06 Äänenavaus 08 Spotissa: Marko Annala Noitalinna Huraa! Tigran Hamasyan 12 Jukka Hätinen 14 Tarkkailuluokka: Suicide Chain 16 Soundi-haastattelu: Samy Elbanna 22 Antti Autio 26 Hanging Garden 28 Rush 34 Radiopuhelimet 38 Salaliitto 42 Maustetytöt 48 Martti Luther ja muovipussi: Anna Abreu 50 Elämäni Soundit: Tero Vesterinen 52 Levyarviot, pääosassa Antti Autio 64 Jazz kiinnostaa 66 Viimeinen sana & Etsi Genen kieli 3/2026 16 22 26 28 42 KU VA : NA TA LIE PA STA KE DA KU VA : HE ID I LÄ HT EV ÄN OJA KU VA : TE RO AH ON EN KU VA : RIC HA RD SIB BA LD KU VA : AK I RO UK AL A 5
Tavallaan sosiaalinen media, aivan kuten koko internet aiemmin, on tuonut myös tasaarvoa: ainakin teoriassa on aiempaa helpompaa päästä esiin omin avuin, ilman levy-yhtiötä ja sen suomaa tiedotusapua. Vierailen nykyään sosiaalisessa mediassa harvoin, mutta aina kun piipahdan, edes vilaus jonkun arvostamani taiteilijan ilmiselvän väkipakolla väännetystä videonpätkästä mataloittaa mielen. Niin tai näin, tässä on yksi niistä harvinaisista asioista, jotka olivat ennen selvästi paremmin. ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma-pe 9-16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Malminkatu 30, 00100 Helsinki www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA Printall ISSN 0785-0891 52. Jos saisin olla päivän tämän maailman ruhtinas, kaikki artistit talutettaisiin ulos somesta ja vanha kunnon myyttisyys palautettaisiin. Huomiosta on tullut musiikkialan keskeinen oravannahka, ja some on musamedian kuihduttua se tehokkain tapa nylkeä. Se hetki joskus muinoin, kun kuulin A. Toisin sanoen se, ettei innosta räplätä puhelintaan ja täyttää maailmaa virtuaalikuonalla, voi johtaa yhteistyön katkeamiseen. Jututin vastikään erästä suuren ulkomaisen levy-yhtiön edustajaa, joka sanoi suoraan, että ellei joku artisti sitoudu sopivaan somestrategiaan vaadittavalla innolla, hänestä voidaan jopa luopua. 1.5.) M austetyttöjen Anna valittelee kansijutussamme, miten ahdistavaa on värkätä sosiaalisen median sisältöä väkisin. Seuraava järisyttäjä taisi olla Kauko Röyhkä, joka tykittelee tätäkin nykyä ”kontsaa” kuin paraskin vaikuttaja. Meno vaikuttaa tällaisesta jo edellisellä vuosituhannella alalla toimineesta veteraanista kieltämättä absurdilta. Tiedän jo, mitä Morrissey söi viime kesänä. Yrjänän kirjoittelevan Facebookissa, suorastaan järkytti. Siinä oli ensimmäinen ajatukseni kommentin jälkeen. ÄÄNENAVAUS Rush Grace Under Pressure SOUNDI 3/2026 TEHTIIN NÄIDEN LEVYJEN SOIDESSA: Muuan Mies Hernelehto Hokka Via Miseria IV (ilm. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Jotain saavuttamatonta. Soundi ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. W. Siis ihanko oikeasti. Siis kun ei haluaisi paljastaa itsestään oikein mitään. facebook.com/soundilehti www.soundi.fi instagram.com/soundilehti qob.uz/soundiparasta PÄÄTOIMITTAJA Matti Riekki ULKOASU Markus Paajala KANNEN KUVA Aki Roukala TOIMITUSASSISTENTTI Aki Nuopponen NUMERON 3/26 KIRJOITTAJAT Aho Emilia, Eerola Henri, Heiskala Nuutti, Herlin Catharina, Hintikka Tami, Hätinen Jukka, Isoaho Timo, Kantola Karoliina, Keränen Toni, Koskinen Kimmo, Laine Pekka, Linkola Hannu, Muurikainen Elli, Mäkinen Isla, Nives Matti, Nordlund Tomi, Ollila Marko, Peltonen Niko, Päivinen Virpi, Rouhiainen Venla, Siltanen Vesa, Väntänen Ari TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT soundi@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi Huom! Vastaanotamme arviolevyjä vain digitaalisesti osoitteessa soundiarviot@popmedia.fi. Tätä kannattaa miettiä hetkinen – sinullahan sellaiseen on kärsivällisyyttä, koska luet printtilehteä. Annalle toivotan onnea valitsemansa tien ikävissä kurveissa. Tietyllä tapaa tilanteen toki ymmärtää. Matti Riekki päätoimittaja Huomion lunnaat. Kaipaan niitä aikoja, jolloin artistit olivat salaperäisiä, elleivät peräti myyttisiä hahmoja. Ainahan voi ottaa kuvan jonkun toisen aamupalasta. Sekään ei pelasta laajempaa kuvaa. Vaikka mitäpä tässä on enää palautettavaa. Hänen kunniakseen tosin voi todeta, että lähinnä tekstiin perustuvat päivityksensä ovat toisinaan oikeasti viihdyttäviä. 24.4.) Bonnie ”Prince” Billy We Are Together Again Tori Amos In Times of Dragons (ilm
A loitamme keskustelun samalla hetkellä, kun taustalta kuuluu summerin ääni. Mokoma-yhtyeen Marko Annala sooloilee elektronisesti Alter Annala -taiteilijanimellä. Piti laskea vaatimustasoa siitä, että tekisin kaiken alusta loppuun yksin. Syksyllä ilmestyvää albumia enteilevän debyyttisinglen nimi on Save Room. Alter Annalassa olen jopa pitänyt oman nimeni, koska haluan viestiä, että tämä on miulle toinen identiteetti. Ratkaiseva muutos oli lopulta se, että Annala ryhtyi tekemään musiikkia tuottaja Aake Lämsän kanssa. Kuuntelumääriä Annala ei seuraa ollenkaan, sillä hänellä ei ole siihen työkaluja. Kymmenen vuotta sitten esteenä olivat vain elämän realiteetit. Mistä hän sai rohkeutta ryhtyä projektiin juuri nyt. Ehkä jopa enemmän itseni näköinen. Annala haluaa tehdä rankkaa konemusiikkia, joka on samaan aikaan sen verran kepeää, ettei touhun tarvitse näyttää Marilyn Mansonilta. – Venkoilin siinä noin vuoden verran. – Mitään pelkoja ei ollut. – Se kuulostaa jutulta, jota tehdään ja joka on sitten ohi. Hän kuuntelee The Chemical Brothersia, Death Gripsiä, Jpegmafiaa, Danny Brownia, Vinnie Pazia ja ”sumeampaa vanhaa elektromusaa”. Valmiita biisejä oli paljon, mutta en saanut niitä ulos, kun en osannut sitä insinööripuolta. Halusin lähteä tekemään tuota hommaa nimenomaan vähän höpöllä ja hassulla kulmalla. Hän pyrkii tekemään konemusiikkia, joka on rankkaa eri keinoin kuin Mokoman metalli. 8. Kaksistaan tuottajan kanssa työskenteleminen on ollut hyvin inspiroivaa, Annala sanoo. Marko Annala kertoo elämänsä olevan minuuttipeliä: puhelumme on ajoitettu tarkasti punttisalin ja Mokoma-treenien väliin, ja koska olen myöhästynyt nolosti alkuperäisestä haastatteluajasta, aikaa ei ole tuhlattavaksi. Annala opetteli digitaalisen audiotyöaseman käyttöä, mutta huomasi sitten, että yksin tekemiseen ei riittänyt motivaatiota. Se viestii ruokalähetin saapumisesta. Kysyn siis ensimmäisen kysymykseni vikkelästi: Levy-yhtiön tiedotteessa kerrotaan ajatuksen elektronisen soolomusiikin tekemisestä käyneen Annalan mielessä ensimmäisen kerran jo melkein kymmenen vuotta sitten. – Monen biisin kohdalla oli hetkiä, jolloin en tiennyt, miten pitäisi laulaa. Toiset ovat sitä mieltä, että ihan hirveää paskaa, ja toiset taas, että parasta ikinä. – Metallissa ja industrialissa paikka lunastetaan usein asuilla ja synkällä tunnelmalla. – Projekti on tosi ikävä sana, Annala vastaa oitis. – Olen tässä touhussa aika itseriittoinen. Kokeileva elektroninen musiikki ja hiphop ovat Annalan sydäntä lähellä. Mitään rohkeutta konemusiikin julkaiseminen ei vaatinut. Kepeää rajuutta höpöllä kulmalla T Annalan soolomusiikin esikuvat ovat sen verran pieniä vaihtoehtokentän artisteja, ettei hän edes oleta, että sille kertyisi valtava yleisö. Pelimaailman sekoittumista todellisuuteen käsittelevä kappale on otettu vastaan juuri siten, miten hyvä taide otetaan, Annala sanoo. – Ei kenellekään yli viisikymppisenä uutta juttua avaavalle tekijälle ole luvassa mitään jättijuttuja, koska nuorisomusiikki on mitä on. Alter Annala ei halua olla raju samoilla keinoilla kuin Mokoma. SPOTISSA > > TEKSTI CATHARINA HERLIN Tapahtuu näinä päivinä. Mokoman suhteen musiikin tekemisen tavat ovat muovautuneet kolmessakymmenessä vuodessa hyvin selkeiksi ja tarkoiksi, KU VA : HE LM I PA DA TS U mutta Alter Annala on mahdollistanut täysin uuden lähestymistavan musiikkiin. Aake sanoi, ettei tällaista musiikkia ole koskaan tehty, eikä kukaan tiedä. Ei ole mitään hävettävää. Hän olisi tarvinnut avukseen bändin. Duunaan tätä levyä ja näitä biisejä, ja niille joko löytyy yleisö tai sitten ei löydy. Mikään kirjani tai yksikään levyni ei ole ollut projekti
Näin sanoo Noitalinna Huraa! -yhtyeen Antti Tammela, kun tiedustelen, millainen olo hänellä on bändin vihoviimeisen vinyylisinglen julkaisun kynnyksellä. Ei elvistelty. – Ei, ei. Ei ollut. – Olen päästänyt Sarista irti kahden ja puolen vuoden ajan. – Unohdettiin se, kun tuli Sarin sairastuminen ja kuolemakin. Mukana on myös pätkiä yhtyeen alkuaikojen keikkareissuista. Yhtyeen laulaja ja sanoittaja, kirjailija ja Tammelan aviovaimo Sari Peltoniemi kuoli pitkäaikaiseen sairauteen kesällä 2023. – Tietysti tuntuu erittäin hyvältä, ja vähän ihmettelenkin sitä, miten tuo julkaisu on saanut niin paljon huomiota, Tammela sanoo. Pikkuhiljaa muisteltiin, että eikö me tehty sellainen ja että sehän oli aika hyvä. – Siihen aikaan laivalla ei ollut hyttejä, joten nukuimme yhdessä portaiden alla. Ilmapiiri oli sellainen, että kuka tahansa sai tehdä melkein mitä vain. – Siinä vaiheessa vähän jo tiesin Sarin, mutta emme olleet jutelleet tai mitään. ”Elämä on kurja lumppu, usein sanotaan”, Peltoniemi laulaa kappaleen alussa. – Aika hauskaa nähdä itsensä nuorena, ja varsinkin nähdä Sari, joka oli siinä lukion tokaluokkalainen. Tuloillaan on seiskatuumainen, joka pitää sisällään Noitalinna Huraan ensimmäisen ja viimeisen kappaleen. Uskollisimmat fanit ovat pysyneet pohjalaisbändin matkassa sen perustamisesta lähtien, 1980-luvulta saakka. – Miten tässä kävi sillä tavalla, että Noitalinnan musa resonoi ihmisissä. Ennen Peltoniemen sairastumista nauhalle jäi muiden kappaleiden joukossa Haaveilija. – Toimittaja Pekka Laine sanoi hyvin, että kun me esiinnyimme, meillä ei ollut rockyhtyeen elkeitä. Noitalinna Huraa! palasi tekemään uutta musiikkia 2010-luvun puolivälissä. Kepeää rajuutta höpöllä kulmalla T Noitalinna Huraa! ja viimeiset sävelet Noitalinna Huraan huhtikuussa ilmestyvän vinyylisinglen yhdellä puolella on yhtyeen ensimmäinen ja toisella viimeinen kappale. Ensin mainitusta on olemassa myös kaitafilmille kuvattu musiikkivideo, joka julkaistaan tänä keväänä. Tammela ja Peltoniemi tapasivat toisensa ollessaan töissä Provinssirockissa. On osa sitä prosessia, että päästää Noitalinnasta irti. Ja hirveän hyvä rytmi sanoituksissa. Liikuttavaa pelleilyä. 9. Lastenja nuortenkirjailijana työskennellyt Peltoniemi sai uransa aikana useita palkintoja teoksistaan. Haaveilijassa on hienot sanat, ja se on Sarin laulamana kuin laulettua räppiä, Tammela sanoo. Miten se on mahdollista. Se näkyi kirjoittamisessakin, että sillä oli ne tarinat mielessä koko ajan. Peltoniemi oli siihen aikaan töissä hautausmaalla, missä osa musiikkivideosta on kuvattu. Tammela ja Peltoniemi tekivät 1980-luvun alussa kaksistaan biisin nimeltä Päivä hautausmaalla, ja Haaveilija taas on ajalta ennen koronaa. – Siinä on niitä kuolemaan liittyviä juttuja, joista olen miettinyt jälkeenpäin, että mistä Sari tiesi sellaisia lisätä. Yhtyeeseen kuuluivat Peltoniemen ja Tammelan lisäksi Reijo Kärhä ja Hannu Sepponen. Että tässä minä nyt näen tulevaisuuteni, Tammela sanoo ja on hetken hiljaa. Roskildessa vaihdoimme sitten nahkatakkeja sen merkiksi, että tästä tämä alkaa. – Sari oli hyvä, sillä oli ne kielikuvat ja se asia, mitä se halusi sanoa. Palkkioksi he saivat reissun Roskildeen ja matkasivat kohti Turusta lähtevää laivaa samassa autossa. Mutta aika oli kyllä sellaista, että kaikki oli mahdollista. Bändi lähti nopeasti keikkailemaan Pohjanmaan ulkopuolelle, mutta oliko musiikkiuran urkeneminen kaksikon mielessä ensimmäistä kappaletta nauhoittaessa. Se oli hyvin otollinen aika tulla musiikkijuttuihin, koska keikkapaikkoja oli paljon, elävän musiikin yhdistyksiä syntyi ja bändejä kunnioitettiin. T arinalla oli alku ja nyt sille tuli loppu. Miksi se aihe oli hänelle niin tärkeä, vaikka hän ei tiennyt tulevista tapahtumista mitään
Siksi levyn nimi viittaa manifestiin, koska tuo etsiminen on jotain, mikä tulee aina olemaan osa KU VA : AR NO S MA RT IRO SY AN 10. Hän nauhoitti Manifestea vuosien 2023 ja 2025 välillä muun muassa Jerevanissa, Ateenassa, Moskovassa ja Los Angelesissa. Livemusiikki on yhdistelmä nykyhetkessä ja ajattomassa tapahtuvaa taidetta, Hamasyan sanoo. Myös armenialainen hengellinen perimä on levyllä läsnä. Hamasyan julkaisi uusimman albuminsa helmikuussa. Armenia laisen virtuoosin uusin albumi on musiikillinen manifesti ja ikuisen etsimisen tulos. Jotkut runoilijat osaavat ilmaista sitä, mitä ei voi kuvata sanoin. Musiikin syntyminen on etsimisprosessi myös Hamasyanille itselleen. Siksi jokaisen meistä täytyy opetella kaikki ulkoa. päivä April Jazz -festivaalilla Helsingissä. Kun ihmiset ostavat musiikkiani ja tulevat konsertteihini, toivon vieväni heidät matkalle kysymään isoja kysymyksiä. – Kun musiikkia soitetaan, ihmiset kokevat sen edessään juuri sillä hetkellä. Emme voi irrottaa itseämme siitä, mitä on ollut ennen meitä. – Näen runoudessa paljon rinnakkaisuuksia musiikkiin. – Olemme kaikki jazzmuusikkoja, jotka ovat tottuneet improvisoimaan, mutta nyt musiikki on lähellä jopa nykymusiikkia ja progressiivista metallia. Armenialaisen hengellisyyden sydämessä SPOTISSA K ello on puoli kaksitoista perjantai-iltana, kun armenialaisen säveltäjä-pianistin Tigran Hamasyanin neliö ilmestyy Zoom-puheluun. Esityksissä soitetaan upouusia kappaleita, Hamasyan kertoo. Hamasyan kertoo rakastaneensa runoutta teini-ikäisestä saakka ja ihailevansa esimerkiksi Rainer Maria Rilkeä, Rudyard Kiplingiä ja armenialaisia 1900-luvun runoilijoita. Fyysisten julkaisujen yhteydestä löytyvissä kirjoituksissa ja kappaleiden sanoituksissa käsitellään teemoja kuten sota, ihmisen ja luonnon välinen suhde, juuret ja kulttuurinen historia sekä näiden vaikutus ympäristöön. Ideana oli kirjoittaa musiikista lähtöisin olevaa tekstiä, joka ilmentää sitä, mitä musiikki oikeastaan sanoo ja mitä kappaleet edustavat. Kaikki ihmisen tekemät virheet ovat vaikuttaneet siihen, mihin kykenemme tänä päivänä, joten emme voi tuomita esi-isiämme. Toisaalta en ole kirjailija, joten se ei ole kovin hyvälaatuista, Hamasyan naurahtaa. Hän kertoo olevansa San Franciscossa lähdössä soundcheckiin, sillä hän on kiertueella Pohjois-Amerikassa. Albumin loppupuolella on kappale nimeltä Window from One Heart to Another (for Rumi), joka on osoitettu persialaiselle runoilijalle ja suufimystikolle Rumille. Jazzpianisti Tigran Hamasyan esiintyy huhtikuun 24. Haluan, että musiikkini on matka mystiseen tuntemattomaan, ja että se auttaa pääsemään hetkeksi irti fyysisestä todellisuudesta. Albumin ensimmäinen kappalekin on nimeltään Prelude for All Seekers. Millainen suhteesi hengellisyyteen on. Tästä tekstistä tuli ikään kuin musiikillinen manifesti. Etsiminen käynnistyi ensimmäisenä päivänä, kun aloin soittaa, ja toivon, ettei se koskaan pääty. – Kaikki, mikä syntyy uutena, on oikeastaan osa tuhansien vuosien jatkumoa. – Mielestäni artistin rooli on kohottaa ihmisiä sekä henkisesti että muilla tavoin. Kuten keitä me olemme. Musiikin olemus ja sen kokeminen niin kuuntelijana kuin esiintyjänä on todella mielenkiintoinen ilmiö. – Kaikki levyn kappaleet ovat omia tarinoitaan. Kappaleissa on paljon intensiivisiä sovituksia, ja harjoitteleminen on hidasta, jotta saan ne groovaamaan. – Etsimme, jotta voisimme löytää itsemme. Se on antanut tilaisuuksia kehittää kokonaisuutta ja selviytyä haasteista, sillä repertoaari on teknisesti vaativa. uraani. Levyn nimi Manifeste tuli artistin ystävältä, joka totesi albumin olevan kuin retrospektiivi kaikesta siitä musiikista, jota Hamasyan on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana luonut. Samalla aika ikään kuin pysähtyy
Lion’s Share (featuring Lars Chriss and Nils Patrik Johansson) return stronger than ever! With six acclaimed albums behind them, the Swedish heavy metal powerhouse is now releasing its longawaited comeback album. BLISTERHEAD Where We Belong Blisterhead is one of Europe’s most underrated gems on the punk scene, formed in 1999 Falköping/Skövde. Following 2012’s ”Freaks in Wonderland,” the band went on a long hiatus until founder Henning “Zet” Ramseth brought the project back to life once again. DARKTHRONE Fist In The Face Of God An exclusive 9 LP + DVD box set tracing the band’s journey from A Blaze in the Northern Sky to Sardonic Wrath, newly remastered on heavyweight 180g vinyl. The defi nitive collector’s edition. INDEPENDENT MUSIC FOR INDEPENDENT PEOPLE GLORIOUS BANKROBBERS Intruder Glorious Bankrobbers return with the new album ”Intruder.” Recorded at House of Voodoo in Stockholm and mixed by Robert Pehrsson at Studio Humbucker, it delivers twelve tracks ranging from explosive action rock to a powerful ballad – raw, fearless, and proof that true rock’n’roll lives on. VOMITORY In Death Throes Vomitory is one of the most defi nitive names in Swedish death metal, and since 1989 they have established themselves as one of the genre’s most infl uential acts. MONSTROSITY Screams from Beneath the Surface Screams From Beneath the Surface” marks Monstrosity’s fi rst release in seven years and showcases a band at the top of their game. Musically, Blisterhead delivers a unique blend of punk rock and raw rock’n’roll, driven by incredibly strong choruses and infectious melodies that linger with the listener long after the songs have ended. Their sound blends classic garage rock with modern intensity — big hooks, blazing riffs, and grooves that grab you instantly. DEVIL’S CIGARETTE Meet Me On The Floor Tonight Devil’s Cigarette has quickly become a force on Sweden’s rock scene with raw energy and a nocompromise attitude. LIONS SHARE Inferno The fi rst new studio album from Lion’s Share in 17 years marks a powerful comeback for an established Scandinavian heavy metal band. RAM-ZET Sapien After more than a decade of silence, Ram-Zet returns, reviving their unique blend of progressive and avantgarde metal. WWW.SOUNDPOLLUTION.NET. Led by Lee Harrison and backed by a formidable lineup featuring Matt Barnes, returning bassist Mark Van Erp, and vocalist Ed Webb, the band delivers ten uncompromising death metal tracks. The band now returns with the brutally relentless album “In Death Throes”. Featuring indepth interviews with Fenriz and Nocturno Culto, a raw 1996 live recording from Oslo, and a 48-page book packed with photos, stories, posters, and art prints
Schwarz esitti itse kirjoittamansa kappaleen, jonka surrealistisissa kielikuvissa ihmeteltiin maanmiesten taipumusta vähätellä osallisuuttaan holokaustin mahdollistamisessa. JUKKA HÄTINEN Soundi-kolumnisti Epäpoliittinen liekinheitin KU VA T: SA KU SC HI LD T 12. Sitä selvitellessä on hyvä mutustella Pete Parkkosen lausahdusta yllä viitatussa Ylen haastattelussa. ”Musiikki on musiikkia”, hän lisäsi. Demokraattisessa yhteiskunnassa heillä on toki vapaus tehdä niinkin, mutta sitten on kestettävä aiheesta virinnyt keskustelu – myös epämukavalta tuntuva. Kappale huipentuu Iranin pommittamisesta hekumointiin. T oukokuussa tulee kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun Walter Andreas Schwarz asteli järjestyksessään ensimmäisen Eurovision laulukilpailun estradille ja lauloi läntiselle Euroopalle radion ja television välityksellä. Hätiin tuli epäpoliittisuuden ruumiillistuma, Israelin presidentti, jonka poliittisuudesta vapaassa ohjauksessa biisi saatiin Malmön kisoihin kelpaavaan muotoon. Hän kävi vain muutamassa kokouksessa, ei käyttänyt yhtään puheenvuoroa ja joutui eroamaan, koska ei edes asunut Helsingissä. Parkkosen mukaan on ”vähän vaikeeta ja todellakin epäreilua”, että taiteilijoilta kysytään poliittisista aiheista, koska ”ne ei liity meihin ollenkaan”. Euroviisuissa tämä vielä korostuu, sillä suomalaiskaksikko ei edusta itseään vaan isänmaataan. Mikäli Lampenius ja Parkkonen lukevat tätä kolumnia: vielä ei ole liian myöhäistä perua liekinheitintä heiluttavan Stubbin viemistä Wieniin. 70-vuotisjuhlavuoden Euroviisuihin suomalaiset äänestivät edustajikseen Linda Lampeniuksen ja Pete Parkkosen. Kuvio ei muutu, vaikka Lampenius ja Parkkonen sulkisivat korvansa. Otetaan muutama esimerkki Israelin Euroviisu-kappaleista. Häntä äänestäneet saattavat olla eri mieltä, mutta tavallaan Lampenius on oikeassa, sillä hänen kunnallispoliittinen taipaleensa ei liittynyt millään tavalla oikeastaan mihinkään. ”Halusimme tehdä jotain hyväksytyt normit ylittävää”, laulaja Kobi Oz kertoi tuolloin. Uuden Musiikin Kilpailun aattona kaksikko antoi haastattelun, joka oli yhdistelmä historiattomuutta ja älyllistä epärehellisyyttä. Toissa vuonna Israelin edustajaksi valittiin Eden Golan, jonka kappale October Rain oli jopa EBUlle liian poliittinen. Häntä ärsytti, että aina sekoitetaan politiikkaa ja musiikkia. Tätä edelsi vähälle huomiolle jäänyt nyanssi: Yle kielsi UMK-artisteja kertomasta etukäteen, mikäli he eivät aio osallistua Euroviisuihin. Kyse on tietenkin EBUn eli Euroopan yleisradiounionin linjauksesta sallia Israelin osallistuminen Euroviisuihin, vaikka maa käy sotaa ja suorittaa YK:n mukaan kansanmurhaa. Minulle on vielä toistaiseksi epäselvää, kuinka epäpoliittista Lampeniuksen esiintyminen Kosovon Nato-joukoille aikoinaan oli. Ärsytetäänpä Lampeniusta lisää sekoittamalla politiikkaa musiikkiin. Hänen tehtävänsä siirrettiin jollekin toiselle Martinille, eikä mikään muuttunut. Päätöksen jälkeen viisi maata on kertonut boikotoivansa laulukilpailua, mutta äänekkäästä kritiikistä huolimatta Suomi ei ole yksi niistä. Musiikki on taidetta, joka kietoutuu erottamattomasti politiikkaan, enkä ymmärrä, miten sitä voisi edes ajatella yhteiskunnasta irrallisena saarekkeena. Lampenius toki osaisi uskotella itselleen, että matka ei liittyisi mitenkään ”Stubbin poliittiseen uraan”. On aivan oma taiteenlajinsa osallistua läpeensä poliittiseen laulukilpailuun, jonka osallistujamaa käy sotaa, ja uhriutua, kun joku kehtaa ottaa asian puheeksi! Malmön Euroviisuissa buuauskonsertin osakseen saaneesta Euroviisujen ylijohtajasta Martin Österdahlista tuli jonkin sortin syntipukki viime vuosien polemiikille. Huomionarvoista on, että viitatun videohaastattelun teki Yleisradio. Lordin vuoden 2006 voiton jälkeen Helsinkiin saapui israelilaisbändi Teapacks, jonka kisabiisi Push the Button kertoo ydinuhan alla elämisen luomasta pelosta. Siis UMK:n järjestäjä, joka kaikessa selkärangattomuudessaan sysäsi jälleen vastuuta yksittäisten artistien niskaan. Viulisti nimittäin perusteli musiikin ja politiikan yhteensopimattomuutta myös sillä, ettei hänen kautensa Helsingin kaupunginvaltuustossa liittynyt millään tavalla hänen musiikkiuraansa. Ennen työsopimuksen purkua Österdahl ehti linjata Ylen haastattelussa Euroviisujen mahdottomuuden: ”Poliittiset kannanotot on kielletty, mutta on hyväksyttävä, että jotkut niitä tekevät, sillä popmusiikki heijastelee aina ympäröivää yhteiskuntaa.” Musiikki on musiikkia -tyyppiset heitot ja epäpoliittiseksi julistautuminen ovat kannanottoja nekin. Hän oli keskitysleiriltä selvinnyt LänsiSaksan edustaja. Lampeniuksen mukaan politiikka ei kuulu Euroviisuihin. Kasvojenkohotuksen omaisesti EBU antoi Österdahlin lähteä
Kolmas sinkku on tarkoitus julkaista kevään aikana. Työstöä jatketaan yhdessä treenikämpällä kunkin jäsenen vahvuuksien mukaan. – Nimi oli niin tykki, että halusimme käyttää sen uudelleen. Jotain Hanoi Rocksin ja The Hellacoptersin tyylistä. Jyväskyläläinen Suicide Chain esiintyy kesällä Tuskassa ja pyrkii niin kovaan keikkaan, että festarin pääesiintyjä ”lopettaa oikeasti”. Jyväskyläläinen Onni Isomöttönen pestattiin uuteen bändiin ilmoitusluontoisella viestillä: ”Perustettiin bändi, olet sen basisti.” – Tämä on kuin meidän kaveriporukkamme all stars. – Kuin menisi monsteriautolla satasta, Norrkniivilä lisää virnistäen. Kotikaupungin keikoilla on tavallista, että yleisö hyppii lavalle ja sieltä pois. Hard rockia ja punkhenke ä Suunta ainakin näyttää lupaavalta, mistä kertonee sekin, että yhtyeen ei ole tarvinnut myydä yhtään keikkaa ja silti niitä on riittänyt. H ard rock -bändi Suicide Chain on kotikaupungissaan ”yöelämän inhokki ja suosikki”, kuvailee yhtyeen laulajakitaristi Viljami Jämsä. – Vähän ihmettelin, kun Stadissakin on kovia bändejä, että pyysivät meidät Jyväskylästä sinne, mutta mikäs siinä, Jämsä sanoo nauraen. Suicide Chain ei ole vielä suonut ajatusta albumin julkaisulle. MUISTA MYÖS JOKA TOINEN VIIKKO JULKAISTAVAT DEMOARVIOT: WWW.SOUNDI.FI/DEMOEFEKTI Tulevaisuuden tekijöitä. – Kun oltiin soitettu hetki, drop C -vire löytyi kuitenkin aika nopeasti, Jämsä muistelee. Sitten mieleen tuli Onni, Jämsä muistelee. Jäsenet on valittu sillä perusteella, miten hyviä äijiä he ovat, Jämsä toteaa. Siellä Jämsä pohti rumpali Jasper Makkosen ja kitaristi Vertti Norrkniivilän kanssa, millainen heidän unelmiensa bändikokoonpano olisi. Yhtye on julkaissut vasta kaksi singleä, mutta takataskusta löytyy reippaasti valmiita biisejä. Kaikki kolme soittivat erilaisissa metalliyhtyeissä, mutta oli selvää, että heidän kuuluisi muodostaa jonkinlainen kokoonpano yhdessä. Vaikka bändi pitää itseään jyväskyläläisenä, se hedelmöitettiin Kaustisella. Kaikki osallistuvat myös tekstien kirjoittamiseen. – Se tulee olemaan bändiämme täydellisesti kuvaava nimikkobiisi, Jämsä valottaa. – Mietin, kuka on yhtä tyhmä ja kenellä on yhtä kova meininki kuin meillä. – Tehdään tätä biisit eikä levykokonaisuus edellä, Jämsä sanoo. Uuteen bändiin kaivattiin kuitenkin vielä basistia. Bändin biisit perustuvat usein riffeihin, jotka tulevat yleensä Norrkniivilältä tai Jämsältä. Nimi Suicide Chain on peräisin hänen ja Makkosen vanhasta ”yhden keikan ihmeestä”. – Aina pitää olla vähän punkhenkeä, Norrkniivilä sanoo. Helmikuun lopulla kilahti muun muassa kutsu Stoned Statuesin lämppäriksi Helsingin On the Rocksiin. – Tarkoituksena on vetää niin kova keikka, että Megadeth lopettaa oikeasti, Jämsä lupailee. TARKKAILULUOKKA > > TEKSTI EMILIA AHO 14. Tulevana kesänä Suicide Chain nousee ensimmäistä kertaa isolle festarilavalle Helsingin Tuskassa. Alkuperäinen bändi hajosi kesken keikan. – Meillä ei ole yhtä niin sanottua Andy McCoyta vaan pallottelemme biisejä kaikkien kesken, Jämsä tokaisee. Yhtyettä perustettaessa jäsenillä oli mielessä, että vaihteeksi olisi kiva kokeilla kevyempää soundia
JULKISTETTU LINEUP LISÄÄ TULOSSA ! HANKI LIPUT NYT! DARKRIVE RFESTIVAL .COM
Entä mille tasolle hän on noussut kitaristina. No, Alexi Laihon tasolle. Mietin elämääni parikymppisestä näihin päiviin, ja minulle tuli fiilis, että tähän vuosikymmenen mittaiseen jaksoon mahtuu tavallaan kokonainen ihmiselämä. Elbanna on tuttuun tapaansa kohtelias, iloinen ja energinen, mutta siitä ei ole kovinkaan kauan, kun keskisuomalaismuusikko vaelsi hyvin tummien varjojen mailla. Sähkökitara tuli kuvioihin kymmenvuotiaana ja ensimmäinen todellinen yhtye Lost Society viisi vuotta myöhemmin. Olen myös päässyt, tai ainakin pääsemässä, monien vaikeiden juttujen yli, ja nyt tuntuu, että elämässä on alkamassa ”PAINAJAISENI ON, ETTÄ LOST SOCIETY KOETTAISIIN IHAN KIVAKSI 3/5-BÄNDIKSI. Vastapäätä istuu elokuussa 1995 syntynyt Samy Elbanna – kiitos kysymästä, se on hänen oikea nimensä. Tunnelma on harras. Sen jälkeiset viisitoista värikästä vuotta ovat todistaneet Elbannan olevan utelias tutkimusmatkailija, joka ei pelkää uusien tuulien tuiverrusta. – En tiedä kriisistä, mutta kieltämättä tuli katseltua hieman taaksepäin. Juhlit viime elokuussa tasavuosia. On kiistämätön fakta, ettei Samy Elbanna välttämättä istuisi The Riff -ravintolan Hate Loungessa ilman musiikin pelastavaa voimaa. SOUNDI-HAASTATTELU > > TEKSTI TIMO ISOAHO Samy Elbanna: Kysymyksiä ja vastauksia. H elsingin keväinen talvi tuntuu jäävän miljoonan kilometrin taakse, kun huoneen ovi narahtaa kiinni. Oletko huomannut itsessäsi kolmenkympin kriisin oireita. PALJON MIELUUMMIN NIIN, ETTÄ MEITÄ JOKO RAKASTETAAN TAI VIHATAAN.” Musiikki viitoitti Samy Elbannan elämän suunnan jo ekaluokkalaisena, eikä paluuta ole ollut. Tumman huoneen seinillä on Alexi Laihon valokuvia ja muuta Children of Bodomiin viittaavaa aineistoa. Onneksi musiikkia on todellakin riittänyt: Lost Societyn pitkään valmisteltu uusi albumi Hell Is a State of Mind on nyt julkaistu, ja hurjasti treenannut Children of Bodom – laulajakitaristinaan Samy Elbanna – on soittanut kaksi hienoa keikkaa. Alexi Laihon osuuksien omaksuminen on eräs metallisen maailman suurimmista haasteista, mutta järisyttävän tyylikkäästi toimittanut Elbanna näytti Tavastia-klubin lavalla, mistä hänet on tehty: Bodominjärven teräsjäästä. 16
”Kun netissä tuntuu nyt pyörivän jotain ’Samy näyttää ihan narkkarilta’ -kommentteja, vastataan samalla niihinkin: en ole koskaan edes kokeillut kovia huumeita.” KU VA : SA M JAM SE N 17
Ne olivat minulle kauneimpia ja liikuttavimpia hetkiä ikinä. Diggasin kaikenlaisen metallin ohella The Offspringistä ja muusta ripeästä skeittipunkista, joten nopeatempoisen thrashin soittaminen oli hemmetin hauskaa. Miten bänditouhut aikoinaan käynnistyivät. Yhdessä viimeisistä keskusteluistamme pääsin kertomaan, että tulen nousemaan muutaman kuukauden kuluttua lavalle Children of Bodomin laulaja-kitaristina. – En ikinä unohda viimeisiä tapaamisia äitini kanssa. Mikäpä sen parempaa olisi silloin ollutkaan. – Kotona oli vanha perintöakustinen, mutta sillä ei paljon juhlittu. Kertaakaan en ajatellut, että minun pitää treenata, vaan rakastin joka hetkeä kitaran äärellä. Vaikka kitara oli täysin hyödytön kapistus, hakkasin sitä innoissani ja kuvittelin soittavani Maidenin tai Bodomin biisejä. Solmitte levytysdiilin Nuclear Blast Recordsin kanssa vain kolme vuotta myöhemmin. Sisarukseni ovat minua vanhempia ja kävivät jo koulua. Äitini oli puolestani valtavan onnellinen, ja kannan sitä tuntemusta ylpeänä loppuelämäni ajan. – Viime vuoteen sisältyi monia hienoja juttuja, mutta samalla se oli tähänastisen elämäni vaikein. – Pärjäsin ihan kohtalaisesti, mutta musiikki ja liikunta olivat ainoat aineet, joissa olin todella hyvä. Miten asiat etenivät siihen pisteeseen. Se oli tietenkin aivan täydellisen hullua, mutta siinä oli myös hyvä puolensa: työskentely pakotti ajattelemaan muitakin asioita ja auttoi pääsemään pahimman yli. Kun näin telkkarista In Your Facen musiikkivideon, ajattelin saman tien, että tämä on oikeasti kovin juttu koskaan. Arvaapa kahdesti, mitä hänen kuolinpäivänään tapahtui. Kun bändillä oli nimmarisessio Jyväskylän Sokoksella, olin siellä jonottamassa aivan innoissani. Kokoonpano haki ensin muotoaan, mutta sitten minun ja rumpali Ossi Paanasen rinnalle tulivat kitaristi Arttu Lesonen ja basisti Mirko Lehtinen. Perustit Lost Societyn vuonna 2010. Aloimme hyppiä sängyllä ihan hulluina ilmakitaroita luukuttaen. – Kehittelin kahdeksanvuotiaana trion nimeltä Shock Rock. Kohta kaiuttimista alkoi kuulua ”We want information”… Biisi oli Iron Maidenin The Prisoner. Aloin soittaa ihan hulluna, tuntikausia joka päivä. Kun musiikki alkoi aikoinaan viedä minua ihan tosissaan, äitini oli suurin kannustajani. Tyypit olivat minua muutaman vuoden vanhempia, mutta silti niin nuoria, että pystyin samastumaan heidän touhuunsa. Behringerin halpa aloitussetti, joka ajoi silloin asiansa. – Arabiemiraateissa. Kielet olivat niin korkealla, että pieni käteni mahtui niiden alle. – Sturm und Drang oli kova juttu. Mitkä suomalaisyhtyeet tekivät sinuun vaikutuksen. Hän myös näki vierestä, kun liimailin ihan fiiliksissä Alexi Laihon julisteita huoneeni seinälle. Enkä todellakaan siinä vaiheessa tiennyt, että bändi on suomalainen! – Aloin etsiä kaikkea mahdollista Children of Bodom -materiaalia, ja eräs parhaista löydöistä oli humoristinen Trashed, Lost & Strungout in Helsinki -pätkä. Bändin törkeän siisti habitus ja mahtava musa löivät ällikällä. Missä synnyit. Olin rumpali-laulaja, ja musa oli alkukantaista rockia. Minulla taas ei ole sieltä muistikuvia, sillä muutin äidin ja sisarusten kanssa Jyväskylään alle vuoden ikäisenä. Egyptiläinen isäni työskenteli maassa insinöörinä ja perheemme asui siellä. Miten törmäsit Children of Bodomiin. Milloin ja miten aloit soittaa kitaraa. Tajuntasi räjäytti myös eräs toinen suomalaisbändi. KUVAT: SAMY ELBANNAN KOTIALBUMI 18. Pääsin siskoni kanssa katsomaan Lordin keikkaa Lutakkoon, mikä oli pikku-Samylle tajunnanräjäyttävä kokemus. Minulla on edelleen Shock Rockin debyytti tallessa! Miten raskas musiikki kietoi sinut otteeseensa. Iron Maiden otti silloin täydellisen otteen, eikä sen kouran ote ole hellittänyt. – Vaikka Iron Maiden teki valtavan vaikutuksen, Children of Bodomin isku oli omaa luokkaansa. – Kun täytin kymmenen, meille ostettiin sähkökitara ja pieni vahvistin. Se yhdisti parhaan mahdollisen musan ja rempseän Jackass/Viva La Bam -meiningin. – Myös Lordin kauhuleffameininki oli tietenkin siistiä. Se tuntui täydellisen musertavalta. – Olin 15-vuotias. Samalla tyylilajiksi vakiintui speed/thrash. Millainen koululainen olit. Palataan Bodomiin myöhemmin, mutta nyt mennään vuoteen 1995. Äitini, joka oli minulle äärimmäisen läheinen, menehtyi pitkän sairauden jälkeen. Teimme äänityksiä ja myimme poltettuja cd-levyjä koulun käytävillä. positiivisella tavalla aikuisempi luku. Millaisia bändin alkuvaiheet olivat. Vapaassa käytössä ollut musaluokka oli henkireikäni. Minulla oli tapana mennä sinne soittamaan suunnilleen jokaisella välitunnilla. – Muistikuva on edelleen kirkas: olin ekalla luokalla, ja veljeni oli koonnut taas yhden mixtapen. Suomessa elettiin tuolloin raskaan musiikin kulta-aikoja. Sen ikäisenä into on täysin puhdasta ja tulee jostain syvältä. Purkitimme Dead People Scare Me (But the Living Make Me Sick) -musiikkivideon, sillä kuvausten aikatauluja ei yksinkertaisesti voinut muuttaa
Ja ihan ylipäänsä: miksi on hyväksyttävää syödä sikaa, mutta ei vaikkapa koiraa. Oltiin varmoja, ettei paikalle tule ketään, mutta siellä olikin tuhansia ihmisiä diggailemassa. Mitkä olivat nousukiidon kohokohtia. Se oli ihan surrealistista touhua. Raju krapula taas kesti monta päivää. Hoidin kaikki sovitut jutut, mutta jos minulla oli vapaata, saatoin juoda viikon putkeen. Rakastan eläimiä, enkä voi sietää niiden törkeää kohtelua ja brutaalia tehotuotantoa. Hotellihuoneessa saattoi olla parikymmentä tyyppiä bilettämässä. Palataan Lost Societyn äärelle. En tiennyt tarkalleen, millainen lafka Nuclear Blast on, mutta nimi kuulosti tutulta. Keikan peruuntuminen oli todella lähellä, sillä oloni oli aivan karsea. Pääsimme silloin Children of Bodomin Suomenkiertueen avausbändiksi, mikä oli kovinta ikinä. Eka ulkomaanreissu oli tietenkin ikimuistoinen, mutta silti toissijainen juttu. Lihansyöminen jäi vähemmälle ja vähemmälle, ja sitten kokonaan pois. Juopottelin parin vuorokauden ajan ahkerasti, mutta alkoholi ei tuntunut nousevan päähän. – Kun Braindeadin [2016] hidastempoinen debyyttisingle I Am the Antidote ilmestyi, palaute oli kaksijakoista. Jännitys hävisi saman tien, sillä Janne ja muut bändin jätkät osoittautuivat mukaviksi ja maanläheisiksi. – Täytyy silti sanoa, että vieläkin siistimpi juttu tapahtui jo syyskuussa. Kappaleiden pitää tulla puhtaasti sydämestä, sillä ne kulkevat mukana koko uran ajan. – Aluksi ”isobroidien” ja omien esikuvien läsnäolo ujostutti, mutta Oulun-keikalla Wirmanin Janne tuli moikkaamaan meitä. Myöhemmin illalla lähdettiin baariin ja halusin näyttää Bodomin tyypeille, että valkovenäläiset maistuvat meikäläisellekin... – Keikkojen jälkeen oli ankaran hauska meno. Tämä lipsuminen alkoi ahdistaa pahemman kerran. Paikalla olivat myös Lordi, Stratovarius, Amorphis ja tietysti paljon ei-suomalaisia bändejä. Sen jälkeen päätin olla viikon ilman alkoholia. Kun ajettiin seuraavana päivänä Seinäjoelle, oksensin koko matkan muovipussiin. Tapahtuma alkoi varhain, ja me noustiin lauteille yhdeltätoista – siis aamulla. Jotkut arvostivat uusia tuulia, toiset haukkuivat meitä pettureiksi. Siis kaikkia niitä juttuja, joista me digataan musassa ylipäänsä. Kertoisitko hieman siitä. Nykyään olen vegaani ja koen voivani fyysisesti paljon aiempaa paremmin. Lopetit myös lihansyönnin joitakin vuosia sitten. Jos alkaisimme mielistellä kuulijoita biisejä tehdessämme, olisimme täysin väärällä polulla. Onneksi meillä oli jo silloin hyvät taustavoimat, joiden viesti oli: ”Tehkää duuninne kunnolla, unohtakaa telkkari ikkunasta -kliseet ja olkaa kiitollisia tästä mahdollisuudesta.” Niin myös oltiin ja jätettiin pahimmat sekoilut muille. – Alkuvuodesta 2018 menin kavereiden kanssa mökille. Mitä päätöksen taustalta löytyy. Ja kun netissä tuntuu nyt pyörivän jotain ”Samy näyttää ihan narkkarilta” -kommentteja, vastataan samalla niihinkin: en ole koskaan edes kokeillut kovia huumeita. Mitä tapahtui. Lopetit alkoholinkäytön vuonna 2018. Sitten krapulat muuttuivat pahemmiksi, enkä pystynyt enää pitämään kiinni kaikista deadlineista. Oma painajaiseni KUVA: IIRO PALVA-AHO KUVA: EVGENY LAWNOMORESOOFF ”Jotkut arvostivat uusia tuulia, toiset haukkuivat meitä pettureiksi. Itkeskelin ja hakkasin nyrkkejäni verille seiniin. En pystynyt käsittelemään tilannetta ja turrutin ajatuksia alkoholilla. Join periaatteessa vain juomisen vuoksi. Pysyikö mopo hanskassa. Sitten kuukauden. – Se alkoi korona-ajan kokeiluna. – Kakkoslevy Terror Hungryn [2014] aikoihin tuli fiilis, että vaikka me rakastetaan thrashin luukuttamista, mukaan olisi kiva saada koukuttavia melodioita, erilaisia temporatkaisuja, tarttuvia kertosäkeitä ja niin edelleen. Jaahas, että tällainen pulju! Olitte 18-vuotiaita. Millaista oli tutustua Children of Bodomin tyyppeihin. Itse ajattelen asian näin: jos Lost Society vääntäisi edelleen väkisin thrash-levyjä, se vasta väsynyttä olisikin.” 19. – Kun äitini sairastui vuonna 2014, se oli hyvin raju juttu. Nyt olen ollut raittiina seitsemän vuotta. Itse ajattelen asian näin: jos Lost Society vääntäisi edelleen väkisin thrash-levyjä, se vasta väsynyttä olisikin. Kahden puhdasoppisen thrash-albumin jälkeen bändin musiikillinen universumi alkoi laajentua. – Osallistuimme Global Battle of the Bands -skabaan. Nuclear Blastin edustajat olivat jo nähneet Helsingissä kuvatun karsintakeikan ja tarjosivat diiliä. – Loud Park -festarikeikka Japanissa lokakuussa 2013 oli huikea. Kun tsekkasin yhtiön kattauksen, sieltä löytyivät muun muassa Nightwish, Kreator, Sabaton ja Slayer. Kun voitimme Suomen-osuuden, pääsimme loppukilpailuun Lontooseen. Siis vieläkin järisyttävämpää kuin Japaninreissut tai levytyssopimukset
Kun tämä sumuinen aikakausi oli jatkunut puolisen vuotta, totesin peilikuvalleni, että eiköhän ole parempi niin itselle, muille kuin koko maailmalle, että Lostilta tulee vielä yksi levy ja elämäni on sitten siinä. Millaista levyn tekeminen oli. Onneksi pääsin arviointiin nopeasti ja minulle määrättiin kymmenen hoitokerran jakso. Sitten päätettiin lisätä keitokseen jousia, mitä oivallusta hyödynnettiin muutamissa muissakin biiseissä. Tajusin silloin myös, että edessä on loppuelämän mittainen prosessi. – Menin ihan lukkoon. Tehtiin lopulta kolmisenkymmentä aihiota, ja monet jutuista syntyivät kahdella akustisella kitaralla leirinuotiomeiningillä. Jos Braindead vaikuttaa jälkikäteen uuden suunnan hakemiselta, No Absolution -albumin (2020) viesti tuntuu päivänselvältä: Lost Society 2.0 on saapunut. Söin kerran päivässä jos silloinkaan. Jos minulta kysytään, löysimme Hell Is a State of Mindin myötä ihan oman paikkamme musiikilliselta maailmankartalta. Braindead vei meitä monipuolisempaan ja melodisempaan suuntaan, mutta emme tienneet tarkkaan, mitä olemme hakemassa. – Juuri näin. Varsinainen romahdus tuli alkuvuodesta 2021, kun isot asiat kaatuivat päälle: pandemia jatkui jatkumistaan, pitkä parisuhde päättyi, äitini sairaus uusiutui ja Alexi Laiho oli kuollut. – Sitten avautui mahdollisuus tehdä yhteistyötä muusikkotuottaja Joonas Parkkosen kanssa, mikä osoittautui käänteentekeväksi. Kirjoitin taas Joonaksen kanssa, ja pienen hakemisen jälkeen syntyi Blood Diamond, jonka päämelodia perustuu tekemääni rap-biittiin. Menit myös terapiaan. Ei välitetty yhtään siitä, miltä modernin metallin genressä ”täytyy kuulostaa”. Mitä tavoittelitte albumin tuotannon suhteen. Soitin terveyskeskukseen ja totesin tarvitsevani apua itsetuhoisten ajatusten vuoksi. Kuinka tärkeää se oli. Paljon mieluummin niin, että meitä joko rakastetaan tai vihataan. Mutta kun rajoitukset eivät poistuneetkaan parin viikon jälkeen, fiilis alkoi laskea. Noin vuotta myöhemmin olotilani olikin jo selvästi parempi. Ei shokeeraamisen halusta vaan siksi, että varovaiset ratkaisut ovat vähän tylsiä. Ei ole olemassa mitään quick fixiä, vaan mielenterveydestä pitää huolehtia niin kuin hampaista: kun alkaa tuntua kolotusta, se vaatii hoitoa. Jos joku idea tuntui liiankin hullulta, ei lähdetty peruuttelemaan, vaan mentiin vieläkin pidemmälle. Mitä tämän jälkeen. Jos levyn tekeminen ei olisi antanut jotain ihmeellistä voimaa ja palauttanut rakkautta musiikintekemiseen, en todellakaan olisi enää täällä. – Lisäksi tällä kerralla tehtiin vain sitä, mikä tuntui täsmälleen oikealta ja Lost Societyn kuuloiselta. Nyt käsillä on uusi Lost Society -albumi Hell Is a State of Mind. Miten itse koet. Toisin sanoen ajatus siitä, ettei minun tarvitse olla täällä enää kovin kauan, antoi paradoksaalisesti iloa ja toivoa. – Äärimmäisen. Juoksin kerran viikossa puolimaratonin ja kaikkina muina päivinä kolmetoista kilometriä. No Absolutionin ajoitus oli surkea, sillä levy ilmestyi juuri ennen maailmanlaajuista pandemiaa. Kun meille sitten väläytettiin ideaa co-write-touhuista, ensimmäinen ajatukseni oli, että olenko minä niin paska säveltäjä, etten enää pysty tähän yksin. If the Sky Came Down ilmestyi syksyllä 2022. AUKEAMAN KUVAT: TIMO ISOAHO 20. – Todellakin. – Aloitin biisien tekemisen heti If the Sky Came Downin valmistumisen jälkeen. Voiko sanoa, että albumi pelasti sinut. Ihan rehellisesti: jos Joonas ei olisi astellut kuvioihin silloin, Lost Societya ei välttämättä olisi enää olemassa. Mitä muistat niistä ajoista päällimmäisenä. – Aluksi tunsin outoa euforiaa: vihdoinkin, kymmenen vuoden työputken jälkeen, saan levähtää. Onneksi tajusin aika pian, että co-write voi olla mahtava juttu, jos löytyy oikea sävellyskumppani. Samalla koko prosessi tuntui vapautuneemmalta kuin koskaan aiemmin. Lähinnä istuin pimeässä kämpässä kuuntelemassa Nine Inch Nailsiä. – Yksi avainsanoista oli rohkeus. Kun se oli loppumassa, iski paniikki. Muutin pieneen kämppään ja eristäydyin käytännössä koko maailmasta. on, että Lost Society koettaisiin ihan kivaksi 3/5-bändiksi. Onneksi hoitoa jatkettiin niin kauan kuin sille oli silloin tarvetta