Nro 13 | sotkamolehti.fi | Perustettu 1962 Torstai 2.4.2026 TEMPUR-tyynyt, -petarit ja -patjat saat Oksaselta KISAHINTAAN! oksasenliike@gmail.com Torikatu 6, 88600 Sotkamo TEMPUR -tyynyt, -petarit ja -patjat saat Oksaselta KEVÄTHINTAAN! Valoa pääsiäisen viettoon HANNA TURUNEN
huhtikuuta 2026 2 // PUHEENAIHEET Terrafame vähentää yli sata työntekijää Yhtiö tarjoaa irtisanottaville henkilöille tukea. 1 Purkuputken kautta vesi johdetaan ympäristöluvan mukaisesti Nuasjärveen, mistä vesi jatkaa kulkuaan Oulujoen vesistöreitille. MUUTOSNEUVOTTELUJEN piirissä oli yhtiön koko henkilöstö. Palomestarin mukaan pelastuslaitoksen yksiköt hälytettiin paikalle, jossa yksiköt asettivat imeytyspitkot öljykalvon ympärille. Imeytyspitkojen annetaan olla paikoillaan niin kauan, kunnes öljy on saatu kerättyä vedestä pois. 1 Lähde: Asiakastieto, Terrafame.fi Nissinen valittiin lääninrovastiksi Kasperi Lumijärvi Sotkamon kirkkoherra Heikki Nissinen on valittu Kajaanin rovastikunnan lääninrovastiksi. Arkistokuva. Lääninrovastin tehtävää hoidetaan sen ohella. Jukka Keränen Akkukemikaalija monimetalliyhtiö Terrafamen päättyneet muutosneuvottelut voivat johtaa jopa yli 100 työntekijän vähentämiseen tuotantoja kunnossapito-osastoilta. 1 Nuasjärven purkuputken veden laatua tarkkaillaan. Kaivoksella ja Nuasjärvessä tehtävillä mittauksilla, näytteenotoilla ja kenttätutkimuksilla seurataan juoksutettavan veden vaikutuksia ympäröivään luonnon. 1 Terrafamen edeltäjä oli kaivoyhtiö Talvivaara. Vaikka onnettomuuspaikka sijaitsee vesivoimalan läheisyydessä, mutta tietoa öljyn alkuperästä ei ole, päivystävä palomestari totesi. Koen tämän myös luottamuksenosoituksena Kainuun seurakunnilta. Heikki Nissinen on valittu Kajaanin rovastikunnan lääninrovastiksi. Elisa Korhonen Sotkamossa Kiikarilammella, Kallioisen vesivoimalan alajuoksulla havaittiin maanantaina öljykalvo veden pinnalla. HANNA TURUNEN. Nuasjärvi on kaivoksen lähivesiä suurempi vesistö. Neuvottelujen lopputuloksena Terrafame varautuu vähentämään enintään 109 henkilötyövuotta. Yhtiö toteuttaa irtisanomisten lisäksi enintään 90 päivän lomautuksia. Organisaatiomuutoksessa irtisanomisuhan alla olevasta henkilöstöstä merkittävälle osalle tarjotaan uutta työtä, minkä odotetaan vähentävän mahdollisten irtisanomisten määrää huomattavasti. Pysyviä säästöjä saavutetaan myös työaikajärjestelyin. Terrafamen mukaan kaivosmineraaliveron korotus oli yksi syy, joka johti muutosneuvottelujen käynnistämiseen. Nissinen kertoo, että jatkossakin Sotkamon kirkkoherran tehtävä on ensisijainen. Terrafamen palveluksessa oli joulukuun 2025 lopussa yhteensä 887 henkilöä. Mielellään oman parhaani teen yhteisen hyvän eteen ja Kainuun seurakuntien toimintaa lähden omalta osaltani auttamaan, Nissinen sanoo. – Toivon mukaan mahdollisimman moni voi sijoittua uusiin tehtäviin, mutta tämä tarkentuu lähiviikkojen aikana kun haut saadaan suoritettua. Koulumiehen mukaan uudelleen työllistyminen liittyy organisaatiomuutokseen, jossa yhtiö uuTerrafamen toimitusjohtaja Antti Koulumiehen mukaan muutosneuvotteluissa tavoitteena oli löytää ratkaisuja, miten henkilöstöresursseja voitaisiin mukauttaa vastaamaan paremmin liiketoiminnan tarpeita. TERRAFAMEN toimitusjohtaja Antti Koulumiehen mukaan muutosneuvotteluissa tavoitteena oli löytää ratkaisuja, miten henkilöstöresursseja, työaikamuotoja ja työjärjestelyjä voitaisiin mukauttaa vastaamaan paremmin liiketoiminnan tarpeita sekä Terrafamen kilpailukyvyn ja kannattavuuden parantamiseksi. Neuvottelujen alkaessa Terrafame arvioi henkilöstön vähennystarpeen olevan yhteensä enintään 120 henkilötyövuotta, minkä lisäksi neuvotteluissa varauduttiin myös lomautuksiin ja työjärjestelyjen muutoksiin. 1 Yrityksen liikevaihto oli 544,5 miljoonaa euroa vuonna 2024 ja silloin se työllisti 861 henkilöä. – Neuvottelujen lopputuloksena pystyimme minimoimaan irtisanomiset vuorojärjestelyillä ja strategiamme toteutusta tukevilla johtamisrakenteen muutoksilla. Helmikuun lopussa alkaneiden neuvottelujen tavoitteena oli saavuttaa vuositasolla vähintään 10 miljoonan euron kannattavuuden ja kassavirran parannus muun muassa organisaatiota ja työaikamuotoja kehittämällä. Nissisen lääninrovastikausi alkaa huhtikuun ensimmäisenä päivänä ja kestää neljä vuotta maaliskuun 2030 loppuun. Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli päätti valinnasta istunnossaan 26. – Olen kiitollinen tällaisesta luottamuksenosoituksesta piispalle ja tuomiokapitulille. Haluan kiittää luottamushenkilöitä ja kaikkia terrafamelaisia hyvästä ja sujuvasta yhteistyöstä muutosneuvotteluissa, Koulumies toteaa tiedotteessa. Kiikarilammella öljyonnettomuus Terrafame 1 Sotkamossa sijaitseva akkukemikaalija monimetalliyhtiö on ollut toiminnassa vuodesta 2015 alkaen. Yhtiön mukaan muutosneuvotteluissa löydettiin ratkaisut tavoitteen saavuttamiseksi. Se on pääasiallinen puhdistetun veden reitti pois tehtaan alueelta. Uuden lääninrovastin valinta tuli ajankohtaiseksi, kun tehtävää hoitavan Puolangan kirkkoherra Hannes Seppäsen toimikausi on päättymässä ja hän eläköityy toukokuun alussa. Purkuputki ohittaa lähialueiden pienet vesistöt, joissa sulfaatin on todettu aiheuttavan vesistöjen kerrostuneisuutta. maaliskuuta. Joulukuun 2025 lopussa yhtiön palveluksessa oli 887 henkilöä. Sotkamo-lehti // Torstaina 2. 1 Terrafame otti vuonna 2015 loppusyksyllä purkuputken. Muutosneuvottelut käytiin tuotannollisin ja taloudellisin perustein yhtiön kilpailukyvyn ja kannattavuuden parantamiseksi epävakaana jatkuneessa toimintaympäristössä
Iso kaivinkone paloi kesken työtehtävien lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kunnan vuosikate oli 4,8 miljoonaa euroa positiivinen. Teemu Heikkinen: En osaa sanoa. KUNNAN tiedotteen mukaan kokonaismenojen hillintä onnistui erityisesti palvelujen ostoissa, jotka toteutuivat 1,4 miljoonaa euroa arvioitua pienempinä, vaikka henkilöstökulut nousivat 0,6 miljoonaa euroa talousarviota korkeammiksi. Maailma muuttuu niin rajusti tänä päivänä. Sotkamo-lehti // Torstaina 2. Viime vuoden talousarviossa kunta oli varautunut tilikauden tuloksen olevan 4,4 miljoonaa euroa pakkasella. Henkilövahinkoja ei sattunut. Uutta pitkäaikaista lainaa kunta joutui ottamaan 20 miljoonaa euroa. Jos me halutaan, että nuoret lähtee politiikkaan mukaan, niin meidän täytyy silloin kuunnella nuoria, siitä, millaisia asioita he haluavat edistää ja mikä olisi heille hyväksi. huhtikuuta 2026 PUHEENAIHEET // 3 distaa tuotantoja kunnossapitotyön johtamisrakenteita. Tehtävillä muutoksilla ei ole vaikutusta Terrafamen tuotantoon. Viime vuonna Sotkamossa investoitiin yli 13 miljoonalla eurolla. Hehän kuitenkin päättävät tulevaisuuden asioista. TERRAFAME TOTEUTTAA lisäksi enintään 90 päivän lomautuksia. Minusta politiikassa on lupailua paljon. Sotkamon kunnan talousjohtaja Piia Törhönen-Sirviön mielestä talouden kokonaiskehitys osoittaa, että kunnan tasapainottamistoimet etenevät suunnitellusti. Yhtiö tarjoaa irtisanottaville henkilöille tukea muutostilanteeseen ja uudelleentyöllistymiseen. Eeva Määttä: Sitähän sitä pitäisi toivoa, kun nämä iäkkäämmät osaisi luopua ajoissa sieltä pois. Luottamuksen parantaminen olisi hyvä asia ja että lupauksista pidettäisiin kiinni. Talousarviota huomattavasti parempi tilinpäätös selittyy sillä, että vuoden aikana kunnan toimintatuotot ylittyivät talousarvioon nähden 0,4 miljoonalla eurolla, kun taas toimintakulut alittuivat 2,3 miljoonalla eurolla. Niissähän meillä on tulevaisuus. Hanna Turunen Kasperi Lumijärvi HANNA TURUNEN KASPERI LUMIJÄRVI KASPERI LUMIJÄRVI HANNA TURUNEN Gallup ELISA KORHONEN. Miten nuoria saataisiin mukaan politiikkaan. Kainuun pelastuslaitos sai lauantai-iltana vähän ennen kello yhdeksää hälytyksen keskisuuresta liikennevälinepalosta Malmitielle. SOTKAMON KUNTA joutui kuitenkin ottamaan lisää lainaa. Kysyimme politiikasta Sotkamossa vierailulla käyneeltä poliitikolta ja paikallisilta asukkailta. Ei odoteta, että nuoret tulee meidän luokse, vaan meidän pitää mennä sinne missä nuoret on ja keskustellaan heidän kanssaan. Vuoden lopussa kunnan kokonaislainamäärä oli 95,7 miljoonaa euroa. Mustolan urheilukenttä oli Sotkamon kunnan isoimpia investointeja viime vuonna. Vuoden suurimpia investointikokonaisuuksia olivat Mustolan urheilukenttä, lukion liikuntaja ruokasalin perusparannus sekä Sotekeskus 1 -hankkeen valmistuminen. Sotkamon verotulot jäivät 1,4 miljoonaa euroa ennakoitua pienemmiksi, mutta tämä tasoittui valtionosuuksien kertymällä, joka ylitti talousarvion 0,2 miljoonalla eurolla. Paikalla oli kaikkiaan seitsemän pelastuslaitoksen yksikköä. Pelastuslaitokselta kerrotaan, että sammutustyöt kestivät noin viisi tuntia eli pitkälle sunnuntaiyöhön. Terrafamen toimitusjohtaja Antti Koulumiehen mukaan muutosneuvotteluissa tavoitteena oli löytää ratkaisuja, miten henkilöstöresursseja voitaisiin mukauttaa vastaamaan paremmin liiketoiminnan tarpeita. Lisäksi muutosneuvotteluissa löydettiin myös muita kassavirtaa parantavia toimenpiteitä. Myös rahoitustuotot ja -kulut toteutuivat kokonaisuutena talousarviota parempina, ja niiden nettovaikutus oli 0,5 miljoonaa euroa arvioitua suurempi. Pysyviä säästöjä saavutetaan myös työaikajärjestelyin, joiden myötä työskentelyä siirretään vuorotyöstä päivävuorossa tehtäväksi. Ei anneta lupauksia sen perusteella että valitaan. Mauno Heikkinen: Kyllä on muuten hankala kysymys! Varmaan pitäisi houkutella sellaisilla asioilla, että miksi pitäisi osallistua politiikkaan. " Organisaatiomuutoksessa irtisanomisuhan alla olevasta henkilöstöstä merkittävälle osalle tarjotaan uutta työtä, minkä odotetaan vähentävän mahdollisten irtisanomisten määrää huomattavasti. Jos kukaan ei ole kiinnostunut, sitten siellä on iäkkäämpää väkeä, jotka elävät ihan eri maailmassa kuin tämän päivän nuoret. MUUTOSNEUVOTTELUIDEN lisäksi tehdasalueella tapahtui muutakin ikävää. Tilinpäätös toteutui talousarviota parempana Antti Huusko Sotkamon kunnan vuoden 2025 tilinpäätös on miltei 600 000 euroa alijäämäinen, mutta talousarvioon verrattuna kunnan talous kehittyi selvästi ennakoitua vahvemmin. Kunnan taseessa oleva kumulatiivinen ylijäämä pieneni noin 0,6 miljoonaa euroa ja oli vuoden lopussa 46,7 miljoonaa euroa. Kaivosmineraaliveroja Sotkamo sai viime vuonna 4,9 miljoonaa euroa. – Meille syntyy uusia muun muassa vuoropäällikkötehtäviä, joihin irtisanomisuhanalla olevat henkilöt voivat hakea. MARIA HOPPANIA / ARKISTO Minja Koskela, Vasemmistoliiton puheenjohtaja: Tässä kysymyksessä se vastuu on meillä aikuisilla ja erityisesti meillä päättäjillä ja poliitikoilla. Silloin rupeaisi nuortenkin ääni kuulumaan. Aiempia pitkäaikaisia lainoja Sotkamo maksoi pois 9,2 miljoonalla eurolla, ja vähensi lyhytaikaisia lainoja 4,2 miljoonalla eurolla. Kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen kertoo tiedotteessa, että Sotkamon taloudessa näkyvät samanaikaisesti sekä sopeuttamisen että investointien vaikutukset
010 665 7200 Jäikö lehti tulematta. Tärkeä ammatillinen tavoitteeni ja haaveeni on ollut päästä tekemään täysipäiväisesti urheilujournalismia. Tärkeimmät saaliskalat olivat muikku ja kuha. Paikan päällä tunnelma oli jännittynyt, mutta myös varma siitä, että pelastuskonttiin evakuoidut työntekijät pääsisivät kyllä turvallisesti maan pinnalle. huhtikuuta 2026 4 // • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • lukijailmoitukset@hillagroup.fi • p. Työn kautta olen tutustunut moniin, ja paikkakunnalla kulkiessa jääkin vaihtamaan kuulumisia tuttujen ihmisten kanssa. – Lupahinnat ovat edelleen varsin maltillisia moniin alueisiin verrattuna. Urpasen mukaan hinnankorotukset eivät ole ristiriidassa sen kanssa, että kotimaisen kalan hyödyntämistä lisättäisiin. Hintoja ei ole myöskään korotettu sitten vuoden 2021, vaikka kustannukset ovat nousseet, Olli Urpanen sanoo. Me toimituksessa olemme iloisia Lumijärven uudesta työpaikasta, mutta myös ikävöimme mukavaa työkaveria. Sotkamo-lehden toimittajista ja henkilökunnasta on muodostunut uusia ystäviä, ja olen päässyt toteuttamaan haaveeni asua Sotkamossa. On hyvä asia, että suomalainen kaupallinen kalastus ei osoita hiipumisen merkkejä. Olisiko järkevintä kuitenkin ostaa joko Suomessa kasvatettua tai kalastettua kalaa. Myös tätä kuvaa varten Lumijärvi ja Noora Limnell hassuttelivat. Pääsiäisen jälkeen siirryn toisen yhtiön palvelukseen. – Meidän tavoitteenamme on mahdollistaa kalan kaupallinen pyynti, jotta kotimaisen kalan tarjontaa ja edelleen kulutusta saataisiin lisättyä, kalastuksen johtava asiantuntija Olli Urpanen Metsähallituksesta sanoo. " Nämä ovat aitoja ja välittömiä kohtaamisia. Suomalainen kala saattaa olla helppo ohittaa, jos vain katsoo hintoja. Olen päässyt haastattelemaan valtuutettujen ja arvovieraiden lisäksi tavallisia sotkamolaisia ihmisiä. Hassutellen kohti Savoa Hanna Turunen Sotkamo-lehden toimittajana vuoden ja kolmen kuukauden ajan työskennellyt Kasperi Lumijärvi aloittaa huhtikuussa uudessa työssä. Lupaan tai vuokrasopimukseen tehtävä muutos maksaa 50 euroa. Tärkeä ja kivulias aihe. Luken lokakuussa julkaiseman tilaston mukaan kaupalliset kalastajat pyysivät sisävesiltä vuonna 2024 viisi miljoonaa kiloa kalaa. Lumijärvi muuttaa Savoon ja jatkaa toimittajan työtä urheilun parissa. Sen pääsen toteuttamaan tulevassa työssäni. TÄMÄ TEKSTI jää ainakin toistaiseksi viimeiseksi kolumnikseni Sotkamo-lehden toimittajana. Pääkirjoitus Toimituksessa tapahtuu. Sellaisia sotkamolaiset ovat. Noora Limnell antoi Kasperi Lumijärvelle onnenpotkun tulevaan. Taustasta Sotkamo-lehdessä ei varmasti ole siinä haittaa. Kuitenkin kannattaa ajatella asiaa muistakin näkökulmista. Sotkamossa muualta tulleet otetaan avosylin vastaan. Kaupalliselle kalastajalle myönnetty lupa tai vuokrasopimuspäätös on maksullinen. Sadattuhannet norjalaiset laitoslohet lähetetään laitoksista vuosittain suomalaisiin kauppoihin, josta me kainuulaisetkin niitä ostamme, yleensä edullisempaan hintaan kuin suomalaista kalaa. Kiehtovaa on ollut oman Sotkamo-kuvan laajeneminen. Kuulostaa dramaattiselta, mutta totuuden nimissä suuri osa ajasta kului kanttiinin kahvia litkiessä. 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) • asiakaspalvelu.hillagroup.fi Asiakaspalvelu Ota yhteyttä: • hillalogistiikka.fi/palaute • 24/7 p. Haluan kiittää työkavereitani, lukijoitamme ja työssä ja vapaa-ajalla kohtaamiani ihmisiä. huhtikuuta Sotkamo-lehden määräaikaisena toimittajana. SUOMALAISEN kalan myynnin menestyminen Suomessa vaatii myös meidän kuluttajien aktivoitumista. Vahvimman jäljen muistiini piirsi haastattelu kahden äidin kanssa, joiden lapset kamppailevat päihteiden kanssa. Tavalliset sotkamolaiset ovat parhaita haastateltavia Kolumni Kasperi Lumijärvi Mieleeni on jäänyt reilu vuosi sitten Sotkamo Silverin kaivostunnelissa syttynyt tulipalo. Päätöksen jälkeen tuntuu ristiriitaiselta ja haikealta. HANNA TURUNEN Kalaa Norjasta vai Sotkamosta. Kalastus tuo työtä suomalaisille ihmisille ja siten myyty suomalainen kala rohkaisee kalastajia jatkamaan liiketoimintaa. Työpaikka on Limnellille tuttu hänen työskenneltyään vuosina 2022–2025 Sotkamo-lehden toimittajana. Sotkamo-lehti // Torstaina 2. MAAJA metsätalousministeriö tiedotti joulukuussa valtion alueiden luvista ja niiden hinnoista. Lisäksi kalan kuljetusmatkat ovat lyhyitä Suomen sisällä verrattuna siihen, että kala tuodaan Suomeen Norjasta tai muualta Euroopan alueelta. Tällä kertaa muuttokuormaa ei tarvitse ajaa toiselle puolelle maata, vain yhden maakuntarajan yli Pohjois-Savoon. METSÄHALLITUS tiedotti viime joulukuussa että Suomen valtion vesillä kalastaa tulevinakin vuosina yli 300 kaupallista kalastajaa, sillä 320 ammattilaista kalastajaa haki Metsähallitukselta kaupallisen kalastuksen lupaa kaudelle 2026–2028. Kaivokset, matkailu, pesäpallo ja luontokohteet olivat tuttuja, mutta kirkonkylän ja muiden kylien vireys pääsi yllättämään. Olen kolunnut juttukeikoilla ja vapaa-ajalla paikkakuntaa Tipakselta Ansosuolle ja Tiilikalta Hiidenportille. Enpä tiennyt Sotkamoa niin vahvaksi kulttuuripaikkakunnaksikaan! Parhaiten mieleen jäävät työssä kohdatut ihmiset. Paikkakunta on tullut kuluneen 15 kuukauden aikana aivan eri tavalla tutuksi. Metsähallituksen mukaan aikaisempina vuosina valtion vesillä on liikkunut noin 300 kaupallista kalastajaa. Norjan rannikolla lomaillessa voi huomata meressä valtavia lohenkasvatuslaitoksia. Sähköisen lupahakujärjestelmän kautta haettu lupa maksaa 66 euroa, ja muulla tavoin haettu lupa 80 euroa. Kun yksi haave on toteutunut, toiset nostavat päätään. Yhdessä oli hauskaa kertoa vitsejä ja hassutella. Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan suomalaiset syövät edelleen keskimäärin noin kahdeksan kiloa tuontikalaa ja vain neljä kiloa kotimaista kalaa vuosittain. Noora Limnell aloitti 1
10-21 4.4. asti -23,4% Plussa-etu 2 rs Kauppiaa n SUPERTARJO US -16% Plussa-etu Kauppiaa n SUPERTARJO US VADELMAVIINERI Yksittäin 0,85€/kpl 33 .4 kpl Atria HIILLOSMAKKARA 400 g, Rajoitus 3 pkt/talous 11 .pkt Avoinna pääsiäisenä Sotkamo 2.4. Kauppiaa n SUPERTARJO US 14 90 kg 24 -pack 2 99 PÄÄSIÄISEN PIIRAKAT (lohipiirakka, kinkkupiirakka) 19 90 kg MEILLÄ TEHDYT 2 99 MANDARIINI Orri, Espanja Hinta voimassa alkaen 2.1.2026 -45-48% Plussa-etu Kauppiaa n SUPERTARJO US 2 rs SUOMI ERÄ 10.Kauppiaa n SUPERTARJO US 3 pkt ps PullaPirtti PÄÄSIÄISLIMPPU 500 g (3,98/kg) 1 99 -26% Plussa-etu Ilman Plussa-korttia 22,90kg -21% Plussa-etu Kymppimaukkaat KYMPPIMÄMMI 700 g (3,27/kg), pakaste rs 2 29 Ilman Plussa-korttia 2,99 rs (4,27/kg) Hinta voimassa 5.4. 8-22 3.4. 7-21 5.4. pantti 3,60 Ilman Plussa-korttia3,99 kpl (7,98/kg) Ilman Plussa-korttia 6,76 kpl (22,53-27,59/kg) Arla NORMAALISUOLAINEN MEIJERIVOI 500 g (5,98/kg) Rajoitus 2 kpl/talous 3 50 8 99 kg TUORE KIRJOLOHI Kasvatettu, Suomi, irto tai pakattu kaupan valikoiman mukaan Rajoitus 2 kalaa/talous Ilman Plussa-korttia 6,12-6,46 pkt (6,80-7,83/l) Fazer RUKIISET PIIRAKAT kpl 28 pkt Hinta voimassa KE-TO 1.-2.4. 7-21 3.4. 9-22 ERÄ UUDEN SADON PERUNA Pesty, Egypti 1 49 kg. huhtikuuta 2026 // 5 TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 2.4.–6.4.2026 TAI NIIN KAUAN KUIN TUOTTEITA RIITTÄÄ PAISTOPISTEELTÄ PAISTOPISTEELTÄ alkuviikko 6.4.–8.4.2026 SOTKAMO VUOKATTI Postin pakettipiste Postin pakettipiste Tavallista parempi ruokakauppa 10.11 49 kg Ilman Plussa-korttia 2,98 rs (9,93-11,92/kg) KARITSAN LUUTON PAISTI n. 8-22 5.4. 10-21 6.4. 9-22 6.4. 9-22 4.4. 900 g 17 90 kg Valio KOLMIOJUUSTOPALAT 245-300 g (16,67-20,41/kg) SUPPOPAPRIKA 200 g (7,45/kg) Espanja, Marokko, Alankomaat Atria KANAN FILEESUIKALEET 250-300 g (8,33-10,00/kg) 55 .Ilman Plussa-korttia 6,12-6,46 pkt (6,80-7,83/l) ps 2 pkt RYPÄLE VIHREÄ tai TUMMA 500 g (3,50/kg) Etelä-Afrikka, Intia, Chile Aino ja Daim JÄÄTELÖT 825-900 ml (3,70-4,40/l) Rajoitus 1 erä/talous 30 96 -25% Plussa-etu SANDELS OLUT 4,7% 0,33l , sis. Sotkamo-lehti // Torstaina 2. 1,6 kg, pakaste, Uusi-Seelanti YLIKYPSÄ SAVULAMMASPAISTI n. 10-21 Avoinna pääsiäisenä Vuokatti 2.4
Saapuneiden hakemusten määrää Kela ei osaa sanoa, mutta hänelle on jo tullut joitakin hyviä yhteydenottoja. Hän voitti olympiapronssia naisten 4 x 7,5 kilometrin viestissä. Arkistokuva. Sotkamon kunnanjohtaja Mika Kilpeläisen mukaan kunnalla olisi vaikeaa vetää muuta rajaa, sillä moni hiihtäjä asuu vähintään osan vuodesta Sotkamon alueella. " Tuli tämmöinen positiivinen kateus, että hetkinen, taas te viette tässä. SOTKAMOLAISELLE omakotiasujalle Kerttu Niskaselle ei samanlaista Sotkamon rahapalkintoa suunnitella, koska palkitsemissääntöjen mukaan urheilijan pitää olla kirjoilla Sotkamon kunnassa. Yritystoiminnan kasvua pyritään edistämään Sotkamossa ja naapurikunnissa. Vastaavaa yritystoiminnan kehittäjää ei toistaiseksi ole muissa Kainuun kunnissa. Vastustusta hankkeelle ei ole kuulunut. Paikallismedia Miilun mukaan Vieremän kunta esitti Niskaselle 5000 euron tunnustuspalkintoa. Sotkamon kunnalla on valmiiksi päätetty palkitsemistaulukko EMja MM-mitaleista, muttei olympiamenestyksestä. Resursseja haetaan myös muista lähteistä. Tässä yhteydessä on päätetty, että olympiamenestyksestä palkitseminen päätetään aina erikseen. Tarkoituksena on rakentaa entistä vahvempaa yritysympäristöä sekä yhdistää yrittäjät, kehittäjät ja muut toimijat. Olympialaisissa saavutetun menestyksen perusteella Ryytty on perusteltua palkita rahapalkinnolla ja kunniakirjalla, esityslistan tekstissä mainittiin. Hänen menestyksensä nostaa hienosti esiin myös menestyvien urheilijoiden taustalla vaikuttavat olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Rukan sekä Vuokatti-Ruka urheiluakatemian ja Sotkamon urheilulukion. Yrityskehitykseen lisäresurssien haaliminen on työn alla. Business Sotkamo kasvun veturiksi Kasperi Lumijärvi Sotkamon kunnan tytäryhtiö Snowpolis Oy ryhtyy kehittämään Business Sotkamo -nimellä kulkevaa uutta elinkeinotoimijaa, Snowpolis tiedottaa. – He ovat olleet tosi hyviä ja jokaisen voisi valita. Ryytty on kotoisin Iisalmesta. Business Sotkamoa kehittämään etsitään nyt yritysasiantuntijaa. Lisäksi alueelle halutaan lisää investointeihin valmiita toimijoita. – He hoitaa enemmän viranomaispuolta. – Vaikka menee tällä hetkellä muihin Kainuun kuntiin verrattuna tosi hyvästi, onhan meillä tämmöisiä vaaran tekijöitä. Kun Sotkamon talouden pilareita ovat kaivosteollisuus ja matkailu, kokee Kela tärkeäksi elinvoiman lisäämisen myös muilla aloilla. Oleellista oli Kelan mukaan se, että uudelle elinvoimatoimijalle saatiin kunnan budjetoimat rahat. – Tuli tämmöinen positiivinen kateus, että hetkinen, taas te [sotkamolaiset] viette tässä, Kela naureskelee. – Uutta toimitusjohtajaa on parempi hakea sitten, kun strategia on saatu valmiiksi. Suomen Olympiakomitean nettitietojen mukaan hän on Suomen naisten hiihdon olympiajoukkueen nuorin jäsen. Menestymisen edellytyksiin uudessa tehtävässä Kela listaa ymmärryksen liiketoiminnan kehittämisestä, hyvät verkostoitumistaidot sekä aktiivisen ja rohkean otteen. – Työ on luonteeltaan itsenäistä ja vaatii valmiutta toimia laajasti eri sidosryhmien kanssa. Kelan mukaan tehtävään valittava yritysasiantuntija pääsee vaikuttamaan paitsi työnsä sisältöön, myös sen suuntaan merkittävästi. Kunnan työllisyyspalveluihin ja elinkeinoasiamieheen on Kelan mukaan hyvä yhteistyösuhde. Sotkamo-lehti // Torstaina 2. Jonkun osalta jopa omasta mielestä paremmasta työstä on ollut halukas lähtemään tähän. – Samalla tietoisuutta saavat alueen harjoitusolosuhteet Vuokatin Urheiluopistolla ja sen ympäristössä. huhtikuuta 2026 6 // Kunta myönsi Ryytylle rahapalkinnon Hanna Turunen Sotkamolainen hiihtäjä Vilma Ryytty menestyi vuoden 2026 talviolympialaisissa Italiassa. Business Sotkamo on yrityspohjalta, eli kriteerit on pikkuisen vapaammat lähteä toteuttamaan hankkeita. Niskanen on kirjoilla Vieremällä Pohjois-Savossa, mistä hän on kotoisin. Business Sotkamon suunnittelu lähti ajatustyönä liikkeelle viime kesänä. Sotkamon kunnanhallitus myönsi tiistaina Ryytylle henkilökohtaisen 5000 euron tunnustuspalkinnon. TEKSTIN mukaan Ryytyn menestys tuo esille Sotkamon ja Vuokatin vahvuudet menestyvän urheilijan kotikuntana. Yritysneuvojan tehtäviin kuuluu Snowpolis Oy:n hallituksen puheenjohtaja Antti Kelan mukaan alueen elinvoiman vahvistaminen. Kasvun lisäksi tavoitteena on tukea paikallisten yritysten kansainvälistymistä. Kaivosja matkailualalla on kummassakin maailmanlaajuisia vaaroja, voi tulla tosi isoja kolhuja, Kela pohtii. Valmista pitäisi tulla kesällä, jonka jälkeen voidaan aloittaa uuden toimitusjohtajan rekrytointi. Kela kertoo tapaamisesta kajaanilaisyritysten ja muiden tahojen kanssa. Yhteistyötä on tehty viranomaistahojen lisäksi eri alojen yritysten kanssa. Yritysneuvojan valinnassa korostuu Kelan mukaan luonne ja kokonaisuus. Kunnan kanssa tehty sopimus on toistaiseksi voimassa oleva, ja irtisanomisaika on 24 kuukautta. – Voidaan sanoa, että se on aina kolme vuotta voimassa. Joukkueessa hiihtivät myös Sotkamoon omakotitalon rakentanut Kerttu Niskanen, Johanna Matintalo ja Jasmi Joensuu. Snowpoliksella on menossa myös yhtiön strategian luominen. SNOWPOLIKSELLA on käynnissä tällä hetkellä yhtiön strategian luominen. JUKKA KERÄNEN. Business Sotkamolle on varattu 30 euroa vuodessa per sotkamolainen, eli yhteensä yli 300 000 euroa. KIINNOSTUSTA uuteen tehtävään on jo ollut. Suomiurheilu-nettisivuston mukaan Rovaniemen kaupunki päätti aiemmin maaliskuussa palkita kummatkin Johanna Matintalon ja Jasmi Joensuun 5000 eurolla. Kunnan tukea Kela kuvaa äärettömän hyväksi. MUISSA Kainuun kunnissa ei ole vastaavaa toimijaa vielä toistaiseksi. On helpompi sanoa, että näihin tehtäviin etsitään, Kela valottaa. Uudelle toimitusjohtajalle on tarve, sillä Kari Kivistö keskittyy jatkossa oman yrityksensä kehittämiseen. Noin tuhannen y-tunnuksen kunnassa yrittäjien tarpeet ovat hyvin erilaisia. Voidaankin todeta, että Vuokatti olosuhteineen sekä Sotkamon urheilulukio valmennuksen ja opetuksen kautta tarjoavat mahdollisuudet huippu-urheiluun ja itsensä kehittämiseen aina olympiamitalistiksi asti, tekstissä mainitaan. Hän voitti ensimmäisen SM-kultansa skiathlonissa 2025 ja teki samana vuonna aikuisten arvokisadebyyttinsä Trondheimissä
+ 16,9 snt.min. Toimintatuottoja kertyi hyvinvointialueelle vuonna 2025 vajaat 65 miljoonaa euroa, joka on hieman päälle 4 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Valtiolta rahoitusta hyvinvointialue sai noin 404 miljoonaa euroa. huhtikuuta 2026 // 7 Hanakat myös rahoittaa! www.hanakat.fi Päivitä lämmitysratkaisut 2020-luvulle Ota yhteyttä heti ja pyydä tarjousta asennettuna! SOTKAMOSSA TEITÄ PALVELEE AITAN LVI-MYYMÄLÄ. Hallitus on suunnitellut hyvinvointialueille lisäaikaa alijäämien kattamiseen aina vuoden 2029 loppuun saakka, mutta muutos on vielä valmistelussa.. Vuosikate oli 17,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen, ja 11,1 miljoonan euron poistot huomioiden tilikauden ylijäämäksi jäi noin 6,2 miljoonaa euroa. Putkinotkontie 1, Kajaani | Kainuuntie 6, Sotkamo Puhelin (vaihde) 010 837 3100 | hanakat.fi | lviaitta.fi Laadukkaat vesiautomaatit! Kurkistus iv-suodattimeen, alkaisiko olla vaihdon aika. KAIKKI TAKIT JA LASTEN ULKOILU Avoinna ma-pe 10-18, la 10-15 08-6660230, WWW.PAJAKKA.FI KAINUUNTIE 25 Hyvinvointialue paikkasi talouttaan Innimari Hyvärinen Antti Huusko Kainuun hyvinvointialue teki viime vuonna ylijäämää lähemmäs 6,2 miljoonaa euroa. Toimintakulut kasvoivat päälle 17 miljoonaa euroa edellisestä vuodesta, ja yhteissumma oli noin 450 miljoonaa. 2.-6.4. Ylijäämä on 1,2 miljoonaa euroa parempi kuin talousarvioon oli laadittu. 010 837 3140 SOTKAMON MYYMÄLÄ avoinna arkisin klo 8-16 ILMALÄMPÖPUMPPU Nykyaikainen, energiatehokas ja huippuluokan tekniset ominaisuudet! Mitsubishi Electric LN Hyper Heating ILMALÄMPÖPUMPPU LN-sarjan ilmalämpöpumput: uusi kompressori paras energiatehokuusluokka A+++ ILMAVESILÄMPÖPUMPPU Mitsubishi Electric Ecodan R32 Tuo huippuluokan säästöä ja asumismukavuutta talosi lämmittämiseen Huolettomaan talousvesihuoltoon kotiin tai kesäasunnolle Jotta koti toimisi IV-suodattimet Sotkamon myymälästä tai Hanakat.fi / verkkokaupasta Kun toimintavarmuus ja ammattitaito ratkaisevat Palvelunum. tai 8,21 snt/min. Meiltä kaikenkokoiset katot yhtenä selkeänä urakkana ja alan pisimmällä takuulla. – Viime syksyn aikana oli ihan konkreettinen uhka, että tilinpäätös ajautuu alijäämäiseksi. PALVELUAUKIOLO TI-PE 10-16 JA LA 10-14. Soita Vesalle ja kysy ilmainen kuntokartoitus: Katto keväällä – lasku kesällä! 0400 978 550 Tervetuloa! Tervetuloa! HAUKIPERÄN PUUTARHA Juntusrannantie 30 a, Suomussalmi | puutarha@soulspace.fi | PUUTARHA AVAUTUU 7.4. VIIME VUONNA alijäämäkertymän välttämiseksi otettiin käyttöön talouden jarrutuskeinot, kuten rekrytointija hankintakielto. Kuitenkin syksyn ja loppuvuoden aikana päästiin näinkin ylijäämäiseen tulokseen, joten ei kai tässä voi olla kuin tyytyväinen. + 6,9 snt/min. 010 837 3130 Sotkamo puh. TÄÄLTÄ PIENIMMÄTKIN LVI-HANKINNAT! HUOLTOTÖIDEN VASTAANOTTO Kajaani puh. soittaminen maksaa 8,21 snt/min. lankav. – Tämä on erittäin hyvä alku alijäämien kattamiselle, kommentoi hyvinvointialuejohtaja Sami Mäenpää. YLIJÄÄMÄISESTÄ tuloksesta huolimatta tulevien vuosien taloustilanne on vähintään haastava, sillä hyvinvointialueen täytyy kattaa kertyneet viime vuosina kertynyt alijäämä, jota on reilut 30 miljoonaa euroa. Tuore tilinpäätös tulee aluehallituksen käsittelyyn maanantaina. ITSEPALVELUSTA ORVOKKEJA KAIKKINA KELLONAIKOINA. ”Helppo ja yllätyksetön kattoremontti.” www.sanerall.fi Mukana Teemme kattoremontit ilman yllätyksiä – laadukkaasti, aikataulussa ja sovitulla hinnalla. Sotkamo-lehti // Torstaina 2
Jäljet ovat vaikeita ja kalliita korjattavia. Vasemmistolaisten lisäksi aloitteen allekirjoittivat Kristillisdemokraattien ja Perussuomalaisten valtuutetut sekä Kokoomuksen Kalevi Valtanen. Ei pöllömpi ajatus, koska malli ei huono ole. Kun koulujen ja päiväkotien maksuton ruokailu jää kesällä tauolle, monen perheen ruokabudjetti venyy äärimmilleen. Olen vähintään osasyyllinen ”aikalisän” ottamiseen ja kuulemistilaisuuden järjestämiseen. Pertti Granqvist (vas.) Ympäristöja teknisen lautakunnan puheenjohtaja.. MEILLÄ ON NYT mahdollisuus näyttää, että Sotkamossa ketään ei jätetä yksin. Seuraisiko täydellinen kaaos, jossa kukaan ei vastaisi mistään, eikä hoitaisi mitään. Juuri siksi matalan kynnyksen tuki on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Susanna Kinnula Sotkamon kunnanvaltuutettu, SDP Ympäristöja teknisen lautakunnan sekä hyvinvointijaoston jäsen Kirjoittajan mukaan leikkipuistoruokailu ennaltaehkäisee yksinäisyyttä ja syrjäytymistä. Toivon, että kunnassa uskalletaan katsoa rohkeasti sektorirajojen yli ja pyritään löytämään ratkaisu, joka tuo helpotusta sotkamolaisten perheiden kesään. Kuitenkin monet muut kunnat ovat jo vuosikymmenten ajan osoittaneet, että yhteistyöllä järjestöjen, seurakunnan ja paikallisten yritysten kanssa saadaan aikaan kustannustehokkaita malleja. KUULEMISTILAISUUDESSA vaadittiin myös yksityisteiden hallinnon uudistamisen käsittelyä kunnanhallituksessa ja kunnanvaltuustossa. Pellervo, ORT:Tiitus Perjantai 3.4. Keskiviikko 8.4. Arkistokuva. Aloitteeni sai kannatusta yli puoluerajojen ja kiitollisena kuuntelin valtuutettujen puheenvuoroja, joissa korostui kokeilukulttuuri. Maanantai 6.4. Sunnuntai 5.4. Maanantai 6.4. PÄIVI PÄÄKKÖ Havaintoja yksityisteiltä Mielipide Ennen kuin otan kantaa Sami Kilpeläisen (kd.) ja kumppaneiden sekä Sami Mähösen (kok.) mielipidekirjoituksiin yksityisteiden hoidosta Sotkamossa, kirjoitan muutaman lauseen ajankohtaisesta asiasta: Meidät kaikki sorateiden varsien asukkaat ja tienkäyttäjät, niin valtion teiden kuin yksityisteidenkin käyttäjät ”housut kintuissa” yllättäneestä ja parhaillaan päällä olevasta kelirikosta. Tärkeä tehtävä, koska jos rajoitusmerkkiä ei ole, on teoriassa mahdollista käydä puurekalla tien varresta hakemassa tukkikuorma tai kasettirekalla viedä mökkitontille hiekkaa. Sami Kilpeläinen vaati yksityisteiden hallinnoinnin mallin säilyttämistä ennallaan, nykymallin kehittämistä, ei sen romuttamista. Vaikea rasti ovat nämä 140 tiekuntaa. Päin vastoin olen ylpeäkin, että Sotkamon kunta satsaa yksityisteihin. Päätöstä jossain vaiheessa tehtäessä on yksityiskohdat hiottava sellaisiksi, ettei muutoksella aiheuteta enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Joka muuta väittää, hän valehtelee. Niiden on näyttävä kuntalaisten arjessa tekoina, jotka kantavat vaikeiden aikojen yli. Yhden sellaisen aloitteen Vasemmistoliiton valtuustoryhmä jätti helmikuun kokouksessa. Lauantai 4.4. Selväksi kuulemistilaisuudessa kuitenkin tuli, ettei hallintomallin läpsystä vaihtamiseen ole asenteellisista seikoista johtuen eikä muutenkaan edellytyksiä. Kuinka he saataisiin aktivoitua ja mitä hallintomallin romuttamisesta seuraisi. Silloin vaikuttajat pääsevät vaikuttamaan ja striimatuissa kokouksissa kansankiihottajat kiihottamaan, kuten kokoomuksen Riikka Huotari edellisessä valtuuston kokouksessa valtuutettujen puheenvuoroja kuvaili. Lämmin ateria päivässä on perusoikeus, joka tasaa hyvinvointieroja. Sotkamo-lehti // Torstaina 2. Ehkä tästä avokätisyydestä on seurannut toimintamalli, joka on osittain lamauttanut tiekuntien omatoimisuuden SOTKAMOSSA yli 60 tiekuntaa on sellaisia, jotka hoitavat alussa mainitun painorajoitusmerkin ajoissa paikalleen ja noin 140 tiekuntaa, joiden tienpidon hoitaa kunta. Tutkittava tarkkaan Sami Kilpeläisen mainitsema alv-asia ja harkittava myös se, onko todellista tarvetta yleensä koko uudistukselle. Perjantai 3.4. Yleisen elämänkokemuksen perusteella temppu on tehty myös käytännössä. 06:15 19:54 06:12 06:08 06:05 06:01 05:58 05:54 19:57 20:00 20:03 20:06 20:09 20:12 Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Korostan edelleenkin sitä, ettei yksityisteiden hallintomallin muutoksesta ole tehty Sotkamossa päätöstä ja kunnanvaltuusto on myöntänyt tälle vuodelle 830 000 euroa yksityisteiden hoitoon rahaa. Veeti, Sampo, ORT:Nikita, Voitto Ukko, ORT:Jiri, Jori, Jyrki, Ylermi, Yrjänä, Yrjö, Joose, Joosef, Irene, Ira, Irina, Iro, ORT:HERRAN PÄÄSIÄINEN, KRISTUKSEN YLÖSNOUSEMUS Ville, Vilho, Vili, Viljami, Jami, Vilhelm, ORT:Mefodi Allan, Ahvo, ORT:Jiri, Jori, Jyri, Jyrki, Ylermi, Yrjänä, Yrjö, Tiihon, Irja Suoma, Suometar, ORT:– Aurinko Sotkamo Torstai 2.4. Se tietäisi vähintään yhden yksityistieinsinöörin palkkaamista lisää. Sami Mähönen kirjoitti mielipidekirjoituksessaan: ”Yksityisteiden avustukset eivät ole maaseutupolitiikkaa, vaan väline yksityisteiden kunnossapidon tukemiseen.” Jatkaisin tuota lausetta näin: Kunnossa olevat yksityistiet äärimmäisen tärkeä osa maaseudun infraa, josta on kaikkien tienkäyttäjien yhdessä kunnan kanssa kannettava vastuuta. 22:19 Päivän sana VIESTI WHATSAPPIIN Lähetä Whatsapp-viesti 050 325 03 52 MIELIPITEET Kirjoita mielipiteesi sähköpostilla: toimitus@sotkamolehti.fi FACEBOOKISSA Luettavaa ja otteita lehdestä facebook.com/sotkamolehti365 INSTAGRAMISSA Jaamme kuvia ja videoita @sotkamolehti365 Kommentoi ja keskustele – anna äänesi kuulua sotkamolehti.fi Leikkipuistoruokailu on arvovalinta Mielipide Sotkamon kunnanvaltuustossa käsiteltiin tiistaina 24. Tiistai 7.4. Kyseisessä tilaisuudessa eivät kaikki luottaneet normaalilla äänellä lausuttujen sanojen kuulumiseen, eivätkä kaikki olleet lukeneet 26.11.2025 pidetyn lautakunnan kokouksen kyseistä asiaa koskevaa pöytäkirjan kohtaa kokonaan. MAAILMANTILANNE on muuttunut, ja inflaatio puree kipeästi. Sekä selvitettävä myös juridiikan asettamat reunaehdot. Tehkää tämä minun muistokseni.” Luuk. Tiistai 7.4. Joidenkin yksityisteiden varteen ovat ilmestyneet painorajoituksesta kertovat merkit. Keskustelu on tärkeä avaus tilanteessa, jossa monet sotkamolaiset perheet kipuilevat kasvavien elinkustannusten ja sosiaaliturvaleikkausten ristipaineessa. Leikkipuistoruokailu ennaltaehkäisee yksinäisyyttä ja syrjäytymistä, jolla säästetään kunnan kuluja pitkässä juoksussa. Joko tahallaan tai tahattomasti. Leikkipuistoruokailu ei ole vain kuluerä, vaan se on suoraa köyhyyden lievitystä. huhtikuuta 2026 8 // MIELIPIDE Nimipäivät Torstai 2.4. Yksityistiet eivät ole viimeisimmän viikon aikana kestäneet raskaalla kalustolla jatkuvaa liikennöintiä. Näkemykseni mukaan nyt kyse on tahdosta. Kannatan tätä ajatusta. SOTKAMOSSA ei takavuosien tapaan ole yksityisteille asetettu yleistä painorajoitusta. Sotkamon kunnan arvot, kuten kaukoviisaus ja perheystävällisyys, eivät saa jäädä vain juhlapuheiksi paperille. Enkä päättäjänä koe häpeän tunnetta Sotkamon 830 000 euron yksityistieavustuksesta. Lauantai 4.4. " Monet muut kunnat ovat jo vuosikymmenten ajan osoittaneet, että yhteistyöllä järjestöjen, seurakunnan ja paikallisten yritysten kanssa saadaan aikaan kustannustehokkaita malleja. Sami Mähönen kyseli myös, että missä ovat konkreettiset aloitteet maaseudun elinvoiman kehittämiseksi. maaliskuuta aloitteeni leikkipuistoruokailun järjestämisestä. Tiekuntien edes käyvien tai tieisäntien tehtävänä on huolehtia painorajoitusmerkkien paikalleen laittamisesta ja myös poistamisesta. Sunnuntai 5.4. Keskiviikko 8.4. Virkahenkilöiden mukaan hallintomallia entisellään jatkettaessa ei olisi mitään perustetta olla ottamatta näiden 60:n tienpitoa kunnalle. Tässä kohtaa kunnan on kysyttävä itseltään: olemmeko me todella lapsiystävällinen kunta myös silloin, kun se vaatii konkreettisia euroja ja uusia toimintatapoja. Valtuustoaloitteen vastauksessa sekä yleisessä keskustelussa vedottiin resurssipulaan tai teknisiin haasteisiin
Tavallinen varpunen on jo käynyt harvinaiseksi, kun taas pikkuvarpunen on yleistynyt. Esimerkiksi pikkunisäkkäisiin on vaikuttanut se, että lunta oli vähän ja oli ne kovat pakkasjaksot. SEURA-AKTIIVIN mukaan Vuokatin olosuhteille ollaan jopa hieman kateellisia muualla Suomessa. Selviytyjälaji kuten talitiainen pärjää hyvin. Vesistöpaikoista esimerkiksi Kuolasalmi ja Jäätiönlahden ympäristö ovat hyviä paikkoja, Kotimäki sanoo. Aloittavissa ryhmissä on kuitenkin mukana myös Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa toteutetun urheilijoiden ja valmentajien liikuntateknologian koulutuspolun opiskelijoita, jotka suorittavat AMK-tutkintonsa jatkeena liikuntatieteiden maisterin tutkinnon. TUTKINTOVASTAAVA Jarmo Piirainen arvioi, että kahden viimeisen haun tulokset osoittavat, että tarvetta paikkamäärän kasvattamiselle voisi olla tulevina vuosina. Hän arvelee, että huhtikuussa on todennäköisesti odotettavissa lunta ja viileää säätä. – Jos tuleekin lumipeite päälle, ne ovat vaikeuksissa ravinnon kanssa. Koulutuksen ohjeellinen kesto on kaksi vuotta ja siihen otetaan tällä hetkellä 10 opiskelijaa yhteishaun perusteella joka toinen vuosi. Maisterikoulutusta on järjestetty Vuokatin liikuntateknologian yksikössä vuodesta 2004 lähtien. Harjoitusringissä on nuoremmat mukaan lukien viitisentoista nuorta. Poikkeuksellisen lämpimään maaliskuuhun Hyyryläinen suhtautuu realistisesti. Toki monet linnuista pystyvät tekemään pikkuisen paluumuuttoa eli palaavat vähän taaksepäin. Tällä kaudella on saatu myös valmennusapua VRUA:lta. – Mutta kun menestystä ja näkyvyyttä tulee, Ampumahiihtoliittokin saa paremmin tukea hankittua ja se näkyy juniorityössäkin, Vuollet pohtii.. TAKATALVEN tuloon luottaa myös lintuharrastaja Jouko Kotimäki, joka arvelee joidenkin muuttolintujen lähtevän tulemaan Sotkamon suunnalle ehkä liiankin aikaisin. – Takatalvi normalisoi tilanteen. Taivaalla voi myös näkyä muuttavia maaja merikotkia, järjestö kertoo nettisivuillaan. 15-vuotiaiden tyttöjen sarjassa pronssia nappasi Elle Laitila ja samoin pronssin otti 14-vuotiaissa pojissa Johannes Könttä. – Yksi esimerkki on tulipäähippiäinen, jota ei vielä olla Kainuussa nähty. Vuollet kiittelee mahtavia olosuhteita ja yhteistyötä Urheiluopiston kanssa. " Toki monet linnuista pystyvät tekemään pikkuisen paluumuuttoa eli palaavat vähän taaksepäin. Sotkamo-lehti // Torstaina 2. – Kasvanut kiinnostus osoittaa, että koulutuksemme vahvuudet, muun muassa profiili liikuntateknologian, hyvinvoinnin ja huippu-urheilun rajapinnassa, puhuttelee hakijoita, Mikkonen kertoo tiedotteessa. Osa sitten tuleekin takaisin, Kotimäki sanoo. Seuran pitkäaikainen ampumahiihtovalmentaja Tapio Piipponen on saanut tiimiinsä leveyttä. Tämän alueen eliöryhmät ovat tottuneet lämpötilojen vaihteluun, joten en näe tässä mitään katastrofin aineksia. Sotkamon Jymyn nuoret mitaleille Kasperi Lumijärvi Sotkamon Jymyn nuoret ampumahiihtäjät saavuttivat kolme henkilökohtaista ja yhden viestimitalin viikonloppuna Vuokatissa hiihdetyissä ampumahiihdon SM-kisoissa. Ilmastonmuutos tuo uusia lajeja, mutta pohjoiset lajit kuten riekko ja kuukkeli ovat kovasti taantuneet. Samoin joitain pikkulintuja voi olla, jotka eivät siinä tilanteessa löydä ravintoa. Jukka Keränen Kevään yhteishaku toi ennätysmäärän hakemuksia Jyväskylän yliopiston liikuntateknologian yksikön (JYU-Vuokatti) maisterikoulutukseen Vuokattiin toisen kerran peräkkäin. Lintuharrastaja Jouko Kotimäki vinkkaa hyviä paikkoja lintujen kevätmuuton seurantaan. KOTIMÄKI kertoo, että Kainuuseen odotetaan myös muutamia lajeja, jotka ovat jo Suomeen levinneet. SM-kisat pitivät myös seuran aktiivit kiireisinä viikonlopun ajan. JYU-VUOKATIN hyvät luvut ovat jatkoa toisen asteen yhteishaussa jälleen hyville hakijamäärille yltäneen Sotkamon lukion urheilulinjan sekä Kainuun ammattiopiston liikunnanohjauksen perustutkinnon hakijamäärille. Sari Vuollet Sotkamon Jymyn ampumahiihtojaostosta kertoo lajissa olevan käynnissä paikallinen buumi. Kevään yhteishaussa hakijoita oli 59, joista 41:lle maisterikoulutus oli ensisijainen vaihtoehto. Sisämaahan ja Pohjois-Suomeen muuttolinnut levittäytyvät toden teolla vasta huhti–toukokuun aikana. Vuollet kertoo seuran ampumahiihtojunioreiden kehittyneen etenkin hiihtovauhdissa tällä kaudella. Kun vanhat metsät ovat käyneet vähiin, niissä pesivä hömötiainen on harventunut. Maisteriohjelma vetää hakijoita ”Kasvanut kiinnostus osoittaa, että koulutuksemme vahvuudet puhuttelevat hakijoita”. Sunnuntain viestikisassa Sotkamon Jymy otti pronssia 13-vuotiaiden tyttöjen sarjassa. Järjestö vinkkaa, että muttolintuja kannattaa tähyillä peltojen pälviltä (kiuru, töyhtöhyyppä, kottarainen, pulmunen, mustavaris, uuttukyyhky) sekä vesien sulapaikoilta (telkkä, isokoskelo, nokikana, sinisorsa, laulujoutsen). Liikuntatieteiden maistereita on koulutettu Vuokatissa yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Aiempina vuosina kisoissa ympäri Suomea on käynyt yksi tai kaksi hiihtäjää, mutta nyt SM-hiihtoihin rohkaistui mukaan kahdeksan nuorta urheilijaa. Vuolletkin harmittelee lajin näkyvyyttä mediassa. Jos kevään eteneminen lintujen kautta kiinnostaa, lintuja nuoruudesta lähtien harrastanut Kotimäki antaa pari hyvää paikkavinkkiä Sotkamossa: – Esimerkiksi isot peltoalueet Huuskonniemellä ja Juholankylällä ovat sellaisia, jonne lintuja kokoontuu. – Nuoret saavat Olympiavalmennuskeskuksen radalla vapaasti treenata. Vuokatista on valmistunut 97 liikuntatieteiden maisteria. Suomen mestaruutta pääsi juhlimaan Eevert Laitila pikakisan päätteeksi 13-vuotiaiden sarjassa. huhtikuuta 2026 // 9 Harrastaja antaa vinkit kevään seurantaan Lehikoinen Heidi Hanna Turunen Poikkeuksellisen vähäluminen talvi, pitkä pakkasjakso ja poikkeuksellisen aikaisin saapunut kevät ovat olleet erikoinen jakso myös luonnolle, vaikka se moneen pakon edessä sopeutuukin. Vuonna 2023 solmittiin sopimus, joka takaa maistereiden kouluttamisen Vuokatissa ainakin seuraavan kymmenen vuoden ajan. Jouko Kotimäki luottaa takatalven tuloon ja arvelee joidenkin lintujen muuttavan ehkä liiankin aikaisin. Osa sitten tuleekin takaisin. JYU-Vuokatin mukaan se on koulutuksen historian paras tulos. Mitalijoukkueeseen kuuluivat Emma Koistinen, Minttu Tolonen ja Eevi Kotikumpu. – Junnuille jäi varmasti hyvä fiilis koko viikonlopusta, Vuollet kertoo. Yllättäen syliin tupsahtaneet kotikisat houkuttelivat Vuolletin mukaan pari osallistumista harkinnutta nuorta lähtöviivalle. Hän ottaa varhaisista muuttajista esimerkiksi töyhtöhyypän, joka tulee, kun pellot sulavat. – Ampumahiihdossa on se kiva, että 13-vuotiaat junnut hiihtävät samoissa kisoissa aikuisten kanssa. – Kasvien talvehtimiselle lunta on ollut riittävästi. – Lukiosta valmistunut ampumahiihtäjä Joel Seppälä jäi tänne asumaan ja on ollut meillä joka viikko suunnittelemassa ja vetämässä treenejä. BIRDLIFE Suomen mukaan lintujen muutto etenee talven leutoudesta ja muutolle edullisista lounaistuulista riippuen. Saadaan nykyaikainen valmennustieto toimintaan, Vuollet taustoittaa. JYU-Vuokatin johtaja Ritva Mikkonen on erittäin iloinen maisterikoulutuksen ennätyksellisestä hakijamäärästä. – Tällaisia ilmiöitä on luonnossa tapahtunut. Tieto erinomaisesta tuloksesta yhteishaussa sai iloisen vastaanoton JYU-Vuokatissa. Se on hieno kokemus nuorille, Vuollet sanoo. – Siinä voi linnuilla tulla kova paikka eteen, kun ne ovat tulleet kaukaa ja on pitkä matka ollut, Kotimäki sanoo. Myyrämäärät ovat kuitenkin isolla alueella nousussa. Jyväskylän yliopisto ja Sotkamon kunta vastaavat liikuntateknologian yksikön perusrahoituksesta. Osa linnuista hyötyy, mutta moni taantuu. Ilmastonmuutos on jo vaikuttanut lintukantaan. Suomen rannikkoseudut ovat maaliskuussa parasta aluetta muutonseurannalle. Sen ansiosta tulossa näyttäisi olevan hyvä pöllövuosi, Suomen luonnonsuojeluliiton Kainuun piirin puheenjohtaja Vesa Hyyryläinen sanoo. VAIKKA ampumahiihto on osassa Eurooppaa huomattavasti maastohiihtoa seuratumpi laji, kotimaassa näkyvyys on tällä hetkellä alamaissa. Aiempi ennätys oli edellisessä haussa keväällä 2024 (53)
PALTAMOLAINEN sosiaalialan työntekijä Juha Riipinen kertoo toimitukselle, että illalla ja yöllä on käytännössä mahdotonta saada taksia. – Asiakkaat ja kuskit ovat erimielisiä, kuka tilannut minkäkin taksin ja lopulta asiakkaat taistelevat, kuka saa kyydin ja kuka jää odottamaan. 1 43% vastaajista ei luota kainuulaisiin taksiyrityksiin kyydin saamisen suhteen. 1 Kyselyssä vastauksia pyydettiin näihin kysymyksiin: 1 Miten usein käytät taksikyytejä Kainuussa. VASTAAJAT kertovat monenlaisista taksintilaamisen ongelmista. – Erittäin huono ja kyydin saamiseen ei voi luottaa minään vuorokauden aikana tai viikonpäivänä. Sotkamo-lehden ja Kainuun Sanomien kyselyyn tuli netissä 136 vastausta viikon aikana. Kyyti oli tilattu edellisenä päivänä. On joukossa myös kiittävää palautetta taksien toiminnasta Kainuussa. Ovat kohteliaita ja iloisia asiakaspalvelijoita, hän kiittää. 1 Vastaajista 52% käyttää taksia muutaman kerran vuodessa, 20% pari kertaa kuukaudessa, 18% viikoittain ja 10 % useita kertoja kuukaudessa. Vastaajia oli kahdeksasta eri kunnasta. Sotkamo-lehti // Torstaina 2. – Kuskit ovat sanoneetkin ihan suoraan, että ei kiinnosta ajaa mitään pikkukyytejä. Kyselyyn tuli vastauksia sekä vapaa-ajan matkoista että sote-kyydeistä. Kuljetusyritys oli juuri tulossa Kajaaniin ja kuski markkinoi palvelua niin tarmokkaasti ajon aikana, että eteenpäin katsominen välillä unohtui. En enää käytä kyseisen firman palveluja. Taksin tuleminen kestää kauan. Sitä minä pidän jopa vaarallisena talvipakkasilla, Riipinen sanoo. Toisinaan syntyy epäselvyyksiä ja ristiriitoja. Sieltä saatetaan luvata taksi ja sitten sitä ei koskaan tule. Jutusta on poissuljettu sote-kyydit. – Marraskuu 2025, konsertista kotiin pääsy. Riipinen kertoo, että hän yleensä tarvitsisi kyytejä matkoille, joiden pituus vaihtelee muutamasta kilometristä yli 35 kilometriin. 1 Kerro vapaasti omista kokemuksistasi taksikyyteihin liittyen. Yleensä kyydin tarve on illanvieton aikana. Yksi kertoo, että taksintilaajan pitäisi muistaa tilata kyyti ajoissa tai etukäteen. 1 Jos taksin tilaamisessa on ollut ongelmia, kerro tapahtuneesta: 1 Luotatko kainuulaisiin taksiyrityksiin kyydin saamisen suhteen. 1 Onko taksin tilaamisessa ollut ongelmia. Muitakin myöhästelyjä on ollut muutaman kyydin tulossa noin 15–30 min, vastaaja mainitsee. 1 Vastaajista 60% on ollut ongelmia taksikyytien tilaamisessa. Tässä artikkelissa toimitus käsittelee henkilöliikenteen taksikuljetuksia esimerkiksi ravintolaan tai lentokentälle. Ennen taksiuudistusta oli asiat paremmin, vastaaja kommentoi. Se näkyy kuluttajille muun muassa siinä, että taksia ei välttämättä ilta-aikaan saa. Taksin tuleminen kestää kauan, jos taksi on esimerkiksi syrjäkylillä käymässä. Useampi kyselyyn vastannut nostaa esille, että taksia odottavien aika on todella pitkä. Eräs kirjoittaa, että taksi ei saavu oikeaan paikkaan. 1 Vastaajista 53 oli Kajaanista, 31 Sotkamosta, 14 Suomussalmelta, 11 Kuhmosta, kolme Ristijärveltä, kahdeksan Paltamosta, seitsemän Puolangalta ja yhdeksän Hyrynsalmelta. Ei ole niin sanotusti pienen rahan puutetta, hän kommentoi. Enemmän minä kritisoisin tuota Korpitaxin hommaa. Korpitaxin kanssa ei ole ollut ongelmia, vastaaja kirjoitti. Vastaajista 43 prosenttia ei luota kainuulaisiin taksiyrityksiin kyydin saamisen suhteen. Varsinkin viikonloppuisin yöaikaan erittäin hankalia, koska taksit eivät päivystä. Toinen kirjoittaa, että hän oli soittanut kello 21 Korpitaxiin ja Menevälle ja kummastakin oli sanottu, että ei ole enää taksia ajossa. Piti lopulta tilata Korpitaxin kautta. Yksi vastaaja nostaa esille pelkonsa kuljettajan ajotyylistä. Eräs kyselyyn vastannut kertoi, että arki-iltaisin on vain yksi taksi liikenteessä Sotkamon ja Vuokatin alueella. ERÄS VASTAAJA kertoo, että arki-iltaisin on vain yksi taksi liikenteessä Sotkamon ja Vuokatin alueella. Hanna Turunen Useat vastaajat kertovat tilanteista, joissa tilatun taksin saapumista on pitänyt odottaa kauan. Avaavat ovet asiakkaille ja tulevat itse pois autosta ja auttavat asiakkaat ulos autosta. Vastaaja on kokenut ammattitaitoisen palvelun hyväksi. – Otin kerran kyydin lennosta. – Hyviä kokemuksia aikaisemmin. Maaliskuun alussa toteutetussa kyselyssä tiedusteltiin ihmisten luottamusta taksialaa kohtaan. 1 Millaisissa tilanteissa käytät taksikyytiä. Arkistokuva. 1 Vastaajat kertovat tarvitsevansa takseja muun muassa lentokentälle kulkiessaan, sairaalaan matkustaessa tai yöllä ravintolaan mennessä. – Menevän taksit eivät tule sovittuun aikaan eivätkä osaa tulla oikealle pihalle Kajaanin keskustassa. Menevä pyrkii lisäämään liikenteessä olevien taksien määrää, jos kysyntää on odotettavissa paljon. Ei saanut kyytiä perjantai-iltana kello 21 jälkeen. Vastaajista 60 prosenttia kertoi, että taksin tilaamisessa on ollut ongelmia. huhtikuuta 2026 10 // Iso osa vastaajista ei luota saavansa taksia Taksilain muutos vuonna 2018 on muuttanut taksiliikennettä radikaalisti myös Kainuussa. Joskus tilatulle kyydille ei olekaan ollut ajajaa. 1 Millä paikkakunnalla asut Kainuussa. JUHA RIIPINEN kertoo tapauksesKysely 1 Sotkamo-lehden ja Kainuun Sanomien taksikyselyyn 9.3.–16.3.2026 tuli 136 vastausta. MARJUT LAURONEN. – Sen ymmärrän, että jos kuski päivystää yön ja saa siitä muutaman kympin rahaa, ei se pidemmässä juoksussa varmaan huvitakkaan. Edes etukäteen tilaaminen ei aina takaa taksin tulemista varmaksi. Kuskit eivät suostu ottamaan samaan suuntaan meneviä kimppakyytiin, yksi vastaaja kirjoittaa
Saattaa olla, että siellä on vähempikin autoja tai voi olla, että siellä on joku päivystäjä jollakin pienemmällä paikkakunnalla kauempana. Osa Menevän takseista on niin sanotusti yhden kuljettajan autoja. Kämäräinen myöntää, että vuonna 2018 tehty taksilain uudistus on vaikuttanut taksien saatavuuteen etenkin pienillä paikkakunnilla. – Ehkä räikeimmät esimerkit asiakaspalvelutyöstä on kun yöllä saatiin taksi, kiiteltiin, että onpa kiva, että ajoit. Hän sattui vaan yöllä heräämään ja antoi kyydin. MENEVÄ pyrkii lisäämään liikenteessä olevien taksien määrää, jos kysyntää on odotettavissa paljon. Silloin kylä saattaa olla tyhjänä, Kemppainen sanoo viitaten taajaman taksiasemaan. Kemppainen ei osaa arvioida, palauttaisiko hän päivystysvelvoitteen, jos saisi päättää. Menevän esihenkilöt pyrkivät ohjaamaan kuljettajia, jos huomataan, että lyhyiden kyytien kyytitarjouksia on hylätty, Kämäräinen sanoi. – Pitäisi olla taksiyritysten asia varmistaa riittävä kapasiteetti, vaikka lakisääteistä päivystysvelvoitetta ei enää ole. KORPITAXIN toimitusjohtaja Heikki Kemppainen kertoo, että yhtiössä toimii noin sata sopimusyrittäjää ja yrittäjillä on työntekijöitä noin 200. Sotkamo-lehti // Torstaina 2. Siellä olet sitten kiinni 24/7 ilman korvausta. Eihän siellä kannata turhaan olla kaikkien autojen saatavilla, kun kysyntä on kuitenkin erilaista iltaja viikonloppuaikaan, Kämäräinen perustelee. Hän sanoo, että 1–2 kuskia Paltamossa on muita alttiimpia palvelemaan asiakkaita ja heidät saa kiinni omista puhelinnumeroista soittamatta taksikeskukseen. Hän kertoo myös toisesta tilanteesta, jossa taksin tilauksen jälkeen oli tullut tekstiviesti, jossa kerrottiin taksin olleen peruttu Riipisen toiveesta. Myöhemmin kävi ilmi, että kuljettaja ei ollut edes tulossa. Jos kysyntää ei ole, taksinkuljettaja saattaa ajaa kotiin nukkumaan ja sen jälkeen tuleekin ruuhkapiikki, kun moni haluaisi kyydin samaan aikaan. Kemppaisen mukaan saatavilla olevien autojen määrä vaihtelee paikkakunnittain. Korpitaxi ei voi niinä päivinä varmistaa, että taksin saisi asiakkaan haluamana aikana. Menevällä on kaksi taksikeskusta, yksi Helsingissä ja yksi ja Kuopiossa, joihin puhelut ohjautuvat. Riipiselle on jäänyt mieleen myös vastoinkäyminen taksinkuljettajan kanssa. Kemppaisen mukaan kysyntä ja tarjonta eivät aina kohtaa. Siinä voi olla hyvä kasvun mahdollisuus yrityksillä, jotka pystyy palvelemaan 24/7 pienilläkin paikkakunnilla, Kämäräinen sanoo. Jossakin se toimiikin jo markkinaehtoisesti. Heillä kuljettavat eivät saa hylätä lyhyitä kyytejä. Kirjallisen palautteen kautta asia voidaan selvittää. Kämäräinen sanoo, että nykyteknologia on sen verran edistynyttä, että kaikki välitysjärjestelmät on pitkälle kehitetty. Hän toivoo, että asiakkaat ottaisivat heihin suoraan yhteyttä nettisivujen kautta, jos taksikyydeissä tai niiden tilaamisessa on ongelmia. Suurimmassa osassa yrityksiä kuljettajia on enemmän kuin takseja, jolloin ajoneuvot voivat olla liikenteessä joka päivä. Vastaus oli, ettei tartte jatkossa soitella, että ei häntä nämä kyydit kiinnosta, satuin vaan heräämään tällä kertaa, hän kuvailee kohtaamista taksinkuljettajan kanssa. HANNA TURUNEN NIKO KEMPPAINEN. Eräs kyselyyn vastannut kertoi, että arki-iltaisin on vain yksi taksi liikenteessä Sotkamon ja Vuokatin alueella. Monista soitoista huolimatta kyyti ei saapunut. Joskus moni taksi saattaa olla ajossa, mutta ihmiset eivät ole taksia vailla tai toisinpäin. – Saattaa olla, että viikonloppuna ei tapahdu yhtään mitään. – Meillä ollaan pyritty järjestämään se niin, että riittävä kapasiteetti on saatavilla. Taksin tuleminen kestää kauan. Sillä tavalla pyritään saatavuutta ylläpitämään, Kemppainen sanoo. Meillä kuitenkin on yrityksessä järjestetty päivystys, jotta autoja on riittävästi saatavilla. – Nyt ei ole pakkopäivystystä olemassa valitettavasti. Kaikki kainuulaiset Menevän väreissä palvelevat taksit ovat paikallisten taksiyrittäjien omistamia. – Jos on sellainen osoite, jota ei edes Google Mapsista löydy, se vaatii välittäjältä taitoa selvittää, millä osoitteella tilaus kirjataan. – Se jos tuolla somessa kirjoitellaan, voi jutut lähteä laukalle, Kemppainen sanoo. Hän ei missään vaiheessa ollut perunut kyytiään. Heikki Kemppaisen mukaan kysyntä ja tarjonta eivät aina kohtaa. Heikki Kemppainen myöntää, että kun päivystysvelvoite lopetettiin vuonna 2018 lain uudistamisen myötä, joillakin pienillä paikkakunnilla Etelä-Suomessa kävi niin, ettei taksia enää saa. Hänen mukaansa taajama-alueilla taksi on saatavilla iltaisin ja viikonloppuisin. Menevälläkin on huomattu, että iltaisin ja viikonloppuisin on vaikeampi saada taksia kuin päiväaikaan arkisin. MUUTAMINA juhlapyhinä kuten vappuaattona tai uudenvuodenaattona Korpitaxi ei ota vastaan ennakkotilauksia. MENEVÄN Kainuun aluemestari Lilli Kämäräinen sanoo, Kainuussa Menevällä on kymmeniä autoja ja kymmeniä taksinkuljettajia. Arkistokuva. Paikkakunnilla voidaan sopia hiljaisen ajan päivystyksestä keskenään. Että tietää jatkossakin kysyä sinua. huhtikuuta 2026 // 11 ta, jossa asiakas on tuntikausia odottanut taksia mökillä. Kemppaisen mukaan Korpitaxin toimistoon tulee vain yksittäisiä asiakaspalautteita. Hän mainitsee, että vaikka Menevällä olisi taksikeskus Kainuussa, samalla tavalla henkilökunnan pitäisi opetella Kainuun paikallistuntemus kuin Kuopiossa tai Helsingissä työskentelevän. Kämäräisen mukaan kaikki kyydit matkan pituudesta riippumatta ovat Menevälle yhtä tärkeitä. Hän sanoo, että lähtökohtaisesti kaikki kyydit hoidetaan, olipa se lyhyt tai pitkä matka. Kainuussa taksin saaminen toimii vielä kuitenkin kohtalaisen hyvin. Arkisin ja tavallisina viikonloppuina taksi kannattaa tilata ennakkoon. " Taksinkuljettajan vastaus seurueelle oli, että ei tarvitse jatkossa soitella, että ei häntä nämä kyydit kiinnosta. Riipinen nostaa esille myös sen, että taksikeskuksessa ei ole Kainuun alueen paikallistuntemusta
Marjo Selinille pääsiäinen on enemmän kevään ja yhdessäolon juhla. – Pääsiäinen on kiva juhla, koska silloin saa piirtää ja syödä suklaamunia, Elsi kertoo. Päiväkodissa lapset ovat piirtäneet ja askarrelleet pääsiäisen alla, mistä ovat pitäneet. Kirkon keskeinen sanoma on ristin ja ylösnousemuksen sanoma. Se on ylitse kaikkien rajojen, Nissinen kuvailee. Hän jatkaa kertomalla tykkäävänsä myös retkistä Nivun laavulle ja pitävänsä virpomisesta enemmän kuin munien etsinnästä. Piirainen mainitsee, että pääsiäiseen liittyvä oppiminen on myös kevään merkkien havaitsemista. LASTEN näkemykset korostavat juhlassa leikkisää puolta. Joel pitää pyöräilyä ja videopelien pelaamista tärkeänä. Kirkon keskeinen sanoma on ristin ja ylösnousemuksen sanoma. – Pääsiäinen on kristillisen kirkon ja seurakunnan suurin juhla. TIILIKANKAAN päiväkodissa pääsiäistä vietetään vahvasti perinteiden kautta, kertoo johtaja Minna Piirainen. Sotkamo-lehti // Torstaina 2. – Valmisteluihin kuuluu esimerkiksi pääsiäisaskartelut, raeruohon kylvö ja virpominen, johtaja kertoo. SOTKAMOLAINEN perheenäiti Marjo Selin kertoo omasta perheestään, jossa pääsiäinen on enemmän kevään ja yhdessäolon juhla kuin uskonnollinen merkkipäivä. Lapset ja nuoret näkevät pääsiäisen usein enemmän vapaa-ajan ja perinteiden kautta. Lasten näkemykset korostavat juhlassa leikkisää puolta. " Lapset ovat jo aikuisia, joten suklaamunien piilottaminen on jäänyt taakse, mutta kevään merkkien seuraaminen ja perinteiden vaaliminen pysyvät vielä jokseenkin mukana arjessa. Lapset ovat jo aikuisia, joten suklaamunien piilottaminen on jäänyt taakse, mutta kevään merkkien seuraaminen ja perinteiden vaaliminen pysyvät vielä jokseenkin mukana arjessa. Alisa Cederqvist, Elsi Paavola ja Joel Leinonen nauttivat pääsiäisestä askartelun, suklaamunien ja virpomisen kautta. Hän kertoo, että pääsiäisen alusaika eli paastonaika tarjoaa mahdollisuuden hiljentymiseen ja itsetutkiskeluun, mutta myös valmistautumiseen varsinaiseen juhlaan. Se ei katso ikärajoja eikä sukupolvirajoja. Hän painottaa, että juhlan sanoma koskettaa kaikenikäisiä ja auttaa jaksamaan myös vaikeina aikoina. – Yhdessä lasten kanssa voimme ihmetellä kuinka kylvetyt raeruohon siemenet alkaa vihertää. Hän korostaa, että pääsiäisen sanoma on ajankohtainen kaikille. Se alkaa aina kodista ja siitä, mitä tarinoita kotona on kerrottu ja asioita tehty. Piirainen mainitsee, että päiväkodin toiminta on uskonnollisesti sitoutumatonta, mutta lasten kanssa voidaan tutustua erilaisiin perinteisiin ja kulttuureihin leikillisillä tavoilla. huhtikuuta 2026 12 // Lapset pitävät paljon pääsiäisen tavoista Miten monimuotoisesti pääsiäisen juhlaa vietetään kodissa, seurakunnassa ja päiväkodissa. Alisan mielestä virpominen on parasta. – Monille nuorille se kosketuspinta on hälventynyt. HEIKKI NISSINEN painottaa, että seurakunnan tehtävä on tarjota jokaiselle mahdollisuus kokea juhlan syvempi merkitys. – Paastonaika auttaa arvioimaan, mikä elämässä on todella tärkeää, ja muistuttaa pysähtymään arjen keskellä, hän sanoo. Kysyttäessä parasta asiaa pääsiäisessä, Joel ja Elsi vastaavat enempää miettimättä suklaamunien etsinnän. Hänen mukaansa pääsiäiseen liittyy paljon erilaisia perinteitä, joista kaikki eivät ole suoranaisesti kristillisiä. Marjo Selinille pääsiäinen on enemmän kevään ja yhdessäolon juhla. URHO MALINEN URHO MALINEN. Etäyhteydet mahdollistavat osallistumisen jumalanpalveluksiin myös silloin, kun ei itse pääse paikalle. Tiilikankaan päiväkodin lapset Alisa Cederqvist (vas.), Elsi Paavola ja Joel Leinonen värittivät pääsiäiskuvia. Virpominen, pääsiäisnoidat ja jossain jopa kokkojen polttaminen. Se on juhlien juhla, joka muistaa meille, että kuoleman valta on voitettu. Minna Piiraisen mielestä pääsiäisen perinteet ovat lasten mielestä kovin pidettyjä asioita. Urho Malinen Sotkamon evankelis-luterilaisen seurakunnan kirkkoherra Heikki Nissinen korostaa pääsiäisen hengellistä merkitystä. Hänen mukaansa pääsiäisen perinteet ovat lasten mielestä kovin pidettyjä asioita. Selin kertoo myös, että koristelee kotinsa ja kertoo hymyillen, kuinka hänen pääsiäistään on kruunannut jo monta vuotta itse tehty rahkapiirakka. – Meillä ei kauheasti juhlita muuten kuin semmoista kevään odotusta, että vähän herkkuja ja sitten kukkia ja muuta, Selin sanoo. Kirkkoherra huomauttaa, että nuorten kiinnostus juhliin uskonnollisissa merkeissä on nykyään vähentynyt. Samalla kirkkoherra korostaa perinteiden merkitystä
Kirja tarjoaa myös kiinnostavia sovelluskohteita tämän päivän markkinoille ja Helsingin pörssiin. Täten innostetaan koko perhettä käymään yhdessä kirjastossa. huhtikuuta pitkäperjantain sanajumalanpalveluksen Sotkamon kirkossa. Ikkunan alla vaappuva sorsa nappaa kirjeen ja vie sen mukanaan. huhtikuuta on kirkkokahvit ja kirkkotaulun paljastustilaisuus Sotkamon kirkossa. Kirjaston kirjavinkit Sotkamo-lehden toimitus haluaa kannustaa lapsia, aikuisia ja nuoria lukemaan kirjoja. PIENIMMILLE Rachel Piercey: Jos metsään haluat mennä nyt (2021) Takuulla yllätyt! Metsässä tapahtuu mitä kummallisimpia temppuja ja leikkejä silloin, kun ihmiset eivät ole katsomassa. Sotkamo-lehti // Torstaina 2. NUORILLE Reetta Vuokko-Syrjänen: Harhakoto (2025) 14-vuotias Ani on koulukiusattu eikä työtöntä äitiä kiinnosta kuin television katselu ja asioiden jättäminen kesken. Kun ainoa ystävä, Anin serkku Kiira, muuttaa Turkuun kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Kuinka menestyneet sijoittajat kuten Peter Lynch tai Warren Buffett sen tekivät. Tanssikurssien lisäksi kahtena iltana on tanssit. Kirjan matkassa lukija on kuin yksi sotilaista, jolle ympäristön haasteet ja vaivat tulevat todella tutuiksi. Sunnuntaina 5. Tämä piilokuvakirja on täynnä valloittavia loruja sekä hauskaa etsittävää ja kirjan parissa vierähtää huomaamatta hyväkin tovi. Kirjasto on mitä mainioin paikka aloittaa lukemisharrastus. 1 Jehovan Todistajien Sotkamon seurakunta järjestää noin tunnin mittaisen Jeesuksen kuoleman muistojuhlan torstaina 2. Kirja on paikoitellen kirjailijan omiin kokemuksiin perustuvaa karua realismia sodan arjesta ja odotuksesta. La 4.4.2026 ovat Lankalauantain suurtanssit: Keiski & ENO, Kyösti Mäkimattila & Ajaton Sointu. Pe 3.4.2026 ovat Pitkäperjantain tanssit: Jarkko Yli-Sikkilä & Soiva Orkesteri. huhtikuuta 2026 // 13 Tiilikankaan päiväkodin lapset Alisa Cederqvist (vas.), Elsi Paavola ja Joel Leinonen värittivät pääsiäiskuvia. Sorsa palaa takaisin ja tuo vastauksen Ikiltä. 1 Luontoliikuntapaikkoja pääsiäisen ulkoiluun kannattaa etsiä netin avulla: www.sotkamo.fi/vapaa-aika-ja-liikunta/liikuntapalvelut/liikuntapaikat/kodat-ja-laavut/ URHO MALINEN Iki asuu paratiisimaisessa lintukodossa Jos metsään haluat mennä nyt on piilokuvakirja, joka on täynnä valloittavia loruja. Tämän Lintukodossa on käytössä ankarat säännöt. Maailmansodassa. 1 Missio galleriassa voi tutustua Suomen kohtalon vuodet osa III -näyttelyyn, jossa aiheena kotirintama. Sotkamon kirjaston henkilökunta vinkkaa hyvistä kirjoista teille Sotkamo-lehden lukijoille. 1 Naapurinvaaran Huvikeskuksessa järjestetään Tanssikarnevaalit. huhtikuuta valtakunnansalilla Vuokatissa. Lopulta mysteerit alkavat aueta ja Anin on aika toimia. Kokosimme muutamia vinkkejä. Tekstissä yhdistyvät upealla tavalla odotuksen hitaus ja toiminnan ripeys. Iki asuu lintukodossa, joka vaikuttaa paratiisilta. 1 Maanantaina 6. Lue ja valaistu! " Kirja tiivistää kahdeksan kuuluisan sijoittajan opinkappaleita hallittavaan kokoon ja pyrkii puristamaan hiukan sulateltavaa viisautta sijoittajille. Tässä huhtikuun kirjavinkit, jotka ovat tehneet Sotkamon kirjaston työntekijät Aki Moilanen ja Tiina Piirainen. SOTKAMON KIRJASTO Heikki Nissinen kertoo, että pääsiäistä edeltänyt paastonaika auttaa arvioimaan, mikä elämässä on todella tärkeää. Taiteilija Irja Juntunen kertoo taulusta. Lopulta mädän löyhkä ennättää lukijankin sieraimiin. Ideana on koko perheen kirjastokäynti, eli kirjavinkeissä on huomioitu lapsille sopivaa lukemista, teinejä kiinnostavia kirjoja ja aikuisille sopivaa luettavaa. huhtikuuta. Pääsiäisen viettoa Sotkamossa 1 Pääsiäinen on tänä vuonna 3.–6. HANNA TURUNEN. Henri Jokinen & Desiree. Nuorten kirjassa Harhakoto Anin serkku Kiira muuttaa Turkuun ja kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Ani tilittää tuntojaan kirjelappuun, ruttaa sen ja heittää pihalle. Vinkkejä löytyy sekä sadan vuoden takaa että 2000-luvultakin. Kirja tiivistää kahdeksan kuuluisan sijoittajan opinkappaleita hallittavaan kokoon ja pyrkii puristamaan hiukan sulateltavaa viisautta sijoittajille. Hiljalleen Anille myös valkenee, ettei Ikillä olekaan kaikki hyvin. Löydätkö luistelevan sammakon tai aakkosia opettavan hämähäkin. 1 Sotkamossa pääsiäistä voi viettää monin eri tavoin. Miten tarkastella korkeaa P/E-lukua. Karo Hämäläinen & Jukka Oksaharju: Sijoita kuin Guru (2020) Kannattaako ostaa dippiä. 1 Sotkamon evankelis-luterilainen seurakunta järjestää useita eri tapahtumia, muun muassa 3. VANHEMMILLE Norman Mailer: Alastomat ja kuolleet (1948) Sotaromaani, joka istuttaa lukijan keskelle amerikkalaisten pyrkimystä vallata yksittäinen saari Japanilta 2. huhtikuuta on Pääsiäispäivän jumalanpalvelun Vuokatin kirkossa
Jymyn parhaana ottelussa palkittiin lyöjäjokeri Aapo Hiltunen, joka iski otteluun neljä lyötyä juoksua ja 6/11 onnistumista kärkilyönneissä. Vuokatissa toimitaan From Science to Practice -periaatteella. Tulos ei tietenkään miellytä, mutta tuloksen takana on paljon hyvää. Ruudun lähetykseen saatujen tietojen mukaan pallo oli kimmonnut pompun kautta hallin putkistoihin, joka oli laukaissut hälytyksen. AVAUSJAKSO kääntyi jo alkuhetkillä Jymyn puolelle. Pääsiäisen jälkeisen viikon ajan kaikki rinteet ovat auki, mutta viimeisellä viikolla itärinteet jäävät pois. Ohtosen mukaan työelämäprofessorin tärkein tehtävä on tutkimuksen ja käytännön yhdistäminen, eli toimia linkkinä urheilun ja tiedemaailman välissä. Voittaja haettiin lopulta kotiutuslyönneiltä, jossa Jymy sai viidellä yrityksellä yhden juoksun ja Manse onnistui kotiutuksissa kahteen otteeseen taidokkailla lyönneillä väliin. – Se on selvä, että päivän aikana rinteet varmasti pehmenevät, mutta joka päivä laitetaan kuntoon. huhtikuuta asti. JYMY SAI finaalissa onnistumisia laajalle rintamalle, sillä jokainen jokeri löi juoksun ja numeroilla 1–6 lyövät pelaajat saivat myös tilastomerkinnän. Loppulukemat olivat Jymylle tappiolliset 1–2 (6–1, 5–6, 1–2). Vuokatinrinteiden toimitusjohtaja Lauri Suutarinen kertoo, että kaikissa 14 rinteessä on lunta olosuhteet huomioiden hyvin. Sotkamo-lehti // Torstaina 2. Toisella jaksolla nähtiin myös erikoinen episodi, kun Joensuun hallin palohälyttimet pärähtivät soimaan kesken Roope Korhosen lyöntivuoron takalaittoman jälkeen. Ohtonen kertoo, että uusin tieto ja osaaminen vahvistavat suoraan kilpailukykyä lumilajien huippu-urheilussa. Nuori Pyry Kohonen lukkaroi Talvisuperin finaalissa. Kolmostilanteet menivät tasan 17–17. Hälytyksen takia halli tyhjennettiin hetkellisesti ja peli oli tovin tauolla. Kahdessa Jymyn juoksussa pallo lipsahti koppareiden räpylästä ohi ja kertaalleen polttoheitto kakkoselle karkasi niin pahasti sivuun, että Iivari Vihanto kerkesi kolmospesältä kotiin harhaheiton turvin. Suutarinen kertoo, että laskettelu jatkuu Vuokatissa tavoitteen mukaisesti 18. Tamperelaisjoukkue oli lopulta vahvempi kotiutuslyönteihin venyneessä ottelussa. Vuokatti Sportin huoltopäällikkö Urpo Sorsa uskoo, että Vuokatin ensilumenladulla pääsee pääsiäisenä vielä hiihtämään. Jyväskylän yliopiston mukaan professuuri vahvistaa tieteen ja huippu-urheilun yhteistyötä ja perustuu yhteistyöhön Suomen Olympiakomitean kanssa. Laskettelukeskuksessa on kaikkiaan 16 rinnettä. Myös Ukkohallassa pääsee pääsiäisenä rinteeseen, sillä kaikki seitsemän lumetettua rinnettä on auki. Välierässä lukkarina hääri Elmeri Iivonen. Lumi on huvennut maastosta poikkeuksellisen nopeasti, mutta siihen on varauduttu. Sen tavoitteena on kehittää valmennusta, välineosaamista ja suorituskykyä suomalaisessa huippu-urheilussa tutkimusperusteisesti. Jymyn lautasen äärellä finaalissa pelasi 17-vuotias Jymyn kasvatti Pyry Kohonen. Ensimmäiseen vuoropariin Aapo Hiltunen tykitti kaksi juoksua ja Aleksanteri Huotari lisäsi vielä kolmannen, eikä vahvaan johtoon päässyt Jymy päästänyt Mansea enää taistelemaan jaksovoitosta. Sotkamon kunnan työnjohtaja Ari Pöllänen kertoo, että kunta yrittää pitää vielä tällä hetkellä hiihdettävässä kunnossa olevan, joskin hieman lyhentyneen, Hiukan rantaladun auki myös pääsiäisenä. 21 rinnettä auki Kainuussa Laskettelijoiden iloksi pääsiäisen jälkeisen viikon ajan Vuokatinrinteet ovat auki.. Ohtonen toimii professorina Jyväskylän yliopiston Vuokatin liikuntateknologian yksikössä. Ulkopelissä muutama yksittäinen virhe maksoi tuloksen, mutta pääosin ulkopeli oli hyvää, Sotkamon Jymyn pelinjohtaja Iiro Haimi summaa finaalia. Vaikka kultamitalit jäivät saavuttamatta, näkee joukkueen pelinjohto pelaamisen kehittyneen selvästi talvikaudella. Vuokatinrinteiden kaikki rinteet ovat auki pääsiäisen pyhien aikana. huhtikuuta 2026 14 // Ohtosesta lumiurheilun työelämäprofessori Jukka Keränen Liikuntatieteen tohtori Olli Ohtonen aloittaa huhtikuun alussa Suomen ensimmäisenä lumiurheilun työelämäprofessorina. – Mutta siinä olemme luonnon armoilla, hän varoittaa. Sunnuntaina pelatussa finaaliottelussa Jymy kohtasi Manse PP:n. Sotkamon Jymy saavutti hopeaa Talvisuperissa Jussi Heikkinen Kolmas Talvisuperin kausi päättyi Sotkamon Jymyn osalta ilman kultamitalien loistetta. Jymyn jaksovoittoa avitti myös Manse PP:n huono päivä räpylässä. Joensuun kentän nopeus toi hallikauden päätösottelusta yllättävän isolukemaisen ja myös tilanteilla päästiin mässäilemään normaalia enemmän. – Pelillisesti tämän päivän peli oli todella hyvä. – Kyllä me sitä lunta silloin lumetuksen aikana tehdään ja huomioidaan, että me sinne loppukauteen asti päästään. Kainuussa pääsee siis pääsiäisenä laskettelemaan – ja vielä juhlapyhien jälkeenkin. Talvisuperin pronssimitalin saalisti Kouvolan Pallonlyöjät, joka onnistui voittamaan pronssiottelussa Kempeleen Kirin 2–0 (2–1, 5–1). Toisella jaksolla tasatahtia juoksuja lyöneille joukkueille löytyi erottaja vasta viimeisessä vuoroparissa, jossa Jymy jäi nollille ja Manse PP:n lyöjätykki Jukka-Pekka Vainionpää onnistui tuomaan Perttu Ollin kotiin. Manse PP:n ykköspalkinnon sai kolme juoksua lyönyt lyöjäjokeri Jukka-Pekka Vainionpää (kl 4/9). HIIHTOMAHDOLLISUUDET ovat huvenneet myös Vuokatin ja Sotkamon alueella, mutta pieni mahdollisuus myös hiihtoon on olemassa. LAURI PESONEN Miika Manninen Lumi alkaa käydä maastossa vähiin, mutta rinteillä lunta vielä riittää. – Eli tuoda kentältä ajatuksia ja tarpeita, mitä voidaan tutkimusja kehityslähtöisesti ratkaista sekä viedä tutkittua tietoa käytännön menetelminä kentälle, Ohtonen kertoo. – Sisäpelissä onnistujia oli paljon ja korostan edelleen, että lyöntivoimaa meillä on todella hyvin ja nyt kun kärki on löytänyt oikeat roolit, niin uskon että saamme jokereiden lisäksi numeroille 4–6 hyvin tilannetta, Haimi näkee
Voit jatkaa sisäänkirjautuneena lehden verkkosivuille. TEKSTIN kirjoittaminen tapahtuu kouluajalla ja valvonnassa, jotta voidaan varmistaa, että tekstin laatii oppilas yksin ilman apua. Osallistujia pyydetään tuomaan esille ajatuksia siitä, mitä kotimainen ruuantuotanto merkitsee. huhtikuuta 2026 // 15 Nuorten kirjoituskilpailu ruuantuotannosta Hanna Turunen Maaja metsätaloustuottajain keskusliiton Sotkamon yhdistys eli MTK-Sotkamo järjestää kirjoituskilpailun sotkamolaisille yläkoululaisille ja lukiolaisille, yhdistys tiedottaa. 1 Luo tunnukset ja uutiset ovat aina mukanasi. Kirjoituksen tekstilaji on mielipidekirjoitus. Kilpailukirjoitus palautetaan vain nimimerkillä varustettuna. Aihe on tarkoituksellisesti laaja, jotta kirjoittajilla on vapaus valita, mistä näkökulmasta asiaa lähestyy. 4 Kirjaa kenttiin asiakasnumerosi ja postinumerosi. Kilpailuaika päättyy 17.4.2026. Presleyn sanotaan nostaneen rock’n roll -musiikin yleiseen tietoisuuteen ja häntä pidetään suoranaisen kulttuurisen muutoksen käynnistäjänä. KILPAILUN aihe on Ajatuksia suomalaisesta ruuantuotannosta. Molemmille oppilaitoksille on kilpailusarjansa. Lisäksi kirjoittajan olisi hyvä analysoida valintojaan ja perehtyä suomalaiseen ruuantuotantoon. Kilpailun voittaja saa palkinnoksi 300 euroa, toinen 150 euroa ja kolmas 50 euroa. Kansainvälistäkin tunnustusta saanut suomalainen Elvis-tulkitsija Aron tekee uudistetulla ohjelmalla huhtikuussa perinteeksi muodostuneen Lapland Tourkiertueen, joka ulottuu myös Kainuuseen. huhtikuuta. Kilpailun tavoitteena on herätellä perehtymään ja ajattelemaan kotimaista ruuantuotantoa ja sen yhteiskunnallista merkitystä. KASPERI LUMIJÄRVI Digi kuuluu tilaukseesi Olet nyt aktivoinut Hilla-tilisi ja luonut itsellesi tunnukset. Kilpailun raati arvostaa omia, luovia ajatuksiasi. Sotkamo-lehti // Torstaina 2. Kilpailun tulokset julkistetaan myöhemmin keväällä. 5 Täytä tähdellä merkityt kentät ja rastita kaikki ehdot niihin tutustuttuasi. Saat sähköpostiisi vahvistuksen tilin aktivoinnista. 2 Aloita valitsemalla ”Luo Hillatunnukset”. Elvis on ajankohtainen helmikuussa ensi-iltansa saaneen Baz Luhrmannin ohjaaman dokumenttielokuvan EPiC: Elvis Presley in Concert myötä. Mikäli et tiedä asiakasnumeroasi, toimitamme asiakasnumerosi kun täytät tietosi lomakkeelle: hillagroup.fi/asiakasnumero 3 Klikkaa kohdasta ”Oletko jo lehden tilaaja?”. Arkistokuva. Näin ollen tekstit arvioidaan anonyymisti. Yhdistys ei salli tekoälyn käyttämistä kirjoituksen tuottamiseen. Osallistujia pyydetään tuomaan esille ajatuksia siitä, mitä kotimainen ruuantuotanto merkitsee. Pääset samoilla tunnuksilla myös sovellukseen, kommentoimaan ja jakamaan lukuoikeudet kolmelle samassa osoitteessa asuvalle perheenjäsenelle. Raati voi päättää jakaa palkinnot toisinkin. Toimi näin: Mene osoitteeseen hillagroup.fi/tunnukset ETUKORTTI TIINA TILAAJA 1234567 Kun olet aktivoinut Hilla-tilisi kannattaa puhelimeen ladata Hilla Etukortti! Ohjeet löydät: hillagroup.fi/edut Aron tulkitsee Elvistä kirkossa Hanna Turunen Elvis Presleyn musiikki elää edelleen. Klikkaa sen jälkeen ”Aktivoi tili” -painiketta. Yhdysvaltalaista Elvis Presleytä on tituleerattu 1900-luvun tunnetuimmaksi henkilöksi. Kilpailun voittaja saa palkinnoksi 300 euroa. Konsertissa Aron tulkitsee Elviksen upeimpia gospel-kappaleita rakkausballadeja ja rock’n rollia unohtamatta. Vuonna 2023 Aron julkaisi gospel-henkisen musiikkivideon ESIINT YJÄN KUVA-ALBUMI. Kiertueen viimeinen konsertti järjestetään Vuokatin kirkossa sunnuntaina 12. Samalla yhdistys rohkaisee ja innostaa nuoria kirjoittamaan, pohtimaan ja ilmaisemaan itseään luovasti tekstin avulla. Tekstin kirjoittaminen tapahtuu kouluajalla ja valvonnassa
Poika pelaa ensimmäistä kautta Kiimingin kirkkopoikien juniorijoukkueessa. Kärppien onni on se, että harrastajia on paljon, Pohjonen sanoo. Turnauksessa oli mukana 29 joukkuetta Vuokattiin Sini Hirvonen saapui hyvillä mielin. Alle yhdeksänvuotiaat pojat ja tytöt pelasivat kahdessa eri hallissa lyhyitä pelejä. Yhteisössä on mukana 40 poikaa. TEEMU POHJONEN on yksi valmentaja Oulun Kärppien juniorijoukkueen tiimissä. Israelilainen OneIce Elite saapui Vuokattiin hakemaan pelikokemusta ja turnauselämyksiä suomalaisia joukkueita vastaan. Kuvassa Sinin poika Oliver Nivala ja Aapo Isoniemi. Jääalueet oli jaettu kahtia, jolloin yhdellä pelikentällä oli samaan aikaan kaksi peliä menossa. U9-turnaus järjestettiin ensimmäistä kertaa Vuokatti Cup -konseptissa, tiedotti turnauspäällikkö Pekka Manninen. ja Pohjavaarant. Yhdensuuntainen reittitaksa 5 €. Tason kaksi voittaja oli MuJK (Muhos). Hän sanoo, että Vuokatti Cupissa juniorit pääsevät pelaamaan eri joukkueita vastaan kuin normaaliarjessa. ”Tulee joukkuehenkeä”. – Tulee joukkuehenkeä. Israelin joukkue sijoittui tasolla 1 neljänneksi, kun se hävisi Kärppien joukkueelle 5–4. Kokkolan Hermes ja Kiekko-Laser ottivat mittaa toisistaan. Vuokatti on tuttu lomailupaikka perheelle. 21.00 Naapurinvaaran Huvikeskus Lähtö takaisin 23.50 ja 00.45 **Ajetaan Sotkamon kirkonkylälle. Neljännen tason voiton vei Kiekko-Laser U9 Punainen (Oulunsalo). ja 4.4.2026 Ensimmäinen vuoro: 19.00 Tuottajantien ja Ristijärventien risteys 19.10 Sotkamo linja-autoasema 19.20 Vuokatinhovin pysäkki 5C 19.25 Sokos Hotel Vuokatti/Tanssibussi pysähtyy Vuokatinhovintien linja-autopysäkillä Vititien risteyksessä. Pysäkki on n. – Mekin kun pelataan alueella paikallisia vastustajia vastaan, tämä on iso asia pojille, kun pääsee niin sanotusti testaamaan tason muitakin vastaan, Pohjonen sanoo. Sunnuntaina joukkueet pelasivat finaaleja usealla eri tasolla. Moni on sanonut, että on niin hyvä joukkue ja tiimi siinä missä pelata, Hirvonen sanoo. Kolmannen tason paras oli Hermes Valkoinen (Kokkola). Sini Hirvonen oli turnauksessa kannustamassa poikansa joukkuetta Kiimingin kiekkopoikia. 040 541 8696 Tanssibussi Sotkamosta ja Vuokatista 3.4. rist.) 20.40 Katinkulta 14B 20.50 Naapurivaaran Lomakeskus (vain tilauksesta p. – Poika on ollut luistelukoulussa aikaisemmin ja tähän joukkueeseen nyt, Hirvonen sanoo. Kyydityksistä tiedustelut vain soittamalla p. 19.35 Kattivankkurit (Kyytiin pääsee myös rinteiden pysäköintialueen kohdalta) 19.40 Kuikkalammentie 24A (tarvittaessa Hotelli Vuokatti) 19.50 Katinkulta 14B 20.00 Naapurinvaaran Huvikeskus Toinen vuoro: 20.25 Tenetti, Pohjavaarantien risteys (Linja-auto tulee Vuokatista päin) 20.30 Sokos Hotel Vuokatti/Tanssibussi pysähtyy Vuokatinhovintien linja-autopysäkillä Vititien risteyksessä. Halusimme rakentaa turnauksen niin, että jokaiselle joukkueelle tulee tasaisia pelejä ja sunnuntaina kaikissa otteluissa on selkeä panos – jokaisella tasolla pelataan mestaruudesta, Manninen kuvaili. – Tämä on meille hieno avaus uudessa ikäluokassa. Vuokatti on tuttu lomailupaikka perheelle. Tason yksi voittaja oli Leki 75 (Leppävirta). 200 metriä hotellilta. 040 541 8696 tai 050 541 8979). HANNA TURUNEN Pääsylippu ja edestakainen kyyti 30 €. Hirvonen kuvailee poikansa jääkiekkojoukkuetta mahtavaksi. Huom! Linja-autoissa käy vain käteinen raha. 200 metriä hotellilta. huhtikuuta 2026 16 // Hanna Turunen Vuokatti Cup -jääkiekkoturnaus toi lauantaina Vuokatti Areenalle satoja ihmisiä Suomesta ja yhden joukkueen jopa Israelista. Turnauksessa oli mukana 29 joukkuetta ja kansainvälinen joukkue. OULULAINEN Sini Hirvonen saapui Vuokattiin jääkiekkoa pelaavan poikansa kanssa. Vuokattiin Hirvonen saapui hyvillä mielin. Turnaus pelattiin vauhdikkaasti 4+1 -muodossa eli neljällä kenttäpelaajalla ja yhdellä maalivahdilla. 20.35 Vuokatti 34 (Kuikkalamment. Pysäkki on n. Hirvonen kuvailee poikansa jääkiekkojoukkuetta mahtavaksi. Sotkamo-lehti // Torstaina 2
HANNA TURUNEN Seppänen ja Tolonen voittivat Salmelan koulun ilma-aseradalla 6.1. Tällä kertaa neljä kilpailijaa ylitti viiden parhaan 20 laukauksen sarjan yhteisteistuloksessa 900 pistettä. Miesten pikakisan mitalitaisto sai uuden käänteen jo ennen kilpailua, sillä Haapajärven Kiilojen Tero Seppälä ei startannut. Suomen ampumahiihdon ykköstähdeksi noussut Suvi Minkkinen sijoittui pikakisassa SM-pronssille. Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p. 0400 682 637 Päivystämme 24h koko Kainuun alueella! Meiltä myös uudet tuulilasit ja kiveniskemien korjaukset! Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. Kärkikuusikon täydensi Larsmo IF:n Rebecca Sandnäs. Naisten kilpailun jälkeen korkeimmalle korokkeelle nousi Kontiolahden Urheilijoiden Inka Hämäläinen. Kolmas oli Lasse Kynäkoski tuloksella 914 ja neljäs Oona Lukka tuloksella 903. Minkkinen joutui takaa-ajajaksi makuuammunnan jälkeen, sillä Joutsan Pommin edustaja lipsautti kaksi kutia taulusta ohi. Hankio Cupin lopputulokset 20. mainostajalle. Sotkamon Lakipalvelu Oy Torikatu 8, 88600 Sotkamo www.lainopilliset.fi Sotkamon Lakipalvelu – Aidosti palveleva lakitoimisto Soita 050 472 2983 Roope Kauhanen lakimies (OTM), kaupanvahvistaja Kokemusta & kalustoa! • Puh. Niissä ammuttiin yhteensä 4 140 kilpailulaukausta. Harjoitusja kilpailulaukausten yhteenlaskettu määrä oli tällä kertaa 17 880. Hankio Cupin aikana kertyi kaikkiaan 207 kilpailusuoritusta. Asiantunteva ja palveleva oviliike ovipalvelumustonen.fi 044 972 5647 Soita ja tilaa ilmainen mitoituskä ynti! Kuolinpesäasiat, oikeudelliset asiakirjat sekä oikeudenkäynnit ammattitaidolla. Kuvassa palkitut Reijo Huotari (vas.), Raimo Joensuu, Arvo Tolonen, Jouko Seppänen, Jyrki Anttonen ja Lasse Kynäkoski. 08 6660 070 www.sotkamonhautaustoimisto.fi Kukkakauppa Ahkeraliisa Kainuuntie 19, 88600 Sotkamo p. 040 152 6791 KAIVOJEN TYHJENNYKSET VIEMÄREIDEN AVAUKSET Sotkamon Hautaustoimisto RUSANEN OY Kaikki hautausalan palvelut. Viime vuonna vain voittaja Jouko Seppänen ylitti rajan, kun hän ampui tuloksen 902. huhtikuuta 2026 PALVELUHAKEMISTO // 17 Elämäsi helpoin remontti Kajaanin Puustelli, Pohjolankatu 30, ma-to 10-16, remontoikoti.fi Keittiö-, kylpyhuoneja huoneistoremontit. sopimukset. 010 277 7312. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. Suurena yllätyksenä 20-vuotiaan Hämäläisen mestaruutta ei voi pitää, sillä hienon loppukauden aikana Hämäläinen saavutti nuorten MM-kisoista hopeaa ja pronssia. VUOKATIN TAXIPALVELU AVOINNA 24/7 040 1660 475 Meiltä myös kelataksi Kiinteistö A Tolonen Oy, Lkv 0400 689 257 Arviot, kauppakirjat, jakokirjat, edunvalvontavaltuutukset, testamentit ym. Vain pisteen verran jäi taakse Jyrki Anttonen. www.kajaaninjateauto. Vuoden 2025 kisassa voittaja Arvo Tolosen pistemäärä oli 907. Hämäläinen teki takuuvarmaa työtä ampumapenkalla selviten ilman sakkokierroksia. osakilpailun jälkeen: Ilmapistooli 1) Jouko Seppänen SOA 919 2) Jyrki Anttonen SOA/Res 918 3) Lasse Kynäkoski Res/SOA 914 4) Oona Lukka SOA 903 5) Juha Korhonen Res 882 6) Raimo Joensuu Res/SOA 868 7) Reijo Huotari Res/ SOA 859 8) Martti Huusko Res/ SOA 827 9) Juha-Matti Moilanen SOA 804 10) Raimo Karppinen Res/SOA 788 Ilmakivääri 1) Arvo Tolonen Res 900 2) Raimo Joensuu Res/SOA 884 3) Reijo Huotari Res/SOA 850 4) Lasse Kynäkoski Res/SOA 714 5) Martti Huusko Res/SOA 696 6) Juha Sirviö Res/SOA 681 Parhaat palkittiin 24. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. Soita ! KAINUUN -PALVELU O Y Jonne 044 239 4727 Marko 040 963 9140 kainuunlvipalvelu@gmail.com P. 020 756 2510 luontoa ei jätetä Jäteastioiden tyhjennykset Likakaivojen tyhjennykset Arkistojen tuhous Jätesäiliöiden ja säkkien myynti 45 vuotta Nuoruus oli valttia Vuokatissa SM-kisoissa Jarno Herranen Suomen ampumahiihdon nuorempi kaarti ei kuvia kumarrellut pikamatkan SM-kisassa Vuokatissa, sillä Milano-Cortinan olympialaisissa kolmanneksi ja neljänneksi yltäneet Suvi Minkkinen ja Olli Hiidensalo joutuivat taipumaan himmeimmille mitaleille. Toiseksi sijoittui Raimo Joensuu pistemäärällä 884 ja kolmanneksi Reijo Huotari tuloksella 850. 85 % JOPA Luotettavan tiedon matkassa mainoksetkin erottuvat edukseen. Perhosta lähtöisin oleva Erika Jänkä napsi taulut alas yhtä tehokkaasti, mutta ladulla Hämäläinen oli sen verran nopeampi, että Jänkä taipui hopealle 15 sekunnin erolla. Sijoitukset pysyivät edellisen vuoden kaltaisina, mutta tulostaso laski. Se kelpasi vallan mainiosti Puijon Hiihtoseuran 21-vuotiaalle Arttu Heikkiselle, joka pääsi juhlimaan Suomen mestaruutta. MART TI HUUSKO Lä hd e: KM T 20 25 pitää lehtiämme luotettavana. www.kajaaninjateauto. – 12.3. käydyssä kisassa voittonsa uusivat ilmapistoolisarjassa Jouko Seppänen ja ilmakiväärisarjassa Arvo Tolonen. Sotkamo-lehti // Torstaina 2. Pystyllä kulki taas Minkkiselle tutulla tehokkuudella, mutta nolla-ammunnasta ei siinä mielessä ollut hyötyä, että Hämäläinen ja Jänkä olivat myös vireessä. Ahveniston Ampumahiihtäjien Noora Kaisa Keränen ja Sonja Leinamo nappasivat sijat neljä ja viisi. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. 08 6662 223 Laadukkaat ja energiatehokkaat oviratkaisut kotiin, autotalliin sekä julkisiin tiloihin. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti, p. 0400 293 119 toimisto@lokapalvelukahkonen.fi Lokapalvelu Kähkönen Oy 0400 293 119 Lokapalvelu Kähkönen Oy 0400 293 119 Lokapalvelu Kähkönen Oy Lokapalvelu Kähkönen Oy JÄTEASTIOIDEN TYHJENNYSTILAUKSET p. Varaa ilmainen remonttisuunnitelma, puh. Ilmapistoolisarjan tulostaso parani selvästi edellisistä vuosista. maaliskuuta Salmelan ilma-aseradalla. Tiukassa kilpailussa Jouko Seppänen venyi viimeisillä suorituskerroillaan hyvään tulokseen ja voitti ilmapistoolisarjan tuloksella 919. Ilmakiväärisarjassa voiton uusi Arvo Tolonen tuloksella 900 pistettä. hillagroup.fi. Minkkinen joutui takaa-ajajaksi makuuammunnan jälkeen, sillä hän lipsautti kaksi kutia taulusta ohi
Luokse Jumalan kaikkivaltiaan. Kaikesta kiittäen ja kaivaten Salme Ari ja Anne, Olli perheineen Marko perheineen Riitta perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitetaan läheisten läsnä ollessa. Psalmin alkujakeissa on koko pääsiäisen sanoma. On täydellisen terveyden lupaus. To 2.4. On ollut myös suurta nähdä, miten monin paikoin Vanhassa testamentissa avautuu ovia Jumalan pelastavien töiden ajan ihanuuteen. Tervetuloa! Musiikki ja kuorot To 9.4. Kiitos Sotkamon kotihoidolle ja Sotkamon sairaalalle äidin hyvästä hoidosta. Seurakunnan nettisivujen etusivulla on banneri, jonka kautta voit myös lahjoittaa kätevästi. Muistotilaisuus Vuokatin kirkossa. Rakkaudella muistaen Mika, Paavo ja Tatu Minna ja Vesa sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Ke 8.4. 16.4.1943 Sotkamo k. Kosketti hellästi posken nukkaa, silitti hiljaa hopeista tukkaa. To 9.4. klo 9.30–11 Muskariperhekerho srk-talossa. Pankin kautta lahjoitettaessa Yhteisvastuun tilit ovat: Aktia FI82 4055 0010 4148 41, Nordea FI16 2089 1800 0067 75 ja OP FI14 5000 0120 2362 28. 14.3.2026 Kajaani Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan sä silmät suljit. Lähetys To 2.4. Messu striimataan seurakunnan YouTube-kanavalle. Sain kirjoituksesta yllättävää palautetta. Klo 18 Hiljainen rukous ja ehtoollinen Vuokatin kirkossa. klo 18 Kiirastorstain messu Sotkamon kirkossa, liturgia Lankolainen, saarna Kuja-Kanto, avustavat Jokela ja Nissinen, kanttorina Lukkari-Syrjäniemi, virsikuoro ja Tytti Uotila, piano. klo 12 Päiväpiiri Vuokatinrannassa. Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt, hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi, joka lunastaa sinun henkesi tuonelasta ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella, joka sinun halajamisesi tyydyttää hyvyydellään, niin että sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotkan. Lämmin kiitos osanotosta. Su 5.4. Pe 3.4. Seurakunnan kotiosoite Internetissä www.sotkamonseurakunta.fi. Yhteydenotot: Riikka Pursiainen p. klo 10 Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus Sotkamon kirkossa, toimittaa Nissinen, kanttorina Lukkari-Syrjäniemi, kirkkokuoro. On Jumalan anteeksiantamus virheistä ja synneistä. Jos lahjoitat pankin kautta, lisää lahjoitukseesi seurakunnan viitenumero 306539. klo 10 2. Messu striimataan seurakunnan YouTube-kanavalle. ”Pääsiäisen viettoni on pelastettu”, kertoi eräs lukija. klo 9.30 Selkokielinen messu srk-talossa, toimittaa Sanna-Marika Hallayö. Ti 7.4. Kauttamme uudet hautakivet sekä kaikki hautakivityöt ympäri vuoden koko Kainuun alueella. huhtikuuta 2026 18 // SEURAKUNNAT Sotkamon seurakunta Kuolleet Elsa Marjatta Härkin 82v Anja Inkeri Seppänen 87v Kalevi Einari Meriläinen 90v Seurakunnan viikko To 2.4. Nyt tulee Pääsiäinen, nyt juhlitaan anteeksiantamusta, kuoleman voittamista ja uutta elämää. Kirkkomakkarat ja kahvit. klo 11 Diakoniapiiri srk-talossa. Kolehti Kirkon Ulkomaanavun kautta maailman köyhimpien ihmisten auttamiseksi muun muassa toimeentulomahdollisuuksia parantamalla. Rakkaamme Ilma Inkeri MUSTONEN s. Vieraana pappi Iida Lankolainen. Kolehti Raamattujen ja Uusien testamenttien jakamiseen veloituksetta koululaisille ja varusmiehille sekä hotelleihin, hoivakoteihin, sairaaloihin ja vankiloihin Suomessa ja Venezuelassa Suomen Gideonit ry:n kautta. Rukoilija asettaa sielunsa elävän Jumalan eteen. klo 17 Kirkkokuoron harjoitus srk-talossa. klo 10 Pääsiäispäivän messu Sotkamon kirkossa, liturgia Kuja-Kanto, saarna Lankolainen, kanttorina Lukkari-Syrjäniemi, kirkkokuoro. Eikä toivo ei ole vain tuleva asia, sillä jo nyt hän tyydyttää halajamisemme hyvyydellään. Otti siivilleen Ilmamme armaan, vei turvaan paikkaan varmaan, luokse Jumalan Kaikkivaltiaan. Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen. Sutinen * 29.11.1943 Sotkamo † 3.3.2026 Sotkamo Lähti lentoon enkeli taivaan, tuli luokse väsyneen, sairaan, kosketti hiljaa posken nukkaa, silitti hellästi hopeista tukkaa. klo 12 Lähetyspiiri srk-talossa. klo 9.30–11 Muskariperhekerho srk-talossa. Kolehti oman seurakunnan diakoniatyöhön. Juhlitaan pääsiäistä! Antti Lankinen Kirjoittaja on eläkkeellä oleva pastori.. Lämmin kiitos osanotoista ja muistamisista. Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä. Tilaisuus on kaikille avoin vapaamuotoinen kokoontuminen, joka koostuu hartaushetkestä, kahvittelusta, yhteisestä keskustelusta ja pienestä ohjelmatuokiosta. Jumalanpalvelus striimataan seurakunnan YouTube-kanavalle. Olen kohta kuuden vuoden aikana saanut luennoida Raamattua nettiin. Messu striimataan seurakunnan YouTube-kanavalle. Messun jälkeen kirkkokahvit ja Irja Juntusen kirkkotaulun paljastustilaisuus kirkon alasalissa. Nyt juhlitaan myös sitä, että ihmisen iankaikkisen elämän toivo kytkeytyy Jeesuksen uhrikuoleman ristinsovitukseen ja voitolliseen ylösnousemukseen. Su 5.4. klo 19 Musiikin, sanan ja rukouksen ilta Vuokatinrannassa, Antti Lankinen ja Pekka Partanen. Nosti siivilleen äitimme armaan, vei turvaan paikkaan varmaan, isän viereen tähtien taa. klo 13 Pääsiäispäivän messu Vuokatin kirkossa, liturgia Kuja-Kanto, saarna Lankolainen, kanttorina Lukkari-Syrjäniemi, kirkkokuoro. Muut Ti 7.4. Kiitos lahjoituksestasi! Ti 7.4. Ensin luodaan katse menneeseen. Kolehti oman seurakunnan diakoniatyöhön. Otsikoksi valikoitui tämänkin kirjoituksen otsikko: Jipii Pääsiäinen. Mukana taiteilija kertomassa taulusta. Piirissä mahdollisuus neuloa Äiti Teresa -peittolappuja. 21.3.2026 Sotkamo Lähti lentoon enkeli taivaan, tuli luokse väsyneen, sairaan. Diakonia Diakoniavastaanotot maanantaista keskiviikkoon, avustuspalaveri torstaisin. Vietämme samalla Gideonien kirkkopyhää. Rakasta Ilmaa kiittäen ja kaivaten Anja Päivi ja lapset perheineen sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan 10.4.2026 klo 10.00 Sotkamon siunauskappelissa. Kolehti Kirkon Ulkomaanavun kautta maailman köyhimpien ihmisten auttamiseksi muun muassa toimeentulomahdollisuuksia parantamalla. SOTKAMON HAUTAKIVIPALVELU Juha Viholainen 040 416 5758 juha@sotkamonhautakivipalvelu.com www.sotkamonhautakivipalvelu.com Kuolleet Surun koskettaessa Tee kuolinilmoitus tai surukiitos itsepalvelukanavassamme: sotkamolehti.fi/ lukijailmoitukset Tunnemme nämä seudut Aito, luotettava, läheinen. 29.11.1941 Sotkamo k. (vanhattavat.club/ Rukoustorstait) Olen opetellut lukemaan Raamattua, niin kuin se on kirjoitettu ja luottamaan sen lupauksiin, silloinkin, jos ne menevät yli ymmärryksen. Ma 6.4. Kaikki se, minkä varassa on tähän hetkeen tultu, on Jumalan lahjaa, kiitä siis, sieluni, Herraa. 0400384988. Yksi tällainen kohta on psalmi 103. Kenties kirjoituksen otsikointi välitti hänelle juhlan tunnun. klo 20 Kiirastorstain messu Vuokatin kirkossa, liturgia Lankolainen, saarna Kuja-Kanto, kanttorina Partanen, Sirpa Kemppainen, laulu. Muistotilaisuuteen ilmoittautuminen 5.4.2026 mennessä p. klo 9.30–11 Perhekerho Vuokatin kirkossa. To 9.4. pääsiäispäivän messu Sotkamon kirkossa, liturgia Nissinen, saarna Jokela, kanttorina Partanen, Anita Ortju, laulu. To 9.4. Sotkamo-lehti // Torstaina 2. On hiljaisuus ja suru sanaton, mutt' tiedämme sun hyvä olla on. MAINOS Rakkaamme Elsa Marjatta HÄRKIN o.s. Kolehti oman seurakunnan kirkkomusiikkityöhön kirkkokuoron kautta. MONET kohdat ovat näin tulleet Jumalan siunauksen lähteiksi. Lähikeräysten ohella voit antaa lahjasi Sotkamon seurakunnan Yhteisvastuukeräykseen MobilePayllä numeroon 88766 tai tekemällä lahjoituksen nettilahjoitussivulle osoitteessa yhteisvastuu.fi/sotkamo. klo 17 Tutkimme Raamattua. Rakkaamme Arvo Juhani (Jussi) KANANEN s. Hän tekee köyhälle lapselleen lupauksensa mukaan. Kirkkopalvelujen keräyslupa RA/2020/639. 050 325 5209 ja Leena Kinnunen p. Se liittyy tähän: ”Herra lunastaa sinun henkesi tuonelasta!” Tämä on jo paljon, mutta enemmän on tulossa: ”ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella.” Ihminen korotetaan ylösnousemuksessa kunniaan! ANNETAAN tänään näiden sanojen painua uskossa sydämiimme, niin että emme ollenkaan epäilisi Raamatun profeetallisten sanojen toteutumista myös omalla kohdallamme, kun jätämme itsemme uskossa Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen käsiin. Jipii Pääsiäinen Hartaus Sain kerran tehtäväkseni kirjoittaa Kainuun Sanomiin pääsiäisen hartauskirjoituksen. 050 431 5778. Lapset ja perheet To 2.4. Ruusuja varaamme siunaustilaisuuteen 1/kävijä, jonka voi laskea arkulle tilaisuudessa. Matkaa tehdään toivon varassa
Inhimillinen ymmärrys ei kykene tyhjentämään sitä mitä ylösnousemus merkitsee. Pohjatiedoksi riittää, kuinka monta käyttäjää ja laitetta kotona on ja mitä verkossa tehdään. Toisin kuin langattomat yhteydet, kiinteä valokuitu ei hidastele, jos verkossa on ruuhkaa, vaan tarjoaa jatkuvasti tasaisen yhteyden. Luomakunta huokaa yhä, mutta se huokaa nyt toivossa sillä kuoleman viimeinen sana on kumottu. Hän on Hyvä Paimen, joka antaa itsensä uhriksi koko maailman puolesta. Kristuksen askelissa he puolustavat sovintoa ja oikeudenmukaista rauhaa kaikkien kesken. Jos harkitsee valokuitua omaan kotiin, on ensimmäinen askel selvittää, onko omalle alueelle jo rakennettu valokuituverkko tai onko se tulossa. Tavoitteena ei ole ylimitoitettu netti, vaan arkeen sopiva yhteys. Hän on nöyrä ja ratsastaa vaatimattomalla aasilla. Vanha testamentti kertoo lukemattomista sodista samoilla alueilla. Minä olen tullut tuomaan rauhan ja sovinnon, ei sotaa ja alistamista. Ylösnousemuksen valossa näemme, miksi meidät on luotu. Ja me, jotka olemme saaneet tämän toivon, olemme kutsutut elämään sen todeksi – varjelemaan luotua, parantamaan särkynyttä ja tekemään ylösnousemuksen valon näkyväksi siellä, missä pimeys yhä vallitsee. Välillä ne käyvät keskenään katkeria sisällissotia. Kaisanetiltä löytyy laajakaistayhteyksiä eri nopeuksilla ja asiakasta neuvotaan sopivan yhteyden valinnassa. Siksi, Kristuksessa rakkaat isät, veljet ja sisaret, jättäkäämme taaksemme se, mikä meitä painaa – synti, pelko, katkeruus, epätoivo. TÄMÄ SOVITUS on universaali, kaikille ihmisille kuuluva. Se on Jumalan lupauksen täyttymys – ja tuossa täyttymyksen kuulemme hänen äänensä: Älkää pelätkö (Matt. 14:18). Se ylittää käsityskykymme ja murtaa kaikki rajamme. Laajakaista tuo vauhdin valokuituun Valokuituliittymän lisäksi kotitalous tarvitsee laajakaistayhteyden, joka määrittää, kuinka nopeasti data liikkuu kodin ja muun maailman välillä. Suursota uhkaa jo maailman rauhaa. Sisätiloihin asennetaan päätelaite, johon reititin kytketään. Asiakkaat kehuvat usein Kaisanetin selkeää neuvontaa ja helposti tavoitettavaa asiakaspalvelua. Valokuitu omaan kotiin. Yläkerrassa alkaa etäpalaveri, alakerrassa maksetaan laskuja ja teinin huoneessa pelataan porukalla verkossa. Minulla on sanoma Jumalalta, joka on kaikkien kansojen Isä, ei yhden heimon sodanjumala. Hän astui kuolemaan, jotta kuolema ei enää pitäisi meitä vallassaan. 13:5). Ylösnousemus ei ainoastaan palauta meitä siihen, mitä olimme: se avaa meille sen, mitä emme vielä ole, mutta joksi olemme kutsutut. Se on elävä todellisuus, joka muuttaa kaiken. Se on kiinteä yhteys, joka tuodaan suoraan kotiin, aivan kuin sähkö tai vesi. Tässä on uskomme ydin. Siinä missä ensimmäinen Adam oli valinnut erillisyyden Jumalasta ja johdattanut koko luodun kuoleman alaisuuteen, toinen Adam astui tuohon samaan kuolemaan ja teki siitä portin elämään. Kaikki toimii, eikä kukaan edes ajattele nettiä. Kun aikataulu on sovittu, kuitukaapeli kaivetaan tontille ja vedetään pienen läpiviennin kautta sisälle taloon. Kristuksen ylösnousemus koskettaa koko luomakuntaa, sillä hänessä Jumala on astunut luotuun todellisuuteen ja avannut sille tien uudistumiseen. Eikä tämä ilo ole vain meidän omaamme. Suunnatkaamme elämämme kiitokseen ja iloon. Hän ottaa meidät rakastavaan yhteyteensä ja antaa elämään ilon värit. Sillä Jumala tuli ihmiseksi jotta ihminen tulisi osalliseksi Jumalasta. Hän, joka oli kärsinyt ristin ja laskettu hautaan, mursi kuoleman vallan sisältä käsin. Jos omalla alueella ei vielä ole valokuitua, kiinnostuksensa voi silti ilmoittaa. Kuinka laajakaistan nopeus valitaan. Verkkoa rakennetaan usein asukkaiden kysynnän perusteella. Sodan kärsimyksestä kasvaa myös toivo paremmasta. Näin ennusti esimerkiksi profeetta Sakarja noin 510 eKr. Emme ole olemassa kuolemaa varten emmekä syntiä varten – vaan yhteyttä ja kirkastumista varten. Sotkamo-lehti // Torstaina 2. Niissä Israel ja Juuda kuvataan joskus kansanmurhan toteuttajina, joskus taas niiden uhreina. En jätä teitä orvoiksi (Joh. Perjantai-iltapäivä. Hän antoi itsensä ristille, jotta synti menettäisi valtansa. Liittymisellään tuohon profetiaan Jeesus lähettää yhä ajankohtaisen viestin: Minä olen profeettojen lupaama Rauhanruhtinas. Teemme töitä, pelaamme verkossa, siirrämme isoja tiedostoja ja pidämme yhteyttä läheisiin. Ottakaamme toisemme vastaan anteeksiannosta ja rakkaudessa, sillä me kaikki olemme ylösnousseen Kristuksen lapsia. 28:10). Kristityt tunnistavat Jeesuksen persoonassa rakastavan Jumalan. Hän nousee kuolleista ja avaa taivaan uskoville. Tänä päivänä netiltä vaaditaan paljon. Moni kysyy, eikö vihanpito lopu koskaan. Näin sen ainakin kuuluisi olla. Hän tuo rauhan ja oikeuden kaikille. Tämä rauha on ylikansallinen, kaikkia kansoja koskeva. Viimeisen kuukauden aikana sotatoimia on käyty ainakin kahdentoista valtion alueella. Elia Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Arseni Kuopion ja Karjalan metropoliitta Sergei Haminan piispa Koristeelliset pääsiäismunat kuuluvat ortodoksiseen pääsiäiseen.. Samaan aikaan kodissa voi olla kymmeniä laitteita, jotka kaikki tarvitsevat vakaan verkkoyhteyden. Kaikki eivät tarvitse samaa nopeutta. Kaisanet tarjoaa nämä molemmat, mikä on asiakkaan kannalta helpoin ratkaisu. Tähän Sakarjan messiasennustukseen (9:9) Jeesus liittyy aivan tietoisesti, kun hän ratsastaa palmusunnuntaina Jerusalemiin kaupungin itäportista. Lopulta kyse ei ole tekniikasta vaan arjesta. Rauhanruhtinas " Hän katsoo lempeästi meitä, varsinkin niitä, jotka kokevat olevansa huonoja ja heikkoja. Kristuksen todelliset seuraajat eivät edistä röyhkeää imperialismia eivätkä ahdasta eturyhmäetiikkaa. Koskaan en sinua hylkää (Heps. Emme osaa selittää voimme vain kokea astua sisään sen todellisuuteen. Siksi valokuitu on monessa kodissa jo osa perusinfraa, ei enää harvinaista luksusta. Hän katsoo lempeästi meitä, varsinkin niitä, jotka kokevat olevansa huonoja ja heikkoja. Kristus nousi kuolleista! Neljänkymmenen päivän vaellukselle on päättynyt, ja me seisomme nyt sen äärellä, mitä kohti koko matka suuntautui. yhteyden. Hän tuo sovinnon Jumalan ja koko ihmiskunnan välille. Vielä tulee aika, jolloin Jumala lähettää Rauhanruhtinaan. Tätä ilosanomaa kelpaa juhlia! Tervetuloa juhlimaan ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä! Jari Jolkkonen Kirjoittaja on Kuopion hiippakunnan piispa. Kun netti toimii, sitä ei tarvitse edes ajatella. huhtikuuta 2026 // 19 MAINOS Lue miten valokuitu tuo ratkaisun erilaisiin arjen tarpeisiin » Montako laitetta teillä on verkossa juuri nyt. Joillekin teistä tämä on ensimmäinen pääsiäinen Kirkon helmassa; toisille vuosikymmenten tuttu ilo. Hoidamme viranomaisasioita, pankkiasioita ja terveyspalveluita kotoa käsin. Kirkkomme uskoo ja opettaa, että Kristus astui alas tuonelan ja kokosi ympärilleen langenneen ihmiskunnan. Pienemmän kotitalouden tarpeisiin riittää usein perusnopeus, kun taas paljon etätöitä tekevä, verkkopelejä pelaava tai älykotia hyödyntävä perhe voi tarvita järeämmän Lähi-itä palaa liekeissä. Yksinkertaistettuna: kuitu on väylä, laajakaista on nopeus. Työ tehdään sovitusti ja huolellisesti. Hän nousi haudasta, jotta mekin nousisimme – ei vain viimeisenä päivänä, vaan jo nyt, uuteen elämään hänessä. Ylösnousemusta ei ole ainoastaan muisto menneestä tapahtumasta. Kuolema ei voinut pitää hallussaan Elämän Ruhtinasta
12.54 La Promesa Salaisuuksien kartano. 20.10 Tulosruutu. 08.30 Julkkisten tietotoimisto. 22.35 ELOKUVA Die Hard Koston enkeli. 17.00 Yle Uutiset. 08.06 Liisa ja Leo. 18.26 ELOKUVA All in. 10.25 Matka isän luo. 08.18 Nimipäiväonnittelu: 3.4. 08.50 Perjantai-dokkari: Sean ja salaliitot. 14.00 Sorsapaisti. 11.01 Elämä käännekohdassa. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 4.4. 11.55 Luontopäiväkirja. MTV3 07.00 Muumilaakson tarinoita. YLE TV1 07.00 Ristinmies ja minä Jeesus Nasaretilaisen tarina. 19.38 Vaiheessa: Viimeinen kesä. 06.40 Muumilaakson tarinoita. 20.00 Suurmestari UK. 10.00 Itse asiassa kuultuna: Anneli Jäätteenmäki. 23.55 Jumalanpalvelus. 13.33 Leijonaunelma. 07.25 Smurffit. YLE TEEMA & FEM 07.41 BUU-klubben. 21.00 ELOKUVA Kino Klassikko: Herrat pitävät vaaleaveriköistä. 12.30 Salatut elämät. 07.05 Oggi ja torakat. 22.15 Tulosruutu. 18.30 Lain pitkä nenä. 16.15 Jänkän unelma. 07.00 Hau Hau, Piip ja Veli. NELONEN 06.00 Bingin seikkailut. 23.50 Ulkolinja: Hengenvaara merellä. 10.00 Simpsonit. 16.40 Vikin ja Köpin matkailuohjelma. 09.30 Puoli seitsemän. 18.00 Kapen keittiökaappaus. 10.30 Farmi Suomi. 14.00 Suurmestari UK. 15.50 Efter Nio. 14.30 Urheilulukio. 21.00 Hockey Night Live. 14.30 Kotoisa. 09.21 3 muskettisoturia. 13.20 ELOKUVA Lapatossu. 21.50 Linna. MTV SUB 06.00 MTV sääkamera. 18.40 Pieni rakkaustarina. TV VIIKKO PERJANTAI 3.4. 19.00 Seitsemän Uutiset. 13.00 Elokuva: Prinsessa karkuteillä. 13.00 Heinähattu, Vilttitossu ja kana. 18.00 Penn & Teller: Naruta meitä! 19.00 Bob’s Burgers. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 16.44 Tarinoita tuntureilta. 14.00 Elämä käännekohdassa. 10.00 Simpsonit. 23.15 ELOKUVA Pako Alcatrazista. 19.30 Suurmestari Ruotsi. 19.00 The Voice of Finland. Keskiössä ovat valta, sukupuoli sekä työn ja yksityiselämän tasapaino. 20.29 Yle Uutiset. 08.58 Pikku Kakkonen. 17.20 Orenda. 19.00 Huvila & Huussi. 07.13 Malla Mahtava. 16.05 A-Talk. 21.00 Petolliset. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 23.05 Roba. 11.20 ELOKUVA Risto Räppääjä ja villi kone. 17.25 Spellbound. 15.54 Elokuvan hetki: Jälkeemme vedenpaisumus. 08.00 Tanhupallon oma ohjelma. 15.36 La Promesa Salaisuuksien kartano. 09.25 Matkalla vanhuuteen. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 06.15 Muumilaakson tarinoita. 20.52 Tarinoiden Ruisrock: Terhi Kokkonen. 13.48 La Promesa Salaisuuksien kartano. 17.30 ELOKUVA Keisarikunta. 13.48 Leijonaunelma. 20.00 Teatterikorkea 2 näyttämölle valitut. 07.10 Smurffit. 10.45 Via Crucis -pääsiäisvaellus Porvoossa. 09.00 Näin meillä. 18.15 Strömsö 2020. 13.00 Suomalaisen naiskoripallon tarina – kohti kotikisoja 2027. 13.00 Suurmestari Uusi-Seelanti. 12.05 RSO Musiikkitalossa. 14.00 Vintiöt. 18.37 Maailmaa muuttavia eläimiä. 11.50 Naalin paluu. 23.55 Missä on Odin. 22.30 Tulossa: Tähdet, tähdet. 19.40 Strömsö. 15.00 The Summit Suomi. 20.00 Suurmestari. MTV SUB 06.00 MTV sääkamera. 07.32 Vegesaurukset. 16.50 Novosti Yle. 06.52 Pikku Tuutti. 10.00 Midsomerin murhat. 19.10 Uutisextra. 08.10 Ryhmä Hau. 18.30 Unelma Lapista. 16.25 Huvila & Huussi. 22.55 ELOKUVA Die Hard vain kuolleen ruumiini yli. 21.00 Stadi vs. 18.10 Elävä arkisto: Tervetuloa muuttolinnut. 12.00 Ihanat siirtolapuutarhat. 09.45 Sori siitä 2. PERJANTAI 3.4. 18.00 Yle Uutiset. 08.34 Madagascar: Pikkuvillilä. 11.30 Poliisit UK: Ajojahti. 19.10 ELOKUVA Toive-elokuva: Armi elää! 20.32 Manifestoijat. 18.30 Puutarhakausi. 08.10 LEGO City Adventures. 11.40 Race Across the World. 19.00 Kaikenkarvaiset ystäväni. 11.52 Kirjava luonto. 07.13 Pikku Kakkonen. 07.37 Yökyöpelit. 17.20 Tältä tuntuu Veikkausliiga. 21.05 Transport. 08.00 Suomen surkein kuski. 18.00 Petolliset. 11.31 Taivaallista menoa: Satuja ja saarnoja. 15.00 Jarkko Tammisen maailma. 13.15 Pelastuslaitos apuun! 13.54 Norja ilmasta nähtynä. 06.52 Pikku Kakkonen pienimmille. YLE TV1 07.00 Ristinmies ja minä Jeesus Nasaretilaisen tarina. 14.44 La Promesa Salaisuuksien kartano. 09.15 Kapen keittiökaappaus. 08.28 Martti ja minä, reformaattorin tarina. 07.05 Sunny Bunnies. Kumpikin janoaa itsenäisyyttä ja vapautta, ja he päättävät perustaa uuden ravintolan yhdessä. Yle Teema & Fem klo 20.00. 22.35 ELOKUVA Mies ja alaston ase 33 1/3: Viimeinen solvaus. 11.00 Huutokaupan metsästäjät. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 19.30 Race Across the World. 09.00 Tanhupallon oma ohjelma. 12.15 Unelmapuutarha. 07.15 LEGO Ninjago. 15.30 Emmerdale. huhtikuuta 2026 20 // LAUANTAI 4.4. 10.00 Jumalanpalvelus. 08.33 Rollen remmi. 08.00 Mark ja Luther. 07.50 Sonic Boom. 21.00 ELOKUVA Kalpea ratsastaja. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. Entisistä kollegoista Michaelista ja Najasta tulee nyt liikekumppaneita. 07.50 Professori Balthazar. 20.29 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 22.21 Viikon sää. 17.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 15.30 Mr. 15.02 Kummeli. 10.00 Elämäni Biisi. 22.00 Knipi Katkoviivoja ja tien varsia. 15.00 Tarinoita tuntureilta. 16.55 Rakkaani, kaupunki. 12.00 Jumalanpalvelus: Pääsiäispäivä Bergön kirkossa. 06.45 Muumilaakson tarinoita. 20.10 Kissapetojen matkassa. 07.34 Hiiritalon Sam ja Julia. 09.33 Lee ja aito rakkaus. Ravintola-alan valtapelit, identiteettikysymykset ja sukupuolten välinen kamppailu tarjoillaan hienostuneella tavalla. 14.36 Tulossa: Kukonlaulusta kukonlauluun. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 08.17 Kebu kaikilla taajuuksilla. 22.10 Milli arvontalähetys. 23.51 Eloonjääneet. 19.39 Sportnytt. 11.15 Hetkiä Kalliossa: Eero Raittinen. 23.35 Asunnottomat. 20.00 Jarno ja minä. NELONEN 06.00 Bing. 19.00 Seitsemän Uutiset. 16.30 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 20.00 Elossa 24h. 08.30 Julkkisten tietotoimisto. 22.25 Tulosruutu. 17.35 Stadi vs. 12.00 Jumalanpalvelus: Pitkäperjantai Bergön kirkossa. 18.00 Penn & Teller: Naruta meitä! 19.00 Sinkkulaiva. 18.00 Hockey Night Live. 23.30 Nepobaby rikkaaksi yhdessä yössä. 17.00 Yle Uutiset. 22.50 Outlander Matkantekijä. YLE TEEMA & FEM 07.43 BUU-klubben. 07.26 Saara ja Sorsa. 17.25 Studio 65. 10.15 ELOKUVA Yksin kotona. 07.35 LEGO Friends: Uusi luku. 15.30 Myyrä. 22.41 Stacey Dooley: Raiskausoikeudenkäynti. 09.00 Suurmestari UK. 08.05 Code Lyoko. 21.01 ELOKUVA Toive-elokuva: Tuhlaajapoika. 18.55 Tulossa: Tähdet, tähdet. 17.06 Monte-Criston kreivi. 10.00 Midsomerin murhat. 13.18 Leijonaunelma. 14.45 Tanskalainen maajussi. 14.00 Onnela. 13.41 Suomalaisen naiskoripallon tarina – kohti kotikisoja 2027. 10.00 Jumalanpalvelus. 16.00 Segovian naiset. 13.00 Suurmestari Uusi-Seelanti. 16.00 Tulevaisuuden pohjoismaiset unelma-asunnot. 19.50 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 20.29 Yle Uutiset. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 22.10 Lotto ja Jokeri. 19.15 Erikoisryhmä Potsdam. 22.00 Kymmenen Uutiset. Draamakomedia palaa uusin jaksoin. 11.50 Yle Oddasat. 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. DR DANISH BROADCASTING CORP ORATION / YLE. 14.25 ELOKUVA Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla. 09.00 Kapen keittiökaappaus. 14.15 Kummeli. 23.30 Velkaantuneet. 07.00 Alvin ja pikkuoravat. 17.25 Strömsö 2020. 08.11 BUU-klubben. 19.15 Jarno ja minä. 08.05 Code Lyoko. 20.00 Elossa 24h. 09.17 Antiikkimakasiini. 08.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 08.56 Nimipäiväonnittelu: 4.4. 18.25 Liiga. 11.00 Huutokaupan metsästäjät. 09.00 Ilmastomummot. 09.00 Suurmestari Australia. 15.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 12.15 Suomi on suomalainen. 18.25 Hiekkarannalla. 15.30 ELOKUVA Toive-elokuva: Kummelistories. 15.15 Ruokamatka Ranskaan. 07.25 Muumilaakson tarinoita. 14.42 Elävä arkisto: Kuolema ja piruparka. 07.38 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu. 17.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 14.00 Yökylässä Maria Veitola. 17.07 Neiti Scarlet. 11.00 Mikaela & Thomas. 08.14 Tuuri. 23.15 ELOKUVA Wallander: Pilvilinna. 08.30 Tanhupallon oma ohjelma. 17.55 Tältä tuntuu Veikkausliiga. 18.00 Suurmestari. 22.30 ELOKUVA Kino Klassikko: Laura. 08.42 Kotijumppaa Sofian kanssa. 10.30 Simpsonit. 19.10 Seitsemän uutiset ja sää. YLE TEEMA & FEM 07.38 Tiettömän taipaleen takana. 08.58 Pikku Kakkonen. 12.45 ELOKUVA Spider-Man: Far From Home. 18.10 Urheiluruutu. 22.35 Vankilavuosi. 09.05 Vuosisadan taidevarkaudet. 22.00 NHL: Dallas Colorado. 19.20 Tulosruutu. 08.00 LEGO City Adventures. 06.35 Smurffit. 07.05 Oggi ja torakat. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 08.29 La Promesa Salaisuuksien kartano. 17.10 Murdochin murhamysteerit. 17.48 Pieni suuri maailma. MTV SUB 06.00 MTV sääkamera. 22.30 Teatterikorkea 2 näyttämölle valitut. 22.31 Talvisatu. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. NELONEN 06.00 Bingin seikkailut. 07.03 Pikku Kakkonen. 14.50 IS esittää: Sain sen videolle. 19.30 Jarkko Tammisen maailma. 09.30 Koiralle koti. 13.00 ELOKUVA Tove. 08.10 LEGO City Adventures. 16.00 Kauniit ja rohkeat. 16.30 Grönlannin unelmakodit. 14.05 Leijonaunelma. 22.35 Teknavi. 08.41 Kotijumppaa Sofian kanssa. 11.00 Huutokaupan metsästäjät. 18.30 Selviytyjät. 13.31 Suomalaisen naiskoripallon tarina – kohti kotikisoja 2027. 07.58 Oktonautit. 12.00 Kotoisa. 15.20 Suurmestari UK. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Kausi 2, jakso 1/8. 07.21 Pipsa Possu. 13.00 Kauppakaupunkien aarteita. 11.00 Puutarhakausi. 07.00 Sunny Bunnies. 22.20 Avoimena. 13.18 Suomalaisen naiskoripallon tarina – kohti kotikisoja 2027. 21.30 ELOKUVA Forrest Gump. 12.30 MasterChef Suomi. 15.05 Snowhow Pohjolan talvi. 14.40 Kummeli. 12.35 Murdochin murhamysteerit. 08.20 Pikku Kakkonen. 12.50 Luontotuokio. 07.11 Possuli. 15.45 Kissapetojen matkassa. 07.35 LEGO Friends: Uusi luku. 22.21 Päivän sää ja Tulosruutu. 17.00 Kauniit ja rohkeat. 15.00 Unelmia Italiassa. 23.00 ELOKUVA Toive-elokuva: Arvottomat. 18.25 Pikku Pörri. 18.00 BUU-klubben. 08.00 LEGO City Adventures. 23.55 ELOKUVA Uusi Kino: Ruumiini rakkaus. 06.20 Muumilaakson tarinoita. 14.00 Unelma Lapista. 21.00 Marilyn Manson: julma totuus. 19.48 Sportliv. 10.00 Jaksa paremmin. 23.00 Valomerkki. 19.39 Sportnytt. 07.53 Pikku Kakkonen. 22.50 Kadonneita etsimässä. 11.20 Itse asiassa kuultuna: Seppo Kääriäinen. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 21.55 Hiljaisuuden viesti. 14.40 Norja ilmasta nähtynä. 23.00 ELOKUVA Koskinen: Hukan enkelit. 22.00 Erikoisjoukot. 19.20 Urheiluextra. 18.40 Unelmien maa. 16.30 Vintiöt. 20.29 Teatterikorkea 2 näyttämölle valitut. 16.31 Jorma Uotinen, Porista Pariisiin. – TORSTAI 9.4. 08.44 Tarinoita tuntureilta. 11.00 Yle Alueuutiset. 20.45 Urheiluruutu. 07.24 Anna ja ystävät. 16.45 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.45 Elossa 24h. 19.45 Unelmasauna. 13.50 Suomalaisen naiskoripallon tarina – kohti kotikisoja 2027. 07.04 Pipsa Possu. 16.50 Novosti Yle. 18.00 Elämäni Biisi. 14.51 Vaiheessa: Taiteilijasielu. 10.02 Huutokauppakesä. 20.55 Liikennepoliisit UK. 07.41 Leikitään Pikku Kakkosta. 22.00 Kymmenen Uutiset. 11.30 Pöllötöllö. 20.45 Urheiluruutu. 22.25 Uutisextra. 23.30 Tukien varassa. 20.15 Liiga. 21.00 Elämäni Roger Moorena. 08.05 Viidakon veijarit. 11.55 Ankarista ankarin. 17.30 Kummeli esittää: Mökkinaapurit. 14.30 Myyrä. 17.25 Farmi Suomi. 07.25 Smurffit. 09.00 Suurmestari Australia. 20.55 Psyyke. 17.00 ELOKUVA Naurun varjolla. 21.28 Perjantai-dokkari: Sean ja salaliitot. 14.15 ELOKUVA Je’vida. Sotkamo-lehti // Torstaina 2. 22.11 Päivän sää. 19.30 The Summit Suomi. 11.15 Petolliset. 14.15 Ruotsin kuningasperheen vuosi 2025. 21.00 Sekunnit. 07.50 Professori Balthazar. 21.00 ELOKUVA Pako Alcatrazista. 15.15 Jänkän unelma. 18.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 09.30 Koiralle koti. YLE TV1 07.00 Ristinmies ja minä Jeesus Nasaretilaisen tarina. 22.35 Rock-Suomi: Sanojen takana. 14.20 Leijonaunelma. 10.00 Itse asiassa kuultuna: Jorma Panula. 14.30 Tanskalainen maajussi. Jokaisen miehen takana, sunnuntaina 5.4. 17.00 The Summit Suomi. 21.55 Turkkilainen etsivä. 16.50 Novosti Yle. 07.55 Zig & Sharko. 08.12 BUU-klubben. SUNNUNTAI 5.4. 18.45 Kohtauksia luonnon taidenäyttelystä. 14.55 ELOKUVA Jumanji: Welcome to the Jungle. 06.50 LEGO Friends: Uusi luku. 16.20 Vintiöt Total Remix. 12.30 Kolmosvaihde. 19.20 Liiga. 13.00 Ostoskanava Myori.fi. 07.00 Oggi ja torakat. 08.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 20.30 Nepobaby rikkaaksi yhdessä yössä. 10.01 Tuntematon perillinen. 13.15 Talot huokuvat historiaa. 18.00 Mahtuuko luudalle mukaan. 08.09 Pikku Kakkonen. 18.50 Kekseliäs nikkari. 09.03 Suurin, paras, rikkain. 18.00 Yle Uutiset. 08.00 Mark ja Luther. 15.00 Kaikkea kaupan. 21.00 ELOKUVA Comedy queen. 12.00 ELOKUVA Yksin kotona 2 eksynyt New Yorkissa. 09.30 Maija Mehiläinen. 19.10 Tulosruutu. 07.33 Pikku Kakkosen posti. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Lande. 10.55 Itse asiassa kuultuna: Martin Saarikangas. 07.55 Zig & Sharko. 19.30 Tähdet, tähdet. 11.15 Unelmakoti. 08.45 Sonic Boom. 08.45 Sonic Boom. 15.00 Optimistin opas planeetalle. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.4. 07.47 Manu Monikone. 21.00 We Come in Peace. 13.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. MTV3 07.00 Muumilaakson tarinoita. 07.55 Retki-Roope. 10.55 Itse asiassa kuultuna: Seppo Kääriäinen. 15.55 ELOKUVA Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia. 09.45 Talot huokuvat historiaa. 21.50 Murha ennen iltahartautta. 08.05 Viidakon veijarit. 07.08 Pikku Kakkonen. 17.00 Yle Uutiset. 06.10 Muumilaakson tarinoita. 13.09 Suomalaisen naiskoripallon tarina – kohti kotikisoja 2027. 16.00 Ihanat siirtolapuutarhat. 07.25 Suurenmoinen herra Kunkku. 22.00 Kymmenen Uutiset. Bean. 08.30 Luontoretkellä lapintiiran siivin. 18.30 Ihanat siirtolapuutarhat. 12.44 Luontotuokio. 17.30 Emmerdale. 10.30 Simpsonit. 13.30 Täydellinen kesä. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 09.00 ELOKUVA Yksin kotona. 20.00 Jokaisen miehen takana. 20.00 Elossa 24h. 21.30 Jarkko Tammisen maailma. 06.59 Pikku perunat. 15.25 ELOKUVA Jumanji: The Next Level. 14.01 Suurmestari Ruotsi. 06.45 Sunny Bunnies. 17.00 Pikku Kakkonen. 12.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 07.14 Kaapo. 11.11 Itse asiassa kuultuna: Wille Riekkinen. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 08.44 Pelastajapartio. 09.43 Strömsö. 16.00 Mestarien liigan viikkomakasiini. 18.15 Afrikan eläinorpojen pelastajat. 12.25 ELOKUVA Yksin kotona 2 eksynyt New Yorkissa. 08.56 Nimipäiväonnittelu: 5.4. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 5.4. MTV3 07.00 Fröbelin Palikat. 09.33 Voihan Poni. 13.00 Leijonaunelma. 08.22 Barbapapa. 08.00 ELOKUVA Miraculous World: New York, Yhdistyneet sankarit. 19.09 Tarinoita järviltä. 18.00 Matti Maantierotta. 07.10 Smurffit. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 10.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 17.20 Musiikkia kuvina. 16.30 Salatut elämät. 16.30 The Floor Suomi. 07.00 Oggi ja torakat. 22.00 Teatterikorkea 2 näyttämölle valitut. 12.05 Lomamatka 80-luvulle. 06.52 Hei Taavi. 08.00 Mark ja Luther. 08.30 Tanhupallon oma ohjelma. 20.00 The Voice of Finland. Lande. 22.20 Milli arvontalähetys