Nyt hän johtaa suomalaista audiojournalismi-startupia, joka aikoo laajentua nopeasti Eurooppaan. ”Jos olisi kymmenen vuotta sitten sanottu, että näillä liike vaihdoilla tulee näin paljon ja näin laadukasta journalismia, olisin ollut aivan äimistynyt.” HARVINAINEN YRITYS Pia-Maria Nickström huomasi, että artikkeleja kuunneltiin monin verroin enemmän kuin luettiin. Nro 7 8/11/2023 PErUSTETTU VUoNNA 1930. LOPUTON KILPAJUOKSU TILIN PÄÄTÖKSET KERTOVAT KANNATTAVUUDEN LASKUSTA
RAKENNUSAINEITA AJATUKSILLE Luotettavan uutismedian tunnistat tästä nimestä Luotettava uutismedia on raaka-aine sydämen, mielen ja kielen sivistykseen. RAKENNUSAINEITA AJATUKSILLE Luotettavan uutismedian tunnistat tästä nimestä Luotettava uutismedia on raaka-aine sydämen, mielen ja kielen sivistykseen. Laajenna siis maailmankuvaasi tämän lehden sisältöjen avulla, sinulle sopivalla tavalla, mobiilisti liikkeellä tai painetun lehden kanssa nautiskellen. Laajenna siis maailmankuvaasi tämän lehden sisältöjen avulla, sinulle sopivalla tavalla, mobiilisti liikkeellä tai painetun lehden kanssa nautiskellen.
Määräaikainen tilaus ei jatku tilausjakson päätyttyä ilman erillistä ilmoitusta. Onhan niin, että mainonta erottuu ilman syvempää alan tuntemusta. Kun lehdissä nyt painitaan epäluottamuksen ilmapiirin ongelman kanssa, yksi huomioon otettava näkökulma on mainonta. Ettei sen myynnin prosesseihin jää harmaita alueita. 26 teoria & Käytäntö Editoinnin merkitys kasvaa. Pelisääntöjen on kuitenkin oltava kirkkaat. 9 lehdistötilaisuus Pia-Maria Nickström yrittää jotain harvinaista: media-startupilla maailmalle. ulkoasu ja taitto Origine ky / Janne Hulkkonen, Arto Kinnunen. On myös mahdollista, että asiakas käsittää myyntipuheen näkyvyydestä väärin. tuottaja Janne Arola. U usien ansainnan muotojen kehitteleminen on suotavaa – jämähtämisestä bannereihinhan alaa on moitittu. 28 tutKimuKset Ukrainalaisiin pakolaisiin suhtauduttiin Ylen uutisissa suopeammin kuin Lähi-idän ja Afrikan pakolaisiin. Suomen Lehdistön tekemiseen on käytetty Kopioston keräämiä kopiointikorvauksia. Eikä kuluttajansuojalaissa kielletty piilomainonta ole ok muillekaan medioille. Myös sisältömarkkinointiin on tullut uudenlaista termistöä. Ilta-Sanomat lisäsi työvoimaa editointiin tänä syksynä. Ainakin Mustreadilla (JSN-jäsen) on ollut sponsoroituja kirjeenvaihtajia. 8 numeroa vuodessa. riikka.virranta@uutismediat.fi Myös mainonta vaikuttaa luottamukseen P residenttiehdokas Mika Aaltola on saanut jo vähintään riittävästi huomiota väitteilleen poliittisen mainonnan ja journalismin kytkykaupasta. 7 Kolumni Haastatteluallergia leviää yhteiskunnassa, ja journalistit ovat siihen itse osasyyllisiä, kirjoittaa Ilmari Hiltunen. mediamyynti Alpo Ohtamaa, alpo.ohtamaa@myynninao.fi, puh. . Tai ehkä aivan kaikki alan liepeillä mediamyyntiä tekevät eivät hissipuheissaan hahmota Journalistin ohjeita. Rapport (ei JSN-jäsen) on lanseerannut ”aiherahoitetut artikkelit”, joissa rahoittaja antaa tehtävänannon, minkä jälkeen toimittaja toimii itsenäisesti. Laajenna siis maailmankuvaasi tämän lehden sisältöjen avulla, sinulle sopivalla tavalla, mobiilisti liikkeellä tai painetun lehden kanssa nautiskellen. RAKENNUSAINEITA AJATUKSILLE Luotettavan uutismedian tunnistat tästä nimestä Luotettava uutismedia on raaka-aine sydämen, mielen ja kielen sivistykseen. 6 puheenaihe Miksi Ruotsissa tehdään enemmän digitilauksia. nro 7/2023 a B C Riikka Virranta Kirjoittaja on Suomen Lehdistön päätoimittaja. Kauppalehti (JSN-jäsen) taas julkaisee keskusteluohjelmaa ja podcastia, joissa sponsoreina toimivien yritysten edustajat ovat mukana. Laajenna siis maailmankuvaasi tämän lehden sisältöjen avulla, sinulle sopivalla tavalla, mobiilisti liikkeellä tai painetun lehden kanssa nautiskellen. 20 ratKaisut Savon Sanomat lähetti kaksi toimittajaansa työskentelemään kampukselle kasvavaan kaupunginosaan. Syitä voi tietenkin olla monia. toimitus Eteläranta 10, 00130 Helsinki. Lyhyt kantani väitteisiin: nykyisessä epäluulon ilmapiirissä olisi täyttä itsemurhaa, jos jokin JSN-media levittäisi asiakkailleen tarjouksia, joissa sen journalismi – vieläpä politiikan journalismi – on ostettavissa. Yleisö ei tunne journalistisen median mainontaan liittyviä käytäntöjä. 4 avaaja Medioiden kannattaisi pyrkiä eroon alustayhtiöiden ikeestä, sanoo Hannu-Pekka Ikäheimo. Tai että kaikki eivät tunnista nykyisiä mainonnan muotoja mainonnaksi. En ole varma, tunnistanko niitä aina itsekään. julkaisija Uutismedian liitto. 31 nimitys Lapin Kansan päätoimittajaksi nimitetty Sauli Pahkasalo kertoo, miten tilaukset saatiin kasvuun paikallislehti Rantalakeudessa. Kulttuuritoimitus (JSN-jäsen) myy ”tilausjuttuja”, joiden täytyy olla tärkeitä myös toimituksen mielestä. Että myös mainostajasta tehdään tarvittaessa kriittinen juttu. vuosikerta. PainoPaikka BotniaPrint, Kokkola. Pa ul a Po hj am o suomen lehdistö 3 20 6 ve sa la it in en. RAKENNUSAINEITA AJATUKSILLE Luotettavan uutismedian tunnistat tästä nimestä Luotettava uutismedia on raaka-aine sydämen, mielen ja kielen sivistykseen. sähköPosti suomen.lehdisto@uutismediat.fi. 5 Gallup Google Uutisten rantautuminen Suomeen ei enää herätä mediataloissa suuria tunteita. Siinä rahoittajalla on vähemmän valtaa sisältöön kuin mainonnassa yleensä, eikä nykyinen itsesääntely oikein tunnista ilmiötä. SUOMEN LEHDISTÖ Päätoimittaja Riikka Virranta. 29 duunarin ääni On yllättävää, kuinka vähän mediataloissa keskustellaan alan kenties tärkeimmästä työelämätaidosta: itsensä johtamisesta, kirjoittaa Heikki Kärki. suomen lehdistö verkossa www.suomenlehdisto.fi. Maksettua tilausmaksua ei palauteta, kun tilaus irtisanotaan. issn: 0039-5587. Aaltola-keissin kommentoinnin seuraaminen nostaa kuitenkin kysymyksen, miten on mahdollista, että niin monella keskustelijalla on alan toimijoita synkempi käsitys siitä, miten palomuuri mainonnan ja journalismin välissä pitää. 24 ratKaisut Näin toimii faktantarkistuksen Norjan-malli. Puhelin (09) 228 77 300. V uodenvaihteessa Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Eero Hyvönen esitti Suomen Lehdistössä, että itsesääntelyyn tarvitaan mainonnan ja journalismin väliin vähintään yksi uusi kategoria, sponsorointi. Jos jossakin todella toimitaan näin, toivottavasti julkisuus korjaa asian. Sellaisesta JSN vuoden 2015 suosituksessaan nimenomaisesti pyrki eroon ja kehotti kutsumaan mainontaa mainonnaksi tai kaupalliseksi sisällöksi. tilaukset ja osoitteenmuutokset sl@uutismediat.fi. ilmestyminen 92. 30 diGi edellä Monen Twitterin haastajan tarkoitus on korjata ongelmia, joista nykyisiä somekanavia on kritisoitu, kirjoittaa Elina Lappalainen. 14 talous Lehtiyhtiöiden kannattavuudet ovat laskussa. 044 311 0201
4 suomen lehdistö 7/2023 A a. Sitran projektijohtaja Hannu-Pekka Ikäheimo kirjoitti yhdessä tutkija, toimittaja Olli Seurin kanssa teoksen Portinvartijat – Kamppailu tiedon vapaudesta (Teos). digitaalisen vallankäytön jäljillä
Ne ovat siinä mielessä keskitettyä valtaa, että vain harvat pääsevät muokkaamaan parametrejä, joilla ne tietoa levittävät. Toisaalta valta on hajautunutta, koska yksilöt voivat omilla toimillaan aktiivisesti muokata informaatioympäristöään. Media imitoi alustojen menestyvää reseptiä eli valikoi ihmisille algoritmisesti kiinnostavia sisältöjä ja juoksee käyttäjädatan perässä. teksti Janne Arola kuva Vesa Laitinen Gallup Miten suhtaudutte hiljattain Suomessa aloittaneeseen Google Uutisiin. Miten uutismedia on reagoinut siihen, että sen painoarvo portinvartijana on vähentynyt. Uutisaggregaatit eivät ole olleet merkityksellisiä meidän mittakaavassamme, mutta liikenne Googlen Discoverista on noussut huomattavasti. Esimerkiksi Elon Musk on digitaalisen ajan mediaparoni ja seurattu solmukohta, jonka tviitit heiluttelevat pörssikursseja. Ainakin lokakuussa liikennemäärä oli vielä aika maltillinen. Lifestylejuttuja on paljon enemmän kuin aiemmin ja suoliston toiminta kiinnostaa. Palvelu toimii meille yhtenä liikenteen lähteenä, mutta aika harvasta sitä kautta tulevasta kävijästä tulee meille tilaaja. Digitaalisessa murroksessa perinteistä mediaa, tiedoninstituutioita ja erilaisia auktoriteetteja vastaavat digijättien alustojen algoritmit. Ajattelen, että imitointi ei varmasti kannata. Seuraamme tilanteen kehitystä ja arvioimme Google Newsia sen jälkeen. Niiden kautta voisi kehittää paljon muutakin osallistumiseen liittyvää. ” On väärä tulkinta, että vallan hajautuminen olisi johtanut suoraviivaiseen demokratiakehitykseen.” Voiko osallistamista lisätä imitoimalla alustayhtiöiden toimintalogiikkaa vai erottautumalla siitä. Me olemme perinteisesti olleet palvelu, johon tullaan suoraan ja sellaisena haluamme pysyäkin. Sitä kuluttajat varmaan haluavat, mutta ollaan myös kaltevalla pinnalla siinä, kuinka pitkään tietä kannattaa jatkaa, että laatujournalismin ydin vielä säilyy. Yksilöille on siirtynyt alustoilla paljon journalistisen median tehtäviä, kuten faktojen tarkistaminen ja mainostetun ja ei-mainostetun sisällön erottelu. Miten valta nykypäivän portinvartijoiden välillä jakaantuu, Hannu-Pekka Ikäheimo. Hyvä, konkreettinen esimerkki osallistamisesta ovat vaalikoneet, jotka ovat miljoonien ihmisten käyttämiä alustoja Suomessa, mutta joiden kehittäminen on mediassa jätetty puolitiehen. Googlen palvelut ovat olleet Suomessa nostamassa uutisia esiin jo varsin pitkään – kuten Google Discover. Se kytkeytyy suurempaan asiakokonaisuuteen kustantajan lähioikeuksista. Alustoilla, joiden olemassaolon ainut fundamentti on mainostulojen kerääminen, ei ole erontekoa journalismin ja mainonnan välillä. Miten tämä vaikuttaa uutismedian tiedonvälitystehtävään. Siinä on kyse samanlaisesta aggregoinnista eli Google tekee suosituksia puhelimien ja selaimien käyttäjille.” Petteri Putkiranta Sanoma Media Finlandin uutisja featuremedian liiketoimintajohtaja Suhtaudumme neutraalisti. En toki epäile, etteikö Google saisi sitä kasvatettua. avaaja Media imitoi alustojen menestysreseptiä Algoritmisen toimintalogiikan omaksuminen ja käyttäjädatan perässä juokseminen saattavat kadottaa medioilta laatujournalismin ytimen, arvioi nykyajan portinvartijoista kirjoittanut Hannu-Pekka Ikäheimo. Toistaiseksi sisältömme ovat siellä, mutta on pohdinnan arvoinen asia, miten Google hyötyy niistä. Kirjoitatte kirjassanne, että alustoilla sekä mainontaa että muuta sisältöä räätälöidään samoilla algoritmeilla, jotka tähtäävät siihen, että käyttäjä pysyy palveluissa mahdollisimman pitkään. Kustantajien lähioikeuteen liittyen pyrimme sopimaan digitaalisten alustojen kanssa journalististen teosten hyödyntämisestä ja mahdollisista tekijänoikeuskorvauksista.” 7/2023 suomen lehdistö 5 A. Media ei ole kyennyt reagoimaan alustojen haasteeseen siinä, miten ihmiset otetaan mukaan osallistuvina kansalaisina, ei pelkkinä tiedonvälityksen kohteina. Valta ei kuitenkaan jakaudu yksilöille tasaisesti, vaan verkostoissa tietyille toimijoille. Yhteiskunnallisen osallistumisen ja julkisen keskustelun pitäisi ennemmin päästä pois alustoilta, jotka riistävät dataamme, kohtelevat meitä markkinahyödykkeinä ja joita ei alun perinkään ole suunniteltu demokraattisiin kohtaamisiin vaan ennemmin treffipalstoiksi. . Kirsi Hakaniemi Mediakonserni Keskisuomalaisen digitaalisen liiketoiminnan johtaja Perttu Kauppinen Iltalehden vastaava päätoimittaja Ihan mielenkiinnolla, mutta ensimmäisen kuukauden perusteella se ei näytä saaneen hirveän suurta suosiota. On väärä tulkinta, että vallan hajautuminen olisi johtanut suoraviivaiseen demokratiakehitykseen. Tämä on minusta keskeinen portinvartijuuden murroskohta. Google News -palvelu ei oleellisesti muuta tilannetta.” —Janne Arola Sisältömme näkyvät Google News -palvelussa kuten muidenkin, ja sieltä on linkitys maksumuurin takana oleviin juttuihimme
Ruotsalaiset tosiaan maksavat puolitoista kertaa mieluummin verkkouutisista kuin suomalaiset, kertoo Reuters News Report. Toisen maailmansodan jälkeen Suomen säästämisaste oli maailman korkeimpia. Seuraavaksi aika olisi kehittää digiä digin ehdoilla eikä keskittyä enää printti–digi-transformaatioon. Myös verkkojournalismista maksavat suomalaiset tyytyvät poikkeuksellisen usein vain yhteen tilaukseen. Kuluttajatutkimuksesta tiedetään, että kodin rahankäyttömallit syöpyvät herkästi lapsiin. teksti Oskari Onninen kuva Vesa Laitinen 6 suomen lehdistö 7/2023 A. Ruotsissa yksittäisten juttujen sijaan tilaajia on hankittu nostamalla vaikkapa vaalien alla koko maksumuuri kuukaudeksi ylös. Suomessa yli puolet suoratoistopalvelu Spotifyn käyttäjistä käyttää sen ilmaisversiota – muissa Pohjoismaissa alle kolmannes. En haluaisi lähteä jälkiviisastelemaan, mutta sen voin sanoa, että Suomessa uskottiin liian kauan ilmaisiin uutisiin. Noin joka kolmas suomalainen ei pidä missään tilanteessa tarpeellisena maksaa verkkouutisista. Upporikkaassa Norjassa luku on vieläkin suurempi, lähes 40 prosenttia. On siis suomalaista suhtautua digitaalisiin palveluihin varauksella. Ilmaiset iltapäivälehdet ovat Suomessa merkittävästi suositumpia verkkouutisten lähteitä kuin Ruotsissa. Maksullisia televisioja elokuvapalveluita Suomessa käytetään Pohjoismaista vähiten, ja vielä harvemmalla on useampi tilaus. Voisiko se johtua jopa kulttuurisista tekijöistä. Digille luonteenomaisen journalismin kehittämisessä ollaan vielä aika alkutekijöissä. Nyt se on yli tuplaantunut, kun maksuhalukkaiden suomalaisten määrä on jäänyt junnaamaan paikoilleen. Ja on yhä. EHKÄ kyse on toisenlaisesta tottumuksesta; ilmaisia uutisia oli tarjolla niin pitkään, liki parikymmentä vuotta. Pelkkiä sähköisiä tilauksia meillä on lähes yhtä paljon kuin seitsenpäiväistä printtiä. Monet muodot juontavat yhä printtiaikaan. Verkkomedian tilaus ei ole sama tuote kuin kotiinkannettu sanomalehti. Paras tapa lisätä maksuhalukkuutta on tehdä niin hyviä tuotteita, että asiakas kokee ne tärkeiksi ja haluaa palata niiden pariin.” puheenaihe Kuinka pääsisimme Ruotsin tielle. Lukijoille olisi pitänyt kuitenkin kommunikoida paremmin, ettei journalismi synny ilmaiseksi. Se strategia ei ole ainakaan epäonnistunut. Tanska, josta kaiken kansan läpäisevä kotiinkantoperinne on puuttunut, jää hieman Suomesta jälkeen 19 prosenttiin. – Teknologiset valmiudet olisivat kyllä olemassa. Syy on siinä, että muihin Pohjoismaihin nähden Suomi on myöhään kaupungistunut, kolme sotaa 1900-luvulla läpikäynyt maa, jossa on siksi vähän kansallisvarallisuutta. Jos tuotteen kokee sitä arvokkaammaksi, pitää uskaltaa pyytää enemmän.” Gallup Aloitettiinko digisiirtymä Suomessa liian myöhään. Tämä pätee kaikissa ikäluokissa tulotasosta ja koulutusasteesta riippumatta. Myös verovaroin rahoitettu Yle on voinut olla luomassa väärää kuvaa journalismin maksuttomuudesta. MEDIATOIMISTO Omnicomin tutkimusjohtaja Kari Tervonen on sitä mieltä, että Suomessa digisiirtymä aloitettiin liian varovasti ja liian myöhään. Kalle Silfverberg Vastaava päätoimittaja, Hufvudstadsbladet hBl:ää on auttanut, että sen tilaajat ovat muita sitoutuneempia tilauksiinsa. Pitkään Suomi oli maailman kärkeä sanomalehtien kotiin tilaamisessa, mutta muihin Pohjoismaihin nähden siirtymä digitaaliseen journalismiin on ollut vaikea. Netflix ja Spotify pääsivät määrittelemään hinnoittelupistettä noin 10 euroon kuussa. Luvut ovat hurjia siihen nähden, että vuonna 1997 suomalaisista 87 prosenttia luki sanomalehteä päivittäin – eniten maailmassa – vaikka elettiin maksullisen median aikaa. MAAOTTELUN tulos: Suomi 21 prosenttia vastaan Ruotsi 33 prosenttia. Kyllä niistä halutaan maksaa. – Monien sukupolvien tajuntaan on jäänyt ajatus, ettei siemenperunoita pidä syödä vaan ne pitää jemmata. – Ehdittiin tottua väärällä tavalla siihen ilmaisuuteen. Toinen kolmannes pitää verkkouutisia yhä liian kalliina. Vuonna 2016 uutisista Suomessa ja Ruotsissa maksavien ero oli viitisen prosenttiyksikköä. Riina Nevalainen Vastaava päätoimittaja, Kauppalehti Näen, että kaikki digitaalisen kehityksen vaiheet ovat olleet tarpeellisia. Se vaatii totuttelua ja omat rituaalinsa. – ROHKENEN väittää, että suomalaisessa kulutusmentaliteetissa on varovaisuutta, sanoo Kuluttajatutkimuskeskuksen professori Visa Heinonen. Ero näkyy muissakin digitaalisissa mediatuotteissa
Verkon ja sosiaalisen median myötä tämä tasapaino järkkyy. Vallankäyttäjien soisi siis myös pohtivan, mistä kiikastaa, jos omien tekojen ja näkemysten puolustaminen kriittisessä julkisuudessa aiheuttaa näppylöitä. Aiemmin journalistien ja vallankäyttäjien välillä vallitsi kauhun tasapaino. Toiseksi journalistien tulisi osoittaa enemmän solidaarisuutta. Tervosesta jopa HS sai käännettyä suuntansa ”melkein viime hetkellä”, jolloin sosiaalisen median jalansija oli nykyistä pienempi, mutta printtilehti oli vielä niin vahva, että se toi rahaa taloon. Niin ei käynyt. Hän on ollut tekemässä Teostolle tässä artikkelissa referoituja kuluttajatutkimuksia musiikin suoratoistosta. Pyyntöihin ei vastata, aikataulut osoittautuvat ylimaallisen ”haasteellisiksi” tai kommentoimaan suostutaan vain sähköpostitse. Mediatoimisto Omnicomin tutkimusjohtaja Kari Tervonen spekuloi Ruotsin menestyksen syiksi muun muassa nuoret tavoittaneita sisältöjä sekä maksumuurijärjestelmää, jossa normaalisti lähes kaikki jutut maksavat, mutta tietyin väliajoin muuri poistetaan kokonaan. Koska pääsy parrasvaloihin oli journalistien portinvartijuuden takana, altistuminen kriittiselle tarkastelulle kuului pelin henkeen. Nyt Suomen digitilaukset ovat keskittyneet suurimmille, erityisen hyvin pärjäävät Helsingin Sanomat, Kauppalehti ja Iltalehti Plus. Hän muistelee, kuinka tablettien uskottiin olevan pelastus: digitaalinen sanomalehti, josta halutaan maksaa kuten ennenkin. . Sattumalta vaikeudet iskevät yleensä juuri silloin, kun käsiteltävä asia on haastateltavan näkökulmasta kiusallinen. Jos kieltäytyy kommentoimasta aihetta yhdelle toimittajalle, seuraavan pitäisi jatkaa tästä. Jos mieli julkisuuteen, oli varauduttava vastaamaan ikävämpiinkin kysymyksiin. – Mediakulutuksessa on sopeuduttu siihen, että ne ovat hyvää kamaa. ” Rohkenen väittää, että suomalaisessa kulutusmentaliteetissa on varovaisuutta.” Ruotsi on menestystaRina. Ruotsi on ollut poikkeuksellinen menestystarina, norjalaisilla on rahaa. Kolmanneksi myös puolueiden tulisi reagoida. SILTI suomalaisten maksuhalut ovat vähintään länsieurooppalaisella tasolla. Ongelma on kaikkialla sama: tutustumisalet kelpaavat, mutta täysi hinta tuntuu liialliselta. Vastauksia penättäisiin yhteisesti niiden saamiseen asti. Olisi rohkeaa linjata, että edustajamme vastaavat toimittajien kysymyksiin aina ja suoraselkäisesti. Kyse on yleisön oikeudesta saada tietoa. – Toki lehdistöä on myös tuettu ja nähty sen arvo. Journalistit ovat osasyyllisiä haastatteluallergiaan H uomattava osuus journalisteista kokee, että poliitikoilta on entistä hankalampi saada tavanomaisia haastatteluja. LOPPUTULOS on yhtä kaikki se, että Ilta-Sanomat ja Iltalehti ovat Suomen selvästi suurimpia uutismedioita. Muut lehdet ovat joutuneet opettelemaan, kuinka pärjätä vähemmällä. 7/2023 suomen lehdistö 7 A. Kolumni Ilmari Hiltunen Kirjoittaja on tutkijatohtori Tampereen yliopistossa. . Haastatteluista kieltäydytään ”aikataulusyistä”, mutta silti aika riittää pienoisromaanin mittaisten somepäivitysten kirjoittamiseen siitä, miksi uutisointi on antanut kaikesta virheellisen kuvan. Jos kieltäytyy haastattelusta, ei journalistiseen julkisuuteen tule päästä ohituskaistaa pitkin. Hän on toiminut myös 15 vuoden ajan lehtibisneksessä Helsingin Sanomilla ja Talentumilla. Tervonen on markkinointialalla datavelhon maineessa. Ruotsin onnistumisen syiksi Tervonen spekuloi isojen lehtien välistä kilpailua, nuoret tavoittaneita sisältöjä sekä maksumuurijärjestelmää, jossa normaalisti lähes kaikki jutut maksavat, mutta tietyin väliajoin muuri poistetaan kokonaan. Valitettavan usein journalistit myös päätyvät siteeraamaan näitä sepustuksia, jolloin poliitikko saa sen, mitä tavoittelikin: omat muotoilunsa julki tiedotusvälineissä ilman jatkokysymyksiä. – Jos olisi kymmenen vuotta sitten sanottu, että näillä liikevaihdoilla tulee näin paljon ja näin laadukasta journalismia, olisin ollut aivan äimistynyt. Makasiini kaikkea mahdollista ja mahdotonta, Tervonen sanoo. Aikakauslehdet ja maakuntalehdet ovat hätää kärsimässä, jälkimmäiset erityisesti mainosmarkkinansa muutoksen vuoksi. Ehdotan haastatteluallergian hoitoon seuraavanlaista kuuria: Ensiksi luovutaan pelkkien somepäivitysten tai blogien siteeraamisesta
– Oli selvää, että kauppaa seuraa jossain vaiheessa toimenpiteitä, mutta tätä täyttä sulauttamista emme kyllä osanneet odottaa, se ei mahtunut meidän ajatuksenjuoksuumme, Länsi-Suomen ympäristötoimittaja ja pääluottamushenkilö Jami Jokinen kommentoi. Putkirannan mukaan vielä ei ole selvää, tuleeko Raumalle esimerkiksi oma paikallispainoksensa. Länsi-Suomen päätoimittaja Janne Rantanen jätti tehtävänsä välittömästi. – Mutta oletan ja toivon, että työnantaja on tämän paketin harkinnut ja että lopputulos on toimiva. Neuvottelut voivat johtaa 17 henkilön irtisanomiseen. – Se on alustava suunnitelma, Putkiranta vastaa. Viime kädessä lukija ratkaisee, voiko se toimia. Sanoma Media Finlandin uutisja featuremedia -yksikön liiketoimintajohtaja Petteri Putkiranta oli itse kertomassa muutoksesta Raumalla. Kyllä me uskomme, että alueellinen ääni vahvistuu verrattuna muihin vaihtoehtoihin. Sen sijaan kaupunkilehti Raumalainen jatkaa ilmestymistään kerran viikossa entiseen tapaan. vastaavana päätoimittajana toimii helmikuun alkuun saakka Sanoman uutismedioiden kehityspäällikkö Samuli Leivonniemi. Länsi-Suomea ja kaupunkilehti Raumalaista kustantaneen Marva Media Oy:n liiketulos painui lähelle nollaa viime vuonna. Sanoma ilmoitti elokuussa ostavansa sanomalehti Länsi-Suomea ja kaupunkilehti Raumalaista julkaisevan Marva Median. Putkirannan mukaan brändimuutos on aina riski, mutta sen ottamiseen ovat kannustaneet esimerkit muista lehdistä eli Ilkan ja Pohjalaisen sekä Lapin Kansan ja Pohjolan Sanomien yhdistymisistä. Länsi-Suomen vt. Uusi lehti ”Satakunnan Kansa Länsi-Suomi” aloittaa suunnitelman mukaan helmikuussa. Perhetilanne korostuu nyt aiempaan verrattuna enemmän potentiaalisissa hakijoissa. Tuotefuusion ja toimituksen uudelleen organisoimisen vuoksi Sanoma Media Rauma Oy:ssa käydään muutosneuvottelut. Koska riippumatonta journalismia ei pystytä harjoittamaan, ellei se ole myös taloudellisesti riippumatonta. Miten tämä käytännössä toteutuu, jos Raumalta irtisanotaan mahdollisesti jopa 17 työntekijää. Hänen mukaansa vastassa oli ”hiljainen yleisö”. Lehtien yhdistäminen nähtiin hänen mukaansa kuitenkin kestävimmäksi vaihtoehdoksi. entiset kilpailijat. —Riikka Virranta ajanKohtaista Kirjeenvaihtajat Voi olla puolison työtehtävien tai lasten koulunkäynnin vuoksi haluttomuutta repäistä koko perhe toiselle puolelle maapalloa. Länsi-Suomi on ilmestynyt vuodesta 1905 ja Satakunnan Kansa vuodesta 1873. Sanoman tiedotteessa Satakunnan Kansan päätoimittaja Tomi Lähdeniemi sanoi muutoksen “vahvistavan elinvoimaista journalismia ja alueellista ääntä”. Entä onko nimi Satakunnan Kansa Länsi-Suomi lopullinen vai työnimi. – Keskitämme panokset alueellisen yhteistuotteen kokonaislaatuun, varsinkin sen digitaaliseen ilmentymään. Raumalle jää oma fyysinen toimituksensa, vaikka se onkin organisatorisesti osa Satakunnan yhteistoimitusta. – Länsi-Suomen journalistien näkökulmasta toivon, että meidän lukijamme ovat sitoutuneita Rauman seudun journalismiin eikä se olisi kiinni siitä, mitä lehden etusivulla lukee, Jokinen sanoo. Putkirannan mukaan vaikuttava kertamuutos on parempi verrattuna jatkuvaan tehostamisen kierteeseen, ”jossa tämäkin operaatio on ollut”. – Tarvitaan merkittäviä rakenteellisia muutoksia, jotta päästäisiin kestävälle pohjalle tällaisessa maakuntamediassa. Kauppa on jatkoa Sanoman Satakunnan-laajentumiselle, sillä yhtiö osti Porissa ilmestyvän Satakunnan Kansan Alma Medialta jo vuonna 2020 osana laajempaa alueja paikallismediajärjestelyä. Lehtien yhdistämistä enemmän Jokista kuitenkin tyrmistytti muutosneuvotteluiden ilmoitettu enimmäisvähennystarve. lehtien yhdistäminen Länsi-Suomen toimitus yllättyi lehtien sulauttamisesta: ”Onhan muutos dramaattinen” SANOMA aikoo yhdistää Porissa ilmestyvän Satakunnan Kansan ja elokuussa ostamansa raumalaisen Länsi-Suomen. Muutosneuvottelujen piirissä on Raumalla 28 työntekijää kuluttajamyynnistä, asiakaspalvelusta, mediamyynnistä ja toimituksesta. – Onhan muutos dramaattinen, Putkiranta myöntää. Sanoman suunnitelman mukaan helmikuusta alkaen Porissa ja Raumalla ilmestyy uusi tuote, Satakunnan Kansa Länsi-Suomi. Petteri Putkiranta ennakoi, että yhdistämisellä on vaikutuksia myös Satakunnan Kansan toimitukseen. Helsingin Sanomien päätoimittaja Antero Mukka pohtii Suomen Lehdistön verkkojutussa, miksi kirjeenvaihtajiksi ei ole kokeneita hakijoita entiseen malliin 8 suomen lehdistö 7/2023 A. – Ensin suunnitellaan Sanoma Media Rauma Oy:n sulautuminen meidän tekemiseemme, ja sillä on varmasti joitakin vaikutuksia koko Satakunnan yhteistoimituksen toimintaan. Jokisen mukaan moni umpiraumalainen ei pidä itseään satakuntalaisena, mikä voi tuoda oman haasteensa lehtien yhdistämisessä
teksti Janne Arola kuvat Vesa Laitinen B kotikutoisuus kunniaan. Pia-Maria Nickström kuvaa Briifin mainoksia kotonaan, vaikka mainostoimistoissa työskentelevät kaverit ovat kannustaneet ammattimaisempaan tuotantoon.. Mimmit sijoittaa -mediasta tuttu Pia-Maria Nickström aikoo valloittaa Euroopan palvelulla, joka julkaisee kuunneltavaa laatujournalismia. lehdistötilaisuus AUDIOLLA MAAILMALLE Miten perustetaan suomalainen journalismi-startup
Briifin tavoitteena on kasvaa Suomessa ja laajentua Ruotsin ja Saksan kautta muualle Eurooppaan ilman viivytyksiä.. 10 suomen lehdistö 7/2023 B nopeaa kasvua
Aalto sanoo puhelinhaastattelussa, että häntä kiehtoo Briifissä sen kansainvälinen potentiaali ja yrityksen perustajien ymmärrys siitä, miten startup-yrityksen liiketoimintaa on tarkoitus rakentaa ja kasvattaa. Se on tuonut kirjamarkkinoillekin uutta kohderyhmää, Nickström kertoo. Yhteistyö ei syventynyt, mutta ajatus audiojournalismipalvelusta jäi kytemään hänen mieleensä. BRIIF TECHNOLOGIES perustettiin tammikuussa 2023, ja sen jälkeen asiat ovat edenneet nopeasti. Pöydän vieressä on kamerateline, jonka valossa Nickström kuvaa Briifin somemainokset. Samalla periaatteella ja kielellä toimii toinenkin palvelu, Noa. Journalismi-startupina se on jo sinällään Suomessa harvinainen, mutta vielä erikoisemmaksi Briifin tekevät sen tavoitteet: satatuhatta tilaajaa Suomessa vuoden 2024 aikana ja sen jälkeen Ruotsin ja Saksan kautta Euroopan johtavaksi kuluttajille suunnatuksi audiojournalismisovellukseksi. Tämän vuoden kevääseen mennessä Nickström yhtiökumppaneineen oli saanut mukaan Suomen suurimmat aikakausmediatalot Sanoma Media Finlandin, Alma Talentin ja Otavamedian, joiden lehtien sisältöjä ryhdyttiin tarjoamaan noin 500 hengen suuruiselle pilottijoukolle. Onnistuneen pilotin jälkeen Briif ryhtyi tosissaan etsimään rahoitusta. Se tarkoittaa, ettei tarjolla ole kokonaisia kuunneltavia lehtiä vaan tarkasti kuratoitu valikoima juttuja monenlaisista medioista. Nickström on itse vuosien varrella kuluttanut mediaa ”tosi tavoitteellisesti ja hirveän suorituskeskeisesti”. Koska yritys on jo osoittanut saavansa isojakin mediataloja mukaan palveluun, Aalto pitää Briifin kasvun kriittisimpänä tekijänä käyttökokemuksen kehittämistä. Pilottiryhmän kuuntelutottumuksista yhtiö sai vahvistusta sille, että juttujen kuuntelijat sitoutuvat sisältöihin paremmin kuin lukijat: käyttäjät kuuntelivat valitsemansa artikkelit keskimäärin 80-prosenttisesti, mikä on todennäköisesti selvästi enemmän kuin artikkelien lukijat olisivat viihtyneet niiden parissa. Nickströmin mukaan äidinkielisellä sisällöllä on arvonsa, ja vaikka suomalaisetkin osaavat hyvin englantia, Nickström epäilee monen yliarvioivan taitojaan. Äänisisältöjen suosio nousee, ja esimerkiksi uutismedia on pyrkinyt seuraamaan trendiä. Median blogikirjoitusten lukijamäärät kasvoivat alkuvaiheessa hyvin mutta ovat vuosiksi jääneet junnaamaan paikalleen. – Tuli ahaa-elämys, että miksi journalismia ei voi kuunnella samalla tavalla kuin äänikirjoja. Briifin ideana on kuitenkin käännättää artikkelit kohdemaan kielelle. Iltalehden menestyksekäs tilausmaksullinen Plus-palvelu taas on kerännyt reilussa kahdessa vuodessa noin 50 000 tilaajaa. Nickström on ainakin sijoittajapiireissä tuttu hahmo viitisen vuotta sitten perustamastaan Mimmit sijoittaa -yhteisöstä, joka tarjoaa eri mediakanavissa tietoa rahasta ja sijoittamisesta nimensä mukaisesti erityisesti nuorille naisille. Se tarkoittaa esimerkiksi algoritmiikan parantamista eli sitä, kuinka paljon ja aika 9.10.2023 Paikka Pia-Maria Nickströmin koti Helsingin Punavuoressa Paikalla Audiojournalismipalvelu Briifin perustaja ja toimitusjohtaja Pia-Maria Nickström aihe Äänisisällöt, journalismi-startupin perustaminen, Euroopan-valloitus tarjolla Kahvia ”On paljon muita houkutuksia ja helpompaa doomscrollata Tiktokia.” 7/2023 suomen lehdistö 11 B. Samalla on ollut mahdollista kuunnella pääosin ilmaisia podcasteja, jotka ovat kuitenkin eri asia kuin alun perin tekstiksi tehty journalismi. Vertailun vuoksi: Ruotsalaistaustainen äänikirjapalvelu BookBeat ilmoitti hiljattain saavuttaneensa 300 000 suomalaistilaajan rajan, seitsemässä vuodessa. Kun tekstejä alettiin lukea studiossa ääneen ja julkaista audioartikkeleina, samat sisällöt saivat jopa nelinkertaisen yleisön. Toinen oivallus oli, että sisältöjä pitäisi tarjota striimauspalveluiden tapaan ”bundlattuna”. Tällä saralla kilpailua ei yllättäen ole paljon. Pia-Maria Nickström on kutsunut tekemään haastattelua kotiinsa, sillä täällä, pyöreän pöydän ääressä, valtaosa hänen perustamansa audiojournalismipalvelu Briifin liiketoiminnan suunnittelusta tapahtuu. Nickströmillä riittää perusteltavaa. Nickström on haastatteluissa maininnut lähinnä englanninkielisen Curion, joka tarjoaa kansainvälisen median artikkeleita samaan tapaan kuin Briif. E uroopan-valloituksen on tarkoitus alkaa Helsingin Punavuoressa puiston laidalla sijaitsevasta viidennen kerroksen avarasta ja valoisasta kaksiosta. Briifin taustalla on siis myös itsekkäistä lähtökohdista kumpuava ajatus siitä, että pitäisi olla vaivaton mahdollisuus pysyä asioista perillä ja sivistää itseään journalismin äärellä. Jokainen ohjelmassa mukana oleva sijoittaja olisi halunnut sijoittaa Briifiin, mutta Nickström valitsi lopulta ammattisijoittaja Kim Väisäsen sekä Woltin perustajiin kuuluvan Elias Aallon, jotka lähtivät mukaan 50 000 euron sijoituksella. On paljon muita houkutuksia ja helpompaa doomscrollata Tiktokia. BRIIF sai alkunsa oivalluksesta, jonka Nickström sai seuratessaan Mimmit sijoittaa -median sisältöjen kulutusta. Selvää on, että Briif yrittää iskeä kasvavaan markkinaan. Briif taas on palvelu, joka kokoaa suomalaisten ja kansainvälisten mediatalojen julkaisemaa journalismia kuunneltavaksi yhteen sovellukseen. Nickström sai yhteydenoton suomalaisesta talousmediasta, joka kysyi vinkkejä siihen, miten nuorta yleisöä pystyisi tavoittamaan paremmin. Ensimmäinen, noin 300 000 euron suuruinen, rahoituskierros on juuri päättymässä, ja siihen kuului muun muassa esiintyminen suositussa Leijonan luola -tv-ohjelmassa. – Monella on huono omatunto, kun ei ole varaa tilata montaa lehteä. Kuten monella muulla, hänen tietokoneensa selaimen välilehdet ovat aina olleet auki kiinnostavia juttuja, joihin ei kuitenkaan koskaan ehdi palata
KESÄN aikana Briif teki sopimuksia myös ulkomaisten mediatalojen kanssa, ja nyt palvelusta löytyy muun muassa Financial Timesin, The Economistin ja MIT Technology Review’n juttuja. ”Kyse ei ole aina siitä, kuinka paljon rahaa tai aikaa yksittäiseen asiaan on laitettu.” 12 suomen lehdistö 7/2023 B. Startupien parissa työskennelleenä hän tietää hyvin, että suurin osa kasvuyrityksistä menee muutamassa vuodessa konkurssiin. Suomessa on pienet piirit, joten ei ollut vaikeaa päästä neuvotteluihin Briifin sisällöistä. Himmeliä on vaikea hahmottaa. . Tosin tulevaisuudessa sekin voi olla yksi mahdollinen suunta. Sen sijaan feature-jutut eli esimerkiksi tarinallisia elementtejä sisältävät pitkät jutut vetävät hyvin. Toisaalta myös journalismi itsessään on jo kuratoitua eli se on läpäissyt Briifissä mukana olevien toimitusten prosessit. Lisäksi samalla mediatalolla voi olla monta lehteä, jotka kilpailevat keskenään, Nickström analysoi. Tällä hetkellä Briif julkaisee päivittäin keskimäärin kuusi uutta juttua, mutta kuten kasvuyrityksissä yleensäkin, yksityiskohtia ei ole järkevää lyödä lukkoon liian pitkäksi aikaa. Suomalaisista medioista mukana ovat muun muassa Suomen Kuvalehti, Talouselämä, Anna ja Hyvä Terveys. – Lukeminen ei ole nuoremmille niin vahva rutiini. Tähän Briif silti pyrkii, koska miksi ei ja tavoitteiden on syytäkin olla ennemmin yläkanttiin. Sitten hän jatkoi opintojaan Aalto-yliopistossa. Sitä ennen pitäisi lyödä läpi Suomessa, jossa Briif ei ole vielä juurikaan edes markkinoinut. Hän kuitenkin lämpeni kulttuurille, jossa oli nuoria, energisiä tyyppejä eikä pankkimaailman ”kylmäkiskoisia Björn Wahlroos -bisnesmiehiä”. Briif ”kiertää” tämän ongelman valikoimalla eri lehdistä nuoremmalle kohderyhmälle sopivia juttuja ja julkaisemalla ne samassa palvelussa. Nickström ei oikein lämpene kysymyksille riskeistä ja onnistumisen todennäköisyyksistä. Nickström arvioi, että tämä voi johtaa siihenkin, että lehdet saavat uusia tilaajia, jotka ovat ensin kyenneet Briifissä tutustumaan niiden sisältöihin. Mutta jos ei yritä, ei voi tietää. Hän arvioi Briifin kilpailevan “elämän taustanauhojen” kuten äänikirjojen ja radion kanssa, mutta ei suoranaisesti lehtitilauksia vastaan, koska ihminen ei jätä haluamaansa lehteä tilaamatta siksi, että voi kuunnella muutaman sen jutun. Aikakauslehtien ongelma on sama kuin uutismedian: nuoria on vaikea tavoittaa. Lehtien motiivi mukana olemiseen on kuunteluista tulevien tulojen lisäksi mahdollisuus yleisöjen laajentamiseen. Nickström sanookin, että kokee suurimman vastuunsa olevan sijoittajille, jotka ovat laittaneet Briifiin omaa rahaansa. Aihepiirillä on enemmän vaikutusta. NICKSTRÖM on opiskellut taloustieteitä Hankenilla ja päätynyt piireihin, muun muassa Slushiin, tarkalleen ymmärtämättä, mistä startup-maailmassa oikeastaan on kyse. hyvin palvelu suosittelee ja valitsee käyttäjälle kuunneltavaa tämän puolesta. – Ajatus perusyrittäjyydestä oli nakkikiska. Mimmit sijoittaa oli luonteva tapa työllistää itsensä opintojen lomassa ja niiden jälkeen. Briif on julkaissut muun muassa Instagramissa videoita, joissa Nickström lukee ja markkinoi Briifissä julkaistuja juttuja. Ainakin tähän asti tilanne on win-win. Vaikka mainostoimistoissa työskentelevät kaverit ovat kuulemma tarjonneet jopa ilmaiseksi mahdollisuutta tulla tekemään mainosvideoita tiloihinsa, Nickström sanoo haluavansa tehdä ne omassa kodissaan, omalla kamerallaan ja kotikutoisella meiningillä. Osasta voi tulla kannattavaa liiketoimintaa pitkäksikin aikaa, mutta häviävän pieni osa onnistuu skaalautumaan Euroopantai maailmanlaajuiseksi markkinajohtajaksi alallaan. Kyse ei ole aina siitä, kuinka paljon rahaa tai aikaa yksittäiseen asiaan on laitettu. – Se on opettanut, miten mediaa rakennetaan ja tehnyt kenttää tutummaksi. – Itse en omalla näkemykselläni jaksa valita, mitä kuuntelen, vaan haluan, että kuunneltava valikoidaan puolestani, Aalto sanoo. Sijoittajillekin on järkevämpää myydä eri maihin skaalautuvaa bisnesmallia sen sijaan että jäätäisiin esimerkiksi kotimarkkinoille tuottamaan audiota isoille mediataloille. Pyrkimyksen esteitä on helppo keksiä: ihmiset eivät sittenkään ole valmiita maksamaan kuunneltavasta laatujournalismista, lehtitalot vetäytyvät sovelluksesta ja keskittyvät kehittämään omia audiopalveluitaan, syntyy kilpailevia yrityksiä, jotka ovat ketterämpiä ja nopeampia tai vaikka teknologisesti edistyneempiä kuin Briif. – Mutta ihan yhtä hyvin toimivat lyhyet jutut. Nickström sanoo, että kuratointiin eli juttujen valikointiin kiinnitetään paljon huomiota. Nickström luottaa autenttisuuteen. Tällä hetkellä Briif neuvottelee Nickströmin mukaan sopimuksista Saksassa ja Ruotsissa. Nickström työskenteli startup-firmassa, joka meni konkurssiin. VOIKO Briif onnistua valloittamaan Euroopan. – Olen tehnyt somea neljä–viisi vuotta täyspäiväisesti ja tiedän, että se, mikä näyttää ”objektiivisesti” hienolta tai uskottavalta, ei välttämättä toimi. Olennaista on myös se, että juttuja lukevat yhteistyöfirman ammattilukijat, ei esimerkiksi koneääni. Nyt sisällöt keskittyvät talouteen, politiikkaan, yhteiskuntaan, työelämään ja hyvinvointiin. Startup-maailmassa on missioita, inkubaattoreita ja VC-sijoittajia. Ajatus on kansainvälistyä nopeasti, mikä tarkoittanee uutisia laajentumisesta uusiin maihin jo ensi vuonna. Välillä tilanteen tajuaminen hirvittääkin, mutta olennaista on keskittyä viikko viikon perään tekemään palvelusta parempi. Kun tilaajakanta kasvaa, sisältöjen määrät ja painopisteet saattavat muuttua asiakaspalautteen perusteella. Toinen kysymys on, minkätyyppiset jutut audiomuodossa ylipäätään toimivat tai eivät toimi. Näin ollen Nickström kumppaneineen voi luottaa siihen, että mitä tahansa juttuja mukana olevista lehdistä valitaankin, ne ovat riittävän laadukkaita. Esimerkiksi listoja, grafiikoita, reseptejä tai kuvapainotteisuutta korostavat jutut eivät käänny toimivaksi audioksi, Nickström kertoo
7/2023 suomen lehdistö 13 B tiedostetut Riskit. Hän kokee olevansa yrityksestä vastuussa ennen kaikkea sijoittajille, jotka ovat investoineet omia rahojaan.. Nickström tietää hyvin, miten epätodennäköistä startupin nouseminen markkinajohtajaksi alallaan on
Jopa 40 prosenttia paikallisja kaupunkilehtiä kustantavista pienistä yhtiöistä oli viime vuonna tappiollisia. TeksTi Janne Arola kuvaT Petri Blomqvist. Lehtien taLous KANNATTA VUUDET LASKUSSA Suomen Lehdistö vertaili lehtiyhtiöiden tilinpäätöksiä vuosilta 2022 ja 2019
Hänen mukaansa PunaMusta Paikallismedioissa todellista kriisiä ei ole vielä nähty, vaan lehdet ovat pystyneet tekemään omia ratkaisujaan säilyen kannattavina. – Meillä ei ole viisasten kiveä kannattavuuteen jakelun kallistuessa ja vaikeutuessa, Nevalainen sanoo. Lehtiä kustantavien yritysten kannattavuus on laskenut selvästi neljässä vuodessa. – Ylipäätään toimialakohtaisia lukuja tarkasteltaessa on hyvä huomata, että luvut voivat kätkeä sisäänsä paljonkin hajontaa. Hän arvioi, että monessa lehtitalossa saattaa jäädä huomaamatta, että digimaailman kulupuoli on erilainen kuin printin. Rajauksen tarkoituksena on pureutua nimenomaan varsinaisen lehtikustantamisen kannattavuuteen. Juttua varten tehdyissä laskelmissa on otettu huomioon vain lehtiä kustantavat liiton jäsenyritykset. – Vaikka jotkut mittarit menevät keltaiselle, toivotaan, että ne eivät mene punaiselle. S anomalehtien kannattavuuskehitys on viime vuosina ollut “loputonta kilpajuoksua”, kuvailee PunaMusta Paikallismedioiden toimitusjohtaja Esa Nevalainen. Nevalainen muistelee, miten aikanaan tuntui hurjalta tehdä verkkosähkeitä, joilla oli 20 lukijaa ja ajatella, että siinäkö on lehtien tulevaisuus. Kenttämyynti on lehdelle tärkeä osa asiakkaiden tavoittamista. 7/2023 suomen lehdisTö 15 B myyntiä kentäLLä. Arjessa kuluseuranta tapahtuu lähinnä viikkoja kuukausitasolla. MONILLA suomalaisilla sanomalehdillä mittarit ovat jo punaisella, ainakin väliaikaisesti. Liikevoittoprosenttien mediaani on laskenut vielä tätäkin enemmän, mikä kertoo siitä, että monilla suurilla yhtiöillä menee edelleen hyvin, mutta varsinkin pienempien yhtiöiden kannattavuus on heikentynyt. Esimerkiksi konsernien emoyhtiöiden tilinpäätösluvut on jätetty huomiotta sellaisissa tapauksissa, joissa emoyhtiöt eivät kustanna lehtiä vaan ovat lähinnä hallinnollisia yhtiöitä tai saavat tuottoja muista liiketoiminnoista kuin lehtien kustantamisesta. Juuri nyt olisi olennaista tehdä onnistuneita digitaalisia ratkaisuja. Samalla kaksi toimittajaa irtisanotaan. Nevalainen arvioi, että tämän vuosikymmenen aikana printtilehtiä alkaa toden teolla tippua markkinoilta. Siksi on fiksua katsoa rinnakkain keskiarvoja ja mediaaneja, Paasivirta toteaa.. Laskelmat tehneen Medialiiton ekonomistin Olli-Pekka Paasivirran mukaan tunnusluvut vahvistavat sen, että viime vuosien taloudellinen epävarmuus ja kustannusten nousu ovat osuneet myös lehtikustantajiin. Suomen Lehdistön selvityksen perusteella Uutismedian liiton jäsenyritysten keskimääräinen liikevoittoprosentti viime vuonna oli 2,7, kun se vielä neljä vuotta aiemmin oli 3,8. Siirtymäaikana tarvitaan kuitenkin päällekkäin monenlaisia järjestelmiä, jotta lehden tekeminen onnistuu. Hänen johtamansa paikallismediayhtiö oli viime vuoden tilinpäätöstietojen perusteella selvästi voitollinen. Sanomalehti Keskisuomalaisen myyjät ovat taas tänä vuonna ilmestyneet kauppakeskuksiin ja tapahtumiin myymään maakuntalehteä. Tänä syksynä yrityksessä kuitenkin käytiin muutosneuvottelut, joissa todettiin, että 2-päiväisten printtilehtien tekeminen ei enää ensi vuonna ole riittävän kannattavaa. Raporteista pyritään kaiken aikaa löytämään piilokustannuksia ja toimintoja, joita voisi tehostaa. Hän toivoo omistajilta edelleen luottoa siihen, että tämänhetkiset väliaikaiset taloudelliset vaikeudet kyetään selvittämään ilman, että todellista kriisivalmiutta on syytä testata
Hän sanoo, että varoittava merkki on esimerkiksi se, jos yritys on tappiollinen ja sen omavaraisuusaste on pieni. Rautiainen analysoi, että lehtiyhtiöt ovat todennäköisesti aiempina hyvinä vuosina kyenneet varautumaan heikkenevään kannattavuuteen. Esimerkiksi Turun Sanomat Oy teki viime vuonna reilun 35 miljoonan euron liikevaihdolla lähes 9 miljoonaa euroa liikevoittoa. Piakkoin Hufvudstadsbladetin ja muiden KSF Median lehtien enemmistöomistajaksi on tulossa ruotsalainen Bonnier News, jonka aikeena on tehdä yhtiöstä kannattava. KSF Median omistava Konstsamfundet-säätiö on sitoutunut kattamaan lehtiyhtiön tappiot, joita viime vuonnakin kertyi yli 3,5 miljoonaa euroa. tarjouksia asiakkaiLLe. Lehtiyhtiöiden omavaraisuus näyttää selvityksen perusteella olevan pääosin hyvällä tasolla. 16 suomen lehdisTö 7/2023 B ”Vaikka jotkut mittarit menevät keltaiselle, toivotaan, että ne eivät mene punaiselle.” SUOMEN LEHDISTÖN kokoamaan aineistoon tutustunut laskentatoimen professori Antti Rautiainen Jyväskylän yliopistosta panee merkille suurten lehtien kaksi ääripäätä: Turun Sanomat ja Hufvudstadsbladetin, joiden tunnusluvut ovat ”omassa luokassaan”. Omistajille ei esimerkiksi ole mitä luultavimmin jaettu suuria osinkoja, vaan on pyritty myös kerryttämään yhtiöiden omaa pääomaa. Liikevoittoprosentti oli erinomainen, noin 25 prosenttia. Tällöin yrityksen voi olla vaikea selvitä veloistaan. – Monilla lehdillä kuitenkin liikevaihdon määrä on ollut laskussa, mikä voi kertoa osaltaan esimerkiksi alan keskittymisestä ja digitalisaatiokehityksestä, Rautiainen toteaa.. Hufvudstadsbladetin tappionsietokykyä taas selittää sen omistus. Turun Sanomat ja TS-Yhtymän muut yhtiöt ovatkin vuodesta toiseen olleet poikkeuksellisen kannattavia yrityksiä. Elsa Blomqvist ja Aleksi Järvinen kontaktoivat potentiaalisia Keskisuomalaisen tilaajia jyväskyläläisessä kauppakeskuksessa lokakuun lopun lauantaina
Hän arvioi sen johtuvan siitä, että pienille paikkakunnille maailmanlaajuiset talouden ilmiöt ja niistä seuraavat kuluttajakäyttäytymisen muutokset iskevät ehkä hieman myöhemmin kuin suuriin kaupunkeihin. Perheen kolmen lehtiyhtiön toimitusjohtajana toimiva Johannes Ujainen pohtii, että mitään erityistä tehokeinoa heillä ei ole ollut kannattavuuden säilyttämisessä. – Näinä aikoina, kun journalismia muutenkin haastetaan, meillä on kova paikka vakuuttaa ihmiset siitä, että Lehtiyhtiöiden tilinpäätökset 2019 ja 2022. Etelä-Pohjanmaalla toimiva, Ujaisten suvun omistuksessa oleva lehtiyhtiörypäs on onnistunut säilyttämään kannattavuutensa vaikeiden vuosien keskellä. Tästä on hyötyä myös esimerkiksi it-järjestelmien kehittämisessä. Ujaiset ovat reagoineet taloustilanteen tiukentumiseen vähentämällä kaikkien lehtiensä printti-ilmestymisen vain yhteen päivään viikossa. 12 23 59 33 80 54 49 45 50 43 43 24 62 60 36 72 31 Lehtien talousluvut on poimittu julkisista lähteistä saatavista yhtiöiden tilinpäätöstiedoista vuosilta 2019 ja 2022. Yhtiö pyörittää viittä lehteä pienellä hallinnolla, mikä tuo säästöä henkilökuluissa. Vielä tämäkään vuosi ei Ujaisen mukaan näytä talouslukujen valossa yhtiön lehdille pahalta. Ujainen arvioi alan keskittymiskehityksen edelleen jatkuvan, mutta paljon on kiinni myös siitä, pystyvätkö lehdet teroittamaan alan merkitystä paikallisesti. Tulevaisuus kuitenkin huolestuttaa häntäkin. Kaikki lehtiyhtiöt Sijoitetun pääoman tuotto Omavaraisuusaste Liikevoittoprosentti Isot lehtiyhtiöt (yli 5 M liikevaihto 2022) Sijoitetun pääoman tuotto Omavaraisuusaste Liikevoittoprosentti Pienet lehtiyhtiöt (alle 5 M liikevaihto 2022) Sijoitetun pääoman tuotto Omavaraisuusaste Liikevoittoprosentti Keskiarvo 2019 33,7 51,9 3,8 Keskiarvo 2022 14,4 50,4 2,7 Mediaani 2019 8,6 61,5 3,8 Mediaani 2022 5,3 67,0 1,7 117,4 45,7 8,1 73,7 47,3 6,4 41,5 45,0 8,1 35,7 47,5 7,3 5,2 53,8 2,5 -5,7 51,4 1,5 7,2 70,0 3,2 3,7 73,0 1,2 Turun Sanomat Oy Alma Media Suomi Oy Alma Talent Oy Savon Media Oy Viestimedia Oy Keski-Suomen Media Oy Salon Seudun Sanomat Oy Hämeen Media Oy hss Media Ab Kaakon Viestintä Oy Sanoma Media Finland Oy I-Mediat Oy Sanomalehti Karjalainen Oy Kaleva365 Oy Marva Media Oy (nyk. MEDIALIITON Paasivirta pitää erityisen huolestuttavana pienempien lehtien tuottavuuskehitystä. Todennäköisesti jonkinlainen hyöty on ollut useamman lehden omistuksesta. Vuosien 2019 ja 2022 väliin mahtuu tunnetusti koronapandemia sekä Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Ujainen sanoo, että yhtiössä ei ole kannattavuudelle asetettuja tavoitteita, mutta esimerkiksi myynnin kehitystä toki seurataan kaiken aikaa. Sanoma Media Rauma Oy) Etelä-Suomen Media Oy Hilla Group -konserni Hufvudstadsbladet Ab (entinen ksF Media Ab) Isojen lehtiyhtiöiden tilinpäätökset 2019 ja 2022 Liikevaihto 2022 yli 5 miljoonaa euroa. Siinä ei ole eroa, onko yksi vai 10 lehteä, Ujainen sanoo viitaten siihen, että alan suurimmat kustannusnousut ovat viime vuosina olleet jakelun ja painamisen kallistuminen. Selvityksestä käy ilmi, että alle viiden miljoonan euron liikevaihdolla toimivista mediayrityksistä jopa 40 prosenttia oli tappiollisia vuonna 2022. 1058,3 182,1 34,8 173,8 44,4 91,8 36,1 45,3 87,7 41,5 8,6 163,4 4,2 20,8 40,1 1,4 -38,3 23,4 10,2 11,4 16,3 17,2 11,6 15,3 6,4 10,1 7,6 1,0 8,1 1,5 7,5 2,5 0,6 -12,8 26 37 49 58 74 58 80 50 44 46 42 45 34 51 50 24 69 15 786,8 38,2 105,0 35,7 94,5 19,8 48,4 40,0 78,0 37,6 6,5 22,0 4,9 2,4 4,1 -5,0 -66,8 24,9 19,8 13,1 12,9 12,5 11,0 9,9 7,4 7,3 7,3 6,4 1,5 1,3 1,1 0,3 0,2 -5,6 -21,2 9 313 5 351 8 931 5 724 5 179 3 494 2 283 1 082 529 38 625 296 1 283 860 507 1 047 162 ?2 479 39 713 52 568 77 960 35 030 29 971 29 974 14 772 16 980 5 208 488 434 30 277 15 723 58 793 6 779 42 365 29 070 19 060 8 797 17 818 10 341 3 932 3 689 2 850 1 759 1 762 1 247 3 116 37 495 400 183 605 19 58 ?2 500 ?3 629 35 344 88 976 79 010 30 400 29 372 25 923 17 554 23 754 17 047 42 963 566 162 25 826 13 702 53 127 6 087 36 630 44 600 16 901 Li ik ev ai ht o 20 19 (t uh at ta eu ro a) Li ik ev ai ht o 20 22 (t uh at ta eu ro a) Li ik et ul os 20 19 (t uh at ta eu ro a) Li ik et ul os 20 22 (t uh at ta eu ro a) S ijo it et un pä äo m an tu ot to 20 19 (% ) S ijo it et un pä äo m an tu ot to 20 22 (% ) O m av ar ai su us as te 20 19 (% ) O m av ar ai su us as te 20 22 (% ) Li ik ev oi tt opr os en tt i 20 19 Li ik ev oi tt opr os en tt i 20 22 7/2023 suomen lehdisTö 17 B Hän viittaa ilmiöön, jossa suurimmat mediat ja konsernit vievät valtaosan esimerkiksi mainosrahoista. – Mutta emmehän me minkään Postin tai painon kanssa pysty sen paremmin neuvottelemaan. Samoin esimerkiksi kalliit peittojakelut ovat vähentyneet selvästi. Pienten lehtien mediaaniliikevoittoprosentti on laskenut neljän vuoden takaisesta 3,2 prosentista viime vuoden 1,2 prosenttiin. Ne ovat kiihdyttäneet inflaatiota eli hintojen nousua. Keskiarvoja mediaanilaskelmat on tehnyt Medialiiton ekonomisti Olli-Pekka Paasivirta
842 52 291 100 199 152 ?21 29 35 44 6 206 5 40 117 35 50 49 49 22 7 ?179 139 33 ?29 11 ?1 26 ?84 ?3 ?1 8 49 ?17 ?129 84 ?122 ?56 12 ?174 124 13 37 16 119 ?86 ?43 ?14 6 9 39 25 ?79 9 2 ?351 97 3 300 974 1 700 778 1 154 968 342 867 627 1 145 326 1 881 673 354 1 505 418 1 355 1 387 306 347 279 1 278 2 790 311 1 082 235 969 888 700 296 484 586 601 479 1 800 662 844 738 161 1 263 1 339 472 321 365 841 653 719 696 467 1 608 803 446 1 434 279 3 807 2 800 741 235 296 150 148 586 39 82 60 106 27 113 39 27 81 20 61 69 10 10 10 36 52 7 20 4 14 11 10 2 3 7 4 1 ?23 ?3 ?6 ?17 ?1 ?31 ?40 ?23 ?17 ?19 ?47 ?36 ?49 ?48 ?37 ?146 ?60 ?41 ?316 ?30 ?402 ?361 92 3 100 952 1 500 863 1 022 4 280 349 813 662 1 176 324 1 779 616 485 1 531 424 1 366 1 489 292 307 326 1 071 2 255 309 1 142 231 938 902 818 298 421 388 354 414 1 600 607 478 781 38 902 1 032 480 334 348 806 572 739 620 470 1 515 563 381 2 523 267 3 498 2 927 85 46 86 88 66 61 70 86 80 78 78 31 89 73 92 39 87 83 73 32 27 61 80 87 85 79 -128 -77 29 12 67 9 45 67 91 57 79 35 -51 27 77 69 40 88 52 84 74 93 84 33 -88 37 95 70 78 76 12,5 15,3 6,7 65,7 -15,9 10,3 6,7 8,5 6,0 23,4 3,5 14,5 15,8 8,1 5,9 29,0 23,2 5,6 -37,4 16,4 22,0 0,7 6,8 5,6 14,4 -240,0 -9,8 -0,6 1,5 45,9 -12,6 27,4 -50,2 -5,6 -157,5 157,2 3,6 41,5 18,6 26,4 -57,6 -5,9 -3,0 7,5 7,5 60,5 140,5 4,0 8,6 -19,7 25,5 5,2 17,1 12,9 17,0 15,6 -6,1 3,3 5,6 3,8 1,8 10,9 0,7 11,3 7,7 8,2 3,7 3,4 15,6 6,3 2,4 -13,5 4,9 8,8 -2,6 4,7 -0,1 2,9 -11,9 -1,0 -0,2 0,3 1,9 -3,4 -7,2 12,7 -9,2 -7,3 7,5 -13,7 9,2 2,4 11,5 4,4 14 -13,2 -6,0 -2,0 1,3 0,6 4,9 5,6 -4,3 3,2 0,1 -12,2 1 90 79 72 90 63 73 78 84 82 82 81 53 81 77 93 52 78 87 68 37 25 67 73 88 85 74 -105 -98 -6 2 71 24 74 65 91 54 78 100 -69 27 75 65 66 82 40 79 67 91 81 -57 -238 77 94 53 57 77 26,3 21,1 4,5 64,1 38,4 19,8 11,8 8,9 15,0 7,7 14,5 -0,3 9,6 4,6 25,3 8,4 5,3 12,8 8,8 9,4 8,3 6,3 2,4 2,9 4,2 15,8 12,7 6,3 3,1 1,3 5,7 0,6 0,3 -2,6 -3,4 -18,3 -51,6 -1,1 -14,3 -18,4 -6,8 -39,6 -7,3 -17,5 -2,8 -7,7 -54,5 -356,5 -3,6 0,9 -42,1 23,9 21,7 19,7 17,4 15,3 13,3 11,2 9,6 9,0 8,9 8,3 6,3 5,9 5,6 5,2 4,7 4,5 4,4 3,4 3,2 3,0 2,9 2,2 2,1 1,7 1,7 1,5 1,2 1,2 0,7 0,7 0,4 0,3 0,2 -0,01 -0,5 -0,7 -2,1 -2,6 -3,4 -3,8 -4,5 -5,1 -5,2 -5,8 -6,3 -6,6 -7,7 -7,8 -9,6 -10,6 -10,8 -10,9 -11,1 -11,3 -11,6 Li ik ev ai ht o 20 19 (t uh at ta eu ro a) Li ik ev ai ht o 20 22 (t uh at ta eu ro a) Li ik et ul os 20 19 (t uh at ta eu ro a) Li ik et ul os 20 22 (t uh at ta eu ro a) S ijo it et un pä äo m an tu ot to 20 19 (% ) S ijo it et un pä äo m an tu ot to 20 22 (% ) O m av ar ai su us as te 20 19 (% ) O m av ar ai su us as te 20 22 (% ) Li ik ev oi tt opr os en tt i 20 19 Li ik ev oi tt opr os en tt i 20 22 18 suomen lehdisTö 7/2023 B. Priimus Media Oy Kauhajoen Kunnallislehti Oy Uudenkaupungin Sanomat Oy Jalasjärvi Oy Keski-Karjalan Paikallislehti Oy (uusin tilikausi 3/2023) PunaMusta Paikallismediat Oy Järvi-Pohjanmaan Viestintä Oy (uusin tilikausi 6/2022) Kurikka-lehti Oy Kiuruvesi Lehti Oy Rantapohja Oy Pohjanmaan Viitosmedia Oy Pyhäjärviseudun Paikallislehti Oy Ilmajoki-lehti Oy (uusin tilikausi 6/2022) Padasjoen Sanomat Oy Kustannusliike Aluelehdet Oy (uusin tilikausi 3/2023) Pyhäjärven Sanomat Oy Präntti Oy Pohjankyrön Media Oy Kuhmoisten Sanomat Oy äKs Äänekosken Kaupunkisanomat Oy Viestintä Alanko Oy Huittisten Sanomalehti Oy Lalli Oy Kustannus Oy Puolangan DtP Kangasalan Sanomat Oy Sulkavan Kotiseutulehti Oy Ylä-Satakunnan Sanomalehti Oy Itäväylä Viestintä Oy ML-Mediat Oy Karkkilan Mediatalo Oy (uusin tilikausi 4/2023) Liperin Kotiseutu-uutiset Oy Kansalliskustannus Oy (uusin tilikausi 12/2021) Suomenmaan Kustannus Oy Iitin Lehti Osakeyhtiö Turun Tietotarjonta Oy Salonjokilaakson Sanoma Oy Kansan Uutiset Oy Pitäjäsanomat Oy Kymenlaakson Pressipalvelu Oy Poiju Julkaisut Oy Karelia Viestintä Oy Joutsan Seutu Oy Perniönseudun Lehti Oy Kuriirilainen Oy Järviseudun Mediatalo Oy Turun Seutu Oy Ruoveden Sanomalehti Oy Tervareitti Oy Urjalan Sanomat Oy Vakka-Suomen Media Osuuskunta Kaupunkilehti Pohjois-Kymenlaakso Oy Savonlinnan Mediat Oy Pirmediat Oy Punkalaitumen Sanomat Oy Suomen Hevosurheilulehti Oy Åu Media Ab Plari Oy (Kaikkia tunnuslukuja ei saatavilla) Pienten lehtiyhtiöiden tilinpäätökset 2019 ja 2022 Liikevaihto 2022 alle 5 miljoonaa euroa
Kaupunkilehtien sisällöille on edelleen kova kysyntä, mutta ilmoitushinnat ovat jääneet liian mataliksi. Suuressa konsernissa tappioita voidaan sietää paremmin ja pidempään kuin pienemmissä yhtiöissä. Paikalliset identiteetit ovat kuitenkin niin vahvoja, etteivät suunnitelmat ole edenneet toteutukseen. Mainonta taas on mennyt alamäkeen viime vuosina. KESKISUOMALAINENKONSERNIN tytäryhtiöillä menee tilinpäätöstietojen valossa kaksijakoisesti. Sanomalehti Keskisuomalainen kuuluu Keski-Suomen Mediaan, joka on tilinpäätöstietojen perusteella kannattava yhtiö. Konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorven mukaan yhtiön tilattavilla lehdillä menee ”siedettävästi”. Konsernissa on aika ajoin pohdittu joidenkin lehtien yhdistämisiä ja koemarkkinoitukin tällaisia tuotteita. – Silloin sai olla melkoinen tunari, jos teki lehtiyhtiöllä tappiota. ?. KMT:ssä lehtiemme lukeminen kasvoi voimakkaasti, mikä tuo siltaa digitaaliseen siirtymään, kuvailee konsernin taloudellista menestystä konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi. Savon Median ja Keski-Suomen Median kannattavuus on hyvällä tasolla, Hämeen Median ja Kaakon Viestinnän keski vertoa mutta Etelä-Suomen Medialla vaikeaa. Kangaskorpi pitää tilannetta vaikeana. kohtuuLLista kannattavuutta. Hän sanoo, että lehdet eivät kuitenkaan voi olla elinvoimaisempia kuin niiden toimintaympäristö. 7/2023 suomen lehdisTö 19 B riippumaton journalismi on tarpeellista. Kangaskorpi sanoo, että eri yhtiöiden liikevoittoprosenttien pitäisi olla vähintään 10, mieluusti lähempänä 20:tä, jotta yhtiö voisi investoida nykyistä enemmän ja pitää samalla huolta osakkaista. Samalla hän tunnustaa realiteetit: vanhoihin aikoihin ei ole paluuta. Pitkälti kaupunkilehdistä koostuva yhtiö oli viime vuonna niukasti voitollinen. Lehdet eivät pysty nostamaan ilmoitushintojaan samassa suhteessa kuin kustannukset nousevat, mitä Kangaskorpi pitää osin toimialan rakenteellisena ”tyrimisenä”. Etelä-Suomen Media ilmoitti marraskuun alussa aloittavansa muutosneuvottelut, jotka tähtäävät printtilehtien ilmestymisen vähentämiseen ja mahdollisesti neljän lehden lakkauttamiseen. – Peruskustantaminen on kohtuullisen kannattavaa ja tilattavilla lehdillämme menee siedettävästi. Irtisanomisia voi tulla yhdeksän henkilötyövuotta. – Ei ole tarvetta tehdä paniikinomaisia ratkaisuja, Kangaskorpi kuvailee. Mediatalo Keskisuomalaisella on kymmeniä medioita, joista jotkut Kangaskorven mukaan erittäin huonosti kannat tavia, jopa tappiollisia. Etelä-Suomen Median heikkoon kannattavuuteen hän löytää useita syitä: paperin hinnan ja jakelukustannusten nousun sekä sen, että kaupunkilehdet ovat mainonnan varassa
Nuoret eivät liiku massoittain arkipäivisin Kuopion keskustassa. Mutta jos heitä havittelee lukijoiksi tai tilaajiksi, jutuissa pitäisi näkyä muutakin kuin keski-ikää hipovia ja sen ylittäneitä. Rissasen ja toisen Savilahti-kirjaanvaihtajan Jukka-Pekka Räsäsen, 36, toimenkuvaa on olla tavoitettavissa ja näkyvillä. Alueella toimii ammattikorkeakoulun lisäksi Itä-Suomen yliopisto ja Sakky-ammattiopisto. ratKaisut TEHTÄVÄNÄ LÄSNÄOLO Savon Sanomat siirsi kaksi toimittajaa työskentelemään kampukselle kolmen kilometrin päähän keskustoimituksesta. Tänään Savilahdessa työskentelevä Rissanen esittää yhden: Kuopion tori -efekti. Yksi tavoitteista on olla aiempaa relevantimpi opiskelijoille ja alle 45-vuotiaille. On monia syitä, miksi maakuntalehti siirsi syyskuun alussa kaksi toimittajaansa tekemään vuoroviikoin päivävuorot kolmen kilometrin päähän keskustoimituksesta ja kaupungin ytimestä. Yksi seinä tosin on lasia. – Muistan, kun Ukrainan sodan alettua lähdin tekemään gallupia asiasta Kuopion torille. Lisäksi on paljon yrityksiä ja ”startupeissa nuorta väkeä töissä”. Ensim. Päästä kiinni aiheisiin, joista muuten ei saisi tietää. Ohjeena oli tietysti haastatella monesta demografisesta ryhmästä mahdollisimman laajasti. Rissanen kokee tärkeimmäksi tehtäväkseen Savilahdessa tehdä Savon Sanomia relevantiksi nuoremmalle väelle. Vieressä on oppilaitoksen kirjasto. Pienessä huoneessa on pöytä, isot näytöt, tuoleja kummallakin puolella. teksti Riikka Virranta 20 suomen lehdistö 7/2023 B T ila muistuttaa vastaanottopistettä. Ja kun ei sitä nuorta ihmistä meinaa löytyä, Rissanen muistelee. Isolla skriinillä ”Kampussydämessä” pyörii nyt myös Savon Sanomien uutisotsikoita. Heikki Rissasen, 32, taas hakee vertauskuvansa jääkiekkokielestä, kun hän puhuu Savon Sanomien uudesta toimipisteestä Kuopion Savilahdessa Savonia-ammattikorkeakoulun kampuksella: boksi muttei jäähyaitio. Savilahdessa taas on kasvava määrä opiskelijoita, tällä hetkellä arviolta 18 000. Juuri nyt syyslomalla kampuksen keskellä on hiljaista, mutta tavallisesti paikalla liikkuu opiskelijoita
Heikki Rissasen (oik.) toimittajaesikuva on Ylen ulkomaantoimittaja Antti Kuronen. Rissanen kertoi halustaan raportoida maailman konflikteista Savon Sanomien päätoimittajalle Matti Pietiläiselle, jolla olikin tarjota kirjeenvaihtajuus kolmen kilometrin päästä.. Pa ul a Po hj am o pRessiliivit päälle
Syntyi ryhmätöiden kuormittavuudesta kertova juttu, joka oli erityisen helppo jalkauttaa. ”Malli ohjaa ajattelua ja vastuuttaa ihmisiä pitämään huolta, että meiltä ei mene ohi vaikkapa olennaisia päätöksiä, henkilövalintoja tai ilmiöitä, jotka vaikuttavat lukijoihimme.” Rakennettu ja rakentamaton ympäristö uutena seuranta-alueena. Hän muistelee, että omanakin opiskeluaikana oli asioita, jotka eivät olleet vain mukavia ja jotka ihmetyttivät, muttei tullut mieleen eikä ollut kanavaa vinkata niistä lehdistölle. JUKKA-PEKKA Räsänen on käyttänyt kirjeenvaihtajuuden alkuvaiheessa työaikaa tietoisesti verkostoitumiseen. Kolme tiimiä ovat työnimiltään yhteiskunta, arjenpalvelut ja turvallisuus sekä teemat ja palvelujournalismi. Se on talousjournalisminkin kannalta merkittävä läsnäolon paikka, Pietiläinen sanoo. Fyysisesti paikanpäälle meneminen on jo avannut journalistisesti kiinnostavia näkymiä, kuten metallia ja betonia tulostavia 3D-printtereitä ja vinKit Savon Sanomat tarkentaa uutisseurantaa tiimimallilla: Lisää painoarvoa kasvavan kaupunginosan lisäksi ympäristöaiheisiin Savon Sanomien uutistoimitus jakaantuu jatkossa kolmeen tiimin, joilla on omat tarkat seuranta-alueensa. Ympäristöä seuraavan toimittajan tontille kuuluvat ilmastonmuutos, luonnonvarojen hyödyntäminen, rakennushankkeet kuten tuulivoima, maaja metsätalous, marjastus ja kalastus. – Savilahteen on rakentunut ekosysteemi, jonka tarkastelu ulkopuolelta on vaikeampaa kuin sisäpuolelta. Kolmas tiimi, teemat ja palvelujournalismi, käsittelee esimerkiksi ihmisiä, ilmiöitä, suhteita, ympäristöä, asumista ja lapsiperheitä koskevia aiheita. Hän on pyytänyt esimerkiksi päästä oppilaitoksiin esittelykierroksille ja tavannut niiden edustajia. Lähde: Iida Tiihonen ”On ensiarvoisen tärkeää, että oikeat ihmiset oppivat tuntemaan toimittajan.”. AAMULEHDELLÄ ja Helsingin Sanomilla on ollut omat yliopistokirjeenvaihtajansa, jotka raportoivat akateemisesta arjesta. Uutispäällikkö Iida Tiihonen, 35, sanoo, että jo lyhyessä ajassa Savilahti-toimituksen ansiosta lehdessä on näkynyt opiskelijoita ja heitä koskevia asioita. Arjen palvelut ja turvallisuus -tiimin seuranta-alueisiin kuuluvat sote, kolmas sektori sekä poliisi-, pelastusja puolustusaiheet. Tiimimallilla toimittajat saavat kollegoidensa tukea oman seuranta-alueensa ideointiin ja näkökulmiin. Yhteiskunta-tiimi seuraa taloutta, oikeusaiheita ja kuntapolitiikkaa etenkin levikkialueen ytimessä Kuopiossa ja Siilinjärvellä, sillä muiden kuntien päätöksentekoa seurataan yhteistyössä muiden Savon Median toimituksien kanssa. Pietiläisen mukaan ensi vaiheen tavoitteita on saada uudentyyppistä sisältöä ja läsnäolo näkymään sekä integroida Savilahti muun uutistoimituksen työhön, sillä ”kyse ei ole lisäresurssista”. 22 suomen lehdistö 7/2023 B mäinen työvoitto oli, kun ”opiskelija marssi boksiin” juttuvinkin kanssa. Savon Sanomien kampuskirjeenvaihtajien seuranta-alue on laajempi. Samalla alue on kiinnostava kohderyhmämielessä nuoria opiskelijoita laajemmin: alueella liikkuu päivisin enemmän kuin ehkä missään muualla Pohjois-Savossa alle 45vuotiaita ympäristöstään ja oletettavasti myös Savon Sanomista kiinnostunutta väkeä. Kasvavan Kuopion kaupunginosan, Savilahden, lisäksi uudenlaisena seuranta-alueena on ympäristö laajasti käsitettynä. Yhden alueen, vaikkapa talouden tai oikeusaiheiden, seuranta ei ole enää yhden toimittajan harteilla, vaan koko tiimi ottaa vastuuta aiheista, kun hän on poissa. Sinne on nousemassa tärkeän työssäkäyntialueen oheen asuntoja ja yksittäisenä julkisen rahan investointina Puolustusvoimien entiseen luolastoon rakennettava liikuntaja tapahtumakeskus. Savilahdesta on muotoutumassa Kuopion toinen keskusta. Uutispäällikkönä syyskuussa aloittaneen Iida Tiihosen mukaan perusajatus on parantaa seurantaa. Jo nyt Rissanen on huomannut, että opiskelijat puhuvat kyllä toimittajalle mielellään asioistaan. Toukokuussa Savon Sanomien vastaavana päätoimittajana aloittaneen Matti Pietiläisen, 42, mukaan idea kirjeenvaihtajista oli syntynyt monessa päässä samoihin aikoihin, joten sen toteuttaminen oli lähinnä ”pika-analyysin” paikka. Savilahti-toimitus on osa uutta yhteiskuntatiimiä, joka raportoi esimerkiksi paikallisesta politiikasta ja taloudesta. Läsnäolo nopeutti myös esimerkiksi uutista Savilahdessa toimivan kasvuyrityksen Capalo AI:n saamasta puolen miljoonan varhaisen vaiheen rahoituksesta
Silloin se isompi kala jäisi nappamatta. Rissanen ei ehtinyt joukon puheille. – Helpostihan se menisi siihen, että kirjoitamme vain juttuja täällä ja verkostoituminen unohtuisi. Opiskelijat ovat osoittautuneet pari astetta hankalammaksi ryhmäksi verkostoitua kuin muut. Että he pystyvät tarvittaessa luottamuksella vinkkaamaan meille asioista. Jukka-Pekka Räsänen (oik.) on pyytänyt uusia kontaktejaan Savilahdessa kertomaan omia aiheita ja ideoita niin matalalla kynnyksellä kuin suinkin. Toimipisteen ovi on ollut auki, ja päivittäin joku on käynyt juttelemassa. Tarkoitus on kaivaa aiheita etenkin laajempiin artikkeleihin. sivupisteellä. – Se pisti ajattelemaan, että tätä vastaanko me kilpailemme. Tehtävää riittää vielä varsinkin yrityselämän haltuun ottamisessa: yrityksiä on alueella niin paljon, että tutuksi pääseminen edes suurimman osan kanssa vie Räsäsen arvion mukaan aikaa. Pa ul a Po hj am o 7/2023 suomen lehdistö 23 B viininmaisteluun tarkoitetut tilat. Räsäsen mukaan verkostoitumiseen panostaminen ei sinänsä ole uutta. – Se on mielestäni ihan ensiarvoisen tärkeää, että oikeat ihmiset oppivat tuntemaan toimittajan riittävällä tavalla. – Toki täytyy sanoa, että oppilaitoksista on oltu melkein innokkaampia ottamaan kontaktia meihin, mikä on hirmu hyvä asia, Räsänen sanoo. ?. Esimerkiksi kun hän seurasi työkseen Kuopion kaupungin asioita, toimituspäällikkö kannusti viemään päättäjiä lounaalle. ”Meidän tehtävä on sitten suodattaa”, Räsänen sanoo. Tiktok on kuitenkin täynnä useammankin valtion propagandaa, ja se solahtaa porukan filttereiden läpi tosi nopeasti. Niin kai se sitten on. Heikki Rissanen kertoo, että kopin ohi kulki yhtenä päivänä opiskelijoita, jotka ihmettelivät Savon Sanomien läsnäoloa ja totesivat, että nykyään kyllä kaikki katsovat uutiset Tiktokista
Varsinaisen faktantarkistuksen lisäksi toimitus julkaisee artikkeleita, joissa voi käsitellä yksittäisiä väitteitä laajempia, kiistanalaisia asiakokonaisuuksia päätymättä yksiselitteisiin johtopäätöksiin. Perusteilla on deski, jossa tarkistetaan sotaan liittyvää kuvaja videomateriaalia eri medioiden käyttöön. Jutut ovat myös kenen tahansa vapaasti upotettavissa sivulleen. – Paljon on tapahtunut vuosien aikana. Vastaavasta mallista on käyty keskusteluja myös Suomessa. Motivaationa perustajilla oli halu taistella valeuutisia ja disinformaatiota vastaan. Samanlainen deski perustettiin viime vuonna todentamaan Venäjän hyökkäyssodasta kertyvää materiaalia. Tarkistetuista organisaatioiden esittämistä väitteistä esimerkiksi kolme prosenttia on ollut NRK:n ja reilu prosentti VG:n julkaisemia. Ja tietysti kiirettä on uutisoinnissakin. Niinpä Norjan kansallinen uutistoimisto Norsk Telegrambyrå välittää Faktiskin sisällöt kaikille asiakasmedioilleen. Hänen mukaansa Faktisk.no on esimerkiksi paljastanut valeuutisten lähteitä. Faktisk on voittoa tavoittelematon osakeyhtiö ja riippumaton toimitus, joka tekee faktantarkistusta norjalaisen yhteiskunnan tarpeisiin. . – Näinhän skeptisesti meihin suhtautuvat perustelevat, että on paras tehdä tämä työ itse. ALUSTA asti Faktisk on tarkistanut myös sen rahoittajamedioiden julkaisemia väitteitä. Toimituksessa on tilastojen, avointen lähteiden tiedustelun ja sosiaalisen median erikoisosaajia. FAKTISK.NO on käytännössä yhtä kuin kansainvälistäkin huomiota kerännyt faktantarkistuksen Norjan malli, jonka soveltamisesta myös Suomeen on käyty keskusteluja pitkälti kotimaisen Faktabaarin aloitteesta. Tänä vuonna paras artikkeli on kerännyt 600 000 käyttäjää. Jotta tarkistettu tieto voisi voittaa viraalit valheet, sisällön pitää levitä laajalle ja ilmaiseksi. 24 suomen lehdistö 7/2023 B ratKaisut NÄIN TOIMII PALKITTU FAKTAN TARKISTUKSEN NORJAN MALLI Suurimmat mediatalot Norjassa rahoittavat seitsenhenkistä, itsenäistä faktantarkistus toimitusta, joka tarkistaa myös rahoittajiensa julkaisujen väitteitä. Poliitikkojen väitteiden tarkistaminen on ollut erittäin tärkeää. Østremin mukaan ehdottomasti voi. Yhteensä Faktisk työllistää 15 henkilöä, joista osa toimii yhtiön mediakasvatusyksikössä Tenkissä tai tuottaa tietoa disinformaatiosta. teksti Riikka Virranta S opivan haastatteluajan löytäminen Olav Østremin kanssa on hieman hankalaa. Myös journalismi muuttuu. Tällä hetkellä Faktiskilla on kuusi omistajaa: mainittujen lisäksi yleisradioyhtiö NRK, yksityinen TV 2 sekä mediakonsernit Polaris Media ja Amedia. Østremin mukaan tarkistettavan väitteen on oltava polttava ja relevantti norjalaisyleisölle, tai sen esittäjän merkittävä toimija. Østremin mukaan tavoittavuus riippuu siitä, miten paljon mediat julkaisevat Faktiskin juttuja. Aktiivisimpia julkaisijoita ovat isoimmat mediat. On myös turha nostaa esiin disinformaatiota, joka ei muuten keräisi yleisöä. Osa medioista, kuten maan tavoittavimmat VG ja yleisradioyhtiö NRK, julkaisi myöhemmin myös Faktiskin artikkelin, jossa virhe tuodaan esiin ja kerrotaan, mitä iskusta tiedetään. Jokainen omistajamedia rahoittaa Faktiskia vuosittain miljoonalla Norjan kruunulla eli noin 85 000 eurolla, mikä vastaa noin yhtä henkilötyövuotta. – Totta kai se on osa medioiden sisäisiä käytäntöjä, hän aloittaa. Olav Østremin mukaan faktantarkistus vaatii erikoisosaamista.. Østrem harmittelee, että palapelistä puuttuu datajournalismin taitaja. Rahoitusta eri projekteihin tulee myös muualta. Hyvä on, mutta milloin teette sen. Työ vaatii erikoisosaamista. Kun on kiire ja asiat tapahtuvat nopeasti, on hyvä olla tarkistukseen erikoistunut julkaisu, jolla on tarvittavat taidot ja riittävästi henkilöstöä. Faktojen tärkeys tunnistetaan entistä paremmin, Østrem sanoo. – Kun jotain isoa tapahtuu, on äärimäisiä sääoloja, vaalit tai sotaa, on erittäin helppoa nähdä meidän paikkamme mediamaisemassa, Østrem sanoo. Østrem on norjalaisen faktantarkistuspalvelu Faktisk.no:n vastaava toimittaja ja juuri nyt kiireinen Hamasin ja Israelin välisen konfliktin vuoksi. Østrem arvioi, että omistajat ovat hyvin sitoutuneita Faktisk.no:n toimintaan. Tenkin rahoitus tulee kuitenkin muilta toimijoilta, kuten valtion budjetista. Faktisk on julkaissut useita juttuja Hamasin iskusta ja Gazan sodasta. Faktiskin yksi rooli on kehittää uusia ilmaisutapoja ja työkaluja, mikä tietenkin hyödyttää rahoittajia. Faktiskin toimitus seuraa julkista keskustelua ja valikoi tarkistettavakseen kiistanalaisia väitteitä. Entä voiko edes seitsenhenkinen, kohtalaisen hyvin resursoitu joukko taistella tehokkaasti disinformaatiota vastaan. Mutta eikö faktantarkistuksen pitäisi olla keskeinen osa jokaisen median työprosessia. Toimituksen vahvuus on tällä hetkellä seitsemän henkilöä. Sen perustivat vuonna 2017 kaksi keskenään kilpailevaa iltapäivälehteä, Schibstedin VG ja Allerin Dagbladet, jotka eivät olleet aiemmin tehneet yhteistyötä keskenään. Se myös kouluttaa journalisteja ja journalistiopiskelijoita faktantarkistuksesta. tutkivan jouRnalismin alalaji. Deskiä johtaa Faktisk, mutta työntekijät tulevat eri medioista. Voiko lähdekritiikin näin ulkoistaa erilliselle toimitukselle. Nyt poliitikot ainakin yrittävät saada faktansa oikein, kun lähtevät väittelyihin. Suomalaismedian tapaan myös useat norjalaiset uutisvälineet raportoivat ensitietoja, joiden mukaan Gazan sairaalaiskun takana olisi ollut Israel, vaikka asiasta ei ole selvyyttä. Faktisk.no laskee faktantarkistuksen tutkivan journalismin alalajiksi, tosin nopeaksi sellaiseksi. Tuloksena on mediapankki todennetusta materiaalista
väite ja johtopäätös. Viime aikoina Faktisk on julkaissut paljon Israelin ja Hamasin konfliktista. Siitä luovuttiin, sillä värit veivät huomiota itse asialta.. Vuosia sitten juttujen totuudellisuus arvioitiin viisiportaisella väriasteikolla
Tutkimuksessa siteerataan Kuukausiliitteen Lauri Malkavaaraa: ”Usein käy niin, että mitä parempi teksti on käsillä, sitä enemmän sitä editoidaan. Editoija kertoi tavoitteekseen, että tekstiä on helppo ja hauska lukea ja että jakson luettuaan haluaa lukea seuraavan. ”Työ, jota ei ole olemassa” – Featurejutun editointiprosessi Kuukausiliitteessä. Editoija perusteli kirjoittamiaan lisäyksiä sillä, että ne johdattivat kertomusta eteenpäin, toivat esiin kertojaa ja jutun henkilöitä, paransivat jutun etenemistä ja toivat sille rytmiä. Runsas ja rikas kieli ei ole aina tavoitteena, koska se tekee lukemisesta raskaampaa ja vaikeampaa. Alkupään versioihin tehtyjen poistojen ja korvausten tavoitteena oli yleensä tekstin sujuvoittaminen sekä sisällöllinen ja kielellinen tiivistäminen. Panu Uotila Kirjoittaja on journalistiikan yliopistonopettaja Jyväskylän yliopiston kielija viestintätieteiden laitoksella. Hyvä editoija karsii jutusta epäolennaisuuden, toisteisuuden ja latteudet, mutta varmistaa samalla, että juttu vastaa kaikkiin lukijalle herääviin kysymyksiin. MEDIATALOT ovat viime vuosina alkaneet kiinnittää aiempaa enemmän huomiota journalistiseen editointiin sisällön laadun nostajana ja varmistajana. Käsittelevässä editoinnissa keskityttiin avainkohtien eli aloituksen ja lopetuksen hiomiseen sekä rajaukseen ja tekstin tarinallisuuden kehittämiseen. teoria & Käytäntö Editoinnin paino arvo on noussut teoria väittää Käsittelijän vastuulla on varmistaa, että juttu kertoo kiinnostavasti kaiken olennaisen mutta ei mitään turhaa. Viimeistelevässä editoinnissa painottuivat tekstin tiivistäminen, yksinkertaistaminen, flow’n vahvistaminen ja printin taittomalliin sovittaminen. Editoinnin määrä ei kerro tekstin laadusta ainakaan niin, että huono teksti tarvitsisi enemmän editointia. TUTKIMUKSESSA korostuu, että feature-editointi on sosiaalista toimintaa, jossa parhaaseen tulokseen pääseminen edellyttää toimittajan ja editoijan hyvää työskentelysuhdetta. Editoinnin työtavoista ja hyvistä käytännöistä puhutaan alalla vähän tehtävän tärkeydestä huolimatta. Editointiprosessin käytännöt nousevat kiinnostavasti tutkimuskohteeksi Eevi Heikkisen gradussa, jossa hän selvittää laadullisen tapaustutkimuksen keinoin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen ”Rotuteorioiden suurmaa” -jutun editointiprosessia. Editoinnin huomio siirtyi prosessin edetessä kokonaisuuksista kohti yksityiskohtia. Heikkisen tutkimasta Kuukausiliitteen jutusta kirjoitettiin yhteensä neljä kokonaista versiota. FEATURE-JUTTUJEN editointi alkaa jo ideointivaiheessa sisällön ja rakenteen hahmottelulla. teoria ” Editoinnin määrä ei kerro tekstin laadusta ainakaan niin, että huono teksti tarvitsisi enemmän editointia.” Käytäntö ” Editoivan uutispäällikön tehtävä on laajentunut juttujen paketointiin.” C 26 suomen lehdistö 7/2023 C. Jutun toimittaja on Jussi Sippola ja editoija Helsingin Sanomien liitepäällikkö Lauri Malkavaara. Hän pyrkii suuntaamaan tekstin huomion tarinan ja lukijan kannalta olennaisimpaan. Jutun rajauksen ja fokuksen varmistaminen on editoijan keskeisiä tehtäviä, koska digiympäristössä lukija vaihtaa sisältöä herkästi, jos jutussa on tyhjäkäyntiä tai se rönsyilee epäkiinnostavaan. Feature-editointi on myös sosiaalista toimintaa. Eevi Heikkisen maisterintutkielma on julkaistu Jyväskylän yliopiston kielija viestintätieteiden laitoksella journalistiikan tutkinto-ohjelmassa. Hyvä editoija edistää tekstiä rakentavalla tavalla kirjoittajan luovuutta tukien. Tyylin hiomisessa on tärkeää ymmärtää, milloin on tarpeen pysäyttää lukija erikoisella ilmaisulla ja milloin sujuvoittaa tekstiä tutulla muotoilulla. Tyhjästä on paha nyhjästä, mutta täydestä nyhjäisee vaikka mitä.”
Otsikoihin ja kärkiin kannattaa käyttää usean työpanosta, jotta niihin saadaan vahvimmat paukut, koska niillä iltapäivälehtien leipä tehdään. Feature-jutuissa on enemmän aikaa perehtyä jutun rakenteeseen ja siihen, miten tarinaa kuljetetaan. – Jos työn alla on juttu, johon halutaan leipoa todella iskevä uutiskärki, juttua saatetaan käyttää usealla uutispäälliköllä tai julkaisijalla. Editoijien vuorokierrossa työskentelee neljä henkilöä. Otsikkokoukut hiotaan teräviksi useiden aivojen ja konetestauksen voimalla. – Editoivan uutispäällikön tehtävä on lisäksi laajentunut juttujen paketointiin, jossa haetaan juttuihin kainaloita, lue lisää -linkkejä, kuvituksia ja tehdään juttupaketti valmiiksi. Tsekataan faktat. Automatiikka sitten testaa eri otsikkovaihtoehtoja. Käytäntö vastaa Ilta-Sanomat lisäsi työvoimaa editointiin tänä syksynä. Välillä tulee hakkaavaa tekstiä vastaan. – Samaan juttuun voidaan tehdä useita otsikkokulmia. Miten otsikkoversioiden testaus tapahtuu. – Saa se näkyä. Ilta-Sanomat kasvatti editoinnin resursseja tänä syksynä, kun uutispäällikön lisäksi jokaiseen päivävuoroon lisättiin vähintään yksi editoiva uutispäällikkö. Tutkimuksen mukaan editoinnin tärkeitä tehtäviä ovat tekstin rajauksen ja rullaavuuden parantaminen. Käsitteleekö yhtä juttua vain yksi editoija. Marjo Hiitelä on työskennellyt Ilta-Sanomissa vuodesta 2013 toimitussihteerinä sekä visuaalisen toimituksen esihenkilön sijaisena ja vuoden 2023 alusta editoivana uutispäällikkönä. Toimittajat ovat meillä tottuneet siihen, että otsikoita ja kärkiä jumpataan isolla porukalla ja että sivulauseesta voidaan joskus löytää myyvin kulma, joka voidaan nostaa jutun kärkeen. kuvitus Elina Rajala 7/2023 suomen lehdistö 27 C. – Meillä on kovatasoinen toimitus, joten editoinnille jätetään puolivalmiita juttuja todella vähän. – Uutistekstien nopeassa peruskäsittelyssä katsotaan kirjoitusvirheet, nimien kirjoitusasut, ja että lauseet on järkevästi rakennettu. Asioiden sujuva rullaaminen liittyy tekstin koherenttiin etenemiseen ja sidosteisuuteen. Hiotaanko näitä uutisjutuissa usein. Jotkut kirjoittavat lyhyitä virkkeitä ja jotkut pidempiä. Editoijan pitää tehdä juttu jokaiselle lukijalle täysin ymmärrettäväksi ensimmäisellä lukukerralla. Merkkimäärärajat eivät ole sitovia, ne saa ylittää, jos siihen on hyvä syy. Ilta-Sanomien editoiva uutispäällikkö Marjo Hiitelä, mitä ovat tyypillisimmät asiat, joita editoija jutuille tekee. . – Oikeiden teemojen ja käsittelysyvyyden valinta pitää kokeneella toimittajalla olla selkärangassa. Jutun toimittaja voi tehdä itse yhden tai useampia otsikoita ja editoija tai uutispäällikkö tekee niitä yleensä lisää. Tästä päästään rajanvetoon siitä, miten paljon toimittajien oma kirjoitustyyli saa näkyä uutisissa. No saako kirjoittajan persoonallinen, tunnistettava kirjoitustyyli näkyä uutisissa. Hiitelä on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopiston tiedotusopista ja filosofian maisteriksi Helsingin yliopiston suomen kielestä. Juttujen kokoluokkien käyttöönotto, eli SML-malli, vähensi rajausja lyhennystarvetta netissä, kun toimittaja ymmärtää, minkä kokoista juttua häneltä toivotaan
MEDIA-ALAN tutkimussäätiön rahoittamassa hankkeessa selvitettiin mediatalojen mahdollisuuksia ansaita podcasteilla. Silloin kumpikaan ei oikein tiedä, mistä puhuu, jolloin on helppoa ostaa tuttua ja turvallista. Selvityksessä käsiteltiin mainontaa podcasteissa, sisältöyhteistyötä, organisaation oman brändipodcastin tuotantoa ja maksumuuria. Suurimman hallituspuolueen, sosiaalidemokraattien, edustajat tviittasivat marginaalisen vähän mediakriittisiä viestejä. YLEISRADION verkkoartikkeleita tutkinut Juho Niemistö toteaa opinnäytetyössään, että ukrainalaisiin pakolaisiin suhtauduttiin Ylen uutisissa suopeammin kuin vuoden 2015 pakolaiskriisin aikaisissa jutuissa esiintyneisiin Lähi-idän ja Afrikan pakolaisiin. Tämän takia kontaktihinta jää helposti korkeaksi. Nordicom Review. Venäjän hyökkäyssotaa paenneiden ukrainalaisten ja vuoden 2015 pakolaiskriisin kehystämisen erot Ylen verkkoartikkeleissa. Podcastin vahvuutena nähtiin puolestaan kuulijasuhteen intiimisyys ja kuulijan sitoutuminen sisältöön. Podcastien suurimpana ongelmana nähtiin niiden melko pienet kuuntelumäärät verrattuna esimerkiksi satojatuhansia kuulijoita tavoittavaan radioon. Maksumuuri ei kuitenkaan ole tutkimuksen mukaan oikotie onneen, koska se asettaa sisällölle erityisiä vaatimuksia ja lisäksi kilpailu kuluttajien ajasta on kovaa. Niemistön mukaan ukrainalaisten sopeutumista Suomeen ei käsitelty yhtä laajasti, heidän saamaansa apua tuotiin artikkeleissa useammin esiin ja heidän suhteensa omaan kotimaahansa esitettiin tiiviimpänä kuin Euroopan ulkopuolelta tulleiden pakolaisten tapauksessa. Aikamoinen sekametelisoppa on saatu Lappeenrannassakin aikaan esimerkiksi jäähallista ja keskusta-areenasta. Opinnäytetyön tekijä toteaa pakolaiskriisin aikaisessa uutisoinnissa juttujen keskittyneen vahvemmin henkilöihin, kun taas ukrainalaisista pakolaisista kerrottaessa jutut nivottiin henkilöiden kautta useammin pakolaisuuteen ilmiönä ja pakolaisten oloihin. paiKallisjournalismi Ymmärrän, jos jollekin on syntynyt kuva, että Imatralla kuntapolitiikka olisi paljon sotkuisempaa kuin jossakin muualla. —Pasi Kivioja maisterintutKielma Pakolaisia käsiteltiin eri tavalla Juho Niemistö: Pakolaisuutisointi toiseuden rajojen luojana. Toisena merkittävänä ongelmana nähtiin tiedon puute myynnissä: Radiomainontaan erikoistunut myyjä myy podcastmainontaa radiomainonnan ostajalle. Podcast-mainonnan ongelmana nähtiin myös yhteismitallisten mittareiden ja siten vertailukelpoisen datan puute. Ennemmin kysyisinkin, ovatko toimittajat kaikkialla hoitaneet tehtäväänsä samalla tarmokkuudella kuin me Uutisvuoksessa.” Väistyvä päätoimittaja Mari Markkanen Uutisvuoksessa tutKimuKset Puolue Tviitit (%) Tviitit (N) Sosiaalidemokraatit 1 7 Maltillinen kokoomus 57 367 Ruotsidemokraatit 32 207 Keskusta 1 7 Vasemmisto 3 19 Kristillisdemokraatit 1 7 Liberaalit 3 17 Vihreät 2 11 Yhteensä 100* 642 28 suomen lehdistö 7/2023 C. Journalistiikka, Tampereen yliopisto. Tutkijat arvioivat, että koska suurin osa mediaa mitätöivistä viesteistä tuli viideltä oikeistokansanedustajalta, jotkut poliitikot ovat selvästikin ottaneet median mustamaalaamisen osaksi poliittista persoonaansa. Tutkimuksen mukaan enemmistö kansanedustajien mediakriittisistä viesteistä oli median toimintaa mustamaalaamaan pyrkiviä. Tällaista mitätöivää tai vähättelevää kritiikkiä esittivät ennen kaikkea kahden oikeistopuolueen, maltillisen kokoomuksen ja ruotsidemokraattien, edustajat. Tutkijat analysoivat 219 kansanedustajan tviittejä vuoden jaksolta lokakuusta 2020 alkaen. Suomen Podcastmedia. Yleisin kritiikin kohde oli julkisen palvelun media. RUOTSISSA on tutkittu, kuinka sikäläiset kansanedustajat käyttävät Twitteriä uutismedian kritisoimiseen. Niemistö analysoi yhteensä 30:tä verkkoartikkelia helmi–maaliskuulta 2022 ja syyskuulta 2015. Sopeutumisen kehyksessä kulttuuria ei esitetty olennaisena asiana yhdessäkään ukrainalaisia koskevassa artikkelissa, mutta pakolaiskriisiaineistossa se nostettiin esiin suhteellisen usein. How Swedish members of parliament use Twitter to criticise the news media. artiKKeli Oikeisto mustamaalaa mediaa Ruotsissa Agnes Liminga & Jesper Strömbäck: Undermining the legitimacy of the news media. —Pasi Kivioja näin edustajat tviittaavat Ruotsissa. Selvitykseen haastateltiin 23:a podcast-ammattilaista ja podcasteja hyödyntävää mainostajaa keväällä 2022. Yli 117000 tviitistä mediaan ja journalismiin liittyviä oli 2244 eli noin kaksi prosenttia kaikesta kansanedustajien visertelystä. Kansanedustajien mediaa delegitimoivien tviittien lähteet puolueen mukaan. 89 prosenttia kaikesta mediakritiikistä tuli näiden puolueiden edustajilta. Itse en usko niin. —Pasi Kivioja raportti Podcast-mainonnan myyntiin lisää osaamista Juhani Pajunen & Emilia Joutsio: Podcasteilla ansaitsemisen ongelmat mediatalon näkökulmasta. * Prosentit pyöristetty lähimpään kokonaislukuun
SININEN taivas alkoi houkutella suomalaisia twitteristejä lokakuun alussa. Meitä, jotka emme suostu kutsumaan sitä X:ksi ja joilla on alkanut tulla mitta täyteen yhtiön omistavan Elon Muskin idioottimaisuuksia. Yksi entisen Twitterin vaihtoehdoksi nousseista uusista somepalveluista on Bluesky. Uusien hajautettujen palveluiden rajapinta taas on avoin. Se on vielä testivaiheessa, ja sisään pääsee vain kutsulla, joita on jaossa nihkeästi. Toistaiseksi pohjalla oleva teknologia ei näy Blueskyn käyttäjille mitenkään. . Vuosi sitten Musk-protestointi kanavoitui hetken aikaa Suomessakin Mastodon-palvelun ympärillä olleena pöhinänä. Bluesky on voittoa tavoittelematon yhtiö, jonka omistaa sitä kehittävä tiimi. Avoimeen lähdekoodiin perustuva hajautettu alusta koostuu eri palvelimista. Tarkoitus on korjata monia ongelmia, joista nykyisiä somekanavia on kritisoitu. Ajatus on, että käyttäjät hallitsevat palvelua itse, eli se ei ole jonkin teknologiajätin käsissä. Harva on oikeasti vielä lopullisesti jättänyt Musk-maailmaakaan. Toistaiseksi visio on vielä kaukana. ”Jos joku näistä projekteista menestyy, sillä voi olla mullistava vaikutus.” Niistä Nostr perustuu hajautettuun verkkoprotokollaan, ja myös sen takana on Jack Dorseyn rahaa. Teoriassa olisi mahdollista yhdistää nyt keskenään kilpailevat siilot yhteen palveluun niin, että profiilit verkostoineen seuraisivat mukana. Suomalaisen Phaver-startupin vastaava palvelu on puolestaan lohkoketjuteknologiaan perustuva web3-projekti. Se on ideologisesti iso ero verrattuna Twitteriin tai vaikkapa Redditiin, jotka ovat suututtaneet sulkemalla rajapinnat ulkopuolisilta kehittäjiltä. Yksi Blueskyn rahoittajista onkin Twitterin perustajiin kuulunut Jack Dorsey. Jos Bluesky saavuttaa kriittisen massan ja menestyy, lopulta käyttäjät voivat rakentaa sen päälle omien sovellustensa ja yhteisöjensä verkoston. kuvitus Hanna Sakara 7/2023 suomen lehdistö 29 C. Se on rakennettu avoimen lähdekoodin AT-protokollan päälle, mikä tarkoittaa, että sen kehitys on läpinäkyvää. Mutta ehkä hetken voi fiilistellä sinitaivaassa ja toivoa, että se ratkaisisi kaiken. Siellä käyttäjät omistavat oman datansa. Tunnelma on vielä sinisilmäisen ihasteleva: Oi, tämä on kuin Twitter sen alkuaikoina ennen kuin kaikki meni pilalle! Sitä Bluesky monella tavalla onkin, käyttöliittymää ja ulkoasua myöten. Nyt Facebook, Instagram tai TikTok toimivat siiloissa, joiden välillä ei voi kommunikoida, ja käyttäjä luo jokaiseen uuden oman profiilinsa ja rakentaa verkostonsa. MONIA Twitterin haastajia yhdistää usko internetin seuraavaan sukupolveen ja avoimen lähdekoodin ideologiaan. Mastodon hajotti suomalaiset eri kanaviin, ja sen käyttö tuntui monista monimutkaiselta. Toistaiseksi sitä pohtii, pitääkö kaikki postata tuplana molempiin kanaviin. Elina Lappalainen hs Vision toimittaja kirjoittaa median, sosiaalisen median ja teknologian suhteesta. Yksi Muskin kaltainen teknologiadiktaattori ei voi salassa määritellä algoritmeja. Näiden lisäksi oman pienen hetkensä kansainvälisen teknologiamedian kiinnostuksen kohteena ovat saaneet ainakin Hive Social, Post ja Nostr. Käyttäjämäärät ovat nousseet kesästä lähtien jyrkästi, ja nyt rekisteröityneitä on 1,5 miljoonaa. Facebookin ja Instagramin emoyhtiö Meta julkaisi heinäkuun alussa hieman vastaavan palvelun Threadsin, mutta se ei ole saatavilla EU-alueilla tietosuojasääntelyn vuoksi. BLUESKY ei suinkaan ole ainoa, joka yrittää nousta Twitterin korvaajaksi. diGi edellä Taivas on sinisempi ilman Muskia Monen Twitterin haastajan tarkoitus on korjata ongelmia, joista nykyisiä somekanavia on kritisoitu. Jos joku näistä projekteista menestyy, sillä voi olla mullistava vaikutus siihen, miten sosiaaliset verkostot netissä toimivat
Jos vapaa-ajalla sattuu näkemään paljon hälytysajoneuvoja liikkeellä, olisi hyvä käyttää edes pari minuuttia sen selvittämiseen, mitä on tapahtunut. Itse ajattelen olevani aina jos en töissä niin työhoksottimet päällä. Työskentelyä on toisinaan vaikea lopettaa vapaa-ajalla, vaikka yrittäisi. Niin että miten on. KESKISUOMALAISEN kesätoimittajille pidettiin aloituspalaveri keväällä 2005. Ongelmat johtuvat osittain siitä, että työ ja vapaa-aika hämärtyvät niin helposti keskenään. Feature-kirjoittajat tietävät, kuinka teksti jää usein kypsymään mieleen alitajuisesti. Tunnen deskitoimittajan, joka seuraa työpäivänsä jälkeen tarkasti verkkotilastoja. Oikeustoimittaja selaa tilaamansa tuomion myös kesken loman. Jos toimittajalta vaaditaan aihepiirin syvällistä seurantaa, pitää siihen tarjota työaikaa. ”Teillä on tietysti oikeus jatkaa vapaapäiväänne”, tuottaja muotoili. ”Mutta jos aiotte todellisiksi ammattilaisiksi, niin ihmettelen syvästi, jos ette seuraa tilannetta.” TOIMITTAJAN ammatissa työt valuvat väistämättä vapaa-ajalle. Ne löytyvät erilaisista vuorovaikutustilanteista: salibandyjoukkueen saunaillasta, taloyhtiön pihatalkoista ja alakoulun urheilukisoista. Lähtisitkö sinä seuraamaan paloautoja vapaapäivänäsi. Suuronnettomuudet sattuvat kokemukseni mukaan usein viikonloppuisin ja öisin. ”Suuronnettomuudet sattuvat kokemukseni mukaan usein viikonloppuisin ja öisin.” kuvitus Hanna Sakara Työajan ulkopuolinen, työntekoa edistävä toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Toisille stressi on positiivista, toiset työskentelevät tehokkaimmin ilman paineita. Parhaat juttuaiheet eivät löydy työkoneella somea selaten. . Tässä tarvitaan itsetuntemusta. duunarin ääni Haastateltava soittaa kesken perheillallisen On yllättävää, kuinka vähän mediataloissa keskustellaan alan kenties tärkeimmästä työelämätaidosta: itsensä johtamisesta. MEDIA-ALALLA kärsitään työuupumuksesta. Työnantajan vastuulla on kuitenkin tehdä pelisäännöt selviksi. Miten palaudun, milloin olen tavoitettavissa, millä tavoin rajaan työkuormaani. voi laskuttaa ylitöitä tekstini ajattelemisesta tai saunaillan uutishankinnasta. Työnantaja ei vaadi seuraamaan oikeinkirjoitusta tai käräjäoikeuden juttulistoja 24/7 mutta on tyytyväinen, jos joku haluaa näin tehdä. Toimittajalla on usein iso vastuu, kuinka työn ja vapaa-ajan olosuhteensa järjestää. Ymmärrän myös hyvin, että en 30 suomen lehdistö 7/2023 C. Tilaisuuden lopuksi yksi uutistuottajista esitti nuorille toiveen. Tiedän ajankohtaistoimittajan, joka kokee, että television iltauutisten ja A-studion katsominen kuuluvat hänen toimenkuvaansa. Aina on enemmän tekemättömiä kuin tehtyjä uutisia, jokaista juttua voi hinkata paremmaksi. Lisäksi on hyvä muistuttaa siitä, mitkä ovat työntekijän vastuualueita ja mitkä eivät. Rakenne saattaa nytkähtää eteenpäin kesken jumppatunnin tai lapsen kuravaatteiden pukemisen. Heikki Kärki Sanomalehti Keskisuomalaisen toimittaja kirjoittaa arjen toimitustyöstä. Siksi on yllättävää, kuinka vähän mediataloissa keskustellaan alan kenties tärkeimmästä työelämätaidosta: itsensä johtamisesta. Toimitussihteerit voivat korjata kielioppivirheitä verkkojutuista vuorokauden ympäri. Kiireinen haastateltava voi soittaa takaisin kesken perheillallisen. Toiset nauttivat työn jatkuvasta imusta, toisten on pakko päästä irrottautumaan. Kuormitus voi käydä raskaaksi, koska työ ei lopu koskaan
ILMOITA SUOMEN LEHDISTÖSSÄ, TAVOITAT UUTISMEDIAN AMMATTILAISET 2023 Ilmestyy Aineistot Varaukset # 8 13.12. ”Pyrin kehittämään sitä, että lappilaisten ääni tulisi koko alueelta entistä paremmin kuulluksi”, Sauli Pahkasalo linjaa. Miten varmistutaan siitä, että myös kaikki myyjät ymmärtävät pelisäännöt. Koulutukseltaan hän on medianomi. Täytyy tuoda esiin kaikkea hyvääkin, mitä alueella on. Uskon, että Lapin maakunnassa lappilaisuus on vahvempi yhdistävä tekijä kuin esimerkiksi kotimaakunnassani Pohjois-Pohjanmaalla pohjalaisuus on. Aiemmin Pahkasalo on työskennellyt muun muassa kaupunkilehti Oulu-lehden, paikallislehti Puruveden sekä paikallislehti Kalajoen Seudun päätoimittajana. Mediamyynti Alpo Ohtamaa, Myynnin A & O Oy, alpo.ohtamaa@myynninao.fi, puh. . Toivon myös, ettei toimituksella 21 kunnan levikkialue. Työhän säilyy periaatteessa samanlaisena. Paikallislehdissä tehdään tosi hyvää työtä päätöksenteon valvonnassa ja myös puolustetaan journalismin riippumattomuutta. Oletan, että siinäkin mielessä Lapin Kansan tulevaisuus hyvä. 24.11. Tällä hetkellä tietysti teen enemmän ihan toimittajan töitä. Rantalakeuden tilauskasvun syy on varmasti se, että teemme monipuolista sisältöä, kovia uutisia ja taustoittavia henkilöjuttuja. Kyllähän se aika lailla sama resepti on. Mutta meilläkin on kolmen hengen toimitus, emme me voi irrottaa yhtä henkilöä tekemään viikoiksi tutkivaa journalismia. Jokaista siltarummun paikkaa ei tarvitse arvostella, ellei ole syytä. Pekka Mervola kirjoitti, että lavean sisällön tarjoavia sanomalehtiä jää ehkä 5–8 suurimpiin kaupunkeihin ja maakuntiin, kun taas pienten kaupunkien sanomalehdet supistuvat paikallislehdiksi, ehkä katoavat. Pyrimme näkökulmittamaan jutut strategiselle kohderyhmällemme eli 30–45-vuotiaille, ja se näkyy digitilauksissa. Sauli Pahkasalo aloittaa vuoden alussa Lapin Kansan päätoimittajana ja Kaleva Median Lapin kaupunkilehtien päätoimittajien esihenkilönä. 1.12. En vielä lähde linjaamaan Lapin Kansan journalismia. Sinua pyydettiin Lapin Kansan päätoimittajaksi sen jälkeen, kun olit hakenut ja käynyt testeissä Kalevan toimituspäälliköksi. Olen itse hypännyt aina rohkeasti tekemään, kun meillä on otettu uusia juttuja käyttöön. Miten sama onnistuu Lapin Kansassa. ju ss i le in on en / la Pi n ka ns a ole kynnystä keskustella asioista päätoimittajan kanssa. Kerran viikossa ilmestyvä printti on keskimäärin 40-sivuinen ja verkossa tulee ulos keskimäärin kuusi juttua päivässä. Millaisena näet Lapin Kansan tulevaisuuden. Sanoisin 8. Nyt kun tässä Rantalakeuden alueella on kuusi kuntaa, Lapin Kansassa niitä on 21. Asteikolla 1–10 miten kriittistä paikallisjournalismi on. Miltä tuntuu siirtyä maakuntamediaan. Mikä on journalistinen linjasi. 7/2023 suomen lehdistö 31 C. Minusta on tärkeää, että näistä asioista keskustellaan työyhteisössä. Hän on toiminut vuodesta 2014 asti saman konsernin paikallislehden Rantalakeuden päätoimittajana. Omasta mielestäni olen ihmisläheinen, kuunteleva ja esimerkillä johtava. Paikallislehdissä yhteistyö myynnin ja toimituksen välillä on kiinteä, annetaan vinkkejä puolin ja toisin. Johtamasi Paikallislehtien päätoimittajayhdistys paheksui presidenttiehdokas Mika Aaltolan vihjauksia, joiden mukaan jotkut maakuntatai paikallislehdet olisivat myyneet mainonnan ohessa näkyvyyttä journalismissa. 044 311 0201. Resepti on monipuolinen, 30–45-vuotiaille näkökulmitettu sisältö. Toimit tälläkin hetkellä Paikallislehtien päätoimittajayhdistyksen puheenjohtajana. Tällaisia vihjauksia ja ehdotuksia näkyvyyden ostamisesta myös journalismissa tulee kuitenkin yrittäjiltä säännöllisin välein. teksti Riikka Virranta Olet työskennellyt viimeiset 20 vuotta paikallisjournalismin parissa päätoimittajana. Sitä pitäisi tehdä enemmän. Millainen johtaja olet. Todella mielenkiintoiselta. nimitys ”Jokaista siltarummun paikkaa ei tarvitse arvostella” Lapin Kansan päätoimittajana aloittaa vuoden alussa Sauli Pahkasalo, joka sai paikallislehti Rantalakeuden johdossa tilaukset kasvuun. Rantalakeudessa linja on totta kai olla kriittinen ja valvoa vallankäyttöä, mutta mediasta pitää tulla myös hyvä fiilis. Meidän myyntipäällikkömme kyllä tietää, ettei ota toimituksellisiin ratkaisuihin mitään kantaa. Rantalakeuden tilausmyynti on kasvanut johdollasi
Luotettava uutismedia antaa suojaa disinformaatiota vastaan. Tätä käytetään myös väärin: uhkailuun, väärien tietojen levittämiseen, sinunkin ajattelusi vääristämiseen. Sananvapaus sisältää oikeuden levittää ja vastaanottaa tietoa, mielipiteitä ja ajatuksia. Luotettavan uutismedian tunnistat tästä nimestä. Sananvapautta on oikeus oikeaan tietoon