VUOSIKERTA 2025.2 S K R O L L I . Contra Atari 7800 GTA Dreamcastilla Wonderswan TIETOKONEKULTTUURIN ERIKOISLEHTI 13. F I 1 1 , 9 € LIITTEENÄ PELILEHTI CIVILIZATION Ennen ja nyt LIDAR Valotutkasta on moneksi Elektroniikkaa SELLPYSTÄ Kuinka tekoäly KÄÄNTÄÄ TAIDETTA. Muut kuin COMMODORET 486 Vanha PC kuntoon 2 2 5 .2 Liminaalitilat Miksi hylätty kiehtoo?
Demokratia, keskinäinen kunnioitus, moniarvoisuus ja sananvapaus ovat ehkä tietokonelehden kontekstissa vähän abstraktimpia käsitteitä, mutta yhtä kaikki olennainen osa sitä viitekehystä, johon Skrolli syntyi ja jossa se on saanut ilmestyä. Eurooppalainen demokratia on kuluneen villin kevään aikana osoittanut yllättävääkin resilienssiä ulkopuolista vaikuttamista vastaan, osin voidaan puhua jopa vastareaktiosta. On kuitenkin eräs seikka, joka pitää meidät tiukasti kiinni amerikkalaisessa maailmassa: käyttämämme teknologia. Viimeiset kuukaudet ovat kuluneet opetellessamme uudenlaisia työnkulkuja ja ratkoessamme ongelmia. Sekin on pelkästään hyvä asia, ja olemme viimeiseen asti pitäytyneet kommentoimasta politiikkaa näillä sivuilla. Skrollia on tehty alusta asti Googlen Drive-palvelussa – koska se on niin helppoa. Sen toimituksesta löytyy kaikenlaista maailmankatsomusta, ja meidän mielestämme tämä on aina ollut lähinnä rikkaus. Kuten olemme nyt saaneet oppia, nykyiset suuret teknologiayhtiöt eivät näitä ideaaleja toteuta, vaan niiden perustajat ja omistajat ovat valmiita käyttämään huomattavaa taloudellista ja teknologista vaikutusvaltaansa tukeakseen selvästi autoritaarista hallintoa, joka pyrkii järjestelmällisesti purkamaan niin demokratiaa, sananvapautta kuin sopimuspohjaista maailmanjärjestystäkin. Jotkin asiat ovat paremmin kuin Googlen tuotteessa, mutta monet myös luonnollisesti paljon keskeneräisempiä, kuten nyt vaikkapa mobiilisovellukset ja automaattinen oikoluku. On kuitenkin myös arvoja, jotka eivät ole neuvottelukysymyksiä. Älypuhelimissa todelliset vaihtoehdot ovat amerikkalaisen Applen tai amerikkalaisen Googlen käyttöjärjestelmää käyttävät tuotteet. Aikoinaan puhuttiin paljon niin sanotusta hakkerietiikasta, jolla viitattiin varhaisten nörttien keskuudessa vallinneeseen auktoriteettien vastaiseen ja liberaaliin ajatusmaailmaan. Katsotaan, jatkuuko kokeilu, ja missä asennossa maailma on taas seuraavan numeron ilmestyessä. Esimerkkejä riittäisi vaikka miten. Yleisömme on sekin vaihtelevaa, näkemyksiltään ja muutenkin, mistä kertoo myös saamamme palaute ja lukijakanavilla käyty keskustelu. Samalla esiin on noussut uudenlainen tai ainakin pitkään kateissa ollut ylpeys siitä, että vanha manner kykenee halutessaan huolehtimaan (joistakin) omista asioistaan ilman tukea Atlantin takaa. SKROLLI – Tietokonekulttuurin erikoislehti PÄÄKIRJOITUS Eurooppalainen Skrolli Tilaukset Yhteydenotot Lukijakanavat Mediamyynti Kotisivut Päätoimittaja Toimituspäällikkö, taitto Digipäällikkö Kuvatoimittaja Talous Julkaisija Painopaikka tilaaskrolli.fi toimitus@skrolli.fi skrolli.fi/lukijakanavat myynti@skrolli.fi skrolli.fi Mikko Heinonen Manu Pärssinen Toni Kuokkanen Mitol Meerna Anssi Kolehmainen Skrolli ry Grano Oy, Vaasa ISSN 2323-8992 (painettu) ISSN 2323-900X (verkkojulkaisu) Toimittajat Tämän numeron avustajat Kansikuva ja sisällysluettelon kuva Jarno N. Tämän numeron kohdalla halusimme kuitenkin tutkia, onko palvelulle olemassa eurooppalaista vastinetta, ja jos on, saako sillä tehtyä lehden samalla tavalla. Etsinnän myötä päädyimme ONLYOFFICE-ympäristöön, joka muistuttaa Driveä/O365:tä mutta perustuu avoimeen lähdekoodiin ja toimii Euroopasta käsin. Kauppinen, Tea Kauppinen, Ronja Koistinen, Valhe Kouneli, Miia Oinonen, Mikko Rasa, Tommi Uschanov, Susanna Viljanmaa Jari Arkoma, Tero Heikkinen, Juha Hollanti, Jari Jalonen, Jommi Järvinen, Lotta-Liisa Joelsson, Ville Jouppi, Ville Kankainen, Janne Kemppainen, Timo Kuorilehto, Marko Latvanen, Sakari Leppä, Moshix, JJ Nääs, Janne Raevaara, Markku Reunanen, Kimmo Rinta-Pollari, Petri Saarikoski, Matilda Smeds Kimmo Rinta-Pollari Mikko Heinonen päätoimittaja S krolli ei ole poliittinen lehti. Asioita ei kuitenkaan muuteta valitsemalla helpointa tietä, joten käsissäsi oleva numero on puserrettu kasaan tällä työkalulla. Nyt kuitenkin luvassa on vähemmän maailmanpolitiikkaa ja enemmän dataamista, joten olkaa hyvät. 4041 0955 PEFC/02-31-201 PEFC-sertifioitu Tähän tuotteeseen käytetty puu on kestävästi hoidetuista metsistä www.pefc.fi 2025.2 2. Alanko, Jari Jaanto, Tapani Joelsson, Heikki Jungman, Jukka O. Työpöydälleen voi sentään valita suomalaissyntyisen GNU/Linuxin, mutta monet kuitenkin päätyvät amerikkalaiseen Appleen tai Microsoftiin, koska se on niin helppoa. Taittopuolella joudumme tosin yhä nojaamaan Adoben osaamiseen, mutta muilta osin käsissäsi on nyt historian eurooppalaisin Skrollin numero
60 Videoita internetistä Jukka purkaa traumojaan mm. 68 Vaihtoehto Nintendolle Tigerin punamustat pelit. 18 Ei näin Konekääntämisen sietämätön keveys. Susipeli, Mylly-Matti, luinen jurkka ja monet muut. 46 Alienwaren pauloissa Omintakeisia PC-koneita pelaajille. 48 Amigan mekaaninen näppäimistö Museo-olosuhteet ovat haaste Commodoren teknologialle. 35 Tietokone 1990-luvun haasteisiin Atari-aikakirjojen neljännessä osassa ST-sarjalaisia. 56 Larn.org Peliklassikkoon voi palata verkossa. 50 Mitä pelasimme sata vuotta sitten. 16 Automaattikääntäjä artsuilee Osaako kone kääntää kaunokirjallisuutta. 30 Viihdettä sivuraiteella 1980-luvun marginaalikoneet pelikäytössä. 22 Sellpy myy puolestasi... 8 Autioita käytäviä ja tyhjiä puistoja Liminaalitilat ilmiönä. 64 Sivilisaation synty ja kehitys Civilization VII edeltäjineen. Projekti etenee fiilistelyyn. 20 Kitaran viritys Rustilla, osa 4. 24 Keskustietokoneet harrastuksena Haastattelussa mainframemies Moshix. 59 Sarjakuva Turrikaanien yössä ihastellaan Chaos Enginen grafiikkaa. 42 Minä ja N-Gage Joku oikeasti rakasti Nokian pelipuhelinta. RealPlayerista. 14 Taidekurssin loppukokeessa Janne Raevaaran scifi-novelli. 2025.2 2 Pääkirjoitus 4 Taskussasi on LIDAR Valotutkalla on monta käyttöä. ...mutta kannattaako sieltä ostaa. 44 ICL vie takaisin ysärille Työpaikalta pelastettu 486 nousi uuteen kukoistukseen. 62 JOKin pelipalsta Mihin työnnettiin markkoja 80-luvun Savossa. 12 Linux-komento tuonnemmaksi At:lla saa ajastettua kertaalleen. 71 Skrolli-kalenteri Nörttitekemistä kesäpäiviin. 73 Oikaisuja ja palautteita 77 – 107 Retro Rewind Videopelilehti Skrollin liitteenä.
Entä kuka kehitti koko homman jo 1930-luvulla yksin kotonaan, mutta jäi täysin unohduksiin. Teksti: Timo Kuorilehto Kuvat: Kimmo Rinta-Pollari, Timo Kuorilehto, ChatGPT 4-o, Volvo LIDAR 2025.2 4. TEKNIIKKA 3D-valotutkalla on monia sovelluksia Mikä ihmeen valotutka – ja miksi sellainen löytyy jo taskustasi. 3D-valotutka eli LIDAR kuulostaa tieteiselokuvalta, mutta on yllättävän arkipäiväinen apuri – ja sen tarina on kaikkea muuta kuin tylsä. Mikä laite auttaa Google-autoa näkemään yössä ja mallintaa kilparatoja virtuaalikisoihin
Markkinoilta löytyy myös tutkia, jotka mittaavat täydet 360° vaakasuunnassa. Laserin tehoa rajoittaa turvallisuusluokka, joka on määritelty IEC:n standardissa IEC 60825-1. Se ei myöskään pääsääntöisesti häiritse muita sensoreita, kuten kameroita. Käytetty laite oli DJI Livox HAP. Se on tyypillisesti 10 Hz, mutta jotkut mallit yltävät jopa 200 Hz:iin saakka. Laitteella saatiin tarkka korkeus ja tietoja kuun pinnan muodoista laskeutumisen aikana. LIDAR on lyhenne sanoista LIght Detection And Ranging tai Laser Imaging, Detection and Ranging. Opiskelut Trinity Collegessa jäivät kesken, ja mies teki tieteelliset kokeensa yksin kotonaan Dublinin lähiössä. solid state -malleja. V alotutka eli LIDAR on laite, joka käyttää mittaukseen valoa. Yksinkertaistetusti nykyaikainen 3Dvalotutka toimii siten, että laite lähettää laserpulssin ja mittaa pulssin mahdolliseen takaisin heijastumiseen kuluvan ajan. Useimmat nykyään markkinoilla olevat valotutkat ovat ns. Tällä saavutetaan parempi lopputulos erityisesti haastavissa olosuhteissa, kuten sumussa tai lumisateessa, joissa ensimmäinen heijastus voidaan sivuuttaa ja nähdä sen läpi. Tämä menetelmä on nimeltään Frequency-Modulated Continuous Wave (FMCW). Pulssia käyttävä mittaus on nimeltään Time-of-Flight (ToF). Keltaisista tarroista moni varmaan muistaa, että luokka 1 on käytössä muun muassa lasertulostimissa ja DVD-soittimissa. Monen muun teknologian tavoin myös tämän veturina toimi sotateollisuus, joka käytti valotutkia kohteiden maalittamiseen. Poikkeuksena oli hänen kirjeenvaihtokaverinsa, muuan Albert Einstein. Alkuvaiheen toinen suuri käyttökohde oli ilmakehän tutkimus, jossa mitattiin sumuja ja saasteita, joita ei havaittu tavallisella säätutkalla. Sotilaskäyttöön tarkoitetuissa valotutkissa käytetään tehokkaampia lasereita – ilmeisesti vihollisen silmäturvallisuus ei ole kovin korkealla prioriteeteissa. Valotutka toistaa tämän mittauksen satoja tuhansia kertoja sekunnissa skannaamalla laitteen näkökentän mukaisesti. Artikkelin laitetta voitaisiin kutsua nykyisin aivan toisella nimellä, jos asiat olisivat menneet hänen kannaltaan paremmin. Kyseessä on harmittavasti maksullinen dokumentti, joka ei ole vapaasti saatavissa. Hän sairasti vaikeaa oireyhtymää, joka tunnetaan nykyään nimellä Asperger. Pulssin sijaan voidaan lähettää myös jatkuvaa lasersädettä, jonka taajuutta moduloidaan. Tässä artikkelissa keskitymme vain jälkimmäiseen. Tämä helpottaa erilaisten pintojen erottamista pistepilvessä. Siviilikäytössä olevan valotutkan laserluokka on 1 tai 1M, eli säteily ei aiheuta vaaraa eikä normaalissa käytössä tarvita suojaustoimenpiteitä. Valotutkan kohdalla puhutaan lähi-infrapunasäteilystä. Uudemmat mallit pystyvät lisäksi vastaanottamaan useamman heijastuksen yhdestä pulssista. Aallonpituudella on myös merkitystä turvallisuuteen, koska se vaikuttaa laserin pääsyyn silmän verkkokalvolle. Etäisyys kohteeseen lasketaan kaavalla: etäisyys = (valon nopeus × aika) / 2 Etäisyyden lisäksi mitataan usein heijastuneen signaalin intensiteetti eli voimakkuus. Miten valotutka toimii. Yleisin käytetty aallonpituus kuluttajatason laitteissa on tällä hetkellä 905 nm. Ensimmäiset, varsin alkeelliset käytännön kokeet pystyivät mittaamaan esimerkiksi pilvien korkeuksia valonheittimien avulla. Edwardin elämä oli muutenkin sangen traaginen. Hän ei saanut elinaikanaan minkäänlaista tunnustusta työstään, eikä sitä oikein ymmärretty, koska teoria oli niin paljon aikaansa edellä. 5. Täydet 360° skannaavat mallit ovat vielä poikkeuksetta mekaanisia. Yleensä aallonpituus on vähintään 800 nm (nanometriä) ja siten näkymätöntä ihmisen silmälle, joka näkee aallonpituudet alueella 400-780 nm. Näkökenttä voi olla esimerkiksi vaakasuunnassa 120° ja pystysuunnassa 30°. Semanttisesti laite ei eroa perinteisestä radioaaltoja käyttävästä tutkasta, koska molemmissa on kyse sähkömagneettisen säteilyn etenemisestä. Tosin mediassa on uutisoitu muutamista rikkoutuneista puhelimien kameroista. Metallinen pariovi erottuu punaisella värillä betoniseinästä. NASA:n Apollo 15-, 16ja 17-avaruuslennot käyttivät nykymittapuulla alkeellista valotutkaa kuumoduulissa. Kuitenkin teorian kehitti jo 1930-luvulla irlantilainen Edward Hutchinson Synge. Niissä ei ole liikkuvia osia, eli ne ovat pienempiä, hiljaisempia, kevyempiä ja kestävämpiä kuin mekaanisesti kääntyvät versiot. Luotettavasti toimivat sovellukset tehtiin vasta 1960-luvulla laserin keksimisen jälkeen. Käytetyn laserin aallonpituus ja teho vaikuttavat tarkkuuteen, maksimimittausetäisyyteen ja suorituskykyyn haastavissa olosuhteissa. Elämänsä viimeiset 20 vuotta hän vietti mielisairaalassa. Kuvaruutukaappaus rviz-ohjelmassa näkyvästä pistepilvestä. Suurempi aallonpituus suodattuu paremmin sarveiskalvolle ja siten mahdollistaa suuremman tehon pitäen silti laitteen luokassa 1. Skannauskuvio on myös hyvin näkyvillä. Monella on mielikuva, että kyse on varsin uudesta teknologiasta. Tuloksena syntyy 3D-malli eli pistepilvi. Päivitystaajuus kertoo, kuinka monta kertaa koko näkökenttä päivitetään sekunnissa. Mittauksesta tallennetaan sensorin pystyja vaakakallistuskulma, joiden avulla pystytään laskemaan pisteen X-, Yja Z-koordinaatit paikallisesti, koska myös etäisyys on tiedossa. Jokainen piste yleensä määritellään intensiteetin perusteella eri värillä
Toimijoita ovat mm. Suomessakin myynnissä olevasta Volvo EX90 -sähköautosta. Lisäksi App Storesta löytyy sovelluksia, joilla käyttäjä voi skannata ympäristöään kolmiulotteisesti. Esimerkiksi maanmittauslaitoksella on lähes koko Suomen kattava aineisto vähintään viisi pistettä/m² -tarkkuudella, eli laserpisteiden etäisyys toisistaan maanpinnalla on enintään noin 40 senttiä. Suomessa on toteutettu useita metsien laserkeilauksia käyttäen valotutkalla varustettua droonia tai muuta vastaavaa lennokkia. Artikkelin kirjoittaja työskentelee mainitussa yrityksessä. Leicalta löytyy tuotteistettu kolmijalalle asennettu 360° skannaava valotutka, joka sisältää kaiken tarvittavan alueen mallintamiseen vain muutamassa minuutissa. Skannauksen avulla radoista saadaan mahdollisimman realistisia, kun mallinnus sisältää jokaisen korkeuseron, kanttarin ja pompun asfaltissa, samoin kuin radan ympärillä olevat rakennukset. Ohjelmistot Yleisin tapa integroida valotutka tai useampi sovellukseen on asentaa ROS eli Robot Operating System, koska ROS-laiteajurit löytyvät lähes jokaiseen tutkaan ja moneen muuhunkin anturiin. Mittaustarkkuudeksi on ilmoitettu 1 senttimetri – rohkea väite, mutta osoitus teknologian potentiaalista. ROSpalvelut pyörivät solmuissa, jotka keskustelevat toistensa kanssa julkaisija/tilaaja-mallilla. Näin toimii myös Googlen Waymo-auto, jota pidetään alansa markkinajohtajana. Toinen keskeinen käyttökohde ajoneuvoissa ovat erilaiset kuljettajaa avustavat järjestelmät, joita kutsutaan nimellä ADAS (Advanced Driver Assistance Systems). Leicassa on lisänä myös 36 megapikselin kamera. Muita käyttökohteita Valotutkalla on ajoneuvojen lisäksi monia muitakin sovelluksia. Käyttö ajoneuvoissa Merkittävä käyttökohde valotutkalle on ajoneuvojen autonominen ajaminen, eli toimiminen auton ”silminä”. Pihalla voi olla samalla tavalla toimiva robottiruohonleikkuri. Toimenpide kestää radan pituudesta riippuen yhdestä kahteen kuukauteen. Näitä tietoa yhdistelemällä saadaan kattavampi tilannekuva. 2025.2 6. Solmu julkaisee viestejä aiheissa (topic). Suomessa Unikie-niminen yritys on kehittänyt valotutkiin perustuvan ratkaisun, jonka avulla ajoneuvoja voidaan liikuttaa rajatuilla alueilla ilman kuljettajaa, esimerkiksi autotehtaissa tai bussivarikoilla. Lisäksi imuri voi siivouksen aikana rakentaa kartan kodistasi käyttäen SLAM-algoritmia (Simultaneous Localization and Mapping), jolloin se voi optimoida reittiä entisestään jatkossa. Kuvaus uusitaan kolmen vuoden sykleissä. Lisäksi mittaustarkkuus on huomattavasti parempi kuin radioaaltoihin perustuvissa tutkissa. Hienosta nimestä huolimatta kyseessä ei ole käyttöjärjestelmä vaan avoimen lähdekoodin väliohjelmisto, jota ajetaan lähinnä Linuxissa. Ratkaisussa tutkat eivät ole autoissa vaan osana infrastruktuuria seiniin kiinnitettyinä tai ulkona pylväissä. Siinä käytetty Luminar Iris -valotutka on upotettu kattoon tuulilasin yläpuolelle. Monesta kodista nykyään löytyvän robotti-imurin toiminta voi perustua valotutkaan, jolla laite skannaa ympäristöä. Tällä hetkellä markkinoilla olevista autoista valotutkaa käyttävä ADAS löytyy mm. Valmistajan mukaan se kykenee tunnistamaan edessä olevia esteitä jopa 250 metrin päästä. Laitetta käytetään esimerkiksi onnettomuusja rikospaikkojen dokumentointiin. Nykyiset autonomiset ratkaisut perustuvatkin sensorifuusioon, eli autosta löytyy valotutkan lisäksi kameroita, GPS-paikannusta, inertiasensoreita (IMU) sekä perinteisiä tutkatekniikoita. Moni käyttää valotutkaa myös tietämättään: Applen iPhoneja iPad Pro -versioista sellainen löytyy sisäänrakennettuna. Rata skannataan pätkä kerrallaan useasta eri paikasta. Järjestelmä ohjaa autoja 5G-verkon yli. Kamerajärjestelmä käyttää sitä tarkennuksen apuna hämäräkuvauksessa. Auto tunnistaa valotutkan tuottamasta pistepilvestä muut ajoneuvot, jalankulkijat, polkupyöräilijät ja muut mahdolliset tiellä olevat esteet. Pelkästään valotutkaan perustuvaa autonomista ajamista on kuitenkin tällä hetkellä vaikea toteuttaa, koska teknologiassa on vielä puutteensa. Objekteihin voidaan merkitä myös tunnisteet ja koordinaatit. Valotutka ei tunnista luotettavasti esimerkiksi liikennevalojen tai kaistaviivojen värejä. Tarvittaessa solmu voi sijaita myös toisessa koneessa. Yksi mielenkiintoinen käyttökohde Leican valotutkalla on moottoriratojen mallinnus suosittuun iRacing-kilpaajosimulaattoriin. Kohteiden havaitseminen onnistuu myös täysin pimeässä. maanmittauslaitos, metsäkeskus, luonnonvarakeskus, isot metsäyhtiöt sekä kunnat ja kaupungit. Tällä hetkellä pääversioita ovat ROS 1 ja ROS 2, jotka eivät ole suoraan yhteenTekoälyllä luotu bounding box -esimerkki
Sen kehitys on nopeaa: hinnat laskevat, suorituskyky paranee ja uudet innovaatiot tuovat uusia mahdollisuuksia. Esimerkiksi Flash LIDAR -tekniikassa aluetta ei skannata piste kerrallaan, vaan koko pistepilvi syntyy yhdellä kertaa samalla tavalla kuin kameran ottama kuva. Valmistajan mukaan auto voi esimerkiksi laskea kohteen sijainnin ja ulkonäön, kun valoaallot palaavat Lidariin. Kohteiden havaitsemiseen ja tunnistamiseen voidaan käyttää tekoälyä, ja esimerkiksi suositulla YOLO-algoritmilla (You Only Look Once) tämä tapahtuu todella nopeasti. Työkalu ei tällä hetkellä mahdollista videon tallennusta tiedostoon, mutta sen rinnalla voi käyttää mitä tahansa erillistä ruudunkaappaustyökalua. Esimerkiksi kaikkien aiheiden tallennus onnistuu komennolla rosbag record -a . PointCloud2 on yleinen ROS-järjestelmän viestityyppi, jota käytetään pistepilvidatan välittämiseen tehokkaasti ja joustavasti. Ne pystyvät kuitenkin tarvittaessa kommunikoimaan keskenään sillan kautta. Point Cloud Library (PCL) on avoimen lähdekoodin C++-kirjasto, jota käytetään laajasti pistepilvien käsittelyyn. Myös tiemerkinnät ja liikennemerkit ovat helpompia kameralle kuin valotutkalle. Tästä huolimatta esimerkiksi Tesla luottaa omassa autonomisen ajamisen järjestelmässään täysin kameroihin. Reaaliaikaisissa sovelluksissa joudutaan usein vähentämään pisteiden määrää merkittävästi, jotta objektien käsittely (esim. Pistepilvien visualisointiin ROS tarjoaa kätevän työkalun nimeltä rviz. sopivia, koska viestien rakenne ja välitys eroavat. Objektien merkitsemiseen löytyy tekoälykuvantunnistuksessa paljon käytetty bounding box -tietorakenne, joka luo suorakulmaisen särmiön pistepilvestä tunnistetun objektin ympärille. Tämän kaltaiset teknologiat voivat tulevaisuudessa nostaa valotutkan takaisin kilpailun kärkeen autonomisen ajamisen ratkaisuissa. PCL tarjoaa tähän avuksi muun muassa kohinan suodattamista, resoluution pienentämistä (downsampling) ja Volvo EX90 -auton Lidar-tutkan havainnekuva. LISÄTIETOJA AIHEESTA Livox: livoxtech.com Luminar: luminartech.com ROS – Robot Operating System: ros.org Point Cloud Library: pointclouds.org 7. Tulevaisuus Suurin haastaja valotutkille ajoneuvoissa on tällä hetkellä kamera, joka on merkittävästi edullisempi vaihtoehto. Tietoa bag-tiedoston sisällöstä, kuten viestien määrän aiheittain ja tallennuksen keston näkee komennolla rosbag info . Maininnan arvoinen ominaisuus on myös bag, joka on tiedostoformaatti ROS-viestien tallennukseen. Lidar on sijoitettu autoon tuulilasin yläpuolelle. Valotutkien vertailua. Tiedoston koko kasvaa nopeasti, minuutin tallennuksella se yleensä on jo useita gigatavuja riippuen tutkien määrästä, pistepilvien koosta ja taajuudesta. Kameran tarjoama kuva muistuttaa ihmisen näköä, joten siitä saadaan huomattavaa etua visuaalisessa tulkinnassa. Myös ROS käyttää sitä. Se sisältää muun muassa aikaleiman, yksittäisen pisteen koon tavuissa, pisteen sisällön (x, y, z, intensiteetti ym.) ja itse pisteet binäärimuodossa. Valotutkateknologia ei kuitenkaan ole jäämässä jälkeen. Kameralle on toisaalta haastavampaa mitata kohteen koko ja etäisyys. MALLI AALLONPITUUS TAAJUUS VAAKANÄKYMÄ PYSTYNÄKYMÄ PAINO TEHO HINTA NOIN Luminar Iris 1550 nm 1-30 Hz 120° 0-26° 2,15 kg 25 W 1 000 eur Livox HAP 905 nm 10 Hz 120° 25° 1,1 kg 12 W 1 500 eur Ouster OS2 865 nm 10/20 Hz 360° 22,5° 1,1 kg 24 W 28 000 eur Leica RTC360 1550 nm 0,001 Hz 360° 300° 5,35 kg 80W 45 000 eur Apollo 15 Laser Altimeter 694,3 nm 0,05 Hz <1 ° <1° 23 kg 60 W . Tallennetun bagin voi toistaa joko kokonaan tai vaikka tietyillä aiheilla komennolla rosbag play nauhoite.bag --topics /omatutka1 /omatutka2. autojen ja jalankulkijoiden seuranta) onnistuisi riittävän nopeasti. Toistamalla bagia rosbag play -komennolla rviz näyttää yhden tai useamman tutkan näkymän ja katselukulmaa voi vapaasti muuttaa. maanpinnan poiston. Se mahdollistaa pistepilvien helpon tallennuksen aikaleimoineen ja toiston käyttämällä rosbag-komentoa
Hakusanalla ”liminal space” löytyy tällaisia kuvia netistä loputon määrä. Hän viittasi termillä rituaaleihin, jotka läpikäymällä yksilön tai ryhmän asema muuttuu toisenlaiseksi. Liminaalisuudella viitataan siis muutosvaiheeseen, jonka aikana entinen ei ole enää voimassa, mutta ei vielä olla siellä, mihin ollaan tulossa. Tällöin määritelmää on vaikea tehdä ilman, että siitä tulee mahdottoman laaja. Liminaalisia tiloja ovat esimerkiksi käytävät, asemat ja kujat, toisaalta myös erilaiset odotustilat. Teksti: Lotta-Liisa Joelsson Kuvat: Lotta-Liisa Joelsson, Heikki Jungman L iminal space -kuvasto nousi suosituksi koronapandemian alkuaikoina, kun kuvat autioituneista paikoista lisääntyivät äkkiä ympäri internetiä. KULTTUURI RAJATILAKOKEMUKSIEN JA TAKAHUONEIDEN ESTETIIKKAA Hylätty huvipuisto, hotellin autio käytävä tai tyhjä avotoimisto, jota valaisee tasaisenkeltainen valo. Mistä oikein on kysymys. Sanan etymologia juontaa latinan sanaan limen, joka tarkoittaa kynnystä. Määritelmiä Arnold van Gennep kehitti termin ”liminaalisuus” jo vuonna 1909. Kyseessä on eräänlainen arkkitehtuurin outo laakso, eli uncanny valley. Liminaalisilla tiloilla on kaksi keskeistä ominaisuutta: ne ovat siirtymäpaikkoja, joiden tarkoituksena on viedä ihminen paikasta toiseen, eikä niissä ole tarkoitus viipyä pitkään. Toinen keskeinen piirre näille kuville on niiden herättämä tunne, jota voisi paremman termin puuttuessa kuvailla levottomaksi nostalgiaksi. Kuvissa korostuvat paikat, jotka normaalisti ohitetaan sen kummemmin ajattelematta, mutta joihin nyt pysähdytään. Miksi tuijotamme kuvia autioista huoneista ja tyhjistä puistoista. Useimmiten keskustelupalstoilla olevia kuvia määrittääkin vain se tunne, jonka ne katsojassa herättävät. Internetissä elävässä liminal space -estetiikassa määrittely ei ole aivan yhtä selkeää. Liminal space ei kuitenkaan ole mikään uusi ilmiö. Tilat näyttävät tutuilta, mutta katsoja ei aivan tiedä miksi. Redditissä on aiheesta pitkä keskusteluketju, ja siinä liminaalisuus on määritelty siirtymäkohdaksi kahden paikan tai tilan välillä. Kirjassaan The Dictionary of Obscure Sorrows John Koenig kutsuu kuvien synnyttämää tunnetta termillä kenopsia (kreikan kenós, tyhjä ja opsía, nähdä). Lisäksi kuvat ovat sellaisia, että ne eivät vaadi kontekstia tai henkilökohtaista kokemusta tullak2025.2 8. Ilmiö on sittemmin laajentunut kattamaan lähes kaiken visuaalisen populaarikulttuurin
Niissä esiintyy usein tuotteita tai firmoja, joita ei enää ole. Kellansävyisessä kuvassa on tyhjä huone, joka jatkuu jonkinlaisena käytävänä. Liikkuminen tapahtuu kulkemalla riittävän nopeasti seinän tai muun kiinteän rakenteen läpi sitä rikkomatta. Sen sijaan niissä on tyhjiä pintoja. Löytyykö siitä mahdollisesti kohta, josta käsi menee läpi. Jos haluaa tietoisesti ja onnistuneesti vaihtaa ulottuvuutta, siirtyminen onnistuu parhaiten siellä, missä ulottuvuuksien välinen seinämä on ohuimmillaan. Liminal space -estetiikkaan on syntynyt myös alalajeja. seen ymmärretyksi liminaalisina. Jos seinä antaa myöten, olet siirtynyt toiseen ulottuvuuteen. Jos kuitenkin haluaa yrittää, niin seuraavanlaisia ohjeita noudattaen siirtymän pitäisi onnistua: 1. Tuolloin sivustolle postattiin creepypasta, ja sen yhteydessä havainnollistava esimerkkikuva siitä, mistä liminal space -ilmiössä on kyse. Työnnä ensin käsi seinästä sisään. Kuvien tulee siis olla liminaalisuuden suhteen universaaleja. Tai lähes tyhjistä, sillä vaikka liminal space -estetiikkaan eivät hirviöt kuulu, niin takahuoneissa niitä on varsin kattava kirjo. Samaa tunnelmaa löytyy myös David Lynchin Twin Peaksista (1990). Takahuoneet voidaan ominaisuuksiensa perusteella jakaa useisiin tasoihin. Lienee ilmiselvää, että epäonnistumisesta voi seurata erilaisia vammoja mustelmista kuolemaan. Miten siis siirrytään takahuoneen puolelle. Tällaiset noclipkanavat toimivat tarinaperinteen mukaan kuin voimakas ilmavirta tai imuri. Kuvissa esiintyy usein tiloja, joilta puuttuu toiminta ja tarkoitus, kuten tyhjät lentoasemat tai autiot kauppakeskukset, joissa olemme tottuneet näkemään paljon väkeä. Yritä sen jälkeen kävellä seinän läpi. Siirtymä voi toki mennä myös pieleen. Tällaisia ovat ai9. Stanley Kubrickin Hohdon (1980) tyhjät käytävät ja tunnistettava kokolattiamaton kuvio ovat klassinen esimerkki tästä. Takahuoneista pois pääseminen vaatii erityistä ponnistelua. Kuvissa ei ole hammasharjoja, sukkia lattialla, likaisia astioita tiskipöydällä, ostoslistoja tai muita elämästä kertovia vihjeitä. Siirtyminen kestää muutaman sekunnin ja voi tapahtua täysin tahtomatta, jos sattuu sopivasti seisomaan lähellä tällaista tuulitunnelia. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi tyhjät toimistorakennukset tai vastaavat hylätyt tilat. Nämä kuvitteelliset takahuoneet koostuvat homeisista kokolattiamatoista, loisteputkien huminasta ja loputtomista tyhjistä tiloista. Etsi paikka, jossa ulottuvuuksien välinen raja tuntuu mahdollisimman ohuelta. Kertomusten mukaan on mahdollista päätyä sattumanvaraisen takahuoneen sijaan jonkinlaiseen tyhjiöön (The Void) tai jäädä jumiin seinän sisään. Taustaa ja takahuoneita Nykyisenkaltaisena internet-ilmiönä liminal space sai virallisesti alkunsa vuonna 2019 4chanissa. Englanniksi siirtymästä käytetään verbiä ”no-clipping”. Tuoreimpana esimerkkinä liminal space -estetiikkaa on hyödynnetty Severancetelevisiosarjassa, joka sijoittuu näennäisen tyhjään toimistorakennukseen sokkeloisine käytävineen. Kuvaan liitetty tarina käsitteli sitä, miten todellisuudesta saattoi siirtyä toiseen — paikkaan, joka kostuu hylättyjen käytävien joutomaasta. Aina liminaaliset kuvat eivät esitä sisätiloja, vaan ne voivat kuvata yhtä hyvin esimerkiksi autioita katuja tai tyhjää puistoa. Perimätiedon mukaan takahuoneisiin joutuu (tai pääsee) liikkumalla todellisuudessa olevan kiinteän kohteen läpi. Se, mitä emme näe Internetin liminal space -kuville tyypillisiä piirteitä ovat ihmisten poissaolo sekä ihmisten läsnäolosta kertovien asioiden puuttuminen. Sitä kutsuttiin termillä ”The Backrooms”, josta käytän jatkossa suomenkielistä vastinetta takahuoneet. Autioituneita paikkoja esittävien kuvien on sanottu kuvaavan kaiken lyhytkestoisuutta. Kulkusuunta on lähes aina todellisuudesta takahuoneisiin, ei toisinpäin. Niitä kutsutaan termeillä ”dead mall” ja ”unliminal spaces”. Sen sijaan pelottavinta on se, mitä emme näe. Kauhukulttuuri on ominut liminal space -kuvastoa itselleen, vaikka kuvat eivät sisälläkään perinteisiä kauhuelementtejä. 2. Vaikka huoneet ensisilmäyksellä ovat tyhjiä, pyörii niissä myös tasoille ominaisia hirviöitä. Tällaiset kuvat esittävät usein tyhjiä leikkipaikkoja tai teemaravintoloita. Vaikka mitään pelottavaa ei näy, jokainen katsoja ymmärtää, ettei kaikki ole kunnossa. Ensinnäkin tulee muistaa, että siirtyminen on vaikeaa ja todennäköisesti epäonnistuu. Osa niistä vaikuttaa varsin perinteisiltä, ja niiden toimintaa on helppo ennakoida. Unliminal spaces -alagenre puolestaan esittää tiloja, joiden sisältämät humoristiset elementit voivat kumota kuvien mahdollisen aavemaisuuden. Perimätiedon mukaan niitä on takahuoneissa näppärä tasaluku tuhat, joskin osa tasoista jakautuu vielä alatasoihin. Tunnustele seinää ensin käsikopelolla. 3. Toisin sanoen paikat, joissa liminal space -fiilis on korkeimmillaan. Muussa tapauksessa törmäät seinään ja luultavasti murrat ainakin nenäsi. 4. Nimensä mukaan dead mall -kuvat esittävät hylättyjä ostoskeskuksia. Älä siis työnnä ensimmäisenä esimerkiksi päätä. Usein kuvissa on myös toistuvuutta, kun tapetin ornamenttikuvio, ovirivit, kaakelit ja taulut jatkuvat samanlaisina äärettömiin
Peliä voi pelata maksimissaan neljän hengen tiiminä, jolloin tason läpäisy edellyttää, että jokainen pelaaja saadaan hengissä ulos. Pelaajat voivat keskustella keskenään, mutta ääni saattaa houkutella paikalle hirviöitä, joten keskustelut kannattaa pitää hiljaisina. POOLS (Tensori) POOLS on kotimainen tuotos. Valtaosa peleistä on klassista kauhua ja säikyttelyä, mutta mukana on myös ongelmanratkontaa ja kävelysimulaattoreita. Pääosin pelien hinnat vaihtelevat ilmaisesta noin kymmeneen euroon, joten kovin pahasti takahuoneseikkailu ei lompakkoa ohenna. Pelin maailma on varsin perinteistä takahuonekamaa, ja keltaisia seiniä, kelmeää valoa sekä homeista kokolattiamattoa riittää. Mitään sen kummempaa tarinaa tai hirviöitä pelissä ei ole, mutta tunnelma on sen verran painostava, että kauhun käsitettä venyttäen voidaan puhua jonkinlaisesta kauhupelistä. Pelaaja päätyy tahtomattaan tohtori Glenn Piercen Somnasculpt-uniterapiakokeeseen. Kaikki menee kuitenkin heti päin mäntyä, ja pelaaja vajoaa yhä syvemmälle unen maailmaan. Escape the Backrooms (Fancy games) Escape the Backroomsin ensimmäinen osa julkaistiin kesällä 2022, ja kolme seuraavaa osaa ilmestyivät noin puolen vuoden välein. Kaveria ei siis jätetä. Steam tarjoilee kymmenittäin pelejä, joissa tavalla tai toisella hyödynnetään liminal spacen aikaansaamaa tunnetta. 2025.2 10. Tässä muutama esimerkki. Vaikka pelin kuvauksessa puhutaankin pelaajan tielle osuvista olennoista, on peli ennemminkin kävelysimulaattori kuin varsinainen räiskintä. Terapian tarkoituksena on alitajuntaa sormeilemalla auttaa selättämään pelaajahahmoa vaivaavat riittämättömyyden tunteet ja auttaa häntä saavuttamaan mielenrauha. Ensimmäisestä persoonasta pelattava peli on tunnelmaltaan painostava ja sisältää jonkinlaisen tarinanpoikasen sekä ratkottavia pulmia. Samalla saat aimo annoksen kutkuttavaa liminal space -tunnelmaa. Koska liminal space -kuvat tuntuvat puhuttelevan ihmisiä kaikkialla maailmassa, ja niihin on saatu nivottua varsin The Backrooms: Lost Tape (Cortez Productions) Pelaaja putoaa epähuomiossa takahuoneiden puolelle kesken työvuoron elokuvateatterissa ja jää sinne etsimään ulospääsyä. Siinä kuljetaan pitkin loputtomia autioita käytäviä ja yritetään löytää tie ulos. Superliminal (Pillow Castle) Superliminal on vuonna 2020 julkaistu ensimmäisestä persoonasta kuvattu pulmapeli. Escape Togetheria voi pelata jopa kuudella pelaajalla. Se kehuu pohjautuvansa vain ja ainoastaan alkuperäiseen netissä luotuun takahuonekerrontaan, joten kokemuksen luulisi olevan varsin autenttinen. nakin hirviöt nimeltä Blood Wasps ja Old Birds. Hirviöiden hyökkäykset niin ikään vaihtelevat. Mitä syvemmälle mennään, sitä oudommaksi ympäristö käy. Pelissä ei ole taustamusiikkia, joten pelaaja tuntee todella olevansa yksin. Carbonation-niminen olio täyttää ilman hiilidioksidilla. Peli pohjaa vahvasti alkuperäiseen takahuonecreepypastaan. Peli on jaettu kuuteen lukuun, joista jokainen vie aikaa korkeintaan puoli tuntia. laaja ja yhtenäinen takahuoneiden kertomusperinne, on myös pelimaailma ottanut liminal spacesta irti suunnilleen kaiken irti lähtevän. Poolsin päämääränä on ainoastaan tutkia paikkaa ja löytää ulospääsy. Sooloilija tipahtaa helposti seinän läpi toiseen ulottuvuuteen ja koko tiimi kärsii. False Grass taas teeskentelee olevansa ruohoa ja syö sen, joka ruoholle astuu. Jos yhteistyö sujuu, kannattaa kokeilla myös Triiodide Studiosin Backrooms: Escape Together -peliä. Kyseessä on viime vuonna ilmestynyt kävelysimulaatori, joka sijoittuu jonkinlaiseen valtavaan uimahalliin. Haasteena on kuitenkin ympäristön sokkeloisuus, ja pelaaja erehtyykin helposti kiertämään kehää. Jos siis takahuoneet kiinnostavat, mutta et ole aivan varma kannattaako lähteä kokeilemaan onneaan seinien läpi kulkemisessa, voit tutustua takahuoneisiin pelimaailman kautta. Pelin ydintä ovat pulmat ja perspektiivillä kikkailu, eikä maisema ole aivan niin pölyinen kuin monissa muissa liminal space -peleissä. Osa hirviöistä taas on hieman abstraktimpia, kuten Rainbows tai Windows
Ehkä liminaalisuus on kuin käsite itsessään, jossain jo määritellyn ja vielä määrittelemättömän välissä. Se simuloi tilannetta, jossa torkkuu aamuyöllä television äärellä ja katselee jotain epämääräistä yöohjelmaa sen sijaan, että menisi nukkumaan. Se voikin olla paras tapa nauttia tästä, sillä kyseessä on yksinkertainen kävelysimulaattori. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi avioero, koulusta valmistuminen, raskaana oleminen tai työpaikan vaihto. Kuvat liittyvät aikaan, mutta samalla ne ovat ajan ulkopuolella, jossain menneen ja tulevan välillä. Aina liminal space ei tarkoita konkreettista paikkaa, vaan se voi viitata myös mielentilaan tai elämäntilanteeseen, joko myönteiseen tai kielteiseen. Kokemus liminaalisuudesta on universaali ja samalla henkilökohtainen. Peli ohjeistaa pelaamaan yöllä ja yksin, jolloin pääsee oikeaan tunnelmaan. Liminal space -kuvasto näyttää esittävän useimmiten tiloja, teknologiaa tai alueita, jotka ovat peräisin 1990-luvulta. Peli saa aikaan tunteen kulman takana tai altaan pohjassa vaanivasta hirviöstä, vaikkei sellaisia pelissä kohdatakaan. Tarkka määritelmä siis pakenee sitä kauemmas, mitä tarkemmin sitä yrittää sanoittaa. Kuollakin pelissä voi, mikäli hyppää harkitsemattomasti liian syvään altaaseen. Mitään lineaarista tarinaa pelistä ei tahdo löytyä, vaan se koostuu irrallisista kohtauksista, jotka muistuttavat lähinnä unta. Oikeassa mielentilassa pelistä voi kuitenkin saada ihan kivan liminal space -kokemuksen, mikäli ei odota liikoja itse peliltä. 2:22 AM (umbrella-isle) 2:22 AM hätyyttelee pelin ja videotaideteoksen välistä rajaa. Lopuksi Vaikka liminaalisuus onkin nykyään vahvasti esillä juuri internetin keskustelupalstoilla, siinä on kyse paljon muustakin kuin netissä kiertävistä omituisista kuvista. Liminaalinen ei missään tapauksessa ole synonyymi millekään pelottavalle tai surrealistiselle. Kuvat esittävät siis 80ja 90-luvulla syntyneiden lapsuutta, eikä niiden tunnelma tavoita yhtä hyvin sitä ennen tai varsinkaan sen jälkeen syntyneitä, joilla on oma nostalgiakuvastonsa. 11. Tässä peli tavoittaa täydellisesti liminal space -kokemuksen. Kohtaukset eivät liity toisiinsa, vaan vaihtelevat ruuanlaitosta usvaiseen metsään. 2:22 AM on julkaistu jo vuonna 2014, joten se ei ole osa varsinaista liminal space -buumia
Voit ajastaa sen etukäteen at-komennolla. Yhdistymisestä muodostunut teknillinen korkeakoulu Karlsruher Institut für Technologie eli KIT juhlii tänä vuonna 200-vuotisjuhlavuotta. Omassa Debian Bookworm -järjestelmässäni jouduin asentamaan sen erikseen komennolla apt-get install at , mutta The Open Group Base Specifications Issue 8 -dokumentissa vuodelta 2024 sanotaan, että jo Issue 7:ssä at olisi siirretty User Onko sinulla Linux-komento, joka pitäisi ajaa, mutta ei ihan vielä. Alun perin at-komennon sekä siihen liittyvän atd-daemonin ja batch-komennon on kehittänyt 1990-luvun alkupuolella saksalainen Thomas König Karlsruhen yliopistosta. Karlsruhen yliopisto (Universität Karlsruhe) ja Karlsruhen tutkimuskeskus (Forschungszentrum Karlsruhe) yhdistyivät vuonna 2009. 2025.2 12. Kaikesta päätellen hän on ollut kemiantekniikan jatko-opiskelija ja jättänyt at-työkalun kehittämisen väiteltyään tohtoriksi. At on nykyisin POSIX-standardiin kuuluva työkalu. Tällä kertaa tutustutaan samantapaiseen työkaluun nimeltä at, joka sekin ajastaa komentoja tulevaisuuteen, muttei toistuvaa vaan kertasuoritusta varten. Vanhoista Linux-jakeluiden postituslistojen arkistoista ja Googlen Usenet-hakukoneesta käy ilmi, että König on ollut aktiivinen Linuxja avoimen lähdekoodin ympyröissä vielä 1990-luvun lopullakin, mutta tätä juttua varten en saanut selville hänen myöhempiä kuulumisiaan. Tiedostopalvelimeni FreeBSD 13:ssa at tuleekin valmiina eikä vaadi asennusta paketista. AIKASARJA : 1 : 2 : 3 : 4 :0 5 : 6 :0 7 :0 8 :0 9: 10 :1 1 :1 2 :1 3 :1 4: 15 : 16 : 1 7 : 1 8 : 1 9 : 2 : 2 1 : 2 2 : 2 3 : A ikasarjassa aiemmin tapahtunutta: Skrollissa 2024.1 käsiteltiin Unix-käyttöjärjestelmien Cron-daemonia, jonka avulla ajastetaan tehtäviä ja prosesseja toistumaan säännöllisesti. Teksti: Ronja Koistinen Kuvankäsittely: Manu Pärssinen Kuvat: Sakari Leppä KOMENTORIVIN KOMENTORIVIN KERTA-AJASTIN LINUXISSA KERTA-AJASTIN LINUXISSA TEKNIIKKA Portability Utilities -lisäosiosta POSIXin pakolliseen Base-osioon. Saksassa on paljon hänen kaimojaan, joten haeskelu on vaativaa
Monipolvisempia skriptejä voi ajastaa esimerkiksi kirjoittamalla niitä suoraan kehotteeseen. Näyttää siltä, että Debianissa on 2000-luvun puolella tehty aika paljon omaa jatkokehitystä erityisesti parserissa, joka tulkitsee erilaisia ajanilmauksia, mutta toisaalta myös esimerkiksi uudempien järjestelmäkutsujen käytössä. Kaiken kaikkiaan at on melko vähän käytetty työkalu. Atohjelman mukana tulee Linuxissa sekä manuaalisivu että erillinen tekstitiedosto /usr/share/doc/at/timespec , joka selittää asian formaalina kielioppikuvauksena. Jono valitaan parametrilla -q (niin kuin queue). Esimerkiksi seuraavat ilmaukset ovat käypiä: ”now + 15 minutes” eli 15 minuutin kuluttua, ”8 pm +7 days” eli seuraava iltakahdeksan plus viikko, ”24 dec” eli seuraavana jouluaattona samaan kellonaikaan kuin komento ajettin, ”teatime” eli seuraava klo 16:00. ENSI KERTAAN! Huolestuttavatko lopun ajat tai ajan loput. Tule juttelemaan aiheesta Skrollin lukijakanaville: skrolli.fi/lukijakanavat Eri käyttöjärjestelmien at-komennot eroavat toisistaan jonkin verran. Lisäksi Linuxversiossa on parametri -o strftime-muotoisia aikaleimoja varten, mutta se puuttuu ainakin FreeBSD:n ja MacOS:n versioista. Niceness on vuorontamiseen (scheduling) liittyvä Unix-käsite, johon voidaan palata joskus toiste. Load average eli keskimääräinen kuorma on Unix-käyttöjärjestelmien karkea käyttöastesuure, johon ei mennä tässä tarkemmin, mutta Aikasarja saattaa palata siihen joskus toiste. Itsekään en ollut koskaan tutustunut siihen läheisesti ennen tämän jutun kirjoittamista. At ottaa komentoriviparametreina kuvauksen siitä, milloin komentoja pitäisi ajaa, ja komennot stdin-syötteenä. Jonojen nimiksi kelpaavat kirjaimet a-z sekä A-Z. On olemassa myös batch-komento, joka tietyn ajanhetken sijaan suorittaa työt silloin, kun tietokone on tarpeeksi joutilaana. Työjonoja voi olla useampikin. 13. Aikailmaukset ovat monipuolisia Halutun ajankohdan voi ilmaista monilla eri tavoilla. Debian-version ohjelmistolisenssi on GPL versio 2, kun taas FreeBSD-versiolla on BSD-lisenssi. Aika harvoin on nimittäin tarvetta ajastaa jotakin tapahtumaan vain kerran, ja kaikelle toistuvalle tarvitaan jokin muu työkalu, kuten cron tai systemdajastimet. At kutsuu atd-daemonia, joka asettaa pyydetyn työn kyseisen käyttäjän työjonoon. Ainakin Linuxissa ja FreeBSD:ssä pätee, että mitä pidemmällä jonon nimi on aakkosissa, sitä korkeampi on sen ”niceness” eli hieman yksinkertaistaen matalampi prioriteetti. Oletuksena tämä tarkoittaa sellaisia aikoja, jolloin järjestelmän load average on pienempi kuin 1,5. huom. POSIX-standardi takaa, että at tukee myös parametria -t , jolla voi antaa aikaleiman muodossa [[CC]YY]MMDDhhmm[.ss]. Jos haluatkin perua komennon, voit tehdä sen komennolla atrm numero . Tässä ajastan Hugo-sivustogeneraattoriin perustuvaan blogiin uuden julkaisun: $ at 10:00 am next wednesday warning: commands will be executed using /bin/sh at Wed May 21 10:00:00 2025 at> set -e at> git checkout main at> git pull at> hugo at> rsync -av --delete public/ /var/www/html/ blog/ at> <EOT> job 3 at Wed May 21 10:00:00 2025 Rivi <EOT> tarkoittaa, että painoin komentosyötteessä CtrlD päättääkseni skriptin. Toisin sanoen sitä voi käyttää esimerkiksi näin: $ echo ”wget https://example.com/tosi_iso_tiedosto.zip” | at 02:00 Esimerkissä ajastetaan wget-komento hakemaan netistä suuri tiedosto kahdelta yöllä, kun käyttäjä on (toivottavasti!) nukkumassa. Jono a on atja b batch-ajastuksille; muiden jonojen merkitykset riippuvat työkalun toteutuksesta. Ainakin Linuxja FreeBSD-versiossa voit vielä tarkistaa skriptisi sisällön katsomalla sen työnumeron atq-komennolla ja sen jälkeen komentamalla at -c numero , mutta POSIX ei takaa, että nämä toiminnot ovat saatavilla täsmälleen näin. Komennot ajetaan sellaisenaan /bin/sh -komentotulkilla. Siksi skriptin alussa ei tarvitse erikseen siirtyä oikeaan hakemistoon. Kun at tallentaa syötetyt komennot tehtäväjonoon, se ottaa muistiin myös kaikki syöttöhetkellä voimassa olleet ympäristömuuttujat, umaskin (luoduille tiedostoille oletusarvoisesti KOMENTORIVIN KOMENTORIVIN KERTA-AJASTIN LINUXISSA KERTA-AJASTIN LINUXISSA asetettavat käyttöoikeudet) ja työhakemiston. (Toim. Olisi kiinnostavaa tutkia tarkemmin, milloin tarkalleen ja mistä syystä FreeBSD on alkanut julkaista työkalua BSD-lisenssillä, sillä löysin vuodelta 1995 Königin itsensä GPLv2-lisenssillä julkaiseman at-version 2.9b. Tämä tarkoittaa että FreeBSD:n versio lienee kokonaan eri toteutus, koska FreeBSD-projekti ei voisi vaihtaa lisenssiä ilman Königin lupaa.) Työkalun käyttö Vaikka NTP on yleisesti käytössä oleva aikaprotokolla, sen tarkkuus on yleeiiveet kompensoidaan automaattisesti matkan varrella
Nostat vain visiirin kasvoillesi. Mutta ei kopioiden alkuperäistä tekstiä, vaan eläytymällä niin täydellisesti maailmaan, jossa Cervantes eli, että päätyy sen seurauksena kirjoittamaan saman teoksen. Realismi, jossa toisinto näyttää todemmalta kuin kuvaamansa asia. Tai museolta, mitä se toki olikin – näytillä olivat maailman merkittävimmät kuvataideaarteet. ”Saisiko olla kahvia tai teetä?” Hän pyysi teen, vaikkei tietenkään voisi aistia sen makua. Ja Yövartio oli seinän täyttävänä suurempi (ja vaikuttavampi) kuin Nina oli ikinä kuvitellut. Mutta entä inhimillinen kokemus. Ensimmäinen askel aitoon ilmaisun vapauteen. Teosten koko yllätti Ninan yhä kerta toisensa jälkeen. Toki tähänkin kurssiin olisi voinut opetella periaatteessa valmiit vastaukset, joilla hyvä arvosana olisi ollut taattu, mutta aihe innosti häntä aidosti. Inhimilliseen verrattava kokemus. Medusan lautta oli paljon hänen kuvittelemaansa suurempi – hän oli tuntenut teoksen, muttei ollut tajunnut sen olevan niin valtava. Tultaessa 1800-luvulle huipputeosten laadukkuus alkoi olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Vieläkään häntä ei ollut haastettu. Subliimi mestariteos toisensa perään. 2000-luku. Täydellinen värin ja varjon leikki. Mutta vieläkään ei oltu menty oppitunnin ytimeen. Ninaa oli odotettu. Picasson Guernica. Mutta arvostan huumorintajuasi – tai ehkä minut on vain ohjelmoitu emuloimaan huumorintajusi arvostamista, mutta mitäpä väliä sillä on. Ehkäpä voidaan luoda kone, joka kokee kuin ihminen, mutta se ei voi elää ihmiselämää. Tietysti hän oli käyttänyt paljon aikaa pohtien argumenttejaan etukäteen, mutta samalla hän oli halunnut lähteä kokeeseen omana itsenään. ”Aloitetaan 1500-luvulta.” Teoksissa oli tiettyä groteskia kauneutta. Teokset alettiin ensisijaisesti merkitä nimillään: Nainen ja flamingo, Suolapellot, Vankkurisaattue. En usko, että ihmisen aivoissa voisi tapahtua mitään, mikä ei olisi täysin simuloitavissa. Siirryttiin 1900-luvun suuriin mestareihin. Täysi sukeltaminen roolipeliin saisi sen tuntumaan vähemmän koulutehtävältä. ”Varmaan koettua elämääkin voisi simuloida. Janne Raevaara Loppukoe 2025.2 14. Esileikki oli ohi. ”Tulit katsomaan galleriaani?” Ja niinhän hän oli tullut. ”No, perustele!” Mies hymyili, ja Nina laski yhä täyden teekupin läheiselle sivupöydälle. Niin, meidänhän piti keskustella jostain”, sanoi hän, kuten hänet oli ohjelmoitu sanomaan. ”Tämä osio kokoelmastani tekee minut aina vähän surumieliseksi”, sanoi vanha mies. ”Koen, että jotain on menetetty. Taiteilijat olivat vihdoin oppineet kuvaamaan todellisuutta kauniimpana kuin se on. Jatka toki.” Tämä oli tekoälyn vahvuuksia – vanha mies ei ikinä ollut tietenkään lukenut mitään, sanan varsinaisessa merkityksessä. Hyväntuulinen käppänä ojensi hänelle teekuppia, jonka hän kiitollisena otti vastaan. Ajan maalarit eivät olleet vielä suurimmaksi osaksi oppineet perspektiiviä, väriteoriaa, anatomiaa tai kultaista leikkausta. Loputtomasti toistuvat Jeesus-lapset olivat vuorotellen kuin miniatyyrikokoisia aikuisia tai kaljuksi ajeltuja apinoita. Tekijöiden sukunimet korvaantuivat tekoälysukupolvilla. Novellin idea on kertoa eksentrikosta, joka 1900-luvulla haluaa kirjoittaa Don Quijoten uudestaan, rivi riviltä. Me käymme tätä keskustelua, ja varmasti tiedostat olevasi ohjelma.” Mies hymyili leveästi. Olemme kasa sähköisiä impulsseja, ja jos simuloidaan riittävä määrä aivosoluja, miksei tuloksena voisi olla aitoa luovuutta. Warhol, Dalí, Banksy, Kahlo, Pollock... Rembrandtin teokset eivät enää vaatineet mitään anteeksipyytelyä. Eikö todella koskettava taide nouse eletystä elämästä?” Nina pohti hetken. Paljaana. Yhdistelmä oli täysin epäuskottava. Luin jokin aika sitten Borgesin novellin Pierre Menard, Quijoten kirjoittaja. Useat Kleen ja Simbergin maalaukset yllättivät hänet pienuudellaan. Alettiin siirtyä 1900-luvulle, ja samantyyppiset yllätykset jatkuivat. Edettiin 1600-luvulle. ”Sivuutan hetkeksi kommentin oman todellisuuteni luonteesta. Hän soitti ovikelloa. TAIDE N ina kiipesi ylös kapeita portaita, kumartuen hiukan, varoen lyömästä päätään kosteassa kivisessä porraskäytävässä. Fyysisessä todellisuudessa novelli on toki puhdas ajatusleikki, mutta tekoäly voisi oikeastaan elää kopion valitusta menneestä elämästä.” ”Hyvin mielenkiintoista, ja hieno teos. Portaikko oli tuonut mieleen työväen asunnot edellisen vuosisadan alusta, mutta tila, jossa hän oli nyt, vaikutti enemmän kuninkaalliselta palatsilta. ”En usko sieluun. Oli helppo nähdä, että moniin teoksiin oli käytetty valtavasti työtunteja, mutta keskiverto lukiolainenkin voisi nykypäivänä tuottaa jotain, mikä asettaisi vanhat mestarit häpeään. Oven avannut vanha mies hymyili leveästi. Ei tarvetta lentää Pariisiin, New Yorkiin, Lontooseen tai Vatikaaniin
Taas hän kiipesi kapeat portaat, soitti ovikelloa, taas vanha mies avasi oven. Ja lisäsi, että hänen nimensä oli itse asiassa Pepe. Joko tekoäly on vain merkityksistä tyhjä peili, ja hän keskustelee periaatteessa itsensä kanssa. Eikö tämä ole vain ääretön apinajoukko luomassa Shakespearen tuotantoa?” Tämä ei selvästikään ollut täysin vilpitön argumentti. Miksi erityisen tunnistaminen olisi ihmiselle rajattu ominaisuus. Hän koki tiettyä syyllisyyttä ajan loppumisesta. Oli mahdotonta tietää, miten tekoäly ajatteli. Mozartin teokset ovat mielestäni melko suoraviivaisia ja tylsiä. Täydellinen lapsinero, joka kuoli erittäin nuorena... Käytävässä Emma sai hänet kiinni: ”Ihan hiton vaikee, en ollu lukenu niinku mitään...” ”Joo, niin kai...” Ninalla ei ollut varsinaista vastausta. Ja sitten muuttaa yhden pienen asian, hänen kuolemansa. Eikö maailma voittaisi tässä?” Pepe ei selvästikään ollut vakuuttunut. Se ei ollut erehtymätön, mutta onhan ihmistaiteilijoissakin ollut mestareita, keskinkertaisuuksia ja epäonnistujia.” Ensiksi vanha mies korjasi häntä. Arvosana kiitettävä.” Nina nosti visiirin kasvoiltaan, keräsi tavaransa ja poistui luokkahuoneesta. ”Hei Pepe! Voisimmeko mennä katsomaan hiukan lisää niitä 1900-luvun teoksia?”. Loputon jatkumo mahdollisia mestariteoksia. ”Vielä. Nina katseli Emman vaivatonta navigointia ihmismassan seassa. Ja jos näin oli, ehkä tarvitsi vain katsoa Naista ja flamingoa. Periaatteessa olet täysin oikeassa.” Nina oli arvioinut kysymyksen motiivin selvästi oikein. Pepen olisi ollut aivan mahdotonta unohtaa yhtään mitään. Jos tietyn pisteen jälkeen ne eivät heijasta aidosti elettyä elämää, mitä arvoa niillä on?” Lukion kurssiksi tämä oli melko vaativa. Myöhemmin illalla jokin vaivasi häntä. Nainen ja flamingo on ehdottomasti minkä tahansa Dalín veroinen teos, vaikka se on luotu sekunneissa...” ”Kuka tunnisti, että se on merkittävä teos. Sinunkaupat. ”Teos on vuodelta 2038, mutta aivan, aivan... Luodut teoksensa. Toisaalta saman saattoi sanoa kenestä tahansa ihmisestäkin. Ninan mieleen tuli toinen kulma: ”Ajatellaanpa Mozartia. Hän hyvästeli nopeasti Emman, kun tämä jäi häntä aiemmalla metropysäkillä pois. ”Kuulostaa oikeastaan melko epäomaperäiseltä. Kurssi AI taidehistoria 2 suoritettu. Ajatellaan, että hän ei olisi kuollut nuorena. Ymmärsin, että kokeen tavoitteena oli arvioida tekoälyn potentiaalia taiteilijana, ei pelkästään sitä mihin se on jo kyennyt.” ”Hyväksyn tuon.” ”No, mietitään vaikkapa van Goghia... Minähän unohdin. Hän taisi kuolla 40-vuotiaana?” ”37-vuotiaana”, korjasi mies välittömästi. Jos sama teos tuotti useimmissa ihmisissä samankaltaisia tunnereaktioita, eikö se viitannut siihen, että sekä teoksen kokijoiden, että taiteilijan, maailmat muistuttivat toisiaan. Ymmärtääkseni tekoäly voidaan kouluttaa mihin tahansa, missä tuloksia voidaan arvostella... Voimme syöttää tekoälyn parametreiksi hänen eletyn elämänsä siihen asti. Nina ymmärsi, että argumentointikyvyn lisäksi kurssin tavoitteena oli testata hänen tutustumistaan oppimateriaaliin. ”Onpa ilahduttavaa nähdä sinut uudestaan täällä!” Parhaansa mukaan hän yritti olla ajattelematta tilanteen keinotekoisuutta, uppoutua täydellisesti simuloituun hetkeen. Toisaalta Emma oli jo kaivanut puhelimensa esiin, eikä Ninan poissaolevuutta varsinaisesti huomannut. Kyse oli kokeen osasta, joka ukon oli pakko sisällyttää dialogiin niin luontevasti kuin osasi. Vaikuttavaksi sen teki tapa, jolla Emma ei hetkeksikään nostanut katsettaan älypuhelimestaan. ”AI taidehistoria 2”. Nina nosti visiirin kasvoilleen. ”Niin no. Tai se on varteenotettava keskustelija, jolloin todellinen vastaus on selvä riippumatta siitä, osaako hän sen perustella vai ei... Voimme saada lisää mestariteoksia, jotka todennäköisesti muistuttavat sitä, mitä hän olisi tuottanut jos olisi elänyt pidempään. Tai ehkä Nina oli itse tehnyt asioista itselleen tarpeettoman vaikeita. ”Tämä on van Goghia parempi esimerkki, koska kyse ei ole vain siitä, olisiko hän voinut tuottaa paljon lisää samoja mestariteoksia, vaan siitä, olisiko häntä simuloinut tekoälyversio saavuttanut jonkinlaisen kypsyyden, ja luonut jotain aivan ainutkertaista.” Ja hetken pohdinnan jälkeen: ”Jos näin voidaan tehdä, ihmiselämän rajojen tai todellisuudessa kulkevan ajan ei tarvitsisi asettaa rajoitteita. Samalla hänellä oli oikeastaan aika hauskaa! ”Taiteessa on jossain määrin kyse mielenkiintoisen tunnistamisesta. ”Lisäksi minun täytyy muistuttaa, että tekoälyt eivät toimi noin, niille ei luoda historiaa eletyn elämän kautta”, mies haastoi. Mutta jos keskustelu vaati sitä, mikä tahansa olemassa oleva teos oli tietenkin hänelle välittömästi tuttu. Palaan tavallaan argumenttiin johon käytin van Goghia, mutta mielestäni tässä on hiukan eri ajatus. Teknisesti virheettömiä, mutta vailla särmää, ja uskon, että se johtuu juuri hänen kuolemastaan nuorena.” ”35-vuotiaana”, täydensi Pepe väliin. Kuten totesit, hirvittävän työläältä vaikuttavia teoksia voidaan luoda sekunneissa – tuhansilla, miljoonilla koneilla rinnakkain. Minkälaisia teoksia loisi tekoäly, joka olisi kokenut kymmenentuhatta vuotta hyvin simuloitua ihmiselämää?” Jostakin tyhjyydestä kaikui lyhyt kuulutus: ”Aika on loppunut. Nina oli uppoutunut omiin ajatuksiinsa: jos ihmisen ja tekoälyn välillä käydään dialogia, jossa ihmisen on puolustettava tekoälyn arvokkuutta ja kyvykkyyttä jonkin uuden luomiseen, ja tekoälyn ihmisen ylivertaisuutta, niin missä tapauksissa synteesiä voidaan edes saavuttaa. 15. Olisiko hän osannut kehittää uskottavaa vastausta Pepen seuraavaan vastakysymykseen. Tekoälyksi hän osasi hetkittäin olla yllättävän rasittava. Ei ole vaikeaa tuottaa teoksia van Goghin tyylillä. ”Nainen ja flamingo on 2040-luvulta, ajalta jolloin tekoäly osasi itse nostaa esiin tarkastelun arvoisia teoksia. Ehkäpä vahvin todiste jonkinlaisista toisiaan muistuttavista sisäisistä maailmoista oli juuri taide
Lähetin sähköpostia muutamalle suomi–englanti-kääntäjälle, ja ilokseni selvisi, että tämä ammattikunta on hyvin kiireinen. Nykyään kirjoitan usein tarinallisemmat somepostaukseni kahdesti, sekä suomeksi että englanniksi, koska koen automaattikäännösten kadottavan niin paljon sävyjä ja jopa tekevän suoranaisia virheitä. Lopuksi kirjoitin oman versioni, vastustaen kiusausta avata konekäännös, ettei se saastuttaisi omaa versiotani. Lyhyt avauskappale selventää heti käännösten eroja: ChatGPT: Nina climbed up the narrow staircase, bending slightly, careful not to hit her head in the tight, damp stone stairwell. Konekäännöstä varten pyysin apua ystävältäni Matilda Smedsiltä, koska tiesin hänen käyttävän laajoja kielimalleja enemmänkin, ja että hänellä on tilaus melko tuoreeseen versioon ChatGPT:stä. Käännös on jossain määrin itsenäinen teos, kääntäjän uudelleenkerronta alkuperäisestä tarinasta, joka onnistuessaan tuottaisi lukijassa saman elämyksen kuin alkuteksti. TEKOÄLY Kun olin saanut valmiiksi edellisellä aukeamalla julkaistun novellini ”Loppukoe”, esiluetin siitä muutamilla uteliailla ystävilläni. Konekäännös on myös tehty hieman eri lähestymistavalla kuin omani tai Hackstonin – ihmisen kääntäessä kaunokirjallista tekstiä tavoitteena ei ole uskollisuus niinkään alkuperäiselle tekstille kuin alkuperäiselle teokselle. 2025.2 16. ChatGPT:n ”Indeed she had” sekä Hackstonin ”She certainly had” toimivat ytimekkyydessään paremmin. Osaako kone kääntää kaunokirjallisuutta. She rang the doorbell. Kun kaikki käännökset olivat valmiita, pääsin vertailemaan niitä. Sekä omassani että ChatGPT:n versiossa sanasto kapeni jossain määrin käännöksessä. Monessa kohtaa huomasin itse käyttäneeni tarpeettoman pitkiä lauserakenteita, ikään kuin kirjottaisin suomea englanniksi. Helposti saatavilla olevat ja esimerkiksi sosiaaliseen mediaan integroidut kääntäjät ovat surkeita. Se työskentelee siis tiukemmilla rajoituksilla kuin ihminen, minkä pitäisi antaa ihmiselle etu. Oma käännöstyöni vei muutamia tunteja, David Hackston taas käytti omaansa yhden työpäivän. Konekäännös ei ota vapauksia, vaan pyrkii kääntämään tekstin mahdollisimman täsmällisesti lauseesta lauseeseen. Kun mies kysyy retorisesti, onko Nina tullut tutustumaan hänen taidegalleriaansa, olen kääntänyt myöntävän vastauksen muotoon ”And of course, that was why she was there”. Yksi heistä osaa englantia huomattavasti suomea paremmin, mutta halusi kuitenkin lukea novellin, vaikka sitten automaattisesti käännettynä. Hackstonin käännöksessä on mielenkiintoinen kohta ”her shoulders a little hunched”. Lopulta sain myöntävän vastauksen – David Hackston piti projektiani mielenkiintoisena, ja hänellä olisi aikaa käännökselle. Raevaara: Nina climbed up the stairs, bending over a bit to avoid hitting her head in the low, narrow corridor. She rang the doorbell. Käännöksiä vertailtaessa on helppo ymmärtää, että kyse on samasta toiminnasta, mutta uskoisin tämän tyyppisen muunnoksen löytämisen olevan kielimallille hyvin vaikeaa. Hyvälle ihmiskääntäjälle tällainen uudelleenkerronta on luontevaa, sama toiminta kuvataan eri kautta, ja tulos voi olla tunnelmallisempi kuin aivan suora käännös. Hackston: Nina walked up the narrow staircase, her shoulders a little hunched, careful not to knock her head in the cramped, dank, stone stairwell. Niinpä päätin palkata kolmanneksi vertailukohteeksi ammattikääntäjän. Minulla oli selkeät ennakko-odotukset tulosten järjestyksestä: Automaattikäännös olisi kehno, siinä missä itse asettuisin sen ja ammattilaistyön väliin. Novellini tapauksessa tästä tuskin olisi juurikaan haittaa, sillä se ei juurikaan viittaa itseensä, käytetty ilmaisu on melko suoraviivaista ja tarinan ydin tapahtuu aivan sen pintatasolla. Käytetty versio, ChatGPT 4.5, ei huolinut novellia yhtenäisenä syötteenä kokorajoitusten vuoksi, joten käännös tehtiin kahdessa osassa. Kaunokirjallisessa käännöstyössä tämä tekee onnistumisen mahdottomaksi, vaikka kielimalli olisi kuinka kehittynyt tahansa, koska teoksen osaa ei välttämättä voi kääntää hyvin irrallaan muusta teoksesta. Teksti: Janne Raevaara O len tuskaillut huonojen automaattikäännösten kanssa. Mutta minähän en ole kääntäjä, vaan harrastelijakirjoittaja, jolla on korkeintaan vahva englannin taito. Käännöksessä on muutamia sävysokeita kohtia, mutta sen puutteet tuntuvat selvästi omiani pienemmiltä. Ensimmäinen läpiluku yllätti minut täysin: Konekäännös oli omaani parempi! Sen sanavalinnat olivat paikoitellen omiani osuvampia, ja lausetasolla kieli oli usein soljuvampaa. Omassa tapauksessani siksi, että en keksinyt joillekin kuvailuille osuvia englanninnoksia, ChatGPT:n tapauksessa luultavasti siksi, että se säilyttää täsmällisen sisällön paljon paremmin kuin sävyn. Tuloksia vertailemalla voisin osoittaa kohta kohdalta, miksi kielimalleilla ei toistaiseksi ole sijaa kaunokirjallisessa kääntämisessä. Erot omani ja konekäännöksen välillä ovat pieniä, ”bending slighly” on sulavampi kuin oma versioni. Alkutekstissä kohta on ”kumartuen hiukan”. ChatGPT: The cheerful old man handed her a teacup Raevaara: The old man, obviously in a very good mood, handed her the teacup Hackston: The jovial dwarf of a man handed her a cup of tea Hackstonin versio on ainoa, joka kunnolla hyödyntää alkutekstin kuvailevaa termiä ”käppänä”. Sain idean, että kääntäisin novellini itse ja vertailisin tulosta automaattikäännökseen. She rang the doorbell
Minä ja kielimalli käänsimme ”kaljuksi ajellut apinat” muotoon ”shaven apes” ja ”shaven monkeys”, Hackston muotoon ”bald, shorn apes”. Hackston: I don’t believe in the existence of a soul. Raevaara: I don’t believe in an immortal Soul. Sanavalinta on täsmällisempi, kun kohteena on eläin. Voit lukea kaikki novellin versiot tämän numeron nettijatkoilta osoitteesta skrolli.fi/numerot. Teimme tietoisen valinnan, etten anna hänelle mitään palautetta kesken projektin, koska halusin vertailla kolmea eri käännöstä, enkä vaikuttaa hänen käännökseensä. 17. Tulos olisi selvästi parempi kuin omani tai automaattikäännös yksinään, mutta jäisi selvästi ammattilaiskäännöksen alapuolelle. Pelkään myös, että valmiista raakakäännöksestä aloittaminen laiskistaisi omaa kielitaitoani. Hackstonin ja kielimallin versioita vertailemalla on selvää, että kääntäjien ammattikunta ei ole vielä millään tavalla uhattuna, mutta tulos oli joka tapauksessa yllättävä ja todella vaikuttava. Yksittäisissä sanavalinnoissa ChatGPT oli minua tarkempi, mutta ammattikääntäjää heikompi. Esimerkkinä omasta heikosta sanavalinnastani on surumielisen kääntäminen muotoon ”sentimental” (molemmat muut käännökset käyttävät osuvampaa ”melancholic”). Samoin kuin pystyisin parantamaan selvästi ChatGPT:n versiota, olisivat ehkä jotkin kohdat hänen käännöksessään hyötyneet esimerkiksi teknisestä kommentoinnista. Ninan AI:ta puolustava puhe alkaa lauseella ”En usko sieluun”. Vastaavia esimerkkejä on jonkin verran lisää, mutta paljon vähemmän, kuin olisin etukäteen odottanut. ”Täydellisen värin ja varjon leikin” käänsin muotoon ”perfect play between the color and the shadows”, siinä missä sekä kielimalli että Hackston löysivät paljon soljuvamman ”perfect interplay of colour and shadow”. Sekä minä että Hackston painotamme lausetta, kielimalli latistaa sen: ChatGPT: I don’t believe in souls. Uskon, että oma rajoitteeni on sanavaraston välittömyys – en löydä synonyymejä tai läheisiä sukulaissanoja yhtä vaivattomasti kuin suomessa, ja sävyltään hiukan väärä sanavalinta ei välttämättä kuulosta korvaani väärältä, ainakaan ennen kuin näen version, joka käyttää parempaa sanaa. Uskon, että novellini oli kielimallille melko optimaalinen käännöskohde. Kun kaunokirjallisesta tekstistä pyritään tekemään paras mahdollinen käännös, näin ei oikeastaan ikinä toimita – tyypillisesti esimerkiksi tietyn elossa olevan kirjailijan eri kohdekielillä työskentelevät kääntäjät tekevät yhteistyötä, kysellen toisiltaan palautetta ja selvennyksiä, ja usein heillä on myös mahdollisuus konsultoida kirjailijaa itseään. Vaikka kielimallin tuottama käännös on selkeästi omaani parempi, löydän siitä paljon paranneltavaa. Hackstonin käännös ei ole paras versio mikä se voisi olla, johtuen projektin toteutustavasta. Hyvän ammattilaiskääntäjän etu kielimalliin taas on asiayhteyden aito ymmärtäminen. Sen sijaan tätä artikkelia varten tekemäni harjoitus, jossa aloitin omalla käännökselläni ja sitten vertailin sitä kahteen muuhun, oli varmaankin tehokkainta kääntämisen opiskelua, mitä olen ikinä tehnyt. Yhdellä tavalla kielimalli häviää vielä jopa kaltaiselleni amatöörikääntäjälle. Jos haluaisin tuottaa omilla taidoillani parhaan mahdollisen käännöksen, se syntyisi aloittamalla automaattikäännöksestä ja sitten parantelemalla sitä. Lyhyytensä vuoksi se tarvitsi pilkkoa vain kahteen osaan käännöstä varten, sen idea ja tapahtumat ovat hyvin suoraviivaisia, lukijan ei odoteta ymmärtävän mitään hienovaraista pienistä vihjeistä, eikä teksti sisällä kielellistä leikittelyä. Hyvä lähestymistapa sekä kääntämisen opiskeluun että hyvän amatöörikäännöksen tuottamiseen olisikin varmasti tehdä käännös ensin itse, sitten tuottaa automaattikäännös, ja yhdistellä sitten niiden vahvuuksia. Se ei tunnista kohtia, joilla on erityistä painoa – vaatimattoman näköiset lauseet saattavat helposti olla tekstin avainkohtia
Siksi ajattelen yhä joskus liian suomeksi, ja tarvittiin Paulin skottilainen MITÄ KUULUU, KONEKÄÄNNÖS. Tekoälyn tekemä käännöshän on siis se ihan sama asia, sillä erolla, että promptaamalla kielimallia oikein saa ulos enemmän haluamansa kaltaisen käännöksen ja koko tekstin laajuinen koherenssi on parantunut. Ei kuitenkaan siksi, että teknologian kehitys olisi ollut jotenkin täysin eksponentiaalista, vaan siksi, että se vaikuttaa siltä. Viimeksi kirjoitin asiasta Skrollin numerossa 2020.2 (ilmainen PDF: skrolli.fi/numerot). Viisi vuotta sitten kirjoittamassani kolumnissa kerroin siitä, miten jo vuoden 2012 tienoilla intialainen työharjoittelija ihmetteli, kuinka voimme tehdä liiketoimintaa kielen kääntämisellä, kun Google Translate on olemassa. Isoin tähän vaikuttava syy on konekäännös ja sen vaikutus markkinaan. Nyt kun Janne Raevaara tarjosi mielenkiintoista tekoälynovelliaan ja siihen liittyvää käännösvertailua lehteen, totesin että lienee jälleen aika päivittää omaakin tilannetta. Olen itse tekninen kääntäjä ja tienaan elantoni muun muassa tuottamalla englanninkielisiä versioita tapahtumatutkinnoista, teknisistä vaatimusmäärittelyistä ja viranomaiskirjeenvaihdosta. DUUNI O len silloin tällöin sivunnut Skrollissa myös sitä, mitä teen oikeasti työkseni, eli kielenkääntämistä. Mikä on totta ja mikä ei. Edellisen kolumnini jälkeen moni arvostamani, lahjakas kollega on lähtenyt kielialalta ja vielä paljon useammat miettivät lähtemistä. En ole kuitenkaan jaksanut mainita päivätyöstä kovin usein, sillä pohdiskeltuaan näitä aiheita kaikki arkipäivät miettii mielellään jotain muutakin vapaa-ajallaan. Se ei vielä tarkoita, että se olisi esimerkiksi oikein. Teksti: Mikko Heinonen Kuva: Manu Pärssinen (noin v. Kuten Jannen analyysissakin todetaan, automaattikäännös päihittää tietyillä reunaehdoilla ja tietyissä tilanteissa eiäidinkielisen kääntäjän jopa kaunokirjallisuudessa, jota voidaan pitää eräänä haastavimmista kääntämisen lajeista. 2002, lyhytikäisen Game Machine Rascals -sarjakuvan konekäännöksestä kertova strippi) 2025.2 18. Sen jälkeen on tietenkin tapahtunut ennen kaikkea ChatGPT, mutta loppujen lopuksi ei ihan hirveän paljon varsinaisen substanssin puolella. Tekoälyn tuottama käännösteksti näyttää usein uskottavalta ja luontevalta. Samalla kuitenkin Janne päätyy toteamaan, että kääntäjien ammattikunta ei ole vielä missään määrin uhattuna. Toimialalla sitten sitäkin enemmän. Kyse on ennen kaikkea siitä, että nykyisten valtavien kielimallien myötä nämä algoritmit ovat saaneet niin paljon pureskeltavaa, että koneesta saa ulos muutakin kuin alkeellista sanojen vaihtamista toiseen. Tästä olen vähän eri mieltä, mutta eri syystä. Mikään ei ole tässä maailmassa niin helppoa kuin jonkun toisen ihmisen työ. Siinä missä tekoälybuumi on nyt kaikkien huulilla ja eri julkaisuissa pohditaan, kenen työt AI vie seuraavaksi, meidän kieli-ihmisten kesken konekäännöksistä ja niiden vaikutuksesta on puhuttu jo pitkälti toistakymmentä vuotta. Ainoat kääntämäni kirjat ovat tietokirjallisuutta – ehkä kaunokirjallisimpana niistä Mikko Hyppösen If it’s smart, it’s vulnerable, jonka käänsin suomenkielisestä Internet-teoksesta yhdessä suuresti arvostamani oikolukijan Paul Andersonin kanssa. Tässä törmäsin juuri siihen ilmiöön, johon Jannekin viittaa omassa vertailussaan: vaikka olen valmistunut englannin kielestä ja tehnyt töitä englanniksi kohta 30 vuotta, se on vasta reilut puolet elämästäni ja olen kasvanut suomenkielisessä ympäristössä. Käytännössä nykyinen kielenkäännösteknologia on täysin lineaarinen jatke sille, mitä toimialalla on tutkittu jo vuosikymmenien ajan. Silloin tilanne huvitti enemmän kuin huolestutti, nyt osat ovat vaihtuneet. Kääntäjien ammattikunta nimittäin on uhattuna, mutta ei siksi, etteikö heitä edelleen tarvittaisi, vaan koska heistä on tehty jonkinlainen välttämätön paha, jota voidaan rutistaa aina vain tiukemmalle
Usein kyseessä on ota tai jätä -tyyppinen tarjous: jos sinä et huoli, joku muu kyllä huolii. Juuri tässä on se näköharha, joka liittyy myös konetai tekoälykäännökseen: mitä sujuvampaa lopputulos on, sitä vaikeampaa on arvioida, onko se sisällöltään sama kuin alkuperäinen teksti. Kuljetusfirma Budbee taas haluaa tiedottaa, että Tilauksesi Budbee verkkokaupasta on rekisteröity Sellpy. Tästä syntyy helposti ratkaisematon yhtälö, jos työllä olisi tarkoitus elää. Totuus on, että harveneva joukko kääntäjiä taistelee niistä ihan samoista töistä, joissa on nykyisin jopa 50 prosentin alennus. Kymmenen vuotta sitten konekäännöksestä haluttiin 5 prosenttia alennusta, sitten 10, 15 tai 20, ja nykyisin ei ole poikkeuksellista nähdä työtarjouksia 50 prosentin konealennuksista. Siksi monen vastaus työolojen jatkuvaan kurjistumiseen on ollut nostaa kytkintä sen sijaan, että asiasta alettaisiin riidellä. Näin kääntäjältä tarvitaan itse asiassa enemmän ammattitaitoa kuin aiemmin, ja samalla satunnaiselle loppuasiakkaalle muodostuu entistä helpommin se käsitys, että konekäännös on valmista käytettäväksi sellaisenaan. Silloinhan kävisi toteen se, mitä myyntiseminaareissa pöhistään: kääntäjät saisivat enemmän aikaan työpäivän aikana, ala kasvaisi kohisemalla ja kaikilla olisi mukavaa. Katsotaan päätyyn asti Olen ehkä vähän toisenlainen ihminen kuin monet muut tällä alalla, sillä ennen kuin luovutan, olen ainakin hyvän aikaa vihainen ja yritän tehdä asialle jotain. Vaan kun aikanaan tein töitä natiivien kanssa teknisen käännöksen parissa, asetelma kääntyi päinvastaiseksi. Jos voin lähtökohtaisesti luottaa siihen, että kääntäjä on tehnyt työnsä kunnolla, tilanne tietysti muuttuu. Insinöörin kirjoittama suomi on pahimmillaan niin mutkikasta, ettei sitä voi ymmärtää, ellei pääse hänen päänsä sisään tai ymmärrä kuvattavaa prosessia hyvin. Näin minun tehtäväni oikolukijana ei ollutkaan puleerata kieltä, sillä se oli juuri niin sujuvaa kuin kokeneen natiivin näppäimistöstä soljuu, vaan tarkistaa, että lopputulos sisältää täsmälleen sen, mitä alkuperäisessä suomessa luki. 19. Minulla on paljonkin sitä vastaan, miten konekääntämistä työnnetään tekijöiden kurkusta alas. Hassua, minä kun luulin tilanneeni Sellpystä. Käännöksensä pitkälle automatisoineet yritykset tarjoavat meille siitä jo esimakua: Pintalahjat, jotka saavat heidän lomansa loistamaan, ilmoittaa Microsoftin uutiskirje. Olen vuodesta toiseen taistellut omien asiakkaideni kanssa älyttömiä konekäännösalennuksia vastaan, kerännyt dataa ja ns. Kuten sanottu, tekoälyja konekäännös voi olla täysin asiallinen työkalu, kun sitä käytetään mielekkäästi. Tiedän kuitenkin häviäväni tämän taistelun lopulta, sillä Excel-ajattelu on suurten kansainvälisten käännöstoimistojen liikkeenjohdossa niin vahvaa, ettei yhden pienen suomalaisen alihankkijan sana siinä kovin pitkään paina. Kun suuren kansainvälisen kustantajan toimittaja ilmoittaa, että kyseessä oli sulavin käännösprosessi, jossa hän on koskaan ollut mukana, voi kai vähän jo röyhistää omaakin rintaansa. Ellei tietäisi, että Microsoftilla on Surface-niminen tietokone ja kohta on joulu, tätä voisi luulla roskapostiksi. Tässä tullaankin siihen peruskysymykseen, että onko kääntämisessä kysymys sanojen vaihtamisesta vai asian uudelleen ajattelemisesta. Ja mitä sitten tapahtuu, kun asiansa osaavat ihmiset lopulta kaikkoavat. Parhaimmillaan se nopeuttaa työskentelyä ja muuttaa puuduttavan pitkien vakiolitanioiden – kuten vaikka paikannimien tai vakiomuotoisten ehtojen – kääntämisen lähes sietämättömästä lähes siedettäväksi. Sen vuoksi ensisijainen tavoitteeni on jo vuosia ollut etsiä asiakkaita, jotka välittävät ennen kaikkea laadusta ja toimitusvarmuudesta, ja palvella sitten heitä ensiluokkaisen hyvin. Sitä ei muuten kaikille joka päivä löydy. Viittaussuhteet, mitä näitä nyt on. Suhdanteiden ollessa mitä ne ovat, usein näiden halpuuttajienkin työlle lopulta löytyy tekijä. Tiedätte keitä olette ja rakastan teitä. Parhaimmillaan voi olla, että useampi segmentti (virke tai muu kokonaisuus) peräkkäin on järkevää, mutta enimmäkseen nyt kuitenkin on niin, että lopputuloksesta välittävä kääntäjä harvoin hyväksyy koneen ehdotuksia sellaisenaan. Jos kuitenkin löytyy ja käy tuuri, materiaali on sellaista, jota kone osaa kääntää siedettävästi; jos ei, fiksailet koneen oksennusta puoleen hintaan, koska olet kuitenkin lopulta vastuussa asiakkaalle siitä, mitä lopputuloksessa lukee. Eikä AI-hypen tappiin vetänyt ja siitä jo peruutellutkin Klarna jää pekkaa pahemmaksi: Olemme vastaanottaneet kauppiaalta AliExpressmaksusi. Humanistinen ala houkuttelee tietynlaisia ihmisiä. Ennen vanhaan nimenomaan uudet sanat maksettiin täydellä sanahinnalla, ja juuri tähän koneavustus sitten tuotiin. taikakosketus kääntämään lauserakenne toisinpäin tai valitsemaan parempi ilmaus, jotta tekstistä saatiin sujuvaa. Korvauskäytäntöjen täytyy muuttua reilummiksi, tai alalle ei enää hakeudu kukaan. Internetillä koulutettu suuri kielimalli nyt ei kuitenkaan vastaa käsitystäni luotettavasti ajattelevasta ja huolellisesta tekijästä, sori vaan kaikki tech brot. Siinä missä ennen tarvitsit vaikka 2000 uutta sanaa päivässä, jotta pääsit mielekkäälle ansiolle, nyt tarvitsetkin sitten 4000 sanaa. Ei ihme, että esimerkiksi opettaminen tai vaikka biodynaaminen viljely alkaa kiinnostaa enemmän kuin post-edit-lätkintä. He ovat stereotyyppisesti korkeasti koulutettuja, huolellisia ja ahkeria, mutta vähän huonoja pitämään kiinni oikeuksistaan. Itse olen koko urani ajan edustanut jälkimmäistä koulukuntaa, joten etenkin tuntemattoman ihmisen – tai tekoälyn – työn editointi ei useinkaan ole hirveän paljon nopeampaa kuin että kääntäisin segmentin uusiksi tyhjästä. Käännöstöissä yleisin veloitusperuste on hinta per sana, josta sitten tehdään muistialennukset sen mukaan, paljonko käännösmuistista löytyy valmiiksi käännettyä tavaraa. Ongelmaa ei olisi, jos konekäännös oikeasti nopeuttaisi työtä vaikka 50 prosentilla, mutta kun se ei tee niin. parhaita paloja näiden algoritmien plöräytyksistä ja ottanut ne esiin, kun hintaruuvia jälleen kiristetään. Ei ollut kerran eikä kaksi, kun vuosikymmeniä ammatikseen kääntänyt tekijäkin oli mennyt vipuun. Ruuvi kiristyy Palataan siis siihen, että minulla ei ole mitään konetai tekoälykääntämistä vastaan sinänsä. Tämä onkin helpoin lakmustesti koko toimialalle: jos konekäännöksestä olisi pelkästään hyötyä ja se pelkästään nopeuttaisi työtä, näin ei luonnollisestikaan tapahtuisi. Tällä hetkellä sitä kuitenkin käytetään täysin sumeilemattomasti puristamaan viimeisetkin mehut ihmisistä, joiden ammattiylpeys ei anna periksi hyväksyä kielimallin hallusinointeja sellaisenaan käännösprojektiin
Kokeilemme tässä samalla myös viime aikoina nousussa ollutta trendiä, fiiliskoodaamista eli vibe codingia. Kaiken tämän voi tehdä Github Actioneilla, lyhennettynä GHA. Käytännössä automatisoimme koodin kääntämisen, testaamisen ja julkaisun. Esimerkiksi tässä ajetaan työ nimeltä build , ja se määritetään ajettavaksi Ubuntu-Docker-kontissa. Erityisesti, ellei ole erityisesti piitannut koodisyntaksin puhtaudesta ennen putken rakentamista. Henkilökohtaisesti näen, että fiiliksellä koodaamisesta jää jotenkin valju olo. Tiedoston alkuun voi määrittää, milloin putki aktivoituu. Joidenkin mielestä tämä vaihe kannattaisi tehdä jo aivan alussa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kun tätä sykliä toistetaan tarpeeksi monta kertaa, ihminen ikään kuin sokeasti päätyy oikealla tavalla toimivaan koodiin, jota ei itse ole tuottanut tai ymmärrä kovin syvällisesti. Ikään kuin en olisi itse tuottanut koodia, vaan se olisi koneen generoima osa. Kielimallien kehittyessä on vääjäämätöntä, että koodaaminen muuttuu enemmän ja enemmän fiiliskoodaamisen suuntaan. Esimerkiksi ollessani laiskalla päällä, kun en jaksa kirjoittaa tarpeeksi kuvaavaa kysymystä eli promptia kielimallille, sen toimimattomuus on jo etukäteen ennustettavissa. Tämän määrityksen jälkeen putkeen määritellään ”työt”, ja millä arkkitehtuurilla ne ajetaan. Itse tulkitsen sen nojaavan todella rankasti kielimallin tuottamaan sisältöön kyseenalaistamatta tai edes yrittämättä ymmärtää sen tuottamia ehdotuksia. Fiiliskoodaamisessa mielenkiintoisinta on ryhtyä pikkuhiljaa ymmärtämään ja oppimaan, miten kielimalli reagoi erilaisiin syötteisiin (prompteihin). Tämä artikkeli on jatkoa edellisen Skrolli-lehden Skrolli 2025.1 artikkeliin “Rust-kitaraviritin siirtyy selaimeen”. Rust on myös 2025.2 20. Kyseenalaistamisen ja ymmärtämisen sijaan tuotettu koodi vain suoritetaan sokeasti. P rojektin lähdekoodi sijaitsee Githubissa. Esimerkiksi tässä ajetaan askel nimeltä Run tests , jonka run -parametri määrittää komennon, joka ajaa Rustiin määritetyt testit. Joten eteenpäin! Putkistot kuntoon GHA-pipelinen rakennus alkaa määrittämällä esimerkiksi hakemistoon .github/workflows/ tiedosto nimeltä ci.yml . GHA:han luodaan ”pipelineja” eli putkia, joista yksi voi esimerkiksi olla koodin testaaminen. Tällä tavoin saadaan tieto pipelinen tilasta, ennen kuin muutokset yhdistetään main -haaraan. on: push: branches: [main] pull_request: branches: [main] Tämä aktivoi pipelinen, kun Git-projektin main -haaraan tulee uusia muutoksia, tai kun aukaistaan pull request mainhaaraan. Noin 90 prosenttia toteutuksesta muodostui automaattisesti muutaman iteraation jälkeen. jobs: build: runs-on: ubuntu-latest Työ koostuu ”askeleista”. Rustin mukana tulee työkalut, joilla voi tarkistaa syntaksin puhtauden, ”cargo fmt ---check ” ja ”cargo clippy --all-features --all-targets --D warnings ”. Minulla on kuitenkin sellainen kutina, että fiiliskoodaaminen on tullut jäädäkseen, ja siitä kannattaa opetella pois. Vibe-koodaamalla pääsee aika pitkälle GHA-pipelinen rakentamisessa: pyysin o1:tä luomaan ci.yml :n ja ajoin sitä sokkona syöttäen vastaan tulleet virheilmoitukset takaisin o1:lle, joka ehdotti parannuksia. Esimerkiksi Claude-malli saattaisi ymmärtää paremmin asiat, joiden kanssa o1 oli vaikeuksissa. # Run tests name: Run tests run: cargo test --all-features --all-targets Tässä oli GHA-rakenne lyhyesti. Jos se ei toimi, virheet annetaan kielimallille, joka ehdottaa miten koodia pitäisi parantaa virheen korjaamiseksi. Aivan kaikki ei toiminut heittämällä, mutta moni vaihe toteutui oikein sellaisenaan. Se ei itselleni siis täytä sitä luomisen tarvetta, jonka koodaaminen parhaimmillaan täyttää. GHA-pipelinet ovat YAML-tiedostoja, eli kyseessä ei ole koodaus perinteisessä mielessä, mutta fiiliskoodaamista on vaikeaa määritellä tarkasti. Itse ”vibanneena” pariin otteeseen sanoisin sen toimivan tietyissä konteksteissa, joissa ”oikeellisuus” ei ole niin tärkeää, ja jotain vain pitää saada aikaiseksi nopeasti. KOODI Kitaran virettä fiilistelemässä Osa 4. Github tarjoaa kehittäjille maksuttomat työkalut CI/CD:tä varten, ja pienillä projekteilla myös julkaisu on maksutonta. Pull request eli muutospyyntö tapahtuu, kun toinen kehittäjä puskee muutoksia sisään, mutta ei suoraan main haaraan vaan esimerkiksi omaan tilapäiseen haaraansa ja luo pyynnön yhdistää muutokset toisesta haarasta main -haaraan. Yleensä CI/CD linkitetään tapahtumaan, kun kehittäjä puskee koodisäilöön eli repositoryyn uuden muutoksen (commitin). Se on puurakenne, joka määrittää nipun komentoja, jotka suoritetaan putkea käynnistettäessä. Teksti ja kuvat: Juha Hollanti Rust-logo: Rust Foundation (CC BY 4.0) Viime kerralla käänsimme Rust-koodin WebAssemblyksi ja lisäksi rakensimme Sveltellä sille yksinkertaisen käyttöliittymän. Tällä kertaa lisätään projektille CI/CD (continuous integration, continous delivery). Tulokset varmasti ovat eri malleilla erilaisia. Näissä voi valita eri tasoja puhtaudelle, mutta päätin vibe-tyyliin mennä o1:n ehdottamilla. Vähän pitää vielä tietää, mitä on tekemässä. Sopiva fiilis hakusessa Käytin tähän GPT o1-mallia