F I. 2 1 5 .1 Tietokonekulttuurin erikoislehti 2015.1 S K R O L L I
48 Bitcoin ja haastajat Kryptovaluutat läpivalaisussa. 64 Altair 8800 – uuden ajan airut 40 vuotta sitten rakennussarja toi mikrotietokoneet koteihin. 6 Levy tyhjenee, pilvi paisuu Niin pelit kuin tv-sarjatkin siirtyvät kuukausimaksujen taakse. 22 Rakkaudesta seikkailuun Kun Sierra ja LucasArts lopettivat, harrastajat jatkoivat. 57 Kolumni – Vanhempi Insinööri Uusi kolumnisti kertoo suhteestaan kirjoittavaan romppuasemaan. 68 Payback-partytrilogia Demoskeneä aikuiseen makuun. 12 Kuusnepa kisakuntoon Miten onnistua Commodoren kanssa vuonna 2015. 1 2 3 Pääkirjoitus 4 Kirja-arvio: Verkko suljettu Nettipoliittinen keskustelunavaus vapaudesta, yksityisyydestä ja valvonnasta. 16 Pornopelit Nyt puhutaan reilusti siitä itsestään. 66 Skrolliposti Lukijat huutelevat, Skrolli-trolli vastaa. 30 Salonkikelpoista pelimusiikkia Särisevästä äänipiiristä sinfoniaorkesteriin. 54 Ei näin! Lisenssipelien menneisyys ei ole mikään herkkä iltasatu. Pelaamisesta. Entinen häirikkö muistelee. 10 Tarinoita BBS-alamaailmasta Ennen nettikiusaamista oli purkkikiusaaminen. 46 Maisemia Perlin-kohinalla Omat vuoristot muotoutumaan klassisella algoritmilla. 75 Mikrokivikausi. 70 Assembly Winter 2015 Talvinen pelitapahtuma kokoontui yhdeksättä kertaa. Näin se tapahtui. 65 Lukijan projekti Jarno Kotavuopio rakensi Nintendosta leivänpaahtimen. 2 1 5 . 36 Rust Esittelyssä Mozilla-säätiön tuore tehokieli. 58 Kovaa peliä Game Jameilla Pelintekijöiden pikatreffit luomisen tuskan lomassa. 40 Rikkinäisiä ääkkösiä jo 50 vuotta Vanhat ja uudet mahdollisuudet kirjainten hajottamiseen. 26 Taistelu irkistä Kun kybersodankäynti oli vielä pelkkä harrastus. 72 Vitsistä vuosien vaivaksi Skrolli on ilmestynyt kaksi vuosikertaa
Ihmiset eivät enää hallitse laitteitaan, ohjelmiaan eivätkä dataansa vaan heittäytyvät siinä suuryritysten armoille. Samalla kotitietokone kehitti ihmisten ajattelua. Nelson ei halunnut, että tietotekniikkaa vastustettaisiin sen itsensä vuoksi vaan että tietokone-eliitti nujerrettaisiin ottamalla tekniikka omaan haltuun. Käyttäjän orastava kiinnostus järjestelmää kohtaan tyrehdytetään muuttelemalla sen toimintaa automaattipäivitysten yhteydessä. Erona Altairin aikaan on kuitenkin se, etteivät useimmat tajua vapauttaan riistettävän. Pääkirjoitus Etukannen kuva: Manu Pärssinen Takakannen kuva: Dr.TerrorZ 3 Ville-Matias Heikkilä päätoimittaja Skrolli Tietokonekulttuurin erikoislehti Yhteydenotot toimitus@skrolli.fi Ircnet: #skrolli Päätoimittaja Ville-Matias Heikkilä Toimituspäälliköt Toni Kuokkanen & Ninnu Koskenalho Taiteellinen johtaja Risto Mäki-Petäys Kuvatoimittaja Mitol Meerna Mediamyynti Jari Jaanto Talous Anssi Kolehmainen Muu toimitus Mikko Heinonen, Jukka O. Käyttöliittymät perustuvat entistä useammin siihen, että ohjelma arvailee käyttäjän huitomisten perusteella, mitä valmistoimintoja hän saattaisi haluta. Koneen julkaisu oli samalla henkilökohtaisen tietokoneen aamunsarastus, mutta nyt ollaan jo iltahämärässä. Ne edustivat uudenlaista tapaa pitää kansa ruodussa. Pyrkimys kääntyi kuitenkin itseään vastaan. Aikalaiskirjoitukset paljastavat kuitenkin jotain häiritsevän tuttua. A ltairin aikaan tietokonemaailma oli hyvin erilainen kuin nykyään. Elektroniaivojen orjana Altair-mikrotietokone täytti äskettäin 40 vuotta. Tekniikka saa pysyä mysteerinä – riittää, että sillä saa tehtyä muutamia tarpeellisia ja viihdyttäviä asioita. Ylikorostettu helppous ja vaivattomuus on tehnyt tekniikasta hallitsematonta, arvaamatonta, lukittua ja läpinäkymätöntä. Monilla aloilla ne näyttäytyivät kaukaisina ja mystisinä elektroniaivoina, jotka vaativat, että asiat tehdään tietyllä tavalla. Torvinen, Jaakko Vallo, Wallu Julkaisija Skrolli ry Painopaikka Tammerprint, Tampere, ISSN 2323-8992 (painettu) ISSN 2323-900X (verkkojulkaisu) 441 878 Painotuote. Kauppinen, Ronja Koistinen, Sade Kondelin, Teemu Likonen, Annika Piiroinen, Manu Pärssinen, Antti Pöllänen, Suvi Sivulainen, Kalle Viiri Tämän numeron avustajat Tapio Berschewsky, EveAngel, H7, Chris Helenius, Manu Järvinen, Panu Kalliokoski, Jukka K. Tietokoneen sisäiset maailmat olivat yksinkertaisia ja hallittavia verrattuna suureen maailmaan. Korpela, Jarno Kotavuopio, Miikka Lehtonen, Jarkko Lehti, Tapio Lehtimäki, Sakari Leppä, Lauri Nurmi, Matti Ouvinen, Visa-Valtteri Pimiä, Markku Reunanen, Jarkko Sakkinen, Spiikki, Mikko O. Olemme palaamassa autoritaaristen elektroniaivojen aikaan. Tietokoneista haluttiin entistä helppokäyttöisempiä, jotta kaikki pääsisivät sinuiksi niiden olemuksen kanssa ilman ”kyberpapiston” apua. Psykologi Sherry Turkle huomasi tutkimuksissaan, että ohjelmointi antoi lapsille ja nuorille välineitä ihmismielen ja vaikeiden filosofisten kysymysten käsittelyyn. Pitäisiköhän kotitietokonevallankumous ottaa uusiksi. Kun tietokoneet olivat vielä pääsääntöisesti jättiläismäisiä ja huippukalliita, niitä pelättiin ja vastustettiin. Ted Nelsonin kaltaisilla varhaisilla tietokone-evankelistoilla oli kova homma selittää maallikoille, että kone ei vaadi mitään vaan kaikki riippuu ihmisten tekemistä ohjelmista. Kotitietokone tarjosi tähän mahdollisuuden
Kirjaesittely M ikael Brunilan ja Kimmo Kallion toimittama kirja Verkko suljettu – Internet ja avoimuuden rajat on esipuheensa mukaan syntynyt vastauksena suomalaisen nettipoliittisen keskustelun takapajuisuudelle. Googlen ja Facebookin kaltaiset jätit käyttävät valtaansa etenkin tiedon keräämiseen. Aiheiden käsittelytavat vaihtelevat melko paljon kirjoittajien välillä. Internetissä joutuu yhä useammin esiintymään omalla nimellään. Nimettömyys myös suojelee heikompiosaisia, ja vielä kymmenen vuotta sitten koulussa opetettiin olemaan paljastamasta oikeaa nimeään verkossa. Brunilan mukaan markkinointi kuuluu nykyään erottamattomasti yhteen valvonnan kanssa ja datanlouhinnan sijaan pitäisi vähitellen alkaa puhua todellisuudenlouhinnasta. Verkko suljettu koostuu kahdeksasta tekstistä, joiden takana on kolme ruotsalaista nettiaktivistia ja viisi suomalaista poliittista kirjoittajaa. Teksti: Ville-Matias Heikkilä Kuva: Into Kustannus 2 1 5 . Keskeisimmiksi teemoiksi nousevat yksityisyys ja valvonta, mutta aiheet rönsyilevät myös esimerkiksi erilaisiin verkkopopulismin ja nettiaktivismin muotoihin. Kaikki verkon ryhmäviestintä ei saa olla nimipakollista ja massavalvottua. Hanna Nikkasen mukaan on tärkeää olla mahdollisuus puolivarjoihin, eräänlaiseen julkiseen yksityisyyteen, jossa käyttäjät pystyvät luottamaan siihen, ettei viesti karkaa kovin kauas oman piirin ulkopuolelle. Tämä kirja tarjoaa keskustelulle evästä. Yhä tarkempi ja käyttäjiä tunnistavampi data on hyödyllistä paitsi firmojen omalle liiketoiminnalle, myös niiden kanssa tiiviissä yhteistyössä oleville viranomaisille. Neuroottinen nimipakko on melko tuore ilmiö, jonka haitat ovat ehkä huomattavastikin suuremmat kuin hyödyt. Fleischer esittää nettihistorian valtakamppailuna: vuosituhannen vaihteen tienoilla suuret käyttäjämassat pääsivät niskan päälle käyttäjälähtöisen julkaisemisen ja vapaan tiedostonjaon yleistyttyä, mutta vuonna 2007 tapahtuneen ”vastavallankumouksen” myötä yhä suurempi osa käyttäjien vapauksista on menetetty suuryrityksille. 1 4. Pontus Purokuru huomioi, että vapaus toimia salanimellä on ollut länsimaisessa kulttuurissa oleellinen jo vuosisatojen ajan ja monet keskeiset ajattelijat ovat käyttäneet tätä vapautta. Antti Rautiaisen kuvaus Venäjän internetkulttuurista tarjoaa mielenkiinVerkko Suljettu Internet on aina ollut poliittinen verkko, mutta siitä ei useinkaan osata keskustella poliittisesti. Kirjan avaa Ruotsin piraattiliikkeen keskushahmoihin kuuluvan Rasmus Fleischerin teksti, jonka kehyksiin myös useimmat muista kirjoituksista asettuvat luontevasti. Ruotsissa keskustelu on kuulemma hyvin edistynyttä, siinä missä Suomessa ollaan vasta vähitellen päästy eroon naiivista teknoutopismista
• Käyttäjät sidotaan tiettyihin palveluihin, ohjelmistoihin ja käyttöliittymiin. Verkko suljettu on arvokas etenkin siksi, että se tutustuttaa lukijoita käsitteisiin ja ideoihin, jotka loistavat poissaolollaan suomalaisessa keskustelussa. • Tavallisten käyttäjien, usein kollektiivisesti luoma sisältö nousee keskeiseksi tekijäksi. Ohjelmistojen on läpäistävä ennakkosensuuri. Virstanpylväänä Iphone. Kukaan ei omista näitä palveluja. Kerättyä dataa käytetään markkinointiin ja viranomaisurkintaan. 2007–: ”Sosiaalinen media” • Suuryritysten vastavallankumous: Apple, Google, Facebook, Amazon. Sitä ei kuitenkaan kannata lähestyä kattavana johdatuksena nettipolitiikkaan, sillä se jättää esimerkiksi aineettomaan omistamiseen ja avoimeen dataan liittyvät kysymykset liki huomiotta. • Liikenne keskittyy muutamien firmojen palvelimille. Venäläiset eivät historiansa vuoksi juuri luota esivaltaan ja ovat näin ollen hyvin tietoisia yksityisyyden ja puolivarjojen tarpeellisuudesta. Syötevirroissa hidas hukkuu nopeaan, kokonaiskuvasta ei enää välitetä. Moni tekniikkaa hyvin tunteva on saattanut esimerkiksi harmitella sitä, kuinka pilvibuumin myötä datat ja ohjelmat eivät ole enää käyttäjiensä hallinnassa, mutta hyväksyä sen ”väistämättömänä kehityksenä eteenpäin”. Pilvi korvaa paikallistallennuksen. Livejournal nousi Venäjällä suosituksi palveluksi nimenomaan hyvien yksityisyysasetustensa vuoksi, ja Facebookin venäläisvastine VK ei saanut nimipakkoa toteutettua vaikka yritti. Verkko suljettu avaa toivottavasti silmiä siihen, ettei tekniikan tai nettikulttuurin kehityksellä ole mitään yksiselitteistä suuntaa ”eteenpäin”: kyse on aina jonkun tekemistä päätöksistä, joihin ei ole mikään pakko alistua. • Suljettujen mobiilialustojen ”innovaatiot” lanseerataan vähitellen myös perinteiseen tietokoneenkäyttöön. Fleischerin tekemät rajanvedot eivät suinkaan ole ainoat mahdolliset – esimerkiksi Jaron Lanier määrittelee vapaasoftakollektivistit ja somemogulit yhdeksi ja samaksi ”digitaalisten maolaisten” joukoksi kirjassaan Et ole koje. Pysyvät, oikeisiin nimiin kytketyt sisäänkirjautumiset mahdollistavat käyttäjien kattavan kyttäämisen. Kyberavaruutta pidetään vielä selvästi omana todellisuutenaan, johon lihamaailman lait eivät päde. • Vastavoima puhuu ”kyberavaruudesta” mieluummin kuin keskusjohtoisen kuuloisesta ”tiedon valtatiestä”. Nettihistoriaa fleischerilaisittain –1993: ”Verkkojen verkko” • Verkon rakentamisen ja ”alkuperäisen vapauden” aika. 1993–2000: ”Tiedon valtatie” • Graafisen WWW:n ja kaupallisten palveluntarjoajien esiinmarssi. Indeksointija portaalisivustot siemenenä vallan keskittymiselle. Mallina avoimen lähdekoodin kulttuuri. Tämä vähentää myös vapaan nettihaun vapautta. • Käyttäjille luodaan algoritmisesti omat mukavuuskuplat, joissa he näkevät lähinnä sitä, mitä haluavat nähdä. Tietokonemaailmaa ahkerasti seuranneille ehkä antoisinta kirjassa on se, kuinka teknologiset ja digitaalikulttuuriset ilmiöt asettuvat poliittisiin kehyksiin. • Useita sovellusprotokollia, jotka muodostavat palvelintenvälisiä vertaisverkkoja: sähköposti, Usenet, IRC. Into Kustannus, 2014, 280 sivua. 5. • Informaation vapaata käyttöä puolustava poliittinen piraattiliike nousee rajoitusja valvontapyrkimyksiä vastaan. Sen ydinretoriikka joutuu myöhemmin kriisiin, kun Spotify tekee musiikin lataamisesta epämuodikasta. Netistä ei puhuta enää kyberavaruutena vaan putkistona. Lisäksi sen näkökulmat ovat peittelemättömän vasemmistolaisia, joten olisi mukava nähdä kunnollisia nettipoliittisia keskustelunavauksia myös muilta suunnilta. Markkinajohtajat luovat välineiden sijaan kaikenkattavia alustoja, jotka pitävät käyttäjät ja pikkutoimijat ruodussa. • Käyttömukavuuteen verhottu vapaudenriisto. Mikael Brunila, Kimmo Kallio, Rasmus Fleischer, Christopher Kullenberg, Hanna Nikkanen, Pontus Purokuru, Mathias Wåg, Antti Rautiainen: Verkko suljettu – Internet ja avoimuuden rajat. • Luokkaerot syvenevät ylläpitäjien ja peruskäyttäjien ja toisaalta asiantuntijoiden ja ”surffaajien” välillä. • Vastavoimana radikaali anonyymiys, jota edustaa esimerkiksi Tor-projekti. Myös esivallan ja nettikulttuurin ristiriidat ovat maassa jyrkät – esimerkiksi blogausta yritetään hillitä pakollisella viranomaisrekisteröitymisellä. toisen kontrastin länsimaihin. • WWW luo informaatiolle hierarkian, jossa yksittäisten sivustojen ja palvelinten ylläpitäjät ovat keskeisessä asemassa. 2000–2007: ”Web 2.0” • Vallankumous, jossa ”massa ottaa tuotantovälineet haltuunsa”: P2P-tiedostonjako, blogit, wikit. Käyttöliittymät alkavat piilottaa verkon fyysistä maantiedettä
Sitten tietokoneilla voitiin jo toistaa digitoitua musiikkia, näyttää valokuvia ja pyörittää videokuvaa. Kauppinen Kuvat: Michelle Dennis, Wikimedia Commons, Jukka O. Kuparikiekko pyöri kiinteästi asetettujen metallikielten päällä ja tilutteli kauniisti helähteleviä sointuja. Maailman ensimmäinen digitaalinen musiikin jakopalvelu mullisti maailman, hyvin monella tavalla. Perinteiset porrastetut julkaisupäivät eivät toimineet, ja pienemmätkin, vähemmän tunnetut yhtyeet levisivät – eivät kädestä käteen vaan koneelta koneelle – ympäri maailmaa. Kaikki tulee netistä. Viihdettä on tarjolla enemmän kuin koskaan, mutta sitä on koko ajan vähemmän omassa kädessä tai omalla koneella. Tässä sodassa on monta puolta, mutta kaikki haluavat lopulta samaa: leipää ja sirkushuveja. Perinteinen teollisuus haluaa hallita tuotteitaan kovalla kädellä, kuluttajat tahtovat kaiken niin helposti kuin mahdollista. Tämä oli tulevaisuutta! Tosin musiikin kuuntelu DOS-käyttöjärjestelmällä ja 486-tasoisella koneella ei ollut vielä kovinkaan käytännöllistä, ainakaan moniajona, sillä pelkkä MP3-purku riitti ahmimaan koneen kaikki tehot. Muistan hyvin erään artikkelini 1990-luvulta. Tietokoneet ja äänipiirit syntyivät. Mutta siinä välissä on harmaa vyöhyke, jolla intressit kohtaavat. Kauppinen, mainitut yritykset Kulttuuri ” Onko se oikeaa, jos sitä ei voi koskettaa?”. Viihdeteollisuus ei. Sen tuottajat haluavat myydä tuotteitaan mahdollisimman monelle. Ensin se oli kuparinen kiekko, joka soi myöhempien aikojen gramofonia muistuttavassa soittopelissä. 2 1 5 . Käyttäjät olivat riemuissaan. Alkoi sota, joka jatkuu yhä. Tulevaisuus meni pilveen Viihteen kuluttajat haluavat sirkushuvinsa helposti ja vaivattomasti. Testailin ohjelmia, joilla vinyylija CD-levyn pystyi digitoimaan tietokoneelle ja muuntamaan MP3-muotoon. Yhtäkkiä musiikkia ja elokuvia voitiin jakaa internetin yli hallitsemattomasti. Yksikanavaisesta piipityksestä tuli oikeaa synteettistä musiikkia. Ja niin viihdetekniikka kehittyi seuraavat sata ja rapiat vuotta jättiaskelin. Se oli samalla enne tulevasta. Asia, jota musiikkija viihdeteollisuus eivät kyenneet hallitsemaan ja haaste, johon ne eivät kyenneet vastaamaan. Jos piratismi on helpompaa kuin laillisen palvelun käyttäminen, piratismi voittaa. Keksittiin elokuvakin. Vielä palanen pilveä ja sitten ollaankin tilanteessa, jossa omalla koneella ei ole enää juuri mitään. 1 6 O lipa kerran äänilevy. Miksi. Teksti: Jukka O. Viihdeteollisuus on kuitenkin viime vuosina tsempannut kovasti. Siitä ne ongelmat alkoivat. Sitten keksittiin fonografi ja gramofoni, vahalieriöt ja sellakkalevyt. Ei siksi, Levy tyhjenee, pilvi paisuu Viihteen striimaus kasvattaa suosiotaan Suoratoisto sitä, striimaus tätä. Amigakin tukehtui ämpäreihin, mutta oli selvää, että tässä oltiin jännän äärellä. Etenkin siinä vaiheessa kun internet oli sopivan yleistynyt, joku keksi Napster-ohjelman ja Metallica hirmustui
Se vain lainataan, eikä edes mitenkään käsin kosketeltavassa muodossa. Mutta onko se oikeaa, jos sitä ei voi koskettaa. Sinänsä on kuitenkin surullista, että parhaimmat ja toimivimmat uuden aikakauden palvelut ovat itsenäisten yrittäjien luomuksia. Suoratoistopalvelut kuitenkin kasvattavat vauhdilla suosiotaan, ja perinteiset kauppakanavat ovat kummissaan. Muun muassa Deezer ja Tidal tarjoavat sille laadukkaita kilpailijoita hieman erilaisilla lähestymistavoilla ja hinnoilla, joskin Spotifyn kirjaston laajuudelle nekään eivät voi mitään. On ollut pakko keksiä tapoja, joilla kuluttajat saadaan laillisten ja luvallisten palvelujen ääreen, edes jollain hinnalla. Spotify oli ensimmäinen musiikin suoratoistopalvelu, joka teki läpimurron sekä viihdeteollisuuden että kuluttajien suuntaan. Ja jos kaupalliset suoratoistopalvelut isompien ja pienten levy-yhtiöiden ja bändien tuotantoineen eivät kiinnosta, niin ainahan on olemassa myös Soundcloud. 7 että he olisivat halunneet, vaan siksi, että on pakko. Ei vain siksi, että saitilta löytää kaikenlaista selaimessa soitettavaa, jota voi tallentaa. Spotifyn voittajaresepti näet sisälsi myös sen, että yksittäisten kappaleiden ja levyjen ostamisen sijaan kuluttaja sai maksua vastaan kuultavakseen koko Spotifyn musiikkikirjaston. Viihdettä ei enää välttämättä osteta tai omisteta. Eikä Spotify ole enää edes ainoa vaihtoehto suoratoistomusiikkipalveluksi, vaikka se onkin suosituin. Sen näkemys musiikin vaivattomasta soittamisesta käyttäjien tietokoneille, tableteille, kännyköihin ja muihin päätelaitteisiin osoittautui juuri sellaiseksi, mitä kuluttajat kaipasivat. Etenkin hifistelevimmille musiikin ystäville Tidal voi olla hyväkin vaihtoehto, sillä palvelu luukuttaa musiikkia FLAC-muodossa 1411 kilobitillä, noin nelinkertaisella tarkkuudella Spotifyyn nähden, mikä tekee musiikkikokemuksesta tarkkakorvaiselle paljon nautinnollisemman kokemuksen. Viihdebisnes ei ole osannut tai välittänyt innovoida, vaan keksiminen on jäänyt pienten ja ketterien start-upien niskoille. Uusi suosikkilevy ja tv-sarja sijaitsevat internetin tuolla puolen, josta sitä vain ladataan omalle näytölle tai telkkarille sitä mukaa kuin katsominen etenee. Iso Bisnes lähinnä yritti pitkään kampittaa niitä, kunnes oli pakko katsoa peiliin: jotain pitäisi tehdä. Ainakin se on radikaalisti vähentänyt levyjen nettiwarettamista, mihin yksikään piratismin vastainen kampanja tai nettisivujen sensurointi ei ole kyennyt. Se ei nauti varauksetonta suosiota artistien keskuudessa, mutta onko muusikoiden kannalta parempaakaan vaihtoehtoa. Poppia pilvestä Napster breikkasi ensimmäisenä musiikin digitaalisen jakelun, ja siitä lähtien musiikki on kompuroinut digitaalisen levityksen eturintamalla. Monien vaiheiden jälkeen viihteen tulevaisuus osoittautui piileskelevän pilvessä, suoratoistopalvelujen tuolla puolen. Monet yrittäjät ovat kokeilleet onneaan, kunnes Spotify-suoratoistopalvelu löysi lopulta oikean reseptin. Sitä ei säilytetä leffatai musahyllyssä, tietokoneella eikä edes MP3-soittimella. Se oli niin yksinkertainen, helppokäyttöinen ja kattava, että kuluttajat maksoivat siitä mielellään pyydetyn kohtuullisen kuukausimaksun – ja jos heikompi äänenlaatu ja mainokset olivat ok, niin sitä saattoi kuunnella ilmaiseksikin. Etenkin yksittäisten muusikoiden, DJ:iden ja muiden enemmän ja vähemmän huvikseen musisoivien artistien ja yhtyeiden suosiossa oleva palvelu tekee uusiin, erikoisempiin tekijöihin tutustumisen helpoksi
Googlen tekemien sopimusten ansiosta levy-yhtiöt voivat tunnistaa omistamansa kappaleet käyttäjien palveluun lähettämiltä videoilta ja kerätä mainostulot, minkä johdosta Youtuben käsittämättömän laaja musiikin ja musiikkivideoiden kirjasto on enemmän tai vähemmän laillinen, vaikka biisit eivät olekaan levy-yhtiöiden lähettämiä. 1 8 halutessaan myös omalle koneelleen, vaan myös siksi, että tykkäämiensä biisien ja artistien kaltaisia uusia tekijöitä löytää vaivattomasti lisää. Kun oikeuksien omistaja voi joko kerätä rahat taskuun tai estää niiden toistamisen maailmanlaajuisesti, niin vähemmän yllättäen ensin mainittu vaihtoehto on yleensä se suositumpi. Toimivampaa näkökulmaa tarjoavat viihdejätit Viaplay, HBO, Filmnet ja Netflix. Ongelmia kuitenkin riittää. Mitäpä nyt Game of Thronesia tai muita sarjoja telkkarista näyttämään. Ainakin Microsoftin, siis entisen Nokian, puhelimet näet sisältävät myös hyvän nettiradion, joka rakentaa genrevalintojen pohjalta lennosta yllättävän maistuvia radiostriimejä. Jos haluat mahdollisimman kattavan ohjelmatarjonnan, joudut maksamaan kahdesta palvelusta. TV-viihde siirtyi nettiin TV-ohjelmat ja elokuvat ovat nekin siirtyneet väkevästi nettiin, monen tahon toimesta. Yhtä ei silti voi kiistää: Youtube on laajin, kattavan ja myös visuaalisin kaikista suoratoistopalveluista. Moraalinen valinta Netflixin suurin ongelma on ehkä moraalinen. Monipuolisin on Netflix, jolla on myös laajin ohjelmavalikoima, jolta löytyy tukea niin mitä erilaisimmille mobiililaitteille kuin tietokoneillekin. Esimerkiksi erinomaisista tv-sarjoistaan tunnettu HBO ilmoitti jonkin aikaa sitten keskittävänsä pohjoismaisen jakelunsa yksinomaan omaan HBO Nordic -suoratoistopalveluunsa. On vaikea maksaa kuukausittain yhtiölle, joka ei välitä laadusta ja tekee parhaansa polkeakseen kokonaisen ammattikunnan surkeuden suohon. Youtube on silti ykkönen Useimmat suoratoistopalvelut toimivat nykyään hyvin myös kännykässä, mutta eräs kiinnostava suoratoistomuoto löytyy muun muassa Windows Phone -puhelimista. Jos palvelu antaa viihteen sijaa pelkkiä virheilmoituksia ilta toisensa jälkeen, niin onko se hintansa, saati vaivansa arvoinen. Amerikkalaislähtöinen yhtiö ei piittaa laadukkaista suomennoksista, eikä halua panostaa niihin. Se oli näet ilmainen, opensource-pohjainen suoratoistopal. Nettistriimaukseen panostavista palveluista Viaplay edustaa pohjoismaista lähestymistapaa, kun taas Filmnet on MTV:n kotimainen näkökulma. Miksi maksaa surkeasta palvelupaketista, kun saman saa helpommin piraattina netistä. Filmnet surffaa heikoimmmilla jäillä sekä pääteohjelmansa tason että tarjontansa kiintoisuuden suhteen. Saati se ihan pikkuruinen ongelma, että HBO Nordicin pääteohjelma on todettu kurjaksi. Ja näin Youtube tapaa olla hyvin monissa bileissä se suosituin musiikkilaite, siellä kun vain on mielettömästi monipuolisin valikoima niin hyvää, huonoa kuin outoakin musiikkia. HBO Nordicin palvelussa on HBO:n laatusarjoja, mutta haluatko varmasti maksaa niistä kuukausimaksua, etenkin kun muiden tuottajien elokuvien ja sarjojen tarjonta on Netflixiin verrattuna selvästi heikompi. Lisäksi Netflixiä voi katsoa yhtä aikaa usealta eri laitteelta käsin. Musiikin suoratoistopalveluista juuri Soundcloud toimiikin parhaimmin outoja yllätyksiä etsittäessä. Striimattava elokuvavuokraamo ja tv-ohjelmien tallentaminen operaattorin pilvipalveluun kuulostaa sinänsä kiinnostavalta, mutta käytännössä palvelujen kehno toteutus ja surkea toimivuus ovat toimineet lähinnä erinomaisina mainoksina laittomille palveluille. Palveluissa on sisällöltään ja käytettävyydeltään mittavia eroja. Netflixin käyttämä kääntäjäfirma tunnetaan riistäjänä, joka polkee surutta AVkääntäjiä köyhyysansaan. Osa tukee vain yhtä päätelaitetta kerrallaan, osa toimii vain tietyissä laiteympäristöissä. 2 1 5 . Ehkä juuri siksi viime vuonna lyhyesti julkisuuden valokeilassa piipahtanut piraattipalvelu Popcorn Time olikin yhtä aikaa sekä niin pelottava että kiinnostava juttu. Yksi tapa lähestyä aihetta ovat internet-operaattoreiden viihdepaketit, kuten Sonera Viihde ja Elisa Viihde, jotka kytkyttävät yhteen nettiyhteyden, digiboksin, nettivideovuokraamon ja muita paketoituja nettiviihdepaketteja. Suuri osa palvelun sisällöstä on englanninkielistä, ja suomenkielisten tekstitysten taso on välillä sitä mitä on. Ongelma vain on vähän siinä, että jos kilpailijat eivät olekaan ottaneet niskaansa samalla tapaa kritiikkiä kääntäjiltä, niin niiden ohjelmatarjonta on tuntuvasti suppeampi ja pääteohjelmat surkeita
Windowsja Mac-tietokoneilla sekä Android-mobiililaitteilla ja -mikrokonsoleilla toimiva palvelu toimii yksinkertaisuudessaan niin, että pelaajan koneelle asennetaan pelkkä pääteohjelma, joka lataa pelidataa OnLiven palvelimelta puhtaana videokuvana. Pelejä ei tarvitse asentaa lainkaan, vaan ne käynnistyvät saman tien valikosta klikattuaan. Kirjankustantajat kuitenkin pistävät yhä hanttiin, samoin sarjakuva-ala. Käyttökokemus oli Netflixin tasoa, mutta tvja elokuvatarjonta ei tietenkään kunnioittanut viihdeyhtiöiden sopimuksia ja rajoituksia. Se sopii myös oikein hyvin perheen nuoremmille – ja onhan se jotenkin kivaa pelata jotain ensin olohuoneessa telkkarilla, sitten jatkaa samaa peliä makkarissa tabletilla. Saman pääteohjelman kautta sai vaivatta kaiken viihteen, tuhmemmatkin jutut mukaan lukien. Levytilaakaan ei kulu lainkaan ja pelit latautuvat nopeasti. Mutta silti liian myöhään, sillä avoimena julkaistu ohjelmisto oli jo levinnyt. Niin erikoiselta kuin se tuntuukin, toimii täysimittaisten isojen videopelien suoratoisto hämmästyttävän hyvin. Miksi pelit sitten pitäisi striimata. Mutta siitä ei ole pakko pitää tai maksaa. 9 velu, joka haki herkkunsa internetin torrent-piraattiverkoista. Useimmissa peleissä viive on kuitenkin vain pieni tottumiskysymys. Ei ihme, että viihdebisnes sai hepulin ja alkuperäinen Popcorn Time katosi verkosta nopeasti. Entä mitä pilveen siirtyy seuraavaksi. Luultavasti on kuitenkin vain ajan kysymys, milloin kirjoja ja sarjakuvia voi lukea jostain kaupasta kuukausimaksulla. Ja tiedättekös, se oli osittain jopa ylivertainen kilpailijoihinsa verrattuna. Musiikin, tv-sarjojen, elokuvien ja pelien tuottajat ovat jo myöntäneet suoratoiston olevan yksi jakelukanava muiden joukossa. Levyt, DVD:t, Blu-rayt ja muut fyysiset tuotteet sentään edes vievät hyllytilaa, ja Steam-ostoksetkin ovat selvästi sinun. Pelistä riippuen viive pelikomennon lähettämisen ja videokuvan reagoimisen välillä on huomaamattoman vähän, tai sitten juuri häiritsevästi. OnLivessä vastaus löytyy pelikirjaston laajuudessa ja pelaamisen nopeudessa. Jos sinä vain vuokraat palvelua kuukausitasolla, niin sinulle ei jää mitään käteen. En ehkä lämpenisi aivan täysin OnLivestä ainoana pelaamisen muotona, mutta sen hyvä toimivuus, alustariippumattomuus ja mobiilius tekevät siitä erittäin hyvän vaihtoehdon. Pelaaminen sujuu ihan hiirellä ja näppäimistöllä, tai sitten joko OnLiven omalla tai yhteensopivalla pad-ohjaimella. Pelitkin striimaavat Suoratoisto on tehnyt vahvan laskeutumisen myös videopelien maailmaan, etunenässään OnLive-palvelu. Kummasta pidät enemmän. Suoratoistoviihde on tullut ollakseen ja jäädäkseen. Kaverin ei tarvitse edes omistaa peliä, kunhan kutsujalla vain on kuukausimaksullinen PlayStation Plus -tili. Suoratoistopelaaminen sujuu muuten nykyään myös Steamin kautta kodin sisäverkossa, sekä PlayStation 4 -konsolilla kavereiden kanssa. Nopeatempoiset taistelupelit ovat ongelmallisia ja ajopeleissä on pakko ennakoida kiusallisen paljon. Kuukausimaksua vastaan saa käyttöönsä koko OnLiven peruskirjaston ja lisämaksulla siihen voi synkronoida myös omistamansa Steam-pelit. Tämän voi kutsua pelaamaan omalla koneellasi verkon yli, tai sitten ottaa nettikaveri mukaan omalle koneelle ikään kuin saman koneen moninpeliin. Mutta kuka sen omistaa. Maksettaessa pinnalle nousee kuitenkin se perimmäinen kysymys: kuka viihteesi omistaa. Tai mitä sanot siinä vaiheessa, kun palvelutarjoajan sisältösopimus jostain tv-sarjasta päättyy ja se katoaa pilvestä kesken kaiken. Jos olet kerran Youtubea käyttänyt, olet jo sen pauloissa. Kaikki katoaa sillä hetkellä kun tilaus päättyy. Sitä päivää odotellessa.
CF eli ”CaPTuRe FuCKeR” ja UNiVERSUM PRoDUCTS olivat aktiivisia vuosina 1994–95. Purkkikulttuuri oli pääsääntöisesti aika paiVanha purkkihäirikkö muistelee Tarinoita BBS-alamaailmasta Ennen kuin Internet tuli kaikkien ulottuville, tietokoneharrastus eli BBS-järjestelmissä eli purkeissa. Ja pahimmillaan ne olivat kuin nykyiset keskustelufoorumit: kuppikuntaisia, aloittelijavihamielisiä lietealtaita. Koko hommahan oli oikeastaan parodiaa lamecaptureita julkaisevista elite-haxoreista. Usein pienen BBS:n pääkäyttäjä, sysop (system operator), oli itsekin iältään hädin tuskin toisella kymmenellä. Ja tietenkin haukuttiin uhriksi joutunutta lameria. Sillä tarkoitettiin tekstitiedostoa, jonka luomista varten häirikkö soitti uhrinsa BBS:ään, kutsui sysopin yksityiseen keskusteluun ja alkoi syöttää tälle pajunköyttä. Capturetiedostossa piti olla jonkinlainen leipäteksti, jossa evästettiin koko capin taustoja ja groupin kuulumisia. Meillähän oli infoteksteissä aina kauheat esittelyt meidän groupista ja sen tekemisistä, vaikka ei meillä mitään ollut. Istuimme iltaa muutaman kerran vuodessa ja teimme cappeja. ”Meitä oli oikeastaan kolmen hengen porukka Capture Fuckerin takana. 2 1 5 . Parhaimmillaan ne olivat kuin nykyiset keskustelufoorumit: leppoisia samanhenkisten ihmisten kokoontumispaikkoja. Niistä jäi sellainen mielikuva, etteivät kaappaajat olisi edes uhriensa tasolla älyllisesti”, Capture Fucker harmittelee. Tapasin anonyyminä pysyttelevän purkkihäirikön, joka intoutui muistelemaan hirmutekojaan rikosten jo vanhennuttua. Nolaus viimeisteltiin laittamalla keskustelusta taltioitu lokitiedosto yleiseen jakoon. ”Suurin osa muiden tekemistä captureistahan oli aivan hävyttömän huonoja. Tötöilyt tekstitiedostoon BBS-maailmassa syntyi ”lamecapturen” käsite. 1 10 Kulttuuri P aitsi muita käyttäjiä, myös järjestelmien ylläpitäjiä huijattiin. Monet olivat tökerön lyhyitä, vedätykset epäuskottavia, pilkat kommenteissa alakoulutasoisia. Joskus käytiin capturen julkaisun jälkeen uusintakäynnilläkin, etenkin jos uhrille oli syötetty joku troijalainen kokeiltavaksi”, CF muistelee. Yksi näitä ”peeloja” tekstitiedostoon tallentaneista oli Capture Fucker. Sehän oli sellainen alakulttuuri, että capin piti näyttää tietynlaiselta. Nettikiusaamisena tunnettu ilmiö oli voimissaan, vaikkei sillä vielä ollut erityistä nimeä. Paketissa piti tulla Asciina tehty megasiisti infofile, ehkä jopa joku pieni introkin, mikäli groupilla oli koodareita. Teksti: Matti Ouvinen Kuva: Manu Pärssinen. Universum Products oli cooliakin coolimpi!” Mistä Capture Fucker sitten sai innostuksen cappien tekemiseen. ”Niin tuo kirjoitusasu, hyvä että toit tuon yhden capin näytille, en olisi muistanut enää mitkä kirjaimet tulevat isolla ja mitkä pienellä! Tuohan oli täyttä parodiaa l33t-maailmasta, jossa kaikki piti olla jotenkin erikokoisilla kirjaimilla ja lennokkaasti kirjoitettu. ”Me halusimme tehdä todella hyviä cappeja ja samalla parodioida eliteskeneä.” Haaskalinnun haasteet ”Kohteita oli aika helppo löytää. Mutta ne ikään kuin kuului olla. Sellaista lällättelyä. Ja missä liikkui hyväuskoisia aloittelijoita, siellä purjehtivat myös raadonsyöjät näykkimässä makupaloja
Muutamat tuomitsivat capturet suoraan lapselliseksi kiusaamiseksi, toisten mielestä ne olivat usein viihdyttäviä. Nöyryyttävien cappien julkaiseminen kaiken kansan luettavaksi nyt ainakin täytti kunnianloukkauksen tunnusmerkit”, Capture Fucker pohtii. Matoa koukkuun Tärkeää oli hyvä idea. Paketissa olevaan file_id.diz’iin oli kirjoitettu kauheat määrät sitaatteja ulkomaisten ihan keksittyjen lehtien peliarvosteluista ja ties mitä. Jaettua ruutua käyttävien chattien tekemä lokitiedosto oli kammottavaa sekamelskaa, joten oli toivottavaa päästä perinteisempään rivichattiin. Julkaisin ryhmän nimissä lähinnä parodioita tavanomaisista lamecaptureista ja piraattiskenen uhoamisteksteistä, mutta sekaan mahtui myös muutama avantgardistisempi julkaisu. Otin inspiraatioksi muutamia Universum Productsin captureita ja loin valejengin nimeltä ”C00LeS WaReZ UNioN”. Sittemmin elämä vei koko Capture Fuckerina esiintyneen kolmikon kaidalle tielle, eikä yksikään ryhmän jäsenistä ole edes IT-alalla. Yksi kaapparin haaste oli uskottavan hahmon luominen. ”Värit kannatti laittaa käyttäjäasetuksista pois päältä, sillä monet split screen -chatit vaativat niiden käyttämistä, jolloin vain rivichatti oli mahdollinen. Ja monesti sieltä sai kaapattua jotain eliteskeneläisen silmin noloa muutenkin cappiin.” Myös siistin lokitiedoston saaminen oli vaikeaa. ”Kaikkea sitä tuli tehtyä…” Harva enää muistaa edes koko capture-kulttuuria saati sen pahamaineisimpia edustajia. Aikanaan kyseenalainen kunnia oli kuitenkin arvossaan: vielä uutisryhmien aikakaudella ainakin yksi asiaan liittymätön henkilö oli ”tunnustanut” olleensa Capture Fucker. Mikäli sysop istui koneellaan kyttäämässä purkin tapahtumia, ei olisi mitenkään uskottavaa paukata suoraan kutsumaan sysopia chattiin – moni sysop osaisi epäillä tuntematonta vierasta muutenkin. Viihdyttävyys tosin tuli yleensä siitä, ettei pilasoittaja ollut usein itsekään mikään ruudinkeksijä. ”Muuan sysop sulki Windows 95 -teemaisen purkkinsa, kun tekeydyimme Microsoftin edustajiksi ja pelottelimme vähän suuren korporaation oikeustoimilla. Keskiysärin lamecapture-ilmiötä on kuitenkin syyttäminen siitä, että löysin trollaamisen ilot – pari vuotta ennen kuin tiesin sille edes nimeä. Olihan siellä ware-osastolla joku Ski Or Die levityksessä sentään!” Joskus hyväuskoinen sai testattavakseen peliksi naamioidun troijalaisen. Se W95-intoiluhan syletti ihan äärettömästi DOSiin tottuneita, ja kaikki tiesivät että OS/2 olisi ollut paljon parempi, mikäli jotain graafista käyttöliittymää ehdottomasti halusi”, CF toteaa. ”Oli meillä myös sellainen humaani pseudo-troijalainen, joka sai DOSin hakemistolistauksen näyttämään siltä kuin C-asema olisi tyhjätty.” Kadutko jälkeen työs. ”Muuan sysop ajoi jonkun meidän antaman troijalaisen dos-shellissä, ja kovalevy formatoitiin livenä!” Capture Fucker hekottelee hirveitä tekojaan. 11 kallista, koska joka telealueella oli omat toimijansa. ”Välillä otettiin purkkilista käteen ja valittiin uusien purkkien osiosta joku sopivan vihreä, joka vaikutti nololta. En usko, että kovinkaan moni lopulta tajusi jutun juonta. Elettiin aikaa, jolloin varmuuskopioita ei hirveästi harrastettu, joten joltakulta saattoi mennä kaikki sileäksi häirikön vuoksi. Ja täydestähän se meni, vaikka se tiedosto oli joku naurettavan pieni exe. ”Usein kolusimme purkin viestialueita, tiedostoja ja mahdollisia verkkopelejä läpi ennen chattiin huhuilemista, ihan kuin kuka vain uuteen purkkiin tutustuva. ”Meidän vakiotroijalaisemme oli Juha Kankkunen’s Racing Challenge. Eräs näistä oli lamecaptureksi naamioitu mainos eräästä varkautelaispurkista. Jostain syystä ne Wellit pätkivät yhteyksiä ja eivät tahtoneet saada yhteyttä etenkään meidän elitejen suosimien, laadukkaampien US Robotics Courierien kanssa”, Capture Fucker kertoo virnuillen. Kiitos tästä, Capture Fucker ja kumppanit.. ”Osa niistä vedätyksistä oli ihan rikoksen tunnusmerkit täyttäviä, muut ehkä vain kiusaamiseksi luokiteltavaa. Parodiahorisonttia puskemassa Teksti: Ville-Matias Heikkilä Törmäsin lamecaptureihin ensimmäistä kertaa vuonna 1994, kun ne olivat nousseet käyttämissäni purkeissa keskustelunaiheeksi. Pidin itse ilmiötä niin hölmönä, ettei siihen oikein voinut ottaa kantaa muuten kuin trollaamalla. Kai sen kokoa jotenkin yritettiin turvottaa, että se näyttäisi uskottavammalta edes pelin demoksi”, CF naureskelee päätään pyöritellen. Mutta mitä miettii Capture Fucker 20 vuotta myöhemmin – olisiko muutama temppu saanut jäädä tekemättä. Kaappari soitti yleensä uutena käyttäjänä vieraaseen purkkiin. Ja tarvittaessa keksittiin mitä mielikuvituksellisempia syitä, miksi pitäisi päästä split screenistä rivichattiin. Yleensä jotain terminaaliohjelmaan tai johonkin protokollaan liittyvää höpönlöpöä”, CF muistelee. ”Toinen taas suunnilleen laski alleen, kun tekeydyimme tekijänoikeusjärjestön edustajiksi ja uhkasimme sulkea purkin piraattikopioiden jakelun vuoksi. ”Yksi odottamaton ongelma oli se, että peeloilla oli Telewell-modeemeja, jotka olivat melkoista kuraa. Se oli joku aivan äärettömän simppeli exe, joka formatoi kiintolevyn. Parasta huumoria sai tekeleistä, joissa capturentekijä tajuamattaan nolasi itsensä paljon pahemmin kuin ”uhrinsa”. Joskus kohteeksi valikoitui jostain purkkien messulaudoilta bongattu hönökki, joka oli tehnyt jo valmiiksi itsestään pellen”, CF kertoo. Todennäköisesti moni UNiVERSUM PRoDUCTSin uhri pääsi lopulta tietotekniikkaharrastuksessaan pidemmälle. Pääkaupunkiseudun alue oli iso ja uusia peeloja löytyi aina”, Capture Fucker muistelee
Kone on kuitenkin edelleen oiva retrolaite, koska modernien apuvälineiden avulla se on helppokäyttöisempi ja vaivattomampi kuin koskaan. Kuusnelosta hankkiessa kannattaa pitää mielessä, että kyseessä on maailman eniten valmistettu tietokone. Sillä on pelattu ja puuhattu monin tavoin, ja se on vaikuttanut vahvasti sekä demoskenen että suomalaisen pelialan syntymiseen. Pitääkö virittää internet-yhteys C64:ään, vai saako ohjelmat koneelle helpommin. Ja syystä. Tällä kokoonpanolla lähes kaikkien demojen ja pelien pitäisi toimia ongelmitta. Alkuun pääsemiseen tarvitaan vähintään C64, levyasema, lerppuja, näyttölaite sekä tarvittavat kaapelit laitteiden välille. 1 12 C 64 on tietokone, josta keski-ikäistyvät sedät juttelevat kyynel silmäkulmassa. Levyoperaatioita vauhdittava turbomoduuli on myös ehdoton. 2 1 5 . Tänään se on sekä helpompaa että haastavampaa kuin vuonna 1985. Netin kauppapaikoilla hintapyynnöt ovat usein kohtuuttomia, joten kannattaa pitää pää kylmänä ja katsella rauhassa sopivaa pakettia. Mitä pitää huomioida, jos haluat ryhtyä tänään commodoristiksi. 1541 Ultimate on käytännöllinen muistikortteja käyttävä lisälaite, jonka avulla ohjelmat voidaan ladata vaivattomasti muistikortilta koneen muistiin kasettitai levyaseman sijaan. Miten vanha sotaratsu otetaan tehokkaasti käyttöön. Teksti: Jarkko Lehti Kuvat: Sakari Leppä, Jarkko Lehti Tekniikka. Vuosien varrella demoskenekilpailujen standardikokoonpanoksi on vakiintunut C64, 1541-II-levyasema ja Action Replay -turbomoduuli. Ohjelmat kuusneloselle Mutta miten pelit ja demot saadaan internetistä lerpulle, jotta niistä voi nauttia aidossa ympäristössä. UltimaKuusnepa kisakuntoon Commodore 64 elää edelleen, vaikka koneella onkin ikää. Se ei ole mikään keräilyharvinaisuus. Onneksi nykyaikaiset lisälaitteet helpottavat tuntuvasti ohjelmien siirtämistä
IEC on Commodoren sarjaporttiliitäntä, ja uIEC oli ensimmäinen laita, joka matki 1541-levyasemaa mikrokontollerin kautta. 13 tessa on kuitenkin poikkeuksellisen hyvä 1541-levyasemamallinnus. Kun kuva on viimein saatu LCDtelevision näytölle, on aika edetä seuraavalle tasolle ja tarkistaa, miten televisio suoriutuu liikkuvasta kuvasta. Tekniseltä kannalta vanhanaikainen CRT-monitori on ehdottomasti paras vaihtoehto, mutta moni nykyään moni haluaa tilankäytöllisesti järkevämmän litteän näytön suurikokoisen putkinäytön sijaan. Chameleon osaa myös 60 hertsin tilan, mutta tällöin C64:n kuvaa ei ole tahdistettu näyttöön, mikä aiheuttaa kuvan nykimistä. Koneen liittäminen hyvään näyttöön Nykypäivän ongelmista konkreettisin on C64:lle sopivan näytön löytäminen. Vanhoille kuvaputkimonitoreille tämä ei ole kummoinenkaan ongelma, mutta nykyaikaisemmat televisiot joutuvat vaikeuksiin. Se on turbo, jolla C64:n prosessoriin saadaan lisää vauhtia. IDE64 on ehdottomasti oma suosikkini kuusnepan moderneista lisälaitteista, ja sen käyttö on tuonut vanhan koneen käytön uudelle vuosituhannelle. Sopivan kaapelin löytämisen jälkeenkin kuvanlaatu saattaa olla kelvoton, sillä moni televisio yliohjautuu videosignaalin liian korkean jännitetason takia. Turbo Chameleon 64 edustaa uutta lähestymistapaa C64-lisälaitteisiin. Yksi tämän lähestymistavan eduista on ohjelman lataaminen emuloidulta levykkeeltä ilman moduulin ja C64:n välistä kaapelia. com/2012/03/30/c64-av-cable-theoryand-practice/. Näin käytettävissä on lähes täydellinen 1541-levyasemaemulaatio, toisin kuin useissa muissa muistikorttilaitteissa. Tästä seuraa useita ongelmia. Moduulilla on lisäksi VGA-liitäntä, jolla C64:stä saadaan VGA-tasoista kuvaa. Laite voi lisäksi emuloida useita eri turbomoduuleita, ja se kelpuuttaa SD-muistikotit tiedostojen siirtoa varten. Kuusnelosen videolähdöstä saadaan sekä komposiittisignaalia että parempilaatuista S-Video-signaalia, jossa värija kuvainformaatio on erotettu toisistaan. Soveltuvia kaapeleita myydään muun muassa eBayssa. Laitteen käyttö tapahtuu komentorivityökaluilla. Laite asennetaan C64:n moduuliporttiin, ja siihen voidaan kytkeä IDE-liitännäisiä laitteita kuten CD-asema, kovalevy tai zip-asema. Moduuliporttiin kytkettävä lisälaite on näet käytännössä täydellinen C64-emulaattori, joka käyttää C64:ää lähinnä näppäimistönä, äänija grafiikkakorttina. uIEC/SD2IEC-johdannaiset laitteet emuloivat Commodoren levyasemien siirtoprotokollaa joka mahdollistaa ohjelmien lataamisen SD-muistikortilta. Kortilla on myös paikka CF-muistikortille, joka on helppokäyttöisin massamuisti IDE64:lle. IDE64 on IDE-liitäntä C64:lle. Laitteeseen voidaan siirtää tiedostot joko MicroSDkortilla tai USB-tikulla. Aiheesta voi lukea lisää Ilkka Sjöstedtin koostamasta artikkelista osoitteesta http://ilesj.wordpress. C64:n videosignaali ei ole tiukasti standardin mukainen vaan enemmän tai vähemmän sinnepäin. Käytännössä moni PC:lle tehty C64-emulaattori nykii vastaavalla tavalla. Tätä voi korjailla harrastajien tekemillä vastusvirityksillä, joilla videotaso saadaan lähemmäs standardia. 1541 Ultimate: http://www.1541ultimate.net/ Zoomfloppy: http://store.go4retro.com/zoomfloppy/ IDE64: http://www.ide64.org/ uIEC: http://store.go4retro.com/uiec-sd/ Turbo Chameleon 64: http://wiki.icomp.de/wiki/Chameleon. Toisinaan tv rajaa virkistystaajuuden tasan 50 hertsiin, kun taas eurooppalainen C64 tuottaa kuvaa 50,12 hertsin Nykyaikaisemmilla lisälaitteilla Commodore 64 vetryy ja nuortuu. uIEC/SD2IEC-laitteiden suurin ongelma on se, etteivät ne emuloi varsinaisesti 1541-levyasemaa vaan pelkästään sen latausprotokollia. Kaikki muu prosessointi tapahtuu FPGA-piirillä C64ympäristössä. Niinpä useimmat omalla turbokoodillaan lataavat pelit ja demot eivät toimi. Ohjelmien latautumista ei tarvitse enää odottaa, joten koneen käyttäminen helpottuu ja nopeutuu. Itse laite asennetaan C64:n moduuliporttiin. Kortilla on myös Mini USB -liitin, jolla C64:n voi kytkeä PC-koneeseen. Ultimate kytketään puolestaan levyasemakaapelilla tietokoneen IECeli levyasemaliitäntään. Sille ei ole signeerattua ajuria, joten 64-bittisen Windowsin käyttäjille on luvassa ylimääräistä säätöä. Sopiva hakulauseke on esimerkiksi ”commodore 64 video cable”. Chameleon osaa monta muutakin temppua. Zoomfloppy on PC:n USB:llä kytkettävä laite, johon voidaan liittää 1541-levyasema tiedostojen siirtoa varten. Tällöin IDE64:lle voi ladata ohjelmia suoraan PC:n kovalevyltä. uIEC/SD2IEC-laitteet toimivat kuitenkin hyvin yksiosaisten demojen ja pelien kanssa. Voi tosin olla vaikeaa löytää VGA-näyttöä, joka kykenee tarvittavaan 50,12 hertsin virkistystaajuuteen. Lisäksi laite emuloi useita eri turbomoduuleita ja REU-muistinlaajennosta. RF-kaapelin voi käytännössä unohtaa, sillä sen kautta kuvanlaatu oli aivan kamala jo 80-luvullakin
2 1 5 . S-Video-kaapelilla saadun kuvan laatu on monille riittävä, mutta perfektionistille se ei kelpaa alkuunkaan. Uusia virtalähteitä on helppo tehdä, sillä laite tarvitsee toimiakseen +5 ja +12 voltin jännitteet. Lisäksi käytännössä kaikki televisiot skannaavat kuvan lomitettuna kahdella pyyhkäisyllä, kun taas C64 piirtää sen kerralla. Laite muuntaa C64:n kuvan HDMI-signaaliksi, jonka televisiot kelpuuttavat huomattavasti joustavammin. Videopiirissä on paljon suunnittelemattomia ja alkujaan dokumentoimattomia ominaisuuksia, joihin moni demoskenekoodaajien hyödyntämä kikka perustuu. C64:n virtalähteen korvaaminen modernilla vaihtoehdolla on hieman mutkikkaampaa, sillä kone käyttää +5 voltin tasajännitettä ja 9 voltin vaih. Niinpä C64 on jo piirtänyt seuraavan kuvan, kun televisio vasta lukee edellistä. VIC – Video Interface Chip Näytönohjainpiiri, joka vastaa kuvan tuottamisesta. Pimentyneen koneen vika löytyykin usein juuri PLA:sta. Lisäksi siinä on reaaliaikakello ja keskeytyskäsittelijät. Markkinoilla on useita PLA-korvikkeita, joista paras lienee Thoman ”Skoe” Gieselin suunnittelema RealPLA. Niinpä C64:n vakioäänilähtö on surullisen kuuluisa ylimääräisistä surinoistaan, joita voi kuitenkin vähentää konetta virittelemällä. SID-piiriä on käytetty jopa oikeissa syntetisaattoreissa, esimerkiksi Sidstationissa, Therapsidissa, Hardsidissä ja Midiboxissa. Saadakseen täydellisen ja nykimättömän kuvan on käytettävä joko CRTmonitoria tai hankittava riittävän hyvä videoskaalain. Eri versioita on syntynyt valmistustekniikan muuttuessa, kun piirinvalmistusvaiheen saantoa on kasvatettu. Käytännössä tästä on yllättävän vähän haittaa, mutta moni televisio tuottaa algoritmeillaan hassuja artefakteja esimerkiksi demojen skrollausefekteihin. Rikkinäistä konetta ei kuitenkaan kannata hävittää, vaan se kannattaa kierrättää korjaukseen vihkiytyneelle harrastajalle. Piiri menee yllättävän usein rikki. Kuusnelonen on sen verran yleinen laite, että vikaantuneen tilalle on helppo etsiä toimiva kone. Lisäksi C64:lle on tehty midiin perustuvia syntetisaattorimoduuleita, joista ehkä merkittävimmät ovat Kerberos ja mssiah. Valitettavasti valmistusprosessin muutokset ovat vaikuttaneet myös äänipiiriin sisältyvän suotimen eli filtterin sisäisiin vastusarvoihin. PLA – Programmable Logic Array Piiri toimii logiikkaliimana C64:n erilaisten muistikokoonpanojen välissä. Commodore-fanit ovat kinanneet vuosikymmenet siitä, kumpi SID on parempi, 6581 vai 8580. Kun kuva on lopulta ruudulla, voimme paneutua käytännön asioihin: kuinka saamme netistä ladatut pelit ja demot toimimaan. CIA – Complex Interface Adapter CIA-piiri ei lue sähköposteja vaan muun muassa levyasemaa, näppäimistöä, laajennusliitäntää ja peliohjainportteja. PC-Link tulee useita tiedonsiirtotapoja, joista kätevin lienee USB-yhteys. Epämääräiset kondensaattorit lisäsivät epälineaarisuuksia filtterin toiminnassa. Jos kone ei toimi, ei missään nimessä kannata kokeilla toista konetta samalla virtalähteellä, ennen kuin on varmistanut virtalähteen toimivuuden. Aihetta on käsitelty aiemmin Skrollin nettisivulla artikkelissa Commodore-harrastajan tuskaa litteiden paneelien maailmassa. IDE64:ssä on tuki PC-Link-järjestelmälle. Lisäksi ohjeistus neuvoi käyttämään erillisiä maaja jännitelinjoja häiriöiden vähentämiseksi, mitä Commodore ei myöskään tehnyt. Tällä säästettiin tuotannossa jokunen sentti rahaa. Niitä onkin tehty esimerkiksi ulkoisten USB-IDE/SATA-sovittimen virtalähteistä vaihtamalla johto. Suurin synti maailmassa on heittää kone roskiin! 1541-II:n ja 1581:n virtalähteet ovat usein viallisia. Niinpä on vaikeaa löytää kahta täysin samoin soivaa 6581-piiriä. Ensiksi mainitusta on olemassa neljä versiota, joista myöhemmät tunnistaa piirin päälle painetusta tekstistä. Itse käytän IDE64:ää yhdessä 1541 Ultimaten kanssa ja kirjoitan d64-näköistiedostot 1541 Ultimatelle kaapelia pitkin, sillä olen liian laiska siirtämään SD-korttia koneesta toiseen. Remonttireiskan yleisimmät diagnoosit C64 kestää yllättävän hyvin ajan hammasta, mutta virtalähteiden kanssa kannattaa olla varovainen. Oikea vastaus on molemmat. Onkin on enemmän sääntö kuin poikkeus, että rikkinäinen 1541-II-levyasema herää henkiin vaihtamalla virtalähde. Lisälaite näyttää kortin sisällön ja avaa ohjelmatiedoston eli levykkeen tai kasetin näköistiedoston. Myöhemmässä vaiheessa SID suunniteltiin kokonaan uudelleen, kun valmistus siirtyi HMOS-prosessiin. Näin netistä ladatut d64-näköistiedostot voidaan nimittäin kirjoittaa näppärästi kaapelin välityksellä lerpulle. Tämä löytyy IDE64:n versiosta 4.1 lähtien. Tämä on erityisen kätevää, jos halutaan käyttää alkuperäistä 1541-levyasemaa. SD-korttipohjaisissa laitteissa riittää, että kopioi halutut tiedostot kortille. Herkkä vanhus täynnä erikoispiirejä Commodore 64:ssä on koneen iästä huolimatta lukuisia erikoispiirejä, jotka huolehtivat useista asioista. Mikä on, kun peli ei pyöri. Niiden lyhyt esittely lienee paikallaan. Tällöin myös filtterit saatiin tasapäistettyä niin, että äänet kuulostivat eri koneilla jotakuinkin samalta. PC:llä käynnistetään palvelinohjelma, jolloin PC:n kovalevyt näkyvät suoraan C64:lla. Tämä saa aikaan sen, että liike ei ole tasaista vaan nykii. Commodore ei myöskään juuri välittänyt alkuperäisestä ohjeistuksesta, jonka mukaan SID-piirin kaverina piti käyttää mahdollisimman tarkoin määriteltyjä ulkoisia kondensaattoreita. 1 14 taajuudella. SID – Sound Interface Device Legendaarinen äänipiiri, josta on olemassa kaksi merkittävää versiota: 6581 ja 8580
Lisäksi väylään on tehty erilaisia turbomoduuleita, IDE-sovitin, lisämuisti sekä muita lisälaitteita. IEC Sarjaväylä muun muassa levyasemien liittämistä varten. Siitä löytyy 8-bittinen IO-rekisteri ja erilaisia bittejä kättelyä ynnä muuta varten. Toki retrokoneeseen voi halutessaan upottaa runsaastikin rahaa, mutta peruskäyttöön sopivan koneen lisälaitteineen saa kohtuullisella panostuksella. Tämän oireita ovat heikko kuvanlaatu tai kuvan puuttuminen kokonaan. Monen koneen virtaliitin on löystynyt ja joskus jopa irronnut ajan kuluessa kokonaan. Tällöin virtakytkintä kannattaa rämpyttää edestakaisin useamman kerran ja kokeilla, herääkö kone. Tällä kokoonpanolla käytännössä kaikki demot ja pelit toimivat vaivattomasti. IDE64 maksaa noin 100 euroa. Linkkilista tiedonjanoiselle • C64-wiki: http://www.c64-wiki.com/ • Commodore 64: http://en.wikipedia.org/wiki/Commodore_64 • Commodore 64:n lisälaitteista: http://en.wikipedia.org/wiki/Commodore_64_peripherals • Commodore-tietoutta: http://www.zimmers.net/anonftp/pub/cbm/index.html • C64-ohjelmakirjasto: http://www.lemon64.com/ • Suomenkielistä tietoutta: http://www.com64.net/ • C64-demoskene: http://csdb.dk/ • C64-musiikkikokoelma: http://hvsc.de/. Sen kylkeen valitsisin 1541 Ultimate -moduulin, joka maksaa noin 130 euroa. Koneen liitännät Moduuliportti Koneen monipuolisin liitäntäväylä, johon on kytketty koneen koko 16-bittinen osoiteavaruus sekä dataväylä. Tämän portin kautta on mahdollista ottaa kone täysin haltuun ja ohittaa jopa laitteen oma prosessori. Userport IO-väylä esimerkiksi omatekoisia lisälaitteita varten. Internetistä löytyy runsaasti Commodore 64:n vianhakuohjeita aina alkuperäisiä huolto-ohjekirjoja myöten. Liitäntään on saatavilla myös kaupallisia lisälaitteita, kuten modeemeita ja sarjaporttilaajennuksia. Varaosien saatavuus voi tosin olla heikompi etenkin erikoispiirien suhteen, mutta niitäkin löytyy: jos ei muuten, niin rikkinäisistä koneista purkamalla. Tästä saadaan ulos sekä komposiittiettä S-Video-signaalit. RF Nykyaikana turha liitäntä, johon kytkettiin aikanaan tv:n antennikaapeli, että saatiin kuva televisioon. Nykyajan oma-aloitteisen korjaajan saatavilla on enemmän tietoa kuin virallisilla huoltoliikkeillä aikoinaan, joten huoltotyöt ovat suhteellisen triviaaleja, mikäli ymmärtää elektroniikan päälle. Oireilu saattaa näkyä huonona kuvanlaatuna tai jopa pimentyneenä koneena. Verkkojännitteen kanssa ei pidä leikkiä, sillä se voi olla hengenvaarallista. Video Liitäntä videomonitorille. Jos virtaliittimeen koskeminen aiheuttaa kuvassa häiriöitä, on syytä tarkistaa liittimen molemmat sukupuolet. Toisinaan jopa täysin pimentynyt kone saadaan moduulin avulla hereille, jolloin vikaa voi etsiä laitteen diagnostiikkatyökaluilla. Olen rakentanut omaan käyttööni virtalähteen vanhasta ATXvirtalähteestä ja 9 voltin vaihtojännitemuuntajasta, mutta tähän ei kannata lähteä, ellei ole täysin varma mitä tekee. Tape Liitäntä kasettiasemalle. Virtakytkinviallisia koneita on liikkeellä yllättävän paljon. Commodore 64 ei ole kallis harrastus. Moduleita voi hankkia ainakin eBaysta, ja niiden käyttöja rakennusohjeita löytyy helposti hakukoneen avustuksella. Lisäksi liitäntä toimii äänen lähtönä ja tulona. 15 tojännitettä. uIEC-laitteiden hinta vaihtelee 30 ja 90 euron välillä, mutta ne ovat pelija demokäyttöön jokseenkin turhia. Väylään voidaan kytkeä myös tulostin. Dead test cartridge on nimensä veroinen työkalu, joka kytketään moduuliporttiin. Tätä hyödyntävät muun muassa Z80, Supercpu ja Turbochameleon. Mutta mitä se maksaa. Moduuli käynnistää koneen ultimax-tilassa, jolloin normaali käynnistysrutiini ohitetaan ja C64 käynnistyy moduulin rompiiriltä. Se sopii mainiosti alkuperäisen 1541-levyaseman kaveriksi. Koneen ostamiseen on vaikea antaa hintaohjetta, mutta siistikuntoinen laite ja levyasema maksavat normaalisti alle sata euroa
”Otan esiin taikamiekkani ja valmistaudun survaisemaan sen syvälle. Digitaalista retropornoa käsiteltiin jo Skrollin numerossa 2013.3, jossa kuitenkin kaivauduttiin aiheeseen sivistyneemmin, akateemisemmin. Niin syvälle, ettet ole koskaan moista osannut kuvitellakaan.” 1970-luvun puolella kehityt MUDverkkopelit pyörivät edelleen internetin vähemmän muodikkailla seuduilla, eikä MUDsextaaminenkaan ole vielä kuollut. Puhua seksistä radiossa. Sekstaus vain on löytänyt uusia muotoja sitä mukaa kuin ihminen on keksinyt jotain uutta. Ehkä se on se miten sitä käyttää, eikä se montako pikseliä/polygonia hepissä on. Teksti: Jukka O. Olihan kuvailevien viestien kirjoittaminen toisille ihmisille modeemitai internet-yhteyden yli aikansa hitechiä. Jos peliympäristökin oli keskiaikainen fantasiamaailma, niin mikäs siinä örkkiherran paritellessa suippokorvaisen haltianeidon kanssa. Sitten joku keksi tietokoneet, tietokonepelit ja internetin. Minä ja jämäkkä sauvani. Tai ainakin toinen viesteissään väitti olevansa sellainen. Eli nyt puhutaan reilusti siitä itsestään. Ensin tulleella on ollut paras suorituskyky. Ilomme ja häpeämme oli vain meidän kahden keskinen, paitsi kun teimme sitä poikaporukalla. Kukahan mahtoi soittaa maailman ensimmäisen seksipuhelun. Virtuaaliseksin aakkoset Seksiä on ollut lähes yhtä kauan kuin ihmisiäkin. Kauppinen Pelit. Ensimmäiset pornoleffathan ovat jo 1880-luvulta, ja tulkoon todetuksi, että jo 1900-luvun alun leffat olivat todella roisia tavaraa. Siis pelasimme Sex Gamesiä ja tavoittelimme hekuman huipentumaa, high scorea. 2 1 5 . Mutta Multi User Dungeon -verkkoroolipelien maailma oli sitäkin värikkäämpää ja mielikuvituksellista. 1 16 P eliseksi on lähes yhtä vanha aihe kuin videopelit. Sekstaaminen oli tosin vähän kuin lähettäisi tuhmia tekstitai somechattiviestejä, mutta kontrolloidussa ja kohtalaisen anonyymissä ympäristössä. Toki voimme miettiä, missä vaiheessa ensimmäiset muinaismerien kalaisat esi-isämme kutivat keskenään, mutta eiköhän seksi ole ollut tärkeässä osassa elämäämme siitä lähtien kun meillä oli noin neljä raajaa ja joku tajusi, että onpas tuolla toisella aika houkuttelevat ruumiinmuodot. Pehmopornoa Varsinaisten seksipelien aikakausi alkoi 1981, kun sittemmin laadukkaista seikkailupeleistä tunnettu Sierra OnLine teki seksipelin Softporn AdvenPornopelit Näitä ei näytetä äidille K18! Tissit! Seksiä ja videopelejä! Näitä aiheita me lööppienrakentajat rakastamme lähes yhtä paljon kuin itseämme, tai pikemminkin joystickimme vatkaamista. Peleistä. Arvaatteko mitä siellä tehtiin. Nyt on aika tarttua ilotikkuun ja muistella niitä ihania aikoja, kun meitä oli vain me kaksi. Ja pelaamisesta. Varhaisen peliseksi ei ollut vielä kovinkaan visuaalista. Tämä osa ihmisestä ei olekaan juuri muuttunut sen koommin. Kauppinen Kuvat: Risto Mäki-Petäys, Jukka O
Naisille kyllä suunniteltiin jatko-osaa, mutta sille ei koskaan löydetty naispuolista käsikirjoittajaa, joka olisi halunnut luoda teinierotiikkaa naisnäkökulmasta. Vähemmän yllättäen peli sekä myi hillittömästi että aiheutti moraalista kränää. Moni ei muuten uskaltanut tilata pelkkää Softpornia pervoksi leimautumisen johdosta, joten sen kainalossa myytiin rutkasti myös muita Sierran pelejä. Pelaaja kirjoitti kahden sanan komentoja ja niistä palkittiin tekstipätkillä, jotka olivat kyllä humoristisia mutta myös lähinnä teinikomedia-leffojen tasoa. No, ei se kovin seksiä tihkuva ollut vaan lähinnä pikkutuhma tekstiseikkailu. Larryssä samaan ideaan ja tapahtumaketjuun vain ympättiin grafiikkaa. Tai pikemminkin suorana esikuvana. Seksi myi niin hyvin, että peli myi 50 000 kappaletta, eli oli aikansa superhitti. Ei edes tyylikäs, saati himoja herättävä. ”Hänen nänninsä kovettuvat!” Eikä pelaaja voinut edes vongata miehiä. 17 ture. Pelisekstaus oli tähän aikaan niin viatonta, että pelin kannessa ja mainoskuvissa porealtaassa loikoilevat henkilöt olivat kaikki Sierran työntekijöitä, mukaan lukien firman omistajat Ken ja Roberta Williams itse. Kyllä kannatti! Ja tämä kaikki pelillä, joka pohjautui täysin tekstiin. Intiaanien eturyhmät, pornon vastustajat ja naisasianaiset onnistuivat kuitenkin vain lähinnä kiihdyttämään pelin myyntiä. Myöhemmin julkaisija selitti, että koko juttu oli vain villiä seksileikkiä ja intiaanityttö oli mukana menossa omasta halustaan. Siinä sai tikku kyytiä, kun täydellä erektiolla varustautunut kenraali Custer lähestyi nuolisateen läpi toteemipaaluun sidottua intiaanityttöä tuhmat mielessään. Graafisempaa touhua löytyi jo seuraavana vuonna Atari 2600 –konsolille julkaistusta Custer’s Revengestä, joka oli maailmanhistorian ensimmäinen peli, jossa akti esitettiin graafisesti. Jälkikäteen ajateltuna enemmänkin häiritsevä. Tämäkin tosin riitti jo aikansa seksikohuun. ”Custer tulee!”. Ehkä tekijöiden olisi pitänyt etsiä tätä Regina-lehdestä. Olihan sekin pikkutuhmaa, mutta ei vieläkään pornoa. Ja pelin nimi Custer’s Revenge tuli siitä, että tytön nimi oli Revenge. Sittemmin Softporn toimi vähän paremmin tunnetun Leisure Suit Larry -seikkailun inspiraatiolähteenä. Mutta kun kerran olet nähnyt inkkaritytön paalussa, ei sitä voi enää unohtaa. Sittemmin pelistä tehtiin versio, jossa roolit vaihtuivat. Eihän Custer mikään hyvä peli ollut
Haaste Kolmossivutytöt rynnistivät peliruuduille ja jättivät esiteineihin lähtemättömän vaikutuksen. Eggman loi suomalaisen pelihistorian klassikon. Samantha Fox Strip Poker (1986) ei ollut pelinä kummoinen, vaikka sen soundtrack olikin Rob Hubbardin käsialaa. Onneksi yksi on säilynyt. Mutta hei, Samantha Fox! Ne muodot ja vihjaileva laulu – touch me, touch me, I want to feel your body. Mr. Maria Whittaker’s XMas Strip Poker (1988) ei kuitenkaan noussut klassikoksi. 1 18 Pikkutuhmaa vilauttelua Pato oli murtunut. Maria jäi kuitenkin nänninmitalla kakkoseksi, kun povipommien kuningatar, pop-laulajattarenakin kunnostautunut toinen The Sun -tyttö kaarsi videopelien hittilistojen kärkeen. Rankempaa rynkytystä Kaupalliset pelit olivat kuitenkin vain pikkutuhmia. Ja mitä Samantha edellä, sitä vuotta myöhemmin. Ja tässä hän pelasi räsypokkaa. Tosin he mätkivät yhä toisiaan suurikokoisilla teräaseilla, eivätkä megadildoilla. Nyt annettiin tikulle ja mielikuville kyytiä. Keräilijät ovat löytäneet jo satoja pornopelejä, ja luultavasti suurin osa niistä on silti kadotettu iäksi. Nimittäin genren ehdoton klassikko, Mr. Tosin salanimellä. Eggmanin luoma Helttaa Helmaan, joka kertoo Kyrpä-Karin, Pillu-Paulan, pikku herkkusuu Marjutin sekä AnaaliArton yhteisestä illanvietosta. Seksi ja tietokoneet kuuluivat kiistämättömästi yhteen. Vuosikymmenen rohkeimmassa pelimainoksessa (Barbarian, 1987) sulojaan esitteli Maria Whittaker, joka tunnettiin paremmin The Sun -lehden kolmossivun tyttönä ja yhtenä 80-luvun tissikkäimmistä glamour-malleista. Kansikuvan nostama kohu oli niin valtaisa, ettei kukaan muistanut kauhistella miekkailupelin päänkatkomisia. 2 1 5 . Ei se syyttä ole yksi parhaiten muistetuista kasaripeleistä. Kiitos.. Kuten kuvitella saattaa, Kari ei pihtaa. Strippokereita on kuitenkin tämänkin jälkeen riittänyt, ja riittää yhä. Pyh. Samantha oli jo näyttänyt kaiken tarpeellisen. Kasibittistä kotipornoa tehtiin loppujen lopuksi valtavasti. Demoskene-teoksissa vilahteli rintoja, miekkoja ja lohikäärmeitä. Rapaiset, mustavalkeat povipommikuvat olivat oikeastaan aika kamalia, mutta sitäkin kiihottavampia. Todellinen pervoilu siirtyi kädestä käteen. Kuten Barbarian II:n pornoversio, jossa taistelijoilta oli riisuttu vaatteet
Tämä on paljon hauskempaa porukalla kuin yksikään genren elokuva ikinä. 16-bitillä tunnisti jo tissin Kahdeksan bittiä muuttui kuudeksitoista ja iloittelukin muuttui värikkäämmäksi ja elävämmäksi. Party Games tiivistikin yhteen pakettiin pornopelien parhaat puolen – eli lihan herkullisen lätinän ja sosiaalisen hauskanpidon. 19 on enemmänkin osua oikeaan reikään, vaikka toisaalta Karille joka reikä on oikea reikä. Myöhempien aikojen riemukkaimmaksi vatkauspeliksi nousi Amigan Party Games, joka häikäisi uskomattomilla animaatioillaan. Tosimiehen tunnistaa kunnon erektioprosentista. Kalle-lehden legendaarinen onanoinnin SM-kilpailu on jäänyt historiaan, mutta niin ovat myös monet Party Games -kisat, jotka sopisivat tänäänkin eSports-turnauksiin. Ne kuumat nahkajumalattaret Tuhmapelien klassikoiden joukkoon lukeutuu seikkailu nahkajumalattarista. Pornofilmiltä digitoitujen animaationpätkien takia hajosi niin ranteita kuin tikkujakin.. Se kun oli tehty nimenomaan moninpeliksi, jossa vuoron perään neljä pelaajaa takoi tikkua mahdollisimman nopeasti. Olihan niitä kussakin alipelissä aika monen ruudun mittaisina, ties mistä pornoleffasta digitoituna. Uskaltanee väittää, että yhtä kiihkeää ja eläimellistä pelisekstailua ei ole sen koommin nähty. Niitä kannattaa vaikkapa googlata! Party Games näytti mihin 16 bitillä pystytään. Jos ei muuten, niin ainakin hyvien naurujen ansiosta. Sex Games oli näet kuin olympialaisten yleisurheilua, jossa piti hallita useita lajeja ja tyylejä. Nyt pärjäämiseen vaadittiin rytmiä vereen ja taktikointia – miten naaras nostetaan ilakoinnin huipulle ja saadaan huippupisteet. Tikuttaminen veti täysin vertoja Decathlonin kiihkeydelle, ja neljän eri alipelin lopputulokset olivat usein hiuskarvan varassa. Sex Gamesin yksinkertainen lumo ja toimivuus iskevät edelleen niin hyvin, että se on monilla retrolaneilla vakiopeli. ”Ja nyt panolle !!” Klassisen aikakauden pornopelien kuningas vaati kuitenkin ennen kaikkea taitoa, tarkkuutta ja rytmikästä kättä. Mutta olihan pelin klassikkoarvoon monta muutakin syytä. Sitten vain pidetään erektio jykevänä ja ohjataan kalu oikeaan paikkaan. Seikkailupelitalo Infocom oli vuonna 1986 kukkeimmillaan, ja monella tasolla nautinnollinen tarina avaruudesta hyökkäävistä avaruuden nahkaruoskajumalattarista on yksi pelihistorian veikeimmistä. Kerrontakin oli värikästä ja taitavaa, mutta ei missään vaiheessa törkyä. Bondagen jumalat olivat tyytyväisiä, kun 30-luvun pulp-scifiä pursunnut tekstiseikkailu Leather Goddeses of Phobos loitsi mielikuvituksen villimpään vauhtiin kuin 50 Shadesin pokkari konsanaan. Party Gamesin vatkaus nousi kuitenkin eeppisiin mittoihin nimenomaan kilpailullisuuden johdosta. Niitä hersyviä naurujakaan ei kuitenkaan saataisi, ellei peruspelattavuus toimisi edelleen jäykistyttävän hyvin
Niinpä peliin valmisteltiin kunnon alipeli, jossa jyystettiin ja urakoitiin ennen näkemättömän hauskasti ja perusteellisesti. Ilmiötä vauhdittivat pelitalot, jotka loivat 3D-grafiikalla toteutettuja fantasiaja animepanosimulaatioita. Yllättyykö siis kukaan siitä, että hakkerit löysivät dokumentoimattoman alipelin ja julkaisivat modin, jolla sitä pääsi pelaamaan. 2 1 5 . Myös internetin yleistyminen vauhditti ilmiötä. Pokka ei kuitenkaan pitänyt loppuun saakka, alipeli jätettiin pois mutta sitä ei poistettu pelikoodin uumenista. Second Life oli aikoinaan hämmentävän suosittu virtuaalimaailma, joka on yhä monenlaisten outoyhteisöjen nettikoti.. 1 20 Pikkutuhmasta tuli törkyä Aikansa kutakin, sanoi entinen mies, kun Eläkeläiset lauloivat: ”Seiso ei! Seiso ei!” Pornopelien kulta-aika päättyi 90-luvun puolella, kun pelit muuttuivat liiankin graafisiksi. Rockstar Gamesin päävisionääri, Sam Houser, näet oli miettinyt, että eiväthän videopelit yllä kulttuuriteoksina elokuvien ja kirjojen tasolle, jos niissä ei ole seksiä. Nettiselaimilla pelattavat nakupokerit ja muut pornahtavat pelit taas palkitsevat etsijänsä epämääräisellä nettimaineella, bannerihelveteillä ja hyvin todennäköisesti koneelle sujahtavilla haittaohjelmilla. CD-ROM-pelikehittäjät keksivät edistyneiden tietokoneja konsolipeliviihteen ystävien nauttivan FMV-peleistä, joissa tyttöjen vaatteet vähenevät, milloin irstaan suorasukaisesti, milloin viettelevämmin. Hauskasta pikkutuhmasta pelaamisesta, jonka parissa oli hauska nauraa kavereiden kanssa, tuli törkyä. Toki internetillä on hyvätkin puolensa. Konsolija tietokonepelien ulosanti ei ollut enää pelkkiä kolhoja pikseleitä, vaan elävää videokuvaa. Pornopeleistä tuli yhä vahvemmin yksin, verhojen takana nautittavaa runkkausfantasiaa. Ilman nettiä ei olisi Hot Coffeeta, tuota Grand Theft Auto: San Andreasin kuuluisaa pornokohtausta. Pelaajat tykkäsivät, Grand Theft Auto: San Andreasin ohjelmoijien laiskuus johti pelialan suurimpaan seksiskandaaliin. Osa pornopeleistä katosi sivustojen maksumuurien taakse. Man Enoughin kaltaiset videokuvalla pelehtivät treffisimulaattorit tekivät tyttöpeleistä valtavirtaa, mutta samalla todella härskit pornopelit katosivat näkymättömiin. Ja koetapa löytää jotain pornopeleihin liitettävillä hakusanoilla