HANNA TURUNEN Rastiviikon kisakeskuksen keskusaukion vilskettä Ohravaaralla. Huhtikankaan ampumaradan uudistus etenee Huhtikankaan ampumaradan olemassaolevia ratoja, maalilaitteita ja muita rakenteita on uudistettu kesän aikana. 6 4 1 4 8 8 1 4 4 2 3 7 Nro 50 | Hinta 3,50 € | sotkamolehti.fi | Perustettu 1962 Tiistai 8.7.2025 LÄÄKÄRIKESKUS LÄHELLÄSI PIHLAJALINNA VUOKATTI Torikatu 1, Sotkamo pihlajalinna.fi, 010 312 010 1 Sivu 2 Lontanjoen hakkuut harmittavat kalastajia Viimetalviset hakkuut Tipasojan Lontajoella toivat pettymyksen kalastajille. Palkintona on kiitos ihmisten auttamisesta ja ystävällisyydestä, kertoo Rastiviikon talkookonkari. Lontanjoelle on suunniteltu ennallistamistöitä, joiden on tarkoitus alkaa ensi kesänä. 1 Sivu 6 MARIA HOPPANIA Kiväärirata saa uuden ampumakatoksen. Rakkaudesta lajiin Kävimme jututtamassa suurtapahtuman talkoolaisia. Hakkuu tehtiin PEFCsertifioidulla alueella. Kuvassa hakkuualaa Lontanjoen varrella. Joen varresta hakattiin noin 7–10 metrin levyinen kaistale metsää, eikä suojakaistaa jokeen ole jätetty. Radan alueelle on rakennettu myös kokonaan uusia tiloja. 1 Sivu 12 JARI KORHONEN Takuuvarma ulkopeli toi täyden pistepotin Jymylle 1 Sivu 13 Metsäpeuran suojeluun EU-rahaa 1 Sivu 8. Uusittu ampumarata parantaa ampumaharrastuksen mahdollisuuksia kunnassa ja innostaa uusia harrastajia
METSÄKESKUKSEN rahoituksen ja tarkastuksen asiantuntija Teemu Pulkkanen kertoi, että metsälaissa ei ole määräyksiä, jotka estäisivät metsähakkuun jokivarteen asti. Jokia pienempiin puroihin voi olla rajoituksia, jos ne luokitellaan metsälain 10 §:n tarkoittamaksi erityisen tärkeäksi elinympäristöksi. Sotkamo-lehden toimitus yritti tavoittaa metsänomistajaa antamaan kommenttia juttuun soittamalla ja tekstiviestillä, mutta ei saanut vastausta. Puusto olisi ollut erittäin tarpeellinen suojavyöhyke joen varressa, Niskanen sanoi. Aiemmin joen varrella ollut metsä antoi suojaa joelle. – Ensi kesänä olisi tarkoitus kunnostaa jokia, jotta taimen ja harjus voisivat ennallistua jokiin. HANNA TURUNEN Kalastajat harmittelevat hakkuita. Kesällä 2026 on tarkoitus ryhtyä kunnostustoimiin. ”Päästäisiin siihen tilanteeseen, mikä se on noin sata vuotta sitten ollut.” Hanna Turunen Tipasojalla Lontanjoella oli talven aikana hakattu metsää. heinäkuuta 2025 2 // PUHEENAIHEET Jorma Niskasen mukaan ensi kesänä olisi tarkoitus kunnostaa jokia, jotta taimen ja harjus voisivat ennallistua jokiin. Ala on Lontanjoentien vierestä. Joelle toukokuun lopussa menneet kalastajat ottivat yhteyttä Tipasojan osakaskuntaan ja kertoivat tapahtuneesta. Seuraavan talven aikana osuuskunta aloittaa hankkeen ja kilpailuttaa padonpurkutyöt sekä jokien kunnostustyöt potentiaalisilla tekijöillä. Sotkamo-lehti // Tiistaina 8. Päästäisiin siihen tilanteeseen, mikä se on noin sata vuotta sitten ollut. Kainuun kalatalouskeskus on tehnyt suunnitelmat Lontanjoen ja Tipasjoen täydennysja kunnostussuunnitelmista. Joen vierestä oli hakattu noin 7–10 metrin levyinen kaistale metsää, eikä suojakaistaa jokeen ole jätetty. Pulkkanen kertoi osakaskunnalle, että hakatulle alueelle ei ole tehty metsänToukokuun lopussa Lontanjoelle suunnanneet kalastajat pettyivät hakkuujäljet nähtyään. Silminnäkijöiden mukaan hakkuujätettä oli päätynyt jokeen. Hakkuita on yhteensä muutaman sadan neliömetrin alalta. Rehevän kangasmaaston ansiosta jokeen pääsi vähemmän valumavesiä. Kalastajille metsähakkuu on iso pettymys, koska hakkuu ei heidän mielestään paranna joen tilaa. Niskasen mukaan hakkuualueen vieressä oleva koski on kesäisin suosittu kalastuspaikka. Osakaskunta on hakenut lupaa Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta Louhikosken padon purkamiseen. Kun ei ole varjostavaa puustoa, tilanne ei ole sopuisa meidän tavoitteen kanssa. JOKEA on ensi kesänä tarkoitus kunnostaa. Osakaskunta otti yhteyttä Metsäkeskukseen kertoen hakkuista, kertoi osakaskunnan puheenjohtaja Jorma Niskanen
– Jos laajempi katkos tulee, patteriradion kautta voi kuunnella uutisia. Jos joku olisi ostanut puut, puut eivät olisi saaneet lähteä palstalta sertifioituina. – Se on puukaupan osapuolten välinen asia ja usean tekijän summa, miten puun lopullinen hinta määräytyy kohteelta, Kurtti sanoi. " Hakattu alue on PEFC-sertifioitu, mikä tarkoittaa, että metsänomistaja on vapaaehtoisesti liittynyt sertifiointijärjestelmään. Suojakaistan leveys on vähintään kymmenen metriä, mutta kaikkialla vähintään viisi metriä. Metsäammattilaisilla tieto vaatimuksista on, mutta haaste onkin, että miten saadaan satunnaisesti omatoimisesti metsäänsä hoitavilla metsänomistajille tieto kulkeutumaan, jos apuna ei metsäammattilaista käytetä, Kurtti sanoo. Kajavella oltiin varauduttu siihen, että ukkoskuurot ja puuskainen tuuli voivat aiheuttaa jonkin verran vikoja. Suojakaistan leveys olisi pitänyt olla keskimäärin kymmenen metriä, mutta vähintään viisi metriä leveä. Kurtti kannustaa metsänomistajia kysymään metsäammattilaiselta, jäsenpalveluna esimerkiksi metsänhoitoyhdistyksiltä tai muulta metsäalan toimijalta, miten omatoiminen kotitarve hakkuu kannattaa toteuttaa, jotta hakkuu menee sertifikaatin mukaan. heinäkuuta 2025 PUHEENAIHEET // 3 käyttöilmoitusta. Salamanisku aiheutti perjantaiaamuisen sähkökatkoksen Sotkamossa. Lontanjoen varren hakkuun leveys on noin 7–10 metriä. 80% kaikista Suomen metsistä on PEFCsertifioituja. Kestävän metsätalouden yhdistys käy keskustelua metsänomistajan kanssa hakkuun syistä. – Sekä Sotkamon että Katerman sähköasemat kävivät kylmänä eli jännitteettömänä. HAKATTU ALUE on PEFC-sertifioitu, mikä tarkoittaa, että metsänomistaja on vapaaehtoisesti liittynyt sertifiointijärjestelmään. heinäkuuta kuten jutussa kerrottiin. KURTTI KERTOO, että metsäyhtiö ei ole hakannut tai ostanut alueen puuta. Sertifikaattia hallinnoi Kestävän metsätalouden yhdistys ry, jonka sivuilta voi käydä katsomassa, mitkä kiinteistöt Suomessa ovat sertifioituja. heinäkuuta, ei kuun viimeisenä päivänä 31. Toimikunta edellyttää, että virhettä ei tapahdu toiste. Kurtin mukaan metsäsertifikaatin olemassaolo voi unohtua, kun metsänomistaja käsittelee metsää harvoin, esimerkiksi 20 vuoden välein, joka sinänsä on metsässä lyhyt kiertoaika. Pohjoisen sertifiointialueen puheenjohtajana Aino Kurtti kertoi, että jos metsä on sertifioitu, metsänomistaja sitoutuu noudattamaan sertifioinnin standardin vaatimuksia. Sertifikaatista saa myös erota. – Se ei ole kenenkään etu, että sanktiot olisivat niin suuria tahattomista virheistä, että kiinteistöjä ruvettaisiin erottamaan sertifioinnista. Tapahtumassa esiintyy Carvalacciduo, eli Johannes Ruotsalainen, piano ja Pietari Willey, sello.. Kurtti muistuttaa, että jos metsänomistajalla tulee tarve hakata metsää, he muistavat noudattaa sertifikaatin vaatimuksia. MANNINEN piti perjantaina positiivisena sitä, että Ullaksi nimetty kesämyräkkä saapui ja ohitti alueen arkipäivänä ja vielä päiväsaikaan. Kuvituskuva. Kyse on luultavasti ollut tietämättömyydestä, mutta siitä tosiaan tekee sertifiointitoimikunta päätöksen kun kokonaisuus selvillä, Kurtti sanoi. Jorma Niskanen oli ottanut selvää, että sertifioinnin mukaan vesistöjen varteen jätetään kiintoaineja ravinnekuormitusta sitova sekä varjostusta ja monimuotoisuutta turvaava suojakaista, jossa säilytetään kasvillisuuden kerroksellisuus. Kesämyräkkä Ulla toi loppuviikolla mukanaan sateita, puuskittaista tuulta ja ukkoskuuroja Kainuuseen. Jonkin verran se on laantunut. Kestävän metsätalouden nimissä toimikunta toivoo, että yksittäinen tahaton vahinko ei johda sertifikaatista eroamiseen. Toistuvat rikkeet ja niitä seuraavat huomautukset johtavat sertifioinnista erottamiseen, jolloin metsänomistaja ei voi myydä puutansa enää sertifioituna. Henkilöstöä oli hyvin töissä ja konekalustoa oli Mannisen mukaan tarvittaessa saatavilla käyttöön. Pulkkanen teki hakkuista ilmoituksen Kestävän metsätalouden yhdistykselle, Pohjois-Suomen sertifikaattitoimikunnalle. Ukkonen iski 110 kilovoltin johtoon ja aukaisi sähköasemien syöttökatkaisijat, Manninen avasi katkoksen syitä. Kurtin mukaan PEFC on Suomessa otettu käyttöön vuonna 1999, standardia on päivitetty viimeksi vuoden 2023 alussa, jolloin esimerkiksi avosoiden reunoille ja vesistöjen varsille jätettävät suojakaistat levenivät ja niillä sallitaan vain poimintahakkuut. Suojakaistan alueelta saa tehdä poimintahakkuita eli metsästä voi poistaa suurimpia puita, jotta jäljelle jäävät puut saavat enemmän kasvutilaa. Päätöksen tekee Pohjoisen sertifiointialueen toimikunta. JARI YLIOJA Oikaisu: Kesäpäivän musiikkihetki Painetussa Sotkamo-lehdessä julkaistiin perjantaina 4. SERTIFIOINTIJÄRJESTELMÄÄN liittymisestä ei ole metsänomistajalle kuluja. Manninen ei uskonut Ulla-myrskyn lähestyessä, että myräkkä toisi mukanaan kovin pitkäkestoisia ja laajoja sähkökatkoksia. Jos kyseessä on tietämättömyys eikä tahallinen teko, toimikunta yleensä päätyy huomauttamaan metsänomistajaa. Vika saatiin korjattua noin kymmenessä minuutissa, eikä tapahtuneesta aiheutunut Mannisen mukaan isompaa vikaa. heinäkuuta. – Kesällä on se hyvä, että valoa riittää läpi yön, eli se ei ole ongelma. Seuraava Kesäpäivän musiikkihetki järjestetään Sotkamon kirkossa keskiviikkona 9. heinäkuuta kello 14. Jutussa mainittu Kesäpäivän musiikkihetki järjestettiin keskiviikkona 2. Puu oli kaatunut jokeen. Sotkamo-lehti // Tiistaina 8. Yhdistys ei langeta sakkoja, koska metsän sertifiointi on vapaaehtoista. – Eli väkeä on saatavilla hyvin, sen suhteen ei ole ongelmaa. Silläkin puulla on rahallinen arvo, joten sertifioinnin kustannus tulee metsänomistajalle sitä kautta. Kajave Oy:n käytönjohtaja Marko Manninen kertoi, että sähkökatkos vaikutti noin 4 000 asiakkaaseen. Pakastin kannattaa pitää kiinni, pakastetut ruoat kyllä kestävät siellä pitkän aikaa. Osa ostajista maksaa sertifioidulle puulle parempaa hintaa. 80 % kaikista Suomen metsistä on PEFC-sertifioituja. Sen sijaan sertifioinnissa lukee, että suojakaista jokeen olisi pitänyt jättää. METSÄLAIN mukaan alueella ei tarvitse jättää suojakaistaa vesistöön. Metsänostajat tarvitsevat sertifioitua puuta toiminnassaan ja osoittavat sillä vastuullisen toimintansa. Aino Kurtin mukaan metsänomistajaan on otettu yhteyttä hakkuun jälkeen. heinäkuuta juttu Kesäpäivän musiikkihetkestä. Sen lisäksi edellytettävä säästöpuiden määrä ja järeys kasvoivat. MANNINEN suositteli varmistamaan myräkän uhatessa, että patteriradion paristot ovat kunnossa ja sähkökaton sattuessa välttämään esimerkiksi pakastimen avaamista. Sertifikaatissa on tiukemmat kriteerit metsänhoidolle kuin mitä Suomen lainsäädäntö vaatii. Tällöin muitakaan hyviä riistatiheikköjä ja säästöpuita, niitäkään ei olisi pakko jättää maastoon, Kurtti sanoi. – Voi olla että sertifiointivaatimuksia ei ole noudatettu ja sertifiointitoimikunta käsittelee tapauksen seuraavassa kokouksessaan, Kurtti sanoi. Kaikista hakkuista ei metsänkäyttöilmoitusta tarvitse tehdä, esimerkiksi kotitarvehakkuista. – Metsänomistaja ei ole mahdollisesti tiennyt, että heillä on sertifikaatti voimassa ja että vaatimukset ovat tällaiset. – Tuulija myrskyennuste näyttää siltä, että ei tule niin pahana kuin alun perin pelättiin. Varmuuden vuoksi vastaavassa tilanteessa voi varata esimerkiksi juomavettä saataville. Sama juttu julkaistiin verkossa maanantaina 7. Sertifioinnin vaatimusten johdosta esimerkiksi suojavyöhykkeille ja säästöpuuryhmiin jää ainespuuta keräämättä hakkuun yhteydessä. HANNA TURUNEN HANNA TURUNEN Sähköt katkesivat tuhansilta Kasperi Lumijärvi Sähköt katkesivat Sotkamon kirkonkylältä, muun muassa Sotkamo-lehden toimituksesta, perjantaiaamuna pian kello kahdeksan jälkeen
Yksi asia sai minut arvostamaan opettajien työtä Kolumni Aloitin viime vuonna tekemään töitä opettajan ja koulunkäyntiohjaajan sijaisena journalismin opintojeni ohessa. Työtä vaikeuttaa oppilaiden keskuudessa kasvaneet oppimisja keskittymisvaikeudet. Kainuun Rastiviikon merkeissä. Eikä alamäki rajoitu vain tapahtumiin ja seuratoimintaan. Sotkamo-lehti // Tiistaina 8. Pääkirjoitus. JARI KORHONEN Kuvia voi lähettää 9. Siksi osa perinteisesti tapahtumista jää järjestämättä ja uudet syntymättä. Osoituksena ryhmän itseohjautuvuudesta ja selvistä toimintamalleista kilpailunjohtaja ehti kaiken hässäkän keskellä antaa kommenttinsa paikallislehden toimittajalle. Työt olivat mukavaa vastapainoa opinnoilleni, mutta heti ensimmäisenä työpäivänäni tajusin, miten haastavaa opetusalan työntekijöiden työ on. Tuhansia ihmisiä vetävä monipäiväinen tapahtuma vaatii kisaorganisaatiolta paljon. Talkoolaisten kommenteissa korostuivat ihmisten auttaminen, ystävälliset hymyt ja vahva yhteishenki. Yhteishenki, sosiaalisten verkostojen muodostuminen ja ihmisten auttaminen ovat arvokkaita, vaikka niiden myötä ei palkkatuloja kertyisikään. Kun lapset olivat välitunnilla, keräilin kyyneliäni ja tsemppasin itseni jatkamaan päivän loppuun. Lajirakkauttakaan ei talkoolaisilta puuttunut. Rastiviikon kaltaisen kansainvälisen suurtapahtuman lisäksi talkooväki on mahdollistamassa pienimuotoisempia tapahtumia ja esimerkiksi seuratoimintaa. 010 665 7200 ti–la klo 7–11 (pvm/mpm) • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • lukijailmoitukset@hillagroup.fi • puh. Ensimmäinen työpäiväni oli erään kolmosluokan kanssa. Erityisesti erityislasten kanssa työ voi olla myös henkisesti raskasta. Tukea tarvitseva lapsi ei aina pääse erityisopettajalle, jolloin vastuu lisäavun ja tuen antamisesta on opettajalla ja ohjaajilla. Jos ohjaajista on pulaa, yksi ohjaaja joutuu olemaan usean haastavan lapsen kanssa yhtä aikaa. Joten kiinnitäthän huomiota viestin otsikkoon. On täysin ymmärrettävää, että pienistä puroista tulonsa kerryttävä nuori valitsee mieluummin korvausta vastaan tehtävän työn. Toivoisin, että olisin tiedostanut nämä asiat silloin, kun olin vielä itse peruskoulussa. Paikallisia tapahtumia toimittajana kiertäessä toistuu usein sama valitettava viesti: nykyään talkooväkeä on entistä vaikeampi saada. Olin ensin mielissäni, kun ajattelin, että oppilaat pitävät siitä, että olin heidän sijaisena. Lapset ja nuoret muistakaa, että opettajat, ohjaajat ja sijaiset ovat ihmisiä tunteineen: olkaa heille kilttejä. Asiakaspalvelu Kesäkuvakisan satoa Voi lähettää kesäkuvia meille osoitteeseen toimitus@sotkamolehti.fi. Joten opettajat, koulunkäyntiohjaajat, sijaiset ja kaikki muut opetusalan työntekijät, arvostan tekemäänne työtä suuresti. Heikkilän kilpailukeskuksen ja Vuokatin kisakylän lisäksi tapahtumia koettiin muun muassa Hiukan pesäpallostadionilla ja Sotkamon torilla. Kiireistä lapsiperheja työarkea elävällä aika on tiukassa, eikä talkootyö välttämättä kuulosta houkuttelevimmalta vapaa-ajan vietolta. Edessäsi olevan lehden sivulla 12 on juttu Huhtikankaan ampumaradan uudistamisessa, jossa talkootyö näyttelee myös suurta roolia. Miten etenkin nuorempia polvia saisi houkuteltua talkootyön pariin, tai miten tehdä talkootyöstä nuorille houkuttelevampaa. Nykyään olen tehnyt sijaisuuksia kahdessa eri koulussa, ja olen tykästynyt erityisesti koulunkäyntiohjaajan töihin. Kirjoita viestin otsikkoon Kesäkuva. Sittemmin työ muuttui helpommaksi, kun lapset tulivat tutuiksi ja oma itsevarmuuteni kasvoi – onneksi niin. Urheiluseuroissa osa lasten vanhemmista toivoo voivansa maksaa itsensä vapaaksi talkootöistä. Oppilaat vetivät minua kuin pässiä narussa ja testasivat, minkä ehtivät. Sitä se toki on, mutta sen lisäksi työhön kuuluvat jatkuva huolenpito työrauhasta ja välituntiriitojen selvittelyt. heinäkuuta 2025 4 // Ota yhteyttä: • hillalogistiikka.fi/palaute • puh. Päivän mittaan minulle kuitenkin valkeni, miksi oppilaat olivat sijaisuudestani niin fiiliksissä. Tässä maassa ei tapahtuisi juuri mitään yhteisöllistä ilman talkoolaisia. Autisminkirjon ryhmissä on mahdollista, että jokainen lapsi tarvitsee oman ohjaajan koulupäivän ajaksi. Monet talkoolaisista ovat jo saavuttaneet kunnioitettavan korkean iän ja nähneet suomalaisen yhdistystoiminnan kultakauden. Milja Huotari Kirjoittaja on Kainuun Sanomien kesätoimittaja. 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) • asiakaspalvelu.hillagroup.fi Jäikö lehti tulematta. elokuuta saakka. Kun oppilaat ryntäsivät luokkaan, yksi oppilaista huusi ”Hei jes, meillä on sijainen!”. Nuorempaa väkeä voi olla haasteellista saada joukkoon. Viime viikolla nautittiin suunnistuksen ja reippaan yhdessäolon juhlaa 57. Moni lähtee taktisesti matkalle taloyhtiön pihatalkoiden aikaan, sillä “ilmaiseksi” tehty työ ei houkuta. Itselleni vaikeinta on ollut auktoriteetin saaminen. Pilvet kohoavat näyttävästi Pertti Granqvistin kuvassa. PERT TI GRANQVIST Mistä lisää talkoohenkeä. Opin, että 25 kolmosluokkalaista osaa murentaa yhden 20-vuotiaan auktoriteetin yllättävän helposti. Kilpailunjohtaja Antti Flöjt joutui perjantaina yhdessä juryn kanssa keskeyttämään viimeisen kisapäivän kokonaan, mutta kriisitilanteessakin hän kiitteli talkoolaisia. Lapset eivät kuunnelleet tunneilla ja juoksentelivat luokassa kesken opetuksen. Huomioithan, että ilman otsikkoa kuva ei tule oikeaan kansioon, eikä se silloin ole mukana kilpailussa. Työkokemus opetusalalta on saanut minut arvostamaan opettajien ja ohjaajien työtä. Kävimme kysymässä Rastiviikolla talkootyötä tekeviltä kuulumisia. Tunneilla on myös huomioitava lasten erilaiset oppimistavat. Ennen sitä ajattelin, että työ on opettamista ja tuntien vetämistä, ja siinä pärjää, jos osaa itse opetettavat asiat. Kasvatatte lapsista ja nuorista itsenäisiä ja sivistyneitä ihmisiä. Voit lukea jutun tämän lehden sivulta 6. Jari Korhonen lähetti kuvan kauniisti kukkivasta omenapuusta. Julkaisemme kuvia printtija verkkolehdessä. Kun seuraa uutisia opettajien ahdingosta kouluissa, olen huomannut, että en ole ainoa, joka kärsii ongelmasta. Avainasemassa ovat talkoolaiset, jotka tekevät koko tapahtuman mahdolliseksi. Vaikka kyseessä on todellinen haaste, se luo helpotusta nuorelle sijaiselle, että auktoriteetin saaminen voi olla haastavaa myös pätevillä opettajilla
30pv alimpien hintojen tarkistuspäivä 4.7.2025 Euronicsilta myös nopeat toimitukset ja asennuspal velut Electrolux LNT7MC32W Jääkaappipakastin • MultiFlow-teknologia säilyttää jääkaapin sisälämpötilan tasaisena estäen elintarvikkeiden kuivumisen Helkama HPS142E Säiliöpakastin/ jääkaappi • Tästä pakastimesta voit tehdä helposti jääkaapin, säädä vain termostaatti pienelle ja saat lisää jääkaappitilaa! • Mitat: K 83,5, L 63,5, S 55,6 cm Candy CCG1L314EW Jääkaappipakastin • Sopii jenkkikaapin tiloihin, mutta jääkaappi on kätevästi yläpuolella • Äänitaso vain 39 dB • Mitat: K 144, L 48, S 57 cm Electrolux EFI621O84O ET-pesukone • Pesee vaatteesi älykkäästi ja hellävaraisesti. Helkama HPK280E Kaappipakastin • Helkama 60 cm leveä ja 186 cm korkea automaattisulatteinen NoFrost pakastin. Sotkamo-lehti // Tiistaina 8. heinäkuuta 2025 // 5 Parasta paikallista palvelua Sotkamo Kainuuntie 28, Ma–pe 9-17, la 9-13 Tarjoukset voimassa 7.-20.7.2025, tai niin kauan kuin varatut erät myymälöissä riittävät. 8 kg kapasiteetti, antiallergia-ohjelma ja säästöä tuova sensicare tekevät siitä täydellisen valinnan arkeen. Candy CST27L31S PT Pesukone • Hyvillä pikaohjelmilla varustettu 7 kg täyttömäärällä varustettu pesukone Bosch KSV36NWEP Jääkaappi • FreshSense-sensoriautomatiikka kaapin sisäja ulkopuolella reagoi lämpötilan muutoksiin ja takaa jatkuvan tasaisen säilytyslämpötilan Helkama HJA396E Jääkaappi • Tyylikäs ja käytännöllinen jääkaappi metallikahvalla • 60 cm leveä ja 186 cm korkea • Automaattisulatteinen 299 , € (399 €) 279 € (349 €) Säästä 70 € Säästä 100 € Säästä 100 € Säästä 50 € Säästä 50 € Säästä 100 € 599 € 299 € (349 €) 699 € 649 € (699 €) 899 € (999 €) 499 € (599 €)
Lajille uskollisena hän on ollut mukana Kainuun Rastiviikolla aina tavalla tai toisella. – Minä olen itse suunnistanut Rastiviikolla vuodesta 1973 lähtien. heinäkuuta. Hän on tehnyt Rastiviikolla töitä vapaaehtoisena vuodesta 1986 lähtien. Kuvassa vasemmalta oikealle Marika Paananen, Eine Lundberg, Markku Väisänen, Helvi Piirainen, Amanda Juntunen, Anneli Heikkinen, Leila Vähärautio, Ulla Poukkanen, Viena Kämäräinen, Liisa Kinnunen, Merja Suominen, Kiia Hyvönen, Pirjo Pikkarainen, Sanna Uurtio, Sanna Leinonen ja Tuula Roivainen.. heinäkuuta 2025 6 // Maria Hoppania Palkintona on kiitos ihmisten auttamisesta, ystävällisyydestä ja lajirakkaudesta, sanoo Yrjö Sorvari, joka on Kainuun Rastiviikolla talkootyön konkari. heinäkuuta ukkosmyrskyn ja kovan tuulen vuoksi. Sorvari on toiminut aiemmin ratamestarina. Hän muistaa, että tapahtumaa on koetellut niin ukkosmyrsky kuin heikko liikennejärjestelykin. Sunnuntai oli hankala päivä sateisen sään vuoksi, mutta ihmisten ystävällisyys, hymyt ja positiivinen asenne kirkastivat sateista päivää. – Pahin oli vuoden 2013 Rastiviikko ja MM-kisat. Minun koko perheeni on suunnistanut. Sotkamo-lehti // Tiistaina 8. Tänä vuonna Rastiviikon viimeinen osakilpailu jouduttiin perumaan perjantaina 4. Jokaisella rastiviikolla on Sorvarin mukaan ollut omat ongelmansa. Viesti avuntarpeesta kulki eteenpäin, ja aika pian yhdeksän traktoria oli apuna pellolla siirtämässä autoja. SORVARI kertoo, että sunnuntaina pellolle parkkeeratut autot jäivät jumiin liejuun. Liikennejärjestelystä huolehtivaa Sorvaria talkootyöhön motivoi yksinkertaisesti laji. Talkoolaisten ikähaarukka on 8–80 vuotta. Siitä lähtien olen olKaikenikäiset talkoolaiset mahdollistavat Rastiviikon Kävimme jututtamassa Rastiviikon talkoolaisia torstaina 3. Silloin liikennejärjestelyt eivät sujuneet mitenkään. – Mutta kyllä me pilataan tämä systeemi, jos ei osata nyt nauttia tästä, hän tiivisti
Säällä kuin säällä he lähtevät juoksemaan tuonne rasteille. Marjatta Korhonen toimii keskusaukion huoltoryhmässä. Meillä on aika säpäkkää täällä. Paananen haluaa puhua talkootyön puolesta ja toivoo, että vapaaehtoisuus tulisi nuorempienkin ikäpolvien elämään. Alueelta löytyy myös Oskari Korkkosen viikinkiteemaista kivitaidetta. Yrjö Sorvari on Rastiviikolla vapaaehtoistyön konkari. – Perjantaina olemme täällä aika kyynel silmässä. Hän kertoo, että kiireessä parhaansa tekeminen saa talkoolaisten yhteishengen kukoistamaan. Yhdistys haluaa tuoda kuvataiteen sinne, missä ihmiset liikkuvat, toteaa Taidevaltatie Toivo ry:n puheenjohtaja ja Törmää Taiteeseen -tapahtuman tuottaja Jarmo Kaivo-oja. Työtä riittää, mutta taukokahvilaan pääsee aina välillä levähtämään ja odottelemaan seuraavaa vuoroa. – Ravintola on aika hektinen paikka. Tarjoiltava ruoka on siis usean tiimin yhteistyön tulos. METSÄSTYSSEURAN yövalvojat laittavat soppatykit tulille aamua varten. Me emme tiedä, kohtaammeko enää koskaan. Torstaina Ohravaaralla sää oli lämmin. – Suunnistuksen talkootyö on siitä hyvä, että ihmiset ovat kaikki reippaalla mielellä. Rastiviikolla työskentelee monia ihmisiä, jotka ovat jopa hurahtaneet talkoolaisuuteen. – Turha pönötys pois taiteen ympäriltä, Kaivo-oja kiteyttää.. Paananen kertoo, että keittiössä on miehiä ja naisia useista eri seuroista. Korhosella on hieman kokemusta suunnistamisesta. – Vaikka olemme täällä hyvin haastavissa olosuhteissa, niin tänne on hauska tuoda taidetta ja haastaa sitä perinteistä ajatusta, missä ympäristössä kuvataide voi aina olla, hän sanoo. Alueelta löytyi muun muassa kevään ylioppilaan Oskari Korkkosen kiviveistoksia, joissa näkyy viikinkiteema. Sotkamolainen Johanna Leino on taiteillut kukista Kainuun Rastiviikon logon. Taidetta Kainuun Rastiviikolla. – Ihmiset ovat ottaneet todella hyvin vastaan, Kaivo-oja sanoo. Sorvari kehuu heidän ryhmäänsä ja hyvää huoltoa. Kaivo-oja korostaa, ettei taidetta kannata ottaa liian ryppyotsaisesti, vaan siihen kannattaa tutustua rohkeasti erilaisissa ympäristöissä. Hänen mielestään nuorten kannattaisi lähteä hakemaan ensimmäisiä merkintöjä ansioluetteloon juurikin talkootöistä. MAHDOLLISUUS AUTTAA ihmisiä houkuttelee Marjatta Korhosta talkootyöhön. heinäkuuta 2025 // 7 lut liikennejärjestelyn puolella, hän nauraa. Kuvassa vasemmalta oikealle Marika Paananen, Eine Lundberg, Markku Väisänen, Helvi Piirainen, Amanda Juntunen, Anneli Heikkinen, Leila Vähärautio, Ulla Poukkanen, Viena Kämäräinen, Liisa Kinnunen, Merja Suominen, Kiia Hyvönen, Pirjo Pikkarainen, Sanna Uurtio, Sanna Leinonen ja Tuula Roivainen. Marika Paananen ei itse ole talkootyössä, mutta hän ohjaa talkoolaisia keittiössä, kahvilassa, grillillä ja kasvispisteellä. Valtaosa töistä on sotkamolaisten taiteilijoiden käsialaa. Hänen siskonsa sen sijaan suunnistaa aktiivisesti. Tänne tulee eri paikkakunnilta väkeä. Alueella oli myös Markku Leppälän puuveistosten sarja. Kuhmon marttoja keittiössä on 15 henkeä. Muksulassa lapset saivat maalata kiviä, joista kasvaa lopulta värikäs nurmikolla luikerteleva rantakäärme. Sotkamo-lehti // Tiistaina 8. Sen vuoksi meillä on aikamoinen huumorimeininki. Tiimissä on vajaa 40 talkoolaista. – Tällaisten urheilutapahtumien tulevaisuus on vapaaehtoisista kiinni. Marika Paananen työskentelee keittiön puolella. Hänen tehtävänään on huolehtia muun muassa siisteydestä, mikä tuo kaikille tapahtuman kävijöille hyvinvointia. Hän on huomannut, että niin osallistujat kuin katsojatkin ovat Rastiviikolla hyvällä mielellä. Sanna Tuunaisen suunnittelema ja toteuttama veistos kuuluu teossarjaan Suuntien mahdollisuudet. Vanhimmat ovat 80-vuotiaita. Hän kertoo, että talkoolaisista nuorimmat ovat 8–10-vuotiaita alakoululaisia. Suunnistus näkyy alueen taideteoksissa. Tapahtumasta voi löytää jopa ystäviä. 3D-tekniikalla tehty pöllö on Kaarina Kuusisto-Lukkarin käsialaa. Työtehtävät jaetaan taitojen ja tahdon mukaisesti. " Tällaisten urheilutapahtumien tulevaisuus on vapaaehtoisista kiinni. Hän huomauttaa, ettei tarvitse olla esimerkiksi keittiöalan ammattilainen voidakseen työskennellä keittiössä. MARIA HOPPANIA Sotkamolaista taidetta Kainuun Rastiviikolla Taidevaltatie Toivo ry toi kuvataidetta myös Kainuun Rastiviikolle
050 307 5439 KIVIKYLÄN MYYNTIAUTO SOTKAMON TORILLA TIISTAINA KLO 9.00 14.00 MAALAISHYYTELÖ MAKKARAKASSI 12 € SAVUKYLKI MAALAISKINKKU PALVIKEITTOA MUKAAN! OSTETAAN KULTAA JA HOPEAA vanhoja rahoja, seteleitä, kolikoita, militariaa, kelloja, postimerkkejä ja rihkamaa, Moneta, vinyylilevyt Liikkuvat Kultahopea-ostopisteet ympäri Suomen. Uudet menetelmät tarjoavat varautumiskeinoja myös tilanteeseen, jossa metsäpeurakanta laskisi nopeasti esimerkiksi tarttuvan eläintaudin seurauksena. Sotkamo-lehti // Tiistaina 8. 1 LIFE on Euroopan unionin rahoitusinstrumentti, joka tukee ympäristöja luonnonsuojeluhankkeita ja edistää näin EU:n ympäristöpolitiikan toteuttamista Verkosta tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut kätevästi sotkamolehti.fi. Metsäpeuranaaraan ravia. Metsäpeuroja elää vain Suomessa ja Luoteis-Venäjällä. herkullisia Kivikylän tuotteita KONTINJOEN HERKKUKULMA KONTINJOEN MYYMÄLÄ MYYMÄLÄ SULJETTU TOISTAISEKSI puh. UUDESSA HANKKEESSA toteutetaan monipuolisia suojelutoimia metsäpeuran tulevaisuuden turvaamiseksi. Hanke on suunniteltu kaksi vuotta sitten päivitetyn metsäpeurakannan hoitosuunnitelman pohjalta ja kestää seitsemän vuotta. Niemen mukaan tämä auttaa ylläpitämään metsäpeuran eläintarhakannan perinnöllistä monimuotoisuutta ja varmistamaan, että täydennysja palautusistutuksiin on tulevaisuudessakin saatavilla sopivia kantayksilöitä. – Täydennysistutus vahvistaa nykyistä kantaa, palautusistutus tuo lajin takaisin entiselle esiintymisalueelle. Hankkeessa muun muassa kehitetään metsäpeuran keinollisen lisääntymisen menetelmiä ja taltioidaan metsäpeuran perimää biopankkiin. 050 307 5439 puh. Metsäpeura-asiantuntija Milla Niemi kertoo Metsähallituksen tiedotteessa, että hankkeen rungon muodostavat metsäpeurojen täydennysistutukset Lauhanvuoren ja Seitsemisen kansallispuistoissa sekä Tiilikkajärven kansallispuistossa toteutettava palautusistutus. Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 9,55 miljoonaa euroa, josta EU-rahoitus kattaa 60 prosenttia. Tervetuloa peremmälle ilman ajanvarausta! www.kultahopea.fi – todennäköisesti aina paras hinta KOTIKÄYNNIT 0800?150?150 KIERTUEPAIKAT: (OLEMME PARKKIPAIKALLA) 10.07.2025 TORSTAI 09:30-10:00 Valtimo ABC 10:15-10:45 Nurmes ABC 11:40-12:15 Kuhmon tori 13:00-13:50 Sotkamon tori 14:00-14:45 Vuokatti K-Supermarket 15:20-17:00 Kajaani tori 17:15-18:00 Kajaani Tokmanni Kehräämöntie 11.07.2025 PERJANTAI 09:30-10:35 Ristijärvi K-Monimarket Leinonen 11:05-12:20 Hyrynsalmi K-Market 13:05-14:20 Puolanka K-Market 15:10-16:00 Paltamo K-Market 16:20-17:00 Kontiomäki Rautatieasema 17:30-18:00 Kajaani ABC Taikatie 4 12.07.2025 LAUANTAI 09:30-10:00 Juuka Neste Kolinportti 10:45-11:15 Uimaharju tori 11:35-12:00 Eno Neste 12:25-13:30 Kontiolahti k-Market 13:50-15:05 Lehmo Kirjasto 15:25-16:30 Raatekangas Tokmanni 16:50-18:00 Joensuu Shell Rauhankatu 10.08.2025 SUNNUNTAI (HUOM! 10.08.2025) 09:30-10:25 Tokmanni Liperi 11:00-12:00 Outokumpu kauppatori 12:25-13:00 Polvijärvi Kirjasto 13:45-14:00 Koli Sale 14:40-15:00 Juuka SEO 15:35-16:10 Nurmes Tokmanni 17:00-18:00 Lieksa Citymarket 18:45-19:15 Nurmes Kauppatori 11.08.2025 MAANANTAI (HUOM! 11.08.2025) 09:30-10:00 Valtimo ABC 10:15-10:45 Nurmes ABC 11:40-12:15 Kuhmon tori 13:00-13:50 Sotkamon tori 14:00-14:45 Vuokatti K-Supermarket 15:20-17:00 Kajaani tori 17:15-18:00 Kajaani Tokmanni Kehräämöntie 12.08.2025 TIISTAI (HUOM! 12.08.2025) 09:30-10:35 Ristijärvi K-Monimarket Leinonen 11:05-12:20 Hyrynsalmi K-Market 13:05-14:20 Puolanka K-Market 15:10-16:00 Paltamo K-Market 16:20-17:00 Kontiomäki Rautatieasema 17:30-18:00 Kajaani ABC Taikatie 4 EU myönsi rahoituksen metsäpeuran suojeluun Jarno Hiltunen EU LIFE -ohjelma on myöntänyt metsäpeuran suojeluja kannanhoitotyöhön hankerahoituksen. heinäkuuta 2025 8 // HERKKUKASSI 20 € sis. Tarkoitus on jatkaa yhteistyötä myös porotalouden toimijoiden kanssa metsäpeurakannan perimän turvaamiseksi. Maailmankannan koko on arviolta viitisen tuhatta yksilöä, joista noin kolme tuhatta elää Suomessa. MARITA UT TER FAKTA Mikä. Löydät meidät ostoautosta. 1 LIFEline4Fennicus -hanketta koordinoi Metsähallituksen Eräpalvelut 1 Kumppaneita hakkeessa ovat Luonnonvarakeskus, Lumimuutos Osuuskunta, Korkeasaaren eläintarha ja Ranuan Eläinpuisto 1 Työtä rahoittavat LIFE-ohjelman lisäksi maaja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö, European Wildlife Comeback Fund, Raija ja Ossi Tuuliaisen Säätiö sekä hanketta toteuttavat organisaatiot 1 Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 9,55 miljoonaa euroa, josta EU-rahoitus kattaa 60 prosenttia. Se on jatkoa vuonna 2023 päättyneelle Metsäpeura LIFE-hankkeelle. Suomen alkuperäiseen eläinlajistoon kuuluvan metsäpeurakannan elinvoimaisuutta pyritään parantamaan pitkällä aikavälillä ensi vuonna alkavan LIFEline4Fennicus -hankkeen avulla. TOIMIVIKSI TIEDETTYJEN suojelukeinojen rinnalle tuodaan hankkeessa myös uusia ratkaisuja turvaamaan metsäpeurakantaa. Meillä metsäpeuraa uhkaavat muun muassa maisemarakenteen muutokset, suurpetojen saalistus sekä liikenne
Tuomarineuvoston jäsen Mikko Pääkkönen ja kilpailunjohtaja Antti Flöjt harmittelivat viimeisen osakilpailun peruuntumista. Ihmisten turvallisuus ja terveys on pääasia, kilpailunjohtaja Antti Flöjt kertoi. Suunnistuskilpailun peruminen ukkosen vuoksi on Suomessa harvinaista, vaikka esimerkiksi Keski-Euroopassa sitä tapahtuu. osakilpailu. – Ei päätös ole mukava, mutta se oli helppo tässä kohtaa. Tapahtuman järjestämisessä käytetty kalusto oli vuokralla perjantaihin asti, eikä osallistujien tasavertainen kohtelukaan mahdollistanut osakilpailun siirtoa seuraavalle päivälle. HETI KÄTEISENÄ TAI TILILLE. KULTAJA HOPEAHARKOT VERKKOKAUPA STA TAI PALVELUAUTOS TA! Asiantuntijamme paikalla: Sotkamon torilla Torikatu 10 ke 9.7. FLÖJTIN mukaan edellytyksiä perjantain osakilpailun turvalliseen läpivientiin ei ollut. OtteluisänTä: ENNAKKOMYYNTIPISTEET C-KATSOMOON LIPPUHINNAT • A-katsomo: 20,50€—23,50€ • B-katsomo: 17,50€—21,50€ • C-katsomo: 16,50€—18,50€ • Alle 15-vuotiaat ja veteraanit ilmaiseksi ticketmaster.. – Turvallisuuspäällikkö, tekninen asiantuntija, tuomarineuvosto ja minä kokoonnuimme kello 11.00 tekemään päätöstä. Tiedotamme tästä vielä myöhemmin, Flöjt sanoi. Ennusteet lupasivat myräkkää ja puuskittaista tuulta perjantai-iltaan asti, ja mahdollisuutta lisäpäivään ei ollut. Perjantain kisaan lähdettäessä kärjessä olivat Suunta Jyväskylän Veera Klemettinen ja Tampereen Pyrinnön Elias Kuukka. / sotkamonjymy LIPUT ENNAKKOON: TI 8.7. Kello 10.10 kaikki lähdöt keskeytettiin ja niitä lykättiin kahdella tunnilla. Ukkosen ja puuskittaisen tuulen vuoksi Rastiviikko typistyi kolmen osakilpailun mittaiseksi. Perjantaina kello 10 vuorossa olisi ollut viimeinen eli 4. Kuitenkin kello 10 aikaan, kun lähdöt alkoivat, ukkosrintama oli juuri kisakeskuksen päällä. Sääennusteen mukaan ukkosmyräkkä jatkaa päällämme pyörimistä ja iltapäiväksi on luvattu voimakkaita tuulenpuuskia. Flöjtin mieleen tuli yksi vastaava tapaus Suomesta noin 20 vuoden takaa. heinäkuuta 2025 // 9 OSTAMME KULTAA JA HOPEAA 09 512 7298 www.jalonom.fi Maksamme jalometallisi arvon Kuhmon torilla Torikatu 22 ti 8.7. Neljännen osakilpailun keskeyttäminen tarkoittaa sitä, että Rastiviikon kilpailujen lopputulos katsotaan kolmen jo käydyn osakilpailun tuloksista. Sotkamo-lehti // Tiistaina 8. Kello 11 Rastiviikon kisajohto kokoontui, ja sääennusteen vuoksi kaikki sarjat perjantailta keskeytettiin. Keskustelua kokouksessa herätti vain sääntöpykälien noudattaminen päätösjärjestyksessä. klo 10-17 jymyVs.KPL • Intersport Piipponen • Holiday Club Katinkulta Abo Energy tarjoaa ilmaisen sisäänpääsyn C-katsomoon kaikille alle 15-vuotiaille. Esimerkiksi lomaansa vielä täällä jatkavat voisivat kiertää rataa omatoimisesti. – Pyrimme järjestämään ihmisille mahdollisuuden, että tämän päivän karttoja olisi jaossa myöhemmin. Klo 18.00 TERRAFAME stadionilla Rastiviikon viimeinen osakilpailu keskeytettiin Antti Huusko Kasperi Lumijärvi Ulla-myrskyn saapuminen Kainuuseen vaikutti myös Kainuun Rastiviikon viimeiseen päivään. Flöjt kertoi päätöksen syntyneen nopeasti ja yksimielisesti. KASPERI LUMIJÄRVI. klo 10-17 Kullan pörssihinta ylitti jo 94€/g, nyt on hyvä hetki myydä kultasekä hopeaesineet ja saada niistä korkein mahdollinen hinta! Ostamme korut, kellot, aterimet, mitalit, kolikot ja harkot
Ammattisuunnistajana toimiva Kuukka toteaa palkinnon olevan ”merkittävä lisä” hänelle. Tuli sellainen kahden minuutin kaarros, hän kertaa isointa mokaansa. – Erityisesti ensimmäisen päivän vaativa vaaramaasto jää tästä rastiviikosta mieleen. Sitä sattuu Suomessa todella harvoin, eikä itselle tule mieleen, milloin olisi aiemmin peruttu, Kuukka sanoo. Siinä tuli suuntavirhe, unohtui katsoa kompassia ja maasto oli yllättävän peitteistä. Hän mainitsee Rastiviikon olevan ristiriidassa kansainvälisten kisojen kalenterin kanssa, jonka takia hän osallistui nyt vasta toista kertaa KRV:lle. heinäkuuta 2025 10 // URHEILU Rastiviikon voittoihin Elias Kuukka ja Veera Klemettinen Jussi Heikkinen Suunnistuksen suurtapahtuma Kainuun Rastiviikko sai vaisun lopetuksen perjantaina. Käytyjen kolmen osakilpailun osalta Kuukalla riittää ylistyssanoja. Kuukka sanoo maaston olevan jokseenkin tuttu aiemmilta harjoitusleireiltä, mutta vaativuus pääsi silti yllättämään. – Oli kunnon suunnistusta kunnon radoilla. Kahdessa aiemmassa Kuukka toteaa tulleen liikaa pienempiä virheitä, jonka päälle tuli yksi isompi virhe. Kokonaiskilpailujen voitot määräytyivät kolmen ensimmäisen osakilpailun perusteella. Kokonaisajassa Kuukka oli 45 sekuntia Ahoa edellä. Kello 11 Rastiviikon kisajohto kokoontui, ja sääennusteen vuoksi kaikki sarjat perjantailta keskeytettiin. – Kisaviikko onnistui ihan hyvin, vaikka sunnuntaina olikin haasteita paikoituksen kanssa, mutta nekin haasteet pystyimme paikkaamaan sopivasti. – Hieman toki harmitti, että viimeinen kisa jäi juoksematta, olisi ollut hienoa päästä vielä kisaamaan. Kisapäivän alkaessa kello 10 aamulla vyöryi ukkosrintama kisakeskuksen päälle. Miesten yleisessä sarjassa voiton otti Tampereen Pyrinnön Elias Kuukka, joka kiri torstain osakilpailussa Valkeakosken Hakan Aaro Ahon edelle. On aina hienoa päästä erilaiseen metsään, Kuukka mehustelee. Iltapäivälle luvataan vieläkin kovempia tuulenpuuskia, Kainuun Rastiviikon pääsihteeri Jukka Liuha toteaa. Klemettinen sijoittui kaikissa kolmessa osakilpailussa kahden kärkeen ja oli kokonaisajassa 5 minuuttia ja 44 sekuntia Kinniä edellä. Päätös keskeyttämisestä syntyi nopeasti ja yksimielisesti. Klemettinen sanoo suuntaavansa seuraavaksi Kuopioon seuraamaan suunnistuksen MM-kisoja. Viimeisellä rinnevälillä ajattelin, että on jo selkeämpää ja lähdin suorittamaan väliä kovaa vauhtia. Toki pitää mennä turvallisuus edellä, jos viranomaiset ja kilpailunjohto näin päättää, niin se on varmasti oikea päätös. Naisten kilpailussa voiton vei Suunta Jyväskylän Veera Klemettinen. MERJA SALONEN MERJA SALONEN " ”Kunnon suunnistusta kunnon radoilla”. Miesten yleisessä sarjassa voiton otti Tampereen Pyrinnön Elias Kuukka, joka kiri torstain osakilpailussa Valkeakosken Hakan Aaro Ahon edelle. – On tässä aika erikoinen fiilis, kun kisa peruttiin. – Viikko oli hieno ja olisin mielelläni juossut myös tämänkin päivän kisan, jossa olisimme voineet Aaro Ahon kanssa katsoa oikein kunnolla kumpi on parempi. Liuha näkee viikon olleen hyvä, vaikka olosuhteet olivatkin haastavat. Pieni ero olisi pedannut hyvät asetelmat päätöspäivän ohjelmassa olleeseen takaa-ajoon. NAISTEN KILPAILUSSA voiton vei Suunta Jyväskylän Veera Klemettinen. Viikon ajalle teimme uudet suunnitelmat paikoituksiin ja saimme tämän junan kulkemaan hyvin, Liuha sanoo viitaten sunnuntain peltoparkkeihin, jotka pettivät sateen alla. – Toisessa osakilpailussa tiputeltiin Porttivaaran suunnalta kohti kilpailukeskusta Heikkilän kahvilalle. Myös Kuukka lähtee Kuopioon, jossa hän aikoo kannustaa kavereitaan ja harkitsee osallistumista Fin5-suunnistusviikolle, jos jalat vain kestävät. Täällä tuulee erittäin kovaa ja vettäkin tulee kuin saavista kaatamalla. Pyrinnön suunnistaja näkee kolmannen kisapäivän olleen hänelle hyvää suunnistamista. Myös Klemettinen kehaisee Vuokatin maastoja ja toteaa niiden olleen hienoja ja haastavia. Rastiviikon pääsihteeri toteaa heti tapahtuman päättymisen jälkeen KRV:n menevän jo kovaa vauhtia kohti ensi vuotta, jolloin tapahtuma saapuu Suomussalmelle. Onnistuin tekemään riittävän varmoja ja tasaisia suorituksia koko viikon ja vältyin suuremmilta virheiltä, se varmaan ratkaisi rastiviikon edukseni, Klemettinen puntaroi. Radat olivat riittävän pitkiä ja raskaita. Tampereelta kotoisin olevalle täällä oli erilaista metsää ja korkeuserot vaaramaastossa. Rastiviikon historiasta ei löydy toista vastaavaa tapausta. Toiseksi tulleet saivat 1250 euron palkinnon ja kolmansille annettiin 750 euron rahapalkinto. Hän myöntää päätöspäivän latistaneen tunnelmaa. KOSKA RASTIVIIKON neljäs osakilpailu keskeytyi, jaettiin kokonaiskilpailun voitto kolmen jo käydyn osakilpailun tulosten perusteella. Jälkikäteen olisi pitänyt keskittyä vauhdin sijaan enemmän suunnistamiseen, Kuukka sanoo. Kärkikolmikon täydensi Saila Kinni ja Suvi Heittola. Rastiviikon puolelta kerrotaan maastoon ehtineen noin sata suunnistajaa, jotka kaikki pääsivät pois maastosta turvallisesti. Myrsky keskeytti Kainuun Rastiviikon päätöspäivän. Klemettinen toteaa Rastiviikosta jääneen hyvä mieli. KOKONAISKILPAILUN voittajat tienasivat 2500 euron rahapalkinnon. Sotkamo-lehti // Tiistaina 8. Suunnistuskilpailujen keskeyttäminen sääolosuhteiden takia on harvinaista Suomessa. Ensimmäiset suunnistajat kerkesivät aloittaa suorituksensa, mutta kello 10.10 lähdöt keskeytettiin ja niitä lykättiin kahdella tunnilla. Perjantai-iltapäivästä Ulla-myrsky raivosi yhä Vuokatin maastoissa. – Päätös keskeyttämisestä oli aivan oikea. Perjantaina luvassa olisi ollut KRV:n päättänyt neljäs osakilpailu. Kokonaisajassa Kuukka oli 45 sekuntia Ahoa edellä
Su 13.7. Vapaa pääsy, kolehti vanhojen urkujen kunnostukseen. Perunkirjoitukset, perinnönjaot sekä muut lakiasiat ammattitaidolla. SOTKAMON HAUTAKIVIPALVELU Juha Viholainen 040 416 5758 juha@sotkamonhautakivipalvelu.com www.sotkamonhautakivipalvelu.com Rakkaamme Aarto Seppo Juhani RAUTIAINEN s. Seurakunnan kotiosoite Internetissä www.sotkamonseurakunta.fi. heinäkuuta 2025 SEURAKUNNAT // 11 Sotkamon seurakunta Kuolleet Aarto Seppo Juhani Rautiainen 77v Teuvo Olavi Johannes Piirainen 86v Seurakunnan viikko Su 13.7. 14.6.2025 Sotkamo Ei hän etsinyt sanoja, ei suuria hetkiä. Kiittäen ja kaivaten Raija Antti ja Atte Jussi Arja perheineen Ilkka perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 5.7.2025. Ke 16.7. Diakonia Su 10.8. klo 18 1. Kainuun prikaati pilotoi varusmiesten tukihenkilökoulutusta matalan kynnyksen tueksi asevelvollisille. klo 14 Kesäpäivän musiikkihetki Sotkamon kirkossa. Toimintamalli otetaan käyttöön heinäkuussa aloittavalle alokaserälle, maavoimien tiedotteessa kerrotaan. Tukihenkilökoulutusta on toteutettu kevään aikana varuskunnassa Mieli Kainuu ry:n kanssa. klo 14 Pietari Willey, sello, Johannes Ruotsalainen, piano Ke 16.7. He tulevat saamansa koulutuksen myötä toimimaan henkisenä tukena yksiköiden arjessa kasarmeilla ja harjoituksissa. JUSSI P OHJAVIRTA / ARKISTO Surun koskettaessa Tee kuolinilmoitus tai surukiitos rauhassa itsepalvelukanavassamme: sotkamolehti.fi/lukijailmoitukset SOTKAMON SEURAKUNTA ¤ KESÄPÄIVÄN MUSIIKKIHETKET kirkossa Ke 9.7. Ma 14.7. Tukihenkilökoulutus vahvistaa myös reservissä poikkeusolojen toimintakyvyn tukea. asti diakoniatoimisto suljettu. Sotkamon Lakipalvelu Oy Torikatu 8, 88600 Sotkamo www.lainopilliset.fi Sotkamon Lakipalvelu – Aidosti palveleva lakitoimisto Soita 050 472 2983 Roope Kauhanen lakimies (OTM), kaupanvahvistaja Varusmiehille tukihenkilö matalan kynnyksen tueksi Antti Huusko Kainuun prikaati pilotoi varusmiesten tukihenkilökoulutusta matalan kynnyksen tueksi asevelvollisille. klo 14 Ujo kiinnostus -yhtye Ke 23.7. 17.1.1948 Sotkamo k. Kokoontuminen siunauskappelin pihalla, Rauhantie 11. Sotkamo-lehti // Tiistaina 8. klo 13 4. vapaaehtoistyössä kotipaikkakunnillaan. Koulutettavat kymmenen varusmiestä palvelevat lääkintämiehinä ja lääkintäaliupseereina. klo 10 Messu Sotkamon kirkossa, Jokela, Lukkari-Syrjäniemi. Ujo Kiinnostus -yhtye. Vanhat haudat siunauskappelin läheisyydessä. MAINOS Kuolleet Kauttamme uudet hautakivet sekä kaikki hautakivityöt ympäri vuoden koko Kainuun alueella. Oman palveluksensa päätyttyä he voivat hyödyntää saamaansa koulutusta mm. hautausmaakierros hautausmaalla. To 31.7. Kävelymatka n. Johannes Ruotsalainen, piano, Pietari Willey, sello. Lämmin kiitos osanotosta. Vapaa pääsy. Hän löysi levon siinä, missä tuuli soi puissa, missä pilke pilkkeeltä syntyi rauha, missä sauna oli pyhä ja järvi vastasi hiljaisuuteen. klo 14 Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch, viulu Ke 30.7. Tunnin kestävän kierroksen aikana käydään siunauskappelin läheisyydessä sijaitsevilla haudoilla ja opas kertoo muun muassa Sopalan ja Kansalan historiasta ja 1800-luvun nälkävuosista. Koulutuksella pyritään lisäämään varusmiesten hyvinvointia ja vähentämään osaltaan palveluksen keskeyttämisiä etenkin palveluksen alkuvaiheessa. rippikoululeirin konfirmaatiomessu Sotkamon kirkossa, Lankolainen, Lukkari-Syrjäniemi, Vehkaoja.Messu striimataan seurakunnan YouTube-kanavalle. Vapaa pääsy, kolehti vanhojen urkujen kunnostukseen. klo 14 Kesäpäivän musiikkihetki Sotkamon kirkossa. Rauhallista kesää! Musiikki ja kuorot Ke 9.7. 400 m. Lisäksi alokkaille ja muille varusmiehille tarjotaan mahdollisuus hakeutua tukikeskusteluihin heidän vastaanotolleen. asti Sotkamon kirkko avoinna ma-pe klo 11–16. Messu striimataan seurakunnan YouTube-kanavalle. klo 14 Jan Lehtola, urut, Petri Komulainen, käyrätorvi Vapaa pääsy! kolehti vanhojen urkujen kunnostukseen
Pistooliradan ampumakatos on kunnostettu. – Yhteensä seitsemän rakennuksen kanssa on töitä tehty, Korhonen kertoo. Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p. www.kajaaninjateauto. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. maa-ainekset toimitettuna tai noudettuna Autot, traktorit ja kaivinkoneet tuntija urakkatöihin Sotkamon Hautaustoimisto RUSANEN OY Kaikki hautausalan palvelut. Aktiivinen talkooväki on tehnyt rakentamistyötä tosissaan, Korhonen sanoo. Korhonen toivoo, että rataa käytetään vastuullisesti. Siitä iso kiitos Riistanhoitoyhdistyksen puolesta kaikille metsästäjille, metsästysseurojen jäsenille, reserviläisille, Sotkamon ampujien jäsenille ja erityiskiitos tietenkin meidän muonittajalle. – Kaksi viimeistä eivät ole suunnitelmassa, mutta meidän pitää sitten miettiä, että miten toteutetaan ne. 08 6660 070 www.sotkamonhautaustoimisto.fi Kukkakauppa Ahkeraliisa Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p. Uusi jätekatos on pientä maalausta vaille valmis. Korhonen lisää, että ampumaradalle olisi tulossa vielä grillikota, varasto pilkkeille sekä kompostikäymälä. 0400 293 119 toimisto@lokapalvelukahkonen.fi Lokapalvelu Kähkönen Oy 0400 293 119 Lokapalvelu Kähkönen Oy 0400 293 119 Lokapalvelu Kähkönen Oy Lokapalvelu Kähkönen Oy JÄTEASTIOIDEN TYHJENNYSTILAUKSET p. – Valmista tulee hyvää vauhtia. Samalla yhdistys aikoo käynnistää mahdollisuuden käydä radalla ampumassa iltaisin ampumaradan sääntöjen asettamissa puitteissa. Projekti on sisältänyt myös kivääriratojen ja pistooliampumaratojen siistimistä. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. 08 6662 223 Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. 040 849 3660 Akkoniementie 14, Sotkamo Kiinteistö A Tolonen Oy, Lkv 0400 689 257 Arviot, kauppakirjat, jakokirjat, edunvalvontavaltuutukset, testamentit ym. 0400 682 637 Päivystämme 24h koko Kainuun alueella! Meiltä myös uudet tuulilasit ja kiveniskemien korjaukset! P. 050 386 4900 . toimisto@sotkamonmurske.fi www.sotkamonmurske.fi Murskeet, hiekat, sepelit ym. Kyseessä on Sotkamon riistanhoitoyhdistyksen ampumaradan kehittämishanke, jolle Elävä Kainuu Leader on myöntänyt tukirahoituksen. TALKOOLAISET ovat rakentaneet neljää uutta rakennusta ja kunnostaneet samaan aikaan kolmea rakennusta. Soita ! Kokemusta & kalustoa! • Puh. 040 152 6791 KAIVOJEN TYHJENNYKSET VIEMÄREIDEN AVAUKSET KAINUUN -PALVELU O Y Jonne 044 239 4727 Marko 040 963 9140 kainuunlvipalvelu@gmail.com . Hanke on suunnitelman mukaan kokonaisuudessaan 143 043 euron arvoinen, josta tuen osuus on 65 prosenttia eli enintään 92 978 euroa. Sotkamo-lehti // Tiistaina 8. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. Lisäksi alueelle on rakennettu täysin uusia tiloja. Elokuussa yhdistys järjestää ampumakokeita. Kivääriradan maalilaitteiden puolella on uusi näyttösuoja. Talkootyö keskeytyy Korhosen mukaan kesällä hetkeksi. Uusittu rata antaa mahdollisuuksia järjestää tilaisuuksia ja innostaa uutta väkeä harrastuksen pariin, kertoo Sotkamon riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Jari Korhonen. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti, p. www.kajaaninjateauto. sopimukset. Alueella on nyt pysäköintija keskusalue, josta pääsee siirtymään jokaiselle ampumaradalle. JARI KORHONEN ETUKORTTI Etuja ja elämyksiä sotkamolehti.fi/edut. Lisäksi kiväärirata on saanut uuden liikkuvan maalitaulu, ja pistooliradalla on uudet maalilaitteet. 020 756 2510 luontoa ei jätetä Jäteastioiden tyhjennykset Likakaivojen tyhjennykset Arkistojen tuhous Jätesäiliöiden ja säkkien myynti 45 vuotta Uusi ampumarata on hyvässä vaiheessa Maria Hoppania Ampumaharrastuksen puitteet paranevat Sotkamossa, kun Huhtikankaan ampumaradan vanhoja ratoja, niiden rakenteita ja maalilaitteita on uudistettu kesän aikana. Talkoolaiset ovat rakentaneet neljää uutta rakennusta ja kunnostaneet samaan aikaan kolmea. Asiantunteva ja palveleva oviliike ovipalvelumustonen.fi 044 972 5647 Soita ja tilaa ilmainen mitoituskä ynti! Myynti: Suomussalmi 044 982 4037 myynti.suomussalmi@kiantakeittiot.com Kuhmo 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Tuotanto 044 976 0985 tenho.kela@kiantakeittiot.com • keittiökalusteet ja -remontit • kalusteiden ovenvaihdot • liukuovet, komerot • wcja kylpyhuonekalusteet • mittaus, suunnittelu, asennus KIANTA KEITTIÖT Parturi-kampaamo HELENA tai (08) 6660 135 P. Hanke jatkuu ensi vuoden loppuun. AMPUMARADALLA mahtuu työskentelemään parikymmentä henkeä. Keskusaukiolle on rakennettu uusi monikäyttöhuoltorakennus, ja kivääriradalle on noussut uusi ampumakatos. heinäkuuta 2025 12 // PALVELUHAKEMISTO Laadukkaat ja energiatehokkaat oviratkaisut kotiin, autotalliin sekä julkisiin tiloihin
Jymystä jokainen kotiutuspaikkaan päässyt onnistui, kun Aleksanteri Huotarin kolmoskumura ja Kalle Kuosmasen painepallo kakkospussiin tuottivat myös johtojuoksut. K-16. TOUKOKUISEN KOHTAAMISEN tapaan PattU kävi johdossa jokerinsa Eemeli Mikkilän kotiutuksella, mutta Jymy kuittasi sen peräkkäisillä juoksuilla avausjakson kolmannessa vuoroparissa. to klo 18 / 11.7. Roope Korhonen poisti joukkueen päältä paineita avaamalla juoksuhanan merkkaamattomalla iskulla kakkosjatkeelle. Kansallispelin huumaa! Tule, näe ja koe henkeäsalpaavia hetkiä Terrafamestadionilla Sapsojärven kupeessa. Foinikialainen juoni. Pasi Peltola Pattijoen Urheilijoiden riveissä voisi luulla olevan helppoa harmitella, ettei mikään tunnu riittävän. 9.7. Kokoontuminensiunauskappelin pihalla. ti klo 18, Tervatie 1. ti klo 1015 / ke klo 10-15 / to klo 10-15 / pe klo 10-15 / la klo 10-15, Kainuuntie 22. F1. ke klo 21.15 / 12.7. Lappeenrantalaiskasvatti Veeti Lankiselle, 24, pelin toinen tuotu juoksu tarkoitti samalla koko 42 ottelun mittaisen pääsarjauran tuotujen juoksujen määrän tuplaamista lauantaina. ke klo 19 / 13.7. ti klo 18, Salmelantie 6. Jymyn kausi jatkuu tiistaina kärkikamppailulla, kun Sotkamoon saapuu vieraaksi sunnuntaina Kiteen Rantakentän kautta koukkaava Kouvolan Pallonlyöjät. – Ei siinä silti kylmä joo ainakaan tule, hymähti paljon lukkari Miika Keski-Petäjän kanssa heittelemään joutuva ja vain satunnaisesti alkukaudesta polttolinjassa pelannut Huotari. la klo 15 / 15.7. ma klo 20 / 15.7. Tositapahtumiin perustuva elokuva englantilaisen professorin henkisestä japoliittisesta heräämisestä, kun hän pelastaa pingviinin ja joutuu ottamaan senluokseen huolehdittavaksi K-7. la klo 10, Hiukka. 8.7. Murhanhimoinen nukke, joka kaappasi popkulttuurin vuonna 2023, tekee paluun. Brad Pitt esittää entistä formulakuljettajaa, joka palaa F1 -sarjaan. On kulunut lähes kolme vuosikymmentä siitä, kun raivovirus pääsi leviämäänlaboratoriosta. Hänottaa eeppisen roolinsa riemumielin vastaan ja pääsee tutustumaan outoihinelämänmuotoihin. runkosarjassa ja lyöty juoksu kolmas. Ballerina. Sotkamo-lehti // Tiistaina 8. la klo 18 / 13.7. Jostain 168:sta (kilometriä tunnissa) lukema nousi 175:een. englanniksi). PattU punnersi kahdesti takaisin rinnalle Launosen ja Mikkilän kotiutuksilla. Sotkamon Makasiinimuseo on kotiseutumuseo, jossa on paikkakunnan historiaakivikaudelta alkaen. Liput 10€/8€. to klo 16.15 / 13.7. Minä ja pingviini. sotkamolehti.fi/tapahtumat Julkaise kaikille avoin tapahtumasi Sotkamo-lehden tapahtumakalenterissa. Aiheena Sotkamon historia. Urheilu ja liikunta Sotkamon Jymy Kouvolan Pallonlyöjät. Pojan ja lohikäärmeen side paljastaa lohikäärmeiden todellisen luonteen jaravistelee koko viikinkiyhteisöä. PattU-kasvatti Launoselle, 22, ottelu oli 53. 9.7. 8.7. Lilo ja Stitch (suomeksi). 11.7. la klo 16, Salmelantie 6. ti klo 14-18 / ke klo 1418 / to klo 14-18 / pe klo 14-18 / la klo 12-15 / su klo 12-15, Sopalantie 1. ti klo 20.45 / 9.7. ke klo 15.30 / 11.7. su klo 20, Salmelantie 6. ti klo 15.15, Salmelantie 6. Matka juoksun jaksotappiosta pisteille on pitkä ”Lyöjätykkijokeri kun on tuollainen, voimme luottaa juoksujen saamiseen”, hehkuttaa Jymyn kakkoskotiuttaja. Neljättä kautta edustusjoukkueessa pelaavan Aleksanteri Huotarin yhden kauden kotiutusennätys 2+18 oli viime vuodelta. 27.6. Oi niitä aikoja -näyttely. Wes Andersonin ohjaama tarina perheestä ja perheyrityksestä. M3GAN 2.0. ti klo 16.15 / 13.7. Arvoituksellinen Aarrejahti. pe klo 20.45 / 12.7. Kidekuja 2. K-12. 14.7. su klo 18.15, Salmelantie 6. Yhden kauden lyötyjen ennätyksesi oli koossa jo 13 pelin jälkeen. Superman. Makasiinimuseo kertoo Sotkamon historiasta kivikaudesta nykypäivään. 14.7. Mustolan jalkapallokentän avajaiset. ti klo 18, Akkoniementie 3. Tarinan uusi luku kertoo tiimistä, jonka tehtävänä on kerätä DNA-näytteitäkolmesta suurimmasta olennosta, joita planeetallamme on koskaan elänyt maalla,merellä ja ilmassa K-12. Hänottaa eeppisen roolinsa riemumielin vastaan ja pääsee tutustumaan outoihinelämänmuotoihin. Kolme polttoa ulkona kirjauttivat Kuosmasen lisäksi Keski-Petäjä, Pekkinen ja Iivari Vihanto. VAIHTOTILANTEET edessä pelaavalle Aleksanteri Huotarille PattU ei palloja tarjoillut. Museot ja näyttelyt Törmää Taiteeseen Sotkamo. Sarjajohtajan sisäpelin roolitus tuntuu ainakin onnistuneen, kun kolmosena on vain kunnarinsa ansiosta kaksinumeroiseen lukemaan yltävä Hannes Pekkinen (1+9). ma klo 16, Salmelantie 6. ke klo 18 / 12.7. Kainuun mobilistien 45-vuotis juhlanäyttely. Sotkamon Makasiinimuseo avoinna 30.6.-3.8.2025. ti klo 18, Tervatie 1. Kalle Kuosmasella oli syytä hymyyn ulkopelin lisäksi myös toisen jakson voittokotiutuksestaan.. la klo 9, Mustola. Keskiössä on pieni kainuulainen Uivelon kuntavaarojen kainalossa. Tom Cruise on Ethan Hunt elokuvassa Mission:Impossible – The Final Reckoning. Elio (puh. Näin koulutat lohikäärmeesi. su klo 18 / 15.7. 10.7. Elokuvaaon kuvattu oikeiden Grand Prix -kisojen aikana, jolloin talli on päässyttaistelemaan lajiin titaaneja vastaan. 3.8. 12.7. Kesällä 2025 saa kantaesityksensä Anne Ballinin käsikirjoittama ja ohjaamamusiikillinen komedian Uivelo. Mustolan uusi jalkapallokenttä Sotkamossa vihitään käyttöön lauantaina 12.7.Tapahtumaan on vapaa pääsy ja kioski palvelee koko tapahtuman ajan. K-12. K-7. Vapaa pääsy. K-12. Elio päätyy toiselle planeetalle, jossa häntä pidetään maapallon johtajana. K-7. Lauantaina raahelaiset joutuivat toteamaan hävinneensä lukemin 0–2 (1–2, 2–3). Sisäpelissä Jymy voi luottaa kahdesti kotiuttaneeseen Korhoseen (kl 6/9), mutta ulkopelin pitävyyttä vaaditaan, kun kolmostilanteet menevät lauantaiseen tapaan tasan (10–10). 13.7. Mitä olet ajatellut silloin. Sanna saa Teemusta ensimmäisen parhaan ystävänsä muutettuaan uuteen paikkaan.Sopii perheen pienimpien ensimmäiseksi elokuvaksi. ti klo 14-18 / ke klo 14-18 / to klo 14-18 / pe klo 14-18 / la klo 12-15 / su klo 12-15, Sopalantie 1. pe klo 18 / 12.7. 9.7. Elokuvassa BALLERINA palataan John Wickin maailmaan, jossa Eve Macarrokoulutetaan Ruska Roman perinteiden mukaisesti palkkamurhaajaksi kostaakseenisänsä murhan. la klo 14, Salmelantie 6. Uivelo. ma klo 17.45, Salmelantie 6. Peleihin on sattunut pehmeämpi palloja. Jokerina myös iskenyt Vertti Veittikoski sai apuja pallon pudottaneelta isäntien kakkosvahti Konsta Launoselta. Raahelaisjoukkue oli toukokuussa kotipelissään Sotkamon Jymyn isäntänä heikompi juoksuin 2–3 ja lauantaina uusinnassa 3–5, mutta silti PattU jäi kotonaan jo kuudennen kerran peräkkäin pisteettä Jymyn vieraillessa Raahessa. James Gunn vie supersankareista perinteisimmän uudistettuun DC-universumiinelokuvassa, joka on sekoitus eeppistä toimintaa, huumoria ja lämminhenkisyyttäK-12. 12.7. su klo 12.30, Salmelantie 6. Mission: Impossible – The Final Reckoning. Huippunostajat ympäri Suomen saapuvat Hiukkaan ainutlaatuiseenulkoilmatapahtumaan kilpailemaan penkkipunnerruksessa jatoistovoimapunnerruksessa. su klo 14.15, Salmelantie 6. Tiedot syötetään lomakkeeseen Tapahtumien Kainuu -palvelussa. ti klo 21, Salmelantie 6. 3.8. Kuinka paljon kylmänä alkukautena on harmittanut, kun sisäpelin tukkoisuus on pitänyt usein työttömänä, vaikka hihassa on ollut nelonen. heinäkuuta 2025 TAPAHTUMAT // 13 Kulttuuri Elio (puh. la klo 18.45 / 14.7. – Eihän se peli aina ole pyörähtänyt niin kuin pitäisi. Elämämme on valintojemme summa. pe klo 18.30 / 13.7. Elio päätyy toiselle planeetalle, jossa häntä pidetään maapallon johtajana. – Silloin pitää vain sopeutua tilanteeseen. Riemastuttavan hauska ja koskettava tarina havaijilaistytöstä ja pakomatkallaolevasta avaruusolennosta, joka yrittää auttaa häntä pitämään rikkinäisenperheensä koossa. Arvoituksellinen aarrejahti Sotkamon kirkonkylällä. pe klo 17.15 / 12.7. la klo 21, Salmelantie 6. Lyöjätykkijokeri kun on tuollainen, voimme luottaa juoksujen saamiseen, hehkutti yhden Jymyn juoksuista lyönyt Aleksanteri Huotari jokeri Roope Korhosta. Opastettu teemakierros Sotkamon hautausmaalla. K-12. ti klo 18.45, Salmelantie 6. 9.7. Jurassic World Rebirth. su klo 16 / 15.7. K-16. Ei oma pelinikään mittään ruusuilla tanssimista ole ollut. Sotkamon Makasiinimuseo avoin 24.6.3.8.2025. ke klo 16.45 / 11.7. 8.7. Irmeli kainuulainen nainen on uutuuskomedia, joka kertoo kainuulaisestaperäänantamattomuudesta ja yrittämisen vaikeudesta nykymaailmannormistoviidakossa. Torikatu. Yksi selviytyjistä lähtee selvittämään salaisuuksia, jotka ovatmuokanneet muita selviytyjiä. Voitto nosti takuuvarmaa ulkopeliä esittävän Jymyn sarjan piikkipaikalle. 1.7. 30.6. Kun PattU sai painostuksen päälle toisen jakson kolmannen vuoroparin tasoittavalla palottomassa ajossa, yhteensä kuusi etenijää polttanut Jymyn Jere Vikström ja kolme isäntien etenijää suolannut Kalle Kuosmanen hoitelivat painepalloista palon kotitaipaleelta. ma klo 18, Rauhantie 11. – Hyvin joukkueena taistelemme pisteet, kun ne ovat otettavissa. Kaksi juoksua tilastoi myös jokeri Elmeri Purmonen, jolle kaksi tuotua tarkoittivat näkymistä sarjan etenijätilaston jaetulla kakkospaikalla kauden 24 tuodulla juoksulla. Myös toisella jaksolla Roope Korhonen avasi tulituksen avaavan viimeisenä lyöjänä itse rakentamastaan kolmostilanteesta. Aleksanteri Huotari (2+20) on Jymyn kotiuttajatilaston kakkosena Roope Korhosen (1+43) jälkeen. 12.7. Ei välttämättä kannata yrittää saumaa puhki. 28 vuotta myöhemmin. suomeksi). Kertooko se eteenpäin menon tahdista. XVIII Rantapenkkarit. – Joo, talven aikana sain paljon lyöntivoimaa lisää. to klo 18 / 15.7. Jatällä kertaa se ei ole yksin. to klo 20 / 12.7. Kaksi juoksua lauantaina tuonut jokerietenijä Elmeri Purmonen on Superpesiksen etenijätilaston kakkosena 24 tuodullaan. Vanhat haudat siunauskappelin läheisyydessä -kierros. 8.7. Palsta on maksuton. Se vaikuttaa vaakamailalyöntiin erittäin paljon. Paljon on parannettava, mutta jatketaan samalla tavalla, niin hyvä tullee! LAUANTAINA RAAHESSA näyttävät sisäpelitilastot kokosivat myös ykköskärjen Vikström (kl 5/6) ja Pekkinen (kl 4/4). Nostalgia trendaa. la klo 12.45 / 15.7. 14.7. 10.7. ti klo 16.30, Salmelantie 6. 10.7. 30.7. K-7. Irmeli kainuulainen nainen. Törmää Taiteeseen -tapahtuma tuo Sotkamoon monipuolisen kuvataiteen kattauksenhelposti nautittavaksi niin 57 Kainuun Rastiviikkojen suunnistajille metsänkeskelle kuin eri yrityksiin . Sanna ja Teemu: Ensimmäinen ystäväni. 10.7
heinäkuuta 2025 14 // VAPAA PÄÄSY, TERVETULOA! 9 1 6 N A P P U L A L I I G A N T U R N A U S 1 6 : 4 5 T I M O H U T T U N E N , P A L L O L I I T T O M I K A K I L P E L Ä I N E N , S O T K A M O N K U N T A 12.7 S O T K A M O 1 7 : M U S T O L A N J A L K A P A L L O K E N T Ä N R A N K K I K I S A H A K A S O T K A M O N K U N T A O T T E L U I S Ä N T Ä N Ä K I V I K Y L Ä N K O T I P A L V A A M O. Sotkamo-lehti // Tiistaina 8
Ne voivat olla pystyssä, vaakasuunnassa tai vinottain. OHJAIN MELONI ELÄIN KEINU TOMAATTI NELIÖ E C A K A U U A N N S T E K M F M Y L Ä I T A S T A A A E R J G I T L U U O A L A A E I V I T P A H Ä V T T K J P K T N A A I Y A D T U N S M B V M E A T T T U K I T E L U A A H H A K I L P A E T T B V Ä S N T T O T A Y I N N I J T N V O K K I V I S E K N Ä N A Y U N S H E R R E M I Ä E L N E R A K N U A Ö U Ö I L E N R E Å P A Y U D N L T H A N Y D E Q D N N I R I O L M T T D B J H H S E K O H E T E T H Ä N T I O V A N P E A I I U S P P T H T R M L U J A S O N R U J M P S F S A Y O S N R U H K I O P A A Ä M I L O M V T P U V N G N L Ä I A J N I I H G A Y R L Y O A O R I M S E T M N T P N A U K N I A U H Y N M N P I T S L A P O I U H Myydään Myydään omakotitalo Sotkamon keskustassa. Kuljettaja määrättiin väliaikaisen ajokieltoon verikokeen jälkeen. Kaikkiaan lauantai oli Oulun poliisin näkökulmasta katsottuna suhteellisen rauhallinen, vaikka ihmisiä oli musiikkitapahtumien vuoksi paljon liikkeellä, poliisin tiedotteessa kerrotaan. fi. heinäkuuta 2025 // 15 ASIAKASPALVELU • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • asiakaspalvelu.hillagroup.fi 020 750 4469 ma–pe klo 9–15 JAKELUPÄIVYSTYS hillalogistiikka.fi/palaute p. • 10.00 Tilaisuus alkaa puhvetti, lentotoimintaa ja lentokoneisiin tutustumista kentällä • 11.00 – esittelyjä kentällä • Säihke-hanke – sähköinen ilmailu Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Rivit Myytävänä Tervetuloa! Kuhmon lentokentällä, Saarikoskentie 355 Kuhmo Fly In Kuhmo Fly In ilmailutapahtuma la 12.7. 010 665 7200 (pvm/mpm) ti-la klo 7.00 11.00 LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi MAINOKSET • myynti@hillagroup.fi • mainostajalle.hillagroup.fi TIETOSUOJALAUSEKE hillagroup.fi/tietosuoja TOIMITUS toimitus@sotkamolehti.fi Päätoimittaja Hanna Turunen 010 665 7315 Toimittaja Noora Limnell 050 524 0517 Toimittaja Kasperi Lumijärvi 050 564 88 60 Myyntipäällikkö Miia Väisänen 050 438 0786 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo sotkamolehti.fi KUSTANTAJA Hilla Group Oyj Va. Säihke tarjoaa esittelyyn osallistujille grillimakkaraa • Rajavartioston partio paikalla • Lentokoneiden esittelyä (omistajat • • 12.00 lipunnosto ja viralliset puheet • Fanfaari ja tervehdys – kansanedustaja Tuomas Kettunen • Avajaispuhe – kaupunginjohtaja Juhana Juntunen • Ilmailutervehdys – kv Ilmailuliitto FAI hallituksen ja Kuhmon ilmailukerhon jäsen Timo Hyvönen • 12.30 kaikille avoimet ilmailuesitykset lentokonehallissa ja kentällä • Koko päivän ajan mahdollisuus tutustua lentokoneisiin • 17.00 yleisötilaisuus päättyy Ajantasainen ohjelma: www.kuik.fi TUORETTA MUIKKUA. ilmailutapahtuma la 12.7. Partio kirjasi rikosilmoituksen rattijuopumuksesta. SOTKAMO 9.00-9.45 Rattijuoppo jäi kiinni Sotkamossa Maria Kurtti Lauantaina aamulla kello 10.40 Sotkamossa Pohjavaarantiellä liikennettä valvonut poliisipartio puhallutti paikalle saapuneen autoilijan. 044 574 5049. toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Painopaikka Kalevamedia, Oulu Lataa Sotkamo-lehden sovellus älylaitteesi sovelluskaupasta Sanapiilo Sudoku 9 1 4 9 7 6 1 7 5 6 8 9 4 7 3 9 5 2 8 9 5 3 7 6 2 1 9 4 8 6 5 2 Etsi kirjainlaatikosta alla olevat sanat. P. Sotkamo-lehti // Tiistaina 8. TORSTAINA 10.7. Kommentoi ja keskustele – anna äänesi kuulua sotkamolehti.fi Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. KAINUUN KIRJOLOHTA. JÄRVIKALOJA. Jaa digilukuoikeuksia perheenjäsenillesi asiakaspalvelu.hillagroup. Sinulle. Hän puhalsi alkometriin rattijuopumukseen yltävän tuloksen
040 588 6462 Kangassohvat alk. 229955,,-Nahkakalusteet alk. Valmistus huonekalutehdas Softness, Teuva SKM. SOTKAMON TALOUSALUEELLE RAJU LISÄALENNUS POLTTOAINEKULUINA! MITÄÄN EI SÄÄSTETÄ! Nahkasohvat alk. p. 110000,,-Nahkakalustot alk. heinäkuuta 2025 16 // Luotettavaa kotimaista laatua. Sotkamo-lehti // Tiistaina 8. 339955,,-POHJANMAAN PARHAAT! REKKALASTI TYHJÄKSI HETI! KAIKKI POIS ÄKKIÄ HUUTOKAUPPAHINTAAN! ILMAISET KULJETUKSET 200 KM SÄTEELLÄ! NYT MIEHET MYY EIKÄ LEIKI! R RA AJJU U T TE EH HT TA AA AN N LLO OP PP PU UU UN NM MY YY YN NT TII!! K KA AIIK KK KII M MY YY YD DÄ ÄÄ ÄN N P PO OIIS S Ä ÄK KK KIIÄ Ä H HIIN NN NA ALLLLA A M MIILLLLÄ Ä H HY YV VÄ ÄN NS SÄ Ä!! UPEAT LEPOTUOLIT KANKAISENA TAI NAHKAISENA, TAI KAHDENISTUTTAVA SOHVA, SAAT MUKAAN ILMAN VELOITUSTA! EIKÄ MAKSA MITÄÄN! LOPPU HÄÄMÖTTÄÄ, TULE VIELÄ KERKEÄT! YLI SATA MALLIA! KOTIMAISTA LAATUA! SUOMEN PARHAAT MALLIT H y v i t ä m m e v a n h a t k a l u s t o t v a i h d o s s a H Y VÄ L L Ä H I N N A L L A ! TULE HETI! VIELÄ KERKEÄT! NOJATUOLIT MUKAAN! EI MAKSA MITÄÄN! NYT KAIKKI SOHVAT PILKKAHINTAAN! TULE JA TEE TARJOUS! SOTKAMOSSA, TYÖVÄENTALOLLA, AKKONIEMENTIE 3 MYYNTI VAIN YLIHUOMENNA TORSTAINA 10.7. KLO 10 16 SUOMEN RAJUIMMAT TARJOUKSET! KAIKKI POIS ÄKKIÄ HETI! HALVALLA! KESÄN VIIMEINEN MYYNTITAPAHTUMA!. Valmistusta jo 50 vuoden ajan