Vuokattiin saapui noin kaksituhatta eläkeläistä ympäri maata. >> 21 Metso-leiri Viljami Hakkarainen kuunteli leirillä tarkkaan laikojen metsästysominaisuuksista. >> 6-7 Eläkeläisten kesäpäivät Pesisliitteessä joukkuiden esittelyt ja tietoa tenavaleiristä. PERUSTETTU 1962 | WWW.SOTKAMOLEHTI.FI | IRTONUMERO 2,50 € PERJANTAI 16. Päätösjuhlassa puhui Merja Kyllönen. >> 4-5 Henri Niskanen ja Teemu Kela avaavat Sotkamoon metsästys-, kalastusja eräliikkeen. KESÄKUUTA 2017 NRO 48 Uusi valtuutettu Sakari Seppänen nostaa elinkeinoasiat tärkeimmiksi. >> 8 Eläkkeelle Sirpa Kemppainen jää eläkkeelle Vuokatin koulusta. Jymyn juniorit esittelyssä 6 4 1 4 8 8 1 4 4 5 6 5 1 7 2 4 Mari Tikkunen. >> 4 Nuoret yrittäjät Makasiinimuseossa esillä militaari-esineistöä Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi. Sieger-tölkinavaaja oli suosittu toisen maailmansodan aikana
Joukkueen menestys lajissa kuin lajissa perustuu laajan ja pitkäjänteiseen junioritoimintaan, mutta harrastukseen ja vapaaehtoistyöhön sitoutumisella on toisenlaisiakin arvoja. A Kukaan ei koskaan kysynyt, luistelimmeko kilometrin, viisi tai kymmenen, vai luistelimmeko ollenkaan." Koulussa ei opetettu liikuntaa Kolumni Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Kirjoittaja on päätoimittaja. Kumman joukkueen taakaksi joudumme me, jotka emme osaa heittää, emme saa palloa kiinni emmekä tunne sääntöjä. Muu luokka pelasi, ja opettaja vihelsi tuomarin pilliin. ENNAKKOMYYNTIPISTEET Sotkamo: Intersport Piipponen, Holiday club Katinkulta, Sokos Hotel Vuokatti Kajaani: K-Citymarket Tiistaina 20.6. T ämän päivän lehdessä kerromme paljon kouluikäisistä nuorista ja jonkin verran työelämän jo päättäneistä eläkeläisistä. Seuratoiminta on sidonnainen paikallisuuteen ja kyläyhteisöön, mutta ihmiset siirtyvät koko ajan enemmän kaupunkeihin. Liikunnan ilo, uusiin lajeihin tutustuminen ja niistä innostuminen tallautuivat helposti kilpailun jalkoihin. Meitä oli muutama, joista joukkueet lopuksi heittivät arpaa. Harrastus voi olla myös täysin vapaata jatkuvan kehittymisen, onnistumisen ja menestymisen paineesta. Jalkapallokautena kävelimme pururadalla tai seisoimme kentällä puolustajina, jos joukkueet jäivät vajaiksi. Pesäpallon sääntöjä ei kerrottu, ei oikeaa lyöntitapaa eikä etenemisen ja kotiuttamisen strategiaa. Ja että osasimmeko luistella. Kaikki eivät tähtää kilpaurheilijoiksi. Koripallopelissä hyppelehdimme salin laitamilla aina siihen suuntaan, missä pallo ei ole tai mihin se ei toivottavasti tule. Räpylää emme saaneet emmekä olisi tarvinneetkaan, koska kukaan ei palloa niin kauas jaksaisi lyödä. 2 KESKUSTELE SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 16. kesäkuuta 2017 Metsästys kiinnostaa nuoria . Kenttä oli pienempi ja neljän tuuman laudalla osui palloon paremmin kuin ohuella mailalla. www.sotkamolehti.fi “Toisen haasteen nuorten kiinnostuksen ylläpitämiseksi metsästysseuratoimintaan asettaa se, ettei seurat raski antaa mahdollisuuksia nuorille. Monipuolista juniorityötä tehdään myös vaikkapa musiikin ja monen muun harrastuksen piirissä. Minun kouluaikanani liikuntatunneilla ei opetettu. Opetussuunnitelma kulki voitontahto edellä. Kaikki eivät tähtää kilpaurheilijoiksi Pääkirjoitus 16.6.2017 6 Päätoimittaja: Pekka Lassila 040 0456 848 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Koko Suomen Jymy EL KLASSIKKO LIPPUHINNAT Aikuiset 13 € opiskelijat 10 € eläkeläiset 10 € 13-18 vuotiaat 5 € alle 13 vuotiaat ja veteraanit ilmaiseksi. Esittelemme myös Sotkamon kunnanhallituksen uuden puheenjohtajan, joka kertoo, mitä hän ajattelee kunnan taloudesta, kuntien välisestä yhteistyöstä ja yhteisten asioiden hoitamisesta. Kukaan ei koskaan kysynyt, luistelimmeko kilometrin, viisi tai kymmenen, vai luistelimmeko ollenkaan. Siellä pelattiin, juostiin tai hiihdettiin. VIMPELI liput verkkokaupasta www.jymykauppa.fi OtteluisänNÄT: Hiukan stadionilla. Aiemmin varavaltuutettuna toiminut, mutta jo kaksi edellistä vuotta kunnanhallituksen jäsenenä vaikuttanut Sakari Seppänen on vielä niin tuore henkilö päättäjäjoukossa, ettei hän kanna mukanaan ”vanhoja taakkoja” ja ennakkoasenteita. Makkaranpaisto ei kiinnosta kaikkia kaiken aikaa..” O pettaja osoitti luokan kaksi parasta pelaajaa, jotka valitsivat nimiä vuorotellen huutamalla joukkueensa. Ei kerrottu, miten hiihdetään nopeammin tai pitemmälle, minkä mittainen suksi tai sauva on sopiva ja milloin kannattaa hiihtää tasaja milloin vuorotahtia. Jääpallokautena luistelimme pakkasessa kenttää ympäri ja lämmittelimme välillä pukuhuoneessa. Paluumuuttajana Sotkamoon asettunut puheenjohtaja katselee kunnan asioita liikeja yrityselämästä hankitun kokemuksen ja osaamisen kautta. Jos flunssakautena joukkueet jäivät vajaiksi ja jouduimme pelikentälle, seisoimme puolustajina. Hiihtokautena meille näytettiin rannalta ulapalla siintävä saari, joka meidän tuli suksia ympäri. Välillä on 30-40 kilometrin kuilu, nuorisovastaava Henri Mutanen Metsästäjäliitosta toteaa. Siitä yhtenä osoituksena on Metsästäjä-liiton Kainuun Metsoleiri, joka oli tänä vuonna ennätyssuosittu. Kun kello soi, kävelimme välitunnille odottamaan matematiikan tai historian tuntia. Ulkokentän takarajan ja kauimmaisten polkupyörätelineiden takana emme aina tienneet, kuka meistä milloinkin pelaa sisäja kuka ulkovuoroa. Nelimaalissa, jota iltakaudet pelasimme huviksemme kotipihalla tai -tiellä, oli paljon yksinkertaisemmat säännöt. klo 18 JYMY vS. Hiihtäminen toki kuului pohjoisessa kaupungissa jokaisen kansalaistaitoihin, mutta tehokasta ja nopeaa hiihtotapaa ei opetettu. Jymy-liite lehden välissä kertoo laajasta urheilun piirissä tehtävästä juniorityöstä. Nuoret ovat menettäneet yhteyden seuroihin
?????. -24% ??. MA–LA 8–21 SU 10–21 Vuokatti p. kesäkuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 3 Nämä tarjoukset voimassa PE–SU 16.-18.6. 020 7940 775 Sotkamo p. ??. ??????. pantit 5 95 12-pack TOMAATTI suoMi VESIMELONI espanja ATRIA TAKUUMUREA NAUDAN ULKOFILEE palana K-RUOKAMESTARIN PAREMPI NAUDAN JAUHELIHA 10% suoMi SUOMI 2 pkt K-RUOKAMESTARIN PORSAAN KASSLERPIHVI suoMi SUOMI ERÄ SUOMI ATRIA VILjAPORSAAN FILEEPIHVI FLORIDA 1 kG NATURELL 700 G TAI UUTUUS MESTARIN POSSUPIHVI 600 G (5,95-9,92/kG). 020 7940 770 LASTEN LEMPIKAUPPA • LASTEN LEMPIKAUPPA • ????????. TAX FREE paikallista sinulle Nämä tarjoukset voimassa MA-KE 19.-21.6. Sotkamon Supermarketin palvelutiskiltä PE-LA 703240 1234567 08 9 ASIAKAS ANSSI PLUSSA-KORTTI PLUSSA-KORT PINGVIINI VANILJAKERMAJÄÄTELÖ 1 l, ei laktoositon, rajoitus: 3 pkt/talous PINGVIINI LAKTOOSITON VANILJAKERMAJÄÄTELÖ 1 l TUORE KOKONAINEN NIERIÄ suoMi, sÄÄVaraus! HK KABANOSSI gRILLIMAKKARAT 360-400 G (3,75-4,17/kG) rajoitus: 2 erÄÄ/talous KULTA KATRIINA KAHVIT 450-500 G (6,00-6,67/kG) suoDatinja pannujauHatus rajoitus: 1 erÄ/talous PLUSSA-KORTILLA -14% PLUSSA-KORTILLA -11% PLUSSA-KORTILLA -24% 3 00 2 pkt 1 29 kG 5 95 rs 2 pkt 2 pkt 3 59 kpl 6 90 kG 9 90 kG 18 95 kG 16 95 kG Ilman korttia 1,75 pkt (4,38-5,47/kg) Ilman korttia 3,39 pkt (6,78-7,53/kg) Ilman korttia 1,99 pkt (4,98-5,53/kg) 99 kG KAESAN RUISLEIPÄ 700 G 1 00 pkt 2 00 pkt atria Hiillos gRILLIMAKKARAT JA MAKKARAPIHVIT 320-400 G (3,75-4,69/kG) Perjantaina Sotkamon myymälässä Kaesan konsulentti 6.3.OLVI VIcHy 0,33 l 12-pack (1,05/l) sis. Perjantaina 16
Pääosin osallistujat ovat 10-15 -vuotiaita. Välillä on 30-40 kilometrin kuilu, nuorisovastaava Henri Mutanen Metsästäjäliitosta toteaa. – Seuratoiminta on sidonnainen paikallisuuteen ja kyläyhteisöön, mutta ihmiset siirtyvät koko ajan enemmän kaupunkeihin. Vielä tällä hetkellä aseet ja patruunat eivät kuulu HT-Erän valikoimiin, mutta todennäköisesti nekin saadaan myyntiin jo ensi vuonna. Kela on maatilan poikia, ja Niskanen on työskennellyt perheyrityksessä viimeiset kahdeksan vuotta. Syy metsästysseurojen ukkoutumiseen ei siis löydy nuorten kiinnostuksen puutteesta. Metsästys kiinnostaa nuoria Kainuun Metso-leirille osallistui ennätysmäärä nuoria. Mari Tikkunen Tamperelainen Helmi-Maria Itvola aikoi suorittaa leirillä metsästyskortin. Yhteydenpito seuroihin tapahtuu entistä enemmän puhelimitse ja sähköpostilla, ja seuroja ovat nuoret alkaneet kiinnostaa entistä enemmän. – Paikallisten ei enää tarvitse lähteä Kajaaniin asti ostoksille. Metsästys kiinnostaa nuoria leiriläisiä, ja moni nuorista onkin ennen omaa metsästyskorttia kulkenut isän mukana metsällä. – On mietitty, suunniteltu ja katsottu, mitä siitä tulisi. Vuosittain suoritetaan 5 000 – 5 500 metsästäjätutkintoa. Mutasen mukaan myös maanvuokrauksen jatkuvuuden turvaaminen on nuorten käsissä. Kainuun Metso-leiri on Metsästäjäliiton Kainuun piirin järjestämä. Metsästäjäliitto panostaa voimakkaasti siihen, että nuoria saataisiin entistä enemmän mukaan metsästyksen pariin. Leiriläisten mieluisinta vapaa-ajanviettoa onkin kalastaminen. Kela on lähtöisin Suomussalmelta, Niskanen alkuperäinen sotkamolainen. – Valoa tunnelin päässä onneksi näkyy. Metsästävien nuorten on kuitenkin vaikea löytää omaa metsästysseuraa. Moni ajattelee, että metsästys on vain mukavaa toimintaa. Tänä vuonna hakijoita oli kuitenkin niin paljon, että osallistujamäärää kasvatettiin viiteenkymmeneen. Ajatus omasta yrityksestä syntyi poikien sanojen mukaan joku saunailta. Ensi vuodeksi Voutilainen suunMetso-leirin osallistujat ovat pääosin 10-15 -vuotiaita. Leirille on normaalisti otettu nelisenkymmentä nuorta harjoittelemaan erätaitoja. Heille sanoin, että ilmoittautukaa ensi vuonna jo tammikuussa, niin pääsette. Ja hyvähän siitä tulee, Kela toteaa nauraen. Liikkeen avajaispäivää pojat eivät vielä uskalla lyödä lukkoon. Nuorisotoiminta on kuitenkin harrastuksen jatkuvuuden ja hyväksyttävyyden turvaamista. Nuoret, joiden lähipiiristä ei löydy metsästävää sukulaista, tarvitsevat uusia reittejä metsästyksen pariin. Molemmilla on kokemusta yrittäjyydestä. kesäkuuta 2017 Mari Tikkunen mari.tikkunen@slpmedia.fi Metsästäjäliiton Kainuun Metso-leiri oli ennätyssuosittu tänä vuonna. Nuoret ovat menettäneet yhteyden seuroihin. Moni tulee leirille vuosi vuoden jälkeen uudelleen. Idean kypsyttely on vienyt aikaa pari vuotta. Tähän asti he itsekin ovat joutuneet tilaamaan harrastusvälineitä netistä tai käymään muualla hankkimassa niitä. Moni tulee leirille vuosi vuoden jälkeen uudelleen. Metsästäjäliitossa nuorisotoimintaa järjestävät piirit ja niiden jäsenseurat. Metso-leirit ovat eräja riista-aiheisia nuorisoleirejä, joita Metsästäjäliiton piirit järjestävät eri puolilla Suomea. Maaliskuussa leiri on jo yleensä täynnä, leirin varajohtaja ja Metsästäjäliiton Kainuun piirin toiminnanjohtaja Juhani Voutilainen kertoo. Harrastajia löytyy alueelta kuitenkin paljon, Kela kertoo. Jos nuorten metsästäjien määrä tippuu, pahimmassa tapauksessa vuonna 2040 metsästäjistä on Mutasen mukaan jäljellä enää vain puolet nykyisestä. Kivijalkaliikkeen lisäksi Kela ja Niskanen aikovat avata myös verkkokaupan. Ja jos liikkeestämme ei löydy jotain, pyrimme toteuttamaan toiveet, hän jatkaa. HT-Erä avaa ovensa Sotkamossa Henri Niskanen (vas.) ja Teemu Kela remontoivat parhaillaan entisen Siwan tiloja metsästys-, kalastusja eräliikettään varten. Sotkamolaiset Teemu Kela ja Henri Niskanen remontoivat parhaillaan entisen Siwan tiloja uutta HT-Erä -nimistä liikettään varten. Tällä hetkellä Kela ja Niskanen valmistelevat 220 neliön tiloja liikkeelleen sopiviksi. – Kaksikymmentä nuorta jäi vielä reserviin. Sitä vanhemmat voivat osallistua leirille isosina. Tämän vuoden leiriohjelma sisälsi muun muassa riistan äänihoukuttelua, nuotiontekoharjoituksia, jousiammuntaa, kalankäsittelyä, pajupillintekoa ja perinteisen ampumaratapäivän. Voutilaisen mukaan ammuntapäivä on yksi leirin kohokohdista. Leiri on jo kymmenen vuoden ajan pidetty Sotkamossa Hiiden Hirvessä, lähellä Tiilikan kansallispuistoa. Osittain ongelmana on Mutasen mukaan yhä se, että metsästysseuraan ei pääse kuin maanomistajat. Kainuun leiri on kolmanneksi suurin leiri, ja sinne tulee nuoria aina Helsingistä saakka. Puolet näistä on 10-29 -vuotiaiden suorittamia. Osa jopa rekrytoi nuoria jäseniksi. Rapsutteluista nauttii Marika Moisasen vuosikas suomenpystykorva Retu.. – Tarkoitus on itsekin testailla mahdollisuuksien mukaan tuotteet, mitä otamme myyntiin. Parhaillaan leirille on osallistunut kahdeksankymmentä nuorta. – Tarvetta tällaiselle liikkeelle on, koska kylällä ei ole vastaavaa. Vieressä kimaltelee Heinälampi, tunnettu runsaista kalasaaliistaan. Leirillä nuoret oppivat tekemällä. 4 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 16. Liikkeeseen tulee myyntiin luonnollisesti metsästykseen ja kalastukseen liittyviä tuotteita. Leirillä onkin nuorten keskuudessa hyvä maine. – Mahdollisimman pian, Henkka ja Teemu eli Hoo ja Tee lupaavat. Tällä leirillä nuorin osallistuja on 9-vuotias. Mutasen mukaan nuorilla on entistä vähemmän luonnollisia kytköksiä metsästykseen. Nuoret ovat tärkeitä metsästyksen tulevaisuudelle. Mari Tikkunen mari.tikkunen@slpmedia.fi Sotkamossa avaa ovensa uusi metsästys-, kalastusja eräliike. Usein seurat ovat paikallisia kyläyhteisöjen omia yhdistyksiä, jonne ei ilman maanomistajuutta pääse jäseneksi. Kainuun ensimmäinen leiri pidettiin neljätoista vuotta sitten Ukkohallassa. Valikoima tulee olemaan mökkiläisestä kovempaan käyttäjään, Niskanen toteaa. Molemmat harrastavat metsästystä ja kalastusta, ja siksi ala on tuttu. – Nuorisotoiminnan tärkeyttä ei joka paikassa tunnusteta. Erityisesti Kainuussa vanha tapa istuu sitkeässä. Metso-leirejä on järjestetty Suomessa jo kahdenkymmenen vuoden ajan
Tarvittaessa hänelle järjestetään hyvä ja turvallinen hoivapalvelu ikäihmisten omia valintoja kunnioittaen.” Keskustan valtuustoryhmä pyytää selvitystä siitä, kuinka tämä tavoite toteutuu Sotkamossa tällä hetkellä. Tärkeä osa metsästäjän taitoja ovat ensiaputaidot. Kainuun Noutajien labradorinnoutajat Piki ja Tyyni sekä metsästyslinjan kultainen noutaja Roki näyttivät, kuinka sorsa noudetaan vedestä ja maalta tai kuinka riistaa etsitään jäljen avulla. Metsästäjälle ensiaputaidot ovat äärimmäisen tärkeitä. Alansa markkinajohtaja Metriguard myy ja huoltaa mittauslaitteistoja viiluja vaneriteollisuudelle sekä sahoille maailmanlaajuisesti. Yrityskauppa vahvistaa Raute Oyj:n asemaa vanerin ja sahatavaran lujuusmittausteknologiassa. Raute Oyj osti Pullmanissa, Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa sijaitsevan Metriguard Inc.:n liiketoiminnan huhtikuussa 2017. Metriguardin laitekantaa on asennettuna Pohjoisja Etelä-Amerikassa, Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa ja Australiassa sekä Uudessa Seelannissa. Metsästäjän pitäisi osata vähintään kriittisin ensiapu, että kaveri tai itse pärjäisi siihen asti, että pääsee jatkohoitoon. Tiistaina leiriläiset pääsivät myös tutustumaan eri rotuisiin metsästyskoiriin ja noutajien työskentelyyn. Markus Sirviö Sotkamo-lehdessä 14.6. Sain paljon irti siitä, mitä kaikkea metsästäjä voi tehdä. Markus raportoi teknologiastrategiaan ja kehitykseen liittyvissä tehtävissä Jani Roivaiselle. julkaistussa jutussa Heinimäen ratsastuskilpailuista oli virheellisesti kirjoitettu kisoihin osallistuneen henkilön nimi Ida Värte, oikea nimi on Ida Värtö. ”Selvityspyyntö vanhuksien mahdollisuudesta asua Sotkamossa kotonaan asuinpaikasta riippumatta.” Valtuustoaloite liittyy Kainuun sosiaalija terveydenhuollon vanhuspalvelujen visioon kuntayhtymän strategiakentässä vuosille 20162020. – Se oli vaikuttava kokemus. Nyt 19-vuotias metsästäjä vie eteenpäin SPR:n Sotkamon osastossa oppimiaan taitoja. Määttä harrastaa pääasiassa pienriistan metsästystä, päälajit ovat jänis ja rusakko. – Tutkinto olisi kiva saada läpi, niin saisin aseen mukaan metsälle. – Olen iloinen hallituksen sitoutuessa yhteiseen arvopohjaan. Mecanon operatiiviseen liikkeenjohtamiseen liittyvissä tehtävissä hän raportoi CEO Tapani Kiiskille. Ambulanssin pääsy paikalle voi kestää. Markus on tullut Mecanolle vuonna 2002 ja toiminut viimeksi Technology Manager, Development –tehtävässä. Suutarin mielestä päätös osoittaa koko hallituksen sitoutuvan jakamattoman ihmisarvon ja ihmisoikeuksien taakse. – Uusi käänne mahdollistaa hallitusohjelman jatkamisen sekä jatkaa luottamuksellista hallituksen työskentelyä, Suutari sanoo. Hän raportoi uudessa tehtävässään CEO Tapani Kiiskille. Onko kaikilla vanhuksilla yhtäläiset valtuudet asua omassa kodissaan asuinpaikasta riippumatta. Luonto on se, mikä metsästyksessä kiehtoo. Rauten tavoitteena on pitkäjänteisesti kehittää ja vahvistaa molempia yksiköitä siten, että niiden teknologiat tukevat toisiaan täydentäen Rauten SmartMill-konseptia ja luovat yhdessä lisäarvoa asiakkaille. Perjantaina 16. Tänä vuonna metsästäjätutkintoon tähtäsi 16 leiriläistä. Oikaisu . Niitä leiriläisille tuli neuvomaan Jesse Määttä. Yhtiön tuotanto on keskittynyt Pullmaniin Washingtonin osavaltiossa. Leirillä on mahdollisuus suorittaa metsästyskortti. Ei tarvitsisi isän perässä kulkea, ensimmäistä kertaa leirille osallistuva Eetu-Oskari Leivo Kuusamosta kertoo. Jani Roivainen muuttaa perheineen Pullmaniin lähiaikoina. Määrä pysyy lähes samana joka vuosi. KUVAT: MAri TiKKUnen Sotkamolainen Jani Roivainen on nimitetty 1.6.2017 alkaen Rauten tytäryhtiön Metriguard Technologies, Inc.:n toimitusjohtajaksi. Sotkamolainen Markus Sirviö on nimitetty Rauten Mecano –tulosyksikön vetäjäksi Kajaaniin 1.6.2017 alkaen. Suoritin silloin metsästäjätutkinnon, ja olen metsästänyt siitä lähtien ja paljon ennen sitäkin. verkossa joka päivä www.sotkamolehti.fi. Vanhuspalvelujen tulosalueella visiona 2020 on seuraavanlainen: ”Kainuulainen vanhus asuu omassa kodissaan lähiverkostonsa sekä oikea-aikaisten ja tarkoituksenmukaisten palvelujen turvin. Samalla pystymme jatkamaan hallitusohjelman työllisyyden ja talouden kasvusuunnitelmaa sekä saattamaan loppuun tärkeät soten ja valinnanvapauden lainsäädäntötyön, Suutari päättää. Metso-leirin osallistujat ovat pääosin 10-15 -vuotiaita. Värtö treenasi Heinimäen kisoihin Vuokatin Ratsastuskoulun hevosella, mutta normaalisti hän treenaa sekä omallaan että tallin hevosella. Ensimmäisiä syksyjä, kun kuljimme isän kanssa metsällä, minua piti välillä kantaa, kun en jaksanut vielä kävellä. Moni tulee leirille vuosi vuoden jälkeen uudelleen. – Metsästys tapahtuu pienessä porukassa ja kaukana saloilla, usein kaukana maanteistäkin. Metso-leirin ohjelmaan kuului myös eläinten tunnistusta. Hän on osallistunut Metso-leirille kolmesti nuorempana. Ensimmäinen leirikerta oli jo 9-vuotiaana. Eetu-Oskari Leivoa (vas.) kiehtoo metsästyksessä Leivoa kiehtoo se, että pääsee luontoon pois kaupungista ja näkee koiran työskentelyä. kesäkuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 5 nittelee ottavansa osaksi leiriohjelmaa riistan käsittelyä, esimerkiksi minkin tai näädän nylkemistä. Metriguardin toimitusjohtajan tehtävän lisäksi Jani vastaa Metriguard ja Rauten Kajaanissa sijaitsevan Mecano -yksiköitten välisestä kehittämisen koordinoimisesta. Näytteet olivat leirin varajohtajan Juhani Voutilainen kotoa tuomia. Perheessä on Suomen pystykorva, ja papalta löytyy karhukoiria. Metriguard ja Mecano tekevät yhteistyötä myös resursseja ja osaamista ristiin hyödyntäen. Vanhusten kotona asumista koskeva valtuustoaloite Leirin johtaja Pertti Saarikoski kyselee Anne Kiiskiseltä, mitä taitoja metsästyslinjan labradori Piki näyttää leiriläisille. Jani Roivainen Rauten yhdysvaltalaisen tytäryhtiön johtoon Jani Roivainen Kajaanilainen kansanedustaja Eero Suutari on erittäin tyytyväinen perussuomalaisten enemmistön päätökseen muodostaa uusi eduskuntaryhmä sekä samalla sen irtaantumiseen hommafoorumilaisista. Jani on toiminut Mecano -yksikön vetäjänä vuodesta 2011 alkaen. Suutari: Uusi käänne mahdollistaa hallitusohjelman loppuunsaattamisen Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi Maanantain 5.6 kunnanvaltuuston kokouksessa keskustan valtuustoryhmä jätti vanhusten kotona asumista koskevan valtuustoaloitteen. tiistaisin ja perjantaisin
Kyllönen totesi, että viranomaisyhteistyön vahvistaminen ja riittävä resursointi, laajempi yhteistyö siviilikriisinhallinnassa ja kehiEuroparlamentaarikko Merja Kyllönen ehdottaa paluuta Euroopan rauhan juurille Europarlamentaarikko Merja Kyllönen puhui torstaina Eläkeläiset ry:n Suomi 100 – työllä rakennettu -juhlassa.. Ohjelmassa on runsaasti erilaisia kulttuurija liikuntapahtumia. – Me ollaan tällaisia polkupyörämissionäärejä, tiivistää Turusen kanssa pyörällä paikalle saapunut Pekka Pitkänen. – Julkista keskustelua seuratessa kannattaa pitää mielessään, että Euroopan puolustusteollisuudella menee heikosti. – Euroopassa uhkiin varaudutaan puolustusrahastolla, vaikka virallinen konsensus on tähän saakka ollut se, ettei EU:n budjettivaroja käytetä puolustustarkoituksiin. Turunen vaikuttaa kotikaupunkinsa Kuopion eläkeläisjärjestössä, ja veti keskiviikkona nyrkkeilynäytöksen Vuokatin urheiluopistolla. Eläkeläiset ry:n kesäpäivien pääjuhlassa Sotkamon Vuokatissa. Tiistaista torstaihin kestänyt tapahtuma keräsi yhteen eläkeläisiä ympäri maan. Anttijussi RiPAojA Sotkamo-lehti toimitus.sotkamolehti@slpmedia.fi – Terroristitekoja vastaan taistellaan Euroopassa ja muualla läntisessä maailmassa parhaiten poistamalla syrjintää, pienentämällä tuloeroja ja varmistamalla yleisen oikeudenmukaisuuden toteutuminen, toteaa Euroopan parlamentin jäsen Merja Kyllönen. Kainuun eläkeläisten aluejärjestön puheenjohtaja Antero Kyllösen mukaan kesäpäivävieraita Vuokattiin odotetaan noin 2 000. – Meillä on ollut aika vähän soittajia tähän asti. Kesäpäiville osallistunut Kari ”Tumi” Turunen, 66, kertoo, että parasta kesäpäivissä on, kun tapaa tuttuja. Samaan aikaan Katinkullan yläkerran yökerhossa pääsi laulamaan karaokea, joka oli kerännyt varsin kiitettävän määrän laulajia ja yleisöä. Vaikka se ei ole salaisuus, siitä ei ole puhuttu julkisesti. Musiikki koostui varsin perinteistä linjaa noudattavista iskelmähiteistä, mutta on kesäpäivillä paljon muutakin. Alaan luetaan useita eri teollisuuden sektoreita, kuten esimerkiksi ilmailun ja merenkulun järjestelmiä sekä elektroniikkaa valmistava teollisuus. Ratkaisuksi puolustusteollisuuden hiljaiseen tukemiseen on nostettu Euroopan yhteisen puolustuksen vahvistaminen. Osa vieraista innostui jopa tanssin pyörteisiin. Kyllönen sanoi, että paluu Euroopan rauhan juurille olisi kansakuntien kannalta viisaampi ratkaisu, kuin jatkuva jännitteiden kasvattaminen lisääntyvän varustelun hengessä. Kari Turunen (vas.) ja Pekka Pitkänen saapuivat kesäpäiville polkupyörillä. Make ja Ritva Pakkanen esittivät elävää musiikkia. Pitkänen liittyi pyöränsä kanssa Turusen seuraan Kuopiosta. Lisäksi joka aamu ohjelmassa oli voimistelua. Kyse ei ole mistään pienistä summista, budjettikaudelle 2021¬–2027 on puolustusrahastolle korvamerkitty varoja 38,5 miljardia euroa. Me ollaan pääasiassa Karin kanssa soitettu, enimmäkseen siellä on ollut laulajia. Nyt meillä on rumpali, jota ei tähän mennessä ole ikinä ollut, Malinen kertoo. He haluavat levittää polkupyöräilyn ilosaEläkeläiset valtasivat Katinkullan Joka toinen vuosi järjestettävät Eläkeläiset ry:n kesäpäivät pidettiin tänä vuonna Vuokatissa. 6 PUHEENAIHEET SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 16. Ohjelmaan sisältyi myös uintia, vesivoimistelua, nyrkkeilyä, tanssia, suunnistusta, pyöräilyä ja aluejärjestöjen välinen hiihtokilpailu. Näköalattomuus ja arvottomuuden tunne ovat juuri se lannoite, joka ruokkii vihaa ja sitä kautta sellaisten järjestöjen kuin ISIL rekrytoinnin onnistumista Euroopassa. Listalla on muun muassa Kirkan, Hurriganesin ja CCR:n musiikkia. Kainuun aluejärjestö järjesti tiistai-illan avajaisten jälkeen tanssit Naapurinvaaran lavalla. Meidän Pändi esiintyy keskiviikkoiltana. Toisena bändikurssin vetäjänä toimii muusikko Kari Kuivalainen. Eläkeläisille bändikurssia vetävä Sauli Malinen kertoo, että kesäpäiville koottu yhtye, Meidän Pändi, pyrkii tarjoamaan toisenlaista musiikkitarjontaa. Urheilullinen Turunen saapui paikalle polkupyörällä Raisiosta, josta hänen kanssaan pyöräili neljä muuta eläkeläistä. On myös anteeksiantamatonta sallia alkuperältään vaikkapa suomalaisten nuorten, kuin myös tänne pakolaisina tulleiden nuorten syrjäytyminen. – Hyvinvointivaltioita ei saa ajaa alas, sanoi Kyllönen puhuessaan torstaina 15.6. Runsaan musiikkitarjonnan lisäksi kesäpäivillä pääsee myös liikkumaan. –Satavuotiaassa Suomessa riittää siivottavaa myös asenteissa, jotta rauhanomainen kehitys pääsisi jälleen vauhtiin: Eurooppaan tulleille perheille osoitettujen asuinalueiden slummiutumisen salliminen sekä toisen ihmisen kulttuurin ja uskonnon suoranainen ylenkatsominen saa aikaan ainoastaan ongelmia. kesäkuuta 2017 Anttijussi Ripaoja antti-jussi.ripaoja@slpmedia.fi Katinkullassa järjestettiin tällä viikolla kolmipäiväinen Eläkeläiset ry:n kesäpäivät -tapahtuma. Avajaispäivän hulinassa ehdittiin jo nauttia musiikkiesityksistä, kun Make ja Ritva Pakkanen lauloivat haitarin säestyksellä kaikille tuttuja ikivihreitä
239,66,95 639,Tarjoukset voimassa 23.6.2017 asti. Kainuussa toimii kattojärjestön lisäksi kahdeksan paikallisyhdistystä, joista on ollut apua järjestämisessä. – Tulin Tumin kaverina katsomaan uskallanko jäädä eläkkeelle, kun täällä on niin kovia jätkiä, Pitkänen virnuilee ja osoittaa Turusta. Päivien teema oli ”Suomi 100 – työllä rakennettu”. PIKKULA 500 Helposti asennettavissa. Perjantaina 16. Tapahtuma järjestetään pitkälti talkoovoimin. – Meillä ei ole tänä kesänä juurikaan omia tapahtumia, vaan keskitämme kaiken huomiomme näihin kolmeen päivään. Suomalainen laatutuote, joka on roiskevesisuojattu. Kesäpäivät päättyi torstaina päätösjuhlaan, jossa juhlapuheen piti europarlamentaarikko Merja Kyllönen. Anttijussi RiPAojA Yleisö innostui laittamaan jalalla koreasti. Pitkänen itse ei ole vielä eläkkeellä, mutta lähti Turusen seuraan tutustumaan eläkeläispäivien tarjontaan. Tapahtuma oli osa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden Suomi 100 –ohjelmaa.. Kaikki, mitä kahden kuukauden aikana tarvitaan kulkee mukana paitsi ruoka, joka ostetaan paikan päältä. Yhteensä Suomessa on yli 200 eläkeläisjärjestöä. vanhaan ulkohuoneeseen. kesäkuuta 2017 – SOTKAMO-LEHTI 7 nomaa ja tietoa terveysvaikutuksista varsinkin varttuneemman väen piirissä. – Se on ihan oma tapansa tutustua maahan, maisemiin ja ihmiseen. Ympärivuotiseen käyttöön. Me puhutaan turistipyöräilystä. Ensi vuoden alussa hän on lähdössä Kuubaan kahdeksi kuukaudeksi pyöräilemään. Hänen mukaansa yli 65-vuotiaat tarvitsevat edunvalvojia, varsinkin kun heidän määrä kasvaa kokoajan. Tiistaina järjestettiin Suomi 100 -tietovisan alkukarsinnat ja finaali kilpailtiin keskiviikkona. Kari Turunen (vas.) ja Pekka Pitkänen saapuivat kesäpäiville polkupyörillä. Ihmisiä saapuu Katinkullan pihaan jatkuvana virtana. Kesäpäivät järjestetään joka toinen vuosi, ja seuraavia aletaan Kainuun aluejärjestön puheenjohtajan Antero Kyllösen mukaan suunnittelemaan heti, kun edelliset päättyvät. Kotimaiset Jäspi LÄMMINVESIVARAAJAT 15-300 l sekä saunamallit Erinomainen valinta kotiin tai vapaa-ajan asuntoon. Eläkeläisjärjestöt ovat Pitkäsen mukaan ehdottoman tarpeellisia. Keskiviikkoaamuna avattiin Elämä 100-vuotiaassa Suomessa -valokuvanäyttely. KYSY TARJOUS ASENNETTUNA! MÖKKIHANAPAKETTI 1023F Tuo käyttömukavuutta mökille sekä kesäkeittiöön Oras-mökkihana ja vedenlämmitin. – Tasapaino, hengitys ja verenkierto tulee hyvin treenattua siinä. Ympäriltä kuuluu jatkuvasti iloisia huutoja ja tervehdyksiä, kun vanhat tutut ympäri suomen tapaavat toisiaan. Noin puolet juhlavieraista majoittuvat Katinkullassa, loput on sijoitettu Vuokatin ja Sotkamon alueen majoituspaikkoihin. Turunen on kiertänyt pyöränsä kanssa ympäri maailmaa. Sotkamon Kirjakauppa Keskuskatu 3 I Avoinna ma-pe klo 9-17 120 120 Sotkamon Kirjakauppa 120 vuotta! Sotkamon Kirjakauppa 120 vuotta! Lämpimästi tervetuloa täytekakkukahveille perjantaina 16.6.! Perjantaina klo 13.00 myös Tarja Leinosen kirjan Kirppu ja Rami Rautasen räpylä julkistamistilaisuus! tysyhteistyössä sekä ihmisten välisen eriarvoisuuden purkaminen vastaisivat enemmän tarpeisiin. Anttijussi RiPAojA Jotta mökki toimisi! Rajoitettu erä Separett kuivakäymälöitä! VILLA 9000 Separett Villa on erotteleva kuivakäymälä joka yksinkertaisuudellaan ja rajoittamattomalla kapasiteetillaan on kuluttajalle huoleton valinta. Juhlan, ja koko tapahtuman, teemana oli Suomi 100. Ja elinpiiri laajenee, Pitkänen sanoo. Vieraiden keskuudessa vallitsee iloinen tunnelma. Eläkeläiset ry:n kolmipäiväisille Vuokatin kesäpäiville osallistui liki 2 000 eläkeläistä ympäri Suomen. – Euroopassa ohjattaisiinkin puolustusteollisuudelle suunnitellut varat suoraan siviilisektoreille ja laitettaisiin koko arvovaltamme peliin sen puolesta, että kasvava eurooppalainen eriarvoistuminen pysähtyisi ja kansainvälisen asevarustelun sijaan ryhdyttäisiinkin purkamaan jännitteitä, ratkomaan käynnissä olevia konflikteja ja vaatimaan jälleen kansainvälistä aseistariisuntaa. Keittiöhana, jossa lenkkivipu, kääntyvä juoksuputki ja poresuutin
Komulainen) . . . Heinävaaraan Pyynpuottajat, toiminnantarkastaja . – Olen kyllä aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioita ja hyödyntänyt työssäni yritysten ja yhdistysten kehittämiseen suunnattuja julkishallinoon tarjoamia rahoituskanavia. Rotary International/D1400: Apulaiskuvernööri, Kainuu . Sotkamo-Vuokatti jäähalli Oy: hallituksen pj. Sotkamon kunnanvaltuutettu . – Kunnan sisällä ja kuntien välillä pitäisi tehdä enemmän yhteistyötä, joka hyödyttää molempia. . Toimintatapojen muutos on mahdollisuus saada asioita vietyä parempaan ja tehokkaampaan suuntaan, Seppänen uskoo. Koulutus: diplomi-insinööri, eMBA, HHJ . Seppäsen mukaan digiaikana alkaa olla sama, tekeekö töitä Heinämäessä, Lontoossa tai San Franciscossa. Kunnanhallituksessa tarvitaan osaamista ja kokemusta eri osa-alueilta. – Katsoin eri puolueiden arvomaailmaa, ja keskustalla oli paljon sellaisia asioita, jotka täsmäsivät omaan ajatusmaailmaani. Elävä Kainuu Leader, hallituksen varajäsen Yritykset . Harrastukset: yhdistystoiminta, metsän hoitotyöt, lavatanssit, golf, moottoripyöräily . – Virkamiehet yleensä käyttävät asioita etukäteen iltakoulussa arvioitavana. Sakari Seppänen hävisi kavereiden kanssa lyömänsä vedon, ja hävittyään ”joutui” asettumaan ehdokkaaksi vuoden 2012 kuntavaaleissa. Kuntapolitiikan ulkopuolelta tuleminen helpottaa Seppäsen mukaan asioiden hoitoa, koska vanhat rasitteet ja ennakkoasenteet eivät paina taakkana. . Miten yrityselämässä toimiva liiketoiminnan kehittäjä sopeutuu kunnallisen päätöksenteon prosessiin. Sotkamon kunnanhallituksen puheenjohtaja . – Näin ettei kaikilla ollut riittävää rohkeutta lähteä kunnanhallitukseen kahden vaikean vuoden jälkeen. Hän oli lyönyt vetoa, ettei Keskusta valitse Juha Sipilän kaltaista henkilöä puheenjohtajaksi. – En näe lisäarvoa sille, että itse olisin mukana joka asiassa, vaan hyödynnetään asiantuntemusta laaja-alaisesti ja tehdään hyviä päätöksiä yhdessä. . Hyväntekeväisyystyössä hän on mukana Rotary-toiminnan kautta. Diplomi-insinööriksi lukenut ja johtamisen eMBA -tutkinnon suorittanut senior advisor Sakari Seppänen tuntee johtamisja talousasiat kuin pesäpalloilija räpylänsä. Tosin olin äitini omaishoitaja joitakin vuosia sitten. Jos olin analysoinut jonkun jutun ja kerroin sen, se meni yllättävän hyvin perille. . KuKa. Vuokatti Areena, Hiukan kehittäminen ja Kajaani-Sotkamo -rakennemalli sekä työllistämiskeinojen löytäminen ovat listan kärjessä. . – Analysoimme tilanteen ja tarpeet yhteistyössä yrittäjien, kunnan ja kolmannen sektorin kanssa kanssa. Seppäsen tuotekehittäjän tie on kulkenut paperiteollisuudesta öljyyhtiöiden kautta mobiilimaailmaan. Sakari Seppäsen ensimmäinen valtuustokausi alkaa kunnanhallituksen puheenjohtajana. Yhdistystoiminta: . – Vaikka on kuntarajat, niin se ei saisi olla toiminnan kehittämisen esteenä, vaan yhteistyötä pitäisi lisätä. Paluumuuttajana Sotkamon Heinämäkeen kotitilalleen asettuneen Seppäsen asiakkaat ovat kaikkialla muualla kuin Sotkamossa. Että ymmärrän senkin puolen haasteet. . . Toki mielellään käyn tehtävän hoidon kannalta tärkeissä tilaisuuksissa. Ja onhan siellä toinenkin entinen puheenjohtaja, Osmo Polvinen. Virkamiehillä on käytännössä vastuu ja oikeus käyttää koko budjetti. Ammatti: Senior Advisor . – Virkamiehet toimivat vastuuntuntoisesti, että ei toteutettu suoraan ihan budjetin mukaista toimintaa. Pari vuotta sitten Sakari Seppänen valittiin kunnanhallitukseen yhdessä Aimo Korhosen kanssa. Vanhemmat: Toivo ja Aino Seppänen (os. Seppänen ottaa esimerkiksi viime vuoden, jolloin kunnan vuosikate saatiin reilusti positiiviseksi, vaikka budjetti olisi antanut mahdollisuuden toisenlaiseen lopputulokseen. Viime vuonna onnistuttiin tekemään kunnan talouden kannalta positiivisia säästöpäätöksiä. Energiayhtiö Loiste Oy: hallituksen varapuheenjohtaja Luottamustoimet . – Uskottavuus tuli ammattiosaamisen kautta. Seppänen myöntää kuulleensa kyllä paljon puhetta 1970-luvusta ja miten ennen tehtiin, mutta katsoo itse mieluummin eteenpäin kuin taaksepäin. Jos olin analysoinut jonkun jutun ja kerroin sen, se meni yllättävän hyvin perille.”. Viimeisen parin vuoden aikana on kunnan johtoryhmä vaihtunut. Elinkeinoasiat edellä Sakari Seppänen harrastaa kylätoimintaa, metsän hotoa, lavatansseja, golfia ja moottoripyöräilyä. Entä kuntien yhdistäminen. Sipilä oli Seppäselle joistakin aiemmista työtehtävistä tuttu. Tietysti hänellä on myös vaaleissa saatu mandaatti siihen. Seuraavaksi piti miettiä, minkä puolueen listalle voisi lähteä. Kyllä me saimme parin vuoden aikana vähän oikaistua sitä tilannetta. kesäkuuta 2017 Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Tie politiikkaan voi käydä yllättäviä reittejä pitkin. Korhonen puheenjohtajaksi ja Seppänen jäseneksi. kylätalo Heinis, taloudenhoitaja . Verotuloihin elinkeinoelämän kehittämisellä voidaan vaikuttaa ja sitä kautta turvataan palvelujen tuottaminen jatkossakin, Seppänen perustelee. Seppänen ei kaipaa itselleen erityistä jalusta-asemaa, eikä hän usko joka paikkaan ehtivänsäkään. . Eikö se toisi kaivattuja säästöjä. – Kun Kainuussa on noin 75000 asukasta ja 9 kuntaa, joudutaan jossain vaiheessa miettimään varmasti hallinnon suhteuttamista asukasmäärään. . . Olen toiminut pitkään tuotekehittelytehtävissä ja siellähän aina katsotaan tulevaisuuteen ja mietitään, mitä voitaisiin tehdä paremmin. Ykkösasiaksi Seppänen nimeää alkavalla valtuustokaudella ehdottomasti elinvoima-ja kuntastrategian päivittämisen ja myös toimenpidesuunnitelman tekemisen. Iltakouluasiaa tulen edelleen korostamaan. Keskeneräisiä asioita tuodaan keskusteluun, mutta ei vielä päätettäväksi. – Tämä on se syy, miksi Aimo Korhonen on kunnanhallituksessa, vaikka hän ei itse tahtonut. – Onhan se hitaampaa käsittelyaikojen pituudesta johtuen, mutta jos virkamiesvalmistelu tehdään hyvin, niin päätöksiä tekevällä luottamushenkilöpuolella se on helppoa. – Menneisyydestä haetaan asioille selkänojaa. Syntynyt 1961, Sotkamossa, Heinämäen kylä/Uutela . Hän jakaa mielellään vastuuta ja tulee delegoimaan tehtäviä kunnanhallituksen jäsenille. 8 SOTKAMO-LEHTI – Perjantaina 16. Päätämme toimenpiteet, jotka vievät alueen kehittämistä samaan suuntaan Sotkamon ja kuntalaisten parhaaksi. Sanoin, ettei häiritse ja toivon, että siellä syntyy keskustelua ja on asiantuntemusta. 106 ääntä kuntavaaleissa kerännyt Seppänen suhtautuu kunnan asioiden hoitoon puhtaan ammattimaisesti. – Kunnassa oli johtamisja talousvaikeuksia, ja haettiin sellaista henkilöä, joka oikeasti ymmärtää talousasioiden päälle ja sen, mitä tilanteelle pitäisi tehdä, Seppänen muistelee. Seppänen työskentelee freelancerina ja kehittää tilaustyönä asiakasyritysten liiketoimintaa. Sotkamosta tulee entistä parempi paikkaa elää ja asua. – Minulla on enemmän työja elinkeinopuolen osaamista kuin osaamista koulutustai hoivatyöstä. Perhe: tytär opiskelee taloustieteitä yliopistossa Skotlannissa Pekka LassiLa uusi valtuutettu A Uskottavuus tuli ammattiosaamisen kautta. Kuntien yhdistämistä isompana kysymyksenä Seppänen näkee mahdollisen maakuntauudistuksen, jossa sotkamolaisilla ja maakuntatason päättäjillä tulee olemaan kova edunvalvontatehtävä erityisesti sote-palveluissa sekä elinkeinoja työllisyyspalveluissa. . . – Kunnan tulot muodostuvat pääasiassa valtion tulonsiirroista ja verotuloista. – Nyt kunnassa on hyvä johtoryhmä, jonka kanssa pystyy toimimaan ja saamaan asioita eteenpäin. Sellaisia mahdollisuuksia on oikeastaan aika paljon, eikä niitä ole hyödynnetty täällä täysimääräisesti. Ilman erityistä kampanjaa ääniä kertyi runsaat kolmekymmentä, ja Sakari Seppäsestä tuli varavaltuutettu. – Aimo kysyi, että eikö minua häiritse, jos hallituksessa istuu entinen puheenjohtaja. . . . – Näen tärkeänä, että kunnan tulokehitys paranisi lisääntyvien työmahdollisuuksien kautta ja samalla menot saataisiin pidettyä hallinnassa. . työllisyystyöryhmän jäsen . Matkapäiviä on kiivaimpana aikana tullut yli sata vuodessa, mutta nykyään kohtuulliset 30–40. Siitä se lähti
Sotkamo-Lehti // Perjantaina 16. kesäkuuta 2017 // b9 2/2017 | 15.6.2017 Kuva Eeva Mäkinen, Metsähallitus
Kaikkea tätä ja paljon muuta on mukana, kun suomalaiset ja Suomen ystävät juhlistavat satavuotiasta Suomea. Samalla opiskelijat ja eri-ikäiset erilaisissa elämäntilanteissa olevat ihmiset kohtaavat. Noin puolet lahjoista on nyt annettu, loput luovutetaan syyslukukaudella. Perheitä on autettu korjaamalla kodinkoneita, tarjoamalla lounasta lahjoituselintarvikkeista ja siivoamalla. Konsertissa kerättiin siirtolaisten sukulaisten tervehdyksiä vieraskirjaan, joka luovutetaan lokakuussa Torontossa Kanadan suomalaiselle kulttuuriliitolle. Katso lisäkuvat Kuva Marko Karvonen Suomi 100 Kainuussa Pääkirjoitus Paula Lehtomäki Valtiosihteeri Suomi 100 -hallituksen puheenjohtaja Kuva Valtioneuvoston kuvapankki. KAO:n lahjat ovat tuotteita tai palveluja, jotka liittyvät antajiensa opintoalaan, joten lahjat ovat yhtä moninaisia kuin ammattiopiston koulutustarjontakin. Samoin keskeisenä sisältönä ovat hankkeet, jotka luovat pohjaa tulevaisuuden Suomen rakentamiseen. Ohjelmakoosteen materiaalia julkaistaan Hyvän Tahdon eleenä myös kunnan nettisivulla ja sosiaalisessa mediassa ja esitetään Paltamon kylämonumenttien paljastustilaisuuksissa. Suomi on hyvä maa. Monissa asioissa parempi kuin itse aina tulemme ajatelleeksikaan. Konsertin nimi oli Muista minua, musiikkia ja muistoja Suomesta – teemana siirtolaisuus. Meidän näköisemme juhlavuosi Paltamosta löytyy Hyvän Tahdon Jättiläisiä Ammattiopiston opiskelijoiden sata lahjaa kainuulaisille Paltamossa kasvatetaan Hyvän Tahdon Jättiläisiä ja kannustetaan juhlavuoden Yhdessä-teeman mukaisesti sukupolvien kanssakäymiseen. Arvokkuutta, hiljaisuutta ja hilpeyttä. Satavuotiasta juhlistetaan koko vuoden ajan kaikkialla Suomessa ja lähes sadassa maassa ulkomailla. Niitä ovat esimerkiksi kansanvalta, tasa-arvo, koulutus, oikeusvaltio ja sananvapaus. Lapsille on järjestetty välituntiliikuntaa, parturipalveluja ja virkistyspäiviä. Lahjat auttavat ihmisiä arjessa ja tuottavat hyvää mieltä. Monet kainuulaiset ovat jo saaneet nauttia lahjoista, joita Kainuun ammattiopiston opiskelijat ovat antaneet Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Yhdessä rakennamme tälle maalle myös hyvää tulevaisuutta. Tervetuloa vielä ehtii! Juhlavuosi rakennetaan yhdessä. Suomi 100 Kainuussa 2 Saunomista, neulomista ja kuorolaulua. Kysyimme suomalaisilta, mitä he ajattelevat itsenäisyyden satavuotisjuhlavuodesta. Kaikissa näissä keräämme huippusijoituksia kansainvälisissä vertailuissa. Myös elinympäristömme puhtaus hakee vertaistaan. Juhlavuoden tavoitteena on vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnettamme. Kevään koululaistempauksessa yhdessäoloa ryyditti kooste, jonka elokuvakurssin oppilaat Matti Valtanen ja Harri Härkönen tekivät Norssikarnevaalien ohjelmasta. Kainuulaiset ovat olleet ilahduttavalla tavalla juhlavuodessa mukana. Kaikkien alojen opiskelijat ovat innolla mukana, ja lahjat on otettu kiitollisina vastaan. Innostava tulos on, että yli 97 prosenttia aikuisikäisistä suomalaisista on juhlavuodesta tietoinen ja jopa noin 800 000 haluaisi järjestää siihen liittyvää ohjelmaa. Juhlavuoden ytimessä ovat suomalaisen yhteiskunnan vahvuudet. Koulun viimeisellä viikolla 8A-luokan kummioppilaat jalkautuivat hoitokoteihin ja esittivät koosteen samalla seurustellen ikäihmisten kanssa. Maakunta nousee eturiviin, kun juhlavuoden kansallispuisto vihitään Hossassa. Norssikarnevaalien Suomi 100 -juhlakonsertin pääesiintyjiä olivat Jenna Bågeberg ja Raimo Salo. Juhlavuodesta on muodostumassa moni-ilmeinen. Meidän näköisemme Suomi 100. Ikäihmisille on tarjottu lihaskuntopäivä, ulkoilutusta, haavekuvien valokuvausta, tilojen stailausta, maatilaretkiä ja kahvitarjoilua. Ohjelmassa pyritään kuvastamaan paitsi itsenäisyyden sadan vuoden historiaa, myös nykypäivän Suomea. Se on tärkeä perintö luonnonläheiselle kansakunnalle myös seuraavalle vuosisadalle
Tapahtumaketju huipentuu Kainuun kansainvälisimpään ja maamme vanhimpaan kamarimusiikkitapahtumaan Kuhmon Kamarimusiikkiin. Kuulkaa korpeimme kuiskintaa Ristijärvellä opetellaan juustoleiväntekoa Paleface, kuva Timo Happonen Tytär ja isä, kuva Stefan Bremer Katso lisäkuvat Juustoleipämessut Ristijärvellä, kuva Jouko Sievänen. Kainuun tapahtumissa ollaan suomalaisen kulttuurin juurilla: Elias Lönnrotin jäljessä tänne tulivat Kalevalasta innoittuneet kansallisen kulttuurin kultakauden taiteilijat. Sitten vetovastuun ottaa maamme vanhin sanataiteen tapahtuma Kajaanin Runoviikko. 3 Suomi 100 Kainuussa Kuulkaa korpeimme kuiskintaa yhdistää maakuntalaulun sanoilla Kainuun merkittävimmät Finland Festivals -tapahtumat kuukauden mittaiseksi tapahtumasarjaksi. heinäkuuta konsertissa lausutaan suomalaista runoutta Händelin ja Mahlerin orkesteriteoksien lomassa. Ryhmät esiintyvät myös sunnuntaina 6. Kansanmusiikkijuhla Sommelo tarjoaa Värikallioiden konsertin lisäksi monia muita konsertteja, runolaulun ja arkaaisen musiikin koulutusta sekä Suomi 100 -yhteislaulujen illan. elokuuta kiinnostuneet pääsevät itse opettelemaan perinneruokien valmistusta työpajoissa. Katvelan ja keskuskoulun alueelle keskittyvään tapahtumaan odotetaan yli 2 000 kävijää. Hän myös valitsee tiiminsä kanssa yleisön työpajoissa valmistamista juustoleipäherkuista parhaan ja erikoisimman. Siellä paistetaan juustoleipää, leivotaan rieskaa ja karjalanpiirakoita sekä neuvotaan erilaisten perinteisten käsitöiden valmistamista. Kajaanin Runoviikko huomioi erityisesti Suomen itsenäisyyden ajan kulttuurin tekijöitä sanataiteen, kuvataiteen ja tanssin keinoin. Kainuulaiset juuret löytyvät niin Eino Leinolta kuin Ilmari Kiannolta ja Veikko Huoviselta. Runoviikon viimeinen ja Kamarimusiikin ensimmäinen päivä yhdistävät nämä kaksi tapahtumaa: Kajaanin 9. Tapahtumat alkavat Sommelon konsertilla Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kansallispuistossa Hossassa, minkä jälkeen Sommelo jatkuu Kuhmossa ja Vienan Karjalassa. 28.6.– 22.7. Runoviikko tarjoaa yhteensä 66 esitystä mukaan lukien neljä ensi-iltaa, sanataidetyöpajan lapsille, teatterityöpajan nuorille sekä lausuntataiteen koulutusta. Lauantaina 5. Kansainvälistä väriä tuovat Veisuiden kutsuma petroskoilainen Dom-Kantele ja Marttojen ystäväpaikkakunnalta Kazarista Unkarista tuleva nuorten kansantanssiryhmä. Elokuussa järjestettävillä Ristijärven Juustoleipämessuilla juhlitaan maakunnan rikasta ruokaja käsityöperinnettä. 5.8. Samoihin juuriin ovat kiinnittyneet myös Sommelo, Runoviikko ja Kamarimusiikki: kesällä 2017 tapahtumat tarjoavat yli 200 tilaisuutta, joihin on nivottu eri tavoin Suomi 100 -teemoja. Suomi 100 -teemaa edustavat Pohjoinen valo -konsertti (18.7.), nuoret suomalaiset muusikot, suomalaisen grafiikan ja muotoilun näyttelyt sekä festivaaliravintoloiden tarjonta. Kuhmon Kamarimusiikki tarjoaa yli sata tilaisuutta – konsertteja, ohjelmaja soitinesittelyjä, kurssija lastenkonsertteja sekä taidenäyttelyjä. Korvet kuiskivat Musiikkijuhla Sommelossa, Kajaanin Runoviikolla ja Kuhmon Kamarimusiikissa 28.6.?22.7.2017. Juustoleipämessujen musiikkiohjelma tuotetaan yhdessä Veisuuvestivaalin kanssa. elokuuta ennen Soile Isokosken konserttia. Lisäksi ohjelmassa on kilpailuja, Rautavaaran nuorisosirkus, taikuri Tapio Salomaa, paikallinen miesten tanssiryhmä Väliorit sekä orkesteri Pihkaniska viihdyttävät messuvieraita. Kansainvälisessä seminaarissa pohditaan suomalaista kulttuuria, kansainvälistä vuorovaikutusta ja runolaulua. Messuille saapuu huippukokki Janne Pekkala, joka tarjoaa kokkausnäytöksiä juustoleivästä. Tapahtumaan liittyy myyntitori, ja Kainuun Mobilistit sekä Kajaanin agilityharrastajat esittäytyvät
Itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi Suomen pohjoisin edelleen liikenteessä oleva matkustajahöyrylaiva S/S Kouta järjestää juhlaristeilyn Kajaanista Vaalaan ja takaisin. Sata vuotta sitten ei pendelöinti Kainuun kylien ja Kajaanin välillä ollut niin helppoa kuin nykyisin. klo 15.00 Maakuntajuhla, Kuhmo, Kuhmo-talo 9.9. Lisäksi mukaan saatiin paikallisia lapsikuoroja. Juhlakonsertti 100-vuotiaalle Suomelle Juhlassa saa ensiesityksensä Sadan vuoden soitto -konsertti. Kuoronjohtaja Jarmo Kokkonen kertoo, että ajatus satavuotiaan Suomen onnittelusta poikkeuksellisen juhlavalla tavalla syntyi pari vuotta sitten. Edellisen kerran kuorot tapasivat Sotilassoittokunnan jäähyväiskonsertissa vuonna 2013. Juhlaristeilyn tunnelmia voi seurata Höyrylaiva Koudan Facebookissa www.facebook. com/oulujarviristeilyt.Höyrylaivatunnelmaa pääsee kokemaan myös heinäkuussa järjestettävillä yleisöristeilyillä, joista lisätietoja löytyy osoitteesta www.oulujarviristeilyt.fi. Asioille lähdettiin hevoskyydillä tai jalkapatikassa, nopein kulkuväline oli höyrylaiva. Suomen itsenäistyessä höyrylaivaliikenne Kainuun vesillä oli vilkkaimmillaan. Ajasta ennen itsenäisyyttä sekä itsenäisyyden varhaisten vuosien musiikista jatketaan sota-ajan lauluihin ja sieltä kepeämpien tunnelmien kautta nykypäivään. Tänä vuonna maakuntajuhla järjestetään satavuotiaan Suomen kunniaksi poikkeuksellisesti sunnuntaina 13. Kajaanista kulki päivittäin useita laivavuoroja Sotkamoon, Paltamoon ja Vaalaan. Suomen satavuotisjuhlien kunniaksi mieskuorojen ja puhallinorkestereiden yhteistyötä on hyvä jatkaa. Konsertti päättyy luonnollisesti Jean Sibeliuksen Finlandiaan. Juhlapuhuja on Kuhmossa syntynyt Suomi 100 -hallituksen puheenjohtaja, valtiosihteeri Paula Lehtomäki. klo 18.00 Kajaani, Kaukametsä 16.9. klo 17.00 Nurmes, PielisAreena 17.9. Vaalassa laivaan pääsee myös tutustumaan satamassa klo 13–14. Kaiken kaikkiaan lavalle nousee noin 80 mieslaulajaa, noin 60 lapsikuorolaista sekä 40-henkinen puhallinorkesteri. klo 16.00 Suomussalmi, Liikuntahalli. Maakuntajuhlassa jaetaan perinteiseen tapaan Pro Kainuu -palkinnot. Perillä Kajaanissa ollaan iltakahdeksan aikoihin. Ideasta innostuivat Kuhmon Mieslaulajat, Kajaanin Mieslaulajat, Sotkamon Mieslaulajat, Kuhmon Puhallinorkesteri sekä Kajaanin Puhallinorkesteri. Konsertin taustalla on Kainuun mieskuorojen pitkäaikainen yhteistyö Kainuun Sotilassoittokunnan kanssa. Suomi 100 Höyrylaivaristeily Oulujärvellä Sadan vuoden soitto maakuntajuhlassa Kuhmossa 13.8. Juhlaristeilyn kaikki matkustajapaikat on varattu, mutta risteilyn lähtöä ja saapumista voi seurata sekä Kajaanissa että Vaalassa. Arrigo Christian Blomin luotsaama Kuhmon Puhallinorkesteri ja Ari Tammisen johtama Kajaanin Puhallinorkesteri luovat vankan pohjan kuoroille. Sadan vuoden soitto -konsertin ohjelmisto on läpileikkaus suomalaisen musiikin historiasta. elokuuta Kuhmo-talolla. Katso lisäkuvat Kuva Eeva Mäntymäki SS Kouta Oulujärvellä, kuva Tuomo Artama Sadan vuoden soitto -konsertit 2017 13.8. Osa risteilyn paikoista jaettiin yleisöarvonnan perusteella eri vuosikymmeninä syntyneille kainuulaisille, vanhimmat risteilyvieraat ovat 1920-luvulla syntyneitä. Suomi 100 Kainuussa 4 Kainuun maakuntajuhlaa vietetään yleensä Kanervan päivänä 14.8. Lisäväriä saadaan naapurimaakunnasta, sillä Nurmeksen Musiikkiyhdistyksen Mieskuoro on lähtenyt mukaan projektiin. klo 18.00 Sotkamo, Sotkamon kirkko 10.9. Juhla on kaikille avoin ja ilmainen, ja kaikista kunnista järjestetään juhlaan kuljetukset. Bussilippuja saa kuntien kirjastoista sekä Kajaani Infosta noin kolme viikkoa ennen juhlaa. Risteily järjestetään lauantaina 17.6.2017 perinteisen aikataulun mukaisesti: laiva lähtee klo 7 aamulla Kajaanista Kalkkisillan laiturista, on Vaalassa noin klo 13 ja lähtee Vaalasta takaisinpäin klo 14. Erityisen lisän ohjelmistoon tuovat Lauri Salliselta tilattu Satain vuotten laulut -teos sekä Herman Rechbergerin nuotiton teos Vanha linna
www.superjymy.fi 25.– 30.7. Tapahtumaan odotetaan yhteensä neljää-viittätuhatta kävijää. 20.6. heinäkuuta. Tarjontaa voi seurata Kainuun Liikunnan sivuilla osoitteessa www.kainuunliikunta.fi ja Facebookissa osoitteessa Unelmat liikkeelle Kainuu. Televisioitavassa ottelutapahtumassa on mukana myös Kainuun Prikaati välineistöineen sekä kainuulaisia yhdistyksiä, jotka järjestävät tapahtumia Suomi100-teemalla. Kainuun Rastiviikko 2016 Yhdessä parempia 2017, kuva Janne Kuronen Kuva Eeva Mäntymäki. Samalla kun juhlimme 100-vuotiasta Suomea, muistamme 95-vuotiasta kansallisurheiluamme pesäpalloa. kesäkuuta, jolloin vastaan asettuu Jymyn viime vuosien kovin kilpakumppani Vimpelin Veto. Järjestämisvuorossa on Kuhmon Peurat, ja Rastiviikko suunnistetaan Rastinkylällä 25.–30. Juhlavuosi näkyy muun muassa Kuhmon kirjastossa näyttelyssä, jonka teema on ”Liikuntaa 100 vuotta Suomessa, Rastiviikko 50 vuotta Kainuussa.” Lisäksi juhlavuotta juhlistetaan Rastirallilla, jossa teemana on satavuotias Suomi. 5 Suomi 100 Kainuussa Kainuulainen liikkumisen unelmavuosi on Suomi 100 -juhlavuoden hanke, jonka tarkoituksena on kannustaa kainuulaisia liikkumaan ja edistää eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Kuntosuunnistajille on tarjolla avoimia sarjoja jokaiselle taitotasolle, ratavaihtoehtoja on kaikkiaan yhdeksän. Viisikymppinen Rastiviikko juhlii Kuhmossa Saa hyppiä! Kuva Kainuun Liikunta Sotkamon Jymyn Suomi 100 -ottelu Hiukan pesäpallostadionilla järjestetään Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi näyttävä ottelutapahtuma tiistaina 20. Rastiviikko on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Unelmat liikkeelle Suomi 100 -kesässä Tänä kesänä Rastiviikolla on 50-vuotisjuhlat. Ja heinäkuun lopussa suunnistetaan Kuhmossa Kainuun viisikymmenvuotiaalla Rastiviikolla – kaikki ovat tervetulleita kokeilemaan tätäkin lajia. Kesällä 2017 Kainuu on siis tulvillaan erilaisia liikuntatapahtumia: soutua, melontaa, rullasuksihiihtoa, vaellusta ja retkeilyä yöllä ja päivällä, marjastusta ja maratonia
| Juhli luontoa 26.8. Patikointireittien opaskyltit uusitaan, ja rinnalle merkitään upouusi maastopyöräilyreitistö. Hossa on puettu juhlavuoden kansallispuiston arvoiseen asuun reilussa vuodessa. Myös Kainuun korvessa kajahtaa: Hossassa esiintyvät noin kuudenkymmenen henkilön kokoonpanolla Kaukametsän kamarikuoro sekä Kajaanin Mieslaulajat. kesäkuuta alkaen. Tulipaikoilla iskevät juttua erilaiset puhujavieraat: kirjailija Mikko-Pekka Heikkinen turisee omista eräkokemuksistaan ja ötökkätutkija Reima Leinonen avaa yöperhosten elämää. Tarinakirjoon tuovat osansa muun muassa emerituspiispa, runolaulaja ja valokuvataitelija. Työn alla on ollut kämppiä, siltoja, laitureita ja laavuja. Lista on loputon. Korvesta kajahtaa elokuussa 26.8. Kuusamo järjestää Hossan kunniaksi kansallispuistopäivän avajaisia edeltävänä perjantaina 16. Juhlapäivän kruunaa iltaohjelma, joka kutsuu muun muassa keskiyön konsertteihin ja yöpymään yön ulkona uudessa kansallispuistossa. Seuraavat luonnon päivät: Rakastu kesäyöhön 17.6. Värikallion kalliomaalauksille johtaa uusi katselulava, ja Julma-Ölkyn kanjonijärven yli kurottaa riippusilta. Kaikkien aikojen kansallispuistoavajaiset Kansallispuiston avajaiset ovat iso juhla. Pekko Käpin jouhikko soi ja tanssija Reijo Kela palaa jälleen esiintymään kotikonnuilleen. Juhlassa pääsee kokeilemaan kalastusta, uutta trendilajia sup-lautailua, melontaa ja maastopyöräilyä. Veikko Leinonen nostaa esille muutamia esimerkkejä: – Äänessä ovat Mieskuoro Huutajat, Jaakko Laitinen & Väärä Raha, Tuulettaret ja Jukka Takalon kajakkiorkesteri. Suomen kaikissa kansallispuistoissa kajahtaa 26.8. Silloin Suomesta tulee maailman ensimmäinen maa, joka liputtaa virallisesti luontonsa kunniaksi. kansallispuisto. Suomi 100 Kainuussa 6 Hossa on retkeilyalueena maan v a n h i m p i a , mutta itsenäisyyden juhlavuonna Hossasta vihitään Suomen 40. 9.– 17.6. Suomussalmen kunnan järjestämä Hossan juhlaviikko nostattaa yhdessä tekemisen ja juhlimisen tunnelmaa jo 9. musiikki, kun kuorot jalkautuvat luontoon. Suuren tapahtuman pysäköintijärjestelyt ovat haasteelliset, niin että parkkeeraamiseen ja siirtymiin kannattaa varata aikaa, hoksauttaa tapahtumatuottaja Veikko Leinonen. Hossa on siis valmis juhlaan. kesäkuuta, kaikki kynnelle kykenevät kutsutaan Hossaan ulkoilevaan kansanjuhlaan. Retkeilyasussa alttiina yllätyksille Hossan luontokeskuksen lähiympäristöön rakennetaan avajaispäivänä taiteen ja tarinoiden satumetsä. elokuuta. Suomen luonnon päivänä kaikkia suomalaisia kannustetaan kattamaan illallinen ulkosalle, elokuun hämärtyvän taivaan alle. Kuva Eeva Mäkinen, Metsähallitus Kuva Tobias Meyer, Wild Taiga Katso lisäkuvat. Hiidenportissa esiintyy Sotkamon Mieslaulajat. Itse avajaispäivänä, lauantaina 17. Hossan juhlaohjelmistoon voit tutustua osoitteessa: www.hossanjuhlat.com. kesäkuuta. Ohjelmassa on Suomi-teemaista musiikkia. Myös luontokeskus on vaihtanut ilmeensä. Maastossa on korjattu vanhaa ja rakennettu uutta pienestä suureen. Neljättä Suomen luonnon päivää juhlitaan sata päivää ennen satavuotiaan Suomen itsenäisyyspäivää, 26. – Juhlaväen on hyvä ottaa huomioon, että Hossa on luontokohde. Juhla metsän sylissä tuo kesän ja kansallispuiston Ju h l av u o d e n neljän luonnon päivän kimara huipentuu elokuussa
Hossan luontopolku | 5. Sunnuntaina 18.6. 7 Suomi 100 Kainuussa NURMISELKÄ SEIPINIEMI e LUONTOKESKUS ÖLLÖRI HUOSIHARJU HUOSIUSJÄRVI KEIHÄSLAMPI HUOSILAMPI WC Inva WC 1 km 500 m 1. Hossa vesillä | 10. Seipiniemi | 11. Esteetön tulipaikka | 8. kuljetus lähtee Jalonniemi-talon edestä klo 8 ja paluukuljetus avajaisten päätyttyä klo 16.30. Tapahtumatori | 2. Ajankohtaisen tiedon kuljetuksista ja ohjelmasta löydät osoitteesta www.hossanjuhlat.com Linja-autolla pääset vaivattomasti Hossaan Kuva Suvi Pyykkönen Katso lisäkuvat. Papin petäjä 9. Metsäinen juhlalounas | 6. Tulipaikka Myyttinen Hossa | 7. Suosi siis tarjolla olevia bussikyytejä juhlaviikon ja avajaispäivän aikana! Juhlaviikolla opastettu linja-autokuljetus kulkee päivittäin Hossan ja Suomussalmen väliä. välillä linja-auto lähtee Suomussalmelta Jalonniemi-talon edestä klo 8.30 ja paluukuljetus luontokeskukselta klo 15. 12.–16.6. Sulava Kekkonen | 12. Tapahtuma-alue ja metsä ottavat meidät kaikki syleilyynsä, mutta pysäköintijärjestelyt ovat haasteellisia. Tulipaikka | 4. Avajaispäivänä 17.6. Katso karttapaikkojen ohjelmanumerot: www.hossanjuhlat.com Hossan kansallispuisto on luontokohde, jota ei ole rakennettu suuria joukkoja varten. linja-autokuljetus Mehtämessuun lähtee Jalonniemi-talon edestä klo 9 ja palaa takaisin Suomussalmelle messun päätyttyä. Luontokeskus | 3. Metsähotelli | Hossan avajaisten juhlakattaus on laaja
Kainuulainen metsästyskulttuuri on olennainen osa Suomi 100 -juhlavuotta, onhan Kainuu asutettu hyvien riistamaiden ja kalavesien vuoksi. klo 9–16 ja lauantaina 16.9. Puheenjohtaja Matti Reinikan mukaan Puokion Metsästäjät juhlistaa tänä vuonna suomalaista eräkulttuuria teemanaan järkiperäinen metsästys ja riistanhoito, niiden edellyttämä luonnonsuojelu ja ampumaurheilu. Juhlat pidetään seuran metsästysmajalla lauantaina 15. Se toteutetaan suurelta osin nuorten talkoovoimalla. Juhlat pidetään keskellä kesää, jotta mahdollisimman monet kesäpuokiolaiset pääsevät mukaan. Miehen kosketus Ensi-ilta 2.9.2017 Sissilinnassa. Suomi 100 Kainuussa 8 Rockja heavyhenkinen musiikkitapahtuma LankaFest tuo Puolangalle laadukasta musiikkitarjontaa ja yhteisöllisyyttä. Kesä-heinäkuun vaihteessa (30.6.–1.7.) järjestettävän tapahtuman organisoi Puolangan kunnan nuorisotoimi. Suomen juhlavuoden kunniaksi kaikki esiintyjät ovat suomalaisia. Teoksessa esiintyvät Panu Huotari, Janne Kinnunen, Mikko Orpana, Kimmo Penttilä ja Heikki Törmi. Markkinajärjestelyistä vastaavat Kainuun ammattiopiston opiskelijat. Tapahtumassa esiintyy tukku kotimaisia kärkinimiä: Sonata Arctica, Battle Beast, Thunderstone, Dreamtale, S-Tool, Shiraz Lane, Temple Balls, Electric Deathbeat, VH Frenzy ja Sniffer. Nälkämaan markkinat – koulutuksella kylläiseksi -nimi yhdistää satavuotiaan Suomen ja 120-vuotiaan Seppälän oppilaitoksen historian nykyaikaiseen pienyrittäjyyteen ja tulevaisuuden biotalouteen. klo 9–14. Hirvisoppaa varataan 300 juhlijalle, ja sitä voi nauttia metsästysaiheisen ohjelman parissa. Juhlavuoden kunniaksi markkinoilla on tarjolla sata paikkaa paikallisille pienyrittäjille. Markkina-alue jakautuu Kirkkoahontien molemmin puolin Seppälän ja Impilinnan alueelle. Kajaanin Kaupunginteatteri ja Vaara-kollektiivi tuovat alkusyksystä ensi-iltaan suomalaisten miesten kosketushistoriaa tutkivan dokumenttiteatteriesityksen Miehen kosketus. Tämän kesän LankaFest 2017 on järjestyksessä kahdeksas. Juhlat jatkuvat illalla Puokion oman tytön Suvi Hiltusen orkesterin tahdissa. Miehen kosketus on kaunis, syvä ja koskettava matka lapsuuden, poikuuden, miehuuden ja vanhemmuuden maisemiin. Miehen kosketuksen koreografiasta vastaa Mikko Orpana, äänisuunnittelusta Janne Masalin ja Ilkka Tolonen, valosuunnittelusta Olli Seppänen ja pukusuunnittelusta Maria Tolonen. Vuosittain järjestettävät peijaiset ovat kylällä vuoden kohokohta, sillä seura yhdistää nykyisiä ja entisiä kyläläisiä ja alueen mökkiläisiä. Impilinnaan johdattaa elävä markkinakuja, jossa vietetään perjantaina iltamia klo 18– 20. Mitä suomalaiset miehet ajattelevat suhteestaan naisiin, hellyyteen, erotiikkaan, väkivaltaan, isyyteen. Puokion Metsästäjät juhlistaa 50-vuotista eräkulttuuria 15.– 16.9. heinäkuuta klo 13–17. Autoliikenne markkinoille siirtyy Kirkkoahontieltä Heinisuontielle. Eino Saaren käsikirjoittama ja ohjaama esitys perustuu liki 50 tavallisen suomalaisen miehen ja 25 asiantuntijan haastatteluille. Mitä tapahtuu kun maaseudun pojat, urbaanit duunarit, Talvisodan lapset, metsien miehet ja koti-isät puhkeavat puhumaan suhteestaan kosketukseen. Vuosien aikana pienestä paikallistapahtumasta on kehittynyt lähes tuhat henkeä tavoittava festari. Markkinat ovat avoinna perjantaina 15.9. www.facebook.com/ Miehenkosketus Kajaanin Kaupunginteatterin Miehen kosketus – Sylin kaipuusta, ihon tiedosta 2.9. Lisätietoja: www.puolankainfo.fi/ lankafest N ä l k ä m a a n m a r k k i n a t (15.–16.9.) jatkavat Seppälän maalaismarkkinoiden perinnettä. Kuva Jani Liimatta Battle Beast, kuva Juuso Soinio & Aki Anttila Puokion Metsästäjät juhlii seuran 50-vuotista taivalta Suomi 100 -tunnuksin. kerran Lankafest 2017 Seppälän maalaismarkkinoista Nälkämaan markkinat 15.7. Esityksen ensi-illan yhteydessä Sissilinnassa avataan Jani Liimatan toteuttama valokuvanäyttely. Myyntipaikat ovat varattavissa YritysAmiksen INFOsta osoitteesta Vuorikatu 2 tai puhelimitse numerosta 044 7147 711. Puolangalla jo 8. Puokion Metsästäjät hirvenmetsästyksessä, kuva Pekka Karhu 30.6.– 1.7.
Köyhyys vaivasi monia, osa lapsista kiersi kerjäämässä. Kainuun Museo Asemakatu 4, 87100 Kajaani Avoinna ma, ti, to, pe, su klo 12–16 ke klo 12–19 1.7.–20.8. Esityspaikka Sotkamon vanha työväentalo Ensi-ilta lauantai 1.7.2017 klo 19 Lisätietoja ja lippuvaraukset info@teatterihavukka.net tai puh. Oppivelvollisuuslaki säädettiin vuonna 1921, mutta sen käyttöönotossa oli 16 vuoden siirtymäaika. Unelmien maan on ohjannut Anne Ballini. Leino kuului siihen aikakauteen, jolloin suomalaisuus muovautui ristiriitaisissa olosuhteissa valtiolliseksi itsenäisyydeksi. 044 7255 800 www.teatterihavukka.net Facebook: Teatteri Havukka Instagram: #teatterihavukka Suomen itsenäistyessä maan väkiluku oli 3,1 miljoonaa. Kuvataiteilija Irja Juntunen, taiteen tohtori Petra Falin ja taiteilija-tutkija Priska Falin hyödyntävät teoksissaan suomalaista ja kainuulaista sukuja kulttuurihistoriallista aineistoa. Sanomalehdet, kirjallisuus ja vanhempien veljien vaikutteet ruokkivat runoilijan alkumatkaa. Esityksiä on myös Vaalassa, Sotkamossa, Paltamossa ja Kuhmossa. Avajaiset 7.7. Unelmien maan ensi-ilta on Eino Leino -talon kirjapäivillä 16.7.2017. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Kainuussa asui noin 58 000 asukasta. Näytelmän ohjaa Kimmo Penttilä. Kuitenkin vasta 1950ja 1960-luvulla lapsen asema muuttui niin, että lapsilla ei enää teetetty niin paljon töitä ja leikkimiselle jäi aikaa. Vaurastumisen myötä teollisesti valmistettuja leikkikaluja oli yhä enemmän. Lottapuku loi lottaidentiteettiä ja symboloi lotta-aatteen kristillis-siveellistä elämäntapaa. myös la klo 12–16 Äideiltä tyttärille Taidenäyttely Äideiltä tyttärille käsittelee Suomen satavuotista historiaa kolmen naistaiteilijan teoksien kautta. 9 Suomi 100 Kainuussa Teatteri Havukka esittää Suomi 100 -kesänä Okko Leon lottien merkitystä jatkosodassa pohtivan näytelmän Täyspuuvillakuosi. Näyttely on avoinna 28.5.–17.9. ma– pe klo 11–18 ja la klo 11–14. Syrjäkylillä kesti useita vuosia, ennen kun koulut saatiin rakennettua ja opetus käyntiin. Taiteilija Irja Juntunen tuo näyttelyyn muun muassa maalauksia äideistä ja tyttäristä eri alueiden kansallispuvuissa ja muinaispuvuissa. Kainuun Museo esittää: Laps’ Suomen Kirje Sandralle, kuva Petra Falin Juoksevat pojat, kuva Kainuun Museo Teatteri Havukan kesäteatteri: Täyspuuvillakuosi Unelmien maa – Leino ja Suomen luominen Laulajat, kuva Esko Piippo 28.5.– 17.9. 16.7. Näissä oloissa, ryhmäkurissa ja sodan jaloissa Reetta eli nuoruuttaan sydän palaen. Vaikka lottatehtävät olivat monelle ylpeyden aihe, eivät he aina jakaneet vanhempien sisartensa aatteita. Petra Falin ja Priska Falin käyttävät keramiikkaja tekstiiliteostensa pohjana isoisoäitinsä Sandra Nissisen sisarten ja ystävättärien kanssa käymää kirjeenvaihtoa vuosina 1913–1932. Lasten vaatteet muuttuivat entistä mukavammiksi ja aikuisten muotia myötäileviksi. Näyttely avoinna Sotkamossa, Aatoksen pappilassa 8.7.–25.8. Esillä on leikkikaluja, vaatteita ja lasten hoitoon käytettyjä esineitä sekä runsaasti valokuvia. Yhteiskunnan muutokset ovat vaikuttaneet myös lasten elämään. klo 18–20. Kainuun Museon näyttely Laps’ Suomen esittelee lapsuuden muuttumista itsenäisyyden aikana eri näkökulmista. Lotista oli moneksi: he olivat keittäjiä, sairaanhoitajia, viihdyttäjiä, äitejä, siskoja, puolisoita, naisia. Näytelmässä seurataan jatkosodan kynnyksellä lottiin värväytyneen Reetan tarinaa koulutuksesta sodan loppuun saakka. Perheiden lapsiluku Kainuussa oli muuta maata suurempi, ja Kajaanissa asuttiin ahtaammin kuin muissa Suomen kaupungeissa. Eino Leino osallistui tähän kehitykseen – hän oli peloton suomalainen kirjailija, joka kynällään ajoi Suomen itsenäisyyttä. Oheisnäyttely Lasten parhaaksi kertoo vapaaehtoistyöstä, jota Kainuussa on tehty lasten auttamiseksi. He osallistuivat maatilan ja kodin töihin kykyjensä mukaan, isompia lapsia lähetettiin leivän ansaintaan. Rooleissa ja laulajina ovat Sisko Haataja, Eija-Riitta Airo-Karttunen, Juha Vähäsarja ja Martti Niskanen. Kirjailija Seppo Kämäräisen käsikirjoittama Unelmien maa – Eino Leino ja Suomen luominen kertoo draamallisten kohtauksien ja Eino Leinon runoihin sävelletyn musiikin avulla Leinon matkasta kohti unelmien maata, jota ei ehkä koskaan tullut. Viime vuosisadan alkupuolella lapsilla ei yleensä ollut paljon aikaa leikkiä. Katso lisäkuvat. Musiikin on säveltänyt Risto Vähäsarja, joka myös säestää näytelmää. Eino Leino syntyi Paltaniemellä kymmenlapsiseen perheeseen, jonka henki oli hyvin fennomaaninen
Juhlavuonna muistetaan 100-vuotiaita Kuvassa 102-vuotias Aino Karjalainen, kuva Timo Karjalainen Kuva Heli Pyykkönen Kuva Heli Pyykkönen. Tietoa saatiin myös luovan työn tekijänoikeuksista ja Kainuun historiasta itsenäisyyden ajalta lasten ja nuorten näkökulmasta. Heidän Suomen itsenäisyyden mittaiset elämäntarinansa ovat vaikuttavia. Onko läheisesi jäänyt ilman lahjaa. Valitut kuntaräpit kuullaan myös marraskuussa järjestettävässä kaikkien kainuulaisten 4. Mikäli videossa on sopimatonta materiaalia, kilpailun järjestäjällä on oikeus jättää video julkaisematta. 044 7100 872/Salli Mikkonen tai 044 7974 254/Heli Pyykkönen. Wetransferilla: kainuunliitto@kainuu.. Tällöin voit olla yhteydessä Kainuun liittoon, puh. NUoRtEn KAiNuU On vIdEoKiLpAiLu, JoKa oN SuUnNaTtU KaIkIlLe nUoRiLle, AlLe 30-VuOtIaIlLe ViDeOiDeN TeKeMiSeStä KiInNoStUnEiLle. Nuorten Kainuu -videokilpailun järjestäjillä on kaikki oikeudet esittää, muokata ja käyttää videota sitoumuksetta ja vapaasti ilman erillistä korvausta. Monia peittoja on vielä tekeillä, ja niiden valmistuttua peittoja on koossa noin 700 kappaletta, minkä pitäisi riittää kaikille Kainuuseen syntyville vauvoille. 3. Suomi 100 Kainuussa 10 Kainuun kirjastojen toteuttama Novellikoukku-hanke on saanut urakkansa lähes valmiiksi. ja olet mukana kilpailussa. Jos läheisesi asuu laitoksessa tai palvelutalossa tai hänelle on määrätty edunvalvoja, Kainuun liitto ei välttämättä saa yhteystietoja väestörekisteristä. kIlPaIlU kÄyNnIsTyY hElMiKuUsSA jA pÄÄTtYY 30.11.2017 Kohta satavuotias Suomi räppää… Vuoden vauvat kiittävät Suomi 100 -peitoista! Katso video Kainuun liitto muistaa kaikkia tänä vuonna 100 vuotta täyttäviä tai jo aiemmin tämän iän saavuttaneita kainuulaisia. Lue kilpailun ohjeet osoitteesta: kainuunliitto.?/nuortenkainuu 2. Tavoitteena on ollut tehdä vauvanpeitto kaikille juhlavuonna syntyville kainuulaisvauvoille. Satavuotias Suomi räppää -hankkeen tavoitteena on saada jokaiselle Kainuun kunnalle (Vaala mukaanlukien) oma kuntaräp, joka jää elämään muistona itsenäisyyden 100. Palkintoraadissa videoita arvioivat kilpailun yhteistyökumppanit sekä tubettaja “Veksu”. luokkalaisten yhteisessä itsenäisyyspäivän juhlassa. Pääpalkintona jokaisessa sarjassa on 500 euron stipendi. VuOdEn 2016 KaInUuLaInEn Seuraa Kainuun Liiton youtube-kanavaa: Kainuu 1. eI ALaIkärAjaA! sArJaT: aLlE 13-VuOtIaAt • 13-20-VuOtIaAt • 21-30-VuOtIaAt Jokaisesta sarjasta palkitaan kolme parasta. Alkustartin lapset ja nuoret saivat maaliskuisessa työpajapäivässä, johon osallistui yhteensä noin 200 innostunutta tekijää opettajineen. Osallistujat saivat Fintelligensin ja Rähinä Recordsin perustajajäsenen, rap-artisti Iso H:n opastuksella tietoa suomalaisen rap-musiikin tekemisestä. Kiirettä loppujen peittojen valmistumisella ei ole, vaan aikaa on juhlavuoden loppuun saakka. Valmiita kuntaräpit ovat viimeistään elokuussa 2017. Kevään aikana on päästy hankkeessa tuotettavien kuntaräppien työstövaiheeseen. Lähettäessäsi videon vakuutat huolehtineesi asianmukaisesti videosi tekijänoikeuskysymyksistä. Satavuotiaat saavat juhlavuoden muistoksi Kainuu-villasukat ja Suomi 100 -kynttilälyhdyn. Kilpailun järjestäjällä ei ole vastuuta kilpailuvideoiden tekijänoikeuksista. Tee video, johon on yhdistetty jollakin tavalla Kainuu tai kainuulaisuus. Valmiina on jo yli 600 pientä peittoa – ahkerimmat novellikoukkulaiset ovat tehneet yli kaksikymmentä peittoa. KUiNkA OsAlLiStUa. Lähetä tekemäsi video sekä yhteystietosi Kainuun liittoon esim. Kainuun kesäyliopisto yhdessä Iso H:n ja Kainuun kuntien musiikkiasiantuntijoista koottavan raadin kanssa valitsee kuntaräpit, joita voidaan käyttää esimerkiksi kuntamarkkinoinnissa ja koulujen juhlissa. juhlavuodesta. Monet 100ja jopa 102-vuotisjuhlien sankarit ja sankarittaret ovat olleet hyvässä kunnossa ja mieleltään iloisia. Kaikki kirjastot ovat järjestäneet talven aikana tilaisuuksia, joissa on kuunneltu novelleja ja tehty samalla käsitöitä
Seuraava, kolmas liitelehti julkaistaan 21.9. Matka toteutetaan, jos lähtijöitä on vähintään 20. päivä, jolloin on sata päivää Suomen satavuotissyntymäpäivään. Perillä klo 12–17. Kuva Heli Pyykkönen Suomen ensimmäinen itsenäisyysjulistus kirjoitettiin Suomussalmella 7.4.1917. Kuvassa kurssin ohjaaja Mirja Kyllönen. 11 Suomi 100 Kainuussa Suomi 100 Juhlavuoden tapahtumia Kansallista veteraanijuhlaa vietettiin 27.4.2017 Kajaanissa Kaukametsässä. klo 9.30 Paltamon Nesteeltä ja paluu noin klo 19.30. Päivän ohjelma www.hossanjuhlat.fi Kiitos yhteistyöstä, Kainuun Sanomat! Julkaisemme juhlavuonna Kainuun Sanomien kanssa kolme yhdessä tuotettua Suomi 100 Kainuussa -liitelehteä. Hyrynsalmen Komulankönkäällä tapahtumasta nautti lähes 100 ihmistä! Kuva Heli Pyykkönen Kuvia ja tietoa menneistä tapahtumista: www.kainuunliitto.fi/Suomi100arkisto Kiitos! Lähtölaskenta alkaa... Digi-liitelehti tarjoaa lukijalleen paperilehteä enemmän kuvia sekä lisäksi videoita. Seuraa Kainuun Sanomia, niin pysyt mukana laskennassa! 100 päivää Koko perheen matka Paltamosta Hossan kansallispuiston avajaisiin lauantaina 17.6. Kuva Heli Pyykkönen Romanien kansallispäivän juhlakonsertti – 100 vuotta yhteistä elämää – 100 bereh tsetano dziviba, 8.4.2017, Kajaanin Kaukametsässä. Edestakainen matka 25 e/hlö. Tämän kunniaksi 7.4.2017 järjestettiin tapahtumapäivä: Suomen itsenäisyysjulistus Suomussalmella 1917–2017. Sotkamossa. ympäri Suomea. 044 7500 740. Kuva Satu Kemppainen Maistuva maaseutu -perinneruokatyöpajat. Kuva Arja Juntunen Juhlavuoden kevään luonnon päivää vietettiin 20.5. Juhlassa veteraaneille jaettiin Suomi 100 -juhlavuotta varten suunnitellut veteraanisukat. Liitelehti jaetaan Kainuun Sanomien, Sotkamo-lehden, Kuhmolaisen, Ylä-Kainuun ja Puolanka-lehden yhteydessä jokaiseen kainuulaiseen talouteen peittojakelupäivänä. Juustoleipäkurssi järjestettiin 27.4. Lähtö lauantaina 17.6. Edellisen liitelehden löydät osoitteesta: www.mediakaista.fi/digilehdet/suomi100kainuussa/20170216/ Digilehden lisämateriaalit tunnistat ikoneista: Jutussa on lisäkuvia Juttuun liittyy video/t Suomi 100 Kainuussa Kainuun liitto Julkaisija: Kainuun liitto, Suomi 100 -hanke Päätoimittaja: Eeva Mäntymäki Taitto: Kaista Design Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani. Ilmoittautumiset Päivi Soldatkin, puh. Kaikki Suomi 100 Kainuussa -liitelehdet julkaistaan uudenlaisena digiversiona Kainuun Sanomien verkkosivuille. Sata päivää sataan! Lähtölaskenta kohti juhlavuoden huipentumaa käynnistyy elokuun 28. Kuva Anneli Kemppainen Suomi 100 – Puolanka 150! Puolankajärven koululla ja Puolangan lukiolla juhlittiin 100-vuotiasta Suomea ja 150-vuotiasta Puolankaa 3.-7.4. Ensimmäinen liitelehti julkaistiin helmikuussa 16.2
Kasvimaan antimet perinneruokiin – Lanttukukkokurssi Kuhmossa Käynnissä olevat tapahtumat 1.1.–23.9. Neuvonpito -pienoisnäytelmä, Kukkulan talo, Puolanka 18.6. Kajakin käsittelyn ja pelastautumisen peruskurssi, Sotkamo, Rytilahti 18.6. Neuvonpito -pienoisnäytelmä, Kukkulan talo, Puolanka 3.7. Vaellusjumalanpalvelus Hiidenportin kansallispuistossa 15.– Nälkämaan markkinat – 16.9. Kiannon jalanjäljillä 26.8. Kansallispuistoissa kajahtaa, Kuorokonsertti Hossan harjuilla, Suomussalmi 26.8. Sisustajankauppa Oksanen, Sotkamo 13.7. Kajaani 17.9. Veneilykirkko ja kylätapahtuma Korholanmäen rannassa, Sotkamo 14.– Kajaanin kuvataiteilijoiden näyttely, 20.8. Kianto-seuran syysretki Hyrynsalmelle Hallan Ukon maisemiin 9.9. Laps’ Suomen -näyttely 5.6.–30.7. Harmonikkamusiikki lauluhetki Tipsakassa Tipasojalla, Sotkamo Syyskuu 1.– Halti Outdoor Weekend Vuokatti, 2.9. YhdessäParempia2017, Sotkamon Jymy – Vimpelin veto, Hiukka, Sotkamo 23.6. 50-vuotisjuhlaviikko, Kuhmo 26.7. -talon kirjapäivät, Elias Lönnrot -seura 15.7. Toivon vuosi – Melalahti 1952, Hellyydellä Suomelle, Melalahti, Paltamo 23.– Vuokatin juhannus 24.6. Nuorten Kainuu -videokilpailu 28.5.–17.9. Alkuvuodesta pohjoisen lukioiden 16–19-vuotiaille lukiolaisille järjestettiin kirjoituskilpailu, jonka aiheena oli satavuotias Suomi ja sen tulevaisuus. näyttely 2017, Sotkamo 9.– Lasten ja nuorten pesäpalloleirit, 14.7. Unelmien maa – Eino Leino ja Suomen luominen, Sotkamon srk-sali 31.7.– Suomen tarina -päiväleiri Suomus4.8. Suomi 100 -satelliitti ja avaruusrekka, Kajaani 30.9. Luonnonkukkaretki Luontohyvinvointikeskus Tyynelässä, Sotkamo 20.6. Täyspuuvillakuosi, 5.8 Teatteriyhdistys Havukka, Sotkamo 2.7. 30.6.– LankaFest 2017, 1.7. Kilpailun suojelijana toimi kirjailija Antti Tuuri. salmella, Osaamiskeskus Kainuun Aalto Elokuu 1.8.– Piirustuskilpailu Kainuun ja Vaalan 31.10 lapsille ja nuorille, 4H 5.8. Kainuun ja Koillismaan murrekisa, Raatihuone, Kajaani, Elias Lönnrot -seura 12.7. Iltamusiikki Hyrynsalmen kirkossa, ”Oi, muistatko vielä sen virren”, Eero Mikkonen, Liisa Vähäsarja-Juntunen 8.7. Miehen kosketus, Kulttuuriosuuskunta G-voima, Kajaani 2.9. Sadan vuoden soitto, Kajaani 14.9. keskus, Elias Lönnrot -seura 5.7. Unelmien maa – Eino Leino ja Suomen luominen, Paltamon kesäteatteri 12.8. Neuvonpito -pienoisnäytelmä, Kukkulan talo, Puolanka 20.7. Suomalainen messu näyttämöllinen musiikkiesitys ja jumalanpalvelus, Paltamo 2.7. Vuokatti 25.6. Hyrynsalmi 22.– Via Kalevala 2016–2035, 25.7. Lönnrotin virret III, yhteisveisuutilaisuus, Hyrynsalmen kirkko 29.7. Kainuun maakuntajuhla, Kuhmo 13.8. Avokanoottimelonnan peruskurssi, Sotkamo, Rytilahti 17.6. Unelmien maa – Eino Leino ja Suomen luominen, juonnettu musiikkidraama, Kainuun Eino Leino -seura 16.7. Marjastuksen MM-juhlakisat Suomussalmi 3.9. Kirkastussunnuntain kahvikonsertti ”Veräjäpuu”, Heli Paananen, Liisa Vähäsarja-Juntunen, Hyrynsalmen seurakuntasali 30.7. Kajaaninjoen historia -kierros, Kajaanin Matkailuoppaat, Kajaani 3.– Kuvataidenäyttely, Elias Lönnrot9.7. ma, Sotkamo 21.– Kianto-seuran matka Vienaan 24.8. Saukonselän vaellus, Ristijärvi 3.9. Kainuusta parhaan kirjoituksen kirjoitti Suomussalmen lukion Vilhelmiina Rannikko. Luonnon päivä, juhli luontoa 26.8. Harrastemessut, Kuhmo 27.8. Puolustusvoimien Suomi 100 -kesäkiertue 2017, Kajaani 19.– Hiljentymispäivä ja saunatapahtu20.8. Meteliin liikkumaan, Paltamo 26.8. Kajaanin merkkihenkilöitä 100 vuoden ajalta -kierros, Kajaanin Matkailuoppaat, Kajaani 6.8. Suomi 100 -juhlaristeily Oulujärvellä, perinteistä laivareittiä Kajaanista Vaalaan ja takaisin 17.6. ja Leikityt lelut -näyttely, Paltamo 28.6.– Kuulkaa korpeimme kuiskintaa! 22.7. Parhaat kirjoitukset valitsi pohjoissuomalaisista kirjailijoista ja tutkijoista koostuva raati. Kyntötapahtuma, Paltamo 27.9. Suomalainen messu näyttämöllinen musiikkiesitys ja jumalanpalvelus, Paltamo 31.8. Hossan hengessä Kuhmon luontokeskus Petolassa 18.6. SUOMI 100 suoritusta -kuntokortti, Ristijärvi 15.2.– 30.11. Sotkamo 2.9. Lue Vilhelmiinan voittokirjoitus Suomi 100 Kainuussa -lehden digiversiosta! Vilhelmiina Rannikko kirjoituskilpailun voittoon Kainuusta. Luonnon päivä, rakastu kesäyöhön 17.6. Rakkaudentunnustus isänmaalle, Ylä-Kainuun Yrittäjänaiset, Kajaani 8.9. Runopolku, avajaiset, Kajaani 6.7. Kilpailuun osallistui yhteensä 73 lukiolaista, joista lukioissa suoritetun alkukarsinnan jälkeen eteni loppukilpailuun 21 kirjoittajaa. Suomi 100 Kainuussa 12 Kainuun Suomi 100 15.6.–30.9.2017 Kesäkuu 15.6. koulutuksella kylläiseksi, Kajaani 15.– Lost In Kajaani 16.9. Hossan kansallispuiston avajaiset, Suomussalmi 17.6. Kajaanin merkkihenkilöitä 100 vuoden ajalta -kierros, Kajaanin Matkailuoppaat, Kajaani 12.7.– Yhteistä matkaa 70 vuotta -näyttely 28.7. Sadan vuoden soitto, Sotkamo 9.9. Finland Centennial Tour 2017, Marquette City Band ja Marquette Choir Society -ystävyyskonsertti, Kajaani 27.7. Lönnrotin virret I, yhteisveisuutilaisuus, Hyrynsalmen kirkko 14.– Paltaniemi-päivät ja Eino Leino 16.7. Kukkulan talo auki yleisölle, taidenäyttely ja opastus, Puolanka 12.6.–14.7. Talvisodan Kuhmon taisteluiden muistojuhla 2017, Kuhmo 13.8. Sotkamo 10.7. Melontaretki Kainuussa 12.8. Kulttuuria ja villiruokaa Vanhassa Kurimossa, Suomussalmi 17.6. Ilmoita tapahtumasi Kainuun aluekoordinaattoreille: Eeva Mäntymäki, eeva.mantymaki@kainuu.fi tai Salli Mikkonen, salli.mikkonen@kainuu.fi. Neuvonpito -pienoisnäytelmä, Kukkulan talo, Puolanka 27.6.– Matka muistoihin, Eilisen lapset 30.7. Kuhmon Kamarimusiikki 9.–22.7. Kilpailun järjestivät Kaleva ja Oulun Suomalainen klubi. Mehiläiskoodi, Kajaanin kaupunginteatteri 30.9. Unelmien maa – Eino Leino ja Suomen luominen, Kuhmo-talo 17.9. Luontohelmi Jonkerijärvi, luontokuvanäyttely, Kuhmon kirjasto Novellikoukku • Kuhmon vihreä yhtenäiskoulu • Villasukat veteraaneille, Suomi 100 vuotta • Sata lahjaa kainuulaisille • Satavuotias Suomi räppää • Kuhmon taidesilta • Sotkamon luontotapahtumat • Unelmat liikkeelle • Paltamon Hyvän Tahdon Jättiläinen Eikö Suomi 100 -tunnuksen saanutta, Kainuussa järjestettävää tapahtumaasi löydy kalenteristamme. Muistelujuhla kylämonumenteilla, Uuran perinnepäivät, Paltamo 22.– Heikkisten sukuseuran sukukokous, 23.7. Sieniretki Vuokatin vaaramaisemissa 9.9. Lönnrotin virret II, yhteisveisuutilaisuus, Kyrön metsästysmaja 16.7. Puolanka Heinäkuu 1.7. Paltaniemen kyläjuhla, Kajaani 16.7. Puokion metsästäjät 50 v, Puolanka 16.7. Toivon vuosi – Melalahti 1952, Hellyydellä Suomelle, Melalahti, Paltamo 2.7. Raatteen Maraton 2017, Suomussalmi 26.8. Kajaanin runoviikko 5.–9.7. Luontopolku kävelyretki Tipasojalla, Sotkamo 8.7.– Äideiltä tyttärille, Aatoksen kesä25.8. Musiikkijuhla Sommelo 28.6.–2.7. Elias Lönnrot -keskus, Elias Lönnrot -seura 18.– Linnanvirta -tapahtuma, 20.8. Eino Leino -melonta Paltaniemeltä Paltamoon 1.7. Ristijärven Juustoleipämessut 6.8. Kalevala-kävely, Suomussalmi ja Vienan Karjala 25.– Kainuun Rastiviikko, 30.7. Kotiseuturetki Talvisodan muistopaikoille Sotkamoon ja Kuhmoon 26.8. Ensiaskel erälle -teemapäivä, Sotkamo 26.8. Sadan vuoden soitto, Kuhmo 13.8. Vuokatti Hiihto Roller Ski Marathon 1.7.–. Kajaanin harrastemessut 10.9. Keskikesän kirkkokonsertti Paimentunnelmissa, Jaakko Kuusela ja Liisa Vähäsarja-Juntunen, Hyrysalmen kirkko 22.7. Sadan vuoden soitto, Suomussalmi 23.9. Kesäriistakolmiolaskenta, Sotkamo 30.7. Kajaani 19.8. Otsalamppuretki, Suomussalmi 8.9