalueilla. Nyky-Suomeen sovellettuina ei luvuissa sen sijaan liene korottamisen varaa. Sanomalehtikeskusteluun osallistui mm. Samassa käsityksessä olen vieläkin ainakin toistaiseksi, huolimatta lukuisista vastakkaise~n suuntaan käyvistä »todistuksista». 1928 jälkeen lähetetty täytettäväksi maakotkia melkein kaikista Oulun läänin pitäjistä, yhteensä n. Kertyneen aineiston nojalla arvioin maassamme ja Itä-Karjalassa pesivien maakctkaparien luvun yhteensä n. M arraskuussa 1943 kirjoitin erääseen päivälehteen artikkelin Suomen kotkista. Totesin, että sekä kotka että merikotka vaeltelevat maamme eri puolilla, mutta pesivien kotkaparien lukua emme voi tarkalleen määrittää. Kotkamme ja me. Merikotkia on Hellemaalle lähetetty mainittuna aikana kymmenkunta yksilöä. : Vapaaherra Jarl Carpelan on ilmoittanut kuulleensa puhuttavan maakotkan pesimisestä mm. 17) kotkaa; todennäköisesti ne ovat enimmäkseen olleet harhailevia yksilöitä. Preparaattori Aarne Hellemaalle on v. Merikallio. Aluemenetyksemme ovat jälleen arveluttavasti pienentäneet kotkakantaamme. Kirjoitus perustui lintutieteellisessä kirjallisuudessamme esitettyihin tietoihin ja minulle kirjeitse lähetettyihin ilmoituksiin sekä omiin kokemuksiini ja havaintoihini. Esitin luvut suurin varauksin, varsinkin kun viime ajoilta oli käytettävissäni tietoja vain niukasti. Branderin mukaan kaksi kotkaparia olisi 7. 6o:ksi ja merikotkien n. Edelleen en saattanut uskoa, että haavoittumaton kotka hyökkäisi ihmisen kimppuun, ryöstäisi pikkulapsia jne. Että pesivien kotkien määrä silloisella valtiollisella alueellamme oli suurempi kuin mihin arviossani olin päätynyt, saattaa kuitenkin olla mahdollista, varsinkin maakotkan kohdalta. Hänen mukaansa maakotka pesii vielä monin paikoin Pohjois-Suomessa, erityisesti suurissa, harvaan asutuissa erämaissa maan itälaidalla. tunnetun lintumiehemme Einari Merikallion sukulainen 0
Satakieli ja leppälintu ja leivonen ja pääskyset ,,ahdistavat" myös hyödyllisiä hyönteisiä ja ,,kiduttavat,, ne kuoliaiksi. Myöhemmin todettiin kuitenkin, että luut itse asiassa olivat lampaan luita. Merikotkiakin vielä on rannikoillamme. Merikallion kirjoituksessa mainitaan myös "täysin luotettavien" henkilöiden kertoneen, miten kotkat ovat hyökänneet jopa aikaihmisten kimppuun. Siellä oli kotkanpesästä löydetty ,,lapsen luita,,. Viel ä v. Oulun ja Lapin lääneissä kotka ei ole rauhoitettukaan. Erityisesti jänis, kanalinnut ja poronvasat ovat sen hyökkäyksille alttiina. Kerrottiin kotkien repineen pesäpuuhun nousseiden poikien vaatteet rikki ja kasvot verille! Kirjoitin tämän johdosta kuvauksen laatijalle ja sain kuulla, ettei kertomus vastannut ollenkaan todellisuutta; sitä oli mielenkiinnon lisäämiseksi väritetty. Nämä tapaukset jääkööt kirjoittajan tilille. Jacob Tegengrenin mukaan pesi maakotka kesällä 1942 lsossakyrössä lähellä Y,öyrin rajaa. Voin puolestani kertoa vastaavanlaisesta tapauksesta, joka sattui Ilomantsissa. Edellisenä kesänä oli eräs pikkulapsi kadonnut jäljettömiin. L. Johtopäätös oli yksinkertainen ja vakuuttava. Tämä meidän tulisi muistaa. Saattaa myöskin ymmärtää erämaaseutujen köyhien eläjien katkeroitumisen heille tapahtuneen vahingon aiheuttajaan. L. Ei puhettakaan siitä, ettei kotka tuottai si vahinkoa, jos sen kanta pääsee isommaksi. Ennestään tunnettujen pesimispaikkojen lisäksi tri Ole Eklund on ilmoittanut useita löytöjä Korp,, 8. 0. asustanut viime vuosiin saakka Parkanon pitäjässä. 0. Minun käsitystäni ne eivät horjuta. Ne noudattavat samaa luonnonlakia kuin kotkatkin. 1938 oli Pihtiputaalla asuttu kotkan pesä. Ja niinkuin n:imä ne ilahduttavat silmäämme ja kohottavat mielemme harmaasta arkisuudesta ylös kauneuden maailmaan. Merikallio esittää kotkan vahingollisuuden "todisteina" kertomuksia tapauksista, jolloin pikkulapsia on hävinnyt o t a k s u t a a n nimittäin kotkien ne ryöstäneen. Mutta kotka seuraa luonnon lakia, sen on hankittava itselleen ruokaa niinkuin muidenkin elollisten olentojen. Ranualla kotka pesinee vieläkin, samoin siellä täällä Rovaniemeltä pohjoiseen ja Lapissa ankarasta vainosta huolimatta; Petsamon löydöt jätän täss ä käsittelemättä. Palaan vielä edellämainittuun sanomalehtikeskusteluun. Professori Carl Nyberg sai joitakin vuosia sitten munapesyeen Kärsämäeltä. Kunhan vain kertomukset kotkien ryöstämistä pikkulapsista eiv ät kuuluisi kaikki samaan luokkaan. Siellä nähtiin kesällä kolme kotkaa, joista yksi ammuttiin. Carpelanin kertoman mukaan kotka on vielä takavuosina pesinyt Kuhmossa, Hyrynsalmella, Vuolijoella ja Säräisniemess ä. Mainitsen vain, että kesällä 1928 julkaistiin eräässä sanomalehdessä kuvaus käynnistä kotkan pesällä Pudasjärvellä
Bengt Berg. Merikotkan pesältä. 9. Valok
Mutta koskaan kotka ei ahdistanut ihmistä muuta kuin i tsepuolustuksekseen. , joka kantaa yli koko tyynen ulapan, jå m :!riharakkain kimakkaa vihellystä tai punajalkaviklon terävää kiv-kiv-kivja venytettyä tiyhyyJiuutoa . Onnelliset kotkat! Joka kerta, kun ne näen, tulee mieleeni lause: )) Jättilä iset elävät yhä" ... Eivätkö ne muka näkisi salametsästäj ää, kun hän vaanii pilkkasiipeä kojunsa raoista ja kuuntelee haahkaemojen ääntelyä: goggoggoggog ... Kaiken ne näkevåt, kaiken, mikä elää ja liikkuu meren suuressa sylissä. Sen täytyy sovittaa rikoksensa kuolemallaan. Seison rantakalliolla ja ihailen kotkien majesteettisuutta, kun ne korkeuksistaan tähyilevät alas maan lapsiin. Entä mitä vielä. Paikallinen väestö arvelee, että kotka olisi lisääntynytkin viime aikoina, eräiden mielestä siinä määrässä, että sitä pitäisi saada jälleen ampuakin (!). Niin, sanoi kalastaja, mutta se ottaa lampaitamme luotojen laitumilta. Ne näkevät Hattnäsin kukkulat Lemlannissa, Getan vuoret ja Ahvenanmaan kaikki kirkot, merenselät, saaret ja salmet. poon ulkosaaristosta. En ole milloinkaan huomannut merkkiäkään siitä, että sillä olisi ollut aikeita hyökätä kimppuuni. Ja kuitenkin olen mm. Siihen aikaan Pohjois-Norjan länsirannikolla oli runsaasti kotkia, nuoria ja vanhoja pyyntimiehiä kierteli autioilla tuntureilla ja ilmojen kuninkaita ammuttiin paljon suurten tapporahojen houkutuksesta. . . Ne kuulevat lokkien hätähuudot ja tiirain kirkuvan kisan, kun :-ydänkesän aurinko kuumentaa Storörenin hiekkarantoja. Ne näkevät Klåvskärin autiot karit, auringonkilossa välkehtivän suuren ulapan; ne näkevät merilokkien ahdistelevan haahkanpoikasia, ruokkeja ja lihavia hanhia Bredgaddenin luodoilta, räiskien pahanilkisen leikin Märlskärillä. Saman tuomion langetti eräs ahvenanmaalainen, kun seisoimme ja ihailimme merikotkien kaartelua korkealla taivaan sinessä. 10. Kirjoitin kerran Ahvenanmaan kotkista seuraavasti: ... Kirja:;:saan ,,örnen från Nupfj ället)) (1934) norjalainen Carl Sch0yen kertoo laajasti merikotkista ja myös maakotkista. Ne näkevät merimetsojen lentävän raskain siivin luodolta toiselle kaukana Itämeren suuren aavan ääressä ja hylkeiden laiskasti lekottelevan märän kiiltävillä tyrskykallioilla. Viittaustakaan siitä, että kotkat yrittäisivät syöksyä ihmisen kimppuun, ellei niitä ole ahdistettu, ei mainita. Mitä edellä olen sanonut maakotkan suhtautumisesta ihmiseen, sopii myös merikotkaan. valokuvannut sen poikasia pesässä ja silloin nähnyt kotkan suhahtavan ohitseni vain muutaman metrin päässä
Ehkä vielä tulee aika, jolloin sieluttomia eläimiäkin ja lintuja katsellaan toisin silmin kuin nykyään. Kotkien arvoa luontomme elävinä aarteina ei valitettavasti vie) ä yleisesti tunnusteta. Kuten edelläolevassa kirjoituksessa esitetä än, on kuitenkin hyvin kysymyksenalaista, h ätyyttääkö kotka koskaan o ma-al oitteisesti ihmistä: vain itsepuolustuksekseen se saattaa turvautua kynsiinsä ja nokkaa nsa. Voi, missä enää voimmekaan olla julmilta kotkilta turvassa! On epäkiitollinen tehtävä puhua kotkien puolesta aikana, jolloin viha vavahduttaa maailmaa, jolloin kaikki armeliaisuus viattomia ihmislapsiakin kohtaan hukkuu sodan jalkoihin. Ja kuitenkin. Ilmeistä o n, ett ä m yös ne tapaukset, jolloin kotka hyökkä ä koiran tai muun ko tiel äimen kimppuun muulloin kuin kotkaa ahdistetta essa o vat poroaluee n eteläpuolella tuiki harvinaisia. Vailla aatteellisia arvoja ihmissuku on häviöön tuomittu. Elämässä on muitakin arvoja kuin ne, joita mitataan hyödyllfryyden vaa'assa. Ilmoitetaan, että Tyrvännössä eräs poika olisi surmannut pikku-kiljukotkan kepillä, kun tämä tuskin hiirihaulkaa isompi lintu oli hyökännyt hänen kimppuunsa(!). Lintumaailmamme kuningas korotetaan arvoonsa vasta liian myöhään: täytettyn ä muumiona se asetetaan siivet levällään metsästäjän asehuo netta koristamaan. Kun kotkantappajia on ruvettu rikkomuksestaan ko vistelemaan, heillä on melkein säännöllisesti puolustuksenaan se, että kotka »hyökkäsi» heidän tai heidän koiransa kimppuun (laki sallii kotkan tapp amisen, jos kysymyksessä on kotieläintä välittöm äs ti uhkaavan vaaran torjuminen). Luonno nsuojelul ain 25 ~:ssä sano taan nimittäin:" Jos joku rikkoo rauhoitusmäär äys t ä, joka oli tai jonka olisi pitän yt olla h änen tiedossaan, rangaistakoon enintään 30 päiväsakolla. Kuten edelläolevasta kin kirjoituksesta käy selville, niitä siit ä huolimatta julkeasti vainotaan. Maailma kaipaa rauhaa: ,,Maassa olkoon rauha ja ihmisille hyvä tahto,,. Tässä y hteydessä on m yös syyt ä vakavasti v aroittaa ketään o ttamasta vastaan täy tettäväksi tai myyt äv äksi kotki a tai muita eläimiä, joita ei ole laillisesti pyyd ystett y. Harvinaiset kiljukotkat ovat valitettavasti toistaiseksi jääneet rauhoitussäännösten ulkopuolelle. Samalla tavoin rangaistaan sitä, joka ostaa tai vastaanottaa jotain, jonka hän tiesi tai jonka hänen olisi pitänyt tietää saaduksi sellaista lakia rikko malla.» Edelleen sanotaan 24 §:ssä: »Mitä t ätä lakia tai sen no jalla annettua m ää r äyst ä rikkomalla on saatu tai sen arvo on tuomittava menetetyksi.» Jos siis jollakin o n hallussaan luvattomasti hankittu täytetty kotka, hän o n vaarassa menett ää sen ja joutua lis äksi mak sa maan häpeällisi ä sakkoja! II. Kotkan tappamista pidetään päinvastoin vieläkin usein suurena kunniana. Merikotka on rauhoitettu koko maassa ja maakotka muualla paitsi Oulun ja Lapin lääneissä. Ihminen ei elä ainoastaan leivästä
On hartaasti toivottava, että tässä kohdassa vihdoinkin tapahtuisi jyrkkä käänne. Keräävät kotkien munia pieniin laatikkoihin, kuten Bengt Berg sanoo . Sakoilla ei ammuttuja kotkia entiä eloon herätetä eivätkä entistä tiukemmatkaan rauhoitusmääräykset ja niiden tehostettu valvonta kykene pelastamaan kotkakantaamme, ellei käsitystä viimeisten kotkiemme suojelemisen merkityksestä samalla saada ju~rtumaan kansamme mieliin. Kotkien rauhoitus koskee, kuten luonnollista on , myös niiden pesiä ja munia. Suomen Luonnon lukijapiiri ennen muita tahtonee kotkakantamme turvaamisessa mahdollisuuksien mukaan auttaa virallista luonnonsuojeluamme. Tästä päämäärästä olemme vielä kaukana. 12. Valtion fuonnonsuojelunvalvoja. Ja kuinka voisi toisin ollakaan, kun sattuu jatkuvasti sellaistakin, että sanomalehdet ja kuvalehdet julkaisevat uutisia ja kuvia kotkantappajista saaliineen kuin mistäkin sankareista hiiskumatta sanallakaan tapahtuneesta siveellisesti tuomittavasta teosta ja selvästä lain rikoksesta. On surullista, että luonnonharrastajienkin piirissä on henkilöitä, jotka kotkan sukupuuttoon kuolemisen uhallakin ja lakia rikkoen hankkivat kokoelmiinsa niiden munia
Tonttien pihapuolet ajatellaan niinikään asvalttipeitteisiksi. K aupunkisuunnittelijan itselleen luoma käsitr nykyajan kulttuurin edellyttämäst~ ja ihmisten onnellista elämää edistävästä kaupungista tai muusta asutustiivistymästä poikkeaa melkoisesti siitä mielikuvasta, minkä suuri yleisö sisällyttää sanaan »kaupunki». Kaupunkilainen ei myöskään tarkkaile säätä muuta kuin vaatteiden suojaamista ajatellen, ja vuodenaikojen vaihteluista hänellä t.iskin olisi aavistusta, ellei almanakka ja kiristynyt polttoainetilanne sitä hänelle ilmaisisi. Se, joka on ottanut elämäntehtäväkseen yhdyskuntien suunnittelun ja rakentamisen ja joka pyrkii työllään luomaan onnea, hyvinvointia ja tarkoituksenmukaisuutta näihin yhdyskuntiin, ei kuitenkaan voi ummistaa silmäänsä niille epäkohdille ja elämän arvojen· puutteille, joita edelläkuvatunlainen yhdyskunta asukkaillee·n tarjoaa. muodostuu rahan tavoittelu ja mekaaninen huvittelu päivän työa1air 13. Otto-!. Yleisesti käsitetään, että kaupunki kelvollisesti rakennettuna sisälrää kestopeitteillä p~ällystetyt ajoka'dut niitä reunustavine asvalttisine jalkakäytävineen, joiden äärellä välittömästi kohoavat toisiinsa kiinni rakennetut kivitalot, k1,1ta useampikerroksiset, sitä parempi ja sitä komeampaa. Meurman. Lisäksi kuuluu kaupunkiin avaria toreja, komeita ja suuria yleisi~ ;rakennuksia, muistopatsaita ja · huolellisesti hoidettuja koristepuistoja tasattuine hiekkapintaisine pallokenttineen. Kaduilla tulee olla raitiotiet tai ainakin linja-autot Ja vilkas liikenne. Niinpä hän saattaa suuresti hämmästyä, miten pitkälle kesä on kulunut, jos hän juhannuksena saa pari vapaapäivää ja pääsee maalla käväisemään. Päinvastoin täytyy hänen tuomita asuminen sellaisessa · luontoa vailla olevassa yhdyskunnassa li10hn0ttomaksi, iloista ja onnesta köyhäksi, ihmishenkeä tyl5istyttäväksi jå)~Jt'.ahsalaisia yksilöllisyyttä vailla oleviksi laumaihmisiksi valavaksi oleiluksi, jossa tyydytään asumaan jotenkuten ja jossa pääasiak · ·. Ihmiset ovat niin tottuneita tähän kuvaan, että he eivät lainkaan ihmettele, ettei heidän asuntoonsa ehkä tule yhtään aurinkoa ja että näköala ikkunasta avautuu ahtaalle takapihalle, että huoneeseen kantautuu jatkuva melu kadulta ja naapurihuoneistoista, että metsät, vainiot, kedon kukat ja linnunlaulu ovat joitain kaukaisia muistoja lapsuuden åjalta eivätkä missään tapauksessa kuulu kaupunkiin, vaan kauas penikulmain taakse maaseudulle, joka asuinpaikkana ei ole kaupungin »edistyneisiin» oloihin verrattavissakaan. Kaupunki ja luonto
Ei enää haluta louhia pois kallioita, täyttää notkoja ja lampia, pukea rantoja kiviverhoukseen tai sulkea. Nyttemmin ovat käsitteet tässä suhteessa muuttuneet siinä määrin, ettei enää pidetä tavoitteena puistojen istuttamista kaupunkeihin, vaan kaupunkien rakentamista "puistoihin" eli oikeammin asutuksen sirottamista metsiin ja niityille, lehtoihin ja rantamaille. Niinpä jo v. Siitä asti on luonnon vetäminen kaupungin piiriin tullut yhä enemmän päiväjärjestykseen. Nykyaikainen kaupunkisolu: kerrostaloja metsässä. 1898 englantilainen Ebenezer Howard, "puutarhakaupunkiaatteen isä", julkaisi kirjan, jossa hän tähdensi, miten välttämätöntä oli aikaansaada maaseudun ja kivikaupungin välille uusi asutusmuoto, puistokaupunki, joka yhdistäisi kaupungin ja maaseudun edut omaamatta niiden varjopuolia. Sellaiset kaupungit ja muut tiiviit yhdyskunnat muodostuvat sekä henkisesti että ruumiillisesti epäterveellisiksi. päätyttyä. Tämä totuus on jo kauan sitten oivallettu kaupunkien suunnittelijoiden piirissä. Tukholma. Kaupunkien asemakaavoja ei enää vyörytetä yhtäjaksoisesti kaikkeen ympäristöön, oli se rakentamiseen sopivaa vai ei, vaan pyritään sijoittamaan asutus ja rakennukset viihtyisään maastoon, terveelliselle seudulle, hyvälle ja halvalle perusmaalle
Päinvastoin pidetään suuria täyttämisja tasaustöitä pahoina, rumien ja vaikeasti arpeutuvien haavojen iskemisenä luontoon. Helsingin Meilahden osassa. Tässä on huomautettava, ettei tällainen kaupunginrakentaminen suinkaan ole tuulentupa, vaan on sellaista ulkomailla jo toteutettukin, ja onhan me illäkin jo vähäistä yritystä sinnepäin olemassa esim. ""I puroja ja valtaajia betoniputkiin. Tällainen asuttaminen ei myöskään pätevästi suunniteltuna tule vanhaa järjestelmää kalliimmaksi, päinvastoin, sillä varmaan nousevat huimaaviksi ne summat, joita kaupungeissa, meilläkin, on uhrattu luonnon häikäilemättömään tasoittamiseen ja kallioillekin tasattujen puistopalasten uudelleen istuttamiseen. On ilmeistä, että asuminen nykyaikaisessa, luonnon läpisoluttamassa kaupunginosassa muuttaa ihmisen mielen vallan toisenlaiseksi ja tuo runsaasti ilonaiheita hänen elämäänsä. Mieluimmin jätetään tontteja erottavat aidat, jotka luonnottomasti karsinoivat maisemaa, rakentamatta, ja missä niitä tarvitaan, kuten puutarhaviljelyä varten käytettävillä omakotitonteilla, suositellaan pensasaitoja. Jalkakäytävien ja meillä kokonaan unohdettujen polkupyöräteiden ei tarvitse enää orjallisesti seurata ajokadun reunaa, vaan voivat ne hakea itselleen hauskempia ja samalla halvempia mutkittelevia uomia sivummaltakin. Ei pyritä enää yksitoikkoiseen tasaamiseen. Siinä on myöskin vieressä käden ulottuvilla metsä marjoineen ja sienineen, kedot kukkineen, solisevat purot pajureunustoineen ja talven puhtaat hanget houkuttelemassa hiihtäjää, joka voi panna sukset jalkaansa oman oven pielustalla; ja järvenpinta, missä sellainen sattuu olemaan lähellä, ei enää ole viemärien saastuttamana kivisen tukimuurin takana, vaan on puhdas vesi siinä luokse päästävissä, vaikkapa antaen tilaisuuden lapsille kahlaamiseen. Useasti ne ovatkin todisteena suunnittelun taitamattomuudesta, mutta missä niitä ei vcida välttää, koetetaan rakennettu penger tai kaivettu uurros saattaa luonnonmukaiseksi tai vähintään kaunistaa se istutuksin. Suoran viivan yksinvaltius on kadonnut asemakaavasta, ja sekä kadut että rakennukset koetetaan sovittaa ympäristönsä luontoori, maastoon ja mittakaavaan sopivik<;i. Männyt, koivut, pensaat ja varvut saavat jäädä tontille kasvamaan, samoin jätetään sinne sammalpintaiset kivet sekä kalliokielekkeet ja tasaaminen c;upistetaan pienimpään mahdolliseen pihamaaja ajotiemääräänsä. Niin pian kuin kaupunkilaisetkin oppivat huomaamaan, että luonto heidän oman etunsa vuoksi kuuluu kaupunkiin, alkavat he antaa sille arvoa, ja toteavat, ettei sitä voi järjettömästi ja itseään rankaisematta. Siinä on lintujen laulu ikkunan äärellä, metsän tuoksu vierellä, luonnon vaihtelu vuodenajasta toiseen on nähtävänä
Meillä ei myöskään muisteta, että puu kaatuu neljännestunnissa, mutta tarvitsee kasvaakseen maisemassa vaikuttavaksi tekijäksi neljännesvuosisadan. Luonnon suojelua tarvittaisiin meillä paljonkin teiden ja rautateiden varsilla. Liika tallaaminen ja erikoisesti rikkipitoiset kivihiilisavut tappavat kasvillisuutta. Mänty saa useasti tervasroson asuntojen vierellä. hävittää, vaan on sitä päinvastoin suojattava ja vain hellävaroen muutettava. Tällaista maaston tärvelyä ei saisi harjoittaa. Siellä on myös ryhdytty-toimenpiteisiin laajan yhtenäisen puistoalueen muodostamiseksi Ruhrjoen rannoille ja metsien hankkimiseksi kaupungin omistukseen. Sellaisilla ylen tiivistyneillä ja teollistuneilla alueilla kuin esim. Ensiksikään hiekkakuoppa ei kaunista näköalaa, minkä vuoksi sitä ei saisi sijoittaa tienvierelle kaiken kansan ja matkailijoiden »ihail. Metsät on rauhoitettu kokonaan 8 km etäisyyteen · asti kaupungista, ja niiden pysyväisyyttä on koetettu vahvistaa kaasunkestävillä puilla. Yleinen näky teiden vierillä on repelöity hiekkakuoppa. J älelle jää risaiseksi tongittu maasto, joka on kaikkeen käyttökelvoton, ja jonka yli metsä vasta vuosikymmenien kuluttua kykenee levittämään peittävän unohduksen vaipan. Meidän korvenraatajakansamme kaataa tontiltaan ensimmäiseksi pois kaikki puut muistamatta, ettei kaupunkitontti sijaitse rannattoman korven keskessä. Ruhrilla on jo parisen vuosikymmentä tehty määrätietoista työtä luonnon suojelemisek si. · Luonnon suojeluun on kaupunkialueilla kiinnitettävä aivan erityistä huomiota, sillä monet kasvillisuuden muodot eivät viihdy ihmisasuntojen lähettyvillä. Ihmiskäsi ei saa sitä tuhota, vaan pikemminkin jalostaa. metsien reunat ja järvien rannat rauh oitettu 300 m leveydeltä, ja Ruotsissa oli ennen nykysotaa tekeillä erityinen rantalaki, joka olisi säännöstellyt ja suuresti rajoittanut rantojen asuttamista. Tanskassa on . johtojen takia tapahtunut puiden karsinta. Joskin liikenteen turvallisuus vaatii näkyväisyyttä, on meillä monesti tarpeettomasti ja häikäilemättä kaadettu kauniita tienvarsipuita, sellaisiakin, jotka ovat olleet aivan yksilöllisiä ja koristeellisia. Varmaan olisi monessa tapauksessa parempi kaataa puu kokonaan, kuin jättää se siten silvottuna kitumaan. Sitä ei kuitenkaan valitettavasti saatu hyväksytyksi. Siitä otetaan säännöllisesti hiekkaa sieltä, mistä se kulloinkin on helpoimmin saatavissa, ja kun kuoppa j äterään käyttämättömäksi, ei siitä kukaan huolehdi. Enimmin vastustuskykyisiksi ovat tässä suhteessa osoittautuneet nahkealehtiset ja tiiviskuoriset puulajit. Jäljelle on useasti jäänyt surkuteltavia, runneltu ja invaliideja. Erittäin masentavalta ja sivistymättömältä vaikuttaa puhelinym. Turkkilainen sananparsi sanoo: »missä rakennetaan, siellä istutetaan puita»
Nyt olemme sen sijaan saaneet nähdä rautatieasemia, jotka jo parikymmentä vuotta ovat sijainneet hiekkakuopassa, missä tuskin on puuta tai edes ruohokaistaa ilahduttamassa silmää. tavaksi,,. Tienja rautatienrakentajillamme olisi paljon opittavaa menneiltä polvilta, esim. Tukholma. Paitsi sitä, että luontoa on säästettävä kaikkialla asemakaavoitetuilla 17. Olisikin erittäin tärkeätä, että tienja rautatienrakentajat alkaisivat harrastaa istuttamista varsinkin kaupunkien piirissä, sillä lohduttomimpiin näkyihin kuuluvat laitakaupunkien tieja rautatienäköalat. Syy lieneekin siinä, ettei nousukasaikamme havaitsekaan, että työstä vielä puuttuu jotakin: sivistyskansan työn leima. Kuitenkaan ei tällainen teknillisen työn viimeistelevä huolittelu maksaisi paljon mitään sen nielemiin kokonaiskustannuksiin verraten. Silloinen köyhä sukupolvi jaksoi suorittaa tällaista kulttuurityötä. Samoin entiset rautatienrakentajamme istuttivat ainakin kaikki asemapaikat niin, että ne muodostuivat usein esikuvallisiksi kulttuurikeitaiksi paikkakunnillaan. Saimaan kanavan rakentajilta, jotka istuttivat kanavan reunat ihaniksi puistoiksi. Toiseksi kuoppa olisi jokaiseti käytön keskeytyessä tasattava luontoa muistuttaviin pintoihin, niin että maasto tervehdyttyään olisi luonnollista ja kelpaisi ainakin metsän kasvupaikaksi. Metsämaastoa kadun varrella
Kaupunkilaisten kesävirkistyksen vuoksi olisi saariston laivaliikennettäkin syytä tehokkaasti kehittää. Sellaisille alueille olisi vtitoitettava kävelyja pyöräilypolkuja sekä hiihtolatuja, raivattava telttailualueita ja järjestettävä retkeilymajoja, ehkäpä yöpymismahdollisuuksia joihinkin lähellä oleviin maalaistaloihinkin. alueilla, tarvitsevat kaupungit nykyisin suuria retkeilyalueita. Erittäin toivottavia olisivat saaristot veneja kanoottiväylineen ja sellaisin rannoin, joilla ei vallitsevana olisi taulu: "Yksityisalue, maihinnousu kielletty,,. Erityiset kesäiset huvitteluja virkistysalueet ovat suotavia. Köpenhamina. Sellaisten piiriin kuuluvat veneja uimarannat ja viikonloppumaja-alueet, kesäravintolat, urheilukentät, leikkinurmet, kahlauslammikot yms. H elsinki, Meilahti. Kapeat »puistokäytävät" yhdistävät laajemmat luonnonalueet toisiinsa jokseenkin katkeamattomasti, ja puistokäytön tehostami18. Säästy neit ä puita k erro staloalueella. Hyvän esikuvan kaukokatseisesta puistopolitiikasta ja suunnittelusta tarjoaa esim. Siellä ulottuu suunniteltu puistoverkko penikulmien päähän kaupungista, ja on se varustettu tarpeellisin auto-, pyöräilyja jalkatein, jotka lisäksi sopivasti kytkeytyvät rautateiden asemakohtiin. Ne voivat sijaita hieman loitommallakin, kuitenkin hyvän liikenneyhteyden takana, ja tulisi niiden olla luonnoltaan mahdollisimman koskemattomia
19. seksi on näille alueille sijoitettu urheiluja kisakenttiä, telttailualueita, puistoravintoloita yms., sekä missä puistot ulottuvat vesistöihin, uimarantoja ja venevalkamia. Myöskin Tukholman puistosuunnittelu on erittäin ansiokasta ja meille esikuvaksi kelpaavaa. Samalla on yhä enemmän alettu kunnioittaa luonnon kotimaista olemusta. Myöskin on selvää, että muu luonto on saatettava lähemmäksi kaupungin asukasta, ei siis vain kasvillisuus, vaan myös luonnonvarainen eläimistömme ja elotonkin luonto, harmaat graniittikalliomme, jotka kaupungin kasvuikäisille lapsille varmaan tarjoavat paljon kiinnostavampia leikkipaikkoja kuin monet huolella tasatut pallokentät. Nykyaikana luonnonsuojelija ja kaupunkisuunnittelija tukevat toinen toisiaan. Alueiden valinnassa on siellä erityisesti koetettu liittää puistojärjestelmään sellaisia seutuja, jotka omaavat tanskalaisille maisemille luonteenomaisia piirteitä: Niinpä siellä nähdäänkin vehmaiden lehtojen ja kumpuilevan maaston ohella ruohikkorantaisia järviä ja leveätä, kaislaista niskaojaa muistuttavia pikku jokia tasankojen ja peltojen keskellä. Onpa siellä tapahtunut sellainenkin ihme, että rantalaiturit ja kivireunusta ovat saaneet väistyä luonnonomaiseen tilaan palautetun rantaviivan tieltä, ja voipa aivan asemakaavan sisällä nähdä, miten jokin puu on säästetty jalkakäytävällä, jopa ajoradallakin. Sikäläinen luonto muistuttaakin enemmän maisemiamme, ja sen hellävarainen käsittely wdistaa aivan erikoista luonnon kunnioittamista. Edellä sanotut viitteet osoittanevat, miten puistot ja nimenomaan luonto on saatettu täysvaltaiseksi, osaltaan hyvinkin määrääväksi tekijäksi nykyaikaisessa kaupunkisuunnittelussa. Niinpä olisi omia kotoisia kasvejakin ruvettava käyttämään puistoja istutussommitteluissa