Soundi 05/2025 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

. . . . . . . . . . . . . . . 13,90 € (sis.alv) KLAMYDIA > > YNGWIE MALMSTEEN > > VOLBEAT > > NE LINTUIZET > > KÄRTSY HATAKKA 5/ 20 25 ?. . . . . . . . . PARHAAT TÄRPIT FESTARIKE SÄN STARTTIIN ILMOITU S. . . . ?. . .
PE 20.6. LA 21.6. JUONTAJINA ANNOUNCERS LAURA VÄHÄHYYPPÄ HANNA-MARI KARHINEN ENNAKKOLIPUT TOIMITUSKULUINEEN A L K A E N 4PV / 219€ ENNAKKOLIPUT TOIMITUSKULUINEEN A L K A E N 4PV / 219€ (Hinta sisältää leirija telttapaikan) VUODEN 2024 METALLIFESTARI SATURDAY 21ST FRIDAY 20TH THURSDAY 19ST WEDNESDAY 18TH DAWN OF SOLACE BUSINESS CITY CVLT OV THE SVN NUMENTO GOD DISEASE EMPERAGE MISALIGNED SARA BEFORE THE DAWN KING SATAN STEREO TERROR ASTON KALMARI SHEREIGN TORTURE KILLER AQUER CUMBEAST. KE 18.6. JUHANNUKSEN LINE-UP TO 19.6
PE 20.6. JUHANNUKSEN LINE-UP TO 19.6. JUONTAJINA ANNOUNCERS LAURA VÄHÄHYYPPÄ HANNA-MARI KARHINEN ENNAKKOLIPUT TOIMITUSKULUINEEN A L K A E N 4PV / 219€ ENNAKKOLIPUT TOIMITUSKULUINEEN A L K A E N 4PV / 219€ (Hinta sisältää leirija telttapaikan) VUODEN 2024 METALLIFESTARI SATURDAY 21ST FRIDAY 20TH THURSDAY 19ST WEDNESDAY 18TH DAWN OF SOLACE BUSINESS CITY CVLT OV THE SVN NUMENTO GOD DISEASE EMPERAGE MISALIGNED SARA BEFORE THE DAWN KING SATAN STEREO TERROR ASTON KALMARI SHEREIGN TORTURE KILLER AQUER CUMBEAST. LA 21.6. KE 18.6
6 . D K. 15.10.2025 Nokia Arena, Tampere G R E A T E S T O F A L L T O U R S W I T H S P E C I A L G U E S T S U U S I A L B U M I 6 . V O L B E A T . 2 2 5 & W W W
06 Äänenavaus 08 Spotissa: Yona ja Saimaa sinikeltaisilla ääniaalloilla 10 Löytöretkellä 12 Jukka Hätinen 14 Tarkkailuluokka: Helmi Marleena 16 Soundi 50: Kiss 20 Soundi-haastattelu: Yngwie Malmsteen 26 Ne Lintuizet 28 Klamydia 30 Volbeat 37 Martti Luther ja muovipussi: Tommi Läntinen 38 Rodeo 44 Elämäni Soundit: Kärtsy Hatakka 46 Levyarviot, pääosassa Garbage 64 Jazz kiinnostaa 66 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli 5/2025 20 26 30 38 KU VA : AU ST IN HA RG RA VE KU VA : BR ITT AN Y BO W MA N KU VA : KA RO LIIN A BÄ RL UN D KU VA : TE RO AH ON EN 5
Hyvin pelattu ja pelastettu. ÄÄNENAVAUS Kiss Lick It Up SOUNDI 5/2025 TEHTIIN NÄIDEN LEVYJEN SOIDESSA: Conan Violence Dimension Steve Von Till Alone in a World of Wounds Garbage Let All that We Imagine Be the Light (ilm. Pohjoispohjalaisen siloposken sijasta vaunun piippuun oli päässyt kurkistelemaan samoilta lakeuksilta etelään valunut karvanaama, eikä hän ollut amerikkalaisten liveshow’sta kovinkaan vaikuttunut. ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Malminkatu 30, 00100 Helsinki www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA Printall ISSN 0785-0891 51. facebook.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti qob.uz/soundiparasta PÄÄTOIMITTAJA Matti Riekki ULKOASU Markus Paajala KANNEN KUVA Karoliina Bärlund TOIMITUSASSISTENTTI Aki Nuopponen NUMERON 5/25 KIRJOITTAJAT Aho Emilia, Heiskala Nuutti, Ikonen Jonna, Hätinen Jukka, Isoaho Timo, Järvinen Samuel, Kantola Karoliina, Keränen Toni, Kettunen Eero, Koskinen Kimmo, Laine Pekka, Linkola Hannu, Muurikainen Elli, Mäkinen Isla, Nives Matti, Ollila Marko, Peltonen Niko, Savolainen Lotta, Siltanen Vesa, Siromaa Artturi, Väntänen Ari TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT soundi@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Huom! Vastaanotamme arviolevyjä vain digitaalisesti osoitteessa soundiarviot@popmedia.fi. Hyvää juttua aiheesta kuitenkin irtosi, minkä voi todeta tämän numeron sivuilta pusubändin päästessä osaksi Soundin suuren juhlavuoden julkaisusarjaamme. Ai että sieppasi ajatella, miten lähellä mutta niin kaukana tankin torni oli hetki sitten kääntyillyt. Muistan lukeneeni keikasta jälkeenpäin Kalevasta. Raahen Keskuskoulun musiikkiluokalle villityksen on tuonut muassaan Ruotsista muuttanut tuore luokkatoveri. 30.5.) Florist Jellywish ” T iiäkkö nää mitä tämä ’likitap’ tarkottaa?” Kysymys miltei pudottaa englanninopettajan tuolilta. Lehtori on vierailulla tuttavaperheessä, jonka takatukkainen esikoinen on nähnyt tilaisuutensa koittaneen. Nyt menemme kuitenkin Soundin perintein. Marraskuun lopussa Kiss soittaa Oulussa – vain 70 kilometrin päässä Raahesta! Yhdeksänvuotiaalle tuo matka on kuitenkin saavuttamaton. Edellisessä työpaikassani Infernossa tapasin kirjoittaa – ja kirjoituttaa – Kissin aina isoilla kirjamilla, ihan vain alkuperäistä kirjoitusasua kunnioittaakseni ja yhtyeen merkitystä itselleni alleviivatakseni. Ettepä ikinä arvaa mikä. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Utelias veijari on ehtinyt tutustua maski-Kissiin aiemmin syksyllä kolmannen luokan aloitettuaan. Kysymyksen aiheena on totta kai Kiss-yhtyeen uunituore albumi Lick It Up, jonka kantta poika osoittaa. Tapahtumapaikkana on kerrostaloasunto Pohjois-Pohjanmaalla vuonna 1983. Matti Riekki päätoimittaja Likitap 6. Vaan kuinkas sattuikaan: tässä numerosta löytyy eräs toinenkin yhtye, joka toivoisi nimensä kirjoitettavan suuraakkosin. Niin saavuttamaton… Lienee jo selvää, kuka tuo vekara oli. Mutta vain miltei. Samalla saatamme kehään legendaarisen Juho Juntusen. Siinä kymmenen vuotta aiemmin perustettu hard rock -bändi nähdään ensimmäistä kertaa ilman tunnusomaisia maskejaan. ”Se tarkoittaa ’nuole se ylös’”, opettaja vastaa. Omaa reilut viisikymmentä vuotta kestänyttä elontietäni vasten Kiss lienee kaikkein tärkein yhtye, se rockrovioni ilmiliekkeihin puhkunut Iso paha susi. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Syyskuun lopussa ilmestynyt levy on löytynyt ”ostokasettina” Raahen Sokokselta. Muistan harmistuksen. Muistan lavalle raahatun panssarivaunun, jonka päällä bändi ilveili lehtiartikkelin kuvassa. Bändin suursuosio leveyksillämme odottelee vielä seuraavan albumin, Animalizen, ilmestymistä
Se on ihan ymmärrettävää, koska Suomessa on toisinaan valloillaan vähän liikaakin sellainen lyttäämismeininki, jossa ei tosiaankaan kannusteta. Aina me saadaan silti hieno linna aikaiseksi. Koin, että kun tehdään hyväntekeväisyyttä, riittää että ihminen tekee parhaansa. Yona nauraa hyväntahtoisesti, että ihan kaikki päätökset eivät syntyneet isossa työryhmässä yhtä harmonisesti. Me ollaan kaikki aika hippejä, mutta niin rauhan puolesta kuin oltiinkin, sessio ei ollut egoton. – [Ensimmäinen single] Laula mulle laulu on suomennos ukrainalaisen Okean Elzyn kappaleesta Obijmy. Esitettävät laulut tulevat Ukrainasta. Haluamme kannustaa heitä siihen, että vaikka sotaa olisi käyty miten pitkään, mikään voima ei tule pyyhkimään pois Ukrainan kansaa ja kulttuuria, Yona sanoo. Kannattaa tohtia tehdä enemmän, tärkeiden asioiden puolesta. Livenä kokonaisuus pääsee tositoimiin Turun Musiikkijuhlilla Samppalinnan kesäteatterissa 29. Loppukesästä julkaistavalla albumilla on mukana neljä laajaa kappaletta, joista Yona laulaa kahdessa. Julkaisemme kappaleesta videon, johon käännökseni on tekstitetty ukrainaksi. syyskuuta. Levylle oli kolmisenkymmentä biisivaihtoehtoa. Konserteissa kuullaan myös muuta Saimaan ja Yonan materiaalia orkesterisovituksina. Vuodesta toiseen. Hyvän voimalla. – Äänestimme porukalla kappaleista, mutta siinä kohtaa en kertonut muille, että Kris tallivirta-kappale on myös yksi suomalaisen helluntailaisuuden tunnetuimmista melodioista, helluntailaisessa kodissa varttunut Yona kertoo. – Projekti on tehty täysin ukrainalaisten kunniaksi. – Muovasin laulun suomeksi käännettyjä sanoja hieman yleishengellisemmiksi. Mulle oli tosi hienoa saada laulaa juuri tätä kappaletta ukrainalaisille ja kaatuneiden muistoksi. Hän on asialla sillä kulmalla, että me käymme sotaa musiikin ja kulttuurin keinoin. – Se jatkuu aina vaan. Tekijätiimi tarttui ikiaikaisiin kappaleisiin rohkeasti. SPOTISSA > > TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVA EERO TIILIKAINEN Loppukesä tuo mukanaan kiinnostavan yhteistyöalbumin, jolla Yona ja Saimaa musisoivat yhdessä Vantaan Viihdeorkesterin kanssa. Lopulliset kappaleet valittiin aika lailla intuitiolla, koska kukaan työryhmästä ei ymmärtänyt laulujen sanoja suoraan. YASUHARU TAKANASHI'S FAR EAST GROOVE(JPN) + support TBA TI 29.7. Samaa me kaikki olemme varmasti ajatelleet tehdessämme kunniaa näille kappaleille. NEM AGENCY & ON THE ROCKS PRESENT: PE 16.5. HELLRIPPER (DEN) + support TBA LIPUT KEIKOILLE MYY: 8. elokuuta ja Helsingin Musiikkitalolla 6. – Mielestäni liian paljon hyviä asioita jätetään tekemättä, koska ajatellaan, etten minä viitsi tällaisiin saappaisiin astua. Teoksen pohjat äänitettiin jo puolitoista vuotta sitten, minkä jälkeen on julkaistu kaksi Saimaa-albumia ja Yonan uusin soololevy. – Suurin oli minun ja [Saimaan] Matti Mikkolan välinen egojen taistelu! Me nauretaan itsekin sille, että ollaan perheidemme hemmoteltuja lapsia, joilla on paljon näkemyksiä. Hanski valjasti mukaan ensin Yonan ja sitten Saimaa-yhtyeen. Ajattelen, että se on ennemmin jatkotarina alkuperäiselle. GUTALAX (CZE) SOLD OUT + Cumbeast & Putrid Defecation TO 22.5. Muistuteltiin aina välillä itseämme ja toisiamme, millä asialla ollaan. Yonan mukaan on hyvä, että projekti otti aikansa, sillä näin mukaan saatiin myös Vantaan Viihdeorkesteri. ...AND OCEANS ALBUM RELEASE SHOW + Venenum Dei TI 24.6. Ukrainalaisten kunniaksi Tapahtuu näinä päivinä. – Mikko-Pekka Hanski on hyvin intohimoinen Ukrainan kannattaja. Yhteistyön motiivina on ukrainalaisen kulttuurin esiin nostaminen sekä rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta puhuminen. En kääntänyt sitä yksi yhteen. – En silti kokenut sitä vaikeaksi. BENIGHTED (FRA) + Enragement & Malevolent Shrine PE 30.5. Työryhmä valitsi ukrainalaisten kanssa keskustellen lauluja, jotka edustavat maan kulttuurista identiteettiä. Se asia oli tärkeämpi. Se on tavallaan Taivaasta kertova kaunis laulu. V uonna 2023 Solovey Productionsin MikkoPekka Hanski käynnisti projektin, jonka päämääränä oli lisätä Suomen ja Ukrainan välistä tunneyhteyttä musiikin kautta. THE MAN-EATING TREE ALBUM RELEASE SHOW + Where's My Bible PE 23.5. Ukrainan kansanperintö herää eloon orkesterisovituksissa ja melodioissa, joista monet ovat tuttuja suomalaisillekin. Yonan mukaan projektin tekeminen oli summattuna ”aika nöyrä paikka”. Me pelätään sessioita toistemme kanssa, mutta tykätään kuitenkin tehdä yhdessä
YASUHARU TAKANASHI'S FAR EAST GROOVE(JPN) + support TBA TI 29.7. HELLRIPPER (DEN) + support TBA LIPUT KEIKOILLE MYY:. THE MAN-EATING TREE ALBUM RELEASE SHOW + Where's My Bible PE 23.5. GUTALAX (CZE) SOLD OUT + Cumbeast & Putrid Defecation TO 22.5. ...AND OCEANS ALBUM RELEASE SHOW + Venenum Dei TI 24.6. NEM AGENCY & ON THE ROCKS PRESENT: PE 16.5. BENIGHTED (FRA) + Enragement & Malevolent Shrine PE 30.5
LÖYTÖRETKELLÄ > > TEKSTI LOTTA SAVOLAINEN J yväskyläläinen instrumentaaliprogeyhtye Ateena on kuusihenkinen kokoonpano, jonka tarina alkoi kehittyä vuonna 2022. Kun nimi Ateena lopulta annettiin, ratkaisu ei viitannut pelkkään kaupunkifanitukseen vaan tietoisesti myös yhteistyöhön. Kanvaksen lyriikoissa liikutaan suurten inhimillisten teemojen äärellä. Koko vuoden alussa julkaistua Värit-albumia kuunnellessa toivoisin virheettömyyteen ripauksen rosoa. Uusi suomalainen musiikki elää ja voi hyvin. Tyylitietoiset soundivalinnat, harkitut introt ja tavanomaisesta silloin tällöin poikkeavat instrumentaatiosovitukset koskettimien, rumpujen ja kielisoittimien välillä piirtävät esiin musiikillisen maiseman, joka on sekä hallittu että vapaa. Esiin pääsee omaääninen ja taitava yhtye. Niiden sijaan se pysäyttää, puhuttelee ja SOUNDI-SOITTOLISTAT: qob.uz/soundiparasta qob.uz/soundiloytoretkella PA RA ST A JU UR I NY T LÖ YT ÖRE TK EL LÄ 10. Keskivaiheilta löytyvä Kyy esittelee aiheeseen oivan näkökulman, mutta kokonaissoundissa voisi olla vielä jokin tiukempi persoonallinen sävy. Molemmat elementit saavat tilaa hengittää ja toimivat upeasti osana suurempaa harkittua kokonaisuutta. Sävellykset ovat tarkkaan rakennettuja, mutta osaan sovituksista on jätetty tilaa improvisaatiolle, jota ilman kokonaisuus olisikin liian tukkoinen. Kokonaisuus ei tarjoa suoraviivaisia vastauksia tai helposti nieltävää muotoa. Bändin jäsenet itse kuvaiHallitun vapaa tila tulkita ja hengittää KU VA : RI KU -P EK KA LA PP AL AI NE N Ateena. Levyn keskivaiheilta löytyvä seitsenminuuttinen Odotus nousee esiin sen helmenä. Ne eivät julista, vaan tarjoavat pikemminkin peilin, jonka kautta kuulija voi heijastaa omia kokemuksiaan. Bändi yhdistelee jazzin ja popin elementtejä, joiden makustelu toimii erityisesti yksittäisissä kappaleissa. Ajan myötä yhtye on kasvanut paitsi kokoonpanonsa myös ilmaisunsa puolesta. Kappaleessa luotetaan rohkeasti tilaan ja hiljaisuuteen. Pariminuuttinen lopuke jää mieleen toimiessaan vähän kuin jälkikirjoituksena, joka antaa vielä yhden kiinnostavan näkökulman jo aika mahtavaan teokseen. levat ilmaisuaan kolmella sanalla: aito, kaunis ja rohkea. Yhtyeen musiikki rakentuu runollisten tekstien, rikkaan harmonian ja monitasoisen rytmin varaan. Pienetkin yksityiskohdat saavat kasvaa, ja jokaisella hetkellä tuntuu olevan merkitys. Albumin sointi on paikoin lähes big band -tyylinen: suuri, kerrostettu ja jopa hengästyttävä. Nimen taakse kätkeytyy ajatus siitä, että tämänkaltaisen musiikillisen lopputuloksen syntyminen edellyttää kollektiivista panosta – yksin ei synny sitä, mikä voi kirkastua yhdessä. Kappaleissa kuuluu niin intensiivinen jumitus kuin kevyemmin virtaava, eteenpäin kuljettava sointi. Alkusysäyksenä toimi kitaristi Topi Vellosen into säveltää, ja ensimmäiset kappaleet syntyivät kolmen hengen kokoonpanolle. Tila korostuu erityisesti albumin nimikkoja päätöskappaleessa, joka taipuu myös improvisaatioilotteluun. Albumi onnistuu ilmentämään Ateenan persoonallista otetta myös tuotannollisilla ratkaisuillaan. Menetys, rakkaus ja vapaus punoutuvat sanoituksiin hienosti, ja henkilökohtaisista lähtökohdista olettavasti tehdyt lyriikat koskettavat. Yhtyeen mukaan nimetyllä esikoisalbumilla kuullaan kunnianhimoisen tarkkaa instrumentaalimusiikkia, johon on ladattu erityisen hienovaraisia sävyjä ja rakennettu vaikuttavia draamallisia kaaria. Värit kuljettaa kuulijan läpi tunnetilojen maiseman, jossa toivottomuus saa lopulta väistyä toivon tieltä. ANDREA Martínin sävellyksistä liikkeelle lähtenyt Kanvas tuntuu olevan vähän enemmän kuin jazzyhtye – se on kollektiivinen ääni toivosta ja toivottomuudesta
TAMPERE • TI 27.1. JYVÄSKYLÄ, PAVILJONKI TI 16.9. TAMPERE, TAMPERE-TALO TO 18.9. Silti toisinaan jää tunne, että kokonaisuus kaipaisi hieman lisää liimaa, jotakin, joka sitoo kappaleet toisiinsa selkeämmin ja syvemmin. PIRATES OF THE CARIBBEAN INTERSTELLAR • THE LION KING INCEPTION • GLADIATOR THE DA VINCI CODE • KUNG FU PANDA SHERLOCK HOLMES SUUREN LA CHAPELLE SAUVAGE -ORKESTERIN SOITTAESSA TUNNETTUJEN ELOKUVIEN MUSIIKKIA VOIT NAUTTIA NIIDEN KOHTAUKSISTA SUURILTA SCREENEILTÄ. LAHTI TI 20.1. PRESTIGE CHAMELEON INTERNATIONAL & GRAMOPOP PRESENT LIPUT ALK. PORI, PROMENADISALI LA 13.9. HELSINKI • SU 18.1. 11. Ehkä tässä on osa yhtyeen luonnetta – leikissä, rajojen venyttämisessä, kokeilunhalussa, joka tuo teoksiin omanlaisensa viehätyksen. Onni Rajaniemi. NIVALA • TO 22.1. Levy voi vaatia kuulijalta paljon keskittymistä ja rauhaa, mutta vastineeksi se tarjoaa uransa alussa olevan yhtyeen erinomaista jazzia. PORI • LA 17.1. OULU, MADETOJAN SALI SU 14.9.KUOPIO, MUSIIKKIKESKUS MA 15.9. TÄMÄ UNIIKKI TUNNELMA ON ITSE KOEATTAVA! Liput alkaen 59,90 € KE 10.9. Albumin edetessä huomaan, että kuvittelemani punainen lanka alkaa ajoittain kadota. Toinen Minä rakentaa musiikillisen maailmansa rennosti mutta ei huolimattomasti. Näin minua kuljetellaan kahden ensimmäisen kappaleen ajan. KUOPIO, KONSERTIT 19.00 (JOENSUU 20.00) lahti: KOE MAAILMAN PARASTA ELOKUVAMUSIIKKIA LIVENÄ! MM. Albumi alkaa rakentua johdattelevasta introkappaleesta, joka Kanvas. MIKKELI • PE 16.1. 59,90 € “Upea valoshow!” “Taitavat muusikot!” “Ylitti täysin odotukset!” Palkittu show ja uskomaton soundi TO 15.1. YLIVIESKA, AKUSTIIKKA PE 19.9. Toinen Minä. virittää aistini vastaanottavaisiksi. OULU • PE 23.1. Se ei ehkä avaudu heti, mutta synnyttää tunteita ja ajatuksia – ja ennen kaikkea tilaa hengittää. LAHTI, SIBELIUSTALO LA 20.9. HYVINKÄÄ KE 28.1. JYVÄSKYLÄ • KE 21.1. JOENSUU LA 31.1. HELSINKI, KULTTUURITALO KONSERTIT 19.00 lahti: KU VA : AR MA S W ES ELI US KU VA : AM A jättää tilaa tulkinnalle. Toisaalta bändin musiikissa kuuluu jokin vaikeasti sanoitettava mutta silti kirkas: vapaus. Jään odottamaan jatkoa mielenkiinnolla. TURKU, KONSERTTITALO SU 21.9. TURKU • SU 25.1. Virinnyt toive syventyä kuviteltuun maailmaan kunnolla ei aivan täyty. LAPPEENRANTA • TO 29.1. KEVÄÄLLÄ Vihreä maa -debyyttialbuminsa julkaissut Toinen Minä onnistuu luomaan ensitahdeillaan tunnelman, joka on samaan aikaan kevyt, kaunis ja jollain tapaa satumaisen ylimaallinen. MIKKELI, MIKAELI PE 12.9. Vihreä maa on kaikesta huolimatta kiehtova debyytti. Toivon, että pääsen matkalle, joka vie kohti utopiaa – paikkaa, jota ei ehkä olekaan. OULU LA 24.1. JOENSUU, CARELIA-SALI TO 11.9. Yhtyeen soundi kulkee sulavasti progressiivisen popin, soulin ja jazzin rajapinnoilla ja pitää otteessaan yllättävän hyvin. KOUVOLA • PE 30.1. HYVINKÄÄ, HYVINKÄÄSALI KE 17.9. Rentous kantaa soitossa ja ennen kaikkea laulaja Iiris Huttusen äänessä, joka liukuu vaivattomasti eri sävyjen ja suuntien välillä
Toiling Midgetsin osaksi jäi puolestaan soitella tyhjille saleille, ja hajonneena se oli aina, kun yhtyettä kohtaan osoitettiin edes lievää kiinnostusta. Midgets on oiva esimerkki edellä mainitun silkasta mahdottomuudesta. Esittää musiikkia yhtenä tunteenomaisesti vellovana yksikkönä. Rockin kaanonia kelpaa toki mehustella, mutta kun ollaan musiikin erikoislehden sivuilla, tongitaanpa jostain syvemmältä ja marginaalista. Levymerkki Rough Trade oli saanut tarpeekseen yhtyettä ympäröivästä sekoilun aurasta ja antoi kenkää. Williamsin lisäksi viikatemies on iskenyt Midgets-leiriin neljästi. Aaron Gregoryn sydän petti hänen päästessään perulaisesta vankilasta, jossa istui huumeiden salakuljetuksesta. Kun levy viimein ilmestyi, bändiä ei ollut enää olemassa. Niihin on riittävästi välimatkaa, jotta meidän ei tarvitse yrittää käsitellä mahdollisia moraalis-eettisiä hähmäisyyksiä. Hieman mutkia oikoen: The Sleepers ja Negative Trend hajosivat, ja niiden raunioista syntyivät Toiling Midgets ja Flipper. Nelikymppinen alkusoitto N eljäkymmentä vuotta täyttäviä albumiklassikkoja saa juhlia tänäkin vuonna. Heroiini vei Annie Ungarin, sydänkohtauksen jälkeinen veritulppa Tim Mooneyn ja aivokasvain Tom Mallonin. 12. Toiling Midgetsin kaltaiset bändit elävät enää myyteissä. Bändillä oli ylevä ideologia: Se halusi irti punkin rajoituksista ja siirtää painopisteen pois lavalla olevista ihmisistä itse musiikkiin. Jälkimmäinen mainitaan usein kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimpia punkbändejä listatessa. Totuus löytyy tietenkin jostain harmaasta välimaastosta, joka ei taivu binäärisiin joko tai -jaotteluihin, koska on monimutkainen ja ristiriitainen kuten elämä itse. Levyn päättävä Preludes on unenomaisen intensiivinen ja uhkaava teos, jonka soisi nousevan esiin vaihtoehtorockin parhaista paloista puhuttaessa. Kyseinen Dead Beats täyttää 40 vuotta. Toiling Midgetsin tarina hakee traagisuudessaan vertaistaan. Heroiinin yliannostus vei miehen. Toiling Midgets oli periaatteessa instrumentaalibändi. JUKKA HÄTINEN Soundi-kolumnisti KU VA : JU KK A HÄ TIN EN Toiling Midgets keikalla Helsingissä vuonna 2019. Yhtye raapi kasaan täytettä ep:n ympärille. Yhtyeen keikat olivat myrskyisiä sanan melko monessa merkityksessä. Suoratoistoista löytymätön levy sisältää melankolista post-punkia ja -rockia, jota ainakaan itse en osaa tulkita aistimatta itsetuhon mustia pilviä kaiken yllä. Thermidor (niin ikään upea lafka!) tarjoutui julkaisemaan Midgetsiä mutta halusi albumin. Yhtyeen saagaan liittyy anekdootteja persialaisen prinssin kiristämisestä, varastetuilla autoilla keikkamatkailusta ja luonnollisesti joistakin välikohtauksista virkavallan kanssa. Niitä ovat esimerkiksi The Head on the Door, Meat Is Murder, This Nation’s Saving Grace, Halber Mensch ja Hounds of Love, vain muutamia mainitakseni. Yhtye sai alkunsa 1970-luvun lopulla San Franciscon viriilissä ja villissä punkskenessä, jossa vaikutteita imettiin yhtä lailla performanssitaiteesta kuin homokulttuurista. Aivan ainutlaatuisen debyyttilevyn Sea of Unrestin jälkeen Midgets demotti ep:n. Bändi eli alkoholilla, pirillä ja pollella, soitti maanisesti ja ahmi outsider-kirjallisuutta. Nykyilmapiirissä minua hiertää se, että pyrimme joko erottamaan taiteen keinotekoisesti sen tekijästä tai tulkitsemaan teoksia täysin omaelämäkerrallisina. Ricky Williams kävi paasaamassa psykoosin partaalla henkiolennoille bändin riveissä aina silloin tällöin kuolemaansa asti. Taiteilija ei kuitenkaan ole kenellekään moraalisesti puhtoista elämää velkaa. Kaikessa traagisuudessaankin Toiling Midgets on kuitenkin varsin viaton esimerkki sekoilun ja sikailun tasosta
Helmi Marleena on kirjoittanut kappaleita myös muille. Innoitusta teksteihin ovat tuoneet myös taiteen eri muodot, inhimilliset tunteet, aikuistuminen sekä ”elämän ihmetteleminen”. – Minun ei yleensä tarvitse vääntää musiikkia pakolla. – Kun nyt uskalsin ilmaista itseäni ensimmäisen kerran päivänvalossa, toivon uskaltavani julkaista laulujani jatkossakin. – Ensimmäinen ep:ni, joka tulee alkusyksystä, käsittelee paljon ajan kulkua, siinä viipyilyä ja sydänsuruja. – Ajattelin valmistuvani lauluntekijäksi, mutta en miettinyt sen suuremmin alkavani artistiksi. Vaihtovuoden jälkeen tie vei kuitenkin Pop & Jazz Konservatorioon. Kirjoittaminen jäi teatterin ottaessa isompaa roolia, mutta into siihen palasi, kun vaihtovuosi kalifornialaisessa taidesisäoppilaitoksessa koitti vuonna 2018. Mahdollisuuksien mukaan musiikkia olisi mukavaa käydä esittämässä myös yleisölle. – Eniten minussa tuntuvat sellaiset laulut, joihin on omaa kosketuspintaa. – Ihailin siellä hirveän paljon lauluntekijöitä ja laulajia, musiikkiteatteripuolta käynyt Helmi Marleena muistelee. 14. – Haaveilen jo nyt sen kirjoittamisesta. Kappaleet syntyvät teksti edellä, ja melodia kasaantuu niiden ympärille. Sitä ei edes tarvittu, sillä kappale löysi nopeasti kuulijoita Tiktokissa. Kuulijoiden sydämiin tiensä löytänyt herkkä kappale sai kipinänsä Malmösta alkaneesta reilimatkasta. Parhaillaan suunnitteilla onkin pienimuotoinen syyskiertue. – Olin miettinyt vuosia, että minun täytyy päästä siihen kaupunkiin. Lisää uutta musiikkia on luvassa toukokuun lopulla. ”Minun ei yleensä tarvitse vääntää musiikkia pakolla” MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT: WWW.SOUNDI.FI/DEMOEFEKTI Tulevaisuuden tekijöitä. Hän oli elänyt vuosia ajatuksessa, että hänestä tulisi näyttelijä. Silloin julkaistava kappale tulee näillä näkymin olemaan viimeinen ennen syksyistä ep-kokonaisuutta. TARKKAILULUOKKA > > TEKSTI EMILIA AHO S ydänsuruista kertovaa indiefolkia tekevä Helmi Marleena on pienestä saakka ilmaissut itseään laulujen ja muiden taidemuotojen kautta. Helmi Marleena äänitti kappaleen Laaksosen kanssa, ja biisi pantiin pihalle ilman sen suurempaa promoamista. Sovitukset tehdään yhteistyössä tuottaja Konsta Laaksosen kanssa. Aloitan sen, kun ep on valmis. Hän on osallistunut muun muassa Kian Bändipaita-biisin kirjoittamiseen, ja kappaleita on syntynyt myös Ville Veikalle ja Asla Jo’lle. Tunne johti debyyttisingleen, joka hahmottui toisena reilipäivänä paikallisessa kahvilassa. – Olen saanut paljon positiivista palautetta, joka on sanoitettu niin lämmöllä. Nyt pääfokus on omassa tuotannossa, johon Helmi Marleena ammentaa inspiraatiota elämästään. Selitys outoon tunteeseen löytyi paikallisen kahvilan pöydästä. – Visio kappaleesta tuli selkeänä siinä pöydässä istuessa. Tuotosta viimeistellessään Helmi Marleena on suunnannut ajatuksensa esikoisalbumiin. Helmi Marleenan debyyttisingle Kevätjuhla julkaistiin huhtikuun alussa. Oli outo fiilis, että siellä on jotain, joka odottaa minua. Rakastan sitä, että musiikkia tehdään kokonaisuuksina ja mietitään pitkällä kaavalla. Kirjoitin tekstin päiväkirjaani ja katsoin sen jälkeen ympärilleni, että huomasivatko muut, mitä tässä juuri tapahtui, hän naurahtaa. Esikoissingle odotti Malmössa Tulevalta ep:ltä löytyy muun muassa orgaanista folkahtavuutta ja bedroom-poppia. Helmi Marleena toivoo, että voisi jatkaa musiikin tekemistä ”kymmeniä vuosia”. Ep syntyi debyyttisinkun tapaan ilman suuria ponnisteluja. Ruotsalaiskaupunki houkutteli Helmi Marleenaa vuosia. Olen myös tuntenut itseni tervetulleeksi alalle lauluntekijänä. Saatan laittaa sekaan vähän värikynää, jotta kappale pääsee oikeuksiinsa. Jos täytyy, tiedostan, että voi olla tauon paikka
Esikoissingle odotti Malmössa
. . Mutta mikä meni pieleen Helsingissä. Kun kitaristeja oli kelattu aikansa läpi, löytyi Ace Frehley, jonka kanssa äänitettiin kesäkuussa Eddie Kramerin johdolla demonauha. . Mutta jo kolmannen piisin rävähtäessä käyntiin olin kyllästynyt ja väsynyt. Voisin kertoa neljänneksi, että olen kova poika kasvattamaan kääpiökanoja, mutta se ei kuulu asiaan. . . Ja sehän puri. . NÄIN TEHDÄÄN SUPERTÄHTIÄ Kiss on ollut kasassa tasan kymmenen vuotta, sillä Paul Stanley, Gene Simmons ja Peter Criss löivät rahansa ja ideansa yhteen vuonna 1973 New Yorkissa ja halusivat alkaa supertähdiksi. Toisiaan muistuttavat kappaleet tulivat ja menivät, eikä paria omaa suosikkiraitaa edes tahtonut tunnistaa tuosta massiivisesta hevivirrasta. No, uskotaan, että kiertueen alkuaikana juttu kulki lujempaa kun Kiss tuhlasi lavalla pommeja, raketteja ja ties mitä räjähdysaineita, mistä paloturvallisuudesta vastaavat viranomaiset eivät pidä. Vaikka Kissin kaverit paljastuivat odotettua näppärämmiksi soittajiksi, ei heidän sävelvalikoimansa tyydyttänyt. . Kymmenen vuotta ja yhdeksäntoista P akko myöntää heti alkuun kolme asiaa. Kun Kissin neljäs LP Alive (livetupla Detroitista) ilmestyi syyskuussa 1975, oli bändi jo nostettu rock and rollin korkeimmille tikkaille. Suureksi mainostettu Kiss-show oli sekin pettymys. Kiss paljasti kasvonsa SUUKOT TIETÄVÄT RAHAA! 16. . Niin siinä kävi. Onneksi sentään yleisö tuntui nauttivan keikasta, vaikka sen aikana ei kasvanutkaan vastaavaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta kuin esimerkiksi Motörheadin konserteissa. Tietenkin bändi saa olla ylpeä useista piiseistään, mutta vielä enemmän se saa olla kiitollinen markkinoinnista ja oveluudesta, jolla se ajettiin läpi. Uusintajulkaisun tekstiä ei ole editoitu. On luonnollista, että kaikenmaailman Hulk-tarinoiden takana seisova Marvel-yhtiö on julkaissut Kiss-sarjakuvalehden, jonka ensimmäiset parituhatta kopiota pai?. . Olen aina pitänyt Kissiä mielenkiintoisempana ilmiötasolla kuin musiikillisena kolauttajana. . Kun taustalla välkkyviin Kiss-kirjaimiin ja kömpelöön hyökkäysvaunuun oli tottunut, tarjosivat ne itse asiassa vähemmän silmäniloa kuin Motörheadin pommittaja, Rainbow’n silmät tai vaikkapa Vardisin maailman halvin hevishow: kalkilla tahritun ruumiin pöllyttäminen. TEKSTI JUHO JUNTUNEN Alkuperäinen artikkeli ilmestyi Soundin numerossa 12/1983. Ja huonolta näyttää. Toiseksi: olisin kiihkeästi halunnut nähdä Kissin pari vuotta sitten kaikkine naamioineen ja verileikkeineen, sillä tänään yhtyeen image kilpailee viidenkymmenen muun hevibändin hohdon kanssa. Tavallisten hevifriikkien lisäksi yllättävän vähälukuisessa joukossa – vain 4000 henkeä – näkyi jopa noin kymmenvuotiaita nassikoita isiensä turvallisessa kainalossa. . . . . Helmikuussa 1974 julkaistu LP Kiss oli kohtalainen menestys ja näin jälkeenpäin ajatellen hyvä aloitus bändiltä, sillä se sisältää verrattomat piisit Cold Gin ja Firehouse. Mukaan kuvioihin astui kova järjestelijä ja TV-ohjaaja Bill Aucoin, joka päätti tehdä näistä kavereista jotain uutta ja myyvää, siis sirkushuveja rahvaalle. . ?. Soundi päätti tsekata, onko näissä miehissä enää vastusta koville kilpailijoilleen. nettiin musteella, johon Kissin jäsenet olivat sekoittaneet omaa vertaan. Kiss oli jo riisunut naamionsa, ja siitä oli tullut yksi hevibändi muiden joukossa. Kiss soitti liian kovaa, eikä pään paukuttaminen ole kivaa kipurajaa hipovassa metelissä. . . Puolessatoista vuodessa oli Kissistä tehty osa rock and rollin historiaa, joka myi ja villitsi. . Saimme yhden elävistä rockin legendoista Suomeen, mutta se tapahtui liian myöhään. . . Syy ei ollut ainakaan ennakkoluuloissa, sillä en ole koskaan halveksinut näitä naamioituja pervertikkoja. . Ja kai on luonnollista, että Kiss Marvel Comic -lehden ensimmäistä numeroa myytiin 700 000 kappaletta. Tärkeämpää yhtyeen kannalta oli kuitenkin, että Bill Aucoin pakotti sen keikkailemaan jatkuvasti ja satsaamaan kaikki rahansa maskeihin, esiintymispukuihin ja lavasteisiin. Temppu oli onnistunut yli odotusten. . Mutta pahin moka keikalla oli itse musiikki. . . Itse asiassa olen kokenut koko ilmiön aika hauskana ja nokkelana rock and roll -karikatyyrina, ja totta kai Kissin mahtavan tuotannon joukosta löytyy musiikillisia namujakin. . Kun Kiss ilmestyi hämärästä Helsingin jäähallin lavalle, olin hetken vallan riemuissani, valmis repimään siinä paikassa riekaleiksi uuden nahkatakkini ja pari kääpiökanaa. . Sitähän Kiss itse asiassa on, populaarikulttuuria, eräänlainen sarjakuva rappiosta, himosta ja mielikuvituksen lennosta. Ja kolmas asia: en pitänyt Kissin konsertista Helsingin jäähallissa. . . Mutta väliäkö tuolla, ei kai Kiss ole sen turmiollisempaa ajanvietettä kuin sarjakuvat tai avaruusfilmit. Miksi Kissin sinänsä osattu, taitava ja näyttävä jyske ei aiheuttanut aivoissa ahaa-elämyksiä tai taivaallisia tuntuja.
Mukaan mahtuu valtavia myyntimenestyksiä ja kummallisia yritelmiä – näiden huipentumana jouluksi 1978 julkaistu neljän soolo-LP:n sarja, joka oli taloudellinen virhelaskelma Casablanca-yhtiöltä. Kolmas elokuvayritelmä Elder julkaistiin soundtrack-levynä. Typerä filmi sekin. On jännä leikkiä kuvitelmilla, mitä todellisuudessa kätkeytyy noiden maalattujen päiden sisälle. On neljä miestä, joita kukaan ei tunne. Itse asiassa Kissin kohdalla leikki oli jo niin jännää, että se meni liian pitkälle. Kun on kysymys Kissin kaltaisesta yhtyeestä – eräänlaisesta hevimetallin Monkeesista – on luonnollista tehdä elokuviakin. Vuonna 1978 purkitettiin äärimmäisen typerä televisiofilmi Kiss Meets The Phantom Of The Park, jota seurasi parhaillaan suomalaisissakin elokuvateattereissa uusintana pyörivä Kiss In The Attack Of The Phantoms eli Kiss – naamiomiesten hyökkäys. Kertomus hyvästä pojasta taistelemassa pahaa valtaa vastaan on aiheena hieman kulunut, eikä asiaa olisi luultavasti auttanut se, että Kiss tuntui olevan kerrankin tosissaan. Varmasti hyvä ratkaisu, sillä Elder on jäänyt Kissin historiaan sen kunnianhimoisimpana ja huonoimmin myyneenä levynä. Mutta ei kai Kissillä ole ollut epäonnistumisistaan huolimatta koskaan syytä huoleen. Uskonnollisissa asioissa mielettömyyksiin niin helposti retkahtavat amerikkalaiset saivat päähänsä, että Kiss on tosiaan paha – että naamiot, paholaismaisesti heiluva Gene Simmonsin kieli ja veren roiskuttelu ovat totisinta totta, merkki saatanan ja langenneen enkelin Lusiferin ilmestymisestä maan päälle lopun aikoina. Kun joku sananiekka vielä keksi, että Kiss voi olla lyhennys sanoista Kings In The Service Of Satan, ei vanha sarjakuvaimage enää pitänytkään. NAAMIOT POIS Tietenkin Kissin idea on ollut aina niin simppelissä jutussa kuin naamiossa. Miehen soololevyt Out Of Control ja Let Me Rock You ovat lähinnä säälittäviä. Jämäkkää. Se merkitsee samaa kuin kunnon kasa dollareita. kaksi vuotta sitten, mutta itse elokuvaa ei näkynyt koskaan missään. Levyt eivät pahemmin ilahduttaneet Kiss-faneja, sillä esimerkiksi Peter Crissin kesy piisivalikoima osoitti, että miehessä ei ollut oikeaa heviainesta. Ei ihme, että Crissin ja bändin välit viilenivät, ja Criss joutui kahta vuotta myöhemmin siirtymään perheelliseksi sooloartistiksi, josta ei ole sittemmin kuulunut mitään. LP-levyä – aikamoinen tappovauhti. Se on saanut pelkästään kotimaassaan Yhdysvalloissa viisitoista kultaja yksitoista platinalevyä, ja maailmassa on myyty kaikkiaan yli 50 miljoonaa Kiss-LP:tä
Ehkä Kiss päätti riisua naamarinsa siksi, että viime Amerikan kiertueellaan se törmäsi entistä useammin uskonnollisiin ryhmiin, jotka heiluttivat Raamattujaan ja vaativat Simmonsia, Stanleyta ja kumppaneita palamaan takaisin helvetin liekkeihin. Olimme jossain Pohjois-Dakotan raamattukylässä, kun muuan tyttö antoi rumpalillemme Ericille Raamatun. Frehleyn tilalle valittiin useiden testien jälkeen Vinnie Vincent, joka pääsi heti soittamaan Etelä-Amerikan kiertueella 300 000 hengelle. Pör18. Monet piisit ovat lähtöisin omista kokemuksistamme ja viime kiertueelta, joka oli tosi hullu. ”Ne haukkuvat sinua ja sylkevät naa mallesi / Mutta legendat eivät kuole / Poimi vain kitarasi, polvistu ja rukoile / Ja pidä pääsi pystyssä / Ja kahdeksante na päivänä Jumala loi rock and rollin!” TÄMÄ ON VAIN LEIKKIÄ Jumala loi siis kahdeksantena päivänä rock and rollin ja silloin hän loi varmasti myös Kissin, sillä Kiss on rock and rollia varpaista päähän, muutenkin kuin musiikillisessa mielessä. Tai ehkä se halusi itselleen mainetta rock and roll -yhtyeenä, ei joukkona sirkuspellejä. Joka tapauksessa Kiss oli Elderin jälkeen siinä jamassa, että sen piti keksiä jotain tai luovuttaa. Tuollaiset tapahtumat saavat meidät kirjoittamaan piisejä. – Levyltä kuuluu konsertin energia ja sanat ovat sitä, mitä tapahtuu rundeilla – siis seksiä. Backstage-passin kanssa sai mennä vain kerran salin puolelle (joten pysy takatiloissa keikkaan asti), tuohon käytävään ei saanut mennä, koska siellä oli iso ja ilkeä henkivartija ja niin edelleen. Yhtyeen haastattelu järjestyi Helsingissä yllättävän helposti, mutta jäähallin takahuoneessa oli oma meininkinsä. Ennen haastattelua (yhtye tuli paikalle vasta kaksi tuntia sovittua myöhemmin) täytyi kuunnella Kissin turvallisuuspäällikön puhe asioista jotka olivat kyllä kyllä ja ei ei. – Lick It Up on oikeastaan keikkalevy ja se on myös kirjoitettu tien päällä, Gene Simmons sanoo. Miehet hymyilivät ohimennen ystävällisesti, ottivat pikkuleivät ja näyttivät kerrassaan viehättäviltä kevyissä meikeissään. Yllättäen laulu ei olekaan kovin seksuaalinen, vaan Kiss kertoo itsestään rock-yhtyeenä, ei joukkona machomiehiä. Lopulta Kiss tuli jäähallin lehdistöhuoneeseen ja istahti riviin pikkuleipiensä ääreen (”Muista, että pikkuleivät ovat Kissille, sinä saat kahvia ja pullaa”). Lick It Up on harmiton hevilevy vauhdilla kuunneltaessa, mutta tarkempi tsekkaus paljastaa teksteissä nihkeää ylimiehistä otetta. Ensin hän ei halunnut ottaa sitä luullessaan, että tyttö yritti käännyttää häntä. Tai ehkä tietokone näytti, että Kiss oli ajettu jo loppuun totutussa muodossaan. Musiikki on suoraa rockia ja heviä, eikä bändissä tapahtunutta sinänsä merkittävää muutosta huomaa. Mutta kun hän lopulta avasi Raamatun, huomasi hän etusivulta tytön nimen, puhelinnumeron ja viestin ”Soita minulle”. Viime vuoden lopulla julkaistu Creatures Of The Night oli hyvä yritys kohti uusia ihailijoita, sillä levy oli hevimpi ja kulkevampi kuin aikoihin. Sen maine kovana ja äänekkäänä bändinä oli kärsimässä, eikä kukaan halua kuunnella maalattuja kavereita soittamassa keskivertopoppia. Järjestys kävi hetkessä selväksi. I Love It Loud ja Keep Me Coming olivat piisejä, joiden tehoon saattoi luottaa. Tai ehkä Kiss päätti riisua naamarinsa yksinkertaisesti siksi, että se kyllästyi soheltamaan tuntitolkulla ennen keikkoja maalipurkkien kanssa. ”Rakkauden voima kädessäni / Ja minä tiedän mitä haluat, tiedän mitä tarvitset / Ja tiedän mitä tunnet … Into himoa ja tulta, himoaja halua / Nautin toa ja tuskaa” (Exiter) ”Paras lukita tyttärenne piiloon / Me tulemme kaupunkiinne / Paras rukoil la että emme ole lähistöllä” (Not For Innocent) ”On jotain makeaa jota et voi ostaa / Et muuta tarvitsekaan, usko minua namu / Ei ole rikos olla hyvä itselleen / Nuole se pystyyn, nuole se pystyyn / Voi joo” (Lick It Up) ”Tarvitsen vastauksen nopeasti ja si nulta loppuu aika / Ja yö jatkuu päiviä / Nuori ja haaskattu, voi melkein maistaa sen” (Young And Wasted) ”Kuumaa verta, tarvitsen rakkaut tasi, kovana kuin kivi en saa tarpeeksi / Haluan tuntea sinut syvältä sisältä, pumpata suonien läpi / Täyttää sinut pohjia myöten… Rakkaus on suloista niin hullua, tule nuolemaan karamelli tankoani … Kosketa ruumistani, tee se hitaasti / tule, pane mehuni virtaamaan” (Gimme More) ”Koko helvetti repeää valloilleen / Ylikuormitettuna, pamautan sulakkeeni / Päivin ja öin, beibi päivin ja öin / Koko helvetti repeää valloilleen” (All Hell’s Breakin’ Loose) ”Kuuntele sydäntäsi, tyttö / Et kos kaan löydä samanlaista rakkautta kuin minun / Ei, et koskaan löydä samanlais ta rakkautta” (A Million To One) ”Ei se ole kuolemansynti, päästä mi nut sisään / Tyttö, minä aion kohdella sinua oikein / Voi hyvä tavaton, käär meeni elää / Ja se on valmis puremaan… Ja tulta tulta tulta / Tulta bensaan… Taidan purkautua, taidan purkautua / Ooh / Kun menen hänen lävitseen / Se on kuin kuuma veitsi voihin” (Fits Like A Glove) ”Halpa hajuvesi ei voi muuttaa mieltäni, ei silkki eikä pitsi / Joo, minä tanssin naamallasi / Ei tiukkoja korko saappaita, kiellettyä hedelmää / Joo, minä tanssin naamallasi” (Dance All Over Your Face) Ja sitten levyn viimeinen kappale eli And On The 8th Day. Uusin Kiss-levy Lick It Up jatkaa Creatures Of The Nightin linjaa. Ei ole vaikea poimia jokaisesta piisistä pientä esimerkkipätkää. Kukaan ei kaipaa tähteä, jonka oikeita kasvoja ei ole koskaan näytetty – kuka edes huomaa eroa. Paul Stanley suikisti suutaan ja lähetti lentopusun. Totta on. Alusta lähtien mukana ollut kitaristi Ace Frehley kyllästyi nimittäin keikkailemiseen, meni naimisiin ja jäi perheensä luo. Ehkä manageri Aucoin oli oikeassa sanoessaan, että hän voisi jatkaa Kissiä loputtomiin vaihtamalla vain soittajia nuorempiin jätkiin ja maalauttamalla näiden naamat. No niin, kitaristin vaihtumista ei huomaa, sillä Vincentilla on samat esikuvat kuin muillakin Kissin kavereilla, eli Led Zeppelin ja Jeff Beck
Se on varmasti pettymys monille Kiss-diggareille. No, meillä on lavalla hyökkäysvaunu, joka näyttää hyökkäysvaunulta. Luultavasti te olette aika kyllästyneitä lehdistöön. Meillä ei ole. – On, emme me muuten tekisikään tätä. – Me olemme kyllästyneitä… Käytimme maskeja kymmenen vuotta ja aloimme väsyä siihen touhuun. – Ota keksi! Ja Vinnie istui ja hymyili. Okei, okei. Måndagsbörsenin tuottaja sanoi, että Kiss on osa uusfasismia. Sitten työnteko jatkuu. 19. – Tuo on tyypillistä tuottajille, toimittajille ja ohjaajille. Jos sen takaa alkaa etsiä sanomaa, joutuu ajamaan takaa omaa häntäänsä. Paul Stanley ja Gene Simmons istuivat terävinä ja hoitivat puhehomman, eikä ujon tuntuiselle Vinnie Vincentille annettu edes suunvuoroa. Minä annan auton jokaiselle, joka löytää videostamme yhdenkään hakaristin! – Tietenkin lehtimiehen työ on paljon jännempää, jos saa käyttää jutuissa sellaisia sanoja kuin väkivalta ja fasismi, Gene Simmons innostui. Kiss voi tuntua väkivaltaiselta bändiltä voimansa ja energisyytensä takia, mutta jokaisella väkivaltaisella ihmisellä on ongelmia. Meistä on kiva tavata uusia ihmisiä ja tutustua uusiin paikkoihin. Mitä aiotte tehdä tämän jälkeen. Soitamme rock and rollia, miksi meidän sitten täytyisi puhua sodasta tai seksistä tai politiikasta tai sellaisista asioista. – Me olemme aivan tavallisia ihmisiä, eikä meitä kannata ottaa liian vakavasti. Kissin pitkä rundi on kulkenut läpi Euroopan, ja homma huipentui Suomeen. Kai me sitten tulimme valtaamaan Suomen sillä! Me olemme vain isoja poikia, jotka haluavat leikkiä isoilla leluilla. – Sitähän me olemme, Gene Simmons tokaisi kyllästyneesti. Onko teillä vielä hauskaa keikoilla. Meillä on jopa niin hauskaa, että menemme sellaiseen paikkaan kuin Oulu, johon muut yhtyeet eivät suostuisi edes matkustamaan. Jotkut ihmiset eivät pidä meistä, emmekä edes tarvitse heidän hyväksyntäänsä, Paul Stanley selitti. Olen surullinen niiden ihmisten puolesta, jotka katsovat koko ajan pöydänkin alle nähdäkseen, mitä siellä tapahtuu. Jos haluat mennä eteenpäin, sinun täytyy jättää jotain taaksesi. – Emme ole, itse asiassa on hauska antaa haastatteluja. – Olemme itse asiassa ylpeitä siitä. Hyökkäysvaunumme on iso fallossymboli, joka ampuu aivan kuin oikea falloskin! – Toki show’stamme löytää väkivaltaa, jos katsoo vain pommejamme ja hyökkäysvaunuamme, Paul Stanley sanoi. Jep. – On jännä huomata, miten monet televisioihmiset pitävät rock and rollia pelottavana asiana. – Kai sinä haluat kysyä Vinnieltä, miltä tuntuu olla Kississä, Paul Stanley sanoi, jolloin Eric Carr työnsi pikkuleivän Vinnien suuhun. Sitä Kiss on. Uskokaa itseenne. – Mutta jos on vanhempi kuin viisitoista vuotta, täytyy tajuta että kaikki on vain leikkiä, show’ta. Olemme vain kyllästyneitä ahdasmielisiin ja liikaa miettiviin ihmisiin. – Ja on kummallista syyttää meitä fasistiseksi bändiksi, vaikka Kississä on kaksi juutalaista. – Ei meihin kannata uskoa, emme me ole mitään johtajia, Paul Stanley sanoi. 35 keikkaa seitsemässä viikossa sujui hyvin, ja Suomi oli ensimmäinen paikka, missä naamioiden riisuminen heijastui myös lipputuloihin. rötukkainen Eric Carr makaili omalla tuolillaan ja virnisteli koko ajan. – Leikitään sitten tuota leikkiä! Kissin jätkät ovat rakastuneita toisiinsa. Aiomme mennä myös Israeliin ja Afrikkaan – ei siksi, että meidän tarvitsisi rahan takia vaan siksi, että me haluamme. Onneksi Paul Stanleylla, Gene Simmonsilla, Eric Carrilla ja Vinnie Vincentilla on niin paljon järkeä päässään, että he tyytyvät tuohon. Oli hyvä syy heittää naamiot pois jo siksi, että ihmiset alkoivat ajatella, että Kissin täytyy näyttää aina samalta. Me yritämme nauttia ja auttaa muita ihmisiä nauttimaan meidän musiikistamme. Ruotsissa yhtyeen kunnia oli kokenut sentään pienen kolauksen, sillä Måndagsbörsen-ohjelmassa oli haastateltu bändiä, mutta Kissin uutta videota ei suostuttu esittämään, koska ”videon sisältö ja Kissin musiikki eivät vastaa ohjelman tasoa”. – Jatka rockaamista, Eric vinkaisi ja virnisti. Ensin treenaamista, sitten studioon ja filmaamaan uutta videota. Näin on tapahtunut koko rockin historian ajan, Paul Stanley pehmensi. Huomenna meillä on Suomessa vapaapäivä ja ajattelimme painua keilaamaan. Tai Eric voi kertoa teille elämän tarkoituksen, hän on löytänyt sen. – Annamme vain yhden ohjeen ystävillemme. Niinhän se on. Emme halua käyttää valtaamme väärin ja ajaa kuulijoidemme päähän omia ajatuksiamme elämän tarkoituksesta. Alkuvuodesta joudumme lähtemään taas kiertueelle, nyt ympäri Amerikkaa. Liiallisella miettimisellä et pysty nauttimaan mistään. Silloin ei jää aikaa elämiseen ja hauskanpitoon. – Palaamme takaisin Amerikkaan ja lepäilemme pari viikkoa. Olette luultavasti kyllästyneitä puhumaan naamioistanne, mutta miksi jätitte ne pois. Tämä on lautanen (Gene Simmons nosti lautasen käsiinsä), mutta jonkun mielestä se on esine, joka on pyöreä ja pläp pläp. Kiss on vain rock and roll -leikkiä. Hah. – Totta kai me haluamme pelottaa lisää näitä ihmisiä. Teillä on takana pitkä ja raskas rundi. Kunpa kaikki vain pitäisivät tuon totuuden mielessään
Ei mene aikaakaan, kun kitarapioneeri nappaa syliinsä vaalean Fender Stratocasterin ja alkaa näppäillä sitä samalla kun superlatiiveja vilisevä jutustelu etenee. Hänen takanaan on suuri vanhan liiton miksauspöytä, ja seinillä komeilee rivi arvolevyjä ja muuta arvovaltaiseen uraan liittyvää esineistöä. On huhtikuu, mutta Suomessa tuiskuttaa lunta. Olen ollut aina äärimmäisen itsekriittinen. Tykkään esimerkiksi hienojen rannekellojen keräilemisestä. – En tule koskaan kyllästymään soittamiseen. Enkä tietenkään koskaan ajattele, että minun täytyy soittaa. S ähköpostilaatikkoon ilmestyy viesti: Yngwie’s iPad has joined your meeting. SOUNDI-HAASTATTELU > > TEKSTI TIMO ISOAHO Yngwie Malmsteen: Kysymyksiä ja vastauksia. Paljonkohan keskiarvo voisi olla. Kellon viisarit tikittävät Malmsteenin kotona Floridassa vasta varhaisia tunteja, mutta se sopii muusikolle oikein hyvin. Ei siinä toisaalta ole mitään yllättävää. Oletko kuullut sanonnan, että oman alansa mestariksi voi tulla kymmenentuhannen tunnin harjoittelulla. Tiedät varmaan kitaran, joka komeilee ensimmäisen soololevyni kannessa. Kyseessä on yksi ensimmäisistä 1950-luvulla valmistetuista Fender Stratocastereista. Viisi kertaa 365 kertaa 55. ”Tykkään herätä aikaisin ja nauttia aamun auringosta”, hän sanoo hymyillen. Vaikka osaisin soittaa jonkin jutun todella hyvin, minusta tuntuu aina, että homman voi tehdä ensi kerralla paremmin. Katsahdan ulos ikkunasta. Kun videoyhteys aukeaa, Malmsteen istuskelee hyvin varustellussa kotistudiossaan. Kuinka paljon olet soittanut kitaraa elämässäsi. Legendaarinen ruotsalaiskitaristi Yngwie Malmsteen on elänyt tämän filosofian mukaisesti jo vuosikymmenten ajan. Se tekee pyöreästi satatuhatta tuntia. Se on edelleen suuri intohimoni ja rakkauteni. Kasvatan tasaisesti myös kitarakokoelmaani. Eikä loppua ole näkyvissä. – Täysin vapaa päivä on aikamoinen harvinaisuus, mutta teen toki muutakin kuin musajuttuja. – Arviolta kolmesataa. Monet ovat "POHJOISMAINEN MINIMALISMI JA VAATIMATTOMUUS EI OLE KOSKAAN OLLUT MINUA VARTEN" Jos voit soittaa enemmän, miksi soittaisit vähemmän. Se on odotettu tiedonanto, joskin on aavistuksen hämmentävää, että Yngwie Malmsteen (61) liittyy Zoom-keskusteluun vartin verran etuajassa. Ei, se menee niin, että saan soittaa. Osa niistä on varsin harvinaisia. 20. Aloittamisestani on kulunut pyöreästi 55 vuotta, ja olen soittanut käytännössä joka päivä sen jälkeen. Ehkä neljä tai viisi tuntia päivässä. Montako keihästä sinulla on nykyään. – Olen siis ottanut varman päälle ja tehnyt vaaditun duunin kymmenkertaisesti. Pidätkö koskaan rehellistä vapaapäivää. – Pistit heti aika pahan! Katsotaanpa..
KU VA : AU ST IN HA RG RA VE 21
Millainen oli ensimmäinen esiintymisesi yleisön edessä. – Taisin soittaa joissain vanhempieni bileissä jo pikkupoikana, mutta ensimmäisen julkisen keikkani vedin kolmannella luokalla. Se on aivan maagista. – Totta kai. Anna palaa täysillä. Kerroin hänen olevan bändin rumpali, vaikka hän ei ollut koskaan soittanut rumpuja. Sillä hetkellä päätin, että kitara on minun juttuni. Tietenkin isot riffit menevät niin kuin ne menevät, mutta soolot – ja niitä on paljon – ovat pitkälti improvisoituja. Se oli aivan käsittämättömän kuuloista touhua. Ei. Kun Jimi Hendrix menehtyi syksyllä 1970, Ruotsin televisiossa näytettiin kohokohtia hänen uraltaan. Sataprosenttisen tosissani. Fenderin tuntuma on omaa luokkaansa. Kaikenlaisia sähkiksiä, akustisia, kaksikaulaisia ja niin edelleen. Kun istahdan punaisen paholaisen penkille ja painan kaasua, vapauden tunne on täydellinen. Julkaisin juuri Tokyo Live -tallenteen, joka esittelee vain yhden version edelleen KUVA: POLYDOR KUVA: JENS JOHANSSON Äänimies Ralph Mastrangelon ja rumpali Anders Johanssonin kanssa japanilaisessa luotijunassa vuonna 1988. Sen jälkeen, kun näin mainitsemani Hendrixin temput, kakkossuunnitelmaa ei todellakaan ollut. Sitä fiilistä ei voita mikään. – Mieleni räjähti palasiksi, kun kuulin Deep Purplen Firebal lin kahdeksan vanhana. Niiden joukossa on monia mahtavia kitaroita ja rakastan niillä soittamista... Palataanpa takavuosiin. Toimitus oli tietenkin pelkkää luokatonta meteliä ja kaikki inhosivat musisointiamme. En tiedä parempaa tapaa rentoutua ja ladata pattereita. – Kyllä. Mikä tekee Stratocasterista niin hyvän kitaran. – Kuten sanoin, minulla on satoja soittimia. yrittäneet ostaa sitä hyvin isoilla rahasummilla, mutta en taida myydä sitä koskaan. Miltä esiintyminen tuntuu nykyään. Se olikin sitten menoa. Koulussa oli jotkin juhlat ja tuumasin eräälle luokkatoverilleni, että meillä on muuten perjantaina keikka. Siihen ei voi kyllästyä. – Sain ensimmäisen Stratokopioni yhdeksänvuotiaana, mutta jo joskus 12-vuotiaana, hyvin intensiivisen kesätyöperiodin jälkeen, onnistuin hankkimaan aidon pelin. Kun vakuutin kysyjille, että minusta tulee kansainvälinen rockmuusikko, kaikki nauroivat räkäisesti päin naamaa: ”Poika, leikkaa tukkasi ja mene armeijaan!” Vielä kummastuneempia oltiin, kun minun tajuttiin olevan tosissani. Ja niin me sitten soitimme. Levyjä, nuottikirjoja ja instrumentteja oli joka puolella. – Sain ensimmäisen kitarani viisivuotiaana. Oli toki selvää, että minusta tulee jonkinlainen muusikko, mutta ammattimainen toiminta oli eri asia. Voisi kai sanoa, että päätös on pitänyt. Keräiletkö edelleen myös Ferrareita. No, rehellisyyden nimissä sanottakoon, etten välttämättä käyttäisi julkisia kulkuvälineitä muutenkaan. Tajusin hyvin pian, että liikkuminen ilman omaa pirssiä on mahdotonta. – Kiinnostukseni autoja kohtaan heräsi, kun muutin USA:han vuonna 1983. Minä rakastin sitä. Kun näin Hendrixin hajottavan ja polttavan kitaransa lavalla, jotakin peruuttamatonta tapahtui. Tänä päivänä sitä ei välttämättä pysty hahmottamaan, mutta Fireball kuulosti vuonna 1971 avaruusolioiden tekeleeltä. – Jos kysyt minulta neuvoa muusikon uran varalle, se on tämä: Älä kuuntele muiden vähättelyjä ja paskapuheita, vaan anna palaa. – Ensimmäisenä tulee mieleen The Monkees, joka oli suosikkibändini pikkupoikana. Kun muistelen 70-luvun Ruotsia, populaarimusiikin soittajia ei arvostettu Abban menestyksestä huolimatta pätkääkään. Niihin aikoihin kokeilin myös huilua, trumpettia, pianoa ja rumpuja. 22. Musiikkiin suuntautuminen taisi olla tuossa ympäristössä itsestäänselvyys. Heti seuraavana vuonna ilmestyi Made in Japan, ja suuni loksahti auki vielä isommin. Se oli varsin spontaania touhua. Rakastan Ferrareita. Se on minulle autojen Stratocaster. Tämä kaveri ei ymmärtänyt lainkaan, mistä puhuin. Minulla on ollut Jaguareja, Porscheja ja muita hienoja autoja, mutta Ferrari on oma juttunsa. – Onko se tuttua ja turvallista. Olen tehnyt tätä vuosikymmeniä, mutta pidän itseni varpaillani konsertista toiseen. Materiaalin joukossa oli vuonna 1967 kuvattu pätkä Montereyn festivaalilta. Käsittääkseni perheenne oli hyvin musikaalinen. Nyt takana on tuhansia konsertteja. – Kun Marshallit alkavat möyrytä takanani, kuuma veri alkaa virrata suonissani. Vanhempani soittivat ja minulla oli musiikillisesti lahjakkaita vanhempia sisaruksia. Kun olin pieni, musiikki eri muodoissaan oli yksinkertaisesti koko ajan läsnä. Mutta kun lähden sotaan, mahdollisia aseita on vain yksi. Millaisia varhaisia muistikuvia sinulla on musiikkiin liittyen. ”Ei hätää, tuon sinulle setin ja näytän perusjutut”, tuumasin. Haaveile isosti ja jätä muiden mielipiteet omaan arvoonsa. Pidin toki myös The Beatlesistä ja vaikkapa John Mayall & the Bluesbreakersistä. – Tämä on kaksipiippuinen juttu. Yksikään Yngwie-keikka ei ole toisintoa
Koko urani perustuu intohimoon ja sen pelottomaan hyödyntämiseen. Sen jälkeen sain myös jenkkidiilin. Vähintään. Raitoja ei ollut käytössä liiemmin, joten kyseessä on periaatteessa livenauhoitus. Nukahdin usein instrumentti sylissäni. – Kun alan muut mestarit – Ritchie Blackmore, Eddie Van Halen, Eric Clapton ja vaikka Brian May – kehuvat tekemisiäni, tuntuuhan se hyvältä. Oliko sooloura koko ajan tavoitteenasi. Ruotsilla on hieno historia ja rakastan käydä siellä. Mutta kotini ja sydämeni on Floridassa, siitä ei ole epäilystäkään. Olin Alcatrazzin kanssa Japanin-rundilla alkuvuodesta 1984, ja paikallinen levy-yhtiö tarjosi minulle soolosopimusta. Se oli tietysti jenkkiläistä small talkia, mutta ero ruotsalaiseen ”älä edes yritä, tuo on ihan naurettavaa pelleilyä” -lannistamiseen oli valtava. Ei kukaan. Katson ja kuuntelen soittoani ikään kuin vierestä. Sitä fiilistä ei voita mikään. Minun olisi pitänyt käydä koulua, mutta sellaiselle ei ollut aikaa. Mitä muistat näistä ajoista. Vaikka maahantuodun kiekon hinta oli korkea, se nousi silti myyntilistoille Amerikassa. En koskaan. Ne eivät ole oikeita sanoja kuvaamaan tekemistäni. En varmaankaan tajunnut sitä silloin, mutta kukaan ei tehnyt siihen aikaan sellaista kamaa, neoklassista rankkaa heavy metalia ilman laulua. Julkaisit yli tunnin mittaisen Powerhouse-demon jo vuonna 1978. Miksi ihmeessä toistaisin ja kopioisin itseäni illasta toiseen. Soita se.” Muutit Yhdysvaltoihin 1980-luvun alkupuolella vain parikymppisenä. Hyvällä tavalla överiksi vetäminen sen sijaan on. Onneksi osaan nykyään kontrolloida itseäni! Otetaan taas vähän takapakkia. Hermostuttaako sinua ennen keikkoja. Tunnelma oli äärimmäisen kannustava, kaikki taputtelivat olkapäille, että ”hei tyyppi, sinä olet pirun siisti ja sinusta tulee iso stara”. – Jos tämä illuusio rikkoutuu vaikkapa hajonneen savukoneen tai vääränväristen valojen vuoksi, saatan suuttua todella pahasti. – Soitin niihin aikoihin ihan eläimellisen paljon. – Olihan se varmasti mielessä, mutta silti sooloura käynnistyi melkeinpä sattumalta. – Rising Force -debyyttialbumini ilmestyi loppuvuodesta 1984 ja osoittautui Japanissa suureksi menestykseksi. Siihen ei voi kyllästyä.” KUVA: AUSTIN HARGRAVE KUVA: MICHAEL JOHANSSON Fire and Ice -levyn promokuva vuodelta 1992. Aina kun soitin, pyrin tekemään sen täydellisesti. Saatan kehitellä siitä myöhemmin kappaleen. Kun muutit suuren veden taakse, soitit hetken aikaa Steelerin ja Alcatrazzin riveissä – mutta vain hetken. Ja hei, tämä on tärkeää: minä en silloinkaan kokenut treenaavani tai harjoittelevani. Jos vahvarin potikat loppuvat kymppiin, minä väännän ne yhdelletoista. Olit vasta teinipoika, mutta toimitus oli huimaa. Erityisen hyvältä ylisa”Kun Marshallit alkavat möyrytä takanani, kuuma veri alkaa virrata suonissani. Aluksi levyä ei julkaistu Yhdysvalloissa, ja levykaupat joutuivat tilaamaan sitä suoraan Japanista. Lähden vain soittamaan jotakin sooloa, ja jossakin vaiheessa huomaan löytäneeni jonkin uuden hienon polun. – Se oli paras päätökseni koskaan. – Keikkojen aikana tapahtuu sitäkin, että keksin uusia biisejä ikään kuin lennosta. Soolojen ei tarvitse olla teknisesti täydellisiä, mutta niissä täytyy olla loputon määrä intohimoa. – Fiilikseni on hyvällä tavalla jännittynyt, energinen ja innostunut. – Rakastuin amerikkalaiseen ilmapiiriin välittömästi. Kun otin kitaran käsiini, tuumasin itselleni: ”Älä yritä soittaa jotain. Kun nousen lavalle, tiedän mitä olen tekemässä ja olen äärimmäisen keskittynyt. Debyyttisi on ehta kitaraklassikko. – Olin Powerhousen purkittamisen aikoihin 14–15-vuotias. Toki minua mietitytti, vaikuttaako sooloura Alcatrazzin touhuihin, mutta sellaisia ei tarvinnut pohtia kovin kauan, sillä minun ja yhtyeen tiet erkanivat vähän myöhemmin samana vuonna. Olin jo ehtinyt rakastua Japaniin ja allekirjoitin diilin ilomielin. Kertoisitko hieman siitä. Onko jokin siitä saamastasi palautteesta jäänyt erityisesti mieleen. 23. Pohjoismainen vaatimattomuus ja minimalismi ei ole koskaan ollut minua varten. Olen ylpeä ruotsalaisuudestani ja kehossani kiertävästä viikinkiverestä. Mutta olenko hermostunut. Monina iltoina flow menee niin pitkälle, että tavallaan irtaudun ruumiistani. Se on mieletön tunne. käynnissä olevan 40-vuotiskiertueeni tarjonnasta. Kitara oli käsissäni käytännössä kaiken valveillaoloajan. Rundin kaikki muut keikat ovat erilaisia. – Älä silti käsitä väärin. Se on se juttu
Ja minähän kirjoitan omia juttuja koko ajan. Miksi en siis voisi tehdä parasta levyäni 2025 tai vaikka 2030. Haluatko taas yhden neuvon. Kakkoslevy Marching Outin jälkeen diskografiasi on kasvanut kymmenillä singleillä, studioalbumeilla ja livelevyillä. Liittyykö johonkin julkaisuun jotain aivan erityistä tunnelatausta. Niihin aikoihin tapahtui monia hulluja asioita, mutta varoituksen sana lienee silti paikallaan: ei kannata uskoa ihan kaikkea, mitä Jens kertoo. Suhtaudun koko elämään samalla asenteella. Ja niin muuten tultiin. En voi palata ajassa taaksepäin, joten miksi pohtisin menneitä tai kaipaisin jotakin aikoinaan tapahtunutta. – Älä taaskaan käsitä väärin. Hah hah! Oletko kuullut suomalaisen Alexi Laihon soittoa. Children of Bodomin kitaristi-laulaja diggasi todella kovasti tekemisistäsi, erityisesti varhaisista levyistäsi. – En ole. Pohjimmainen ajatukseni oli, että tehdäänpä nyt yksi soololevy, kun joku kerran maksaa kulut. Kun tekee taidetta, yksi pitää teoksistasi ja toinen taas ei. Minulla oli ongelmia perhe-elämässäni ja – hemmetti soikoon – maanjäristysten takia! – Nämä ovat tietenkin vain henkilökohtaisia ajatuksiani, ja onneksi monet tuntuvat pitävän Odysseytakin kovassa arvossa. Jos yrität miellyttää kaikkia, et lopulta miellytä ketään. Olen kuullut hauskoja juttuja bändissäsi silloin soittaneelta Jens Johanssonilta. Se, että minulla ei ole tarkkaa kuvaa Children of Bodomin musiikista tai Alexin soitosta, ei ole mikään ihme. – En ole varma. Muistan edelleen elävästi sen hetken, kun lensin Tokiosta kohti Los Angelesia ja kirjoitin paperilapulle I Am a Viking -biisin rivejä: ”I am a Viking / I’m going out to war / I’ve got no fear in my heart” ja niin edelleen. Olen tänä päivänä parempi muusikko kuin koskaan ennen ja oppinut biisien tekemisestä jutun jos toisenkin. Niccolò Paganini, Antonio Vivaldi, Pjotr Tšaikovski ja jotkut hieman tuoreemmat artistit riittävät minulle oikein hyvin. Esimerkiksi Trilogysta [1986] tuli hieno levy, kun taas Odysseyn [1988] aikoihin keskittymiseni pääsi vähän herpaantumaan. Niinhän se aina menee. Se oli sotahuutoni ja asenteeni. Toki tiedän myös hänen valitettavasta menehtymisestään. En nimittäin kuuntele juurikaan uutta musiikkia – siis viime vuosikymmeninä julkaistua musaa. Miksi edes yrittäisin tehdä levyjä, jos ajattelisin jollakin muulla tavalla. Ne kertovat siitä, missä vaiheessa olen ollut urallani ja millaiseen suoritukseen olen kyennyt. Huominen tulee olemaan paras päivä koskaan! KUVA: AUSTIN HARGRAVE KUVA: ANDERS JOHANNSON. Oletko törmännyt häneen viime vuosina. Kun työskentelen omien biisieni kimpussa, en halua häiriKosketinsoittaja Jens Johanssonin kanssa ruotsalaisessa viinakaupassa vuonna 1988. Alcatrazz oli jo jäänyt taakse, ja päätin tehdä bändilevyn ja aloittaa varsinaisen urani. Sille ei yksinkertaisesti voi mitään, enkä ole vaivannut tällaisilla asioilla päätäni enää vuosikymmeniin. "En pidä totuuden vääristelystä, joten vähemmän ei yksinkertaisesti voi olla enemmän." nat tuntuivat sen vuoksi, että Ri sing Force syntyi hyvin spontaanisti ja nopeasti. – Jokainen levy on omalla tavallaan tärkeä. Jos haluan, voin toki tehdä myöhemmin tarkempia analyyseja. Vuosi oli ehkä 2010 tai jotakin sellaista. Olen kuullut Children of Bodomista ja uskoakseni tapasin Alexin jonkin festivaalin backstagella. tä keskittymistäni kuuntelemalla muiden sävellyksiä. – Mutta jos todella haluat tietää, mikä on paras albumini, niin tietenkin se seuraava. – Kakkosalbumi Marching Outin [1985] tarina on ihan toisenlainen. Seuraavaksi lähdimme usean kuukauden kiertueelle AC/DC:n kanssa, ja loppu on historiaa. Täältä tullaan..
Entä aiotko laulaa seuraavillakin levyilläsi. Ennen kuin oman orkesterin levy löytyi kauppojen hyllyiltä, piti kuvaannollisesti kiivetä Mount Everestille. Vaikkapa Tiktokista nousee taivaalle isoja tähtiä, mutta huomenna heitä ei enää muisteta. Kun viimeksi tsekkasin studioni arkistoja, uusia ideoita oli noin sataviisikymmentä. Kun soitin ensimmäisissä kokoonpanoissani, toimin yleensä myös laulajana. Ymmärrettävistä syistä monet pitävät minua pelkkänä kitaristina, mutta se on kaukana totuudesta. En pidä totuuden vääristelystä, joten vähemmän ei yksinkertaisesti voi olla enemmän. Kun aloitin, touhu oli rajua. Avaruudesta puheen ollen… – Tiedän, mihin viittaat! Lavalle roudaamani Marshall-seinä on nykyään niin valtava, että se näkyy avaruuteen asti. Pelkästään Los Angelesissa oli tuhansia bändejä, koko maasta puhumattakaan. Tämä mysteeri takaa sen, että uuden musiikin työstäminen on vuodesta toiseen seikkailullista, haastavaa ja kiehtovaa. Mutta kokeiltaisiinko kerran niin, että soitat vähän hitaammin ja hieman vähemmän. Olen tehnyt urallani lukemattomia asioita, joista en olisi uskaltanut joskus edes haaveilla. Piste.” Tietenkin tästä lausahduksesta on tullut meemi ja siihen suhtaudutaan humoristisesti, mutta olin täysin tosissani. Milloin seuraava albumisi – mahdollisesti parhaasi – sitten ilmestyy. Levytyssopimuksen saaminen amerikkalaisen lafkan kanssa oli valtavan työn takana. – Toki. – En ole lyönyt lukkoon mitään tarkkoja aikatauluja. – 2020-luvulla ja internetin aikakaudella levytyssopimusta ei enää edes tarvita. Jokainen yhtye teki kaikkensa saadakseen diilin. Olen toki kokeneempi kitaristina, mutta pidän myös solistin hommista. Kun elämä on täydellistä, ei tarvitse kurkottaa kuuta taivaalta. Edellinen studioalbumi Parabellum julkaistiin kesällä 2021. Eikö ole ihan luonnollista, että hoidan silloin myös laulajan hommat. – Hah hah! More is more -lausahdus tuli aikoinaan spontaanisti, kun työstin materiaalia eräässä ruotsalaisessa studiossa. Olen tehnyt urallani satoja biisejä, mutta en vieläkään tiedä, mikä on säveltämisen salaisuus, ja se on mahtavaa. Millaisia ajatuksia sinulla on musiikkibisneksen suurista muutoksista. Onneksi onnistuin. Todellakin: kun astronautit nousevat raketilla korkeuksiin, he huomaavat sieltä Kiinan muurin ja vahvistinpinoni. Usko tai älä! 9. Kun tein Parabellumia, myös silloin ideoita oli valtavasti. – Rakastan kappaleiden väsäämiseen liittyvää magiaa. Sitten vain poimin aihioista parhaat, ne kaikista unohtumattomimmat, ja pistin levykokonaisuuden läjään. Miten asiat voisivat olla paremmin. huhtikuuta Zoomhaastattelu KUVA: AUSTIN HARGRAVE. – Olen vanhan koulun mies, joten en tietenkään voi olla pelkästään iloinen tästä kehityskulusta. Yksi yhteinen nimittäjä taakse jääneellä ja nykyisellä musabisneksellä toki on: touhu on brutaalia. Joskus vähemmän voi olla enemmän.” Katsoin tätä studioteknikkoa hetken aikaa ja totesin: ”Miten ihmeessä vähemmän voisi olla enemmän. Elän elämääni tekemällä haluamiani asioita ja rakastan sitä syvästi. Ajattele nyt: kun työstän uutta materiaalia, teen kaiken itse pienimpiä yksityiskohtia myöten. Kun yksi sooloista oli purkissa, äänittäjä tuumasi: ”Se oli älyttömän hyvä otto... Enemmän on enemmän. No, mehän tiedämme, että kohdallasi enemmän on enemmän. Jatkan viime vuonna käynnistynyttä 40-vuotisrundia ja kirjoitan samalla uutta musiikkia. Olen kirjoittanut internetin valtavasta voimasta biisejä, ja esimerkiksi Lost in the Machinessä todetaan: ”You think you’re alive / But you’re quite dead inside / Your words have no mea ning / You’re lost in the screen.” Onko sinulla vielä joitakin tavoitteita. – En haaskaa aikaani miettimällä, mitä voisin vielä saavuttaa. Minut sen sijaan muistetaan
M iten juuri tämä nelikko on päätynyt musisoimaan samassa yhtyeessä ja julkaisemaan levyn vuonna 2025. Eli laulaa Pekko Käppi, Kielo Kärkkäinen, Laura Moisio ja Lauri Myllymäki ovat yhtä kuin Ne Lintuizet. Lauri on soittanut mun bändissä kymmenisen vuotta, Laura Moisio luettelee hymyillen. Kvartetti on valmis lentämään folkinsa kirjavalla taivaalla vapaana kaikista musiikkimaailman rajoista. TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVA TERO AHONEN ANTIBÄNGERIÄ MUSIIKKIA 26. Kieloon tutustuin lauluympyröissä. – Jossain kohdassa tuli sellainen olo, että oon laulanut heidän kaikkien kanssa moniäänisesti ja sitä olisi kiva jalostaa vielä pidemmälle. – Pekon tunnen, koska oon laulanut hänen levyillään. Muusikoista jokainen on tehnyt musiikkia vuosikausia, ja voisi arvella, että Ne Lintuizet -yhtyekin olisi voinut syntyä aiemminkin
Osasin odottaa hienoa yhteislaulua, mutta yllätyin vähän, miten hienosti kukin löysi lopulta paikkansa. Eli asioita, jotka kone mieltää virheiksi. Samaan aikaan, kun kansa löytää helpotusta musiikista, päättäjät leikkaavat kulttuurista. Fanitus, ystävyys, kemiat tai samanlainen musiikkimaku eivät vielä ole tae onnistumiselle. – Aika orgaanista mun omakin musa on aina ollut. Musta tuntuu, että meidän kappaleet elivät ekana omilla tahoillamme, sitten keikoilla, taas treeneissä, jälleen studiossa ja tulevat lentämään tästä eteenpäinkin, kun me lähdetään uudestaan kiertueelle. Levy ei kuulosta vuodelta 2025. Muusikot kertovat, että he itse kuulevat valmiilla levyllään jopa rec-napin painamisen aikaiset mielenliikkeet. – Meidän äänet eivät järjesty perinteiseen sopraano–altto–baritoni–basso-pinoon, joten meidän piti kokeilla erilaisia tapoja tehdä moniäänisiä sovituksia, mikä taas teki yhtyeen soundista tosi persoonallisen, Kärkkäinen lisää. Siihen liittyy lukemattomia taiteellisia valintoja, vaikka äänitettäisiin kuinka livenä. Kielo Kärkkäinen, Pekko Käppi ja Lauri Myllymäki kertovat vuorollaan, että kukin nelikosta on fanittanut toisiaan vuosia ja suurin osa työskennellytkin yhdessä. Hänen mukaansa yhtyeen kaikissa sävellyksissä oli tilaa hetken oikuille. – Se vaati paljon treeniä. Ne Lintuizet on jo nyt usean kesän musiikkia. Osa materiaalista taas on jotain ihan muuta, irrottelevuutta, jollaista nelikolta ei ole aiemmin kuultu. Kuitenkin se tapa, jolla tämä levy äänitettiin, yhdessä samassa tilassa yhtä aikaa laulaen ja soittaen, on ollut tosi virkistävä juttu myös itselleni, Moisio sanoo. Nyt toimme muiden kuultavaksi tekemiämme kappaleita, ja siitä ei alkanutkaan luomisen tuska vaan yhdessä tekemisen ilo, Käp pi summailee yhtyeen harmoniaa. Kyse on vain siitä, että halusimme antaa tilaa sattumanvaraisuudelle, Myllymäki sanoo. Syntyi yksi yhteinen soundi, Moisio iloitsee. Ihmisyys saa kuulua Ne Lintuizet -musiikki syntyi syvästä yhteisöllisyyden kokemuksesta, jonka nelikko sai jakaa yhdessä. Tekoälyn riemumarssi on vain viimeisin luonnollinen vaihe tässä kehityksessä. Myllymäki sanoo, ettei voi olla ajattelematta, että ihminen on vieraantumassa ihmisyydestä. – Musta tuntuu, että tekoäly tekee eräänlaista keskiarvomusiikkia, jossa ”kaikki on hyvin”. – Parhaimmillaan on ihan uskomatonta, millainen tunne syntyy, kun laulaa toisen ihmisen kanssa. Laulujen virittämisestä ja jokaisen iskun korjaamisesta on tullut oletusarvo. Tämä pakkomielteinen optimointi mitätöi kaikkea, mikä meissä ihmisissä on arvokasta. Kukin sävelsi tahollaan, mutta musiikin lopullinen muoto saattoi elää paljon, ennen kuin valmis kappale oli ikuistettu levylle. Kaikki lintuizet ovat tehneet tahoillaan orgaanista soolomusiikkia, joka pohjautuu laulaja-lauluntekijyyteen, bändisoittoon, folkiin ja niin tummiin kuin kirkkaampiin tunnelmiin. Se sisältää antibängeriä musiikkia. Taloudellisen tehokkuuden kieli on ainoa, jolla nähdään arvoa. – Tervetuloa tänne ihmisten luo, ikuisen keskeneräisyyden pariin, Kärkkäinen vitsailee bänditoverilleen. – Ainakin tällä levyllä meille sopi orgaanisempi lähestymistapa, jossa pyrittiin tallentamaan häpeilemättä juuri se tietty hetki, tila ja tunne, Käppi toteaa. ”Parhaimmillaan on ihan uskomatonta, millainen tunne syntyy, kun laulaa toisen ihmisen kanssa.” 27. Kehosta, urasta, elämäntarinasta, taiteesta myös. – Meillä kaikilla on mun mielestä tunnistettavat äänet. Kaikki lähtivät tähän mukaan suurella ilolla. Pienimmätkin äänenpainot osuvat yksiin ja kokee laulavansa jotain, mikä on tehty siinä hetkessä yhdessä. Emme ole soundien emmekä genrejen suhteen mitään puristeja. Kliseistä kyllä, mitä mekaanisemmaksi meininki menee, sitä enemmän kaipaa inhimillisyyttä. – Huomasin, että me kaikki oltiin totuttu kahlaamaan luomisen tuskan suossa itseksemme. – Se näkyy myös musiikissa. Moisio myöntää, että tällä hetkellä julkaistavasta musiikista uupuu hänen korvissaan usein ”se jokin”. Juoksuhaudoissa on soitettu tanssimusiikkia mandoliinilla ja laulettu. Käppi hymyilee leveästi sanoessaan, että seuraava vertauskuva saattaa kuulostaa vähän ”hipiltä”, mutta hänelle itselleen kokemus oli todella tärkeä, koska se vei häntä lähemmäksi musiikin alkuperäistä vuorovaikutusta. Omat tunteeni reagoivat kaikkein voimakkaimmin oikukkaisiin asioihin, koska me ihmiset ollaan oikukkaita. – Me eletään eräänlaista virheettömyyden aikaa, ihan kaikessa, Kärkkäinen jatkaa pohdintaa. – Unta makeaa, jota me sanottiin puhelaulubiisiksi, ei varmasti olisi syntynyt ilman tätä porukkaa, Moisio paljastaa. Uuden yhtyeen sydän piileekin siinä, millaista taikaa nelikon yhteislaulussa piilee. Myllymäki lisää, että totutusta poikkeavimmatkin kappaleet kuulostavat silti Ne Lintuizilta. vielä enemmän yhdessä. Sen sijaan, että kritisoisi muita, hän haluaa tehdä itse musiikkia, jota haluaa kuulla. Sitten se muuttui pikkuhiljaa yhä enemmän improvisaatioksi, joka myös äänitettiin käytännössä ensimmäisellä otolla. – Musiikki ja sen tekeminen yhdessä on niin ikiaikainen ilmaisumuoto, että me ihmiset olemme ehkä jo vähän unohtaneet, miten antoisaa on musisoida tai vaikka tanssia yhdessä muutenkin kuin konserteissa. Jatkuvaa lennokkuutta Käppi iloitsee siitä, miten moni asia Uusi huone -albumilla on ikään kuin sattumankauppaa. – Se liittyy tähän individualismiin, että kaikesta pyritään rakentamaan liian täydellistä. – Toista levyä odotellessa, Käppi hekottaa vieressä ja alleviivaa, että uutta musiikkia syntyi todella paljon. Jotta meistä on voinut tulla tällaisia yhteensoittajia ja -laulajia, meidän on pitänyt antaa ajan kulua ja soittomme ja ääniemme kasvaa yhteen. Suuret yhteiskunnalliset mullistukset ovat tuottaneet monialaista taidetta. Me ei lähdetty tekemään Ne Lintuizia tietoiseksi vastalauseeksi nykyhetkelle, mutta me halutaan pitää kiinni siitä, että ihmisyys saa ja sen pitää kuulua ihmisen tekemässä musiikissa. – Tietenkään levyttäminen ei ole koskaan vain asioiden tallentamista sellaisenaan. – Tässä ajassa hyötyajattelu hallitsee kaikkia elämän osa-alueita. Jatkuva törmäily madalsi kynnystä alkaa ehdotella yhtyeen perustamista. – Siinä oli rakenne, joka ei sellaisenaan täysin toiminut. – Jos miettii asiaa yhteiskunnallisesti, niin aina kun ihmiskunta on kohdannut syviä kriisejä, ihmiset ovat päätyneet vaikeimpinakin hetkinä yhteen musisoimaan. Nykykappaleista käytetään usein sanaa ”bängeri”, mutta Uusi huone -albumia kuunnellessa tulee ilahduttavan bängeritön olo. – Levyä kasatessamme olemme olleet pieninä hetkinä kauhuissammekin, koska olimme tuoneet keskenään erilaisia biisejä muiden kuultavaksi ja olleet avoimia sen suhteen, millainen kokonaisuus niistä tulee, Kärkkäinen kertoo. Monipuoliselta levyltä löytyy lauluja, jotka tuovat mieleen kunkin tekijän soolokappaleet
Pitkän linjan bändien maailmassa yksi viime aikojen hämmästyttävimmistä tapauksista oli Popedan jatkaminen ilman Pate Mustajärveä. – Kråklundin aikana tuli opittua kantapään kautta kaikki tähän homTEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA PETE HOSSA 28. Klamydia on aina levyttänyt omalle yhtiölleen. Voisiko Klamydia olla olemassa ilman Vesku Jokista. Se on lintukoto, jossa on rauhaisaa. ” M e ollaan se mörkö”, Vesku Jokinen selittää, kun tulemme tärkeän kysymyksen äärelle: Klamydian 21. Sekin ärsytti, ettei päässyt televisiosta suoraan rundille, koska elettiin korona-aikaa. Laulaja Vesku Jokinen uskoo, että sanoma sopii etenkin tähän aikaan. Jokinen istuskelee kotonaan ja odottelee keikalle lähtöä. Klamydian uusi albumi Mörkö koneistossa kertoo kuulijalleen, ettei periksi pidä antaa ikinä. Mies oli sentään soittanut yhdeksällätoista ensimmäisellä Klamydia-albumilla. – Ei se ollut kova paikka, Jokinen kuitenkin vastaa. Jos sellaisiin lehtiin vinkkaa, että nyt olisi tullut uusi levy, niin vastaus kuuluu: ”Jaa jaa, ooksää vielä alkoholisti?” Suomen Motörhead Mörkö koneistossa -levyllä Klamydia on kahden kitaran kvintetti. Ja kun Pasi oli ehtinyt soittaa neljä keikkaa, tuli korona, Jokinen nauraa. Ja viinapäätä pitää vähän olla. Tuossa kohdassa tuntui, että sinne oli menossa sopivaa porukkaa, ja olihan se helvetin makee kokemus. – Jos musta aika jättäisi, soisin jätkien hommaavan tilalleni jonkun, joka lähtisi niiden kanssa lavalle pomppimaan. – Neljä vuotta mä sitä harkitsin ennen kuin suostuin. Mutta ellen olisi näin liikkuvainen ihminen, olisin lähtenyt helvettiin jo ajat sitten, Jokinen sanoo. Sitä paitsi Silttu on perkeleen hyvä jätkä ja bussiin sopiva mies. Spotifyn top-listalla on Cippa-Cöö ja Pliplu ja Nublu ja saatana Blablu, ja niiden keskelle kun lyö Klamydian, niin eikös se nyt ole aikamoinen mörkö. Viime vuosina Vesku Jokisen yksityisasioita on ruodittu juoruja iltapäivälehdissä. Kurttuotsainen henkilö ei meidän seurassa viihdy. Mutta ilmeisesti vanha mörkö kelpaa edelleen, koska tuvat ovat täynnä. – Meidän basisti Severi Kohtamäki on asunut muinoin Kaskisissa, kaikki muut ovat paljasjalkaisia. Kun Jaken terveys koheni ja kaikki oli taas hyvin, niin eihän me voitu Silttua pois päästää. Yleensä kirjoitetaan jotain negatiivista, jos vaikka munaa itsensä tai eroaa tai jotain. Jo jonkin aikaa mukana pyörinyt kitaristi Silttu Sillanpää on näet vakinaistettu yhtyeen viralliseksi jäseneksi. – Silttu tuli mukaan, kun Jakelle tuli terveysongelmia. Klamydia on veivannut suomipunkrokkia vuodesta 1988 lähtien, ja soittajat Vesku Jokisen ympärillä ovat ehtineet vaihtua moneen kertaan. Onko se Vain elämää -julkisuuden hinta. Ensimmäiset parikymmentä vuotta se pyöritti Kråklund Recordsia, joka julkaisi ja jakeli muidenkin äänitteitä. – Koneisto on kummallinen yhden hitin tähtiä tekoälyn avulla luova musiikkiteollisuus. Kaltaiselleni reissumiehelle Vaasa on oiva lepopaikka. Oli se kuitenkin raskasta olla 15–17 tuntia päivässä linssin alla. Onhan noita solisteja vaihdeltu ennenkin. Olen tuntenut Pasin 40 vuotta ja tiesin, että siinä on bussiin sopiva mies – siitä me aina puhutaan, että onko joku ”bussiin sopiva” vai ei. studioalbumi on nimeltään Mörkö koneistossa, mutta miksi. Pandemian aikana Jokinen osallistui Vain elämää -ohjelmaan. Vaasa on leppoisan tylsä mesta, jossa ei tapahdu mitään, tai jos tapahtuu, ihmiset eivät ota osaa. Vuoden 2009 Rujoa tai detta -albumista lähtien Klamydia on levyttänyt Usvaputkelle. Eikä siitä edes tullut mitään negaation paskamyrskyä perään, vaan kaupassakin kiiteltiin. – Oli sitä jo aiemmin. Se on Vesku Jokisen ja Jake Helinin firma. Klamydialla on varmaankin pirullisia tulikokeita, jotka täysjäseneksi pyrkivän täytyy läpäistä. – Hähhhähhhää, noo, kunhan sopii bussiin ja ymmärtää jotakin hauskanpidosta, se on siinä. – Tilanne oli sellainen, että parempi näin. Kitaristimme Jake Helinin broidi Pasi Helin oli selkeä valinta rumpaliksi. Ne soittavat Jaken kanssa helevetin hienosti yhteen. Tavallista suuremmalta muutokselta tuntui se, kun rumpali Riku Purtola lähti bändistä 2020-luvun kynnyksellä. No, Pasi tuli bändiin ja me lähdettiin rundille. Me tarvittiin kitaristi, jotta päästiin keikoille. Klamydian kaikki jäsenet asuvat Vaasassa, vaikka Jokinen kritisoi kotikaupunkinsa apaattisuutta jo vuoden 1991 Los Celi batos -albumilla
Sitten tajusin, että mun pitää tehdä omaa juttuani, kirjoittaa omalla kynälläni. Mutta on se vähän semmoista, että mielellään sitä pitäisi yksityisasiat yksityisinä. Monilla on sellainen käsitys, että Klamydia soittaa huumoripunkkia, vaikka tosiasiassa bändillä on monenlaista lyriikkaa. Kuten Juice Leskinen sanoi, biisintekijä on yleensä bändin huonoin soittaja. On siellä vakavatkin hetkensä, mutta enimmäkseen viba on keväisen positiivinen. – On pakottava tarve tehdä biisejä. – Terveysongelmien takia enimmäkseen. Jumalauta, että onkin sattunut ja tapahtunut! Meidän entisen kitaristin Vuokon kanssa juuri naurettiin ihan vääränä, kun muisteltiin menneitä. Beibi ai lav juu, tuu takas, uaa uaa -tekstit olen jättänyt muille. Mutta perkele, kun niitä tulee niin paljon! Tällekin levylle oli tarjolla 30–40. Se on hyvä systeemi, kun ei mulla taitu kitaralla muu kuin äf-barre. – Minun puolestani meidän laulut saa ymmärtää ihan miten haluaa. On mukavaa, kun on kaikki langat omissa käsissä ja tietää tarkalleen, mitä tapahtuu. Me ollaan Klamydia ja tää on meidän linja. Ei mene päivääkään, ettenkö pyörittelisi jotain ideaa päässäni. Sellainen sopii hyvin näihin synkkiin aikoihin. Aikoinaan aloin tehdä biisejä siksi, että meidän alkuperäinen rumpali Kape ei enää halunnut tehdä niitä. Ei studiossa sen kauemmin mennyt kuin yleensäkään, mutta koko aikajana oli paljon normaalia pidempi. Toisaalta levyn tykätty sinkkubiisi Liekki palaa! on kokonaan Jaken tekemä. Mörkö koneistossa -levy valmistui pitkän kaavan kautta. Jonkin aikaa yritin kirjoittaa samanlaisia huumoritekstejä kuin Kape. Ei ole pelkoa firman suositumpien artistien jalkoihin jäämisestä. Pidin jätkille raadin, jossa kuorittiin kerma päältä. Musiikkiala, tulonjako ja julkaisupolitiikka ovat muuttuneet sinä aikana paljon, mutta Jokinen sanoo oman motivaationsa olevan sama kuin ennenkin. Klamydia on siinä mielessä Suomen Motörhead, että linja pitää ja tie on pitkä. – Sen henki vie eteenpäin. Kukaan bändissä ei halua leuhottaa julkisuudessa. – Kontiaisen Vesa meinaa kirjoittaa meistä kirjan bändin nelikymppisiksi. Onko yhtyeenne väärinymmärretty. Neljä uutta biisiä vuodessa riittäisi. Mene, tee ja paina täysillä. Kun tekee ittellensä, tekee aina kaikkensa. Onko teillä tällaisia ongelmia. Klamydia on ehtinyt tehdä paljon muutakin kuin levyttää, ja siinä sivussa on kertynyt aika tavalla tarinoita. – On joku joskus irvaillut, että Klamydialla vain sanat vaihtuvat vähän. – Ja meikäläisen elämäkertakin tulee, kun täytän 60. Ja seuraavalle levylle on jo iso nippu valmiina. Olen kirjoittanut myös vakavia ja hyvin henkilökohtaisia juttuja. Me ollaan Klamydia ja tää on meidän linja.” 29. Koko bändin pitää aina hyväksyä uusi biisi ennen kuin se otetaan ohjelmistoon, koska bändi on uskottava, kun se seisoo tekemistensä takana. Kermat päältä Motörheadin Phil Campbell sanoi joskus, että uusien biisien tekeminen muuttuu aina vain vaikeammaksi – sitä keksii hienon riffin vain huomatakseen levyttäneensä sen jo ajat sitten. Millainen levy Mörkö koneistossa on. Biisinteossa työnjako on pääpiirteissään sellainen, että minä teen säkeistöt ja kertosäkeet ja Jakke tekee soolot ja riffit. maan liittyvät rituaalit. Ja kun niitä on tarpeeksi, tulee pakottava tarve laittaa ne levylle. ”Bändi on uskottava, kun se seisoo tekemistensä takana. Levy potkii kuulijaa perseelle ja sanoo, että älä ikinä anna periksi. Niillä on tarkoitus täyttää Klamydia-opuksen mentävä aukko, joka kirjallisuuden maailmassa yhä ammottaa. Olisi tietysti helevetin helppoa mennä eteenpäin sinkku kerrallaan. Parikymmentä albumia vähän alle neljässäkymmenessä vuodessa on melkoinen tahti. Ei tule paljon Seiskaan soiteltua, että voisitteko tulla kuvaamaan minua, kun istutan kukkia pihamaalla. En hae uusia musiikillisia linjoja, vaan teen sellaisia biisejä kuin tulee. Mulle se on elämäntapa
Mitkä ovat vaihtoehdot, kun peruutuspeilissä näkyy kahdeksan menestynyttä studioalbumia ja pitkä rivi maailmankiertueita. Tanskalaissuuruus Volbeat lukeutuu jälkimmäiseen kategoriaan. TEKSTI TIMO ISOAHO KUVAT BRITTANY BOWMAN 30. Joku jatkaa samalla ladulla, toinen katsoo muualle
En toki. Painotin esimerkiksi sitä, että meillä on jo aivan tarpeeksi tarttuvia kertosäkeitä ja nyt asiat tehdään eri tavalla – hyvin eri tavalla. – Tuskin maltan odottaa, että pääsemme soittamaan In the Barnin amerikkalaisilla ja eurooppalaisilla areenoilla ja fanit yrittävät laulaa biisin nimen kanssani. – Olen tajunnut vasta jälkikäteen, että uusi albumimme on aiempaa kitarapainotteisempi ja laulu on hieman pienemmässä roolissa. Keskiviikko kului taas säveltämisen parissa, ja torstaina pistimme biisin ”Viime kesänä aloin muistella omia alkuaikojani muusikkona ja päätin katsoa, voiko pian 50-vuotias tyyppi säveltää parikymppisen Michaelin lailla.” 31. Toki se, että pääsimme jo alku-urallamme soittamaan Megadethin kaltaisen legendan kanssa, oli suurenmoista, laulaja-kitaristi Michael Poulsen toteaa. Jos kertsiä ei ole lainkaan, sitten sitä ei ole. Ihan helvetin kovaa työtä. Yhtyeen soundia määrittävät elementit ovat tallella, mutta levy sai muotonsa aivan uudella tavalla. – Kun tein siihen aikaan biisejä, touhu oli vaistonvaraista, luonnollista ja viatonta. – Kolmesti! Kun ensimmäinen kurkkuleikkaus oli takana, en pystynyt vähään aikaan edes puhumaan. Se oli kieltämättä hemmetin pelottavaa, olenhan kuitenkin laulaja. En toki suunnitellut levyä juuri muutenkaan – se vain tapahtui! Vanhoja hyviä aikoja Volbeatin yhdeksäs studioalbumi God of Angels Trust ilmestyy 6. Joissakin biiseissä oli mietitty kertosäe, toisissa ei. – Kun suomalainen virta alkoi viedä, se todellakin vei. Vastasin, että tässä ei ole kertsiä... Availin kellariini unohtuneita pahvilaatikoita ja tutkin niiden sisältöä ihan ihmeissäni. Ja mielettömän inspiroivalta! Mikä oli ensimmäinen uusi biisi. Niin kävikin. Julkaisimme uuden studiolevyn kahden tai kolmen vuoden välein ja kiersimme aivan tolkuttomasti. Ja tuollaista ja tuollaista. O n helmikuu 2008. hyviin aikoihin. – Sitten iski pandemia ja kaikki suunnitelmat menivät jäihin. Poulsen kertoo, että alettuaan säveltää Volbeatille vuosituhannen alussa hän nojasi tiettyihin rakenteisiin ja lainalaisuuksiin. Onhan tämä nyt aivan käsittämätöntä! Kun takana on lähes kaksikymmentä suosiollista vuotta, tuntuuko menestys jo itsestään selvältä. Harjoituskertoja ei ole luvassa, sillä otsikko mainitaan kappaleessa vain kerran. Maailma on nykyään pähkähullu, eikä kukaan tiedä, mitä seuraavan kulman takana lymyilee. Kun pakollinen pysähdys tuli, ehdin katsoa ensimmäistä kertaa taakse. kesäkuuta. Bändi on myös noussut Billboardin rocklistan kärkeen kymmenellä eri biisillä. Tämä taitaa olla klisee, mutta yritän nauttia Volbeatin menestyksestä niin kauan kuin nautittavaa on. Nyt väsäsin tasan kymmenen kappaletta! Periaatteessa työskentely eteni niin, että kirjoitin uuden biisin maanantaina ja sovitimme sen valmiiksi tiistaina. Tajusimme ennen kaikkea suomalaisten ansiokkaan diggailun ansiosta, että Volbeatistä voi tulla kova juttu myös kansainvälisesti. Enkä tarkoita nyt Volbeatin varhaisia edesottamuksia, vaan 90-luvulla ja vuosituhannen vaihteessa toimineen death metal -bändini Dominusin juttuja, Poulsen sanoo. – Ensinnäkin pitää mainita, etten kertonut bändin muille ydinjätkille [rumpali Jon Larsen ja basisti Kaspar Boye Larsen] etukäteen, että kirjoitan nyt musiikkia eri tavalla, Poulsen naurahtaa. Lopputulos saattoi olla melkein mitä tahansa. Jätkät katsoivat minua todella hämmentyneinä. Että hemmetti soikoon, tuollaista on tapahtunut. – Se, että maailma aukesi uudelleen ja saamme tehdä tätä edelleen kovalla tasolla, on mieletöntä. Megadethin kanssa soitettu Helsingin-konsertti avaa portit varsin tehokkaasti, ja tulevien kuukausien aikana Volbeat palaa maamme perukoille useammankin kerran. Kaksi studioalbumia julkaisseen Volbeatin ympärille on kehkeytynyt kovasti kuhinaa, ja ”elvismetallia” soittavan yhtyeen ensimmäistä Suomen-keikkaa on ehditty odottaa jo jonkin aikaa. Riffit olivat pääosassa ja niiden täytyi olla kovaakin kovempia. – Kun kuulin näistä lukemista jokin aika sitten, olin itsekin aivan ihmeissäni. Onneksi toipuminen oli verrattain nopeaa ja suurimmat huoleni väistyivät. Huuma näkyy myös myyntilistoilla: syyskuussa ilmestyvä Guitar Gangsters & Cadillac Blood -kolmoslevy nousee suoraan Suomen ykköseksi. Kun kappaleita valmistui, joidenkin rakenteet olivat hyvin vaihtelevia. Jos biisi alkaa kertosäkeellä, sitten se alkaa. Mietin toki aluksi, mitähän hemmettiä tästä tulee, mutta suureksi riemukseni vanhojen tapojen äärelle palaaminen tuntui luontevalta. Nopeaa toimintaa God of Angels Trustin materiaali taisi syntyä hyvin nopeasti. Tai ainakin uusvanhalla tavalla. Joskus mukaan tuli c-osa, toisinaan ei. Levymme myivät erittäin hyvin ja fanit olivat todella innokkaita. Mietin menneiden vuosien hurjia tapahtumia ja käänteitä. Nyt takana on kolme isohkoa leikkausta. – Kun menimme ensimmäistä kertaa soittokämpälle, ilmoitin täysin vakavalla naamalla, että alamme nyt treenata biisiä nimeltä In the Barn of the Goat Giving Birth to Satan’s Spawn in a Dying World of Doom. Yksikään toinen Pohjois-Amerikan ulkopuolelta tuleva bändi ei ole pystynyt samaan. En oikein tiedä, onko tämä jotakin alitajuista, mutta ainakaan en suunnitellut sitä. – Seuraavaksi kerroin heille ideoistani koko levyn suhteen. Sitten jompikumpi tiedusteli varovaisesti, mahdanko vitsailla. – Kun Volbeatin suosio alkoi 2010-luvulla paisua, se tarkoitti työtä. – Olen sanonut tämän aiemminkin, mutta Suomi oli meille aikoinaan aivan erityinen maa, ja on tietysti edelleenkin. Parisataa keikkaa vuodessa oli ihan tavallista, Poulsen sanoo. Sitten soitin heille kappaleen raakaversion ja hämmennys vain lisääntyi. Sinulla on ollut myös vakavia terveysongelmia ja kurkkusi on operoitu muutaman kerran. Lähestytään asiaa muutaman numeron avulla: vuoteen 2025 mennessä Volbeatille on myönnetty eri maista kaikkiaan 143 kultatai platinalevyä. Soitin bändin taustavoimille ja tiedustelin, pitävätkö numerot todella paikkansa. Samalla itseluottamuksemme nousi kohisten. Tunnen olevani täysin kunnossa ja laulaminen tuntuu hyvältä, mutta vasta tuleva näyttää lopullisen tilanteen. – Puntaroin, mietin ja hioin kappaleita toisinaan todella pitkään. – Halusin palata säveltäjänä ihan tietoisesti vanhoihin... – Aiemmin olen saattanut kirjoittaa ison kasan alustavia biisejä ja lopullinen levymateriaali on valittu niiden joukosta. Tuo kirjoitustyyli hallitsi tekemistäni yli kahdenkymmenen vuoden ajan, mutta nyt halusin tehdä ison käännöksen. Ja se on koko biisin juttu! Täytyy sanoa, että yhtyetovereidesi kummastus on ymmärrettävissä. Eivät kuulemma enää pidä: arvolevyjä on nykyään vieläkin enemmän. Missä on kappaleen kertosäe. – Viime kesänä aloin muistella omia alkuaikojani muusikkona ja päätin katsoa, voiko pian 50-vuotias tyyppi säveltää parikymppisen Michaelin lailla: täysin spontaanisti, turhia miettimättä, ilman sääntöjä. Olen ihan oikeasti saamarin kiitollinen. Kun kappale oli läjässä, se oli siinä – emme enää koskeneet aihioon
Kun nousette Nokia-areenan lavalle, se on suhteellisen varman tiedon mukaan kolmaskymmenes Suomenkeikkanne. – En rehellisesti sanoen tiedä. Ette kuitenkaan panneet ihan koko palettia uusiksi, sillä nauhoititte albumin pitkäaikaisen luottotuottajanne Jacob Hansenin studiolla Tanskan länsirannikolla. Tehtävä on haastava! Lonely Fields kertoo puolestaan isästäsi. Huomasin kuitenkin jossain vaiheessa, että sävellysaivojeni perinteisempi puolisko – se viime vuosina aktiivisena ollut – alkoi huutaa epätoivoisena, olenko unohtanut sen kokonaan. Kuvassa on lastenhuone, jonka avonaisella ovella nököttää sarvipäinen vuohi. Osaatko arvata, montako kertaa Volbeat on esiintynyt Suomessa vuosien varrella. – Pikkulapsen huone on kuvaannollisesti turvallinen paikka, mutta heti oven ulkopuolella avautuu toisenlainen maailma. Pyrimme siis siihen, että saamme kappaleet purkkiin ykkösellä.” 32. – Ei niinkään. – Koska sävellysvaiheessa ei ollut mitään sääntöjä, kokonaisuudesta tuli varsin vaihteleva. Tampereen-konsertti on luvassa lokakuussa. Mutta täytyy myöntää, että sen tarkempaa tietoa minulla ei ole. – Todella usein... Kaiken materiaalin nauhoittamiseen ja miksaamiseen kului vain kolmetoista päivää. vapautunutta. Olemme viilanneet kiertämistä emmekä ole tien päällä yhtäjaksoisesti kovin pitkään. Kuten mainitsin, maailma on nykyään pähkähullu ja elän päivän kerrallaan. Lonely Fieldsissä palaan aikoihin, jolloin olin pikkupoika ja kävin isäni kanssa viikonloppuisin pelloilla keräämässä maissia linnuille. Jacob on vanha tuttu, ja tiesimme, että hänen kanssaan on turvallista hullutella, Poulsen sanoo. Minulla on kaksi lasta, ja samaan aikaan kun maailma muuttuu yhä erikoisemmaksi, omat huoleni tuntuvat vain lisääntyvän, laulaja-kitaristi sanoo. Jos uusissa sanoituksissa on jokin viesti, se on tämä: meidän pitää suojella seuraavaa sukupolvea maailman pahuudelta. Ja kun rundaamme Euroopassa, lennän usein vapaapäivinä kotiin. Taas Suomeen Seuraava maailmankiertueenne alkaa Yhdysvalloista kesäkuun alkupuolella. Päivä kerrallaan God of Angels Trust – lyhennettynä tietenkin GOAT – herättää katsojan mielenkiinnon myös kannellaan. En tietenkään pidä vuohia pahoina olentoina, mutta raskaan musiikin parissa niitä pidetään paholaismaisina, minkä vuoksi kannessa on nimenomaan vuohi. – Asun nykyään talossa, jonka ikkunasta avautuu näkymä... Lisäksi vaimoni ja lapseni ovat toisinaan mukana tien päällä. – Hän kuoli aikoja sitten, mutta huomaan käsitteleväni hänen poismenoaan edelleen. niin, maissipellolle. Meillä päin on paljon lintuja, jotka koputtavat välillä ikkunaani. Jos mokaat, sitten mokaat. Ripeä toiminta johtui erityisesti siitä, että halusin levylle vahvan livefiiliksen. Viikonloput olivat vapaita. Yritän muistaa tämän mahtavan tasaluvun spiikkaillessani suomalaisfaneille! Numeroista puheen ollen: Volbeat viettää ensi vuonna 25-vuotispäiviään. Kotiin palatessamme asettelimme maissisaaliimme taivaanvuohien ja muiden syötäväksi. Toki mukana on vähän perinteisempiäkin kappaleita ja traditionaalisempia rakenteita, mutta varmasti yli puolet levyn materiaalista on varsin... Kyse on siitä, että yritän löytää parhaan mahdollisen tasapainon kiertämisen ja muun elämän välille. – Kansi viittaa moniin albumin teksteihin. Jos mokaat, sitten mokaat. Siinä on jotakin kiehtovaa, että muusikolla on lavalla vain yksi mahdollisuus. Aiotteko juhlia. Kappaleiden tekemiseen kului vähän yli kolme viikkoa, mikä on Volbeatin mittapuulla todella nopea tahti. Alkoiko sinua työskentelyn edetessä mietityttää, mitä fanit ajattelevat näin all over the place -kamasta. Onko rundaaminen nykyään katkeransuloisempaa kuin ennen. Pyrimme siis siihen, että saamme kappaleet purkkiin ykkösellä, ja aika hyvin siinä myös onnistuttiin. Niin, tiedän... Haluan ajatella, että ne tuovat viestiä isältäni: ”Michael, lähde taas pelloille ja ota omat lapsesi mukaan.” Kuten arvata saattaa, Lonely Fields on minulle hyvin henkilökohtainen kappale. läjään. Annoin sitten sillekin vähän tilaa, Poulsen naurahtaa. – Rakastan duuniani edelleen syvästi enkä aio valittaa, että pääsemme kiertämään maapallon hienoimpia areenoita, Poulsen avaa. – Myös studiosessio oli todella nopea. – Työskentelytavat ovat kuitenkin muuttuneet. – Niinkö paljon niitä on ollut. Ja niin edelleen. Muistan edelleen elävästi niihin päiviin liittyneen kesäisen tuoksun, sinisen taivaan ja niin edelleen. Mutta jos maapallo ei ole ensi vuonna tulessa, saatamme hyvinkin keksiä jotain hauskaa! ”Siinä on jotakin kiehtovaa, että muusikolla on lavalla vain yksi mahdollisuus. Voi hemmetti. – Ehkä olisi ollut vähän liikaa, jos olisimme vaihtaneet myös studiota ja ääniteknikkoa
12 th –14 th JUNE TURKU 2025 FINLAND
Maanmiehensä, H.E.A.T.-yhtyeen kosketinsoittaja Jona Tee odottaa vuorostaan metallilegendojen esitystä suurella innolla. Festivaalit ovat oiva tilaisuus nähdä bändejä paitsi tavan festarikansalle, myös tapahtumassa esiintyville artisteille itselleen. Jinjer on ollut todella tiukka livenä, ja vaikka levyjä ei ole tullut kuunneltua ihan hirveästi, niin keikka kiinnostaa silti kovasti”, toteaa Korhonen. Suositus sille.” Erik Ohlsson Jona Tee Markus Vanhala Joa Korhonen Janne Hyrkäs 12TH 14TH JUNE 2025 TURKU ROCKFEST.FI @THEROCKFEST. Mokoma-rumpali Janne Hyrkäs sanoo odottavansa omaa Rockfest-keikkaansa kaikkein eniten, mutta rokkihenkisestä tarjonnasta löytyy kyllä runsaasti mielenkiintoista katsottavaa. ”Edelliset pari levyä on ollut sen verran vahvaa suoritusta ettei se eläkeikä näy eikä kuulu” ”Omalta keikkapäivältä kiinnostaa eniten Suomen aliarvostetuin bändi eli Sara, jota olen aina dikkaillut kovin, sekä Ruotsin ylväästi kasarinostalgisoiva Nestor. Saran Joa Korhosen katselulistalle kuuluu The Cult, jonka Korhonen on nähnyt Metallican lämmittelijänä Oulunkylässä vuonna 1993. ”Muse vetää varmaan ison show’n, se on nähtävä! Manic Street Preachers, The Cult ja Black Flag kiinnostavat. Kysyimme asiaa punk rock -veteraani Millencolinin Erik Ohlssonilta, H.E.A.T.-yhtyeen Jona Teeltä, Mokoman Janne Hyrkkäältä, Cemetery Skylinen Markus Vanhalalta ja Saran Joa Korhoselta. Health on myös kerrassaan mainio, pistää nimittäin lantion vispaamaan. Vaan keiden kollegojen keikkoja Rockfestissä esiintyvät muusikot itse odottavat eniten. Mukana on niin pitkän linjan veteraaneja ja isoja huippunimiä kuin myös vasta uransa alkutaipaleella olevia, nousua raskassarjalaisten joukkoon tekeviä lupauksia. Rockfest tekee välivuoden jälkeen paluun festarikentälle monipuolisella, moneen makuun ja lähtöön rockia ja metallia tarjoavan kattauksen voimin. Eniten hatuttaa tuo The Cultin missaus lauantain toisaallaolevan oman keikan vuoksi.” ”Muse olisi hauska nähdä, koska muistaakseni näin heidät viimeksi Nosturissa Helsingissä – hieman isompi nimi nykyään kuin silloin. Ruotsalaisen punk rock -veteraani Millencolinin Erik Ohlsson aloittaa toteamalla, että Rockfestissä tämä pääsee viimein korjaamaan yhden aukon sivistyksessään. Laulaja-kitaristin listalle kuuluu lisäksi brittiläistä vaihtoehtorockia sekä ukrainalaista vaihtoehtometallia. ”Manic Street Preachers! He ovat yksi suosikeistani ja yksi niistä harvoista bändeistä, joista pidän, mutta joita en ole vielä nähnyt livenä” ”Sataprosenttisesti Judas Priest, koska he ovat hitto vie jumalia!” Myös Cemetery Skylinen Markus Vanhala suunnittelee saapuvansa paikalle jo päivä ennen oman yhtyeensä vetoa tarkistaakseen Judas Priestin ja varsinkin keulahahmo Rob Halfordin livekunnon
Rockfestin kaltainen iso tapahtuma tuo mukanaan myös sen fiiliksen, että ollaan osa jotain suurempaa, jossa ihmiset tulevat eri puolilta kokemaan jotain yhteistä” Myös Joa Korhonen toivoo, että mahdollisimman moni löytää Saran keikalle. Katso koko ohjelma osoitteesta Rockfest.fi! Hyrkäs lisää festarikeikkojen olleen jo reilut 20 vuotta kesän kohokohta.. Markus Vanhala Joa Korhonen Kysyimme myös muusikoilta, mitä asiaa ilman nämä eivät lähde festareille. Sekä Millencolinin Erik Ohlsson että H.E.A.T.-yhtyeen Jona Tee odottavat molemmat innolla esiintymistä suomalaisyleisön edessä. Lämmintä Suomen maagista kesäyötä toivoo myös Markus Vanhala, eikä palvova yleisömerikään olisi pahitteeksi. Oli tekninen alusasu tarpeen” ”Sama fiilis edelleen. Näiden lisäksi kitaristi odottaa kesältä hevipenttien ja -pentittärien luokkakokouksia. Festivaaleilla kun on hyvä mahdollisuus tavoittaa uusia kuulijoita. Se tuntuu hyvältä kylmän talven jälkeen” ”Me todellakin rakastamme festareita ja Suomea, joten se on aivan lyömätön yhdistelmä! Toivon näkeväni hullua jengiä keikallamme” ”Uskon vakaasti siihen, että kaikki tarvittava löytyy festarialueelta! Sama koskee ylipäänsä kiertämistä – matkustan hyvin kevyesti” ”Kai se näin tylsänä keski-ikäisenä kuuloja näkövammaisena on nuo korvatulpat ja aurinkolasit, ja tieto siitä että pääsee oikeaan sänkyyn hotlaan nukkumaan ja välttää telttamajoituksen” ”Korvatulpat, pankkikortti, lämpimät vaatteet – ja kärsivällisyyttä. Yksi erityinen toive Rockfest-keikalle kuitenkin löytyy. Omaa festarivetoa ei rumpalin mukaan tarvitse jännittää, koska Mokoma tulee olemaan toukokuisten klubikeikkojen jäljiltä hyvässä terässä. Muitakin ihmisiä on varmasti liikkeellä, joten kaikki asiat eivät tapahdu silmänräpäyksessä” Jona Tee Erik Ohlsson Janne Hyrkäs Markus Vanhala Erik Ohlsson Joa Korhonen Jona Tee Näillä ohjeistuksilla ja vinkeillä on hyvä suunnata kesäkuussa Turun Rockfestiin. ”Odotan keikasta hauskaa, kuten aina Suomessa! Pidän kovasti festareista, koska niitä soittaessa on todennäköisesti kesä. Kesällä kalsarisillaan bussissa istumisessa on aivan oma jäljittelemätön tunnelmansa!” Janne Hyrkäs ”Kollegoiden morotukset backstagella kuuluvat vahvasti festarikesään” ”Festarikeikat ovat myös omanlaisensa purkaus – niissä on usein vähemmän aikaa rakentaa tunnelmaa hitaasti, joten energia pitää saada heti liikkeelle. Sitäkin tapahtuu ja silloin on syytä olla mukana: joku magee bändipaita, deodoranttia, korvatulpat, aurinkolasit ja VIP-passi” ”Odotan ja toivon, että yö ei olisi yhtä kylmä kuin jokunen vuosi sitten kun soitettiin Scorpionsin jälkeen. ”Koska todennäköisesti esiinnyn, niin vastaan tylsästi mutta rehellisesti, että ilman lavavaatteitani” ”Harvemmin tulee lähdettyä festeille ilman rumpupatteristoa
12 th –14 th JUNE TURKU 2025
Läntisen korskea laulusuoritus on välttämätön onnis tumisen osatekijä, mutta kyllä ne naanaanaatkin tarvitaan. Tavallaan ratkaisu on vähän lussu, ikään kuin Länä ei sitten kuitenkaan olisi keksinyt enempää hehkutettavaa nimenomaan keväästä. Siksi se taipui niin härskin vaivattomasti myös Jari Litmasen ylistykseksi. Niin biisin nimeen kuin kertosäkeeseen heijastuva tunnetila on niin vahvoin vedoin ja uskottavin äänenpainoin kuvattu, että on vähän yllättävää havaita kappaleen itse asiassa siirtyvän jälkipuoliskollaan kuvaamaankin kesäyötä. Tekstissä kävellään kevätyössä merenrantaan; kuulija näkee mielessään Tommin kulkemassa fiiliksissä Aurajoen rantaa. Tavaramarkkinoilla Hakaniemen rannassa puhaltaa ja sataa ja rakkaus on päättynyt. Tommi Läntinen: Kevät ja minä (1995) 37. Valoisan sydänkesäyön tunnelmoinnin pitäisi olla lähtökohtaisesti erilaista kuin varhaisen keväthuumauksen, mutta kuulija voi vain unohtaa Läntisen tosiasiassa laulamat sanat ja kuunnella sitä, mitä sävelet ja tulkinta kertovat. Mutta mitä väliä. Mitä tahansa Turun rehti rokkari sanoo, se tulee ulos vilpittömältä kuulostaen. Kenties siksi laulusta on tullut yksi Läntisen suosituimmista. Siksi sulautumisesta, samastumisesta kevääseen itseensä, tulee sittenkin toimiva metafora. Muulle paikalle sitä tuskin olisi voinutkaan sijoittaakaan. Rajalinjat suomirockin, suomipopin ja iskelmän välillä olivat hämärtyneet. Kappale menee suoraan asiaan ja selvittää sen alle kolmessa minuutissa. Se toimii kategoriassa, jossa ei ole liikaa kilpailua. Kevätbiisejä on monenlaisia, niin kuin ihmisten kevätsuhteitakin. Puhkianalysoitavaksi se ei antaudu. Niin ne ovat suuressa osassa Läntisen soolotuotantoa, mutta Ke vät ja minä on menevänä, tanakasti kompattuna biisinä kuitenkin hänen rokkaavinta materiaaliaan. Kevät ja minä -biisin puhdas euforia on valtavirran suomipopissa harvinaista. Jäät merestä ovat vasta lähdössä, mutta kertoja aistii kevään tuoksut, jotka eivät vielä tuossa vaiheessa vuotta ehkä vallitse muualla kuin hänen mielikuvituksessaan. Kevät ja minä on loppujen lopuksi varsin meemimäinen biisi. Kevät herättää henkiin ja muotoilee elämälle tarkoituksen. Näppituntumalta enemmistö niistä tunnetuimmista on ambivalentteja tai negatiivisia. Kappaleen taustalta löytynee ahkeraa 1970ja 1980-lukujen amerikkalaisen radiorockin kuuntelua. Mutta siellähän se kevätkin on, ei todellisuudessa. Tällainen musiikki on tehty karaokeen tai muuten mukana laulettavaksi. TOMMI Läntinen on selvästi valo-olento, joka herää yhteyttämään päivien pidetessä. Läntinenhän vaikuttaa luontaisesti positiiviselta tapaukselta, vaikka elämä koettelee häntäkin pitkin tuotantoa ja nostalginen liikuttuneisuus on sittenkin silkkaa riemua yleisempi moodi. Tommi Läntinen ei selvästikään ole kevätmasennukseen taipuvainen tyyppi. [ ] Valo-olento sulautuu kevääseen SINÄNSÄHÄN Tommi Läntisen Kevät ja minä on aika hölmö biisi. Ura oli kovassa nosteessa, kun edellisvuotinen Veijareita ja pyhimyksiä oli tehnyt Boycott-laulajasta suomenkielisen iskelmällisen aikuisrockin tähden. TEKSTI NIKO PELTONEN > > MARTTI LUTHER JA MUOVIPUSSI Suomalaisia poplauluja kulttuurihistorian valossa. Suomen talven pituuden ja varsinkin eteläsuomalaisille tutun yleisvittumaisuuden takia kevätlauluja on tehty meillä ehkä erityisen paljon. Keväthuumaushan on tunne, jonka vallassa olevalle voi antaa anteeksi kaikenlaista. Ja Läntinen on kappaleelle juuri oikea esittäjä. Mutta en tiedä, onko asialla suurta merkitystä. Siinä on vähän horjuvia sanoitusmuotoiluja, hyvin populistiset naa-naa-kuorot ja keskiössä ”valon lapset käsikkäin” -kertosäemetafora, jossa laulaja samastaa itsensä kokonaiseen vuodenaikaan. Ysärin puolivälissä genrekategoriat olivat aika lailla sekaisin. Läntisen korskea laulusuoritus on välttämätön onnistumisen osatekijä, mutta kyllä ne naa-naa-naatkin tarvitaan. KEVÄT ja minä julkaistiin Läntisen toisen soololevyn, tänä vuonna kolmekymmentä täyttävän Maalla, merellä ja ilmassa! -teoksen avausraitana. Biisi on melodisesti erittäin vahva ja tuotannollisesti iso, mutta se ei sorru yliyrittämiseen tai liiaksi ajalleen tyypillisiin temppuihin. Sielun Veljet parahti tuskaisasti morfiinilääkitystä, Kauko Röyhkä sanaili hillitymmin mutta puhui kuitenkin väkivallasta ja paniikin tunteesta. Kevään kutsuminen ”valon lapseksi” herättää ylipäätään ajatuksen, että eikös se mene enemmänkin toisin päin. Siinä ei jää mitään arvailujen varaan
TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVAT KAROLIINA BÄRLUND 38. Erin Anttilan, Ida Paulin ja Anna Puun uusi kokoonpano Rodeo on kolmen lauluntekijän fuusio ja oikea livebändi. Sen suomenkieliseen kantripoppiin kuuluu sekä vakavia sävyjä että hauskoja hetkiä, sillä sellainen on Cunt ry
Eipä aikaakaan, kun Rodeo nököttää rivissä nahkasohvalla ja alkaa muistella, mistä tähän on oikein tultu. Erin muistelee, että hänen ensimmäiset julkaistut lyriikkansa löytyvät Nylon Beat -yhtyeen viimeiseltä albumilta (12 apinaa, 2003). Mutta kun me alettiin jutella tästä Annan kanssa, ideana oli tehdä vain jokin juttu, jotain suomenkielistä countrymusaa, jossa olisi kolme laulajaa. Treenit ovat juuri päättyneet ja muut soittajat poistuneet. – Tämä lähti sellaisesta ajatuksesta, että ”oispa ihanaa tehdä kantria”, poiketa jossain muualla kuin missä yleensä käy, Anna sanoo. – Olin äänittämässä neljättä soololevyäni [Miljoona vastausta, 2022], kun sanoin Jukalle, että olisi kiva tehdä jotain kantrityyppistä musaa. Sinä aikana opiskelin musiikkia ja harjoittelin biisien tekemistä. Ida Paul pakkaa akustisen kitaran laukkuun ja Erin Anttila kipaisee hakemaan kahvin. Kävin myös tanssimassa Line Dancing Tuesdays -tapahtumissa, joita järjestettiin Loretta’s-nimisessä baarissa. T reenikämpät näyttävät aina melko samanlaisilta. Sen sijaan kävin countryfestareilla ollessani Bostonissa yliopistossa. Niistä molemmissa toinen osapuoli sattui olemaan Jukka Immonen. Joka tapauksessa tuosta on tultu siihen, että kaksi viimeisintä albumiani olen sanoittanut yksin ja säveltänyt yhdessä levytiimini kanssa. Ida Paul sanoo, että valittu genre on lähellä hänen sydäntään jo sukupuun kautta. Ja oli ihan no brainer, että se kolmas olisi Ida, Erin jatkaa. Vuonna 2009 ensimmäisen albuminsa julkaissut Anna Puu kertoo kasvaneensa laulunkirjoittajaksi ihmisten edessä. – Nylon Beat ei ollut paikka, jossa biisien tekemistä olisi voinut harjoitella. – Tiedän, että sitä tehdään täälläkin, mutta itse en ole käynyt Hoedowntai Hilland Mondays -klubeilla, joissa Anna ja Erin ovat laulaneet. Noiden laulajien maneereita mä lapsena matkin. Ida jatkaa, että suomalainen country, ”suomikantri”, on jäänyt hänelle vieraammaksi. Tavallaan siis opettelin uuden ammatin, lauluntekijän työn. Syvemmälle kantripäätyyn Anna Puu, Ida Paul ja Erin Anttila eivät ole pelkästään Rodeon laulajia. Mutta sen bändin loputtua kului kahdeksan vuotta ennen kuin tein ekan soololevyni [Hunningolla, 2011]. Se oli lempiohjelmani, koska halusin olla itse laulaja. Olin painanut soolona jo aika pitkään. Joka levylle vähän enemmän. Me oltiin Annan kanssa käyty laulamassa myös Helsingin kantriklubeilla. – Itse asiassa tästä samasta aiheesta käytiin kaksi erillistä keskustelua. – Olen ujuttanut tekemistäni mukaan pikkuhiljaa. – Olen kuunnellut pienestä asti tosi paljon countrya, koska olen puoleksi amerikkalainen. Hän on musiikkituottaja ja Anna Puun puoliso, joka teki tuolloin töitä Erin Anttilan kanssa. – Ajatus siitä, että tekisi musaa vaihteeksi jonkun kanssa kimpassa, tuntui kivalta. 39. Kuuntelin isän levyjä, kuten Johnny Cashiä, Dolly Partonia, The Chicksiä ja Carrie Underwoodia, joka voitti American Idolin vuonna 2005. He kaikki ovat myös biisintekijöitä, ja Rodeon albumin kaikki kappaleet ovat syntyneet heidän yhteistyössään. Olipa huoneen haltijana kuppainen punkbändi tai isosti mediassa lanseerattu super kokoonpano, tilaa määrittävät aina samat piuhahässäkät, vanhat matot ja vielä vanhemmat nahkasohvat. – Täällä ei kuitenkaan haise pahalle, Anna Puu huomauttaa Rodeon kämpällä Helsingin Kaapelitehtaalla. – Jukka kertoi, että Anna oli puhunut kotona jotain samantyyppistä. Bändin päähenkilöt ovat jääneet paikalle Soundin haastattelua varten. Debyyttialbumillani ei ollut yhtään tekemääni kappaletta, mutta ei sekään levy olisi sellainen, ellen olisi ollut mukana tekemässä sitä. Jos ei muuten, niin itselle 50-vuotislahjaksi, Erin muistelee
Tässä on se pieni ero: levyllä ei ole kappaleita kolmelta eri laulunkirjoittajalta vaan kolmen laulunkirjoittajan yhdessä tekemiä biisejä. Kuten Suonna Konosen järkälemäinen Mystiset metsätyömiehet ja keskikaljacowboyt -kirja (2019) osoitti, suomikantrilla on pitkät perinteet. – Olisi se voinut mennä niinkin, että joku meistä olisi tuonut bändille kokonaisen kappaleen, mutta ei vain mennyt. Saattaa olla, ettei Suomessa suhtauduta countryyn ihan niin kiihkeästi kuin Amerikassa. Ennen on jopa varonut tekemästä liian countryja biisejä. Jotkin jutut syntyivät sitä kautta. Warner kiinnostui niistä ja sainasi mut laulunkirjoittajaksi. – Musiikkityylin muuttuminen avasi mulle oven uudenlaiseen tarinankerrontaan, Anna sanoo. Suurin osa niistä on tehty from scratch meidän olohuoneen sohvalla, Anna sanoo. – Kaikki alkoi siitä, kun laitoin Youtubeen demot parista tekemästäni biisistä. On tärkeätä hypätä rohkeasti myös sellaisiin juttuihin, joista ei ole ihan varma. Genren, jota Rodeokin omalla modernilla laillaan edustaa, ensimmäinen biisi oli Nukkekoti, jonka kirjoitti Kari Kuuva ja lauloi Jarno Sarjanen vuonna 1968. Torjunta toimi Beyoncélle yhtenä innoittajana Cowboy Carterin tekemiseen. Ihmisten mielikuva siitä ei ole kovin laaja, toisin kuin country itse. Hänen levynsä – joka ei oikeasti edes yritä olla countryalbumi – ideana oli korostaa afroamerikkalaisten merkitystä Yhdysvaltain kulttuurihistoriassa. Popcountrya tämä voi olla, ja levyllä on myös popbiisejä. – Oma ego estää usein tekemästä asioita, vaikka kukaan ei olisi sanomassa, että ei noin voi tehdä, Erin miettii. Vuonna 2016 soolodebyyttinsä tehnyt Ida Paul on kulkenut toista tietä. Yhdessä tekemisessä on se hieno puoli, että sensuurikynnys madaltuu. – Mulle kimpassa kirjoittaminen ei ole kovin tuttua. Hän viittaa Beyoncén Daddy Lessons -biisin vuonna 2016 saamaan vastaanottoon Grammy-palkintoja jakavalta Recording Academyltä. – Ja totta kai kuulija saa sanoa, että tykkää enemmän puhdasoppisesta countrysta eikä Rodeosta. Tarpeeksi kantria Kun Beyoncé julkaisi americana-vaikutteisen Cowboy Carter -albuminsa maaliskuussa 2024, seuraukset olivat moninaisia. Ja joskus, kun me tiedettiin pystyvämme parempaan, me jätettiin biisi hautumaan ja palattiin siihen myöhemmin. Jotkin Rodeon biisit sysättiin alkuun sillä lailla, mutta hyvin harva. Tuottajat ovat antaneet panoksensa vasta sitten, kun kappaleet ovat olleet jo aika valmiita. Rodeon kokoonpanon hahmottuessa selkeni, mistä yhtyeessä on kysymys. Tiesi vain, että yksin sitä ei tasan tarkkaan olisi osannut tehdä, Anna sanoo. Tässä vain sukellettiin syvemmälle siihen päätyyn. – Otin niin sanotusti pääni pois perseestä ja huomasin, että tuollahan on tarjolla vaikka minkälaisia tarinoita, ei muuta kuin kirjoittamaan. – Olen tehnyt esimerkiksi Kalle Lindrothin kanssa musaa samalla lailla kuin nyt Annan ja Erinin kanssa. Siihen mahtuu kaikenlaista. Yksin ei välttämättä tulisi tehtyä samanlaisia juttuja. Rodeon soundi ei ole yksi yhteen yhdenkään laulajansa aiemman tuotannon kanssa. – Levyllä on pari biisiä, joihin me tehtiin osia ihan vain niin, että alettiin laulaa yhdessä. – Mulle se on tosi tuttua, Ida sanoo. – Ja kun tuli uutinen, että Beyoncé tekee countrylevyn, meillä oli jo kuusi uutta biisiä kirjoitettuna. Aina ei osannut edes pukea sanoiksi sitä valtavaa ylpeyttä. Tein ensin biisejä muille, ja vähän myöhemmin aloin kirjoittaa myös itselleni, Ida kertoo. Mieluummin mä teen ja fiilistelen monenlaisia juttuja, Ida lisää. – Siitähän ei kauheasti puhuta, että countrylla on juuria myös mustassa musiikissa. Vanhojen ideoiden varastosta löytyi jotain pientä, mutta ei mitään niin merkittävää, että sen varaan olisi voinut rakentaa. Eli kolme. Eli on aika perseestä valittaa siitä, että Beyoncé tekee levyn, jolla se palauttaa countryvaikutteita sinne, mistä ne ovat alun perin tulleetkin, Erin sanoo. Rodeon laulajat eivät ole joutuneet vielä tilille siitä, onko heidän musiikkinsa tarpeeksi autenttista. Countrybiisit ovat usein tarinallisia. Tämä on ollut tosi opettavaista. – Joo, me mentiin välillä se edellä, mikä kuulostaa hyvältä kolmiäänisesti laulettuna. Hienot stemmat olivat yksi niistä jutuista, jotka alun alkaen houkuttelivat laulajat countryvaikutteiden pariin. – Stemmalaulanta toi meille joitain uusia melodioita, Erin sanoo. Biisien tekeminen kimpassa oli yksille vieraampaa kuin toisille. Siksi täysin uusien biisien kirjoittaminen oli paitsi tavoite itsessään myös välttämätöntä. – Se muuten oli hämmentävää, että me oltiin aina samaa mieltä siitä, milloin biisi on valmis, Erin sanoo. – Aluksi jokainen meistä kaiveli omia laarejaan, että löytyisikö joitain tähän sopivia tekstinpätkiä tai muuta. – Totta kai levy-yhtiö oli innoissaan kolmen omilla urillaan menestyneen ”Se on part of the charm , että me ollaan ihan oikeasti tehty tämä yhdessä.” 40. Kaupalliseksi sukseeksi ja arvostelumenestykseksi muodostunut levy synnytti paljon kiinnostavaa keskustelua ja kirvoitti myös puristisia soraääniä sen suhteen, olisiko Beyoncén pitänyt tehdä sellaista musiikkia ja oliko hän oikealla asialla ensinkään. En mäkään tykkää kaikesta countrysta. – Me ollaan country enough! Anna Puu räkättää. – Silloin me tiedettiin, että meistä tulee oikea bändi ja me aletaan tehdä kolmestaan uusia biisejä. Äänissä laulaminen osoittautui myös osaksi luovaa prosessia. – Eikä me olla koskaan väitettykään, että tämä olisi ”oikeaa countrya”, Ida huomauttaa. Mutta miten levy-yhtiö suhtautui ajatukseen countryvaikutteisesta bändistä ja albumista. Biisien ei tarvitse olla autofiktiivisiä, mutta ne voi saada kuulostamaan siltä. – Kun Ida tuli mukaan, meille kirkastui, mitä tästä tulee: kolmen lauluntekijän fuusio, Erin sanoo. Olen tehnyt soololevyjeni biisit yleensä yksin. – No, mulla on se levy-yhtiön setä kotona, Anna nauraa. Pohdittuaan, voisiko Beyoncén ensimmäinen contryvaikutteinen kappale olla ehdolla Grammyn saajaksi, akatemia tuli siihen tulokseen, ettei se ollut ”country enough” eli tarpeeksi kantria. Nämä ovat Rodeon kappaleita. – Ja on siellä myös countrybiisejä, koska tulee mitä tulee, Erin jatkaa. – Se on part of the charm, että me ollaan ihan oikeasti tehty tämä yhdessä, Erin sanoo. Hän oli ensin biisintekijä ja vasta sitten artisti. – Olihan ne kiinnostuneita tästä projektista jo ennen kuin me oltiin soitettu niille yhtään biisiä, Erin huomauttaa. – Ei me yritetä olla puhdasoppisia tai pysyä jonkin boksin sisällä. – Kun yhdeltä loppuivat ideat, toisella oli ajatus siitä, miten biisi voisi jatkua. Se oli hauska seikkailu, Ida lisää. Ei ole kuitenkaan järkeä fakkiintua mihinkään. Ja tietenkin siitä on etua, että bändissä on valmiita tähtiä kuin Orionin vyössä. Tuo piirre on mukana myös Rodeon musiikissa. Tarinankerronta kuuluu countryyn. – Biisejä tehdessä oli hetkiä, että me kaikki mentiin hiljaisiksi sen edessä, millainen biisi me oltiin saatu aikaan. Hänen ja Kalle Lindrothin duo on julkaissut kolme albumia ja aikamoisen nivaskan sinkkuja. – Tietenkin eri genreillä on historiansa, jota pitää kunnioittaa. Sillä lailla pyörä lähti pyörimään kivasti eteenpäin silloinkin, kun tuntui, että kohta jäädään jumiin. – Onhan meidän kaikkien muussakin tuotannossa countrysta inspiroituneita juttuja, eli eivät tällaiset vaikutteet ole täysin vieraita
41
Ehkä moista bändinnimeä olisi tosiaan pidetty vitsinä. – Cunt ry oli bändin työnimi. Se on niin hyvin sanottu baariin lähtemisestä, että se oli pakko saada mukaan, Anna kertoo. – Ei näitä kauhean usein tule vastaan, oli musa sitten mitä tahansa. Meidän levytiimin yleinen konsensus oli, että Cunt ry olisi vähän liian läppä bändin nimeksi, joten meistä tuli Rodeo, Anna selvittää. Se tulee mieleen myös bändin levyn kansitekstejä lukiessa: yhtye jopa kiittää itseään eli "Cunt ry:n ylpeitä jäseniä”. Anna hommasi ne meille, Erin sanoo ja näyttää nättiä kultaista kaulaketjua, jossa kimaltelee sana Cunt. Kun me sitten käytiin esittämässä Warnerilla pienelle porukalle kolme biisiä, toimitusjohtaja Ramona Forsström totesi, että ”ai hitto, että ärsyttäisi, jos joku muu julkaisisi tämän levyn”. – Ei mitään, se vain on biisi, jota tehdessä me naurettiin vedet silmissä, Ida sanoo. Millainen yhdistys tässä on kyseessä. Me ollaan saatu tehdä tätä ihan rauhassa omassa luovassa kuplassamme. Pintaa syvemmälle katsoessaan huomaa, että kummassakin genressä on kautta aikojen laulettu vaikka mistä, mutta nämä ovat ne stereotyypit. – Tekstin kohta ”lähden ulkoiluttaa profiilii” on suoraan siskoni puolison suusta. Ja kyllä ne vapaat kädet on myös ansaittu. Eli lähinnä kuului äänekäs huraa. Se on myös meidän Whatsapp-ryhmän nimi. – Olen niin ylpeä biiseistä Katala nai nen ja Jäävuorii, Ida vakavoituu. – Useinhan levy-yhtiö haastaa artistia ja kysyy, pitäisikö tämä tai tuo juttu tehdä eri tavalla, mutta tällä kertaa sellaista ei kuulunut. Popbiisejä taas pidetään yksinomaan ihastumisja ikävälauluina. Mitäs hauskaa Yhden yön Tuhkimossa on. Siinä on laulettu myös naisiin kohdistuvista yhteiskunnallisista ongelmista ja sukupuolittuneesta väkivallasta, Ida sanoo.. Otsikko olisi voinut jättää varjoonsa esimerkiksi sen, että levyllä on vakavasti naisen asemaa tarkastelevia tekstejä kuten Jäävuorii, Katala nainen ja Yhden yön Tuhki… Kolmikko räjähtää nauruun kesken biisinnimen. Cunt ry Haastattelussa syntyy vaikutelma, että Rodeossa on hauskaa. – Ne tuntuvat tekstillisesti tosi tärkeiltä ja biiseinä todella ehyiksi rakennetuilta. Mainitut ovat siinä mielessä hienoja kantripoptekstejä, että ne haastavat sekä countryn että popin kliseet. artistin uudesta bändistä, Anna vakavoituu. Ei se ole ollut alun alkaen sellaista musaa, että juodaan nyt tässä bissee vaan. – Siinä vaiheessa meillä ei ollut tuotettuja demoja, vaan me soitettiin kitaraa ja laulettiin levy-yhtiön tyypeille, Ida kertoo. – Country voi olla ja on ollutkin poliittista ja kantaa ottavaa. – Meillä on kuitenkin edelleen tällaiset tiimikorut. Yleinen käsitys countrysta on, että siinä lauletaan pelkästään maanteistä, ryyppäämisestä ja sydänsuruista
– Joo! Muodostaisivat sellaisen rivitanssi… letkan! Anna Puuta, Erin Anttilaa ja Ida Paulia yhdistää Rodeon lisäksi se, että heillä kaikilla on taskussaan soolohittejä. Mutta ei voi tietää, mitä elämä tuo tullessaan, Erin sanoo. Bändissä on muutamakin multi-instrumentalisti, joten eri sävyjä riittää. Karjalaiselta. Eikä siinä läheskään kaikki. – Onhan siinä tosiaan tietynlaista suomalaista fiilistä. Ja elämänmakuisia tarinoita, Anna miettii. – Kantriin pätee se sama kuin räppiin, että usein – mutta ei tietenkään aina! – teksteissä mennään tyhjänpäiväisyyksiin. Jos henki alkaa puhutella meitä keikoilla, biisi saa lähteä sen mukaan. Kokemus antaa lisää mahdollisuuksia muovailla livesovituksia, Anna sanoo. Modernissa countryssa mainitunlaisista asioista lauletaan yhä enemmän, mutta ilmiö ei tosiaan ole uusi. Kaupallisesti ajatellen on vaikea kuvitella tilannetta, jossa Rodeon kaltaista superkokoonpanoa ei kannattaisi pitää toimintavalmiudessa. Sellaiset aiheet eivät ahdista valmiiksi ahdistavassa maailmassa, Anna sanoo. – Välillä se oli jotain jonninjoutavaa, välillä kiehuttava uutisotsikko, Anna sanoo. Toivotaan siis, että suomikantrista tulee yhtä suosittua kuin suomireggaestä takavuosina. Tai ainakaan sellaista ei ole nyt tiedossa, Anna sanoo. Se auttaa meitä tekemään hommaa tosi intensiivisesti. Voi olla, että albumin ja kiertueiden jälkeen Rodeota ei enää ole. Shania Twain lauloi ”if you wanna touch her, ask” vuonna 1997. Ihmiset tunnetusti haluavat kuulla keikoilla tuttuja lauluja. Erin Anttila, Ida Paul ja Anna Puu ovat hypänneet Rodeo-ratsun selkään lyhyttä etappia varten. Mutta ei voi tietää, mitä elämä tuo tullessaan.”. – Kyllä niitä on ainakin harjoiteltu, Erin hymyilee salaperäisesti. Mainstreamissä kevyet aiheet rulettavat, mikä on täysin ymmärrettävää. Kaksi muuta nyökyttelee. Haastattelussa laulajat eivät paljasta, mitä nämä ”coverit” mahtavat olla, mutta ensimmäisillä jutustelun jälkeisillä keikoilla Helsingin Tavastialla kuultiin Rodeo-kappaleiden lisäksi jotakin kaikkien kolmen laulajan muusta tuotannosta sekä lainabiisi J. – Idan pitäisi muuten opettaa mulle ja Erinille rivitanssia, niin voitaisiin vetää sitä jossain biiseissä… Yleisönhän sitä pitäisi tanssia. Esimerkiksi kesällä 2026 Rodeo ei enää keikkaile. Biisejä syntyi aiheista, joista me juteltiin keskenämme, Erin lisää. Jos feministiset countrybiisit kiinnostavat, niistä on tehty valmiita listoja striimipalveluihin. Mutta haluaako Rodeo esittää niitä. Dolly Parton teki Just Because I’m a Womanin jo vuonna 1968. – Meille kaikille oli selvää, että kun tähän lähdetään, kaikki muu pannaan tauolle. Ihmisen hurmaamiseksi tarvitaan haikea melodia, puhutteleva teksti ja keinuva rytmi. – Tää vuosi me tehdään tätä. – Me ei olla suunniteltu Rodeota yhtä levyä ja keikkoja pidemmälle. Visio suomikantrin noususta saattaa herättää monenlaisia tunteita, mutta kuvio ei ole kovin kaukaa haettu. Ei myöskään tarvitse yrittämällä yrittää olla ottamatta kantaa. – Covereita on kiva soittaa, ja jos niin tehdään, se tehdään tämän bändin staililla, Ida sanoo. – Musa saa hengittää ja olla niin elossa kuin olla vain voi. Näin tulee olemaan varsinkin sitten, kun keikkoja on takana enemmän. Rumpuja soittaa Jari Salminen, koskettimia Jussi Liimatainen, kitaraa Jaakko Kääriäinen, banjoa, pedal steeliä ja mandoliinia Pauli Halme ja bassoa Riku Vartiainen. – Odotas, kun mä mietin, mitä mieltä olen tuosta, Anna nauraa. Live on live Kun Rodeo lähtee keikoille, siihen kuuluu kolmen päähenkilön lisäksi viisi muuta muusikkoa. – Me kaikki haluttiin mukaan soittajia omista bändeistämme, ja niistä ihmisistä syntyi aika upea soppa, Ida kertoo. Loretta Lynnin The Pill sai arkaluontoisen aiheensa vuoksi 1970-luvulla nihkeästi radiosoittoa mutta toimi silti ehkäisyvalistuksena Amerikan syrjäseuduilla. Kyse onkin siitä, mitä arvon laulajat ja lauluntekijät haluavat tehdä jatkossa. Countryssa on nämä kaikki sisäänrakennettuna. – Ei tarvitse olla mikään matemaatikko ymmärtääkseen, ettei levyn kahdellatoista biisillä voi täyttää tunnin settiä, Anna huomauttaa. – Sama, Erin ilmoittaa. Sitten Rodeo voisi tehdä pitkän uran kansan syvien rivien rakastamana ja true country -talebanien halveksumana yhtyeenä, joka näkökulmasta riippuen joko pelasti tai pilasi suomikantrin tuomalla sen valtavirtaan. – Tarinallisiin biiseihin mahtuu kaikenlaista. Miten kaunis näky olisikaan, kun suuren festivaalin valtava ihmispaljous järjestäytyisi säntillisiksi riveiksi ja alkaisi tanssia täydellisessä synkassa vanhan lännen tyyliin Rodeon soittaessa. Luukutin sitä jatkuvasti. – Laulun lisäksi on kitara, pedal steel, mandoliini, banjo, kontrabasso, sello, koskettimet ja tietenkin rummut. Keikoilla on luvassa lämmintä sointia ja kielisoitinten tuomaa heleyttä. Tähän pitää keskittyä 250-prosenttisesti, Ida sanoo. – Me päätettiin myös, että tästä tulee tiivis pätkä. Live on nyt live. – Anna siis kantrille mahdollisuus! Voi olla, että et vain tiedä tykkääväsi siitä! ”Me ei olla suunniteltu Rodeota yhtä levyä ja keikkoja pidemmälle. Eikä mitään taustanauhoja. – No joo, kyllähän mä rakastin Soul Captain Bandiä tosi paljon. – Ja siinä vaiheessa yleisökin on löytänyt oman paikkansa tästä kuviosta, Erin jatkaa
Ajatus oli, että jos tehdään Waltari-levyä, sen taustalla on oltava hegemoninen, yhtenäinen ja tiukka bändikokonaisuus – ketä ikinä siinä soittaakaan. Se kävi liian rankaksi ja muuttui taakaksi. Tosi helposti kuunneltavaa ruotsidödistä, jossa yhdistyy asioita, joiden ei ihan heti ajattelisi. Se oli artistille semmoinen extended course, lisäkoulutus. W altarin viidestoista studioalbumi Nations’ Neurosis on rehellinen kannanotto maailmantilanteeseen. Heiltäkin tykkään eniten parjatuista 80-luvun levyistä, joilla he alkoivat flirttailla koneiden kanssa. Olen nauttinut pitkästä aikaa siitä, ettei kaikki vastuu ole mulla, vaan olen vain yksi neljästä. – Vuosien saatossa olen ollut tv:ssä tekemässä sitä sun tätä, mutta Tähdet, tähdet osoittautui odotettua haastavammaksi. Mä tykkään aina enemmän siitä, kun bändi seikkailee! KU VA : MO JO ER ÄM ET SÄ (T ÄH DE T TÄ HD ET , KA US I 4, JA KS O 1) 44. VUOSIKAUSIA MUKANANI KULKENUT LEVY The Stranglers The Gospel According to the Meninblack (1981) – Koneet ja syntikat Waltarissa heijastuvat mun rakkaudesta tummaa 80-luvun alun goottimusiikkia ja synarockia kohtaan. Levy on aika synapainotteinen, mutta on siinä jopa mandoliiniakin! LEVY JOHON AINA PALAAN The Prodigy Music for the Jilted Generation (1994) – Klassikkolevyjen diggaaminen menee vaiheissa. Tämä yhteiskunnan meininki on niin naurettavaa, että päätimme puhua suumme puhtaaksi. – Jollain tavalla tämä kuulostaa ehkä kasvonsa pesseeltä Waltarilta. HIENOA CROSSOVERMEININKIÄ Jethro Tull Broadsword and the Beast (1982) – Jethro Tull on ikisuosikkejani. Uudistunut bändikokoonpano tuo levylle tuoreita tuulahduksia. – Herkullisin juttu on, että tämä uusi on ehkä kollektiivisin tekele alkuaikojen levyjen jälkeen. Siinä joutuu tekemään töitä, että pärjää muiden joukossa! ELÄMÄNI SOUNDIT > > TEKSTI ELLI MUURIKAINEN Kärtsy Hatakka PALJON SÄVYJÄ JA ELEKTRONISIA VIVAHTEITA Bring Me the Horizon Amo (2019) – Yhtye on kolahtanut mulle tosi kovasti, ja tätä levyä olen jaksanut kuunnella heiltä eniten. – Global Rock -levy [2020] oli ennen koronaa ja sotaa tehty maailmaa syleilevä globalisaation ylistys. – Waltarin kokoonpano on muuttunut siten, että vanhat heput ovat jääneet sivummalle. Artistin rooli on paljon syvempi kuin pelkkä viihdyttäjä, bändijohtaja Kärtsy Hatakka tokaisee. On upeaa, miten 80-vuotiaat heput ovat saaneet pientä pikanttiutta ja tuoreutta 60 vuotta vanhaan bändisoundiinsa! LIIAN VÄHÄLLE HUOMIOLLE JÄÄNYT LEVY Korn Untitled (2007) – Viimeinen levy, jolla Korn vei tyylinsä kehityksen kärkeen. Olen kiinnostunut myös kaikesta uudesta ja tuoreesta. Olen aina kokenut puhuttelevimmiksi albumit, joilla bändit koettelevat perustuksiaan ja rajojaan. Sanotaan, ettei politiikkaa ja musaa saisi sotkea, mutta olen eri mieltä. Jostain syystä tämä on alkanut kuulostaa viime aikoina hirveän hyvältä. Ihan uusi tapa luoda melodioita ja muutenkin ihan uudenlaisia juttuja, joita en ole koskaan kuullut. Tämä on kaikessa progeudessaan ja sekopäisyydessään vaikuttava levy. Todella tinkimätön tapaus! INSPIROIVAA MUSIIKINTEKOA Yung Lean Unkown Memory (2014) – Jäin tuijottamaan dokkaria tästä ruotsalaisesta hiphop-artistista, ja rakastuin heppuun ja hänen tyyliinsä tehdä musiikkia. Taso on tosi kova ja kaikki ovat hemmetin hyviä laulajia. TEHOSOITOSSA WALTARIN UUTTA LEVYÄ TEHDESSÄ The Rolling Stones Hackney Diamonds (2023) – Jos kuuntelee meidän uutta ja tätä, huomaa ehkä joitakin vaikutuksenpoikasia. Levy on koneella tehtyä teknoa, mutta siinä on punkasennetta. Sen jälkeen kaikki on mennyt aika vituralleen, mikä heijastui uuden levyn lyriikoihin väkisinkin. Parin edellisen levyn ongelmana oli, että kaikki meni sitä vaikeammaksi, mitä enemmän jengiä oli mukana. Sen jälkeen heiltä on tullut ihan hyviä levyjä, mutta ne ovat olleet ehkä enemmän paluuta juurille. Tietysti mä teen eniten biisejä, mutta nyt Waltari on oikeasti taas bändi isolla b:llä. Tosi makeeta! VIIME VUODEN KUUNNELLUIMPIA The Halo Effect Days of the Lost (2022) – Aloin kuunnella heviä jo 80-luvulla, mutta en ole todellakaan jäänyt sinne. Kun tekee levyä tässä iässä, yksi suurimmista haasteista on osoittaa, ettei kuulosta ikääntyneeltä, menneitä muistelevalta rokkarilta, vaan on nuorekas, hyväkuntoinen ja pirtsakka keski-ikäinen äijä! Uutta on sekin, että Kärtsy on mukana Tähdet, tähdet -ohjelman uudella kaudella. Lopulta kaikki jäi mun harteille
Kokeilevan demolaulun ja läpikuultavan melodian varaan aseteltu teos löytää kivun keskeltä onnen, ehkä jopa ikuisen valon. Tuolloin oli vaikea uskoa, että jalusta murtuisi vain pari vuotta myöhemmin. Käyttövoimansa albumi ammentaa epäkohdista. Tavallaan jokainen yhtyeen viimeisimmistä albumeista olisi voinut olla sen joutsenlaulu. Agenda ei ole aina itseisarvoisesti pinnassa, mutta Mansonin tulkinta kertoo, että viattomimmissakin riveissä on tosi kyseessä. 46. Niinpä hän etsii väsymättä jotain mihin luottaa, jotain minkä jakaa: ”I’ve got a lot of love to give / There’s nothing I can do if you don’t want it.” Sanoma kiteytyy The Day that I Met God -päätösraidalla, joka nousee kertaheitolla Garbagen uljaimpien luomusten joukkoon. Vain se merkitsee, mihin on tultu. Hän oli piikikäs ja tunteva, KU VA : JO SE PH CU LTI CE Garbage Let All that We Imagine Be the Light BMG ??. Nelikko on kyllä aktivoitunut tämän tästä, mutta samalla se on etsinyt olemustaan, joutunut sopeutumaan ja hajonnutkin kertaalleen. Säteet taittuvat opioidien prismassa rakkaudeksi, josta huokuu syvä kiitollisuus kaikkea koettua kohtaan. Siksi tuntuu huojentavalta todeta Garbagen olevan yhä kelpo iskussa. Hannu Linkola ”But I still got the power and my brain and my body / I’ll take no shit from you!” Vuonna 1998 Garbage loi standardeja. Kolmea nelikymppistä soittajaa ei ehkä huomannut kukaan, mutta Shirley Manson oli juuri sellainen keulakuva, jota 1990-luku janosi. Pet Shop Boysin äkäisenä siskona sähisevä There’s No Future in Optimism puolestaan vannottaa taistelemaan fatalismia vastaan, vaikka nykykaaos kuinka ahdistaisi. Let All that We Imagine Be the Light jyrää alusta loppuun tunnusomaisesti, mutta sen äärimmilleen prosessoidut äänimaisemat ja kalsean kohtalonomainen tunnelma myös häivyttävät viitekehyksiä. Chinese Fire Horsen ja R U Happy Now’n kaltaiset suorat sylkäisyt julistavat identiteettien autonomiaa ja osoittavat, millaista epämaailmaa populistinen patriarkaatti luo. Myös yhtyeen imago oli raikas. Lääketokkurainen ”I found God in tramadol” saattaa kuulostaa kyyniseltä summaukselta, mutta kaikki sen ympärillä sanottu pakahduttaa kauneudellaan. Ja hän määritteli itse, miten hänet tulkitaan. Ankaran ajankuvan ja kylmäpintaisen sävellystyön alta hahmottuu toinenkin teema, kenties henkilökohtaisempi ja siksi herkempi. TuottaLEVYARVIOT ”Tuntuu huojentavalta todeta Garbagen olevan yhä kelpo iskussa.” javetoisesti fuusioidut vaihtoehto-, goottija electroclash-vivahteet asemoituvat välähdyksiksi, joista jokainen antaa musiikille uudet kasvot. Kiekko vaipui nopeasti unholaan ja vei tekijänsä mukanaan. Pohjimmaisessa pophenkisyydessäänkin levy pakottaa etsimään ja puntaroimaan olemustaan. Siitä alkaen Garbage on ollut altavastaaja. Yhtyeen kolmas levy Beautifulgarbage (2001) kuulosti oudon ponnettomalta keskellä retrorockin ja postpunk-jäljitelmien pariin hamunnutta millenniumia. suora ja tavoittamaton. Se viritti vetovoimansa äärimmilleen kakkosalbumillaan Version 2.0:lla, jonka maukkaita melodioita hyväili ajassaan täydellinen tuotantojälki. Kaksi lonkkaleikkausta läpikäynyt Manson tietää, että keho voi pettää vaikka on edelleen nautinnon ja itsetunnon lähde. Garbage tunnustaa ikänsä siellä täällä ja miettii, mitä se tarkoittaa. Niin kuitenkin kävi. Löydön äärellä ei ole enää mielekästä pohtia, mistä on lähetty liikkeelle
Ihan kuin bändi tekisi työtään luottaen siihen, että suomirockin renessanssi koittaa vielä ja lajityyppi nousee taas samanlaiseksi ilmiöksi kuin muutaman kerran aiemminkin. Lontoossa vuonna 1978 perustettu bändi yhdisti alkuaikojen heavy metalin tunnelmia doomin esoteeriseen painostavuuteen. Redlightia käy sääliksi. Forsmanin ääni on äärimmäisen ihana. Korkeat fraseerauksetkin ovat nautittavaa tunteiden tulkintaa, eivät päälleliimattua briljeerausta. Härmän jätkä taas on häikäilemättömällä riffillään sellainen rykäisy, että jos biisi olisi julkaistu 30 vuotta sitten, kyseessä olisi suomirockin klassikko. Kaiken kruunaa Brendan Radiganin vahva, hieman Bruce Dickinsonista muistuttava laulanta. Ja onneksi niin käy! Jo tässä vaiheessa on selvää, että sinkkunakin julkaistu Saints and Sinners kisaa vuoden biisin tittelistä, eikä muukaan materiaali jää paljon jälkeen. Kerrankin yhtye on keksinyt itselleen niin osuvan genren, ettei toimittajankaan tarvitse alkaa sellaista sorvata: Joni Ekman & Koira -yhtye kertoo tuoreen levynsä olevan ”kokoliharokkia”, ja sitähän se kieltämättä on. ”Energiaa 100%, älykkyysosamäärä 0” -luonnehdinta sen sijaan ampuu vähän yli ja ali. Kuluvalla vuosituhannella Pagan Altar koottiin uudelleen, ja sen julkaisut ovat olleet pääosin vanhan materiaalin uudelleentallennuksia. Joitain yhtyeitä on nautinnollista hehkuttaa, ja Pagan Altar kuuluu tähän joukkoon. Suitsukkeet palavat Alan Jonesin johdolla voimakkaasti. Ekmanin yhtyeiden kappaleet toimivat aina paremmin livenä, ja sitä energiaa voisi vangita runsaammin levyillekin. Aki Nuopponen Pagan Altar Never Quite Dead Dying Victims ???. Vuonna 1982 nauhoitettu Volume 1 julkaistiin lopulta 1998. Ina Forsman After Dark Hour Jazzhaus ???. Ellei Alone-biisi olisi jo valmiiksi kauniista kaunein, viimeistään Forsmanin tulkinta nostaisi sen energisen sulokkuuden riemuvoitoksi. Yhtye voisi nimittäin antaa hieman enemmän arvoa nokkelille lyriikoilleen ja pistää rahtusen lisää energiaa soittoonsa. Isä-Jones kuoli syöpään ennen kuin edellinen levy, uudesta materiaalista koostunut Room of Shadows (2017), ehti ilmestyä. LEVYHYLLYYN ?. Toni Keränen Joni Ekman & Koira XL4 Svart ??. Kun nykypäivän soulia ei kuuntele ihan työkseen, After Dark Hour nousee korvissani parhaaksi alan teokseksi sitten Amy Winehousen Back to Blackin. Maailmalla on onneksi jo poreillut. SOITTIMEEN ??. Homman nimi on soul ja takana kolme varsinaista levyä. Yhdeksän kappaleen tiivis kokonaisuus ei ole varsinainen hittiputki, mutta kyllähän En ryyppää enää, Keep on Haul’ ja Kone käyntiin saavat virnuilemaan. XL4 on joka tapauksessa täyslaidallinen juuri sellaista suomirockia, jota me suomalaiset kaipaamme ja ansaitsemme. Popedan käry on vahva. SYDÄMEEN ???. Tyyli on ollut alusta lähtien riemastuttavan retro ja rouhea, eikä After Dark Hour ainakaan pakittele tässä suhteessa. Terry ja Alan Jonesin, isän ja pojan, perustama yhtye lopetti jo vuonna 1985, mutta jälkeenjääneet nauhoitukset alkoivat levitä maailmalla. ROSKIIN 47. Levyn sointi on lämmin ja muheva. Jo brittiryhmittymän tarina on niin inspiroiva, että bändille haluaa vain hyvää. Draamallisesti hienointa olisi, että Never Quite Dead osoittautuisi näiden vaiheiden jälkeen mestariluomukseksi. Toni Keränen Redlight Homeworks Maximum Effort ?. Marseillelaisnelikko työstää musiikkiaan suurella indiesydämellä ????. The Voice of Finland -sirkuksenkin läpikäyneestä Ina Forsmanista ei voi todeta aivan näin, mutta valitettavan vähälle huomiolle hän on loistavuuteensa nähden jäänyt. Viihteellisyyttä enemmän panostetaan siihen itseensä, sielukkuuteen. Poikkihuilu värittää viettelevästi pyörähtelevää avausbiisiä Four Seasonsia, ja suoratoistostakin voi kuvitella kuuntelevansa hieman rahisevaa vinyyliversiota. Siinä taidokkuus ja kohtaa rennon karisman. DIVARIIN . Englanniksi laulava artisti voi olla Suomessa vaikka kuinka loistava ja silti häntä ei tunne juuri kukaan
Tunnelmistakaan ei tingitä. Kokoonpanosta voikin jo aavistella, mitä on luvassa. Kosmisessa katedraalissa hääräävät nimittäin laulaja Neal Morse (exSpock’s Beard, Transatlantic, Flying Colors), rumpali Chester Thompson (The Mothers of Invention, Genesis, Phil Collins), kitaravirtuoosi Phil Keaggy (Glass Harp) ja basisti Byron House (Robert Plant, Alison Krauss). Post-punk-revivalistinen estetiikka mallintuu pinnallisesti, äänikerrokset jäävät erilleen ja harteikkaammista iskuista puuttuu voima. Tarvittaessa nelikko hallitsee myös ytimekkyyden, kuten radiosoittomittaisessa I Won’t Make It -herkistelyssä, johon on saatu ladattua tunnetta senkin edestä. Von Till laulaa Alone in a World of Woundsilla edellisiä levyjä melodisemmin tuoden välillä mieleen Nick Caven. Muodollisesti kaikki on kunnossa, mutta samaan aikaan toivomisen varaa löytyy sieltä täältä. Monesti vaikuttaa siltä, että Redlight tunnustaa osaamisensa rajat ja pyytää kuulijaa täydellistämään musiikin mielessään. Neurosisin Steve Von Till on julkaissut sooloalbumeja vuodesta 2000, mutta legendaarisen post-metal-bändin jäätyä tauolle 2019 soolotuotannosta on muodostunut miehen pääasiallinen julkaisukanava. Tuotantokin on huteraa: muusikot on ajettu kapeille tonteille, joilta käsin he hapuilevat hätäillen toistensa suuntaan. Yhtyeen varhaiseen tuotantoon verrattuna Homeworks on linjakas ja melankolinen kokonaisuus, joka pyrkii valloittamaan tunkeilemattomalla charmillaan. Bändin mukaan sen musiikissa proge ja jahtirock kohtaavat The Beatlesin, mikä on osuva tiivistys. Jähmeän vaikutelman pohjasyytä on vaikea jäljittää. Pianon, sellon ja syntikoiden täyteinen äänimaailma alkaa olla aika kaukana Neurosisin materiaalista. Tuotanto on sopivan modernia mutta silti lämmintä. Soitosta välittyy hartaus, sävellyksistä halu koskettaa. Suomifolkin uusi superbändi kertoo avoimesti yhdistelevänsä kotoperäisiä ja amerikkalaisia Steve Von Till Alone in a World of Wounds Neurot ???. Nuutti Heiskala KU VA : BO BB Y CO CH RA N LEVYARVIOT ihanteisiinsa ja itseensä uskoen. Nyt ei todellakaan olla ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Ne Lintuizet = The Byrds. Artistin omalla latostudiolla Idahossa äänitettyä immersiivistä albumia voi joutua pyörittämään muutaman rundin ennen kuin sen maailmaan pääsee täysin sisälle, mutta sen jälkeen se jääkin levylautaselle pysyvästi. Hänen kapeankarhea tulkintansa ei riitä 48. Alun perin mies ja kitara -tyyliin tehtyjen levyjen sovitukset ovat muuttuneet vuosien varrella täyteläisemmiksi, ja edeltäjänsä No Wilderness Deep Enoughin (2020) tavoin kitara ei ole enää etualalla. Musiikki on syntynyt jammailemalla, mutta se ei ole päämäärätöntä briljeeraamista vaan progekoukeroineenkin helposti lähestyttävää. Vesa Siltanen Ne Lintuizet Uusi huone Texicalli ??. Siksi toteutuksenkin olisi toivonut onnistuvan. Jokainen musikantti loistaa tontillaan kappaleita ja kokonaisuutta palvellen, ja laulustemmat ovat hunajaa korville. Kuten konkareilta voi odottaa, soitto on äärimmäisen taidokasta, groovaavaa ja vaivatonta. Erityisen yksin on laulaja-kitaristi Londres. Silti veteraani-ikää lähentelevällä yhtyeellä on ongelma: sen kappaleet eivät nouse liitoon oikein millään. Hannu Linkola Cosmic Cathedral Deep Water Insideout ???. Soololevyt ovat olleet alusta lähtien metallista Neurosista hiljaisempia ja akustisempia, mutta ne on voinut tunnistaa tekijänsä projekteiksi synkkien tunnelmien, tiukan kitaransoittotatsin ja erittäin karhean lauluäänen kautta. Laulut ovat parhaimmillaan hyviä. Synkkyyskin on vaihtunut luonnon arvostamisen teemoihin ja psykedeliaan. täyttämään melodioiden avaamia tiloja. Levy kuitenkin tyytyy lähtökohtiaan valjumpaan olemukseen. Lähes 70-minuuttinen levy koostuu viidestä kappaleesta, joista kokonaiskestosta yli puolet vievä nimijärkäle on jaettu yhdeksään osaan
Artturi Siromaa Deafheaven Lonely People with Power Roadrunner ?. Vaikka intensiteetti pysyy suurimmalta osin korkealla, levy ei polta itseään loppuun. Karoliina Kantola Kadavar I Just Want to Be a Sound Clouds Hill ??. Truth on puolestaan kumarrus siihen tyyliin, jota yhtyeeltä on totuttu kuulemaan. Samalla GHOST WORLD Armadillo Café LP/Digi Gilmoren tytöt ja 70-luvun rokkibändin paras veto – Ghost Worldin uusi teema-albumi julkaistaan toukokuussa. Pekko Käpin, Kielo Kärkkäisen, Laura Moision ja Lauri Myllymäen porukkaa yhdistää menneeseen lähinnä vapaan tekemisen eetos ja mieltymys yhdessä laulamisen ja musisoinnin iloihin. Lopputulos tuskin shokeeraa ketään asianomaisten omien tuotantojen ystävää, mutta jokin keskitie tässä on aika erilaisten tyylien välillä saavutettu. Bändin unohtumattoman esikoisalbumin Permission to Landin julkaisusta on yli kaksi vuosikymmentä, mutta nelihenkisellä miehistöllä vaikuttaisi olevan edelleen energiaa. Brittibändin kahdeksas studioalbumi on monipuolisempi kuin moni edeltäjänsä, ja levy on saanut kehuja muuallakin. Niko Peltonen The Darkness Dreams on Toast Canary Dwarf ???. Glam rockin malliesimerkkinä tunnettu The Darkness on täällä taas ja syöttää aamupalaksi Dreams on Toastin. Levyllä otetaan aika vahvasti kantaa esimerkiksi modernin elämän putkimaiseen tyhjyyteen. “Hitti se on!” Suuntaa verkkokauppaan www.svartrecords.com ROKETS Bad Choices LP/CD/Digi ”Rokets on kuin kivi, kivi on rock ja sinä haluat kiven. On aika vetää glitterhousut jalkaan ja avata ponnari. Ranskan Alcest loi nollaluvun puolivälissä uuden genren, ja black metalia shoegazeen yhdistellyt blackgaze levisi pian ympäri maailman. Levyllä on paljon junnaavan jumittavia teemoja, mutta samalla se hengittää vapaasti ja soljuu luonnollisen tuntuisesti eteenpäin. Ordinary Corrupt Human Lovella (2018) Deafheaven alkoi liikkua kokeellisempaan suuntaan, ja puhtaasti laulettu Infinite Granite (2021) oli jo silkkaa shoegazeä täysin ilman bm-vaikutteita. Esimerkiksi Käpin jouhikon ja laulusoundin tunnistaa toki aina, mutta harvoin niitä kuulee näin keveissä yhteyksissä. Säröstä ei ole luovuttu, mutta kappaleiden rakenteet ja soundit ottavat vaikutteita popmaailmasta. JONI EKMAN & KOIRA XL4 LP/CD/Digi Onko juhlia ollenkaan, jos on juhlat koko ajan. Glitterhousuille – tai cowboyhatulle – on siis käyttöä. Kaikkiaan Dreams on Toast sisältää kymmenen jalan alle käyvää kappaletta, ja levyn Member’s Edition tarjoaa vielä neljä biisiä lisää. Kitaristi-kosketinsoittaja Jascha Kreftin myötä triosta kvartetiksi kasvaneessa Kadavarissa syntetisaattori on melko isossa roolissa. Levy on hyvä mutta ei erinomainen, ja puritaanisimmille faneille uudistuminen voi olla karkottava tekijä. Jään kaipaamaan muodonmuutoksen kokeneen Kadavarin levyltä purevampia riffejä ja koukkuja. Niin, meininki on aika hippimäistä. Tyypillisestä glamistä poikkeavia rytmejä ja sointuja kuullaan muun muassa kantrivivahteisissa Hot on My Tailissä ja Cold Hearted Womanissa. Parhaiten onnistuvat Sunday Mornings ja Scan on My Guitar. vaikutteita, mihin nimitulkinta sopisi luontevasti. Se on tervehdyttävää, mutta jokin askel sivuprojektista suuruuteen jää mukavalla levyllä vielä ottamatta. Samalla I Just Want to Be a Sound on oodi yhtyeen kotikaupungille. Tällaisia usean erillään meritoituneen muusikon kokoonpanoja perusteltiin niin meillä kuin maailmalla ahkerimmin 1960-luvun lopulla sekä seuranneella vuosikymmenellä. Yhtyeen jäsenet eivät toki ole enää kolmekymppisiä, mikä tulee levylläkin esille. Ja se maistuu hyvältä. Kyseinen kappale on viimeisen päälle The Darknessia, eikä ykkössolistikitaristi Justin Hawkinsin ylärekisteristä uskoisi, että laulaja on keski-ikäinen. Berliiniläinen rockyhtye Kadavar vaihtaa uudella levyllään tyylisuuntaa retropitoisen fuzz-ahdetusta psykestonerista vaihtoehtorockin suuntaan. Toisaalla Lintuizet kanavoi elämisen vereslihaista herkkyyttä ja syvää inhimillisyyttä. Sama pätee koko porukkaan, eihän kukaan heistä ole tunnettu näin välittömästä kimppasoittelusta Uusi huone ei ole silti mitään hilipatihippaa. Tyylisuunnan ehkä parhaat albumit Sunbatherin (2013) ja New Bermudan (2015) äänitti sanfranciscolainen Deafheaven. Joni Ekman ja Koira julkaisevat uuden albumin XL4 toukokuun alussa. Laita levy soimaan ja bootsit jalkaan!” KOVAA RASVAA Tarinaksi paketoitu valhe LP/Digi Kotimainen nuclear doom crossover thrashin edelläkävijä Kovaa Rasvaa palaa odotetun uuden levyn kanssa framille!. Ikääntyminen huolestuttaa kappaleessa Mortal Dread, mutta onneksi heti seuraava raita Don’t Need Sunshine alkaa optimisesti sanoilla ”I’m alive, and I love it”
Laulut saattavat olla iäkkäitä, mutta ne katsovat edelleen eteenpäin. Kai siinä pahin riehuminen talttuu, ja ovathan ukkelit ehtineet tähän ikään jo pyllistellä. Möykäröinti maistuu itselleni paremmin, mutta onko linjan tasaantuminen nyt sitten ihme tai väärin, kun bändi on soittanut lähemmäs 40 vuotta, julkaissut parisenkymmentä studioalbumia ja levyttänyt satoja kappaleita. Rosettes on luonut soundin, joka sopii jokaiseen paikkaan ja aikaan, koska se on irrallaan ajasta ja paikasta. Lifestyles on albumi, jonka voi panna soimaan kuulokkeisiin yksin ulkona istuskellessaan tai pyörimään stereoihin, kun haluaa hyvää taustamusiikkia illanistujaisiin. Uusi albumi on kuitenkin diagnosoitavissa päivänselvästi Klamydiaksi. Vesku kuulostaa samalta kuin silloin joskus, ja tuttu huumori on läsnä edelleen. Aki Nuopponen KU VA : JU LI US TÖ YR YL Ä LEVYARVIOT Infinite Granite oli Deafheavenin heikoimmin vastaanotettu albumi niin fanien kuin kriitikoidenkin keskuudessa. Ko50. Rosettes kutsuu mukaansa rauhalliseen tanssiin. Rutinoitunut nelikko ei jättäydy taustayhtyeeksi vaan kirjaa uskollisimmatkin sovitukset omiin nimiinsä. Uutukaisena esiteltävä Valoisammat ajat jää klassikoiden jalkoihin mutta kertoo paljon tekijästään: se voisi olla pohjimmiltaan peräisin miltä tahansa Pellen vuosikymmeneltä. Toki välissä haistatellaan ja kiipeillään ”Kekkosen hajuisessa sikasiivessä”, eli linja ei ole vieläkään pelkkää elämäntaitovalmennusta. Tilaa saavat kuolevaisuus, tsemppibiisit ja armo. Orkesteri soi vapautuneesti ja kappaleet etenevät kliimaksista toiseen, kun laulaja Tytti Roto, rytmiryhmä, puhaltajat ja kitarat astuvat kukin vuorollaan valokeilaan lisäämään kuulijan nautintoa. Albumi on eräänlainen Näyttämökuviataltion (1980) rinnakkaisvedos, joka osoittaa Pellen käyvän yhä samalla energialla kuin uransa alussa. Fanit saavat tästä varmasti riemua kesän festareille ja mökkireissuille. Elä, kun olet nuori vielä! Vaikka Pelle on kurkottanut aina kategorioiden ulkopuolelle, parikymppisenä omaksuttu punkkatsanto kulkee uskollisesti hänen mukanaan. Klamydiaa kuunneltiin pentuina kavereiden kanssa läträtessä. N.U.S:n ja 1980:n aikaiset kappaleet soivat kaunistelemattoman vimmaisesti, ja samaan mankeliin päätyy myös Oy:n ja Avoimien Ovien ilmavampi materiaali. Olennainen kunnia levyn latauksesta kuuluu Pispala Punksille. Rosettes-yhtyeen musiikkia on voinut kuulla viime vuosien aikana single kerrallaan, mutta itse nautiskelin koko Lifestyles-albumin annin vasta nyt. Soundeiltaan Liwe! on kaunistelematon, otteeltaan intensiivinen ja innoittunut. Kahdeksanhenkinen bändi soi aidosti yhteen, eikä leijailevissa kappaleissa kiirehditä mihinkään. Jonna Ikonen Pelle Miljoona & Pispala Punks Liwe! Stupido ??. Kymmenen vuoden takaiseen soundiin palaaminen on bändille myös laadullinen askel taaksepäin. Nuutti Heiskala Klamydia Mörkö koneistossa Usvaputki Oy ??. Kiljulla käyvissä teineissä resonoiva turvanrepiminen on lieventynyt puhuttelemaan ennemmin keski-ikäistyneitä anarkaistoja. Uudella Lonely People with Powerilla palataan lähemmäksi New Bermudan metallista soundia, kuitenkaan täysin parin viime albumin tunnelmista luopumatta. Erinomaisen otannan Lifestylesin tyylikkyydestä saa kappalekolmikolla Green Ray, Moon River ja The Queen. Tampereen Vastavirralla viime joulukuussa nauhoitettu Liwe! aloittaa juhlaputken, joka täydentyy kokoelmalla, studioalbumilla, kirjalla ja lukuisilla keikoilla. konaisuutena regressiivinen Lonely People with Power tuntuu kuitenkin vähän kuin vanhan valokuva-albumin selaamiselta. Silti taival jatkuu. Niinpä vuosien 1978–1981 materiaaliin tukeutuva Liwe! tuntuu perustellulta julkaisulta. Vaikka Kakkalaarin neidin majavaleikit pingismaila pyllyssä naurattivat keskikaljapierussa hihittäviä pikkukylän tyttöjä, sittemmin on vierähtänyt vuosia niin, etten ole kuullut bändiltä kuin isoimmat hitit. Hilpeiden rilluttelujen seassa on entiseen tapaan vakavampiin aiheisiin pureutuvia sanoituksia kuten Bestman. Kyseessä on nimittäin valloittavasti keinuva levykokonaisuus. Se kannatti. Hannu Linkola Rosettes Lifestyles Timmion ???. Musiikin orgaanisuus on kaikkea muuta kuin suomalaisen popin nykyvaltavirtaa. Rosettesin r’n’b, soul ja psykedelia kuulostaa yhtä aikaa nostalgisen tutulta ja virkistävän tuoreelta. Pelle Miljoona on kiertänyt auringon jo 70 kertaa. Parhaimmillaan, kuten levyn starttaavalla Dobermanilla ja sinkkubiisi Magnolialla, Deafheavenin tunnistettava soundi saadaan toimimaan varsin vakuuttavasti
TI 24.09.2024
The Age of Ephemerality Pelagic ?. Viime albumillaan Ants from Up Therellä (2022) bändi otti askeleen arcadefiremaisempään suuntaan edeltävän vuoden For the First Time -debyytin neuroottisesta etnotaiderockista. Tällaiselle musiikille on osaavissa käsissä aikansa ja paikkansa, Femi Kuti Journey Through Life Partisan ???. Vanhoja biisejäkin tulkitaan uudessa valossa. Toiseksi viimeisessä – ja myös toiseksi pisimmässä – kappaleessa Technoslavery/Vandalismissa kauniit ja ahdistavat puolet ovat parhaiten tasapainossa ja tukevat toisiaan. Asiaa ei helpota, että kuulija heitetään heti kättelyssä syvään päätyyn ja bändin maalaileva puoli antaa odottaa itseään. Kappaleet kuten Politics Don’t Expose Them kertovat enemmän zeitgeistista kuin paikkaan sidotusta ilmiöstä. Ajat, jolloin Black Country, New Road kehitteli ilmiöntynkää Black Midin seurassa, tuntuvat kaukaisilta. Myös politiikka on tietysti läsnä, mutta albumin kantaaottavuus ei ole eksoottista – asiaa, joka on kaukana länsimaisesta hegemoniastamme. Forever Howlong on Black Country, New Roadin ensimmäinen studioalbumi ilman Isaac Woodia. Parhaimmillaan se on hyvinkin kaunista, tunnelmallista ja sinemaattista. Ex-laulajan ääni ja ilmaisutapa eivät todellakaan kuuluneet yhtyeen parhaisiin puoliin, joten levyyn tarttuu suoranaisella innolla. Samalla sitä kohtaan saattaa asettaa tiedostamattaankin suuria odotuksia. on ranskalainen instrumentaalista post-rockia soittava entiteetti, jonka soitinarsenaaliin kuuluvat kitaran, basson ja rumpujen lisäksi sello ja viulu. liikutaan enemmän Kate Bushin ja Joanna Newsomin jäljillä. Levyn progesovitukset ja barokkipoporkestraatiot ovat tyylikkäitä, ja laulunkirjoitustaito on dramaturgisine ongelmineenkin pätevää. Vaikka kokoonpanomuutos on merkittävä, aivan kaikkea jatsia ei ole taottu folkiksi. Mitä pidemmälle levy etenee, sitä enemmän melodisuus ja elokuvamainen tunnelmointi saavat jalansijaa, ja hyvä niin. Forever Howlongilla taas 52. Ahdistavuuteen on varmasti tähdättykin, tarkoittaahan bändin nimikin melua, mutta efekti ei liene ihan sitä, mitä on haettu. Samuel Järvinen LEVYARVIOT KU VA : DA NI EL CH RI ST OP HE R Black Country, New Road Forever Howlong Ninja Tune ??. Pahimmillaan tarjolla on ärsyttävää nykimistä ja kakofoniaa, jossa jokainen soitin sooloilee omiaan säröfiltterin läpi ja päälle on lyöty vielä ekstrasurinaa ahdistuksen maksimoimiseksi. Kuulostaa joka tapauksessa yllättävältä, kuinka perusteellisesti Black Country, New Road on järjestänyt pakkansa uusiksi. Woodia korvaamaan on löytynyt sekstetin sisältä peräti kolme naislaulajaa. Soundimaailmaa täydennetään sampleilla ja elektronisilla hilavitkuttimilla. Journey Through Lifen musiikki on sähköisesti latautunutta, mutta afrobeatin mestari yhtyeineen tuo mukaan hengittävyyttä: väkevät perkussiot soivat ilmavasti ja staccato-torvien tarkat iskut soljuvat kuin vesi kivien lomasta. Musiikki on taiteellista, kokeilevaa ja todella vaativaan makuun. Yhtyeen uusi alku on kuitenkin onnistunut ja tulevaisuus vaikuttaa valoisalta. Kappaleissa käsitellään esimerkiksi perhettä ja henkistä kasvua. Pirteistä grooveistaan huolimatta albumi ei ole iloinen, mutta mikäpä vallankumous ei hyötyisi tanssista. Journey Through Life ei olekaan mikä tahansa alan albumi vaan osa tärkeää musiikillista jatkumoa. Albumimittainen koherenttius jäänee ylitsepääsemättömäksi haasteeksi, vaikka bändi kuinka pienempinä annoksina loistaisikin. Afrobeat virtaa Femi Kutin veressä kirkkaanpunaisena ja väkevänä. Kutin uudella levyllä kurkistetaan poikkeuksellisen tuntuisesti artistin henkilökohtaiseen elämään. Bruit . Eero Kettunen Bruit
Otin ajatuksen Ceresian Valoista vastaan avosylin, koska rakastan sen soittajien entistä yhtyettä Ghost Brigadeä. Kakkosbiisi Have Heaven on tästä symbioosista mitä upein esimerkki – pelkällä ääni ja kitara -meiningillä sävellys tuskin lähtisi moiseen liitoon. Taitavan bändin soittamina ne saavat kuitenkin varsinaisen muotonsa. Ghost Brigadeen verrattuna yhtye ei toimi isojen särövallien ja melankolian liiton kautta, vaan yllättävän suuressa roolissa ovat laulu ja lyriikat, puhtaat kitarat, hiipivät tunnelmat ja melankolian kuulas kauneus. Nyt losangelesilaisyhtye hakee, jos nyt ei omaa, niin ainakin kaupallisempaa ääntä radiokelpoisen post-grungen ja nu-metalin kirjolta. Matti Riekki luo tavattoman lumoavaa hiipivyyttä, jossa tunnelmaa rakennetaan ja rakennetaan, mutta ne kuuluisat kliimaksit jäävät kerta toisensa jälkeen saavuttamatta. Florist Jellywish Double Double Whammy ???. Hetkittäin Ceresian Valot 54. Joskus on oudon kiehtovaa kokea mielestään ristiriitaista musiikkia, mutta jokin laulajan äänenvärissä ja lyriikoiden kankeudessa särähtää korviini niin, että se tekee Uumenesta lähes kuuntelukelvottoman levyn. Ceresian Valot soi omalaatuisella soundilla, jota kutsutaan saatekirjeessa ”heavy alternativeksi”. Kymmenen kappaletta, reilut puoli tuntia. Spraguen suorat ja rehelliset, kenties naiiveiksikin luonnehdittavat sanoitukset ovat nekin ihastuttavia. Jälki voisi olla täydellistä, mutta se ei ole. Jopa kaltaiseni jöröjukka on brooklyniläisbändin hipahtavansuloisen folkpopin edessä täysin aseeton. Ah, mitä kontrastien juhlaa. Ai että… Florist tietää, minne ja miten koskettaa. Vesa Siltanen Tetrarch The Ugly Side of Me Napalm ?. ”Only the dead survive” Sprague laulaa ihanaisesti This Was a Giftissä. ”Some things just don’t make any sense / Like the jellyfish.” No niinpä! Mistään lööperistä lyriikoita ei ole rakennettu, vaan kepeästi soivan albumin yhtenä ydinteemana on kuolema, loppu – ja se tulee monessa muodossa. Nämä ovat Tetrarchilla edelleen pitkässä kuusessa. Pahin kiukku on tehnyt tilaa Sirius XMja active rock -radiokanaville tähtääville biiseille ja herkkätunteisemmalle screamo-laululle. Soundiinkin on ilmaantunut sen verran lisää elektronisia vaikutteita, että osuvimpia verrokkeja lienevät tätä nykyä varhaisempi Linkin Park ja jossain määrin myös Disturbed, vaikka Tetrarch soi molempia hieman painavammin. Ylikansoitetulla jenkkimetallikentällä massasta noustaan vain omaperäisyydellä, poikkeuksellisella karismalla tai hittisinkulla. Sitten tunnelmat edellä liihotelleen viime levyn on muuttunut paljon, ja nyt keskiössä on napakka mitta, niin biisikuin kokonaisuustasolla. Napakkaan kolmen neljän minuutin radiomittaan sorvatuista kertsikeskeisistä biiseistä koostuva The Ugly Side of Me on niin soitannollisesti, sovituksellisesti kuin soundeiltaankin perusvarmaa, persoonatonta ja hiukan liian turvallisen kuuloista toimittamista. Samalla melodiat tuntuvat ikävän vaatimattomilta. Subjektiivisesti ankein osa Uumenta on kuitenkin Panu Perkiömäen laulutapa yhdistettynä suomenkielisiin lyriikoihin. Tätähän joutuu rakastamaan. Juuri hyvä. Tetrarch kuulosti edeltävällä Unstable-pitkäsoitollaan (2021) vielä kovasti Motionless in Whiten ja äkäisimmillään myös Slipknotin kaltaisten isompiensa kopiolta. Uumenalbumi on ollut kuitenkin vaikea pala. Mape Ollila Ceresian Valot Uumen Prophecy ?. Kitaristi-laulaja Emily Spraguen pääosin kirjoittamat akustishenkiset laulut ovat minimalistisia, helposti nuotion loimussa esitettäviä. Aki Nuopponen LEVYARVIOT mutta nyt kiikutaan tekotaiteellisuuden rajalla
h o n k a l a , k o t k a 1 0.-12 . 2 02 5. 7
Lopputulos ei voisi olla kauempana Car Seat Headrestin alkupisteestä, Will Toledon sameista takapenkkinauhoituksista, mutta musiikin olemuksessa on paljon tuttua. Arpeggiosarjatuli on sen verran ankaraa, että moista eivät heikommat korvat kestä. Verrattain samankaltaista instrumentaalikamaa sisältävä pläjäys sulautuu monin kohdin yhdeksi massiiviseksi tiluhevijärkäleeksi. Miten muutenkaan arvion aloittaisi kuin mainitsemalla, että enemmän on enemmän, kuten maestro pitää mottonaan. Lihan luiden ympärille asettelee luottomuusikoiden kaarti, jota Toledo hyödyntää avaramielisemmin kuin koskaan. Biisivoittoista ilmaisua olisin kaivannut kotikuuntelussa selkeästi enemmän, ja iänikuisen coverstandardin Smoke on the Waterin olisi saanut jättää vetämättä. Tässä ympyrät sulkeutuvat. Koskinen Scowl Are We All Angels Dead Oceans ??. Vuosikymmeniä myöhemmin Car Seat Headrest julkaisee kaipuusta ja traumoista ammentavan, 1990-lukulaisesti soivan rockoopperan, joka sijoittuu yliopistokampukselle. Hannu Linkola LEVYARVIOT Yngwie Malmsteen Tokyo Live Music Theories ?. Soundia on siloteltu ja laulu heläjää kirkkaasti – siinä ja siinä, josko vähän turhan geneerisestikin. Sen verran myönnytystä liikenee, että pari 1980-luvun pikkuhittiä taittuu ihan nasevasti – harvinaisen törkeästi kaiutetulla laululla kylläkin. Jos joku Turnstile kuuluu levyhyllysi valikoimiin, tämäkin kannattaa huomioida. The Scholars on kunnianhimoinen albumi, jonka muodot elävät ja rajat venyvät. Soitosta huokuu kollektiivinen luovuus, olipa työn alla napakka powerpop-purkaus tai parikymmenminuuttinen teemakeräelmä. Melodiat iskevät ovelasti ja pinnistelyksi kiristyvät laululinjat kertovat, että kuvitelmissakin on tosi kyseessä. Are We All Angels on joka tapauksessa kelpo, parhaimmillaan hyvinkin tarttuvia biisejä sisältävä levy. Henkilögalleria hahmottuu uskonnollisten kuvien piinaamaksi kohtalokimpuksi, jonka yhteyksiä Toledon persoonaan voi arvailla. Kolmenkymmenen biisin puolitoistatuntisella keikalla Yngwien kuusikielisestä luikahtaa arviolta pari ziljoonaa nuottia. Neljässä vuodessa voi tapahtua paljon, ja kyllähän Scowl kuulostaa kakkosellaan melkoisen eri bändiltä. Hardcorea löytyi muualtakin kuin saatetekstistä. Tempo tai rytmitys ei liiemmin vaihtele, vaan muutenkin romuluisesti mörssäävä taustabändi jytistelee homman pakettiin ilman sen kummempaa dynamiikkaa. Vuonna 2021 julkaistulla How Flowers Grow -debyytillä oli huomattavasti rosoisempi meininki ja laulaja Kat Mosskin käytti vielä räyhä-ääntään. Levyn kerronnallinen kehys on viitteellisyydessäänkin yhtenäinen. Puhutaan siis musiikista, joka on koko lailla yhtä rajua kuin alkuaikojen Foo Fighters. Nyt muhjuinen pätkytys on aikamoista läpätystä ja sähinää. Neljännesvuosisata sitten perustettu tamperelaisyhtye julkaisi ensimmäiset albuminsa melko nopealla sykkeellä, mutta sittemmin julkaisutahti on rauhoittunut. Car Seat Headrest The Scholars Matador ???. Car Seat Headrestin magnum opus on sen Tommy, mutta myös Pinkerton. Weezerin Rivers Cuomo kirjautui vuonna 1995 Harvardin yliopistoon, jossa hän kirjoitti kulttimaineeseen nousseen Pinkertonin (1996). Matti Riekki Lemmenpyssyt LP5 Soit Se Silti ?. Tällaisenaan Tokyo Live on täysin yliampuva kokonaisuus, mutta juuri sellainenhan Yngwien kuuluukin tehdä. Tahtipuikko heilahtelee reippaasti enemmän valtavirtaan sopivan indierockin kuin hallitsemattoman mekkalan suuntaan. Kalifornian auringon alla siinneen Scowlin kerrotaan varttuneen punkja hc-skenen huomassa, mutta mitään kiljupunkkia kakkoslevyltään on turha odottaa. KU VA : CA RL OS CR UZ 56. Myös albumitan vaatimuksille on annettu jossain määrin periksi: siinä missä debyytti soi vain reilun vartin, nyt mitta on tuplattu. Eläviksi hahmot muuttuvat metatasolla, jolla The Scholars soi luomansa maailman ääniraitana. Jotenkin levyltä olisi odottanut taiturimaisempaa bändisoittoa ja etenkin eläväisempää soundia. Sattumaako. Kimmo K
Heavy Lungs Caviar Fat Cat ???. Arcade Fire avaa seitsemännen albuminsa uhmakkaalla alkusoitolla, joka lupaa jotakin suurta. Ja nehän toimivat. Kappaleet kuten (Tämä ei ole) Rakkauslaulu tai Rauhaa & rakkautta ovat kuin täytettä soittolistalle, joka jäisi muuten liian lyhyeksi. Hattua on nostettava Kerosiinii-avauskappaleelle, joka LEVYARVIOT. Aviopari Win Butlerin ja Régine Chassagnen varaan rakentuva yhtye on uljaasta historiastaan huolimatta ihan tavallinen ikääntyvä ex-sensaatio. Yes Chefin kaltaisten menevien ja aidosti tarttuvien kappaleiden perusteella Heavy Lungsia tekee mieli verrata myös Turbonegroon. Perinteet ovat kunniassa, ja napakoissa rypistyksissä kuuluvat niin Dead Boys, Heavy Lungsin kotikaupungin Idles kuin Viagra Boys suoraviivaisimmillaan. Jokaisen keski-ikään yltäneen yhtyeen kohdalla muut kuin hulluimmat fanit suhtautuvat tällaiseen eleeseen kulmia kohotellen ja skeptisesti. Yhtyeen meluinen punk tuo mieleen mielenosoitukset, lentävät tiilet ja puuttuvien etuhampaiden välistä tirskuvan syljen. Läpi albumin äänimaailmaa raavitaan laulaja Danny Nedelkon tuottamilla synteettisillä äänillä, jotka täydentävät kokonaisuutta hienon kaoottisesti. Isla Mäkinen Arcade Fire Pink Elephant Sony ??. Lisäksi bändi taitaa dynamiikan. Ison-Britannian Bristolista tuleva Heavy Lungs kuulostaa juuri siltä, että se on kotoisin Bristolista. Vaikka rocklevyn lyriikoiden kirjoittaminen tai lähes jokaiseen biisiin lisättävän kitarasoolon värkkääminen ei ole varsinaista rakettitiedettä, Lemmenpyssyjen kappaleet ovat täynnä väsyneitä kliseitä, niin melodioiden kuin sanoitusten osalta. Mukana on vasemmalta laidalta ammentavaa yhteiskunnallista kantaaottavuutta, joka kuuluu mielestäni ehdottomasti aitoon punkhenkisyyteen – varsinkin tässä apokalyptisessa maailmanajassa. Bändi on ottanut vaikutteita legendaarisilta bändeiltä kuten Popedalta ja Kissiltä, ja sen kyllä kuulee. Uhkaavasti hiipivä Into the Fire on oivallinen välipala levyn puolivälissä. Punk ilman uhoa on tuhoon tuomittua. Vaihtelevaan tahtiin soitetut balladit ja nopeatempoisemmat biisit eivät ikävä kyllä luo riittävää variaatiota kuulijan mielenkiintoa herättämään. Varsin perinteistä rockia soittava Lemmenpyssyt ei herätä suuria tunteita suuntaan jos toiseenkaan. Se ei tyrmää enää ketään, vaikka yritys olisi kova. Kaikki tämä olisi kuitenkin turhuutta, elleivät kappaleet toimisi. Bändin live-esiintymisiä kuvaillaan raakalaismaisiksi ja intensiivisiksi, eikä sitä ole vaikea kuvitella. Heavy Lungsin keikalle on päästävä! Toni Keränen harmi kyllä nostaa riman loppulevyn osalta turhan korkealle
Levy muodostaa jännittävän tarinallisen kaaren, jonka juonen luulee aluksi ymmärtävänsä, mutta bändi yllättää erilaisilla käänteillä. Samasta puusta veistetyt kappaleet muodostavat nätin kokonaisuuden, mutta helposti kuunneltava levy uhkaa jäädä lopulta taustatapetiksi. Ateena on jazzista, rockista, soulista ja popista ammentava jyväskyläläinen instrumentaaliyhtye. Modernin melodisen metallin, popin ja diskon ristiaallokossa luoviva Memoremains on omakustannebändiksi kivassa myötä tuulessa. Yhtäältä maine ja saavutukset saavat popharrastajan kuolan valumaan kihelmöivästä odotuksesta. Seinäjokelaisbändillä on hienoja sävelmiä, mutta niiden esillepano jättää toivottavaa – ellei aavistuksen ujo soundi sitten ole se, mihin yhtye pyrkiikin. Bändi aloitti kitaristi Topi Vellosen johtamana triona, mutta kasvoi nyt käsillä olevalle debyytille sekstetiksi. Toisaalta Pink Elephant -albumin kaltainen perusvahva suoritus tuntuu pettymykseltä juuri bändin itse luoman ankaran asteikon vuoksi. The Psychedelic Grey Bag on 75-minuuttinen tupla-albumi, jolla musiikki saa rönsyillä vapaasti. Jatkoon on joka tapauksessa hyvät eväät, joten odotan mielenkiinnolla, mitä Ateena vielä tuleekaan tarjoamaan. On vähän yllättävää havaita, että Räjäyttäjien edellisestä täyspitkästä on ehtinyt kulua lähes kuusi vuotta. Vaikka se on epäreilua, en pysty uutta albumia tutkaillessani täysin välttämään Funeralja Neon Bible -levyihin liittyvää lähinostalgiaa. Esikoinen on nimetty bändin mukaan yhteispelin alleviivaamiseksi. Bändi on kokeillut jännitteistä hippijumitusta ennenkin, ja Siltanenhan on suorastaan sellaisen musiikin erikoisosaaja. Saattaisi olla fiksu uraliike ottaa puikkoihin ulkopuolinen tuottaja. Parhaimmillaan yhtye on Alustaja Maailmanrauhaa-biisien tapaisissa suoremmissa menopaloissa, joskin niistäkin jälkimmäinen taittuu kaaokseksi. Bändillä on varmasti eväitä parempaankin. Aina ei mennä 4/4-tahtiin, mutta musiikki soljuu silti eteenpäin hyvin luonnollisesti. Nyt kokonaisuudesta uhkaa muodostua yksi iso massa, jonka sisällä olisi vielä sijaa niin äärimmäisemmälle metallille kuin elektronisuudellekin. Mape Ollila Ateena Ateena Luova ??. ROSKIIN. ...And Oceans onnistuu tässä hyvin. Nykyisestä ...And Oceansista uupuu vielä sen kolmannellakin levyllä sitä äärimmäistä kieroutta, joka bändissä aikoinaan viehätti, mutta tilalle on onneksi muodostunut levy levyltä uusia ulottuvuuksia. Siinä onkin Räjäyttäjien syväolemus: se voi tehdä mitä tahansa, ja saman otsikon alle sopii kaikki, kunhan äänessä ovat samat soittajat ja laulajat. Sen kuplivasta soundipaletista tulee mieleen pikemminkin lakoninen ebmnaksutus kuin menevä diskohevi. SOITTIMEEN ??. LEVYHYLLYYN ?. Toki trion jäsenistä ainakin Jukka Nousiaisella ja Mikko Siltasella on tulessa monta muutakin rautaa. Albumien välillä on tietysti painotuseroja. Arcade Fire hurmasi kahdella ensimmäisellä albumillaan minut ja popmaailman, koska se tuntui nostavan monista inspiraationlähteistä ammennetut vaikutteensa uudelle hurmoksellisuuden tasolle. Ja toden totta Ateena soittaa yhteen todella saumattomasti, varsinkin kun kyseessä on suht lyhytikäinen bändi. Kenties hänen vaikutuksestaan levyllä kuuluu myös viitteitä 1980-luvun taitteen kokeellisemmasta post-punkista. Erityismaininta menee kitaristi Velloselle, jonka soitto on todella maukasta. The Regeneration Itineraryllä on läsnä jo sellaisia kosmisuuksia, että vanhat mielleyhtymäni yhtyeestä unohtuvat. Länsinaapurin Gösta Berlings Saga tulee välillä mieleen, vaikkei Ateena yhtä suruja synkkämielinen olekaan. SYDÄMEEN ???. Ennen kuin edetään pidemmälle, todettakoon, että itselleni vuosien 1998–2002...And Oceans oli ydinolemukseltaan lähes täysin eri orkesteri kuin sen viimeisen viiden vuoden aikana levyjä julkaissut muoto. Mutta sellainen bändi on Räjäyttäjät. Myös yhä isomman roolin biisintekijänä ja laulajana ottanut brittirumpali Alex Reed on selvästi viehtynyt happoilun anarkistisempaan puoleen. Aki Nuopponen Maya Delilah The Long Way Round Blue Note ??. Vesa Siltanen ...And Oceans The Regeneration Itinerary Season of Mist ??. Ei kai sitä ny pohojalaaset himmailemaan käy. Koska laulusolistia ei ole, soitto on hyvin melodista ja kauniisti ”laulavaa”. Normaali moderni rock ei ollutkaan enää normaalia. Nyt esimerkiksi nimikkoraita, ennakoitavasti etenevä diskorokki Circle of Trust ja ärsyttävän ysäristi elektrorokkaava Alien Nation edustavat ennen kaikkea umpitavallista taideteollisuutta. Sellainen voisi tuoda mainioiden melodioiden ulospanoon sopivasti suuruudenhulluutta sekä dynamiikan, joka nostaisi hienot kertsit sfääreihin. Mutta kuten monen tällaisen levyn kohdalla, ääripäille toivoisi enemmän tilaa. Dynamiikkaa ja vaihtelua saisi kuitenkin olla enemmän. Hyvä juttu, mutta niin pikkunäppärä kuin yhtyeen kolmas albumi onkin, se paljastaa armotta, miksi levylafkojen ovet eivät ole auenneet. Jokainen soittaja hoitaa tonttinsa kunnialla ja saa tilaa valokeilassa. Kitarat on alistettu rytmistatisteiksi, ja laulu kaipaisi sekä mahtia että pontta. Nyt homma jää hyvistä aineksista huolimatta vähän piippuun. Ateenan soitto on rennonletkeää ja vaivattoman kuuloista. Pekka Laine Räjäyttäjät The Psychedelic Grey Bag Räjä ??. Samalla herkistä osuuksistaan jo nyt hienosti suoriutuva laulaja saisi kenties sellaisen virtapiikin, että diskohevi hyökkäisi jalan alle. Maya Delilah on Pohjois-Lontoon Islingtonissa vuonna 2000 syntynyt kitaristi-laulaja????. Räjäyttäjät on sekoilevimmillaankin hauska, mutta olisihan levystä voinut tehdä vähän tasalaatuisemman. Arcade Firen tapauksessa se kuuluisa kaksiteräinen miekka on bändin oma historia. Niko Peltonen Memoremains Toxic Devotion omakustanne ??. DIVARIIN . Kovin moni nykybändi ei kanna 90-lukulaisen sinfonisen black metalin soihtua siten, että musiikilliseen reseptiin tuotaisiin myös omia höysteitä. Etenkin raskaan musiikin kyseessä ollen harvinaisen dominoiva syntsa hämmentää
Sooloilua ei ole onneksi viljalti, ja aivan hyvä niin. Matti Riekki Klara LaFleur Detour 4 Luova ?. Sinänsä kivat kappaleet ovat keskenään samanlaisia, eikä yksikään niistä nouse korkealle lentoon erottuen muista raidoista tai muiden vastaavien popparien tuotannosta. Toista ihmistä halutaan koskettaa niin henkisesti kuin fyysisestikin hellästi. Kyse on läsnäolosta. Jenny Hval Iris Silver Mist 4AD ???. Hval haastaa kuulijaansa, ja vaikka tämänkin levyn musiikkia voisi luonnehtia taidepopiksi, jopa se tuntuu ahtaalta karsinalta. Vaikka olen kuunnellut Iris Silver Mistin kymmenkunta kertaa, olen vasta matkan alussa. Sillä, onko kyseessä laulaja-lauluntekijämusiikki, akustinen musiikki, elektroninen musiikki tai jokin muu, ei ole levyä kuunnellessa mitään väliä. Haluan ottaa selvää, mihin se johtaa. Nätti Touch ja menevä Wish for the Moon ovat tästä hyviä esimerkkejä. Iris Silver Mist jatkaa samaan malliin. Lopulta Klara LaFleur on ehkä vähän liiankin helppoa ja tasapaksua kuunneltavaa. Aki Nuopponen lauluntekijä, jonka debyyttialbumin antia on vaikea kuvata mitenkään muuten kuin mukavaksi. Eikä mukavuus ole tällä kertaa pahasta. Miikka Huiskon syntetisaattorien lisäksi lauluja tahdittavat sähkökitarat (Huisko ja Joonas Pihala), rummut (Oskari Niemi) ja basso (Melik Turunen), mikä tuo kappaleisiin vaihtelevuutta ja syvyyttä. Sekä musiikintekijän että kuulijan. Huiskon heleä ääni toimii tässä kombossa hyvin, joskin se alkaisi ehkä kyllästyttää, jos levy jatkuisi pidempään. Kunnes ei enää olekaan. Kotimaisen Klara LaFleurin toinen kokopitkä Detour 4 jatkaa enemmän tai vähemmän samoilla soinnuilla kuin dreampop-bändin esikoisalbumi And She Caught a Glimpse of the Ocean. Rönsyjä sen sijaan on vielä liiaksi, mutta The Long Way Round on joka tapauksessa lupaava debyytti. Iris Silver Mistin jokaisella kappaleella on oma identiteettinsä. Toimintoja ja lajityypillistä ajattelua keskittämällä Delilah’sta voi irrota vielä vaikka mitä. Nyt on tosin kasassa tiiviimpi, vain seitsemän kappaleen mittainen kokonaisuus. Hval ei välitä siitä, kuulostaako hänen taiteensa yhdessä hetkessä valtavirralta ja toisessa taidemusiikilta. Keveät kitaraja syntikkapopkappaleet käsittelevät heikkojen jäiden peittämää maailmantilannetta, jota kannattelee yhteisöllisyys. Välistä artisti ottaa melkoisia sivuloikkia päätyen Princestä muistuttavaan funkiin tai levymerkkinsä Blue Noten useimmiten vaalimiin jazztunnelmiin. Ääneen pääsee myös Delilah’n kitara, joka on hänelle ilmiselvästi elimellinen instrumentti mutta soi soolo-osuuksissa pitkälti uniikkiutta väistellen. Detour 4:n sopisi LEVYARVIOT 60. Ensimmäisellä kuulemalla jostain alitajunnasta hiipii ajatus: ”En minä tällaista Jenny Hvalia halunnut kuulla.” Olo on lähes pettynyt. Delilah’n sointi syntyy paitsi soulahtavasta tunnelmoinnista myös pehmeänraukeasta kantriviritteisestä poppauksesta, joka sopii vaikkapa iisimmän Sheryl Crow’n tai The Cardigansin Long Gone Before Daylightin ystäville. Jenny Hval on tehnyt neljäntoista vuoden aikana soolotuotantoaan juuri oikealla tavalla: hänen levynsä ovat olleet toisistaan poikkeavia kokonaisuuksia, joihin on ollut kiinnostavaa kasvaa vierastamisen jälkeen pikkuhiljaa sisään. Pian kuulija huomaa heittäytyneensä musiikkiin samoin mitoin kuin Hval säveltäessään ja laulaessaan
Nämä sepät kun eivät muuta teekään kuin hittejä. Eivätpä bändin otteet ole silti päässeet luutumaan, sillä Slayer–Testament-sektorin rytyytys on edelleen ehtaa kamaa. Jäntevänmittaisen, tiukassa karsinassaankin lopulta riittävän vaihtelevaksi paljastuvan levyn kuuntelee kuitenkin ihan sujuvasti alusta loppuun, ja mielellään vaikka toiseenkin kertaan. Mape Ollila Kivesveto Go-Go Wearing a Wire -live Kalansilmä ???. Onneksi yhtye pistelee kiivaan downpickauksen ja skank-takomisen sekaan muutakin sävyä – valmiuksia olisi toki enempäänkin. Nykyinen musiikkiekosysteemi, jossa tiputellaan biisi silloin ja toinen tällöin, tuntuu sopivan Suomen melodisen rockin ykköstykeille. Viulut, kitara, piano, basso, rummut ja laulu soivat sopusoinnussa, ja kappaleissa kuuluu niin punkin, junkan, folkin kuin popinkin rytmejä. Suhtaudun livelevyihin aina melko skeptisesti. Seitsenhenkisen Vimman kolmas albumi on kiinnostava ja monipuolinen eri tyylilajien ja sanoitusten kokonaisuus. Kouvolalaisyhtye Kivesveto GoGo’n livealbumi on yksi parhaista kuulemistani. Olen ollut ensikuulemasta asti lääpälläni Pekka Heinon laulusoundiin. Perinteiselle punkille ominaisen lyhyet kappaleet on kuin luotu livevetoihin, ja bändin jäsenten kivenkova ammattitaito kuuluu niin musiikissa kuin lavapresenssissä. Isla Mäkinen The Haunted Songs of Last Resort Century Media ??. Entä miten keitetty kanamuna liittyy asiaan. Koskinen Vimma Ei noi muut Nordic Notes ??. Tiukkatahtisten kappaleiden lisäksi Wearing a Wire -live tarjoilee jotain, mihin monikaan levy ei pysty: aitoa viihdettä. Miksi kuunnella keikka levyltä, kun se on tarkoitus kokea paikan päällä. Se vangitsee eritoten hajoamisensa partaalla kiikkuessaan, silloin kun ylärekkariin siirtyminen vaatii hieman pinnistystä. Paljon on Götajoessa virrannut vettä ruotsalaisthrasherien uutta levyä odotellessa. Number One ei ehkä kuulosta kokonaisuudelta, mutta se on Paloheimoa tehtaan takuulla. Biisiseppä Tomi Nikulainen tuntee laulajan soundin sweet spotin kuin taskunsa, ja Heino toimittaakin taas niin että selkäpiissä tuntuu. KARJALAINEN (FIN) ALBERT CUMMINGS (US) THE CINELLI BROTHERS (UK) JANTSO JOKELIN (FIN) / BLUES BIZARRE (FIN) JOE COCKER TRIBUTE BAND FEAT. Parasta bändin keikassa on biisien vetämisen ja välispiikkailun luontevuus. Sävyjä saisi vain olla enemmän. Vastaus näihin kysymyksiin löytyy levyltä! Erinomainen julkaisu niin pitkäaikaisille faneille kuin uusille kuulijoillekin. Voimalauluissa löytyy. Harvoilla bändeillä on sellaista lavakarismaa kuin Kivareilla. En ole päässyt vielä todistamaan Kivareiden keikkaa, mutta tämä levy vei minut lähemmäs livekokemusta kuin olisin voinut kuvitella. Miten päättyy kuumottava pogoamiskilpailu. Levy on kieltämättä jyräävä ja paikoitellen oikeinkin mukaansatempaava. Leijonanosa materiaalista on aika perinnetietoista, jopa jokseenkin geneeristä thrash-jyystämistä, ja olkoon kuinka taiten tehtyä tahansa, ei sitä jaksa määräänsä enempää. Songs of Last Resort on monessa mielessä priimatason työtä, joka jättää kuitenkin vähän toivomisen varaa. Man on a Mission ja Just Another Night menevät irtosiivuinakin bändin parhaimmistoon. tehdä koukkaus jonnekin ihan muualle, jotta matkasta tulisi mielenkiintoisempi. Number One koostuu suoratoistoalustoilla jo julkaistusta viidestä sekä parista uudesta siivusta, eikä kattauksessa ole moitteen sijaa, ellei biisien suht samanlaista tunnelmaa laske viaksi. Karoliina Kantola Brother Firetribe Number One Gramophone ???. Kimmo K. BABLO (FIN) NATURAL BOOGIE (AU). On synan liidaamaa ryhdikäsbiittistä klassisen AOR:n draivia, kuulaan melodista ja äärimmäisen tyylitajuista kitarointia sekä hunajaisia stemmoja – juuri sitä hyvää meininkiä ja kirkasotsaista eskapismia, jota tämä maailma kaipaa. Marco Aron johdattamana yhtyeen ote on suoraviivainen ja päällekäyvä, mikä hieman harmittelee sävykkäämpään Peter Dolvingin aikakauteen kallistuvaa. KENNY WAYNE SHEPHERD BAND (US) J
Kappaleissa muistutetaan luontokadosta ja ilmastokatastrofista sekä puhutaan rauhan merkityksestä. Maailman paras urkusoundi. Kyllä tästä kelpo kesäalbumi tulee. Aikoinaan rankoilla raiteilla paahtanut mies on kertonut viettävänsä nykyään tolkullisempaa elämää, mutta sekoilun päivistä on ammennettu sanoituksiin kosolti inspiraatiota. Supertehokas avaus Koko illan ylistää paikallista korisjoukkuetta, ja levyn lopun Made in JKL on uusi anthem Keski-Suomen helmelle. Kabinettimusiikkia on tälle luontevaa jatkoa, ja varsin maanläheisenä kaverina tunnettu Are tuo soppaan omat mausteensa. Lyriikat eivät kuitenkaan ole tyypillisiä kummallekaan lajityypille, vaan yhtyeellä on myös painavampaa sanottavaa. Tänä vuonna seitsenkymppisiään juhliva Billy Idol on edelleen tikissä. Näitä bassoja kelpaa kuunnella. Tarinat ja vapaat assosiaatiot soljuvat korviin puhtaana hyvän mielen flow’na mutta tarjoavat myös tervettä realismia kaikenlaisen uhon leimaamalle nykykentälle. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että juuri Rekami on se, jota kannattaa tällä hetkellä seurata. Vimma haluaa olla muutakin kuin festaribändi ja tuoda sanoituksissaan esille tärkeitä teemoja. Katso netistä WWW.POWER-SOUNDI.FI 02-7483932 LAAJA VALIKOIMA LAATUSOITTIMIA! Huippulaadukkaat BARE KNUCKLE -kitaramikit HAMMOND XK5. Niko Peltonen www.soundi.fi www.tammerpianojasoitin.fi Pinninkatu 26–28 TAMPERE (Tammelantorin laidalla) Avoinna ma-pe 10-18 la 9-15 Puh. Pestään kädet näpäyttää niin kuluttajia kuin päättäjiä: ”Ihan sama, miten maailma kestää, kaikki synnit me viherpestään.” Itseäni tosin ei vakuuta, että nämä asiat kerrotaan huonolla suomella ja puhekielellä. Täytynee lakata irvistelemästä ja vetää niittihanskat käteen. Jyväskylän räppiveteraanien puolituntinen julkaistiin diginä jo joulukuussa, mutta levy on nyt arvostelulistoilla ilmeisesti vinyylin myötä. Jonna Ikonen Mukana on riehakkaita ralleja (Kapina on kuumaa) ja haikeita hitaita (Sä et voi muuttaa mitään), joiden tahdissa voi kuvitella hyppivänsä tai keinuvansa kesäfestareilla. Mainitulla albumilla Rekami löysi todella toimivan tavan luovia perinteitä kunnioittavan ”kunnon räpin” ja ”älykkökaman” välimaastossa. Albumilla on kolme upeiden naislaulajien myötävaikutuksella tehtyä duettoa. Epäilemättä mies tietää, mistä puhuu. Kunhan ne esitetään yhtä vahvasti kuin levyllä. Välillä pidetään hauskaa liiallisuuksiin asti, toisinaan taas harmitellaan, että on porsasteltu kaikki suutuksiin. Billy Idol Dream into It Dark Horse ???. Kyseessä on myös Jyväskyläposselevy paikallispainotteisine vieraineen. Albumin päätuottaja, KPC-porukan Xrphan, on väsännyt lähinnä läskiä ysärisoundia, joka sopii henkilökohtaisiin mieltymyksiini varsin hyvin. Karoliina Kantola Are & Rekami Kabinettimusiikkia Pihlderberg ???. Se ei ole ihan yhtä jäätävän kova kuin Rekamin soolo Pianotunnit (2023), mutta ei kaukana takanakaan. Mielestäni Idol on parhaimmillaan melankolian rapakoissa kyntäessään tai kunnolla riehuessaan. Näin ei tietysti valloiteta listoja, mutta miksi pitäisikään. Kuolematon yhdistelee erinomaisesti perinteistä kansanmusiikkia ja elektronista indiepoppia. ”Ei tarvi olla laiffi tyyris, kun eletään tän kaaran kyydis”, ”Tarviin lisää tyyppei, jotka osaa rakastaa” ja niin edelleen. Kyllä tästäkin toki karamellinsa löytyy, makoisimpina I’m Your Hero ja Still Dancing, joista jälkimmäinen on levyn biiseistä lähimpänä kasarin nahkaliiviaikoja. No, parempi myöhään, sillä Kabinettimusiikkia on viime aikojen parhaita levyjä genressään. www.power-sound.fi 02-7483932 LAAJA VALIKOIMA LAATUSOITTIMIA! SOITINLIIKE SOMEROLLA KU VA : DA VID RA CC UG LIA LEVYARVIOT 62. Niistä hienoin on The Killsin Alison Mosshartin kanssa syntynyt uusioversio 2008 julkaistusta John Waynestä. Maahantuomme näitä ja paljon muita. Toivottavasti tämä tyyli vetoaa joihinkin, tärkeällä asialla kun ollaan. Näiden väliin asettuu punkin kummitädin Joan Jettin kanssa laulettu Wildside. 03-222 1300 Maahantuomme näitä ja paljon muita. Uusi albumi on hilpeämpi kokonaisuus kuin edeltäjänsä Kings & Queens of the Underground (2014), mikä on minusta hiukan harmi. KURZWEIL-sähköpianot ja -kosketinsoittimet. Avril Lavignen kera tehty 77 kuulostaa enemmän duettoparin kuin Idolin biisiltä eikä oikein putoa itselleni
Toimi nyt! 18.–20.7.2025 • JOENSUU HANKI LIPPUSI: TICKETMASTER.FI JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ!. saakka. JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! JOS LUET TÄTÄ KESÄKUUSSA, OOT JO MYÖHÄSSÄ! Edullisemmat kevätliput myynnissä 31.5
Jay Hoggardia ei tunne moni, mutta pidän häneltä arvossa hienon pohdiskelevaa soolovibrafonilevyä Solo Vibraphone (India Navigation, 1979). Jo teininä Pori Jazzissa läpilyönyt muusikko on tehnyt instrumenttia tutuksi kotimaisissa musiikkiympyröissä myös suuremmalle yleisölle. Vibrafonin vetämään jazziin ”totutteluun” suosittelen esimerkiksi Bobby Hutchersonin musiikkia. Teppo Mäkysen The Stance Brothers -debyytti Kind Soul (Ricky-Tick Records, 2007) kulkee nimenomaan vibrafonin johdatuksessa saaden selkänojan kaikkia instrumentteja albumilla soittaneen muusikon rouheista rumpubreikeistä. Itselleni tärkeä Severi-raita on The Five Corners Quintetin Three Corners, jonka on muuten säveltänyt mainittu T. Tämä saattaa välillä unohtua vibrafonin melodisen luonteen tuoman johtoinstrumenttiroolin vuoksi. Doorbell music! Vibrafoni tuntuu jakavan kuulijoiden mielipiteitä. 64. Enpä ollut ajatellutkaan tätä kuulokuvallista yhtymäkohtaa aiemmin – tosiaan, vibes kieltämättä kuulostaa hieman klassiselta ovikellolta. Monet rumpalit ovat erinomaisia vibrafonisteja, onhan kyseessä sentään lyömäsoitin. UUTUUKSIA JAZZIN MAAILMASTA ”Monet rumpalit ovat erinomaisia vibra fonisteja, onhan kyseessä sentään lyömäsoitin.” Teppo Mäkynen. Panu on huumorimiehiä! Asia tuli mieleen äskettäin kuunnellessamme radiossa Teppo Mäkysen kanssa vibrafonisti Khan Jamalin levyä Give the Vibes Some. Muista mieleen tulevista vibrafonisteista Lionel Hampton oli swing-ajan showmies, Milt Jackson modernimman valtavirtajazzin klassikkonimi, Karl Berger arvostettu avantgardisti ja Mulatu Astatke kokonaan uuden genren, Ethio-jazzin, luonut innovaattori. Ehkä sen soinnissa on jotain niin ominaista ja väkevää. "Vibes" tulee iholle erityisesti keskiäänirekisteristä ja pärjää äänikuvassa yleensä melkein mille tahansa instrumentille. Kun malletin pehmeä pää kohtaa vibrafonin kielen kovan metallin, syntyy ääni, joka on pyöreä ja lämmin, mutta jämäkkä. Jokin instrumentin fyysisyydessä kiehtoo. Yhdistelmä on täydellinen. Hän ei sanonut mitään, mutta vaikutti toivoneen jotain konkreettisempaa. Avaa ovi, siellä on vibrafonisti M uistan huvittuneeni kuullessani ensimmäisen kerran vibrafonisti Panu Savolaisen yrityksen nimen Doorbell Music. Blue Noten hiljattain vinyylillä uudelleenjulkaisema Happenings (1967) on toinen joka levyhyllyyn hienosti solahtava Hutcherson-albumi. Soittimena vibrafoni on hieman kuin henkilö, joka puhuu melko kovalla äänellä. Lopulta pullautin ulos: ”Ehkä vibrafoni.” JAZZ KIINNOSTAA > > TEKSTI MATTI NIVES KUVA MARKUS PAAJALA Billy Mohler The Eternal CONTAGIOUS Arve Henriksen Arcanum ECM Ingrid Laubrock Purposing the Air PYROCLASTIC JAZZ KIINNOSTAA -OHJELMA RADIO HELSINGISSÄ SUNNUNTAISIN KLO 12–14. Nelivuotias poikani kysyi minulta äskettäin, mikä on suosikkisoittimeni. Tälläkin palstalla on mainittu häneltä itselleni tärkeä entry level -jazzlevy The Kicker (Blue Note, nauhoitettu 1963, julkaistu 1999). Mäkynen. Nykynimistä esille nousee Patricia Brennan, joka vieraili parisen vuotta sitten Helsingissä We Jazz -festareiden yhteydessä. Jaarittelin jotain kontekstisidonnaisuudesta ja siitä, miten kaikki riippuu lopulta musiikillisesta kokonaisuudesta. Myös Panu Savolaisen opettajana kunnostautuneen David Friedmanin soittokaverin Horace Silverin In Pursuit for the 27th Man (Blue Note, 1973) on tehnyt suuren vaikutuksen. Bedouin on albumin bängeri, mutta jo avausraita Mirror huokuu kimmeltävän sunnuntai-iltapäivän rauhaa, mikä takasi kappaleelle paikan Jazz kiinnostaa -ohjelman hiljaisen jazzin pääsiäisspesiaalissa. Kyseessä on levy, jolla Jamal esittää sekä sooloettä duokappaleita. Perko–Pyysalo Poppoo on yhtye, jota aikalaiset muistelevat yhä toistuvasti lämmöllä. Jälkimmäisissä soittokaverina on paremmin progeklassikko Magman riveistä tunnettu Christian Vander (tällä levyllä nimellä Hassan Rashid). Hänen soololevynsä Maquishti (Valley of Search, 2021) vie vibrafonin sointia omiin suuntiinsa pelottoman näkemyksellisellä efektien ja erilaisten soittotekniikoiden käytöllä. Suomalaisista vibrafonisteista puhuttaessa ei voi ohittaa Severi Pyysaloa. Albumin avausraita Pu re Energy kuulostaa aika lailla siltä kuin joku treenaisi rummuilla intensiivisesti eikä kuulisi ovikelloa, vaikka sitä kuinka rämpytetään
Taustalla on bändimme toinen albumi, joka julkaistaan tämän Soundin ilmestymispäivänä. E lämäni paskamaisin vuosi on suonut myös riemua ja löytämisen iloa. Se on erilaista ja jännittävää, etenkin kun mukana on bändiliideri, joka kertoo mitä ja miten tehdään. Avaan siis hieman: välillä minulle tulee kausia, jolloin kaikki musiikki kuulostaa jotenkin tavallista paremmalta. Aiemmin olen sivuuttanut yhtyeen täysin, ilman ajatustakaan tutustumisesta. Samalla originaalimateriaalin luomisesta ja ilmaisun vapaudesta osaa nauttia taas eri tavalla. Antoisinta on kuitenkin luova lehdenteko, rumputyyppien jututtaminen ja mestoilla kuvaaminen. Tämän lehden sivuille on kätketty Genen kieli. Yölläkin kelpaa herätä hyräilemään Rikki Don’t Lose that Numberia tai Do It Againiä. Kerro oikea sivunumero nettisivuillamme osoitteessa: www.soundi.fi/kilpailut/etsi-genen-kieli 66. Levyn siirryttyä miksaukseen kaikki musiikki alkoi kuulostaa paremmalta kuin hetkeen. Kyseessä on jäähyväiskiertue, joten toivon hartaasti, ettei peruutuksia tule. Nerokas yhtye. Uskalsin lupautua pienimuotoisen rumpuaviisin tekemiseen paljolti avustamieni Rumban, Soundin ja Infernon kippareilta oppineena. Hyvä minä! Vähän haikeasti huomaan myös, että tällaiset innostuskaudet tuntuvat harvenevan. Bonuksena olen palannut Seinfeld-sarjan pariin ja aktivoitunut jälleen säännölliseen kuntosaliharjoitteluun. Mainitsen myös juuri ilmestyneen Viidakkorumpulehden päätoimittamisen. Vielä kun jaksaisi venytellä. Itseään voi olla ruoskimatta, sillä bändiin liitetty yacht rock -leima on pahasti etäännyttävä. Sellainen on nyt meneillään, ja ajattelin kertoa, mistä kaikesta olen sen aikana intoillut. Yllättävää, eikö. Sinun tehtäväsi on etsiä se. Onnittelut! ETSI GENEN KIELI! Genen kielen löytäneiden kesken arvotaan pari kappaletta Ghostin tuoretta Skeletá-vinyyliä. Samalla se on kuitenkin erittäin harhaanjohtava ja jopa alentava. Se juontaa juurensa vuoteen 2004, kun rakastuin ala-asteella ollessani metallimusiikkiin juuri julkaistun Nightwishin Oncealbumin kautta. Huomaan palaavani aina tiettyyn aikaan vuodesta jonkin artistin, albumin tai musiikkityylin pariin. Olen nimittäin oppinut tykkäämään bändistä vasta nyt kunnolla. J uuri nyt pidän musiikista. Toivottavasti tämä kestää pitkään! VIIMEINEN SANA > > Soundin tekijä ja vierailija kirjoittavat siitä, mistä juuri nyt pitävät. Uskallan sanoa jo tässä vaiheessa vuotta, että albumin single Pestään kädet nousee minulla yhdeksi vuoden kuunnelluimmista biiseistä – en saa siitä tarpeekseni. Ja kun myöhäisherännäisyydestä puhutaan, on syytä nostaa vähän kiusallisesti esiin The Beatles. Tatu Palo Valkea Kimmo K. Onhan tämä sentään musiikkilehti. Kestoaiheesta eli rumpujen soittamisesta on irronnut hauskaa nyt kuudessa eri kokoonpanossa. Koko talven kestäneiden äänitysten aikana huomasin kuuntelevani musiikkia lähinnä tavan vuoksi. Talven aikana jotain naksahti ja huomasin pitäväni Beatlesin upeista albumeista aidosti kautta linjan. Sepikan Ei koskaan rakkaudella albumi julkaistiin viime vuoden helmikuussa, ja kuuntelin sitä kevään mittaan niin paljon, että se piti laittaa tauolle yliannostuksen pelossa. Opistobändiyhteydestä on aiheutunut myös hämmästyttävä musiikillinen psykoosi: olen löytänyt Steely Danin. Rokets-lp:n voittivat Aki Gustafsson ja Janne Hulkko. Kuuntelen musiikkia myös sykleissä. Kapulat käsissä pääsee irti arjen scheissesta, soitettiinpa sitten omaa tavaraa tai opistobändeissä Lyytiä, Aili Ikosta, Rushia tai Pekka Pohjolaa. Okei, 2000-luvun paluulevyt ovat ehkä turhan sliipattuja, mutta 1970-luvun tuotannossa on quirky pop -helmiä vaikka muille jakaa. Beatlesin musiikkia on tullut toki kuunneltua, paljonkin, mutta usein sivistäytymisen merkeissä – koska ”nää pitää tietää”. Olen bändin suhteen varsin myöhäisherännäinen, mutta tänä vuonna pääsen viimein näkemään sen livenä Kesärauha-festivaalilla. Kun innostuskausi nyt yhdistyi tähän syklisyyteen, tunsin pakottavaa tarvetta palata albumin pariin. Seuraavaksi edessä on luultavasti jokakesäinen hevi-innostus. Orkkistuotantoa soittavissa bändeissä on tullut operoitua niin sanotusti aina, mutta 30 vuoden tauon jälkeen jatkamiini musiikkiopintoihin liittyvissä yhtyeissä tahkotaan coverohjelmistoa. Hommassa pääsee kurkistamaan päätoimittamisen tuskaan, vastuuseen ja vapauteen. Tutustuin esimerkiksi Vimmaan, jonka kolmas albumi julkaistiin huhtikuussa. Viime vuosina tärkeää kesämusaa on ollut myös tanskalaisyhtye Mew’n vaihtoehtorock. Koskinen Soundi Viime lehdessä kieli oli piilotettu sivulle 20. Kun Donald Fagen ja Walter Becker asettelevat kiehtovan erikoislaatuisia sävelkulkuja jännittävän soljuviin sovituksiin, jazz, rock, funk, soul, pop ja proge sekoittuvat uniikilla tavalla
KUOPION KAUPUNGINORKESTERI APULANTA / HALOO HELSINKI! / THE HELLACOPTERS D-A-D / FLOOR JANSEN ANSSI KELA / ATOMIROTTA / BATTLE BEAST CEMETERY SKYLINE / DEATHCHAIN / DEMOLITION 23 EPPU NORMAALI / ISMO ALANKO / KAIJA KOO TIMO RAUTIAINEN & TRIO NISKALAUKAUS / LÄHIÖBOTOX MARISKA / MAUSTETYTÖT / MARKO HIETALA / STAM1NA / THE 69 EYES + LUKUISAT MUUT!. KUOPIOROCK.FI TURMION KÄTILÖT FEAT