syyskuuta 2026 Omalla Tuvalla alkaen kello 17.00. LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!. KESKIVIIKKO 26.8.2026 HÄMEENKYRÖ • IKAALINEN • JÄMIJÄRVI • VILJAKKALA Irtonumero 3 € N:o 35 Te ks ti ja ku va : M at ti Pu lk ki ne n KANSANJUHLA Tangoseniori 65+ -tuplavoittaja MARITA SAALIN kunniaksi Juhlistetaan yhdessä mestarillisen laulaja Marita Saalin musiikillisia saavutuksia ja nautitaan porukalla ikaalilaismuusikon taiteesta. (Varat käytetään tilaisuuden kulujen ja esiintymispalkkion kattamiseen). Järjestämme JUHLAKONSERTIN lauantaina 5. OHJELMIA ON ENNAKKOMYYNNISSÄ: Anna-Leena Pirttiniemellä, Peevi Oy:ssä, Kukkavarpukka Oy:ssä, Koiviston Kotileipomon Kahvilassa, Matti Pulkkisella sekä Marita Saalilla. Tapahtumaan myydään 20 euron hintaisia ohjelmalehtisiä
Toimintaa hänelle esittelivät Hanna Saine ja Anna Hesso lapsiensa Hillan ja Elsin kanssa. Viitanen on toiminut kuntajohtajana 15 vuotta, ja josta Ikaalisissa 4,5 vuotta. – Yhteisön palveleminen tuntuu omalta jutulta, Autio sanoo. En kokenut sitä suinkaan epäluottamuksena, mutta hyvät naurut siitä on vuosien varrella saanut. Olin menossa erääseen kokoukseen. Tässä työssä tarvitaan erittäin hyvää henkistä paineensietokykyä ja organisointikykyä. Osuus on korkein koko vuodesta 2018 lähtien toteutetun kyselysarjan aikana. Mieleeni nousee yksi jo hieman huvittava tilanne vuosikymmenen takaa. Nautin kun saan tavata kuntalaisia, vaihtaa ajatuksia ja olla läsnä. Oletko kokenut työhösi kohdistunutta epäluottamusta ja epäasiallista käytöstä. Viitanen sanoo, että hänen työssään ylivoimaisesti parasta on se, että saa tehdä töitä joka päivä kuntalaisten palveluiden ja hyvinvoinnin eteen. Kuntajohtajien mukaan työn kuormitusta lisäävät erityisesti poliittisen toimintaympäristön kiristyminen, kuntatalouden haasteet sekä suuri työmäärä suhteessa käytettävissä oleviin resursseihin. Kuntajohtajien työtyytyväisyys on noussut ennätyksellisen korkealle tasolle. Samalla aiempaa suurempi osuus kuntajohtajista arvioi kuntansa päätöksentekoilmapiirin heikentyneen kuluvan valtuustokauden aikana. Autio pitää päätöksentekoilmapiiriä Jämijärvellä hyvänä, ja roolit kunnanjohtajan ja luottamuselinten kesken ovat hänen mielestään selkeät. Tykkään tehdä työtä ihmisten parissa, tämä jos mikä ammatti on asiakaspalvelutyötä ja yhteistyötä eri toimijoiden kanssa.Viitanen pitää luottamushenkilöiden ja kaupunginjohtajan työnjakoa Ikaalisissa selkeänä. – Ylivoimaisesti paras palauttava elementti elämässäni on perhe, joka menee kaiken edelle. – Usein se voi olla jokin pieneltäkin näyttävä asia isossa kokonaisuudessa, mutta sillä voi olla valtava vaikutus yksittäisen kuntalaisen arkeen. – Työtunteja en ole laskenut vuosiin. – Kaikki päättäjät ja johtavat viranhaltijat ovat allekirjoittaneet hyvän päätöksenteon sopimuksen. Tiedot ilmenevät Kuntaliiton ja Kuntajohtajat ry:n toteuttamasta Kuntajohtajien työ 2026 -kyselytutkimuksesta. Yli kolmannes (37 prosenttia) arvioi päätöksentekoilmapiirin heikentyneen kuluvan valtuustokauden aikana, kun vastaava osuus oli vuonna 2024 vain 29 prosenttia. Sitä ennen hän oli Ruoveden kunnanjohtaja, ja työkokemusta hänellä on myös talousjohtajan ja suunnittelijan tehtävistä. Sitä ennen hän toimi vuoden verran Jämijärven kunnan hallintosihteerinä sekä talousja hallintopäällikön sijaisena. Kuntaliiton tiedotteen mukaan peräti 84 prosenttia kuntajohtajista kertoo olevansa tyytyväinen nykyiseen työhönsä. UUTISET 2 KESKIVIIKKO 26.8.2026 Kunnanjohtajat kutsuvat työtään kutsumukseksi Terhi Palonen HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, JÄMIJÄRVI. Kunnan strategia antaa hyvät suuntaviivat tulevaan, ja niin viranhaltijat kuin luottamushenkilöt ovat motivoituneita strategian toimeenpanossa, Autio sanoo. Yhteisön palveleminen on minun juttuni Jämijärven kunnanjohtaja Aku Autio kertoo kokevansa työnsä kunnanjohtajana kutsumuksena. Keskeisin haaste on varmaankin hyvän kehityksen ylläpitäminen. Vapaa-ajan puuhastelu liikkuvien lasten harrastusten parissa on myös loistavaa vastapainoa työlle, Viitanen kertoo. Osuus on hieman kasvanut vuodesta 2024, vaikka jää edelleen selvästi pandemiavuoden 2020 tasosta. – Vastaan operatiivisesta johtamisesta, ja päättäjät strategisesta johtamisesta. Kysymykseen, onko kunnassa poliittisia ristiriitoja Autio ei ota kantaa, koska se Jämijärven kunnan johtokolmikko: kunnanjohtaja Aku Autio, valtuuston puheenjohtaja Timo Sorvali ja hallituksen puheenjohtaja Samuli Aholanranta. – Kunnan talous on kääntymässä paremmille urille, ja väestöllisesti Jämijärvi on peitonnut synkät ennusteet kirkkaasti. Monissa ratkaisuissa vaikutuksia joudutaan arvioimaan jopa vuosikymmenten päähän. Hämeenkyrön kunnanjohtaja Johanna Rannanjärvi pitää suurimpina haasteina väestökehityksen, kuntatalouden pitkäjänteisen tasapainon ja elinvoiman vahvistamista. Oppia kuntajohtamiseen ei Viitasen mielestä saada koulun penkiltä, vaikka sieltä muodollinen pätevyys toki saadaan. Ajat ovat muuttuneet paljon siinä ajassa ja meitä nuoremman sukupolven naiskuntajohtajia on tullut paljon sinä aikana. – Käytännön korkeakoulu tulee työtä tekemällä. Se auttaa palautumaan. Myös epäasiallinen kohtelu, rooliristiriidat ja julkinen paine nousivat vastauksissa esiin aiempaa näkyvämmin. Aiempaa kokemusta hänellä on muun muassa eduskunta-avustajan työstä. Kyselyyn vastasi 185 kunnanja kaupunginjohtajaa eri puolilta Suomea. Ryhmänjohtajien vastuulla on sitten viedä se viesti omissa ryhmissä eteenpäin. Hyvässäkin päätöksentekoilmapiirissä on ilmennyt joskus yksittäisiä, vähemmän kypsiä pulautuksia. Vastausprosentti oli 61. Lähes neljännes vastaajista kertoo kokevansa melko tai erittäin paljon stressiä. Haluan olla siellä missä ihmisetkin. Minulla on tapana kutsua kaikkien ryhmien ryhmäjohtajat säännöllisesti koolle, jolloin käymme yhdessä heidän kanssaan valmistelussa olevia asioita läpi ja saamme heiltä myös tarvittavia jatkolinjauksia. Kunnanjohtajan näkökulmasta keskeistä on löytää tasapaino taloudellisen vastuullisuuden, palvelutason ja tulevaisuuteen investoimisen välillä. Kuntajohtajien näkemykset oman kuntansa päätöksentekoilmapiiristä ovat muuttuneet aiempaa selvästi kriittisemmiksi. Yöuniani en ole menettänyt – Olen tavoitettavissa 24/7. Jämijärven kunnanjohtaja Aku Aution mielestä mukaan kunnan tilanne vaikuttaa hyvältä. Ajattelen asiaa niin, että nämä kortit meille on nyt jaettu ja yhdessä hyvin ennakoiden valmistellaan ja tehdään kauaskantoisia elinvoimaa tukevia päätöksiä, Viitanen sanoo. Siitä periaatteesta pidän kiinni, että yhtäkään työpuhelua en hoida samalla kun astun kotiovesta sisään. – Samojen haasteiden kanssa painivat lähes kaikki Suomen kunnat. Kuva: Olli Keskinen HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, JÄMIJÄRVI. Keskinäinen vuoropuhelu on tärkeää. Hänen mielestään oma jaksaminen ei ole vain henkilökohtainen asia, vaan se vaikuttaa suoraan koko organisaation toimintaan, työilmapiiriin ja henkilöstön hyvinvointiin. Kokoussaliin astuessani minut tultiin käännyttämään ovelta sanoin, kuule neiti täällä on kuntajohtajille suunnattu kokous, nyt taidat olla erehtynyt kokouksesta. Viitanen kertoo, ettei ole menettänyt yöuniaan työasioiden takia. Kun aloittelin näissä hommissa, perinteinen kuntajohtaja taisi olla varttunut mieshenkilö. Ikaalisten kaupunginjohtaja Eeva Viitanen on käynyt tutustumassa MLL:n yhdistyksen perhekahvilaan. Valmistelutyö vie hyvinkin paljon aikaa, ja usein se aika löytyy vasta iltamyöhään, sillä päivät menevät pitkälti erilaisissa kokouksissa ja palavereissa. Myös työkykyä koskevat arviot säilyivät vahvoina: 83 prosenttia arvioi työkykynsä hyväksi. – Olen tehnyt tätä työtä jo hyvin pitkään. Kunnanhallitus ja puheenjohtajisto suhtautuvat kuitenkin jämäkästi epäasialliseen käytökseen ja se on kaiken A ja O, Autio sanoo. En kuitenkaan pidä sitä kuormittavana. Tämä on elämäntapa Ikaalisten kaupunginjohtaja Eeva Viitanen kuvailee työtään elämäntavaksi. Toiveita ja tarpeita tulee joka suunnalta, ja näiden yhteensovittaminen käytettävissä oleviin resursseihin tuo mielekästä haastetta. Ikaalisten kaupunginjohtaja Eeva Viitasen mukaan Ikaalinen kamppailee muiden kuntien kanssa samojen haasteiden eli muun muassa syntyvyyden laskun ja taloushaasteiden kanssa. Mielestäni tämä tapa on toimiva. Miten kuntasi jaksaa, kunnanjohtaja?. Autio on johtanut Jämijärven kuntaa marraskuusta 2022 alkaen. Näiden roolien pitäminen selkeänä on äärimäisen tärkeää. – Meille Ikaalisissa erityisesti Pirhan palveluverkkoratkaisut ovat tuoneet haasteita. Työntekoa helpottaa ainakin omalta kohdaltani se, että pidän huolta monipuolisella kuntoliikunnalla myös fyysisestä kunnostani
Hämeenkyrössä on paljon kiinnostavia kehityshankkeita ja mahdollisuuksia, joiden eteen haluan tehdä työtä, Rannajärvi kertoo. – Se on riittävä, vaikka tilastojen valossa palkkani on yksi Suomen matalimmista kuntajohtajien palkoista vastuiden ollessa sama. – Siksi palautumisesta täytyy pitää tietoisesti huolta. Ennakoitua pienempää ylijäämää selittävät ennakoitua suuremmat poistot sekä ostopalveluiden kustannusten nousu sosiaalija terveyspalveluissa. Se on ehkä tätä päivää. Mikäli ehdotus kelpaa lautakunnalle, kaava etenee kaupunginhallitukselle ja sen jälkeen kaupunginvaltuustolle lopullista päätöksentekoa varten. Tällä hetkellä näen itseni jatkossakin kuntajohtajatyössä, Viitanen vastaa. Samalla hän on usein myös kunnan ”kasvot” ulospäin. Keskustelua käydään kuitenkin pääsääntöisesti hyvässä hengessä ja yhteistä ratkaisua etsien. Käyntejä kirjattiin vuoden ensimmäisellä puolikkaalla yli puoli miljoonaa kappaletta. Hämeenkyrön kunnanjohtaja Johanna Rannanjärvi haki keväällä Alavuden kaupunginjohtajan virkaa. Kaava-aineisto osoittaa paikan myös kesäteatteritoiminnan vaatimille rakenteille. Ylijäämää on siis yhä riittävästi tämän velvoitteen täyttämiseksi. Pirhassa 89 prosenttia pääsee hoitoon tässä ajassa. Erityisen palkitsevaa onkin nähdä oman työn vaikutuksia kunnan kehityksessä, niin isoissa kuin pienissä asioissa. – Erilaisia näkemyksiä asioista luonnollisesti on, ja niiden kuuluukin olla osa demokraattista päätöksentekoa. – Kunnanjohtajan palkkauksesta päättää työnantaja. Ikaalisissa oloaikanani olen saanut kymmenkunta työtarjousta muualta ja headhunterit lähestyvät säännöllisesti. Kaikki ikäluokat huomioiden 85 prosenttia Pirhan suun terveydenhuollon asiakkaista pääsee hoitoon neljässä kuukaudessa. Käytännössä muutos tarkoittaa, että Erlandintie voidaan ottaa tiehuollon piiriin. Työn alla oleva kaava liittää koulualueen ja sille johtavan Erlandintien asemakaava-alueeseen. Hän pääsi valinnassa loppusuoralle, muttei saanut paikkaa. Yli 23-vuotiaista kaikki pääsevät lain mukaisesti hoitoon kolmessa kuukaudessa. Pirhalla on kontollaan 68 miljoonan euron kertyneet alijäämät, jotka tulee lain mukaan kattaa tämän vuoden loppuun mennessä. Johanna Rannanjärvi on johtanut Hämeenkyrön kuntaa pian kolme vuotta. Rannanjärven mukaan työssä täytyy ymmärtää samanaikaisesti ihmisiä, taloutta, lainsäädäntöä, aluekehitystä ja tulevaisuuden muutoksia. Olen kouluttautunut tähän, työ motivoi enkä koe tarvetta miettiä muuta. Tämän hetkisen arvion mukaan Pirhan ylijäämä on tänä vuonna 82,7 miljoonaa euroa, kun alkuperäinen arvio oli 90,1 miljoonan euron ylijäämä. Edellisen työnantajan palveluksessa olin yli 10 vuotta. Palkkaus perustuu arvioon tehtävän vaativuudesta, vastuusta ja työn määrästä, ja sen arviointi kuuluu työnantajalle. Suun terveydenhuollossa hoitoon pääsy on nopeutunut. – Luottamushenkilöt käyttävät poliittista päätösvaltaa ja viranhaltijat vastaavat valmistelusta sekä päätösten toimeenpanosta ja operatiivisesta johtamisesta. Pirhan oma tavoite on, että kaikki pääsevät hoitoon 14 vuorokaudessa. 0–22-vuotiaiden keskuudessa hoitoon tulee päästä 14 vuorokaudessa. Työssä yhdistyvät strateginen johtaminen ja käytännön arki. Pirha on yksi harvoista hyvinvointialueista, jotka ovat saamassa talouden tasapainoon tämän vuoden loppuun mennessä. – Kunnanjohtajan työ on poikkeuksellisen monipuolista ja siksi myös erittäin mielenkiintoista. Viljakkalan koulualueen kaavoitus etenee. Rannanjärvi korostaa, että työ ei aina pääty virka-aikaan, vaan asioita tulee eteen myös iltaisin ja viikonloppuisin. – Eräs varttuneempi kollega totesi humoristisesti, että osaisiko sitä enää muuta kuin kuntajohtajan työtä tehdä, kun tätä työtä tarpeeksi kauan tekee. Koulun alueella on vilkasta kesäteatteritoimintaa. Alle 23-vuotiaiden käyntejä on tämän vuoden ensimmäisellä puolikkalla kirjattu lähes 95 000 kappaletta. Kiinnostaako Jämijärven kipparia Aku Autiota hakeutua muihin pesteihin. Otan siis palkkani kiitollisuudella vastaan ja koen, että tämä työ antaa minulle paljon muutakin. Tämän vuoden ensimmäisellä puolikkaalla 0–22-vuotiaiden keskuudessa 84 prosenttia pääsi hoitoon kolmen kuukauden määräajassa. Ruokaviraston Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan liittyvässä ylitarkastajan tehtävässä hän toimi kahdeksan vuoden ajan. Alkuvuonna puoli miljoonaa käyntiä Hoitoon pääsy on pysynyt Pirhassa hyvällä tasolla. Työtään Autio pitää monipuolisena eikä lähde yksilöimään sen kuormittavuutta eikä parhaitakaan puolia. Omalta osaltani olen tällä hetkellä unelmatyössäni. Pirkanmaan hyvinvointialue (Pirha) on tekemässä tänä vuonna ennakoitua pienemmän ylijäämän. Käyntejä kirjattiin tämän vuoden ensimmäisten kuuden kuukauden aikana reilut 4 400 kappaletta. Julkisjohtajana ei voi vaatia liikoja. Toteutuessaan uusi kaava sallisi myös kevyen liikenteen väylän toteuttamisen Erlandintielle. Jämijärven kunnan johtokolmikko: kunnanjohtaja Aku Autio, valtuuston puheenjohtaja Timo Sorvali ja hallituksen puheenjohtaja Samuli Aholanranta. Nyt on kuitenkin viisi vuotta täyttymässä ja eivät jalat vieläkään kuovi. Valtio on alijäämäinen ja syömävelkaa kertyy. Esimeriksi Satakunnan hyvinvointialue on anonut lisäaikaa alijäämiensä kattamiseen. Läheiset, ulkoilu ja mielekkäät harrastukset ovat tärkeitä palautumisen kannalta. Teen ratkaisuni perhe edellä, jos sellainen tilanne eteen tulisi, Autio kertoo. Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA. Kuva: Lauri Kurki Kuva: Emmi Nissinen HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, JÄMIJÄRVI. Aution mielestä hänen työhyvinvointiinsa ja jaksamisensa auttavat parhaiten mukava työyhteisö ja johtavien päättäjien tuki. Viljakkalan koulualueen ja Erlandintien kaavoitusprosessi alkaa olla loppusuoralla. Ne kuuluvat osittain tehtävän luonteeseen, koska päätöksillä on vaikutuksia moniin ihmisiin, Rannanjärvi vastaa. Kunnanjohtaja toimii kunnan strategisena johtajana, työnantajan edustajana, talouden vastuunkantajana, elinvoiman kehittäjänä ja yhteistyön rakentajana. Kiinnostavatko uudet tehtävät Ikaalisten kaupunginjohtaja Eeva Viitasta. Pirkanmaalla lähtökohtana on siirtyä palveluiden karsimisesta niiden vakiinnuttamiseen. Osuus on hieman laskenut, sillä viime vuoden ensimmäisellä puolikkaalla määrä oli 91 prosenttia. Palkkansa riittävyyteen työn vaativuuteen ja määrään nähden Rannanjärvi ei ota kantaa. Hoitoon pääsi kolmessa kuukaudessa 97 prosenttia potilaista, kun vuosi sitten osuus oli 92 prosenttia. Palkkoihin tehdään elokuun alussa 2,27 prosentin yleiskorotus. Kriittistäkin palautetta tulee Rannanjärvi kertoo, että kunnanjohtajan työssä kohtaa väistämättä myös kriittistä palautetta ja erimielisyyksiä. En kuitenkaan ole kokenut tarvetta miettiä muuta. Käyntejä kirjattiin lähes 25 000. Myös loppuvuodelle on tiedossa taloudellisia epävarmuuksia. Pirha on selviämässä talousvelvoitteistaan VILJAKKALA. – Oli hienoa päästä valintaprosessissa pitkälle. Saman päivän aikana työpöydällä voi olla isoja investointeja, henkilöstöasioita, yritysyhteistyötä, maankäyttöä tai kuntalaisten palveluihin liittyviä kysymyksiä. Tällä hetkellä olen kuitenkin erittäin motivoitunut ja sitoutunut Hämeenkyrön kunnanjohtajan tehtävään. Yli 23-vuotiaista tämän vuoden alussa kahdessa viikossa hoitoon pääsi 85 prosenttia. UUTISET 3 KESKIVIIKKO 26.8.2026 Kunnanjohtajat kutsuvat työtään kutsumukseksi ei kuulu hänen mielestään viranhaltijoiden tehtävään. Hämeenkyrön johdossa hän ollut pian kolme vuotta. – Työnantajani suhtautuu myönteisesti perheja työelämän sovittamiseen, mitä arvostan. Vastaava nousu on tapahtunut myös yli 23-vuotiaissa. Kevyen liikenteen väylän toteuttaminen vaatii omat suunnitelmansa ja päätöksensä. Näkemykset kuuluvat demokratiaan Hämeenkyrön kunnanjohtaja Johanna Rannanjärvi kertoo olevansa tyytyväinen työhönsä. Hämeenkyrön päätöksentekoilmapiiriä Rannanjärvi luonnehtii rakentavaksi. Tilastojen mukaan hammaslääkärille pääsy on helpottunut. Tällöin vaarana on, että palveluiden ostot ylittyvät. Vuosi sitten vastaavana aikana osuus oli 79 prosenttia. – Todellisuudessa tehtävä on paljon laajempi. Terveyttäni hoidan kuntoilemalla aina kun ennätän ja tarvittaessa vaikka töiden lomassa. Rannanjärvi sanoo, että moni ajattelee kunnanjohtajan työn koostuvan lähinnä kokouksista ja päätösten valmistelusta. Vuosi sitten osuus oli 82 prosenttia. Tänään keskiviikkona kokoontuvalle Ylöjärven ympäristölautakunnalle esitetään kaavaehdotuksen hyväksymistä. Lisäksi kalliiden lääkkeiden korvaukset siirtyvät Kelalta hyvinvointialueille. Onko johtajilla halua lähteä muualle. Johtaja on kunnan kasvot ulospäin Kunnanjohtajan ja luottamuselinten keskinäistä työnjakoa Rannanjärvi pitää Hämeenkyrössä selkeänä. – Alussa arveltiin, että käyn vain ponnahtamassa Jämijärveltä seuraavaan paikkaan. Palkka on riittävä, vaikka alhaisimpia Palkkaansa Autio pitää riittävänä työn määrään nähden. Sitä ennen hän toimi neljä vuotta Soinin kunnanjohtajana
Ensin pitää kuitenkin selvittää, onko haku auki, Tapio Tienari sanoi. Terhi Palonen IKAALINEN. Kaupunginvaltuuston maanantaisessa kokouksessa etenkin hallintosäännön muutokset ja kaupungin lapsiystävällisyys puhuttivat valtuutettuja. – Sivistyslautakunta päätti, että kun hakuun vaadittavat kriteerit ovat selvillä ja siihen tarvittavat määrärahat on saatu, haku voitaisiin toteuttaa, Tapiainen sanoi. – Miksei myöskään purettua päiväkotia ole aiemmin poistettu taseesta. Kukat toi valtuutettu Esko Tapiainen. Kaupunginpuutarhurin erillinen toimivalta poistetaan, ja tehtäviä siirretään muille viranhaltijoille. Gestrin päätti keskustelun lomassa vetää ponnen pois, ja valtuusto hyväksyi päätöksen pohjaesityksen mukaan. Pirjo Berg totesi, että parhaillaan päivitetään lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma, ja siinä yhteydessä myös hakuasia olisi hyvä ottaa käsittelyyn. Vuonna 2012 puretusta Keskustan päiväkodista on ollut poistamatta noin 136 000 euroa. Tiina Salokannel totesi, ettei kukaan ole vastustamassa hakuprosessia, mutta mukaan lähtö edellyttää määrärahoja talousarvioon. Vastaisuudessa kaupunginhallituksen ja lautakuntien pöytäkirjat asetetaan nähtäville viimeistään toisena päivänä kokouksesta. Poistoja lisää myös sotekiinteistöistä aiheutuneet 52 800 euron poistot, joita ei ollut budjetoitu. 4 UUTISET KESKIVIIKKO 26.8.2026 Hallintosääntö hyväksyttiin kahden äänestyksen jälkeen. Ilmo Kallin mukaan sivistyslautakunnan vastaus aloitteeseen on täydellinen, ja kun haku aukeaa, asiaa aletaan valmistella. Ikaalisten kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina yksimielisesti kuluvan vuoden talousarvioon tehdyt muutokset. Vastaehdotukset saivat Jani Hannulalta (vvi) kannatusta. Uuden päivityksen mukaan toimialajohtajat muun muassa päättävät jatkossa henkilöstön käytöstä toimialallaan. Valtuusto hyväksyi 50 000 euron lisämääräraha talousja henkilöstöhallinnon palveluita tuottavaan yhtiöön liittymiseksi. Valtuusto kinasi hallintosäännön muutoksista ja lapsiystävällisyydestä Ikaalisten kaupunginvaltuustossa muistettiin Ukrainan itsenäisyyspäivää isolla auringonkukkakimpulla. – Olen haun kannalla, kun on sen aika. – Ikaalinen haluaa olla lapsiystävällinen kunta. – Kun valtuuston kokouskutsuaika pitenee nykyisestä neljästä kuuteen päivään, voi ilmoitusasioita ilmaantua myös kokouskutsun lähettämisen jälkeen. Servi on ruokaja puhtauspalveluja tuottava yhtiö, jonka omistavat Sastamalan kaupunki, Pirkanmaan hyvinvointialue ja Punkalaitumen kunta. Unicefiltä saadun tiedon mukaan haku ei ole tällä hetkellä auki, eikä ole päätetty, koska se seuraavan kerran järjestetään. Hallintojohtaja Jenni Alppi kertoi, että Leppäkosken osakekaupasta satuja tuloja ei ole talousarvioon kirjattu, koska päätös kaupasta ei ole vielä lainvoimainen. IKAALINEN. Lopputulos molemmissa äänestyksissä oli sama, ja äänin 18–9 esitetyt muutokset hyväksyttiin. Lautakunta oli myös todennut, että malliin sitoutuminen edellyttää määrärahojen varaamista muun muassa koordinaatiotyöhön, koulutuksiin ja kehittämistoimenpiteisiin. Valtuustossa Karoliina Löytty kertoi, että haku on käynnissä ja Ikaalisissa tulisi aloittaa hakuprosessiin valmistautuminen nyt. Nykyisillä resursseilla malliin hakeutuminen ei ole mahdollista. Olen itsekin asiasta pahoillani, koska en ole tätä huomannut. Kaupunginvaltuuston on oltava ajan tasalla hallintosäännön tilasta lainsäädännön aiheuttamista teknisistäkin muutostarpeista. Pekka Gestrin teki ponsiesityksen, että talousarvioseminaariin varataan puolitoista tuntia aikaa lapsiystävällisen kunnan asioiden selvittämiseen. Äänestyksissä voittaneiden pohjaesitysten kannalla olivat keskustan Lassi Lammi, Juha-Matti Hautamäki, Mika Hirvijoki, Ilmo Kalli, Hanna Mattila, Esko Tapiainen ja Matti Äijö, SDP:n Erja Järvinen, Reijo Leppänen, Juhana Tuomola, Tiina Salokannel ja Tapio Tienari, kokoomuksen Pirjo Berg, Mika Kyrönviita, Laura Inkeroinen ja Sonja Vuorela, vihreiden Mikko Nisukangas ja kristilisdemokraattien Hanna Vilppo. 3,1 miljoonan euron satunnainen tuotto kirjattiin nyt valtuusto päätöksellä kuluvan vuoden talousarvioon. Löytty veti pois esityksensä ja kannatti Gestrinin ponsiesitystä. Tarkatuslautakunnan puheenjohtaja, perussuomalaisten Ville Kartaslammia kiinnosti, miksei korjatussa talousarviossa ole mainittu Leppäkosken osakekaupan vaikutusta. Toivottavasti tällaisia tapauksia ei enää tule, ja jatkossa nämä asiat katsotaan tarkasti läpi, Kartaslammi totesi. Siinä esitetään, että Ikaalisten kaupunki selvittää mahdollisuudet hakeutua Unicefin Lapsiystävällinen kunta -malliin sekä sitoutuu kehittämään toimintaansa mallin periaatteiden mukaisesti. Gestrinin vastaesityksiä kannattivat VVI:n Jani Hannula ja Karoliina Löytty sekä perussuomalaisten Timo Hallia, Pia Juvela, Ville Kartaslammi, Paavo Keskiruusi, Arto Ojakoski ja Kirsi Paananen. Ilmoitusasioissa käsitellään kaupunginjohtajan tai valtuuston puheenjohtajan ajankohtaiset ja tiedotusluonteiset asiat. Löytty esitti myös työryhmän perustamista hakua varten. Lisäksi Gestrin esitti, ettei hallintojohtajalle myönnettäisi oikeutta tehdä hallintosääntöön teknisiä muutoksia. Päätös on ehdollinen niin, että raha voidaan käyttää vain, jos kaupunki myöhemmin tekee erillisen päätöksen yhtiöön liittymisestä. Se pitää kuitenkin selvittää, olemmeko jatkossa myös Unicefin lapsiystävällinen kunta. Reijo Leppäsen mukaan asiaan on hyvä palata valtuuston talousarvioseminaarissa. Uuden seutuyhtiön osakkaita olisivat Sastamalan kaupunki, Servi Oy, lkaalisten kaupunki, Parkanon kaupunki, Kihniön kunta sekä Punkalaitumen kunta. Leppäkoski Oy:n osakkeiden myynnistä saadut tulot kaupunki on sijoittanut talletustilille, ja niistä saatavien korkotuottojen arvioidaan olevan noin 85 000 euroa tänä vuonna. Äänestyksiin mentiin, kun Pekka Gestrin (vvi.) esitti vastaehdotuksena, että valtuuston esityslistalle esitetyt ilmoitusasiat jätetään hallintosäännöstä pois. Kaupunginjohtaja Eeva Viitanen kertoi, että hallintosääntöön tarvitaan päivityksiä lakimuutosten, kaupungin organisaatiomuutosten ja käytännön toiminnan takia. Esitystä kannatti Jani Hannula. Tekniset muutokset on mahdollisuus kerätä pari kertaa vuodessa paketiksi, joka käsitellään normaalissa käsittelyssä kaupunginvaltuustossa hallituksen esityksestä, Gestrin ehdotti. Sivistyslautakunta ja edelleen kaupunginhallitus olivat hyväksyneet vastauksen, jossa todettiin, että kun hakuaukeaa seuraavan kerran, sivistyslautakunta ottaa asian uudelleen käsittelyyn ja arvioi, osallistutaanko hakuprosessiin. Lisäksi lyhyitä ilmoitusasioita voi olla myös esimerkiksi kaupunginhallituksen puheenjohtajalla, toimialajohtajilla tai valtuutetuilla. Valtuuston kokouskutsun määräaika pidennetään neljästä päivästä kuuteen päivään. Tämä syö luottamusta, että meillä on poistamatta rakennuksia, joita ei ole enää ole olemassakaan. – Nyt tehdään kiireellisimmät muutokset, Äijö totesi. Kokouksen kulkua ohjaamassa Matti Äijö, Eeva Viitanen, Arto Ojakoski ja Jenni Alppi. Meillä ei ole tällä hetkellä tietoa haun kriteereistä eikä hakuajankohdasta. Siitä kertyi kaupungille kertaluonteinen noin 3,1 miljoonan euron luovutusvoitto. Poikkeusolojen ja normaaliolojen häiriötilanteiden johtamista koskevat määräykset täsmennetään, ja hallintosääntöön lisätään määräykset poikkeusolojen ja häiriötilanteiden johtoryhmästä. Teknisen toimen ja maankäytön toimivaltuuksia järjestellään uudelleen. Sonja Vuorela ihmetteli ollaanko asiassa leimaamassa nyt valtuutettuja lapsiystävällisiksi ja ei-lapsiystävilliseksi. Kaupunginjohtaja päättää puolestaan henkilöstön työtehtävien jakautumisesta ja henkilöstön siirrosta toimialojen välillä. Hallintosääntömuutoksista äänestettiin kahdesti. Uuden päivityksen mukaan kaupunginjohtaja nimeää johtoryhmän, ja kaupunginjohtajan sijaisena toimii tarvittaessa hallintojohtaja. Päivitysten tavoitteena on selkeyttää toimivallan jakoa, ajantasaistaa määräyksiä sekä tukea päätöksenteon ja hallinnon sujuvuutta. Teknisten korjausten määrittely on vaikeaa, ja voi jälkikäteen aiheuttaa tarpeettomia kädenvääntöjä, joista koituu harmia myös viranhaltijalle. Pekka Gestrinin mielestä haku vaatii valmistautumista ajoissa. Valtuusto käsitteli myös vastausta Vetovoimainen Ikaalinen -valtuustoryhmän aloitteeseen. Kaupunki yhtiöitti Toivolansaarikodin, hammashoitolan ja sote-keskuksen kiinteistöt yhdeksi yhtiöksi maaliskuun alussa. – Hallintosäännöstä päättäminen kuuluu kuntalain mukaan yksinomaan valtuustolle, eikä päätäntävaltaa voida delegoida. Pohjaesityksenä oli, että mikäli etukäteen on tiedossa ilmoitusasioita, lisätään kohta esityslistalle. Miksi äänestää asiasta, josta olemme samaa mieltä. Sivistystoimen toimivaltamääräyksiä päivitetään vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä erityisesti varhennettua oppivelvollisuutta ja erityisiä oppimisen järjestelyjä koskevissa asioissa. Kyseessä on kuitenkin laskennallinen erä, eikä järjestelyssä siirtynyt rahaa kaupungille, joten sillä ei ole vastaavaa vaikutusta kaupungin kassaan tai toiminnan tulorahoitukseen. Lapsiystävällisiä vai ei. Verotuloihin tehtiin noin 500 000 euron lisäys ja valtionosuuksiin noin 130 000 euron vähennys. Luovutusvoiton kirjaaminen parantaa kaupungin tilikauden tulosta vastaavalla euromäärällä. – En osaa sanoa, mitä on tapahtunut keskustan päiväkodin kohdalla menneinä vuosina. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti Äijö (kesk.) kertoi, että hallintosäännön päivityksiä tullaan syksyn aikana jatkamaan ja valtuustoryhmien yhteisessä palaverissa pohditaan tarkemmin niiden sisältöjä. Poistoja tehdään noin 190 000 euroa arvioitua enemmän. Hallintojohtajaa koskevaan päätökseen Gestrin jätti eriävän mielipiteen. Miten on mahdollista, että se oli poistamatta kaikki nämä vuodet. Nyt asia on korjattu, ja jatkossa poistoja tarkastellaan tarkemmin, Alppi sanoi. Valtuutetut ihmettelivät päiväkodin myöhäistä alaskirjaamista. Ilmoitusasioiden roolia ja sisältöä on syytä harkita, kun jatkossa valtuutetun aloiteja kyselyoikeussäännöksiä päivitetään Kuntaliiton malliohjesääntöön ja hyviin, tiedonkulkua tukeviin kuntakäytäntöihin peilaten, Gestrin sanoi. Vuorela kysyi. Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Esko Tapiainen kertoi, että hänelle on uusi tieto, että haku olisi avautunut
Konikallion hanke onkin hänen mielestään enemmän ongelmallinen kuin Ikaalisten muut vireillä olevan tuulivoimahankkeet. Konikallion tuulivoiman osayleiskaavan laatiminen pysähtyi Ikaalisissa, kun kaupunginhallitus päätyi viime viikon maanantaina äänestyksen jälkeen keskeyttämään kaavoituksen äänin 4–5. – Hämeenkyrön puolen kaavaan esimerkiksi lisättiin sähköasema, eli se on toteutettavissa omana kaavanaan. Hämeenkyrön kunnanvaltuusto päätti kesäkuussa hyväksyä kunnan alueelle sijoittuvan tuulivoiman osayleiskaavan, mutta tästä valitettiin Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Ikaalisten kaupungin hallintosäännön mukaan kaavoituksen keskeyttäminen on kaupunginhallituksen päätösvallassa, joten päätöksessä ei ole nokan koputtamista. Viime marraskuussa hän nimittäin äänesti tyhjää, kun kaupunginhallituksen päätettävänä oli Konikallion kaavaehdotuksen nähtäville asettaminen. Tuolloin kaavahanke eteni äänin 4–4, kun tasatilanteessa ratkaisi kaupunginhallituksen puheenjohtajan Matti Äijön (kesk.) ääni. Toki kaava olisi aivan hyvin voinut kaatua valtuustossakin, jos siitä olisivat olleet päättämässä kaikki kuntavaaleissa valitut valtuutetut. Äijö muistuttaa Konikallion hankealueen ulottumisesta kahden kunnan alueelle. Äijö arvioi, että sinne minne uusiutuvaa energiaa rakennetaan, tulee vuosien aikana muutakin toimintaa. Alueella on siis erityisiä maisemallisia ja kulttuurihistoriallisia arvoja sekä luontoarvoja. Kun marraskuussa 2011 silloinen kaupunginhallitus hyväksyi Konikalliota koskevan kaavoitussopimuksen, päätös syntyi hanketta kannattavien äänillä 6–3. Ikaalisissa puolestaan kaupunginhallitus päätti tämän viikon maanantaina keskeyttää kaavoituksen. Hallituksen päätöksessä voi sanoa osaltaan näkyvän viime keväänä käytyjen kuntavaalien tuloksen. Todettaisiinko silloin Ikaalisten saaneen Konikalliosta vain myllyjen haitat ilman verotulojen tuomaa hyötyä, vai olisiko kahdeksan Hämeenkyrön voimalaa vastustajille kuitenkin riittävästi pienempi paha kuin koko 15 myllyn hanke. Se suljettiin pois kaavaehdotuksesta palautteen takia, ja katsottiin, että pohjoinen reitti on toimivampi. Esimerkiksi Kalajoella tuulimyllyjen kiinteistöverotuotto on 3,6 miljoonaa euroa vuodessa 35–40 vuoden ajan. Hanketoimija Ilmattaren edustaja kertoi aiemmin toteutuneesta vain kuuden voimalan kokonaisuudesta, joten siihen peilaten joskus vielä voidaan nähdä myllyjen nousevan Hämeenkyrön kamaralle. Kaavoituksen jatkamisen kannalla olivat Matti Äijö, Pia Laakso (sd.), Jarkko Luokkala (sd.) ja Mirja Hanhikangas (kesk.). Ilmatar: Konikallion hanke voi toteutua vain Hämeenkyröön Näin päättäjät kommentoivat tuulikaavahankkeen keskeyttämistä. Kaikki yleisönkään edustajat tuskin olisivat tyytyneet heille varattuun hipi hiljaa pysyvien tarkkailijoiden rooliin, vaan todennäköisesti olisi kuultu ainakin aplodeja ja ehkä välihuutojakin – banderollit ja mielenosoituskulkueet voi siis säästää myöhempiin tuulivoimapäätöksiin. Jos Hämeenkyrön puolen osayleiskaava saa aikanaan lainvoiman hallinto-oikeuskäsittelyn jälkeen, hanke on Arolan mukaan toteuttamiskelpoinen niin, että vain Hämeenkyröön suunnitellut voimalat rakennettaisiin. – Tuulivoimalla, kuten kaikella rakentamisella, on tietysti aina vaikutuksia maisemaan ja ympäristöön, mutta Konikallion hankkeessa on erityisiä piirteitä, koska hanke sijoittuu valtakunnallisesti arvokkaalle harjumaisema-alueelle ja pohjavesialueen läheisyyteen. Globaalisti on linjattu, että fossiilisista luovutaan ja uusiutuvaa energiaa rakennetaan. Sähkönsiirto on suunniteltu Ikaalisten alueen kautta eli hankealueelta koilliseen suuntaan Carunan Parkano-Teiharju-voimalinjaan. Se olisi maalaiskaupungeille, jotka ovat suhteellisen lähellä keskuksia, tuhannen taalan paikka. – Harmi, että tämä meni näin päin, mutta demokratia on puhunut. – Totta kai tämä on eri tulos kuin meillä oli tavoitteena, mutta näin on päätetty, sanoo Konikallion hankkeen projektipäällikkö Helena Arola Ilmatar Energyltä. Kaavoitus keskeytyi oikeastaan niin kalkkiviivoilla kuin on mahdollista, sillä esityksenä oli kaavaehdotuksen vieminen kaupunginvaltuustolle, joka olisi sen hyväksynyt tai hylännyt. – Keskeytettiin 70 miljoonan euron hanke, josta 10 prosenttia jäisi seututalouteen. Liisa Raipala Käytiinkö Ikaalisissa viime vuonna tuulivoimavaalit. Siellä on uskoa tulevaisuuteen, Äijö sanoo. – Jos tornit rakennettaisiin ja 50 vuoden päästä on kehitetty jokin muu energiamuoto ja tornit puretaan, ei kukaan sadan vuoden päästä edes tiedä, että täällä on tuulivoimaa edes ollut. – Tämä on Ikaalisten kaupungille taloudellinen menetys. Aina on tämä mahdollisuus, ettei kaavaa hyväksytä. – Olen tähän liittyvät ajatukseni ja pohdintani tuonut esiin muun muassa vaalikonevastauksissani jo ennen vaaleja. Arola uskoo kahdeksan voimalan hankkeenkin olevan kannattava, mutta asia pitää vielä selvittää, kun tehdään tarkempia investointilaskelmia. 5 UUTISET KESKIVIIKKO 26.8.2026 HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Tämä sähkönsiirron suunta on Arolan mukaan edelleen lähtökohtana, jos Hämeenkyrön hanke toteutuu. Voittaneen esityksen kannalla olivat myös Jani Hannula (vvi), Paavo Keskiruusi (ps.), Mika Kyrönviita (kok.) ja Kirsi Paananen (ps.). Konikallion hankkeen yksi mielenkiintoinen piirre on sen sijoittuminen kahden kunnan alueelle niin, että voimaloita olisi likimain yhtä paljon kummassakin. Toimittajan kommentti. Kuitenkin voi kysyä, miten hyvin demokratia toteutui, kun ison hankkeen riitti keskeyttämään viisi valtuutettua 27:stä. Lisäksi kokoomuksesta vaalien jälkeen hallitukseen päässeet valtuutetut äänestivät nyt Konikalliota vastaan, kun kaavoitusta aloitettaessa hallituksen kokoomuslaiset kannattivat hanketta. Kuitenkin voi leikkiä ajatuksella, olisiko iso, viisi vuotta päätöksentekoelimissä kiertänyt ja laajat selvitykset vaatinut kaava tavallaan ansainnut tulla vielä valtuuston käsittelyyn, kun se oli näin loppumetreille edennyt. – Mikään ei voi olla varmaa ennen kuin päätöksentekoprosessi on käyty läpi. Konikallion hankkeen kohdalla oli järkevää katsoa, millaiseksi hanke prosessin aikana lopulta kehittyy ja millaisessa muodossa se tulee lopulliseen päätöksentekoon. Nyt oli sitten tuon lopullisen päätöksenteon hetki. – Olemme toteuttaneet kuudenkin voimalan hankkeen muutama vuosi sitten. Hallituksen päätettävänä oli, hyväksyykö se omalta osaltaan kaavaehdotuksen aineistot ja esitetäänkö kaavaa kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Vuorela toteaa tämän olleen koko ajan tiedossa. Kaupunginhallituksessa äänestyksessä voittaneen vastaesityksen kaavoituksen keskeyttämisestä teki Sonja Vuorela (kok.), jonka voi kuvailla olleen eräänlaisessa vaa’ankieliasemassa äänestyksessä. Isojoella palkattiin oma lääkäri, ja Kurikassa uskalletaan investoida. – Ympäristövaikutusten arvioinnissa toinen reittivaihtoehto oli etelän suuntaan. – Suhtaudun lähtökohtaisesti myönteisesti erilaisiin vihreän siirtymän ja uudenlaisen energiantuotannon hankkeisiin, ja mielestäni kaupungin tehtävä on edistää näiden rakentumista Ikaalisiin. Sähkönsiirto Ikaalisten kautta Hämeenkyrön puolen osayleiskaavan alueeseen kuuluu kahdeksan voimalaa, Ikaalisten puolelle voimaloita on suunniteltu seitsemää. Viisi vuotta asiaa on kehitetty ja selvityksiä on tehty, enkä yhtäkkiä löydä muuta kaavoitusta, missä asiat olisi näin perusteellisesti käyty läpi, ja hanke on kaukana asutuksesta. – Jatkovalmistelussa sitten selvinnee, missä muodossa hanke mahdollisesti jatkuu Hämeenkyrön puolella. Viime vaaleissa Ikaalisten uudeksi valtuustoryhmäksi nousi muun muassa tuulivoiman vastustamisella profiloitunut VVI-ryhmittymä, joka sai myös paikan kaupunginhallituksessa. Hämeenkyrössä kunnanvaltuusto päätti hyväksyä kaavan, joka saattaa hallinto-oikeuskierrosten jälkeen vielä saada lainvoiman. Ne näkyvät yhtä lailla, ja siirtolinjatkin rakennetaan Ikaalisten läpi. Yksi asia on kuitenkin varmaa: nyt menetettiin pitkä, värikäs, valtuutettuja jakava ja ehkä lopulta takamuksia puuduttavakin keskustelu. Nämä erityiset piirteet on tunnistettu hankkeessa laajasti muun muassa eri viranomaisten taholta. Kaupunginjohtajan alkuperäinen esitys kaupunginhallitukselle oli, että se olisi esittänyt tuulivoiman osayleiskaavan ehdotusta hyväksyttäväksi kaupunginvaltuustolle. Joka vuosi verotulo pikkuisen pienenee, mutta tulo on jatkuvaa. Kysyimme Vuorelalta, mikä ratkaisi sen, että hän nyt päätti tehdä vastaesityksen ja äänestää Konikallion osayleiskaavoituksen keskeyttämisen puolesta. Maisema, kulttuuri ja luonto painoivat vaa’assa, kun Konikallio keskeytettiin Ikaalisissa mielipiteitä herättänyt tuulivoima on poliittisessa käsittelyssä saanut yhden lopputuleman, kun kaupunginhallitus viime viikolla päätti äänin 4–5 keskeyttää kaalisten osalta Konikallion tuulivoimahankkeen osayleiskaavoituksen. – En osaa sanoa tähän vielä mitään, emme ole ehtineet miettiä, mitä seuraavaksi tehdään Ikaalisten osalta, Arola sanoo. Olen seurannut Pohjanmaan kuntia, joihin on rakennettu tuulimyllyjä. Liisa Raipala IKAALINEN. Päätöksessä korostuu se, miten iso päätösvalta on delegoitu Ikaalisten kaupunginhallitukselle, johon kuuluu yhdeksän jäsentä eli kolmannes koko valtuuston jäsenistä. – Jos Hämeenkyrön myllyt rakennetaan, osa niistä on lähempänä Vatulanharjua kuin osa Ikaalisten myllyistä. Konikallion hankkeen projektipäällikkö Ilmatar Energyltä kertoi UutisOivalle, että hanke on mahdollista toteuttaa myös vain Hämeenkyrönkin puolelle. Jokainen hanke ja sen soveltuvuus nimenomaan meille tulee kuitenkin arvioida itsenäisesti ja omana kokonaisuutenaan, ja tämän perusteella olen suhtautunut varauksellisesti tuulivoiman rakentamiseen Vatulaan, sähköpostitse työkiireidensä vuoksi vastaava Vuorela kommentoi. Vieläkö Ilmatar aikoo jollain tavalla jatkaa hanketta Ikaalisten puolella, vai oliko tämä nyt tässä Ikaalisten osalta. ”Harmillista, mutta demokratia on puhunut” Kaupunginhallituksen puheenjohtajana Matti Äijö pitää kaavoituksen keskeytymistä Ikaalisten kannalta harmillisena. Eteläistä reittiä koskevassa palautteessa oli Arolan mukaan nostettu esiin muun muassa luontoarvot. Joka tapauksessa pitää miettiä, miten sähkönsiirto pienemmästä hankkeesta olisi järkevää toteuttaa. Hämeenkyrön ja Ikaalisten alueelle sijoittuva Konikallion tuulivoimahanke ei ole edennyt hanketoimija Ilmattaren toiveiden mukaisesti. Kaikkien tehtyjen selvitysten puolesta tämä olisi omasta mielestäni ollut hyväksyttävissä. – Datakeskukset ovat yksi, mutta en lähde veikkaamaan, mitä muuta voisi rakentua. Viime vaalikaudella hanke eteni myös silloisessa ympäristölautakunnassa, joskin eriävien mielipiteiden kera
Tällä hetkellä Ranta-Niskalan kunnallistekniikan ja tiestön rakentamiseen on varattu 470 000 euroa. Kännykän avulla seurataan päivän aikana myös uutisia ja pidetään yhteyttä kavereihin. Ida Elina on kansainvälisesti arvostettu laulaja-lauluntekijä ja kanteleen uudistaja. Kaunis ihminen -konsertin tuotto ohjataan Hope-yhdistykselle. Tämä pätee myös kuntamme kulttuuriympäristöön, rakennuskulttuurin ja ilmeisesti kulttuuriin ylipäänsä. Omiin muroihin pissiminen on tunnetusti hölmöä hommaa. Vai onko kahvitauko se aika päivästä, kun voi hoitaa omia asioitaan ja olla yhteyksissä kavereihin vaikkapa illan suunnitelmista. Pop-artisti ja lauluntekijä Ilta julkaisi tämän vuoden maaliskuussa kolmannen albuminsa Jokaisen hymyn takana. Mutta se hämmennys. Rantalehto on todettu uhanalaiseksi, ja alueella on myös liito-orava-esiintymä. Lahot puut kuuluvat lehtoon. Kunnan vastaus oli, että lakisääteiset selvitykset on tehty, ja että ”rantametsää ei ole hakattu, vaan siivottu ja työ jatkuu”. Alue rajautuu Pappilanjokea ja Kyrösjärveä seurailevaan lehtoon. On myös mahdollista vastuuttaa ihmisiä enemmän itse luonnossa kulkiessaan, kuten esimerkiksi kuvan Tammisaaren Ramsholmenin vilkkaassa käytössä olevassa rantalehdossa on tehty vuosikymmenien ajan. Huolimattomat hakkuut voivat johtaa kymmenien tuhansien eurojen korvaustuomioon maanomistajalle. Muistuttaisin, että harvat kolmannen sektorin osaamista hyödyntävät hankkeet toteutuvat ylhäältä päin rakentaen. 050 554 7394 Onko kännykkä aina tarpeen. huhtikuuta 2026 ja kaikki ryhmät hyväksyivät sen. Huoli riittää. Uhanalaista luontoa tulee suojella ihmiseltä, ei toisin päin. Puhumattakaan, että konsultoitaisiin liito-oravista jotain ymmärtävää. Pitäisikö kännykät kieltää, jotta keskityttäisiin työkavereiden kuulumisiin ja yhdessäoloon. OTA YHTEYTTÄ TOIMITUKSEEN KIRJOITA MIELIPIDE Haluatko sanoa sanasi paikallisesta asiasta. Joskus pidätyskyky ei vaan enää riitä. Konsertti soi Ikaalisten kirkossa sunnuntaina 30. Ikaalisten seurakunta järjestää jo 12. Kyrön luonto ry on seurannut Ranta-Niskalan alueen hoitoa huolestuneena koko kuluneen vuoden. Neuvottelujen lopputulos esiteltiin valtuustoryhmien puheenjohtajille 14. Varavaltuutettu Ari Heiska arvostelee kaupungin johtoa siitä, että Leppäkoski Group Oy:n osakkeet olisi myyty kiireellä ja ”suhmuroiden”. Lupaja valvontavirastosta sen sijaan asia luvattiin ottaa selvityksen alle, koska vaadittua poikkeuslupaa puiden kaatamiseen ei oltu kunnasta haettu, mutta ilmeisesti lomat ja uuden organisaation käynnistäminen ovat ajaneet edelle. Liito-oravan suojelustatus on Suomessa korkea, pesäpuun tai sen lähiympäristön hävittäminen on luonnonsuojelulain nojalla ehdottomasti kielletty. Olen myös itse sekä yhdistyksen jäsenenä että valtuutettuna käynyt keskustelua alueen hoidosta vastaavien viranomaisten kanssa. Helposti puhelimen kanssa hurahtaa saman tien useampi minuutti. Kävimme kysymässä Hämeenkyrön yläkoululaisten mietteitä asiasta, ja ajatus kännykättömästä koulupäivästä sai heiltä täydellisen tyrmäyksen. En voi kuin toivottaa onnea alueelle rakentuvan 15 tontin myyntiin. Yhteistyön tulee olla aitoa. Keskustelu on ollut hämmentävää. Pikanttina yksityiskohtana mainittakoon, että keväällä kunta haki rahoitusta Ranta-Niskalan alueelle erillisen “kukkaniityn ja mikrometsän” rakentamiseen ja mainitsi Kyrön luonto ry:n yhtenä toteuttajana. Joskin kuntoarvioon ei tarvita esimerkiksi arboristin koulutusta. huhtikuuta 2026 ja hyväksyi kaupan yksimielisesti. Nykyään Sastamalasta käsin toimivan ympäristötarkastajan intresseihin tai luultavammin resursseihin ei puolestaan näytä kuuluvan alueeseen tutustuminen paikan päällä lainkaan, vaan valvonta hoidetaan edellä mainittuja lausuntoja antaneita viranhaltijoita kuullen. Valtuustoryhmien puheenjohtajat antoivat yksimielisesti kaupunginjohtajalle luvan alkaa neuvottelemaan mahdollisesta osakekaupasta yhdessä kaupungin lakimiehen kanssa. Sama ratkaisu on tehty monessa muussakin kunnassa. Toimituksella on oikeus muokata tekstiä. Konsertissa esiintyvät Ilta, Ida Elina ja Jaakko Löytty. Kirjoitusten maksimipituus on 2500 merkkiä. Jokainen voi päivittäin nähdä, kuinka kaduilla kävellään puhelin kourassa niin, ettei keskitytä mihinkään muuhun. Nyt kun ne on myyty, hän arvostelee päätöstä. Voit myös laittaa viestin tai Whatsapp -viestin numeroon 0440 820 040. Ruusuja, risuja, ehdotuksia. Kauppajonossa, lääkärin odotustilassa, paikoissa, joissa on hetkikin odottelua, suurin osa ihmisistä kaivaa puhelimen esiin. Meitä kiinnostavat kaikki seutumme asiat: ihmiset, tapahtumat, kulttuuri ja urheilu. Ketä selvitykset palvelevat, jos niiden sisältöä ei ymmärretä vaan todetut arvot nähdään pelkkinä rajoitteina. Vinkkaa meille jutunaiheesta joko sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi tai soittamalla 03 3143 3170. elokuuta kello 16. Poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yhdistys avustaa vähävaraisia ja kriisin kohdanneita lapsiperheitä. Saat yhteyden toimitukseen sähköpostilla toimitus@oivaseutu.fi, soittamalla 03 3143 3170, viestillä tai Whatsapp-viestillä numeroon 044 082 0040. Ei hätää sinänsä, muistuttelen kyllä. Nimi pitää olla toimituksen tiedossa, mutta sitä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Kerro viestissä kuvaajan nimi ja paikkakunta sekä kuvatekstiä varten tietoja kuvasta. Heiska on usein vaatinut kyseisten osakkeiden myyntiä. Kuvat voi lähettää osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. En myöskään lakkaa ihmettelemästä Hämeenkyrön kunnan tapaa myydä mielikuvia kauniista maisemista ja luonnosta, ja heti toisaalla tuhota sitä vähääkin todellisuutta, joka näitä tukisi. Jos kännykät kuitenkin pidettäisiin koko päivän ajan pois ulottuvilta, lisäisikö se nuorten yhteistä välituntituntitekemistä, kasvokkain juttelua ja ehkä liikkumistakin. Jos yksikin ryhmä olisi suhtautunut kielteisesti neuvottelutulokseen, niin osakkeiden myyntiprosessia ei olisi jatkettu, eikä kauppaa olisi viety kaupunginhallituksen päätettäväksi. Kolmas sektori on tärkeä toimija, mutta se ei ole kunnan toimia toteuttava työrukkanen. Keskeinen huolenaihe ovat olleet myös “vaaralliset puut”. LUKIJAN KUVAT Onnistuitko taltioimaan upean luontoilmiön, kauniin maiseman tai hassun hetken. Summaa korotettiin kesäkuussa 34 prosentilla vasta puoli vuotta sitten hyväksytystä budjetista. Kännyköistään he seuraavat Wilma-sovellusta, jossa näkyvät muun muassa lukujärjestys ja läksyt. Jaakko Löytty on puolestaan ensimmäisiä suomalaisia gospelmuusikoita, ja häntä pidetään Suomi-gospelin perusnimenä. Ikaalisissa puhelimien käyttö kiellettiin viime syksynä alakoululaisten lisäksi myös yläkoululaisilta. Kaupunginhallitus käsittli asian 20. kerran Kaunis ihminen-hyväntekeväisyystapahtuman. Ainakin sillä olisi voitu laskea kustannuksia jokusella eurolla. Tämä ei ole totta. Miksi ihmeessä teemme kalliita selvityksiä ja ylipäänsä koko kaavanlaadinnan pitkällistä prosessia, jos näillä ei ole mitään merkitystä reaalimaailman toimien kanssa. Palataan lopuksi vielä Ranta-Niskalaan. Tietäähän sen jokainen aikuinenkin, että vähintään kerran tunnissa tulee hamuiltua kännykkä käteen ja vilkaistua ainakin mahdolliset viestit. Osa käytöstä voi olla asioiden hoitamista, mutta isompi osa on varmasti tottumusta täyttää tyhjä hetki heti puhelimella. Osa nuorista mietti, että koska kaikilla ei ole kavereita, he voivat välitunneilla olla edes puhelimella. VINKKAA JUTUNAIHE Onko mielessäsi aihe, josta toivoisit paikallislehteesi juttua. Samaa asiaa voi pohtia vaikkapa työpaikkojen kahvipöydässä. Kaunis ihminen-konsertti kerää varoja lapsiperheille Menovinkki. Kati Lahtinen valtuutettu (vihr.) Miten Hämeenkyrössä ymmärretään uhanalaisen luonnon merkitys. Nuorilla oli kännykän tarpeellisuuteen hyviä pointteja. Väitän, että lopputulos olisi monin verroin houkuttelevampi kuin nyt koneellisesti parturoitu suora kymmenen metrin levyinen kaista. Tämä on ymmärrettävää – kunta ei luonnollisesti halua maksumieheksi, jos puu kaatuu venetrailerin päälle. Kännykkä on asia, joka herättää voimakkaita tunteita. Kyröskosken Ranta-Niskalaan ollaan rakentamassa uutta asuinaluetta. Pääsemmekö eroon puhelinten liikakäytöstä säännöillä vai omalla päätöksellä. Päätoimittaja katri.linnikko@oivaseutu.fi p. Lähetä kuva meille, niin voimme julkaista sen lukijoidemme iloksi. 6 PÄÄKIRJOITUS KESKIVIIKKO 26.8.2026 LUKIJOILTA Onko sinulla asiaa toimitukseen. Keskustan , SDP:n ja Vihreiden valtuustoryhmät Ari Heiska on vaatinut useasti osakkeiden myymistä, nyt hän arvostelee niiden myyntiä IKAALINEN. Ranta-Niskalan lehdossa kulkee jo viehättävä pieni polku, miksi tämän täydentymistä uudelle tonttialueelle ei mahdollistettu orgaanisesti. Hämeenkyrössä selvitellään parhaillaan, olisiko puhelimien käyttö syytä kieltää oppilailta päivän aikana alakoulujen lisäksi myös yläkoululla. Tänä päivänä niin moni asia on kytköksissä kännykkään, että nuorten pointteja on vaikea ohittaa. Lähetä mielipidekirjoituksesi osoitteella toimitus@oivaseutu.fi. Liitä mukaan oma nimesi ja yhteystietosi. Uhanalaista luontotyyppiä ei tarvitse eikä pidä “siivota”. Molemmillekin saattaa olla tarvetta. Yhdistykselle asiasta mainittiin siinä vaiheessa, kun hakemus jätettiin
Yritettäisiin jättää kävijöille positiivinen kuva Ikaalisista että olipa siellä paikat kunnossa. Huomionosoituksia annettiin Maamiesseuran kunniapuheenjohtajaksi kutsuttiin juhlassa Lauri Saukko. Marja Lindeman ja veljensä Matti Pukkila toivat kukkia Pukkilan Iitan perheelle. Historiikista kävi ilmi, kuinka sukupolvi vuorollaan on ottanut vastuuta toiminnasta. Hämeenkyrön Vesajärven maamiesseuran perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta ja kylätoimikunnan perustamisesta 45 vuotta. Ennen juhlaohjelmaa kirkkoherra Taneli Hassinen Hämeenkyrön seurakunnasta, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Tarja Soukko sekä lukuisat naapuriyhdistysten edustajat esittivät onnittelunsa toivottaen menestystä myös tulevaan toimintaan. Henkilöistä nimistä ei lapsen muistiin ole jäänyt kuin tietenkin Sillanpää, Ojalan Yrjö ja joku Esteri ja Oskari, joiden luona käytiin kylässä. Sillanpään Pukkilan Iita olikin todellinen henkilö Aidot Pukkilat ja heidän sukulaisiaan esittävät asettuivat samaan kuvaan. ProAgria Keskusten Liiton kultaisen ansiomerkin pitkäaikaisesta työstä saivat Seija Isomuotia, Kallepekka Osara, Matti Suni ja Olli Tarkkio, ja hopeisen ansiomerkin sai Antti Isomuotia. Puheenparsissa vilahti usein jännittävä Sikomäki. Yhteistyötä on tehty myös yli kuntarajojen. Suomen talouden kasvamiseksi on koko maan ja kaikkien ihmisten voimavarat saatava käyttöön. Tämän jälkeen siirryttiin ruokailemaan. Oletko ajatellut minkälaisen kuvan jätät itsestäsi muille. Kun teknologiat kehittyvät ja työelämä muuttuu, tarvitaan yhä enemmän paikkoja, joissa voidaan nähdä kasvotusten. Harri Isomuotia kertasi maamiesseuran ja kylätoimikunnan vaiheita historiikissa. Kylän tapahtumista oli nähtävissä lehtileikkeitä eri vuosikymmeniltä. Teija Paldanin haitarinsoitto ilahdutti yleisöä, ja yhteislauluna laulettiin Hämeenkyrön masurkka, johon Paldan oli tehnyt lisäsäkeistön Vesajärvestä. Iita on yksinäinen naisihminen eli leski ja hänellä on huollettavanaan kolme lasta. Juhlava, lämminhenkinen tilaisuus päättyi yhteisesti laulettuun Maamme-lauluun, jonka jälkeen nautittiin kakkukahvit ja vaihdettiin kuulumisia myös jo kotikylän juhliin saapuneiden kauempana asuvien ja naapuriyhdistysten jäsenien kanssa. Lindmean oli etsinyt Sillanpään novellikokoelman käsiinsä ja siellä tosiaan oli mainittu Pukkilan Iita ja kaikki hänen kolme lastaan. Satapäinen juhlayleisö täytti maamiesseurantalo Vesalan juhlasalin elokuun toisena sunnuntaina. Täällä ihmiset elää, alueella on pieniä lapsia ja eläimiä, ja jotkut ajavat moottoriajoneuvoilla. Kuva: Hanna Rajakoski. Sosiaalista kanssakäymistä ei voi korvata laitteilla. Sillanpään kokoelman novelleista Kemppasen mukulat ja Maantieltä maailmalle. Lindeman kertoi, että hän ja veljensä ovat Pukkilan Einon lapsia. Sillanpään huvilan Saavutuksen lähimpänä naapurina, kuusiaidasta Laitilan sillalle päin. Nella Kaipila katseli ihmeessään, että onko hän oikeassa elämässä ollut Marja Lindemanin ja Matti Pukkilan täti. Lähimmäinen Kiitos Hämeenkyrön kunnalle sekä erityisesti motivoituneelle ja tsemppaavalle liikunnanohjaaja-Iinalle kesän ohjatuista, erilaisista ja ilmaisista ulkotreeneistä! Eri liikuntapaikkoja käytettiin tehokkaasti hyödyksi ja erilaisia jumppia oli mistä valita. Valtion ja kuntien tulee huolehtia teistä ja muusta perusinfrastruktuurista. Puolustitte meille monille tärkeitä ja mittaamattoman arvokkaita asioita. Kohteliaaseen kanssakäymiseen kuuluu olla huomauttelematta, piikittelemättä – olla arvostelematta. Näihin mietteisiin! Eeva-Liisa Juurijärvi, kyökkiaktivisti Toivolansaaren camping-alue ei ole cruising-alue. Myllykolussa kohtasivat Matti Pukkila, Lukas Tammisto, Vilma Tala, Marja Lindeman ja etualan Nella Kaipila sekä Justiina Hautakoski. Suomen Kylät ry:n hopeisen ansiomerkin saivat Petteri Salo ja Olavi Viheroja. Molemmissa novelleissa esiintyy samoja henkilöitä. Ympyröissä ajava mielensä pahoittaja Minkähän takia sinulla on tarve ilkeillä kohdatessasi ihmisiä. Kiitokset eivät tähän lopu, vaan täytyy antaa kiitos myös Ikaalisten valtuuston kaikille päättäjille ja työntekijöille hyvästä tuloksesta tässä taloustilanteessa. Astiasto on hankittu Hämeenkyrön maatalousnäyttelyn 1959 talkootyöstä saaduilla korvauksilla. Marja Lindeman oli lukenut Enkelten suojatit -näytelmästä etukäteen ja havahtunut Pukkilan Iitan nimeen. Mekin asumme täällä ympäri vuoden 3–4 päivää / viikko. Kylätoimikunnan tehtävänä on ollut erilaisten tapahtumien järjestäminen, kuten kyläkahvilat, eriteemaiset iltamat, pikkujoulut ja äitienpäivät, joita kylällä on pidetty yli sadan vuoden ajan. Hämeenkyrön kunnan täytyisi tarjota myös talvisaikaan kertamaksullisia jumppia. Kutsua olivat noudattaneet kyläläisten lisäksi naapuriyhdistysten ja -seurojen sekä yhteisöjen edustajat. Kyllä Iita-mummulle ja Eino-isälle sekä Aili-tädille ja Eero-sedälle pitää kukat viedä. Oletko ajatellut mitä se kertoo sinusta. Seuran toiminta painottui alkuvaiheessa neuvontaja kurssitoimintaan sekä laitehankintoihin. Kunniakirjan saivat Anja Osara ja Maija-Liisa Vesa. Osa kovaakin, vaikka alueella ei saisi ajaa kuin leiriytyjät. Konikallion tuulivoimahanke on kaatunut Ikaalisten kaupunginhallituksessa. Meillä kun on kyllä tätä Luojan antamaa kauneutta yllin kyllin, mitä muilla ei ole. E. 7 LUKIJOILTA KESKIVIIKKO 26.8.2026 Napakat Miten voi pienen ihmisen mieli tulla iloiseksi, kun lukee lehdestä (UO 18.8.) pari asiaa. Valitettavasti nämä Ikaalisten ympyrät antavat ulkopaikkakuntalaisille Ikaalisista melko negatiivisen vaikutelman. Kankaanpäässä ja Ylöjärven Elon alueella esimerkiksi on näin tehty, pääsevät pienellä huolenpidolla. Ohi mennessäsi sanot jotain piikikästä. Arja Viitasaari HÄMEENKYRÖ. Vesalan merkitys kyläläisten kohtaamispaikkana on kasvanut entisestään kyläkoulun lopettamisen jälkeen 20 vuotta sitten. Tämä kolmen kuukauden kädenojennus ei lämmitä seuraavaa yhdeksää kuukautta. Vesajärvellä juhlittiin satavuotista seuratoimintaa Kuva: Harri Salonen Katariina Pylsy HÄMEENKYRÖ. Kesän ajan Myllykolussa on esitetty Enkelten suojatit -näytelmää, jonka Panu Rajala on sovittanut F. Vesalassa riitti väkeä, kun Vesajärvi juhli. Olisi hyvä jo suunnitteluvaiheessa miettiä tulevaa kunnossapitoa. Juhla aloitettiin lipunnostolla, jonka suorittivat Pekka Hakala ja Harri Salonen. Myöskään juurten merkitystä ei voi väheksyä, kun ihminen kiinnittyy johonkin alueeseen ja yhteisöön. Kaikki tämmöiset jumpat loppuivat toisen liikunnanohjaajan irtisanomiseen vuoden vaihteessa. Myllykolussa Marja Lindeman kertoi, kuinka kotona puhuttiin aina Vanajan ja Kierikkalan asioista. Marja Lindeman ei tiennyt, missä Pukkilan Iitan talo sijaitsi. Hu o m i o n o s o i t u k s e t myönnettiin vuosikymmenien aikana tehdystä talkootyöstä ja kylätoimikunnassa toimimisesta kyläyhteisön hyväksi. Mahtavaa. Olihan siitä kotona kerrottu, että Iita-mummun nimi mainitaan Sillanpään novellissa, mutta tuo maininta oli vähän unohtunut. Juhlavierailla oli tilaisuus nähdä myös osia kahden sadan hengen ruoka-astiastosta, joka on edelleen vuokrattavissa. He ovat nimeltään Eero, Eino ja Aili. Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta Lähetä napakka viestisi numeroon 044 082 0040. Hän käsitteli puheessaan maaseudun elinvoiman, toimivien teiden ja yhteisöllisyyden merkitystä. päivänä esitetyn näytelmän jälkeen selvisi, että Pukkilan Iita ei olekaan fiktiivinen henkilö. Näytelmässä Einoa esittänyt Justiina Hautakoski ihmetteli, että se Eino on ollut ihan oikeasti olemassa ja on ollut näiden Marja Lindemanin ja Matti Pukkilan isä. Seuratalo Vesala valmistui yhteistyön tuloksena kuusi vuotta seuran perustamisen jälkeen. Nobel-kirjailijan omakuvakin piirtyy huvilan herran roolissa. Osoititte konkreettisesti, että lähiluonnolla ja tulevaisuudella on paikka sydämessämme. Koskaan ei ole liian myöhäistä parantaa käytöstapojaan. Hän totesi, että maamiesseuran toiminta on muuttunut sadassa vuodessa, mutta sen ydin on säilynyt: yhteenkuuluvuuden rakentaminen ja omasta yhteisöstä huolehtiminen. Kiitos teille päätöksen takana seisseille hallituksen jäsenille. Myös Lotta Svärd Vesajärvi -kahvikupit olivat esillä. Lindeman soitti veljelleen, ja niin he lähtivät kukkapuskien kanssa Myllykoluun. Tuskin cruisailijat haluaisivat meidän tulevan heidän pihaansa ajelemaan. Rajala kertoi, että hänen appensa Toivo Ylivakeri oli aikoinaan muistellut, että hän oli leikkinyt Kemppasten ja näiden Pukkilan Iitan lasten kanssa. Yhdessä Ikaalisissa Parkanossa kaksi thaimaalaista naista ovat jo vuosia pitäneet Parkanon liikenneympyrät hyvässä kunnossa. Tervehdyssanat lausui kylätoimikunnan puheenjohtaja Tuula Viheroja, joka toimi myös juhlan juontajana. Ihminen, joka ei ole sinulle mitään pahaa tehnyt, joutuu hampaisiisi. Novellissa Kemppasen mukulat on eräänä roolihahmona rehevä Pukkilan Iita, jota Myllykolussa näyttelee Vilma Tala. Sain tiedon Panu Rajalalta, että Pukkilan Iita oli asunut Nobel-kirjailja F.E. Samoin Eeroa esittävä Lukas Tammisto totesi, että on hienoa, kun hänenkin roolihahmollaan on ollut oikea historia ja elämä. Jos haluaa kattella, voi ihan kulkea jalkaisin, pyörällä, mutta ei moottoriajoneuvoilla. Heinäkuun 15. Valitettavasti meillä ei ole tällaisia naisia. Juhlapuhujana Jouni Ovaska Juhlapuheen piti hämeenkyröläislähtöinen kansanedustaja Jouni Ovaska
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Sanajumalanpalvelus klo 10, kirkko. Metsäkestilän hiljaisuuden talo, os. Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. elokuuta, joka on Sotainvalidien Veljesliiton perustamisen vuosipäivä. Su 6.9. Vapaaehtoisten kiitollisuusgaala ja siunaaminen Ylöjärven srk-keskuksessa kaikille srk:n vapaaehtoisille. Kahvitarjoilu. Su 30.8. Iltarukous klo 18 kirkossa. Kesä on lopuillaan ja arjen askareet alkaneet itse kullakin. 03 371 5205 39200 Kyröskoski www.hautauspalvelumakipaa.fi Äitiä, mummua ja isomummua syvästi kaivaten Mirja Kyllikki MÄKILÄ o.s. Ke 2.9. Vaitniemi. Kiva Nähdä -lounas klo 10.30, srk-koti. KOTISEURAKUNNAN TAPAHTUMIA Sotainvalidien Hämeenkyrön ja Viljakkalan osasto perustettiin Koskilinnassa keväällä 1941. Iltaperhekerho klo 17–19, srk-alakerta Kohtaamispaikka lapsiperheille. Metsäkestilän kyläkirkko klo 16. Loppukesästä on monenlaista puuhaa. pe 28.8. 8 KESKIVIIKKO 26.8.2026 Jumalan kämmenellä Mitä sinulle kuuluu. JohtoSotainvalidit loivat vertaistuen. Ti 8.9. Raamatussa kerrotaan, miten äidit toivat lapsiaan Jeesuksen luokse, ja halusivat, että Jeesus siunaisi heidät. mennessä nettisivuilta, tai Laura Juutilaiselle 044 786 8066. huhtikuuta 1941 pidetyssä kokouksessa. Monessa lapsiperheessä päivähoito tai koulu on alkanut. Messu Viljakkalan kirkossa klo 13. Rakkaudella kaivaten Jukka Tero perheineen Rami perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten ja ystävien läsnä ollessa. Iltapalatarjoilu. Virsiä ja viiniä -ilta klo 18, Pukarantie 187/22. Ensimmäinen pöytäkirja vielä kateissa Sotainvalidien Hämeenkyrön ja Viljakkalan osasto perustettiin juuri Koskilinnassa sunnuntaina 20. Kaunis ihminen -konsertti klo 16 kirkossa. (Vaatteet, kengät ja astiat). – Arkistosta on löytynyt osaston ensimmäisen johtokunnan järjestäytymiskokouksen pöytäkirja, mutta ei sitä edeltäneen, samana päivänä pidetyn perustamiskokouksen pöytäkirjaa, Hannu sanoi. † YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA VILJAKKALAN SEURAKUNTAPIIRI Ke 26.8. Ti 8.9. Su 6.9. Naisia rannalla klo 18, Talo Rannalla kahvilassa. To 3.9. Ke 2.9. Ilm. Kahvimaksu 5 €. Messun jälkeen museokahvit. – Mielen järkkyminen sotakokemusten vuoksi ei riittänyt sotainvalidien jäsenyyden perusteeksi, Hannu totesi. Ti 1.9. Yli-Rautalahti * 20.9.1930 Ikaalinen † 11.7.2026 Hämeenkyrö Kun pitkän elämän elää saa, voi rauhassa uneen nukahtaa. Vähävihu o.s. Mäkelä * 20.5.1955 Ikaalinen † 10.7.2026 Ikaalinen Ei laulu lopu, se vain hiljenee Ei kukka kuole, se vain lakastuu Muisto kaunis sydämeen jää. Pe 4.9. Jumalanpalvelus ja siunaaminen klo 18. Kirkkomuskari klo 9.30, srk-alakerta. Sotainvalidien päivää on vuodesta 2016 alkaen vietetty 18. Rakkaamme Anna-Maija JANAKKA ent. Kahvitarjoilu. Kiitämme Toivolansaaren Kaislakotia Maijan hyvästä hoidosta. Ma 31.8. Reilut 85 vuotta sitten perustettu Sotainvalidien Veljesliiton Hämeenkyrön Osasto ry lakkautettiin sääntöjensä mukaisesti vuonna 2024, kun sen jäsenistön viimeinen varsinainen sotainvalidi oli kuollut. Oman veljesapujärjestön perustamisen taustalla on saattanut olla sodassa vammautuneiden tai haavoittuneiden kokemus, ettei heitä huomioitu yhteiskunnassa riittävästi. † HÄMEENKYRÖN SEURAKUNTA To 27.8. Aamurukous klo 8 kirkossa. Vertaistuen edelläkävijät Sotainvalidijärjestön jäsenyys edellytti sodassa saatua fyysistä vammaa tai sotapalveluksessa sairastumista. Hän opetti: tee toisille sitä, minkä tahtoisit heidän tekevän sinulle. Israelpiiri Torikadun Olohuoneella klo 14. Pitää poimia marjoja ja sieniä ja säilöä niitä pakkaseen tai mehuiksi ja hilloiksi. Suurkiitos Siljankodin henkilökunnalle Mirjan hyvästä hoidosta. 050 471 5898, 0400 898 392 Tunnelikuja 3, Hämeenkyrö • www.hautaustoimistoanttila.fi Valtakatu 40 p. To 27.8. Vuodesta 1944 alkaen Suomessa vietettiin vuosittain Sotainvalidien viikkoa, joka ajoittui syksyyn. Digituki klo 13, srk-koti. Sotainvalidien Veljesliitto on sotainvalidien itsensä perustama huolto-, etuja veljesjärjestö, jonka perustamiskokous pidettiin Jyväskylässä elokuussa 1940. Huomaammeko kaiken touhun keskellä pysähtyä ja kysyä ystävältä, perheenjäseneltä, naapurilta tai muulta siinä lähellä, että mitä sinulle kuuluu?Jeesus opetti, miten meidän pitäisi kohdella lähimmäisiämme. Liput 20 €. ANTTILA OY P. Sotainvalidien päivänä 2026 järjestettiin paikallisosaston syntysijoilla seuratalo Koskilinnassa Kyröskoskella pienimuotoinen tilaisuus, jossa osaston viimeisenä puheenjohtajana toiminut Jouko Hannu kertoi sotainvalidien järjestäytymisestä ja toiminnasta sotien jälkeisinä vuosikymmeninä. Pe 28.8. Lämmin kiitos osanotosta. Iltapalatarjoilu. Lähimmäisen sunnuntain messu Kurjenmäellä klo 10, Mätäsniemi ja Messi. Ilta, Ida Elina ja Jaakko Löytty. – Paikallisia osastoja alettiin perustaa hyvin pian talvisodan päättymisen jälkeen, Hannu kertoi. Kun kaikki on valmista, tehty työ, on edessä rauhaisa yö. Päiväraamattupiiri klo 13.30, srk-koti. Lähetyspiiri Karhen srk-kodissa klo 18. Raamattuja rukouspiiri klo 19 Vanhassa Pappilassa. Tulossa: La 5.9. Majakka-kahvila Majakassa klo 10–12. Seurakunnan kahvitori klo 12, Huopion torilla. viiden euron pussipäivät srk:n kirpparilla klo 10–13. Joku on ehkä aloittanut uuden harrastuksen tai jatkaa kesätauolle jäänyttä harrastusta. Ma 31.8. Su 30.8. Avoin perhekerho klo 10–12, srk-alakerta. Ari Aleksi ja Tuomas Marita Jenna ja Mona perheineen muut sukulaiset ja ystävät Lämmin kiitos osanotosta. Vapaaehtoisten siunaaminen. † JÄMIJÄRVEN KIRKKOALUE Ke 26.8. – Sotainvalidien Veljesliitto ja sen paikallisosastot ovat olleet sotien jälkeisen Suomen jälleenrakennuksen tärkeimpiä runkopuita, Hannu sanoi. Su 30.8. Su 6.9. Messu klo 13 kirkossa, Vepsäläinen, Ketola. Hannu kuvaili sotainvalidien olleen edelläkävijöitä vertaistuessa, joka terminä on keksittyy vasta paljon myöhemmin. Gaala klo 16.30. Opetuslapset ajattelivat, että Jeesuksella olisi • Hautaustoimisto • kukkasidonnat • pitopalvelu A. Sitten haravoidaan, ja valmistaudutaan kuka milläkin tavalla talven tuloon. Iltarukous klo 18 kirkossa. Lauluja lähetysilta klo 18 seurakuntakodilla, Henttinen, Ketola. ja la 5.9. Kahvit. Poikeluksentie 1622. Aamurukous Isopappilassa klo 8 on kaikille avoin. Iltaperhekerho Luhalahden kirkossa klo 17–19. † IKAALISTEN SEURAKUNTA Ke 26.8. Avoin perhekerho klo 10– 12, srk-alakerta. Hämeenkyrön Sanomissa julkaistu kutsu perustamiskokoukseen kertoo, että kokous pidettiin sunnuntaina 20.4.1941 kello 15. Wegeliuksenkatu 5
Jäsenmäärä on vaihdellut vuosien ja vuosikymmenten mittaan muun muassa siksi, että jäsenyys Sotainvalidien Veljesliiton paikallisosastossa on määräytynyt asuinpaikan mukaan. Hän kuunteli, auttoi ja siunasi. Jokaisella on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi. Jeesus paransi, auttoi, kuunteli ja siunasi. Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni.” Jeesuksella oli aikaa kysyä: mitä sinulle kuuluu. 9 ELÄMÄNMENO KESKIVIIKKO 26.8.2026 Perheuutiset AURINKO Ke nousee 6.02 laskee 20.55 To nousee 6.04 laskee 20.51 Pe nousee 6.07 laskee 20.48 La nousee 6.10 laskee 20.45 Su nousee 6.12 laskee 20.42 Ma nousee 6.15 laskee 20.39 Ti nousee 6.17 laskee 20.36 KYRÖSJÄRVI Kyrösjärven pinnan korkeus tiistaina +83.71 m. Kuollut: Terttu Anneli Markkula 88. Anja ja Detlev Lukijan kuvassa oltiin soutelemassa Kallioistenselällä, ei Kallionselällä, kuten viime viikon UutisOivassa virheellisesti kerrottiin (UO 19.8.) UutisOivassa 12.8.2026 kerrottiin virheellisesti, että Hämeenkyrön kunta on myynyt Teollisuustalon Jouni Järviselle. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.” Jeesus otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä.Lapset olivat Jeesukselle tärkeitä, ja hän jopa asetti lapsen meille esikuvaksi: ”Ellette tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.” Jeesus liikkui tavallisten ihmisten keskellä – keskellä arkea. Ajankohdan pitkän ajan keskiarvo +83.61 m. Ajankohdan alaraja +83.30 m. Arkistomateriaalin järjestämisessä ja läpikäynnissä riittää työtä. Jouko Hannu on tekemässä paikallisosaston 83 vuotta kestäneestä taipaleesta historiikkia. HÄMEENKYRÖ Kastettu: Hertta Eveliina Murtola. Muitakin, myös poliittisia, syitä saattoi olla. Paikallisosaston arkisto, samoin kuin sotainvalidien sairaskoti Honkalasta pelastetun kirjaston merkittävin osa on nyt sijoitettuna Koskilinnaan, mistä Rauno Hakala on tarjonnut niille tilan. IKAALINEN Kastetut: Saima Serafiina Marjamäki ja Samuel Richard Allan Faltin. Juoksutusmäärä maanantaina 24 m 3 /s. kunnan kokous alkoi pöytäkirjan mukaan kello 16.30. Jeesus huolehti omasta äidistään Mariasta vielä ristillä riippuessaan ja pyysi opetuslastaan huolehtimaan hänestä. Koskilinnan avajaisia oltiin vietetty vain muutamaa kuukautta aiemmin, joulukuun lopussa 1940. Sen huomatessaan Jeesus närkästyi ja sanoi heille: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkääkä estäkö heitä. Kuollut: Irja Annikki Rintamaa 97. Riitta Jokihaara Ikaalisten seurakunnan lastenohjaaja. Muiden veteraaniliittojen jäseniksi eivät läheskään kaikki liittyneet. – Suurimmillaan osaston jäsenmäärä on ilman muuta ollut kolmenumeroinen, mutta tarkkaa lukua voi olla mahdoton selvittää, Hannu totesi. Historiikkia kokoava Hannu pyrkii laatimaan paikallisosastossa jäseninä olleista matrikkelin. VILJAKKALA Kastettu: Anastacia Valestria Vida Valenciah Palmi. Kouluruoka Hämeenkyrö Ma: kalapuikot, peruna, kermaviilikastike, salaatti, kasvis: porkkananapit Ti: nakkikeitto, leipä, kasvis: linssikeitto Ke: broilerikastike, peruna/riisi, salaatti, kasvis: mifukastike To: jauhelihalasagnette, salaatti, kasvis: linssilasagnette Pe: kinkkukiusaus, salaatti, kasvis: papu-kasviskiusaus Ikaalinen Ma: kasvispyörykkä, perunasose, chili-mangokastike, jäävuori-persikkasalaatti Ti: makkarakeitto, grahamsämpylä, edamjuusto, tomaatti Ke: tonnikalapastavuoka, raastesalaatti To: jauhelihakeitto, ruispala, punainen paprika Pe: broilerikiusaus, jäävuori-tomaatti-kesäkurpitsasalaatti Jämijärvi Ma: kanapastavuoka, salaatti Ti: nakkikastike, perunat, salaatti Ke: jauhelihapihvit, kermaperunat, salaatti To: kalakeitto, riisipiirakka, munavoi Pe: kinkkukiusaus, herneet, salaatti Viljakkala Ma: jauhelihaperunasoselaatikko, salaatti, ketsuppi Ti: makkarakeitto, pinaattikeitto, kananmuna, moniviljaruutu, kurkku Ke: tonnikalapasta, salaatti To: porkkananappi, ranch-kastike, peruna, salaatti Pe: lohikeitto, reissumies, porkkanapölkky Kiitos kaikille hyville ystäville, jotka myötävaikutitte juhliemme onnistumiseen. Sotainvalidit loivat vertaistuen Sotainvalidien Veljesliiton Hämeenkyrön osaston arkisto on Koskilinnassa, missä paikallisosaston perustamiskokouskin on pidetty huhtikuussa 1941. Historiikki ja matrikkeli tekeillä Sotainvalidien Veljesliiton Hämeenkyrön osaston 83-vuotisesta taipaleesta on tekeillä lopullinen historiikki. parempaakin tekemistä, tai että hän olisi väsynyt lasten hälinään ja halusi olla omissa oloissaan. Tänäkin päivänä hänellä on aikaa juuri sinulle ja minulle. Psalmissa 139 sanotaan:” Herra, sinä tunnet minut. Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä Herra et tuntisi. Oikaisut Mitä sinulle kuuluu. JÄMIJÄRVI Kuollut: Lilja Elisabet Lähteenniemi 86. Niissä etuudet kehittyivät hitaammin. Jokainen ihminen on yhtä arvokas ja tärkeä, ja Jumala tuntee meidät jokaisen. Ja ihmisillä oli erilaisia tarpeita: sairautta, kärsimystä, iloja ja suruja. He moittivat äitejä ja pyysivät heitä poistumaan. 50-vuotishistoriikki on tehty vuonna 1991. Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni. Todellisuudessa Järviselle siirtyy Teollisuustalo Oy:n osakekanta, joka oikeuttaa kiinteistön hallintaan. Sotainvalidijärjestön jäseneksi hakeutuivat ja liittyivät melkein kaikki siihen oikeutetut, muun muassa korvausten saamiseksi. Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni. Kaikenikäisiä ja kaikenlaisia ihmisiä. – Kun täällä perustetun yhdistyksen arkisto on toistaiseksi saanut sijan Koskilinnassa, on se tavallaan palannut juurilleen ja ympyrä sulkeutunut, Hannu sanoi. Sotainvalidin muutto toiselle paikkakunnalle on tarkoittanut siirtymistä toisen osaston jäseneksi. Hänellä oli aikaa pysähtyä yhden ihmisen kohdalle ja kysyä: mitä sinä tahdot minun tekevän sinulle
”Massikan” kanssa poseeraamassa Melissa Koskela, Arttu Levomäki, Luukas Reko ja Elisa Salo.. – Käsillä tekeminen minut houkutteli hakemaan tänne, Levomäki kiteyttää. Käytännön työ on vetovoimatekijä Muutaman viikon kokemusten perusteella ei tietenkään voi tietää, mitä kaikkea opinnoissa tulee vastaan, mutta teoriaa ja käytännön harjoittelua on Rekon mukaan ollut alussa vuoroviikoin. Monessa yksityistien tiekunnassa vastuu keskittyy pienelle joukolle aktiivisia ihmisiä. – Viime viikolla harjoiteltiin traktorilla ajoa, tämä viikkoa taitaa olla pääasiassa teoriaopintoja, Reko sanoo. Yksityistiet muodostavat merkittävän osan Suomen tieverkosta. – Nyt tila on isovanhempieni ja vanhempieni hoidossa, hän kertoo. Yleisiä teitä Pirkanmaalla on noin 4900 kilometriä. – Kun aktiivit ikääntyvät, ei uusia vastuunkantajia ole aina helppo löytää. Jos tiekunnan toiminta hiipuu, myös tienpitoon liittyvä päätöksenteko ja kehittäminen voivat vaikeutua. Käytännön työt houkuttelevat Osaralle oppimaan Tänä syksynä Osaralla opintonsa aloittaneet nuoret pitävät tekemällä oppimista arvossa. Syyslukukausi alkoi elokuun alkupäivinä ja ensivaikutelmiaan opinnoista kertovat Melissa Koskela, Elisa Salo, Luukas Reko ja Arttu Levomäki. – Vaarini kuoltua tila on nyt kuolinpesän omistuksessa, 15-vuotias Reko kertoo. Sasky Ammatti-instituutti Iisakin Osaran toimipisteessä opiskellaan muun muassa maatalousalan ja hevostalouden perustutkintoja. Alkutuotantoa tarvitaan 17-vuotias Levomäki saattaa tulevaisuudessa hänkin työskennellä maatilalla, tai paremminkin maatiloilla, mutta koneurakoinnin merkeissä. Tieisännöitsijä avuksi. Koska vetovastuun siirtäminen uusille toimijoille voi olla vaikeaa, saattaa tulevaisuus huolettaa tiekuntien nykyisiä vastuunkantajia. Sakari Ilomäki OIVASEUTU. Yksityisteiden toimivuus on tärkeää tieosakkaille, maaja metsätaloudelle ja muulle yritystoiminnalle sekä pelastusja hoivapalveluille. Järjestäytymättömiä yksityisteitä on noin 2400 kilometriä. – Hain opiskelupaikkaa Kaustisilta ja täältä, 15-vuotias Koskela kertoo. – Paikka oli tuttu myös täällä opiskelevien kaverien kautta, Levomäki mainitsee. Hyväkuntoiset yksityistiet ovat kuitenkin välttämättömiä asukkaille, yrityksille, maaja metsätaloudelle sekä viranomaisille. Tiekunnat voivat keventää hallinnollisen työn taakTiekunnat tarvitsevat vastuunkantajia Kuva: Petri Lähteenmäki Maaseutuelinkeinojen perustutkintoja opiskellessa pääsee pulpetista välillä traktorin penkille. Se, että Osaralla tietoja ja taitoja kartutetaan luokkahuoneissa opiskelun lisäksi käytännön töissä, koetaan mielekkääksi. Parkanolaiset Koskela ja Reko sekä Kokemäkeläinen Salo asuvat opiskelija-asuntolassa Osaralla. Ratkaisua tilan jatkajasta ei vielä ole tehty, ja 16-vuotias Salo kertoo pari vuotta vanhemman veljensäkin olevan kiinnostunut tilanpidosta. Mouhijärveläinen Levomäki on tästä nelikosta ainoa, joka käy opiskelemassa kotoa käsin. Sakari Ilomäki HÄMEENKYRÖ. 10 KESKIVIIKKO 26.8.2026 Hyvässä kunnossa olevat yksityistiet ovat välttämättömiä niin asukkaille kuin maaja metsätaloudellekin. – Maatalouden alasajo pitäisi ymmärtää lopettaa, jonkun on kuitenkin ruoka tuotettava, nuori mies tuumii. Nykyisten toimijoiden työ on ollut korvaamattoman arvokasta, mutta yksityisteiden tulevaisuuden turvaamiseksi tarvitsemme uusia ihmisiä mukaan tiekuntien toimintaan, toteaa projektipäällikkö Petri Lähteenmäki Suomen metsäkeskuksesta. Osaran toimipiste oli kaikille neljälle ainakin jonkin verran tuttu paikka jo ennen opiskelujen aloittamista. Pirkanmaalla yksityisiä tiekuntia on noin 5500 ja niiden hallinnoimien yksityisteiden pituus on 10641 kilometriä. Rekon mahdollinen työura voisi olla suvun viljatilan jatkaminen. Niin ikään maatalousalan perustutkintoa opiskelevilla Rekolla ja Levomäellä on keskenään hiukan erilaiset tulevaisuuden suunnitelmat. Koskela ja Reko olivat olleet Osaralla tet-jaksolla, Salo ja Levomäki puolestaan olivat käyneet tutustumassa mahdolliseen tulevaan opiskeluympäristöön. Alalle hakeutumiseen motivoi harrastus ravihevosten parissa. Maatalousalan perustutkinto-opinnot aloittaneelle Salolle yksi mahdollinen työuravaihtoehto on yrittäjyys kotitilalla Kokemäellä. Parkanolainen Koskela opiskelee hevostalouden perustutkintoa ja tähtää työskentelemään hevostenhoitajana. Vaikka Levomäki ei ole maatilan kasvatti, hän pitää alkutuotantoa arvossa
Tiemaksut voidaan jatkossakin periä ulosottoteitse ilman käräjäoikeuden päätöstä. Tiekuntien kannattaakin Lähteenmäen mukaan huolehtia toiminnan jatkuvuudesta, ottaa uusia tieosakkaita mukaan hallintoon sekä hyödyntää tarvittaessa asiantuntija-apua. P. – Toimiva tiekunta on koko tieyhteisön etu. – Tiekunnan päätöksenteon läpinäkyvyys on tärkeää tieosakkaiden oikeusturvan kannalta, Lähteenmäki toteaa. Metsänraivaukset. Tavoitteena on auttaa tiekuntia käynnistämään toimintaa uudelleen, vahvistaa hallintoa sekä turvata yksityisteiden pitkäjänteinen kunnossapito, Lähteenmäki kertoo metsäkeskuksen tiedotteessa. Lisäksi tiekunnat velvoitetaan ylläpitämään osakasluetteloa myös yhteystietojen osalta. Tieisännöitsijä voi valmistella kokouksia, huolehtia asiakirjahallinnosta ja tukea kunnossapidon suunnittelussa. Hyvässä kunnossa olevat yksityistiet ovat välttämättömiä niin asukkaille kuin metsätalouden kuljetuksillekin. Vuonna 2019 voimaan tulleeseen yksityistielakiin esitetään muutoksia, jotka tulisivat voimaan ensi vuoden alussa. Vaikka laki on toiminut varsin hyvin, sen käytännön soveltamisen, tulkinnan sekä oikeuskäytännön myötä on havaittu joitain tarpeita selkeyttää ja täsmentää yksityisteitä koskevaa sääntelyä. 11 UUTISET KESKIVIIKKO 26.8.2026 Puiden kaadot pihoissa ja metsissä, risujen poisvienti. Pihapuiden kaadot ja monipuoliset metsäpalvelut yli 30 vuoden kokemuksella. Koulutettu tieisännöitsijä voi tuoda tiekunnalle osaamista, jatkuvuutta ja käytännön apua erityisesti silloin, kun uusia vastuunkantajia on vaikea löytää, Lähteenmäki sanoo. Ammattimaisen osaamisen hyödyntäminen keventää vapaaehtoisten toimijoiden kuormitusta ja auttaa varmistamaan tiekunnan toiminnan jatkuvuuden. Metsänhoidossa, puukaupassa ja metsänomistamisen eri vaiheissa apunasi ovat paikalliset metsäasiantuntijamme. Kun tehtäviä ja vastuuta jaetaan, voidaan turvata myös yksityisteiden kunnossapito tulevaisuudessa, hän muistuttaa.. Nyt tiekuntien toimivaltaa lisätään koskemaan myös tiekunnan hallitseman tienosan poistamista tiekunnan hoitovastuusta. Lakiin on tulossa muutoksia kaansa hyödyntämällä koulutettuja tieisännöitsijöitä. 040 923 3660 | mhy.fi/lansi-suomi METSÄ ja ja MAATALOUS OIVASEUTU. 040 594 4574 METSÄTYÖT METSÄTYÖT TUOMO TUOMISTO TUOMO TUOMISTO Vai muu erikoisempi savotta. Va iva a k o piha puu p ä ä täs i Tiedustelut: Miika Åfelt 0500 838 744 • www.tyohevoset.fi Metsäkuljetus Kurula Ky Lehtiperäntie 474 39500 Ikaalinen Puh. Yksityistieverkko huoltovarmuuden varmistajana Pirkanmaalla -hankkeen projektipäällikkö Petri Lähteenmäki Suomen metsäkeskuksesta kertoo, että yksityistielakiin on jäänyt eräänlainen porsaanreikä, jonka vuoksi tiekunnilla ei ole ole lain määräämää velvoitetta toimittaa tieosakkaalle tiekunnan asiakirjoja, vaikka tämä niitä pyytäisi. Vuoden 2019 lakiuudistuksen jälkeen tiekuntia on voitu perustaa ja lakkauttaa tiekokouksen päätöksin. Tietotie 2, Kyröskoski (avoinna sopimuksen mukaan) p. Hoitovastuun poistaminen edellyttää kuitenkin kaikkien kyseisen tienosan käyttäjien suostumuksen. – Tiekunnan tehtävien hoitamisen ei tarvitse olla yhden tai kahden aktiivin harteilla. Pirkanmaalla tiekuntia tukee myös Yksityistieverkko huoltovarmuuden varmistajana Pirkanmaalla -hanke. Tällaisia asiakirjoja ovat kokouspöytäkirja, tiemaksujen maksuunpanoluettelo, yksikkölaskelma sekä uutena asiakirjana tiekunnan osakasluettelo. – Hanke voi avustaa tiekuntia, joiden toiminta on hiipunut tai joissa aktiivisten toimijoiden määrä on vähentynyt. Lakiesityksen mukaan tieosakkaalle on hänen pyynnöstään toimitettava tiekunnan asiakirjoja. 0400 231 439 0400 853 228 Metsänomistaja on tärkein
Vaikka valtaosa Landefesti kymmenistä kohteista sijoittuikin Hämeenkyrön keskustaajamiin, elämää riitti myös kylillä. Kohtaita oli myös muualla Hämeenkyrössä, esimerkiksi Kostulassa, Mahnalassa ja Heinijärvellä. Kyröspohjassa kirpparilla kävi väkeä tasaiseen tahtiin pitkin päivää. Landefest alkoi jo aikaisin aamulla Kyröskosken torilta. Vesajärvellä oli tuttuun tapaan useita kirppareita ja sinne ja takaisin pääsi bussikyydillä. Lisäksi pihapiiriin oli tuotu näytteille vanhempaa nelipyöräistä kalustoa. Väkeä kävi sen verran hyvin, että keitot tuli myytyä viimeiseen pisaraan. Lisää kuvia verkkosivuilla oivaseutu.. 12 KESKIVIIKKO 26.8.2026 ARJESSA Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. Ne nyt ainakin, Vulli kertoo. Tapahtuma sai liikkeelle paitsi paikkakuntalaiset, myös muualta tulleet vieraat. Siihen kuului myyjien lisäksi muun muassa musiikkija teatteriesityksiä. Haukijärven vanhalla kuivurilla sai nauttia keittolounaasta ja elävästä musiikista. Mari Vilen Viljakkalasta kävi tutustumassa kirpparin tarjontaan Kyröspohjassa. Haukijärvellä ihmisiä houkutti Talonpojan kotimuseo. Marko ”Stenari” Stenström esitti torilla country-musiikkia. Lauantaina Kyröskosken torille alkoi kerääntyä väkeä heti aamuyhdeksästä alkaen, jolloin alettiin viettää vähän parempaa toripäivää. Viikonloppuna vietetty Landefest näkyi ja kuului ympäri Hämeenkyröä. Kirppareita ja muuta nähtävää taiteen ja musiikin muodossa oli myös muilla kylillä. Landefest tarjoili musiikkia, maaseutua ja paljon muuta Siina & Taikaradio täytti kirjaston iloisella lastenmusiikilla. – Ensin tultiin tänne torille, sitten käydään nallesairaalassa, Mannanmäellä ja katsotaan Koskinäytös. Marjo Vulli toimi Landefestien oppaana tamperelaisille Kaisa Mikkolalle ja Joona Veteläiselle. Heitä oli ulkomaita myöten
Lasten äidillä Miise Kaartisella oli aikataulu päivän varalle, sillä ajatuksena oli katsoa esitys torilla, vierailla tallilla, Frantsilan Kehäkukalla ja katsoa pelimanneja Siljanpuistossa. 13 KESKIVIIKKO 26.8.2026 ARJESSA Ville Suominen, Jussi Viitala ja Martta Viitala viettivät aikaa torilla. Edessä oli Martan joukkueen Hämeenkyrön Räpsän peli iltapäivällä. Uutisia Ikaalisista ja Jämijärveltä jo vuodesta 1913 100 vuotta sitten perjantai 27.8.1926 Uutisia Hämeenkyröstä ja Viljakkalasta jo vuodesta 1922 100 vuotta sitten perjantai 27.8.1926. Suominen suunnitteli kiertävänsä Vesajärven kirpparit, Viitala arvelee, että hänelle riittää torilla käynti. Espoolaiset Anette ja Aamu Marin kävivät nallesairaalassa Heidi Leipposen juttusilla. – Se aikataulu taisi tosin jo kaatua, esitys torilla alkoi jo, Kaartinen nauraa
Suuriniemi Kuljetus p. ark. Simunan Martat Seuraava kokoontuminen on ti 15.9. klo 10 Kuukausitapaaminen Ikaalisten srk-keskuksessa. Ratamestarina Veera Ala-Jaskara. Kahvit tuntia ennen. Eläkeliiton Ikaalisten yhdistys Ke 2.9. klo 15 Apassit FC Teivo Kyröskosken nurmella, miesten kutosen jalkapalloa. La 24.10. teatterimatka Turun kaupunginteatteriin ”Älä unohda minua Seili”, ilmoittautumiset 22.9. 040 500 9083 timo@lepomakilkv.fi Esa Takala 044 972 1370, esa.takala@sci.fi Kari Jeskanen 0500 335 526 kari.jeskanen@ostametsaa.fi Kauneushoitolat SKY-kosmetologi Pirjo Sirén p. Marjastusta, sienestystä, hernekeittoa, makkaraa ja kahvia. klo 17 MMK Räpsä – Pesäsudet. 03 371 6148 Autokorjaus Oy Tippavaarantie 9, KYRÖSKOSKI P. Omatoimirastit. 14 KESKIVIIKKO 26.8.2026 SEURATOIMINTA Palveleva YritysOiva Asuntomyynti 040 500 9083 timo@lepomakilkv.fi Asusteet Kyröskoski, Koskitie 6, p. 03 458 6700 Hämeenkyrön Sähköpalvelu Oy Kaikki sähköasennustyöt, suunnittelu ja tarvikemyynti Sivutie 2, Hämeenkyrö, p. 050 310 7777 Autohuolto Vikavex Oy Jaakontie 4, Kyröskoski p. Sitovat ilmoittautumiset 7.9. 040 179 0001 av. klo 11 Seurahuoneella, Sepänkatu 3, Kyröskoski. klo 12 F-junnut Räpsä – Kokemäki. Kokoontuminen Kyröskosken torilla tiistaisin klo 10. Lähetä se meille!. Hämeenkyrön Kameraseura ry To 27.8. 03 371 6235 Parturi Pirjo Kauranen Hämeenkyrön Liikekeskus Härkikuja 2, p. 03 3143 3173 ilmoitukset@oivaseutu.fi UutisOiva lähde mukaan! Kyrös-Rasti Sata-Häme -rastit Humppakangas ke 26.8. Koivistonharjun laavulle, Jämille. Esim. klo 12.30. kolmen rivin ilmoitus 75 €. ma–pe 6.30–17, la 8–14 Leipomot Palvelemme toreilla joka viikko ke Ikaalinen, pe Mouhijärvi, la Kyröskoski LVI-asennukset Kyrösjärven putkityö 040 321 9066 Putkityö Kuukkula Oy P. 0400 635 470 Jmk-Autohuolto Oy •• Henkilö-/pakettiautojen huolto •• Nelipyöräsuuntaukset • • Ilmastointilaitehuolto Jaakontie 10, 39200 KYRÖSKOSKI p. Su 30.8. Hämeenkyrön Räpsä Seuraavat viikon jakson kotipelit: La 29.8. 050 307 7944 www.vaunun-taxi.com Terveydenhoito Erikoishammasteknikko Rami Laakkonen p. 050 369 4664, valilat.fi Julkiset kaupanvahvistajat Timo Lepomäki p. 0400 732 857 www.edustushakli.fi ilkka.hakli@edustushakli.fi Kaivontekijänkatu 6, Ikaalinen p. NAPPASITKO HYVÄN KUVAN. Kuvakisa ”Ylinen”. Opastus Kyröskoskentien ja Lintuharjuntien risteys. mennessä 040 840 2948 Pirkko. klo 17, aiheena säilöntä. 0400 333 544 tkmonipalveluoy.com Ikkunapokien kunnostus Liisa ja Juha Välilä Oy p. 03 371 6152 Autojen huolto ja korjaus Autoja konekorjaamo Karttunen Viljakkala, p. 03 371 6911 Kiinteistöhuolto V&H Oy puh. klo 11. 8–18, la suljettu Kahvio p. klo 15. mennessä Elisalle p. Mansoniemen Meno ry Maastojuoksut Teiharjussa ke 2.9. 050 912 1339 Kiinteistöpalvelut www.kiinteistohuoltoruuska.fi p. Leppäkosken Sähkö Oy:n tj Jukka Rajala kertoo varautumisesta ja muista sähköverkkoasioista. Hämeenkyrössä kävelyt joka tiistai. Sarjat kaiken ikäisille. 040 661 8794 Parturiliike Hannu Lepistö Kyröskoski, p. 040 708 1113 Ikaalinen Sähköasennukset KM Sähköasennus Oy p. Tarkemmin www.hameenkyro.elakeliitto.fi. mennessä Katariinalle/ 050 072 7741. 050 522 4976 Tuula Nieminen Kyröskoski p. Jukan laulukööri Ma 31.8. klo 18 Seurahuone. Ilmoittautumiset ti 22.9. 040 754 1090 Kyröskoski Kauneushoitola Kimallus Karoliina Härkki Avoinna ajanvarausten mukaisesti Härkikuja 2, Hämeenkyrö p. 25,5 % YRITTÄJÄ, Ota yhteyttä mediamyyntiin p. Lähtö Jaakonkodilta klo 13, Tunturin kautta Jämille. Hämeenkyrön Kehitysvammaisten Tuki ry Kuukausitapaaminen Torituvalla su 6.9. 045 315 7478 Huoltopalvelut TK monipalvelu Oy • renkaat, rengastyöt ja asennukset • rakentaminen ja remontointi • huoltoja korjaustyöt Niementie 5, Hämeenkyrö P. Av. Hämeenkyrön Kehitysvammaisten Tuki ry Retki la 12.9. 040 676 4000 Laiskajaakon Taksi 050 571 7573 1-8 henkilöä • pyörätuolikuljetukset taksi@laiskajaakko.net VaununTaxi Oy 1 + 8 • inva p. Parkunmäen Apassit Lauantaina 29.8. 040 739 9407 • sähköasennukset • sähkötarvikkeet • antenniasennukset • kodinkoneet Soutajantie 8, Ikaalinen p. 040 071 9611 Kyron sairauskassa p. 045 112 2557 Parturit ja kampaamot 044 273 0817, Valtakatu 55, Kkoski Parturi-kampaamo Kaisa Liikekeskus 1. Lisätietoja www.ikaalinen. Radat A–D. Bingoa pelataan kahvittelun lomassa klo 14–16. 03 371 6641. 040 685 4797 Kyröskosken Huoltokeskus Oy Autojen monimerkkihuolto Av. Kyrösjärven Seudun Sydänyhdistys ry Sydänkävelyt Ikaalisissa ti 1.9. Lähtö Heinijärven koululta klo 10, paluu n. 03 371 4864 Taksit Hämeenkyrön Taksiasemat p. 040 769 8420 www.maanrakennusjokinen.fi Meiltä myös • nostopalvelut • ruoppaukset Sorat ja murskeet M. Ilmoittautumiset 4.9. Eläkeliiton Hämeenkyrön yhdistys ry Syyskauden avaus ti 1.9. 0400 929 614 Piha ja puutarha Kaatokiila puunkaatopalvelu 040 321 9066 • www.kaatokiila.fi Pihapuiden kaadot ja kantojyrsintä Rakentaminen Edustusliike Ilkka Häkli Oy * Rakennustarvikkeet edullisesti p. 050 343 7133/ Leila. Hintaan lisätään alv. 041 725 9572 p. Kokoontuminen Urheilukentällä. tiistai 9–15, perjantai 9–15 Tilitoimistot p. 03 371 5402 Kirpputorit Kirpputori Oskarin Olohuone Mestarintie 2, Hämeenkyrö Avoinna ke–su klo 12–18 www.oskarinolohuone.fi Kodinkonehuollot Kotitalouskonehuolto Kirmo Oy Valtakatu 8, Kyröskoski 0500 239 557 Leipomot Ristamäentie 24, Hämeenkyrö p. elakeliitto.fi. mennessä p. 045 341 2733 www.tmh-tilit.com Hämeenkyrön Tilija Kiinteistöpalvelu Oy Tilitoimistopalvelut • Sivutie 2 p. Sauvakävelylenkki juoksujen jälkeen. 045 230 8885 Parturi-Kampaamo Koski Rinnetie 2 A 2, Kyröskoski p. 040 746 2057 tai sp elisa.rajasalo@gmail.com. kerros, Hämeenkyrö p. klo 11 alkaen Korpelan Majalla, Lintuharjuntie 545, teemalla ”Ruskaretki”. 0400 426 124 • www.asuntori.fi Suosi paikallista! Suosi paikallista! Ilmoituksen rivihinta 25 € kolmen kuukauden jaksolta. La 24.10. Heinijärven kyläyhdistys Kotiseuturetki Vesajärvelle ti 8.9. Teatterimatka Turun kaupunginteatteriin katsomaan kappaletta ”Älä unohda minua Seili”. 040 733 3433 Kirjapainot Hämeenkyrön Kirjapaino Eteläntie 2, KYRÖSKOSKI p. Hallitus kokoontuu jo 16.30. klo 18, Kartuntie 20
Tavoitteena on palauttaa aikaisemman liikkeen laajahko tuotevalikoima, Huhtasalo kertoo. päivästä marraskuun loppuun. On kaikkien etu, että alan palvelut säilyvät Ikaalisissa. Näillä toimilla saadaan kasvupaikoille lisää valoa ja paahteisuutta. Mökkeihin liittyvä tarvikekauppa onkin merkittävässä roolissa, Huhtasalo sanoo. Uudisrakentamistakin on varsinkin mökkipuolella. – Oli hieno asia, että saimme tärkeälle palvelulle jatkajan ja vielä tutun miehen. Ikaalilaisella 38-vuotiaalla Huhtasalolla on takanaan jo pitkä kokemus rakennusalalta. Se on tärkeä lähipalvelu niin yksityisille kuin yrityksillekin ja julkisellekin puolelle. Maaseutupaikkakunnilla tarvitaan palvelevaa rautakauppaa. Pyrin itse olemaan kaupalla aamuisin ja loppupäivät menevät rakennushommissa, joita on sovittuna jo ensi vuoteenkin, kertoo neljän kouluikäisen lapsen isä Huhtasalo. Ikaalisissa JPS Koskelan rakennusja rautakauppa sai jatkajan Timo Huhtasalosta. Lisäksi naapurikunnasta Hämeenkyröstä rakentamiseen liittyvät kaupalliset palvelut vähenivät. Kunnostustoimia tehdään lintujen pesimäjan ulkopuolella eli syyskuun 21. – Tämän alan tuotevalikoima on niin iso, ettei sen hankinta tapahdu hetkessä. Kesän aikana kaupan tuotevalikoima on täydentynyt, ja valikoima kasvaa pikku hiljaa. Kivennäismaata saadaan esiin myös poistamalla varvikkoa, sammalia, kariketta ja kunttaa. Iisakista rakennuspuolelta valmistunut ja myöhemmin ammattitaitoaan sähköpuolen koulutuksella täydentänyt Huhtasalo on pyörittänyt omaa rakennusfirmaa kymmenisen vuotta. Vatulanharjulla on myös maakunnallisesti tärkeä lintualue, sillä alue on Pirkanmaa tärkein kehrääjän esiintymisalue ja merkittävä alue myös kangaskiurulle. Hän kertoo, että haluaa osaltaan olla turvaamassa alan palveluiden saatavuutta paikkakunnalla. Pidän tärkeänä, että alan tuotteita saa jatkossakin läheltä, eikä niitä lähdetään hakemaan heti Tampereen seudulta, Huhtasalo sanoo. Puustoon tehtävillä aukoilla luodaan paahteisia valorinteitä, ja tämän tarkoituksena on edistää harjukasvien kukintaa. Paljaasta maasta hyötyvät myös monet paahdeympäristöjen hyönteiset, jotka kaivavat maahan pesäkoloja. Tilaa tuotteille on, sillä myymälätilat ovat kooltaan noin 1 600 neliötä, ja pihallakin on toista hehtaaria tilaa rakennustarvikkeille. – Työntekijäporukalla on vahva tietotaito alasta. Liikkeen valikoimassa tulee olemaan laajasti rakentamiseen liittyviä tarvikkeita ja työkaluja sekä puutavaraa ja myös puutarhapuolen tarvikkeita ja kasveja. Maan siemenpankki herää Kunnostustöitä tehdään neljässä eri kohdassa yhteensä noin neljän hehtaarin alueella, ja niistä on sovittu maanomistajien kanssa. Alueella on myös Natura 2000-alue. – Kun uutta ei aloiteta, ihmiset ja yritykset korjaavat vanhaa. Rautakaupan omistajavaihdos toteutettiin tänä kesänä juhannuksen jälkeen. Kunnostukset kuuluvat elinympäristöjen parantamisen Helmi-ohjelmaan, jossa pyritään vahvistamaan Suomen luonnon monimuotoisuutta. Elinympäristöjen vähentyessä myös paahderinteiden kasvija hyönteislajiit ovat uhanalaistuneet. Suurin osa näistä lajeista on hyönteisiä. Maan paljastamisen tarkoitus on herättää maassa olevaa siemenpankkia ja lisätä maassa olevien siementen itämistä. – Ikaalisten Rakennustarvikkeen valikoima kasvaa hiljalleen, ja tavoitteena on laaja palveluvalikoima, Huhtasalo kertoo. Vatulanharjun–Ulvaanharjun alue kuuluu myös valtakunnalliseen harjujensuojeluohjelmaan. Tuotevalikoima kysynnän mukaan Uusi kauppias liitti liikkeensä Rautanet-ketjuun. Aukkojen tekeminen voi myös vähentää sammalpeitettä. Uuden rakentaminen on edelleen vähäistä, kun taas vanhojen kohteiden saneeraus pitää rakennusalaa pystyssä. Haluamme myös kuulla asiakkaiden toiveita siitä mitä he haluavat valikoimaamme. – Rautakauppiaaksi ryhtymistä ehdin pohtia jonkin aikaa, mutta itse päätös syntyi nopeasti, alle viikossa, Huhtasalo kertoo. Nämä kasvuympäristöt ovat vähentyneet metsäpalojen tehokkaan torjunnan, metsätaloustoimien ja maa-ainesten ottamisen vuoksi. – Liikkeellä on ollut jo aiemmin laaja asiakaskunta ja paljon uskollisia asiakkaita, joten sekin puolsi kaupan jatkamista. Vatulanharjun vaativat paahdelajit saavat lisää kasvutilaa. Työt pesimäajan jälkeen Vatulanharjun–Ulvaanharjun alue on tiedotteen mukaan valtakunnallisesti arvokas ja merkittävä maaperältään, maisemaltaan ja eliöstöltään. Aiemmin perheyrityksen rautakauppaa 16 vuotta pyörittänyt Juha-Pekka Koskela on tyytyväinen mies. Sen kauttaa järjestyy myös tuotteiden hankintakanavia. Timo Huhtasalo luotsaa nyt Ikaalisten Rakennustarviketta Rautakauppayrittäjä Juha-Pekka Koskela sai jatkajan Timo Huhtalosta. Kohteista kolme on Vatulanharjun jyrkässä rinteessä, ja neljäs kohde on valaistujen hiihtoreittien lomassa olevassa rinteessä. Kartoitamme asiakkailta myös maatalouspuolen tarvikkeiden kysyntää. Harjumetsät ovat yli 200 lajin ensisijainen elinympäristö, ja lajeista noin kolmannes on uhanalaisia. Alueella kasvaa uhanalaisia ja kasvupaikaltaan vaateliaita lajeja, kuten kangasajuruohoa ja harjuliekoa, joiden kasvupaikkoja parannetaan poistamalla puustoa ja muuta kasvilisuutta sekä raivaamalla maahan kasvillisuudesta paljaita kivennäismaalaikkuja. Vatulanharjulla kunnostetaan syksyn aikana elinolosuhteita harvinaisille paahdelajeille. Ikaalisten Rakennustarvike työllistää yrittäjän lisäksi tällä hetkellä kolme työntekijää, eli liikkeen aiemmat työntekijät. Asiasta kerrotaan elinvoimakeskuksen tiedotteessa. Liisa Raipala IKAALINEN. – Ketju antaa etenkin markkinointiapua. Kauppa ja kiinteistö olivat Huhtasalolle jo entudestaan tuttuja, sillä Huhtasalon saneerausja rakennusfirmalla on ollut toimitila kiinteistössä kolmisen vuotta. Tämä näkyy myös rakennustarvikekaupassa. Tiedotteen mukaan harjumetsien valorinteet ovat koko maassa vaarantunut luontotyyppi, joilla elää uhanalaisia kasvija eläinlajeja. 15 KESKIVIIKKO 26.8.2026 ARJESSA ”Haluan, että perinteiset rautakauppapalvelut säilyvät Ikaalisissa.” Terhi Palonen IKAALINEN. Kunnostustöista vastaa Sisä-Suomen elinvoimakeskus aikaisemman Pirkanmaan ely-keskuksen suunnitelmien mukaisesti, ja työ teetetään urakoitsijalla
perunkirjoitukset, perinnönjaot, ositukset, avioerot. 16 KESKIVIIKKO 26.8.2026 Neljän tai useamman ilmoituksen sarja, julkaisu peräkkäisinä viikkoina. R31 Neljän tai useamman julkaisukerran sarjoina. Kysy lisää ja varaa paikkasi: ilmoitukset@oivaseutu.fi 03 3143 3173 Pienin ilmoituskoko 2x25 pmm, hinta 33 €/ilmoitus + alv. 044 373 3311, ola.luoto@ippnet.fi Tavattavissa Ikaalisissa sopimuksen mukaan. 03 457 330, www.iktiki.com, kirjanpito@iktiki.com, isannointi@iktiki.com Asiantuntevaa ja monipuolista palvelua: 4 Tilitoimistopalvelut 4 Isännöintipalvelut 4 Kiinteistöjen huollot ja siivoukset ERILAISTEN LAKIASIOIDEN HOITOA: mm. 040 748 5422 Vanha Tampereentie 18–20, 39500 IKAALINEN, p. 040 748 5422 www.irjainkinenoy.fi • avioehdot • testamentit • perintösuunnittelu • perunkirjoitukset • perinnönjaot • ositukset • edunvalvontavaltuutukset • kauppaja lahjakirjat Notariaatti & LKV Toimisto Irja Inkinen Oy Kauppakatu 14, Ikaalinen ajanvaraus p. NIMI: OSOITE: PUHELIN: R I S T I S A N AT E H T Ä V Ä V O I T T A J AT Ristikon 31 oikein ratkaisseiden kesken arvotut palkinnot voittivat Anki Järvinen Kilvakkalasta, Raili Autio Kyröskoskelta ja Heikki Lähde Kankaanpäästä. Asiakirjojen laatiminen: kauppakirjat, lahjakirjat ym. ilmoituskoko hinta / yksi lehti hinta / 4 ilmoituskertaa + alv. 050 547 4100 seltal-dent.fi Notariaatti & LKV Toimisto Irja Inkinen Oy w avioehdot w testamentit w perintösuunnittelu w perunkirjoitukset w perinnönjaot w ositukset w edunvalvontavaltuutukset w kauppaja lahjakirjat w kaupanvahvistukset kaupanvahvistaja Kauppakatu 14, Ikaalinen ajanvaraus p. Ola Luoto OTL, VT Haarlankatu 9 B 19, 33230 Tampere P. 03 3143 3173 ilmoitukset@oivaseutu.fi OSAAJISTA Oivista Oivista Varaa paikkasi. RISTIKKO 35 Palauta ristikko 15.9.2026 mennessä osoitteeseen: Seutulehti UutisOiva Keskisenkatu 1–3 A, 39500 Ikaalinen TAI lähetä kuva ja yhteystiedot whatsappilla numeroon 044 082 0040. Arvomme palkintoja. 25,5% 2 x 25 mm 33 € 132 € 2 x 30 mm 39,60 € 158,40 € 2 x 35 mm 46,20 € 184,80 € 2 x 40 mm 52,80 € 211,20 € 2 x 45 mm 59,40 € 237,60 € 2 x 50 mm 66 € 264 € mediamyynti p. 25,5 % PALVELUT PALVELUT HYVINVOINTI Hammaslääkäriasema SelTal Dent Vanha Tampereentie 14–16 H 7B 39500 Ikaalinen P
Yritetään löytää jokaiselle oma tapa liikkua, ja tärkeintä olisi, ettei liikunta olisi pakkoa vaan se olisi omaehtoista, Mikkola sanoo. Kaikkiaan koulussa on noin 170 oppilasta. Kovalla pakkasilla voidaan olla liikuntasalissa, ja koulun isoissa aulatiloissa voidaan jumpata. Lapset eskarilaisista kolmosiin heiluttavat käsiä ylös ja alas kuin perinteistä hiihdettäessä, sitten vartaloa kierretään puolelta toiselle kuin itseään vihtoen. 050 072 7741 Jätä ilmoitus verkossa oivaseutu.fi/menot/meno-oiva. 17 UUTISET KESKIVIIKKO 26.8.2026 Koulu aloitti kaikkien luokkien yhteiset liikuntatunnit. Työhön kuuluu esimerkiksi liikuntatunneilla mukana olemista ja oppilaiden henkilökohtaista ohjaamista liikunnan pariin. Yksi painopiste on yläkouluikäisissä. Liikunta onkin heille tuttua, sillä molemmat kertovat harrastavansa jalkapalloa. – Talvella voidaan mennä villasukkalenkille, pelata hankipalloa ja myös kaukalot ovat käytössä. – Samalla oppilaiden kanssa kerrataan myös liikennesääntöjä. Liisa Raipala JÄMIJÄRVI. – Opettajia on surettanut valtakunnallinen tilanne. Opettaja ei pysty liikuntatunnilla niin hyvin keskittymään yksilöihin, mutta minun kanssani opetusta voidaan enemmän yksilöllistää, Mikkola sanoo. – Tärkeää on se, että liikuntatunneilla tekee itselleen, eikä vertailtaisi toisiin. Seuraavaksi lähdetään porukalla lenkille oman tahdin mukaan kävellen tai juosten, ja sitä ennen kolmasluokkalaiset Milla Majamäki ja Judith Järvensivu antavat nopeasti kommentit siitä, miltä aamujumppa tuntui. Hän pystyy neuvomaan oppilaita liikuntasuorituksissa, ja samalla oppilaiden kanssa tullaan tutuiksi puolin ja toisin. – Liikunnallisen elämäntavan aloittaminen tuottaa osalle haasteita eikä se ole aina kivaa, mutta kun selviytyy haasteista, tulee onnistumisen tunne. Näillä vertauskuvilla lapsia opastaa kolmosten opettaja ja liikuntavastaava Niina Nukarinen, ja mukana mallia näyttää Jämijärven uuden liikuntahankkeen työntekijä Linda Mikkola. Myös Heikkilä korostaa liikunnalliseen elämäntapaan kannustamista. Jollain viikolla lähdetään Jämille, ja käytetään liikuntaan kaksi tuntia. Se vie motivaatiota liikkumisesta, Mikkola sanoo. Näin lukuvuoden aluksi Mikkola on ollut muun muassa mukana liikuntatunneilla. Liikennesääntöjä kerrataan Keskiviikkoaamuisin liikuntatunnit myös näkyvät Jämijärven kylänraitilla, kun oppilaat lähtevät lenkille isolla joukolla. – Yläkoulussa liikunta vähenee ja vähenee. Yläkoulussa liikunta vähenee Omia ajatuksiaan niin yhteisiin liikuntatunteihin kuin oppilaiden liikuttamiseen ylipäätään tuo Mikkola, joka työskentelee Jämijärven Liikkuva koulu -hankkeessa koulu-PT:nä. Nukarinen kertoo ajatuksen kaikkien luokkien yhteisestä liikuntatunnista syntyneen, kun koulun henkilökunta mietti keinoja kannustaa oppilaita liikkumaan. Jämijärven uusi koulu-PT Linda Mikkola on mukana etsimässä oppilaille mukavia, omanlaisiaan tapoja liikkua. Mikkola ja Nukarinen korostavat myös liikunnan parissa vallitsevaa ilmapiiriä. Liikunnalliseen porukkaan kuuluvat jo nyt kolmasluokkalaiset Vilho Lahdensivu ja Eetu Leppälämmi, jotka harrastavat jalkapalloaa. Murrosiässä keskinäinen vertailu ja epävarmuus voi tehdä sen, etteivät kaikki oppilaat lähde yrittämään, jos vuorossa on vaikka pituushyppyä. He kertovat juosseensa melkein koko lenkin. Nukarinen kertoo tavoitteena olevan, että jokainen löytäisi itselleen kivan liikuntalajin ja että liikkuminen jäisi pienestä pitäen elämäntavaksi. Jämijärvellä liikkuminen halutaan kaikkien koululaisten elämäntavaksi Oppilaat esikoululaisista kolmaluokkalaisiin aloittavat aamunsa vetreyttävällä jumpalla, ja sen jälkeen lähdetään porukalla lenkille, kävellen tai juosten. Ensi viikolla pyöräilemään lähtevät viidesluokkalaisista ylöspäin ne oppilaat, joilla on oma pyörä ja on mahdollista osallistua, Nukarinen sanoo. – Lenkillä saa aerobista liikuntaa, kun kävellään tai juostaan, mutta voidaan mennä myös vaikka porrastreeniä, tai pelailla sählyä tai jalkapalloa. Jämijärven koulun pihassa on menossa reipas aamujumppa. – Nyt on kierretty asuinalueita, ja samalla kylä tulee tutuksi oppilaille ja aikuisille. – Voin ottaa oppilaita silloin tekemään jotain eri juttua. Niina Nukarinen Opettaja, liikuntavastaava Oiva Oiva MenoMenoYhdistysten kiinnostavat yleisötapahtumat Yhdistysten kiinnostavat yleisötapahtumat Heinijärven kyläyhdistys järjestää KOTISEUTURETKEN BUSSILLA VESAJÄRVELLE 8.9 Lähtö Heinijärven koululta klo 10, paluu n.15. Samalla eri luokkien oppilaat oppivat tuntemaan toisiaan. Risteyskohdissa on aina koulun aikuinen varmistamassa, että ylitys sujuu turvallisesti, kertoo yläkoululaisille liikuntaa opettava Rami Heikkilä, joka on ollut mukana kiertämässä oppilaiden kanssa 4,3 kilometrin Sipilän lenkkiä. Satakunnassa oppilaiden move-testien tulokset ovat monessa kohdassa valtakunnallisen tason alapuolella, ja Jämijärvellä ollaan osin samaa kastia, hän kertoo hankkeen taustasta. Opettajia on surettanut valtakunnallinen tilanne. – Kivalta, tuumivat tytöt, joille aamujumppa ei ennestään ollutkaan tuttua puuhaa. Aamulenkiltä takaisin saapuvat kolmasluokkalaiset Eetu Leppälammi ja Vilho Lahdensivu tulevat mukaan poseeraamaan Mikkolan kanssa. Ilmottautumiset 4.9 mennessä Katariina Pylsylle p. – Eikä pelättäisi liikkumista, vaikka tulisi hiki, ja uskallettaisiin mennä vähän myös epämukavuusalueelle. Viime viikon keskiviikkona pidettiin nyt toisen kerran koko koulun yhteinen yhteinen liikuntatunti, ja omille lenkeilleen lähtivät myös vanhemmat oppilaat
Pirha haluaa keskittää psykiatrian Tampereelle HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA. Ilona Rekilä on tänä vuonna kilpaillut 44 ravilähdössä, voittanut viisi, ollut neljästi kakkonen ja seitsemän kertaa kolmas. ilmoitukset@oivaseutu.fi Rauli Ala-Karvia HÄMEENKYRÖ/TURKU. Hämeenkyröläinen Ilona Rekilä johtaa ennen finaalia nuorten ohjastajien Montekypärien sarjaa. Hämeenkyrön, Ikaalisten, Ylöjärven ja Nokian psykiatrian asiakkaiden uudet hoitojaksot siirrettiin Sastamalasta Tampereelle jo maaliskuussa. ä is k ö t ä ä p a iv e k s o k a ti a k k a is a a j a t si m o ä ti e m ä s s ä m e k e t a ll a ki a p a l a ö k ä V o l k . Matkailulehtiä on jaossa noin 50 jakelupisteessä UutisOivan levikkialueella (Hämeenkyrö, Ikaalinen, Jämijärvi ja Viljakkala) sekä Häijäässä, Kankaanpäässä, Parkanossa ja Ylöjärvellä. Ennestään hoitosuhteessa olevat jäivät Sastamalaan. Mikäli suunnitelma hyväksytään, on Pirhassa edessä psykiatrian henkilöstön siirtoon liittyvät yt-neuvottelut. Viiveet johtuvat uuden asiakastietojärjestelmän käyttöönotost. Mikäli muutos tapahtuu, Sastamalassa hoitosuhteessa olevat ihmiset siirtyvät Tampereelle. syyskuuta Kouvolassa ajettavasta finaalista pisteet jaetaan tuplana. 8 o l k . 03 3143 3173 ?. Viiveet eivät aiheuta asiakkailta toimenpiteitä. a n n o u v ä n ä t n a a ti l a v o t si j a t s u d e is u u n . Ilmoitusaineistot Matkailulehteen on jätettävä keskiviikkona 9.9. UutisOivan tilaajille Matkailulehti jaetaan Oivan mukana. Pirkanmaan hyvinvointialueen (Pirha) ikäihmisten palveluiden laskutus on edelleen myöhässä. a n a ki a ä n e si l ä v . Viiveitä on arviolta 12 000 asiakkaan laskuissa touko– heinäkuun ajoilta. Muutosesitystä perustellaan yhdenvertaisuudella, sillä tällä hetkellä palveluiden saatavuudessa on paikkakuntakohtaisia eroja. 5 1 – . Pirhan ikäihmisten palveluiden laskutus on edelleen jumissa Muutosesitystä perustellaan yhdenvertaisuudella.. Sastamalan poliklinikkaa esitetään suljettavaksi. Kolmantena on iisalmelainen Noora Hartikainen viisi pistettä Hautamäestä. Siirron syynä oli Sastamalan henkilöstöpula. Turussa ajettu voitto harjavaltalaisella Nauticalla (17,8a) toi sen verran pisteitä, että hämeenkyröläinen viimeisen vuoden lukiolainen nousi kahdella pisteellä seinäjokelaisen Iina Hautamäen edelle. Toteutuessaan muutos koskisi 41 Pirhan työntekijää, jotka työskentelevät Sastamalassa ja Valkeakoskella. Sastamalan psykiatrian poliklinikkaa uhkaa sulkeminen. Pirhasta ei pystytä tällä hetkellä arvioimaan, kuinka kauan laskutuksen viivästyminen kestää. Montekypärät-ohjastajaksi valittiin vuonna 2010 tai aikaisemmin syntynyt ohjastaja, joka on ohjastanut enintään 75 monté-lähtöä koko uransa aikana tai on ohjastanut yhteensä enintään 15 monté-lähtöä vuosien 2024 ja 2025 aikana. Kaikki totosijat ovat tulleet montésta. Peli ei vielä ole selvä, sillä 25. n i h i e l a a v n o t s ij a t s u d e i s i k k n a p s u u s o n a m o e ll o d h e u t e s a , s a k a i s a a j a t s i m O P S n a k ri p a t a a n a k u m t e l o a s s o t si j a t s u d E . HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA. Viivästyksiä on ikäihmisten ympärivuorokautisen palveluasumisen, kotihoidon, yhteisöllisen asumisen, tukipalveluiden, lyhytaikaisten asumispalveluiden sekä omaishoitajien vapaan aikaisen hoidon laskutuksessa. 18 KESKIVIIKKO 26.8.2026 V n o ä ki m , ä ti s il a a s e ll u n i k a s s u d u e si t o t ä ä e k r ä O . 9 . 6 o / fi . Turun voitto nosti Ilona Rekilän Montekypärien kärkeen Ilona Rekilä puristi Turussa Nauticalla (7) voiton Iina Hautamäen ratsastamasta Scorchiosta ja siirtyi Montekypärien johtoon. 8 . 5 2 is k a a k k o d h e u d u a tt i o m li a j a ti o is a ä ti e k r ä t e ll u n is il a a 1 . Tavoitteena on, että yt-prosessi alkaa syksyn aikana ja Sastamalan ja Valkeakosken yksiköt sulkeutuisivat vuoden vaihteeseen mennessä. klo 12 mennessä ilmoitukset@ oivaseutu.fi Kokonaispainos 28 000 kpl Jakelussa koko syksyn ajan Ikaalisten toimipiste Keskisenkatu 1-3 A, Ikaalinen Hämeenkyrön toimipiste Nuijamiestentie 1, Hämeenkyrö MATKAILULEHTI HÄMEENKYRÖN, IKAALISTEN, JÄMIJÄRVEN JA VILJAKKALAN SEUTU 3/ 20 26 keskiviikkona 16.9.2026 Oivallisia ideoita syyskauteen! Matkailulehti on Matkailulehti on luettavissa myös luettavissa myös UutisOivan verkossa UutisOivan verkossa www.oivaseutu.fi www.oivaseutu.fi MEDIAMYYNTI ?. Ilona Rekilä on poniraviurheilun (363 kilpailua, 73 voittoa) jälkeen suunnannut montéen eli raviratsastukseen. Muutokseen liittyy myös liikkuva tiimi, joka on suunnattu heille, jotka eivät pääse vastaanotolle tai pysty käyttämään etäyhteyksiä. Maanantaina kokoontunut aluehallitus lähetti suunnitelman kuulemiskierrokselle Pirhan valiokuntiin ja jaostoihin. p s ti l a a v / a k k ri p a t a Syksyn matkailulehti on kuin omenatarha, josta voit poimia seudun uusimmat kuulumiset, tapahtumatiedot ja parhaat ostosvinkit ihanaan syyskauteen! Lehti tarjoaa mainiot vinkit niin paikallisille lukijoille kuin matkailijoillekin
Syksyn avustushaussa voi hakea kohdeavustuksia kulttuuritoimintaan sekä hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämiseen. Tontin vuokranantajana on Metsähallitus, ja vuokrasopimus on voimasssa vuoden 2033 loppuun. Kuulutus äänioikeutettujen luettelosta Ikaalisten seurakunnassa toimitetaan 15.11.2026 seurakuntavaalit, joissa valitaan jäsenet kirkkovaltuustoon. Verkkohuutokaupan ilmoituksen mukaan hotellirakennus on valmistunut arviolta noin 1930-luvulla, ja siihen tehty peruskorjauksia 1990-luvulla ja vuosina 2019– 2020. Isoviita Myllykolu elää -elokuvanäytös PRESIDENTIN KYYDITYS lauantaina 5.9.2026 klo 21. 19 UUTISET KESKIVIIKKO 26.8.2026 TAPAHTUMAT PALVELUT HÄMEENKYRÖN KUNTA YLÖJÄRVEN KAUPUNKI Romun ostoa, metallin kierrätystä ja purkutöitä joukonkaivin.fi p. Äänioikeutettujen luetteloon äänioikeutetuiksi on merkitty kaikki viimeistään 15.11.2026 16 vuotta täyttävät kirkon jäsenet, jotka on 15.8.2026 merkitty tämän seurakunnan läsnä oleviksi jäseniksi. LA 29.8. Kiinteistön lähtöhinta on pysynyt samana eli 220 000 eurossa. kävelykengät nahkaa, leveä lesti HAI-kumisaappaat miehille -50 % 69 € 10 € Runsaasti leveälestisiä kenkiä ongelmajaloille! ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN Hämeenkyrön toimipiste Nuijamiestentie 1, 39100 Hämeenkyrö Ikaalisten toimipiste Keskisenkatu 1–3 A, 39500 Ikaalinen Konttorit avoinna ma 9–15, ti suljettu, ke 9–15, to–pe 9–12 Katri Linnikko Päätoimittaja-toimitusjohtaja 03 3143 3130 • 050 554 7394 Toimitus 03 3143 3170, Mediamyynti 03 3143 3173 Tilaajapalvelu 03 3143 3171 Mainostoimisto OivaMainos 03 3143 3172, oivamainos@oivaseutu.fi Julkaisija: Präntti Oy, ISSN 2243-2396 Paino: Botnia Print Oy Ab, Kokkola Tietosuojakäytäntö Seutulehti UutisOiva haluaa käsitellä henkilötietojasi luottamuksellisina. Nykyinen omistaja lopetti liiketoiminnan kiinteistössä viime vuoden kesällä. vastuullistajournalismia.fi Terhi Palonen JÄMIJÄRVI. Nyt uudella kierroksella pohjahinta on noussut 50 000 euroon. Myllykolun teatteri ry:n kahvio palvelee Myllykolussa tuntia ennen esitystä ja väliajalla. Äänioikeutettujen luettelo on valvonnan alaisena nähtävänä seurakunnan jäsenille maanantaina 31.8.2026 kello 9–13 ja tiistaina 1.9.2026 kello 15–19 kirkkoherranvirastossa, osoite Yrjö-Koskisentie 6, 39100 Hämeenkyrö. P. lokakuuta saakka. Lomahotelli Jämi on jälleen julkisessa verkkohuutokaupassa. 040 558 7848 Toivolantie 41, Ylöjärvi TOI OLA Lippu ennen KLO 19 VAIN 18 €, muulloin 20 €. Oikaisuvaatimuksen äänioikeutettujen luettelosta saa tehdä se, joka katsoo, että hänet on oikeudettomasti jätetty pois äänioikeutettujen luettelosta tai että häntä koskeva merkintä on luettelossa virheellinen. Toivottu KENKÄVAUNU VARASTOMYYMÄLÄ KENKÄMATTI LA 29.8. Oikaisuvaatimuksen äänioikeutettujen luettelosta saa tehdä se, joka katsoo, että hänet on oikeudettomasti jätetty pois äänioikeutettujen luettelosta tai että häntä koskeva merkintä on luettelossa virheellinen. Kyröskosken torilla KE 2.9. Huutokaupan piiriin ei kuulu Neste Oyj:n omistama raskaan kaluston polttoainepiste eikä Recharge-sähköautojen latauspiste. 040 537 2035 SEURAKUNTAVAALIT Kuulutus äänioikeutettujen luettelosta Hämeenkyrön seurakunnassa toimitetaan 15.11.2026 seurakuntavaalit, joissa valitaan jäsenet kirkkovaltuustoon. Kiinteistön myyntiä on jatkettu huutokaupat.com-sivustolla 3. klo 19-23 Tuttu järjestäjä jälleen mukana! SAMI ROSHOLM & Sävel Kesäkauden päättäjäisissä mm tulet rannassa ym. Myytävään irtaimistoon kuuluu ravintolaja hotellikäyttöön kuuluvia laitteita, kalusteita ja varusteita. Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja jätettävä 7.9.2026 kello 16.00 mennessä Hämeenkyrön seurakunnan kirkkoherranvirastoon osoite Yrjö-Koskisen 6, 39100 Hämeenkyrö. Riikan kotiompelimon uusi osoite 1.9.2026 alkaen Härkikuja 1 a Hämeenkyrö Tervetuloa! p. Ostaja tarjosi hotellista 41 000 euroa, ja pohjahinta oli tuolloin 40 000 euroa. Neste Oyj maksaa vuokraa polttoainepisteestä myytävälle kiinteistölle. Näytös on maksuton. Vaalilautakunta käsittelee oikaisuvaatimuksia 1.10.2026 pidettävässä kokouksessaan. Lomahotelli Jämiä kaupataan jälleen huutokaupassa Lomahotelli Jämistä jätettiin edellisessä huutokaupassa yksi tarjous, nyt hotellia myydään jälleen julkisessa huutokaupassa. Tutustu lehtemme tietosuojakäytäntöön www.oivaseutu.fi/tietosuojalauseke/ Sinulla on oikeus muodostaa mielipiteesi luotettavan tiedon pohjalta. Myynnissä on huoltamorakennus mittarikenttineen, ravintolatilakalusteineen ja -laitteineen sekä ajoneuvojen pesulinjasto pesulaitteineen. Ikaalisissa sisääntulotien varrella sijaitseva kiinteistö toimi pitkään huoltamo-, ravintolaja taukopaikkakäytössä. Polttoaineiden myynti on jatkunut automaatista, ja toimitilat ovat olleet sen jälkeen myytävänä tai vuokrattavana. Äänioikeutettujen luettelo on valvonnan alaisena nähtävänä seurakunnan jäsenille keskiviikkona 2.9.2026 kello 10–14 ja torstaina 3.9.2026 kello 15–19 seurakuntatoimistossa osoitteessa Abrahaminkatu 4. Äänioikeutettujen luetteloon äänioikeutetuiksi on merkitty kaikki viimeistään 15.11.2026 16 vuotta täyttävät kirkon jäsenet, jotka on 15.8.2026 merkitty tämän seurakunnan läsnä oleviksi jäseniksi. Vaalilautakunta käsittelee oikaisuvaatimuksia 1.10.2026 pidettävässä kokouksessaan. Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja jätettävä 7.9.2026 kello 16.00 mennessä seurakuntatoimistoon, osoite Abrahaminkatu 4. Hakuohjeet ja -lomake löytyvät kootusti sivulta www.ylojarvi.fi/yhdistysavustukset. Kiinteistön myyntisivustolla kerrotaan, että tilat soveltuvat monipuolisesti eri liiketoimintakäyttöihin. Hakuaika on 1.–15.9. Haku tapahtuu sähköisesti. Tietoja erilaisista avustusmuodoista voi kysyä: avustukset@ylojarvi.fi. Ikaalisten torilla KESÄKENKÄVARASTON LOPPUUNMYYNTI KUOMA vapaa-ajan kenkiä! Kaikki kesäsandaalit, kesälenkkareita naisille ja miehille Naisten ja miesten kotim. Terhi Palonen IKAALINEN. TEHOKAS TEHOKAS ILMOITUSPALSTA YKSITYISILLE ILMOITUSPALSTA YKSITYISILLE TORI TORI Oiva Oiva Rivi-ilmoitus, enintään 200 merkkiä • Hinta 30 €/ilmoitus Jätä ilmoituksesi netissä: oivaseutu.fi Myydään lämmin autotalliosake Ikaalisten Vanhassa Kauppalassa. Tiloihin on tehty viime vuosina laajoja perusparannuksia. Huutokaupat.com-sivustolla on myytävänä Hovila Service Oy:n konkurssipesälle kuuluva vuokraoikeus ja vuokratontilla sijaitseva hotellirakennus irtaimistoineen. Hotellirakennukseen kuuluu muun muassa kymmenen majoitushuonetta, ravintolaja keittiötilat, kokoustilat, sauna ja varastotilaa. Nesteen huoltoaseman kiinteistöistä ei saatu tiistaina päättyneessä julkisessa huutokaupassa yhtään tarjousta. Oikeusrekisterikeskuksen maksukyvyttömyysrekisterin mukaan Hovila Service Oy oli tuolloin jättänyt konkurssihakemuksen käräjäoikeuteen. Hovila Sarvice Oy alkoi pyörittää Lomahotellia vuonna 2019, ja hotelli sulki ovensa tämän vuoden toukokuussa. 044 3400 360 J. Aiemmalla myyntikierroksella lomahotellista saatiin yksi tarjous. Ikaalisissa huoltoaseman kiinteistöstä ei yhtään tarjousta. Hämeenkyrössä 28.5.2026 Hämeenkyrön seurakunnan vaalilautakunnan puolesta Puheenjohtaja Kirsi Parhankangas SEURAKUNTAVAALIT 15.11.2026 uskottu toivottu rakastettu Anna äänesi kuulua. Hepokatin kortilla VAIN 15 €. Ikaalinen 11.6.2026 Ikaalisten seurakunnan vaalilautakunnan puolesta Yhdistysavustusten haku 1.–15.9.2026 Ylöjärven kaupunki tukee paikallisten yhdistysten ja ryhmien toimintaa erilaisilla avustuksilla
– Kyllä olisi hiton tylsää, jos puhelinta ei saisi välitunnillakaan käyttää, Väinö Järvenpää tuhahtaa. He voivat olla edes puhelimilla välitunneilla, Asula perustelee. Alasentie 36, 39200 Hämeenkyrö. Otto Valkama kokee, että puhelimen käyttö välitunnilla tuo jaksamista koulupäivään. Julius Syrjälä, Veikko Mahanen, Tiitus Heino ja Heikki Törmä eivät löydä yhtäkään syytä, miksi puhelimet pitäisi välitunneilla kieltää. Syksyn aikana koulun oppilaille, henkilöstölle ja huoltajille toteutetaan kysely, jossa kartoitetaan suhtautumista mahdolliseen kieltoon. Kukaan haastatelluista ei koe, että puhelimet häiritsisivät tunteja millään tavoin. Nuorilta täystyrmäys ajatukselle yläkoulun puhelinkiellosta Otto Valkama, Väinö Järvenpää, Otto Kosonen ja Aamos Sillanpää ovat ehdottomasti puhelinkieltoa vastaan. Ajatukselle tuli täystuomio. Siinä kysyttiin muun muassa puhelimien kieltämisestä välitunneilla. Koulupäivän jälkeen yhytetyt yläkoululaiset eivät kiellolle lämpene. Mutta kyllä niitä pitää voida välkällä räpeltää, Aamos Sillanpää toteaa. Siitä myös tarkistetaan, missä seuraava tunti on. Tuukka Olli HÄMEENKYRÖ. – Se on hyvä, että tunneilla puhelimet on kielletty. – Joskus tulee ihan vähän pelattua, Tiitus Heino muotoilee. Noin kymmenestä haastatellusta nuoresta kukaan ei kaipaa puhelinkieltoa yläkoululle. Vastaava tulos ilmenee myös viime keväänä koululla tehdyssä Terveellinen, turvallinen ja hyvinvoiva oppilaitos -kyselyssä. Puhelimien käytön mahdollinen kielto yläkoululla saa oppilailta täystyrmäyksen. Nuoret kertovat, että puhelimia tulee käytettyä välitunneilla. – Sittenhän me emme voisi katsoa Wilmaa, joten emme tietäisi missä seuraava tunti on. – Kaikilla ei ole kavereita. Hämeenkyrössä on esitetty mobiililaitteiden käytön kieltämistä kouluaikaan myös yläkoululla. KYSY MYÖS EDULLISTA RAHOITUSMAHDOLLISUUTTA! 045 257 1925 www.kurikansoffapojat.fi MYYNTINÄYTTELY Perjantaina 23.5. Ja mitä me muutenkaan tekisimme välitunneilla, Heikki Törmä kysyy. Myös Olivia Asula ja Minttu Pasamaa ovat kieltoa vastaan. Sieltä löytyvät myös muun muassa lukujärjestykset. Wilma on puhelimilla ja tietokoneilla toimiva järjestelmä, jonka kautta hoituu koulun ja kodin yhteydenpito. 20 UUTISET KESKIVIIKKO 26.8.2026 Nuoret eivät käytä puhelimia ainoastaan viestittelyyn ja pelaamiseen. – Sen ansiosta tietää, missä kaverit menee. – Ja onhan sellaisiakin uutisia ollut, että puhelimista on hyötyäkin, Julius Syrjälä huomauttaa. Kaikki nuoret pitävät hyvänä, että tunneilla puhelimet pysyvät repuissa. klo 11.00-16.00 Juhlatalo Omatupa Teinintie 4-6, Ikaalinen PERINTEISIÄ JA LAADUKKAITA KOTIMAISIA KALUSTEITA SUORAAN POHJANMAALTA! @Kurikan Soffa-pojat Oy ILMAINE N KOTIINKULJETU S! AINA REHTIÄ SOHVAKAUPPAA! KYSY MYÖS EDULLISTA RAHOITUSTA! NYT PALJON KALUSTOJA ALENNETTUUN HINTAAN! VALIKOIMISSAMME MYÖS JENKKI-,MOOTTORIJA SENIORISÄNGYT, RUNKOPATJAT JA PETARIT! MYYNTINÄYTTELY • Torstaina 27.8.2026 klo 11–17 Hälläpirtillä, os