Sen
hinta on noin tuhat euroa.. Niitä hankitaan lisää jo ensi vuoden määrärahoista, minkä
Sisäministeriön arpajais- ja asehallintayksikkö teki Krp:lle kaikkiaan 38 rikosilmoitusta laittomiksi epäilemistään mainoksista,
jotka julkaistiin viime vuonna lähinnä lehtien verkkosivuilla. Me emme ole mikään ilmavalvontakeskus.
Olemme nyt vain lähestyneet asiassa omia yhteistyökumppaneitamme. Joukossa on jokunen valtakunnallinen
viestin sekä maakuntalehtiä ja
paikallisradioita.
Poliisi ottaa
etälamauttimen
pysyvään
käyttöön
Hallitus haluaa muuttaa tieliikennelakia niin, että turvavyön käyttöpakko
koskisi kaikkia ajoneuvoja.
Oppositiopuolue vihreät pitää
hallituksen energia- ja ilmastostrategiaa valtavana pettymyksenä. Tutkinnanjohtaja Tapio Mäkisen mukaan epäillyt ovat myöntäneet tapahtumien kulun mutta
kiistävät rikkoneensa lakia.
Juttu siirtyi äskettäin Krp:lta
syyteharkintaan valtakunnansyyttäjänvirastoon. 5.900 kpl miljoonaa tonnia päästöoikeuksia vuodessa
voitteiden toteuttamisen vuoksi
vajaan prosentin, yksityinen kulutus runsaat 2 prosenttia ja investoinnit 0,3 prosenttia.
Pekkarinen ei halunnut arvailla
ilmastopolitiikan kokonaiskustannuksia, koska ne riippuvat
niin monista eri tekijöistä. Uusia turvavöitä au-
Lähde: KTM
0
1990
1995
2000
2005
2010
2015
2020
2025
Päästövelvoitteen vaikutukset kansantalouteen
Vaikutukset Kioton sitoumuskaudella 2008?2012. (sis. Yritysten taakkaa keventääkseen
hallitus alentaa niiden sähköveron puoleen. Poikkeuksena olisivat taksit, joissa alle kolmevuotiaita saisi edelleen kuljettaa ilman turvaistuinta, sillä
yleensä takseissa ei ole lastenistuimia tilanpuutteen takia.
Linja-autoissa lapsen olisi iästä
riippumatta käytettävä turvavyötä
tai muuta turvalaitetta. Kustannuksiin vaikuttavat päästöoikeuksien hinnan lisäksi niin sääolot kuin vesitilannekin.
Selonteon taustaselvitysten mukaan pohjoismaisen markkinasähkön hinta voi nousta yli 1,5
senttiä ja kotitalouksien sähkön
hinta yli 2 senttiä kilowattitunnilta, päästöoikeuden hinnasta riippuen.
Sähkön hinnan noususta hyötyvät markkinahintaan asiakkailleen sähköä toimittavat tuottajat,
joiden saama satunnaistuotto
päästökaupan aiheuttamasta sähkön hinnannoususta kohoaa satoihin miljooniin euroihin. CO2-ekvivalenttitonnia
90
80
Vuoden 1990-taso
70
Kioton velvoitetaso
60
Päästökauppasektori
50
40
Ei-päästökauppasektori
30
20
Tilasto
Skenaario
SSS?STT
Turvavyötä on jatkossa käytettävä myös kuorma-autoissa ja
isoissa linja-autoissa. Lain on tarkoitus tulla voimaan Suomessa
ensi toukokuun alusta.
Metsäteollisuuden mielestä hallituksen energia- ja ilmastoselonteon
ehdotus teollisuuden sähköveron
puolittamisesta on askel oikeaan
suuntaan. Valtioneuvoston torstaina hyväksymä
lakiesitys on määrä antaa eduskunnalle perjantaina.
Lasten osalta määräykset tiukentuvat lain muuttamisen myötä niin, että lapsia kuljetettaessa
vaadittaisiin lapsen painon perus-
teella määräytyvä turvalaite. Supo on erityisen
kiinnostunut siitä, kuljettiko Suomessa käynyt
kone todella vankeja.
. klo 14 mennessä
ilmoituskonttoriin,
Örninkatu 14, Salo.
Lisätietoja ja ilmoitustilavaraukset
p. Vedonlyöntiyhtiöt ovat kuitenkin koetelleet kepillä jäätä ja pyrkineet saamaan jalansijaa. Puolueen ilmasto- ja energiapolitiikasta vastaava kansanedustaja Oras Tynkkynen piti
ohjelmaa kunnianhimottomana
ja lyhytnäköisenä.
Tynkkysen mukaan hallituksen
strategia on masentavan kunnianhimoton. 0403 066 260, ma-pe 9-18, la 9-14
Hallituksen mukaan Suomi saavuttaa kasvihuonekaasujen päästötavoitteensa Kioton sitoumuskaudella 2008?2012 toimilla, joita
kaavaillaan energia- ja ilmastostrategiassa. On-
nettomuustilastot osoittavat, että
turvavyön tai turvaistuimen käyttö olisi pelastanut monen lapsen
hengen. Yksi Suomeen
hamuavista yhtiöistä on brittiläinen Ladbrokes, jonka lupa-anomuksen hallitus torstaina hylkäsi.
jälkeen vempeleitä ostetaan pikku hiljaa vuosien mittaan.
Koekäytössä lamauttimia oli yhteensä 30 Vantaalla, Jyväskylässä
ja Oulussa. Niitä käytettiin lokakuussa loppuneen testauksen aikana 36 kertaa esimerkiksi tilanteissa, joissa muutoin olisi jouduttu turvautumaan ampuma-aseeseen.
Etälamautin on käytännössä
kaksi sähköjohtojen päässä olevaa nuolta, jotka osuessaan lamauttavat ihmisen. Metsäteollisuuden käyttämän sähkön verotuksesta tulisi
kuitenkin luopua kokonaan kuten
Ruotsissa on tehty, sanoi keskusjärjestön energia- ja ympäristöpäällikkö Stefan Sundman.
Etenkin tehtailla tehokkaasti
omaan käyttöön tuotetun ja käytetyn sähkön vapauttaminen verorasitteista olisi Sundmanin mukaan perusteltua.
. Satunnaisvoittoja koskeva professori
Mikko Karan selvitys valmistuu
Pekkarisen mukaan vuoden loppuun mennessä.
SSS?STT
Salon Seudun Sanomat
jaetaan torstaina 1.12. Sen
maksavat sähkön käyttäjät. Tavoitteena on
kolminkertaistaa niiden osuus
vuoden 2004 noin 2 prosentista yli
6 prosenttiin 15?20 vuoden aikana.
Hallitus haluaa lisätä kotimaisten energialähteiden käyttöä kasvattamalla tuntuvasti uusiutu-
Energiaverotulot 2004 ja Kioton kaudella 2008?2012
Arvio energiaverotuloista keskimäärin vuodessa. (Lähde: VATT)
Päästöoikeuden hinta:
BKT
Yksityinen kulutus
Investoinnit
Työllisyys
10 euroa/CO2-tonni
-0,6 %
-1,4 %
-0,1 %
0,0 %
20 euroa/CO2-tonni
-0,9 %
-2,2 %
-0,3 %
0,1 %
STT
vien energialähteiden ja biopolttoaineiden osuutta energian käytöstä seuraavien 10?15 vuoden aika-
. Multimedia- ja pikaviestit
. Äänisovitin (AD-15)
. Euroopan
neuvosto on vaatinut selvitystä yli kolmestakymmenestä epäilyttäväksi havaitusta lennosta.
Suomen väitetty vankilento tehtiin samana
aikana, kun Irakissa oli juuri syrjäytetty Saddam Husseinin hallinto.
na. Nythän Suomen ilmailuviranomaiset ovat
vahvistaneet, että kone on käynyt maassa,
suojelupoliisin päällikkö Seppo Nevala sanoo.
Nevalan mukaan CIA:lta ei ole vielä saatu
pyynnöstä huolimatta minkäänlaista vahvistusta siitä, kuljetettiinko lentokoneessa mahdollisesti vankeja.
Vankikuljetuskoneeksi väitetty Hercules-kone kävi Suomessa Helsinki-Vantaan lentoasemalla pikavisiitillä toukokuun puolivälissä
vuonna 2003. Nokia USB MMC/SD
-kortinlukija (DD-10)
. Jättimäisessä
koneessa voidaan kuljettaa massiivista rahtia.
Lisäksi koneella on mahdollista kuljettaa suurehkoa matkustajajoukkoa.
Ilmailulaitoksen tietojen pohjalta epäilyksiä
vankikuljetuksista ei voida vahvistaa mutta ei
myöskään kumota.
?Emme toimi tämän enempää?
Nevala painottaa, että liian nopeita johtopäätöksiä ei pidä tehdä.
. alv)
Perjantaina 25. Ilman näitä toimia
hiilidioksidipäästöt
ylittävät
päästötavoitteen noin 11 miljoonalla tonnilla vuodessa, arvioidaan hallituksen selonteossa.
Hallitus hyväksyi ilmastostrategian torstaina.
Hallitus panostaa selonteon mukaan uusiutuvien energialähteiden käyttöönottoon, energiansäästöön ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. 10 Mt:n suuruinen dynaaminen muisti
sekä 64 Mt:n suuruinen RS-MMC -muistikortti,
jonka voi vaihtaa sammuttamatta puhelinta
. music kit
. Sähköimpulssi katkaisee aivojen ja tahdonalaisten lihasten yhteyden.
Koekäytön aikana ei aiheutunut
pysyvää vahinkoa kenellekään.
Ulkonäkönsä puolesta laite
muistuttaa pientä pistoolia. 1,3 megapikselin kamera
. Päästökauppasektorin ulkopuolisten
alojen päästöjä vähennetään lisäksi miljoonalla tonnilla.
Kioton ilmastotavoitteen saavuttamiseksi päästökauppasektorilla toimivien yritysten hankittavaksi jää sopimuskaudella 8 miljoonaa tonnia päästöoikeuksia
vuodessa.
Nykyhinnoilla se merkitsee vuosittain yli 170 miljoonan euron
vuotuisia lisäkustannuksia. 1
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 323
Irtonumero 1,35 . 1,3 megapikselin kamera
. 6 X digitaalinen zoom
. Mainoksia oli myös takseissa ja busseissa. kotitaloudet, palvelut)
Veroluokka II (teollisuus, kasvihuoneet)
Yhteensä
Vihreät:
Kalifornian
kuvernööri on
vihreämpi
kuin Vanhanen
SSS?STT
Sähkökäyttöinen etälamautin
tulee pysyvästi poliisin käyttöön.
Asiasta kertoi STT:lle poliisiylijohtaja Markku Salminen torstaina.
Salmisen mukaan hiljattain
päättynyt vuoden mittainen kokeilu osoitti, että laite on tarpeellinen. Muutos tilanteeseen (tasoon),
jossa velvoitetta ei olisi, %. Turvalaite voi olla esimerkiksi turvaistuin tai turvavyökoroke.
Alle 3-vuotiaita ei jatkossa saisi
kuljettaa lainkaan henkilö-, paketti- tai kuorma-autossa, joissa ei
ole lasten turvalaitetta. Lisäksi mainoslehtisiä jaettiin urheilutapahtumissa
Poliisi kuulusteli epäiltynä kaikkiaan yli neljääkymmentä ihmistä. marraskuuta 2005
Hallitus pääsi sopuun
Lisäjakelu
energiaja
ilmastostrategiasta
to 1.12.
Yritykset joutuvat ostamaan kahdeksan
n. Energiansäästötoimien pitkän ajan tavoitteena on
hallituksen mukaan primääri-
Uusiutuvan energian
käyttöä lisätään
Kirsi Höglund
Päästökauppa nostaa selonteon
mukaan tuntuvasti sähkön hintaa
ja aiheuttaa merkittäviä kansataloudellisia kustannuksia.
energian kulutuksen kasvun pysäyttäminen ja kääntäminen laskuun.
Sähkön hinta
nousee reippaasti
Päästökauppa nostaa selonteon
mukaan tuntuvasti sähkön hintaa
ja aiheuttaa merkittäviä kansataloudellisia kustannuksia. Käytännössä turvavöiden käyttö olisi kuitenkin jatkossakin harvinaista paikallisliikenteen linja-autoissa, koska niissä ei usein ole turvavöitä.
Uusi lakiesitys koskee vain niitä
turvalaitteita, jotka on jo asennettu autoihin. Lisäksi poliisi on kuulustellut epäillyn ominaisuudessa
muun muassa viestimien markkinointipäälliköitä, jotka ovat tehneet mainossopimuksia.
Mainoksia julkaisseiden medioiden päätoimittajia puolestaan
epäillään päätoimittajarikkomuksesta, joka olisi aiheutunut laiminlyödystä valvonnasta. Hallitus haluaa muuttaa tieliikennelakia
niin, että turvavyön käyttöpakko
koskisi kaikkia ajoneuvoja. Asiaa ei pidä myöskään ruveta liioittelemaan.
Hänen mukaansa toimenpiteistä päätetään
vasta sitten, kun koneen sisällöstä saadaan
varmaa tietoa. Päästöoikeuksien 20 euron hinnalla
bruttokansantuote supistuu Kioton sopimuskaudella ilmastota-
Hallituksen tavoitteena on, että
uusiutuvan energian kokonaiskäyttö kasvaisi ainakin neljänneksellä vuoteen 2015 mennessä
ja vähintään 40 prosentilla vuoteen 2025 mennessä. Omia kanaviamme pitkin olemme pyrkineet selvittämään, onko kone käynyt Suomessa. Jos ihmisiä on pidetty vastoin tahtoaan koneessa, se ei täytä kansainvälisiä normeja, Nevala tyytyy sanomaan.
Supon päällikkö korostaa, että mahdollinen
vankikuljetus ei ole ensisijaisesti suojelupoliisin huolenaihe.
. Nevala ei kuitenkaan suostu
kertomaan, millaisista toimenpiteistä olisi kyse, jos paljastuu, että kone kuljetti vankeja.
Suomen kasvihuonekaasupäästöt
100
Milj. 256 Mt:n suuruinen MMCmobile -muistikortti
. Valtionsyyttäjä Christer Lundström arvioi,
että harkintaan vierähtää aineiston laajuuden vuoksi kuukausia.
Ulkomaiset rahapelien järjestäjät eivät lain mukaan saa mainostaa pelejään Suomessa. Bluetooth
. WCDMA- ja EDGE
-laajakaistayhteydet
. Se merkitsee noin
100 miljoonan euron vähennystä
veroon.
Energiastrategiaan sisältyvät
säästötoimet synnyttävät kauppaja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen mukaan noin 5 prosentin
lisäsäästöt energian kulutukseen
Kioton sopimuskauden loppuun
mennessä. Tarkoitus ei ole
enää toimia tämän enempää.
Nevala uskoo, että asian selvittäminen kestää pitkään, koska selvitystä haetaan eri maan
viranomaisilta.
CIA:n väitetyistä vankikuljetuksista on kohistu myös esimerkiksi Ruotsissa. Laajennettu muisti
299;
Salo Turuntie 15, Puh. Jopa republikaanikuvernööri Arnold Schwarzenegger
on Tynkkysen mielestä vihreämpi
kuin Matti Vanhanen.
Vertausta Schwarzeneggeriin
Tynkkynen perusteli sillä, että
Kalifornian osavaltio pyrkii hänen mukaansa vähentämään
päästöjään 80 prosenttia.
Ruotsikin tavoittelee päästöjen
puolittamista, huomautti Tynkkynen.
SSS?STT
Kioton sitoumuskausi 2008?2012
10
SSS?STT
Metsäteollisuus
haluaa
sähköveron
pois täysin
Päästöt yhteensä
Turvavyön käyttöpakko laajenee
kuorma-autoihin
Vyöt tulossa
myös isoihin
linja-autoihin
2 415
1 310
790
170
50
40
55
0
390
280
110
2 805
STT, lähde: KTM
Supo pyysi CIA:lta selvitystä
väitetystä vankikoneesta
SSS?STT?Tiina Salumäki
2 565
1 450
750
190
60
50
50
15
470
260
210
3 035
Polttoaineiden valmisteverot
Moottoribensiini
Dieselöljy
Kevyt polttoöljy
Raskas polttoöljy
Kivihiili
Maakaasu
Turve
Sähköverot
Veroluokka I (mm. Kotimaisten polttoaineiden
kulutusta on tarkoitus kasvattaa
vähintään neljänneksellä.
Lehtikuva/Tor Wennström
toihin ei siis tarvitsisi asentaa tämän lain takia. Sähköveromuutoksen tulisi
astua voimaan pikaisesti jo tällä
hallituskaudella, koska energian
hintaa korottanut päästökauppa
on jo käynnissä, sanoi Sundman.
Keskusrikospoliisi epäilee:
Kymmenet suomalaiset
edistäneet laittomasti
ulkomaista vedonlyöntiä
SSS?STT
Kymmeniä suomalaisia epäillään ulkomaisen vedonlyönnin
edistämisestä laittomin keinoin.
Keskusrikospoliisin tutkiman jutun ytimessä ovat eri viestimissä
olleet vedonlyöntiyhtiöiden mainokset, joiden keskusrikospoliisi
uskoo rikkoneen Suomen pelimonopolia.
Pääepäiltynä arpajaisrikoksesta
on muutaman ihmisen ryhmä, joka
on toiminut Suomessa ulkomaisten
toimistojen lukuun. Suurimmassa
osassa Suomessa käytössä olevista henkilöautoista on jo takapenkilläkin turvavyöt, sillä ne on pitänyt asentaa vuonna 1981.
Turvalaitteiden käyttöä halutaan lisätä turvallisuussyistä. He ovat olleet
yhteydessä medioihin, hankkineet
niistä mainostilaa ja toimittaneet
aineistoa. Audiokaapeli (CA-72U)
399;
NOKIA ESITTELIJÄ
LIIKKEESSÄMME KLO 10-17
. klo 15, muut
ke 30.11. lisäjakeluna
Someron, Kosken ja Marttilan alueella.
Ilmoitusaineistot
jakelunumeroon: vedostettavat
tiistaina 29.11. 02- 77021/ ilmoitusmarkkinointi.
www.sss.fi
Musiikki- ja
kamerapuhelinten
ESITTELYPÄIVÄ
sis. Uusiutuvan
energian osuus voisi selonteon
mukaan nousta silloin lähes kolmannekseen primäärienergiasta.
Erityisen voimakkaasti strategiassa lisätään metsätähteestä
tehdyn hakkeen, peltobiomassojen, kierrätyspolttoaineiden ja biokaasujen käyttöä. Kone tuli Frankfurtista ja mat-
kasi Tukholmaan viipyen Suomessa vain reilun tunnin ajan.
Kuljetuskone oli ilmoitettu Yhdysvaltain
suurlähetystön rahtilennoksi. Tieliikennelain muutoksella pannaan täytäntöön EU-direktiivi turvavöistä. Lisäksi
valtio hankkii päästöoikeuksia keventääkseen ilmastotavoitteiden
saavuttamisesta aiheutuvaa rasitusta.
Valtio hankkii lisää päästöoikeuksia sopimuskauden aikana
Kioton mekanismeilla tai muuten
yhteensä 10 miljoonaa tonnia eli 2
miljoonaa tonnia vuodessa. Vuosi 2004 käyvin hinnoin,
Kioton kausi vuoden 2005 hinnoin.
Arvio veroStrategian mukainen
kertymästä poltto- verokertymä keskiMiljoonaa euroa
aineittain 2004
määrin 2008?2012
Suojelupoliisi on pyytänyt Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelulta CIA:lta selvitystä väitetystä vankilentokoneesta
Kysymys kuuluukin, tekeekö Helsinki pahan virheen, jos se saa Museovirastoa mustamaalaamalla juonituksi Malmin lentokentän pois merkittävien kulttuuriympäristöjen luettelosta. Suomen Instrumentarium myi Costa Ricaan sairaalatarvikkeita. Mainitussa
700 tmk:n mummohinnassa on ulosmitattu
seuraavien 15 vuoden inflaatiokorotus eli sadan prosentin extravoitto. Eikö jatkuva
selittely jo kerro, että jotain on vialla. Enemmän kuin kolme neljäsosaa suomalaisista katsoo, että YK:n valtuutus tarvitaan.
Kansan voi sanoa olevan konservatiivista, mutta perustuslaissakin
sanotaan, että valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle. ?Ei tarvitse pelätä ja jännittää.
. Kun kumpikaan ei toimi
hyvin, on vaikeasti ymmärrettävissä, miten
toisen puhdistamon kapasiteetin poistaminen
käytöstä kokonaan parantaisi nykytilaa. Viestin enimmäispituus on 160 merkkiä.
Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki.
Toimitus valikoi ja toimituksellisen tavan mukaisesti käsittelee julkaistavat
tekstiviestit.
Tekstiviestin hinta on operaattorin tekstiviestistä perimä maksu.. ?Ja puistovahti töihin
. Jos Salaisten crossirata lopetetaan, niin
kohta ovat Salaisten metsät täynnä sutimisjälkiä. Kyseisessä
luvassa ei kuitenkaan myönnetty kunnan
pyytämää lupaa käsitellä Mathildedalin jätevesiä Teijon puhdistamolla. Moraali ja normit ovat ryh-
mäsidonnaisia, ne eivät kata kaikkia. ?Mölö
. Ne ovat malliltaan samanlaisia kuin Torikadun varrella jo on. Asiaa puhut, Suomessa
tukia riittää! Elinkeino-, toimeentulo-, asumis- ja muut. Kulttuurielokuvasopimus on oikea kulttuuriteko! ?Kummajainen
. Toimistorakennusmestari Jukka Lasonen, mitä torille oikein on suunnitteilla?
. Alalle on
syntynyt uusi Julkisten ja hyvinvointialojen liitto, JHL.
?Valtion henkilöstön määrä on viimeisen 16 vuoden aikana supistunut lähes
sadalla tuhannella. Matkatavaroiden lisäksi läpivalaistaan nyt matkustajien takit,
ja monien matkatavaroihin kuuluvat kannettavat tietokoneet läpivalaistaan ilman kuljetuslaukkuja. Valtiotieteen tohtori ja tiedetoimittaja Erkki Kauhanen on vetänyt kulttuurista
rajaviivaa selittämään korruptiota. On mielenkiintoista nähdä, miten lupaviranomaiset
suhtautuvat tällaiseen rinnakkaiseen lähestymistapaan.
Vanhatalo perustelee keskittämistä sillä, että Vilniemen puhdistamo toimii paremmin
kuin Mathildedalin. Kiikalan kenttää.
?Jos kentän annetaan mennä, sitä ei
koskaan saada takaisin. Tekstareita lukuun ottamatta on kaikissa tapauksissa
toimituksen tietoon kerrottava kirjoittajan nimi ja yhteystiedot.
Kirjoita hyvin lyhyesti, koneella tai selkeästi käsin. Jalkapallojaoston puheenjohtaja Paavo Einiö kertoi antaneensa rahat
valmentaja Kai Pahlmanille. ?Ilmaa SSP:n hinnoissa
. Fax: 7702 300
väkeä supistetaan edelleen 18 000 työpaikalla. HJK voitti ottelun 3?1.
Takavuosina naureskeltiin myös yleisesti
aladivisioonien loppukauden peleille, joissa
pisteitä korvattiin saunailtoina. Kun individualisti tekee ?väärin?, hän tietää sen ja potee sen takia huonoa
omaatuntoa. Terrorismin vastaisista toimista tässäkin oli kysymys.
Turvallisuuden tärkeyttä kukaan ei kiistä, mutta kiusallisen kovaa
hintaa äärimmilleen viedystä turvallisuuden tavoittelusta maksetaan.
Valtuutus tarpeen
Eduskunnan ja maan ulkopoliittisen johdon kesken on viime päivinä
väännetty kättä siitä, mikä paino YK:n valtuutukselle on pantava, jos
EU:n nimissä lähetetään sotilaita kriisinhallintatehtäviin.
Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta on selvittänyt, mitä
mieltä suomalaiset asiasta ovat. Tämä on voimassa oleva päätös,
mutta ei näytä sitovan kunnan virkamiesjohtoa!
Salon Sanomissa 20.9.2005 Lanskalanmäkeä koskevan artikkelin yhteydessä kunnanjohtaja totesi Meri-Teijon rakentamisen olevan hyvässä vauhdissa ja Mathildedaliin
kaavoitettujen rakennuspaikkojen alkavan
olla täyteen rakennettuja, ja että pian saattaa edessä olla raakamaan haku. Sotaveteraani. ?T.A.
. Onneksi Lounais-Suomen
ympäristökeskuksen vanhempi insinööri Risto Lehtoranta palauttaa asiat oikeaan järjestykseen. Kuvaavaa on, että EY-tuomioistuimen
julkisasiamies on omassa kannanotossaan todennut laittomiksi lentomatkustajia koskevien tietojen luovuttamisen Yhdysvaltain viranomaisille. Siihen mennessä pylväitä ei saada vielä
paikoilleen. 2
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
Kerro kantasi
SALON SEUDUN SANOMAT vuodesta 1919
Päätoimittaja: Jarmo Vähäsilta
Toimituspäälliköt: Jarmo Lehto ja Virpi Lietzén
Sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
Kirjoita Tätä mieltä -palstalle mielipiteesi nimellä tai nimimerkillä, mieluimmin nimellä. ?Mä
Sami Kilpiö
Torilla luvassa kirkastuvaa.
Mitä uutta torille?
LEHTO
Kirjoittaja on Salon Seudun
Sanomien toimittaja
***
lasse.virtanen@sss.fi
TEKSTARIT
Perniö on piittaamaton Vilniemen rannoista
Salon Seudun Sanomien artikkeli Teijon jätevesistä (SSS 17.11.) antoi hyvän kuvan Vilniemen ranta-alueiden nykytilasta ja Perniön
kunnan suhtautumisesta alueen ympäristöongelmiin.
Kunnanjohtaja Pentti Vanhatalon mukaan
Mathildedalin ja Teijon jätevesien puhdistuksen keskittäminen jatkossa Vilniemeen on
järkevä ratkaisu. 7702 340. Ovatko torin uudet valot potkun kestäviä?
Arvelen vain, että nuoriso yrittää potkia niitä
pimeäksi. Sopupelien
ryteikössä on tehnyt mahalaskun myös pesäpalloväki, mutta viime kesänä vedonlyöntivilpistä epäiltiin jalkapalloseura Allianssia, kun
juuri kiinalais-belgialaisiin käsiin siirtynyt
seura romahti Hakaa vastaan ja hävisi peräti
8?0.
Miten korruptoitunut maa Suomi oikeastaan on. Suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle ammattitaitoinen henkilöstö on kullanarvoista
niin yksityiselle kuin julkisellekin
sektorille. He ovat syyttömiä kunnan huonoon rahatilanteeseen.
?Säästöt muualta kuin lomautuksista
. Kuntien rahoja tuhlataan pitämällä kuntien työntekijöille palavereja, joissa kunnan
työntekijät voivat haukkua toinen toisiaan.
?Tehdään tulosta
. Samoin kävi kahdelle pikajuoksijalle, Kostas Kenterisille ja Katerina
Thanoulle Kreikassa, vaikka he lavastivat jopa moottoripyöräonnettomuuden välttääkseen testit ennen Ateenan olympialaisia.
Häpeä on protestanttinen ?hyve?, joka liittyy väärintekemiseen. Sopimisesta oli kyse myös urheilupiirejä ravistaneessa uutisessa, jonka mukaan HJK maksoi vuonna 1973 kolmelle Ilves-Kissojen pelaajalle yhteensä 5 000 markkaa varmistaakseen mestaruustaistossa tär-
KOLUMNI
keät sarjapisteet. Voidaan sanoa, että tori alkaa kirkastua.
Joko Hyvän mielen torilla kylvetään
kirkkaammassa loisteessa?
. Halonen taipui kuitenkin lopulta hallituksen kannalle ja hyväksyi muotoilun, jonka mukaan poikkeustapauksissa YK-mandaattia ei
tarvita.
Tätä taustaa vasten hänen on mahdoton sulattaa sitä, ettei ehdoissa puhuttaisi YK:n mandaatista mitään.
Yhtä närkästyneitä sekä Halonen että pääministeri Matti Vanhanen ovat
valiokuntakeskusteluista, joissa on
asetettu kyseenalaiseksi presidentin
kriisinhallintajoukkojen lähettämistä
koskeva päätäntävalta.
Mielenkiintoiseksi koko kiistan tekee se, että myös kokoomuksen Sauli
Niinistö on etenkin puolustusvoimien
ylipäällikön käskyvaltaa koskevassa
sanailussa ajautunut samaan rintamaan nykyisen ulkopoliittisen johdon
kanssa.?
Julkisen sektorin yksi uhkakuva on työntekijäpula hyvinvointipalvelujen tuottamisessa, kirjoittaa KANSAN UUTISET. Pekka Ristola toteaa haastattelussa, ettei kunta
ole lupauksistaan huolimatta tehnyt tutkimuksia alueella.
Se ei ole myöskään suostunut vuoropuheluun eikä vastannut osakaskuntien kirjeisiin.
Eikö matkailuun ja vapaa-ajan asutukseen
panostavaa Perniötä kiinnosta Vilniemen merenranta-alueen kunnosta huolehtiminen ollenkaan?
Asian tekee vielä oudommaksi se, että Perniön kunnanvaltuusto teki huhtikuussa päätöksen johtaa niin Mathildedalin kuin Teijon
alueen jätevedet Salon puhdistamolle, yhteysjohdon
aikatauluksi
päätettiin
2006?2007. Salon taksikuskit ovat tosi ystävällisiä ja
kohteliaita! Jatkakaa niin edelleenkin! ?Matkustaja
. Liian konservatiivisuuden varalle lakiin ei ole poikkeuksia kirjoitettu.
MUISTA LEHDISTÄ
Samassa rintamassa
Kriisijoukkojen lähettämisen
ehdoista on syntynyt arvovaltakiista presidentin ja eduskunnan
välille. Ympäristökeskus myönsi Vilniemen
puhdistamolle ympäristöluvan. Teknisiin alastonkuviin joutuminen tuskin on mikään miellyttävä lisä matkustamiseen.
Muutaman vuoden aikana on nopeassa tahdissa otettu käyttöön koko
joukko uusia toimintatapoja, jotka eivät aina ole ihan yksiselitteisiä, ehkä eivät lakien mukaisiakaan. Samoin esiintymislava
on koko talven valaistuna, ja purjekatos pidetään paikallaan.
. Epäilylle onkin sijaa. Oopperajuhlilla nimittäin tutustuu helposti. ?Miksi
. Millainen tulevaisuus. Konekirjoitusliuska
on yläraja. Se on vain hyvien
tapojen mukaista toimintaa. Siellä on ennen ollut valaisinrivistö, joka
korvataan uudella. Sen sijaan torin joulukuusi valaistaan jo sunnuntaina. Se mitä etsitään, on tietysti aseita tai räjähdysaineita, ja kyseessä on terrorismin torjuminen.
Arvata voi, että näidenkin kameroiden yleistyminen on vain ajan kysymys. Ei ole olemassa ilmaisia digiboxeja tai ilmaisia puhelinluetteloita. Nostetaan jo kädet pystyyn. Individualistin moraali on universaalia, maailmanlaajuista,
mutta se ei tarkoita erityisen moraalista käytöstä, vaan samanlaista käyttäytymistä kaikkia kohtaan. Uudet sukupolvet löytäkööt
tasapainon. Tämä kaikki vie ainakin alkuun tuntuvasti aikaa, eivätkä matkustajat olleet osanneet siihen varautua.
Muuttunut käytäntö tuli matkustajille yllätyksenä.
Ruotsissa ryhdytään kokeilemaan ensi keväänä taas uutta tekniikkaa. Jatkuva kasvu on mahdollista, mutta rajaton kasvu rajallisissa olosuhteissa ei ole mahdollista. Kaupunkirakentamisessa tehtiin 1960?70 -luvuilla
yhtä ja toista sellaista, mikä olisi jo
1980-luvulla tehty toisin, jos olisi peruuttamattomilta virheiltä voitu.
Pääkaupungin rajojen sisällä sijaitseva lentokenttä voidaan nähdä myös
satsauksena tulevaisuuteen nopean
yhteydenpidon lisääntyessä Suomenlahden yli. Suuri kysymys on se, että
miten tässä tilanteessa julkinen sektori voi kilpailla työntekijöistä.?
ILTA-SANOMAT puolustaa Malmin lentokentän säilyttämistä.
Malmin korvaajaksi on kaavailtu
mm. Matkustajat tutkitaan millimetriaaltokameroilla, joilla voidaan
nähdä, onko vaatteiden alle kätketty jotakin. Ympäristötuhoja on helppo aiheuttaa, mutta niiden
korjaaminen on paljon vaikeampaa, ellei
mahdotonta.
Missä visio?
KYSYTTY
. Ne ovat sen verran erikoismallisia, että tilauksen saapuminen kestää kauemmin. Vilniemen puhdistamon asukas-
Olga Danilovan ja Larissa Lazutinan diskaus
dopingin takia Salt Lake Cityn talviolympialaisissa nosti kaksikon kansallissankareiksi Venäjällä. Lupaehdoista
ovat osakaskunnat valittaneet Vaasan hallinto-oikeuteen.
Tämä ei lannistanut kuntaa, vaan se käynnisti uuden lupaprosessin ja pyysi Länsi-Suomen ympäristölupavirastolta lupaa johtaa
Mathildedalin jätevedet siirtoviemärillä Teijon puhdistamolle käsiteltäviksi. Itsekin irtisanouduin työstä terveyssyistä.
Lääkärintodistus oli ja pitkä sairausloma.
kolme kuukautta karenssia tuli ja pysyi,
vaikka valitin. Ryhmä voi olla perhe, suku, klaani, uskonnollinen tai etninen yhteisö. ?Haalariviljelijä
. Hyvä veli -kerhot jyräävät, päättäjät tuntevat toisensa liiankin hyvin. Hymy huulilla ja iloinen mieli säilyvät kauan!
?Kaks rivilt yhreksän
. Kyseessä on näin ollen
myös elinkeinopoliittinen optio, jonka
merkitystä ei pidä vähätellä.?
Lehdet luki Risto Knuuttila.
Suomi komeilee monien tilastojen kärjessä.
Olemme yksi maailman kilpailukykyisimmistä maista, ja koululaitoksemme on myös yksi
parhaista, ainakin oppimistulosten valossa.
Suomi kuuluu myös vähiten korruptoituneiden kansakuntien joukkoon, vaikka putosikin
Transparency Internationalin tilastossa kakkostilalle, kun Islanti kiipesi kärkeen.
Kaikki eivät tilastoja usko, edes korruption
osalta. Matkustajien on varattava entistä enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä lentomatkoille
lähtiessään.
Uhkia vastaan
Kaikenlaisten uhkien maailmassa turvallisuuskysymykset saavat koko
ajan enemmän huomiota. Tässä herää jo kysymys, pystytäänkö jäljellä olevalla väellä enää
hoitamaan edes lakisääteiset tehtävät.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen totesi puhuessaan JHL:n perustamiskokouksessa, että hyvinvointipalvelut eivät ole pelkkää taloudellista
toimintaa. Tätä taustaa vasten kuulostaa oudolta, että Vanhatalo
pitää Ristolan esittämiä asukaslukuja utopistisina. Kollektivismi hallitsee maailmaa, individualismi on
vallalla lähinnä läntisissä demokratioissa ja
etupäässä protestanttisia arvoja vaalivissa
maissa, vaikka Suomi onkin individualismitilastossa Ranskan ja Italian alapuolella.
Urheilu käy hyvästä esimerkistä, miten
kansakunnat suhtautuvat ?kusetukseen?, kirjaimellisesti. Samalla valopylväitten
paikkoja on hieman jouduttu muuttamaan
niin, että ne eivät haittaa toripaikan varanneita. Presidentinvaalien kärkiehdokkaat ovat tässä löytäneet
toisensa, huomauttaa AAMULEHTI.
?Mandaattipykälän rustaaminen on
presidentille ylipääsemättömän arka
paikka. marraskuuta 2005
MIELIPIDE
sss.mielipide@sss.fi
Onko häpeä hyve?
PÄÄKIRJOITUS
Lasse Virtanen
Lentoliikenteen turvallisuutta yritetään lisätä tehostamalla turvatarkastuksia. ?Vai olisiko kaksio
kullasta tehty
. Yrityksen tulos erinomainen, silti paineita hinnannostoon, kun muut laskevat. Tietojen luovutukseen EU suostui Yhdysvaltain vaatimuksesta jo 2004. Korot päälle.Olet oikeassa. Miksiköhän MeriTeijon ja Mathildedalin siirtojohtosuunnitelmissa putkien kapasiteetti on kaksinkertaistettu sitten valtuuston huhtikuisen päätöksen?
Kunnanjohtajan toteamus, että jätevedet
ovat sinänsä puhtaita, mutta ravinnerikkaita, on mielenkiintoinen. Ryhmän ulkopuolelle jäänyt on kuin kulkukoira, jota on lupa kohdella
miten tahansa.
Individualisti haluaa erottautua joukosta, ei
niinkään kuulua siihen. Heli Laaksonen ja Vissinki Kivassa. ?Kaikki julki
. Hänen
mukaansa korruptio selittyy kulttuurin kollektivistisuudella tai individualismilla.Yhteisöllisessä kulttuurissa ryhmä on kaikki kaikessa. ?Naisten ystävä
. Niihin liittyy yhteiskunnallinen ja hoivaa koskeva ulottuvuus, joka pitää ottaa tarkasti huomioon.
Hyvinvointipalveluja ei kuitenkaan
voi tuottaa ilman pätevää ja motivoitua henkilöstöä. ?Jotain vialla
. Kyse ei ole hyvästä tai huonosta moraalista,
vaan erilaisesta moraalikäsityksestä. Omien suosiminen ei ole vain järkevää
vaan velvollisuus. Raittiissa kodissa ihanaa elää. Hieno idea Muurlan kunnalta päästä
eroon ongelmallisesta uimalasta, vaikka vähän maksaakin! ?Ei uimari
. Suomalainen ongelma on sopiminen. Toimitus valikoi, käsittelee, otsikoi ja tarvittaessa lyhentää
tekstit. Hallituksen kehyspäätöksen mukaan lähivuosina valtion
Tuottaja: Risto Knuuttila puh. Osa vanhemmista ei kykene vastaamaan lastensa tekemisistä. Eivät asiakkaat
ole tyhmiä. Suomalaiset tunsivat yhteistä
häpeää Lahden dopingskandaalista, mutta
TÄTÄ MIELTÄ
. Kyllä ne asiakas
maksaa, jossain muodossa. Heti kun aamulla lehden avaa, on silmissä ihmisten tosi tärkeä elintarvike: olutkori.
Sopii joulupuuron kanssa. Muualla häpeä tarkoittaa vain kunnian menettämistä, eikä kusettanutta eli yrittänyttä laiteta.
SSS?Irmeli Suvenmaa
Salon torin asvalttipintaa on viime aikoina kaivettu, ja kevyen liikenteen väylän varrelle on ilmestynyt kaapeliryppäitä. SSP jyrää! Ota tai jätä, hinta on sama!
Olen kateellinen, kun en itse pysty luomaan
jotain vastaavaa ja yhtä nerokasta! ?En huoli
Olli Nykänen
Kirjoittajan mukaan juuri ravinnerikkaus on jätevesien ongelma ja vesistöjen rehevöittäjä.
vastineluku on vain 500. Entiset valopylväät olivat matalampia.
Nyt sinne tulevat korkeammat pylväät ja samalla valovoimaltaan tehokkaammat valaisimet. Sukupuolet sodassa. Onko tämä kuntalaisten
etu?
Edelleen voisi kysyä, miksi on tärkeämpää
rakentaa Lanskalanmäen tuleville asukkaille
viemärit, ennen kuin huolehditaan nykyisten
asukkaiden tarpeista?
Onko kunta seurannut, miten vastuullisesti
ympäristöasioihin nykyään suhtaudutaan.
Esimerkkejä voisi nimetä vaikka kuinka paljon, Salon ruoppausjätteiden sijoitus, Vuosaaren satama-alueen ruoppaus, Tallinkin jätevedet, Barösundin tuulivoimalat jne. On epäilty, että kauppaan liittyi 10 miljoonan euron lahjukset, ja maan entinen presidentti pidätettiin lahjusepäilyn vuoksi.
YK:n Irakin avustusohjelman väärinkäytöksiä ruotivassa raportissa on viiden suomalaisfirman nimi. Yksilön vastuu korostuu.
Yhteisöllisessä kulttuurissa lahjat ja vastalahjat ovat normaali asia. Kone, Mercantile, Orion Pharma, Santen ja Fortum liitettiin ruokaa öljystä
-ohjelman väärinkäytöksiin.
Osataan sitä ihan kotikutoisestikin. Eikö juuri ravinnerikkaus ole jätevesien pääongelma, joka johtaa rehevöitymiseen. ?Timo
040-7711 777 Tekstarit-palstalle otetaan vastaan matkapuhelimella lähetettyjä tekstiviestejä. Siispä aidoitetaan puistot. Eikö valkokaulusviljelijälle riitä palkkatulo, kun kahmii EU-tukia. Jos on muutakin kuormitusta, pitäisi olla erittäin varovainen lisäpäästöjen suhteen, koska vesistön sietokyky
on rajallinen.
Huomioonottaen nykyisen lupatilanteen ja
käsittelyn Vaasan hallinto-oikeudessa, johtanee kunnanjohtajan esittämien suunnitelmien noudattaminen siihen, että kunnalle
valmistuu suuri määrä siirtojohtoja, jotka
voidaan ottaa käyttöön vasta muutaman
vuoden kuluttua. Kollektivisti
haluaa kuulua ryhmään, joka suojelee ja ajaa
jäsentensä etua. Työntekijät Perttelissä tehneet töitä äärirajoilla ja säästäen jo vuosia. Yksilökeskeisessä kulttuurissa sukulaisten suosinta ja lahjukset eivät sen sijaan ole hyväksyttäviä. Helsinki-Vantaan lentoasemalla jonotettiin keskiviikkona hartaasti tehostettujen turvatarkastusten takia, ja monet matkustajat myöhästyivät niiden takia lennoiltaan. SSP, Salon Seudun Pahin. Sietää ollakin, muutenhan vanha sorto
jatkuisi ikuisesti. Normien rikkominen tuottaa häpeää vain, jos jää
kiinni. Kähmijät kuriin. Hänhän piti viimeiseen saakka kiinni siitä, että Suomi menisi mukaan vain YK:n hyväksymiin operaatioihin. Muutosten vaikutukset ovat ensi sijassa käytännöllisiä, vaikka periaatteellinenkin puolensa niistä löytyy.
Tuorein esimerkki löytyy lentoliikenteen puolelta, jossa matkustajien turvatarkastuksia taas on kiristetty. Lähetä kirjoitukset osoitteella:
SSS/mielipide, PL 117 24101 Salo
Sähköposti: sss.mielipide@sss.fi
Perjantaina 25. On törkeää käytöstä hienon konsertin valmistaneita taiteilijoita kohtaan lähteä väliajalla pois! ?Arvostusta taiteilijoille
. Ehkä turvallisuuskin lisääntyy, mutta oheisvaikutukset ovat myös tuntuvia
klo 14.30-16, ti 29.11.
ja ke 30.11. klo
18.
Koulutustilaisuus vapaaehtoistyössä mukana oleville ja
siitä kiinnostuneille Halikon
srk.talon alasalissa ma 5.12.
Ruokailu ja kahvit 7,- + luentomateriaalit. uutistoimitus 770 21, 770 2314
1 ,,
20,00 . Vuoden alusta asti voimassa olleen pakkausmerkintäasetuksen siirtymäaika päättyy perjantaina 25. - Liikuntavammaisten adventtikahvit Paunalassa messun jälkeen.
. klo 14.
Lähetyksen kirpputori on
avoinna lauantaisin klo 11-15 os.
Kirkkorinne 5 (Rysä). Kuolleista miehiä oli 13 ja naisia 9.
SSS?STT
LT-LEVIKKI 21.980 kpl
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
ILMOITUSOSASTO
ILMOITUSHINNAT
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
Puhelin (vaihde) (02) 770 21
Telefax
(02) 770 2222
Sähköposti: sss.ilmoitukset@sss.fi
mustavalk.
Viikkomarkkinat
Puhelin
0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. + alv 22 %.
Lisäväristä lähempiä tietoja ilmoitusosastolta.
Ilmoitusten julkaisemisessa noudatamme ilmoitusten julkaisemissääntöjä.
SSS internetissä: http://www.sss.fi
Juhlapyhien yhteydessä eivät edellä
mainitut jättöajat päde. Kaikissa tapauksissa tekijä oli saanut haltuunsa rahaa teräaseella uhkailtuaan.
SSS?STT
LIINAT
KATTAUKSEEN
Hallitus esittää lisää
rahaa teille ja junaradoille
Teiden ja junaratojen hoitoon esitetään lisää rahaa tämän vuoden
kolmannessa lisätalousarviossa.
Hallitus päätti torstaina, että perustienpitoon tulee lisää rahaa
12 miljoonaa euroa ja junaradoille samoin 12 miljoonaa euroa. klo 9.30-11. Ehtoollishartaus Kukonkalliossa
klo 13.15 ja Paukkulakodissa
14.15; Kiuas, Suutela-Kuisma.
. Suomalaisviranomaiset
haluaisivat vaikuttaa myös siellä.
. klo 6.00?12.00
?Lohjan ja Tammisaaren alueen varhaisjakelut
TILAUSHINNAT
TOIMITUS
Leijonajakelu: Lohja puh. Tuotto
lähetystyölle. Pyhäkoulu Pikkupappilassa messun
aikana.
Kuljetukset Halikon kirkkoon
(edestakainen matka 5 euroa):
Vaskion suunnalta linja-auto:
Vaskion Sale klo 9.00-KauppatieVanhatie-Vaskion kirkko 9.10Perälä-Märynummi, Hirvitien ja
Kauppatien risteys 9.20-Halikon
kirkko.
Hajalasta taksi n. Pyhäkoulu Pikkupappilassa messun aikana.
MUITA TAPAHTUMIA
Meri-Halikon koulun adventtihartaus Angelniemen srk.talossa tänään pe 25.11. Japani-Kenia-piiri seurakuntatalossa klo 13.
Ke 30.11.
. klo 13.
Tule tutustumaan, kahville ja
edullisille ostoksille!
Lähetysjuhlan keittolounas
Halikon srk.talossa su 4.12. Sen sijaan muunlaisten ongelmien hoito on vähäistä.
Vain harvat maat tarjoavat erityispalveluja esimerkiksi kannabiksen käyttäjille. 020 452 6725
12
kk:n
maksuerä
173,00
?
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 6.30- 8.30
6
,,
,,
87,00
?
Avoinna ma-pe klo 9.00-23.00,
la-su klo 8.00-10.00
4 ,,
,,
59,00 ?
la klo 14.00-23.00, su klo 16.00- 3 ,,
,,
45,00 . klo 13 - 16. Pirkko
Kela ja Eija Vuorela. Aihe: Löytöretki.
Nuortenilta Kanttorilassa la
3.12. Meritalon koulun joulukonsertti
Uskelan kirkossa klo 19, solistina
Tomi Metsäketo.
To 1.12.
. . Poliisi epäilee nuorukaisen olevan syyllinen
myös keskiviikkona sattuneisiin kahden Siwan ja yhden linja-auton ryöstöön. Järj. Tavoitteena on parantaa yhteistyötä itänaapureiden kanssa.
Nyt yhteistyötä Venäjän kanssa ei
www.yliopistonapteekki.fi
SUOMUSJÄRVI
SALON SEUDUN SANOMAT
JULKAISIJA
Kokaiinin käyttö kovassa
kasvussa Euroopassa
Opiaattiongelmaisten hoidot
ovat kehittyneet kovaa vauhtia, ja
niitä on monissa maissa hyvin
saatavilla. Ongelmat räjähtävät heti rajan tuolla puolen
Venäjällä. klo 19.
Angelniemi-Kaninkolan lähetyspiiri Angelniemen srk.
talossa ke 30.11. klo 12.15.
Vaskion koulujen adventtikirkko Vaskion kirkossa tänään pe 25.11. Arvontaa.
Salotto avoinna
adventtina
Kaiken kansan olohuone Salotto
(Helsingintie 3) avoinna su
27.11. klo 9.15-Hajalantie
-Maisila-Halikon kirkko. Ohjelma 5
euroa, sis. Saaren
puolelta ja Kokkilasta yhteys
Laila Kyynäräiseen p. Aamupala 3 ?. Puhelin 0200-71000
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
6 ,,
98,00 ?
Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
Puhelin iltaisin
4 ,,
67,00 ?
3 ,,
49,00 . klo 12 Messu.
Ti 6.12. Seurakunnan lähetyspyhä. klo 10 Sanajp. Jalan liikkui 4 ja pyörällä yksi surmansa saanut. ?Someron ja Koski tl:n alueen varhaisjakelut:
. Naisten raamattupiiri seurakuntatalossa klo 18.30.
Ti 29.11.
. klo
10.
SOMERO
LÄHETYSTYÖ
Kuollut: Orvo Ilmari Aho 75 v
ja Raimo Artturi Heikkilä 69 v
sekä Mirja Martta Kyllikki Manninen 66 v.
Pe 25.11. Messun jälkeen kirkkokahvit srk-talolla. klo 10 Messu.
Ti 6.12. Laulujen sävellys
ja sovitus Martti Räisänen. Pirjo Ilvesviidan
perjantaina Lapin yliopistossa
tarkastettavan väitöstutkimuksen mukaan metsästyksestä on
tullut nykyaikaisten yhteiskunnan arvojen kanssa yhteensopiva
luonnonhoidon menetelmä ja
eläinkantojen säätelyn keino.
Tutkimus osoittaa, että metsästys oikeutetaan nykyisin korostamalla ensisijaisesti sen hyödyllisyyttä luonnolle ja ympäristölle.
Aiemmin metsästyksen päämäärät liittyivät muun muassa metsästysvietin tyydyttämiseen, ruumiin ja hengen kasvattamiseen ja
urheilun harjoittamiseen.
Tutkimuksessa on käytetty aineistona metsästyslehtien artikkeleita, riistanhoidon ja metsästyksen oppaita sekä hallinnollisia
dokumentteja.
verensokeri
HUOMENNA LAUANTAINA klo 9-15
Mittaushinnat esillä mittauspaikalla UNIIKKI-asiakkaille edulliseen kanta-asiakashintaan.
Mittaajina Ammattikorkeakoulun
terveysalan opiskelijat ja opettajat
Vilhonkatu 14, avoinna joka päivä 8.30-21
Valtakunnallinen palvelunumeromme 0203 20200
palvelee 24 t vuorokaudessa
SÄHKEET
Käräjäoikeus sai kiitosta
Bodom-oikeudenkäynnistä
Espoon käräjäoikeus on saanut kiitosta Bodominjärven surmien
oikeuskäsittelyn järjestelyistä. Halikon karjalaisten 60-vuotisjuhla.
Messun jälkeen kirkkokahvit
ja päiväjuhla srk.talossa. klo 18 Salon kirkossa.
Juha-Heikki Myllylä, Inkeri Jorri;
musiikki Katri Jalonen, Hannele
Piispanen ja Heimo Purhonen,
laulu, säestys Leena Sala. Noin kymmenen prosenttia
huumehoidon tarpeesta liittyy nykyään Euroopassa kokaiinin käyttöön.
Alankomaissa yli kolmasosa
MESSU
Messu Halikon kirkossa su
27.11. Enenevässä määrin hoitoon hakeutuukin muun
muassa kokaiinin ja kannabiksen
käyttäjiä.
Poliisi tavoitti ryöstöistä
epäillyn roskalaatikosta
Sekalaiset
?Suomen Posti Oy, Turku.
Puhelin: 020 451 4333
Ark.
klo 6.00?16.00
Telefax
Viikonl. Kirkkokuoro ja Martti Räisänen, solisteina Sanna Räisänen ja
Heimo Purhonen. ?Salon alueen varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
PL 4711, Salo. Oikeustoimittajat ry antoi tuomioistuimelle Valokeila-nimisen julkisuustunnustuksen, koska
käräjäoikeus toimi avoimesti ja hyvässä yhteistyössä toimittajien
kanssa.
Oikeustoimittajien yhdistys perustelee valintaansa sillä, että Espoon käräjäoikeus ymmärsi Bodom-jutun poikkeuksellisuuden ja
oli valmis keskustelemaan viestimien kanssa mahdollisista ongelmakohdista etukäteen. klo 18 Kotakirkko
Hirsjärven pienviljelijäyhdistyksen metsäkirkko Keltanummentie
1. klo 7.
Messu Halikon kirkossa su
4.12. naisjaosto ja Salo-Uskelan
srk.
Hajalan lähetyspiiri Maija
ja Samuli Heimolla, os. Lippuja ennakkoon kirkkoherranvirastosta ja
lähetyspiirien vetäjiltä. Lauluhetki/hartaus kuukauden ensimmäisenä lauantaina 3.12. Liput aikuisilta 7,- ja lapsilta
(alle 12 v.) 3,-. Naarilassa.
Ilmoitt. klo 8.30 srk-keskuksessa. Miesten raamattupiiri seurakuntatalossa klo 15.
. Poliisin tietoon tulleiden
huumerikosten määrä on ollut
useimmissa EU-maissa kasvussa.
Kovinta kasvu on ollut Virossa,
jossa huumerikokset kymmenkertaistuivat vuosina 1998?2003.
EMCDDA:n raportissa todetaan, että vankila on huumeiden
käyttäjille usein erityisen haitallinen ympäristö, sillä vankilat ovat
pullollaan huumeiden käyttäjiä.
Tutkimusten mukaan jopa puolet
vangeista on käyttänyt huumeita
ainakin kerran.
Useimmat EU-maat ja Norja
ovat ottaneet käyttöön lakeja, joilla huumeriippuvaiset voidaan esimerkiksi ohjata hoitoon tai yhdyskuntapalveluun vankilan sijasta.
Tieliikenteessä kuoli
22 ihmistä lokakuussa
Tieliikenteessä kuoli 22 ja loukkaantui 774 ihmistä lokakuussa.
Kuolleita oli 14 vähemmän kuin vuosi sitten ja loukkaantuneita 7
vähemmän.
Tilastokeskuksen mukaan tieliikenteessä kuolleista 17 kulki henkilöautolla. Raamattupiiri Ruuhelassa klo 13.
. Lippuja
ennakkoon kirkkoherranvirastosta ja lähetyspiirien vetäjiltä.
Joulumyyjäiset Vaskion srk.
kodissa ke 7.12. käsitöitä, leivonnaisia, arvontaa, kahvipuffetti.
. klo
19 srk-keskuksessa, huom! aika.
Runoja ja musiikkia, mm. Järj.
Halikon Kaffekellari ry.
Jouluateria Rysässä (Kirkkorinne 5) jäsenille ja yhteistyökumppaneille to 15.12. Tervetuloa!
Kastettu: Jere Petteri Laaksonen, Valtteri Hjalmar Johannes
Leppähaara.
Hautaan siunattu: Antti Elovaara 80 v.
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
(02) 770 2626
(02) 770 2232
(02) 770 2211
sss.tilaajapalvelu@sss.fi
juuri ole, sanoo Sarvanti.
Sekakäyttö
paheneva ongelma
Kokaiinin lisäksi eurooppalaiset
nuoret aikuiset käyttävät yhä
enemmän ekstaasia ja amfetamiinia. klo 18 ja Halikon srk.talossa ti 13.12. Ohjelmassa mukana Helgi Raidsalu. klo 10 (Matikainen, Vuorela, Vihinen, eht.av. klo 10 Sanajp. Salmio, Rajalin-Tymura). Mies oli ryöstänyt aamulla Lehmustiellä sijaitsevan Siwan, paennut paikalta ja piiloutunut Valpuri Innamaankadulla olevaan roskalaatikkoon.
Mies tunnusti ryöstön poliisille ja luovutti anastamansa vähäisen
rahasumman takaisin. Aihe: 4-tie.
RIPPIKOULUTYÖ
Talvilomarippikoulun kokoontuminen srk.talon alasalissa 26.-27.11. EMCDDA
arvioi, että noin 20 miljoonaa eurooppalaista on käyttänyt sitä
vuoden sisällä.
Eri huumeiden sekakäytöstä aiheutuva hoidon tarve on kasvussa. Pleikkari-ilta pe 25.11. - 4.12. klo 14
seurakuntatalolta.
Katri Jalosen lauluoppilaiden joulukonsertti Halikon
srk.talon yläsalissa su 4.12. Jos olet yksinäinen, mielenterveyskuntoutuja tai
työtön, tervetuloa mukaan!
Toivon kammari to 1.12. 727 1140
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
on otettava huomioon psykoaktiivisten aineiden yhteisvaikutus.
Erilaisia huumeita voidaan käyttää sikin sokin. klo 18 seurakuntatalossa. Arpajaiset, leivonnaisia, bashkirialaista hunajaa,
seimiä ja muuta jouluista. messun jälkeen. Myös alkoholi ja
tupakka pistävät usein huumeiden käyttäjien elimistön koetukselle.
. klo
18.30, kahvitarjoilu klo 18 alk.
KASTETTU
Ellinoora Sofia Heinä.
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
Suomessa käyttäjiä edelleen vähän
SSS?STT
Kokaiinin käyttö on kasvanut
voimakkaasti Euroopassa, kertoo
EU:n huumeviraston (EMCDDA)
torstaina julkaistu vuosiraportti.
Virasto pelkää, että kokaiini on
vakiinnuttamassa
asemansa
nuorten suosimana stimulanttina
monissa osissa Eurooppaa.
EU:ssa takavarikoidun kokaiinin määrä lähes kaksinkertaistui
vuosina 2002?2003 yli 90 tonniin.
Myös kokaiiniin aiheuttamat
terveysongelmat ovat lisääntyneet. Joulujuhla Salon hoitokodissa
klo 13, Myllylä.
. Vapaa
pääsy, väliajalla kahvitarjoilu.
Viikon varrelta
Pe 25.11.
. ja seppeltenlasku sankarihaudoille.
SOMERNIEMI
SALO-USKELA
Sunnuntai 27.11.
Ensimmäinen adventtisunnuntai
. adventtina su
27.11. marraskuuta, ja sen jälkeen pakkauksissa pitää olla entistä tarkemmat
tiedot elintarvikkeiden koostumuksesta.
Tarkemmat tiedot koskevat elintarvikkeiden koostettuja ainesosia, eli useampaa kuin yhtä ainesosaa sisältäviä ainesosia. Työttömien joululounas seurakuntatalossa klo 12.
. klo 9-15.
YSTÄVYYSSEURAKUNTATYÖ
Kirkkokahvit Kanttorilassa su
11.12. Hintsa, Salomäenpää.
Su 4.12. Raija-Leena Heikkilä, päiväkerholaisia ohjaajineen, kahdeksan ehtoollisenjakajaa, kanttorina Kaisa Suutela-Kuisma, lapsikuoro Allegro avustaa. klo 10 Adventtisunnuntain messu.
La 3.12. 4
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU4
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 25. Olet
lämpimästi tervetullut mukaan!
Varttuneen väen kirkkopyhää vietämme 1. klo 10 (Vuorela, Matikainen, Rajalin-Tymura). Romanien pikkujoulu Ollikassa
klo 16; Pukari, Myllylä, Martikainen, Suutela-Kuisma.
Ma 28.11.
. 044 774 5290.
Kastetut:
Tuukka Tapio Koskinen,
Senni Sofia Vanamo,
Jimi Kristian Leppänen.
Hautaan siunatut:
Alli Aleksandra Aaltonen 84 v.,
Väinö Matias Suominen 77 v.,
Aarre Sulevi Hyvärinen 63 v.,
Päivi Kyllikki Vainio 43 v.
NUORISOTYÖ
Nuortenilta Kanttorilassa la
26.11. klo 18. adventtisunnuntaina 4.12. klo 9.45 Adventtikirkko.
Su 27.11. Adventtileiri 2. Tervetuloa!
Sukellus jouluun su 4.12. urheilu 770 2309
Tilaukset toimitetaan force majeureJoensuuntie 5, Somero. Messu kirkossa klo 12, kirkkokuoro. 040-9633 749. Joulujuhla Moision päiväpaikassa klo 10.15; Launonen, Risku.
. Täydelliset ilmoitusten
toimitusehdot ja hinnasto saatavissa
asiakaspalvelustamme.
TOIMITUSEHDOT
Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Esittelyssä Barbin vaatteita.
Joululehtien jakajat Halikon srk.talon alasalissa ti 29.11.
klo 14-16.
Aamurukous Halikon kirkossa to 1.12. Räsymattoja, sukkia, esiliinoja ym. Sitovat ilmoittautumiset
1.12. Messun
jälkeen lähetysjuhla ja kevyt
lounasateria seurakuntatalossa. Myytävää otetaan vastaan
srk-keskuksessa klo 9 lähtien.
Tuotto lähetystyölle. JAKELUTIEDUSTELUT
23.00
Määräaikaistilaus
Telefax (02) 770 2300
12 kk
182,00 . Tervetuloa!
Aamulenkkiporukan pikkujoulut ma 28.11. klo 9-15.
Rippukouluryhmä Kesä I
kokoontuminen srk.talon alasalissa 3.-4.12. Pakkauksissa pitää vastedes mainita myös yliherkkyyttä aiheuttavat
ainesosat.
Uudet pakkausmääräykset eivät kuitenkaan koske ennen perjantaita valmistettuja ja pakattuja tuotteita. Tuomasmessu Salon kirkossa
klo 18; saarna Suvi Kiuas, liturgina Kaarlo Launonen, juontajana
Anne Suominen, musiikki nuorisokuoro Diskantti, bändi ja Kaisa
Suutela-Kuisma. Kioton ilmastosopimuksen mukanaan tuomaan päästökauppaan varaudutaan puolestaan 30 miljoonan euron summalla.
Teihin, ratoihin ja päästökauppaan on käytettävissä lisää rahaa,
sillä valtion saamat verotulot ovat tänä vuonna kasvaneet aiemmin
uskottua enemmän.
SSS?STT
LÄNSIRANTA 8, SALO
P. Simpalle p. Puhelin 0200-71000
ALUETOIMITUS Somero
(lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankki- Avoinna ma-pe klo 8.00-14.00
joiden viivästykset, yms.) varauksin.
Kiiruuntie 1, Puhelin (02) 7488 633
Puhelin
huumehoitoon hakeutuvista on
kokaiinin käyttäjiä.
Suomessa kokaiinin käyttö on
eurooppalaisittain marginaalisen
pientä, mutta se on ollut kasvussa. klo 13-14.30
srk-keskuksessa. Joulujuhla Ilolansalossa klo 14;
Myllylä, Risku.
Rauhanyhdistys
. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun
määrän palauttamiseen.
Huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa ilmoituksen
julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien
asiakaspalvelun puhelin (02) 770 21.
pe
ma
ti
ke
to
pe
pe
Jättöaika
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
Laskutuslisä alle 30 ?:n verottomasta
ilmoituslaskusta 2,5 . Lähetyskahvio Kaffemuki Salon
kirkon sivusalissa klo 13 - 15.30.
Hartaus klo 14, Kiuas.
. Lapsikuoro esiintyy. Turuntie
1149 tänään pe 25.11. lakko) tai asiakkaasta
johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa
ilmoittajalle mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. glögin ja piparin. Tarvastun kävijöiden terveisiä kuvien kera. Osuuspankin
kiinteistö n. Raportin mukaan sekakäyttö
haastaa perinteisen hoitojärjestelmän, joka on suunnattu lähinnä
heroiinin käyttäjille.
EMCDDA:n johtajan Wolfgang
Götzin mukaan huumehoidoissa
Väitös:
Metsästys
on entistä
hyväksytympää
TERVEYSMITTAUKSIA
mm. Joulujuhla Piritan palvelutalossa
klo 14, Pukari.
Pe 2.12.
. Palveluja on
tarjolla esimerkiksi Ruotsissa.
Huumekuolemien määrä on
EU:ssa edelleen korkea, mutta
näyttää saavuttaneen huippunsa.
Vanhoissa EU-maissa ja Norjassa
kuolemien määrä on jo ollut laskussa. Myyjäisten avaus klo 10, Sakari Pinola. Myös muiden huumeiden
käyttö on täällä vähäistä esimerkiksi Britanniaan, Ranskaan ja
moniin Itä-Euroopan maihin verrattuna.
Tapani Sarvanti sosiaali- ja terveysministeriöstä katsoo, että
Suomessa huumeasiat ovat varsin
hyvin hanskassa. Tämä johti siihen, että turhaa vastakkainasettelua ei pitkässä oikeudenkäynnissä ollut.
Bodom-jutussa niin käräjäoikeus kuin toimittajatkin saivat työrauhan, yhdistys suitsuttaa.
SSS?STT
Elintarvikkeissa oltava
tarkemmat merkinnät
Elintarvikkeiden pakkausmerkintöjen pitää perjantaista lähtien
olla aiempaa tarkempia. Liput aikuisilta 7,- ja lapsilta (alle 12 v.) 3,-. klo
14-15.30 srk-keskuksessa.
Tulossa: Sopukan adventtimyyjäiset la 3.12. Keskittyminen yhtä huumetta
koskeviin kehityssuuntauksiin
saattaa olla harhaanjohtavaa, jos
huomiota ei kiinnitetä eri huumeiden välisiin yhteyksiin, sanoo
Götz.
Opiaattiriippuvaiset eli lähinnä
heroiinin käyttäjät työllistävät
huumehoidoissa edelleen selvästi
eniten. Muuttuneista
jättöajoista ilmoitamme lehdessämme erikseen. klo 10.
Sanajumalanpalvelus kirkossa Itsenäisyyspäivänä ti 6.12. Tarjolla lämmintä sisätilaa, käsityötuotteita ja
torttukahvit.
Sanaa ja säveliä
jouluisesti
la 26.11. 044-3838 988 tai Helinä
Paajolahti p. klo 18 22 Katakompissa, Torikatu 6.
. 7366 466.
Paluukuljetus alkaa n. ja seppeltenlasku.
Kotoisten laulujen ilta
ke 30.11. klo 10 (Huom! Aika)
Adventtisunnuntain messu.
Su 4.12. Uusien heroiininkäyttäjien määrä on kuitenkin laskenut
koko Euroopassa 1990-luvun alun
huippuvuosista. Messun jälkeen
kirkkoglögit ja piparit seurakuntatalossa.
. klo
11.45. Kirkkokuoro. klo 18. mennessä: Marika Lehtinen p. sotainv. Ne saa myydä loppuun
vanhoissa pakkauksissa.
SSS?STT
Poliisi löysi kolmesta Siwa-myymälän ryöstöstä epäillyn miehen
roskalaatikosta torstaina Turussa. klo 10-13 srkkeskuksessa. Messun
yhteydessä Huovisen ja Kauppisen lähettiperheiden matkaansiunaaminen. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai
muista toiminnallisista syistä (esim. klo 13 Yläasteen ja
lukion adventtikirkko.
Su 27.11. 15h: Jokikaustantie 199 klo 9.00- Jokikaustantie- ent. Aamupala klo
9.30, tilaisuus alkaa klo 10.
Vieraana teologi, kirjailija AnnaLiisa Valtavaara, aiheena "Kiltteydestä kipeät". 020 452 6723
Jatkuva säästötilaus 1.12.2004 alkaen
Örninkatu 14, Salo
Tammisaari puh. Korotukset
koskevat myös jo tehtyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia.
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
770 2626
ma?pe 8.15?16.30
PAINOPAIKKA
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2005. Laurin koulun adventtikirkko Uskelan kirkossa klo 9.30; Karppelin, Suutela-Kuisma.
. klo 12.
Rinnesumppu ry.
Suomusjärven ja Kiikalan yhteinen Naisten aamukahvi la 26.11.
Kiikalan srk-talolla. adventtina 27.11.
klo 10.
Messu kirkossa 2. verenpaine, kokonaiskolesteroli,
SSS?STT
Metsästykseen suhtaudutaan
aiempaa myönteisemmin, kertoo
tuore väitös. Ei pyhäkouluja; pyhäkoululaisten perheineen toivotaan osallistuvat messuun Uskelan kirkossa.
Kuollut: Kalle Johannes Ahilampi 71v.
Pe 25.11. Luennoitsijana Pirjo Miikkulainen Kansalais-Areenasta. klo 12.15.
Perhekerhot Kanttorilassa
ma 28.11. Seurat Tapiontalossa su 27.11.
klo 14.
Nuoret
. Kannabis on yhä Euroopan
selvästi yleisin huume. marraskuuta 2005
?
KOTIMAA
4
Seurakunnat
KOSKI TL
Perhekirkko 1. Siskonkamarin joulumyyjäiset
Ollikassa klo 10 - 11. 22% alv)
PALVELUPISTE
Avoinna ma-pe klo 8.15-16.30
Vilhonkatu 11-13, 24100 Salo
Puhelin
(02) 770 2220
Telefax
(02) 770 2211
SSS sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
(LT-levikki 2004)
Tekstin jälkeen
Tekstin edellä
Tekstissä
Etusivulla
Kuolinilmoitus
?/pmm
1,20
1,20
1,20
1,46
1,20
1.1.2005 alkaen
alv
verollinen
hinta
0,26
1,46
0,26
1,46
0,26
1,46
0,32
1,78
0,26
1,46
ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT
VASTUU VIRHEISTÄ
Ilmestymispv
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Aamulenkki jää talvitauolle ja jatkuu taas, kun säät
sallivat.
Seurakunnan ja kunnan yhteinen Klubi ma 28.11. Perhemessu Uskelan kirkossa
klo 10. klo 9.
Ala-asteiden adventtikirkko Halikon kirkossa tänään pe
25.11. Suomen Posti Oy,
Hertta, Sulo,
Ilo tai Toivo.
25,50/kpl
PYÖREÄ
TARJOTIN
12,90/kpl
Iittala Tsaikka
TEELASIT
ø 35 cm. 2 kpl/pkt.
11,90
21,50/kpl
Miesten
SHORTSIPYJAMA
Puuvillaa.
29,90
Naisten
PAITULI
Puuvillaa.
24,90
Poikien
PYJAMA
tai tyttöjen PAITULI
8-21
8-18
12-21
Pikkujoulupöytään
MONILATVAINEN
JOULUTÄHTI
Koko M
Kynttilälyhty
KIVI
Kirkas, koboltti, vihreä, v.vihreä,
taivaansininen, harmaa, merensininen,
vedensininen ja mustikka.
5,50
10,50/kpl
Puuvillaa. marraskuuta 2005
?
5
PRISMA HINNAT OVAT JOULUOSTOSTEN ILO
TUPLABONUSTA MARRASKUUSSA JOPA 10%
Angelino ja
Talviomena
MUKI
0,25 l, kestävät konepesua ja kuumennusta
mikrossa.
3,50/kpl
Arabia Muumi
JOULUMUKI
0,3 l.
12,90
Enkeli
GLÖGILASIT+
LUSIKAT
Tris
KYNTTILÄLYHTY
2 kpl/pkt.
6,90
8 cm.Harmaa, sininen tai vihreä.
11,30/kpl
Arabia
NALLEMUKI
Ruusuoliivi, keltainen tai punainen.
0,3 l. Poikien koot: 90-120 cm,
tyttöjen koot: 120-170 cm
19,90
Matta, himmeä.
14,50/kpl
/kpl
Prisma-hinnat kestävät vertailun....ja Bonukset päälle!
MARRASKUUN EDULLISET. VAIN KOTITALOUKSILLE!
CANDY KING
n. 5
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU5
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 25. 1,5 kg
100g, 4,90/kg
95
4
0,33 l, sis.pantin 4,60,
1,55/l
49
0
90
16
kg
Vitamiinit talteen
PE-SU 25.-27.11.
JärviSuomen
NAUDAN
JAUHELIHA
2,00
Atria broilerin
1,49
Espanjan
KLEMENTIINI
kg
1,29
Hollannin
TERTTUTOMAATTI
kg
1,49
3,29
FILEESUIKALE
myös marinoitu
400g, 8,23/kg
HK
SAUNALENKKI
450g, 4,78/kg
Snellman
VOILEIPÄWURSTI
300g, 8,33/kg
Vaasan
MUHKU SÄMPYLÄT
300g, 4,97/kg
Valio
POLAR 15% JUUSTO
350g, 10,29/kg
2,15
Ingman
2,50
COCA COLA 1,5 l
2x2-pack myös light
JOGURTIT
200g, 4 prk erä, 1,25/kg
hinta sis.pantin 1,60, 0,55/l
1,49
3,60
1,00
4,90
Viennetta
Rosten Crusta
VALKOSIPULILEIPÄ
300g, 8,00/kg
kori
100g
500g, 4,00/kg
1 kg
III-OLUT
KORI
IRTOMAKEISET
PORSAAN
KASSLERISTA
Italian
KIIVIRASIA
KOFF
HK HERKKUPAISTI
2,40
JÄÄTELÖKAKUT
ERÄ TUORE MUIKKU 1,5 kg/talous, KG
PRISMASSA ET MAKSA LIIKAA
1,00
3,99
mansikka ja suklaa 650g
1,54/kg
BONUKSET PÄÄLLE
HALIKKO 075 3030 1500
www.s-kanava.net. Melamiinia.
Teräskuori
Nokia 6230i-, 9300-, 9500- ja 7710 -yhteensopiva
(Nokia 6630-, 6680-, 6681-, N70-, N90-versio 139 ?)
Uuden Elisa Matkapuhelinliittymän avaajalle
Liittymän
kk-maksut**
Ilta tuo tullessaan
edullisemmat
puhelut.
Vapaa-aika 12 kk
ja Reilu 12 kk
/12kk
Lisäksi
S-Etukortilla
puheaikaa
20?
Liittymän
avaus
Tu
?16
1. Jos tuotantoketju on olemassa, sitä voidaan aina säätää, sanoo
Suomen Sucroksen toimitusjohtaja Vesa
Kurula. 050 596 7872. EU
on aiemmin luvannut köyhimmille maille, että ne saavat tuoda sokeria vapaasti EU:hun tuetulla
hinnalla vuodesta 2009 alkaen.
Hinnanleikkauksen jälkeen odotetut vientitulot kuitenkin laskevat.
Uudistuksen on laskettu aiheuttavan näille maille yli 500 miljoonan euron menetykset. Kuvassa sokerijuurikkaista otetaan näytteitä salolaisen Sucros Oy:n sokerijuurikaspuhdistamossa.
. Käyttämättä jäänyttä puheaikaetua ei korvata liittymän
irtisanomisen yhteydessä eikä puheaikaa ei makseta irtisanomiskuukaudelta. Näin niiltä jäi myös maakohtaiset myönnytykset saamatta.
tyiskorvaus on kuitenkin niin
merkittävä, että se riittää pitämään osan juurikaspelloista viljeltynä. S-Etukortti on esitettävä liittymää avattaessa. Puh. Täytyy sitäkin katsoa, miltä etäisyydeltä ylipäätään on mielekästä juurikkaita kuljettaa.
Kurula itse sanoo veikanneensa, että
vielä ensi syksynä molemmat, Salon ja
Säkylän, sokeritehtaat ovat toiminnassa.
. Kansainvälisellä tasolla hyötyjiä ovat suuret tuottajat,
kuten Brasilia.
Tehdaspäätökset alkukeväästä
Danisco kiittelee sokeriratkaisua
Granborgin mukaan sokeriratkaisun
vaikutukset tuotantoon tiedetään vasta
helmi?maaliskuussa. Sokerijuurikkaan viljely on
nyt keskittynyt molempien tehtaiden lähialueille.
. On tämä torjuntavoitto. 2,95 ?/kk) tai Elisa Reilu 12
kk (norm. Etu koskee normaalihintaisia kotimaan matkapuheluita. Tuntuu karvaalta, että EU kiristi tuotantoa alaspäin, Myllymäki pahoitteli ja kutsui ratkaisua
?tylypahkaksi?.
Suomen saama kansallinen eri-
KOLMANNES TUOTANNOSTA LÄHTEE
. 7,89 ?. Vaikka omavaraisuus tippuisikin, se on kuitenkin pa-
rempi kuin että mentäisiin nollaan. PC-muistikortinlukijan Nokia DD-10
. Sopimuskauden aikana
liittymäsopimusta ei voi irtisanoa, eikä liittymän numeroa voi siirtää toiselle teleyritykselle kesken sopimuskauden. Tarkemmat hintatiedot myymälästä. Tarjoukset eivät koske Elisan muita matkapuhelinliittymiä eikä Kolumbus-liittymiä. EU-parlamentin
täytyy antaa uudistukselle lopullinen hyväksyntänsä tammikuussa.
Viljelijöistä Granborgin mukaan riippuu, kuinka pitkälle Suomen kansallinen
tuki riittää.
. Paljon on kiinni siitä, mitä maanviljelijät haluavat. Juurikkaan viljely säilyy sen
verran kannattavana.
. muistikortin (512 Mt MMC)
. Suomen hallitus on tehnyt erinomaista
työtä, että he ovat saavuttaneet jotain.
Mutta on liian aikaista sanoa mitään yksityiskohdista, sanoi Danisco A/S:n varatoimitusjohtaja Mogens Granborg torstaiiltana Salon Seudun Sanomille. Mutta se menee arvailun puolelle.. Hänen mukaansa vielä ei ole
mietitty kummankaan tehtaan lopettamista.
. Värivaihtoehdot musta ja
hopeanharmaa.
Nokia MP3 Music Kit
Sisältää:
. Uusi suunta EU:n sokeripolitiikassa
on todellakin tarpeen, jotta voidaan varmistaa kilpailukykyinen juurikas- ja sokerituotanto Euroopassa.
Euroopan suurimpiin sokerintuottajiin
kuuluva tanskalainen Danisco on Suomen sokeritehtaiden suurin omistaja.
?Torjuntavoitto?
. Sopu sulkee toisen joka tapauksessa.
Jopa tuottajajärjestö MTK antoi
varovaista tunnustusta hallituksen taktiikalle nähtyään, kuinka
joillekin maille kävi.
. 20 ?:n lisäpuheaika S-Etukortilla annetaan heti. Tämä on voitto, Korkeaoja hymyili.
. Sennheiser PX100
-huippukuulokkeet
. Hallitus
pelkäsi loppumetreille asti, että
sokerintuotanto loppuu maassa
kokonaan.
. Elisa Heimopalvelun norm. 6
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU6
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 25. Jonkinlainen uudistus oli pakko tehdä, koska Maailman kauppajärjestö WTO on todennut nykyjärjestelmän
laittomaksi.
. Tarjoukset ovat voimassa 1.11.?1.12.2005.
Daniscon tiedotteessa Granborg kiittelee sokeriuudistusta:
. Todella pirullinen rakennelmahan tämä on neuvottelijoille ollut, sokerijuurikasvaliokunnan
puheenjohtaja Pekka Myllymäki sanoi.
MTK oli kuitenkin pettynyt itse
sopuun, sillä suomalaisviljelijät
joutuvat nyt luopumaan osasta
tuotantoa. Järjestön mielestä Suomi pakotetaan vähentämään viljelyä, vaikka maassa ei nytkään
ole ylituotantoa.
. klo 9
pe 25.1
99?
Tarjoukset voimassa 3.12. Puhelimitse Elisan Myyntipalvelu 0800 46 46 46. Granborg
viittaa ratkaisuun, jonka mukaan Suomi
saa maksaa ylimääräistä kansallista tukea jatkaville sokerijuurikkaan viljelijöille
korkeintaan 350 euroa hehtaarilta.
Kunpa se oppisi
vielä tiskaamaan.
Tule kuulemaan uusien matkapuhelimien monipuolisista ominaisuuksista.
Nokia-asiantuntija antaa vinkkejä esimerkiksi musiikin ja kuvien
käyttöön sekä tulostukseen ja tiedostojen käsittelyyn. Tuotanto kuitenkin vähe-
nee noin kolmanneksella. Elisa Etuilta on 12 kuukauden määräaikainen sopimus. Uudistuksella pyritään vähentämään EU:n sokerintuotantoa yli kolmanneksella.
. Tarjoukset eivät koske tarjousaikana suljettuja ja samalle asiakkaalle uudelleen avattuja liittymiä, omistussuhteen muutoksia, eikä liittymätyypinvaihtoja (mukaan lukien
vaihdot Kolumbus-liittymistä). Samalla toinen Salossa ja Säkylässä sijaitsevista sokeritehtaista suljetaan.
EU-maat pääsivät uudistuksesta sopuun torstaina Brysselissä
kolmen päivän väännön jälkeen.
Puheenjohtajamaa Britannian ja
komission laatima sopu kävi lopulta kaupaksi useimmille jäsenmaille, myös Suomelle.
Sokerin tuettua hintaa leikataan neljän vuoden aikana 36 prosenttia. Yritysasiakkaat
Elisa Yrityspalvelu myymälässä sekä puhelimitse 010 80 4000. Meidän pitää odottaa keskusteluja viljelijöiden kanssa, kunnes tiedämme mitä tapahtuu Suomessa.
SSS?Mikko Nurmisto
Lehtikuva/Matti Björkman
Vielä ei ole tietoa, jatkaako Suomessa Salon vai Säkylän sokeritehdas.
Arvioiden mukaan päätös tehdään alkukeväästä. marraskuuta 2005
6
?
KOTIMAA
Sokerinviljely jatkuu Suomessa
EU väänsi sovun maratonneuvottelujen
jälkeen, Säkylän tai Salon tehdas suljetaan
SSS?STT?Erja Yläjärvi
Suomi sai viime metreillä tur-
vattua sokerintuotantonsa jatkon
Euroopan unionin tukineuvotteluissa. Esimerkiksi
Tanska kutsui järjestelyjä ?joululahjoiksi?.
Korkeaojan mukaan Suomen
saamia myönnytyksiä edesauttoi
rakentava neuvottelutaktiikka,
jossa aktiivisesti etsittiin sopua.
Jotkut maat valitsivat uppiniskaisemman asenteen ja maksoivat
siitä lopussa kovan hinnan.
Varsinkin Puola ja Kreikka vastustivat uudistusta niin jyrkästi,
etteivät puheenjohtajamaa Britannia tai komissio enää lopussa
viitsineet edes neuvotella maiden
kanssa. EU maksaa toisen tehtaan sulkemisesta korvauksia
noin 40 miljoonaa euroa. Aika hankala niitä peltoja on yhtäkkiä
siirtää kovin lähelle toista tehdasta. EU:ssa uudistuksesta hyötyvät eniten Keski-Euroopan
tehokkaimmat viljelijät.
. Suomen vuosituotanto vähenee nykyisestä 145 000
tonnista noin 91 000 tonniin
. Täytyy ensin katsoa tämä paperi tarkemmin läpi.
Kurula sanoo uskovansa kansallisen
tuen riittävän viljelyn jatkumiseen toiselle tehtaalle. EU korvaa viljelijöille 64
prosenttia menetyksistä, poikkeustapauksissa enemmän.
Lisäksi teollisuudelle maksetaan korvauksia tehtaiden
alasajosta.
Suomen hallitus sai loppumetreillä neuvoteltua itselleen erityisoikeuden maksaa viljelijöilleen
kansallista lisäkorvausta. Edun
saaminen muihin liittymiin edellyttää liittymätyypin vaihtoa. Kuukausimaksutarjous myönnetään ainoastaan uuteen Elisa Vapaa-aika 12 kk (norm. Näin
taataan, että juurikkaita viljellään riittävästi yhden sokeritehtaan tarpeiksi.
Suomen taktiikka
puri loppumetreillä
Silminnähden helpottunut maatalousministeri Juha Korkeaoja
(kesk.) piti kompromissia Suomen
kannalta onnistuneena. Kehitysjärjestö Oxfamin mukaan torstainen päätös oli maille ?huonoin
mahdollinen?.
EU on suunnitellut maksavansa
maille korvauksia noin 40 miljoonaa euroa. Jos liittymän käyttäjänä on eri henkilö kuin omistaja, voidaan samalle asiakkaalle myöntää
tarjous useampaan avattavaan liittymään. asti.
Tarjoustuotteiden saatavuus
vaihtelee myymäläkohtaisesti.
0?
Nokian-tija
asiantikualla
pa ämme
s
k
liik eersuntie 6
0?
Uuden Elisa Etuilta
-sopimuksen ansiosta puhut
joka ikinen ilta klo 18?24
30 % edullisemmin
vuoden jokaisena päivänä*.
Elisa Reilulla puhut ja
tekstaat tasahintaan
Kaikki puhelut
ja tekstiviestit
0,085?
min/kpl
Elisa Heimopalvelulla
puhelut ja tekstiviestit
0,069?
min/kpl
Liittymän ja Elisa Heimopalvelun
avaus 0?, kuukausimaksu 3,95?.
S-Etukortilla saat Bonusta kaikista kotimaan matkapuheluista, teksti- ja multimediaviesteistä.
Lisätietoa ja rekisteröitymisohjeet löydät osoitteesta www.elisa.fi/edut.
Myymälä Salo: Turuntie 6: ma?pe 9?18, la 10?14. Maksettava tuki on korkeintaan 350 euroa hehtaarilta.
MTK:n mukaan alan tarkempi
tulevaisuus ratkeaa vasta tulevissa toimialaneuvotteluissa.
Köyhille maille
myös vaikea pala
. Tämä riittää yhden tehtaan pyörittämiseen täydellä teholla.
MTK nyreänä
Sokeriuudistus kirpaisee myös
maailman köyhimpiä maita. 3,95 ?/kk) -liittymiin. Se
olisi paha juttu. Oxfamin mukaan summa on perin laiha, kun EU:n omat
viljelijät ja teollisuus saavat samaan aikaan yli seitsemän miljardin korvaukset.
. Elisa Etuilta -sopimuksella puhut vuoden jokaisena iltana klo 18?24 30 % alennuksella.
**Tarjous koskee kaikkia uusia Elisan henkilöasiakkaita sekä 1?10 liittymän yrityksiä. Jos viljelijöitä ei kiinnosta viljely, sittenhän tämä homma on ohi.
Kun toiminnassa on vain yksi sokeritehdas, sen tuotantoa pitää lisätä nykyiseen
verrattuna. kuulokeadapterin Nokia AD-15
. Internet www.elisa.fi
*Elisa Etuilta -sopimus on liittymäkohtainen ja sen voi solmia Elisa Etusopimukseen rekisteröitynyt asiakas seuraaviin liittymätyyppeihin: Elisa Reilu, Elisa Aina Plus, Elisa Vapaa-aika ja Elisa Oiva. Tervetuloa!
Nokia 6230i
Nokia MP3 Music Kit tekee
musiikin kuuntelusta
entistäkin helpompaa ja
laadukkaampaa!
315?
Kamera (1,3 Mpix) ja videokuvaus,
208 x 208 pikselin värinäyttö,
Bluetooth, EDGE-yhteyksien tuki,
MP3-musiikkisoitin ja -soittoäänet,
FM-radio, MMC-muistikorttipaikka,
USB-liitin, XHTML-selain, MMSviestit. Elisa Shopit Piste Somero:
Someron Optiikka, Joensuuntie 31. Periaatteessa Danisco voi sulkea molemmat tehtaat.
Hallitus on kuitenkin vakuuttunut siitä, että yritys aikoo
jatkaa tuotantoa Suomessa.
. Positiivista on, että Suomen
erityistarpeet huomioidaan nimeltä mainiten.
Suomen lisäksi ainakin Italia,
Itävalta ja Portugali saivat lopulliseen sopuun myönnytyksiä, jotka eivät tosin olleet kaikkien muiden maiden mieleen. Numeronsiirtotapauksissa tarjous koskee sellaisia liittymiä, jotka avataan asiakkaalle 60 vrk:n kuluessa sopimuksen tekohetkestä.
Elisa Heimopalvelun puhelut lankaliittymästä soitettaessa 0,069 ?/min + pvm. Salon ja Säkylän tehtaat omistava Danisco päättää itse
tehtaiden jatkosta. Tästä suurin osa menee Daniscolle, osa käytetään luopuvien viljelijöiden tukemiseen.
Päättäväinen, rohkea mutta
lähellä oleva.
3. Ajatellaan miten päin tahansa, hyvinvointivaltiota ei ole ilman
hyvää taloutta ja hyvää taloutta
vaan ei ole ilman työtä.
Joustavuutta tarvitaan
?Työväen presidentin. Mikä on tasavallan presidentin tärkein tehtävä?
. Niinistön
mielestä tiettyjen asenteiden
kääntäminen on jo sinänsä tärkeää.
. Mitä pidätte omana vahvimpana puolenanne?
. En halua kyllä asettaa kolmea, yhtä joka lajista yläpuolelle.
Se on mahdoton tehtävä.
9. Mikä on poliittisen uranne
pahin virhearvio?
. Mutta he olivat kaikkein aktiivisimpia keskustelemaan ja vaikuttamaan siihen, millainen siitä
tulee . Ja tein sen
vuoksi varmaan virheitä.
6. Ei varmaan mikään hyvin,
mutta kaikki on pakko sujua.. on herättänyt melkoista huomiota. En arvannut vuonna 1999, että poliittinen ilmasto talouden
korjaantumisen myötä muuttuu
niin olennaisesti. Aktiivisuutta esiintyy uusissa jäsenmaissakin huomattavassa määrin.
Suomen puheenjohtajakauden
lähestymisestä huolimatta Suomi
ei Niinistön mukaan ole lausunut
selkeästi mitään esimerkiksi perustuslain jatkoprosessista.
. Yli
30 eurooppalaista puoluejohtajaa,
joiden ryhmittymää johdin. Ei ainakaan niin, että Suomi
olisi johtotähtenä.
Väärin ymmärretty
Niinistön julistautuminen kampanjassaan ?työväen presidentiksi. Tämäkin on joustavuustekijä, Niinistö painottaa.
Työpaikkojen pitämiseksi Suomessa Niinistö sanoo uskovansa
tiettyyn eriytymiseen.
Useille menestyville unionimaille on yhteistä pienuus, joka antaa
mahdollisuuden joustavuuteen.
Näiden pienten pärjääjien joukkoon voi Niinistön mielestä kuulua myös Suomi, varsinkin kun
korkean öljyn hinnan edistämä
Venäjän kauppa antaa Suomelle
vielä mahdollisuuden ?vähän laaja-alaisempaan toimintamalliin?.
Niinistön julistautuminen
kampanjassaan ?työväen
presidentiksi. Jos unionin Nato-jäsenet
lähtevät tätä paikkaamaan, Suomi on ulkopuolella hankkeesta,
jolla on selvää EU-leimaa, Niinistö painottaa STT:n presidenttiehdokashaastattelussa.
Niinistön mielestä mallia Suomen pitäisi hakea esimerkkiä siitä, kuinka britit aikanaan osallistuivat euroryhmän perustamiseen.
. Oli
Salo, Vilhonkatu 14, puh. mielestä
vikaa on myös asennoitumisessa
epätyypillisiin työsuhteisiin.
Ensinnäkin syyllistetyksi on joutunut elinkeinoelämä, vaikka tällaisia työsuhteita käyttää eniten
julkinen sektori muun muassa ylimääräisten virkojen puitteissa.
Jos tällaiset joustotavat torjutaan,
syntyy aliurakoinnin ja vuokratöiden kaltaisia kiertoteitä, Niinistö
muistuttaa.
. Mikä saavutus on jäänyt
onnistumisena
mieleenne
omalla poliittisella urallanne?
. 9-21, la 8.30-18, su 12-18.
hieno tunne, kun ensimmäistä
kertaa tajusin, että tämähän on
hanskassa. 01053 47100, avoinna ark. Se pakottaa unionin
miettimään korvaavaa järjestelyä.
. Mikä saa Sauli Niinistön
suuttumaan?
. Mitkä kotitaloustyöt sujuvat teiltä parhaiten?
. Ei siellä mitään supervaikeita asioita ollut, mutta
kuitenkin sen aisti, että orkesteri
soittaa.
5. Minusta pitäisi nähdä se yhtälö, että työttömyyden ja perintei-
sen vakaan työsuhteen välissä on
työllistämismahdollisuus, joka
tarkoittaa työttömyydestä ylöspäin eikä sieltä vakaasta työsuhteesta alaspäin. Sitten iltapäivän puolella, kun kaikki siihen
mennessä kadotetut tavarat ovat
löytyneet, lähtisin pitkälle rullaluistelulenkille. Kaikki aika hyvin, soveltuvin
osin. Pienellä riskilläkin kampanjointi on mahdollista, sillä istuvan presidentin lyömiseen mahdollisuudet ovat pienet ja huonoin mahdollinen tulos
on putoaminen toiselta kierrokselta.
Kun vaaleihin on aikaa vajaat
kaksi kuukautta, Niinistö on parinkymmenen prosentin kannatuksella hyvissä asemissa presidentti Tarja Halosen ykköshaastajana.
Europankinjohtaja on hyödyntänyt julkisuutta raflaavinkin mainostempuin ja kiertänyt maata itseään säästämättä.
Tätä työtä riittää, sillä kampanjakoneisto panostaa tällä kertaa
kauppakamariväen juhlissa patsastelun sijasta toreilla ja kahviloissa tehtävään perustyöhön.
Omien joukkojen vakuutteluun ei
tällä kertaa tarvitse tuhlata ruutia.
Herpaantumiseen ei Niinistöllä
olekaan varaa tv-mittelöjen toden
teolla alkaessa. Pienet vinoon menevät asiat.
8. on herättänyt
melkoista huomiota. Keskustan kuulun puoluekoneiston tukema pääministeri Matti Vanhanen hengittää niskaan muutaman prosenttiyksikön päässä.
Istuva pääministeri on asiakysymyksissä kova luu ja osoittanut
hallitsevansa esiintymisen tv:n
viihdeohjelmia myöten.
?Arvostan vaikenevaa syynottajaa Risto Rytiä?
1. Millaisia ominaisuuksia
presidentiltä vaaditaan?
. Edellä mainittuja, heh, heh.
4. Tässä sotkeutuu nyt työväki ja
työväenluokka-ajattelu, hän korostaa ja huomauttaa, ettei luok-
51
PÄIVÄÄ
VAALEIHIN
ka-ajattelua hänen mielestään
enää ole olemassakaan. Vasemmalta on huudeltu
Niinistön esiintyvän lainavaatteissa.
Niinistö myöntää sinänsä, että
teema on perua Ruotsin maltilliselta kokoomukselta ja ulkoinen
ilmiasu on mainostoimiston käsialaa.
änen mielestään idea on kuitenkin ymmärretty yksioikoisesti työväenluokan kosiskeluksi.
. Jos niitä lähdetään seuraavaksi torjumaan, valitettavasti ollaan
aika lähellä sitä, että työ siirtyy
muualle entistä helpommin.
. Ketä nykyistä tai edesmennyttä suomalaista vaikuttajaa
arvostatte eniten?
. Mitkä kolme kirjaa, elokuvaa tai levyä ovat teille erikoisen tärkeitä?
. Vaikenevaa syynottajaa Risto
Rytiä.
7. Vasemmalta on huudeltu Niinistön
esiintyvän lainavaatteissa.
Lehtikuva/Martti Kainulainen
Niinistö käy kampanjaa kovalla työllä ja riskillä
Kun pankinjohtaja Sauli Niinistö viime talvena ilmoitti helsinkiläiskahvilassa kokoomuksen
puheenjohtajalle Jyrki Kataiselle suostuvansa puolueen presidenttiehdokkaaksi, Kataisen helpotuksen huokauksen on täytynyt
kuulua ainakin kadun toiselle
puolelle Kolmen Sepän patsaalle
asti.
Jos Niinistö tälläkin kertaa olisi
antanut ehdokkuudelle pakit, olisi kokoomus joutunut jälleen samantapaiseen sekasortoon kuin
edellisissä presidentinvaaleissa.
Katainen on sittemmin vahvistanut, ettei hän itse olisi edes suos-
tunut ehdolle, vaan puolue olisi
joutunut turvautumaan johonkin
muuhun vaihtoehtoon.
Nyt kokoomusrivit ovat suorassa ja henki päällä. marraskuuta 2005
?
7
KOTIMAA
Niinistö: Suomen otettava
paikkansa unionin ytimessä
Pätkä- ja vuokratyön torjuminen
karkottaisi lisää työtä Suomesta
SSS?STT?Pekka Pohjolainen
Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö ei aio antaa
periksi turvallisuuspoliittisesta
johtoajatuksestaan.
Suomen turvallisuusratkaisuksi
on Niinistön mielestä nykyisen
linjan ja Nato-jäsenyyden hakemisen lisäksi kolmas tie, osallistuminen uudenlaisen EU:n turvallisuusrakenteen kehittämiseen.
Tälle tielle hän presidenttinä Suomen ohjaisi.
Niinistön mukaan on kiistatonta, ettei Yhdysvaltojen sitoutuminen Euroopan puolustukseen ole
enää samalla tasolla kuin ennen
ja vähenee tulevaisuudessa entisestään. EDU:n puheenjohtajuus. Varsin hyvin tiedettiin, että
britit tulevat jäämään ulkopuolelle. Sieltä saavuttua
varmaan ottaisin pari olutta,
saattaisin katsoa uutiset ja ehkä,
koska todennäköisesti väsyttäisi
aika paljon, siinä sivusilmällä antaisin olla television auki ja nukahtaisin.
(Seuraavana päivänä joko sama
ohjelma tai sitten johonkin tapahtumaan, messuille tai elokuviin.)
10. Pallo tulee Euroopan unionin
syliin. Heräilisin pikkuhiljaa, levollista lehtien lukua. Jos teillä olisi kokonaan
työvelvollisuuksista vapaa viikonloppu, mitä tekisitte?
. 7
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU7
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 25. Suomen tulevaisuuden turvaaminen.
2. epäilemättä sitä silmällä
pitäen, että he saattaisivat siihen
joskus kuitenkin liittyä.
Niinistö on muutenkin tyytymätön Suomen nykyiseen profiiliin
unionissa.
Hänen mielestään EU:n sisällä
ei ole mahdotonta ottaa kokoaan
suurempaa äänivaltaa ja pitää sitä, jos se on saavutettu
Joillakin henkilöillä ne
voivat yltyä voimakkaiksikin,
saattaa tulla jälkitauteina poskiontelon tulehdusta tai lapsilla
korvavaivoja, mutta sellaista
epidemiahuippua ei varsinaisesti
ole vielä, kertoo Salon seudun
terveyskeskuksen avohoidon ylilääkäri Sara Sarjakoski-Peltola.
Sarjakoski-Peltolan mukaan influenssaepidemiasta ei ole vielä
viitteitä koko Suomessa, mutta lähestulkoon joka vuosi se jossain
vaiheessa iskee.
. ei Halikon tavoin ole muuttanut Pertteliin, ja esimerkiksi Inkereen
koulu ja Hähkänälle pystytettävä päiväkoti lisäävät kunnan lainataakkaa entisestään.
Myös Pertteliin muuttaa paljon lapsiperheitä, joten rakentaminen ja lainanotto on
välttämätöntä palvelujen takaamiseksi.
Salossa 25 000 asukkaan raja rikkoutui
tämän vuoden aikana. 8
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU8
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 25. Yhdeksän maakunnan alueella pyörivän kampanjan tavoitteena on muun muassa luoda verkosto
palvelemaan maallemuuttajaa ja tiedotettaa alueen palveluista ja harrastusmahdollisuuksista.
Hankkeen tiimoilta järjestettiin keskiviikkona ja torstaina seminaari, jossa puhui muun muassa alue- ja kuntaministeri
Hannes Manninen.
Influenssaepidemia ei vielä
nosta päätään Salon seudulla
Tyypillisiä flunssan
oireita liikkeellä joka
syksyiseen tapaan
SSS?Riitta Koivuranta
Salon seudulla elellään flunssatautien suhteen tällä hetkellä aika tavanomaista aikaa. Perttelissä asui lokakuus-
sa 3 882 ihmistä.
Kunnan taloudellista tilannetta väestönkasvu ei ole kuitenkaan helpottanut, joiltakin osin jopa päinvastoin. Koskaan ei voi
myöskään etukäteen tietää, kuinka paljon influenssavirus muuntuu. Koira oli pahana siinä kello
kahden aikaan, hän muistaa.
Saksanpaimenkoira Jeppe ilmoitti isännälleen haukkumalla
kuulleensa, että lähistöllä touhutaan jotain epätavallista. Kun sellaisia tyypillisiä tautitapauksia alkaa olla, aloitamme
seurannan. Silloin
kyse on siitä, että ulkomailla liikkunut henkilö tuo mukanaan viruksen ja tartuttaa sen lähiympäristöönsä. Pyrimme varmistamaan taudit limaeritenäytteillä,
joista virukset tyypitetään kansanterveyslaitoksella, sanoo Sarjakoski-Peltola.
Seudun asukkaat ottivat alkusyksystä ahkerasti influenssarokotteita, ja niitä on vieläkin jonkin verran jäljellä.
. Silloin tällöin tienviittoja väännetään osoittamaan väärään
suuntaan.
Minna Filppu
Saksanpaimenkoira Jeppe kuuli, kun tienviittoja vaihdettiin tiistain vastaisena yönä.. Katsomme ensin kuntapuolen ratkaisuja.
Vanhoilla ylijäämillä pääsemme
vielä kuusi?seitsemän vuotta
eteenpäin, Marika Ahola laskeskelee.
Kiikalan seurakunnassa on noin
1 650 jäsentä.
Kirkkoneuvosto valitsi helmikuussa äitiyslomalle jäävän Marika Aholan viransijaiseksi kiikalalaisen Mervi Lehtisen, joka on
toiminut samassa tehtävässä sijaisena aiemminkin.
tan päätoimittajaksi on ensi vuoden helmikuusta alkaen nimitetty
kauppatieteiden maisteri Hannu
Ollikainen, 50. Paassillan mukaan sitä,
mistä ihmiset kuntaan muuttavat, ei ole
tarkasti kartoitettu. Siitä riippuu viruksen ankaruus.
. Jo kahden prosentin kasvu tuottaa vai-
2004 Muutos
9 458 +133
1 871 -49
1 876
-3
1 775
-7
1 451 +20
6 054 -24
3 829 +53
24 892 +225
9 685 -68
0
1 307
714 +19
SSS
keuksia palvelujen järjestämisen suhteen.
Näin on tilanne esimerkiksi pääkaupunkiseudulla.
Muuttovoitto tuo mukanaan myös omat
ongelmansa. Hän joutuu silloin myös
vastaamaan aiheuttamistaan seurauksista.
Someron poliisissa joulukuusta 1981 työskennellyt Pekka Ali-
talo ei muista vastaavaa vahingontekoa tapahtuneen aiemmin.
. Mehän emme voi
tietää varmuudella, koska epidemia tänne tulee, joten rokotteen
teho on parempi, jos sen on ehtinyt ottaa kunnolla ennen epidemiakautta.
Joskus influenssaepidemia on
niin lievä, ettei se välttämättä siltä edes näytä. Nykyinen päätoimittaja Timo Holtari jää eläkkeelle
tammikuun lopussa. Suuri
osa tästä ikäluokasta muutti maaseudulta
kaupunkeihin.
Muuttoasioita tarkastelleiden mukaan
on todennäköistä, että paluuta juurille tapahtuu eläköitymisen aikaan varsin paljon.
Maallemuuton halukkuutta on tutkittu ja
tiedusteltu erilaisin kyselyin. Kaupungin
miehet siirsivät HB-Betonin läheisyydessä sijaitsevien teiden viitat takaisin oikeille paikoilleen
torstaina.
Putkarontien alussa sijaitsevat
heijastintolpat oli myös kiskottu
irti ja heitetty ojaan. Sen ikärakenne on yksi Salon
seudun nuorimmista.
Kasvu ei selity pelkästään muuttoliikkeellä, sillä syntyvyys on Halikossa kuolleisuutta korkeampi.
Paassilta kertoo, että kunnassa tehtiin
1990-luvun puolivälissä niin sanottu maltillisen kasvun strategia. Suurin menettäjä oli
Kiikala, jossa asusti lokakuussa 1822 henkilöä, lähes 50 vähemmän kuin viime vuonna.
Loivaa nousua on vuoden aikana tapahtunut Särkisalossa ja Muurlassa.
Suurista ikäluokista
maaseudun pelastus?
Toisen maailmansodan jälkeen syntyneet,
niin sanottujen suurten ikäluokkien edustajat lähestyvät vähitellen eläkeikää. Joukkovelkakirjalainan ohjelmaesite ja lainakohtaiset ehdot ovat saatavilla merkintäpaikoissa.
SSS?Minna Filppu
Kiikalan seurakunnan ensi vuoden talousarviosta on tehty suosiolla noin 10 800 euroa alijäämäinen, sillä vanhoja ylijäämiä
riittää vielä vuosiksi alijäämien
kattamiseen. Halikossa asui lokakuun lopussa 9 591 henkilöä. Kiikalan seurakunta ei aio hakea harkinnanvaraista avustusta.
Isoja investointeja ei ole suunniteltu, sillä kirkon mittava sisäremontti viedään loppuun tämän
vuoden puolella. Mistään tautiepidemiasta on silti turha vielä
puhua.
. Eikä tämä voi olla pikkupoikien
työtä, koska tienviittojen vaihtamiseen tarvitaan kunnon työkalut.
Maasta käsin niitä ei ylety vaihtamaan, sillä ne ovat yli kahden metrin korkeudessa. Lisäystä vuoden takaiseen lukuun on lähes puolitoista
sataa.
Halikkoon muuttaa vuosittain 700?800
uutta asukasta. Kyllä se käytännössä joka talvi
tulee, usein vuoden vaihteen paikkeilla, mutta yhtenä vuonna se tuli vasta maaliskuussa, muistelee
Sarjakoski-Peltola.
Influenssarokotteita
on vielä jäljellä
Sarjakoski-Peltolan mukaan erilaisia hajaepidemioita saattaa
myös silloin tällöin ilmetä. Jos se on hyvin uudentyyppinen, esimerkiksi tällainen pandemia, josta on paljon puhuttu, silloin väestöllä ei ole vastustuskykyä.
. Sopivien matkojen päässä olevat palvelut, hyvä imago ja onnistunut tonttipolitiikka.
Näin perustelee Halikon kunnanjohtaja
Simo Paassilta kunnan tasaisena jatkuvaa väkiluvun kasvua. Mitä uudempi virus on, sitä
helpommin ihmiset sairastuvat,
toteaa Sarjakoski-Peltola.
Turvatarkastuksen
ruuhkat
hellittivät
SSS?STT
Ilmailulaitoksen mukaan Helsinki-Vantaan lentoaseman turvatarkastuksessa ei enää ollut
ruuhkia torstaina. Pahantekijä voi aiheuttaa korvaamatontakin vahinkoa, jos joku
on hengenhädässä ja apu viipyy
siksi, että tienviitat johtavat harhaan. Huomioitavaa on kuitenkin,
että monissa väkiluku on laskenut vähitellen jo vuosien ajan. Urut ovat par-
haillaan työn alla.
Kiikalan seurakunnassa ei tätä
nykyä pohdita yhteistyön syventämistä naapuriseurakuntien
kanssa.
. . Sen mukaan tavoitteena on väkiluvun kohoaminen prosentin verran vuosittain.
. Joten jos on riskiryhmiin kuuluvia tai yli 65-vuotiaita, heidän
on vielä mahdollista saada influenssarokote. 16.12.2005
noin 5 vuotta
osakeindeksit, hyödykkeet, korkoindeksi
ja valuuttakurssit
ei vakuutta
lainan nimellispääoma maksetaan takaisin
eräpäivänä, mutta lainoihin liittyy normaali
liikkeeseenlaskijariski.
Merkintäpaikat: OP-ryhmän konttorit, OP 0100 0500 puhelinpalvelu
sekä OP-ryhmän Internet-palvelu osoitteissa www.oko.fi/merkinta ja
www.op.fi/merkinta. Tarkistus osoitti jonkun älypään vaihtaneen
tienviitat keskenään. Isäntä
nousi katsomaan keittiön ikkunasta, mutta palasi nukkumaan
todettuaan oman pihapiirinsä
rauhalliseksi. Hän toteaa, etteivät kaikki hälytysajoneuvot
välttämättä tiedä Someron teistä
ja esimerkiksi ambulanssi voi tulla paikalle Salostakin.
. Tämä on tehty tahallaan ja suunnitellusti, painottaa torstaina poliisille asiasta ilmoituksen tehnyt mies.
Tupakkipellontien ja Turuntien
risteyksessä asuva Risto Simola
huomasi tienviittojen vaihtumisen vasta torstaiaamuna, mutta
epäilee teon tapahtuneen tiistain
vastaisena yönä:
. Turvatarkastuksen odottamiseen kannattaa varata enemmän
aikaa vilkkaimpia aikoina eli aamulla kello 6.30?8 ja iltapäivällä
kello 14.30?18, hän neuvoi.
Vielä keskiviikkoaamuna jonot
turvatarkastukseen venyivät kello 7?8 jopa tunnin mittaisiksi.
Kiikalan
seurakunta
tekee
Hyödynnä parhaan
huoletta alijäämäisen budjetin
markkinan
arvonnousu!
OKOn Indeksilaina Optimi Allokaatio VII/2005:n kautta
sijoitat kustannustehokkaasti ja pääomasuojatusti*
osake-, hyödyke-, korko- ja valuuttamarkkinoille.
Liikkeeseenlaskija:
Merkintäaika:
Laina-aika:
Kohde-etuus:
Vakuus:
*Takaisinmaksu
OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj
28.11. Vartija
Birger Vaara Salon poliisin päivystyksestä muistaa, että viitisen
vuotta sitten kaupungissa oli lyhyt tienviittojen vaihtobuumi:
. Ilmeisesti joku on
mielestään ollut hyvinkin huvittava, hän ihmettelee.
Salossakin vastaavanlainen vahingonteko on harvinaista. Kuusiaita esti näkyväisyyden tielle.
Jorma Vapaa tähdentää tiekylttien vaihtamisen voivan aiheuttaa
kohtalokkaita vaaratilanteita: teiden varsille mahdollisesti tarvittavia hälytysajoneuvoja johdetaan
tienviittoja vaihtamalla harhaan.
Ylikonstaapeli Pekka Alitalo
epäilee, ettei pahantekijä ole ajatellut, millaisia seurauksia tempusta voi koitua. Halikossa tämä näkyy muun
muassa jatkuvana päivähoitopaikkojen
puutteena.
Kiikala
menetti eniten
Väkiluku on tasaisessa kasvussa myös
Perttelissä. Hän on toiminut lehden päätoimittajana
vuodesta 1991.
Talentum.com-verkkopalvelujen
päätoimittaja Hannu Ollikainen
on toiminut Talentum-konsernissa aiemmin muun muassa toimittajana ja toimituspäällikkönä Talouselämässä, Talentum Digital
Media Oy:n toimitusjohtajana sekä tekniikan lehtien julkaisujohtajana.
Kuukausilehti Faktan levikki on
noin 15 000 ja lehdellä on lähes
40 000 lukijaa.
Minna Filppu
. Tupakkipellontie lähtee Turuntien toiselta puolelta
viistosti vastakkaiseen suuntaan
kuin Putkarontie. Silloin nuoriso oli liikenteessä.
Se loppui, kun tekijät jäivät kiinni. Meillä ei ole kauheaa hätää
yhdistymisasian kanssa. Liikkeellä
on nuhakuumetta, kurkkukipua
ja jonkin verran angiinaa sekä
keuhkokuumetta. ?Kovia veronmaksajia. marraskuuta 2005
8
?
SALON SEUTU
Halikkoon muuttaa
väkeä tasaiseen tahtiin
Useimpien
pienten kuntien
asukasluku
hitaassa
laskussa
Asukasluvut ja niiden
muutokset Salon seudun
11 kunnassa
Lokakuu Lokakuu
2005
Halikko
9 591
Kiikala
1 822
Kisko
1 873
Kuusjoki
1 768
Muurla
1 471
Perniö
6 030
Pertteli
3 882
Salo
25 117
Somero
9 617
Suomusjärvi 1 307
733
Särkisalo
SSS?Olli Mäntylä
. Toimintatuottoihin sisältyvät myös puunmyynnistä saatavat tulot, joita talouspäällikkö Marika Ahola arvioi
kertyvän 20 000 euroa.
Paperialan työsulku sotki Kiikalan seurakunnan tämänvuoti-
Ollikainen
Faktan
päätoimittajaksi
SSS?STT
Talentumin kustantaman Fak-
set puunmyyntisuunnitelmat,
kun hakkuita ei päästy aloittamaan.
Marika Aholan mukaan seurakunnan verotulot ovat ennakkotietojen mukaan nousussa jo tänä
vuonna. Toki erilaisia flunssan oireita
on tähän aikaan syksystä joka
vuosi. Esimerkiksi
Vaasan yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa 100 000 suuriin ikäluokkiin kuuluvaa ilmoitti haluavansa muuttaa maalle eläk-
keelle jäätyään.
Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus on järjestämällään Onni muuttaa
maalle -hankkella pyrkinyt madaltamalla
kynnystä maallemuuttoon. Ensi vuonna niitä arvioidaan saatavan 345 000 euroa. Kiikalassa on jo monen vuosikymmenen ajan peritty 1,75 prosentin
kirkollisveroa.
Kirkkoneuvoston hyväksymän
talousarvion mukaan vuosikate
jää 19 000 euroa plussalle. Tämä on ainutlaatuista. Onpa
nähty vaivaa. Somerolla puolestaan on väki vähentynyt vajaalla sadalla
hengellä.
Pienemmissä kunnissa myös muutokset
ovat vähäisiä. Laitos toivoo
matkustajien kuitenkin saapuvan lentoasemalle kaksi tuntia
ennen ulkomaan- ja kotimaan
lentoja.
. Se kuitenkin tiedetään, että Halikkoon saapuu paljon nuorehkoa väkeä. Aurauskeppejä oli murjottu ja viskottu ojan
pohjalle. Selkeänä epidemian alkamisen merkkinä pidetään sitä,
kun varusmiehet ja koululaiset alkavat urakalla kaatua sairaspetiin.
. Matkustajien on syytä varautua loppuviikon ajan siihen, että
odotusaika turvatarkastukseen
voi olla puolesta tunnista tuntiin,
kehotti Ilmailulaitoksen PR-päällikkö Annika Kåla torstaina.
. 60 kilometrin tuntinopeusrajoitusta Turuntiellä osoittava merkki oli työnnetty kenalleen.
Jorma Vapaa toteaa, ettei
kiusanteko ole syntynyt päähänpistosta:
. Lokakuun lopussa
salolaisia oli 25 117.
Viime vuoteen verrattuna lisäystä on tullut 225 henkilön verran. Seurakunnan toiminta jatkuu ennallaan toimintakulujen ollessa noin 358 000 euroa.
Toimintatuottoja arvioidaan
kertyvän entiseen tapaan eli vajaat 56 800 euroa. Jo jonkin aikaa jatkunut lukujen nousu ei ole taittunut tänäkään vuonna.
Lisäystä vuoden takaiseen on kertynyt 53
henkilön verran. Tämä ei voi olla pikkupoikien työtä, koska tienviittojen vaihtamiseen tarvitaan kunnon työkalut eikä viittoja
ylety maasta käsin vaihtamaan, Jorma Vapaa toteaa Putkarontiellä, jota tienviitta vielä torstaiaamuna väitti Tupakkipellontieksi.
Viitseliäs kiusantekijä
vaihtoi tienviitat
Someron Rautelassa
?Hälytysajoneuvojen harhaan
johtaminen voi aiheuttaa
korvaamatonta vahinkoa?
SSS?Minna Filppu
Someron Rautelassa Putkarontiellä asuva Jorma Vapaa hämmästyi melkoisesti todetessaan
keskiviikkona kotitiensä nimen
vaihtuneen Tupakkipellontieksi.
Asiasta tiedotti naapurin koululainen tultuaan iltapäivällä koulusta kotiin. Fakta on työyhteisön johtajien ja esimiesten ammattilehti
Väkivalta itsessään ei tee kuitenkaan peleistä
päivätyö, Risto Levo toteaa.
Tietotekniikkakonsulttina Helsingissä työskentelevä Risto Levo
toivoo työllistävänsä itsensä tulevaisuudessa pelkällä tieisännöinnillä. Esimerkiksi
muutamat tyttöjen suosimat pelisarjat sisältävät sosiaalisia elementtejä ja virtuaalista arkielämää . Vuonna 2003 valmistuneilla on hoidossaan keskimäärin 40 tiekuntaa. Lämmöntarvelukujen perusteella näin on, vahvistaa Öljy- ja
kaasualan keskusliiton markkinointipäällikkö Eero Kourula.
Kourula laskee, että öljylämmitteisen omakotitalon lämmityslas-
kussa on lauhan sään takia voinut
parhaimmillaan säästää noin 55
euroa. Suositusportaita
ovat 3, 7, 11 ja 15 vuotta. Vähän oli alkuvaikeuksia,
mutta nyt se toimii oikeastaan hyvin, kun osaa kaikki konstit. Viikkotuntimäärä nousi yli 20 tuntiin,
joten se vastasi osa-aikatyötä.
Sisältöanalyysin perusteella kolme neljäsosaa peleistä sisälsi paljon väkivaltaa. Pelletti on öljyn vastakohta, sillä
se on uudistuva, kotimainen, lähes saasteeton ja halpa energialähde.
Pelletti mielletään erityisen
suomalaiseksi ratkaisuksi. Joku on sanonut, että jos Suomessa asuisi japanilaisia, niin
tänne ei tuotaisi tippaakaan öljyä.
Hamströmin suurin moite kohdistuu pelletin toimituskuluihin.
. Hake- ja pellettijärjestelmiä ei
kyetä enää toimittamaan siinä
tahdissa kuin olisi kysyntää. Vain
K18-leimalla merkityt pelit ovat
ehdottomasti kiellettyjä lapsilta.
Väitöskirjan perusaineisto koski
vuosia 1999?2001. Suurkuluttajat käyttivät pelaamiseen aikaa
neljä tuntia vuorokaudessa. marraskuuta pidettävä tieisännöintitilaisuus alkaa kello 10.
lasten ja nuorten suosikkia.
Riskipelaaminen eli väkivaltaisten pelien suosiminen ja suurkulutus oli yleisempää pojilla kuin
tytöillä. Mitään haihattelua puhe ei silti
ole. Oikean polttoaineen löytämisessä
meni aikaa, miettii Hamström.
Hamström ei lähde arvioimaan
paljonko on säästänyt lämmityskuluissa.
. Myyntiluvut
ovat kasvamassa yksittäisistä takoista kymmeniin myös Salon
seudulla.
Samaan aikaan lämmitysöljyn
myynti on vähentynyt syys-, lokaja marraskuussa 20 prosenttia viiden vuoden vastaavasta ajasta.
Koko vuoden osalta vähennys on
10 prosenttia.
. Hän on tyytyväinen, sillä
Suomusjärven esittelytilaisuuteen on ilmoittautunut jo yli
30 osallistujaa.
Suomen Tieyhdistyksen koulutus Varsinais-Suomen ja Satakunnan tieisännöitsijöille päättyy
vuoden lopussa. Kevyt polttoöljy ehti puhkaista 70 sentin litrahintarajan ennen kuin laski
taas 60 sentin tuntumaan. Se on tyypillinen ratkaisu,
mutta on olemassa myös vesikiertoisia takkoja, joilla voi korvata
öljykattilan ja tuottaa lämpöä
LASSE VIRTANEN
lasse.virtanen@sss.fi
Esko Keski-Vähälä
Sauvolainen Curt Hamström lähti Saloon tutustumaan uusiin pellettitakkamalleihin, vaikka pelletit ovat tuottaneet hänelle lisälämpöä jo vuoden
ajan.
Salon seudun ensimmäiset
tieisännöitsijät valmiina töihin
Esittelyt alkavat
Suomusjärveltä
SSS?Minna Filppu
Salon seudulle valmistuvat ensimmäiset tieisännöitsijät mielivät töihin ja alkavat esitellä palvelujaan tiedotustilaisuuksissa
eri puolilla seutua. Lapsillekin tarkoitetut
pelit sisältävät runsaasti väkivaltaa. Pistän
pellettitakan päälle, kun tulee kyl-
mä. Itse
pelletti on toki kotimainen tuote, mutta pellettitakat tuodaan
Espanjasta tai Italiasta. Jo 10-vuotiaan lapsen suosikkipeli saattoi
olla alle 18-vuotiailta kielletty aikuisten peli, jonka antaminen alaikäiselle on rikoslain mukaan rangaistava teko.
Tutkituista oli suurkuluttajia
noin kymmenen prosenttia ja
heistä valtaosa poikia. Se oli yhteydessä lapsen
heikkoa itsehillintää ilmentävään
käyttäytymiseen, aggressiivisuuteen ja levottomuuteen. Maailmanlaajuisesti
peliteollisuuden liikevaihto on
ohittanut elokuvatuotannon arvon.
Nykytilanteessa Salokosken
mukaan peleillä ei ole ennakkotarkastusta. Lasten peleissä ja pienten koululaisten suosimissa peleissä
esiintyvä väkivalta merkitsee siitä, että pelaaminen ei ole tällä
hetkellä harmiton vapaa-ajanviettotapa kaikilla lapsilla, Salokoski
tiivistää.
Osa-aikatyön
tuntimääriä
Salokoski päättelee, että pelien
ikäsuositukset eivät suojaa lapsia
pelien väkivallalta. Syrjälä arvioi, että voiton puolelle pääsee 2,5 vuodessa ja lämmityskuluissa pystyy säästämään parhaimmillaan jopa 65 prosenttia.
Tulituotteella on pahimmillaan
ollut 16 viikon jono pellettitakkojen toimituksissa.
. Suosituinta pellettilämmittäminen on Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa.
. Kotimaisista
polttoaineista on toivottu pelastusta vuosikausia, mutta ilman
sen suurempaa vaikutusta. Uutena piirteenä nuorten peleihin on ilmestynyt erotiikkaa ja
seksiä.
Salokosken väitöskirja tarkastetaan lauantaina Jyväskylän yli-
opistossa. Suomessa pellettiaikaan ollaan
vasta siirtymässä, muualla Euroopassa siihen on jo siirrytty.
Takka lämmitti
mieltä marketin pihalla
Suomessa on osaamista ja raaka-ainetta, mutta esimerkiksi
lapualaisen Veljekset Ala-Talkkari Oy:n lämpökontit menevät
etupäässä vientiin. Öljyn hinnan kallistuminen on
vauhdittanut investointeja, esimerkiksi puutarhapuolella.
Esko Keski-Vähälä
Pellettilämmittäminen kiinnostaa. Pienten lasten peleissäkin lyödään pupua päähän pampulla.
Vanhempien harjoittama pelaamisen valvonta oli suhteellisen
vähäistä ja aktiivisuus vaihteli
suuresti. Eräissä poikien suosikeissa voidaan
muodostaa haaremi tai harjoittaa
prostituutiota.
. Olen polttanut puuta ennen,
mutta se on liian työlästä. Viime vuonna valmistuneilla
tieisännöitsijöillä on hoidossaan
keskimäärin kymmenen tiekuntaa kullakin. Isotkin säiliöt ovat
tyhjillään, hinnanlaskua odotellaan ja odotellessa ostetaan vain
jos on pakko.
. Koulutetut nuoret vanhemmat valvoivat lastensa pelaamista tiukimmin.
vaikkapa 200-neliöiseen taloon.
. Salon Agrimarketin pihalla pellettitakat vetivät puoleensa tukun uteliaita ja kiinnostuneita.
Kukkaro konsulttina
NÄKÖKULMA
Kun kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen puhui öljyn korvaamisesta puupelletillä, ajatus tuntui aika
kaukaa haetulta. Ensi vuonna myynti varmaan kolminkertaistuu, sanoo
Syrjälä.
Pellettitakan hinta vaihtelee
3 000:sta 3 500:een euroon. Lämmitysöljyn talvilaatu, moottoripolttoöljy, joka seuraa nykyään
dieselin hintaa, käväisi 74 sentin
litrahinnassa.
Kulutuskäyttäytyminen
on
muuttunut. Salon seutu on ollut synkkää
aluetta, samoin koko Turun ja
Helsingin alue. Maahantuojat ja
tuottajat asettavat itse peleille
ikäsuosituksia. Rahdin osuus oli kolmasosa
viime laskusta, harmittelee Hamström.. Esa Ojanen jakaa tietoa Kuusjoella ensi
keskiviikkoiltana ja Timo Roto
pitää Somerolla vastaavan tilaisuuden tammikuussa.
. Siksi Suomen Tieyhdistys
alkoi kouluttaa tieisännöitsijöitä,
joka on täysin uusi ammattikunta, Risto Levo toteaa.
Tieisännöitsijä voi toimia tien
hoitokunnan tai toimitsijamiehen
apuna ja asiantuntijana. Kasvuvauhti on kovaa, tuotanto kasvaa ensi vuonna 50 prosentilla.
Öljyn hinta eli euro on tässäkin asiassa kova konsultti.
Muutos tapahtuu vasta pakon
edessä. lapsen hankinta edellyttää
raskaaksi hankkiutumista. Tulee
myöhään kotiin ja sitten pitäisi
ruveta hakkaamaan puita. Yleensä elokuvatarkastamo hyväksyy suositukset
sellaisenaan. Eikä hän ollut ainoa.
Holmström on ollut tyytyväinen
pellettitakkaansa, joka tuottaa lisälämpöä sähkölämmitteiseen taloon. Tieisännöitsijä voi kilpailuttaa useiden
tiekuntien hankintoja yhdessä,
tehdä esimerkiksi käyttömaksulaskelmia ja kirjanpitoa, suunnitella perusparannushankkeita ja
valmistella yksityistietoimituksia.
. marraskuuta 2005
?
9
SALON SEUTU
Pellettilämmitys kiinnostaa yhä useampaa
Lämmin syksy ja korkea hinta vähensivät lämmitys
öljyn toimituksia viidenneksellä viime vuodesta
Hake-ja pellettijärjestelmiä ei kyetä
toimittamaan kysynnän tahtiin
SSS?Lasse Virtanen
Kiinnostus puupelletti- ja hakelämmitystä kohtaan on noussut
selvästi kuluvan syksyn aikana.
Kysyntää on niin pellettikamiinalle ja -takalle kuin myös
lämpökeskuksille. Suomusjärveläinen Risto Levo pitää lauantaina ensimmäisen tieisännöintitilaisuuden Suomusjärven ja Kiskon tie- ja hoitokunnille. Italialaisia pellettitakkoja maahantuovan seinäjokelaisen Tulituote
Oy:n toimitusjohtaja Juhani Syrjälä arvioi, että koko maassa on
syksyn aikana myyty satoja takkoja. Minulla on vanha karjalaistalo, kyllä sinne sitä lämpöä menee.
Hamström kehuu uusia takkoja
hienoiksi. Tutkimus käsittelee tietokonepelien sisältöä ja pelaamisen riskejä. Sen jälkeen
Salokosken mukaan seksi on li-
sääntynyt peleissä. Varastoon ostamista on vähemmän, kuvailee Salon Agrimarketin öljypuolesta vastaava tuoteryhmäpäällikkö Esa Rannikko.
. Mutta viimeinen
puoli vuotta on vetänyt hyvin täälläkin. Se oli lähes aina
pelien hallitseva piirre ja etenemisen kannalta välttämätöntä. Jokaisella yksityistiellä on oltava sen hallintoa hoitava toimielin, joka pitää tien liikennöitävässä kunnossa. Kurssilta valmistuu 25 isännöitsijää.
Suomusjärven paloasemalla
lauantaina 26. Minulla on sähkölämmitys. Se edellyttää erilaista paperityötä, kunnossapidon
organisointia ja avustusten hakemista kunnalta. Vaikka pelletti tuskin korvaa öljyä, edes lämmön lähteenä, kasvuvaraa on paljon. Lämmitysöljyn menekkiin
on vaikuttanut paitsi lämmin syksy, myös korkea hinta. Hän voi
hoitaa hallintoon tai töiden tilaamiseen liittyviä asioita. Öljyn korkea hinta on
nostamassa arvoonsa kotimaisen polttoaineen ja toivottavasti
myös kotimaisen osaamisen.
Sauvolainen Curt Hamström
otti pellettitakan käyttöön jo vuosi
sitten, mutta saapui silti Salon Agrimarketin pihalle ihmettelemään
uutuuksia. Pelletin lämpöarvo on
kova, eikä lämpöä mene hukkaan.
Päästöt ovat vähäisiä.
. Sitä on mahdotonta laskea. 9
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU9
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 25. Tuhatta litraa, pienintä mahdollista erää, myydään, mutta ei
enempää, ilmoittaa myyjä Liisa
Jätinvuori Salon K-Maataloudesta.
Investoinnit
vauhdittuneet
Lämmitysöljyn hinnan kipuaminen korkeuksiin on kääntänyt kuluttajien pään kotimaiseen energiaan, pellettiin ja hakkeeseen, ja
myös maalämmön suosio on kasvanut uudisrakentamisessa. Joukossa on
niitäkin, joille on kertynyt yli sata
tiekuntaa ja silloin se on jo koko-
Seksiaiheet lisääntyvät
nuorten tietokonepeleissä
Tutkija suosittelee pelien ennakkotarkastusta elokuvien tapaan
SSS?STT?Jussi Kaksonen
Tietokonepelien tutkija psykologian maisteri Tarja Salokoski
Jyväskylän yliopistosta suosittelee, että valtion elokuvatarkastamo ryhtyisi ennakolta tarkastamaan Suomessa myyntiin tulevat
tietokonepelit.
Väkivaltainen sisältö ja pelien
suurkulutus ovat tutkimuksen
mukaan tietokonepelaamisen varjopuolia. Ensi
kevääseen ei oikein tahdo enää
saada, syksyyn pystytään ehkä
toimittamaan, kertoo Agrimarketin Esa Rannikko.
. Tämä
on helppoa, tuo vaan pellettiä ämpärillä sisään.
Hamström ihmettelee sitä, ettei
Suomessa ole takkavalmistajia,
vaikka pellettiä on viety Ruotsiin jo
pitkään ja puuta on metsät täynnä.
. Niitä on tehty talkoilla, mutta selvästi on nähtävissä, että talkoosukupolvi on häviämässä
Uusiksi hallituksen jäseniksi erovuoroisten tilalle valittiin Antti Hyytiäinen, Ulla Topi ja
Henna Tuomi.
Salon Seudun Invalidit ry:n puheenjohtajana jatkaa Kirsti
Lietzén ja varapuheenjohtajana Pirjo Virtanen. Esimerkiksi valon tarve korostuu ihmisen vanhetessa. Heijastimia jaetaan ilmaiseksi vähemmän, mutta toisaalta valikoimat kaupan
hyllyillä ovat lisääntyneet, hän kertoo.
Nikula arvioi, että heijastimen käyttö on
harvinaisinta teini-ikäisten keskuudessa.
. Liikenneturvan tutkimukseen
mukaan näin toimi pimeillä teillä viime
vuonna kuitenkin vain 39 prosenttia suomalaisista. Ne ovat tänä päivänä niin hyvännäköisiä, että jokaiselle
löytyy varmasti mieleinen, Nikula ohjeistaa.
Pimeys asettaa erityisiä haasteita liikenteen sujumiselle. Jonkun verran asiasta on pyöräilijöille
huomauteltu ja joskus on jaettu rangaistuksiakin. Yhdistyksen hallituksessa jatkavat
edelleen Jaana-Maria Heikkilä (sihteeri), Katja Jokela (rahastonhoitaja) ja Kirsi Ranta (varapuheenjohtaja). Nykyään pyörätkin kulkevat aika lujaa ja niitä on valottomana vaikea havaita. Aluekouluttaja Hannele Nikula Liikenneturvan Turun aluetoimistosta vahvistaa havainnon oikeaksi.
. 10
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 25. Tämä on johtanut Salossakin loukkaantumisia aiheuttaneisiin onnettomuuksiin, Ylikippari kertoo.
Erityisen hankaliksi paikoiksi Ylikippari
tietää esimerkiksi koulujen tienoot ja huonosti valaistut tieosuudet.
. Nykyään huomiota kiinnitetään myös
heijastimen ulkonäköön. Voro oli verhonnut kasvonsa huppuun, johon hän oli leikannut
silmien kohdalle reiät. marraskuuta 2005
10
?
SALON SEUTU
Silmä tottuu
hämärään hitaasti
Pimeät ja märät tiet ovat
autoilijoille erityisen haasteellisia
SSS?Mari Areva
Syystalven pimeillä teillä ajaminen asettaa erityisiä haasteita kuljettajan näkökyvylle. Pimeässä ihmisen silmän mustuainen
on mahdollisimman laaja, joten sisään pääsee enemmän myös niitä häiritseviä valonsäteitä, Kareranta kertoo.
Eniten Kareranta painottaa ajan varaamista sekä matkantekoon että huolelliseen
havainnoimiseen.
. Silmätautien
ylilääkäri Hannele Kareranta Salon seudun sairaalasta muistuttaa, että silmän
tottuminen hämärässä näkemiseen kestää
noin kolme varttia.
. Hyvällä kelillä pimeässähän on ihan
SÄHKEET
Eräalaa herätellään
yhteistyöhön Suomessa
Eräalaa patistetaan Suomessa yhteistyöhön. Hieman yllättäen yhteistyöhön ovat hakeutuneet myös pienimmät, 1?3 hengen, eräfirmat.
Selvitys näkee mahdollisuuksia eräklusterin yhteisiin projekteihin, kun toistaiseksi vain muutamalla suurella toimijalla on kokemusta Tekesin tai TE-keskusten tukemista kehityshankkeista.
SSS?STT
mukava ajaa, omilla pitkillä valoilla, Kareranta toteaa.
Näön heikkenemistä
ei ehkä huomaa
Hämäränäkö, samoin kuin muut näkemisen osa-alueet, heikkenee ihmisen ikääntyessä.
. Suurimmat yritykset ovat vahvasti verkostoituneita oman toimialansa sisällä. Valaistuilla alueilla heijastimen käytön muisti vain 27 prosenttia kulkijoita.
. Kuitenkin sen käyttö olisi jokaiselle oman turvallisuuden takia suotavaa. Näkö tarkentuu siis pikkuhiljaa. Vastaantulevan auton valoihin ei pitäisi koskaan katsoa, koska silloin hämäräadaptaatio menee pois. Hämäriä aamuja ja
iltoja helpottavat aika, maltti ja riittävä
valaistus. Mies meni suoraan kassalle, osoitti naismyyjää aseella ja näytti kylttiä, jossa seisoi ?rahat ja arvat tänne tai ammun?.
Yksin töissä ollut myyjä antoi pyssymiehelle 55 erilaista raaputusarpaa sekä 540 euroa rahaa. Torstaina asiaa käsitellyt Espoon
käräjäoikeus langetti 35-vuotiaalle miehelle puolitoista vuotta linnaa.
Espoon Olarissa sijaitseva huoltoasema ryöstettiin toissa keväänä. Hallituksen erovuoroisten tilalle valittiin: Maria
Mettala, Tero Nikander, Kari-Pekka Lehti ja Janne Kuortti.. Itse en suhtaudu iäkkäiden ajamiseen
mitenkään negatiivisesti. Kapealla tiellä vastaantulevan auton
valot tulevat näkökenttään väkisinkin, hän
toteaa.
Omat vaikeutensa pimeän ajan liikenteeseen aiheuttavat Karerannan mukaan märässä asfaltissa näkyvät heijastukset, ne
kun saattavat aiheuttaa virhearviointeja.
. Ryöstäjä ei osannut kertoa teolleen
varsinaista motiivia. Palokunnan päällikkönä jatkaa
Petri Lindgren. Riihimäen kaupungin teettämä selvitys osoittaa, että hyödyntämättömiä mahdollisuuksia on vielä paljon varsinkin palvelupuolella.
Suomen eräalan kansainvälisiä valtteja ovat vaihteleva ja puhdas
luonto sekä laajat jokamiehenoikeudet.
Suhtautuminen yhteistyöhön vaihtelee selvityksen mukaan ennemmin yrityksen koon kuin toimialan tai roolin mukaan. Joulun alla valojen merkitys korostuu, kun liikkujia on vielä normaalia runsaammin, Ylikippari sanoo.
Monet ovat havainnoineet, että heijasti-
mia ei enää jaeta ilmaiseksi niin monessa
paikassa kuin vielä muutamia vuosia sitten. Viimeisen viikon aikana kelit ovat
Salon seudulla vaihdelleet satunnaisista
sumulautoista kirkkaaseen talvisäähän ja
taas parin edellisen aamun sateenkiiltävään pimeyteen.
Liikennenäköön ja hämärässä ajamiseen
vaikuttavat mm. hämäränäkö, kontrastiherkkyys ja näön tarkkuus. Heijastimen käytön laiminlyönti ei ole
rangaistavaa. Uusiksi jäseniksi valittiin Lea Kuivanen ja Sune Strang.
Marko Mattila
Salon VPK ry:n syyskokous on valinnut hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi Maria Mettalan. Vankeuden lisäksi mies tuomittiin maksamaan huoltamossa työskennelleelle myyjälle tuhat euroa korvauksia henkisistä kärsimyksistä.
SSS?STT
Heijastin jää käyttämättä yli puolella
Pimeällä ilman valoja tai heijastimia liikkuvat kevyen liikenteen käyttäjät ovat vaaraksi sekä itselleen että toisilleen.
Jalankulkijat laki velvoittaa käyttämään
heijastinta. Salon vilkkain kevyen liikenteen väylä
kulkee Vilhonkadulta Torin läpi Torikadulle, hän kertoo.
Ylikipparin mukaan Horninkatua ajava
saattaa kokea ikävän yllätyksen tuplana:
kolmion takaa saattaa tulla eteen pyöräilijä ja vielä ilman valoja.
. Se, että alkaa nähdä tar-
kasti kirkkaassa valossa, on paljon nopeampi tapahtuma, Kareranta kuvailee.
Karerannan mukaan vastaantulevia autoja kohdatessa katse kannattaakin pitää
tien omalla kaistalla.
. Varsinaiset silmäsairaudet lisääntyvät
voimakkaammin noin 60 ikävuodesta alkaen. Ikänäkö ja
muut näkemiseen liittyvät hankaluudet alkavat kiusata noin 45-50 -vuotiaana.
. Työelämässä näön seuraaminen on paljon säännöllisempää, Kareranta sanoo.
. Heijastinta olisi hyvä pitää mukana
myös autossa, jos jostakin syystä joutuu
nousemaan autosta ulos pimeällä tiellä, komisario Pekka Ylikippari Salon poliisista
muistuttaa.
Ylikippari kertoo, että polkupyöristä puolestaan puuttuvat valot valitettavan usein.
Poliisi saa silloin tällöin myös ilmoituksia
pimeinä liikkuvista mopoista ja jopa autoista.
. Salossa vilkkain kevyen liikenteen väylä kulkee Vilhonkadulta Torin läpi ja Horninkadun yli Torikadulle.
YHDISTYKSET TOIMIVAT
Salon seudun Allergia- ja Astmayhdistys ry:n sääntömääräisessä syyskokouksessa yhdistyksen puheenjohtajaksi vuosiksi
2006-2007 valittiin Hely Koski. Usein elämä on
tuonut sitäkin viisautta, että ajetaan hyvällä kelillä ja varovaisesti, Kareranta tietää.
Ilmapistoolilla huoltamon
ryöstäneelle linnatuomio
Ilmapistoolilla uhkaillen huoltamon kassan ryöstänyt mies tuomittiin ehdottomaan vankeuteen. Kuusikymppinen silmä
tarvitsee jo huomattavasti enemmän valoa
nähdäkseen kuin kaksikymppinen silmä.
Karerannan mukaan muutos tapahtuu
hyvin hitaasti, joten näön huonontumista
saattaa olla vaikea havaita. Kaikkien osapuolien tulisi ottaa
toiset huomioon. Se pitää muistaa, että liikenne on yhteispeliä. Johtokunnassa jatkavat Arja-Riitta Kuusinen, Heikki Lehtonen, Antti Lietzén, Marianne Nieminen, Terttu Nortamo ja Jouko Rosendahl
pantit 1,60 ?
Koff
lll-OLUT 0,33 l
24 pullon kori
1,55 ?/l
kg
0
Fazer
JOULULIMPUT
450 g
99
Valio
Oltermanni JUUSTO
1 kg tai kevyt 17% 900 g
5,99?6,66 ?/kg
kpl
pkt
2
PKT
59
0
pkt
3,38 ?/kg
2,67 ?/kg,
yks. 3,50 ?/pkt
3pkt
50
2
kpl
Persian
TAATELIT 250 g
0,38 ?/kg
yksittäin 0,89 ?/ps
100 g
kpl
Pirkka Espanjan
PARSAKAALI
500 g
kg
Sunnuntai
VEHNÄJAUHOT 2 kg
Candy King
IRTOMAKEISET
5,90 ?/kg
0
29
1
69
1
2.10.99
vehnä tai valkosipuli, 3,30 ?/kg
erä
Kokin Parhaat
RANSKALAISET
450 g
0,89 ?/kg
2.2.99
0
99
1
3.50
2
99
3
95
19
95
5
erä
5ps
VipSet
TÄYSMEHUT 1 l
appelsiini tai omena,
0,40 ?/l
erä
5prk
Panda
Juhlapöydän
KONVEHTEJA
5 x 300 g
Portin
KARJALANPIIRAKAT
9 kpl/495 g
2,00 ?/kg
9,93 ?/kg
16
6kpl
Atria
PIZZAT
200 g
7
kg
0,57 ?/l
erä
Atria
LIHAPYÖRYKÄT
400 g 2,48 ?/kg
Atria
SALAATIT
500 g
95
99
kpl
2rs
yks..1,19 ?/rs
palana
tumma tai vaalea
2,87 ?/kg
COCA-COLAT,
FANTA tai
SPRITE 4 x 1,5 l
sk/ps
2pkt
Atria
MIKROATERIAT
300 g 3,33 ?/kg
NAUDAN
SISÄPAISTI
Omasta
jauholeipomosta:
PATONGIT 300 g
Espanjan
KLEMENTIINIT
tai
isot Hollannin
Red OMENAT
kpl
lanttu, punajuuri tai porkkana
0,10-0,33 ?/kg
Atria
PEKONI
140 g 7,14 ?/kg
Suomalainen
pkt
HK:n
HERKKUMAKSAMAKKARA
500 g 3,98 ?/kg
90
kori
Hinta sis. pantit 4,60 ?
14
90
5,00 ?/kg
yksittäin 3,95?/pkt
5.erä
1,50 ?/kg, yks. marraskuuta 2005
?
11
Tänään klo 8-21, la 8-18, sunnuntaina klo 12-21
PIKKUJOULUHERKKUJA
SALON K-CITYMARKETISTA.
HINNAT
VOIMASSA
PE?SU
25.?27.11.2005
Suomalainen
NAUDAN
PAISTIJAUHELIHA
5
90
99
12 3
90
5
99
3
1.99
95
0
3
2.2x
2.99
0
3.2.2.79
0
79
0
99
5
99
1
80
kg
Norjan LOHIFILEE
tai suomalainen
PORSAAN SISÄFILEE
PORSAAN
KASSLERPAISTI
Suomalainen
PIHVINAUDAN
ULKOFILE
palana tai
pihveinä
kokonaisena
kg
Saarioinen
maustetut
BROILERIN
RINTALEIKKEET
kg
kg
Kariniemen
BROILERIN
FILEESUIKALEET
450 g
Grillistä:
grillattu
BROILERIN
KOIPIREISI
Suomalainen
marinoitu
rs
Suomalaiset
PERUNAT 10 kg tai
JUUREKSET 3 kg
Grillistä:
grillattu
BROILERI
raakapaino 1,2 kg
2,00 ?/kg,,
yks. 11
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 25. 1,39 ?/rs
erä
2-PACK
Valio
maustetut
KERMAJÄÄTELÖT
1l
rs
1,50 ?/l, yksittäin 1,89 ?/pkt
erä
2rs
Atria Duke?s
HAMPURILAISET
110 g
3,03 ?/kg
2pkt
erä
kpl
3,95 ?/kg
Atria
UUNILENKKI
400 g 1,98 ?/kg
Atria
GRILLINAKIT
900 g 2,21 ?/kg
6
kpl
erä
5.erä
Hinta sis. 1,79 ?/pkt
3.-
2
erä
PKT
erä
2ps
Euro Shopper
kivetön LUUMU
227 g
Myllynparas
TORTTUTAIKINALEVYT
1 kg
luonnonsuoli
6,00 ?/kg
5-pack
Plussa-kortilla:
HK:n aito
NAKIT 500 g
Euro Shopper
APRIKOOSIT
250 g
kpl
Hinta ilman Plussa-korttia 1,79 ?/pkt
5,51 ?/kg
Latz Kissan
KALA- tai
LIHALAJITELMA
100 g 12-pack
2,33 ?/kg
erä
2ps
pack
Linnuille
AURINGONKUKANSIEMEN
25 kg säkki
0,80 ?/kg
Fazer Present
SUKLAAKONVEHTIRASIA
500 g
11,90 ?/kg
sk
rs
Karhu
III-OLUT 0,33 l
24 tölkkin laatikko
2,06 ?/l
19
90
ltk
Hinta sis. pantit 3,60 ?
www.citymarket.fi
Palvelemme jouluun saakka myös sunnuntaisin klo 12?21.
SALO
Hämeentie 24-30, puh. 020 720 3700.
Lisätiedot www.kesko.fi/
Vastuullisuus
MA?PE 8?21, LA 8?18,
SU 12-21.
Asiakaspalaute: jyrki.rinne@citymarket.fi. 0,75 ?/pkt
1
PS
erä
3pkt
Panda
KONVEHTIRASIAT
erä
cafe,
likööri tai
lakka
9,52-11,11 ?/kg, yks
klo 14?18
Jouluinen sanan ja sävelen ilta Salon kirkossa 26.11. Neuvotteluissa 22:lle löydettiin yksilöllinen
ratkaisu ja tuotannollis-taloudellisin perustein jouduttiin irtisanomaan 18 henkilöä.
Ammattiliiton valtuusto otti
kantaa myös MTV:n saneerauspäätökseen. marraskuuta 2005
12
?
SALON SEUTU
seossa 26.11. 500-650 g
95
4
1
kg
kg
1
Klementiini
1
1
2
Oolannin
ranskanperunat
-500 g (2,00/kg)
2
ps !
00
pss
2
kpl !
50
kg
yht.
yksittäin 1,25
7
90
yht. 12
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 25. klo 20
Pieni tulitikkutyttö, tanssinäytelmä Kemiössä, Sagalundin mu-
Mäkilän Traktorimuseo Somerolla avoinna pe, la ja su 10?18
Ateljee Hiidenlinna Somerolla avoinna ryhmille tilauksesta
Paimion Sähkömuseo avoinna tilauksesta
Museot ja näyttelytilat
Musiikki
Harry Potter ja liekehtivä pikari, Bio Jännä,
Salo pe?la klo 19, su klo 16 ja klo 19, ark klo 19
Äideistä parhain, Bio-Salo 1 pe?su klo 17,
ma?ke klo 19, to klo 14 ja klo 19
Zorron legenda, Bio-Salo 1 pe?su klo 19.30
The Dukes of Hazzard, Bio-Salo 2 pe?su klo 20,
ma?to klo 19.15
Wallace & Gromit: Kanin kirous Bio-Salo 2,
pe?su klo 17.30
Harry Potter ja liekehtivä pikari, Paimion Kino pe klo 19, la?su klo 15.30, ti?ke klo 19
Tyttö sinä olet tähti, Paimion Kino la?ma klo 19
Wallace & Gromit: Kanin kirous, Bio Jukola,
Somero pe?su klo 18.30, ke klo 18.30
Tuore kokonainen
kirjolohi superior
Kuka sytyttäisi rakkauden. 1,1 kg
49
Salon taidemuseo Veturitalli avoinna ti?pe klo 10?18, la klo
11?17 ja su klo 11?18, yleisöopastus keskiviikkoisin klo 16
Meritalon museo Salossa avoinna tilauksesta
Sininen talo Salossa avoinna ti?to klo
12?18, pe klo 12?15, la?su klo 12?18, muulloin sopimuksen mukaan
Salon taidelainaamo avoinna la?su klo
12?15, muulloin sopimuksesta
Itsenäisyyden museo Salossa avoinna su
klo 13?15 ja sopimuksen mukaan
Atelje Kauko Mäkinen Salossa (Turuntie
22) avoinna la klo 10?13, su klo 12?15
Halikon museo avoinna sopimuksen mukaan, perusnäyttelyn lisäksi teemanäyttelyinä Kartanot sekä Tyyliä ja tyylikkyyttä
60 vuoden takaa
Rekijoen mylly Kiikalassa avoinna sopimuksen mukaan
Nostalgia automuseo Perniön Ylikulmalla avoinna tilauksesta
Taiteilijatalo Pyynpivo Perniössä avoinna 11.12. Black Matrix kuvaputki
. klo 13 ja klo 14.30
Mistä rakkaus alkaa. Ammattiliiton valtuuston mielestä niissä on toimittu työehtosopimuksen vastaisesti,
koska maakuntaradioiden yt-menettelyssä ei ole noudatettu työehtosopimuksen edellyttämää irtisanomisjärjestystä.
Yle ei ole käyttänyt mahdollisuuksia sijoittaa eikä kouluttaa
uudelleen ihmisiä, jotka ovat irtisanomisuhan alla. Monitor look tekstiTV
. klo 18, musiikki Katri Jalonen, Pirjo Lahti, Hannele Piispanen ja Heimo Purhonen, laulu ja säestys Leena Sala
Joulukadun avajaiset Salossa 27.11., hyvän mielen tori klo 13?17,
joulukatukulkue klo 16
Äiti- ja imetystukiryhmä Salossa, Salotossa 28.11. -konsertti- ja ihmissuhdeilta Perttelin kirkossa 30.11. klo 20, 30.11. terveydenhuolto-, Nils Oskar Jansson 140vuotisnäyttely ja rahanäyttely
Lounais-Hämeen musiikkiopiston opettajien konsertti Somerolla, seurakuntakeskuksessa 27.11. klo 18, Särkisalon kuoro
Tuomasmessu Salon kirkossa 27.11. takuu 2 vuotta
Olympus
Bolsius
Rustic kynttilät
- koko 68 x 130 mm
0
NYT
21. muisti, sekä xD korttipaikka
- takuu 1 vuosi
149,-
- ylellistä 100% puuvillasatiinia
- koko 210x150 cm, tyynyliina 2/55x65 cm
(54,90)
1
00 2
Verenluovutus Salossa, VPK:n talolla 25.11. klo 19
Taksi porsaan kotiin ajaa, Sauvon Elävän Kulttuurin Seura ry:n
baarikabaree Sauvossa, Tapper´s Innissä 25.11. Scart liitäntä
. pantit 1,20
- sisällön hinta 6,70
rs
kg
Popsi
nakkisatsi
- 300 g (2,50/kg)
29
KOFF
III-OLUT
99
PERINTEINEN
JOULUKINKKU
2
29
rs
0
- 400 g (2,48/kg)
Tanskalainen
99
Apetit
perunasipulisekoitus
-1 kg
99
FLORA
MARGARIINIT
kg
- n. saakka klo 12?16, muulloin auki sopimuksesta, myös Perniön Aseman päiväkodin lasten piirustuksia
Balkanin taidetta II, Yordan ivanovin näyttely Kiikalan kirjastossa, esillä on bulgarialaissyntyisen, Kiikalassa asuvan taiteilijan puuveistoksia, uutta tuotantoa kirjaston aukioloaikoina
Ville Vesanto kuukauden taiteilijana Salossa, Palvelukeskus Ilolansalossa marraskuun ajan
Kärpäspistot ?tahroja kankaalla, Halikon käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen tekstiilialan näyttely Salossa, Kirkkokatu 10:ssä
30.11. musikaali Salon Näyttämöllä 26.11. Työntekijät
ovat myös joutuneet kohtaamaan
työnantajan erittäin tylyn ja joustamattoman linjan, valtuusto kirjasi kannanottoonsa torstaina.
Marianne Ekqvist
Lucia-neidoksi
Joulutähti
90
Journalistiliitto
tuomitsi
Yleisradion
irtisanomiset
Iso mutta nopea.
SSS?STT
Helsinkiläinen Marianne Ekqvist on valittu tämän vuoden
Lucia-neidoksi. pantit 0,80
LU
Perinteinen
Pipari
- 400 g (4,37/kg)
Panda
Juhlapöydän
konvehdit
- 300 g 5-pack (9,97/kg)
pack
85
tlk
pack
Näyttelyt
Muita tapahtumia
- 0,33 l 12-pack (1,69/l)
- hinta sis. klo 19, Joel Hallikainen, Seppo Jokinen
- yksilatvainen
2
kpl
(3,90)
SSS?STT
90
Suomen Journalistiliitto arvostelee Yleisradiossa päätettyjä irtisanomisia. klo 19
Tohvelisankarin rouva Salon Teatterissa 25.11. klo
16 ja 30.11. klo 18
Kohti joulun aikaa Halikossa, Marian koulun juhlasalissa
28.11. 02-727 1000
LA
8-18
SU
12-21
Palatsi pussilakana/tyynyliinasetti
24
Ingman
Bravo suklaabanaanijäätelö
- 1 kg (0,50/l)
Valikoima vaihtelee myymälöittäin
Finlayson
90
yksittäin 1,95
Karjalaista ja salonseutulaista perinnetietoa esillä Salossa, Perinnepirtissä (Rummunlyöjänkatu 22 A), avoinna kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 12?15, muina aikoina
sopimuksesta
Meren ja purjeiden taikaa -näyttely Perniössä, Rehab Centerin tiloissa, taiteilija John
Sychold
Taidemaalari Kati Mikolan öljyvärimaalauksia
Sauvon terveyskeskuksessa
"Talon henki", Rakennusperinteen Ystävien kiertonäyttely Paimiossa, Askalankosken leiritalossa,
avoinna la?su klo 12?15, näyttely kertoo mm. 11-14 kg, pakaste
59
HK
nautajauheliha
- 400 g (4,98/kg)
1
kg
Kariniemen
kananpojan marinoitu
koipireisi
- n. yksittäin 1,35
Saarioinen
salaatit
- 500 g (2,38/kg)
1
19
rs
( peruna-, italian- ja punajuuri-)
1
89
Creme Bonjour
tuorejuustot
- 100 g (10,00/kg)
3
2
49
49
kpl
3
Hartwall
Jaffa appelsiini tai
Jaffa appelsiini light
- 1,5 l 2-pack (0,56/l)
- sisällön hinta 1,69
Valio
juustoraasteet
- Emmental tai Pizzajuusto
- 400 g (8,73/kg)
Valio
Vanilla
jogurtit
- 1 kg
3
kpl !
00
yht.
yksittäin 1,25
pss
14
3
95
3
300
289
079
349
200
Rainbow
hedelmäcocktail
sokeriliemessä
- 825/470 g (3,19/kg)
89
pkt
Leivontasatsi
- Eskimo kotifolio 10 m
- Elmu tuorekelmu 20 m
- Bruno leivinpaperit
Meira
Joulukahvi
- 500 g (5,78/kg)
tlk
yht.
Ajax
tiskiaine
- 500 ml (3,00/l)
150
pkt
Dronningholm
Tähtitorttutäyte
- 300 g (2,63/kg)
Start
naturel ja
vadelmabanaanimyslit
- 750 g (4,65/kg)
Valio
Nami Nami
vanukkaat
- 120 g (2,78/kg)
- yksittäin 0,39
pll
Raisio
Keiju
margariinit
- 600 g (2,32/kg)
kpl
139
Estrella
chipsit
- 250-300 g (6,63 -7,96/kg)
6 KPL
199
yht.
pss
3
70
Havi
Muistoksilyhty
0
99
kpl
kpl
2
99
kpl
Rustic- kynttilöiden valikoima
vaihtelee myymälöittäin
FE-100 digitaalikamera
- 4.0 miljoonaa pikseliä
- 2.8x optinen zoom (38-106 mm), 4x digitaalinen zoom,
supermacro 2 cm
- 1,5. klo 19, solistina Tomi Metsäketo
Vesa-Matti Loirin joulukonsertti Salossa, Kivassa 1.12. Ekqvist on 22vuotias ja hän opiskelee ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulus-
Yleisradio vastasi arvosteluun ja
korosti, että yhtiö on pyrkinyt
käyttämään kaikki käytettävissä
olevat keinot irtisanomisten välttämiseksi yhtiölle annettujen tiukkojen taloustavoitteiden puitteissa.
Yleisradion tiedotteessa korostettiin, että yt-neuvottelujen piirissä oli alussa noin 400 työntekijää, joista suoraan uusiin tehtäviin sijoittui lähes 350. saakka klo
12?16, muulloin sopimuksesta
Taalintehtaan Ruukinmuseo työläisasuntoineen ja teollisuusmuseoineen avoinna joka päivä klo 11?18
Sagalundin museo Kemiössä, päärakennus auki ma?pe klo 9?15.
Päärakennuksessa mm. klo 17.30, kantoliina- ja kestovaippailta
Mikä avuksi kun lapsen paino nousee liikaa?, Salon seudun terveyskeskuksen vanhempainilta pääterveysasemalla 28.11. klo 18, ravitsemusterapeutti Tuulikki Vanhapelto antaa käytännön vihjeitä
lasten
ruokatottumusten
muuttamisesta terveellisemmäksi
V-S:n Sydänpiiri ry:n Suomusjärven, Kiikalan ja
Kiskon sydänryhmät 29.11
klo 12 lähtö paloasemalta
Perniön Lehmirantaan, allasjumppaa ym.
V-S:n Sydänpiiri ry:n Perttelin sydänryhmä 29.11 klo 12.15 lähtö nuorisotilan edestä Perniön Lehmirantaan, allasjumppaa ym.
Ikäihmisten yläaste Salossa, Palvelukeskus Ilolansalossa 29.11.
klo 14, kulttuurit kohtaavat, romanikulttuurisihteeri Tuula Lindgren
Nuoren masennus, teemailta Salossa, Paukkulakodissa 29.11. klo 20 ja 1.12. saakka, Salon elektroniikkakokoelmien esineistöä ja Salon Maripuodin Salon kaupungille tallettamia tekstiilejä
Tiedot ajoissa
tapahtumakalenteriin
Tapahtumia-palstalle toivotut Salon seudun tapahtumatiedot
on toimitettava kirjallisena toimitukseen
keskiviikkona klo 16:een mennessä.
Yhteystiedot ovat:
sähköposti: sss.kalenteri@sss.fi
postiosoite: SSS / toimituksen sihteeri, PL 117, 24101 SALO
telefax: (02) 7702 300 / toimituksen sihteeri
Tapahtumatietojen yhteyteen merkintä "tapahtumia", liitä mukaan lähettäjän yhteystiedot.
Toimituksen valitsemista tapahtumista julkaistaan tapahtuman
nimi, paikka ja aika, tarvittaessa lyhyesti tapahtuman sisältö.
HUOM! Muutokset ja korjaukset ylläoleviin osoitteisiin!
-25%
. klo 18, esittäjä Riitta Vasenkari, dramaturgia ja ohjaus Marja-Leena Kuronen
PAPRIKA
PUNAINEN
HK
1
- Irto
PORSAAN
SISÄFILEE
8
49
- n. klo 19, 27.11. saakka, avoinna ark. joulukuuta.. klo 19
(ensi-ilta, lm)
Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä Sauvon Työväentalolla
(Sauvon Elävän Kulttuurin Seura) 27.11. klo 12?18, la?su klo 10?16
Tapani Piirto Salossa, Sinisessä talossa 25.11.?10.12.
Irma Lahti ja Anni Lusa, öljyvärimaalauksia Salossa, Sinisessä talossa 25.11.?10.12.
Onnen hetkiä, Oiva Gillstenin piirustuksia Salon Taidelainaamossa 26.11.?18.12., avoinna la?su klo 12?15, muulloin sopimuksen mukaan
Rajattu tila, Erja Ketamon hiilimaalauksia puulle Halikossa,
Franssintalossa marras?joulukuun ajan, avoinna su klo 11?16
Mobiili-mekko, elektroniikka-alan ja Marimekko-tuotteiden kohtaamisia Salossa, Veturitallissa 29.1. klo 20 (ensi-ilta),
27.11. ajastin ja lapsilukko
. klo 19, 26.11. klo 18, kirkkokuoro, Martti Räisänen, solisteina Sanna
Räisänen ja Heimo Purhonen
Salon musiikkiopiston oppilasilta Salossa, Hilkansalissa 30.11.
klo 19
Meritalon koulun joulukonsertti Salossa, Uskelan kirkossa
30.11. Siitä saadut tulot ohjataan lasten ja
nuorten liikenneonnettomuuksien ennaltaehkäisyyn.
Lucian päivää vietetään 13. klo 19, esiintyjinä Halikon kansalaisopiston musiikinopiskelijoita
Kotoisten laulujen ilta Salossa, Torikadun seurakuntatalossa 30.11. Äänestykseen kuuluu myös keräys, joka jatkuu ensi
tammikuun loppuun saakka. klo 19
RosOlli, ravintolashow Salossa, Rikalassa 25.11. klo 15, pianistit
Tanja Laakso ja Regina Huokuna, kanteleopettaja Jolanta
Harstela ja viulisti Mare Kutser
Armas Maasalon Adventtivesper Särkisalon kirkossa
27.11. 21MG132 TV
169,-
Ariel
nestemäinen
pyykinpesuaine
- täyttö 1 l
VIP
glögijuoma
-1l
Suositut Essence-,
Senta ja Verna lasistot
pkt
pkt
kpl !
yht
LU lahjoittaa lastenklinikan kummeille 2 snt
jokaisesta myydystä Perinteinen Pipari paketista
Tunne
Joulun
taika!
150
2
50
pack
Aina halpaa! Voimassa 30.11.2005 saakka
LU
Domino
täytepipari
- 525 g (7,41/kg)
- hinta sis. Yhtiö päätti saneerata lähes neljänneksen henkilöstöstään myymällä tuotantotekniset työntekijät ja vähentämällä 46
muuta työntekijää.
Tällaiset radio- ja tv-toimialan
saneeraukset vahingoittavat molempien yhtiöiden julkisuuskuvaa
ja toimintaedellytyksiä sekä heikentävät henkilöstön sitoutuneisuutta työhönsä, valtuusto moitti
kannanotossaan.
sa.
Lucia-äänestyksen järjestänyt
Folkhälsan kertoo nettisivuillaan,
että torstaihin mennessä ääniä oli
tullut 12 700. Automaattinen kuvahaku,
. klo
17.30, Omaiset mielenterveystyön tukena Salon seudun yhdistys
Muistijumppaa ja vertaistukea Someron vanhainkodissa 30.11.
klo 14
yksittäin 1,19
29
3
Dayline
- koot 36 - 44
naisten
juhlasandaalit
- koot 40 - 46
- koot 36 - 41
24
90
(39,90)
4
kt !
p
15 den
sukkahousut
miesten
50
yht.
yksittäin 2,20/pkt
etu yli
50%
pkt !
yht
nahkakengät
Tarjoukset ovat voimassa 25.-30.11.2005
SALO, Hämeentie 37, MA-PE 9-21
puh. klo
17 ja klo 20 sekä 30.11. 21. LCD-näyttö, liikkuvan kuvan tallennus
- PictBridge-suoratulostus
- 28MB sis. patinan arvosta
Teijon tehtaat vuosisatojen saatossa -näyttely
Meri-Teijon makasiineilla, avoinna joka päivä klo
11?16
Luomiskertomus, Helmi Salomaan öljymaalauksia Perniössä, Taitelijatalo Pyynpivossa 26.2.
saakka, avoinna 11.12. klo 16
TAPAHTUMIA
sss.kalenteri@sss.fi
25.11.?1.12.2005
Elokuvat
Teatteri
Muita kulttuuritapahtumia
Mozart on pettänyt meidät, valikoima tekstejä Leena Krohnin
tuotannosta Salossa, Laurinsalissa 30.11
13
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 25. marraskuuta 2005
?
13
HYVÄT RUOKAOHJEET: www.ruokamaailma.net
S-market-ilmoitus osoitteessa: www.plaza-salo.fi
Vilhonkatu 8, 24100 SALO puh. (ei jälleenmyyjille)
HK suomalainen
NAUDAN
PAISTIJAUHELIHA
400g 5,73/kg
Pouttu
PORSAAN UUNIFILEE
maustettu
HK suomalainen
NAUDAN ULKOFILE
palana ja pihveinä
Tuoreus! Laatu! Oikea hinta!
Norjan
TUORE LOHIFILE
Ingman
normaalisuolainen
VOI
Suomi lk 1
JUURESPUSSIT
lanttu, porkkana, punajuuri
3 kg 0,30/kg
500g 3,58/kg
, 12,90
,
6,95 1,79 0,89
2,29 4,95
Creme Bonjour
CUISINE RUOANLAITTO
FRAICHET
Espanja lk 1
TOMAATTI
2,5 dl 7,56/l
1,49
kg
Rainbow
YRTTI- ja VALKOSIPULIVOIPATONGIT pakasteesta
Atria
BROILERPYÖRYKKÄ
175g 5,66/kg
0,89
1,89 0,99
V iennetta SUKLAA ja
MANSIKKAJÄÄTELÖKAKKU
650g 1,54/kg
300g 2,97/kg
pkt
Linkosuo
TUMMA JA VAALEA TUHATJYVÄ
750g 3,20/kg
Huhtahyvät
KEITTOKINKKU
200g 7,45/kg
1,00 2,40
1,49
ma-pe 8-21 la 8-18 su 12-21
1,69
kg
kpl
pkt
pss
pkt
Korpela
MAALAISHYYTELÖ PALA 350g 7,00/kg
Valio
AURAJUUSTO
170g 11,71/kg
2,45 1,99
pkt
kpl
ras
Espanja lk 1
JÄÄVUORISALAATTI
kg
kg
kg
ras
pkt
Fazer
ISO REISSUMIES
470g 3,17/kg
pkt
Ingman
POHJANPOIKA
KERMAJUUSTO 1kg
1,49 5,99
pkt
Käytössäsi yli 600 katettua parkkipaikkaa.
kpl. 075 3030 1345
s-marketamp.plaza@sok.fi
Entistä enemmän ruokakauppa
F E
C A
PERJANTAI - SUNNUNTAI 25.-27.11
Valmiusaika 120 h, puheaika 16 h.
Paketti sisältää kaulapidikkeen ja HF-nappikuulokkeen.
*edellyttää palvelun tilaamista
99,-
SALON SEUDUN PUHELIN OY
Salo Plaza 2. Valokuvalaatuisia
tulosteita, myös suoratulostus
yhteensopivasta digikamerasta.
Skannaa ja kopioi väreissä.
89,norm. 14
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
14
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 25. marraskuuta 2005
?
Lahjaksi tyyliä ja tekniikkaa
Erikoiserä Canon PIXMA MP150
Monitoimilaite. 119,-
Uusi
Johdoton AEG läppämalli
Kaiutin luuriosassa, soittajan numeron näyttö*,
nimen näyttö numeron yhteydessä, 50 nimen ja
numeron muisti, koputus/neuvottelupalvelu,
äänenvoimakkuuden säätö, 5 soittomelodiaa eri soittoäänet sisä- ja ulkopuheluille, 5 kielivaihtoehtoa. krs, ma-pe 9-20,
marras-joulukuussa laajennetut aukioloajat la 9-18, su 12-18
Somero Heikintie 4, ma-pe 8-12 ja 13-16.30
Suosittu värinäytöllinen
peruspuhelin, jossa sisäänrakennettu kaiutin ja radio.
Erinomaiset näppäimet.
119,-
Maksuton
palvelunumero
0800 30 300
www.ssp.fi
FINNET
1 1 .
miesten osastolla
e s i t t e ly j ä j a u p e i t a e t u j a ,
joista pääset nauttimaan
v a i n e s i t t e ly p ä i v ä n ä k l o 1 2 - 1 6 .
palvelemme
ma-pe 9-20, la 9-18, sunnuntaisin 12-18
SOKOS SALO Turuntie 6, puh. Etusi yhteensä jopa 20%.
me
palvelem ISIN
NTA
SUNNU
SALO
- SOMERO
12-18
S u n nu n t a i n a 2 7 . 075 3030 1303. Leimoja ei kerry lahjakortteja ostettaessa.
Leimojen lisäksi saat marraskuussa
vielä BONUSTA TUPLANA,
jopa 10 %. marraskuuta 2005
?
15
Ainahan
se on
mielessä.
Lomaraha.
Nopean varaajan edut ovat
ensi kesänä entistä paremmat:
Nyt saat peräti 60 euroa 15.2.06
mennessä varatuista sinisistä
lähdöistä ja 40 euroa 15.3.06
mennessä varatuista oransseista
lähdöistä.
Muista myös hyvät
lapsialennuksemme:
2?14-vuotiaille (reittilennoilla
2?15-vuotiaille) hotellista riippuen
jopa 50 % alennus.
Alle 2-vuotiaiden Aurinkomatka
maksaa vain 50 euroa.
meiltä marraskuussa
PERINTEISET JOULUN ALEPÄIVÄT
PERJANTAINA JA LAUANTAINA
TUPLABONUS
KAIKKI NORMAALIHINTAISET LELUT
-20%
POHJAHINTAAN
KANTOKASSI / HOITOALUSTA
STAR BOUTIQUE
90
16,
(43,-)
90
4,
(12,90)
Kerää
joulun leimat Pa r a s t a m i e h e l l e !
eduksesi
Jokainen vähintään 10 euron kertaostos oikeuttaa 1 leimaan,
20 euron ostos 2 leimaan jne.
Täyteen leimattu 20 leiman kortti
muuttuu 20 euron arvoiseksi
etuseteliksi, joka käy maksuvälineenä
Lohjan ja Salon Sokoksissa sekä
Nummelan Emotionissa.
Leimoja voi kerätä 11.12.2005 asti.
Etuseteli on käytettävissä 31.12.2005
asti.
Etuseteliä ei vaihdeta rahaksi eikä
lahjakortiksi. 15
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 25
marraskuuta 2005. 7315 915
ma-to 10.30-22 / pe-la 10.30-22.30 / su 11.30-22
Voimassa 30.11.2005 saakka.
Perjantaina 25. 16
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
16
SALON SEUDUN SANOMAT
Herkutellen
TuplaBonusta
VIIKONLOPPUTARJOUS 25.-27.11.
Metsästäjänleike
pariloitua porsaan ulkofileetä,
kermaista metsäsienikastiketta ja
tikkuperunat
9,90
norm. 11,40
Puh. 075 3030 1403
ma-to 10.30-23 / pe-la 10-24 / su 12-23
Rossosta Asiakasomistajille!
Grillimestarin härkää
150g naudan ulkofileepihvi, ranskalaisia,
mestarin kastiketta ja
parmesaanilla kuorrutettua tomaattia
13,50
Hinta ilman S-Etukorttia 14,60
puh
Pienituloisen, noin 1 700 euroa kuussa ansaitsevan, tuloveroaste alenee 0,9 prosenttiyksikköä 24,0 prosenttiin ja
hyvätuloisen, noin 6 700 euroa tienaavan, 0,7 prosenttiyksikköä
44,5 prosenttiin.
SSS?STT
Sahateollisuudessa kehno vuosi
Katsotko ajan kellosta
vai kännykästä?
. marraskuuta 2005
18
?
Tuottaja: Mikko Nurmisto puh. Suomessa osuus oli vain
34 prosenttia. Jäin eläkkeelle 1979, eikä ole
sen jälkeen ollut kiire. Hyvin myyviä merkkejä ovat
esimerkiksi Esprit, Tommy Hilfiger, Adidas ja Police. Tutkimuksen mukaan suomalaiset eivät elättele unelmia
huikeista yli 30 prosentin säästöistä ja epätietoisia säästöjen suuruudesta oli Suomessa murto-osa muihin Pohjoismaihin verrattuna.
Keskittyminen omaan ydinliiketoimintaan ja mahdollisuus saada
käyttöön erityisosaamista olivat
suomalaisyrityksille tärkeimmät
syyt ulkoistaa toimintojaan. Keskituloiselle jää käteen 20 euroa enemmän
kuukausittain. Nämähän
ovat kaikki jo entuudestaan tunnettuja muotimerkkejä, joiden nimellä myydään monia muitakin
tuotteita. Ruotsi ja Norja
ovat selvästi jäljessä ulkoistuksissa.
Malmberg selitti eroja yrityskulttuuriin liittyvillä tekijöillä.
Suomessa yritysten päätöksenteko on suoraviivaisempaa kuin esimerkiksi Ruotsissa, mikä on luonut edellytyksiä ulkoistuksille.
. Kun tietää Novatorin toiminnan luonteen, niin se kiihdyttää spekulaatioita, onko Elisa ostokohde
vai ei. Vesa
Jokisen kokemuksen mukaan kellokauppa on hiljaisten vuosiensa
jälkeen muuttunut yhä merkkivetoisemmaksi. Leveät remmit olivat joskus
1970-luvun lopulla muodissa, ja
nyt sitten uudelleen.
sot, Certina, Swatch, CK, ja Flik
flak -kellomerkkejä edustavan
Swatch Group Nordicin maajohtaja Laura Kouki arvelee, että
etenkin muotimerkkien logoja
kantavat kellot ovat käyttäjilleen
yhtä paljon asusteita kuin ajannäyttäjiä.
. Taisi tikittää vielä melkein vuosi, kunnes olin valmis
luopumaan rannekellostani.
Kellohan edustaa elämän
tiukkoja reunaehtoja, ja varsinkin puristava rannekello kahlehtii ihmisen aikaan ja minuutin tarkkoihin velvollisuuksiin.
Heitin rannekellon yöpöydän
laatikkoon, ja vapauduin. Salolaisen Kello ja Kulta Jokisen kauppias Vesa Jokinen arvioi, että
kellomyynti on vuosien 1999?2000
romahduksen jälkeen kasvanut yli
20 prosentin vuosivauhdilla.
. Yrityskauppojen myötä suurin osa Norjan itsenäisistä apteekeista on myyty jollekin kolmesta keskenään kilpailevasta ketjusta.
SSS?STT
Pörssikommentti
Elisa vuoden huippuihin
Helsingin pörssin kurssit kehittyivät epäyhtenäisesti.
Teleoperaattori Elisa kipusi vuoden huippuihin ja puhelinkonferenssin pitänyt Nokian Renkaat nousi reilut neljä prosenttia.
Yleisindeksi OMXH painui 0,1 prosenttia ja painorajoitettu
OMXH Cap saman verran. Oli minulla rannekello ennen
kännykkää, mutta enää se ei ole
käytössä, on molempien vastaus
kellokysymykseen.
?Suomalaiset ovat yhä merkkitietoisempia?, sanoo kauppias Vesa Jokinen
SSS?Suvi Purmonen
Kun kännykät yleistyivät, rannekellot harvenivat. Vaihtokakkoseksi
kivunnut Elisa vahvistui 2,2 prosenttia 16,55 euroon.
Mandatumin analyytikon Esa Hirvosen mukaan Elisan kurssinousun takana ovat samat asiat kuin jo jonkun aikaa. Yhtiö ilmoittaa ostavansa Lillehammerin johtavat apteekit. Kustannuskehitys on ollut päinvastainen, joten alalla voidaan puhua jo kannattavuuskriisistä, todetaan puutuoteteollisuuden valtakunnallisessa toimialaraportissa.
Se julkistettiin Seinäjoella torstaina.
Kotihuonekalujen kauppa puolestaan käy nyt kotimaassa paremmin kuin vuosikausiin. Onhan se tosi hankala myydä
teini-ikäiselle kelloa, he katsovat
ajan kännykästä, toteaa Jokinen.
Sahateollisuudessa kuluva vuosi näyttää viime vuotta heikommalta. Muotikelloja voidaan vaihtaa useammin, kalliilta kellomerkiltä halutaan nimenomaan laatua.
Vesa Jokinen on huomannut, että muotikellojen ohella myös laatukellojen myynti on piristynyt.
. Vielä viisi vuotta sitten
Suomessakin ulkoistukset koettiin
yritysjohdon piirissä arkaluonteiseksi aiheeksi, mutta nyt ulkoistus
on työkalu muiden joukossa,
Malmberg kuvasi asenteiden muutosta.
Kokemus ulkoistuksista on syynä
siihen, että suomalaisilla yrityksillä on selkeämpi käsitys saavutettavissa olevista kustannussäästöistä
kuin pohjoismaisilla kilpailijoillaan. Perniöläisnuorille kännykkä
toimittaa myös kellon virkaa.
. Toinen syy on viime viikolla ilmoitettu ylimääräinen
osinko.
Viime aikoina voimakkaasti liikehtinyt Nokian Renkaat
nousi 4,2 prosenttia 11,37 euroon.
Nousseet ja laskeneet
Päätöskurssin muutos
Päätöskurssin muutos
Evox Rifa Group
Nokian Renkaat
Ponsse 1
Kesla A
Elecster A
Cencorp
Scanfil
Proha
Rocla
Vaisala A
Patrik Harttio ja Heidi Virtanen
Endero
Citycon
Stromsdal B
Neste Oil
Kesko A
Stockmann A
Turvatiimi
Stonesoft
SanomaWSOY A
Alma Media (LP)
+12,50
+4,22
+3,82
+3,63
+3,17
+3,13
+3,09
+2,86
+2,62
+2,60
-7,05
-3,28
-3,21
-2,92
-2,50
-2,44
-2,08
-2,04
-1,63
-1,36
Ulkomaiset pörssit
Teini-ikäiselle
riittää kännykkä
Omega, Rado, Longiness, Tis-
Suomalaisten palkansaajien verotus kevenee 0,7?0,9 prosenttiyksiköllä ensi vuonna. Silloin it-toimintojen
ulkoistaminen asiantuntijayritykselle on perusteltu vaihtoehto.
Suomalaisyritykset olivat Accenturen tutkimuksessa yhdessä
suhteessa konservatiivisempia
kuin ruotsalaiset yritykset.
Ruotsalaisyhtiöt ovat kiinnostuneempia ulkoistamaan toimintojaan Intiaan tai muihin kaukomaihin, kun suomalaiset yritykset pitäytyvät mieluummin lähialueilla tai kotimaassa.
Peräti 61 prosenttia ruotsalaisista vastaajista tähyili kaukomaihin. 7702 317 Fax: 7702 300
TALOUS
sss.talous@sss.fi
SÄHKEET
Aika ja ranne
Vasta toisessa kännykässäni
oli kello. Valikoima on laajentunut, ja vaatekaupasta tutut merkit koristavat myös kellovitriinejä.
. Suhteellisesti eniten alenevat pienituloisten palkkaverot, kertoo Veronmaksajien keskusliitto.
Palkansaajan työeläkemaksun tilapäinen alentaminen tuo pienen
lisäkevennyksen, toteaa Veronmaksajien ekonomisti Jenni Oksanen. Aina silloin tällöin kellon
jossain kuitenkin näkee.
Aikani ei ollut enää pilkottu
osiin. hetkenä minä hyvänsä.
Näin se menee. Hänellä on kello ?jossain
laatikon pohjalla?, mutta ranteessa se ei ole ollut vuosiin.
. Yhteensä noin
7 miljoonan euron liikevaihtoa tekevät ja 21 henkeä työllistävät apteekit liittyvät Tamron Apotek1-ketjuun tammikuun alusta.
Kolmannen vuosineljänneksen aikana Tamro on ostanut Norjassa
kahdeksan apteekkia, joiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 32 miljoonaa euroa. En käytä
kelloa enkä kännykkää, tokaisee
Kivelä.
Patrik Harttion ja Heidi Virtasen taskuista kännykkä löytyy
aina. Muissa Pohjoismaissa kustannussäästöt korostuivat enemmän.
Malmbergin mukaan moni suomalainen yritys on esimerkiksi sitä
mieltä, etteivät ne itse millään pysty pitämään tietotekniikkaosaamistaan sillä tasolla kuin alan suuret yritykset. Ruotsissa ei olla vielä kovin
kärkkäitä tekemään kovia päätöksiä, jollaisia ulkoistukset ovat,
Malmberg arvioi.
Ruotsissa ja Norjassa noin puolet yrityksistä ei ole kokeillut ulkoistuksia lainkaan tai tehnyt niitä hyvin vähän, kun Suomessa ja
Tanskassa vain 12?16 prosentilla
yrityksillä ei ollut kokemuksia toimintojensa siirtämisestä ulkopuolisille yrityksille.
Suomessa
selkeä käsitys
Pohjoismaisten yritysten ulkoistaminen
Ulkoistamisaste
tämänhetkisessä
tilanteessa
100
%
paljon
jonkin verran, vähän
hyvin vähän tai
ei lainkaan
100
90
90
80
80
70
70
60
60
50
50
40
40
30
30
20
20
10
10
0
0
Tanska Suomi Norja Ruotsi
(40)
(69)
(48)
(46)
N=203 yritystä (yli 400 työntekijää)
Ulkoistamissopimusten
määrä
> 10
4?6
7?9
1?3
%
Tanska Suomi Norja
(35)
(58)
(23)
N=137 yritystä
Ruotsi
(21)
STT/lähde: Accenture
Suomessa yrityksillä on pitempi
kokemus ulkoistuksista kuin
Ruotsissa. Paljaat ranteet olivat
merkki luonnonlapseudesta.
Kunnes viime vuonna tulin
toisiin aatoksiin. Tämän arkikäytössä olevan kellon lisäksi
Veronmaksajat: Verotus
kevenee ensi vuonna
Sari Asteljoki
Mauno Kivelä
Outi Aalto
Amsterdam, AEX
Ateena
Budapest
DJ Stoxx Nordic
DJ Stoxx Nordic 30
Frankfurt, DAX
FTSE Eurotop 100
Hong Kong, HSI
Lontoo, FTSE
Milano, Mibtel
Moskova, RTS
Nasdaq Composite
New York, DJIA
OMX Stockholm
OMX Tallinn
muutos-%
-0,45
-0,15
+0,32
-0,54
-0,49
-0,09
-0,21
+0,15
-0,27
-0,05
+0,24
+0,28
+0,41
-0,36
+0,04
417,91
3486,43
20842,00
379,94
6406,40
5191,52
2702,16
15084,39
5516,60
26079,00
1017,15
2259,98
10916,09
286,97
675,30
Oslo, OSE
Pariisi, CAC 40
Praha
Singapore, Straits Times
Sydney, All Ordinaries
Tokio, Nikkei
Tokio, Topix
Wien
Zürich SMI
352,89
4590,99
1396,00
2306,31
4594,90
14742,58
1517,64
1274,55
7473,85
muutos-%
+1,03
-0,38
+1,27
+0,43
+0,71
+0,23
-0,58
+0,98
-0,28
Euro/dollari
Suomi Pohjoismaiden ykkönen ulkoistuksissa
Ruotsissa ja Norjassa
puolet yrityksistä ei ole
vielä kokeillut ulkoistusta
SSS?STT?Antti Autio
Suomalaiset yritykset ovat kaikkein pisimmällä ulkoistamisessa
pohjoismaisista yrityksistä, kertoo kansainvälisen konsultointija palveluyrityksen Accenturen
tutkimus.
Runsaat 200 yritystä käsittävän
tutkimuksen mukaan noin neljännes suomalaisista yli 400 työntekijän yrityksistä on siirtänyt
toimintojaan ulkopuolisille yhtiöille laajamittaisesti, mikä on
selvästi korkein luku Pohjoismaissa.
Suomen ohella vain Tanskassa
yritykset ovat lähteneet aktiivisesti mukaan ulkoistamiseen,
Accenturen Suomen-tytäryhtiön
toimitusjohtaja Juho Malmberg
kertoi STT:lle. 18
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 25. Ja onhan se helppoa, kun pienellä ranneliikkeellä saa tietää mitä kello on . Mutta nyt kellosta taitaa olla patteritkin loppu.
Turkulaisen Sari Asteljoen
ranteessa kimaltaa naisellinen
kultakello. Kännykän näytössä on kello,
ja se riittää, sanoo salolainen Outi Aalto. Merkkejä ja malleja on nykyään todella paljon, meilläkin on
tarjolla satoja malleja, kertoo Janne Nyström, joka arvelee tämän
hetken kuumimman villityksen
olevan todella leveäremmiset
Axcent-kellot.
. Paljon haetaan juuri tietyn merkkistä ja oloista kelloa.
Suomalaiset ovat yhä merkkitietoisempia.
. Keskittyminen on kuitenkin johtanut siihen,
että huonekalujen valmistajat ovat jakaantumassa kahteen joukkoon.
Osa valmistajista on saanut toimitussopimukset ketjujen kanssa ja he
ovat kasvattamassa toimintaansa. Kellon tarkoitus riippuu varmaan paljon myös hinnasta. Mitään
uusia uutisia yhtiöstä ei saatu.
- Saunalahden yritysoston myötä Novatorista tulee Elisan
isoin osakkeenomistaja. Toiset valmistajat taas ovat menettäneet asiakkaansa ja niiden tulevaisuus on vaakalaudalla.
SSS?STT
Tamro laajentaa
apteekkiketjuaan Norjassa
Tamro jatkaa apteekkiketjunsa laajentamista Norjassa. Aloin kaivata
vanhaa kunnon rannekelloa.
Halusin tuntea yhteyden viime
vuosisadan sukupolviin, jotka
olivat uurastaneet kello ranteessa.
Rannekellossa on retro-
NÄKÖKULMA
meininkiä. Vaihtoa kertyi 600 miljoonaa euroa.
Nokia laski 0,3 prosenttia 14,77 euroon. Sveitsiläisten kellojen myynti
on kasvanut ja japanilaisten vähentynyt.
Vaikka kellomyynti onkin kasvussa, riittää kellokaupoilla haastetta nuorten asiakkaiden houkuttelemiseksi ostoksille.
. Pidin kyllä kelloa ennen kuin
sain kännykän. Elävä kulttuuri on heiluriliikettä, jossa
vastakulttuuri muuttuu valtakulttuuriksi ja päin vastoin.
Nyt odottelen aikaa, jolloin
haluan jälleen vanhan kunnon
herätyskellon.
Kuvat Marko Mattila
Kello ja Kulta Jokisen kauppias Vesa Jokinen arvioi kellomyynnin kasvavan 20?30 prosentin vuosivauhdilla.
Kello näyttää
ajan lisäksi tyylin
MIKKO NURMISTO
mikko.nurmisto@sss.fi
minulla on juhlakello sekä yksi
vanhempi kello, jota en enää juurikaan käytä.
Pertteliläiseläkeläinen Mauno
Kivelä ei vilkuile rannekelloa eikä kännykkää.
. Hän on niin tottunut
käyttämään rannekelloa, ettei ole
siitä luopunut kännykkäkaudellakaan.
. Sen sijaan kotimaahan, lähialueille tai Länsi-Eurooppaan ulkoistaisi 57 prosenttia
suomalaisista mutta vain 35 prosenttia ruotsalaisista yrityksistä.
Malmberg arvioi kuitenkin, että
kiinnostus kaukoulkoistusta kohtaan on lisääntynyt viime aikoina
selvästi myös Suomessa.
1,32
1,30
1,28
1,26
1,24
1,22
1,20
1,18
1,16
1,185
1,180
1,175
1,170
5 pv
1,165
34
5
6
7
8
9
10 11
pe
ma
ti
ke
to
OMX Helsinki
8000
7800
7600
7400
7200
7000
6800
kesä heinä elo
Australia - dollari
E-Korea - won
Englanti - punta
Islanti - kruunu
Japani - jeni
Kanada - dollari
Norja - kruunu
Ruotsi - kruunu
Sveitsi - frangi
Tanska - kruunu
USA - dollari
Viro - kruunu
Raakaöljy
Pohjanmeren Brent
syys loka
marras
1,594
1222,840
0,683
74,370
140,030
1,380
7,873
9,511
1,550
7,462
1,178
15,647
USD/Barreli
viim.
53,77
ed.
54,28
Lähde: Startel/OMX Exchanges, IS.Teledata AG, IDC ComStock
7820
7800
7780
7760
7740
7720 5 pv
7700
pe
ma
ti
ke
to
Euribor 360
1 vko
1 kk
2 kk
3 kk
4 kk
5 kk
6 kk
2,45
2,40
2,35
2,30
2,25
2,20
2,15
2,10
24.11.
2,203
2,328
2,406
2,450
2,494
2,538
2,574
23.11.
2,220
2,323
2,399
2,443
2,492
2,534
2,572
7 kk
8 kk
9 kk
10 kk
11 kk
12 kk
2,604
2,635
2,664
2,687
2,713
2,734
2,604
2,638
2,668
2,694
2,719
2,745
3 kk
kesä heinä elo
syys loka
marras. Ehkä ihmiset eivät jaksa
kaivaa taskustaan puhelinta, arvelee Nyström.
Vaatemerkit valtaavat
kellovitriinit
Joillekin kello on puhtaasti ajannäyttäjä, mutta yhä useammin
kellolle asetetaan myös muita kuin
ajassapysymisen vaatimus. Nyt kellojen
suosio on taas kasvussa. Katson aikaa välillä kellosta ja
välillä kännykästä, mutta käytän
kyllä kelloa joka päivä. Ihmiset ovat tulleet sillä mentaliteetilla ostamaan kelloa, että
kännykkä koetaan liian hankalaksi ajannäyttäjäksi.
Saman on huomannut myös Someron Kello- ja Kihla-aitan kauppias Janne Nyström.
. Kelloja meni selvästi vähemmän muutaman vuoden ajan,
mutta nyt ollaan tultu takaisinpäin. Ei olla ihan kännykkäkautta
edeltäviin lukuihin päästy, mutta
selvästi myynti on kasvanut, sanoo Jokinen.
. Kannattavuuden parantamista pidetään välttämättömänä.
Vaikka havusahatavaralla on maailmalla kysyntää, niin ylitarjonta on johtanut hintojen laskuun. Silloin elettiin vuotta
1997. Tel-maksu on alenemassa alle 53-vuotiailla 4,6 prosentista
4,3:een ja yli 53-vuotiailla 5,8 prosentista 5,4:een.
Kun kaikki vaikutukset yhdistetään, keskipalkkaisen 2 500 euroa
tienaavan tuloveroaste laskee ensi vuonna 0,8 prosenttiyksikköä
30,7 prosenttiin. Vähitellen pääsin irti pakonomaisesta tarpeesta vilkuilla kelloa.
Kännykkäkin sai pysyä taskussa
Bentseeniä käsiteltäessä tulisi käyttää suojavarusteita, kuten hengityssuojainta, suojalaseja ja
hansikkaita.
. Toiset
pelkäävät menettävänsä lapsensa tai joutuvansa häpeään. joulukuuta.
KÖÖPENHAMINA?Avioerojen määrä kohosi jälleen viime vuonna uuteen ennätykseen Tanskassa. Yhdeksän miljoonan
asukkaan kaupunki ottaa yleensä
juomavetensä Songhuajoesta,
mutta nyt vesi on bentseenin myrkyttämää ja vedenjakelu on keskeytetty.
Harbinin lähellä olevassa jalostamossa tapahtui yli viikko sitten
räjähdys, jonka jälkeen myrkyt levisivät jokeen. Avioerot ovat lisääntyneet vuodesta 1997 lähtien.
Matala koulutustaso näyttää altistavan etenkin miehet avioeroille. Ne eivät ole yhtä turvallisia kuin uudet setelit, ja siksi
haluamme ne pois käytöstä. Kuka tietää, mitä muuta
meille on jätetty kertomatta, aprikoi joen
rantatörmällä istuskeleva Cui-niminen
lehdenmyyjä uutistoimisto AFP:lle.
Bentseenilautasta kerrottiin vasta sen jälkeen, kun viranomaiset olivat jo katkaisseet vedenjakelun kaupungista. Yhdysvaltain hallitus on luokitellut
sen karsinogeeniseksi eli syöpää aiheuttavaksi aineeksi.
. Bentseenin odotetaan ylittävän maiden
rajan viikonlopun aikana ja saapuvan Habarovskiin ensi kuun
alussa.
Alueelle on julistettu hätätila, ja
viranomaiset varastoivat kiireellä
pullotettua vettä siltä varalta, että alueen vedenjakelu on keskeytettävä.
Kansainvälinen luonnonsuojelujärjestö WWF on huolissaan Kiinan bentseenipäästöstä. Syyttäjän mukaan viranomaiset ovat nyt keränneet tarpeeksi todistusaineistoa, jotta
Glitter voidaan tuoda tuomarin eteen.
Vietnamin poliisi pidätti sunnuntaina Glitterin, joka on oikealta
nimeltään Paul Francis Gadd. Samalla tilanne selkenee, kun meillä
ei ole enää käytössä kahdenlaisia
samanarvoisia seteleitä, perustelee Enar Olofsson Ruotsin valtionpankista.
Nykyisin käytössä olevat uudet
ja vanhat 100 kruunun setelit eroavat helpoiten toisistaan setelin
vasemmassa reunassa olevasta folionauhasta. Esitys
turvallisuusneuvostolle tehdään ensi vuoden puolella.
SSS?STT
Tanskalaiset eroavat
ennätykselliseen tahtiin
Lehtikuva/AFP Photo
Norsuja jää junien alle Intiassa
Norsuja jää jatkuvasti junien alle Intiassa. Vessat eivät toimi, suihkussa ei voi käydä,
kaikki pullovesi on hamstrattu ja asukkaat
täyttävät junat paetakseen kaupungista,
jonka liepeillä Songhuajoessa myrkyllinen
bentseenilautta lilluu.
?Emme yhtään tiedä, mitä tapahtuu. Bentseenihöyryjen laajamittainen hengittäminen voi johtaa kuolemaan. 19
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 25. Naisilla ei ole paikkaa, minne
mennä. Esimerkiksi Intian Assamin
osavaltiossa ovat junat surmanneet viitisenkymmentä norsua kolmen
viime vuoden aikana. Maakunnassa pelättiin, että myös sen vesivarat
olisivat pian paikoin juotavaksi
kelpaamattomia.
Kiinan hallituksen ja onnettomuusyhtiön edustajat pyysivät
julkisesti anteeksi ympäristökatastrofia, kertoivat kiinalaisviestimet.
. Tähän mennessä olemme
saaneet takaisin miljardin kruunun verran, Olofsson kertoi
STT:lle torstaina.
Ihmisten lompakoissa, piironginlaatikoissa ja patjoissa on siis
yhä nelisen miljardin Ruotsin
kruunun arvosta seteleitä, jotka
menettävät arvonsa 31. WWF sanoi olevansa huolissaan myrkkyvuodon vaikutuksista alueen ihmisiin ja ympäristöön sekä koko
Songhuajoen alajuoksun ekosysteemiin aina Venäjälle saakka.
Järjestön mukaan noin 70 prosenttia Kiinan joista on saastunut
joko viemärivesistä tai teollisuuden päästöistä.
Lehtikuva/Reuters/Jason Lee
Kiinalaiset palomiehet jakavat juomakelpoista vettä Harbinin kaupungin asukkaille.
?Mitä muuta meille on jätetty kertomatta?
STT?Reuters?AFP
HARBIN?Aamu valkenee Harbinissa
Koillis-Kiinassa kylmänä ja ankeana. Arvioimme, että kesällä näitä
vanhoja poistettavia seteleitä oli
käytössä viiden miljardin kruunun eli 526 miljoonan euron arvosta. kaksi
kertaa useammin huonosta terveydestä kuin muut naiset.
. Kummassakin setelissä hymyilee kirjailija Selma Lagerlöf,
mutta käytöstä poistuva vanha
seteli on jonkin verran isompi ja
sinisävyisempi kuin käyttöön jäävä.
Kolikoista poistuu käytöstä vanha hopeanvärinen 50 äyrin kolikko, ja käyttöön jää uudempi kuparinvärinen 50-äyrinen.
. tuoksu.
. Erityisesti lapset ovat vaikutuksille
alttiita.
SÄHKEET
Tanska ehdottaa YK:lle
terroristiasiamiestä
KÖÖPENHAMINA?Tanska haluaa YK:n perustavan erityisen
terroristiasiamiehen viran. Songhuajoki yhtyy
Amuriin Venäjän rajalla. Monissa tapauksissa viranomaiset
pitävät pahoinpitelyä yksityisasiana, eivätkä halua puuttua
siihen.
. Viidesosa ei puhu tästä
asiasta kenenkään kanssa, sanoi
WHO:n asiantuntija Joy Phumaphi torstaina.
Selvitys perustuu 24 000 naisen
haastatteluun
kymmenessä
maassa: Japanissa, Thaimaassa,
Namibiassa, Perussa, Samoassa,
Brasiliassa, Etiopiassa, Bangladeshissä, Tansaniassa ja SerbiaMontenegrossa.
Useimmiten pahoinpitelijä on
naisen aviomies, poikaystävä tai
asuinkumppani.
Selonteossa varoitetaan myös,
että henkisellä ja fyysisellä väkivallalla on jatkossa syvempiä ja
laajempia seurauksia. Kotiväkivallan ympäristössä
kasvatettu lapsi pitää sitä tavallisena, ja käyttää sitä itsekin aikuisena, Phumaphi sanoi.
YK-raportoijan Yakin Erturkin mukaan kotiväkivallalla on
tuhoisat vaikutukset niin sen uhreihin kuin niihinkin, jotka joutuvat sitä todistamaan. Maan tilastokeskus kertoi torstaina, että avioliittoja purettiin kaikkiaan 15 774. Bentseenin on todettu aiheuttavan koe-eläimillä syöpää. marraskuuta 2005
?
MAAILMALTA
19
Myrkkyvirta saavutti
miljoonakaupungin
STT?Reuters?AFP
HARBIN?Öljyntuotantolaitoksesta liikkeelle päässyt valtava
saastelautta ehti torstaina Harbinin kaupungin liepeille KoillisKiinassa. Vanhemmissa seteleissä ei ole
folionauhaa. Naiset ovat enemmän vaarassa joutua tuttujen ihmisten pahoinpitelemiksi kotona kuin vieraiden ihmisten kadulla, WHO:n
johtaja Lee Jong Wook sanoi.
Useat naiset eivät kerro pahoinpitelystään kenellekään, koska
he pitävät sitä tavallisena. Bentseeni on väritön, juokseva bensiinijaloste, jolle on ominaista makea ?aromaattinen. Ne
ovat tienneet tästä saasteesta jo kymmenen
päivän ajan, mutta eivät ole ennen tätä kertoneet mitään. Vuodenvaihteen jälkeen setelit eivät
ole enää käypää valuuttaa, mutta
vappuun asti Ruotsin pankit ottavat niitä vastaan.
. Monien poliittisten tarkkailijoiden mukaan hulppeaa kasvua tarvitaan, jotta puolue ylipäänsä pysyisi vallassa.
Kansainvälisten arvioiden mukaan 70
prosenttia joista on saastunut, happosateet
piiskaavat yli kolmannesta maasta ja kuluneiden viiden vuosikymmenen aikana on
tärvelty yli tuhat järveä. Tutkimuksesta käy hyvin selvästi ilmi, että suuri osa naisista
ei koskaan tee ilmoitusta (pahoinpitelystä). Kiinan hallitus on
vuosia vannonut nopean talouskasvun nimiin seurauksista välittämättä. Entistä glam rock -artistia syytetään lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kohiseva
kasvu on maata hallitsevan kommunistisen
puolueen mukaan välttämätöntä köyhyyden voittamiseksi. Bentseeni muodosti Songhuajokeen noin 80 kilomet-
rin mittaisen jättiläislautan, joka
etenee verkkaista vauhtia kohti
Ohovanmerta.
Toinen samankaltainen onnettomuus sattui torstaina Sichuanissa
Keski-Kiinassa. Monet heistä ajautuvat
jopa itsemurhaan, Phumaphi kertoi.
Monesti ympyrä jatkuu sukupolvesta toiseen.
. Tilastokeskuksen mukaan tyypillinen eroava mies on työtön 38vuotias, jonka asuinpaikkana on Kööpenhamina.
STT?Ritzau
Gary Glitter joutuu
oikeuteenVietnamissa
HANOI?Takavuosien rocktähti Gary Glitter joutuu vietnamilaisoikeuden eteen perjantaina. Kaikki maailman
kymmenen saastuneinta kaupunkia sijaitsevat Kiinassa. Sama koskee 500
kruunun seteleitä.
Kahdenkymmenen kruunun setelit on vaikeampi erottaa toisistaan. Monet naiset tuntevat olevansa niin nurkkaan ahdistettuja,
että he kärsivät henkisistä sairauksista. Olen huolissani, koska se
(bentseeni) ei ehkä erityisesti haise eikä sitä erota väristäkään, joten ei voi tietää, milloin vaara on
ohi, mietiskeli Hong Shan, eläkkeellä oleva virkamies voimistellessaan joen partaalla.
Asiantuntijoiden mukaan joessa
kelluva bentseeniliete ohittaa
kaupungin lauantaihin mennessä. Asiamiehen tehtävänä olisi varmistaa,
että terrorismista epäillyt saavat oikeutta, kertoi tanskalaislehti
Politiken torstaina.
Samaan aikaan kun Tanskan hallitus kiristää maan terrorismilakeja, Tanska ajaa asiamiehen toimen perustamista YK:ssa. Sitä on käytetty myös
bensiininvalmistuksessa oktaaniluvun nostamiseen, mutta nykyisin sen käytöstä pyritään luopumaan.
Joka kuudes nainen
kärsii kotiväkivallasta
Nopeita toimia tarvitaan
STT?Reuters?AFP
LONTOO/GENEVE?Maailman
terveysjärjestö WHO vaatii nopeita toimia, jotta kotiväkivallan
määrää saataisiin vähennettyä.
Järjestön torstaina julkaiseman
selonteon mukaan joka kuudes
nainen maailmassa kärsii elinaikanaan kotiväkivallasta.
Kotiväkivalta on WHO:n mukaan laajaa, syvälle juurtunutta
ja sitä on piiloteltu monissa yhteiskunnissa liian kauan.
. CNPC pahoitteli
Lehtikuva/Reuters/China Newsphoto
Bentseeni muodosti Songhuajokeen noin 80 kilometrin mittaisen jättiläislautan, joka etenee verkkaista vauhtia
kohti Ohovanmerta.
ympäristötuhoa ja lupasi apua tuhojen korjaamiseen.
Harbinissa koulut oli suljettu,
kymmeniä kaivoja kaivettiin ja
pullotettua vettä varastoitiin.
Heilongjiangin maakunnan kuvernööri Zhang Zuoji määräsi
sairaalat varautumaan myrkytystapauksiin.
Kaupungin asukkaiden reaktiot
vaihtelivat tyynen alistuneesta
pelkoon, mutta paniikkia ei esiintynyt.
Kaupat ja ravintolat olivat auki,
ja monet kaupunkilaiset olivat tavalliseen tapaan töissä.
. Vietnamin lakien mukaan seksistä alaikäisen kanssa voidaan tuomita enintään 15 vuoden vankeuteen ja alaikäisen raiskauksesta saattaa saada kuolemanrangaistuksen.
STT?Reuters. Kotiväkivallan uhrit kärsivät mm. Tätä ennen
villit huhut olivat jo kiertäneet valtoimenaan. Häntä syytetään useiden tyttöjen,
joista nuorin on vain 12-vuotias, seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Glitterin, 61, mukaan hän vain auttoi tyttöjä englannin kielen opinnoissa. Uutistoimisto Xinhua arvioi,
että vedenjakelu voidaan aloittaa
uudelleen mahdollisesti jo sunnuntaina.
Kiinan viranomaiset varoittivat
torstaina Venäjää edessä olevasta
vaarasta. Bentseeniä käytetään muun muassa maali- ja pakkausteollisuudessa. Jotkut asukkaista pakenivat paniikissa kaupungista, koska olivat kuulleet
maanjäristyksen lähestyvän.
Tiedotusvälineiden mukaan Harbinista
on viime päivinä lähtenyt enemmän ihmisiä kuin vuotuisen lomaviikon alkaessa, jolloin kaupungit perinteisesti tyhjentyvät
asukkaiden lähtiessä sukuloimaan maa-
seudulle.
Harbiniin jääneille hallitus on vakuuttanut, että saastelautta vain lipuu kaupungin
läpi, minkä jälkeen tilanne normalisoituu
nopeasti.
Hallituksen vakuutukset kaikuivat kuitenkin kuuroille korville.
Peseytyminen tai vaatteiden pesu ei Harbinissa tule kysymykseenkään.
Harbinin tapahtumat ovat vain kuitenkin
vain pisara meressä. Uudessa se on, muttei vanhoissa. Asiantuntijoiden mukaan eläimiä lähtee
liikkeelle viidakosta, koska ihmiset tunkeutuvat niiden reviireille.
Ruotsin valtionpankki kerää vanhat setelit pois kierrosta
SSS?STT?Ari Setälä
TUKHOLMA?Ahkerien Ruotsin-matkaajien on syytä tarkistaa,
minkälaisia kruunun seteleitä on
jäänyt piirongin laatikkoon seuraavaa matkaa varten.
Ruotsin valtionpankki vetää näet markkinoilta vanhat 20:n,
100:n ja 500 kruunun setelit ja hopeanväriset 50 äyrin kolikot. Yli 400 000 ihmistä kuolee
joka vuosi ennen aikojaan kaupunkien
saasteiden takia.
Bentseeni aiheuttaa syöpää
. Olemme todella syvästi pahoillamme, sanoi Heilongjiangin maakunnan varakuvernööri Shen Li-
800 km
Ohotanmeri
VENÄJÄ
Amu
r
Valtava joukko kiinalaisia
kärsii juomaveden puutteesta
Habarovsk
a
hu
ng
o
S
Vladivostok
Harbin
KIINA
JAPANI
STT
guo.
Turma sattui PetroChina-yhtiön
tehtaalla Jilinin maakunnassa.
Sen emoyhtiö on CNPC, Kiinan
suurin öljy-yhtiö. Vähäisemmät määrät
aiheuttavat sekavuutta, huimausta, sydämentykytystä, päänsärkyä, vapinaa ja tajuttomuutta.
Samat oireet pätevät, jos bentseeniä juodaan tai syödään.
kuten The Latebirdskin
ehtimiseen korosti . Siitä myös nimi näyttelylle, Oiva Gillsten kertoo.
. Tällöin pohjustuksen kautta jopa sellainen runo
kuin Pupu tuli juhlist kottiin saa
aivan uuden ilmeen. Otava 271 s. sinänsä odotetusti . Niin Vissingin kuin Laaksosenkin juuret
kun ovat ainakin osittain Halikossa.
Kuten tunnettua on, eivät Heli
Laaksosen murrerunot ole mitään
kuivakkaa runoutta. Sivuston kautta on myös mahdollista tilata Kivaa käyttöön.
Lippujen myynnin suhteen jatkuu tuttu sekavuus. Nyt
myönnetty palkinto on kahdeksas. saakka.
Kuusi kirjaa ehdolle
Tieto-Finlandia-ehdokkaat
julkistettiin torstaina
SSS?STT
Kirsi Höglund
Vissingin riveissä soittivat Kivassa keskiviikkona Riikka Laine (edessä) ja Seija Kiviaho.
Nautitaan, kun kerran voidaan
Kulttuuritalo Kiva on osoittanut jo lyhyelläkin olemassaolollaan tarpeellisuutensa Salossa.
Loppuunmyydyt tai liki loppuunmyydyt tilaisuudet ovat parasta
peeärrää niin Kivalle itselleen
kuin myös kulttuurille, jota pääsääntöisesti Kivan tarjonnasta
löytyy.
Nautitaan nyt kerrankin, kun
voidaan, siitä ahtaudesta ja osin
vielä tilan käyttöön liittyvästä
alkukankeudesta, kun kaikki on
uutta ja ihmeellistä. Rask käsittelee henkilöitään kuitenkin rakastavasti,
vaikka Vappu on paikoin kovin itseironinen hahmo. Kyllä ne
kulttuuria vinosti katsovat voivat sitten taas joskus ihmetellä
sitä, miksei Kiva täyty yleisöstä.
Tämäkin taatusti tulee jossain
vaiheessa eteen, ettei kaikki Kivassa tarjottava kulttuuri olekaan enää välttämättä niin kivaa. -05.
KONSERTTI
Maailma ei ole oikeudenmukainen paikka. bändin
päättömästä sekoilusta ja kaatuiluista varsin pitkään. Hänen päätöksensä
kerrotaan 15. marraskuuta 2005
20
?
KULTTUURI
Tuottaja: Veli-Matti Henttonen puh.7702 329 Fax: 7702 300
sss.kulttuuri@sss.fi
Luanikast iltta
Heli Laaksonen ja Vissinki
ottivat ilon irti kotikenttäedusta
SSS?Veli-Matti Henttonen
Otta ja jättä -lavashow. Niinpä bändin vierailut ovatkin aina Tapauksia.
Myös kolmen Suomen keikan
kiertueen päätöksessä keskiviikkona Turun Klubi täyttyi komeasti. Näitä elämän jatkuvuudesta kertovia olentoja näytti tulevan lyijykynäpiirroksiinkin,
Gillsten naurahtaa.
Gillsten sanoo lyijykynällä työskentelyn olleen pitkän tauon jälkeen haasteellista ja perin vaativaa.
NÄYTTELY
. Finnfoto-palkinto on yhdistyksen jäsenjärjestöön kuuluvan valokuvaajan ottama muotokuva palkinnon saajasta. 20
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
SALON SEUDUN SANOMAT
Perjantaina 25. -05
KONSERTTI
Kansanmusiikkiyhtye Vissingin ja murrerunoilija Heli
Laaksosen yhteinen lavashow
Otta ja jättä oli juuri sellainen
hauska ja piristävä tilaisuus, jota ennakkoon osasi odottaa. Välieriä käydään aamuin illoin Sibelius-Akatemian konserttisalissa. Nykyinen
miesystävä on ottanut vuorotteluvapaata ja lähtenyt Unkariin toteuttamaan unelmaansa, yksin.
Epävarmuus jäytää Vapun mieltä marraskuisessa Helsingissä.
Lohtua tuo vain rakas harrastus,
avantouinti, jonka parista hän
saa uuden ystävänkin. Palkinto on 4 200 euroa. Vappu
huomaa kysyvänsä itseltään, milloin oikein lakkasi olemasta lupaava toimittaja. Sopivaa elämänkumppania ei
ole Vapulle löytynyt, ja lapset ovat
jääneet tekemättä. Tilastojen
mukaan tänä vuonna ilmestyy
noin 2 000 uutta tietokirjaa.
Puolan nuori nykytaide esittäytyy Turun Vienna International
Apartmentissa.
Nähtävillä on töitä kuudelta
1970-luvulla syntyneeltä taiteilijalta, jotka ovat jo ehtineet
saavuttaa menestystä Puolassa
ja myös maan rajojen ulkopuolella.
Dorota Buczkovksa, Pawel
Ksiazek, Robert Kusmirowski,
Marcin Maciejowski, Marzena
Novak ja Jan Simon ovat luoneet näyttelyn uutta perinteistä
ilmaisutapaa silti hylkäämättä.
Näyttely osoittaa, kuinka uudet
elämäntavat ja taiteen muodot
voivat syntyä ilman, että vanha
tuhotaan ja kielletään kokonaan.
Tässä (meidän) maassa -näyttelyn kuraattorina on toiminut puolalaisen nykytaiteen asiantuntija
Goschka Gawlik.
Näyttely on avoinna joulukuun
22. Lyijykynällä ei pysty lisäämään valon määrää. 34,30 e.
KIRJA
Kirjailija-toimittaja Regina
Rask on romaaneissaan sattuvasti käsitellyt aikuisten, usein jo
keski-ikäisten naisten elämää ja
keskinäisiä suhteita. Hei beibi, mä
oon tulta -teoksen lisäksi kustantamon palkintoehdokkaita ovat
Kortelaisen Päivä naisten paratiisissa sekä Jatkosodan pikkujättiläinen.
Kustantajat lähettivät kilpailuun 178 kirjaa, joista vain kourallinen oli oppikirjoja. Tarjolla oli myös
uutta materiaalia mm. Se on kaikkien järjestäjien käytettävissä.
Neljä viikkoa onnen hetkiä
Oiva Gillsten
vaihtoi
lyijykynään
SSS?Veli-Matti Henttonen
Viime aikoina kuvanveistäjänä
kunnostautunut Oiva Gillsten
on hylännyt ainakin hetkeksi kolmiulotteisuuden. Keskustelut Irjan kanssa piristävät kummasti Vapun mieltä.
Pitkä ja vaikea talvi kääntyy lopulta kohti kevättä, ja joihinkin
Vapun ongelmiin löytyy ratkaisujakin. Näyttely on
avoinna lauantaisin ja sunnuntaisin 18.12. Näistä
osa on ollut kutsuvieras- ja byrokratian piikkiin laskettavia tilaisuuksia.
Loppuunmyytyjä näistä on ol-
NÄKÖKULMA
lut viisi. Aiheet eivät
ole kovin mediaseksikkäitä, mutta Raskin psykologisesti tarkkanäköisessä käsittelyssä arkielämä
hankaline ihmissuhteineen ja
muine paineineen muuttuu kiinnostavaksi draamaksi ja nautittavaksi lukuelämykseksi.
Paikka auringossa on Raskin
neljäs romaani. Edellisessä pohditaan evoluution merkitystä nykyihmisen
parinmuodostuksessa ja jälkimmäinen on suorasukaista seksuaalivalistusta nuorille.
Suurista kustantamoista syyn
juhlia hyvin tehtyä työtä sai
WSOY, jolta loppusuoralle ylti peräti kolme teosta. Lippuja tilaisuuksiin ei myydä jatkossakaan
koordinoidusti, vaan tilaisuuksien
järjestäjät käyttävät omia kanaviaan myynnissä.
Tässä vaiheessa ainoa poikkeus
on ohjelmatoimisto Posetiivi, jonka tilaisuuksiin lippuja saa Lippupalvelusta. Oiva Gillstenin lyijykynäpiirroksia Salon
taidelainaamossa. Vissinki ja Heli Laaksonen Kivassa 23.11. Salon taidelainaamon vuoden päättävä Onnen
hetkiä -näyttely esittelee Gillstenin persoonallisten mutta samalla
tunnistettavien lyijykynäpiirrosten tekijänä.
Oiva Gillstenin toteutti 28 piirroksen kokonaisuuden tiiviin neljän viikon työskentelyn tuloksena.
Työhön hän ryhtyi avoimin mielin
ilman mitään etukäteissuunnitelmia.
. Vissinkiläiset yksin ja yhdessä ovat myös hienosti esiintyvä
lauluryhmä.
Otta ja jättä -show oli mukavan
hauska ja tyylikäs iltapuhde
naisilta ja kahdelta ?mammanpojalta?. Tv-työstä on
muutenkin hohto kaukana, vaikka ulkopuoliset sitä eivät millään
suostu uskomaankaan.
Toimituksen vakaa järjestys
muuttuu, kun tuttu ja turvallinen
juontaja jää eläkkeelle ja tilalle
valitaan yllätysnimi, nuori ja kaunis radiotoimittaja Linnea Limsiö.
Vappu tuntee jäävänsä kaikin tavoin jyrätyksi työpaikallaan, ja
kiipijäksi osoittautuvan Linnean
voittokulku näyttää jatkuvan loputtomiin. Siltikin muun muassa
Englannissa, Lontoon ulkopuolella, bändi joutuu tyytymään muutaman kymmenen pään yleisöihin.
Suomessa The Posiesta ei ole
kuitenkaan unohdettu. Tietoa kulttuuritalon tulevista ohjelmista ja tilaisuuksien
järjestäjistä löytyy Salon kaupungin verkkosivuilta. Piinallisen tuotteliaan ja
ahkeran Markus Nordenstrengin mukavaa, mutta hieman yhdentekevää katripoppista kuunnellessa tuli mieleen, josko miehen kannattaisi keskittää lahjansa yhteen koriin. Eivätkä lehterit täyty välttämättä ääriään myöten.
Kiva on kuitenkin juuri nyt
paikkana ehdoton tapahtumien
keskipiste Salossa. Sen päähenkilö
on televisoin ajankohtaisohjelman
nelikymppinen toimittaja Vappu
Helander, joka ei oikein enää tunnu viihtyvän työssään.
Vaikka Vappu tietää olevansa oikeasti hyvä ja arvostettukin toimittaja, tuoreiden ideoiden jatkuva tuottaminen käy vähitellen ylivoimaiseksi, varsinkin kun esimies on kaikkea muuta kuin taitava henkilöstöjohtaja. Täyttyi, vaikkei paikkakunnan
poppareille 17 euron lompakon
raotus olekaan aivan jokaviikkoinen ilmiö.
Jengin soitteli sisään The Latebirds. Tiistaina alkava loppukilpailu nähdään suorana Ylen Teema-kanavalla ja koosteena viimeisenä finaalipäivänä eli perjantaina TV1:ssä.
SSS?STT
Valokuvaaja Leena Saraste
sai Finnfoto-palkinnon
Valokuvajärjestöjen Keskusliitto Finnfoto ry on myöntänyt Finnfoto-palkinnon valokuvaaja Leena Sarasteelle. Tilaisuuksissa käyvät ovat valittaneet
sitä, ettei tulevista tapahtumista
ole riittävästi ennakkoon tietoa.
Konkreettisemmin uudistus näkyy vastikään Kivan eteen pystytetyltä ilmoitustaululta, johon tilaisuuksien järjestäjät voivat laittaa tietoa tulevista tapahtumista.
Taulu otetaan täysipainoisesti
käyttöön vuodenvaihteen tietämissä.
Kivan tilaisuuksista kiinnostuneille on myös tarjolla aiempaa
ajanmukaisempaa tietoa netin
kautta. Vielä kun yleisö oppisi laittamaan kännykkänsä todella
kiinni, tämänkaltaiset illat olisivat jo liki täydellisyyttä!
Kaksi suomalaista selvisi Jean Sibelius -viulukilpailun välierään.
Semifinaaliin yltivät Minna Pensola ja Sini-Maaria Simonen.
Kaikkiaan välierään hyväksyttiin 20 viulistia.
Jean Sibelius -viulukilpailu jatkuu perjantaina. The Posiesiahan sitä kuuntelemaan oli tultu!
Sielun veljeily sai huipennuksen
The Latebirdsin keikan lopussa,
kun pääbändin Jon Auer ja Ken
Stringfellow nousivat lavalle
mukaan kiskaisemaan klassikon
Peace, love and understanding.
Tovin odottelun jälkeen oli pääruoan vuoro. ja miksipä ei
olisi pitänyt, näillä biiseillähän ei
yksinkertaisesti voi epäonnistua.
The Posieksen helmasynti, epätarkka soitto, oli toki läsnä Turussakin: bändi kohkasi mestariteoksensa läpi raivolla roiskien, joten
melodiat ja stemmat eivät tahtoneet aina pysyä kyydissä mukana. päivään saakka.
SSS?Paul Lipiäinen
The Latebirds, The Posies
Turun Klubilla 23.11. Rask säilyttää kuitenkin
ilahduttavan hyvin realistisen ja
arkipäiväisen linjansa, eikä mitään kovin dramaattisia yllätyksiä ole luvassa.
Helsingin pimeä talvi synkentää
ahdistuneen ja pahantuulisen Vapun tarinaa, mutta silti kokonaisuudesta jää positiivinen kokonaisvaikutelma. Saattoihan
se olla hauskaa osasta yleisöäkin.
Nähdyn perusteella ei The Posiekselle siis uskalla luvata maailmalaajuisesti sille levyjensä perusteella kuuluvaa taivasosuutta.
Suomeen heidät kyllä toivottaa
lämpimästi tervetulleeksi uudestaankin.. Ansiokasta on
myös tv-toimituksen arjen kuvaus,
joka paljastaa kulissientakaisen
todellisuuden armottomasti.
Parasta ja samalla pahinta
Paikka auringossa -romaanissa
on se, että sen tapahtumat ja ihmiset ovat niin tosia.
Turussa esillä nykytaidetta Puolasta
SSS?STT
Veli-Matti Henttonen
Oiva Gillstenin lyijykynämaalauksia on esillä Salon taidelainaamossa.
Kuvassa yhdestä näyttelyn Elämä jatkuu -piirroksesta ideansa saaneen
sarjan päätöstyöt Musta lähde, Mäntykoto ja Metsän suojassa.
Tämänvuotista Tieto-Finlandiapalkintoa tavoittelee kuusi kirjaa.
Ne ovat Pia Brandtin, Erja
Korteniemi-Poikelan, Raisa
Cacciatoren ja Maarit Huovisen kirja Hei beibi, mä oon tulta,
Ilkka Jukaraisen Uistin, Anna
Kortelaisen Päivä naisten paratiisissa, Jari Leskisen ja Antti
Juutilaisen toimittama Jatkosodan pikkujättiläinen, Osmo
Tammisalon teos Rakkauden
evoluutio sekä Jouko Tuomiston kirja 100 kysymystä ympäristöstä ja terveydestä.
Näistä teoksista voittajan valitsee oikeushammaslääkäri Helena Ranta. Kokonaisuus kuultiin
Salossa nyt vasta toista kertaa,
mutta se kantoi mukavasti väliaikoineen koko esityksen.
Kuten jo show?n otsikko kertoo,
esitys oli juonellinen kertomus ihmissuhteista. Toki
tämän jälkeenkin saatiin nauttia
. Se on toiminut useille näyttelyyn päättyneille töille perusteoksena.
Taiteilija on lauantaina paikalla
taidelainaamossa kertomassa
uusimmista töistään.
*
Onnen hetkiä. Siinä missä pitkälti
samoilla eväillä operoiva Foo
Fighters on noussut rockin miljoonaluokkaan, on amerikkalainen The Posies jämähtänyt klubitasolle.
Toisaalta The Posies saa syyttää
tästä osin itseäänkin. Bändi
nauttii vähintäänkin palvonnanomaista suosiota maan Lemonator-vetoisessa powerpopporukassa. Toisinaan toivoisi The Posieksen keskittyvän hauskanpidon sijasta enemmän soittamiseen,
näin kokemus olisi epäilemättä
väkevämpi.
Varsinainen keikkaosuus oli ohi
noin puolessatoista tunnissa. Pahimmillaan kaikki päättyi mustaan, hän
sanoo mutta painottaa samalla sitä, kuinka rauhoittava kokemus
hänelle oli tehdä vaihteeksi jotain
uutta lopultakaan ilman sen suurempaa kiirettä.
Oiva Gillsten kertoo, että osa
neljän viikon työn tuloksista päätyi roskikseen, osa röykkiöön.
Röykkiö on paikka, josta hän sitten aika ajoin kaivaa materiaalia
toivossa, että siitä löytyisi jotain
uudelleenhyödynnettävää.
Gillsten paljastaa aina silloin
tällöin löytävänsä röykkiöstään
jopa pari vuosikymmentä vanhaa
materiaalia, jota hän on voinut
uusiokäyttää.
Taidelainaamon näyttelyn tavoitteena Oiva Gillstenillä on herättää kuvallisin keinoin katsojassa joitain tunteita. Runoja kylläkin, joskaan eivät mitään elämää suurempaa lyriikkaa, mutta
vietävän humaaneja, ihmislä-
heisiä ja ajastamme kertovia. Bändi hukkasi 90-luvun puolivälin ässälevyjensä Frosting on the beaterin ja
Amazing disgracen nostattaman
hypen köntsään Success (sic!) -albumiin ja hämäriin sooloprojekteihin.
Nyt bändi on palannut lupauksia antavalla Every kind of light levyllä. Vainion kynästä on
lähtenyt lukuisia sanoituksia useille menestyneille suomalaisartisteille.
SSS?STT
Ilmoitustaulu ja netti avuksi
Esko Keski-Vähälä
Kiva on saanut ilmoitustaulun.
Kulttuuritalo Kivan tulevan ohjelmiston tiedotus paranee. Ne ovat niitä minulle tuttuja
ötököitä. Siis
perin hauskoja juttuja.
Kivan keikalla korostui maukkaalla tavalla se, että Laitilaa
kunnioittaen muna pääkoristeena
esiintynyt Laaksonen ei livetilanteessa vain tyydy lausumaan
tekstejään, vaan hän pohjustaa
niitä tarinoilla ja faktoilla todellisesta elämästä. ajan henkeen tehdyiltä runovideoilta.
Otta ja jättä -show oli verbaalisessa mielessä paljolti Heli Laaksosen juttu. Tänä vuonna muotokuvan on kuvannut Patrik
Raski.
SSS?STT
Mattilalle ja Vainiolle
Kullervo Linna -palkinnot
Iskelmälaulaja Anne Mattila ja sanoittaja Ilkka Vainio saavat
Kullervo Linnan säätiön tunnustuspalkinnot. Posetiivi hyödyntää
myös numeroituja Kivan istumapaikkarivejä eli sen järjestämiin
tilaisuuksiin voi ostaa lippuja tietylle riville.
Kaupungin kulttuuritoimistolla
on olemassa istumapaikkarivipohjapiirros Kivasta. Alun onnesta eroon
- ja uuden onnen löytämiseen!
Halikkolaislähtöinen Vissinki
SÄHKEET
Kaksi suomalaista Sibeliusviulukilpailun välierään
ei puolestaan ole laaksosmaisen
hauska, mutta omalla sarallaan
entistäkin taitavampi ryhmä.
Vissingin nykysoittoa leimaavat
taitavuus ja soiton tarkkuus, mikä tuli oivallisesti esille Kivan
keikalla.
Vissinki esitti show?n henkeä
mukaillen kymmenen kappaletta
plus kaksi ylimääräistä laulua.
Valtaosa musiikista oli uudelta
Kiviairan sammal -levyltä, jos
kohta mukaan mahtui myös vanhempaa materiaalia.
Vissingin setistä erottuivat
edukseen
paikkakuntalaulut
Sampaan palo ja Uskelanjoki.
Molemmissa esityksissä ollut hieno tunnelma välittyi oivallisesti.
Settiin ei tällä kertaa mahtunut
enää Märy-kappaletta, mutta sekin täyttäisi taatusti yhä paikkansa hienona instrumentaalikappaleena.
Kivan keikan myötä kiinnittyi
huomio soiton lisäksi myös lauluun. Mattila on nuoresta iästään huolimatta ollut jo vuosia suomalaisten tanssilavojen suosituimpia esiintyjiä. Eläkkeellä
oleva yksineläjä Irja vaikuttaa
harvinaisen teräväjärkiseltä ja tasapainoiselta naiselta. Naistenkeskisestä solidaarisuudesta ei ole puhettakaan.
Hiipivä kateus ja voimaton katkeruus syövät Vapun voimia.
Paineita on yksityiselämässäkin. Viimeistä penkkiä myöten loppuunmyyty Kiva sai nauttia runsaan
parin tunnin mittaisesta laulun
ja lausunnan yhteistilaisuudesta.
Niin Vissinki kuin Heli Laaksonenkin esiintyivät lähes kotikentällään, omiensa parissa. Pieneksi vinkiksi hän tarjoaa teosten nimiä.
Yksi tällainen tässä yhteydessä
tuleva vihje töiden suhteen on
Elämä jatkuu -piirros. Saraste on palkitsijoiden mukaan ollut edistämässä alan arvostusta omilla kuvaustöillään, mutta ennen kaikkea kouluttajana, koulutuksen suunnittelijana ja valokuvan tieteellisen tutkimuksen kehittäjänä.
Sarasteen väitöskirja Valo, muoto vai elämä käsitteli kameraseuratoimintaa sekä ammatin taiteellistumista 1950-luvulla. Moinen terävöit-
täsi vähintään miehen julkista
kuvaa.
Mutta . Syyskuun
alun jälkeen keskiviikkoinen
Vissinki-Heli Laaksonen -ilta
huomioiden Kivassa on järjestetty 37 erilaista tilaisuutta. Tein sitä, mitä mieli
toi tullessaan, Gillsten jatkaa ja
hymähtää samalla, että lopputuloksesta löytyi usein hänelle itselleen ja hänen veistoksistaan tuttuja muotoja, kaaria ja linjoja.
. Alkuna saattoi olla viiva tai
kaari, jota jalostin eteenpäin.
Koin parhaimmillaan hienoja onnen hetkiä huomatessani työn
edistyvän. The Posies aloitti väkevästi Frosting on the beaterin
hitillä Dream all day ja illan aikana bändi kävikin läpi kuuliaisesti
hittialbumiensa keskeisimmät
biisit. Ammattitaidoksi riittävät ruutusäteily ja esimiesten
ihailu. Runo kun
kertoo sinkkuelämästä.
Illan anti koostui materiaalista,
jota Heli Laaksonen on julkaissut
jättimenestykseen yltäneissä kokoelmissaan. Parasta tekemisessä oli, kun
keksin jotain. joulukuuta.
Ehdokaskirjat ovat hyvin lukijaystävällisiä ja keskenään sangen
erilaisia, joskin Rakkauden evoluutio - ja Hei beibi, mä oon tulta teokset käsittelevät molemmat
seksiä, hieman eri näkökannoilta
tosin. Yleisöä syyskuun aliun
jälkeen Kivassa on käynyt runsaat 7 000 henkeä.
VELI-MATTI HENTTONEN
veli-matti.henttonen@sss.fi
Mestariteoksia raivolla
Takana loistava tulevaisuus
Kirsi Hietanen
Regina Rask: Paikka auringossa. Finalistit
valitaan sunnuntai-iltana.
Ylen Radio 1 lähettää välikilpailun suorana. Uudelta albumilta kuultiin
materiaalia yllättävän säästeliäästi ja esikoislevynsä Dear 23:n
bändi tuntuu turhaan unohtaneen, Successin sen sijaan onneksi.
Klubin yleisö piti näkemästään
ja kuulemastaan