Viikko 11 | N:o 70 | Irtonumero 2,30 € Kestotilauksena 0,92 €/päivä KESKIVIIKKO 13.3.2019 SALON SEUDUN SANOMAT MAANMAINIOTA SAVUSAUNAPALVIA, MAALAISHYYTELÖÄ, SEKÄ PERINTEISET LIHAISAT MAKKARAT KOTIPALVAAMO WWW.KIVIKYLAN.FI SALON TORI joka: TO ja LA klo 8.00–13.00
Toivottavasti kiinnostus politiikkaan tarkoittaa, että vaaleissa myös äänestetään. PÄÄKIRJOITUS PERUSTETTU 1919 | PÄÄTOIMITTAJA VILLE POHJONEN 2 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 13. MAALISKUUTA 2019 2000-luvun lapset vaaleissa ”Kansanedustajaksi noustaan ennen muuta keski-ikäisten ja seniorien äänillä.” 13.3.2019 Ilmastonmuutos on vaaliteema, jonka uskoisi saavan nuoret liikkeelle. Yleispätevä liturgia voi riittää puolueuskolliselle kannattajalle, mutta ei ensimmäistä kertaa ehdokasta etsivälle nuorelle. Kymmenet tuhannet heistä ovat syntyneet 2000-luvun puolella. Lautakunta haluaa modulikoulun Kavilankadulle. Joka kolmas vastanneista olisi äänestänyt vihreitä. Viime eduskuntavaaleissa alle puolet 18–24-vuotiaista äänesti, ja kahden vuoden takaisissa kuntavaaleissa uurnilla kävi vain joka kolmas nuori. Tämän hetkisen gallupykkösen SDP:n kannatus oli alle 10 prosenttia niin kuin vasemmistoliiton ja perussuomalaistenkin. Kevään vaalien teemoja ovat muun muassa koulutus, nuorten syrjäytyminen ja kaikkialla vastaan tuleva ilmastonmuutos. Nuorisobarometrissä selvitettiin myös kokonaan välinpitämättömästi politiikkaan suhtautuvien osuus. Näiden uskoisi saavan kriittiset nuoret liikkeelle, kunhan ehdokkaat vain osaavat tehdä konkreettisia ja uskottavia ehdotuksia epäkohtien korjaamiseksi. Voimasuhteet olisivat toiset kuin oikeassa parlamentissa. Asiaa on seurattu yli 20 vuotta, ja nyt politiikasta ainakin jonkin verran kiinnostuneiden osuus on suurempi kuin kertaakaan ennen. Kuva Greenpeacen mielenosoituksesta eduskuntatalolla viime viikolla. Seuraavina, mutta selvästi jäljessä, olivat kokoomus ja keskusta. Tämän kevään potentiaalisista äänestäjistä yli 200 000 oli vielä viime eduskuntavaaleissa liian nuoria äänestämään. Se oli alle 10 prosenttia. L E H T I K U V A / M A R K K U U L A N D E R KESÄKSI UUTEEN KOTIIN. Nuorisobarometri kertoo, millainen olisi nuorten äänestäjien eduskunta. Anniina Kivilahti ja Miikka Nokka rakentavat parhaillaan uusperheelle yhteistä kotia Somerolle. Kansanedustajaksi noustaan ennen muuta keski-ikäisten ja seniorien äänillä. Ikäryhmistä ahkerimpia äänestäjiä ovat 55–69-vuotiaat. Opetuslautakunta esittää Uskelan koululle modulia. Perheeseen kuuluu kuusi poikaa, joten tilaa tarvitaan. Neljä viidesosaa heistä äänesti viime eduskuntavaaleissa. Edustuksellisessa demokratiassa vaalit ovat tärkein paikka ottaa kantaa ja vaikuttaa. Salon opetuslautakunta torjuu Uskelan koulun Kavilankadun yksikön siirtämisen väistötiloihin vanhan Hermannin kiinteistöön Torikadulla. Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi T uoreen Nuorisobarometrin tulokset herättävät toiveikkuutta eduskuntavaalien lähestyessä. Uutinen on hyvä, sillä perinteisesti nuoret käyttävät äänioikeuttaan muuta väestöä harvemmin. Viime vuonna tehdyn kyselyn mukaan nuorten kiinnostus politiikkaan on lisääntynyt (SSS 12.3.). Nokka ja Kivilahti valitsivat viittä EI HERMANNILLE
SIVU 29 SELKEÄ TULOS. – Isoissa kaupungeissa Somerosta tiedetään lähinnä Badding, Suikkanen toteaa. SIVU 8 Omakotiasuminen on toiseksi kalleinta Salossa Someron kaupunki saa asukkailtaan kiitosta hyvistä palveluista. UUTISET 4–5 Opetuslautakunta esittää Uskelan koululle modulia. SIVUT 10–11 Someron valtit tunnetaan huonosti Lenni Virolainen, Päivi Virtanen ja Emma Varjonen toivovat Somerolle vielä koirapuistoa. Someron viime vuosien muuttoliikettä selvittänyt tutkimus kertoo, että Somerolle muutetaan eniten pääkaupunkiseudulta. Vuodessa salolaisen omakotiasujan kulut ovat nousseet runsaalla 250 eurolla, mikä noudattaa valtakunnallista linjaa. Innokkaimmin Somerolle muuttavat yli viisikymppiset. S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O Mäkäräinen jämäsijoilla L E H T I K U V A / A N T T I A I M O K O I V I S T O Suomen ampumahiihtoässä Kaisa Mäkäräinen päätyi viidellä pummilla vasta 45:nneksi MM-kisojen normaalimatkalla. Yli 50 000 asukkaan kunnista Salo oli toiseksi kallein. Opetuslautakunta hyväksyi Antti Olkinuoran (ps.) tekemän ja Hannu Eevan (sd.) täydentämän muutosesityksen tiistai-iltana äänin 9–4. Vertailu on tehty tarkastelemalla kiinteistöveroa, käyttöja lämmityssähköä sekä vesija jätemaksuja. MAALISKUUTA 2019 | SALON SEUDUN SANOMAT 3 Osallistu keskusteluun: www.sss.fi > UUTISET URHEILU S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O vaille valmiin talopaketin, joka helpottaa omaa työurakkaa. KESKIVIIKKONA 13. Parinsadan metrin päässä Kirkonmäen koulusta sijaitseva talo on muuttovalmis ensi kesänä. Sisu-koirassa riittää virtaa. Someron tasokkaat palvelut tunnetaan kuitenkin huonosti oman seudun ulkopuolella, joten Somero ei myöskään houkuttele asuinkuntana. Someron kaupunginjohtaja Sami Suikkanen huomauttaa tämän luovan edellytyksiä sille, että Somerolta poismuuttanut tulisi joskus takaisin. Asia etenee kaupunginhallitukselle. RAKENNA JA SISUSTA TEEMA 18–23 Suomen Omakotiliitto ry:n tuore vertailu osoittaa, että asuminen omakotitalossa Salossa maksaa vuodessa noin 4 250 euroa
Apulaiskaupunginjohtaja Jari Niemelän mukaan rakennus voidaan ottaa korjauksen jälkeen uudelleen koulukäyttöön. Oman mausteensa kokoukseen toivat Uskelan koulun vanhemmat, jotka halusivat tulla kertomaan päättäjille mielipiteensä asiasta. He sanoivat toivovansa, että Uskelan koululle rakennetaan uudet terveet tilat. Alustavan aikataulun mukaan asia on hallituksessa 25. Eurooppaoikeuden professori Juha Raitio keskittyi lausunnossaan valinnanvapauslakiesityksen EU-oikeudellisiin ulottuvuuksiin. Hänen mukaansa merkittävien lainsäädäntömuutosten vireilletulossa pitäisi käyttää täydentävää hallituksen esitystä. Opetuslautakunta kiirehtii moduulikoulua väistötiloiksi. Lautakunta hyväksyi Olkinuoran ja Eevan esityksen äänin 9–4. Jari Niemelän esityksen kannalla äänestyksessä olivat puheenjohtaja Annika Viitanen (kok.), Mika Paukkeri (kesk.), Marja Leppähaara (kesk.) ja Janne Väistö (kok.). Oman lausuntonsa valiokunnalle antanut apulaisprofessori Rautiainen katsoi, että rahoitusta ja omaisuuden suojaa koskevilta osin hallitus ei vastineessaan edes yrittänyt noudattaa perustuslakivaliokunnan lausuntoa. Lisäksi koulun talotekniikkaa, sisätiloja ja julkisivuja pitäisi uusia noin kolmella miljoonalla, jotta koulu palvelisi seuraavat 30 vuotta. Samalla otettaisiin kantaa keskustan kouluihin kokonaisuutena. Selvityksen mukaan rakennuksen painuminen olisi pysäytettävissä paalutuksella. Hannu Eeva (sd.) täydensi esitystä toteamalla, että Torikadun kiinteistöä ei käytetä väistötilana. MAALISKUUTA 2019 UUTISET Vinkkaa uutinen: toimitus@sss.fi Uutistuottaja: Jarkko Turpeinen, (02) 770 2314 Lähetä uutisvideo tai -kuva Whatsapp-viestinä 050-5130264. Lautakunnan esitys etenee seuraavaksi kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle. SSS | Vesa Käiväräinen vesa.kaivarainen@sss.fi Salon opetuslautakunta ei hyväksy apulaiskaupunginjohtaja Jari Niemelän esitystä Uskelan koulun Kavilankadun yksikön siirrosta väistötiloihin. Vanhemmat vaativat lautakunnan jäseniltä takeita siitä, että vanhan Hermannin kiinteistö on taatusti puhdas. –?Näin ollen ei ollut mitään epäselvyyttä siitä, etteikö tämä perustuslakivaliokunnan osoittama perustuslainvastaisuus olisi edelleenkin käsillä, Rautiainen summasi STT:lle tiistaina. Asiantuntijat ovat arvioineet, että painuminen voi kiihtyä tulevaisuudessa. Summa kuluisi vanhojen mutta kuivien eristeiden poistamiseen rakennuksen välipohjista, koulun pihan muuttamiseen pienille lapsille sopivaksi ja liikenneturvallisuuden parantamiseen Hermannin lähikaduilla. Joissakin kohdin hallitus aivan suoraan ilmoitti, ettei aio noudattaa sitä. Muun muassa julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautiainen vaati Twitterissä asiantuntijalausuntoja julkisiksi sen jälkeen, kun pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi Ylen Ykkösaamussa sote-uudistuksen kaatuneen aikapulaan ja eduskunnan hidasteluun. Anjalankadun tiloihin ei otettu päätöksessä kantaa. maaliskuuta ja valtuustossa 1. Uskelan koulu tarvitsee väistötilat, koska Kavilankadun rakennus painuu paalutuksen pettämisen takia. huhtikuuta. Oppositio ei tällaista lausuntoa niellyt soten kaatumisen syistä. Kokonaan uuden koulun hinnaksi on arvioitu runsaat 11 miljoonaa euroa. Uskelan nykyisen koulun korjaamistakin on harkittu. 4 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 13. Vanhemmat sanoivat vastustavansa lasten siirtoa homekouluun. Korjaus maksaisi siis kaikkiaan seitsemän miljoonaa euroa. Niemelä esitti, että ensimmäisen luokan opetus ja esiopetus siirretään ensi syksynä Anjalankadun yksikköön ja 2–6-luokkalaisten opetus vanhan Hermannin tiloihin Torikadulle. Virkamiesten mukaan vuokrattavien moduuleiden hankkiminen väistötiloiksi maksaisi kolmen vuoden aikana 2,5 miljoonaa euroa. Antti Olkinuora (ps.) esitti lautakunnan kokouksessa tiistai-iltana, että tilapalvelut käynnistää viipymättä kiireelliset toimenpiteet moduulikouluratkaisun hankkimiseksi Kavilankadulle ja tekee esityksen tarvittavasta lisämäärärahasta kaupungin talousarvioon. Valmistelijat ovat pitäneet hintaa liian kalliina väliaikaisratkaisuna. STT | Mia Peltola Asiantuntijat esittivät uusimmissa lausunnoissaan monenlaisia kriittisiä äänenpainoja nyt jo kariutuneesta soteja maakuntauudistuksesta. Olkinuoran ja Eevan ehdotusta kannattivat Marianne Bonn (vihr.), varajäsen Milla Forsman (kok.), varajäsen Hilkka Lindholm (vas.), Toni Raitanen (sd.), Annikka Savela-Kirjonen (kesk.), Sabina Haavisto (ps.) ja Lea Wiman-Määttä (sd.). Uskelan koulun muutto Hermanniin tyrmättiin Uskelan koulun vanhemmat tulivat kaupungintalolle ennen opetuslautakunnan kokousta kertoakseen mielipiteensä päättäjille etukäteen. Lausunnot annettiin vain hieman ennen sitä, kun soteja maakuntapaketti tuli tiensä päähän. Niemelä esitti opetuslautakunnan kokouksessa lisäksi, että Hermannin kouluun hankitaan sisäilmanlaadun seurantalaitteisto. Paalutuksen hintalappu on neljä miljoonaa euroa. Salon virkamiesjohto on selvittänyt vaihtoehtoja koulun väistötiloiksi. Nelisenkymmentä vanhempaa kantoivat kylttejä, joissa vastustettiin lasten siirtoa Torikadulle. Raitio katsoi, että notifiointia Hallituksen korjailtu sote-esitys ei selvinnyt puhtain paperein asiantuntijaseulasta. Niemelä on esittänyt Hermannin töihin täksi vuodeksi 500?000 euron lisämäärärahaa. Heidän neuvonsa on, että 400 oppilaan koulu on tyhjennettävä vuoden loppuun mennessä. Lausunnot koskivat rahoitusta ja omaisuusjärjestelyjä, notifiointia, liikelaitosten palveluvelvoitetta ja tietosuojaa. Ajatuksena on, että koulu lähtee nykyisistä tiloistaan evakkoon toistaiseksi, ja pysyvää ratkaisua koulun tulevaisuudelle mietitään oppimisympäristöselvityksen toisen vaiheen yhteydessä. Uudistus kaatui perjantaina, kun hallituksen eronpyynnön jälkeen eduskunnan puhemiesneuvosto päätti, ettei käsittelyyn ole enää edellytyksiä. Joissakin kohdin muutokset olivat hänestä niin vähäisiä ja heikosti perusteltuja, ettei niitä voinut luonnehtia vakavasti otettavaksi yritykseksi noudattaa valiokunnan lausuntoa. He ehdottivat myös, että väistötiloja esittävät virkamiehet siirtyisivät itse vuorollaan Hermannin tiloihin töihin. Hermannin vanhan koulun tiloissa tehdään heinäkuun loppuun mennessä sisäilmakorjauksia. Sosiaalija terveysvaliokunnan tiistaina julkistamista asiantuntijalausunnoista käy ilmi, ettei lainsäädäntöpaketti ollut suinkaan ongelmaton esitettyjen korjausten ja paikkausten jälkeenkään. Koulun rakenteissa on selkeitä halkeamia, jotka johtuvat painumisesta. Rautiainen esitti myös kriittisen näkemyksen siitä, millaisia muutoksia vastinetyyppisellä menettelyllä voidaan tuoda eduskuntaan
SSS | Vesa Käiväräinen olisi tarvittu, koska soteja valinnanvapauspaketti sisälsi valtiontukielementtejä. A2-kielenä on äidinkielen mukainen suomi tai alkava suomi neljännestä luokasta alkaen. Lukioihin pääsy edellyttää, että lukuaineiden keskiarvo on seitsemän. Lapset tutustuvat tulevaan kouluunsa jo päiväkodissa ollessaan, mikä helpottaa siirtymistä kouluun. Urakka kilpailutettiin viime kesänä, mutta tarjoukset nousivat niin korkeiksi, että remontista luovuttiin. Salo Svenska skolassa A1-kieli on ensimmäisestä luokasta alkaen englanti. MAALISKUUTA 2019 | SALON SEUDUN SANOMAT 5 Talonrakentajat HUOM! kaivuu ja kuljetuspalvelut Sorat ja murskeet Maansiirrot Ota yhteyttä ja pyydä tarjous p. Lisäksi kouluissa on mahdollisuus B2kielen opiskeluun 8.–9.-luokilla. Salossa tarjotaan elokuusta 2020 alkaen mahdollisuutta saksan, ranskan, venäjän ja ruotsin opiskeluun. Lähiopetuksena A2-kieltä opetetaan koulussa, jos opetukseen on ilmoittautunut vähintään kahdeksan oppilasta. –?Ehdotin monelta osin sen (ehdotuksen) palauttamista perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi, Lavapuro kertoi.. Ollikkalan päiväkodin rakentamiseen on varattu kuluvan vuoden talousarviossa 3,5 miljoonaa euroa rahaa. Samalla tontilla on mahdollista saada synergiahyötyä esimerkiksi ruokailussa sekä liikuntasalin ja koulun erikoisluokkien käytössä. Suunnitelman mukaan koulun tontille rakennetaan tilat viidelle varhaiskasvatusryhmälle apuja henkilöstötiloineen. Vaalikone löytyy osoitteesta www.sss.fi/vaalikone. Ryhmäkoon tulee olla neljännen luokan alussa vähintään 12 oppilasta, jotka osallistuvat lähitai etäopetukseen. Ollikkalan vanha päiväkoti piti alun perin korjata. Lukioiden aloituspaikkoja vähennetään SALO Opetuslautakunta on päättänyt vähentää lukiokoulutuksen aloituspaikkoja elokuusta alkaen. Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 3. A1-kielen opiskelu alkaa valtioneuvoston päätöksellä jo ensimmäiseltä luokalta. Oppimisympäristöselvityksessä esitettiin, että päiväkodille saneerataan tilat Ollikkalan koulun katon alle. Vaalikone avattu SSS:n nettisivuilla SSS | Vesa Käiväräinen vesa.kaivarainen@sss.fi Ollikkalan uusi päiväkoti rakennetaan koulun eteläpuolelle nykyiselle kenttäalueelle. Kansanedustajia maakunnasta valitaan 17. Vapaaehtoisen A2-kielen opetus alkaa neljännellä luokalla. Englannin opiskelu alkaa ykkösluokalta Salossa A2-kieliin useita vaihtoehtoja elokuussa 2020. Ottamalla kantaa samoihin väittämiin kuin ehdokkaat äänestäjä saa tietää, kenen kanssa hän on eniten samaa mieltä. Rakennus valmistuu suunnitelmien mukaan ensi helmikuussa ja piha myöhemmin keväällä. Lisäksi päiväkodille rakennetaan piha leikkivälineineen osana urakkaa. Ollikkalan päiväkodin rakentaminen on tarkoitus aloittaa kesäkuussa, kunhan urakoitsija on valittu. Epäselvyyttä oli esimerkiksi asiakassuunnitelmaa koskevassa osiossa, mutta ongelmakohtia oli muuallakin. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 14. 0400 768 763 klaus.saarniniemi@gmail.com P. 0400 768 763 SSS | Asko Lehtonen asko.lehtonen@sss.fi Eduskuntaan Varsinais-Suomesta pyrkiviin ehdokkaisiin voi tutustua Turun Sanominen ja Salon Seudun Sanomien vaalikoneessa. Koulun tontti sopii päiväkodin paikaksi hyvin. KESKIVIIKKONA 13. Opetuslautakunta on päättänyt, että Salossa A1-kielenä opetetaan englantia. Halikon lukion paikat vähenevät 75:stä 72:een, Perniön lukion 36:sta kolmeenkymmeneen ja Salon lukion 215:stä 205:eeen. Varhennettu kieltenopetus toteutetaan ensi lukukaudella yhdellä vuosiviikkotunnilla. Pelkkä hallituksen ratkaisuksi kaavailema oikeusvarmuusilmoitus ei ole hänestä sovelias menettely suomalaisessa tilanteessa. Kaikkiaan aloituspaikat vähenevät 19:llä. Vaalikoneessa on 16 väittämää, joiden kautta syntyy kuva ehdokkaan näkemyksistä sekä maakunnallisiin, valtakunnallisiin että globaaleihin teemoihin. Julkisoikeuden professori Juha Lavapuro puolestaan katsoi tietosuojaa koskevan sääntelyn osalta, että kokonaisuudessa on useampia perustuslain kannalta tulkinnanvaraisia tai epäselviä kohtia. huhtikuuta. Hankesuunnitelman mukaan talojen välille on mahdollista rakentaa sisäinen yhteys. Salon päättäjät eivät kuitenkaan hyväksyneet suunnitelmaa, vaan halusivat kokonaan uuden päiväkodin. Varsinais-Suomen vaalipiirissä on 191 ehdokasta. Koulun yhteyteen rakennettava päiväkoti tuo säästöä käyttöja hoitokuluissa verrattuna erilliseen päiväkotiin. Opetuslautakunta hyväksyi päiväkodin hankesuunnitelman tiistaina. huhtikuuta. B1-kielenä oppilailla alkaa kuudennella luokalla ruotsi. Summa on samaa luokkaa kuin Perniössä, johon rakennettiin viimeksi uusi päiväkoti. Ollikkalan päiväkoti rakennetaan kentälle koulun viereen Uskelan koulun muutto Hermanniin tyrmättiin S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O SSS | Vesa Käiväräinen vesa.kaivarainen@sss.fi Kielten opiskelu muuttuu perusopetuksessa ensi syksynä
Salossa on liiketalouden lisäksi tarjolla sairaanhoitajaja sosionomiopinnot. MAALISKUUTA 2019 SSS | Suvi Kulla suvi.kulla@sss.fi Turun ammattikorkeakoulun tarjoama liiketalouden tradenomikoulutus uudistuu Salossa. –?Polttomoottoritekniikkakin kehittyy, ja jäteperäiset biopolttoaineet alentavat polttomoottoriautojen elinkaaren aikaisia päästöjä jopa 95 prosentilla, kertoo Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa. Autoalan mukaan tavoitteen saavuttaminen edellyttää kuitenkin valtiolta pitkälle meneviä toimenpiteitä. Ero syntyy siitä, että kannustimien avulla sähköautojen ensirekisteröinnit lisääntyisivät nopeammin ja samalla polttomoottoriautoja poistuisi liikenteestä nykyistä nuorempina. Suomessa oli viime vuonna liikenteessä 2,7 miljoonaa henkilöautoa, joten bensiiniä tai dieseliä käyttävien polttomoottoriautojen poistumalla on ratkaiseva merkitys autokannan muuttumisessa vähäpäästöisemmäksi. Digitaalisuus Salon tradenomikoulutuksen kärjeksi AMK:n Salon yksikkö toimii IoT Campuksen Kiila-rakennuksessa. Lisäksi opintoihin voi tulla myöhemmin avoimen ammattikorkeakoulun Polku-opintojen kautta lisää opiskelijoita, sanoo Kankaanpää. Salossa aiemmin toimineen tradenomitutkintoon johtaneen BisnesAkatemian toiminta keskittyy jatkossa Turkuun. Viime syksynä Salossa ei alkanut lainkaan BisnesAkatemian päiväryhmää, vaan tarjolla oli monimuoto-opiskelua. S S S A R K I S T O / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O ”Koulutuksen fokus on myynnissä ja markkinoinnissa.” Projektipäällikkö Taru Kankaanpää STT | Antti Autio Autoala arvioi, että täyssähköautojen määrää voidaan lisätä nopeasti. Koulun tavoitteena on lisätä kaikille avoimiin insinööriopintoihin kuuluvien kurssien tarjontaa jatkossa myös Salossa. Niiden hinnat tulevat myös todennäköisesti putoamaan. –?Autonvalmistajien ja -kaupan edustajina meillä on parhaat edellytykset tunnistaa eri käyttövoimien yleistymiseen liittyviä pullonkauloja ja toisaalta niiden yleistymistä jouduttavia tekijöitä, tähdentää Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio. BisnesAkatemian toiminta keskittyy Turkuun. Autovero pitäisi poistaa vähitellen ja erittäin vähäpäästöisten työsuhdeautojen verotusarvoa pitäisi alentaa. Ne ovat käypiä myös hybrideissä, joissa sähkömoottorin tukena on polttomoottori. Autoalan mukaan polttomoottoriautoillakin on sijansa, sillä niissä voidaan käyttää biokaasua, bioetanolia ja uusiutuvaa dieseliä. Koulutus toteutetaan yhteistyössä paikallisten yritysten kanssa. Tärkeää on, että opiskelijat ymmärtävät digitaalisten teknologioiden mahdollisuudet, sanoo projektipäällikkö Taru Kankaanpää Turun ammattikorkeakoulusta. Ellei toimenpiteitä tehdä, sähköautojen ja lataushybridien määrä olisi autoalan ennusteen mukaan 360?000 vuonna 2030. Mukana yhteistyössä on muun muassa Lounea. – Koulutuksen fokus on myynnissä ja markkinoinnissa. Tradenomikoulutuksen uuteen päiväryhmään tulee 25 aloituspaikkaa. Autoala: Sähköautojen määrää voidaan lisätä nopeasti. – Työelämä on hirveän tärkeä osa koulutusta. Ammattikorkeakoululla on ensi syksynä Salossa tarjolla kaikkiaan 109 aloituspaikkaa neljässä eri koulutusohjelmassa, joista kaksi toteutetaan päiväopetuksena ja kaksi monimuoto-opintoina. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 6 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 13. Osaltaan sähköautojen määrän lisääntymiseen vaikuttaa, se, että autovalmistajat tuovat markkinoille yhä enemmän sähköautomalleja. Liikenteessä saattaa olla runsaan 10 vuoden kuluttua 580?000 sähköautoa, kun viime vuonna niiden määrä oli 2?400. Turun ammattikorkeakoululla oli Salossa 2000-luvulla myös kaikille opiskelijoille avointa insinöörikoulutusta, mutta opiskelijamäärät jäivät koulun näkökulmasta liian pieniksi. Ensi syksynä IoT Campuksella opiskellaan digitaalista liiketoimintaa. Turun ammattikorkeakoulu ryhtyi tänä keväänä järjestämään myös maksullista ulkomaalaisille opiskelijoille suunnattua tietoja viestintätekniikan insinöörikoulutusta Salossa. Koulu sijaitsee Salon IoT Campuksella. Autoalan arvio sähköautoista on maltillisempi kuin tieliikenteen ilmastopolitiikkaa pohtineen työryhmän joulukuussa esittämä noin 670?000 sähköautoa vuonna 2030. – Pilotoimme aluksi tällä opiskelijamäärällä. Tavoitteena on, että yhteistyön kautta opiskelijoiden ammatilliset verkostot kehittyvät jo opiskeluaikana ja yritykset saavat osaavaa työvoimaa. Noin 50?000 euron hintainen koulutus painottuu esineiden internetiin ja kyberturvallisuuteen. Se tarkoittaa esimerkiksi opintoja, jotka antavat valmiuksia yritysten digitaalisten palveluiden tuotteistamiseen. Se on vähemmän kuin BisnesAkatemiassa on vuosittain ollut aloituspaikkoja
Työpaikkojen kokonaan katoamisesta käytyyn keskusteluun nähden palkansaajien arviot ovat aika maltillisia, LylyYrjänäinen sanoo. (STT) Hoitava lääkäri tai hoitaja vaihtuu usein jopa joka käyntikerralla Lääkäriaikoja joudutaan joskus odottamaan pitkään, ja lisäksi hoitava lääkäri tai hoitaja vaihtuu usein jopa joka käyntikerralla. –?Myös kaikkein iäkkäimpien usko uuden työn löytymiseen on voimakkaasti kasvanut vuoden aikana, kertoi erityisasiantuntija Maija Lyly-Yrjänäinen työja elinkeinoministeriöstä. MAALISKUUTA 2019 | SALON SEUDUN SANOMAT 7 VARAA AIKA puhelimitse 09 4241 7000 tai osoitteessa instru.fi INSTRUMENTARIUM SALO PLAZA, Kauppakeskus Plaza, p. Etätyö on hänen mukaansa lisääntynyt vasta viime vuosina. Irtisanomisja lomautusuhat ovat barometrin mukaan painuneet alhaiselle tasolle, ja tämä lämmitti Lindströmin mieltä. 0203 32751* INSTRUMENTARIUM SALO TURUNTIE, Turuntie 2, p. Terveyskeskusten asiakkaat toivovat ennen kaikkea pääsevänsä nopeasti vastaanotolle ja että vastassa olisi tuttu lääkäri tai hoitaja. Suursalko on todettu kehitysjohtaja Matti Filpun mukaan asiantuntijatarkastuksissa turvalliseksi ja lippu voidaan nostaa salkoon, kun kaupungin rakennusvalvonta on antanut käyttöönottoluvan. Jossain määrin näin on tapahtunut 12 prosentin mielestä. Sen sijaan työntekijöillä etätyön tekeminen on Lyly-Yrjänäisen mukaan yhä marginaalista. Filpun mukaan lipunnostopäivä päätetään tulevien viikkojen aikana. Itse asiassa joillakin aloilla on jo pulaa osaavista työntekijöistä. Muilla asiakkailla tulos oli vielä heikompi. Asia käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) valtakunnallisesta asiakaspalautekyselystä, joka toteutettiin viime syksynä. KEHYKSET & LINSSIT –TA R J O U S – – S I S Ä LTÄ Ä – NORMAALIHINTAISET Maailman suurimmalle Suomen lipulle näytettiin vihreää valoa Haminan suurlippuhanke etenee, kaupunki tiedotti tiistaina. Yhtiön osakkaat hyväksyivät Anta Sports -yhtiön tarjousta toteuttamaan perustetun Mascot Bidco -konsortion tekemän tarjouksen suurella enemmistöllä. Loput osakkeet voidaan lunastaa. Sosioekonomiset erot ovat kuitenkin suuret. Ehtona kaupan toteutumiselle oli, että tarjouksen hyväksyy 90 prosenttia. Sitä ennen testataan vielä muun muassa salon sähköistystä ja nostotekniikkaa. KESKIVIIKKONA 13. Tarjous voimassa Salon Instrumentariumeissa 14.–23.3.2019. *Puhelun hinta 8,4 snt/min. Palkansaajien valoisat käsitykset näkyvät myös siinä, että yli 40 prosenttia heistä uskoo varmasti löytävänsä ammattiaan ja työkokemustaan vastaavan uuden työn, jos jäisi työttömäksi. Ostotarjoukseen tarjotut osakkeet edustavat lähes 95:tä prosenttia kaikista Amerin osakkeista. Lindström sanoo saaneensa tästä viestejä yrityksiltä eri puolilta maata. L E H T I K U V A / H E I K K I S A U K K O M A A Työolobarometri: Irtisanomisja lomautusuhat ovat hälvenneet.. Ylemmistä toimihenkilöistä viikoittain etätyötä nimittäin tekee 27 prosenttia ja alemmista toimihenkilöistä 11 prosenttia. Työtehtävistä suoriutuakseen työtä tekee työajan ulkopuolella päivittäin aika harva. Työajan ulkopuolella töitä ei ollut tehnyt lainkaan 65 prosenttia palkansaajista. Tässä ei ole oikeastaan tapahtunut muutosta viimeisen kahden vuoden aikana. Vain harva palkansaajista sanoo, että työtehtäviä olisi siirtynyt paljon koneiden, automaattien tai tietokoneiden tehtäväksi vuosina 2016–2018. Hanke jumiutui kuitenkin tangon lujuuslaskelmissa havaittuihin puutteisiin. –?Suurin osa sanoo, ettei ollenkaan. 0203 32828* TARJOUS ON VOIMASSA VAIN SALON LIIKKEISSÄ 14.–23.3.2019! JUHLIMME UUDISTUNUTTA INSTRUMENTARIUM PLAZAN MYYMÄLÄÄ SALON INSTRUMENTARIUMEISSA KAIKKI SILMÄLASIT -50 % Tarjous koskee normaalihintaisia silmälaseja sisältäen kehykset ja linssit. Tutkimukseen osallistui noin 65 prosenttia kunnista, ja kyselyyn vastasi 14?700 terveyskeskusten asiakasta. Robotitkaan eivät uhkaa työpaikkoja Palkansaajien valoisat käsitykset näkyvät myös siinä, että yli 40 prosenttia heistä uskoo varmasti löytävänsä ammattiaan ja työkokemustaan vastaavan uuden työn, jos jäisi työttömäksi. Lippu oli alun perin tarkoitettu juhlistamaan Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa. THL:n kehittämispäällikön Salla Sainion mukaan vain neljäsosa pitkäaikaissairaista kertoi tapaavansa yleensä vastaanotolla saman lääkärin tai hoitajan. Joka viikko työtä oli tehnyt vapaa-ajallaan noin joka kymmenes. Kaikista vastaajista vain kuusi prosenttia arvioi, että ei varmasti saisi uutta työtä. –?Logiikka menee varmaan jotenkin niin, että kun työllisyyskehitys on ollut hyvä, niin se heijastelee myös varmaan kaikkeen tähän muuhunkin, sanoi työministeri Jari Lindström (sin.) ennakkotietojen julkistustilaisuudessa tiistaina. –?Töiden tekeminen vapaa-ajalla, että pystyisi suoriutumaan työtehtävistä, on viime vuosina hieman vähentynyt ennemmin kuin lisääntynyt, Lyly-Yrjänäinen sanoo. Filppu kertoo tiedotteessa, että lippusalon automatiikka laskee lipun voimakkaalla tuulella, jotta lippukangas ei rikkoutuisi. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Tämä selviää työja elinkeinoministeriön viime vuoden työolobarometrin ennakkotiedoista. Satametrinen lipputanko on Euroopan korkein, ja siinä on tarkoitus liehua koripallokentän kokoinen Suomen lippu. Viime vuonna sitä teki säännöllisesti viidennes palkansaajista ja reilut kymmenen prosenttia satunnaisesti. (STT) Amer Sportsin myynti Kiinaan varmistui Urheiluvälinevalmistaja Amer Sportsin myynti kiinalaiselle yhtiöryhmälle etenee. Yhtiö tiedottaa, että Amerin omistajat saavat rahansa osakkeista kuun lopulla. (STT) STT | Eeva Nikkilä-Kiipula Palkansaajien kokemukset työelämästä ovat pääosin myönteisiä ja odotukset tulevasta ovat viime vuosina kääntyneet aiempaa valoisammiksi. Näin vastasi kaksi palkansaajaa sadasta
Omakotitaloasuminen on kalleinta Kemiönsaaressa Omakotiliitto on huolissaan siitä, että asumismenot eriytyvät Suomen kuntien välillä entisestään. Myös asumistukien ja saajien määrä kasvaa jatkuvasti. Lisäksi jo 33 kuntaa on ottanut käyttöön hulevesimaksut, Omakotiliiton toiminnanjohtaja Kaija Savolainen sanoo. Suurin kuluerä asumisessa on lämmitys, ja suurimmat kustannuserot kuntien välillä ovat lämmityskuluissa. Eroa on lähes 750 euroa. Keskimäärin vesimaksut ovat reilu viidennes omakotitalon asumismenoista. MAALISKUUTA 2019 SSS | Anneli Kajander-Ekström anneli.kajander-ekstrom@sss.fi Omakotitalossa asuminen on kalleinta Kemiönsaaressa, ilmenee Suomen Omakotiliitto ry:n alkuvuodesta tekemästä vertailusta. Paimio on vertailussa 10:ksi kallein kunta. Vuosi sitten asumiskulut Salossa olivat vajaat 4 000 euroa eli menojen kasvu noudattaa yleistä linjaa. Hän toivoo silti, että päättäjät lukevat vertailun ja kiinnittävät lukuihin huomiota. Viime vuonna tehdyssä vertailussa ero kalleimman ja edullisimman kunnan välillä oli tuhat euroa. Kalleinta lämmitys on Savossa ja edullisinta Pietarsaaressa. Viime vuonna kärjessä ollut Raisio on nyt kolmantena. Edullisinta on Espoossa ja Helsingissä,18. Vuosi sitten Raisio oli kallein kunta. – Asuminen on kallista. Kiinteistövero on kallis, samoin kunnalliset maksut. Vuodessa lämmityskulut ja käyttösähkö ovat nousseet yli 8 prosenttia, vesimaksut ja kiinteistövero yli kaksi prosenttia ja jätemaksut yli kolme prosenttia. Kemiönsaaressa lämmityskulut ovat runsaat 2 300 euroa ja käyttösähkö maksaa noin 600 euroa. Vuoden aikana ero kalleimman ja huokeimman välillä on kasvanut 1 500 euroon. Pietarsaaressa koti lämpiää runsaalla 1 600 eurolla. Vedestä (vesi, jätevesi ja hulevesi) Kemiönsaari laskuttaa kaikista eniten, noin 1 400 euroa. Viime vuonna Salo oli sarjassaan viidenneksi kallein, mutta vertailussa oli mukana puolta vähemmän kuntia ja asukasmääräperusteinen luokittelu oli erilainen. Ei ole kestävää, että veroja ja maksuja vain nostetaan. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 8 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 13. Sadan kunnan vertailussa Salo on sarjassaan toiseksi kallein. Yhtiöiden ja kuntien toimintaa tulee tehostaa. Asuminen omakotitalossa Salossa maksaa vuodessa noin 4 250 euroa. Suurin kuntaveroprosentti on Savonlinnassa ja Akaalla, 22,25. Kansanedustajilla on mahdollisuus ja erityisesti velvollisuus puuttua tähän, toiminnanjohtaja Kaija Savolainen sanoo. Yli 50 000 asukkaan kunnista Salo on toiseksi kallein Lappeenrannan jälkeen. 120-neliöisen omakotitalon lämmitys maksaa Savossa vuodessa vajaat 2 400 euroa. – Päättäjiltä on jäänyt huomiotta, että asuminen on perustarve. – Luvut eivät mairittele, eivätkä suosi Salon vetovoimaa. Omakotiliiton mielestä asumismenoja on leikattava tehostamalla kuntien ja yhtiöiden toimintaa. Aika toivottomalta tuntuu keskustella ja vaatia maksuihin kevennyksiä. Omakotitalossa asuminen saarella maksaa vuodessa runsaat 4 700 euroa, kun asuminen huokeimmassa kunnassa, Kempeleessä, maksaa 3 200 euroa. Sähköenergian ja siirron kulut ovat kasvaneet viime vuoteen verrattuna melkein kaikissa kunnissa. Keskimäärin omakotiasuminen maksaa vuodessa lähes 4 000 euroa. Asumiskulut koostuvat kiinteistöverosta, lämmityksestä (sähkö), käyttösähköstä, vesimaksuista ja jätemaksuista. Salon Omakotiyhdistyksen puheenjohtaja ja Omakotiliiton liittohallituksen jäsen Jaakko Korpela kommentoi tuoreita lukuja näin. Lämmityksessä suurimman osuuden vie siirtomaksu, joka on järjettömän kallis. Korpela sanoo, että Omakotiyhdistys voi vaikuttaa kuluihin ottamalla yhteyttä päättäjiin ja virkamiehiin, mutta tilanne on kaksipiippuinen. Liitto haluaa puuttua alueellisten yhtiöiden ja kuntien erilaiseen toimintaan. Kemiönsaaren jälkeen toiseksi kalleinta on asua Paraisilla. Vuotuiset asumiskustannukset salolaisessa omakotitalossa ovat noin 4 250 euroa. S S S A R K I S T O / M I N N A M Ä Ä T T Ä N E N Omakotiliitto: Asumismenojen kuilu jo 1 500 euroa. Se reagoi heti ja laski hintoja. Käyttösähkön osuus on vajaa 700 euroa. – Salo rypee veloissa ja ihmiset muuttavat pois. – On selvästi nähtävissä, että osa kunnista on etukäteen varautunut mahdollisiin muutoksiin korottamalla säännöllisesti kiinteistöveroa sekä vesija jätemaksuja. Varsinkin sähkön siirtoyhtiöiden valvontaa tulee kehittää. Vuosi sitten kulut olivat noin 250 euroa vähemmän. Salossa lämmityksen osuus menoista on samaa luokkaa Kemiönsaaren kanssa eli noin 2 300 euroa. Merkittäviä eroja on myös kiinteistöverossa ja vesimaksuissa ja kuntaveroprosentit vaihtelevat suuresti
010 76 83548 PUHELUN HINTA 8,35 SNT/PUH. 010 76 83556 • HUOLTO P. 0500 567 611 Varastossa olevat maansiirtovaunut vanhaan hintaan! Agro Masz BT 30-60 lautasmuokkarit 2019 heti toimitukseen! TerVeTuloA KAuPoille! TArjollA KAhViA jA MAKKArAA. + 12,09 SNT/MIN ALV 24 % TERVETULOA KONEET KUNTOON PÄIVILLE HANKKIJA SALOON 14.3. 02 777 51 Palvelemme ma-pe klo 8-18, la klo 9-14 www.lantmannenagro.. 010 76 83566 JA 010 76 85264 VARAOSAT P. TERVETULOA KAUEMPAAKIN! YRJÖ TENKANEN OY JO YLI 30 VUODEN AJAN Kiskontie 532, 24130 Salo Puh. 0400 806 165 p. Traktorit • Puimurit • Työkoneet Hankkija_Konepa?iva?_Salo_1250x155.indd 1 12.3.2019 14.58 • Tarjouksia Lantmännen Agro Salo Meriniitynkatu 11, Salo, puh. KoneSuojA – rehuVArASTo – ViljAVArASTo – PAAliVArASTo jne. KESKIVIIKKONA 13. klo 9-16 • Tarjoilua Tervetuloa! HANKKIJA SALO MYLLYOJANKATU 13 KONEMYYNTI P. yrjotenkanen@yrjotenkanen.fi SALON KONEPÄIVÄT 23.3.2017 klo 9-17 TARJOLLA RAJUJA TARJOUKSIA JA LOHIKEITTOA. klo 10.00 Yrjö Tenkanen 0400-825424 Pauli Tenkanen 044-5211420 email. MAALISKUUTA 2019 | SALON SEUDUN SANOMAT 9 Salon konepäivät torstaina 14.3. TUHTI WS 70–perävaunu Yksiakselinen, Kantavuus 7000 kg, Lavan sisämitat 363×211 cm, Tilavuus vakiolaidoin 3,2 m³ Lantmännen Agro tarjoaa Markkinapäivän tarjous: KOKEILTAVANA Hakki Pilke Falcon klapikone ESITTELYSSÄ MYÖS Multiva työkoneet Tervetuloa tutustumaan! 3.800 ,alv % Halkaisunopeudeltaan kone on kokoluokassaan ylivoimaisesti markkinoiden nopein. 045 1465456 Kiskontie 532, 24130 Salo p. rAKennuSTyöMAAn SuojAhAlli – TuoTAnTo jA TeolliSuuSTilA Varastointihallit joka lähtöön 50 – 696 m² katso bt-agrohallit.fi SALO Örninkatu 16 ma-pe 8-17 UUTUUDET ESITTELYSS Ä CATALOGUE 2018 Potila Solver: ÄES • PF Trailers: LAVETIT • Awemak: JANKKURIT JA LAUTASMUOKKAIMET KONEVALIKOIMA LAAJASTI ESILLÄ -50% POISTO TORI Myymälässä paljon konetarvikkei ta TULE TEKEMÄÄN LÖYTÖJÄ!. Rajoitettu Erä! Grillimakkaraa alk
Onnela kertoo pariskunnan ihastuneen Someroon välittömästi. Täältä löytyy kaikki, mitä tarvitsemme. Somerolle muuttaneiden joukossa suurin ikäryhmä on 50–70-vuotiaat. – Erityisesti arvostamme täällä yhteisöllisyyttä, ihmiset ovat tekemisissä toistensa kanssa. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 10 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 13. Myös puistoja halutaan kehittää. Somerolle muutetaan pääkaupunkiseudulta Someron elinvoimaseminaarissa nousi esille muutama aihe, joita kaupungin elinkeinopoliittinen työryhmä työstää edelleen. –?Muuttoliikkeen vaikutus on taloudellisesti positiivinen, sillä poismuuttavat vähentävät enemmän kaupungin kustannuksia kuin tänne muuttavat lisäävät niitä. Virtanen ei löydä palveluista moitittavaa. – Kiiruunpuistosta pitäisi saada entistä kiinnostavampi ja sitä pitäisi avata pääkadulle päin. ” Erityisesti arvostamme täällä yhteisöllisyyttä.” Marjo Onnela Marjo Onnela vaihtoi Vantaan Someroon Kesämökistä tuli vakituinen asunto. Autolla ajo olisi kuitenkin sallittu, Someron kaupunginjohtaja Sami Suikkanen toteaa. –?Ostimme Somerniemeltä talon alun perin kesämökiksi, mutta pikkuhiljaa roudasimme sinne Tikkurilasta enemmän ja enemmän tavaraa. –?Työmatka ei ole meille mikään ongelma, Onnela sanoo. Myös palvelut ovat hyvät, itse käytämme varsinkin kirjastoa ja keilahallia. Onnelan ja Peltosen työpaikat ovat Espoossa ja Vihdissä. Kuntatalouteen erikoistuneen Perlaconin tekemässä tutkimuksessa alle 24-vuotiaiden ikäryhmä oli ainoa, jossa Somero menetti selvästi muuton kautta asukkaita. Somerolta muuttavat pois puolestaan 15–24-vuotiaat. Suikkanen korostaa, että asukkaiden tyytyväisyys on kaupungille hyvä tieto. – Tasokkaat palvelut myös maksavat, Suikkanen muistuttaa. Omat asukkaat tuntevat Someron hyvät palvelut, mutta paikkakunnan ulkopuolella tilanne on tutkimuksen mukaan toinen. – Se, mitä Somerolla on tarjottavana mahdollisena asuinpaikkana, tunnetaan suurissa kaupungeissa huonosti, Suikkanen huomauttaa. –?Uskoisin, että tulijoita olisi Somerolle enemmänkin, jos tästä tiedettäisiin enemmän muualla. Onnela on nykyiseen asuinpaikkaansa todella tyytyväinen. –?25–34-vuotiaissa oli suuret muuttajamäärät puoleen ja toiseen, Suikkanen kertoo. Somero pärjäsi hyvin myös seutunsa keskuksina olevien 50 seutukaupungin vertailussa. Marjo Onnela muutti miehensä kanssa Somerolle kaksi vuotta sitten Vantaalta. Myös sijainti on hyvä, sillä isot kaupungit ovat lähellä.. Somerosta tiedetään lähinnä isot musiikkinimet Rauli Badding Somerjoki ja M.A. – Suosittelen Someroa ehdottomasti muillekin, hän sanoo. Nuori avopari viihtyy Somerolla. Tänä keväänä vuorossa on pääkaupunkiseutu. Itse suosittelen Someroa ilman muuta, Onnela huomauttaa. Vetovoimaa Someron keskustaan Tiia Korpi-Seppälä ja Jesse Salo ovat alkuperäisiä somerolaisia. Marjo Onnela muutti kaksi vuotta sitten miehensä Mikko Peltosen kanssa Vantaalta Somerolle. Pitkäjärvellä asuvassa uusperheessä on kuusi lasta. – Meillä ei ole mitään tarvetta muuttaa muualle. Someron kaupungin asukkaat ovat olleet eri selvityksissä varsin tyytyväisiä kaupungin palveluihin. Pian päätimme muuttaa tänne kokonaan. Yksi selvittelyn aihe on kävelykatutyyppisen tapahtumatorin luominen kirjaston ja torin väliin. Myös Akustinpuisto kaipaa ideoita, jotta se löydettäisiin nykyistä paremmin, Suikkanen sanoo. – Tyytyväisyys palveluihin lisää mahdollisuutta, että Somerolta poismuuttanut haluaa palata joskus takaisin. Päivi Virtanen muutti Somerolle kaksi vuotta sitten Raisiosta. Keskiössä on erityisesti keskustan vetovoiman kehittäminen. – Asukkaiden ajatus oman kotikaupungin vetovoimasta?eli sisäinen imago on Somerolla parempi kuin seutukaupungeissa keskimäärin, Suikkanen kertoo. –?Tulin miehen perässä. Someron kaupunginjohtaja Sami Suikkanen huomauttaa, että nuorten poismuuttoon löytyy yksinkertainen selitys. Maalaiskaupunki on vetänyt puoleensa myös lapsiperheitä, sillä 0–9-vuotiaiden ikäryhmä on muuttajissa melko suuri. MAALISKUUTA 2019 SSS | Päivi Malin-Perho paivi.malin-perho@sss.fi Somero houkuttelee uusia asukkaita ennen kaikkea pääkaupunkiseudulta. –?Tämä voisi tapahtua esimerkiksi tietä korottamalla. Toisaalta hyvät palvelut näkyvät kaupungin taloudessa. Somerolta lähdetään pois opintojen perässä. Esimerkiksi Somerniemen kesätori on mahtava. Pariskunta kuuli Somerosta alun perin tuttavansa kautta. Numminen. Kaupungin pitää kuitenkin sopeuttaa palvelunsa asukasluvun laskuun, joka johtuu suuresta kuolleisuudesta, Suikkanen korostaa. Someron kaupunki on jo lisäämässä markkinointia isojen kaupunkien suuntaan. –?Somerolla ei ole peruskoulun ja lukion jälkeisiä oppilaitoksia, joten muualle lähdetään opintojen perässä. Seminaarissa nousi esille lisäksi tarve saada keskustaan majoitustila, jossa bussilastillinen matkustajia voisi yöpyä kerralla. Tulijoissa eniten yli viisikymppisiä. Eniten muuttajia Somerolle on tullut viimeisen kymmenen vuoden aikana Espoosta. Muuttotutkimuksen tuloksia esiteltiin tällä viikolla Someron luottamushenkilöille, virkamiehille ja yritysten edustajille elinvoimaseminaarissa. Samanlainen tulos saatiin myös uusimmassa tutkimuksessa. Tutkimuksessa selvitettiin myös muuttoliikkeen vaikutusta kaupungin talouteen
Somero on hyvä paikka asua ja täällä on hyvät harrastusmahdollisuudet. Partasen mukaan henkilöiden kiinniottamisessa ei ollut ongelmia ja tilanne oli ohi nopeasti. Verojaoston puheenjohtajan Esko Kivirannan (kesk.) mukaan asiaan voidaan palata, mutta tällä eduskuntakaudella aika näyttää loppuvan kesken. Menehtynyt työntekijä oli tullut yrityksen palvelukseen vuonna 2017. Moottorikelkkailuturmissa kuoli viime vuonna 11 ihmistä Moottorikelkkaonnettomuuksissa kuolleiden määrä nousi viime vuonna. Onnettomuuksissa kuoli viime vuonna 11 ihmistä. Asiasta kertoo Onnettomuustietoinstituutti. Somerolla syntynyt Annakaisa Pilvi muutti takaisin tutulle paikkakunnalle vuosi sitten. (STT) Ulkomaisten rekkojen tienkäyttövero juuttui verojaostoon Raskaiden kuorma-autojen tienkäyttöveron eli vinjetin käsittely keskeytettiin tiistaina eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostossa. Mukana olevien maiden lista elää koko ajan. Annakaisa Pilvi kuuluu paluumuuttajiin. Molempia henkilöitä epäillään laittomasta uhkauksesta ja ampumaaserikoksesta, kertoo tutkintaa johtava rikoskomisario Arto Partanen. Moottorikelkkaturmat sattuvat usein kuljettajalle tutussa ympäristössä, sanoo Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuustutkija Arja Holopainen . – Palvelut toimivat, Kilpi sanoo nostaen esille terveyskeskuksen. –?Jos tykkää ajamisesta, voi käydä töissä kauempanakin, mutta oma auto pitää olla. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa. Syynä oli se, että esityksessä on edelleen oikeudellisia ja teknisiä ongelmia. Kukaan ei loukkaantunut ja sivulliset eivät olleet vaarassa. (STT) Poliisi otti kiinni kaksi isossa operaatiossa Tampereella Poliisi otti kaksi ihmistä kiinni operaatiossa Tampereen keskustassa tiistaina aamupäivällä. (STT) Mies kuoli työtapaturmassa konepajassa Kokemäellä Vuonna 1960 syntynyt porilaismies kuoli maanantaina iltapäivällä työtapaturmassa Kokemäellä. – Löysin täältä avopuolison. KESKIVIIKKONA 13. Tarkoitus on, että maksullisella vinjetillä ulkomaiset rekat osallistuisivat suomalaisen tieverkon ylläpidosta aiheutuviin kustannuksiin. Suomalaisille kuorma-autoilijoille vinjetti kompensoitaisiin alentamalla raskaiden ajoneuvojen käyttövoimaveroa. Poliisi sai hälytyksen häiriökäyttäytymisestä Rautatienkadulla sijaitsevaan yksityisasuntoon kello 9.25. Somerolla syntynyt Kilpi asui välillä Perniössä, mutta muutti takaisin vuosi sitten. Kilpi on viihtynyt hyvin. Aiemmin veroparatiiseiksi on katsottu Amerikan Samoa, Mariaanien saariryhmään kuuluva Guam, Samoa, Trinidad ja Tobago sekä Yhdysvaltain Neitsytsaaret. Vaijerilaskeutuminen tapahtui turvallisuussyistä ja suunnitelmallisesti sen jälkeen, kun koneen renkaan oli havaittu olevan puhki. Toissa vuonna moottorikelkkaonnettomuuksissa kuoli seitsemän ihmistä. Listalle joutuvat muun muassa Barbados, Belize, Bermuda, Yhdistyneet arabiemiirikunnat ja Oman. Oikeuskansleri on arvioinut, että vinjetti voi olla syrjivä ulkomaalaisia kuorma-autoilijoita kohtaan. (STT) Veronkierron musta lista piteni kymmenellä maalla BRYSSEL Euroopan unioni lisää kymmenen maata ja aluetta veronkierron mustalle listalle, koska ne eivät ole tehneet yhteistyötä. Listalla ovat myös Aruba, Dominican liittovaltio, Fidzhi, Marshallinsaaret ja Vanuatu. –?Aseestakin tuli tieto poliisille, joka on lähtenyt selvittämään asiaa ja luonnollisesti varautunut tiedon varassa mahdollisimman hyvin, Partanen kertoo. EU otti mustan listan käyttöön vuonna 2017 keinona torjua verovälttelyä ja edistää läpinäkyvyyttä. MAALISKUUTA 2019 | SALON SEUDUN SANOMAT 11 Somerolle muutetaan pääkaupunkiseudulta Timo Kilpi on viihtynyt Somerolla 18 vuotta. K U V A T : S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O – Esimerkiksi koulukuljetukset toimivat hyvin. Virtanen pitää uusien asukkaiden saamista Somerolle hankalana, ellei työtä ole tarjolla. Operaatiosta raportoineen Aamulehden mukaan paikalla oli kuusi poliisiautoa ja runsaasti poliiseja. Mies oli ollut hitsaamassa konepajan käsittelypöydässä kiinni olevaa potkuria, kun yksi pöydän neljästä t-kappaleesta oli jostain syystä irronnut. (STT). Onnettomuuksista suurin osa sattui jäällä tai jäältä maalle siirryttäessä. Kolmessa viime vuonna kuolemaan johtaneessa kelkkailuonnettomuudessa kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Rakkaus toi Timo Kilven Somerolle Nummi-Pusulasta 18 vuotta sitten. –?Kokeneenkaan kuljettajan ei kannata aliarvioida olosuhteiden vaikutusta, Holopainen lisää. (STT) Hornet-hävittäjä teki vaijerilaskeutumisen rengasvian takia Puolustusvoimain Hornet-hävittäjä teki vaijerilaskeutumisen Oulunsalon lentokentälle tiistaina iltapäivällä kello yhden maissa rengasvian vuoksi. Koirapuistoa vielä toivoisimme. Kyseessä oli kaksipaikkainen hävittäjä
Vielä ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka paljon on olemassa ihmisiä, jotka ovat vähentäneet lihansyöntiään, pitäneet sen samalla tasolla tai ehkä lisänneet sitä. Salon lukion oppilaskunta aikoo toteuttaa mielenilmauksen omassa koulussaan. Moni lukio ottanut yhtyettä liittoon kysyäkseen toimintaohjeita päivälle, mutta liitto ei koordinoi koululakkopäivää. (...) Toivon lukioilta joustavuutta niin, että ilmastolakko voidaan katsoa hyväksytyksi syyksi poissaololle, toteaa liiton puheenjohtaja Roosa Pajunen maanantaisessa Lukiolaisten liiton tiedotteessa. STT | Ia Henriksson Ilmastonmuutos vaikuttaa suomalaisten kulutusja käyttäytymistottumuksiin, ilmenee uudesta kyselystä. Hän huomauttaa, että osa tutkimuksista, esimerkiksi suomalaisten lihankulutuksesta, kuvastavat ilmiötä koko sen laajuudessa. Kyseessä on kuitenkin nuorten järjestämä kansainvälinen iso lakko. Nyt perjantaiksi on julistettu kansainvälinen koululakkopäivä. –?Tämä on todella järisyttävää ja surullista, sanoo Ilmastopaneelin puheenjohtaja, Helsingin yliopiston ympäristöekonomian tutkija Markku Ollikainen STT:lle kyselyn julkistamistilaisuudessa Helsingissä tiistaina. –?Suomalainen ilmastokeskustelu on viime syksystä alkaen ollut intensiivisempää kuin ehkä koskaan. Siksi tämä uusi tutkimus on erityisen kiinnostava. Uudempia tietoja Lukella ei vielä ole. Monet järjestöt ja ruohonjuuritason toimijat aikovat marssia perjantaina vaatimassa välittömiä toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 12 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 13. Viran puolesta en kuitenkaan kannata koululakkoja, sillä asiaa voidaan hedelmällisemmin käsitellä täällä koulussa, niin että opettajatkin voivat olla mukana, Koistinen muotoilee. Kellään tuskin on toistaiseksi tarkkaa käsitystä siitä, miten paljon tämä keskustelu on vaikuttanut kuluttajien käyttäytymiseen, ja onko olemassa merkittäviä käyttäytymismuutoksia, jotka ovat niin tuoreita, että niistä ei vielä ole tilastotietoja. Lain mukaan lukiolaisten on osallistuttava opetukseen, ellei ole saanut siitä jostain syystä vapautusta. Perjantaina on odotettavissa suuria mielenosoituksia ympäri maailmaa. Suomen Lukiolaisten Liitto kannustaa lukiolaisia osallistumaan tulevaan suurmielenosoitukseen, riippumatta siitä, miten lukioissa suhtaudutaan luvattomiin poissaoloihin. Rounamaa arvelee, että Salon lukiosta on lähdössä porukkaa myös Helsingin mielenosoitukseen. Eri organisaatioiden ja ruohonjuuritason aktiivien toimin monia mielenosoituksia järjestetään eri puolilla maata. –?Kuluttajakäyttäytymisen muutokset ovat kiinnostava ja vaikea tutkimuskohde monestakin syystä, sanoo tutkijatohtori, ympäristötutkija Panu Pihkala Helsingin yliopistosta. Oppilaskunnan hallituksen tiedotusvastaava Salla Rounamaan mukaan hallituksessa päätettiin, ettei se ryhdy julkisesti kannustamaan lakkoiluun. Ilmastonmuutostiedotus taas povaa myrskyisempää säätä: ympäri maailmaa aiotaan marssia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi: ruotsalaiskoululaisen Greta Thunbergin aloittamat perjantaiset koululakot ja ylipäätään mielenosoitukset ovat saaneet valtavat mittasuhteet. Pajunen arvelee, että perjantaina väkeä on paljon liikkeellä. – Päädyimme siihen, että pidämme oman mielenilmauksen omassa koulussa. Turussa kokoonnutaan aamulla Vähätorille ja maan suurin mielenosoitus on odotettavissa Helsinkiin, jossa marssitaan Senaatintorilta kello 10.30 Eduskuntatalon eteen. Ollikaisen mielestä on turhan pessimististä päättää olla hankkimatta lasta ilmastosyistä. Tämän kokoluokan vaikuttamiseen tarvitaan massiivista, kansainvälistä toimintaa, johon kannustamme lukiolaisia ottamaan osaa, vaikkemme olekaan itse järjestävänä tahona, Pajunen sanoo. – Hyvä kysymys. – On hyvä, että nuoret tiedostavat ilmastomuutoksen ja kantavat oman kortensa kekoon sen torjumisessa. Tällaista dynamiikkaa saattaa esiintyä myös kyselyihin vastattaessa. – Tavoitteenahan on, että lukio antaa eväitä aktiiviseen kansalaisuuteen ja kestävään elämäntapaan. Perjantai on sikäli hankala, että on reaalin toinen yo-kirjoituspäivä, Rounamaa sanoo. Lisäksi ihmiset Pihkalan mukaan usein toivovat olevansa parempia kuin ovatkaan. Salolainen kansanedustaja Katja Taimela (sd.) kertoo olleensa sattumalta yksi ensimmäisistä kansanedustajista, jotka huomasivat Salon lukiossa pidetään oma mielenilmaus. Pajunen toivoo, että lukioissa suhtauduttaisiin poissaoloihin myönteisesti, vaikkei siihen olekaan velvollisuutta. Mutta onko lakko oikea lakko, jos sille on saatu lupa. Luonnonvarakeskus Luken vuoden 2017 tilastossa punaisen lihan kulutus suomalaista kohti laski aavistuksen verran edellisestä vuodesta. – Pitää anoa lomaa tai ilmoittaa poissaolo, kuten muidenkin poissaolojen kohdalla, Koistinen sanoo. Salon lukion rehtori Juha-Markus Koistisen mukaan yhteiskunnallinen osallistuminen on sinänsä ehdottomasti positiivista ja opetussuunnitelmaakin tukevaa, mutta poissaolot tulee silti selvittää normaaliin tapaan. Kyselyssä 16 prosenttia sanoo jättäneensä lapset hankkimatta ilmastosyistä. Teemme bannereita, jotain abi-lakanatyyppistä. Ilmastotiedotus: Luvassa isoja mielenosoituksia perjantaina ”Marssi nyt, tai ui myöhemmin.” Banneri Lontoon mielenosoituksissa Ilmastonmuutosta vastustava mielenosoitus 6. –?Minulla on paljon isompi luotto ihmisen mielen luomisvoimaan Kyselyn mukaan suomalaiset jättävät hankkimatta lapsia ilmastosyistä Tutkija varoittaa ilmastoahdistuksesta.. Kyselyn mukaan 41 prosenttia suomalaisista on esimerkiksi vähentänyt punaisen lihan kulutusta torjuakseen ilmastomuutosta. maaliskuuta herätti paljon huomiota, mutta päähuomio lipesi Eduskuntatalon pylväisiin kiivenneisiin aktivisteihin, ei itse asiaan. Näin ollen mahdollisten lakkoilijoiden tulee Salon lukiossa selvittää poissaolonsa normaaliin tapaan. MAALISKUUTA 2019 SSS | Mikko Kiviluoto mikko.kiviluoto@sss.fi Perjantaiksi säätiedotus lupaa pilvipoutaa ja muutaman plusasteen lämpöä
02-421269, 0400-323488, 040-5417033, 010-3215100 Internet: www.launokorpi.com, e-mail: info@launokorpi.com HELSINKI, KaupuNKIKIErroS + aMoS rEX: .............. 490 € ruSKaMaTKa: .................................................. ................................... Ilmastonmuutosta vastustava mielenosoitus 6. KE .......................... LA ...........................89 € ruoTSI-TaNSKaN KIErroS: ............................. .................. 170 € HEINoLa, ”poKKa pITää” KESäTEaTTErI: ...................... KE-LA .................. Hän sanoo, että yhteiskunnallisilla toimilla ja poliittisilla päätöksillä on suurempi merkitys ilmastonmuutoksen torjunnassa. ....... 23.08.-26.08. 14.09.-21.09. – Ainakin ajoitus on hyvä, sillä täällä on silloin täysistunto. Myös monet vanhempien perustamat ryhmät kampanjoivat Thunbergin jalanjäljissä perjantaisin, muun muassa #ParentsClimateStrike, #FridaysForFuture, #ClimateStrike ja #ParentsForFuture. Yksi banneri tiivisti idean seuraavasti: Marssi nyt – tai ui myöhemmin. Kyselyn mukaan suomalaiset jättävät hankkimatta lapsia ilmastosyistä ja yhteiskuntien kykyyn sopeutua, Ollikainen sanoo. Greta Thunberg twiittasi tiistaina, että mielenosoituksia ollaan perjantaina pitämässä lähes tuhannella eri paikkakunnalla 82 eri maassa, ja ilmoittautuneiden määrä kasvaa päivä päivältä. maaliskuuta herätti paljon huomiota, mutta päähuomio lipesi Eduskuntatalon pylväisiin kiivenneisiin aktivisteihin, ei itse asiaan. Luettavissasi on Salkkarit milloin tahansa, yhteensä noin 5000 numeroa. PE-MA ................ KESKIVIIKKONA 13. 3.04. PE-SU ....... Jos keskustelu painottuu yksilön vastuuseen ja valintoihin, voi se aiheuttaa ahdistusta.. 30.06. ...02.07.-03.07. Salon Seudun Sanomat on aina ollut salonseutulaisuuden asialla eikä siihen ole tulossa muutoksia. TO-SU ................. Taimela arvelee, että tulevan perjantain mielenilmaus tulee keräämään ison porukan Eduskuntatalon eteen. LA-LA .................. LA ...........................55 € TaLLINNa, KäSITyöMESSuT: ......................................... 300 € SaarENMaa, ooppErapäIväT: ......................... Hän kutsuu sitä pysäyttäväksi, muttei usko sen kertovan koko totuutta. LA-LA ................. Moni kuitenkin on sitä mieltä, että jokaisen pitää kantaa kortensa kekoon ja etsii omasta elämäntilanteestaan ja käyttäytymisvalinnoistaan tapoja, joilla on osallistunut ilmasto-ongelman ratkaisemiseen. ALK. 980 € TaNSKa, LEGoLaND, LENTäEN+BuSSILLa: ... .............................. ...05.07.-07.07. Helmikuusta 2002 lähtien näkyy jokaisen päivän lehti. Pihkala on lisäksi huolestunut yksilön syyllisyydentunteesta. .10.05. PE-SU ................. ................ KE ...........................95 € KoLMÅrDEN, ruoTSI, ELäINpuISTo: . Paikallisuus on ollut Salkkarin vahvuus aina ja matkalla kohti sadan vuoden rajapyykkiä paikallisuuden asema vankistuu edelleen. Kyse ei ole enää vain koululakkoilusta. 485 € pIETarI, SuoMENLaHDEN KIErroS: .................. Maittava . .26.06. – Portailla on ollut luvallisia ja luvattomiakin mielenosoituksia, ja näin näppituntumalta sanoisin, että osallistujien määrä on kasvussa. ..24.07.-27.07. 08.08.-11.08. 28.06.-30.06. Lontoossa mielenosoituksiin osallistui kuukausi sitten tuhansia ihmisiä. MAALISKUUTA 2019 | SALON SEUDUN SANOMAT 13 LAUNOKORVEN BUSSILLA... LAAJENNA TILAUSTASI Ota paperilehden rinnalle kätevä digilehti ja luet päivän Salkkarin missä ja milloin vaan! Sisältää myös kattavan lehtiarkiston. 320 € TuKHoLMaN SaarISTo: .... ..... Maittava . 220 € TaLLINNa, LauLuJuHLaT: .................................. 21.04.-27.04. 955 € Tässä on ilmoiTuspaikka sinun lounasravinTolallesi Lounaat Anistenkatu 1, 24100 Salo. Soita Minna Ihanmäki 02 770 2212 Pia Peltola 02 770 2215 Café 68: Jauhelihakeittoa (L,G), BBQ-hampurilaisia (L, saa G), lohkoperunoita ja yrttikasviksia (L,G,Vege), suklaasuukkoja (L,saa G) ja kahvia/teet Cafe Rio: Tomaattinen kalakeitto L, G / tomaattikeitto VEGAANI, G +vaihtuva salaattibuffet Dreamravintola: broilerileike (L), kermaperunat (L, G), jauheliha-spagettivuoka (L), kasvissosekeitto (L, G) Kahvila-Ravintola Kespa: Kasvissosekeitto L,G, ylikypsää porsaan kassleria, BBQ-kastike L,G, sweet chili broileria M,G, omenapiirakka L Lounas-kahvila Kalkkis: Pannulla paistetut lihapullat & mustapekkakastike (L) savulohikeitto (GL, L), valkosuklaamousse Lounasravintola Mustapippuri: Uunimakkara (L, G) palapaisti (L, G) broilerkeitto (L, G Mama´s lounasja tilausravintola: Jauhelihakeitto GL, L, välimeren broileri GL, L lihamureke GL, L, appelsiiniriisi GL, L Maranklubi: Leikepäivä Muurla: Salaattibuffet, lihakeitto G,M, curry broilerpata G,L, riisi G,M, päivän kasvisruoka, jälkiruoka Muurlan Opisto: Kaalikääryleet L, G, Janssonin kiusaus L, G, tofu-kasviskääryle L, G, mustajuurisosekeitto L, G, mustikkarahka L, G Ravintola Ilolansalo: Bolognesekastike G, L, mifu-kasviskastike G, L, lämmin vihannes, pasta/ perunat, salaatit, mandariinikiisseli G, L Rosmariini: Lihapullat tomaattikastikkeessa, spagetti L,(GL); Kreikkalainen salaatti, salaattipöytä ja leipä L,GL; kaura-omena-paistos L Salkkarin Lounasravintola: Lihapulla-nakkipannu L,G, broilerlasagne L, perunamuusi, paistetut perunat, purjoperunasosekeitto L,G, keksi/makeinen Salo IoT Campus: Pekonista kinkkukastiketta, kermaista kirjolohikeittoa, kasvis-perunapannua, linssi-kasviskeittoa Salon Palvelutalosäätiö: Lihakeitto, L G, salaattipöytä letut ja hillo, kahvi Salon Patarouva: Ratatouille kanaa (M,G,VS), riisillä porsan bbq-pataa (L,G), ketettyillä perunoilla, Ranskalainen sipulikeitto (L,G,Vege), metvursti-perunasalaattia (L,G), Jälkiruoka: suklaamoussea (G) Salon Seurahuone: Pulled Chicken Tortilla L,GL*, ranskalainen sipulikeitto ja parmesan tuile L,GL*, omena-britakakku L Teboil Helsingintie: Broilerin paistileike, hedelmäinen kastike, pariloitu porsaanleike, riisi, kasviksia, salaattipöytä Vikström & Juuliina: päivän leike, sipulipaprikahöystö, blinit + mäti, jauhelihapihvi, kasvispasta, maksalaatikko Salon Seudun Sanomien perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 95 vuotta. Suurin osa kansanedustajista on ainakin paikalla toivottamassa mielenosoittajat tervetulleiksi, toimimaan tärkeän asian puolesta, Taimela sanoo. Jopa vuodesta 1920 lähtien löytyy näytekappaleita jokaiselta vuodelta. Taimelan mukaan ilmastonmuutos tulee olemaan varmasti kevään eduskuntavaaleissa yksi keskeinen teema. päivän mielenosoittajien pylväskiipeilijät. .03.05.-05.05. Mukana on aivan kaiken ikäisiä ihmisiä, ei vain nuoria, Taimela sanoo. 70 € oSToSMaTKa HELSINGIN SEuDuLLE: ........................... SU-LA ..................470 € SIGuLDa, LaTvIa, KuKKaMarKKINaT: ............... ....... 465 € poHJoIS-KarJaLaN KIErroS: .............................. Ollikainen huomauttaa, että pienet ilmastoteot ovat yksilön kannalta hyviä, mutta eivät johda systeemiseen muutokseen. Pihkala lähestyy lukua toisesta näkökulmasta. ...... tilaajapalvelija.fi/plus KESTOTILAAJALLE DIGIPLUSTILAUS VAIN €/kk 3 + (ark klo 8.00 16.00) 02 770 2626 Soita tilaajapalveluumme Kestotilaajana olet hyvässä seurassa. ...13.04. –?Käsillä olevat ongelmat ovat niin suuria, että niiden ratkaisemiseksi vaaditaan laajoja yhteiskunnallisia ja poliittisia päätöksiä. ................................ ......... 04.06.-11.06. TI-KE ................... .................................. L E H T I K U V A / V E S A M O I L A N E N maaliskuun 6. ..... PE-SU ................. PE-SU ................. Sekä Ollikainen että Pihkala pitävät tätä ongelmallisena. Tervetuloa! Hei lounasravintolayrittäjä, tahdotko mukaan MaittavaMenu-palveluumme. .. Perjantaina on odotettavissa suuria mielenosoituksia ympäri maailmaa. 050 309 3112 Talvi on TaitTunut Ja MaranKlubi tAaS AvoinNa! Lounasta tarjolLa Arkisin. 580 € aSpöN SaarI: ........................ . .11.05. –?Tässä voi osin olla kyse siitä, että osa suomalaisista on aikoinaan päätynyt lapsettomaksi eri syistä. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme keskiviikkona 19.11. 08.06.-11.06. 03.05.-05.05. 245 € KEMIöNSaarI, STorfINNHova SavuSauNa: ........ KE-LA ................. LA ..........................60 € HaapSaLo LaINE: ................ PE ...........................98 € BENGTSKärIN MaJaKKa, HaaHKaSafarI: ......... Suomalaiset sälyttävät suurimman vastuun ilmastonmuutoksen torjunnasta suurille maille, mutta ovat sitä mieltä, että tavallisten ihmisten vastuu on melkein yhtä suuri. .06.04. PUh. J&M LAUNOKORPI OY PUH. SU ...........................90 € uTö: ............................................ juhlalehden, jossa muistellaan vähän menneitä, mutta suunnataan katsemyös kohti tulevaisuutta
–?Suomen omat turvallisuuspoliittista toimintavapautta rajoittavat julkistukset, kuten vuoden 2011 (edellisen) hallitusohjelman Nato-jäsenyyden valmistelun estänyt kirjaus, palvelevat Venäjän tavoitteita, raportissa todetaan. Raportin mukaan energiakauppojen merkitys Venäjälle säilyy merkittävänä niin talouden kuin riippuvuussuhteiden ylläpitämisen kannalta. Vakavasti sairaan alaikäisen tytön murhasta syytetty mies (keskellä) Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa Hyvinkäällä tiistaina. Syyttäjä vaatii 36-vuotiaalle miehelle rangaistusta lapsen murhasta. Murhasyytteen osalta tuomioistuin päätti järjestää istunnon suljetuin ovin. Oikeus voi kuitenkin tuomion antaessaan kirjoittaa jutun ratkaisusta julkisen selosteen, josta on salattu arkaluonteiset tiedot. Venäjä pysyy Suomelle kaikissa oloissa turvallisuusuhkana Puolustusmenojen suhde bruttokansantuotteeseen STT Lähde: Tukholman kansainvälinen rauhantutkimusinstituutti SIPRI 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Prosenttia bkt:sta 15 12 9 6 3 SaudiArabia Israel Venäjä USA Suomi Saksa 10,3 4,7 4,3 3,1 1,4 1,2 Venäjä sijoitti uudenlaisia ohjuksia Leningradin alueelle vuonna 2017. Puolustussisäja ulkoministeriön teettämä laaja asiantuntijaraportti piirtää kuvan kahdesta maasta, joiden maailmankatsomukset ovat perusteellisesti erilaiset. Molemmat korostavat hyvien naapuruussuhteiden tärkeyttä, mutta niiden ulkopuolella jännitteet ovat liki väistämättömiä maiden erilaisten tavoitteiden takia. Lapsen vanhemmat pyysivät koko jutun istumista salaisena, sillä murhasyytettä on heidän mukaansa mahdotonta puida käsittelemättä muun muassa kuolleen lapsen terveydentilaan liittyviä tietoja. Hänet tuotiin paikalle Vantaan vankilasta, jossa hän on ollut tutkintavankeudessa. Suomen osalta ”Venäjän intressien huomioiminen” on perinteisesti merkinnyt pysymistä sotilasliitto Naton ulkopuolella. Mies asteli tiistaina aamulla käräjäsaliin Rikosseuraamuslaitoksen takin alle verhoutuneena poliisien saattamana. Voiman Venäjä -raportissa visioidaan Venäjälle neljä mahdollista tulevaisuutta, joista nykykehityksen jatkumista pidetään todennäköisimpänä. MAALISKUUTA 2019 STT | Niilo Simojoki Suomi kannattaa sääntöpohjaista yhteistyötä, Venäjä näkee kansainvälisen politiikan kilpailuna. Saaren mukaan Suomessa olisi hyvä käydä läpi vaihtoehdot, joissa tämä tasapainoilun tie voi nousta pystyyn. Suomea mikään vaihtoehto ei vapauta huolista, koska Venäjän ulkopolitiikan linja vaikuttaa pysyvältä. Epäillystä henkirikoksesta on tullut julkisuuteen toistaiseksi vain se, että rikoksen epäillään tapahtuneen Nurmijärvellä asunnossa marraskuussa. Isäpuoli on poliisin aiemman kertoman mukaan kiistänyt syyllisyytensä. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 14 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 13. Venäjä korostaa virallisissa yhteyksissä hyviä suhteitaan Suomen kanssa, mikä eroaa raportin mukaan selvästi muihin Pohjoismaihin ja Baltiaan suuntautuvasta viestinnästä. Syyttäjä vaatii murha-nimikkeen perusteella miehelle elinkautista vankeutta. L E H T I K U V A / M A R K K U U L A N D E R. –?On tärkeää käydä rehellistä avointa keskustelua myös vaikeista asioista, hän muistutti. Isäpuolta syytetään sairaan lapsen murhasta Oikeus päätti käsitellä tapausta suljetuin ovin, joten esimerkiksi epäillyn henkirikoksen mahdollinen motiivi jäi hämärän peittoon. Myös sitä suotuisampi ja heikompi kehitys – tai suoranainen hajaannus – ovat mahdollisia. Toistaiseksi Suomi on kyennyt tasapainoilemaan tiivistämällä yhteistyötä läntisten kumppaneiden kanssa ja samalla ylläpitämällä vuoropuhelua Venäjälle. Asiantuntijaraportti – joka ei edusta valtionhallinnon näkemystä –?lähettää seuraaviin hallitusohjelmaneuvotteluihin epäsuorasti viestin Nato-jäsenyyden hakemisen mahdollistavan kirjauksen puolesta. Energiakaupoilla juurrutetaan myös Suomeen venäläistä läsnäoloa ja tulevaa pehmeää valtaa, raportissa arvioidaan. Hyvä naapuruus -linja kuulostaa sinänsä myönteiseltä, mutta sen kaksijakoisuudessa voi olla myös ongelmansa. Sittemmin Venäjä on ryhtynyt arvostelemaan myös sotaharjoittelua Naton, ja jopa Ruotsin kanssa. Se sivuaa kokonaisuudessaan yksityiselämään liittyviä seikkoja ja terveystietoja, vanhempien avustaja totesi käsittelyn aluksi. Kun Naton ja EU:n suhteet ovat samalla tiivistyneet, ei suojasäätä ole luvassa. Hyvän naapuruuden vaaliminen ei poista tosiasiaa, että maailmankuva ja turvallisuusedut ovat syvässä ristiriidassa keskenään. Poliisi on aiemmin kertonut, että rikosta on tutkittu murhana erityisen raa’an tekotavan vuoksi ja siksi, että teon kohteena on ollut puolustuskyvytön lapsi. Suomessa asevoimalla puolustetaan omaan maata, Venäjä voi käyttää sotavoimaa myös muiden etujensa tavoitteluun. Lain mukaan tuomioistuin voi asiaan osallisen pyynnöstä päättää, että suullinen käsittely toimitetaan kokonaan tai tarpeellisin osin yleisön läsnä olematta esimerkiksi, jos asiassa esitetään arkaluonteisia tietoja henkilön yksityiselämään, terveydentilaan, vammaisuuteen tai sosiaalihuoltoon liittyvistä seikoista. –?Venäjän sotilaallinen voima muodostaa Suomelle turvallisuusriskin kaikissa tulevaisuuskuvissa, arvioi erikoistutkija Simo Pesu Maanpuolustuskorkeakoulusta. Suomen mukaan jokainen valtio tekee turvallisuusratkaisunsa itse, Venäjän mukaan lähinaapureiden pitää huomioida sen turvallisuusintressit. Esimerkiksi mahdollinen motiivi on edelleen hämärän peitossa. Raportin mukaan on selvää, että Venäjällä on intressejä vaikuttaa Suomen tuleviin linjauksiin ja päätöksiin. Hän oli myös pitänyt hallussaan huumaavia Rivatril-lääkeainetabletteja ja siirtänyt noin 2?800 euroa tytön äidin tileiltä. Suomessa on siis syytä varautua kritiikkiin ja painostukseen. Keppiä Venäjän etujen huomioimisen tärkeydestä itänaapuri tarjoilee Suomelle yleensä epäsuorasti ja epävirallisia kanavia pitkin. L E H T I K U V A / A F P / A L E X A N D E R N E M E N O V STT | Olli-Pekka Paajanen Vakavasti sairaan tytön murhasta syytetty isäpuoli myönsi vieneensä lapsen tililtä noin 700 euroa rahaa. –?Asianomistajat vaativat, että käräjäoikeus määrää asianomaisten vaatimuskirjelmän ja esitutkintapöytäkirjan salassa pidettäväksi kokonaisuudessaan. –?Arvioimme, että jännitteet kahdenvälisissä suhteissa tulevat lisääntymään, Venäjä-tutkija Sinikukka Saari EU:n turvallisuustutkimusinstituutista sanoo
02 727 8301 hopeAlehDon jA koiVulehDon VAnhustentAlot Vuokra-asuntoja vanhuksille Lisätietoja p. krs p. 02 777 6400 Avoinna ma–pe 8–20, la 8–18, su 12–16 Yliopiston Apteekki Vilhonkatu 14, Salo Valtakunnallinen palvelunumero 0300 20200 (0,69 e/min/pvm/mpm) Avoinna ma–la 8–21 su (+ arkipyhät) 9–21 FYsioterApiA AVAin FYsio Bettina Allos, Mia Oksanen, Taija Tomberg, Aapo Nummi Rummunlyöjänkatu 11 p. Suur-Salon Tukipalvelut Psykoterapiaja työnohjauspalvelut www.sstp.fi 044 055 2774 Salon mielenterveysseura KRIISIKESKUS ETAPPI Kirkkokatu 10 B 3. tAmmilehDon pAlVeluAsunnot jA VuokrA-Asunnot VAnhuksille lisätietoja p. Nimi ja yhteystiedot Yhteystietojen (nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja www-sivu) hinta 11 € + alv /ilm. koulutettu hierojA jukkA VilAjoki Vilhonkatu 23, Hyvinvointikeidas 040-7600463 j_vilajoki@hotmail.com jAlkAhoitolAt jAlkAhoitAjA hAnne sAArinen Turuntie 1, 3. Avoinna ark. 041 431 8931 minna.patjas@gmail.com www.medikabalans.fi Kotihoito ja asumispalvelut AsumispAlVelut PALVELUKESKUS ILOLANSALO Ilolankatu 6 Salo 044 7213 350 www.salva.fi Palveluasumista, tehostettua palveluasumista ja lyhytaikaishoitoa. 044 263 6441 saarinen.hanne@gmail.com www.hannesaarinen.fi jAlkAhoitolA jAlkA-onni Sairaanhoitaja, jalkahoitaja Marianne Holmström Vilhonkatu 23, Salo Avoinna sopimuksen mukaan, myös koti ja laitoskäynnit 040 968 8090 nAViculAre Jalkahoitaja Pirkko Vuorinen p. Myös sotainvalidien laitoshoitoa. krs Vilhonkatu 8, 24100 Salo. 02 727 8301 kotisAirAAnhoito jA hoiVApAlVelut kotihoito koDinonni p. 02 733 5545 hAmmAslääkäri tAinA niemi Asemakatu 7, 2 krs, Salo p. 02 727 8302 Asiantuntevaa ja turvallista päivähoitoa vanhuksille Kauneudenhoito, kampaamot ja parturit kAuneuDenhoito kosmetoloGinen hoitolAkemikAlio AleksiinA kY Vanha-Turuntie 1, Halikko p. 02 733 7737 tai www.erikoishammasteknikkosalo.fi Helsingintie 4, katutaso erikoishAmmAsteknikko pertti sAlonen Rummunlyöjänkatu 7, katutaso 02 733 3080 www.dentiform.fi Meiltä uudet kokoproteesit, proteesien pohjaukset ja korjaukset. Kiireetöntä ja ystävällistä palvelua. 02 736 2020 www.aleksiina.fi kAuneushoitolA helY rosenlunD Annankuja 5, Salo p. P. 02 7311250, 050 325 0683 Jalkaterapeutti Riikka Syrjälä p. MAALISKUUTA 2019 | SALON SEUDUN SANOMAT 15 ALOJEN AMMAT TILAISE T Kauneus Terveys Hyvinvointi Kauneus Terveys Hyvinvointi Kauneus Terveys Hyvinvointi Terveys ja hyvinvointi Apteekit kuninkAAntien Apteekki Länsiranta 8, 24100 Salo. hAmmAslääkäri sAri ViherVuori Helsingintie 4, 2 kerros p. 0400 623 853 www.nikamax.fi Ortopedista osteopatiaa ja hierontaa 25 vuoden kokemuksella rosenterApiA rosen-terApeutti Riitta Kivimäki Pohjatalonkatu 4 Salo, Dio Rosen 0400 608 604 www.rosenmetodi.fi VYÖhYketerApiA meDikA BAlAns Vyöhyketerapeutti Minna Patjas p. Palvelusetelituottaja. kotihoito meriVire Helsingintie 4, p. 044 340 5250 www.pekanpolku.com www.myfascia.com www.hermoratahieronnanmestarit.fi koulutettu hierojA jA osteopAAtti joonAs koski Asemakatu 12, Salo p. 044 7213 357 www.salva.fi tAmmilehDon päiVähoito Lisätietoja p. 050 550 4541 www.helyrosenlund.fi Ajanvaraus: p. (minimivaraus 4 kertaa). Kehystetty väri-ilmoitus Värillinen logoilmoitus koossa 47 mm x 30 mm, hinta 31 euroa +alv / ilm. joka toinen keskiviikko, parittomilla viikoilla sekä kahtena sunnuntaina palveluhakemistoliitteessä, seuraavaksi 17.3. 044 727 3700 www.mielenterveysseurat.fi/salo Yht.otot ma–to klo 10–14, pe 10–13 Maksutonta tukea elämän kriisitilanteisiin. 041 502 4624 hoyhtya.ella@hotmail.com kiskon FYsikAAlinen hoitolAitos Fysioterapeutti Hanna Kossila Lääkärintie 4, 25460 Kisko Ajanvaraus: 02 739 1519, 0440 663 413 www.kossila.fi sAlon FYsioterApiA oY Kirkkokatu 10 B, II kerros p. 040 – 1368 127 Avoinna ilman ajanvarausta arkisin klo 8.15 – 10.00 sekä ma klo 14-16, muina aikoina ajanvarauksella. Lisärivit 5 € + alv. 02 7333 555 / netissä 24H www.salonsalonki.fi Vilhonkatu 11-13, 2 krs kAmpAAmot jA pArturit pArturi-kAmpAAmo sAriAnne Asemakatu 5 24100 Salo p. kerta. kerta. SALVAN KOTIHOITO Apunasi yötä päivää. Toimisto avoinna to klo 15–17. optikkoliikkeet sAlon silmälAsikeskus Turuntie 14, Salo, p. 010 414 00 www.mehilainen.fi musiikkiterApiA tmi musAkAri FM, musiikkiterapeutti, työnohjaaja ja coach Kari Saarinen p. 044 542 7800 www.kotihoitomerivire.fi Turvallinen ja asiakasta arvostava hoivapalvelutuottaja. Tiedot yrityksen toiminnan kuvauksella Yhteystiedot + yrityksen toiminnan kuvaus (max 100 merkkiä) hinta 16 euroa + alv / ilm. Palvelusetelituottaja, omaishoitajien lomitukset. 02 733 2113, 050 522 2025 tainaniemi@ebaana.net länsirAnnAn hAmmAslääkärit Länsiranta 8, Salo p. 02 733 7868 info@avainfysio.fi www.avainfysio.fi FYsios Rummunlyöjänkatu 14 B, 24100 Salo Turuntie 1, 24100 Salo Ajanvaraus 010 237 700 www.fysios.fi FYsioterApeutti Ella Höyhtyä Vilhonkatu 23, 24240 SALO p. 02 731 1041 www.sarianne.fi Parturi aina ilman ajanvarausta! Kauneus-, terveysja hyvinvointi hinnasto Yrittäjä, ole mukana ammattilaisten joukossa, soita 02 770 2216 Riku Rauhaniemi Kauneus-, terveysja hyvinvointi julk. KESKIVIIKKONA 13. 02 727 2800, info@optikkosalo.fi www.optikkosalo.fi osteopAtiA osteopAAtti niilo Guttorm Vilhonkatu 23, Salo P. 044 338 4291 Raatihuoneenkatu 3, Salo jAlkAterApiA kAleVAlAinen jäsenkorjAus heli sArpArAntA Perniö 045 145 3477 jasenkorjaus@helisarparanta.fi www.helisarparanta.fi lempeän liikunnAn keskus Kalevalainen jäsenkorjaus, pilates, shindo, äänimaljarentoutus Mira Kallio-Ratia 040 518 3114 info@lempeanliikunnankeskus.fi www.lempeanliikunnankeskus.fi kiroprAktikkA KiropraKtiKKo, fysioterapeutti Kimmo Heinonen D.C Kauppakeskus Plaza, uusi puoli, 3 krs Ajanvaraus: 045 277 6362 www.kiropraktikko.com lääkäripAlVelut mehiläinen sAlo Kauppakeskus Plaza, 3. 02 733 2761 www.lansirannanhammaslaakarit.fi plusterVeYs – hYmYDent Turuntie 1, 3. Ajanvaraukset: p. 02 733 2211 www.hymydent.fi sAlon hAmmAslääkärikeskus Turuntie 8 Hammaslääkäri ja suuhygienistipalvelut Ajanvaraus 02-7276600 www.salonhammaslaakarikeskus.fi hierojAt koulutettu hierojA, personAl trAiner jenni BurtsoV 040 826 8627 jenniburtsov@gmail.com fb: pt/koulutettu hieroja Jenni Burtsov koulutettu hierojA myFAsciA-terApeutti pekkA innAnen Turuntie 2, 2 krs, Gym & Fitness Center p. 02 731 6920 salonfysioterapia@ebaana.net www.salonfysioterapia.fi Fysioterapia ja toimintaterapia 044 7213 355 Palvelukeskus Ilolansalo Ilolankatu 6 www.salva.fi SALVAN KUNTOUTUS suomen kiroprAktikkokeskus oY Kimmo Heinonen D.C Fysioterapeutti, kiropraktikko Kauppakeskus Plaza, uusi puoli, 3 krs Ajanvaraus: 045-2776362 Selkäkipu, päänsärky, iskias www.kiropraktikko.com hAmmAshuolto erikoishammasteknikko marko rosendahl Uudet hammasproteesit, pohjaukset ja korjaukset. Myös tilapäinen kotihoito ja omaishoitajan vapaa. 731 2300. krs, Salo P. 040 701 9414, 040 968 8090 Monipuoliset kotihoitoja hoivapalvelut. krs (hissi on) p. P. 040 738 0749 www.kehonhyvinvointikeskus.com koulutettu hierojA, urheiluhierojA outi puomilA KITULANTIE 11, 25410 SUOMUSJÄRVI P. 02 777 6480 Avoinna ma-ke ja pe 9–16.30, to 9–17 sAlon VAnhA Apteekki Vilhonkatu 8, Plaza, p. 0400 414 924 musakari@hotmail.com muut terVeYDenjA hYVinVoinninpAlVelut SALON A-KLINIKKA Helsingintie 7 A, 3. 8.30–18.00, la 8.30–14.00 www.kuninkaantienapteekki.fi kuusjoen Apteekki Ylikulmantie 250, Kuusjoki p. 0400 409 819 FB: puomilanhieronta Kuivakuppaus, imukuppihieronta, gua sha, akupainanta, hevosja koirahieronta. www.aklinikka.. Tilapäisen kotihoidon ja omaishoidon palvelusetelit. krs, 24100 SALO puh. kerta
Keskustan ryhmänjohtaja Antti Kaikkonen oli kutsunut eduskuntaryhmät tiistaiksi koolle arvioimaan hallitustilannetta. Näissäkin tapauksissa ongelman selvittämiseen kulunut aika hyvitetään kokelaille. Tähkä arvelee, että kuormitusta ovat voineet esimerkiksi aiheuttaa koemateriaaliin kuuluvat videotiedostot. Silloin pöydällä ovat työehtosopimukset kokonaisuudessaan. Tämä ei ole luonteeltaan poliittinen virka, sanoo oikeusministeriön kansliapäällikkö Pekka Timonen. Attendo keskeyttää osin hoivakoti Vänrikin toiminnan Hoivayhtiö Attendo kertoi tiistaina, että se keskeyttää tehostetun palveluasumisen hoivakoti Vänrikissä Siilinjärvellä Pohjois-Savossa toistaiseksi. Kevään ylioppilaskirjoitukset alkoivat tiistaina suomen ja ruotsin äidinkielen lukutaidon kokeilla sekä suomi ja ruotsi toisena kielenä -kokeilla. Harjoitus sisältää 15 häiriötyyppiä koneiden rikkoutumisesta verkkohäiriöihin. Lisäksi muutamassa lukiossa on ilmennyt ongelmia koetilan palvelimien kuormituksen kanssa. Suomenkielisessä lukutaidon kokeessa kokelaat pääsivät perehtymään Kiira-rajuilman uutisointiin, työpaikkailmoitusten houkuttelevuuteen, Tove Janssonin Kesäkirja-romaaniin ja Saarijärven Paavon tarinaan. Hän kertoi ryhmien todenneen, että nykyinen hallitus jatkaa toimitusministeristönä, koska eduskuntavaalit ovat lähellä ja aikaa poliittisen hallituksen muodostamiseen on hyvin vähän. –?Lukioiden raporttien pohjalta arvioimme sitä, kuinka merkittävää haittaa häiriöistä on ollut kokelaille, ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Tiina Tähkä sanoo STT:lle. Puolustusvoimain nykyinen komentaja Jarmo Lindberg siirtyy reserviin elokuussa. –?Valtuutetun virassa korostuu ei-poliittinen valvonta ja sen uskottavuus. maaliskuuta mennessä. Kevyemmän tuen tarpeessa olevien asiakkaiden osalta Vänrikin toiminta jatkuu normaalisti. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kertoi nostaneensa kokouksessa esille toimitusministeristön toimivallan rajat. Tekniset ongelmat haittasivat yo-kirjoituksia useassa lukiossa Kokelaat valmistautuivat tekemään sähköisen ylioppilaskirjoituksen keskiviikkoaamuna Ressun lukiossa Helsingissä. MAALISKUUTA 2019 STT | Ilkka Hemmilä Äidinkielen lukutaidon kokeen käynnistyminen viivästyi kahdessa lukiossa teknisten ongelmien takia, ylioppilastutkintolautakunta tiedotti tiistaina. Väyrysen mukaan pääministeriä olisi pitänyt pyytää vetämään eronpyyntö takaisin. Päivän kokeisiin oli ilmoittautunut yli 29?700 kokelasta, mikä tekee siitä kaikkien aikojen suurimman digitaalisesti järjestetyn tutkintopäivän. Keskeytyksen syynä on henkilöstöpula, joka johtuu yhtiön mukaan sairauslomista ja sijaispulasta. Puolustusministeriö kertoo, että oikeuskanslerin linjauksen mukaan valtioneuvoston ratkaisuesitys komentajan nimitysasiassa ei ole rutiiniluonteinen tai juokseva asia, joka kuuluisi toimitusministeristön toimivaltaan ainakaan tässä vaiheessa. UUTISET Vinkkaa uutinen: (02) 770 2314 |toimitus@sss.fi 16 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 13. Ongelmat ilmenivät koetilojen palvelimissa ja verkon asetuksissa. Lautakunnan mukaan viivästys hyvitetään kokelaille ja otetaan tarpeen tullen huomioon kokeiden arvioinnissa. Siilijärven kunnan tiedotteessa kerrotaan, että keskeyttämispäätökseen vaikutti myös palvelua ostavien kuntien huoli siitä, toteutuvatko perushoito ja hoiva sopimuksessa edellytettyjen laatukriteerien mukaisesti. Työehtosopimuksiin oli kirjattu, että sopimuksen kolmannesta eli optiovuodesta olisi neuvoteltu tänä keväänä, toukokuun loppuun mennessä. Ylioppilastutkintolautakunta on julkaissut myös niin kutsutun katastrofiharjoituksen, jota lukioissa harjoitellaan aktiivisesti. Ministeriön mukaan nimitys pyritään esittelemään pikaisesti uuden hallituksen aloitettua. Kahden tunnin viivästykset ovat kuitenkin erittäin poikkeuksellisia. Itä-Suomen aluehallintovirasto (avi) tiedotti viime viikolla, että Vänrikkiin tehdyllä tarkastuskäynnillä oli havaittu puutteita muun muassa henkilöstömitoituksessa. Sähköinen vastausjärjestelmä on käytössä kaikissa lukioissa ja esimerkiksi koeviikoilla sitä käytetään ahkerasti. Se merkitsee, että alan työehtosopimuksista neuvotellaan taas syksyllä normaalissa järjestyksessä. Neuvottelut päätettiin käydä syksyllä, jotta saataisiin parempi näkymä tulevasta talouskehityksestä. Virkaa on hakenut yhdeksän ihmistä. (STT). Tähkän mukaan lukiot ovat varautuneet hyvin ongelmatilanteisiin. Lautakunta ei kerro lukioiden nimiä, mutta Ylen tietojen mukaan kokeen alku viivästyi ainakin Kouvolan yhteislyseossa. –?Lukiot, joissa on ollut ongelmia, voivat olla yhteydessä tukinumeroomme. Tähkä arvioi, että kevään muut koepäivät pystytään järjestämään normaalisti. Attendo antaa Vänrikkiä koskevan lisäselvityksen aville 18. Varmistamme, että näissä lukioissa, joissa on ollut suurimmat viiveet, on kaikki kunnossa torstain ja perjantain kokeita varten. L E H T I K U V A / V E S A M O I L A N E N Puolustusvoimain tulevan komentajan nimitys lykkääntyy hallituksen eroamisen vuoksi vaalien yli. Ongelmat koskivat yhteensä noin 270 kokelasta. Yksittäisiä viivästyksiä on tapahtunut ylioppilaskokeissa myös kynän ja paperin aikakaudella, Tähkä huomauttaa. Kokeen tekeminen viivästyi lukioissa yli kahdella tunnilla. Teknologiateollisuuden työehtosopimukset ovat katkolla lokakuun lopussa. Tiedusteluvalvontavaltuutettu toimii tietosuojavaltuutetun toimiston yhteydessä ja hänen tulee olla viranhoidossaan itsenäinen ja riippumaton. Valtuutettu valvoo tiedustelutoiminnan lainmukaisuutta ja perusja ihmisoikeuksien toteutumista tiedustelutoiminnassa. –?Olen tyytyväinen siihen, että toimitusministeristössä mukana olevat puolueet totesivat, että toimitusministeristö hoitaa vain käytännössä rutiiniasiat ja juoksevat asiat ja vain sellaiset asiat, joita ei voida siirtää tulevalle hallitukselle. Salon lukioissa ei ollut teknisiä ongelmia. Yhteisissä johtopäätöksissä ovat Kaikkosen mukaan mukana kaikki muut ryhmät paitsi Paavo Väyrysen Seitsemän tähden liike. (STT) Hallituksen ero heitti kapuloita rattaisiin Puolustusvoimain komentajanimitys lykkääntyy. Kaikki 21 asiakasta siirtyvät Siilinjärven kunnan ja Kuopion kaupungin asumisyksiköihin. Toimitusministeristö voi sen sijaan tehdä tiedusteluvalvontavaltuutetun nimityksen, kertoo asian oikeuskanslerilta selvittänyt oikeusministeriö. Neuvottelut olisivat koskeneet vain ensi vuoden palkkaratkaisua. Menetetty koeaika hyvitetään kokelaille ja huomioidaan tarvittaessa arvostelussa. (STT) Optiovuotta ei käytetä Teknologiateollisuus ja Teollisuusliitto ovat sopineet, että ne eivät käytä työehtosopimuksiin sisältyvää mahdollisuutta niin sanottuun optiovuoteen. –?Tyypillisellä koeviikolla järjestelmään palautetaan lähes 200?000 koesuoritusta. Tässä yhteydessä tyypilliset ongelmatilanteet tulevat esiin, ja pystymme ratkomaan niitä niin lukioissa kuin lautakunnassa
Britannian parlamentti äänestää heti keskiviikkona siitä, jättääkö maa EU:n hallitsemattomasti ilman sopimusta. Sopimuksen kaatumista osattiin odottaa sen jälkeen kun kovan linjan konservatiivit ja Pohjois-Irlannin unionistipuolue DUP kertoivat äänestävänsä sitä vastaan. maaliskuuta. –?Lentoturvallisuusvirasto on näiden konetyyppien lentokelpoisuuden arvioinut ja päätynyt siihen, että niillä ei tässä vaiheessa lennetä ennen kuin toimenpiteitä on suoritettu. Päivän mittaan maa toisensa jälkeen ilmoitti lentoturmassa käytetyn Boeingin 737 MAX 8 -konetyypin olevan pannassa omissa ilmatiloissaan. Mikäli sopimus hylätään, äänestetään keskiviikkona brexitistä ilman sopimusta. Pääministeri Theresa Mayn viime hetken matka Strasbourgiin ja EU:lta saamansa lisävakuuttelut eivät riittäneet vakuuttamaan parlamenttia. Onnettomuustutkinta jatkuu, ja tässä vaiheessa on liian varhaista tehdä johtopäätöksiä onnettomuuden syistä. Yhtiölle on annettu huhtikuun puoliväliin asti aikaa tehdä muutokset. Etiopian pääkaupungin Addis Abeban ulkopuolelle minuutteja nousun jälkeen pudonnut lentokone oli Boeingin uutuusmalli, joka petti matkustajansa jo toista kertaa lyhyen ajan sisään. Jos parlamentti torjuu eron ilman sopimusta, kansanedustajat äänestävät torstaina lisäajan pyytämisestä. Matkustajia pyydetään seuraamaan yhtiöiden tiedotusta ja Finavian sivuja. EU:n kanssa neuvoteltu erosopimus ei kelvannut kansanedustajille, joista osa myös toivoi brexitin peruuntumista. EU-johtajat voisivat päättää lisäajasta ensi viikolla huippukokouksessa Brysselissä. Haluaako se peruuttaa eron (artikla 50), pitää toisen kansanäänestyksen, haluaako se eri sopimuksen, May kyseli tappion jälkeen äänellä joka hädin tuskin enää kantoi. heinäkuuta 2018. Maanantaina Boeing menetti arvostaan 5,3 prosenttia, ja pahimmillaan osake oli 12 prosenttia miinuksella. KESKIVIIKKONA 13. Kansanedustajat eivät luottaneet siihen, että maa pääsisi halutessaan irrottautumaan hätäjärjestelystä. L E H T I K U V A / M I K K O S T I G Bryssel/Lontoo | STT–Anniina Luotonen Britannian parlamentti torjui brexit-sopimuksen tiistaina selvin luvuin, vain reilu kaksi viikkoa ennen eropäivää. Tyrmäys tarkoittaa sitä, että Britannia suuntaa kohti eroa ilman sopimusta tai eroneuvotteluille myönnetään lisäaikaa. Pääministeri May vakuutti hallituksen tehneen kaikkensa parlamentin huolien hälventämiseksi, ja se välittyi myös hänen hyvin käheästä äänestään. Tiedotteessaan EASA kuvaili lentokieltoa varotoimenpiteeksi ja korosti sitä, ettei Etiopian lento-onnettomuuden syy ollut vielä selvillä. Tämä on meitä sitova päätös ja tyydymme tähän, kertoi Traficomin ilmailujohtaja Pekka Henttu. Hätäjärjestely olisi tullut voimaan vain siinä tapauksessa, että neuvottelut tulevasta suhteesta epäonnistuvat. Kielto on jäsenmaita sitova ja voimassa toistaiseksi. Kiina ja Indonesia kielsivät konemallin lentämisen omilta lentoyhtiöiltään jo maanantaina. Sopimus kaatui äänin 391–242. MAALISKUUTA 2019 | SALON SEUDUN SANOMAT 17 Brexitin jatkoaikataulu STT Lähde: BBC Parlamentin alahuoneen oli määrä äänestää myöhään tiistai-iltana uudelleen jo kerran tyrmäämästään brexit-sopimuksesta. Lentojen keskeyttämisestä ilmoittivat tiistaina muun muassa Norwegian ja Turkish Airlines. ke 13.3. alahuone äänestää brexitistä ilman sopimusta alahuone äänestää brexitin lykkäämisestä Washington / Sydney | STT-Lassi Lapintie Sunnuntaina 157 ihmistä surmannut Ethiopian Airlinesin lentoturma rikkoi kansainvälisen lentoliikenteen rauhan kuin lampeen heitetty kivi, jonka nostattamat väreet kasvoivat tiistaina myrskyaalloiksi. Monet suuret lentoyhtiöt reagoivat tilanteeseen jo ennen kieltoa. Ero tulisi voimaan 29. Myöhään tiistaina myös Intia ilmoitti lentokiellosta. Vajaan kahden vuoden vaikeiden neuvotteluiden jälkeen syntynyt sopimus oli paras mahdollinen, EU:sta on toisteltu. Sopimus torjuttiin tällä kertaa vähän loivemmin kuin tammikuussa, jolloin se moukaroitiin 230 äänen erolla 432–202. Myös EU:n ulkopuolella monet maat ilmoittivat kieltäneensä konemallin käytön. Viimeinen naula arkkuun oli oikeuskansleri-parlamentaarikko Geoffrey Coxin oikeudellinen arvio. –?EU haluaa tietää, mitä me teemme lisäajalla ja tämän talon on vastattava. Porttikielto taivaisiin on langetettu konemallille muun muassa Australiassa, Singaporessa ja Etelä-Koreassa. Hallitsematon brexit halutaan välttää, minkä takia EU-maat ovat todennäköisesti valmiita antamaan Britannialle vähän aikaa tilanteen selvittämiseen. Pitkin matkaa keskeistä roolia näytellyt Cox arvioi, että on edelleen olemassa oikeudellisia riskejä siitä, ettei Britannia pääsisi irti erosopimuksen niin sanotusta hätäjärjestelystä. Yhdysvalloissa ilmailuhallinto FAA ei vielä tiistai-iltaan mennessä ollut kieltänyt mallin käyttöä, mutta on vaatinut valmistaja Boeingia tekemään pikaisesti parannuksia koneeseen. –?Kolmatta mahdollisuutta ei tule, Juncker evästi tiistaina. Surmankoneella lentäminen kiellettiin EU-alueella. EU ei hevin lähde enää neuvottelupöytään. Etiopian lentoturma pelästytti pahanpäiväisesti lentoliikenteen Lentoyhtiö Norwegianin Boeing 737 MAX 8 matkustajakone Helsinki-Vantaan lentokentällä 6. Illansuussa Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA otti käyttöönsä järeimmän aseensa ja kielsi MAX 8:n sekä MAX 9:n käyttämisen kaikissa EU-maissa. Norwegianin laivastossa siipensä menettäneitä konemalleja oli 18 kappaletta ja Turkish Airlinesin valikoimassa 12. Onnettomuudessa kuoli 189 ihmistä. to 14.3. Hylkää Hyväksyy Hylkää Hyväksyy pääministeri May pyytää lykkäystä EU:lta Britannia eroaa EU:sta ilman sopimusta pe 29.3. –?EASA jatkaa saatavilla olevan datan analysoimista. Boeingin osakkeen syöksy jyrkkeni tiistaina alkuillasta 7,3 prosenttiin. Sama konemalli putosi taivaalta viime vuoden lokakuussa, kun Lion Airin lento syöksyi maahan 13 minuuttia Jakartan lentokentältä nousun jälkeen. Suomessa Boeing 787 MAX 8 -koneilla operoivat NorwegianTUI ja FlyDubai. EU:n brexit-neuvottelija Michel Barnier muistutti Twitterissä vähän ennen äänestystä, että ilman sopimusta Britannia ei saa myöskään vuoden 2020 loppuun ulottuvaa siirtymäaikaa. Äänensä menettänyt May jyrättiin parlamentissa Brexit-sopimus kaatui toistamiseen selvin luvuin.. Äänekkäin vastustus kohdistui edelleen sopimuksen vakuutusjärjestelyyn, joka olisi pitänyt Britannian tullijärjestelyssä EU:n kanssa, jos muusta ei ehditä sopia. –?Kuulisittepa (komission puheenjohtajan) Jean-Claude Junckerin äänen, May vastasi huuteluun
Joona ja Anton ovat Kivilahden lapsia, Nokka on puolestaan neljän pojan isä. Ero oli sellainen, että oli helppo valita kaupungin tontti, Nokka ja Kivilahti toteavat. MAALISKUUTA 2019 RAKENNA JA SISUSTA PELTILAINE.FI p. – Katselimme myös yksityisten tontteja, mutta niiden hinta pyöri 15?000–20 000 euron välillä. Ilmo, Eemeli ja Lauri käyvät jo Kirkonmäen koulua, Joona aloittaa koulun ensi syksynä. Antonin ja Vilin yhteistä huonetta koristaa sininen seinä. Uusi omakotitalo nousee Someron kaupungilta ostetulle tontille. Pienen pojan pyyntöä on pakko noudattaa, ja siinä se on. Maalämpö on ympäristöystävällistä, ja sen hintaan eivät vaikuta markkinat. Näin valtaosa urakasta sähköja putkitöineen on talotehtaan vastuulla. 050 4411090 SALO Peltisepänliike K. Kaupungilla on ollut viime vuosina kaavoitetut omakotitontit vähissä, mutta Kivilahdella ja Nokalla kävi tuuri. Syksyllä yläasteelle lähtevä Ilmo on päätynyt harmaaseen, joka tulee muutenkin näkymään talon sisustuksessa valkoisen ja mustan ohessa. Laine Oy huuvat konesaumakatot muut rakennuspeltityöt Myös verkkokauppa! SSS | Päivi Malin-Perho paivi.malin-perho@sss.fi Kuusivuotias Joona ja nelivuotias Anton Härmä esittelevät innolla tulevan kotinsa huoneita. Talon tärkeä nurkkaus varaajineen ja putkineen, jotka johtavat maasta lämpöä ylöspäin. –?Talon rakentaminen on alun perin tähdätty niin, että asumme täällä, kun Joona aloittaa koulun, Nokka ja Kivilahti kertovat. 18 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 13. Someron Härkälän asuntoalueelle valmistuva 175 neliön talo tulee olemaan Nokan ja Kivilahden uusperheen ensimmäinen oma yhteinen koti. Tuleva koti on poikien koulunkäyntiä ajatellen oivalla paikalla, sillä Kirkonmäen koulu sijaitsee parinsadan metrin päässä. –?Tykkään sinisestä, Anton sanoo varmasti. 02-727 5700 KAARINA: Kärrykatu 8, 20780 Kaarina puh. Tilaa myös tarvitaan, sillä perheessä on kuusi poikaa. –?Uuteen rakennukseen maalämpö kannattaa ehdottomasti ottaa. –?Ilmo on kaksitoista, Eemeli kymmenen, Lauri kahdeksan ja Vili viisi, Nokka kertoo. Pojat ovat saaneet valita itse omiin huoneisiinsa yhden seinän värin. Olohuoneen varaavan takan tiilien päälle tulee musta keraaminen laatta. Myös hinta oli kohtuullinen eli euron neliöltä, sillä ostohetkellä oli voimassa Someron kaupungin satavuotiaan Suomen kunniaksi järjestämä tonttien alekampanja. –?Vihreä on hieno väri, toteaa Joona ilman pienintäkään epäröintiä. Kuusivuotiaan Joonan huoneesta löytyy vihreä seinä. Se on taloudellisesti paras ja varmin ratkaisu, kun katsotaan eteenpäin. Kesään mennessä valmistuva omakotitalo lämpiää maalämmöllä. 727 7071 www.salonpuutavara.fi SISUSTUSPANEELI e /m 0,70 NESTEkAASU 19 50 plo 11 kg täyttö teräspullo 14x120 stp kuusi Classic -laatu Rajoitettu erä. Heidän saamansa 1?300 neliön tontti oli ollut varattuna, mutta vapautui sopivasti heidän tarpeisiinsa. Saimme maalämmön vielä edullisesti talopaketin mukana, Miikka Nokka ja Anniina Kivilahti huomauttavat. Itse talo päätettiin hankkia viittä vaille valmiina talopakettina. Uusperheen maalämmöllä lämpiävä talo nousee Someron Härkälään. Kuuden pojan toivevärit näkyvät tulevassa kodissa Nelivuotias Anton Härmä (oik.) pitää sinisestä, joten hänen huoneensa yksi seinä on sininen. Lopullinen muuttoajankohta on vielä vähän hakusessa: – Minun mielestäni se on toukokuu, mutta Miikka puhuu juhannuksesta, Kivilahti naurahtaa. Joonan huoneesta löytyy vihreä seinä. 044 512 3456 • Avoinna ma–pe 10–17 www.energiatalojarvi.Þ Meiltä löydät kokonaisvaltaiset lämmitysja energiaratkaisut ÄLÄ OLE IHAN HÖLMÖ! Ei ole mitään syytä maksaa suurista lämmityskuluista, kun voit helposti säästää rutkasti rahaa ja luontoa! Satamakatu 17, 24100 Salo P. 044 517 5041 • Ilmanvaihtotyöt • wc:n ja suihkutilojen kalustukset • Viemärien avaukset vesivuotovahdit myynti, asennus ja huolto SALO: Liikekeskus Valuri, Kaakelitehtaankatu 2, 24260 Salo Avoinna ma–pe 9–17, la 10–13 • puh. –?Tule katsomaan, täällä on lämpökeskus, Joona huudahtaa. 02 731 2338, fax. Kuuden pojan valinnat myös näkyvät talon huoneissa, joita löytyy kahdesta kerroksesta. www.putkimiessalo.fi henkka@putkimiessalo.fi • Käyttövesiputkiremontit • Patteriputkiremontit • Hanan vaihdot ja huollot p
Terassilasitukset, keittiön välitila, saunan ja kylpyhuoneen lasiovet/lasit, peilit ja paljon muuta. tyhjiöputkikeräimiä, jotka ovat hyötysuhteeltaan kaikkein parhaimpia. Anniina Kivilahti esittelee suihkulaattoja. Pojat tuskin malttavat odottaa pääsemistä taloon, jonka valmistumista he ovat saaneet itse seurata. Kuusivuotiaan Joonan huoneesta löytyy vihreä seinä. KESKIVIIKKONA 13. Omakotitalon kahta seinää koristaa terassi. (02) 731 6234 Nyt kaikki patjat -20% Raikkautta kevätkotiin uusilla patjoilla. –?Tämä on ollut todella toimiva ratkaisu. 040 300 1050 ma-to 9-17, pe 9-18, la 9-14 GlansPower aurinkokeräinPaketti 1995 € HYÖDYnnä aurinkoenerGiaa säästä tuntuvasti enerGiakuluissa! Aurinkokeräimet ovat ns. Helsingintie 23, Salo, puh. –?Ilman viittä vaille valmista talopakettia olisi ollut pakko ottaa töistä vapaata, jotta rakennustyöt olisivat edenneet. Talopaketin valintaan vaikutti niin vanhempien työtilanne kuin halu saada talo nopeasti kuntoon. 0400 768 762, 0400 823 198 RAKENNUSPELTITYÖT, ILMASTOINTITYÖT. Nyt omat rakennustyöt on keskitetty niihin viikonloppuihin, kun pojat ovat toisten vanhempien luona. Pinta-ala lähes 4 m²! •Lisäksipakettiinkuuluu300Lhybridivaraaja, kahdella kierukalla •Kiertovesipumppu•Säädinyksikkö•Paisuntasäiliö Kuuden pojan toivevärit näkyvät tulevassa kodissa ”Katselimme myös yksityisten tontteja, mutta niiden hinta pyöri 15?000–20 000 euron välillä.” Anniina Kivilahti ja Miikka Nokka Nelivuotias Anton Härmä (oik.) pitää sinisestä, joten hänen huoneensa yksi seinä on sininen. Uusi grilli odottaa jo varastossa. Auringon säteily saadaan otettua talteen laajalta alueelta säteilykulmasta riippumatta. Pakettiin kuuluu yhteensä 36 kpl u-pipe tyhjiöputkia. Talon sisustuksessa tulee olemaan harmaata, valkoista ja mustaa. K U V A T : S S S / K I R S I M A A R I T V E N E T P A L O ma-to 10-17 pe 10-18, la 9-14 Parkkitilaa sisäpihalla. Nokka työskentelee rakennusmateriaaleja valmistavan Icopalin logistiikkapäällikkönä Espoossa ja Kivilahti sairaanhoitajana Tammelan terveysasemalla. Miikka Nokka on tyytyväinen viittä vaille valmiiseen talopakettiin. Talopaketin myötä työt ovat edenneet nopeasti: – Lokakuussa pystytettiin runko. Joona esittelee seuraavaksi talon pitkän terassin, joka kiertää talon etuseinältä toiselle sivulle. Näin olemme voineet keskittyä kunnolla niihin töihin, mitä täällä on ollut ja arki on samalla sujunut normaalisti, Kivilahti huomauttaa. Halikon Rakennuspelti Oy • lumiesteet • sadevesijärjestelmät • seinäja lapetikkaat • kulkutasot • piipunpellitykset • katto-/seinäpellit Puh. Paketti oli ehdottomasti oikea ratkaisu niin meidän vanhempien kuin lasten kannalta, Nokka toteaa. Poikkeuksena on autotalli, jonka rakennamme kokonaan itse, Nokka sanoo. MAALISKUUTA 2019 | SALON SEUDUN SANOMAT 19 RAKENNA JA SISUSTA HA LIKON RKT KY YLI 60 VUOTTA LUOTETTAVAA KONEKAUPPAA Joensuunkatu 10, 24100 Salo, p. Siinä on mukava kesällä grillata. – Teemme itse vain sisäpinnat eli seinät, katon ja lattian. Keittiökaapit tulevat parin viikon päästä, Kivilahti ja Nokka iloitsevat odotusta äänessään. –?Teemme itse vain sisäpinnat eli seinät, katot ja lattiat
Koivu ja tiikki käyvät kaupaksi, mutta männyllä ei juuri ole kysyntää vanhojen kalusteiden markkinoilla. Silloin ei tyylisuunnalla ole väliä, vaan voidaan ostaa vaikka jylhä barokkilipasto rikkomaan sisustusta tarkoituksella. Tyylikalusteista haluttuja ovat funkkis-, jugendja art deco -kalusteet, koristeellisia tyylejä edustavat rokokoo ja chippendale eivät niinkään. Isompia summia voidaan pyytää, mutta on eri asia, maksetaanko niitä. – Nopeimmillaan ne menevät muutamassa tunnissa. Samaan yhteyteen tuli erillinen tila, jossa on myytävänä vanhoja tyylihuonekaluja ja joskus antiikkiakin. 20 SALON SEUDUN SANOMAT | KESKIVIIKKONA 13. –?Hyvä tapa määrittää tuotteen hinta on huutokauppa. Poikkeuksia tietysti ovat harvinaisuudet, kuten kaksinokkaiset kannut ja papukaijakannu. Huutokauppa kertoo suoraan, mitä ihmiset ovat todellisuudessa valmiita maksamaan. Nyt halutuksi huonekalun tekee se, miltä se näyttää ja miten se sopii omaan sisustukseen. – Jos aiemmin jokaisesta kannusta pyydettiin 90 euroa, nyt tavallinen oksakuvioinen kannu on 30–35 euron arvoinen. Vanha ikä ei kuitenkaan takaa kovaa hintaa tai kysyntää. – Ennen kalusteita ostettiin siksi, että ne olivat esimerkiksi antiikkia. Kuljetusliikkeet vievät meiltä tavaraa pääasiassa Helsinkiin, mutta myös muualle Suomeen, Kusnetsoff kertoo. Tietynikäisen omakotitalon omistaja saattaa haluta kotiinsa ainoastaan talonsa ikäisiä kalusteita ja muuta irtaimistoa. Funkkiksen muotokieli on yksinkertaista. Taustan sohva edustaa kustavilaista tyyliä, etualan puolestaan rokokoota. Takavuosien mäntyisille talonpoikaisantiikkikalusteilla ei enää ole kysyntää. Nyt kysytään kevyitä 1950-luvun huonekaluja Arabian maitokannujen hinnat ovat laskussa Secondhandmarket myy nettihuutokaupan kautta pientavaraa, kuten lasia, designtuotteita ja astioita. Kusnetsoff ja Jonne Fager perustivat Secondhandmarketin kolmisen vuotta sitten. Muutamia kalusteita on jätetty matojen vuoksi myymättä. MAALISKUUTA 2019 RAKENNA JA SISUSTA SSS | Kirsi Siekkinen kirsi.siekkinen@sss.fi Kevyttä ja ilmavaa, 1950ja -60-lukua. Design-tuoleja ja tunnettuja klassikkovalmistajia kuten Artekkia. – Antiikista puhutaan, kun huonekalulla on ikää vähintään sata vuotta. Joskus käsitys oman perintökaluston arvosta voi hämärtyä, jos vastaavaa myydään netissä useiden satojen eurojen hintaan. Mismatch-henkiset sisustajat puolestaan tekevät kodistaan harkitun sekamelskan, jossa pöydän ympärillä olevat tuolit ovat jokainen erilaisia. Aluksi Meriniityssä toiminut liike muutti Pahkavuoreen ja laajeni kirpputoriksi. Aikakausissa raja menee tiettyjä merkkituotteita lukuun ottamatta 1970-luvussa. Rokokoon tunnistaa sen jalan tassumaisesta muodosta. – Valkoiseksi sisustettuun ultramoderniin kotiin saatetaan hankkia yksi vanha huonekalu katseenvangitsijaksi. Pyyntihinta on kuitenkin vain ehdotus, eikä todiste toteutuneesta kaupasta tai tuotteen arvosta. Vanhoilla kalusteilla sisustetaan hyvin eri tavoin. – Esimerkiksi?Nanny Stillin Grapponia-lasit ovat aina kysyttyjä arjen klassikoita. Retro tarkoittaa uusvanhaa, Kusnetsoff muistuttaa. Jos kotiinsa erehtyy madonsyömän huonekalun hankkimaan, Kusnetsoff ei suosittele pitkällisiä puhdistusprosesseja, vaan hän neuvoo hankkiutumaan kalusteesta eroon. Pintamateriaaleista kysyttyjä ovat koivu, tammi ja tiikki, mutta mänty on Kusnetsoffin mukaan haasteellinen. Kahvilan käytössä olevaa 1970-luvun sohvakalustoa on moni kysynyt, mutta ainakaan toistaiseksi Secondhandmarketin yrittäjä Jari Kusnetsoff ei ole ollut siitä valmis luopumaan. Tällaisista käytetyistä huonekaluista on sen verran kova kysyntä, ettei Salon Secondhandmarketin kauppiaalla Jari Kusnetsoffilla ole näytettäväksi ensimmäistäkään mallikappaletta. Joskus kalusteissa voi olla matojen tekemiä reikiä, muttei enää matoja. 1950ja -60-luvusta puhutaan usein retrona, mutta se on väärä termi. Myöskään joitain vuosia sitten suosituilla voipytyillä ei ole entisen kaltaista kysyntää – eikä myöskään hintaa. Kusnetsoffin mukaan kuluttajat ovat hintatietoisia ja erilaiset käytettyjen tavaroiden nettikaupat helpottavat hintavertailuja. Myytävää Kusnetsoff hankkii esimerkiksi kuolinpesiltä ja yksityishenkilöiltä, jotka haluavat vanhoista kalusteistaan eroon. Kasarisohvaryhmästä voi toisinaan olla vaikeaa saada edes muutamaa kymppiä, mistä ei kauppiaan työlle juuri katetta jää. Yrittäjä Jari Kusnetsoff on huomannut, että etenkin Arabian maitokannujen hinnat ovat tulleet muutamassa vuodessa alas. Jos kalusteessa on madonreikiä, kaluste jää tarkkailtavaksi varastoon. – Se on aina mahdollista. Jykevät jugend-tyyliset senkit ovat kysyttyjä.. – Messinkisten sohvapöytien on sanottu olevan tulossa muotiin jo puolentoista vuoden ajan, mutta en kyllä ole sellaista huomannut, Kusnetsoff naurahtaa. Kotimainen lasi ja suomalaisten muotoilijoiden tuotteet kiinnostavat, mutta haluttavuudessa on suuria eroja. – 150 euron arvoiseen tavaraan ei kannata tehdä 300 euron käsittelyä. Entä voiko vanhan huonekalun matkassa saada kotiinsa ei-toivottuja matkalaisia, kuten matoja