luetaan positiivisemmin
kuin muita graffiteja.
Neulegraffitit vievät käsityötä kohti ympäristötaidetta, tuumii Kouhia.
Totuttujen rajojen yli
on astuttu myös taiteen
suunnasta. TARJOUKSIA . Su 9-16 . Ensin kukin vaikka
virkkaa isoäidinneliöitä, ja
sitten lappuset yhdistetään
lahjaksi työtoverille.
??Samaa on tehty esimerkiksi seurakunnissa, kun
Lehtikuva/Merja Åkerlind
Tutkija Anna Kouhia uudisti
työpaikallaan tuolin vapaalla
virkkauksella.
on joukolla valmistettu
peitteitä ulkomaille.
Yli ikä- ja
maarajojen
Kansalaisopiston käsityöryhmässä Anna Kouhia
havainnoi, miten vanhat
ja nuoret jakoivat omaa
osaamistaan sekä opettivat
lempitekniikoitaan muille.
??Käsityö ylittää sujuvasti
ikärajat . www.kellojokinen.net . Norm. KAHVIO . Blogit ja
neulegraffitit ovat tehostaneet siltojen rakentamista
tekijöitten välille.
??Neulegraffitit edustavat
uutta yhteisöllisyyttä. 019-371 434
Ark 9-18 . 8-18, la 9-15 P. Muitten myötämieliset
kommentit antavat käsityölle lisäarvoa.
??Tärkeätä ei ole pelkästään oma tekeminen ja
oppiminen. (02) 731 2386, ma-pe 9-20, la 9-18, SU 12-16
Plazan ja Halikon liikkeestä saat
Timanttiset Halikko: Prismantie 2, Halikko, p. MAALISKUUTA 2013 | VIIKKO 13 | N:O 88 | www.sss.fi | IRTONUMERO 2,10 . 040 4551 207
MA
DE
Myllyojankatu 11, Salo Ark. MONENMOISTA
Taas kannattaa tulla
pitkienkin matkojan takaa!
SOKOS SALO, Kauppakeskus Plaza,
ma?pe 9?20, la 9?18, su 12?16
puh 075 3030 1303 sokos.fi
(0,0835 ?/puhelu + 0,1209 ?/min)
TERVETULOA!
PA RT T I K E S K U S
SAUPART
(Vanhan Valtatie 1 varrella) SAUKKOLA Laatutie 6 Puh. | KESTOTILAUKSENA 0,71 ?/päivä
SALON SEUDUN SANOMAT
LAUANTAISHOKKI
Hyvää huomenta, salonseutulaiset!
Huomenna siirrymme kesäaikaan! Kellon viisareita siirretään 1 tunti eteenpäin, +1h
NOKKAKÄRRY
RED TRUCK
TARJOUS
GANT.COM
59,-
- Taittuvalla alatasolla.
Ilmakumipyörät.
- Max 200 kg kuorma.
RAJOITETTU ERÄ!
erä
24
90
Koot 23-35, värit pinkki ja
sininen. Käsityön tekijä jättää itsestään jäljen julkiselle paikalle ja rikkoo totutun näkymän, mutta näitä ?töhryjä. OSTAMME KULTAA JA HOPEAA
Kello ja Kulta Plaza: Vilhonkatu 8, p. 0403 066 200 www.skroy.com
Avoinna:
ark. PALLOMERI
STT | MERJA ÅKERLIND
Käsitöitten uusi tuleminen
näkyy messuilla, lankakaupoissa ja tilastoissa. Harrastus tuottaa
iloa niillekin, joilla on peukalo keskellä kämmentä.. UUTUUKSIA . hinta 79 ?
Kauppakeskus
Plaza II krs.
Vilhonkatu 8, Salo
puh. mielenkiintoisia kirjoja.
Ihmisen opas -pakinakirja
kestotilaajan etuhintaan.
Otso Salkkari -tuotteet.
www.sss.fi/verkkokauppa
N
Ä
Ä
N
Ä
T
Salon Sokoksessa
TAKKILAUANTAI
Kaikista
naisten takeista
NYT
-20%
Etu ei koske Sokos-etutuotteita eikä sitä
voida yhdistää Sokoksessa voimassa oleviin
kuponkietuihin.
AVOINNA JOKA PÄIVÄ
. Uruguaysta
muuttanut näytti nahkamaton ja -takin.
??Käsityöllä on enemmän
merkityksiä kuin äkkiä ajatellaan. (02) 731 2325, ma-to 8.30-17, pe 8.30-18, la 8-14 . LAUANTAINA 30. KUKKAKULMA . Uuden ajan kuvanveistäjät hyödyntävät
tekstiileitä, kuten Suomessa esimerkiksi Kaarina
Kaikkonen ja Anu Tuominen.
Yksilöllisyys ja
me-henki
Kouhian mukaan käsityö
on aina ollut yhteisöllistä, sillä valmiita tuotoksia
on tapana ihailla yhdessä. ja kulttuurirajat.
Käsitöitä ostetaan mielellään matkamuistoiksi, koska niitä pidetään laadukkaina.
Maahanmuuttajien kodeissa Kouhia näki, että
omien juurien esittely käsitöitten avulla on hyvin
tavallista. 9-20,
la 9-18,
su 12-16
Koot 23-35.
Norm hinta 75 ?
S W ISS
?
Kello ja kulta Jokinen, Turuntie 10, SALO, p. Väitöstutkija Anna Kouhia ei
kummastele ilmiötä, sillä
käsityö auttaa ihmisiä kohtaamaan toisensa. 02-736 4950, ma-to 9-19, pe 9-20, la 9-16
ostoksistasi Bonusta S-Etukortilla
Käsityö
rakentaa siltoja
ERK
ULOA V KOKAUPP
T
E
AA
V
N
TER
SSS verkkokaupasta
löydät mukavia lahjaideoita
niin lapsille kuin aikuisillekin.
Samasta osoitteesta voit ostaa myös
muita TS-yhtymän verkkokauppatuotteita,
esim. Nykyisin voi
saada arvostusta ja kehuja
hyvinkin kaukaa, jos pitää
käsityöblogia netissä.
Anna Kouhia on viritellyt
työpaikallaan Helsingin
yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmeniassa me-henkeä yhteisillä käsitöillä. La 9-16 . Tansanialainen
nainen ei enää Suomessa
toimi ammattiompelijana, mutta asunnossa on
silti runsaasti afrikkalaisia kankaita. MYÖS PÄÄSIÄISENÄ!
LANKALAUANTAI
PÄÄSIÄISSUNNUNTAI
PÄÄSIÄISMAANANTAI
9-17
klo 9-16
klo 9-16
klo
HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!
KUKKA
STA:
A
KULM
kukat
Kauniit eksi
Pääsiäis tuliaisiksi
kotiin &
LAPSILLE PALLOMERI
KAHVIOSTA:
PORSAANLEIKE
annos
LA-SU
KAHVI +
mansikkainen
BERLIININ
MUNKKI P
- 1.
5.
-
E,MA
YHT.
HALLIMYYMÄLÄ PURSUAA TAVARAPARTTEJA
Koulukiusatuksiko. Olisi tietysti ollut hyvä, jos
ensi kesään olisi saatu edes yksi kotimainen
tähti.
Onneksi lavaa ei jätetä täysin tyhjilleen.
Iltatori järjestetään myös tulevana kesänä,
mutta esiintyjät kootaan paikallisista kyvyistä.
Tapahtuman suosio on niin vankka, että
yleisöä riittänee ilman tähtiäkin. Ja kansankk kotona. Varsinkin jos tarkoitus
on tavoittaa myös ne, jotka eivät löydä paikkaansa perinteisistä kirkollisista toimituksista, mutta kaipaavat jonkinlaista
seurakuntayhteyttä tai paikkaa hiljentyä.
Minna Akimo Kalevassa
n. Salossa tarvitaan juuri nyt positiivista pöhinää ja iloista eteenpäin menoa.
nn
rit
a
Tekst
TÄTÄ MIELTÄ
Rahat näyttävän valuvan Suomesta muille maille
USA:sta dollareita.
Vaikka politiikka raivosi maassa, kaikki olivat kuitenkin yksimielisiä siitä, että
maa on jälleen saatava jaloilleen. Vai viinan hinta ylös ja
bensan myös. Miksi puhutaan vain
pienipalkkaisten lomaun. kun ennen
aikoja, voi tapoja
konsultit ne tekivät, vai
ovatko vielä taustalla. Valtio työntää suuria summia EU:lle ja sitä kautta muille valtioille.
Suomalainen teollisuus rakentaa uusia
tehtaita ulkomaille, ja taas menee valuuttaa ulkomaille.
Maatalous ei täällä enää kannata, kun
ulkomailta saadaan tuotteita halvemmalla, ja taas menevät rahat ulkomaille. Sitkeän kriisin jatkuminen olisi
nään, mutta plussalla kuitenkin.
sa on paljon samaa. Toimitus
tarvitsee tietoonsa myös nimimerkillä kirjoittavan nimen ja yhteystiedot.
Sähköpostiosoite: mielipide@sss.fi
Postiosoite: SSS/Mielipide, PL 117, 24101 Salo
Mielipidesivun tuottaja:
Risto Knuuttila,
(02)7702 340
Kommentoi
verkossa
KOLUMNI
PÄÄKIRJOITUS
30.3.2013
Talouden kristallipallo yhä pimeänä
Lehtikuva/AFP Photo/Emily Irving-Swift
Päättynyt viikko toi kotimaassa pintaan talouden
epävarmuudesta kertovia
numeroita ja arvioita. Oli pakko lainata
Iltatorin notkahdus osuu
huonoon saumaan.
livoimaloita, varsinkin kun siihen tarkoitukseen on selvästi olemassa paljon
parempia alueita tarjolla muualla Suomessa. Elinkeinoelämän
keskusliiton (EK) mittarissa
luottamusviisarit värähtivät
hitusen ylös tai alas toimialasta riippuen.
nonemassa.
Elinkeinoelämän arvioissa
pistää silmään vähittäiskaupan kasvun hyytyminen.
Se peilaa kuluttajien varovaisuutta ja enteilee samalla sitä, ettei kotimainen kulutus riitä vauhdittamaan
talouskasvua teollisuuden
polkiessa paikallaan.
TALOUDEN kentällä on
nyt monta avointa korttia.
Yksityiset investoinnit
laskevat toista vuotta peräkkäin, mutta potkaiseeko
hallituksen lupaama yritysveron alennus niihin vauhtia. tä. Oletteko Moision ja Armfeltin koulun vanhemmat
tietoisia, että Laurin hajasijoitus koskee myös teitä.
Lapsenne koulusta tulee
600 nuoren koulu ja luokkakoko 30 nuorta per luokka. Kaupungin rahat ovat tiukassa.
Iltatorille ei riitä enää tukea samaan tahtiin kuin aiempina vuosina. Häpeäisin olla vasemmistolainen
ja varsinkin sosiaalidemokraatti. Jotenkin noloa
n. Nyt istuttu jo 5 pakkolomalle. Samoin teollisuudessa tuotantoa oli
lisättävä, koska jatkuva palkkojen nousu
yhdessä sosiaalimenojen kanssa nosti
kustannuksia.
Palkkoja on nostettu prosentuaalisesti.
Siitä syystä palkkojen nousu alapäässä
jää vähäisemmäksi kuin yläpäässä. Rahaa
on käytettävissä selvästi aiempia vuosia vähemmän. Kuntaliiton mukaan yksi tuulivoimala tuottaa kiinteistöveroa 20 vuodessa saman verran kuin yksi kuntalainen eli noin 65 000 euroa.
Jos kerran tuo 2?500 megawattia joka
tapauksessa nyt sitten rakennetaan, olisi
järkevintä rakentaa se tuuliolosuhteiltaan parhaimmille alueille Suomessa.
Lisäksi pitäisi etusijalla olla alueet, joissa
ympäristövaikutukset olisivat mahdolli-
simman vähäiset.
Huso-Pöylän alue Paimiossa ei käsittääkseni ole edellä mainituin perustein vireillä olevista alueista parhaiden
joukossa. Suhteellisuutta
tulee
n. Näin yrittäjillä, edustajilta kaikki etuudet
kun töitä ei ole. Toimitus valikoi, käsittelee,
otsikoi ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat
tekstit. Päällimmäiseksi jäi hienoisen optimistinen jälkimaku, mutta
selväksi kävi sekin, miten
liukkaalla pinnalla liikutaan.
Valtiovarainministeriön
(VM) tuoreessa talousennusteessa uskotaan lievään suhdannekäänteeseen.
Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin mukaan kuluttajien luottamus oli maaliskuussa rahtusen helmikuista parempi, mutta edelleen
vaisu. Tätä
kun on tehty vuosikymmeniä, niin yläpäässä saadaan nyt hirveitä palkkoja.
Jokainen täysijärkinen kyllä käsittää, että
tällaista menoa ei voi jatkaa. CE-luokitettu tai sertifioitu puu voi tulla
mistäpäin tahansa, mutta ainakin omaa mieltäni piristäisi
saunoessa tietää istuvani lähistöllä kasvaneen puun päällä.
Antti Hirsaho
Maaseudun Tulevaisuudessa
n. Kun vielä samaan aikaan
huippuesiintyjien palkkiot ovat tuntuvasti
nousseet, ei tähtiä nähdä Salon torilla ensi
kesänä.
Muutos aiempiin vuosiin on selvä. Munia keittäessäsi paiAsiakas antaa takaisin, jos na neulalla reikä munan
ei halua. Heidi Hautala on täy- n. Katainen ja Urpilainen
viikkoa. Hah
Nyt päättäjillä on tarkoitus lopettaa
maaseutupitäjät, ja tulevaisuudessa on
vain kaupunkeja. On lopetettu tuotantolaitoksia liittämällä niitä yhteen suurempien kanssa.
On lopetettu sairaaloita, vanhainkoteja,
toimistoja, läänejä ynnä muita. Sama on teollisuustuotteiden kanssa.
Valtio lainaa ulkomaalaisilta pankeilta
rahaa ja maksaa ulkomaille lainan korkoa. Se on
taas keskittämistä.
Maaseutu jääkin sitten kesä- ja lomalaitumiksi, jonne voi rakentaa komeita vapaa-ajan asuntoja. Nyt SAK syksyllä var-
masti pyrkii ?ulosmittaamaan. Huippuesiintyjiä on edelliskesinä ollut vain
muutama, mutta ne illat täyttivät torin ää-
LEHTO
Mihin on hävinnyt se raha, joka ennen
valtiolle ja kunnille tuli. Kyproksen tukipaketti saatiin runnot- ro näyttää (Kauppalehti
tua kasaan, mutta ilmaantuuko vielä uusia palopesäkkeitä?
26.3.).
MINISTERIÖNKIN ennusEntä mikä vaikutus on
te on vain ennuste, mutta sikäli merkittävä, että
2,1 prosenttiin. Kassat
kyllä valittavat asiakkaista
ja laittavat ohjeita, mutta
omia virheitä voi olla vaikea hyväksyä. 2
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 30. Olisi se hirveätä, jos
meillä ei olisi numeroa 9.
Kaikki kauppojen hinnat
jouduttaisiin päättämään
8:lla. Jep
etkä osoita huomiota kuin n. Me perhepäivähoitajat
vain seksiä odotellessa, ei ?sisäistämme. Harmaan talouden
tutkijalautakunta menetti nyt parhaan tutkijansa.
Olisi vaan jatkanut tutkimista ja jättänyt ministerin tehtävät niille, jotka
n. Suuri osa näistä tuulivoimayrittäjistä on ulkomaalaisia. Tietysti velan
maksuun meni paljon rahaa, mutta pianhan se takaisin maksettiin, kun kaikilla
oli töitä.
Sotakorvausten ansiosta teollisuus
pääsi vauhtiin, ja työntekijöitä houkuteltiin kovan palkan kanssa kaupunkeihin.
Maaseutu alkoi autioitua työntekijöistä.
Kuka nyt enää raskasta ja likaista työtä
halusi tehdä, ja vielä huonolla palkalla.
No, teollisuus keksi koneet työntekijän
tilalle, ja maatalous pärjäsi vielä, tosin
lainavaroin sekä tuotannon lisäämisellä. Suunta on oikea, mutta vauhti ei
keskitetyn tuloratkaisun romuttumisella. Kotimainen tuotanto oli saatava nousuun
ja lainat maksettava pois. Maata kierrellyt
aika, koska teollisuus ja
n. Pieneläkeläiset
ovat silloin jo kuolleet pois, ja varakkaat
voivat pestata itselleen vaikka omaishoitajan. Myös tuulivoimaloiden ympäristöhaitat ja terveysriskit olisivat näin rakennettaessa huomattavasti
vähäisemmät. Ottaisivat esimerkkiä
samaa mieltä. Ei ole palkka-alen
kaan. Nehän ovat
jo ylhäällä. Olen siin. Oi
osataan tehdä. Yksityispuolelta ovat loppuneet kyläkaupat tavaratalojen tieltä.
niiden hankinta tue näin ollen kotimaista työllisyyttä tai innovaatioita.
Yhteisöveroa maksetaan yrityksen
kotipaikkakunnalle ja maanomistajien
vuokratulotkin katsotaan pääomatuloiksi, jolloin nekin tuotot menevät Suomen
valtiolle. lastenhoitarvitse enempää syytä et- don, siivous-, ruoka- ja tilasiä. Yritysten yhteisöveroa
pudotettiin reilusti siinä
toivossa, että yritykset sijoittavat säästyneet rahat
toiminnan lisäämiseen ja
palkkaavat lisää väkeä.
Tämä tarkoitus
n. Maksakoot itse mattyöntekijöillä vain 2 viik- kat ja muut kulut. Liian lähelle asutusta rakennettujen kalliiden tuulivoimaloiden
käyttöä on jo nyt jouduttu rajoittamaan
tai jopa voimaloita purkamaan.
Paimion kaupungilla ei käsittääkseni
ole mitään velvollisuutta hyväksyä tuu-
riään myöten. Herätys herrat
Se kuitti vaan annetaan. Nyt on muidenkin
omaa käytöstäsi. Se on ollut puusilmäistä, propagandistisuudessaan puhdasoppisen pohjoiskorealaista.
Pasi Koivumaa
Karjalaisessa
ville.pohjonen@sss.fi
Salo tarvitsee
virkeän iltatorin
L
ehtiuutinen (SSS 28.3.) kertoi huolestuttavan viestin.
Salon iltatorille ei saatu sponsorirahaa.
Tulevan kesän iltatorin ohjelman rakentamiseen on käytettävissä
huomattavasti vähemmän rahaa kuin aiempina kesinä. Tämä
Suomen valtion korotettu tuki loppuu
vuonna 2015. Se on kova haaste. Lisäksi
iltatori tarjoaa paikallisille esiintyjille nyt
erinomaisen mahdollisuuden päästä soittamaan suurelle yleisölle.
nn
Iltatorin merkitys on paljon enemmän
kuin vain musiikki ja huippuesiintyjät.
Ennen kaikkea iltatori on salolaisille,
kesäasukkaille ja koko seudun väelle erinomainen kohtaamispaikka. Matalalla menKULUTTAJIEN ja elinkeinoelämän tunnelmissin suunnalla. Säästöä
koa. Tähtiesiintyjiä ei Salon iltatorilla ensi kesänä nähdä.
Iltatorin notkahdus osuu huonoon saumaan.
Tapahtuman merkitys Salon nykytilanteessa on vielä tärkeämpi kuin ennen. Tammikuussa käynnistynyt sponsorirahan metsästys päättyi huonosti, iltatorille ei löytynyt lisärahaa.
Iltatoria pyörittävä Suvisalo joutuu nyt
miettimään suunnitelmat uusiksi. Mikä vitsi lehdessä: sa- vät hajoa. Ek
n. Kirjoita mieluummin nimelläsi. Tuulivoimakoneistot tulevat lähes yksinomaan
suurilta kansainvälisiltä yrityksiltä eikä
Päätoimittaja VILLE POHJONEN
Iltatorin budjettia kiristää Salon kaupungin vaikea taloudellinen tilanne. On aina kotona eikä
pyydä mitään. Iltatorille tullaan paitsi kuuntelemaan musiikkia myös
ostoksille, tapaamaan tuttuja ja vaihtamaan
kuulumisia.
Nämä ominaisuudet eivät tässä muutoksessa katoa mihinkään.
Sponsorirahojen epäonnistunut metsästys antaa kuitenkin hyvän opetuksen.
Iltatorin houkutteleva ohjelma ei synny
vain vapaaehtoistyöstä ja hyvästä tahdosta.
Myös rahaa tarvitaan.
Tähtinimet toivat iltatorille mainetta paljon Saloa laajemmalla alueella. Suomihullula
n. Miksi kassa presidentti Sauli Niinistöskysyy, että otatko kuitin. Sanotaan, ettei
ole enää niin suuria verotuloja kuin ennen, mutta jonnekin Suomen varallisuus
on valunut. Suomen valtio tukee tällä
hetkellä tuulivoimahankkeita kahdella
miljardilla eurolla, jota tukea me kaikki veronmaksajat maksamme verojen
sekä sähkömaksujen muodossa. Evankelisluterilaisen kirkon omaan viralliseen strategiaan on kirjattuna se, että kirkon tulisi tavoittaa jäsenensä viisi kertaa vuodessa. Jos et puolisolta seksiä yrittäjät saavat miljardisaa riittävästi, niin mietipä lahjan. Jos kohte- saatava kunnon korotus
let toisarvoisesti puolisoa, ansioonsa. Niiden kaupungin
la. On kumma, jos näin metsäisestä maasta ei muka löydy
enää tarpeeksi haapaa tai muuta sopivan siloista puuta
laudetarpeiksi. Viime aikoina on ollut laajaa
keskustelua merelle rakennettavista tuulivoimaloista, joissa hyötysuhde olisi
paras mahdollinen. Red
n. Kuitti kaikille
n. Vastaavaa
koko kesän kestävää tapahtumaa ei muualla
Suomessa ole.
Jos tähtiesiintyjät jäävät pysyvästi pois
iltatorin esiintymislavalta, on koko tapahtuma vaarassa latistua. Voimakastahtoiset puheenjohtajat eivät päästäisi virkamiehiä hyppimään nenilleen. Miten niitä päätöksiä nyt
sen paremmin taitavat. Tasokas ohjelma on kuitenkin paras
keino houkutella yleisöä.
Salon vahvuuksista on pidettävä kiinni
kynsin hampain.
Iltatori jos joku on juuri tällainen tapahtuma.
040 7711 777
n. n. Kertokaa mulle. Molempia voi kuvata varomyrkkyä työllisyydelle, joten kasvua ennakoiviMinisteriön ekonomistit uskovat talouskasvun
vaisen harmaiksi, mutta kummankaan barometen ennusteiden soisi viimeinkin pitävän paiknopeutuvan ensi vuonna 1,6:een ja vuonna 2015
rin mukaan tilanne ei olisi kokonaisuutena huokansa.
MUUT LEHDET
n. Missä ovat tämän päivän köyhän kansan ja työväestön etuja ajavat vasemmistopuolueet. Kaisen numeroita käytetään valtiontaloutta koskeriitä korjaamaan valtiontalouden ongelmia, vaikvaako työmarkkinoita syksyllä uhkaava rauhatviin linjauksiin.
ka ennusteet toteutuisivatkin.
tomuus maata elpymisen alta?
VM:n ennusteen mukaan Suomen talous kasSuurin vaikutus kokonaisuuteen on eurokriivaa tänä vuonna 0,4 prosenttia. Suomi tänään: päämidellinen esimerkki henki- nisteri antaa kaverilleen
löstä, jonka ajatusmaail- 700 000 euroa eikä joudu
nen nainen rakastaa, jolla
ei ole miestä vierellä. Ei pidä heti luovuttaa
palvelun noin 10 e/tunti. Ei
n. Kertokaa mulle. Tulee taas väkisin mieleen sodan
jälkeinen aika. On hienoa asua Koskeltuksista. Halipulaa
se ei poista, mutta auttaa
monessa muussa kodin pulmassa. Tiedottaminen kehysriihen päätöksistä on kuitenkin ollut ala-arvoista. Tämä on selvää. Hyvästä Suomesta tulee vielä parempi Suomi.
Tällaisella maalaisjärjellä ei pysty ajattelemaan, mistä sitä rahaa tehdään, kun
työpaikatkin loppuvat.
Aimo Niemi
Perniö
Aikalisä olisi paras vaihtoehto Paimion tuulivoimahankkeille
Mielestäni Paimion ja monen muun lähialueen kunnan pitäisi ottaa tuulivoimalahankkeissaan aikalisä muun muassa
seuraavin perustein:
Jo nyt on noin 9?000 MW:n edestä
vireillä tuulivoimahankkeita eri puolilla Suomea. Kaupungin tuen menetystä yritettiin
paikata keräämällä yrityksiltä sponsori- ja
mainosrahaa. Ehjät munat
lolaiset Suomen kohteli- n. Kaupungin pois. Myöskään taloudelliset perusteet
eivät puolla kunnan näkökulmasta hanketta, päinvastoin.
Kumpaa Paimion kaupunki haluaa: houkutella uusia asukkaista, jotka tuovat pysyviä verotuloja, vai muuttaa kaunis varsinaissuomalainen kulttuurimaisema (500
ha, jolla asuu yli 500 ihmistä!) suureksi
energiantuotantoalueeksi, jossa asukkaat
eivät enää viihdy vaan päinvastoin pyrkivät muuttamaan pois, jos mahdollista?
Sari Murto
Paimio
te muut tehkö niin kuin
minä teen vaan niin kuin
käsken. Hyvä maine ja menneisyys eivät kanna kovin kauas tulevaisuuteen. Kaupunginjohtajilla on puolestaan vaikeuksia sopeutua vain harmaiksi esittelijöiksi.
Jukka Viitaniemi Hämeen Sanomissa
n. No ei todella- kiä. Minullekin sanottiin, liene kallista
että lomautus on noin 2 n. Kaikki palvelut toimivat
hyväpalkkaisten nimet julja ihmiset ovat ystävällisiä.
kisuuteen, jotka ovat valKiva kotipaikka
miita 2 viikon lomautukn. Kun vielä ulkomailla pystytään tuottamaan halvemmalla,
niin hintoja on täälläkin alennettava.
Meillä on jo melkein kaikki voitava tehty. Ilmastointiteippiä. Koska varakkaampi väki asuu kaupungeissa,
kaikki palvelutkin pitää olla siellä. Tiedättekö, mitä tällai- massa ohjenuorana: älkää eroamaan. Tosijuttu
n. Maa oli hävitetty, siirtoväki oli uudestaan asutettava ja maksettava sotakorvaukset. Tavoitteena oli saada torille
nimekäs esiintyjäjoukko myös ensi kesäksi.
Työhön valjastettiin ammattikorkeakoulun businessopiskelijoiden Osuuskunta
Meilo. Hallitus näytti esimerkainta väkeä. maaliskuuta 2013
Perustettu 1919
Mielipide
Päätoimittaja VILLE POHJONEN
Toimituspäällikkö JARMO LEHTO
Kirjoita lyhyesti. EK:n puheenjohtajan
Ilpo Kokkilan mukaan yritykset saivat haluamansa,
joten nyt olisi niiden vuoSitkeänä jatkuva eurokriisi ei suo rauhaa talouden elpymiselle. Tämä on valitettavaa, vaikka ymmärrettävää.
Uuteen tilanteeseen lähdettiin uusilla keinoilla. Kuitti
molempiin päihin, niin ein. koko teollisuuden
saaman edun itselleen.
Työttömien vähentämisestä ei SAK huolta kanna.
Tomppa
n
Taru Koskinen maalasi ensimmäisen ikoninsa viime syksynä Leena Uutelan vetämällä kurssilla. Sen tietävät myös edustajat itse.
Salon ja naapurikuntien kansanedustajien tekemissä aloitteissa on isoja eroja.
Eniten erilaisia aloitteita ovat tehneet
tällä eduskuntakaudella Pertti Hemmilä (kok.) ja Esko Kiviranta (kesk.). Ikonimaalaus on Salossa suositumpaa kuin koskaan. Kun
näin työpaikkailmoituksen netissä, meinasin soittaa samoin tein vaikka oli yö,
nauraa paimiolainen Iida Rinne.
Rinteen työnantaja on paimiolainen Owelan-kennel, ja hän hoitaa työkseen koiria.
Rinne kouluttaa kennelin amerikanakitoja
ja mopseja???ja lenkkeilee sen minkä kerkiää.
??Pyrin kävelemään koirien kanssa ulkona vähintään kolme tuntia päivässä.
Rinne oli työtehtävissä myös perjantaina Salossa järjestetyssä match show?ssa,
leikkimielisessä koiranäyttelyssä.
SIVU 5
LP Kangasala haastoi vain erän verran
Paimiolainen Iida Rinne harjoitteli tulevia näyttelyitä varten amerikanakita Gazen
kanssa perjantaina Salon match show?ssa.
SIVU 20
Loppuiko happi, taisivat LP Kangasalan Kaisa Alanko (vas.) ja Eveliina Smolander
(oik.) tiedustella Christie Carpenterilta, joka oli törmännyt taas kerran LP Viestin
torjuntaan.. Hän ei pidä aloitteita hallituspuolueen kansanedustajan työn kannalta
keskeisinä.
??Hallituspuolueen edustaja voi vaikuttaa asioihin ministeriöiden, virkakoneiston ja työntekijöiden kautta, Taimela sanoo.
Aloitteista ani harva tuottaa tulosta.
Kansanedustajien tekemistä aloitteista
alle prosentti etenee eduskunnassa, kertoo Turun yliopiston erikoistutkijan Antti Pajalan tekemä selvitys.
??Valtaosa aloitteista hautautuu valiokuntiin, ja vain pieni osa päätyy käsiteltäväksi. maaliskuuta 2013
www.sss.fi
Kesäaikaan
Vinkkaa
uutinen!
Kellot käännetään
kesäaikaan
(02) 770 2314
Kelloja siirretään tunti eteenpäin
sunnuntaina 31.3. klo 3.00.
UUTISET 8
toimitus@sss.fi
Latviassa poltetaan pääsiäisenä
nuotioita ja kieritetään munia
VIIKONVAIHDE 18
Kansanedustajien aloitteista ani harva tuottaa tulosta. mennessä!
26?/hlö, S-Etukortilla 23?/hlö
SDP:n Katja Taimela ei ollut tehnyt
helmikuun loppuun mennessä yhtään
aloitetta. Jos haluaisi nähdä kaiken,
35 000 maalausta, kestäisi monta
viikkoa ennen kuin pääsisi ulos museosta.
VIIKONVAIHDE 15
Kolumnisti ja ?venepakolaisena. Hallituksen
päätöksen mukaan yritysveroa lasketaan nykyisestä 24,5 prosentista
20 prosenttiin investointien houkuttelemiseksi ja työllisyyden parantamiseksi.
??En koe, että tämä on lahja EK:lle,
vaan yhteiskunnan antama hiiva, sysäys sen leivän kasvattamiselle, jonka nimi on investoinnit ja työllisyys,
Ihalainen sanoi STT:n haastattelussa.
Sivu 4
SSS/Marko Mattila
Pelko ajaa
hammashoitoon
nukutuksessa
Pelko on yleinen syy hakeutua nukutuksessa tehtävään hammashoitoon.
Kovasta hammashoitopelosta kärsivät aikuiset hakevat hoitoa yksityisiltä hammaslääkäriasemilta, sillä
kunnissa nukutushammashoitoa tarjotaan yleensä lapsille ja sairaille.
Oulun yliopiston tutkijan mukaan
Suomessa voisi hoitaa hammashoitopelkoa nykyistä tehokkaammin.
Sivu 4
Maratonin
mittainen museo
Pariisin Louvre on lähes yhdeksän
miljoonan vuotuisella kävijällään
maailman suosituin museo. Tämän arkkienkeleitä, Mikaelia ja Gabrielia, esittävän ikonin hän aikoo antaa rippilahjaksi. Silloinkin ne yleensä hylätään,
Pajala kertoo.
Hemmilän, Kivirannan ja marttilalaisen Lauri Heikkilän (ps.) tekemät määräraha-aloitteet eivät ole eduskunnan internetsivujen mukaan tuottaneet tulosta.
Pajala ei silti pidä aloitteita turhina.
??Virkamiehet voivat poimia aloitteista
asioita ja ne voivat edetä muutoin kuin
eduskunnan kautta.
Kansanedustajat tiedostavat itsekin,
että aloitteiden läpimenomahdollisuudet
ovat huonot.
. SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 30. Aloitteita tehdään siksi, että asiat
nousisivat esille, Kiviranta sanoo.
Kansanedustajan suurin vaikuttamistyö tehdään yleisöltä piilossa valiokunnissa ja edustajan omissa verkostoissa.
Sen tuloksia on vaikea mitata.
VIIKONVAIHDE 16 ja 17
Ihalainen:
Yritysveron lasku
on sysäys
investointeihin
Työministeri Lauri Ihalaisen (sd.)
mielestä elinkeinoelämällä on nyt
näytön paikka, kun hallitus päätti
kehysriihessä yritysveron tuntuvasta alentamisesta. Molemmilla aloitteita on yhteensä 30, joista
osa on jätetty kahteen kertaan.
Salon OP IBAN FI89 5410 0220 0071 27
www.salonseiska.fi
Sää Salon seudulla
Idänpuoleista
tuulta, poutaa
+2°c
TAKASIVU
STT
Taimelalla vähiten aloitteita,
Hemmilällä ja Kivirannalla eniten
SSS | Kirsi Siekkinen
Salon Seiska 5.5.2013
Ilmoittaudu 21.4. Jos kiertää kaikki käytävät,
matkaa kertyy yhteensä lähes maratonin pituinen kierros.
Sivu 14
Saksalainen
huumori
kielimuurin
takana?
IKONIN MAALAAMINEN ON MATKA. Tosin, puolen vuoden kokemus Ruhrin alueen elämänmenosta
ei koulusaksan puhujalle vielä anna
kovin hyviä eväitä arvioida, missä
hyvän huumorin saralla mennään ?
tai ei mennä.
Yksi asia on Viitaselle kyllä tullut
selväksi: toisen maailmansodan tapahtumien retostelu ei ole Saksassa
naurun asia.
Sivu 17
URHEILU
UUTISET
Iida Rinne on
unelmiensa
työpaikassa
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
SSS/Kirsi -Maarit Venetpalo
TUOMAS REINIKAINEN
LP Viesti kaatoi kotikentällään LP Kangasalan 3?1 lentopallon naisten Mestaruusliigan ensimmäisessä loppuottelussa
pitkäperjantaina.
LP Kangasala pystyi haastamaan suosikkina finaalisarjaan lähteneen salolaisjoukkueen vain pelin alussa, sillä
eränumerot olivat 22?25, 25?19, 25?15 ja
25?10.
LP Viestin tehonaiset löytyivät tällä kertaa laitaosastolta, sillä Lena
Kozyriatska mätti 25, Sini Häkkinen
19 ja Noora Kosonen 16 pistettä. Kooltaan
Louvre on myös yksi maailman suurimmista. talvea Saksan kanavilla viettävä toimittaja Esa Viitanen haarukoi kuulua
saksalaista huumoria viikonvaihdesivuilla. Vierailta vain Sherri Williams (12 pistettä)
pääsi kaksinumeroisiin lukuihin.
SSS | Kirsi Siekkinen
??Kun menen aamulla töihin, ajattelen että minulla on maailman paras työ. Sen jälkeen hän on omatoimisesti maalannut jo useampia ikoneita
Kotimaa . Saadaan
niin sanotusti pöytä puhtaaksi ja sen jälkeen voidaan
siirtyä normaaliin hammashoitoon.
Nukutus ei
poista pelkoa
Oulun yliopiston tutkijan,
hammaslääketieteen tohtorin Vuokko Anttosen mukaan nukutuspalvelut ovat
yleistyneet, sillä tietoisuus
niistä on levinnyt. On vaikea nähdä, että
tulisi toista sinistä hetkeä,
koska hallituksen pelimerkit
ovat niin toisenlaiset, Ihalainen muotoilee.
Ihalainen ei usko, että väitetty tietovuoto hallituksesta yritysveron laskusta olisi
hyydyttänyt EK:n neuvotteluhalut.
SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen esitti
viime viikonloppuna, että
EK olisi saanut etukäteen
tiedon veronlaskusta, minkä
vuoksi sillä ei ollut tarvetta
enää keskitettyyn tuloratkaisuun.
Ihalainen muistuttaa, että
yritysveron lopullisesta suuruudesta päätettiin vasta
hallituspuolueiden puheenjohtajien tapaamisen lopuksi
eli tunteja työmarkkinaneuvottelujen päättymisen jälkeen.
??Kaikilla kai oli joku aavistus siitä, että yhteisöveroa
lasketaan. Eli on niitä
lapsia, joilla tilanne on tosi
huono, kertoo Hammaslääkäriliiton toiminnanjohtaja
Matti Pöyry.
Äärimuoto näkyy esimerkiksi Helsingin Lastenklinikalla siten, että hammassairaus on aiheuttanut lapsen
henkeä uhkaavan yleisen
infektion.
??Viime vuoden aikana tapauksia oli yllättävän monta, liki kymmenkunta, kertoo osastohammaslääkäri
Heikki Alapulli.
Alapullin mukaan pienten
lasten huonohampaisuudessa näkyy usein myös muu
yhteiskunnallinen vähäosaisuus.
ottamatta kaikki yhtä aikaa rakennemurroksessa.
Teknologiateollisuudesta
on kadonnut neljän viime
vuoden aikana 60?000 työpaikkaa ja metsäteollisuudesta 20?000. Eniten pelättiin
muun muassa juurihoitoa ja
Työministeri
uskoo teollisuuden
paluumuuttajiin
Työministeri Lauri Ihalainen (sd.) uskoo, että Suomi onnistuu ennen pitkää
houkuttelemaan maahan
takaisin jo kertaalleen ulkomaille siirrettyä teollista
tuotantoa.
??Tämä kuulostaa nyt utopialta, mutta ei se mahdotonta ole. Tilastoja hoidon
suosiosta ei ole.
??Hoitomuoto yleistyy koko
ajan, toteaa Oulussa toimivan Hammaslääkäriasema
Aarian toimitusjohtaja Olavi Nousiainen.
Helsingissä toimiva Hammassairaala kertoo aloittaneensa nukutushammashoidon ensimmäisenä
hoitolaitoksena Suomessa
60-luvulla. Pahimmillaan muutaman vuoden
ikäiseltä lapselta joudutaan
poistamaan useita hampaita.
??Eniten meillä hoidetaan
4?6-vuotiaita lapsia. Kysymys oli enää
vain siitä, että mihin kohtaan se asettuu.
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Työministeri Lauri Ihalainen toivoo, että kehysriihen ratkaisuilla saadaan aikaan käänne talouteen.
Hammashoitopelko ajaa nukkumatin luo
Hampaat halutaan hoitaa kerralla kivuttomasti.
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
STT | MARJO SORMUNEN
Miika Siurualta poistettiin yhdellä hammaslääkärikäynnillä kaksi hammasta
sekä paikattiin 13 reikää.
Pelko kivusta oli saanut
29-vuotiaan Siuruan välttelemään hammaslääkäriin
menoa, kunnes hän näki
tv:stä mainoksen nukutushammashoidosta.
??Ajattelin heti, että hoito voisi sopia minulle, sillä
halusin koko suun kuntoon
yhdellä kertaa, sanoo Siurua. Monilla
on useampi syvä reikä hampaissaan, kertoo erikoishammaslääkäri Tiina Kuittinen Helsingistä.
Lapset hoidetaan
julkisella puolella
Lasten nukutushammashoi-
don maksaa julkinen sektori.
Hoidon järjestää kunta tai
lapset hoidetaan erikoissairaanhoidossa. Potilaan
kannattaa kertoa pelostaan
lääkärille.
Samoilla linjoilla on Hammaslääkäriliitto.
??Nukutushammashoidon
tulisi aina olla poikkeustilanne, ja potilaalle tulisi selvittää myös muut vaihtoehdot, sanoo liiton toiminnanjohtaja Matti Pöyry.
Vuorovaikutuksella
syntyy luottamus
Pelkopotilaita on Oulussa
yli kymmenen vuoden ajan
hoidettu pelonhoitoyksikössä terveyskeskuksessa.
Potilaalle varataan reilusti
aikaa, hoito suunnitellaan
yhdessä ja pelon lievittämisessä käytetään muun muassa ilokaasua.
??Sovimme yhteisiä käsimerkkejä. Yleensä kaikki alle 3-vuotiaat hoidetaan
sairaaloissa.
Esimerkiksi Helsingin kaupungissa hoidettiin nukutuksessa viime vuonna noin
350 lasta ja nuorta, Oulussa
noin 90.
Turussa kaikki nukutusta
tarvitsevat potilaat hoidetaan yliopistollisessa sairaalassa. Potilaalla on itsellään kontrolli hoidon aikana.
Luomme vuorovaikutuksella
luottamusta, kertoo hammaslääkäri Sari Karjalainen.
Moni potilaista ilmoittaa
alussa haluavansa nukutushoidon, mutta ensin kokeillaan lievempiä keinoja.
Yleensä lapset ja nuoret
saadaan palautettua takaisin perushammashoidon pariin. Toimitusjohtaja Jori Vahterin mukaan
hoitomuoto suunnattiin jo
tuolloin nimenomaan pelkopotilaille.
??Kyllä se on hyvä hoitomuoto silloin, jos suuhun on
kerääntynyt hoidettavaa 20?
30 vuoden ajalta. Oleskeluluvan yleisin hakuperuste
on yhä perheenyhdistäminen.
Maahanmuuttoviraston
mukaan eniten opiskelijoita Suomeen hakeutui viime
vuonna Venäjältä. Kuva on Laurea-ammattikorkeakoulusta Espoosta.. Seuraavaksi eniten hakemuksia
lähetettiin Kiinasta, Vietnamista ja Nepalista. Pienten lasten kohdalla nukutus on yleensä
tarpeen, jos suussa on paljon
hoidettavaa.
Anttosen mukaan pelon
hoito voisi ehkäistä turhia
nukutuksia.
??Jo potilaan pelon huomioiminen ja kunnon kivun
hallinta hoitotilanteessa
ehkäisevät pelkoa. Viime vuosina eniten
on kasvanut iranilaisten hakijoiden määrä, sanoo kansainvälisten asioiden johtaja
Janne Hokkanen.
??Skandinaviasta tutkinto-opiskelijoita ei käytännössä tule.
Vaihto-opiskelijoita saapuu Lappeenrantaan paljon Länsi-Euroopasta, mutta tutkintopuolella hallitsevat Venäjä, Kiina ja Intia.
Hokkasen mukaan tilanne
on sama yliopistoissa maailmanlaajuisesti.
??
Aasiassa opiskelijamäärät ovat yksinkertaisesti
niin massiiviset.
Lehtikuva/Jarno Mela
Maahanmuuttoviraston mukaan eniten opiskelijoita Suomeen hakeutui viime vuonna Venäjältä, Kiinasta, Vietnamista ja Nepalista. Se on
sijalla 10.
??Vaikka opetusta on myös
ruotsiksi, se ei ole pohjoismaisia opiskelijoita motivoinut. Hallituksen päätöksen mukaan yritysveroa
lasketaan nykyisestä 24,5
prosentista 20 prosenttiin
investointien houkuttelemiseksi ja työllisyyden parantamiseksi.
??En koe, että tämä on lahja
EK:lle, vaan yhteiskunnan
antama hiiva, sysäys sen leivän kasvattamiselle, jonka
nimi on investoinnit ja työllisyys, Ihalainen sanoi STT:n
haastattelussa.
??Tästä seuraa, että elin-
keinoelämällä on nyt näytön
ja tekojen paikka kaiken tämän jälkeen. Aikuisille pelkopotilaille nukutushammashoitoa tarjoavat lähinnä
yksityiset hammaslääkäriasemat. Esimerkiksi norjalaisia tutkinto-opiskelijoita
koko yliopistossa on kaksi,
kertoo yliopiston kansainvälisten asioiden päällikkö
Markus Laitinen.
Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa venäläiset
ovat yhä ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden enemmistö. Heistä lapsia ja nuoria
oli viime vuonna noin 190.
Lasten hampaita hoidetaan
nukutuksessa myös yksityisellä puolella.
??Lasten ja nuorten hammasterveys on yleisesti ottaen hyvä, mutta samalla
tilanne on kärjistynyt ääripäiden osalta. 4
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 30. Nokia-klusteriakin on ravistellut raju
muutos.
Työministeri uskoo, että
perinteisten tuotannonalojen katveesta puskee esiin
uusia menestystarinoita
muun muassa bio-, energia- ja ympäristöteknologiassa ja kaivannaisteollisuudessa. Nyt on heidän
vetovuoronsa näyttää, että
tällä on merkitystä, niin
kuin he ovat aikaisemmin
sanoneet.
Ihalainen toivoo, että kehysriihen ratkaisuilla saadaan aikaan käänne laskuvireiseen talouteen.
??Tällaisesta henkisestä
epävarmuudesta ja ruikutusilmapiiristä pitää saada
käänne parempaan niin, että kaikkien nokka on kohti
keväistä aurinkoa.
?Sininen hetki
meni ohi?
Ihalainen pahoittelee, että
työmarkkinajärjestöt eivät
päässeet kehysriihen alla
keskitettyyn palkkaratkaisuun.
Hallitusta ei neuvottelujen
kariutumisesta voi Ihalaisen
mielestä syyttää, vaan pikemminkin syynä oli neuvotteluosapuolten aiempaa suurempi ?periaatteellisuus?.
Nyt työmarkkinoilla on
edessä suurella todennäköisyydellä liittokierros, joka
voi olla selvästi epävakaampi.
??Se sininen hetki olisi ollut
nyt. Hänelle oli jäänyt ikävä
kokemus muutaman vuoden
takaisesta hammaslääkärikäynnistä, jolloin puudutus
ei ollut tehonnut paikkauksen yhteydessä.
??Kyllä se oli niin tuskaista
hommaa, että mietin, eikö
oikeasti ole muuta konstia.
Siuruan tarina on hyvin
tyypillinen. Aikuiset ovat vaikeammin hoidettavia.
Anttosen mukaan pelon
hoidossa on vielä paljon
tehtävää. Selkeästi
yleisin syy hoitoon lähettämiseen oli potilaiden mielestä pelko, aikuisilla lapsia
useammin. maaliskuuta 2013
Uutiset
Salon seutu . Vuonna 2009 vastaava luku oli 4?653.
Viime vuonna yli 90 prosenttia opiskelun perusteella maahan pyrkineistä sai
oleskeluluvan. Tiedän firmoja,
jotka miettivät tällaistakin
mahdollisuutta.
Ihalainen muistuttaa
Suomen vahvuuksista.
??Hyvä yhteiskunnan perusinfrastruktuuri, ennustettavuus, vähän korruptiota, hyvä osaamistaso...
Meillä on paljon hyviä lähtökohtia.
Ihalainen myöntää, että teollisuuden tilanne on
haasteellinen, kun viennin
perinteiset kivijalat ovat
kemianteollisuutta lukuun
Opiskelu on jo työntekoa yleisempi syy
muuttaa Suomeen
Aasialaiset pohjoismaalaisia
kiinnostuneempia
suomalaiskouluista.
STT | SALLA SALMELA
Hammashoitopelko on yleinen syy hakeutua nukutushammashoitoon. Tarvetta uusille
vientiyrityksille olisi, sillä
vientiteollisuuden kapeus
ja keskittyneisyys tekee siitä perin haavoittuvan.
??25 yritystä vastaa yli 50
prosentista Suomen viennistä, Ihalainen muistuttaa.
Suomeen pyrki viime vuonna ensimmäistä kertaa
enemmän ihmisiä opiskelukuin työpaikan perässä.
Osittain tämä selittyy
työperäisten hakemusten
vähenemisellä. Maahanmuuttoviraston mukaan
opiskelijoiden määrä on ollut kasvussa jo muutamia
vuosia.
Viime vuonna opiskelijana oleskelulupaa haki 6?023
henkilöä. Talous
Ihalainen: Elinkeinoelämällä
on nyt näytön paikka
STT | TUOMAS SAVONEN
Työministeri Lauri Ihalaisen (sd.) mielestä elinkeinoelämällä on nyt näytön
paikka, kun hallitus päätti
viime viikon kehysriihessä
yritysveron tuntuvasta alentamisesta. Kolmanneksi eniten opiskelijoita saapuu Virosta.
Pohjoismaista vastaavaa
tunkua Suomeen ei ole.
Helsingin yliopiston ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden lähtömaiden top 10
-listalle mahtuu vain yksi
pohjoismaa, Ruotsi. Parin vuoden takaisessa kyselyssä vain kolmasosa terveyskeskushammaslääkäreistä kertoi, että
pelkäävien hoito on järjestetty kunnassa.
Pieniltä potilailta joudutaan
poistamaan jopa useita hampaita
Lasten puutteellinen hampaiden hoito näkyy etenkin
nukutushammashoidossa.
Nukutukseen päätyneillä
lapsipotilailla on usein laajalle edennyt hammassairaus, joka näkyy hampaiden
reikiintymisenä. Siksi he eivät näy maahanmuuttoviraston tilastoissa.
Korkeakoulujen sekä kansainvälisen liikkuvuuden ja
yhteistyön keskus Cimon
mukaan kyseessä ei silti ole
tilastoharha: eniten tutkinto-opiskelijoita saapuu Suomeen idästä.
Aasia ajaa jo
Venäjän ohi
Helsingin yliopistossa Kiina syrjäytti Venäjän opiskelijoiden lähtömaana jo
muutama vuosi sitten. Samalla
potilaat ovat alkaneet niitä
vaatia.
??Nukutus yksin ei kuitenkaan poista potilaan pelkoa,
eikä se ole riskitöntä, hän
huomauttaa.
Oulun yliopistolla on tutkittu Oulun kaupungin terveyskeskuksessa hoidettuja
nukutushammashoitopotilaita, joista nuorimmat olivat 3-vuotiaita. Nukutus yksityisellä hammaslääkäriasemalla maksaa satoja euroja tunnilta.
hampaiden poistoja.
Nukutushammashoitoon
ohjataan potilaita, joilla on
psyykkisiä tai fyysisiä esteitä tavalliselle hammashoidolle. Aasian maista opiskelijoiden
kymmenen yleisimmän
lähtömaan listalla ovat lisäksi Etelä-Korea ja Japani.
EU- ja Eta-maiden kansalaiset voivat opiskella
ilman oleskelulupaa
Poliisin mukaan puukotuksen uhri on kriittisessä tilassa sairaalassa.
Puukotus sattui hieman puolenyön jälkeen.
34-vuotias miesuhri sai
vammoja ylävartaloonsa. Hänen
suurin palkkansa on se, että
hän saa puuhailla kanssani,
Sjöman hymyilee.
Perjantaina Mira pärjäsi
hyvin, mutta voittajaksi asti hovawart ei tänä vuonna
yltänyt. Ahtaanluoma,
Niitti ja Hippi ovatkin Salossa lähinnä harjoittelemassa virallisia kehiä varten.
??Niitillä on nyt välivuosi.
Ensi vuonna siirrytään ve-
teraaniluokkaan, Ahtaanluoma sanoo.
Harjoitusta hakee myös hovawart Miran kanssa paraislainen Eva Sjöman. (STT)
Miestä
puukotettiin
Kokemäellä ?
uhri kriittisessä
tilassa
Miestä puukotettiin yksityisasunnossa Kokemäellä Satakunnassa pitkänperjantain vastaisena yönä. Nyt olen menossa
vanhempieni luo Hankoon,
ja Salo on sopivasti matkan
varrella, Sjöman kertoo.
Sjömanin ja Miran yhteisten harrastusten luettelo on
hengästyttävä: agilityä, tokoa, henkilöhakua, pelastuskoiratoimintaa, rallytokoa.
??Viikossa ei ole kovin monta vapaata iltaa. Vika ei ole silti
nuorten, joista moni tarvitsee muutakin kuin taloudellista tukea. Heille pikemminkin pitäisi tarjota
toinen tukimuoto, joka voisi
velvoittaa töihin tai koulutukseen, Hiilamo sanoo.
Hänen mukaansa pitkäaikainen toimeentulotuki voi
passivoida.
??Olisi parempi tarjota
työtä ja maksaa siitä korvaus. Giba on nimetty tunnetun brasilialaisen lentopalloilijan mukaan.
Kulttuuriministeri Paavo
Arhinmäki (vas.) saa tukea
osinkoverotuskritiikkiinsä ulkoministeri Erkki Tuomiojalta (sd.). maaliskuuta 2013
n Uutistuottajat:
Johanna Käkönen, Jarkko Turpeinen
toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
Vinkkaa
uutinen!
5
Purevasti paikallista
Koiratapahtuma veti väkeä
sadan kilometrin säteeltä
Kelan Hiilamo:
Kuntia voisi
velvoittaa nuorten
työllistämiseen
Kaksospojat ja tanskandoggit tulivat Salon match show?hun Säkylästä saakka.
Tutkijan mukaan byrokratia
voi edistää syrjäytymistä.
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
SSS | Kirsi Siekkinen
kirsi.siekkinen@sss.fi
STT | JANIKA TIKKALA
Giballa ja Doralla on massaa
enemmän kuin isännillään,
vaikka toinen on vasta pentu
ja toinen emäntänsä sanojen
mukaan ruipelo narttu.
Giba ja Dora ovat tanskandoggeja, ja isännät ovat kaksospojat Aatu ja Eetu Kulmala. Koirilla oli
piikkipantoja, joista täällä
saisi porttikiellon, Ahtaanluoma kuvailee.
Mira on viime
vuoden voittaja
Match show -tulokset eivät
Aatu (vas.) ja Eetu Kulmala, 12, tykkäsivät lapsi ja koira -kilpailusta tanskandoggien Giban (vas.) ja Doran kanssa. Äiti
Kati Kulmalan mukaan
pojat halusivat lähteä match
show?hun, ja jatkoa harrastukselle on luvassa koko
poppoon mielestä.
Mutta mikä jättimäisissä
tanskandoggeissa yhteensä
nelilapsista perhettä viehättää?
. ??Miralla on yleensä niin
hauskaa kehässä, että etuosa lentää sinne tänne, Sjöman kertoi.
Vihtiläinen Aada Tusa, 8, osallistui lapsi ja koira -kilpailuun
amerikancockerspanieli Millin kanssa. Tapauksen vuoksi on
pidätetty 26-vuotias kokemäkeläinen mies, poliisista kerrotaan. 12-vuotiaat veljekset
ovat saapuneet Saloon Säkylästä saakka esittääkseen
koiriaan match show?n eli
leikkimielisen koiranäyttelyn lapsi ja koira -kehässä.
??Hyvin meni, oltiin kolmansia, pojat kertovat.
Sijoituksen onnistumista nostaa se, että kyseessä
oli ensimmäinen kerta. Niitti on valittu neljä kertaa peräkkäin
vuoden näyttelymittelspitziksi. Kansaneläkelaitoksen (Kela) Hiilamon mukaan kirjoitusta on
tulkittu väärin.
??Olen ehdottanut, että
toimeentulotukea korvataan työmarkkinatuella.
En missään tapauksessa
ehdota, että nuoria jätettäisiin heitteille. Näin sanoo
Terveyden ja hyvinvoinnin
laitoksen (THL) erikoistutkija Vappu Karjalainen.
Työmarkkinatuelta onkin
sujuvampi matka työelämään kuin toimeentulotuelta.
??Nuoret tarvitsevat
enemmän tietoa ja ohjausta. SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 30. Pitäisi keksiä kannustavia ratkaisuja.
Allianssin keskeisin ratkaisu on laittaa nuorisotakuu
toimimaan, puheenjohtaja
Hanna-Mari Manninen
sanoo.
Hän on huolestunut siitä sävystä, miten nuoria
kohdellaan yhteiskunnan
haasteiden edessä.
??Nuoret laitetaan kepin
nokkaan talouden ja työllisyyden ongelmissa, jotka
koskettavat koko yhteiskuntaa. Best in show oli Anna-Mari Ohtosen bokseri
Kumba.
telussa ja tukkia loppukesän
budjettiriiheen mennessä.
Tuomioja kirjoittaa blogissaan, että lausuman
mukaan lainvalmistelussa
arvioidaan uudistuksen vaikutukset ja hallitus tekee
tarvittaessa muutoksia hallitusohjelman tavoitteiden
varmistamiseksi.
??Tämä on siis hallituk-
sen kanta, ja lähden siitä,
että sen mukaisesti myös
toimitaan, jos osoittautuu,
että vaikutukset ovat aivan
muunlaisia kuin mitä asiasta hyvin pikaisen ja ilman
tarkkoja arvioita tehdyn
esittelyn perusteella päätettäessä otaksuttiin, Tuomioja
kirjoitti perjantaina.
Vasemmistoliitto pitää epä-
oikeudenmukaisena, että varakkaimpien listaamattomien yritysten omistajien osinkotulojen verotus kevenee,
kun muilla se kiristyy.
HS: Demareissa
tukea avaamiselle
Myös SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti
?Toimeentulotuen perusosalla katetaan muun muassa ravinto- ja
vaatemenot sekä vähäiset terveydenhuoltomenot. Tukea annetaan lisäksi asumismenoihin, kuten vuokraan ja vesimaksuun.
?Yksin asuvan henkilön perusosan määrä on 477,26 euroa kuukaudessa.
?Toimeentulotuen perusosaa voidaan alentaa, jos hakija kieltäytyy
työstä. (STT). Asiaa
tutkitaan tapon yrityksenä. Kaksikko oli match
show?ssa vasta toista kertaa eläessään ja sijoittui toiseksi.
??Me ei ehditty harjoitella, kun oli koulua, Aada tunnustaa.
ole virallisia, eikä niissä
menestyminen kerrytä koiralle ansioita. Nuorten palkkaalekysymys on hyvä esimerkki.
Lindtman vaati perjantaina osinkoveropaketin avaamista ja uudelleenarviointia.
??Tässä viime päivinä on
tullut niin paljon uutta tietoa, että tätä osinkoverouudistusta on syytä arvioida
uudelleen. Tukea myönnetään yleensä kuukaudeksi kerrallaan.
Eva Sjöman tuli match show?hun Paraisilta hovawart Miran kanssa. Tänä vuonna
koiria oli mukana runsaasti,
180 kuonon verran.
??Meillä on tosi hyvä yhteishenki. Nyt vain harjaan, hän
kertoo.
Niitä varsinaisia näyttelyitä ovat kiertäneet sekä
emäntä että koirat, ja menestyksekkäästi. Perusosaa voidaan lisäksi alentaa 20 tai 40 prosentilla, jos nuori
keskeyttää koulutuksen tai kieltäytyy siitä.
Lähteet: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, sosiaali- ja terveysministeriö
Lyhyet
Somerolaisen Marika Ahtaanluoman mittelspitz Niitti (vas.) ei
ole mikä tahansa koira. Näyttää siltä, että
silloin kun päätöstä tehtiin,
ihan kaikkea tietoa ei ollut
käytettävissä, Lindtman sa-
noi Helsingin Sanomille.
Lindtmanin mukaan demaririveissä on laajaa tukea
paketin avaamiselle.
??Silloin kun tapahtuu virhe, on virhe syytä tunnustaa
ja ryhtyä sen jälkeen tarvittaviin korjaustoimenpiteisiin. Aamulla oli talkooväkeä paikalla niin paljon, että ehdittiin kahvitkin juoda
ennen kehien alkamista, he
kertovat.
Match show on perinne
myös monille osallistujille. Asiasta tiedotti
Pohjois-Savon poliisi perjantaina.
Poliisi kertoi takavarikoineensa kolmen päivän
aikana asunnoista runsaasti eri kasvuvaiheissa
olleita Cannabis sativa
-kasveja.
Suurimmasta kasvattamosta takavarikoitiin
yhteensä 21 kasvia, joita
poliisi kuvailee saunavastan kokoisiksi.
Poliisin mukaan huumeita kasvatti yhteensä kuusi varkautelaista
nuorta miestä.
Heidän epäillään syyllistyneen huumausaineri-
kokseen. Järjestäjiin kuuluvat Mikko Ahti ja
Johanna Vertanen arvioivat, että tapahtumaa on vietetty talkoovoimin kymmenkunta kertaa. Myös samojedinkoira Hippi on
menestynyt näyttelyissä.
Tuomioja tukee Arhinmäen osinkokritiikkiä
STT | JANNE LINNOVAARA
Tutkimusprofessori Heikki
Hiilamo sanoo STT:lle, ettei hän ole ehdottanut Kuntalehden kirjoituksessaan
toimeentulotuen poistamista alle 25-vuotiailta lapsettomilta nuorilta. Kunnilla ja järjestöillä
on paljon tekemätöntä työtä, johon nuoria voisi palkata. No katso nyt näitä, nämä
ovat oikeita koiria. Kuntia voisi velvoittaa
työllistämiseen.
Hän maksaisi toimeentulotuen sijaan työmarkkinatukea suoraan työnantajalle, joka voi olla myös kunta
tai kansalaisjärjestö.
Suomen Nuorisoyhteistyö
Allianssi pitää tärkeänä,
että nuorten syrjäytymisen
ehkäisemiseksi etsitään
erilaisia keinoja.
??Monelle nuorelle toimeentulotuki on pitkäaikainen tuki. Nuori ei välttämättä
tiedä työ- ja elinkeinotoimiston palveluista, jos hän
on sosiaalitoimen asiakas,
Karjalainen sanoo.
Karjalaisen mukaan pitemmän päälle olisi parempi, että nuori pääsisi
tukityöpaikkaan avoimille
työmarkkinoille.
Hän pelkää, että työelämä on ajautumassa liian
tiukaksi ja yritykset palkkaavat vain menestyviä
nuoria.
Toimeentulotuen saajista
yli neljännes nuoria
?Toimeentulotukea myönnettiin vuonna 2011 runsaalle 239?000
kotitaloudelle.
?Kaikista toimeentulotukea saaneista 18?29-vuotiaiden osuus oli 27,4
prosenttia.
?Tukea voi saada henkilö tai perhe, jonka tulot ja varat eivät riitä välttämättömiin jokapäiväisiin menoihin. Arhinmäki vaati
hallituksen kehyspäätökseen
lausuman, jonka mukaan
osinkoverotuksen porsaanreiät pitää käsitellä lainvalmis-
Lisää opastusta
nuorille
Monet nuoret kokevat virastojen käytännöt monimutkaisiksi, mikä osaltaan
voi pitkittää toimeentulotuella pysymistä. Viime
vuonna Mira oli Salon match
show?n kaunein koira, BIS,
eli best in show.
??Silloin satoi räntää ja pik-
ku-ukkoja. Niitti on
kansainvälinen muotovalio,
joka on lähdössä toukokuussa Budapestiin Maailman
voittaja -näyttelyyn.
Kaukaisin näyttelymaa on
ollut Valko-Venäjä, jossa pelisäännöt eivät olleet ihan
samanlaiset kuin Suomessa.
??Turkkeihin sai laittaa
muotovaahtoa ja lakkaa,
mikä on Suomessa dopingia,
ihan kiellettyä. Miralla on
suuri taistelutahto, ja hän
tykkää puuhailla. Kehään valmistautuva
somerolainen Marika Ahtaanluoma on käynyt Salossa pitkäperjantaina vuosien ajan mittelspitz Niitin
ja samojedinkoira Hipin
kanssa.
??Jos kyseessä olisi varsinainen näyttely, pesisin ja
puunaisin koiria jo etukäteen. Nämä
ovat kilttejä ja toimivat hyvin lasten kanssa, Kati Kulmala hymyilee.
Erilaista kuin
Valko-Venäjällä
Salon seudun noutajien pitkäperjantain match show?sta
on tullut jo perinne. Uskon että kansalaisetkin antavat sille arvon, hän
sanoi lehdelle.
Varkaudesta
löytyi viisi
huumeiden
kotikasvattamoa
Varkaudesta löytyi hampun kasvattamoja viidestä eri asunnosta pääsiäisen alla
klo 10 Päivärukous. Pyhäkoulu.
Ti 2.4. Mies on
mies ja nainen on nainen, ja
kullakin on oma tehtävänsä
ja siihen on tyytyminen.
Raunistola-Juutinen toteaa, että kyse on perinteisestä
virkakäsityksestä ja osittain
samaan tapaan käytetyistä
Osa ortodoksisuuden viehätystä ja mystiikkaa liittyy
siihen, että kiivaiden yhteiskunnallisten muutosten ja
jatkuvaa uusiutumista vaativan työelämän vastapainona
on aina samanlainen kirkko.
??Maailma kaipaa pysyviä
arvoja, ja tämän ajan katastrofeja on arvottomuus,
sanoo arkkipiispa Leo.
Ortodoksisen kirkon jäsenmäärä kasvaa, hitaasti
mutta kuitenkin. Mutta kun voi tulla
melkein sata euroa kerralla.
Suurin kertaostos oli 89,99
euroa.
Erehdys oli tapahtunut,
kun äiti osti lahjakorttia
peliin. Sanotaan vaikkapa
siinä, että suuri osa maailman ruuantuotannosta menee hukkaan. Mutta.
??Äänet ovat hentoja, eivätkä saa sijaa.
Olisiko sitten tulevaisuudessa näköpiirissä tilanne,
jossa naispappeusasia olisi
esillä?
??Ei ole, sanoo arkkipiispa
Leo.
Älypuhelimien ja taulutietokoneiden pelitarjonta kasvaa vauhdilla, samalla kun
laitteiden käyttö yleistyy.
Monissa kodeissa on kuitenkin saatu ikäviä yllätyksiä,
kun ilmaisilta näyttävät pelit tuottavat suolaisia luottokorttilaskuja.
Helsinkiläisen perheen
11-vuotias poika oli palkkiona koulumenestyksestä
saanut joululahjaksi Applen
iPod Touch -laitteen. Golgatan
murhenäytelmän takana
on sittenkin rakastava
taivaallinen Isä, joka pääsiäisaamuna herättää Poikansa kuolleista. Kyse on ennen muuta rakkauden palvelevista
teoista.
??On niin paljon turhaa,
väärää, loukkaavaa ja vahingoittavaa, kuten nykyajan
keskustelu, joka tapahtuu
verkoissa ja facebookeissa,
joissa ihmiset nimettöminä
puhuvat pahaa toisistansa,
moittii ortodoksisen kirkon
arkkipiispa Leo.
??Me pyrimme selittämään
kaikki (pahat) tekomme
mahdollisimman lieviksi
puutteiksi ja virheiksi.
Pääsiäisen aika olisi arkkipiispan mielestä juuri sitä,
jolloin ihmisten tulisi miettiä, mitä he tekevät ja sanovat.
??Jumalalta pyydetään
sielun puhtautta, nöyryyt-
tä, kärsivällisyyden ja rakkauden henkeä. Kirurgi Sakari
Orava, lähetystyöntekijä Voitto Marjeta.
Musiikki: Päivi Tinell, Shalom.
Tervetuloa!
www.salonhelluntaisrk.?
yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
??Kyllähän se kertoo siitä,
että selvästikin on ollut sosiaalista tilausta tällaiselle
vaikuttamismuodolle, arvioi
Tampereen yliopiston valtioopin professori Ilkka Ruostetsaari.
??Nyt ihmiset rupeavat heräämään siihen ajatukseen,
että halutaan vaikuttaa
enemmän, joko siinä lähellä
tai sitten valtakunnallisesti,
sanoo sosiaali- ja terveyshallintotieteen professori
Pirkko Vartiainen Vaasan
yliopistosta.
Vartiainen ja Ruostetsaari katsovat viimeisimpien
vaalien äänestysprosenttien
kertovan siitä, etteivät kaikki koe saavansa mielipiteitään kuuluviin vaaleissa.
Uusien vaikuttamiskanavien tarkoitus ei kuitenkaan
ole korvata edustuksellista
demokratiaa, vaan täydentää sitä.
SALON SEUDUN SANOMAT
Sanomalehtien Liiton jäsen
LT-LEVIKKI 20.603 kpl
(LT-levikki 2012)
SSS sähköposti:
toimitus@sss.fi
JULKAISIJA
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
UUTISET
7-päiväinen sanomalehti
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
TOIMITUS
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna:
ma-pe klo 9.00-23.00,
Lehtikuva/Jarno Mela
Brändi
rakentuu
pysyvyyden
varaan.
STT | MIMMA LEHTOVAARA
Samaan aikaan kun luterilainen ja katolinen kirkko
joutuvat julkisuudessa tilille
suhtautumisessaan muun
muassa naispappeuteen tai
seksuaalivähemmistöjen asemaan, on ortodoksisen kirkon ympärillä perin hiljaista.
Homoutta ei hyväksytä, mutta ei siitä juuri puhutakaan ?
ainakaan julkisesti.
Parhaillaan kerätään nimiä tasa-arvoista avioliittoa
kannattavaan kansalaisaloitteeseen. Leo Makkonen), aikuinen tytär
?Jäseniä 61?000, joista naisia noin 34?000
?Uusia jäseniä liittyi vuonna 2012 tuhat, kirkosta erosi 600 ihmistä
?Lintulan luostarissa 10 nunnaa, Valamon luostarissa 7 munkkia
?Pappi voi olla naimisissa, mikäli hän on avioitunut ennen pappisvihkimystä; muutoin hänen tulee elää selibaatissa
?Piispan tulee olla naimaton tai leski
?Kirkko suhtautuu kielteisesti naispappeuteen, homoseksuaalisuuteen ja
aborttiin
?Kirkkovuoden tärkein juhla on pääsiäinen
?Maailmassa on yhteensä noin 220 miljoonaa ortodoksia, eräiden arvioiden mukaan jopa 300 miljoonaa
Muuttumattomuudesta
brändivaltti
Arkkipiispa Leon kanta on ehdoton: naispappeudesta ei keskustella nyt eikä tulevaisuudessa.
sakramentteja eli pyhiä toimituksia koko ortodoksisessa
maailmassa.
Nainen ei voi ikinä
palvella pappina
Naisen asemasta ortodoksisessa kirkossa väitellyt Eeva
Raunistola-Juutinen on sitä mieltä, että homopareista
voisi kirkon piirissä teoriassa
syntyä keskustelua helpommin kuin naispappeudesta.
Ortodoksisessa perinteessä pappi on aina ollut mies,
kuten oli Jeesuskin. Uskontotieteen dosentti Teuvo Laitila ItäSuomen yliopistosta muistuttaa, että kvartaalitalous
ei istu ortodoksiseen ajattelumalliin.
??Siksi keskustelun käynnistäminen ei ortodoksisella
mentaliteetilla tapahdu nopeasti. Rakkaus,
joka on lähtöisin rakastavan Isän sydämeltä. Ilmaiset pelit
rahoitetaan myymällä pelivaluuttaa.
??Kauppa voi olla mitätön,
jos yritys ei ole varmistanut
sopimuskumppanin ikää.
Sadan euron ostos ei ole tavanomainen oikeustoimi pienelle lapselle ellei siellä ole
vanhemman nimenomaista
suostumusta taustalla, sanoo Kilpailu- ja Kuluttajaviraston lakimies Katri Vää-
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30
Puhelin (02) 770 2626
Telefax (02) 770 2222
tilaajapalvelu@sss.fi
Verkko-osoite:
www.sss.fi/tilaajapalvelu
Määräaikaistilaus (sis. Juutalaisen iltarukouksen sanoin
Jeesus ennen kuolemaansa jätti itsensä taivaallisen Isän käsiin. Rukousilta
To 4.4. ei niinkään
kaikkivaltansa kautta.
Näin monet kristityt ovat
kokeneet kautta aikojen.
Sairauden kipujen keskellä ja yksinäisyyden epätoivossakin voi kokea edes
hivenen huojennusta, kun
muistaa kärsivää Vapahtajaa.
Pitkäperjantain valossa voimme turvallisesti
kohdata syvimmät pettymyksemme, sairautemme
ja syyllisyytemme.
klo 6.00-16.00
Viikonl. Lisäksi
rukoillaan sitä, että emme
tuomitsisi veljiämme. Mahdollisuus muutokseen,
Kulttuuritalo KIVA. 6
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 30. Voitto
kuolemasta on salattuna
läsnä jo Jeesuksen ristinkuolemassa, sillä ?kuolemallaan Kristus kuoleman
voitti?.
Tarja Laurila
Salon seurakunnan
lähetyspastori
Uusille vaikuttamismuodoille on tilausta
STT | TUOMAS TIRKKONEN
Netissä allekirjoitettavan
kansalaisaloitteen suosio
on yksi esimerkki siitä, että
ihmiset haluavat aiempaa
enemmän suoraan osallistua
Seurakunnat
HELLUNTAI
SEURAKUNTA
MÖKÖISTENKATU 18
Su 31.3. Kirkko opettaa kohtuullisuutta, muistuttaa arkkipiispa.
??Kohtuuttomuus on vallalla niin puheissa kuin teoissa. Pahimmillaan lapsille suunnatuissa peleissä
ja nettipalveluissa kertynyt
useiden satojen eurojen laskuja.
??Laissa lähdetään siitä, että alaikäinen voi ilman vanhempien suostumusta tehdä
pelkästään tavanomaisia
oikeustoimia. Eero
Ketola, Pekka Ruokomäki. 7.12.1920 Halikko
k. Musiikki:
Arto Tinell ja Matti Siekkinen. Ristin
poikkipuulle väännetyt
Kristuksen kädet kutsuvat luokseen ja kaartuvat
yllemme siunaukseen.
?Isä, sinun käsiisi minä
jätän henkeni.. Arkkipiispan mielestä suosiota selittää juuri se, että arvot eivät
kaikissa maailman tuulissa
muutu. maaliskuuta 2013
Ortodoksisessa kirkossa naisten ja
homojen asema on sama nyt ja aina
Kuolleita
Rakkaamme
Alli Maria
Hatakko
o.s Heinä
s. Nainen
suistui autoillessaan lumipenkkaan. Pitää katsoa kokonaisuutta.
??Me toivotamme Jumalan
siunausta kaikille ihmisille
yksilöinä, mutta varmasti
pidetään selkeä ero tässä asiassa.
Arkkipiispa muistuttaa, että pappeus ja avioliitto ovat
perusteluista kuin muissa
kirkkokunnissa naispappeuskysymyksessä.
??Siitä ei keskustella, eikä
sen analysoimiseen koeta tarvetta.
Raunistola-Juutinen tosin
toteaa, että kirkon piirissä
on ihmisiä, jotka ajattelevat
myös toisin. Hän tyhjensi itsensä ja
otti orjan muodon (Filippiläiskirje 2: 5?11). Ostokset
sovelluksissa voi estää kokonaan.
Lisäksi ostot mahdollistavat salasanat on syytä pitää
visusti luottokortin omistajan tiedossa.
ark ja vkl klo 06.00 ?11.00
Muut alueet: (ei Uusimaa)
-
Itellan varhaisjakelupäivystys
Puhelin: 0200 72822 (mpm/pvm)
Ark. Laitteella voi käyttää samoja pelejä ja sovelluksia kuin iPhonella, mutta puhelintoiminto
puuttuu.
Poika oli kuullut kaveriltaan lohikäärmeenkasvatuspelistä, DragonValesta. Arkkipiispa Leon mukaan kirkossa
ei ole noussut minkäänlaista halua muuttaa käytäntöä.
??Kun tässä maailmassa
halutaan häivyttää kaikki
sukupuolierot, onhan se lähinnä naurettavaa. 10% alv)
12 kk
289,20 ?
6 kk
150,00 ?
3 kk
81,00 ?
1 kk
31,00 ?
TILAUSHINNAT
1.1.2013 alkaen.
Jatkuva säästötilaus (sis. Laskussa oli 230 euron edestä ostoksia Applen
iTunes-kaupasta, joille ei
näyttänyt olevan mitään järkevää selitystä.
??Yleensä kun sieltä ostaa
vaikkapa laulun, kuitit tulevat sähköpostiin viimeistään
muutaman päivän kuluttua.
Nyt ei ollut tullut mitään.
Epäilin, että tilille on murtauduttu, kertoo pojan äiti.
la klo 14.45-23.00,
su klo 15.00-23.00
Telefax (02) 770 2300
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
Puhelin iltaisin
-
uutistoimitus
770 21, 770 2314
- urheilu 770 2309
ALUETOIMITUS
Somero, Kiiruuntie 1,
Puhelin (02) 7702 562
TILAAJAPALVELU
Örninkatu 14, Salo
?Johtaja arkkipiispa Leo (s. Poliisin mukaan epäillyt tunnustivat
murtautuneensa kymmenkuntaan paikkaan
maanantain ja tiistain
välisenä yönä.
Kahta suomussalmelaista ja yhtä oululaista
miestä epäillään varkauksista Oulussa, Kempeleessä, Limingassa,
Vaalassa, Paltamossa ja
Ristijärvellä.
Poliisin mukaan miehet
saivat saaliikseen muu-
Kiirastorstaina
autoiltiin kovassa
humalassa
Miesautoilija ajeli Tohmajärvellä rajussa humalassa torstaina iltapäivällä, kertoi Pohjois-Karjalan poliisi perjantaina.
Poliisin mukaan autoilija
puhalsi alkometriin 3,57
promillea.
Myös Suomussalmella
sotkamolainen nainen puhalsi torstaina yli kolmen
promillen lukemat, kertoi
Kainuun poliisi. (STT)
Mieskolmikko on tunnustanut tehneensä alkuviikosta murtosarjan
Oulun ympäristössä ja
Kainuussa, kertoo Kainuun poliisi. Mahdollinen uusi
avioliittolaki ei Suomen ortodoksisen kirkon johtajan arkkipiispa Leon mukaan liity
millään lailla ortodokseihin.
??Käytettäköön suomalaisessa yhteiskunnassa mitä
käsitteitä tahansa, meille
avioliitto on vain miehen ja
naisen välinen liitto.
On siis täysin mahdotonta,
että ortodoksinen kirkko siunaisi tai vihkisi?
??Täysin mahdotonta.
Meneillään olevaa keskustelua homoavioliitoista arkkipiispa on seurannut aktiivisesti.
??Kyllähän se ihmetyttää.
Tämähän on kuitenkin hyvin
pientä maailman mittakaavassa. Ristinsanoma antaa rauhan
syntien painamalle omalletunnolle ja levon niille,
jotka kulkevat oman elämänsä pitkäperjantaita.
Eivät naulat sittenkään
pitäneet Jeesusta ristillä,
vaan rakkaus. Poika sai joululahjan yhteydessä myös
lahjakortin pelivaluutan
hankkimiseen ja pelasi ahkerasti joulunpyhinä.
Tammikuussa tuli kylmää
vettä niskaan, kun perheen
äiti avasi luottokorttilaskun. 10% alv)
12 kk:n maksuerä
253,50 ?
6 kk:n maksuerä
130,00 ?
3 kk:n maksuerä
67,00 ?
Tilaukset toimitetaan force majeure- (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden
viivästykset, yms.) varauksin.
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
Salo:
Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy
Puhelin: (02) 269 3970
Arkkipiispa Leolle pääsiäisen aika kestää lähes koko
kevään.
klo 6.00-12.00
Avoinna ma-pe
la
su
klo 6.30-16.00
klo 7.00-12.00
klo 7.30-12.00
ILMOITUSOSASTO
Örninkatu 14, Salo
Puhelin (02) 770 2610
Telefax (02) 770 2222
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Verkko-osoite: www.sss.fi/ilmoitukset
Viikkomarkkinoiden ja Nettitorin
ilmoitushinnat, ohjeet ja asiointi
internetissä www.sss.fi/tori
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
usimaa: Itellan varhaisU
jakeluiden jakelupäivystys:
Puhelin 0200 30011(mpm/pvm)
Avoinna ma-pe klo 8.30-15.30,
ilmoitustilavaraukset ja valmiit
aineistot seuraavan päivän
lehteen viimeistään klo 14.00.
PAINOPAIKKA:
Salon Lehtitehdas,
Salo 2012
ISSN 0782-5404. Peli
on ilmainen mutta etenee
paremmin, jos pelaaja ostaa
pelivaluuttaa. Ostokset
oli tehty Backflipin lohikäärmepelissä pojan iPodilla.
iTunes-kaupasta selitettiin,
että kuitit voivat joskus
joutua roskapostisuodattimeen.
Äidin mielestä pelifirma
toimii epäeettisellä tavalla.
Kun kyse on lapsille suunnatusta pelistä, ei näin suuria
ostoksia saisi tarjota.
??Jos ne olisivat euron tai
pari, ei kertyisi niin suuria
summia. Ostos jätti luottokorttitiedot laitteeseen, minkä
jälkeen poika saattoi pelissä
ostaa lisää valuuttaa huomaamatta, millaisista summista oli kysymys.
??Laitteeseen saa eston, että sillä ei voi tehdä ostoksia
sovelluksen sisällä, mutta
kun kyse oli uudesta laitteesta, en heti tajunnut, että
niin voi tehdä.
Asian selvittely vaati useamman kierroksen kirjeenvaihtoa Applen iTunes-kaupan
kanssa, mutta lopuksi Apple
suostui palauttamaan rahat.
Alaikäinen ei voi
törsätä vapaasti
Pelien ja sovellusten sisällä
tapahtuvat ostokset eivät
ole näinä aikoina mikään
harvinaisuus. 19.3.2013 Salo
Näimme voimasi vähenevän
tiesimme lähtösi lähenevän.
Muistosi kaunis vie eteenpäin meitä
vaikka sydän on täynnä kyyneleitä.
Olet ansainnut unen rauhaisan
ja kiitoksen kaikkein kauneimman.
Kiittäen ja kaivaten
Eino
Anita ja Mauri
lastenlapset ja lastenlastenlapset
sukulaiset ja ystävät
Siunattu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitämme Paukkulakodin osasto Kultapiiskun
henkilökuntaa äidin hyvästä hoidosta.
PÄIVÄN SANA
Jeesus auttaa
kärsimyksensä kautta
Pari viikkoa sitten täällä Salossa oli mahdollista
seurata puhuttelevaa ja
seikkaperäistä esitystä Torinon käärinliinasta. Kuinka paljon
maailmassa on heitä, joilla
ei ole mahdollisuutta kohtuulliseen ruokaan.
Meneillään olevan suuren
viikon jokainen päivä on ortodoksille tärkeä.
??Kaikki tiivistyy viikon
loppua kohti, ja jumalanpalveluselämän huipentuma on
pääsiäisaamussa, joka aloittaa varsinaisen pääsiäisen ja
pääsiäisviikon.
Lyhyet
Murtosarja
Oulussa ja
Kainuussa
Kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimies Katri Väänänen kertoo, että vastaavia
tapauksia on tullut vastaan
monia. Tarvetta keskustelulle kyllä on, mutta mahdollisuuksia on vähän.
Raunistola-Juutisen mielestä kirkon tulisi löytää
tasapaino pysyvyyden ja uudistamisen välillä.
??Muuttumattomuus ei saisi olla itsetarkoitus, jota puolustetaan henkeen ja vereen.
Ilmainen peli on käynyt
monille kalliiksi
STT | NINA TÖRNUDD
Suomen ortodokseista
suurin osa on naisia
Kalliita
virtuaalileluja
Pian kävi ilmi, ettei murtoa
ollut tapahtunut. Mutta sähköisessä maailmassa ei ole
kaupan kassaa, joka voisi
ihmetellä, kun nelivuotias
tulee tekemään sadan euron
ostosta, Väänänen sanoo.
Vanhemmat eivät aina tiedä, miten laitteiden asetukset tulee tehdä, ettei lapselle
jää piikki auki.
??Pitäisi voida asettaa katto, kuinka paljon viikossa voi
käyttää rahaa.
Mitä tehdä, jos lapsen pelistä
aiheutuu jättilasku?
Lasten pelaamisesta koituneista jättilaskuista kannattaa aina reklamoida.
Kuluttajaviranomaiset voivat tarjota sovitteluapua,
jos pelit ovat olleet tarjolla
suomenkielisinä ja suomenkielisin ehdoin, vaikka pelin
tarjoaja olisi toisella puolella
maailmaa.
Pääsiäinen on kuin
kirkon opetuksen
kertauskurssi
tamia satoja euroja, kannettavan tietokoneen ja
puhelimia. (STT)
Hautauspalveluja
www.kukkakori.fi
nänen.
Ennaltaehkäisyä on tarkistaa lapsen käyttämän
laitteen asetukset. Tutkija uskoo sen kuuluneen
Jeesus Nasaretilaiselle ja
perusteli kantaansa varsin
vakuuttavasti.
Käärinliinaan taltioituneen henkilön negatiivikuvasta paljastuu mies, joka
on kokenut poikkeuksellisen ankaraa väkivaltaa.
Ristiinnaulitseminen oli
hyvin julma ja häpeällinen
rangaistus, jota roomalaiset käyttivät pelotteena
miehitysalueillaan.
Uusi testamentti todistaa, miten Jumalan Poika
ristintuskissaan kulki ihmisen tien loppuun saakka
turvautumatta jumalalliseen valtaansa ja voimaansa. Klo 17
Torstaipiiri
Pe 5.4. klo 18. klo 18.30. Ja juuri
tällaisena hän maksoi velkamme ja vapahti meidät
synneistämme.
Kaikkein parhaiten Jeesus voikin auttaa meitä
kärsimyksensä ja haavojensa kautta . klo 11 Ylösnousemusjuhla
Vesikalusteet
. Uudiskohteet
. HUHTI- JA
TOUKOKUUN
Husqvarna 236
Hyvä polttomoottorikäyttöinen
Myös kirppiskauppaa käytetyistä
kunnostetuista pyörän varaosista
Horninkatu 11, p. Osa hiekasta sekoittuu
ympäristöön ja viemäreihin,
ja osa kulkeutuu lumen seassa vastaanottopaikoille.
Oulussa, Kuopiossa ja Jyväskylässä talven aikana
levitetystä sepelistä saadaan
kerättyä jonkinlaiseen hyötykäyttöön noin kolmasosa.
Jos hiekassa on paljon
roskia, sitä ei voi käyttää
esimerkiksi puistoissa tai
maarakentamisessa. 44 ?
5.30 MARTTILA . 040 - 729 8926
www.suurkirppis.com
Perämiehenk. . Hotel Dorpat. 9.30 SALON TORI . 02-731 8466
www.ilmair.fi
www.
.
.fi
Työt
55?/h
Täydenpalvelun korjaamo ja maalaamo.
Edulliset renkaat ja rengastyöt.
175/65 R14 ...................... joonas@ilmair.fi
PÄIVÄMATKA TALLINNAAN 23.4. 30 ?
Kaupunkiloma Tartossa ja Narvassa
5 PV, 2 + 2 YÖTÄ, BUSSI MUKANA .............. 7331603
Av. Kirjurinluodon
kesäteatterissa. .............
45 ?
TARTTO 24.-26.6. 041-5715241
Telakkatie 17, Teijo
-30%
MATTOPESUSTA
PÄÄSIÄISEN AUKIOLO:
29.3.-1.4.
KLO 9-15
Hyvää
Pääsiäistä!
Raitalankatu 20, p. HUSQVARNA-KAUPPIAS
UU...
KU
JATK
Olemme auki
ki p
ki
pääsiäislauantaina
ina 9
9?14
?14
?14
4
N. 11?18 TI 2.4. 18 p. (STT)
SALON SUURIN, VANHIN
JA TOIMIVIN KIRPPUTORI
www.mattopesu.net
MATTOPESUN AMMATTILAINEN
Tarjoan kokonaisvaltaista hoiva-apua
Hallitus liikkuu kunta- ja
sote-uudistuksissa laillisuuden ja perustuslain rajamailla. Ruostesuojaukset
225/45 R17 ...................... 9.40 HALIKON KIRJASTO . Saneeraukset
. 298 ?
ILMOITTAUTUMISET 0400-225633 TAI tilausajot@katuhaukka.fi
TILAUSAJOT
VALMISMATKAT
PALVELEMME PÄÄSIÄISENÄ.
Lauantaina 30.3. KISKON KAUTTA.... Ilmastointityöt
LA
9-18
SU-MA 10-18
Helsingintie 21, Salo, puh. Koski, OP 5.30-Mart-
tila, kunnantalo 5.50-Vaskio, Sale 6.10-Halikon kirjasto 6.20-Salo, SCF-huolto 6.30-H:ki........
55 ?
PÄIVÄMATKA TALLINNAAN HELATORSTAINA 9.5.
Finlandia. 7-22
Sunnuntaina 31.3. Uudenmaan Ely-keskus myönsi
Onnibus-verkostoon kuuluvalle Keskimatkat-yhtiölle
reitille luvan.
Porista lähtee 29. Viking XPRS. 6.40 SUOMUSJÄRVI . VAIN BUSSIMATKAN, LIPUT LIPPUPISTE.FI .......... . 12-16
6
Mukavaa
Pääsiäistä!
ENOLA
NOLA
Helsingintie 32
PIRKKATORI
P
IRKK
Halikontie 2
ilmair OY
. LVI-työt
. . (STT)
MA-PE 10-18 LA 10-15 Ylhäistentie 3, SALO sisustustehdas.?
Tmi Mikko Pajuniemi
hintaan
Kotihoito Kodinonni
P. Ilmoittautumiset 23.5. 53 ?
Bruce Sringsteen Turkuhallissa SIS. MÄRYNUMMI ; PALUU KLO 15.30 ALKAEN
25.4.
LISÄOSTOSRISTEILY Tallinnaan EckeröLinellä BUSSI MUKANA
................................ 6.15 SALON TORI . Sis.kiertoajelun Tartossa. BUSSIMATKAN JA LIPUN ............... mennessä!/ 2hh/h ..................
229 ?
KESÄTEATTERIA PORISSA 29.6. 7.00 ABC LOHJA
4.5., 25.5.
7.5.
14.5.,4.6.
18.5.
28.5., 3.6.
14-18.6.
5.-7.7.
11.-14.7.
Tallinnan lauantaiostosristeilyt EckeröLinellä SUOMUSJÄRVEN KAUTTA ............ maaliskuuta 2013
Uutiset
Lumitöissä törmäilystä
voi tulla isot kustannukset
Professorit SK:lle:
Kuntauudistus koettelee
laillisuuden rajoja
Runsaslumisena talvena kauhakuormaaja tekee väkisinkin tuhoa.
STT | TUOMAS ARKIMIES
Lumitöiden aiheuttamista
vahingoista koituu vuosittain huomattavia kustannuksia. 0400 923 498
TI
LOPPUUNMYYN
Ä
LÄ
V EL
VI
Avoinna joka päivä
PÄÄSIÄISENÄ
pe?ma klo 10?15
HURMAANNU
PÄÄSIÄISESTÄ
Puunkaato
Puunhoito
OTA YHTEYTTÄ MEDIAMYYNTIIN
Aikuisten pyörät -35 %
Lasten ja nuorten
pyörät 12??24. Erityisesti runsaslumisena talvena törmäyksiltä
ja kolhuilta ei voi välttyä,
kun lunta tuupataan koneilla syrjään kulkuväyliltä.
Kaupunkien lumitöistä
vastaavat henkilöt kertovat, että rikki menee muun
muassa aitoja, valaisimia,
sähkökaappeja, penkkejä,
liikennemerkkejä, roska-astioita ja puita. 30 ?
9.10 ABC PIIHOVI . Koski Op 5.25-Somero, tori 5.55-Salo, SCF-huolto 6.30-Kivihovi 6.50-H:ki. 6.00 HALIKON KIRJASTO . Tuori
on erityisen huolissaan kaavailuista toteuttaa sote-palvelut vastuukuntamallilla,
mikä tarkoittaa sote-palveluiden siirtämistä suurten
kaupunkien ja keskisuurten seutukeskusten käsiin.
??Tässä saattaa tulla vastaan jo perustuslaki, Tuori
huomauttaa. ..................................................
45
(hintoihin sisältyy työ)
Korjauksen ajaksi
ilmainen sijaisauto!
p. 35 ?
P!nk ja Kiss Helsingissä, Hartwall Areenalla SIS. 20 ?
Tallinnan tanssiostosristeilyt EckeröLinellä BUSSI MUKANA, 14.5. SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 30. (02) 733 4940
www.kikankukka.fi
kalusteet
Salosta!
KAIHDIN JOKA PYSÄYTTÄÄ!
valon ja katseen...
www.arboristi.info
P. Ilmoitt. Viking XPRS.
Koski, Op 7.30-Somero, tori 8.05-Salo, SCF-huolto 8.40-H:ki. Hiekan puhdistaminen roskista
ei ole kustannustehokasta,
joten sitä päätyy myös kaatopaikalle.
??Seulomista on selvitetty,
mutta kustannukset ovat
korkeampia kuin uuden sepelin osto, sanoo toimistopäällikkö Ville Alatyppö
Helsingin rakennusvirastosta.
Halpabussiliikenne alkaa
kuukauden päästä Porin ja
Helsingin välillä. 44 ?
Air & Motorshow Helsingin Malmilla SIS. Näin arvioi Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää Suomen Kuvalehden
verkkosivuilla julkaistussa
jutussa.
??Valmistelu on ollut tähän
asti huonoa tai se on puuttunut jopa kokonaan, Mäenpää kuvaa Jyrki Kataisen
(kok.) hallituksen suurten
uudistusten taustoja.
Halpabussiliikenne
Porista Helsingin
Länsisatamaan alkaa pian
TEIJOTORI
Tarvitsetko apua arkeen?
7
SALON AINOA
VALTUUTETTU
-KAUPPAA SALOSSA YLI 31v. 297 ?
Öllesummer Tallinnassa, Go Hotell Schnelli
3 PV., BUSSI MUKANA .................149 ?
Kaupunkiloma Pärnussa Viiking Spa-kylpylähotellissa 4 PV, BUSSI MUKANA ....... VAIN BUSSIMATKAN ...................................................... -40 %
Varaosat ja
tarvikkeet
-50 %
Reitti kulkee Kakkostietä
pitkin Harjavallan, Kokemäen, Huittisten ja Forssan kautta. 040 701 9414
Myös akatemiaprofessori
Kaarlo Tuori arvostelee
kovin sanoin Kataisen hallituksen toimintaa. 10?18
Satoja aitoja mattoja
NÄYTTELYTARJOUSHINNOIN!
RUNSAASTI HIENOJA
KASHMIR SILKKIMATTOJA.
Suurikokoisia, jopa 300 * 400 cm mattoja
Classic House Oy, 040 516 3774
Pekka Ahonen, maahantuontia vuodesta 1977. Kaupungille tehdään ilmoitus vahingosta erillisellä lomakkeella, ja vahinkoja pimittäviä
urakoitsijoita emme katso
hyvällä, kertoo katumestari
Viilos.
Hiekkaa ei saa
helposti jatkokäyttöön
Lumitöiden aiheuttamia vahinkoja korjataan jo talvella,
mutta osa vaurioista selviää
vasta keväällä.
Lehtikuva/Jussi Nukari
Korjaustöiden ohella jokakeväinen urakka on hiekankeruu pölyhaittoineen.
Talven aikana levitetystä
hiekasta vain osa saadaan
kerättyä takaisin hyötykäyttöön. mennessä! ....
55
?
MatkaHeino 044 0203 117/Pasi Heino
MEDIAMYYNTI (02) 770 21, www.sss.fi/ilmoitukset
MEDIAMYYNTI (02) 770 21, www.sss.fi/ilmoitukset
Katrineholminkatu 9, Salo
p. 02 727 4999, ma-pe 7-16
Kodinhoito, lääke- ja haavahoidot,
asiointi- ja ulkoiluapu,
omaishoitajan lomitus.
Kotitalousvähennys kelpoinen,
palvelusetelin tuottaja.
ma-pe 9-18, la-su 9-15
Kaupan Paikka
Arboristi
on halutessasi nyt myös
20,00 . huhtikuuta alkaen päivittäinen
pikavuoro puoliltapäivin
Helsingin Länsisatamaan.
Lumitöissä tulleiden vaurioiden kustannukset jäävät yleensä urakoitsijan vastuulle.
Sisätori ja
kirppis joka
lauantai 11-16
1x50 49,00 e (35,00 toistohinta) 2x50 89,00 e (63,00) 2x100 169,00 e (119,00) Kaikkiin hintoihin lisätään alv 24%
MEDIAMYYNTI (02) 770 21, www.sss.fi/ilmoitukset
Tervetuloa tekemään löytöjä!
Myyntipaikka 5 e,
puh. Myös autoja
on kolhittu.
Pelkästään Helsingissä
vahingoista koituvat kulut
nousevat satoihin tuhansiin
euroihin vuodessa, ja Jyväskylässäkin laskun arvioidaan kohoavan liki sataantuhanteen euroon talvea
kohti. Bussi: Salo 10.25-Koski Tl 11.00-Huittinen-Pori. 5.45 VASKIO . Velvoite mahdollisten tuhojen
korvaamisesta kannustaa
urakoitsijaa huolellisuuteen,
mutta törmäyksiä tulee silti.
??Meillä on suoraselkäinen,
lentopallosta tuttu meininki.
Kun on tehnyt virheen, nostetaan käsi ylös. ma-pe 9-17.00 la 9-13
199?
ARK.
8.30-17.00
LA
9.00-14.00
Husqvarna
122HD45
aitaleikkuri polttomoottorikäyttöinen
199?
HELSINGINTIE 24, SALO PUH. Kuopiosta arvioidaan,
että kuluja tulee talvessa
noin 50?000 euroa.
??Nykyaikainen valopylväskin maksaa monta tuhatta,
joten kustannukset voivat
nousta, kertoo Jyväskylän
katumestari Jan Viilos.
Vaurioista koituvat kustannukset jäävät yleensä töitä
tehneen urakoitsijan kontolle, joka selvittää asiaa usein
vakuutusyhtiön kanssa. VAIN BUSSIMATKAN .................... Länsisataman
ajat sopivat Onnibusin mukaan Tallinnan-laivojen aikatauluihin.
Helsingin Länsisatamasta Ruoholahden kautta
on niin ikään päivittäinen
vuoro Poriin. 0400 573 437 . 050 586 3175
6.4.
Piha & Puutarha, Turun messukeskuksessa
SIS. 230. 044 078 0017 - Piisitie 5, 24910 Halikko as.
?
PÄIVÄMATKA TALLINNAAN 27.4. 340?
Perämiehenkatu 22
24100 Salo
www.ilmair.fi
Joonas Jokiranta . Vikakoodit................... 050 3441193
Avoinna Ma-Pe 12-17
SUURI ITÄMAISTEN
MATTOJEN
MYYNTINÄYTTELY!
VPK:n talossa, Asematie 3
MA 1.4. ?Linjat kuumina. Marttila-Koski-SomeroSalo-H:ki. Ilmastointihuollot .... Finlandia. /vko
(+ ALV)
LV)
PYÖRÄHUOLTO
Riitta Rinnekari, floristi, puh. suljettu
Maanantaina 1.4. 15?
205/55 R16 .......................290. 70?
195/65 R15 .......................270. 15.5. Vesijohtojen
asennus ja korjaus
Alalla
vallitsee kova keskinäinen
kilpailu. Kesäaikaan siirtymisen lisäksi
myös pääsiäinen aiheuttaa
runsaasti muutoksia aikatauluihin aina maanantaihin
eli toiseen pääsiäispäivään
asti. Kuvan Dove-kankaalla,
värit harmaa tai musta.
489,
(795,-)
Sohva leveällä parivuoteella 489,-.
Sohva vuoteella ja
vuodevaatelaatikolla 589,-
VAIN
TÄNÄÄN
Maskussa parhaat maksuehdot,
OSTA NYT, MAKSA TOIMITUKSEN JÄLKEEN!
SALON SUURMYYMÄLÄ, Turuntie 12, 24100 Salo
Avonna ark. 0201 211 200*
Milan U-sohva.
Huippulaadukkaalla likaahylkivällä
kankaalla. 79,-.
299,
(399,-)
Silk
runkopatjasetti.
160 x 200 cm. Teollisuudelle ja
kaupalle tuonti on myös
varteenotettava vaihtoehto, Björkroth listasi.
Kauppa ja teollisuus myös
hyödyntävät valtaansa.
Selvityksen mukaan kauppa pyrkii siirtämään riskiä
hävikistä tuottajille. Hinta sisältää autoveron 2.643,31?
!
äsiäisTä
ä
HYVää P
KÄSIRAHA
vain 500 ?
KORKO
2,9 %
KK-ERÄ
199 ?
Rahoitusesimerkki Fiat 500 Color Therapy sis: käsiraha 500 ?, maksuaika 60 kk, korko 2,9 %, viimeinen suurempierä 4.350 ?.
luoton perustaminen 185?, eräkohtainen käsittelykulu 8?/kk. Tämä
on tyypillistä kasvihuonetuotannossa, jossa sää pitkälti määrää, miten kurkut ja tomaatit kypsyvät.
Seurauksena tuotannon
vaihteluista hinnat voivat
vaihdella jopa yhden päivän aikana.
Sisustamme kanssasi.
MEGA
LAUANTAI
(258,-)
SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo
Riskiä
siirretään
tuottajille.
STT | NINA TÖRNUDD
Fiat 500 Color Therapyn 4 eri retrovärivaihtoehdoilla voit personoida oman viisisatasesi.
Italialaista muotoilua parhaimmillaan! Color Therapy -erikoismallissa on vakiovarusteena
mm. CO2 päästöt 113 g/km. Osa
junista saapuu kuitenkin
määräasemalle normaaliin
aikaan. Lisäksi MTK
haluaisi Suomeen kauppaasiamiehen valvomaan elintarvikeketjun toimintaa.
39,
80 x 200 cm
(65,-)
Stiina
sijauspatja.
Paksuus 7 cm.
90 x 200 cm 49,- (76,-)
120 x 200 cm 59,- (106,-)
160 x 200 cm 79,- (132,-)
Nella
jenkkisänky.
Bonneljousitus. 8
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 30. Leveys 305 cm
ja syvyys 202 cm. (STT)
ERIKOISERÄ
FIAT 500 COLOR THERAPY
ASIAKASOMISTAJATARJOUS*
13.990?
1.4.
.ettu 29.3
ivotta
ailleen
a asiakk
to
PP-auto
+ toimituskulut 600 ?, yhteensä 14.590 ?. 160 x 200 cm.
Petauspatjat myydään erikseen alk. Koska norjalainen lohi tulee EU:n ulkopuolelta, ei siinä tarvitse olla
kotimaiselta kalalta vaadittua nostopäivämäärää. Väri capuccino. Sis. Pyökki/valk.
Lakattu koivu. Pähkinä/valkoinen 595,-.
495,
TOINEN
(929,-)
1/2
Romantic levitettävä laveri + patjasarja.
Rungon väri valkoinen ja harmaa.
Patjan värit harmaa ja beige.
279,
Moni kasvihuoneviljelijä on
kohdannut tilanteen, jossa
kauppa muuttaa tilausmäärää jälkikäteen.
MTK perää
kauppa-asiamiestä
Ongelmia aiheutuu myös
sääntelystä, jonka taakka
voi olla pienille yrityksille
suhteettoman suuri. ilmastointi, ESP-ajonvakautus, sumuvalot sekä nahkainen ohjauspyörä. Osa vuoroista jää pyhinä kokonaan ajamatta. ksl.muk.vuosikorko 4,42 %, ksl.muk.luottohinta 16.621,47 ?
Polttoaineen kulutus l/100 km: maantie 4.3 kaupunki 5.7 yhdistetty 4.8. Tyylikkään kokonaisuuden
viimeistelevät valkoiset peilinkuoret, valkoinen kattoantenni, valkoiset pyöräkapselit kromatuin keskiöin,
korinvärinen vaihdekepin nuppi sekä Color Therapy -mallien ulkoväreillä koristeltu avaimen kuori.
sulj
Olemme
Kauppa ja byrokraatit
pompottavat
alkutuottajaa
(1520,-)
EDULLISEMPI PUOLEEN HINTAAN, KOSKEE KAIKKIA TUOTTEITA!
lasketaan ov.hinnoista
Living
Collection
Scandic vuodedivaani.
Leveys 245 cm. Kelloja siirretään
tunnilla eteenpäin kello kol-
melta yöllä.
Kesäaikaan siirtyminen
vaikuttaa junien ja linjaautojen kulkuun. korkean
pussijousiston, petauspatjan ja jalat.
995,
HINTAAN
(448,-)
Elintarvikeketjun alkutuottajat ovat alakynnessä
suhteessaan kauppaan ja
elintarviketeollisuuteen.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvityksen mukaan
tuottajia pompotetaan
muun muassa muuttamalla sopimuksia tai ilmoittamalla hintoja vasta jälkikäteen.
Selvitys perustuu kyselyyn, johon vastasi yli tuhat
lihantuottajaa, kalankasvattajaa, avomaa- ja kasvihuoneviljelijää. 10-18, la 10-15, puh. maaliskuuta 2013
Uutiset
Kesäaikaan siirrytään sunnuntaina aamuyöllä
Suomi siirtyy normaali- eli
talviajasta kesäaikaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kysy lisää myyjiltämme.
Hyvää Pääsiäistä!
Parkkihallissamme on 60 ilmaista, lämmintä parkkipaikkaa.
Sisäänajo parkkihalliin Katrineholminkadulta.
Osa tuotteista
toimitusmyyntinä.
Ei puhelinvarauksia.
*Puhelun hinta:
- lankapuhelimesta
8,21 snt/puh + 2 snt/min
- matkapuhelimesta
8,21 snt/puh + 14,9 snt/min
MASKU.COM. Kaukoliikenteen kymmenen yöjunaa
kulkevat normaalia aikataulua myöhäisemmässä
poikkeusaikataulussa. ja 1.4.
Ei käsirahaa. Erikoistutkija Tom Björkroth listasi
rakenteellisia tekijöitä, jotka asettavat alkutuottajat
heikompaan asemaan.
??Yksittäinen alkutuottaja
on helppo korvata. Myös Allegro-junien
aikataulut muuttuvat.
Paikallisbussien aikataulut
kannattaa tarkistaa liikennöitsijältä, ja kaukobussien
aikataulut on syytä varmistaa esimerkiksi Matkahuollon internetsivuilta. Kotimaassa kasvatetulta kalalta
jää näin tuoreuden tuoma
myyntivaltti saamatta.
Selvitys on jatkoa viime
vuonna tehdylle, jossa tutkittiin päivittäistavarakaupan ja elintarviketeollisuuden välisiä suhteita.
Maataloustuottajien keskusliitto MTK katsoi selvityksen osoittavan, että eduskunnan käsittelyssä oleva
kilpailulain muutos tulee
tarpeeseen. Salsa-kankaalla, harmaa
tai tummanruskea 795,-.
Saatavissa oikean- ja vasenkätisenä.
Kuvan Visby-kankaalla 895,-.
599,
(1295,-)
Myymälä on suljettu:
Pitkäperjantaina 29.3.
Pääsiäspäivänä 31.3. TAKUU 3 VUOTTA
* Tarjous voimassa 28.3.-30.4.2013 eikä sitä voi yhdistää muihin tarjouksiin.
Okran keltainen
Pasodoble punainen
Cappucino beige
SALO, Örninkatu 3-5
Automyynti
075 3040 5110
Huolto
075 3040 5130
Varaosat
075 3040 5140
www.ppauto.fi
ma-ti 9-18 | ke-pe 9-17 | la 10-14
ma-pe 7.30-17
ma-pe 7.30-17
LOHJA, Maksjoentie 8-9
Automyynti
075 3040 5210
Huolto
075 3040 5230
Varaosat
075 3040 5240
www.ppauto.fi
ma-pe 9-18 | la 10-14
ma-pe 7.30 -17
ma-pe 7.30 -17
SSO:n autoliikkeistä
Bonusta jopa 5%
Puhelun hinta: 8,28 snt/puh + 11,99 snt/min.
klikkaa masku.com
London lepotuoli.
Salsa-kankaalla, värit musta, ruskea
tai harmaa. Kasvihuoneviljelijöistä yli neljännes on kohdannut tilanteen, jossa kauppa muuttaa
tilausmäärää jälkikäteen.
Jos tuotteita jää myymättä, siirtyy riski tuottajalle.
Usein sopimuksia tehdään vain suullisesti. Kyselyyn vastanneiden tuottajien
mielestä Suomessa myös sovelletaan joitakin EU-direktiivejä tiukemmin kuin minimivaatimukset edellyttävät.
Sääntelyä moittivat muun
muassa norjalaislohen vyöryn alla pyristelevät kalankasvattajat. Toimitusmyynti.
149,
OSTA
YKSI
Roosa ruokaryhmä 6:lla tuolilla.
Pöytä 90 x 180 cm
Wide Colour Plus
-värienparannus. 3 x HDMI ja 2 x USB. Naisten koot
36?44, miesten koot S?XXL.
34,93
/kpl
Hinta ilman K-Plussa-korttia 49,90
40?
A-G
A 40?/102 cm 80 55
A-G energialuokka
energian kulutus kWh/v
kuvaruudun
koko ??/cm
kulutus käytön aikana W
Samsung UE40ES5505
SMART-LEDTERÄVÄPIIRTOTELEVISIO 40?
Iittala Essence
KÄVELYKENGÄT
Mokkanahkaa. Tarjous ei koske kenkiä, laukkuja, sukkia eikä alusvaatteita. Energialuokka A. SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 30. Kaksi mallia,
koot 36?41.
29 .
(39,90)
SÄ ÄSTÄ
27%
VALKOVIINILASI
2 kpl/pkt
16 .
Vetoisuus 33 cl.
pkt
Hinta ilman K-Plussa-korttia 22,90
-30 %
Pirkka
TULPPAANI
7 kpl/kimppu
2
kimppua
5.
-26 %
Hinta ilman K-Plussa-korttia 3,40/kimppu
-230 ?
569 .
Hinta ilman K-Plussa-korttia 799,00
SALO
Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi
www.k-citymarket.fi
Impuls
Naisten
HD-viritin antenni- ja kaapeliverkkoon. Mallit, värit ja valikoimat vaihtelevat myymälöittäin. USB PVR -tallennusmahdollisuus.
WiFi-valmius langattoman Internetin
vastaanottoon (vaatii USB-sovittimen),
avoin Internet. Lasten tuotteet eivät kuulu
Kemin, Tornion, Helsinki Vuosaaren eivätkä Vantaa Tammiston K-citymarketin valikoimiin.
Esim.
Icepeak
Putamo naisten tai
Paldi miesten
KUORITAKKI
Naisille värit vihreä,
pinkki ja musta.
Koot 34?44. Kuva viitteellinen. Takuu 2 vuotta.
9. maaliskuuta 2013
www.k-citymarket.fi
OLEMME
SULJETTUNA
su?ma 31.3.?1.4.
n
e
s
i
ä
i
s
ä
Pä
Paras
Kauppa
IN 30.3.2013
VA
HINNAT VOIMASSA
MERKKIURHEILUPUKEUTUMISEN
VAATTEET
Alennus normaalihinnoista. Miehille
värit harmaa/musta
ja punainen/musta.
Koot S?XXL.
-30%
55,93
/kpl
Hinta ilman K-Plussakorttia 79,90
tai
Icepeak
Hazel naisten tai
Halo miesten
ULKOILUHOUSUT
Väri musta. CI+-moduulipaikka
maksukortille. Kattavat liitännät
mm. 100 Hz:n tekniikka.
Full HD -resoluutio 1920 x 1080
P. (02) 731 6500
Palvelemme ma-pe 10-19, la 9.30-16.. 10
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 30. maaliskuuta 2013
Footbalance asiantuntija
tekee jalka-analyysejä
tänään la 10?15.
Pohjalliset
90
alk.
59
Intersport Salo
Kauppakeskus Linjuri
Vilhonkatu 14, 24101 Salo
AMD Radeon HD 7340
-näytönohjain.
90
PEKING | STT?AFP
Valtava maanvyöry hautasi
perjantaina yli 80 kaivostyöläistä Tiibetissä, kertoivat kiinalaisviestimet. Koko
päivän kestäneessä pelastusoperaatiossa ei löydetty
yhtään kateissa ollutta.
Onnettomuus sattui varhain aamulla Tiibetin pääkaupungin Lhasan lähistöllä
kaivosalueella, joka sijaitsee
4?600 metrin korkeudessa.
Valtiollisen tv-kanavan
haastattelema puolisotilaal-
linen poliisiviranomainen
sanoi tilanteen ?näyttävän
vakavalta, koska romahtanut
alue on kolme tai neljä neliökilometriä?. Tekstit oli
pyydetty nuorilta libanonilaisilta maroniittikristityiltä.
Espanjan kulkueet
voimissaan
Espanjassa pääsiäisviikon,
Semana Santan, erilaiset
uskonnolliset kulkueet ovat
yhä hyvin suosittuja katolisen kirkon jäsenkadosta
huolimatta. Kenenkään ei kerrottu
loukkaantuneen.
Osa kalastamassa olleista
ehti hypätä turvaan jäähän
ilmaantuneen railon yli.
(STT?BNS?AFP)
Vain tänään!
Italia etsii ulospääsyä
umpikujasta
Kaikki hallitusvaihtoehdot vaikuttavat yhtä mahdottomilta.
ROOMA | STT?AFP?Reuters
Yritykset hallituksen muodostamiseksi euroalueen
kolmanneksi suurimpaan
talouteen polkivat Italiassa
paikallaan pääsiäispyhien
koitettua. Samalla linjalla olivat
hänen liittolaisensa.
??Me vastustimme Montin
hallitusta, ja jos tulossa olisi uusi samanlainen hallitus, ovat uudet vaalit tuhat
kertaa parempi vaihtoehto,
Pohjoisen liiton johtaja Roberto Maroni sanoi.
Presidentti Napolitano vastustaa uusia vaaleja, koska
nykyisen vaalilain takia tulos olisi todennäköisesti paljolti nykyisen kaltainen. 22,5 prosentille talletuksista ei makseta
korkoa, kun taas loppuosan
saa nostaa vasta kun pankki
on taas vakaa.
Presidentti Nikos Anastasiades vakuutti jälleen, että
maa pitää kiinni eurosta.
Vain tavarataloissa
normaalihinnoista.
-60%
Etu K-Plussa-kortilla
Vain tavarataloissa!
Erä Lumene Time Freeze
-pikakaunistaja 30 ml
9
Ilman korttia 24,90
90
-100,-
Etu K-Plussa-kortilla
Uutuus!
Lumene
Truly Bold & Curly
-mascara
Canon EOS 1100D + 18-55
-digijärjestelmäkamera
299
Ilman korttia 399,90
Maanvyöry hautasi yli 80 Kypros kumosi maksukaivostyöläistä Tiibetissä kortteja koskevat rajoitukset
-40%
9
90
90
Lisää tarjouksia netissä!
Tilaa näppärästi netistä ja nouda ilman toimituskuluja tavaratalosta!
Edun arvo jopa 6,90. Tilannetta sekoittaa myös se,
että Napolitanon virkakausi
päättyy toukokuussa ja parlamentin pitäisi valita hänelle seuraaja huhtikuussa.
Lehtikuva/AFP/Gali Tibbon
Etu K-Plussa-kortilla
Naisten ja miesten
ulkoilutakit sekä lasten
ulkoiluvaatteet
-40%
normaalihinnoista
Tarjous ei koske päähineitä, käsineitä, huiveja
eikä urheiluosaston tuotteita.
Etu K-Plussa-kortilla
Kaikki jalkineet
Pyhiinvaeltajat kulkivat krusifikseineen Via Dolorosaa Jerusalemissa.
Lenova B575E
-kannettava tietokone 15,6?
Kristityt vaelsivat Ristin tiellä
329
Pitkänperjantain tapahtumia muistettiin eri puolilla maailmaa.
JERUSALEM/ROOMA/SEVILLA |
STT?Reuters?AFP
Eri puolilla kristittyä maailmaa hiljennyttiin pitkänäperjantaina muistamaan
Jeesuksen kärsimystietä.
Kymmenettuhannet pyhiinvaeltajat olivat saapuneet Jerusalemiin kulkemaan Vanhankaupungin läpi vievää
alkuperäistä Via Dolorosaa.
Turvatoimet Israelissa olivat tiukat senkin takia, että
myös juutalaiset viettävät
parhaillaan omaa pääsiäisjuhlaansa Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi.
Vatikaanissa uusi paavi
Franciscus puolestaan
valmistautui ensimmäiseen
pääsiäiseensä yli miljardin
katolilaisen hengellisenä
johtajana. Latvian viranomaiset
onnistuivat pelastamaan yli
200 ihmistä Riianlahdella
ajelehtivilta jäälautoilta pitkänäperjantaina. Viime kuun
parlamenttivaalit synnyttivät kolme lähes yhtä suurta
ryhmää, joista oikea ja vasen
laita eivät halua olla tekemisissä toistensa kanssa . Yksinkertaisuutta
korostavan argentiinalaissyntyisen paavin kerrottiin
tyylilleen uskollisena lyhentäneen joitakin pääsiäisen
lukuisista seremonioista.
Pietarinkirkossa illansuussa pidetyn messun jälkeen
paavin oli määrä osallistua
Rooman Colosseumin liepeillä pidettävään Ristin tie
-tapahtumaan. osallistuu tapahtumiin tänä vuonna.
Pitkänäperjantaina valtavia kynttilöitä kantavien
huppupäisten marssijoiden
jonot olivat liikkeellä jo aamuyön pimeydessä.
??Jotkut pitävät jalkapallosta, jotkut härkätaisteluis-
ta. Heillä
oli apunaan 200 ajoneuvoa ja
15 pelastuskoiraa.
Vyörymän alle jääneen
kaivostyöläiset olivat kiinalaisen yhtiön palveluksessa.
Heistä vain kaksi oli tiibetiläisiä.
NIKOSIA | STT?AFP
Kyproksen keskuspankki
kumosi perjantaina kotimaisia luotto- ja maksukortteja
koskevat rajoitukset.
Keskiviikkona keskuspankki määräsi, että kaikkiin yli 5?000 euron kotimaisiin korttimaksuihin tarvitaan viranomaisten lupa.
Taustalla oli pelko rahojen
katoamisesta pankeista, kun
konttorit avattiin torstaina
ensimmäistä kertaa useaan
päivään.
Pelättyä varojen pakoa
pankeista ei kuitenkaan tullut, joten rajoitukset voitiin
purkaa.
Suurtallettajat saavat 37,5
prosenttia yli 100?000 euron
talletuksista pankin osakkeina, kertoi yksi asiaa seurannut lähde. SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 30. Kaikki mahdolliset hallituskokoonpanot tuntuivat yhtä mahdottomilta
kuin ajatus epäpoliittisesta
virkamieshallituksesta tai
uusista vaaleista.
Italian 87-vuotiaalla presidentillä Giorgio Napolitanolla on käsissään liki mahdoton tehtävä. Maanvyöry peitti
alleen työntekijöiden leirin.
Tuhatkunta poliisia, palokuntalaista ja lääkäriä otti
osaa pelastustöihin. Esimerkiksi
Sevillassa arviolta 60?000
?katumuksentekijää. koomikko Beppe Grillon johtama Viiden tähden liike taas
ei juuri kenenkään kanssa.
Keskustavasemmiston johtaja Pier Luigi Bersani
lopetti yritykset hallituksen
muodostamiseksi kiirastorstaina. Hän sanoi kannattavansa yhteistyötä keskustavasemmiston kanssa.
??Meidän kantamme pe-
rustuu vaalitulokseen, joka
vaatii laajaa koalitiota käytettävissä olevien voimien
kesken.
Bersanin puolueen edustaja kuitenkin torjui ajatuksen, koska puolueiden
näkemykset ovat monissa
kysymyksissä ?valovuosien
päässä. toisistaan.
Presidentin kausi
lopuillaan
Berlusconi taas torjui virkamieshallituksen mahdollisuuden sanoen pääministeri
Mario Montin hallituksen
sysänneen Italian taantu-
maan. Uusi kierros pyörähti
käyntiin pitkänäperjantaina, kun presidentin pakeille
marssi keskustaoikeiston
entinen pääministeri Silvio
Berlusconi. Kirkon vieroksunnasta huolimatta julma perinne vetää
Pampangan alueelle turisteja vuodesta toiseen.
4 Gt keskusmuisti, 500 Gt kiintolevy. maaliskuuta 2013
Ulkomaat
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
(02) 770 2314
Pilkkijöitä pelastettiin Latviassa
RIIKA. Ihmisiä,
joista monet olivat pilkkijöitä, kuljetettiin maihin laivoil-
la ja joitakin myös helikoptereilla. Etu ei koske kotiinkuljetustuotteita.
Tavarataloista ja netistä!
Tarjoukset voimassa tänään 30.3.2013
11. Me pidämme pääsiäisviikosta, kertoi kulkueista suurimpaan, Macarenaan, yhdessä yli 3?000 muun kanssa
osallistunut madridilainen
Manuel Nunez, 30.
Kulkue oli niin pitkä, että
koko sen ohimarssin seuraaminen kesti pari tuntia.
Aasian suurimmassa kristityssä maassa Filippiineillä
katolinen kirkko ei sen sijaan katso suopeasti perinnettä, jossa toistakymmentä
miestä antoi tänäkin vuonna
naulita itsensä ristille. Ristisaaton
aikana oli määrä lukea rukouksia erityisesti Lähi-idän
rauhan puolesta
Aikuiset lapset Janne, Satu ja Mikko. Uuden
osan aulaan tulee luonnonvaloa korkealla olevasta lasikatosta.
edelleen tyhjä. Vieras, Bio Jännä, Salo klo 18.30
G.I. Rakennusmestarina yksityisillä työnantajilla työuran ensimmäiset 13 vuotta. Perttelissä
18.12.2012 syntynyt tyttäremme
30.3.
Croodit (3D, dub), Bio Jännä, Salo klo 16.30
Croodit (3D, dub) Bio Jukola, Somero klo 16.45
Groodit (3D, dub), Paimion Kino klo 16.45
Rölli ja kultainen avain, Bio-Salo 2 klo 16.45
Groodit (3D, dub), Bio-Salo 1 klo 17
The Host . Muurlassa
6 vuotta
Riku
Saturi
30.3. Kirvesmiehen opintojen jälkeen
vuorossa oli rakennusmestarikoulu. Olin ensin terveyskeskuksen palkkalistoilla, kun
terveyskeskuksen tilat rakennettiin tähän sairaalan
kylkeen. Minulla on neljä lastenlasta, jotka ovat kaikki poikia.
Oma jalkapallojoukkue kasvaa toukokuussa jälleen yhdellä pelaajalla, nauraa Sahla.
Rakentaminenkaan ei varmaan ihan kokonaan jää
taakse.
. Samaan aikaan alkoi jo sairaalan korjaaminen.
Siirryin noin kolmen vuoden
työskentelyn jälkeen sairaalan palkkalistoille. Vieras, Bio-Salo 2 klo 18.30
G.I. klo 16
Katastrofi klubi 2013 Salon Teatterissa 30.3. Sairaalan remonttia ja
uudisosaa tehtiin vuosina
2006?2011.
Sairaalan uudisosaan tuli
hyvät tilat muun muassa ensiavulle, terveyskeskuksen
ja sairaalan yhteispäivystykselle sekä poliklinikoille.
Uudisosan neljänteen kerrokseen sijoittui upouuden
valvontaosaston lisäksi myös
teknisten laitteiden tila. Lastenlapset eläkepäivien tärkeää seuraa.
1 vuotta
Tatu
Pakkanen
31.3. Halikossa
5 vuotta
Iines
Järvinen
31.3. Halikossa
2 vuotta
Julius
Lindholm
31.3.
2 vuotta
Kasperi
Salminen
1.4. Marttilassa 31.3. 1980-luvun loppupuolella myös Halikon sairaalan rakennukset
tulivat vastuulleni.
SSS/Tatu Gustafsson
Nyt Sahla on totutellut kiireisten työvuosien jälkeen
eläkevapauteen kuukauden
verran. Halikossa
8 vuotta
8 vuotta
8 vuotta
Sini Kaskela
Meri Kaskela
Sofia Vuorio
30.3. Kosto (3D), Bio Jukola, Somero klo 19
G.I. Lenkkeilyä, hiihtoa ja
uintia selkä onkin kestänyt
jo jonkin aikaa.
Kuntoilun lisäksi Sahlan
eläkepäivät kuluvat lastenlasten kanssa.
. klo 18
Muita tapahtumia
Kevään kutsu -pääsiäistapahtuma Mathildedalissa, Ruukkitehtailla 30.3. Neljä lastenlasta,
viides syntyy toukokuussa.
?Harrastaa kuntoilua lenkkeilystä uintiin, hiihtoon ja pyöräilyyn. Tyttären taloa olen jo ol-
lut rakentamassa, mutta jos
pojat aikanaan rakentavat,
niin varmaan olen sielläkin
mukana töissä, tuumii Sahla.
Harri Sahla
?64-vuotias salolainen rakennusmestari.
?Takana kaikkiaan 43 vuoden työura. Vieras, Bio Jännä, Salo klo 18.30
The Host . Selkä leikattiin täällä Sa-
lon sairaalassa. Kotimaisten kohteiden lisäksi myös
kaksi vuotta töissä Saksassa Puolimatkan rakennuskohteissa.
?Työskenteli Salon sairaalan ja välillä terveyskeskuksen palveluksessa
vuodesta 1983.
?Vaimo Leena Sahla. Salossa
Lämmin kiitos
6 vuotta
Veeti
Vesanen
31.3. klo
22, mm. Joe . Ensimmäiset kolmetoista työvuotta menivät
yksityisissä rakennusliikkeissä. (SSS). Perniössä
11 vuotta
Anton
Karjalainen
31.3. Vieras, Bio Jännä, Salo klo 18.30
G.I. Joe . Halikossa
7 vuotta
Jesse Tuomisto
1.4. Läntinen terveysasema nousi puolestaan
kahdessa vaiheessa Saloon
Vilhonkadun päähän.
Terveyskeskuksen rakennusprojektien jälkeen Sahla
siirtyi takaisin sairaalaan
valmistelemaan laajennusta. Kotijoukot
5 vuotta
Venla ja Eero Jokila
1.4. Varsinkin käynti sairaalan vuonna
2011 valmistuneessa uudisosassa on mukavaa. Muurlassa
6 vuotta
Noel
Salminen
30.3. Joe . Uudisosaan tuli muun muassa neljä uutta leikkaussalia. Kuusjoella
10 vuotta
Valtteri
Niemi
30.3. Opastus on ruotsiksi ja suomeksi
Retki järjestetään tiistaina 2. Salossa
6 vuotta
Kaisa
Johansson
1.4. 12
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 30. Vanha työhuone sairaalanmäellä on kuitenkin
Harri Sahla ei hyväksy maakunnan parhaan synnytys- ja lastenosaston lopettamista Salon sairaalasta. Kosto, Paimion Kino klo 19
Jack the Giant Slayer (3D), Bio-Salo 1 klo 19
21 Tapaa pilata avioliitto, Bio-Salo 2 klo 19.30
Sairaalarakentaminen
on oma lajinsa
Seuraajaa ei
tule Saloon
Huom! Kaikki muutokset ja
korjaukset ylläoleviin osoitteisiin.
Elokuvat
Kun sairaalan remontti
valmistui 1990-luvun alkupuolella, oli Sahla taas jonkin aikaa terveyskeskuksen
palkkalistoilla. Menkää ja järjestäkää haudan vartiointi
niin hyvin kuin taidatte.?
He lähtivät ja varmistivat
haudan sinetöimällä kiven ja
asettamalla vartion.
Matt. Uudisosa oli tilojen
puolesta niin valtava parannus, että Sahla kutsuu sitä
sairaalan loikaksi vanhalta
vuosituhannelta uuteen.
Seuraavaksi sairaalassa
pitäisi saneerata vanha osa,
jotta päästäisiin muuan muassa eroon epäkäytännöllisistä ja epämukavista kuuden potilaan huoneista. Tätä
remonttia valmistellaan sairaalan työryhmässä, mutta
rakentamispäätöksiä asiasta ei vielä ole.
Rakentamisoppi
yksityispuolelta
Perniössä kasvanutta Sahlaa rakentaminen kiinnosti
koulupojasta asti. Salossa
8 vuotta
Joonas
Betancourt
1.4. Salon sairaalan kiinteistöpuoli kuuluu nyt osana Tyksin kiinteistöorganisaatioon,
joten näitä minun vanhoja
töitänikin tehdään nyt Turusta käsin. Muurlassa
Onnea
18-vuotias!
t. Kosto (3D), Bio-Salo 1 klo 19
Jack the Giant Slayer (3D), Paimion Kino klo 19
Mama, Bio Jukola, Somero klo 19
Teatteri
Otso onnittelee
Onnen hetket
kalenteri@sss.fi
1.4.
Croodit (3D, dub), Bio Jännä, Salo klo 16.30
Croodit (3D, dub) Bio Jukola, Somero klo 16.45
21 Tapaa pilata avioliitto, Paimion Kino klo 16.45
Groodit (3D, dub), Bio-Salo 1 klo 17
Rakkaus, Bio-Salo 2 klo 17.15
The Host . Sairaalanmäellä Salossa Sahla aloitti vuonna
1983.
. Salossa
6 vuotta
Eetu Hiihtola
1.4. Sairaalan
rakennusmestarille ei valita
seuraajaa Saloon.
. klo 16
Reuhurinne, lastennäytelmä Salon Teatterissa 1.4. Sairaalalla on hyvät tilat,
jotka sairaanhoitopiirin kannattaisi hyödyntää täysin jatkossakin. Salossa
Musiikki
Tuomasmessu Halikon kirkossa 1.4. huhtikuuta ja sen
kesto on noin kaksi tuntia.
Retkelle lähdetään kello
20. Pöllöret-
ken oppaana toimii Kaj
Genberg. klo 19, ohjelma alkaa klo 20
Kalenteritytöt, Salon Teatterissa 31.3. klo 11?14, mm. Paikallistuntemus jäi näiden töiden osalta
minun mukanani eläkkeelle,
miettii Sahla vakavana.
Eläkepäivät ovat kuitenkin
alkaneet iloisissa merkeissä,
sillä selkää vaivannut välilevypullistuma on hoidettu
kuntoon.
. Salossa
6 vuotta
Tenho
Tuominen
31.3. Kummeina Nina ja Mika
Vuorinen sekä Erja Vettenranta.
Onnelliset vanhemmat
Jonna Vettenranta ja Mauri Elovaara
31.3.
Croodit (3D, dub), Bio Jännä, Salo klo 16.30
Groodit (3D, dub), Paimion Kino klo 16.45
Groodit (3D, dub), Bio-Salo 1 klo 17
21 Tapaa pilata avioliitto, Bio Jukola, Somero klo 17
Rakkaus, Bio-Salo 2 klo 17.15
The Host . Joe . pääsiäispäivä
Suomenkielinen kalenteri: Peppi, Raita, Pulmu
Ruotsinkielinen kalenteri: Harald
Yhteystiedot
Tapahtumatiedot kerralla lehteen ja nettiin
Tilaajapalveluun
Puh: (02) 7702 626, klo 8.30-15.30
Sähköposti: tilaajapalvelu@sss.fi
Ilmoita tiedot Salon seudun tapahtumista yhdellä kertaa viikkokalenteriin, päivän menotietoihin ja netin
tapahtumakalenteriin.
Perjantaina julkaistavaan viikkokalenteriin (la-pe) tiedot on toimitettava
keskiviikkoon klo 16:een mennessä.
Päivittäiseen kalenteriin tiedot ehtivät
tarvittaessa edeltävänä arkipäivänä klo
12 mennessä.
Laita mukaan merkintä ?tapahtumia?
ja yhteystietosi.
Ilmoituspalveluun
Puh: (02) 7702 610, klo 8.30-15.30
Sähköposti: ilmoitukset@sss.fi
Faxit: (02) 7702 222
Viikkomarkkina- ja rivi-ilmoitukset sekä lehden tilaukset,
keskeytykset ja osoitteenmuutokset myös verkkosivuillamme www.sss.fi
Sairaalan rakennusmestari
jätti tutun mäen
virpi.lietzen@sss.fi
Kun kolmekymmentä vuotta
sairaalan rakennusmestarina
työskennellyt Harri Sahla
kulkee Salon sairaalan tiloissa, hän katselee tyytyväisin
mielin ympärilleen. Sairaalan uudisosa oli viimeinen
suuri urakka, jossa Sahla oli
mukana. Sahla sanookin
sairaalarakentamisen olevan
ihan oma lukunsa.
. Kuva otetaan Salon
aluesairaalan synnytysosastolla
SSS/ Minna Määttänen
tyttö: 26.3.
Kaisu ja Olli-Pekka Lehto,
Rauma
tyttö:
18.3.
22.3.
22.3.
23.3.
24.3.
26.3.
26.3.
27.3.
Anu ja Mikko Kopra, Somero
Terhi Toivonen ja Aleksi Mäenpää, Somero
Laura Nuotio ja Jani Pomppu, Somero
Krista ja Matti Kuusela, Salo
Krista Huotari ja Juha Pohjola, Pertteli
Maria Kerkkänen ja Jarkko Räikkönen, Tarvasjoki
Laura Lehmuskoski ja Samuli Pöllänen, Kuusjoki
Viorica ja Csaba Raduly-Baka, Salo
poika:
21.3. Uina Sonck ja Antti Raatikainen, Salo
22.3. Jenni ja Ville Ruohonen, Somero
23.3. Tuija Venho ja Kimmo Metsola, Salo
26.3. Miia ja Antti Pitkäranta, Pertteli
26.3. Saana ja Jussi Tuomela, Somero
Lähde pöllöretkelle
Kemiönsaareen
Kemiönsaaren luonto ry
järjestää pöllöretken.
Retkelle lähdetään Taalintehtaan torilta, josta
kierretään kimppakyydeillä Söderlångvikin, Lövön ja
Kagskälan kautta takaisin
Taalintehtaalle. Tekniikkaa on sairaalassa niin
paljon, että laitteet täyttävät
suurimman osan ylimmästä kerroksesta. Sain erittäin
hyvää hoitoa ja vaiva hävisi.
Kesällä saan taas jo pyöräilläkin. klo 16
1 vuotta
Aada
Salin
31.3. Salossa
Teille kaikille, jotka muistitte minua
95-vuotismerkkipäivänäni.
Linnea Jokinen
7 vuotta
Maisa Piirainen
30.3. Koskella
3 vuotta
Henrik
Lamberg
31.3. 27: 65?66
Huomenna: Pääsiäispäivä
Suomenkielinen kalenteri: Irma, Irmeli
Ruotsinkielinen kalenteri: Irma, Irmelin
Ylihuomenna: 2. maaliskuuta 2013
Huomenta
päivää
Vinkkaa
juttu!
n toimitus@sss.fi
Paljon onnea
Päivän Sana
Tänään:
Suomenkielinen kalenteri: Usko
Ruotsinkielinen kalenteri: Tage, Guy
Pilatus vastasi heille: ?Saatte
vartioväkeä. Marttilassa 30.3. Kosto, Paimion Kino klo 19
Jack the Giant Slayer (3D), Bio-Salo 1 klo 19
Mama, Bio Jukola, Somero klo 19
21 Tapaa pilata avioliitto, Bio-Salo 2 klo 19.30
Kalenteritytöt, Salon Teatterissa 30.3. Kaasujakin
tarvitaan monta lajia ilokaasusta alkaen. Muurlassa
lastenpalsta@sss.fi
2 vuotta
Vilma
Juvonen
31.3. Tänne tullessani osasin
rakentamisen, mutta vuosien mittaan opin, mitä on sairaalarakentaminen.
Rakentamisen suunnittelun
ja valvomisen lisäksi Sahla
työskenteli sairaalan kiinteistönhoidon esimiehenä.
Ilmoita nettisivun kautta:
www.sss.fi/tapahtumat,
sähköpostilla: kalenteri@sss.fi
postitse: SSS / toimituksen sihteeri,
PL 117, 24101 SALO
Tänään
Harri Sahla on tyytyväinen Salon sairaalan uudisosan hyviin tiloihin.
SSS | Virpi Lietzén
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman nimi,
paikka, aika ja tarvittaessa lyhyt
kuvaus sisällöstä.
8 vuotta
Juuso
Hokkanen
31.3. Perttelissä
8 vuotta
Roope Heikkiniemi
31.3. Perttelissä
9 vuotta
Janina
Liimatainen
30.3. Marika Lähteenmäki, Vilho Routasalo, tanssi Venla
Viisanen, nuorisokuoro Diskantti ja nuorten bändi Kaisa
Suutela-Kuisman johdolla
Syntyneitä
Salon Seudun Sanomat
julkaisee viikoittain vastasyntyneen kuvan Syntyneitä
-palstalla. puutarha-aiheisia luentoja,
pääsiäistori, lintujen bongausta Seppo Sällylän opastuksella,
ruukkipolkuopastus, linnunpönttöjen rakentamista
Pääsiäisyön draamallinen esitys Uskelan kirkossa 30.3. Sosiaali- ja
terveystalot rakennettiin
Kiskoon, Suomusjärvelle ja
Kuusjoelle. Salossa
Erika Aino Inari
Elovaara
kastettiin 2.3.2013 Kiskon seurakuntatalossa
Lopputulos
on kaunis.
??Itse prosessi on tärkeämpi, Peura muistuttaa.
Yleisesti munanmaalaus
yhdistetään pääsiäiseen,
onhan muna uuden elämän
symboli. Suomen. maaliskuuta 2013
Kulttuuri
n Kulttuuritoimitus
Veli-Matti Henttonen (02) 7702 329
SSS-arkisto/Veli-Matti Henttonen
Porvoo päättää Johanna Oraksen taiteilijajuhlavuoden
Taidemaalari Johanna Oraksen (kuvassa)
20-vuotistaiteilijajuhlavuosi huipentuu ensi
kuussa näyttelyyn Porvoon Taidetehtaalla. Samaan
aikaan Vianne yrittää solmia siteitä muslimiyhteisön
naisen kanssa, mutta onko
hänestäkään estämään rajua
yhteentörmäystä?
Tuttuun tapaan Harrisin
tekstiä maustavat kuvaukset suklaan valmistuksesta
ja päähenkilön harjoittama
pienimuotoinen taikuus. Kynttilän
lämmössä Peura sulattaa
vahan pois, ja maalatut kuviot nousevat hohtavan valkoisena esiin. (STT)
Toiveikkuutta kevään suhteen
Maalatessa
ajatukset
puhdistuvat
Vivela ja Petri Laaksonen valmistautuvat yhteiskonserttiin Paimiossa.
SSS/Veli-Matti Henttonen
SSS | Veli-Matti Henttonen
veli-matti.henttonen@sss.fi
STT | SANNA HÖGLUND
Laukaassa asuva taidekäsityöläinen Svetlana
Peura, 52, poimii näppäriin sormiinsa kitskan eli
perinteisen munanmaalausvälineen. Ei etukäteisvarauksia.
kodin1.com
-20%
TÄÄN
VÄHIN
Tarjoukset voimassa 30.3.2013 alkaen niin
kauan kuin tavaraa riittää VAIN Länsikeskuksen
Kodin1-tavaratalossa.
AUKI 24/7
Seuraa meitä osoitteissa: www.facebook.com/
kodinykkonen ja www.pinterest.com/kodin1
ARABIAN, IITTALAN
JA VILLEROY&BOCHIN
TUOTTEET
SUOMEN SUURIN SISUSTUSTAVARATALO
Turku, Länsikeskus, Viilarinkatu 5.
Avoinna ark. Ne ovat nyt
taakse jäänyttä elämää. Kyseessä ei ole osaltani mikään muistokonsertti,
Laaksonen täsmentää ja
kertoo samalla, että hänen
äitinsä muistolle järjestetyt
konsertit keräsivät Paimion ja Sauvon kirkkoihin yhteensä noin 1 100 kuulija ja,
että tuotto, noin 8 600 euroa,
käytetään saattohoitotyöhön.
Vuosien tauon
jälkeen yhdessä
Vivela ja Petri Laaksonen eivät ole tulevassa konsertissa
ensimmäistä kertaa yhdessä. Tuikkukynttilän lämmössä hän sulattaa
vahaa, kaataa tilkkasen
kitskaan ja piirtää munan
kuoreen rakkautta symboloivan ruusun, vaurautta
kuvaavat kruunukiehkurat
ja hedelmällisyyttä ilmentävät pisteet.
Tämän jälkeen hän kastaa munan etikkaan ja
veteen sekoitettuun väriaineeseen. Kuoron
puheenjohtaja Kristina
Karlssonin aloitti järjestelyt jo viime vuoden puolella.
Konsertin pitopaikka on
Paimion oloissa uusi. Konsertin henki on toiveikkuudessa ja romanttisuudessa, sekä kuoron solistina että omana itsenään
tulevassa tilaisuudessa
esiintyvä Petri Laaksonen
täydentää.
Laaksosella on syytä ja halua olla toiveikas ja elämään
uskova, sillä lähimenneisyydessä on niin äidin kuin veljenkin kuolemat. Petri
Laaksosen säestäjinä hänen
omassa osuudessaan soitta-
13
maalata joka päivä ainakin
puoli tuntia.
Munien äärellä Peura kyselee elämän tarkoitusta ja
tutkii sisintään.
??Maalatessa ajatukseni
puhdistuvat. Minun maailmani -näyttely on avoinna
Porvoossa 10.?28. klo 17.
Munanmaalaus on tuonut rauhaa ja tasapainoa Svetlana Peuran elämään. Jari Sillanpäälle vuonna 2009 tekemäni Kirkas
kipinä toimii upeasti kuoron
kanssa. 10-21, la 10-18, su 12-18.
norm.
hinnoista
UUSI, UPEA KODIN1TAVARATALO AVATAAN
RAISIOSSA TOUKOKUUSSA.
Pysy kuulolla!. Vivela ja Laaksonen esittävät muun muassa yhdessä euroviisulaulun
Sata salamaa.
Luvassa on myös tuoreempaa Laaksosen euroviisutuotantoa.
. Munia taidekäsityöläinen on maalannut kymmenen vuoden ajan päivittäin, omaksi ilokseen ja myyntiin.
Harrisin uutuus tarjoaa suklaata ja ennakkoluuloja
KIRJA
SSS | Kirsi Siekkinen
kirsi.siekkinen@sss.fi
Joanne Harris: Persikoiden aikaan (Peaches for
Monsieur le Curé). SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 30. Löydän elämääni oikean suunnan ja
vastauksia kysymyksiini.
Minä muutun ja ympäristöni muuttuu, hän sanoo.
Taitojaan Peura on kartuttanut kurssien ja kirjallisuuden avulla. Kuori värjäytyy,
mutta vahattuun pintaan
väriaine ei tartu. Meillä on tieto toisistamme, Petri
Laaksonen sanailee.
Konsertti koostuu Vivelan
laulamista kevätlauluista,
mieslaulajien kanssa laulettavista Franz Leharin operettisävelmistä ja pääosassa
olevasta Petri Laaksosen
tuotannosta. Jos
vanhemmat kirjat ovat vieraita tai niiden lukemisesta on
vierähtänyt aikaa, voi jatko-
osan avautuminen olla hankalaa.
Suklaapuodista tuttuun
kylään on Viannen vuosia
kestäneen poissaolon aikana
muodostunut muslimiyhteiskunta, jonka naiset verhoutuvat huivien taakse ja miehet
kuluttavat päivänsä kuntosalilla. Takana on muutama yhteiskonsertti, joista viimeisimmistäkin on tosin aikaa
runsaat kymmenen vuotta.
Kuoro ja solisti tekivät yhteiskonsertit Sauvon ja Paimion kirkoissa jouluaikaan
vuonna 2002.
Tulevassa konsertissa ovat
mukana myös Paimion
Mieslaulajat sekä Hannu
Virta, harmonikka ja Martti Heurlin, viulu. 29,95 e.
Brittikirjailija Joanne Har-
ris tuli tunnetuksi vuoden
1999 menestysteoksellaan
Pieni Suklaapuoti, jonka suosiota vauhditti vuotta myöhemmin julkaistu samanniminen elokuva tähtinään
Johnny Depp ja Juliette
Binoche.
Harris palasi Suklaapuodin
henkilöihin viisi vuotta sitten
ilmestyneessä Karamelliken-
gät-kirjassaan. Ei
tosin mikään noitakirjamainen hokkuspokkustelu, vaan
eräänlainen maaginen realis-
mi, joka nivoutuu luontevasti
osaksi kertomusta.
Ramadanin aikaan kypsyvistä persikoista, isättömistä
lapsista, naisen aseman pohdiskeluista ja uskonnoista
Harris keittää omanlaisensa
sopan. Satu Leveelahti. Tilaisuus järjestetään Paimion
lukion ruokasalin tiloissa,
jonne mahtuu useampi sata
kuulijaa.
nn
Petri Laaksosen ja Naiskuoro Vivelan Sydämet
sulaa -kevätkonsertti Paimion lukiossa sunnuntaina 21.4. Synnyinseudulleen jälleen kerran palaava Petri Laaksonen
haluaa tarjota valoisan ja
toiveikkaan tilaisuuden.
. Perinteisiä
maalausmalleja on tuhansia, mutta niiden lisäksi
omien mallien luominen
kiehtoo. Alusta
asti kuoron johtajana on
ollut dir.cant. Joissakin maalauksissa Oras on käyttänyt pastelliliitua sekä yhdistänyt lehtihopeaa ja -kultaa öljyväreihin. Urpo Rantalankila. Näyttelyn teosten synnyssä on ollut
vahvasti mukana musiikki, ja esimerkiksi
kappaleet Amado mio ja Puhu hiljaa rakkaudesta ovat saaneet Oraksen kuvallisen
tulkinnan.
Juhlanäyttelyssä on mukana poikkeuksellisen suurikokoisia maalauksia, joista suurin
osa on syntynyt taiteilijan Nizzan ateljeessa. Perinteisen tavan
mukaan kauniita munia
annetaan lahjaksi ystäville ja sukulaisille. Salaperäisen,
taikuuden kanssa leikittelevän Vianne Rocherin ja hänen
tyttäriensä matka jatkuu uutuudessa Persikoiden aikaan.
Persikoiden aikaan on saanut suomennoksena äitelän
nimen, mutta sen ei kannata
antaa hämätä. Pieni kyläyhteisö suhtautuu tulokkaisiin nuivasti,
yhtä lailla kuin Vianneen aikanaan.
Tuolloin Viannea savusti
pois katolinen pappi, mutta nyt kulttuurien välisistä
eroista syntyvä konflikti saa
Viannen ystävystymään uskonsa kanssa painiskelevan
kirkonisän kanssa. Järjestän
elämäni niin, että voin
V
aikka talven ote on
vielä vahva eteläisessäkin Suomessa, uskotaan Paimiossa jo vahvasti
kevään tuloon. Niiden
myötä toivotetaan onnea,
menestystä, vaurautta ja
siunausta.
??Vihaisena tai stressaantuneena en voi maalata.
Silloin ornamentti ei onnistu tai muna menee rikki.
Raaka muna istuu taidekäsityöläisen käteen
parhaiten. Olen tehnyt yhteistyötä
kyseisten televisiosta tuttujen herrojen kanssa noin viidentoista vuoden ajan. Sydämet
sulaa sopii hyvin kevääseen
ja kesän odotteluun.
Konsertin toteuttaminen
on tehty huolella. Tarjous ei koske tilaustuotteita. Ei siirappisen, ei ylikypsän, mutta sopivan aromikkaan ja varsin viihdyttävästi luettavan.
LÄNSIKESKUKSEN HUIKEA MUUTTOMYYNTI!
Länsikeskuksen
Kodin Ykkönen muuttaa
Raisioon toukokuussa.
Juuri nyt löydät meiltä
paljon tuotteita ja
mallikappaleita
hullunhalvalla!
HUONEKALUT,
VALAISIMET,
MATOT, VERHOT JA
VERHOTARVIKKEET
-40%
TÄ ÄN
VÄHIN
norm.hinnoista.
Ei koske Stokke- ja Familon Pellava -sarjaa.
RUUANVALMISTUS,
ATERIMET, KEITTIÖVÄLINEET, KODINHOITO
JA SÄILYTYS
ULKOMAINEN LASI JA
POSLIINI SEKÄ LAHJATARVIKKEET, TAULUT,
KELLOT JA PEILIT
-40% -30%
TÄÄN
VÄHIN
TÄÄN
VÄHIN
norm.
hinnoista
norm.
hinnoista
Tarjoukset koskevat tavaratalon varastossa olevia tuotteita sekä mallikappaleita. Paimiolaisten oma naiskuoro Vivela
on järjestämässä huhtikuun
loppupuolelle konserttia,
jonka teeman voi summata
keväiseksi.
. Munanmaalauksella on vain myönteisiä vaikutuksia, Svetlana
Peura uskoo.
Lehtikuva/Juha Sorri
Naiskuoro Vivela, kuoronjohtaja Urpo Rantalankila ja Petri Laaksonen lupaavat, että vajaan kuukauden kuluttua kevätkukkia on Paimiossa muuallakin kuin sisätiloissa koristeena.
vat Matti Paatelma ja Ville Nurmi.
. Munan sisällön
Peura tyhjentää munapumpulla vasta työn valmistuttua ja väriaineen
kuivuttua. Ortodoksista uskoa tunnustavalle Peuralle
maalaaminen on kuitenkin jokapäiväinen rituaali.
Maalatessa hän hiljentyy
kuuntelemaan sisintään ja
saavuttaa yhteyden Jumalaan.
??Munanmaalaus on minulle rukousta. huhtikuuta.
Taiteilijan mukaan Minun maailmani on
Vinkkaa
juttu!
kulttuuri@sss.fi
ajatusten ja mielikuvituksen vuoropuhelua. Otava 409 s. Hauraan kuoren mahdollinen hajoaminen ei harmita.
??Silloin stressi purkautuu tai jokin paha ajatus
haihtuu. Kirjan teemaksi ei nouse löperö rakkaustarina, vaan muukalai-
suus, ennakkoluulot ja eri
uskontokuntien kohtaaminen
pienessä ranskalaiskylässä.
Uutukaisen henkilöistä monet ovat tuttuja aiemmista
kirjoista, joihin Harris viittaa
toistuvasti hahmoja sen kummemmin taustoittamatta. Vuosittaiset joulukonsertit Paimion kirkossa
yhdessä Paimion Mieslaulajien kanssa ovat yhä toimiva
perinne.
Vivelan vahvuuteen kuu-
luu nykyään 18 laulajaa.
Osa laulajista on ollut mukana toiminnassa alusta asti.
Keskustelun myötä haastateltavat keksivät myös
konsertille nimen. Uskallan taata tämän, Petri Laaksonen selittää.
Joulukonsertit
tunnetuimpia
Naiskuoro Vivela on perustettu syksyllä 1989 kansalaisopiston kuorona
010 804 123.
0600-puhelut 1,74 ?/vastattu puhelu + aina pvm/mpm. Sesonkiaikana jonot
turvatarkastukseen ja sen
jälkeen lipunmyyntiin ovat
tolkuttoman pitkät. 0600 157 00.
Myymälä: Aurakatu 5, ma?pe klo 9.30?17.00. Bingo-risteily ja 6.5. suuri Bingo-finaali
Parhaat risteilytarjoukset netistä www.silja.fi tai puh. hlö/C2/H2
7.5., 9.6., 23.6.,
30.6., 7.7., 14.7...
299
189
?Metroyhteys: Palais-Royal / Musée du Louvre.
Mona Lisan vaiheet
WIEN
Ryöstösaalista eri
puolilta maailmaa
Ranskan kuninkaat ovat
olleet innokkaita taiteenkeräilijöitä. Oikeudet muutoksiin pidätetään.. 229
Paradiis 4.4.-2.5. Odotuksia kasvattavat myös merkittävien
tapausten (kuten luonnonkatastrofien tai terroriiskujen) saama valtava huomio mediassa, todetaan riippumattoman ajatushautomon tekemäs-
sä raportissa.
Myös matkustajien käsitys heille kuuluvista oikeuksista saattaa herättää kummastusta.
??Yksikin pariskunta, joka oli astumassa hallituksen järjestämälle evakuointilennolle Kairosta
vuonna 2011, kyseli saavatko he ilmaisesta lennostaan matkustuspisteitä. 289
Risteilyt sis. Lisätiedot
http://en.parismuseumpass.com.
?Pahin jono on lasipyramidin sisäänkäynnissä. 359
Tervis 7.4.-21.4. Napoleon ripusti teoksen makuuhuoneensa
seinälle.
Kuuluisa maalaus on ollut
useasti varkauden tai vahin-
KYLPYLÄLOMAT VIROON
Tähti täysihoito, muut alkaen puolihoito, hlö/H2. 249
Tervis 7.4.-21.4. Myytävänä on
kahden (39 ?), neljän (54 ?) ja kuuden (69 ?) päivän passeja. 1900-luvun alussa teos oli varkauden jälkeen kaksi vuotta
kateissa. Kuka voittaakaan kevään
suuressa bingo-finaalissa 10 000 ??
Eiköhän lähdetä:
8.4. Nykyinen ulkonäkö on pääasiassa Napoleon Bonaparten ajalta. kuljetukset satamaan.
Baltian matkoihin kuljetukset
Salosta 30,-/hlö mp.
8pv, su-su
Fra Mare* 7.4.
339
Pirita* 7.4.-21.4. Sitä vastapäätä oleva jättikokoinen Paolo Veronesen Kaanaan häät on Louvren kiinnostavimpia maalauksia, mutta se kiinnostaa paljon pienempää
määrää kävijöitä.
Maailman suosituin museo
Jos kiertäisi kaikki Louvren käytävät,
Vinkit Louvreen tutustumiseen
?Louvre on avoinna: klo 9-18, ke ja pe klo 9-21.45. 219
Viiking 7.4.
249
Pühajärve 7.4.-9.6. Teosta ei koskaan kuitenkaan toimitettu tilaajalleen.
PARIISI
RIIKA
Budapest-Wien-Praha, 7pv
7.7., 14.7., 21.7., 28.7. Nimilista on loputon:
El Greco, Murillo, Goya,
Velázque, van Eyck, van
Dyck, Rubens, Brueghel,
?Jonotuksen välttämiseksi kannattaa hankkia jo etukäteen Museopassi (Carte Musées-Monuments). Dan
Brownin kirjoittama bestseller Da Vinci -koodi toi
museolle ylimääräistä julkisuutta. 269
Kalev Spa 7.4.-21.4. Kaikille on ilmainen sisäänpääsy joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Vilkkainta on sunnuntaisin.
Louvreen ei pidä mennä
nälkäisenä eikä janoisena.
Ja mikä on varmaa: jokainen tulee myöhemmin ulos
uupuneena, mutta todennä-
köisesti tyytyväisenä. Nyt Mona Lisa on
ilmastoidun panssarilasin
takana suojassa. 399
03 45800 ma-pe 9-17
www.ikaalistenmatkatoimisto.fi
BALTIC PRINCESS
& Bingo-risteilyt nyt Turussa.
Lähtekää yhdessä risteilylle, jolla teitä odottavat
Europalta tuttu laivahenkilökuntamme, Meritanssit
tanssiorkesterin johdolla sekä Bingo-risteilyjen
upeat palkinnot. alkaen hlö/H2
Leonardo da Vinci otti Mona Lisan mukaansa muuttaessaan Pariisiin. Kokous- ja ryhmämyynti ma?pe 8?17, puh. Toista
museota ei kannata ahtaa
saman päivän ohjelmaan.
Varaa aikaa
riittävästi
Toiset tekevät suunnitelman, mitä haluaisivat nähdä. Tiistaisin museo on
suljettu.
matkaa tulisi lähes maratonin verran.
Vaikuttava Louvre uuvuttaa jalat, ei mieltä.
Hannu Tuominen
Onko se noin pieni, ihmettelee moni maailman kuuluisimman maalauksen ensimmäistä kertaa nähdessään.
Leonardo da Vincin klassikkoteos Mona Lisa on pienestä koostaan huolimatta
Pariisissa sijaitsevan Louvren taidemuseon suosituin
kohde.
Panssarilasien taakse ja
turvaköyden suojaan sijoitettu pieni maalaus synnyttää eteensä uteliaan turistilauman. 239
Meriton 11.4., 18.4. 399
Paradiis 7.4.-28.4. 229
5pv, su-to
Pirita 7.4.-21.4. Ruuhkaisinta
on muinaisen Egyptin ja
eurooppalaisen maalaustaiteen osastoilla. Sitä pääsee
ihailemaan vain muutaman
metrin päästä. Ajallisestikin museon
kokoelmat kattavat laajan
aikajakson alkaen tuhansia
vuosia ennen ajanlaskua aina vuoteen 1848 asti.
Louvre ei ole ollut alun perin museo, vaan 1300-luvulta alkaen Ranskan kuninkaiden asunto. Sillä pääsee lähes jonottamatta
useisiin Pariisin museoihin. maaliskuuta 2013
Matkailu
. Näky on koominen,
sillä salin vastakkaiselle
seinälle ripustettu jättikokoinen, mutta tuntemattomamman Paolo Veronesen Kaanaan häät saa vain
murto-osan Mona Lisan huomiosta.
Mona Lisaa pällisteleviä
riittää, sillä Louvre on lähes
yhdeksän miljoonan vuotuisella kävijällään maailman
suosituin museo. 429
Laine* 14.4.-12.5. Rakennusta
on laajennettu vuosisatojen
aikana useita kertoja. Valloitetuilta alueilta
kärrättiin kuormakaupalla
ryöstettyjä taideaarteita,
monien muiden eurooppalaisten museoiden tavoin.
Ei ihme, että alkuperäiset
omistajat ovat alkaneet kysellä omaisuutensa perään.
Louvren huoneet on jaettu teemoittain useampaan
osaan. Useita Louvren maalauksia voi katsella etukäteen
internetissä. ja 4.8.
Uutuus!
Lontoo - Brighton - Pariisi, 7pv
NORJA
Hotellimatkat, 4 päivää
Kesällä joka päivä 23.6.-8.8.!
Lillehammer-Geiranger-Oslo, 7pv
Finnair mp.
alkaen hlö/H2
759
15.7. Sesonkiaikana jonot ovat turvatarkastuksen johdosta pitkät.
Vermeer, Tizian, Rafaello, Veronese, da Vinci?
roditea esittävän figuurin
muotoja on pidetty täydellisinä, mittasuhteiltaan kauniin naisen vertauskuvana.
Milon Venuksen tavoin Samotharaken Nike on Louvren pakollisia nähtävyyksiä.
Sitäkään ei voi olla huomaamatta. Peinin moderni lasipyramidi
sisääntulon yhteyteen.
Frans I kutsui da Vincin
Mona Lisoineen Pariisiin.
Vähitellen karttuneet taidekokoelmat saivat tuntuvan
lisäyksen Napoleonin aikana. Tuulessa lepattavine
vaatteineen voiton jumalatar on sijoitettu näkyvälle
paikalle, nousevien portaiden yläpäähän. 219
Tervis 4.4.-2.5. Sekään ei
haittaa, vaikka patsas on
pahasti vahingoittunut. Onneksi jonot etenevät jouhevasti.
Vähiten ruuhkaa on aamupäivisin. Mallin henkilöllisyydestä ei ole varmuutta. Egyptin
kokoelma on lajinsa suurin
Egyptin ulkopuolella.
Maalaustaide on jaettu
vielä maittain muun muassa Ranskan, Italian ja Hollannin maalaustaiteen osastoihin. Kooltaan
Louvre on myös eräs maailman suurimmista. hlö/H2
1069
Tartto-Vilna-Riika, alk. Jos
kiertää kaikki käytävät,
matkaa kertyy yhteensä lähes maratonin pituinen kierros. 14
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 30. Lipunmyynnistä saa
kartan, jossa on kätevä väriopastus osastojen aihepiirien mukaan. Monet tyytyvät
vain vaeltamaan Louvren loputtoman pitkillä käytävillä.
Jos haluaisi nähdä kaiken,
35 000 maalausta, kestäisi
monta viikkoa ennen kuin
pääsisi ulos museosta. Maalauksen koko on vain 77x53 cm.
Vuonna 1963 Mona Lisa vieraili Yhdysvalloissa ja vuonna 1974 Japanissa.
IKAALISTEN
Matkatoimisto
BINGOA
OHOI!
Fra Mare* 4.4.
179
Viiking 4.4.
199
Laulasmaa 4.4.-18.4. Mahdollisesti salaperäisesti hymyilevä nainen on firenzeläisen kauppiaan vaimo. Museokortilla pääsee
sisälle myös passage Richeliumin kautta, jossa jonot ovat lyhyemmät.
Milon Venus on Louvren kuuluisin veistos.
Louvren pääsisäänkäynti tapahtuu lasipyramidin kautta. (STT?AFP)
Kuvat: Hannu Tuominen
Jokainen Louvren kävijä haluaa nähdä kuuluisan Leonardo da Vincin Mona Lisan (vasemmanpuoleinen kuva). hlö/H2/E2.
Bussimatkat 5pv tai lento+bussi -matkat 4pv
4 pv
to-su
129 139
5 pv
su-to
5.7., 8.7., 12.7., 15.7.
Aikuisen hinta alkaen
399
gonteon kohteena. 1500-luvulla
?Pääsylippu maksaa 11 ?, alle 25-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi. Myöhemmin hän myi sen Ranskan
kuninkaalle Frans I:lle.
Ranskan vallankumouksen
jälkeen maalaus sijoitettiin
Louvreen. Niken ympärillä parveilee aina
runsaasti uteliaita.
Naiskauneutta
parhaimmillaan
Milon Venus on Louvren
veistoksista kuuluisin. Matkailevat australialaiset ovat tulleet
aiempaa vaativaisemmiksi, kun he joutuvat vaikeuksiin ulkomailla. 279
Viimsi 7.4.-19.5. Sekin, kuten monet muutkin
Louvren aarteet, oli Ranskan kuninkaan omaisuutta.
Rakkauden jumalatar Af-
Mona Lisa tunnetaan myös
nimellä La Gioconda (italiaksi) ja La Joconde (ranskaksi).
Leonardo da Vinci maalasi
sen puulevylle 1500-luvun
alussa. Hätkähdyttävin
uudistus toteutettiin, kun
1990-luvulla valmistui kuuluisan arkkitehdin I.M. Matkailu-uutisia
Australialaisturistit vaativat paljon ulkoministeriöltään
SYDNEY. 409
Grand Rose 7.4.-28.4. Kuljetus satamaan 30,- sisältää laukunkuljetuspalvelun.
479
PÄRNU
Hotellimatkat, alkaen hlö/H2
Kuljetukset Salosta 30,-/hlö.
4pv, to-su
LEGOLAND
Ja Kööpenhamina, alk. ja 23.7.
alkaen hlö/H2
995
ROOMA
Emme peri
toimitusmaksua!
BALTIA
Milano-Gardajärvi-VenetsiaFirenze-Pisa-Rooma, 7pv
17.6., 1.7., 8.7.,
15.7., 22.7., 29.7...
Baltian kierros, 6 päivää
9.5., 13.6...
alkaen hlö/H2
Finnair, alk. Pääsylipun voi ostaa etukäteen internetistä: www.louvre.fr.
24.6., 1.7., 8.7., 15.7.,
22.7. Marmoriveistos ajoittuu aikaan
ennen ajanlaskuamme,
mutta se löydettiin vasta
vuonna 1820 kreikkalaiselta Meloksen saarelta. Passin voi ostaa esimerkiksi turistineuvonnasta, useimmista museoista tai suurimmilta metroasemilta. Ulkoministeriölle satelee niin
paljon vaatimuksia, että diplomaattien voimavarat uhkaavat loppua.
Ministeriö on saanut tuoreen selonteon mukaan pyyntöjä muun muassa huolehtia matkaili-
Vinkkaa
juttu!
n Tuottaja
Mikko Kiviluoto
(02) 7702 341
viikonvaihde@sss.fi
jan koirista loman ajan.
??Julkiset odotukset siitä, miten hallitus voi auttaa vaikeuksissa, ovat lisääntyneet nopeaa vauhtia
Ikonin äärellä mieli virittyy rukoilemiseen.
Marjatta Parvio-Vogt kuvailee myös
ikonin maalaamista matkaksi Jumalan maailmaan. Siinä
ei esitetä ihmisen maallisia kasvoja
ryppyineen, vaan hänen kirkastuneet,
ikuiset kasvonsa.
Myös salolainen Taru Koskinen teki
ensimmäisen ikoninsa viime marraskuussa Muurlan Opistossa järjestetyllä Uutelan vetämällä ikonimaalauskurssilla.
Maalaamista ja grafiikan tekemistä
harrastanut Koskinen oli pitkään ollut kiinnostunut ikonien maalaamisesta ja pääsi vihdoin kokeilemaan
sitä käytännössä. Vanhimmat
meidän päivinämme tunnetut ikonit
ovat vasta 500-luvulta. Viime
talvena hän liittyi ortodoksiseen
kirkkoon.. Tämän jälkeen aletaan
pensselillä maalata väripintoja. Esimerkiksi Neitsyt Marian vaatteen on oltava punainen tai sininen, ja vaatteessa on oltava kolme neitsyydestä kertovaa tähteä. Sairaanhoitajana työskentelevä Uutela kuului
luterilaiseen kirkkoon ja oli tavallinen ?tapakristitty?, jonka elämässä
uskonto ei näytellyt suurta osaa.
??Olin sitä mieltä, että minähän en
lähde mitään Jeesuksen kuvia maalaamaan, Uutela naurahtaa.
Ikonien maalaaminen vei hänet
kuitenkin mennessään ja avasi myös
oven ortodoksiseen uskoon. Hänet
kuvataan sinisessä tai punaruskeassa
bysanttilaisessa puvussa: maforissa,
valaisee salolainen pastori Marjatta
Parvio-Vogt.
Ikoni saa miettimään, onkohan siinä oikean Marian piirteitä. Halukkaita osallistujia on enemmän kuin
mahtuu mukaan. Sillä
halutaan osoittaa, että viisaus asui jo
Jeesus-lapsessa.
??Maria taas on ikoneissa kaunis, arvokas, vakava ja surumielinen. Mikaelilla on usein
miekka kädessään, Gabrielilla lilja tai
trumpetti.
Teksti: SSS | Talvikki Salin
KUVAT: SSS | MARKO MATTILA
Kärsivällisyyttä
ja tarkkaa kättä
eitsyt Maria katsoo suuresta kullatusta ikonista
vakavin silmin. Aivan lopuksi tehdään kultaukset, ja sen jälkeen koko ikoni käsitellään vernissalla, jolloin se saa kiiltävän pinnan.
Yleisimpiä ikoneita ovat Neitsyt Mariaa ja Jeesusta kuvaavat Jumalanäiti-ikonit ja aikuista Jeesusta kuvaavat
Kristus-ikonit. Tämän suuren, joulun tapahtumia esittävän ikonin tekemiseen kului häneltä toista vuotta.
Rautaoksidimustaa, kromioksidivihreää, poltettua siennaa, keltaokraa... Jokainen, jolla on tarkka käsi ja vähän kärsivällisyyttä, voi tehdä
ikonin, hän toteaa.
??Onhan tämä hidasta työtä, mutta
niin on öljyväreillä maalaaminenkin.
Ikoni maalataan puulevylle, joka on
pohjustettu kankaalla ja liitu-liimaseoksella. Siveltimet ovat yleensä oravan tai näädän karvaa.
Kunnia ei kuulu maalarille
vaan Jumalalle
Ikoniin ei yleensä kirjoiteta maalarin
nimeä, sillä ne ajatellaan maalattavan Jumalan kunniaksi, Jumalan
myötävaikutuksella. Ikoni on
rukouksen välikappale, joka heijastaa
Jumalan valtakunnan kauneutta ja
kirkkautta. ja
13.?14. Kyllä sen sitten itse tuntee,
onko ikonin maalaaminen oma juttu
vai ei.
Leena Uutela esimerkiksi päätyi
ensimmäisen kerran ikonimaalauskurssille vuonna 2000 kälynsä puoliväkisin raahaamana. Koskinen aikoo antaa
niitä muun muassa lakkiais- ja rippilahjoiksi.
??Tämä on siitä hieno maalaamisen
laji, että tätä ei tarvitse tehdä montaa
kymmentä vuotta saadakseen aikaan
työn, jonka kehtaa laittaa seinälle. Tässä tapauksessa kolmas tähti jää Jeesus-lapsen taakse. Vähä vähältä
ikoni alkaa muotoutua ja ikonin henkilö alkaa saada kasvonpiirteitä.
Ikonia voi korjata loputtomasti, eikä mikään virhe ole peruuttamaton.
Maalaaminen saattaakin kestää useita viikkoja, joskus jopa kuukausia tai
vuosia. Siellä opetetaan uskoa suomalaisittain, vanhoillislestadiolaisin teesein.
n TUOTTAJA
Mikko Kiviluoto (02) 7702 341
Viisaus
Kirkon pastorilla, Eric Jurmulla, on 16 lasta,
hän kasvoi itse 17-lapsisen sisarusparven
keskellä.
SIVU 18
?Kohta kun joku uskonto pääsee
hallitsevaksi, saa se kaikki ne vastustajikseen, jotka olisivat olleet sen
ensimmäisiä opetuslapsia.?
Nietzsche
Käsittä tehty Kristus -ikoni esittää kankaaseen piirtyneitä Kristuksen kasvoja.
Tarinan mukaan Jeesus pyyhki kasvonsa liinaan, johon jäi hänen kasvokuvansa. Lepraan sairastunut Edessan kuningas parani liinaan koskiessaan.
Enkeliaiheisissa ikoneissa kuvataan
useimmiten arkkienkeli Gabrielia tai
arkkienkeli Mikaelia. Leena Uutela on vetänyt ikonimaalauskursseja
Muurlan Opistossa, Salon kansalaisopistossa ja Salon tsasounalla. Sen jälkeen hän on
tehnyt jo muitakin ikoneita omatoimisesti kotona. Kreikkalaiset
kirjaimet tarkoittavat Jumalan äitiä ja Jeesus Kristusta. Aluksi pohjalevylle piirretään kuva mallin mukaan. Ikoni maalataan mineraaliväreillä ja sideaineena käytetään perinteisesti munankeltuaista. Onko siis ikonin
maalaajalla oltava uskonnollinen vakaumus. maaliskuuta 2013
15
viikonvaihde@sss.fi
Aavikon opetuslapset
Keskellä karua Arizonan erämaata on valkoinen kivikirkko. Pitkäjännitteisyyttä
ja rauhoittumista vaativa ikonin maalaus voi olla osa hengellistä kasvua.
Ikoni tehdään tänä päivänä aivan
samalla tavoin kuin 500-luvullakin:
tekniikka ja työkalut ovat samanlaiset. Hänen
sylissään on Jeesus-lapsi, joka ei oikeastaan ole
lapsi ollenkaan.
??Kristusta ei maalata ikonissa näyttämään vauvalta, vaan usein hänet
maalataan pieneksi aikuiseksi. Ikoneja tehdään myös pyhistä
marttyyreistä.
Ortodoksisessa kirkossa ikonit kuuluu myös valmistuttuaan käydä kirkossa siunauttamassa. Nyt sellainen on saatu, ja ikonimaalaus elää
oikeaa kukoistuskauttaan. Ikonien värimaailmaan
voi kuitenkin jonkin verran vaikuttaa.
??Se ei ole pelkästään kopioimista,
vaan maalari antaa vanhalle muodolle uuden elämän, kuvailee ParvioVogt, joka on käynyt Leena Uutelan
vetämän ikonimaalauskurssin.
Parvio-Vogt on luterilainen pappi ja
kokee ikonit itselleen puhutteleviksi.
Hän korostaa, että vaikka luterilaiset
ovat tottuneet yhdistämään ikonit ortodoksiseen uskoon, ne ovat yhteistä
kristillistä perintöämme.
??Kuka tahansa voi tehdä ikonin.
Ikonin maalaajalla ei tarvitse myöskään olla aiempaa maalauskokemusta, hän muistuttaa.
Ikonimaalaus on ollut Salossa harvinainen harrastus, sillä paikkakunnalla ei ole ollut omaa opettajaa. Jeesuksen sädekehässä on risti, jonka kirjaimet merkitsevät Jumalaa, ?minä olen?.
Ikkuna Jumalan
maailmaan
Ikonin maalaamista voi kokeilla kuka tahansa. Jo
ensimmäinen ikoni voi olla todella onnistunut. Oma ryhmänsä ovat
enkeli-ikonit, joissa useimmiten kuvataan arkkienkelit Mikael ja Gabriel,
sekä Raamatun tapahtumia kuvaavat
ikonit. Miltä hän
näytti eläessään 2?000 vuotta sitten?
Perimätiedon mukaan ensimmäisen
ikonin, joka oli juuri Mariaa ja Jeesuslasta esittävä Jumalanäiti-ikoni, teki
jo apostoli Luukas, samalla vuosisadalla kuin Jeesus eli. SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 30. Salossa harrastus on kasvussa.
Muurlalainen Leena Uutela on maalannut ikoneita vuodesta 2000, yhteensä lähes 100. Taru Koskinen miettii, että
hän kyllä kokee itsensä kristityksi.
??Ei kai ole mitään vitsiä tehdä ikoneita, jos ei ole yhtään kiinnostunut
näistä asioista, hän pohtii.
Samalla tavoin asian näkee myös
Leena Uutela.
??Tekijältä ei edellytetä uskonnollisuutta, mutta ei ikonia voi tehdä
ihan vain senkään vuoksi, että se
sopii vaikka olohuoneen verhojen
väriin. Kun kristittyjä
ensimmäisinä vuosisatoina vainottiin,
heidän pyhiä kuviaan tuhottiin ja uusien teko oli kiellettyä. Maalia lisätään kerros kerrokselta ja annetaan välillä kuivua. Vanhoja
malleja löytyy muun muassa ikonitaidekirjoista. Myös ikonien kuvat tehdään vanhojen mallien mukaan, ja
maalaamisessa on noudatettava tarkkoja sääntöjä. Viime syksynä hän suoritti Valamon kansanopistossa ikonimaalauksen mestarikurssin. Seuraavan kurssin
hän vetää Muurlan Opistossa 6.?7. huhtikuuta.
Ikonimaalauksessa on noudatettava tarkkoja sääntöjä, sillä ikoni sisältää paljon symboliikkaa. Maalaus tehdään temperaväreillä
puulevylle. Ikonien kuvakieli juontaa siis juurensa noihin
aikoihin.
??Ikonien hahmot on puettu ikonin alun perin maalanneen henkilön
oman kulttuurin mukaisiin asuihin.
Tuskin Neitsyt Maria käytti tällaista
bysanttilaisen ylimysnaisen asua, jollaisessa hänet esitetään, mutta hänet
maalattiin niin, koska haluttiin osoittaa arvostusta häntä kohtaan, selittää
muurlalainen ikonitaiteilija Leena
Uutela.
Ikoni ei muutenkaan ole verrattavissa tavalliseen muotokuvaan. Leena Uutela
muistuttaa, että tämä ei ole välttämätöntä.
??Myös rukous pyhittää ikonin käyttöön, hän kertoo.
N
Tekniikka ja mallit samoja
kuin 1?500 vuotta sitten
Ikoni tulee kreikan kielen sanasta ?eikon?, joka tarkoittaa kuvaa
Antti Pajalan mukaan avainasemassa ovat vaalien jälkeiset hallitusneuvottelut, joissa
sorvataan hallitusohjelma.
??Jos asiaa ei saa hallitusohjelmaan,
sitä on vaikea saada hallituksen esityslistalle, Pajala tiivistää.
Jan Sundberg kehottaa kiinnittämään huomiota siihen, mitä edustajat ovat tehneet juuri oman seutunsa
eteen.
??Jos olisin itse kansanedustaja, en
pelkästään tekisi aloitteita vaan pitäisin ääntä alueeseeni liittyen. Hallituspuolueiden
edustajilla on käytössä toisenlaiset keinot. Osa edustajista ei tee aloitteita, mutta he voivat
silti edistää tavoitteitaan. maaliskuuta 2013
Viikonvaihde
SALON SEUDUN SANOMAT
Kansan asialla
Mitä Salon seudun kansanedustajat ovat saaneet aikaiseksi
eduskunnassa tällä kaudella?
Teksti: SSS | Kirsi Siekkinen
Grafiikka ja piirrokset:
SSS | Hanna Laurikko
Katja
Taimela (sd.)
Kirjalliset kysymykset
ja suullisen
kyselytunnin asiat
Lakialoitteet
*Talousarvioaloitteet
Toimenpidealoitteet
Lisätalousarvioaloitteet
Valtiopäivätoimet
yhteensä
Puheenvuorot
täysistunnoissa
Lauri
Heikkilä (ps.)
12
15
12
3
0
0
0
0
12
2
12
2
3
34
3
27
0
0
42
5
25
0
0
33
51
117
76
106
Pertti
Hemmilä (kok.)
Esko
Kiviranta (kesk.)
**Kiinnostuksen
kohteita valtiopäivätoimien perusteella
Sosiaaliasiat, työelämä
Tienpito, metsästys, suurpedot,
koulukiusaamisen vähentäminen
Tienpito, poliisi- ja rikosasiat, sotaveteraanit,
-invalidit ja -orvot
Tienpito, siirtoviemäreiden rakentaminen ja
pilaantuneiden vesialueiden kunnostus,
metsät, maaseudun elinkeinot
Erityisesti Saloa ja
naapurikuntia
koskevat esitykset
Kirjallinen kysymys Teijon kansallispuistohankkeesta, kirjallinen kysymys
henkilöstön irtisanomissuojasta
kuntaliitostilanteissa
Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen
Marttilan kunnan uuden pääkirjaston
rakentamiseen
Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen
kevyen liikenteen väylän rakentamiseen
Härkäläntielle 13519 Somerolla
Kirjallinen kysymys: Koulu- ja päivähoitohenkilöstön lomautuksiin liittyvien
ongelmien ratkaiseminen
Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen
Salon itäisen ohikulkutien (kantatie 52)
rakentamisen aloittamiseen
Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen
Loimaa?Somero?Helsinki-tieyhteyden
rakentamisen suunnitteluun (kaksi aloitetta
vuoden välein)
Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen
Salon itäisen ohikulkutien rakentamiseen
kantatielle 52 (kaksi aloitetta vuoden välein)
Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen
Sauvo?Pyhäloukas-tien perusparannukseen
(kaksi aloitetta vuoden välein)
Tähänkin
tarvittaisiin rahaa ?
poimittu aloitteista
Ei määrärahaesityksiä tällä
eduskuntakaudella
Määrärahan osoittaminen
hiukkassäteilyä mittaavan sensorin
kehittämiseksi Solar Orbiter
-luotaimeen
Määrärahan osoittaminen päihdeäitien
pakkohoitoon
Määrärahan osoittaminen maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemiseen
Tätäkin on kysytty ?
poimittu edustajan
kysymyksistä
hallitukselle
Mihin toimiin hallitus aikoo
ryhtyä junasta ostettavien
matkalippujen lisämaksukäytännön kohtuullistamiseksi?
Onko hallitus havainnut polkupyörävarkauksien huolestuttavan lisääntymisen ja
pitääkö hallituksen asettaa työryhmä
tutkimaan erilaisia keinoja yhteiskunnallisen
järjestelmän luomiseksi, jolla polkupyörävarkauksien ehkäiseminen muuttuu
tehokkaammaksi, lukitusmahdollisuuksia
lisätään, vahingon eri osapuolten taloudellista
rasitusta vähennetään, korvauskäytäntöjä
yhtenäistetään ja pyörän oikean omistajan
löytämistä helpotetaan?
Mitä hallitus aikoo tehdä, että Suomi
aktiivisesti ajaa kesäajasta luopumista
Euroopan unionissa?
Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä
puutarhataloudelle elintärkeän
puutarhakasvien jalostuksen
turvaamiseksi Suomessa?
*Heikkilän aloitteista 3, Hemmilän 6 ja
Kivirannan 10 on ollut esillä samansisältöisenä useamman kuin yhden
kerran.
**Useampi kuin yksi kansanedustajan
valtiopäivätoimi liittyy aihepiiriin.
Tiedot on koottu Eduskunnan internetsivuilta osoitteesta www.eduskunta.fi päättyen helmikuun 28. Jos kaikki aloitteet liittyisivät EU:n vakausmekanismin kaltaisiin asioihin, voidaan ajatella, että
edustajat ovat etääntyneet arjesta.
Mikä sitten on kansanedustajan kaikista varmin vaikutustapa. Osa edustajista jättää saman aloitteen joka syksy seuraavan vuoden budjettia silmällä
pitäen. Lakialoite on kirjoitettava valmiin
lain muotoon, ja se on aika kova vaatimus.
Entä jos aloite kuulostaa lillukanvarsiin takertumiselta. Se on sitä
poliitikon vainua, Pajala sanoo.
Tyypillisessä kansanedustajan aloitteessa vaaditaan lisää rahaa häntä itseään koskettavalle asialle. Yksittäisen kansanedustajan ahkeruutta tai laiskuutta ei voi arvioida
eduskunnassa pidettyjen puheiden tai
talousarvioiden lukumäärän perusteella, vaan käytännön työ tapahtuu suurelta yleisöltä piilossa valiokunnissa ja
edustajien omissa verkostoissa.
??Valiokunnissa toimivat sekä oppositio- että hallituspuolueiden edustajat,
jotka voivat oman taustansa ja kykyjensä mukaan toimia asiantuntijoina ja
etsiä ratkaisuja. Ville Pernaa kääntää kysymyksen toisin päin.
??Arjen pieneen asiaan pureutumisesta voi ajatella, että kansanedustaja
ajattelee samoja asioita kuin äänestä-
jäkuntakin. Aloitteet ja puheet ovat
opposition ainoa tapa nostaa asioita
keskusteluun.
??Opposition toimenkuvaan kuuluu
Suurin osa kansanedustajan työstä tapahtuu valiokunnissa.
Yksittäisen edustajan ahkeruutta on vaikea mitata.
olla aktiivinen. Valiokunta on työn ja
vallankäytön areena, jossa tehdään raa-
kaa ja vaativaa lainsäädäntötyötä. päivään.
Numerot huijaavat
K
ansanedustajien puheenvuorot eduskunnassa ovat teatteria, ja aloitteet eivät johda
mihinkään.
Politiikan tutkijoiden arviot kansanedustajan työn helposti numeroilla
mitattavista puolista ovat yksimielisiä. Se
on hyvin vaikeasti mitattavissa, sanoo
Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Ville Pernaa.
Puhetta ulos ovista ja ikkunoista
Valiokunnissa käytävät keskustelut
eivät ole julkisia. Noin 30?000 aloitteesta hyväksytyksi tuli 267 eli vajaan prosentin verran. Niillä ei ole kauheasti merkitystä, sillä asiat on käytännössä päätetty, kun ne etenevät valiokunnista täysistuntoon, sanoo Turun
yliopiston erikoistutkija Antti Pajala.
Helsingin yliopiston valtiotieteen professorin Jan Sundbergin mukaan
tilastoissa opposition edustajat näyttävät usein aktiivisemmilta kuin hallituspuolueiden. Varsinaiset lakialoitteet ovat
Pajalan mukaan harvinaisia.
. Aloitteet ovat pientä porinaa me-
neillään olevista asioista. Jos
taas kaikki rivit ovat kaakossa, onko
sekään hyvä, Ville Pernaa kysyy.
??Eduskunnan isossa salissa käydyt
keskustelut ovat juttelua, puhetta ulos
ovista ja ikkunasta. Esimerkiksi kun SDP:n ministeri
hoitaa maan taloutta, kysymys kuuluu,
onko demariedustajalla muita keinoja
vaikuttaa talousasioihin oman ministerin kautta.
Harva aloite tuottaa tulosta
Antti Pajala tutki Politiikka-lehdessä
julkaistua artikkeliaan varten vuosina 1991?2010 eduskunnassa tehtyjä
aloitteita. 16
Lauantaina 30. Jos kaikki rivit näyttävät nollaa, herää kysymys, hoitaako edustaja
tehtävää, johon hänet on valittu. Hallitukselta tulleista lakialoitteista puolestaan menestyy 99 prosenttia.
Aloitteet eivät kuitenkaan ole turhia.
. Siksi äänestäjä ei voi
tietää, miten hyvin oman alueen edustaja valiokunnassa työnsä hoitaa.
Sen sijaan eduskunnan täysistunnoissa pidetyt puheenvuorot kirjataan sanatarkasti ylös, samoin kuin edustajien
jättämät laki- tai talousarvioaloitteet
ja kirjalliset kysymykset hallitukselle.
Niiden tilastointi ja vertailu on helppoa, mutta mitä lopputulos oikeastaan
kertoo?
??Numerot eivät kerro lopullista to-
tuutta. Silloin
voisi ainakin sanoa, että olen yrittänyt.
on siinä käytössä
hyvä sana. Lähetetään se pommi takaisin amerikkalaisille. Sielläkin aiomme syynätä menoja tarkasti.
Olen iloinen, että ajamani vakavien rikosten rangaistusasteikon kiristäminen näyttää etenevän. onko sitä?
Oppositiossa vaikuttaminen on ollut hidasta. tai
sen puuttumista. Kuulun
valtiovarainvaliokuntaan ja tällä vaalikaudella olen
aloittanut myös eduskunnan tilintarkastajien puheenjohtajana. Viikonvaihde
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 30. eihän nämä edes
toimi.
Se saattoi olla sitä itseään. Ja jos en ymmärrä, vastaan silti. ?Mutta
menepä arvostelemaan julkisesti, niin
saat heti natsileiman otsaasi.?
istorian kipupisteistä puhuminen
H
saa kadunmiehen varautuneeksi,
mutta ei sentään ihan aina. Voi olla, että palaan asiaan myöhemmin, sillä se on tärkeä.
Olin mukana laivatyöryhmässä ja vaikuttamassa taustalla TUI-risteilijöiden
pelastamisessa Turkuun. Se ei ole vastannut kansan oikeustajua.
Pertti Hemmilä (kok.)
äivä alkoi venesatamassa niin
kuin moni muukin päivä tätä
ennen. Valitettavasti itse eduskuntasalityössä ei ole
entisenlaisia vaikutusmahdollisuuksia, koska kuuden
puolueen kesken asiat on paljolti sovittu valmiiksi
etukäteen.
Erityisiä osaamisalueitani ovat talous-, liikenne- ja maa- ja
metsätalousasiat sekä kansalaisen turvallisuus. Mutta naurunaiheilla on rajansa, välillä niin tiukat, että ulkopuolista tahtoo melkeinpä hymyilyttää.
Bochumilainen Andreas sai muutama viikko sitten kaupungin viranomaiselta kirjeen, eikä oikein tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa. maaliskuuta 2013
Andreaksen
kilvissä ei lempi
enää leisku
TAUSTAVAIKUTTAMISTA
ja ovien avaamista
Näin seudun kansanedustajat
arvioivat omaa työtään:
Saksalainen huumori . Koska
matkakumppani pysyy samana, Andreas päätti siirtää AH-kilpensä uuteen autoon.
Silloin Bochumin kaupunginvirasto
älähti: kaikenlaiset natsiviittaukset on
autojen rekisteritunnuksissa kielletty.
AH-kirjainyhdistelmän voidaan katsoa tarkoittavan Adolf Hitleriä. Ukaasimaisen
kirjeen sisältö erittäin vapaasti suomennettuna oli, että nyt sitten loppuu
se natsisymboleilla pelleily.
Andreas oli ostanut kolme vuotta sitten itselleen ja rakkaalle vaimolleen
Helgalle uuden auton ja päätti sijoittaa vielä ylimääräisen tukun euroja
rekisterikilpeen. Ja kun oma kielitaito
on mitä on, ei kaskujenvaihtokaan oikein luonnistu.
aksassa siis kyllä nauretaan. Mutta sitä
mukaa kun kiellettäviä kirjainpareja
löydetään lisää, vähenee myös hyvää
tarkoittavien autonomistajien valinnanvapaus.
Sitä miettivät nyt Andreas ja Helgakin uudessa bemarissaan, jonka kilvissä komeilee pelkkä A-kirjain.
oisen maailmansodan ja natsimenT
neisyyden synkät varjot näkyvät ja
kuuluvat saksalaisessa arkielämässä
tavallaan mutkan kautta. Nuorison työllistäminen on tärkeämpää
kuin eläkeikien nosto.
Lauri Heikkilä (ps.)
P
Jaan kansanedustajan työn kolmeen osaan: istunto-, valiokunta- ja
maakuntatyöhön. ?Genau. Maa- ja metsätalousvaliokunnassa olen yrittänyt ajaa pienten ja keskisuurten maatilojen asiaa.
Olen tehnyt määräraha-aloitteita, mutta minun ja muidenkin aloitteiden osalta
on käynyt niin, että hallitus on säästöjen aikana jättänyt lisätalousarvioaloitteet
hyväksymättä tai hallituspuolueet ovat äänestäneet ne kumoon.
Työllisyyttä pitää saada korjattua ja terveydenhoito kuntoon sekä
kaupunkikeskuksissa että maaseudulla. Yritänpä joskus jotain saksaksi
vastatakin. Esimerkiksi arvonlisäveron
korotus oli tällainen asia.
Katja Taimela (sd.)
Keskusta ei ole ha
hallituksessa, ja siksi vaikuttaminen ei aina ole onnistunut. ?Hullua?, sanoo mies hiljaa päätään
puistellen ja tarkoittaa sekä juutalaisia
vastaan tehtyjä iskuja että ympärivuorokautista poliisivartiointia. Kiellettyjen kirjainparien lista on pitkä.
Esimerkkejä ovat vaikkapa HJ (HitlerJugend), KZ (Konzentrationslager), NS
(Nationalsozialismus), SA (Sturmabteilung) jne.
Viranomaisten nollatoleranssille on
perusteensa, sillä erikoiskilvet ovat
houkuttava propagandatyökalu lait-
Venepakolaisena
Euroopan ytimessä
Kirjoittaja Esa Viitanen on Saksassa
asuva kaarinalainen
vapaa toimittaja,
joka kummastelee
keskieurooppalaista elämänmenoa
kanavan rannalla,
keskellä vähälumista
talvea ja Ruhrin
teollisuusaluetta.
Kaarina
RUOTSI
Pohjanmeri
TANSKA
ALANKOMAAT
PUOLA
BELGIA Duisburg
SAKSA
LUX.
toman aatteen aktiiveille. ?Hullua?, hän toistaa. Niitä tehdään
mitään läpimenom
ajattelevat niillä olevan
siksi, että ihmiset a
merkitystä.
Lakialoite ei mene läpi, elleivät sen takana ole
suurimpien puolue
puolueiden eduskuntaryhmät. sopii vastaukseksi
useimpiin tilanteisiin.
?Genau. Se, että
ne eivät mene läpi, ei turhauta, kun tietää, että
sama koskee muidenkin aloitteita.
Kansanedustajana olen ollut vaikuttamassa
maatalouden kysymyksiin ja veroasioihin, kuten
viljelijöiden ja metsänomistajien verotuksiin.
Olen erittäin huolestunut EU:n maatalousuudistuksesta . Kansanedustajan vaikuttaminen tapahtuu erityisasiantuntemusalueiden
kautta ja puheissa salissa ja valiokunnissa,
virkamiesten ja sidosryhmien kanssa.
Esko Kiviranta (kesk.)
Ensimmäiset kauteni kansanedustajana keskityin
voimakkaasti oman osaamisalueeni ja maakunnan asioihin
ja tein paljon niitä koskevia aloitteita. Aiheesta sinänsä voi kyllä puhua, mutta helpompiakin keskustelunaiheita löytyy.
Ihmettelin aikani, miksi Duisburgin
keskustasssa olevassa rauhallisessa
puistossa päivystää paikallaan olevassa partioautossa kaksi poliisia 24
tuntia vuorokaudessa. Moni puheenvuoroistani liippaa läheltä
Salosta tullutta palautetta.
Hallituspuolueen edustajana minun on helppo ottaa ministeriä tai virkamiestä
hihasta ja pyytää hoitamaan asia. Vielä kolme vuotta
sitten Andreaksen ja Helgan julkinen
rakkaudentunnustus ei herättänyt
Bochumin viranomaisissa epäluuloja,
mutta nyt linja on tiukentunut. Väitän tekeväni keskivertoedustajaa enemmän maakuntatyötä,
jotta saan tärkeää kansalaispalautetta. se merkitsee väistämättä kasvinviljelytiloille tulojen pudotusta.
Kansanedustajan työ jakautuu Helsingissä
vaikuttamiseen ja yhteydenpitoon äänestäjiin.
Harva pystyy kehumaan hoitaneensa jonkin
yksittäisen asian. Jos oppositioista tekee talous
talousarvioaloitteen, sillä ei ole
läpimenomahdollisuuksia. ?Aivan. Tai Silke ainakin nauraa aina
minut nähdessään. Mutta jatkuva vartiointi
syö veronmaksajien rahaa ja poliisin resursseja. Erikoiskilven kirjainyhdistelmäksi hän valitsi pariskunnan
etunimien alkukirjaimet AH.
Andreaksen ja Helgan avioliitto lienee lujempaa tekoa kuin saksalaisvalmisteinen ajopeli, sillä tänä vuonna
tuli aika vaihtaa kärry uuteen. En tiennyt,
että lakialoitteen taakse on saatava periaatepäätöksen mukaan yli sata edustajaa. Myös
esimerkiksi kirjanpari HH on nykyisin mustalla listalla, sillä kaupungin
liikennevirasto näkee kilvessä silloin
natsitervehdyksen: Heil Hitler.
Kunnilla on Saksassa osittain vapaat
kädet päättää kilvissä sallittavista kirjainyhdistelmistä. Myös TUI-alusten varmistaminen Turun
telakalle oli iso ponnistus varsinaissuomalaisilta. Parhaillaan on työstettävänä
Teijon kansallispuistohanke.
Kuuden puolueen hallitus on joutunut tekemään kompromisseja, jotka eivät
miellytä sosiaalidemokraattista arvomaailmaani. siis, ja päälle pienet naurut,
semmoiset varsinaissuomalaisen varaukselliset. Saksalaista huumoria.
Esa Viitanen
Rekisterikilpien kirjaimilla voi Saksassakin harjoittaa viestintää, mutta hyvän maun
rajoissa. Kysyin asiaa
veneemme viereen juttusille pysähtyneeltä puolitutulta, joka asian auliisti
selvitti, mutta sitä ennen nousi jostain
syystä sisään veneeseen ja sulki oven
perässään.
Poliisipartio on suojelemassa puistossa olevaa juutalaisten synagogaa
mahdollisten polttopulloiskujen varalta. Kaiketi hän tahtoo vain tehdä
muukalaisen olon kotoisammaksi vieraalla maalla.
Kielitaidon vähä vähältä parantuessa
saan jo välillä kiinni lauseiden sisällöstä. kirjainpari AH saattaa nimittäin viitata
tarkoituksellisesti Adolf Hitleriin, HH Heil Hitler -tervehdykseen, SA taas Sturmabteilung -osaston ruskeapaitoihin... On
kuitenkin tärkeää, että parlamentissa
kansanedustajilla o
on eri vaikutusmahdollisuuksia.
Aloitteiden teko osoittaa aktiivisuutta. Kaupungin keskustan ostoskadut evakuoitiin pommin
purkamisen ajaksi.
Kauppareissuni tyrehtyi alkuunsa, joten kysäisin poliisin eristysnauhan takana seisoskelleelta iäkkäältä herrasmieheltä, että mitähän nyt tapahtuu.
. Salon itäistä ohikulkutietä ei hoideta talousarvioaloitteella.
Talousarvioaloitteet eivät tule joulukuussa talousarvioäänestyksiin, jos tekijät
eivät erikseen niitä aktivoi. Niiden ja kirjallisten
kysymysten keskeinen merkitys on nostaa lainsäädännön
kehittämistarpeita esille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Talousarvioaloitteilla on erityinen mahdollisuus tuoda
eduskuntaan oman maakunnan ja seutukunnan asioita.
Olen uudistanut aloitteitani, jotta asiat pysyvät esillä.
Nykyinen hallituskokoonpano on aiheuttanut sen, että
entistä enemmän on pitänyt keskittyä asioiden valmisteluun ja tavoitteiden edistämiseen jo ennen kuin ne tulevat
eduskuntaan. Mies sanoo
ymmärtävänsä täysin synagogaa käyttävien turvattomuuden tunteen, sillä
hyökkäyksistä on esimerkkejä eri puolilta Saksaa. Siksi en osannut lähteä keräämään nimiä vammaisuuden perusteella
järjestettäviä palveluita ja tukitoimia koskevan lakialoitteeni taakse, mikä olisi
ollut aiheellista. En tee niitä tilastoja
kaunistamaan. JutS
tuja kerrotaan ja naurunremakka
raikuu kahviloissa, kaupoissa ja juna-
asemilla. Aina näin ei tehdä.
Meidän alueemme ärm-tuet ja EGR-rahoitus eivät onnistuisi, jos me alueen
ihmiset emme yhdessä painaisi päälle. Kiellettyjen koodien lista on pitkä . Sanotaan, ettei me haluta näitä . Jotkut esiin nostetut asiat
ovat tulleet puolen vuoden tai vuoden viiveellä mukaan hallituksen
esityksiin.
Ensimmäisen kauden kansanedustajana työssä on opettelua. Natsimenneisyys EI ole leikin asia Saksassa.
17. Aiemmassa työssäni
poliisina näin, miten tuomiovalta käytti rangaistusasteikkoa
löperösti. Silke tuli aamulla vastaan huoltorakennuksen nurkalla, sanoi alasaksan murteellaan jotain, jota
en taaskaan ymmärtänyt ja nauroi
makeasti.
Saksalaiset ovat kovia nauramaan.
Ainakin suomalaisen mittapuun mukaan. Minulla on itse luotuja vaikutuskanavia.
Maakuntaan päin olen oven aukaisijan roolissa. Se onnistui, vaikka ministeriössä oltiinkin sitä mieltä,
että telakkateollisuus on laskevan auringon ala. Ei mitään. Varsinaissuomalaisella on siinä vähän totuttelemista.
Aluksi piti koukata vessakopin kautta varmistamassa, ettei aamupuuroa
roikkunut parransängessä ja että sepalus oli varmasti kiinni.
Puoli vuotta on näitä kohtaamisia
pian jatkunut, ja alan uskoa, että tämän varttuneemman saksalaisrouvan
iloisuus onkin pelkkää hyväntahtoisuutta. Jos Silke sattuukin jonain
aamuna kysymään, että sinäkö se varastit yöllä perämoottorimme, niin se
on sitten jo huonoa tuuria.
Puolen vuoden kokemus Ruhrin alueen elämänmenosta ei vielä anna kovin hyviä eväitä arvioida sitä kuuluisaa saksalaista huumorintajua . Päärau-
tatieaseman kupeelta löytyi äskettäin
toisen maailmansodan perua oleva
suutariksi jäänyt lentopommi, sytytin
vielä paikallaan. Jos joku haluaa tavata muun
muassa ministereitä, työhöni kuuluu tapaamisen mahdollistaminen.
Aloitteen tai kysymyksen on aina lähdettävä tarpeesta
Riian katuvarsien mainostaulut toivottavat
asukkaille iloista juhlaa. Hänen
kaikki esivanhempansa ovat
suomalaisia. Ne
kääritään keittämistä varten tiukasti kangaspaloihin, jotka pitävät
kukat, lehdet ja ruohot paikallaan.
Näistä jää muniin vaaleampia kuvioita. Kun kuulin Phoenixin tuntumassa
sijaitsevasta ?suomalaisesta kirkosta?, en uskonut uutista
alusta todeksi. Toisin kuin Suomessa, Phoenix Laestadian Lutheran Churhin papit voivat kastaa, konfirmoida,
vihkiä ja haudata jäsenensä oman kirkon piirissä. ?Miksi minä niitä kaipaisin??
Miten paljon täkäläisessa kirkossa sitten seurataan vanhan emämaan vanhoillisleatadiolaisen kirkon tapahtumia tai kriisejä. On ihan pakko tarkistaa muistaako hän
varmasti kaikkien lapsiensa
Kirjoittaja on toimittaja, joka
nimet. heinäkuuta, Riianlahden etelärannan viidellä, Itämeren
rannikolla neljällä paikkakunnalla.
Kaikissa tapahtumissa yhdistyy
kansanjuhlat, käsityöläismarkkinat ja musiikki. Leikit ja koristeet ovat samoja kuin pääsiäisenä. Sinisellä taivaalla hän oli näkevinään
pääministerin.
. Suku
palaa kotipaikalleen, ja haudoille
mennään yhdessä. Ennen Jurmua
Phoenixin seurakuntaa veti suomalainen pappi.
Amerikan
ihmemaa
Monin paikoin vietetään pääsiäisjuhlaa yhdessä. Sieltä ne tulevat kuin
on asunut perheineen
apteekin hyllyltä. On jättiläismunia, pupuja ja kukkia. Etenkin itäisillä hautuumailla otetaan mukaan
pientä syötävää ja juomia. Suomalainen kirkko keskellä erämaata?
Siitähän piti ottaa selvää.
Kirkon pihalla saguarokaktuksien katveessa odottaa
pastori Eric Jurmu. Nuotio on usein
muutenkin käytössä: isossa padassa keitetään kyläläisille soppaa tai
ainakin yrttiteetä. Jurmukin on käynyt pitkillä
puhujamatkoilla Suomessa kolme kertaa. Meillä on vain yksi köysi, mutta se katkesi,
kun vedimme sitä niin kovaa eri suuntiin, vastasi
kaupunginhallitus yhteen ääneen kuin kreikkalainen kuoro.
. Älä nyt ala itkeä. Kaikkiin juhliin ja yhteiseen iloon kuuluvat piirileikit; niihin osallistuu väki lapsista vanhoihin.
Välillä juostaan ulos keinumaan.
Iso pääsiäiskiikku on pystytetty
hyvissä ajoin. Ne tarjoavat mielenkiintoista, osittain yhteistä historiaa,
vehmasta luontoa ja puhtaan meren ja valkoiset hiekkarannat.
Kesä on täynnä juhlia ja kulttuuritapahtumia alkaen Riian oopperafestivaalista kesäkuun alkupuolella syksyn hengellisen musiikin
päiville. Helluntaina ei noudateta enää
muita perinteitä kuin kirkkojen,
julkisten tilojen ja kotien koristeleminen nuorilla koivuilla. Koko kesän ajan on jossain
tarjolla latvialaisten ja kansainvälisten huippujen konsertteja sekä
paikallisia musiikkitapahtumia
jatsista kansanmusiikkiin.
Latviassa yleisiin juhliin ja kuokkavieraana jopa häihin on helppo
Kirkko keskellä
erämaata
Suomi on antanut maailmalle saunan, Sibeliuksen, Nokian ja Angry Birdsin. Ymmärrän hyvin sinun huolesi, kun tilanteesi
on noin epävarma siellä kylmässä avannossa, sanoi ministeri.
. Keinuminen tuo onnea ja menestystä ja on pakollista
siksikin, etteivät hyttyset vaivaisi
kesällä. Puolikkaat vietiin varastoon, ja varaston hoitaja on lomautettu, vastasi kuoro.
Ja niin haihtui kaupunginhallituskin.. Nykyaika on tuonut
grilliruuaksi suositut saslikit, mutta myös perinteinen erikoisolut ja
kuminainen juhannusjuusto ovat
säilyneet juhlaruokina.
Meidän juhannusaattomme osuu
kesäpäivänseisauksen päiväksi.
Kuvastin
Myös sitä juhlitaan samoin perinteisin menoin kuin juhannusta
mutta eri lauluilla.
Monia meripäiviä
rannikolla
Meripäiviä vietetään useissa rantakylissä 13. Ja se
näkyy ja on läsnä
kaikkialla. Jurmu
kertoo, että Phoenixin kirkon lisäksi Pohjois-Amerikan
mantereella on 32 vanhoillislestadiolaisseurakuntaa, jotka noudattavat kirkonmenoissa ja seremonioissa samaa
kaavaa kuin Suomen vanhoillislestadiolaisliikkeessä.
Jurmu vakuuttaa myös, ettei hänellä ole kiusausta katsella televisiota eikä elokuvia, sillä ?hänellä on uskon aito
ilo sekä vapaus ja tietoisuus siitä, että synnit on anteeksi
annettu?.
Jurmun mukaan Hollywood ja sen tuotokset perustuvat
pahan voimaan ja vievät ajatukset pois Jumalasta ja uskosta. Siltikin Latvian maaseutu ja pikkukaupungit tulevat
pysymään hyvin edullisena matkakohteena. Vielä
14 vuoden jälkeenkin Kirsi-Marja
häntä koetukselle kysymällä
Häyrinen-Beschloss tarkastelee
56 lastenlasten nimiä.
Pastori Jurmu paimentaa amerikkalaista elämäntapaa ja ilmikuuden muun papin kanssa öitä ihmetellen ja ihaillen, suomalaisia juuriaan koskaan kieltämättä.
nykyisin noin tuhatjäsenistä
seurakuntaa.
Kirkkorakennus on vuodelta 1986, ja kirkoksi sitä voi
täällä kutsua. Keinuja
pystytetään keskusaukioille ja jopa
hotelleille ja kauppakeskuksiin.
Pääsiäissunnuntaina järjestetään
useimmilla paikkakunnilla pääsiäisjuhlat, lähinnä lapsia ajatellen.
Kun kaikissa isommissa kylissäkin
on oma musiikkikoulu tai vähintään koulun kuoro ja kansantanssiryhmä, saadaan musiikillinen
ohjelma helposti kasaan.
Lapsille järjestetään erilaisia kilpailuja ja niistä tärkeimpänä munien vierityskisa. Ne on tuonut pääsiäisjänis. Laulujuhlat heinäkuun
alussa on hyväksytty Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Luontomatkailun kausi
jatkuu, ja historialliset kohteet ovat
aina paikoillaan.
?Olemme varmaankin kuulleet niistä (lasten hyväksikäytöstä), mutta emme hyväksy lasten hyväksikäyttöä
Suomessa kuin ei missään muuallakaan?, sanoo kahdeksan lapsen nuori äiti Annele Pasanen, joka on asunut miehensä Mikon kanssa noin 15 vuotta Phoenixissa.
Kirkko on heille ja heidän kaltaisilleen nuorille perheille tärkeä henkisen ja sosiaalisen elämän keskus. Pääsiäisen ruuat kuten pullat ovat pyöreitä ja munat värjätty sipulilla tai punajuurilla.
päästä mukaan, kunhan menee
juttelemaan paikallisten kanssa.
Kun opettelee tervehdyksen ja
muutaman sanan latviaa, etsitään
joku vieraiden kielien osaaja avuksi jatkoon.
Lomamatkan voisi suunnitella
vaikkapa jonkin juhlan ympärille. kysyi pilkkijä.
. Nyt lista kasvaa vanhoillislestadiolaisella liikkeellä. Paljastuu, että pappien vaihto meren molemmin puolin on vilkasta. Venäläistaustaiset nauttivat ruokia sukun-
sa haudoilla etenkin Kaakkois-Latviassa Latgalessa. Monet haluavat myös
palata alkuperäisille juurilleen ja
ovat alkaneet elvyttää ikivanhoja
perinteitä.
Kristillisen pääsiäisen asemesta
juhlitaan yhä useammin omalta
pakanalliselta ajalta periytyvää
kevätpäiväntasausta. Auta minut ylös, pyysi pilkkijä.
??Olen niin ylpeä siitä, että meidän koko porukka tuli tähän avannon reunalle katsomaan pohjoisen tolloa, joka ei ymmärrä, että keväällä jää
haurastuu, sanoi pääministeri.
Ja sitten hallitus haihtui.
nn
Marjut Toivoniemen luomukanat toivottavat lukijoille hyvää pääsiäistä Perniöstä!
Sinnikäs pilkkijä ei menettänyt vielä toivoaan.
Jos pääsen täältä ylös, käyn sairaalassa ainakin
tarkastuttamassa itseni. Mersragissa pääsee
ihailemaan vanhoja veneitä ja vartiolaivoja.
Kesäisin vietetään joka seurakunnassa hautausmaanjuhlaa, jonka
päivä on vuosittain sama. Heittäkää köysi, pyysi pilkkijä.
. No, heittäkää edes puolikas, pyysi pilkkijä.
. Erilaisia
piirakoita syödään muutenkin paljon, mutta pääsiäisenä niiden pitää
olla pyöreitä kuin kevään ja elämän tuova aurinko.
Neuvostovallan aikana latvialaiset eivät saaneet juhlia kirkollisia
eikä muitakaan juhliaan. Jossain syödään
hautausmaan muurin vierellä.
Usein kokoonnutaan nyyttikesteihin jonkun sukulaisen kotiin haudoilla käynnin jälkeen.
Kaupunkien omia päiviä ja markkinoita pidetään yleensä myös kesäkuukausina. Kukin tuo juhliin värjättyjä
munia mukanaan; alkaa kaksinkilpailu munien kopauttamisessa
yhteen. Sairaala on peruspalvelu, joten peruspalveluministeri voi varmasti auttaa, ajatteli pilkkijä.
Ja niin avannon reunalle ilmestyi sosiaali- ja
terveysministeri.
. Juhlat voidaan
sään salliessa järjestää kokonaankin ulkosalla.
Yhdessä laulaminen kuuluu myös
pääsiäisen viettoon, ja säestäjäkin
löytyy useimmiten. Näissä juhlissa myös keinu
koristellaan nauhoilla ja pajunkissoin. Tästä on sovittu jo kaksi vuotta sitten, eikä tämän pitäisi tulla sinulle yllätyksenä, vastasi ministeri.
. Helluntaista alkaa kesä.
Juhannus on vuoden suurin juhla,
ja sitä vietetään Latviassa oikealla
paikallaan Jussina. Mukana oli
koko muukin hallitus. Minkä ei pitäisi. Hän kertoo
kasvaneensa vanhoillislestadiolaisessa perheessä 17-lapsisen sisarusparven keskellä
Minneapoliksessa.
Hänellä on kuusitoista lasta.
Kommunikointi Jurmun
kanssa on helppoa, olemmehan suomalaisia. 18
Lauantaina 30. Kun
saapuu kirkolle sunnuntaiaamuna, saa todisteen kirkon
elinvoimaisuudesta. kysyi pilkkijä ja mietti, että
oliko tämä hänen viimeinen kysymyksensä.
Ja niin haihtui ministerikin avannon reunalta.
nn
Ilta alkoi hämärtyä ja myös pilkkijän tajunta.
Hän muisti vielä sananlaskun, että kun hätä on
suurin, on apu lähellä. Apua! Auttakaa! huusi pilkkijä.
Pääministeri tuli avannon reunalle. maaliskuuta 2013
Viikonvaihde
SALON SEUDUN SANOMAT
Liisa Wright
Pääsiäistä
vietetään
Latviassa
ikivanhoin
perintein
Liisa Wright
Pääsiäinen tuntuu
olevan Latviassa
värikkäämpää,
iloisempaa ja kiinnostavampaa kuin
kotosalla. Riianlahdella järjestetään Rojassa pääpainoisesti
popmusiikin konsertteja, Kolkassa
perinteisempiä. Erilaisia luontopäiviä lintu- ja hyönteisbongareille järjestetään myöhemmin syksylläkin.
Historia alkaa elää monilla keskiaikamarkkinoilla, kun niissä
esitetään kyseisellä alueella käytyjä taisteluita. Viikolla niin hiljainen parkkipaikka
on täynnä citymaastureita ja pikkubusseja. Siinä värjätty
muna saa vauhtia lautakourussa;
voittajan muna on vierinyt pisimmälle.
Miehet viettävät aikaansa seisoskelemassa nuotion ympärillä;
kaikkiin alkuperäisiin latvialaisjuhliin kuuluu tuli. Sen, jonka
muna säilyy ehjänä kopautuksessa, toive toteutuu.
Rikkoontuneet
saa syödä jo paikalla, kunhan on
muistanut tuoda
suolan mukanaan.
Pääsiäismunat pitää syödä suolan kanssa, muuten
valehtelee koko kesän.
Munat värjätään yleensä sipulinkuorilla tumman ruskeiksi. Kaupoissa, ravintoloissa, kampaajalla
on pöydillä koristeltuja oksakimppuja ja korillinen värjättyjä munia.
Pienissäkin kaupungeissa ja jopa kylissä puistoihin rakennetaan
pääsiäishahmoja. Jykevä kädenpuristus, rauhallisuus,
punnittu puhe. Perinteisissä kevätpäiväntasausjuhlissa myös kiikku koristellaan
oksin, nauhoin ja langoin.
Anda Strausa
Anda Strausa
Liisa Wright
Kandavan pääsiäispupu, linnanmäen puisto ja linnan rauniot koristellaan pääsiäiseksi. Kauniita munia on myös
tärkeää lahjoittaa ystäville; sillä
takaa myös, että kanat munivat
hyvin koko vuoden.
Varsinaisia pääsiäisruokia tai
-leivonnaisia ei tunneta. Tavat ovat säilyneet perinteisempinä kuin meillä, alkujaan hyvin samanlaisina.
Aattoa juhlitaan kokolla laulaen,
tanssien ja piirileikeillä sekä taikoja tehden. Etkö aio auttaa. Kolmesataapaikkainen kirkkosali on lähes täynnä
Kirsi-Marja Häyrinen-Beschloss
pyhäkoululaisia.
Minulle kerrotaan, että melkein
puolet jäsenistä
on alle 18-vuotiaita.
Kun varsinainen
jumalanpalvelus
alkaa, pappi lainaa Raamatusta
selkeitä suomenkielisiä lauseita,
kuten ?eikä minulta mitään puutu?.
Meikäläisen,
lähes ei-uskovaisen, on ihan pakko nipistää itseään käsivarresta,
koska hetken on
tuntunut siltä,
että istun kir- Suomalainen vientituote: vanhoillislekonpenkissä koto- stadiolainen kirkko Arizonan erämaassa.
Suomessa.
Salkkarin kuvaajien näkemää
SSS/ Minna Määttänen
Pohjoisen
tollo
Jää räsähti rikki, ja pilkkijä suistui avantoon.
Talvisella vedellä on kaksi kohtalokasta ominaisuutta: se on märkää ja kylmää.
Jäisellä selällä ei näkynyt ketään. Harmitti New Yorkissa, Los Angelesissa ja nyjälkeenpäin kun en pannut kyisin Arizonan Scottsdalessa. Auta minut ylös, pyysi pilkkijä.
Toisaalta
ASKO LEHTONEN
asko.lehtonen@sss.fi
. Yleisin asu on kansallispuvut.
Kesä on täynnä
juhlia ja tapahtumia
Yksi lisäbonus Latvian-lomassa
tänä vuonna on oman valuutan
halvat latihinnat; euro nostanee
hintoja 2014. Pilkkijä alkoi
hätääntyä. Pääministerin silmäkulmassa kimmelsi.
. Suomea hän ei
puhu, mutta suomalaisuus
näkyy kaikessa. Kun maan hallitus ei voinut auttaa, olisiko kaupunginhallituksella aikaa.
Ja niin avannon reunalla ilmestyi Salon kaupunginhallitus.
. Kun keinuu oikein korkealle, se auttaa aurinkoa kipuamaan ylemmäs taivaalla, ja sitten
kevät voi tulla.
Jo kiirastorstaina pitää olla tarkkana, ettei aiheuta pahoja kesäksi.
Metsästä ei saa viedä mitään kotiin, jotta tulevana kesänä säästyttäisiin käärmeiltä ja hyttysiltä.
Munat värjätään sipulinkuorilla
ja koristellaan
Kotona puutarhassa ja myös kylän
juhlissa piilotetaan munia lasten
etsittäviksi. Jo nämä paikat
itsessään ovat historiallisesti ja
maisemiltaan todella kiinnostavia.
Tunnetuimmat näistä juhlista järjestetään Jaunpilsin linnassa ja Cesisissä heinäkuun sekä Tervetessä
elokuun toisella viikonlopulla.
Kun varsinainen turistikausi
loppuu syyskuun alkuun, kulttuuritarjonta alkaa hiipua pikkukaupungeissa. Ehkä
juuri siksi juhlat ovat heille nyt
erityisen tärkeitä ja samalla merkki itsenäisyydestä ja omasta identiteetistä
Tavallaan se myös pelottaa. Onigirit
Onigiri eli (yksinkertaisimmillaan) paistettuun
levään kääritty riisipallo
on simppeli mutta maukas
eväs, joka helppoudessaan
sopii mainiosti niin japanilaiseen kuin suomalaiseenkin eväskoriin.
Tarvitset: noin 10 dl keitettyä lyhytjyväistä riisiä
(esim. koskaan
kuulisimme.
Kuuluin itse niihin, jotka yrittivät vastustaa teknologian vallankumousta. Hyvä pila on myös harmiton siinä
mielessä, ettei se tuota kenellekään pa-
haa mieltä . Aprillipäivänä saa siis hyvällä omatunnolla vetää
Lähetä
postia!
Salon Seudun Sanomat, Nuorten sivu,
PL 117, 24101 Salo
nuoret@sss.fi
19
muita nenästä . Leikkaa paperista mallin mukaisia kukkasia, 50?100 kappaletta.
Sana ?hanami. maaliskuuta 2013
Nuoret
. Nyt kaikki on vain
napinpainalluksen päässä, eikä sitä nappiakaan enää
juuri tarvita. Hymyillä ihmisille aidosti, ei hymiöillä. SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 30. Annostele irtotee tai
teepussit teepannuun valmistajan antamien ohjeiden
mukaan. Sosiaalinen media on tuonut meidät lähemmäksi toisiamme ja saanut meidät tietoisiksi sellaisistakin asioista, joista tuskin ?oikeassa elämässä. Onhan
se ihmeellistä, kun kevyen hipaisun päässä on niin paljon mahdollisuuksia. Toki
se sitä onkin. tarkoittavista kiinalaisperäisistä
merkeistä. Leikkaa narusta muutama noin
metrin mittainen pala. Mitä jos en saa tarpeeksi
tykkäyksiä profiilikuvaani?
Joskus kannattaa oikeasti pysähtyä, tarkastella historian kulkua ja tuntea se omassa arkipäivässään. Millaista
nuorten elämä oli 50 vuotta sitten. Leikkaa norista muutaman sentin levyinen sui-
kale ja aseta se puoliksi
onigirin ympärille.
5. Normaalisti
vihreä tee nautitaan sellaisenaan, mutta voit halutessasi lisätä hieman hunajaa
makeuden tuomiseksi.
Kirjoittaja on Puolalanmäen musiikkilukion toisen
vuoden opiskelija.
Housuissa kukkii
NAIS E LLIN E N
ROC K
TYTTÖMÄIN E N
Hanna Kärppä
Kukalliset printit rantautuivat kauppoihin jo viime
keväänä ja innostivat tummiin sävyihin tottuneet suomalaiset pukeutujat irrottelemaan kirkkailla väreillä.
Kukkia on nyt kaikkialla:
koruissa, paidoissa, housuissa ja huiveissa.
Kukkahousut ovat oivallinen lisä farkkujen ja mustien housujen rivistöön vaatekaapissa, sillä ne voi yhdistellä usealla eri tavalla.
Materiaaleista ja malleista
voi valita itseään puhuttelevimman: pidätkö eniten rennoista leggingseistä, farkkukankaista vai puuvillasta?
n Naisellinen ilme syntyy, kun kukkakuosin yhdistää housuista napatun
sävyiseen neuleeseen, tässä
tapauksessa hempeään lohenpunaiseen. Mutta minkälaisen jäljen me itse jätämme historiankirjoihin. Nopeammin ja varmemmin kukista pääse
nauttimaan kuitenkin itse askarrellen.
Tarvitset: valkoista/vaaleanpunaista paperia, sakset, teippiä/liimaa, lankaa, oksia/risuja
1. Äly kannattaa
silti muistaa säilyttää muuallakin kuin puhelimessa.
Salon koulut: ti: seikalakeitto, kinkkumakkara, kurkku,
luomu-ruisleipä, tomaattikeitto, juusto, ke: jauhelihapihvit, pippurikastike, peruna,
porkkana-lantturaaste, kasvispihvit, to: possukastike,
peruna, yrttiporkkanaviipaleet, jäävuori-kesäkurpitsaananassalaatti, ratatouille,
pe: broileri-kasviskeitto, kurkku, täysjyväsämpylä, jogurtti,
kasvis-juustokeitto.
Someron koulut: ti: lihapullakastike, raastesekoitus,
perunat, soijapyörykkäkastike, ke: tomaattinen kalavuoka, herne-pikkelsi-kiinankaalisalaatti, perunat, to:
broileri-pastavuoka, mustaherukkahillo, persikka-kurkkukaalisalaatti, värikäs pastakasvisvuoka, pe: hernekeitto,
pannukakku ja marjasose.
Karjaan koulut: ti: chili con
carne, pasta, salaatti, chili sin
carne, ke: pinaattiohukaiset,
pastasalaatti, puolukkahillo,
juusto-pastasalaatti, to: makkarakastike, peruna, salaatti,
sienikastike, pe: kalakeitto,
makkaraviipale, kauraleipä,
keltainen linssikeitto.
Kemiönsaaren koulut: ti:
sosekeitto, piirakka, ke: tacolaatikko, to: kala, pe: stroganoff.
Kosken koulut: ti: makkarakastike, perunat, salaatti,
ke: jauhelihapihvit, perunasose, salaatti, to: liha-perunalaatikko, salaatti, pe: broilerikeitto, pehmeä leipä, juusto.
Marttilan koulu: ti: juustokala, perunat, salaatti, ke:
jauheliha-perunasoselaatikko, salaatti, to: talon possupata, perunat, salaatti, pe:
makkarakeitto, pehmeä leipä, juusto.
Salon seudun koulutuskuntayhtymä: ti: jauhelihakastike, pasta, salaatti, soijarouhekastike, ke: lihakeitto,
salaatti, jäätelö, kahden kaalin keitto, to: broilerikiusaus, keitetty kasvis, salaatti,
kreikkalainen kiusaus, pe:
mantelikala, perunat, salaatti, kesäkurpitsapaistos.. Söpöt korut ja päähän sidotut rusetit tuovat
asuun väriä ja sopivat hyvin
kevään lämpimiin päiviin.
Älä säästele kukkakuoseja
kesään, sillä ne tuovat piristystä kylmiinkin päiviin.
Pue kukkahousut lämpimän
neuleen ja saapikkaiden
kanssa, niin pärjäät asussa
pikkupakkasellakin!
Seuraa Hannan blogia:
http://iratherdance.blogspot.fi
Oletko koskaan historiaa opiskellessasi miettinyt, mistä
oppilaat sadan vuoden päästä lukevat. puuroriisiä), suolaa,
nori-levää, savustettua/
graavattua kirjolohta
1. Tämänkertainen
Nuorten sivu antaa muutaman ohjeen, jolla järjestää
hanami omassa olohuoneessa . Veden kiehuttua voit
joko antaa sen jäähtyä hetken tai sekoittaa joukkoon
hieman kylmää vettä, ennen
kuin kaadat sen teelehtien
päälle.
3. Teknologian vallankumousta on turha jarrutella. Sekoita hyppysellinen
suolaa lautaselliseen vettä.
Kastele kätesi, ota riisi kupista ja muotoile se kolmion tai ympyrän muotoon.
4. Teknologian kehitys on tuonut mukanaan
helpomman elämän. Me
olemme tulevaisuus, me
olemme historia. muodostuu sanoja ?kukka. Vai onko sittenkään?
Muutama vuosikymmen sitten ei olisi voitu kuvitellakaan kosketusnäyttöjä ja Facebookia. Kirsikankukat
Viime vuosina monet kukkakaupat
ovat alkaneet myydä kirsikkapuun
oksia, joiden avulla voi saada sakuran kukkimaan maljakossa. Se,
mikä meille on nyt ja tässä, on pian historiaa. Eikä sekään enää tunnu
uudelta, vaan välttämättömältä osalta arkipäivää. Muinaisilta tuntuvat sodat ja säätyjaot voivat joskus olla pakkopullaa.
Kuitenkin menneisyys on joskus ollut nykyisyyttä. Silkan kukkien ihastelun sijaan hanami on monille ennen kaikkea sosiaalinen tapahtuma, jolloin voi parantaa suhteita työtovereihin tai kerätä kaverit pitkästä aikaa yhteen.
3. hetkellinen huijatuksi tulemisen harmistus kuuluu luonnollisesti
asiaan, mutta pidetään leikki leikkinä!
Sillistä ja kuravedestä pääsee harvoin
nauttimaan, joten ota niistä maanantaina kunnolla ilo irti.
IIDALIISA PARTANEN
Kuvat: Hilda Määttänen
Sakura, sakura
Teknologian
vallankumous
Astu kevääseen
japanilaiseen tapaan!
Hilda Määttänen
S
iinä missä Suomessa
eletään vielä keskellä
pakkasia, on Japanissa koittanut sakuran
eli kirsikankukkien aika.
Kukkivat puut eivät ole japanilaisille pelkkä kaunis
kevään merkki . Olikohan hauskaa
saada ja kirjoittaa kirjeitä tekstiviestien sijaan. Enkä ole ainoa. Päätin, etten alennu hankkimaan
kosketusnäyttöistä puhelinta tai ala kirjoittaa blogia.
Taisteluni ei ollut kummoista; nyt olen toivottomasti sosiaalisen median vanki. Vihreä tee
2. Tuottaja
Talvikki Salin
Aprillia, syö silliä...
Maanantaina on huhtikuun ensimmäinen päivä eli aprillipäivä.
Päivään kuuluva huijaaminen ja leikkimielinen tunnelma muutenkin ovat perinteinä jopa niin vanhoja, ettei niiden
alkuperää tunneta tarkkaan. Käydä kuuntelemassa
tanssibändejä nykyisen stereojumputuksen sijaan?
Voimme vain maalailla
mielessämme kuvia tulevaisuudesta. Poista teelehdet/-pussit
ennen juomista. Ranskan vallankumous ja helmikuun manifesti ovat meille jonkinlaisia käsitteitä, ja Suomen itsenäisyyspäivä on tatuoitu aivoihimme. Liian paljon teelehtiä tekee mausta helposti
kitkerän, liian vähän taas
laimean.
2.
Käytä
raikasta,
60?80-asteista vettä; liian
kuuma vesi tekee teestä kitkerää. Liimaa/teippaa naruun parin sentin välein leikkaamiasi paperikukkia. Liimaa/teippaa kukkia myös lehdettömiin oksiin tai risuihin. Tarvitaan kuitenkin myös jotain uutta,
uusi sivu historiaa. kunhan tekee sen taidokkaasti!
Monet ovat hieman tavallista enemmän varuillaan aprillipäivänä, eivätkä läpinäkyvimmät jutut mene läpi alkuunkaan. ne ovat
jotakin, joka kerää vuosittain niin nuoret kuin vanhat
puistoihin nauttimaan tästä
luonnon mestariteoksesta
ruoan ja juoman parissa. Isot, näyttävät statement-korut ovat toinen tämän kevään suosikki.
Asusteiksi vielä korkokengät ja huulipunaa . Toista, kunnes riisiä ei
enää ole jäljellä.
VINKKI! Saat riisistä
tarttuvampaa, jos peset
sen ensin (ts. kutsu siis kaverit koolle,
levitä piknik-viltti olohuoneen lattialle tai terassille,
ja virittäydy kevättunnelmiin japanilaiseen tapaan!
Sara Harju
1. aikuismainen,
esimerkiksi
työhaastatteluun ja ulkona
syömiseen sopiva look on
valmis.
pidä kiinni tai päästä irti
ihan sama minulle
sillä kätesi ovat katkoviivoin piirretyt
eivätkä olemassa oikeasti jos ja kun en tahdo
minä lennän
huomaatko kun kasvojesi edessä liihotan
etkä voi estää
siipiäni kantamasta ja tuulta
antamasta minulle lisää vauhtia
?Wind?
n Rokimpaan tyyliin tykästynyt voisi yhdistää kukkahousut mokka- tai nahkatakkiin sekä nilkkureihin.
Takin alle kaveriksi sopivat
esimerkiksi pitsi- ja bändipaidat. Japanilaiset kutsuvat tapahtumaa nimellä hanami.
Vaikka Suomessa ulkona
eivät kuki vielä muut kuin
kuurankukat, mitäpä jos
ottaisit pienen varaslähdön
kevääseen. Mistä
meidän sukupolvemme muistetaan?
Kaikki ovat opetelleet ulkoa ensimmäisen ja toisen
maailmansodan alkamisen ja päättymisen. Maukasta
teetä voi valmistaa ilman
sen kummempia seremonioitakin, mutta muutamaan
juttuun kannattaa silti kiinnittää huomiota.
Tarvitset: vihreää irto- tai
pussiteetä, vettä
1. ja ?nähdä/katsella. huuhtelet
sen muutamaan kertaan
ennen keittämistä) ja haudutat kannen alla.
2. Earcuff-korvakorut
jatkavat suosiotaan, ja mitä
näyttävämpi koru, sen parempi.
n Tyttömäiseen tyyliin
yhdistetään usein ballerinatossut, ja kokonaisuudesta tulee leikkisä, kun yläosaan puetaan hauska printtipaita. Kylmän sodan päätyttyä, 80-luvulta
tähän päivään on muuttunut jokin muukin kuin muoti.
Nyky-yhteiskunnalla on uusi hallitsija, jonka valtapiiri
ei katso maitten rajoja: internet. Asettele
valmiit oksat maljakkoihin hanamipaikan ympärille.
VINKKI! Vielä japanilaisempaan
lopputulokseen pääset, jos teet sakura-origameja. Ota noin 2 desilitran
vetoinen kahvikuppi ja
täytä se riisillä.
2. Paina sormella riisin
keskelle kuoppa, täytä se
kirjolohella, peitä riisillä ja
painele sitten riisi tiiviiksi
kuppiin.
3. Teippaa valmiit kukkanarut kattoon sen paikan
yläpuolelle, jossa hanamin ajattelit
järjestää.
3. Hauduta valmistajan
antamien ohjeiden mukaan.
Liian pitkä haudutusaika
voi tehdä tehdä mausta liian
vahvan tai kitkerän.
4. On selvää, että
meidät tullaan tuntemaan
internet-sukupolvena. Pärjäisinkö viikon ilman nettiä, osaisinko jutella ihmisille kasvokkain samoin kuin viesteillä. Ohjeita löytyy netistä.
Vihreällä teellä on keskeinen paikkansa japanilaisessa kulttuurissa. Olisi hienoa, jos vielä vuosikymmenten päästä
ihmiset tietäisivät, mitä merkittäviä asioita maailmassa
on tapahtunut. Väitän, että jokainen käy mielessään taistelua internetiä ja toinen toistaan modernimpia elektronisia laitteita vastaan
Saavutus, jonka ei pitäisi yllättää ketään . Anna (passari Lashch)
rakensi tosi mahtavia paikkoja meille iskijöille, Häkkinen kiitteli.
ero. LP Viesti joutui
haalarihommiin naisten
Mestaruusliigan avausfinaalissa, mutta selvisi siitä voittajana lopulta eränumeroin
3?1.
Siinä missä tulikasteensa
loppuottelusarjassa saaneen
LP Kangasalan pelitaso vaipui tasaisen varmasti kohti
pelialustan pintaa, alkoi LP
Viesti päästä koko ajan paremmin jälleen tuttuun kultarytmiin mukaan.
??Raskas peli. No, kyllä siinä
jossain vaiheessa taisi hapottaa, Häkkinen naurahti.
Raatikainen: Alku
ei ollut kaunista
LP Viestin päävalmentaja Kari Raatikainen näki
joukkueensa tutisseen ottelun alussa.
??Kaksi ensimmäistä erää
eivät olleet kovin kaunista
meiltä. Saimme tehdä töitä. Kaikki yritti parhaansa. Pitkäjärven
koululle on rakennettu ihan
omanlaisensa finaaliympäristö. Meidän pitää olla heti alusta
asti valmiina. (STT). Ja
niin tehtiin, sanoi Tiikerien
valmentaja Tommi Tiilikainen.
VaLePan tehokkain oli
Olli Kunnari 18 pisteellä, Ansis Medenis kokosi
17 pistettä 1?252 katsojan
edessä.
VaLePan valmentaja Ugis
Krastins näki suurimmaksi syyksi tappioon heikon
syötön. Sitten Jani
Niskakangas voitti meille
varmaan ottelun pisimmän
pallon. 20
SALON SEUDUN SANOMAT
Lauantaina 30. Sanoin maanantain ennakkoinfossa, että nämä
pelit ratkaistaan laidoista.
Onnistumisissa oli huima
LP Viesti on kolmen voiton
päässä seurahistoriansa viidennestä perättäisestä Suomen mestaruudesta. Libero Roosa Koskelon vastaanottoprosentti 45.
l?
Vastaanottoprosentit: 34?41
l?
Hyökkäysprosentit: 44?27
l?
Torjuntapisteet: 11?5
l?
Ässäsyötöt: 5?4
l?
Syöttövirheet: 11?3
Erotuomarit: Sari Kolehmainen ja Arto Muro.
l?
l?
Yleisöä: 938.
Voitot 1?0. No siis. Hakkuri Luis
Salgado teki 26 ja yleispelaaja Andrei Ankudovitsh 22 pistettä.
Hurrikaanilta puuttui
kuumeinen Eerik Jago,
Sampolta Pekka Seppänen pelasi vain hajaminuutteja nilkkavamman
takia. maaliskuuta 2013
Urheilu
Vinkkaa
juttu!
. etenkin, kun mukaan
lipsahti vain yksi virhe.
Häkkinen on LP Viestin henkinen johtaja, ja kun
hän pääsee hurmokseen, leviää se pisaratartuntana
muihinkin. lilliputti-SaiPalla.
Huomisesta lähtien Lukko pääsee yrittämään finaalipaikkaa kolmannen kerran tällä vuosituhannella.
Kahdessa viikossa yhdeksän ottelua pelannut Lukko on vaarassa jäädä Tapparan tasaisen panssarivaunun alle. finaali LP Kangasala?LP
Viesti kello 17.
Lentopallon miesten Mestaruusliigan 2. Tuntui
myös, ettei kukaan iskijöistä
ollut kuumalla pelipäällä,
Alanko tuskaili.
LP Kangasalan päävalmentaja Ismo Tahvanainen tiesi ennen finaaleja,
mistä puhui.
. Palloja oli pakko
kaivaa ylös lattian pinnasta.
Jouduimme huomaamaan,
etteivät iskumme jää heti
ekalla yrittämällä kenttään.
Piti lyödä uudestaan ja uudestaan, LP Viestin yleispelaaja Sini Häkkinen ruoti
kamppailua.
Häkkinen korosti, ettei LP
Viesti kuitannut voittoaan
missään nimessä helposti,
vaikka pelkkiä eränumeroita tapittamalla näin voisi
kuvitella.
??Vasta neljännessä erässä saimme sellaisen otteen,
että pääsimme viemään peliä enemmän, hiljattain 23
vuotta täyttänyt Saarijärven
Pullistuksen kasvatti pohti.
Katsomoon näytti välillä
siltä, että Häkkinen oli kovasta uurastuksesta johtuen
täysin kuitti.
??Mitä mitä. Jos se olisi hävitty,
niin peli olisi ollut taputeltu. Tapparalta tosin puuttuu lapsitähti ja potentiaalinen NHL:n ykkösvaraus Aleksander Barkov jr, kun taas Lukosta löytyy sekä MM-kultaa torjunut maalivahti
(Petri Vehanen) että
liigakevään ylivoimaisin yksilö (Justin Azevedo). Vastustaja tulee siellä
kovaa päälle, Häkkinen ennakoi.
1. SM-liigan ainoan ja oikean lilliputin, lappeenrantalaisen SaiPan pelaajabudjetti on muuten
tasan puolet valelilliputti Lukon pelaajabudjetista.
Silti syksystä 1985 yhtäjaksoisesti SM-liigassa pelannut Lukko on selviytynyt finaaleihin viimeksi 25
vuotta sitten ja 2000-luvulla seura on voittanut vain
yhden pronssin. finaali LP Viesti?LP Kangasala 3?1
(22?25, 25?19, 25?15, 25?10)
LP Viestin +/-: Anna Lashch
(passari) 5/0, Noora Kosonen
16/+8, Kaisa Jokinen 5/+4,
Sini Häkkinen 19/+15, Dubravka Stojanovic 8/+2, Lena
Kozyriatska 25/+20, Vappu
Ritala (passari) 0/-1. LP Viestin 142 iskusuorituksesta peräti 118 lähti laitahyökkääjien käsistä.
. LP Viesti puolestaan petrasi koko
ajan. Salolaisten tilanne hankaloituu
jatkossa sen verran, että
seuraavat kaksi kamppailua
pelataan Pitkäjärven koululla Kangasalla.
Tosin jos joukkue pystyy
viemään nekin pelit, olisi
kulta katkolla jo ensi viikon
torstaina Pormestarinkadun
palloilupyhätössä.
??Lähtökohdat muuttuvat
jonkin verran, kun siirrytään vieraskentälle.
Olli Mäntylä ja
Juha Tuuna (02) 7702 309
urheilu@sss.fi
. välierät Sampo?Hurrikaani ja Tiikerit?VaLePa kello 17.
2. Järjestelmä takaa sen,
että 40 000 asukkaan kaupungissa voidaan ylipäätään pelata SM-liigakiekkoa, ja että kaupungin oma
joukkue pystyy operoimaan kaudesta toiseen lähes
kolmen miljoonan euron pelaajabudjetilla.
Itse asiassa Lukolla on tämän kevään välieräjoukkueista selvästi suurin pelaajabudjetti, noin puoli
miljoonaa euroa enemmän kuin JYPillä, Tapparalla
tai Ässillä. Ei vaan lähtenyt, passari
Kaisa Alanko vastasi mietteliäänä.
12/+10. Lisätietoja voi kysyä esimerkiksi Himik
Juzhnilta.
Eikä Häkkisen hyvyys rajoittunut perjantaina pelkkiin laitaiskuihin. PÄÄSIÄISPÄIVÄ
Ratsastuskauden avaus Anisissa,
Salon Ratsastusseuran järjestämä
halliestekisa kello 9 alkaen.
Lentopallon naisten Mestaruusliigan 2. Ne pelaavat,
jotka ovat rohkeita, eivät
välttämättä ne, jotka ovat
saaneet paljon vastuuta
runkosarjassa, Tahvanainen
viestitti.
Olisiko LP Kangasala sitten voinut tehdä jotain toisin
avausfinaalissa?
. En mä osaa sanoa. Tässä pelissä piti
taistella, ottaa räkäpalloja
peliin ja välillä potkiakin
pallo ylös.
LP Viestin laitahyökkääjät takoivat antaumuksella
palloa Salohallin taraflexiin.
Häkkinen iski yleispelaajaksi mainiolla 53 prosentin
teholla ja myös muut laiturit
Noora Kosonen ja Lena
Kozyriatska mesosivat onnistuneesti nelos- ja kakkospaikoilta.
??Laitureiden loistokkaat
otteet käänsivät pelin pikkuhiljaa meille, Raatikainen
huomautti.
Kun Häkkinen, Kosonen ja
Kozyriatska ampuivat sarjatulta LP Kangasalan puo-
lelle, jäivät kotijoukkueen
sentterit Kaisa Jokinen ja
Dubravka Stojanovic eilen harvinaisen vähälle vastuulle. Mutta olimme vain
kaksi pistettä tappiolla ja
saimme energiaa, Sampo
ei, Kakko tiivisti päätöserän.
Aivars Petrusevics teki
Hurrikaanille 18 pistettä.
Aleksi Kaatrasalo kokosi
16 pistettä, hän syötti puolet joukkueen kahdeksasta
ässästä Toisessa erässä Ismo Moilasen korvannut
Niskakangas teki 14 pistettä.
Sampolla oli tuttu tehokaksikko. rahalla
juha.tuuna@sss.fi
ja lilliputti-illuusiolla.
Lukko on jättiläinen
kääpiön vaatteissa
LP Viestin laitapelaajat mellastivat mukavasti laidoilta avausfinaalissa. välierät Tappara?Lukko ja Ässät?JYP
kello 17.
Korisliigaa Namika Lahti?Korihait
ja Kataja?Kouvot sekä koripallon I
divisioonan välierät BC Nokia?Tarmo ja Honka?ToPo kello 17.
Lentopallon miesten Mestaruusliigan 3. pääsiäispäivä
Härkälän lenkki Somerolla, lähtö
uimahallin pihalta kello 13.
Jalkapallon Englannin cupin
puolivälieräuusinta Chelsea?Manchester United kello 14.30.
Jääkiekon SM-liigan 1. Neljällä voitolla pääsee
loppuotteluun.
Joe Klein, Olli-Pekka
Ojansivu ja Urpo Sivula
tekivät kaikki Tiikereille
18 pistettä. Myös Äijänsuon
hallissa leijuu lupaava
hurmoksen jälkihöyry.
Eikä Lukolla ole kuulemma mitään hävittävää.
Tappio kun kuitataan
JUHA TUUNA
tutulla tavalla . Kun pelaa ensimmäistä kertaa tällä tasolla,
niin siitä pitää nauttia. Luovutettiin jollain lailla
avauserän jälkeen. välierät Sampo?Hurrikaani ja Tiikerit?VaLePa kello 17.
SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
YLÄNURKKA
Valelilliputti
Rimaa hipoen viimeisenä jääkiekon SM-liigan pudotuspeleihin selvinneen Rauman Lukon taivalta mitalipeleihin on kuvailtu satumaiseksi sensaatioksi.
Kiirastorstain kotivoittoa Jokereista on jopa pidetty
yhtenä seurahistorian komeimpana suorituksena.
Että pieni, sisukas ja sympaattinen lilliputti Satakunnasta voikin lyödä Hjalliksen johtaman suuren
ja mahtavan pääkaupunkilaisöykkärin!
Rauma on pieni paikkakunta, Lukon joukkuekin
varmasti sisukas ja joidenkin mielestä sympaattinen.
Mutta lilliputiksi Lukkoa ei saa kutsua.
Lukko on jättiläinen kääpiön vaatteissa, jonka välieräpaikka on ennemminkin tilastollinen todennäköisyys kuin sensaatio. LP Kangasalan torjujat Eveliina Smolander (vas.) ja Johanna Siuro eivät saaneet millään otetta muun muassa Noora Kososeen.
LP Viesti myrskysi laidoilta
LP Kangasalan taso laski ensimmäisessä finaalissa erä toisensa jälkeen.
TUOMAS REINIKAINEN
LENTOPALLO. Ei otettu turhia
paineita. Alangon olikin vaikeaa ymmärtää, miksi tilastoissa hänen
joukkueelleen oli merkattu
niin paljon parempi vastaanottoprosentti.
??Mun mielestä meillä oli
aika heikko vastaanotto.
En passannut montaa palloa ihannekohdasta. Me hakkasimme päätä
seinään, Tahvanainen tukisti laitapelaajiaan.
. Kokkolan Tiikerit yllätti kotijoukkue
Vammalan Lentopallon
3?1, kun Mestaruusliigan
välierät alkoivat perjantaina. Jos me pelataan näin huonosti vielä
yksikin finaali, niin sitten
multa repeää pelihousut,
Tahvanainen jyrähti.
Vieraiden luotsi yritti kaivaa lisää puhtia joukkueensa tekemiseen penkiltä Merja Korhosen, Johanna
Siuron ja Maria Tuomi-
sen muodossa, mutta nämä
muutokset eivät tuoneet pelillisesti mitään mullistavaa
LP Kangasalan synkkään
neljänteen erään.
. Pelaajien harmiksi
he eivät saaneet tällä kertaa
valita sopivan kevyttä katseltavaa, vaan ?elokuvana?
pyöri hetkeä aiemmin päättynyt ensimmäinen finaaliottelu.
??Jokainen tuijottaa pari
tuntia ruutua. 32 passista 17 pistettä
on yleispelaajalle hurja saldo . Seuraava ottelu
Pitkäjärven koululla huomenna kello 17.
l?
RATKAISIJA
Sini Häkkinen, LP Viesti.
Jos LP Kangasala aikoo venyttää finaalisarjaa vielä
ensi viikonlopulle, Häkkistä ei saa päästää enää näin
vapaasti riehumaan laidalla. Pääsiäisen urheilukalenteri
LANKALAUANTAI
Korisliigassa kuusi ottelua, mm.
Kouvot?Vilpas kello 17.
Jääkiekon SM-liigakarsinnan neljäs ottelu Jukurit?Ilves kello 17.
Jalkapallon Englannin Valioliigassa kahdeksan ottelua, mm.
Sunderland-Manchester United
kello 12.45 ja Manchester CityNewcastle kello 17.
XIX Pilvenmäki Special ja Toto75-ravit Forssassa kello 15.
1. Jalat ovat
ihan vetreät. Jos tämä peli olisi pelattu neljästä erävoitosta,
olisimme varmasti hävinneet seuraavan erän 25?5,
vieraiden luotsi jatkoi.
Kuumat pelaajat
puuttuivat vierailta
?Heti alusta
asti valmiina?
Vastapuolella maajoukkueen pelintekijällä Kaisa
Alangolla oli työläämpää
luoda omiensa peliä. Hän oli myös joukkueensa paras ja
ainoa virheetön vastaanottaja, vaikka puhkui väsyneen näköisesti jo toisen erän alussa.
Tiikerit haki
kotiedun
mestari-VaLePalta
LENTOPALLO. Viltti kutsuu avauskokoonpanon pelaajia jatkossa
vielä herkemmin, jos tilanne sitä vaatii. Huonompi saldo on vain . varsinkin jos on tutustunut Jokereiden
lähihistoriaan.
Lukon seurajohdon vuosikymmeniä jatkunut linjattomuus ja kärsimättömyys yhdistettynä taloudelliseen riippumattomuuteen ovat luoneet illuusion, jossa Lukko taistelee gallialaishengellä muka isompiaan
vastaan vaihtelevalla menestyksellä.
Todellisuudessa Rauman Lukon taustalla on
monimutkainen ja nerokas Contineo-konserni,
jonka näkyvin osa, siivousalan jättiläinen RTK kuittaa liikevoitollaan seuran
jokavuotiset miljoonatappiot. Libero
Hillaelina Hämäläisen (1/-1)
vastaanottoprosentti 36.
l?
LP Kangasala: Merja Korhonen 0/-1, Christie Carpenter
9/-3, Jasmine Tahvanainen
5/+1, Eveliina Smolander 5/0,
Magda Maras 8/-2, Johanna
Siuro 6/+3, Kaisa Alanko
(passari) 4/+2, Sherri Williams
l?
SSS | JUHA TUUNA
?Viltti kutsuu jatkossa vielä herkemmin?
LP Kangasalan käskyttäjä
Ismo Tahvanainen aikoi
pitää suojateilleen videosulkeiset paluumatkalla linjaautossa. Etenkin keskitorjuja Klein oli pitelemätön iskien 17 passista 14
pistettä.
??Meillä oli hyvä fiilis koko päivän. Joukkue teki peräti
18 syöttövirhettä.
??Syöttö oli liian helppo.
Ja kun virheitä tehtiin, niin
niitä tehtiin vääriin paikkoihin erien lopuissa, Krastins harmitteli.
Niskakangas pelasti
Hurrikaanin
Runkosarjan kakkonen
Hurrikaani-Loimaa aloitti
välierät kaatamalla kotonaan Pielaveden Sampon
3?2 peräti kaksi ja puoli
tuntia kestäneen taiston
jälkeen.
Hurrikaani voitti helpohkosti kaksi erää, mutta
Sampo vei kaksi seuraavaa.
Päätöserässä Ville Kakon
valmentama Hurrikaani
kokosi uudelleen voimansa
ja vei erän 15?13.
??Sampo johti viidettä
erää 12?9. aivan oikein