VUOSIKERTA • lehti sanomalehdistä VALOA niclas mäkelä Sanomalehdet eivät pärjää ilman hyvää valokuvaa, mutta valokuva pärjää ilman sanomalehteä, sanoo Vuoden nuori lehtikuvaaja Julius Koivistoinen. »Sivut 10–11 Korotukset kurittavat Itellan hinnoittelu ihmetyttää lehtitaloissa. »Sivu 8 Kaius Niemi: Moniosaaminen on yksi erikoistumisalue. »Sivu 6 Printtimainonta ei romahda MTL:n Tarja Virmala pohtii paperilehden näkymiä. »Sivu 4 Etlari kohdentaa Lehti tavoittelee eri yleisöjä netissä ja printissä. »Sivu 14. SuomenLehdistö finlands press • 1/2014 • 84. »Sivu 12 Valtaa väliportaassa Toimitus soittaa nykyään keskijohdon nuoteista
3
Etelä-Suomen Sanomien ja Kalevan mallilukijat s. Yhdistäminen on ollut konkreettinen toimi sen varmistamiseksi, että jakelu säilyy viisipäiväisenä myös haja-asutusalueilla. VUOs nLehdi iKerTa • lehT i sanO stö malehdis Tä niclas Sanom alehd ilman sano et malehte eivät pärjää ilma ä, sano o Vuoden n hyvää valo nuori leht kuvaa, mut ta valo ikuvaaja Kaius nie Julius Koiv kuva pärj mi: mo istoinen ää niosaamin . »Sivu Printtim ei romaainonta hda kolmesta poikki Hbl Kväll, toinen painos verkkoon Toimitusten VA L OA Teksti 14 Kristiina Tiippana verkkotuottaja Itä-Savo ja LänsiSavo Petri Hakala päätoimittaja Iltalehti Risto Salminen sähköisen liiketoiminnan päällikkö Karjalainen Kyllä näen. Asiassa tapahtuu nyt EU:ssa. Iltapäivän painos tuo sekä tilaajille että mainostajille lisäarvoa. aihe Sisältö Teksti 1/2014 Jakelu on edelleen tasa-arvoasia PUHEENAIHE Itellan hinnankorotukset s. 10 NÄIN ME TEEMME Kohtuutonta. 14 1 INTERNET Joukkoistaminen Näetkö iltapäivän digipainoksessa potentiaalia. Kaija Jäppinen päätoimittaja kaija.jappinen@ sanomalehdet.fi Digisiirtymään ja siitä selviämiseen liittyy lehtiasiain neuvottelukunnan Lehdistön tulevaisuus -raportti. Iltapäivälehden tekijän mieltä lämmittää kovasti, kun uudet yrittäjät haluavat tehdä iltapäiväpainoksia. Kun perusjakelun hinta nousee kymmenen prosenttia tai enemmän, on arvio helppo ymmärtää. Samaa linjausta odottaa nyt myös suomalainen lehdistö. 8 kanavat Printtilehden tulevaisuus s. Lehtien ja digipalveluiden kehittämisessä päävastuu on lehdillä. 19 Suome finlands press • 1/2014 • 84. Loppiaisen jälkeisenä päivänä ilmestyimme vain diginä. Mikä estää tekemästä. Sen keinopaletissa eni- ten julkisuutta on saanut mahdollinen valtion tuki ja sen kriteerit. än Sivu » mäkelä 3 Uskotko, että malli yleistyy. Olennaista on, että uskalletaan kokeilla rohkeasti uusia tuotteita. Tulevaisuutta ajatellen oudointa on Itellan yhtäkkinen aie luopua jakelujen yhdistämisen kehittämisestä. Laadukas, päivittäin ilmestyvä iltapäiväpainos vaikuttaa kuitenkin meille liian työläältä sen tuomiin etuihin nähden. 6 LEHTI-IHMINEN Julius Koivistoinen s. 16 JSN 2 Päätöksiä s. Lehtitalojen mielestä Itella ajaa toimillaan tilannetta ennusteidensa suuntaan. Ranska on ensimmäisenä jäsenmaana ilmoittanut, että se alentaa digiversioiden alv:n printin tasolle. Siksi lehtien jakelun heikentäminen tuntuu tässä vaiheessa lyhytnäköiseltä. Tämä on yksi tapa vastata muuttuneeseen tarpeeseen. Lisäksi Itella on irtisanonut lehtien varhaisjakelusopimuksia. Teemme useita painoksia vuorokauden aikana niin verkkosivuille kuin mobiililaitteisiin painottaen niitä tutkittuihin ruuhkahuippuihin. Hyvä kysymys. Näin luonnehtivat poikkeuksetta lehtitalojen edustajat Itellan jakeluhintojen korotuksia Suomen Lehdistön kyselyssä. Itella perustelee kovia korotuksiaan jaettavan vähenemisellä ja laskevilla ennusteilla. Asiakas päättää yhä enemmän itsenäisesti siitä, mitä, millä ja milloin lukee, joten niin lukijan kuin yritysasiakkaan valintamahdollisuuksia tukevat palvelut varmasti lisääntyvät. Kaikki lukijat eivät ole siirtyneet tai vielä edes aikeissa siirtyä täydelliseen digiaikaan. Ihmiset elävät todellisuudessa, eivät ennusteissa. Uusiin tehtäviin s. 4 AJANKOHTAISTA Lehdissä tapahtuu s. journalismissa s. Etlari kohd »Sivu 4 Lehti tavoit entaa telee netissä ja printi eri yleisöjä ssä. Myös lehtien jakelussa ja potentiaalisissa lukijakunnissa on suuria eroja, joten tämä malli ei ole kaikille kannattava. Kasvua se aikoo hakea paketeista ja ulkomailta. Tähän saakka se on määritellyt digilehdet palveluiksi, eikä niihin ole siksi voitu soveltaa printin alennettua alv:tä. Silloin kuorma ainakin putoaa. Myös Saksa on yhtenäistämisen kannalla. Iltapäiväpainos ei tunnu Karjalaiselle realistiselta vaihtoehdolta. » Sivu Valtaa välip 12 ortaassa Toimitus soittaa keskijohdon nykyä nuoteista. »Sivut 10–11 6 Korotukse t kurittava Itellan hinno lehtitaloiss ittelu ihmet t yttää a. 12 TUTKIMUS johtaminen s. Kun digipalveluiden merkitys lisääntyy, on niistä maksettavalla arvonlisäverolla entistä enemmän merkitystä. Raportissa on toimenpideehdotuksia viideltä eri osa-alueelta, ja 18 ehdotuksesta valtion ylimenokauden tuki on yksi. Tilanteeseen odotetaan muutosta. Maaseudullakin asuville kuuluvat yhteiskunnan lailla takaamat palvelut. MTL:n Tarja Virmala pohtii paperilehde n näkym iä. 17 NIMITYKSET Onko sellainen harkinnassa. Kokeiluista on saatu hyviä tuloksia. Asia on parhaillaan selvitysmiehellä työn alla. Samalla se panee entistä useammat miettimään, miten muuten jakelut voi järjestää. Lukijoiden tottumukset kuluttaa mediaa muuttuvat. Yhä useammat asiakkaat kaipaavat vaihtoehtoja perinteisten painettujen lehtien ja näköislehtien rinnalle, ja nyt siirtymäkauden aikana media-alan on pakkokin kokeilla erilaisia malleja. Jotta tarpeeksi kiinnostava digipainos aamun lehden rinnalla olisi mahdollista tehdä, pitäisi monen sanomalehden muokata organisaatiotaan merkittävästi. Hbl:n malli vaatii kohtuullisen kokoisen organisaation, joten kaikkein pienimpien julkaisujen vaihtoehto se ei todennäköisesti ole. Saimme silloin erittäin hyvää tietoa siitä, minkälaisia vaatimuksia ja mahdollisuuksia pelkällä digipainoksella on. Moni vastaaja mietti, mikä muu yritys kuin jakelua hallitseva Itella pystyy yksipuolisesti vain ilmoittamaan tuon tasoiset muutokset. Jos digipainos eroaa riittävästi aamun lehdestä ja interaktiivisuutta hyödynnetään kiinnostavasti, siinä on potentiaalia. Hbl Kvällin kaltaista tuotetta ei ole tällä hetkellä suunnitelmissa, mutta muita uusia sisältötuotteita kyllä. SuomenLehdistö Lue Suomen Lehdistöä myös verkossa: suomenlehdisto.fi Tai seuraa facebookissa ja twitterissä SuomenLehdistö 1/2014 3. Tervetuloa kisaan mukaan! Tämä on kuningaslaji. Lehdet eivät kuulu Itellalla olevan yleispalveluvelvoitteen piiriin, mutta pitäisikö sitä harkita. »Sivu 8 en on yks i erikoist umisalue. Miten tähän istuvat Itellan isot väen vähennykset. Niitä aiomme tehdä jossain muodossa myös jatkossa
Jos kahdessa verkossa jaettava vähenee, niin juuri silloinhan tulee hakea mahdollisuutta yhteen jakelukierrokseen, sanoo Sanomalehtien Liiton liittojohtaja Jukka Holmberg. Se on tärkeää kansalaisten tasaveroisen tiedonsaannin kannalta, Holmberg huomauttaa. Tuen tarve vähenee siinä vaiheessa, kun digitaaliset palvelut pystyvät korvaamaan paperilehden myös tilaajien mielestä. – Viime kädessä on eduskunnan asia päättää, millä tavoin Suomessa säilytetään koko maan kattava lehtijakeluverkosto. Valtio voi turvata lehtijakelua esimerkiksi juuri harkinnassa olevalla määräaikaisella tilaajatuella, joka voitaisiin kohdistaa haja-asutusalueiden jakeluun. Lehtipalveluista vastaavan johtajan Risto Savikon mukaan kyseessä on äärimmäinen kutsu yhteisiin neuvotteluihin. Loppuvuodesta voin sanoa tässä vaiheessa sen verran, että tilanne ei ainakaan parantunut. Tai että kauppias perustelisi kahvipaketin hinnankorotusta menekin vähyydellä, Padasjoen Sanomien toimitusjohtaja Heikki Koskinen kritisoi. Savikon mukaan yhtiö luopui hankkeesta, koska ”mittava investointi ei maksaisi näillä laskevilla volyymeillä itseään takaisin”. Itella on irtisanonut vuodenvaihteessa useiden sanomalehtien varhaisjakelusopimukset. Itellan esittämät hinnankorotukset sanomalehdille ovat kovia. Syynä isoihin korotuksiin on Savikon mukaan sanomalehtien levikkien voimakas lasku viime vuonna. ” On pohdittava, pitäisikö sanomalehtijakelu säätää lailla yleispalveluksi.” – Meidän mielestämme jakelujen yhdistämistä pitää ehdottomasti tavoitella. PUHEENAIHE Itellan hinnankorotukset heikki tuuli Sanomalehtien Liiton liittojohtajan Jukka Holmbergin mielestä varhais- ja perusjakelun yhdistämistä pitää yhä tavoitella. – Kun jakeluhinnat nousevat, lehtiyhtiöt säästävät vähentämällä sivuja tai ilmestymiskertoja, ja Itellalla on entistä vähemmän jaettavaa, Kauhajoki-lehden päätoimittaja-toimitusjohtaja Tuomas Koivuniemi sanoo. Yhtä jakokierrosta pitäisi tavoitella Itella suunnitteli pitkään varhais- ja perusjakelun yhdistämistä. Itellan lehtipalveluista vastaavan johtajan Risto Savikon mukaan yhtiö luopui jakelujen yhdistämisestä, koska prosessien siirtäminen yöaikaan tulisi liian kalliiksi. – Sama kuin mekin alkaisimme käyttää hinnoittelun perusteluna, että joudumme ottamaan kaksinkertaisen hinnan, kun tilausten määrä on pudonnut. – Lisäksi on pohdittava sitä, pitäisikö sanomalehtijakelu säätää lailla yleispalveluksi. – Varhaisjakelun koko vuoden korotus ei jää perusjakelun korotusta pienemmäksi, ellei levikin lasku lähde tasaantumaan, Savikko sanoo. Nykyinen postilaki turvaa viisipäiväisen perusjakelun, ja se on sanomalehdille elintärkeää, Holmberg toteaa.. – Volyymien lasku on vuosia ollut hallittua, mutta viime vuonna se kiihtyi kvartaali kvartaalilta. Silloin sen palvelutaso määriteltäisiin ja hintaa valvottaisiin. Sanomalehtien mielestä Itellan pitäisi valtionyhtiönä kantaa vastuuta monipuolisen sanomalehdistön ja lukijoiden tasapuolisen palvelun säilymisestä. Suomen Lehdistön kyselyyn vastanneet toimitusjohtajat ja levikkijohtajat pitävät Itellan korotuksia kohtuuttomina. Irtisanominen ei siis tarkoita suoraan lehtien ja Itellan välisen yhteistyön loppumista, vaan 6–12 kuukauden pituisen irtisanomisajan mukaista takarajaa jakelumaksuja ja palvelutasoa koskeville neuvotteluille. Kovat korotukset jakeluun Sanomalehtien kustantajat ovat tyrmistyneet Itellan hinnankorotuksista sekä yhtiön päätöksestä luopua jakelujen yhdistämisestä. Voimassa olevissa 4 SuomenLehdistö 1/2014 sopimuksissa varhaisjakelun korotuksiksi on useimmille lehdille ilmoitettu 3,5 prosenttia toukokuun loppuun asti. Kehitystyöstä on saatu hyviä kokemuksia. Koska alennusprosentit pienenevät, todellinen vaikutus on osalle vielä muutaman prosenttiyksikön suurempi. Tammi-maaliskuussa Itellan varhaisjakelun kappalemääräinen lasku oli 4,2 prosenttia, huhti-kesäkuussa 5,7 ja heinä-syyskuussa jo 8,5. Sen jälkeen hinnoista neuvotellaan yhteisjakelun päälehden kanssa. Suomen Lehdistön tekemän kyselyn perusteella perus- eli päiväjakelu kallistuu suurimmalla osalla noin 10 prosenttia. Sanomalehtien kustantajat pettyivät Itellan yllättävään päätökseen lopettaa hyviä kokemuksia ja suuria odotuksia kerännyt kehitystyö. Varhaisjakelusta tuli Itellalle sen vuoksi tappiollista liiketoimintaa
Savikko kertoo, että taustalla on ”dramaattinen muutos”: viime vuonna mainoksia ja ilmaiseksi jaettavia lehtiä oli ensimmäistä kertaa yli puolet jakajan repusta. Onko näin vai tuntuuko vain siltä. Laatikot sijoitettaisiin niin, että hakumatkat jäisivät lyhyiksi. Australiassa valtaan nousi juuri liberaalipuolueen Tony Abbott. Kysymykseni oli ehkä pikkuisen epäsovinnainen, mutta sopiva silloin edustamalleni Fifi-verkkolehdelle. Toki kysymyksen polarisoinnissa on puolensa. Muut paikalla olleet tiedotusvälineet olivat kiinnostuneita siitä, mi- ”Toimittajat eivät osaa ilmastonmuutosjournalismia.” ten Suomen neuvottelut teknisesti etenevät. heikki ahponen Toimitusjohtaja Savon Jakelu Oy Ehdotukset ovat oikeansuuntaisia, mutta yhteisvaikutus jää pieneksi. Ei ole mahdoton ajatus, etteikö maaseudulla voisi käyttää heittolaatikkojakelua myös arkisin, jos se varhentaisi jakelua useammalla tunnilla. Mitä mieltä olet Itellan ehdotuksista. Mieleeni on jäänyt tiedotustilaisuus vuoden 2009 Kööpenhaminan ilmastokokouksessa. Poliitikot, virkamiehet ja media haluavat pitää YK-prosessin edes jollakin tavalla voimissaan. Haastetaan päättäjät! Suomessa toimittajat eivät osaa ilmastonmuutosjournalismia. Suomen tavoitteita ei kyseenalaistettu. Sähköposti: suomen.lehdisto@sanomalehdet.fi. Siihen se sitten jääkin, eikä keskustelua juuri synny. Ei uskalleta vaatia tarpeeksi, koska se olisi liikaa pyydetty. Kysyin silloiselta ympäristöministeriltä Paula Lehtomäeltä, miksi Suomi ei edes pyri sellaisiin päästövähennyksiin, jotka pitäisivät pienet saarivaltiot pinnalla. Ilmastonmuutos voisi olla mukana kaikessa, ja toimittajat voisivat hyvin kyseenalaistaa ainakin paikallisia toimia. Tutkija Risto Kunelius Tampereen yliopistosta vahvistaa, että ero on silmin havaittava. Kun aihe on tärkeä osa vaalikamppailuja, aihe läpäisee samalla yhteiskunnallisen keskustelun kaikilla tasoilla. Noora Autio kissapöydälle johanna kannasmaa KATJA TähJÄ Tällä kertaa kissan nosti pöydälle Elina Venesmäki, joka on ympäristöaiheisiin keskittynyt free-toimittaja. Kolmanneksi hän on heittänyt ilmaan ajatuksen siitä, että jotkin yhteisjakelussa olevat lehdet aikaistaisivat painoaikataulujaan. Yleensä mokannutta ministeriä tai yritysjohtajaa on helpompi syyttää ja vaatia tilille kuin ilmastotoimien päättäjiä. Täytyy muistaa, että on olemassa sähköinen lehti, jolla voidaan täyttää aamun nopea tarve. Suomessa lähes kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että ilmastonmuutos on todellinen ja vakava asia ja se pitäisi torjua. Painoaikataulujen muutokset ovat vaikeita, sillä yhden lehden aikataulumuutos vaikuttaisi muiden samassa painossa painettavien lehtien aikatauluihin. Hän on herättänyt huomiota sanomalla, että ilmastonmuutospuhe on roskaa. Toiseksi varhaisjakelun myöhentäminen esimerkiksi puolella tunnilla tai tunnilla viikonloppuisin toisi Savikon mukaan tehokkuutta. Lehtien painoaikatauluja voi muokata. Kaupunkilehdille 50 prosentin korotuksia Hinnankorotukset tulevat lehdille hankalaan aikaan, sillä myös levikkija ilmoitustuotot ovat laskeneet. Paikallisia energiayhtiöitä voisi vaatia luopumaan fossiilienergiasta. Kun Helsinkiin rakennetaan uusi kerrostalo, jonka energialuokka on nipin napin hyväksyttävä, toimittaja voisi kysyä rakennuttajalta, miksette tehneet parempaa. Selityksen, ainakin yhden sellaisen, Kunelius löytää poliittisesta kulttuuristamme. Samalla on vaikea sanoa, että joku ei tee tarpeeksi, kun kuitenkin paljon tehdään ja aina joku muu tekee vähemmän. Noin 20 prosentin korotukset selittyvät yleensä ilmestymispäivien vähentymisellä. SuomenLehdistö 1/2014 5. Ydinalueen ulkopuolella jakelun puolen tunnin tai tunnin myöhentäminen ei ole katastrofi. The Guardian, der Spiegel ja muun muassa suunnilleen kaikki ruotsalaiset lehdet ovat monta askelta edellä. Keskisuomalainen-konserni harkitsee suhteellisen tiheän heittolaatikkoverkoston rakentamista joihinkin maaseututaajamiin. >Ensi kerralla kirjoittajana voit olla sinä: kerro aiheesi toimitukselle. Kunelius on tutkinut median ilmastouutisointia vuosia. On mahdollista, että joudumme tekemään uusia avauksia myös muiden kuin Itellan kanssa, kuten lisäämään omia jakeluita tai ulkoistamaan paikallisia jakeluja yrittäjävetoisiksi. – Tässä on uskallettava katsoa koko digitaalista murrosta, lehden saapumisaikaa ja sen sisältöä. Poikkeuksen muodostavat kaupunkilehdet, joilla korotus voi olla pahimmillaan jopa 50 prosenttia. Kööpenhaminassa Lehtomäkikin vastasi, että kyllä Suomi ja EU tekevät, kunhan muutkin. Joissain maissa, etenkin Australiassa poliittinen järjestelmä on niin polarisoitunut, että ilmastonmuutoskysymys on vaikuttanut taustalla pääministerivaihdoksissa. Kuopiossa kuudesta puoli seitsemään. Tätä Kunelius selittää niin, että toimittajat ovat mukana itsepetoksessa, jossa puhutaan kahden asteen rajasta, vaikka rajassa pysyminen näyttää yhä utopistisemmalta. – Perinteisesti on pidetty hyvin voimakkaasti kiinni siitä, että jos sanomalehti siirtyy aamukannosta päiväkantoon, se on yhtä kuin menetetty asiakas. Jotkin kustantajat ovat saaneet eteensä reippaasti 10:tä prosenttia suurempiakin korotuksia. kari juutilainen Liiketoimintayksikön johtaja Alma Aluemedia Yhteinen heittolaatikko sopii maaseutujakeluun. Suomessa ilmastonmuutoksesta puhutaan edelleen hyvin vähän. Miksi seurasin esimerkiksi viime syksyn Varsovan ilmastokokouksen tapahtumia lähinnä sosiaalisesta mediasta ja ulkomaisista nettilehdistä. Ensinnäkin pitää miettiä, kuinka laajalle alueelle lehteä kannattaa jakaa varhaisjakelussa ja kannattaako se jakaa aamulla kaikille kotiin asti, vai riittäisikö yhteinen ”heittolaatikko”. Itellan hinnoittelu perustuu siihen, että alennukset ovat sitä suurempia, mitä enemmän on ilmestymispäiviä. Lehden ydinalue on ykkösvyöhykettä, jossa varmistamme laadukkaan varhaisjakelun säilymisen. Kiinnimenon aikaistamisesta aiheutuvat puutteet on opittava paikkaamaan verkolla. Haastamiselle olisi runsaasti kohteita. Varhaisjakelun myöhentäminen ei kaikilla paikkakunnilla onnistu, sillä palvelutaso on jo nyt isoja taajamia heikompi kuljetusmatkojen vuoksi. Varsinkin pienet lehdet joutuvat jakelun kallistuessa korottamaan hintojaan. Ei Suomi toki ainoa asiassa hiljainen ole, mutta ero vaikkapa Yhdysvaltoihin on suuri. Tällöin painolle ja kuljetukselle jäisi lisäaikaa eikä tulisi perättäisiä jakokierroksia. Samalla media tulisi osoittaneeksi, että ilmastonmuutoksella on syynsä ja niihin voidaan puuttua. Tällaisessa ratkaisussa palvelutason heikkeneminen koskisi noin kymmentä prosenttia alueen talouksista. Savikon mielessä on kolme ehdotusta, joista mikään ei yksinään ratkaise tilannetta. Itella ehdottaa varhaisjakelun myöhentämistä Savikon mukaan lehtitalojen ja Itellan on nyt etsittävä uusia jakelurat- kaisuja avoimin mielin. Syynä on se, että kaupunkilehdet joutuvat tänä vuonna ensi kertaa osallistumaan osoitteellisten lähetysten tapaan kiinteisiin kustannuksiin, joita ne aiheuttavat. Itse olen esittänyt palvelutason heikentämistä puolella tunnilla kaikkina viikonpäivinä, esim. Paljon enemmän media voisi kuitenkin tehdä
”Nyt päivän lehti -yksikkö katsoo, että lehti on järkevä kokonaisuus, että siinä on rytmillisiä vaihteluita ja että juttujen polttovälit eivät ole koko ajan samoja, vaan tullaan välillä lähelle ja sitten kauemmas.” Erikoistuminen palaa, ainakin Hesariin Aamulehdessä tavoite on, että jokaisella toimittajalla on erikoisosaamista. – Tällä pyritään mahdollistamaan pidempiä jutuntekoprojekteja: omaehtoista ilmiöiden etsimistä, punnitsemista, vertailua muihin. > 30 henkilön uutisdeski vastaa nopeasta uutisoinnista ja digitaalisten kanavien sisällöistä. Yt-neuvotteluista palautuva Helsingin Sanomien toimitus on saanut uuden organisaation. – Jotta pärjäämme maksumuurin takana, pitää tehdä selkeä ero ilmaissisältöihin. artikkelitoimitus ja arkisto. Työtä myös ammattimaistetaan. Vastaavan päätoimittajan Kaius Niemen mukaan siitä on seurannut muun muassa koordinaatio-ongelmia. Miten. – Jos ihmisellä on kaivamisen intohimoa, silloin mikä tahansa järkevä tiedotusväline antaa vapautta tehdä sitä. Editoijia on myös helpompi johtaa nyt, kun he ovat selkeä porukka. Myös osa yleistoimittajista erikoistuu. Hän pitää vanhentuneena viime vuosikymmenen ajatusta, että yksi toimittaja tekee kaikkea verkkosähkeestä videokuvaan ilman erikoistumista. Editoijien määrä Helsingin Sanomissa ei ainakaan kasva, mutta työ keskittyy noin 40 hengelle. tavat tuottajia; he ovat mukana synnyttämässä juttuja mahdollisimman varhaisesta vaiheesta. Aaltoliikettä toimituksissa Toimituksissa on menty aaltoliikettä erikoistumisen sekä moniosaamisen ja yleistoimittajuuden välillä. Se toimii osana deskitoimitusta, johon keskittyy verkon kerronnan keinojen osaamista, muun muassa liikkuvan kuvan taitajia. > 40 työntekijän Päivän lehti -yksikkö muuun muassa editoi. Lehdestä lähti yhteensä 52 ihmistä, joista 37 irtisanottiin. Mutta henkilökohtaisesti olen pitänyt siitä, että minulla on erilaisia työtehtäviä, Ahola sanoo. > 60 hengen kuva- ja design-toimitus hoitaa visuaalisuuden. – Moniosaaminen ei voi olla sähellystä vaan hallittua resurssien käyttöä. Samaa mieltä on Tutkivan journalismin yhdistyksen puheenjohtaja Salla Vuorikoski. Meillä on ulkopoliittisia asiantuntijoita ja ”Hyvä johto antaa vapautta” > Lue Kaius Niemen pidempi haastattelu HS:n uudesta organisaatiosta osoitteessa suomenlehdisto.fi. – Perinteisten erikoistoimittajien määrä ei voi olla kovin suuri. HS on perustanut 15 nopean reportterin ryhmän. Osassa toimituksia väenvähennykset ovat johtaneet entistä suurem- piin toimitusyksiköihin, joissa tehdään joustavasti monenlaista. > 130 henkilöä keskittyy kirjoittamiseen ja uutishankintaan eri sisältötoimituksissa. Aholasta uuden organisaation ajatus on hyvä, mutta käytännöstä on aikaista sanoa mitään. Helsingin Sanomien vanhassa toimitusorganisaatiossa osastot vastasivat sivujensa valmiiksi saattamisesta loppuun saakka. Ei saa tulla fiilis, että joutuu tekemään kymmentä eri asiaa ja mistään ei tule mitään. Erikoistumisen entistä vähemmällä väellä mahdollistaa ennen kaikkea se, että suuri osa kirjoittavista toimittajista on irrotettu illan vastuuja käsittelyvuoroista. Käytäntö vielä auki ” Moniosaaminen ei voi olla sähellystä vaan hallittua resurssien käyttöä.” Kulttuuritoimittaja Suvi Ahola on yksi niistä, joiden työnkuva muuttuu. Aikaa kuluu jatkossa entistä vähemmän muiden juttujen käsittelyyn. Mallin tavoitteena on laadullinen harppaus digikanavissa ja se, että lehti tarjoaa päivittäin omia uutisia. Kaikki toimittajat tekevät edelleen juttuja myös verkkoon, mutta digitaalisten kanavien osaamisesta tulee yksi erikoistumisala. Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessori Elina Grundström on puhunut opiskelijoille erikoistumisen puolesta. Se perustuu erikoistumiseen. – Laatu lähtee siitä, että työtä tehdään systemaattisesti, se on ensimmäinen askel. > HS on kertonut lisäävänsä tiedeuutisointia. Kaius Niemen mukaan editorit muistut- toimittajia, jotka tuntevat kunnallispolitiikkaa, mutta heidänkin aihekirjonsa on suuri, päätoimittaja Jouko Jokinen sanoo. Erikoistumiselle löytyy kannatusta lehtitalojen ulkopuoleltakin. Nyt vetoa on molempiin suuntiin. – Jos reportterin työ halutaan hoitaa hyvin, se vaatii nopeaa liikkeellelähtövalmiutta, kykyä ottaa liikkuvaa kuvaa ja hoitaa myös teksti, 6 SuomenLehdistö 1/2014 vastaava päätoimittaja Kaius Niemi luettelee. Tarvetta olisi esimerkiksi sote-osaamiselle. He saavat paneutua uutishankintaan ja omaan asiantuntemusalaansa. Aiemmin sisältötoimitukset, kuten ulkomaat ja kulttuuri, ovat vastanneet itsenäisesti osastonsa sivujen valmiiksi saattamisesta iltavuoroissa. Riikka Virranta. Aamulehdessä tavoite on, että jokaisella toimittajalla on muutamia erikoisosaamisalueita, jotka voivat olla osastojakoa kapeampia. aihe ajankohtaista Teksti tapahtuu Lehdissä Teksti MIKKO STIG / STT-LEHTIKUVA Helsingin Sanomien uusi organisaatio > Tammikuussa päättyneiden yt-neuvottelujen jälkeen toimitukseen jää 280 työntekijää. Mutta tämähän on fantastista, jos sitä yhtiön johdon tasolta kannustetaan. Myös pitkälle journalismille ja nopealle raportoinnille on perustettu omat ryhmänsä. > Lisäksi summaan kuuluu mm. Uudessa mallissa käsittelyvastuu siirtyy editointiin kouluttautuneelle joukolle. Jokisen mukaan toimitusten editointikulttuuri alkoi heiketä parikymmentä vuotta sitten, kun päätetaitto tuli toimituksiin ja vei toimitussihteerien työtä tekniseen suuntaan. Myös Aamulehdessä editoinnin kehittäminen on työlistalla. – Mielestäni yleistoimittajankin kannattaa tehdä joistakin aihepiireistä niin paljon juttuja, että siitä syntyy erikoisosaamista. Suurimmat sisältötoimitukset ovat kotimaa ja kulttuuri
Varmaan ilmoittelusta muualla. Mahdollisuutta tarjottiin uusille. www.vkl.fi/thinkink SuomenLehdistö 1/2014 7. Vanhat asiakkaat eivät halunneet muuttaa rytmiään. Paristakymmenestä ilmoittajasta 18 oli uusia. Toki digitaalisen jakelutavan syynä on myös raha. Ilmoittajilta tuli viestiä, että kampanja toi uusia asiakkaita ja myyntiä. Päätoimittaja Jens Bergin mukaan päätös perustuu viime vuonna tehtyihin useisiin lukijatutkimuksiin. Riikka Virranta i. Pääsittekö tavoitteeseen. Miksi, KSF Median kaupallinen johtaja Risto Wibom. Hbl Kvälliä myydään aluksi ilmoittajille osana digipakettia, johon kuuluu myös aamun lehden näköislehti. Tarjous jopa muutti Aktian kiinteistövälityksen bisneslogiikkaa. Yksi asiakas veti pari tv-spottia pois ja investoi meille. – Paperilehdessä on enemmän sy- miksi ihmeessä Hbl:lle iltapäiväpainos verkkoon Hufvudstadsbladetin verkkosivuilla laskettiin tammikuussa sekuntikellolla aikaa siihen, milloin Hbl Kväll lanseerataan. Emme saaneet jatkuvaa myynnin lisäystä mutta uusia asiakkaita. Haku avoimeen kilpailuun päättyy 28.2.2014. Yksi motiivi oli osoittaa, että sanomalehti on yhä tehokas mainosväline. Kaikki mitä saatiin oli plussaa. Eikö ole riski, että asiakkaat karsivat muusta ilmoittelusta. Aiheet aamun lehdessä ja iltapäiväpainoksessa voivat olla samoja, mutta niitä käsitellään eri tavalla ja eri näkökulmista. HBL Kväll -konsepti on osa Next Media -tutkimusohjelmaa. Kyllä. Se on luettavissa tietokoneella, tabletilla tai älypuhelimella. ventäviä juttuja ja pidempiä tekstejä; iltapäiväpainoksen jutuissa puolestaan puhuttelu on suorempaa ja äänensävy sukkelampi, Berg analysoi. Osallistuaksesi tarvitset vain idean. Berg uskoo, että myös Hbl Kväll löytää kohdeyleisön etenkin Ruotsista. – Koska Hbl Kväll julkaistaan iltapäivällä, mainostajat saavat mahdollisuuden tavoittaa asiakkaita useampana ajankohtana, Berg sanoo. – Samalla houkuttelemme lukijoita digiin. Niiden tuloksena oli, että HBL:n lukijat kaipaavat iltapäiviin ja iltoihin aamun paperilehteä kevyempää digitaalista lehteä. Tuleeko tarjouksesta perinne. Bergin mukaan olisi mahdotonta painaa ja jakaa uusi paperilehti iltapäivällä. Sitä ei ole päätetty. Iltapäiväpainoksen tekemiseen osallistuu koko toimitus, mutta kolme ihmistä tekee sitä päätyönään. Hbl:n verkkosivuilla on merkittävästi lukijoita muissa Pohjoismaissa. Digitilaajana saa 12 lehteä viikossa, kun pelkän paperilehden tilaajana saa 7. Hbl Kväll -niminen iltapäiväpainos ilmestyy verkossa joka arkipäivä kello neljä. s k ä j i s k e k ta s u n i s o k n O Think INK -innovaatiokilpailu palkitsee parhaat media- ja painoalaa uudistavat ideat yhteensä 100 000 €:n palkinnoin. Se aiheutti päänvaivaa toimituksessa. He ilmoittivat myös arkena, ja pöhinää riitti ympäri viikon. Ilmoittajat halusivat tilaa parista sivusta viikossa neljään sivuun päivässä. – Ruotsissa asuu paljon suomalaisia, jotka ovat kiinnostuneet Suomen tapahtumista. Noora Autio Könttätarjous toi uusia ilmoittajia HBL:llä oli lokakuussa kolmen päivän kampanja, jossa 20 000 eurolla sai loppuvuoden lehtiin rajattomasti ilmoitustilaa. Hbl Kväll näyttää perinteiseltä näköislehdeltä, mutta siinä on interaktiivisia elementtejä, kuten videoita ja pelejä. Teitte muutamassa päivässä kuukauden myyntiä vastaavan summan eli puoli miljoonaa. Hbl Kväll kokoaa päivän tärkeimmät uutiset ja tarjoaa pika-analyysin isoista tapahtumista. Jotain kampanjalla pitäisi tehdä. Rajaus oli, että ilmoituksia saa olla 35 prosenttia sisällöstä. Hufvudstadsbladet on alkanut ilmestyä kaksi kertaa päivässä
Hämeen Sanomien tabloidilehti jaetaan kahteen osaan: uutisiin ja lukemistoon. Kun lehti järjesti valokuvauskilpailun, Koivistoinen voitti sen – ja pääsi tekemään töitä lehdelle. Alma Aluemedian liiketoimintayksikön johtaja Kari Juutilainen kertoo, että helmikuussa vuorossa ovat Kainuun Sanomat ja alueen kolme paikallislehteä: Ylä-Kainuu, Kuhmolainen ja Sotkamo. Hän raportoi kuitenkin Facebookissa ja Twitterissä puhtaasti ammatillista asioista: jakaa esimer- Demokraatti perustaa lehden keskustelulle Poliittinen lehti Demokraatti alkaa julkaista joka kuukauden viimeisenä torstaina yhteiskunnallisen keskustelun erikoisnumeroa. Toki tässä on ollut hyviä uutispäiviäkin. Lapsuutensa Koivistoinen vietti Itä-Helsingissä. freemium-malli, jossa päivän uutisvirta on ilmaista ja syventävät laatujutut maksun takana. Harrastusryhmälle piti tehdä myös nettisivut ja ottaa niille kuvia. Ensimmäinen oli päästä kuvaamaan Softaaja-lehteen, sen jälkeen saada oma näyttely Suomen valokuvataiteen museoon ja viimeisimpänä tulla noteeratuksi valaisutekniikkaan keskittyvässä Strobist-blogissa. Perusteluina oli muun muassa, että Koivistoinen on herättänyt kansainvälistä huomiota innovatiivisella markkinointitavallaan ja ottanut sosiaalisen median kanavat avuksi valokuvan esille tuomisessa. Valokuvaajaksikin hän päätyi oikeastaan sattumalta. Aikakauslehtimäinen numero jaetaan kaikille. Kaikille muillekin Alma Aluemedian tilattaville lehdille tulee maksumuuri vuoden 2015 loppuun mennessä. Uusi-Kilposen mukaan ilmoitusten hinnoittelu uudessa koossa vaatii tarkkaa pohdintaa. Ensimmäinen tabloidilehti ilmestyy alkuvuonna 2015. Hämeen Sanomien on tabloidiin siirtymisen jälkeen helpompi vaihtaa juttuja Forssan Lehden kanssa sekä käyttää Alman tuottamia teema-, sunnuntai- ja tv-sivuja. he voivat kommentoida. Niin kauan kuin Julius Koivistoinen, 23, on valokuvannut, hänellä on ollut mielessään yksi selkeä tavoite kerrallaan. Yläasteikäisenä Koivistoinen kertoo olleensa kasvokkain hyvinkin ujo, mutta kirjeitä tyttöjen kanssa tuli silti läheteltyä. Kun hän 16-vuotiaana löysi uuden harrastuksen, airsoftin, eli maastossa kuula-aseilla pelattavan sotapelin, sosiaaliset padot murtuivat pikkuhiljaa. Kyseessä on niin sanottu mies tarttui tehtävään ja huomasi yllättäen osaavansa kuvata ja käsitellä hyvin valoa. 19-vuotiaana hän aloitti valokuvauksen opinnot Lahden muotoilu- ja taideinstituutissa. – Alku on ollut lupaava: olemme saaneet hyvin liikennettä myös maksulliselle puolelle, ja muutaman päivän perusteella ihan mukavasti tuntuu tulevan tilauksia, vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen kertoo. Pohjolan Sanomiin maksulliset sisällöt tulivat tammikuun alussa samaan aikaan kun lehti muuttui viisipäiväiseksi. Tärkeimpiä syitä ovat päätoimittaja Pauli Uusi-Kilposen mukaan käyttömukavuus ja lehtien välisen yhteistyön helpottuminen. Kun nuoren kuvaajan kanssa keskustelee, hän vaikuttaa kuitenkin vaatimattomalta ja nöyrän kiitolliselta siitä, mitä on saavuttanut. Nuori- ” Sanomalehdet eivät pärjää ilman hyvää valokuvaa, mutta valokuva pärjää ilman sanomalehteä.” Tabloidi helpottaa HäSan juttuvaihtoa Hämeen Sanomat on päättänyt siirtyä tabloidiin. Siksi sosiaalisen median hyödyntäminen omien valokuvien esille tuomisessa onkin valokuvaajalle luonnollinen asia. Ensin hän napsi metsässä rymyävistä kavereistaan otoksia taskupokkarilla, myöhemmin isovanhempien ostamalla järjestelmäkameralla. Almassa tosin puhutaan mieluummin maksullisesta sisällöstä kuin muurista. Kuulostaa tehokkaalta ja suunnitelmalliselta. Noora Autio Tietokoneen parissa Koivistoinen on puuhastellut miltei koko ikänsä. Äskettäin hänet valittiin myös Vuoden nuoreksi lehtikuvaajaksi. Hänen venäläinen äitinsä vei poikaansa kahdesti vuodessa isovanhempien luokse Pietarin laitakaupunkiin. – Koen aikamoisena riskinä, jos ryhtyisimme tällaisena aikana myymään tabloidisivua broadsheetsivun hinnalla. – Tällä hetkellä sivut tulevat meille tabloidiin taitettuina, ja meidän pitää purkaa ne ja taittaa uudestaan. Noora Autio AL:n maksumalli ei karsinut kävijöitä Aamulehti otti tammikuun puolivälissä käyttöön verkon maksumuurin. Seuraavassa aallossa tulevat Lapin Kansa ja Satakunnan Kansa – aikaisintaan tämän vuoden lopulla – ja sen jälkeen lukuisat paikallislehdet. – Kävijämäärämme eivät ole laskeneet yhtään ensimmäisten päivien perusteella. aihe Ajankohtaista Teksti Lehti-ihminen Teksti Valon vangitsija Vuoden nuori lehtikuvaaja Julius Koivistoinen kertoo sosiaalisessa mediassa, miten hänen valokuvansa syntyvät. Ajatuksissa alkoi pyöriä se ensimmäinen tavoite: saada omia kuviaan alan harrastajalehteen Softaajaan. Nämä tavoitteet hän on nyt saavuttanut. Betonihökkeliseutu ja sen sydämellisyys avarsivat lapsen maailmankuvaa. Lukijoille tehdään ennen uudistusta ainakin yksi koelehti, jota 8 SuomenLehdistö 1/2014 Hämeen Sanomien juhlalehti julkaistiin tabloidina tammikuussa
Hyvä ruoka kypsyy ajan kanssa, aivan kuten hyvä journalismi. Erikoisnumero leviää moninkertaisesti Demokraatin peruslehteä laajemmalle lukijakunnalle. Kuulostaa ehkä helpommalta, mitä se on. Se on analyysi, joka perustuu faktoihin ja loogiseen ajattelu- ja päättelyketjuun siellä taustalla. Se on minulle luontainen leikkikenttä, joka ratkaisee myös monia printin logistisia haasteita. Ensimmäinen on se, että uutisanalyysi ei ole mielipidekirjoitus eikä kommentti. Koska lumisia maisemia on ollut pääkaupungissa tänä talvena vaikea tavoittaa, hän lähti urheilemaan Kivikon hiihtohalliin. Laatu on minulle tärkeämpää kuin määrä. Lehdessä on kolmenlaista keskustelua: uusia avauksia, näkemysten vaihtoa juttujen sisällä ja sisältöä, joka auttaa lukijaa osallistumaan. Suunnitteluvaiheessa toimitus pyöritteli ajatusta teemalehdistä mutta totesi niitä olevan jo markkinoilla. Riikka Virranta Mieluiten Koivistoinen kuvaa isoja tiloja ja ihmisiä niissä. Julius Koivistoinen on vuonna 1990 syntynyt, helsinkiläinen freelancer-valokuvaaja, joka valmistuu tämän vuoden aikana Lahden muotoilu- ja taideinstituutista. Lehti taas toivoo nuoria lukijoita. fi). >Auto vai polkupyörä. ammattiauttaja niclas mäkelä SuomenLehdistö 1/2014 9. Ainakin sitä hän toivoisi, että kuvaajat ottaisivat useammin askeleen taaksepäin. Sen sijaan netissä valokuvaajien taito ja kiinnostus kuvaamiseen ovat huipussaan. – Toivottavasti tämä saa nuoret näkemään paikallisen uutistarjonnan uudella tavalla, Keskinen sanoo. Kuka. Mutta entä mikä on hänen seuraava tavoitteensa. Usein on myös kirjoittajalle selkeämpää, että analyysissa on vain yksi ajatus, jonka ympärille sen voi rakentaa. Jos joku kysyy, miksi olet päätynyt tähän johtopäätökseen, on kyettävä perustelemaan, että näillä ja näillä faktaperusteilla. Lehti sai työhön 50 000 euroa opetusministeriöstä. Polkupyörä. Monimutkaiset, laajat ja pitkäkestoiset aiheet suorastaan huutavat uutisanalyysia. Ajatteluketju pitää pystyä tarvittaessa pilkkomaan osiin. Koivistoisen mielestä lehtikuvien taso on heikentynyt viime aikoina johtuen lehdissä työskentelevien kuvaajien kiireestä. Toisaalta muun muassa kriisejä kuvattaessa toivoisin näkeväni enemmän kuvia aidoista ihmisistä läheltä. Siihen ei tarvitse kirjoittaa valmista maailmanselitystä jos- ” Hyvään uutisanalyysiin riittää yksi ajatus.” tain tietystä ilmiöstä; ei tarvitse kertoa, miten tähän on antiikin Roomasta asti tultu. Hyötyliikunnan osuus liikunnastani on nykyään puolet. On pakko hetkeksi pysähtyä ja katsella kukkulan päältä ympärilleen nähdäkseen, miltä tämä tilanne oikein näyttää.” Noora Autio satu kettunen Julius Koivistoinen rakastaa luonnossa vaeltamista. Opettajat ohjaavat toiminnan ja lisäävät jutut verkkoon. – Laadukkaalle, toimitetulle ja valikoidulle keskustelulle on kova tilaus. Sivuston toiminta alkaa ensi syksynä. Kiinnostui ennen valokuvausta piirtämisestä ja tietokoneista. – Ei tungettaisi kameraa puhemiehen naamaan kiinni, vaan näytettäisiin kokonaiskuva tilanteesta. kiksi videoita, jotka valaisevat sitä, miten jokin hänen ottamansa kuva on syntynyt. Sdp:n jäsenille helmikuun lopusta alkaen. Tämä on tärkeä ero sikälikin, että mielestäni journalismi ja nettimaailma ovat nykyään täynnä tunneperäistä reaktiota: otetaan kantaa hirveän voimakkaasti ja nopeasti. Puntari > Printti vai verkko. Suositun amerikkalaisen Strobist-blogin pitäjää hän lähestyi henkilökohtaisella nettikirjeellä, joka sisälsi valokuvia ja ja videon. Toisaalta häntä kiehtovat nopeat tilanteet, joissa saa juosta kamera kädessä – esimerkiksi urheilukuvaukset. ”Olen miettinyt asiaa kahdesta näkökulmasta. Keskustelu netissä on aika uuvuttavaa, Onnela sanoo. Analyysin kirjoittaminen vaatii miettimistä, sellaista hiljentymistä aiheen äärelle. – Läsnäolo sosiaalisessa mediassa toimii parhaiten silloin kun sen antaa tapahtua omalla painollaan. Koivistoisen kuvia on nähtävillä hänen verkkosivuillaan: www.julious.fi. 2 000 merkin analyysissa puretaan tätä ajatusta ja kerrotaan, miten toimittaja on siihen päätynyt. Yksi keskeinen ajatus on lukijalle helpommin omaksuttavissa. Aitouteen ja pienillä yksityiskoh- dilla massasta erottumiseen Koivistoinen uskoo muutenkin. Näyttelystä ja Koivistoisesta julkaistiin juttu kuvaajien arvostamassa amerikkalaisessa Strobist-blogissa (www.strobist.com). Luomu. Kouluille oma verkkolehti on osa oppiainerajat ylittävää opetusta. Toinen asia on se, että hyvään uutisanalyysiin riittää yksi ajatus. Hän on toistaiseksi kuvannut enemmän näyttelyihin ja aikakauslehtiin kuin sanomalehtiin ja panostaa kuvissaankin määrän sijaan laatuun. Parhaillaan vuorotteluvapaalla oleva politiikan toimituksen esimies Johanna Vesikallio kertoo, miten syntyy hyvä uutisanalyysi. Valokuvaan liitetään yhä enemmän uusia elementtejä: ääntä, liikkuvaa kuvaa ja interaktiivisuutta. Kyllä se varmaan liittyy liikkuvaan kuvaan – tai sitten se voisi olla kuvareportaasi Kuukausiliitteeseen. Valokuvataiteen museoon hän lähetti näyttelyhakemuksen, jossa oli käsin ommeltuja yksityiskohtia. Omien sanojensa mukaan Koivistoinen on kuvaajana kasvuvaiheessa. >Luomu vai eines. Koivistoinen uskoo puhtaan valokuvan käyvän netissä vähitellen harvinaiseksi. Lehden avustuksella oppilaat peruskoulun alaluokilta lukioon alkavat toimittaa verkkojulkaisua. Tällainen johtopäätös voi olla esimerkiksi se, että hallitus on hätätilassa, koska rakennepoliittisia päätöksiä ei pystytä tekemään. – Konkreettisten tavoitteiden miettiminen on nyt tullut vaikeammaksi. Esimerkiksi biologian aiheista tai lukion yritysvierailuista voidaan muokata äidinkielen tunnilla lehtijuttu. Sanomalehdet eivät pärjää ilman hyvää valokuvaa, mutta valokuva pärjää ilman sanomalehteä. Noora Autio käy kouluilla kertomassa opettajille journalistisesta työstä. Aiemmin Sdp:n jäsenille jaettiin kerran kuussa Demokraatti-lehti ja sen välissä puoluetoimiston toimittama Aimo-liite. Myös päivän Demokraatin korvaavan numeron on tarkoitus houkutella ilmoittajia sekä puolueväkeä tilaajiksi. Riikka Virranta Uutisanalyysi perustuu faktaan Monimutkaisia aiheita taustoittava uutisanalyysi on yleistyvä juttutyyppi sanomalehdissä. Nuori ku- Vakka-Suomen Sanomat etsii kouluista lukijoita Varsinais-Suomessa ilmestyvä Vakka-Suomen Sanomat aloittaa tiiviin yhteistyön alueensa koulujen kanssa. Toimituspäällikkö Tua Onnela perustelee numeroa sillä, ettei politiikan monimutkaisia asioita ehdi avata uutislehden arjessa. Itsekin nuorimies tekee parhaillaan päättötyönään lyhytelokuvaa ultraurheilijasta, joka suosii yksinkertaista elämäntapaa. – En tiedä, onko tämä liian painavasti sanottu, mutta minusta sanomalehtien ei pitäisi olla huolissaan valokuvan roolista lehdessä, vaan päinvastoin. Siitä olisi hullua luopua. Vakka-Suomen Sanomat rakentaa omasta verkkopalvelustaan erillisen alustan, ja lehedn toimittaja vaaja on erikoistunut valaisutekniikoihin ja tarkkaan sommitteluun. Välillä kirkkaan, hyvän johtopäätöksen löytäminen monimutkaisesta aiheesta on hankalaa. Kuvannut muun muassa Apuun, Etelä-Suomen Sanomiin ja harrastajalehti Softaajaan (paperilehti lakkautettiin 2009). Kun Koivistoiselta kysyy, millainen on hyvä lehtikuva, hän sanoo, ettei ole vielä perehtynyt asiaan tarpeeksi ollakseen varma vastauksestaan. Piti viime vuonna oman näyttelyn Suomen valokuvataiteen museossa ja teki näyttelylleen verkkosivut (www.arjenparatiiseja. Analyysi on sellainen kuuluisa lisäarvo, jota lukijat sanomalehdeltä haluavat. Verkko. STT-Lehtikuva on lisännyt viime vuosina analyysien tuottamista lehtien toiveesta. Sen sijaan että ottaisin kauheita paineita siitä, että nyt en ole päivittänyt viikkoon, keskityn siihen, mikä tulee aidosti sisimmästä. Vakka-Suomen Sanomien päätoimittaja Jarno Keskinen tarkastaa, että materiaali on juridisesti julkaisukelpoista
Verkon sisällöt eivät saisi kuitenkaan erota liikaa printin jutuista esimerkiksi keveydellään. Mobiilipalvelu yhdistää kaikki sisällöt. Se on konkreettinen, saapuu tiettyyn aikaan kotiin, sen voi ottaa mukaan. Median ja kuluttajien kohtaamisten määrä päivän aikana on merkittävästi suurempi kuin aiemmin. – Mutta kuka meistä pystyy sanomaan viiden vuoden päähän, mitä kaikkea on tarjolla ja miten se muuttaa meidän käyttäytymistä. Lehtien tulot tulevat vielä pääosin painotuotteesta, mutta myös kulut postiluukkuun toimitettua numeroa kohti kasvavat. – Tämä on iso mahdollisuus medialle, Kukkonen sanoo. Paperilehteä on luettu ehkä vain aamiaisella tai lounastauolla. Hän näkee riskejä myös päivälehtien ilmestymispäivien karsimisessa. – Meidän pitäisi päästä printtitilaajan kanssa myös digitaaliseen suhteeseen, hän linjaa. Verkkosisällön pitää vielä lunastaa paikkansa maksullisessa maailmassa, Kukkonen sanoo. Hän tekee Aalto-yliopistoon väitöskirjaa digitaalisen asiakkuuden arvosta medialle. – Verkossa on paljon kävijöitä, ja kaikki eivät lue printtiä. Brändikokemuksen pitää olla yhtenäinen, oli tilaaja tai ei. Lukija jakaa, kommentoi ja suosittelee sisältöjä verkostoilleen – ilman sentinkään markkinointikustannuksia. Monen lehden linja on antaa lukijan valita, onko printille tarvetta. Pitäisikö lehtien pitää kiinni paperista mahdollisimman pitkään vai hallitusti siirtää asiakkaita digiin. Nykyään lukija palaa sisältöjen pariin jopa kymmenen kertaa päivässä eri kanavissa. Mutta paperilla on yksi kova valtti. Asiakkaalla on verkossa nimittäin muutakin kuin rahallista arvoa. Lukijat ovat huomattavasti halukkaampia maksamaan siitä kuin digitaalisista palveluista. Se eliminoi monta paperiajan tilausperuutuksen syytä: verkkosisältö kun ei myöhästy, tilaus on yleensä painotuotetta edullisempi ja mobiilia kiireisenkin on kätevä lukea. Sanomalehtien Liiton viime keväänä teettämässä kuluttajatutkimuksessa osa nuorista ei ollut tullut ajatelleeksikaan, että 10 SuomenLehdistö 1/2014 verkkosisältöjä voisi tilata. Paljon printin näkymiin vaikuttaa, miten mobiililaitteet kehittyvät. Printti on vain yksi kanavista. Paperilla on kova valtti Painetun lehden roolia digikanavien rinnalla pohtii Kauppalehden markkinointipäällikkö Elina Kukkonen. Kauppalehti lopetti samojen sisältöjen julkaisemisen printissä ja verkkopalvelussa keväällä 2012, jolloin lehti otti käyttöön maksumuu- rin. Päästäänkö paperin lukukokemukseen. Lehti julkaisee verkossa nopeat uutiset, kun taas printissä toimitus syventää ja katsoo eteenpäin. Ratkaisu on laajentaa asiakkuutta. Elina Kukkonen näkee paperilehden ja digitaaliset kanavat niin erilaisina formaatteina, etteivät ne välttämättä syö toisiaan lainkaan. Riikka Virranta. Se toimii ainakin niin pitkään, kun riittävän suuri joukko valitsee samoin. ”Verkko ei lopu koskaan, mutta lehteen on valmiiksi valittu sisältö, josta lukija on kiinnostunut”, Elina Kukkonen kuvaa. Se tosin vaatii sisältöjen tarkkaa suunnittelua. Kanavat Printtilehden tulevaisuus Paperin näkymät Printtistrategia TOUKO HUJANEN Myös printin vahvuus voi olla nopeus: kokonaiskuva päivän aiheista silmäyksellä. Elina Kukkosella on tarjota lämmintä teetä myrskyssä kulkeville: kasvulukuja. – Tuntuu hullulta ajatella, että ehdoin tahdoin ajettaisiin printtiä alas niin kauan kuin kysyntää on, Kukkonen sanoo. Ja jos Kukkoselta kysytään, printin säilymistä tärkeämpää lehdille on säilyttää asiakkaat. ”Fyysisestä tuotteesta on helpompi maksaa.” – Printtimedialle tekee hallaa, jos maksava asiakas näkee siinä verkosta jo veloituksetta lukemiaan sisältöjä. Kukkosen mukaan digitilaus tuo turvaa asiakassuhteelle. Yli 60 prosenttia jopa 15–24-vuotiaista ajatteli samoin. Sähköisillä alustoilla kertyy tietoa asiakkaan mieltymyksistä, ja käyttäytymistä seuraamalla voidaan muuttaa sisältöjä ja palvella lukijoita paremmin, myös printissä. Sanomalehtien Liiton vastikään julkaiseman Yhteisöllistyvä media -tutkimuksen mukaan yli 70 prosenttia suomalaisista uskoo lukevansa painettua sanomalehteä viiden vuoden kuluttua. – Fyysisestä tuotteesta on helpompi maksaa
Vaikka ei muuten olisi käytetty digimediaa, se on ollut nyt kustannustehokkaampaa. Mihin. Riikka Virranta JOHANNES TERVO Sture Uddin mukaan printti menestyy, jos fyysinen tuote on vetävä, journalismi kunnossa ja keksitään uusia ansaintamalleja. Huhupu- heita kuuluu, että muutkin kuin kaupan ketjut aikovat siirtyä mobiiliin ja sähköpostimarkkinointiin. Päällystämätön paperi mahdollistaa äärimmäisen kevyen, ympäristöystävällisen paperin massakäytön mutta ilman että se heikentäisi laatua. Onko printti tulevaisuudessa mainostajille ikääntyvän väen media. Tekniikka on jo olemassa, mutta sitä on toistaiseksi hankala toteuttaa sanomalehtiympäristöön. Toimistot tekevät sen, mikä on mainostajille parasta. Sanomalehti on tuotteena keskiaikainen keksintö. Paljonko uskot tuon osuuden olevan kymmenen vuoden päästä. Onko mainonta myös todettu tehokkaammaksi verkossa. Jos painokone voi tulevaisuudessa tuottaa yksinkertaista massaelektroniikkaa lehteen, mihin sitä voi hyödyntää. Kakku kutistuu, painetun pala pienenee Printtimainonnan tulevaisuutta pohtii Tarja Virmala, Markkinointiviestinnän toimistojen liiton toimitusjohtaja. Jaatko tämän näkemyksen. Mitä sitten kannattaisi tehdä. Ei printtiuskollisia kannata hylätä. Painettu media kattoi 55 prosenttia pienestä mainoskakusta 2012. Printillä tavoitetaan potentiaalisia asiakkaita ja luodaan tarpeita. Kyllä se varmaan niin on. Ainakin tulee vaihe, että sitä yritetään. Eli printti ei käytä kaikkia mahdollisuuksiaan. Moni elää terveenä satavuotiaaksikin. Harvoin, jos liiketoimintakonseptit pysyvät nykyisellään. Printissä voi olla mielenkiinnonherättäjä, joka ohjaa verkkokauppaan. Mediatoimistot palkkaavat nykyään vain verkko-osaajia. Aika iso osa pudotuksesta johtuu uusista kanavista, ja lama antaa lisävauhtia. Dagmarin ennuste on, että vuonna 2020 printin osuus voi olla vielä 25–30 prosenttia, eli se ei romahda. Mainostaja tottuu digiin. Suomessa luetaan printtiä harvinaisen paljon verrattuna muihin Euroopan maihin. Mitä printtilehdelle tapahtuu. Kannattaako kiirehtiä verkkoon. Lehtien tulevaisuus voi olla digissä, mutta nykyisyys on vahvasti paperilla. Kyllä. Joidenkin tuotteiden ja palveluiden on ja joidenkin ei. Esimerkiksi Aurinkomatkat ja Finnmatkat ovat sanoneet, että ne lopettavat ostetun median budjetin tai vetävät sen minimiin. Kun selaa lehden, asia jonka ei ajatellut kiinnostavan, voikin kiinnostaa. Millainen mainonta jää printtiin, ja mikä siirtyy digiin. Edel- ”Uskon painotuotteeseen, kunhan se on lahja, joka on kiva avata.” leen kädet likaantuvat, kun lukee sanomalehteä. Painettu elektroniikka tulee kuvaan mukaan. Jos paperista tulee näin elämyksellistä, kuinka usein lehdillä on varaa ilmestyä. Jos kuluttajan pitäisi valita standardisoidun sanomalehden ja elektroniikan väliltä, paperilla on hyvin vähän argumentteja, jos se jää nykyasentoon. Painettua lehteä lukee viikoittain yli 90 prosenttia suomalaisista. Uskon fyysiseen painotuotteeseen, kunhan se on lahja, joka on kiva avata, mennä postiluukulle ja katsoa, mitä hyödyllistä ja mielenkiintoista tänään tulee. Suuri kysymys lehdille on, mitä kaupan ketjut tekevät, sanoo Tarja Virmala. Älykkäät funktiot ovat vasta tulossa. Ei muunlainen kuin tällainen hybridimainonta enää toimikaan. Olet puhunut myös paperille painetusta elektroniikasta. Sen ohessa olemme kehittäneet päällystämättömien paperien käyttöönottoa heatset-painossa. Puskeeko ala asiakkaita väkisin digiin. Nuori ikäpolvi käyttää niin luontevasti verkkopalveluita. Kirjastot, teatterit, julkinen liikenne – kaikki tarvitsevat sen. Kuinka dramaattisesti ostetun mainonnan summa kutistuu. En ymmärrä, miksi sitä ei dramaattisesti uudisteta. > Lue koko haastattelu: www.suomenlehdisto.fi SuomenLehdistö 1/2014 11. No, hallitusti. Jos Kja S-ryhmä lopettavat mainonnan printissä, se on iso juttu. Kaikilta mantereilta on nyt todisteita, ettei kuluttaja jaksa skannata koodia, josta saa videon tai yksinkertaisen hyppäyksen verkkosivulle. Nykypainotekniikalla on entistä helpompaa julkaista alueellisia painoksia ja personoitua mainontaa. Puhutko erilaisista pinnoista, paperilaaduista, väreistä, tuoksuista…. Mainostajat ja kuluttajat tarvitsevat push median, jossa tehdään tiedoksi se, mistä ei olla luontaisesti kiinnostuneita. Nopeaa lääkettä ei ole tarjolla. Viime vuosina on puhuttu paljon sosiaalisessa mediassa ansaitusta mainostilasta ja yritysten omista kanavista, kuten verkkosivuista. Kaikista niistä, vaikka tuoksuihin en jaksa uskoa. Kolme asiantuntijaa pohtii printtiä ja sen tulevaisuutta. Koodit tulevat lisääntymään. Viime vuosina se on mennyt pääosin UpCode-järjestelmien kehittämiseen. Verkosta voit ostaa vaikka 10 000 eurolla paikan, tehdä pienemmillä tuotantokustannuksilla sisältöä, ja jos kampanja ei tavoita kohderyhmäänsä, sitä voi muuttaa heti. Riikka Virranta Kun sanomalehdet siirtyvät entistä enemmän sähköisiksi, mikä estää printtiä häviämästä. Toki toistaiseksi esimerkiksi asiakaskohtainen mobiilimarkkinointi on pientä. Liitto edustaa muun muassa mainos- ja mediatoimistoja. Vielä on paljon minun ikäisiäni ja vanhempia ihmisiä, jotka haluavat lukea printtiä niin pitkään kuin elävät. Firmasi laittaa 5 prosenttia liikevaihdosta tuotekehitykseen. Digiä suositaan, koska verkkoon ei tarvitse ostaa heti 60 000 eurolla mediatilaa ja arvailla, mahtoiko kampanja tehota. Ainakin kakku pienenee. Miten paperille painetut älykoodit kehittyvät. Suuri kysymys on, mihin päivittäistavaramainonta menee. Uskotko, että tällainen yleistyy. Vähenihän mainonnan määrä viime vuonnakin. Painaminen Mainonta TOUKO HUJANEN Printtiäkin voi kehittää Painamisen tulevaisuudesta puhuu Sture Udd, vaasalaisen UPC Centerin toimitusjohtaja. Se voi olla mitä tahansa verenpainemittarista avaimeen tai siihen, että lehdessä on aitoa rahaa. Uddin yritys työllistää yli sata ihmistä, ja siihen kuuluu muun muassa heat set -painotalo UPC Print ja älykoodiyritys UpCode. Lehdissä eri lukijalle voi avautua eri toiminnallisuuksia samasta koodista. Et usko, että tulevaisuudessa kannattaisi tehdä nykyisenkaltaista sanomalehteä. Väitetään, että printin ja mobiilin mainonta pelaavat hyvin yhteen
Selvisi myös, että Emman tavoin viihteellistä ja sosiaalista mediaa kuluttavien nuorten naisten osuus tilaajista on merkittävästi pienempi kuin alueen väestöstä. – Sanomalehtityössä on vaikea luoda juttu, joka sulkisi kaikki muut lukijat pois. Hänen mielestään mallilukijat sopivat parhaiten feature-juttujen aiheiden ja näkökulmien ideointiin.. Janeissa on potentiaalia: he ovat valmiita maksamaan digisisällöistä, eivätkä läheskään kaikki vielä ole tilaajia. – Ylipäätään se, että jutuissa on ihminen kohteena, tekee sen kiinnostavammaksi muille kohderyhmille. Voimme tavoittaa heidät muilla välineillä, toimituspäällikkö Hanna Myyrä kertoo. Janeissa kasvunvaraa Lahdessa on muotoiltu tutkimustiedon pohjalta kuusi mallilukijaa toimituksen ja kuluttajamyynnin avuksi. ” On vaikea luoda juttu, joka sulkisi muut pois.” – Ei kannata tavoitella sellaisella välineellä, josta jo etukäteen näkee, ettei lukija siihen tartu, Mediatalo ESAn tutkimusasiantuntija Anne Broman sanoo. Se yhdisti kyselytutkimuksensa tuloksia omaan ostokäyttäytymisluokitukseensa sekä väestörekisterin ja lehden tilaajarekisterin tietoihin. Tätä pohditaan nyt Lahdessa. – On isojakin ryhmiä, joita emme tavoita paperilehdellä, mutta eivät he menetettyjä tapauksia ole. Miten lehtitalo voisi häntä palvella. Emmaa eivät kiinnosta uutiset, saati paperilehti. Voiko lehtitalo luovuttaa printissä tai verkossa vaikeiden tai maksuhaluttomien kohderyhmien suhteen. Paljastui hyvin hoidossa olevia, 12 SuomenLehdistö 1/2014 potentiaalisia ja lehdelle vaikeita lukijaryhmiä. – Siinä ryhmässä on ei-tilaajia, joilla voi olettaa olevan herkkyyttä paperilehdelle, yhteisötuottaja Erkki Hujanen arvioi. Verkon sisältöjä suunnataan Markun lisäksi Janille, sähköisten kanavien edelläkävijälle. Myös Oulussa etsitään mallilukijoiden avulla potentiaalisia tilaajia. näin me teemme Etelä-Suomen Sanomien ja Kalevan mallilukijat Printti ja netti eri yleisölle Etelä-Suomen Sanomat ja Kaleva kohdentavat printin ja verkon sisältöjä eri yleisöille. Myyrä ei näe kohdentamisessa riskiä. Hanna Myyrän mukaan iäkkäimmät ja asiakeskeisimmät kohderyhmät ovat niin hyvin hoidossa, ettei heitä tarvitse erityisesti huomioida. Etelä-Suomen Sanomat on tehnyt hiljattain suuren investoinnin yleisön parempaan ymmärrykseen. Fonecta jaotteli lehden toimeksiannosta Lahden markkina-alueen ihmiset kuuteen ryhmään muun muassa mediankäyttötottumusten mukaan. Vakiintuneet printin yleisönä Samansuuntaisiin johtopäätöksiin on tultu Kalevassa. Ainakin aluksi paperilehdessä kokeillaan tarkastella asioita nykyistä enemmän kiireisen perheenäidin Katrin ja hyvätuloisen uutisten suurkuluttajan Markun näkökulmista. Niiden joukosta lehti valitsee pääkohderyhmät kanavilleen. Verkossa näitä ovat nuoret ikäryhmät, printissä perhe- ja työelämässä vakiintuneet 30–55-vuotiaat
Samalla kun lehtien pääkirjoitukset ylistävät Nokiaa siitä, että se avasi patenttisalkkunsa, lehtiä julkaisevat mediayhtiöt tekevät toisin. Kirjoittajat kohdentavat juttuja läpi lehden mutta erityisesti teematoimituksissa, kuten sijoittajajuttujen Oma raha -ryhmässä. Toki Nyt-liitteen kohderyhmä on poikkeuksellisen vaikea, tietoinen omasta tyylistään.” >KAUPPALEHTI KOHDENTAA NELJÄLLE LUKIJARYHMÄLLE Kauppalehti on määritellyt neljä ryhmää, joille juttuja kirjoitetaan: yrittäjät, sijoittajat, asiantuntijat ja päättäjät. Sellaisen joka pyöräilee, asuu ahtaasti, kiinnittää huomiota pukeutumiseen ja on kriittinen mediaa kohtaan. Uskon, että hyvin tehty juttu kiinnostaa kaikkia lukijoita. Lehteä tehdään nyt ryhmiä ulkopuolelta havainnoiden. > Kukin mallilukija tiivistää tutkittua tietoa edustamansa lukijaryhmän ominaisuuksista, kiinnostuksista ja mediankäyttötavoista. Mediatalojen käsissä vanhentuu ja happanee pilalle valtava määrä materiaalia, joka voisi olla pohjana monelle kansainväliselle startupille. Tutkimus antaa tietoa paitsi lukijoiden kanavavalinnoista myös mediankäytön ajoittumisesta. Elina Grundström on vapaa toimittaja ja tietokirjailija, joka työskentelee journalistiikan vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa 2013–2014. ”Ei yritetä lähteä mukaan kohderyhmän elämäntyyliin, koska siitä tulee herkästi kiusallista. > Aikakauslehdistä sanomalehtiin leviävä kohdentamisen työkalu. Esimerkiksi Sanomien talousvaikeudet johtuvat pitkälti siitä, että yhtiö kansainvälistyi hankkimalla tusinoittain pienillä kielialueilla toimivia paperilehtiä sen sijaan että se olisi panostanut englanninkielisten digitaalisten palvelujen kehittämiseen ja markkinointiin. Janille pitää tulla uutta sisältöä iltakymmeneltä, Myyrä sanoo. Liitteen esimiehen Jussi Pullisen mukaan ”miikat ja mirat” ovat auttaneet toimittajia löytämään sopivia näkökulmia ja sijoittumaan kohderyhmän elämänpiiriin. Toimitus ei aio luovuttaa. ”Me tiedämme, keitä yleisössä on ja osaamme kirjoittaa heitä kiinnostavalla tavalla. Vaikka mediayhtiöt eivät ole viitsineet myydä sisältöjä ulkomaille, ne ovat haalineet kaikki oikeudet sekä omien jour- ”Suomessa on maailman vapain lehdistö, Euroopan kielitaitoisimpiin kuuluva kansa ja väkilukuun suhteutettuna poikkeuksellisen paljon toimittajia.” Mallilukijoiden kuvat: Mediatalo esa, Grafiikka: MIIKA IMMONEN – Työkaluun täytyy suhtautua kriittisesti. Työryhmän ehdottama sähköisten julkaisujen arvonlisäveron alentaminen on kaikkien edun mukaista, mutta muuten lehtiasiain neuvottelukunta ehdottaa vain jakelutukia ja muita vanhanaikaisia toimenpiteitä, jotka heikentävät startup-medioiden kilpailuasemaa entisestään. Ne irtisanovat kokeneita journalisteja ja päällikkötoimittajia, mutta eivät anna heille oikeuksia edes omiin juttuihinsa. Mietimme myös otsikkotasolla, mikä kiinnostaa lukijaa. Pitää ajatella, miten kunnallisuutinen tehdään niin, että se kiinnostaa. Kun kerran mediatukia perustellaan viestinnän monipuolisuuden turvaamisella, niiden pitäisi kohdistua uusiin sisältöihin eikä vanhoihin jakelukanaviin. – Lukijathan eivät todellakaan halua, että sanomalehti viihteellistyy, Hanna Myyrä sanoo. Ostaminen on helpompaa ja nopeampaa kuin myyminen, joten mediapomot ovat pyrkineet valloittamaan maailmaa ostamalla. Monet valmiit reportaasit ja ulkomaanjutut kiinnostaisivat käännettyinä myös ulkomailla, mutta mediatalot eivät ole kehittäneet sisältöjen vientiä käytännössä lainkaan. Kun vanhoja medioita kuolee, tarvitaan uusia yrittäjiä ja liiketoimintamalleja, jotka perustuvat digitaalisuuteen ja rohkeaan kansainvälistymiseen. Suomalainen sananvapaus ja laatujournalismi voisivat olla mahtavia vientituotteita, joilla olisi samanlaisia maailmaa ja Suomen maabrändiä parantavia sivuvaikutuksia kuin valtion voimakkaasti tukemalla cleantechin eli puhtaan teknologian viennillä. Liikenne- ja viestintäministeriön alainen uusia mediatukia valmisteleva työryhmä on jälleen uusi esimerkki siitä, että alalle ei haluta uusia yrittäjiä. SuomenLehdistö 1/2014 13. Mallilukijoita hyödynnetään myös markkinoinnin kohdentamiseen, suunnitteluun ja uusien tuotteiden kehittelyyn. Mitä hänen suhteensa tehdään. Helppoa se ei kuitenkaan ole ollut, ja mallilukijoista ollaan luopumassa. > Ne perustuvat lehden nykyisen tai potentiaalisen lukijakunnan ryhmittelyyn. Suomessa on maailman vapain lehdistö, Euroopan kielitaitoisimpiin kuuluva kansa ja väkilukuun suhteutettuna poikkeuksellisen paljon toimittajia. Niinpä tekijät eivät voi itsekään kääntää ja kaupata maailmalle surkean pienellä kielialueella julkaistuja huipputeoksiaan. MiKä MALLILUKIJA. Viime aikoina on usein tuntunut siltä, että perinteiset lehtitalot haluavat ehdoin tahdoin estää sellaisten syntymisen. Toimituspäällikkö Jari Saarion mukaan mallilukijat terävöittävät uutisointia. Se auttaa toimittajaa katsomaan asioita tietyn lukijaryhmän näkökulmasta. Juttujen kohdentamisen onnistumista tullaan mittaamaan. Printin kohderyhmäksi viihteen kuluttajat ovat sanomalehdille erityisen hankalia. mediankentät Vinkit – Verkkosisältöä luetaan tabletilta illalla, kun katsotaan televisiota. Työryhmän jäsenet ja johtopäätökset edustavat voimakkaasti perinteisten viestintätalojen näkökulmia. Riikka Virranta nalistiensa että freelance-toimittajien ja valokuvaajien tuottamiin sisältöihin. Emmalle pohditaan aivan uudentyyppistä, ehkä kaupallista verkkosisältöä. – Mutta kohdentaminen ei voi olla vain sitä, että mietimme käsityöpalstoja Katrille. Tämä vie perusteet koko esitykseltä. Vanhat mediat eivät kerro yleisölle uusista medioista, ja Long Playn kaltaiset menestyskonseptit yritetään kaataa jo alkumetreillä kopioimalla niiden ideat. On todettu, että esimerkiksi nuorille tehdyt jutut eivät ole kiinnostaneet nuoria. Kaksi kokemusta kohdentamisesta >NYT-LIITE LUOPUU MIIkASTA JA MIRASTA Helsingin Sanomien Nyt-liittettä on tehty pitkään mielessä nuoren, aktiivisen kaupunkilaisen arkkityyppi. Myöhemmin myös ilmoitusmyynti alkaa käyttää tutkimustietoa. > Liitteellä voi olla yksi mallilukija, sanomalehdellä niitä on yleensä useita. Mutta entä Emma. Yleisö on kirkkaana mielessä myös verkossa.” e Julkaisuajalla on väliä Myös Hanna Myyrän mukaan läheskään kaikkia juttuja ei aleta kohdentaa, esimerkiksi rikosuutisissa se olisi mieletöntä. Idea on lisätä toimituksen tai levikki- ja ilmoitusmyynnin ymmärrystä lukijoista. Media-ala tarvitsee uusia yrittäjiä Kun Nokia irtisanoi insinöörejä, se antoi lähtijöille keksintöjä ja liikeideoita, joiden varassa Suomeen on syntynyt rikas kudelma teknologia-alan kasvuyrityksiä. Keväällä Etelä-Suomen Sanomissa pohditaan työpajoissa, mihin aikaan, missä kanavassa, millaista sisältöä ja millaisin näkökulmin esimerkiksi Jani vaatii
Juttujen näkökulmien ja taiton etukäteissuunnittelulla sekä editoinnilla tavoitellaan journalistiseen työhön tehokkuutta ja tasalaatuisuutta. Koljosen tutkimus pistää miettimään, ovatko suomalaiset toimitukset jo liiankin ketteriä, sopeutuvia, joustavia ja nöyriä. Hyvä toimittaja kun pystyy sekä seuraamaan johtajaa että haastamaan hänet.. Vanhassa toimituskulttuurissa toimittajien tavoitteena oli kansan valistaminen, tiedon välittäminen, eliitin seuraaminen ja lähimenneisyyden kirjaaminen. Muutoksen kokonaisvaikutelma jää journalismin tekijöiden näkökulmasta positiiviseksi, vaikka moni nostaa esiin myös ongelmia ja uhkakuvia. Havainto on tärkeä, koska pahoinvoiva työntekijä ei pitkään ole tuottava eikä tehokas. Runsaammin, nopeammin ja avoimemmin. Tutkija Kari Koljosen Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus COMETille tekemä tutkimus ku- SuomenLehdistö 1/2014 vaa toimittajien haastattelujen kautta journalistisen työn muutosta yksilökeskeisestä toimituskulttuurista kohti päällikkövetoista toimitustyötä. panu.uotila@jyu.fi 14 Väliportaan esimiesten merkitys toimitustyön ohjaajina ja journalististen valintojen tekijöinä on kasvanut 2000-luvulla. Toimittajan työ on muuttunut yksilösuorituksista keskijohdon, eli tuottajien, uutispäälliköiden ja toimituspäälliköiden, tiukasti ohjaamaksi ja suunnittelemaksi tiimityöksi. Päällikkövetoisuuden riskinä nähdään ylisuunnittelu, joka voi jäykistää toimitusten reagointikykyä ja heikentää rivitoimittajien aloitteellisuutta. Tutkimus: Seuraa johtajaa! Väliportaan päällikkötoimittajien muuttuvat roolit. ” Vaatimusten kasvu ei ahdista enää yhtä paljon kuin ennen.” taa toimitussihteerien työtä ja nopeuttaa prosesseja, se ei saisi johtaa aidosti merkittävien, yllätyksenä tulleiden, uutisten kutistamiseen annettuihin mittoihin. Seuraa johtajaa! -tutkimukseen on haastateltu sanomalehtien, aikakauslehtien ja television toimittajia ja esimiehiä. Omien näkökulmien ja juttuaiheiden jäljittäminen ei enää kiinnosta. Muutoksen on kritisoitu kaventaneen toimittajien itsenäisyyttä. tutkimus Toimitusten johtaminen teoria&käytäntö mikko martikainen Enemmän duoo ku sooloo TEORIA VÄITTÄÄ Kirjoittaja Panu Uotila on journalistiikan yliopistonopettaja Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitoksella. Haastattelujen perusteella näyttää siltä, että mitä enemmän keskijohto puuttuu toimittajien työhön työprosessin keskivaiheessa, sen todennäköisemmin jännitteet nousevat pintaan. Toimittajan pitää monikanavaisessa ympäristössä tehdä aiempaa useampia tehtäviä, suoriutua niistä ai- empaa nopeammin ja kyetä työnsä aikana aiempaa tiiviimpään vuorovaikutukseen. Kaikki ei ennen ollut paremmin, mutta muutos on todellinen ja vaikuttaa toimitustyön kaikkiin vaiheisiin sekä lopputulokseen. Mediataloissa suunnittelevaa ja editoivaa työtapaa pidetään kuitenkin ainoana keinona vastata kiristyneeseen kilpailuun, jakelukanavien moninkertaistumiseen sekä lehtien välisen juttuvaihdon vaatimuksiin. Uutisen määritelmä on uusi asia tai olennaisen asian muutos. Eli toimittajat sulattavat juttujensa etukäteissuunnittelun ja niiden käsittelyn jälkikäteen, kunhan saavat hankkia materiaalit ja kirjoittaa juttunsa itsenäisesti. Toimitustyön muutoksessa myös työn tavoitteet on pistetty uusiksi. Vaikka ennakoiva taitto sujuvoit- Fakta Tutkija: Kari Koljonen. Koljonen tiivistää näihin kolmeen komparatiiviin journalistisen työn keskeiset muutokset. Kun toimittajan liekanarua pidetään liian pitkään liian kireällä, saattaa vallan vahtikoira passivoitua ja menettää ärhäkkyyttään. Aineisto: Yhteensä 46 toimittajan teemahaastattelut, toimitusorganisaatioista ja niiden tuottamista dokumenteista tehdyt havainnot sekä taustakirjallisuus. Toimittajat eivät enää sooloile itseohjautuvasti, vaan toimitukset soittavat nyt aiempaa selkeämmin yhteisistä nuoteista esimiesten määrittelemää ohjelmistoa. Väliportaan johdosta on tullut toimitusten tärkeimpiä muutosagentteja. Tutkimuksen yllättävä löydös on, että vaatimusten kasvu ei ahdista ammattikuntaa enää yhtä paljon kuin muutoksen alkuvuosina. Toimittajien tiimityötä määrittävät nyt sisältöjen tuotanto, kuluttajien palvelu, vallan haastaminen ja tulevaisuuden ennakointi. Oikea uutinen ei aina ole tuottajien ja uutispäälliköiden ennakoitavissa, vaan verkostojen ja ahkeran jalkatyön kautta löydettävissä. Ennalta päätettyjä näkökulmia ennalta päätettyihin formaatteihin toteuttamalla voi jäädä yhteiskunnallisesti merkittäviä juttuaiheita huomaamatta. Tampere University Press 2013. Toimitusten palveluhenkiset moniosaajat hallitsevat monia instrumentteja, mutta antavat esimiesten määrätä tahdin
Nuoret toimittajat kokivat, että on hyödyllistä, että tuottaja tai uutispäällikkö miettii jutun näkökulmaa etukäteen. Helsingin Sanomista löysin kuusi kehystä: aluepolitiikan keskusta, uskonnollinen keskusta, uudistusta kaipaava keskusta, herravihan keskusta, sekoileva keskusta ja talonpoikien keskusta. Tutkimus: Opinnäytetyö Haaga-Helia Ammattikorkeakoulun journalismin linjalle: ”Kiinnostavuuden jäljillä, näitä somessa klikataan – sosiaalinen kuratointi Ess.fiverkkosivustolla”. Poliitikkojen mielestä etelän media kohtelee keskustalaisia epäoikeudenmukaisesti, mutta tätä toimittajat eivät näe. Ilkka kohteli keskustaa hellävaraisimmin. Vertailin tuloksiani New York Timesin jaetuimmista jutuista tehtyjen tutkimusten tuloksiin sekä 118 kansainväliseltä uutissivustolta 1,4 miljoonaa uutisjuttua analysoineen Share Wars -blogin tuloksiin. Vaikka oppaamme ei annakaan suoria tutkimustuloksia onnistuneesta henkilöhaastattelusta, se tarjoaa hyvät eväät onnistuneen haastattelun rakentamiseen. KÄYTÄNTÖ VASTAA Lapin Kansan uutispäällikkö Pekka Mauno, sinulla on lähes neljänkymmenen vuoden toimittajakokemus. Halusimme tehdä selkokielisen oppaan erityisesti aloittelevan toimittajan näkökulmasta siitä, minkälaisin keinoin onnistunut henkilöhaastattelu rakentuu. Esimiehen ammattitaitoa on ymmärtää, milloin hän on väärässä ja toimittaja oikeassa. Toisaalta on myös tärkeää, että haastateltava ymmärtää tilanteen pelisäännöt. – Työtavan muutos näkyy lukijalle varmasti parempina ja monipuolisempina sisältöinä. Valitsin aineistokseni kaksi viikkoa, ensimmäisen lokakuulta 2012 ja toisen huhtikuulta 2013. Kokeneemmat toimittajat olivat sitä mieltä, että heidän omaa kykyään arvioida jutun näkökulmaa ei arvosteta, jos esimies miettii jutun haastateltavia myöten valmiiksi. Onnettomuudet ja rötökset kiinnostavat somessa eeva ristkari Valmistuu journalismin medianomiksi. Kansainvälisten tutkimusten mukaan jaetuimpia juttuja ovat tieteen saavutuksista kertovat uutiset, omituisuudet, eläin- ja seksiaiheiset jutut sekä henkeä nostattavat, wau-efektin aikaansaavat jutut. Tutkimukseni osoittaa, ettei tiedonvälitystä voida luonnehtia neutraaliksi. – Visuaalisuus on nuoren sukupolven tapa hahmottaa maailmaa, eikä enää kirjoitettu teksti. Mitkä ovat toimitustyön kehittämisen ja johtamisen suurimmat tulevaisuuden haasteet. Facebook on monelle myös päivittäinen uutisten lähde. Voiko jutusta tulla hyvä, jos esimiehen ajatukset tuntuvat toimittajasta hölmöiltä eikä hän voi seistä niiden takana. Jaetuimpia sisältöjä ovat liikenneonnettomuudet, rötökset ja paikallisen yritys- ja ravintolamaailman uutiset, kuten uudet omistajat ja yrittäjät. Muista, että toimittaja ei ole ikinä haastattelun tähti. Ne luovat myös perusteen lisätutkimuksille. Aamulehdessä taas olivat selvimmin esillä viittaukset rötöspuolueeseen. Onko jutuista tullut aiempaa parempia suunnittelun ja editoinnin lisäämisen myötä. Opinnäytetyössäni tutkin, millaisilla uutiskriteereillä tehdyt jutut leviävät lukijoiden omiin yhteisöihin EteläSuomen Sanomien verkkolehdestä, Ess.fi:stä, sosiaalisen median kautta. Haastattelutilanteessa monella pienelläkin seikalla on suuri merkitys. – Lapin Kansassa esimiesvetoisuuden kasvattamisen ensisijainen syy oli ennakoivan taiton ja sitä myötä ennakoivan suunnittelun tulo lehtityöhön. Onnistuneen haastattelun edellytys on perusteellinen taustatyö, jota ei ikinä voi tehdä liikaa. Huomioni kiinnitti, kuinka eri tavoilla lehdet asemoivat itsensä suhteessa keskustaan. Kysymysten järjestyksellä on tässä suuri merkitys, eli vaikeimpia kysymyksiä ei kannata laukoa tilanteessa heti kärkeen. Onko suunnittelevassa työtavassa riskinä, että lehdestä tulee niin tasalaatuinen, että se on tylsä. Haastattelutilanteen tulisi olla mahdollisimman rento. Optimaalista olisi tavata haastateltava useamman kerran saman jutun tiimoilta. Toimittajan tulee aina kunnioittaa haastateltavaansa ja olla nöyrä – haastateltava on antanut arvokasta aikaansa juuri sinun juttuasi varten. Tämä on haasteellista toimittajille ja toimitusten esimiehille, kun pitäisi tuntea molempien välineiden erilaiset ominaisuudet ja niissä toimivat ratkaisumallit. Tämä näkyi esimerkiksi liikenneonnettomuuksien jakamisen suosiossa. Aina silloin tällöin pitäisi pystyä yllättämään lukija ja tekemään asiat täysin ainutlaatuisella tavalla. – Aluksi tässä oli toimittajien kokemuksesta ja ammattitaidosta lähtevä suhtautumisero. Tätä tutkin Etelän media tekee juntteja ja talonpoikia Katariina Poranen Yhteiskuntatieteiden maisteri Tutkimus: Gradu Tampereen yliopiston viestinnän, median ja teatterin yksikköön: ”Etelän medialle keskusta on helppoa riistaa.” Tulkintoja etelän mediasta: poliitikkojen ja toimittajien käsityksiä sekä kehysanalyysi keskustapuolueen kesäkuun 2010 puoluekokouksen julkisuudesta Aamulehdessä, Helsingin Sanomissa ja Ilkassa. Pyri siihen, ettet esitä haastattelussa samoja kysymyksiä kuin kaikki muutkin sinua ennen. Työmme pohjalta voi todeta, että keskeisintä onnistuneessa haastattelussa on luoda aitoa luottamusta haastateltavan ja haastattelijan välille. – Kyllä varmasti pitäisi ajoittain rikkoa se sabluuna, jonka toistamiseen helposti luiskahdetaan. Juttujen jakoihin vaikuttaa myös uutissivuston tarjonta: maakunnallinen lehti painottaa paikallista sisältöä. Se näkyy, että jutuissa on aiempaa enemmän mietitty, mikä on niiden tärkein sisältö ja miten se esitetään lukijalle mahdollisimman helposti omaksuttavassa muodossa. Tutkimus löytyy osoitteesta: http:// tampub.uta.fi/ handle/10024/84890 Poliitikot moittivat etelän mediaa muun muassa ajojahdeista ja vääristävästä uutisoinnista. Mitä mieltä olet esimiesvetoisuuden yleistymisestä toimitustyössä. Ilkasta erottautui viisi kehystä: kunnian keskusta, juurevan Jarmo Korhosen keskusta, oman piirin keskusta, pyykkäävä keskusta ja käytännön keskusta. Tutkimus löytyy osoitteesta: theseus.fi/handle/10024/65849 Tein parityönä Miina Hakalan kanssa opinnäytetyön, jonka aiheena on onnistuneen henkilöhaastattelun tekeminen. Tapaukseksi nostin keskustan vuoden 2010 puoluekokouksen. Pureudumme oppaassamme muun muassa siihen, miten luoda hyvä haastattelutunnelma, miten esittää ne vaikeimmat kysymykset ja minkälainen rooli toimittajan tulisi ottaa tilanteessa. Esitä kysymykset mahdollisimman suorasti ja aina omissa nimissäsi. Verkkotoimitus voi hyödyntää tutkimustuloksia esimerkiksi pitämällä jaetuimpia juttuja helposti saavutettavissa ja lujittaa lukisuhdettaan Ess.fi:n omilla Facebook-sivuilla jakamalla sosiaalisessa mediassa leviäviä juttuja omastakin profiilistaan lukijoille. Opinnäytetyön tuloksena selvisi, että verkkotoimitus uutisoi jo nyt hyvin Facebookissa leviävistä aiheista. Poliitikot kokevat, että etelän mediaa edustavat etelässä ilmestyvät sanomalehdet, iltapäivälehdet ja sähköiset tiedotusvälineet. Tiedesisältöjä tai seksiaiheisia juttuja ei Ess.fi-sivulta jaettu juuri ollenkaan. Selvitin, miten keskustapoliitikot ja politiikan toimittajat ymmärtävät käsitteen ja mitä he ajattelevat väitetystä etelän median kielteisyydestä juuri keskustaa kohtaan. Hyvää haastattelua edeltää hyvä taustatyö Mimosa Hedberg Valmistuu medionomiksi. Kun sivut, ja usein myös näkökulmat, on määritelty etukäteen, se tuottaa tasalaatuisempaa lehteä. – Jos hankittu aineisto osoittaa, että esimiehen näkökulma ei toimi, niin sitten pitää tietysti vaihtaa näkökulmaa. – Kun verkon merkitys koko ajan kasvaa, on haasteena pystyä toteuttamaan verkkosisällöt verkonomaisesti eikä tehdä verkkoa kuin painettua paperiaukeamaa. Maakunnallisen lehden verkkosivuilta jakaminen on vielä aika vähäistä, mutta joitakin päätelmiä jaetuim- mista jutuista saattoi tehdä. Koska aihe on kiinnostanut tutkijoita vain vähän, halusin avata mystistä etelän median käsitettä edes hieman. Miten Lapin Kansan toimittajat ovat ottaneet pomovetoisuuden kasvun vastaan. Selvästi jakajalle on merkityksellistä olla yhteisölleen tiedonvälittäjä. Tutkin yhden tapauksen pohjalta, eroaako keskustan omaa kannatusaluetta edustavan Ilkan kirjoittelu poliitikkojen etelän mediaksi kokemien Aamulehden ja Helsin- gin Sanomien kirjoittelusta. – Alkuvaiheen vastustuksen jälkeen monet ovat myöntäneet, että on parempi työtapa mennä juttukeikalle, kun jutun näkökulma on mietitty etukäteen. Hyvä haastattelu tapahtuu haastateltavalle merkitykselli- sessä paikassa. Tutkimus: Opinnäytetyö Haaga-Helian journalismin koulutusohjelmaan yhdessä Miina Hakalan kanssa: ”Ideasta oppaaksi: Aloittelevan toimittajan haastatteluoppaan synty”. Opas tarjoaa konkreettista neuvoja sekä aloitteleville toimittajille että jo pitkään alalla työskennelleille. ” Ilkka kirjoitti ikään kuin puolueen sisältä, kun taas Aamulehti ja Helsingin Sanomat olivat ulkopuolisia.” Näin selvät erot eri lehtien välillä yllättivät minut. Maakuntalehden verkkosivuilta jaetuin sisältö on selvästi paikallista. SuomenLehdistö 1/2014 15. Laadullisessa tutkimuksessani perkasin Facebookiin jaetuimmat jutut uutiskriteerien ja teoriaperusteisen kiinnostavuuden avulla. Haastatteleminen on yksi toimittajan tärkeimmistä tiedonhankinnan välineistä, ja henkilöhaastattelu taas on journalismin kuninkuuslaji. Tutkimus löytyy osoitteesta: http:// urn.fi/URN:NBN:fi: amk-2013112117727 Sosiaalisesta mediasta on tullut iso osa suomalaisten mediapäivää, ja toimituksellisen seulan rinnalle on tullut sosiaalinen kuratointi. Tärkeintä on muistaa, että kaikki haastattelijat ovat erilaisia, ja toimittajan on olennaisinta löytää juuri itselleen oma tyyli haastattelun tekoon. Ilkka kirjoitti ikään kuin puolueen sisältä, kun taas Aamulehti ja Helsingin Sanomat olivat ulkopuolisia tarkkailijoita. Mielestämme toimittaja ei voi olla ikinä valmis haastattelija. Oppaan aineistoksi haastattelimme alan kokeneita konkareita: Saska Saarikoskea, Anu Partasta, Mikko Nummista, Rita Tainolaa, Elina Järvistä ja Ninni Lehtniemeä. Vanhakantaisimmaksi puolueen kehystää Helsingin Sanomat. Pitäisi pystyä kertomaan tarinoita visuaalisesti verkon ilmaisumahdollisuuksia hyödyntäen, eikä vain sanoilla. Toimittajilla on edelleen valtaa määritellä ilmiöitä, mutta tätä ylivaltaa koettelee sosiaalinen media. Aamulehti teki keskustaa näkyväksi neljän kehyksen avulla: rikollinen Jarmo Korhosen keskusta, omapäinen keskusta, junttikeskusta ja pelaava keskusta
Muutamissa kommenteissa arveltiinkin, että Murdoch pyrkii kaiken käyttäjien tuottaman sisällön omistajaksi. Aina tämä ei onnistu, joten tarkistuksiakin varten on oma työkalupakkinsa. Ensisijaisesti BBC yrittää päästä puheisiin aineiston tekijän kanssa varmentaakseen materiaalin aitouden. Ensimmäisenä kuukautena halukkaat kirjoittajat tekevät ehdotuksia juttuaiheiksi ja yhteisön jäsenet äänestävät niistä. Toiminta-ajatukseen kuuluu, että kirjoittajien lisäksi yhteisön jäsenet osallistuvat juttujen synnyttämiseen kommentoimalla, editoimalla ja niin edelleen. > BBC:n opastusta yleisön lähettämien aineistojen arviointiin BBC Academyn blogissa: www.bbc.co.uk/blogs/ blogcollegeofjournalism/posts/UGC-Sourcecheck-and-stay-on-top-of-technology tai http://goo.gl/0cPzGN. Taustalla on muun muassa Guardiania julkaiseva Scott Trust, mutta tavoitteena on palvelun saaminen kannattavaksi. > News Corpin tiedote kaupasta: http:// newscorp.com/2013/12/20/news-corpacquires-social-news-agency-storyful tai http://goo.gl/IfzMbH ja kaupan osapuol- 16 SuomenLehdistö 1/2014 Yleisön tuottamien sisältöjen käyttö vaatii omanlaistaan ammattitaitoa, joten neuvoja kannattaa ottaa, kun niitä saa. Kannatusta hakevat muun muassa juttuehdotukset Uruguayn presidentin joukkoistetusta haastattelusta, lähiruoasta ja Afrikan kultabuumista ja romahduksesta. Julkaistavat aineistot on kuitenkin tarkistettava. Palvelun kirjoittajiksi on ajateltu lähinnä free-toimittajia, jotka näin saavat juttuideoilleen paitsi rahoituksen myös varmasti aiheesta kiinnostuneen yleisön. Kuten arvata saattaa, jotkin ehdotukset ovat pätevämmin perusteltuja kuin toiset, mutta yksikään ei ole aivan kelvoton. Kolmeen palstaan jaettu etusivu esittää paperikaudelta tuttuun tapaan toimituksen näkemyksen mukaiset juttuhierarkiat, ja multimediaa on hillitysti erikseen käynnistettävinä videoina. Contributorian juttujen tuotantosykli on kolmivaiheinen. Ja nähtäväksi jääkin, mikä on Storyfulin katu-uskottavuus kaupan jälkeen verkkokansan keskuudessa. Toisen kuukauden aikana jutut tehdään. Tekstiin tai sen liepeille sijoitetut linkit, videot ja esimerkiksi lisätietodokumentit muistuttavat, ettei kyse sentään ole näköislehdestä vaan verkkojulkaisusta. Sen apulaispäällikön mukaan käyttäjien sisällöillä haetaan erityisesti silminnäkijähavaintoja uutisaiheista täydentämään toimittajien aineistoja tai jopa korvaamaan niitä, kun toimittaja ei jostain syystä ole aiheen äärellä. com ja yksi arvio siitä Slatessa: http://www. com/2013/12/20/raju-narisetti-talks-aboutwhy-news-corp-bought-storyful-and-foundermark-little-talks-about-why-he-sold tai http:// goo.gl/x9tZcY. ” Jos on hyvä idea, tumpelompikin kirjoittaja voi saada yhteisön avulla jutun aikaiseksi.” Contributoriassa toimittajat esittävät juttuideoitaan ja yhteisön jäsenet äänestävät niistä. Yhteisöllisen jutunteon apuna Contributoria käyttää Poetica-työkalua, jonka avulla usea henkilö voi editoida samaa juttua samanaikaisesti. Äänestäminen tarkoittaa myös sitä, että jäsenet ilmaisevat halukkuutensa rahoittaa juttujen tekemistä. Ja aineistoja nimenomaan haetaan, ei vain passiivisesti oteta vastaan. Toisaalta palvelu saattaa jatkossa hyväksyä juttujen rahoittajaksi myös mediayrityksiä ja jopa mainostajia. Käyttäjämateriaalia tuleekin enemmän kuin toimitus pystyy hyödyntämään. Kokonaisvaikutelma on arvioijasta riippuen joko tyylikkään selkeä tai sitten tasaisen tylsä. Palvelua voivat ryhtyä käyttämään myös vähemmän harjaantuneet kirjoittajat juuri yhtei- tuollaisia 1 000–1 500 sanan featureita. Eikä kunnianarvoisa NY Times todella ole uudistuksen jälkeenkään mitenkään visuaalisesti räiskyvä teos. Contributorian ero aiempiin journalismia joukkoistamalla -hankkeisiin on sen yhteisöllisyys. Jutut käsittelevät brittiläisen tapakulttuurin tunnusmerkkejä, naisten erotiikkaa ja rakennussuojelua. BBC:n UGC (User Generated Content) Hub on toiminut kohta kymmenen vuotta. (Poetica – kuten itse Contributoriakin – on vielä beta-vaiheessa.) Contributorian tammikuun ”näytenumerossa” on juttuja, joita hankkeen vetäjät pyysivät tuntemiltaan kirjoittajilta. Klikkaukset Samaan aikaan toisaalla News Corp on ostanut itselleen keskeisen sijan yleisön tuottamien sisältöjen hallitsijana hankkimalla Storyful-palvelun. Näin Contributoria pyrkii edistämään avoimen journalismin ideaa. Varsinaista mainontaa julkaisuun ei aiota ottaa. Yhteisön jäsenten rooli on toimintamallissa keskeinen: jäsenet rahoittavat juttuhankkeita, osallistuvat niiden tekemiseen ja ovat tietenkin niiden ensisijainen yleisö. söllisen jutunteon prosessin vuoksi: jos on hyvä idea, josta lukijat innostuvat, tumpelompikin kirjoittaja voi saada yhteisön avulla kiinnostavan jutun aikaiseksi. ”Ihan kiva” vai- kuttaa olevan yleinen arvio, kuten Slatessa uudistusta arvioinut Adrian Chen kuvailee. New York Timesin verkkolehden ulkoasu-uudistus ei ole herättänyt järin suuria tunteita. BBC seuraa sosiaalisen median sisältöjä työkalupakilla, jossa on tusinan verran ulkopuolisia palveluita TweetDeckistä NewsWhipin kautta Bambuseriin. Ne ovat ilmaiseksi kaikkien luettavissa ja niitä voi jopa käyttää edelleen, koska ne julkaistaan Creative Commons -lisensoituina. Valkoista pintaa on runsaasti. Sama selkeys vallitsee myös juttusivuilla: teksti nousee esiin valkoisesta pinnasta, ja lukukokemus on levollinen. Kolmannessa kuussa jutut julkaistaan. aihe internet Teksti Joukkoistaminen verkonsilmä Teksti journalismissa Kirjoittaja Ari Heinonen on dosentti ja tiedotusopin lehtori Tampereen yliopistossa. com/2014/01/08/contributorias-founderstalk-about-why-they-are-building-an-opencommunity-for-crowdfunding-journalism tai http://goo.gl/j3B99o. Samalla jäsenet ilmaisevat halukkuutensa rahoittaa juttujen tekemistä. Kuvia tutkitaan Googlen ja TinEyen avulla, lähettäjän sosiaalisen median profiilia arvioidaan muun muassa Kredin ja Kloutin avulla ja esimerkiksi kuvan tai videon esittämää säätilaa verrataan todelliseen Wolfram Alphan avulla. Epäilemättä tällaiselle sponsoroinnille on löydettävä sekä kirjoittajia että jäseniä tyydyttävät pelisäännöt. Jäsenet ovat – tai voivat olla – mukana aktiivisemmin kuin vain maksamalla pienen maksun. Ostamalla Storyfulin Rupert Murdochin imperiumi kaitsee porttia, jonka toisella puolella ovat laajat, innokkaat ja usein ehkä halvat amatöörijournalistit sisältöjen myyjinä ja toisella puolella valtamedian yritykset ostajina. Vuodenvaihteen jälkeen avattu Contributoria on maksuton ja ainakin toistaiseksi avoin kenelle vain, ja sen perusidea on pyrkimys aktiivisen yhteisön muodostamiseen. > Uudistunut New York Times: www.nytimes. slate.com/articles/arts/culturebox/2014/01/ new_york_times_website_redesign_ reviewed.html tai http://goo.gl/3CM2Et.. Seuraavaan julkaisuun on valmisteilla jutut ainakin biopolttoaineista ja kulutustuotteiden valmistuksen eettisyydestä. Juttuehdotukset eivät ole työ- tai merkkimäärältään valtaisia, vaan ten haastattelut Gigaomissa: http://gigaom. > Contributoria: www.contributoria.com ja juttua siitä Gigaomissa: http://gigaom. ari.a.heinonen@ uta.fi Journalismia joukolla ja avoimesti Contributoria on uusi journalistinen verkkoalusta, jossa kokeillaan joukkoistamiseen perustuvaa ansaintamallia ja juttujen yhteisöllistä tekemistä. Näiden perusteella julkaisun profiili näyttäisi olevan selvästi kallellaan ajankohtaisen asiajournalismin suuntaan. Toki kaupan osapuolet kiistivät moiset uumoilut. Storyful on laajalti tunnettu eräänlainen sosiaalisen median aineistoja kuratoiva agentuuripalvelu, joka on myynyt sisältöjä muun muassa New York Timesille, Wall Street Journalille ja BBC:lle
Kantelijoiden mukaan kantelun kohteena olevan artikkelin teema ja sisältö olivat merkittäviltä osin lainausta 7 päivää -lehden edellisenä päivänä julkaisemasta uutisesta. Sen sijaan kirjoituksen lopussa todettiin lyhyesti, että asiasta kertoi ensimmäisenä Seiska. Kantelijoiden mukaan nämä antoivat lehdelle yleisellä tasolla liikkuvia kommentteja ehdonalaisesta vapaudesta ja koevapauteen pääsemisen mekanismeista. He tulkitsevat, että Iltalehden jutun kärki oli aikanaan kohua herättäneen kidnappaajan vapautuminen vankilasta huomattavan aikaisessa vaiheessa suhteessa langetetun vankeusrangaistuksen pituuteen. Kantelijat kuvailevat tapahtunutta ”skuupin varastamiseksi”. Koska lehteä myytiin toisen välineen skuupilla, lähde olisi pitänyt mainita jo kannen otsikossa. Neuvoston periaatelausuma lainaamisesta edellyttää, että lähde on mainittava jo otsikossa tai ingressissä, jos lähdemateriaali on jutun kokonaisuuden kannalta merkittävässä roolissa. 7 päivää ei käsitellyt tällaista kysymystä lainkaan. Esimerkiksi langettavan päätöksen 4476/SL/10 mukaan lehti oli laatinut otsikoidensa myyntikärjen toisen välineen uutisen varaan vain päivä sen jälkeen, kun lähteeksi osoittautunut juttu oli ilmestynyt. Jos uutista viedään eteenpäin tai sen merkitystä pohditaan aivan uudesta näkökulmasta, onko ensimmäinen väline edelleen otsikko- tai ingressikamaa. Hänen mukaansa jutuissa oli yhteistä tietoa vain se, että yhdeksän vuoden ehdottomaan vankeuteen tuomittu kidnappaaja kärsi reilun kolmen vuoden vankeustuomion. Kantelijat siteeraavat Journalistin ohjekohtaa 7, jonka mukaan lähde on mainittava, kun käytetään toisen julkaisemia tietoja. Iltalehti myös kertoi kidnappauksesta tuomitun pyrkineen aktiivisesti vaikuttamaan olosuhteisiin, joissa hän tuomiotaan kärsi. Sadeoja huomauttaa, että neuvoston päätöskäytännön mukaan kukaan ei voi varata juttuideaa omiin nimiinsä. Ratkaistu 17.12.2014 Lehden pääuutinen perustui toisen välineen edellisenä päivänä julkaisemaan tietoon. Koska lehteä myytiin toisen välineen skuupilla, lähde olisi pitänyt mainita jo kannen otsikossa. Kovin suppeaksi jää yhteiskunnallisesti merkityksellistenkin uutisten käsittely, jos niitä ei voi käyttää juttuideana ja jatkaa uusilla näkökulmilla. Tässä tapauksessa Ilta-Sanomia myytiin etusivun otsikolla, joka perustui toisen lehden hankkimiin ja julkaisemiin tietoihin. Kyseessä oli lehden pääjuttu, joka alkoi näyttävästi kannesta ja jatkui sisällä aukeaman kahdelle sivulle levitettynä. Ilta-Sanomien vastaus 25.10.2013 Päätoimittaja Tapio Sadeoja vastaa, että 7 päivää kirjoitti asiasta ennen Ilta-Sanomia, mutta Ilta-Sanomat hankki omista lähteistään vahvistuksen koevapauteen pääsemiselle ja kirjoitti aiheesta huomattavasti eri muodossa kuin 7 päivää. Kyseessä oli yksi lehden pääjutuista, SuomenLehdistö 1/2014 17. Asian vie toiselle tasolle se, että lehdet kertoivat, kuka asian ensimmäisenä julkaisi. Kantelijoiden mukaan kantelun kohteena olevan artikkelin teema ja sisältö olivat merkittäviltä osin lainausta 7 päivää -lehden edellisenä päivänä julkaisemasta uutisesta. Iltalehden vastaus 25.10.2013 Päätoimittaja Kari Kivelä kirjoittaa, että 7 päivää -lehden jutulla ei ollut hallitsevaa roolia Iltalehden uutisessa. Ratkaistu 17.12.2014 Yksi lehden pääuutisista perustui toisen välineen edellisenä päivänä julkaisemaan tietoon. He kiinnittävät erityistä huomiota Iltalehden kansiotsikkoon, jonka katsovat sisältäneen ainoastaan 7 päivää -lehden julkaiseman tiedon kidnappaajan vapautumisesta suhteellisen aikaisessa vaiheessa. Lehti kertoi sieppauksesta tuomitun henkilön selvinneen yhdeksän vuoden vankeusrangaistuksestaan reilussa kolmessa vuodessa ja päässeen valvottuun koevapauteen. Lähde oli neuvoston mielestä inspiroinut kantelun kohteena olevaa lehteä tekemään oman juttunsa ja julkaisemaan sen ilman riittävää omaa uutishankintaa. 6 3 ILTA-SANOMAT Julkisen sanan neuvoston langettava päätös lainaamista koskevassa asiassa. Kivelä ei silti katso Iltalehden toimineen vastoin hyvää journalistista tapaa. Kantelu 16.9.2013 Kantelijat ovat 7 päivää -lehden toimittaja ja päätoimittaja, joiden mielestä Ilta-Sanomat ei noudattanut 13.9.2013 julkaisemassaan uutisessa ”Vankilasta pois jo nyt” ja kannen vinkissä ”9 vuoden tuomio – Ulkona 3 vuoden jälkeen” Journalistin ohjeita eikä periaatelausumaa lainaamisesta. Hän kiistää kantelijan näkemyksen, jonka mukaan kysymys olisi ollut vain yleisen tason kommenteista. Ilta-Sanomat haastatteli jutussaan Rikosseuraamuslaitoksen virkamiestä, poliisikansanedustajaa ja vankilavirkailijoiden edustajaa. JSN JSN:n jäsenet: Päätöksiä 17.12.2013 Risto Uimonen Julkisen sanan neuvoston päätöksiä 17.12.2013. Sen sijaan kirjoituksen leipätekstissä todettiin lyhyesti, että asiasta kertoi ensimmäisenä Seiska. Artikkelin perussanoma kopioitiin kantelijoiden mielestä suoraan 7 päivää -lehdestä. Lähde oli neuvoston mielestä inspiroinut kantelun kohteena olevaa lehteä tekemään oman juttunsa ja julkaisemaan sen ilman riittävää omaa uutishankintaa. Päätoimittajan mukaan 7 päivää -lehden jutusta yli puolet käsitteli koevapauteen päässeen henkilön uutta avioliittoa, opiskelua, ammatillisia tulevaisuudensuunnitelmia sekä ulosottovelkoja. Sitä paitsi voihan olla niin, että saman uutisen lähteillä ollaan ainakin teoriassa yhtä aikaa. Ilta-Sanomat ei käsitellyt lainkaan näitä asioita, vaan sen juttu perustui lehden omiin haastatteluihin. Langettavassa päätöksessä seisoo: ”on selvää, että skuuppi antoi kimmokkeen uutiseen...” Perusoletus siitä, että kaksi suomalaista toimittajaa ei voi olla saman aiheen kimpussa ja käyttää vaikkapa samaa näkökulmaa, on kestämätön. Lähde on mainittava, kun käytetään toisen julkaisemia tietoja (JO 7). Ratkaisu Myös toisen työtä käytettäessä on noudatettava hyvää tapaa. Mielestäni automaattisesti ei. Pitääkö uutisen ensimmäisenä julkaissut tiedotusväline mainita otsikossa ja ingressissä vai tekstissä. Ratkaisu Myös toisen työtä käytettäessä on noudatettava hyvää tapaa. Sadeoja katsoo Ilta-Sanomien tuoneen aiheeseen huomattavasti uusia näkökantoja ja laajentaneen puheenaiheen kysymykseen siitä, miten nopea vapautuminen raskaasta rikoksesta ylipäänsä on mahdollista. He tulkitsevat, että Ilta-Sanomien jutun kärki oli aikanaan kohua herättäneen kidnappaajan vapautuminen vankilasta huomattavan aikaisessa vaiheessa suhteessa langetetun vankeusrangaistuksen pituuteen. Kantelijat huomauttavat, että IltaSanomat ei maininnut 7 päivää -lehteä oman juttunsa otsikossa, ingressissä tai kansiotsikossa. Iltalehti haastatteli jutussaan rikosoikeuden professoria, joka antoi lehdelle kantelijoiden mukaan yleisellä tasolla liikkuvia kommentteja Anssi Järvinen Riitta Kalliokoski Lauri Karppi ehdonalaisesta vapaudesta ja koevapauteen pääsemisen mekanismeista. Tähän asti päätöksen tekeminen olisi ollut helppoa kuin heinänteko. Artikkelin perussanoma kopioitiin kantelijoiden mielestä suoraan 7 päivää -lehdestä. Kantelijat ovat käyneet kantelua varten läpi joukon neuvoston aikaisempia päätöksiä ja tulkitsevat niiden tukevan näkemyksiään. Päätoimittaja kertoo Iltalehden maininneen jutussaan, että vapautumisesta kertoi ensimmäisenä 7 päivää. Toimitus eritteli päätoimittajan mukaan yksityiskohtaisesti, mihin lain kohtiin koevapaus perustui. Kivelä toteaa, että Iltalehden jutun näkökulma, lähtökohdat, sisältö ja tiedonhankinta vastasivat aivan eri kysymykseen kuin 7 päivää -lehden artikkeli. Kantelijoiden mielestä tällainen Ilta-Sanomien itse hankkima yleisen tason kommentointi ei poista sitä, että jutun kärki oli peräisin 7 päivää -lehdestä. ILTALEHTI Julkisen sanan neuvoston langettava päätös lainaamista koskevassa asiassa. Kantelijoiden mielestä tällainen Iltalehden itse hankkima yleisen tason kommentointi ei poista sitä, että jutun kärki oli peräisin 7 päivää -lehdestä. Iltapäivälehdille tuli langettava tuomio journalistin ohjeiden vastaisesta luvattomasta uutisen lainaamisesta. Vangin koevapaus alkoi yli kuukausi ennen kuin 7 päivää julkaisi asiasta uutisen. He kiinnittävät erityistä huomiota Ilta-Sanomien kansiotsikkoon, jonka katsovat sisältäneen ainoastaan 7 päi- Kuinka ”väkevä” lainaus. Neuvoston periaatelausuma lainaamisesta puolestaan kehottaa mainitsemaan lähteen jo otsikossa tai heti jutun alussa, mikäli juttu ei sisällä omaa tiedonhankintaa tai lähdemateriaalilla on jutussa hallitseva rooli. Hän kuitenkin lisää, että kannen otsikkoa voidaan arvostella aiheellisesti, koska se ei tuonut esiin lehden omaa näkökulmaa vaan herätti mielikuvan toisen tekemän työn asiattomasta hyödyntämisestä. Lehti kertoi sieppauksesta tuomitun henkilön selvinneen yhdeksän vuoden vankeusrangaistuksestaan reilussa kolmessa vuodessa ja päässeen valvottuun koevapauteen. Lähde on mainittava, kun käytetään toisen julkaisemia tietoja (JO 7). Koska maininta tekstissä riittää. Päätöksiä yhteensä 9. Esimerkiksi langettavan päätöksen 4476/SL/10 mukaan lehti oli laatinut otsikoidensa myyntikärjen toisen välineen uutisen varaan vain päivä sen jälkeen, kun lähteeksi osoittautunut juttu oli ilmestynyt. Hän kirjoittaa Ilta-Sanomien jutun sisältäneen merkittävissä määrin omaa tiedonhankintaa ja 7 päivää -lehden toimineen kimmokkeena yhteiskunnallisesti merkittävän ja yleisöä kiinnostavan asian vahvistamiselle ja uutisoimiselle. Milläs todistat. Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Ilta-Sanomat on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa lehdelle huomautuksen. Kantelijat kuvailevat tapahtunutta ”skuupin varastamiseksi”. Neuvoston mielestä on selvää, että 7 päivää -lehden skuuppi antoi kimmokkeen seuraavana päivänä Jyrki Huotari Timo Huovinen Ulla Järvi Ilta-Sanomissa ilmestyneelle jutulle. Kantelu 16.9.2013 Kantelijat ovat 7 päivää -lehden toimittaja ja päätoimittaja, joiden mielestä Iltalehti ei noudattanut 13.9.2013 julkaisemassaan uutisessa ”Sieppaaja pääsi jo kesällä vapauteen” ja kannen vinkissä ”Miljoonaperijättären sieppaaja vapaana” Journalistin ohjeita eikä periaatelausumaa lainaamisesta. Kantelijat siteeraavat Journalistin ohjekohtaa 7, jonka mukaan lähde on mainittava, kun käytetään toisen julkaisemia tietoja. Ilta-Sanomat löi laimin velvollisuutensa kertoa lähteestään jo kannessa. Kantelijat ovat käyneet kantelua varten läpi joukon neuvoston aikaisempia päätöksiä ja tulkitsevat niiden tukevan näkemyksiään. Kantelijat huomauttavat, että Iltalehti ei maininnut 7 päivää -lehteä oman juttunsa otsikossa, ingressissä tai kansiotsikossa. Vapauttavia Langettavia Kalle Heiskanen Palolan poiminta Palstalla jatkuu keskustelu Julkisen sanan neuvoston kiinnostavasta päätöksestä. Ilta-Sanomat mainitsi hänen mielestään asianmukaisesti, mikä väline asiasta ensimmäisenä kertoi, eikä 7 päivää -lehteen ollut Journalistin ohjeiden perusteella syytä viitata laajemmin. Kauko Palola päätoimittaja, Keskipohjanmaa vää -lehden julkaiseman tiedon kidnappaajan vapautumisesta suhteellisen aikaisessa vaiheessa. Ilta-Sanomien etusivun ja varsinaisen jutun otsikot sekä ingressi (”Tuomio: Miljoonaperijättären sieppaaja asteli valvottuun koevapauteen”) perustuivat pelkästään 7 päivää -lehden julkituomaan ristiriitaan pitkän tuomion ja lyhyen vankilassa oloajan välillä. Neuvoston periaatelausuma lainaamisesta puolestaan kehottaa mainitsemaan lähteen jo otsikossa tai heti jutun alussa, mikäli juttu ei sisällä omaa tiedonhankintaa tai lähdemateriaalilla on jutussa hallitseva rooli. Hän arvioi, että 7 päivää esitteli koevapauteen päässeen kidnappaajan yksityiselämää, kun Iltalehden jutun näkökulma ja sisältö perustuivat kysymykseen, miksi vakavasta rikoksesta tuomittu henkilö pääsee koevapauteen. Lehti kysyikin, saiko tuomittu erityiskohtelua, kun hän pääsi koevapauteen
Toimittaja haastatteli poliitikkoa tv-uutisissa ja kertoi myöhemmin verkossa julkaistussa kolumnissaan muun muassa haastatellun käyttäytymisestä haastattelutilanteessa. Menettelytapa ei loukannut haastatellun oikeuksia. > Lue kaikki tuoreet päätökset osoitteessa www.jsn.fi Sanomalehtien Liitossa tapahtuu > 8.5. Lehti kertoi suomalaisten suosikkilentokohteista. Sivuston tilastojen käyttöä jutun lähteenä ei voi pitää piilomainontana. Viestinnän Keskusliitto on joukkoviestintäalan ja graafisen teollisuuden kattojärjestö. Lisätietoa: www.sanomalehdet.fi/ ajankohtaista/tapahtumakalenteri. Otsikko kertoi e-pillereiden uhrista. Sanomalehtien Liiton kevätseminaari, Seinäjoki. Juttu esitteli sienestämiseen liittyviä tuotteita. Tässä tapauksessa Iltalehteä myytiin etusivun otsikolla, joka perustui toisen lehden hankkimiin ja julkaisemiin tietoihin. Pasi Kivioja Heli Riitta Kärkkäinen Ollila joista vinkattiin jo kannessa. Liittoon kuuluu yli 180 sanomalehteä ja yli 50 kaupunkilehteä sekä muita alan yrityksiä. Neuvoston mielestä on selvää, että 7 päivää -lehden skuuppi antoi kimmokkeen seuraavana päivänä Iltalehdessä ilmestyneelle jutulle. > 20.11. Ratkaisut tekivät: Risto Uimonen (pj), Jukka Ahlberg, Ulla Ahlmén-Laiho, Anssi Halmesvirta, Kalle Heiskanen, Timo Huovinen, Salla Nazarenko, Riitta Ollila, Veera Ristikartano, Jaakko Ujainen ja Heikki Vento. Kysymys ei ollut piilomainonnasta. Jakelun ajankohtaispäivä. Iltalehden etusivun ja varsinaisen jutun otsikot sekä ingressi (”Nuoren naisen 17 päiväksi ahtaaseen koppiin teljennyt [NN] selvisi itse reilun kolmen vuoden vankeudella”) perustuivat pelkästään 7 päivää -lehden julkituomaan ristiriitaan pitkän tuomion ja lyhyen vankilassa oloajan välillä. Vangin koevapaus alkoi yli kuukausi ennen kuin 7 päivää julkaisi asiasta uutisen. Sanomalehtien Liitto on sanomalehtien ja kaupunkilehtien kustantajien toimialajärjestö. Ilta-Sanomat Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös piilomainontaa ja konserniyhteyttä koskevassa asiassa. Hakemukset palkkatoivomuksineen pyydämme 10.2.2014 mennessä osoitteeseen mervi.henriksson@vkl.fi www.vkl.fi • www.sanomalehdet.fi 18 SuomenLehdistö 1/2014 Ilkka Julkisen sanan neuvoston langettava päätös virhaan korjaamista koskevassa asiassa. Iltalehti löi laimin velvollisuutensa kertoa lähteestään jo kannessa, minkä päätoimittaja itsekin vastauksessaan reilusti myönsi. Sen tehtävänä on parantaa jäsenyritystensä toimintaedellytyksiä, jotta suomalaisilla olisi käytettävissään monipuoliset ja laadukkaat viestintäpalvelut. Siinä lainattiin tutkimusta, jota ei vielä ollut julkaistu. Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Iltalehti on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa lehdelle huomautuksen. Haastattelussa oli muitakin kiistanalaisia tulkintoja, mutta Ylellä oli riittävät perustelut niille. Yleisradio haastatteli kansanedustajaa ja päätteli haastattelun perusteella jutun otsikossa, että tämä muun muassa vastustaa syyrialaisten lasten vastaanottamista Suomeen. 040 735 1690. Jaakko Ujainen Heikki Valkama Heikki Vento Yle.fi, uutiset Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös haastattelua ja otsikkoa koskevassa asiassa. Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös valokuvaa ja yksityisyyden suojaa koskevassa asiassa. > 30.-31.10. Neuvoston periaatelausuma lainaamisesta edellyttää, että lähde on mainittava jo otsikossa tai ingressissä, jos lähdemateriaali on jutun kokonaisuuden kannalta merkittävässä roolissa. MTV3.fi Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös haastattelua koskevassa asiassa. Neuvosto ei löytänyt perusteita kolumnissa esitetylle väitteelle alkoholiveron kevennyksen taloudellisista seurauksista. Iltalehti tiivisti omaan juttuunsa myös 7 päivää -lehden tietoja koevapauteen päässeen henkilön yksityiselämästä. Haemme Viestinnän Keskusliiton ja Sanomalehtien Liiton yhteiseen Viestintä ja verkostot -yksikköön VIESTINTÄPÄÄLLIKKÖÄ Tärkeimpiin tehtäviisi kuuluvat • liittojen ulkoisen ja sisäisen viestinnän suunnittelun, toteuttamisen ja seurannan operatiivinen johtaminen • liittojen viestinnän ja viestintäkanavien kehittäminen • osallistuminen edunvalvontatyöhön sekä mediasuhteiden ja muiden sidosryhmäsuhteiden hoitoon Odotamme sinulta • erinomaisia viestintätaitoja ja vankkaa viestinnän kokemusta • vuorovaikutus- ja esiintymistaitoja • näkemystä media-alan merkityksestä ja tulevaisuudesta • kykyä hallita projekteja ja tarttua toimeen • tehtävään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa Arvostamme • media-alan tuntemusta ja kokemusta • markkinointihenkisyyttä • esimieskokemusta Tarjoamme sinulle monipuolisen työn dynaamisesti kehittyvän toimialan näköalapaikalla, jossa voit osana ammattitaitoista työyhteisöä rakentaa kotimaisen median tulevaisuutta. Kolumni käsitteli alkoholin myyntirajoituksia. Jutun tiedot perustuivat saman konsernin verkossa toimivaan markkinapaikkaan, johon jutussa julkaistu linkki vei. Konserniyhteyttä ei tarvinnut mainita, koska se jutun kannalta ei ollut olennaista. Lisätietoja tehtävästä antavat toimitusjohtaja Valtteri Niiranen p. Liitto edustaa noin 800 yritystä ja yhteisöä, jotka työllistävät noin 24 000 henkilöä. Itä-Savo Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös piilomainontaa koskevassa asiassa. Sille löytyi katetta jutusta. Lehti kertoi Suomen lipun käytöstä ja julkaisi jutun yhteydessä omakotitalon pihakuvan, jossa näkyivät muun muassa lippu ja lipputanko. Aamulehti Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös otsikkoa koskevassa asiassa. Paikallislehtipäivät 2014, Kalajoki. Kuvassa ei ollut ihmisiä tai muita yksityiskohtia, joiden paljastaminen olisi loukannut yksityisyyden suojaa. 09 2287 7217 ja liittojohtaja Jukka Holmberg p
Ilmoitukset: KelpomediaOy, Jukka Vivolin, puhelin 050 5029706, jukka.vivolin@gmail.com. Uusiin tehtäviin tossa Los Angelesissa sekä Stanfordin yliopiston MediaXtutkimuskeskuksessa. Mika Kiiskinen on nimitetty Monster Suomen maajohtajaksi. Sydneyn-toimitukseen on valittu työkiertoon neljä toimittajaa: Laura Huuskonen, Janne Huuskonen, Riku Roslund ja Antti Tiri. Tilaushinnat 2013: kestotilaus 84,00 euroa / vuosi (sis. – Olen ihmisläheinen ihminen. Tilaukset ja osoitteenmuutokset: sl@sanomalehdet.fi. 21.10. 31.3. 3/14 9.4. 25.11. 24.2. STT-Lehtikuva STT-Lehtikuva siirtää yötyönsä Australiaan kevään aikana. Faksi: (09) 607 989. alv 10%), määräaikainen tilaus 89,70 euroa /vuosi (sis. 8/14 5.11. Hän jatkaa myös Aamulehden mediamarkkinoinnin myyntipäällikkönä. Hän väitteli tohtoriksi Jyväskylän yliopistossa vuonna 2005 aiheenaan julkisen sektorin sidosryhmäsuhteet. Olisi kauhean tylsää istua vain yksin työpöytäni takana. 4/14 14.5. Päätoimittaja aikookin jalkautua lukijoiden pariin. Jauho on työskennellyt lehden uutispäällikkönä vuodesta 2006. Vapaa-aikaansa Jauho viettää mieluiten perheensä kanssa mökillä Ylläksellä. SuomenLehdistö 1/2014 19. Sanoma Media Finland Sanoman mediamyynnistä ja -asiakkuuksista Suomessa vastaavaksi johtajaksi nimitetään 1.2.2014 alkaen Antti Järvinen. Paikallisuuden voimalla hän uskoo Posarin kuitenkin palvelevan lukijoita vielä vuosia eteenpäin. Mikko Vuorio on nimitetty kansainvälisen myynnin johtajaksi. Määräaikainen tilaus ei jatku tilausjakson päätyttyä ilman erillistä ilmoitusta. 9/14 10.12. Juuso Liljeroos. 27.10. 25.3. 27.5. Aikaisemmin syksyllä Caratin riveissä aloittivat myös strateginen suunnittelija Joonas Imeläinen IUM Helsingistä, asiakkuusjohtaja Kirsi Riipinen IUM Helsingistä ja projektipäällikkö Katja Winqvist TBWA\Helsingistä. Nimityksiä suomen.lehdisto@ sanomalehdet.fi Aamulehti Mediamyynnin johtajaksi on nimitetty tekn. 29.4. Itse Jauho lupaa olla pää- toimittajana lähellä sekä henkilökuntaa että lukijaa. He muuttavat Australiaan 1–2 vuodeksi, ja heidän palatessaan tilalle lähtevät seuraavat työkiertolaiset. Toimitus: Lönnrotinkatu 11, 00120 Helsinki. 5/14 18.6. Maksettua tilausmaksua ei palauteta, kun tilaus irtisanotaan. Sähköposti: suomen.lehdisto@sanomalehdet.fi. Pohjolan Sanomat tekee paljon yhteistyötä esimerkiksi Lapin Kansan kanssa. 7/14 1.10. Silti pitäisi pystyä tekemään laadukasta lehteä, joka kiinnostaa tilaajia. Kuluttajamyynnistä ja -asiakkuuksista vastaavaksi johtajaksi nimitetään 1.2.2014 alkaen Ruokakeskon markkinointijohtajan paikalta Sanomaan siirtyvä Niina Ryynänen. Noora Autio VIESTINNÄN AMMATTILEHTI Levikki: 2 815 LT/11. Alma Career Oy operoi rekrytointipalveluita kaikkiaan yhdeksässä maassa. Sydneyssä STT:läiset työskentelevät Australian uutistoimiston AAP:n tiloissa, osana kansainvälistä työyhteisöä. Vie vähemmän resursseja tehdä juttuja omalta alueeltamme, jossa on kuusi tärkeää kuntaa. nina susi Leena Tiitola on nimitetty mediamarkkinoinnin puhelinmyynnin päälliköksi. Lisäksi hän haluaa parantaa toimituksen palautejärjestelmää ja tuoda palavereihin lisää keskustelua. alv 10%), määräaikainen opiskelijatilaus 44,85 euroa / vuosi (sis. Painopaikka: Botnia Print, Kokkola. Ilmestysmisaikataulu 2014 Nro Ilmestyy Aineistot Varaukset 2/14 5.3. Samaan aikaan Caratissa on aloittanut strategisena suunnittelijana Lasse Iskanius. Vilma Luoma-aho on tutkinut organisaatioiden sidosryhmäsuhteita ja aineettomia pääomia. Antti Järvinen ja Niina Ryynänen ovat Sanoma Media Finlandin johtoryhmän jäseniä. Suomen Lehdistö internetissä: www.suomenlehdisto.fi. Hän arvelee, että Pohjolan Sanomien lukijoille on sukupuolta enemmän merkitystä sillä, että uusi päätoimittaja on itse kotoisin alueelta. Toivon, ettei yhteishenki kärsi.” ja yhteisiä juttuja kirjoitetaan enemmän omista lähtökohdista käsin. Professuuri on sijoitettu humanistiseen tiedekuntaan viestintätieteiden laitokseen. Kotimaan- ja ulkomaanuutiset SuomenLehdistö saamme muualta. – Olemme päättäneet keskittyä nimenomaan ydinlevikkialueeseemme Meri-Lappiin ja Tornionjokilaaksoon. Toimituksen väki on pienentynyt yt-neuvottelujen seurauksena ja ilmestymispäivät vähentyneet seitsemästä viiteen. Jyväskylän yliopisto Filosofian tohtori Vilma Luoma-aho on nimitetty yhteisöviestinnän professorin tehtävään. – Ei ole tarkoitus uuvuttaa ihmisiä. Taitto: Noora Autio ja Riikka Virranta. Puhelin: (09) 228 77 300. Bartosz Struzik jatkaa Monster Puolan, Szabolcs Buda Monster Unkarin ja Petr Kubacka Monster Tsekin maajohtajina. 5.5. Entistä paikallisempi Posari Pohjolan Sanomien uudeksi päätoimittajaksi valittu Maria Jauho saa käsiinsä melkoisen haasteen. Toivon, ettei se kärsi. Parhaillaan hän johtaa Helsingin Sanomain Säätiön rahoittamaa tutkimushanketta uusien mediamainonnan ilmiöiden eettisyydestä. Nyt yhteistyö muuttaa muotoaan ” Ei ole tarkoitus uuvuttaa ihmisiä. Päätoimittaja: Kaija Jäppinen. Luoma-aho on ollut vierailevana tutkijana Annenberg School for Communicationissa Etelä-Kalifornian yliopis- Alma Career Oy Marja Pylkkänen jatkaa toimintaansa laajentaneen yhtiön toimitusjohtajana. vuosikerta. Toimittaja: Riikka Virranta. Jauho pitää erittäin tärkeänä sitä, että vähemmällä väellä ei edes yritetä saada aikaan samanlaista lehteä kuin ennen yt-neuvotteluja. Julkaisija: Sanomalehtien Liitto ry / Tidningarnas Förbund rf. Jauhon tavoitteena on saada uskolliset tilaajat pysymään tyytyväisinä ja toisaalta houkutella lehden pariin uusia, etenkin työikäisiä, lukijoita. Aikaisemmin hän työskenteli digistrategina Mediatoimisto Virrassa. Olemme välillä tehneet enemmän juttuja koko Lapin näkökulmasta. 12.8. 2.6. Antti siirtyy Sanomaan mediatoimistokonserni Omnicom Media Groupin Suomen toimitusjohtajan paikalta. Porvari on työskennellyt digitaalisen markkinatutkimuksen sekä mainonnan parissa muun muassa yrityksissä Dynamic Logic ja Millward Brown Digital. Ilonamme on ollut, että täällä on hirveän hyvä porukka ja hyvä henki tehdä töitä. 22.9. Kun Jauhoa pyydettiin päätoimittajan tehtävään, hän vastasi ”luonnollisesti kyllä”. Lähtöajankohta riippuu viisumijärjestelyistä. ISSN: 0039-5587. Pohjolan Sanomat on Maria Jauhon mukaan alueensa ihmisille tunteita herättävä lehti. Ilmestyminen: 83. yo. Kestotilaus jatkuu niin kauan kuin itse haluat. Hänellä on 2-, 4- ja 6-vuotiaat lapset. 6/14 27.8. Heinäkuussa työnsä aloittava Jauho sanoo, että reunaehdot eivät ole hääppöiset. Muutoksen tavoitteena on tiivistää mediarajat ylittävää yhteistyötä ja rakentaa entistä paremmat kasvuedellytykset monikanavaiselle tulevaisuuden medialle. 9 numeroa vuodessa. Carat Finland Carat Finland on vahvistanut tiimiään palkkaamalla viimeiset kymmenen vuotta New Yorkissa työskennelleen Anna Porvarin asiakkuusjohtajaksi. alv 10%). 18.2. Toimitussihteeri: Noora Autio. 16.9. . 1.12. 18.8