F I 2 2 1 .1 LIITTEENÄ PELILEHTI TIETOKONELEHTI HARRASTAJILLE MEGA65 DevKit COMMODORE 65 -uusinta testissä MSX-MSDOS-PC. Dragon's Lair Sarjakuvitetut pelit Bira Bira Max Paynen musiikit Ohjelmointi: Opettele apilla Neuroverkot: Plasmaefekti Suomesta: Pelimuusikot BITCOINIT talteen paperille ANIME ja hakkerikulttuuri AMIGA 500:n uudet turbot VHDL-kieli TEE OMA PROSESSORI KEINOTODELLISUUS Parhaat silmikot Hologramminäytöt Lisätty todellisuus KUN TIETOKONE TÄYTTI HUONEEN Jyväskylän piilohelmi: Suomen suurtietokonemuseo TIETOKONEKULTTUURIN ERIKOISLEHTI 9,90 € 2021.1 S K R O L L I
Viimeisenä museopysäkkinä oli Suomen suurtietokonemuseo Jyväskylän Vaajakoskella. Tämän numeron avustajat Julkaisija Painopaikka Janne Sirén Suomen tietokonemuseo, Janne Sirén Miika Auvinen, Sultant of Con, Ville Jouppi, Tuula Keränen, Sakari Lönn, Lawrence Manning, Jarkko Nääs, Laura Pesola, Mauno Poikonen, Kimmo Rinta-Pollari, Timo Soilamaa, Saku Taipale Skrolli ry Hämeen Kirjapaino oy, Tampere ISSN 2323-8992 (painettu) ISSN 2323-900X (verkkojulkaisu) T asavallan tietokonelehti Skrolli on vuodesta 2012 alkaen ollut sekä koko Suomen että koko tietotekniikkakentän oma lehti. Kauppinen Ronja Koistinen Kansikuva Sisusnosto . ClimateCalc CC-000025/FI HÄMEEN KIRJAPAINO OY H IIL IN EU TRA ALI PAINO TU OT E 2021.1 2. Kuppikunnat ja konesodat kumpuavat yhtä lailla keski-ikäisten sukupolvikokemuksista: 1980-luvun tietokonehittejä, kuten Amigaa ja Ataria, voidaan näemmä edelleen käsitellä lehdessä liian vähän. Janne Sirén päätoimittaja SKROLLI – Tietokonekulttuurin erikoislehti HÄMEEN KIRJAPAINO OY 4041 0209 Painotuote PÄÄKIRJOITUS Kuppikunnat nurin Tilaukset Yhteydenotot Mediamyynti Vastaava päätoimittaja Päätoimittaja Taitto Digipäällikkö Kuvatoimittaja Asiantuntijatoimittaja Talous Toimitus tilaaskrolli.fi toimitus@skrolli.fi Ircnet: #skrolli skrolli.fi myynti@skrolli.fi Mikko Heinonen Janne Sirén Manu Pärssinen Susanna Viljanmaa Toni Kuokkanen Mitol Meerna Jarno N. Emme kuitenkaan ole sen enempää retrokuin pelilehtikään, vaikka käsittelemme myös kyseisiä aiheita. Tämä on hyvin inhimillistä. Monipuolinen sisältö edellyttää monipuolisia tekijöitä, joten toivotamme uudet kirjoittajakandidaatit tervetulleiksi sähköpostiosoitteessa toimitus@skrolli.fi. Eräs lukijamme totesi itsetutkiskelun hetkellä, että tuppaa leimaamaan täytehölynpölyksi artikkelit, jotka eivät satu itseä kiinnostamaan. Toivon, että myös se on matka sekä tuttuun että tuntemattomaan. Esikuvanamme ovat menneiden aikojen kotitietokonelehdet, jotka yhdistivät koodauksen ja pelit, hyötykäytön ja raudan rakentelun, sekä lukuisat eri tietotekniikka-alustat yksiin kansiin. Lukijat löysivät lehdistä virikkeitä, joita eivät tienneet etsivänsä. Skrolli on konesotien kirjeenvaihtaja ja rauhanvälittäjä. Alanko Anssi Kolehmainen Tapio Berschewsky Jari Jaanto Jukka O. Kyseessä ei ole minkään yksittäisen alakulttuurin, alustan tai aikakauden tietokonelehti. Helsingin Jätkäsaaren modernin tietokonemyymälän edestä startannut Skrollin museobussi suuntasi Tampereelle Suomen pelimuseoon, jossa tutustuimme etenkin 70-, 80ja 90-lukujen nuorison videopeleihin. On lohdullista havaita, ettei kuplautuminen katso ikää. Tervetuloa Skrollin yhdeksänteen vuosikertaan. Lehtemme on nykytiedon tulkki siinä missä historiankirjoittajakin. Skrolli antaa äänen laajalle otokselle tietokonekulttuuria ja haluaa rakentaa siltoja kuppikuntien välille. Olemme lisänneet reseptiin aika-agnostisen kuvakulman eli käsittelemme sekä uutta että vanhaa tietotekniikkaa ja niiden suhdetta toisiinsa. Tehtävä ei ole helppo, sillä meillä kaikilla on omat kuplamme. Skrollissa ei myöskään julkaista "täytejuttuja" kuin poikkeustapauksissa. Kullakin etapilla henkilökunnan keski-ikä kasvoi 20 vuodella ja tietotekniikan ikä vieläkin enemmän. Kuulemmekin säännöllisesti toiveita keskittyä johonkin tiettyyn aihealueeseen. Olemme hiljattain kuulleet sekä opiskelijakommenttia Skrollista seniorilehtenä että saaneet IT-eläkeläisiltä palautetta Commodore-juniorien pelilehdestä. Tietokonekulttuurin rönsyt ja niitä käsittelevät mediat ovat pirstaloituneet kuppikunniksi, jotka eivät aina ymmärrä tai tunne toisiaan – Skrolli pyrkii tarjoamaan puuttuvaa tietotekniikan kokonaiskuvaa aikaan ja karsinaan katsomatta. Ennen koronapandemiaa veimme Skrollin tekijöitä ja lukijoita tien päälle
94 Skrolli-taulu Apurahaa tarjolla – projekti esittäytyy ilmoitustaululla. 97 Retro Rewind Videopelilehti Skrollin liitteenä. Suomen tietokonemuseossa voi vierailla Jyväskylän lisäksi muun muassa virtuaali todellisuudessa. 56 MEGA65 DevKit Commodore 65:n uudet vaatteet. Lisää suurtietokoneista ja tietokonemuseosta sivuilla 4-13. 16 Mimo Koodiopetusta kiireiselle mobiilisovelluksella. 22 Sirénin sisäpiiri Teknologiapalstalla Lumetodellisuuden sisäpiiri, osa 1. 78 JOKstoriaa XVI Ilmaisia lomamatkoja. 39 Anime ja tietokonekulttuuri Hakkereita, hikikomoreja ja cyberpunkkia. 86 Postipalsta Lukijoiden ääni erityispitkällä kirjepalstalla. 50 Sarjakuva Turrikaanien yössä kulmakunnan kuumin konehuone. 14 Uuden sukupolven plasmaefekti Neuroverkkopalsta Äly hoi!:ssa mullistetaan demonteko. 21 Kirjat Ken Williams: The Great Siberian Sushi Run. 74 Olympialaiset pelissä JOKin pelipalstalla urheilun huumaa. 85 Kolumni: Sultant of Con Skrollin uusi pöhisevä IT-kolumnisti aloittaa pöh-pöhinällä. 38 Kolumni: Mitol Meerna Vievätkö neuroverkot digitaiteilijoiden työt. 65 Amiga 500:n turbokortit Potkua perus-Amigaan. 73 Kilpailu Osallistu Skrollin lukijakilpailuun ja voita uusretrokone. 95 Skrolli 6,4 vuotta sitten Skrolli 2014.3. 18 Bitcoinit paperille Virtuaalivaluutat turvaan vaikka Skrolli-pinon väliin. 76 Pelimusiikin säveltäjä Haastattelussa Tommi Salomaa. 83 Skrolleri Skrollin demopalstalla tapetaan viimeinkin se Amiga. 80 Ei näin! Oma standardi, paras standardi. 51 Kolumni: Janne Sirén Sirén pitelee asioita. 2021.1 2 Pääkirjoitus 4 Suomen tietokonemuseo Kun tietokone täytti huoneen. 3. Tutustumme virtuaalitodellisuuden nykytilaan sivuilla 22-37. 42 Tee oma prosessori VHDL-laitteistokuvauskieli käytännössä. 68 Spectravideo X’press 16 Oliko peliohjainvalmistajan kone PC vai MSX
Taulion hoitamaan asiakaskuntaan kuuluivat esimerkiksi Puolustusvoimat, Valtion tietokonekeskus, Kela, Valmet, SOK sekä puunjalostusyhtiöiYli 35 vuotta tietotekniikkamme säilömistyötä SUOMEN TIETOKONEMUSEO Ensimmäinen Suomessa valmistettu tietokone ESKO ja innovaatioidemme huippuhetket ovat saaneet kodin Helsingistä, Tekniikan museosta. Yhdistys pyörittää museota edelleen – talkoovoimin. Käytännössä tämä tarkoitti autotallia. Taulion syntymän aikaan 1930-luvulla IBM mainosti jo tietojen automaattista käsittelyä Suomessa, vaikka ensimmäinen tietokoneemme otettaisiin käyttöön vasta vuonna 1958. Ilari Taulio oli käynyt keskikoulun Joensuun lyseossa ja valmistui Helsingin Teknillisestä oppilaitoksesta vuonna 1956 – siis juuri niihin aikoihin, kun tietotekniikka oli rantautumassa Suomeen ESKOn ja Ensi-tietokoneen myötä. Nykyisin museo tunnetaan Suomen tietokonemuseona. Museotoiminta käynnistyi vuonna 1985 ensin tietojenkäsittelymuseotoimikunnan nimellä ja vuodesta 1995 alkaen rekisteröitynä yhdistyksenä: Suomen Tietojenkäsittelymuseoyhdistys ry. Tämä automaattisen tietojenkäsittelyn tausta kuvastuu myös museon alkuperäisessä nimessä: Suomen tietojenkäsittelymuseo. Kun Skrolli vieraili fyysisesti museolla ennen koronapandemiaa, sähköttömien näyttelyesineiden seassa ainoa käynnissä ollut laite olikin IBM 82 -reikäkortinlajittelija. Maamme ensimmäisen tietokoneen ilmestymiseen menisi tästä siis vielä 35 vuotta, suunnilleen yhtä kauan siis kuin Suomen tietokonemuseo on puolta vuosisataa myöhemmin ollut olemassa. Ensimmäiset varsinaiset tietokoneetkin olivat varsin pitkään vain yksi komponentti kokonaisuudessa, joka rakentui reikäkorttipohjaisten työnkulkujen ja -laitteiden ympärille. Kaikki on suurta ja teollisen jykevää. Vaikka teknisesti museo kattaa myös suurtietokoneita seuranneen minitietokonevaiheen ja henkilökohtaisia mikrotietokoneitakin – kuten kotimaisia Nokia MikroMikkoja – on vähintäänkin kotivaroiksi, nimitys suurtietokonemuseo kuvastaa paikkaa hyvin. IBM 82 perustui tosin jo tyhjiöputkiin, joka oli elektromekaanisia koneita seurannut, ensimmäisen sukupolven tietokoneissakin käytetty teknologia. Mutta tutustuakseen siihen tietojenkäsittelyn teolliseen selkärankaan, jolla sotien jälkeinen Suomi rakennettiin, on löydettävä tiensä entiselle armeijan varikolle Jyväskylään. Tietokoneiden pelija mediahistoriaa on puolestaan taltioitu ansiokkaasti Tampereen Vapriikkiin. Hänet palkattiin IBM:lle alkujaan huoltoinsinööriksi, josta tie vei muun muassa tietoverkkosuunnittelijaksi. Suomen Tilastollinen päätoimisto hankki reikäkorttikoneen jo vuonna 1923. Taulion kertoman mukaan tallin täytyttyä keräilykoneista hänen vaimonsa oli kuitenkin muistuttanut autotallilla olevan muitakin käyttötarpeita. KULTTUURI K uten niin moni merkityksellinen tietotekniikkatarina, myös Suomen tietokonemuseon tarina alkaa autotallista – tarkemmin ottaen jyväskyläläisen Ilari Taulion autotallista. Yhdistyksen nimihirviö kertoo omaa tarinaansa tietojenkäsittelyn syntyhistoriasta, joka ei alkanut tietokoneesta. Aluksi tietoja käsiteltiin nimittäin sähkömekaanisilla reikäkorttikoneilla, jotka suorittivat yksinkertaista lajittelua ja laskentaa. Onneksi paikalle pääsee nyt myös verkossa. ”Taulion autotalli” paisui ensin kirjaimellisesti luolaksi ja sittemmin liikuntasaliksi. Siitä se ajatus sitten lähti. Museota voisi kuitenkin hyvin kutsua myös Suomen suurtietokonemuseoksi. Teksti: Janne Sirén Aloituskuva: Suomen tietokonemuseo 2021.1 4. Teknologiayritys IBM:llä tietokoneteknikkona työuransa tehnyt Taulio (1933–2011) oli alkanut 1970-luvulla keräämään käytöstä poistuvia, jätelavalle tuomittuja laitteita ”yksityisiin tiloihinsa”, kuten asia muotoiltiin virallisemmissa yhteyksissä
Vuonna 1944 luolastossa aloitettiin pistoolin patruunoiden valmistus, ja sotien jälkeen sinne säilöttiin sekä aseita että huoltovarmuusmateriaalia. tä. Yliopisto tarvitsi luolatilat itselleen sijoittaakseen niihin kilometreittäin yliopiston kirjaston kirjoja. (Kuva: Suomen tietokonemuseo). Niinpä vuonna 2007 Suomen tietokonemuseo muutti Kanavuoren luolastoon, alivuokralaiseksi Jyväskylän yliopiston varastotiloihin. Parhaat päivänsä nähnyt lakattu lautalattia ja koripallokorit muistuttavat tilan historiasta. Suomen tietokonemuseo pääsi muuttamaan vanhan varikon liikuntasaliin. 1960-luvulla Kanavuoresta tuli puolustusvoimien Suojeluvarikko ja 1970-luvulta alkaen siellä valmistettiin muun muassa kaasunaamareita. Taulio puolestaan suunnitteli näyttelyn IBM:n 100-vuotisjuhlaan vielä viimeisinä elinviikkoinaan 2010-luvun alussa. Museon tilavuokran maksoi aluksi Jyväskylän kaupunki, ja myös yliopisto tuki museon toimintaa. Tilava luola tuli tarpeeseen, sillä museo arvioi tuolloin näyttelykokoelman koostuvan yli 1 500:sta keskusyksiköstä, näytöstä ja tulostimesta, joista osa oli huomattavan suuria. Kanavuoreen aloitettiin louhimaan luolastoa talvisodan aikana, ja ensimmäiset tunnelit valmistuivat vuonna 1940. Tapahtumien ajankohta oli otollinen myös Suomen tietojenkäsittelymuseolle, sillä museon tuolloin tiloinaan käyttämän varastohallin vuokrakustannukset olivat nousseet kestämättömiksi – teema, josta olisi tuleva yksi museon toistuvista kohtalonkysymyksistä. Paikka tunnetaan etenkin samannimisestä, 200 metriä korkeasta kukkulasta, jolla risteilee suosittuja luontopolkuja. Kanavuoren salaisuus Jyväskylän itälaidalla, entisessä Jyväskylän maalaiskunnassa Vaajakoskella, sijaitsee Kanavuoren alue. Kanavuori (Kuva: Tiia Monto / Wikimedia Commons, CC BY-SA 3.0) Museon vanhimpia aarteita vierailevassa näyttelyssä Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksessa: Hollerith-reikäkortinlävistin 1900-luvun alusta (keskellä etualalla), jota käytettiin väestönlaskennassa. Vuonna 2006 luolasto siirtyi yksityiseen hallintaan ja sinne majoittuivat muun muassa Tekniikan museon ja Alvar Aallon museon varastotilat. Alkuaikoina museo sai kiitettävästi paikallista tukea. Allekirjoittanut osti aikanaan käyttämättömän Commodore 16 -tietokoneen Suomen tietokonemuseon ylijäämäkokoelmasta. Luonnonkauniit maisemat Leppäveden rannalla eivät anna mitään vihjettä siitä, että ”vuori” on entinen ammustehdas. Taustasta muistutti vielä ampumarata. Taulio jäi IBM:ltä eläkkeelle vuonna 1989. Museolla on edelleen myös vierailevia näyttelyitä, kuten uusi Tietotekniikan historiaa -näyttely Jyväskylän yliopiston Agora-talossa, jossa on esillä tallennus ja tietoliikennemenetelmien kehitystä rumpumuisteista RAMeihin ja reikäkorteista modeemeihin. Museopinta-alaa oli 250 neliötä. Julkinen tuki kuitenkin pienentyi ajan mittaan. Luettelo kertoo samalla omaa kieltään siitä, kuka tietokoneita Suomessa noina ensimmäisinä vuosikymmeninä käytti. IBM muisti Ilari Tauliota vielä vuonna 2007 On Demand Community Grant -palkinnolla, kiitoksena monivuotisesta vapaaehtoistyöstä tietotekniikan hyväksi. Museolla oli lisäksi pienempiä näyttelyitä Jyväskylän yliopistolla ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun Dynamo-rakennuksessa, mutta kuten tämän artikkelin kuvituksestakin käy ilmi, kokoelman ainutlaatuisin osasto ei mitenkään mahtuisi koulujen aulatilojen lasivitriineihin. Kymmenen vuotta myöhemmin Suomen tietokonemuseo oli taas saman haasteen äärellä. Uudet, 185 neliön tilat olivat entisiä pienemmät ja kalliimmat, joten museo on joutunut hieman karsimaan ja myymään kokoelmansa rönsyjä. 1 Museoaktiivi Johannes Thelen pelasti joitakin koneita Lahteen. Uudet tilat löytyivät onneksi samalta entiseltä varikkoalueelta, nyt luolaston ulkopuolisesta rakennuksesta. Vanha työnantaja ja työntekijä eivät unohtaneet toisiaan. Erilainen tietokonemuseo ”Varastonäyttely.” Tällä sanalla Suomen Tietojenkäsittelymuseoyhdistys 1 Ainakin yksi tällainen entinen ”museoesine” on esiintynyt Skrollissakin (2019.4 ja 2020.3). Pääosa Suomen tietokonemuseon kokoelmasta on kuitenkin Kanavuoressa. Historian oikkuna vanhat tietokoneet joutuivat siirtymään sen paperin tieltä, jota niiden seuraajat olivat kovaa kyytiä korvaamassa. Kukkulan sisälle on louhittu useaan kerrokseen peräti 13 000 neliömetriä varastoja työskentelytilaa
Vastaavasta kiintolevystä on historiallinen valokuva 1950-luvulta, jossa levyä puretaan lentokoneesta juurikin trukilla. Jutussa käsitellään myös myöhempiä supertietokoneita Suomessa. Tavanomaista, joskin pienehköä koulun liikuntasalia muistuttavaa korkeaa tilaa halkovat oranssit varastohyllyt, täynnä vanhaa tietotekniikkaa. Museon sisäänkäynnin läheisyyteen sijoitetun neuvostoliittolaisen MIR-2-tietokoneen pelkkä virtalähde vaatii trukkia siirtelyyn. Kävisi jotakuinkin kuin Suomen IBM:lle, kun se esitteli vasta-asennetun Ensi-tietokoneen (IBM 650) käynnistämistä Suomen Postisäästöpankin johtoryhmälle vuonna 1958. Nuoremmalle polvelle ja todennäköisesti useimmille eläkeläisillekin, jotka eivät ole itse tehneet tietokoneiedessä. ry:n nykyinen puheenjohtaja Mauno Poikonen kuvaili museota astuessamme vanhan teollisuusrakennuksen käytävältä entiseen liikuntasaliin. Salin perällä (aloituskuvassa taaimmaisena, keskellä käytävän päässä) oleva IBM:n viiden megatavun kiintolevy, IBM 350 Disk Storage Unit, on vaatekaapin kokoinen. 4 Tutuimmalta useim2 Museon Cray-1 teki varsinaisen työuransa ulkomailla. Hän oli kuullut nimityksen Tekniikan museon väeltä heidän käydessään paikalla. 3 Museossa on myös PDP-11:n venäläisvalmisteinen klooni CM 1403. Eipä sillä, että jaksaisimme edes nostaa suurinta osaa esineistä, kantamisesta puhumattakaan. (Kuva: Janne Sirén) den kanssa töitä, Suomen tietokonemuseo vaatii välitöntä aivojen uudelleenkalibrointia – eikä vain näyttelyn varastoluonteen vuoksi. Se tuotiin Suomeen puhtaaksi näyttelyesineeksi vuonna 1990, CSC – Tieteen tieteellinen laskenta Oy:n tiloihin, sillä yhtiön varsinaista, varsin samannäköistä Cray X-MP EA/416 -konetta yleisö ei päässyt näkemään. Kirjoitimme Craysta ja muista supertietokoneista Skrollissa 2014.1 otsikolla ”Laskentatehon linnakkeet”. Henkilökohtaisen tietokoneajan kasvattien mittapuulla suurin levyke, 5¼-tuumainen lerppu, oli alkuperäiseltä nimeltään Minifloppy – olihan se pienempi kuin ne valtavat vanhat Cray-1S-supertietokone (alkuperäismallin julkaisu 1976). ”Vanhojen koneiden tehontarve on niin suuri, ettei museotilan 10A:n sulake riitä alkuunkaan!”, kuitattiin kysymykseen museon Facebook-ryhmässä (facebook.com/suomentietokonemuseo). Tyhjiöputkia ja analogikoneita Suomen tietokonemuseon kokoelman voi jakaa karkeasti viiteen osaan: tietojenkäsittelyn alkuhämärien reikäkorttikoneet sekä tyhjiöputkiin perustuneet ensimmäiset suuret tietokoneet muodostavat kaksi eksoottisinta kategoriaa. Olo on kuin Ikean noutovarastossa, tosin täällä tavara kestää paremmin aikaa, eikä sen omatoimista ulos kantamista katsottaisi yhtä hyvällä. Itse tietokoneiden lisäksi sama ilmiö on toistunut niin iPodeissa, SIM-korteissa kuin esimerkiksi USBja näyttöliittimissäkin. 2 Näiden koneiden voisi hyvin kuvitella toimivan tällaisessa vanhassa teollisuusrakennuksessa. Ei mitään. Nurkassa oleva Cray-1-supertietokone – taannoinen lahjoitus CSC Tieteen tieteellinen laskenta Oy:ltä – näyttää jopa vähän köykäiseltä ja nuhjuiselta muun huoneen täyttävän raa’an raudan 2021.1 6. Crayssa tornin pyöreä muoto minimoi sen sisään asennettujen johtojen pituuden ja penkki kätkee sisäänsä virtalähteen. Saat maksuttoman pdf-lehden osoitteesta skrolli.fi/numerot, ja paperilehti on vielä myynnissä osoitteessa skrolli.fi/kauppa. Se on kieltämättä osuva. 4 Tietotekniikkahistorian toistuvaisilmiönä sana ”mini” päätyy usein tarkoittamaan kaikkea muuta kuin pientä. Siinä missä ensimmäinen Suomessa rakennettu tietokone ESKO on tuotu varastomaisista ullakkoja kellaritiloista viettämään eläkepäiviään spottivalojen alle Tekniikan museon prameaan pääsaliin, Suomen tietokonemuseossa koneet ovat tavallaan lähempänä alkuperäisen tapaista käyttöpaikkaansa. Asiassa on vain yksi melkoisen iso mutta, joka on hillinnyt museon laite-entisöintihankkeitakin: liikuntasalin vaatimattomat sähkövalmiudet. Lähes yhtä erikoisia ovat tyhjiöputkia seuranneen transistoriaikakauden tietokoneet sekä myöhemmät varhaiset mikropiirikoneet, kuten Digitalin PDP-11 -malli 3 – eli minitietokoneet, jotka eivät nykysilmin ole kovin ”minejä”. Cray-1 sopii silti tilan teolliseen tunnelmaan hyvin
Kun ohjelma päättyi, kone ryhtyi viheltämään. Kokoelma huipentuu 1990-luvulle, joskin muutamia uudempiakin esineitä on. Tietokone hankittiin aikanaan Helsingin Kaapelitehtaan laskentakeskukseen, silloin kun Kaapelitehdas vielä oli kaapelitehdas. Kyseinen kone ei tiettävästi ole enää museon kokoelmassa, mutta sen vanhempi edeltäjämalli on. Etäseurantakin oli – se toteutettiin proosallisesti radiopuhelimella. Suomen tietokonemuseon kokoelma koostuu talkoolaisten keräämien ja pelastamien laitteiden lisäksi lahSuomen tietojenkäsittelymuseon perustajajäsenet, vasemmalta: Martti Hakala, Harri Grönberg, Paavo Salmela, Heikki Yliheikkilä, Kari Sokka ja Ilari Taulio. Ohjelman etenemistä pystyi näin seuraamaan koneen ääntelystä. Todella miniä saadaan vasta seuraavilla kutistuskierroksilla, jolloin tarvitaan muita nimiä, kuten ”micro” tai ”nano”. (Kuva: Suomen tietokonemuseo) joituksista. Kaapin päälle mahdollisesti ripotellut Algol-ohjekirjat vain lisäävät kirjahyllymäistä tunnelmaa. mille näyttänevät mikropiirikehityksen huipentumaan eli mikroprosessoriin perustuneet mikrotietokoneet tai henkilökohtaiset tietokoneet. 1977–1997). Museolla on näyttelyssään jonkin verran myös lainalaitteita, esimerkiksi edellä mainittu IBM:n kiintolevy on osa IBM 305 Ramac -tietokonetta (julkaistu 1956), joka on lainassa Ku va : Ja nn e Sir én 7. Sellainenkin todella on Suomen tietokonemuseossa, joskin vain museon lisäämänä koristeena – se ei ole MIR-2:n komponentti, eikä siihen kuulemma liity sen kummempaa tarinaa. Mainitulla Algol-kielellä ohjelmoitava Elliott pistikin pystyyn melkoisen show’n: Kunkin käskyn suorittaminen aiheutti erilaisen äänen. Tarkka silmä huomaa MIR-2:n vieressä venäläisen samovaarin. Joitakin kotitietokoneita museossa on ollut, ja tarkka silmä löytää kokoelmasta edelleen Apple II:n, Spectrumin ja Amigankin, mutta kotien ”Commodore-aikakauden” historialle on Suomessa niin paljon parempiakin museoita – etenkin Tampereen Vapriikissa – että tietokonemuseo on kertonut pyrkivänsä keskittymään vanhoihin ammattikoneisiin. Elliott 803A -transistoritietokoneen keskusyksikkö. Aivan ensimmäisenä, kun museon ovista astuu sisään, vierailija kohtaa edessään leveän metallikaapin, jonka yläreunaan on kiinnitetty numerot 803. Elliott 803A on tottunut olemaan esillä, sillä jo Kaapelitehtaan konesalissa oli katsomo, josta konetta pääsi ihmettelemään. 5 Vanhin esine on käsikäyttöinen reikäkortin lävistin, joka on 1900-luvun alkuvuosilta. Etualalla mitä ilmeisimmin IBM 83 -reikäkortinlajittelija (julkaistu 1955). Kyseessä on kuitenkin englantilaisen Elliott Brothers -yhtiön toisen sukupolven kahdeksantuumaiset. 5 Suomen tietokonemuseossa ei ole juurikaan niin kutsuttuja kotitietokoneita (n. Lehden kansikuvassa näkyy osia kolmesta Suomen tietokonemuseon koneyksilöstä: etualalla MIR-2, Neuvostoliitto (julkaistu 1969), keskellä IBM System/360, USA (1964); ja takana Wegematic 1000, Ruotsi (1960). Kaikki kuvan koneet ovat olleet aikanaan käytössä Suomessa. Kun jokin asia kutistetaan ensimmäisen kerran, siitä tulee helposti ”mini”, vaikka ensimmäinen pienennysleikkaus on yleensä vaatimaton, eikä varsinkaan jää viimeiseksi. Jos joku erehtyy luulemaan sitä arkistokaapiksi, tuskin on ainoa. Niissäkin museon kokoelma painottuu ammattilaitteisiin
Suomen tietokonemuseolla oli aikaisemmin tieto, että heidän koneensa olisi tämä Turun kone – tarkka silmä huomaa tällaisen kyltin lehtemme kannen valokuvastakin. Kone saatiin käyttöön vuonna 1960 ja se toimi tehtävässään vuoteen 1965. Kirjoissa ei suoraan käsitellä Jyväskylän museota – pääosassa ovat eri henkilöt – mutta kirjat dokumentoivat samaa historiallista maailmaa IBM:n väen perspektiivistä. finna.fi). Ykkösosaa ei ole enää jäljellä, mutta jatko-osaa on parikymmentä. Suurliikemies Axel Wenner-Grenin eli Wegen säätiö lahjoitti Wegematicin Turun alueen korkeakoulutoimijoiden yhteiselle Turun matematiikkakoneyhdistykselle 1950ja 1960-lukujen vaihteessa. Se on samalla yksi ”museoesine”, jota museo on aktiivisesti myös jakanut pois: Suomen IBM-väen kollektiivinen muistelmateos Bisneksiä Ihmisiä Muistumia, osat I ja II (ks. Skrolli 2020.3). Kirjoihin voi tutustua myös joissakin kirjastoissa (ks. Käytössä oleva ”media” on kuvassa vasemmalla ylhäällä. (Kuva: Janne Sirén) Tekniikan museolta. Ensimmäinen oli ESKO. Konemalli oli runsaasti esillä esimerkiksi 1950-luvun lopussa järjestetyissä ”atomiajan” näyttelyissä. Kyseessä on analogi-digitaali-hybridikone – 640-osa on digitaalinen ja 680-osa analoginen. Turusta tuli kuitenkin sanaa, että Turun kone on toisessa kokoelmassa. Analoginen ohjelmointi tapahtui kytkemällä laitteen komponentteja 6 Wegematic 1000 -koneita valmistettiin tiettävästi 12 kappaletta, joista puolet lahjoitettiin yliopistoille. Sisällöltään arvokkaita ja paikoittain hulvattoman hauskoja teoksia harvinaisen pitkällä aikajänteellä: 1930-luvulta 2000-luvun alkuun. IBM 305:llä toteutettiin myös ensimmäistä kertaa olympialaisten tuloslaskenta vuoden 1960 talvikisoissa. Kiintolevyn lisäksi IBM 305 Ramac koostuu tulostimesta (nopeus 80 riviä minuutissa), reikäkortin lävistäjästä (100 korttia minuutissa), keskusyksiköstä ja virtalähteestä sekä operaattorin konsolista, jossa on kortinlukija (125 korttia minuutissa). Bisneksiä Ihmisiä Muistumia Suomen tietokonemuseolla on vielä yksi linkki IBM:ään. Kirjan kirjoittajat ja Ilari Taulio olivat työtovereita IBM:llä. Kuvan isot kytkentälevyt ovat vaihdettavia analogisia ”ohjelmia”. on teknisesti melko lähellä Suomen ensimmäistä toimivaa tietokonetta, IBM 650:tä (Ensi). Analoginen osa käsitteli ykkösten ja nollien sijaan analogisia signaaleja. EAI 640/680 -analogi-digitaali-hybriditietokone. Kyseessä oli yliopiston toinen tietokone. Suomen tietokonemuseo on sittemmin lahjoittanut ja myynyt kirjoja sekä antanut niitä vastikkeena joukkorahoituskampanjoissa. Museon Timo Niinistö muisti kirjojen tarinan. Koneista peräti kaksi tuli Suomeen, toinen Turkuun ja toinen Helsinkiin. Kirjoittajat painattivat kirjat omakustanteena 2000-luvun alkukymmenellä, ja myymättä jääneet kappaleet he lahjoittivat tietokonemuseolle. Ramacista seuraavan museokäytävän perällä on ruotsalainen Wegematic 1000 -tyhjiöputkitietokone, joka 2021.1 8. Suomen tietokonemuseon yksilö ei kuitenkaan ole tämä kone 6 , vaan kenties jopa historiallisempi yksilö – museon kone on nimittäin ollut Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen käytössä vuosina 1961–1964. Wegematicista katsottuna käytävän toisessa päässä on EAI:n (Electronic Associates, Inc.) 640/680-tietokone
Sisäänpääsy maksaa viisi euroa. Yksi olennainen puute VR-näkymässä vielä on: museoon ripoteltuja tietoiskuja (väripalloja) ei voi tarkastella virtuaalitodellisuudessa. Mikropiirien sijaan tämän ensimmäisen sukupolven tietokoneen sisuskalut täyttävät tyhjiöputket. Yksi haaste tiukasti 360 asteen valokuviin perustuvalla keinotodellisuudella tosin on: Korkeus, jolta kuvat on otettu, ei vaihtele katselijan pituuden mukaan. Koko museokäyntiä ei kannata viettää virtuaalitodellisuudessa – etenkään kun puolet ilosta on niissä tietoiskuissa, jotka näkee vain ruudulta – mutta vähintään yksi rauhallinen virtuaalitodellisuuskierros on suositeltavaa mahduttaa aikatauluun. Hybriditietokoneen järjestelmästä teki 690-osa, jolla tietoa pystyi muuttamaan molempiin suuntiin: analogisesta digitaaliseksi tai digitaalisesta analogiseksi. Pääset perille myös Skrollin verkkojatkojen (skrolli.fi/numerot) kautta. Virtuaalimuseo on toteutettu sarjana 360 asteen valokuvia, jotka muodostavat saumattoman, museosalin kokoisen tilanäkymän. (Kuva: Suomen tietokonemuseon virtuaalimuseo) 9. Suurin syy on kuvattujen asioiden mittakaava. EAI:ta käytetti muun muassa Valtion teknillinen tutkimuslaitos Suomen ensimmäisen ydinvoimalan simulaatiomallin kehittelyyn. Näyttökatselusta siirrytään virtuaalitodellisuuteen napsauttamalla silmikkokuvaketta (View in VR) museonäkymän oikeassa alakulmassa. Pääsimme testaamaan virtuaalimuseota Oculus Quest 2:lla ennen sen julkistusta. Kuuden vapausasteen virtuaalijuoksua ei siis vielä ole luvassa. Vahvistimme asian vielä museon virtuaalikuvanneelta Antti Nymanilta, joka totesi samansuuntaisesti: ”Matterport on sanonut, että on tuomassa ominaisuuden.” Joten ehkäpä pian… Virtuaalimuseo on ehdottomasti yksi aidoista hyötykäyttökohteista virtuaalisilmikolle, jos sellainen sattuu taloudesta löytymään. Käyttäjä voi katsella vapaasti ympärilleen kussakin pisteessä sekä hyppelehtiä lattiaan merkityltä valokuvauspisteeltä toiselle. Tämä ei pitoja pahenna, mutta mainittakoon. piuhoilla toisiinsa. Näin keskinkertaisen ja keskimittaisen miehen perspektiivistä virtuaalimuseon koneet näyttävät aavistuksen massiivisemmilta. Wegematic 1000 (julkaistu 1960) virtuaalimuseossa. Matterport, jolla virtuaalimuseo on toteutettu, mainostaa vapaata kävelemistä virtuaalitodellisuudessa, mikä käytännössä tarkoittaa vapautta osoittaa mitä tahansa kuvauspistettä ja loikata sinne. Talkoovoimin ylläpidetty museo on normaalioloissakin auki rajallisesti, joten aukioloajat kannattaa tarkistaa museon kotisivuilta tai sopia käynnistä erikseen. Siinä riittääkin ihmeteltäMuseo virtuaalitodellisuudessa Suomen tietokonemuseon virtuaalinäyttely avautuu tämän Skrollin ilmestymisen aikoihin ja löytyy osoitteesta suomentietokonemuseo.fi. Matterport on lupaillut ominaisuutta vuodesta 2017 lähtien. Virtuaalimuseossa kuvauspisteitä on varsin runsaasti tilaan nähden, joten sopivan katselukulman löytäminen ei kuitenkaan yleensä ole ongelma. Yksi virtuaalinäyttelyn valinnainen ominaisuus on tuki keinotodellisuussilmikoille. Niin vaikuttava kuin tämä näkymä on ruudulta, se on vieläkin vaikuttavampi keinotodellisuuslaseilla. Oculus Quest -silmikoilla ei tarvitse edes ulkoista PC:tä/selainta, sillä Oculus Browserilla voi tehdä saman tempun suoraan silmikosta. Analogiset ohjelmat olivat suuria fyysisiä kytkentälevyjä, joita pystyi vaihtamaan kuin massiivisia levykkeitä. Kyllä toimii. Arvostaakseen vanhojen tietokoneiden massiivisuutta ne on nähtävä aidon kokoisina. Pituudesta riippuen museokoneet voivat siis vaikuttaa suuremmilta tai pienemmiltä kuin paikan päällä. Kadonneita käsitteitä Koska Suomen tietokonemuseossa ei ole juurikaan päällä olevia tietokoneita, koneiden fyysiseen olemukseen tulee kiinnitettyä tavallista enemmän huomiota. Kun pandemiatilanne taas sallii, Suomen tietokonemuseossa voi käydä myös paikan päällä
Menneen maailman reliikkejä. Ramacin viidestä megatavusta 3380:n kapasiteetti oli kuitenkin kasvanut peräti 2,52 gigatavuun – vajaan 25 vuoden kehityksen kiteytys. Niiden säilömisellä on kuitenkin puolensa. Oma lukunsa ovat massamuistit, jotka vievät ison osan Suomen tietokonemuseon pinta-alasta. Toinen asia on Emergency Pull -kytkin, joka löytyy useista IBM:n koneista. Näppäinja valopaneelit, joilla tietokoneen sisuskalujen tilaa on voinut valvoa ja hallita kuin ydinvoimalaa konsanaan, ovat vaikuttavia. (Kuva: Suomen tietokonemuseo) 2021.1 10. Esimerkiksi suurikokoisia kiintolevyjä on museossa useita muitakin kuin edellä mainittu Ramac. Saksalaisen Zuse Z23 -transistoritietokoneen (1961) yhteydestä löytyy myös reikänauhan lukija. Kyseinen jekkunappi näkyy myös tämän Skrollin kansikuvassa IBM-paneelin yläkulmassa, joskin punainen väripinta on kadonnut historiaan. Kun jonkun tahon tarvitsee lukea todella vanhoja medioiNeuvostoliittolainen MIR-2 (julkaistu 1969) lattiatasossa. Yksi tällainen on IBM 3380 Direct Access Storage Device (1980), joka on esillä avattuna. Putkinäyttöjä ja vähän eriskummallisia näppäimistöjä on toki ripoteltu sinne tänne, mutta eniten huomiota herättävät ohjauspaneelit. Pari toistuvaa yksityiskohtaa tarttuu silmiin: Ensinnäkin useissa tietokoneissa on käyttötunteja mittaava mekaaninen ”matkamittari”. IBM System/360:n ohjekirjan mukaan kytkimestä vetäminen sammuttaa virrat tietokoneesta ja kaikista sen hallitsemista lisälaitteista siten, että vain huoltoammattilainen pystyy palauttamaan sähköt. Todennäköisyydet, että suuri laatikko, jota katselet, on tietokoneen sijasta jonkinlainen muisti tai massamuisti, ovatkin varsin suuret. Kiintolevyjä täydentävät erilaiset nauha-asemat, rumpumuistit sekä kokonainen seinällinen reikäkorttikoneita. Myös vanhojen tietokoneiden fyysiset käyttöliittymät ovat nykyperspektiivistä vieraita. Kynä näkyy putkinäytön oikeassa alanurkassa. Suuri neliömäinen laitteisto ylähyllyn vasemmassa laidassa on tietokoneen virtalähde. Suhteellisen myöhäisestä julkistusvuodesta huolimatta kyseessä on huonekalun kokoinen kapistus. Koneen erikoisuus oli interaktiivinen käyttöliittymä, jota ohjattiin kuvaputkinäyttöön kytketyllä valokynällä. MIR-2 oli käytössä Teknillisessä korkeakoulussa, Helsingissä, vuodesta 1974 alkaen, ja se lahjoitettiin Suomen tietokonemuseolle vuonna 2003. vää, eikä vain laitteiden suuren koon tai vanhimpien tyhjiöputkikoneiden kummallisten sisuskalujen vuoksi
Euroopasta löytyi kaksi paikkaa, jossa muunnos muistitikulle pystyttiin tekemään: Lontoossa ja Jyväskylässä. (Journalistisen etiikan nimissä mainittakoon, että näiden pienimuotoisten tukijoiden joukossa on Skrollia julkaiseva Skrolli ry, ja myös allekirjoittanut on tukenut museota.) ”Yritykset ajattelevat, että yhteiskunnan pitäisi huolehtia tietotekniikan historiasta, ja julkinen puoli ihmettelee, miksi tietotekniikan yrityksiä ei kiinnosta niiden historian tallennus, kun julkisen puolen rahaa ei sinne riitä”, Poikonen puntaroi. MIR-2 Museon ehdoton vetonaula on kuitenkin Neuvostoliitosta: transistoritietokone MIR-2 (???-2, julkaistu 1969), josta osa komeilee etualalla tämän Skrollin kannessa. Kaksi kertaa on järjestetty joukkorahoituskampanja, mikä on auttanut merkittävästi. Silti yrityslahjoituksia on saatu lähinnä paikallisyrityksiltä, pieniltä toimijoilta ja yhdistyksiltä. Johtuisiko se siitä, että se on vielä liian nuorta. Museon laitteistojen avulla on siirretty muun muassa vanhaa reikäkorttidataa moderneille tietokoneille. Kielestä löytyi suoraan vakioarvot esimerkiksi piille ja Neperin luvulle sekä symbolit äärettömälle, neliöjuurelle ja summalle. Bittien sijaan koneella pyöriteltiinkin pääasiassa desimaalilukuja. Glushkov (1923–1982). Kun museon tulevaisuus tuli puheeksi, Poikonen ryhtyi filosofiseksi: ”Kiinnostus tietotekniikan historiaa kohtaan on vähäistä. Hän suostui mielellään haastateltavaksi. Avustukset on usein tarkoitettu johonkin projektiin, ja niitä ei saa käyttää kiinteisiin kuluihin.” ”Usein todetaan, että hyvä kun jaksatte ylläpitää vanhoja laitteita, mutta se ei valitettavasti riitä, siihen tarvitaan myös taloudellista tukea.” Taloudellisen tuen saaminen vuokrakuluihin ei ole ainoa suuri haaste. ta, yhteydenotto museoon voi pelastaa päivän. Viimeisin keikka tehtiin 2003, minkä jälkeen reikäkorttien tilalle on ilmeisesti löydetty jokin toinen sotilaskäyttöön riittävän ”hakkeriturvallinen” lähetystapa. Koneelle annetun tehtävänkuvan mukaisesti Analitikin ominaisuudet painottivat matemaattista analyysia. Suomen tietokonemuseon kone on ilmeisesti myös ainoa neuvostoliittolainen MIR-tietokone, joka on edelleen entisen Neuvostoliiton rajojen ulkopuolella. Emmi Tittosen tutkimustyöstä on ilmestynyt sekä raportti Suomen tietojenkäsittelymuseoyhdistyksen muutto, dokumentointiprojekti ja ”kokoelman helmet” että artikkeli Tekniikan Waiheita -lehden numerossa 4/07. MIR-2 on suunniteltu suorittamaan ensisijaisesti matemaattisia ja analyyttisia tehtäviä. Akateeminen kulma Suomen tietokonemuseota on paitsi tuettu, myös tutkittu Jyväskylän yliopistolla. Kielestä kehitettiin myöhemmin Analitik-74ja Analitik-2010-versiot. Museolla on esimerkiksi laitteita 1960ja 1970-lukujen vaihteen kahdeksan tuuman levykkeiden muuntamiseksi korppumuotoon. Koneita valmistettiin tiettävästi vain seitsemän, ja niitä on jäljellä enää kaksi kappaletta. Museon joukkorahoituksissa on ollut tarjolla verrattain edullisia yrityspaketteja, ja monen suuren teknologiayrityksen budjetissa mitättömän pieni tukisumma olisi museoyhdistykselle iso raha. Suomen tietokonemuseo on jatkanut uusiutumistaan kiitettävästi, mistä on merkkinä maaliskuussa 2021 avattu uusi virtuaaliKu va : Ja nn e Si ré n 11. Museoyhdistys on yleishyödyllinen voittoa tavoittelematon yhdistys, ja sen toimintaa pyöritetään vapaaehtoistyönä. Toinen Jyväskylässä ja toinen Ukrainassa – MIR-tietokoneperheen kehitti nimittäin Ukrainan kyberneettinen 7 Suomen tietokonemuseo esiintyy Ylen Laika, Lada, Marx ja mä -ohjelman kolmannessa jaksossa ”Taistelu tietokoneen sielusta”. ”Joudumme nyt itse hankkimaan rahoitusta toimitilan vuokraan. Viimeisimmät reikäkorttien lukutehtävät tulivat Suomen ilmavoimilta, joka sai vuosittain Hornetien varaosien päivitysluettelon reikäkorteilla. Linkki artikkeliin verkkojatkoilla: skrolli.fi/numerot. Nähdäkseni tässä olisi Suomen IT-yrityksillä ratkaisun paikka… Lisärahoituksella haetaan toki muitakin tavoitteita kuin pelkästään vanhan jatkumista. Niinpä tietokonetta ohjelmoitiin Analitik-kielellä (????????), joka oli ALMIR-65-kielen jatkojalostus. Suuri haaste on myös uusien vapaaehtoistyötä tekevien saaminen mukaan toimintaan: ”Nykyisten aktiivijäsenten keski-ikä lähestyy 70:tä vuotta ja voimavarat alkavat hiipua”, Poikonen ynnäilee. Viime aikoina vanhoja laitteita on lainattu lähinnä PR-kuviin ja televisioon 7 , mutta vielä 2000-luvun alussa datansiirtopalveluille oli yllättävääkin kysyntää. Löytyykö Suomesta riittävästi taloudellisia resursseja meidän oman tietoteknisen historiamme tallentamiseen?” Poikonen tietää, mistä puhuu. ”Merkittävälle kokoelmalle pitäisi löytää jatkaja tai saada taloudellista tukea nykyisen toiminnan jatkumiselle.” Ehkäpä suurin yllätys on yrityselämän vähäinen rahallinen tuki museolle – etenkin, kun museon taltioima historia on pitkälti yritysten historiaa. Varhaisten suurtietokoneiden varastonäyttely ei ehkä ole kovin someseksikäs, mutta kulttuurihistoriallisesti arvokas se on. Areenassa: areena.yle.fi/150095887 instituutti 1960ja 1970-luvuilla, johtajanaan tunnettu matemaatikko ja neuvostotietotekniikan isä Viktor M. Mutta jotta toimintaa voidaan jatkaa, tarvittaisiin tukea jatkossakin. Museon tulevaisuus Suomen tietokonemuseolla on takanaan jo yli 35 vuotta – ja yli neljäkymmentä, kun ajanlasku aloitetaan sieltä Ilari Taulion autotallista. Tätä juttua varten otimme jälleen yhteyttä museon nykyvetäjään Mauno Poikoseen, joka oli esitellyt meille museota myös paikan päällä
Varhainen museotoimikunta ja sittemmin museoyhdistys aktiiveineen on ottanut toisen ja kolmannenkin. Ilari Taulio otti aikanaan ensimmäisen askeleen. Isojen IT-nimien puute on yllätys. ”Uusi virtuaalimuseonäyttely vaikuttaa hyvin paljon Suomen tietokonemuseon tulevaisuuteen!” Poikonen päättää. Epilogi Palataan lopuksi sinne Ilari Taulion autotalliin 1970-luvulle. (Kuva: Suomen tietokonemuseon virtuaalimuseo) sen askeleen ja taltioi asian, sitten joku toinen ottaa toisen askeleen ja pitää sen asian tallessa – ja kolmantena askeleena toistetaan edellistä askelta loputtomiin. En tiedä, millainen se oli, ja ehkä parempi niin. Museokäynnille voi lähteä perinteisesti ruudulta käsin tai vaikkapa virtuaalisilmikko päässä. Tietotekniikan toinen puolisko – ohjelmat – jäävät näkemättä, niin kauan kuin koneet pysyvät vaiti. Sisäänpääsy maksaa viisi euroa, ja virtuaalinäyttely löytyy osoitteen suomentietokonemuseo.fi sekä Skrollin verkkojatkojen (skrolli.fi/numerot) kautta. näyttely. Museo on jatkanut myös kokoelmansa dokumentointia. Ideoita riittää: ”Vuonna 2023 tulee kuluneeksi 100 vuotta, kun ensimmäiset reikäkorttikoneet tulivat Suomeen. Tässä hengessä annetaan vielä museomatkamme loppupuheenvuoro Mauno Poikoselle. Siitäkin saisi hyvän dokumentin, kun löytyisi rahoittaja sekä tekijä – esimerkiksi Kelan historiasta reikäkorteista nykyiseen verkon kautta tapahtuvaan palveluun.” Onneksi kaikilla meillä on mahdollisuus tukea museon toimintaa helposti pienellä panoksella: käymällä museon virtuaalinäyttelyssä. Tulevina rahoitustavoitteina on myös joidenkin vanhojen koneiden entisöimistä toimintakuntoon. Suurista huoneen kokoisista keskuskoneista taskussa pidettäviin älypuhelimiin. Toivottavasti suomalaisesta tietokoneyhteisöstä on jatkamaan ja tukemaan sen kolmannen askeleen ottamista myös tulevaisuudessa. Voin kuvitella Taulion laittamassa ensimmäisen ja sitten toisen koneen talteen, sen sijaan että ne olisi kärrätty leasing-sopimusten päätteeksi kaatopaikalle. HP:n kapasiteetti tässä konfiguraatiossa on 46 teratavua, IBM:n 2,52 gigatavua. Sankarithan ovat aina suurempia, kun heitä ei varsinaisesti kohtaa. KehiSuomen tietokonemuseon viimeaikaisia tukijoita. Pelin armoton henki on, että ketju katkeaa usein peruuttamattomasti, jos mikä tahansa askel jää pois. 2021.1 12. Tämä onkin samalla lähes ainoa kritiikki, jonka museolle kehtaa antaa. Olennaista minkä tahansa museotoiminnan ja eletyn historian taltioimisessa on nähdäkseni kolme asiaa: joku ottaa ensimmäiKiintolevyjärjestelmiä: Etualalla vasemmalla HP EVA 8100 Disc System (2007) ja sitä vastapäätä oikealla IBM 3380 Direct Access Storage Device (1980). ”Suomessakin tietokoneet ovat kehittyneet suurin harppauksin viimeisen 60 vuoden aikana
Jäin eläkkeelle, kun täytin 60 ja tuntui että olisi mukavaa saada kiinnostava harrastus. 73) ja 2020.3 (s. Yli vuoden vanhat pdf-lehdet maksutta osoitteesta skrolli.fi/numerot ja paperilehdet Skrolli-kaupasta: skrolli.fi/kauppa. Siihen aikaan keskustietokoneiden levyasemissa käytettiin vaihdettavia levypakkoja. Levyasemat piti huoltaa kolmen kuukauden välein: vaihdettiin ilmansuodattimet, puhdistettiin lukupäät ja tarkastettiin puhaltimet ynnä muuta sellaista. Vanhojen koneiden kohtalona on ollut niistä eroon pääseminen – romutus. Huoltopäällikkö kertoi, että ota mukaasi pari varaosakorttia ja lähde heti autolla ajamaan Porin lentoasemalle, hän hoitaa sinne pienkoneen, jolla varaosat viedään heti Kajaaniin. 77), 2019.4 (s. Tämä oli ihan normaalia, ja kaikki hyväksyivät sen. Minkälainen meteli tulisi nykyisin, jos ilmoitettaisiin että järjestelmä on huollon takia kaksi tuntia pois käytöstä keskellä työpäivää. Ilari Taulion sanoin: ’Jonkunhan ne pitää ottaa talteen’.” ”Museoesittelyssä olen usein kuullut kommentin: WAU. 15). Se kuvastaa hyvin sitä, mikä ero on katsella vanhoja koneita kuvista, verrattuna siihen, kun ne näkee edessään.” 13. Museomestari muistelee Toimin itse HP:n huoltoedustajana Jyväskylässä 1980-luvulla. Etualalla IBM 82 -reikäkortinlajittelija (julkaistu 1949). Kaikki isot laitetoimittajat kouluttivat omat huoltoedustajansa itse omiin laitteistoihinsa. Oli nimittäin niin, että ainoastaan Raumalla oli juuri ne varaosat, jotka tarvittiin Kajaanissa. Huolto tehtiin työaikana, eli sovittiin asiakkaan kanssa sopiva huoltoaika, esimerkiksi keskiviikkona kello 11–13. Tietotekniikan laitepuolen koulutus alkoi Suomessa 1970-luvun puolivälissä Raahessa. Huoltopäällikkö Kauniaisista soitti minulle ja kysyi ensimmäiseksi: ”Onko sinulla lentolupakirjaa, nyt on kiireinen tapaus?” Vastasin että ei minulla ole (muutamalla kollegalla oli). Siellä oli yhden paperikoneen ohjaustietokone rikki ja se piti saada kuntoon mahdollisimman pian. Olin kuullut tietokonemuseosta jo työvuosina, mutta en ollut vieraillut siellä. Taustalla ja takaoikealla näkyy IBM 305 Ramacin kiintolevy sekä operaattorin konsoli. Käyttäjille laitettiin ilmoitus, että tietokone ei ole silloin käytettävissä huollon takia. Olenkin sittemmin tutustunut paremmin tietotekniikan ja museon historiaan. Laitetoimittajan piti näyttää, että pystyy ripeään toimintaan, maksoi mitä maksoi! Mauno Poikonen puheenjohtaja, Suomen Tietojenkäsittelymuseoyhdistys ry P.S. Johannes Thelenin blogi Ennen mikrotietokoneita – Kun koneet olivat rautaa, muistit ferriittiä ja tallennusmedia paperinauhaa: ennenmikrotietokoneita.blogspot.com. Laitetoimittajien koulutus siirtyi pääosin kotimaahan 1990-luvulla, ja nykyisin se taitaa olla itseopiskelua netin kautta ja tentti lopuksi. Sitten kun kerran kävin tutustumassa, tuntui luontevalta lähteä mukaan museon toimintaan ja tavata muita samoista asioista kiinnostuneita. Museon taMuseoyhdistyksen tuoreempia jäseniä, vasemmalta: Johannes Thelen, Mika Tähti, Timo Niinistö ja Mauno Poikonen. Paperikoneen pitäminen pysähdyksissä oli kallista. Tunsin Ilari Taulion, ja hän oli useamman kerran pyytänyt käymään museolla. Tämä tarkoitti, että koko järjestelmä oli silloin pois käytöstä. Joskus oli kiire: Olin Rauman paperitehtaalla Measurexin huoltoedustajana 1978. Kun menin vuonna 1983 HP:lle, peruskurssi kesti yhdeksän viikkoa – Ranskassa. Lisää luettavaa Skrollissa: Neuvostoliiton ja itäblokin tietokoneiden historiaa, 2013.1; Toisenlaiset tietokoneet, 2016.1; Upeat ja unohdetut Unix-koneet, 2015.2; Suomalaiset tietokoneet, 2020.3; Suomen tietokonemuseosta 2018.4 (s. (Kuva: Suomen tietokonemuseo) voitteena on koko sen yli 35-vuotisen ajan ollut säästää joitakin malleja myös jälkipolville nähtäväksi. Kun aloitin 2013, meitä oli viikoittaisessa tapaamisessa noin kymmenen aktiivia, nykyisin se on supistunut alle viiteen. Vanhemmilta huoltoedustajilta kuulin, että 1970-luvulla oli tyypillistä alkuun kolmen kuukauden koulutus Yhdysvalloissa. On ollut mielenkiintoista tunnistaa siellä monia asioita, joissa olen itsekin ollut työaikoina mukana. tykseen on kuulunut laitteiden nopea uusiutuminen, ja uudet koneet ovat edeltäjiään pienempiä. Ja sitten vuosittain 1–2 viikon kursseja aina, kun isompia uusia malleja tuli myyntiin
Alanko hittämääni visuaalista neuroverkkoplasmaefektiä – josko tieteen jälkeen neuroverkot mullistaisivat myös demoskenen... Plasman perusteet Plasmaefekti on yksi helpoimpia demoefektejä toteuttaa. Eikä pelkästään jatkuva, vaan myös sen derivaatat ovat yleensä jatkuvia, ja derivaatan derivaatat, ja niin edelleen, johonkin asti. OpenAI julkaisi myös samaan arkkitehtuuriin perustuvan iGPT-nimisen verkon, joka täydentää kuvan valmiiksi samalla periaatteella. Kenties näissä verkoissa käytetyissä tekniikoissa on kauan kaivatun ja pelätyn yleisen tekoälyn siemenet. AlphaFold 2 ennustaa proteiinin rakenteen likimain yhtä tarkasti, kuin se voidaan ylipäätään selvittää maailman parhailla laboratoriomenetelmillä. Yhtiön AlphaFold 2 -ohjelma jätti kaikki kilpailijansa kauas taakse joka toinen vuosi pidettävässä CASP-haasteessa. Pikseleiden värit liukuvat yhdestä väristä toiseen saumattomasti sekä tilassa että ajassa. Teoriani mukaan esimerkiksi sinifunktio tuottaa ihmiselle miellyttävää liikettä juuri siksi, että se Uuden sukupolven plasmaefekti 2021.1 14. Sitä ennen luodaan kuitenkin vielä katse taustapeiliin. KOODI Äly hoi! -palstalla Skrollin toimittaja Jarno N. OpenAI teki puolestaan harppauksia luonnollisen kielen ymmärtämisessä uudella GPT-3-muuntajaverkollaan. Vuosi 2020 osoittautui nimittäin otolliseksi ajankohdaksi aloittaa tekoälypalsta, sillä ala saavutti pandemiavuonna monta merkittävää tulosta. Toisin sanoen funktio, joka ottaa pikselin koordinaatit ja nykyisen ajanhetken sekä palauttaa pikselin värikomponentit, on jatkuva funktio matemaattisessa mielessä. Kilpailun tuomari Andrei Lupas luonnehti tulosta valtavaksi läpimurroksi, joka tulee muuttamaan lääketiedettä ja biotekniikkaa. Tammikuussa 2021 yhtiö jatkoi tutkimuslinjaa julkaisemalla DALL-E-nimisen verkon, joka generoi tyhjästä kuvia annetusta tekstipätkästä. Kehityksen kirkkaimmassa kärjessä olivat kaksi tekoälyalan huipputiimiä: Lontoosta käsin operoiva Googlen DeepMind ja San Franciscossa toimistoaan pitävä OpenAI. Se on kaksiuloitteinen animaatio, jossa pikseleiden värit riippuvat ajasta sulavien matemaattisten funktioiden yhdistelmällä. Mitään ei tapahdu äkkinäisesti. Ä ly hoi! -palsta täyttää tässä Skrollissa vuoden, ja juhlistankin syntymäpäivää neuroverkkoefektien ilotulituksella. Verkko ottaa syötteenään katkelman tekstiä ja jatkaa sitä tavalla, jota voi olla vaikea erottaa ihmisen kirjoittamasta tekstistä. Efektistä on monia variaatioita, mutta yksi malliesimerkki löytyy Second Reality -demosta, jossa pyörivän kuution jokaiselle sivulla pyörii eri värinen plasma-animaatio (kuva 2). Teknologia on tosin vasta rajoitetusti saatavilla early access -vaiheessa. Skrolli 2016.2, 2019.1), mutta vuonna 2020 firman tutkijat osoittivat kykenevänsä ratkomaan myös kriittisen tärkeitä oikean maailman ongelmia, kuten proteiinien laskostumisen ennustamisen. Listauksessa 1 on modernilla OpenGL:llä toteutettu yksinkertainen plasmashaderi, ja kuvassa 1 on sen piirtämä kuva yhdellä ajanhetkellä. Yhtiön Maxine-järjestelmä lähettää matalaresoluutioisen videokuvan internetin yli, ja neuroverkko vastaanottajan päässä nostaa resoluutiota ennustamalla puuttuvat pikselit. Kirjoitin tästä verkosta Äly hoi! -palstalla numerossa 2020.3. Palaan osaan alan läpimurroista tällä palstalla vielä myöhemmin, mutta syntymäpäivän kunniaksi en kuitenkaan käsittele kovaa tiedettä nyt sen enempää. Zoom-vuonna kunniamaininnan sovelluspuolelta ansaitsee Nvidia, joka onnistui soveltamaan neuroverkkoja videopuheluiden kaistankulutuksen optimoinnissa. Alanko seuraa keinotekoisten neuroverkkojen kehitystä sekä yrittää soveltaa niitä erilaisiin ongelmiin kädet loassa. Plasmaefekti on miellyttävää katseltavaa, koska kaikki liike ruudulla on hyvin pehmeää. Sen sijaan esittelen keTeksti ja kuvat: Jarno N. Merkittävä vuosi Googlen DeepMind tunnetaan parhaiten läpimurrosta go-pelin tekoälyssä (ks. Joissain tapauksissa verkon luomat originaalit kuvat olivat jälleen erottamattomia ihmisen piirtämistä kuvista
Listaus 2. Verkon tuottama kuva riippuu herkästi valittujen kerrosten neuronien määristä, aktivaatiofunktioista ja satunnaislukugeneraattorin siemenarvosta. Kuva 1. Tämä oli hieman hidasta alkuun, koska yhden ruudun piirtäminen voi kestää yli sekunnin. Väliin tulee muutama kerros tavanomaisia täysin kytkettyjä kerroksia neuroneita. Onneksi kuvien piirtäminen rinnakkaistuu triviaalisti, ja class MyModel(Model): def __init__(self, **kwargs): super(MyModel, self).__init__() self.dense1 = Dense(200, activation = ”tanh”, kernel_initializer = RandomNormal(mean=0.0, stddev=1.0, seed=4)) self.dense2 = Dense(200, activation = ”tanh”, kernel_initializer = RandomNormal(mean=0.0, stddev=0.5, seed=5)) self.dense3 = Dense(180, activation = ”sigmoid”, kernel_ initializer = RandomNormal(mean=0.0, stddev=0.1, seed=2)) self.dense4 = Dense(150, activation = ”tanh”, kernel_initializer= RandomNormal(mean=0.0, stddev=0.5, seed=123)) self.dense5 = Dense(100, activation = ”tanh”, kernel_initializer= RandomNormal(mean=0.0, stddev=0.5, seed=678)) self.final = Dense(3, activation = ”sigmoid”, kernel_initializer= RandomNormal(mean=0.0, stddev=0.9, seed=567+5)) @tf.function def call(self, x): return self.final(self.dense5(self.dense4(self.dense3(self. xy / 100 + vec2(sin(time/3.0), cos(time/2.0)); float v = (sin((c.x+time)) + sin((c.y+time)/2.0) + sin((c.x+c. Normaalisti tällainen vain siirtäisi staattista kuvaa ympyräradalla, mutta koska verkon ulostulo riippuu myös pikselin etäisyydestä kuvan keskipisteestä, pikselit eivät ainoastaan siirry, vaan myös hieman elävät ajan myötä. Tämän teorian valossa neuroverkon esittämä funktio voisi soveltua plasmaefektiksi varsin hyvin. Toisaalta esimerkiksi itseisarvofunktion sisällyttäminen kaavaan voi taas johtaa häiritsevän nykivään liikkeeseen, koska sen derivaatta on epäjatkuva nollassa. Pyöritän kuvaa ajan kuluessa lisäämällä x-koordinaattiin ajan kosinin ja y-koordinaattiin ajan sinin. Neuroplasma Efekti toimii seuraavasti: Rakennetaan neuroverkko, joka ottaa syötteenä viisi lukua: pikselin x-koordinaatti, y-koordinaatti, x-koordinaatin sini, ykoordinaatin kosini ja pisteen etäisyys kuvan keskipisteestä. y+time)/2.0) + sin(sqrt(c.x*c. voidaan derivoida mielivaltaisen monta kertaa, ja derivaatat pysyvät aina jatkuvina. Ulostulokerroksessa on kolme lukua: pikselin HSL-arvot (hue, saturation, lightness). #version 400 #define PI 3.14159265358 out vec4 outputColor; uniform float iGlobalTime; void main() { float time = 2*iGlobalTime; vec2 c = gl_FragCoord. x+c.y*c.y+1.0)+time)) / 2.0; vec3 col = vec3(1, sin(PI*v), cos(PI*v)); outputColor = vec4(col*.5 + .5, 1); } 15. Listauksen 1 tuottama perinteinen plasmaefekti. Neuroverkko esittää funktiota, joka ottaa jonkin määrän lukuja syötteenä ja palauttaa ulostulokerroksessa jonkin määrän lukuja. Tämä ratkaisu oli umpimähkäisen kokeilun lopputulos. Käytän sen sijaan laskennallisesti raskaampia mutta sulavampia aktivaatiofunktiota, kuten sigmoidia ja hyperbolista tangenttia. dense2(self.dense1(x)))))) Listaus 1. Second Reality -demon plasmakuutio. Lisäksi sen on yleensä oltava derivoituva lähes kaikkialla, jotta koulutuksessa normaalisti käytetty takaisinvälitysalgoritmi toimisi. Neuronin ulostulo ajetaan yleensä niin sanotun aktivaatiofunktion läpi. Perinteisen tyylinen plasmaefekti glsl-shaderilla. Verkon painokertoimet optimoidaan yleensä jollekin koulutusdatalle, mutta efektissäni otan vain painokertoimet satunnaisesti normaalijakaumasta. Funktio kokonaisuudessaan on yleensä jatkuva, koska se on vain monimutkainen yhdistelmä yksinkertaisia jatkuvia osafunktiota (yksityiskohtaisempi selitys Äly hoi! -palstalla Skrollissa 2020.1). Käytetyn Tensorflow-neuroverkkomallin Python-koodi. Normaalisti suositeltu ReLU-aktivaatio ei kuitenkaan sovi meille, koska sen derivaatta on epäjatkuva nollassa, mikä on epätoivottavaa animaation sulavuuden kannalta. Kuva 2. Etsin hyvän näköiset parametrit kokeilemalla joukon erilaisia parametreja ja luomalla muutaman esimerkkiruudun jokaisesta kokeilusta
Muuttujassa model on listauksen 2 malli. Käyttämäni neuroverkko on liian iso, ja Python on joka tapauksessa liian hidas kieli verkon syötteiden ja ulostulon käsittelyyn. Mikko Heinonen Listaus 3. net-neuroverkkoblogin kirjoitus vuodelta 2015 blog.otoro.net/2015/06/19/neural-network-generative-art tehdä reaaliaikaisen etsimällä pienemmän verkon ja suorittamalla kaiken raskaan laskennan näytönohjaimella. Tallensin 1200 ruutua levylle png-kuvina ja koostin niistä 20 sekunnin 1080p/60fps-videon ffmpeg-komentorivityökalulla. Kauan kesti, mutta lopulta löysin sellaisen. Yksi ruutu neuroplasmaa (yksityiskohta). Lopuksi säädin efektiä skaalaamalla syötteitä ja ulostuloja erilaisilla kertoimilla kokeellisesti, kunnes olin tyytyväinen lopputuloksen. Artikkelin aloituskuvassa on toinen eri siemenarvoilla. Kuva 3. sain nopeutettua prosessia näin moninkertaisesti. Valitettavasti efekti ei ole lähellekään reaaliaikainen täydellä resoluutiolla. xvals, yvals = np.linspace(xmin, xmax, ncols), np.linspace(ymin, ymax, nrows) xmid, ymid = (xmin + xmax) / 2, (ymin + ymax) / 2 batch = [] for i in range(ncols): for j in range(nrows): x, y = xvals[i], yvals[j] batch.append([x, y, np.sqrt((x-xmid)**2 + (y-ymid)**2), np.sin(x), np.cos(y)]) outputs = model.call(tf.convert_to_tensor(batch)).numpy() for i in range(ncols): for j in range(nrows): idx = i*nrows + j pixels[i,j] = outputs[idx][0]/2 + 0.5, outputs[idx][1] * 0.9, outputs[idx][2]/2 + 0.5 2021.1 16. Koodi piirtää tason suorakaiteen, jossa x-koordinaatti on välillä [x_min, x_max] ja y-koordinaatti välillä [y_min, y_max]. Koko animaation voi katsoa Skrollin Youtube-kanavalta. KOODI Mimo opettaa koodia kiireiselle Skrolli 2018.4:n pääkirjoituksessa kyselin Duolingon kaltaista sovellusta, joka opettaisi ohjelmointia. Lopputulosta on kuvassa 3. Neuroplasman ruudun luominen Pythonilla. Mimon käyttöliittymä on tuttu kielenopiskelusovelluksista. Kuva 4. Uskon kuitenkin, että siitä voisi Neuroplasma youtube.com/c/skrollimagazine youtu.be/oub-NC4ZCBY Perinteinen plasma youtu.be/hF9v57F5ptk Koodi Githubissa github.com/skrollilehti/Neuroplasma Projektin inspiroinut otoro. Animaatiossa koordinaatteihin lisätään ajasta riippuva termi. Tuuletin huutamaan. Lopullinen arkkitehtuuri on listauksessa 2 ja verkon käyttö listauksessa 3
Tämä oli mielestäni järkevä diili, joten tein kaupat. Siihen Mimon kaltainen sovellus sopii ja riittää. Samanlainen pikkunapinan aihe ovat syöteteksteissä esiintyvät kirjoitusvirheet ja muut pikkulapsukset, jotka ärsyttävät varsinkin jos niitä pitää toistaa, että tehtävästä saa oikean tuloksen. Silloin piti oivalluttaa, soveltaa ja varioida, eikä missään tapauksessa toistaa samaa tai opetella ulkoa. Koska käytän iPhonessa Googlen näppäimistöä (johon ehdin tottua Android-aikana), merkit oli tosin minusta muutenkin melko helppo löytää. Törmäsinkin Mimoon juuri Duolingon näyttämissä mainoksissa. Oma tavoitteeni on perustasolla, joten päivittäinen oppitunti kestää vain viitisen minuuttia. Näen tässä itse menetetyn mahdollisuuden kertoa oppijalle miksi annettu vastaus on väärä ja mitä sen syöttämisestä seuraisi. Juttu on siis kirjoitettu sovelluksen premiumversiosta. Duolingo ei ole tätä kuullut, joten siinä vain toistetaan yksinkertaisia lauseita ja etsitään sanapareja, päivästä toiseen ja viikosta toiseen. Eräs niistä on Duolingo, jota mainostettiin aikanaan mullistavana työkaluna kielenopetukseen. Mimossa on tarjolla kaksi pääpolkua: HTML ja Python. Oma ohjelmointini eli nimittäin kukoistuskauttaan silloin, kun Turbo Pascal ja AMOS olivat vielä jotenkin relevantteja asioita. Kun väistämättä joko tekee kirjoitusvirheen tai ymmärtää tehtävän väärin, ruudulle ponnahtaa vain oikea vastaus ja painike, josta voi yrittää uudelleen. Näppäimistön yläpuolelle ilmestyy sovelluksen oma lisärivi, josta voi poimia muutamat ohjelmoinnissa usein tarvittavat erikoismerkit. Lisäksi koin kiehtovana, että saisin pitkästä aikaa tehtyä jotakin ajettavaa koodia. 17. Yleisin niistä oli huomattavan kallis perusmaksu, jota ilman sai tehdä vain jonkin pienen harjoitteen tai hieman kurssin alkua. Mukava koodihetki Elämäni tragedia on, että minua kiinnostaa aivan liian moni asia, jotta ehtisin opetella kaikkea kiinnostavaa. Vaikka olen pitkin hampain opetellut käyttämään ruutunäppäimistöä, ei pitkien rimpsujen koodailu peukaloilla muutaman tuuman näytölle ollut ajatuksena kovin innostava. Suoritettuaan tietyn määrän kokonaisuuksia saa käyttöönsä projektin, jossa oppimaansa voi soveltaa yksinkertaisessa sovelluksessa (tai useimmiten sen osassa). Käytännössä se on loppumaton sarja drillejä – niitä sellaisia, joista meitä varoiteltiin opettajakoulutuksessa 2000-luvun alussa. Sain nimittäin eteeni erikoistarjouksen mainosten sekä päivittäisen virherajan poistosta vuodeksi reilulla parilla kympillä. Valitsin näistä Pythonin, koska HTML:ää olen sentään joskus kirjoittanut muutaman sivun verran, Python-osaaminen sen sijaan rajoittuu yhden aiheesta kirjoitetun lastenkirjan suomentamiseen kielenkääntäjän ammatissani. Duolingosta tuttu virheiden kertaaminen oppitunnin lopuksi puuttuu myös. Tätä myös varioidaan saman harjoituksen sisällä niin, että mekaaninen toistaminen jää mahdollisimman vähäiseksi. Kumpaa saisi olla. Duolingo oli totuttanut tässä liian hyvään: kurssisisältöön saa tutustua laajasti, ja jos hyväksyy sen, että päivässä saa tehdä maksimissaan viisi virhettä menettämättä ”jalokiviä” ja oppitunnin jälkeen pitää katsoa yksi mainos, sitä voi aivan hyvin käyttää vaikka tuhat päivää putkeen. Sovelluksella on kuitenkin kiistaton ansionsa: se lohkoo kielen oppimisen juuri sopivan kokoisiksi palasiksi. Jokainen kokonaisuus taas koostuu vähintään kolmesta erillisestä oppitunnista. Siksi on mukavaa voida varata edes pieni pala päivästään siihen, että aktivoi jotain uutta aivoaluetta. Mimo onkin matkinut tämän logiikan varsin hyvin, mutta sattumalta se sai minusta asiakkaan jo muutaman päivän jälkeen. Python-kurssi lähtee liikkeelle siitä mistä ohjelmointi yleensäkin, eli erilaisista muuttujista. Myös muutaman minuutin välipala kuitenkin vie hieman lähemmäs tavoitetta ja ennen kaikkea tuulettaa pääkoppaa. Ehkä siksi olen jaksanut suorittaa sen nyt jo vajaat 1000 kertaa peräkkäin. KOODI E n oikein jaksa pelata kännykällä, mutta tunnun kyllä kehittävän helposti riippuvuussuhteita muihin sovelluksiin. Oppitunti päivässä -tahdilla puuhaa riittää pitkäksi aikaa. Sen spontaani tuottaminen on toki sitten eri asia. Streakin kerääminen on nimittäin varsin koukuttavaa ja ymmärrän nyt japania huomattavasti enemmän kuin vajaat kolme vuotta sitten. Pedagogisesti mielenkiintoinen seikka, ja ehkä myös pettymys, on Mimon virhepalaute. Mimo pyrkii ratkaisemaan tätä ongelmaa siten, että osa koodista tarjoillaan valmiina napautettavina elementteinä, osa taas pitää kirjoittaa kokonaan. Siitä edetään tyyppien, vertailujen ja silmukoiden kautta luokkiin ja moduuleihin – kaikkiaan opintokokonaisuuksia on kirjoitushetkellä 59 kappaletta. Tätä ennen olin jo kokeillut useita muita sovelluksia, jotka ilmoittivat soveltuvansa ohjelmoinnin opiskeluun, mutta kaikissa niissä oli jokin ratkaiseva puute. Sittemmin vietin kyllä jokusen vuoden poikani seurana Kodarit-kurssilla, mutta tuolloin ehdimme käydä vain aivan perusteita. Pieniä input-ongelmia Ohjelmoinnin opettelussa puhelimella ensimmäinen ilmeinen haaste on tietenkin kosketusnäyttö. Python on itselleni tällä hetkellä samanlainen harraste kuin japanin kieli: osaisin mielelläni molempia sujuvasti, mutta reaalielämä tulee tielle, enkä voi paneutua asiaan siinä määrin kuin haluaisin. Koodi sinällään on kyllä aina oikein, ja sovellus antaa ainakin vaikutelman siitä, että se todella tulkitsee käyttäjän kirjoittamat koodinpätkät ja arvioi vastauksen tulosteen perusteella
Vuoden 2017 lopun kuplan puhkeamisen jättämät arvet ovat jo parantuneet ja hinta on taas uusissa huipuissa, ainakin artikkelin kirjoitushetkellä. Rahaa lähetettäessä luodaan transaktio, joka on käytännössä vain tiedosto, jossa lukee kuinka monta kolikkoa julkista avainta f(x) vastaavasta osoitteesta h(g(f(x))) lähtee, ja mihin osoitteeseen ne saapuvat. Listauksessa 1 on Python-koodi, joka lukee WIF-formaatissa esitetyn yksityisen avaimen ja tulostaa tätä vastaavan osoitteen P2PKH-formaatissa. Bitcoinin keskeisimpiä käsitteitä on osoite. Arvon noustessa kolikoiden turvallinen säilyttäminen on yhä tärkeämpää. Allekirjoittaminen on funktio A(x, f(x), y), joka ottaa syötteenä yksityisen avaimen x, julkisen avaimen f(x) sekä tiedoston y ja palauttaa allekirjoitetun tiedoston. Julkiset avaimet ja digitaaliset allekirjoitukset Ensimmäisen funktion f antamaa välitulosta f(x) kutsutaan osoitteen julkiseksi avaimeksi. Yksityisen avaimen haltija pystyy silti todistamaan olevansa osoitteen omistaja ajamalla avaimen funktioiden läpi ja näyttämällä, että tulos oli sama kuin osoite. Tästä syntyy kuitenkin helposti väärinkäsityksiä, koska kryptovaluutat toimivat logiikalla, jolle ei löydy kunnollista vastinetta normaaleista valuutoista. Bitcoin-verkko hyväksyy transaktion vain, jos se on allekirjoitettu yksityisellä avaimella x, minkä verkko voi tarkistaa tietämättä yksityistä avainta x. bitcoinit paperille 2021.1 18. Kuka tahansa voi tarkistaa käyttäen julkista avainta f(x), että tuotetun tiedoston allekirjoittajalla on täytynyt olla vastaava yksityinen avain x. Bitcoin-osoite on 160 bittiä pitkä satunnaisen näköinen bittijono, jolla voidaan lähettää ja vastaanottaa kolikkoja internetissä. Näin on hyvin vaikea päätellä yksityistä avainta pelkästä osoitteesta. Valuutan tarkempi toiminta selitetään yleensä yksinkertaistetuilla vertauksilla perinteiseen rahaan: tilit, lompakot, tilitapahtumat ja niin edelleen. Jos yksityinen avain siis on x, tällöin vastaava osoite on h(g(f(x))). Jokainen funktio f, g ja h on helppo laskea, mutta vain yhteen suuntaan. Alanko Varovaisen bitcoin-käyttäjän opas kolikkojen siirtämiseen internetin ulottumattomiin. Lohkoketjusta Teksti: Jarno N. Tämä kuitenkin vaatii yksityisen avaimen paljastamisen. Yksityinen avain on taas toinen 256 bittiä pitkä satunnainen bittijono. Siis jos tiedetään pelkkä funktion antama arvo, on käytännössä mahdotonta päätellä, mikä syöte tuotti tämän arvon. Tämän välttämiseksi käytetään julkisen avaimen kryptografiaa. Skrollissa tunnetusti arvostamme paperia, joten tässä jutussa kerromme suhteellisen turvallisen tavan siirtää kolikot tietokoneelta paperille suojaan internetissä vaanivilta roistoilta. Bitti puolestaan on luku, jonka arvo on tai 1. Allekirjoitettu transaktio suoritetaan tallentamalla se bitcoin-louhijoiden ylläpitämään lohkoketjuun (blockchain). Osoite saadaan tästä ajamalla yksityinen avain kolmen funktion f, g ja h yhdisteen läpi. Mikä on bitcoin. Uusi osoite luodaan arpomalla ensin uusi yksityinen avain. TEKNIIKKA K ryptovaluutta bitcoin on muodissa jälleen. Kuka tahansa voi lähettää bitcoin-osoitteeseen kolikoita, mutta vain osoitteen yksityisen avaimen haltija voi lähettää kolikoita ulos osoitteesta. Aluksi tulee ymmärtää teknisellä tasolla hieman, miten bitcoin toimii ja mikä on bitcoin-lompakko. Tällä avaimella on sellainen ominaisuus, että yhdistettynä yksityiseen avaimeen x sillä voidaan allekirjoittaa tiedostoja. Alanko Kuvat: Kimmo Rinta-Pollari, Mitol Meerna, Jarno N. Funktio f perustuu elliptisten käyrien kryptografiaan, funktio g on tiivistefunktio sha256 ja funktio h on toinen tiivistefunktio ripemd160. Nimestään huolimatta sen ei tarvitse kuitenkaan olla julkinen, ennen kuin halutaan lähettää rahaa ulos osoitteesta. Bitcoin on digitaalinen virtuaalivaluutta
Turvallisuutta voi lisätä vielä käyttämällä Ubuntun sijaan esimerkiksi tietoturvaan erikoistunutta Tails-jakelua. Varovaisuuden nimissä kannattaa varmistaa ladatun tiedoston sha256-tarkistussumma ja gpg-allekirjoitus. Yksi funktioiden h ja g etu on kuitenkin se, että julkista avainta f(x) ei tarvitse paljastaa ennen kuin halutaan tehdä transaktio. 19. Tämä suojaa järjestelmää siltä varalta, että yksityisen ja julkisen avaimen allekirjoitusalgoritmista löytyisi haavoittuvuus. Nyt meillä on väliaikainen puhdas käyttöjärjestelmä, joka toimii ainoastaan tietokoneen RAM-muistissa. Tässä on se silti heikkous, että jos hyökkääjä pystyy vakoilemaan tietokonettasi, hän pystyy oletettavasti vakoilemaan myös sen sisällä olevaan virtuaalikonetta. Tällaisen tikun voi tehdä lataamalla Ubuntun ISO-tiedoston ubuntu.comista ja asentamalla sen tikulle, johon luotat. Tämä on paperilompakon ajatus. Usein kuulee puhuttavan uuden bitcoin-osoitteen luomisesta, mutta se on harhaanjohtava ilmaisu. Ensimmäinen on luoda virtuaalikone oman koneen sisään. Kaikki mahdolliset osoitteet ovat periaatteessa jo olemassa, ja yksityisen avaimen valitseminen antaa vain oikeudet siirtää kolikkoja ulos yhdestä näistä osoitteista. Siemenarvo on tarpeeksi lyhyt, jotta se voidaan kirjoittaa vaikka paperille. Teoriassa on mahdollista, että saamme osoitteen, joka on jo jonkun muun käytössä, mutta tämän todennäköisyys on niin äärimmäisen pieni, että se on käytännössä mahdotonta. Lompakko-ohjelmistot luovat yleensä kokonaisen joukon yksityisiä avaimia kerralla pseudosatunnaisesti lähtien yhdestä siemenarvosta. Lompakon luominen ei vaadi yhteyttä internetiin eikä lohkoketjuun – riittää heittää noppaa omalla tietokoneella. Ohjelmisto takaa, että sama siemenarvo tuottaa aina saman joukon avaimia. Tähän on ainakin kaksi ratkaisua. Laita valmis USB-tikku koneeseen ja käynnistä käyttöjärjestelmä live-moodiin. Suosittelemme ajamaan esimerkiksi Ubuntua suoraan USB-tikulta. Jokaisesta näistä avaimista voidaan johtaa eri julkinen avain ja sitä vastaava osoite. Foliohattu päähän Lähdetään siitä oletuksesta, että tietokonettasi vakoillaan haittaohjelmalla, ja jos käsittelet lompakon yksityisiä avaimia koneellasi, ne varastetaan heti samalla sekunnilla. Bitcoin-lompakko on joukko satunnaisia yksityisiä avaimia. riittää tietää tässä, että se on hajautettu tietokanta, johon voi lisätä tietoa, mutta ei muokata tai poistaa sitä. Tiivistefunktioita h ja g ei itse asiassa periaatteessa tarvittaisi ollenkaan, vaan julkisia avaimia f(x) voitaisiin käyttää osoitteina suoraan. Koska omaan tietokoneeseen ei voi luottaa, tarvitaan puhdas käyttöjärjestelmä. Toinen ratkaisu on asentaa käyttöjärjestelmä kokonaan uusiksi tai ajaa sellaista suoraan asennusmedialta. Emme voi valita, minkä osoitteen saamme, koska osoite johdetaan yksityisestä avaimesta funktioilla f, g, ja h, joiden käyttäytymistä ei osata ennustaa
Tämä puolestaan avaa pienen uhan siitä, että tikun mukana tulee haittaohjelma kylkiäisenä. Kun Electrum on koneella, voimme luoda uuden Bitcoin-lompakon. Tässä jutussa käytämme Electrum-lompakkoa, joka on yksi vanhimmista ja luotetuimmista bitcoin-lompakoista. Toinen tapa on tuoda lompakko-ohjelmisto toiselta tietokoneelta esimerkiksi toisen usb-tikun avulla. 2021.1 20. Vaikka olisit irti internetistä, haittaohjelma voisi käskeä lompakkoa luomaan yksityisiä avaimia, jotka ovat samoja kuin mitä hyökkääjällä on, jolloin hyökkääjä saisi myös oikeudet samoihin osoitteisiin. Tämän jälkeen ohjelmisto antaa avaimia vastaavat bitcoin-osoitteet. Yksityiset avaimemme sisältävä sessio oli näin irti internetistä koko operaation ajan. Syötä aiemmin paperille kirjoittamasi siemen ohjelmistoon, jolloin ohjelma toivon mukaan generoi sinulle samat yksityiset avaimet kuin aiemmin. Lompakon voi ladata Electrumin sivuilta, mutta tämä edellyttää tietokoneen kytkemistä internetiin, mikä on pieni riski. Kirjoita siemen paperille, laita se turvalliseen paikkaan, ja ota osoitteista kuva vaikka puhelimella. Nyt voit allekirjoittaa transaktion live-sessiossa irti internetistä ja siirtää sen taas takaisin online-tietokoneeseen, joka voi sitten lähettää sen lohkoketjuun. Lataa valmisteltu transaktiotiedosto live-sessioon USB-tikulta tai QR-koodista, ja varmista sen eheys. Käynnistä sitten uusi puhdas käyttöjärjestelmä live-medialta ja asenna siihen Electrum-ohjelmisto kytkemättä internetiin. from ecdsa import SECP256k1, SigningKey, VerifyingKey import hashlib base58_charset = ”123456789ABCDEFGHJKLMNPQRSTUVWXYZabcdefghijkmnopqrstuvwxyz” def double_sha256_checksum(B): return hashlib.sha256(hashlib.sha256(B).digest()).digest()[0:4] def base58_decode(string,nbytes): num = sum([58**i * base58_charset.find(c) for i,c in enumerate(string[::-1])]) return num.to_bytes(nbytes, byteorder=”big”) def P2PKH_encode(bytes): num = int.from_bytes(bytes, byteorder=”big”) leading_zeros = len(bytes) len(bytes.lstrip(b’\0’)) chars = [] while num > 0: chars.append(base58_charset[num % 58]) num = num // 58 return ”1”*leading_zeros + ””.join(chars[::-1]) # Luetaan yksityinen avain base58check-pakatussa WIF-formaatissa WIF = base58_decode(”Kz5ZRwAX3aAgRnvFYA1srwmNat8zFnEGPMCGrw51SKQhScTrxi vM”,1+32+1+4) version, key, compressed_flag, checksum = WIF[0:1], WIF[1:33], WIF[33:34], WIF[34:38] # Johdetaan vastaava julkinen avain public_key = SigningKey.from_string(key, curve=SECP256k1).verifying_key # Johdetaan bitcoin-osoite sha256 = hashlib.sha256(public_key.to_string(encoding = ”compressed”)) ripemd160 = hashlib.new(’ripemd160’,sha256.digest()).digest() # Tulostetaan osoite P2PKH-formaatissa address = bytes([0x0]) + ripemd160 + double_sha256_checksum(bytes([0x0]) + ripemd160) print(”P2PKH-osoite:”, P2PKH_encode(address)) Listaus 1. Osoitteet ovat julkista tietoa, joten niiden kanssa ei tarvitse olla varovainen, ellet halua suojata myös yksityisyyttäsi. Nyt voit lähettää kolikkoja saatuihin osoitteisiin. Paperilompakon käyttäminen Joskus tulevaisuudessa saattaa tulla päivä, jolloin haluat luopua osoitteissasi olevista kolikoista. Tähän riittää tietää osoitteet, eikä yksityisiä avaimia tarvita (watchonly wallet). Valmistele aluksi omalla tietokoneella allekirjoittamaton transaktiotiedosto käyttäen Electrumia, ja tallenna se USB-tikulle tai QRkoodiksi. Jos et luota siihen, että siemen todella antaa jatkossa samat osoitteet, voit kirjoittaa myös yksityiset avaimet paperille. Lopuksi sulje tietokone, jolloin avaimesi haihtuvat bittiavaruuteen toistaiseksi. Tuo siis ohjelma tietokoneelle vain medialla, johon luotat, ja tarkista vielä ohjelmiston gpg-allekirjoitus ja sha256tarkistussumma. Electrum generoi lompakon satunnaissiemenestä ja esittää siemenen käyttäjälle noin kymmenen englanninkielisen sanan sarjana. Tarvitsemme kuitenkin vielä lompakko-ohjelmiston