K A R JA L A I N E N. K V E L E R TA K HUHTIKUU 3 2013 SoundI Amorph 13 1 1 irtiotto Kaleval asta is (sis.alv) VO N H E R T Z E N B R O T H E R S 6,20 € J
CD – DIGIPAK – 2LP+CD – DOWNLOAD
09-5627 7110 gsm 0400-730 453 Trafiikkisuunnittelija Jatta Waarala 82 Avustajat Asko Alanen, Senja Harju, Timo Harjuniemi, Ville Hartikainen, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Karoliina Kantola, Antti Karkiainen, Topi Kauhala, Asko Kauppinen, Eero Kettunen, Esa Koivio, Timo Koskinen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Kai Latvalehto, Kaisla Alexander Leveelä, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Antti Mattila, Jussi Niemi, Satu Niininen, Jake Nyman, Sami Nissinen, Pertti Ojala, Ville Pirinen, Hemmo Päivärinne, Vesa Sirén, Ville Sorvali, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Teppo Vapaus, Sauli Vuoti, Jarmo Vähähaka, Laura Vähähyyppä, Heidi Välkkilä, Jukka Väänänen Toimituksen postiosoite Soundi, Box 312 33101 Tampere Puhelin (09) 759 61 (vaihde) Internet www.soundi.fi Kustantaja A-lehdet Oy Julkaisujohtaja Eve Vaasmaa Markkinointi Brand Manager Markkinointisuunnittelija Johanna Mikkonen Katja Bruun Bazook Tobias Sammet’s Avantasia Finntroll Peter Tägtgren Killswitch Engage Soilwork 86 Tarkkailuluokka The Scenes Black Lizard 87 88 Demoefekti Stalker Herra Ylppö & Ihmiset Olavi Uusivirta Don Johnson Big Band 92 97 98 Amorphis Ornette Birks Makkonen Viimeinen sana kuva: Juho Juntunen w w w. SISÄLTÖ 6 7 8 10 12 14 16 18 24 26 30 36 38 42 46 50 52 54 61 64 80 3/2013 Juho Juntusen outo maailma Suorat sanat Uutiset Oma lista: Topi Saha Hai & Lou Jussi Niemen naamakirja: Jukka Tolonen E-liike Soundi-haastattelu: Pedro Hietanen Depeche Mode Von Hertzen Brothers Anssi Kela Kvelertak Minun tähteni: David Bowie Samae Koskinen John Grant Killer Aspect Pimeys Volbeat J. Tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää kaikissa lehden uudelleen julkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutus- ja jakelutavoista. vuosikerta. Karjalainen 36 61 30 kuva: Antti Kirves Kvelertak 14 Palvelussa tarvittava tilausnumero löytyy takakannen osoitetiedoista. Lehtitilaukset: 0800-963 63 (24h/vrk) J. Karjalainen Arviot Keikat Päätoimittaja Timo Kanerva Toimituspäällikkö Tero Alanko Toimitussihteeri Mikko Meriläinen Erikoistoimittaja Juho Juntunen Toimittaja Petri Silas Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Ilmoitusmyynti Veikko Virtanen Puh. Toimitus vastaa vain tilatusta aineistosta. Osoitetta voidaan käyttää ja luovuttaa suoramyyntitarkoituksiin. www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Anssi Kela Jukka Tolonen Julkaistujen kirjoitusten ja kuvien osittainenkin lainaaminen ilman lupaa on kielletty. s o u n d i . Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoimainen este, esim. f i Käyntiosoite Postiosoite Sähköposti Puhelin Risto Rytin tie 33, Helsinki A-lehdet Oy, 00081 A-lehdet etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi (09) 759 61 (vaihde) Asiakaspalvelu: (09) 759 6614 (ma–pe klo 8–16.30) Virallinen osoitteenmuutos postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. lakko tai tuotannolliset häiriöt). Painopaikka PunaMusta Oy, Joensuu ISSN 0785–0891 4 SOUNDI Aikakauslehtien liiton jäsen Soundi ilmestyy 11 numeroa vuodessa 39
vaganza.fi 12.-14.7.2013 • Joensuu www.ilosaarirock.fi MO T Ö R HE AD (UK) • S I GUR R ÓS ( ISL ) • NIGH T WISH • H OT CHIP (UK) S Q UAR E P U S HE R (UK) • W I T CH CR A FT ( S WE) • PELICA N ( USA) • A D EP T ( SW E ) BE T W E E N T HE B U R I E D A ND M E ( USA) • T AR R US R ILEY ( JAM /U SA) M IC HAE L M O N R O E • KA R R I KOIR A • PÄ Ä KII • FINNT R OL L D I S CO E N S E M B LE • WINT ER SUN • R YT M IH Ä IR IÖ ET E R N AL T E AR S O F SOR R OW • PER T T I KUR IKA N NIM IPIV ÄT J . K AR JAL AI N E N • I S MO A LANKO • M AR ISKA & PAH AT SU D E T Kaikki lipputyypit (25-85 euroa) myynnissä Tiketissä
JUNTUSEN OUTO MAAILMA 6 SOUNDI
Imelää paskaa. Imelää paskaa. Nyt kun yli kymmenen vuoden pohjatyö on palkittu kansallisella jättisuosiolla, ja hedelmien keräily on alkanut, on alkanut myös perisuomalainen kateellisten panettelu, vittuilu ja tuomitseminen. Suosionsa huipulla ratsastava Jukka Poika on juuri nyt helppo naljailun kohde. Näkyykö vastaava trendi sitten musiikkimaailmassa. Musatouhujen rin- nalla Jukka on ruokkinut lapsensa ja tutkinut ekotiedostavan elämän todellisuutta asumalla useamman talven yli puulämmitteisessä hirsitalossa Bromarvissa. Tämä ryhmä on valmis käyttämään rahaa, ja osaa useimmiten jo auttavasti käyttäytyä. Teattereihin tulee elokuvia, jotka eivät mässäile visuaalisuudella, vaan pohjaavat tarinaan ja näyttelijöihin. Huvittavia piirteitä videon vastaanotto sai, kun The Voicen kaltaiset äärikaupalliset viihdefoorumit otsikoivat uutisensa tyyliin: ”Myikö Jukka Poika sielunsa?”. Kun 70-luvulla työväenluokka siirtyi elokuvateattereista kotitelevisioiden ääreen, toivottiin yleisöä nimenomaan nuorisosta. Vaikka Jukan tekstejä saa välillä tulkita suomi-ircgalleria-suomi -sanakirjan avulla, perimmäinen viesti tapaa yhä olla ajattelemisen arvoinen. Suurimpia kassamagneetteja olivat sarjakuvien elokuvaversiot, hitin jatko-osat ja visuaalisesti huikeat seikkailut. Suomalainen musiikkimenestyjä tapaakin saavuttaa suosionsa sivutuotteena vain yksioikoista vihaa. Jukka Poika on tuottanut itsensä näköistä musiikkia eri kokoonpanoissa reilun kymmenen vuoden ajan julkaisten noin levyn per vuosi. Tuttavapiirissäni etenkin miehillä on tapana mollata Jukka Poikaa. Jos Siideripissis ei vielä raivostuttanut kaikkia vanhoja faneja, viimeistään härskillä tuotesijoittelulla täytetty Viestii-musiikkivideo sai Soul Captain Bandin vinyylejä lp-soittimessaan pyörittelevät bongitukat pois tolaltaan. Sitten ne sanat. He kuitenkin osaavat myös vaatia palvelua ja mukavuuksia, haalea hampurilainen kaatosateessa ei kuulu heidän maailmaansa. Ei tarvitse kuin katsoa Suomeen saapuvien artistien listaa, kun tajuaa, että keikkamyyjät ovat havainneet vanhemman yleisön tarpeet jo paljon ennen Hollywoodin elokuvatuotantoja. Kun festivaaleilla ennen tarjoiltiin makkaraperunoita ja kasvissyöjille samaa ilman makkaraa, ovat palvelut laajentuneet huomattavasti. Lahjakas ja intohimoinen Turbulence näki kohtalonsa toisin ja teki itse tulevaisuutensa lyömällä läpi väkevällä Notorious-singlellä. SOUNDI 7. Bruce Springsteen ja Rush eivät ole varsinaisia nuorisoidoleja, mutta keikkaliput liikkuivat tiuhaan tahtiin. Hienoina esimerkkeinä näistä Quartet ja The Best Exotic Marigold Hotel. Nyt vanhempien ihmisten elokuvissakäynti on kasvanut hurjasti, vuodesta 1995 vuoteen 2010 yli 50-vuotiaiden amerikkalaisten säännöllinen elokuvissakäynti kasvoi lähes 70 prosenttia. Imelä. Videon aiheuttaman tunnereaktion ja vetävän lööpin voi ymmärtää, mutta itse kysymys on häiritsevän epäkorrekti. T US A P TEPPO VA he Guardian tarttui jokin aika sitten mielenkiintoiseen aiheeseen. Tahti on ollut kova ja plattojen sisältö paria heikompaa lenkkiä lukuun ottamatta vähintään laadukasta. Tutkimuksien mukaan vanhempi ikäluokka saattaa olla pelastus elokuvateollisuudelle, ja nyt Hollywood alkaa herätä ilmiöön. Ensinnäkin se musa. Meistä entisistä telttailijoista on tullut niitä yli kolmekymppisiä, jotka edelleen käyvät samoissa tapahtumissa. Lisäksi ateriointikin sujui mukavasti alueella olevassa telttaravintolassa. Sitten se jätkä. Hänestä tuli rakastettu reggaetähti. Suomessa klassinen ryysyistä rikkauksiin -tarina on harvoin voimallinen ja sympatiaa herättävä, sillä valtaosa nuorista räppäreistä, reggaepäistä ja rokkareista pajauttelee ja dokaa angstisen nuoruutensa vanhempien tai Kelan ja sossun rahoilla tukeva katto pään päällä. Nyt eläkkeelle jäävät, ja sitä hieman nuoremmat keski-ikäiset ovat ensimmäisiä sukupolvia, jotka ovat nuoresta asti tottuneet sijoittamaan rahaa itseensä, käymään elokuvissa ja konserteissa. Rutiköyhän rastafarin frendit toisensa perään tipahtelivat rikollisen puuhailun ja huumeiden pariin. Trendi on jatkunut aina näihin päiviin asti. Nämä daamit eivät olleet unohtaneet idoliaan. Aiemmin elokuvat suunnattiin suurimmaksi osaksi teineille. Keski-ikäiset festivaali- ja keikkakävijät lienevät melkoista unelmayleisöä. ANTAA POJAN PORSKUTTAA L uciano Blottan vuonna 2007 julkaistu ja lukuisissa yhteyksissä palkittu dokumenttielokuva Rise Up seurasi Turbulence-nimistä nuorta jamaikalaista reggaeartistia. Ruisrockissa on panostettu vanhempaan, ja tietysti myös rahakkaampaan yleisöön viini- ja samppanjabaareilla. Tavoilleen uskollisena vahvasti argumentoiva suomalainen mies on aina oikeassa. Kuitenkin kun Madonna konsertoi Helsingin Jätkäsaaressa, olivat ne laitosvaipoin keikkaan valmistautuneet tosifanit reippaasti kolmenkympin yläpuolella. ”Kuin sä tolla lailla heittaat?” Jukka kysyy uusimmalla levyllään. Teltassa en tosin enää suostu yöpymään kuin hätätapauksessa. Kyseiset käytösmallit edustavat tapakulttuuria, jonka vastavoimana Jukka Poika on toiminut linjakkaasti koko uransa ajan – tarkastelee sitten Soul Captain Bandin kyseenalaistavan uhman vuosia tai nykyisen radioreggaen aikaa. LAURA V ÄH SUORAT SANAT Ä PP Y Y H Ä MITEN KÄY KESKI-IKÄISELTÄ ROCK’N’ROLL. Erityisesti poppia on perinteisesti pidetty teinien musiikkina. Taloudellista menestystä, jos edes vakaata toimeentuloa Jukan pioneerityö suomalaisen reggaen tekijänä on tuskin tuonut hänelle uran alkuaikoina. Toivottavasti festivaalijärjestäjät muistavat kuitenkin huolehtia myös teiniyleisöstään
kuva: Andy Whale Tähden välit Jazzin ja hiphopin superbändi Kotimaisen rytmimusiikin mestarit ovat laittaneet hynttyyt yhteen RickyTick Big Band & Julkinen Sana kokoonpa nossa. Kyseinen Tooth & Nail levy ääni tettiin viidessä päivässä tuottaja John Henryn studiolla Kaliforniassa ja sen laulut ovat enem män henkilökohtaisia kuin poliittisia. Hän kertoo suorastaan kaipaavansa 1980lukua, jolloin musii kintekijät lähes yhtenä kuva: Knotan AMORPHIKSEN oma chilisoosi (katso s. Edellislevy syntyi Los Angele sissa Alain Johanneksen (Queens Of The Stone Age, Them Crooked Vultures) tykönä. UUTISET BLACK SABBATH kitaristi Tony Iommin sävellys päätyi Armenian euroviisuedustajaksi. Sisteriä (2007) leimasi folk, Songs Of Hope And Desire (2009) täyttyi rujosta rockista ja Shack- les (2011) soi isona ja täyteläisenä amerikanrockina. TÄMÄNKIN LEHDEN Minun tähteni jutussa pohdittu kysymys David Bowien seksuaalisuudesta on saanut uutta pontta, kun Bowien exvaimo Angie kertoi The Sun lehdelle löytä neensä eräänä vuoden 1973 aamuna Davidin ja Mick Jaggerin alasti sän gystä. Pitkä Billy Bragg haastat telu on luettavissa seuraa vasta Soundista. – Aloin tekemään sillä mie lellä, että nämä olisivat demoja, mutta ne alkoivatkin kuulostaa sillä lailla oikeilta, että tajusin olevani tekemässä ihan oikeaa levyä. Onko albumin ilmestymisaika taulusta vielä tietoa. – Se on vähän levyyhtiöstäkin kiinni, nyt just neuvotellaan, että kuka tuntuu sopivimmalta julkai sijalta. Valitettavasti kylttiä piteli 7vuotias tyttö isänsä kanssa. Espoon April Jazz fes tivaalilla.. – Mulla on noin puolet materiaa lista jo valmiina, Manna kertoo iloi sena. En usko, että vaikkapa blogit tai Twitter pystyy samaan, hän pohtii. Tällä kertaa Manna on rakentanut musiikkia jo kakkoslevystä lähtien mukana olleen Mikko Joensuu omassa stu diossa. 20päisen ryhmän ensimmäinen keikka koetaan 26.4. ”HAJOTA KITARASI, PETE” kyltti yleisössä sai Pete Townshendin her mostumaan niin, että hän läksytti kyltin pitelijää tomeralla ”Fuck off” pyynnöllä. VIIME SOUNDISSA kerroimme, kuinka Bowie kielsi Morrisseytä käyttämästä heidän yhteiskuvaansa The Last Of The Famous International Playboys singlen kannessa. Manna tekee levyä laajalla spektrillä rintamana vastustivat Margaret Thatcherin hirmuhallintoa. Valtteri Pöyhösen johtaman, Suomen eturivin nykyjatsareista koos tuvan RickyTick Big Bandin soiton päälle sanoja sylkevät rapmestarit Tommy Lindgren, Paleface ja Redrama. Ensin hän haukkui Muse rumpali Dom Howardin siitä hyvästä, että mies poltti säh kötupakkia Brit Awardsissa. Debyyttisingle on jo julkaistu ja albumia lupaillaan loppukeväälle. Dorianyhtye esittää Lonely Planet voimaballadin viisufinaalissa Malmössä toukokuun puolivälissä. Seuraavaksi hän kehui, kuinka kissassaankin on enemmän rock’n’rollia kuin Justin Bieberissä. Se olisi mun mielestä hyvä ja realisti nen tavoite. Siellä on paljon sellaista pelkistetyn rauhallista ja aika rohkeastikin riisutumpaa ilmai sua, mutta toinen puolisko onkin sellaista ihan räminää, joitain väki valtaisenkin rajuja demoja on tullut tehtyä. NOEL GALLAGHER on ollut taas pahalla päällä. 96) ei ole mitään hirviö hevibändi Gwarin vastaavan rinnalla. Uudesta levystä huoli matta Billy Braggin mielestä yhtyeiden ja artistien tulisi olla avoimen poliittisia. No, Morrissey nokkelana poikana korvasi sen kaveri kuvalla Rick Astleyn kanssa. Sanoisin, että vuoden loppuun mennessä. – Mutta kyllähän ne kuulostaa aina itseltään, kun siinä on oma sielu ja ääni. – Musiikki on valtava voima. – Mulla on ajatus, että saisin kesällä äänitykset loppuun, mutta sitten menee kuitenkin hetki kai kissa käytännön asioissa. Uskoakseni musiikki voi yhä saada ihmiset lähtemään kaduille vaati maan muutosta. GwarBQ kastike sisältää kitaristi Balsacin mukaan ”tosi kuumien typyjen verta”. Teksti: Mikko Meriläinen Billy Bragg on sydämen asialla Billy Bragg – tuo isonenäinen Bar kingin bardi – julkaisi vastikään ensimmäisen uuden studioalbu minsa viiteen vuoteen. Onko neljännellä levyllä luvassa taas uusi suunta. – Aika laajalla spektrillä men nään. – Tarkoitus on tehdä ensi vuonna Kollektiivin toinen levy, mutta se on todella ihan vasta suunnittelu vaiheessa, Manna vihjaa. 8 SOUNDI Manna on tiputellut Facebook sivulleen tasaisin väliajoin vihjeitä siitä, että albumi numero neljä on jo hyvän matkaa työn alla. Viime vuonna Mannaa työllisti Kerkko Koskinen Kollektiivi. Mannan kolme edellistä albumia ovat olleet keskenään varsin eri laisia. Pete oli jälkeenpäin asiasta hyvin pahoillaan. Ote taanpa puhelinyhteys Helsinkiin ja selvitetään asian tola
Each loudspeaker is handcrafted in our factory in Finland using only the finest sustainable materials and the technical innovations that take our products beyond the ordinary. www.genelec.com. Outstanding sound from a natural source Our goal is simple – pure, neutral and accurate sound. It’s what we’re known for, and it’s made us the benchmark for the music industry
ERIC PELTONIEMI: Suomi – Yhdeltäkään artistilta en ole yhtä häpeilemättömäs10 SOUNDI ti varastanut. En tiedä vieläei auennut, mutta debyyttiin palaan aina uudelleen. 10. Oli muuten 10-vuotiaalle fanille hitusen tiukka elämys! Jackson kantoi vuosia parhaan keikan titteliä, kunnes Bruce Springsteen tuli kaupunkiin. Pelkkiä ässäbiisejä. – Yritin kyhätä perinteistä kaikkien aikojen Top 10 –listaa, mutta se osoittautui turhan vaikeaksi. Sunnuntaiaamujeni vakiolevy. Hän ruotii lemmenhuolia ja elondraamoja vanhahtavin ilmaisuin, mutta emootioissa sekä mielikuvissa on ajaton ja yksilöllinen tunnelma. mutanttiäpärälapselta. Luotan inspiraatioon, vaikka vanha matikanopettajani kutsui sitä vain tekosyyksi laiskuudelle. – Laulujen ajattomuus on mahtava juttu, kun kääntöpuolena ei ole nostalgiatrippailua tai falskia näyttelemistä. Siitä huolimatta täydellinen mestariteos. IVER KLEIVE 5. Parikin ”vierasta” on tarpeeksi. JPP:n Puikkoristikko oli kova. Voin luvata kovaa kamaa. LEVYT 1. – Parhaat biisini syntyvät pakottamatta ”syliin tipahtaen”. Hie- – Piialla on ihan oma, toteava no esimerkki vanhasta kunnon ote tarinankerrontaan. Ensialbumini lienee ollut Michael Jacksonin Dangerous. Suurin työ tehtiin Matiaksen ja tuottaja Tony Fredlundin kanssa kolmisin, mutta Mikko Joensuu kitaroineen ja Tero Hyväluoma viuluineen ansaitsevat hekin kunniaa. Mieluiten soittaisin nelihenkisen Lemmen tomppelit -bändin kanssa (nimeä ei ehkä ole mietitty ihan loppuun asti), mutta se tuppaa maakunnissa menemään persneton puolelle. VIITASEN PIIA ni The Four Horsemen -biisin Viitasen Piia ensimmäisen rumpufillin. 8. 4. JIMMY TRÄSKELIN Tuulisen kylän poika – Musisoiva hiipparihahmo Kaustiselta. – Warner antoi sen kuuluisan taiteellisen vapauden, eikä Kallonen tai kukaan muu puuttunut sisältöön. Paikka oli sama. Tuhannes laulu on maailmanluokan bii6. Olen mukana myös Antero Lindgrenin bändissä, ja kakkoslevy meni juuri purkkiin. Songs O’ Sad Laughter on vähintään yhtä hyvä albumi. Kestosuosikki siitä lähtien, kun lukioikäisenä levyn isän hyllystä varastin. Kurun tekstissä olen muokkaillut alkuperäistä arkkiveisua mieleni mukaan pitkin matkaa. JONATHAN RICHMAN It’s Time For – Joutavaa kamaa, sanan positiivisimmassa merkityksessä. Olen välillä pyrkinyt modernimpaan ja urbaaniin tyyliin, muttei se ole pakottamalla tullut. Mestarillinen laulaja, kitaristi ja lauluntekijä, joka on jäänyt rikollisen tuntemattomaksi Suomessa ja Ameriikan kultaraiteilla. Uuden levyn biisit ovat kaikki ensilevyn jälkeen kirjoitettuja ja siksi myös mielestäni paljon parempia. Laulan myös Rauli Nordbergin masinoimalla Kuninkaantie-teemalevyllä. suuteen taipuvaisena, pikku- sieluisena miehenä olen usein ollut pahalla tuulella hänen lahjakkuutensa johdosta. Kateellisaisuutta. – Ensimmäinen biisisuosikkini. APHRODITE’S CHILD si, jonka toivoisin itse kirjoit666 taneeni. – Matias Tynin kanssa hahmoteltiin biisejä etukäteen, mutta sovitustyö tapahtui vasta studiossa. Pateettisuudesta vapaata, riemukasta musiikkia ja parasta troppia artistille, joka ottaa itsensä ja musiikkinsa liian vakavasti. 7. OMA LISTA TEKSTI: ASKO ALANEN SILKKIÄ SAMETTIA SARKAA VERKAA TOPi SAHA T opi Saha on folklaulaja ja lauluntekijä, jonka laulujen teemoja ja lyriikkaa ei verhoa tomuhiukkanenkaan. Minulteemalevystä ja siitä, että sen la on ollut ilo ja kunnia kiervoi toteuttaa ilman ryppyottää yhteiskeikoilla. – Siirto divarista pääsarjaan sujui mutkattomasti ja kasvattajaseurakin oli käsittääkseni tyytyväinen, Topi kertoo. Vuonna ’86 le suositeltiin. PEKKO KÄPPI Kyrie Jos ken pahoin uneksii – Norjan kansanmusiikki-Van– Maagisen hieno levy. ARCHIE BROWNLEE AND THE FIVE BLIND BOYS OF MISSISSIPPI You Done What The Doctor Couldn’t Do – Sielunparannusmusiikkia joka pyhittää maallisenkin miehen mielen. – Teen varmaan aika paljon soolokeikkaa, koska se on taloudellisesti järkevää. Hemmetin kova edelleen. 2. Warnerin veljekset pitivät minua leivän syrjässä levynteon aikana, eli putkeen män. Kehutun debyytin Verta ja lihaa (2010) julkaisi itsenäinen Ei-No Records. Järjestys on sattumanvarainen. 3. JACKSON BROWNE Late for the Sky – Tyylikästä musiikkia aikuiseen makuun. Sen suojista Saha harppasi Warnerin artistikaartiin kokoamaan setin lauluja Kolme veljee -albumiksi. Keikoilla lainabiisejä on ollut enemmänkin, mutta laulunkirjoittaminen on silti se rakkain juttu. SE Se. Halleluja!. Hargelis. Tulevat kuukaudet näyttävät, haenko maitojunalla vauhtia sarjatasoa alempaa vai pärjäänkö isojen poikien peleissä. Kaverin lahjakkuudesta minulla ei ollut aavistustakaan. En tiennyt miehestä vaa albumia olen kuunnelmitään ennen kuin tätä minullut yhtä ahkerasti. Singlet – Sinkkukokoelmia ei yleensä nouse listalle, mutta Se. Ensimmäistä live-elämystä en voi muistaa, mutta eka stadionkeikka oli Michael Jackson Olympiastadionilla 1997. Se löysi luonnollisen paikan päätösraitana ja nimibiisin vastakappaleena. – Rakastuin bändiin välittömästi ja palavasti kuultua9. Singlet nyt on poikkeus, joka päihittää helposti yhtyeen varsinaiset albumit. Kuulos- kään, mutta musiikki on hemtaa P-K Keräsen ja Väinämöisen metin hienoa kirkkopoppia. Oli itsellänikin joitain visioita, kuten Liikaa-biisin Jonathan Richman -henkisyys. – Kuru ja Velisurmaaja ovat kulkeneet keikkasetissä pitkään. Velisurmaajan olen varastanut mahtavalta Eric Peltoniemeltä. Onneksi pahan tuulen karkottaa seuraava levy. Listalla on näin ollen levyjä, joita kuuntelin Kolme veljee –albumia purkitettaessa
FOR THE IMPERIUM / HAIL THE MONSTERS / NYT KAUPOISSA STONE SOUR / HOUSE OF GOLD AND BONES PART. DEVICE / DEVICE / ILMESTYY 5.4.. RAUTAISIMMAT LEVYUUTUUDET KILLSWITCH ENGAGE / DISARM THE DESCENT / ILMESTYY 29.3. 2 / ILMESTYY 22.3
Myöhemmän kauden romaanissa Flashfire on hyvä starkkijuoni kahdesta suurryöstöstä ja petollisten rikoskumppanien jahdista Miamissa ja Palm Beachin ökysaarekkeella. Rodríguezin ainutlaatuisen hienot laulut höystävät vahvasti verkkaisia näkyjä ja haastateltujen muisti- PARKER Richard Starkin antisankaria on filmillä kierrelty kuin kovaksikeitettyä puuroa, mutta vihdoin Parker esiintyy omalla nimellään, eikä jäyhä Jason Statham horju roolissa. Hääparien videokuvaajana ja tutkijana operoiva Sanna (Armi Toivanen) toteuttaa mitä saarnaakin, ja rajaa rakkauselämänsä tasan yhden yön kännipanoihin, kunnes lemmenjano käy ylivoimaiseksi. Sound City -dokumentti (Ohjaus: Dave Grohl) Eri esittäjiä: Sound City: Real To Reel -soundtrack (RCA) TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN. Rodríguezin ”Latino-Dylan” -legenda perustuu Yhdysvalloissa nopeasti unohdettuihin albumeihin Cold Fact (1970) ja Coming from Reality (1971). He ovat luoneet kuudelle eri aikakaudelle (1849–2321) omat mielikuvansa ja korostaneet eläjien kiehtovia kytköksiä noin 12 näyttelijän usein tahattoman huvittavilla multirooleilla. HHHH PILVIKARTASTO Kaikkiaan 11 tarinaosioon kirjoitettu romaani lienee Pilvikartaston luontevin habitaatti, mutta David Mitchellin tarinoinnin ilo ja inspiraatio on kyllä tarttunut elokuvan tekijöihinkin, Wachowskeihin ja Tykweriin. Elokuvan loppupuoli keskittyy siihen episodiin, kun Grohl osti lakkautetusta studiosta legendaarisen ja dokumentin mukaan täysin ainutlaatuiselta soundaavan Neve 8028 -äänipöydän omaan kotistudioonsa ja äänitti siellä nimiartistien kanssa nipun Sound City: Real To Reel -soundtrackilla julkaistuja biisejä. HAI & LOU Sokerimies ja Pirunkeuhko SEARCHING FOR SUGAR MAN SOUNDBREAKER HHHHH HHHH Kaksi erinomaista musiikkidokumenttia tuo artistinsa, Sixto Rodríguezin ja Kimmo Pohjosen, rockin marginaalista valtavirran varteen, missä heidän luovaa mahtiaan on mahdoton olla noteeraamatta. Kuolleeksi luullun trubaduurin riemastuttava löytyminen ja uudet konsertit ovat sykähdyttävät huipennukset etenkin, kun Sixto itse ottaa uuden suosiohulinan vastaan viisaasti ja hyväntuulisesti. Haitarin mahdollisuuksien jatkuva koettelu, maakoneiden rytmittämät sävellykset, KTU-trion kurttuisa progeilu ja hurjat hanuripainit lähtevät kaikki lapsuudesta ja nuoruudesta, maaseudun elämän vaikutteista, Kultainen Harmonikka -kisan standardeista, Tansanian musiikkimatkasta ja Sibiksen kahlitsemattomista osviitoista. Elokuva ei tosin mainitse, että Rodriguez löi läpi ja jopa konsertoi Australiassa. Studion uumenissa ovat syntyneet muun muassa Neil Youngin After The Gold Rush, Fleetwood Macin Rumors, Rage Against The Machinen debyytti sekä Nirvanan Nevermind. Lakonisten kirjojen terävintä särmää ei luppokaupungissa täysin tavoiteta, mutta asiaan kuulumattomia viihdemehustuksiakaan ei tarvitse hävetä. Johanna Vuoksenmaan leffa listaa ja havainnollistaa tylysti juuri tämän laidan analyysin parisuhteen vääjäämättömistä erheistä. Yhdeksi dokumentin teemaksi nousee analogitekniikan glorifiointi, mikä muutamien innokkaimpien suulla kuulostaa jo lähes taikauskolta. 21 TAPAA PILATA AVIOLIITTO Rakkauselokuvan logiikka rakentuu liian usein lempeä ja onnea jäytäville epäluuloille, pettymyksille sekä niiden suoralle kieltämiselle. Onneksi elokuva on huoleton, humoristinen, kommenteissaan osuva ja kaikkea muuta kuin kaavamainen pyrkiessään tahmaisten hankaluuksien kautta aitoon iloon ja valoon. Cold Fact löytyi itsenäistyvän valkoisen rocknuorison hyllystä yhtä usein kuin Abbey Road. Arktinen hulluus löytää mitä oivimman kanavansa, jonka sivuhaarat eivät ehdy. HHH Äänipöydän taikaa Sound City oli vuosina 1969–2011 toiminut losangelesilainen äänitysstudio, jossa tehtiin järjettömät määrät rockhistoriaa. Mutta jokaista aikaa läpäisevä ja yhdistävä suuri tarina rakentuu niidenkin varassa tyydyttävän vankaksi. Kahdeksan vuoden mittaan koottu Soundbreaker kertoo Kimmo Pohjosen villin vimmaisista musiikkiprojekteista reaaliaikaisemmin. Ensin käydään nimekkäiden puhuvien päiden avulla läpi studion monivaiheinen historia ja siinä samalla tullaan kerranneeksi sekä rockin trendien vaihtelut että äänitystekniikan kehitys. Keskiikäistynyt J-Lo on myös elementissään juttuun sotkeutuvana kiinteistöhomssuna. Dokumentissa kappaleiden äänityspuuhia sekä muusikoiden mietteitä ja muistoja on kuitenkin kiinnostava seurata. Dave Grohlin ilmiselvästi rakkaudella ohjaama ja sujuvasti etenevä Sound City -dokumentti jakautuu kahteen osaan. Kameratyö on sekä haltioittavaa että keinotekoisesti kikkailevaa fantasiamaisemien panoraamoissa ja jatkumovinkkien viljelyssä. Salaperäisen hahmon jäljille päästiin kahden ikifanin kautta Etelä-Afrikassa, jossa näitä levyjä myytiin jopa puoli miljoonaa. HHH 12 SOUNDI kuvia. Komealta soundaava ja selvästi inspiroituneena tallennettu, mutta biisimateriaaliltaan köykäinen albumi ei kovin unohtumattomia hetkiä tarjoa, vaikka etenkin Stevie Nicksin, Rick Springfieldin ja Paul McCartneyn osuuksissa onkin taikapölyä
kuva: Timo Isoaho ”Ei tämä tästä paremmaksi muutu” JOUNI HYNYNEN SOUNDI 13. Eniten vitutti härmärockin soittaminen. Kaksi miestä ja mersu H eti Laulu koti-ikävästä -dokumentin kärkeen entinen Aknestik-kitaristi Kai Latvalehto toteaa saaneensa kymmenessä vuodessa tarpeekseen keikkailusta. Kuulemma liikaa melua ja roskia. Vaikka aika kului PÄIVÄ MUSIIKKITEOLLISUUDESSA ja asiat elämässä loksahtivat kohdalleen, juurettomuuden ja ulkopuolisuuden olo ei koskaan hellittänyt. Tämän jälkeen suuntasin kauppaan ruokaostoksille. Tai ainakin sille suunniteltu paikka ei käy tämän paskakaupungin kulttuuriväelle ja herroille. Ensi viikolla pakenen Kiteelle Kotiteollisuuden levyä tekemään, kauaksi kaikesta. Vedin sitten vaan olutta ja kuuntelin kun Aaltonen lauloi. Tällä hetkellä se käsittää keskeneräisen kirjan viimeistelemistä, viidentoista laulutekstin hiomista ja uusiksi kirjoittamista. Teet pelkkää kolmen soinnun ränkytystä.” Tämä on suora lainaus. Paitsi bändikavereiden, mutta he sentään tietävät millainen minä oikeasti olen. Olen ärsyttänyt punaniskaa. Varsinkin kun kauppareissun jälkeen kuulin kaupungin ainoassa levyliikkeessä, että tänne kesäksi suunniteltu rockfestarikin aiotaan perua. Nyt hän on ollut yli viisi vuotta selvin päin. Kai ja Tauno hyppäävät mersuun ja lähtevät katsomaan vanhoja paikkoja. Yllätyin hieman, mutta olen jo niin tottunut huonoon palautteeseen, että osasin vastata välittömästi. Ja tietenkin siitä, etten selittele tekemisiäni jokaiselle vastaantulijalle. Et pelkästään yksityishenkilönä vaan myös musiikissasi. Niin käy monesti. Kävelin pois tyytyväisenä, sillä tajusin jälleen olevani rokin ytimessä. Kerroin tälle herrasmiehelle, että on siellä joukossa kahdenkin soinnun biisejä. Heillä kaikilla on tarinansa – toisilla onnellisempi, toisilla surullisempi. Kävin aamiaisella paikallisessa kahvilassa. Mika Ronkaisen ohjaaman elokuvan piti keskittyä ruotsinsuomalaisten muusikoiden identiteettiin, mutta lopulta siitä tuli tyystin toisenlainen. Siellä minut pysäytti noin kuusikymppinen herra, joka ilmoitti: ”Olet täysi ääliö. Tien päällä Tauno ja Kai käyvät läpi asioita, jotka olisivat saattaneet muuten jäädä puhumatta. Pakko oli kuitata vielä, että minun seinälläni on pitkälle toistakymmentä kulta- ja platinalevyä, että montakos herra Paavilla on. Välillä pysähdytään tapaamaan suomenruotsalaisia ihmisiä muun muassa tanssilavalla ja Slussenilla. Karistin pahat ajatukset pois ja kävin normipäiväni kimppuun. Yritin vetää Kontran Jerry Cottonin. Silti tätä kirjoittaessani käy mielessä, että ehkä minun pitäisi muuttaa helvettiin täältä, jättää nämä lappeenrantalaiset marisijat kitisemään ja itkemään keskenänsä. Minä sanoin siihen, että ole vaikka paavi. Ei tarvitse olla ihmisten kanssa missään tekemisissä pariin kuukauteen. TEKSTI: TERO ALANKO SARJASSA TEKIJÄT KERTOVAT, MITEN ELÄMÄNSÄ KOKEVAT JOUNI HYNYNEN T ämä päivä ei alkanut hyvin. Identiteetti on kuitenkin vain yksi elokuvan suurista teemoista. Seurattuaan aikansa ystävänsä Kain ja hänen isänsä Taunon suhdetta ja kuunneltuaan heidän juttujaan, ohjaaja päätti keskittyä heidän tarinaansa. Eiköhän tämä kaupunki ole jo nähty, ei tämä tästä paremmaksi muutu. ”Minä olen kapellimestari”, ilmoitti herra. Pikkukylä on mennyt sekaisin siitä, että perhekuvioni on muuttunut, ja siitä, että letkautan viinipäissäni ministerille Emma Gaalassa jotain sopimatonta, jota kyseinen ministeri muuten vain naureskeli kulisseissa. Huhtikuun alussa ensi-iltansa saava Laulu koti-ikävästä on jo palkittu Göteborgin kansainvälisten elokuvajuhlien parhaana pohjoismaisena dokumenttina sekä Tampereen elokuvajuhlien parhaana yli 30-minuuttisena elokuvana. Elokuvan juoni on yksinkertainen. Kai oli kaksivuotias, kun Latvalehdon perhe muutti äkisti Göteborgiin. Meinasin myös huomauttaa, että yksi maailmankaikkeuden hienoimmista biiseistä eli The Beatlesin Tomorrow Never Knows on yhden soinnun kappale, mutta vertaus The Beatlesiin olisi ontunut. Meno 1970luvun Göteborgissa oli vauhdikasta. Yöllä kävin vielä Aaltosen Miitrin kanssa baarissa ja laulamassa karaokea. Tai aina. Niiden lisäksi eräs artisti on tilannut minulta yhden tekstin, jonka lupasin toimittaa tällä viikolla. Elokuvassa kuultavista lauluista koostettu levy ilmestyy maaliskuun lopussa. Isä ja poika muistavat monta seikkaa toisin, mutta lopulta kaikki kivet tulevat käännetyiksi. Biisi, jonka osasin lapsena ulkoa on muuttunut täysin mahdottomaksi vedettäväksi. Muuton todellinen syy paljastuu jännityselokuvan tavoin vasta aivan dokumentin lopussa: ”Syytönkin olin osaksi.” Kun Tauno päätti 13 vuoden reissun jälkeen palata Suomeen, se oli Kaille valtava isku. Kaiken tämän lisäksi ajattelin säveltää vielä muutaman biisin varastoon, jos levyä tehdessä ilmenee, että tarvitaan vaihtoehtoja. Tuolloin elettiin vuotta 1969. Taunokin kertoo saaneensa kerran syntymäpäivälahjaksi kymmenen litraa pirtua. Ei taipunut millään. Tulen nauttimaan siitä. Konepeltiin kiinnitetyt kamerat seuraavat miesten matkaa. Noitavainot Lappeenrannassa jatkuvat. Niistä useimmat ovat versioita Love Recordsin julkaiseman Siirtolaisen tie -albumin (1974) kappaleista. Siitä onkin syntynyt komea ja koskettava road movie. Yhtä lailla keskitytään isän ja pojan väliseen suhteeseen ja, ehkä hieman vahingossakin, viinaan
14 SOUNDI kuva: Soundin arkisto Linnan juhlista linnaan Huomionarvoista on, että pulveriaikaankin Jukan musiikkipussissa oli puhtaat jauhot. Keikkasaumaa olisi ollut maailmallakin, missä Jukan maine on vieläkin kova. Minä sen paremmin kuin Jukkakaan emme aavistaneet, että kuusi vuotta myöhemmin hänen tiensä kivisyys huipentuisi maanjäristykseen. Tälle miehelle se tuntui jo liian rankalta kohtalolta. Niitä seurasi yli kahden vuoden ehdoton vankilatuomio, jonka aikana Jukka viimeisenä oljenkortenaan tuli uskoon ja ryhtyi absolutistiksi. Soittaessaan hän näytti terveeltä eikä yskinyt lainkaan. Asia valkeni minulle kaikessa karuudessaan, kun levyn julkaisun tiimoilta pääsin haastattelemaan Suomen kaikkien aikojen kansainvälisesti tunnetuinta kitarasankaria Turussa, missä hän oli keikalla Wentus Blues Bandin vieraana. Paraikaa Jukka, joka netistä löytyvissä tuoreissa haastatteluissa vaikuttaa hyvin tyyneltä, nöyrältä ja selväjärkiseltä, tekee Marzi Nymanin tuottamana toista hengellistä levyään. 11-vuotiaasta kitaraa soittanut Tolonen siivitti niin Kirkan kuin Remunkin soolouraa. JUSSI NIEMEN NAAMAKIRJA VETERAANITOIMITTAJA KERTOO URANSA TÄHTIHETKISTÄ Jukka Tolonen uun rk u T a ll a n ju u u p a sa ri a Langennut kitarasank E n ennakkoon tajunnutkaan kuinka osuva nimi On The Rocky Road oli Jukka Tolosen silloin 30-vuotista uraa luotaavalle tupla-cd:lle sen ilmestyessä vuonna 2000. Häntä ovat aina kiinnostaneet eri genret bluesista ja rockista latinoon ja flamencoon, vaikka hän virtuoosina onkin eniten viihtynyt rockin ja jazzin rajamailla. Suomen radioissa eniten soitetun kappaleen, Baddingin Paratiisin, tyylikkään soolon Jukka vetäisi ensiottona. Turussa Jukka loisti Wentuksen kanssa lavalla, vaikka näytti juuri ennen keikkaa ja heti sen jälkeen takahuoneessa terminaalivaiheen tuberkuloosipotilaalta syljeskellessään veristä limaa peltipurkkiin järkyttävien yskänkohtaus- ten välissä. Aloin ihmetellä, mikä Jukan tilanne oli, kun hänen managerinsa ja vanha koulukaverinsa Deniz Bedredtin oli kertonut haastattelun järjestämisen olevan hankalaa, koska Jukalla ei ollut kännykkää eikä kotiosoitetta. 1975 häntä pyydettiin Abban kiertuebändiin, mutta hän kieltäytyi, koska oli juuri saanut lapsen ja oma urakin oli hyvässä nousussa. Mutta musiikki on lääkettä ja taikuutta. Takaisku tuli pahaan aikaan: Pressan reunion-keikat olivat enimmäkseen olleet hienoja ja bändin uusi levykin lupaava. Karmeinta itselleni oli myöhemmin kuulla Jukan sormiin iskeneen nivelrikon, joka lopetti kitaransoiton vankilassa. Niillä hän soittaa ensimmäistä instrumenttiaan pianoa, vähän bassoa, ja laulaakin. Herra Hulot’n hippiversio Mutta puretaan kohtaamisemme alusta asti, sillä se käynnistyi ikimuistettavasti. Siinä vaiheessa tiesin vain hänen asuneen pitkään Ruotsissa ja kuvittelin hänen tehneen sieltä kansainvälistä uraa. Vain päiviä aikaisemmin hän oli viettänyt Tarja Halosen kutsumana itsenäisyyspäivää presidentin linnassa ja vain tunteja aikaisemmin soittanut Tasavallan Presidentin keikan Tavastialla. Oli vaikea uskoa todeksi iltapäivälehtien lööppejä, kun ne joulukuussa 2006 kirkuivat: ”Kitaralegenda puukotti tyttöystäväänsä!” Olin aina kokenut Jukan jotenkin hyvin lempeäksi ihmiseksi. Se kuuluisa pelimannihenki on aina asunut hänessä. Raitistuneelta kitaristilta olisi hyvinkin voinut odottaa uutta nousukautta. Jukan intohimo musiikkiin ja soittamiseen on ehdotonta. Totta lööpit kuitenkin olivat. Silloin tiesin jo hänen amfetamiinikoukustaan, joten pystyin jotenkin selittämään tragedian vauhtipsykoosilla. Linnasta 2009 vapautunut mies ei kuitenkaan ole luovuttanut musiikista. Ensimmäinen näistä levyistä, Juudan leijona, sisältää Tolosen sovittamia vanhoja körttivirsiä, toiselle tulee jo kolme omaakin sävellystä, yksi niistä kuulemma reggaeta. Todellisuudessa Jukka vaimoineen oli 80-luvun lopulla ”paennut” Tanskan kautta Ruotsiin menetettyään sekä kohtalaiset säästönsä että velattoman asunnon, koska oli erehtynyt takaamaan erään ohjaajan konkurssiin ajautuneen filmiprojektin.
Kansitaiteesta vastaavan Mats Huldénin sanoittamat ja puhaltaja Pekka Pöyryn Celebration of The Saved 9:a lukuun ottamatta Jukan säveltämät biisit heittäytyivät Jethro Tullin, King Crimsonin ja vastaavien brittibändien – joille armottomasti svengaavassa ja rokkaavassa soitossa heitetään muutama hauska terveinen . Ihmetykseni Jukan vaiheista syveni vastaanotossa. So- TOLONEN! (1971) MAGNEETTIMIEHEN KUOLEMA (1970) sävyttämän sähkökitaran ohessa akustinen, piano ja spinetti soivat myös komeasti hänen käsissään. Son House, Skip James ja Bukka White) ja John Mayallin ensi vierailun, jolla Jukkaankin vaikuttanut Mick Taylor soitti aivan maagisesti. Se on Strengin paljon enemmän hehkutetun kakkosalbumi Kesämaan veroinen mestariteos, mutta sen radikaalimmin kosminen, suitsukkeenhajuisesti tripahtava underground-henki meni tuoreeltaan monilta yli hilseen. Päällimmäisenä hänestä huokui nöyryys. Myöhemmin illalla uudet piirteet palvelivat Wentuksen bluesia parhaalla mahdollisella tavalla. Pressan puhaltaja Pekka Pöyryn, rumpali Reino Laineen ja Wigwamin kanssa Jukka lähtee upeasti svengaavaan lentoon jazzin ja rockin rajalla erittäin melodisesti ja selkeän suomalaisesti maalailevissa sävellyksissään. Päätösraita Last Quartersia voi kuvata majesteettisen kauniiksi, mutta kaiken kaikkiaan väkevästi aikaansa heijastava kokonaisuus on ehjä. Traagisen varhain kuolleen Pekka Strengin debyyttialbumi Magneettimiehen kuolema tehtiin Tasavallan Presidentin kanssa 1970. Tolosen perässä oleva ! kertoo, miten ylpeitä myös Englannissa ja USAssa julkaistusta ”Yleisradion Vuoden Levystä” oltiin, eikä syyttä. Aloin tosissani pelätä tulleeni Tampereelta turhan takia. Tänään se asettuu bongoineen, itämäisesti soivine selloineen (Karoly Garam) ja Jukan erehtymättömällä maulla ja vaistolla Strengin laulua tukevine kitarasäestyksineen Incredible String Bandin tai Pearls Before Swinen merkkipaalujen viereen. innoittamana silloin vielä nuoren progen uumeniin Englantia myöten noteeratulla antaumuksella. Sanoin hänelle niiden kestäneen yllättävän hyvin aikaa, mutta pikkumiinuksina mainitsin hetkellisen ylisoittamisen ja toisaalla liian hempeilyn. Yllämainitun jammailun tasosta antaa unohtumattoman näytteen Tavastialla Wigwamin (jonka kitaristi Tolosesta melkein tuli) kanssa äänitetty Last Night. Minä missasin The Whon ja Blind Faithin, Jukka taas American Folk Blues Festivaalin (mm. Olin jo melkein lähdössä pois, kun yhden vaunun ovesta könysi pitkään kellertävään takkiin pukeutunut pitkätukkainen kitarakoteloa pitelevä laiha hahmo, joka jatkuvasti köhien häilyi sinne tänne kuin Jacques Tatin elokuvien klassikkohahmo Herra Hulot’n nukkavieru hippiversio. NME:n Ian MacDonald ylisti levyn sisältävän ”kiinnostavimpia sävellyksiä, mitä olen mannermaiselta yhtyeeltä kuullut, ja parasta soittoa, mitä on tullut melkein mistä tahansa”. Sen jälkeen Pressa palasi pian Britanniaan toiselle kolmen viikon kiertueelleen soittamaan mm. Ilmassa leijui veriveljeyden tuntu. Pitkän säätämisen jälkeen olin viimein iltakuudelta hyytävän jäisellä Turun asemalla Tolosta odottamassa. Juna tuli ja viimeisetkin matkustajat olivat jo häipyneet eikä Jukkaa näkynyt. Kitarasankari oli asunut vauhtikoukussa kiertolaisena kavereillaan. Joka kuulostaa ihan muzakilta, itseironiaan taipuvainen Jukka naurahti kuivasti ja tunnusti ajattelevansa vanhoista töistään samaan tapaan. SOUNDI 15. Alun perin hänen piti tulla aamulaivalla Tukholmasta, mutta sekin suunnitelma muuttui. Bongasin Jukan jo 60-luvulla useissa Kulttuuritalon konserteissa. Olen erilainen, 7-minuuttinen Takaisin virtaan ja Olen eläin, esimerkiksi, ovat huippuluokan new weird folkia 40 vuotta ennen genren syntyä Tolosen sähköisten ja akustisten kitaroiden lipuessa häikäisevällä vaivattomuudella jazzin, folkin, psykedelian, bluesin ja yllättävän vahvan soulahtavuuden kehää. Nyt sen kashmir-kuvioinen koukeroisuus tuntuu taas kumman raikkaalta. Muistelimme lämmöllä, miten huimia (ja molemmille ammatillisesti kasvattavia) elämyksiä oli nähdä Spencer Davis Group (laulussa, kitarassa, pianossa ja uruissa vain 17-vuotias, mutta loistava Stevie Winwood), Jimi Hendrix, Cream, alkuperäinen Fleetwood Mac ja Butterfield Blues Band (kitarassa Buzzy Feiten) lauteilla parhaassa iskussa. Tuoreeltaan olin myyty, mutta palattuani astialle levyn uudelleenjulkaisun myötä 90-luvulla, se tuntui hiukan vanhanaikaiselta rönsyilevässä pitsinnypläyksessään. Paikoin wah-wahin Tasavallan Presidentin proge-orgasmi Suhteeni Pressan kolmanteen albumiin on ajan myötä vaihdellut. Sisältäni portin löysin on ansaitusti klassikko, mutta itse asiassa albumi etenee alusta loppuun notkahtamatta. Veriveljeyttä Istuntomme oli kuitenkin miellyttävä. Pian olimme jo läheisessä, oikein viihtyisässä Park Hotelissa. Metallican uudeksi innoittajaksi maininnut virtuoosi sanoi karsineensa soitostaan tilutusta ja romanttisuutta ja korvanneensa ne suorasukaisemmalla särmällä ja aggressiolla, joiden hän arveli juontuvan paitsi efektilaitteidensa taannoisesta ryöstöstä myös elämäntilanteestaan. Vapautuneesti maalailevaa jazzrockia ja psykedelistä undergroundia Vasta 19-vuotias Jukka oli jo koulittu Arto Sotavallan bändissä, Eero Raittisen Helpissä ja etenkin Tasavallan Presidentissä sekä lukuisissa Nklubin jameissa (jotka leimahtivat aina kun Kulttiksella kävi joku kova ulkomainen vieras), kun hänen ensimmäinen soololevynsä julkaistiin 1971. Olin kotiläksynä paneutunut Jukan kuuden ensimmäisen albumin uusintajulkaisuihin. Lähes samanikäisinä olimme kokeneet musiikissa paljon samoja juttuja yhtä intensiivisesti. Ronnie Scottin jazz-klubissa ja legendaarisella Marqueella. Huomasin hänen kahmivan rutinoituneesti tervetuliaiskarkkeja taskuunsa portieerin katsoessa muualle. Myöhemmin huoneessa Jukka tunnusti, silmät hetkellisesti kyynelissä, olleensa pari viime vuotta Tukholmassa asunnoton vaimon annettua hänelle kenkää. Levystä tulikin bändin kliimaksi. Hippiyttä parhaimmillaan! LAMBERTLAND (1972) listi oli vaihtunut Stevie Winwood -tyyppisestä Frank Robsonista Eero Raittiseen, jolla ei tuntunut juurevasta äänestä huolimatta olevan samalla tavoin selkeää esikuvaa. . Lambertland merkitsi Tolosen ja Help-kumppaninsa rumpali Vesa Aaltosen 1969 perustamalle yhtyeelle reipasta hyppyä bluesahtavasta, lyhyehköjä ja suoraviivaisempia lauluja korostavasta jazzrockista täysieriseen hippiprogeen. Koko kohtauksen olisi voinut laittaa leikkaamattomana johonkin filmiin
Z Maz 18 -vahvistimeen, joka on tälläkin hetkellä käytössä. Eihän sitä uskoisi, mutta näin se vaikuttaisi olevan. Se on vain 18-wattinen, mutta siitä tulee silmittömän lujaa. Alkumasaa vielä lisää jykevyyttä kehiin. – Eiköhän se ollut House Of The Rising Sun. TBTBB ottaa asiansa vakavasti mutta suurella huumorilla. ressori, de-esser, gate, www.soundt kierronestin, ekvalisaattori sekä se vireenkorjaaja. usko sen toimivan, jos laulaja ei Vehje kuulostaa jo tässä vaiosaa laulaa pätkääkään. Myös Vehkeen varsinainen aarre on tuo phantom-virta löytyy konden”pitch”-korjaus, jolla laulun piesaattorimikeille. 3 Millä laitteilla vedät nykyisin. 1 Millaiset olivat ensimmäiset soittovehkeesi. 16 SOUNDI – VIIMEISTELEN VUODEN 2004 konserttitaltiointimme Elävänä stadionilla -blu-ray-julkaisun miksausta. Useimmiten palaan Dr. Viime vuoden suuria hetkiä oli akustisen kiertueemme onnistuminen. 2 Ensimmäinen oppimasi riffi/ komppi/biisi. Lukioon mennessä sain hankittua Hagström-sähkökitaran ja Carlsbron 15-wattisen trankkukoneen. En ole niistä halunnut luopua, kun tahtoo olla niin, että se mikä tänään on paska, voi huomenna ollakin hyvä. Sitten alkavat treenit kesän keikkoja varten. Hommasin Klon KTR-säröpedaalin ja se on ainakin tällä hetkellä ihana. – Vaasasta ostettu venäläinen Sonjakitara. Haluaisin toki osata, mutta luontainen laiskuuteni estää laulutuntien ottamisen. Second Hand Snuff puolestaan kuvaa käytettyjen nuuskamällien epäesteettisyyttä nyky-yhteiskunnassa. En ole sen jälkeen luopunut yhdestäkään kitarasta.. E-LIIKE TEKSTI: ESA KULONIEMI TITTY BAR TIM BLUES BAND Milk Shaka (Blue North BNCD011) KOUVOSTOBLUESIA KOTIMAISEN BLUESIN TASO on tätä nykyä kova. molemmat ”adaptive”-namisVirekorjaus ei missään vaikat päälle. Erinomainen etuHEMMO PÄIVÄRINNE vahvistin sekä perussäädöt tuoE-liikkeen laitearvioija vat hyvää läsnäoloa soundiin. Se on sama SG, jolla olen soittanut Aknepopin ja Maximum jee & jeen. ”Warmth”-namiskalla tää mieleisensä säädöt. Oli ilo huomata, että kitarahommissa olemme edenneet. nööverit voi toki ohittaakin, kuTämä on mainio peli, mutta en ten itse tein. Hieno peli, mutta syö putkia melkein kuin leipää. – Minulle on vuosien mittaan kertynyt vahvistimiakin vähän joka lähtöön. Sitten tuli Ramones, joka näytti esimerkin siitä, että vähälläkin pärjää. ÄÄNIKORJAAMO EN OSAA LAULAA ERITYISEN HYVIN. Korvamonitoroinnit ja muu äänikama ovat kehittyneet niin paljon, että saimme viimein akustisen jutunkin toimimaan meille mukavalla tavalla. Nyt veri kiertää taas. Kiinnostuin livekäyttöön tarkoitetuista laulukorjaajista ja otin testiin TC-Heliconin Voicetone Correct XT -efektilaitteen, -HELICON jossa on hämmästyttävän TC VOICETONE CORRECT0,XT paljon toimintoja: kompHinta 25 - fi ools. Olen sitä sukupolvea, jolle The Rolling Stones, CCR ja The Who muokkasivat käsitystä siitä, miltä bändin tulee näyttää, kuulostaa ja vaikuttaa. Kouvolalähtöisen bändin nokkamies on kitaristi-huuliharpisti Timo Heikkilä, joka vastaa myös biisimateriaalista ja lauluosuuksista. Muistaisin sen maksaneen 50 markkaa. Kokonaisuuden kruunaa Vilunki 3000:n hillitön kansigrafiikka. Oikealla Gold Top Ruokangas ja vasemmalla Gibson SG, jonka sain ostettua takaisin sen seikkailtua noin 30 vuotta pitkin Suomea. niä mikrointervallimaisia epäLaite kytketään päälle aika ovelasti: kaikki potikat säädetään puhtauksia voi karsia lievällä tai kovalla kädellä, eikä vehkeeseen klo kahteentoista ja painetaan ole pakko kytkeä kitaraa avuksi. Yhdessä biisissä säälitään sitä kuormajuhtaa, jonka rekeen expuoliso on hypännyt (Pity The Horse) ja nimipiisin amatsoni vatkaa miehestä viimeisetkin pirtelöt. Kitaroina minulla on käytössä pelkästään Ruokankaita. Sitä käytän joko särön siitä ottaen, tai siten, että särö tulee pedaalista. Näistä en ole toipunut vieläkään. – En ole oikeastaan koskaan kuunnellut nimenomaan kitaristeja, vaan bändejä. Kamala soitin se oli ja on ihme, ettei harrastukseni loppunut siihen. – Muuten olen sitä mieltä, että hyvää kitarasoundia ei olekaan, paitsi Malcom Youngilla, eikä oikeastaan hänelläkään. Titty Bar Tim Blues Band on alan aatteellisen kattojärjestön Finnish Blues Societyn levymerkin uusin kiinnitys. Seuraavana taisi olla vuorossa CCR:n Down On The Corner ja silloin aukesi taivas. Jostain syystä minulle oli heti luontevaa ottaa se syliini vasenkätisesti ja niinpä paikallinen puuseppä teki siihen tarpeelliset muutokset. Muut keräävät – Kotini treeni/puuhanurkka. Bändi ja erityisesti Heikkilä tekee tuliseen kaupunkiin pari kertaa vuodessa opintoreissuja. heessa hyvältä. Aikanaan kun olin siitä luopunut, vitutti aika pian niin, ettei veri kiertänyt. tin pitävät ei-toivotut äänet hyvin Tämän jälkeen voi vapaasti sääkurissa. Vehje haistelee laulaheessa kuullosta mitenkään jan tatsia noin 30 sekunnin ajan luonnottomalta tai autotuneteja optimoi kompuran ja sävyntulta. Kohinaportti ja kierronessäädön potilaan äänen mukaan. Tuota kitaraa en kaipaa, mutta vahvistinta olisi kiva vielä kokeilla. Vaikka bändi ei tunnusta musiikkinsa olevan tyylillisesti muuta kuin ”kouvostobluesia”, niin levyltä kuulee, että virikkeitä ja henkeä ammennetaan Michigan-järven rannan blues-helmestä, Chicagosta. Ne ovat teräviä havaintoja elämän eri osa-alueilta, kuten sahatyöläisen arjesta (Saw Mill Man) ja kouluaikaisen tyttöystävän pään pehmenemisestä (Evil Weed). Heikkilän omaelämäkerralliset kappaleet pursuavat huumoria
– Jos ajattelen muita, niin en minä toisten kitaristien kanssa haluaisi soittaa. – Onhan tämä vähän hassua, mutta kyllä minä edelleen haluan soittaa Akun kanssa. INVENTAAR JUHA TORVINEN tällä hetkellä pölyä. 6 Tallenne jolla laitteesi soivat ikimuistoisimmin. Rouheimmat kitarat taitavat kuitenkin soida Aku ja köyhät pojat -levyllä, joka ei taida muuten olla meidän onnistuneimpiamme. 10 Kenen kanssa haluaisit vielä soittaa. Mainittakoon että maksan niistä kaikista ihan oikean hinnan. – Vasurina minulla ei ole koskaan ollut oikein mahdollisuutta hankkia vintage-soittimia. Oikeanlaisen kytkennän löytämiseen meni vuosia. – Kunnollinen viritysmittari on keikkahommissa tärkeä. Mitä vahvistimiin tulee, niin aika varhain huomasin, että elektroniikka ja minä emme puhu samaa kieltä. Nyt olen aika tyytyväinen. Käsityön hinnasta on vaikea tinkiä, kun se on suoraan pois tekijöiden ruokapöydästä. – Ruokankaisiin ihastuin ihan sattumalta. Siinä on runko yhdestä puusta ja otelautakin nykyään suojeltua puuta, jota ei oikein mistään enää saa. Se olisi vain nöyryyttävää, mutta muutaman rumpalin kanssa voisi olla hienoa vetää. Eli pelastan varmaan näistä kahdesta sen, joka sattuu ekana käteen. Soitin aiemmin halvoilla japsikopioilla, kun ajattelin, että on ihan sama, jos joku varastaa sellaisen, tai istuu päälle, kun samanlaisen, jopa vasurina, saa muutamalla satasella. Se kitara on vielä joskus arvokas. Ehkä se vaikuttaa, että olemme soittaneet yhdessä jo melkein 40 vuotta. Tiemme erosivat ja kaiken sähköön liittyvän korjaa joko edellä mainittu Parta-Pauli, tai sitten Uraltone Helsingissä. Puh- 8 Vintage vai uusi soitin. Muutaman vuoden markkinoilla olleet Petersonit ovat vastaus nuoruuden haaveisiin. Keith Moon -vainaan kanssa olisi ollut hienoa kokeilla, pysyykö yhtään mukana ja tokihan vaikka Meters-äijien, tai Jim Keltnerin kanssa olisi kiva nakutella. Minun otelautani on täysin laillinen, siitä on todistuskin. Vai kenties käsityönä tehty. – Vahvistinten kanssa on vähän niin, että niitä on kiva aina kokeilla ja toivoa, että löytyy se unelmavahvistin, mutta niinhän se meidän miksaajamme Repakin sanoo, että ”kun sinä aikasi sitä ruuvaat, niin aina sieltä lopulta löytyy se sama rähinä”. Tärkein efektini on kitaran volumepotikka, jota pyöritän koko ajan. Ajattelin myös, että 500 euron ja 3000 euron kitaroilla on eroa, mutta ei niin paljoa, että siitä kannattaisi maksaa noin paljon. Nyt Ruokankaita on neljä ja viides tulossa. – Jos ajattelen järjellä, niin se olisi Ruokangas Unicorn Gold Top (Les Paul-tyyppinen), joka on ensimmäinen koskaan rakennettu vasuri tuota mallia. Sillä säädän särön määrän. Se on ihan ehdoton juttu ja hyväksi nyrkkisäännöksi määrän suhteen on osoittautunut ”keikkapäivät +1”. – Langatonta olen käyttänyt jostain 80-luvun alkuvuosista asti. Putket tosin osaan vaihtaa, mutta siihen se taitaa minulta jäädä. – Puhtaita kalsareita. Ne ovat vieläkin vähän kompromisseja piuhaan verrattuna, mutta olen niin tottunut keikoilla piuhattomuuteen, että en siitä luovu. Jostain syystä tuo tuntuu toimivan. Jos taas menen tunteella, niin se on relikoitu kellertävä Mojo (Telecaster-tyyppinen), jolla olen soittanut viime vuosien kaikki keikat ja suurimman osan äänityksistä. Minulle tarjottiin messukäytössä ollutta vasuria Mojo Grandea ja siitä se lähti. Ruokankaat muuttivat käsitykseni täysin. kuva: Jari B. 7 Huollatko kalustosi itse vai käytätkö jotain tiettyä soitinkorjaajaa. SOUNDI 17. Kun tulee se päivä, jolloin olemme molemmat hyvässä soittovireessä, niin silloin keikalla kokee sellaisia pienen pieniä hetkiä, jolloin soitto on niin yhtä, että se on jo maagista. 4 Miksi juuri nämä. IO #21 5 Minkä soittimesi tai soittovälineen pelastaisit palavasta talosta mukaasi. – Nämä eivät ole niinkään soundillisia juttuja, vaan enemmän sellaista soittopuolen pientä jippoilua. Miettinen toisen lähiön aloittava soolonpätkä on onnistunut, Urheiluhullun komppikuvio vasemmassa kanavassa taisi saada biisin eloon ja Linnunradan laidalla -biisissä oleva sointupelailu on juttu, josta on tullut osa biisiä. Sitten tulikin se perinteinen ”elämä on liian lyhyt huonoilla soittimilla soittamiseen”. 9 Mitä ilman et koskaan lähde keikalle. Niitä on niin vähän, että hinnat ovat karanneet käsistä jo ajat sitten. Kun puut on valittu huolella, kaikki suunniteltu ja mietitty loppuun asti ja soitin on vielä tehty juuri minulle, niin ero on huima. – Kielten vaihdot, hienoviritykset ja kaulansäädöt teen itse, mutta siitä eteenpäin hommat tekee joko kitarateknikkomme Parta-Pauli, tai sitten Ruokankaan paja. Eipä niille ole Ruokankaan löytämisen jälkeen ollut tarvettakaan. Jos raha ei olisi este, minulla olisi vähintään 50 vasuria Ruokangasta. Minun on vaikea kuvitella, että löytäisin vintage-soittimen, joka olisi oikeasti parempi instrumentti, kuin nämä nykyiseni
Se ei sovi luonteeseeni.” T oukokuussa 1949 syn tyneen Heikki Hietasen lapsuudenmaisemaa oli Unescon maailman perintökohteeksi 1996 nimetty Verlan ruukki alue. Ensimmäinen merkit tävä pysäkki uralla oli tamperelaisen Tauno Suojasen Viihdeohjelmat Oy, mutta 1970luvun alussa tie vei pää kaupunkiin ja muun muassa Love Re cordsin produktioihin. 18 SOUNDI kuva: Kari Kaipainen/A-lehtien kuvatoimitus Pedro Hietasen viikset ja korvakoru ovat kotimaisen musiikin tunnistettavimpien laatusymbolien joukossa. Musiikki alkoi vaikuttaa kuin magneetti jo pikkupoikana, ja eten kin äidin sukulaisten rohkaisema na haitariin tuli tartuttua polvenkor kuisena. SOUNDI-HAASTATTELU TEKSTI: PETRI SILAS KUVITUS: VILLE PIRINEN ”En ole koskaan edes halunnut profiloitua vain yhteen juttuun. Ensin parikymppisenä Hessuna ja sittemmin Pedrona tutuksi tullut muusikko on soittanut kymmenillä levyillä, sadoissa sessioissa ja tuhan silla keikoilla lukuisten historiallisten artistien ja kokoonpanojen kanssa. Omimmilleen mies on päässyt vuonna 1980 ensilevynsä julkaisseen Pedro’s Heavy Gentlemenin ruorissa, ja erityinen merkitys on ollut myös vuodet 1985–2011 kattaneella yhteis työllä Topi Sorsakosken kanssa ja. Hietasen sanalla sanoen posket tomasta diskografiasta nousevat esiin muun muassa Tauno Palon Kulkurin kannel, Pepe & Paradisen Niin vähän on aikaa, Wigwamin Dark Album, Hurriganesin Jailbird ja Pirkka Pekka Peteliuksen Muistan sua Elaine. Niin alkoi vaiheikas matka kansan rakastamaksi ja kollegoiden arvostamaksi musiikin monialaam mattilaiseksi. 1966 alkanut ura jatkuu laveasti iskelmästä undergroundiin, vaikka yksi rakkaimmista yhteistyökumppaneista menehtyikin kesällä 2011
SOUNDI 19
Millä mielin muistat tuota aikaa. – Opiston puolelta minulle ehdoteltiin oboeen siirtymistä, koska sävelkorvani oli kai aika hyvä, mutta kun minua pyydettiin 15-vuotiaana tanssibändiin, valinta oli aika selvä. Ketä milloinkin. – Ainakin se, että Irwin oli juuri sellainen, miltä näyttikin. Ja uus ia oikein m ainioita Jimin lau luja. Nummisen kanssa (duo, Uusrahvaanomainen orkesteri, Gommi & Pommi -duo, URO, Kielletyt laulut). Verottaja sen sijaan taisi jäädä kirjanpidossa toisinaan vähän huonolle huomiolle, mutta sehän ei minulle kuulunut. Ennen Helsinkiin muuttoa asuit Tampereella ja olit Tappi Suojasen tallissa. Koskaan ei jäänyt rahoja saamatta. Ihmiset tykkäsivät hänestä siihen aikaan kauheasti.. – Tappi oli myönteinen ja huumorintajuinen mies, joka kliseen mukaisesti olisi varmasti myynyt minkä ta- hansa sukulaisensa keikalle mihin vain! Meitä soittajia hän ei kuitenkaan huijannut, mitä pitää arvostaa. Mitä hänestä palaa ensimmäisenä muistiin. Opetus- ja kulttuuriministeriön viime kesänä myöntämään taiteilijaeläkkeeseen hän suhtautuu kunnioittavan anarkistisesti. Jo 1970-luvulla lonkeronsa myös valkokankaalle (Aki Kaurismäki: Rikos ja rangaistus, Jörn Donner: Kuulustelu, Mika Kaurismäki: Haarautuvan rakkauden talo) ja televisioon (Velipuolikuu, Mutapainin ystävät, Hotelli Sointu) levittäneen ”muusikoiden muusikon” cv:ssä oman lukunsa muodostavat tuotantotyöt: Pedro on ohjannut äänityksissä niin Veikko Lavia ja Agentsia kuin Hectoria ja Dave Lindholmiakin. Saatoimme lähteä liikkeelle vaikkapa Paula Koivuniemen kanssa ja palata kotiin vasta kompattuamme matkan varrella myös Kari Kuuvaa ja Eino Gröniä. 20 SOUNDI Kansasis sa oli kyllä kiv a käydä, tekemise ssä oli tu t tua Wigwam -henkeä alusta as ti. Ensimmäinen musiikinopettajasi oli oma äiti. Millainen kuva miehestä jäi. (Naurua.) Soititte muun muassa Irwin Goodmanin kanssa. Vetikö iskelmä ja viihde koko ajan puoleensa enemmän kuin klassinen musiikki. Tähti hyvässä mielessä. Tykkäsin tosi paljon olla keikoilla Irwinin kanssa, eikä hän suinkaan aina ollut jurrissa. Mihin matka jatkui Verlasta. Se oli vähän myyttiä. Soundi tapasi aina hyväntuulisen miehen M.A. Lempinimen Pedro keksi Dave Lindholm, ja sen mies lopulta muuttikin viralliseksi etunimekseen, koska keikkajärjestäjien ”Pedro Hietasen” nimellä varaamat liput alkoivat aiheuttaa hikisiä hetkiä lentoasemien passintarkastuksissa, kun muissa papereissa luki ”Heikki Hietanen”. – Omaksuin todellakin äidin opastamana haitarilla suurin piirtein kaikki sota-ajan rallit, kehitin valmiuksia poimia asioita korvakuulolta ja soitin ekan keikkanikin jo viiden vanhana. Ensimmäiset omat urut hommasin joskus 14-vuotiaana. Kun muutimme Kymenlaaksoon, menin Kouvolan musiikkiopistoon. Omaa pianoa meillä ei kotona ikinä ollut, joten kävin tekemässä soittoläksyt aina naapurissa. Kivaltahan huomionosoitus tuntuu, mutta eläkkeelle Pedro ei aio vetäytyä vielä aikoihin. Peräti tuplaplatinamyyntiin hänen tuottamistaan pitkäsoitoista ovat yltäneet Topi Sorsakosken soolodebyytti Hurmio (1985) ja kolme myöhempää Topi Sorsakoski & Agentsin albumia. Eikä sitten kestänytkään kauan ennen kuin rockhommatkin alkoivat. Nummisen kanssa TTT-Klubilla vedetyn hienon Kielletyt laulut -konsertin tiimoilta. SOUNDI-HAASTATTELU vuodesta 1978 tähän päivään jatkuneella monimuotoisella toiminnalla M.A. – Legendaarinen Viihdeohjelmat Oy todellakin työllisti minut pianisti/ urkuri/haitaristiksi taustabändiinsä, joka tunnettiin tyhjentävästi nimellä ”yhtyeineen”! Porukassa oli mukana myös Kasevaan ja Alwari Tuohitorveen sittemmin edenneitä soittajia, ja solistit vaihtuivat joskus hyvinkin vikkelään tahtiin. Suojasesta kulkee lukematon määrä juttuja
tuun. Myös silloin, kun teimme tuotiin Tukholmasta ja pidemmältäKulkurin kannel -levyä (1972). Siihen ajauduin tavalOliko ikinä vaikeata valita, mihin laan Kristianin (Bengt Huhta) bänkeskittyä. – Remu-kokemukset ovat hienoja kokemuksia. Mukavahan sellaisten tyyppien kanssa oli touhuta. Eli kun mies asettui ihan sen Taivaantemppeli. – Minua pyydettiin, harkitsin päivän ja otin työn uteliaana vastaan. Mitä kokemus opetti. Tauno Palon ja Ansa Ikosen säes täminen oli varmasti toisenlaista. mutta esimerkiksi – Vaikea sanoa. Penalla, kuten minä Kris– Ensin pitää sanoa, etten ole optiania kutsuin, oli jo ollut näitä rispinut musiikista missään yhtä paltillä riippumisia ja muitakin vastaajon kuin Paradisessa. SOUNDI 21. Saiko Irwin sinusta voin myös tarvitessa eläessään kaiken, min buukata tuuraajan, kä ansaitsi. – Kyllä. Ja uusia oikein mainioita Jimin lauluja. Haastavaa soitettavaa, dille hän sitten halusi mukaan Rauiso kokoonpano ja aivan upeita soitli Badding Somerjoen ja Spermin! tajia. din kautta. Niitä kohtaamisiahan ei mitenkään määrättömän monta ollut, mutta tietyt detaljit ovat painuneet mieleen. Olet katsellut musiikkibisnestä myös aidan toiselta puolelta toimi essasi 1984–89 EMIn tuotantopääl likkönä. Niitä ihminen. Minulla on niitä lehtiäkin vielä jossain tallessa, pitäisiköhän penkoa esiin ja lukea… Jäikö Wigwamin tarina sinusta pahasti kesken joulukuussa 1980 Ronnie Österbergin itsemurhan hetkellä. Levy on kai kyllä vieläkin aika vaiheessa. Sa ma juttu vuotta myöhemmän Jail birdin kohdalla. ääreen lukemaan runojaan, munat – Make on hieno ja todella aliarvilkkuivat kaikkien näkyvillä! Ehkä vostettu säveltäjä, ja teki bändille seitsemän minuuttia me olimme lakomeaa instrumentaalimusaa. Rumvalla olleet, kun alkoi kuulua piipaamuissa oli Sorvalin Upi ja kitarassa piipaa! Underground on hieno laji. Muistan ikuisesti attasea-salkun, josta Palo ennen esiintymistä aina poimi taskumatin, hopeiset pikarit ja nuotit. Minulle ei ole tullut ikinä mitään huolia Henryn kanssa. – Uskon, että hän olisi panostanut yhä enemmän säveltämiseen ja kapellimestarin hommiin. Vuonna 1975 olit muissa kuvioissa. – Niin. Britit pällistelivät tanssilavamenoa tietenkin huuli pyöreänä, ja siitä jatkettiin keikan jälkeen porukalla joko Stadiin tai Groundstroemin Måssen sukumökille, missä siihen aikaan treenasimme. Millainen bändilii deri Remu Aaltonen mielestäsi on. Sperm-oopperahan oli sellai– Ja mitä tuohon keskittymiseen nen ameeba, jossa saattoi olla joko tulee, niin en ole koskaan edes ha5 tai 25 jäsentä, ja Koponen keksi ailunnut profiloitua vain yhteen jutna matkalla, mitä perillä tehdään. Missä hän mahtaisi olla tänään, jos vielä eläisi. – Joo, studion ovet olivat medialta kiinni, mutta Hyde Parkissa tapasimme uudestaan joitakin niitä Suomeenkin tuotuja toimittajia, jotka olivat vihkiytyneet progelle ja innoissaan Wiguista. Se oli hieno rituaali, pikku naukut aina ennen keikkaa ja keikan jälkeen: ”Ansa, maestro, skool ja kiitos tästä esityksestä.” Monethan pitivät Paloa paskantärkeänä, mutta minusta hän oli hyvin maanläheinen beja ja vastaavia kuin hullu. Pitää vain kääntää tietty nappi päästä tiettyyn asentoon ja muistaa, mihin on menossa ja mitä siellä tekemässä. Hyvin kö hanke etenee. Rubettesia varten oli rakennettu ulos iso esiintymislava, mutta onneksi me soitimme sisällä. Saman ajan varjoon jääneitä hän teki Suomen lipusta eräänlaisen orkestereja oli basisti Make Lievo ponchon. Wigwamin ohessa ei nimittäin oikein muuta voinut tehdä, mutta kun rahaa ei tahtonut tulla, se oli vähän umpikuja. Tai jäädä tapahtumatta. Suhteellisuudentaju ei ollut ihan ennallaan. Suoraan sanoen vähän epäilen, olisiko homma enää pidemmälle edennyt. – Punk oli tullut, ja meidänkin levy-yhtiöstämme, siis Virginistä, oli alettu potkia progejengiä pihalle. yritettiin maalata kuvaa suurena säveltäjänä, mutta niihin juttuihinhan mies ei tietenkään uskonut itsekään. Irwinissä ja Sammy Babitzinissa oli paljon samaa. Minulla ja muillakin oli alkanut jo perhettä muodostua… Elanto piti hankkia muillekin kuin itselle. USA julistautui itsenäiseksi 1776, joten Lucky Golden Stripes & Starpose ajoitettiin 200vuotisjuh lallisuuksiin. Energisiä kavereita, täynnä elämää ja kova meno päällä. Kansasissa oli kyllä kiva käydä, tekemisessä oli tuttua Wigwam-henkeä alusta asti. Täydellinen herrasmies. Se oli erittäin hienoa ja edelleen Samaan aikaan touhusit jo myös ihan ylittämätöntä toimintaa. Mitä muis tahallaan sopivasti sivuttain mikin tat siitä. Mitä muistat kyseisen kesän Korpirockista. Rekku Rechardt, samoin bändissä oli Minäkin ahmin silloin Robert Crum- mukana vielä Jakolan Masa -niminen huilisti. Eihän siitä homma enää parane! Vuonna 1978 julkaistiin Hurri ganesin Hanger, jonka muusikko listalta löytyy sinunkin nimesi. – Vuosi sitten keväällä kävin Jukka Orman, Mika Kallion ja Ulf Krokforsin kanssa Jimin luona Kansasissa niissä merkeissä, joo. Olen Yhdellekin reissulle hän oli saahalunnut tehdä laajasti: jazzia, iskelnut Maikkarilta tai jostain mukaanmää, rockia, undergroundia, kaiksa kauhean määrän poliisin univormuja, joihin yhtye pukeutui. Jossain myöhemmissä täytyy tehdä aina tv-haastatteluissa hänestä kahdestaan. Se ei sovi luonteeseeni. kin. Itselleen kea. on aikaa klassikollakin (1972). undergroundin puolella, Matti 1970luvun taitteessa olit muka juhani Koposen vetämän Spermin na Pepe & Paradisessa, Niin vähän kanssa. Kukaan ei tiedä, mitä olisi voinut tapahtua. Rentun ruusun aiJoihinkin koihin tapasimme sitten ihan duojuttuihimme viimeisiä kertoja. Siinä oli niin monta tekijää. Vastaavaa kunnianhimoa olen Näissä perinteisissä paikoissa, kukokenut sittemmin oikeastaan vain ten Aulavan lavalla, tuli jänniä hetWigwamin kanssa. – Kyseessähän oli Tommolansalmen luonnonkauniille paikalle (Mäntyharjulle) rakennetulle tanssilavalle pystytetty aika eriskummallinen tapahtuma, johon brittitoimittajia lennätettiin Wigwamia ihmettelemään. Rahaa ainakin tuli, mutta kylläKiellettyjä lauluja hän sitä sitten myös memeidän tavallaan ni. kiä. Se oli kuin muvia tempauksia ja yhdelle kesärunsiikkiopisto. Olet mukana Jim Pembroken uu den levyn tekijäporukassa. Jenkkeihinkään bändiä ei lopulta viety, vaikka kovasti suunniteltiin. (Tauko.) Tähän asiaan ei ole yhtä tyhjentävää vastausta. Wigwamin saaga jatkui Britan niassa sekä Hyde Parkin konser tin että Manorstudion Lucky Gol den Stripes & Starpose sessioiden merkeissä. Upi kuoli aivan liian nuorena, 36vuotiaana. kuva: Ari Ijäs/A-lehtien kuvatoimitus Mutta kun kohtasimme myöhemmin 1980-luvulla jossain studiossa, eri stimulanttien käyttö alkoi jo näkyä. Sen takia sen levyn nimikin muuten oli tuollainen, siellä kun oli tulossa joku juhlavuosi. Minä ainakaan en ollut niin idealisti, että olisin voinut jäädä pitkiksi ajoiksi odottelemaan ja ihmettelemään. Tuossa ennen joulua meillä oli juuri Oton (Donner) kanssa muutamia viulustemmoja Jimille työn alla. – Kyllä
Muuten viihdyin, mutta yksi asia minua rassasi: kun kerran oli mennyt hyvin, viivan alle pitikin saada seuraavana vuonna vähän enemmän. – En ajattele asiaa noin. Halusin tehdä vain hyviä levyjä, eikä se ajatus taas kohdannut näiden talouspuolen toiveiden kanssa. Miten ug-mies suhtautui musiikin tekoon Donnerin Mannerheimdokumenttiin. Myöhemmin varsinkin, sillä isolta levy-yhtiöltä lähtiessäänhän taiteilija on vapaimmillaan. Viekö orkesterin pyörittäminen paljon aikaa. Toiminta on vähän samanlaista terapiaa kuin radio-ohjelmat, joita olen tehnyt vuosien varrella Pirkka-Pekka Peteliuksen kanssa. Ja niin on onneksi toistaiseksi tullut. Saiko Sorsakoski mielestäsi toteuttaa itseään riittävän laajasti. Ja mikä tärkeämpää, myös sellaisen kuin hän halusi. Oli hienoa tehdä äänitykset loppuun miehen kotona Ähtärissä, koska hänen huumorintajunsa ja asenteensa olivat viimeiseen asti aivan ennallaan. Ihan ensimmäisessä kokoonpanossa olivat Mauri, Ronnie, Jukka ja Maijasen Pave. helmikuuta 2012 Hotelli Scandic City, Tampere. Topi Sorsakoski ja Agents asemoivat itsensä tarkasti rockin ja iskelmän leikkauspisteeseen. Soittajia porukassa on käynyt jo yli 70 kappaletta, ja heidät valitaankin aina tilanteen mukaan. Numminen) kanssa, joten jouduin kieltäytymään. Teillä on hommia riittänyt Saksaa ja Ruotsia myöten jo pitkään. Mihin tarpeeseen Underground Rock Orchestra pystytettiin 1990-luvun alussa. Onko työtahti sopiva. Olihan meillä muutama hyvä ja lupaava julkaisu, yksi Daven levykin, mutta ei se vain lähtenyt. Jörnin kanssa olen tehnyt paljonkin hommia, ja hän antaa aina täysin vapaat kädet. toimitus htien kuva Mulari/A-le kuva: Petri Hommat menivät heti alkuun sekä minun että firman kannalta hyvin. Joihinkin duojuttuihimme voin myös tarvitessa buukata tuuraajan, mutta esimerkiksi Kiellettyjä lauluja meidän tavallaan täytyy tehdä aina kahdestaan. Ja aika alussa mukana hyörivät lisäksi Luumu Kaikkonen, Antero Jakoila, Tomi Parkkonen ja Harri Merilahti. Juicehan pyysi minua bän- kuvatoimitus kuva: Juha Juntto/A-lehtien SOUNDI-HAASTATTELU ”Hänen huumorintajunsa ja asenteensa olivat viimeiseen asti aivan ennallaan. – Se hanke starttasi aika järkiavioliitto-pohjalta, mutta ei kuitenkaan toiminut. Ja kun lähdin, ne menivät edelleen hyvin. Siitä olisi saanut isomman ja osin paremman jutun, kun olisi lähdetty liikkeelle vähän varhemmin. Millainen oli Juice-Remu-Dave -kiertue vuonna 2002. Saitko viimeiseksi yhteistyöksenne jääneestä Tummansinisestä sävelestä sellaisen kuin halusit. Juicesta oli aika kova huoli, hän alkoi olla silloin jo niin sairas. Mutta se kyllä meni alun perinkin niin, että Pekka Tammilehdosta tuli Topi Sorsakoski nimenomaan musiikillisessa mielessä, jotta mies pääsisi tekemään tietynlaista musiikkia. Olet tehnyt paljon elokuvamusiikkia. Omalaatuisin sessiohan se oli minun satojen sessioideni joukossa, mutta onneksi Topi oli Topi loppuun asti. Ja keikkakärryt olivatkin komeita, toisinaan menimme jopa lentokoneella. Rockmuusikoita ja puhdasverisiä klasarityyppejä. Mikä on pitänyt sinut liikkeellä kaikki nämä vuodet. Mauri on hieno yhteistyökumppani ja aina hyvää matkaseuraa. Vielä on käsittelemättä yhteistyökumppaneista ehkä rakkain, Mauri Antero Numminen. – Suoraa viikoittaista tv-lähetystä oli hienoa tehdä, etenkin kun pääsin samalla soveltamaan Pedro’s Heavy Gentlemenin perusideaa, eli viemään solisteja pois mukavuusalueelta. 22 SOUNDI diinsä joskus 1978 tai 1979, mutta olin silloin juuri aloittanut Maurin (M.A. – Kyllä varmaan. Millaiset odotukset sinulla oli 1996 Kari Pössin ja Riku Mattilan kanssa perustetun Kaktus Recordsin suhteen. Myös Albert Järvinen ja Riku Mattila ovat poikenneet porukassa. Ja tässä päästäänkin tähän että ohjaajahan sitä leffaa tekee, ei säveltäjä. – Sehän oli mielenkiintoinen tilaustyöhomma, johon minut pyydettiin kapuksi. – Ja toinen lopetukseen vaikuttanut tekijä oli ehdottomasti se, että halusin keskittyä taas musiikin tekemiseen; säveltämiseen, sovittamiseen ja esittämiseen. Päätimme sulassa sovussa laittaa firman jäihin, eikä siinä mitään. – Musiikillahan elokuvan tai dokumentin voi joko pilata tai pelastaa, joten onneksi olen päässyt tekemään tälläkin alalla töitä oikeastaan pelkkien huippujen kanssa. Pinnan alla saattoi olla mitä vain, mutta siitä Topi ei puhunut.” – Eivät suinkaan, olet oikeassa. Tulipahan kokeiltua. 9. Tummansininen sävel oli meille molemmille erittäin tärkeä juttu, ja se meni niin kuin pitikin. Dave oli loistava joka keikalla, mutta kaiken kaikkiaan hanke olisi kyllä kannattanut toteuttaa pari vuotta aikaisemmin ja hivenen tehokkaammin. Jörn kertoo, paljonko tarvitaan ja mihin ja jättää sitten säveltäjän rauhaan. – Voisihan keikkoja enemmänkin tehdä, mutta meille on taitanut löytyä tässä 36 vuoden yhteisen taipaleen myötä aika hyvä tahti etenemiseen. Hyvä niin, sillä hänhän olisi myös voinut päättää missä tahansa vaiheessa, ettei levyä tehdä. Lähtiessä minulta kysyttiinkin, miksi jätän yhtiön. – Minulle tuli ajatus, että laitetaan tällainen URO pystyyn ja tehdään ihan vain pari keikkaa vuodessa sillä idealla, että vaikka yhtään palkkaa ei tulisikaan, kaikki puitteet ja fasisliteetit olisivat aina ihan huippuluokkaa. Tästä niin sanotusta roolista ja siihen liittyvistä vivahteista olen puhunut ennenkin, eikä minusta kyseessä edes ollut mikään rooli. Olen ollut koko ikäni freelance-muusikko ja luottanut aina siihen, että hommia tulee. Kaiken tämän ohessa on jo yli kolmen vuosikymmenen ajan elänyt omaa elämäänsä iso kokoonpano nimeltä Pedro’s Heavy Gentlemen, jonka debyyttilevylle sait komean solistikatraan Davesta, Pembrokesta, Nummisesta, Timo Kojosta sekä Tuomari Nurmiosta. Totesin siinä ihan ääneenkin, että homma toimisi tällä mallilla vain, jos Suomen väkiluku kasvaisi samassa suhteessa kuin ne budjetissa toivotut luvut. – Sain. Filmimusan teko on ollut minusta aina erittäin kiinnostavaa. Olisi pitänyt laskea rimaa, jotta myynti olisi kasvanut haluttuun malliin. Millaista on tehdä töitä vaikka Jörn Donnerin tai Kaurismäen veljesten kanssa. Pinnan alla saattoi olla mitä vain, mutta siitä Topi ei puhunut. Se on ollut paras vaihtoehto. Mikä oli parasta Hotelli Sointu -ohjelmassa. Pedro’s Heavy Gentlemen on minun bändini, joka on kasassa niin kauan kuin elän. Kun tilaa maalarin kämppäänsä, niin eihän se maalari silti sentään värejä päätä. Pekka Tammilehto ei olisi Pekka Tammilehtona tehnyt asioita sillä tavalla. Vaikka nykyään se ja siitä puhuminen taitaakin olla taas jotenkin muodikasta. Tapio Piiraisen kanssa oikeastaan sama juttu. Seuraava projekti on hyvässä suunnitteluvaiheessa. Yrjänä esimerkiksi halusi ehdottomasti esittää Mombasan, mikä oli rohkea veto. (Naurua.) Mannerheim-Stalin-GoGo-Go! Kaurismäen veljekset tuskin ovat antaneet ihan yhtä vapaita käsiä toimeksiannoissaan. – Uteliaisuus lienee se tärkein ominaisuus. – Mikä sen undergroundimpaa. A.W. Mukavasti on aika kaikkeen riittänyt: Mauri kirjoittaa välillä kirjaa ja minä teen teatteriproggiksia, mutta sitten taas lähdemme keikoille
Tampereen Musiikki 14.5. Top Sound Seinäjoki 15.5. Oulun Soitin ja Tarvike (esittelijänä Mirko Ekberg) 16.4. F-Musiikki Espoo 18.4. DLX Deluxe Music Helsinki 13.5. SUURI SUOMALAISET GIBSON-KAUPPIAAT ESITTÄVÄT: -KIERTUE 5.4. F-Musiikki Vantaa 3.5. F-Musiikki Turku 17.4. F-Musiikki Helsinki 19.4. Musikantti Jyväskylä 31.5.Viiking Musiikki Kuopio (esittelijänä Pepe Ahlqvist) Tule tutustumaan Gibsonin ”Les Paul juhlavuoden” kitaroihin! Gibson tuo tänä vuonna markkinoille enemmän uusia malleja kuin vuosikymmeniin. Ben Granfelt Uusi Los Bastardos Finlandeses -levy kaupoissa 5.4.2013!!!. TV-Sävel Hämeenlinna 30.5. Nyt sinulla on mahdollisuus tutustua näihin kuumiin uutuuksiin tuoreeltaan paikallisessa musiikkiliikkeessäsi! Esittelijänä:
– En oikeastaan tiedä, Fletcher naurahtaa. Maaliskuun alussa New Yorkissa puhelimeen vastaa mies, joka ei tunnu itsekään olevan aivan varma osastaan yhdessä maailman suurimmista rockyhtyeistä. Muusikko Martin Goren ja laulaja Dave Gahanin välejä sovittelevan rauhanturvaajan rooli on langennut kosketinsoittaja Andy Fletcherille. Etualalla nahkatakkiin pukeutunut yhtyeen laulaja David Gahan eläytyy kappaleeseen käsien viuhtoessa sävelten tahdissa. Vain siellä täällä näkyy pieni valkoinen läikkä. Hänen oikealla puolellaan seisoo kitaristi ja yhtyeen pääasiallinen säveltäjä Martin Gore tutussa vaaleassa hiustupsussaan. New Orleansissa sijaitsevassa entisessä roomalaiskatolisessa kirkossa kuvataan marraskuun lopulla brittiläisen Depeche Moden musiikkivideota Heaven. Depeche Moden kolmastoista studioalbumi Delta Machine ilmestyy maaliskuun lopussa.. Aivan takavasemmalla, ruskean pianon takana näkyy tummaan pukuun sonnustautunut aurinkolasipäinen mies. Musiikkilehti Rolling Stonen Gavin Edwards totesi vuonna 2009 jokaisella Depeche Moden jäsenellä olevan oma tarkka roolinsa: Mar24 SOUNDI Viime vuosina Depeche Mode on näyttäytynyt ulkomaailmalle kahden suuren egon kilpakenttänä. Hän on Andrew Fletcher, Depeche Moden kosketinsoittaja, henkilö jonka rooli yhtyeen sisällä ei ole aivan yhtä selvä kuin trion muilla jäsenillä. DEPECHE MODE SOTA JA RAUHA teksti: VILLE HARTIKAINEN MAALIPINTA Marigny Opera Hou- sen kattoa kohti kaartuvissa pilareissa on lohkeillut kauttaaltaan
Yhtyeen fanien keskuudessa tunnelmallinen uutuus otetaan todennäköisesti ilolla vastaan. Monen albumikokonaisuuksien nimiin vannovan yhtyeen pitää keksiä viisastenkivi uudestaan. – Monesti lauluissamme on tapahtunut samanaikaisesti liian monia asioita. UUTTA LEVYÄ on markkinoitu seu- raajana yhtyeen uran kahdelle kaupallisesti menestyneimmälle albumille Violator (1990) ja Songs Of Faith And Devotion (1993). Luonnehdinta on toki kärjistetty ja tarkoitushakuisen julma, mutta ei sentään aivan tuulesta temmattu. Joskus päätökset syntyvät vasta viime hetkellä, hän sanoo. Uuden suunnan elämälleen löytänyt laulaja sai tahtonsa lävitse. – En usko, että he tulevat tekemään yhteistyötä enää tulevaisuudessa. Taiteellisen kontribuution sijaan Fletcher sanoo keskittyneensä keikkailun ohella yhtyeen bisnespuoleen ja toimivansa bändin äänitorvena ulkomaailmalle. – Ymmärrän Daven suhtautumisen asiaan, Fletcher toteaa. Uuden Delta Machinen nauhoittaminen sujui kaikin puolin sopuisissa tunnelmissa, eikä Fletcherin diplomaatin taidoille ollut käyttöä. Rohkeasti sive Attackin vuosituhannen lopun triphop-klassikko Mezzaninen. – Ei ole kovin montaa tämän kokoluokan yhtyettä, jossa laulaja ei kirjoittaisi kappaleiden tekstejä. Turha siitä on valittaa. AIVAN YHTÄ levollisissa tunnel- missa ei yhtyeen sisällä eletty viime vuosikymmenen puolivälissä. – Kaikkiin ryhmiin kuuluu ihmisiä, jotka jättäytyvät taka-alalle ja tekevät vähemmän näkyvää työtä. Harmittoman ulkokuoren ei pidä antaa hämätä. SOUNDI 25. – Mielestäni levyn nimi Delta Machine kuvaakin albumia melko hyvin. Olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen ja voimme seistä kokonaisuuden takana. Monet heistä haluavat yhä ostaa musiikin konkreettisina tuotteina. Se on ollut Depeche Moden soundin ydin, enkä pysty näkemään että asia tulisi muuttumaan, Fletcher sanoo. Kolmas pyörä olisi jo liikaa ja se sotkisi asioita, Fletcher kommentoi bändin sisäisiä henkilökemioita. – Martin ja Dave ovat tämän yhtyeen eteenpäin vieviä voimia. Kaupallisuus ei ole meille ensiarvoinen kriteeri. Taitaa olla niin, etteivät musiikkimarkkinoilla puhaltavat tuulet juuri hetkauta Depeche Moden kaltaista dinosaurusta. Monet Martinin demoista olivat bluesahtavia ja lähtökohtaisesti synkkiä, Fletcher luonnehtii. Tummasävyinen kappale tuo mieleen Mas- suuremmalta osalta verkkoon ja iTunesin sekä Spotifyn kaltaisten palvelutarjoajien vallatessa markkinoita on yksittäisistä kappaleista tullut jälleen musiikkiteollisuuden tärkeintä myyntitavaraa. Kaikki eivät ole aivan vakuuttuneita siitä, lisäsikö Gahanin sävellystyöhön tuoma panos Depeche Moden taiteellista arvoa – vai kävikö asiassa päinvastoin. Siinä blues sekoittuu elektroniseen soundiin. Kappaleista muotoutui riisuttuja, vain muutamista elementeistä koostuvia kokonaisuuksia, Fletcher kertoo. – Meille oli tärkeintä, että albumi on jännittävän kuuloinen. – Me voimme tehdä ihan mitä haluamme. Uransa aikana yli 100 miljoonaa levyä myyneen yhtyeen kosketinsoittajaa tilanne ei tunnu huolestuttavan. Playing The Angelista tuli ensimmäinen Depeche Mode -äänite, jonka kappaleiden tekijäkrediiteistä löytyy Martin Goren rinnalla myös Gahanin nimi. Hän on bändin rauhanturvaaja, joka palauttaa sovun orkesterin johtohahmojen egojen ottaessa yhteen. Selätettyään vuosikausien vaikean päihdekierteen David Gahan kertoi ennen vuoden 2005 Playing The Angel -albumin nauhoituksia, ettei hänellä ole halua jatkaa yhtyeen laulajana, ellei saa myös omia sävellyksiään levylle. Kosketinsoittajaa kysymys yhtyeen sopeutumisesta muuttuvaan musiikkikenttään lähinnä huvittaa. – Meillä oli aloittaessamme tietynlainen johtoajatus. Varmaan kuuluisin vertailukohta olisi The Who. Fletcher kuitenkin toppuuttelee toiveita jatkon suhteen. – Singlet olivat paljon albumeita tärkeämpiä jo silloin, kun aloitimme uramme, Fletcher huomauttaa. Haastavien ja hitaasti avautuvien kappaleiden – singlelohkaisu Heavenia lukuun ottamatta – on vaikea kuvitella löytävän tietään radioaaltojen listavirtaan. – Huomasimme melko nopeasti, että albumista täytyy tulla raa’an kuuloinen. tin Gore kirjoittaa kappaleet, David Gahan laulaa ne ja Andrew Fletcher saapuu valokuvattavaksi ja lunastaa sekin. MUSIIKIN JAKELUN siirtyessä yhä ”KAUPALLISUUS EI OLE MEILLE ENSIARVOINEN KRITEERI. Levyn avaava, pahaenteinen Welcome To My World rakentuu simppelin, surisevan konetaustan varaan. Se on paikka, jossa itse olen – ja olen asemaani enemmän kuin tyytyväinen. Melodioiden lisäksi huomion kiinnittää levyllä käytetty rytmiikka. 51-vuotias kosketinsoittaja on saanut monesti toimia Depeche Moden koossapitävänä voimana. – Näen itseni yhtyeemme keskivertokansalaisena, eräänlaisena Matti Meikäläisenä, hän sanoo. Levy-yhtiön markkinointiosastolle monivivahteinen levy voi sen sijaan olla harmaita hiuksia tuottava probleema. Sekä Martin että Dave haluavat työstää kappaleitaan mieluiten yksin. Gahanin tekemiä lauluja löytyi levyltä lopulta kolme kappa- seessä Martinin vai Daven kappale. Fletcherin leppoisa ja sovitteleva luonne näyttelee merkittävää osaa yhtyeen historiassa. Tietysti tiedän miten asia on, mutta yritän vain sanoa, miten hyvä laulunkirjoittaja Davesta on vuosien varrella tullut. Tilanne ei tule muuttumaan maaliskuun lopulla ilmestyvän Delta Machine -levyn myötä. – Uskomme yhä, että paras tapa lähestyä musiikkia on sekoittaa oikeita soundeja, kuten kitaroita, elektronisiin elementteihin. Kaiken kaikkiaan tekniikan kehitys ja musiikin digitalisointi on mielestäni positiivinen asia. – Varsinkin faneille albumit ovat yhä kaikkein tärkeimpiä. HALUSIMME ENNEN KAIKKEA YLLÄTTÄÄ FANIMME.” letta, kuten myös Playing The Angelia seuranneelta Sounds Of The Universelta (2009) ja Delta Machine -uutuudelta. Yhteinen sävel löydettiin niin tehokkaasti, että Gahan ja Gore kirjoittivat albumille jopa yhteisen kappaleen Long Time Lie – tilanne jota ei ole koskaan aiemmin tapahtunut. Kaikille lauluille annetaan joka tapauksessa mahdollisuus, mutta lopullinen päätös tapahtuu levyprosessin aikana. Tällä kertaa kaipasimme minimalismia ja melodioiden nostamista avainasemaan. Halusimme ennen kaikkea yllättää fanimme. – Uudella levyllä ei mielestäni edes pysty erottamaan, onko ky- tuotetun levyn kappaleet vyöryvät kuulijaa kohti painostavan ilmapiirin alaisina. Se puskee myös tulevaisuudessa eteenpäin valitsemallaan tiellä, välittämättä sen kummemmin muusta aluskasvillisuuden seassa vilisevästä elämästä. Fletcher haluaa painottaa, ettei elämä yhtyeen sisällä ole yhtä sodankäynnin ja rauhanajan välistä vuorottelua. Fletcher ei ole esimerkiksi säveltänyt tai sanoittanut Depeche Moden 33-vuotisen uran aikana yhtä ainutta kappaletta yhtyeen kahdeltatoista studioalbumilta. Sanojaan punnitseva Fletcher asettaa vastauksensa seuraavasti: – Yritämme ottaa levyille ne kappaleet, joita pidämme parhaina. Luonnehdinnassa taitaa loppujen lopuksi olla kyse pelkistä myyntipuheista, mutta Delta Machinea voi silti pitää yhtyeen parhaana albumina lähes kahteen vuosikymmeneen
”MUSAMME POHJAA VAHVASTI BRITTILÄISEN HARDROCKIN PERINTEESEEN, MUTTA EN KOE MEIDÄN MYYVÄN LUNTA ESKIMOILLE” kuva: Matti Pyykkö VON HERTZEN BROTHERS Von Hertzen Brothersin vitoslevyltä odotetaan suuria muun muassa Britanniassa. Onneksi Nine Livesin sessioissa syntyneet neljätoista biisiä piirtävät kuvan taiteellisesti levottomasta, yhä uteliaasta ja aiempaa monipuolisemmasta rockyhtyeestä. 26 SOUNDI
vielä sen verran kaukana toivotusta, Biisin piti hivellä ja vetää kuulija ettei jäänyt muuta mahdollisuutta luokseen, mutta se oli soundeilkuin jakaa miksauskakkua usetaan lähes haudantakainen ja deammalle henkilölle. ”Von Hertzen Brotsältäviä biisejä löytyy taas pari. Kiertue oli sen hetken tärkein asia Kieltä. Nyt levy paleen kahdesta koi tippua kuunmenee hienosti paikasta pianosta – puhneltavaksi OpethA paikkaan B ja sitten taasta Ja Leslien rundille, ja niiden vielä paikkaan C.” läpi vedetystä – Jari äärellä jännitimme, oli korostanut efekmahtaako aika sittentoitua, mikä minusta kään riittää, yhtyeen keuetäännytti kappaletta kuulahahmo Mikko Von Hertzen muistelee nyt. Se oli aika linjakas paketti, mutta sittemmin Von Hertzen Brothers on lähtenyt haahuilemaan enemmän ympäriinsä, mikä varmasti pitääkin paitsi kuuntelijoiden, myös soittajien oman mielenkiinnon hyvin yllä. Alun kaksi ekaa biikael Åkerfeldt kehui Soundin numesiä tulivat minulta, Coming Home rossa 12/02. un Soundin ja Von Hertzen Albumin tekstejä Mikko saBrothersin tiet viimeksi kohnoo tehneensä tällä erää tavallista tasivat marraskuisessa Kööenemmän, musiikillinen sisältö japenhaminassa, oli stadilaiskautui koko lailla puoliksi hänen ja bändin tähti hyvässä ja ansaitussa niin ikään kitaraa soittavan ja laulanousussa: yhtenä nykyhetken provan isoveli Kien välillä. terin johtohahmo suitsutti veljesyh– Myös meidän molempien osia sityettä estoitta. Sillä tässähän kävi sena retrobändinä. Jos sitten leikitellään sillä ajatuksella, mitkä Nine Livesin biisit taipuisivat hyvin Amorphiksen käsittelyyn, kuulen ainakin kahdessa vikassa raidassa elementtejä, joita olemme itsekin hyödyntäneet. Heti kun kappale alkoi ottaa himassa muotoa, siitä tuli itsellekin tietty Seattle ’92 -fii- kansi: Samul erkani joissakin biiseissä meidän ajatuksistamme turhan radikaalisti. taiteellisesti tällaisenaan päässä! Tämä kuuJa kuinkas sitten paras mahdollinen lui muun muassa kävikään. Cornell on minusta maailman paras rocklaulaja, joten olen todella iloinen tästä assosiaatiosta. Ne hersin kaverit ovat pesunkestäviä enemmän akkaribiisit levyn lopusta ammattilaisia. – Hauska kuulla, sillä Soundgarden oli minulle aikanaan tosi tärkeä yhtye. Se on sijoisikon Skandinavian-pyörähdyksensä tettu albumin tyylilliseen taitteelämmittelijäksi, ja ruotsalaisorkesseen, josta lisää tuonnempana. Ennen tarkempaan analyysiin syja keikkoihin keskityttiin sataproventymistä Von Hertzen valottaa senttisesti, sillä rauta oli tulikuuma vielä pyynnöstä miksauksen ristija tärkeää saarnatyötä piti kentällä tekemän. Yhtyeen kotimaan kuulen selvästi: Von Hertzen Brothersissa on paljon Kingston Wallia, joka taas avasi itselleni portin varhaiseen suomiprogeen ja kansanmusavaikutteisiin. Elokuussa 1972 syntynyt Mikko on hyvillään vertauksesta. Erityisen ongen suurimpana suunnannäyttänistuneena Mikko pitää Kien kappajänä pidetty Opeth oli poiminut viiletta Separate Forevers. Mutta samanaikaisesti aja- riitoja. Jarihan on taiteilija vailla jotain ratkaisevasti modernimpaa eli Soundgardenin komeaäänisen Chris vertaa, mutta hänen näkemyksensä teksti: PETRI SILAS Von Hertzen Brothers ja Amorphis vastaavat kevään odotetuimpiin lukeutuvista albumeista. Itse nappasin moninen. Paria biisiä ei ensi kuulemalta arvaisi VHB:ksi muutoin kuin soundillisesti ja soitannollisesti. Eikä arastele huuruilla minuuttitolkulla! Nine Livesilta löytyy tuttuja elementtejä kuten moniäänilauluja, jylhiä kertsejä, rouheita kitarariffejä, godlya kannuttelua ja paikoin hyvinkin kokeellista, mutta aina timanginkovaa soittoa. Nämä tuntuvat näin myöpäältä viisi ikään kuin eniten omaa hemmin kerraten ehkä pikkujutuilta, biisiäni, ja annoin ne toimeksiantona mutta ovat biisintekijälle tärkeitä. Räyhäkkäästi rullaava raita avaa uuden ikkunan orten Mikko korostaa. ”Von Hertzen Brothersilla on tunnistettava orgaaninen soundi, vaikka musiikillisesti bändi liikuskeleekin melko vapaasti eri alueilla. Vähän Gardenia, vähän Blind Melonia… Ehkä Insomniacissa myös on jotain melodiaan liittyviä vaikutteita Soundgardenin ekoilta levyiltä. He ovat myös aivan ovat suurimmaksi osaksi Kien, paitsi perkeleellisen kovia soittajia”, ylispäätösraita Prospect For Escape tetty laulajakitaristi-biisintekijä Mipääosin minun. Helsinkiläisten pitkän linjan muusikoiden bändeissä on paljonkin samaa, joten Soundi järjesti uunituoreet levyt ristiin ennakkokuunteluun. veivät hommaa eteenpäin. siinä, että kap– Miksauksia alkokonaisuus. – Osa luonnoksista oli lijasta. Mutta toslevy Nine Lives oli ennen vuodenekassa miksauksessa fiilis vaihdetta vielä pahasti kesoli kalsea, jopa vähän ken, masteroinnin määluotaantyöntävä – eli rittämä takaraja vaani ”Nine Lives on ihan toisessa ääripelottavan lähellä. Se ei ollut yhtään kutsuva, mikä taas oli itselle tärkeä pointti. Ja onhan Insomniac eittämättä grungeinta, mitä Von Hertzen Brothers on tehnyt. Von Hertzen Brothersille puolestaan antaisin Circlen kappaleista suurella mielenkiinnolla versiointiin Hopeless Daysin sekä A New Dayn ja vanhemmista tietenkin My Kanteleen!” Von Hertzen Brothersin kitaristi ja biisintekijä Kie von Hertzen kommentoi Circleä ja Amorphista sivulla 95. neen tuotantotyön myötä ”jatkokauItse sisällön tarkempi ruotimidelle” valittu ja Nine Livesin yhdessä nen on hyvä startata yhdeksänraitaibändin kanssa tuottanut Jari Salo eli sen Nine Livesin alusta eli Mikon biiJames Spectrum ei silti saanut joululahjaksi epäluottamuslausetta, ku- sistä Insomniac. Etenkin kun laumyös niin, että ainakin itselle lopullusuoritus tuo hakematta mieleen linen visio kristalloitui vasta tekemisen myötä. Onhan meillä aika sama rekisteri, ja tuota biisiä äänittäessä minulla oli kurkku Amorphiksen Tomi Koivusaari: ”Von Hertzen Brothersissa on paljon Kingston Wallia” i Heimonen K Cornellin. muualle. Vielä kun Tasan kahden vuoden takaisen hieman joogattiin, Jarihan se lopulta Stars Aligned -täyspitkän onnistumiksasi tämänkin raidan levylle. kesterin ilmaisuun ja tuulettaa sa– Enemmän oli kyse aika-asioista malla sitkeään luutuneita käsityksiä kuin Jarin miksauksista – vaikka eiVon Hertzen Brothersista kertausvät nekään kyllä kerrasta kondiktyylien parissa viihtyvänä kaavamaisessa olleet. – Esimerkiksi voi nostaa vaikka tukset karkailivat kotimaahan, sillä kappaleen World Without, jonka niskassa tuntui orastavaa painetta. Approach (2006) taisi olla eka albumi, jota bändiltä tuoreeltaan kuulin – siis heti silloin ilmestymisen aikaan.. Soundillinen ideointi on hänen ehdottomia vahvuuksiaan, kun me taas tiedämme sisältöasiat paremmin. Laajenemisen kannalta elintärkeä vi- message oli minusta hyvin henkilökohtainen, lämmin ja intiimi. lis. Eihän sitä tavallaan muuta kaipaisikaan, mutta myös uudet tuulet puhaltavat. SOUNDI 27. Kaikkiaan biisejä miksasiAsiaan kiinnitettiin yhdessä huomivat Jarin ohella Petri Majuri, Mikko ota, ja jo Jarin alustavat korjaukset Raita, Ilkka Herkman ja Jesse Vainio
Emme olleet hetkeen tehneet kovatempoista rockbiisiä, joten sellaista oli hauska työstää. – Tämä esimerkiksi oli niitä yhteisiä raitoja: vaikka a-osa on Kien yhdestä vanhasta kalastajalaulusta, suurin osa elementeistä tuli minulta. Jossa muuten kieltämättä on samaa holtittomuutta kuin koko ekassa levyssämme (Experience, 2001) ja tarkemmin juuri Devil Of A Girlissä. Olisi hauskaa tietää, onko olemassa tuottajaa tai a&r-tyyppiä, jota kunnioittaisimme... Kyllä ulkopuoliset mielipiteet ovat ainakin teoriassa aina tervetulleita, mutta emme me niihin näköjään kauheasti huomiota kiinnitä. – Kyllähän UK:ssa on näitä Jerry Ewingin ja Malcolm Domen kaltaisia pitkän linjan toimittajia, jotka tenttaavat meitä Wigwamin ja Pekka Pohjolan diggailusta, mikä onkin tietenkin osuvampi viitekehys kuin vaikka HIM ja The Rasmus. Jos on Insomniac grungeinta VHB:ta tähän mennessä, kuullaan Lost In Timella yhtye toistaiseksi raskaimmillaan. Nykyprogehan on aika usein… miten sen nyt kauniisti sanoisi… vähän matematiikkaa, kun taas me olemme selkeästi rockbändi. Suomessa oltiin aktiivisempia. Mutta kun levyn alusta tehtiin liian suoraviivaiseksi, Nine Livesista niin alleviivatun riffivetoinen ja rokkaavailtiin myös tuplavinyyliä, jolla kaava, ne kuulostavat lopussa lähes olisi kuultu joitakin aikasyistä cd:ltä kepeiltä. Ja vaikka soundi monen rate Foreversin kanssa pähkäilyyn. Mikko kertoo viihtyvänsä hyvin ammattitaitoisten brittitoimittajien parissa, koska he tuntevat alan ja kehuvat artistia vain silloin, kun syytä oikeasti löytyy. – Mutta meidän mieMikko viitaten seuraavaksi kappalestämme Nine Lives on taiteellisesti leeseen, joka kulki Soundille ennalta tällaisenaan paras mahdollinen kotoimitetuissa tiedostoissa vielä kukonaisuus. Lost In Time käynnistyy raskaana ja uhkaavana kuin jokin Black Sabbathin unohdettu varhainen helmi. Ja vaikka tämä kuulostaa nyt tosi laskelmoivalta, meille tuntuisi olevan juuri siellä jopa selkeä markkinarako. kokeilla. Biisin teksti taas syntyi yhden Åkerfeldtin kanssa käydyn keskustelun innoittamana. Itse asiassa on vaikea kuvitella, että edes jonkun Rick Rubinin kommenteilla olisi merkitystä siihen, miten Kie biisinsä tekee! Näin se vain menee. auetakseen monta keskittynyttä – Luotimme intuitioon ja pysyimkuuntelukertaa, eikä ulkopuolinen me tässä mallissa. Mutta myös tyylipuhtaat Von Hertzen Brothers -panoraamaraidat, lähes jazzvalssiksi taipuva Between The Lines ja häpeämättömän nostattava The Climb, olisivat muissa olosuhteissa kenties levylle sopineet. Lekevää paikkaa. Paitsi meikäläisiä sävyjä, on Von Hertzen Brothersin ominaisilmeessä myös selviä brittipiirteitä. – Riku Mattila kuunteli demot, rankkasi biisit ja poikkesi yksissä treeneissä. Kyllä meissä veljeksissä joku juttu on, eikä se minusta liity siihen mistä me tulemme, vaan siihen keitä me olemme. Oli een verevästä soittohurmoksesta ja pakko löytää biisijärjestys, joka solStars Alignedin vallattomasta äänijuu hyvin eteenpäin eikä aikokeilusta. – Laitoimme hänen kommenttinsa huolella muistiin, mutta lappu tuli lopulta vastaan joskus miksausten jo alettua! Eli sen jälkeen kun Riku Mattila käveli ovesta pihalle, emme kiinnittäneet hänen sanomisiinsa mitään huomiota. jäänyt niin loputtoman surullinen fiiPilottina helmikuun alussa jullis, ettei sitä voinut ainakaan vikaksi laittaa! Mutta kun se osui kohdalleen kaistu Flowers And Rust, joka tulee levyllä kakkosena, olisi äkkiä arvelraidaksi viisi, asiat loksahtivat uolen saattanut olla pätevä lopetusmiinsa. Me teemme päätökset itse ja niillä mennään. Kannattaa vinyyli. koska levyn voi pilata väärällä biisi– Sellaista biisijärkkää ei muuten järjestyksellä. – Coming Home syntyi yhden tanssiproggiksen intromusasta, johon Kie oli tehnyt makean ”rummut tunnelissa” -kokeilun. Ihmisen moja ja Queens Of The Stone Age -poljentoa, sekä kertosäkeissään korskean punkahtava Kien Writings On The Wall. Ja jotta homma ei menisi sejä. Mutta siinä kävi vähän hassusti, nauraa Mikko. Tällä voisi olla kielteisetkin puolensa. Vastaava omanarvontunto heijastuu myös ulkomusiikillisiin seikkoihin. käheänä, mikä kenties vaikutti lopputulokseen. Ja nimenomaan tämä psykoakustiikkaan liittyvä havainto avasi lukon. Lopulta asia on niin, että kyse on meidän taiteestamme. – Ja paikasta A paikkaan B ja sitten vielä homma tavallaan kulminoitui Sepapaikkaan C. Muitakin vaihtoehtoja siihen pääriffin paikalle oli, mutta koska Lost In Timesta oli tulossa niin hidas ja raskas, valitsin tämän. Nyt kun Separate Foedes mietitty, missä se olisi ollut viirevers on vitosbiisinä, sen omakin meisenä, sanoo Mikko ennen kuin luonne tavallaan muuttui. Onneksi myös pudokkaat saadaan päivänvaloon bonusraitoina, koska vasta nekin kuultuaan voi todella ymmärtää, missä Mikko, Kie, Jonne, kosketinsoittaja Juha Kuoppala ja rumpali Mikko Kaakkuriniemi musiikillisesti juuri nyt ovat. Heistä jotkin myös osaavat kytkeä Von Hertzen Brothersin oikeaan jatkumoon ja kysellä bändin suomalaisista juurista. Tavallaan samaan suuntaan, tai tarkemmin yhden Soundgardenin merkittävän vaikuttajan tontille, saapastelee Nine Livesin nelosraita. että nyt joistakin levyarvioista saa – Kun materiaali oli saatu valvarmasti lukea albumin intensiteemiiksi tiettyyn pisteeseen, aloimme tin lässähtävän loppua kohden, Mikpyöritellä biisijärjestyksiä, alustaa ko ennustaa. Nyt levy menee hienosti vaavalla työnimellä Zuruiza. Sittemmin hankkeen päälle tosin vedettiin ruksi, Jos Nine Livesin kuuntelun aloittaa tavallaan b-puolesta, viimeiset raijoten lehden mennessä painoon ludat eivät soundaa ollenkaan pieniltä, vassa oli cd:n biisit sisältävä perusakustisilta tai hiljaisilta. karsiutuneista raidoista. mukaisin ja monipuolisin albumi, – Päätöstä puolsi myös se, että joka sisältää pätevän synteesin yhtykäytimme useita miksaajia. Onneksi jaksoimme vääntää, raita. Nine Livesin alku ei anna yhtään siimaa bändin tutuimpiin temppuihin ehdollistuneille: tyypillisimmän, rehevän 1970-lukuisen Von Hertzen Brothers -ilmaisun ulkopuolelle kaahaa myös kolmosraita Coming Home, joka nostaa elävästi mieleen varhaisen, häpeämättä popahtavan Hertzen-kohelluksen Devil Of A Girl. Toisella kerralla tösraitana, kunnes tajusimme idean päästiin paljon yhtenäisempään tumahdottomuuden. Ja onhan lella tykitetään eskokonaisuuden Insomniac eittämättä toitta ja b-puolella isommat linjat ja grungeinta, mitä mennään aika akustimuotoseikat vaaVon Hertzen Brothers sesti, vähän Led Zeptivat tällä kertaa pelinin kolmosen (1970) tavallista enemmän on tehnyt.” hengessä. Nämä ovat jänniä juttuja. Erikoiselta vaikuttaa levyn jakaAlbumin päätökseksi kokeiltiin minen kahteen identiteetiltään erimyös nostattavampia raitoja, mutta luonteiseen osaan. Erityistä huomiota nipusta kiinnittävät glamrockiin viittaava Mikon Do What You Want, josta tekijä itse löytää Cream-stem28 SOUNDI mieli reagoi näihin juttuihin jännästi. Mutta tähän ei heuta kauheita soundillisia päädytty suinkaan sathyppäyksiä sinne tänne. Kun biisi alkuun soi lopussa Prospect For Escapen jälkeen, siitä tuli ihan ”ranteet auki” -fiilis, mutta nyt se ei herätä yhtä jyrkkiä tuntemuksia. Vaikka eipä siitä paljon kerrottavaa ole. Kun Separate Forevers löysi paikan tarinan saranakohdasta, linjautui Nine Livesin draaman kaari: jos levy olisi vanhakantainen vinyyli, sen apuolella rokattaisiin armottomasti, uonna 2001 perustetulla Von b-puolella himmailtaisiin rauhalliHertzen Brothersilla on Nine semmin. Yhtyeelle tärkeän Britannian toimiston pää Dante Bonutto kävi työn kesken studiolla, mutta mitään toiveita tai ehdotuksia mies ei esittänyt. Olimme muupohdintaa. Olimme hetken tyyvy muuten masteroitiin lopulta kahtyväisiä ratkaisuun, jossa se oli päädesti. Jopa sillä uhalla, voi kuin arvailla sen motiivia. – Kun levyn tekoon ryhdyttiin, kävimme Kien ja (basistilaulaja) Jonnen kanssa läpi kaikki vanhat demot ja aihiot, jotka ovat jääneet muistiin kummittelemaan, kertoo Mikko. Kappaleesta olisi lokseen. Eikä toista ihan vastaavaa ole siellä tullut eteen, mikä tuntuu tavallaan hassulta. Vaikka raitoja albumille päätyi siis yhdeksän, valmiiksi niitä tehtiin peräti neljätoista kappaletta. Mikko vahvistaa, että juuri Livesissa historiansa johdontästä on kyse. Ratkaisu vaati ideasta luovuttiin aika äkkiä. Pöyhkeä Coming Home on Kien vanhan tanssiteatterikappaleen pohjalta osin kierrätetty, osin tyhjästä luotu raita. Kaikki olivat sitä mieltä, että ideasta pitää kasvattaa kappale, Kie otti kopin ja hommaan kehkeytyi aika itsestään puksuttavan maaginen junafiilis. – On totta, että musamme nojaa vahvasti brittiläisen hardrockin perinteeseen, mutta en koe meidän myyvän lunta eskimoille. V siirtyy kertomaan levy-yhtiön panoksesta. Eikä se een kappaleet ovat keskimitaltaan loppu tietenkään pelkkää puhalteselvästi tavallista pidempiä, sopilua ole, kyllähän World Without ja vaksi cd-ajan mitaksi rajautui yhdekBlack Hearts Cry ovat tosi isoja biisän raitaa. tumalta tai vahin”Soundgarden oli Oli helpotus löytää ratgossa: palapelin minulle aikanaan tosi kaisu, jossa todellaosien tarkan hionkin ikään kuin a-puonan ohella myös tärkeä yhtye. Ja hyvä niin. tenkin miettineet, että orAlbumin haluttiin kesterin akustista puolta olisi kiva myötäilevän klassisen vinyylijotenkin korostaa, ja näin siihen auälppärin mallia, mutta koska yhtykeni vähän varkain tilaisuus. Kiehän laulaa Coming Homen a-osat hyvin epä-VHBmäisen matalalta, mikä korostaa erikoista tunnelmaa. Melkein noloa, mutta niin todella kävi. Meidän musamme soi brittien korvissa samaan aikaan tuttuna ja eksoottisena, mikä on tosi hyvä juttu.. Siinä on sopivasti voimaa ja se puki musan teemaa muutenkin hyvin. miksaajan takia muuttuukin matkalBiisille ei tahtonut millään löytyä järla, siihen ei kiinnitä huomiota
OLI VAHVA TARVE MIETTIÄ UUDESTAAN OMAA IDENTITEETTIÄ ARTISTINA, OTTAA ASKEL JOHONKIN SUUNTAAN!. Ohjelmoi n myös kaikki rytmiraidat Addict ive Drums –ohjelmalla, eikä m ukana ole lainkaan liverumpu ja. – Mulla oli käytössä pari kappaletta vintagesyntikoita, mutta suurin osa ää nistä on tehty softasynalla, jolla voi mallintaa vanhoja Moogeja ja vastaavia. 30 SOUNDI kuva: Rami Saaristo – TULI FIILIS, ETTÄ OLISIKO AIKA SIIRTYÄ UUTEEN
Se on samantekevää, vaikka se olisi pitkä askel taaksepäinkin, kunhan pääsee eroon siitä harmaasta massasta. – Yksi tärkeä hetki tämän levyn syntymisessä oli suunnilleen vuosi sitten. Tuli vähän sellainen fiilis, että kuulostaakohan minun musani ulkopuolisen korviin samanlaiselta kuin tämä kuulostaa minusta. Kun Anssi selittää uusien biisien taustaa, esille tulee useita artisteja, joiden musiikista hän on saanut inspiraatiota laulujen kirjoittamiseen. – Jotenkin siitä kimmokkeesta lähti ajatus, että haluan mieluummin tehdä jotain muuta kuin olla tällainen suomalainen laulaja/laulun- tekijä/miesartisti. Nyt on uudet tuulet ja tehdään yhteistyötä uusien tyyppien kanssa. Mieshän äänitti Nummela-esikoisalbuminsa omissa oloissaan kuten myös osan kakkoslevystään Suuria kuvioita. Kelan uuden albumin ensimmäinen single Levoton tyttö todistaa, että Anssi Kelalla on vielä paljon sanottavaa suomalaisessa rockissa. Tuli fiilis, että olen itse jo käynyt tuon luvun läpi, olisiko aika siirtyä seuraavaan. Se on oma genrensä, vakavia miehiä akustisen kitaran kanssa, ja olen tavallaan itsekin edustanut sitä samaa. Ennen levyn aloittamista mietin, millaisessa tilanteessa olin urani kanssa, eikä tällainen levy syntynyt ihan sattumalta. – Onhan tässä uuden alun fiilistä – siinäkin mielessä, että levy-yhtiö on vaihtunut. – Mutta jos biisejä äänitti studiossa ja niitä muutteli kesken session, takaraivossa tuntui, että nyt ollaan hukkaamassa jonkun aikaa ja rahaa. – Nyt saatoin painaa hommia kaksikin viikkoa jonkin biisin kanssa ja SOUNDI 31. Sieltä rupesi tulemaan joku suomalaisen miesartistin kappale, ja mä keskityin Eikö Anssi Kelan edellisestä levystä ole jo neljä vuotta. Halusi vetää riskillä, tehdä levyn joka ei peesaile ketään eikä mitään! Piti hakea oma latu siihen rinnalle. – Vaikka tuntui että heittäydyin tyhjän päälle, nyt näyttää siltä että se oli juuri se oikea peliliike. Tekeekö se mies enää musiikkia. Anssi Kela kuva: Juho Juntunen JA 1730 TUNNIN LEVY teksti: JUHO JUNTUNEN A nssi Kelan tuore albumi on myös matka miehen omaan musiikkimakuun. Silloin tuli fiilis, että oli liian raskas prosessi vastata yksinään kaikesta, ja studio alkoi tuntua turvalliselta vaihtoehdolta. On funkia, gospelvaikutetta ja Springsteeniä. Oli vahva tarve miettiä uudestaan omaa identiteettiä artistina, ottaa askel johonkin suuntaan. Onko tämä sellaista musaa, mitä pitää tehdä päästäkseen nykyisin radioon. Eikö Mikan faijan BMW ollut se Kelan iso juttu. Anssi kertoo yllättyneensä itsekin siitä, miten vahvasti pään sisällä alkoi kuulua ääni, että nyt levyn voisi tehdä itse kotioloissa. Siinä karisee halu kokeilla mitään villiä, Anssi Kela kertoo. Sieltä kuuluu se Michael Jackson, mistä olen lähtenyt liikkeelle, sieltä kuuluu Duran Duran ja muita tärkeitä 80-luvun artisteja. – Halusin tehdä levyn, jossa kuuluisi myös se musiikillinen matka, jonka olen kulkenut. Tämä kun on aika tylsää ja jotenkin hirveän keskinkertaista. Anssi Kelan paluuta todistaa 1730 tunnin aikana kotona syntynyt levy. – Mulla oli levyä tehdessä takaraivossa sellainen termi kuin kokemusten summa, Anssi Kela sanoo. Olin palaamassa keikalta taksilla himaan ja radio oli päällä. Yhtäkkiä miestä vähätelleetkin ovat valmiita myöntämään, että kyse on oikeasti toimivasta hitistä, joka on ansainnut paikkansa radion soittolistojen ykkösenä. kuuntelemaan sitä. Ainoastaan folk loistaa poissaolollaan, mutta sitähän mä olen tehnyt aika paljon vanhoilla levyillä. Olin etukäteen miettinyt aika paljon asioita ennen kuin painoin rec-nappulaa. Jos olisin taas tarjonnut sitä Mikan faijan BMW -tyylistä materiaalia uudestaan, en usko että jengi suhtautuisi juttuun sillä tavalla kuin nämä uudet laulut on otettu vastaan. Ja onhan siellä kasariheviäkin esimerkiksi Kaatua kuin puu -biisin kitarasoolossa
Se oli mulle uusi aluevaltaus, Anssi kertoo. Ne oli kovia juttuja, joten tämä on tavallaan musiikillisesti hatunnosto sinnepäin. Kun aloitin äänitykset, en hirveästi kysellyt bändiltä, miten se suhtautuu asiaan. Kitarat meni suoraan tietokoneeseen ja käytin vahvistinmallinnuksia. Nyt on tajunnut, että artistin täytyy aina tehdä sellaisia levyjä kun sen täytyy tehdä. – Nythän monet on lähteneet jo kaivelemaan niitä. Siellä lähtisi joko tekemään alunperinkin turvaratkaisua, tai sitten joutuisi hyväksymään ei-niin-toimivan ratkaisun tyyliin ”ei tästä nyt niin kummoinen tullut, mutta tällä on pakko mennä”! – Laskeskelin, että käytin levytykseen 1730 tuntia. Tuosta nappulasta saa tuulen suhinaa! Oli muuten karu hetki, kun pari viikkoa faijan kuoleman jälkeen syntikat tultiin hakemaan pois, ne kun oli bändin omaisuutta. Sehän ei tietenkään ole mun päätettävissä, siirrynkö nyt stadionille vai en, mutta nyt tiedän pystyväni siihen. Kun rupesin tekemään Levoton tyttö -tekstiä, tuli ajatus että mitä jos sillä levottomalla tytöllä on outoa tietoa eri asioista. Sama rumpuraitojen kanssa. Mä vaan ilmoitin, että teen tämän nyt tällä tavalla. Tietyssä vaiheessa uraa täytyy käpertyä sisäänpäin ja toisessa vaiheessa tulla vauhdilla ulos. – Laulussahan esimerkiksi kerrotaan, että Elviksellä oli alkuaan vaalea tukka, mutta jätin tietoisesti tsekkaamatta, pitääkö nämä jutut täydellisesti kutinsa. Niihin täytyy liittyä oma valmiustilanne. Mutta se on itselle menneisyydestä tuttu tunnetila, jonka ei välttämättä tarvitse liittyä ihmissuhteeseen. Joku on julkaissut netissä pitkän selonteon, mihin oli listattu nuo Levottoman tytön väitteet ja kerrottu, että tämä pitää paikkansa ja tämä ei pidä. Oli DX7, oli Oberheimia ja ARF ja aikaisemmin miniMoog. Jos kuuntelee Thrillerin avausraidan Wanna Be Startin’ Somethin’, ymmärtää,. Oli jännä mennä pikkupoikana sinne ja pistää Oberheimiin virrat päälle ja kuulokkeet päähän ja ruveta vääntelemään nappuloita. Siinä kaikki! Anssi huomattaa, että hän ei edes hankkinut tarkkailukaiuttimia vaan teki koko levyn luurit päässä. – Tämä voisi olla hieman symbolinen biisi siinä mielessä, että jätänkö tässä hyvästejä entiselle Anssi Kelalle, ja nyt astuu peliin uusi tyyppi. Eli tein sitä seitsemän kuukautta, josta lasketaan pois keikkapäivät ja pieni lomaperiodi. Mutta nyt pääsin jotenkin samoihin fiiliksiin, se oli jännittävää! – Kitarat, bassot, kosketinsoittimet ja perkkarit soitin itse. – Mulla oli käytössä pari kappaletta vintage-syntikoita, mutta suurin osa äänistä on tehty softasynalla, jolla voi mallintaa vanhoja Moogeja ja vastaavia. Alkuperäinen ajatus oli, että teen Addictive Drumsilla vain demopohjat ja jos- ? Lue jokaisen biisin tarina LUT ET LAU UD ELAN U K I S S N A www.soundi.fi LEVOTON TYTTÖ – Levoton tyttö lähti musiikillisesti siitä, kun kuulin Janelle Monáen Tightrope-kappaleen pari kolme vuotta sitten ja tykästyin siihen kovasti. – Tekstiin tuli sytyke lehtijutusta, jonka otsikkona oli ”Kauriit nuolevat öisin autoja”. Sehän soitti gospelbändi Pro Fidessä ja sillä oli viimeisimmät pelit. Biisi ei ole tieteellinen raportti, se on vain juttuja joita tämä levoton tyttö kertoo. Ohjelmoin myös kaikki rytmiraidat Addictive Drums -ohjelmalla, eikä mukana ole lainkaan liverumpuja. Mielenkiintoinen otsikko, ja se kertoi siitä ilmiöstä, kun teitä suolataan talvella ja autot on tiesuolan peitossa, kauriit tulee yöllä parkkipaikalle nuoleskelemaan sitä autojen pinnalta. – Kuten sanoin, mulla oli selkeä visio siitä mitä olin tekemässä, ja yksi tärkeä kulmakivi oli, että haluan tehdä mahdollisimman mukaansa tempaavan levyn. Nyt halusin avautua enemmän, ja samalla halusin tehdä iloisen, hyväntuulisen ja kohottavan levyn. Halusin tehdä itsekin jotain samassa poljennossa, ja biisin rytminen maailma nyökkää sinnepäin, vaikka itse biisi ei muistutakaan sitä. Elviksestä todettiin, että kyllähän se värjäsi tukkaansa mustaksi, mutta oikea väri oli keskiruskea. Eihän siihen miehen mukaan tarvita nykyisin muuta kuin että ostetaan tehokkain läppäri mitä markkinoilta löytyy, ja hommataan siihen etuaste ja hyvä mikrofoni. – En vertaa tietenkään itseäni artistina Springsteeniin, mutta muistan Springstee- nin joskus sanoneen, että silloin kun hän teki Born In The USA -biisiä, hän tiesi olevansa valmis siirtymään stadioneille. Ajattelin että tempot pidetään aika korkealla, ja Palavasta sillasta tulikin albumin ainoa hidastempoisempi biisi. Aikaisemminhan mun musiikki on kääntynyt aika sisäänpäin. Se on aika häiritsevä ajatus. huomata, että tämä ei vaan toimi. Tässä tilanteessa aistin jotakin samaa. Se tehtiin vanhan liiton tyyliin, mentiin treenikämpälle ja sieltä sitten studioon. Kädet pystyyn, on fonisoolon aika Anssi Kela äänitti tosiaan uuden albuminsa kokonaan kotioloissa Pro Toolsilla. Kai ne nyt on tottuneetkin tapaani toimia, ja olihan edellinen levyni Aukio ainoa puhdas bändilevy urani aikana. – Itsekin yllätyin, miten paljon uudelle levylle tuli synaraitoja, niitä on enemmän kuin kitararaitoja. Siitä tuli olo, että olisi aika kiva käyttää tuota jossakin biisissä. Ensimmäinen levy minkä ostin oli Michael Jacksonin Off The Wall ja sen jälkeen tietysti Thriller. Tuollaista ei välttämättä tekisi studiossa. – Niin kornia kuin onkin puhua juurille palaamisesta, mieleen palautui se kun olin pikkupoika ja faijalla oli sen työhuoneessa syntikoita. Nyt olin valmis seuraavaan siirtoon. Jos tekisi tosi kitarapitoista musiikkia, se olisi eri asia. Aukiosta tiesin jo etukäteen, että sellainen konseptialbumi ei tule myymään paljon. kuva: Rami Saaristo MAITOHAPOILLA 32 SOUNDI – Tässä on kuultavissa aika selkeä Michael Jackson -vaikute. – Jos lyriikkaa miettii, kertsin koukku on mielenkiintoinen: ”mä oon jo päättänyt jättää sut”. Rupeaa miettimään, mikä tyyppi tämä oikein on, tämähän on hirveä kusipää kun se on päättänyt jättää jonkun ja on siitä hirveissä fiilik- sissä. mistä suunnasta tässä ollaan tulossa. Enemmän on ollut normikäytäntö, että puuhailen levyt itsekseni, ja bändin kanssa tehdään biiseistä sitten omat tulkinnat keikkoja varten. En nähnyt tarpeelliseksi, että olisin laittanut styrkkareita pystyyn ja ruvennyt mikittelemään niitä. Mutta minullakin levyn kitararaidat on sellaisia, missä soittaa tavallaan”koko bändi” siinä päällä, eikä kukaan kuulisi eroa
Sooloilua ja areenahaaveita Anssi Kela lähtee bändinsä kanssa keikoille maalis–huhtikuun taitteessa. – Se on kuitenkin kaksi eri asiaa, tehdä levy ja soittaa keikkaa. Piirtäjäksi tuli espanjalainen Paco Rodriques, ja kun sain nähtäväksi ensimmäisen kerran sen tekemiä mustavalkovedoksia, jotenkin yhtäkkiä tajusi, että nyt nämä ankat tekee tässä mun keksimiä asioita! Siinä oli hienot fiilikset. Yhteistyö Sony Musicin kanssa kesti mitä kutsutaan omaksi ääneksi, ja se on kuikymmenen vuotta, ja nyt hän siirtyi ohjelmatenkin aika olennaista tässä hommassa. Nyt me ollaan bändin kanssa ruvettu treenaamaan näitä uusia biisejä, ja siellä on ollut haasteellisiakin paikkoja, mutta täytyy vain löytää niihin jotain erilaista. Kai se on sitä, yhtiötä. ol sotkuinen se – Se on suuri haaste, että kautta, että nyt on nä en m li ie m fiilis, että teki pitää myöskin osata lopettullut kirjoitettua pari suihkuun. Kyllä mä joitustyyliäni versi yk i, an to un as Oli olen rakentanut kaikki fillit taa vaikka Nummei. On tyhmää kahlita omaa luovuuttaan ja jättää tekemättä juttuja sitä varten, että niitä ei pystyisi tekemään samalla tavalla livenä. – Onhan levyala muuttunut ja ymmärrän Anssi Kela voi tosiaan kutsua itseään myös sen, mutta artistit joutuu siinä aika pahaan kirjailijaksi. – Se on tulpä m kä kaikkea en in lla näkemyksen toteuttamista. soittaa synaraidan kosketimilla tai sitten voit On tärkeää, että kuulija löytää sanoituksista piirrellä hiirellä palikat paikoilleen. Ylpein Anssi Kela on kuitenkin Aku Ankka -lehteen vuonna 2011 tekemästään käsikirjoituksesta. Kun levy ilmestyy näin myöhään keväällä, mehukkaimmat festivaalikeikat jäävät ehkä väliin, mutta toisaalta Levottoman tytön herättämä huomio on saanut keikkamyyjän puhelimet soimaan kuumina. haluaisin että ne kuulostaisi just samalta kuin nuo demot. toimistona paremmin tunnetulle Live Natio– En oikein pysty ajattelemaan, että kirnille, joka on tehnyt levytyssopimukset vasta joittaisin biisejä muille. Kyse on lin kitaristi tuli paikalle kameran kanssa ja se siitä, millä tavalla ne on tuotettu soundilkuvaili pari tuntia kun mä soittelin ja peuhalisesti, se on vähän kuin uusien vaatteiden sin koiran kanssa. Nykyikirjoittanut paljon muutakin sin näenkin, että soittaminen on kuin biisien sanoituksia. tulevalla vaihtoehdolla. Sellaimutta pari päivää ennen sinkun julkaisua tajusena sivutuotteena on hauska kirjoittaa ihan sin, että kyllähän sellainen on pakko olla. Nyt on taas se sama kaan päätyneet niille, mutta jotkut iskelmäartunne, on innokasta ryhmää ympärillä ja kaitistit on levytelleet niitä. Kun aloin parempi rumpali kuin minä. Nyt sitä sin näitä levyn biisejä tehdessäni, että jostain on katsottu 350 000 kertaa, joten kyllä se syystä mun biiseissä on aina hirveästi sanoja, kannatti tehdä! mutta en ole tehnyt sitä koskaan tietoisesti. Mutta niiden kanssa. Ja sen tekee joku oikeasti annetaan pikkuisen vähemmän. enemmänkin visio ja ymmär– Jos nykyistä kir– Kun olin myymässä aja itt im to rys siitä soittimesta. Yhtyeen uudeksi kitaristiksi valittiin Tuomas Wäinölä. – Ainoa raita, mitä en ole tehnyt omin käsin Kalevi Sorsa ja Aku Ankka on Levyhylly pelastaa -kappaleen fonisoolo. Muistan sen hyvän sitten siitä tehtiin sellainen että ”Olli varmaan tiimityöskentelyn fiiliksen, joka oli Nummelaa diggaisi laulaa just tällaista”. Silloin tulee sellainen fiilis, että olisi ollut ihan sama kuunnella levyä kotona. Mutta sitten rupemiettiä tätä levyä, oli puhetta yhteistyöstä sin kuuntelemaan niitä raitoja ja elämään useammankin eri levy-yhtiön kanssa. Seuraavana yönä editoin pukemista. Etukäteen oli päätetty, Mä tykkään kirjoittamisesta. Huomasamaan aikaan kun sinkku julkaistiin. – Poppamiehen kirous -tarina oli Aku Ankan johtosarjoja, olisikohan se ollut kolmisentoista sivua pitkä. samalla meiningillä. On tajuttu, että kyse ei ole menneiden aikojen kehäraakista. välikäteen. – Nyt luulen, että me otetaan bändin kanssa nämä kaikki uudet biisit haltuun ja sitten vaihdellaan vähän settiä. En ole koskaan tajunnut bändejä, jotka pyrkii kuulostamaan keikalla samalta kuin levyllä. Tosin nyt rumpali Kelly Ketonen lähti yhtyeestä, jolloin kitaraa soittanut Anssin veli Ville siirtyi rumpujen taakse. Aika usein levy-yhtiöiden selviytysain vaiheessa mennään studioon ja vedetään misstrategiat perustuu siihen, että artisteille liverummut päälle. Tekstien kirjoittamista lostaa ihan samanlaisilta, mutta toion helpottanut se, että Anssi on nen on soitettu ja toista ei. lökohtaisia tekstejä, ja uudeltakin levyltä – On mielenkiintoinen juttu, että mitä se löytyy sellaisia. Viime vuonna ilmestyi keikkailun humoristisesta puolesta kertova kirja Matkamuistoja. lut ehdottomasti sen se li Tu i. Tuli fiilis, että jos tilaisin nyt kun katselin sopimusluonnoksia, Live Nation oikean rumpalin soittamaan oikeat rummut, tuntui oikealta valinnalta. Siitä on jo tosi monta muutamien artistien kanssa. kirjaakin. Siellä on tekeettä nyt kirjoitetaan vaikka Yölle kappale, ja misen meininkiä ja intoa. Sekin on vaikutta– Levottoman tytön videokin tehtiin hieman nut, että olen kirjoittanut aktiivisesti blogia. Koko bändin historiasta ei varmaan löydy kahta keikkaa, SOUNDI 33. Ei siinäkään ole mitään järkeä. Se on kirjallisen tuotantoni ehkä kirkkain helmi, tietysti! Sellainen, mikä kirjoitetaan ansioluetteloon lihavoituna ja kursivoituna: käsikirjoitus Aku Ankkaan! Kun sellainen tarjous esitetään, ei sitä hirveästi tarvinnut miettiä. Se on hauskaa, että ekasta sinkusta ei tehdä lainkaan videota, mutta eihän se taloudellisesti kannata. Ja kun se oli kansainvälinen hanke, sitä palloteltiin Suomesta Tanskaan ja takaisin, Espanjaan ja takaisin, ja välillä sitä suomennettiin uudelleen ja taas tehtiin englanninkielisiä käännöksiä. Toinen ääripää on ne artistit, jotka tekee uusista biiseistään sellaisia keikkasovituksia, että vasta tokassa kertosäkeistössä tajuaa, ai niin tämähän onkin se biisi. laisia albumiraitoja siellä täällä. Siinä vaiheessa nostin kädet pystyyn, että nyt hälytetään avuksi joku toinen, tätä en rupea Anssi Kela on kirjoittanut aina hyvin henkiitse tuuttaamaan. Jossain vaiheessa se täytyy vaan kielellä kuin ensimmäisellä mieleen lopettaa. Mulle on keikoilla ollut aina aika tärkeää, että setti elää. taa juuri oikeassa vaiheessa. Se tamia levyä, joten ne oikeasti pystyy satsaaoli tosi hauskaa, me aina etukäteen päätettiin, maan ja keskittymään niihin. On joutunut Hieromisen ja viilaamisen suo on miettimään, miten asiat voi niin loputon, kun kaikkea on mahdolilmasta vähän rikkaammalla lista säätää. Mutta aina kun tehtäessä, ja tuo henki oli päässyt häviämään me oltiin mietitty kohteita, eipä ne laulut kostässä vuosien varrella. Ne on olleet vain selkilla on hirveä into tehdä tästä hyvä juttu. Anssi myöntää, että hän on ”oikeasti soittaminen” on. ks ja ta os n no un as tekeytyi rumpuraidoille, olen halunlaan ja sen aikaisiin a sitten vähän loukkaavaa luke jo nut just nuo iskut tuohon biiseihin, kieli on siitä, mitä paikkaan. Anssi Kela aloittaa senkin puoleen puhEn vain pysty kirjoittamaan biisiä, jossa olisi taalta pöydältä, että hän on vaihtanut levyainoastaan muutamia rivejä. tin levy-yhtiöön, että hommatkaa tänne nope– Mutta jos nämä uudet biisit purkaisi ihan asti kuvaaja, mä vaikka itse leikkaan siitä jonatomeiksi, ei ne kuitenkaan eroa hirveästi kinlaisen videon. Oli muutenkin mielenkiintoista nähdä ihan uusi maailma, miten tuollainen juttu tehdään ja millaisia työvaiheita siinä on. Seuraavana päivänä Finntrolsiitä, mitä olen tehnyt aikaisemmin. Esimerkiksi voit tietoisesti vähentänyt liian mystisia säkeitä. Häneltä julkaistiin viisi vuotta sit- ten esikoisromaani Kesä Kalevi Sorsan kanssa, jota myytiin Suomen mittasuhteissa kunnioitettavat 4000 kappaletta. – Kun äänitin uutta levyä, tein päätöksen että en mieti pätkään, miten nämä biisit toteutetaan livenä, Anssi kertoo. Kelan bändin miehitys on ollut sama vuodesta 2001 lähtien. Soisuoraa tekstiäkin. Kyllä sekin on rikkaampaa, Anssi lehdestä iso revittely miten ja yi yt lö stä soittamista! Se on oman sanoo. Jokaisella biisintekijällä on oma matskun kasaan ja panin sen YouTubeen just tyylinsä, josta on vaikea rimpuilla irti. Ja ne kuujotain itselleenkin. vuotta, kun pidin Apulannan Sipen kanssa – Live Nationin ydinala on edelleen keikkaHeinolassa yhdellä mökillä session, jolloin bisnes ja se, että ne julkaisee vuosittain muuajateltiin että kirjoitellaanpa biisejä muille
Haluan pitää pelin avoimena. Kukaan ei odottanut minua sinne esiintymään kun osuuttani ei oltu markkinoitu sen ihmeemmin. Mutta jotenkin on myös itse tiennyt, että ei se ihan noinkaan ole. Mutta lavalla huomasin, että oho, nämähän onkin kaikki jo täällä. – Soolokeikoista tulee muuten mieleen erittäin tärkeä hetki, mikä varmaan omalta osaltaan käynnisti sen prosessin, mistä syntyi tämä levy. Kyllähän tässä ollaan tavallaan palveluammatissa ja yleisö maksaa sun palkkasi. Olin etukäteen ajatellut, että siinä vaiheessa siellä on varmaan puolityhjä sali, jengiä valuu keikkani aikana sitten sisään. – Onneksi sitä pistettä ei ole vielä ollut. Nyt näyttää, että toinen aalto olisi vihdoinkin lähtemässä liikkeelle. Olisiko se kolme minuuttia sun elämästä niin paljon pois, miksei sitä nyt voisi vetää. Sen jälkeen voisi hetken vetää henkeä ja katsoa, mitä tehdään seuraavaksi. Viime vuosina bändi on jo vähän kritisoinutkin, kun muuttelen settiä lennosta. Kuulijalla on fiilis, että tämä on ainutlaatuinen tapahtuma, joka tapahtuu tässä ja nyt, eikä toistu enää koskaan. Kun kuulija saa levyn käteensä tai kuulee yhden biisin, kyse on vain levystä tai kappaleesta, mutta tekijä näkee ne eri tavalla. Mulla onkin tavoitteena, jos saisi tehtyä viisi uutta biisiä pikaisesti ja äänittelisin niitä, voisin julkaista tälle levylle kakkososan aika piankin. Ne muodostaisivat sitten parivaljakon. Siitä eteenpäin yksi elämäni kohokohdista oli seistä sillä lavalla, mä nautin siitä tosi paljon! Se sytytti taas kipinän. Pari vuotta olin siinä tilassa, että jos teen nyt levyn, kukas sen oikein julkaisee. Tällä hetkellä tuntuu että kipinä on kuumempi kuin vuosiin, ja nautin tosi paljon siitä mitä teen. – Kun puhutaan suosiosta aaltoliikkeenä, olen verrannut Nummelaa tsunamiin, joka pyyhkäisi minut aika kauas sisämaahan, ja sen jälkeen olen harhaillut sieltä takaisinpäin. Se tehtäisiin samalla metodilla ja meiningillä. – Soolokeikkojen tekeminen on avannut minua artistina tosi paljon. Jos menet ekaa kertaa elämässäsi keilahallille, heti se eka heitto saattaa olla täyskaato. – Itse olen nähnyt keikat tyhjinä tauluina, joihin ruvetaan roiskimaan yhdessä yleisön kanssa erilaisia värejä, ja illan päätteeksi sitten katsotaan mitä siitä syntyi. – En ole ollut täysin immuunikaan sille, että jotkut pitivät minua muutaman hitin ihmeenä. Jengi rupesi taputtamaan rytmissä mukana ja yhtäkkiä tajusin, että tämä homma on mulla hallussa. Sehän se on yleensä vaikeinta. – Jos näyttää siltä, että mulle on tarjolla vain pubikeikkoja, joissa istun tikkanurkassa akustisen kitaran kanssa ja rämpytän vanhoja hittejä, se menee ehkä sellaiseksi eilispäivän tähteillä elämiseksi, että mieluummin pistän kitaran laukkuun ja rupean väsäämään jotain muuta. Se on kaukainen haave, mutta se vaikutti asennoitumiseeni. Ihmettelen niitä artisteja, jotka kieltäytyy soittamasta jotain biisiä, jonka kaikki odottaa kuulevansa. Henkisesti on tosi raskasta tehdä jotain rakastamaansa, ja huomata että se valuu täysin hukkaan, kun ketään ei kiinnosta. Olen joutunut miettimään omaa uraani ja sitä, millaisessa roolissa se on mun elämässä. – Tylsää jauhaa taas Springsteenistä, mutta sen konserteissa olen tajunnut, että keikka voi olla täydellisen spontaani ja tehty yhdessä yleisön kanssa. Jokaiseen albumiin tiivistyy paljon asioita, ja toki artistit yrittävät elää musiikillaan. – On tietty ryhmä, joka innostuu ekana jostain jutusta ja kyseisen artistin keikka on maailman paras keikka, ja kun ne tulee puolen vuoden kuluttua uudestaan keikalle, ne katsoo ympärilleen että nythän täällä on ihme hiihtäjää ja tuulipukujengiä, eihän tämä olekaan enää yhtään makea juttu. Välillä siitä on tultu suoraan sanomaankin. Vaikka lavalla tapahtuisi täsmälleen sama asia kuin puoli vuotta aikaisemmin, siitä on hävinnyt se oma viitekehys. Kun kakkoslevy myi vain 60 000, luvulle naureskeltiin. Antaa itsensä pudota johonkin uuteen ja ehkä olla sitten sitä kautta onnellisempi. Siinä ei ole sinänsä mitään ihmeellistä, sellaista tapahtuu, mutta teepä se uudelleen. Mutta lopulta äänitin uutta levyä varten viisitoista kappaletta ja kun uudella albumilla on niistä kymmenen, mulla on oikeastaan jo puolet tehtynä seuraavastakin levystä. Pari vuotta sitten olin lämmittelemässä Hartwall Areenalla Claptonia, ja olin tehnyt sen päätöksen, että menen vetämään sen keikan mies ja kitara -pohjalta. Jos jossain vaiheessa tiedostaa, että tässä on hakattu päätä seinään viimeiset vuodet eikä tämä ole enää kivaa, täytyy olla rohkeutta päästää irti ja kokeilla jotain muuta. Pyrin lavalla löytämään jotain uutta jopa Millaan ja Mikan faijan BMW:hen, tekemään ne pikkaisen eri tavalla. Nyt olen yrittänyt ottaa haltuun Don Henleyn Boys Of Summerin. 34 SOUNDI kuva: Rami Saaristo joissa olisi soitettu täsmälleen samat biisit. – Ehkä masennuskaudesta puhuminen on liioittelua, mutta välillä on joutunut miettimään ja kyseenalaistamaan sitä, onko tekemisissäni ylipäätään järkeä. Tosin kuulija ei välttämättä huomaa sitä. – Onneksi en ole kyllästynyt kulahtaneimpienkaan biisieni esittämiseen. Näillä soolokeikoilla mulla on hyvin epämääräinen repertuaari, esitän kaikkea 80-luvun tukkahevistä lähtien. – Nytkin revähti neljä vuotta tämän ja edellisen albumin välissä, Anssi huomauttaa. Musiikkiin on pantu paljon aikaa ja vaivaa, ja kyse on myös onnesta. Siinä suljetaan se sattuman ovi, ja sattuman kautta tapahtuu usein oikeasti mieleen jäävät ja elämykselliset asiat. – Totta. Se ei ollut välttämättä Anssi Kelalle uraa edistävä asia, että miehen ensimmäinen albumi Nummela myi 150 000 kappaletta eli viisinkertaisesti platinaa. Nummela herätti aikoinaan niin järjettömän kokoisen reaktion, että myös vastareaktio oli yhtä iso, Anssi myöntää. Tuli unelma, että jonain päivänä haluaisin olla uudestaan tässä tilanteessa, mutta sillä tavalla että ulko- ovella lukee pelkästään mun nimi. On Neil Youngia ja Springsteeniä ja kaikkea muuta. Nummelan kanssa tapahtui aikanaan paljon just tuota. – Tuli kirjoitettua kirja ja sitten oli levy-yhtiösekoilua. Siellä oli ne 12 000 tyyppiä. Se muuttuukin vaikeaksi. Se todellisuus keikoilla on. Kun näin viikkoa Springsteenin jälkeen Iron Maidenin, se oli ihan kiva mutta se oli kuin teatteriesitys. On aika raju paikka mennä yksinään sen kitaran kanssa rämpyttämään, varsinkin jos sen tekee sillä tavalla että heittäytyy tyhjän päälle, eikä mene paikalle valmiin settilistan kanssa lukemaan sitä juttua läpi. Rupesin sitten vetämään puolen tunnin settiä, ja suunnilleen kolmannen biisin kohdalla jotain tapahtui. Onko missään mitään järkeä Totta kai Anssia jännittää, miten hänen uusi levynsä menestyy ja millaiset arvostelut se saa. Jos yleisöstä joku huutaa biisin, se vedetään riippumatta siitä, osataanko se soittaa vai ei. Siinä joutui aika rajun paikan eteen, siinä tunsi itsensä pieneksi
Jos olet tosi suosittu, on pakko olla myös sama määrä ihmisiä, jotka vihaa sinua. Mutta se saattoi olla jopa eniten käytetty kitara koko albumilla, olen tykästynyt siihen tosi paljon. Jotkut tyypit vetää puoleensa tietynlaista ainesta ja toiset taas hylkii niitä. Mutta kitarat on yhä tärkeitä! Eihän niitä lukemattomia määriä vielä ole, nyt niitä on jotain kahden- kymmenen luokkaa kun laskee bassot ja kitarat. Olisi hyvä käydä vähän enemmänkin, mutta jotenkin se kotisohvan muodostama vetosäde on aika vahva. Ja moniko tietää, että minullakin on hevikauteni! Se lähti Deep Purplen ja Rainbowin diggailun kautta, sitten tuli Dio, Maidenit sun muut. On jopa puhuttu, että levynmyynnin romahtaminen johtui noista parisuhdejutuista. Kun otin lahjan vastaan, lupasin että tätä tullaan kuulemaan seuraavalla levyllä, ja ajattelin, että täytyy kai soittaa sillä jokin juttu. – Sinänsä minulla ei ole ollut koskaan vaikeuksia fanien kanssa, ei silloin Nummela-aikoinakaan. – En puhu kotiasioista julkisuudessa, ja jotkut toimittajat kunnioittavat sitä päätöstä ja toiset ei. 2007 oli viimeinen kausi kun ajoin Formulaa, sen jälkeen en ole ajanut kilpaa metriäkään. – Oikeastihan en ole halunnut koskaan tuoda yksityiselämääni lehtien sivuille, Anssi sanoo. Kun olin myymässä asuntoani, yksi toimittaja tekeytyi asunnon ostajaksi. – Uusimman lempikitaran sain viime kesänä 40-vuotislahjaksi. Tämä oli muuten eka levy, missä käytinkin oikeastaan melkein jokaista omistamaani soitinta. On positiivinen merkki, että ”no ihan kiva”-reaktiota ei ole vielä tullut. – Autoistanikaan ei saa enää kaivettua juttuja. – Nyt tuli soitettua muun muassa paljon 12-kielistä bassoa. Anssi itse ei usko siihen. Olisi vain täytynyt alkaa tehdä uutta musiikkia nopeammin. Minä olen onnekseni saanut olla aika rauhassa. Tuli sellainen fiilis, että teki mieli mennä suihkuun. Mä liikun fillarilla ja julkisilla. Se on sellainen kertosäkeistöbasso. Ja kotitaloudessa on farmari-Mazda, ja itse saan eniten fiiliksiä siitä, miten kauan pystyn seisottamaan sitä pihalla. Se on ollut minulla jo aika kauan, mutta vähässä käytössä. Niiden harrastaminen on taakse jäänyttä elämää. Mulla on niitä kolme, mutta White Falconia ei vielä ole. Mukana myös Paul McCartney, JJ Cale, Steve Winwood ja muita. Aina kun kertosäkeeseen tuli vielä yksi ylimääräinen vaihe, se lähti siitä 12-kielisestä. SAATAVANA MYÖS: WWW.UNIVERSALMUSIC.FI WWW.FACEBOOK.COM/UNIVERSALMUSICFINLAND. Mutta kyllähän ne vahvimmat jutut aina jakaa ihmisiä. kuitenkin ollut aika toisenlainen. Eikä se määrä tule vähenemään! – Ja onhan mulla haaveissa yhä White Falcon, kun olen tykännyt aina soittaa Gretschejä. Kun tein äänitykset himassa, kaikki oli paikan päällä. – Yksi kortti tässä on vielä vetämättä, oikein kunnon rappio! Kyllähän Suomen kansa sitten arvostaisi, kun alentaisi itsensä oikein kunnolla. Autoja, Anthraxia ja kitaroita Anssi Kela myöntää, että oli aikamoinen ongelma kun hänen yksityiselämänsä vedettiin aikanaan iltapäivälehtien etusivuille. Se oli hauskaa niin kauan kun sitä kesti. Se näkyy myös Levottoman tytön videolla, se on Van Halen -kitara, erittäin härskin näköinen kapistus! Kaverit oli pistäneet hatun kiertämään ja osasi vedellä juuri oikeista naruista, ja ne osti sen mulle synttärilahjaksi. – Nykyään olen valitettavasti tosi laiska käymään keikoilla. Meinaan soittaa sitä nyt myös rundilla. Nyt tajusin, miten pystyn hyödyntämään sitä näissä sessioissa. Ne on varmaan jotain feromonitason juttuja. Ehkä se on myös sitä uutta Anssi Kelaa! Se vanha tyyppi poseerasi aina Gretschin kanssa, tämä uusi vetää Van Halen -kitaraa! Uusi albumi kaupoissa 22.3. Jotkut on tosi innoissaan ja toiset ei ymmärrä lainkaan. Ne on yleensä erittäin positiivisia juttuja mitä tulee. Eilen esimerkiksi vastaan tuli yksi tyyppi joka kanniskeli kitarakoteloa Iso-Roballa, ja se näytti peukkua ja huikkasi, että tosi siistejä ne sun nettivideot. Venom meni vähän ohi, mutta sitten kun tuli speed metal -vallankumous, Anthrax oli mulle tosi iso juttu ja Metallicaakin tuli kuunneltua. Kun menee studioon, ottaa ne peruskepit mukaan ja soittelee sitten niillä. Kun Nummela-albumin tiimoilta tehtiin keikkoja pari vuotta, juttu alkoi jo laimentua. Se on hyvä merkki tämän uuden levyn suhteen, että se tuntuu jakavan ihmisiä aika vahvasti. Oli jo vähän loukkaavaa lukea sitten lehdestä iso revittely siitä, mitä kaikkea kämpästä löytyi ja miten sotkuinen se oli
teksti: TIMO ISOAHO O n helmikuun ensimmäinen perjantai. Mehän saavutimme kaikki unelmamme jo Kvelertakin ja sitä seuranneen maailmankiertueen aikana... Onhan se ensiaskeleeksi melkoinen suoritus... – Kuuntelin debyyttimme pitkästä aikaa juuri ennen toisen pitkäsoittomme studiosessioita ja yllätyin itsekin sen ravistelevasta voimasta. Lähdetään vaikka siitä tosiseikasta, että me kaikki olemme soittaneet monissa eri bändeissä, mutta vasta Kvelertakin myötä osat loksahtivat kohdalleen. Tuolloin ilmestynyt räyhäkäs debyyttialbumi teki selvää jälkeä raskaan musiikin maailmassa ja bändi heittäytyi vähintäänkin vaiherikkaan maailmankiertueen armoille. Enkö muka olekaan maanläheinen ja nöyrä pohjoismaalainen minä, Ofstad virnuilee. – Olemme naureskelleet bändin jätkien kesken, että edessämme avautuu väistämätön alamäki. Vaiheikas, mutta hallittu kokonaisuus tarjosi blackmetalilta tuoksahtavia riffejä sekoitettuna muun muassa räjähtävään punkenergiaan ja tarttuviin melodioihin. Joku haluaa soittaa tuollaista ja joku toinen taas tällaista musiikkia. – Jokainen saa rakastaa tai vihata Kvelertakia aivan vapaasti, mutta kovin monella ei varmaankaan ole pokkaa kiistää albumin omaperäisyyttä, Landa huomauttaa. Olo kuulemma tuntuisi kotoisammalta jonkun rempseän rockbaarin hämäryydessä, mutta minkä sille voi, että Kvelertakin uudet taustavoimat ovat 36 SOUNDI buukanneet haastattelun avaraan ravintolaan. Mutta hei, mitä minä oi- kein höpisen. Ainakin te olette onnekkaita. On nimittäin todella vaikeaa törmätä niihin oikeisiin bändikavereihin. Käydäänpä tuon debyytin maailmassa. Ensilevyn nostattama tsunami teki itse asiassa niin selvää jälkeä, että orkesteri julkaisee odotetun kakkosalbuminsa maailmaan, jossa tavoitteita tai unelmia ei enää ole. Hmm, taidan kuulostaa turhankin vaatimattomalta skandinaavilta, Ofstad nauraa . Norjankieliset sanoitukset uppoutuivat viikinkitaruihin ja maan muinaisiin uskomuksiin. Vuorten päälle, vuonojen kauneuteen – todelliseen vapauteen! Norjalaisen Kvelertakin kuusikko ei ole törmännyt tylsään päivään sitten kesän 2010. Kvelertakin hieman räjähtäneen oloiset kitaristit Vidar Landa ja Maciek Ofstad istuskelevat tyyriin oslolaishotellin keinovalossa ja hyväntuuliset muusikot näyttävät tipahtaneen enemmän tai vähemmän väärään paikkaan. – Se on totta. Kvelertakissa vaikuttaa kuusi kiertu-. No, tämä on edelleenkin kuin mahtavaa unta enkä todellakaan halua herätä – mutta enpä tohdi haaveilla enää mistään suuremmasta. Monellakin tavalla. Yksi haluaa rundata koko ajan ja toinen taas tahtoo viettää aikaa perheen parissa
Pitäisikin muuten etsintäkuuluttaa tuo pari, sillä mikäli heidän touhujensa seurauksena syntyy jälkikasvua niin hänethän täytyisi ehdottomasti palkata Kvelertakin hommiin, Ofstad nauraa ja jatkaa: – Erään toisen kerran soitimme norjalaisklubilla Purified In Blood -yhtyeen kanssa ja keikan lopulla BJ työnsi kitaransa kohti yleisöä. Painiksihan se meni, mutta kitaranmurskaaja joutui kuin joutuikin maksamaan instrumentin ja meitä nauratti jälkikäteen kovastikin. Yleensä teemme päätökset yksissä tuumin, mutta joskus BJ:n täytyy kuitenkin ärähtää ja tukkia meidän muiden turvat! BÄNDIEN kiertuekokemukset ovat usein ympäripyöreää tylsyyttä (”ensin herra x joi ihan hirveästi viinaa ja sitten se sammui väärään paikkaan”), mutta Kvelertakin tapauksessa tien päällä on todellakin sattunut ja tapahtunut. No, John tuli sitten loppuvuodesta vierailemaan studiosessioissamme – mehän nauhoitimme tälläkin kerralla Kurtin Godcity-studiossa Yhdysvalloissa – ja hän ilmoitti olevansa projektissa täysillä mukana. Kvelertak ei luonnollisestikaan halunnut tehdä isoja muutoksia maailman rockkentiltä jackpotin napanneeseen joukkueeseen. – Kolmatta kitaraa komentava Bjarte Lund Rolland, bändin kesken BJ, kirjoittaa yleensä alustavan aihion. Toisaalsään. Tosin BJ:n osumatarkkuuskin on hämmästyttävä – mieheltä tulee yksinkertaisesti loistavia biisejä. Sitten herra todella kova juttu meille kaikille ja laulaja palasi hotellihuoneeseensa, tämä toki kuuluu muutamissakin rifhuokaisi raskaasti sängyn laidalla ja otti kenkänsä pois. Hän saattaa huomauttaa kaikenlaisten möyryävien kitaravallien keskellä, että ”hei, taisit vetää äsken vähän vierestä, se yhdestoista nuotti on C-duuri!”, kuvailee Ofstad. Lopulta voita ei saanut kaupoista enää lainkaan. leemme. Kaikesta rock -tunnelmia verrattuna debyyttiin. BJ esitteli tuon idean vähän Meillä oli nimittäin lopulta niin hauskainostellen, että kaa, että lensimme tässä on tällainen pihalle koko mesEi ole kovin mukavaa poppibiisi enkä tasta... Paikkana toimi pikkuruinen sanne, mutta paineet tarkoittavat pubi, jonka lava oli suunnilleen meidän maailmassamme sitä, että baaripöydän kokoinen. Mies kävi auto kiitää satasta na Meirin maailkyselemässä kortmasta löytyy paltia jokaisesta mahmoottoritiellä! jon enemmän esidollisesta baarista merkiksi classic ja hänen reissunsa kesti todellakin tuntikausia. Bändille oli päivänselvää muun muassa se, että maineikkaan Convergen Kurt Ballou toimii tuottajana myös kakkoslevyn sessioissa. luista. Kyllä sieltä Kvelertakin tunniskääröjä ja luovutti meille uramme taa ja levyn nimestä voi sitten pääensimmäiset kultalevyt, Ofstad hytellä loput (meir = enemmän). – Levyn varsinainen avausbiisi Spring Fra Livet kertoo Oslon ankeista betoniviidakoista ja siitä, miten hienoa täältä on palata kotiseudun rauhaan Norjan länsirannikolle. – Ikimuistoisia kokemuksia tien päältä. vasti odotettu Meir ilmestyy maalis– Australian-kiertueen jälkeen kuun lopulla. ja erittäin vittuunelokuvaa, samalla kun – Kokonaisuutetuneena. päätepisteensä viime kesänä. Baizleyn osallistuminen oli kuitenkin vaakalaudalla viime hetkille asti. Ensialbumin jälkeisten pitkien kiertueiden aikana me kuitenkin kortti oli siellä kengän pohjalla, naukuuntelimme kaikkien yhteisiä clasraa Landa. Kommellluksiin on toki ollut mahdollisuuksiakin, sillä Kvelertak kiersi maapalloa tauotta melkein parin vuoden ajan. Soitimme silloin Saksassa ja muutamatkin fanit heittelivät estradille kokonaisia voipaketteja... No, meidäthän kieltämättä tunnetaan monenlaisten hyvien vibojen välittämisestä (naurua). hetki! Minähän olin aikoinani todella – Niin, eihän Meir tietenkään mikova Nirvana-fani ja Grohlin tapaatään Led Zeppeliniä tai Thin Lizzyä minen oli mahtavaa. – Kurt osaa käsitellä meitä juuri oikealla tavalla – toisinaan hienotunteisesti ja sovittelevasti, mutta tarpeen tullen myös riittävän tiukasti. Tuollainen bussikolari on jokaisen ahkerasti kiertävän bändin painajainen. Eikä edes Nickelbackia (nauyllättäen, hän nosti esiin muutamia rua). Paikka tuli totaalisen täyteen ja sisällä oli järjet- maailmalta löytyy paljon ihmisiä, jotka odottavat uutta Kvelertakia tömän kuuma. Mies oli pikkuisen ihmeista materiaalia tai sitten ei. Kun osui oslolaisen Telenor-areenan laedessä on yhdentoista tunnin busvalle kesällä 2011. Kun perustimme tämän bändin huolimatta kortti pysyi kadoksissa ja muutamia vuosia sitten niin esimerErlend soittikin sitten pankkiin, että kiksi Satyriconin Volcano (2002) oli kuolettakaa koko paska. Vuorten päälle, vuonojen kauneuteen – todelliseen vapauteen. Sitten hän tuo demon meidän muiden ronkittavaksi ja me osaamme parhaimmillamme olla suorastaan brutaalin rehellisiä... Kvelertakin tiimiin kuuluu myös Baroness-pomo John Baizley, joka tunnetaan muusikon toimensa ohella myös tyylikkäänä kansitaiteilijana. Sitten, täysin ole... eita rakastavaa kaveria ja luomiskykymmekin tuntuvat leikkaavan sopivassa pisteessä, kuvailee Ofstad. Almyilee. Ensilevyn tilanne oli kun Erlend (Hjelvik, laulu) pakeni ratkaisevasti huonompi – kukaan ei läkähdyksissään takahuoneeseen. Useimmat ensilevyn tarinat liittyivät tavalla tai toisella norjalaiseen mytologiaan ja kansantaruihin, mutta Erlend halusi nyt kirjoittaa muistakin aiheista. Siinä samassa joku fani repäisi instrumentin BJ:n käsistä ja mäiskäisi sen suoraan lattialle. Kaveri tajusi virheensä ja yritti paeta paikalta – vain joutuakseen kainalosauvoilla silloin liikkuneen Purified In Blood -laulajan kampittamaksi. Keikka päättyi siihen, vesi kielellä. ei seuraavana aavilkaista ohjaamoon Ja samaan aikaan muna löytänyt luotja huomata, että me muut jo lentokorttiaan miskaveri polttaa simme persuuksiltään ja hän lähti pilveä ja katsoo lemme, että tämäetsimään sitä erithän on aivan loistäin krapulaisena kannettavaltaan tava juttu. Erlend palasi vähän ajan päästä kiinnostavalta, niin nappasimme sen lavalle, mutta sisällä ei ollut enää mukaan, olipa se ensilevyn kaltaisketään. Ko- SANOITUKSET ovat kuitenkin muuttuneet varsin paljon. Että äsken täällä oli todella ta taas: heitäpä tähän myllyyn mikova meno, mutta nyt kukaan, siis kä tahansa idea, niin meidän kuuden kukaan, ei halua encorea! esittämänä se soundaa Kvelertakilta, Myös Suomi saa osansa muistehuomauttaa Ofstad. Kuljettajaan on yksinkertaisesti luotettava, vaikka meidänkin ajajina on toiminut vaikka minkälaisia suhareita. Olemme toki muuttaneet Osloon, mutta vain sen vuoksi, että bändiä on niin paljon helpompi pyörittää täältä, hymähtää Landa. hallitsevia. – Toki John kertoi meille myös onnettomuudesta ja se oli varsin karmeaa kuultavaa. Me tietenkin kiitimme kohteliaasti näinkin ajattelevaisia musiikkimme ystäviä, Landa muistelee. – Ne ovat selvästi vaihtelevampia. sic rock -suosikkeja ja tämä aivopeKvelertakin ensimmäisen maailsu vaikutti taatusti biisien kirjoitukmankiertueen eräs huippuhetkistä seenkin, ainakin alitajuisesti. bumi jatkaa jo ensimmäisellä kierroksella tutuksi tulleiden tunnelmien KVELERTAK ryhtyi valmistelemaan maailmassa, mutta kokonaisuus on kakkoslevyään jo debyytin kierdynaamisempi, omistautuneempi, tueella, mutta varsinaisesti yhtye aggressiivisempi ja yksinkertaisesti pääsi työn touhuun loppumattokaikin tavoin parempi, Landa luetmalta tuntuvan rundin saavutettua telee. taas teimme välilaskun Singapores– Kaikki päivittelevät, että teillä sa ja soitimme siellä myös yhden on varmaan hirveät paineet niskaskeikan. Se oli hieno ja tunteellinen hetki meille kaikille, Landa nyökkää. odottanut sitä, hymähtää Landa. paikka tyhjenikin silmänräpäyksesJos joku riffi tai melodia kuulosti sä. – Baroness joutui viime kesänä vakavaan bussionnettomuuteen. tiin kultalevyt Kvelertakin menestykMainitsemanne classic rock -vaisen johdosta – ja ojentajana toimi kutteet eivät kuitenkaan ole järin Dave Grohl. Ja katsohan vain, feissä. Me muut taas kävelimme suoraan – Tällä kerralla päätimme, ettemkadulle fanien seuratessa perässä ja me tee odotusten mukaisia lauluja. Lisäksi kaverilla on aivan käsittämättömän tarkka korva. Kysymys taitaa tosiaan – Se oli käsittämättömän hieno olla omasta alitajunnastanne. Päätös oli viisas, sillä emme halua ajaa itseämme nurkkaan kirjoittamalla vain yhdentyyppisiä tekstejä, Ofstad avaa. – Osuvana esimerkkinä voin mai– Eräs ilta helsinkiläisessä rocknita levyn päätösbiisin, nimikappabaarissa jäi erityisesti mieleen. Ei ole kovin mukavaa vilkaista ohjaamoon ja huomata, että kaveri polttaa pilveä ja katsoo kannettavaltaan elokuvaa, samalla kun auto kiitää satasta moottoritiellä! SOUNDI 37. Tietenkin myös voikriisi liittyy Kvelertakin maailmankiertueeseen! – Tosiaan, Norjassa elettiin niin sanotun voikriisin kourissa talvella 2011, kun kaikki tuntuivat aloittavan saman uutuusdieetin, jonka aikana sai syödä vain voita, juustoa ja lihaa. Eräällä norjalaisfestivaalilla eturivissä oli pariskunta, joka alkoi harrastamaan seksiä kesken keikkamme. No, Erlend minä oikein tiedä... Niitähän riittää. Kävi nimittäin simatka yhdysvaltalaisella aavikolla, niin, että Foo Fightersin avausbänniin eihän sitä tule laitettua Mayhedinä esiintyneelle bändille ojennetmia soimaan, nauraa Landa. Kvelertak on maailman demokraattisin yhtye, muutamin tyrannimaisin vivahtein
Hänen seuraava työnsä on War craft-pelimaailman muokkaaminen elokuvaksi. Kutsumanimeksi valittiin Zowie. David Bowie ja hänen ensimmäinen vaimonsa Angie Barnett saivat vuonna 1971 pojan, joka ristittiin Duncan Zowie Haywoodiksi. Siinä ovat auttaneet esimerkiksi Blurin basisti Alex James (pojat Geronimo, Artemis ja Galileo), Mariah Carey (tyttäret Moroccan ja Monroe) sekä Erykah Badu (poika Seven, tyttäret Puma ja Mars). Tiedä sitten, olisiko ura ensin mainosten ja sitten elokuvien ohjaajana lähtenyt käyntiin vauhdikkaam38 SOUNDI min, jos mies olisi päättänyt heittäytyä leikkiin Zowie Bowiena. Vanhempiensa mallia seuraten hänestä tuli muusikko. Sen ensi-ilta on sijoitettu vuodella 2015. Jo vuonna 1975 Marc Bolan ja Gloria Jones nimesivät poikansa Rolaniksi. NIMENI ON BOWIE, ZOWIE BOWIE POPTÄHDET tapaavat antaa lapsilleen hassuja nimiä. Duncan Jones on ohjannut kaksi kehuttua tieteiselokuvaa, Kuu (Moon, 2009) ja Source Code (2011). Teini-iässä Zowie päätti, että on mukavampaa olla vain Joey tai Joe. Olisikohan nimen mallina toiminut yhtä lailla rimmaava Zowie Bowie?. 18-vuotiaana hän rupesi käyttämään virallista nimeään Duncan Jones. MINUN TÄHTENI TEKSTI: TERO ALANKO ARTIKKELISARJASSA KIRJOITTAJAT KERTOVAT OMISTA SUOSIKEISTAAN . Pitkään popmaailman pöhköimpinä lasten niminä pidettiin Frank Zappan kahden vanhimman lapsen Moon Unitia ja Dweeziliä, mutta 2000-luvulla lista on mennyt uusiksi
The Next Day on ensimmäi nen Bowien studioalbumi kymmeneen vuoteen. Tämän vuoksi hänen silmänsä näyt tävät eri värisiltä. Lainabiiseistä koostuvasta Pin Upsista (1973) ja etäisestä Lodgerista (1979) en tykännyt, mutta muut menivät täysillä läpi. tam mikuuta David Bowie kertoo julkaisevansa uuden levyn. Ne olivat Luxor-merkkiset. Taika on peruuttamat tomasti ohi. Tätini kirjoituspöydän vieressä oli rottinkituoli ja sitä pehmentämässä pitkäkarvainen talja. 1947 1962 1966 1972 1977 1983 1988 2013 David Robert Jones syntyy Brixtonissa, Lontoossa. POIKA VAI TYTTÖ. Vähitellen kannoin kotiin kaikki muutkin Porista löytämäni Bowie-albumit. David Bowie perustaa vanhojen soittokave riensa kanssa puisevan Tin Machine rockbändin. Iskun seurauk sena Bowien pupilli vam mautuu pysy västi. The Rise And Fall Of Ziggy Stardust And The Spiders From Mars teemalevy ilmestyy. Tädilläni oli myös Shokki-lehtiä, joita tykkäsin lukea musiikkia kuunnellessani. Savunharmaan kannen alla oikealla pyörivät vinyylit ja vasemmalla oli kasettipesä. Minulla oli korvillani valtavat muoviluurit ja kelanauhurissa pyörivät David Bowien Diamond Dogs (1974) ja Alice Cooperin rocklevyt. Se tapahtui mummolassa vuoden 1974 mittaan. Tajusin asiasta sen verran, että Bowiessa ja Cooperissa oli Shokki-lehtien tapaan jotain epäsovinnaista. David Bowie ottaa käyt töön taiteilija nimen, jotta ei sekoittuisi The Monkees laulaja Davy Jonesiin. Ne eivät olleet mummoni mielestä viisivuotiaalle sopivaa materiaalia. Ennen David Bowien ja Alice Cooperin kuulemista minulla ei ollut aavistustakaan siitä, että musiikki voi olla myös sellaista. Hullun vuoden täydentävät Iggy Popin upeat The Idiot- ja Lust For Life levyt, jotka Bowie tuotti. Isäni pikkusiskon, siis minun Ritva-tätini, huoneen seinää kaunisti David Bowie -juliste. Tai olihan Scary Monsters (And Super Creeps) -kiekko (1980) jotenkin epäilyttävä. Let’s Dance al bumi ilmestyy ja massiivinen Serious Moonlight kiertue alkaa. David Bowie paljastaa Melody Makerissa olevansa biseksuaali. Scary Monstersin ansiosta mielsin David Bowien jo 1980-luvun alussa – ollessani noin SOUNDI 39. Onneksi Ritva kävi Pori Jazzissa jonkin muun asian kuin jazzmusiikin takia. Ja siinä tuolissa nökötin uudenlaisista kokemuksista huumaantuneena. Yhä jatkuvan levyjenostourakan aloitin heti välipäivinä. Olen lähes varma, että ensimmäisessä Porin Anttilasta ostamassani vinyylinipussa oli Diamond Dogs halpana uusintapainoksena. David Bowien ystävä George Underwood lyö Bowieta vasempaan silmään, kun he kinastele vat tytöstä. Siinä Bowie venytteli itseään villahaalarissa, jossa oli vain yksi lahje ja yksi hiha. Syntymäpäi vänään 8. Let’s Dance levyn nimiraita on David Bowien ensimmäinen single, joka yltää listayk köseksi sekä Britanniassa että Yhdysval loissa. Olen loputtoman onnellinen siitä, että en altistunut tuolloin vaikkapa Weather Reportille tai muulle vastaavalle paskalle. Low ja ”Heroes” albumit ilmestyvät. JOULUNA 1981 sain kinuttua ensimmäiset stereoni. David Bowie MUISTAN TARKOIN, miten ja missä löysin rock’n’rollin vaarallisen maailman. Etupaneelista säädettiin soundeja
Voisiko merkittävä syy olla, että Andersonin ja Bowien nuoruudenkokemukset Lontoon liepeillä ovat yhteneviä. Suuren muutoksen aika tuli vasta seuraavalla levyllä. Ota siitä sitten selvää. Kun Suede-laulaja Brett Anderson myöhemmin kertoi olevansa ”biseksuaali, jolla ei ole ollut homoseksuaalisia kokemuksia”, ei tarvinnut kauan pohtia, mistä nolo kommentti kumpusi. Neljä vuotta myöhemmin Playboy-lehdessä hän julisti itsensä biseksuaaliksi. Aladdin Sane -levyn (1973) kannessa imagoa päivitettiin kasvoihin piirretyllä salamalla. The Man Who Sold The World -levyn (1970) kannessa Bowie poseeraa hameeseen pukeutuneena. Seuraavana vuonna heille syntyi poika. Maaliskuussa 1970 David Bowie meni naimisiin malli Mary Angela Barnettin kanssa. Samoihin aikoihin Bowie jäi pahaan kokaiinikoukkuun. Hän oli kuin toisesta maailmasta, selittämätön ja järkyttävän ahkera. Kyse ei siis ollut aidosta asiasta, vaan valkoisen miehen vaikutelmasta. Bowie on tavoittamaton rocktähti ja The Smiths samaistumisen kohde. Ne palvelevat päinvastaisia tarpeita. 1970-luvulla David Bowie oli kaikkea, mitä rocktähden pitikin. 40 SOUNDI Hunky Dory -levy (1971) oli musiikillisesti tärkeä (”Ensimmäistä kertaa ihmiset tulivat kehumaan laulujani”), mutta imagomuutokseksi riitti hiusten kasvattaminen ja niiden vaalentaminen. Nuo uudet demot olivat tulevan The Rise And Fall Of Ziggy Stardust And The Spiders From Mars -levyn lauluja. – Ajattelin, että David on mukava ja lahjakas jätkä, mutta hänestä ei koskaan tule supertähteä. Yhdysvalloissa äänitetyn Young Americans -levyn (1975) musiikkia Bowie itse kuvasi plastic souliksi. Ja vuonna 1983 Rolling Stone -lehdessä Bowie kertoi olleensa aina kaappihetero. Eikä Bowielle riittänyt pelkkä musiikki, hän halusi luoda myös visuaalisesti jotain ainutlaatuista. Bowie itse värjäsi hiuksensa kirk- kaanpunaisiksi ja pukeutui Kansai Yamamoton suunnittelemiin asuihin. Suede kuuluu harvoihin yhtyeisiin, jotka ovat myöhemmin onnistuneet menestymään Bowien kihisevien glamrocklevyjen estetiikkaa kierrättämällä. Bowiesta tuli koko ajan itsevarmempi musiikkinsa suhteen ja se näkyi. Ajan myötä olen myös tajunnut, että oma käsitykseni popmusiikista tukeutuu ennen kaikkea kahteen peruspilariin – David Bowieen ja The Smithsiin. Se äänitettiin jo ennen kuin Hunky Dory oli edes ilmestynyt. Kun keväällä 1983 Bowie meni julkaisemaan Let’s Dancen kaltaisen tyttöjen levyn, pidin sitä suunnilleen henkilökohtaisena loukkauksena. Niinpä koko The Spiders From Mars -yhtyeelle suunniteltiin värikäs ulkoasu. Hän teki pitkiä kiertueita ja tuotti Mott The Hooplen, Lou Reedin sekä Iggy Popin levyjä. Vaikka George Orwellin 1984-kirjaan löyhästi perustuvalla albumilla on oma Halloween Jack -keskeishahmonsa, on se helppo nähdä samaan jatkumoon Ziggy Stardustin kanssa kuuluvana. Ken Scott kertoi, että David Bowie halusi kaiken tapahtuvan nopeasti ja että hänen kanssaan työskentely oli helppoa. Toki sitä ennenkin Bowie oli herättänyt huomiota olemuksellaan. Hunky Doryn ja kolme seuraavaa Bowie-albumia tuotti Ken Scott. Minua rupesi pelottamaan vasta, kun kuulin hänen uudet demonsa. Keväällä 1974 ilmestynyt Diamond Dogs oli David Bowien viimeinen glamrock-levy. David Bowien seksuaalisuus ei kuitenkaan ollut yksiselitteinen asia. Kun haastattelin Scottia viime vuonna ilmestyneen muistelmakirjan tiimoilta, hän kertoi näin. Tietenkin nautin yhä rajattomasti monien Bowie-levyjen kuuntelusta. Tunteettoman The Thin White Duke -hahmon Station To Station -levyn (1976) myötä omaksunut Bowie laihtui 40-kiloiseksi luuviuluksi ja muutti takaisin Eurooppaan päästäkseen eroon huumeista.. Vuosikymmenen mittaan Bowie julkaisi yksitoista studiolevyä, liudan irtosinglejä ja pari livealbumia. Usein toistetun tarinan mukaan hänen dieettinsä koostui tuolloin paprikasta, maidosta ja kokaiinista. Tammikuussa 1972 Bowie mainitsi Melody Makerin haastattelussa olevansa gay. Aladdin Sane oli David Bowien ensimmäinen listaykkösalbumi Britanniassa, ja Bowie vuoden 1973 myydyin artisti kotimaassaan. Anderson on tunnettu Bowie-pakkomielteestään. 1990-luvulla hänen puhelinvastaajaviestinään oli pätkä herttaista Letter To Hermione -kappaletta Space Oddity -albumilta (1969). Myöhemmin olen oppinut pitämään siitä kovasti. Perheestä, androgyyneistä vanhemmista ja nauravaisesta Zowiesta, julkaistiin 1970-luvun mittaan lukuisia idyllisiä kuvia. MINUN TÄHTENI TEKSTI: TERO ALANKO 12-vuotias! – artistiksi, jolla oli vain menneisyys. Samaa hametta hän piti yllään myös albuminsa promootiokiertueella Yhdysvalloissa. Ne olivat todella hyviä. DAVID BOWIEN luomista hahmoista tunnetuin on Ziggy Stardust – Marsista maan päälle laskeutunut äärimmäinen rocktähti
-singlejen ansiosta, mutta matka rocktaivaan kiintotähdeksi oli vielä kesken. Mielestäni viimeisen 30 vuoden paras Bowie-albumi on Esikaupunkien buddha -tv-sarjan soundtrack (The Buddha Of Suburbia, 1993). Länsi-Berliiniin hän hakeutui päästäkseen irti huumeista ja kokeakseen kaupungin uniikin ilmapiirin. Viimeisenä albumina se olisi oiva joutsenlaulu, vanhan miehen vahva muistutus merkityksestään. Tekovaiheessa levy kulki New Music Night And Day -nimellä. Sitä seurannut Let’s Dance -kiekko teki hänestä taas yhden maailman suosituimmista artisteista. Monessa paikassa sitä pidettiin kiinnostavana välityönä ennen Bowien seuraavaa suurteosta. Siis ihan tietoisesti, vaikka hän on yksi suurimmista musiikillisista sankareistani. Artistin kehityskaari ja 1970-luvun kuumien vuosien nopeat käänteet täytyy opetella muualta. Maaliskuun lopussa Lontoon Victoria And Albert -museossa avautuu valtava David Bowie -näyttely. Sisimmässäni pelkäsin kuitenkin pahinta. David Bowien edellisestä albumista on kymmenen vuotta. Toisaalta nämä laulut heijastavat koko 1970-luvun ja vielä 1980-alunkin musiikkikulttuuria – ja siinä samalla muutakin kulttuuria – paremmin kuin kenenkään muun artistin materiaalista tehty tiivistelmä. Myönnän käyväni kuumempana siitä kuin hänen uudesta levystään. Ajattelen asian jotakuinkin näin: miksi menisin katsomaan vanhaa ja väsynyttä The Rolling Stonesia, kun en onnistunut näkemään yhtyettä sen kulta-aikana. Eihän niillä tutisevilla papparaisilla kuitenkaan ole mitään tekemistä sen vaarallisen rockbändin kanssa, joka julkaisi uhkaavia ja elinvoimaisia levyjä solkenaan. Levyt olivat teeskentelemättömiä ja arkisia, niillä Bowie pysyi mukavuusalueellaan ja tyytyi olemaan itsensä ja tekemään musiikkia, jollaista hänen oletettiinkin tekevän. Hiuksensa punaisiksi värjännyt Bowie otti Ziggy Stardustin alter egokseen ja esiintyi hänen roolissaan heinäkuuhun 1973 ja Lontoon Hammersmith Odeonin keikan kuuluisaan lopettamispäätökseen asti: ”Tämä on viimeinen show’mme koskaan.” David Bowien ohella levyn tähti on kitaristi Mick Ronson. BOWIE DAVID LOW 1 ( 97 7) BOWLIEECTION DAVID OL TINUM C5) A L P E H 0 T (20 Tammikuussa 1977 ilmestynyt Low oli David Bowien Berliini-trilogian ensimmäinen osa. Paras yleisesitys hänen tuotannostaan lienee tämä kolmen cd:n paketti, joka kattaa vuodet 1969–1987 ja sisältää 57 keskeistä laulua. Myöhemmin Bowie on viitannut Ronsonin maskuliinisuuteen täydellisenä vastinparina omalle olemukselleen. Aikanaan Low-levyn vastaanotto oli ristiriitainen. KUUNTELE! ? 20 timanttisinta David Bowie -coveria www.soundi.fi ALOITA NÄISTÄ: OWIFEZIGGY DAVINDD B FALL O IDERS A SP THE RDISUEST AND THRES A R A M ST FROM (1972) Kun Ziggy Stardust -albumi ilmestyi kesäkuussa 1972, David Bowie ei ollut vielä universaali nuorisoikoni. Nopeasti äänitetty glamrocklevy kietoutuu rocktähden hahmossa maan päällä vierailevan muukalaisen tarinan ympärille. Seuraavaksi keski-iän kriisi ilmeni Tin Machine -rockyhtyeen perustamisena. Välttelin myös David Bowien näkemistä pitkään. Ensin kuullaan seitsemän vaikutelmaa popmusiikista ja sitten uppoudutaan urbaaneihin ambient-maalauksiin. Sama pätee aika pitkälle albumeihin, jotka David Bowie on julkaissut Never Let Me Down -fiaskon (1987) jälkeen. Etenkin pitkässä, toisteisessa nimikappaleessa kuuluu Kraftwerkin ja Neu!yhtyeen kaltaisten saksalaisten visionäärien vaikutus. Levyn tunnetuin raita on Britannian singlelistan kolmanneksi yltänyt Sound And Vision. Kuten hyvin tiedetään, huipulta pääsee vain alaspäin. on kaunis ja koskettava laulu, mutta kun Bowien äänitorvena toimiva tuottaja Tony Visconti kuvasi albumia ”aika rokkaavaksi”, se ei välttämättä luvannut hyvää. Ylväs ja yllättävä Station To Station on selvä siirtymälevy. Nyt minun pitäisi tietenkin kertoa, kuinka innoissani odotin uuden The Next Day -levyn kuulemista. Vielä 2000-luvun puolivälissä David Bowie tuki uusia suosikkiyhtyeitään, kuten Arcade Firea ja TV On The Radiota, vierailemalla heidän keikoillaan ja levyillään. Vuosituhannen loppua kohden Bowie kuitenkin vetäytyi pois parrasvaloista. Kun vihdoin näin Bowien Helsingissä syksyllä 2003, keikka ei tehnyt minuun juuri minkäänlaista vaikutusta. Se oli ihan kiva. En pidä siitä, mutta toisaalta siltä on mahdoton välttyä. Kyseisillä albumeilla tärkeänä työparina toimi Brian Eno, joka itsekin teki 1970-luvun puolivälissä loistavia, kokeellisia poplevyjä. Oli syynä huhuttu vakava sairaus tai mikä tahansa, se sopi hänelle. Mittava valikoima käy läpi kaikki Bowien merkittävät hahmot ja tyylit, mutta ei piittaa kronologiasta niin paljon kuin pitäisi. Suhde kiteytyy erinomaisesti klassisissa valokuvissa, joissa Bowie on polvistunut näykkimään Ronsonin sähkökitaraa. Toki velvollisuudentunnosta olen hankkinut ja tarkoin kuunnellut kaikki myöhemmätkin Bowie-albumit, mutta jotenkin ne kasautuvat mielessäni yhdeksi massaksi. Where Are We Now. Uuden vuosikymmenen kunniaksi David Bowie palasi Scary Monsters (And Super Creeps) -levyllä kaupallisemman popsoundin pariin. David Bowien musiikkia on paketoitu uudelleen maltillisemmin kuin monen muun megatähden. SUHTEENI NOSTALGIAAN on aina ollut ongelmallinen. Elektronisia ääniä rohkeasti käyttävän levyn perustana toimi Bowien The Man Who Fell To Earth -elokuvaan säveltämä musiikki, joka ei kelvannut folkimpaa soundia kaivanneelle ohjaaja Nicolas Roegille. Tuntui hienolta ajatukselta, että juuri kukaan ei tiedä mitään maailman suurimpiin kuuluvan tähden elämästä. SOUNDI 41. Ja uutta musiikkia Ranskassa äänitetty ja Saksassa miksattu albumi toden totta edustikin! Low-levyn ykköspuoli mielletään päivämusiikiksi ja kakkospuoli yömusiikiksi. Levyt (1969/1974, 1974/1979 ja 1980/1987) on julkaistu myös erikseen. Vuonna 1987 David Bowie täytti 40 vuotta ja julkaisi huteran Never Let Me Down -levyn. Tuolla Reality-levyllä (2003) ja sitä edeltäneellä Heathenilla (2002) Bowie palasi yhteen Tony Viscontin kanssa. Oikeastaan kaikki tärkeä oli sanottu ja tehty. Seuraavaksi Bowie julkaisikin Berliini-trilogiaksi kutsutun ainutlaatuisen levysarjan (Low, ”Heroes” ja Lodger, 1977, 1977 ja 1979). Tavallaan sama peli jatkuu myös The Next Daylla, joka nivoo yhteen Bowien uran eri puolia tyylikkäästi ja tunteellisesti. Toki vain puoli vuotta aiemmin julkaistu Hunky Dory -levy oli huomattu Changes- ja Life On Mars
Luulen, että mulla oli vähän identiteetti kateissa, että mitä mä oikein teen ja enhän mä aina edes ymmärrä mitä laulan. Se meni väkuva: Mikko Meriläinen L teksti: MIKKO MERILÄINEN SAMAE KOSKIN. 1 suomenkielisiä tekstejä vasta suhteellisen ilmestyi alkuvuodesta 2006. Ottaen huomioon, että Samae on tehnyt SAMAE KOSKISEN soolodebyytti Vol. Mulle ainakin kynästä. Tyypit laittaa itsensä ulkopuoensimmäisen kerran vastata koko albumin lelle, ettei ne joutuisi naurunalaiseksi. Haastoin itseni menemään ihmisten eteen laulamaan ja näyttämään, että tällaista juttua mä teen. Olisi siis loogista aja– Mulla oli aiemmin hirveitä rituaaleja entella, että hänen keväällä syntyvä esikoinen nen keikkaa. Leikkisät ja värikkäät sovitukset tukevat hienosti Samaen laulua ja kitaraa. Kauas on tultu, sillä nyt Telakan lavalla esiintyy itsevarma ja yleisönsä vaivatta ottava Samae. oppuunmyydyn ravintola Telakan yleisö on yhtä hymyä. Esimerkiksi lukiossa en pitänyt yhtään esitelmää ja kaikki sosiaaliset tilanteet oli vaikeita. on tosi tärkeää, että kyseessä ei ole mikään – Se, että mulla on kaksi levyllistä omia naamari, vaikka totta kai esimerkiksi nyt kun tekstejä, on tosi keskeinen tekijä siinä, että annan haastattelua, mä olen tietyllä tapaa se pystyn nauttimaan esiintymisestä nykyään taiteilija Samae Koskinen, enkä yksityishenkilö enemmän. – Mulla on sellainen historia, että olen jännittänyt tosi paljon. Huomasin, että olen sinisilmäinen ja naiivi jätkä, HUOMASIN, ja sellainen mä haluan olla. hieroin kylmägeelillä hartioita... Aiemmin vain vähän aikaa, on hänelle kehittynyt huomatenglanninkielistä lyriikkaa tehnyt Samae ei tavan selkeä oma tyyli. ETTÄ OLEN – Vaikka (Kuuluuko, kuunteSINISILMÄINEN len -albumilta löytyvä) Hän, jolla JA NAIIVI JÄTKÄ, on kaikki on sinisilmäinen rakJA SELLAINEN kauslaulu, sen esittäminen ei MÄ HALUAN ole kertaakaan tuntunut silleen OLLA. Juoksin keikkapaikkaa ympäri ja näkyisi tulevien laulujen aiheissa. Samae Koskinen on piipahtanut Tampereelle esittämään laulujaan tällä kertaa poikkeuksellisesti jousikvartetin kanssa, ja homma toimii erinomaisesti. Ajattelen, että jos Sami Koskinen. Keikan aikana ajatukseni harhailevat ensimmäiseen kertaan, kun näin Samaen lavalla. ja naimisiin menosta. Se jelppaa siinä. Mulla on lähtenyt jo ihan lapasesta se läppä. mitään ei allekirjoiteta ja kaikki on vaan sellaista skeidaa, mille naureskellaan. Sen esittäminen on aina ihan vitun siistiä! Nyt saapuu neljäs pitkäsoitto Hyvä päivä, – Kun mä katson keikalla jotain laulajaa, jonka tekstit ovat vain ja ainoastaan Samaen niin sitä joko uskoo tai sitten ei. hän hulluuden puolelle jo. – Syy siihen, miksi mä ylipäänsä aloitin musan teon oli se, että mä haastoin itseäni menemään ihmisten eteen, muistelee Samae Telakan pöydässä vissylasin äärellä kaksitoista tuntia myöhemmin. Päin vastoin, se on dokumentti siitä hetkestä kun me mentiin naimisiin ja se on mulle totta. Kuuluuko, – Mä tulin jossain vaiheessa tosi herkäksi kuuntelen -albumilla (2011) Samae uskalsi sarkasmille. Hän laulaa vahvasti eläytyen ja viihdyttää kappaleiden välissä kuulijoita sympaattisilla tarinoilla. Elettiin 2000-luvun alkua ja nyttemmin kuopattu Sister Flo oli ensimmäisellä Jyväskylän-keikallaan pienessä mutta viihtyisässä Vakiopaine-baarissa. Ei se sentään mitään stand upia ole, mutta ei se hirveän kauaksikaan jää. falskilta, että mitä vittua mä pelleilen. Ne teksteistä, hakien vielä sparraustukea Jarkko ulkoistaa itsensä, mihinkään ei heittäydytä, Martikaiselta. Oli vähän mallinukke-olo. teen jotain, minkä takana voin seistä ja mistä Tähän mennessä Samae on laulanut levyilmä itse nautin, niin silloin siitä voisi joku muulään hyvin avoimesti esimerkiksi rakkaudesta kin nauttia. – Välispiikeistä on tullut nykyään tosi iso osa esitystä ja se on joka kerta spontaania. Ei se aluksi tuntunut millään tapaa luontevalta, mutta ainakin nyt osaan nauttia siitä. Kuuluuko, kuuntevielä luottanut kykyihinsä, joten tekstit levylle len -albumilta löytyneessä Eväsretki-biisissä teki joukko nuoria runoilijoita sekä Kauko hän laulaa kuvaavasti, kuinka ”jätetään ironia Röyhkä, joka toimi Samaen tekstittäjäparina himaan, ja sarkasmi.” myös kakkoslevyllä Elossa (2009). Yhtye soitti alkuaikojensa nukkavierua indiepopia hiljaa, kuin yleisön häiritsemistä varoen, ja Samae istui koskettimien takana ujona mikkiin mumisten
Kyllä sillä työryhmälle täytyy nostaa rohkeudesta hattua. – Hetkinen nyt!, Samae takeltelee. – Mä olin tosi häkeltynyt kun kuulin Wiskarin Mökkitie-biisin ekan kerran, kun se oli niin suora. – Mä näen sen kaljakorihomman jotenkin tosi romanttisena juttuna. Nyt mä koetan pitää pari kuukautta lomaa laulujen teosta, joten se on sitten sen ajan murhe, että mitä niistä lauluista löytyy. Wiskarilla on paljon jotain sotaviittauksia ja lätkä-95-meininkiä. Tai sitten mä teen vaan lastenlevyjä ja taannun jollekin jänis ja possu -osastolle. – Itse asiassa meillä on (graafikko) Ilja Karsikkaan ja (esseisti) Antti Nylénin kanssa sellainen proggis, että me tehdään 6–7 -vuotiaille lastenkirja, missä on levy messissä. Mutta se on vielä ihan alussa, tulee ehkä joskus vuoden, parin päästä. NEN Rohkeasti munasillaan kuva: Aki-Pekka Sinikoski – Heh... nyt tulee joku tosi paha. Mitä mieltä olet Arttu Wiskarista. Olit kaikki -biisissä laulat ”En tiedä tuntisinko, jos tulisit vastaan kadulla / Oisko sulla lastenvaunut vai kaljaa korikaupalla.” Tuollaisten suorien arkikuvausten kohdalla mieleen nousee eräs toinen miespuolinen artisti. Koetko, että sinunkin suosion syynä voisi olla samanlainen suoruus kuin Wiskarilla. Samaen biisit ovat soineet levy levyltä enemmän radioissa, ja tälläkin hetkellä tuore Spoon River -single jyrää eetterissä. – Ai Gösta Sundqvist vai. Ketähän sä tarkoitat... SOUNDI 43. Mä olin ihan monttu auki, että miten tää uskaltaa tehdä näin. en mä tiedä siitä, miten se isyys tulee näkymään. Arvaatko kuka
– Annan kanssa meillä oli tosi hauskoja keskusteluja, ja niistä syntyi samalla pari tekstiä. En mä voi sanoa, että keksisin musiikissani pyörää uudestaan. Viimevuotisella Anna Puu -albumilla Samaen nimi löytyi muun muassa Kolme pientä sanaa -radiohitin krediiteistä. Mutta se on sitä musaa mistä mä tykkään. Että on vain yksi elämä, ja kannattaa ottaa siitä kaikki irti nyt kun se on tässä. – On hauskaa, että Immosen maine on tosi kaupallisen musiikin parissa ja sit se spottaa tällaisia juttuja ja sanoo, että Konsertti kannattaa ehdottomasti laittaa levyn alkuun, että saadaan levylle luotua tietty tunnelma. Paljon levyllä tapahtuukin. Se on ihan täysin sävelletty koko biisi, Profeetta) kanssa raskaampaa mättöä Arkhame vaan toisinnettiin mun demo studiossa. mutta mulla on tämän soolohomman kanssa ollut selkeästi sellainen lähtökohta, että kuka tahansa voisi tykätä siitä. Vaikka en haluakaan itseäni rohkeaksi sanoa, niin kyllä mä näen sen hyveenä.. JOS VIELÄ PARI vuotta sitten Samae haki kokeneemmista tekstittäjistä sparrausapua, niin nyt hän on löytänyt itsensä sparraajan paikalta. Jos sävellän jotain ja olen siihen tyytyväinen, niin en mä enää siihen kajoa, mutta esimerkiksi Spoon Riverin tekstin kanssa tein oikeasti kymmenen kuukautta töitä. Kyllähän siellä on tosi perinnetietoisia juttuja, sellaista Elton John tai Paul McCartney -tyylistä perushommaa. Saa nähdä mitä siitä tulee, mulla on jo pieni kela siitä, mitä se voisi olla. Me vaan tutustuttiin, puhuttiin ja kirjattiin ylös niitä juttuja. – Kun tekee paljon biisejä, ja mulla oli yli 80 Oletko pohtinut omien levyjesi kohdalla valdemoa tätä levyä varten, niin siinä tulee näkötavirta- ja indiemusiikin suhdetta tai rajoja. Mikä on tosi jännää, koska mä olen tähän mennessä nähnyt musan niin, että teksti on kymmenen prosenttia, ja melodia, sovitus ja esitystapa ovat olleet paljon tärkeämpiä. Ei se ole mitään sellaista, että vähän punaviinipäissään kirjoitellaan, vaan se on ihan sitä, että istuu työpäivän läppärin edessä ja kirjoittaa. min Kirjaston, Steel Mammothin ja Split CraniAikaisemmin Samaen apuna on tuotanumin riveissä, sekä vieraillut muun muassa nossa ollut muun muassa Riku Mattila, mutta Ruger Hauerin ja Jori Hulkkosen albumeilla. Jotenkin hirveän traagista on se, kautta abstraktiin taiteiluun. – Heh, monet sanoo niin, mutta mulle siinä SISTER FLO teki melkoisen matkan peholi enemmän referenssinä joku Mahavishnu meästä nynnypopista tarttuvan indierockin Orchestra. Tein monta versiota ja kelasin, että mistä siihen löytyy draama. Ja samalla kaikki menee ohi. Kaija Koosta puheen ollen. Varsinkin jos se samalla etäännyttää ystävät ja rakkaat siitä läheltä, niin kaikesta tulee vielä paskempaa. Kun kerta suhtaudut asiaan noin ammattimaisesti, niin luulisi, että sinulle olisi luontevaa tehdä enemmänkin tekstejä muille artisteille. tällä kertaa kumppaniksi valikoitui aiemmin Sooloalbumeillaan hän on sen sijaan seilanesimerkiksi Jenni Vartiaista ja Mariskaa tuotnut kauas marginaaleista kohti virtaviivaista ja tanut Jukka Immonen. Jos kutsu kävisi, kenen haluaisit esittävän omia biisejäsi. Tietty munasillaan olo on mun mielestä rohkeaa. Toisen korvien läpi suodattami– En lainkaan. Siellä vois purkaa kaikkea kuonaa. Totta kai niissä on monitulkintaisuuttakin, mutta kyllä mä tykkään vääntää rautalangasta. – Teen tosi paljon tekstien eteen töitä. Sehän on vaan hyvä, ja siinä on kuitenkin se musa keskiössä. – Ehkä siinä heijastuu omat suosikit, mitkä ovat jo pitkään olleet menneiltä vuosikymmeniltä. Ja kyllähän mä Jenni Vartiaista mietin, että se olisi kyllä aika hyvä. Samae on myös että siinä biisissä ei oikeasti ole mitään sponsoittanut Jussi Lehtisalon (Circle, Kuusumun taania. – Ei ole, mutta saman tien lähtisin jos pyydettäisiin, saatana! Mä sopisin sinne tosi hyvin, tihrustaisin itkua. Olen kelannut lukemattomia tunteja, että vittu mulla on syöpä ja mitä sitten tapahtuu jos mä kuolen. Se on kuitenkin koskettanut ihmisiä niin paljon, että ne näkee hyödylliseksi mennä levykauppaan. Tuollaisen jälkeen levyllä voi tapahtua mitä vaan. 44 SOUNDI – On ihan naurettavaa, että ihmiset natisee siitä, miten se voi myydä noin paljon ja vittu mitä paskaa. Oliko Kingston Wall yhtenä referenssinä siinä. INDIE ON MONILLE Konsertin massiivisuuden vastaTEKOSYY TEHDÄ painona kuullaan vaikkapa Hyvä SELLAISTA päivä -laulun tapaisia simppeMUSAA, MIKÄ EI leitä poprenkutuksia tai Jori VÄLTTÄMÄTTÄ Hulkkosen tuottama kasaridisco OLE HIRVEÄN Olit kaikki. Se on rumasti sanottu, sellainen tyyppi, jota mä kunnioitan ja jonka kanssa kommunikaatio toimii. Albumin avaa Konsertti-niminen eepos, joka alkaa ja päättyy herkkänä folkpopina ja yltyy väliosassa hurjan intensiiviseen soittoon. Mutta se meni mun mielestä hyvin ja niistä on tullut hyvää palautetta. Olen haastatellut häntä sillä mielellä, jos vaikka syntyisi jotain. Erikoista on, että positiivisuuden ja elämänilon lippua korkealla heiluttava albumi päättyy lohduttomalta tuntuvaan Mies jonka päässä pyörii kuolema -kappaleeseen. – Ihan totta. Mä en katsonut sitä itse, mutta ymmärsin, että se on merkinnyt monille tosi paljon. Vitsi kun se Sillanpää olisi vielä mahdollinen, se on niin tosi kova ja luonteva siinä viihdyttämisessä. alattomaksi. Ja nyt mä olenkin tehnyt tekstiä Kaija Koon kanssa. Onko sinua jo kysytty Vain elämää -sarjaan. – Martti Syrjän, mutta se ei varmasti lähtisi siihen. En tiedä onko se tämä suomalaisuus vai mikä. Jukka on semmoinen tyyppi. radioidenkin kelpuuttamaa mainstreamia. – Esitin sen biisin Tampereen Yo-talolla viimeksi ja sain ihan älyttömät aplodit. Mä arvostan tosi paltehdä sellaista musaa, mikä ei välttämättä ole jon ihmisten mielipiteitä, mutta sen pitää olla hirveän kiinnostavaa. Mä mietin jo toisen soolon nen on järkevämpää kuin se, että pitää väkisin aikaan, että sana indie on monille tekosyy kiinni omasta jutustaan. Oli tosi jännää löytää itsensä tekemästä pelkkiä tekstejä, ja mä mietin paljon, että onko mulla resursseja tähän. On kyllä tosi siistiä, kun on nyt hiffannut tekstin voiman ja sen, että sillä voi välittää niin paljon tunteita, fiiliksiä ja arvojakin, jos haluaa. – Olen ymmärtänyt, että suomenkielisessä musassa teksti on 80 prosenttia kokonaiskuvasta. kuva: Aki-Pekka Sinikoski – Kyllä mä luulen niin. – Onhan se lohduton, mutta toisaalta siinä on täsmälleen sama viesti kuin vaikkapa Eväsretkessä. KIINNOSTAVAA. Hänenkin kanssaan on ollut tosi hauskaa, hänellä on sellainen vaikeuksien kautta voittoon -tarina, mihin pystyy samaistumaan
Kun höristää korviaan ja kuuntelee sanoja, löytää avoimia ja hätkähdyttävän rehellisiä tarinoita elämän varjopuolista. 46 SOUNDI. Uudella Pale Green Ghosts -albumilla kummittelee yksi aiempaakin synkempi aihe: hiv. JOHN GRANT Synkkiä aiheita ja elämäniloa kuva: Hordur Sveinsson John Grant tekee kaunista ja täyteläistä popmusiikkia, ja esittää laulunsa pehmeällä, melankolisella äänellään
– Tuli! Minulla on se tallessa ja pidän siitä kovasti. Tiesitkö, että hän aikoo tehdä niin. Kello tikittää ja vaikein aihe, eli Johnin hiv-tartunta, on vielä käsittelemättä. Kuulin Sugarcubesia (Björkin vanha bändi) heidän debyyttinsä aikoihin vuonna 1988, ja olen ajatellut Islantia siitä saakka. kuva: Hordur Sveinsson teksti: MIKKO MERILÄINEN – Olen myös kielifriikki. Se on periaatteessa jo tehty, mutta päätin, ettei hänen laulusuorituksensa ollut vielä tarpeeksi vahva. Minun piti itse asiassa mennä Texasiin ja tehdä tämäkin levy heidän ja tuottaja John Congletonin (St. Hän on aivan upea nainen. Juuri se on schwa-äänne, John yrittää selventää. – Esiinnyin Icelandic Airwaves -tapahtumassa vuonna 2011 ja tapasin silloin Biggin. – Siihen oli kaksi syytä: musiikki ja kieli. Varsin väkivaltaisella tavalla vieläpä, eli ampumalla itseään päähän. Haastattelun päättyessä 45 minuuttia myöhemmin John on kertonut sairaudestaan ja paljosta muustakin avoimesti ja vuolaasti, mutta aloitetaan kuitenkin puhumalla jostain kevyemmästä. Ernest Borgninen lopussa käytät vertauksena Hohto-elokuvan kohtausta, jossa Jack Nicholson jahtaa lastaan kirveen kanssa lumihangessa. Millä sanoilla aihetta olisi korrektia lähestyä ja onko John ylipäätään halukas avautumaan aiheesta. – Schwa on foneettisen symbolin nimi (merkitään ?), ja englannin kieli on täynnä sitä äännettä. Siellä syntyi myös Pale Green Ghosts, jonka John teki yhdessä islantilaisen elektroyhtye GusGusin Biggi Veiran (oikealta nimeltään Birgir Þórarinsson) kanssa. Koko teltta hiljenee, kun John paljastaa olevansa hiv-positiivinen. Albumilla Grantin vahvoja lauluja säesti maineikas texasilainen kantrirockbändi Midlake. Aloitimme yhteistyön ja pian ymmärsin, että minun täytyy tehdä koko levy hänen kanssaan. Mihin sillä viittaat. Olisi pitänyt kysyä ensin Johnilta, sillä käy ilmi, että kyseessä on yksi levyn rankimmista ja henkilökohtaisimmista teksteistä. Haluan, että me laulamme vuorosäkeistöt. – Luulen, että Biggi oli ainakin kuullut minusta, tai sitten hän oli vain kohtelias. – Luulen, että se alkoi siitä kun kuulin Abban Eaglen tai siitä, kun kuulin Captain & Tennillen Love Will Keep Us Togetherin kosketinsoundit. Minä olen kuunnellut GusGusia siitä saakka kun he aloittivat ja tiesin, että Biggi on todella hyvä tekemään ääniä ja luomaan jännitteitä musiikkiin. En todellakaan aio valittaa suomalaiselle, kuinka vaikeaa islanti on, koska teillä on 15 muotoa substantiiveille ja täällä on vain neljä, mutta islanti on silti erittäin vaikea kieli. Päätän kaartaa lähemmäs aihetta ottamalla puheeksi albumin selkeimmin sairautta kommentoivan laulun. Jäikö sinun ja Midlaken yhteistyö yhteen albumiin. Se siis kertoo siitä, kuinka voi paeta elokuvamaailmaan, jos arkielämä on liian vaikeaa käsitellä. – Kiitos paljon! Minäkin todella uskon niin. Hänellä olikin uskomaton vartalo. Vuonna 2010 ilmestynyt Queen Of Denmark sai osakseen ylistäviä arvioita. – Rakastan Islannin kylmyyttä. John Grant on saapunut newyorkilaisen Hercules & Love Affairin vieraaksi laulamaan I Try To Talk To You -kappaleen, mutta sitä ennen Johnilla on yleisölle tärkeää asiaa. (John hyräilee Popcornin melodiaa hyvän tovin.) Joten kun 1980luku tuli ja kaikki hullaantuivat syntikoista, minä olin taivaassa. Näppäilen puhelimeen Islannin suuntanumeron ja vedän syvään henkeä. Olen erittäin utelias maailmaa kohtaan. Etenkin kun siellä on jo kaikki ne muut kielet. Hän oli erittäin hyvä ystäväni, mutta teki itsemurhan reilu vuosi sitten. Hänen läsnäolonsa vähäeleisyys tällä levyllä on kaunista. Tunsitteko Biggin kanssa toistenne musiikkia entuudestaan. Lisääminen ja poistaminen on harvinainen ja erittäin tärkeä taito etenkin elektronisessa musiikissa. Minulta vain vei 25 vuotta päästä tänne. Mutta juuri sellainen Schwakin oli. Kun joku ei tiedä mitä sanoa, hän sanoo ”ööö”. Hän versioi debyyttisi nimibiisin viimevuotiselle How About I Be Me (And You Be You). Siitä tulee upea versio, kunhan vain löydämme sopivan ajan ja studion. Soundin Tero Alanko haastatteli sinua debyyttisi jälkeen ja lupasi lähettää suomen kielen sanakirjan. Itse asiassa vaikein kieli mitä olen opiskellut. -albumilleen. ALBUMILTA hyppää esiin disko- pumppaus Sensitive New Age Guy, jonka tekstiä syytin edellisen Soundin levyarviossa irrallisen tuntuiseksi. ”Suurimmat paheeni lienevät sokeri ja kahvi. – Luultavasti julkaisemme levyn päättävästä Glacier-kappaleesta duettoversion. Vincent, Bill Callahan) kanssa, mutta päätin peruuttaa sen session ja tutkia, mihin yhteistyöni Biggin kanssa vie. Rakastan syntikoiden ääntä, John huokaisee ja luettelee pitkän listan vanhoja suosikkejaan: Icehouse, Depeche Mode, Devo, New Order, Cabaret Voltaire, Yello, Chris And Cosey, Kraftwerk, Visage, Ultravox... Tuliko se koskaan perille. – Ei se yllätys ollut. Ja vähän pornoa aina silloin tällöin.” JOHN GRANT aloitti levytysuransa denveriläisen rockbändi The Czarsin keulilla. Sinun laulujesi tarinoita kuunnellessa ei voi välttyä ajatukselta, että olet surullinen. Ostin myös suomen kieliopin nähdäkseni millainen rakenne teidän kielessänne on. – Ernest Borgnine on tavallaan minun miniversioni Woody Allenin Kairon purppuraruusu -elokuvasta. – Oikeastaan olen halunnut jokaisen tekemäni albumin olevan elektronisempi, sillä sellaista musiikkia olen rakastanut aina ja se on hyvin iso osa siitä, mikä saa minut onnelliseksi. – Hän oli alunperin hipin näköinen, hyvin karvainen mies, mutta muutti vartalonsa täydellisesti. Vau, olen kateellinen! – Heh, tiedän mitä tarkoitat. Schwa oli yksi mahtavimpia ihmisiä, joita olen koskaan tuntenut ja hän muutti monien ihmisten elämää. Se teki puolenkymmentä albumia vuosien 1994 ja 2004 välillä, jonka jälkeen John alkoi valmistella soolomateriaaliaan. Albumilla laulaa muutamassa biisissä taustoja Sinéad O’Connor. Kuten säästä. Erittäin kiinnostavaa. – Sensitive New Age Guy on ikään kuin tämä henkilö laulun hahmossa. Pale Green Ghosts valmistui tuhansien kilometrien päässä debyytin syntysijoilta ja hyvin erilaiselta se kuulostaakin. Islanti on ollut John Grantin kotimaa viimeisen vuoden ajan. Olen itsekin käsitellyt sisäistä lastani samalla tavalla kuin Jack yrittäessään hakata Dannyn miljooniksi palasiksi kirveellään. Kansivihkon mukaan kappale on ”oodi Schwalle”. – On täysin mahdollista, että työskentelemme yhdessä taas jonain päivänä. – Mutta Schwa oli myös erään transvestiitin drag-nimi. L ontoon Meltdown-festivaali, elokuu 2012. Minusta kuulostaa, että sinun sisäinen lapsesi voi varsin hyvin. – Tiedän mitä tarkoitat, mutta minusta ne ovat kuitenkin positiivisia lauluja, sillä vaikka niissä käsitellään vaikeita aiheita, kuten kuolemaa, itsemurhaa, seksuaalisia identiteettikriisejä ja sairauksia, niissä on myös paljon huumoria ja optimismia. On mielenkiintoista, että päätit kuitenkin jättää Sinéadin osuudet levylläsi melko huomaamattomiksi. Juttelimme ja kokeilimme tehdä musiikkia yhdessä. Tunnen itseni hyvin virkistyneeksi tässä kirpeässä talvi-ilmastossa, John kertoo innostuneena. – Aikuiset usein yrittävät tappaa lasta sisällään, jotta heistä voisi tulla maailmassa pärjääviä aikuisia. John on tunnetusti leppoisa ja sanavalmis haastateltava, mutta silti hiv:n puheeksi ottaminen jännittää. Mutta mielestäni meidän ei pitäisi tappaa sitä lasta. SOUNDI 47. Vaikeampi kuin venäjä. – Minähän kasvoin Michiganissa, jossa oli talvisin hyvin kylmää. Se toimii albumilla juuri siksi, koska monet kokevat, ettei se oikein kuulu sinne. Tammikuussa 2012 minulla oli kuukauden loma ja päätin palata Islantiin. Mitä se tarkoittaa. Mutta en usko, että tulen opiskelemaan suomea, koska luulen, että se veisi liikaa tilaa aivokapasiteetistani. Tiesitkö alusta asti, että teet seuraavaksi elektronisemman albumin. Joka tapauksessa hän oli utelias tietämään, miksi minä haluaisin työskennellä hänen kanssaan. Tai tiedäthän sen 70-luvun Popcornhitin. On oltava varovainen noin vahvan laulajan kanssa. Pitääkö se paikkansa. Kuinka ihmeessä päädyit asumaan Islantiin. Lisäksi uskon, että kauniit melodiat ja harmoniat vihjaavat, että niiden tekijä kuitenkin rakastaa elämää aika lailla. – Minulle oli tärkeää, etten ylikäyttäisi hänen ääntään. Synkkä aihe on esillä myös John Grantin uudella Pale Green Ghosts -albumilla, joka on kolme vuotta sitten ilmestyneen Queen Of Denmark -debyytin tavoin täynnä riipaisevan rehellisiä mutta lämpimän huumorin läpäisemiä tarinoita seksuaalisuudesta – John on homoseksuaali ja kertoo siitä hyvin avoimesti–, ikääntymisestä, päihteistä ja muista 44-vuotiaan miehen mieltä askarruttavista aiheista. Me tapasimmekin, minkä tuloksena meistä tuli hyviä ystäviä
Huomasin ajattelevani, että minun pitäisi pysyä hiljaa ja hävetä sitä, ja halusin taistella tuota tunnetta vastaan. – Luulenpa, että haluaisin olla näkymätön. Minun on täytynyt pohtia suhdettani seksiin, mitä se on edustanut minulle ja kuinka olen käyttänyt sitä hyväkseni tunteakseni itseni arvokkaammaksi. Olit sillä hetkellä varmaan kauhuissasi. Olen miettinyt paljon sitä, että miten ja miksi minulle kävi näin. Jos saisit ihan minkä tahansa supervoiman, minkä valitsisit. Esimerkiksi kun saan haavan, ajat- telen heti olevani kemiallinen ase ja että voisin vahingoittaa muita ihmisiä pahasti. – Olen tällä hetkellä hyvässä kunnossa ja tautia hoidetaan. PARANSIMME MAAILMAA! MUSAMAAILMAN UUSI UPEA VERKKOKAUPPA ON AVATTU! www.musamaailma.fi Rekisteröidy kanta-asiakkaaksemme ja olet mukana tarjouspostituksissa. Mitä paheita sinulla vielä on. Kerroit asiasta ensimmäisen kerran julkisesti kesken Meltdownin keikan. Ensinnäkään en halua, että kukaan tuntisi oloaan vaivaantuneeksi aiheesta kysyessään. Sitä ei saada kokonaan pois, mutta virusta härnätään niin, ettei se pysty tekemään niitä kytköksiä, joita se haluaisi. – Se on pakottanut minut ottamaan etäisyyttä seksiin ja ihmissuh- teisiin, mutta ajattelen sitä hyvänä seikkana. Ja vähän pornoa aina silloin tällöin. Sait kaksi vuotta sitten kuulla olevasi hiv-positiivinen. Sellaiseen on todella vaikea tottua. Joten oli ehdottomasti korkea aika joutua myöntämään itselleni, että olen todella mokannut. kuva: Mikko Meriläinen SAIRAUS MAINITTU, nyt uskallan viimein avata suuni aiheesta. 10 – 18, la 10 – 15 KIVIJALK A ROCKS! parasta palvelua ce. Ja toisekseen on hyvä tietää, että hoitomuodot ovat kehittyneet valtavasti. Käytännössä sille ei siis sallita sosiaalista elämää elimistössäni. – Totta kai, kysy ihan mitä vain! Olet itse asiassa ensimmäinen hiv-positiivinen ihminen, jonka kanssa juttelen. – Ymmärrän hyvin. Haluan kokea sitä jonkun ihmisen kanssa merkityksekkäämmällä tavalla. – Itse asiassa se ei ollut kovin pelottavaa, koska olin ajatellut sitä paljon. 09 – 720 60 660 • Avoinna ark. Laulat Glacier-kappaleessa kuinka suru ja vastoinkäymiset muokkaavat ihmistä ja saavat esiin uusia, kauniita maisemia. Parhaista paras. Se oli erittäin surullinen tarina, ja Freddie oli tietenkin paras. Mutta yhä minä himoitsen seksiä ja orgasmia. Olen hyvin vihainen itselleni siitä, että olen antanut tämän tapahtua ja että olen kohdellut itseäni paskamaisesti vuosikymmenien ajan. – Käytin myös seksiä paheenani pitkään, mutta en halua enää, että seksi on minulle pahe. Halusin välittää positiivista viestiä, että vaikka jotain tällaista tapahtuu, voi silti löytää tavan rakastaa itseään ja nauttia elämästä. 09 – 5627 1240 • Avoinna ark. – Nykyään suurimmat paheeni lienevät sokeri ja kahvi. Huume- ja alkoholiriippuvuus on ollut osaltasi historiaa jo usean vuoden ajan. Halusin olla varma, että teen sen oikeista syistä. – Tunnen myös oloni usein hyvin epähaluttavaksi ja epäseksikkääksi, enkä halua olla tekemisissä muiden kanssa, koska koen olevani viallinen tuote. Tunnen, että olen valmis käsittelemään sitä muunakin kuin vain leikkikaluna. Että minun täytyy alkaa pitää parempaa huolta itsestäni ja ihan vain pysähtyä miettimään, että miksi olen siellä missä olen ja miten haluan jatkaa. – Vaikein asia sairaudessa on itselleni ollut sen psykologinen puoli. Siksi päätin kertoa asiasta. Haluaisin kävellä ympäriinsä ja katsella ihmisiä ilman, että he kokisivat oloaan epämukavaksi minun tuijottaessani. Tuntuu tyhmältä tunnustaa tätä, mutta ensimmäinen mieleeni noussut asia kun sairaudestasi kuulin, oli tietenkin Freddie Mercury ja hänen surullinen kohtalonsa. 10 – 18, la 10 – 15 www.facebook.com/Musamaailma • www.facebook.com/ESPFinland kauppa on auki 24 h P www.musamaailma.fi face-to-fa P MUSAMAAILMA RETAIL Malminkatu 16, Hki, Kamppi • Puh. Rekisteröitymällä sinulla on myös mahdollisuus osallistua kilpailuihimme, joissa on aina mahtavia palkintoja. Mutta tiedätkö, tässä on juuri se syy miksi haluan puhua sairaudestani. Osaatko nähdä, että sairastumisestasi olisi seurannut mitään hyvää. MUSAMAAILMA since 1985 MUSAMAAILMA OUTLET Ohrahuhdantie 2, Hki, Itä-Pakila • Puh. Sopiiko sinulle, jos kysyn jotain aiheesta
Kun nettiin laitettiin Boxcar Champion -biisistä kuvattu mainio video, vanhatkin fanit heräsivät. Jos kitaristeilla on hyviä ehdotuksia, niitä ainakin kokeillaan. Day One -biisissä oli sopivan korkeaa linjaa, ja tuntui että naisääni voisi tuoda siihen oman raikkautensa. Max mainitsee omiksi suosikeikseen U2:n alkuaikojen tuotannon ja Tom Petty & The Heartbreakersin, josta lähtee helpon kuuloisten biisien ihailu. Kun Killer Aspect esittää biisinsä englanninkielellä, on luonnollista että mahdollisuudet päästä ulkomaille kiinnostavat. – Eihän tämän bändin toiminta ole ollut niin hirveän vauhdikasta, Max myöntää. Mies myöntää olevansa ikuinen Clint Eastwoodin ystävä ja muutenkin häntä kiehtovat hieman vanhemmat elokuvat. teksti: JUHO JUNTUNEN K iller Aspectin juuret ulottuvat aina vuoteen 2004, jolloin Killer-yhtye vetäytyi vielä tänäänkin jatkuvalle tauolle. On ollut puhetta myös muutamista keikoista, joilla Siiri voisi toimia vierailevana artistina. Kun on aina tottunut laulamaan rockmusiikkia englanniksi, en tiedä, pystyisikö siihen taipumaan. Bändin laulajaksi saatiin Teijo Jämsän kaveri Max Paananen. Euroopasta on löytynyt lupaavia kontakteja, mutta vielä kiinnostuneempia porukasta ollaan Japanissa, missä julkaistiin aikanaan bändin esikoisalbumikin. Vanhoista bändinimistä yhdisteltiin sitten Killer Aspect. Tänään bändin basistina toimii Tapio Backlund ja kitaraa soittavat Jukka Savela ja Lauri Yrjölä. Yksi yhteinen diggailun kohde on Foo Fighters, johon myös Killer Aspectia on ehditty verrata. – Minähän olen satamassa duunissa, ja viikonloppuisin keikkailen parin kokoonpanon kanssa ihan perus-covermeiningillä, koko elämänsä Kotkassa asunut Max kertoo. Kyllä kaksi kitaraa korvaa ne! Bändin uusiutumista kuvaa sekin, että esikoisalbumin biiseistä vain TV- ja Bloodshot-biisit ovat säilyneet nykyiseen keikkasettiin. Eipä sitä oikein muuta tarvitse toivoa. Mutta sekin on huomattu, että bändiä ei ole unohdettu vuosien aikan. Suomeksi lauletussa rockissa mennään usein tummissa vesissä, ja meillä on hieman iloisempia aiheita. – Kenelläkään ei ole silloin ongelmia ja kaikilla on kivaa! Jukka sanoo. – Ennenhän bändissä oli koskettimetkin, mutta nyt ne on jätetty pois. Kun kavereilla ei ollut enää aikaa pyörittää studiohommia, jäi Killer Aspect ilman julkaisijaa. Bändissä vaikuttaneet Timo Huhtala ja Teijo Jämsä alkoivat soitella yhdessä The Winylsissä ja Personal Aspectissa kitaristina toimineen Samuli Relanderin kanssa. Nyt Killer Aspect lupaa, että seuraavaan liikkeeseen ei kulu taas neljää vuotta. Kaverit myöntävät, että juuri keikat tekevät bändielämästä niin siistiä. DRAAMA POIS ROCKBÄNDISTÄ, NIIN ON PALJON KIVEMPAA! KILLER ASPECTIN KAKKOSSTARTTI kuva: Hanni Räisänen Tähän mennessä Killer Aspect on elänyt neljän vuoden jaksoissa. Ja kyllähän mäkiauto kuulostaa laulettuna oudommalta kuin boxcar! Max soittaa itse koskettimia ja kitaraa, mutta Killer Aspectin keikoille hän ei halua raahata niitä. Tarkoitus on, että kitarat jyräävät ja ote on jymäkkä. Bändin kakkoslevy Brand New Start on nimensä mukaisesti uusi startti uudella asenteella. Teijo Jämsän idea oli, että uudelle albumille otetaan vierailijaksi hänen Killer-aikojen bändikaverinsa Siiri Nordin. Killer Aspectin debyyttilevy julkaistiin Sonic Kitchen -levymerkillä, jonka taustalla oli Sunrise Avenuen porukkaa. Nykyään Teijo ja Max ovatkin bändin ainoat alkuperäisjäsenet. Ja draama pois rockbändistä, niin on paljon kivempaa! – Ja enää Jukallekaan tarvitse huhuilla postiluukun kautta, että toipuisitko viime yöstä ja tulisitko treeneihin, Max sanoo.. Mies sanoo, että aiheita löytyy omasta ja frendien elämästä, mutta kyllähän niistä heijastuu sekin, että Max on kova leffafriikki. – Se on ihan hyvä, uusiin versioihin tuli selvästi rockimpaa meininkiä, kitaristi Jukka Savela sanoo. Vuonna 2008 teimme albumin How Does It Work, ja sen jälkeen rupesin tekemään Teijon kanssa tokan levyn biisejä. Oli jo ehditty huolestua, että Killer Aspect oli haudattu lopullisesti, kiva nähdä taas! VALOA JAPANISTA Max Paananen vastaa Killer Aspectin teksteistä. - Pääsee keskittymään vaan soittamiseen ja musiikkiin ja siihen että bändissä on hauskaa. Sitä seurasi miehistön ja levy-yhtiön vaihdokset ja kaikki muukin, mutta lopulta me saatiin nippu kasaan! Ja kun soittajat ovat vaihtuneet orkesterissa, on se vaikuttanut myös bändin musiikkiin. Se toimi niin hyvin, että Day Onesta ollaan nyt tekemässä livevideotakin, jolle Siiri on lupautunut mukaan. Vähän katsottiin keitä me ollaan ja tutustuttiin toisiimme. Myös muut ideat otetaan ilolla vastaan. Ja kun hän kirjoittaa biisejä, ei hän varjele demoja mustasukkaisesti. Max kuvailee nykyistä linjaa luomummaksi ja 50 SOUNDI rockimmaksi, ja nyt tuotantopuoli pidetään aisoissa. Killer Aspectin huhtikuun alussa julkaistava kakkoslevy Brand New Start merkitsee nimensä mukaisesti uutta alkua koko orkesterille. Kun Killer Aspect teki ensimmäisen albuminsa, single TV nousi YleX:n listaykköseksi ja bändi keikkaili pitkin Suomea. – Kyllähän yksi musantekijä sanoi, että jos me tekisimme Killer Aspectin musiikkia suomeksi, hän hoitaisi meille heti diilin isolle lafkalle. Neuvottelut Brand New Start -levyn japanilaisesta painoksesta näyttävätkin vihreää, ja levytyssessiosta ylijääneille biiseille voi olla käyttöä japanilaisten himoitsemina bonusraitoina. Osa kakkoslevyn materiaalista oli jo ehditty äänittää valmiiksi, mutta kun bändi löysi uudeksi firmakseen omaa studiota pyörittävän 57 Recordsin, selvisi että kappaleet pitää äänittää uudestaan. – Ekat neljä vuotta me treenailtiin ja tehtiin hirveä kasa biisejä. Bändi soitti neljä vuotta ennen esikoislevynsä ilmestymistä, ja seuraavaa albumia saatiin odottaa sama aika. Mutta en oikein tiedä, miten se sujuisi. Viime vuosina yhtyettä on nähty lähinnä pääkaupunkiseudun klubeissa, mutta nyt tahti alkaa kiihtyä
www.roland.fi. This is an absolute must-have for my home studio. - Marty Friedman Ilmaisen CUBE JAM iPhone ohjelman avulla CUBE Lite laajenee treenikumppaniksi. Ohjelmalla pystyy hidastamaan musiikin tempoa ja muuttamaan sävellajia, mikä on kätevää uusien kappaleiden harjoittelussa. Sen kautta voit soittaa kitaraa puhelimen musiikkitiedostojen mukana ja äänittää kokonaisuuden talteen
Pimeyden odotettu albumi ilmestyy vihdoin huhtikuussa. Sitä tehdessä nelikon ohjenuorana toimi ajatus, että soitetaan ja nautitaan, kun se kerran on mahdollista. KUIN VANHA YSTÄVÄ 52 SOUNDI. Yksi viime vuoden kivoimmista kappaleista oli Pimeys-yhtyeen luonnikkaasti rullaava Elämä kiinnostaa
Karjalaisen ja Knipin välimaastosta. Tuomo: – Onhan tämä pääosin hyvin traditionaalista ja perinteitä kunnioittavaa musaa. Hän avaa tietokoneen ja etsii sieltä Spotify-soittolistan. Jotenkin se oma lokero kuitenkin löytyi. Me halutaan levittää hyvää mieltä, mutta Jyrockin keikkamainoksessa oli jotain sellaista, että ”pirteää powerpoppia soittava Pimeys.” Se on selvästi muodostettu yhden biisin perusteella. Kun vihdoin saa julkaistua kokopitkän, niin tavallaan sen jälkeen on oikea bändi. Tuomo: – Itse asiassa soitin Tuomakselle kysyäkseni, onko yhden toisen levy-yhtiön tarjoama diili järkevä. Meidän biisit on edelleen aika eri tyyppistä kamaa. Fiilisteltiin paljon koko Love Records -juttua. Se jää ihmisten mieleen. Pekalla ja Jopilla (laulaja-kosketinsoittaja Joel Mäkinen) oli siis nimi ennen kuin bändi oli kasassa, kertoo rumpali Tuomo Laakso. Esimerkiksi Wigwamia on kuunneltu tosi paljon keikkareissuilla. Biisit asettuivat keikkojen myötä. Pekka: – Tämä on aika kultivoitunut lista. Pimeys-yhtyeen ensimmäiset bänditreenit merkittiin kalentereihin tasan kaksi vuotta sitten, maaliskuussa 2011. Tuomo: – Ymmärrän sen hyvin. – Jos jossain biisissä on jotenkin väkinäistä meininkiä, niin semmoinen ammutaan nopeasti alas. Että vaan soitetaan ja nautitaan siitä. Kun Jukkis kuuli miksatut biisit, se kysyi: ”Voiko nämä olla meidän soittamia?” Tuomo: – On tärkeää, että levy kuulostaa ihmisten soittamalta musalta. Se on kuitenkin kaikkein hauskinta. Istumme kahvi- ja teekuppiemme kanssa Pekan keittiössä Töölössä. Tuomo: – Jos kukaan ei huomaa, että tällainen levy on ilmestynyt, niin olen tosi pettynyt. Yhtyeen nimi ja Elämä kiinnostaa -ensisinglen tunnelma kohtaavat kiinnostavasti. Maaliskuussa Pimeyden toisena singlenä ilmestyy yhtyeen komea nimikkolaulu: ”Pimeys, vanha ystävä.” Sitten onkin jo albumin vuoro. – Suomeksi laulaminenkaan ei tuntunut heti luontevalta. – Vaikka levylle tehtiin paljon kaikkea jälkeenpäin, niin tosi livenä se on soitettu. Useimpien ihmisten käsitys Pimeydestä perustuu yhteen tai kor- keintaan kahteen biisiin. Pekka: – Jotain sellaista Wilcomaailmaa ajattelin mielessäni. Kun ruvettiin soittamaan hiljempaa, nyanssit pääsivät paremmin esiin. Siitä se on omalla painollaan muuttunut sellaiseen suuntaan, että tuntuu hyvältä. Aina siihen jotenkin palataan, pohtii Pekka. Sitä ennen Pekka ja Joel olivat puhuneet pitkään, että heidän pitäisi tehdä jotain yhdessä. Se vaati sekä rohkeutta että opettelua. Muistan miten ekoja tekstejä ujosteltiin toisiltammekin. Olisi myös kiva saada hyviä keikkoja kesällä. Sellainen, minkä voi pukea päälleen ja sitten on aito. SOUNDI 53. Onhan meillä myös haikeata meininkiä ja synkempiä tekstejä. teksti: TERO ALANKO kuva: ILKKA SAASTAMOINEN IENET asiat ovat tärkeitä. Pekka ja Tuomo tietävät, että Elämä kiinnostaa on ohjannut kuulijoiden ajatuksia liikaakin. – Mä olen vasta nyt tottunut siihen. Pekka: – Eihän ihmisillä vielä ole kunnollista mielikuvaa meistä. Pekka: – Olihan sen saama huomio yllättävä. Että en ehkä ole oikea tyyppi tähän musatyyliin. Toisaalta jos musa on näin vilpitöntä, niin mun nähdäkseni se kuulostaa aina omalta jutulta. Se tekemisen tapa on jotenkin hieno. Luemme nimiä vuorotellen: The National, John Grant, Jackson Browne, Olavi Uusivirta, Kauko Röyhkä, J. Tuomas oli kuullut sen biisin jostain ja ehdotti, että tehdään levy sen kanssa. Laulettiin vähän ohi mikistä ja sillä lailla. Se oli ensin vähän sellaista huutamista. Tuomo: – Musta tuntuu, että parhaat bändit syntyy niin, että erilaisten ihmisten erilainen maku kohtaa ja kaikki tulevat vähän vastaan mieltymyksissään. Jossain meidän biiseissä on selviä progevaikutteita, mitkä on aika 70-lukulaisia. Pekka – Semmoinen aitouspaita on todella outo asia. Meidän soitto muuttui aika paljon syksyn aikana. Kun molempien bändit (nimihirviöt Rex Willer ja Nick Arse & The Arsenicks) olivat samaan aikaan tauolla, he rupesivat vihdoin katsomaan, saisivatko biisejä aikaan. Pekka: – Ihan totta. Pekka myöntää, että pitkälti oli kyse siitä, että suomeksi ei voinut enää laulaa lähes mitä tahansa. Me funtsittiin, että tehdään tällainen demo ja lähetetään sitä keikkamyyjille ja levy-yhtiöihin. Pimeyden laulaja-kitaristi Pekka Nisu tokaisee olevansa ensimmäistä kertaa bändissä, jonka nimi ei vi- tuta. Esimerkiksi Asemaan yritettiin diskokomppia, mutta se ei tuntunut omalta. Se jäi varmaankin sieltä. Vaikka se tuntuisi kivalta ajatukselta, niin entä jos ne sanat on ihmisten mielestä ihan älyttömän korneja. – Nyt me ollaan julkaisemassa levyä, jota odotetaan. Sellaiset asiat mietitään biisi kerrallaan. Pekka: – Alkuvaiheessa se oli yksi juttu, mihin pyrittiin. Yhtyettä perustettaessa suurin periaatteellinen ero Pekan entisiin bändeihin oli suomeksi laulaminen. Lopulta se löytyi jostain J. Kun Tuomo soittaa myös Matin (siis Matti Johannes Koivun) bändissä, niin me kysyttiin Tuomakselta (Ilmavirta, M.dulor-yhtiön pomo), että haluaisiko se julkaista jotain. – Tyylillisesti Pimeys on mun mielestä kehittynyt aika luontevasti meidän entisistä bändeistä. Tuntui aluksi oudolta, että ei soitetakaan niin kovaa. Tuomo: – Alussa niissä oli sellainen power-musan sävy, mitä mä vähän vierastin. Se maailma oli tärkeä. Siitä lähtien se on tuntunut todella hyvältä. Toisaalta eka versio Näin sinut unessa -biisistä oli sellainen Taiteilijaelämää yhdistettynä johonkin Kentin biisiin. Pimeyden yhteydessä on usein viitattu 1970-luvulle, jolloin suomalainen rock oli tuoretta. Tuomo on ehkä meistä jyrkin. Vähän kuin englanniksi, mutta suomeksi. ”JOS MUSA ON NÄIN VILPITÖNTÄ, NIIN SE KUULOSTAA AINA OMALTA JUTULTA.” Pekka: – Tyylillisesti tässä ei ole edes haettu mitään tiettyä juttua. Toinen SoundCloudiin laitettu kappale on tunnelmaltaan kaunis mutta painostava Näin sinut unessa. Ei elämä ole aina kivaa. Toivottavasti levy nostaa meidät seuraavalle tasolle. Kaikkien kolmen musiikissa yhdistyvät perinteen taju sekä moderni ja raikas henki, joka antaa vapauden muokata historiaa oman tahdon mukaan. Siitä tulee se fuusio, mitä kukaan ei olisi keksinyt itse. Tuomo: – Meillä oli soittolista, mihin pistettiin inspiroivia biisejä. Hyvää kamaa. Siinä mielessä haluan olla aito. Tai siinä mielessä allekirjoitan, että haluan tehdä sellaista musaa, mikä tulee sydämestä. – Ajatus suomeksi kirjoittamisesta oli kytenyt pitkään, mutta mulla oli vähän sellainen olo, että se kuulostaa aina urpolta. VAIKKA Pimeys laulaa suomeksi, yhtyeen tarkoitus ei ollut tehdä leimallisesti suomalaista musiikkia. En mä sitäkään ihan allekirjoita. Pekka: – Me molemmat haluttiin tehdä suomeksi, mutta ei oikein ollut pää auki. Pekka: – Ainakaan mulla ei ole mitään ”ei ei!” -juttuja. Kun ekan kerran kuulin sen, niin ihmettelin, että onpas erikoinen nimi. Karjalainen, Grizzly Bear, Death Cab For Cutie, The Flaming Lips ja niin edelleen. Niin mekin pyritään tekemään. Viime keväänä Pimeys – bändin neljäs jäsen on basisti Jukka-Pekka Virtanen – nauhoitti yhden viikonlopun aikana yhdeksän biisin demon ja pani kaksi laulua SoundCloudiin. Rullaava, vanhakantainen poplaulu kertoo siitä, kuinka kivaa elämä juuri nyt on, vaikka yhtyeen nimi saa odottamaan iänikuista ahdistusta. Me oltiin Jopin kanssa soitettu kumpikin suoraviivaisten ja kovaa soittavien rumpalien kanssa. Ajattelin, että onko tämä sittenkään mun juttu. Siellä oli aika paljon amerikkalaista indiemusaa. Jos Pimeys pitää sijoittaa suomalaisella bändikartalle, löytyy sen paikka jostain Olavi Uusivirran sekä Minä ja Ville Ahosen liepeiltä. Sitten se biisi rupesikin elämään omaa elämäänsä. Tarkoitus on alusta asti ollut vain tehdä musiikkia, joka tuntuu hyvältä. Pimeys on tavallaan syntynyt monen puolitiehen jääneen yhtyeen jatkeeksi. Niistä ihastuttavan vaivaton Elämä kiinnostaa rupesi leviämään kulovalkean tavoin. Siihen asti on vain blogibändi. Pekka: – Tavallaan sillä ei ole väliä, mitä muut ajattelevat levystä, mutta samaan aikaan on tärkeää, että autonomisuutemme tunnustetaan. – Mun mielestä se on tosi hyvä nimi. Tuomo: – Mä suorastaan säikähdin sitä aluksi
54 SOUNDI Soundi sai kunnian olla paikalla ensimmäisenä eurooppalaisena mediana, kun Volbeatin keulakuva Michael Poulsen ryhtyi purkamaan uuden albumin musiikin ja sanoitusten kiehtovia saloja. Voittokulku on jatkunut katkeamattomana Atlantin molemmin puolin ja huhtikuussa saapuvan Outlaw Gentlemen & Shady Ladies -pitkäsoiton odotetaan kiihdyttävän tanskalaisjoukkion entistäkin hurjempaan vauhtiin.. Karismaattinen laulajakitaristi ei myöskään unohtanut pahansuopia aaveita, yliluonnollisia kotkia, muinaisia kasettidemoja tai omalaatuisia covereita… kuva: Timo Isoaho Volbeatin herrasmiesrokkarit räjäyttivät pankin Guitar Gangsters & Cadillac Blood -albumilla syksyllä 2008
Odotettu konsertti laittaa samalla päätepisteen Volbeatin mitta- kuva: Nathan Gallagher teksti: TIMO ISOAHO kaavassa hyvinkin pitkälle keikkatauolle. Suurimpien eurooppalaisten rockyhtyeiden joukkoon tunkeutuneen Volbeatin vetovoima täyttäisi vaivatta kymmenen tuhatta katsojaa vetävän Kööpenhaminan Foruminkin, mutta juuri tänä iltana läm- minhenkinen klubikeikka on enemmän kuin paikallaan. Volbeat onnistui kieltämättä iskemään vyön alle helmikuun alkupuolella, kun tulevan Outlaw Gentlemen & Shady Ladies -albumin tiedote paljasti Anthraxista vasta tammikuussa eronneen Rob Caggianon SOUNDI 55. Suotuisammalla säällä tilanne olisi varmasti aivan toisenlainen, sillä tanskalaisen raskaan rockin kaikkien aikojen suurimmaksi yhtyeeksi Mercyful Faten ja D-A-D:n ohi kohonneen Volbeatin on määrä nousta tänään Store Vegan aikoja sitten loppuunmyydyn yleisön eteen. – Emme ole koskaan aikaisemmin pitäneet yli puolen vuoden breikkiä! Meillä ei nyt ollut muuta vaihtoehtoa, sillä päätimme tehdä täydellisen Volbeat-albumin, vaikka siinä kestäisi miten pitkään, backstagella kahvikupin äärellä hymyilevä laulajakitaristi Michael Poulsen avaa. – Emme ole soittaneet Tanskassa pariin vuoteen, sillä pitkät Yhdysvaltain-kiertueet ovat täyttäneet pääosan aikatauluistamme. – En muuten ihmettele yhtään, että olen kipeytynyt sopivasti tässä kiertueen alla. Musiikki on ehdottomasti elämäntyöni, mutta rakastan myös nyrkkeilyä. Kahlaan läpi kaikki alan lehdet, seuraan otteluita niin livenä kuin televisiostakin ja niin edelleen. Niin, jättimäinen areenakeikka tästä vielä puuttuisi – olen jo muutenkin tarpeeksi hermostunut, hymähtää Poulsen. Olen nimittäin ahkeroinut nyrkkeilysalilla Mikkel ”Viking Warrior” Kesslerin kanssa – hän on siis tämä nyrkkeilymestari, jonka kunniaksi kirjoitimme Beyond Hell / Above Heaven -albumille biisin A Warrior’s Call. Kun stressi- ja painetasot laskevat vähänkin niin flunssa iskee välittömästi – ja stressi on hellittänyt kummasti viime päivinä, kun olen huomannut Robin olevan jopa parempi kitaristi kuin olen tiennytkään. 2000-LUVUN REVOLVERISANKARIT ”M E STUDIOONNIMME JA TULIMMTRIONA KVARTET TE ULOS INA!” L uihin ja ytimiin pureutuva pohjoistuuli varmistaa sen, että kööpenhaminalaisen Vega-konserttisalin edustalla on iltapäivällä yllättävänkin hiljaista. Voin paljastaa, että ylemmän keskisarjan maailmanmestarin kanssa kuntoilu on sen verran kovaa hommaa, että olen laihtunut kahdeksantoista kiloa sitten viime kesästä... Viime päivät ovatkin olleet lievästi sanoen hektisiä, sillä meidän on pitänyt perehdyttää Rob noin puolitoistatuntisen livesetin saloihin... – Kuten luultavasti huomaatkin niin ohjelmassa on ollut myös kuntoilua. Tilanne on siis seuraavanlainen: nousemme rakkaan kotiyleisömme eteen todella pitkästä aikaa, esitämme tulevan albumin kappaleita ensimmäistä kertaa livenä ja uusi kitaristimme Rob Caggiano suorittaa Volbeat-debyyttinsä kaiken tämän ohella
Rob huomautti sitten juttutuokion päätteeksi, että paiskaapa minulle joskus paria uutta demoa ja tehdään niiden myötä tuotantokokeiluja. Platinaa Suomessa myyneen Beyond Hell/Above Heavenin seuraajan tekemisen eteenpäin ajavaksi voimaksi paljastuu uusien kulmien etsiminen ja vanhojen sävyjen terävöittäminen. Halusimme viedä ideoita entistäkin pidemmällä – metallibiisit saavat soida todella metallisina ja niin edelleen – ja ainakin tällä hetkellä minusta tuntuu, että Volbeat on löytänyt sen todellisen ja syvimmän sielunsa. 56 SOUNDI – Vakuutuimme hänen soitto- ja tuotantotaidoistaan studiosessioiden aikana. VAIMONI NUKKUI VIERESSÄNI JA YRITIN HERÄTTÄÄ HÄNEN HUOMIONSA JOLLAKIN TAVALLA, MUTTA EN PYSTYNYT LIIKKUMAAN TAI PUHUMAAN.” aan: menimme studioon triona ja tulimme ulos kvartettina! Hiljalleen keskustelu siirtyy kohti viime kuukausina taltioitua Outlaw Gentlemen & Shady Ladies -albumia. Silloin keksin, että tässähän voisi samalla ravistella omia työskentelytapojakin. Niin tosi- kuva: Nathan Gallagher ”HERÄSIN JOSKUS AAMUYÖLLÄ. No, tunnen Anthrax-pomo Scott Ianin oikein hyvin – onhan hän soittanutkin kanssamme – ja olin hieman huolissani, että sydämistyykö hän meille Robin kiinnittämisen vuoksi. – Tämän jutun ajoitus on kieltämättä hieman outo, koska Rob lähti Anthraxista ”keskittyäkseen tuotantotöihin” ja seuraavalla hetkellä hän liittyi ahkerasti jatkossa kiertävään ryhmään. – Olisimme varmaan tiedustelleet taas Hankilta, että ehtisitkö heittämään yhden maailmankiertueen (naurua). Hank lähti matkaamme ilomielin ja rundi sujui loistavasti. Miehen seuraavan aamun sanat olivat: ”Let’s rock, I am ready”, nyökkää Poulsen. Mainitsemasi jako oli enemmänkin mielessä jo Beyond Hell/Above Heavenin aikoihin, mutta. Että minäpä annan Robille viimeisteltäväksi muutamia keskeneräisiä kappaleita, joista löytyy edelleen jopa puolen minuutin mittaisia aukkopaikkoja. Minulle on kuitenkin hyvin tärkeää, ettei bändi toimi loputtomasti sessiopohjalta, joten onneksi Rob vastasi myöntävästi. Mitä olisitte tehneet, mikäli Caggiano olisi kieltäytynyt tarjouksestanne. Hän otti tarjoamani haasteen vastaan ja palasi myöhemmin asiaan – ja minähän olin lentää perseelleni. – Rob matkusti sitten luoksemme Tanskaan ja häneltä löytyi roppakaupalla hyviä ideoita. – Pyysimme Hankin mukaan Megadethin ja Motörheadin kanssa heittämällemme Gigantour-kiertueelle USA:han. Scottilta tuli kuitenkin äskettäin humoristinen viesti, että ”hei, Anthrax on intialaisen Rolling Stone -lehden kannessa – ja myös Volbeatin kitaristi on näköjään päässyt mukaan!” Yhtyeen edellinen kitarataiteilija Thomas Bredahl sai lähtöpassit joulukuussa 2011 (”jos et pahastu niin en enää haluaisi palata tähän tapaukseen – yhteistyömme ei yksinkertaisesti enää toiminut”, Poulsen huo- mauttaa) ja Volbeat soittikin viime vuoden keikkansa Mercyful Faten entisen kitaristin Hank Shermannin kanssa. OLIN YHTÄKKIÄ TÄYSIN TIETOINEN YMPÄRISTÖSTÄ, MUTTA EN PYSTYNYT LIIKUTTAMAAN KEHOANI. – Kaavailimme sitten mukaan erästä toista tuttua tanskalaista muusikkoa ja ehdimme treenaamaankin hänen kanssaan. Rob on vastannut muun muassa The Damned Thingsin debyytin ja Anthraxin Worship Musicin tuotantotöistä – ja nämä albumithan soundaavat loistavilta. Lisäsin painokkaasti, että ”Volbeat on trio, mutta tässä bändissä pitäisi olla neljä jäsentä – mietipä sitä”. Ehkä hän sai tarpeekseen tuottamisesta Outlaw Gentlemen & Shady Ladiesin myötä (naurua)... Olinkin sitten miksausvaiheessa niin valtavan innoissani, että ryhdyin kirjoittamaan jo seuraavaa albumia ja esimerkiksi The Nameless One -kappaleen tarina näyttää jatkuvan joskus ilmestyvällä kuudennella levyllämme. Rob ei ilmeisesti aluksi tiennyt, että pilailemmeko me hänen kustannuksellaan vai mistä tässä on kysymys. Poulsenin mukaan yhtyeen viides studioalbumi on ”periaatteessa sitä samaa Volbeatia, mutta paremmin ja tiukemmin toteutettuna, ja tiettyjä tuoreita piirteitä korostaen”. Gigantour ei aivan yltänyt tekemiemme Metallica-rundien hurmoksen tasolle, mutta kyllähän sekin oli mahtava kokemus. Esimerkiksi sellaista, että raskaat biisit päätyisivät yhdelle levylle ja kevyemmät numerot toiselle. Yhteistyö siis sujui, mutta Hankin omat kiireet estivät hänen virallisen liittymisensä bändiin, Poulsen kertoo. – Uusia kappaleita oli tosiaan aikamoinen liuta. Jonakin päivänä hän sitten tulkitsi erään biisin lopullista soolo-osuutta ja tokaisin, että katsohan nyt tätä meininkiä. Milloin mieleesi nousi ajatus Caggianon pestaamisesta yhtyeen täysiveriseksi jäseneksi. Teimme myös pari muuta kierrosta ja ennen kuin huomasimmekaan, Shermann oli soittanut Volbeatissa jo kahdeksankymmentä keikkaa. – En halua ottaa mitään pois edellisiltä julkaisuilta, mutta olen aivan erityisen tyytyväinen Outlaw Gentlemen & Shady Ladiesiin. liittyneen kööpenhaminalaisyhtyeeseen. Kerroit säveltäneesi runsaasti tuoretta materiaalia, mutta mietitkö jopa mahdollista tuplajulkaisua. Sitten viime syksynä päätimme, että jatkamme yhteistyötä pitkäaikaisen luottomiehemme Jacob Hansenin kanssa, mutta palkkaamme mukaan myös uutta verta ja näkökulmaa Caggianon verran, hymähtää Poulsen. Caggiano saapui Tanskaan jo viime vuoden puolella, tarkoituksenaan osallistua huhtikuussa ilmestyvän Outlaw Gentlemen & Shady Ladiesin tuotantoprosessiin. Että aivan yhtä hyvin sinä voisit liittyä tähän bändiin. Rob löi hanskat tuolta päivältä tiskiin ja ilmoitti, että minäpä pohdin asiaa, nähdään huomenna. Ennen Outlaw Gentlemen & Shady Ladies -sessioita olimme siis taas kerran lähtöpisteessä – eli treenasin uusia biisejä vain basisti Anders Kjølholmin ja rumpali Jon Larsenin kanssa. Juttu vaikutti aluksi erittäin lupaavalta, mutta jostakin syystä yhteistyö ei sittenkään toiminut loppuun asti. Meillä oli omat tavoitteemme, mutta ne ylittyivät kirkkaasti. Robin kehittelemät ideat sopivat kappaleisiin, mutta samalla ne toivat täysin uudenlaisia vivahteita tämän bändin maailmaan. – Tapasin Robin eräällä Yhdysvaltain-kiertueella ja keskustelimme pitkään levyjen tuottamisesta
Ystäväni jaksavat naureskella minulle ja kerrankin eräs kaveri suorastaan pakotti minut kokeilemaan erilaisia tietokoneiden musiikkiohjelmia. Että okei, tule huomenna siihen ja siihen aikaan. The Spider’s Lullabyella. Outlaw Gentlemen & Shady Ladies ei kuitenkaan ole täysiverinen teemalevy. Että näiden avulla pystyt tekemään tasokkaita aihioita rumpukomppien kanssa ja niin edelleen. Ääh, paskat kokeesta, minä tulen. Myös kappale Room 24 poikkeaa muusta levystä. Bändin varhaisvaiheessahan tällainen metallipaahdon ja rockbillykantrin sekoitus tuntui meistäkin aivan päättömältä, mutta tänä päivänä Volbeatia ei enää voi kuvitellakaan ilman tätä kaksijakoisuutta. Ei sitten, mutta tämä tarjous ei välttämättä toistu, taiteilija huomautti. Tietokonedemot olivat jotenkin liian... Olen digannut King Diamondia 80-luvun puolivälistä lähtien, mutta enpä muistanutkaan hänellä olevan tuon nimistä biisiä. Laulajakitaristi nimittäin purkitti tuoreiden kappaleiden ensimmäiset raakaversiot c-kasetille – aivan niin kuin hän on tehnyt jo 90-luvun alkupuolelta asti. SOUNDI 57. Myös nämä hämäräperäisen mystiset naiset – jonkinlaiset porttojen ja hienostorouvien välimuodot – ovat todella kiehtovia. Olin ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa ja ajelin sitten kohti Mississippin Tupeloa, tarkoituksenani vierailla Elvis Presleyn syntymäkaupungissa. – Mehän olemme kiertäneet viime vuosina jonkin verran Metallican kanssa ja James Hetfield ilmestyikin erään kerran backstagellemme ja kysäisi sitten kitarateknikoltani, että missähän Little E mahtaa olla. Viime keväänä olin sitten taksissa jossakin päin USA:ta ja radiosta tuli tämä kiehtova biisi... kuva: Nathan Gallagher eri levyille jaettavat kappaleet veisivät pois ison osan Volbeatin ytimestä. – Tämähän on mielenkiintoista. Laulajakitaristi avasi Soundille muutamien tärkeiden kuvien taustoja. Jatkoin matkaa hyvän aikaa, kunnes kotka suuntasi yhtäkkiä oikealle ja minäkin käännyin risteyksestä samaan suuntaan. Jossakin vaiheessa huomasin autoni yläpuolella liihottelevan kotkan ja päätin sitten paremman puutteessa seurata tuota komeaa lintua – olihan edesmenneellä isällänikin ollut kotkan kuva rinnassaan. – Oli oikein kaunis päivä. Kaikista tärkein yhtye oli Death ja olikin sitten aivan mieletöntä, kun edesmenneen Chuck Schuldinerin manageri Eric Greif kysäisi minulta, että haluaisinko kirjoittaa Deathin Spiritual Healing -klassikkolevyn uuden painoksen kansivihkoon joitakin ajatuksiani. Mutta mennäänpä otsikon kautta: Room 24:n täytyy olla tribuutti King Diamondin Room 17 -kappaleelle. – Okei, saatan olla taikauskoinen, mutta työstin jo vanhan deathmetalyhtyeeni Dominuksen demot tällä samalla tavalla, enkä näe mitään syytä vaihtaa hyväksi havaittua tyy- – ENSIMMÄINEN TATUOINTINI on jalastani löytyvä Mercyfyl Faten Don’t Break The Oath -levyyn liittyvä kuva. Toistin kysymyksen tarpeeksi vakuuttavasti ja tarpeeksi usein ja lopulta hän suostui. Black Sabbathilta tuoksahtavan alun jälkeen Volbeat hyppää 80-luvun King Diamondin mieleen nostavan tunnelman pariin ja kukapa siellä äänessä kohta jo onkin ellei sitten maapallon toiseksi tunnetuin kööpenhaminalainen heavymuusikko Kim Bendix Petersen - taiteilijanimeltään King Diamond. Tuolla samalla hetkellä päätin myös sen, että otan käteeni kotkatatuoinnin. ammattimaisia! Michael Poulsenin keho alkaa olla kauttaaltaan tatuointien peitossa. Minulla on toki useita muitakin Elvis-aiheisia tatuointeja, mutta Little E on rakkain. – Päätin palata pikkupoikani diggailemieni lännenelokuvien tunnelmiin. – Olen puhunut mahdollisesta yhteisprojektista esimerkiksi Iced Earthin laulajakitaristin Jon Schafferin kanssa enkä voi muutenkaan kiistää, ettenkö nauttisi taas puhdasverisen mättölevynkin kirjoittamisesta, sillä minähän menetin sydämeni aikoinani deathmetalille. Aluksi tatuoija kieltäytyi vedoten nuoreen ikääni. Keksin vähän myöhemmin, että olisikin aika coolia työstää oma versio nuoren jenkkiyhtyeen tähän hetken hitistä. No, Michael tietenkin, Little Elvis siis! Hetfield oli ostanut kaupungilta Elvistä esittävän ison taulun ja hän antoi sen sitten minulle lahjaksi. kuva: Timo Iso aho liä. Pidän esimerkiksi siitä, että vielä niihin aikoihin useimmat pahat pojatkin olivat reiluja toisiaan kohtaan ja he kunnioittivat myös vastakkaista sukupuolta. Ja katsohan: pian edessäni oli Tupelon kyltti! – Olen ehdottomasti sen verran romantikko, että haluan uskoa isäni sielun ohjanneen tuota uljasta luontokappaletta... Ihastuin aikoinani tämän albumin erittäin vahvaan tunnelmaan ja halusin ikuistaa tuon fiilikseen myös ihooni. Yhtäkkiä auton navigaattori kuitenkin sekosi ja tienviitoista huolimatta olin kohta aivan eksyksissä. Eräs Poulsenin tuoreemmista tatuoinneista taas esittää kotkaa. Mukana on esimerkiksi lainaveto Euroopassa lähes tuntemattoman yhdysvaltalaisen Young The Giant -yhtyeen My Body -kappaleesta. – Myös My Body liittyy mainitsemaani uudistumisen ajatukseen. Rockin kuninkaaseen liittyy myös Poulsenin ihosta löytyvä Little E -teksti. Mutta esimerkiksi mahdollisen kokoelman myötä ajatus on kuitenkin hyvinkin harkitsemisen arvoinen: esimerkiksi kolmen cd:n kokoelma voisi jakautua hevibiiseihin, melodisempiin ja kevyempiin juttuihin sekä covereihin, Poulsen miettii. Vastasin, ettei huominen oikein käy päinsä, sillä meillä on koulussa kokeet. Vuosi oli 1995. Room 24 on siis tahaton sattuma, usko tai älä. Painoin biisin mieleeni ja pian paljastui yhtyeen olevan nimeltään Young The Giant. – Se lukemattomiin filmeihin ikuistettu villin lännen maailma on todella kiinnostava. Otinkin pari ohjelmaa kokeilun alle, mutta palasin jo parin viikon päästä vanhan kasettidekkini äärelle. Millä Kingin levyllä mainitsemasi biisi onkaan. Poulsenin kaipaamat uudet tuulet eivät sentään puhaltaneet aivan jokaiseen Volbeat-maailman kulmaukseen. Havahduin jossakin vaiheessa, että mehän olemme useimmiten coveroineet Hank Williamsin kaltaisia jo edesmenneitä artisteja. LAAJAMITTAISIA teemoja aikai- semmillekin Volbeatin albumeille loihtinut Michael Poulsen jatkaa uudella levyllä kokonaisuuksien tiellä, mutta nyt sankarimaailma on uudistunut. Hän ei tiennyt vastausta, mutta kertoi kappa- ”Kukahan tämä Little E oikein on?” leen soivan tuon tuostakin. Teknikko oli aivan hämmentynyt, että kukahan tämä Little E oikein on. Että hei, olisipa mahtavaa herättää Volbeatin levyllä eloon muutamia legendaarisia revolverisankareita! Kirjoitinkin sitten Outlaw Gentlemen & Shady Ladiesille niin kuvitteellisista hahmoista kuin oikeasti eläneistä lainsuojattomistakin, muun muassa Black Bartista, Doc Hollidaysta, Lola Montezis- ta ja Pearl Hartista, laulajakitaristi kuvailee. Ja jos kasettien tila tuntuu loppuvan niin nauhoitan sitten vanhojen ideoiden päälle, Poulsen kertoo. Kysyin kuljettajalta, että mikähän bändi tämä on. – Minulla on varmaankin viisi yhdeksänkymmenen minuutin mittaista kasettia ja kaikki Volbeat-levyt on hahmoteltu niiden avulla
Jonkun ajan kuluttua nukahdin kuitenkin uudelleen ja muutaman minuutin päästä kaikki samat asiat tapahtuivat vielä toisen kerran. Vaimoni nukkui vieressäni ja yritin herättää hänen huomionsa jollakin tavalla, mutta en pystynyt liikkumaan tai puhumaan. Olin nimittäin taas kerran amerikkalaisessa hotellissa, huoneessa numero 24, kun sitten heräsin joskus aamuyöllä. Onneksi hän piti kappaleen demosta ja suostui ilomielin mukaan – tämähän on minulle valtava ylpeyden aihe, sillä harvoin muiden levyillä vieraileva King Diamond on eräs suurimmista innoittajistani. Kollega ilmoitti Poulsenille, että kyseessä oli unihalvaus – tai sitten huoneessa vieraili joku pahansuopa aave. Että jos King lähtee mukaan niin hän saa olla se huoneessa liihotellut henki ja minä taas 10.6.2013 olen minä. Olin yhtäkkiä täysin tietoinen ympäristöstä, mutta en pystynyt liikuttamaan kehoani. Ennakko: Lippupiste ja Tiketti. Olen kuitenkin kuunnellut Mercyful Fatea ja King Diamondia pikkupoikana säkkipimeässä huoneessa ja lukenut samalla sanoituksia taskulampun valossa, tietenkin pelosta jäykkänä, Poulsen nauraa. Luulinkin halvaantuneeni tai saaneeni sydänkohtauksen tai jotakin sellaista. HELSINKI HARTWALL AREENA Liput alk. 51€. No, tämän kappaleen nimi olisi joka tapauksessa Room 24, ilman tätä muistikatkostakin. – Niin tai näin, mutta päätin tehdä aiheesta biisin. kuvat: Timo Isoaho – Aivan totta, niinpä tosiaan. Pelottavin juttu oli kuitenkin vielä edessä, sillä kohta havaitsin jonkun tumman hengen ilmestyvän huoneeseen ja seuraavassa hetkessä tunsin kovan paineen rinnassani. Niin kovan, että luulin oikeasti tukehtuvani. Volbeat-pomo vieraili vähän myöhemmin King Diamondin talossa Dallasissa ja kertoi hurjasta kokemuksesta maanmiehelleen
HELSINKI The Circus LA 30.3. maaliskuuta 2013 www.facebook.com/kvelertak www.helloween.org. ”Straight Out of Hell on helposti yksi Derisin aikaisen Helloweenin parhaista levyistä.” HHHHH RUMBA HHHHH INFERNO HHHHH RYTMI HELLISH ROCK TOUR PART II Helloween (GER) + special guest Gamma Ray (GER) PE 29.3. OULU Teatria LIPUT www.tiketti.fi www.bulletformyvalentine.com “It’s rock, it’s hardcore, it’s metal, it’s black, it’s punk, it’s perfect” Metal Hammer Norjalaisen metalliyhtye Kvelertakin uusi odotettu albumi Meir ilmestyy 25. ”Legendaarinen Helloween on yhä kovassa iskussa.” HHHHH SOUNDI Walesin metalliylpeyden uusi levy on ilmestynyt! Sisältää singlet Riot & Temper Temper. TAMPERE Pakkahuone SU 31.3
Hurts - Exile mukana nimmarikortti, juliste ja t-paita) niin kauan kuin julkaisua riittää. Bon Jovi - What about now (keikka Tampereella 26.5.) Topi Saha - Kolme veljee For The Imperium - Hail the monsters Suede - Bloodsports Finntroll - Blodsvept Marko Haavisto - Luojalle rengiksi Minä ja Ville Ahonen - Mia Stone - Complete box Soilwork - The living infinite Matti Johannes Koivu - s/t Bring Me The Horizon Sempiternal Amaranthe - Nexus LEVY + T-PAITA. WÖYH! - IKKILLYK Ismo Alanko - Maailmanlopun sushibaari Anssi Kela - s/t Hankkiessasi nyt levyn liikkeiltämme tahi internetistä sinulle toimitetaan myös: Robin - PopShow - Live in Hartwall areena (fanipaketti, Von Hertzen Brothers - Nine lives LEVY + T-PAITA J. Stone Sour - House of gold & bones part.2 Iron Maiden - Maiden England ‘88 Barbe-Q-Barbies - Breaking all the rules Olavi Uusivirta - 27 suosikkia Avantasia - Mystery machine 28.3. Karjalainen - Et ole yksin LEVY + T-PAITA Flesh Roxon - Flesh to the bone LEVY + T-PAITA Lordi - To beast or not to beast LEVY + T-PAITA Samae Koskinen - Hyvä päivä LEVY + T-PAITA Dalindeo - Kallio Raappana - Tuuliajolla LEVY + T-PAITA Killswitch Engage - Disarm the descent 28.3
– Olen sellainen invän fiiliksen myös menettää helposti. bumit Tunnussävel, 1983 Tuo albumin kansilehja Live, 1989) on kuundessä mainittu ja ”Jättiläisen neltu läpi ja hymy on jokaisessa lehtijuharteillahan tässä herkässä. Karjalainen ei voi palata, koska hän ei ole ollut poissa. toilija, että hemmetti, nyt tämä tunMutta ei anneta sen häiritä, sillä tuu oikealta! Jukalla on paljon kerrottavaa. studioalbumi Et vaan on kehitellyt sen ympärille ole yksin (lisäksi on livealkokonaisen kertomuksen. Aihetta tussa kerrattava hymyyn antaa sekin, tarina on kielseisotaan, mutta teksti: MIKKO MERILÄINEN F jossain vaiheessa pitää itsenäistyä ja olla itse se The Man.” SOUNDI 61. Karjalaisen harhailee, koska juuri päättynyt toitekemisen filosofia, sekä sen lehden kuvaussessio ei ollut kaksi hänen puheessaan hymennyt ihan nappiin. Kun fiiliksellä elää, voi hymiin tuijottaen. J. Karjalaisen 20. eivät olleet kohdanneet kuvaajan – Mulla koko homma perustuu fiikanssa, ja Jukkaa harmittaa ”hemlikseen, Jukka painottaa tiukasti silmetisti”. Karjalainen Kaikkea muuta kuin mennyt mies kuvat: Antt i Kirves J. maan vain albumillista musiikkia, J. Henkilökemiat vin usein esiintyvää sanaa. iiliksellä, hemmetti! Siinäpä Mutta nyt Jukalla hieman ajatus kiteytettynä J. että levyn ensimmäinen single Mennyt mies on ollut alkuvuoden soitetuin biisi radioissa ja huhtikuussa alkavan rundin lipunmyynti on sujunut ripeästi. Istumme Jukan ja tuottaja-rumVanhana mainosmiehenä ja taripali Janne Haaviston kanssa tampenaniskijänä hän ei ole tyytynyt luorelaisen ravintola Telakan pöydässä. Mutta eräänlaisen paluun hän on tehnyt: kansanlaulujen ja banjovuosien jälkeen ilonamme on taas rockbändi tutulla miehistöllä ja albumillinen upeita popbiisejä
Kun J. – Jossain Lännen-Jukan puolivälissä puhuttiin Jannen kanssa puhelimessa, ja Janne sanoi mulle, että olisi kiva tehdä taas jotain yhdessä. KERTA EI OLE ENSIMMÄINEN. Tietysti halusin päästä myös Jukan kanssa hommiin, kun tietää miten kova biisintekijä se on. Mä aloin miettiä, että olisipa hemmetin nastaa jos Janne olisi rummuissa, ja että ketä muita siinä voisikaan soittaa. Sitten avaat sen laatikon ja yhtäkkiä huomaat muistavasi juttuja, joita et tietoisesti muista. Päin vastoin: kuluneen vuosikymmenen työllistänyt trilogia oli rikas kokonaisuus ja Jii itsekin puhuu siitä erittäin tärkeänä vaiheena urallaan – jopa päätyönä. – Sen takia oli mahtava tehdä näitä uusia biisejä, kun tiesi, että se tulee kuulostamaan hyvältä. Tosin ne jutut on aika rajalliset!” tuneen mutta menestykseksi osoittautuneen amerikansuomalaisten kansanlaulujen trilogian, kertoi hän pokkana sepittämäänsä tarinaa isoäitinsä mökin lähellä asuneesta Lännen-Jukasta, jolta oli laulut oppinut. tämättä herkullinen: Jukka vetäytyi Keltaisena talona tunnettuun lomapaikkaansa ja löysi itsesuggestion avulla sivupersoonansa: 1970-luvulla eläneen Markku-nimisen nuorukaisen, jonka kanssa keskustellen hän löysi aiheet levyn lauluihin. Mun esikuvat, kuten Robert Johnson, Mississippi John Hurt tai vaikkapa Bob Dylan ovat pystyneet esittämään yhdellä kitaralla show’n, josta ainakaan mä en jää kaipaamaan mitään. – Se toimi apuneuvona laulunteossa, ja kun mä olen tällainen höystäjä ja tarinankertoja, niin en voinut välttää kiusausta tehdä siitä tuohon levyn esipuheeseen jotain vähän raflaavampaa. – No joo, voisihan sitä sanoa, että niissä on jotain samaa, Jukka pohtii nyt. Karjalaisen paluuna, mikä tuntuu hassulta koska eihän hän ole poissa ollutkaan. Albumilla soittavat tutut miehet. – Jonkinlainen sivupersoona sekin oli kai. – Se oli heti niin luonnollista, ja siinä pääsee niin pitkälle hirveän helposti. – Minä tykkään tehdä biisejä, ja tulee tosi hyvä fiilis kun tietää, että toteutus on kunnossa, Jukka sanoo. Karjalainen vuonna 2006 aloitti silloin kaupalliselta itsemurhalta tun62 SOUNDI kuva: Mikko Meriläinen ”Niissä parissa jutussa, mitkä mulla on hallussa, mä olen ihan ok. Mutta jos sä rupeat muistelemaan vaikka jotain mökkimatkaa, niin aluksi muistat vaan että joo, me oltiin siellä. Ja tottahan se on: Jukka Karjalainen on ehdottomasti suomirockin tunnistettavimpia laulajia ja on ollut sitä ensimmäisestä Kolme cowboyta -singlestään (1981) lähtien.. EHKÄ PYSÄYTTÄVINTÄ Et ole yksin -albumin ensimmäisellä kuuntelukerralla on Jukan laulu. Etenkin suhteutettuna kolmen edellisen albumin paikoin hyvin karuun ja rahisevaan laulutyyliin, laulussa on nyt todella paljon sävyjä ja vaihtelua. Kaikilla pitää olla esikuvia, ja jättiläisen harteillahan tässä seisotaan, mutta jossain vaiheessa pitää itsenäistyä ja olla itse se The Man. – Jukassa on sellainen tietty varmuus ja häpeilemättömyys, että tämä on nyt tässä ja täältä tulee tällaista. Jäikö Lännen-Jukasta jotain pysyvää sinun ilmaisuusi. – Minähän olen aina ujuttanut levyihin aika paljon bluesjuttuja, ja jälkeenpäin tuntuu, että ne on välillä olleet vähän päälle liimattuja. Omiin muistoihinsa pohjautuen Jukka siis loi fiktiivisen Markku-hahmon ja kuvitteli hänen ympärilleen kokonaisen maailman: tyttöystävän, auton, koulun ja Humppakuutiot-nimisen bändin. – Mun 40-vuotisjuhlissa soitettiin muutama biisi kimpassa pitkästä aikaa, Janne muistelee. Mutta yhdenlainen paluu Et ole yksin toki on – juurevien banjovuosien jälkeen askel takaisin rockin, bändisoundin ja itse sävellettyjen poplaulujen pariin. – No enhän mä sitä Markkua ihan oikeasti kohdannut, Jukka myöntää, kun pyydän häntä kertomaan tekemästään itsesuggestiosta konkreettisemmin. Mä olin Lännen-Jukkana osoittanut olevani se mies. Sitten muistat ehkä jonkun huoneen, ja ehkä jonkun laatikon. Vielä kun tietää, kuinka vaikeaa bändin käynnistäminen voi olla. Karjalainen Yhtyeineen -kokoonpanon startatessa 1990-luvun alussa ja basisti Tom Nyman ehti soittaa viimeiseksi jääneellä Electric Sauna -albumilla Valtatie (2002). – Toinen Lännen-Jukan anti saattaa olla sellainen entistä suurempi varmuus siitä, että mulla homma hallussa. Nämä on sellaisia asioita, joita pitää helposti itsestäänselvyytenä. – Hemmetti, mä pidän tästä, joten mä teen tätä. Mutta silloin kun se vaan svengaa ja toimii, niin ne on todella ainutlaatuisia juttuja. Janne Haaviston ja Jukan tiivis yhteistyö alkoi jo kakkoslevyllä Yö kun saapuu Helsinkiin (1982), kitaristi Mikko Lankinen liittyi Mustiin Laseihin Kookospähkinäkitaralla (1987), kosketinsoittaja Pekka Gröhn tuli mukaan J. – Se on kuitenkin taiteelle tärkeintä, ja kuinka helposti sen menettää jos alkaa kuunnella muita, Jii miettii. Nyt mä sain piehtaroida siinä old time-, blues- ja folk-jutussa riittävästi, eikä tarvinnut ujuttaa sitä enää tälle levylle. Tai niin tarina ainakin kertoo. Että on oma juttu ja sanottavaa. ET OLE YKSIN -albumista on puhuttu aprillipäivänä 56-vuotta täyttävän J. – Mä voin allekirjoittaa sen näin ulkopuolisen silmin, vahvistaa myös Janne. – Ei itsesuggestio tarkoita sitä, että mä hypnotisoin itseni. Tää on mun ääni. Etten sanoisi aika hyvä
– Kai se on jotain sellaista, mitä on kuullut joidenkin muiden tekevän. – Se ei ole mikään itsestäänselvyys, että niin pystyy tekemään. – Mutta ei hinkkaaminen ole mulla sitä, että hiotaan ne puhki kunnes siihen ei jää mitään, nauha-aikoina edes nauhaa. – Jukka on siitä hyvä, että hän pystyy itse tuottamaan omia laulujaan, Janne sanoo väliin. Mutta Jukka ei tee sitä. Mutta sinähän olet loistava laulaja! – No joo, niissä parissa jutussa, mitkä mulla on hallussa, mä olen ihan ok. Esimerkiksi vaikka näistä mun uusista lauluista Sydänlupaus, jossa mä en ole millään tavalla mukavuusalueellani. Teknisyydellä ei ole mitään merkitystä jos siinä vain on se fiilis, mikä siinä kappaleessa pitää olla. – Minähän hinkkaan lauluja paljon, Jukka toteaa. Siinä ne kaikki esikuvat on – Robert Johnsonin haamu, Neil Young ja Bob Dylan – siellä ne on, siinä henkäyksessä. Jostain bluesista se varmaan tulee. Niitä juttuja mä kyttään. Etten sanoisi aika hyvä. Se voi olla hyvinkin raffi otto. Mennyt mies -kappaleessa laulat todella makeasti hönkäisten kertosäkeen ”on historiaa” -kohdan. ? Lue tarina Et ole yksin -albumin kannen takaa: www.soundi.fi J.KARJALAINEN Et Ole Yksin CD 18,90 UUTUUKSIA CD 19,90 CD 18,90 CD 18,90 VON HERTZEN BROTHERS Nine Lives - Limited Deluxe GARY CLARK JR Black And Blu CD 18,90 2CD 21,90 MARTTI SERVO & NAPANDER Showtime 5CD 18,90 CD 18,90 VOLBEAT Outlaw Gentlemen ERIC CLAPTON & Shady Ladies Old Sock MOOG KONTTINEN Elämän kartoitus 1970-76 DAVE EDMUNDS Orginal Album Classics KIRJA 25,00 KIRJA 28,00 CD 17,90 2CD 23,50 JIMMY PAGE DEPECHE MODE Yksinoikeudella – Elämäntarina Delta Machine TARJOUS CEEDEET AIRBOURNE: No Guts No Glory ...............................................8,90 AIRBOURNE: Runnin Wild.......................................................8,90 BLACKFOOT: Strikes..............................................................4,90 CMX: Talvikuningas ...............................................................5,90 CMX: Iäti ..............................................................................5,90 FACES: A Nod’s As Good As Wink ...........................................4,90 FACES: First Spep .................................................................4,90 HALOO HELSINKI: III ..............................................................5,90 ALBERT JÄRVINEN: Let It Roll-Rocks & Rarities .............2-CD: 5,90 LIIKKUVAT LAPSET: Palavat Sillat – Soinen Maa 1983-1999 kokoelma ...............5,90 LYNYRD SKYNYRD: God & Guns .............................................8,90 MY CHEMICAL ROMANCE: Three Cheers For Sweet Revenge...4,90 PEER GYNT: Bad Boys Are Here..............................................8,90 QUEENSRYCHE: Dedicated To Chaos ......................................8,90 RAMONES: Leave Home ........................................................4,90 RAMONES: Too Tough To Die ..................................................4,90 RATT: Invasion Of Your Privacy ...............................................4,90 RUSH: Retrospective III................8,90 RUSH: Snakes & Arrows....8,90 SLASH: Slash........................................................................8,90 SMASHING PUMPKINS: Zeitgeist ............................................8,90 STEVE MILLER BAND: Let Your Hair Down...............................8,90 IRON MAIDEN: En Vivo .............................................2-DVD: 10,90 ALICE COOPER: Welcome 2 My Nightmare ...........................11,90 LANA DEL REY: Born To Die .................................................11,90 FLORENCE & THE MACHINE: Ceremonials ............................11,90 MELODY GARDOT: The Absence...........................................11,90 GASLIGHT ANTHEM: Handwritten .........................................11,90 GOTYE: Making Mirrors .......................................................11,90 KILLERS: Battle Born ...........................................................11,90 MARJO LEINONEN & VIRANOMAISET: Uusi päivä ....................4,90 DAVE LINDHOLM & LAUNEEN K.: Lahti ..................................4,90 MAROON 5: Overexposed ....................................................11,90 VANDAALIT: Elävänä! .............................................................4,90 VANDAALIT: Kaupallista Paskaa..............................................4,90 AMY WINEHOUSE: Back To Black .........................................11,90 ZZ: TOP La Futura ..............................................................11,90 KOKO TARJOUSLEVYLISTA NÄHTÄVISSÄ WWW.EPES.NET KAIKKI NÄMÄ TARJOUKSET VOIMASSA 20.4. JO 40 VUOTTA ROCKIA SUOMALAISILLE! KOTIMAAN HUIPUT CD 17,90 kuvat: Antti Kirves PATE MUSTAJÄRVI Patentoitu Sinusta puhutaan yleensä suurena lauluntekijänä, mutta hyvin harvoin laulajana. Etsin jotain sellaista taikaa, jonka kuulen sitten kun se onnistuu. Se on todella onneton siinä, mutta silti se kuulostaa niin hemmetin hyvältä! Pitää olla näkemys siitä kappaleesta, että sanat lausutaan näin ja melodian pitää mennä näin. Moni hioisi ne hengettömiksi, teknisesti tiukoiksi mutta sisällöltään köyhiksi. – No enhän mä mikään laulaja ole, Jukka naurahtaa. Mä halusin olla ikään kuin joku Badding ja tiesin, miltä se voisi kuulostaa jonkun oikean laulajan laulamana. – Saatan tehdä vaikka useampina päivinä ottoja erilaisissa mielentiloissa ja joskus vaan laskeutuu sellainen hetki, että tässä se nyt on. 2013 ASTI MIKÄLI TAVARAA RIITTÄÄ. Miten siihen löytyi oikea tyyli. www.epes.net EPE’S PALVELEE SINUA ARKISIN 10-18, LAUANTAISIN 10-16 KYTTÄLÄNKATU 6 TAMPERE puh (03) 223 6684. Otetaan yksi pieni yksityiskohta. Tosin ne jutut on aika rajalliset! – Mutta siinä on just se, että jos kuuntelee vaikka jotain Donald Fagenia (Steely Dan), niin eihän se mikään laulaja ole. Mutta sitten kun se oikea lähestymistapa löytyi tällä mun äänellä, niin se on itse asiassa aika vaikuttava. Mistähän se johtuu
64 SOUNDI. Tony Visconti on albumilla (1997) tiukasti kannuttaneen Zachary Alfordin patteristoa ei kertonut, että kaksi vuotta kestäneissä sessioissa nauhoitettiin yhteensä ole prosessoitu viime levyjen malliin muoviseksi. The Next Day on ytimekäs ja suoraviivainen mutta koko kitsee kai uutta alkua, mutta musiikillisesti levy on synteesiä Bowien uran eri mittansa läpi kiehtova kokonaisuus. todennäköisesti itselleen. Jos suunnitelmat modernisti ja rytmikitaristi Gerry Leonard riffittelee antaumuksella. Hän on ollut milloin Ziggy Stardust, Aladdin Sane tai Thin White Duke. ARVIOT kuva: Floria Sigismondi DAVID BOWIE The Next Day Iso Records Muutama vuosi sitten David Bowie hätkähdytti fanejaan The Next Day paljastaa moninaisen luonteensa vasta useiden kuuntelujen kertomalla vetäytyvänsä musiikkibisneksestä. Yllätys oli suuri, kun Bowie julkaisi Idioottiriffiin pohjautuva (You Will) Set The ON POIKKEUKSELLISEN LAAJA. Motown-rytmiä, härskiä glamboogieta ja vieraantuDAVID BOWIELLA ON MANEERINSA, MUTTA Innokkaimmat odottivat seuraavaksi kai oopperaa nutta spacerockia. sena pysyvä aristokraattinen olemus. Ei ole. levyjen elektronisesta fuusiosta. Avoimella ja rennolla The Next Daylla David Robert Jones ei esitä muiden kuin Onko The Next Day siis uusi ”Heroes”. -paluusinglen ja kertoi balladikaksikko. The Next Day soi yhtä aikaa orgaanisena ja modernina. Jo aiemmin mittaan, kuten useimmat David Bowien kestävimmiksi osoittautuneet albumit. Se on restauroitu versio ikonisen saa metatasoisia merkityksiä. quite dying” ja kuulostaa ilkikuriselta ja elinvoimaiselta. Jo EarthlingOnko The Next Day Bowien viimeinen levy. hän oli ilmoittanut lopettavansa keikkailun saatuaan vuonna Bowiella on maneerinsa, mutta repertuaari, josta hän biisinsä ammentaa, 2004 sydänkohtauksen kesken festivaalikonsertin Saksassa. Niistä riittäisi siementä toisellekin levylle. Sommitelman ideana oli tekijöiden tajuun. Sähkökitarat murisevat 29 kappaletta. kauden kolkon taiderockin tunnelmiin. Draamaa sille luovat erilaiset siirtymät ja vaiheista, eikä se siten poikkea merkittävästi kahdesta edeltäjästään, Heathen- kontrastit – riittävän monipuoliset kappaleet – sekä Bowien ikuisesti arvoitukja Reality-levyistä (2002 ja 2003), jotka Bowie teki niin ikään Viscontin kanssa. REPERTUAARI, JOSTA HÄN BIISINSÄ AMMENTAA, tai musikaalia. Levyn riemastuttavin kappale Dancing Out In Rockin merkittävin modernisti ja suurin diiva ei Space sovittaa todella vastustamattomasti yhteen ole koskaan kärsinyt liiasta vaatimattomuudesta. Visconti toteutuvat, pari alkaa työstää seuraajaa jo kuluvana vuonna. Päätösraita Heatin rivi ”I still don’t know who I am” The Next Dayn kansi hämmentää. Vanhan päälle on asemoitu törkeästi valkoiDavid Bowien suvereenius on perustunut aina nerokkaaseen draaman nen neliö, jossa lukee uuden levyn nimi. Tekijälleen The Next Day merDavid Bowien roolia. mukaan menneisyyden hävittäminen. If You Can See Me muistuttaa 1990-luvun levytysrintamalle ja studioon vain, jos uusi materiaali on ”maata mullistavaa”. Hyytävällä You Feel So Lonely You Could Diella Bowie laulaa samalla uuden levyn julkaisusta. on poikkeuksellisen laaja. ”Heroes”-levyn (1977) kannesta. Tuskin on. ja avantgarde-kitaristi David Torn maalailevat laajalle kankaalle mystisiä SAMI NISSINEN HHHH tähtikuvioita. tammikuussa kymmenen vuoden tauon ja pitkän World On Fire voisi hyvin olla peräisin Diamond hiljaiselon jälkeen klassisten Bowie-balladien Dogsin (1974) sessioista. Aloituskappale The Next Day johdattelee BerliiniInternetissä liikkuu arvailuja ja huhuja Bowien terveydentilasta. Levyn päättää kohtalokas perinnettä ylväästi jatkavan Where Are We Now. 66-vuotias Bowie laulaa ”Here I am, not Vetäytymisen syyksi artisti ilmoitti kuitenkin kyllästymisensä rockbisnekseen. Tyly Dirty Boys ruhjoo Yhteistyökumppani, luottotuottaja Tony Visconti kertoi, että Bowie palaa vastaantulijat sähköisellä bluesillaan
PEKKA LAINE HHHHH kuva: Antti Kirves Von Hertzen Brothersin viidennen studioalbumin lehdistötiedotteessa Mikko von Hertzen kertoo, että yhtyeen suunnitelmissa oli huomattavasti aiempaa yksinkertaisempi ja suoraviivaisempi rocklevy, jolla laulajan omien sanojen mukaan olisi ollut ”rohkeampaa AOR pop -otetta”. Kurkien äänet on upea blues ja Sydänlupaus rakkausnaivismin merkkipaalu. En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Alkuperäinen, yksinkertaistamiseen tähdännyt suunnitelma on poistanut yhtyeelle tunnusomaista rönsyilyä. Maestron vanhat bravuurikikat on pyyhitty pölyistä ja erityisesti lyriikkapuolelle on tullut kosolti tuoretta kierrettä. Alter ego Markun uskomaton odysseia Mennyt mies ei ole ainoa umpiluovalla kielenkäytöllä ladattu kappale tässä tusinassa. Uskon, että juuri oikeiden rikoskumppaneiden valinta tekee tästä tyrmäyksestä niin vaivattoman ja niin täydellisen. Hyvä taide jättää ihmisen hämmennyksen tilaan. Karjalaisen uutuusalbumin avaava Mennyt mies on maaginen kappale. Karjalaisen lauluissa ei tunneta mitään pakkoa, väkinäistä halua sanoa jotain, mitä ei kannata sanoa. Perinnetietoinen pelkistäminen on äärimmäisen vaikea pallopeli. Täällä ei ajeta käärmettä pyssyyn, vaan jengi saa mönkiä vapaasti. kuva: Matti Pyykkö VON HERTZEN BROTHERS Nine Lives Universal Music VILLE HARTIKAINEN HHHH Et ole yksin Warner Music Asiasta ei ole epäilyksen häivää. Tämän albumin kohdalla jos koskaan on syytä puhua bändilevystä. J. Karjalainen osaa ja voi. J. Veljestrion suurin vahvuus on aina ollut kyky yhdistää rockin eri tyylilajeja mutkattomasti toisiinsa. Moni yrittää ja harva onnistuu, koska useimmat uppoavat arvattavuuden ja ikävystyttävyyden suohon. Suunnitelmissa ei pysytty. KARJALAINEN SOUNDI 65. Levyn vaikuttavin yksittäinen hetki on kuitenkin monikerroksinen äänikudelma One May Never Know. J. Peräti yli puolet levyn kappaleista on alle viisiminuuttisia. Ei saa näin aikuista miestä liikuttaa. Pakahduttavan kauniin väliosan kautta komeaan kertosäkeeseen liukuva Flowers And Rust on veljeskatraan tarttuvin kappale sitten Approach -levyn (2006) Let Thy Will Be Donen ja Kiss A Wishin. Jimi Hendrixin, Pink Floydin ja Led Zeppelinin jalanjälkiä astelleen hippiyhtyeen kappaleisiin on tullut monia uusia sävyjä. Kuka osaa kirjoittaa simppelin bluesmuotoisen tekstin suomeksi ilman, että tulos on korni ja lattea. Päävelho Karjalainen on kirjoittanut unelmaorkesterilleen läjän lauluja, joista monet edustavat hänen uransa parhaimmistoa. Orkesteria on monesti kritisoitu sen tavasta tunkea kappaleensa täyteen yksityiskohtia ja ideoita, jolloin kokonaisuudesta on tullut tukkoisen kuuloinen. Juuri tarttuvat, kerrostalon korkuiset kertosäkeet ja vahva progressiivinen ote tekevät yhtyeestä omaleimaisen. Janne Haavisto, Mikko Lankinen, Tom Nyman ja Pekka Gröhn – tämä kvartetti pääsee jonon ohi taivaaseen! Meripihkahuoneen torvilla lihotetussa loppurullauksessa Jiin superyhtye muuttuu kosmiseksi kiltiksi hirviöksi, joka on nielaissut Beatlesit, Rollarit, The Bandit, soulit ja kaikki kunnon musat. Kauniiden lauluharmonioin eteenpäin rullaava kiivastahtinen kappale on yksi vuoden komeimmista. Sovitukset ovat virtaviivaisia ja – bändin omalla skaalalla – suoraviivaisia. Se on a cappellana alkavan, Mark Knopfler -tyylisin kitaroin sävytetyn World Without -kappaleen ohella niin lähellä puhdasta poprakennetta kuin Von Hertzen Brothersin luonteella varustetulle orkesterille on mahdollista. Kuka voi tehdä Sydänlupaksen kaltaisen suoraan sieluun uppoavan lemmenvalan olematta kiusaannuttavan lälly. Vapaasti hengittävän poprockkarkelon takana on järjetön määrä taitoa ja näkemystä, oikeanlaista kontrollia. Uutta Nine Lives -albumia kuunnellessa tulee ajatelleeksi, että yhtyeen (alitajuinen) päätös luopua kaavaillusta käsikirjoituksesta oli oikea. Nine Lives on tässä suhteessa askel parempaan. Kuten trion koko tuotanto, ovat myös Nine Livesin kappaleet 1970luvun progressiivisen rockin jättiläisten perillisiä. Karjalaisen uusin, hänen kenties paras levynsä, tekee juuri sen. Yllättävin veto on Tony Iommin tyylisellä, pahaenteisesti laahustavalla heavyriffillä käynnistyvä Lost In Time. Loitsumaisia kielikuvia hypnoottisen svengin ylle vuodattava laulu on klassikko, synnynnäisen musamiehen taikatemppu, joka levittää lämpöisenä hohkaavan energiakentän koko Et ole yksin -levyn ylle. Lännen-Jukan onnistunut mielikuvitusmatka menneeseen on historiaa ja nyt on aika palata klassisen yhtyerokkauksen pariin. Osa materiaalista on myös täysin soolotonta. Kevytsavukkeita, turisteja, kurkiauroja, niittivöitä, Kekkosia, dorkan hauskoja La Bamba -sitaatteja, sillipurkkeja ja itikoita meripihkanpalassa – mielikuvituksen pyhyyden nimeen vannovan taiteilijan maailmassa käy mieletön kuhina, mutta kaikelle on tilaa. Mutkattomampi lähestymistapa sopii yhtyeelle mainosti, eikä se vähennä progressiiviseen poljentaan nojautuvan musiikin tehoa pätkääkään. Ja sitten vielä Mikko Lankinen soittaa täydellisen svengin päälle ihokarvat pystyyn nostavaa rautalankaa ja ihanaa särömurinakitaraa. Von Hertzen Brtohers kuulostaa itseltään, oman äänensä lopullisesti löytäneeltä rockyhtyeeltä. Se on edeltäjiään ilmavampi, etenkin pöhötaudista kärsivään Love Remains The Sameen (2008) verrattuna. Tällä kertaa esikuvat eivät kuitenkaan hyppää silmille. J
Erikoista on myös, miten lähellä toisiaan uuden ja vanhan bändin soundit ovat. THE KNIFE Shaking The Habitual Rabid Tämä on musiikillista pornoa elektronisten äänten rakastajille. KAISLA ALEXANDER LEVEELÄ HHH STEVEN WILSON The Raven That Refused To Sing (And Other Stories) Kscope Mitä tapahtui, kun aikamme brittiprogen renessanssimies kyllästyi 23 vuoden jälkeen Porcupine Treehen. Kappaleet luottavat pääosin tematiikkaan, jonka mukaan vähemmän on enemmän. Ja joutuiko Wilson muka joskus Porcupine Treen puitteissa tekemään kompromisseja. Siinä mielessä maailma on armoton mutta reilu. Aivan oma lukunsa on yhtyeen soolokitaristi. Kenties kehuttujen 5.1-miksaustöiden innoittamat viitteet sekä Jethro Tulliin että King Crimsoniin soljuvat tyylikkäästi, eikä jazzvivahteita kaihdeta. Saatuaan huomion nämä huolella kootut kappaleet yksinkertaisilla konerumpukompeilla, sähkökitaran muutamilla soinnuilla, syntetisaattoreiden pulputuksella ja Mandiigin tulkinnalla pitävät lumoissaan. Shaking The Habitual on musertava levy, hyvässä ja pahassa. Tällä paluulevyllä Suede esiintyy myöhemmässä kokoonpanossaan. Tanskalaisen Iceagen kohdalla on yritetty nostaa kohua ajattelemattomista eleistä, Burzum-rintanapeista ja muista lillukanvarsista. Tietenkin lausunnon voi tulkita myös niin, että taatusti Suede äänittää uuden levyn, jos joku suostuu maksamaan viulut ja muut kulungit. Omituiseksi yhtälön tekee pari asiaa: teksteiltään kauhuromantiikkaan kytketty The Raven That Refused To Sing (And Other Stories) nostaa toistuvasti mieleen Rushin, O.S.I:n ja Toolin, vaikka Wilson komean Fear Of A Blank Planetin (2007) kohdalla ilmoitti kyllästyneensä metalliin. Maratonmittaisen albumin äärimmilleen venytetyt biisit tekevät paikoin kaikkensa kuulijan karkottamiseksi, vaikka toisinaan musiikki tuntuukin viekoittelevan rohkeimpia viereensä. Syntyi uusi bändi ja mitä todennäköisimmin paras levy, jota Steven Wilson on ikinä ollut tekemässä. Vaan tehköön mies mitä lystää, jos jäljestä tulee pääosin Minnemannin rumpujen ja Theo Travisin huilujen sekä saksofonien siivittämänä näin komeaa. Iceagen New Brigade -debyytti (2011) kesti vain 24 minuuttia. Silloin laulaja Brett Anderson totesi, että yhtye nauhoittaa uutta materiaalia vain, jos kaikki ovat varmoja siitä, että luvassa on ällistyttävä levy. Kannattaa muistaa, että myös tällaisen musiikin kantaisä Joy Division tykkäsi vähintään flirttailla fasistisen kuvaston kanssa. The Knifen neljäs levy kuulostaa perhanan hyvältä – se sykkii, säksättää, paukkuu, vinkuu ja surisee mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Toisessa ääripäässä on Oryxin kaltaista migreenimelua. ARVIOT ULKOMAAT Näiden nihilistien toinen albumi tuo hakematta mieleen Joy Divisionin varhaisilla keikoilla kuvatut mustavalkofilmit. Loputtoman painostavan ahdistuksen sijaan Welcome Oblivion tarjoaa reilun tunnin mittaisen kauniin ja rauhallisen kuuntelukokemuksen dystopioiden ja maailmanlopun jälkeistä rauhaa ja kauneutta. Nykyään Suede on ennen kaikkea nuoruuttaan 1990-luvulla eläneiden nelikymppisten nostalgia-akti. Ihan keitä tahansa Kööpenhaminan esikaupunkien räkänokkia ei kiinnitetä maineikkaalle Matador Recordsille. Ei ole mikään irtiotto vaihtaa rumpali Gavin Harri- 66 SOUNDI SUEDE TERO ALANKO HHHH Bloodsports Warner Music Joulukuussa 2010 Suede päätti paluukiertueensa juhlittuihin keikkoihin Lontoon O2-areenalla. Soundtrackien ohella Reznor on työstänyt musiikkia yhdessä vaimonsa Mariqueen Mandiigin, tuottaja Atticus Rossin ja Rob Sheridanin kanssa How To Destroy Angels -nimikkeen alla. Isommissa annoksissa näin herkeämätöntä musiikkia ei kannata tarjoilla. Eivätkä nykyajan nuoret löydä Suedea ihan mukavan Bloodsports-levyn, vaan muinoin julkaistujen mestariteosten kautta. Ruotsalaisten Dreijerin sisarusten Karinin ja Olofin musiikki on aina kolunnut ennakkoluulottomasti elektronisen musiikin hämäriä ja pölyisiä nurkkia, mutta Shaking The Habitualin rinnalla jo vuosia pauloissaan pitäneet Deep Cuts (2003) ja Silent Shout (2006) sulavat suussa kuin murein hevosen sisäfilee. PETRI SILAS HHHHH ICEAGE You’re Nothing Matador Nuoret miehet ovat harkitsemattomia, ja se heille suotakoon. Mikäli debyytti vielä saa seuraajan, toivottavaa olisi, että se jatkaisi Ice Agen linjoilla. Balladeista parhaiten onnistuu muhevilla uruilla maustettu Sometimes I Feel I’ll Float Away. Kitaraa soittaa siis Richard Oakes, joka vedettiin aikoinaan mukaan suoraan äidin helmoista. Paljon kertoo se, että yhdeksän minuutin ajan intensiivisesti jyskyvä maistiaisbiisi Full Of Fire edustaa albumin helpointa antia. Welcome Oblivionilla Reznorin kädenjälki on selkeästi kuultavissa, mutta levy tekee riittävästi pesäeroa menneeseen ollakseen vain yksi tunnetuimman jäsenensä projekteista. Ne ovat minimalistisia ja hitaasti kasvavia, yllättävän kokeelliselta ja jamipohjalta syntyneen kuuloisia teoksia, jotka vaativat kuulijalta halua heittäytyä maailmaansa. Butlerin lähdön jälkeisellä Coming Upilla (1996) yhtye saavutti kaupallisen huippunsa, mutta se myös tuli sieltä vauhdilla alas. Iceagen ote on tuima ja kolkko, mutta selvästi kummisetäänsä metallisempi. Olevaisen perimmäisiin kysymyksiin paneutuva Iceage tuntuukin karsinansa suvereenilta hallitsijalta. HOW TO DESTROY ANGELS Welcome Oblivion Columbia Angstille ja loputtomalle ahdistukselle kasvot antanut Trent Reznor on pitänyt itsensä kiireisenä Nine Inch Nailsin tauon aikana. Rytmeissä on usein ripaus afrikkaa, mikä luo kiehtovan kontrastin teolliselle teknokalskeelle. You’re Nothingilla on mittaa viisi minuuttia enemmän. Myös Fever Ray -nimellä hienoa musiikkia tehnyt Karin laulaa kuin ilkeistä ilkein äitipuoli. TERO ALANKO HHH sonista Marco Minnemanniin. In Haze -biisin kitarakaiku kertoo sekä itsevarmuudesta että piittaamattomuudesta. Keskiverron materiaalin toimivimpia tapauksia ovat kepeä It Starts And Ends With You -single ja epätoivon voimalla rokkaava Snowblind. Hattu lähtee siis päästä jo pelkästä kunnioituksesta, mutta sitkeänkään yrittämisen jälkeen en ole päässyt sen pidemmälle – itse asiassa levyn keskittynyt läpi kuunteleminen tuntuu mahdottomalta. Hänen tyylinsä ja soundinsa ovat yhä viimeistä piirtoa myöten Butlerin soittoa jäljitteleviä. Akustinen, folkahtava kappale eroaa täysin levyn muusta materiaalista päästäen Mandiigin laulun oikeuksiinsa. Jos vertauskuvia rakastava Anderson ei laulaisi todella komeasti ja antaumuksella, siis asiaansa uskoen, kyseessä olisi taas yhden omasta kaikkivoipaisuudestaan sokaistuneen yhtyeen parodia omasta menneisyydestään. MIKKO MERILÄINEN HHH. Se, kuten myös ytimekkyys ja tiukkuus, lienee peräisin hardcorediggailun puolelta. Erityisesti laulaja Elias Bender Rønnenfeltin intensiteetti häikäisee. Albumin yleissoundi on kylmä ja etäinen, ja paikoin päädytään hyvin painostaviin tunnelmiin. Ennenkin omintakeisten keppimiesten nostamisessa kunnostautunut Wilson on ylittänyt itsensä löytäessään Allan Holdsworthin metkuja jalostavan Guthrie Gowanin. Jonkinmoisesta jäljittelystä on kyse myös koko Bloodsports-levyllä. Kun Suede vihdoin vuonna 2003 hajosi, kovin moni ei jäänyt kaipaamaan. Sueden kaksi ensimmäistä albumia (Suede, 1993 ja Dog Man Star, 1994) olivat kiihkeitä ja rosoisia levyjä, jotka saivat elinvoimansa Andersonin ja kitaristi Bernard Butlerin välisestä hankauksesta
JARI JOKIRINNE HHH LOW The Invisible Way Sub Pop Minnesotan Duluthissa 20 vuotta sitten perustettu Low on yhtye, josta pidetään ja jota arvostetaan. Ainakin ainekset jälkimmäiseen ovat vahvasti olemassa. Jo parin kuuntelukerran perusteella tiesin pitäväni Pedest rian Verse -levystä. Sanottavaa Braggilla on toki yhä paljonkin, mutta siinä missä esimerkiksi A New England ja Which Side Are You On aikoinaan iskivät suoraan asian ytimeen, luottaa Tooth & Nail huomattavasti moniselitteisempään pohdintaan. Sen levyjä ovat tuottaneet muun muassa Steve Albini, Dave Fridmann ja nyt Jeff Tweedy. Asiat eivät aina sittenkään ole mustavalkoisia ja tämän on myös Billy Bragg vanhemmiten oppinut huomaamaan. Päälinjauksena levynteossa oli riisua ilmaisusta kaikki turha ja keskittyä laulujen parhaaseen mahdolliseen esiintuloon. Esimerkiksi Never Seen Such Good Thingsin hyväntuulisuus on läpitunkevaa, vaikka sanoitukset yrittävätkin tehdä parhaansa tunteen pilaamiseksi: “If we ever make sweet love again/I’m sure that it will be quite disgusting.” Kiehtova ristiriita. Devendra astui esiin kymmenisen vuotta sitten vaikuttaen jännittävältä, omituiselta ja virkistävältä hahmolta. Ei vähän sekään. Tällä kertaa rumpali Mimi Parker laulaa, sekä yksin että itsensä ja kitaristimiehensä Alan Sparhawkin kanssa hienosti harmonioiden, enemmän kuin millään aiemmalla Low-albumilla. TERO ALANKO HHH DEVENDRA BANHART Mala Nonesuch Yllättävän nopeasti käy tie omituisesta hippifriikistä turhankin arvattavia latuja tallaavaan folkartistiin. Drums And Guns -albumilla (2007) Low vihjasi kokeilemalla muun muassa dub-kaikuja, että se saattaisi sittenkin olla valmis muutokseen. Braggin kyvyt lauluntekijänä ovat olleet jo vuosikymmeniä tiedossa, mutta varsinaisena melodianikkarina en häntä ole osannut pitää. Tooth & Nail purkitettiin viidessä päivässä yhdessä Grammy-tuottaja Joe Henryn (muun muassa Aimee Mann ja Elvis Costello) kanssa. Soolokeikkojen lisäksi mies on tehnyt paljon yhteistyötä muun muassa Wilcon kanssa, jonka seurauksena syntyneet Mermaid Avenue-levyt kuuluvat ehdottomasti Braggin uran kohokohtiin. Tulos on kaikin puolin onnistunut. Pelkistetyn ja rauhallisen tunnelman myötä Braggin hienovaraisella siveltimellä maalaamat melodiat pääsevät todellisiin oikeuksiinsa. Parhaan tasapainon sävellykset ja haahuilu saavuttivat vuoden 2005 Cripple Crow’lla. Frightened Rabbitin soundissa on SOUNDI 67. Ja miksipä ei. Liian usein miehen musiikillinen monipuolisuus on jäänyt tämän varjoon. Wilco-yhtyeen päämajakseen rakentamassa The Loftissa äänitetyltä albumilta erottuu heti kolme kappaletta. C’mon-levyllä (2011) yhtye palasi takaisin perusasioihin. On My Own -biisissä Alanin sähkökitara jyrisee ja rimpuilee väkivaltaisesti. The Invisible Wayn eron entiseen huomaavat vain paneutuneimmat kuuntelijat. BILLY BRAGG Tooth & Nail Cooking Vinyl Billy Bragg on tunnettu pääosin poliittisena äänitorvena. Valitettavasti onnistumisia kohden on lähes yhtä paljon päämäärättä hapuilevia kahden soinnun luonnosmaisia rämpytyksiä. Kehitystä ja selkeytymistä tapahtui levy levyltä. Nyt Frightened Rabbit on napattu legendaarisen Atlanticin alaisuuteen ja muutoinkin sen suhteen on selkeästi heitetty isompaa vaihdetta silmään. Kukaan heistä ei ole uskaltanut tai tahtonut puuttua Low’n hiljaisen ja mietiskelevän musiikin olemukseen kovin käsin. Juuri tällaista kulmikasta kurittamista pidetään Neil Youngin tavaramerkkinä, mutta ei kai hänellä sentään ole yksinoikeutta siihen. Mala ei ole merkittävästi kehnompi levy, mutta siinä missä Devendra on parhaimmillaan saanut raapimaan päätä ihmetyksestä tai naurahtamaan ääneen riemusta, aiheuttaa Mala pääosin tyytyväistä nyökyttelyä ja hyväntuulista hymyilyä. Clarence White -laulun sovituksessa – taputukset ja valeloppu – sekä ympäristöään ripeämmin tikuttavassa Just Make It Stopissa lienee häivähdyksiä Wilcon oivaltavasta maailmasta. Edelleen Devendran väräjävä ääni, hauskat sanoitukset, lempeä soundi ja keinuvat rytmit tehoavat parhaimmillaan vastustamattomasti. MIKKO MERILÄINEN HHH FRIGHTENED RABBIT Pedestrian Verse Atlantic Pedestrian Verse on skottilaisen Frightened Rabbitin neljäs pitkäsoitto, mutta itseltäni yhtye on mennyt autuaasti ohi. Nyt pitää vain yrittää selvittää, onko kyse hetkellisestä ihastumisesta vai kenties jostain pysyvämmästä
Oxfordilaisen viisikon parhaisiin piirteisiin kuuluu Philippakisin tunteikkaasti poikamainen laulu, joka osuu suoraan sydämeen levyn kauneimmassa kappaleessa Late Night. Luontevan muutoksen saamiseen ei vain ole tahtoa. Vaikka toista täysosumaa ei levyltä löydykään, on biisimateriaali tasaisen vahvaa kautta linjan. Jo nyt pystyy sanomaan, että yksi vuoden musiikillisista kohokohdista on näpeissä. Aika 1980-lukuisesti tanssittava biisi jää päähän kuin liima. My Shame Is True ei ole pettymys. Valitettavasti vain yksinkertaiset junttariffit ovat yhtä tylsiä kuin Twilight-elokuvien hahmogalleria. Vuosi 2013 on oleva Wednesdayn, mikäli herraa itseään on uskominen. Uudistus on tervetullutta, sillä vanhalla reseptillä menestys olisi jo tullut, jos olisi ollut tullakseen. Mitään uutta siihen ei ole vuosiin ilmaantunutkaan, mikä on osin hyväkin. Siinä missä b-luokan kauhuleffat ovat paskimmillaan loistavaa viihdettä, on The Dixie Dead parhaimmillaankin paskaa. Alkaline Trion musiikista on hankala löytää enää uutta sanottavaa. Kolmas raita My Number loikkaa suoraan diskoon. Väkevimmillään Arnoldin sovituksellinen panos kuuluu massiivisiin mittoihin kasvavalla Violins And Tambourinesilla. Rob Zombien saappaita ei vallata puolivillaisella kopioinnilla. Single Inhaler jatkaa siitä oikeastaan aika loogisesti laulajakitaristi Yannis Philippakisin huutaessa todella ambivalentit sanoitukset jostain kaukaa, mutta nyt iso riffi menee melkein metalliksi. Kauhu, vampyyrit ja zombiet ovat olleet viimeisen parin vuoden ajan kovaa huutoa populaariviihteen kentällä, joten miksi ei myös kauhupunk. Rumpu hakkaa ja kaiku hallitsee. Emmylou Harrisin kuulas sopraano soi uskomattoman hienosti yhteen Rodney Crowellin persoonallisen kantritenorin kanssa. Stereophonicsin edellisen studiolevyn otsikko oli Keep Calm And Carry On (2009) ja sama motto pätee myös bändin kahdeksanteen albumin. Ja niin edelleen. Rodney Crowellin biiseistä vanhin on Bluebird Wine. Epätyypillisyydessään Graffiti On The Trainin voi kokea jopa säyseäksi, mutta Kelly Jonesin tekemissä biiseissä ei toisaalta ole koskaan ollut yhtä paljon sävyjä. Old Yellow Moon merkitsee muutenkin vanhojen ystävien paluuta yhteen. ARVIOT ULKOMAAT paljon tuttuja elementtejä viime vuosien laadukkaammasta indierockista. Verrattuna neljään aiempaan sooloon The Dixie Dead on lähes metallilevy. Tunnelmiltaan Old Yellow Moon tulee lähelle Emmyloun varhaisia levytyksiä, ja vaikka levy äänitettiinkin Nashvillessä, on sen soundi silkkaa 1970-luvun aurinkoista Kaliforniaa. Varman hitin suola piilee siinä, että homma soitetaan hyvin rokisti, ilman genreen kuuluvaa limaa. Prelude käynnistää pelin jonkin sortin postrockina lähes instrumentaalisti maalaillen, kitarassa voi tosin kuulla jopa 1960-luvun Friscoa. Katsoi asiaa miltä kantilta tahansa, niin levyn kirkkain helmi Holy on vuoden tähän mennessä paras biisi. Se on ihan yhtä hyvä kuin koplan kolme edellistäkin studiolevyä. Epäilyksiäni Floodin ja Alan Moulderin vähän liiankin tämänpäiväisesti tuottamassa levyssä herättää nykyään aivan yliarvostettu kitaranakutus, jota esimerkik-. Kohta kahdenkymmenen toimintavuoden jälkeen lakipiste on tullut ja mennyt. Uskon, että Skiba ja toinen sävelniekka, basisti-laulaja Dan Andriano vetävät nuotit oikeaan järjestykseen vaikka päivätorkuilta herätettyinä. Kun tähän lisätään vielä Joy Divisionin ja The Curen suuntaan vihjailevia bassolinjoja ja mielettömästi itsensä peliin heittävä laulaja Scott Hutchison, niin annos alkaa olla kattausta vaille valmis. Rodneyn lauluja on Old Yellow Moonille päätynyt neljä, Emmyloulta ei ensimmäistäkään. Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, on parivaljakko tehnyt ensimmäisen yhteisen albuminsa ja lähtenyt laajalle kiertueelle, joka toukokuussa löytää tiensä Suomeenkin. PERTTI OJALA HHH FOALS Holy Fire Transgressive Records Foalsin kolmatta albumia ei ole kauhean helppo lokeroida, paitsi kaikenkattavalla indierocknimikkeellä. TIMO KANERVA HHHH 68 SOUNDI ALKALINE TRIO My Shame Is True Epitaph Levyn promosaatteessa joristaan ummet ja lammet Alkaline Trion kieltämättä ikonisesta sydänkallo-logosta. ANTTI LUUKKANEN HHH WEDNESDAY 13 The Dixie Dead DevCo Joseph Poole, tuttavallisemmin Wednesday 13, on tahkonnut horrorpunkin parissa 1990-luvun alkupuolelta asti. Useiden tunnettujen laulajien tulkitsemasta Invitation To The Bluesista en muista milloinkaan kuulleeni tätä koskettavampaa versiota. Se kantoi nimeä The Hot Band – ja tosi kuuma kokoonpano olikin. Ajoittain hyvinkin kiukkuista rockia soittanut walesiläisbändi on tänään jotain muuta kuin debyytillään Word Gets Around (1997). Biisit ovat elottomia ja tyhjäpäisiä kuin Walking Deadin zombiet. Muutama viiltävän nätti kappale on taas omiaan saamaan Twilight-sukupolven edustajat huokailemaan ihastuksesta. Jotain omaa, tai edes tarttuvuutta, pitäisi kappaleisiin saada mukaan. Levyn skaala ulottuu avausraita We Share The Same Sunin lähes U2-maisesti stadionhakuisesta mahtipontisuudesta nimiraidan jousitettuun balladismiin ja nuoremman Stereophonicsin napakkuutta huokuvasta Catacombista Been Caught Stealingin bluesisuuteen. Suoranaiseksi pophitiksi paljastuvan Indian Summerin kitarasoundi lähestyy George Harrisonin tavaramerkkisointia sellojen alleviivatessa sahauksellaan raidan tasaista rytmiä. Sen Emmylou levytti jo vuonna 1975 ensimmäiselle sooloalbumilleen Pieces Of Sky. Uusintajulkaisut ja kokoelmat on jo tehty, joten aika käy vähiin, jos sellaista vielä mielii tehdä. Toistaiseksi uran huippuna voidaan pitää sekä taiteellisesti että suosiollisesti aikaa, jolloin hän heilui Slipknot-rumpali Joye Jordisonin kipparoiman Murderdollsin laulajana ja keulahahmona. Omanlaistaan kredibiliteettiä levylle tuo Stereophonicsin yhteistyö John Barryltä James Bond -elokuvien hovisäveltäjän pestin perineen David Arnoldin kanssa. JARI JOKIRINNE HHHH EMMYLOU HARRIS & RODNEY CROWELL Old Yellow Moon Nonesuch Rodney Crowell soitti pitkään 1970-luvulla Emmylou Harrisin erinomaisessa taustayhtyeessä. Bad Habit tikkaa jossain teknon ja Animal Collectiven välissä, kun taas Out Of The Woodsin haikea laulumelodia tuo mieleen Fleet Foxesin, vaikka rytmiikka viittaakin Talking Headsiin. Alkaline Trion lohdullinen melankolia on takuuvarmaa rohtoa syrjäytyneille myöhäisteineille, niille joille 30 Seconds To Mars on pelkkä kiiltokuva. KAISLA ALEXANDER LEVEELÄ H STEREOPHONICS Graffiti On The Train Stylus Parikymmenvuotiaaksi varttunut Stereophonics on todennäköisesti tehnyt uransa monipuolisimman albumin. Lyriikat ovat siksi noloja ja ennalta-arvattavia, että niitä kehtaa laulaa mukana vain, jos kärsii touretten syndroomasta. Kitaristi-laulaja Matt Skiban viimeisimmän soololevyn (Babylon, 2012) uusi aalto oli synteettisessä synkkyydessään työlästä kuunneltavaa. Emmylou ja varsinkin Rodney ovat erinomaisia lauluntekijöitä, ja sitä taustaa vasten saattaa tulla yllätyksenä, että enemmistö tämän albumin biiseistä on löytynyt muiden muassa Kris Kristoffersonin, Roger Millerin ja Patti Scialfan tuotannosta. Siihen on syynsä. Itselleni mieleen tulee jonkinlainen synteesi Wolf Paraden, The Stillsin ja Fleet Foxesin parhaista puolista, skottilaisella aksentilla maustettuna. Onhan albumin tuottanut Emmylou Harrisin hienojen, varhaisten sooloalbumien luottomies Brian Ahern, ja mukaan sessioihin on saatu The Hot Bandin ydinryhmä James Burtonista Bill Payneen. On vaikea kuvitella Alkaline Trion kokevan enää sellaista nälkää, mitä vaadittiin bändin täysosuman Crimsonin (2005) saavuttamiseksi. Ainoa ja sitäkin suurempi ongelma on yhtyeen oma ura
All That Matters Now -laulu päättää hienon levyn intiiminä akustissävyisenä päivityksenä Sitting On Top If The World -klassikosta. Nyt Ben liittoutuu viime aikoina Tom Waitsin kanssa hienoa jälkeä tehneen vanhan liiton mississippiläisen harppumestari Charlie Musselwhiten kanssa. Kaikkein vihaisimmat kappaleet I Don’t Believe A Word You Say ja Blood Side Out jytisevät zeppelinmäisesti. Näistäkin kappaleista voisi vähemmällä touhottamisella saada irti lämpöä ja jotain tekijöidensä oikeisiin, ehkä jopa itse elettyihin tunteisiin yhdistettävää. Rikkaiden ja köyhien jakoon valssin tahdissa puuttuva We Can’t End This Way ja rennosti rokkaava She Got Kick luikahtavat rehevän maalaisgospelin puolelle. Don’t Look Twice avaa sekä yhteiskunnallisella että parisuhdetasolla vihaisen levyn akustisena duettona, jolla Harper laulaa ylärekisterissä Skip Jamesin tapaan Musselwhiten harpun sparratessa alakuloisen lempeästi. si Disco Ensemblen ja Bloc Partyn ohella suosii tuhat muuta bändiä. Time to rock again! Brand new album ”Still Burning” out now! www.francine.st • www.facebook.com/francineofficial Cool chicks play hot rock’n’roll Uusi albumi JUSSI NIEMI HHHH TEGAN AND SARA Heartthrob Warner Bros Kauas on tultu pikkusöpöstä indiesta, kun Heartthrob ilmestyessään ampaisi Yhdysvaltojen albumilistan kolmanneksi. Toisin sanoen kyse ei ole tylsästä formulabluesista, vaikka blues onkin koko homman kivijalka. Koska mitään todellista yhteyttä menneisyyteen ei ole, kiteytyy Heart throbin mahdollinen onnistuminen yksinomaan sen kappaleissa. Nyt ollaan häpeilemättömän kasaripopin ytimessä. Ja se varhain paalutettu tontti, jota rajaavat Rushin 1970-luvun lopun scifiproge ja At The Drive-Inin parikymmentä vuotta myöhempi piikikäs emo, riittää yhä pelikentäksi, kun vuoroon tulee seitsemäs studiolevy eli viime vuonna startatun The Afterman-paketin jälkimmäinen osa. Teganin ja Saran seitsemäs levy on popteollisuuden tuote ja sellaisena arvotettava. Yhteistyö huokuu lämmintä yhteis- ymmärrystä eivätkä Harperin kynäilemät biisit kulje yhdellä vaihteella. JUSSI NIEMI HHH COHEED AND CAMBRIA The Afterman: Descension V2 Claudio Sanchezin visiolle pohjaava Coheed And Cambria on ollut kautta levytyshistoriansa monipuolinen ja omalakinen tapaus – kuten progen kirjainta kunnioittavan orkesterin pitääkin. Työlääksi bändin hurmahenkisen diggailun tekee olemuksen staattisuus. Takuuvarmasti Holy Fire tulee saamaan suuren suosion, sillä sen eeppinen kaiho ja konemaisesti kiiltävä sointi ovat juuri sitä mitä tänä päivänä janotaan. I’m In I’m Out & I’m Gone jatkaa koko bändillä ärhäkän sähköisesti tyrnänä bluesrockina hienon kitaratyön kohottaman nimiraidan surfatessa porrasmaisesti laskevalla bassolinjalla. Totuuden nimissä identtiset Quinin siskokset ovat olleet valtavirtaa paljon pidempäänkin, mutta enää on turha haikailla alkuvuosien folk- tai punkjuurien perään. Coheed And Cambrian kotimarkkinalla on nyt The Mars Voltan mentävä kolo, mutta on vaikea nähdä lattariprogen ystävien ryntäävän Sanchezin leiriin. Levyt liittyvät suuruudenhulluun Amory Wars -jatkumoon, joka uhkaa huhujen mukaan levittäytyä musan ja sarjisten piiristä pian myös tv:n puolelle. ”Don’t tell me I can’t break the law/’cause the law has broken me”, jälkimmäinen ärisee. PETRI SILAS HHH BEN HARPER WITH CHARLIE MUSSELWHITE Get Up! Stax Kalifornialainen laulaja ja slide-kitaristi Ben Harper on alusta asti ollut Amerikan kiinnostavimpia nuoremman polven roots-artisteja. Vaikutelma saa lisää vahvistusta miehen yhdennellätoista albumilla, joka on hänen ensimmäisensä kunnianarvoisalle Staxille. Musselwhite ei esiinny surumielisesti ihmisen sotaisuutta pohtivalla I Ride At Dawnilla, mutta se on silti yksi levyn ehdottomia huippuja. Pidemmän päälle moinen laiskanpulskeus alkaakin uuvuttaa. Ainoa huolenaihe liittyy paradoksaalisesti pomon ylivaltaan: Joe Barresi ja muut ovat newyorkilaista bändiä tuottaneet, mutta mainittavia järistyksiä suuntaan tai toiseen ei olla päästy kokemaan. TFU” ”S o de vi ja ku nk si si uu a ka Tsek www.barbeqbarbies.com THE SCENES debyyttialbumi ”Images of animals crying in public” kaupoissa 19.4.2013 single ja video ”to fix revolving antlers” ulkona nyt! ANTTI LUUKKANEN HH www.scenesband.com www.facebook.com/scenesband SOUNDI 69 www.sofmusic.fi. Teganin ja Saran tällainen kehityskulku tekee valitettavan kasvottomiksi. Tällaisena levy on ahtaaseen muottiin puristettua radiopoppia, joka on olemassa vain menestyksensä kautta. Sisarusten tulkinnassa ei ole jäljellä persoonallisuutta tai inhimillisyyttä. Ongelma on sama tietysti monilla muillakin pienistä piireistä aloittaneilla artisteilla, joiden identiteetti tahtoo hukkua matkan varrella. The Afterman: Descension ei eroa laadullisesti sen enempää The Afterman: Ascensionista kuin varhemmistakaan julkaisuista
Syynä ovat mitä ilmeisimmin kaavoihin kangistuneet biisit, jotka ovat valtaosaltaan kompromisseille alttiita ja usein neljän muusikon yhteiskyhäelmiä. Nämä tarpeettoman ylenkatsotut määreet ovat mitä oivallisin lähtökohta musiikille; valtavirran sfäärin popmusiikki on parhaimmillaan ekstaattista ja oivaltavaa. Melodiat ja tulkinnat eivät toki ole sieluttomia, mutta perusteemoissaan ja kielikuvissaan ne eivät ole järin unohtumattomia. Oivallisten hetkien – kuten mukavasti napsuvien ja paukkuvien Colorsin ja Junen – vastapainoksi levyllä on hetkiä, joita vaivaa suloiselle indiemusiikille ikävän ominainen yhdentekevyys. Mukaan kun on esimerkiksi jostain kaivettu Frank Zappa & The Mothers Of Inventionin Handsome Cabin Boy, verraton jazzversio tutusta kansanlaulusta, 70 SOUNDI HURTS Exile Major Label Hurts jatkaa valitsemallaan ja ilmeisen menestyksekkäällä tiellä. Kuunnelkaapa vaikka Beyoncéa, Rihannaa tai paluuta puuhaavaa Justin Timberlakea. Dale Watsonin tyyli on pysynyt ihastuttavan puhtaaksiviljeltynä ja autenttisen leukavana kantrina, jossa western swingin höysteet ja kitara-twangin kaiku sulautuvat Merle Haggardin nimeä kunnioittavaan laulantaan. Elementit istuvat tiiviisti ja luontevasti yhteen, vaikka kokoonpanoja on takana yhtä paljon ellei enemmänkin kuin longareita. Melkoinen osa näistä 36 biisistä on sellaista hillitöntä hoilotusta, ettei sitä välttämättä toistamiseen vapaaehtoisesti kuuntelisi. Hyvän popin sulokkuus – tai vaihtoehtoisesti vastaansanomaton järkälemäisyys – kiertävät levyn kaukaa. Eikä näiden kaikkien raitojen alkuperästäkään oikein ole varmuutta. Exile-levyn suurin ongelma on sen tavaton tylsyys. Tuotannolliset ideat ovat latteita ja arvattavia: Hurts kehtaa vielä ammentaa dubstepin paljaaksi metsuroiduilta takamailta. Tom Waitsin ja Keith Richardsin Shenandoah-duetto tavoittaa tuon monesti levytetyn laulun rosoisen ytimen. Levyn avaava Aulanko edustaa Koivua parhaimmillaan. Albumin elektro-akustinen pop haarautuu ja murtuu paikoin hyvin kiinnostavasti: mieleen tulevat niin Thom Yorken sooloseikkailut, The Postal Servicen koneistetut popbiisit kuin Nybergin El Camino -levymerkille levyttäneen Tiiu Helinän uusfolkkertomuksetkin. Epäilen, ettei nelivuotias Johnny Depp ole käynyt tätä Frank-sedältä aikoinaan tilaamassa. Johnin, Patti Smithin ja Nick Caven kaltaiset suuret persoonat koskaan jätä kuulijaa kylmäksi, vaikka albumikokonaisuus ei tällä kertaa toimikaan. TIMO KANERVA HHH THE FABULOUS THUNDERBIRDS On The Verge Severin Records Fabulous Thunderbirdsin tunnistaa kahdennellatoista studioalbumilla edelleen välittömästi, kun Kim Wilsonin lauluääni alkaa venyttää blues-melodiaa jäntevän ja laiskatahtisen kom- pin päälle. Näin ruosteisiin koukkuihin ei käy hölmöinkään eväkäs. Kaikkien kuulokuvassa esiintyvien elementtien sommittelu on ihastuttavan harkittua. Puolessa raidoista hänet onkin merkitty yhdeksi tekijäksi. Suurinta nautintoa tuovat Wilsonin harppusoundit ja latautuneet soolot. Joidenkin laulujen kohdalla herää tunne, että yritystä on jopa liikaa. Exile-levyn kannessa liki arjalaisen veistoksellisina esiintyvien Theo Hutchcraftin ja Adam Andersonin musiikki on edelleen hävyttömän populaaria ja opportunistista. Oman tyttären luovuttaminen avioon on ainoa herkempi ja hellempi slovarin aihe. ASKO ALANEN HHHH Various Artists SON OF ROGUES GALLERY: PIRATE BALLADS, SEA SONGS & CHANTEYS ANTI- Vuonna 2006 ilmestyi ensimmäinen Rogues Gallery, mestarituottaja Hal Willnerin ja Karibian merirosvoksi ryhtyneen elokuvatähti Johnny Deppin huikea matka merimieslaulujen hien ja rommin tuoksuiseen maailmaan. Runomaista haurautta henkivä teksti soi jokaisella tavullaan ja raikkaasti sovitettuna se soljuu vaivattomasti. Husky Rescuelle ominainen, tylsyyksiin asti elokuvalliseksi luokiteltu ilmaisu on kuitenkin tehnyt tilaa leikkisämmälle eetokselle. Pinnallisen professionaalisesta setistä ei erotu kaivattuja vetonauloja. Muuten Dale hakee surunsa ja ilonsa määrätietoisesti oluthuuruista ja savuisten kapakoiden suopeasta sosiaalisesta elämästä, jossa äijä saa juopua ja filosofoida niin rauhassa kuin tahtoo. Vaan onpa se ennenkin nähty ja kuultu, ettei määrä ole laadun tae. Eivätkä Dr. Ensivalssit vedetään tyttökumppanin opastuksella kahdestikin Quick Quick Slow Slow -askelluksella. Vuonna 1995 debytoinut Dale Watson on viime vuosina julkaissut levyjä vaihtuvilla merkeillä ennen kuin päätyi vanhan suomenystävän Eric Peltoniemen vetämälle Red Houselle. Kitaristit Johnny Moeller ja Mike Keller koristelevat kappaleita elävillä kuvioilla, mutta kosketinsoittaja Kevin Anker tuntuu valtaavan selvästi enemmän äänialaa mehukkailla urku- ja sähköpianosoundeilla. John, Anjelica Huston, Nick Cave ja niin poispäin. Tai vaikka ottaa potkua tequilasta täysin tietoisena sen vaaroista. ARVIOT ARVIOT ULKOMAAT SUOMI HUSKY RESCUE DALE WATSON AND HIS LONESTARS The Long Lost Friend El Rancho Azul El Camino Red House Records Tietystä sovinnaisuudesta ansaittua kritiikkiä kerännyt Husky Rescue tekee neljännellä levyllään kiinnostavia suunnanmuutoksia. ASKO ALANEN HHH Matti Johannes Koivu osoitti viimeistään parin vuoden takaisella Toisen maailman nimi -levyllä olevansa lauluntekijä, joka tosissaan ilman kliseiden turvaverkkoa etsii omaa ääntään. Nyt ei ole höselletty. On The Verge -albumin kuuntelu on tuttuudessaan kohtuullisen leppoisaa. Koivun levy on äärimmäisen latautunut kokonaisuus. Uusi albumi on sävellyksellisesti ja bändisoinniltaan pykälää suorempi mutta ehdottoman kunnianhimoinen kokonaisuus. Parhaimmillaan Son Of Rogues Gallery -tupla kuitenkin saavuttaa edeltäjänsä tason. TIMO HARJUNIEMI HH TIMO HARJUNIEMI HHH MATTI JOHANNES KOIVU Matti Johannes Koivu M-Dulor mutta sehän on peräti 45 vuoden takaa. Tuloksena ovat toissavuotinen Sun Sessions ja nyt uskollisen Lonestars-trion kanssa purkitettu verraton juopotteluvoittoinen baarialbumi. Tiukasti iholla pysyvät, ihmissuhteiden ja luontonäkyjen maailmassa liikkuvat laulut on rakennettu huolella. Exile on kertakaikkisen mitäänsanomaton kokonaisuus. Silti sen mittaan kumuloituu ihmetyksen tunne, mihin bändi onkaan kadottanut ainutlaatuisimman tavaramerkkisvenginsä. Ei sillä, etteikö yhtyeen – jonka laulajapestin on vallannut ruotsalainen Johanna Kalén – taiteellinen vastaava Marko Nyberg edelleen viehtyisi täydelliseksi puleeratusta äänisuunnittelusta. Saluunatunnelmointiin kuuluvat hellyttävämmät lemmenlaulut, kuten avioitumisen innossa tai suukottelun tarpeessa polkkaavat soidintanssit. Patetiaansa tukehtuva Laulu pohjoisesta esimerkiksi kuulostaa vilpittömältä ja urhealta yritykseltä kirjoittaa. Aivan täysosumaksi The Long Lost Friendiä ei voi kuitenkaan kiitellä. Harva tuottaja saisi samalle tupla-albumille sellaisia nimiä kuten Keith Richards, Tom Waits, Iggy Pop, Patti Smith, Macy Gray, Michael Stipe, Courtney Love, Dr. Eteerisyys ei väänny itsetarkoitukselliseksi autistifiilistelyksi, vaan kuulijan on helppo astua tähän ilmeisen henkilökohtaiseen maisema- ja tuokiokuvaan. Se toimi komeasti! Nyt sama on tehty uusiksi, eikä ainakaan esiintyjien tähtimäärästä ole tingitty vähääkään. Niillä kriitikoilla, joita Husky Rescuen maltillinen downtempo on kenties ärsyttänyt, tulee olemaan vähintään pienoisia ongelmia, jos mielivät lytätä nyky-Huskyt elottomaksi pohjoismaiseksi designmusiikiksi
Haavisto luo kestävää siltaa tyylien välille. Aslak Räsäsen katuromanttisia tekstejä. Monet biiseistä ovat toimivia, mutta melko tavanomaisia popkappaleita, jotka on ainoastaan kuorrutettu kasarisävyin. Kela on kertonut uuden levyn palauttaneen hänen uskonsa musiikkiin. Viittauksia tuon vuosikymmenen suuriin nimiin löytyy useita Michael Jacksonista lähtien. Vanhasta luopumisen ja kohti uutta menemisen teemat vilahtelevat siellä täällä albumin sanoituksista. Kruunuksi nousee “mä antaisin puolestasi sieluni/mut sillä taivasosaa ei makseta/meidän täytyy koettaa siivellä taivaaseen” -säkeeseen päättyvä Siivellä taivaaseen. Maitohapoilla ja Levoton tyttö ovat Kelan tarttuvimmat ja luultavasti uran parhaat kappaleet. MIKKO MERILÄINEN HHHH SOUNDI 71. Niissä Kela tavoittaa jotain aidosti koskettavaa, ihon alle luikertavaa kauneutta. Se on helppo uskoa, sillä kipinän löytyminen huokuu levyn kappaleista konkreettisesti. VILLE HARTIKAINEN HHH MARKO HAAVISTO Luojalle rengiksi Johanna Kustannus Lähes 30 vuotta Suomen valtateitä reissanneesta Marko Haavistosta on tullut hiljalleen arvostettu artis- ti, johon nuoremman polven kotimaisia laulaja-lauluntekijöitä verrataan. SAMI NISSINEN HHHH RUOTOMIELI Kovempi kuin muut Mielilevyt Kuka meistä ei olisi pohtinut sitä mahdollisuutta, että mitäpä jos Pelle Miljoonan seuraava yhtye Oy:n jälkeen olisikin ollut E Street Band. Tunnelma on läpi levyn vilpittömän innostunut ja mukaansa tempaava. Kaikenlainen ironia ja kyynisyys loistavat poissaolollaan. Jos taiteilijan sanomisen halu ja esteettinen ähellys kuuluu läpi, ei välttämättä synny sellaisia. Gospelmainen nimikappale viittaa sovitusta myöten Johnny Cashiin. Sävellysten osalta ei aivan ylletä Koiruohobluesbandin (2004) tai etenkään erinomaisen Delta Cityn (2007) tasolle, mutta Ruotomielen näkemys kitararockista on yhä virkistävän tunnistettavaa ja pelotta rähmälleen heittäytyvää. Nyt on soololevyn aika, jonka jälkeen tilanne voi olla toinen. Levy-yhtyeen peruskokoonpanoon kuuluvat Haaviston lisäksi vain multi-instrumentalistit Pikkarainen sekä Pekka Gröhn. Matti Johannes Koivu on syvin ja koskettavin ollessaan rento. suuri laulu. Levy starttaa räväkästi. Ruotomieli on kovempi kuin todella moni muu. Iskelmän kaipuutta ja nostalgiaa korostavalla eetoksella on paljon yhteistä country-musiikin kanssa. Avainkappaleisiin lukeutuva Johtaja kiteyttää upeimmin yhteistyön tulokset. Siinä missä vakiotaustabändin Poutahaukkojen soundia leimaa rautalanka-twangi, painottuvat Hannu Pikkaraisen tuottamalla ja sovittamalla albumilla kosketinsoittimet ja akustiset kitarat. Hänestä on kehittynyt vuosien varrella todella hyvä biisintekijä ja tarinankertoja. Komea gospelsävytteinen Kuljen palavaa siltaa ja toiveikas Springsteen-pastissi Parasta aikaa päättävät levyn hartaisiin tunnelmiin. Yhtyeineen Haavisto ei ole silti onnistunut murtautumaan muutamaa tähdenlentoa lukuun ottamatta Agents- ja Kaurismäki-diggareiden keskuudesta iltapäivälehtien noteeraamaan mediavirtaan. On kuin seuraisi oman kylän pojan paluuta vuosien harharetkien jälkeen. Ne ovat eheitä ja virtaviivaisia kokonaisuuksia, jotka potkivat eteenpäin vahvojen rytmiratkaisujen ja kekseliäiden sovitusten siivittäminä. PEKKA LAINE HHHH ANSSI KELA Anssi Kela Live Nation Anssi Kelan paluu parrasvaloihin tammikuussa julkaistun Levoton tyttö -singlen myötä on ollut yksi alkuvuoden puheenaiheista. Anssi Kelan uutuudessa on samaa leikkimielisyyttä kuin The Crashin vuosikymmenen takaisessa albumissa Melodrama, joka myös nojasi vahvas- ti kirkasotsaiseen poppoljentoon ja läpeensä 1980-lukulaiseen soundipolitiikkaan. Pehmeää sointia sävytetään selkeillä ja pelkistetyillä kitaramelodioilla. Uljas Kadulla (Askeleet on mun valuuttaa) -anthem olisi 1980-luvun alkuvuosina julkaistuna jäänyt historian kirjoihin, ja vereslihalla soivan nimibiisin aikana sen otsikkoon on helppo uskoa. Se olisi voinut kuulostaa melko lähelle tältä. Pirteän startin jälkeen albumi ei nouse aivan yhtä vahvaan lentoon. Oululaisen Ruotomielen viidennellä albumilla soi suurikokoinen ja nälkäinen rock, joka vauhdittaa sekä laulajana että tekstittäjänä persoonallisen J. Haavistolle countryn kepeä klangi suo mahdollisuuden käsitellä miehisyyden herkimpiäkin alueita ja poikamaisia fantasioita
Nyt yhtye päästää vihdoin käsistään kauan hinkkaamansa uuden albumin, aiempaa pienemmällä profiililla, mutta kuitenkin. Hyvän päivän todellinen arvo paljastuu siis itse kullekin vasta myöhemmin, vaikka heti ensikuulemalta levyn tunnistaa suurenmoiseksi. Levylle kasasivat kovia toiveita liikuttava kaveribiisi Läski mulkku ja pirteän tyylikäs Spoon River jousisovituksineen. Edes kokoonpanon Kotiteollisuus-kytkökset eivät tehneet vuoden 2007 paluukiertueesta ekstaasia. Karismaattisen ja persoonallisen äänen omistavan Tomi Siveniuksen johtaman Pronssisen Pokaalin kolmesta albumista erityisesti ensimmäinen (Pronssinen Pokaali, 1996) oli raskaiden kitaroiden, hyvien liimautuvien kertosäkeiden ja aikaansa heijastelleiden konesovitusten onnistunut kolmiyhteys. ARVIOT SUOMI EASTWAY LIVE & EKTY RY PROUDLY PRESENT kuva: Aki-Pekka Sinikoski SAMAE KOSKINEN Hyvä päivä Fried Music www.kivenlahtirock.com Samae Koskisen neljännen soololevyn kappaleet on valittu 60 valmiin ehdokkaan joukosta. Silti avausraita, korkeisiin sfääreihin kurottava Konsertti saattaa koko homman vielä uudelle tasolle. Enää Mokomaa tai Kotiteollisuutta ei voi pitää saman genren edustajina, muista nimistä esimerkiksi Magneetti, Valtava Kääpiö ja Pronssinen Pokaali yksinkertaisesti vain unohdettiin. Luureissa on aivan poikkeuksellista taikaa, kun Samae huokailee: ”Ensimmäinen suudelma/uusi aika alkava.” Hyvä päivä -levy saa sisältöä vielä esimerkiksi Olit kaikki -biisin konepopista, Hullun naisen iskelmällisyydestä ja päätösraidan Mies, jonka päässä pyörii kuolema synkemmistä tunnelmista. Poplaulujen kirjoa sitoo yhteen Samaen aitous ja avoimuus. Sitä seuraava nimibiisi julistaa kesän odotuksen viimein alkaneeksi. Isommalle kansanryhmälle se oli kuitenkin liian hienostunut. Vastatuulensou-. Albumin kappaleet odottavat pääsyään osaksi ihmisten elämää ja niillä on suuria edellytyksiä tulla merkitsemään kuulijoilleen paljon. EERO KETTUNEN HHHHH PRONSSINEN POKAALI Ennakkoliput: Lippupiste ja Tiketti Liput toimituskuluineen alkaen Perjantai 52,50€ | Lauantai 41,50€ | Pe-la 72,50€ VIP-PAKETIT NYT MYYNNISSÄ! Myynti ja tiedustelut: vip@menolippu.fi | 010-841 4185 (matkapuhelimesta 8,28snt/puh + 17,04snt/min, lankapuhelimesta 8,28snt/puh + 5,95snt/min) 72 SOUNDI Vastatuulensoutajat C7 Records 1990-luvun lopulla ehdittiin Lappeenrantaa pitää hetken aikaa härmärockin keskuksena, kun sieltä tuli yhtenä ryppäänä useita omalla äänellään itseään ilmaisevia suomenkielisiä rockyhtyeitä. Luuliko joku, ettei niistä olisi löytynyt kymmentä huippukappaletta tai että Samae olisi tehnyt vääriä poimintoja
Kappaleet ovat erittäin persoonallisia, tulkkinsa täyteläisen tumman äänen värin ja selkeän artikulaation kiteyt tämiä tuokioita, inhimillinen tapaus ja tarina kerrallaan. tajat kulkee yhtä jouheasti kuin esikoi nen aikoinaan, vaikka trendibaromet rien viisarit eivat värähtäisikään. Tilanteen on pakko muuttua, sillä on vähintään kin viistoa, jos viisikymppiset ukot yrit tävät soitella sanoillaan parikymppis ten sielujen sinfonioita. Niiden tehoa eivät latista edes levyn standardimainen yleissointi ja tylsistyttävä rumpusoundi. 24 € Su 21.4. Radio Taranin puoliminuuttista alku soittoa seuraava Rock Until I’m Done ja Play Another Roundin päättävä Rock star ovat hauskassa kliseisyydessään tunnustuksellisinta Stala & SO.:ta. Vil li vapauden kaipuu kelpaa tämänkin levyn johtoajatukseksi, mutta tulkin naksi ei vieläkään riitä, että kun tunne taso nousee, kasvaa vain solistin volyy mi. Ymmärrän, mutta en hyväksy, että se vanhanaikaisesti stereoista kuunnel tuna tuntuu näin muoviselta ja nyans sittomalta. Haloo Helsingin! maailma on niin teinimäinen, että sen levyä kuunnel lessa tekisi mieli jättää eläkepaperit sisään. Illuu sio loputtomalla rockaamisella ansait tavasta vapaudesta ja rocktähteyden himo saavat jälleen kerran kohtuut toman ja taatusti elämää suuremman merkityksen. La 20.4. klo 18 Iso sali To 25.4. Keskeisimpänä säestäjänä toimivan Matias Tynin vahvat piano ja harmoni soitot valavat selkärankaa, ja hänen palettiinsa kuuluvat myös melodisia kuvioita värittävät kitarat, mandoliini ja kurinalaiset syntikat. Eri asia sitten on, millaista tuo uuden polven tekstit täminen on. Stalan vakuuttavien lauluosuuk sien ja asiallisesti purevien kitaroiden rinnalla bändin parhaaksi ominaisuu deksi erottuvat kappaleiden yltiömelo disina iskevät kertosäkeet. 32 €, opisk. Play Another Round SMF Kymmenkunta vuotta Lordin rumpalina viihty nyt Sampsa Astala tykit tää Stala & SO.:n keulas sa vahvasti 1980luku laista glamin ja hardrockin fuusiota. 28 € Liput alk. Karkuun päässeille neidoille on myös omat vetoavat viisunsa. Jurous on vain vaih dettu lähes julistavaksi avoimuudeksi, sisäänpäin juputtaminen isoksi ääneksi. Myös trubaduurin perussettiä, laulua ja akustista kitaraa, säestävä yhdestä viiteen ”mainioon soittoveikkoon” vaihteleva taustakaarti on luontevasti juonessa mukana. Biiseissä riittää vauhtia ja innostuneisuutta piripintaan saakka. ANTTI LUUKKANEN HHHH STALA & SO. Rennointa laitaa ovat avoimet rak kaudentunnustukset, kuten lennokas Kaikki mitä tarvitsen ja huonomainei sen Vilhelmiinan viettelyyritykset. klo 19 Pieni sali Terveisiä Australiasta ja Amerikasta ANTTI LUUKKANEN NINNI POIJÄRVI JA MIKA KUOKKANEN HH TOPI SAHA Kolme veljee featuring Olli Haavisto, vieraanaan Tokela Warner Topi Sahan toisen albu min folklaulut ovat vakuuttavan ytimekkäi tä, lemmenkipeitä ja traagisia tarinoita, jois sa pureudutaan pinnallisempaa suoma laista perinnepuuhastelua syvemmälle kansanlauluihin ja henkilöhistoriaankin. Laulut eivät lainkaan leimau du imelän nostalgiseksi tai tyylitellyksi retrokikkailuksi, vaan niiden aidon voi man vaistoaa taidokkaasti runoilluis ta teemoista ja täsmäkerronnan pai nokkuudesta. 29 €, opisk. Jollei suomirockilla olisi niin vah va mielleyhtymä 1980lukuun ja Tam pereeseen, voisi Pronssista Pokaalia kutsua juuri sen edustajaksi. 50 € ASKO ALANEN HHHH Liput Tampere-talon Lipputoimisto ja Lippupiste. Muissa lauluissa on ver rattomilla vanhakantaisilla kielikuvilla tehtyä itsetutkistelua, kuten nimikap paleen kolmijakoisen rujon, ramman ja sokean mielen luotaus. Sen vinon tummissa sävyissä on jotain perinjuu rin suomalaista. Kolme veljee albumissa on kiehto vinta sen ajattomuus, jolla menneiden aikojen tapahtumat tai tunnekuohut sekä nuoren miehen ikuiset angstiset aatokset tulevat kerrotuiksi tässä päi vässä. 29 €, opisk. Liput alk. PERTTI OJALA HH HALOO HELSINKI! Maailma on tehty meitä varten Ratas Suomalaisessa rock sanoittamisessa on meneillään sukupol venvaihdos, vaikka osa pioneereista kuinka hyvässä tikissä yhä olisikin. 24 € YHTEISLIP P 20.–21.4. Play Another Roundin perusteella kaksi vuotta sitten Euroviisukarsintojen finaalissakin kuultu yhtye tykkää sel västikin pitää hauskaa. Juice Leskinen faniudestaan huolimatta Elli Haloon tekstien pakko mielle loppusointuihin on samanlainen palvelus suomen kielelle kuin Fintelli gensin taannoinen kieliuudistus, kun oikeinkirjoitussääntöjä muokattiin tai teen nimissä. U ALK. klo 19 Pieni sali HOEDOWN 10-VUOTISJUHLAKONSERTTI RUF RECORDS BLUES CARAVAN 2013 Kolme viisasta miestä: Tuomari Nurmio, Mikko Kuustonen ja Jukka Gustavson Jimmy Bowskill, Bart Walker ja Joanne Shaw Taylor Liput alk. 1990luvun lopulla perustetun yhtyeen toista erää kuunnellessa eteen piirtyvät painajaismaiset muistikuvat runsashiuk sisista ja aivan liian tiukkoihin satii nihousuihin ahtautuneista bändeistä. Haloo Helsinki! yhtyeellä on tunne tusti hirveä draivi tekemisissään. Ymmärrän senkin, että nuorisomu siikin pitää olla kiillotettu moderniksi ja sellaiseksi, että se kuulostaa parhaalta radiosta tai älypuhelimista kuunneltu na. Vavahduttava kansan taru Velisurmaaja ja upea arkkiveisu Kurulaivan haaksirikosta vuonna 1929 ovat ainoat lainasanoitukset ja laajim mat teemat
– Monet mun biisit on kuitenkin sellaisia, mitkä ihan hyvin voisivat soida radiossa. Myös Neljä viikkoa -kappale on samanlainen tilitys albumin pohjustuksen tiimoilta. Francinen tasaisen verevään yleisrockisuuteen kuuluu Youn ja Bastardsin ankaruuden rinnalla myös Blue Streakin lähes Chris Isaak -tyylinen rautalangan häivähdys. One Step Further (2008) sisälsi jo nimessään lupauksen matkan jatkumisesta edelleen, ja näin käy myös Still Burningillä. – Olen koko ajan etsinyt uusia tapoja tehdä musaa. Vaikka Francinesta onkin tullut “pelkkä” rockbändi, niin vaikutteensa trio imee yhä ensijaisesti Atlantin takaa. Nyt tehtiin Topi Suurosen kanssa biisejä, joista tälle levylle päätyi yksi. Thomas Lilley (kitaristi) on meikäläisen Riku Mattila, joka on piiskannut tätä bändiä sellaiseen iloiseen iskuun. Kuuden kappaleen aikana Tanner ja Liikka antavat mielikuvituksensa viipottaa. Kunnianhimoinen idea jäi hahmotelmaksi Limonadi Elohopeasta tutuksi tulleen artistin päässä, joten tarinaa käytettiin antamaan kevyet raamit Korvaamattomat-levyn teksteille. Ovatko sanoitukset vähemmän henkilökohtaisia kuin ennen. Albumi on sävyiltään runsas mutta ennen kaikkea lähes nerokkaalta kuulostavassa vaivattomuudessaan helposti nautittava tarjoten myös ilmeisiä hittejä, kuten esimerkiksi Itkuässän, nimibiisin ja Joku vielä rakastaa häntä huolella -kappaleen. Miksi näin. Maantien kodiksi ja ainoaksi ystäväksi tunnustava Highway istuisi kantrisuudessaan Freud Marx Engels & Jungin ohjelmistoon ja Money soi kuin Francinen variaatio Barrett Strongin hitiksi laulamasta ja The Beatlesillekin kelvanneesta Money (That’s What I Wantista). Mulle ei ole mitään haittaa siitä, että levyltä löytyy jonkun toisenkin ihmisen nimi. Antti kyseli myös paljon mun lapsuudesta ja persoonasta. Sehän on vain käsikirjoitettua viihdettä. ARVIOT SUOMI FRANCINE Still Burning TERO-PETRI Sound Of Finland Korvaamattomat Plastic Passion Tero-Petrin kolmas sooloalbumi perustuu musikaaliin alati kovenevista paineista suomalaisessa työelämässä. Muilta osin Korvaamattomat on mitäkuinkin toista maata. Alakuloisessa Ajatuskupla -introbiisissä teemantapainen on vielä näkyvästi esillä. Samuli Tanner ja Tommi Liikka olivat aktiivisesti mukana, kun jännittävää lontoolaissoundia maahantuotiin pienille helsinkiläisille klubeille kuusi seitsemän vuotta sitten. Työelämässä oletetaan, että ihmiset taipuu ihan mihin tahansa ja kukaan ei ole korvaamaton. Levyn taustatarinassa keskiluokkainen tyyppi tunkeutuu syrjäytyneiden reviirille. Lahdessa vuonna 1987 perustetun Francinen ilmaisu on jo hyvän aikaa sitten loitonnut alun puhdasoppisesta rockabillydiggailusta. Kill Me on levyn ska-annos ja kymmenennen studioalbumin jäähyväisraidalla Time To Go Francine suostuu viimein ensirakkautensa rockabillyn vietäväksi. Tero-Petri vaalii osaltaan Leevi & The Leavingsin perintöä, muttei kirjoittaisi Gösta Sundqvistin tavoin Pimeästä tiestä ja mukavasta matkasta, vaikka nojaisi täysin fiktiiviseen kertomukseen. – Antti on kuvannut levyntekoa kaksi vuotta. Sinulla on ollut suurin piirtein sama taustabändi ensimmäisestä soololevystäsi lähtien. Ei siihen ole pakko suostua kuitenkaan. Helsinkiläinen Clouds olennoi varsin hyvin sitä muutosta, jonka dubstep on läpikäynyt. Korvaamattomat-levyn kappaleissa on hyvää meininkiä, tarttuvuutta ja koskettavuutta. Mä toivon, että kansa pystyisi ottamaan tämän vastaan, koska se ansaitsisi hyvää musaa, niin kuin esimerkiksi 1980-luvulla tehtiin. Rumpalin verran kokoonpanoaan uusinut trio polkaisee albumin vauhtiin versioimalla Ritchie Valens -klassikko Come On, Let’s Gon The Paley Brothersin ja The Ramonesin yhteislevytyksen hengessä. Toivon, että siitä dokumentista näkyy, miten mä teen biisejä, se kaaosmainen ote, miten lähestyn sitä asiaa. En saa siitä iloa, että voin olla joku herra, vaan siitä, että tulee hyvää musaa. – Yritys oli ainakin hyvä. Pian kävi siten kuin alakulttuureille on tapana käydä: dubstep räjähti. Voisin kyllä mennä siihen mukaan. Olet kuitenkin pitänyt vastuun sävellys- ja sanoitustyöstä. Vain todelliset narsistit, joita ei ole paijattu tarpeeksi, loukkaantuu siitä ohjelmasta. Tero-Petri ihastuttaa edelleen omalla persoonallisella tavallaan. Mulla ei ole mitään esimerkiksi Vain elämää -ohjelmaa vastaan. Mutta mahtaisiko Ismo Alanko tai Kauko Röyhkä enää tulla suosituiksi. Toisaalta dubstepin hajoaminen innosti elektronisen musiikin tekijöitä samoilemaan uusiin suuntiin, tienoille, joita ei enää yhdistänyt juuri muu kuin vaihteleva viehtymys bassoon ja eksentrisiin rytmeihin. TEKSTI: EERO KETTUNEN EERO KETTUNEN HHHH 74 SOUNDI PERTTI OJALA HHH CLOUDS Usb Islands Ramp Recordings kuva: Tomi Palsa Päihdetyötä tekevä Tero-Petri tuhlasi ruokatuntinsa jutellen tunnelmistaan puhelimessa. – Tai mitä ne kompromissit oikeastaan on. Mua vähän pelottaa dokumentin näkeminen, että onko tämä se paras tapa katsoa peiliin. You Go To My Head puolestaan kääntyy bassoraskaaksi tutinaksi, joka tuo mieleen dubstepin kul-. Työelämästä irtautuminen ja sataprosenttinen keskittyminen musiikin tekemiseen ovat olleet Tero-Petrinkin mielessä, mutta kompromisseja asian suhteen ei ole tehty. Usb Islands -mini-lp on vinyylisinglejä julkaisseen Cloudsin ensimmäinen pidempi julkaisu. – Mulla oli alkuvaiheissa ajatuksena, että tästä tulisi jotain ihan psykedeelistä Animal Collectivea tai jotain Roy Harper -folkia, mutta sitten kun aloin tehdä bändin kanssa, niin jotenkin sellanen duuripohjanen sävy vei. Siitä asti, kun keräsin ekaksi jotain soundeja. Tuon pamauksen näkyvin jälki oli tietysti genren ilmeisimmän piirteen – matalien bassotaajuuksien – perversoituminen kaikkialla pöriseväksi popkulttuuri-ilmiöksi. Se ei etene mahdollisen ahdistavan kehyskertomuksen ehdoilla eikä muserra pessimistisellä ajankuvalla. Mä uskon, että näistä lauluista voisi olla hyötyä ja iloa, kun asettuu jonkun toisen kenkiin. Viattomasti alkava Cannibal Generals hajoaa abstrakteiksi rytmeiksi, vain tullakseen vielä kauniiden synamelodioiden uudelleen määrittelemäksi. Korvaamattomat-levyn teosta on tulossa Antti Ala-Könnin ohjaama dokumenttielokuva
Kuusihenkisen Prospektin kokoonpano erottuu tavanomaisesta Esa Onttosen ja Arttu Tolosen kitaroiden toimiessa vastakappaleena Halmeen (tenorisaksofoni, huilut, klarinetit), Matti Riikosen (trumpetti) ja Juho Viljasen (pasuuna) erittäin ilmeikkäille puhaltimille. Se, että pystyy tekemään uskottavan ja autenttiselta kuulostavan kitarapopkappaleen on tietysti aina hieno juttu, mutta jossain matkan varrella yhtyeen oma ääni on päässyt katoamaan – jos sellaista on sillä koskaan ollutkaan. Usb Islands -levyn päättävä, Lotta-Liisa Salosen vähäeleisesti laulama Get Over It on tuotannollinen täysosuma ja sävellyksellinen helmi, yksinkertaisesti hieno kappale. Viimemainittu on löytänyt sisäisen beat-runoilijansa ja lataa kehiin riemastuttavan myrkyllisellä huumorilla madonlukua länsimaisen kivistyksen luonteesta ja globaalista vaikutuksesta. Pimeiltä kujilta on astuttu korkeintaan katuja reunustavien talojen synkeisiin huoneistoihin. Jatkoa nopeatempoisempi avaus on HHHHH Inferno HHHHHHHHHH Sue HHHHH Rumba HHHHHHHHHH CloseUp Magazine HHHHHHHHHH Sweden Rock Magazine kuitenkin vain toinen kahdesta instrumentaalista. Saastaista psykedeliaa ja oiva ääniraita unettomien öiden liskodiskoilijoille. White Orchid petraa French Filmsin statusta kirjoissani, mutta hyvin vaikea tästä on lähteä sen enempää intoile- DWNSTRS Cerebral Drag Fullsteam Kolmatta kertaa ilman nimensä vokaaleja operoiva DWNSTRS on ollut minulle yhtye, jonka musiikkia kuunnellaan lujaa ja heittäydytään estoitta mukaan sen kieroutuneeseen hulluuden syövereihin. Ruotsalaiselle punkjazz-puhaltajalle omistettu Mad Mats kulkee keinuvalla John Lee Hooker -kompilla torvien pöristessä tummasävyisesti ja Kasperi Laineen levysoitinten maustaessa tyrnää menoa urbaanisti. taiset vuodet. HELSINKI Tavastia www.hardcoresuperstar.com www.facebook.com/OfficialHardcoreSuperstar SOUNDI 75. Albumin avaava nimikkokappale esittelee jälleen uusia puolia DWNSTRS:sta. Vaikka melodisuus on aiempaa enemmän läsnä läpi pitkäsoiton, parhaimmillaan mainiolla Frontal Lobes Comes Back -raidalla, DWNSTRS ei ole tinkinyt pätkääkään asenteestaan. Harhan rikkovat kuitenkin hulluuden rajamailla möyrivät kitarariffit, bassokuviot ja urkujen ulina. Kun levyä kuuntelee ainoastaan referenssejä bongatakseen, on jotain perustavanlaatuisesti pielessä. Cerebral Drag on synkkä, skitsofreeninen ja ihanisti vinksahtanut rocklevy. Sellaisiin kymmenen neliön ahtaisiin luukkuihin, jossa levy on nauhoitettu. Tempoa laskee rumpali Affe Forsman Tolosen baritonikitaran hoidellessa alapään. Itse en yhtyeen nuorekkaaseen soundiin juurikaan ihastunut, mutta se kertoo enemmän minusta kuin yhtyeestä. En lainkaan epäile bändin tarkoitusperiä musiikin suhteen ja haluaisin nauttia White Orchidista, mutta en vain pysty. JOENSUU Kerubi 29.3. JARI JOKIRINNE HH Parin vuoden takainen Imaginary Future -debyytti nosti French Filmsin nopeasti yhdeksi kotimaisen indie-kentän kärkinimistä. Joka kuuntelulla syvenevä levy näyttää Halmeen juuri sinä mitä hän on: vankasti jazzpohjaisena, mutta monia muitakin genrejä ymmärtävänä renessanssimiehenä, joka maalaa kuvia ajastamme teoksen kulloinkin vaatimia sointeja vapaasti käyttäen. Suurin kompastuskivi yhtyeen ja minun suhteessa oli ja on edelleen se, että nämä kaikki biisit tuntuvat useaan kertaan aiemmin – ja paremmin – tehdyiltä. TIMO HARJUNIEMI HHHH FRENCH FILMS White Orchid Gaea maan. Musiikin tempo on laskenut aiemmasta ja melodiat luovat harhaa turvallisuuden tunteesta. Musiikin perimmäinen tehtävä on käsittääkseni edelleen välittää tunteita ja French Filmsin tapauksessa tämä on päässyt pahasti unohtumaan. Vuoden takaiseen edeltäjäänsä Ghost Memoiriin verrattuna tämä melodinen neliminuuttinen lo-fitunnelmointi on lähes poppia. Muillakaan kuudella raidalla ei kuulla laulua, vaan Paula Vesalan, Asan ja veteraanikirjailija Hannu Salaman lausuntaa. TAMPERE Pakkahuone 30.3. Yksi vuoden jazzlevyistä ilman muuta! JUSSI NIEMI HHHH HHHHHHHHHH Venia Mag HHHHHHHHHH Queen of Steel HHHHH 5/5 Rock Rebel Magazine HHHHHHHHHH 10/10 Rockbladet.se SUOMEN KEIKAT UUSI ALBUMI NYT KAUPOISSA 27.3. KAISLA ALEXANDER LEVEELÄ HHHH HALME PROSPEKT Prospektrum TUM Heti ensimmäisestä numerosta asti on selvää, ettei Hepa Halmeen uusi levy lue jazziaan oppikirjasta. Se toinen on mainiosti marssiva kosminen karavaani El Hadji. Vaikka ihmisäänet varastavat päähuomion ensimmäisinä, musiikki punoo niiden kanssa erittäin ehjän kokonaisuuden, joka luullakseni miellyttäisi niin Tom Waitsia kuin Charles Mingustakin. TURKU Klubi 28.3
People, Hell And Angels ei osoittaudu ainutlaatuiseksi löydöksi. John McGeochinsa ja Will Sergeantinsa opiskelleen kitaristi Jukka Tuutin soitto miellyttää kautta linjan. Tekstien totinen lohduttomuus kuuluu lähtökohtaisesti tähän tyylilajiin. People, Hell And Angelsin ainoa puhdasverinen uutuus on laulaja-fonisti Lonnie Youngbloodin kanssa äänitetty Let Me Move You. Muut biisit ovat Hendrix-faneille paikoin kovinkin tuttua sävelaarteistoa. Eikä kyse ole vain mystisestä uskottavuudesta, vaan myös siitä, että tietystä perspektiivistä tarkasteltuna asioita voi sanoa myös ilman, että tekee itsestään hölmön. -debyytin seuraajaksi äänitetty singlekin jäi julkaisematta. Miehellä on täysin oma soundi, jossa on koskettavaa soulia ja arvaamatonta voimaa. Jimi kun on muusikkona niin huikaisevalla tavalla parempi kuin yksikään tuhansista matkijoistaan. Komealla Kuuntele ääniä -kappaleella Kuudes Tunti tavoittaa jälkipunkiinsa ainutlaatuisen vauhkon tunnelman. Pahassa olossa piehtaroivan albumin jälkeen Kuudes Tunti äänitti Pää (syö omat silmänsä) -singlen. Niiden perusteella Kuudes Tunti oli raju ja ryhdikäs livebändi. Nyt näköjään ilmestyy Jimin vanhan äänittäjän Eddie Kramerin tarkkavaistoisen ohjauksen alla rakennettu uusi albumi aina kolmen vuoden välein. Puhkikaluttu ironiakin toimii, kun Miika Söderholm lähettää Veikko Vennamolle lohduttavia terveisiä tuonpuoleiseen. Ensin tuli vuonna 1997 First Rays Of The Morning Sun, sitten Valleys Of Neptune ja nyt tämä People, Hell And Angels. TERO ALANKO HHH. Omaa otetta ja ilmettä ne tarjoavat harvoin. Viisikymppisen punkkarin elo ei tunnu tämän perusteella hullummalta, vaikka maailma yhä hullummaksi käykin. Helsinkiläisen Black Lizardin ensialbumia on mentoroinut sekopäänä tunnettu, mutta ilmeisesti myös yhteistyöhön kykenevä The Brian Jonestown Massacre -mies Anton Newcombe ja sen on masteroinut Spaceman 3 -yhtyeessä maineensa luonut Sonic Boom. “Joku Urpo kaipaa teryleeniä/mutta kansa kaipaa Mannerheimiä” -oivallus naurattaa juuri nyt eniten. Onpa mukana Jimin lukemattomia kertoja versioima Hear My Train A’ Coming -blueskin. Paperilla Pekko Käpin musiikin lähtökohta tuntuu vaikeasti lähestyttävältä. Psykedeelisten ja autotallirockiksi kuvailtujen bändien käyttämät kitaraefektit ovat Black Lizardin levyllä kovassa käytössä. Kuudennen Tunnin albumijulkaisu venyi levyyhtiösotkujen takia vuoteen 1984 ja levy katosi ajan pyörteisiin saman tien. Kuinka tänään voit. Niiden välillä mukaan kutsuttiin Mustan Paraatin liian kaupalliseksi kokenut ja sen takia suosikkiyhtyeestä eronnut laulaja Jore Vastelin. Ensin Jimin jäämistöä hallinnoi tuottaja Alan Douglas. Juuri sanoitustensa ansiosta levy jaksaa riemastuttaa. Nuoret yhtyeet toistavat taitavasti esikuviensa antamia malleja. Toimintaa & sankareita tarjoaa salakavalasti tuttujen biisien lisäksi vuoden parhaita one-linereita. Riffit svengaavat ja melodiat tarttuvat, kappalemateriaali on poikkeuksellisen vahvaa. Jos laahustetaan näin tiukasti esikuvien jalanjäljissä, meriitit mitataan suoraan biisimateriaalin kautta. Iso syy tähän on epäilemättä se, että Suomessa on julkaistu pirun vähän jollain muulla kuin tahattoman komiikan tasolla toimivaa synkistelyrockia. Tilanne muuttui, kun Jimin perintöä pääsivät vaalimaan Jimin isä ja sisarpuoli. Uutta edustivat myös Kimmo Helistön tuimasti tuuttaamat saksofonit. Jossain vaiheessa siitä ruvettiin puhumaan kulttiklassikkona. 76 SOUNDI ARVIOT SUOMI Vaikka nuorukaiset varmasti tykkäisivät The Velvet Undergroundin ja The 13th Floor Elevatorsin kaltaisten nimien pudottelusta, en löydä mitään syytä kurottaa niin kauas historiaan. Mustan Paraatin kirkas Peilitalossadebyytti ilmestyi maaliskuussa 1983 ja yhtye kuului seuraavan kesän kuumimpiin festivaalibändeihin. Jäsenistönsä kerta toisensa jälkeen remonttiin pistänyt Pojat kuulostaa ikämiespäivillään seestyneemmältä. Se ei - vaikkapa Electric Ladylandin (1968) tavoin – tarjoa täydellistä sointia ja kumouksellista näkemystä, mutta yllättävän hyvä levy se silti on. Jotain olennaista kuitenkin puuttuu. Suomessa ei ole vastaavaa aiemmin kuultu. Jos asioissa olisi mitään järkeä, tämä äärimmäisen tarttuva ja puhutteleva musiikki keikkuisi kaikkien mahdollisten listojen kärjessä. Sävellykset ovat Käpin, teksteissä traditionaaliset raakutukset limittyvät nykytekstittäjien painavan sanottavan kanssa. Kummankin vaikutus jää arvoitukseksi, sillä levy on aivan odotusten mukainen. TIMO KANERVA HHH KUUDES TUNTI Kuinka tänään voit. Sittemmin on jälkeenjääneillä nauhoituksilla täytetty levy toisensa jälkeen. Svart Unohtuneelle Kuudes Tunti -yhtyeelle kävi kuin Mustalle Paraatille. Ensimmäisen albumin jälkeen touhu meni pahasti sekaisin. Levyltä kuunneltuna tai keikalla koettuna se ei ole ainoastaan helposti lähestyttävää, vaan peräti vastustamatonta. ANTTI LUUKKANEN HHHH RETRO JIMI HENDRIX People, Hell And Angels Sony Music ”Jukeboksin raunioista nousee Jimi Hendrix ja kysyy pistorasiaa”, runoili Juice Leskinen vuonna 1973, vaan kukapa olisi tuolloin pystynyt ennustamaan, että Jimi nousee niistä raunioista yhä uudelleen ja uudelleen ja että tuore albumi ilmestyy vielä vuonna 2013. TERO ALANKO HHH POJAT Toimintaa & sankareita Rocket Records Rockissa aikuistumista harvoin pidetään hyveenä, mutta Toimintaa & sankareita näyttää, että Pojista on tullut miehiä. Vaikka markkinoinnissa muuta väitetäänkin, eivät nämä albumit suinkaan sisällä uutta ja täysin ennenkuulumatonta materiaalia. Vai tunteeko joku teistä hauskan ja huumorintajuisen gootin. Siksi niiden musiikin arvon voi yhä kyseenalaistaa helposti. Siinä Black Lizard ei vielä pärjää. Se, kuten monet muutkin tyyliseikat, osoittaa yhtyeen estetiikan tajun vastaavan hyvin pitkälle omaa makuani. Erikoinen fraseeraus kuulostaa täysin luonnolliselta. Silti levyn tärkein ässä on Pekko Käpin ääni. Elinaikanaan Jimi Hendrix julkaisi kolme studioalbumia. Bonuslevyn vanhojen biisien uudelleenversiointi puolestaan tuntuu tarpeettomalta historian uusiksi kirjoittamiselta. Tälle vinyylituplalle on puristettu albumin ja singlen lisäksi seitsemän keikkabiisiä Tavastia-klubilta vuonna 1984. Ja kyllä ne pariminuuttiset rutistuksetkin ilman nitroja kulkevat. Hän syyllistyi melkoiseen pyhäinhäväistykseen, kun korvasi alkuperäiset soittajat studiomuusikoilla, jotka eivät olleet koskaan Jimiä edes tavanneet, ymppäsi mukaan taustalaulajia ja pisti sävellyksiäkin osin omiin nimiinsä. Triomuotoiseksi kutistuneen bändin tatsissa on tasapainoisuutta, joka tuo särmää suruisampiin säveliin, vaikka useimmiten Pojilla on yhä virne ainakin toisessa suupielessä. Toista albumia Kuudes Tunti ei saanut koskaan aikaan. The Jesus And Mary Chainin Darklandsin ja Spiritualizedin Ladies And Gentelemen We Are Floating In Spacen kaltaiset mestariteokset siintävät kaukana edessä. Vastaavan vakuuttavuustason ”herkkä pahis” -äänellä vetäviä laulajia saa etsiä kaukaa afroamerikkalaisen rytmimusiikin historiasta. ARVIOT PEKKO KÄPPI Rammat jumalat Helmi Levyt Ikivanhoja kansanjollotuksia ikivanhalla kansanjollottimella eli jouhikolla esitettynä. VILLE PIRINEN HHHHH BLACK LIZARD Black Lizard Soliti Ajan henkeä heijastelevat indiebändit ovat vihdoin saavuttaneet Suomessa sen tason, että niitä voi kuunnella nolostumatta. Rammat jumalat vielä helpottaa tilannetta tyylikkäällä bänditoteutuksella, jossa Käpin sävykäs jouhikkorokkaus sekoittuu Tom Waitsin tai Tuomari Nurmion romublueseista muistuttavaan hypnoottiseen äänikehykseen. Kansanmusiikkisävyt ovat vain yksi mauste sielukkaassa ja vapautuneessa luomurockissa
Vanhaa, 1980-luvun thrashiähän tässä kumarretaan, vahvoilla speed-aineksilla kyyditettynä. Stone toi aikanaan musiikin lisäksi muutoksen vallitsevaan kulttuuriin. HEAVY EASTWAY LIVE PROUDLY PRESENT LOST SOCIETY Fast Loud Death KAISANIEMEN PUISTO, HELSINKI Nuclear Blast Alle kaksikymppisten jyväskyläläisten thrash-pumpusta on helppo vetää yhtäläisyyksiä suomalaisen metallin historiaan, niin Stoneen kuin Children Of Bodomiinkin. Sanoitusten huumoriheitot kutovat yhteyttä jälleen kotimaahan ja Stonen kahdelle ensimmäiselle levylle. Biisit pidetään tarkoituksella lyhyinä, sillä vain yksi ralli ylittää neljän minutin rajan. Kiperät ja tuliset riffit tykitetään kuten thrashin kulta-ajalla 1980-luvulla, kuorohuudahdukset ovat kohdallaan ja vauhti taukoamaton. Näin autenttista thrashiä ei ole tehty yhtä taidokkaasti tässä maassa miesmuistiin. Biisinnimet Diary Of A Thrashman, Braindead Metalhead ja Toxic Avenger kertovat olennaisen. Julkilausutut kommentit ovat kauttaaltaan innostuneita ja niitä on syytä uskoa, sillä thrash-legendojen ei tarvitse huvikseen medioissa kieltään pieksää. Soundit ovat nykypäivän vaatimusten mukaiset, mutta kliinisyys on vältetty. Fast Loud Death pauhaa komeasti, vaikka soikin rosoisesti ja likaisesti. Tämä on tietysti huomattu muuallakin. Tässä mallintamisessa Lost Society on erityisen ansiokas ja siksi on syytä olettaa, että nelikolla on mahdollisuuksia pitkään ponkaisuun. Biisirakenteet ovat kulmikkaita ja mukana on pientä kikkailua, joka tekee musiikin leikkisäksi. Kuten historia on osoittanut, vanha tyyli muuttuu riittävän ajan kuluttua taas tuoreeksi, kunhan siitä otetaan käyttöön vain parhaat puolet ja biisit vuollaan innostuneesti ja taidolla. Kun tämä kaikki ynnätään yhteen, yksi taustavaikuttaja tuntuu nousevan ylitse muiden: Nuclear Assault. Reuhakas ja rämäpäinen orkesteri on valmiina matkaan. Ennen Fast Loud Deathin ilmestymistä sitä ovat ehtineet hehkuttaa Kreatorin Mille, Destructionin Schmier ja Sepulturan Andreas Kisser. Taitotaso on korkealla, ilmaisutyyli harvinaisen hyvin hallussa nuoriksi kolleiksi ja asenne railakas. Laulajakitaristi Samy Elbanna heittää karhean ääntelynsä sekaan pari kunnon kirkaisua ja yhden biisin pitää tietenkin loppua pitkään ”die!”-huutoon. ANTTI MATTILA HHHH STADIN KESÄN AVAUS! BRYAN ADAMS + supports Perjantai 14.6.2013 klo 16 - 23 Liput toimituskuluineen alkaen 72,50€ K-18 ROCK-LEGENDAT STATUS QUO + supports Lauantai 15.6.2013 klo 15 - 23 Liput toimituskuluineen alkaen 58,50€ Ei ikärajaa ENNAKKOLIPUT NYT MYYNNISSÄ! VIP-paketit nyt myynnissä! Myynti ja tiedustelut: 4185 vip@menolippu.fi | 010 841 4snt/min, 8,28snt/puh + 17,0 (matkapuhelimesta snt/min) 8,28snt/puh + 5,95 lankapuhelimesta www.rockinhellsinki.fi Ennakkoliput: www.menolippu.fi | 0600 - 414 505 (1,75€/min+pvm) www.lippupalvelu.fi | 0600 - 10 800 (1,96€/min+pvm) www.tiketti.fi | 0600 - 116 16 (1,78€/min+pvm) www.eastway.fi SOUNDI 77. Yhtä järisyttävästä ilmiöstä ei voi Lost Societyn kohdalla vielä puhua, mutta tuoreutta kaadetaan musiikkielämään saavitolkulla, ja nimenomaan vanhoilla keinoilla. Leikkisyyttä ja huumoria roiskitaan myös sanoituksissa. Tuottaja Nino Laurenne on ymmärtänyt täsmällisesti, miltä nuorten koltiaisten raa’an thrash-albumin tulee kuulostaa. Bodom aloitti suomalaisen metallin vyöryn ulkomaailmaan samankaltaisilla aseilla
Välillä kuulostaa siltä kuin Dimmu Borgir ja Don Johnson Big Band leikkisivät kirveshippaa puuliiterin ympärillä Nordmanin katsellessa kateellisena vierestä. HEAVY kansanmusiikkiin kuuluvia melodioita. Hitaimmillaan ja haikeimmillaankin Beyond nojautuu vahvasti alati toistuviin kitaraharmonioihin, joita harkitusti viljellyt kosketinkuviot oivasti tukevat. Finntroll tuntuu laajentaneen repertuaariaan entisestään, sillä se mönkii ansiokkaasti uudenlaisille maisemille. Heleän melodian ja voiman liitto näytti alati toistettuna valuvan hiekkaan vuoroveden huuhdottavaksi. Levy on rennon ja pakottoman oloinen. Kun se perinteinen alleviivattu humppapoljento on alkanut lieventyä, bändin biisit ovat kasvavaneet suuremmiksi ja niihin on luikerrellut muunkinlaisia kuin puhtaasti suomalaiseen Tämän levyn myötä muuttui ainakin yksi asia. Vauhtia pidetään kuin joskus nuorena, mutta sovitukset hivelevät ja kaikkea leimaa vankkumaton näkemys siitä, miltä monipuolisen kahden levyn järkäleen tulee kuulostaa. Silti tällä levyllä on enemmän annettavaa kuin vuosiin. Tähtien asento määrittänee, kuinka biisille lopulta käy, mutta yhden koukun varassa lepäävä The Sonic Sign osuu juuri siihen hermoon, jolla nykymuotoiset inflamesit ja soilworkit kiilattaisiin helposti soittolistoilta, jos sellaisia soittolistoja ylipäätään olisi. Kun tähän lisätään Kvelertakin näkemys tarttuvista elementeistä ja sopiva teemojen toisto, likainen ja vaarallinen rock’n’roll on saanut uuden viestinviejän. Maailmassa, joka tulvii hienoja bändejä, Soilwork on yllättävän usealle se merkittävin ja rakkain. Upeita, alakulossaan tarttuvia laulumelodioita virtaa solkenaan kiihkeän ja keskittyneen musiikin mukana. 78 SOUNDI MARKO SÄYNEKOSKI HHHH OMNIUM GATHERUM Beyond Lifeforce SOILWORK The Living Infinite Nuclear Blast Mahtipontista kahdenkymmenen biisin suurtyötä kylmät väreet iholla kuunnellessa tuntuu kummalliselta, että Soilwork oli välillä hukassa, kuin omilla aseillaan maahan painettuna. VILLE SORVALI HHH HATEFORM Sanctuary In Abyss Spinefarm Lieneekö kolmoslevy ollut Hateformille vaikea paikka. Meir-levyllä raikuu juuri sellainen röyhkeys, jota norjalainen perintö vaatiikin. ANTTI MATTILA HHHHH Lisäksi Satan Det Gör Ont -biisi kuulostaa tässä seurassa melkoiselta euroviisupunkilta. Vaikka The Sonic Sign edustaa vain Beyondin yhtä äärilaitaa, jokin sen iloisessa luonteessa kuvastaa myös koko levyä. Parissa albumin kappaleessa For The Imperium pyrkii havainnollistamaan ominaisuuksiaan ja ulottuvuuksiaan ehkä turhankin seikkaperäisesti. The Living Infinite on mahtava osoitus Soilworkin suuruudesta kaikkien vuosien ja miehistönvaihdosten jälkeen. Soilwork on aina tehnyt musiikkia, josta voi saada imelyyden korostuessa yliannostuksen, mutta joka osuessaan nyrjäyttää maailman miellyttävästi sekaisin. Tästä huolimatta Hail The Monsters ei voisi paljon parempi seuraaja olla yhdelle viime vuosien vaikuttavimmista suomalaisdebyyteistä. Jousisovitukset ovat jääneet pois ja vauhtia sekä teknisyyttä on lisätty tarttuvimpien osuuksien kustannuksella. Olivatpa kämmenet hikoilleet tai eivät, Meirillä eivät paineet kuulu. Finntroll voi olla hauska, mutta pelkkää vitsiä siitä on nykyään hankala löytää. Puhaltimia jäljittelevä soundi toimii erinomaisesti bändin äänimaisemassa luoden mystistä tunnelmaa. Myös sitä seuranneeseen Origins Of Plagueen (2010) nähden Sanctuary In Abyss vaikuttaa hankalammin omaksuttavalta. Otsarypyt ovat edelleen tallella, mutta vaikka bändi yrittää välillä saada suupielet nykimään, levyn yleisilme on oikealla tavalla jurottava. White Palacen flirttailu kasariprogen kanssa valottaa myös yhtyeen sielukkaampaa puolta, vaikka eeppisen päätöskappaleen roolissaan jääkin muutoin hieman valjuksi. Ihmeellistä, ettei kukaan ole keksinyt näin loistavaa keitosta aiemmin. Ensimmäisellä levyllään (Kvelertak, 2010) niin fanien kuin muusikoidenkin silmät auki räväyttänyt bändi tonkii blackmetalin ja saastaisen rock’n’rollin parhaita puolia ja yhdistelee niitä raikkaasti omaleimaiseen sointiinsa. Jos Omnium Gatherumin katalogista ei ole aiemmin löytynyt potentiaalista radiohittiä, nyt sellainen lyödään eteen kuin tarjottimella. Northern Rampage (Muscles And Gasoline) viittoilee aivan päinvastaiseen ilmansuuntaan ja Army Of Deathkin toimii toisenlaisin avuin kuin mihin on totuttu. Alkuvuosien raikulimaisuudessa oli oma hilpeytensä, mutta jossain vaiheessa mitta alkoi tulla täyteen. Meirillä norjalainen perintö – Turbonegron härskiys ja punk-asenne, Immortalin kylmä metallisuus ja Darkthronen raatelu – kohtaa Mastodonin ja Baronessin kaltaisten bändien progressiivisuuden ja hämyisyyden. Ensimmäistä levyä isommista ympyröistä ja kovista odotuksista toista levyä kohtaa voisi kuvitella syntyvän paineita. Pituutensa takia uhkarohkea, mutta myös totaalinen itsensä likoon laittaminen. Hail The Monsters -levyn myötä se tulee saamaan entistä haltioituneemman vastaanoton, missä ikinä liikkuukin. Onneksi. The Living Infinite peilaa Soilworkin historiaa, sillä eihän tyylinsä naulannut ja lukemattomia seuraajia innoittanut bändi lähde koko pakettia mylläämään. Soilwork on sykähdyttävä, sen parhaat puolet säihkyvät. Kvelertak laulaa edelleen norjaksi ja jalostaa ensimmäisen levynsä konseptia suuria korjausliikkeitä välttäen. Tuplalevy The Living Infinite on samaan aikaan sekä korjausliike että käännekohta. Bändin musiikki ei tee enää samanlaista suoraa ja vahvaa iskua kuin oivalla debyytillä Dominance (2008). Vaikka Omnium Gatherum – kaiketi – perustaa musiikkinsa deathmetalille, on se aina ollut deathiksi silkkaa poppia. ANTTI MATTILA HHHH FOR THE IMPERIUM Hail The Monsters Warner Music For The Imperium on bändi, joka pystyy kyvyillään tekemään suurta eroa edukseen. Hail The Monsters on yhtyeen toissavuotista nimetöntä esikoislevyä yhtäältä tiivistetympi, toisaalta monipuolisempi kokonaisuus. Ja ilmeisesti vuosia kestänyt päänhakkaus tekee tehtävänsä, sillä Rosets kungin tai Twå ormarin kaltaiset huumoripläjäykset alkavat näköjään mennä vähitellen perille. Melodisen thrashdeathin jämäkategoriasta säilytään toki riittävän välimatkan päässä, mutta kelvolliselle tasolle pääsemisessä on väkinäisyyden tuntua. Blodsveptillä soi uljaus ja mahtipontisuus, mutta kyllä sitä hilpeyttäkin edelleen jossain määrin löytyy. Se on kovempi saavutus kuin myytyjen levyjen määrä, sillä Soilwork on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. Normaalisti ärsyynnyn yltiömelodisen musiikin pitkäkestoisesta kuuntelusta, mutta Beyondin melodiat ja harmoniat istuvat niin hyvin paikoilleen, että niiden tekijälle on pakko olla jopa hieman kateellinen. Finntroll oli Nifelvindillä (2010) lähes vakava yhtye. Merkittävä luomistyö onnistuu vain uskalluksen kautta. Ilmiselvä vaikutelma siitä, että bändi tekee mitä haluaa kun toiset rimpuilevat kykyjensä ylärajoilla, on omiaan lisäämään fanaattista suhtautumista. The Living Infinitellä ei ole hetkeäkään tyhjäkäyntiä. EERO KETTUNEN HHHH FINNTROLL Blodsvept Century Media Finntrolliin yltiöpäinen humppahauska näyttää reivanneen suuntaansa uudelleen melkein pysyväisluonteisesti. KVELERTAK Meir Sony Norjalaisessa musiikissa on tapahtunut neljännesvuosisadan aikana niin valtavasti, että Kvelertakilla on mistä ammentaa. Soundipolitiikaltaan albumi on äkkiseltään huomiota herättävän
Ovathan biisit edelleenkin hävyttömän tarttuvia, mutta yhtye pystyy lataamaan kappaleisiinsa sellaista voimaa, joka jaksaa kantaa. Bändissä on kaksi laulajaa. Kertaakaan en ole tuntenut menettäväni mitään maailmoja järisyttävää. Biisintekijöinä yhtyeen jäsenet osoittautuvat oivaltaviksi, vaikka irtiotot jäävät vielä suhteellisen konventionaalisiksi. Taustamusiikillisista ominaisuuksistaan huolimatta se on keskinkertaista levyä parempi - liekö siksi, että sen on kuitenkin tehnyt Peter Tägtgren. A Heart Once Lost on ehjä kokonaisuus, vaikka bändi kuulostaakin monipuoliselta. Sen vastapainoksi biisit eivät sisällä helppoja ratkaisuja. Popmelodioiden rinnalla lanaavat riffit tekevät selvää jälkeä, jolloin kepeä melodisuus ei enää tunnukaan niin epäilyttävältä. EERO KETTUNEN HHH AMARANTHE The Nexus Universal Kun Amaranthe julkaisi bändin nimeä kantavan debyyttinsä (2011), koukuttavan ensireaktion jälkeen hiipi mieleen ajatus siitä, voiko ja saako tällaisesta pitää. Aavistus ylimääräistä pompöösiyttä on helppo antaa levylle anteeksi. MARKO SÄYNEKOSKI HHHH Sen jälkeen olen vain ajoittan vaivautunut tarkastamaan, missä yhtye kullakin hetkellä menee. Tyylillisesti kirjava, joskin Hypocrisylle sopivissa raameissa pysyttelevä levy on kaikkea sitä mitä Hypocrisy osaa, ja kaikkea sitä mikä tekee siitä nykyisellään aavistuksen verran epäkiinnostavan. rapsakka. black- ja deathmetalin sekä persooPalvelemme myös iltaisin Käy myös web-kaupassamme nallisemman ilmaisun ja oman kultja viikonloppuisin. stereot-highend-kotiteatterit-tarvikkeet Kata Ton Daimona Eaytoy on Parhaat merkit ja kattavimmat valikoimat verevää jatkoa yhtyeen seikkailuille high-end ja kotiteatterilaitteita. Bändi kuulosti siltä kuin takavuosien eurodiscokokoonpano E-type olisi törmännyt Göteborg-soundiin. VILLE SORVALI HHH ROTTING CHRIST Kata Ton Daimona Eaytoy Season Of Mist ARTIFICIAL HEART A Heart Once Lost Spinefarm Metalcoressakin riittää tilaa uusille tuulille. Ei Amaranthea tarvitse alkaa väheksyä sen takia, että se tekee tarttuvia biisejä, jotka tuntuvat munaskuissa saakka. Niin ei olisi käynyt nytkään, vaikka olisin suhtautunut End Of Disclosureen samalla ylimalkaisuudella. Silti siinä on jotakin viatonta, joka kaikesta huolimatta on myös poikkeuksellinen mauste. End Of Disclosure on melodinen, helposti lähestyttävän aggresiivinen levy, joka briljeeraa lähinnä klassisesta hevistä napsituilla tempuilla. Yhtyeen levyllä on mittaa aika lailla tarkkaan 40 minuuttia. Jos kohta sävellys- ja sovitustyö onkin viimeisen päälle huoliteltua, on miltei jokainen käänne myös arvattavissa. Hateformin kolmas tuleminen ei pettäne yhtyeen vanhoja ystäviä, mutta tuskin tulee hankkimaan suuria määriä uusiakaan. Ristisiitos on onnistunut ja tunnelmaltaan vahva. Hyvässä, pahassa ja kaikessa siltä väliltä. Olihan se metallia, mutta... Par P Täh SK2 Uutuus! Patentoidut DAVAplektrat Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit W ster www.tammerpianojasoitin.fi www.tammerpianojasoitin.fi Pitkän ja kunnioitettavan uran tehneet kreikkalaisveljekset nimesivät uusimman albuPinninkatu 26–28 minsa Aleister CrowTre (Tammelantorin laidalla) leyn oppien mukaan. Bändin debyytti vaikuttaa alkumetreillä hyppäävän silmille ennen kuin melodisuus alkaa avautua. Ilmaisun monitahoisuudesta ei tingitä, vaikka toiminta sujuu tutun ja turvallisen tyylilajin puitteissa. ma-pe 10-18 la 9-15 on periaate, mitä Rotting Christ on jo vanhastaan noudattanut myös musiikissaan. Artificial Heart on esitellyt biisejään parilla demolla, ja A Heart Once Lost on bändin ensimmäinen virallinen pitkäsoitto. Merkittävimmän tuotantonsa 1990-luvulla julPuh. Yksinäisen poikkeuksen tekee levyn rivakin ralli Tales Of Thy Spineless, jonka tummanpuhuvassa ytimessä tuntuu olevan edes ripaus intuitiivisuutta. MARKO SÄYNEKOSKI HHH Pienet Pienet ilmot ilmot Ilmoitusmyynti: VEIKKO VIRTANEN, 09-5627 7110, veikko.virtanen@soundi.fi SK1 Uutuus! kitarat bassot/vahvistimet kaiuttimet/mikserit mikrofonit HYPOCRISY Nuclear Blast Joskus intoilin Hypocrisysta kovastikin, tosin viimeiseksi hankinnaksi yhtyeen tuotannosta jäi vuoden 1996 Abducted-levyltä lohkaistu broilerinmuotoinen cd-ep Maximum Abduction. Toki Artificial Heart on metalcorelle ominaisesti vihainen, mutta biiseistä voi helpos- ti löytää myös melankolisempia tunnelmia. Kun äänimaailman ehtii sisäistää, Sanctuary In Abyss kuulostaa ansiokkaasti vihaiselta. The Nexus ei periaatteessa ole sen moniulotteisempi kuin debyyttikään, mutta bändi pystyy säilyttämään raikkautensa. Pikkuilmot 11_10.indd 93 Bändi satsaa Kata Ton Daimona Eaytoylla sujuvan ja vivahteikkaan melodisen metalliseen ilmaisuun kansanmusiikkivaltaisuutta tai yksioikoista brutaaliutta halukkaammin. 222 1300, 212 0344 Av. Ja vaikka 44 Double Zero voisi raakunnasta päätellen olla Kreatorinkin käsialaa, ovat loput biisit päivänselvästi Hypocrisya. Yhtye on jalostanut musiikkiaan haluamaansa ja suuntaan ja onnistunut monessa asiassa. Monista muista poiketen Amaranthella on kummallinen kyky nostaa tavanomaisimpienkin biisiensä tunnelmaa noin kymmenenteen potenssiin ja saada simppeleinkin riffi groovaamaan. Etenkin MUSIC SHOP www.unisound.fi albumin alkuosuus näyttäytyy todella Pi t k ä k a t u 2 8 , 6 5 1 0 0 VA A S A • 0 6 -3 1 7 0 1 5 9 tehokkaana ja kiehtovana esimerkkinä Rotting Christista vuosimallia 2013, mutta romanialaiseen kansanlauluun pohjautuva, naislaulua sisältävä Cine iube?te ?i las?kin toimii yhtä lailla. Tiukka rypistys onkin hyvä pitää mitaltaan aisoissa. Tuore levy on sisältää ison annoksen uutta intoa. MU P it k ä Hyvän fiiliksen m WWW.TLAUDIO.FI ALAN HARRASTAJILLE !!! ROCK BLUES JAZZ PROGE + 50 GENREÄ www.retromusiikki.com End Of Disclosure Ilmoitu EERO KETTUNEN HHHH SOUNDI 79 ww. Tästä on helppo saattaa ura urkenemaan. 0500-789692 ja 03-6171018 Tähtiportinkatu 18 13130 Hämeenlinna kaissut Rotting Christ pystyy edelleen onnistumaan albumilla erinomaisesti, Power sound 1_13.indd 1 15.1.2013 13.14 vaikka aina välillä meno on vaikuttanut väsyneemmältä. Örinälaulut onnistuu miehekkäästi, mutta puhtaiden lauluosuuksien teinipoikamaisuus soi välillä ristiriitaisesti yhtyeen väkivaltaisen riffittelyn lomassa. Ja kolme laulajaa työskentelee harkiten antaen riittävästi tilaa toisilleen, jolloin niin örinä, puhdas miesääni kuin naislaulukin kietoutuvat nätiksi vyyhdeksi. tuuriperimänsä syövereissä. Amaranthe kunnioittaa nöyrästi ABBA:n perinteitä ja edustaa häpeilemättömästi viihdemusiikkia, mutta mitä sitten. Samalla se on kuitenkin menettänyt alkuaikojensa vaivatonta hurmaa. ”Tee mitä tahdot” P
6.3. LA 11.5. Lämppäriesiintyjää ei ollut. Mies laulaa ajoittain Prince-tyyliin makeasti falsetissa ja on kuin Lenny Kravitz, jolle on suotu genitaalit sekä parempi takamus. PE 17.5. Gary on jo 28-vuotias, joten rocktähtikuolemakaan ei enää uhkaa. 6.4. LA 4.5. Gary aloitti bändeineen tasan 21.40. 1.6. Clark ei viljele juurikaan välispiikkejä, mutta sooloja sen sijaan paljonkin. Esan mielestä Gary Clark Jr. O L AV I U U S I V I RTA VESTERINEN YHTYEINEEN LAURA STIG & K U L L A N K A I VA J AT JORMA KÄÄRIÄINEN & RIKU NIEMI ORCHESTRA INDICA M A RT T I S E RV O & N A PA N D E R JONNE AARON THE 69 EYES STURM UND DRANG M A R I S K A & PA H AT S U D E T AV O I N N A 2 1 - 0 4 www.pressa.fi 80 SOUNDI Antinkatu 2, Helsinki www.ttt-klubi.fi Hallituskatu 19, Tampere. LA 27.4. PE LA PE LA 24.5. Austinista kotoisin oleva Gary Clark Jr. Päädyimme Esan kanssa parvelle, josta oli heikohko näkyvyys. 12.4. Tungos ja töniminen käy hermoon ja liian kallista juomaa saa jonottaa pitkään. LA 20.4. 23.3. HEMMO PÄIVÄRINNE Lisää keikka-arvioita www.soundi.fi PE LA PE LA PE LA 22.3. on bluesin uusi nouseva tähti, josta on viime aikoina meuhkattu kovasti musa- ja kitaralehdissä sekä netissä. PE 19.4. LA 18.5. Äijä on muuten todella laiha ja pitkä. TI 30.4. 13.4. 31.5. Se kaikki menee illan tähdelle. Soolot olivat kuitenkin mielenkiintoisia ja pahimpia kliseitä vältteleviä. Äijä räplää alvariinsa kitaransa säätimiä sekä polkee efektejä. oli loistava, mutta ansaitsisi paremman taustabändin. Toivon heille lisää maileja ja karismaa sekä speksit kohdalleen. Tavastia, Helsinki Esa Kuloniemi kirjoitti viime Soundissa niin vetävän levyarvion Gary Clark Jr:n uudesta levystä, että päätin tunkea Esan kanssa loppuun myydylle Tavastialle, vaikken ole kuullut Garyn musaa lainkaan. 25.5. KEIKAT kuva: Seppo Niinikuru BLUESAPOSTOLI JA UNINEN BÄNDI GARY CLARK JR. Tosiasiassa Gary osaa tehdä tarttuvia ralleja sekä soittaa niitä vetoavasti. PE 26.4. Hankin silti huomenna Garyn uusimman levyn sekä Epiphone Casinon. Hemmon ja yhtyeen esiintyminen oli liian eleetöntä ja passiivista, show-meininki puuttui ja dramaturgian taju oli kateissa. Vajaat kaksi tuntia kestäneen keikan aikana kuultiin, kuulemma, pääasiassa uusimman Blak And Blue -levyn biisejä ja ainakin yksi Albert Kingin biisi sekä Hendrixiä. KE 8.5. Odotukset olivat siis korkealla. Odotin itse bluesmessiasta, mutta sain apostolin. Hepulla on loistava oikean käden tekniikka. Esitetty musa oli monipuolista bluesia tai oikeammin sulavaa soulin ja bluesin synteesiä. Bändi soitti kuin unessa. Kakkoskitaristi oli lähinnä statisti. Pahoitin mieleni, kun Gary vaihtoi tunnusomaisen ulvovan Epiphone Casino -sähkökitaransa välillä Fender Stratocasteriin. Bändi oli kuin musta aukko, joka ottaa, mutta ei anna vastineeksi mitään, silti kasipuolikkaan arvoinen show. Varsinkin fuzz- ja wahwah-pedaaleja käytettiin taajaan. Täpötäysi Tavastia on ahdistava paikka mummolle. PE 10.5. Varsinkin rumpali oli aika jäykkää komppiosastoa, kun Clarkin kaltainen soittaja tarvitsisi taustalleen Mitch Mitchell -koulukuntaa edustavan, jazzpohjaisen soittajan; sellaisen, jolla on pitkä Elvin Jones -oppimäärä, korvat päässä ja kyky kommentoida sekä syötellä. 5.4. ELOKUU DINGO PA L E FA C E ANNA PUU ELONKERJUU TIMO RAUTIAINEN & NELJÄS SEKTORI KLAMYDIA OSMO’S COSMOS DON JOHNSON BIG BAND HALOO HELSINKI! RESSU & JUSSI YSÄRI HITIT TOUR PE 3.5
IHMISTEN JUHLA // 14.-16.6.2013 SEIN€JOKI IHMISTEN JUHLA // 14.-16.6.2013 SEIN€JOKI Children of Bodom I Karri Koira & Ruudolf I Stone Antero Lindgren I Streak and the Raven I PMMP Nicole I Domovoyd I Popeda I Pää Kii I Pearly Gates Parasta Ennen! -disko I Von Hertzen Brothers DJ Mini & DJ Johannes Kostaja (Tavastian Lauantaidisko) Tuorein bändilistaus & liput nyt osoitteesta YLI 10.000 LEVYARVOITA www.soundi.fi www.provinssirock.fi
BLACKOUT 4. – Tarinan päähenkilö on agnostinen tiedemiestutkija, joka havaitsee jokaisen uuden tunnin olevan häivähdyksen edellistä lyhyempi. Nuorempana Tolkin, Alice Cooperin ja Eric Singerin kanssa. Olin nimittäin viime kesänä vaeltamassa Alpeilla tyttöystäväni kanssa viiden päivän ajan. The Scarecrow Jopa liiankin hyväntuulisena hevi-levyn (2008) jälkeen homma sitten pumppuna tunnetun Edguyn keikan karkasikin käsistä, sillä vuonna 2010 keskeytyminen olisi varmasti maissaapui tuplajulkaisu The Wicked tunut yhtyeen lukemattomille epäysSymphony / Antäville. Teema-albumi The Mystery Of Timen tarina sijoittuu viktoriaanisen ajan Englantiin. Avantasia, julkaisi vuosituhannen Näiden kommenttien vuoksi uskalalkupuolella pitkäsoitot The Mesin lähestyä Rudolfia ja Klausia ja he tal Opera ja The Metal Opera Part paljastuivat suunnilleen maailman II. Samalla veri alkoi rois- nähän laitoin The Metal Opera -levyille esimerkiksi kaikki ne pähkäkumaan joka puolelle, mutta jatkoin hullut ideat, jotka eivät koskaan kosilti sinnikkäästi laulamista. Jäin Edguyn brittikiertueen jälkeen Lontooseen fiilistelemään ja imemään vaikutteita paikallisesta kulttuurista, Sammet muistelee. 2013 kuluu fantasia- ja sinfoniahen– Luin taannoin Scorpionsin haaskisen Avantasia-projektin parissa. tin kunnialla lopKATOSI ALTANI!” Sammet iloitpuun, vaikka sitsee myös Avantaten pelkästään sian levyjen lukemattomista vieraikaikkien vihaajiemme kiusaksi, Samlijoista. IN TRANCE 2. Nykyään tuntuu olevan muodikasta leuhkia, että ”juu, lähden kohta lomailemaan Havaijille tai Thaimaahan”, mutta minä pidän lähiseutujeni luonnosta ja erityisesti aarniometsistä. Tein ten tehokasta ensiapua hieman norensimmäiset Avantasia-albumit enmaalia pidemmän rumpusoolon ainen kaikkea itselleni ja keksinkin sitkana ja vedin keikan loppuun murten, että hetkinen sentään, minun tuneella nenällä, Sammet muistelee täytyy jatkaa tämän hauskan proirvistellen. TAKEN BY FORCE 3. Sammetin viime kesään mahtui toki myös keikkailua ja Avantasian uuden The Mystery Of Time -albumin valmistelua. Ensin en tuntenut juuri mitään, mutta muutaman sekunnin nauttineeni Avantasian albumeiden kuluttua aivoni ilmoittivat, että katyöstämisestä todella paljon. – Muistan kun Kiss, eräs suosikkiyhtyeistäni, juhli aikoinaan kaksikymmentävuotista uraansa ja se tuntui aivan käsittämättömältä. tattelun espanjalaisesta lehdestä ja Edguyn paluun vuoro on puolestaan he hehkuttivat Edguyta varsin maijoskus vuonna 2014. Aivan kaikki asiat eivät kuitenkaan menneet suunnitellusti. Rakastan myös vanhojen linnojen tutkimista ja eteläisestä Saksastahan niitä löytyy. 35-vuotias saksalaismuusikko Tobias Sammet on ahkera, maanläheinen, uskalias ja huumorintajuinen. Ei siitä nyt niin kauan ole. SAVAGE AMUSEMENT 5. Sammetin mukaan kertomus saa jonakin päivänä myös jatkoa. – Aloitin tekstien kirjoittamisen talvella 2012. The Mystery Of Timen vierailijoihin – Myöhemmin kuitenkin tajusin TOBIAS SAMMET ja vaikuttavimmat SCORPIONSIN albumit: 1. LOVEDRIVE 82 SOUNDI puolestaan lukeutuvat muun muassa Bruce Kulick, Arjen Anthony Lucassen, Joe Lynn Turner ja Biff Byford. nioin sanoin – että tämä bändi on – Avantasia, tai Tobias Sammet’s ”uusi Scorpions” ja niin edelleen. On kuitenkin hypättävä lopuksi erään amerikkalaisyhtyeen maailmaan, jotta ajan kulumisen ymmärtäisi vieläkin konkreettisemmin. Koen päästin oli määrä hautautua ja suunniseeni osaksi isoa Scorpions-perhettä telma toteutuikin hyvän aikaa, Samja se on aivan huikean hieno ajatus! met kertaa. Uskokaa tai älkää, mutta varsinkin viimeksi mainittu on yllättävänkin harvinainen ominaisuus germaanimuusikoiden keskuudessa. Päähenkilö ryhtyykin tonkimaan ajan salaisuuksia ja hän kohtaa tutkimusretkillä varsin kiinnostavia hahmoja. Miveri, nyt sinun nenääsi sattuu aivan järjettömästi. BAZOOK TEKSTI: TIMO ISOAHO PÄHKÄHULLUJEN IDEOIDEN KOTI K ehutaanpa hieman, kun aihetta kerran löytyy. – Edellinen kunnon lomani. Heiluin, juoksin, hypin, pompin, riehuin – ja yhtäkkiä lava katosi altani! Tipahdin pari metriä, rysähdin betonille ja löin nenäni suoja-aitaan. – Olen huomannut, että Avantasian albumeille on nykyään tungosta – minun ei siis tarvitse enää rukoilla, että tulisitko mukaan soittamaan yhden biisin, Sammet naurahtaa. Tämä tutkija tajuaa ihmisten olevan matkalla kohti umpikujaa ja hän myös ymmärtää jonkun salaperäisen voiman imevän meidän aikaamme. Näiden levyjen jälkeen projekmukavimmiksi tyypeiksi. Ja nyt minä olen itse soittanut Edguyn riveissä jo vuodesta 1992, saksalaismuusikko nauraa, taas kerran.. met nauraa. – Soitimme Edguy-konserttia saksalaisella Bang Your Head! -festivaalilla ja olin liikkeellä aivan hirveän hyvillä fiiliksillä. – Olen saanut tehdä yhteistyötä – Totta puhuen: en enää jaksa vämuun muassa Michael Kisken, Timo littää näiden kaikenlaisten nettikeskustelujen nälväisyistä. Tarina on kaiken kaikkiaan hyvin avoin ja sitä voi tulkita todella monella tavalla. Parikymppinen rockyhtye oli minun mielestäni täydellisen utopistinen ajatus. gel Of Babylon ja – Se on totta. ”HEILUIN, JUOKSIN, jo nyt on koittanut Halusin todellaHYPIN, POMPIN, RIEHUIN The Mystery Of Tikin vetää konser– JA YHTÄKKIÄ LAVA men aika. Sain sittiutuneet Edguyn julkaisuille. jektin toteuttamista. Unohtumattominta oli olin paljon ärhäkkäämpi ja pitkävikuitenkin työskennellä Scorpionsin haisempi, mutta näköjään ikä kovetvähintäänkin legendaaristen Rudolf taa herkemmänkin sydämen! Schenkerin ja Klaus Meinen kanssa, Kuten sanottua, Sammetin vuosi hymyilee Sammet. Melodista powermetalia soittavan Edguy-yhtyeensä kanssa muun muassa Scorpionsin jättikeikkoja lämmitelleen Sammetin tämän vuoden aikataulut täyttyvät nimekkäiden vierailijoiden tähdittämän Avantasiametallioopperan kuudennesta tulemisesta
– Ja kyllähän ne viime talven raakileet kuulostivat kieltämättä vähän väkisin väännetyiltä. Kun vastapäätä istuu vähintäänkin multilahjakas Henri Sorvali niin toki puheeksi on otettava myös miehen toinen orkesteri Moonsorrow. – Miksi tällainen video. – Suomenlinnassa kuvattu Trollhammaren, ehdottomasti. Sorvali And His Orchestra -tyyppinen ratkaisu. Todella punainen lanka löytyi sitten loppukesällä. Moonsorrow’n seuraavan albumin hahmotteleminen alkaa joskus toukokuussa kevätmasennuksen myötä, mutta aivan vielä en varsinaisesti odota hetkeä, että pääsen viiltelemään itseäni työhuoneen uumeniin, hymähtää Sorvali. Tuli horjahdettua edellisenä iltana kuppilaan ja olo olikin sitten sopivan juhlava. – Ihmisvastainen tunnelmahan sieltä löytyy. Siitä levystä tulikin enemmän H. Että onpa huono meininki, minä en suostu soittamaan tällaista. K evätaurinko lämmittää kiiltäviä hankia ja Aulangon komeat maisemat kutsuvat hiihtämäänkin, mutta toki lauantai-iltapäivänä löytyy mielenkiintoisia rokkihommiakin. Häxbrygd promotoi Finntrollin Blodsvept-uutuusalbumia. Ja jos kuvatut videotiedostot pysyivätkin tallessa niin aivan yhtä hyvin ei käynyt Blodsveptin sessioissa. – Purkitimme soittokohtauksia jo viime yönä ja työn tuloksia kotona tarkastaessa olinkin sitten tulisilla hiilillä, kun kamera ei jostakin syystä tunnistanut taltioituja tiedostoja. Sormi menee läpi sivuovesta, kun siitä painaa vähän kovemmin, rumpali Samu ”Beast Dominator” Ruotsalainen naurahtaa. Jälkimmäinen olisi ollut vielä enemmän WTFbiisi, mutta Häxbrygd tulee hyvänä kakkosena. Blodsvept ei päästä kuulijaa helpolla – miksi pitäisikään. Pelastusoperaatiokaan ei onnistunut, joten kaikki raidat piti vetää uusiksi, Sorvali puistelee päätään. Kuvaukset kestivät jotakin kaksitoista tuntia ja jouduin olemaan suunnilleen sen ajan munat paljaana pakkasessa. Siinä tuli väärinkä- sityksiä tietokoneen ilmoittamien päivämäärien, varmuuskopioiden ja viimeisten nauhoitusten välillä. Minähän teen musiikkia erittäin intensiivisesti ja se on parhaimmillaan, tai pahimmillaan, todella rankkaa. Tarkemmin sanottuna kuvauspaikkana toimii autokorjaamo, joka tarjoaakin suorastaan oivat puitteet peikkomaisen videon kuvauksille. Toki tällainen video vie Häxbrygdin entistäkin mielenkiintoisempiin sfääreihin – aika monet tulevat jäämään epäuskoisena tuijottamaan ja kuuntelemaan, että mitä ihmettä täällä tapahtuu, kertoo puolestaan kosketinsoittaja Henri ”Trollhorn” Sorvali. No, pitäähän sitä nyt yksi tuunauspätkä tehdä! Tuo meidän parantelun kohde, valkoinen Ford, on muuten melkoisessa kunnossa. Mutta mikä on ollut Finntrollin ikimuistoisin videosessio. Mutta ei sentään missä tahansa, sillä nyt on matkattava kaikista maailman paikoista Vantaan Korsoon ja folkmetalin edelläkävijän Finntrollin Häxbrygdkappaleen videosessioihin. – Esimerkiksi basistimme Sami ”Tundra” Uusitalohan on säveltänyt paljonkin juttuja, mutta Nifelvind-albumin (2010) aikoihin hänkään ei oikein ehtinyt panostamaan tähän touhuun. – Kitaroiden nauhoittamiseen meni paljon aikaa, kun siellä on paikoin aika haastavaa meininkiä. Tekstien kantavin teema on abstrakti ja välillä konkreettisempikin ajatus, että luonto ottaa jonkun hahmon ja nitistää ihmisen, tuon vihollisensa. Kun sitten yksi biisi oli enää jäljellä niin kävi niinkin mukavasti, että kaikki kitaraosuudet tuhoutuivat. Nyt olemme treenanneet ahkerasti ja sovituksia on viilattu koko yhtyeen toimesta. Ylipäänsä, Finntrollin materiaalin työstäminen on sellaista hyväntuulisen väkivaltaista virnistelyä, kun taas Moonsorrow liikkuu apeissa ”haluan tappaa itseni” -tunnelmissa. Olihan siinä sitten kohtalainen sota päällä hetken aikaa. – Levyn hahmotteleminen alkoi viime helmikuussa, mutta sitten se aivan ensimmäinen biisiaihio sai melkoisen tyrmäyksen joiltakin tahoilta. Onneksi mitään ei ollut kadonnut vaan kyse oli tilapäisestä häiriöstä, videon ohjaava Finntroll-kitaristi Mikael ”Routa” Karlbom huokaisee. Emme harjoitelleet kertaakaan ennen studiosessioita ja minähän vain ilmoitin jätkille, että vetäkää näin. – mutta se myös palkitsee. Se on kuusitoista vuotta sitten Rivfaderdemonsa julkaisseen helsinkiläisyhtyeen kuudes pitkäsoitto. SOUNDI 83. Pistimmekin ideoita tylysti roskiin ja toisaalta säästimme joistakin biiseistä vaikkapa kymmenen prosenttia, josta teimme kokonaan uuden biisin. – Oli mietinnässä, että tehdäänkö video Häxbrygdista vai jazz/swing-biisi Mordminnenista. No, tässä yhtyeessä palaute HENRI SORVALI ja aution saaren levyt: on aina ollut brutaalin BAL-SAGOTH: Starfire Burning Upon The suoraa ja sitä saa toki anIce-Veiled Throne Of Ultima Thule BATHORY: Blood Fire Death taakin, kunhan myös peEMPEROR: Anthems To The Welkin At Dusk rusteluista löytyy painoa, Sorvali huomauttaa. No, kepit kuitenkin soitettiin ja editoitiin nippuun. Toivottavasti se myös kuuluu! Millaisissa sanoitusmaailmoissa Blodsvept liikkuu. – Moonsorrow ehtii studioon ehkä vuoden päästä. Kyseessä on Finntrollin selkein ”bändilevy” koskaan. Ei mikään ”LUONTO OTTAA JONKUN HAHMON JA NITISTÄÄ IHMISEN, TUON VIHOLLISENSA! KOHTALAISESTA SODASTA LUONNON ARMOILLE ihme, että molemmat jalkani paleltuivat, Ruotsalainen muistelee
– KIIREINEN MIES TÄMÄ O n helmikuu ja Seutulan lentokentän kupeessa pyryttää lunta oikein kunnolla. Tai mitään. Aivan oikein: olemme Children Of Bodomin päämajassa. Tänä iltana kulmilla on hieman erikoisempi kokoonpano, sillä laulajakitaristi Alexi Laihon lisäksi paikalla ovat ruotsalaistuottaja Peter Tägtgren ja Amorphisin biiseistä pitkälti vastaava kitaristi Esa Holopainen. Marco Hietalahan toimi Amorphisin laulutuottajana muutaman albumin ajan ja minun kunnioitukseni häntä kohtaan nousi aika tavalla Circle-kokemuksen jälkeen. Kaikkiaan levyn viilaaminen kesti muuten noin vuoden ajan vaikka voisin tehdä jonkinlaisen Hypo-albumin vaikka viikossa, muusikko-tuottaja hymähtää. Viimeksi mainittu on nyt ajankohtainen uuden End Of Disclosure -albumin myötä. Joten kysytään: milloin rundi on pahimmillaan. Halusipa sitä tai, mutta lukemattomia kiertueita tehneen Tägtgrenin kanssa keskustellessa törmää kaikenlaisiin toilailutarinoihin ennemmin tai myöhemmin. Kolmikko on nähnyt toisiaan viime aikoina paljon, sillä parhaillaan Children Of Bodomin tulevan albumin lauluosuuksia nauhoittava Tägtgren työskenteli viime vuoden lopulla Amorphisin Circle-kiekon kimpussa. – Olen vanhan liiton kaveri enkä oikein jaksa innostua näistä tämän päivän superteknisistä ja ylibrutaaleista deathmetal-ryhmistä. Lopulta pirssi kuitenkin löytää tiensä halki kinosten ja nietosten (toisin sanoen karsean huonosti aurattujen katujen) ja kääntyy erään teollisuushallin eteen. Että minä en yksinkertaisesti voi mennä tuonne mylvivän yleisön eteen – ja tietenkin minä menen, Tägtgren kuvailee. BAZOOK TEKSTI: TIMO ISOAHO AMORPHIS, CHILDREN OF BODOM, HYPOCRISY... – Minähän törmäsin Amorphisin kundeihin Nuclear Blast -kiertueella vuonna 1995 ja puhuimme yhteistyöstä jo silloin. Kokeilut liittyvät nyt enemmänkin laulupuoleen, sillä yritin tulkita biisejä hyvinkin erilaisin tavoin. Vaimoni oli siis ottanut yksipuolisen eron ilmoittamatta asiasta. – No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Circlesta tuli muutamaa edellistä Amorphislevyä tummempi ja raskaampi ja yhteistyö su- ALEXI LAIHO jui kaikkiaan varsin kitkatta, vaikka Pekka Kainulaisen runojen sovittaminen biiseihin osoittautuikin hieman haastavaksi. Sisältä löytyy soittotoimintaan liittyvän esineistön lisäksi talvimyrskyiltä suojassa olevia autoja, autoja ja autoja. Amorphis taas on tiiviin yhteistyön merkeissä uusi tuttavuus, vaikka sinänsä suomalaisyhtye onkin pysynyt ruotsalaistuottajan sydämen lähellä jo vuosikausien ajan. Kun pääsin lopulta kotiin niin tajusin ettei siellä ollut ketään. Ai niin. Hypocrisykin on tehnyt omat kokeilunsa vuosien aikana, mutta tällä kerralla pyrin kirjoittamaan tarttuvan simppeleitä biisejä ja iskeväsoundisesta End Of Disclosuresta tulikin eräänlainen back to basics -albumi. – Meidän välillemme on syntynyt mainio työsuhde. – Mieleen nousevat ne kerrat, kun olen edellisen yön juhlahumusta johtuen niin järkyttävässä krapulassa vielä ennen seuraavan illan keikkaa, että yritän vain epätoivon kyyneleet silmissä halata lavan takana jotakin, vaikkapa taustalakanaa, ja hakea siitä jotakin turvaa. Peterillä on myös pari omaa orkesteria eli joskus ensi vuonna aktivoituva teknometalliryhmä Pain ja jo yli kaksikymppiseksi ehtinyt deathmetal-yhtye Hypocrisy. Eihän tähän väliin mahdu kuin vajaa kaksikymmentä vuotta, nauraa Tägtgren. Alexi saattaa joskus olla vähän kärsimätön laulujensa kanssa, tyyliin ”tämä on jo ihan perkeleen hyvä, mennään eteenpäin”, mutta silloin hänet täytyy puhua ympäri yrittämään vielä muutaman kerran. Ja mikäpä tässä ESA HOLOPAINEN 84 SOUNDI on ollut työskennellessä, kun Alexin laulukin alkaa iän myötä soundaamaan todella äkäiseltä rähinältä. – Meshuggahin kanssa vuonna 1996 tehty kiertue oli kanssa melkoinen Rundi päättyi Tukholmaan, jonka jälkeen bussi vei minut ja soittokamat kotikylääni Pärlbyhyn. Meillä on muuten varsin mielenkiintoiset työskentelyajat, sillä aloitamme yleensä yhdeksältä illalla ja jatkamme johonkin aamuseitsemään. Mietipä sitä fiilistä: törmäät himaan kuuden viikon todella rankan keikka- ja ryyppyputken jälkeen ja huomaat, että elämänkumppanisi on lähtenyt ja vienyt mennessään kaikki huonekalutkin. Minulta kesti ainakin viikon verran palata niin sanotusti maan pinnalle! Jumalauta sentään, millainen fiilis se oli! PETER TÄGTGREN. Myös Blooddrunk-albumin aikoihin tehty yhteistyö kantoi hedelmää, joten hyväksyin Children Of Bodomin työtarjouksen mukisematta tälläkin kerralla. – Minähän tutustuin Bodomin kavereihin vuosituhannen vaihteessa ilmestyneen Follow The Reaper -levyn myötä. Musiikillisesti levy kuulostaa hemmetin vihaiselta, mutta silti tietyllä tavalla kontrolloidulta, Tägtgren kuvailee
Sanoittamisessa, sovittamisessa ja kaikessa muussa oli aivan mahdottomasti hommaa, mutta lopputuloksen äärellä kaikki vaikeudet ja ongelmat unohtuvat. Mikäs sen mukavampaa! SOUNDI 85. Koelaulusessio tuntui suhteellisen erikoiselta – siellä minä todistelin osaamistani vanhoille tutuille – mutta onneksi kaikki sujui paremmin kuin hyvin. M ors Principium Estin ja Omnium Gatherumin kaltaisia piristysruiskeita lukuun ottamatta tuntuu, että melodisen deathmetalin ja metalcoren luut alkavat olemaan jo kovin tyhjiin kalutut. Sitten kuulin, että paikalleni tullut laulaja Howard Jones on lähdössä ja päätinkin laittaa hakemuksen sisään. – Killswitch-pestin päätyttyä olin pelkästään helpottunut ja seuraavina vuosina elämäni muuttuikin paljon paremmaksi. Lopulta halusin vain eroon bändistä ja oikeastaan vähän kaikesta, Leach kuvailee. Warner Musicin Tukholman-byroossa istuskeleva laulaja kertoo auliisti lisää. – No, Peterin toinen lähtö tuntui aluksi kitkerältä, mutta hänen ratkaisunsa osoittautui myöhemmin onnenpotkuksi. Nyt tilanne on kääntynyt paremmaksi, sillä todella monet skidit kuuntelevat ja soittavat metallia. Tänä päivänä bändejä on ainakin miljoona, joten pienestä jutusta on kasvanut oma teollisuudenhaaransa, laulaja naurahtaa. Toki Killswitch soundaa erittäin tiukalta, mutta halusin jättää äänimaailmaan myös rosoa ja hikeä, Dutkiewicz kuvailee. – Suomen tilannehan on ollut aina hieno, mutta Ruotsin metalliskene tuntui täysin kuolleelta muutaman vuoden ajan. Erityisen kiitoksen ansaitsee Killswitchin voimahahmo, tuottaja-kitaristi Adam Dutkiewicz, sillä mies on loihtinut levylleen todella komean kitaravallin. Soilworkin ovetkin ovat käyneet, mutta toiseen suuntaan, sillä yhtyeestä vuonna 2005 lähtenyt ja kolme vuotta myöhemmin riveihin palannut Peter Wichers poistui uudelleen kuvioista kesällä 2012. – Jos vertaan uutuutta vuonna 2009 ilmestyneeseen bändin nimeä kantaneeseen levyyn niin materiaali on nyt aggressiivisempaa ja nopeampaa. – Pidin aikoinani kovasti esimerkiksi Earth Crisis -yhtyeestä ja vanha At The Gates, In Flames, Carcass sekä Soilwork ovat edelleen tärkeitä juttuja. Olen äärimmäisen ylpeä The Living Infinite -kokonaisuudesta, sillä se on nimenomaan bändin yhteinen saavutus! Niin Disarm The Descentin kuin The Living Infinitenkin soundimaailmat vaikuttavat erityisen onnistuneilta. Ja tietenkin tämä sama luu iskeytyy omaan kurkkuun juuri silloin, kun sitä vähiten odottaa. Olen myös oppinut vuosien mittaan tuotantotempun jos toisenkin - muun muassa Brendan O’Brienilta, jonka kanssa työskentelin tuon edellisen albumin myötä – ja koen saavuttaneeni eräänlaisen huipun Disarm The Descentin myötä. Mutta missä melodinen death metal ja metalcore menevät juuri nyt. Vihasin kiertueita ja olin pahasti masentunut. Helsingin The Circuksessa huhtikuussa täräyttävän Killswitch Engagen riveihin palannut vanha (!) laulaja Jesse Leach tuntuu virittäneen massachusettsilaisyhtyeen uuteen lentoon ja Tuska Open Airissa moshpitin jos toisenkin järjestävä Soilwork taas lataa peliin peräti tuplamittaisen studiolevytyksen - ja vastoin ennakko-oletuksia helsingborgilaiset onnistuvat pitämään kokonaisuuden mielenkiintoisena. Mutta tosiaan, Killswitch Engagesta vuonna 2002 poistunut Jesse Leach on nyt palannut lajitovereidensa pariin. – Takavuosina oli vain muutama kova nimi, lähinnä In Flames ja Dark Tranquillity. Toki albumit tarjoavat viime vuosina tutuksi tullutta tarkan modernia metalliseinämää, mutta musiikista löytyy myös elävyyttä. – Pitihän tätä tuplalevyn ideaa tunnustella kerran jos toisenkin, mutta ajan myötä ja biisimateriaalin karttuessa ajatus tuntui paremmalta ja paremmalta. Lopulta biisejä syntyi niin runsaasti, että saimme ajatuksen tuplasta, laulaja Björn ”Speed” Strid sanoo. – Ne reilun kymmenen vuoden takaiset ajat olivat todella vaikeita. En valitettavasti pysty hehkuttamaan yhtäkään viime aikojen levyä, sillä yhtyeet tuntuvat vain kopioivan toisiaan ja koko raskaan musiikin skene tuntuu jotenkin elottomalta, Leach miettii. Sillä tilannehan on nyt sellainen, että amerikkalainen Killswitch Engage ja ruotsalainen Soilwork tekevät taikoja uusilla studioalbumeillaan. Killswitch Engagen uutuutta vuolaasti kiittelevän Björn Stridin näkemys on selvästi valoisampi. Uudemmat bändit. Ryhdyimme nimittäin työskentelemään entistäkin ahkerammin, sillä tahdoimme osoittaa pärjäävämme ilman Peteriäkin
Hän oli pikemminkin mento rina paikalla ja näytti mitä kaikkea me voidaan tehdä, sekä antoi joitain kuva: Jussi Nygren uutama vuosi sitten Oulussa kimuranttia instrumentaali progea väänsi ryhmä nuo ria poikia nimeltään Sininen Kaappi, Mutta Miksi. Myös 1990lu vulla tehtiin hienoa psykedeliaa shoegazen muodossa. Se on mukavan ristiriitaista, kun musiikki on mitä on. Toiston kautta synty shamanistinen tunnelma. Yhtyeen nimeä kantavaa debyyt tilevyä työstettiin Brian Jonestown Massacren keulakuvan ja kulttirok kari Anton Newcomben avustuk sella. Yhtyeen soundia on verrattu muiden muassa Brian Jonestown Massacren, Spacemen 3:n ja Black Rebel Motorcycle Clubin kaltaisiin 1960lukuisen psykedeliarockin modernisoijiin. Me käytiin samaa lukiota ja Esa sanoi, että perustetaanko sellai nen progebändi, joka on niin progea kuin voi olla. Lisäksi hän soittaa parilla biisillä. The Scenesin huhtikuussa julkais tavan Images Of Animals Crying In Public debyytin sisältö on helpoiten määriteltävissä taiderockiksi. – Koska me halutaan päästä ulko maille. Mutta samalla siinä tajusi, että hänkin on vain ih minen. Onhan vaikka French Films ja Satel lite Stories pystyneet siihen. – Satellite Storiesin laulaja Esa muuten perusti meidän bändin alun perin. Hän voitti jo 19vuotiaana J.H. Mikä toistossa ja junnauksessa viehättää. – Nykyajassa ollaan, sieltä ne vaikutteet tulee ja koko ajan taitaa homma nykyaikaistua entisestään. Yllättäen Anton tykkäsi meidän keikasta, jonka jälkeen hän ehdotti, että tulisimme nauhoittamaan hä nen studiolleen Berliiniin. Esalla on hyvä huumorintaju. Kitaristi Miki Liukkonen, miksi päädyitte vaihtamaan erittäin omi tuisen nimen todella tavalliseen nimeen. Black Lizard kuulostaa lajityyp pinsä elkeet hyvin sisäistäneeltä po rukalta. BLACK LIZARD H elsingissä vuonna 2010 perustetun Black Lizardin pojat ovat vielä nuoria, mutta vaikutteet yhtye on poimi nut 1960 ja 1970lukujen primi tiivisestä rockista ja psykedeli asta. – Mulla ne menee sellaisessa pyhässä kolminaisuudessa, että jos en pysty jotain sanomaan kirjoitta malla, niin sitten sanon sen musii killa. – Jokaisella vuosikymmenellä on tehty hyvää ja erilaista musaa, mutta jos on pakko valita, niin sa non että 1960luvulla. Sieltä löytyy juuret myös 1970luvun punkkiin. Konstailemattomasta kompista vas taavat basisti Lauri Lyytinen ja rum pali Onni Nieminen. Paltsan laulussa on tyyliin sopivaa huumeisen coolia kukkoi lua. Laulaja Konsta Koivisto on puoles taan kuvataiteilija ja yksi oululai sen Salonkiartgallerian pyörittä jistä. Mikko Meriläinen Transsia ja shamanismia – Emme ole hakeneet mitään tiet tyä vintagesoundia, emmekä koe olevamme mitään vintagerockia. Se on itselle läheisin. Koska osaat hyvin suomen kielen, niin miksi olette päätyneet teke mään musiikkia englanniksi. Black Lizardin kitaristilaulaja PaltsaKai Salama, minä vuosikym menenä mielestäsi tehtiin parasta rockmusiikkia. Euroopassa on hirveä määrä hyviä bändejä, jotka tekevät uudenlaista psykedeliaa, ja mielestäni me lukeudutaan samaan kastiin. Hänen avustuksella nau hoitimme puolet levystä. Nämä kuusi vähän päälle kaksikymppistä jannua eivät ole lähteneet mutkia oikomaan, vaan biisit poukkoilevat ja tempoilevat kuin känninen Mars Volta tai punkversio Mew’sta. – The Sceneshän on tosi perus nimi, mutta se oli harkittua. – Hengasimme pitkän viikonlo pun studiolla, ja olihan se uskoma ton kokemus. Se on ollut alusta asti mei dän kunnianhimoinen tavoite, mutta eihän se mitenkään mahdotonta ole. Brian Jonestown Mas sacre oli yksi syy siihen, että perus timme tämän bändin. Sittemmin yhtyeeseen löytyi laulaja ja nimi lyheni Siniseksi Kaapiksi. – Pääsimme lämmittelemään Brian Jonestown Massacrea Tavasti alle. Newcombea ei voi kutsua tuotta jaksi. Tuntuu, että psykedelia identifioi daan monesti 1960 ja 1970luku jen jutuksi, että hassut hipit tekee hassua musaa. Jossain vaiheessa Esa lähti pois ja halusi perustaa bändin, joka on niin indiebändi kuin vain voi olla, eli Satellite Storiesin. – Mantramaisen toiston kautta pääsee syvälle musiikkiin ja erään laiseen transsiin. neuvoja. Mikä yksi sana kuvaa The Scene siä parhaiten. Mä läh tökohtaisesti mietin, että nyt ote taan joku perusnimi tyyliin The Kil lers tai The Strokes. 86 SOUNDI Biiseistä vastaava Miki tunne taan myös kirjallisesta urastaan. Sami Nissinen. Erkon kirjoituskilpailun runoillaan, on julkaissut kaksi runokokoelmaa ja syksyllä ilmestyy esikoisromaani. TARKKAILULUOKKA PALSTALLA NOSTETAAN ESIIN SOUNDIN TOIMITUKSEN UUSIA SUOSIKKEJA THE SCENES Hysteeristä taiderockia kuva: Aki Roukala M Kumpi sinun mielestäsi on lähem pänä The Scenesiä, 1970 vai 2010 luku. Vedättekö vintagekamoilla vai onko teillä mallintajat käytössä. Välillä kuuluu selkeitä vihjeitä siitä, että myös vanhoja progesuuruuksia on kuunneltu. On meillä pohjaa 1970luvussa siinä mielessä, että aikoinaan kuunnel tiin sellaista, mutta se jäi lukio vuosiin. Lopuksi käyttöön vakiintui nykyinen nimi The Scenes. Joni Seppäsen kitarat ja synte tisaattorit ujeltavat ragamaisesti. Anton oli le voton ja erikoinen kaveri, kova ker tomaan erilaisia tarinoita ja puhu maan politiikasta. – Hysteria. Ammennan kirjallisuudesta, elokuvista ja muualta musiikkiin
(SN) PERPETUAL RAGE Perpetual Rage on kuopiolainen neljän vuoden ikäinen yhtye, joka on toiminut nykykokoonpanossaan parisen vuotta. Karmiasta hehkuu eräänlainen punkhenki, ripaus nihilismiä ja selkeä ymmärrys hyvien ja tarttuvien melodioiden päälle, vaikkakin yhtyeen soisi lipsahtelevan myös mukavuusalueensa ulkopuolelle, jolloin bändin persoonallisuus voisi löytää tarpeellisia uusia ulottuvuuksia. Kitaroissa on ronskisti twangia, soitto on kauttaaltaan taidokasta ja tyylitajuista. Matalavireisyys tuo kappaleen sointiin synkeyttä ja painavuutta, mutta laulajan maneerit kuulostavat siinä teennäisemmältä. Nyt meininki on löytynyt ja se kiteytyy yhteen kappaleeseen. Muita Parempi on loistobiisi, useampine sävellajeineen ja rytmisine koukkuineen melko konstikas mutta silti äärimmäisen hitikäs laulu. Soulista ja jazzista ammetavassa Chilly Winterissa on letkeä boogie sekä taitavaa ja näkemyksellistä soittoa, eikä musiikki ole opistomaisesta klangista huolimatta liiaksi puleerattua. Even Eki Wouldn’t Drink This on modulaatioineen ja lukuisine taukoineen polveilevampi ja maalailevampi eepos. Liisa kujertaa miellyttävästi ja laulusoundi on hyvä. Leevi & The Leavingsin vaikutus kuuluu melodiassa ja poljennossa mutta laulun teksti ja oma ilme on persoonallinen. Isoon läpimurtoon on vaikea uskoa. Bändin on luonnehdittu kuulostavan Happoradion ja Stam1nan kieroon kasvaneelta lapselta, mutta aamuvellin mukana on mennyt myös vähän Apulantaa ja YUP:tä. (MS) CREEPING UNKNOWN Creeping Unknownin musiikki syntyy siinä kultaisessa leikkauksessa jossa surfrock-, Suomirautalanka ja tieteisfiktio kohtaavat. (SN) JABADUU JAM Hölmösti nimetty helsinkiläisespoolainen yhtye sanoo vuosien aikana etsineensä tyyliään ja tehneensä vaikka minkälaisia kappaleita. Perpetual Ragella on sen verran kova laulaja, että virheille voi antaa anteeksi. Toisaalta laulu ei ainakaan jätä kylmäksi: joku varmasti rakastaa tätä juuri laulajattaren tyylin takia. Ilmeisesti yhtyeen muut biisit eivät ole aivan yhtä metallisia kuin arvioitava materiaali, mutta bändin kannattaisi vakavasti harkita kantaansa uudelleen, sillä yhtye on raskailla vesillä selvästikin kuin kotonaan. lusoundi dominoi niin paljon, että biisit jäävät sen alle ja sinänsä ansiokkaat tekstit eivät tartu tajuntaan ensimmäisellä kuuntelukerralla. (SN) A&R ARVIOI JOUNI TAMMINEN Exogenic Music Group Hyvää. Assica Jelban loihtima, reggaemaiseen takapotkuun nojaava soundimaailma on kuitenkin persoonallista, linjakasta ja laadukasta. Sellaisia hetkiä -kappaleen kertosäkeen laulumelodia tarttuu takaraivoon kuin takiainen ja dobro on sovituksessa hieno oivallus. Hämmennys on suuri. Seuraavaksi yhtyeen toivoisi hakeutuvan epämukavuusalueelle ja kokeilevan rohkeasti erilaisia sovitusideoita, joilla demomaiseen yhtyesointiin saadaan lisää täyteläisyyttä. Myös riffitehtailu sujuu bändiltä norjasti. Karmia ei tällaisenaan ole ehkä se omaperäisin orkesteri, mutta siinä on jotain perin viehättävää kaikessa rosoisuudessaan ja myös viattomuudessaan. Bändi on linjakas ja hallitsee tarttuvatkin melodiat ajautumatta kuitenkaan liian kevyille linjoille. Potentiaalia löytyy niin sävellyksistä, teksteistä kuin tulkinnastakin, mutta tulevan albumin tuotantovaiheessa kannattaa olla tarkkana laulusuoritusten kanssa. Perin harvoin kuulee yhtä vahvaäänistä tulkitsijaa, joka uskaltaa avoimesti heittäytyä biisin tunnelmaan. Vakava tyttö -kappaleen simppeli kertosäe toimii mainiosti. Moogmainen synasoolo simuloi hienosti pedalsteelin ujellusta ja samalla modernisoi sointia. (SN) KARMIA Karmia haluaa asettua metallikategoriaan, vaikka bändi lähestyy tyylillisesti enemmän Negativea kuin raskaan metallin raatajia. Laulajan ääni on poikamainen ja sovitus tarpeettomankin ponneton ja särötön. Laulajalla on jopa liikaa yritystä; lau- APUS Apus on muutaman vuoden ikäinen parikymppisten kavereiden bändi, joka kyntää metallisarkaa avoimin mielin. (MS) KUUKAUDEN DEMO MARIAN JAMIT Marian Jamit on tuore helsinkiläinen duo, jonka musiikista tulee vahvasti mieleen Regina. (SN) SEED HUSK Ensi kuulemalta jyväskyläläisen Seed Huskin musiikissa ei tunnu olevan mitään ennenkuulumatonta tai kovinkaan omaperäistä, mutta pian tulkinta ja paneutuminen korvaa nämä puutteet. Kysyntää. Keskitempoinen, kantrahtava Between The Lines on mainio ja kaunis laulu. Marian lauluääni on kiva, ja tekee musiikista persoonallista, mutta laulaja tuntuu omaksuneen myös Reginan Iisa Pykärin maneerit kiusallisen tarkkaan ja kuulostaa etenkin ylärekisterissä laulaessaan teennäiseltä. Al Pacino jää mieleen etenkin naiviin mutta mainion tekstinsä ansiosta. Yhtyeen asenne rautalankamusiikkia kohtaan muistuttaa kovin Laika & The Cosmonautsia, mutta vaikea Creeping Unknownia on plagiaatiosta syyttää, sillä moderni surf-musiikki on pitkään ollut paitsi soundillisesti uskollinen juurilleen, myös useiden eri tyylien sulatusuuni. Toivottavasti olen väärässä. (SN) SOUNDI 87 Biisinäytteet ja uudet demoarviot joka tiistai: www.soundi.fi. Laulaja Pantsella on varsin grungemainen ote ja tulkinnassa on ilahduttavasti heittäytymistä ja karismaa. Loisto meininki! Toinen näytekappale Vuosia on melodisempi slovari ja huomattavasti tavanomaisempi esitys. Karmia on saanut vaikutteita erityisesti japanilaisesta Visual Kei –tyylisuunnasta, joka painottaa ulkoasua musiikin rinnalla, ja siksi Karmiakin lipsahtelee tyylikkäästi soiton tarkkuudessa. Sointi on todella omaperäinen sekoitus akustisia ja sähköisiä instrumentteja, junakomppia, akustista kitaraa ja syntetisaattoreita. Akustisen kitaran ja taputusten kuljettama Two Roads ankkuroituu tyyliltään laulaja-lauluntekijä perinteeseen. Kahdesta demokappaleesta Tango Petagonia nojaa nimensä mukaisesti tango-rytmiin ja sen melodiassa on myös Haluatko lähettää demosi Soundiin arvioitavaksi. Yhtye soi vanhakantaisessa hengessä, sillä vaikutteet kumpuavat Black Sabbathista asti, joskin doomin maaperällä operoiva yhtye sivuaa sujuvasti myös Candlemassia ja Solitude Aeturnusta. Bändin luoma tunnelma tavoittaa hyvin kokonaisvaltaisen melankolian, mutta paikoitellen hidas tempo on muodostua kompastuskiveksi. Siinä on ainesta jopa hitiksi hyvän laulumelodian ja oivasti pidättelevän rytmisovituksen ansiosta. DEMOEFEKTI TEKSTI: MARKO SÄYNEKOSKI (MS) & SAMI NISSINEN (SN) kuitenkaan liian helpoille urille. Bändi on malttanut kehitellä musiikkiaan rauhassa ennen tätä esikoisdemoaan, ja siksi yhtye kuulostaa heti kättelyssä kypsältä, asiansa osaavalta ja valmiilta. – Solistittaren soundi ja biisit muutenkin liippaavat todella läheltä Reginaa. Luger sylkee sanansa maanisesti ja aggressiivisesti ja hillitön huuliharppusoolo on viimeinen niitti arkkuun. Laulajan ääni on todella miellyttävä ja aksentti on kunnossa. Etenkin kappaleen hapokkaat ja ”milesmaiset” koskettimet viehättävät. Hra. Onkin suotavaa, että yhtye ei pyri historiallisen autenttisuuteen, vaan etsii rohkeasti omaa soundiaan. Black Country ei yllä kappaleena Between The Linesin tasolle. Yhtyeellä vaikuttaisi olevan nälkäinen asenne, mutta tulevaisuuteen ei kannata juosta takki auki. Bluesahtava Sweet Nothings leijuu ja jytää vuoroin varsin onnistuneesti. Juureva, hieman altsuiluun taipuvainen kitarariffittely ja tarttuvat laulukoukut pitävät otteessaan. Nimittäin esityksen tarkkuudessa on puutteita ja hetkittäin soitto on kääntyä laahaavaksi. Saigonin kertosäe on todella tarttuva. Creeping Unknown edustaa Suomessa lajin tämän hetkistä huippua. Tulkinta on korostettua ässävikaa myöten juuri sopivalla tavalla teatraalisen laiskaa ja vähämielisen kuuloista. Selvähän se. Liukas Linda alkaa hämärällä Timo Soini -samplella, kunnes lähtee armottomaan hillbilly-runttaukseen. Tuore yhtye on saanut nopeasti sävynsä balanssiin. Hieman lisää rohkeutta ja heittäytymistä hänen tulkintaan vielä kuitenkin toivoisi. Katso ohjeet sivulta www.soundi.fi slaavilaista tenhoa, mutta tässä Suomi-filmissä aidat kaatuvat, oudot örkit valtaavat näyttämön ja pistävät pidot pystyyn. Toivottavasti yhtye saa tehtyä jatkossakin yhtä hienoja kappaleita sekä kunnolliset resurssit niiden saattamiseksi levymuotoon. (MS) SKIP ZONE Pääkaupunkiseudulla majaileva Skip Zone tavoittelee musiikissaan kosmista Amerikkaa, tai siis amerikanaa, romantisoitua preeriaa. (SN) BELSEBUB & PERISYNNIT Lappeenrantalainen Belsebub & Perisynnit soittaa oman kuvauksensa mukaan ”spugedeelista folkkia”. – Tekninen toteutus on onnistunut ja biisien sovitukset kulkevat luontevasti eteenpäin. – Tällainen reggaepohjainen, konepopsoundinen ”kansan Regina” voi mennä pienimuotoisesti läpi. Kehitettävää. Orkesteri progeilee mielellään, mutta kuluttajaystävälliseen tapaan, sillä kimuranteimmatkin oivallukset noudattavat riittävän selkomusiikillista linjaa vaipumatta LIISA & DEM BABIES Liisa & Dem Babies lähestyi Soundia kahdella kappaleella, jonka perusteella yhtyeestä syntyy kahtalainen vaikutelma
– Mies ja nainen -albumia kirjoittaessa minulla oli voimakas tahto päästä eroon menneisyyden painolastista. Hän kertoo, että soolouran kolmella ensimmäisellä albumilla (Sata vuotta (2008), Pojat ei tanssi (2010), Mies ja nainen (2012)) lanseerattu rock’n’rollin laji on tullut tiensä päähän. Se onnistui. Pyrimme välittämään tietoja, joista muusikkomme eivät ole vielä kertoneet kenellekään, ja astumme näin pienen askeleen heitä lähemmäksi. Ensimmäisinä stalkerin syynissä ovat neljättä levyään Ihmiset-yhtyeen kanssa valmisteleva Herra Ylppö, Kaakkois-Aasian matkallaan proosahahmotelmia rustaillut ja kotiin palattuaan kokoelman julkaissut Olavi Uusivirta sekä ennakkoluulottomasti niin musiikillisia kuin oheistoimintoihin liittyviä kokeilujakin tekevän Don Johnson Big Bandin rumpali ja primus motor Kari Saarilahti, joka valottaa yhtyeensä ikioman paitapainon alkutekijöissä olevaa toimintaa. Äkkiväärän, vaikean ja etäisen musiikin tekijän leima oli alkanut vituttaa suunnattomasti. STALKER TEKSTI: TEPPO VAPAUS Pikatrippi luovaan mieleen Yleensä artistit antavat haastattelun silloin, kun uusi levy on juuri valmistunut. Osoi88 SOUNDI. –R eality rock on ohi, Ylppö lataa heti tavattaessa. Tässä juttusarjassa haastattelemme muusikoita silloin, kun jotain uutta on vasta syntymässä. Kirjoitin radioille kelpaavia hittejä, ja tein eräänlaisen taiteellisen isänmurhan. Hän on täysin keskittynyt Herra Ylpön ja Ihmisten neljännen levyn luomistyöhön. HERRA YLPPÖ & IHMISET REALITY ROCK ON OHI Juuri nyt haastattelusapatilla oleva Herra Ylppö taipui Soundin juttusille sillä ehdolla, että keskustelu ei lipeä musiikin tekemisestä. Mies ja nainen oli reality rock -trilogian viimeinen levy, ja sillä halusin osoittaa, että voin tehdä yhtenäisen ja helposti lähestyttävän rocklevyn. Myönnän, että minua kiehtoi ajatus pitkän nenän näyttämisestä tietyille tahoille
Haluan levylle biisejä, joissa päästään tietynlaiseen piittaamattomuuteen ja maanisuuteen. Yksiselitteisistä ihmissuhdetarinoista ja masentavasta realismista arvostelua osakseen saanut Ylppö on nyt matkalla takaisin lyyrisempään ilmaisuun. Sävyeron saa aikaan laulutulkinta – matalalta pehmeästi soivan puhelaulun sijasta Ylppö antaa taas äänensä särkyä. Niistä suurimman vaikutuksen tekee kakkoslevyn päättävä Metsänpoika, seitsemänminuuttinen rönsyilevä sävellys Aleksis Kiven Metsämiehen laulun tekstiin. Mutta entäs se musa – mitä tulee reality rockin jälkeen. K. Kaupallisuus on asia, joka kiinnostaa viimeisenä. On vielä mahdoton ennustaa, kuinka moni kuvaillun demosatsin biiseistä päätyy Ihmisten tulevalle albumille. Julkaisun aika koittaa alkusyksystä. Sain uutta yleisöä, ja samalla osa vanhoista faneista hylkäsi, Ylppö kiteyttää. kuva: Teppo Vapaus Tapaan Olavi Uusivirran helsinkiläisessä Allotria-ravintolassa hänen uunituoreen 27 suosikkia -kokoelmansa julkaisupäivänä. Ne tulivat koloistaan on Albert Camus’n Rutto-romaanin inspiroima, akustiseksi folkiksi sovitettu tarina pandemiasta, Tulipäähippiäinen on vanhan ajan rockia á la The Kinks tai T. Rex, ja Älä etsi minua -kappaleen riffittelyssä kuuluvat niin Toolin vaikutus kuin Hamidin iranilaiset juuretkin. tin itselleni ja muille, etten ole vain hullu huutaja. SOUNDI 89. Onko se kaupallisesti merkittävä, sitä en tiedä, mutta musiikillisesti on, Gabi vakuuttaa. Olenkin nyt tilannut häneltä riffivetoisia biisejä, joissa on haikuja Maj Karman äkäi- syydestä. Supersankari on tämän demonipun ainut nieleskelemättä uppoava poprykäisy, mutta sekin rullaa astetta vihaisemmin kuin edellislevyn vastaavat. OLAVI UUSIVIRTA ALKUKANTAISEN TRIOSOITON AIKA 27 suosikkia sisältää peräti viisi ennenjulkaisematonta kappaletta. Minä olen aina pitänyt Ylpössä äkkiväärästä lähestymistavasta. Nuoren ja omapäisen taiteilijan pirtaan sopii hyvin, ettei hän esitä tänään hittejään rokkiklubilla, vaan odottaa illan esiintymistään Modern Jazz Midgets -yhtyeen rumpalina muun muassa Tuomo Prättälän rinnalla. Muilta osin haluan ohjastaa taiteilijan ”Äkkiväärän, vaikean ja etäisen musiikin tekijän leima oli alkanut vituttaa suunnattomasti.” hyvien biisien kautta vääjäämättömään tahtotilaan, jossa toteutetaan tunteita, eikä hittibiisien melodioita. Neljä biisiä päätyi radioiden soittolistoille. Ylppö pyöräyttää demot soimaan Porvoon kotinsa työhuoneessa, ja Gabin luomat mielikuvat konkretisoituvat. Proosallinen tarinankerronta saa väistyä vapaamman tajunnanvirran tieltä. Aina monta rautaa tulessa pitävä Olavi kertoo seuraavan juttutuokion kuluessa kokoelmalevystään, bändinsä kokoonpanomuutoksen tuomasta uudesta energiasta ja kirjoittamiseen liittyvästä haaveestaan. Tiedän toki, että kaikilla levyillä olisi hyvä olla näitä mainoksia, joita kutsutaan singleiksi. Herra Ylpön taiteellisessa kaanonissa albumi tulee tasoittamaan tietä Maj Karman paluulle, joka on paalutettu vuoteen 2014. Voimaa on lisätty runsaalla mitalla ja kauneuspisteiden laskemisesta on luovuttu. Sitä on esitetty folkhenkisissä ympäristöissä, joissa se on tavannut olla setin kohokohtia. Haluan soitattaa bändiä paljon ja luoda kuulijalle tunteen, että ”voi jumalauta mikä bändi!” Yritän saada mahdollisimman autenttista tavaraa ulos. Sen sijaan tiedämme, että tämän jutun ilmestyessä yhtye on juuri marssinut studioon tekemään levyn ensimmäisiä äänityksiä. Utelen asiaa tulevan levyn tuottajalta Gabi Hakaselta, jonka ansiolista kotimaisen musiikin kentällä on niin pitkä, etten yritä tiivistää sitä. – Maisema, johon Ylpön kolmas levy päätyi, oli hyvin pop. – Sävellys on ollut olemassa jo monta vuotta. – En halua turboahtaa äänimaisemaa täyteen, vaan keskittyä yksinkertaisiin asioihin. Ihalaisen runoon – ensimmäinen kerta, kun Ylppö tulkitsee omassa biisissään jonkun toisen lyriikkaa. BUU on humoristinen ja Hamid Moeinin groovaavaa kitarointia korostava funkrock-biisi, jossa Ylppö piruilee pilke silmäkulmassa arvostelijoille: ”Huutakaa buu!/ elämänne helpottuu.” Luuranko on vauhko, Sielun Veljet -henkinen punkrockrymistely, Ärrrrrrrrrr on Slayer-vaikutteinen tyystin päätön jyräys, jonka choruksen tekstissä maailmankaikkeuden synty alkuräjähdyksestä ihmiseen niputetaan muutamaan sekuntiin, Löylylaulu mukailee itämaisen hautajaismarssin teemaa ja sisältää vain sanat löyly, vihta ja viina. De- moja kuunnellessa mulle on tullut välittömästi hymynkare suupieliin, koska jo niistä aistii, että tekeillä on merkittävä levy Herra Ylpön uralle. Biisi elää päivän fiiliksen mukaan, joten se on ollut tervetullutta vaihtelua tarkkaan mietittyjen popsovitusten sekaan, Olavi taustoittaa. Teksti pohjautuu J. Parhaillaan sekä Sony Music Finlandin että Ratas Musicin leivissä oleva Gabi on innoissaan päästessään taas sorvin ääreen studiossa, ja hänen visionsa Ylpön ja Ihmisten varalle on selkeä. Eiköhän niitäkin tule kaksi tai kolme
Viimeisimpänä virityksenä Kari on tehnyt kodistaan pienen paitatehtaan. Uusivirran taustabändin kokoonpanossa on tapahtunut muutos, joka ruokkii uudenlaista energiaa. Se oli vapauttavaa. Loppuvaiheessa oli sellaisia päiviä, etten tehnyt mitään muuta kuin luin ja kirjoitin. Olen kyllä valmis siihen. ”Nyt teemme ison vastaliikkeen, sillä triosovituksia määrittää tietty rouheus ja alkukantaisuus, ja ne mahdollistavat spontaaniuden.” hän mahdu enää mitään Timon soiton jälkeen! Mietittiin sitten, että mitä helvettiä, tehdään näin, mennään triopohjalta. Kitaristin tonttia hallinnut ja Preeria- ja Minä olen hullu -albumit tuottanut Jaakko Murros on vetäytynyt yhtyeestä, samoin Tuure Kilpeläisen bändissä hurjaan keikkaputkeen ajautunut kosketinsoittaja Jiri Kuronen. Pian olin vaivihkaa säveltänyt sen. Silti hän on ilmeisen inspiroitunut uudesta aluevaltauksesta. Aluksi se oli päiväkirjamaista. TEKSTI: TEPPO VAPAUS – Luin aikanaan Kiven Kanervalarunokokoelmaa, ja Ikävyys-niminen runo alkoi soida päässäni. Heitin pari vuotta sitten läpällä, että kolmekymppisenä annan itselleni luvan antautua kirjoittamiselle. Siihen on nyt neljä kuukautta aikaa. Uutena hahmona Olavin retkueeseen on pestattu muun muassa TOOT TOOT -duosta tuttu kitaristi, tuottaja ja säveltäjä Timo Kämäräinen. On helppo aistia Olavin lukeutuvan niihin jatkuvasti uusista haas- DON JOHNSON BIG BAND ÄÄNETÖN KEIKKA JA OMA PAITAPAINO Don Johnson Big Bandin rumpali ja primus motor Kari Saarilahti on musiikkimediassa vähemmälle huomiolle jäänyt luova hullu, jolla on musiikintekijän statuksen lisäksi suuri rooli yhtyeensä oheisasioiden pyörittäjänä. Pidimme kuitenkin nelistään (Timo Kämäräinen – kitara, Jaakko Kämäräinen – basso, Olli Krogerus – rummut) ensimmäiset treenit, ja tajusimme, että ei tä- teista innostuviin tyyppeihin, joille eisanan käyttö tuottaa ongelmia. – Jossain vaiheessa huomasin kirjoittavani joka päivä. Viimeisen kymmenen päivän ajaksi matkustin Myanmariin. Tekee mieli ostaa uusia vaatteita ja käydä parturissa vetämässä joku aivan outo kampaus – keksiä itsensä uudestaan ja fiilistellä myös bändin muiden hahmojen habitusta. – Kirjoittamisen ympärille on järjestettävä paljon enemmän aikaa kuin mulla on koskaan ollut. Sivumäärät lisääntyivät ja tahti tiivistyi. Olavi kertoo, että uuden ryhmän alkuhurmio ei ole vain musiikillista. – Jirin lähdön jälkeen ajattelin, että bändiin ei otettaisi uutta kosketinsoittajaa, vaan mentäisiin kahdella kitaristilla. Olavi paljastaa, että ajatus Aleksis Kiven teksteihin sävelletystä albumikokonaisuudesta kiehtoo häntä. Mahdollisen kirjailijan uran suhteen Olavi Uusivirta haluaa välttää musiikkiuransa alkuasetelman. Seuraavaa levyäkään tarvitsee tuskin odotella vuosikausia. Viime vuoden lopulla revin kalenteristani joulu- ja tammikuun, ja ostin meno-paluun Bangkokiin. Periaatteessa haluaisin tehdä levyn jo kesäkuussa valmiiksi. Sitten alkoi tulla erilaisia proosahahmotelmia ja tyylilajikokeiluja. 90 SOUNDI Matkallaan Olavi piti mukana löytämäänsä 50-luvun koskematonta kovakantista, viivoitettua, noin 400-sivuista muistikirjaa, ”jos vaikka henki puhuttelee”. Oli yksinkertaista kieltäytyä kaikesta, kun ei ole maisemissa. Tämän hän on havainnut itsekin. – Kaikki on auki, mutta uudet biisiaihiot ovat alkaneet alitajuisesti muovautua tämän bändin kappaleiksi. Hän kokee, että kaikki tapahtui liian nopeasti, ja ilmaisua olisi voinut kypsytellä pidempään. E nsin on kuitenkin udeltava Suomessa ensimmäistä kertaa järjestettävästä ”äänettömästä keikasta”, jonka DJBB vetää maaliskuun lopussa Helsingin Nosturissa. Aina tulee joku tarjous, josta ei muka voi kieltäytyä. Vähän Bob Dylan -hengessä eli niin, että jätkät kuulee biisit ekaa kertaa studiossa, Olavi fiilistelee. Ajattelin, että tapahtuukohan muillekin runoille samoin. kuva: Teppo Vapaus STALKER. Vietin aikaa Filippiineillä ja useammilla Thaimaan pienillä saarilla. Metsämiehen laululle tapahtui. Toistaiseksi ajankohtaisempaa on kuitenkin täysin oma tuotanto. – Olen helvetin huono pitämään kiinni lomistani
Omistan Yngwien koko tuotannon, ja etenkin 2000-luvun alkuun asti materiaali on timanttista. Myös interaktiivisia juttuja on suunnitteilla, Kari paljastaa. Syyttä. Jengi kutsuu sen soittoa tilutukseksi, ja sitä se toki onkin, mutta sen blues-osaaminen ja sweep picking... Olemme ikään kuin vaatteiden tuottajia. ”Yngwie Malmsteen on tunteellisen kitaransoiton paavi, ylipormestari ja valtakunnankansleri!” Maksuton tilausnumero: 0800-963 63 (24 tuntia/vrk, myös viikonloppuisin) Automaattinen peruutus- ja osoitteenmuutosnumero: 0600-963 63 (0,98 €/min + pvm) HUOM! AUTOMAATTIEN TOIMINNOT TILAUSNUMEROLLA: tilaukset ja osoitteenmuutokset tulevat voimaan 2-3 viikon kuluttua ilmoituksesta. Eikä tässä kaikki. • Ruotsiin tilattaessa hintoihin lisätään moms 6 %. Lahjatilauksen saaja / Vanha osoite: Etunimi: Sukunimi: Katuosoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Sähköpostiosoite: Puhelin: GSM: Syntymävuosi: Tilauksen maksaja / Uusi osoite: Etunimi: Sukunimi: Katuosoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Sähköpostiosoite: Puhelin: GSM: Allekirjoitus: Syntymävuosi: ? Kenestä haluaisit lukea tässä juttusarjassa jatkossa. Sähkörumpuja keikoilla paukuttava Kari huomauttaa, että heidän lavasoundinsa on jo pitkään sisältänyt lähinnä symbaalien helinää ja perkussionistien soittoa. PALVELUKORTTI Tilausnumero (numerosarja lehden takakannen osoitetiedoissa) T Tilaan Soundi-lehden Kestotilauksena itselleni 12 kk (11 nroa) lahjaksi 5 nroa Irtisanon kestotilaukseni päättymään seuraavasta numerosta laskutusjakson loppuun vakinainen ____ /____ 201____ alkaen Osoitteenmuutos tilapäinen ajalle ____ /____ 201____ – ____ /____ 201____ Tilauksen maksajan Plussa-kortin numero Plussaa kertyy kestotilauksista tilauksen maksajalle. Värikkäänä livebändinä tunnettu DJBB kiersi viime syksynä Suomea kriitikkojen hehkuttaman Fiesta-albuminsa innoittamana. Paikalle kuitenkin pyrähti oransseihin haalareihin pukeutunut 30-henkinen ”Mensan Tampereen jaosto”, joka tarjoili lavalle juotavaa ja biletti keikan alusta loppuun niin rajusti, että vedettiin lopulta niille kaksi encorea. Lisätietoja rekisteriselosteesta: www.a-lehdet.fi tai A-lehdet Oy, Risto Rytin tie 33, 00081 A-lehdet. Joku pistää vähän leikkuria jauhamaan, toinen painaa 200-asteisella prässillä kalvon paitaan, ja se pysyy siinä ikuisuuden. – Toisinaan mietimme, josko tekisi läpällä jonkun soundillisesti ajan hermolla olevan popbiisin. Siihen voisi liittyä ihan luontevasti myös tietoinen radioajattelu. se on vaan niin vitun kova siinä! Sitten sanotaan, että sen soitossa ei ole fiilistä. PA pysyy hiljaisena, Kari alustaa. Anna palautetta ja ehdota artisteja: MTP 33P01 Annan suostumuksen A-lehdille lähettää minulle tietoa tuotteistaan ja palveluistaan tekstiviestinä sähköpostitse. Ikimuistoinen keikka pienestä yleisömäärästä huolimatta! DJBB ei lukeudu niihin orkestereihin, jotka suoltavat radioiden kapeisiin formaatteihin soveltuvia sävelpaloja. DJBB on pitänyt lähes 15-vuotisen historiansa ajan merchandisetoiminnan itsellään kelpuuttaen apua enintään frendeiltään. Mun mielestä siinä on aina ollut helvetisti fiilistä. Tuote on paljon tyylikkäämpi ja arvokkaampi kuin neliväripaita. Parhaillaan DJBB-kamat lepäävät Karin luona, josta käsin hän hoitaa kaiken postituksia myöten. Joitain kustomoituja paitoja jätkät tekivät merkkarikojulle jo Fiesta-kiertueella, ja kaikki myytiin pois. – Yngwie Malmsteenia parjataan paljon. Ja bändin tekemä! Karin ”tehtaan” talkoot on tarkoitus käynnistää toden teolla tänä vuonna. teppo.vapaus@gmail.com Kirjepostimerkki A-lehdet Oy Soundi Asiakaspalvelu 00081 A-lehdet – Jos ottaa luurit pois yleisössä, voi tulla erikoinen fiilis, kun näkee äänettömän bändin, joka vetää täysillä. Kari kertoo, että pääsääntöisesti suksee oli kiitettävä pienilläkin paikkakunnilla, mutta joukkoon mahtui myös muutama oudompi veto. Jos kantama vain riittää, keikasta voi nauttia kuulokkeilla myös Nosturin pihan tupakkapaikalla. Virallinen osoitteenmuutos Postiin päivittyy automaattisesti rekisteriimme. – Me investoitiin ja ostettiin japanilainen kalvoleikkuri ja saksalainen lämpöprässi. Tilaushinnat Suomeen: kestotilaus • 11 nroa maksuvälein 59,00 € • 5 nroa maksuvälein 27,50 € • ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksu. Kestotilauksen irtisanominen voimassaolevan laskutuskauden loppuun. Haastatteluhetki Don Johnson Big Bandin Kaapelitehtaan treeniksellä alkaa olla ohi. – Formaattina albumi on aina ollut meille tärkeä, mutta ollaan myös mietitty, josko pitäisi ajan hengen mukaisesti alkaa julkaista yksittäisiä biisejä pikkuhiljaa. Hiki lentää varmasti normaaliin tapaan. Totta kai halutaan! Jengi saa sisään tullessa langattomat luurit, joista kuulee keikan. Nimi- ja osoitetietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. – Tekniikka on sairaan hyvä. Eikö bändiä yhtään kutkuta ajatus harkitun radiotäkyn väsäämisestä. Toteutuksen pitäisi siis toimia. Miten niin. Paikka oli autio kuin Tšernobyl, ja 15 minuuttia ennen keikkaa salissa oli seitsemän maksanutta asiakasta. Olemme American Apparelin ja Continental Clothingin kanssa tukkuasiakkaita eli ostamme tuotteet suoraan heiltä ja teemme painotyön itse. Yngwie Malmsteen on tunteellisen kitaransoiton paavi, ylipormestari ja valtakunnankansleri! More is more! Asiakaspalvelu: Internet: www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelin: (09) 759 6614 (ma - pe klo 8 - 16.30) Faksi: (09) 7598 3600 Osoite: A-lehdet Oy, Asiakaspalvelu, 00081 A-lehdet. S OUNDI – Nosturin ohjelmapäällikkö Eeka Mäkynen soitti ja kyseli, josko haluttaisiin tehdä vähän erikoisempi keikka. Sitten vielä vapaa sana, Kari Saarilahti. – Sappeen hiihtokeskuksessa oli marraskuun alussa täysin lumetonta. Singleistä kansakunnan kollektiiviselle kovalevylle ovat tallentuneet lähinnä Road (2006) ja läpimurtohitti One MC, One Delay (2003)
”Vaikka nyt tehdäänkin irtiotto Kalevalasta, halusimme käyttää yhä tekstittäjänä taiteilija Pekka Kainulaista.” 92 SOUNDI
Kymmenien muksujen seassa temmeltää neljä kappaletta Amor phisjälkikasvua, sillä laulaja Tomi Joutsen ja kitaristi Esa Holopainen ovat toivoneet, että haastattelu teh täisiin Vantaan Hoplopissa. Joten suositun liikuntaseikkailu puiston uumenissa sitä nyt istutaan. Leppoisissa tunnelmissa syntyneen, mutta julmetun raskaan Circlen tuotti ruotsalainen Peter Tägtgren. Porrastetut hiihtolomat ja muut perhetekniset syyt ovat tehneet Amorphishaastattelun sopimisesta melko jännittävän operaation sillä seurauksella, että ympärillä näkyy kirkkaanvärisiä touhuamiseen akti voivia rakenteita ja ilmatilan täyttä vät riemastuneiden lasten kiljahduk set. Sukkasillaan. Eclipse (2006) oli Kul lervolevy, Silent Watersilla (2007) kerrottiin Lemminkäisestä, Skyforger (2009) oli omistettu Ilmariselle ja The Beginning Of Times (2011) katsoi Väinämöisen suuntaan. Ja mikä ettei. Sillä metallistahan nyt on kyse ja siitä, että Tomin ja Esan ohella ki taristi Tomi Koivusaaren, kosketin soittaja Santeri Kallion, basisti Nic las Etelävuoren ja rumpali Jan Rech bergerin muodostama Amorphis on kohdakkoin julkaisemassa albumin numero yksitoista. Sa malla katkeaa Joutsenen bändiin liittymisen myötä alkanut metodi, jossa levyille valittiin teemaksi joku kansalliseepoksen mieshahmojen kohtaloista. Sen miehet tosin heti kärkeen nauraen myöntävät, ettei tänne Kerrang!in tai vastaavan metallibändien imagosta turhantarkan median edustajia ehkä arvaisi pyytää. Yhdennentoista studiolevyn kohdalla Kalevalan kannet painetaan kiinni. teksti: PETRI SILAS kuvat: DENIS GORIA os kontrastit kieh tovat, nyt on käsi teltävän aiheen ja tapaamisen puitteilla välimatkaa kuin vasta väreillä. AMORPHIS ”UUDEN MUSAN TEKO ON AINA HAUSKAA, KOSKA SIIHEN MOODIIN MENNESSÄ KAIKKI MUU HÄVIÄÄ YMPÄRILTÄ” Kohta neljännesvuosisadan toiminut Amorphis haki pitkään innoitusta Suomen kansantaruista. Kannesta katsoo levyn tarinalle oleellinen hahmo, jonka kuvasta bändi toivoi mahdollisimman sukupuoletonta. Kalevalan päivään on tasan viikko, mutta siitä ei tällä kertaa aasinsiltaa kyhätä. Tomi: – Minusta se kyllä näyt tää aika miesmäiseltä, ja taiteilija SOUNDI 93. Muutosta alleviivataan jo Circlen kannessa: neljän viime albumin kan net maalanneen Travis Smithin na turalistinen, ajatukset yhtä lailla ar kaaiseen luontoon kuin fantasian maailmaankin ohjaava kädenjälki tekee tilaa Tom Batesin graafiselle, Klimtiin ja Muchaan viittaavalle ju gendhenkiselle potretille. Iso uutinen, yllätys ja jopa ikään kuin kontrastiksi tulkittava asia on nimittäin se, että Circlen myötä Amorphis tekee pesäeron en nen niin tärkeään Kalevalaan
Esa: – Samaa mieltä. ”Bändissä on muitakin perheellisiä, mikä aiheuttaa joskus säätöä. Mutta kun ne verivalat tuli vannottua, niin tässä ollaan.” vastustikin androgyynisen hahmon ideaa. Myös unet olivat innoittajina. Esa: – Nyt oli alusta asti rauhallinen työtahti, mikä loi sessioille mukavan tunnelman. Alusta asti mukana ollut Esa ihmettelee ääneen, miten suurta intoa näinkin mones pitkäsoitto voi herättää. Koska mies kuitenkin tuntee kyseiset saagat läpikotaisin ja on inspiroitunut niistä vuosikymmenet, olisi suorastaan outoa, jos mitään viitteitä ei olisi. Esa: – The Beginning Of Times oli silloin meillä ajankohtainen, eli eipä siitä niin kauan ole. Hänen ja Peterin laulutavassa on sen verran eroa, etten tiennyt mitä odottaa. Oli vapauttavaa viettää kimpassa aikaa saman katon alla pohjien kimpussa ja pähkäillä niitä sekä porukalla että Tättärän kanssa. Erityisen mukavaa on, miten juttu kulkee käännekohtansa jälkeen positiivisissa merkeissä ja päättyy nostattavaan lopetukseen. Tietty ruotsalainen kädenjälki leimaa pakettia hyvällä tavalla.. Teksti ja melodia onnistuivat hyvin, ja biisi kasvoi hienoksi heikon ihmisen puolustuspuheeksi. Erityistä kiitosta saa tuottajaksi palkattu ruot- salainen Peter Tägtgren, joka tarttui nyt ensi kertaa Amorphiksen ruoriin. The Wandererin ja myös Hopeless Daysin kertosäkeistä tuli vahvat. Hänen tapansa tuottaa runollista tarinaa suomeksi ja aiemman bändini Sinisthran rumpalin Erkki Virran tyyli kääntää tekstit englanniksi laulunsanoiksi ovat iskostuneet suuhuni. Tomi: – Minua studioon meno jännitti, kun ei ollut tuttuun tapaan Hietalan Marco laulattamassa ja tuottamassa vokaaliäänityksiä. Yhteistyö sai alkunsa, kun Sonic Pump -studiolla Helsingissä järjestettiin taannoin samana iltana kuuntelu- ja pressitilaisuus sekä Amorphiksen että Tägtgrenin johtaman Painin uusista albumeista. Alkuun Tägtgrenin roolin laajuus ei ollut selvä, ja miksauksia kaavailtiin Mikko Karmilan hoidettavaksi, mutta kun raitamäärä osoittautui kosketinäänitysten loppuvaiheessa massiiviseksi, tehtiin päätös. Hän vastasi näköjään sen verran hyvin, että tässä sitä ollaan puhumassa hänen tuottamastaan Amorphis-levystä! Miten Tägtgren vastasi ja toimiko hän tavalla, jonka pari vuotta sitten luonnosteli. Rumpuihin haettiin ensin hyvin eläväinen sointi ja niihin keskityttiin muutenkin. Näin kitaristina olen upeiden rumpusoundien ohella tyytyväinen siihen, miten röyhkeän ja ison äänikuvan Peter loihti kielisoitinosastolle. Illan mittaan kehkeytyi yhteishaastis, jonka aikana Peteriltä kysyttiin, miten hän tuottaisi meitä. Meillä on käynyt liian monesti niin, että ensin Snoopy ahdistetaan vetämään kannut nopeasti, jota päästään äkkiä kiirehtimään muiden osuuksien kanssa. Omiin lemppareihini levyllä lukeutuu The Wan94 SOUNDI derer, jossa on paljon Pekan elämää ja henkilökohtaisia kokemuksia. Ja näin hän teki. Sankari löytää rauhan kovien koettelemusten jälkeen. Esa: – Oli parempi että mies, jolle oli muodostunut hommasta hyvä kokonaiskuva, pysyy puikoissa. Altavastaajan ja eräänlaisen ruman ankanpoikasen hahmon pyörittely nostaa mieleen Kalevalan päähän potkitun Kullervon, jota Amorphiksen vanha kaarti, Joutsen ja Kainulainen käsittelivät yhteistyönsä aluksi seitsemisen vuotta sitten. Ja tuleehan tuossa stoorissa muutama flashback, mutta ne kumpusivat Pekan ajatusmaailmasta sekä hänen ja Amorphiksen yhteisestä historiasta. Halusimme tuottajan, jolta tulisi freesiä otetta soundimaailmaan, ja sellaisen saimme. Esa: – Totta, mutta tämä tarina seisoo omilla jaloillaan. uonna 1990 perustettu ja neljä vuotta myöhemmin Tales From The Thousand Lakes -klassikkoalbuminsa julkaissut Amorphis livahtaa Circlen myötä siis jo kymmenen studiolevyn merkkipaalun paremmalle puolelle. Eivät tietoisesti Kalevalasta. Hahmo kuvaa henkimaailman puolelta levyn päähenkilölle ilmestyvää opasta, jonka neuvoja noudattamalla protagonisti löytää elämälleen suunnan ja olemassaolon tarkoituksen. Tomi: – Vaikka nyt tehdäänkin irtiotto Kalevalasta, halusimme käyttää yhä tekstittäjänä taiteilija Pekka Kainulaista, joka on vanha opettajani ja ystäväni. Perustelu kuului, että vastaavissa tilanteissa kuvittaja joutuu usein outoon valoon, kun ihmiset eivät oivalla ajatusta vaan luulevat, ettei tämä ole osannut loihtia selvästi miehen tai naisen näköistä henkilöä. Tomi: – Rumpuäänityksissä tuli välillä tarkkojakin ohjeita, mistä Snoopy oli iloinen. Esa: – Hän sanoi, että karttaisi Amorphiksen kohdalla itselleen tyypillistä aika konevetoista äänikuvaa, korostaisi elävää soittoa ja nostaisi myös soundien kautta esiin meille ominaista 1970-lukuista meininkiä
Kuulin Amorphista ensi kerran 1990-luvun alussa, kun Suomen metalliskene alkoi kehkeytyä Airdashin ja Stonen vetämänä. Ja myöhemmin ideoita tutkitaan porukalla mielessä vain yksi asia: syntyykö tästä kestävä biisi. Tomi: – Peter osoittautui omistautuneeksi kaveriksi. Mutta ei tosiaan ihme, että Sande viihtyi sessioissa. Esa: – Jotain sovitusjuttuja hän studiossa katsoi, mutta jätti sisäl- ”Amorphiksessa on aina ollut helppo arvostaa sitä, miten johdonmukaisesti bändi jalostaa omaa uniikkia soundiaan ympäröivästä musiikkimaailmasta aika lailla piittaamatta. Ennalta hän ei materiaaliin tutustunut. Ja koska koin pakonomaista Rage Against The Machine -henkistä pään nytkyttelyä Circlen avausraidan kohdalla, voisi Shades Of Grey ehkä taipua VHB-käsittelyyn helpostikin. Onko sekin jo yksi Amorphiksen tavaramerkki?” lön pääosin meidän kontollemme. Mahtoiko olla muita kiireitä vai oliko se oikea syy… En tiedä. Esa: – Mihinkään omaan ennätykseen ei pyritty, mutta näin todella kävi. Meidän folkkisnäppäilymme voisi korvata tuplabassareilla ja nakuttavilla säröskeboilla. Esa: – Yhdessä tekeminen taisi olla kaikista erityisen kivaa. Ja mitä Into The Abys- siin vielä tulee, niin siinä on muuten yksi Sanden kaikkien aikojen komeimmista synasooloista. Shades Of Grey tuntuu täyttävän Hopeless Daysin kanssa myös toisen tärkeän funktion: kappaleet edustavat sitä uuden kokoonpanon täysosumaksi osoittautuneella Skyforgerilla vakiintunutta Amorphiksen moniulotteista nykysoundia, joka onnistuu viehättämään sekä yhtyeen uusia että vanhoja faneja ja kaupan päälle vielä soittolistanikkareita. Koska kitarat, basso ja rummut saatiin hyvään balanssiin, levyn pohja on harmonisen tukeva ja jyrää raskaasti. Ja jos jäbät vielä puhuisivat Mr. Kun menee avoimin mielin, mitä vain voi syntyä. Levylle äänitettiin myös konserttipianoa studiossa ja isoja urkuja Aleksanterin kirkossa. Silloin vielä Mehtänä tunnetun biisin nimeksi tuli lopulta Shades Of Grey, vaikka Kallio kuulemma yrittikin panna loppuun asti vastaan Fifty Shades Of Grey -kohukirjan tähden. Kiitos kuuluu osin tietyille tuotantoratkaisuille. Tägtgren asui Suomessa koko sen viiden viikon periodin, minkä Circlen teko otti, ja painoi jututettavien mukaan paria vapaapäivää lukuun ottamatta töitä aamusta iltaan. Kai se on sitä ihmisen tarvetta saada hyväksyntää! usiikillisesti Circle rakentuu Amorphikselle tyypillisille elementeille. Mutta muutos tulikin vasta nyt, ja paljon parempaan saumaan. Myös sitä diggaan, että Amorphiksesta puuttuu kaikenlainen virtuoosikikkailu. Nytkin häneltä syntyi pari levyltä lopulta pudotettua biisiä, joissa on väkevä suomalainen fiilis. Kitaroita äänitettiin eri soundeilla monta raitaa ja Nicu soitti bassoja aika paljon sisään viisikielisellä, eli tavallista alempaa. Vaikka musiikilliset perusaakkoset ovatkin aika etäällä toisistaan. Olemmehan me vastaavia juttuja ennenkin tehneet, ja tästä on tullut yksi bändin tavaramerkeistä. Kappaleen sävelniekka Koivusaari ei ole vastaamassa tekemisistään, mutta näinköhän vallankumous on syönyt lapsensa ja vaikuteheiluri kääntynyt toiseen suuntaan. Helsinkiläisten pitkän linjan muusikoiden bändeissä on paljonkin samaa, joten Soundi järjesti uunituoreet levyt ristiin ennakko kuunteluun. Esa: – Ainoa yllätys oli, ettei hän halunnut tehdä esituotantoa. Siitä lähtien on orkesterin perusmaisema pysynyt ennallaan, eli AC/DC:n ja Maidenin filosofia on omaksuttu. Jos ei ole orientaalisia skaaloja, on folk-rallatuksia. Esa: – Meillähän tekevät biisejä oikeastaan kaikki, vaikka viime levyille onkin päätynyt materiaalia lähinnä Koipparilta, Sandelta ja minulta. Erityisen munakkaasti kielisoitinpuoli soi heti avausraidalla ja Nightbird’s Song on melkein blackmetallia! Tulin kerran kesken laulusessioihin, ja olin ihan varma, että Tättärä on vetänyt vokaaleja sen kertsiin. ”Diskokomppia tulee nykyään rumpupallilta aika säännöllisesti. Tomi: – Joo, tuli vähän outo fiilis, kun mies ei pyytänyt demoja etukäteen. Toisaalta Tales From The Thousand Lakesin (1994) ja popimman, osin kertosäevetoisen Circlen väliin mahtuu kokonainen maailma. Kalevala ja suomalaisuus muutenkin on ollut tekstien tärkeä johtolanka aina, mutta myös musan omalaatuinen blandis mättöä, röyhtäilyä, melankolista rautalankaiskelmää, kansanlaulukitarointia ja Piirpauke-hippeilyä toimii. Von Hertzen Brothersin Kie von Hertzen: ”Amorphiksesta puuttuu kaikenlainen virtuoosikikkailu” Amorphis ja Von Hertzen Brothers vastaavat kevään odotetuimpiin lukeutuvista albumeista. Jos ajatellaan, miten tappiin eeppisyys ja taivaisiin kurottelu sekä heillä että meillä paikoin viritetään, kuulen yhtyeissä paljon samaa. Samaan über-raskaaseen sarjaan The Wandererin, Nightbird’s Songin ja Enchanted By The Moonin kanssa kuuluu kiekon paalupaikalle päätynyt järkäle, jolla Amorphis herätteli jo viime loppuvuoden keikoilla kuhinaa Circlen suuntaan. Esa: – Jep, kyseessä on Sanden kappale, jossa se Thin Lizzy -homma vedettiin tahallaan överiksi, mutta ei liian haltiatonttu-maisemiin. Ehkä nuoremman yhtyeen kanssa olisi ollut toinen ääni kellossa. Onko niin, että kun tällaisia protoAmorphis-raitoja latoo levylle parikolme kappaletta, lunastaa oikeuden haastaa kuulijoita Into The Abyssin kaltaisilla kokeilevammilla biiseillä. SOUNDI 95. Sakari Kukon huiluineen vieraaksi…” Amorphiksen kitaristi ja biisintekijä Tomi Koivusaari kommentoi Nine Livesia ja Von Hertzen Brothersia sivulla 27. Pohjalla jylisee samanaikaisesti moderni ja ajaton metallisoundi, joka alistetaan tarpeen mukaan sekä progen muotoratkaisujen että kansanmusiikille hattua nostavien melodioiden rengiksi. Itse olen aina tykännyt siitä, jos äänittäessä on vieressä joku, jolta kysyä mielipidettä – bändikaveri tai tuottaja. Yleisellä tasolla Circle aiheuttaa vastaavan efektin kuin Meshuggahin taannoinen mestariteos Koloss: Amorphis ei ole koskaan näyttäytynyt yhtä raskaana kuin raidoilla The Wanderer, Nightbird’s Song ja Enchanted By The Moon. Circleltä oli mahtavaa bongailla tai assosioida hieman odottamattomia vaikutteita tyyliin Jarre, George Michael, Siekkarit ja Gary Moore. Nine Livesin kappaleista tsekkaisin mielelläni, mitä Amorphis saisi irti One May Never Knowsta. Tomi: – Meillä tosin on omastakin takaa aika velho niissä hommissa. Uuden musan teko on aina hauskaa, koska siihen moodiin mennessä kaikki muu häviää ympäriltä. Koipparin biiseistä tulee minulle aina vahva leffasoundtrack-olo ja tietty Maisemakuvia Suomesta –tunnelma. Hän sanoi haluavansa säilyttää tuoreen otteen matskuun. Ja kiippareihin mies kiinnitti myös erityistä huomiota, onhan tontti perinteisesti hänen vahvoja alueitaan. Nightbird’s Songista nousee mielleyhtymä myös Swallow The Sunin uusien seikkailujen suuntaan. kansi: Tom Bates Tomi: – Paletti oli mennä uusiksi jo viime levyllä, kun hetken näytti siltä, ettei Marco ehtisi äänittämään lauluja. Kukin uppoaa tekemään mahdollisimman hyvää tavaraa. Kuten Thin Lizzyn ja Gary Mooren kelttifolk-hardrockin perintöä kunnioittava Narrow Path. Esa: – Hankala sanoa, mutta onhan Swallow The Sun hieno orkesteri
Tähän ei mitenkään tietoisesti ikinä pyritty, mutta kun huomasin muutoksen tapahtuneen, otin sen ilolla vastaan. Esa: – Äiti Venäjän puolelle meille tulee ilmeisesti aika piankin kunnon kiertue. Mietin itse asiassa aiemmin tänään, onko tämä ammatti vai harrastus. Esa: – Levyn julkaisun jälkeen koittavat aina jännät ajat, kun yhtyeen kalenteriin alkaa ilmestyä eri maiden lippuja. Esa: – Siinä oli vähän rauhoittelemista, kun Kukko alkoi lämmitellä studiossa tuttuja free-kuvioitaan! Tägtgren oli ihan huuli pyöreänä. Meidän lisäksi bändissä on muitakin perheellisiä, mikä aiheuttaa joskus säätöä. Mutta kun ne verivalat tuli vannottua, niin tässä ollaan. Jääkö Venäjän keikoista tänä päivänä jo tarpeeksi viivan alle. Ohjelmatoimisto saneleekin aika pitkälti aikatauluun liittyvät ehdot, ja niihin kaikkien on vain sopeuduttava. Sellaiset sadankympin aidat eivät tehoa minuun. – Olen kuunnellut bändiä Tales From The Thousand Lakesista asti ja vuodenvaihteessa kävin viimeksi keikalla Pakkahuoneella, eli pitkän linjan fanituksesta on kyse. Kuusi soittajaa ja muutama teknikko muodostaa organisaation, jossa on pyörittämistä. Esa: – Se olikin biisinä ensin vähän outolintu, mutta muodostui sitten komeaksi 1990-luvun doomia henkiväksi eepokseksi. Diggaan sooloista, joissa tapahtuu tunnetasolla. Syntyi idea chilikastikkeesta, jonka toteuttaa alalla korkealle noteerattu tamperelainen Poppamies. Ei tätä voi enää harrastuspohjalta tai plus-miinus-nollana tehdä. Mutta jos into ja rakkaus musiikkiin puuttuisi, tuskin tätä vain rahan takia jaksaisi. – Yhteistyö sujuu kun osapuolet ovat yhtä tohkeissaan projektista, ja bändin avulla sumplimme oikeuden käyttää aitoa kansitaidetta. Asioiden puntarointi ja viisaiden Amorphis ja Poppamies yhteen soppii A morphis sukeltaa Circlen myötä syvemmälle bändien keskuudessa yhä suositumpaan oheistuotebisnekseen. Circlen myötä starttaa tuttu parin vuoden sykli maankiertoa kesäfestarien ja kiertueiden sekä muiden esiintymisten merkeissä. Itäblokki oli pitkään kysymysmerkki, mutta siellä on alkanut viime aikoina homma toimia. Bändiin aika kuitenkin suurelta osin kuluisi, joten hyvä kun siitä saa kunnon palkan. Vieraina kuullaan laulaja Mari Multasta, sellisti Tuukka Helmistä ja saksofonisti-huilisti Sakari Kukkoa. – Luulenpa, että Amorphis-ribsistä tulee kova juttu kesän herkutteluhetkissä! ”Kyseessä on Sanden kappale, jossa se Thin Lizzy -homma vedettiin tahallaan överiksi, mutta ei liian haltiatonttumaisemiin.” valintojen tekeminen onkin niin kultalevyin kuin Emma-pysteinkin palkitun Amorphiksen jäsenille ja taustajoukoille tänään tärkeämpää kuin koskaan ennen. Yleensähän siellä soitetaan vain Pietarissa ja Moskovassa, mutta meillä on kokemusta myös Vladivostokista ja Habarovskista, missä vedimme ikimuistoisen keikan sirkuk96 SOUNDI sessa. Esa: – Loppupeleissä tämä on aika iso paletti hallittavaksi. – Myös hintaa tulee vähän reilummin, koska käytämme aitoa bourbonia ja chipotlepalkoja emmekä aromitiivisteitä. Viimeksi mainittu Piirpauke-legenda on jo vanha tekijä Amorphiksen sessioissa, ja aiheutti vastaavan ”mitä helvettiä nyt tapahtuu?” -reaktion Peter Tägtgrenissä kuin aikanaan brittiläisessä Simon Efemeyssä Tuonela-albumin (1999) kohdalla. Siellä taitaa olla nyt sen verran omaakin tarjontaa, että ehkä meille riittävät isommat kaupungit. Ja kun toistuvista elementeistä puhutaan, niin diskokomppia tulee nykyään rumpupallilta aika säännöllisesti. Jenkkeihin olisi mukava jälleen panostaa, mutta se vaatii sen 5–6 viikkoa – jos niitä Horseshit, Tennessee -juttuja tällä hetkellä edes kannattaa tehdä. Esa: – Pakko on jäädä. Rupeaman mittaan tallennettiin neljätoista raitaa, joista levylle valittiin yhdeksän. Liian usein näkee tuotteita, joissa logo on sinne päin ja sisältökin vähän niin ja näin. Omasta puolestani olen tyytyväinen, että voin keskittyä täysillä yhteen asiaan. Jos on pidempiä lomareissuja suunnitteilla tai häitä tai hautajaisia tulossa, kyllä niistä pitää ajoissa managementtiin ilmoittaa. Melko epäitsekkäästi tässä itse kukin joutuu elämäänsä kuljettamaan, mutta kun toisessa vaakakupissa on se, että Amorphis on meille jokaiselle tärkein tilipussin täyttäjä, kukaan tokko valittaa. Tomi: – Ja hyviä yksilösuorituksia, kuten hieno Pink Floyd -henkinen kitarasoolo, jonka Esa soitti Into The Abyssiin. (Naurua.) Esa: – Aika lailla bändin ehdoilla mennään, joo. Makukirjossa on savustettua jalapenoa, omenaa ja bourbonia. Varsinkin kun johonkin territorioon meno ratkaisee aina sen, ettei samalle periodille voi muualle keikkaa myydä. Tomi: – Tämä bändi todella on nykyään leipäpuu koko porukalle, eli hyvin tärkeässä roolissa jokaisen elämässä. (Naurua.) Onko sekin jo yksi Amorphiksen tavaramerkki. Kielimuuri on yhä paikoin korkea ja standardit toista kuin täällä, mutta alan vakavat toimijat tekevät parhaansa. Amorphis-soosin Suksi uskoo vetoavan ”sekä paatuneisiin heavymörköihin että makuhifistelijöihin”. Muuten 1970-lukua levyllä pääosin edustavien kiipparien seasta erottuu syntikkaujellus, joka tulee kuin suoraan Orchestral Manouevers In The Darkin Enola Gay -hitistä. Erikoisia sävyjä kaikuu myös Enchanted By The Moonin kosketinsoundeissa. Ja välimatkathan siellä ovat pitkiä vaikka mitä tekisi. Enkä usko, että ansaintapuoli vaikuttaa sinällään taiteellisen kokonaispaketin kanssa touhuamiseen. Ja niin se menee: nämä isät tienaavat musiikkia tekemällä ja esittämällä tärkeän osan perheidensä toimeentulosta, jotta vaimoilla ja lapsilla on hyvä olla paitsi kotona, myös esimerkiksi Hoplopissa.. Poppamiehen tuotteisiin verrattuna Amorphis-kastike on Suksen mukaan suhteellisen miedosti tulinen, täyteläinen ja hivenen makea elämys. Mutta hyvä näin. Viisivuotisjuhliinsa valmistautuvan yhtiön toimitusjohtaja Marko Suksi kertoo, miksi juuri Amorphis soveltuu yhteistyöhön. Siellä myös tapasin jannut ekan kerran, mutta firmastamme löytyy yksi Esan jo pitkään tuntenut tyyppi. Kattava Euroopan rundi koittaa loka-marraskuulla, ja USA:sta yritetään parhaillaan etsiä Amorphikselle sopivaa pakettia tai hyviä irtokeikkoja. – Kaikilla on nyt punaviinejä, mutta me halusimme jotain muuta, alustaa Esa Holopainen. Ukrainassakin on jo käyty. Tomi: – Esimerkiksi Intiaan ja Australiaan fanit kyselevät koko ajan, ja kiva olisi mennä, mutta kun ei löydy päteviä promoottoreita. – Koska Amorphis on pysynyt uskottavana yli 20 vuotta, se sopi erinomaisen hyvin yhden viisivuotiskastikkeen brändiksi. – Luokitus on 2/10, eli tällä voi läträtä! Kastike käy oikeastaan kaikelle ruoalle, vaikka onkin varsinaisesti tarkoitettu grillaukseen. Amorphis ja yhtyeen asiainhoitaja Jouni Markkanen ovat tähyilleet viime aikoina myös itärajan taakse. Vaikka kastike onkin Poppamiehen repertuaarissa miedommasta päästä, potkaisee se Suksen mukaan enemmän kuin valtavirran chili-BBQ –tuotteet. Poppamies lanseeraa keväällä toisenkin bändikastikkeen, mutta se osuu ihan toisen genren alueelle. Optimaalinen tilanne uudelle soosille löytyy helposti. Sikäli tietenkin ammatti, että muuta työtä ei tehdä. Kehittelyssä sen enempää kuin ainesosissa ei kuulemma säästelty, ja huoliteltua vaikutelmaa korostaa Circlealbumin kansigrafiikan käyttö etiketissä
SOUNDI 97
TULIPA SITTEN vanhoilla päivillään hommattua koira, beagle-merkkinen uros. Itseäni kiehtoo myös kulttuurihistoria pienoiskoossa. Perkele, kyllähän jytisee ja jatkossa tulee varmasti hommattua lisää konserttitaltiointeja himaan. Silloin kun ei puunaa paskoja ja kusia lattialta tai koira ei syö huonekaluja tai kenkiä, on koiranomistaminen ollut pääosin ihan kivaa aikaa. Niinpä viime aikoina suurimman ilon on tuonut aurinko. VIIMEINEN SANA TÄLLÄ PALSTALLA KAKSI SOUNDIN TOIMITTAJAA JA YKSI VIERAILIJA KIRJOITTAVAT SIITÄ, MISTÄ HENKILÖKOHTAISESTI JUURI NYT PITÄVÄT. Se tunnistaa hetkessä melkein biisin PETE SALOMAA Muutin hiljattain Tampereelta Akaan Viialaan, joka tuntuu sympaattiselta ja ihmisläheiseltä pikkupaikkakunnalta. Riippumatta artistin menestyksen suuruudesta, varsinaista sanottavaa niistä ei usein löydä. Monta hauskaa hetkeä on tarjonnut myös Shazam, älypuhelimiin tarkoitettu ilmainen sovellus. Yhtyeessä vaikuttaa väkeä 1990-luvun alussa riemastuttaneesta Ny pykät-kokoonpanosta ja meininki on melko lailla sama. Bändi on näyttänyt, mitä kaikkea läskibassotrio voikaan tehdä. Claire Danesin esittämä takakireä CIA-agentti on keskiössä, kun Irakista panttivankeudesta vapautuvaa amerikkalaissotilasta epäillään hyppäämisestä vihollisen kelkkaan. Rocktyyppien elämäkertoja lukiessa tulee monesti mieleen niden tarpeellisuus. Australian kovin bändi, jopa ohi AC/DC:n. Vielä kun keikkasetissä on uutta sähinää uusien biisien muodossa, niin avot! Meikä on yhtä innoissaan kuin nuori poika ensimmäisellä panoreissullaan! Se on nimittäin niin, että livekeikan fiilistä ei voita mikään! . Ja mikä parasta, sarjan ihmiset ovat kaikkine ominaisuuksineen inhimillisiä toimijoita, jotka tekevät jatkuvasti myös vääriä valintoja ja toimivat hetken mielijohteesta. Mikään ei välttämättä ole juuri sitä miltä ensin näyttää, mutta turhanaikaista kikkailua ei tarinankerronnassa harrasteta, vaan jännitys pysyy yllä perinteisin keinoin. Alkoholismin ja syövän kukistaneen basistin menneisyyden kertaus on opettavaista mutta teksti elävää ja kiinnostavaa. Olisinpa Lontoossa. Sen tuotannosta on tullut hankittua iso pino harvinaisia äänitteitä sisältäviä tupla-albumeita – todellisiksi löydöiksi ovat osoittautuneet autoilun ihmeellistä maailmaa ylistävä Cadillac Cuties And Hot Rod Heroes, 50 Hi-Octane Cuts From The Golden Age Of The Auto- ANTTI LUUKKANEN OLEN AINA pitänyt terroristijahdista kertovia amerikkalaissarjoja lapsellisina, mutta niin vain jäin koukkuun Homeland-sarjaan. Seuraavaksi soittimeen jumittuikin Nypyköiden The Kings Of Polkka -ep. kuin biisin. Olen aina ihmetellyt miksi ihmiset ostavat live-dvd:itä. Smackista ja Ballsista tutun Jimi Seron Mun tietä lukiessa tulee mieleen, että näin brutaalin rehellistä ja avointa tekstiä pitäisi muisteloiden olla useammin. Tai ajatella, että Akaan Musiikkireklaamin studiolla on tallennettu suomalaisen deathmetalin ensiaskelia ja Kotiteollisuuden ensidemo. Mikään ei aja talvibluesia matkoihinsa niin väkevällä voimalla kuin viikko viikolta pitenevät päivät. Makein juttu tällä hetkellä on kuitenkin se, että kolmen kuukauden keikkatauon jälkeen pääsee taas hyppäämään keikkabussiin. Se oli pimeä, synkkä ja ankea. No joo, eiköhän siitä ihan yhteiskuntakelpoinen rakki tule, kunhan se vähän kasvaa. Naivistista ja humoristista mutta ehdottoman rehellistä ja vetävää folkvetoista ja rivakkaa rockia. Samalla selvisi se, miksi ihmiset niitä livetaltiointeja ostavat. Useimmista artisteista se tarjoaa ihan pätevästi kirjoitetun esittelyn ja diskografian. Yllätyksiä tarjoavat myös uudet tulokkaat, kuten se, että Matthew E. Olen aina pitänyt kyseistä orkkaa jollain tapaa Francinen sukulaissieluna, tietenkin sillä erotuksella, että The Living End on huippusuosittu kotimaassaan. Varsinkin AC/DC jytisee mukavasti myös olohuoneessa. Pitäisi varmaan tehdä Francinellekin joku live-dvd. Kolmen ison tehtaan menneisyys näkyy yhä, vaikka alkuperäinen toiminta onkin loppunut. TIMO KANERVA In the bleak midwinter, frosty wind made moan, Earth stood hard as iron, water like a stone; Snow had fallen, snow on snow, snow on snow, In the bleak midwinter… VANHAN, KAUNIIN englantilaisen laulun sanat ovat tänä vuonna nousseet usein mieleen. Kaverit ovatkin aina naureskelleet sitä, miten muusikolla voi olla niin paskat musavehkeet kotona. Vaikka on tullut kasvatettua neljä lasta, niin tämä koirankasvattaminenhan se vasta onkin rankkaa puuhaa. No, ostin sitten vimosen päälle koti teatterisysteemit ja uuden tv:n. 98 SOUNDI mobile, valkokankaan tähtösten seireenilauluja samojen kansien sisään kerännyt Bombshells, Singing Sirens Of The Silver Screen ja ainutlaatuiset film-noir-jazz-kokoelmat Drink Up – Light Up! Jazz Noire Tales Of Dope, Booze & Sleaze ja Jazz Noire, Dark Town Sleaze From The Mean Streets Of The 1940’s LA. Nykypäivän ikävistä realiteeteista huolimatta taajama ei ole suostunut kuihtumaan, vaan on elävä paikka. Musiikillinen skaala on nimittäin varsin laaja! Aina ei tarvitse soittaa pelkästään rockabillyä, vaikka bändissä läskibasso olisikin. Shazamin jännittävin ominaisuus on kuitenkin kiertuelistaus. On jokseenkin ällistyttävää huomata, kuinka moni ikämiessarjan stara kiertää yhä keikoilla – Guy Clark Teksasin pikkusaleja, Tony Joe White Uutta-Seelantia ja jopa Delbert McClinton (siis mies joka 1960-luvun alussa opasti John Lennonia huuliharpun soittamisen jalossa taidossa) valmistautuu kesäiselle USA:n kiertueelle. Vain kaltaisemme Pohjan perillä asustava kansa osaa antaa täyden arvon keväälle ja kesälle. Iloa on tuonut myös verrattomia kokoelmia rakentava Fantastic Voyage -firma. Tai Teksasissa… FRANCINE The Living Endiä sitä vaan jaksaa ihastella vuodesta toiseen. Kun kuulee jatkuvasti uutta musiikkia, nousevat yllättävät löydöt suureen arvoon. Näin kävi viimeksi kirpputorilta löytämäni Tupakan Ystävien cd:n kanssa. Paska kuva ja vielä paskempi äänentoisto. Onhan se nyt jännää tietää asuvansa aivan poliisikonstaapeli Reinikaista näytelleen Tenho Saurénin syntymäkodin lähellä. White vetäisee ilmaiskeikan Lontoossa. En ole todellakaan mikään hifisti. Koiruus sai nimekseen Sisu. Se tekee ympäristöstä paitsi persoonallisen, myös historiallisesti kiinnostavan. Nuo rivit kun kiteyttävät hienosti menneen talven
Muhkean äänentoiston takaa sisäänrakennettu hybridiputkivahvistin. SPINN Tunteisiin vetoava äänentoisto. Nautinto sekä korville että silmille. Skannaa QR-koodi ja lue lisää. Samsungin DA-E750 audiotelakan avulla voit nauttia täydellisestä HiFiäänestä langattomasti. Samsung WiRElESS AuDio WiTH Dock
TAMPERE Yo-talo 8.5. M AT T I J O H A N N E S K O I V U UUSI ALBUMI NYT KAUPOISSA KEIKAL L A 22.3. TURKU Klubi 12.4. KUOPIO Olutravintola Pannuhuone 28.3. HELSINKI Korjaamo 27.3. sekä The Stars (Come Out Tonight). JOENSUU Kerubi 26.4. HELSINKI LeBonk WWW.MATTIJOHANNESKOIVU.FI. HÄMEENLINNA Torin Panimo 23.3. HELSINKI Studioravintola Paksu 20.4. OULU 45-Special 29.3. Levyllä 14 kappaletta, mukana jo julkaistut singlet Where Are We Now. JYVÄSKYLÄ Musta Kynnys 6.4. PALVKO 2013-17 743005-1303 David Bowie The Next Day “Start arguing for its merits as an equal to Low or Heroes” Q Magazine ”The greatest comeback album ever” The Independent HHHHH ”An absolute wonder: urgent, sharp-edged, bold, beautiful and baffling” The Telegraph Pitkä odotus palkitaan! The Next Day on uusi levy Bowielta 10 vuoteen