Torstai 15.10.2026 Nro 41 | sotkamolehti.fi | Perustettu 1962 1 Sivut 8–9 Taidemaalari Jaakko Mattila toi yksityisnäyttelynsä Sotkamoon kulttuurija monitoimitalo Aatokseen Reflektor-festivaalin ajaksi. Mattila hyödyntää teoksissaan paljon värejä. INNIMARI HY VÄRINEN Satavuotiasta junarataa juhlittiin 1 Sivut 10–11 Antti Kela pyysi kommenttiaan anteeksi 1 Sivu 3 mainostajalle.hillagroup.fi Varaa tämä mainospaikka Varmista näkyvyytesi Miia Väisänen 050 438 0786 miia.vaisanen@hillagroup.fi. Näyttely on osa Sotkamon kunnan järjestämää Reflector-tapahtumaa. Mukana kaikki värit Taidemaalari Jaakko Mattila pitää taidenäyttelyn Aatoksessa. Mukana ovat joko kaikki värit tai sitten ei ollenkaan
ESKO KLEMETTI kertoi, että Ristijärventien länsipuolella liikkuneet kaksi sutta ovat liikkuneet ihmisasutuksen lähellä, vaikka sudet eivät yleensä niin toimi. – Pelkään kovasti, että joudumme ennakoivaan talouden ohjaukseen. Niistä 13 oli jaaja 43 ei-ääntä sekä kolme tyhjää ääntä. Sudet raatelivat hirvenvasan Metsästäjä arvioi, että koirat ovat saattaneet haistaa sudet, jolloin koirat eivät ole halunneet mennä hirven raatelupaikalle. Omistaja oli aavistanut, että nyt oli käynyt jotain ikävää. Tapahtumapaikka oli keskellä Juurikkalahtea Kivijoen maastossa. Kokoomuksen Paavo Enroth kannatti takarajaa. Sitä täsmennetään siten, että aluevaltuusto sitoutuu sopeuttamiseen, joka vastaa valmisteluun palautettua osastokokonaisuuden säästöä. Toinen koira teki matkallaan koukkauksen, jota metsästäjät ihmettelivät. Metsästäjät eivät nähneet susia, mutta raatelupaikalla oli suden jälkiä. Esko Klemetti oli käynyt alueella tarkistamassa asian. Ne siirretään vain eteenpäin, Kanniainen totesi. Kainuun hyvinvointialueen valtuusto piti 12. Susille on haettu kaatolupaa, mutta sitä ei ole vielä saatu. Silloin saatetaan edelleen olla tilanteessa, jossa asioihin ei ole löydetty luottamushenkilöitä tyydyttäviä vastauksia, sillä niin laaja on palautusesityksessä ehdotettu selvitettävä kokonaisuus. Kaksi sutta tappoi koiran Hanna Turunen Kaksi sutta tappoi suomenajokoiran Halmevaarassa maanantaina 12. lokakuuta, kertoi Riistanhoitoyhdistyksen edustaja Esko Klemetti. Kokouksessa kokoomuksen valtuutettu Kari Hyvönen esitti, että lisäselvityksille asetettaisiin takaraja 14. Sotkamo-lehti // Torstaina 15. Aluevaltuusto päätti Sotkamon arviointija kuntoutusosastosta Maria Hoppania Ville Kinnunen Kainuun aluevaltuusto päätti palauttaa Sotkamon arviointija kuntoutusyksikön lakkauttamisen uudelleen valmisteltavaksi. Halmevaara sijaitsee noin 31 kilometrin päässä Sotkamon torilta. Saataisiin passimiehet ympärille ja koiramies koiran kanssa sisälle, metsästäjä sanoo. Hän peräsi, onko oikeasti vielä olemassa vaihtoehtoja, joita asian aiemmassa valmistelussa ei olisi käyty jo läpi. Tapahtumapaikalta lähtivät kahdet suden jäljet, Klemetti sanoi. Hannu Suutarin (kok.) mielestä palauttamisen perusteet ovat ristiriidassa alijäämien kattamisen kanssa. Kainuun hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtaja Mikko Kanniainen (kesk.) pelkää, että ongelmat suunnitelman toteuttamisessa hankaloittavat muutenkin vaikeaa tilannetta. lokakuuta 2026 2 // PUHEENAIHEET Hanna Turunen Sudet raatelivat ja söivät hirvenvasan sunnuntaina 4. Metsästäjät näkivät, että naarashirvi meni junaradan yli. Siinä katsotaan myös tätä päätöksenteon vaikeutta, mitä meillä on ollut. Metsästäjä arvioi, että paikalla olisi ollut enemmän kuin yksi susi. Kyseisillä yksilöillä ei ole ihmisarkuutta, mikä susilla normaalisti on. METSÄSTYSSEURUE oli nähnyt hirviemän ja hirvenvasan aamulla. lokakuuta pitkän kokouksen, jossa se päätti palauttaa Sotkamon arviointija kuntoutusyksikön lakkauttamisen uudelleen valmisteltavaksi. Hyvösen aloitetta ei kuitenkaan kokousteknisesti lopulta ollut edes olemassa, totesi puheenjohtaja Miikka Kortelainen (vas.). Etenkin Korppikankaan alueella on aiempina vuosina tehty havaintoja susista. Koiran tekemä ajo oli päättynyt noin 300 metrin päässä koiranomistajan olinpaikasta. Paikka on noin 20 kilometrin päässä Halmevaarasta. Ei-äänillä se palautettiin takaisin valmisteltavaksi. Gps-seurannasta metsästäjät huomasivat, että koira luopui hirvien jahtaamisesta ja sen vuoksi kokeneempi metsästyskoira laitettiin jahtaustöihin. Hän ei kuitenkaan ymmärrä, jos palauttamisella halutaan välttää ikäviä päätöksiä. – Yritetään isommalla miehityksellä ja pienempiä alueita. Ei pystytä tekemään päätöksiä niin sanotusti ikävistä asioista. Koira meni perässä, mutta hirvenvasaa ei näkynyt. Metsästysseurue aloitti hirvenmetsästyksen ennen aamuyhdeksää. joulukuuta, jolloin Kainuun hyvinvointialueen valtuustolla on vuoden viimeinen kokous. VILLE KINNUNEN " Saataisiin passimiehet ympärille ja koiramies koiran kanssa sisälle.. Piiraisen mukaan on todellinen uhka, että valtion selvitysmiehet tulevat Kainuuseen tekemään vaikeat päätökset meidän puolestamme. Mäenpään mukaan valtiovarainministeriön ja hyvinvointialueen välisissä neuvotteluissa kävi ilmi, että hakemus kaipaa tarkennuksia. Koiran gps-seurannan avulla metsästäjät löysivät hirvenraadon. Riikka Huotari (kok.) kannatti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Sudet voivat vahingoittaa muitakin eläimiä. Hän arvioi, että koirat ovat saattaneet haistaa sudet, jolloin koirat eivät ole halunneet mennä hirven raatelupaikalle. Hän perustaa arvionsa siihen, että hirvenvasaa oli syöty niin paljon. Kyseinen koira haukkui epävarmasti. Koska tikasautolla ei päässyt lähelle ja kissa oli niin korkealla puussa, pelastuslaitoksen pelastajat saivat kissan liikkeelle vesiruiskun avulla. Paikalla oli kymmenen senttiä lunta. ALUEVALTUUSTO hyväksyi myös aiemmin kertyneiden alijäämien kattamista koskevan suunnitelman. Hyvinvointialuejohtaja Sami Mäenpää muistutti, että voi olla, että joulukuun valtuusto tulee eteen liian nopeasti. Omistaja löysi koiranraadon metsästä. Tea Heikkinen (kok.) varoitti, että palautusesitys vaarantaa Kainuun hyvinvointialueen alijäämien kattamisen suunnitelman. Kokoustekninen keskustelu aiheutti hämmennystä valtuutetuissa. Peppiina Kahakka (vas.) huomautti, että keskusteluun ei olisi edes pitänyt ottaa toimenpidealoitteita, sillä niiden sisään ottaminen asiaan ei ole mahdollista. Kokouksen puheenvuoroissa sekä kannatettiin että vastustettiin asian palauttamista jatkovalmisteluun. Silloin metsästys tapahtui metsästysseuran alueella etelämmässä. Nuori kissa oli kiivennyt puuhun niin korkealle, että ei uskaltanut enää tulla alas. Klemetti kertoo, että Ristijärventien länsipuolella eli Suovaaran, Halmevaaran ja Vilmilän alueella ei kannata päästää irti metsästyskoiraa tai koiraa ylipäätään. Keskustelussa kannat hajautuivat myös puolueiden sisällä. lokakuuta, kertoo Juurikkalahden-Teerivaaran metsästysseuran metsästäjä. Ihme, ettei koiria mennyt, metsästäjä sanoi. Metsästäjä oli ollut maanantaina jänismetsällä suomenajokoiran kanssa Halmevaarassa. Kattamatonta alijäämää oli vuoden 2026 alussa yhteensä 24 miljoonaa euroa. Jos Sotkamon osastoa ei lakkauteta, se voi pahimmillaan tarkoittaa Kainuun hyvinvointialueen joutumista ministeriön arviointimenettelyyn. Vuoden 2025 tilinpäätös oli 6,2 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Metsästäjän henkilöllisyys on Sotkamo-lehden toimituksen tiedossa. Pelastuslaitoksen mukaan kissa pääsi kotiinsa kuivattelemaan ja lämmittelemään. – Ei oikein hauku, niin kuin hirveä pitäisi haukkua, mies kertoo tilanteesta. Kainuun hyvinvointialueelle kertyi vuosina 2023–2024 alijäämää yhteensä 30,2 miljoonaa euroa. Kokouksessa käytettiin puheenvuoroja, joissa sekä kannatettiin että vastustettiin asian palauttamista jatkovalmisteluun. AKI RÄISÄNEN (vas.) totesi, että jos valmistellussa asiassa havaitaan puute, se voidaan palauttaa uuteen valmisteluun. Kainuun hyvinvointialue hakee oikeutta kattaa vuosina 2023– 2024 kertyneet alijäämät vuoden 2029 loppuun mennessä. Katso aluevaltuuston äänestystulos kokonaisuudessaan osoitteesta www.sotkamolehti.fi. Jaa-ääni annettiin asian käsittelyä jatkamiselle. Kissa pelastui pinteestä Jukka Keränen Kainuun pelastuslaitoksen pelastajat pelastivat nuoren kissan pinteestä sunnuntaina Sotkamossa. Metsästäjän mukaan on epävarmaa, laskeeko kukaan koiraa metsään. – Muista maakunnista on esimerkkejä, että osastopaikat tullaan karsimaan kaikkialta paitsi keskuskaupungista, jos siitä asiasta ulkopuoliset päättävät. Toimituksella ei ole varmaa tietoa, onko kyseessä samat sudet kuin Halmevaaran tapauksessa. Metsästys jatkuu ensi viikonloppuna. Raimo Piirainen (sd.) huomautti, että lisäselvityksillä ei ole nähtävissä lisäarvoa, sillä viranhaltijat ovat valmistelleet asian hyvin perusteellisesti. Sen jälkeen metsästäjät laittoivat vielä yhden koiran jahtaamaan hirviä. Raadeltu ja puoliksi syöty hirvenvasa löytyi kello 12 jälkeen. – Meillä oli koko päivän monta metsämiestä ja useampi koira sillä alueella. – Tämä asia taidetaan nyt haluta haudata niin, ettei se tule ennen eduskuntavaaleja esille. Viikko sitten susi tai sudet tappoivat metsästyskoiran Pikku-Teikarin läheisyydessä. VIIME VUONNA hirvenmetsästys keskeytettiin Juurikkalahdessa sen vuoksi, että alueella oli paljon susia. Hän ei siis esittänyt Oikarisen esitykseen muutoksia. Sudet ovat liikkuneet koiranhäkkien läheisyydessä. Kun lumi tulee maahan, susien liikkeiden ennakointi helpottuu. Sen jälkeen seurue oli lähettänyt koiran jahtaamaan hirviä. Paikalla oli kymmenen senttiä lunta. Hän arvioi, että metsästys tapahtuu yhdellä koiralla kerrallaan. HYVÖNEN pahoitteli ”saikkarointiaan” asiassa ja piti asian toimenpidealoitteena. Tapahtumapaikalta lähtivät kahdet suden jäljet, Esko Klemetti sanoi. Äänestyksessä annettiin 59 ääntä. Muutosesityksen asian palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi esitti keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Paavo Oikarinen
Toki ratkaisut pitää tehdä asiallisesti, lakia noudattaen ja työn todellisia tarpeita arvioiden, Kela kirjoittaa. – Valtuustossa kävi kohahdus, jossa osa naureskeli ja osa huokaili epäuskoisena. HALUSIN NOSTAA ESIIN myös sen, että hyvinvointialueen tavoittelemiin henkilöstösäästöihin on päästävä hallitusti ja mielellään etupainotteisesti. KAINUUN HYVINVOINTIALUEEN johtajan Sami Mäenpään mielestä Kelan kommentit olivat erittäin epäasiallisia henkilöstöä kohtaan. Tilannetta pahentaa lähetyksessä selkeästi kuuluvat naurunpyrskäykset, joita pääsi useammalta päättäjältä, striimiä seurannut Törrö kertoo Kainuun Sanomille sähköpostin välityksellä. lokakuuta 2026 PUHEENAIHEET // 3 Halventavasta kielestä kohu Jukka Keränen Sotkamolaisen kristillisdemokraattien aluevaltuutetun Antti Kelan käyttämä puheenvuoro Kainuun aluevaltuuston kokouksessa on herättänyt jälkikäteen kohua ja hyvin pahaa mieltä hyvinvointialueen työtekijöiden parissa. Kelan lisäksi myös Juhani Seppänen (kok.) sai puheenjohtajalta muistutuksen kielenkäytöstä. Itsekin sairaanhoitajan koulutuksen saanut Kangasharju tunnusti itku silmissä, että henkilöstön asiaton arvostelu sattuu sydämeen. Kelan mukaan säästöjä pitää lähteä hakemaan henkilöstöstä. Hänen mielestään puheenjohtaja puuttui kommentointiin asiaankuuluvalla tavalla. Tarkoitukseni oli arvostella toimintatapoja ja nostaa esiin säästöjen tarve, ei loukata ihmisiä, jotka tekevät tärkeää työtä kainuulaisten hyväksi. Olisin voinut ilmaista ajatukseni asiallisemmin. Pahoittelen koko aluevaltuuston puolesta sitä kieltä, mitä meidän henkilöstöstä tässä asianyhteydessä käytettiin. Katumusharjoituksia varmaan jatketaan jossain muualla, Kortelainen viittaa Kelan puheenvuoroon. Tarkoitukseni oli puhua hyvinvointialueen taloudesta, henkilöstösäästöistä ja omista kokemuksistani yrittäjänä. Pyydettyjä puheenvuoroja jonossa oli Kelan jälkeen useita, ja näiden annettiin jatkua, ilman että epäasialliseen puheeseen olisi puheenjohtajan taholta puututtu heti. Kortelaisen mukaan kuka tahansa valtuutetuista olisi voinut puuttua asiaan työjärjestyspuheenvuorolla, mutta näin ei tapahtunut ennen Kangasharjua. Yksityisellä sektorilla talouden sopeuttaminen edellyttää joskus kipeitäkin päätöksiä. Kortelaisen mukaan Kelalle tarjottiin puheenvuoroa ja mahdollisuutta pyytää puheitaan anteeksi. Kortelaisen mukaan moitteiden anto viivästyi, koska hän halusi varmistaa, mitä Kela oli todella sanonut ja mitä hyvinvointialuelaki valtuutettujen käyttäytymisestä kertoo. Törrön mukaan puheenvuoron sanoma on levinnyt läpi maan. Säästöjä tarvitaan, mutta niiden toteuttamisessa on huomioitava henkilöstön jaksaminen, palvelujen laatu ja työn todellinen tarve. Tämä koskee myös johtamista. Toki Kortelainen nuhteli Kelaa, mutta vasta sen jälkeen, kun valtuutettu Marjo Kangasharju (sd.) otti asian ensimmäisenä esille. Kainuun hyvinvointialueen valtuutettu Antti Kela (kd.) kuvassa oikealla. Myönnän, että käytin kovia ja huonoja sanavalintoja. – Luottamuksen voi menettää silmän räpäyksessä. Sen voi tehdä myös asiallisesti, erityisesti kun toimitaan valtuustossa asioiden kanssa. Kainuun hyvinvointialueen taloustilanne edellyttää vaikeitakin ratkaisuja, mutta niitä pitää arvioida asiallisesti, tosiasioihin perustuen ja henkilöstön työkyky sekä jaksaminen huomioiden, Kilpeläinen viestittää. – Yhteistoimintamenettelyssä voisi löytyä myös sellaisia työntekijöitä, joille työ ei ole elämän suurin ilo. – Veronmaksajien rahoilla toimivassa organisaatiossa on voitava arvioida, miten työt hoidetaan ja miten henkilöstön työpanos kohdennetaan. – Tätähän minä en saisi sanoa, mutta sanon tällä iällä, että kaikissa yksityisyrityksissä ja organisaatioissa, missä lähetään keventämään ja tulee yt-neuvottelut ja muuta, niin kyllä siellä vain pannaan sairaammasta ja laiskimmasta päästä porukkaa pois, Kela neuvoi puheenvuorossaan hyvinvointialueen johtoa. – Halusin tuoda esiin yrittäjän näkökulmasta sen, että vaikeissakin taloustilanteissa on uskallettava arvioida toimintaa rehellisesti. – Meille KD:ssa on tärkeää, että henkilöstöä kohdellaan oikeudenmukaisesti ja ihmisarvoa kunnioittaen. Antti Kela aluevaltuutettu (kd./sit.) Sotkamo Anteeksipyyntö henkilöstölle " Myönnän, että käytin kovia ja huonoja sanavalintoja.. Pyydän anteeksi sanavalintojani. Ehkäpä vähennysten myötä joku pääsisi kotiin lepäämään ja nauttimaan vapaapäivistä vähän pysyvämmin. – Odotin, että olisimme puheenvuoron (Kelalta) kuulleet. – Keskustelu voi olla luonteeltaan rehevää ja voi ottaa terävästikin kantaa ja olla eri mieltä. Kela mielestä julkisella sektorilla pitää uskaltaa puhua avoimesti työn tekemisestä, vastuunkannosta ja toiminnan tehokkuudesta. Sotkamo-lehti // Torstaina 15. Kelan mukaan yhteistoimintaneuvotteluissa joudutaan arvioimaan myös henkilöstön työn tuloksellisuutta, työtehtävien hoitamista ja sitä, miten työt saadaan jatkossa järjestettyä. – En ole esittänyt, että sairaat työntekijät pitäisi irtisanoa. Haluan, että hyvinvointialueen taloudesta ja toiminnan tehokkuudesta voidaan keskustella avoimesti. Tiistaina Kela halusi tarkentaa viestiään Kainuun Sanomille. Olen pahoillani siitä mielipahasta, jota puheenvuoroni aiheutti. Kelan mielestä henkilöstöä pitäisi vähentää etupainotteisesti, kun vaade on vaalikauden lopussa 10 prosenttia pienempi henkilöstömäärä. Sairaus ei tee ihmisestä huonoa työntekijää, eikä ketään pidä arvioida pelkän terveydentilan perusteella. Törrön mielestä koko tapahtumaketju, jossa valtuuston puheenjohtaja Miikka Kortelainen (vas.) ei keskeyttänyt heti Kelan puheenvuoroa, on herättänyt valtavaa närkästystä niin Kelaa, valtuuston jäseniä kuin valtuuston puheenjohtajaakin kohtaan. Sanoin asiani tavalla, joka oli loukkaava ja antoi väärän kuvan siitä, miten suhtaudun sairauteen ja henkilöstöön. KAINUUN HYVINVOINTIALUEEN Tehyn pääluottamusedustaja Tiina Törrö oli Kelan puheenvuorosta pöyristynyt. Miikka Kortelainen nuhteli Antti Kelaa, mutta vasta sen jälkeen, kun valtuutettu Marjo Kangasharju otti asian ensimmäisenä esille. Ennen Kangasharjua ehti olla seitsemän puheenvuoroa ennen asiaan puuttumista. Kela myöntää käyttäneensä kovia ja huonoja sanavalintoja, eikä tarkoituksena ollut loukata hyvinvointialueen työntekijöitä tai leimata sairaita ihmisiä. Siitä kannan vastuun. Olen toiminut yrittäjänä vuosikymmeniä ja tiedän, kuinka vaikeita henkilöstöä koskevat ratkaisut voivat olla. PUHEENJOHTAJA MIIKKA Kortelainen muistutti valtuutettuja, että luottamustehtävässä tulee toimia arvokkaasti tehtävän edellyttämällä tavalla. Sitä puheet sairaista ja laiskoista työntekijöistä eivät Kortelaisen mielestä ole. – Jäsenistön selkeä viesti on, että viimeinenkin luottamus politiikkaan ja päättäjiin on mennyt. Jokaisen työntekijän ihmisarvoa kuuluu kunnioittaa, ja työkykyyn liittyvät asiat on käsiteltävä asianmukaisesti. Ennen Kangasharjua ehti olla seitsemän puheenvuoroa ennen asiaan puuttumista. Seppänen kuvaili valtuustokollegojen puheita höpötykseksi. Työn tuloksellisuutta, tehtävien järjestämistä ja johtamista on arvioitava, mutta ihmisiä on kohdeltava oikeudenmukaisesti. Sairaus ei tee kenestäkään huonoa työntekijää, eikä ketään pidä leimata terveydentilansa perusteella. Sen takaisin saaminen ei ole helppo juttu, kun nyt luottamus on menetetty. ANTTI KELAN PUOLUETOVERI , sotkamolainen Sami Kilpeläinen kertoo, että yksittäisen puheenvuoron sanavalinnat eivät ole sama asia kuin puolueen tai alueellisen KD-ryhmän yhteinen linja. Kela käytti pitkän kokouksen loppuvaiheessa puheenvuoron, jossa hän esitti hyvinvointialueen johtajalle Sami Mäenpäälle ”laiskimpien ja sairaampien” irtisanomista hyvinvointialueen yhteistoimintaneuvotteluissa. VILLE KINNUNEN Lukijalta Haluan pyytää anteeksi Kainuun hyvinvointialueen henkilöstöltä puheenvuoroni sanavalintoja maanantaina aluevaltuuston (12.10) kokouksessa. " Näin halventavaa kielenkäyttöä ei voi hyväksyä päättäjiltä missään tapauksessa. Sen sijaan valtuutettu Susanna Kinnula (sd.) olisi toivonut Kortelaiselta nopeampaa puuttumista. Työkykyyn liittyvät asiat on käsiteltävä asianmukaisesti ja työntekijöitä on kohdeltava oikeudenmukaisesti. Näin halventavaa kielenkäyttöä ei voi hyväksyä päättäjiltä missään tapauksessa. Se ei kuitenkaan oikeuta vähättelemään työntekijöitä tai loukkaamaan ketään. KOKOUKSEN JÄLKEEN tekemässään somepäivityksessä Kela on sananvalinnoissaan maltillisempi
Sekin on tärkeätä, että säilyisi täällä. Rahaa panostetaan muun muassa rinteiden tekemiseen, latuverkoston ja luisteluareenoiden ylläpitoon. OSA sotkamolaisista on sitä mieltä, että kunnan rahalliset satsaukset ovat kannatettavia, sillä ne lisäävät Sotkamon vetovoimaa. Se on varsinkin sairaita ihmisiä kohtaan aika hankala lähteä kuljettamaan Kuhmoon tai Kajaaniin tai jonnekin muualle. KANNATTAAKO talviliikuntamahdollisuuksiin satsata miljoonia. Tarvitaan ehdottomasti. – Siitä voi olla montaa mieltä. Miljoonien eurojen panostus näkyy Sotkamossa muun muassa matkailijoiden virtana ja sotkamolaisten terveydessä. Kävimme kysymässä sotkamolaisilta, tarvitaanko Sotkamossa julkisen terveydenhuollon palveluita. On tärkeää, että palvelut säilyvät, jotta palvelut ovat lähellä, ne ovat aina saatavilla ja tullaan tutuiksi myöskin. Talousjohtaja Jukka Hartosen mukaan ensilumenladulla kävijöitä on ollut noin 1800 aikavälillä 10.–13. Yksityisten yritysten eli Ski One -yhtiön ja Vuokatti Sportin kannalta miljoonien panostaminen kannattaa. Esimerkiksi Vuokatti Sportin konserni teki kahtena edellisenä vuonna reilusti ylijäämäisen tuloksen. Se on liian pitkä matka. Varsinkin sillä tavalla, jos on jokin pidempiaikainen hoitoa vaativa juttu, niin kyllähän se vuodeosastokin on tärkeä. Kunta kattaa ylijäävän osan omarahoituksella ja valtion avustuksilla. Sotkamo on kehittyvä kunta. Talviuintikausi on lokakuusta toukokuuhun ja käyttäjä maksaa kunnalle pääsystä pukutiloihin. 1,8 kilometrin mittainen hiihtomahdollisuus kiinnostaa monia syyslomalaisia. Tärkeimmät palvelut ovat ainakin ensiapu, että se löytyy. Teemu Heikkinen – Kyllähän niitä tarvitsee aina. Raili Piirainen. Mielenterveyspalvelut ja nuorison tuki. Aihe on ajankohtainen, koska Kainuun hyvinvointialue ehdotti syyskuussa, että Sotkamon arviointija kuntoutusosasto lakkautetaan. Piipahtajilla ja matkailijoilla on mahdollisuus ostaa pääsy viikoksi 15 eurolla. Kyllä lähipalvelut tarvitaan, ettei varsinkaan vanhuksia kuskata edes takaisin eri pisteisiin kauas kotoansa ja omaisistansa. Vuosien 2019–2025 aikana kunta sai yli 2,7 miljoonaa euroa avustusta olosuhteiden kehittämiseen. Tarkkaa lukua ei ole, sillä latu on maksuton Vuokatti Sporitlla majoittuville. Mitä olet mieltä ehdotuksesta lakkauttaa Sotkamon arviointija kuntoutusosasto. Sotkamossa on ainakin oltava terveyskeskus ja kyllä se vuodeosastokin on tärkeä. Ensilumenladulla saavat hiihtää kaikki maksua vastaan. Avain maksaa 60 euroa kaudessa. Kuitenkin vasta-alkajat saattavat kokea maksun liian hintavaksi, koska vasta opettelevat lajia. Vuonna 2024 ylijäämää kertyi noin 395 000 euroa ja vuonna 2025 noin 295 000 euroa. Määrä on samaa luokkaa kuin viime vuonna. Satsatut eurot yleensä tulevat takaisin ostettuina pääsymaksuina ja matkailutulojen kautta. Niitä tosiaankin tarvitaan. Ne pitkät välimatkat, ei hyvä. Talousjohtaja Jukka Hartonen kertoo, että ensilumenlatu lisää selkeästi majoitusja ravintolapalveluiden kysyntää loka–joulukuussa. Teemu Heikkinen. Kun palveluita supistetaan, apua ei aina saa silloin, kun tarvitaan. Eniten syksyn hiihtomahdollisuus kiinnostaa ammattiurheilijoita ja sellaisiksi pyrkiviä. Vuokatti Sport myy myös kertakäyntejä avantopulahdukseen. Tuukka Klemetti – Tarvitaan. Kannattaako talviliikuntaan satsata miljoonia. Sotkamossa on haluttu lisätä hyvinvoinnin kautta lisäresursseja paikallisten työntekoon ja yrittämiseen. lokakuuta 2026 4 // Tarvitaanko terveydenhuollon palveluita. Viikonloppuna toimitus yllättyi myönteisesti Sotkamon kirkonkylän talviuintipaikalla. Sirkku Juntunen – Tarvitaan. Ettei tarvitsisi viedä jonnekin muualle hoitoon Kuhmoon eikä Suomussalmelle. Niemeläntielle rakennettiin vuonna 2025 uusi talviuintipaikka, joka on tasokas ja käyttäjäystävällinen. Osa kritisoi liikuntapaikkojen kuluja. Asukasluvun mukaan maksettavat valtionosuudet kattavat osan kuluista. Sirkku Juntunen. On nolo homma, jos palveluita supistetaan. Tutkimusten mukaan liikunta lisää hyvinvointia. Kainuussakin on paljon aika vanhoja ihmisiä. Ehdotus Sotkamon osaston lakkauttamisesta on valitettava asia. Sitten kun ne siirretään tuonne kauemmas, niin millä ihmiset sinne kulkee. Ei millään. Sotkamon kunta on panostanut talviuintipaikkaan Sotkamossa. Pääkirjoitus " Yksityisten yritysten eli Ski One -yhtiön ja Vuokatti Sportin kannalta miljoonien panostaminen kannattaa.. Maksu on 14,50–29 euroa päivän hiihtämisestä ja pidempien aikojen pääsymaksut ovat 50–320 euroa. Hammashoitola ja sitten esimerkiksi tapetilla olleet vuodeosastopaikat. Liikuntapaikkoihin panostaminen on aina kunnan päätöksenteossa arvovalinta. Vuonna 2025 liikunta-alueiden varattiin noin 1,8 miljoonaa euroa menoina, mutta tilikauden tulos on noin parin miljoonan luokkaa. Isokokoinen laituri kiertää uimapaikkaa. Suurin potti kunnan rahoista liikunnassa menee liikuntaolosuhteiden kunnossapitoon. Ensilumenlatu esimerkiksi vetää puoleensa kansainvälisiä harjoitusryhmiä. HANNA TURUNEN Tuukka Klemetti. Pääkirjoitukset ovat Sotkamo-lehden toimituksen kirjoittamia ja ne edustavat median periaatelinjaa. – Tärkeimpiä terveydenhuollon palveluita säilyttää ovat perusterveydenhuolto, lääkäripalvelut, tietysti neuvola. Talviurheilukausi on alkanut Sotkamossa, kun Vuokatti Sport avasi ensilumenladun. Tutkimukset ja tällaiset pitää olla. Ja olen saanut hyvää palvelua täällä meidän terveyskeskuksesta. Gallup Hanna Turunen Raili Piirainen – On erittäin iso tarve julkiselle terveydenhuollolle. SOTKAMOSSA kunta, Vuokatin rinteiden Ski One -yhtiö, Vuokatti Sport ja Vuokatti Areenan operaattori Sport Fellows Oy tekevät yhteensä vuosittain miljoonien eurojen investointeja talviliikuntaan. Sotkamo-lehti // Torstaina 15. Hiihdosta innostuneille pieni maksu ei ole suuren suuri. lokakuuta. Omahoitaja on hieno asia. Vuokatti Sportilla liikuntapaikkojen rakentaminen on myönteinen polku eteenpäin. Tärkeimpiä palveluita ovat perusterveydenhuolto ja terveyskeskus. Se on erittäin tärkeätä, että täällä säilyy palvelut
Sotkamo-lehti // Torstaina 15. lokakuuta 2026 // 5 SOTKAMO VUOKATTI Tavallista parempi ruokakauppa Postin pakettipiste SOTKAMO: MA–LA 7–21, SU 10–21 Postin pakettipiste PIKKU-PIRTTI kahvila ja taukopaikka VUOKATTI: MA–LA 8–22, SU 9–22 TARJOUKSET VOIMASSA 15.-18.10.2026 TAI NIIN KAUAN KUIN TUOTTEITA RIITTÄÄ MEILLÄ TEHTY TORTILLA POSSUMUNKKI Alkuviikko MA-KE 19.-21.10.2026 SUIPPOPAPRIKA 200 g (7,45/kg ) 4 99 kg 1 29 kg 3 99 pkt 7 99 kg TUORE KOKONAINEN KIRJOLOHI Kasvatettu, irto tai pakattu kaupan valikoiman mukaan Rajoitus 2 kalaa/talous ERÄ SUSHI-BUFFA SUSHI TAKE AWAY 24 95 kg 6 99 kg SOTKAMOSTA PERATTU MUIKKU säävaraus 1 49 kpl 2 99 kpl 1 49 kg LUUMU PRESIDENT 1 99 kg OMENA 2 99 kpl Arla NORMAALISUOLAINEN MEIJERIVOI 500 g (5,98/kg) 1.kpl PAISTOPISTEELTÄ Kauppiaan Kauppiaan SUPERTARJOUS SUPERTARJOUS Kivikylän PIZZAT 280-300 g (11,11-11,90/kg) HK SININEN LENKKI 580 g (5,16/kg) Ruokamestarin VILJAPORSAAN ETUSELKÄ SUOMI SUOMI SUOMI Yksittäin 1,29 ps (1,29/kg) 1 50 PORKKANA 1 kg (0,75/kg) Atria NAUTAVILJAPOSSU JAUHELIHA 400 g (9,98/kg) Rajoitus 2 pkt/talous SATSUMA ERÄ HELPOSTI MUKAAN HYLLYSTÄ -23% Plussa-etu -16% Plussa-etu SOTKAMON KAUPASSA SOTKAMON KAUPASSA VUOKATIN KAUPASSA Ilman Plussa-korttia 3,89 kpl (7,78/kg) Ilman Plussa-korttia 3,99 kpl (13,30-14,25/kg) 3 kpl 10.SUOMI HK VILJAPORSAAN MAUSTAMATON TAI SUOLATTU ULKOFILEEPALA n. 800-1000 g 5 29 kpl 2 ps Kauppiaan Kauppiaan SUPERTARJOUS SUPERTARJOUS SOTKAMON KAUPASSA 4 99 kg ERÄ
Honkajärvi sijaitsee noin 24 kilometrin päässä Sotkamon torilta. Tule kuulemaan ajankohtaisia näkemyksiä taloudesta, sijoittamisesta, yrittäjyydestä ja menestymisestä sekä hakemaan eväitä tulevaisuuden valintoihin. erikoislääkäri Katja Erkkilän vastaanotto Sotkamo tori 21.10., 26.10., 4.11., 26.11., 9.12. Etäyhteyslinkki oman kunnan muistihoitajaltasi. Projekti maksoi osakaskunnalle 5000 euroa. Rokotukset vain ajanvarauksella: oma so te.kai nuu.fi tai p. • Miten menestyä muuttuvassa maailmassa. Etsimme sekä yksittäisiä asuntoja että useamman asunnon kokonaisuuksia. Medibiili on paikallinen, liikkuva lääkäriasema. Alueella ei ole veneenpitopaikkaa, jossa venettä voisi pitkäaikaisesti säilyttää. JORMA NISKANEN Tuoreimmat uutiset kätevästi verkosta sotkamolehti.fi asiakaspalvelu.hillagroup.fi Hoida tilausasiasi helposti ja nopeasti juuri silloin kun sinulle sopii:. Lisätiedot ja rokotuspaikat: hyvinvointialue.kainuu.fi/kausirokotukset MAKSUTTOMAT KAUSIROKOTUKSET RISKIRYHMILLE VKO 43 ALKAEN Kaukametsässä Kajaanissa 14.-15.11. Sotkamo-lehti // Torstaina 15. Luennoimassa HVA:n lääkäri sekä OmaisOivan toiminnanohjaaja. Honkajärven veneenlaskupaikalle ajetaan Lontantieltä haarautuvaa Räädyntietä. Geriatrian ja yleislääket. Mihin sijoittajan kannattaa varautua. Veneenlaskupaikan rakentaminen maksoi 5000 euroa. 044 709 3788. Ota yhteyttä: Eveliina Rousu 044 752 2037 kiinteistöinsinööri eveliina.rousu@tapojarvi.com Tipasojan uusi veneenlaskupaikka on valmis Hanna Turunen Tipasojan osakaskunta teetätti Tipasojalle Honkajärven rantaan veneenlaskupaikan, Tipasojan osakaskunnan puheenjohtaja Jorma Niskanen. • Mitä sijoitusvuosi 2027 voi tuoda tullessaan. Osakaskunta on halunnut parantaa veneenlaskupaikkoja. kainuunkirjamessut.fi Kirjamessuille on vapaa pääsy Onko ajokortin uusimisen aika tai muuta lääkäriasiaa. Näin voidaan kannustaa ihmisiä kalastuksen pariin. Timo Ritakallio OP Pohjola Lippo Suominen OP Pohjola Antti Homanen Jättiläisenmaa Oy Minna Kauppi Suunnistuksen yhdeksänkertainen maailmamenstari Torstai 29.10.2026 klo 17–20 Vuokatti Areena Ilmoittaudu op.fi/kainuu ETSITÄÄN VUOKRA-ASUNTOJA Tapojärvi etsii työntekijöilleen hyväkuntoisia vuokraasuntoja noin 30 kilometrin säteellä Terrafamen kaivoksesta. lokakuuta 2026 6 // MUISTISAIRAUKSIEN ENSITIETOTAPAHTUMA keskiviikkona 21.10.2026 klo 13-15 Kainuun keskussairaala, F1 luentosali 1-2, kerros 4. • Millaista rohkeutta yrittäjyys vaatii. Ennen talousiltaa mahdollisuus tutustua OP Kainuun palveluihin minimessuilla klo 16–17. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan 22.10. Onko sinulla sopiva asunto vuokrattavana tai tiedätkö vapautuvasta kohteesta. mennessä. Paikkoja rajoitetusti. Hoi va ko deis sa asu vat se kä ko ti hoi don asiak kaat saa vat ro ko tuk set näi den pal ve lui den kaut ta. Tule kuulemaan: • Mihin Suomen talous on menossa. Talousilta on maksuton ja avoin kaikille. Kun kalastaja pudottaa veneen järveen uudelta veneenlaskupaikalta, trailerin ja auton voi jättää lähellä olevalle parkkipaikalle. Veneenlaskupaikalta pääsee veneellä Syväjärven ja Hautajärven kautta Alajärvelle. Ajanvaraus medibiili.fi tai 0405836575 OP Kainuun talousilta -suunta tulevaisuuteen, kasvuun ja viisaisiin valintoihin Miltä Suomen talous näyttää ensivuonna. Lääkäripalvelua oman kunnan torilla
Vene ajelehti Alajärvellä noin 150 metrin päässä rannasta. lokakuuta, kertoi Sotkamon paloaseman vastaava asemamestari Matti Kurkinen. 044 750 2078 tai https://uusi.opistopalvelut.fi/sotkamo/fi/ Lisätietoja: Aija Laukkanen aija.laukkanen@vuokatti.fi Helena Lehtoaro sotkamonoppaat@gmail.com Vene ajelehti Sotkamossa Hanna Turunen Kainuun pelastuslaitoksen työntekijät vetivät ajelehtineen veneen rantaan torstaina 8. Ilmoittaudu mukaan viimeistään 27.10. KLO 11-15 Vuokatinrinteillä AVOIMET OVET LA 17.10. Veneen omistaja voi kysellä venettä poliisiasemalta. KLO 11-15 HYÖDYNNÄ PÄIVÄN TARJOUKSET HYÖDYNNÄ PÄIVÄN TARJOUKSET TOIMIPISTEISSÄMME! TOIMIPISTEISSÄMME! HYÖDYNNÄ PÄIVÄN TARJOUKSET TOIMIPISTEISSÄMME! LÄNSIRINTEILLÄ Pelastuslaitoksen kalustoesittely Kasvomaalausta Maskotti paikalla SportShopissa kaikki vaatteet ja asusteet -20 % koko päivän ajan KAHVILA VAARAN TUPA AVOINNA 11-16 OSALLISTU KATTIRALLIIN JA OSALLISTU KATTIRALLIIN JA VOITA LASKETTELUPÄIVÄ VOITA LASKETTELUPÄIVÄ NELJÄLLE! NELJÄLLE! OSALLISTU KATTIRALLIIN JA VOITA LASKETTELUPÄIVÄ NELJÄLLE! Lisätietoja tapahtumasta: Lisätietoja tapahtumasta: vuokatinrinteet.fi vuokatinrinteet.fi Lisätietoja tapahtumasta: vuokatinrinteet.fi Toteutamme alueella vesikaivojen kuntotutkimuksia viikolla 42-43 veloituksetta! Matkailuoppaan kurssi kaipaa osallistujia Oletko halukas tutustumaan pintaa syvemmältä Sotkamon ja Vuokatin historiaan ja nykypäivään. alkaen. Alajärvi sijaitsee noin reilun kilometrin päässä Sapsoperäntien ja Saukontien risteyksestä. Kokoontumiset tiistai-iltaisin sekä joinakin viikonloppuina 10.11. KLO 11-15 LA 17.10. lokakuuta 2026 // 7 Vuokatinrinteet Pohjoisrinteet, Veikontie 3 Länsirinteet, Ilkantie 8 +358 8 619 4111 toimisto@vuokatinrinteet.fi POHJOISRINTEILLÄ Rinnekoneet ja lumitykit esillä Maisemahissi 5 € / hlö Lastentalo Hupila avoinna Vuokatinrinteillä Vuokatinrinteillä AVOIMET OVET AVOIMET OVET LA 17.10. Kurkisen mukaan Buster-merkkinen alumiinivene oli tuuliajolla ja veneen perämoottori oli ylhäällä. diggo.fi. Kiinnostaako ihmiset, elämykset ja ainutlaatuiset tarinat. Pelastuslaitoksen työntekijät ilmoittivat veneestä Sotkamon poliisiasemalta. Sotkamo-lehti // Torstaina 15. Sotkamon kansalaisopisto p. Teoriaosuudet voi olla etänä sopimuksen mukaan
Näiden teosten valovoimaisuus ei kuitenkaan tarvitse virran lähdettä. TAPAHTUMA Reflektor Sotkamo 1 Audiovisuaalisen taiteen festivaali Reflektor Sotkamo järjestetään torstaista sunnuntaihin 15.–18. Nikula toivoo, että jos Sotkamon kunnassa innostutaan kehittämään julkista ympäristöä ja että työ tehtäisiin ammattitaitoisesti ja laadukkaasti kokonaisuus halliten. Halusin kokeilla erilaista mittakaavaa, Mattila kertoili alkuviikolla näyttelyä pystyttäessään. Nikula on taustaltaan hortonomi. Nikula valmistui maisema-arkkitehdiksi Aalto-yliopistosta vuonna 2025. YLÄKERRAN NÄYTTELYTILAAN on yhdistelty grafiikkaa sekä teoksia, jotka on maalattu kasviväreillä. Teoksia tekee mieli tutkailla sekä kaukaa että läheltä. Maalaustekniikassaan Mattila on inspiroitunut taidegrafiikasta, jossa teos valmistuu syväpainotekniikalla ikään kuin käänteisesti. Teosten koko vaihtelee suuresti. 1 Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille. lokakuuta Vuoden nuoreksi maisema-arkkitehdiksi. Mattila maalaa silmää hämääviä valon vaikutelmia, jotka saavat katsomaan teoksia kaukaa sekä läheltä. Joissakin teoksissa valon vaikutelman kokonaisuudessa on mukana niin haaleita kerroksia, että ne huomaa vasta oikein tarkkaan teoksen yksityiskohtia ja teoksen reuna-alueita tarkastelemalla. Hanna Turunen Sotkamossa asuva Tuulia Nikula valittiin 2. 1 Meri Ekolan valoteos Infinity tulee kokonaiseksi veden pinnan heijastuksesta. Se edistää suomalaisen maisema-arkkitehtuurin tunnettuutta ja jäsentensä ammatillisia etuja. Innimari Hyvärinen Kun taidemaalari Jaakko Mattilaa pyydettiin mukaan pitämään näyttelyä Reflektoriin Sotkamoon, hän huomasi maalaustensa sopivan todella hyvin festivaalin luonteeseen. Kopio kertoo, miTaidemaalari Jaakko Mattila tuo yksityisnäyttelynsä Sotkamoon kulttuurija monitoimitalo Aatokseen Reflektor-festivaalin ajaksi. lokakuuta 2026 8 // Valon illuusio syntyy myös huippukokin planktonista Jaakko Mattilan teokset tuovat Sotkamon Reflektoriin taas uusia ulottuvuuksia. lokakuuta. Nikula työskentelee Kuopion kaupungin toimistopuutarhurina. Plankton maistuu suolaiselta. Tunnustuksen myöntäjä Suomen maisema-arkkitehtiliitto MARK on maisema-arkkitehtien ammatillinen ja aatteellinen yhdistys. Supistuvat kunnat voivat hyötyä maisema-arkkitehtuurista, Nikula sanoo. – Yleensä teoksessa on joko kaikki värit tai sitten ei ollenkaan, Mattila toteaa. Mattila hyödyntää teoksissaan paljon värejä, joita hän työstää muun muassa valuttaen ja suihkuttamalla. Tunnustuksen tarkoituksena on nostaa esille lahjakasta ja innostavaa toimijaa, joka tuo maisema-arkkitehtuuriin uutta ja ennakkoluulotonta näkökulmaa, liitto mainitsee. Vierellä on kopio teoksesta sen valmistumishetkellä. Nikula edistää maisema-arkkitehtuurin näkyvyyttä ja roolia maankäytön suunnittelussa toimintaympäristöissä, joissa ala on vasta vakiinnuttamassa paikkaansa, liitto kertoi. 1 Aatoksessa tapahtuu Jaakko Mattilan näyttelyn lisäksi rakennuksen ulkoseinillä, johon heijastetaan sotkamolaisten lasten ja nuorten kanssa toteutettu yhteisötaideteos Sotkamo Maps. Värien kerrostamisen lopputuloksena on lumoavia illuusioita valon heijastuksista. Siinä värit ovat tuoreita ja teoksen värit kirkkaammat. – Usein pyyhin pois kaikki virheet, mutta nyt olen myös jättänyt merkkejä siitä, miten teos syntyy. 1 Kolme nostoa tapahtuman ohjelmasta: 1 Japanilaisen Taito Otanin videoteoksessa Cognition Space Recognition objektin ja datan välistä suhdetta tutkitaan avaruuden estetiikan kautta. Viime aikoina teoksia ovat inspiroineet myös maisema ja luonto. Nikula kertoo toimitukselle tunnustuksen olevan suuri kunnia ja merkittävä tuen osoitus. Mattila esitteli maalausväreinä hyödyntämiään jauheita, joita on saanut espanjalaiselta huippukokilta. DIPLOMITYÖSSÄ käytännön esimerkkinä oli Sotkamon kirkonkylän keskusta, johon Nikula ehdotti erilaisia maisemallisia uudistamistoimenpiteitä. Hänen työhönsä kuuluu muun muassa puistosuunnitelmien viimeistely ja kaupunkialueiden kehittämistyö. Hän haluaa yksinkertaisesti luoda kauniita teoksia. Mattila on miettinyt teoksia työstäessään paljon sitä, mitä valo on, ja mitä väri on. – Nämä ovat isoimpia papereita, mille voi tehdä akvarelleja. Esimerkiksi entistä Teboilin tonttia voisi muokata niin, etTuulia Nikula on Vuoden nuori maisema-arkkitehti Maisema-arkkitehtuurin avulla ei voida poistaa supistumisen syitä, mutta se on suhteellisen halpa keino luoda eloa ja mahdollistaa uutta elinvoimaa. TUULIA NIKULA sai vuoden nuori maisema-arkkitehti -tunnustuspalkinnon Suomen maisema-arkkitehtiliiton 80-vuotisjuhlaseminaarissa. Teosten estetiikka on Mattilalle myös tärkeää. Nikula etsi diplomityössään keinoja supistuvien paikkakuntien sopeutumiseen vähenevään väestöön, liiton tiedotteessa kerrotaan. Sotkamo-lehti // Torstaina 15. Tunnustus tuli yllätyksenä, koska hän ei tiennyt, että häntä oli ehdotettu sen saajaksi. NÄYTTELY LEVITTÄYTYY kulttuurija monitoimitalo Aatoksen molempiin kerroksiin tapahtuman ajaksi. 41-VUOTIAS Nikula, kertoo, että joka toinen vuosi Vuoden nuoreksi maisema-arkkitehdiksi voi ehdottaa henkilöä, joka on valmistunut maisema-arkkitehdiksi viimeisten viiden vuoden aikana. Optiselle harhalle onkin ominaista, että ihmisaivot ikään kuin luovuttavat, ja katsoja näkee vain niiden tulkitseman kokonaisuuden. Esimerkiksi Moon-teos ei mahtunutkaan ylös kapeasta portaikosta, joten se jäi alakertaan muiden, vielä isompien teosten seuraksi. " Usein pyyhin pois kaikki virheet, mutta nyt olen myös jättänyt merkkejä siitä, miten teos syntyy.. Muodot syntyvät teoksiin myös sapluunoilla. Yhdessä maalauksessa on käytetty esimerkiksi sahramia, punajuurta, spirulinaa, Mattila luettelee. Festivaali on avoinna kello 17–22. Nikula on kotoisin Raahesta. 1 Tapahtumapaikkoina ovat Hiukka, Hiukan stadion sekä kulttuurija monitoimitalo Aatos. Mattila kertoo sekoittaneensa joitakin teoksia varten todella paljon eri sävyjä
Halusin oman jutun työn lisäksi, ja ehkä myös sen vastapainoksi, Mikkola kertoo. Hän tarjoaa maistiaisen vihreästä jauheesta. L. VIIME AIKOINA Mikkolaa on innoittanut naisellinen energia. Työ ei ollut tilaustyö. INNIMARI HY VÄRINEN tä siinä pystyi järjestämään pieniä tapahtumia, leikkiä ja liikuntaa kuntalaisille. Uusimmissa maalauksissaan hänellä on ollut tarve tuoda esille liikettä ja etenemistä. Lapsena ja nuorena kuvataide oli minun lempiharrastukseni, mutta se oli ollut poissa koko aikuisiän. " Siinä pystyn irrottautumaan kaikesta muusta ja luomaan jotakin uutta. Hänen Aatokseen mukaan ottamansa värijauheet, planktonin ja levät, Mattila taas on saanut espanjalaiselta Ángel Leónilta. – Aihe on erittäin ajankohtainen ja valittu näkökulma tarpeellinen. Näyttelyn pääteoksen nimi on Korot nousussa (2026). Asioita voidaan työstää esimerkiksi pohtimalla omaa suhtautumista menneisyyteen sekä vahvistamalla minäkuvaa. Hanna Mikkolan taidenäyttely ”Ilon voima” on nähtävissä Galleria Y. lokakuuta saakka. Maalaaminen veti alusta alkaen vahvasti puoleensa. lokakuuta 2026 // 9 Taidemaalari Jaakko Mattila tuo yksityisnäyttelynsä Sotkamoon kulttuurija monitoimitalo Aatokseen Reflektor-festivaalin ajaksi. – Kurssille osallistuminen oli ihan sellainen ex tempore -juttu. Kerran teokseen sitten ilmestyivät korkokengät, ja nyt Mikkolan omassa näyttelyssä niitä voi huomata useammassakin maalauksessa. Hän on esimerkiksi huomannut katselevansa ympäristöään erilaisella mielenkiinnolla ja tarkkuudella. Korkokengät seikkailevat Hanna Mikkolan maalauksissa Innimari Hyvärinen Sotkamolainen Hanna Mikkola alkoi ottaa arkeensa aikaa lapsuudesta tutulle kiinnostuksen kohteelleen. Työssä on tunnistettu keinoja, joilla maisema-arkkitehtuuri voi tukea kuntien älykästä sopeutumista tarjoamalla ratkaisuja tyhjentyvien rakennusten, joutomaiden ja purkutilanteiden hallintaan. Mikkola osallistui Helsingin Lapinlahden Taidekoulun kurssille reilut kolme vuotta sitten. – Tykkään hetkellisyydestä, Mattila perustelee. LIITON MUKAAN Tuulia Nikulan korkeatasoinen diplomityö tarkastelee ruuhkattoman Suomen suhdetta maisema-arkkitehtuuriin. León on tunnettu alallaan ekologisen gastronomian kehittäjänä, mutta myös merien suojelijana. – Aika monelle joissakin elämänvaiheissa on tuttu sellainen ulkopuolisuuden tunne. Työ osoittaa, miten merkittävä rooli maisema-arkkitehtuurilla voi olla supistuvien kuntien kehittämisessä, kertoi tiedotteessa Suomen maisema-arkkitehtiliiton puheenjohtaja Varpu Mikola. Mikkola pohtii, että taideopinnot ovat herättäneet aistit uudella tavalla. LUE LISÄÄ VERKOSSA sotkamolehti.fi KATSO VIDEO VERKOSSA sotkamolehti.fi. Oksasella (Sisustajankauppa Oksanen, Sotkamo) 30. Planktonissa on vahva leväinen tuoksu, ja jauheen maku on suolainen. Mattila on käynyt maalaamassa kasviväreillä kuuluisassa kööpenhaminalaisessa Noma-ravintolassa. Hän haastatteli myös Sotkamon kunnan työntekijöitä diplomityötään varten ja välitti valmiin työn muun muassa kunnanjohtaja Mika Kilpeläiselle ja tekniselle johtajalle Harri Heleniukselle. Olen leikkinyt Barbie-nukeilla ja pitänyt muotinäytöksiä niin, että pukeuduin ja kävin sitten pyörähtelemässä siskojen huoneessa, hän kuvailee. Lisäksi hän on käynyt edelleen työn ohessa Lapinlahden taidekoulun kursseilla. Hän lähti opiskelemaan psykologiksi, ja halusi valmistuttuaan palata takaisin Kainuuseen. – Nämä tuoksut ovat ihan käsittämättömiä, Mattila sanoo esitellessään värejä. Sen teokset ovat syntyneet pääasiassa kuluvan vuoden varrella. – Siinä pystyn irrottautumaan kaikesta muusta ja luomaan jotakin uutta. – Tykkään väreistä, ja niiden käyttöä opettelen koko ajan, Mikkola kertoo näyttelynsä teosten äärellä. Osa teoksista on valmistunut tunneissa, kun taas joidenkin taustalla on tuskaisempi prosessi, joka sekin lopulta palkitsee tekijänsä. – Olen lapsesta alkaen pitänyt kaikesta sellaisesta, mistä tyttölapset stereotyyppisesti pitävät. Se on virkistävää ja voimaannuttavaa. Hänen näyttelynsä Galleria Y. ten aika muuttaa toteutustavaltaan herkkää teosta. Parhaillaan Mikkola opiskelee Sotkamon kansalaisopistossa aikuisten kuvataiteen perusopintoja. Mukana on myös leikillisyyttä, teosten nimiä myöten. Hirvensaaren alueelle hän suunnitteli luonnon monimuotoisuutta edistäviä tekoja. Maalatessa voi käsitellä itseä kiehtovia teemoja, ja samalla arkeen tulee sopivaa vastapainoa. Jaakko Mattilan yksityisnäyttely on avoinna Reflektor-festivaalin aukioloaikoina torstaista sunnuntaihin 15.–18. IDEA MAALAUKSEEN voi tulla esimerkiksi mielenkiintoisesta kirjasta, lehtihaastattelun ajatuksia herättävästä lauseesta tai esimerkiksi lenkkipolulla luonnon äärellä. Maalatessaan Mikkola on löytänyt ihmismielen ja luonnon kuvauksesta paljon samaa. Oksasella kuvaa luontoa, ihmismieltä sekä naisellista energiaa. Yhtenä etappina taiteen opiskelun matkalla on parhaillaan käynnissä oleva oma taidenäyttely. Mikkolaa kiehtoivat Sotkamon virkeys ja luonto, mikä sai etsimään työmahdollisuuksia uudelta paikkakunnalta. Sitä olen käsitellyt muutamassakin teoksessa. Se kuvaa kovaa halua mennä eteenpäin, Mikkola kertoo. Hänestä on jakso Netflixin Chef’s Table -dokumnettisarjassa. Mattila pohtii, ettei hae taiteestaan vesistöjen pelastajaa, mutta ehkä jokin ajatus niiden suuntaan saadaan luotua maalauksissa käytettyjen värien kautta. Sotkamo-lehti // Torstaina 15. L. KUHMOSSA lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt Mikkola kertoo, että hän identifioituu edelleen vahvasti kuhmolaiseksi. Kurssilta Mikkola löysi luomisen ilon uudelleen. – Kun olen tällaisessa ihmissuhdetyössä, inspiraatio tulee myös paljon sieltä, sekä totta kai omasta elämästä. Hanna Mikkola haaveilee jatkavansa lisää taiteen opiskelemista. Mikkola huomaa teoksissaan joitakin toistuvia, työnkin kautta kumpuavia teemoja. INNIMARI HY VÄRINEN " Kun olen tällaisessa ihmissuhdetyössä, inspiraatio tulee myös paljon sieltä. – Viimeisen vuoden aikana olen esimerkiksi alkanut kiinnittää luonnossa huomiota valoihin ja varjoihin, hän kertoo. lokakuuta Aatoksessa. Oma maalaustyyli on alkanut löytyä. KASVIVÄRIEN ja ruoka-aineiden hyödyntäminen maalauksissa sai alkunsa, kun Mattila alkoi hieman yllättävienkin sattumien kautta tehdä yhteistyötä kansainvälisesti tunnettujen ja arvostettujen kokkien kanssa. Haluan maalatessa tuoda siihen rinnalle myös jotakin myönteistä ajatusta. Psykologin ja psykoterapeutin työhön kuuluu usein asiakkaan elämähistorian tarkastelua ja pohdintaa siitä, miten aiemmat kokemukset vaikuttavat arkeen tänä päivänä. Psykologi, psykoterapeutti Hanna Mikkola löysi taiteen tekemisen pariin uudelleen aikuisiällä. – Kyllä sellainen haave on alkanut muotoutua, että haluan opiskella tätä lisää
Ratajuhlassa nautittiin pitkästi toistasataa annosta hernekeittoa ja kuultiin kainuulaista vaskikvintettiä. Työllisyyden kannalta se oli hyvinkin merkittävä hanke, Sotkamon Matkailuoppaiden Helena Aaltonen kertoi esitelmässään. Nyt on kysymys siitä, saadaanko se seuraavaan aikakauteen sähköistämällä. A. Sotkamon aseman henkilöliikenne loppui jo 1930-luvulla. Työpaikka oli aluksi Kajaanissa. Työt päättyvät virallisesti lokakuun loppuun. – 1920-luvulla oli kyse siitä, saadaanko rata Sotkamoon saakka. Hän selvitti juhlaa varten, että pitkä takki, mustat kengät ja kaulahuivi kuuluivat 1920-luvun siistiin pukeutumiseen. Kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen ja Matkailuoppaiden Aila Flöjt ajan hengessä. Sotkamo-lehti // Torstaina 15. Tervo oli päässyt mukaan juhlimaan ja pitämään tervetuliaispuheen, aivan kuten junayhteyden ensimmäisessäkin juhlassa. Juna oli tärkein kulkuväline vielä 1950-luvulla, jonka jälkeen linja-autot sekä henkilöautot syrjäyttivät junan. syntymäpäivä. Paikalla oli jopa tuhat henkeä juhlimassa junaa ja ottamassa vastaan kutsuvieraita. HUHTASEN LAPSUUDEN perhe asui aluksi Sotkamon Saviahossa, jossa oli rautatieliikennepaikka. Aseman puistossa pelattiin muiden rautatieläisten lasten Tuttu lapsuuskotina sekä työpaikkana Jarmo Huhtanen on tehnyt pitkän työuran rautatieasemilla. Henkilöliikenne käynnistyi Vuokatin ja Sotkamon asemilla vilkkaasti, ja rautatien merkitys alueelle oli huomattava. Junasuorittajana Huhtanen antoi junille lähtöluvat, eli hän vastasi rautatieliikenteen ohjaamisesta ja tämän osalta myös turvallisuudesta. " Toiveemme on, että sähköradan myötä myös henkilöliikenne Vuokatista Helsinkiin ja Ouluun aloitetaan ennen pitkää uudelleen. Nyt on kysymys siitä, saadaanko se seuraavaan aikakauteen sähköistämällä, totesi Tervo eli kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen. Vesitornin juurella moni asia sai yhtymäkohtia radan avaamisen aikaan. Asemilla ja työssä on tapahtunut tänä aika paljon muutoksia. JUHLAPÄIVÄNÄ sata vuotta sitten, junayhteyden alkamisesta seuraavana lauantaina, Sotkamoon Hirviniemen asemalle puksutti höyryjuna, joka oli koristeltu köynnöksin. Minä olen neljää kirkkoherraa palvellut, niin minä muistan, kun junarata tuli, emäntäpiika (Sotkamon Matkailuoppaiden Aila Flöjt) kertoili. Puutavaraa lastataan Vuokatin asemalla paljon. – Mutta tiedättekö, kuka hän on, emäntäpiika heilautti kättään kohti silinteripäistä hahmoa. Vuokatin rautatieliikenteen satavuotisjuhla innoitti paikalle Vuokatin asemalla töitäkin tehneen Jarmo Huhtasen sekä vaimo Taina Balk-Huhtasen. KATSO VIDEO VERKOSSA sotkamolehti.fi. Siitä perhe muutti Vuokatin rautatieaseman alueelle ratapihan päähän vuonna 1971. Olemme edelleen tänä päivänä uuden kehityksen kynnyksellä. lokakuuta sattui olemaan eläkepäiviä viettämään siirtyvän Huhtasen 65. Huhtanen kävi välillä töissä Vuokatissa sekä lomitti monilla eri paikkakunnilla ympäri Suomea, esimerkiksi Vartiuksessa. Sodan jälkeen perustetun Vuokatin majan, nykyisen Vuokatti Sportin kohdalla oli pysäkki, jossa Vuokattiin tulleet matkailijat pääsivät purkautumaan junasta. KISKOILLA LIIKKUI enemmän tavaraa kuin henkilöliikennettä. Hän ja Taina Balk-Huhtanen tykkäävät tutustua asemarakennuksiin niin Suomessa kuin ulkomailla. Lähetettävä tavara oli jo silloin pääosin puuta. lokakuuta, joten viime lauantaina oli aika juhlistaa rautatietä, muistella junaliikenteen alkuaikoja ja vaiheita sekä suunnata katse tulevaan. Työt alkoivat VR:n palveluksessa vuonna 1982. Nurmes–Kontiomäki-rataosuudella matkustus päättyi lopulta vuonna 1993. – Nyt halusin tulla tänne. Esimerkiksi 1940-luvun puolivälissä Sotkamoon saapui pääasiassa säkkitavaraa, kuten jauhoja ja ryynejä, mutta myös metalliteollisuuden valmiita tuotteita ja rakennusaineita. Juhlimassa oli myös muuan pappilan emäntäpiika, jonka joku on saattanut aiemmin tavata Syntiniemessä. lokakuuta 2026 10 // Sata vuotta kiskoilla Vuokattiin 1920-luvulla oli kyse siitä, saadaanko rata Sotkamoon saakka. Huhtanen on rautatieläinen kolmannessa polvessa. Innimari Hyvärinen Junaliikenne uudella ratayhteydellä Vuokatista Kontiomäkeen alkoi sata vuotta sitten 10. Alkuun Vuokatin asemaa kutsuttiin Sotkamon asemaksi, mutta nimi muuttui nopeasti. – Radan rakentaminen oli iso työmaa, joka työllisti paljon. Puhe sai pohdiskelemaan, kuinka sata vuotta sitten ei itse asiassa ole kovin kaukainen muisto. – Junayhteys käynnisti Vuokatin kehittymisen Sotkamon toiseksi keskustaajamaksi ja matkailukeskukseksi, Kilpeläinen kiteytti puheessaan. TOTTA TOSIAAN , koulunjohtaja ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja J. Yhteys korvattiin linja-autolla. Syitä juhlaan oli lauantaina monia, sillä 10. Kokemusta tuli myös Talvivaaran radalta. Viimeiset 12 vuotta Huhtanen on tehnyt töitä Oulussa Fintraffic Raiteella. Sotkamon sivistysjohtaja Merja Ojalammi eläytyi uuden junaradan avaamisen aikaan. Työuraa ehti kertyä lähes 45 vuotta
luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti, p. Välissä piti lisätä halkoja, että päästiin takaisin. Äänimaailma on hyvin erilainen kuin sata vuotta sitten. Soita ! Perunkirjoitukset ja pesänjaot, muut oikeudelliset asiakirjat sekä oikeudenkäynnit ammattitaidolla. Kainuuntie 16, 88600 Sotkamo p. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. Viimeksi kävimme Haaparannassa tutustumassa asemaan, koska sinne oli alkamassa matkustajaliikenne. – Aina kun reissataan, pitää aina käydä katselemassa rautatieasemia. Nykyjunathan eivät hirveästi meteliä pidäkään. Tiina Sillankorva ja Ulla Karppinen Lions Club Sapsottarista tarjoilivat Matti Teiskalle. sopimukset. Aikoinaan junalla piti lähteä lähes viikoittain Helsingistä Helenan luokse Kainuuseen. KATSO VIDEO VERKOSSA sotkamolehti.fi Tee ilmoitukset kätevästi netin kautta hillagroup.fi/lukijailmoitukset. " Niitä pantiin tästä eteenpäin, ja puutarhalta tuli ruusut asemalle. – Toivoisi vain, että ihmiset käyttäisivät junia ja tähän saataisiin se henkilöjuna, Taina Balk-Huhtanen toivoo. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. 020 756 2510 luontoa ei jätetä Jäteastioiden tyhjennykset Likakaivojen tyhjennykset Arkistojen tuhous Jätesäiliöiden ja säkkien myynti 45 vuotta Myynti: Suomussalmi 044 982 4037 myynti.suomussalmi@kiantakeittiot.com Kuhmo 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Tuotanto 044 976 0985 tenho.kela@kiantakeittiot.com • keittiökalusteet ja -remontit • kalusteiden ovenvaihdot • liukuovet, komerot • wcja kylpyhuonekalusteet • mittaus, suunnittelu, asennus KIANTA KEITTIÖT Kiinteistö A Tolonen Oy, Lkv 0400 689 257 Arviot, kauppakirjat, jakokirjat, edunvalvontavaltuutukset, testamentit ym. 0400 682 637 Päivystämme 24h koko Kainuun alueella! Meiltä myös uudet tuulilasit ja kiveniskemien korjaukset! Vuokatissa lähellä junarataa 1980-luvun lopulta lähtien asuneet Helena ja Matti Teiska poikkesivat päivälenkiltä kuulemaan Vuokatin aseman tarinaa. AALTOSEN PUHUESSA juhlakansan ohi vilisti sopivasti puutavarajuna. – Tässä hoidettiin junaliikenne, myytiin junaliput ja meni tavaraliikennettä. 0400 293 119 toimisto@lokapalvelukahkonen.fi Lokapalvelu Kähkönen Oy 0400 293 119 Lokapalvelu Kähkönen Oy 0400 293 119 Lokapalvelu Kähkönen Oy Lokapalvelu Kähkönen Oy JÄTEASTIOIDEN TYHJENNYSTILAUKSET p. Vuokatin juna-asemalta lähtee edelleen paljon puuta. VUOKATIN ASEMA oli alkuun monipuolinen paikka. Niitä pantiin tästä eteenpäin, ja puutarhalta tuli ruusut asemalle. 050 5498590 www.ahkeraliisa.net Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. Me matkustajat siellä kannoimme puita, Helena Teiska muisteli. Kaikki tarvittava oli lähellä, ja aseman ääniin kotona tottui. www.kajaaninjateauto. – Toiveemme on, että sähköradan myötä myös henkilöliikenne Vuokatista Helsinkiin ja Ouluun aloitetaan ennen pitkää uudelleen. – Ei se junaliikenne häirinnyt. Jutussa kerrotut historiatiedot pohjautuvat Sotkamon Matkailuoppaiden Helena Aaltosen juhlassa pitämään esitelmään ja häneltä saatuihin tietoihin. Aaltonen pohti, että junaradan sähköistyksen myötä avautuisi matkailijoillekin mahdollisuudet päästä taas uudelleen paremmin Vuokattiin ja Sotkamoon. Sotkamon sivistysjohtaja Merja Ojalammi eläytyi uuden junaradan avaamisen aikaan. 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. Ehkäpä suuntana on taas uusia, ennen näkemättömiä asemia. Matti Teiskan mukaan junalla liikkuminen on ollut hänelle erityisesti keino tavata läheisiä. Hänkin on jäämässä eläkkeelle vuoden päästä, minkä jälkeen pari haaveilee lähtevänsä Interrail-matkalle seniorilipuilla. lokakuuta 2026 PALVELUHAKEMISTO // 11 Kaikki hautausalan palvelut. Konetavaraa oli paljon, ja syksyllä ihmiset toivat hirventaljoja. Junassa emme olleet kyydissä, vaan kävimme muuten siellä tutustumassa, Balk-Huhtanen kertoo. – Pari vuotta sitten osallistuimme höyryjunamatkalle Kontiomäkeen. Kaikkea palvelua oli. 050 5498580 www.sotkamonhautaustoimisto.fi Kainuuntie 16, 88600 Sotkamo p. kanssa jalkapalloa, ja vieressä Kuikkalammessa käytiin uimassa. Junalla matkustaminen voisikin tulevaisuudessa painottua kaupunkien välisestä liikennöinnistä erilaisiin matkailukohteisiin kulkemiseen. 040 152 6791 KAIVOJEN TYHJENNYKSET VIEMÄREIDEN AVAUKSET KAINUUN -PALVELU O Y Jonne 044 239 4727 Marko 040 963 9140 kainuunlvipalvelu@gmail.com Kokemusta & kalustoa! • Puh. Sotkamon Lakipalvelu Oy Torikatu 8, 88600 Sotkamo www.lainopilliset.fi Sotkamon Lakipalvelu – Aidosti palveleva lakitoimisto Soita 050 339 3456 (arkisin klo 8-16) toimisto@lainopilliset.fi VUOKATIN TAXIPALVELU AVOINNA 24/7 040 1660 475 Meiltä myös kelataksi P. www.kajaaninjateauto. INNIMARI HY VÄRINEN Vuokatin junayhteyden satavuotisjuhlaa vietettiin viime lauantaina vesitornin juurella. Sotkamo-lehti // Torstaina 15. VANHAT ASEMARAKENNUKSET ovat Vuokatissa asuvan pariskunnan sydäntä lähellä
Pertti Granqvist Aluevaltuutettu (vas) Sotkamo. Sotkamo-lehdellä on sydäntä, lämpöä ja korvat höröllä paikallisille ihmisille. Hyvä että järki näyttää voittavan.” > ”MITEN PYSTYY järjestämään hoidot Kajaaniin, kun ei ole kajaanilaisillekaan hoitopaikkaa omassa sairaalassa. Keskiviikko 21.10. Yksityisen esiopetuksen järjestäminen vaatii kunnan luvan. Sunnuntai 18.10. Siinäkin on melkoinen savotta kun yrittää tunteiden värittämistä puheenvuoroista löytää jonkinlaisen toteuttamiskelpoisen ratkaisuehdotuksen.” OMATOIMIKIRJASTON SOTKEMISESTA JA SULKEMISESTA: > ”PITIHÄN SE arvata, olisi ollut liian hyvää ollakseen totta, että tästä vältyttäisiin.” > ”TÄSTÄ KÄRSIVÄT myös ne nuoret, jotka osaavat olla asiallisesti siellä kirjastossa. Hyvinvointialueet ajetaan valtion toimesta niin ahtaalle, ettei kokoomuksen märkää päiväunta viidestä hyvinvointialueesta sekä julkisen sektorin alasajosta tarvitse valtiovallan toteuttaa. Lauantai 17.10. Lähes joka valtuuston kokouksessa on kerrottu muun muassa erikoissairaanhoidon kasvaneista kustannuksista. Tulevaisuus tarkoittaa lehdelle rohkeutta, digitaalisuutta, uuden kokeilemista ja elävää vuorovaikutusta lukijoiden kanssa. Eli suomeksi: pöydälle pano ei ollut Sotkamon kuntoutusosaston lopettamisen hylkäys, jos ei jatkuvuuden turvaaminenkaan.” METSÄSTYSRIKOSTEN KASVUSTA KAINUUSSA: > ”HYVÄ, ETTÄ metsästyksen tästäkin puolesta kirjoitetaan. Erityisen iloinen olen siitä, että taistelua oikeistolaista pakkovaltaa on johtanut vasemmistolainen aluevaltuuston puheenjohtaja Miikka Kortelainen. Ryhmäkoko olisi maltillinen, 5–10 lasta. Pidän arvostettavana sitä, että kuntalaisilta pyydetään ajatuksia ja kommentteja tähänkin liittyen. Päiväkodilla on uudet, terveet tilat ja lasten kokonaismäärässä mitattuna pienen päiväkodin rauhallinen ilmapiiri. Esiopetuksen järjestäminen Pajupillissä vähentäisi niiden lasten määrää, jotka joutuvat vaihtamaan tutusta päiväkodista uuteen ympäristöön esiopetukseen. 07:52 17:43 07:55 07:58 08:01 08:04 08:07 08:10 17:39 17:36 17:32 17:29 17:25 17:22 Herran käsi on meidän yllämme. Sunnuntai 18.10. HENKILÖKOHTAINEN kokemukseni pienen lapsen vanhempana on, että Pajupillissä on ihanat ja ammattitaitoiset työntekijät, hyvä ilmapiiri ja hyvää johtamista, sekä tuttu ja pysyvä sijaisten porukka, mikä on lasten turvallisuuden ja pysyvyyden tunteen kannalta todella tärkeää. Katariina Hämäläinen Hyvinvointialueen pakkovalta murtui ”Nyt ryskyin murtuu pakkovalta.” Otto Wille Kuusisen, Yrjö Sirolan ja Sulo Wuoliijoen sanoittaman ”Kansainvälisen” sanoitus osuu ja uppoaa kuvaamaan Kainuun hyvinvointialueen taistelua oikeistohallituksen masinoimaa palveluiden alasajoa vastaan. Keskiviikko 21.10. Alasajon toteuttavat kiltisti arviointimenettelyllä pelotellut hyvinvointialueet. Pajupilli on ainoa yksityinen toimija kunnassa, jolla on valmiudet ja kiinnostus tarjota esiopetusta. Muutaman kymppitonnin säästö on tästäkin saatu vuosi vuodelta yhä suurempaa asiakasmaksua maksavien potilaiden viihtymisen kustannuksella. lokakuuta 2026 12 // MIELIPIDE Nimipäivät Torstai 15.10. Sitten meille valtuutetuille esitellään kuinka ruokahuollon kustannukset ovat pienentyneet. PILKE PÄIVÄKOTI Pajupilli on valmis järjestämään esiopetusta ja päiväkodissa työskentelee esiopetuskelpoinen opettaja. Kyse on myös arvovalinnoista. Myös vanhojen kunnallisten päiväkotien kunnostaminen on kuluerä. Nyt päättäjät jäitä hattuun ja lapset pidetään pienemmissä yksiköissä ja panostetaan hyvään opetukseen.” > ”KYLLÄ EI ole helppo homma löytää tähän tilanteeseen hyvää ratkaisua, pitää varmaankin tyytyä tavoittelemaan vähiten huonoa. Maanantai 19.10. Ei ihmekään, siinä määrin ruokakin on vähentynyt. En ole havainnut kenenkään esittämänä laskelmia, joissa talouden kokonaiskuva erilaisten ratkaisujen osalta selviäisi.” > ”OLIHAN TUO jo ihmeellistä, että hallitus yrittää kävellä valtuuston päätösten yli. Henkilöstö-, sairausloma-, ja sijaistarpeet huomioiden ratkaisu voi olla kustannustehokas. Lauantai 17.10. Sotkamo-lehti // Torstaina 15. Tälläinen vaikutelman syntyy. Ehkäpä info ja valvonta auttaisi.” Kokosimme lukijoiden kirjoittamia kommentteja Sotkamo-lehden verkkojuttuihin. KUNTASTRATEGIASSA arvona mainitaan perhekeskeisyys. Helvi, Heta, Perjantai 16.10. Olettaisin kaikkien ymmärtävän, sen minkä sanoin jo edellisellä valtuustokaudella. Eri päiväkoteihin kuljettaminen lisää helposti 15–20 minuuttia matkoihin aamuin ja illoin, mikä on pois perheen yhteisestä ajasta ja palautumisesta. Olin kesällä hoidon tarpeessa, niin oli paikka vain Sotkamossa. Sirkka, Sirkku, Stella, Luna, Saana, Saaga, Saini, ORT:Andreas, Antero, Antti, Atte Satu, Luka, Luukas, Säde, ORT:Daavid, Taavetti, Taavi, Tatu, Luka, Luukas Uljas, ORT:Hannes, Hannu, Hans, Iivo, Jani, Janne, Johannes, Joni, Kasper, Jasper, Kasperi, Jesper, Kauno, ORT:Artemi, Arto, Arttu, Ira, Ursula, ORT:Ilari, Lari, Jaakko, Jaakob, Jaakoppi, Jasu, Jimi, Selina, Ulla, Aurinko Sotkamo Torstai 15.10. Pajupillillä on valmiudet järjestää luontopainotteista esikoulua, jota kunnallinen päiväkoti ei enää järjestä. 118:16 Päivän sana VIESTI WHATSAPPIIN Lähetä Whatsapp-viesti 050 325 03 52 MIELIPITEET Kirjoita mielipiteesi sähköpostilla: toimitus@sotkamolehti.fi FACEBOOKISSA Luettavaa ja otteita lehdestä facebook.com/sotkamolehti365 INSTAGRAMISSA Jaamme kuvia ja videoita @sotkamolehti365 Sotkamo-lehden periaatelinja Vuonna 1962 perustettu Sotkamo-lehti on riippumaton paikallismedia, Sotkamon ja sotkamolaisten äänenkannattaja. Lakeja pitää noudattaa siellä metsässäkin.” SOTKAMON KOULUVERKON MUUTOSVAIHTOEHDOISTA: > ”EIKÖHÄN SOTKAMOSSA ole jo rakennettu uusia rakennuksia tarpeeksi ja otettu velkaa niin pirusti. Vasta siinä kokonaisuudessa Sotkamon kohtalo tulee aikanaan ratkaistavaksi. Sekä laadullisesti että määrällisesti. Pakkovalta murtui rintasyöpäleikkauksista taistellessa. Ostot eri tavalla suuntaamalla todennäköisesti löytyisi ja niistä v…saikuistakin joku euro. Maanantai 19.10. Perjantai 16.10. Aikaa ruokalassa ei voi kuluttaa ”kukkakeppikeiton” lusikoimisen ohessa lehtiä lukemalla. Usein kysytään, mistä sitten säästöjä, jos näitä osastoja ei lakkauteta. Monenlaista perustelua erilaisilla näkemyksillä lentelee. Sotkamo-lehden tärkeimpiä arvoja ovat rakkaus Sotkamoon ja vankka usko tulevaisuuteen. Esikoululupa vahvistaisi lasten yhdenvertaisuutta Sotkamossa esiopetusta tarjotaan vain kunnallisissa päiväkodeissa, jolloin yksityisen varhaiskasvatuksen piirissä oleville lapsille esikouluun siirtyminen tarkoittaa aina ympäristön muutosta – uusi päiväkoti ja uudet aikuiset. Sen, mikä nyt ajetaan alas, ei nouse koskaan ylös. Kunnallisista päiväkodeista etenkin Tiilikankaalla ja Satuvakassa päiväkotien yhteenlasketut lapsimäärät ovat isoja ja nykyistä pienemmät esiopetusryhmät olisivat lasten etu rauhallisen ympäristön takaamiseksi. Kunta on tehnyt monia hyviä päätöksiä lasten ja perheiden tukemiseksi, kuten esimerkiksi MLL:n maksuton hoitoapu lapsiperheille. Tiistai 20.10. Ei kannata lopettaa Sotkamon hoitopaikkaa, kun meitä vanhuksia tulee vain lisää.” > ”EI PÄÄTETTY puolesta eikä vastaan, vaan päättäminen jätettiin pöydälle esityksen saatesanojen mukaan laajasti koko Kainuuta koskevien useiden palvelutoimintojen järjestämisen mitoitusta ja järjestelyä tarkoittavia lisäselvityksiä varten. Herran käsi on voimallinen! Ps. Sitäkö se tarkoittaa, että vanha muori Maanselästä kuljetetaan vuodeosastolle Ämmänsaareen ja vanha ukko ikään kuin vaihtarina Selkoskylältä Sotkamoon. Ehkä kouluissakin kannattaisi tästä puhua.” ENSILUMENLADUSTA: > ”HIENO JUTTU tämä ensilumenlatu hiihtäjille, ainut ikävä juttu on se että ei jakseta kävellä parkkipaikoilta vaan ajetaan ympäri metsiä autoilla pohjavesialueelle. Lehti tekee laadukasta ja oivaltavaa journalismia paikallisista aiheista ja on lukijoilleen aito, luotettava ja läheinen. Lehden tavoite on, että Sotkamo kukoistaa myös tulevaisuudessa. Asia on nyt ajankohtainen ja toivottavasti se otetaan sivistyslautakunnassa käsittelyyn, jotta voidaan käydä monipuolinen ja eri näkökulmia kuuleva keskustelu. Tiistai 20.10. Näkemyksiä tähän kirjoitukseen on kerätty yhdessä päiväkoti Pilke Pajupillissä hoidossa olevien lasten vanhempien sekä henkilökunnan kanssa. Lapsimäärien pienentyessä joustava malli voisi olla toimiva, esimerkiksi määräaikainen lupa, jonka jälkeen tilanne tarkastellaan uudelleen. Lasten arjen näkökulmasta olisi hyvä, että pienempi sisarus ja eskarilainen voisivat viettää samassa päiväkodissa koko päivän. Kunnallisissa päiväkodeissa lapset jatkavat luontevasti esikouluun tutussa ympäristössä. Sekä erävoitossa Sotkamon arviointija kuntoutusosaston toiminnan lakkautuksen estämisessä toistaiseksi. Tämä on kuluerä kunnalle, mutta iso apu perheille. Vuoden jälkeen edessä on taas uusi muutos, koulun aloitus. Se, että kunnassa olisi nykyistä useampia esiopetuksen järjestäjiä olisi myös omiaan tasaamaan päiväkotien lapsimääriä sekä esiopetuksen ryhmäkokoja, sillä esiopetus on vetovoimatekijä jo siinä vaiheessa kun vanhemmat hakevat ensimmäistä varhaiskasvatuspaikkaa pienelle lapselleen. Mikäli huolenaiheena on muutoksen tuoma kustannusten nousu, olisi hyvä laatia laskelmia, jotta tiedetään, onko huoli aiheellinen ja onko kyse merkittävistä lisäkustannuksista. Erikoista, koska hyvinvointialueiden piti tuoda entistä laadukkaimpia sosiaalija terveyspalveluita sekä pelastuspalveluita entistä paremmin kansalaisten ulottuville. ”Olisi ollut liian hyvää ollakseen totta, että tästä vältyttäisiin” Lukijoiden nettikommentteja SOTK AMON VUODEOSA STON ASIASTA: > ”PUUTTUUKO JÄRJESTELMÄSTÄ taloushallinnon osaaminen. Niidenkin tilauksista on luovuttu
TERVETULOA! Maksaja Keskustan Sotkamon kunnallisjärjestö, kokousilmoitus. Viestin hinta 1,70 €. seurakunnan viikko). Voittajien nimet julkaistaan lehdessä. Messun jälkeen kirkkokahvit ja toivevirsihetki. Luennoitsijana Matti Malinen. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja uudet säännöt OAJ:n uusien mallisääntöjen pohjalta. MAINOS Seurakunnat 200 € Pääpalkintona 200 € lahjakortti VOITA TEKSTIVIESTILLÄ! Sotkamo-lehdessä 15.10.2026 julkaistavassa syyskisassa on mukavaa jännitystä ja voittomahdollisuuksia syksyn iloksi. Lisäksi arvomme: • puolen vuoden kahvit • 50 € lahjakortin • Hilla tuotepaketteja Näin osallistut kisaan Huom! Kisaan voivat osallistua vain tilaajat. klo 12 Päiväpiiri Vuokatinrannassa. Ilmoittaudu mukaan viimeistään pe 16.10. Kolehti lähetystyölle Kansanlähetyksen kautta. Aikoja on tarjolla rajoitetusti. klo 18.30 Rauhanyhdistyksen seurat srk-talossa. klo 17 1v synttärit Vuokatin kirkossa. Tekstiviesti tulee lähettää numerosta, jonka KAKSI VIIMEISTÄ numeroa ovat samat kuin jokin lehdessä (myös näköislehdessä) ilmoitetuista viikon onnennumerosta. klo 9.30–11 Perhekerho Vuokatin kirkossa. Vietämme samalla Kansanlähetyksen kirkkopyhää. Messun jälkeen kirkkokahvit ja lähetystilaisuus kirkon alasalissa. klo 10–11.30 Vauvakerho srk-talossa. Piirissä mahdollisuus neuloa Äiti Teresa -peittolappuja. Yhteydenotot: Riikka Pursiainen p. 044 710 1573. Onnennumerot ovat voimassa vain ilmoituksessa ilmoitetun ajan. klo 9.30 Selkokielinen messu srk-talossa, toimittaa Kajaanin rovastikunnan vammaistyön pappi Sanna-Marika Hallayö. Kahvitarjoilu! Tervetuloa! Hallitus OAJ:n Sotkamon paikallisyhdistys ry. Palvelu toimii operaattoreilla, joissa ei ole palvelunumeroestoa. Viikkoarvonnoissa (vk 42-45) voi voittaa Hilla tuotepaketteja. 45 03 84 30 66 18 96 57 12 72 39 00 90 24 63 81 36 09 54 93 27 75 15 48 87 42 69 06 78 60 33 21 51 OSALLISTU SOTKAMO-LEHDEN SYYSKISAAN Onnennumerot 15.–21.10. Ti 6.10. Iltaa ovat järjestämässä MLL, hyvinvointialueen perhetyö ja seurakunta. Tarjolla keittolounas. To 22.10. Lopuksi teetarjoilu. Klo 18 Rukoustorstai Vuokatin kirkossa. klo 17.30 Suruilta srk-talossa (ks. klo 19 Keskiviikon raamattuilta Vuokatinrannassa. klo 14.30 Kirkkokahvit ja toivevirsihetki Vuokatin kirkossa. Kirjoita viesti: KISA Etunimi Sukunimi, Osoite. Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen. Huom! Pyhäinpäivän aattona ei ole havukranssien myyntiä. klo 17 Tutkimme Raamattua. SYYSKOKOUS ke 28.10.2026 klo 17.00 Vuokatin urheiluopisto. Illan ohjelmassa musiikkia ja ajatuksia surusta. Lämpimästi tervetuloa juhlimaan kaikkia heinä-joulukuun aikana vuoden täyttäviä. Ti 20.10. Jos matkapuhelinnumerosi kaksi viimeistä numeroa ovat samat kuin jokin viikon onnennumeroista, lähetä tekstiviesti numeroon 17191. Hei Sinä Ihana 1-vuotias ja sinun läheiset. Avoimuusilmoitus https://avoimuusilmoitus.hillagroup.fi/POL_345 Sotkamon Hengitysyhdistys ry Sääntömääräinen VUOSIKOKOUS ti 27.10.2026 klo 13.00 lukion Valkama kokoushuoneella, Akkoniementie 25. Su 18.10. Säännöt: hillagroup.fi/syysbingo Arvonnat: Kisaan osallistuneiden tilaajien kesken arvotaan 200 € lahjakortti, puolen vuoden kahvit (10 pakettia) ja 50 € lahjakortti. Kokouksen jälkeen päivällinen. Su 25.10. klo 16 Kirkkokuoron harjoitus srk-talossa, huom. Ti 20.10. Sotkamo-lehti // Torstaina 15. Juhlaillan alussa on pieni hetki yhteistä ohjelmaa, jonka jälkeen on aikaa leppoisaan yhdessäoloon ja herkutteluun. Kansanlähetyksen kirkkopyhä (ks. Lapset ja perheet Ma 19.10. Tervetuloa kuulolle! Musiikki ja kuorot Kyläyhdistykset! Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet varataan keskitetysti Aliisa-kanttorilta p. lokakuuta 2026 13 // SEURAKUNNAT Sotkamon seurakunta Kastetut Leona Helmi Titilayomi Aremu Aamos Elmo Tapani Kaaronoja Edvard Roope Akseli Korhonen Kuolleet Pertti Kalevi Komulainen 76v Seurakunnan viikko To 15.10. Olet lämpimästi tervetullut mukaan! Ti 27.10. klo 13 Virsikuoron harjoitus srk-talossa. To 22.10. Kirkon jälkeen kahvit ja makkarat. 050 325 5209 ja Leena Kinnunen p. ensi vuoden Yhteisvastuupiispa Teemu Laajasalo. Tervetuloa tutustumaan! SOTKAMON HAUTAUSTOIMISTO RUSANEN OY Kainuuntie 16, Sotkamo Puh. Su 18.10. seurakunnan viikko). Tervetuloa! To 22.10. Laaja muistomerkkivalikoima sekä ammattitaitoinen hautakivien suunnittelupalvelu. Aiheena: Kulttuuria diginä: tutustutaan mm. klo 10–12 V. Pe 16.10. 2027 Yhteisvastuukeräyksen starttilähetys srk-talossa. Su 18.10. Olethan yhteydessä mahdollisimman pian. Seuraavan lehden ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 23.59 mennessä tulleet viestit ovat mukana arvonnoissa. numeroon 050 548 5751 / Marja. Kipinäntie 10 Esillä sääntömääräiset asiat. Kolehti lähetystyölle Kansanlähetyksen kautta. Onni tv:n tarjontaan ja tehdään virtuaalinen kierros Kansallismuseoon / Marjo Kaipainen. Viikon aikana tulleiden tekstiviestien joukosta arvotaan viikkopalkintojen voittajat. Ke 21.10. Su 18.10. Valikoimissamme kaunis Pohjolan loimu sekä muut kotimaiset kivilajit. Lähetyksen keskiössä on tulevan vuoden keräysteema ihmisarvoinen vanhuus. Diakonia Diakoniavastaanottoajat varataan suoraan työntekijöiltä. klo 10 Messu Sotkamon kirkossa, saarna Jouko Malinen, liturgia Nissinen, kanttorina Lukkari-Syrjäniemi, Tytti Uotila, piano. Synttärijuhlassa saa tutustua toisiin lapsiperheisiin ja heidän läheisiin. Käsitellään sääntömääräiset asiat ja keskustellaan yhdistyksen purkamisesta. Ke 21.10. Vanhustenviikon viikkomessun vapaaehtoisen kahvirahan tuotto Yhteisvastuukeräykseen oli 135,15 €. klo 17 Tutkimme Raamattua. Ma 26.10. To 22.10. Juhla järjestetään Vuokatin kirkon kotoisassa kerhotilassa ja voitte olla mukana teidän perheelle sopivan ajan. Laita viestiin sankarin nimi, montako läheistä osallistuu sekä mahdolliset erityisruokavaliot/allergiat. klo 12 Lähetyspiiri srk-talossa. Katsomme porukalla webinaarin valkokankaalta salissa. Ohjelma 10 €. klo 13 Messu Vuokatin kirkossa, toimittaa Nissinen, kanttorina Lukkari-Syrjäniemi. Pe 16.10. Messu striimataan seurakunnan YouTube-kanavalle. Kiitos, tehdään yhdessä toisille se, mitä tahtoisimme itsellemme tehtävän. Ilmoittaudu ma 26.10.2026 mennessä osoitteessa urly.fi/4eQV Tervetuloa! Hallitus Surun koskettaessa sotkamolehti.fi/ lukijailmoitukset. Lähetys To 15.10. Muut Ma 19.10. 050 431 5778. klo 11 Diakoniapiiri srk-talossa. Suomenkielisessä lähetyksessä on mukana mm. klo 17.30 Suruilta srk-talossa. Klo 18 Rukoustorstai Vuokatin kirkossa. 08 6660 070 www.sotkamonhautaustoimisto.fi Meiltä Kivilähteen laadukkaat HAUTAKIVET HAUTAKIVET Kokouksia Kokouksia Poliittinen mainos Keskustan Sotkamon kunnallisjärjestön SYYSKOKOUS la 24.10.2026 klo 11 Kipinässä os. Kokouksessa suoritetaan Hengitysliiton liittovaltuuston jäsenten vaali. aika. Tilaisuus on kaikille avoin vapaamuotoinen kokoontuminen, joka koostuu hartaushetkestä, kahvittelusta, yhteisestä keskustelusta ja pienestä ohjelmatuokiosta. klo 16 Sotkamon Kamarikuoron konsertti Friikolin messu ja muita hengellisiä lauluja srk-talossa
Heti vapaa. Soitot/viestit 0409653120 OSTETAAN AUTOT Ostetaan autot/ pakettiautot ja asuntoautot. Soita 050-564 2393 / Leena. +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. Myynti, RAHOITUS. ja Pohjavaarant. Tiedustelut p. 045 166 8268 Ostan METSÄTILAN. 0503008710 Rantamökki Ristijärvellä, hyvä sijainti Smo 40 km, Kni 50 km, kalaisa järvi, vaihdossa kävisi matkailuauto tai traktori. P. Myös vialliset ja katsastamattomat kiinnostavat. 044 5959752 Ostetaan Tervetuloa maanomistajat ja kyläläiset Kiimasjärven metsästäjät ry:n hirvipeijaisiin kukkaroon la.17.10 klo.13-16 Harvoin tarjolla, huippu paikalta. Puh. 040 5071343 Kiinteistönvälitystä pitkällä kokemuksella ja ammattitaidolla. 0440 426 446 Palveluiden keskeltä valoisa 58 m² Ktkaksio Ä:saaressa 0400229447 Tulossa myyntiin rivitalon pääty huoneisto 105m² Kätönlahti, Kajaani. +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. 0400 683722 Koiraja hevoshieronnat sekä ultrakylmähoidot kotikäynteinä. Puh. Yht. Synt. Vuokra 495€ /kk, sis. HELKAMAN polkupyörät, ESLA potkupyörät. KUHMON KIRJOLOHI. +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi Ikäihmisten turvallisuuspäivä Sotkamossa Pe 23.10.2026 klo 9.00–11.00 Asema 13, Keskuskatu 13 Tervetuloa kahvittelemaan sekä kuulemaan asiantuntijoiden vinkkejä ja keskustelemaan ikääntyneiden turvallisuuteen liittyvistä teemoista niin kotona kuin liikenteessä. Olen 75-vuotias leskinainen. 11 € (vain Napiksen lipunmyynnistä) * Lipunmyynti alkaa klo 19 * Ennakkoliput tiketti.fi * Ravintolasta ja kahviosta juotavaa sekä purtavaa * Seuraavat tanssit 30.10. 0407177261 Ostetaan autot/pakettiautot ja asuntoautot. Sauna 3 aittaa Kts Etuovi W22434 MYÖS MAKSUAJALLA tuomo@ohtonen.fi 0400 239 200 KUHMOSSA YKSIÖ, KAKSIO, KOLMIO. www.pkainulainen.fi p. 050 4146805 Sotkamossa saunallinen hissitalon yksiö 40 m² vapautuu 1.11. Soita 044 540 0558 www.kainuunhomekoirapalvelu.fi Puhallusvillaa vintille nyt edullisesti! Kysy p. Lisätietoja 0400 581 089 / Unto Lämmin, siisti autotalliosake Kajaanin keskustassa, kylmää hallitilaa Kuluntalahdessa p.044-5373952 Siisti,valoisa yksiö, keskustassa. lähtien. Vap. P. klo 19.30-00.30 klo 19.30-00.30 Heikki Heikki Koskelo Koskelo & Onnenpotku & Onnenpotku Alina Alina Liikola Liikola & Afrodite & Afrodite TUORETTA PURUVEDEN MUIKKUA. Myös puretut ja rikkinäiset sekä osakasat. Tarjoa rohkeasti! Nopea kauppa ja maksu heti. Tmi Katja Fingerroos, 0407763402 0700 1 7131 Selvänäkijä Tarot Ennustaja 2,21+mvm pl17esp Unet Ostetaan Kuhmossa 2h+k+s Koulukatu 12 puh. 0405635661 SUOMEN PARAS TANSSIPAIKKA www.napis.fi SINCE 1959 Uutiset, kuvat, esiintyjien esittelyt ja videot tansseista sekä ohjelmisto www.napis.fi Lisätietoja 040 761 8165, tiedustelut@napis.com * Elävää musiikkia tauotta * Karaoke * Naisten valtaa * Liput 22 €, alle 25-v. 20.35 Vuokatti 34 (Kuikkalamment. p. Puh. P. Maksuttoman turvallisuuspäivän järjestävät Sotkamon kunta ja Ramboll.. 040 028 1191 Konekuivattua koivupilkettä 30 cm, 4,5 m³ irtokuorma, toimitettuna 390 €. Paikalla ovat muun muassa poliisi, pelastuslaitos, Ikäinstituutti, Kainuun oikeusaputoimisto, Liikenneturva ja Kainuun liikunta. la 17.10. 9.7. P.0400488330 Yksiö 35m² Kajaanin keskustassa. 1.11.-26, vuokra 730 €/kk + v, s. Ak+var., sähköauton lataus. PERJANTAINA 16.10. Käteismaksu. Vaasan Verkon MUIKKUVERKOJA. Pääsylippu ja edestakainen kyyti 27 €, paitsi erikoistilaisuuksissa. Luottotiedot oltava kunnossa. Kajaani Niskantie 3 kolmio 64 m², parvekelasit, hissi, 780 e/kk, lisätiedot 0500543434. 044 292 5122 Ostamme kultaa ja hopeaa maksu heti käteisellä tai tilisiirtona tilillesi. rist.) 20.40 Katinkulta 14B 20.50 Naapurivaaran Lomakeskus (vain tilauksesta p. Puh. OSTETAAN TRAKTOREITA! HUOM KAIKENKUNTOISET! MYÖS MAARAKENNUSKONEITA! 0405076406 Pihat puhtaaksi ennen lunta! Kuormaja pakettiautot Henkilöja romuautot Maatalouskoneet Työkoneet Metalliromu ja värimetallit Akut WhatsApp:kuva+hintapyyntö Tmi Henry Jäävuori 041 580 51 84 Ostetaan suzuki pv 50. Torikatu 8. Läpitalon huoneisto lasitetulla parvekkeella. Toinen kerros. Ostetaan vanhat työkalut, astiat, maljakot, matot, kellot, radiot, lelut, kamerat, DVD/ CD:t,sarjakuvat, kuolinpesät,jäämistöt. Kauppakadulla, Ämmänsaaressa 044 384 8960 Lämmin autotalli Kajaanin keskustassa. Sisältäen arkun, kahvat / uurnan, ruusun, vaatetuksen, arkkuun huoltamisen ja kuljetuksen Kainuun alueella. 040 541 8696 tai 050 541 8979). Vakuus 1 kk vuokra. Sotkamo-lehti // Torstaina 15. Etsin romanttista ja tanssitaitoista miesystävää Kainuun alueelta. Yhdensuuntainen reittitaksa 5 €. 0400283491 KUHMO Ontojärvi 5 ha rantaniemi. 21.00 Naapurinvaaran Huvikeskus Lähtö takaisin 23.50 ja 00.45 **Ajetaan Sotkamon kirkonkylälle Syyslomatansseissa Syyslomatansseissa la 17.10. Puh. Hissitalo. Raivurit, akkukoneet, metsuritarvikkeet. Kylpyhuone remontoitu -24. 0451668268 RT, 3 H+K+S, 72 m², Kuhmo, Jouni 0440332399 Moottorikelkka 3900 synkro (osiksi), mönkijän peräkärryn akseli renkaineen (Muuli 1100), tukinjuontokärri mönkijään. P. Pihapuunkaadot, klapien teko, kantojyrsintä, pienkaivinkonetyöt Pihapalvelu E. METSÄSTYSPATRUUNAT. 0400 410 209 Ostetaan metalli romua! Rauta, alumiini, messinki, kuparia. 050 495 4053 Vuokrataan RT 2h+k+s 65 m². Pysäkki on n. Kainuun Ovipinnoite Nuaskatu 17 Kni. 200 metriä hotellilta. 0503678970. Myös vialliset ja katsastamattomat kiinnostavat. Tarjoa rohkeasti! Nopea kauppa ja maksu heti. krs, Peltokatu 6. Kaksio 57m² Sotkamossa torin laidalla,palvelut lähellä, kaupat n.50m. 50 €. Kni-Smo, p. 044-08 33 007 Varaosa& huoltopalvelu 0400 188851 Palvelemme ma-pe 9-17 LAATUKESKUS HEIKURA KY Hyryntie 18, Hyrynsalmi p. Maahisentie 8, rauhallinen sijainti. Noudetaan. P. SOTKAMO 9.00-9.30 Tarjotaan vuokralle Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. ASEPOISTOJA. p. Madotettu, sirutettu. 08-741 068 www.laatukeskushyrynsalmi.fi Vaihda wanha sahasi uuteen STIHL MS 162 moottorisahaan, maksat vain 150 euroa. Huom! Linja-autoissa käy vain käteinen raha. 040-8217172 www.linnalkv.fi Hautauspaketit alkaen 490 €. 0409116170 ENNUSTAN korteista tulevia vuosien kokemuksella. 044 712 2000 (24 h) Lönnrotinkatu 3, Kajaani, ma-pe 10-16 www.hautauspalveluhelmi.fi HAUTAUSPALVELU HELMI 2 h + k 58 m² + lasitettu parveke, 2. 0400 212277 Sisäilma ja homekoiratutkimukset Kainuussa yli 10 vuoden kokemuksella. Ronkainen Soita P. Keittiö ja sauna uusittu -22. SUZUKI perämoottorit, KALASTUSVÄLINEITÄ. P. Kaiken kuntoiset kiinnostaa. 19.35 Kattivankkurit (Kyytiin pääsee myös rinteiden pysäköintialueen kohdalta) 19.40 Kuikkalammentie 24A (tarvittaessa Hotelli Vuokatti) 19.50 Katinkulta 14B 20.00 Naapurinvaaran Huvikeskus Toinen vuoro: 20.25 Tenetti, Pohjavaarantien risteys (Linja-auto tulee Vuokatista päin) 20.30 Sokos Hotel Vuokatti/Tanssibussi pysähtyy Vuokatinhovintien linja-autopysäkillä Vititien risteyksessä. 040 541 8696 Tanssibussi Sotkamosta ja Vuokatista Ensimmäinen vuoro: 19.00 Tuottajantien ja Ristijärventien risteys 19.10 Sotkamo linja-autoasema 19.20 Vuokatinhovin pysäkki 5C 19.25 Sokos Hotel Vuokatti/Tanssibussi pysähtyy Vuokatinhovintien linja-autopysäkillä Vititien risteyksessä. 044-5209398 Vapautuu 1.11. p. 200 metriä hotellilta. lämmön. 050-5418127 Kuolinpesät, irtaimistot, muuttotyhjennykset, myös pienet erät. Nuorelle projektiksi. Kyydityksistä tiedustelut vain soittamalla p. 050 3792237 Siisti kaksio Kuhmossa, Kirkkotie 1.Vapaa 01.11.26. Ostamme myös romu autoja, akkuja ja alumiinivanteita! Maksu käteisellä tai tilisiirto. Rantaa 800 m. 044 3141433 / Ville Kt 2h+k+s 56 m², las.parveke, autokatos (Linnantaustie 19). Hyvä kunto, itselle tai sijoitukseen. Soitot/viestit 0409653120 Hitsaus palvelut koko Kainuun alueella! Koivuhalkoa 30-60cm tuore 65e kuiva 80e. Varastojen siivous ja ylimääräisen tavaran poisvienti! Pihojen kunnostut ja raivaukset. Lisätietoja p. Pysäkki on n. lokakuuta 2026 14 // Kainuun Pörssi Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Kaikenlaista Myydään Myytävänä Ovipinnoituspalvelua 50-90 -luvun sisälaakaoville. LUNASTAN VELKASI! Qasa 0400 239 200 tuomo@ohtonen.fi Myydään sekarotuisia koiranpentuja, hirvija pystykorvaa. Vakuus 1 kk ja luottotiedot tark. JÄRVIKALOJA
Lisätietoja löytyy myös vaalien verkkosivuilta seurakuntavaalit.fi. Se voi olla hyvin pientä: ystävällinen sana, hymy, kuunteleminen, toisen huomioiminen tai se, että jää hetkeksi toisen rinnalle. Olisiko juuri sellaista olla Jeesuksen lähettiläs. 0405134953, jenna.rossi@sotkamo.fi Harri Helenius, tekninen johtaja, p. Oma elämäni on vienyt minut tällä hetkellä Lähi-itään, Qatariin. +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. Edellä mainitun päätöksen täytäntöönpanona kunta irtisanoo kaikki yksityisteiden kunnossapitosopimukset päättymään 30.9.2027. +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. Siinä juuri ilmenee Jumalan johdatus. Emme useinkaan saa tietää, mitä merkitystä näillä kohtaamisilla on ollut. lokakuuta 2026 // 15 ASIAKASPALVELU • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • asiakaspalvelu.hillagroup.fi 020 750 4469 ma–pe klo 9–15 JAKELUPÄIVYSTYS • hillalogistiikka.fi/palaute • Puh 010 665 7200 24/7 (vuorokauden ympäri) LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi MAINOKSET • myynti@hillagroup.fi • mainostajalle.hillagroup.fi TIETOSUOJALAUSEKE hillagroup.fi/tietosuoja TOIMITUS toimitus@sotkamolehti.fi Päätoimittaja Anne Moilanen 050 502 0155 Toimittaja-tuottaja Hanna Turunen 050 325 0352 Toimittaja-tuottaja Innimari Hyvärinen 050 320 5826 Myyntipäällikkö Miia Väisänen 050 438 0786 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo sotkamolehti.fi KUSTANTAJA Hilla Group Oyj Toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Oulu Lataa Sotkamo-lehden sovellus älylaitteesi sovelluskaupasta Sanapiilo Sudoku 7 4 6 2 1 9 3 1 4 7 5 7 8 7 5 4 8 9 3 2 1 6 3 3 6 9 4 8 1 8 Etsi kirjainlaatikosta alla olevat sanat. Hän vie meidät johonkin paikkaan syystä, jota emme vielä ymmärrä. Me emme ehkä puhu samoja kieliä tai ajattele kaikesta samalla tavalla, mutta ystävällisyys, kunnioitus, auttaminen ja toisen ihmisen näkeminen ovat asioita, jotka ymmärretään kaikkialla. Jeesus lähetti omansa maailmaan kertomaan Jumalan armosta ja palvelemaan ihmisiä. Ei siksi, että olisit tehnyt jotain suurta, vaan siksi, että kohtelit häntä hyvin. Ehkä joku muistaa sinut vielä vuosien päästä. Ne voivat olla pystyssä, vaakasuunnassa tai vinottain. Sitä, että elämme elämäämme siinä paikassa, johon meidät on juuri nyt asetettu, ja yritämme kohdata ihmiset ympärillämme lämmöllä ja rakkaudella. USKON, ETTÄ Jumala voi käyttää meitä tavoilla, joita emme itse edes huomaa. Ehdokaslistojen yhdistelmiä on saatavana kirkkoherranvirastosta sen aukioloaikoina ma-ke klo 9–12. Luottaa siihen, että Jumala voi tehdä pienestäkin hyvästä paljon enemmän kuin me itse koskaan näemme. Joskus paljon voimakkaampi viesti on tapa, jolla kohtelemme toisiamme. Ympäristöja tekninen lautakunta on päättänyt, että Sotkamon kunta luopuu yksityisteiden kunnossapidosta 1.10.2027 alkaen, keskittyen jatkossa avustusten myöntäjän rooliin. Kun elää ympäristössä, jossa kohtaa ihmisiä monista eri maista, kulttuureista ja uskonnoista, tämän huomaa erityisen selvästi. Lisätietoja: Jukka Malinen, puistoja liikunta-alueiden päällikkö, p. KUN KANNAMME Jumalan valoa ympärillemme, teemme tärkeää työtä. Lähettiläänä oleminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän pitäisi aina löytää oikeat sanat tai puhua uskosta ääneen. +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi Kuulutus 30.9.2026 pidetyn ympäristöja teknisen lautakunnan kokouksen pykälän 93 päätöksestä Kuulutus perustuu Hallintolain (434/2003) 62 a §:n mukaiseen tiedoksiantoon. Mutta ehkä lähettiläänä oleminen on usein paljon tavallisempaa. Sotkamo-lehti // Torstaina 15. 0405150586, jukka.malinen@sotkamo.fi Jenna Rossi, tiemestari, p. Joskus mietin, kuinka vähän lopulta tiedämme etukäteen siitä, minne tiemme kulkee. +358 8 615 5811 kirjaamo@sotkamo.fi Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. Kulkea sinne, minne elämä johdattaa, olipa se kaukana tai lähellä, ja pitää sydän avoinna ihmisille ympärillä. Seuratoiminta mainostajalle.hillagroup.fi Voimme toteuttaa myös oman julkaisusi ideasta jakeluun saakka.. Ympäristöja teknisen lautakunnan päätös on luettavissa kokonaisuudessaan Sotkamon kunnan verkkosivuilta tai Sotkamon kunnan ilmoitustaululla osoitteessa Markkinatie 1, 88600 Sotkamo. Ehkä hän muistaa, että sinun seurassasi hän tunsi olevansa arvokas, nähty ja hyväksytty. Kunta kuitenkin mahdollistaa tiekuntien liittymiseen ns. yhteishankintaan, jolloin kunta voi kilpailuttaa yksityisteiden kunnossapitämiseen liittyviä asioita niille tiekunnille, jotka liittyvät yhteiskilpailutukseen. Usein vasta jälkeenpäin voi nähdä, kuinka jokin sattumalta tuntunut asia johdatti seuraavaan. Elämässä tulee vastaan paikkoja, ihmisiä ja tilanteita, joita emme olisi itse koskaan osanneet suunnitella. Ei siksi, että olisit tehnyt jotain suurta, vaan siksi, että kohtelit häntä hyvin. Ja ehkä tuo kohtaaminen herättää hänessä joskus ajatuksen jostakin itseämme suuremmasta. Mieleen saattaa tulla ihminen, joka lähtee kauas maailmalle lähetystyöhön tai puhuu rohkeasti uskostaan. VASARA KUTSU VIIVA ALASIN KALA KORI E C A Ö L K S E F B H T R F N V F R T A U I K L A D E R J G Ö O I Y L L K F R E R V I O L Ö Ä R S H T K F H K T N A E R A J H S W S R T B V M N F T I Y L L P S A R H N A H I U A L J E U A L S B V Ä V A T Y U A R D V Y I S J T E W Y K M N S D O U A Y U N K A S S I U I K A A D K R A K J H Ö A Ä Y R T O P L E Å P A S G A R I Y I N M D A Q D R H F D A K Y I O U D B J H G R T J N V I I V A I O V N G L S N K M V X Z V B H T U U L I E T F G H T U J M P S F R N U A L I A N M T I O P A U L K P T R R S U P U V N G L S N K M V X Z V B H G Y H U J I O K H G A A E T M N F N I L O L P A T R H Y N M Q N K S I D Ö L K J U H Kuulutuksia Markkinatie 1, 88600 Sotkamo Finland Tel. Sotkamo 1.10.2026 Sotkamon seurakunnan vaalilautakunnan puolesta Puheenjohtaja Merja Korhonen Jeesuksen lähettiläät Hartaus Ajatus Jeesuksen lähettiläänä olemisesta voi kuulostaa suurelta tehtävältä. Susanna Melander " Ehkä joku muistaa sinut vielä vuosien päästä. Hän istuttaa meihin toiveita, ajatuksia ja unelmia, jotka vähitellen ohjaavat meitä hänen suunnitelmiensa suuntaan. 0447502491, harri.helenius@sotkamo.fi Sotkamon Diabetesyhdistys ry 22.10.klo 10 ILTAKODILLA esitellään Kotisairaalan ja kotikuntotuksen toimintaa TERVETULOA Ilmoitus Sotkamon seurakunnassa 15.11.2026 toimitettavien seurakuntavaalien ehdokaslistojen yhdistelmä on nähtävänä 15.10.–15.11.2026 seurakunnan verkkosivuilla www.sotkamonseurakunta.fi
299 € (399 €) Säästä 100 € Säästä 60 €. 30 pv alimpien hintojen tarkistuspäivä 28.9.2026. Sotkamo-lehti // Torstaina 15. Valmistettu Saksassa Zeolith-kuivaus Hiljainen käynti 6 kg täyttömäärä ja nopeat pikaohjelmat 699 € (899 €) 299 € (399 €) 399 € (499 €) Säästä 200 € Säästä 200 € Helkama HMUE700S Mikrouuni • Tyylikäs ja luotettava • Väri teräs/musta Electrolux EB51C1OG Pölynimuri • Kompakti ja tehokas pölynimuri, jossa on HEPA-suodatus, AllFloorsuulake ja hiljainen käyntiääni. Parasta paikallista palvelua Euronics Sotkamo Kainuuntie 28, 88600 Sotkamo Ma-pe klo 9.00-17.00 La klo 9.00-13.00 Puh. Electrolux LKR54001NW Keraaminen liesi • Keraaminen keittotaso on nopea lämpenemään ja helppo puhdistaa Helkama HJA40E Jääkaappi/minibar • Mitat (cm): Korkeus 51, leveys 44, syvyys 48 59 € (119 €) 89 € (169 €) 399 € (499 €) 99 € (199 €) Säästä 100 € Säästä 100 € Säästä 100 € Säästä 80 € Säästä 50 % Uunin kiertoilma takaa tasaiset tulokset Helppo puhdistaa Candy EY 26SB7-S Pesukone • ProActive Wash -teknologia takaavat tehokkaan ja hellävaraisen pesutuloksen jokaiselle pyykille. • Helppokäyttöinen ja tehokas Electrolux EW6T272P5P Pesukone • TimeCare-pesukoneen lyhyet ohjelmat sopivat täydellisesti päivittäiseen pyykinpesuun, pieniin täyttömääriin ja kiireisiin päiviin. 08 666 1977 Suosi paikallista saat parasta palvelua Tarjoukset voimassa 12.-25.10.2026, tai niin kauan kuin varatut erät myymälässä riittävät. Siemens SN43HW03TE Astianpesukone • Hiljainen vain 46 dB • Home Connect – etäkäynnistys ja lisätoiminnot sovelluksessa Monipuoliset ja älykkäät pesuohjelmat 399 € (599 €) Siemens SN45ZW08CE Astianpesukone • Joustavasti muokattavat Flex-korit • Tilava: 14 astiastopaikkaa • Home Connect Candy EYTC1 06L2-S Pesukone • 6 kg kapasiteetti, 1000 rpm linkous ja 14 ohjelmaa. lokakuuta 2026 16 // Euronicsin Kodinkone päivät Myymälöissä ja netissä www.euronics.fi Tuotteita heti varastosta, nopea kotiintoimitus ja kattavat asennuspalvelut