Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: WWW.NUCLEARBLAST.DE WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTRECORDS Soundi FIN Hatebr-BlindG-Majest 11-20.indd 1 02.11.20 10:27 Soundi takakansi 10_20.indd 76 3.11.2020 18.10 10 /2 02 9,90 € (sis.alv) VUOTTA S O U N D I 1 / 2 2 So un dI 11 So un dI 11 A C / D C AC / DC Angus Young HAASTATTE LUSSA ”MIKÄS TÄSSÄ, KUN HOMMA KERRAN TOIMII” MAUSTETYTÖT | SÓLSTAFIR | JORI SJÖROOS | OLLI HAAVISTO | DEFTONES M A S T E R O F P U L P E T S LUUKAS OJA SOUNDIN VUODEN TULOKAS 2020 Kansi_10_2020_i.indd 1 5.11.2020 15.07 _1SD_ulkokannet_10_2020.indd 1 5.11.2020 15.13
KAI HAHTO / Nightwish SMI-Scandinavian Musical Instruments Oy • Henry Fordin katu 5C, 00150 Helsinki Tel. SMI aukeaman.indd 4 5.11.2020 18.59. 0400 445 603 • E-mail: smi@smi-music.com • Web: www.smi-music.com Pearl Masterworks – täydelliset custom-rummut, joissa voit itse valita rumpujen koot, runkomateriaalin, metalliosat sekä viimeistelyn. Kai Hahdon valinta Nightwish -setiksi on Pearl Masterworks . Käy tutustumassa lähimmällä valtuutetulla Pearl-vähittäismyyjälläsi
0400 445 603 • E-mail: smi@smi-music.com • Web: www.smi-music.com Pearl Masterworks – täydelliset custom-rummut, joissa voit itse valita rumpujen koot, runkomateriaalin, metalliosat sekä viimeistelyn. Käy tutustumassa lähimmällä valtuutetulla Pearl-vähittäismyyjälläsi. Kai Hahdon valinta Nightwish -setiksi on Pearl Masterworks . KAI HAHTO / Nightwish SMI-Scandinavian Musical Instruments Oy • Henry Fordin katu 5C, 00150 Helsinki Tel. SMI aukeaman.indd 5 5.11.2020 18.59
Soundi 10/2020 > 8 Pääkirjoitus 10 Master Of Pulpets 2020: Luukas Oja 11 Tapahtuu näinä päivinä 12 Break On Through 14 Tarkkailuluokka: Bad Sauna 15 Arttu Seppänen 16 Elämäni soundit: Johanna Kurkela 18 Martti Luther ja muovipussi: Movetron 20 Soundi-haastattelu: Olli Haavisto 26 AC/DC 32 Sólstafir 36 Maustetytöt 40 Deftones 44 Jori Sjöroos 46 Pendulum 50 Levyarviot 60 Generals 66 Bazook Geezer Butler Armored Saint Phil Campbell 70 Jazz kiinnostaa 72 Sanoin kuvin 74 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli K an n en k u v a: Jo sh C h eu se 6 SOUNDI K u v a: K at ar ii n a Sa lm i K u v a: P aa v o Le h to n en K u v a: A k i R o u k al a 10 Luukas Oja 44 Jori Sjöroos 40 Deftones 36 Maustetytöt K u v a: Ír is D ö gg E in ar sd ó tt ir 32 Sólstafir sisa?lto?_2020_10_a.indd 6 6.11.2020 10.55
Laadukas dynaaminen kapseli. 2,4GHz lupavapaa taajuus. 0207 512 300 | sales@studiotec.f | www.studiotec.fi Superhelppo langaton USB-vastaanottimella suoraan kaiuttimen takapaneeliin, tietokoneeseen tai kännykkään. Maahantuonti: Studiotec Oy | Kuusiniemi 2, 02710 Espoo | puh. Helppo käyttöönotto. U24B Langaton headset U24H Langaton mikrofoni PROEL V FREE & V WAVE KOMPAKTEJA PA-JÄRJESTELMIÄ MONINAISIIN KÄYTTÖTARKOITUKSIIN PROEL U24 DIGITAALINEN LANGATON MIKROFONIJÄRJESTELMÄ SUORAAN USB-VÄYLÄÄN KOKEILE PAIKALLISELLA KAUPPIAALLASI! 393 € 444 € 144 € 166 € V-FREE 10 tunnin akku, kaiku mikkikanaville V10 WAVE 123dB, 60-20.000Hz, 14,5 kg V12 WAVE 124dB, 50-20.000Hz, 15,5 kg 292 € 343 € V-WAVE Enemmän fjongaa, ei akkua V10 FREE 122dB, 60-20.000Hz, 10 kg V12 FREE 123dB, 50-20.000Hz, 11kg Studiotec tulostus.indd 7 4.11.2020 19.20. Noin 25m kantomatka
Heitä todellakin riittää. Ja monet heistä ovat tehneet myös vuonna 2020 noteeraamisen arvoista musiikkia. Suomirockin koko kuva, kiitos 8 SOUNDI facebook.com/soundilehti twitter.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti I tku meinasi päästä kun luin Radio Suomirockin järjestämää äänestystä vuoden 2020 parhaasta suomirock-artistista ja -biisistä. Ongelma on siinä, että noin suppea ja jämähtänyt valikoima antaa vaikutelman, ettei uusia ja mielenkiintoisia suomirockartisteja muka olisi. Kaipaatteko te siellä Radio Suomirockilla vinkkejä viisaammilta. Esimerkiksi Viikate teki parhaan levynsä vuosiin. Soundinkin täytyy petrata entisestään. Laitakaapa vaikka Ei on ei soimaan, takuulla toimii. Koskinen, Esa Kuloniemi, Pekka Laine, Marja Lappalainen, Hannu Linkola, Lassi Linnola, Antti Luukkanen, Antti Marttinen, Mikael Mattila, Mikko Merilinna, Kaisla Mustakartano, Jari Mäkelä, Isla Mäkinen, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Matti Nives, Tomi Nordlund, Aki Nuopponen, Pertti Ojala, Mape Ollila, Niko Peltonen, Ville Pirinen, Hemmo Päivärinne, Juha Seitz, Arttu Seppänen, Mirko Siikaluoma, Vesa Siltanen, Ville Sorvali, Virpi Suomi, Marko Säynekoski, Linda Söderholm, Arttu Tolonen, Vilja Vainio, Teppo Vapaus, Jarkko Vehniäinen, Ari Väntänen Toimituksen yhteystiedot Soundi, PL 312, 33101 Tampere etunimi.sukunimi@popmedia.fi soundi@popmedia.fi Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Tilaajapalvelu 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 00100 Helsinki www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Painopaikka M?kusala ISSN 0785-0891 46. Suomirockin kentän jatkuvuus ja uusien tähtien syntyminen on varmasti kaikkien alalla toimivien intresseissä. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Ehdolla ovat ne samat nimet kuin viimeiset vuosikymmenet kaikkialla. Mutta se ei saa olla koko totuus. No, meillä olisi tässä sopivasti yksi erityisen vahva ehdokas: vuoden 2020 Master Of Pulpets -tulokaspalkinnon voittanut Luukas Oja. Se on tietenkin höpöpuhetta. Totta kai ymmärrän, miksi radiossa soitetaan jo asemansa vakiinnuttaneita artisteja. Ilman muuta ovat, kukin heistä on osoittanut sekä lahjakkuutensa että paikkansa suomirockin kaanonissa ja tehnyt määrätietoista työtä vuosikymmenestä toiseen. Ja jos ottaa kanavansa nimeksi tuon hienon, perinteikkään ja ennen kaikkea elinvoimaisen genren, olisi toivottavaa edes yrittää edustaa sen koko kuvaa. Parempiakin. Uusien artistien nouseminen marginaalista seuraaville askelmille on vaikeaa, ja sen suhteen pitää tehdä määrätietoisesti töitä myös mediassa. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Pääkirjoitus A-PUOLI > Päätoimittaja Mikko Meriläinen Ulkoasu Jaakko Kahala Jari Mattila Kirjoittajat Asko Alanen, Henri Eerola, Antti Granlund, Salla Harjula, Ville Hartikainen, Nuutti Heiskala, Timo Isoaho, Jari Jokirinne, Pauli Kallio, Timo Kanerva, Karoliina Kantola, Eero Kettunen, Jukka Kittilä, Kimmo K. The House Of Love: The House Of Love SOUNDI 10/2020 TEHTIIN NÄIDEN LEVYJEN SOIDESSA: Matt Berninger: Serpentine Prison Sólstafir: Endless Twilight Of Codependent Love Beabadoobee: Fake It Flowers Kahil El’Zabar: America The Beautiful Mikko Meriläinen Päätoimittaja twitter.com/MikkoMerilainen mikko.merilainen@popmedia.fi pa?a?kirjoitus-taitto_2020_10_a.indd 8 6.11.2020 10.54. Esimerkiksi vaikkapa Soundissakin noteeratut Lasten Hautausmaa, Maustetytöt, Litku Klemetti, Arppa, Kynnet, Lyyti, Seksihullut, Rosita Luu tai Puhelinseksi ovat tehneet tänä vuonna vähintään yhtä hyviä kappaleita kuin äänestyksessä huomioidut. En todellakaan tarkoita, etteivätkö esimerkiksi Apulanta, Viikate, Maija Vilkkumaa, Ville Valo, Happoradio tai Herra Ylppö olisi tunnustusta ansaineet. Soundissakin on usein (mutta ei aina) kannessa jo valmiiksi isoja nimiä – koska he ovat suosittuja ja koska he ovat hyviä
Fat Lizard tulostus.indd 9 4.11.2020 19.23
Mun mielestä meidän valtti on se riemu, mikä on tässä hommassa. Ennen koronarajoituksia Luukas Oja ehti kuitenkin saada vyölleen pari ikimuistoista esiintymistä. Master Of Pulpets -diplomi luovutettiin treeneihin matkalla olleelle yhtyeelle Playground Music -levyyhtiön toimistolla. Keikkojen suhteen Luukas Ojan vuosi 2020 on ollut kaikkien muiden tapaan täynnä pettymystä. Nyt kun olemme kaikessa viisaudessamme antaneet teille tällaisen arvonimen, mitä te aiotte tehdä osoittaaksenne olevanne sen arvoisia. Yhtyeeseen kuuluvat laulajat Jessica Kräkin ja Iita Ylönen, kitaristi Iivari Nenonen, basisti Ilkka Nanouche sekä rumpali Olavi Tanttu. TEKSTI: MIKKO MERILÄINEN Soundin toimituskunnasta koostuva asiantuntijaraati valitsee joka vuosi parhaan ja potentiaalisimman tulokkaan, joka palkitaan Master Of Pulpets -arvonimellä ja Ville Pirisen piirtämällä diplomilla. – Nyt on ollut tosi rentoa vaan ideoida kaikenlaista kun ei ole stressiä tai mitään dedistä vielä olemassa, Nenonen kertoo. Se oli maaliskuun alussa, eli ihan just ennen kuin rajoitukset iski, kertoo Nenonen. Se näkyy varmasti parhaiten keikoilla, Ylönen jat kaa. – Ja nyt kun ollaan päästy taas tekemään muutamia keikkoja levyn ilmestymisen jälkeen, tuntuu että ollaan ihan hurmoksessa. Ekaksi oli Ursus Factoryn kanssa meidän eka Tavastiakeikka, joka oli tupaten täynnä porukkaa, Kräkin muistelee. – Oli tosi iso onni, että ehdittin tehdä ne, Ylönen lisää. Joensuun seudulta lähtenyt mutta nykyään Helsingissä vaikuttava viisikko teki Soundin raatiin vaikutuksen sekä raikkaalla ja suorapuheisella Väritetty todellisuus -debyyttialbumillaan että pitelemättömällä keikkaenergiallaan. – Meidän keikat loppui tosi isosti, koska oltiin juuri oltu Apulantaa lämppäämässä Logomossa. – Samalla kun tehdään uusia biisejä ja uusiudutaan, niin pidetään kiinni meidän omasta vilpittömyydestä ja semmoisesta fiilistelystä tähän tekemiseen. MIKÄ MASTER OF PULPETS. – Se oli uskomatonta, miten juuri ennen rajoituksia kerkisi olemaan pari viikkoa semmoisia unelmien täyttymyksiä. Tälle vuodelle yhtyeellä on edessä vielä pari keikkaa – ainakin näillä näkymin – ja lähitulevaisuuden suunnitelmissa on myös musiikkivideon tekeminen. – Provinssi ja Ruisrock oli isoimmat festarit mitkä peruuntuivat, ja 2 2 M A S T E R O F P U L P E T S K u v a: M ik ko M er il äi n en K u v a: K at ar ii n a Sa lm i uutiset_2020_10_a.indd 10 6.11.2020 10.52. Ennen Luukas Ojaa palkinnon ovat voittaneet Litku Klemetti, Vesta, Jesse Markin ja Maustetytöt. – Ainakin me tehdään ihan hiton kova kakkoslevy! Viime viikkoina on ollut tosi tuotteliasta säveltämistä, ja ollaan oltu tosi innoissamme treeniksellä, sanoo Ylönen. 10 SOUNDI Tapahtuu näinä päivinä A-PUOLI > Musiikkimaailman ajankohtaisia kuulumisia R ockyhtye Luukas Oja on valittu vuoden lupaavimmalle tulokkaalle myönnettävän Master Of Pulpets -palkinnon saajaksi. Luukas Oja on vuoden tulokas varmaan joku 10–15 muuta keikkaa, harmittelee Nanouche. Viimeisin haastattelu ja kehuva levyarvio löytyvät Soundista 8/2020. Ylösen ja Kräkinin duona aloittanut, mutta nelisen vuotta sitten nykyisen muotonsa saanut Luukas Oja esiteltiin ensimmäisen kerran Soundin netissä Tarkkailuluokka-palstalla loppuvuodesta 2018. Suunnitelmat ovat siis jo vahvasti tulevaisuudessa, vaikka debyyttialbumin ilmestymisestäkään ei vielä ole vierähtänyt kuin pari kuukautta
– Silloin ilmoille nousi ajatus, että jos jotakin vielä tehdään, niin se tehdään Hallelujah Rock’n’Rollah -albumin (2001) kokoonpanolla (Jokelainen, Eduardo Martinez, Jukka Suksi, Arimatti Jutila ja Marko Perälä). Tulevan pitkäsoiton nimi on Songs Of Darkness, ja se seuraa vuonna 2013 saapunutta Flesh To The Bonea ja pari vuotta myöhemmin ilmestynyttä Darker Side Of Lifea. – Meille kaikille oli selvää, että alamme tehdä myös uusia biisejä, ja vedimmekin joitakin tuoreita juttuja jo Espanjan-keikoilla. – Lisäksi laulajakitaristi Nicky Rot hen uppoutuu monissa biiseissä oman elämänsä syövereihin, eivätkä nekään jutut ole välttämättä kovin hilpeää luettavaa! TEKSTI: TIMO ISOAHO Kärtsy coveroi muita ja itseään K u v a: Si m o P u ss in en K u v a: Ju k k a Ta sk in en uutiset_2020_10_a.indd 11 6.11.2020 10.52. Kärtsy 4 Sale -nimellä kulkeva Kärtsyn ja Sale Suomalaisen duo on tarttunut pelotta muun muassa sellaisiin klassikoihin kuin Stairway To Heaven (Led Zeppelin), Kiss (Prince), Enjoy The Silence (Depeche Mode), Jean Genie (David Bowie), Lonely Day (System Of A Down) ja Come As You Are (Nirvana). Joulukuun puolivälissä ilmestyvä Covers Himself And Others -albumi pitää nimensä mukaisesti sisällään versioita sekä Kärtsyn omasta tuotannosta että muiden biiseistä. Miten kuvailisit tulevaa Silver Flames -pitkäsoittoa. Pitkäsoiton varrella mennäänkin suoraviivaisesta kaahauksesta tukevaan psykedeliaan ja kaihomielisestä tunnelmoinnista brutaaliin roskarokkiin, kertoo Jokelainen. – Kyseessä ei ole sanoituksellinen teema-albumi, mutta kyllähän me elämme koronan ja muiden ikävien juttujen vuoksi sellaista aikakautta, ettei tästä saa aikaiseksi mitään iloisia lastenlauluja, rumpali toteaa. – Huomautettakoon myös, että Flesh Roxon on leimattu psychobilly-yhtyeeksi, mutta siitähän ei tämän bändin kohdalla ole lopulta kysymys. – Uutta albumia valmisteltiin samalla periaatteella kuin Hallelujah Rock’n’Rollahia. Mutta ei hätää: luvassa on joka tapauksessa uusi täysimittainen albumi, toki vasta parin singlelohkaisun jälkeen, sanoo rumpali Thomas Roxon. Samoihin aikoihin saimme yllättävän tarjouk sen Espanjan-kiertueesta, ja kummallista kyllä, mutta rundin aikataulu sopi kaikille orkesterin herroille. Uuden levyn nimi on Silver Flames ja sen julkaisee Svart Records. The Flaming Sideburns julkaisee viimein uuden levyn The Flaming Sideburnsin edellinen studioalbumi Keys To The Highway ilmestyi vuonna 2007. Hopeahääpäiväähän saa viettää neljännesvuosisadan merkkipaalun kohdalla! TEKSTI: TIMO ISOAHO Flesh Roxonilta luvassa entistä raskaampaa materiaalia Tampereella vuonna 2012 perustettu action rock -yhtye Flesh Roxon julkaisee kolmannen albuminsa ensi helmikuussa. Onko Songs Of Darknessin kohdalla kyse jonkinlaisesta “synkästä teemalevystä”. Tavallaan jatkoimme sitten siitä pisteestä, mihin yhtye jäi aikoinaan vuonna 2002, kun Hallelujahin kokoonpano hajosi. Songs Of Darkness on rehellinen ja raaka rock’n’roll-albumi, jolta löytyy muun muassa horror punk -vaikutteita. Toisin sanoen jokaisesta kappaleesta lähdettiin tekemään singleä ja samalla kaikille biiseille haluttiin oma ilme. Millainen pitkäsoitto on luvassa. Tien päällä syntyi myös lisää materiaalia: muun muassa jo keväällä 2019 julkaistu Soulshaking-kappale. – Levyn nimi tuli avausbiisistä, mutta samalla otsikko viittaa orkesterin kahdenkymmenenviiden vuoden ikään. Vuonna 1995 perustetun yhtyeen fanien kärsivällisyys on siis joutunut aikamoiselle koetukselle, mutta helmikuun lopulla pitkä odotus viimein päättyy. – Meidän alkuperäisenä tarkoituksena oli julkaista kaksi ep-levyä, ja koostaa niistä sitten uusi pitkäsoitto, mutta tämä idea kuivui lopulta kokoon. SOUNDI 11 Kuva: Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen Toinen kuvakulma > Waltarin keulilta tutun Kari ”Kärtsy” Hatakan seuraava levyjulkaisu keskittyy cover-versioihin. Lokakuun lopulla ilmestyneen Let’s Fucking Die -singlen teksti kertoo mielenterveysongelmista. – Uudesta materiaalista löytyy toki myös vanhoihin levyihin viittaavia tunnelmia, mutta minun korviini tuoreet biisit ovat entistä raskaampia ja samalla myös rockimpia, kertoo rumpali. – Flämärithän ei ole missään vaiheessa hajonnut, mutta jossakin vuoden 2017 tietämillä meidän homma alkoi ihan tosissaan hiipua, sanoo rumpali Jarkko Jokelainen
Samassa rytäkässä amerikkalainen Sacred Bone Records signaa Molchat Doman. Albumin julkaisi berliiniläinen Detriti Records, mutta varsinaiset harppaukset tapahtuivat YouTubessa ja Bandcampissa, joissa Molchat Domasta alkoi kasvaa ilmiö. Huhtikuussa 2020 eräs tunnettu käyttäjä lataa pätkän Molchat Doman Sudno (?????) -kappaletta soundtrackiksi videolleen, joka esittää hauskaa matkailumainosta Venäjälle. Pian synkästi mutta vauhK u v a: K an ap le v an d Le y d ik K u v a: Fo x tr o t K u v a: C h ar d ch ak aj W ai k aw ee Molchat Doma Spare Parts For Broken Hearts Slot Machine Break_On_2020_10 -taitto_a.indd 12 5.11.2020 14.41. Vuonna 2018 julkaistu kakkoslevy Floors (?????) vahvisti bändin asemaa tumman popin skenetuntijoiden suosikkina. ????) on vuosikymmenen taitteen epätodennäköisin menestystarina uuden rockin pelikentällä. Kitaristi-synisti Roman Komogortsevin soitto oli ajoittain taianomaista – aivan kuin hän osaisi pudotella soittimistaan vain ennenkuulemattomia klassikkoriffejä. Ei niinkään kotimaassaan, vaan Euroopassa. Siirrymme mobiilisovellus Tiktokiin. Kesäkuussa 2020 Pitchforkissa julkaistaan toimittaja Cat Zhangin pitkä analyysi Molchat Domasta. Nyt sen tahtiin myös tanssitaan höpsöjä tansseja.” dikkaasti groovaava biisi säestää kymmeniä tuhansia amerikkalaisten teinien vaatteidenvaihtovideoita. Sudnosta tulee Tiktok-hitti, ja sen käyttö videoilla yleistyy. Bändin soundi oli omittu perestroikan ajan neuvostoliittolaisen rockin tähdiltä, etenkin Kinolta, mutta maailmalla Molchat Domassa haluttiin kuulla The Curea ja Joy Divisionia. Nyt sen tahtiin myös tanssitaan höpsöjä tansseja. 12 SOUNDI Maailmanlopun soundtrack Teksti: Teppo Vapaus Uuden rockin kuulumiset maailmalta Break On Through > A-PUOLI V alkovenäläinen post punk -bändi Molchat Doma (?????. Pätkä sisältää myös haasteen tehdä videoita, joissa vaihdetaan nopeasti vaatteita. Samalla yleistyy Google-haku ”that Russian song from Tiktok”. Itse missasin Molchat Doman kuppilakeikan Helsingin Merihaan Sir Oliverissa maaliskussa 2019, mutta korjasin virheen loppuunmyydyllä Bar Loosen keikalla syyskuussa. The Curen Robert Smith ja Depeche Moden Dave Gahan kertovat olevansa bändin faneja ja toivovansa yhteisiä keikkoja. Minskiläinen trio herätti synkän popin ystävien huomion debyyttialbumillaan vuonna 2017. Kyllä, enää vain maailmanloppua odottavat hyväosaiset teinit heiluttavat persettä ostoskeskuksissa valkovenäläisen dark wave -bändin tahtiin Keikka oli vaikuttava ja manifestoi bändin musiikin vahvuudet – dystooppisen tunnelman, Shkutkon vangitsevan tulkinnan ja synkän äänikuvan täydellisen kontrastin tanssittavaan diskobiittiin ja tarttuviin kitarakulkuihin. Bändi ei pelännyt työtä, vaan kiersi kaikkialla, missä oli kysyntää. Siitä tulee viraalihitti, jota katsotaan miljoonia kertoja. Siinä kuvataan, kuinka yhtyeen luoma maailma tarjoaa kapitalismiin pettyneille länsimaisille nuorille paon romantisoituun kuvitelmaan kommunistisesta Venäjästä. Sudno alkaa trendata myös Spotifyssa, ja nousee hetkeksi Spotifyn viraaleimpien biisien listalla toiseksi – siis maailmanlaajuisesti. ”Sudnosta tulee Tiktokhitti, ja sen käyttö videoilla yleistyy. Haaste trendaa, ja Sudno tarttuu mukaan soundtrackiksi. Syyskuussa 2019 Molchat Doma oli vakiinnuttanut asemansa indietietäjien fanituksen kohteena, mutta jotain suurempaa – ja hämmentävää – oli tulossa. Solisti Egor Shkutkossa nähtiin Ian Curtisia
Artistin 70-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistava Dumari-elämäkerran laajennettu laitos kattaa vuonna 2010 ilmestyneen alkuteoksen sekä mennyttä vuosikymmentä käsittelevän uuden testamentin, joka nostaa saagan yhä eeppisempiin mittoihin. Tässähän on järkeä! Eikä tarinaa voi päättää ihan tähänkään. Runo kertoo epäonnistuneesta itsemurhayrityksestä. Another Sky Kynsy IKONISEN TAITEILIJAN tarina ja lyriikat Va lik oi m a va ih te le e m yy m äl öi tt äi n . K at so m yy m äl äk oh ta in en sa at av uu s Su om al ai n en .c om is ta . Irlantilainen Ciara Lindsey alias Kynsy on jo kahdella singellä omaleimaisen sävellysja sovitustyylin luonut tulokas, skotlantilainen Lucia & The Best Boys osuu standardinomaisella pophitillä Perfectly Untrue. Testaa hurmaava Fell In Love With The City. G.O.D -sinkku on vahvatunnelmainen maistiainen. Norja-rockin uusista pikkubängereistä nostaisin tällä kertaa esiin Death By Unga Ungan Live Until I Dien ja Djervin (We Don’t) Hang No Moren. Kalifornialaisen Spare Parts For Broken Heartsin grunge on vilpitöntä ja tarttuvaa Dirty Milk -sinkulla. Asfaltin pinnasta ne kurkottavat kuitenkin ylöspäin kohti rauhaa, vapautta ja rakkautta. Uusi sinkku Liar Liar on bängeri. Poliittiseksi liikkeeksi julistautuneen Fever 333:n uuden Wrong Generation -ep:n väkevin biisi on avaus raita Bite Back. Vinoja sanoja Laulujen lyriikat TUOMARI NURMIO 148 Nurmion laulutekstiä, jotka kertovat rujolla huumorilla höystettyjä tarinoita kaupungin yöstä, mustanpuhuvista mehuhetkistä sekä vallasta ja politiikasta kadunmiehen kielellä. Ei siis muuta kuin jalalla koreasti Tiktokissa… Kiinnostavia uutuuksia Jenkeistä: New Yorkin nykyaikainen Elvis Danny Rocco alias Des Rocs ei petä. Muualta: Belgialainen Crackups kuvailee musiikkiaan mielipuolisen nopeaksi ja tiukaksi kuin ankan perse. Another Skyn solisti Catrin Vincentin ääni on vangitsevin vähään aikaan. Seitsemän biisin Greetings From Earth -platta lunastaa lupauksen. Ranskan merkittävimpiin laulaja-lauluntekijöihin lukeutuvan Carla Brunin uusi Carla Bruni -albumi on täydellistä aamupalamusiikkia. Briteistä: The Vanities ja Kid Kapichi ovat iskussa uusilla sinkuilla – kovaa ajoa nuorilta bändeiltä, joilla on koko ajan keskari pystyssä. Thaimaalainen Slot Machine on julkaisemassa toisen englanninkielisen levynsä. Break_On_2020_10 -taitto_a.indd 13 5.11.2020 14.41. www.soundi.fi/soittolistat Parasta juuri nyt Tämän aukeaman artisteja ja paljon muita uutuuksia löydät viikottain päivittyvältä soittolistaltamme: ja ihailevat videoita rumista taloista Venäjällä. Varhaisteinien tanssivideoiden sound trackiksi Tiktokissa päätyneen Sudno-kappaleen lyriikka on nimittäin lainattu venäläisrunoilija Boris Ryzhyltä. 29 95 24 95 Dumari Vanha ja uusi testamentti RAIMO PESONEN, MARKKU SALO, JUKKA LINDFORS Tuomari Nurmion elämäkerta sukeltaa syvälle ja lentää korkealle. Melbournelainen, nopeatempoista indie rockia soittava Mid City on tuntematon Australian ulkopuolella, mutta ansaitsisi enemmän. Uusi sinkku Nothing Personal sementoi esimerkiksi Rollareita ja Musea lämpänneen nuoren artistin asemaa 2020-luvun uuden rockin kärjessä. Pian Sudnon kirjoittamisen jälkeen Ryzhy onnistui riistämään hengen itseltään, vain 26-vuotiaana. Bring Me The Horizonin uudella levyllä vierailevat Babymetal, Yungblud ja Nova Twins, Architectsin vakuuttava Animals ennakoi helmikuulle luvattua albumia
Bad Saunan muodostavat Felix Lybeck (laulu ja kitara), Sakari Kumpula (kitara), Santeri Hytönen (basso) sekä Aliisa Keränen (rum mut). TEKSTI: PINJA PORVARI ja rumpuihin. Rok kibändissä on myös helpompi kir joittaa kepeämmistä aiheista. – Tavoitteena maksimaalinen hauskanpito, Lybeck summaa. Alkuperäinen idea kahdeksan henkisestä psykeAORbändistä muuttui kahteen kitaraan, bassoon Bad Sauna Juhlat eivät lopu LISÄÄ TARKKAILULUOKKA ARTISTEJA: www.soundi.fi/tarkkailuluokka MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT: www.soundi.fi/demoefekti ”Tavoitteena maksimaalinen hauskanpito.” tei pankkitilillä luultavasti olisi tule vaisuudessakaan paljoa rahaa. Kahden kappa leen soinnut ovat tosin Kumpulan käsialaa. Treenit ovat laulunteossa Ly beckille erittäin tärkeitä. On myös toivottavaa, ettei keikka aihe uttaisi hirveästi myötähäpeää. Onnistuneen keikan Bad Sauna määrittää siten, että hi keä lentää ja sormista tulee verta. Vasta ensimmäisellä keikalla Keränen kuuli, mistä kappaleet ker tovat. Sulta ei vain kysytty, Hytönen vastaa. Kyseinen biisi myytiin mediassa suoranaisena keskisormena setämie hille. – Ai oliko se koe?, Keränen kysyy. – Se on tosi huojentavaa, koska elän näiden asioiden kanssa niin pit kään, hän sanoo. Se kertoo hetkestä, kun hauska ei olekaan enää hauskaa. Hytönen mainitsee, ettei ollut ajatellut sitä minkäänlaisena kan nanottona. – Toisen levyn nimi tulee olemaan Olen rikas koska minulla on paljon rahaa, Hytönen naurahtaa. – Ei! Olimme päättäneet kauan sitten, että tulet rumpaliksi. Porvoossa lapsena tu tustuneet Keränen, Hytönen ja Ly beck löysivät toisensa vuosien jäl keen pääkaupungissa uudelleen. Suuressa roolissa ovat myös ly riikat. Joulukuussa ilmestyvän Olen rikas sillä minulla on teidät debyytti albumin nimi on rakkaudenosoitus tutuille. Rauhallisen folkin jälkeen oli hyvä tehdä biisejä, joita olisi ennen kaikkea hauska soittaa. Keväällä 2019 yhtyeeseen liittyi myös toinen kitaristi Kumpula. Lybeck kirjoitti kap paleita jopa yhden biisin päivävauh dilla, kunnes haluttu albumikoko naisuus oli koossa. Se on se, mi tä yritämme tässä tehdä. – Kuuhullu ei varmaan laulaisi ”vittu jee”, Keränen nauraa viitaten Niin kuin se ennen oli kappaleeseen. Reaktio oli positiivinen. Toisella albumilla Bad Sauna ai koo keskittyä nimenomaan bändile vyn tekemiseen. A-PUOLI ”R akkaus on huume, mä aion vetää överit” laulaa surina rokin lippua kantava Bad Sauna. Levyn viimeisin sinkkujulkaisu Haluun pois hahmottui jatkojen jat kojen jälkitunnelmissa. Silloin Kuuhullusooloprojektiinsa keskittynyt Lybeck kaipasi vaihte lua. Yhden bii sin loputon päässä pyörittely lakkaa, kun huomaa miltä kaikki kuulosta vat yhdessä. Parhaat sanat löytyvät silti Ly beckin mukaan levyn vielä julkaise mattomista kappaleista. – Vaikka kyllä mä sen allekirjoi tan, ei siinä mitään. Vanhalla treenikämpällä kun ei saanut sanoista selvää soiton läpi. Se ei haittaa, sillä ympäriltä löytyy läjä päin hyviä ihmisiä. – Jos jotain haluan ilmaista, niin tämä on kivointa ikinä. Keikan jäl keen hän ilmaisi kuinka mukava on soittaa, kun tekstit ovat hyviä. Keikkoihin bändi valmistautuu tekemällä yhdessä kurkipotkuja. The Brian Jonestown Massa cren kappaleesta If Love Is The Drug Then I Want To OD tehty käännös toimii hyvänä esimerkki nä bändin hyytymättömästä juhla mielestä. – Kun Allu oli kirjoittamassa Hel singin vuokrasopimustaan, houkut telimme hänet treenikselle jamitte lemaan. Lybeck oli hyväksynyt, et K u v a: Ir is Fl in k k il ä www.facebook.com/badsaunas tarkkis_Bad Sauna.indd 14 5.11.2020 10.52. Ei sanottu bändihommasta mitään, Hytönen kertoo. 14 SOUNDI > Tarkkailuluokka Palstalla nostetaan esiin toimituksen uusia suosikkeja. Palataan kaksi vuotta taaksepäin. Haastattelun loputtua Hytösellä on vielä sanottavaa. MarieBadin yleisen saunan valoku vasta keksitty nimi oli muhinut Ly beckin mielessä jo pitkään. Muutama sellainen takaa lavalle hy vän energian
Jos yhtyeen musiikki itsessään edustaa kiireettömyyttä, niin kovin kiire heillä ei ole ollut julkaista levyjäkään. Saden vuoden 1988 albumi onkin nimensä puolesta nerokasta vittuilua: Love Is Stronger Than Pride. Se on saanut syystäkin monissa faniäänestyksissä ykkössijan bändin tuotannosta. Sitä edellinen Lovers Rock ilmestyi vuonna 2000. Sade muodostettiin kyseisen bändin pohjalta. Tällaisia haastatteluja harvoin näkee miesten kohdalla. Olen hyvin pahoillani, jos olet yksi heistä. Karrikoidusti ajatellen kaikki 1970-luvun maailmantuska tuntui loistavan poissaolollaan 80-luvun keskeisestä musiikista, jossa kylmä sota oli läsnä, mutta musiikki oli ennen kaikkea eskapismia siitä. Jos olen jotain tältä vuodelta toivonut joululahjaksi, niin uutta Sade-albumia, jonka me kaiken järjen mukaan voisimme saada. Kari Peitsamo on julkaissut 40 vuodessa sata miljoonaa levyä. arttu seppa?nen 10_2020 -taitto_a.indd 15 5.11.2020 10.52. Yhtye tekee kaikkea vähän ja harvoin: levyjä, haastatteluja, keikkoja. Saden musiikkia on kuvailtu esimerkiksi smooth jazziksi tai smooth souliksi. Musiikki lainehtii kevyesti eteenpäin kuin purjevene lempeällä tuulella. PB SOUNDI SOUNDI 15 A-PUOLI ”Diamond Life istuisi baarin puo lella kaikessa rauhassa polttamassa tupakkaa.” Arttu Seppänen > Populaarikulttuuriessee En luota kehenkään, joka ei pidä Sadesta O n yksi hyvin kätevä tapa erottaa hyvä maku, eikä sillä ole mitään tekemistä sosiologi Pierre Bourdieun makuhierarkian kanssa. Tämän johdosta yhtyeen uralle ei juuri heikkoja hetkiä mahdu. Hevarit heiluttivat tukkiaan ja studioniilot ohjelmoivat rumpukoneitaan. Kun muut lisäsivät, Sade vähensi. 1980-luvun taitteessa hän opiskeli muotisuunnittelijaksi, mutta päätyi nopeasti musiikin pariin. Sade on näyttänyt popmusiikin kentällä poikkeuksellisesti ja suvereenisti, miten tehdään omaehtoinen ura täysin musiikki edellä. Levyjen vastustamaton energia saa minut soittamaan joka viikko vähintään yhden niistä läpi kotona. Huipussaan minimalismi on kuitenkin Love Deluxella (1992), joka lähenee paikoin ambientia ja on bändin ehyin kokonaisuus. Koneiden käyttö lisääntyi ja studiossa oli mahdollista kokeilla kaikenlaista. Pieniä aktivoitumisen merkkejä yhtyeeltä on näkynyt. Sade Adu (etunimi lausutaan shah-day tai shar-day) syntyi Nigeriassa, mutta vanhempien erottua hän muutti äitinsä mukana 4-vuotiaana Englantiin. Love Deluxen (1992) aikoihin tehty haastattelu Arther Nevillen kanssa onnistuu hieman paremmin, mutta siinäkin udellaan täysin triviaaleja asioita, joihin Sade kiusaantuneena kieltäytyy vastaamasta. Jos Michael Jacksonin Thriller (1982) oli vuosikymmenen alun merkkipaalu, niin Saden debyyttialbumi Diamond Life (1984) oli kuin esteettinen peilikuva siitä, vaikka kummankin levyn musiikki ammensi samoista vaikutteista. 1980-luku oli ekstravagantin musiikin aikaa. Kaikki liikkeet ovat olleet harvinaisen harkittuja. Kuten kysymykseen siitä, että millainen on hänen miestyyppinsä. Edellisestä Soldier Of Love -levystä on kymmenen vuotta. Nousukausi, tanssitaan nyt ensin, katsotaan niitä ongelmia sitten myöhemmin. Saden koko tuotanto julkaistiin juuri remasteroituna vinyyliboksina, jonka tietysti ostin heti, koska Sadea on niin vähän, ettei sitä koskaan voi olla liikaa. Hänen ensimmäinen yhtyeensä oli nimeltään Pride. Albumi on taidonnäyte siitä, kuinka vähäeleisesti popmusiikki voi kantaa. Sade veti täysin toiseen suuntaan kuin muu sen ajan popmusiikki. Toistaiseksi ainoa Suomen-keikka on ollut Hartwall-areenalla 2011. Vajaassa 40 vuodessa Sade on julkaissut vain kuusi albumia. Onhan se vaikeaa haastatella naista lauluntekijänä ja kysyä hänen musiikistaan. Sade pysyy coolina ja pyörittelee silmiään. Debyyttilevy Diamond Lifen (1984) aikoihin tehty haastattelu Donnie Simpsonin kanssa selittänee paljon, miksi Sade ei viihdy haastatteluissa. Pearls, Like A Tattoo, Kiss Of Life… voi jumaliste! Saden upea ääni ja karisma saisivat varmaan Olkiluoto 3:n rakentumaan ajallaan. Hermostunut haastattelija kehuu häntä upeaksi – jota Sade tietysti on – ja sössöttää artistille seksisymbolina olemisesta. Sillä levyllä Sade vei ilmaisuaan vielä pidemmälle kohti minimalismia. Olen tässä asiassa ankean ehdoton: En luota yhdenkään sellaisen ihmisen makuun, joka ei pidä Saden musiikista. Sävellykset ja sovitukset ovat hyvin hillittyjä. Jos levyt olisivat samaan aikaan ravintolassa, niin Thriller hötkyilisi ja venkoilisi tanssilattialla, Diamond Life istuisi baarin puolella kaikessa rauhassa polttamassa tupakkaa. Sinussa on jotain vikaa. Nimikappale on kuin itsestään rakentuva temppeli. Ura on kuin esteettisesti yhtenäinen kokonaistaideteos. En ottaisi vastaan yhtään suositusta tällaiselta ihmiseltä
J ohanna Kurkela sulki levyllään Ingrid (2015) poprock-iskelmän ison ympyrän, jota hän oli yli 10 vuotta jalostanut hyvien muusikoiden ja tuottajien kanssa. Annoimme sen syntyä miettimättä, lokeroimatta, analysoimatta. Yksi autiosaaren levyistäni. Elämäni soundit 16 SOUNDI Teksti: Asko Alanen A-PUOLI > Johanna Kurkela ALBUMI, JOKA MIELLYTTÄÄ SOUNDEILLAAN JA TUNNELMALLAAN Vangelis Oceanic – Kuuntelen nykyisin harvoin musiikkia, enimmäkseen sanatonta ja atmosfääripitoista. Onpa leffan innoittamana syntynyt biisi tulevalle Auri-levyllekin. ALBUMI, JOKA ON SAMANHENKINEN ALTAMULLAN ROADIN KANSSA Auri Auri – Vapaasti musalokeroiden yllä liihottava ystävyyden ja yhdessä tekemisen henki on vahva toisessakin rakkaassa bändissäni. Hetken harjoittelin myös kitaransoittoa biisien innoittamana, mutta valitettavasti harrastus jäi muiden innostusten viedessä. – Kun vihdoin julkaisin omasta kynästä lähteneitä biisejä, aiemmat sooloja yhteistyöt tuntuvat huikaisevalta oppisopimuskoululta oman musiikillisen äänen löytymiseen. Saapa nähdä, tulisiko siihen joku päivä tilaisuus. Nimessä kiteytyy sydäntemme kaksoiskansallisuus sekä unelma istuttaa ystävyytemme siemen musiikin maaperään ja lähteä siitä puhjenneen villikukan myötä uudelle polulle. (Altamullan Road, Auri) Elämäni soundit 10_20.indd 16 4.11.2020 20.11. Muutoksen ja tyhjän taulun kutsuvasta vapaudesta trio ja duo saivat alkunsa. VARHAISIN LEVY, JOKA HERÄTTI MUSIIKKI-INNOSTUKSEN Celine Dion Falling Into You – Tämä levy ja tämä ääni innosti minut laulamaan. The Village -musiikki oli suurena inspiraationa When It’s Time -biisin tuotantoa hioessa. Pyörittelimme duolle monia nimiä. LEVY, JOKA TUO MIELEENI LUMIJOEN VARHAISVUODET Apulanta Aivan kuin kaikki muutkin – Olin kuunnellut Apulantaa Ehjä-levystä lähtien, mutta tämä kolahti erityisen lujaa. Kiertueohjelmistoa on innolla valmisteltu. Rakkaus elokuviin ja filmimusiikkiin yhdisti ystävyyden alusta asti. Erityisesti We Must Bury You toimi erinomaisena ”möröntappoaseena”. Tarpeesta tehdä musiikkia, jota itse haluaisi kuulla, vaikka sitten ainoana maailmassa. Kirjoitimme, äänitimme ja tuotimme levyn viime vuoden aikana. Minulle tämä on mestariteos, joka onnistuu heijastelemaan sisäistä maailmaani ihmeen vaikuttavalla tavalla. TÄRKEÄ LEVY, JONKA TEOSSA OLISIN HALUNNUT OLLA MUKANA Katatonia Last Fair Deal Gone Down – Toinen autiosaaren levyistäni. Soundtrackin The Gravel Road on kauneimpia viulubiisejä, mitä tiedän. ELOKUVALEVY, JOKA ON MINULLE TÄRKEÄ BIISINTEKIJÄNÄ James Newton Howard The Village -soundtrack – Yksi suosikeistani elokuvamusiikin saralla. Levy, joka kantoi läpi elämän synkimpien aikojen. Pohjois-Irlannin matkamuistokuva Altamullan Road -kyltistä vei voiton. Kumpikin valitsi covereiksi lempibiisejä, joita yllättäen kumpusi elokuvamaailmoista. YHTEINEN LEVYSUOSIKKI JOHANNAIN KESKEN Trevor Jones & Randy Edelman The Last Of The Mohicans – Viimeinen mohikaani oli ensimmäinen kimpassa katsomamme elokuva, Johannan luona Mäntsälässä. Soolouralla biisintekijöitä oli aina lähettyvillä, ja keskityin vain laulamiseen. Opettelin jopa saman kirjoitustyylin kuin kansibookletin kalligrafiassa. Leffascoret ja Vangelis luovat maailmoja, joihin mielelläni sukellan. Kiertueen jälkeen levynteko oli luonnollinen jatkumo. – Monen vuoden kypsyttely ja tietyt alullepanevat käänteet saattelivat haaveista tekoihin. Mikä sai sydämet värähtämään, sillä mentiin. Se masteroitiin ennen koronahässäkkää. Altamullan Roadilla lipas lävähti lopullisesti ammolleen. Sitten hän perusti jazzin parista tutun Johanna Iivanaisen kanssa Altamullan Roadin, johon kumpikin tuo omat musikaaliset ja filmaattiset visionsa. Toivottavasti saamme taas jakaa musiikin taikoja livenä. Rakastan valtavasti syvää kontrastia ja symbioosia äärettömän kauniin eteerisyyden ja synkkien alhojen välillä. LEVY, JOKA ON KESTÄNYT PARHAITEN KUUNTELUA Eternal Tears Of Sorrow Before The Bleeding Sun – Tähän aina palaan. Musiikkini on aina linkittynyt vahvasti visuaalisuuteen ja toisinpäin. Levy aloitti kuin uuden kirjasarjan musiikkiurallani ja raotti ensi kertaa oman biisinteon Pandoran lipasta. Olenkin leikkimielisesti sanonut että Celine Dion oli ensimmäinen lauluopettajani! Tämän levyn biisit muistan varmaan loppuelämäni, ne ovat imeytyneet niin syvälle omaan dna:han. Myös Altamullan Road sai innoitusta elokuvista. Kirjoitimme biisit puoliksi, 4+4 omia ja kaksi, Hearts Of Old ja The Merry Scallywag, yhdessä. Hän aukoi uuden tyhjän taulukankaan ja maalasi uutta polkua, ensin kelttifolkia tyylittelevässä Auri-triossa miehensä Tuomas Holopaisen sekä Nightwish-instrumentalistin Troy Donockleyn kanssa. Hah. – Syksyn 2018 duokiertue oli ensiaavistus, miltä musiikkimme kuulostaisi. Kuulen siinä hengenheimolaisten vapaan leikkikentän, syvän luottamuksen ja ennakkoluulottomuuden heittäytyä musiikin vietäväksi. Kuin sattumalta Oceanicin lemppari Fields Of Coral soi lempisarjani Stranger Thingsin ykköskauden seitsemännessä jaksossa. – Unelma yhteisestä bändistä Johannan kanssa heräsi hentoisena jo ystävyyden alkumetreillä, Kurkela kertoo. Jokin musiikillinen yhteistyö Jonas Renksen kanssa kiehtoo ajatuksena kovasti
Selvitätkö tiesi ulos. ROOMESCAPE.FI HELSINKI . ROVANIEMI ROOM ESCAPE on tosielämän pakopeli, jossa ajan ja paikan taju katoaa ja pelin ?ow vie mennessään. TAMPERE . ANTIBAKTE ERISET PINNOITTE ET TURVAVÄL IT JA TEHOSTET TU SIIVOUS TURVALLISU US ETUSIJALLA Room Escape tulostus.indd 17 4.11.2020 19.30. Pulmia ja arvoituksia täynnä olevat huoneemme odottavat neuvokasta ryhmäänne ratkaisemaan niiden haasteet. TULE LÖYTÄMÄÄN AVAIMESI PAKOON
Movetronin onni oli, että he saivat pelata hetken aikaa tyhjällä kentällä. Valkoiset valheet -ensisingle ei menestynyt kovin hyvin. 18 SOUNDI SOUNDI PB Martti Luther ja muovipussi > A-PUOLI Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa A lavus on kaikkein eteläisintä EteläPohjanmaata, Kihniö kaikkein luoteisinta Pirkanmaata. Seuraavaksi hitiksi tarjottua Romeota ja Juliaa levy-yhtiö karsasti aluksi voimakkaasti. Mutta hedonismi oli niin viatonta, että paljastui pintakuorrutetta hieman raaputtamalla surumieliseksi teiniromantiikaksi, mitä mollisoinnut ja dramaattiset kertosäkeet vain alleviivasivat. Tottakai Romeosta ja Juliasta tuli hitti ja tottakai siitä tuli suomalaisen dancemusan ylittämätön klassikko. Siellä kuunnellaan edelleen DJ Oku Luukkaista ja Klamydian Pienen pojan elämää. Kun tekee kaiken teknisesti väärin, voi joskus tehdä kaiken intuitiivisesti oikein. Asia oli näin jo 1990-luvun lamaaikoina, jolloin eurodance valloitti Suomen. Laulaja vain tarvittiin. Kihniön ja Alavuden väliselle akselille ei voi ujuttautua ison koneiston laskelmoivalla poppiksella. Ja kun se niin teki, ei se hyökännyt kasvukeskusten kautta tai rantautunut ensin Helsingin trendiyökerhoihin, vaan valtasi elintilansa sieltä, missä ei ollut mitään muuta. Selvästi tämän musiikin tekijät ja esittäjät asuivat mystisessä globaalissa klubimaailmassa, jossa bileet jatkuivat ympäri vuorokauden. Romeossa ja Juliassa on Ice MC:ltä pöllitty biitti, karaoketähdelle sopiva kertosäe ja dadaistinen teksti, jossa montaguet ja capuletit ja alfa romeot pyörivät tiedostamattoman postmodernina sekasotkuna, mutta siinä on myös unelmoivan kaunis säkeistölaulumelodia – ja Päivi Lepistö, joka onnistuu kuulostamaan täsmälleen siltä day glo -haaveiden ja kartanoromantiikan välimaastossa elävältä naapurintytöltä, jota biisi edellyttääkin. Tällaiset kulttuuriset ei-kenenkään maat ovat makutuomareiden ulottumattomissa, mutta eskapismin tarve on niiden asukkaiksi syntyneillä nuorilla kovempi kuin kenelläkään muulla Suomessa. Siis esimerkiksi Alavudelta ja Kihniöstä. Suomeen hän palasi konemusahommiin ja studioteknologiaan hurahtaneena ja halusi luoda uuden uran sillä alalla. Kyllä he tietävät, mikä heidän jalkojaan ja sydäntään oikeasti liikuttaa.” martti luther 10_2020 -taitto_a.indd 18 5.11.2020 10.53. Eurodance tarjosi kirkkaita päävärejä, suuresta maailmasta vihjaavaa tietokonegrafiikkaa, strobovaloja, haaremihousuja, napapaitoja ja biitin, joka kuulosti helvetin hyvältä Corollan kajareissa, matkalla maalikylille yökerhoon. Kummassakaan paikkakunnassa ei ole mitään legendaarista: ne sijaitsevat Suomen maakunnista muodostuvan miellekartan eräällä rajavyöhykkeellä ja assosioituvat pakettija puupeltoihin ja tyhjilleen jääneisiin aalto peltihalleihin. Suomenkielisestä eurodancesta ei ollut kunnollista ennakkotapausta. Sellainen löytyi Etelä-Pohjanmaan karaokekuningasta ja -kuningatarta etsivistä kisoista, joissa erään Timo Kotipellon ohella esiintyi myös lama-Suomen suosikkiharrastukseen hurahtanut parikymppinen Lepistö. Movetronin kokoonpanon täydensi sitten vielä yksi alavutelainen Timo, Löyvä sukunimeltään, jolla oli tosin puolellaan jo vähän turnauskokemusta: 80-luvun puolella hän oli soittanut paikkakunnan suuressa bändissä Kolmannessa Naisessa kitaraa ja opiskellut sitten USA:ssa. Kestää viisi minuuttia! Omituinen laulumelodia! Ja mitä ihmeen läppää jostain Shakespearen hahmoista vieläpä niin erikoisesti rytmitetyllä suomella, ettei kuulijakunta tajuaisi mistään mitään. Teksti: Niko Peltonen STROBOSKOOPPI KIHNIÖN KYLÄNRAITILLA Movetron: Romeo ja Julia (1995) ”Maakuntien nuorten musiikki makua ei pidä aliarvioida. Näin erityisesti 90-luvulla, kun ei ollut edes internetiä. Corollassa haaveillaan. Mutta maakuntien nuorten musiikkimakua ei pidä aliarvioida. Movetronin läpimurto ei ollut mitenkään itsestään selvä asia. Päivi Lepistö oli Kihniöstä, Jukka Tanttari ja Timo Isomäki Alavudelta. Maan ammattituottajilla ei ollut kiinnostusta tehdä mitään näin halvaksi koettua, ja hehän olisivatkin pilanneet koko jutun. Stroboskoopin valokeila pyyhkii Kihniön kylänraittia. Isomäki sattui olemaan paikalla ja vinkkasi laulajalöydöstään Tanttarille. Jälkimmäiset soittivat tätä uutta musiikkia maakuntatason tiskijukkina ja haaveilivat oman vastaavan tekemisestä. Kyllä he tietävät, mikä heidän jalkojaan ja sydäntään oikeasti liikuttaa
Nummirock tulostus.indd 19 4.11.2020 19.27
Asia on nimittäin niin, että hyvin usein kun suomalaisella levyllä soi dobro tai varsinkin steel-kitara, sitä käsittelee Olli. Amerikkalaisen countryn puolelta hyvin tutuiksi ovat tulleet Dallas Wayne ja lajin legendoihin lukeutuva Hayden Thompson, mustemmalta roots-puolelta Eric Bibb. Pitkä ura sisältää yllättäen vain kaksi omaa levyä: 2002 ilmestynyt, ”Jokainen ääni palvelee biisiä ja laulajaa ja välittää tunnetta.” OLLI HAAVISTO: 20 SOUNDI Teksti: Jussi Niemi Kuvitus: Ville Pirinen > Soundi-haastattelu haast_Olli Haavisto_a.indd 20 5.11.2020 10.55. 66-vuotiaalla avomielisellä juurimusiikkispesialistilla on vyöllään noin 600 albumia, esiintymisistä puhumattakaan. Nykyään vakituisimpia työpaikkoja ovat Hoedown ja King Curtis -tyyppiseltä soul/ funk-pohjalta ties minne seikkaileva Swamp Ash -kvartetti, jossa steel näyttelee saksofonin roolin. Kämäräisen Ihanassa Leijonassakin Olli soittaa, ja kitaristi Tuomas Metsbergin kanssa on ”parikin kantriprojektia”. Useimmat suomalaiset lienevät jossain kohtaa kuulleet Olli Haavistoa, vaikka he eivät sitä välttämättä itse tiedä. Töitä on tullut tehtyä myös sellaisten suomalaisen musiikin tukipilarien kuin Jaakko Salon, Rauno Lehtisen, Otto Donnerin, Kassu Halosen ja Markku Johanssonin kanssa. Ollille soitetaan kun tarvitaan steel/slide-kitaristia, joka ymmärtää eri tyylilajien vaatimukset ja pinnanalaiset virtaukset ja hoitaa homman tarvittaessa hyvinkin nopeasti. Karjalaisen, Mikko Kuustosen, Kari Tapion, Ninni Poijärven, Vesa-Matti Loirin, The Boysin, Kojon, Riki Sorsan, Timo Kiiskisen ja Heikki Silvennoisen rinnalla. Viimemainituille, ja myös Mac Curtisille ja Jack Scottille, Olli on toiminut tuottajanakin, samoin kuin lukuisille kotimaisille musiikintekijöille J. Onpa Haavisto kutsuttu apuun silloinkin, kun oopperan libretto vaati hawaijinkitaraosuutta. Genrestä juurikaan riippumatta. O lli Haavisto on liu’utellut muun muassa Tuomari Nurmion, J. Toisinaan yhtye tiivistyy duoksi kitaristi Timo Kämäräisen kanssa. Karjalaisesta ja Whistle Baitista Matti Eskoon, jonka koukkauksesta juurimusiikin puolelle tipahti Emma-palkinto
Piano meillä oli ollut aina, mut ta kun faija hommasi urut niin aloin soittaa niitä, aika pian bändeissäkin. Olin ihan, että voi juma! Siinä oli samas sa paketissa folkia, jazzia, bluesia… kaikkea mistä mä pidin. Olin kyllä aina kuunnellut Beatlesia, mutta en soit tanut sitä. – Kyllä oli. – Jaaa… Ennen Pysäkkimusiikkia levyä mä en jotenkin kokenut sitä niin tarpeelliseksi. Miten musiikillinen näkemyksesi sen jälkeen kehittyi. Tätä kirjoittaessani ihmettelin Ollin omien levyjen niukkaa määrää niin paljon, että pirautin hänelle sii hen syytä peräten. Ostin Animalsin ekan ja The Five Faces Of Manfred Mann levyn, jotka molem > Soundi-haastattelu – Ne oli bluesbändejä brittiin vaasiopohjalta. Jos pakite taan vähän niin olin siis kuunnellut Beatleseja, mut sitten tuli sellainen vaihe, että se oli mamojen kamaa ja piti ruveta kuunteleen Stoneseja. Olin jotain 10 eli se tapahtui vähän en nen varsinaista bluesboomia. Oliko teillä paljon levyjä. Tie tysti siinä oli jo soundikin eri luok kaa. Faija oli ammattimuusikko ja sillä oli kuukauden pesti Porin Teatteris sa, joten… Voisi sanoa, että mä ta vallaan synnyin suoraan keikkaelä mään. Se sitten näytti mulle kai kenlaisia bluesjuttuja. Calea. Se on vibrafonisti, täyt ti just 90. Kävin faijan kanssa Her bert Katzin levykaupassa ekan ker ran 7–8 vanhana ja ostin Spotnick sin In London lp:n. Jethro Tullissa tuli uudestaan se melodisuus. Nyt täytyy varmaan vähän kiristää tahtia, että vielä eh tii, Olli totesi lopuksi naurahtaen. Niitä oppeja pystyin käyttämään suoraan bändi kuvioissa, jotka alkoi mulla jotain 14vuotiaana koulussa. Kävin pianotunneil la pienestä pitäen, sitten innostuin uruista. Useita Hoedownlevyjä ja Kuokka sen Mikan ja Ninni Poijärven levyt sun muuta. Mä soitin sil le ja se kommentoi. Lokakuun alussa Hoedown pii pahti Edu Kettusen ja Timo Kiiski sen kanssa Tampereen TTTklubilla soittamassa J.J. Bändeissä vedettiin aina jotain Ten Years Afteria tai Mayallia. Fai jan levyillä oli avartava vaikutus… Kun kuuntelin, miten Alan Price ve ti Voxin uruilla Animalseissa – siis ihan hyvin – ja sitten kuuntelin, mi ten Jimmy Smith veti Hammondeil la, niin tajusin, että kyllä se Smithin meininki oli pykälää ylempänä. – No, sanotaan, etten ollut älyttö män innostunut. Eli kyllä musa on ollut aina läsnä. Isä kirjoitti Iskelmä lehteen ja arvosteli siihen aina ni vaskan sinkkuja. Rockin Suomenmestarit vuosimallia 1973. Koitko pianotunneilla käymistä pakkopullana. Sitten sanoin kin faijalle 13–14vuotiaana, että ha luan lopettaa nää pianotunnit, mut ta olisiko sulla joku kaveri, joka voi si opettaa mulle jotain vähän groo vaavampaa meininkiä ja sellainen löytyikin. Mutta siirrytään Tahmelaan, mis sä tarjoilen Ollille kahvia keittiön pöydän ääressä. K u v a: K y ö st i V ar is K u v a: Ti in a M an n er so la haast_Olli Haavisto_a.indd 22 5.11.2020 10.55. Miten musiikki oli lapsuuden kodissasi (näyttelijä-laulaja Susanna Haavisto ja rumpali-tuottaja Janne Haavisto ovat Ollin sisaruksia) läsnä. Isän hyllystä löytyi esimer kiksi Jimmy Smithin ja Wes Montgo meryn kimppalevy ja vastaavia. Oliko jotain selkeitä solmukohtia. Sitten kun tietty musa alkoi koskettaa, niin se liippa si jazzin suuntaan, koska faijalla oli jazzlevyjä. – Varmaan selkein solmukohta oli kun kuulin eka kerran Jethro Tullia heti niiden ekalla levyllä 1968. Muistan kun kou lussa oli yksi ihan poppia soittava bändi ja me oltiin mielestämme ihan eri tasolla, koska me soitettiin bluesia. Kisavoitto vei Vanhan Isännän aina iltapäivälehtiin ja televisioon asti. Sitten isän hyllystä löytyi B.B. Ennen erit täin nautittavaa keikkaa Olli tuli meille reilun tunnin sessioon, jossa paneuduimme hänen musiikilliseen polkuunsa alusta pitäen. Niitä mäkin sitten kuuntelin. Olli Haavisto instrumentteineen Herttoniemen hyppyrimäen juurella vuonna 2001. – Sitten innostuin bluesista. Small Faces -fani vuonna 1968. 22 SOUNDI edelleen hyvin kutinsa pitävän Pysäkkimusiikkia/Music For Bus Stops ja tämänvuotinen Collisions, joka Soundin arviossa sai täydet viisi tähteä. Niillähän oli heti kak koslevystä lähtien brittifolkvaiku ”Olin kuunnellut Beatleseja, mut sitten tuli sellainen vaihe, että se oli mamojen kamaa ja piti ruveta kuunteleen Stoneseja.” mat koostui bluesstandardeista. Sen jälkeen kyl lä suunnittelin tekeväni toisen he ti perään, kun se oli niin mukavaa, mutta sitten tuli vaan kaikenlaista. Kin gin The Blues – tosi kova levy ja on nykyään mun hyllyssä – ja Josh Whiten yksi ep. Soittamisesta in nostuin sitten kun itse löysin sen mitä halusin soittaa. Jälkikäteen olen oivaltanut, että jo Beatlesvaiheessa tykkäsin eniten sellaisista tosi melodisista kappa leista kuin For No One tai In My Life. Sillä oli sellainen seuraus, että kun olin aina soittanut bluesia tai countrya tai muuta vastaavaa ai ka simppeliä musaa, niin sitten kun aloin saada freelancerina studio hommia, mun piti alkaa vähän tsek kaileen juttuja, laajentaa harmonia maailmaa popmusiikin suuntaan, että klaarasin siellä. – Synnyin Porissa, äiti oli sieltä. Ja tietenkin ”voita lei vän päälle” –tyyppiset projektit tup paa aina ajamaan tällaisten talou dellisesti riskaabelimpien omien juttujen ohi
Oliko SM-kisavoitolla iso vaikutus Vanhan Isännän asemaan. Ja töitä alkoi tulla. Täytyy korostaa, että samanaikaisesti mulla oli edelleen ankara progevaihde päällä. Stilikan puolella Rusty Young, Buddy Cage, Buddy Emmons ja tietenkin mun suuri sankari David Lindley. Vaikuttivatko Musa ja Soundi musiikilliseen kehitykseesi. Rockin ja country rockin kautta mä etenin sitten sinne alkulähteille. Bändissä oli siinä pieni akustisempi, rummuton vaihe, mutta sitten pantiin taas sähköt päälle. ”Näin jälkikäteen ajatellen oli varmaan urani merkittävin päätös, että aloin erikoistua steel-kitaraan.” Hoedownissa soitetaan mitä halutaan ja miten halutaan, mikä välittyy myös yleisölle. Siinä oli tää folk-osasto tanakasti esillä ja myös tietty virtuoottisuus, joka sen ikäiseen vetosi kovasti. – Sitten 1971 me nähtiin Vakkilaisen Timon kanssa Fairport Convention. – Joo. Ketkä ovat merkittävimmät innoittajasi yhtäällä stilikan ja toisaalla slide-kitaran soittamisessa. Skulattiin esimerkiksi Incredible String Bandin jotain biisejä. Diggasin sekä Wigwamia ja Tasavallan Presidenttiä että Genesisiä ja Yesiä. Suureksi hämmästykseksemme voitettiin koko kisa. – Slidessä ne on varmaan Jesse Edwin Davis ja Duane Allman. Ajateltiin, että mekin haluttaisiin soittaa sellaista kamaa ja alettiinkin soittaa. Alussa me soitettiin sitä brittifolkia ja irkkuhommaa, mutta sitten mukaan alkoi tulla amerikkalaista country rockia Lovin’ Spoonfulista lähtien ja aloin soitella komppikitaraa, joka on mulle edelleen hyvin luonteva laji. SOUNDI 23 te tosi framilla. – Ihan valtava! Siihen aikaanhan sellaisia kisoja ei muita ollut, ja tvkanaviakin vain kaksi. Samaan aikaan ostelin myös jo Melody Makereita. Nyt ajatellen oli kyllä siunaus, ettei sitä kukaan ollut kännykällä ikuistamassa. Sai rauhassa mokailla. Se voitto noteerattiin kaikissa maan päivälehdissä, me saatiin telkkariesiintymisiä ja muitakin keikkoja. (kuva oikealla: Ollin taustalla Ninni Poijärvi, Mika Kuokkanen ja Topi Kurki.) Vasemmalla ylhäällä Ollin soittokumppanina Jarmo Nikku, alhaalla Eric Bibb. Kuulostin siinä vaiheessa varmaan karmealta, mutta soittamalla keikoilla instrumentin saa nopeimmin haltuun. Isä oli mainostoimistossa duunissa, joten meille tuli kaikki lehdet. Niinpä mä hankin pedal steelin. Ensimmäisen oman sähkökitaran ostin silloin kun Vanha Isäntä voitti sen skaban. – 1973 me pantiin pystyyn Vanha Isäntä ja osallistuttiin sillä rockin SM-kisoihin. K u v at : P as i R y tk ö n en haast_Olli Haavisto_a.indd 23 5.11.2020 10.55. Miten steelja slide-kitara päätyivät repertuaariisi. Muistan, että olin Pori Jazzissa 1972 – kävin siellä faijan kans jo vuodesta -67 tai -68 lähtien – ja jossain konsertissa Riihikedon koululla jaettiin ilmaiseksi sitä Musaa, jossa on Keith Richards kannessa. – Vähän liiankin pian, kun ei oikein ollut kilpailijoita. Isännän eka levyhän oli puoliksi bluegrassia ja puoliksi brittifolkia. Timo oli selkeästi soolokitaristi. Niiden spesialistinahan sinut tunnetaan. Me erotuttiin, kun sen tyyppisiä bändejä ei Suomessa oikein muita ollut. – Sitten aloin soitella slideä, ja kun niitä country-juttuja alkoi tulla enemmän niin panin Telecasterin syliini ja soitin sitä lap steelin tapaan. Näin jälkikäteen ajatellen se oli varmaan urani merkittävin päätös, että aloin erikoistua steel-kitaraan. Mutta meillä oli Isännässä sellainen tapa, että aina kun kehiin tuli joku uusi instrumentti, niin sitä alettiin heti soittaa keikoilla. Siinä vaiheessa hommasin dobron ja se tuntui heti tosi luontevalta. Taj Mahalin varhaiset levyt ja Allmanien Fillmore East... – Akustinen kitara mulla oli ollut jo pitkään ja joskus lainasin sähkistä kavereilta. Se kuului sen alan meininkiin silloin. Opiskelin silloin yliopistossa englantia ja panostin stilikan opiskeluun enemmän kuin kieliopintoihin. Treenasin aika maanisesti. Mulla oli silloin jo jotain dobro-sessioita ja yhdessä niistä Antero Jakoila sanoi mulle, että sun kannattaa hankkia steel-kitara ja opetella soittaan sitä, niin duunia kyllä tulee. Silloin aloin soittaa huilua kun sain poikkihuilun äidin serkun pojalta. Niitä luettiin tosi tarkkaan heti alusta asti. Soitin sitä tositarkoituksella viisi vuotta Espoon musiikkiopistossa ja bändeissäkin soitin urkuja ja huilua
Sehän lähti Chrisiltä just eikä melkein. – Näin on. – Joo. Pedal steelissä taas on sisäänrakennettuna valtava harmoninen kapasiteetti. Kuluvana vuonna ilmestyi vasta toinen soololevy Collisions. – Me tutustuttiin kun olin Eric Bibbin kanssa soittamassa Dannyn syntymäpäivillä Lontoon Half Moonissa ja sitten me tehtiin yks Ericin levy, jossa oli Danny bassossa. Chris on tuhansien äänien mies. Mä käytän kolmea sormiplektraa, joten mulla se on kolmiäänistä. Chris oli töissä levy-yhtiössä, joka hoiti Laika & The Cosmonautsin jenkkijakelun. Se laulaa Duke Robillardin tulevalla levyllä. Colen kanssa tehty Enter My > Soundi-haastattelu ään hyvin harvinaista kauraa ja rakastan sitä, koska siinä ilmaistaan kovia fiiliksiä mahdollisimman välittömästi pelkällä äänellä. Tunneilmaisu ei voi sen pelkistetymmäksi ja pidemmälle mennä. 24 SOUNDI Miten luonnehtisit steelja slidekitaran eroa. – Kyllä, kyllä. Itse koen pedal steelin erittäin psykedeelisenä instrumenttina, vaikkei sitä siihen osastoon yhdistetä. Me tutustuttiin Dallasissa samalla pedal steel -kurssilla ja on sen jälkeen pidetty yhteyttä. lokakuuta 2020 Jussi Niemen koti, Tahmela, Tampere merkiksi Steely Danin lähes kaikilla levyillä. Juuri niin! Juhlaviikkojen Treme-illan jälkeen oli Juttutuvassa jamit, joihin tuli ne kaikki New Orleans -muusikot. Sitä ei voi millään muulla soittimella tehdä. Loistava idea! Nyt ollaan syvissä vesissä, koska yhdistät siinä kolme erilaista musiikillista voimalinjaa. Nyt päästäänkin tuoreeseen Collisions-albumiisi. Siinä ei ole yhtään ääntä vaikutuksen tekemisen takia. Livenä varsinkin mukaan tulee helposti vähän… teknisempääkin irrottelua. Eric muutti parikymppisenä Ruotsiin ja sieltä Englantiin ja asui Suomessakin neljä vuotta Veikkolassa meidän mökin lähellä. Haluan soittaa sillä mahdollisimman ihmisäänimäisiä juttuja. Niiden risteyksessä energia on osiensa summaa suurempi. Esimerkiksi These Days -kappaleessa sen soitto tukee niin täydellisesti laulua ja soolokin on täysin laulettava. Mutta jos ajattelen noiden steelien eroa niin lap steelissä yhteys päästä sormiin on suorin. Kerran kun treenattiin jotain Chris alkoi yhtäkkiä laulaa (Little Richardin) Lucillea Las Vegas -versiona, ikään kuin Wayne Newton, joka oli sellainen 60-luvun viihdelaulaja (antaa ”kovaa ja korkealta” -tyyppisen ääninäytteen ankaralla vibraattolla). Nyt se on palannut taas Ruotsiin. Tuollainen orjuuden aikaan yleinen sanaton peltohoilaus on nykyCave, joka on ehkä suurin suosikkini koko levyltä. Chrisiin tutustuin Jannen kautta, ne on tehneet juttuja yhdessä. Lindleyn soitto levyillä tuo mulle melkein tipan linssiin, ja kun eka kerran kuulin sitä livenä niin mulle tuli oikeasti tippa linssiin. Melkoisia vieraita levyllä onkin! B.J. Osaatko mainita pitkältä matkaltasi jotain kohtia, joissa näkemyksesi musiikista on oleellisesti syventynyt. Sävelsin sen nimenomaan B.J. Siihen olen itsekin koittanut pyrkiä. Chris Cote on myös kiinnostava tapaus ja tekee pahaa jälkeä The Boston Hollerissa. Niillä tosiaan kävi kaikki nuoresta Dylanista lähtien. – Joo. K u v a: Ja ri H ei k k il ä haast_Olli Haavisto_a.indd 24 5.11.2020 10.55. Spirituaalilaulaja ja kansalaisoikeustaistelija Paul Robeson on Ericin kummisetä. Siinä on ajattoman spirituaalinen tunnelma, äärettömän rauhoittava. – Se oli oikeastaan koko levyn perimmäinen idea: kutsua mukaan eri tyyppisiä soittajia ja katsoa mitä niistä törmäämisistä (collisions) tulee. Jossain jutussa me vedettiin kerran jotain blues-standardia ja pyysin Chrisin vetämään sen niin kuin Robert Plant. Menetkö aina selkeästi eri mindsettiin jompaan kumpaan tarttuessa. Kaikki palvelee sitä biisiä ja laulajaa ja välittää tunnetta. Viittaan niihin äänen manipuloinnin mahdollisuuksiin ja soinnin äärimmäiseen nestemäisyyteen. – Joo. Jotkut oli ennakkoon pidemmälle mietittyjä, joitain ei oltu mietitty juuri ollenkaan. Cole on suuria suosikkejani, koska hänellä on krooninen taipumus rikkoa kaavoja ja viedä stilikka yllättäviin maisemiin. Soinnun sisällä voi liikuttaa osaa äänistä ylös, toisia alas ja pitää osaa paikallaan. Täysin tuntemattomien kanssa en uskaltanut lähteä yrittämään. Siellä oli ihan järjetön meininki! Jossain biisissä vedin lap steel -soolon ja jälkeenpäin (Treme-tv-sarjan tunnarin esittänyt) laulaja John Butte tuli sanomaan, että ”mä en nähnyt kuka soittaa, mutta ajattelin, että kuka laulaa?” Se on hienoin kohteliaisuus, mitä olen koskaan saanut. EsiOlli Haavisto on instrumenttiensa taitajana niin kysytty, että omat soolotyöt ovat jääneet vähiin. Kerro vähän vanhalla Mayall-biisillä Snowy Wood soittavasta Dean Parksista, muistan Parksin nimen lukuisilta levyiltä. Yritin yhdistää Colen tyylin ambientiin ja Shadows-meininkiin. Mutta toi on tietenkin vaan pyrkimys. 10. – Kyllä. Slideä soitan nykyään, siis putkella kitara pystyasennossa, aika vähän. – Nimenomaan! Sehän sopii loistavasti sellaiseen ambient/new agetyyppiseen meininkiin. Siinä tuota osastoa edustaa avausraita On The Green Moor, jossa sukupolvet kohtaavat kun soitat Esa Kotilaisen ja Verneri Pohjolan kanssa, ja erityisesti brittiläisen pedal steel -mestari B.J. – Kyllä David Lindleyn soitto Jackson Brownen levyillä oli sellainen. Jotkut kohtaamiset oli sitten tietenkin vähän radikaalimpia kuin toiset. Colea ajatellen. Se tuli laulamaan jollekin Jannen levylle ja ystävystyttiin. Eric Bibb on myös poikkeuksellinen hahmo jo kotitaustansa puolesta. Mulla oli sitä tehdessä mielessä Brian Enon ja David Byrnen My Life In The Bush Of Ghosts, vaikkei se yhtään samalta kuulosta, mutta siinä on tiettyjä rytmisiä juttuja, joita me Jannen kanssa viriteltiin siihen jälkikäteen. Vetelen vaakatasossa kaikki liukukitarat: dobron, pedal steelin ja lap steelin. Sitten löytyy kontrabasisti Danny Thompson, Donovanin ja John Martynin kanssa soitellut brittifolkin legenda. Chris on semmoinen tyyppi, että sitä voi pyytää laulamaan mitä vaan. No joo, mutta onhan egopohjainen briljeerailu ihan eri asia kuin tilanteen inspiroima irrottelu, jossa vain soitetaan estottomasti sydämen kyllyydestä. Mutta kaikki soittajat tunsin etukäteen. Sellaisia juttuja tehdään kuoroilla, jousilla tai fonisektioilla. Mä en siinä soita pedal steeliä itse ollenkaan, vaan muita kitaroita ja mellotronia. – Dean on alun perin texasilainen, noin seitsenkymppinen huippuluokan studiokitaristi, joka on soittanut ihan kaikkien kanssa. Bibbin lapsuudenkodissa kävi jatkuvasti aikansa kovimpia soittajia ja laulajia ja kansalaisoikeustaistelijoita
facebook.com/episodilehti instagram.com/episodi_lehti twitter.com/episodilehti Episodi tulostus.indd 25 4.11.2020 19.34. KAIKKI ELOKUVISTA episodi.
Mies kertoo, ettei hänellä juuri ole musiikin ulkopuolisia harrastuksia. 26 SOUNDI SOUNDI 27 Mitä muutakaan Angus Young tekisi kuin keekoilisi uskollisesti AC/DC:n keulassa. Toiveissa siis on, että bändinsä jaksaisi jatkaa tästäkin eteenpäin. Teksti: Ari Väntänen Kuvat: Josh Cheuse AC/DC-taitto_c.indd 26 6.11.2020 10.38
Maailmassa, jossa normaali uusiutuu useammin kuin älypuhelimen malli, uusi AC/DC-albumi kuulostaa enAC/DC-taitto_c.indd 27 6.11.2020 10.38. Tosiasiassa niitä on kaksitoista”, hänen kerrotaan lohkaisseen joskus kauan sitten, kun AC/DC:llä oli vasta niin vähän pitkäsoittoja vyöllään. Kuolemista, eläkkeistä, kuulovaurioista ja vieroitushoidoista toipunut ryhmä pani itsensä kuntoon, kytki virrat päälle ja levytti uuden albumin nimeltä Power Up. Angus Young perusteli bändinsä soundivalintaa aikoinaan sillä, että se heijastaa elämää sellaisena kuin se tavallisten katutason tallaajien parissa näyttäytyy. Soitimme Angus Youngille. ”Olen todella kyllästynyt kuuntelemaan ihmisten valitusta siitä, että olisimme muka tehneet yksitoista samalta kuulostavaa albumia. AC/DC on simppeli, vaistonvarainen ja maanläheinen. Paljon vaikeampaa on kuvitella, että kukaan olisi tarpeeksi hölmö valittaakseen siitä, että kaikista maailman bändeistä juuri AC/DC ei muutu. Tämä on karu herätys niille, joille se tulee yllätyksenä. Ei mutkikas, älyllinen tai korkealentoinen. Kaiken järjen mukaan AC/DC:n tarinan olisi pitänyt päättyä jo monta kertaa, mutta suuri australialainen rockbändi on nähtävästi tehty kestämään. Siirrettyään sosiaalisen elämänsä someen moni on saanut huomata, että maailma on luultuakin hirveämpi paikka, todellisuus muokkautuu tauotta, itsestäänselvyydet kyseenalaistuvat ja minkään perässä on vaikeaa pysytellä. Yhtä hyvin voisi vinkua siitä, että Howlin’ Wolfin keikat eivät koskaan tarjonneet viistosti progressiivisia yllätyksiä. Vuonna 2020 pysyvyys on myös itsessään valttia. AC/DC:n keskimäärin diginatiiveja vanhemmat fanit pitävät bändistä muun muassa siksi, että siinä ei ole mitään arvaamatonta. 26 SOUNDI SOUNDI 27 :n Angus Young on paitsi suuri kitaristi myös suuri humoristi. Mutta tokihan tyylitaju onkin eräille vieras käsite. Vaikka lähde ei ole tiedossa, ehkä Angus hyvinkin on sanonut niin (täytyyhän sen olla totta, koska siitä on tehty tuhat meemiä)
Se ei ole millään tavoin ajassa kiinni – ei AC/ DC ole koskaan ollut, vaikka on ollut olemassa pian viisikymmentä vuotta ja puskenut muuttumattomana ohi monien muotivirtausten punkista EDM:ään – eikä sillä ole mitään yhteiskunnallisesti merkittävää sanottavaa. Sen saman viestin välittämiseksi rock’n’roll aikoinaan luotiin. Australiassa vuonna 1973 perustettu AC/DC tuntui pitkään pysäyttämättömältä. Ne, jotka tunsivat AC/ DC:n tarinan paremmin kuin pinnallisesti, pitivät Malcolmia korvaamattomana, yhtyeen sykkivänä sydämenä. Yksilötasolla jytän tärkeyttä ei kuitenkaan kannata vähätellä. George Youngin mukaan sen äänittäminen ei ollut erityisen vakava hanke. Edes laulaja Bon Scottin kuolema vuonna 1980 ei saanut suistettua sitä raiteiltaan – määrätietoinen bändi ryhtyi etsimään uutta laulajaa heti saateltuaan edellisen haudan lepoon. 2010-luvulla on kuitenkin alkanut näkyä merkkejä siitä, ettei edes AC/DC ole ikuinen. Kaupallinen menestys, bändin nälkäisyys ja biisintekijöiden inspiroituneisuus ovat saattaneet vaihdella, mutta komppi on aina jyrännyt ja liidit kipinöineet. – Malcolm toivoi jonkin aikaa, että jotenkin vielä paranisi ja pääsisi takaisin mukaan, pikkuveli Angus Young huokaa. Se on rock’n’roll-juna, jollaisesta se lauloi vuoden 2008 Black Ice -albumillaan. Tales Of Old Grand-Daddy ilmestyi maaliskuussa 1974. Marcus Hook Roll Band oli heidän oma, projektiluonteinen rockyhtyeensä, joka teki vain yhden albumin. Pestin saaneen Brian Johnsonin AC/DC-debyytti, kesällä 1980 ilmestynyt Back In Black, nosti suosion aivan uusiin sfääreihin. – On sekin jotain, jos ihminen saa jostakin hyvän fiiliksen. – Moni kärsii siitä, mikä maailman tilanne nyt on. 28 SOUNDI nakoitavuudessaan helpottavalta. – Se ei kuitenkaan enää ollut mahdollista, koska hänen mielensä jatkoi rappeutumistaan. TIESITKÖ, ETTÄ… ”Malcolm oli aina sitä mieltä, että bändin pitää mennä eteenpäin.” 28 SOUNDI AC/DC-taitto_c.indd 28 6.11.2020 10.38. Levy tehtiin tuhdissa kännissä tuottaja Wally Allenin kanssa EMI:n laskuun. Joka tapauksessa Marcus Hook Roll Bandin komeiden kertsien bluesrock on läheistä sukua AC/DC:lle, ja kunnostautuivathan George Young ja Harry Vanda sittemmin myös pikkuveljiensä menestysbändin tuottajina. Se oli valtava isku, tai sellaisena sitä ainakin pidettiin. …AC/DC ei ollut ensimmäinen bändi, jossa Angus ja Malcolm Young levyttivät yhdessä. Tales Of Old Grand-Daddyn viimeisin uusintapainos on peräisin vuodelta 2014. George kertoi pyytäneensä molemmat pikkuveljensä mukaan lähinnä siksi, että noviisit pääsisivät studiotyöskentelyn makuun. The Easybeatsin hajottua he menestyivät biisintekijöinä ja tuottajina. Vaikka sitten vain yhden albumin keston ajaksi. Kitaristit olivat mukana myös Marcus Hook Roll Bandissa, jonka heidän isoveljensä George Young perusti yhdessä Harry Vandan kanssa. Jotkut ovat kuulleet Marcus Hook Roll Bandin biiseissä suoria viitteitä myöhempiin AC/DC-klassikoihin, kuten Soul Stripperiin, Live Wireen ja T.N.T:hen, mutta näin geneeristen sointukulkujen ollessa kyseessä totuus on kuulijan korvassa. AC/DC on kone. Koneen osista ensimmäisenä hajosi komppikitaristi, perustaja ja biisintekijä Malcolm Young. Toivottavasti Power Up piristää päivää ja tuo iloa, Angus Young sanoo. George ja Harry olivat soittaneet aiemmin The Easybeatsissa, joka oli 1960-luvulla eräänlainen Australian Beatles ainakin suosionsa puolesta. Vasta viimeksi kuluneen puolen vuosikymmenen aikana bändi ja sen yleisö ovat joutuneet miettimään, kuinka monta osaa voi vaihtaa ennen kuin kyseessä ei enää ole sama laite. Uudella, jokseenkin yllättäen ilmestyneellä Power Up -levyllä bändin sanoma faneilleen on täsmälleen sama, mikä se on aina ollut: Pitäkää hauskaa ja unohtakaa ankeat jutut. Kun tuo merkittävä mies takavasemmalta sairastui ensin keuhkosyöpään ja dementiaan, hän joutui jättämään AC/DC:n syksyllä 2014. Youngin muusikkoperheestä bändissä soitti myös Alex Young, joka oli Angusin, Malcolmin ja Georgen isoveli sekä nykyisin AC/DC:ssä vaikuttavan Stevie Youngin isä. Sen jälkeen meno on ollut vääjäämätöntä ja business as usual -henkistä
Kaipa hän ajatteli pettäneensä meidät muut, Angus Young muistelee. Rumpali oli saanut elämänsä järjestykseen terapian ja vieroitushoitojen avulla. Hyviä uutisia kuului myös Brianin suunnalta. AC/ DC:n ainoalta varmalta jäseneltä Angus Youngilta udeltiin, millaiset asiat olisi vat vielä mahdollisia. Riipivällä äänellä raakkuva voka listi alkoi kärsiä vaka vista kuuloongelmista vuonna 2016, kun Rock Or Bust kiertuetta oli vielä jonkin verran jäljellä. Tuntui melkeinpä surulliselta, että Malcolmin lähdöstä huolimatta oikein mikään ei ollut muuttunut. Nyt olosuhteet muuttuivat. Siinä vaiheessa olimme muuten valmiina pa laamaan keikoille, ja Brianilla oli todel la huono fiilis siitä, miten asiat menivät. K un bändi on myynyt yli 200 mil joonaa levyä, se on niin suosittu, että sen suuriin konsertteihin riit tää aina yleisöä, ja sen studioalbumit ovat kannattavia sijoituksia. Black Ice on AC/DC:n pisin studio albumi, Rock Or Bust lyhyin. Malcolmin kohtalo sekä Phi lin ja Brianin ongelmat olivat hänelle selkeitä merkkejä siitä, että AC/DC ei ol lut enää entisellään. Nykyisin Axl hoitaa oman bändinsä keikat tiukal la työmoraalilla, ja niin hän toimi myös AC/DC:n palveluksessa. Mutta toisaalta, sil tä tuntui Bon Scottinkin poismenon ai kaan. Johnsonin valinta oli selvä. Helpotus jäi kuitenkin väliaikaiseksi. Stevie oli jo osoittanut pystyvänsä täyttämään se tänsä saappaat siinä määrin kuin se oli mahdollista. Se tar koitti käytännössä sitä, että AC/DC:tä ei enää ollut. – Teimme hänen kanssaan kiertueen lop puun eli ne kuusitoista keikkaa, joihin olimme jo aiemmin sitoutuneet. Sieltä oli löytynyt paljon kehityskelpoista ma teriaalia, joka vähemmän yllättäen kuu losti aivan AC/DC:ltä. Hollannissa, Australiassa ja Englan nissa asusteleva Angus oli käyttänyt hiljaiselon hyödykseen. Mutta ei siinä vielä kaikki: seuraavaksi ongelmat lasahtivat laula ja Brian Johnsoniin. Ensimmäinen ilman Malcolmia le vytetty AC/DCalbumi Rock Or Bust ilmestyi marraskuussa 2014. Guns N’ Rosesin laulaja ilmoitti, että jos AC/ DC haluaisi, hän auttaisi niin paljon kuin omilta velvoitteiltaan ehtisi. Homma eteni yhtä ripeästi kuin Scottin kuole man jälkeen. Tutkimuksissa kävi ilmi, että Johnsonin vasemman korvan tärykalvo oli vaurioitunut niin pahasti, että mies kuuroutuisi koko naan, mikäli jatkaisi keikkailua. Suurta paluuta ei tie dotettu eikä uutisoitu missään, vaan ryhmä lähti liikkeelle rauhallisesti, mu SOUNDI 29 AC/DC-taitto_c.indd 29 6.11.2020 10.38. Tilanteen ollessa tämä edes Cliff Wil liams ei voinut väittää bändin muuttu neen niin paljon, että se riittäisi syyksi olla palaamatta ruotuun. AC/DC:n tarinan jatka mista hän perustelee veljensä viimei sen toiveen täyttämisellä. Williamsin mieles tä oli tullut aika päästää irti. Musiikki ala ei mielellään päästä irti sellaisista yhtyeistä. Uuden levyn tekoon ryhdyttiin hys hyshengessä. – Axl tuli ihan puun takaa ja teki mie lettömän hyvää työtä, Angus ylistää. Mutta niin kauan kuin Malcolmin kans sa asiasta puhuin eli aina siihen saakka, kun hän ei enää pystynyt kommuni koimaan sairautensa takia, hän oli aina sitä mieltä, että bändin pitää mennä eteenpäin, Angus tähdentää. Bändi ei tietenkään voisi palata ihan ennalleen, sillä Malcolm oli kuol lut marraskuussa 2017. Tuntui suorastaan kummalliselta, että bändi ei lopettanut hänen poistuttuaan miesvahvuudesta. Yllät tävää kyllä, vahinko oli kuulemma ta pahtunut autourheilun, ei rockmusii kin parissa. Kuusi vuotta veljensä bändistä läh temisen jälkeen Angus Young pohtii, että tilanne tuntui vaikealta. Tämäkään omituinen episodi ei mil lään tavalla hidastanut AC/DC:n me noa. Jos häneltä kysyttiin, AC/DC viet ti hiljaiseloa ainoastaan olosuhteiden pakosta. Niin mielenkiintoista kuin olisikin ollut kuulla tuolta ”Axl/DC:ksi” nime tyltä superryhmältä albumillinen uutta materiaalia, yhteisen levyn tekemisestä ei koskaan edes puhuttu. Angus Young jäi vanhan rokkimoot torin ainoaksi toimivaksi osaksi. Mutta elämä jatkui. – Ei ollut helppoa jatkaa ilman häntä. Vuonna 1977 AC/DC:hin liittynyt britti oli harkinnut asiaa jo jon kin aikaa. AC/DC:n kokoi nen yhtye operoi suurissa puitteissa ja pyörittää mittavaa organisaatiota, ja keikkojen perumisesta seuraa aina mo nenlaisia hankaluuksia. Laulaja oli kuntouttanut kuuloaan spesialistien ja uuden tekno logian avulla ja halusi palata töihin. Kun uusista AC/DClevyistä pu huttiin, mietittiin lähinnä niiden mit toja. Ennen Rock Or Bust kiertueen alkua koneesta putosi seuraava osa, kun rum pali Phil Rudd pidätettiin huumei den hallussapidosta sekä epäiltynä tappo uhkausten lähettelystä ja jopa murhan suunnittelusta. AC/DC on yksi niistä. Mutta kuten Guns N’ Rosesin viime vuosien konserteista on havaittu, Rose on kasvanut ihmisenä ja ammattilaise na sitten huippusuosion hullujen vuo sien, jotka taisivat rassata hänen psyy kettään pahemman kerran. Elämänsä pahemman kerran sot kenut – metamfetamiini on helvetin moinen huume – lyömäsoittaja jätettiin setvimään sählinkejään, ja AC/DC jat koi toimintaansa bändissä 1990luvulla soittaneen Chris Sladen kanssa. Angus oli tavannut Malcol min hautajaisissa Philin, joka oli silmin nähden hyvässä lyönnissä. Siinä vaiheessa oli tehty kaikki se, mitä AC/DC:lle oli pakko tehdä. Mutta tästä vaikeudet vasta alkoivat. Managementilla, levyyhtiöillä ja muilla kyselijöillä kävi sikäli hyvä tuuri, että soolokitaristi ei ollut missään vai heessa aikonutkaan heittää SG:tä kai voon. Rose on monipuolinen laulaja, jonka rekisteristä löytyy AC/DC:n ja Nazaret hin biiseihin soveltuvaa kärisevää rähi nää. Tilanne oli hankala. Kun Axl oli vetänyt Rock Or Bust kier tueen loppuun, AC/DC jäi jälleen ilman laulajaa, ja basisti Cliff Williams vetäy tyi eläkkeelle. Malcolm oli hädin tuskin ehtinyt saada potilaspaikan hoitoko dista, kun rock’n’rolljuna jo pestasi uudeksi komppikitaristikseen Youn gien veljenpojan Stevie Youngin (joka muuten on vain reilun vuoden Angusia nuorempi) ja jyskytti kohti seuraavan albuminsa julkaisua. Samana syksy nä Angus oli menettänyt toisenkin iso veljen. Mozart saattoi pärjätä musiikkialalla vielä kuu rouduttuaankin, mutta AC/DC:ssä sel lainen ei onnistuisi. Ja niin bändi todella teki. Siinä vaiheessa hätiin riensi kaikista maailman ihmisistä Axl Rose. Loppujen lopuksi Johnsonin sairaus loma oli AC/DC:lle tervetullut poikkeus rutiineihin. Koska bändin kulkeman matkan mittaamiseen eivät kilometrit riitä, kutsutaan sitä vaikka miljoonan mailin huolloksi. Tuuraaja tuli keikalle jopa koipi kipsissä, ja hänen ehdotuksestaan settiin lisättiin Touch Too Muchin kaltaisia harvinaisempia helmiä. Ei pahassa eikä hy vässä. Malcolmin roo lia väheksymättä Brianin kuulovamma oli AC/DC:n suurin haaste sitten vuo den 1980. Ei kuiten kaan niinkään bändin kannalta kuin siksi, että Malcolmilla vaikea, parantu maton sairaus. AC/DC:n urallakin vahvasti mu kana ollut muusikko ja tuottaja George Young kuoli kolme viikkoa ennen Mal colmia. Ja sen rocktähti myös teki, niin hupaisalta kuin ajatus etukäteen tuntuikin – Rose han tunnettiin aikoinaan arvaamatto mana kiukkupussina, joka saattoi perua oman keikkansa ihan milloin miellytti, vaikkapa kesken biisin. Siksi tapahtui niin, että kun klassik korocksuuruus oli viettänyt hiljaiseloa vuoden tai pari, sitä alettiin kaivata. Miljonäärirok kari oli tappanut aikaa perkaamalla hä nen ja Malcolmin yhteistä ideavarastoa, jonka isoveli oli pitänyt hyvässä järjes tyksessä niin kauan kuin pystyi. – Brian päätti jäädä kyydistä
Angusilla on harvinaisen hyvä muisti 65-vuotiaaksi rocktähdeksi. Vaatetus myös erotti Angusin massasta. – Se ei kuitenkaan antanut minulle mitään. Minä nyt olen puolueellinen niitä kehumaan, mutta pidän erityisesti sellaisista biiseistä kuin Realize, Rejection ja Shot In The Dark, hän sanoo kuin lukisi biisilistaa albumin takakannesta. Kirja on sukellus power metal -historiaa muovanneen omapäisen taiteilijan mielen syövereihin. – Se oli se ensimmäinen testi, kun menimme kimpassa studioon, Angus Young muistelee noita ensimmäisiä sessioita Vancouverin Warehouse Studiosissa. Kun Angus sätki, riehui ja väänteli naamaansa asussa, joka edusti kuria, nuhdetta ja järjestelmää, keikoista tuli vapauden performansseja. Ajattelin, että ei kai tässä auta kuin alkaa liikkua ja pysyä liikkeellä. Jos ei muuten niin vaikka vain siksi, että ihmiset alkaisivat pitää hulluna. – Biisit syntyivät vuosia vanhoista ideoista, joita me Malcolmin kanssa aikoinaan työstimme, hän selventää. Toisaalta voi ajatella niinkin, että jokainen Angus Youngin livenä nähnyt ymmärtää miehen olevan aivan riittävän sekaisin ilman päihteitäkin. AC/DC:n ensimmäisen singlen Malcolm Young ei enää ole näkemässä AC/DC:n nykytilaa, mutta hänen henkensä elää, sillä bändin uusi Power Up -albumi on koostettu hänen ja velipoikansa Angusin yhdessä aikoinaan työstämistä ideoista. Saatavana myös sähkökirjana Saatavana myös äänikirjana Leon Hendrix VELJENI JIMI HENDRIX Legendan tarina 1942–1970 Veljestään kirjoittamassaan intiimissä elämäkerrassa Leon Hendrix luotaa ikonisen kitaristin taustaa ja persoonaa lähempää ja syvemmältä kuin kukaan aiemmin. Kitaristi vaikuttaa oikein tyytyväiseltä siihen, että AC/DC:llä on nyt seitsemäntoista samalta kuulostavaa albumia. Hulluuden ja nerouden rajapinnalla keekoilevasta hahmosta tuli ikoninen siinä vaiheessa, kun Angus keksi nousta lavalle koulupuvussa. Kaikki tuon (Black Icen sessioissa yhtyeen uudeksi luottotuottajaksi tulleen) Brendan O’Brienin kanssa tehdyn levyn biisit on merkitty Angus ja Malcolm Youngin yhdessä kirjoittamiksi niin kuin tapana on ollut The Razor’s Edgestä (1990) lähtien. ”Axl tuli ihan puun takaa ja teki mie lettömän hyvää työtä.” 30 SOUNDI Kirjakaupoista ja Minervan verkkokaupasta www.minervakustannus.fi Tilaa uutiskirje Minervan nettisivuilta, saat tietoa kirjauutuuksista. – Kyllähän sitä juomistakin joskus tuli kokeiltua, kitaristi tarkentaa. Sätkivä soolokitaristi edustaa AC:ta eli suuntaansa muuttavaa vaihtovirtaa siinä missä komppiryhmä puskee määrätietoisesti eteenpäin DC-tasavirran tapaan. Hän on ollut alko holin suhteen absolutisti ainakin niin kauan kuin suuri yleisö on hänet tuntenut. A ngus Young jatkaa, että kaikki hänen ja Malcolmin yhteiset biisiaihiot eivät ole peräisin fyysisistä äänitearkistoista. – Kaikki olivat messissä ja innoissaan käymään töihin. – Ensimmäisillä keikoilla minua jännitti. – Meillä oli tallessa paljon hyviä juttuja, joita emme tulleet vieneeksi studioon. Idea oli loistava. Minä tuumasin, että mikäs tässä, kun homma kerran toimii. AC/DC-taitto_c.indd 30 6.11.2020 11.05. Power Up on ensimmäinen Malcolmin kuoleman jälkeen tehty AC/DC-levy. Mietin, että miksi joisin, kun en kerran tarvitse viinaa mihinkään. Sellainen vetosi nuorisoon, jonka kapinamusiikkia AC/DC joskus kauan sitten oli. Yksi syy selvänä pysyttelyyn on sekin, että minusta on mukavaa, kun hallitsen itseäni ja tekemisiäni. Se saattaa johtua siitä, että lukuisista kollegoistaan poiketen hän ei ole puuduttanut päätään tissuttelemalla viinaa. Angusin mukaan se on tribuutti hänen veljelleen. Angus myhäilee, että sillekin oli aikoinaan syynsä, että hän alkoi tempoilla lavalla kuin Tasmanian tuholaisen henki olisi hänet vallannut. Rock-elämää X X Äänikirja saatavana Suplasta Anssi Eriksson & Timo Tolkki TIMO TOLKKI Hymni elämälle Stratovariuksen voimahahmona tunnetuksi tulleen Timo Tolkin avoin ja kaunistelematon omaelämäkerta. siikki edellä. Jotkut niistä hän muistaa niiltä ajoilta, kun hänellä ja velipojalla oli vielä mahdollisuus jammailla yhdessä. Kyllä vain: Power Up toimii ja kuulostaa AC/DC:ltä. Äänikirja saatavana Elisa Kirjasta Jeff Apter BON SCOTT JA AC/DC 1973-1980 Harvinaisin otoksin kuvitettu kirja AC/DC:n parhaista vuosista. Ei tarvinnut olla Sherlock selvittääkseen, mitä se merkitsi. Loppukesällä 2018 innokas AC/DC-fani Crystal Lambert paljasti yllättävän käänteen nappaamalla salaa valokuvan, jossa Brian Johnson ja Phil Rudd naureskelivat kahvikupit käsissään kanadalaisen studion ovella. Se on hauska ajatus suhteessa siihen, miten holtittomalta hänen esiintymisensä vaikuttaa
On ihan kuin hän ei olisi koskaan ennen miettinytkään sellaisia asioita. Se on itse asiassa tehnyt Angusin pirullisen pikkunaskalin hahmosta entistä ihanammin irvokkaan. Muuten matka voi hänen puolestaan jatkua. Käytän yleensä satawattisia Marshalleja ja joskus niitä vanhempia, 50-wattisia. Fiktiotakin olen jonkin verran lukenut, mutta historia kiehtoo minua eniten. – Tällä hetkellä tiedän vain sen, että Power Up on valmis. Pian seitsemänkymppinen koulupoika viestii myös siitä, ettei ihmisen ole pakko vastata ympäristön odotuksia eikä mukautua aikaan. Efektejä ei juurikaan tule käytettyä. – Sillä hetkellä, kun menin lavalle koulupuvussa ensimmäistä kertaa, tiesin olevani oikeilla jäljillä, hän sanoo. Usein tulee soiteltua levyjä, joita kuuli silloin, kun olin itse teini. Ulkoinen vanheneminen ei kuitenkaan haittaa häntä niin kuin monia muita rocktähtiä. Kirja on sukellus power metal -historiaa muovanneen omapäisen taiteilijan mielen syövereihin. Lueskelen jonkin verran. Kiertueista Angus Young ei sattuneesta syystä osaa sanoa yhtään mitään. – Kun pukeudun niihin vaatteisiin, tiedän, kuka oikeasti olen. Saatavana myös sähkökirjana Saatavana myös äänikirjana Leon Hendrix VELJENI JIMI HENDRIX Legendan tarina 1942–1970 Veljestään kirjoittamassaan intiimissä elämäkerrassa Leon Hendrix luotaa ikonisen kitaristin taustaa ja persoonaa lähempää ja syvemmältä kuin kukaan aiemmin. AC/DC-taitto_c.indd 31 6.11.2020 10.43. Angus Youngin kanssa jutellessaan tuntuu vaikealta käsittää, että tuo ikämiehen rauhallisella äänellä joriseva kaveri on se sama riiviö, joka vilauttelee persaustaan milloin missäkin ja pitää kovan linjan bluesrockia hengissä. Polvihousuriiviön vakiovarustukseen kuuluu Gibson SG -kitara, jonka muotoilu natsaa hyvin yhteen Angusin päässä toisinaan törröttävien pirunsarvien kanssa. AC/DC ei selvästikään ole Angus Youngille pieni osa elämää. Jos joku tahtoo ”vanheta arvokkaasti”, niin kaikin mokomin, mutta myös friikillä on oikeus olla sellainen kuin tahtoo. Ensimmäisen SG:nsä hän osti Malcolmin vihjattua, että eräässä uudessa sydneyläisessä kitarakaupassa oli myynnissä hyvä sellainen. Toivon siis, että AC/DC tekee vielä lisää levyjä. Enimmäkseen historiaa. Vaikka silloinen laulaja Dave Evans tekee kaikkensa ottaakseen shown haltuun, videon mieleenpainuvimmasta esiintyjästä ei ole epäilystäkään. Kirjakaupoista ja Minervan verkkokaupasta www.minervakustannus.fi Tilaa uutiskirje Minervan nettisivuilta, saat tietoa kirjauutuuksista. Mitä tapahtuu miljoonan mailin huollon jälkeen. Kuuntelen myös musiikkia. – Minulla oli amerikkalainen kaveri, joka myös soitti kitaraa. Soundini luomiseen tarvitsen kitaran lisäksi vain itseni ja vahvistimen. Sanotaanpa näin, että haluan jatkaa sellaisten juttujen tekemistä, joista nautin. Mietin, että onpa siinä hyvännäköinen kitara. Onko se viimeinen AC/DC-albumi. – Minulla on se vieläkin, se on yhä lempikitarani. Käytän sitä edelleen, mutta enimmäkseen vain studiossa. – No… En minä oikeastaan paljon mitään muuta tee. Kitaristi itse sanoo löytäneensä rooliasun sisältä todellisen minänsä. Ehkäpä mieheen on kytkettävä virta ennen kuin hänen tunnetummat kasvonsa paljastuvat. Rock-elämää X X Äänikirja saatavana Suplasta Anssi Eriksson & Timo Tolkki TIMO TOLKKI Hymni elämälle Stratovariuksen voimahahmona tunnetuksi tulleen Timo Tolkin avoin ja kaunistelematon omaelämäkerta. Äänikirja saatavana Elisa Kirjasta Jeff Apter BON SCOTT JA AC/DC 1973-1980 Harvinaisin otoksin kuvitettu kirja AC/DC:n parhaista vuosista. Hän kertoo ihastuneensa kyseiseen kitaramalliin teini-ikäisenä selaillessaan valmistajan katalogia. Kun häneltä kysyy, mitä hän tekee musiikin lisäksi, hänellä on suuria vaikeuksia vastata yhtään mitään. Selailin Gibsonin lehteä hänen luonaan ja näin SG:n. Enää Angus ei ole siloposkinen nuorukainen vaan ihan ikäisensä näköinen kaljuuntunut mies. Joskus kuuntelen vielä sitäkin vanhempaa kamaa, esimerkiksi soulia 50-luvun alusta. Can I Sit Next To You Girlin (1974) videolla bändin muut jäsenet ovat vielä pukeutuneet ajanmukaisiin kimaltaviin glamvetimiin, mutta Angusilla on jo yllään tavaramerkkiasunsa. Tykkäsin varsinkin siitä, että soololovia oli kaksi
Jokaisella sielukkaalla Sólstafir-kappaleella on oma tarinansa. Aðalbjörn ”Addi” Tryggvason kertoo nyt yhdeksän tarinaa islantilaisten seitsemännen albumin Endless Twilight Of Codependent Love yhdeksän kappaleen takana. 32 SOUNDI Teksti: Aki Nuopponen K u v a: Ír is D ö gg E in ar sd ó tt ir Solstafir-taitto_b.indd 32 5.11.2020 14.47
– Pian huomasin olevani jumissa aja tuksessa, että he soittavat nopeasti vaih tuvia riffejä. Se tappingsoundi on meidän Thunderstruckhetkemme. – Kaikki eivät tiedä, että Drýsill tar koittaa islanniksi demonia, mutta vielä harvempi tietää, että Drýsill on islanti lainen kasarihevibändi. Niissä oli mukana kirkko urkuja ja muuta koristeellista, mutta se tuntui väärältä... Tunteet ovatkin kovilla jo albumin aluk si, kun 10minuuttinen Akkeri riipaisee syvältä ensisoinnuistaan lähtien. – Ikuisuusprojekti Akkeri on sekä ensimmäinen että viimeinen levylle tehty kappale, Addi toteaa päätään pu distellen. Se antoi Drýsillille oikealla tavalla karun, sopivasti liisteri sen luonteen. Yritin sovittaa kappaleen Sólstafirin kappaleita tehdessä tunne välittyy ja tuottaa uusia tunteita. – Siitä eteenpäin Akkeri vyöryi eteen päin kuin luonnonvoima. Väärin arvattu. Kerron Addille hänen kuvauksensa olevan osuva, ja korostavan entisestään albumin kontrastia: kakkosraita Drýsill on hämmentävällä tavalla raskaasti ki vitalon kokoinen, silti tarttuva raita. Addin mukaan ainoa keino päästä lähelle Sólstafirin luovuuden kuumia lähteitä on pirstoa albumi osiin kappale kerrallaan. – Oikean fiiliksen ratkaisu oli ensim mäinen riffi, jota ei ollut aluksi olemas sa. Ääni tin sen salaa. Sen voisi luulla syntyneen hyvin välittö mällä, jopa kivuttomalla tavalla. Se sai alkunsa Ótta (2014) levyn aikoihin, mutta tuolloin se oli SOUNDI 33 K u v a: G au i H Solstafir-taitto_b.indd 33 5.11.2020 11.00. – Sitten Grimsi (Hallgrímur Jón Hall grímsson, rummut), joka on tekstuuri en mestari, keksi väliosassa kuultavan reverbsoundin. Avainsanaksi tälle matkalle Addi ni meää kuitenkin yhden asian: tunne. ”Kitaraharmonia tuntui siltä kuin lintu laskeutuisi pitkän muuttomatkan jälkeen uuden mantereen rannikolle.” ðalbjörn ”Addi” Trygg vason on juuri saanut nukutettua puolivuotiaan tyttärensä, kun hän on jo uuden haasteen edessä: Sólstafir laulajakitaristin pitäisi kertoa minulle, miten hänen yh tyeensä onnistuu vangitsemaan musiik kiinsa niin raakaa tunnetta, että se sai minut itkemään valtoimenaan kuunnel lessani uutta Endless Twilight Of Codependent Love albumia. Suorastaan tunsin kor vieni hörähtävän sen kuullessani. Jo ku saattaa kutsua sitä Iron Maiden ki taroinniksi ja toinen Judas Priest osuu deksi. – Kitaristimme Pjúddi (Sæþór Maríus Sæþórsson) ja Svabbi (Svavar Austmann) lähettivät minulle soittovideoita, joissa he jammailivat kappaleen osaa: ei lau luja, ei rumpuja, vain kitaroita kahdessa tasossa, Addi alustelee. Demotimme siitä varmaan sata eri versiota, ja kaikki tun tui väkisin väännetyltä. Juuri kun levyn luulee ravistelevan enemmän kuin viiltelevän, Rökkur mää rittelee uudelleen sen, miten hienova raisesti Sólstafir voi rakennella mustan ja valkoisen vuorovaikutuksia. Ensin tein sen loppuosaksi Duff McKagan henkisen bassoliidin, mutta se korvautui Thin Lizzy tyylisellä tuplakitaroilla, joka yl tyy meidän mittapuulla revittelyksi. onko väärin saada kylmiä väreitä siitä, kun muistelee itse musiikkinsa tekemistä. huh... Tekotavat ja helppousaste vaihtelevat nekin laidasta toiseen. Drýsill on yksi, pitkä ja viipyilevä tarina turhautumisesta, jo ten se vaati yhden, pitkän ja viipyilevän riffin. Se pieni pätkä sai minut luovaan tilaan. – Tiesin jo kappaleen intron syntyes sä, että Akkeri tulee avaamaan levyn. – He eivät ajatelleet sen sopivan Sól stafirille. – Loppubiisi tuohon mielikuvaan oli helvetin vaikea tehdä. Siinä tunteessa oli jotain kylmän toteavalla tavalla etäistä ja turtunutta. Kello lähestyy puolta yötä ja Addi yrittää puhua Skypevideoitse hiljaa, ettei naapurihuoneessa nukkuva vauva heräisi, muttei kykene peittelemään purskahduksiaan kertoessaan, ettei yh tä yhdenmukaista tarinaa kappaleiden taustalla ole. kitaraharmonia tuntui siltä kuin lintu laskeutuisi pitkän muuttomatkan jäl keen uuden mantereen rannikolle. – Drýsill on kumarrus islantilaiselle kasariheville. – No, kovin paljoa se ei keventynyt nytkään, mutta biisi oli aluksi jotain muuta. Perkeleen hyvä bändi onkin! Eric Hawk on jumala! Addi nauraa. Eikä se ollutkaan Sólstafiria! Se kiehtoi minua. Se vielä matalammalle viritetty, doom me tallinen jyräys. Kuuntelin tänään varhaisia de mojani siitä. Minulle se on Thin Lizzya! – Lopulta blastbeatit korostavat täy dellisesti sitä alkuperäistä tunnetta..
K u v a: G au i H Solstafir-taitto_b.indd 34 5.11.2020 11.00. Rökkur tarkoittaa pimeyttä, ja tämä on todellakin tarina pimeydestä, jossa ei ole pilkahdustakaan valoa. Se ei toiminut. Nainen on seksuaalisesti häpäisty. Se maalaa tunteen nuottien välissä. Se kostonhimo kasvaa ja kasvaa, kunnes hän saa kostonsa, puukottaa miestä genitaaleihin ja katsoo hänen vuotavan kuiviin. Sain demosta mielikuvan murhatarinasta. 34 SOUNDI SOUNDI 35 perinteiseen säkeistö-kertosäe tyyliin. Ainoa syy minkä takia kukaan voisi pahastua siitä on se, että biisi on parempi kuin yksikään kappale, jolla Islanti on ikinä oikeasti osallistunut Euroviisuihin, Addi repeilee lopuksi. Rummut, kitarat, sanat, hänen laulunsa... – Rökkurin lopun tyydytys on jotain sellaista, josta tuntee huonoa omaatuntoa. Alku on viaton, hauras ja mellotron johdattelee kuulijan turvalliseen syliin... Musiikki, ja miten ylivakavasti se toisinaan otetaan, on täsmälleen oikea naru mistä vedellä. En halunnut koskea TÄNÄ VUONNA julkaistiin Netflixelokuva Eurovision Song Contest: The Story Of Fire Saga, joka kertoo islantilaisesta Euroviisuihin sattuman kaupalla osallistuvasta bändistä. Niitä ei ollut aiemmin edes olemassa. Húsavík. Ferrell on tehnyt kuivasta itseironiasta taidetta, Addi hehkuttaa. Tai komedioista ylipäänsä. Se on totta! Sellaisia me olemme! – Nauroin katketakseni, kun luin englantilaisia artikkeleita, joissa kerrottiin elokuvan olevan törkeä pyhäinhäväistys islantilaisia kohtaan. ja kaikki ne äijän vierailut talk show -ohjelmissa. – Fire Saga -elokuva on mahtava! Ferrellilla on bänditaustaa ja kaiketi ruotsalainen vaimokin, joten ei tyyppi ilkeyttään tee tällaisia elokuvia, vaan koska tietää mistä saa leivottua hervotonta läppää. Se ei ainoastaan tuo hänen julmimpia puolia esille. kuulostaako huvittavalta. Se alleviivat tu junttius ja tarpeettoman huono aksentti. kunnes kaikki räjäytetään tuskallisesti kappaleiksi! Tarinan luottavainen, rakastunut nainen petetään, ja hänen sielunsa revitään kappaleiksi. – Tämä johtaa viettelevään kostoon. Pahaenteinen piano, viattomuuden tuhoutuminen. Kysytään Addilta! – Antakaa kun teen yhden asian selväksi, Addi aloittaa kuin hän valmistautuisi todelliseen saarnaan. – Grimsi lähetti minulle varoittamatta kappaleen saatesanoilla, että tsekkaa tällainen luonnostelma, mikä oli hänelle tyypillistä vaatimattomuutta. Poikkeamme hieman levyn kappalejärjestyksestä, koska Addi nostaa esille myöhemmin kuultavan Til Moldarin, ja nimeää sen Rökkurin henkiseksi vastakohdaksi. Helvetin hyvä sävellys. – Miettikää nyt Pierce Brosnanin esittämää faijan roolia. Se aksentti oli jumalauta osa koko elokuvan isoa läppää ja huvitti ainakin minua ihan helvetisti! – Entä Fire Sagan esittämä kappale. kaikki. Mitä mieltä islantilaiset olivat elokuvasta, jossa virnuiltiin paljon islantilaisille. Kappale ei todellakaan kerro tarinaa. He pahastuivat meidän puolestamme, mutta osoittivat sillä ainoastaan sen, etteivät ymmärtäneet elokuvasta yhtään mitään. – Islantikin esiintyy edukseen! Pieni kylä, jonka kaikki asukkaat vain kalastavat ja ryyppäävät, suurin osa uskoo ties mihin tonttuihin, paikka on sisäänpäin kääntynyt, kaikki asiat tehdään siten kuin on aina tehty... – Nick Cave oli ratkaisuni. – Se oli täydellinen! Grimsin versiossa oli kaikki paikallaan. Kuka oikeasti luulee, ettei Brosnan ollut halunnut opetella lausumaan islantia. – Rakastan Will Ferrellia! Hän on nero! Blades Of Steel (2007), Talla dega Nights (2006), Anchorman (2004)..
Mielenjohteista puheen ollen: Addi mainitsi jo lehdistötiedotteessa, että Or on todellinen Spinal Tap -kappale, ainakin Sólstafirin mittapuulla. Pidän erityisesti siitä, miten laulusovitukseni saivat Grimsin kirjoittamaan kappaleeseen parhaan kitarasoolon, mitä Sólstafirissa on kuultu. Soitin lafkapomolle puoli tuntia ennen masterimme lähettämistä levypainoon, että haluan kappaleen mukaan. – Jokaisen levymme vastineeksi on olemassa kymmenen levyn verran materiaalia, jota ei ole koskaan julkaistu. Sen piti tulla jollekin Japanin erikoispainokselle. Se oli silkkaa Spinal Tapia. ”Onko väärin saada kylmiä väreitä siitä, kun muistelee itse musiikkinsa tekemistä?” Solstafir-taitto_b.indd 35 5.11.2020 11.00. Joskus kyse on sitä, että jokin tietty tunne on läsnä oikealla hetkellä. Muut saivat soittaa ympärilläni ja vedin lauluraidat ykkösellä sisään hyvin primitiivisellä tunteella. Teimme sen lafkan pyynnöstä, koska meillä ei ollut mitään ylijäämää valmiina. Diony sus on meidän Master Of Puppetsimme. Suomi tuntuu lähes samalta, Addi puntaroi. – Her Fall From Grace on osoitus siitä, että tiettyjä tunteita etsiessä ei pidä jämähtää omiin asenteisiinsa. Sitten treenasimme Köldin (2009) Pale Rideria ja Grimsi keksi kokeilla ihan hullua blastbeatia noihin Dionysusin riffeihin. Olimme jumissa Dionysus-kappaleen äärimetallin maailmoissa, ja tein ihan tietoisen päätöksen: jotta voimme kirjoittaa mustasta vieläkin mustempaa, on kirjoitettava jotain äärimmäisen valkoista. Kun Her Fall From Grace oli lähes valmis, levyn puolivälissä kuultava äärimetallivyörytys Dionysys lähti kulkemaan raivolla eteenpäin. Tämän kerrottuani suomen kielestä kiinnostunut Addi toistaa sen perässäni: ”shyyntjn vhöry” ja tokaisee perään pitävänsä siitä, miltä sanat tuntuvat. Itsetuhoa, narkomaniaa, narkomaniasta johtuvaa itsetuhoisuutta ja itsetuhoisuudesta johtuvaa narkomaniaa. Her Fall From Grace on ensimmäinen englanninkielinen Sólstafir-teos yhteentoista vuoteen. Kuka tietää. Se oli viime hetken muutos. – Or on todella hauska... Akustinen kitara on Helvetistä, Addi täräyttää. Varsin kirjaimellisesti, mikäli Addin sanaa on uskominen. Úlfur on lentoon lähtö takaisin kohti pimeää, yöllistä, tuntematonta merta, Addi summaa hiljaa hymisten, ja toivottaa kauniita unia, kellon lyödessä näiden tarinoiden päätteeksi yksi aamuyöllä. – Soitan itse rumpuja, Grimsi soittaa sähköurkuja, Pjúddi lauloi ja... Tämä tunne vaati todella suoraa rakennetta. Sanoin niin kaikille. taidan kutsua kaikkia kappaleitamme hauskoiksi. – En ole puhtaiden kitarasoundien ystävä. Kokeilimme mitä tapahtuu, kun pidämme studiosessiot treeniksellä. Niin kävi nyt. Emme ole tehneet tällaista Í Blóði og Andan (2002) kaltaista tykitystä aikoihin. Ja kappale on silti haudanvakava. Päätin joskus, että jos tunnen itseni joskus Jim Morrisoniksi jonkin biisin kanssa, niin sitten vedän englanniksi, koska Jim Morrison on yhtä kuin rock ’n roll ja englanti on rockin kieli. Ehkäpä hän suostuu irrottelemaan vielä livenä. Samalla syntyi tarve kirjoittaa se englanniksi. – Sanoinko alussa, että Akkeri on kuin lintu laskeutumassa uudelle rannalle pitkän lennon jälkeen. Tunne, jota Úlfur oli kaivannut toimiakseen: Rauhanomainen katkeruus. Kappale on silkkaa mielenjohdetta. Addi nauraa. Kyse ei ole jonkin idean laadusta. Se saa tuntemaan niitä huonoimman omatunnon hetkiä. – Vein demon studioon ja vedimme sen sellaisenaan narulle. – Emme ole mikään riffibändi, kuten Metallica tai Slayer, mutta Alda Syndan na on niin riffi-Sólstafiria kuin olla voi. Ei käy!”, hän meuhkasi puhelimeen, ja minä vain nauroin: ”Anteeksi, Michael. – Tämä oli hauska kappale, jota aloimme kirjoittaa vuosia sitten, ja nyt se ei ole enää niin hauska, Addi sanoo. 34 SOUNDI SOUNDI 35 siihen! Grimsin neitseellinen vedos oli niin kursailematonta rockia kuin olla voi. Se on siis meidän Paranoidimme! Naurullaan vauvansa herättänyt Addi palaa Skypen äärelle kertomaan kuiskaillen vielä yhdestä kappaleesta: Úlfur on mittava, 8-minuuttinen mammutti, joka ei olisi Addin mukaan voinut syntyä enempää eri tavoin kuin Or. Tunne välittyi ja loi uusia tunteita. Jotenkin se sopii tähän hetkeen vielä paremmin. Yhtäkkiä kaikki oli selvää. Sitten se oli pakko saada levylle. – Siitä, mikä oli ollut vain muutamia suhteellisen säröttömiä riffejä, tulikin yksi blackmetallisimmista kappaleistamme, joka ei todellakaan ole black metalia. ”Mitä vittua. Pidin juurikin islanninkielisestä sävystä. – Meillä oli olemassa ehkä muutamia riffejä, joita olimme tapailleet Berdrey minnin (2017) aikoihin. Sellaista maanisesti etenevää tarttuvuutta, jossa ei oikein tiedä, onko sille moshaileminen edes oikein, vai pitäisikö sittenkin itkeä. Tee nyt vain se.” – Or oli alunperin bonuskappale. Sanoja ei tarvinnut edes kirjoittaa, ne tulivat heti suustani. – Sitten kävi kuten Akkerillekin ja Úl fur, josta ei meinannut tulla edes parin minuutin demoa, tulikin 9-minuuttinen laulu. Vein kappaleen studioon ja äänitimme sen hyvin nopealla tahdilla. – Or oli naurettavan helppo kirjoittaa ja Úlfur puolestaan naurettavan vaikea, Addi supattelee hymähdellen. Riffejä, kertosäettä, riffejä, kertosäettä. En kyennyt äänityksissä keskittymään kuin laulamiseen. – Tapailin samana iltana jotakin Svar tir Sandar (2011) -levymme kappaletta kitaralla ja sitten se tunne heräsi. Mutta minulla oli helvetin hauskaa sen kanssa. – Tämä on hauska kappale, koska hukkasin sen vuosiksi jo Ótta-sessioissa. Tai ainakin se liikutti minua. Alda Syndanna kääntyy nopeasti suomeksi muotoon ”syntien vyöry”. – Yleensä tarkoitan hauskalla sitä, että veisussa on jokin nyrjähtänyt puoli tai että sitä oli mukavaa tehdä. Ette voi tehdä tätä. Orissa ei ole mitään hauskaa, kääntäkääpä vaikkapa lyriikat niin näette. – Minulla oli yksi riffi, pistin konerummut soimaan ja soitin kitaraa päälle. – Painin tämän perkeleen kanssa kuukausitolkulla ja julistin koko äpärän jo kuolleeksi. siitä syntyi jotain, mistä minä pidin kovasti ja mistä muut taas eivät välittäneet, ennen kuin tein siitä lopullisen miksauksen. Onneksi hukkasin. Puhtaita, kuulaita kitaroita. – Se on aika... En pidä niistä ollenkaan. – Englanniksi nimi olisi ”wave of sins”, ja se tarkoittaisi periaatteessa samaa asiaa kuin islanniksi, muttei olisi fiilikseltään yhtään sama asia. – Kirjoitin riippuvuudesta kertovat sanoitukset, joita kappale huusi. – Orista ei pitänyt tulla mitään, mutta spontaanisti siitä tuli vitun hyvä ralli. liikuttava, vaikka itse sanonkin. Poikkeuksellinen tunne vaati poikkeuksellisia ilmaisutapoja. Halusin jopa että Grimsi laulaa kappaleen, mutta hän ei suostunut, joten vedin sen itse. – Orin ei ollut tarkoitus päätyä levylle
Teksti: Mikael Mattila Kuvat: Aki Roukala Maustetyto?t-taitto_d.indd 36 5.11.2020 11.02. KUOLEMAKIN VOI OLLA KAUNIS, JOS KOEN SEN KANSSASI” Maustetyttöjen viime vuonna ilmestynyt esikoisalbumi Kaikki tiet vievät Peltolaan saa seuraa jo nyt ilmestyvästä toisesta levystä. SILTI SYNKEISTÄ AIHEISTAAN TUNNETUT SISKOKSET TOTEAVAT, ETTEI HEIDÄN LAULUILLAAN OLE MITÄÄN VARSINAISTA TEEMAA SAATI KUNNIANHIMOISIA TARKOITUSPERIÄ. Kalenterista pois raksitut keikat saivat aikaistamaan levyn ilmestymistä. 36 SOUNDI MAUSTETYTTÖJEN TOINEN ALBUMI EIVÄT ENKELITKÄÄN ILMAN SIIPIÄ LENNÄ KÄSITTELEE ANNA JA KAISA KARJALAISEN MUKAAN ENSISIJAISESTI KUOLEMAA
Ilmaisu jatkaa de byytiltä tuttua traagisten ihmiskohtaloi den ja synkkien elämännäkymien linjaa. Olim me jo monta vuotta olleet sitä mieltä, et tä ehdottomasti hankitaan lampaita jos sain vaiheessa! Siskokset laskeskelevat, että korona söi heidän keikkakalenteristaan ainakin seitsemänkymmentä esiintymistä. Samalla paita sopii yhtyeen kotipaikka ylpeyteen, johon Vaalan pai kallistoimijatkin ovat älynneet tarttua. Toisaalta se, että jokin merkittävä popbändi ponnistaa kuuluisuuteen muualta kuin kasvukeskuksista, tuntuu melko harvinaiselta. Löysin tämän myöhem min paikalliselta kirppikseltä. – Jos me olisimme noiden keikkojen lisäksi vielä tehneet levyä tässä samalla, niin mehän olisimme ihan burnoutin partaalla… Mutta kun keikkoja ei ollut, niin jotain piti keksiä, Kaisa jatkaa. – Isämme niitä lampaita ensisijaisesti hoitaa, Kaisa tokaisee. – Emme tosin tiedä, ovatko vaikkapa nuo paidat sinällään edistäneet juusto lan menekkiä, mutta ainakin paikka tu lee nähdyksi, Anna jatkaa. Kadonnut huolto asema on juuri sellainen suomalaisuu den sakramentti, johon Karjalaisten sis kosten edustama, maakuntiin pakeneva uusvanha musiikkiilmiö tukeutuu. Ti lanteen ratkaisuna oli saattaa kakkosal bumi Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä valmiiksi. – Eihän tuon levyn edes pitänyt ilmes tyä vielä tänä vuonna, Anna painottaa. SOUNDI 37 M austetyttöjen toinen puolisko Kaisa Karjalai nen on sonnustautunut Vaalan Shellin villapai taan. Karjalaiset mainitsevat Facebookissa vil lapaidan löytyneen paikallisesta vintage liikkeestä, jossa he kävivät vuosi sitten esiintymässä. ”Markkinat hoitaa”, kuten joku talous viisaampi muutoksen kiteyttäisi. Kun iskee Googleen hakutermin ”vaala shell”, se tarjoaa samaan osoi teeseen rakennettua Vaalan ABC:tä. – Ihan ylpeinähän näitä tällaisia yh teistöitä teemme! Tai ainakin, kunhan yhteistyötahot ovat sellaisia, joiden toi minnan voimme allekirjoittaa, Kaisa to teaa. – Ei tätä Shelliä ole enää olemassa. ”KUN KEIKKOJA EI OLLUT, TEHTIIN LEVY” Koronan lyötyä keikkapaikat kiinni Kar jalaiset vetäytyivät Vaalaan treenaa maan, työstämään uutta musiikkia ja hoitamaan perheensä lampaita. Kakkosalbumin julkaisu ei tunnu ai nakaan olleen biiseistä ja aiheista tai nii den puutteesta kiinni. – Mutta idea lähti kyllä meiltä. Vaalan Shellin 70lukulaisesti kudottu villapaita tuntuu niin ilmeiseltä vivah teelta Maustetyttöjen suomivintageha bituksessa, että sen voisi kuvitella ole van käsikirjoitettu. Ilmankos Vaalan ja lähialueiden firmoja kiinnostaa – siitäkin huolimatta, että Karjalaiset asuvat nyky ään Helsingin Kalliossa. ”STUDIO AUTTOI MIETTIMÄÄN BIISEJÄ VÄHÄN UUDELLA TAVALLA.” Maustetyto?t-taitto_d.indd 37 5.11.2020 11.02. Tämän lisäksi bändin Facebooksivun 12 000 seuraajalle on tehty tunnetuksi ainakin utajärveläistä jauhomyllyä, ja te levisiossa Kaisa ja hänen siskonsa Anna ovat esiintyneet ainakin Vaalan juusto lan tpaidoissa. Kun listapopparit poseeraavat kän nykkäliittymien ja vuokratyöfirmojen mannekiineina, on Maustetytöt onnistu nut hyödyntämään kaupalliset yhteis työt omaan estetiikkaansa sopivalla ta valla
Välillä albumi kuulostaa jopa goottilaiselta, mistä esimerkkinä Syntynyt suruun ja puettu pettymyksiin -kappaleen apeanjylhät synamelodiat. – Yritän studiossa ajatella, että unohda se live, Kaisa toteaa. – Eivät toimittajat tietenkään osaa pukea meidän ajatuksiamme täysin sillä tavalla kuin itse haluaisimme. Karjalaiset suhtautuvat heistä esitettyihin tulkintoihin käytännönläheisesti. – Ensimmäisellä levyllä laulettiin mielenterveydestä ja päihteistä, tässä on ehkä enemmän esillä kuolema... Yhteistyö onnistui kertaheitolla. Potentiaalinen yhteistyö kariutui lopulta osapuolen liian eriäviin taiteellisiin visioihin. Kun asiaa pohdiskelee ääneen Karjalaisille, ei heidän reaktionsa varsinaisesti yllätä: analyysi kuitataan tavaramerkkimäisellä niukkuudella. Henkilökemiat toimivat. – Onhan kahden synan ja rumpukoneen hallinnointi välillä vähän stressaavaa, mutta koen, että tietokone veisi hommasta mielenkiinnon, Kaisa aprikoi. ”BUSSIN ALLE JÄÄMINENKIN VOI OLLA KAUNISTA, JOS KOEN SEN KANSSASI” Maustetyttöihin on tähän mennessä yhdistetty synkkyydessä rypeminen, itsetarkoituksellinen hymyttömyys ja jäyhyys niin monesti, että karikatyyri itsessään on jo silkkaa komediaa. Loppumisen, jonkun pysyvästi saavuttamattomiin kadonneen teema ulottuu myös yksittäisiä henkilöitä laajemmalle. Levyn temaattiseen pessimismiin nähden sen monet melodiat kimpoilevat kepeästi kuin markan kolikko pajatson sisällä. – Onhan siitä uutisoitu, että suomalaisessa metsänhoidossa otetaan luonnon monimuotoisuus huomioon maailman huonoiten, Kaisa aloittaa. ”LESS IS MORE -AJATTELU VIEHÄTTI” Ne tulivat isäni maalle on myös kappale, joka markkeeraa Maustetyttöjen soundin muutosta. Haalistuva miljöö jättää yksilöön silkan kuolemankaipuun. Sairaalan porttia availlaan sormet kohmeessa. Panen vain sanoja peräkkäin. Mutta minusta nuo biisit ja aiheet ovat suhteellisen urbaaneja. Se pitää hyväksyä, Kaisa tuumii. – Levyn soundi on mielestäni aika pelkistetty. Mutta kai niistä jokin yksinäisyyden kuvaus välittyy, Kaisa mutisee. – Olimme näitä tämänkin levyn biisejä soittaneet keikoilla niin paljon, että väistämättä on fakkiintunut ajattelemaan niitä tietyllä tavalla. Jonkinlainen lopunajan tunnelma albumilla kyllä vallitsee. Sarjassa Kaisa Karjalainen esimerkiksi päivittelee, miksi mökkitieläiset kaiva vat kappaleiden synasoundit kovalevyiltä, vaikka studiotilojen seinät ovat täynnä toinen toistaan hienompia soitto pelejä. Sanon aina, ettei kappaleissani ole mitään erityisen kunnianhimoisia tarkoitusperiä. Studio vastaan live -pähkäilyn sijasta Karjalaiset sanovat työstävänsä enemmän sitä, miten saada välitettyä lauluista sama tunnelma molemmissa olosuhteissa. – Eniten on huvittanut, miten paljon tekstejämme on analysoitu. Miten lähinnä räppikuvioista tuttu häärijä päätyi Maustetyttöjen levylle. – En oikein suunnittele sitä, mitä kirjoitan. Ei siis riitä, että avokki hakkaa tai poikaystävä on nisti. Päätösraidalla Vuoden pimein yö haluavat kuolla niin minäkertoja kuin tämän mummokin. Mieleen tulevat Jori Sivosen ja Mika Sundqvistin kasinotaloustuotannot sekä Kake Randelinin sydämeenkäyvät syntikkaiskelmät. Ne tulivat isäni maalle puolestaan suree avohakkuiden turmelemaa lapsuuden metsämaisemaa. – Livenä kiehtoo se, miten henkimaailman hommia ”hyvät soundit” lopulta ovat: se, miten tismalleen samat säädöt voivat kuulostaa yhtenä iltana timantti silta ja toisena ihan paskoilta, Anna pohtii. Pinkeä-äänisillä vintagesyntetisaattoreilla ja debyyttiä hienostuneemmilla rumpukoneilla sävytetty äänimaailma viittaa yhä enemmän suomalaisen 1980-luvun suuntaan ja sellaiseen musiikkiin, jota esimerkiksi Ville Leinonen versioi kolmen vuoden takaisella Hei taas -levyllä. – Ei meillä lopulta musiikin tekemiseen mitään hirveän tiukkoja rajoja ole. Jos tulisi tuottaja, joka alkaisi tehdä biisejä kokonaan uusiksi tai radioilmaisu edellä, niin sellainen voisi tökkiä aika äkkiä. 38 SOUNDI SOUNDI 39 38 SOUNDI Suurimmassa osassa kappaleita on joko kylmää tai pimeää – tai molempia. Levyn ensisinglessä Tee se itse eletään sentään kesää, mutta sen kuvaus parisuhdeväkivallasta on synkkä kuin sydänkaamos. Levyn hahmot tuntuvat olevan alituisessa luisumisen tilassa kohti vääjäämätöntä, tai ainakin he haaveilevat jonkinlaisista lopullisista ratkaisuista: kunhan pääsisi edes pois. ”DEBYYTILLÄ LAULETTIIN PÄIHTEISTÄ, NYT KUOLEMASTA” – Kyllä mun mielestä tämän uuden levyn teema on silti erilainen, Anna analysoi. – Kekellä on hieno kavalkadi vintagesynia ja niihin sopivia rumpukoneita, mutta on uudella levyllä jonkin verran midisoundejakin, Kaisa myöntää. Ymmärrän kuitenkin, että ulkopuoliselle sellainen vaikutelma voi tulla. Enemmän oivaltamisen tunteita Karjalaiset saavat uusien soitinten, soundien ja pedaalien tutkimisesta. Toistaiseksi vintagesoittimet ovat kiinnostaneet, mutta mistäpä sitä tietää, mistä seuraavaksi innostuu. Myöhemmin levyllä haaveillaan Onnibusin alle jäämisestä tai pakkaseen sammumisesta. Studio auttoi miettimään biisejä vähän uudella tavalla, Anna kertoo. ”TIETOKONE VEISI HOMMASTA MIELENKIINNON” Tuottajan lisäämistä synaraidoista huolimatta Maustetyttöjen liveinstrumentaatio pysyy kuitenkin samana: kitarasta, synasta ja rumpukoneesta ei toistaiseksi tingitä. – Kyllähän ihmiset osaavat katsoa ympärilleen, ettei täälläkään ympäristöasiat kauhean hyvin ole, Anna säestää. Soundia tuotiin muovaamaan tuottaja Kalifornia-Keke. Heti avausraidalla potkitaan ruumisarkkua sisältäpäin. Yksi periaate kuitenkin pätee: tietokoneita lavalle ei viedä. – En osaa sanoa. – Keke antoi meille tilaa eikä päsmäröinyt liikoja tai tuputtanut omia juttujaan. Vaikka ei me mitään teemaa tarkoituksenmukaisesti haeta. Myös ympäristöön maadoittavat kiinnekohdat hiipuvat ympäriltä pois kohti kaupunkien maailmaa. Studioon Karjalaiset suhtautuvat erillisenä ympäristönä. – Managerimme Aki Roukalan kautta. Tai ainakin olen asunut kaupungissa koko sen ajan kun olen kirjoittanut tekstejä suomeksi. Teimme Keken kanssa kokeeksi yhden biisin, Anna selventää. Kyseessä on tietenkin joululaulu. En tiedä, erottuuko tämä live soundin muuttuminen ja hakeminen yleisölle, mutta itselle vaihtelu tuntuu mielekkäältä. Kun Taksilla Vaalaan -laulussa pirssi vie lopulta perille, käy ilmi, että paikkakunnan ainoa baari on sulkenut ovensa. – Kekessä viehätti sellainen less is more -ajattelu, Kaisa täsmentää. Siihen on Maustetyto?t-taitto_d.indd 38 5.11.2020 11.02. – Mullakin oli aluksi vain yksi syna, nyt kaksi. Muistuu mieleen Karjalaisten Unelmia ja studiohommia -dokumenttisarjaan ikuistettu visiitti Mökkitie-levymerkin studiolla. Ne tulivat isäni maalle sentään kirvoittaa hieman taustoitusta
38 SOUNDI SOUNDI 39 käytetty enemmän aikaa kuin niiden kirjoittamiseen. ”SIRKUSTEMPPUIHIN EMME OLE VIELÄ KYENNEET” Karjalaiset ovat olleet median manke loimina jo kohta pari vuotta yhteen me noon, eikä loppua hulinalle näy. Maustetyto?t-taitto_d.indd 39 5.11.2020 11.02. – Mutta tämä kaikki pitää kuitenkin tehdä, koska se on osa levypromootio ta, Anna vastaa. Uutuusalbumilta löy tyy kuitenkin jopa kaksi positiivisempaa kappaletta, Jos mulla ei ois sua mulla ei ois mitään ja Jos jäisin Onnibussin alle. – Jos jostakin tarjouksesta tulee sel lainen ”mitä helvettiä mä siellä tekisin” fiilis, niin silloin ei kannata lähteä, An na toteaa. Ensin mainittu julkaistiin singlenä debyyttialbumin aikoihin, ja sen positii visempi sävy huomioitiin jo silloin. – Kun se Leevi And The Leavings mainittiin silloin uramme alussa, niin monet alkoivat ajatella musiikkiamme ehkä liikaa sen kautta. – Onnibusbiisin sanomahan on kau nis, se on yksi levyn positiivisimpia bii sejä, Anna huomauttaa. He ovat voineet television keskusteluohjelmissa tois taiseksi puhua vain musiikista. – Kyllä, se on tietoinen viittaus, Kaisa naurahtaa ujosti. Tavan omaisesti Maustetyttöjen yhteydessä hoetaan Kaurismäkeä, Sundqvistia ja muita suomalaisen melankolian totee meja – ei Morrisseyn kaltaista katkeran suloisuudessa piehtaroijaa. – Ainahan telkkarissa esiintyminen ahdistaa, Kaisa tokaisee. Mutta sellaisiin sirkustemppuihin emme vielä ole kyenneet. Toisaalta Maustetyttöjen jäyhyys on juuri se yksi poikkeus, joka valtavirran popmediakenttään tällä hetkellä mah tuu. Viih teeseen ei ole tarvinnut lähteä – tois taiseksi. Heidän tavassaan olla julkisuudes sa on häivähdys 70–80lukujen seiniä ja Anna ja Kaisa Karja laisen kotipaikka Vaala seuraa taus talla mukana, vaikka siskokset ovat asu neet Helsingissä jo pitkään. – Se tarkoittaa, että kuolemakin voi olla kaunis, jos koen sen kanssasi! – En ole koskaan pitänyt There Is A Lightiakaan itsemurhalauluna vaan rak kauslauluna, Kaisa sanoo. Ensinnäkin laulun otsikko sekä siinä mainittu, kehot murskaava tukkirekka tuovat mieleen The Smithsin popklassi kon There Is A Light That Never Goes Out. kenkiä vilkuilevia poppareita. Kommenttia seuraa jäyhä, kuiva nau rahdus. Jatku va esilläolo on kohtalaisen harvinainen saavutus pienlevyyhtiölle levyttäväl le bändille, ja etenkin siskoksille, jotka eivät ole sosiaalistuneet ulospäin suun tautuneeseen itseilmaisuun tiedotus välineissä. Esimerk kinä Elävästä arkistosta löytyvä, 80lu vulla tehty haastattelu Vaalan naapuri pitäjän Utajärven 22Pistepirkosta. Mutta hyvä vaan, että ne herättävät keskustelua ja tulkintoja! Usein Karjalaisista esitetyissä tulkin noissa kuitenkin unohdetaan, että rank kuuden taustalla välkehtii myös kaune us, jopa huumori. Hän sanoo kuitenkin olevansa nyky ään tietoisesti hiljempaa esikuvistaan. Jäl kimmäinen vaatii enemmän taustoitus ta. Siskosten linja on siis käytännön läheinen. Maustetytöt on todennäköisesti saa vuttanut medianäkyvyydessään sen la kipisteen, mitä niin sanotulla asialinjal la voi Suomessa saada. Nyökkäys Smithsiin herättää huo mion, koska se on poikkeus. Se teki varovai seksi. Eksentrisyys oli tuolloin – jos ei salli tumpaa, niin ainakin erilaista. – Kyllä meitä esimerkiksi MTV 3:n Posseohjelmaankin pyydettiin
Festivaalikesän 2020 odotetuimpia esiintyjiä myös Suomessa oli – kunnes korona sotki kuviot. Deftones Liitto kuin piikikäs ruusu Teksti: Laura Vähähyyppä 40 SOUNDI Deftones-taitto_b.indd 40 5.11.2020 11.03. Onneksi uusi albumi Ohms lievittää pahinta tuskaa
Vuodet ovat tuoneet Deftonesille varmuuden lisäksi paremman ajankäytön taitoa. – Menemme pitämään möykkää ja toivomme, että aihioista muodostuisi biisejä, rumpali nauraa. Edellisen kerran he työskentelivät yhdessä vuoden 2003 Deftones-albumilla. Cunningham myöntää, että aikaa pääsi kulumaan mutta yhtye halusi hengähtää kiertueen ja uuden albumin välissä. Tässä vaiheessa yleensä kehotan artisteja kokeilemaan yhteistyötä myös muiden tuottajien kanssa ja katsomaan mitä he voivat tuoda pöytään. SOUNDI 41 Deftones-taitto_b.indd 41 5.11.2020 11.03. Cheng menehtyi vuonna 2013. Ohms-albumilla Deftones palasi työskentelemään tuottaja Terry Daten kanssa. – Musiikki tulee aina ennen lyriikoita. – Soitimme muutaman pistokeikan taukomme aikana vain pitääksemme soittokuntoa edes jollain tavalla yllä, ja reipas vuosi sitten kokoonnuimme ensimmäisen kerran katsomaan millaisia ideoita olemme saaneet. Yöllä olinkin saanut tekstiviestin, että voitte alkaa purkaa laukkujanne. Se on kuitenkin väistämätöntä, kun kyseessä on yhdeksäs levymme, Cunningham hymyilee. Tuo tauko venähti hieman aiottua pidemmäksi. On mahtavaa huomata että meillä on edelleen yhtä hauskaa kuin uramme alkuaikoina, juomme muutaman oluen ja vitsailemme kuin olisimme edelleen parikymppisiä. Tiiviiksi hioutunut yhteistyö helpottaa työskentelyä, ja miehet antavat toisilleen välillä hyvinkin suoraa palautetta. Deftonesin ydinkolmikko Chino Moreno, Stephen Carpenter ja Abe Cunningham kokoontuivat soittelemaan yhdessä. – Paineet kasvavat, kun pääsemme studioon, joten on mukavaa että siellä on tuttu tyyppi josta tiedämme että häneen voi luottaa. Deftonesin edellisestä Gore-albumista on ehtinyt vierähtää neljä vuotta. – Valitettavasti huomaan silloin tällöin, että olen itsekin toiminut inspiraationa joillekin lyriikoille eikä se ole helppoa. Emme yleensä hirveästi puhu hänen sanoituksistaan mutta kaikkien näiden vuosien jälkeen tiedän, mihin Chino viittaa. Hän myöntää, että ajat ovat olleet erikoisia. – Olin pakannut valmiiksi aamun lähtöä varten. ”Mikä on parempaa kuin sytyttää jointti tai ottaa lasi viiniä, laittaa hyvät kuulokkeet korville ja uppoutua musiikin maailmaan.” H yväntuulinen rumpali Abe Cunningham vastaa Skype-puheluun kotoaan Kaliforniasta. Opettelimme keskittymään positiivisiin asioihin. Se oli melkoisen hämmentävä hetki. – Kun teimme White Ponyn Terry sanoi, että hei, tämä on kolmas albuminne. Yhtyeellä on tavaramerkkinsä, mutta kokoonpano on valmis myös kokeilemaan erilaisia äänimaailmoja. Vaikka kielikuvat eivät aina suurelle yleisölle aukeaisikaan, väittää Cunningham lukevansa parasta ystäväänsä kuin avointa kirjaa. – Kaikkien sävellyskynästä irtoaa molempia ääripäitä. – Soitat bändissä, kuinka vaikeaa se voi olla. Gorea tehdessä Stephen oli paikalla, mutta hän kävi yksityiselämässään läDeftones on kyennyt säilyttämään uteliaisuutensa musiikintekoa kohtaan. – Tajusin vasta jälkeenpäin, että tämä oli osittain paluuta siihen tapaan jolla teimme alkupään levymme. – Kyllähän me edelleen tappelemme mutta emme käytä siihen enää niin tolkuttomasti aikaa, Cunningham nauraa. – Teemme paljon editointia jo kirjoitusvaiheessa, niinpä lattialle syntyy pieni riffien hautausmaa. Deftones onnistuu yhdistämään musiikissaan riipaisevaa kauneutta ja aggressiota. – Käytimme vuosia riitelemällä ja tuhlaamalla aikaa. Date oli mukana muun muassa klassikkoalbumi White Ponyn tuotannossa. Terry on ollut rakas ystävämme kaikki nämä vuodet, oli hauskaa päästä taas tekemään yhdessä töitä. Tästä yhdistelmästä onkin tullut tavaramerkkimme, olemme aina olleet uteliaita kokeilemaan erilaisia äänimaailmoja. Vaikka ryhmä on pitänyt yhtä jo vuodesta 1988, eivät vuodet ole Cunninghamin mukaan vähentäneet yhdessä tekemisen riemua. Piti muistuttaa itseään, että pystyy jatkamaan elämäänsä, kävelemään ja tekemään levyjä kun rakas ystäväsi ei enää siihen kykene. Vaikka rakastankin esimerkiksi Slayeria, niin me haluamme musiikkiimme laajemmin eri vivahteita. Cunninghamin mukaan monella on kuvitelma, että Stephen kirjoittaa biisien raivoisat osuudet, kun taas Chinolta syntyy suvantokohtia. No, erittäin vaikeaa. Chin onnettomuus pakotti meidät ajattelemaan omia tekemisiämme ja käytöstämme. Tällainen tapahtuma laittaa asiat perspektiiviin. Aiemmin yhtye saattoi viettää studiossa pitkiäkin aikoja, joka tietenkin kasvatti levyn kokonaiskustannuksia. Korona kuritti jo silloin maailmaa, mutta ajattelimme että pääsemme lähtemään ongelmitta. Jos musiikin kirjoittamiseen osallistuu koko kolmikko, ovat lyriikat vokalisti Chino Morenon vastuulla. Olemme opetelleet kannustamaan toisiamme. Deftones oli lähdössä alkuvuodesta kiertueelle Australiaan ja Uuteen-Seelantiin, mutta tautitilanne sotki matkasuunnitelmat vain kahdeksan tuntia ennen kuin ryhmän oli määrä lähteä. Välillä kysyn, tarkoittaako joku tekstinpätkä tiettyä asiaa, ja hän vain kuittaa ”ehkä”. – Jos joku osa ei toimi, voin aina yrittää ujuttaa sen mukaan seuraavana päivänä, Cunningham hymyilee. Viimeistään basisti Chi Chengin auto-onnettomuus vuonna 2008 laittoi koko ryhmän arvot uuteen järjestykseen
Cunningham nauraa kun mainitsen tämän olevan kuin suolaa haavoihin, äänet tuovat mieleen mat kustamisen joka on tänä vuonna pahas ti pannassa. Käy tännössä kaikki tämän vuoden keikat on peruttu eikä tilanne näytä rauhoittu van kovinkaan nopeasti. Bändi ei halua vajota sentimen taalisuuden suohon, mutta juhlavuo si on herättänyt miehissä ainakin kiitol lisuutta. Abe Cun ningham myöntää Deftonesin olevan vanhaa, tai jopa vielä vanhempaa kou lukuntaa. Kun kuulen nuo äänet pystyn heti haistamaan meren tuoksun nenäs säni, minulle se ääni on rauhoittava. Basisti Chi Chengin menehtymisen jälkeen Deftonesin jäsenet ymmärsivät elämän prioriteetit ja niinpä yhtye on muotoutunut entistä tehokkaammaksi yksiköksi. Tänä päivänä monet artistit keskit tyvät kokonaisuuksien sijaan julkaise maan musiikkiaan sinkkuina tai vaik kapa lyhyempinä eplevyinä. Haluamme tehdä al bumikokonaisuuksia, mietimme todella tarkkaan siirtymät kappaleista toiseen. Siihen on syy miksi suu rin osa materiaalista heitetään romu koppaan. Deftonesin klassikkoalbumi White Pony julkaistiin kaksikymmentä vuotta sitten. Mikä on parempaa kuin sytyttää jointti tai ottaa lasi viiniä, laittaa hyvät kuulokkeet korville ja uppoutua musii kin maailmaan. Deftonesin musiikki herättää helpos ti mielikuvia, ja myös Ohmsia kuunnel lessa voi helposti sukeltaa mielikuvitus matkalle erilaisiin paikkoihin. Vas. Itselleni kaikki alkaa hahmottua vasta kun kappaleet alkavat löytää lo pullisen muotonsa. Kokonaisuutta täyden netään tarvittaessa, mutta ylimääräistä musiikkia miehet eivät kirjoita. Vaikka meil läkin on ollut alhon hetkiä niin onnek si hyviä hetkiä on reippaasti enemmän. Hän oli paikalla aamusta iltaan mutta tilantees ta johtuen Stephen ei kyennyt antamaan täyttä panostaan. – Kasvoin 60, 70 ja 80lukujen mu siikin tahdissa ja nautin edelleen rau hoittumisesta jonkun hyvän levyn ää rellä. Ou toa ajatella että olin silloin jo isä! Hieno ja hetkiä. – Kasvoin itse rannikolla, joten lokki en äänet ovat olleet osa elämäni sound trackia. – Aina välillä riitelemme niin kuin ketkä tahansa veljekset, ja olemme lä pikäyneet kaikki mahdolliset rockin kliseet. Deftonesilla on ollut urallaan run saasti vastoinkäymisiä. – Olimme ensin ystäviä ja sitten pää timme perustaa bändin vaikka emme tienneet mistään mitään. Enemmän naurua kuin kyyneleitä! On melko uskomatonta että olemme edel leen tässä. Tämä ei ole ensimmäi nen kerta kun Deftones on käyttänyt eläinten ääniä luomassa tunnelmaa, ai emmin levyllä on kuultu muun muassa sirkkojen siritystä. Synkkyyden sijaan Cunningham on varovaisen opti mistinen tulevaisuuden suhteen. Nämä ovat asioita, joita oppii vain vuosien varrella. Sergio Vega, Stephen Carpenter ja Frank Delgado. En edes viitsi aloittaa tilanteesta tääl lä mutta on pakko edes yrittää olla op timistinen. Nyt ryhmän henki on erinomainen, ja pahimmat on gelmat alkavat olla takana päin. Se on yksi syy siihen, miksi musiikis tamme saa niin elokuvallisen kuvan. – Tämä on kuin avioliitto jota voi ver rata ruusuun – valtavan kaunis mutta piikikäs. alh. ”On pakko edes yrittää olla optimistinen. Koska olem me kasvaneet tähän yhdessä meillä on hyvin vankka side. Vuosiin on mahtunut avioero ja, huumeita, kuolemia. Meille kaikille on käy nyt niin jonkun levyn kohdalla. Maailmantilanne on huolestuttanut tapahtumaalan lisäksi muusikoita. 42 SOUNDI SOUNDI PB 42 SOUNDI pi vaikeaa aikaa, joten hänen panoksen sa jäi vähäiseksi. Kyllähän juhlavuodet pistävät miettimään omaa historiaansa. Uskoisin että meillä kaikilla on vielä paljon hienoja hetkiä edessämme.” K u v at : Fr an k D el ga d o Deftones-taitto_b.indd 42 5.11.2020 11.03. Uskoisin että meillä kaikil la on vielä paljon hienoja hetkiä edes sämme. – En ole koskaan ymmärtänyt yhty eitä, joilla on vaikka 60 kappaletta stu dioon mentäessä mutta levylle päätyy kymmenen. Levyltä löytyy elokuvallista äänimai semaa – mukana on muun muassa lok kien kirkunaa. Abe Cunningham, Chino Moreno, vas. Deftones ei ole koskaan ollut yhtye jolle jää tolkuttomasti käyttämätön tä materiaalia. – Mikä uusi normaali sitten onkaan tulevaisuudessa, meidän pitää vain omaksua se. ylh. Olimme parikymppisiä seko päitä, mutta se oli mahtavaa aikaa. – On hienoa että meillä on 20 vuot ta vanha albumi, josta ihmiset edelleen puhuvat. – Rehellisyyden nimissä on kyllä myönnettävä että ne ovat todella rasitta via lintuja, oikeita paskiaisia, Cunning ham huokaa. – Teillä Euroopassa on varmasti en si kesänä jo festivaalejakin mutta tilan ne täällä Yhdysvalloissa on lohduton. – Goren jälkeen päätimme, että emme edes aloita albumin tekemistä jos kaikil la ei ole hyvä tunne. – Tiedän, että Chino näkee musiikin väreinä
Hopeisessa lippalakissa lukee puolestaan LOVE. ”Kyllä mä tiedän, että sen vuoden 2019 popalbumin mä tulen jos kus julkaisemaan.” Teksti: Mikko Meriläinen Kuvat: Paavo Lehtonen ”MÄ RAKASTAN POPMUSIIKKIA” , Jori Sjöroos sanoo osoittaen oikeasta käsivarrestaan löytyvää Abba-tatuointia. Kuten aina, kolikolla on kääntöpuolensa, ja yhtä hyvin käsivarsi voisi julistaa metallimusiikin parhautta ja lippiksessä lukea jokin umpisynkkä slogan. Ja nyt jotain ihan muuta Jori Sjöroos on aina ollut paljon muutakin kuin suurelle yleisölle näkynyt menestynyt poptuottaja PMMP:n takana. Sitä tuskin kukaan epäilee, niin paljon hän on suomalaisia popsävellyksillään hellinnyt. SOUNDI 43 Jori Sjo?roos -taitto_UUSI_a.indd 43 5.11.2020 14.39. Tinkimättömän omaehtoinen ja valoa karttava Sjöroots-soolodebyytti vääntää sen rautalangasta. Yhteistyö Warnerin kanssa päättyi ”erittäin hyvässä hengessä”, ja aika mahdotonta olisikaan kuvitella Sjörootsin kaltaista levyä major-yhtiön katalogiin. Vaikea sitäkään sanomaa on pitää falskina, sen verran aurinkoisena Sjöroos promootiotoimistonsa ManageMen kokoushuoneessa istuu. Nyt ilmestyvällä ensimmäisellä sooloalbumilla vallan on ottanut se tummempi ja kaupallisuuden lainalaisuudet romukoppaan nakkaava Sjöroos. Spontaanissa puuskassa syntynyt Sjöroots-albumi yllättää ainakin ne, jotka olivat ihastuneet viime vuosina irtosinkkuina julkaistuihin, modernin popin pelisäännöillä viehättäviin Sjöroos-singleihin, kuten emoräppiä kanavoineeseen Sadboihin tai Vestan tähdittämään I Don’t Love You Anymore -kaunokkiin. Levy-yhtiönä oli vielä silloin Warner Musicin alla operoiva Etenee Records. Tekihän Sjöroos ennen PMMPja Fu-Tourist-aikojaan hautajaisdoomia Thergothonin riveissä ja lohdutonta goottirockia This Empty Flow’ssa. – Mä sain sen popalbumin valmiiksi viime vuoden toukokuussa, ja sen kanssa oli tarkoitus tehdä vaikka mitä, Sjöroos aloittaa. Poplevy jäi kuitenkin julkaisematta, ja Sjöroots-albumi ilmestyy Sjöroosin ja Chisun yhteisen 11 Ones -yhtiön alta. Mitä ihmettä tapahtui. Yllättää se kaikki muutkin, sillä levy täyttyy pelkistetystä ja synkästä, industrialhenkisestä konejyskeestä – muun muassa
NIIN, MIKSI NIITÄ haluaakaan kutsua. – Yritin albumin teon loppumetreillä lisätä valoa, mutta se tuntui väärältä ja epäinspiroivalta. Pidän tärkeänä vapautena, että voin tehdä musiikkia myös ajattelematta mitään realiteetteja, silloin oikea ja vasen käsi on balanssissa. – Sitten tuli tämmöistä, mikä oli itsellenikin yllätys koska en mä ole elämäni aikana kuullut tämmöistä musiikkia, mitä tämä oma albumi nyt on. Äärimmäisimpinä pelkästä minimalistisesta teknobiitistä koostuva Masterpiece tai kauhu pelin äänimaisemasta käyvä Strugglelujah. – Niinpä! Ja mä annoin sen tulla. – Ja mitä ikinä meiltä pyydetäänkään. Se on mulle ideaalitila. Hiffasin entistä paremmin, että mun oman musiikin on tarkoitus olla sellaista, mikä tulee mun läpi ilman mitään ajatuksia tai odotuksia. – Kansainvälinen tähtäin mulla on ollut pienestä asti enkä aio luovuttaa ennen kuin se on sillä tasolla, missä olen sen ajatellutkin olevan. Haaveilen, että löytäisin sellaisen aloittelevan, mielettömän lahjakkaan tyypin… jonkun ”kansainvälistä uraa aloittelevan Vestan”. Samaan aikaan kuitenkin paljon mustaa. Nämä biisit – tai miksi niitä nyt haluaakaan kutsua – oli nautinnollista ja äärimmäisen vapauttavaa tehdä. – Toinen puoli on se omaehtoinen, ulkopuolisista mielipiteistä piittaamaton vasen käsi, kun taas toinen on semmoinen palvelija ja muotoilija joka haluaa tehdä tiettyjä tuotteita tietyille ihmisille. – Omaan henkilökohtaiseen elämääni – saatoin käydä tiettyjä hämmennyksiä läpi – ja myös sellaiseen tarpeeseen olla omassa musiikissani edes millin jotain muuta kuin mä todella olen. Mitään reggaetonia Sjöroosin musiikki ei kuitenkaan ole, vaikka sen vaikutuksen pystyy Sjörootsilta muutamin paikoin kuulemaan. – Itselleni on tärkeää saada tämä konsepti, joka on toiminut Suomessa, kansainväliseksi. Siitä on vielä omia, yleensä bilettämiseen ja kiihkeään tanssiin luotuja mikrogenrejä. – Saattaa se ihan inan siellä kuulua, lähinnä rytmipuolessa, Sjöroos myöntää. Päätin, että tämä albumi on oodi omalle mustalle puolelleni. Jori Sjo?roos -taitto_UUSI_a.indd 44 5.11.2020 14.39. Päätin katsoa, mitä tästä virrasta tulee kun vaan istuu alas ilman fantasioita siitä, mitä sen pitäisi olla. Tähänä ei liity pahuus. – On erilaisia perreoita ja mun versio on goth perreo, Sjöroos avaa. Sjöroots, samoin kuin pari komeaa levyä tehnyt Magenta Skycode -indiebändi, edustaa sitä vain itselle ja täysin omin ehdoin syntynyttä musiikkia, mutta yhtä tärkeänä linjana kulkee työskentely popin valtavirrassa muille artisteille ja heidän kanssaan. Suunnitelmia ja haaveita riittää vuosiksi eteenpäin. – Kummatkin myös ruokkivat toisiaan. Sjöroos kertoo inspiroituneensa etenkin räikeäksi kuvailemastaan neoperreo-suuntauksesta. Se on kuin silittäisi kissaa vastakarvaan. PMMP:n lisäksi ”oikean käden” Sjöroos on näyttäytynyt etenkin Vestan debyytin kohdalla, jonka hän tuotti. Kaupallisen mu siikin vastapainona toimii omaehtoisempi linja, jota uusi Sjörootsalbumi edustaa. Toisesta laidasta löytyy esimerkiksi Trickyn tuottamalta Leonard Cohenilta (jep!) kuulos tava Leaving The Earth sekä Dead Can Dance -tyylistä mystistä goottitunnelmaa henkivä, Chisun upealla laululla silattu Goth Perreo. – Mä en kuunnellut juurikaan musiikkia tätä tehdessäni, vaikka yleensä inspiroidun tosi paljon muiden tekemästä musiikista. 11 Ones -musiikkiyhtiön lisäksi heillä on Roos+Berg-duo, joka on toistaiseksi julkaissut yhden kappaleen Muumit-sarjan sound trackille. Eikä heidän yhteistyönsä ole kuulemma poissuljettua jatkossakaan, vaikka Vesta onkin tehnyt toista albumiaan eri porukalla. Toki ajattelen, että minussa on ilman muuta paljon valoa ja iloa. Sekin on sairaan mielenkiintoista, ja rakastan tehdä sitäkin. Puertoricolaislähtöinen perreo on reggaetonin alalaji. – Me tullaan varmasti tekemään paljon sitä, että tuotetaan muita artisteja ja tehdään heille biisejä, Sjöroos kertoo. Sjörootsin kohdalla konkreettisia toimenpiteitä on otettu esimerkiksi palkkaamalla kansainvälinen, tummempaan elektroniseen musiikkin erikoistunut brittiläinen promootioyhtiö The Playground. – Törmäsin siihen jossain, rupesin kuuntelemaan ja olin täysin sold. Kyse on oman mustan, pimeän puolen syleilemisestä, ymmärtämisestä ja hyväksymisestä. – Tosi hyvä kysymys, enkä minäkään sitä oikein tiedä. Siitä, että musta puoli, eli ”yin” on yhtä tärkeä ja arvokas kuin valkoinen valon puoli. Hän päätti nollata kaiken ja katsoa mitä hänen sisältään löytyy. Että olisi oma ja omaehtoinen ura, ja sitten kansainvälisiä artisteja, joiden kanssa tehdä yhteistyötä tuottajana. JORI SJÖROOS jakaa muusikkominänsä kahteen päälinjaan. Artistimentorointia, ja leffamusasta me haaveillaan paljon. Sjöroosin, samoin kuin vaimonsa Chisun, virallinen sukunimi on nykyään Roosberg – nokkela yhdistelmä Sjöroosia ja (Christel) Sundbergiä, toki myös hauska viittaus F1-legendaamme. Vaikka musiikki syntyykin täysin omaehtoisesti, ei se tarkoita etteikö tavoitteet voisi olla korkealla. 44 SOUNDI SOUNDI 45 – Mä turhauduin vähän kaikkeen, Sjöroos toteaa. No, välillä kuuntelin sentään Metallicaa, Napalm Deathia, Massive Attackin Mezzanineä ja Joker-elokuvan soundtrackia. Puolen tunnin mittaisen Sjörootsin täyttää kymmenen raitaa, joita yhdistää elektronisuus, synkkyys ja ehdottomuus. – Mä olen aina vähän vierastanut massajulkisuutta omilla kasvoilla. Sjöroosille tuli ”fuck it” -olo. Mutta mistä albumin läpitunkeva synkkyys kumpusi. Ja sieltähän löytyi synkkää ja raskasta musiikkia. Silloinkin kun mulla oli Fu-Tourist paJori Sjöroosin ura koostuu kahdesta rinnakkain kulkevasta polusta
Tarina isästä, pojasta ja rakkaudesta Va lik oi m a va ih te le e m yy m äl öi tt äi n . – Joo, todellakin. Sehän tarkoittaa, että Sjöroosin pöytälaatikossa lymyää todennäköisesti yhtä hyviä julkaisemattomia levyjä. Chisu on äärimmäisen lahjakas ja taitava, hyvin inspiroiva ihminen, joka totta kai vaikuttaa munkin tekemisiin. Kuutio MARKO ANNALA Kuutio on koskettava ja syvän inhimillinen kuvaus isyydestä, avioliiton päättymisestä ja elämästä vaikean lapsen kanssa. Mutta enää se ei ehkä ole semmoinen asia mihin suhtautuisi kauhean otsa rypyssä. Mutta kyllä mä tiedän, että vaikka sen vuoden 2019 popalbumin mä tulen joskus julkaisemaan. Huomautan, että siinä tapauksessa albumin julkaiseminen itse ilman ulkopuolelta tulevia raameja kuulostaa huonolta idealta. Meillä oli ajatuksena, että ei tehdä tästä mitään labelia, mutta sitten tuli vaan idea, että pitäiskö tämä mun albumi kuitenkin julkaista sitä kautta. Siitä mä nyt opettelen pois. Tehnyt johonkin asti, aloittanut alusta ja hylännyt taas. Sitä mekin halutaan tehdä. Ne tekee omaa, tuottaa muita, tekee leffaa. SJÖROOTSIN SJÖROOS teki täysin omassa yksinäisyydessään, eikä soittanut keskeneräistä levyä edes vaimolleen, vaikka sanookin, että heillä on suuri vaikutus toisiinsa niin taiteilijoina kuin muutenkin. Teos on metalliyhtye Mokoman keulakuvana tunnetun Marko Annalan kolmas romaani. Mä olen tehnyt viime vuosina mielettömän määrän biisejä ja aloittanut albumeita. K at so m yy m äl äk oh ta in en sa at av uu s Su om al ai n en .c om is ta . – Me ollaan jo kauan puhuttu että perustetaan oma firma, jolla tehdään sellaista näkymättömämpää duunia, kuten just tuotantoja. Tämä on mulle iso harjoitus. Kyllähän mä rakastan menestymistä, olen tykännyt tosi paljon kaikista platinalevyistä. Toisaalta hän myöntää, ettei ole koskaan ollut täysin tyytyväinen julkaistuihinkaan albumeihinsa. Onko syynä tyytymättömyys omiin tekemisiin vai yksinkertaisesti levoton mieli. Olen aina pyrkinyt tekemään musiikkia ja taidetta, jota itse rakastan, ja menestyä sillä. – Jos haluaa antaa suoran leiman Roos+Bergille, niin kaksi sanaa: Daft Punk. – Mutta sitä haluan painottaa, että juuri tämä hetki ja uusi albumi on jotain poikkeuksellista mun elämässä. Se on mun mielestä tosi hyvä levy. – Muistan kun masteroitiin Magenta Skycoden ”palkkilevyä” (IIIII, 2006), niin mä olin sitä mieltä että se on niin huono ettei sitä kannata julkaista. Se tuntui vieraalta. Olen kuunnellut tämän nyt tosi monta kertaa ja mulla on sellainen jännä uusi ja vähän ulkopuolinen olo, että mä en kuule että jotain olisi pitänyt tehdä eri tavalla. Meillä on yhteneväinen, mutta toisaalta myös erilainen estetiikka. – Aivan varmasti levoton mieli on yksi syy. – Se on hyvin mahdollista. – Ja toki mä sen sanon, että mielelläni näkisin itseni Coachellan lavalla tämän uuden juttuni kanssa. Huonoimmaksi ominaisuudekseen Sjöroos nimeää vaikeuden saattaa projekteja loppuun. – Me luotetaan toisiimme ja toistemme mielipiteiden rehellisyyteen. – Toinen syy on perfektionismi. 11 Ones julkaisi kesällä myös nuoren monilahjakkaan Liauroran debyytti-ep:n. Ennemmin en julkaise lainkaan kuin julkaisen jotain, mikä tuntuu omasta mielestäni epätäydelliseltä. Omaa musiikkia tehdessäni saatan innostua jostain ja tehdä sen 80-prosenttisesti valmiiksi, kunnes tulee joku uusi tilalle ja se vanha jää. Ennemminkin niin, että okei, tämmöinenkin ilmiö on olemassa. 11 Ones syntyi tarpeeseen eriyttää tekemisen eri osaalueita. ” Annalan kirjat ovat omalakisia, mutta niitä yhdistää sekä miehen kohtaama kriisi että Annalan kirjallinen tyyli: selkeä, sujuvasanainen ja vaivattomasti etenevä proosa.” – Etelä-Saimaa Jori Sjo?roos -taitto_UUSI_a.indd 45 5.11.2020 14.39. 44 SOUNDI SOUNDI 45 rikymmentä vuotta sitten, tuli julkisuus siihen ihan liian nopeasti
46 SOUNDI Teksti: Aki Nuopponen Maailma ei ole entisensä, drum and bass ei ole sitä mihin aikoinaan totuttiin ja edes Rob Swire tai Gareth McGrillen eivät ole samoja ihmisiä kuin aikoinaan, kun PENDULUM palaa levytyskantaan kymmenen vuoden tauon jälkeen. HEILURISSA SATTUMAT JA MÄÄRÄTIETOISUUS 46 SOUNDI Pendulum-taitto.indd 46 5.11.2020 11.04
Sitten paluu oli aito ja paineeton, Gareth täydentää. – Puuhailimme aina hetken, ja lopulta joku meistä tuhahti ”njääh” tai ”meh”. – Minä vähän luulen, ettette tule ikinä näkemään Insta-liveä, jossa vain pölähdän ruutuun, tokaisen ”Hey it’s Rob from Pendulum” ja alan sitten lukea kommentteja tai luomaan niin sanottua ”sisältöä”, Rob nauraa. – Teimme kyllä kahdenkin levyn verran musiikkia Immersionin (2010) jälkeen, ja olisimme voineet ihan hyvin julkaista levyn vaikka heti vuonna 2011 ja toisen vaikka seuraavana vuonna, mutta se kaikki tuntui väärältä, Gareth paljastaa. Sitten liikuimme jo jossain entistä bändivetoisemmassa hommassa, sitä olisi varmaan voinut kutsua jonkin sortin Pendulum-versioksi space rockista. Samalla jotkin soundit jäävät elämään pitkäksi aikaa, toisien leimautuessa johonkin tiettyyn vuosikymmeneen. – Meillä oli kasassa niin hieno lava show, crew ja management, että olen varma siitä, että Pendulumista olisi voinut tulla jopa areenabändi... Pendulumissa syntynyt työtahti teki tuon kaiken vaikeaksi. Kun kaikki luulivat meidän vetävän keikkoja vanhalla materiaalilla. On olemassa liikaa bändejä, jotka kuulostivat heti ysärin jälkeen ihan paskalta, ja sama toistuu nyt 2010-luvun kanssa, Rob sanoo. Juuri nyt minua kiehtoo enemmän ajatus siitä, että julkaisisimme yhden, kaksi kappaletta kerralla, ja jos kykenemme tekemään siten 8-10 niin hyvää biisiä, että ne kehtaa julkaista sinkkuina, niin... Kaksi kadonnutta albumia Pendulum kuitenkin palasi lavoille neljä vuotta sitten, ja yleisö löysi bändin keikoilta yhtä hyvin kuin vuosia aiemmin. Ei konseptia, ei artisteja, ei bändiä, ei bändikeikkoja... Mikä sai palaamaan Pendulumin äärelle Knife Partyn electro housen, yhden albumin ja ep-julkaisujen nipun jälkeen. Ei vanhoja työkaluja Nykyinen Pendulum-trio, johon kuuluu Robin ja Garethin ohella myös Paul Harding, ei määritellyt liikaa sitä, miltä uuden Pendulumin pitäisi kuulostaa, mutta he tiesivät varmaksi, mitä eivät halua tehdä. Onko parempi julkaista vain singlejä. Kuin empien, kumpi haluaa lyödä tosiasiat tiskiin udellessani syitä kymmenen vuoden takaiselle huipulla lopettamiselle. takaisin maan alle, kuvainnollisesti ja kirjaimellisesti. En tiedä edes itse, milloin olen kuullut viimeksi perhanan hyvän albumin. – Kovimmat ilmiöt musiikissa ovat yhdistelmä jotain erityisen hyvää tai innovatiivista, mutta ihan yhtä paljon ajoitusta ja onnenkantamoista, Rob viittoilee. Summailen Robille ja Garethille, kuinka elektronen musiikki on yksi kehitykseltään nopeimpia musiikin lajeja: se mikä kuulostaa juuri nyt todella uudelta, voi olla muutaman vuoden päästä vanhan ja puhkikulutetun kuuloista. Vaikutti siltä, että uusi, pitkäaikainen ilmiö oli syntynyt. – Onko väärin sanoa, että meillä tuli hieman tylsää koronan takia. Pendulum hyppäsi suoraan huipulta tauolle, vietti hiljaiseloa vuodet 2012–2016, ja uutta musiikkia saatiin odottaa tähän syksyyn asti, kun bändi yllätti tuplasinglellä Nothing For Free / Drive. Jopa vuoteen. Rimpuilimme tuollaisien kokeilujen välissä tovin, kunnes päätimme yhdessä tuumin, että jos Pendulum vielä joskus elää uusien biisien muodossa, sen idean on oltava yhtä räjähtävä kuin vuonna 2004 tehdessämme ensimmäistä levyämme. – On vain tietty raja, kuinka rocktähtiä elektronörtit voivat olla, ja rocktähtiähän meistä yritettiin leipoa, Rob jatkaa hymyillen. Musassa tulemme pistämään Pendulumin sääntöjä uusiksi, mutta koko kansan some-live-kyselytunti ja streamaus-bändiä ettei meistä saa, hahah! ”En halua teh dä 38-vuotiaana sellaista musiikkia kuin 23-vuotiaana. – Minua kiehtoo päästä irti siitä kahtiajaosta, että musiikin on aina mullistettava kaikki tai oltava jotakin kämäistä retrokamaa, Gareth jatkaa. En halua tehdä 38-vuotiaana sellaista musiikkia kuin 23-vuotiaana. hetkeksi. Jo vuosikymmen sitten Pendulum-haastatteluissa huhuiltiin uudesta musiikista: oli tarkoitus tehdä suorastaan punkahtavasti trancealbumi, vetää homma yhä enemmän rockiksi tai mennä kokeilevamman elektron laitaan. Pendulum keksi itsensä joka albumilla uudelleen, ja sen visuaaliset keikat olivat elektronisen musiikin bilettävimmän hengen ja rock-konsertin parhaiden puolien yhdistelmää. Nyt olen 38-vuotias. – Pohjimmiltaan me olemme kuitenkin musiikkinörttejä. – Kokeilimme kaikenlaista. En tiedä. – Albumi. Sitten kaikki loppui. – Odotimme sitä hetkeä, kun kukaan ei odottanut meiltä enää mitään uutta. – Tehtyämme vuosia Knife Partya se kuuluisa vaakakuppi kallistui taas toiseen suuntaan, ja aloimme kaivata isompaa soundia. – Jos kuuntelette nyt Driven ja Nothing For Freen, kuulette mitä tarkoitan. – Vapauttavaa näissä kahdessa biisissä oli se, ettemme edes ajatelleet uutta levyä. Haluan säilyttää ainoastaan uteliaisuuteni ja uskoa siihen, että Pendulum voi kuulostaa Pendulumilta seikkaillessaan mihin vain. Halusimme vain tehdä kaksi kovaa raitaa ja panostaa niihin kaikkemme, Gareth sanoo. Sitä, mikä sattui tuntumaan hyvältä. – Jos me olisimme julkaisseet debyyttimme vain pari vuotta aiemmin tai myöhemmin, se ei olisi toiminut. Entä sosiaalinen media. SOUNDI 47 D rum and bass -vallankumous viidessä vuodessa kolmen albumin, lukemattomien hittien ja loppuunmyytyjen maailmankiertueiden merkeissä teki australialaisesta Pendulumista hetkeksi aikaa kuolemattoman. – Niin upeaa kuin olikin villitä isoja salillisia ihmisiä ilta toisensa perään, meistä alkoi tuntua siltä, että Pendulumista oli tullut vähän liiankin nopeasti liian iso siihen nähden, keitä me oikeasti olemme, Gareth aloittaa lopulta. – Knife Party -projektimme oli eräänlainen vastareaktio tuolle kaikelle. Rob ja Gareth ynnäilevät uuden musiikin tiimoilta myös sitä, miten bändi löi samalla filosofialla itsensä läpi myös viisitoista vuotta sitten: mitään ei pakotettu, ja epätodennäköisestä drum and bass -jytkeestä tulikin huippusuosittua. Pian koneista alkoi irrota soundia, joka oli kuin Pendulumia jo syntyessään. Onko Pendu lum valmis hyppäämään täysillä ”faceen, instaan, snäppiin ja tiktokiin”. En koe olevani kovin sama ihminenkään kuin tuolloin. En koe olevani kovin sama ihminenkään kuin tuol loin.” SOUNDI 47 Pendulum-taitto.indd 47 5.11.2020 11.04. – Olin 23-vuotias, kun ensimmäinen Pendulum-albumi julkaistiin. – Sitten kaikki loksahti paikoilleen ja yhtäkkiä drum and bass olikin maailman siistein juttu, loimme jotenkin oman trendimme ja Pendulum veti eteenpäin aallonharjalla, jota ei kaiken järjen mukaan olisi pitänyt olla olemassakaan. Siellä on uutta soundia, vanhaa soundia, silkkaa drum and bassia ja ei yhtään drum and bassia. He olivat juuri 13 vuotta poissa, ja kun sieltä sitten lopulta ilmestyi levy, se kuulosti niin Toolilta, että se oli jo liiankin Toolia, Rob sanoo. – Esimerkiksi amerikkalainen Cave In, joka tunnettiin nimellä The Sacrifice Poles, teki indie rockia, elektronisia kokeiluja ja raskasta runttausta metalcoren malliin kuulostaen silti itseltään. 10 loistavaa singleä = Albumi. – Tulemme olemaan vanhoja jääriä kaikessa muussa paitsi musiikissa. eikös niistä tulisi aika pirun hyvä levy. Mielummin teen noin, kuin ”teen Toolit”. Pendulum-kaksikko Rob Swire ja Gareth McGrillen tuijottelevat Skype-palaverin ruuduilta hetken toisiaan. – Tiedän mitä tarkoitat, ja se tietty ajattomuus on jotain, mille ei ole olemassa mitään sääntöjä. ”Punkimpaa”, eli vähemmän tuotettua, raakaa soundia. Rob naurahtaa ja korjaa varmuuden vuoksi heti perään, että koronan tuoma luppoaika oli ennemminkin mahdollistaja kuin syy paluulle. Se koneisto, joka olisi tehnyt meistä rikkaita, olisi hiljalleen syönyt meidät elävältä. Niitä omissa kellareissaan haisevia nyplääjiä, joita kiinnostavat uusimmat laitteet ja soundit, jotka haluavat hinkata biisejä kaikessa rauhassa ja jotka haluavat ennen kaikkea keksiä jatkuvasti jotain uutta. Nykymaailma, johon Pendulum nyt palaa levyttävänä bändinä, on hyvin erilainen paikka kuin se, missä trion edellinen albumi Immersion (2010) julkaistiin. Onko albumeille sijaa tässä maailmassa. – Jos sallitte vertauksen, niin en halunnut tehdä kuin Tool. Takaisin stadionilta sinne kellareihin. Jos meillä ei olisi ollut uskomatonta managementia takanamme, emme olisi menestyneet alkuunkaan
facebook.com/meteli.net twitter.com/meteli instagram.com/metelinet SUOMEN SUOSITUIN KEIKKAHAK U METELI.NE T Meteli tulostus.indd 48 6.11.2020 10.00
C M Y CM MY CY CMY K elävä-jatkuu-mainos-soundi-ver2.pdf 1 5.11.2020 18.29 Sunborn tulostus.indd 49 6.11.2020 9.56
Vuonna 2018 alkanut, koronan vuoksi ensi vuoteen venähtänyt Legacy Of The Beast -kiertue ei tee poikkeusta sääntöön ja fanit saavat nyt ilokseen syksyllä 2019 Mexico Cityn -keikoilla taltioidun livealbumin, jolla bändi on jos nyt ei aivan sataniin ainakin 95-prosenttisessa iskussa. Keikoilla kulissien takana soitettavat koskettimet on nostettu nyt harvinaisen etualalle ja niitä myös käytetään eeppisiä kappaleita sisältävän setin aikana runsaasti. Mikäli siis kaipaa kunnon yleisömeininkiä mukaan, kannattaa soittimeen lyödä vaikka Rock In Rio -dvd (2002). Kurkkusyövästä niskalenkin ottanut Dickinson laulaa nyt paljon paremmin kuin kolmen vuoden takaisella The Book Of Souls: Live Chapter -livellä ja suoritus vielä paranee, mitä pidemmälle keikka etenee. Setin harvinaisuudet ovat tietysti Nights Of The Deadin suola, mutta niitäkin on lopulta melko vähän. Bändi onkin kuluvalla vuosituhannella julkaissut enemmän livekuin studioalbumeita. Koska edellinen kierros tehtiin The Book Of Souls -levyn (2015) merkeissä, tällä kertaa settiin on koottu parhaita paloja ja harvinaisuuksia koko pitkän uran varrelta. Bändi tuntuu itsekin innostuvan näiden biisien kohdalla ja nostavan meiningin entistäkin lähemmäs katonrajaa. VESA SILTANEN HHH Levyarviot > ...instant-modulaatiot pysyvät silti sävelmän luontevassa virtauksessa... Pakolliset The Trooper, 2 Minutes To Midnight, The Number Of The Beast, Fear Of The Dark, Iron Maiden ja kumppanit nyt löytyvät miltä liveltä tahansa, mutta Blaze Bayley -ajan helmet The Clansman ja eeppinen Sign Of The Cross, aliarvostetun A Matter Of Life And Death -albumin (2006) majesteettinen ja ensimmäistä kertaa livelevylle päätynyt For The Greater Good Of God sekä ensimmäistä kertaa sitten 80-luvun settiin nostettu Flight Of Icarus ovat niitä herkkuja, jotka yksinään oikeuttavat tämänkin julkaisun. Soitossa on särmää ja vaaran tuntua, kuten kunnon rokkikeikalla kuuluukin. B ruce Dickinsonin ja Adrian Smithin paluun jälkeen on Iron Maiden julkaissut livetaltioinnin lähes jokaisen kiertueensa päätteeksi. Vielä kun kyseessä on vieläpä fanaattisena tunnettu latinalaisamerikkalaisyleisö, tuntuu tämä entistä hassummalta. Jopa yleisön kuin yleisön hurmokselliseen yhteislauluun saava Fear Of The Dark ei tunnu saavan aikaan kummoista reaktiota. Yleensä yleisö on Maidenin livelevyillä selkeästi ja erottuvasti läsnä, mutta jostain syystä meksikolaisyleisö kuulostaa vain muhjulta ja epämääräiseltä taustakohinalta. Toivottavasti virhe korjataan myöhemmin. Miksaus on myös Maidenille totuttuun tapaan viimeisen päälle tehty ja kuulostaa erittäin hyvältä ja elävältä. Kappaleet on niputettu löyhästi teemoittain, kuten sotiin tai uskontoon liittyviin biiseihin. Maidenille on tullut tavaksi kiertää ensin uusimman studiolevynsä tiimoilta nostaen settiin paljon uusia biisejä, jonka jälkeen kierretään niin sanotun hittisetin voimin. Siitä puheen ollen: suurin miinus tulee ehdottomasti siitä, ettei Legacy Of The Beastia julkaista liikkuvan kuvan kera. Ja miksipä ei, sillä heviveteraani on edelleen lavalla parhaimmillaan maaginen, huonompinakin päivinä erinomainen. 50 SOUNDI ”Heviveteraani on edelleen lavalla parhaimmillaan maaginen, huonompinakin päivinä erinomainen.” Iron Maiden Nights Of The Dead, Legacy Of The Beast: Live In Mexico City Warner K u v a: Jo h n M cM u rt ri e Levyarvostelut 10_20 uusi.indd 50 6.11.2020 14.14
Käänne on kiehtova. Sjöroots sisältää lyhyitä vaikutelmia, yhden idean tuokiokuvia, nollapisteen läheltä. Musiikinteko on ollut paljon parempaa psyykkistä hoitoa kuin Peltolan kaltaiset aivolepolat. Nämä instant-modulaatiot pysyvät silti sävelmän luontevassa virtauksessa ja jopa korostavat sitä. Näissä pienissä, lyhyissä pätkissä Sjöroos pyrkii ja suorastaan palaa halusta sanoa jotain suurta ja universaalia. SOUNDI 51 HHHHH Sydämeen HHHH Soittimeen HHH Levyhyllyyn HH Divariin H Roskiin Jori Sjöroos Sjöroots 11 Ones Luulen, että traumasta tai transformaatiosta käsin tehty taide voi olla hyvinkin erilaista riippuen siitä kuinka pitkä matka – ajallisesti – on nollapisteestä. Vasta välimatka – ajallisesti – tekee henkisestä mullistuksesta koherentin ja vasta koherenssi taipuu esimerkiksi perinteisiksi popkappaleiksi. Ehkä se on se muutos tai revelaatio, jonka nollapisteessä – tai lähellä – Sjöroots on syntynyt. Maustetytöt eivät koskaan hakeutuneet suljetulle osastolle, joten nyt avohoito on alkanut tehota. Syntynyt suruun ja puettu pettymyksiin muistuttaa emotionaalisesta taakasta, jota ei huoletta voi peitellä rohkaisevammilla fiktioilla elämän valoisammista puolista. Westin kohdalla kyseessä oli trauma, Sjöroosin kohdalla todennäköisemmin muutos tai revelaatio. Äiti älä huoli todistaa kuitenkin itsenäisemmästä optimismista, jossa on kanttia pitää ongelmat liioittelematta omana huolenaan. Henkisessä kasvussa on usein hyvin pitkälle kyse siitä, että ihminen oppii hallitsemaan vihaa ja kanavoimaan aggressioita rakentavammin. Levyn musiikillinen estetiikka ja soundit lainaavat aika laajalta ja yhdistelevät jänniä asioita taidokkaasti: industrialia, etenkin sitä 90-luvun populaaria soundia; uudempia tuottajia, kuten vaikka Arcaa; modernia poppia ja reggaetonia. Albumilla Maustetyttöjen kaikki oletetut, muodolliset heikkoudet voi todeta yhtä keskeisiksi vahvuuksiksi kuin minkä tahansa omasta näkemyksestään kiinni pitävän artistin väitetyt alisuoriutumiset virallisissa tai kaupallisissa pop-opinnoissaan. Kaksinlaulun melankolisessa harmoniassa on sekä liikuttavaa totisuutta että salakavalan humoristista pilkettä. Mutta sitten on myös rauhan pilkahduksia ja jopa kauneutta, kuten kappaleessa Sntarien. Yhtäkkiä tavaramerkitkin vaihtuvat Pirkkaoluista ja Heitä sikaa -peleistä Ikean pöytien ja Onnibussien kätkettyihin yhteiskunnallisiin merkityksiin. ASKO ALANEN HHHH ...instant-modulaatiot pysyvät silti sävelmän luontevassa virtauksessa... Sjöroots ei sisällä perinteisiä popkappaleita. Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä -albumi on tismalleen samanlainen kuin debyyttikiekkokin, niin olennaisilta houkutuksiltaan kuin rajoituksiltaankin. Erityisen viehättäviä ovat melodian johdatuksessa sanoituksiin ladatut tavut tai sanat, joissa ääni koukkaa eloisasti korkeamman nuotin kautta. Sanoitukset ovat kyllä vakavoituneet ja tekopyhästi sanottuna ”aikuistuneet” viattoman hämmentyneestä päihderomantiikasta hiukan tiedostavampaan ongelmien ja angstien erittelyyn. Yksilöllisemmästä itsehoidosta ei silti ole tingitty. Kuten esimerkiksi Kanye Westin 808s & Heartbreak, se on tehty lähellä nollapistettä. ARTTU TOLONEN HHHH K u v a: A k i R o u k al a K u v a: P aa v o Le h to n en Levyarvostelut 10_20.indd 51 6.11.2020 14.00. Ääni, joka meille kertoo todellisuuden luonteesta ja siitä miten sitä tulisi katsoa on usein vieras tavalla, joka tuo mieleen 80-luvun ei-niin-populaarit industrialbändit, kuten The Young Godsin ja Godfleshin: aggressiivisesti huutava, välillä epäselvästi muriseva. Tai komppiin ujutettu isku. Mitä lähempänä nollapistettä, sitä impressionistisemmin siitä kerrotaan. Varsinkin se on upeaa, kuinka ilmaisuvoimaista laulu on aggressiivisimmillaan. Siinä on jotain niin paljon enemmän kuin pelkkää raivoa. Albumien vakaa samankaltaisuus koskee hyviksi havaittuja musiikillisia rakenteita, joissa tyylikkäästi pelkistetyt syntikkakuviot edelleen rytmittävät ja sävyttävät sykähdyttävän kauniita pieniä melodioita ilman runsaampia tai yritteliäämpiä sovituksia. Sjöroosin äänenkäyttö on todella vaikuttavan rikasta läpi levyn. Toki näinä aikoina reggaetonin ja popin välinen raja on veteen piirretty viiva. Ne tulivat isäni maalle avautuu itseensä käpertyneen nuoren säikkymistä tuntemuksista nerokkaasti ulos tuotuun oivallukseen siitä, minkälaiset voimat koettelevat koko heimoa sukupolvesta toiseen. Maustetytöt Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä Is This Art! Suurenmoisen huojentavaa huomata, että Maustetytöt tekee musiikkiaan kerran omaksumastaan tyylistä horjahtelematta, ihan kuin kaikkea ulkopuolista ja paljolti ulkokultaistakin, voimakkaan positiivista ja negatiivista palautetta ja keskustelua olisi lainkaan kuohuteltu. Ehkä
John Lennon Gimme Some Truth – The Ultimate Mixes Universal John Lennonin syntymästä tuli 9. Olennainen kysymys onkin, onko 1970-luvulla tuotetun musiikin tarkoitus soida 2020-luvulla tuotetun lailla. Nyky-AC/DC on yhtä kuin vanhojen lavamaneeriensa takia kroonisesti selkäja polvivaivainen kitaristi-ikoni (plus bändin junnu, tämän 63-vuotias serkku) ja kilpa-ajoharrastuksissaan lähes kuuroutunut vokalisti sekä parissa vuodessa eläköitymiseensä kyllästynyt basisti ja ryhmän pahis, piripärinöissään tilaamastaan mutta onneksi tekemättä jääneestä palkkamurhasta kotiarestituomion istunut rumpali. Sieltä kaavituiksi letkeä Through The Mists Of Time ja legendaarista takapotkua peräsimeen kenkivä Witch’s Spell ovat erittäin viriilejä vetoja. Vaarallista tahi ei, nämä vanhukset eivät malta poissakaan pysyä. Samaan aikaan #9 Dreamin unipopmaisilla viuluilla koristeltu tausta painuu turhaan taka-alalle, mikä tekee uudesta versiosta kaikkea muuta kuin ultimaattisen. Parhaimmillaan Lennon on sitä, mitä juhlapuheissa on toisteltu jo kauan: viiltävän terävä, herkkä ja rehellinen, uhkarohkea ja avoin. Onko AC/DC:n koko arvo jossain muualla kuin musiikissa. viiltävän terävä, herkkä ja rehellinen, uhkarohkea ja avoin... studiolevyyn. Se on yhtä mainio/turha kuin ne muutkin 16. Suurpiirteisesti sanottuna: riippuu mistä tykkää. Kun uusi levy ei ikinä tarjoa kuulijalle mitään uutta, tekeekö bändi tasaista laatutyötä vai pystyyn kuollutta kierrätystä. lokakuuta kuluneeksi 80 vuotta, mikä on antanut syyn julkaista Beatles-legendan soolotuotannon kulmakiviä uudessa paketissa, jälleen kerran. 52 SOUNDI Levyarviot > ... En silti valikoisi kumpaakaan edes AC/DC:n Toiseksi parhaat -kokikselle. Varsinkaan Rock Or Bustista (2014) mikään ei ole muuttunut. Kun hän hyökkää Gimme Some Truthin kertosäkeeseen: ”No short-haired, yellow-bellied, son of Tricky Dicky is gonna mother hubbard soft soap me with just a pocketful of hope”, vuosi voisi olla mikä tahansa ja Amerikan presidentti kuka tahansa. Sen ja Power Upiin suurin ero muihin post-1980 AC/DC-levyihin on se, että tällä planeetalla kukaan ei voi kloonata Malcolmin ryhdikästä patenttikomppausta. ANTTI GRANLUND HHHH AC/DC Power Up Sony AC/DC:n uuden levyn kuuntelu herättää aina samat kysymykset. Ei edes Stevie Young, joka ei myöskään laula stemmoja yhtä hyvin Mal. Onko siis tarjolla ”lopullista, äärimmäistä ja ylivoimaisesti parasta”. Gimme Some Truthin kappaleet on miksattu uudelleen alkuperäisiltä moniraitanauhoilta ja masteroitu Abbey Roadilla – analogilaitteilla, niin kuin tekijät muistavat kertoa. Ei uskoisi, että viime lätystä on vain kuusi vuotta. Instant Karma! (We All Shine On) on viimein saanut arvoisensa käsittelyn. Osaan biiseistä uusi miksaus sopii paremmin kuin toisiin. Kokoelman kappalevalikoima koostuu pääosin tutusta ja pakollisesta. Aika vauhdikasta settiä eläkeikäisille! Ja sitten vielä puhutaan, että rockista on muka kadonnut vaaran tuntu... MAPE OLLILA HHH K u v a: P et er Fo rd h am K u v a: Jo sh C h eu se Levyarvostelut 10_20.indd 52 6.11.2020 14.00. Stand By Me groovaa jykevän komppinsa ansiosta upeasti ja Womanin pehmeä bassolinja nousee aivan uudella tavalla esiin. Demojen syntyaikoja ei tietenkään voi kuuntelemalla päätellä, sillä AC/DC on kuulostanut samalta vuodesta 1980 lähtien. Jotkut valinnat on tehty poliittisessa mielessä: kansalaisoikeusaktivisti Angela Davisista kertova Angela on malliesimerkki laulusta, jossa hyvä aihe ja ylevä päämäärä eivät ole johtaneet taiteellisesti korkealaatuiseen lopputulokseen. Sama pätee myös yhtyeen 17. Osaisiko sitä edes kaivata, ellei se ihan sama levy ilmestyisi taas kerran eri nimellä. Ja onhan siihen syynsä, miksi nämä ideat jäivät alkujaan pöytälaatikkoon. Joku päivä AC/ DC:n kuuntelu regressiivisyydessään suorastaan ahdistaa ja toisena AC/DC:tä kovempaa ei olekaan. Imagine, Give Peace A Chance, Mind Games ja niin edelleen. Elokuusta 2018 asti pedattu comeback realisoituu nyt Power Upiin, joka on läjä Angus Youngin ja tämän 64–vuotiaana dementiaan kuolleen veljen Malcolmin ideoita, joista vanhimmat ovat 90-luvulta. Biisit jytisevät kovempaa ja isommin kuin vaikkapa Spotifyn tarjoamat vuoden 2010 remasterit, 1970-luvun vinyylijulkaisuista puhumattakaan. Onko levy taas yksi askel kohti bändin kuolemattomuutta ja jälkipolville taltioitu todiste periksiantamattomasta uskollisuudesta omia ja faniensa mieltymyksiä kohtaan vai vain taas yksi pakkopulla vihreänään sitä samaa homeista muutaman soinnun boogieta, jonka parasta ennen -päiväys umpeutui jo ennen grungevuotta 1992. Uudet miksaukset tuovat Lennon-klassikot 2020-luvulle bassotaajuuksia buustaamalla, laulua korostamalla ja kokonaisuutta kompressoimalla. Lopputulos on nimetty komeasti: The Ultimate Mixes. Vastaan näihin kysymyksiin joka päivä eri tavalla. Mitä menettäisimme, ellei se ilmestyisi
Side kansanmusiikkiin on helppo aistia. Silloin nimiraidan, Loved So Littlen tai Take Me Out Of Townin kaltaisista sielunherkistä standardeista paljastuu kulttuurista syvyyttä, joka avartaa narratiiveja oleellisesti. Jatkuvasta oman tekemisen tarkkailusta. Plantin sooloura ei ole ollut aivan yhtä juhlaa, mutta sitä ei tältä hyvin yhteneväiseltä kuulostavalta koosteelta huomaa. Melodiat ovat vahvoja ja karismaattisia nimenomaan laulelmallisessa yksinkertaisuudessaan. Jos metallin, hard rockin ja progen ystävien joukossa olisi tosikkoja, niin närkästymisen riski Steve ’n’ Seagullsin ja Another Miraclen seurassa olisi yhä mitä ilmeisin. Hienon jännitteen levylle luovat melodioista poispäin ja kohti abstraktioita tehdyt kollektiiviset tutkimusmatkat. Nimiraidalla riffi saa vastapainokseen kiintoisan flamenco-kitaran, urut täydentävät kuvaa paikoin mainiosti, etenkin instrumentaaliraidalla Commercial Suicide, joka on eräs albumin kohokohtia. HANNU LINKOLA HHH Snowy White And The White Flames Something On Me Soulfood Monessa (Thin Lizzy, Pink Floyd) mukana olleen Snowy Whiten blues rock soljuu vaivattomasti. Yksiselitteisyydessäänkin musiikin rekisteri tavoittaa niin paniikin kuin lohdutuksenkin – unohtamatta kaikkea ääripäiden väliin jäävää. Pikemminkin levyltä välittyy laulajan halu tiivistää vuorovaikutusta ilmaisunsa ja sen juurien välillä. Tuottaja-kosketinsoittaja Booker T. ”And the problem stays same as before / Comes around again, pretty repetitive.” HANNU LINKOLA HHH Robert Plant Digging Deep: Subterranea Warner Vuonna 1980 Robert Plant oli samankaltaisessa asemassa kuin The Beatlesin jäsenet kymmenen vuotta aiemmin: maailman suurin yhtye oli hajonnut alta ja oman soolouran käynnistäminen oli edessä. Metalja hard rock -biisien bluegrass-versioinneillaan kansainvälisestikin noteeratun yhtyeen neljäs albumi pakottaa vakavaan uudelleenarviointiin. Niinpä yhtyeen jäsenet ovat RETRO Levyarvostelut 10_20.indd 53 6.11.2020 7.17. Vapaamielinen musiikkityylien yhdistäminen kantoi hedelmää ja lopputulos on varsin onnistunut. PERTTI OJALA HHH This Is The Kit Off Off On Rough Trade ”This is what you get, this is what you did.” Näin piinaavaksi This Is The Kit ei ole aiemmin äitynyt. Suonna Konosen Crosby, Stills, Nash & Young -fanitus näkyy hersyvästi levyn kannen kirjasintyypissä ja sen väreissä – yhteys löytyy Graham Nashin ja David Crosbyn huhtikuussa 1972 julkaistuun mestarilliseen debyyttialbumiin. Uusiutuneen kokoonpanon tuoma into ja Timo Kämäräisen potkivasoundinen tuotanto ovat tehneet ihmeitä. Akustistakin näppäilyä sisältävä päätöskappale One More Traveller päättää tyylikkäästi tunnin blues-matkan, jonka heikoin lenkki on laulu: värikkäämmällä ja voimakkaammalla laulajalla pisteet nousisivat yhdellä. Päälinjojen tasolle loitottaessa sen sointi kuitenkin tasaantuu oudon mattaisaksi. Hienostuneisuus ei tässä tarkoita briljeerausta tai vaikeatajuisuutta vaan päinvastoin yksinkertaisuutta. Mutta samalla se pikemminkin mittaa niitä kuin astuu niiden sisään. Soundi on lihaksikas ja tunnistettava, mutta jollain tavalla vähemmän romuluinen kuin muissa yhteyksissä. Jonesin räätälöimä Serpentine Prison ei tosin mullista Berningerin identiteettiä. Progefanien iloksi Steve ’n’ Seagulls vetää huikean detaljikkaan näkemyksen Kansasin Carry On Wayward Sonista. Orgaaninen setti purkaa Huojuvan Ladon ja Freukkarien tuotannon ohessa muun muassa duon omia kappaleita sekä Jussi Raittisen ja Topi Sorsakosken käännöksiä. Matt Berningerin ensimmäinen soololevy asettuu tähän yhtälöön luontevasti. Yhteinen soundi tuo mieleen Keith Jarrettin American Quartetin Hadenin, Motianin ja Redmanin kanssa. Herkkätuntoisesti aseteltu albumi on parhaimmillaan emotionaalisissa häivähdyksissä ja niistä juontuvissa assosiaatioissa. ANTTI MARTTINEN HHHH Hot Heros feat. Haitari kruunaa Deep Purplen Perfect Strangersin ja The Knackin ylinopean My Sharonan erikoisuus on ankaran säröinen pystybassosoolo. Tunnelmia Off Off On kyllä välittää. Soitto sujuu mallikkaasti, ja pelastaa jopa nimeltään tavanomaisen kappaleen It’s Only The Blues. Another Miracle on ennen kaikkea tanakka rocklevy, jolla huomion vie bändin taitava musisointi eikä niinkään bluegrassin läsnäolo. Albumia kannattaakin lähestyä mieluummin traditioon kirjautumisena kuin jostakin irtautumisena. Tieto siitä, että tekemisiä verrattaisiin vääjäämättä ex-yhtyeen suuriin saavutuksiin painoi varmasti kovana. Iro Haarla Vodjanoi Karkia Mistika Lämpimän sämpylän mukaan nimetystä Hot Herosista tuntuu pikkuhiljaa tulevan jonkinlainen suomalaisen musiikin marginaalin Wrecking Crew – trio soittaa hyvin erilaisten solistien kanssa, Hannibalista Janne Laurilaan, kuulostaen aina oikealta bändiltä oikeassa paikassa ja aina itseltään. ARTTU TOLONEN HHHH Matt Berninger Serpentine Prison Book The National on saavuttanut pisteen, jossa se ei vaadi enää jatkuvaa huolenpitoa. Sama pätee Plantin uskaliaasti haasteita vastaan ottaneeseen soolouraan jonka 38 vuoden kahdelle pitkälle cd:lle laitettu parhaimmisto on nautittavaa kuultavaa. Niin avara kuin This Is The Kitin omaksuma, Rickie Lee Jonesin ja Nick Draken reunustama viitekehys onkin, syövät sovitusten krumeluurinen lyyrisyys ja sanarivien samanmukaisuus toisiaan. SOUNDI 53 etsineet jo vuosien ajan vaihtoehtoisia katsantotapoja emoaluksen ulkopuolella. Vaikka vaikutelma on ohimenevä, se osoittaa Off Off Onin olevan pintalämmöstään huolimatta edeltäjiään kompleksisempi, patoutunutkin äänite, jonka villaisa folk kätkee uumeniinsa laajan tunneskaalan. JUHA SEITZ HHHH Steve ’n’ Seagulls Another Miracle Playground Steve ’n’ Seagullsia on Eläkeläisten tapaan pidetty paljolti yhden vitsin ihmeenä ja konseptinsa vankina. Pitkälti hitaita blueseja soittava veteraani käyttää teksteissään jonkin verran genren kliseitä, mutta tuoreempaakin syytä bluesiin löytyy: Get Responsible kehottaa meitä kaikkia ekotalkoisiin hyvästä syystä, joskin hieman päälle liimatusti. Niin tiheä kuin levy onkin, jättäytyy se tutuksi taustaääneksi, muutaman yllätyksen tai murtuman päähän intensiivisimmästä suhteesta. Halusta peittää jokin osa itsestä virheettömän pinnan alle. Hienovarainen musiikki antaa Berningerille täydellisen tilaisuuden syventää kertojanääntään, ehkä keikaroidakin vaivihkaisesti. Kaverusten akustinen harmonia valloittaa minimalistisuudella, jonka maanläheisyys vie mukanaan. Tämä Haarlan kanssa tehty levy on hyvä esimerkki. Waylon Jenningsiltä lainattu veikeä Kantripaskaa (Outlaw Shit), koskettava Suomenhevonen sekä Freukkarien savuinen bravuuri Särkynytsydämiset (Viekää minut baariin) tihkuvat elettyä elämää. Vielä vuonna 1990 hän saattoi levyttää vaikka vanhalle yhtyeelleenkin kelpaavan kulkevan rock-runttauksen Hurting Kind, mutta sittemmin meininki oli pitkälti toinen: Plantin vuoden 2005 levy saikin osuvasti nimen Mighty Rearranger. Pitkät instrumentaalijaksot helpottavat tilannetta ja kannessakin kitara nostetaan hyvästä syystä etualalle. Sovitukset muuttivat jonkin verran muotoaan rundin varrella, mutta kantrifolksvengailun ytimessä pysyivät kaksi kitaraa ja ääntä. Iro Haarla tuo esiin bändin sielun hienostuneemmat puolet. Toisin kuin sähköisessä EL VY -projektissaan, Berninger hakeutuu nyt akustisiin tunnelmiin, joissa on paljon lainattua ja sitäkin enemmän sinistä. Rikkumaton tunnelma kuitenkin myös alleviivaa taiteilijan lakonisen sentimentalian maneerisuutta. Another Miraclella Steve ’n’ Seagulls on lisännyt omaa biisituotantoaan, jonka parhaimmistoa on melodiakulullaan Sunrise Avenuen mieleen tuova Sweet Maria. Täkyiksi kaiken jo omistavalle mukaan on laitettu pari aiemmin julkaisematonta esitystä, ja hienot kannet ansaitsevat erityismaininnan. Jos olette kuitanneet Robert Plantin menneenä suuruutena, toisen mielipiteen muodostaminen on nyt helppoa. Siinä White irrotteleekin kunnolla. Juuri tästäkö Stables itseään This Is What You Didillä sättii. Samalla on helpompi ymmärtää ne kompromissit, jotka Berninger tuntuu itsensä kanssa tehneen. Alku olikin hankalaa, mutta ennen pitkää Plant löysi äänensä – tai sehän hänellä oli tallella parhaasta päästä, mutta pikemminkin ilmaisukeinonsa. ANTTI MARTTINEN HHH Kononen & Pajukallio Metsähovin pojat – Live Bluelight Huojuva Lato -orkesteria luotsaava Suonna Kononen sekä Freud, Marx, Engels & Jungin voimahahmona tunnetuksi tullut Arto Pajukallio tallensivat ensimmäisen yhteisen pitkäsoittonsa viime vuoden syksyn keikoillaan. Levy valuu sormien läpi siitäkin huolimatta, että Katie Stablesin persoonallinen laulu ja lumoavasti rakennetut soitinnukset ovat jatkuvasti kiinni täydellisyyden syrjässä. Hänen vaikuttava pianonsoittonsa tukee sekä levittää bändiä harmonisesti ja tuo rauhan. Dramaattisen intron jälkeen sisään rysähtävää Metallican Master Of Puppetsia voi mandoliineineen, banjoineen ja haitareineen pitää levyn pääteoksena
Kyllähän Kalamies soundiensa puolesta toimii, mutta kun kuulija haluaisi lisää lesoilua eikä mitään melankoliaa. Jossain vilahtaa kaistale ”kelttiläistä” melodiakieltä. Tarinankerrontaan työntyvät 20-vuotinen artistiura sekä pilke silmäkulmassa rustattu itsearviointi. Audiokaupasta alan huippumerkit ja asiantuntevaa palvelua. Kaunisääniset naiset laulavat kuin Avalonin papittaret. Levyarviot > 54 SOUNDI Gettomasa Kalamies PME Kaikki nämä nykyräppäreiden 25-minuuttiset digikulutukseen tarkoitetut pläjäykset eivät ansaitse tulla arvostelluksi itsenäisinä teoksina, mutta striimimaailman korkeimmalle huipulle noussut ja sen riimiensä perusteella myös tiedostava Gettomasa alkaa olla sen verran merkittävä artisti, ettei itseään kunnioittava popmedia voi häntä sivuuttaa. Huono idea, sillä tämä tarkoittaa Draken peruina puoliksi uhriutuvaa ja puoliksi leuhkivaa pelimiesläppää, joka tuntuu viime vuosien hittien jälkeen kovin lannistuneelta. Dark Tranquillity vaikuttaa karsineen kappaleidensa ulospanoa, jolloin riisutummat versiot nostavat paremmin esille nokkelat riffit ja välillä jopa pop-vivahteiset melodiat. Konerummut kumajavat, syntikat punovat pehmoista, nukkumaan houkuttelevaa mattoa. Audiokaupasta alan huippumerkit ja asiantuntevaa palvelua. Viimevuotinen Diplomaatti-minialbumi tarjosi sitä paitsi bängereitä koko biisilistan mitalta eikä nojannut vain isoimpiin hitteihinsä. Lähes jokaisella raidalla fiittaava Lauri Haav on osa ongelmaa. NIKO PELTONEN HH Altamullan Road Altamullan Road Ranka Niin 90-luvun reliikki kuin olenkin, kaikkia sen ajan musiikillisia ilmiöitä en ole osannut kaivata. MARKO SÄYNEKOSKI HHHHH Debyytti The Cost Of Greatness purkaa varsin vetävää popmetallia, jonka vivahteissa virtaa vaikutteita oopperamaisuudesta eurotanssirytmeihin. Liekö tällä osuutensa albumin tuoreuden tuntuun, mutta tarina ainakin on innostava. Teoksen verkkaisempi väliosa nikkaroi sävellykseen yllätyksellisyyttä. Dark Tranquillity ei ole kuitenkaan itsensä vanki, sillä aika ajoin bändi käy tönimässä ovia löytääkseen ilmaisulleen uusia toteutustapoja. Lopputulos kuulostaa todella freesiltä. Grime-innovaattori palaa UK-juurilleen, täsmällisemmin Itä-Lontooseen, jota albumin nimeksi poimittu postikoodikin alleviivaa. Se päätyi minunkin tehosoittooni ja valoi uskoa siihen, että mainstream-suomiräpillä on Cheekin jälkeisenä aikana taas toivoa. Muhkea tuotanto takaa sen, että kokonaisuus jytisee mallikkaasti. Ihan kuin olisin teini jälleen. Moment on tässä mielessä nykydeathin mittapuulla merkittävä kultakimpale. ÄÄNENTOISTOA. 54 SOUNDI Dark Tranquillity Moment Century Media Ruotsalaisen melodeathin esi-isä määritteli musiikilliset raja-aitansa jo vuosia sitten ja on sen jälkeen operoinut vähintäänkin suvereenisti asettamiensa suuntaviivojensa puitteissa. Pioneerit kuulostavat 2020-luvulla silti freesiltä – ja jotenkin helposti lähestyttäviltä, mitä ei tämän genren tuotoksista voi useinkaan sanoa. Kurkelan soololevyt ovat toki viittoilleet aivan samaan suuntaan, mutta vasta kielenvaihto täydellistää mielleyhtymän. Bändissä kemiat tuntuvat kohtaavan toisensa. Minilevyn, singlejä ja musiikkivideoita urakoineen yhtyeen kappaleita on kuunneltu Spotifyssa yli miljoona kertaa, mikä on kunnioitettava saavutus. ...ihan kuin olisin teini jälleen... levy, koukeroi toisinaan, mutta pääpaino on melodioilla ja raskaan tunnelmallisella soundimaailmalla. Vaikka sähköiset puhurit ovat voimakkaita, melodisuus kannattelee kolossia. Dark Tranquillity on joskus ollut hanakampikin tarttumaan mättövaihteeseen, mutta Momentin väkevään seesteisyyteen on ladattu niin paljon tunnelmallisia jännitteitä, että albumin äärellä voi vain haukkoa henkeään. Johanna Kurkelalla ja Johanna Iivanaisella on lähes kymmenen vuotta ikäeroa, mutta kumpikin on ehtinyt kokea ysärin omasta perspektiivistään. Paketti tuntuu esimerkillisen eheältä. Laulunkirjoitus tuntuu pakottamattomalta ja inspiroituneelta, ja bändi totta kai esittää asiansa 35 vuoden kokemuksen tuomalla arvovallalla. Mittaa ja nuotteja 70 minuutin kokonaisuuteen toki mahtuu liiankin kanssa, mutta vaikkapa Now Comes The Rain rokkaa miltei radioystävällisesti ja albumin pisin raita The Longest Shadow Of The Day käy läpi kaikki lajityyppinsä rastit tyylipuhtaasti vaan ei tylsämielisesti. Levyllä on tietynlaista DIY-henkeä – pandemian aiheuttamien sulkutoimenpiteiden johdosta mies opetteli äänittämään itse säkeensä ja hän kunnostautuu myös tuottajana. Hän kai yrittää olla nimenomaan Suomen Drake, eikä sellaista tarvittaisi mihinkään. Levyarvostelut 10_20.indd 54 6.11.2020 7.18. Moment ei ehkä ole samalla tavalla raskas albumi kuin edeltäjänsä Atoma (2016). New age -herkistelijän ja jazzlaulajan pitkäaikainen ystävyys on johtanut tähän yhteisprojektiin, joka herättää henkiin genren, jota en tosiaankaan olisi olettanut kaipaavani: 90-lukulaisen roolipelimusiikin. Enyan harsoinen supertähtiherkistely väijyy taustalla, mutta vielä enemmän Kurkelan tekemät ja Nightwish-yhteistyökumppani Tero Kinnusen tuottamat laulut kuulostavat Adiemusilta, Mike Oldfieldin ysärilevyiltä tai Blackmore’s Nightilta, joka oli aikanaan larppaajatuttujeni suuri suosikki. Toisaalta lähes kaikki kyseiseen vuosikymmeneen liittyvä painelee nostalgiatriggereitä. Tervetuloa hyville kaupoille. Nämä hetket kun ovat Dark Tranquillityn parissa täydellisiä. JUHA SEITZ HHHH Dizzee Rascal E3 AF Island Viimeistään nyt sanansa säilällä sivaltava brittiräppäri Dizzee Rascal kaivertaa nimensä saarivaltion räpin historiaan. Vokalisti Johanna Ahosen ulottuva ja heleä ääni on osa kollaasia, jossa päällekäyvät kitarariffit, eteeriset kosketinmatot sekä tanakat kompit sulautuvat yhteen. MIKKO MERILINNA HHH K u v a: M at ti as C h ri st en so n H E L S I N K I O U L U T A M P E R E Tervetuloa hyville kaupoille. Tämä vaikuttaa olleen erinomainen päätös, sillä silkkaa energiaa pursuava albumi vie mennessään heti alkumetreiltä. Kun bändi kiinnitti kiertuekitaristeina toimineet Christopher Amottin ja Johan Reinholdzin vakituisiksi jäsenikseen, yhtyettä onnisti. On harvinaista, että levyä kuunnellessa jo ensimmäisellä kierroksella tulee pohtineeksi, mistä niitä mieleenpainuvia riffejä oikein riittää. Long Day Good Night, yhtyeen 13. Röyhkeän ripeästi ilahduttavalla brittiaksentilla riimittelevä Rascal kuulostaa siltä kuin hän ei kerta kaikkiaan pystyisi pitämään sanoja sisällään. Kerrankin promokirjeessäkin kerrotaan mielenkiintoisuuksia: Espanjassa asuva solisti Ray Alder äänitti osuutensa salaa ja lauluottoja liikaa hieromatta, sakkojen uhalla keväisen lockdownin aikana. ÄÄNENTOISTOA. Viimeisimmällä albumintapaisellaan Kortepohjan suuri poika keskittyy yleisen keulimisen ja autollaan kehuskelemisen sijaan tyttöjuttuihin. LINDA SÖDERHOLM HHHH Fates Warning Long Day Good Night Metal Blade Progressiivinen metalli on matkustanut pitkän matkan hartfordilaisen Fates Warningin 1980-luvun alun ensiaskelten jälkeen, ja nykyään monimutkaisempia sävyjä on löydettävissä joka toisella melodisella heavy-albumilla. Etenkin Johanin panos vanhana bändin fanina osoittautui merkitykselliseksi hänen hallitessaan jo valmiiksi bändin tavan tehdä musiikkia, ja Christopher taas pystyy taitavana tulkitsijana kohottamaan kappaleiden arvoa omalla hienovaraisella ulospanollaan. NIKO PELTONEN HHH Memoremains The Cost Of Greatness Memoremains Nelisen vuotta sitten Seinäjoella perustettu Memoremains ehti luoda melkoisen hypen ennen esikoisalbuminsa julkaisua. Tekstit sopivat saumattomasti taustojen piristävään ja positiiviseen party-räppiin – tai siis pikemminkin bile-grimeen, -garageen ja -dancehalliin, dubstepia, drum ’n’ bassia ja ysäriteknoa unohtamatta. Kokoonpanon taiteellinen kunnianhimo huipentuu kymmenminuuttisen nimikkobiisin majesteettisuuteen
SOUNDI 55 ...ihan kuin olisin teini jälleen... Audiokaupasta alan huippumerkit ja asiantuntevaa palvelua. ÄÄNENTOISTOA. Audiokaupasta alan huippumerkit ja asiantuntevaa palvelua. ÄÄNENTOISTOA. H E L S I N K I O U L U T A M P E R E Tervetuloa hyville kaupoille. Levyarvostelut 10_20.indd 55 6.11.2020 7.18. Tervetuloa hyville kaupoille
Future Islandsin kuudes albumi pitää bändin mukavuusalueellaan esittämässä paatoksellisesti soivaa, syntikkavetoista indie rockia. Tuotteliaalle yhtyeelle Getting Into Knives on jo toinen albumi tänä vuonna. Ruuhkavuosien pikkumasiksesta kärsiville Vastavoimat saattaa osoittautua melkoiseksi hard core -kokemukseksi. Toinen puoli muodostuu alunperin vuosien 1984 ja 1993 välillä äänitetystä materiaalista. Herringin voimalliseen läsnäoloon. Future Islands jatkaa 1980-luvun estetiikasta ammentamista taidokkaasti, mutta silti mieleen hiipii kysymys siitä, voisiko kvartetti kokeilla jatkossa muutakin. Tai paskuudesta. Suurin osa levystä on kelpo poppia, vaikka ei niin tykkikamaa kuin olisin toivonut. Ranskalaisen historioitsijan inspiroimana ja bändin läheisten taloudellista koronaahdinkoa helpottamaan huhtikuussa julkaistu Songs For Pierre Chuvin tosin oli puhtaasti Darniellen soololevy. Levyarviot > 56 SOUNDI K u v a: D en y s D io n y si o s Laura Närhi Vastavoimat Warner Laura Närhen uusi albumi kertoo arjen harmaudesta. Teemu Brunilan Magic edustaa terävintä päätä kasarisynabasson kruunaaman Supernovan ja daftpunkmaisen Dancefloor Darlingin ohella. TOMI NORDLUND HHH The Mountain Goats Getting Into Knives Merge John Darniellen laulujaan esittämään perustama kalifornialaisbändi The Mountain Goats lähestyy kolmattakymmenettä ikävuottaan. NUUTTI HEISKALA HHH Future Islands As Long As You Are 4AD Baltimoresta ponnistavan Future Islands -yhtyeen olemus nojaa vahvasti kolmeen tukipilariin: pintaan nostetuihin retrosyntikoihin, post-punkia huokuvaan bassotteluun ja solisti Samuel T. Hän ei ole teknisesti parhaita laulajia, mutta hänen äänensä kaunis haavoittuvuus tuo sanoihin painoarvoa. Kannattaako hyväksi havaittua konseptia muuttaa. Helsinki-singlellä seistään meren rannalla, kuvitellaan siltojen, porttien ja muistojen palavan ja katsotaan, kuinka ”Helsinki kaukana savuaa”. facebook.com/InfernoMagazine instagram.com/inferno_magazine twitter.com/infernomagazine Levyarvostelut 10_20.indd 56 6.11.2020 7.18. Puolet Lost Machinen biiseistä on The Wakelta ja sitä edeltävältä Post Society -ep:ltä (2016). Kylie Minogue Disco BMG Popin kuningatar Kylie on pitkällä urallaan tehnyt muutaman taiteellisen harhalaukauksen. 80-luvun biisit selviytyvät soundiongelmista paremmin, mutta The Waken melodiset ja monitahoiset biisit hukkuvat vähän hälyyn. 80-luvulla bändi sekoitti thrashiinsa niin deadkennedysmaista atonaalista punkia kuin progemetallin teknisyyttäkin. Sinä kaunein lintunen on puhetta vanhemmalta lapselle, mutta rakkaudesta huolimatta aamut ovat kiireisiä, suu mutrussa ja lapsen housut liian lyhyet. Pandemian takia teema jää fantasian tasolle. Soitto kuulostaa liiankin liveltä ja soundit sekavilta. Itse luen sellaisiksi joululevyt Kylie Christmas (2015) ja Snow Queen Edition (2016). Seasons (Waiting on You) -hitin kaltaisia jymypaukkuja hieman kaavamaiseksi jäävä uutuuslevy ei tarjoa, mutta muutama selkeä kohokohta 11 kappaleen joukosta löytyy. Vaikutelmaa korostaa myös se, että As Long As You Are -levyn tuotanto on melko tymäkkää. Ja samaan aikaan se saattaa työntää luotaan ne ihmiset, jotka eivät tarvitse modernilla iskelmätuotannolla kuorrutettuja muistutuksia päiviensä raskaudesta. Legendaarisen Sam Phillipsin studiolla Memphisissä yhden viime maaliskuisen viikon aikana ikuistetELÄMÄ ON RASKASTA inferno.. ANTTI GRANLUND HHH Voivod Lost Machine – Live Century Media Voivod on aina kulkenut omia teitään. Edellisen levyn tavoin Kylie on kreditoitu kappaleiden tekijänä (laulumelodiat/sanoitukset), mutta ensimmäistä kertaa hän on äänittänyt vokaaliosuutensa itse kotistudiossa. Jos biisivalinnat ovat onnistuneita, valitettavasti samaa ei voi sanoa levyn äänimaailmasta. Voivod on edelleen täysin uniikki bändi ja levyn kaikki biisit ovat hyviä, mutta Lost Machinen toteutus on silti lopulta vähän pettymys. Niin että hyvää syksyä vain! Tulkitsijana Laura Närhi on samaan aikaan yksipuolinen ja etevä. Läpileikkauksesta puuttuu yli kaksikymmentä vuotta, mutta Lost Machine muodostaa silti yllättävänkin yhtenäisen ja loogisen kokonaisuuden. JARI MÄKELÄ HHH ...niin että hyvää syksyä vain!... Ei välttämättä, mutta toisaalta, miksi ei. Komea Born In A War on kuin goottirockiin hurahtanutta Pet Shop Boysia. Niiden jälkeen toivomuslistalla oli poplevy, mutta sellaisen sijaan Kylie julkaisi kenties Lady Gagan Joannen inspiroimana tylsän aikuisrock-albumin Golden (2018). Pitkästä aikaa kunnon Kylie-albumi Disco nostalgisoi 70-luvun originaalimusan lisäksi artistin tasavuosia viettäviä albumeita Rhythm Of Love (1990) ja Light Years (2000). Maanisista lavaesiintymisistään tunnetun herran tumma baritoni ja väkevä tulkinta naulitsevat kuulijan tuoliin niin tiukasti, että albumillinen samaa tavaraa saa lähes läkähtymään. Sinä päivänä kun kaikki alkoi ei juhli rakastumisen tunnetta vaan on haikea muisto hetkestä, jolloin kaikki näytti olevan hyvin. Nainen ei ole säästellyt efektien käytössä: kaiut ja taustakuorot menevät paikoin vallan mössöksi. Vaikka miksaajana on jälleen ollut erinomaisista The Wakesta ja Post Societysta tuttu Francis Perron, on Lost Machine silti jäänyt jotenkin meluisaksi. Kauniisti soivat I Knew You ja City’s Face tuovat kokonaisuuteen kaivattuja rauhan hetkiä. Pidä hyvänä on osoitettu ihmiselle, jonka matkaan entinen puoliso on lähtenyt. Kylien ääni kuulostaakin rennommalta kuin koskaan aikaisemmin. Yleisvireeltään levyn radiopopiskelmät ovat jopa hätkähdyttävän alakuloisia. Jos perhe ja elämän jakaminen toisen ihmisen kanssa ovat esimerkiksi Juha Tapion musiikissa täyttymys ja päätepiste, Laura Närhen tulkitsemissa lauluissa arki täyttyy menetetyistä mahdollisuuksista ja surumielisestä eron käsittelystä. Sellaisen läpimeno major-julkaisulla on ajankuva ja osoitus Kylien nauttimasta arvovallasta. Vuosien varrella thrash on jäänyt taka-alalle ja edellisellä levyllään The Wakella (2018) Voivod lipui jo lähemmäksi mastodonmaista alternative metalia
facebook.com/InfernoMagazine instagram.com/inferno_magazine twitter.com/infernomagazine Levyarvostelut 10_20.indd 57 6.11.2020 7.18. ELÄMÄ ON RASKASTA inferno.. ...niin että hyvää syksyä vain!..
Kun The Mountain Goatsista ja Darniellen laulusta puuttuvat tunnistettavat ominaispiirteet, niin monipuolisuus uhkaa kääntyä hyveen sijasta hajanaisuudeksi. OULU, CLUB TEATRIA 17.12. JUSSI NIEMI HHHHH nopeatempoista räimettä. Vauhtia on älyttömästi, mutta bändin skarppi ja lennokas soittotatsi pitää armottoman lataamisen pitkienkin biisien ajan elävänä ja ilmavana. Siinä yhdistyy kokemuksen mukana tullut varmuus, kokeilullisuus ja korkea energiataso. Nyt palataan rikospaikalle kaksoisälppärillä, cd:kin on jaettu neljään osaan. Foghornia on neljäs varsinainen soolotyö ja siihen pätee vanha aforismi, että viisaus ei ole jokapäiväistä uuden hankkimista, vaan jokapäiväistä poisheittämistä. Ex-Hole-rumpali Patty Schemelin kitaristiveli Larryn ja vokalisti, kitaristi ja urkuri Bonnie Bloomgardenin yhtye on luopunut neljännellä albumillaan lähes tyystin geneerisestä garage rock -kitarajyystöstä urkuja lauluvetoisten biisien hyväksi. Vahvimmin se kuuluu Jukka Kiviniemen bassolinjoissa. Kitaran sahaaminen ja rumputykitys on kerrassaan hurjaa, eikä Mike Patton (Faith No More) taida laulaa nuottiakaan, vaan karjuu ja rääkyy kuin sekopäinen. Kuten uuden Signature Dark -levymerkin nimikin kertoo, yhtiö hakeutuu genrerajoista piittaamatta tummanpuhuvien ja melankolisten äänimaisemien äärelle ja kokee Foghornian olevan juuri sitä. Itse asiassa löydän siitä hyvinkin aitoa meditatiivista valoa ja koen musiikin äärimmäisen rauhoittavana. Tasan nimensä väärti Casual ei aiheuta edeltäjänsä kaltaista kolausta, koska meininki on jo tuttua, mutta loistavasti sen parissa viihtyy. Tapani Rinne Foghornia Signature Dark Zen-munkin tavoin Tapani Rinne on hionut tyyliään ja näkemystään luonnon ja teollisen yhdistäjänä pitkällä kaavalla sekä RinneRadiossa että muissa projekteissaan. Tarjolla on erittäin tiukasti soitettua, selkeäsoundista ja K u v a: E ri c La rs en 19.12. Se ei kuitenkaan käänny itseään vastaan, vaan paremminkin edesauttaa vaipumaan musiikin hienovaraisesti huumaavaan, epämääräisen yleismaailmalliseen syleilyyn. Itse en koe levyä mitenkään ensisijaisesti synkeänä. Casual tuntuu lipuvan edeltäjäänsä enemmän samalla vaihteella, nopeat ja räväkät numerot ovat vähissä. Ykkösaseenaan Tapanilla on bassoklarinetti, josta hän loihtii huikaisevan täyteläisesti avaria soundeja. Ihmettelen kovasti, jollei Foghornia lukeudu ”vuoden parhaat” -listaani. Dub-versio Casualista olisi paikallaan. Bungle -albumia. Gabe Floresin psykedeelinen jazzfoni tuo Death Valley Girlsin musiikkiin edelleen Steve Mackayn No Fun -soitannan kaltaista lisämaustetta mm. Vaikka Necrophobic on ollut kasassa jo yli 30 vuotta, saattaa Dawn Of The Damned olla sen uran tähän mennessä hienoin teos. Tarkemmin sanoen se on Foghornialla enimmän aikaa täydellistä. Necrophobic on aina ollut suoraviivaisuudestaan huolimatta erittäin musikaalinen, eikä Dawn Of The Damnedkaan ole poikkeus. OULU CLUB TEATRIA 17.12. Bunglelta olisi odottanut jotakin muuta, mutta onhan tämä riehakkuudessaan aivan käsittämättömän tasokasta thrashmyllytystä. HELSINKI, TELAKKA 19.12. Jonkinlainen aaltomaisuus on alati läsnä. Uusi Dawn Of The Damned seuraa pitkälti edeltäjänsä Mark Of The Necrogramin (2018) jalanjäljissä. PERTTI OJALA HHH Death Valley Girls Under The Spell Of Joy Suicide Squeeze Vuonna 2013 Los Angelesissa perustettu ja The Stoogesin ja The Shangri-Lasin hybridiksi usein kehuttu Death Valley Girls on kuin kulttiohjaaja Russ Meyerin Beyond The Valley Of The Dolls -leffan Carrie Nations -bändin moderni inkarnaatio; itsestään selvä occult rock -valinta kaikkien Charlie Mansonin perhettä käsittelevien filmatisointien soundtrackeille. TAMPERE OLYMPIA 18.12. HELSINKI TELAKKA Levyarvostelut 10_20.indd 58 6.11.2020 7.18. Bloomgardenin lisäksi uruilla pelaavat Laura ”The Kid” Kelsey ja skenen veteraani Gregg Foreman. Bändisoundia dominoivissa vokaaleissa Bloomgardenia avustavat Kelsey, rumpali Rikki Styxx, Shannon Lay sekä kaksi laulukuoroa eli erilliset lapsija jengiköörit. Nekin ovat keskenään tyystin erilaisia, mutta nyt lasahtaa korville piinkovaa crossover-thrashia. Vanhana reggae-friikkinä minua miellyttää monien biisien alleviivaamaton jamaikalaisuus rytmisektion toiminnassa. Puhallettua materiaalia hän täydentää pienimuotoisesti industriaalisella elektroniikalla ja manipuloimalla, ei vähiten kaiuilla. The Mountain Goatsin indiehenkisyyteen mahtuu myös akustisvoittoista folkpopia ja savuisen saksofonin rauhoittamaa vakavuutta. Foghornia avautuu pääsääntöisesti merellisenä laivojen sumutorvien verkkaisena sinfoniana, vaikka ohjelmasta löytyy niinkin lähtökohtaisesti urbaani numero kuin Erottaja, missä selvästi pieni liikenneruuhka syntyykin. Äärimmäisen raskas ja nopea levykokonaisuus ollaan onnistuttu pitämään täysin hallittuna ja biisien koukuissa on sopivasti tartuntapintaa. Bungle The Raging Wrath Of Easter Bunny Demo Ipecac Nyt ei kuulla mitään, mikä muistuttaisi kolmea 1990-luvulla ilmestynyttä Mr. Uutena mausteena kitaristi Sebastian Ramstedt on pyrkinyt lisäämään bändin brutaaliin mättöön 80-luvun henkistä kitarataiturointia. Yleisfiilis on kuin siemailisi vanhaa täyteläistä plantaasirommia jollain trooppisella rannalla. John Darnielle on taitava lauluntekijä, mutta yhtyettään ja biisiensä toteutusta leimaa jossain määrin sama ongelma kuin kanadalaista The New Pornographersia. NUUTTI HEISKALA HHHH The Shubie Brothers Casual Mufarang Hurmaannuin heti laakista Shubie Brothersin You Are Here -debyyttiin (2017). Mamba Assefan perkussiotkin peilaavat Karibiaa, kun taas Miikka Paatelaisen ja Jussi Jaakonahon kitarataide tuo mieleen päivitetyn Venturesin ja Shadowsin. Rauhallista menoa voisikin luonnehtia äärimmäisen cooliksi ja ajattomaksi viihteeksi, ehdottomasti ilman tuohon genreen toisinaan liitettyjä korniuksia tai eurot edellä -ajattelua. Ehkä Mr. Onneksi biisit on toteutettu teinipoikien terävälle näkemykselle uskollisesti, vekkulisti koheltavaa yleisfiilistä myöten. Popeimpien biisien Hold My Hand, Bliss Out, Little Things ja Dream Cleaver tarttuvan pinnan alta voi aistia piilevää uhkaa. Useammilla kuuntelukerroilla synkästä ja metelinsä alla erittäin melodisesta levystä avautuu aina uusia tasoja. nimibiisiin sekä kappaleisiin Hypnagogia, The Universe ja Hey Dena. Rupisen alkuperäisdemon ja parin lisäraidan uudelleenäänitys on relevanttia hommaa, sillä materiaali genressään on laadukasta ja poukkoilevuudessaan yhä varsin uniikkia. Soitto on teknisesti vaikuttavaa ja lisäksi se sopii kokonaisuuteen yllättävänkin hyvin. Tämän skenen kovimpien pelimannien, Scott Ianin (Anthrax, kitara) ja Dave Lombardon (Slayer, rummut) avulla uudelleen soitettu vuoden 1986 demon materiaali on tiukkaa tavaraa. JUSSI NIEMI HHHH Levyarviot > ...riehakkuudessaan aivan käsittämättömän tasokasta thrash-myllytystä... Niitä voi hyvinkin sanoa helliksi ilman minkäänlaista siirappista sentimentaalisuutta. JARI MÄKELÄ HHHH Necrophobic Dawn Of The Damned Century Media Ruotsalainen blackened death -legenda Necrophobic on palannut. 58 SOUNDI Mr. Ulkoisesti Dawn Of The Damned on välittömästi tunnistettavaa Necrophobicia, mutta sen moniulotteisuus tulee yllätyksenä. TAMPERE, OLYMPIA 18.12. Getting Into Knives on sekä hyvässä että vähemmän hyvässä tyypillinen The Mountain Goats -albumi. Kuuttakymppiä lähestyessään Tapani alkaa olla tosiaankin äärilaidalla ja jälki on erittäin lähellä täydellistä. KIMMO K. KOSKINEN HHHHH tu Getting Into Knives tarjoaa sudittujen rumpujen keventämää Violent Femmesin sukuista rempseyttä, Hammond-urkujen värittämää soulahtavuutta ja varovaisia Calexicovivahteita. Päällimmäisenä soitosta huokuu pitkällä kaavalla haudutettu kypsyys ja pettämätön tyylitaju. Armoa ei anneta Grizzly Adams -intron jälkeen kuin parin hiukan hitaammin jytisevän biisin muodossa
HELSINKI TELAKKA Levyarvostelut 10_20.indd 59 6.11.2020 7.18. OULU, CLUB TEATRIA 17.12. TAMPERE, OLYMPIA 18.12. HELSINKI, TELAKKA 19.12. OULU CLUB TEATRIA 17.12. TAMPERE OLYMPIA 18.12. 19.12
Jotain Generalsin toimintatavoista kertoo, että kakkosalbumi Loud And Stupidille ollaan jätetty idioottimaiset renkutukset introksi ja outroksi. – Itselleni Generals on kyllä ihan lempilapsia. – Se alku oli vähän sellaista aikaa, että meillä kaikilla taisi olla turbulenssia henkilökohtaisten elämiemme tuulissa, joten koitettiin löytää ratkaisuja asioihin ryyppäämällä rajusti. Ehkä me saatetaan vaikuttaa pelleiltä, koska eihän meidän toiminnassa sinällään näytä olevan mitään järkeä. Viitteitä voi paikantaa niin brittipunkin jätkämäisyydestä, mutta myös varhaisen jenkkihardcoren ronskista mättämisestä. Ollaan jotenkin samalla sivulla kaikissa tekemisissämme. Generals ei esitä mitään, vaan on luonnollisesti juuri tällainen. Me tehdään havaintoja maailmanmenosta siinä missä muutkin ja sieltä ne laulut sitten syntyy. 60 SOUNDI Generals Loud And Stupid Joteskii Groteskii/Tuhoutuvat Levyt Generalsin ensialbumin Pissing In Cereals (2016) kannessa yksi trion jäsenistä on kusella Pispalanharjun maisemissa. oikeaa punkkia. Kolme tyyppiä, joilla aina ei ole edes soittovehkeitä mukana keikoilla, ei Y-tunnuksia keikkaliksoja varten, ei edes treenikämppää. Parasta kuitenkin on se, että levy on ensiluokkaista räimimistä. Generalsin sarkastinen maailmankatsomus (Sex In The Graveyardin tarina miksi Eugen Schauman ei saa rauhaa haudassakaan tai sanomaltaan ytimekäs We Fuck Adults) ja kyky myllyttää koko soosi teeskentelemättömästi saavat pyörittämään Loud And Stupidia melkein yhtä ahkerasti kuin debyyttiä. Teillä on ollut runsaasti muitakin bändejä. Eniten ehkä siksi, että kaikki on niin helppoa tällä porukalla. Yhtyeestä huokuu terve piittaamattomuus toisten mielipiteistä. Millaisin askelmerkein Generals on aikoinaan pistetty kasaan. Kaikkia mahdollisia metallin puolelle lipsuvia coreja ja perussuomirokkia oli kyllä tarjolla, mutta sellaista räkä poskella ja keskisormi pystyssä vedettyä örvellystä ei niinkään. Me kuunneltiin jossain jatkoilla aina kaikkea 1980-luvun brittihooseeta ja sellaista. Mutta ei bändi mitenkään tee itseään nuijemmaksi kuin on. TEKSTI: ANTTI LUUKKANEN K u v a: Sy lv i K an ga sp es k a Levyarvostelut 10_20.indd 60 6.11.2020 7.19. Tautisimmat korvamadot aikoihin! – Heh! Se ”jabadabaduu!” oli vaan joku kännihokema ja siitähän se idea sitten lähti. Generalsin basisti Markus Saastamoinen kertoo yhtyeestä lisää. – Tässä totuudenjälkeisessä ajassa laulujen aiheet ei näytä millään loppuvan kesken. Tamperelaisryhmä ei esitä mitään, vaan takoo luontevasti, kuin puolihuolimattomasti viiden tähden hardcore punkia. ANTTI LUUKKANEN HHHH Levyarviot > ...hämyisien folk-laulujen tunnelma on pysähtynyt ja oudolla tavalla liikuttava... Kaiken sen kohelluksen ohessa kuunneltiin punkkia ja muistan, että oltiin huolissamme kun Suomesta ei ihan hirveästi löytynyt bändejä, jotka soittaisivat ns. Ihmisillä tuntuu olevan oikein pakottava tarve päästä huutamaan joka torveen, että ”katsokaa nyt miten saatanan tyhmä minäkin olen!” ja sitten porukka äänestää tällaisia veijareita päättäviin elimiin. Joku tarkkakorvainen saattaa huomata, että sävellys ei ole ihan täysin meidän oma. Mikä tarina liittyy albumin introon ja outroon. Sittenhän me pöllittiin bändin nimikin suoraan Charged G.B.H:n biisistä. Ei tässä mitään jellobiafroja yritetä olla, mutta kai se politiikka kuitenkin kuuluu punkkiin. Aina tuntuu löytyvän vielä matalampi aita ylitettäväksi, mutta arskat pysyy visusti naamalla. Kukaan ei purista rattia kun ajetaan. Teidän levyn nimi viittaa jälkimmäiseen, mutta teksteissä on tietynlaisen filtterin kautta enimmäkseen asiaa. Jossain kohtaa kitaristi-laulajamme Jussi keksi, että perustetaan bändi joka soittaisi sellaista musaa mitä itse tykätään kuunnella. Teksteissä tuodaan kursailemattomasti esille nykymaailman älyttömimmät ilmiöt hakkaamalla sanottava suoraviivaisesti kuulijan päähän. Missä kohtaa Generals sijaitsee prioriteettilistalla. – No en todellakaan väittäisi meidän olevan millään välinpitämättömyyden asialla. Jos siinä sivussa tarjoutuu mahdollisuus härkkiä tyyppejä, jotka ottavat itsensä liian tosissaan, niin tokihan me teemme senkin ihan mielellämme. Bändin uhmakas ja mistään piittaamaton asenne tulee selväksi. Tempo kutsuu hurmoksellisiin bakkanaaleihin. Ja koko sotku vedettynä timmisti hanskassa pitäen. Oletteko siis siinä välissä, välinpitämättömyyden asialla. Väittäisin silti, että meidän kyky nauraa itsellemme ja se asiapuoli on ihan mukavasti balanssissa. Punkissa on kautta aikojen väännetty poliittisuuden ja sikailun välillä
Vetoava avausraita Farewell kiinnittää moniäänisen kelttikuvaston lämpimästi pumppaavaan rytmitaustaan ja helliin kitaraviiluihin. HANNU LINKOLA HHHH Vuokkoset Umpikujassa Hiljaiset Levyt/Joteskii Groteskii Heti kun Vuokkoset reuhahtaa liikkeelle, tiukan punk-runnomisen päälle iskee rytmiin jotenkin määrätietoisesti hidastettu, selkeästi artikuloitu ja rivien lopputavua aggressiivisesti venyttävä laulutyyli. Mukana on myös diskopoljentoa, kuten Lioness-kappale osoittaa. Konstit ovat kapeat, mutta juuri siksi ne purevat rockin puisevampaan laitaan kuin taltta. SOUNDI 61 viseksi pelastushistoriaksi. Kaaoksen keskellä kieppuu sananrippeitä, jotka povaavat niin elonkehän romahdusta kuin Jupiterin kolonisointiakin. Enemmän Sundownerissa silti huokuu rauhaisa introverttius, joka muistuttaa toisaalta varhaiskauden Leonard Cohenista ja toisaalta Kurt Vilen ja M. Morbyn hämyisien folk-laulujen tunnelma on pysähtynyt ja oudolla tavalla liikuttava. Tuotannossa kuuluvat selvät The Roots -vibat, raskaat rumpukompit ja tiukat bassolinjat. Jälki ei ole kovin persoonallista jos oleellisin ja omin jää nurkan taa. LINDA SÖDERHOLM HHH Hen Ogledd Free Humans Domino Hetken aikaa Hen Ogleddin maailma on harmoniassa. Eklektisyydessä on alitajuinen logiikkansa. Albumi on äänitetty neliraiturilla, minkä takia se on saanut osakseen jo vertauksia Bruce Springsteenin Nebraska-klassikkoon. 3: Cane & Able on miehen ensimmäinen major label -sooloalbumi. VIRPI SUOMI HHH Levyarvostelut 10_20.indd 61 6.11.2020 7.19. Hämmentävä mutta hieno levy. Mutta nelikolla on muutakin mielessään. Näitä kuulemme nytkin. Ja heti perään Troublesingle lisää keitokseen haikeaa huumoria, joka pikemminkin silaa kuin banalisoi ilmaisun. Tuotteliaaseen tahtiin on tietysti syynä koronavirus. Bändin hurmaava nokkamies Sam Shingler tunnetaan pitkän linjan musiikintekijänä, joka on toiminut kitaristina sekä laulajana myös Montevideon ja The Lieblingsin riveissä. Lopulta Ladytronin hengessä marssiva Skinny Dippers solmii kuvaelmat massii...hämyisien folk-laulujen tunnelma on pysähtynyt ja oudolla tavalla liikuttava... Myös koskettimia ja halvan kuuloisia rumpukoneita hyödynnetään sopivissa väleissä. Big Zero taas dreampoppailee kuin ikiihana My Bloody Valentine konsanaan. Vaikka 80-minuuttiselle levylle mahtuu labyrintillinen harhapolkuja, tietävät muusikot koko ajan, mihin kerrontaansa vievät. Kevin Morby Sundowner Dead Oceans Laulaja-lauluntekijä Kevin Morby julkaisi edellisen levynsä Oh My Godin vasta puolitoista vuotta sitten, ja nyt on jo uuden albumin vuoro. Ja sitten sitä mennäänkin. Riisutut sovitukset toimivat ja lopun nostatus sähkökitaroineen vie kappaleen korkeammille leveleille. Hontelot Kraftwerk-mukaelmat takertuvat radaltaan suistuneisiin torvensirpaleisiin, soinnittomat hokemat vaihettuvat riipaiseviin melodiakulkuihin, ja Richard Dawsonin kireä tenori nylkee musiikkia vereslihalle. Jumal’avita, ihan kuin Sehr Schnell olisi opetellut soittamaan yhteen tiukemmin ja rankemmin. Yhteiskuntakriittiselle räppärille maan väkivaltaisessa historiassa onkin mistä ammentaa. Ja tiiviimmin, niin kuin naisten intiimihygienian tuotemerkiltä nimensä omaksuneelta bändiltä sopii olettaa. Parhaita tuokioita koetaan sinkkubiisin In It Together seurassa. 3: Cane & Able Republic Moni tuntee philadelphialaisen Tariq Trotterin eli Black Thoughtin legendaarisen The Roots -yhtyeen keulaMC:nä. Älpeen mitassa ja remellyksen sivustaseuraajan korvin kappaleiden yhdenmukaisuus saa ennen pitkää kaipaamaan punk-levyjen soiton ideaalia, jossa singlepakassa on vaihtelua vähintään joka viidennen kipaleen tullen. Streams Of Thought Vol. Black Thought Streams Of Thought Vol. Vuokkoset kuitenkin janoavat kuulijoita, jotka ottavat myös proosallisemmat sanoitukset kuuleviin korviinsa ja tajuavat asioista huolestumisen ja hurjistumisen olevan tätä päivää ja vuosituhatta. Muutamaa hetkeä myöhemmin Free Humans leijuu avantgardistiseen avaruuteen, jossa jämäkät konepohjat ovat ainoa ennustettava elementti. Mutta huolettomammin heittäytymällä voi lähennellä linjakkaan Ramones-jatkumon euforiaa, jossa tautologisen kompin ja räimeen ei koskaan toivoisi päättyvän. Enimmäkseen perinteistä orkestroitua poppia sisältäviä kappaleita on sävytelty elektronisin tehokeinoin. Treenatusta soitosta ja terävämmistä soundeista riippumatta Vuokkoset edustaa punk-höyläyksen vapaan liikkuvuuden maagista vaihetta, kun keskisormen näyttämiselle muototarkan ja jähmettyneen valtavirran rockin suuntaan alkoi tulla raivokasta katetta. Tunnelma levyllä on melankolinen mutta toiveikas. 1960ja 1970-lukujen suuntaan kumartavat kappaleet ovat akustispainotteisia, mutta esimerkiksi raukeasti svengaava avausraita Valley nojaa perinteiseen bändi-instrumentaatioon. ASKO ALANEN HHH Sam Shingler Strange Security Soit Se Silti Brittityylinen The Pansies oli iso juttu kotimaisessa indiepop-skenessä 1990-luvulla. TOMI NORDLUND HHHH Seesteinen Fight Or Flight etenee helisevin saundein, tuoden aatoksiin katuja mittailevan Richard Ashcroftin. Käsillä oleva julkaisu on looginen jatkumo sarjan aiemmille osille amerikkalaisen yhteiskunnan kipeistä teemoista; systemaattisesta rasismista ja poliittisista levottomuuksista. Wardin kaltaisista tuoreemmista nimistä. Hyvät hetket eivät kuitenkaan kompensoi yleistä valjuutta. Sundownerin intiimi, lämmin ja kevyen kokeileva ote nappaa helposti mukaansa. Miehen soololevy Strange Security tähyää minimalistisempaan suuntaan. Laulun päätöslauselma – ”we feel an all-encompassing ray of love” – voi tuntua kontekstistaan irrotettuna lattealta, mutta monitahoisen, kirvelevänkin levyn lopetuksena se on kuin kirkas turvakäytävä kosmisesta tyhjyydestä lapsiveden lämpöön. Kun albumikiertue jouduttiin perumaan, oli Morbylla aikaa palata takapihansa vajassa syntyneisiin kappaleisiin ja viimeistellä ne levyksi. Mystisen kiehtova Sundowner ylistää minimalistisuutta ja vanhaa teknologiaa. Nimi tosin viittaa kolmososaan, mikä onkin totta – edeltävät volyymit vain julkaistiin lyhyemmässä ep-mitassa. Tyypillistä Black Thoughtille, jota tituleerataan yhdeksi aikansa taitavimmista ja terävimmistä räppäreistä, ja hänen aktivismin värittämälle ilmaisulleen, ovat tiheään pakattu lyyrisyys, mestarilliset monitasoiset riimisysteemit sekä loppumattomat verset, jotka jatkuvat päättymättömänä tajunnanvirtana läpi koko kappaleen. Strange Security näyttäytyy ennen kaikkea yritteliäänä ja kunnianhimoisena albumina, jonka tekoon on eittämättä panostettu
Reluctant Hero on ottanut aiempaa enemmän mallia hardcore punkista, mikä kuuluu etenkin Filthy Vagabondissa. Niinpä Emily Cross keskeytti sooloprojektinsa, Jonathan Meiburg höllensi Shearwaterkiireitään, ja Dan Duszynski avasi kotinsa luovalle työlle. Biisit vaihtelevat viiden ja yhdeksän minuutin välillä, joten niihin ehtii eläytyä. Bizzarron Luxardo (2019) katosi rouheasta soinnistaan huolimatta usein taustalla ...tupla-lp on hartaudella tehtyä, laadukasta artesaaniambientia... My Echo on historiastaan huolimatta Veirsin ex-puolison Tucker Martinen hienostuneen sävykkääksi tuottama levy, jolle omat panoksensa tuovat muun muassa kitaristi Bill Frisell ja parilla raidalla laulava My Morning Jacket -yhtyeen Jim James. Lähimpänä Nissisen soolotuotantoa olevaan Avaruus on kotini -kappaleeseen on ladattu niin paljon asiaa, että keskittyminen herpaantuu joka kerta ennen biisin loppumista. Rob lauloi upeasti svengaavaa horrorbillyä imitoiden armottomalla pokerilla itseään Johnny Cashia. Toinen pääsiäispäivä pörähtää käyntiin hauskasti, mutta Nissisen taustan päälle selostama kertomus on yhtä kiinnostava kuin isäni luennointi omasta maanviljelyharrastuksestaan. ASKO ALANEN HHHH Bizzarro & Jukka Nissinen Taipale Broadcast Volume 1 Humu/Hillotehdas Juurevan instrumentaalitrio Bizzarron ja trubaduuri Jukka Nissisen yhteisalbumi esittelee molempia osapuolia hyödyttävän kimppaprojektin. Ensikuulemalla Taipale Broadcastin ykkösraidaksi nousee Ville Pirisen ja Jukka Nousiaisen hengessä saarnaava Rankaisen lempeydellä, mutta kuunteluiden myötä esiin kohoavat myös inhimillisten peruskysymysten äärellä freukkarimaisesti kantrifunkkaava Hölmöt rakastuu ja Talmud Beachin boogie-heimolainen Jäät. Ihan kaikki albumilla ei kolise kympillä. Hatebreed ei kitarasooloilla komeile, mutta silloin kun niitä kuullaan, ne ovat aina perusteltuja ja hienoja. Vuorovaikutuksen kannatinpalkiksi hahmottuu nostalgia, mutta ei sellaisenaan, vaan eräänlaisena kaihon mahdollisuudella leikkimisenä. Mitä kauemmas metallista morriconemaiseen elokuvallisuuteen ja progeen mennään, sitä kiinnostavampaa musiikki on. Laura Veirsin kymmenes albumi The Lookout (2018) kumpusi lapsiperheen arjesta, mutta My Echosta tuli erolevy poikkeuksellisella tavalla. Eroja on yleensä tapana tilittää ja surra niiden tapahduttua, mutta Laura Veirsin kohdalla kävi toisin. Levyarviot > 62 SOUNDI Killer Be Killed Reluctant Hero Nuclear Blast Kun kokoonpanossa on jäseniä Sepulturasta, Mastodonista, The Dillinger Escape Planista ja Convergesta, sanan superyhtye käyttämiseltä ei voi välttyä. jumittavaksi äänitapetiksi ja kupletisti Nissisen nerokas lyriikka kaipasi vielä II-albumillakin (2019) ryydittäjäkseen muhevampia taustoja. Roteva rokki rullaa näillä asetuksilla esimerkillisen rotevasti. My Echon folk-sävyt, lievät konevaikutteet ja aistikkaat jousisovitukset kehystävät kaiken aikaa optimaalisesti lauluja, joilla Laura Veirs tulee intiimisti ja surkuttelematta kuulijan iholle ja syvälle sydämeen. Myös Arkunravisuttajien suosimat bansheetaustahuhuilijat visitoivat tarpeen tulleen taustalla. Toisella levyllään Killer Be Killed ei aivan yllä korkeisiin odotuksiin, mutta parhaimmillaan se iskee väkevästi napakymppiin. Killer Be Killed vakuutti jo nimikkodebyytillään (2014), että yhtyeen lopputulos on juuri niin moniuloitteista äärimetallia kuin paperilla voisi kuvitella. Ei voi kuitenkaan epäillä, etteikö Reluctant Hero maistuisi niin groove metal -faneille kuin mathcoren ystäville. No, tiivistäen death metal ja proge kohtaavat edesmenneen elokuvasäveltäjämestari Ennio Morriconen ankarasti ritualistisissä merkeissä. Hatebreed tekee duuninsa aina kiukun kautta ja sen resepti toimii, vaikka ei uusi albumi mitään legendaaristen Destroy Everythingin tai In Ashes They Shall Reapin veroisia huudatusanthemeja ja spontaanien circle pitien lähtötelineitä tarjoakaan. Sävelmissä liikutaan luontevasti Another Space And Timen bossa novasta Vapor Trailsin ikiaikaiseksi pelkistyvään kauneuteen. Lopulta kolmikon toinen levy hahmottui vain kuukausia lopettamispäätöksen jälkeen. JARI MÄKELÄ HHH Loma Don’t Shy Away Sub Pop Loman debyytin (2018) piti jäädä yhtyeen ainokaiseksi. Connecticutilaisyhtyeen kahdeksas lätty Weight Of False Self ei poikkea aikaisemmista mitenkään, vaan paletin pääosia näyttelevät murskaavat, matalavireiset kitarariffit, simppelin tarkoituksenmukaiset bassottelut, reipas ja koruttoman ryhdikäs rumpalointi ja kaiken päällä Jamey Jastan, metallin Eminemin, särkymisen särkymisen partaalla tasapainoileva raivokas huutolaulu. Mutta kestääkö konseptin taika uutta kierrosta. Vaikka tummien tekstien laulannassa armoton pokeri pitää edelleen, ovat jotkin poprockin suuntaan viistottuneet melodiat hitusen vähemmän rentoja, etenkin Haunt Me -tyyppisessä ihmissuhdehiturissa. langin kanssa tehdyllä erinomaisella pitkäsoitolla case/lang/veirs (2016). Doki Doki Panic! toiminee peliharrastajille. Bändin kolme selvästi erilaista solistia Max Cavalera, Troy Sanders ja Greg Puciato antavat kukin leimansa biiseille ja etenkin Puciato loistaa niin pop-melodioiden kuin riivattujen huutojensa puolella. Massiivinen vaikutuksen tekeminen uuvuttaa. Että mistäkö on kysymys. Perusvarmaa työtä! MAPE OLLILA HHH Underground Fire Ashes Of Life Critical Mass Robert ”Coffinshaker” Fjällsby teki kertaheitolla vaikutuksen taannoin Fennicassa levyjä selatessa, kun Kettunen testaili ilkikurisesti The Coffinshakersin tenhoa. Asetelman sinetöi Homing-päätösraidan tuotantoyhteistyö Brian Enon kanssa. Biisit eivät pysy pitkään yhdessä paikassa tai tempossa, vaan jokaisen kulman takaa voi odottaa äkkikäännöstä. JUSSI NIEMI HHH Hatebreed Weight Of False Self Nuclear Blast Metallisen hardcoren ykköstykki Hatebreed pysyttelee tiukasti itse kehittämässään taskussa. Vokalistien läpsystä vaihto -mentaliteetti antaa oman persoonallisen lisänsä Killer Be Killedin arvaamattomaan luontoon. Menneisyyden ympärillä kiertelevästä äänistöstä hahmottuvat esimerkiksi Everything But The Girlin varjot sekä Goldfrappin alkupiste, mutta varsinaiset viittaussuhteet Loma yleispiirteistää simulakrumiksi. Sanoitusaiheetkin ovat tutut: dualistisen ihmismielen sisäinen ikuinen hyvän ja pahan skisma, vaikeuksien voittaminen sekä tyytymättömyys oleviin oloihin ja tahto parantaa niitä sekä itseään. Se on illuusiota, kuten moni muukin musiikin väittämistä. Eeppisen isosti ja uhkaavan kohtalokkaasti mennään. Vanha suola alkoi kuitenkin janottaa nopeasti. Levottomuudesta tulee kuitenkin ennen pitkään myös maneeri. Tietoisuus pyrki pitämään perheen koossa samalla kun alitajunta kehitti tulevaa eroa ennustavia lauluja. Nyt käänteisen onnenluvun eli 13 vuoden päästä hän luotsaa uutta ”svartrock”-bändiä komentoäänellä, joka muistuttaa enemmän Bowien Cat People -teeman Putting Out Fire -tulkintaa. HANNU LINKOLA HHH Levyarvostelut 10_20.indd 62 6.11.2020 7.19. Livenä yhtye voi olla hyvinkin vaikuttava kokemus. Kun ryöpyttävä kohtalokkuus on valittu linjaksi, niin minulla soi heti joku kello. Ashes Of Lifella Underground Fire nousee tuhkastaan elektrisenä, rehvakkaan rosoisena ja vauhdikkaana rock-revohkana, joka ei emmi asemoidessaan menomoottoreitaan oikeille oktaanija polttoarvoille. Albumin dreampop-pohja ja Crossin jazzahtava lauluääni huokuvat tyyneyttä, jollaista Meiburg ei edes yritä tavoitella toisaalla. Onneksi näin kävi. Folkpohjalta musiikkiaan luovaa mutta elektronisia soundejakaan kaihtamatonta Veirsiä on kuultu myös Neko Casen ja k.d. Nissisen minuutin mittaisen folkosuuden jälkeen Murennusjoki kasvaa mahtavaksi tunnelmapalaksi. Elementtejä yhdistää henkistyneisyyden tuntu. Soinnin dynamiikka lisääntyy kummasti kun pauhaavat rummut, kirskuvat kitarat ja synkästi kailottavat (periaatteessa sanattomat) kuorot antavat tilaa trumpetille ja erilaisille perkussioille. Tällä ryhmän kolmannella albumilla nimen alla häärii yhdeksän ihmistä. Parissa biisissä on varsinainen vokalistikin. PERTTI OJALA HHHH Onsegén Ensemble Fear Svart Bändin nimi herättää ainakin minussa kaukomaalaisia mielikuvia, mutta kerrasta toiseen elävällä henkilökunnalla toimiva Onsegén Ensemble pesii kuulemma pohjoisimmassa Suomessa. Energiset, joskin aina samanlaiset biisit soljuvat toisiinsa kuin huomaamatta ja kun tusinan kolmeminuuttisen turpasaunan kattaus päättyy, jään naama ruvella odottamaan lisää. Vastaavasti Meiburgin teräväpiirtoiset visiot lisäävät Crossin ja Duszynskin taiteeseen kaivattua intensiivisyyttä. Don’t Shy Away vie nimittäin jatkuvasti jonnekin, minne muusikot tuskin omin neuvoin päätyisivät. MIRKO SIIKALUOMA HHH Laura Veirs My Echo Bella Union Vuosituhannen vaihteen alla ensilevyttänyt Laura Veirs on ikäpolvensa parhaita laulaja-lauluntekijöitä. Täsmäannoksina Fear toimii hyvin. Laajemmin ajatellen tyyliä voisi sanoa post-rockiksi. Vähän kuin Sormusten herrassa kun laajakangastaistelut örkkien kanssa jatkuvat liian pitkään. Totta puhuen itselleni monin paikoin vähän liikaakin. Mutta kulissimaisuuden peittävänä syväjuonteena se vapauttaa nauttimaan kliseisimmistäkin ratkaisuista ilman ansaan langenneen synnintuntoa. Kitaristi Anders Karlsson hallitsee skarpisti niin billyrootsit kuin goottirockin melodisemman laidankin riffit, joten Robin sutjakkaiden sävelkulkujen taju on saanut täsmäsopivan kiidättäjän kappaleisiinsa
Syy piilee siinä, että Fogarty ei pelkää olla sointipuolellakaan hyvinkin kokeellinen. Olemme valmiina talveen. KAROLIINA KANTOLA HHH Aarniseppä Kesän ensimmäinen kärpänen TuotantoHaloo Kun Avaruusromun 30-vuotinen taival päättyi, kapeni myös Aarnisepän kaltaisten artistien elintila. Galaktisessa messussa on hillitympiäkin osia, joiden jälkeen sopii taas kaahailla mielipuolisesti. MIKAEL MATTILA HHHH Seamus Fogarty A Bag Of Eyes Domino Irlantilainen laulaja/ lauluntekijä on itselleni täysin uusi tuttavuus, mutta tämä on jo miehen kolmas pitkäsoitto. Itkettää ja naurattaa samaan aikaan. Tottahan se on. ...tupla-lp on hartaudella tehtyä, laadukasta artesaaniambientia... How Beauty Holds The Hand Of Sorrow soi paikoin hyvinkin jännittävästi ohjelmointia hyödyntävän After The Great Stormin rinnalla akustisempana ja kaikkinensa enemmän vanhaa tuttua Brunia muistuttaen. Big Thief -yhtyeestä joillekin tuttu Lenker kertoo, että albumin kappaleet on nauhoitettu täysin analogisesti ilman digitekniikan hienouksia, mikä tuo musiikkiin autenttisen tunnelman. Ratkaisut eivät ole lainkaan ilmeisiä, mutta niissä ei myöskään aisti minkäänlaista yliyrittämistä. Seamus Fogarty tulee folk-kuvioista, vaan tällä kertaa hän halusi entistä enemmän astua mukavuusalueensa ulkopuolelle ja hyödyntää elektroniikkaa, ei pelkästään soundeissa vaan myös laulujen tekotavassa. Kate Bushin mieleen tuova We Need A Mother antaa tuomionsa yhä vallitsevammaksi arvoksi nostetulle inhimilliselle tyhmyydelle. Kappaleessa Anything käydään marketissa ja vietetään joulua anoppilassa, lauluissa Zombie Girl ja Dragon Eyes ihan vain väristään pedissä ja toivotaan toisen läheisyyttä. Nimiraidalla Ane Brun liidättää lauluaan pilviin raskaammin askeltavan konetaustan ja jousien yllä. ”I am offended by a lack of human decency”. Ane Brun on akustisen kitarointinsa, biisiensä luonteen ja mieluusti korkeuksiin kiipeävän lauluäänensä vuoksi leimautunut lähinnä folkartistiksi. Kauneutta karanteeniajan keskelle. Haapamaan aavemainen piano tuo mieleen Paavoharjun. Pelkästä kitaransoitosta ja luonnonäänistä koostuva Instrumentals-puoli on itse asiassa vaikuttavampi, mutta yhdessä lauluja soitinlevyt muodostavat kelpo kokonaisuuden. Musiikkinsa skaala on matkan varrella toki laventunut, mutta etenkin After The Great Stormin elektronisuus yllättää runsaudellaan. Rohkeus palkitaan, sillä jälki erottuu massasta harvinaisen luontevalla juurevuuden ja modernismin yhdistelmällään. Tylsistymään ei kuitenkaan pääse, sillä trippi pitää mukanaan vaihtelevia draaman kaaria. Aloitusbiisi Path Eternal laukkaa villisti ja kuulostaa kuin solistin virkaa toimittaisi Divinen satanistinen sisarpuoli. Väliin toivoisi jonkinlaista vaihtelua, reippautta tai voimaa, ettei kuunnellessa vallan vaivu talviuneen. Bändin musiikki on onnistunut aina hämmentämään, mutta tällä kertaa taustalla kuplii entistäkin kiivaammin. Pääosin liikutaan painostavan elektronisen jumituksen ytimessä. Jos kansanmusiikkitausta kuuluu erityisesti Fogartyn äänessä ja laulutavassa, niin Ane Brun After The Great Storm HHH How Beauty Holds The Hand Of Sorrow HHH Balloon Ranger Tukholmalaistuneen norjalaisartisti Ane Brunin edellinen uusia lauluja sisältänyt albumi When I’m Free (2015) saa kuukauden välein seurakseen peräti kaksi levyä. Venematkan hiljaiset perkussiot kopsuvat kuin laine ruuhen kylkeen iltavireessä. Ristiriitaisuudet toimivat levyllä erinomaisesti. Death metal -korina täydentää synkkiä ja hilpeitä sävyjä miksailevaa sointimattoa. VIRPI SUOMI HHHH Adrianne Lenker Songs 4AD Villasukat, kuppi kuumaa, hyvä kirja ja Adrianne Lenker. Nimikappaleen synaujellus nousee jylhästi multaisten kenttä-äänitteiden ylle. Tällä kertaa Lenker on vieläpä julkaissut kaksi albumia yhdessä: nimiensä mukaisesti Songs sisältää lauluja ja Instrumentals instrumentaalimusiikkia. Siitä pitävät huolen nykyinen kaksikko Jussi Lehtisalo ja Tomi Leppänen. Without Song All Will Perishin alkukarjaisu tipauttaa tuolilta. Avara miksaus luo kiehtovan panoraaman, minkä ansiosta levyn äänikuva ei tyhjene: hämärän nurkista löytyy lisää yksityiskohtia loputtomiin. After The Great Stormin syntsaisena avaava Honey on rytmikudoksineen varovaisen lattarivaikutteista samettisoulia. Toisaalta Songsin kappaleiden tempo, sävelkulku ja poljento ovat vähän liiankin samanlaisia. SOUNDI 63 Pharaoh Overlord 6 Rocket Pharaoh Overlord jatkaa kansan hypnotisointia industrialia, italo electroa ja krautrockia yhdistelevällä kuudennella levyllään. PERTTI OJALA K u v a: St ia n A n d er se n Levyarvostelut 10_20.indd 63 6.11.2020 7.19. Mitään Klaus Schulzea approprioivaa setäsyntsailua tämä ei silti ole. Arms Of The Butcher annostelee teollisia rytmejä ja viiltäviä kitarasaundeja. Luontotunnelmia ei banalisoida liialla harmonialla, vaan etusijalla on itse tila äänten ympärillä. Niin pitääkin, sillä hyvän musiikin tehtävä on tuottaa vahvoja elämyksiä. Pari ep:täkin löytyy. Harmi sinällään, koska tämä tupla-lp on hartaudella tehtyä, laadukasta artesaaniambientia. Levyn intiiminä päätöksenä soi pianoversio sisaralbumilleen isommin sovitetusta Don’t Run And Hidesta. Akustisella kitaralla säestetyt laulut ovat rauhallisia ja rauhoittavia, ja sanoitukset ovat rehellisiä ja aidon arkisia. Aarnisepän ilmaisu ei ehkä leviä yliopistokaupunkien piireissä kasetteina kädestä käteen kuten olliaarnien tai ilponummisten modulaaritaide. Alkujaan tupla-albumiksi suunnitellut 18 kappaletta päätyivät lopulta koronan suoman pohdinnan jälkeen kahdelle erilliselle julkaisulle. Jousia toki kuullaan edelleen, mutta esimerkiksi Closerin varsinaiseksi säestykseksi riittää Brunin piano. Kokkolalaisen äänitaiteilijan sooninen maisema on juuri sellainen, jonka taustalle kuvittelee refleksinomaisesti Jukka Mikkolan rauhoittavan ASMRsupatuksen. 13-minuuttinen Blue Light Hum sinetöi eheyttävän matkan kuljettaen lähes hengellisillä taajuuksilla. Meet You At The Deltalla päärooli kuuluu puolestaan kevyesti näppäillylle akustiselle kitaralle. Kuvataiteilijoita Dalísta Thesleffiin vaikuttajikseen nimeävä Kesän ensimmäinen kärpänen on pikemminkin elektroakustista tilamusiikkia, jolla viehättää juhlavien melodien sijasta sen melodinen niukkuus
Komi on ottanut PAWF:sta mukaan Crazy Pint -nimensä mukaista hupsuutta, mutta albumia määrittää ennen kaikkea sivistynyt hienostuneisuus. Carnival Of Killersia kuunnellessa on helppo ymmärtää miksi arvostelumenestystä ei ole tippunut. Mutta en rakasta. En vain osaa millään päättää, onko päätöskappaleen laulumelodian ilmiselvä Black Hole Sun -lainaus hauska vai häiritsevä. Lyriikka tarkkailee arkipäivän tapahtumia laiduntavista hevosista ja lentopalloa pelaavista nunnista ystävien menettämiseen. Koko hoitoa leimaa mukavan kodikkaasti intiimi ilmapiiri, tuntuu kuin juttelisi tekijän kanssa. Välillä liikaakin, sillä esimerkiksi Necromancessa kopioidaan niin surutta Iron Maidenin Fear Of The Darkin melodiaa että ihan naurattaa. Levyllä on muutenkin hienoa tunnelmaa ja paljon elementtejä, jotka tekevät siitä erityislaatuisen. 64 SOUNDI www.soundi.fi www.tammerpianojasoitin.fi Pinninkatu 26–28 TAMPERE (Tammelantorin laidalla) Avoinna ma-pe 10-18 la 9-15 Puh. LINDA SÖDERHOLM HHH KO:MI We Said We Didn’t Know But We Knew Soliti ”I’ll find my own way to heaven”, Sanna Komi laulaa avausraidalla kuulostaen siltä kuin olisi jo löytänyt taivaan. Koputtelen naapurin oveen venkoilee jossain Velvet Undergroundin ja Televisionin välimailla. KO:MI:n uniikki toinen albumi henkii niin vahvaa oman ilmaisun löytymistä ja taiteellista onnistumista, että sen äärellä liikuttuu jo silkasta myötäelämisestä. Sen johdosta koko levyä vaivaakin eräänlainen déjà vu -tunne – olenko kuullut tämän jo aiemmin. Levy avautuu hitaasti ja vaatii useamman kuuntelun kolahtaakseen, mutta perehtyminen palkitaan. Analogikikoilla terästetty albumi (väärinpäin ja väärällä nopeudella soitettu nauha) on kaljaa juovien karvanaamojen todellinen taidonnäyte, joka kuulostaa erehdyttävästi loppumatomalta leffasoundtrackiltä. Tämä on sekä levyn vahvuus että heikkous. JARI MÄKELÄ HH Hjelvik Welcome To Hel Nuclear Blast Kvelertak-yhtyeessä alusta asti vaikuttanut laulaja Erlend Hjelvik erosi suositusta norjalaispumpusta 2018 kokeillakseen siipiään sooloartistina. Levy on debyyttiä helpommin sisäistettävä ja sävellyksiltään vahvempi, ja Komi käyttää tunnistettavaa ja taitavaa lauluääntään aiempaa sävykkäämmin. Jos laajemman menestyksen saavuttamattomuuden syyt käyvät levyä kuunnellessa ilmeisiksi, niin käyvät myös syyt siihen miksi bändi on jaksanut jatkaa. Biisien sarjamurhaajista kertovat tarinat ja levyn aloittava ja päättävä sirkusmusiikki luovat jonkinasteista koherenssia, mutta lopulta biisi-ideoita ollaan toteutettu aivan liian matalalla kynnyksellä. Simppelit mutta vetävät melodiat yhdistettynä maanläheiseen meininkiin ovat voittamaton yhdistelmä. Kunnollisia countrybiisejä on kyllä joukossa, kuten kosmiset Unnatural Disaster ja Cave Of Phantoms. Sisimpään saa harmaan lisäksi paljon sävyjä. VIRPI SUOMI HHHH The Budos Band Long In The Tooth Daptone The Budos Bandin uusin merkkaa bändin jo 15-vuotista yhteistä taivalta. Ainakin se on kaukana omista suosikeistani Conway Twittysta tai Charlie Richistä. Levylle on tallentunut orgaaninen ja nyanssirikas äänimaailma, jossa monenlaiset kielija jousisoittimet (Komi itse soittaa muun muassa viulua), puhaltimet ja kekseliäät lauluraidat luovat niin hartautta kuin leikkisyyttäkin. Vaikka musiikillisia vaikutteita on laajasti useamman vuosikymmenen ajalta, kyseessä ei ole mikään retrotuote, vaan töppöset pysyvät tukevasti kiinni tässä päivässä. On hämmentävää ynnäillä päässään, kuinka monipuolinen ja kiehtova universumi Pintandwefallista on versonut kaikkine sooloprojekteineen. Vaikka miehen nimi kannessa komeileekin, uhkaa laulaja itse jäädä jopa muiden varjoon sinänsä musaan istuvalla, mutta pitemmän päälle yksioikoisella kähinällään. Kaiken järjen mukaan minun pitäisi rakastaa tätä albumia, sillä sen musa ei eroa juuri mitenkään monista samantapaiselta kuulostavista, 60ja 70-lukujen vaihteessa äänitetyistä, itselleni ennestään tuntemattomien artistien levylöydöistä, joita vilpittömästi diggailen. Siis hieman kuin Amon Amarthia rupisemmalla tuotannolla. Tempojen vaihtelulla leikittelevä A Love So Fine on puhtoista 50ja 60-lukujen vaihteen poppia – melkein kuin Buddy Holly tai varhainen Beatles – ja Baby Come On silkkaa Beach Boysia. New Yorkin Staten Islandilta ponnistava kokoonpano funkkaa kuudennella, livenä yhdessä soitetulla sekä Levyarviot > ...koko levyä vaivaakin eräänlainen déjà vu -tunne... Maailman paras urkusoundi. Levyarvostelut 10_20.indd 64 6.11.2020 7.19. Kulkuetta johtavat torvisektio sekä psykedeelinen kitara, jota säestävät hypnoottiset perkussiokompit ja uneliaat urkukaiut. Laatu vaihtelee vielä genrejäkin enemmän. Kunpa albumi kantautuisi kaikkien Angel Olseniin tai Owen Palletiin rakastuneiden korviin. Sanoituksissaan levy tulvii elintärkeältä tuntuvaa lohtua ja uskoa parempaan. Welcome To Hel ei keksi pyörää millään tavalla uudelleen, vaan luottaa ennestään toimiviksi havaittuihin manöövereihin. Se on tekijöillensä kumartava, koherentti mestariteos, mutta pidemmän päälle kuulostaa siltä, ettei orkesteri oikein pysty uudistumaan. Monipuolinen kitarointi sykähdyttää ja ajoittainen off key -laulukin sopii kummallisen rokin pirtaan. 03-222 1300 Maahantuomme näitä ja paljon muita. Hjelvik on koonnut ympärilleen kovan soittoporukan, jonka tekemiset parantavat kokonaisuutta reippaasti. Father War avaa levyn väkevästi, loppu soljuu kivasti jälkilämmöllä. Mikko Joensuu on Seven Thingsillä täydellinen duettokumppani. Siitä huolimatta/juuri siksi levystä löytyy myös paljon tarttumapintaa ja vaikkei se olekaan omaperäisyyden riemuvoitto, on se silti viihdyttävä ja kestää useitakin kuunteluja. Jostain syystä Cut Worms ei saa minua uskomaan sanomaansa. Yhteenhioutunut yhdeksikkö skulaa tanssittavaa hevi-instrumentaalifunkia, jonka groovet kuljettavat meitä afrofunkista retrohenkiseen protometalliin, doom rockiin ja takaisin. MIKKO MERILÄINEN HHHH sen lisäksi läppärit ja teollisesti raksuttavat rytmikoneet saavat hetkittäin seuraa banjosta, särökitarasta, jopa saksofoneista. NUUTTI HEISKALA HH Pölykuu Historia palaa Suolavesi/Joteskii Groteskii Post-punkin henkeä imitoivien kansien sisältä kurkkaa käsin painettu lehmipoikatarra. Valitettavasti Clarken hento ääni liippaa läheltä jotain 60-luvun alun ”bobbya”. Tamperelainen new wave -trio Pölykuu tarjoilee ensilevyllään tarttuvia popmelodioita ja säröisiä kitaroita. Melankolinen Oljet käryävät – historia palaa upottaa nostalgisiin punk-fiiliksiin. Onnistuessaan, kuten texasilaisesta murhamiehestä kertovalla Joe Ball Was His Namella, Macabre on erinomainen. Niin läpitunkevan lämpimänä ja ehyenä kappale, ja koko levy, soi. Biisin temponmuutokset, mukaansastempaavat melodiat ja synkkä tarina muodostavat mikromuodossa juuri sellaisen mrbunglemaisen cocktailin joka Carnival Of Killersin olisi varmaan kokonaisuutena ollut tarkoitus olla. JUSSI NIEMI HHH Cut Worms Nobody Lives Here Anymore Jagjaguwar Promokuvien cowboyhatun perusteella arvioitavaksi poimimani Max Clarken alias Cut Wormsin toinen pitkäsoitto vastaa odotuksiani siinä mielessä, että Sam Phillipsin studiolla Memphisissä äänitetty Nobody Lives Here Anymore sisältää muodikkaan retroa countrypoppia. Levyn 16 biisiä muodostavat aikamoisen sekasotkun tyylejä lastenlauluista death metaliin. Ensimmäinen Hjelvikin nimellä julkaistu pitkäsoitto sisältää äärimetallija punkvivahteilla maustettua räkäistä viikinkiheviä, joka nojaa vahvasti folkahtaviin melodioihin, meneviin riffeihin ja muinaisnorjalaiseen mytologiaan. VESA SILTANEN HHH Macabre Carnival Of Killers Nuclear Blast Chicagon Macabre on tahkonnut horror metaliaan jo vuodesta 1985, vaikka niin kaupallinen kuin kriittinenkin menestys on jäänyt saavuttamatta. KURZWEIL-sähköpianot ja -kosketinsoittimet. Katso netistä WWW.POWER-SOUNDI.FI 02-7483932 LAAJA VALIKOIMA LAATUSOITTIMIA! Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit HAMMOND XK5. nauhoitetulla albumillaan jälleen kuin tavarajuna. Maininnan ansaitsee myös hupaisa The Band -coverointi Taakka. Artistin suureksi americana-eepokseksi tarkoittama tupla-albumi on cdaikakauden pahimmasta pöhötystaudista muistuttavalla tavalla ylipitkä. Sanoitusten surrealistinen outous on johdettu arjesta itsestään ja voi uskoa, että monet tarinat perustuvat tositapahtumiin. Esimerkiksi puolivillainen metallihumppa Warte Warte on laulettu saksaksi, vaikkei kukaan bändistä taida kieltä osatakaan
Niitä voi tulla siis myös työttömyysaikana, kun muut tulot ovat romahtaneet. Siksi niitä myös tulee usein vuosia sen jälkeen kun levy on äänitetty studiossa. Jos ansaitsee yli sen työttömyyskorvaus leikkautuu asteittain. Pääsääntö on se , että ne tulot leikkaavat korvausta, jotka myös kerryttävät sitä. Olin mukana puhemiehenä ojentamassa ministerille adressia, joka vaatii asian korjaamista. Työtön voi nykyisin ansaita jonkin verran palkkatuloja työttömänä. vuokratai myyntitulot eivät. Moni muusikko ja musiikin tekijä on joutunut koronan takia työttömäksi ja taistelee arkisesta toimeentulostaan. Tämä pelisääntö käy järkeen. Ne leikkaavat työttömyyskorvausta, vaikka eivät kerrytä sitä. 03 4246 5302 (avoinna ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi Tilaushinnat • 12 kk kestotilaus 98,70 euroa • 12 kk määräaikaistilaus 108,90 euroa • Ulkomaisiin tilauksiin lisätään postimaksulisä • Hinnat sisältävät ALV % PAREMPI TYÖTTÖMYYSTURVA MUUSIKOILLE T E R V E I S I Ä G R A M E X I S T A Tekijänoikeuskorvauksia saavan muusikon ja musiikintekijän työttömyysturvan ongelmat pitää korjata. Valitettavasti tekijänoikeuskorvauksia kohdellaan toisin. Suojaosa on normaalisti 300 euroa/kk, koronan aikana se on korotettu 500 euroon. Tilaa Soundi! Mene osoitteeseen www.popmedia.fi/tilaa-soundi Kestotilaus on tilaustapa, joka on määräaikaistilausta edullisempi. Vaikka taiteilija olisi työttömyyskassan jäsen, hän ei välttämättä saa lainkaan työttömyyskorvausta. Irtisanominen voi tapahtua sähköpostitse, kirjeitse tai soittamalla tilaajapalveluumme. Yhdessä pykälässä se tulkitaan korvaukseksi työstä, toisessa taas ei. LAURI KAIRA IL M O IT U S Gramex Soundi sivu.indd 65 5.11.2020 13.57. On täysin väärin, että niitä silloin kohdellaan kuten työttömänä ansaittua palkkaa. Taiteilijan työttömyysturvassa on kuitenkin aukko. Gramex ja Teosto eivät ole muusikon työnantajia, vaan ne välittävät hänelle muiden maksamia lisensointi-korvauksia saamansa valtuutuksen pojalta. Asioidessa on hyvä ilmoittaa tilaajanumero. Ne ovat korvausta teosten käytöstä, eivätkä palkkaa studiotyöstä. Gramex vetoaa alan muiden järjestöjen rinnalla, että korjaus tehdään asap. Asetuksen eri pykälissä on tekijänoikeustulon osalta kafkamainen ristiriitaisuus. Kestotilaus jatkuu ilman uudistamista, mikäli sitä ei irtisanota mieluiten kuukautta ennen tilausjakson päättymistä. Kirjoittaja on Gramexpresslehden päätoimittaja. Syynä on se, että jopa menneiden vuosien tekijänoikeuskorvaukset leikkaavat työttömyyskorvausta samalla tavalla kuin työttömänä ansaittu palkka. Kustantaja Pop Media Oy Fredrikinkatu 42 00100 Helsinki www.soundi.fi Tilaajapalvelu puh. Työtulot leikkaavat korvausta, mutta mm. Tällä palstalla muusikoiden ja äänitetuottajien tekijänoikeusjärjestö Gramex kertoo toiminnastaan. Ja kuten lukija tietty arvaa taiteilijan vahingoksi. Osoitteenmuutos: Ilmoita uusi osoitteesi riittävän ajoissa tilaajapalveluumme sähköpostitse, kirjeitse, soittamalla tai osoitteessa www.soundi.fi
hmm, uudesta kevyemmästä materiaalista.” Bazook! > Raskaamman puoleista asiaa. ”Lähdin Black Sabbathin kokoonpanosta muutamaankin otteeseen – saluunan ovet enemmän tai vähemmän paukkuen. hmm, uudesta kevyemmästä materiaalista.” ”Lähdin Black Sabbathin kokoonpanosta muutamaankin otteeseen – saluunan ovet enemmän tai vähemmän paukkuen. Eräs näistä kerroista osui vuoteen 1994, ja tuolloin eroamisen suurimpana syynä oli se, etten oikein pitänyt Black Sabbathin... Teksti: Timo Isoaho 66 SOUNDI K u v a: Ti m o Is o ah o RASKAAN KULTASUONEN ÄÄRELLÄ GEEZER BUTLER GEEZER BUTLER Bazook 10_20.indd 66 5.11.2020 8.36. Eräs näistä kerroista osui vuoteen 1994, ja tuolloin eroamisen suurimpana syynä oli se, etten oikein pitänyt Black Sabbathin..
Pitääkö paikkansa, että kyseinen käsi viittaa Black Sabbathin huumeriippuvuudesta kertovaan Hand Of Doom -kappaleeseen. Ja katso: minulla oli kasassa kovan luokan soolobändi. Plastic Planetilta löytyi paljon scifi-vaikutteita ja synkkiä dystopiatunnelmia – jotkut tekstit, vaikkapa jengisodista kertova Drive Boy, Shooting, tuntuvat tänä päivänä melkein ajankohtaisemmilta kuin aikoinaan –, kun taas Black Sciencen tarinat pureutuivat enemmän omaan elämääni ja erityisesti varhaisiin vuosiini Birminghamin Astonissa. Myös Black Albumin aikainen Metallica nousee mieleen useammin kuin kerran. Paikalliset rockmusiikin ystävät siis tiesivät meidät varsin hyvin, eivätkä he juuri korviaan lotkauttaneetkaan, kun aloitimme taas yhden keikan. Koko jutun pointti oli tietenkin se, että halusin tehdä oman bändin kanssa jotakin muuta, sanoo Butler. Toisin sanoen Black Sabbath julkaisi kolme albumiklassikkoa noin kuudentoista kuukauden sisällä. Vedimme ensin muutaman biisin ja sitten starttasimme Black Sabbathin... Ja sitten kaikki kääntyi päälaelleen, sanoo Butler. – Lähdin Black Sabbathin kokoonpanosta muutamaankin otteeseen – saluunan ovet enemmän tai vähemmän paukkuen. Tarkoituksena oli tehdä myös studioalbumi, mutta en lopulta onnistunut saamaan mieleistä levytyssopimusta. – Näihin aikoihin intoilin esimerkiksi Panteran kaltaisista uudemmista bändeistä, ja halusin itsekin tehdä modernia ja energistä metallia. – Ja jos otetaan vielä vertailukohta Black Sabbathin viimeiseen studioalbumin... hmm, uudesta kevyemmästä materiaalista, naurahtaa Butler. Kolmatta levyäkään ei jouduttu kauan odottamaan, sillä Master Of Reality saapui kauppoihin kesällä 1971. Olin ehtinyt tehdä ison nipun uusia biisejä Plastic Planetin jälkeen, ja pistimmekin Black Science -kakkosalbumin purkkiin saman tien, kertoo Butler. Olin toki yhteydessä joidenkin lafkojen kanssa, mutta näiden yhtiöiden A&R-kavereiden mielestä musiikkimme oli liian kaukana Black Sabbathista. Niin, mitä luultavimmin juuri sen vuoksi, että teos toi mieleeni ”tuomion käden”! Seuraava GZR-albumi ilmestyi vasta vuonna 2005. Pedro on taitava kitaristi, ja hän vaikutti aikoinaan myös The Geezer Butler Bandissa. Palataanpa vielä Black Sabbathin varhaisen uran aikoihin. Vähäisestä huomiosta puheen ollen: mitä tapahtui ensimmäiselle sooloyhtyeellesi The Geezer Butler Bandille, jonka lyhyt aktiivikausi osui 80-luvun puoliväliin. Kaksi vuotta myöhemmin kellossa oli toisenlainen ääni. Ryhdyimme työskentelemään, ja debyyttialbumi Plastic Planet ilmestyi syksyllä 1995. Tuona iltana meillä oli kuitenkin ässä hihassa: tuore kappale nimeltään Black Sabbath, myhäilee Butler. Sieltä löytyy monenlaisia kokeiluja ja esimerkiksi konesoundeja, mutta mukana on myös vanhemman liiton painavaa metallia: esimerkiksi kappale Box Of Six on eräs raskaimmista biiseistä, jonka olen koskaan tehnyt. – Black Science on tarkoituksella Plastic Planetia selvästi vaihtelevampi kokonaisuus. Ohmwork osoittautui vähintäänkin mielenkiintoiseksi keitokseksi: välillä levyllä seikkaillaan nytkyttävissä numetal-tunnelmissa, kun taas toisaalla melodiset Alice In Chains -vaikutteet ovat enemmän kuin selviä. Toisin sanoen: albumi ei välttämättä ole materiaaliltaan parhaita teoksiani, mutta eräs tärkeimmistä se joka tapauksessa on. – Myös kirjoittamieni sanoitusten tuuli puhalsi eri suunnasta. Black Sciencen kannessa komeilee pimeydessä hohtava käsi. Kymmenen vuotta myöhemmin tilanne oli erilainen, ja Butlerin oma yhtye pääsi viimein tositoimiin. – Näihin aikoihin olin myös henkisesti huonossa kunnossa – olin todella vakavasti masentunut –, ja se tosiseikka, että sain kirjoittaa haluamaani musiikkia ja tekstejä Ohmworkille, saattoi jopa pelastaa minut. 13:n tekeminen kesti kaikkiaan kaksi vuotta! Käännetään vielä lopuksi katse kohti Deadland Ritual -yhtyettä. SOUNDI 67 H eavy metalin uranuurtajan maineikasta viittaa aikojen loppuun asti kantava Black Sabbath nousi viimeisen kerran estradille kotikaupungissaan Birminghamissa alkuvuodesta 2017. helmikuuta 1970, kun taas Paranoid ilmestyi saman vuoden syksyllä. – Olimme esiintyneet kaupungin juottoloissa vuodesta 1968, käyttäen esimerkiksi The Polka Tulk Blues Band ja Earth-nimiä. Bellin ja Ozzyn sooloyhtyeessä tuolloin soittaneen rumpali Deen Castronovon... Levyjen uusien versioiden kansissa muuten lukee Geezer Butler, sillä halusin välttää sekaannusta, joka olisi seurannut GZR:n, G/Z/R:n ja g//z/r:n käyttämisestä. Laulaja Ozzy Osbourne, kitaristi Tony Iommi ja basisti Geezer Butler ovat pysyneet aktiivisina jäähyväiskonsertin jälkeenkin, vaikka varsinkin kaksi ensin mainittua herrasmiestä ovat kärsineet vakavista terveysongelmista – aivan kuten myös rumpali Bill Ward, joka ei valitettavasti kuulunut klassikkoyhtyeen vahvuuteen enää viimeisellä kiertueella. – Tavallaan. Saapa nyt nähdä, että löytävätkö nämä uudet ideat tiensä jollekin julkaisulle jonakin päivänä. – Tutustuin Clarkiin erään studioteknikon ansiosta, ja hänen äänenkäyttönsä vakuutti minut saman tien. Ja katsohan vain: ihmiset jähmettyivät paikoilleen, eikä tuoppien kilinää ja puheensorinaa enää kuulunut. – Eikä unohdeta sitä, että teimme koko ajan myös kiertueita, myös Yhdysvalloissa! Mutta joo... Bell ei ollut enää mukana Fear Factoryn rajusti nousseen suosion ja siitä aiheutuneiden kiireiden vuoksi, ja GZR:n uutena laulajana toimi ”tuntematon suuruus” Clark Brown. – Koronatilanteen takia yhtye on tukevasti telakalla. Yhtyeen debyytti julkaistiin 13. – Palasin takaisin Black Sabbathin riveihin vuonna 1997, ja tuon päätöksen jälkeen vapaa-aika oli taas kerran kortilla. – Päätin siis lähteä omille teilleni, eikä mennyt kovinkaan kauan, kun perustin GZR:n sukulaispoikani Peter ”Pedro” Howsen kanssa. Olen tehnyt autollani useita reissuja ympäri Yhdysvaltoja, ja esimerkiksi Kalifornia on tullut tutuksi ihan uudella tavalla, aloittaa Butler. – Tuntuu oikein hienolta, että omat pitkäsoittoni ovat taas laajasti saatavilla – ja tällä kerralla myös vinyylimuodossa. Eräs näistä kerroista osui vuoteen 1994, ja tuolloin eroamisen suurimpana syynä oli se, etten oikein pitänyt Black Sabbathin... Valitettavasti tämä myös kuuluu Ohmworkilta, sillä albumi syntyi kovan kiireen keskellä. Lyhyen pohdinnan jälkeen pyysin mukaan Fear Factoryn laulajan Burton C. Entä oletko tehnyt uusia biisejä. Kaikki kuuntelivat kappaleen alusta loppuun, ja sen päätyttyä saimme myrskyisät aplodit. Mitä muistat siitä hetkestä, kun soititte yhtyeen nimikkokappaleen ensimmäistä kertaa jossakin savuisessa birminghamilaisessa pubissa. Homma taisi olla jotenkin niin, ettei nuorena tarvinnut nukkua juuri ollenkaan, naurahtaa Butler. Hieman tähän liittyen: olen parhaillaan kirjoittamassa opusta, jonka tarina pureutuu omaan nuoruuteeni ja Black Sabbathin alkuaikoihin. Olen nimittäin soittanut aika paljon 5-, 6kuin 7-kielisiäkin instrumentteja. Esimerkiksi Number 5 -kappaleen nimi tuli aikoinaan käyttämästäni paikallisbussista ja Trinity Road taas on edelleenkin katu, jonka varrella sijaitsee suosikkijoukkueeni Aston Villa FC:n kotistadion. Minulla oli tuolloin jokunen vaihtoehto Black Sciencen kansikuvaksi, ja valitsin lopulta tämän... – Muistan sen konsertin edelleen kuin eilisen. Mikä on orkesterin nykyinen tilanne. Työtä ovat teettäneet myös GZRyhtyeen uusintajulkaisut. Jos tämä maailmanlaajuinen tautitilanne hellittää jonakin päivänä, saatamme hyvinkin aktivoitua Deadland Ritualin merkeissä, mutta tällä hetkellä meillä ei ole mitään suunnitelmia! Bazook 10_20.indd 67 5.11.2020 8.36. – Kasasin tuolloin ympärilleni muusikoita ja heitimme joitakin keikkoja pienissä paikoissa, muun muassa Lontoon Marquee-klubilla. Sen jälkeen emme enää katsoneet taaksemme, ja loppu onkin painavan musiikin historiaa! Ajat olivat tuolloin täysin erilaiset, mutta Black Sabbathin varhainen levytystahti tuntuu silti hämmentävän kovalta. – Sanotaan vaikka niin, etten ole jättänyt bassoa rauhaan – tai siis bassoja. Perustit bändin vuonna 2018, ja mukaan tulivat Apocalypticastakin tuttu laulaja Franky Perez, muun muassa Billy Idolin kanssa mainetekoihin yltänyt kitaristi Steve Stevens ja Guns N’ Roses -rumpali Matt Sorum. Hah hah! Miksi ihmeessä The Geezer Butler Band olisi kuulostanut Sabbathilta. En ihan oikeasti ymmärrä, että miten ihmeessä saimme kaikki ne levyt ja rundit tehtyä. Black Sabbathin kakkoslevy Paranoid täytti juuri viisikymmentä vuotta, ja olin tiiviisti mukana albumin juhlapainoksen valmistelutyössä. – Korona-aika on sujunut omalta osaltani ihan siedettävästi. Butlerin sooloyhtye GZR – varhaisilta kirjoitusasuiltaan myös G/Z/R sekä g//z/r – julkaisi kolme varsin vähäiselle huomiolle jäänyttä pitkäsoittoa vuosina 1995-2005, mutta nyt nämä levytykset (Plastic Planet (1995), Black Science (1997) ja Ohmwork (2005)) ovat ilmestyneet uusina laitoksina. Minulla oli kaikenlaisia ideoita biisien suhteen, mutta emme ehtineet toteuttaa niitä tarpeeksi huolellisesti, myöntää Butler. – Deadland Ritual oli varsin hyvässä nousukiidossa ja homma vaikutti lupaavalta... Black Sabbathin keskeinen biisinkirjoittaja Geezer Butler on sen sijaan pysynyt terveenä – ainakin julkisesti –, eikä taiteilija olekaan jäänyt makaamaan laakereilleen. Keikan jälkeen totesimme yhteen ääneen, että taisimme iskeä juuri jonkinlaiseen kultasuoneen. – Myös monenlainen musiikki on ollut tekemiseni keskiössä
Nostetaan aluksi pöydälle Armored Saint. Tavoitteena oli kirjoittaa mahdollisimman hyvä levy, emmekä halunneet pitää mitään kiirettä, kertoo Vera. No, sellainen Symbol Of Salvationista (1991) sitten muovautuikin. Entä mikä lukuisista 1980-luvun kiertueista muistuu parhaiten mieleesi. Pepper’s Lonely Hearts Club Band • RUSH: All The World’s A Stage Bazook 10_20.indd 68 5.11.2020 8.36. Niinhän siinä kävikin! Entä sitten progressiivisemman metallin parissa viihtyvän Fates Warningin uusi pitkäsoitto Long Day Good Night... Mercyful Fate ilmoitti paluuaikeista vuonna 2019, mutta tuolloin paljastetut suunnitelmat ovat toistaiseksi jäissä pandemiatilanteen vuoksi. Toivon todella kovasti, että keikat tapahtuvat tuolloin. – Yhtyeen piti keikkailla kesällä 2020, mutta kaikki konsertit siirtyivät ensi kesään. Bazook! Teksti: Timo Isoaho 68 SOUNDI > M ikä yhdistävä tekijä löytyy tasokkaat studioalbumit juuri julkaisseiden Armored Saintin ja Fates Warningin taustalta. Olimme takahuoneessa ja konserttimme oli määrä alkaa pian. Heavy metal -suuruuden peruskivet muurattiin losangesilaiseen santaan vuonna 1982, mutta otti oman aikansa ennen kuin bändin musiikki lähti toden teolla lentoon – ainakin jos Joey Veralta kysytään. aika kusipäisiä. – Oma avainteokseni on Standing On The Shoulders Of Giants. Olimme kuin puulla päähän lyötyjä hänen kohteliaisuudestaan, sillä niihin aikoihin kiertueiden pääbändit olivat yleensä... Onneksi Fates Warningin kitaristi Jim Matheos ja laulaja Ray Adler olivat kirjoittaneet tahoillaan runsaasti tasokasta materiaalia, eikä meillä lopulta ollut minkäänlaista pulaa uusista jutuista, sanoo Vera. Levy nosti meidät kokonaan uudelle tasolle. Ja sitten kitaristimme Dave Prichard sairastui syöpään ja menehtyi vain 26-vuotiaana! Se oli kova paikka, mutta samalla päätimme, että Daven muistoalbumista täytyy tulla kivikova. Kun Mercyful Fate alkoi miettiä paluuta, King pirautti saman tien minulle, sillä Timi oli jo tuolloin vakavasti sairas, eikä häntä voinut laskea mukaan keikkasuunnitelmiin. – Menetimme levytyssopimuksemme Chrysalis-merkin kanssa Raising Fear -albumin (1987) jälkeen. – Eräs ilta kiertueen alkupuolella nousi muiden ylitse. Eikä kahta kovaa ilman kolmatta... – Olen tuntenut laulaja King Diamondin kymmenien vuosien ajan. Ainakin se, että molempien levyjen basso-osuuksista vastaa pitkän linjan metalliveteraani Joey Vera. – Vuonna 1984 pääsimme areenarundille Quiet Riotin ja Whitesnaken kanssa. Suostuin ilomielin, sillä rakastan Mercyful Faten musiikkia! K u v a: Tr av is Sh in n JOEY VERA ja muutama vaikutusvaltainen albumi takavuosilta: KISS: Alive! • QUEEN: A Night At The Opera • BLACK SABBATH: We Sold Our Soul For Rock ‘N’ Roll AEROSMITH: Rocks • EARTH, WIND & FIRE: Gratitude • THIN LIZZY: Jailbreak THE BEATLES: Sgt. – Pidän erityisen paljon A Pleasant Shade Of Graysta (1997), mutta myös Darkness In A Different Light (2013) ja Theories Of Flight (2016) ovat mahtavia levyjä. Muusikon paikka Mercyful Fatessa aukesi, sillä yhtyeen alkuperäinen basisti Timi Hansen menehtyi syksyllä 2019. Coverdale oli täysin toista maata! Mennäänpä sitten Armored Saintin uuden Punching The Sky -albumin äärelle. Kirjoitin sen jossakin vaiheessa vuonna 2018, ja tajusin saman tien, että tämä kappale tulee näyttämään suuntaa muillekin uusille biiseille. Yhtäkkiä David Coverdale asteli sisään ja kiitti meitä rundille osallistumisesta. Olet ollut Fates Warningin jäsen vuodesta 1996. Missä välissä ehdit tämän levyn tekemisen äärelle. Olin kova Whitesnake-fani, ja katsoin heidän keikkansa joka ilta, sanoo Vera. – Aloimme valmistella materiaalia jo vuoden 2017 lopulla. – Täytyy myöntää, että Armored Saintin viime keväälle osunut levytyssessio piti huolen siitä, että Long Day Good Nightin kanssa tuli vähän kiire – siis henkilökohtaisella tasolla... Mikä on oma suosikkisi yhtyeen tuotannon varrelta. Sitten hän jutteli hetken verran mukavia ja toivotti lopuksi mahtavaa keikkaa. Mutta jos ja kun tanskalaislegenda jonakin päivänä aktivoituu, basistina nähdään Joey Vera. Allekirjoitimme uuden diilin Metal Bladen kanssa, ja päätimme näyttää Chrysalikselle närhen munat, sanoo Vera ja jatkaa: – Aloimme valmistella uusia biisejä ja sävellystyö sujui loistavasti..
– Hah hah! Bändin otsikko oli aluksi Phil Campbell’s All Starr Band, mutta jossakin vaiheessa laulajamme Neil Starr ehdotti uuden nimen käyttöön ottamista. Kun sitten päätimme kasata tämän bändin, Todd ilmoitti saman tien, ettei hän aio laulaa. Samalla syntyivät ensimmäiset omat biisit, ja julkaisimme yhtyeen nimettömän debyytti-ep:n saman vuoden loppupuolella. No, hän perustaa tietenkin uuden yhtyeen. Tai ainakin luulen niin! Eikö yksikään pojistasi osaa laulaa. Ja kyllä vain: kaikki kolme ovat Philin poikia. – Todd juhli kolmekymppisiä muutamia vuosia sitten, ja pidimme tuolloin kunnon pirskeet. Mutta kuten asiansa osaavan rockmuusikon täytyy sanoa, niin kyllähän juuri ilmestynyt We’re The Bastards -kakkoslevy pistää paremmaksi, nauraa Campbell. Eikä ihan millaista bändiä tahansa, sillä Phil Campbell And The Bastard Sons -kokoonpanossa vaikuttaa hänen lisäkseen kolme muutakin Campbellia. – Todd toimi aikoinaan solistina eräässä yhtyeessä, mutta hän ei digannut siitä hommasta yhtään. Onneksi Neil Starr on mainio solisti ja hän on myös jälkikasvuni pitkäaikainen ystävä, joten orkesterin keulakuvaasia ratkesi hyvinkin kivuttomasti. – Mutta vastatakseni kysymykseesi... Tietenkin saatamme keskustella tiukkaan sävyyn esimerkiksi kappaleiden sovituksista, mutta silloinkin asiat riitelevät – eivät suinkaan ihmiset. He ovat kitaristi Todd, basisti Tyla ja rumpali Dane. Tapahtumapaikalla oli myös bändikamat, ja illan edetessä päädyimme tietenkin soittamaan joitakin cover-biisejä... – Omiin korviini kappalemateriaali on piirun verran The Age Of Absurditya tasokkaampaa. Päätimme tehdä vaihdoksen tyylillä... Tämän lisäksi olen erityisen iloinen We’re The Bastardsin tuotannon takia – jos joku julkaisee rouheammalta ja voimakkaammalta soundaavan rock and roll -albumin tänä vuonna, niin minä haluan ehdottomasti kuulla sen! MUSERTAVAN ISKUN JÄLKEEN K u v a: To m H u gh es PHIL CAMPBELL ja viisi vaikutusvaltaista levyä: JIMI HENDRIX: Hendrix In The West LED ZEPPELIN: II DEEP PURPLE: Fireball PINK FLOYD: The Dark Side Of The Moon MIKE OLDFIELD: Tubular Bells Bazook 10_20.indd 69 5.11.2020 8.37. Entä mitä vaimosi ajattelee yhtyeen nimestä. – Joku voisi kuvitella, että tällaisen rockyhtyeen pyörittäminen on täysin mahdotonta. Mutta miten The Bastard Sonsiksi muuttunut All Starr Band sai aikoinaan alkunsa. ”Ukko ja kolme villiä skidiä, ei tuosta tule mitään”, naurahtaa isä-Campbell. Joskus loppukeväästä 2016 oma fiilikseni oli jo vähän parempi, ja samalla aloimme suhtautua All Starr Bandiin selvästi vakavammin. – No, usko tai älä, mutta The Bastard Sonsin sisäinen fiilis on aivan loistava, emmekä me tappele keskenämme. Meille oli nimittäin buukattu esiintyminen Wacken Open Air -festivaalille kesällä 2016, ja kun sitten astelimme estradille, taustalakanassa ei lukenutkaan Phil Campbell’s All Starr Band vaan Phil Campbell And The Bastard Sons, hymyilee kitaristi. Olisihan se nyt vielä yhden piirun verran tyylikkäämpää, mikäli kaikkien bändin jäsenten sukunimi olisi Campbell. – Lemmyn kuolema oli tietenkin musertava isku, ja olin hänen menehtymisensä jälkeen pitkään jonkinlaisessa sumussa. Täytyy myöntää, että vaimoni ei varsinaisesti ilahtunut The Bastard Sons -nimestä, mutta muutaman päivän mittaisen mykkäkoulun jälkeen asia oli loppuunkäsitelty. Ja katsohan vain: meillä oli niin älyttömän hauskaa, että päätimme tehdä jatkossakin joitakin bilekeikkoja, kertoo Campbell. 69 SOUNDI M itä tekee käytännössä taukoamatta vuosikymmeniä kiertäneen Motörheadin kitaristi Phil Campbell, kun yhtyeen maineikas ura päättyy keulakuva Ian ”Lemmy” Kilmisterin menehtymiseen loppuvuodesta 2015. Bändin ensimmäinen pitkäsoitto The Age Of Absurdity ilmestyi alkuvuodesta 2018, ja Soundi totesi levystä muun muassa seuraavaa: ”The Age Of Absurdity on hyvä muistutus siitä, miten kova riffittelijä ja tyylikäs soolokitaristi Phil oikeasti onkaan.” – Diggaan The Age Of Absurditysta edelleen..
L evylautasellani on Carla Bleyn mainio albumi Tropic Appetites vuodelta 1974. Aina sopimusta ei tietenkään ole syntynyt, mutta kun se levykin pitäisi saada pihalle… Pidän kovasti salanimidyykkailusta levyjen tekijätietoja tutkiessa – jälleen yksi fyysisten musiikkiformaattien monista ihanuuksista. Enpä olisi uskonut, että lyömäsoittimia kreisillä Los Caballos -kappaleella soittanut ”A Friend” on itse Carlos Santana! Entä mitä mieltä näistä: ”Art Salt” (Art Pepper), ”Slim Romero” (Fats Navarro), ”Steve Sax” (Steve Lacy), ”Brother Soul” (Milt Jackson), ”Theoshis Tannis” (Roland Kirk), ”Peter Urban” (Art Farmer), ”Jim Whatsmyname” (Jimmy Cleveland), ”Lion Wrong” (Leo Wright), ”Ferris Bender” (Jackie McLean), ”Blockuster” (Cannonball Adderley). Hämmennystä on herättänyt myös Sun Ran orkesterissa 1970-luvulla esiintynyt kitaristi ”Disco Kid”. Tässä tapauksessa kyseessä tosin oli taitava samplejen käyttö, jonka tulokselle albumin tuottajat lainasivat ”tangonimensä”. Internetin jazzpseudonyymien tietokanta heittää pelkkää kysymysmerkkiä, mutta pienellä tutkimuksella on mahdollista muodostaa valistunut arvaus soittajan identiteetistä. Argentiinalaisen etunimi ”Gato” tarkoittaa kissaa, joskin ”Cat” viittaa tässä myös jazz-slangin ilmaukseen yleisesti ottaen ”hemmosta”, ”tyypistä” tai ”kundista”. Diamond T. Toisinaan taas tuntuu mielikuvitus kaikessa kiireessä loppuneen hieman kesken (”Martial Royal” = Martial Solal). Käytännössä artisteilla oli jazz-rintamallakin perinteisesti artistisopimus tietyn levy-yhtiön kanssa ja niissä saattoi olla klausuuli, joka esti myös tämänkaltaiset ”sideman-keikat”, eli monelle muusikolle arkipäiväiset rivimuusikkohommat. Nykyään netistä löytyy tietenkin mitä vain, mutta en usko hetkeäkään etteikö artistisopimuksen haltija olisi tehnyt Carla Bleyn levystä samaa havaintoa jo levyn kuuntelun perusteella kuin tämäkin kuulija: Gatohan se! Esimerkkejä löytyy lähempääkin. On helppo kuvitella, että varsinkin takavuosikymmenten kiivaassa levytystahdissa studioon on usein kutsuttu tuttu muusikko hetken mieljohteesta ja tuolloin sopimusasioiden selvittely jälki käteen on jäänyt julkaisijan harteille. esittää muutamilla julkaisuilla rouhean sielukasta fonisoittoa ja jäljet johtavat Yrjö-palkinnon ansaitusti vastikään pokanneeseen Timo Lassyyn. kulkee kirpeän saksofonin ohjaamana mukavasti, mutta kuka onkaan tuo osaava fonisti. Vekkulia! Mutta miksi tällainen ratkaisu. Silloin kuin asiat ovat menneet hyvin, albumin kansiteksteissä saatetaan mainita jonkun soittajista esiintyvän levyllä erillissopimuksen nojalla, ”[muusikon nimi] appears on this album by arrangement with [levymerkin nimi]”. Pitkä lattarihenkinen avausraita What Will Be Left Between Us And The Moon Tonight. 70 SOUNDI Joskus salanimistä paljastuu hauskoja arvoituksia kuten artistin kotipaikkakunta (”Little Rock” = Pharoah Sanders) tai hassuja nimimuunnosleikkejä (”Friendly Chap” = Buddy Guy). Jazz kiinnostaa > Tutkimusretkiä jazzin maailmaan Teksti: Matti Nives NIMI MUUTETTU Sun Ra Arkestra: Swirling Strut Records Kahil El’Zabar: America The Beautiful Spiritmuse Records Alan Braufman: The Fire Still Burns Valley Of Search UUSIA JAZZ-JULKAISUJA: ”Toisaalta ehkä osa nimiarvoituksista voikin jäädä avoimeksi.” Jazz kiinnostaa 10_2020 -taitto_a.indd 70 5.11.2020 11.06. Nykyäänkin vastaavaa eksklusiivisuutta toki esiintyy, mutta harvemmin jazzin maailmassa, jossa polyamorinen label-suhde on alan normi. Levynkansi kertoo hänen nimekseen ”Unidentified Cat”, tuntematon gaiffari! Internet vahvistaa arvauksen: Gato Barbierihan se. Hiljattain vastaan tuli Alice Coltranen mainio Eternity (Warner Brothers, 1974). Toisaalta ehkä osa nimiarvoituksista voikin jäädä avoimeksi, elämään levynkansiin ja kuvitelmiin. Entä kuka muistaa The Five Corners Quintetin svengaavan rytmiryhmän Pekka Jaclin ja Tapani Nevalainen. Arvailun ja hajanaisen perimätiedon varaan jää se, miten nimipimitykseen on kussakin tapauksessa suhtauduttu. Yleensä pidän muusikoiden soundien arviointia haasteellisena toimena, mutta Gaton teräväreunainen ilmaisu on helppo tunnistaa. Selitys on melkein yleensä suoraviivainen: kysymys on sopimusasioista. Five Cornersin levyllä on myös esiintynyt käyrätorvea soittava ”Kunu Ite”, jonka Discogs-CV:stä löytyy myös Voice Of Finland -kokoelma 2012
Suomen kätevin TV-OPAS on täällä! Kake löytyy osoitteesta kake.fi Kake tulostus.indd 71 6.11.2020 9.59
Näistä syntyy varmuudella uusia klassikoita. Se on kunnianosoitus lafkan historialle, katse suunnattuna tulevaisuuteen. Legendaarinen jazzlaulaja oli silloin jo kuollut, mutta journalisti Linda Lipnack Kuehl haastatteli hänen lähipiiriään tarkoituksena laatia perinpohjainen elämäkertakirja. Eikä pelkästään ohjannut, vaan hän on myös pääosan esittäjä, käsikirjoittaja, tuottaja ja säveltäjä. HHHH BILLIE Billie Holidaysta (1915–1959) kertova dokumentti on rakennettu 1970-luvulla tehtyjen haastattelujen pohjalta. Kauhutarina on helppo nähdä moraliteettina somesukupolvelle: älkää lapset käyttäkö liikaa mobiililaitteita, muuten mörkö tulee ja vie! Jacob Chase onnistuu kuitenkin tuomaan tapahtumat hyvin esiin autistisen lapsen näkökulmasta, ja siinä on elokuvan vahvuus. Alkuperäiskappaleiden esittäjälista on myös vaikuttava, kokoelmalle on valikoinut 16 raitaa, joilla kuullaan uudelleenversiointeja sellaisilta Blue Note -alumneilta kuin Herbie Hancock, Bobby Hutcherson, Joe Henderson, Donald Byrd, Eddie Henderson, McCoy Tyner ja Andrew Hill. Alkuperäisäänitysten kanssa on keskusteltu rakentavasti ja rakenteet on pidetty jokseenkin ennallaan, joskin kappaleet ovat saaneet aivan uusia sielukkaita jazz-, r&b-, triphopja jopa reggae-ulottuvuuksia. Sittemmin Neeson on tienannut mukavasti samantyyppisillä rooleilla. Rehti rosvo pyrkii tekemään viranomaisten kanssa sopimuksen päästäkseen nopeasti vapauteen, mutta elokuvan pahin konna löytyykin poliisivoimista. 1980-luvun toimintaelokuvista tuttu Lance Henriksen on loistava räjähdysherkän isän roolissa. Albumilla sellaiset IsoBritannian skenen nousevat muusikkotähdet ja nykypäivän jazz-kuninkaalliset kuin Shabaka Huchings, Ezra Collective, Nubya Garcia, Mr Jukes, Steam Down, Skinny Pelembe, Emma-Jean Thackray, Poppy Ajudha, Jordan Rakei, Ishmael Ensemble, Fieh, Blue Lab Beats, Melt Yourself Down, Yazmin Lacey, Alfa Mist sekä Jorja Smith päivittävät kulttiteokset 2020-luvulle. HH COME PLAY Kauhuelokuvan keskushahmo on autistinen pikkupoika. HHH FALLING Pitkän uran näyttelijänä tehnyt Taru sormusten herrasta -tähti Viggo Mortensen, 62, on ohjannut ensimmäisen elokuvansa. Elokuvan on tuottanut Steven Spielbergin Amblin-yhtiö, ja siinä voi nähdä Spielbergin elokuvista tuttuja aineksia: Amerikkalaislähiöön sijoittuvan perhedraaman keskelle tupsahtava mielikuvitusystävä tuo mieleen etenkin E.T:n. Katkera isä vihaa ulkomaalaisia ja homoja, kun taas poika asuu aasialaistaustaisen miehen kanssa, joten vastakkainasettelua on luvassa. LINDA SÖDERHOLM ERI ESITTÄJIÄ: BLUE NOTE RE:IMAGINED UNIVERSAL Klassikoiden modernit kuosit K u v a: P ie rr ic k G u id o u K u v a: A d am a Ja ll o h SHABAKA HUCHINGS NUBYA GARCIA sanoin kuvin_10_2020 -taitto_a.indd 72 5.11.2020 11.06. 72 SOUNDI Sanoin kuvin > Populaarikulttuuripoimintoja. Se jäi kesken, mutta dokumenttiohjaaja James Erskine sai kadonneiksi luullut haastattelukasetit haltuunsa vuosikymmeniä myöhemmin. Samaan sarjaan kuuluu myös Honest Thief. Kuvamateriaalina nähdään arkistofilmejä, jotka on restauroitu ja osin väritetty. Muuten pätevässä dokumentissa ajaudutaan loppupuolella sivupoluille, kun mukaan tulee epäuskottavia salaliittoteorioita. Yhteinen tekijä on kuitenkin läpi albumin kantava bluenotemainen rentous ja flow. HONEST THIEF Liam Neesonista tuli reilut kymmenen vuonna sitten toimintatähti kypsällä iällä Taken-hitin myötä. Konservatiivisen isän ja liberaalin pojan ongelmallista suhdetta on kuvattu lukuisissa elokuvissa, mutta Falling etenee niin soljuvasti ja uskottavasti eri aikatasoilla, että siitä syntyy vahva kokonaisuus. Parhaassa tapauksessa re-workit toimivat kolmessa tasossa, kuten hengästyttävän upea ja ajankohtaistakin ajankohtaisempi Jorja Smithin Rose Rouge, joka on muunnelma St Germainin samannimisestä kipaleesta, joka puolestaan samplasi estoitta Marlena Shaw’ta. Holidayn elämän traagisille vaiheille nähdään dokumentissa selkeä syy: hän joutui monenlaisen vallankäytön kohteeksi lapsesta saakka, eikä supertähteyskään sitä lopettanut. Neesonin karismaattinen olemus saa yleensä elokuvaan eloa, mutta nyt hän vaikuttaa tylsistyneeltä, mikä ei ole ihme. Niiden kautta ilmestyy myös tarinan mörkö, pelottava lastenkirjan hahmo nimeltä Larry. Toisella aikatasolla siirrytään lapsuuden maisemiin. Käsikirjoitus on täynnä latteuksia, ja koko elokuva muistuttaa keskinkertaisen televisiosarjan jaksoa. HHH TEKSTI: JUSSI HUHTALA ELOKUVAT B lue Note Re:imagined on ikonisen levy-yhtiön modernisti brändätty uudelleenjulkaisuprojekti lafkan ikivihreimmistä jazzklassikoista. Ensiluokkaisella graafisella suunnittelulla viimeistelty albumi vaatemallistoineen ja keräilyjulisteineen yhdistää menneisyyden ja tulevaisuuden erittäin hyvällä maulla, ja koko tuotantoprosessi tihkuu Blue Note -estetiikkaa. Mortensen esittää keski-ikäistä miestä, joka ottaa dementiasta kärsivän isänsä kotiinsa asumaan. Ohjaaja Mark Williams tunnetaan paremmin tuottajana, ja hänen olisi pitänyt tälläkin kertaa jättää ohjaaminen pätevämmälle tekijälle. Come Play oli alun perin lyhytelokuva, josta tuli niin suosittu, että ohjaaja Jacob Chase sai tilaisuuden tehdä siitä kokoillan elokuvan. Yksinäinen ja koulukiusattu Oliver saa lohtua ja apua mobiililaitteista. Neeson esittää pankkiryöstäjää, joka ei ole koskaan jäänyt kiinni. Levy-yhtiöissä asioista määräsivät valkoiset miehet, ja kiertueilla Holiday kohtasi jatkuvasti rasismia. David Cronenbergin cameorooli on hauska silmänisku. Toiset kappaleista ovat hyvinkin uskollisia esikuvilleen, kun taas toisista esitetään mielikuvituksellisempia tulkintoja. Kohdattuaan elämänsä naisen (Kate Walsh) hän päättää antautua vapaaehtoisesti
Ydinkatalogista jokseenkin irralli selta tuntuva On Every Street (1991) päätöslevy on mainettaan vahvem pi (etenkin kun skippaa hirveän Calling Elvis avauksen), joskin edeltäji ään hajanaisempi. On mahdotonta keksiä enää mi tään tekosyitä olla hankkimatta Dire Straits tuotantoa hyllyyn, etenkin kun tämä boksi on hinnaltaan hyvin maltillinen. Hittikaava löytyi lopullisesti Jim my Iovinen tuottamalla Making Moviesilla (1980), joka laajensi yhtyeen detaljirikasta soundia sekä moni puolisempaan että yleistajuttavam paan suuntaan. Ei mitään jämäbiisejä tai vaih toehtomiksauksia – onneksi. Menevien Romeo And Juliet ja Tunnel Of Love hittien jälkeen yhtye teki äkkikäännöksen mietiskelevällä ja progehtavalla Love Over Goldilla (1982), jonka apuoli on kirkkaasti parasta Dire Straitsia. Dire Straits soi yhtä aikaa hillittynä ja it setietoisen röyhkeänä. Brittiläinen tyylikkyys, pubirockin tylyys, amerikkalaiset countrysävyt ja seikkailunhalu. Päähenkilö on asumus eroon ajautunut mies, joka kaitsee haas tavaa poikaansa yrittäen samalla selvitellä oman elämänsä sotkuja ja solmuja. Siinä sivussa käydään läpi myös päähahmon isän ja iso isien lapsuutta ja vanhemmuutta sekä keskinäisiä suhteita takautu mien kautta. Teksti on elävää ja kuvailevaa ole matta kuitenkaan pikkutarkkaa ja turhiin yksityiskohtiin menevää. Jos Mokoman lyriikat eivät sitä vielä tehneet, niin viimeistään Värityskirja ja Paasto osoittivat, miten taitava kirjoittaja Annala on ja Kuutio vahvistaa käsitystä entisestään. Kaupalliseen megaluokkaan yh tye siirtyi Brothers In Armsilla (1985), joka on valtavasti hienompi ja sä vykkäämpi albumi kuin mitä tym pivä Money For Nothing hitti antaa ymmärtää. Toinen romaani Paasto (2018) oli taas teos uskonkriisistä ja itselleen rehellisenä olemisesta. Niitä on aika harvassa. Huumoria, varsin mustaakin sel laista, on mukana enemmän kuin edeltäjillään, mutta se istuu hyvin sekä päähenkilön tyyliin että Anna lan tapaan kirjoittaa. Hän onnistui poimimaan J.J. VESA SILTANEN MARKO ANNALA: KUUTIO LIKE Syvältä kouraisevaa arkea K ompletisti minussa rakastaa yhtyeitä, joilla on kompakti ja alusta loppuun laadukas kata logi. Tari na ja tapahtumat ovat hyvin arkisia, mutta onnistuvat parhaimmillaan kouraisemaan syvältä, varsinkin takautumissa, jotka kerrotaan suku tutkimusta harrastavan päähenki lön raadollisesti kirjoittamina tari noina. Oikeastaan kaikki, mikä Dire Straitsissa on viehättävää, löytyy jo yhtyeen nimettömältä debyy tiltä (1978). M okoman laulajana tunnetun Marko Annalan esikoisro maani Värityskirja (2017) oli omaelämäkerrallinen kuvaus kas vamisesta ja suomalaisen miehen elämästä, jossa sivuttiin kipeitäkin asioita kuten koulukiusaamista. Annalan kolmas kirja Kuutio ker too puolestaan parisuhteista ja isyy destä. Audio fiilienkin rakastamat albumit täyte läisinä ja avarasti soivina remaste rointeina. Dire Straitsin levyt mahtuvat nätisti tämmöiseen napakkaan kan sioon, jossa on vain ja ainoastaan albumit sellaisena kuin ne julkais tiin. Aiempia painoksia löy tyy divareista pikkuhiluilla. Mark Knopflerin tunnistetta vuus on omaa luokkaansa. Calen tyylikkäästä kitaroinnista ja Bob Dylanin mietteliäästi mumisevasta laulusta olennaisen ja tekemään niistä niin vahvan tyylin, että Dire Straitsin tunnistaa vaivatta ensi nuoteista. Sen enempää spoilaamatta mukana on pari yllät tävääkin juonenkäännettä, joita ei heti osannut odottaa tulevan juuri Annalan kirjassa eteen. Vaikka lukijalla ei olisikaan oma kohtaista kokemusta vanhempana olemisesta, on päähahmon aivoi tuksiin silti helppo samaistua. The Police, Blue Nile, Talk Talk, Hassi sen Kone… ja Dire Straits, jonka kuuden studiolevyn mittainen tuo tanto muodostaa helposti sisäistet tävän mutta loputtomasti viehättä vän kokonaisuuden. MIKKO MERILÄINEN DIRE STRAITS: THE STUDIO ALBUMS 1978–1991 WARNER Kauniin kompakti katalogi Zultan Rock Beat series 20% zinc 80% copper 100% passion Inferno_Soundi_ExtraPage.indd 1 02.11.2020 14:15:43 sanoin kuvin_10_2020 -taitto_a.indd 73 6.11.2020 10.47
Onnittelut! TOMI ”REMMEL” TAJAKKA Steve ’n’ Seagulls Kielen löytäneiden kesken arvotaan tuhti Tuomari Nurmio -paketti, joka pitää sisällään Like Kustannuksen lahjoittamat kirjat Dumari – Vanha ja uusi testamentti ja Vinoja sanoja – Laulujen lyriikat sekä Svart Recordsin lahjoittamat Lasten mehuhetki ja Tangomanifesti vinyylialbumit. Jumaltenrannan nousu ja tuho on erittäin hieno kertomus ihmis luonnosta, ihmiskunnasta ja myös tästä ajasta. Se oli mielestäni tähän hetkeen tär keä ja todella ihastut tava matka menneeseen aikaan. Harva näistä on elo kuvataiteen merkkiteos, mutta sitä kin elävämpää ajankuvaa vuosi kymmenten takaisesta Suomesta on tarjolla. Hyvin mu kavaa ja rentouttavaa puuhaa. jien persoona puskee läpi videoista. NIKO PELTONEN Etsi Genen kieli! > Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli Viime lehdessä kieli oli piilotettu sivulle 30. Suosittelen sum mittaista kirjojen hankin taa ja nojatuoliseikkailua erittäin lämpimästi. 74 SOUNDI Viimeinen sana > Tällä palstalla Soundin toimittaja ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Synkistelyistä suosittelen Wilho Ilmarin Waltarifilmatisointia Vieras mies tuli taloon, komedioista taas Valentin Vaalan Hilja Valtos tulkin taa Vaimoke, joka on sivumennen sanoen Ansan ja Tau non ensimmäinen yhteinen leffa. Li säbonuksena sarjakuvalehdissä on vaihtarit ja keräilymahdollisuus. Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Rumpujen soittamisen lisäksi olen, hieman tällaise na digiaikaan myöhäisherän näisenä, löytänyt Youtuben loputtoman rumpuvideo valikoiman. Kesällä sisälläni läikähti, kun huomasin pöydän nurkalla pinon Asterixsarjakuvia. Korona on raivannut keikka kalenteria uusiksi, joten on ol lut aikaa perehtyä tähän rak kaaseen harrastukseen syvem min. Toisaalta sarjan seuraavakin romaa ni on jo melko pitkällä. Usein sieltä löytyy muutakin jän nää. Os tin mukaani muutamia ikiaikaisia suosikke jani; Asterix Belgiassa, Jumaltenrannan nousu ja tuho sekä Olympialaisissa. Historia viitoittaa toimintaani myös kir jallisella alalla. Aloitin lukemisen vasta hiljan, mut ta ikuisesti seik kailuista haavei levalle se tarjo aa jo nyt muka van tavan seik kailla kotoa käsin. ”Levoton mies ei koskaan lepää”, loihe Ismo Alanko joskus lausumaan. Joskus kesällä ostin paikallisen kirjakaupan alelaarista summittai sesti Hilla Hautajoen kirjan Keinutuoli kaupunki ja tuli kärpästen kylä. Seikkailuun vei suju vasti myös Toveelokuva. Vasta nyt saan tietää, kuinka vaivanarvoista se kaikki oli. Sinun tehtäväsi on etsiä se. Rumpuvi deoiden kirjo on valta va, ja ilta jos toinenkin on vaivattomasti vie rähtänyt nautiskellessa erilaisten soittajien tari noista ja groovesta. viimeinen sana -taitto_20_10_a.indd 74 6.11.2020 10.59. Kirjailijan työ on yksi näistä ja pitkäjänteistä, ja tämänkin teoksen ensim mäisen alkukirjaimen löin alkusyk systä 2018. Paluu lap suuden sarjakuvatuokioihin oli vaivaton. Rummut, mikä upea soitin. Musa juttujen ohella kirjoi tan historiallisia romaaneja, tarkem min sanottuna kuuden romaanin sarjaa Suo mesta vuosina 1918– 40. Tätä kirjoittaessa ni elän suuria hetkiä, sillä sarjan toinen osa Kevätjää on juuri tullut painos ta ja ehtii ilmes tyä Nysalorkus tannuksen julkai semana ennen tätä lehteä. Parhaita ovat 30luvun YSTÄVÄNI pyörittää täällä Iisalmessa vinta getavaraan keskitty vää Mähösen musiikki kauppaa. Tove on kaunis tari na rakkauden, itsensä etsimi sen ja kapinoin nin maailmas ta. Se on ensimmäi nen kovakanti sena julkaista va teokseni, ja on myönnettä vä, että odotan esineen saamista käsiini kuin joulupukkia. OLEN ASUNUT viisi ja puoli vuotta Helsingin Kumpulassa ja tuntenut neuroottista kiinnostusta aluetta kohtaan jo ennen sitä, joten olikin melkois ta tajuta näin jälkijättöi sesti, että paikallisaktii vit ovat keränneet kumpula.infonettisi vulle paljon pikkutietoa kaupunginosan histo riasta. Bernard Purdien kiikkustuolimaista hyvää funkia huokuvasta rumpu jen lempimisestä on vaivatonta suunnata kohti Thomas Langin pe danttia ja huippuunsa hiottua tek nistä riemastuttavuutta. Sivusto on minul la puhelimen selaimessa välilehtenä auki, ja usein aloitan aamun selaamalla näitä artikkeleita sängyssä. Mielettömän oppimateriaalimäärän li säksi on ollut mahtavaa huomata, kuinka soitta filmit, joita rillumareiteollisuuden liukuhihnameininki ei vielä leimaa. Mikrohisto ria kiinnostaa! Siitä puheen ollen, Kansallisen audiovisuaa lisen arkiston Elonet nettipalvelusta löytyy hir veä määrä vanhoja suomi filmejä, joiden katsomiseen olen koukuttunut. Tarinat ja kuvitus toi mivat edelleen aivan täydelli sesti. Sain lopultakin tie tää senkin, miksi vuo den 1918 valloitta jajoukkoihin kuu luneen saksalais sotilaan Fritz Kems kin hauta on juuri Kumpulan kartanon kupeessa. Nightwishkitaratabulatuurikirjat voittivat Vilhelmiina Kallio Oulaisista ja Eeva RitaKasari Helsingistä. Hyvän eloku van tapaan sen il luusio säilyi alusta loppuun
Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader! NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE: WWW.NUCLEARBLAST.DE WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTRECORDS Soundi FIN Hatebr-BlindG-Majest 11-20.indd 1 02.11.20 10:27 Soundi takakansi 10_20.indd 76 3.11.2020 18.10 10 /2 02 9,90 € (sis.alv) VUOTTA S O U N D I 1 / 2 2 So un dI 11 So un dI 11 A C / D C AC / DC Angus Young HAASTATTE LUSSA ”MIKÄS TÄSSÄ, KUN HOMMA KERRAN TOIMII” MAUSTETYTÖT | SÓLSTAFIR | JORI SJÖROOS | OLLI HAAVISTO | DEFTONES M A S T E R O F P U L P E T S LUUKAS OJA SOUNDIN VUODEN TULOKAS 2020 Kansi_10_2020_i.indd 1 5.11.2020 15.07 _1SD_ulkokannet_10_2020.indd 1 5.11.2020 15.13