Leirille oli enemmän tulijoita kuin voitiin ottaa. Kynsiäkään ei unohdettu.
Sivu 17
Asutuksen historiaa
Halkoniemi on yksi 16 000 suomeen perustetusta kylmästä tilasta. Nyt Halkoniemi on Raija ja Esa Korhosen kesäkotina. Kuvassa myös pojantytär Veera Korhonen.
Sivut 8-9
Valtuustossa keskusteltiin kuntayhtymästä Sivu 6. Torstaina 21. vuosikerta N:o 50
-lehti
1962 - 2012
2,00 euroa www.sotkamolehti.fi
Päivän sää
ään
2-5 m/s
Ristijärvi
Kajaani
+10
Kuhm Kuhmo
Sotkamo
+
Sivu 4
Oppia kiekkotähdiltä
Teemu Selänteen tähdittämää jääkiekkoleiriä vietettiin taas Vuokatissa. Mukaan mahtui kuitenkin 160 lasta.
Sivu 15
Kaunein juhannusneito
Lehtemme ilmoitusvalmistaja Mervi puettiin, kammattiin ja meikattiin tämän kesän juhannuskuosiin. kesäkuuta 2012
SOTKAMO
50
Tai korkeintaan juhannuksen ajaksi. Pääjuhla on Kuhmotalossa kello 13. Hiukka, monet järvet ja joet, vaarat ja metsät ovat ulkoilijoiden paratiisia. Tarpeista riippuen juhannustaikojen tekijät kirjoittavat Googleen esimerkiksi sanat treffit, deitti, salaista seuraa, pettäminen, seksi, kuumat idän naiset, tummat etelän miehet. sotkamolehti@almamedia.fi tai postitse Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo. heinäkuuta. Sukuseuran Sotkamon
Lukkari- haaran tutkijat järjestävät sukutapaamisen 8. lukkarinen-lukkari.fi sekä facebookissa: LukkarinenLukkari sukuseura ry. Sillä ei ole väliä tässä tapauksessa, onko kyseessä miespolitiikko vaiko sukupuolen perusteella tärkeästä lautakunnasta paikan saanut kiintiöpakolainen. Entinenkin mies teki sellaisen taikatempun, että souti mökkirannasta veneellä keskemmälle järveä juotuaan puoli tusinaa olutta ja täyden pullon kossua. Tai sitten se lähemmäksi sopiva. Jos kuopassa olikin korujen ja kukkien sijaan märänneitä lohia ja ylipäivättyä jauhelihaa, niin kuopalla olivat käyneet sulhasmiesten sijaan paikalliset karhunmetsästäjät. heinäkuuta Nilsiän Aholansaaressa. Sotkamossa on erityisen hyvät olosuhteet ottaa kesästä kaikki mahdollinen irti. *** Jos neito näki aamuyöstä asuntonsa pihalla nousevan taksin kyydistä lähestymiskiellossa olevan exän, niin vähän ajan päästä paikalla oli poliisipartio. Jos peitettyyn kuoppaan ilmestyi valoisan yön aikana kukkia tai koruja, niin tuleva mies oli tuonut ne. Kansanperinteen tutkijoiden mukaan tällä taikatempulla pääsee näkemään mökkirannassa huutelevan naisen, tulevan leskensä. Mies avasi sepaluksensa noustuaan veneessä seisomaan. Menoa se ei lopulta haitannut. heinäkuuta kello 12.00 alkaen jumalanpalveluksella klo 10. Iltaa vietetään vapaan seurustelun ja pienten ohjelmanu-
K
esä on riemukasta aikaa. Niin monta kertaa kuin käki kukkuu, niin monta vuotta kuluu aikaa sulhon saapumiseen. Ilmoittautumisia otetaan vastaan Kuhmo-talolla kello 9.00 alkaen sekä ennakkoilmoittautumisia 17. *** Juhannuksena tehdään taikoja. Tämä tarkoittaa sellaista ilosanomaa näin mittumaarin kynnyksellä. Tämä, hyvin yleinen juhannustaika on 2 000-luvun alussa tallennettu Kainuussa kansanperinteen arkistoon muun muassa Sotkamon Makkosenmäellä, Rauramonpellolla, Vuokatissa Varsiteillä, Kuhmon Karhunpolulla ja Kajaanissa Huuhkajanvaarassa sekä Lohtajalla. Ilman yhteystietoja lähetettyjä kirjoituksia emme julkaise. Siis kyseessä oli tietenkin pakollinen meno, jota eivät nämä pienet vastoinkäymiset haitanneet. Usko oli mennyt, Toivo sammunut, Voittoa ei tullut, Otto oli päällä ja Yrjö tu-
lossa. 050-3280320 aila. Toimituksella on oikeus lyhentää, muokata tai jättää julkaisematta meille lähetettyjä kirjoituksia. *** Sinkkunaiset varsinkin kuuntelivat käen kukuntaa juhannusaattona. Jos ei sekään, niin yhden yön hoito kuitenkin. Keskiyön aurinko on sitä kirkkaampi mitä pohjoisemmassa ollaan. Vanhoja valokuvia kirjaa varten skannataan paikan päällä, joten niitä toivotaan otettavan mukaan. *** Kainuulaisen kunnallispoliitikon juhannustaika tehtiin ottamalla esille kolme kertaa muutettu talousarvio. heinäkuuta Sotkamon Rekivaaralla, Lukkarinkuja 3, klo 12 18. Tilaisuudessa julkistetaan uusi sukukirja "Määttä Kainuun tervamailta". Pitkät lomajaksot, upeat aurinkoiset ilmat ja lämmin vesi. Tilaisuudesta voi hankkia uuden sukukirjan. 2 Sotkamo
Pääkirjoitus 21. Näin juhannuksen alla on taas muistutettava myös siitä, ettei alkoholi sekä uiminen tai veneily sovi yhteen. laitinen@savonia.fi tai Tuula Launokari-Laakso, 040 7726 417, tlaunokari@gmail.com. Tarkempi ohjelma www. Jos käki ei kukkunut ollenkaan, se oi-
kea saapui jo seuraavana yönä. Facebookissa entinen tyttö sitten kirjoitti, kuinka oli ollut juhannuskesällä keinussa kerran ja keittiön lattialla toisen kerran. Lähin poliisi on Oulussa. Tämäkin taika oli siis naisille tarkoitettu. HTT eli Hevosmiesten Tietotoimisto on sitten tätä luettaessa lähtenyt ja ottanut Haapalan Aimon vasikan mukaansa kesälaitumille. Kesäiset vesileikit ja veneily veneretket, kalastusmatkat tai muutoin vain veneellä liikkuminen tuovat kuumiin kesäpäiviin tervetullutta virkistymistä. Tilaisuudessa esitellään sukua, sukuseuraa ja kirjahanketta tarkemmin. maatta@gmail.com tai yhdistyksen kotisivuilta maattasuku.fi.
Vesillä ei saa unohtaa turvallisuutta vaikka sää olisi kuinka lämmin.
Huotarien sukuseura ry:n
sääntömääräinen kokous ja sukujuhla pidetään Kuhmotalossa 1. Kauko Määttä puh 0400 183 137 kaukoj. Kaikki Sotkamon Lukkari- sukuiset periytyvät samasta esi-isästä. Sen läpi katsomalla kohti keskiyön aurinkoa voi nähdä maakunta-kuntayhty-
"
Jos käki ei kukkunut ollenkaan, se oikea saapui jo seuraavana yönä
män loppulaskun kunnille. Yllättävät tapahtumat uimarannalla ja venematkalla voiva aiheuttaa vaaratilanteita. 010 665 6000, fax 010 665 6003
Sukuseurat kokoontuvat
Laitisten Sukuseuran 25vuotisjuhlakokous ja sukujuhla pidetään 21 22. ***
Nyt kun eletään nettiaikaa muutenkin, on juhannustaikojenkin tekeminen siirtynyt nettiin. Juhlat alkavat käynnillä sankarihaudalla kello 10.30. Lisätiedot Jaana Lukkari, 040 582 7684, jaana. Ei niinkään inhimillinen erehdys.
Sotkamo-lehden verkkokeskustelija
www.sotkamolehti.fi
Maltti on valttia myös kesän veneja uintiretkillä.
"
Viikon lausahdus voisi olla: leikki on lasten työ.
Riitta Prusi
Lastentarvikeliikkeen yrittäjä
Yleisönosastokirjoitukset sähköpostitse osoitteeseen toimitus. *** Tunnettuja juhannustaikoja edustaa myös kuopan kaivaminen metsään ja peitteleminen risuilla sekä turpeilla ennen juhannusta. lukkari@vaasan.com meroiden keventämänä. laitistensukuseura.fi. Asiaan palataan vasta sorsanmetsästyksen alkamisen jälkeen.
Pertti Granqvist. Lisätietoja tapahtumasta antaa pj. kesäkuuta saakka seuraavasti: Aila Ahtonen puh. Kohta tämäkään taika ei toimi. Nykyisin vanhan Laatikkalan mailla sijaitsevat Keskitalon, Komulan ja Uudentalon tilat. *** Sääennusteiden mukaan tänä juhannuksena konttailevilta kastuu polvet tai sitten jäätyy perse. Nimimerkillä kirjoitettaessa on lähettäjän nimi liitettävä mukaan. kesäkuuta 2012
Torstai 21.kesäkuuta 2012
Yleisöltä
Yleisönosaston materiaali osoitteella toimitus.sotkamolehti@almamedia.fi, Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo, p. Ilmoittautumiset Juha Laitinen, 044 785 6583, juha. ahtonen@kuhmo.fi, Tapani Huotari 0440-887743 tapani.huotari@pp.inet.fi, Mirjami Peura 040-5756864 mirjami.peura@pp.inet.fi.
Treenataan nyt varmuuden vuoksi.
Teemu Selänne
Jääkiekkoilija
Kaikki turvallisesti kesään ja vesille
Määttä-sukuseura ry kokoontuu juhlistamaan kymmenvuotista taivaltaan Kuhmoon 7. Sukuseuran toimintaan voi tutustua tarkemmin sukuseuran kotisivuilla: www. Veteen liittyy valitettavasti myös vaaratekijöitä. Voit tehdä rikosilmoituksen netissä nousuviikolla jos satut pääsemään pakoon ja piiloutumaan vaikka ruispeltoon. Sisäasiainministeriö sekä Uima- ja hengenpelastusliitto kiittävät jo etukäteen säiden haltijaa. Siitä riittää ilonaiheita lähes kaikille. Virkistävää juhannusta kaikille!
Kun Tukesin raportin lukee niin minusta päällimmäisenä nousee esille suunnitteluvirhe. Ja vaikka promillet ovat edelleen veneilijöille sallittuja kun esitetty nollalinja ei ottanut tulta, ei kenenkään kannata turhaan riskeerata omaa tai muiden veneessä mukana olevien turvallisuutta. Keskusteluun voi osallistua myös Sotkamolehden verkkosivuilla osoitteessa www.sotkamolehti.fi
www.sotkamolehti.fi
toisinajateltu
Juhannustaikoja
K
ansantarinan entisellä tytöllä ei kulkenut sitten kovin hyvin juhannusyönä. Niihin kannattaa varautua ennakkoon varustautumalla uima- tai pelastusliiveillä. Jos nopeasti edellisen vuosisadan alun juhannustaikojen tekijä näki lähteestä tulevan sulhonsa kuvan, niin tuhat kertaa nopeammin ilmestyy tietokoneen ruudulle satoja vaihtoehtoja kaukaisistakin sulhoista ja morsiamista
klo 12 la 23.6. Torstai 21. olemm asti, e kiinni ja su 24.6. pantit 2,70
1 19
- 5%
98
-14 %
TARJOUSTAKUU
K-PLUSSA-TARJOUKSISSA
AINA VÄHINTÄÄN
- 10 %
Ilman korttia 22,86 18-pack (3,39 l) sis. 1,5-2,0 kg, kokonaisena 5 u m uom Suomi, rajoitus: 2 kpl/talous
MINUUTTIPIHVIT ja SISÄFILEET
n. kesäkuuta 2012
Sotkamo 3
HYVÄÄ JUHANNUSTA
K-supermarketit pa juhannuksena se lvelevat uraavasti: pe 22.6. pa pack (1,00
to -pe 21.-
ntit 0,80
2 27
90
kg
Voimassa to-pe 21.-22.6.
Ilman korttia 12,95 kg
9
95
kg
-23 %
PKT
2
Ilman korttia ja yksittäin 2,99 pkt (5,98 kg)
4
00
-33 %
Voimassa to-pe 21.-22.6.
18
PACK
18 x 0,33 l (2,91 l) sis . klo 12 -18.
Atria
K L MAK HIILpkOS t
40 0 g us 3 pk t/talo rajoitus:
AR A
1
ER Ä
Pakattun
39
pk t
Fazer
RUISPUIK
5 0 0 g ps
UL AT
0
Atria
95
ps
E LOHIFILE
a tuore
Norja us 2 kpl/talo rajoitus:
A N O H UT APORSAK ASLERIPIHVI VILJ ITU MARINO), Suomi 0 kg
70 0 g (5,7
IPPU SIPULIN i
Suom
5
VIR
PACK
99
kg
Voimassa to-pe 21.22.6.
HK takuumurea
palana, Suomi
3
ERÄ
99
rs
Ilman kort
-20 %
tia 4,99 rs (7,13 kg)
0
VARHAISPERUNA
1 kg (1,29 kg) Suomi, säävaraus
99
nippu
JUMBO HERKKUSIENET
irtona, Hollanti
NAUDAN ULKOFILEE
KESÄKURPITSA
Espanja
18
la Coca-Co SJUOMAT VOITU 0,8 0
90
kg
1
29
kg
1
KAHVI
29
ps
3
Ka Karhu ar
95
kg
Voimassa to-pe 21.-22.6.
2
tit l) s is . 600-800 g
Costa Rica
500 g (4,00 kg) rajoitus: 1 erä/talous
IIIIII-OLUT -
Voimassa 7.6.-5.9.2012
-33 %
ia 3,79 2-
l) sis. nita
L A H J ATAVA R A L I I K E. pa n 1, 5 l (0,6 6 erää /t alou s us 2 rajoit
Taku Takuumurea ak
Ilman kortt
2
Voimas sa
79
22 .6.
NAU NAUDAN SISÄFILEE AU
Kariniemen kananpojan
n. pantit 2,70
LISÄKSI K-PLUSSAPISTEILLÄ ETUSI JOPA
Hinnat voimassa to-pe 21.-22.6., ellei toisin mainita. sis. 1,5
Apostoliksi, sillä sinä opetit kansakuntia. Aikku Eskelinen on valmistunut Humanistisen ammattikorkeakoulun Joensuun kampukselta yhteisöpedagogiksi. Klo 14 Suvisten laulujen ja virsien hetki Kappelissa, Vähäsarja. Klo 19 Iltakirkko HPE Vuokatin kirkossa, Pentti Smeds, Ilkka Rytilahti, kantt. 1938) kirjoittaa: Ihmisten sielut ovat kiintyneet maallisten asioiden tavoitteluun, ja he ovat kadottaneet Jumalan rakkauden, ja siksi maan päällä ei ole rauhaa. Näissä elämäntyyleissä päämääränä ei ole hyvän tekeminen ja lähimmäisen huomioon ottaminen, vaan maailmallisen vapauden eli synnin toteuttaminen. Syksyllä Heidi muuttaa Jyväskylään ja aloittaa opinnot ylioppilaspohjaisessa lähihoitajakoulussa. Jokainen tiistaipäivä on pyhitetty hänen muistolleen. Kirkko on itsessään pyhän Johannes Kastajan elämän tavoin valmistautumista. Kirkko muistelee pyhää Johannesta myös Kristuksen kasteenjuhlan jälkeisenä päivänä eli 7. Ilman tätä ei ole Kirkkoa eikä kristillistä elämää. Vanha Kirkko koki Johannes Kastajan Kristuksen toisen tulemisen pyhän salaisuuden edelläkävijäksi. syyskuuta. Kesätyöpaikan saaminen Sotkamosta on Heidin mukaan helppoa jos liikkeellä on tarpeeksi ajoissa. Haapala Hannu, Kempele; Halonen Paula, Sotkamo; Peltonen Tarja, Siikajoki; Pyykkönen Heidi, Helsinki; Tervo Janne, Sotkamo Kunnankamreerin virkaa varten haastatellaan seuraavat hakijat: Kuure Pipsa, Sotkamo; Sirviö Eija, Sotkamo.
kuuluvat kahvilan päivittäiset toimet. sunnuntai helluntaista Kadonnut ja jälleen löytynyt Klo 10 Sanajp. klo 21. Työstä saatu palkka ja ylioppilaslahjaksi saadut rahat menevät ajokorttiin. Klo 19 Siioninvirsiseurat Rytilahden Majalla, Tuomo Ruuttunen, Erkki Marin, Yrjö Sorvari.
Isä Jarmo Hakkarainen
Katso tarkemmat säätiedot osoitteessa www.sotkamolehti.fi
SÄÄ
Tänään
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai 24.6.2012
4. 720) sanoin ylistämme pyhää Johannes Kastajaa hänen syntymäjuhlansa ehtoopalveluksessa: Miksi nimittäisimme sinua, oi profeetta. Enkeliksi, sillä sinä vietit ruumiitonta, taivaallista elämää. Marjo Hämäläinen ja Jyri Laitila ovat valmistuneet Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnasta kasvatustieteiden maistereiksi.
p. Tuoreelle ylioppilaalle leipomon rutiini on tuttu jo kolmen kesän kokemuksella. kesäkuuta 2012
TÄ H T E S I Hyvää Juhannusta!
www.huuskolantila.net
Tervetuloa uusitulle terassille viettämään juhannusjuhlaa!
La 23.6.12 suljettu.
Pullantuoksuinen kesätyö
Jonna Karjalainen
Kesätöissä
Heidi iloitsee.
Juhannuskokko poltetaan perjantaina 22.6. Helmi taas leipoo, hän kertaa. mm. Sotkamon kirkossa.
2-5 m/s
Ristijärvi
+16
Kuhmo
+16
Maanantai
Tiistaina 26.6.2012
Klo 9 13 EU-elintarvikkeiden jako khranviraston autotallissa.
Kajaani
+10
Sotkamo
Keskiviikkona 27.6.2012
Sunnuntai
Klo 14 Kesäpäivän musiikkihetki Sotkamon kirkossa, kirkkokuorolaisia ja Risto Vähäsarja. 4 Sotkamo
NAAPURIVAARAN LOMAKESKUS
Torstai 21. Aikamme elämäntapa lisää ihmiselämässä valinnan vapautta ja luo uusia elämäntyylejä. Hän opetti elämällään aikalaisilleen, ettei ihminen voi osallistua syvällisesti Jumalan elämään, ellei hän muuta perusteellisesti elämäänsä. Jos ihminen käpertyy itseensä, niin vaikka hän harjoittaisi mietiskelyä, Jumalan rakkaus ei voi toimia hänessä. Pyhällä Johanneksella on erityisasema Kirkon jumalanpalveluselämässä. (08) 6172 3520 tai 6172 3521 www.sotkamonseurakunta.fi Salmelantie 1, 88600 SOTKAMO
Perjantai 22.6.2012
Klo 20 Juhannusaaton seurat Vuokatin vaaralla, muk. (08) 666 0611 myynti@tulikettu.fi
www.tulikettu.fi
Sotkamon Seurakunta
Puh. Kirkon elämässä on ulkoista vapautta ja tasaarvoa ensisijaisempaa Jumalan totuus, hyvyys ja ihmisten välinen kristillinen rakkaus ja huolenpito. Hannu ja Marketta Tuomala. Hallintojohtajan paikkaa tavoitelleista henkilöistä on valittu haastatteluun seuraavat hakijat. Muutto etelään ei jännitä. klo 21.00
JAMIT
maanantaina 25.6.
Kunnan virkoihin haastateltavat valittu
on valinnut haastateltavat henkilöt kunnan hallintojohtajan ja kunnankamreerin virkoihin. Luonteeltaan sosiaaliselle Heidille asiakaspalvelutyö on mieleistä.
Valikoiman esitteleminen asiakkaalle on yksi työn tärkeimmistä asioista, eikä kassalla auta seistä tuppisuuna. Tänä kesänä teen töitä yhteensä kolmen viikon ajan. Laitan tarjottavat esille,
työskentelen kassalla, pyyhin pöytiä ja otan vastaan tilauksia. Pyhä Johannes Kastaja julisti Jumalan Sanaa ja Totuutta profeetta Eliaan hengessä ja voimassa (Luuk. Hän tulee töihin aamulla kahdeksan aikaan ja pääsee nauttimaan lokoisista kesäpäivistä töiden loputtua kymmeneltä. Nyt on menossa jo toinen viikko, kertoo Heidi.
Kirkonkylällä sijaitsevan
Kesätyöstä
kertyneille
Heidin
toimenkuvaan
Heidi Pääkkönen hankkii ajokortin kesätyöpalkallaan.
y Juhannuksen jälkeiset
Ma 25.6. Enkeliksi, apostoliksi vai marttyyriksi. Suuren bysanttilaisen runoilijan pyhän Andreas Kreetalaisen (k. Maallistunut maailma ajaa ihmisiä itsetyytyväisyyteen. 1:17). Vapaa pääsy. Siksi ortodoksinen ihmiskäsitys ei opeta ihmisen juridisesta lunastuksesta, vaan terapeuttisesta jumaloitumisesta. Anna Karjalainen, muk. päivänä Herran edelläkävijän ja kastajan Johanneksen syntymäjuhlaa. Kyselemään täytyy lähteä jo hyvissä ajoin. Todellinen katumus merkitsee rakkaudettomuuden ja itsekkyyden hylkäämistä. Lauantaina 23.6. www.tahtesi.fi
Valmistuneet
Kati Pauliina Niskanen on valmistunut Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnasta taiteen maisteriksi. Meidän tulee Kirkon jäseninä pyhän Johanneksen tavoin vähetä, että Kristus kasvaisi meissä. Tuomo Ruuttunen, Vuokatinrannan edustaja Terhi Smeds.
Lauantai 23.6.2012
Juhannuspäivä Tien raivaaja Klo 10 Juhannuspäivän messu, (Herättäjän päivä) Sotkamon kirkossa ,Tuomo Ruuttunen. elokuuta ja hänen sikiämisensä muistopäivänä 23. tammikuuta, hänen kuolinpäivänään 29. tanssi- ja bilebändi Antti Mustonen ja Ylinouseva Kvartetti
tanssittaa klo 22 alkaen ulkoteltassa. Pyhä Johannes Kastaja opettaa elämällään, ettei ihminen voi osallistua Jumalan elämästä, ellei hän muuta elämänsä suuntaa. Olin täällä ensimmäistä kertaa kesätöissä yhdeksännen luokan jälkeen. Huhtikuussa paikkaa on melkein turha edes enää hakea, opastaa Heidi. Myös juhannuksena Heidin matka käy Jyväskylään.
Olli Pautola
kumppaneineen
Tule mukaan jammaamaan!
Vauhdittajana
Sotkamon kunnanhallitus
sanasta valoa
Pyhän Johannes Kastajan syntymäjuhlana
Ortodoksinen
kirkko viettää kesäkuun 24. Pyhittäjä Siluan Athosvuorelainen (k. Kirkko valmistaa meitä iankaikkiseen elämään. Minulla asuu siellä useita sukulaisia ja poikaystävä. Marttyyriksi, sillä sinut surmattiin Kristuksen tähden.
Tulikettu
Tervatie 3, 88600 Sotkamo Puh. Pyhä Johannes Kastaja nähdään ortodoksisen kirkon askeettisessa opetuksessa kristillisen katumuksen esikuvana. On mukavaa kun joka päivä pääsee tapamaan erilaisia ihmisiä,
rahoille on tiedossa jo selkeä sijoituspaikka. Vapaaehtoinen kolehti lähetys- ja musiikkityölle.
+8
Sonkajärvi Rautavaara Valtimo
Torstaina 28.6.2012
Klo 19 Kesäillan hartaus Kappelissa, Jouko Komulainen ja Pappatiimi.
+20
+17
Tervetuloa!. Pyhän Johannes Kastajan tavoin meidän on vastattava Kirkossa Jumalan rakkauden kutsuun uskolla ja toivolla. 08 664 422, 040 504 7694 Vuokatti
Kotileipomo Helmin kassan takana häärii aamuisin hyväntuulinen Heidi Pääkkönen. Kristus vapauttaa ihmisen alkuperäisen synnin seurauksista ja eheyttää ihmisen langenneen olemuksen. Se tarkoittaa ihmisen astumista Herran kärsimyksiin ja ylösnousemukseen. Kaste merkitsee ihmisen persoonallista lihaksitulemista Kristuksen Ruumiissa eli Kirkossa
Heidän kysymyksiinsä olivat vastaamassa Sotkamon Silver Oy:n toimitusjohtajan Ilkka Tuokon lisäksi koko yrityksen hallitus. Kuulemistilaisuutta edeltävänä päivänä viranomaiset olivat tutustuneet kaivosalueeseen ja sen luontoarvoihin paikan päällä. Kainuun ELY-keskus ei näe myöskään estettä töidenaloittamisluvan myöntämiselle ennen ympäristöluvan lainvoimaiseksi tulemista niiltä osin kun se koskee rakentamista ja sen aikaista vesien johtamista.
Sotkamon kunnanhallitus päätti puoltaa tiistaisessa kokouksessaan ympäristöluvan myöntämistä Sotkamo Silver Oy:n Taivaljärven hopeakaivokselle. meijerin terminaalialue.
Palvelemme SOITA JA VARAA AIKA! ma-pe 7-17 P. Kaivosalan töissä vaaditaan nykyään usein tietoteknisiä taitoja sekä kunnossapito-osaamista. Tutkinnassa havaittiin puutteita myös tiedonkulussa, vastuiden määrittelyssä ja työtavoissa.
Tukesin mukaan Talvivaara oli tietoinen vaarasta, mutta kohonneiden rikkivetypitoisuuksien syytä ei
Talvivaara kertoo, että se ottaa kaikki Tukesin raportoimat parannusehdotukset käyttöönsä turvallisuuden kehittämiseksi ja varmistamiseksi.
Muutoksia on tullut esimerkiksi työturvallisuusohjeisiin ja prosessin ajo-ohjeisiin. Pääkkönen oli Itä-Suomen Geologian tutkimuskeskuksen päällikkönä kaivoksen perustamisvaiheessa. Päätös luvasta annetaan tämän vuoden aikana, totesi Koivula, joka toimii Itkosen kanssa Taivaljärven hopeakaivosta koskevan lupa-asian ratkaisijana. kesäkuuta myönteisen lausunnon kaivoksen aloittamiselle. 040 779 1317
HINAUSPÄIVYSTYS 24h/vrk 045 310 6160
Talvivaaran työtapaturman syynä turvallisuushallinnan puute
Iiro Kerkelä
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin mukaan Talvivaaran kaivosturman syynä oli turvallisuushallinnan ja erotuslaitoksen suunnitteluissa olleita puutteita syynä maaliskuiseen onnettomuuteen. Kuulemistilaisuuden jälkeen he tutustuivat niihin kiinteistöihin, jotka ovat kaivosalueen vaikutuspiirissä.
Nämä miehet ovat paljon vartijoita. Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta paikalla olivat ympäristöneuvokset Sami Koivula ja Juhani Itkonen sekä ympäristölakimies Valtteri Niskanen. Hopeakaivoksen edusta-
jilta tiukattiin myös, miksei heti panosteta kunnolliseen vedenpuhdistamoon, jonka päästöt Sotkamon vesiin olisivat vain viiden prosentin luokkaa. Inhimillisen erehdyksen
takia kalkkivilieteventtiili oli jäänyt tehdashallissa auki. Alan yrityksillä ja alihankkijoilla on kuitenkin tarvetta lisätyövoimalle lähivuosina, sillä ala jatkaa tasaista kasvuaan. Lattiakaivoon valunut kalkkikiviliete aiheutti ketjureaktion, josta seurasi lopulta rikkivedyn purkautuminen tehdasalueelle, jossa työntekijä menehtyi.
selvitetty tarpeeksi tehokkaasti. Selkeää vastausta siihen, miksi jätevesien puhdistamisessa tyydytään rikastushiekka- ja selkeytysaltaisiin, ei kaivoksen edustajilta saatu. kesäkuuta 2012
Käyntiosoite: Tuottajantien päästä, ent. Kunnanhallituksen antaman lausunnon mukaan myös ympäristölain mukainen aloittamislupa voidaan myöntää muutoksenhausta huolimatta.. Vasemmalla ympäristölakimies Valtteri Niskanen.
Kaivosteollisuudella pulaa työntekijöistä
Kainuun ELY-keskuksen mukaan kaivosteollisuuden huolenaiheena on osaavien työntekijöiden saatavuus. Vastineessaan Sotkamon Luonto ry:lle Sotkamon Silver totesi muun muassa, että turvekerroksen käytöstä tiivistysrakenteena on olemassa paljon tutkimuksia ja kokemuksia.
Kainuun ELY-keskus antoi
8. Ympäristöneuvokset Sami Koivula (keskellä) ja Juhani Itkonen Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta ovat ratkaisijoina Taivaljärven hopeakaivoksen ympäristö- ja vesitalouslupa-asiassa. Tulevaisuudessa alan yritykset arvelevat tarvitsevansa enemmän ympäristöosaamista sekä maanmittaukseen ja maarakennukseen liittyvää osaamista.
"
Päätös annetaan tämän vuoden aikana.
muistutuksen, jossa epäili pintavalutuskentän toimivuutta sekä tiedusteli vesipäästön ja luonnonvesien käyttäytymistä purkuvesistöissä 30 asteen pakkasella. Hiidentorpalla oli paikalla useita muistutuksen jättäneitä yksityishenkilöitä sekä yhteisöjen edustajia. Suurimpana ongelmana rekrytoinnissa on työntekijöiden riittämätön työkokemus. Sotkamon Autopalvelu Oy
Salmelantie 43 f 6, 88600 Sotkamo
AD KORJAAMO
AUTONPESU T 24 h/vrk
Salmelantie g-rakennus43
Päätös annetaan tämän vuoden aikana.
Sami Koivula, Ympäristöneuvos Torstaina 21. Talvivaara sanoo päätavoitteekseen "Nolla tapaturmaa". Kähkönen oli jättänyt myös asiasta virallisen
Sotkamon Luonto ry:tä edustamassa ollut Antti Lankinen ihmetteli muun muassa haettujen lyijypäästöjen suuruutta. Kaivostoiminnasta aiheutuva päästövedethän valuvat lopulta myös Sapsojärveen, siis aivan taajamaan koskettaen näin isoa osaa sotkamolaisia. ItäSuomen yksikössä tehtiin keskeisiä malmikokeita kaivoksen perustamisvaiheessa. Eihän siihen altaaseen tarvitse kuin pieni novero tehdä, niin jätevesi virtaa Tipasjärveen, josta se puhtaana kaivoksen käyttöön otetaan, sanoi Kähkönen.
Sotkamon vesistöjen tila kaivoksen toiminnan aloit-
tamisen jälkeen herätti useassa muistuksen jättäneessä henkilössä asiallisesti ilmaistua huolta. Onnettomuudessa menehtyi yksi kaivoksen työntekijä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Suomen Luonto.
Keskiviikkona Hiiden-
torpalla järjestetyssä Taivaljärven hopeakaivosta koskevassa kuulemistilaisuudessa läsnäolijoissa eniten epäilyksiä herättivät vesistöihin kaivoksesta virtaavat päästövedet.
Varsinaisia muistutuksia Sotkamon Silver Oy:n hakemaan ympäristö- ja vesitalouslupaan oli määräaikaan mennessä jätetty kolmetoista. Muistutuksessaan Sotkamon Luonto ry esitti, että rikastushiekka-allas rakennettaisiin vesitiiviiksi eikä tyydyttäisi pelkkään suodattavaan turvekerrokseen. Yhtiö sanoo ottaneensa kaiken mahdollisen opin maaliskuun tapaturmasta.
Talvivaaran päätavoite on "Nolla tapaturmaa".
Vesistöjen kohtalo tulevalla kaivosalueella huolestuttaa kuntalaisia
Tarja Korhonen
Ely:n johtajan Talvivaarakytköksiä tutkitaan
Oikeuskansleri tutkii Kainuun ely-keskuksen ylijohtaja Kari Pääkkösen mahdollista esteellisyyttä Talvivaaran kaivoksen valvonnassa. Rikastushiekka-altaan ja selkeytysaltaan pitävyyttä epäili muun muassa sotkamolainen Esa Kähkönen, jolla on kesämökki aivan suunnitellun kaivosalueen läheisyydessä
Kuntayhtymän
hallitukseen laitetaan Sotkamon valtuustosta kaksi miestä ja sukupuolen takia kaksi kiintiöpakolaista eli naista.
Leukavista kommen-
Viimeisen kerran tilinpäätöskokoukseensa kokoontunut valtuusto hyväksyi niin arviointikertomuksen kuin tilinpäätöksenkin yksimielisesti. Valtuuston kokous kesti kaikkiaan kolme ja puoli tuntia.
Myyntineuvottelija Sanna Koivusalo p. Viime lauantaina Okkosen sukukokous pidettiin Sotkamossa. Vaan ei perusteeton kritiikki. Parkuan Aholan vanha asuinrakennus on siirretty Etappiin. Jänkälän tekemästä Okkoskirjasta löytyy noin 11 000 nimeä.
Tunnettuja suvun edustajia ovat ainakin akateemikko Onni Okkonen.
Nykypolvelle ja varsinkin sotkamolaisille tuttu nimi on pesäpalloilija Eero Okkonen. Vilkkaan ja värikkään keskustelun jälkeen maanantaina kokoontunut kunnanvaltuusto hyväksyi Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän perustamisen äänin 30-4. Siellä, missä ovat olleet hyvät metsästysmaat. Levikki 5.602 kpl (LT 2011)
Konttori avoinna arkisin klo 9.00-16.00
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@almamedia.fi
Päätoimittaja Martti Huusko p. Hilkka oli Parkuan Aholasta ja omaa sukua Okkonen. 010 665 6015
Mervi Piipponen p. Sotkamossa Okkoset mainitaan ensimmäisen kerran 1 600luvun puolivälissä, Ritva Okkonen kertoi suvun vaiheista. 050 598 6144
Sami Kilpeläisen mielestä uuden kuntayhtymän toimintamalli on aivan sama kuin entisenkin. Sairaat ja vaivaiset on hoidettava, Osmo sanoi.
Tarja Korhonen p. Kysyttäessä Okkosten suvun erityispiirteitä, miettivät Jouko Leskelä ja Marja-Liisa Jakola sekä Matti Okkonen tovin aikaa. Jos et juokse kaiken aikaa palavereissa, vaan palvelet ihmisiä, niin he syyttävät sitou-
tumattomuudesta. Sotkamo-lehdellä ja muilla Alma Media Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Esimerkiksi Sami Kilpeläisen mielestä perustamissopimus on melkein kopio nyt lakkautuvan maakunta-kuntayhtymän sopimuksesta.
teistaan tunnettu keskustan valtuutettu ja kunnanhallituksen jäsen Vesa Tolonen nimitti sukupuolen takia luottamuspaikoille valittuja naisia kiintiöpakolaisiksi. Nyt valtuuston ja hallituksen jäsenet ovat valittu vaaleilla. Olenko minä hintelärakenteinen, heitti Matti Okkonen väliin. 044 332 5330
Toimitus
toimitus.sotkamolehti@almamedia.fi
Päivi Eskelinen Lomalla
Pertti Granqvist Lomalla
Varsin värikäs keskustelu käytiin Sotkamon kunnanvaltuustossa Kainuun sosiaali- ja terveydenhoidon kuntayhtymän perustamisesta. Etualalla Annikki Hakkarainen, Aimo Korhonen ja Timo Hyvönen.
Jonna Karjalainen p. Jouko toteaa puolestaan suuren nenän olevan toisen yleispiirteen. 010 665 6016
Puhelun hinta 010-alkuiseen numeroon on 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min., matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min. Kritiikkikin on paikallaan. 044 332 5332
Sampo Kaste p. Keskustelun aloitti kunnanvaltuutettu ja maakuntavaltuutettu Osmo Polvinen (vas) moittimalla maakuntahallinnon arvostelijoita suunsoittajiksi. Sieltä Okkoset saapuivat Vuolijoen Vuottolahteen. No olin minäkin kun menin armeijaan. Sen sijaan Kainuun Liitto -kuntayhtymän perustamiseen ei kenelläkään ollut nokan koputtamista. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. 040 587 2067 010 665 6013
Okkoset kokoontuivat kantapitäjässään
Pertti Granqvist
Markkinointipäällikkö Kirsi Kela p. Etapissa rakennus palvelee matkailupaikan keskipisteenä. Kuvassa myös Ritva Okkonen ja Matti Okkonen.
www.sotkamolehti.fi
kunimenä mainittavan 1605. Eläkepäivät hän vietti miehensä kotiseudulla Kemijärvellä. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo. Vastaan äänestivät Yrjö Sorvari (kd.), Sami Kilpeläinen (kesk.), Alpo Partanen (kesk.) ja Pertti Sirviö (vas.). Marja-Liisa Jakola kirjoitti tietokoneelle puhtaaksi äitinsä käsinkirjoittaman kirjan.
Jokaisella suvulla on erityispiirteensä. Kiintiöpakolaisvertausta Tolonen käytti arvostellessan perustettavan Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallintoa sekä omistajaohjausta. 050 308 1960
Asiakaspalvelu
Tilaus- ja laskuasiat: asiakaspalvelu.sotkamolehti @almamedia.fi Ilmoitusasiat: ilmoitukset.sotkamolehti @almamedia.fi
Omistajaohjaus, kuntien
vaikutusmahdollisuudet ja maakunnan henkilöstön sairaslomat sekä toiminnan
tehottomuus kirvoittivat kielenkannat. Yrjö Sorvari (kd) kertoi ennen maakuntayhtymää hänellä olleen yhden esimiehen. 1962. Lakisääteistä touhua tämä on. 050 598 4768
Iiro Kerkelä p. Kaksi vuotta sitten kokoukseen oli osallistunut vain kymmenkunta suvun edustajaa. Nyt virkeitä esimiehiä on toistakymmentä. Nyt kokouksessa valittiin uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi Janne Okkonen. Ensimmäiset Okkoset ovat Sotkamossa olleet Ti-
pasojalla ja Nuasjärven rannoilla. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Sotkamo-lehden asiakaspalveluun. Vaikka suku ei Suomen suurimpia olekaan, niin sukuseuran entisen puheenjohtajan Pentti J. Sorvarin mielestä sosiaalipuolisi olisi pitänyt ottaa erilleen kuntayhtymästä. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Sotkamo-lehdessä. 010 665 6000
Valtuustossa väiteltiin kuntayhtymästä
Pertti Granqvist
fax 010 665 6003 Sotkamon seudun puolueeton paikallislehti, ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin. Sitten Ritva sanoo useimpien vanhojen suvun jäsenten olevan hintelärakenteisia. 6 Sotkamo
Torstai 21. Kokoukseen osallistui yli 60 suvun edustajaa. Sukukokoukseen osallis-. Virallinen kokous Vuokatissa, ruokailut ja muut jutut olivat Maanselän Etapissa. kesäkuuta 2012
SOTKAMO-lehti
1962 - 2012
50
Keskuskatu 10, 88600 Sotkamo p. Useat valtuutetut ihmettelivät sitäkin, että nyt perustetaan ihan samanlainen kuntayhtymä joka teki mahalaskun. Kahden vuoden takaiseen osanottajien määrään kasvoi kokousyleisön osanottajien määrä runsaasti. Parkuan Aholan Okkosien jälkeläinen Ritva Okkonen kertoi Okkosen su-
tuneiden Marja-Liisa Jakolan ja Jouko Leskelän äiti Hilkka toimi opettajana ensiksi Hämeessä ja sitten Savossa. Matti Korhonen (kd) sanoi silmiensä auenneen viime viikkoisen maakuntavaltuuston kokouksen uutisoinnin perusteella. Taustalla rakennus nykyisellä paikallaan Maanselän Etapin keskuspaikkana. Okkosen suvun vaiheita ja varsinkin Parkuan Okkosten ja Aholan tilan vaiheita on tallentanut kirjalliseen muotoon Hilkka Leskelä (1933-2012). Ammateista yleisiä ovat kirvesmies ja oikein vanhaan aikaan Okkoset ovat olleet tunnettuja metsästäjiä.
Jouko Leskelä esittelee äitinsä kirjoittamassa kirjassa olevia kuvia Aholan päärakennuksesta. Ensimmäisistä Okkosista löytyy maininta Limingasta. Painaminen Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 2012 ISSN 0787-5320 Kustantaja: Alma Media Kustannus Oy
Sotkamo on Okkosen suvun yksi kantapitäjä. (alv 23%).
Jakeluhäiriöt
(vain Sotkamon alueella) Arkisin 6.00-14.00 p. Vaan ei keskusteluitta. Tekijänoikeudet Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Polvinen huomautti kuntayhtymän onnistuneen esimerkiksi kaikille nuorille koulutuspaikan tarjoamisessa. Perustettu v. 0200 71400
Asiakasrekisteri Sotkamo-lehden asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Maanselän Etappi liittyy
sekin Okkosen suvun vaiheisiin ja erityisesti Parkuan Okkosten
klo 812, u, su 24.6. 1 kg
/kg
39
Grilli Herkkusienirasia 1-lk 400 g (3,48/kg)
49
/kg
Suomalainen Varhaisperuna multa, irto, 1-lk
0
Rainbow Peruna-, punajuuri- tai italiansalaatti 400 g (2,47/kg)
99
0
Rainbow
99
Fazer
500 g (1,98/kg)
Ruispuikulat
Ilman S-Etukorttia 1,49 (2,98/kg)
Etusi 20 %
Hinta voimassa 21.5. suljett . suljettu, su 1218. kesäkuuta 2012
Sotkamo 7
1
Suomalainen
Hinta voimasssa 18.24.6.
HK
Kabanossi Grillimakkara
400 g (3,72/kg)
49
2
1
99
Rainbow Kylmäsavu- tai graavikirjolohi fileviipaleet 150 g (19,93/kg)
Palvelemme ju h aattona pe 22.6 annuksena: la 23.6. pantit 2,70)
1
Etusi 20 %
19
Salaattijuustokuutio
175 g (6,80/kg)
Ilman S-Etukorttia 1,49 (8,51/kg)
2
39
Ahti
Sillit
Perhe, tomaatti, juhla, sipuli, tilli tai matjes 150 g (15,93/kg)
Ilman S-Etukorttia 2,99 (19,93/kg)
ABC-Lohtajan S-market
palvelee joka päivä 24 h.
Palvelemme mato 821, pe 812, la 23.6. alkaen
3
89
Ingman Jäätelötuutti monipakkaus 520 g (7,48/kg)
6
99
Rainbow Cola tai Orange 12 x 0,33 l 3,96 l (1,31/l) (sis. klo 1218 Kajaanin Laaja Kuhmon Koulu nkangas ja katu su 1221
Suomalainen
Voimassa S-Etukortilla 18.22.6.
Etusi 28%
6 1
99
/kg
Snellman Grillikylki BBQ-marinoitu
7
49
Kariniemen Kananpojan Grillipihvi BBQ n. Torstai 21. pantit 1,80)
1998
Olvi III 18 x 0,33 l, 5,94 l (2,91/l) (sis
Nuorin lapsista, Timo syntyi 1957.
Lastenhoito ja navettatyöt tulivat tutuksi Raijalle vallan nuorena. Einon oli tullut Nurmeksen Ylikylältä Tipakselle. -Eikä aluksi tosiaan ollut yläkerrassa huoneitakaan. Sotainvalidi Eino Pääkkönen tapasi itseään 13 vuotta nuoremman sotalesken savottakämpällä Saukossa. Tuossa navetassa karjaa
Sitten nuori pari karisti Sotkamon pölyt jaloistaan muuttaen Heinolaan. Viertolassa me nähtiin ensimmäisen kerran. -He sanoivat tietävänsä
Halkoniemen pihalla viikko ennen juhannusta 2012. Naimisiin Raija ja Esa menivät 1966. Niin näytti käyvän Halkoniemellekin. Uunin otsakiveen on tämä vuosiluku kaiverrettu. Soiden ojittamisen myötä kau-
1949. Esa Korhonen on syntyisin Vihtamon Uudestamäestä. Katajaselällä Pääkköset olivat huonemiehenä Katajaselällä. Vuonna 1964 valmistui Halkoniemeen uusi navetta. Välimatkaa maantietä pitkin on noin 10 kilometriä. Kesät oltiin kotona, heinänteossa tarvittiin väkeä.
pidettiin vain viisi vuotta.
Suovaaralla oli seurantalo
Viertola. -Talven 1963 olin isän
siskon taloudessa kirkolla piikana. Maat ja talo myytiin "kulansseille." Nyt tilan rakennukset ja pihapiiri ovat Einon vanhimman tyttären Raija Korhosen ja hänen miehensä Esa Korhosen omistuksessa.
Sotien jälkeen peruste-
raa onnistuttiin saamaan yhtenä kesänä pihapellosta.
Halkoniemi
valmistui
Halkoniemi on osa sotien
käyneiden sukupolvien ja sotien jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien historiaa. Aiemmasta liitosta Sallilla olivat pojat Tauno ja Sulo. Hääkahvit tarjottiin Halkoniemessä,
tanssit pidettiin Losossa. Yhteensä Sallille ja Einolle syntyi yhdeksän lasta. -Vihtamon asemalta nousin junaan. Koulumatkat taittuivat joko umpea tai hevosen ja rekipelin jättämiä jälkiä hiihtäen. Raija oikeassa reunassa. Lantonniemen veljekset soittivat vuorotellen haitaria.
Halkoniemen
pirtissä
Raijan kertomusta kuunnellessa on pakko kysyä, kuinka ihmeessä pirtin, keittonurkkauksen ja kamarin sisältävässä talossa sopi noin iso joukko asumaan. Jawa 125 moottopripyörä on Raijan velipuolen Tauno Heikkisen.
Halkoniemi henkii suurten ikäluokkien ja asutuksen historiaa
Pertti Granqvist
tuista asutustiloista ei tullut pitkäaikaisia, sukupolvelta toiselle siirtyviä talouksia. Siskonpetejä, niitä oli joka nurkassa. Tilanne helpottui yläkerran huoneiden valmistumisen myötä. Salli omaa sukua Komulainen oli jäänyt kahden pienen pojan yksinhuoltajaksi miehen kaaduttua sodassa. Raijan lisäksi Sotkamossa vaikuttaa Sirkka. Naimisiin Salli ja Eino menivät 1945. Tietä ei Suovaaralle 1950-luvulla aurattu. Jenkkikassissa oli varavaatteita ja rahaa jäi junalipun oston jälkeen 35 markkaa. Vaikka tyttärensä ja nuoren parin häälahjat Vihtamon asemalle kuljettanut Eino Pääkkönen oli sanonut, ettei se olisi ollut pakko lähteä, niin todellisuus oli toista.. Suovaaran koulun opettajapariskunt a, Eveliina ja Lauri Junttila tulivat kysymään lapsenvahdiksi keväällä 1961. Sisaruksista vanhin Jarmo syntyi Torinkylän Tolpalla. Esa kertoi vaihtaneensa moottoripyörällä pesukoneen Piipposelta. Siellä pidettiin iltamia, juhlia ja näytettiin elokuvia. Vuonna 1969 pienviljelijä Eino Pääkkönen muutti perheineen Heinolaan asuttuaan tilalla 20 vuotta. Kesällä kärrytienpohjaa ajettiin kuorma-autoillakin. Raija syntyi Säkkilehdon kämpällä, jossa hänen äitinsä oli kokkina. -Naapurinvaaralle isä ei päästänyt minua ennen kuin Esan matkassa. kesäkuuta 2012
Perhepotretti juhannuksena 1964. -Silloinkin pyöri tyttöporukoita ja poikaporukoita. Raijan vieressä Esa ja kuvassa myös pojantytär Veera Korhonen.
"
Silloin isä kirosi oikein katkerasti kaksi vuotta aiemmin tekemäänsä kauppaa.
minun oppineen tekemään töitä kotona kun meinasin kieltäytyä huonon koulumenestyksen takia. Omaa talouttaan he ryhtyivät puuhaamaan Sallin kotiseudulle Suovaaralle. Rippikoulun jälkeen töitä löytyi Naapurinvaaralta, osuuskaupanhoitajan perheestä. Ympäri pirttiä. Ensimmäinen työsuhde päättyi syksyllä 1962 rippikoulun takia. 8 Sotkamo
Torstai 21. -Koulusta kun tulin kotiin, niin isä käski laittaa nurkkaan jonninjoutavat kirjat. Ennen Halkoniemen valmistumista ehti syntyä Sallin ja Einon esikoinen, Jarmo sekä Raija ja Sirkka. Keskelle hallaista suota rakennettiin asutustilaa Katajaselältä käsin. Me ryhdyttiin niin sanotusti hengailemaan. Halkoniemi oli niin hallanarka, ettei perunanviljely onnistunut ollenkaan. Ensimmäisen työpaikkansa Raija sai jo ennen
rippikoulua
Raija sanoo muistavansa elävästi, kuinka isä kuunteli radiosta uutista 1971. Kekkonen antoi asutustilallisten velat anteeksi. Asutustilojen kannalta kohtalon vuodet olivat 1960-70- luvun vaihteessa. Sulo oli kesälomalta palattuaan käynyt kysymässä työpaikkaa. Talouspuita sai ottaa vähän, ei muuta. Korhoset ostivat Halkoniemen omakseen 2006. Valtava maaomaisuus siirtyi muutaman vuoden aikana uusille omistajille. Kun veljeni terveys heikkeni hän alkoi kaupata tätä taloa meille. -Heinolassa avautui silloin Mattisen tehdas. Koko perhe muutti tilan myynnin myötä Heinolaan.
Töitä ei nuorille miehille ja
naisille ollut Sotkamossa 1960-luvulla. Metsätöitä ei ollut enää tarjolla edellisten vuosien tapaan. Silloin isä kirosi katkerasti kaksi vuotta aiemmin tekemäänsä kauppaa.
Jo ennen naimisiin menoa
oli Raija käynyt Heinolassa. -Isä möi kaikki, koska pelkäsi autiona olevan talon menevän muutamassa vuodessa pilalle. Ostajat olisivat halunneet jättää pihapiirin ympärille muutaman hehtaarin tontin talon lisäksi. Nohevat bisnesmiehet haistoivat tilaisuutensa tulleen. Me oltiin toki kunnosteltukin tätä. Siellä tehtiin niitä Jameksia. Silloisten omistajien heiniä paloi 16 000 kiloa. Osa Eino Pääkkösen tavoin jo
Vanhasta uunista on jäänyt talteen vuosiluvun sisältävä kivi. Ei ole
ollenkaan liioiteltua, jos puhutaan yhteiskunnallisesta vääryydestä. Sotkamon pitäjänkin väkiluku laski 1960-luvulla noin 4 000 hengen verran.
Pertti Granqvist
Jorma Kemppainen 2012
ohjaavat suksien kulkua
JOHDATTAMISIA
kirsikkapuu tai väriliitu
Hilja
Kassilan leffan LENTOYHTIÖ lehmä si uppo
Airo tai Sandemose
matkatoimisto
tann er
KASAUMA
Ihanaa!
n Delo
5 5
RASVOJA
jätkien töitä
Irina Kundera
nd örklu Bj
TVnalle
siemennestettä
viekkaita
venesuojia
NAISIA
` ' tle ea B
Åke
-1.
ETU-
aseita
MansPantsu
huojumista
" " Kuu-
tunturiryhmä
samoa
nerus
riidellä
ilmi
salkoja
pikku poroja
mielenhäiriö
+
kahvimerkki
Mats
Harju
Bunuel
Georgia ennen
MANKUMISTA
M-
Newman
pyydysten puute
aksidenssi
laulun armas nainen
va Ee
Kiven näytelmä +t
idän filosofi
standardisointijärjestö
T. Asutustilallisten rahahanat olivat kuivuneet. Menin Heinolan Unionille iltapäivällä töitä kysymään. Vuosi oli 1964. Muutaman lehmän antimista saatu maitotili ei riittänyt elämiseen ja lainojen lyhennyksiin. Asutustilojen metsiä ei saanut myydä. Sekä sekin, ettei lisämaiden metsiä saanut myydä. Edellinen joulu vietettiin 1968, Raija kertoi lisäten jouluna 1968 olleen kovan pakkasen. Velipuoli Sulo Heikkinen houkutteli Heinolaan kuultuaan ompelijaharjoittelijana olevan Raijan saavan vain lauantaisesta siivouksesta viisikymppiä palkkaa. Lahdessa Esa oli tavannut sittemmin Sotkamoon huonekalutehtaan perustaneen Viljo Tuhkasen. Halkoniemen rakennukset, vajaan hehtaarin tontti palautuivat kaupan myötä alkuperäisten omistajien jälkeläisille. Seuraavana vuonna nuoret menivät kihloihin.
Halkoniemessä sattui ja
tapahtui Pääkkösten muuton jälkeenkin. Ihmisiltä vietiin elämäntyö ja asunto. Torstai 21. Syyskuussa 1974 paloi navetta autonkorjauksesta lähteneen tulipalon seurauksena. Siis vimeistään seuraavana aamuna.
Pääkkösten muuttaessa
Heinolaan Halkoniemen talo jäi hyvään kuntoon. Meillä on kolme lasta ja kahdeksan lastenlasta.
Kainalo Suuri väestön- ja omaisuudensiirto
Suomeen
perustettiin sotien jälkeen 16 000 niin kutsuttua kylmää tilaa. Kylmällä tilalla ei tarkoitettu hallanarkuutta, vaikka näillä tiloilla hallakin oli jatkuva riesa. kesäkuuta 2012
Sotkamo 9
isän tekemään päätökseen. Ostajatat olivat useita asutustiloja hankkineet "kulanssit." Raija kertoi äitinsä sairastumisen vaikuttaneen
yli 60-vuotiaita. Sodat käyneitä ja ikänsä kovaa työtä tehneitä miehiä sekä naisia. Asutustilojen omistajat olivat tuolloin iältään keskimäärin 55-vuotiaita. Tulipalosta muistuttaa vieläkin navetan betoninen runko ja viereisen rakennuksen hiiltynyt seinä.
Etelä-Suomen pölyt Korhoset karistivat jaloistaan 1980. Halkoniemen viihtyisäksi kunnostettu pihapiiri herää jälleen eloon Raijan ja Esan lastenlasten vierailujen myötä. Tuhkanen houkutteli Esan töihin tehtaalleen. Nuoret joutuivat jättämään iäksi rakkaat kotiseutunsa. Esa ehti olla töissä muun muassa rengasfirmassa, Raija siivoojana. Kylmä tila oli koskemattomaan korpeen raivattu. Esa Korhonen kertoi etelässä töitä olleen. Halkoniemi on yksi näistä kylmistä tiloista. Joulu 2008 asuttiin Halkoniemessä. Veijo Pääkkönen osti tilan vuonna 2 002. Vuonna 1964 Esa oli armeijassa. Kettulan Antero sanoi, että tulet viimeistään aamulla töihin. Samalla valtava määrä ihmisiä siirtyi Itä- ja Pohjois-Suomesta Etelä-Suomeen ja Ruotsiin. Halkoniemi rakennettiin kylmään korpeen 1949.
Halkoniemen noin
50 hehtaarin tila ja Sipisillä sijaitseva 80 hehtaarin lisäpalsta myytiin 1969. Entisellä asutustilalla valmistaudutaan kesän suuren juhlan juhannuksen viettoon
Seppokin oli perheyrityksen toiminnassa mukana ennen opiskelemaan lähtöä. Vuonna 1991 rakennusala romahti ja "kaikki pantiin kiinni". Se oli suunnitteluhommissa tiukkaa aika, mutta jotenkin siitä selvittiin yhdessä vaimo Erjan ja esikoistytär Roosa-Marian kanssa. Vuonna 1995 tulin Kainuun Puualan Kehityskeskukseen Kuhmoon. Diplomityön tekoon ei jäänyt aikaan kun teimme kaksi vuotta kiivaasti erilaisia teollisuushalleja ja liikerakennuksia ympäri Suomea. Uudesta ajattelusta Romppainen nostaa esi-
Työuransa aikana Seppo Romppaisella on ollut tilaisuus työskennellä sekä julkisella, että yksityisellä sektorilla. Samaa ylpeyttä Romppainen ei tunne Maastohiihto ry:n toiminnasta, jossa hän oli hetken mukana. Yhteistyö eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa on nostanut myös suomalaisen kulttuurin arvostusta. Juhannusaattona 50 vuotta täyttävä diplomi-insinööri Seppo Romppainen on melkein koko työuransa ajan ollut mukana puutalojen viennissä ja puurakentamisen kehittämisessä. Heti alusta saakka valikoimaan ovat kuuluneet lelujen lisäksi lastenvaatteet- ja tarvikkeet.
Viimeinen vuosi on tuonut
mukanaan haasteita monelle "kivijalkakauppiaalle", kuten myös Sotkamon ainokaiselle lastentarvikeliikkeelle. Prusi on toiminut yrittäjänä jo yhteensä viiden vuoden ajan. Suomalaisia urheilujoukkoja on johdettava edestä, ei takaa. Työ toi minut takaisin Kainuuseen. Isä lähti puutavaran ajoon aikaisin aamulla ja saapui kotiin myöhään. Suomussalmella lapsuus
"
Juuri pahimman laman
aikaan perheen perustanut Seppo päätti kuitenkin jatkaa alalla . Puupohjaisia rakennustuotteita ja sahatavaraa tehtäessä syntyy yli kolme kertaa enemmän energiaa sivutuotteina kuin sitä tuotantoon käytetään. Nykypäivänä leikkiminen lopetetaan aikaisemmin kuin ennen. Myös Barbiet ovat tulleet uudelleen muotiin.. Toiseen maailmaan ehtii kyllä. Hyvin etujaan valvonut betoniteollisuus valtasi rivi- ja kerrostalorakentamisen. Myös Vekaroilla on oma nettikauppansa. Siitä huolimatta neljästä veljeksestä kaksi päätti jatkaa isän työtä kuljetusalan yrittäjänä. Nyt odotettavissa onkin uusia puurakentamismalleja.
suomalaisuuteen liittyvät asiat ovat hänen mielestään sellaisia että niistä kannattaa olla ylpeä ja niitä on vaalittava. Vain siten pystytään rakentamaan luottamuksellinen yhteistyö kentän suuntaan ja hyödyntämään se laaja vapaaehtoistyö, jota hiihdossa edelleen tehdään, sanoo Romppainen joka edelleen hiihtelee ja pelaa veteraanikiekkoa talvella. Vapaus ja vastuu tekemisestä sisäistetään Suomessa hyvin, mikäli yrityksen johto osaa kertoa työn tavoitteet. Romppainen kuvaa tilannetta Oulun seudulla karmeaksi. Usko tulevaisuuteen on kuitenkin kova ja koko ajan kehitellään uutta, Prusi toteaa. Pk-yritysten kautta
Seppo Romppainen
Syntynyt: Suomussalmella 22.6.1962 Koulutus: diplomi-insinööri 1991 Ammatti: yrittäjä, Annosol Oy Sotilasarvo: autonkulj/tkm Perhe: naimisissa, vaimo Erja ja lapset Roosa-Maria 20 v ja Riina 17 v Harrastukset: hiihto, veteraanijääkiekkoilu, jalkapallo, golf Yhdistystoiminta: Puumiesten liiton Kainuun Puumiehet ry, puheenjohtaja; LC Sotkamo/Vuokatti; Perussuomalaiset puolueen jäsen, Kainuun piirin hallituksen jäsen, Sotkamon Perussuomalaiset, hallituksen sihteeri Mieliruoka: Pippuripihvi
Yrittäjänä lasten paratiisissa
Jonna Karjalainen
Viikon vieras
Perheen tuki ja ystävät ovat tärkeitä.
Kylällä sijaitsevan lasten oman leluparatiisin, Villit Vekarat -lastentarvikeliikkeen yrittäjä Riitta Prusi odottaa lämpimiä kesäpäiviä ja niiden innoittamana Sotkamoon saapuvia turisteja. Yli kahdenkymmenen vuoden kokemukset ovat vahvistaneet hänen uskoaan puuhun. kesäkuuta Vuokatissa ravintola Kipossa kello 1417. kesäkuuta 2012
Puurakentaminen on kova juttu
Martti Huusko
Suomessa on luotettu aina rakentamisessa puuhun. 10 Sotkamo
Torstai 21. Kesällä hän pelaa mielellään jalkapalloa ja golfia.
Juhannusaattona 50vuotismerkkipäiväänsä
viettävä Seppo Romppainen kertoo pannun olevan kuumana torstaina 21. Siellä oli hyötyä siitä, että olin oppinut tiukkana aikana yrittämään sinnikkäästi ja erikoistunut puurakentamiseen. Perussuomalaisten ohjelman arvopohja on lähellä omaani, kertoo Romppainen. Prusin haaveena on jatkaa työskentelyä lelujen parissa jos terveyttä riittää ja kilpailussa pärjää, toivottavasti eläkeikään saakka.
Riitta Prusi on toiminut yrittäjänä viiden vuoden ajan.
kiekot ovat olleet poikien suuressa suosiossa jo vajaan vuoden ajan, tietää Prusi.
Tytöillä taas kuvioihin tulevat kesäisin kotileikit. Kaikki säännökset ja määräykset ovat olleet sellaisia, että ne suosivat betonirakentamista. Leikkimökit otetaan
taas käyttöön ja lapset työntelevät mielellään vaunuissa nukkeja. Vastaavasti betonirakentaminen syö runsaasti energiaa ja siinä käytetään uusiutumattomia luonnonvaroja. Nuori ylioppilas lähti syksyllä 1981 Ouluun opiskelemaan ensin fysiikkaa, mutta varusmiespalveluksen jälkeen hän päätti suuntautua rakentamiseen ja ryhtyi opiskelemaan rakentamistekniikkaa Oulun yliopistossa. Esimerkiksi Seppo Romppainen nostaa saunakulttuurin, lavatanssit, kesäteatterin, pesäpallon, metsästyksen ja kalastuksen, jokamiehen oikeudet ja puhtaan luonnon. Suomalaisuus on monitahoista. Kabinettisuhmurointi olisi lopetettava ja talouden hoitotapa pitäisi saada tälle vuosituhannelle. Opinnäytetyön tekeminen Pyhännän Rakennustuotteessa jäi kovan rakennusbuumiin jalkoihin. Nettikaupat asettavat kovan vastuksen perinteisille kivijalkakaupoille. Sitä osoittaa myös Seppo Romppaisen vahva rooli puualan kehittämistyössä Woodpoliksessa ja muissa suurissa rakentamiskohteissa Helsingin Honkasuolla ja Rauman Papinpellolla.
50 vuotta
kului pelaten jalkapalloa, jääkiekkoa ja aktiivisesti urheillen. Takana on kova vuosi. Prusin mukaan ulko- ja uimalelut ovat tänäkin vuonna lasten kesän ykköshittejä. Nämä ja monet muut Suomeen ja
Suomalaisuuden hyvät puolet huomaa parhaiten ulkomailla.
Autoilijayrittäjän lapsena Seppo Romppainen näki Suomussalmella 1960-luvulla, mitä yrittäminen vaatii. Turistit kertovat, että heidän lapsensa laskevat jopa öitä siihen, että pääsevät Vuokattiin ja Villiin Vekaraan, iloitsee Prusi. Vanhempien tulisi panostaa enemmän leikkimisen tärkeyteen. Kun on ollut mukana myymässä ja toimittamassa hirsitaloja kymmeneen eri maahan, on oppinut arvostamaan suomalaisia rakennusalan ammattilaisia entistä enemmän. Tarjolla on kakkukahvit.
Yksi puun vahvuus on energiatehokkuus. Lukiossa Seppo innostui fysiikasta ja matematiikasta. Toivotaan, ettei ilmiö vie perinteisiä liikkeitä kokonaan. Viisi vuotta sitten päätin toteuttaa unelman tästä liikkeestä. Osaamiseen, koulutukseen ja nuoriin kannattaa panostaa, hän korostaa. Diplomityön valmistuminen venähti vuoteen 1990. Sotien jälkeen lainsäädäntöä ja rakentamismääräyksiä kuitenkin vietiin sellaiseen suuntaan että puurakentaminen ahdettiin pientalotuotantoon. Perinteiset leikit ovat ikisuosikkeja. Suomessa Seppo Romppainen arvostaa kansainvälisten kokemustensa perusteella toimivaa demokratiaa ja hallinnon tehokkuutta. Vasta 2000-luvulla USA:n, Saksan ja Itävallan esimerkin myötä herättiin Suomessakin huomaamaan puun tarjoamat mahdollisuudet myös kerrostalorakentamisessa. Tämän ovat huomanneet myös suuret, maailmanlaajuisesti toimivat yritykset kuten Stora Enso. Joskus meni viikkojakin, ettemme me lapset nähneet isää kuin viikonloppuina, muistelee Romppainen. Lopulta vuonna 1991 valmistuin ja työ yrityksessä jatkui suunnittelun esimiehenä, selvittää Romppainen. Olen ollut perustamassa seitsemää uutta yritystä ja ollut tekemässä sukupolven vaihdosta yhteen yritykseen. Ala on kiinnostanut minua jo pitkään. Uimatarvikkeet ja frisbeet ovat kauden selkeitä suosikkeja. Erottuminen suuresta kauppojen massasta on kuitenkin Pru-
sin mukaan vaikeaa. Nyt siinä nähdään suuria mahdollisuuksia, huomauttaa Seppo Romppainen.
merkiksi Woodpoliksen voittamat kohteet Helsingin Honkasuon ja Rauman Papinpellon alueet. Hän harmittelee puualan jäämistä rakentamisessa lapsipuolen asemaan. Silloin hänen opiskelijakavereistaankin moni vaihtoi alaa.
syntyvät uudet työpaikat ja uutta verotuloa.
Diplomi-insinööri Seppo Romppainen täyttää juhannusaattona 50 vuotta.
Vuoden 2001 helmikuusta vuoteen 2007 Vuokatti Hirsitalojen toimitusjohtajana Sotkamossa toiminut Seppo Romppainen on päässyt työssään vertaamaan suomalaisten ja muualla maailmalla toimivien rakentajien taitoja ja asenteita. Tutkin kaikkien puolueiden vaaliohjelmat. Siksi hänkin on lähtenyt mukaan Perussuomalaisten toimintaan Sotkamossa ja Kainuussa. Olen vahvasti sitä mieltä, että tämä maa pysyy pinnalla vain kovalla työllä ja yrittämisellä. Hänen mielestään on kuitenkin tervettä kehitystä, että tulee uusia poliittisia vaihtoehtoja. Myös Beyblade-
Palkitsevimmaksi asiaksi
työssään Prusi mainitsee lapsen aidon ilon näkemisen ja mukavat vakioasiakkaat. Kyky toimia työmaalla aloitteellisesti, itsenäisesti ja vastuullisesti on aivan eri tasolla kuin esimerkiksi Saksassa, Italiassa tai vaikkapa Japanissa. Siellä puu on nostettu sille kuuluvaan arvoon. Ammattilaisurheilijat olympialajissa ansaitsisivat parempaa johtamista kuin Suomen Hiihtoliitto on tarjoaa. Viikon lausahdus voisi olla: Leikki on lasten työ. Toimivalle nettikaupalle pitäisi olla jo kokonaan oma työntekijänsä.
Prusi korostaa leikin merkitystä lapsen kehityksessä. Valitettavasti julkisella sektorilta löytyy edelleen niitä, jotka eivät arvosta yrittäjyyttä. Kielet eivät silloin häntä kiinnostaneet se harmittaa nyt sotkamolaisyrittäjää. Huomasin että se on minun juttuni,
muistelee Romppainen
Kesäkirkko
Sotkamon seurakunta 365 vuotta kesälehti 2012
Nämä sivut on toimittanut Sotkamon seurakunta. Yhteydenoto: Kotikirkkoliite, kirkkoherranvirasto, Salmelantie 1, 88600 Sotkamo erkki.marin@evl.fi www.sotkamonseurakunta.fi
Kohdataan kesälläkin kirkossa. Sotkamon seurakunta 365 vuotta
Liittyy Karavaanareiden hengellisiin päiviin, (Kattivankkurit alueella, järj. Sotkamon itsenäisen taipaleen alku on ollut täynnä vaikeuksia ja suuria suunnan muutoksia idästä länteen jakaen kansakunnan kohtaloa. Katastrofissa menehtyi noin150 000 ihmistä. Klo 14.00 Suvisten virsien laulutuokio kappelissa Risto Vähäsarja. Suuret nälkävuodet vuosina 1866 1868 koettelivat Suomea kohtalokkain seurauksin. klo 10 Konfirmaatiomessu kirkossa (3. Tavoitteena on, että lapset ja nuoret saavat hyvää hoitoa ja kehittyvät tasa-painoisiksi ihmisiksi. On liikuntaa esim. Vapaa pääsy. Tulevaisuus kentälä näyttää lähettien mukaan erilaiselta kuin vuosi sitten. klo 10 Juhannuksen messu kirkossa, Herättäjän päivä, saarnaa Tuomo Ruuttunen. 12 Sotkamo
Kesäkirkko
Torstai 21. sauvakävelyä, jumppaa, psykologin vastaanotto, askartelua, hartaus- ja lauluhetkiä ym. Su 29.7. syyskuuta Sotkamon kirkossa. rippikoululeiri), Helena Kuja-Kanto. Joskus koulunkäynnin keskeytymisen voi estää pienikin apu, kuten uusi koulupuku tai erityisvälineet vammaisen lapsen oppimisen helpottamiseksi. Sitkeydellä ja määrätietoisella työllä on Sotkamoa viety eteenpäin. 25.7. Yleensä lapset palaavat sukulaisten hoitoon vähän kasvettuaan, mutta on myös lapsia, joiden sukulaisista ei ole tietoa tai joiden sukulaiset eivät huolehdi heistä. Tee
eettinen sijoitus, anna lapsille tulevaisuus.
Sanansaattajat Sotkamon seurakunta tukee Kuknan ja Mewarin kielisiä radioohjelmia. Kaikkein rikastuttavin kokemus on sittenkin ihmisyyden kannalta antaa tilaa sydämessä toinen toisellemme ; tukea ja kannustaa. Lapsia on vastasyntyneistä teini-ikäisiin. Vapaaehtoinen kolehti lähetys- ja mu-
siikkityölle. Tarkoitus on, että nämä lapset asuvat omassa kodissaan yhden äidin kanssa (SOS-lapsikylän tyyliin). Ihailen ja kunnioitan suuresti sotkamolaisten asenteita ja arvoja siinä, että kaikkein vaikeimpana aikana, jolloin ei mitään resursseja ollut ja elettiin elämän äärirajoilla, aloitettiin kirkon rakennustyöt. Vanhainkodissa on 10 paikkaa tarkoitettu väliaikaiseen asumiseen, jonka kustan-
S
otkamon seurakunnan itsenäinen historia alkoi vuonna 1647. Sarkasota 1712 ja Isovihan 1716 1721 vuodet toivat mukanaan paljon ahdistusta, tuskaa ja pelkoa. Sotkamossa oli vaikeita aikoja 1600-luvun lopun ja 1700-luvun alkuaikoina, jolloin jatkuvat nälkävuodet, kulkutaudit ja sodat ahdistivat ihmisiä. Sotkamon seurakunta tukee kummilapsiaan. Asukkaita oli 30 henkeä vuoden 2011 aikana.
Tansania
Mafingan orpokoti tarjoaa kodin tällä hetkellä yli 30 lapselle. Tiedonantoihin merkintä Lasten Pankki Sotkamon seurakunnan nimikkostipendiaatti on Elise Schlongo Namibiassa.
Kummilapsitoiminta. Lähetys on kirkkolain ja - järjestyksen mukaan seurakunnan keskeinen tehtävä ja velvoittaa seurakuntia toimimaan lähetystyön hyväksi ollen läsnä kaikessa sen toiminnassa. Klo 18 Aimo Korhosen 60-vuotiskonsertti kirkossa, esiintyy tenori Petrus Schroderus, vapaa pääsy Ti 31.7. Tuomo Ruuttunen, Erkki Marin, Yrjö Sorvari. Lapsi tarvitsee myös henkistä tukea jaksaakseen opiskella usein vaikeissa olosuhteissa. Toivotan Sinulle siunausta elämäsi poluille. Vapaaehtoinen kolehti lähetys- ja musiikkityölle. klo 14 Pieni kesäpäivän musiikkihetki Sotkamon kirkossa, kirkkokuoro ja Risto Vähäsarja. Vapaa pääsy. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa. Hoitajat auttavat asukkaita monin eri tavoin. Kerho on ollut suosittu, osanottajia on saattanut olla samalla kertaa jopa 16. Klo 19 Iltakirkko ja ehtoollinen Vuokatin kirkossa, Pentti Smeds, Ilkka Rytilahti, kantt. klo 14 Pieni kesäpäivän musiikkihetki Sotkamon kirkossa, Sotilassoittajien gospelbändi. kesäkuuta 2012
Sotkamon seurakunta 365 vuotta
Sotkamon seurakunnan lähetystyö 2012
Sotkamon seurakunnan
lähetystyön tavoitteeseen kuuluu evankelioimista, diakonista palvelua sekä toimintaa taloudellisen, yhteiskunnallisen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta. klo 10 Konfirmaatiomessu kirkossa (2.
Kesäpäivän musiikkihetkiä kirkossa
nen kolehti lähetys- ja musiikkityölle. klo 15 Korvissa soi -konserttisarjan konsertti kirkossa, Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch, viulu. rippikoululeiri), Tiia Liuski. 18.7. Lauri Moilanen. Inkerin kirkon diakoniatyön tavoitteena on mahdollistaa kahden varattoman inkeriläisvanhuksen asuminen Kelton vanhainkodissa. 4.7. - 30.8.2012, (vuorotellen eri hartauksien pitäjät).
Elokuu
Kirkkokuoron esittämässä lauluja Kesäpäivän musiikkihetkessä toissa kesänä. 11.7. Silloin katsottiin henkisiin ja hengellisiin elämää tukeviin rakenteisiin. Mafingan orpokodin johtaja Hellena Msese ja muu henkilökunta kiittää lämpimästi työn suomalaisia tukijoita.
Nimikkolähetteinä Etiopiassa toimivat Leena ja
Johannes Heinola. Tuolla sotkamolaisella yhteisellä matkalla on katsottu rohkeasti ja määrätietoisesti tulevaisuuteen. Hankkeella tuetaan orpokodin perustoimintaa. Vanhainkodissa asuu pysyvästi kuusi Inkerin kirkon jäsentä. Sotkamon seurakunta haluaa olla tukenasi matkalla mukana. Tavoite perustuu Jeesuksen antamaan lähetyskäskyyn. Johannekselle yritetään työlupaa IBS: n Jimman Presbyteerin kehitysprojektien neuvonantajaksi. klo 14 Pieni kesäpäivän musiikkihetki Sotkamon kirkossa, Vuokattikvartetti ja Olli Pautola. Klo 18.00 Siioninvirsiseurat Rytilahden Majalla, mm. Uuden kodin rakentaminen niille lapsille, jotka eivät voi palata suvun pariin, on aluillaan. Vapaaehtoinen kolehti lähetys- ja musiikkityölle. 1.8. klo 10 Konfirmaatiomessu kirkossa (4. Klo 12 Messu Vuokatin kirkossa Kesäillan hartaudet Sotkamon siunauskappelissa joka torstai-ilta klo 19 7.6. Klo 12 Messu Vuokatin kirkossa Su 19.8. myös Hannu ja Marketta Tuomala Su 24.6. Sotkamon seurakunta on Suomen Pipliaseuran kannattajajäsen
Seurakunnan tapahtumia kesän aikana
Pe 22.6. Muk. Vapaaehtoinen kolehti lähetys- ja musiikkityölle. klo 14 Pieni kesäpäivän musiikkihetki Sotkamon kirkossa, Solina ja Risto Vähäsarja. Jeesuksen opettaman kasteen ja lähetyskäskyn perusteella, jokaisen seurakuntalaisen tehtävänä on huolehtia lähetyksen toteutumisesta kastettuina. Leena aloitti joulukuussa Jimman pääkirkolla naisten käsityökerhon. Vapaaehtoi-. klo 20 Juhannusaaton siioninvirsiseurat Vuokatin vaaralla, useita puhujia, mm. Menetys näkyi Sotkamossa vaikeana, sillä sen 5000 asukkaasta kuoli nälkään vuonna 1868 noin 1 250 henkeä. klo 10 Messu kirkossa La 25.8. Kainuun Karavaanarit. klo 19 Iltakirkko ja ehtoollinen Vuokatin kirkossa Su 12.8. Vapaa pääsy. klo 10 2. klo 14 Pieni kesäpäivän musiikkihetki Sotkamon kirkossa, Sotilassoittajien gospelbändi. Sotkamon alueen asuttaminen alkoi jo kivikaudella. Läänin arkkitehti John Oldenburg suunnitteli kirkon vuonna 1854 aikana, jolloin olivat menneillään suurten nälkävuosien ajat. Kansanlähetyksen kirkkopyhää vietetään 2. Kiikarusniemeltä löydettiin vuonna1982 löydös, joka esiintymänä on Suomen vanhinta ja pohjoisinta lintukuvioista kampakeramiikkaa. Terhi Smeds Vuokatinrannasta La 23.6. Vapaa pääsy. klo 14 Pieni kesäpäivän musiikkihetki Sotkamon kirkossa, Sotilassoittajien gospelbändi. Suuri osa lapsista palaa sukulaisten hoitoon noin kolmen vuoden iässä. Tuki rakenta-
miseen tulee Lähetysseuran Lasten Pankin kautta. Tuosta ajasta on kulunut tänä vuonna 365 vuotta. Vanhainkoti on siisti ja ruoka monipuolista. Vapaa pääsy. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa Pe 10.8. klo 10 Messu kirkossa. Heinolat ovat tuolloin vierailemassa Sotkamon seurakunnassa.
Koulutus ohjaa lapsen tulevaisuuden suuntaa ja antaa mahdollisuuden hyvään elämään. Olet aina tervetullut seurakunnan järjestämiin tilaisuuksiin Hyvää kesää 2012 toivottaen Erkki Marin kirkkoherra
Leena ja Johannes Heinola toimivat seurakunnan nimikkolähetteinä.
nukset suoritetaan valtion budjetista. Anna Karjalainen, muk. mm. juhannuspäivän sanajumalanpalvelus kirkossa Su 1.7. Seurakunnat hoitavat lähetystyötä ja kansainvälistä diakoniaa yhdessä kirkon lähetysjärjestöjen ja Kirkon Ulkomaanavun kanssa. Ohjelma 10 eur. Kelton vanhainkodin asukkaiden auttaminen on monipuolista ja aktiivista. Klo 12 Messu Vuokatin kirkossa Su 15.7. Jotakin äärirajoilla olemisesta kertoo sekin, että tuolloin on
kuollut niin kirkkoherrana ollut rovasti Ståhlberg kuin myös kirkon rakentamisesta vastannut urakoitsija Theodor Tolpo. Klo 12 Messu Vuokatin kirkossa (jp:n alussa Gideontyön esittely) Su 22.7. Su 26.8. - la 4.8 Heprean kielen alkeiskurssi ja jatkokurssi Rytilahden Majalla, Juha Muukkonen
Su 5.8. Kuoroa johtamassa kanttori Risto Vähäsarja.
Heinäkuu
27.6. klo 10 Messu kirkossa, Rauhanyhdistyksen kirkkopyhä, johon liittyen seurat messun jälkeen. Vapaa pääsy. Tee sinäkin kertalahjoitus Lasten Pankkiin tilinumero: IBAN FI38 8000 1400 1611 30 BIC: DABAFIHH. klo 10 Messu kirkossa. Seurakunnan nykyisen kirkon rakennustyöt olivat vuosina 1860 1870. Lähetystehtävä on annettu Uudessa testamentissa Matt.28:18-20, Lähetys on seurakunnan sisintä olemusta ja samalla seurakunnan perustehtävä. Haluaisin kiteyttää näkökulmaa siihen, kuinka paljon hyvää ja kaunista on saatu, näemmekö sen ja kiitämme siitä. Vapaaehtoinen kolehti lähetys- ja musiikkityölle.
Kesäkuu
rippikoululeiri), Tiia Liuski Su 8.7
Maailma ympärillä kuohuu, ja ihmisyyden mitta asetetaan uusiin kehyksiin myös Kainuussa. KORVESSA
Kulttuuria
Suomussalmen kesä 2012
Kymmenes kantaesitys
Suomussalmen kesäteatterissa nähdään tänä kesänä kymmenes perättäinen kantaesitys. Ulla ja Eero Schroderus herättävät Vapauden kaiholla eloon Suomusalmen kevään vuonna 1917. Kesän suosittu risteily vie Turjanlinnaan, korpikirjailija Ilmari Kiannon kotiin. Suomussalmen kesäteatterin suosio on viime vuodet ollut huima. Kesällä 2011 katsojia kävi yli 10 000.
Kolme satavuotiasta
Kiantajärven selällä seilaa tänäkin kesänä Kiantalaiva, jolla on takanaan jo 100 palvelusvuotta. Maalaiseksi kasvusta haaveileva Mäkeläinen tietää, mikä voima löytyy yhteisöstä, jossa jokainen tuntee jokaisen. Viime vuoden lopulla tuli täyteen 100 vuotta myös siitä, kun Kainuun komea maakuntalaulu soi ensimmäisen kerran.
Hyvää elämää
Kati Mäkeläinen on yksi Suomussalmen omakseen ottamista. Elämä saa ehyet puitteet, kun ihmisten välisiin suhteisiin liittyy lupaus jatkuvuudesta.
Kuulumisia teatterista sivuilla 2 ja 3
Turjanlinnan kesästä sivuilla 4 ja 5
Tunnelmia Pesiökylältä sivulla 8. Jos alkuperäinen Turjanlinna seisoisi yhä sijoillaan Kiannan rannalla, sekin olisi jo 100 vuoden iässä. Paluumuuttajalle lapsuudesta tutusta Pesiökylästä on tullut oma paratiisi, jonka tärkein voima löytyy ihmisistä
Harrastajateatterin vahvuus ilahduttaa Suomussalmella läpi vuoden. Elämänläheinen huumori on löytänyt ystävänsä. Suomussalmelle palaa piikana uuteen maailmaan matkannut, valtameren takana vaurastunut nainen, joka näkee tutun yhteisön uusin silmin. Kaihotun vapauden sä-
Eero Schroderus nähdään Vapauden kaihossa kirkkoherra Nordbergin roolissa. Eero Schroderus hyödynsi käsikirjoitusvaiheessa kirjailija Ilmari Kiannon keräämiä "suomussalmelaisuuksia", jotta sanavalinnat osuvat kohdalleen. Schroderukset kiittävät Suomussalmen historiasta kertovan dokumenttiaineiston rikkautta. Suomussalmella vuosikymmeniä sitten eletty elämä kumpuaa kertomuksia, joiden rinnalla tarut kalpenevat. Jani Kinnunen on Oskari Kaartinen, suomussalmelainen mökkiläinen. Schroderukset kirjoittivat Vapauden kaihoon monta sisäkkäistä juonta, joista punoutuu säikeitä myös tähän päivään. Ilmoittaudu ja varaa paikkasi numerosta 044 5698 217 tai 050 021 2465. Viime vuonna Teatteri Retikan ja Suomussalmen kesäteatterin kulttuuritapahtumat kokosivat yhteensä yli 23 000 katsojaa. Suomussalmen kesäteatteri veti viime vuonna 10 163 katsojaa. Teatterilippu ja menopaluukuljetus maksaa yhteensä 35 euroa.
Korpikulttuurin ihmeentekijät
Vapauden kaiho on kymmenes perättäinen kantaesitys Suomussalmen kesäteatterissa, ja samalla kymmenes Eero ja Ulla Schroderuksen yhteistyönä syntynyt näytelmäkäsikirjoitus. Ulla Schroderus arvioi, että tänä päivänä yhtä kirkasta kuvaa tavoiteltavasta tilasta ei puolueilta löydy.
Schroderuksilla on taito
kirjoittaa suuret yhteiskun-
Kymmenennessä isän ja tyttären yhteistyönä syntyneessä näytelmässä kirjoittajat ovat kiinnittäneet erityistä huomiota kieleen. Teatteriyhdistysten aktiivisuuden ansiosta Suomussalmi sai uuden teatteritalon puolitoista vuotta sitten. Näytelmän taustalta kiertyvät esiin suomussalmelaiset elämänkohtalot, joita teatterin ammattilaiset dramatisoivat näyttämölle.
Jonna Keränen
rissa puhutaan tänä kesänä kainuuta. Ei ihme, että Ulla Schroderus toteaa: Hoh-hoijjaa, näin syrjässä ja näin paljon. Kuvauspaikalla Kirkkoniemessä Suomi julistettiin ensimmäisen kerran itsenäiseksi huhtikuun 7. Historia saa opettaa, kuinka selkeänä idea hyvästä ja tavoiteltavasta piirtyi esiin itsenäisyyttä kohti kulkevassa Suomessa. Se tarjoaa hienot lähtökohdat aidon tunnelman luomiseen näyttämölle.
Katsojat pääsevät kokemaan Suomussalmen kesäteatterissa tositarinoista kasvavan draamakomedian, jossa myös inhimillisyydellä, rakkaudella ja elämää rikastavalla huumorilla on sijansa. Yksi haluaa eroon velkavankeudesta, toinen yhteisön asettamista kahleista, yksi kaipaa kotimaansa vapautta, toinen arvojen kumousta. Kun elämä ympärillä kurjistuu, kymmenyksensä saanut kirkkoherra tuntee viljavarastonsa arvon. heinäkuuta kello 15. aamiaisen, puolihoitopäivällisen ja teatterilipun.
150:-
Kesäteatterissa Vapauden kaiho -teatteriesitys Katutango-tapahtuma 30.6.2012 Suomussalmi Rock 20.-21.7.2012 Motor Sport -tapahtuma 3.-5.8.2012 Venetsialaiset 25.8.2012
www.scandichotels.com. Katsomossa jokainen on taivasalla, joten sadesäällä sadetakki on hyvä varuste.
Kehykset tarinalla luo
hetki, jolloin tervakausi hiipuu, suomussalmelaiset talot riutuvat veloissa ja kylän kauppias päättää lähteä perimään velkojaan ensimmäisenä sieltä, missä vaurautta on vähiten. Suomussalmen kesäteatterin katsomossa riittää tilaa, mutta ryhmien kannattaa varata liput ennakkoon numerosta 040 512 7301. Huutolaislapsi tietää nopeasti olevansa kurjista kurjin. Palaajan omaksumat ajatukset haastavat elämäänsä vanhan kaavan mukaan elävät kyläläiset. Vapauden kaiho saa ensi-iltansa Suomussalmen kesäteatterissa sunnuntaina 15. Suomussalmen kesäteatte-
Linja-autolla suoraan Kajaanista
Kainuun Tilausliikenteen linja-auto tuo katsojat suoraan Kajaanista Suomussalmen kesäteatteriin. Rakenteiden murrokset piirtyvät esiin ihmisten arjen, valintojen ja kohtaloiden kautta. Maailman laidoilta kantautuu tietoja kuohunnasta, Venäjällä voimistuvat uudet aatteet ja ensimmäiset paluumuuttajat ehtivät takaisin kotiin Amerikasta. Kuljetus lähtee kaksi tuntia ennen esityksen alkua Kajaanin linja-autoasemalta, jos lähtijöitä on riittävästi. Niitä on esitetty kesäteatterissa eri puolilla Suomea niin, että yhteiskatsojamäärä nousee jo noin 300 000. Schroderusten näytelmien suosio on ollut huikea. päivä 1917. Suomussalmelaisia oli vuodenvaihteessa 8 943.
Ruustinnakin suosittaa!
Scandic TEATTERIPAKETTINA tarjoamme vrk/2 hh/hlö
Sis. vyt muuttuvat, kun näkökulma näyttämöllä vaihtuu. Myös lähtö matkan varrelta onnistuu. Ulla Schroderus toivoo, että näytelmä tarjoaa aineksia nykysuomalaiseen keskusteluun itsenäisyydestä ja eurooppalaisesta liittovaltiokehityksestä. Jos teatterissa kuvaa yhteiskunnan ylärakennetta, näytelmästä tulee tylsä, mutta ihmisten elämä on aina kiinnostavaa, Eero Schroderus sanoo. 2
Kulttuuria KORVESSA
Kesäteatterissa soi Vapauden kaiho
Suomussalmen kesäteatteri vie kuohuvaan kevääseen 1917.
Anna-Leena Rauhala
Suomussalmi
Kun Ulla Schroderus ja Eero Schroderus kirjoittivat kesän 2012 teatterinäytelmää Vapauden kaiho, mielikuvitukselle ei juuri löytynyt käyttöä. nalliset murrokset ihmisen kokoiseen mittakaavaan. Näytelmä sijoittuu murrosten kevääseen ja kesään vuonna 1917, kun Suomi etsi itseään, kainuulainen tervanpolttaja leipää perheelleen, nainen oikeuksiaan ja niin kuin aina, ihminen ihmistä. Taustalla näkyy vanhan kirkon raunioille pystytetty muistomerkki. Esityksiä on tiistaisin ja torstaisin kello 18 ja sunnuntaisin kello 15
Laulujen sävellys ja sanoitus on niin ikään Retikan omaa tuotantoa. klo 17 LIHAKAUPPIAS HUTTUNEN ma 23.7. Entä mitä tapahtuu Petkelperän ukon 90-vuotis syntymäpäivillä. Odotus kertoo Jaappaan Liisasta, jonka puoliso kaapattiin sotavangiksi. 19.7. Suomussalmi talvisodan taistelutantereena kätkee sisälleen lukemattomia selviytymistarinoita, pelkoa ja myös paljon rakkautta ja kaipuuta. ja ke 18.7. 12.8.
klo klo klo klo klo klo klo
15.00 18.00 18.00 15.00 18.00 18.00 15.00
Lippu 12, lapset alle 12 vuotta 5 Ryhmät yli 25 henkilöä 10/hlö Tiedustelut ja ryhmävaraukset
Mustan Seppo ja muita
ihmisiä on niin ikään huumoripitoinen virtalähde. Igorin ja Volodjan parissa säädetään taajuus Radio Jerevan aalloille. Kaunisniemen lavalla esitettävän Vapauden kaiho -esitysten välipäivinä yleisölle tarjoillaan Teatteri Retikassa monipuolista ohjelmaa. Jaappaan Liisaa näyttelee Mari Kela.
su ti to su ti to su
29.7. klo 17 SE PIENI ERO ma 6.8. 17.7. Huopatossuhuumoria vanhassa kunnon neukkuhuumorin hengessä. 7.8. 040 577 2427, Pertti Karhapää p. Monologit ovat Schroderuksen sekä Rosa Liksomin kynästä lähteneitä.
040 512 7301
Väliaikatarjoilusta (kahvia, makkaraa, virvokkeita, jäätelöä) vastaa Suomussalmen Eläkeläiset ry usean vuoden kokemuksella. Kulttuuria KORVESSA
3
Huopatossuhuumorista sotatarinoihin
Jonna Keränen
Suomussalmi
Suomussalmen kesäteatterissa Eero Schroderuksen näytelmä
Suomussalmella lomailevia sekä paikkakuntalaisia teatterinystäviä hemmotellaan tänä kesänä todellisella rautaisannoksella näyttämötaidetta. klo 17 TARINOITA SODASTA
tuoreena tuotetun kainuulaisen leipäpöydän! Ryhmille sovittavissa erikseen.
KONDITORIA-KAHVILA
MA-PE 9-19, LA 9-18, SU 11-19
LOUNASRAVINTOLA
Liput 10 euroa, varaukset numerosta 040 512 7301, www.teatteriretikka.net. Kaupanhoitaja Huttunen valaisee lihakaupan syvintä olemusta ja sielun asioita. 9.8. 2.8. klo klo klo klo klo klo 15.00 18.00 18.00 15.00 18.00 18.00
Se pieni ero -esityksessä
pohditaan mikä onkaan se pieni ero miehen ja naisen välillä. Aiemmin ryhmille tarjottuja esityksiä pääsee nyt siis katsomaan normaalisti pääsylipun hankkimalla.
Huumoria kaipaavat saavat nauraa vatsansa kippuralle Eero Schroderuksen ja Renne Karppisen ideoimien Kaupanhoitaja Huttusen sekä Igorin ja Volodjan seurassa. runsaan salaattipöydän, lounasruoan, Keitetyt perunat Kermaperunoita a! ruokajuomat, jälkiruoat sekä omasta leipomostamme Lämpimiä vihanneksia vetulo Ter Lämpimiä vihanneksia
LOUNAS JOKA PÄIVÄ KLO 11-16
ma 16.7. Vaimon huoli sotavangiksi kaapatusta aviomiehestä on suuri ja epätietoisuus kalvaa mieltä. klo 17 MUSTAN SEPPO JA MUITA IHMISIÄ ma 30.7. Vaiettu tarina sodasta kertoo tositarinan pienen Väinö-pojan uskomattomasta selviytymiskamppailusta sodan jaloissa. Liisana nähdään Mari Kela.
KANTAESITYS!
Esitykset:
su ti to su ti to 15.7. 24.7. 31.7. Esitys sisältää itse kirjoitettuja napakoita sketsejä sekä viihdyttäviä musiikkinumeroita. 5.8. ja ke 25.7. 26.7. Se pieni ero -esityksen toteuttavat Mervi Seppänen, Marko Moilanen, Eero Schroderus ja Ulla Schroderus. Tervetuloa!
Yleisönsä löytävät varmasti myös Mari Kelan ja Eero Schroderuksen monologiesitykset, joissa vakavoidutaan muistelemaan suomussalmelaisia sotata-
Näillä eväillä Retikan väki toivottaa katsojat lämpimästi tervetulleiksi teatteriin!
www.teatteriretikka.net
Suomussalmi
LOUNASRAVINTOLA KIANNAN RANNALLA! ÄITIENPÄIVÄTervetuloa
Vapauden kaiho -esitysten VÄLIPÄIVÄOHJELMAA Teatteri Retikassa (Jalonkatu 1)
LOUNAALLE
Noutopöytä katettuna klo 1116.
Yksin, kaksin, perheellä tai ryhmänä, Ä viihtyisään lounasravintolaamme tervetuloaideille! Ämmänsaaren keskustaan! Myymälästämme Herkkusuuhun su 13.5. Väinö Kinnusen tarinan tulkitsee Eero Schroderus. ja ke 8.8. Tuoreinta tuotantoa edustaa Liisa Heikkisen tarina Odotus. rinoita. Ennakkotilaukset: Vappu Kemppainen p. 22.7. Tunnin aikana katsojalle avautuu, millainen soppa miehen ja naisen yhteisestä vaatekauppareissusta voikaan syntyä. ja ke 1.8. Käsittelemme palveluammatin valoja ja varjoja huumorilla höystettynä, itsekin kauppiasuran tehnyt Eero Schroderus kertoo. Näytelmä sisältää musiikkiaiheisia sketsejä. 040 567 7005. Eero Schroderuksen monologi-illassa nähdään ja kuullaan hilpeitä ja tragikoomisia tarinoita pohjoisen ihmisistä. Välipalaohjelmisto koostuu noin tunnin mittaisista eri tyylilajeja edustavista esityksistä, jotka kuuluvat Teatteri Retikan tilausohjelmistoon. paikalliset herkkutuotteet mukaan ja tuliaisiksi!
Onnea kaikille
Mustajuurikeittoa Porsaanleike Savustettua lohta Saltimboccaa Kanttarellikastiketta Punaviinikastiketta sis. Hänen esittämänään nähdään myös Toivo Lesosen Rivimiehen sota
Turjanlinna 100 vuotta juhla pidetään risteilyä seuraavana päivänä, eli sunnuntaina 1. Turjanlinna-risteilyt alus aloitti kesällä 1985. päivästä alkaen.
Kun Kianta-laiva rantau-
tuu Turjanlinnan laituriin, järvenrantarinteeltä löytyy vain alkuperäisen kirjailijakodin raunioita. Suomussalmen teatterilaisista juhlassa kuullaan
Ilmarin soutu järjestettiin ensimmäisen kerran kesällä 2011.
M ei ltä he lp ot ke sä ve tim et
Puma T-PAIDAT
ELMO-SPORT SUOMUSSALMI on palvellut Suomussalmen keskustassa jo 45 vuotta!
Kun haaveidesi palo syttyy, olemme valmiudessa tehdä unelmistasi totta! Ota rohkeasti yhteyttä asiantuntevaan ja palvelevaan osuuspankkiin 010 257 2101.
19,90
Miehille
miehille ja naisille
Naisille
(sh. Juhlassa kuullaan esimerkiksi Vähäsarjan säveltämiä Kianto-kantaattilauluja. Risteilyt ovat opastettuja.
Turjanlinna-risteily Kianta-laivalla tarjoaa mukavaa vaihtelua loma rista kello 11 ja kello 15 kesäkuun 25. Laiva palveli ensin uittoyhtiötä, mutta kesällä 1941 Kianta-laiva miehistöineen komennettiin puolustusvoimien käyttöön. Laivan ja miehistön sotapalvelus jatkui syyskuuhun 1944 asti. Silloin Turjanlinnan värikkäistä vaiheista kertoo Ilmari Kiannon nuorin lapsi Raija-Liisa Kianto. Lähdöt ovat päivittäin Suomussalmen keskustan laivalaiturista kello 11 ja kello 15. päivästä elokuun 15. Korpikirjailija Ilmari Kianto kirjoitti kainuulaisten maakuntalauluna tunnetun runon tilaustyönä vuonna 1911. Ne ovat väliaikaisiksi aiottuja rauniotupia, jotka toimivat kirjailijan kesäkotina
Olemme sitä mieltä, että pankkiasioinnin ei tarvitse olla lainkaan vakavaa.
Turjanlinnan juhlan aika tulee ke
Kianta-laiva vie juhlaristeilylle Turjanlinnaan kesäkuun viimeisenä lauantaina, eli 30. Mukaan juhlaa on lupautunut myös Martti Niskanen, joka tunnetaan Kainuussa Sumsan Pavarottina. 60 )
Avoinna: ma-pe 9-17 la 9-14
www.op.fi
Osuuspankki
SUOMUSSALMEN
Merrel BAREFOOT
"paljasjaloin kengät" miehille ja naisille
(sh. 1960-luvulla laiva siirtyi yksityisomistukseen, höyrykoneen aika jäi taakse, mutta risteilyt Kiantajärvellä jatkuivat. Se on nimittäin Kianta-laiva, joka laskettiin Kiantajärven vesille ensimmäisen kerran kesällä 1912 ja kuljettaa nyt matkailijoita Turjanlinnaan.
Kianta-laivan tarina on
Hossa makuja joka aistille!
Teitä palvelevat:
Erä Hossa
(08) 732 310, 0500 166 377
Hossan Poropuisto
040 755 9834, 040 703 5037
Hossan Lomakeskus
(08) 732 322, fax 732 307
Hossan Luontokeskus
050 384 4692
Loma Hossa
(08) 732 329, 0400 813 546
Jarmon Eräpalvelu
050 325 8966
Lomamökit Paasovaara Hossan Karhut
0400 389 916, 0400 187 282 050 325 8966
Siirtolan kelomökit
040 196 3565
Hossan Taksi
Tilataksi 1+8, Juha Paasovaara 040 531 8964
www.hossa.fi
www.teatteriretikka.net
"Kuulkaa korpeimme kuiskintaa, jylhien järvien loiskintaa" runon sanat soivat Turjanlinnan kankaalla ja nivovat yhteen suomussalmelaista historiaa. 50 )
39,90
69,-
(sh. Turjanlinnasta muodostui Ilmari Kiannon elämänpolkujen keskipiste. Kesällä 2012 Kianta-laivan risteilykausi kestää kesäkuun 25. Kolmannen 100-vuotiaan matkailijat kohtaavat heti Turjanlinna-risteilyn
rikas kuin Suomussalmen historia. päivään. 95 )
Palvelua vuodesta 1967
ÄMMÄN ERÄ-URHEILU
Suomussalmi, p. Korpimaiden kauneus puhutteli kirjailijaa, joka odotti kirjailijakotinsa valmistumista Kiantajärven rannalle. (08) 711 338. Matkustajaliikenteessä laiva on ollut vuodesta1975 alkaen. Juhlavieraaksi syntymäpäiville odotetaan myös oopperalaulaja Esa Ruuttusta. 4
Kulttuuria KORVESSA
Suomussalmella juhlii kolme ko
VUODEN 2011 RETKIKOHDE!
Nälkämaan laulu, Turjanlinna ja Kiantalaiva viettävät juhlavuottaan.
Anna-Leena Rauhala
Suomussalmi
alkumetreillä. Alvarin salissa Suomussalmen keskustassa.Turjanlinnan vaiheita eilen ja tänään avaa kuulijoille FM Päivi Tervonen, korpikirjailijan kodin tunteva rakennustutkija. 6. 7. 37 )
Puma collari CAPRIT Puma BALLERINAT
29,90 49,90
Puma CHINO SHORTSIT
(sh. Ovet
aukeavat yhä Kohtalon Korsuun ja Ikin tupaan. Kiannan lautturit huolsivat Uhtuan suunnan sotajoukkoja. Suosittu Turjanlinna-risteily avaa tänä vuonna matkailijoille kolmen 100-vuotiaan komeat tarinat: Vanhin kolmikosta on tuo kankaalla soiva Nälkämaan laulu. Alkuperäinen Turjanlinna vastaanotti asukkaansa vuonna 1912 ja kertoo siis toisen 100-vuotistarinoista. Seuraavana keväänä työt jatkuivat uittoyhtiön palveluksessa. Hän on yksi solisteista, joiden osaamisen varaan Risto Vähäsarja on saanut suunnitella juhlan musiikkiannin. Mukana risteilyllä on myös paikallisia muusikoita
Turjanlinnan nousi vielä toisen kerran. Frisbeegolf Kainuu Tour Juhannuksen Wake-festarit Suofudiksen MM-kilpailut SwampRock
15.9.
Juhlaristeilyn lauantaina
Ukkohalla Maraton Hallan Akan vaellus Frederik
Kiantajärvellä liikutaan myös lihasvoimin, sillä kello 16 matkaan lähtevät Ilmarin soudun -joukkueet. Muurausvirheen vuoksi talo paloi, kun sen uunia lämmitettiin ensimäistä kertaa heinäkuussa 1949. Sodan tuhot ylsivät myös Turjanlinnaan. Kulttuuria KORVESSA
5
omeaa 100-vuotiasta
taiteilijakodista unelmakohteen tämän päivän sisustuslehtien toimittajille. Kyseessä on kirkkoveneillä käytävä kisa, jonka reitin varrelta löytyvät kainuulaisen korpikirjailijan elämänvaiheiden keskeisimmät maisemat.
/XH OLVll ZZZXNNRKDOODIL
Hinta sisältää majoituksen, saunamaailman ja kuntosalin vapaan käytön.
/ vrk / huoneisto
- majoitu idyllisesti mökissä
Hinta sisältää majoituksen 4 hlön mökissä.
/ 2 vrk / mökki
Wake-päivälippu
Millainen on mielipaikkasi?
Laatumaa myy ja vuokraa yksilöllisiä lomatontteja Suomussalmen erämaisemista, luonnonrauhan keskeltä. Kohteita tarjolla myös muualla kauniissa Kainuussa, kuten Oulujärven rannalla. Vuonna 1912 valmistunut alkuperäinen Turjanlinna oli komea hirsilinna, jonka Kianto itse suunnitteli. Kun suomalaiset joukot joutuivat vetäytymään alueelta, lähetettiin kolmihenkinen partio polttamaan Turjanlinnan rakennukset, jotta venäläiset eivät voisi käyttää niitä majapaikkanaan. Löydä se oikea tontti, jonka kanssa olet samaa maata.
tällä kupongilla 2 hlöä 1 hinnalla
Voimassa ma-pe, kesän 2012.
Saunamaailmaan
tällä kupongilla 2 hlöä 1 hinnalla
Voimassa 30.9.2012 saakka.
1=2 1=2
Myyntipalvelu p. Jäljellä ovat yhä vanha savusauna ja Kohtalon Korsu sekä Ikin tupa.
RVEN MA - JÄ AITO LO
RANNAL
LA
6SRUW 5HOD[
5 syytä tulla Ukkohallaan:
0DKWDYDD PDMRLWXVWD MlUYHQUDQQDOOD KRWHOOLVWD OXNVXVP|NNHLKLQ MlUNHYllQ KLQWDDQ 0DDLOPDQ SRKMRLVLQ &DEOH ZDNHERDUG UDWD 6DXQDPDDLOPD KRWHOOLQ \KWH\GHVVl (ULNRLVHW WDSDKWXPDW /lKHOOl 6XRPXVVDOPHD
apäiviin. (08) 748 500, info@ukkohalla.fi, www.ukkohalla.fi
alk.
Mökkiloma
alk.
Best Western Ukkohalla Chalets - majoitu aktiviteettien lähellä
90 99. Kirjailija sai seurata elämää järvellä yläkerran parvekkeelta. Toinen kirjailijakoti oli ensimmäistä vaatimattomampi, ja sen tarina jäi surullisen lyhyeksi. Lähdöt päivittäin Suomussalmen keskustan laivalaitulähes 20 vuoden ajan. Koristemaalaukset, erikoiset esineet ja talon originelli isäntä olisivat tehneet alkuperäisestä
ukset Suomussalmen Matkailutoimisto, p 08 6155 5545, tourist.office @suomussalmi.fi
Turjanlinna-risteilyjä koskevat tiedustelut ja vara-
eskikesällä
Jani Kinnusta, joka esittää otteita Metsäherran herjaaja -kirjasta.
6XXULPPDW WDSDKWXPDW
16.6. Talvisodassa Turjanlinna toimi hetken suomalaisten joukkojen taukopaikkana. Turjanlinna houkutteli heti myös turisteja katsomaan kansankuvaajan asuinsijoja
6
Kulttuuria KORVESSA
Kuutamokeikat aina palveluksessanne.
Ota yhteyttä! 0162 Puh. Laivassa ravintola A-oikeuksin.
Pirttivaarantie 131, 89920 Ruhtinansalmi P. Ilta jatkuu musiikin merkeissä Ämmän kesäiltojen sarjaan kuuluvan Eräelämää-yhteislauluillan sävelin, ja kalastuksen ystäville on tarjolla yöuistelukil-
pailu Jalonuomassa. 050 362
MÖKKITALKKARIPALVELUT
Remontti- ja rakennustyöt Piharakentaminen sKotitalou s Mökkilaiturit ny vähen -45% Polttopuut Asuntoautojen vuokraus Muutot
Mika Kanerva
Viepperhaudassa järjestetään tänä vuonna kullanhuuhdonnan haaste- ja yksilökilpailu.
Kainuun Kuutamokeikat
Kiannonkatu 6, 89600 Suomussalmi
Puh. Koiraharrastajat esiintyvät sekä lauantaina ja sunnuntaina pitämällä matchshown, möllitokon ja temppunäytöksen. Tapahtuman järjestää Suomussalmen kunta. Tämän kesän ojlmenaan kuuluu Kiantajärven lohi-
herruus -kisa, jonka kilpailuaika on 25.4.-25.7. Lisätietoja www.viepperhauta.fi.
TERVETULOA LUONNON RAUHAAN!
Matkustajakoti
KARHUNKATSELU- ja KUVAUSRETKET: 6 tunnin karhuretkestä kolmen päivän karhunkuvauspakettiin!
Kuutamo
Kiannonkatu 6, 89600 Suomussalmi
KIANTA-LAIVALLA TURJANLINNAAN ILMARI KIANNON MAISEMIIN 25.6.12.8.2012 Risteilyt joka päivä klo 11 ja 15
(tilauksesta myös muina aikoina)
B & B -majoitusta Suomussalmen keskustassa
Asukkaiden käytössä keittiö, sauna, langaton internetti.
Hinta 14 /7 /hlö. Luontoharrastajille mielenkiintoisia aiheita on esillä tapahtumassa 27.7.29. Lemmenjoen Pehkosenkurussa kultaa huuhtova Jukka Kela saapuu valottamaan kullanhuuhdonnan saloja yleisölle. Yleisö pääsee seuraamaan paikallisten käsityöntekijöitten perinnetaitojen osaamista kuten rukin- ja värttinänkehräystä. Tapahtuma-alueella on esillä osastoja kalastukseen, metsästykseen, vaeltamiseen ja kädentaitoihin liittyen ilman aikatauluja. Kysymyksiä voi lähettää etukäteen tai kysyä paikan päällä. Ohjelmateltassa on ohjelmaa aina tasatunnein ja lisäksi lapsille on järjestetty omia pelejä ja leikkejä. Kilpailussa etsitään suurimman lohikalan pyytäjää kahdessa sarjassa, vapavälineissä ja seisovissa pyydyksissä. Tapahtuma pyörähtää käyntiin perjantaina perinteisen Tommin luontoillan merkeissä, jolloin asiantuntijat vastaavat luontoaiheisiin kysymyksiin. Luontoilta lähetetään suorana lähetyksenä Radio Kajauksessa. 050 362 0152
Viepperhauta kutsuu luontoon
Viepperhautatapahtuma tuo luonnon lähelle heinäkuun lopussa.
Pirjo Kähkönen
Suomussalmi
Luonnon, eläinten ja eräelämän ystäville suunnattu Viepperhauta-tapahtuma esittelee luonnossa harrastamisen, eränkäymisen ja käsillä tekemisen eri muotoja Suomussalmen Jätkänpuistossa ja lähiympäristössä. heinäkuuta. (08) 710 751, 050 462 2066 www.kuutamokeikat.fi aino.harkonen@kuutamokeikat.fi
www.martinselkonen.fi
(08) 6155 5545, 0400 386 265, 0400 163 030
KIANTA-LINJAT OY. Lauantaina kisaillaan muun muassa kullanhuuhdonnassa, metsä- ja luontovisassa ja pidetään Kainuun omavaraisin 2012-kilpailu.
Kullanhuuhdonnassa on
sekä haaste- että yksilökilpailu. Hintaan sisältyy laivamatkat, opastus ja Turjanlinnan pääsymaksu. (08) 736 160, 0400 220 946 Email: info@martinselkonen.fi
Varaukset ja tiedustelut:
p. Agilityyn voi taas jokainen tuoda oman koiransa kokeilemaan kykyjään taitolajeissa. Luontojumalanpalvelus pidetään sunnuntaina Mikkelin emeritus piispa Voitto Huotarin johdolla. Perinteinen tilataideteos
on tällä kertaa Mustarindaseuran tekemä ja se esitellään myös lauantai-iltana
Oman majansa tai majaaiheisen taideteoksen toteuttavat myös mukaan kutsutut taiteilijat Laura Wesamaa, Anna Rokka, Riikka Keränen, Jukka Hautamäki ja Mustarindaryhmä. Ehdolle voidaan asettaa omavaraisuuteen tähtääviä omatekoisia tavaroita ja toimintamalleja eri aloilta, vaikkapa energian säästämiseksi tai tuottamiseksi. MUSIIKKI JA LAULUHUPAILUJA Igor ja Volodja: Venäläishuumoria. Majava luottaa siihen, että maja-installaatioiden kautta päästään syvälle ihmisyyden perusolemukseen, kauas menneisyyteen, mutta ehkä myös tulevaisuuteen. Kilpailuun voi osallistua myös majallaan. Noin kello 20:30 parhaan ehdotuksen tekijä palkitaan omavaraisuutta tukevalla palkinnolla ja kunniakirjalla. Muulloin tilauksesta.
Kuuntele Hiljaisen Kansan puhetta... Majanrakennukseen voi liittyä mukaan itsekseen tai porukalla. Komeisiin vaaramaisemiin vievä Mustarinnan luontopolku ja Paljakanvaaran näkötorni avattiin yleisölle kesäkuussa 2012.
30 km Suomussalmelta 5-tietä pohjoiseen Avoinna: 7.-17.6. Paikka 30 ensimmäiselle ilmoittautuneelle p. Lauantai-illan tapahtuma on saanut nimekseen Majoitusta Kainuussa. Ehkä saamme keittiöön tai viljelyyn liittyviä ideoita. Omavaraisuudella voidaan tarkoittaa taloudellista, ekologista tai vaikkapa
kulttuurista kestävyyttä ja riippumattomuutta, Majava sanoo. klo 20.00 Ämmänsaaren kautta Suomussalmi Rockin aloitusjameihin Wanhan Kalevan Baariin Suomussalmen kirkonkylälle.
www.kuutamokeikat.fi ritva.huttunen@kuutamokeikat.fi p. Lihakauppias Huttunen ja tuulennopea juoksupoika Gunnar: Rakkautta lihatiskin äärellä.
Tmi Eero Schroderus 040 586 5380
Yhdessä se on paljon hauskempaa! Yhdessä se on paljon hauskempaa!
Suomussalmen Yrittäjät ry
www.yrittajat.fi/suomussalmi
Mustarinda-talon kesänäyttelyyn on kutsuttu 16 taiteilijaa. Lähtö klo 17.00. Matkaevääksi Stressimittari tai Viimeinen oljenkorsi...
HILJAISEN KANSAN NIITTYKAHVILA
Ryhmävaraukset p. Pötkähdä heinälatoon pohtimaan... Kello 19 alkaen raati käy läpi kaikki ehdotukset ja myös keskustelee ideoista niiden esittäjien ja yleisön kanssa. Kutsumme kilpailuun omavaraisia ideoita, keksintöjä ja toimintamalleja. Keksintö voi tuoda helpotuksesta arjen pikkuaskareisiin, tai se voi olla koko ihmiskunnan tulevaisuuden mullistava älynväläys. 050 362 0609. Rytmi yltyy tanssibiitiksi, ja omavaraiseen, paikanpäällä syntyneeseen liikekieleen pohjautuva tanssiperformanssi yllyttää yleisönkin mukaan juhliin. Majoissa ja niiden ympärillä kaikuu kivikautta ja digitaaliaikaa yhteen takova äänimaisema. Kulttuuria KORVESSA
7
Viepperhaudan taidetapahtumassa juhlitaan majoja
Anna-Leena Rauhala
Suomussalmi
Viepperhauta kutsuu tämän kesän vieraansa rakentamaan majoja. Jälkiruoaksi nokipannukahvit ja letut... Mustarinda-talon kesänäyttely esittelee Mustarindaa residenssitaiteilijoiden, kainuulaisten nuorten taiteilijoiden ja Mustarinda-seuran aktiivien teosten kautta. Majoihin keskittyvän taidetapahtuman aika on lauantaina 29. klo 1017. 050 362 0609. Lisätiedot: www.viepperhauta.fi www.mustarinda.fi
HUVIT A L V A T
Ohjelmaa asiakas-, virkistys- ja koulutustilaisuuksiin, kylätoimikuntien juhliin ja kekkereihin. Osallistua voi aktiivisesti tai omissa oloissa, tärkeintä on ajatuksen lento, sanoo Majava.
tapahtuma-alueelle. Kuljetuksen hinta 8 /hlö. Jonkin sortin apua ja tarvikkeita löytyy myös paikanpäältä, lupaa Antti Majava taidetapahtuman toteutuksesta vastaavasta Mustarindaseurasta. Auto jatkaa Bluusin jälkeen n. klo 18.00
Nakke and the Bluus Boys. klo 9-18. Ilmari Kiannon ja Veikko Huovisen luomia kainuulaishahmoja, Mustan Seppo ja muita ihmisiä. Kilpailijoita pyydetään tuomaan ehdotuksensa esille lauantaina kello 15
Tule ja koe Hossan henki - luonnonrauhaa ja palveluita
MAITOLAITURIBLUUSIT
Hiljaisen kansan niittykahvilassa
Kesäillan musiikkipitoista tunnelmointia tarjoaa
Perjantaina 20.7. Luvassa rentoa bluusmeininkiä!.
Niittykahvila auki! Vapaa pääsy.
Kuljetus Ämmänsaaren linja-autoasemalta nostalgisella 60-luvun linja-autolla. heinäkuuta kello 22, mutta valmistelu alkaa Jätkänpuiston rannalla Suomussalmen keskustassa jo keskiviikkona 25. 18.6.-12.8. Asiantuntijaraati ja yleisö voivat tutustua ehdotuksiin kello 15 - 19 välisenä aikana. 050 362 0609 ritva.huttunen@kuutamokeikat.fi www.kuutamokeikat.fi
Mustarinda-seura järjestää Viepperhaudassa myös
Kainuun Kuutamokeikat
Kainuun omavaraisin idea -kilpailun. Näyttelyyn on kutsuttu osallistumaan yhteensä 16 taiteilijaa Suomesta ja ulkomailta. heinäkuuta kello 12. KAINUULAISIA ROOLIHAHMOJA Mm. Seura ylläpitää Mustarinda-taloa, joka on Paljakan luonnonpuiston laidalla Kainuun toiseksi korkeimman vaaran laella Hyrynsalmella. Mukana on myös Mustarindassa viime talvena työskennelleen Jim Holyoakin työ.
Mustarinda yhdistää taiteen ja tieteen
Viepperhauta- tapahtuman taideannista vastaa Mustarinda-seura, jonka tarkoituksena on edistää kestäviä arvoja ja elämäntapaa, ekologista ja kulttuurista monimuotoisuutta sekä eri taiteen- ja tieteenlajien, erityisesti nykytaiteen asemaa. LIKSOMIN ROOSAA Hauskoja ja koskettavia Rosa Liksomin teksteihin perustuvia monologeja
Puhdas erämainen luonto ja vesistöt tarjoavat hienon elin- ja toimintaympäristön jokaiselle, joka nauttii rauhallisesta, seesteisestä elämänmenosta. Pohjoisen Kainuun pitäjällä on paljon annettavaa matkailijoille, asukkailleen ja yrittäjille. Paluumuuttaja ei osaa kuvitella, missä elämä voisi tuntua yhtä turvalliselta kuin kotikylällä. Enemmän Suomussalmesta, sen osaajista ja mahdollisuuksista: www.suomussalmi.fi
riihiä, joissa etsittiin Suomussalmen vahvuuksia kunnan tuoreen markkinointisuunnitelman taustalle. Tutun yhteisön vuorovaikutuksessa on lupaus jatkuvuudesta. u
Lounas joka päivä klo 11-17
A'la Carte annokset
Grilliherkut
urilaisravinto mp la Ha
Rinkilämunkkikahvit
Myös Kotipakettiin!
Member of Rolls
Tarjous voimasssa 31.7.2012 saakka.
2 50
ma-pe la su
7-21 7-18 12-18
HERKKUKIRSIKKA
Kirsi Moilanen, puh. Yhteisöissä, joihin hän on aiemmin kuulunut opiskelu- ja työympäristöissä, kaikki tuntui olevan katoavaista. Kati Mäkeläinen asuu paikassa, jonka tietää olevansa itselleen maailman paras, Suomussalmen Pesiökylällä. Suomussalmella tiedetään hyvin, mitä yhdellä tämän päivän trendillä, elämän leppoistamisella, parhaimmillaan voidaan tarkoittaa. Kahden suomussalmelaissuvun lapsi tuntee olevansa juurrutettu synnyinseudulleen edellä käyneiden sukupolvien voimalla. Positiivisen kehityksen perusta löytyi keskeisistä suomussalmelaisen elämän piirteistä. Kun Kajaanin ammattikorkeakoulussa töitä tekevä Mäkeläinen ajaa työpäivän jälkeen kotia kohti, vaaramaisemien voima kykenee yhä ihmetekoihin. Rakastan täällä olevaa maata niin paljon, että se itkettää. Kun tulee urakeskeisestä maailmasta, se merkitsi melkoista muutosta.
Kati Mäkeläinen veti idea-
Suomussalmelle Kati Mä-
Kati Mäkeläisen koti on Pesiöjärven rannalla. Mäkeläinen tietää, että pysyvät, lapsuudesta vanhuuteen kestävät ihmissuhteet ovat arvokasta pääomaa. Hän miettii, ymmärtävätkö ihmiset sitä, millainen lahja on tilanne, jossa kaikki ihmiset tuntevat toisensa. Asukkaille Suomussalmi lupaa värikkään arjen, jossa vapaa-aika on voimakkaasti läsnä jokapäiväisessä elämässä. Kun etäisyydet ovat pitkät, Suomussalmella on opittu tekemään paljon itse. 8
Kulttuuria KORVESSA
Katista tuli wannabe-maalainen
Kati Mäkeläinen tietää, missä on hänen maailmansa paras paikka.
Anna-Leena Rauhala
Suomussalmi
Kati Mäkeläinen on aina tiennyt olevansa suomussalmelainen. 045 355 1070 Kauppakatu 2-6, SUOMUSSALMI
Teboil Suomussalmi
Kalliokatu 2, 89600 Suomussalmi p. Kun väkeä on vähän, kaikkien on kyettävä kommunikoimaan keskenään, eikä rajoja voi vetää iän, sukupuolen, aatteiden tai arvojen mukaan. Mäkeläinen luottaa italialaismummolta kuulemaansa ohjeeseen: you come, you feel. Työn jälkeen hän luottaa siihen, että Suomussalmi saa olla sellainen kuin on. Tutustumisen arvoisia kohteita löytyy paljon, ja niistä jokaisella on oma tarinansa kerrottavanaan. Työvoiman saatavuus on vahvuus, ja osaaminen Suomussalmella varmistetaan tarvittaessa yritystä varten järjestetyllä koulutuksella. Talossa järven rannalla syödään hyvää ruokaa, jos Pesiöjärvi on antelias. Kuntamarkkinoinnin keskeiseksi sloganiksi nousi Enemmän irti arjesta. Luovuudelle, uskallukselle ja rohkeudelle on aina löytynyt tilaa. Hän asui paikkakunnalla elämänsä neljä ensimmäistä vuotta, ennen kuin perhe muutti eteläiseen Suomeen, mutta ratkaiseva side oli syntynyt jo aiemmin. Jo matkalla työpaikalta kotiin moni saa huomata, kuinka hieno ympäristö taas vahvistaa energiavarastoja. Kukaan ei sano, että tule sellaisena kuin olet, vaan kylän elämänmeno antaa lupauksen: ole sellainen kuin olet. Kotikylän viesti paluumuuttajalle oli selvä. Jatkuvuudella on myös varjonsa, sillä mistään ei ehkä löydy yhtä hyvää kasvualustaa pitkävihaisuudelle, mutta Mäkeläinen kokee, että pahansuo-
keläinen palasi pari vuotta sitten. Haaste piilee siinä, että on osattava olla sinut myös itsensä kanssa. Suomussalmi on tunnettu taidosta tehdä tarvittavat päätökset nopeasti, jotta yrityksillä on mahdolisuus menestyä. Matkailijoille Suomussalmi lupaa oman loman, joka on täynnä arkisen aherruksen ylittäviä elämyksiä ja aitoja rentoutumisen hetkiä. (08) 711 052. Suomussalmelaiset tietävät, että heidän kotipaikkakuntansa tarjoaa hyvät mahdollisuudet omaehtoiseen elämään. Minulla on täällä hyvä olla, elän elämäni onnellisinta aikaa. Luonto toi minut takaisin Suomussalmelle, mutta ihmiset ovat saaneet minut jäämään tänne, hän sanoo. Yrittäjille Suomussalmi lupaa vaativan työn vastapainoksi nopeaa irrottautumista arkisista huolista, enemmän iloa omasta vapaaajasta. Joka matkalla tulee hetki, jolloin ajatuksista kirkkain kuuluu "katsokaa miten kaunista täällä on".
puutta kylien yhteisöllisyys ei ruoki. yhdistävät usein sukupolvien yli kantaneet siteet ja yhteinen historia. Kesäillan aurinko tarjoaa anteliaasti valoa elämään. Ituhippihipsteristä on tullut wannabe-maalainen.
löytyy voita ja kermaa. Se tulkoon, ken viihtyy. Suomussalmelaista elämänmenoa värittää yhä vahva omaleimainen historia ja sisukkuus. Kunhan syksy ehtii, tuore metsästyskortin haltija lähtee hirviporukan kanssa jahtiin.
Wannaben jääkaapista
ystävällisen palvelun Tervetuloa ! iin Suomussalmelle K-markett
Meiltä SIPIIRAKAT ÄMPIMÄT RII L joka päivä!!!
monipuolinen palvelutiski lämpötiskistä mehevät grilliherkut maukkaat karjalanpiirakat, kukot ja rönttöset raikas salaattibaari päivittäis- ja taloustavarat
Kurvaa Turjanhoviin!
Hi
KooKo. Pesiökylä on minun paratiisini, mutta en voi luvata, että se on sitä jokaiselle. Pienellä kylällä perheitä
Suomussalmi lupaa enemmän irti arjesta
Suomussalmen kunta ja kuntalaiset etsivät viime talven aikana paikkakunnan kestävimpiä vahvuuksia. Täällä ihmisen arvostus rakentuu olemisen, ei tekemisen kautta