Jossakin on ollut osaamattomuutta, insinööripuolella tai tekijäpuolella. Kerrostaloja ja halleja vähemmän.
. Heinisuon mukaan se oli Suomen pisin. Hänen
tiedossaan ei ole vastaavanlaisia
onnettomuuksia Suomessa eikä
muuallakaan.
LOPUT
LUMILINGOT
POISTOHINTAAN!
Sahakaupan ammattilainen Salossa!
MYYNTI . teho 1800 W
Uuden messuhallin katto romahti Jyväskylässä
SSS?STT
vaihdossa käyttökuntoisesta sahastasi.
(OVH.
829 E)
Ilmoituksen hinta on vain 15 euroa (sis.alv.)
Rivi-ilmoituksen jättäminen on helppoa. Rakennus maksoi
yhdeksän miljoonaa euroa.
. Kaikki ehtivät viime tingassa
ulos messurakennuksesta, eikä
kukaan loukkaantunut.
Vielä lauantaina oli täydellinen
arvoitus, miksi puurakenteinen
katto romahti.
. Myös teräshalleja ja betonihalleja on romahtanut. terälaitteella
Tourula 4
u
To
Nisula
Lehtikuva/ Kari Rouhiainen
Jyväskylä Paviljongin uuden messuhallin romahduksessa oli lähellä suuri katastrofi: kolmena edellispäivänä siellä vietettiin nuorison Next Step -messuja. Tilanne oli oikein rauhallinen,
ei mitään hämminkiä. Vaarassa olisi ollut satoja ihmisiä.
Onnettomuustutkintakeskus
ryhtyi heti tutkimaan tapausta
suuronnettomuuden vaaratilanteena. HUOLTO . Mutta kun
betonihalli romahtaa, kukaan ei
sano, että vikaa olisi materiaalissa, Karjalainen muistuttaa.
Puusta oli Jyväskylässä hyötyäkin. (sis. Kreikan lipun
alla purjehtiva Stemnitsa on parhaillaan eteläisellä Itämerellä
matkalla Suomenlahden pohjukkaan Primorskin öljysatamaan.
Perillä sen odotetaan olevan sunnuntaina iltapäivällä.
Tankkerilla ei ole riittävää jää-
vahvistusta ja suomalaiset merenkulku- ja ympäristöviranomaiset pitävät sen liikkumista talven
vaikeissa jääoloissa turvallisuusriskinä.
Stemnitsan on tarkoitus ottaa
Primorskin eli Koiviston satamasta 100 000 tonnin öljylasti ja kuljettaa se Rotterdamiin, kuten
viikko sitten tapahtui.
Pääministeri Lipponen yritti
lauantaina ottaa puhelimitse yhteyttä venäläiseen virkaveljeensä
pääministeri
Mihail
Kas-
Silminnäkijä:
Kuin ukkosmyrsky olisi
noussut
janoviin, mutta hänen ilmoitettiin olevan viikonloppuna lomailemassa.
Sen jälkeen sovittiin, että liikenneministeri Kimmo Sasi (kok.)
soittaa asiassa Venäjän liikenneministerille Sergei Frankille.
Suomen Moskovan-suurlähetystö
oli asiassa jo aiemmin päivällä yhteydessä venäläisiin viranomaisiin, jotka kertoivat heidän
liikenneministerinsä olevan asiasta tietoinen.
Pääministeri Lipposen viesti ve-
näläisille on, ettei laivaa saa näissä jääoloissa ajaa öljylastissa eli
laskea Primorskin satamasta
Suomenlahdelle. Paikalla oli neljä rauniokoiraa, jotka eivät saaneet mitään
vainua ihmisistä. 077 777777
Teräketjut
laipat,
varusteet
ja tarvikke
et
TARJOUS
HINTAAN
!
Elämäsi saha
Husqvarna 340
ovh. Myös ilmoituksen maksaminen hoituu kätevästi
internetissä. 02-731 8466
puhelimitse sortuman äänet.
Rakennuksessa oli 14 miestä ja
yksi nainen. Vaarassa olisi ollut satoja ihmisiä.
Palomestari Pentti Partasen
mukaan lauantaina iltapäivällä
oli lähes sataprosenttisen varmaa,
ettei kukaan ollut jäänyt raunioihin. Puurakenteet pitävät liik-
kuessaan niin kovaa paukahtelevaa ääntä, että hallissa olleet ihmiset tajusivat vaaran olevan lähellä ja juoksivat ulos.
Karjalainen ei osaa sanoa, mistä
rakenteiden pettäminen voisi johtua.
. Arjen turvallisuus ei synny
muutaman euron veronkevennyksistä. Lopullinen varmistus saadaan vasta sunnuntaina, kun raivaukset edistyvät.
Uudesta, noin 8 000 neliömetrin
hallista romahti noin neljäsosa.
Keski-Suomen hätäkeskus sai
ensimmäisen ilmoituksen kello
9.38.
Rakennuksessa työskennellyt
mies ilmoitti, että yksi palkki on
mennyt katossa poikki. Tehtiin parasta,
mitä rahalla saa, sanoi Jyväskylän Messujen toimitusjohtaja Leo
Potkonen.
. teho 2,4 kW
. Mies pelastautui ulos. Tätä ei olisi pitänyt tapahtua,
hän jatkoi.
Potkonen toivoo, että halli pys-
tyttäisiin korjaamaan ennen seuraavaa suurta tapahtumaa. Yhteydenpitoa
venäläisiin on tarkoitus tarvittaessa jatkaa ensi viikolla.
Pääministeri Lipponen on asiassa avustajansa mukaan ensi viikolla yhteydessä myös EU:n komission puheenjohtajaan, jotta
unionin ulkopuoliset maat saataisiin sitoutumaan EU:n hyväksymiin säädöksiin meriturvallisuuden parantamiseksi.
Puusta on perinteisesti rakennettu Suomessa omakotitaloja ja
kesämökkejä. Syl.tilavuus 51,7 cc
. helmikuuta 2003
Moottoriajoneuvoja
myytävänä
Myytävänä
Kaksosten rattaat
neljällä olleet, toivottavasti
tarpeettomana, P. Pääurakoitsijana
oli Skanska. Olen aivan
järkyttynyt mutta samalla onnellinen meidän kävijöiden ja talkoolaisten puolesta, että emme olleet
täällä tänä aamuna, kommentoi
Next Step -messuja järjestävän
Sakki Ry:n puheenjohtaja Reetta
Kuosmanen lauantaina.
Kuosmasen mukaan Next Step messuilla kävi perjantaina 9 200
vierasta. Se syntyy siitä, että ihmisillä on työtä ja toimeentuloa ja että
heille tärkeät palvelut pelaavat,
puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes julisti kampanjan avaustilaisuudessa Helsingin Itäkeskuksessa.
Paavo Lipposen (sd.), Anneli
Jäätteenmäen (kesk.) ja Ville
Itälän (kok.) veronalennuspuheisiin tarttuu myös eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Ojala. 077 777777
Lisää laatua hakkuilla.
UUTUUS HUSQVARNA 353 G
SAHA 353G
Lämpökahvalla ja kaasuttimella
. 770 2610, tai tuoda ilmoituksen
Palvelupisteeseemme, Vilhonkatu 11, Salo.
Saimme lisää kysyttyä Husqvarna 55
SSS?STT?Hannu Kuparinen
Lehtikuva/Markku Ulander
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes avasi puolueen valtakunnallisen vaalikampanjan helsinkiläisessä ostoskeskuksessa.
Vasemmistoliitto avasi eduskuntavaalikamppailunsa lauantaina
tekemällä eroa suurimpien puolueiden veronalennuksia myötäilevään linjaan.
. Ilmoituksen voit jättää myös soittamalla p. 509 E
220
OVH. Mutta kyllä Suomessa
osaamista on. Hän oli täysin
ymmällään tapahtuneesta.
. On paikallaan, että veronalennuksia lupailleet kertovat julkisuuteen, onko heillä tarkoitus toteuttaa suuret veronalennuksensa leikkausten avulla vai onko
tarkoitus peräytyä katteettomista
puheista vähin äänin, Ojala sanoi.. 289 E
e
Kone 14. Messut järjestettiin juuri romahtaneessa B2-hallissa.
Kuosmanen oli myös itse perjantaina Paviljongissa. Keski-Suomen keskussairaala varautui hoitamaan potilaita.
. Ilmanpaine tuntui selässä,
kun takana katto romahti, hän
kuvaa tunnettaan.
ru
Kortepohja
sanka tai
kypärämalli
SSS?STT
Suunnittelija on
täysin ymmällään
STT
Radiokuulonsuojaimet
HELSINGINTIE 24, PUH. Kuului rutinaa ja pauketta.
Katto lähti romahtamaan ja kaikki lähtivät juoksemaan ulos.
Niininen näki ovesta juostessaan, että koko viereinen seinä
huojui hänen vieressään. Hätäkeskukseen kuultiin
369e
EL 318 SÄHKÖSAHA
. Yli 400 neliön hallit on yleensä
rakennettu betonista tai teräksestä. Lisäpontta oli antanut valtiovarainministeri Sauli Niinistön
(kok.) äskeinen varoittelu talousnäkymien huonontumisesta ja
mahdollisista uusista leikkauksista.
. On vaikea siirtyä puuhun,
vaikka puu on suomalaisille perinteisesti tuttu rakennusmateriaali, Karjalainen kertoo.
Perjantaina
hallissa kävi
yli 9 000
ihmistä
SSS?STT
Vielä perjantaina Jyväskylä Paviljonki pullisteli väkeä, kun
suositut Next Step messut olivat
avoinna viimeistä päivää.
. 1
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
N:o 32
Sunnuntaina 2. Ensimmäisenä alueelle ehtivät poliisit. Paino 4,9 kg
Kadonneita
Kadonnut lihava ja laiska
Harmaankirjava kolli
Ylhäisiin P. alv)
Kiinteistöjä ja
huoneistoja myytävänä
Hyväkuntoinen läpikorttelin
2h + k + s = 53m²
kerrostalosta P. Kerrostalopuolella ongelma on
se, että rakennusyhtiön ovat rakentaneet 40 vuotta vain betonista. 077 777777
Rivi-ilmoituksia julkaistaan seuraavilla tekstin jälkeen-osastoilla:
myydään, myydään moottoriajoneuvoja, myydään kiinteistöjä ja huoneistoja,
myydään matkailuvaunuja ja veneitä, ostetaan,
halutaan vuokrata, vuokrattavana,
henkilökohtaista,
kadonneita ja löydettyjä.
SALON SEUDUN SANOMAT
Halutaan vuokrata, Halutaan ostaa ja
Henkilökohtaista osastojen ilmoitukset
vain käteismaksulla.
Emme julkaise erotiikkailmoituksia.
729 e
Suomen suosituin
Vuokrattavana
RAIVAUSSAHA
Husqvarna
245RX
Kerrostalosta 2h+k = 53m²
edullinen vuokra, keskustassa
P. En osaa vielä yhtään arvioida
syytä, hän sanoi.
Kattorakenteet oli suunniteltu
siten, että palkit kestäisivät painaviakin lisäripustuksia, Next
Step -messuilla painavia ripustuksia ei kuitenkaan ollut. Hän
kertoo tulleensa ulos ovesta yhtä
aikaa, kun kattorakennelmat putosivat.
. 077 777 7777
Rivi-ilmoitus
Edullinen tapa ilmoittaa Salon Seudun Sanomissa
Irtonumero 1,35 . 077 777777
(OVH.
859 E)
Vielä erä
tarjoushintaan
725 e
Halutaan vuokrata
Avoinna
ark.
8.30-17,
la 9-13
Saloon muuttava nainen etsii
1h-2h + k + s asuntoa Salosta
P. Selvittelytyön tekee sama
lautakunta, joka jo tutkii Botnia-
hallin äskeistä romahdusta Mustasaaressa.
Uusi B-halli valmistui kaksi
viikkoa sitten. VARAOSAT
15 ihmistä ehti turvaan
aivan viime tingassa
Viisitoista ihmistä oli hengenvaarassa, kun Jyväskylä Paviljongin katto romahti lauantaiaamuna. Kun menin katsomaan, huomasin, että kattopalkki oli poikki
ja muutaman kymmenen sekunnin päästä kuului toinen, iso pamahdus. Syynä oli ylikuormitus tai rakenteissa oli vikaa, sanoi murtuneen kattoristikon suunnittelija,
tekniikan tohtori Markku Heinisuo.
Jyväskylä Paviljongin uuden
messuhallin romahduksessa oli
lähellä suuri katastrofi: kolmena
edellispäivänä siellä vietettiin
nuorison Next Step -messuja. Maaliskuun puolivälissä Paviljongissa
on määrä järjestää rakentamisen
ja talotekniikan messut.
?Puuta ei saa leimata, materiaalissa ei vikaa?
jo
ki
Matkakeskus
MäkiMatti
Jyväskylä
Paviljonki
Myös teräshalleja ja
betonihalleja on romahtanut
SSS?STT
Lutakko
Ra
nt
a
vä
y
lä
Keskusta
9
Jyväskylä
Mattilanpelto
Jyväsjärvi
500 m
Puurakentamisen asiantuntija,
tekniikan tohtori Markku Karjalainen varoittaa, että puuta materiaalina ei pidä leimata kestämättömäksi, vaikka osoittautuisi,
että Jyväskylä Paviljongin katon
romahtamisen aiheutti puurakenteiden pettäminen.
. Tämä on ihmeellinen mysteerio. Se tieto
saatiin aika nopeasti, palomestari
Partanen kertoi.
Hankalat raivaustyöt jatkuivat
iltaan saakka.
Kattorakenteen suunnitellut
Markku Heinisuo kiirehti Tampereelta Jyväskylään kuultuaan onnettomuudesta. Puusta voidaan tehdä vaikka kolme kertaa isompikin
halli, Karjalainen sanoo.
Pääministeri Paavo Lipponen
(sd.) haluaa, että Venäjän viranomaiset estävät tankkeri Stemnitsan liikennöimisen öljylastissa
Suomenlahdella. Hän sanoi, että katon tukemiseksi tarvitaan pikaisesti apua.
Minuutin ja viiden sekunnin kuluttua puhelun alkamisesta katto
rupesi sortumaan. Lauantaina tarkastettiin myös, ettei lumikuormaa ollut liikaa.
Katkennut liimapuristepalkki
oli 55 metriä pitkä. Joku huusi, että nyt äkkiä kaikki ulos, Niininen kertoo.
. Kuin ukkosmyrsky olisi noussut, kuvaa Jyväskylä Paviljongin
katon romahtamista sisällä ollut
hinausauton kuljettaja Kauko
Niininen.
Niininen kuuli kesken töiden
paukahduksen ja luuli ensin, että
messurakennelmien pieni väliseinä olisi kaatunut.
. Voit hoitaa asian
internetin välityksellä, www.sss.fi. 077 777777
Toyota Corolla 1.6 CXi -96
naisella ollut, ajettu vain poutasäällä, p. Neljä ihmistä oli suoraan sortuman alla, muut vähän
kauempana.
He olivat työntekijöitä, jotka
purkivat rakenteita ja siivosivat
paikkoja messujen jäljiltä.
Pelastuslaitos lähetti heti paikalle useita pelastusyksiköitä ja
sairasautoja. Työ- ja koulutuspaikkoja esittelevät Next Step
-messut ehdittiin juuri purkaa ennen kuin hallin katto romahti.
Vasemmistoliitto avasi
vaalikisan verolinjauksella
Pääministeri Lipponen: Stemnitsan
lähtö öljylastissa Itämerelle estettävä
SSS?STT
119e
. Suunnittelussa ei säästetty rahaa eikä aikaa. Puuta ei pidä missään tapauksessa syyllistää, siitä voidaan rakentaa halleja siinä missä pien- ja
kerrostalojakin, Karjalainen sanoo.
Hän pelkää, että puurakenteisen hallin sortuminen vaikuttaa
puun maineeseen, varsinkin kun
puurakentamiseen kohdistuu
muutenkin ennakkoluuloja hämmästyttävän paljon.
. Ensimmäiseksi varmistettiin,
ettei ketään ole kateissa
Dikonissa iloitaan nyt kuitenkin erityisesti niistä viidestätoista nuoresta, jotka toivottomista lähtökohdistaan huolimatta, ovat aloittaneet
ammattikoulun.
Dikonin arvopohja on kristillinen. Uusin villitys katukuvassa ja kauppakeskuksissakin näkyy hands free -varusteiden käytön yleistymisessä.
Mikä saa suomalaiset innostumaan aina kaikesta
uudesta. Lennolle osallistui myös ensimmäinen israelilai- Maata lähestyvä sukkula hajosi osiin, mikä näkyi
nen astronautti.
Sivu 14 selvästi videonauhoista.
Marttila
Kuusjoki
Paimio
Halikko
Salo
-3Pertteli
Kiika
Vaikka pakkasta olisi lähes 30 astetta, yksi
Suomus
Sauvo
Muurla
järvi
näky torilla on varma. Työntekijät
eivät saarnaa, eivätkä tyrkytä. Pahalta vaikuttanut kramppi päätti venäläisen pelin eilen kolmannessa erässä.
URHEILU sivu 15
Koko seitsemän hengen miehistö kuoli lauantaina
avaruussukkula Columbian tuhouduttua. Katulapset saavat ?ensiapuna?
mahdollisuuden peseytyä, ruokaa ja
puhtaat vaatteet. Pelkästään aikuisen ihmisen
läsnäolo on usein paras apu, hän sanoo. Se
oli liikaa Prihoille, joka alistui salolaisten
ylivoiman edessä suoraan kolmessa erässä.
Viestin pelit jatkuvat tänään mielenkiintoisissa merkeissä, kun se matkaa Somerolle. Dikonilaiset sanovat, että
toivon kipinä panee jaksamaan. Sitä on joka kerta
saatavilla, paljon ja aina isoja juuri tähän ai- d
kaan.
MEIDÄN KESKEN sivu 7
SALON SEUTU sivu 6
-3
Anja Asp on huomannut, että lahna on salolaisten lempikala.
TULOSSA
Koski
SSS?Irmeli Suvenmaa
Kirsi Höglund
Ulkoilupukua käytetään paljon muuhunkin kuin
ulkoiluun. Kuka esimerkiksi tietää, paljonko Supo vie rahaa. Päiväkeskuksena aloittaneessa Dikonissa käy päivittäin
kymmeniä katulapsia. Suomalaisten arkipukeutumiseen ja pukeutumiskulttuuriin paneudutaan tarkemmin viikonvaihdesivuilla.
sivu 11
Äänestysvilkkaus
vaihtelee paljon
Eri väestöryhmien äänestyskäyttäytymisessä on valtavia eroja. Edes Supo ei voi enää heittäytyä tuppisuuksi ja
ilmoittaa, että me olemme linnoittautuneet tänne
emmekä puhu yhtään mitään. Kalaruuan ystäville tämä on hyvä asia. Reilu peli edellyttää,
että viranomaisten täytyy olla avoimempia ja kertoa
tekemisistään, Laitinen korostaa.
Sivu 9
Seitsemän
astronauttia
kuoli sukkulaturmassa
SSS?STT
Nina Soini
Perniön Maailman markkinoilla eksoottiset ruuat hivelivät vieraiden makuhermoja. eikä
kalalla herkuttelijakaan
SSS?Harri Sulonen
Salon Viesti pelasi eilen normaalitasollaan lentopalloilun naisten SM-liigaa. On vain tarjottava vaihtoehto, rauhaa
ja mahdollisuus. Heille tarjottiin mahdollisuus peseytymiseen. Kalakauppiaat seisovat tutuilla paikoillaan aamuvarhaisesta
Kisko
lähtien viimeiseen aukiolominuuttiin saakPerniö
ka. Suojelupoliisissa on vielä paljon turhaa salaperäisyyttä, oikeushistorian professori Jukka Kekkonen Helsingin yliopistosta sanoo. Talo on täynnä selviytymistarinoita; kuiville selvinneitä
narkkareita, elämän syrjästä kiinni saaneita
lapsia.
Moni lapsista on palannut kaduille ja huumehuuruiseen elämänmenoon, missä turistilta saatu raha on helppoa ja nopeaa. Sitä
vastoin työttömistä, vähän kouluja käyneistä, pienituloisista sekä nuorista äänestää enää joka toinen. Likaiset, räkäiset, tyhjin silmin eteensä
tuijottavat lapset eivät jätä kylmäksi. Hyvätuloiset,
koulutetut ja vakiintuneet ihmiset äänestävät lähes sataprosenttisesti. Keskieurooppalainen pukukulttuuri on
huomattavasti konservatiivisempaa ja tilannesidonnaisempaa. torille.
Särkisalo
Salolaisten suosikkikala on kalamyyjän havaintojen mukaan lahna. turhaan.
Suomalaiset taistelevat kaamosväsymystä vastaan
reippailemalla kirkkaanvärisissä ulkoiluasuissaan.
Katukuva rakentuu sateen- ja tuulenpitäviin asusteisiin sonnustautuneista ihmisistä, joita ei kauempaa voi pukeutumisen perusteella luokitella miehiksi tai naisiksi. Omaiset olivat odottamassa
laskeutumista avaruuskeskuksessa.
Turmassa kuolleiden astronauttien joukossa oli kaksi
Lehtikuva/James Lemanon
naista. Heille annettiin ruokaa ja vaatteita.
Nyt toiminta on laajentunut. Ruokia valmistivat turkkilainen Alema (vas.), kosovolainen Drite, iranilainen Maryam, angolalainen Viviana, kosovolainen Igballe ja irakilaiset Sargul ja Maure.
Rakkaus ruokaan yhdistää yli kulttuurirajojen
Sivu 7
Ulkoilupuku
on suomalaisten
arkiasuste
Viikingit cupin loppuotteluun
SSS
Salon Vilppaan koripallomiehistö hoiteli
leiviskänsä odotetulla tavalla Joensuussa
eilen käynnistyneessä Suomen Cupin lopputurnauksessa.
Vilpas löi välierissä Namika Lahden
90?78 ja kohtaa?kuten valmentaja Tommi Koskinenkin veikkasi ennen turnausta?tämän päivän finaalissa cup-huipentumaa isännöivän Katajan.
Näin valtikka cupissa vaihtuu, koska
molemmat finalistit ovat ensimmäistä ker-
taa mukana lopputurnauksessa.
Vilpas oli Lahtea vastaan tappiolla
avausjakson jälkeen 49?39, mutta ryhdistäytyi toisella jaksolla ja pehmitti koventuneella puolustusasenteella vastustajansa.
Kataja kukisti lauantain toisessa välierässä cupin voittoa puolustaneen Hongan
85?74 (35?34).
Vilppaan tehokkain pelaaja tilastojen valossa oli Derrick Stroud, 30 pistettä ja 11
levypalloa. helmikuuta 2003
Suomalaiset auttaneet
satoja katulapsia Viipurissa
novat katulasten lähes kadonneen. Kekkonen perää
Suomen salaiselta poliisilta lisää avoimuutta:
. miö
Tietää, ettei hyytävässä viimassa turhaan
tule lähteneeksi ?kalastamaan. Cupin finalistit kohtaavat runkosarjassa nyt kolmannen ja viimeisen kerran.
Viestiä painaa ennen ottelua epävarmuus siitä, pystyykö joukkueen ykköspassari Svetlana Krivulko tänään töihin. Se pyörii
suomalaisten lahjoitusten turvin. Monet
nukkuvat yönsä maakuopissa, aseman takapihalla, porttikäytävissä, viemäreissä, puistojen laidoilla. Keitä Supon rekistereissä on ja miksi heidät on
sinne laitettu ja kauanko rekisteritietoja säilytetään,
Kekkonen kyselee.
Oikeussosiologian professori Ahti Laitinen Turun
yliopistosta on samaa mieltä:
. Kaikkein alhaisin äänestysprosentti on usein muuttaneilla.
Näin käyttäytyvät myös salonseutulaiset. Jotkut pääsevät aika ajoin lakanoiden väliin ja saavat siitä vieläpä maksun.
Lasten kohtalo on kurja.
Tänä päivänä viipurilaiset viranomaiset sa-
työpajoja ja koulu. Yhdysvaltain
avaruushallinto Nasa vahvisti lauantaina, että sukkula
tuhoutui Texasin yläpuolella muutama minuutti ennen
arvioitua laskeutumistaan.
Sukkulan piti laskeutua Floridassa sijaitsevaan Kennedyn avaruuskeskukseen kello 16.16 Suomen aikaa.
Nasan johtaja, Sean O`Keefe sanoi, että turmaa ei aiheuttanut ?mikään tai kukaan maan pinnalta?. Se on arkipuku, se päällä käydään kaupassa tai naapurissa kylässä.
Suomalaisten kansallisunivormu rakentuukin nykyään windstoppereista, vuorellisista talvilenkkareista, pipoista tai kypärämyssyistä ja fleece-kaulaliinoista sekä -pusakoista. Ansio siitä on Lahden diakoniasäätiön ylläpitämän
Dikonin. He ottavat
asian realistisesti.
Ei bensahuuruissa sekoilevalle tai hyväksi-
käytetylle lapselle kannata saarnata kristuksesta. Villapaitoja näkee yhä
harvemmalla. Vanhaan kenkätehtaaseen kunnostettiin
tilat, lapsia lähdettiin hakemaan asemilta ja
kujilta. Perinteiset miesten ja naisten asut
ovat väistymässä, yhtenäinen ulkoilumuoti yleistyy.
Kalakauppias ei
pakkasta pelkää . 3
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU3
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 2. Donta Bright nakutti 20 ja
Jukka Kataja 18 pistettä.
Hongan lyönyt Joensuun Kataja jyräsi
välierävoittoon ennen kaikkea tasaisuudellaan, sillä joukkueesta pääsi viisi miestä kaksinumeroisille lukemille.
Andre Foremanin saalis oli 18, Jukka
Toijalan sekä Mikko Kyrön 17 pistettä.
Koripalloilun miesten Suomen Cupin loppuottelu käynnistyy Joensuun Urheilutalolla tänään klo 17.
Naisten lentopalloliigassa Viesti teilasi
Joensuun Prihat Salossa puhtaasti 3?0.
SSS?Mikko Kiviluoto
SSS-arkisto
Sivu 7
Kalle Lausti kuului Vilppaan sankareihin
Joensuussa.
Viesti voitolla
kohti Someroa
Kirsi Höglund
Laura Tuominen joutui tositoimiin oikeastaan
vain kolmannessa erässä, kun Prihat yritti
hyödyntään Viestin passaripulmaa . Työ aloitettiin yli kuusi vuotta sitten. Tutkijalautakunta aloitti turman tutkinnan heti.
Hänen mukaansa presidentti George W. Suurimmillaan eri ryhmien äänestysaktiivisuudessa voi olla jopa 60
prosenttiyksikön ero.. Arja Pesonen sanoo,
että on nähnyt toivottomina pidettyjen
lasten kamppailevan itsensä ihmisarvoiseen elämään -ja se saa jaksamaan.
Hia Sjöblom
Dikonin päiväkeskus on
täynnä selviytymistarinoita
?Kuka tietää, paljonko
Supo vie rahaa??
Oikeusprofessorit
peräävät
enemmän tietoja
SSS?Lasse Kylänpää
. Usein pelkästään aikuisen
läsnäolo on suurin apu.
Sivu 10
Arja Pesonen on työskennellyt pari
vuotta Viipurin katulasten parissa Dikonissa. Keskuksessa toimii
SSS?Hia Sjöblom
Viipurissa on arveltu olevan satoja katulapsia. Bush puhui
uhrien omaisten kanssa
SALON SEUDUN SANOMAT
Sivu puuttuu.
Teknisistä ongelmista johtuen osa tämän lehden sivuista
puuttuu.
Pahoittelemme tapahtunutta.
?Suomen Posti Oy, Turku. 13.1.2003 Salo
Rakkaamme
Kiittäen ja kaivaten
omaiset
sekä muut sukulaiset
ja ystävät
Ystävällisenä kutsuna ilmoitetaan, että siunaus on
Halikon kirkossa lauantaina 8.2.2003 klo 13.30
sekä sen jälkeen vietämme
muistojuhlaa Hopealehdon
kerhohuoneessa.
www.saloakk.fi
Kuolleita
Hiljentynyt on sydän lämmin
sammunut on katse hyvä.
Lepää käsi apuun valmis
jäi meille suru syvä.
Ei auttanut apu ihmisten,
olit toivossa päästä viel´ kotihin kerran
mutt´ matkasi johti luo Taivahan Herran.
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siunaustilaisuus on Halikon kirkossa perjantaina
7.2.2003 klo 12.00, jonka jälkeen muistotilaisuus Halikon seurakuntatalossa.
LT-LEVIKKI 21.910 kpl
Sanomalehtien Liiton jäsen
7-päiväinen sanomalehti
ASIAKASPALVELU
ILMOITUSHINNAT
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Avoinna ma-pe klo 8.30-16.30
?Ilmoitukset
Puhelin (vaihde) (02) 770 21
Telefax
(02) 770 2222
Sähköposti: sss.ilmoitukset@sss.fi
mustavalk.
Viikkomarkkinat
Puhelin
0600-91700
Puhelun hinta 2,98 ?/min +pvm
(sis. 23.1.2002)
Tekstin jälkeen
Tekstin edellä
Tekstissä
Etusivulla
Kuolinilmoitus
?/pmm
1,16
1,16
1,16
1,40
1,16
1.1.2003 alkaen
alv
verollinen
hinta
0,26
1,42
0,26
1,42
0,26
1,42
0,31
1,71
0,26
1,42
ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT
VASTUU VIRHEISTÄ
Ilmestymispv
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun
määrän palauttamiseen.
Huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa ilmoituksen
julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien
asiakaspalvelun puhelin (02) 770 21.
pe
ma
ti
ke
to
pe
pe
Jättöaika
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
klo 14.00
Laskutuslisä alle 29 ?:n verottomasta
ilmoituslaskusta 2,5 . 1955 Halikko
k. 4
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU4
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 2. Puhelin 9800 7100
TILAUSHINNAT
TOIMITUS
Avoinna ma-pe klo 7.00-15.00
Jatkuva säästötilaus 1.11.2002 alkaen
Örninkatu 14, Salo
12
kk:n
maksuerä
163,00
?
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
6
,,
,,
82,50
?
Avoinna ma-pe klo 9.00-23.00,
4 ,,
,,
55,00 . 044 7704 216 tai
044 7704 641.
Kaipauksella muistaen
Pirjo ja Pertti
Vesa, Maija ja Teemu
Tarja
Kerttu perheineen
Erkki ja Anja perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
lastenlapset, lastenlastenlapset
ATKAJOKORTTIKOULUTUS
Hakuaika koulutuksiin päättyy 21.2.2003.
* 9.11.1926 Sortavalan mlk
. helmikuuta 2003
?
4
Rakkaamme
Jaakko Tapani
Ansamaa
* 12.1.1955 Nilsiä
. 7.6.1927 Pertteli
k. 31.12.2002 Helsinki
Kaipauksella muistaen
Aarre
Kimmo ja Sinikka
Jaakko
Heidi
siskot ja veljet perheineen
sukulaiset ja ystävät
Rakkaamme
Jouko Jalmari Lehti
* 3.4.1927 Halikossa
. Lämmin kiitos osanotosta. Uoti
Lämmöllä muistaen
Kirsti Annikki
Kakko
s. 7.1931 Kisko
. 13.3.1906 Kiikala
k. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai
muista toiminnallisista syistä (esim. urheilu 770 2309
Tilaukset toimitetaan force majeureAvoinna ma-pe klo 6.30- 8.30
ALUETOIMITUS Somero
(lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkila-su klo 8.00-10.00
joiden viivästykset, yms.) varauksin.
Kiiruuntie 1, Puhelin (02) 7488 633
Puhelin
SALON
AIKUISKOULUTUSKESKUS
Rakkaamme
Rakkaudella muistaen
Anita
Seppo ja Mervi
Ville, Emmi ja Sofia
Sisko
muut sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
Koulutukset ovat keskiviikko iltaisin klo
17.00-20.15.
Siunattu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
s. 6.1917 Rautu
. 1.2003 Salo
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
kulje kanssa enkelin.
Päivitä nyt tietotekniikan perustaitosi ajan
tasalle! Salon akk:ssa alkaa
Kurssin hinta on 118 ?.
Kokeiden suorittaminen maksaa 17 ?/koe +
tutkintotodistus 17 ?. 31.12.2002 Halikko
Rakkaamme
Kiitollisuudella muistaen
Anja ja Hannu, Anna, Tuomas, Teemu
Matti ja Anna, Saila
Pentti ja Virpi
sukulaiset ja ystävät
Jaakko Tapani
Ansamaa
* 12.1.1955 Nilsiä
. 9. 8.1.2003 Dragsfjärd
Kaivaten
Lukuisa joukko omaisia
ja ystäviä
Hiljaa tarttui käsi Herran
käteen väsyneen,
hiljaa siirtyi sielu
lepoon ijäiseen.
Pääsen asukkaaksi
kultakaupunkiin.
Viedään vierahaksi
häihin iäisiin,
viedään vierahaksi
häihin iäisiin.
Rakkaamme
Reijo Iivari
Kankare
Pitkäaikainen työntekijämme
Rakkaamme
Arvo Lotsarin
muistoa ja otitte osaa suruumme.
Omaiset
Siunaus toimitettu 1.2.2003 Halikon kirkossa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Oli sydän Sinulla lämmin, hellä.
Oli paikka siellä meillä jokaisella.
Paljon et pyytänyt, silti kaiken annoit.
Meitä kaikkia muistit,
ja meistä huolta kannoit.
Sinä unen ansaitset rauhaisan
ja kiitosen hiljaisen, kauneimman.
Jaana, Kalle ja Atte
Jani, Satu ja Siiri
Äiti
Rauno perheineen
Arja perheineen
sukulaiset ja ystävät
Lämmin kiitos teille kaikille jotka kunnioittitte
Helga Emilia Toivosen
Rakkaamme
Keijo Vihtori Siivonen
muistoa ja otitte osaa suruumme. 29.1.2003 Kiikala
* 10.9.1925 Kanneljärvi
. Muuttuneista
jättöajoista ilmoitamme lehdessämme erikseen. Kiitos Paimion sairaalan ja Salon terveyskeskuksen 2:n henkilökunnalle Keijon hyvästä hoidosta.
o.s. 30.3.1913 Halikko
k. 15.1.2003 Salo
Koulutus
Kaivaten ja ikävöiden
Julia
Jorma, Merja, Johanna ja Juuso
Kari ja Tove
Markku, Susanna, Teemu ja Noora
muut sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Niin väsyneenä loppumatkan kuljit
uneen rauhaisaan sä silmät suljit.
On hiljaisuus ja suru sanaton,
mutt´ tiedämme - sun hyvä olla on.
Meille kaikille niin rakas
Lepää rauhassa pappa.
Noora, Teemu, Juuso ja Johanna
Liisi Annikki
Iivonen
Siunattu haudan lepoon läheisten läsnä ollessa. lakko) tai asiakkaasta
johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa
ilmoittajalle mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Ollikainen
o.s. 17.1.2003 Halikko
Hiljeni askel elontiellä,
uuvuit kun sairaus voimasi vei.
Nukkuos rauhassa kauneinta unta,
muistosi koskaan unhoitu ei.
Salon Seudun Sanomat Oy
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
Örninkatu 14, Salo
Postiosoite: PL 117, 24101 Salo
Puhelin: (02) 770 21 (vaihde)
Koulutuksen tavoitteena on saavuttaa tietotekniikan perustaidot ja valmiudet suorittaa
tietotekniikan A-ajokortti.
Murtuu elon siteet,
kaikki häviää.
Muistojen kauniit kiteet
vain pysyviksi jää.
Pappaa ikävöiden
Ei pienet sydämemme ymmärtää voi
miks. Puhelin (019) 331 220
. 19.1.2003 Salo
Kaivaten
Pentti ja Anja
Teuvo ja Merja perheineen
Paavo ja Marja
Tapio ja Tina perheineen
Eira ja Pertti
Pirjo ja Rauno perheineen
Tiina ja Veli-Pekka perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Kaipauksella muistaen
Birgitta
Arto, Ulla, Maria ja Raine
Tomi ja Satu
Jukka, Tiina, Elina ja vauva
Lauri
muut sukulaiset ja ystävät
Kotiin valkeaan uuteen
viimeinen venhe vie.
Lempeään hiljaisuuteen
päättyy kulkijan tie.
Ota syliisi rakkaamme loppuun väsynyt,
ota syliisi emme muuta pyydä nyt.
Ota hiljaa kämmenelles Jumala,
niin hyvä on hänen siinä nukkua.
Luoja kun niittää kypsää viljaa
voimmeko muuta kuin kiittää hiljaa.
Siunattu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Siunaus toimitetaan Kiikalan kirkossa
8.2.2003 klo 12, jonka jälkeen muistotilaisuus
seurakuntatalossa.
Lauri Mentu
* 12. 2003 Naantali
Kaivaten
äiti ja isä
sisko perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Soitteli tuuli kauan jo meille,
surun viestiä hiljalleen.
Katseli aikaa Elämän Herra,
kutsui pois sairaan ja väsyneen.
Siunaus toimitettu. Muistotilaisuus seurakuntasalissa.
lapset ja
lastenlapset perheineen
lastenlastenlapset
muut sukulaiset ja ystävät
Martta Karoliina
Kurkela
Soi temppelin kellot hiljaa
yli talvisen kirkkomaan.
Sinne saatoimme äidin rakkaan
isän vierelle nukkumaan.
o.s. ?Lohjan alueen varhaisjakelut: Leijonajakelu,
. 24.1.2003
Kaivaten
Kyösti ja Sinikka
Kari, Kirsi ja Kai perheineen
Hans perheineen
sukulaiset ja ystävät
Kuin ennen voimissain
minut muistakaa ja
menneet parhaat muistot
sydämiinne tallentakaa.
Kirsti siunataan tänään sunnuntaina klo 13.30
Kiikalan kirkossa. 22.6.1911 Simo
k. Korotukset
koskevat myös jo tehtyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia.
TILAUKSET ?
OSOITTEEN MUUTOKSET
770 2626
ma?pe 8.15?16.30
JAKELUHÄIRIÖPÄIVYSTYS
0204 514 333
ma-pe klo 6.00-16.00
la-su klo 6.00-12.00
PAINOPAIKKA
Salon Lehtitehdas
ISSN 0782-5404
Salo 2003. JAKELUPÄIVYSTYS
la klo 12.00-23.00, su klo 16.00- 3 ,,
,,
41,50 . Täydelliset ilmoitusten
toimitusehdot ja hinnasto saatavissa
asiakaspalvelustamme.
TOIMITUSEHDOT
Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Viikonl. rakas pappamme otettiin pois.
Monia asioita yhdessä koimme,
muistoissa aina yhdessä elää voimme.
Ville, Emmi ja Sofia
JULKAISIJA
5.3.2003 . 12.1.1933 Somerniemi
k. 8.1.1932 Vpl Uusikirkko
k. + alv 22 %.
Lisäväristä lähempiä tietoja ilmoitusosastolta.
Ilmoitusten julkaisemisessa noudatamme ilmoitusten julkaisemissääntöjä.
SSS internetissä: http://www.sss.fi
Juhlapyhien yhteydessä eivät edellä
mainitut jättöajat päde. 26.1.2003 Halikko
s. Puhelin 9800 7100
(02) 770 2232
Avoinna ma-pe klo 6.00-14.00
Telefax
(02) 770 2211 ?Someron ja Koski tl:n alueen varhaisjakelut:
sss.tilaajapalvelu@sss.fi
Suomen Posti Oy,
Joensuuntie 5, Somero. 3.10.1949 Halikko
k. 13.1.2003 Salo
Muistoa kunnioittaen
Pinetta-Tuote Oy
Rakkaamme
Matti Juhani
Vahlroos
s. 14.1.2003 Halikko
Hymni soi holvissa hiljaa,
tummana kaipuuta soi.
Aika on korjannut viljaa,
sarka jo kynnetty on.
Kun iäisyyden kutsu soi,
ei ihmisvoima mitään voi,
on lähdön hetki salainen,
vain Luoja yksin tietää sen.
Syvästi kaivaten
Sirkka
Martta Helena
Lehti
Aili Aliisa
Sairanen
o.s. 13.1.2003 Salo
Kaipauksella muistaen
Äiti ja Isä
Matti ja Soili
Eila ja Ahti
Pekka ja Armi
Sylvi ja Olli
Eino
muut sukulaiset ja ystävät
Sairauskohtauksen sattuessa
pysähtyi sydämes pursi,
armon auringon sylihin.
Lähdit kotoa liian varhain,
olit aina valmis auttamaan.
Muistoista aika rakentaa lohdutuksen.
Tulemme luoksesi, kun maallinen
polkumme päättyy.
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta suureen suruumme.
Rakkaamme
Rakkaamme
Matilda Virta
Aarne Määttänen
s. uutistoimitus 770 21, 770 2314
1 ,,
17,70 ?
Lohja. 7.1. 24.9.2003
Hakupapereita ja lisätietoja:
Salon akk:n toimisto puh. 22% alv)
PALVELUPISTE
Avoinna ma-pe klo 8.15-16.30
Vilhonkatu 11-13, 24100 Salo
Puhelin
(02) 770 2220
Telefax
(02) 770 2211
SSS sähköposti: sss.toimitus@sss.fi
(tark. Moilanen
Siunattu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Saini Maria
Laakia
o.s. 13.1. Koskinen
s. 30.6.1918
k. Kokeisiin osallistuminen on vapaaehtoista.
Rakkaamme
Esko Mikko Uolevi
Nikkanen
Rakkaamme
Siunaus toimitettu
läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme
s. klo 6.00?12.00
Puhelin (02) 770 21 (vaihde)
6 ,,
92,50 ?
Puhelin iltaisin
4 ,,
62,80 ?
3 ,,
46,50 . Puhelin 02 04514333.
23.00
Määräaikaistilaus
Ark.
klo 6.00?16.00
Telefax (02) 770 2300
12 kk
172,00 . Kiitos myös Kukonkallion
osasto Ainolan henkilökunnalle Helgan hyvästä hoidosta.
Omaiset
s. Kiitos osanotosta.
s. Toivonen
* 28. 21.1.2003 Salossa
Syvästi kaivaten
Mailis
Olli, Sirpa ja Katja
Eila perheineen
Mauri perheineen
sekä muut sukulaiset ja ystävät
Niin äkkiä kuolo kulki,
rakkaamme silmät sulki.
Et palannut, niin kuin toivoimme,
et luoksemme tullut enää.
Vaikka aika suruumme lohtua tois,
ei tyhjyyttä koskaan se poistaa vois.
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
SALON SEUDUN SANOMAT
JAKELUTIEDUSTELUT
?Salon alueen varhaisjakelut: Suomen Posti Oy,
(02) 770 2626
Mariankatu 12, Salo
Majoitus A- ja B-lk hyteissä, sis.
seisovanpöydän lounas ruokajuomineen + päiväkahvit.
L-auto Heinäsuon tietä Raatala klo 5.45 - Kuusjoki kk 6.00 Salon tori 6.45 - Halikon tori 6.50 - Vaskio Sale 7.05.
Ilmoittautumiset p. klo 15.00
?Matkalla Rzheviin?
-harmonikkakonsertti
3.2.-7.2.
uuu
Musiikkiopiston sali, Vilhonk. 777 8610
SOMERO, Joensuuntie 13, ke 13.00-16.00, puh. (02) 777 850
salo@matkapojat.fi
tehdyt veroratkaisut ja elvyttämistoimet luovat talouteen dynamiikkaa, sanoi Hemilä, joka siirtyy TT:n toimitusjohtajaksi Elintarviketeollisuuden liiton johdosta.
Hemilä ei suostunut ottamaan
kantaa tulevaan hallituspohjaan
vaan sanoi etujärjestön haluavan
tulla toimeen kaikkien hallitusten
kanssa.
Seuraavalta hallitukselta Hemilälle viestitti, että ehdotukset yritysverotuksen tiukentamiseksi
ovat nykytilanteessa hyvin vaikeita elleivät jopa mahdottomia. la 8.2. Kansalaisaddressia ylläpitää vuonna 2002 perustettu Malmin lentoaseman ystävät -yhdistys. 731 1561, telefax 733 3261
Myös maksuttomat oikeudenkäynnit ja oikeusturvavakuutuksen perusteella hoidettavat asiat
KEVÄTRETKI VIROON 30.4.-2.5.
Rakvere - Narva - Otepää.
Matkanjohtajana Risto Ahti.
235,- hlö
RISTEILY- JA HOTELLIMATKA
Tallinnaan 17.2., 11.3.
Romantika/Hotelli Central
69,- hlö
KÖÖPENHAMINA
kulttuurin helmikuu
23.2. Aamulähtö.
Matkan hinta 28-33e . Asianajajan toimintaa valvovat asianajoliitto ja oikeuskansleri.
Sekalaiset
Asianajotoimisto LAAKSO, LUKANDER & RUOHOLA OY
Matti Kökkö, asianajaja, varatuomari
Helsingintie 7 A, 24100 SALO, puh. 778 48 82
ollisia.
Muutokset mahd
TT:n tuleva toimitusjohtaja Kalevi Hemilä varoittaa lupailemasta uusia hyvinvointipalveluja.
Yleisradion Lauantaiseurassa
Hemilä sanoi, että nykyisten palvelujen ylläpitämisessä on aivan
riittävästi haastetta.
. 044-5544180/ Juhani. 731 5242, ma-pe 9-20, la 9-16
SSS internetissä:
P. 733 3450, telefax 733 3043
320,- hlö
Asianajotoimisto RAINER ÅKERBERG Oy
Rainer Åkerberg, oik.tiet.lis., varatuomari
Asemakatu 5, 24100 SALO, puh. 733 6161, fax 733 6164
ROMANTIKA -RISTEILY
9.2., 16.2., 19.2., 22.2.
Myös muita lähtöjä!
alk.
26,-
hlö
Sisältää risteilyn ja
bussikuljetuksen Salosta.
Muista passi!
HYVÄÄ MATKAA!
MINIRISTEILY TURUSTA
Silja Europa
sunnuntai-torstai 2.2.-12.2.
19,- hytti
alk.
20 H TÄHTIRISTEILY
Cinderella to 6.2., 27.2.
Sis. Vuoteen
2015 mennessä työvoimapula pahenee entisestään, kun noin miljoona työntekijää poistuu työmarkkinoilta eläkkeelle.
Myös pakolaiskiintiöitä pitäisi
nostaa asteittain selvästi nykytasosta.
Vihreät pitävät ongelmallisena
käytössä olevaa turvapaikanhakijoiden pikakäännyttämistä ns. Pääministeripeli on tehnyt vaalitaistelusta jankuttamista ja virheiden
välttelyä, Soini arvioi.
jöiden pääsyä Suomeen. laihduttajille
ja kuntoilijoille
(40.30e)
27.50e
Tarj. Soini
sanoi lauantaina Helsingissä, että
vaalitaistelua käydään kolmen
vanhan puolueen ehdoilla. Kyseenalainen on myös raukeavaan
esitykseen liittyvä turvallisen alkuperämaan käsite.
Suomen lainsäädännössä suhtaudutaan lisäksi valtuuskunnan
näkemyksen mukaan perheen käsitteeseen. ilm.
Vapaa pääsy
perjantaisin
klo 16-18.
Mariankatu 14,
Salo, p. Talouden realiteetit huomioon ottaen jo olemassa olevien
hyvinvointipalvelujen laadun ja
tason ylläpitämisen osalta on ongelmia. Vielä mahtuu mukaan. alkaen, Tatun studiolla.
Ilmoittautumiset 0400 532 561.
AIKUISBALETIN ALKEET keskiviikkoisin klo 18.15-19.30
Salohallin peilisalissa. asti Rulla Leppänen,
metalliteoksia
Kahviossa Edina Ahlgren,
öljyvärimaalauksia
14.2.-6.3. helmikuuta 2003
?
5
Tanssin- ja Liikunnan Tuki ry
Mitä ?Lottajoulu. bussikuljetuksen Salosta.
17,- hlö
alk.
TEATTERIMATKA TALLINNAAN
28.2.-1.3. 733 2299, fax 733 2326
Asianajotoimisto SIMO RAULA OY
Simo Raula, asianajaja, varatuomari
Horninkatu 11 B, 24100 SALO, puh. asti
Suosittu
Rax Rinnekankaan
valokuvanäyttely
?Aikakausi?
Avoinna ti-pe 10-18,
la 11-17, su 11-18.
Liput 3/1 ?,
alle 18 v. Pyhä, Levi, Ylläs.
Majoitus Hotelli Sodankylässä.
Asianajotoimisto TERO SIIKONEN Ky
Tero Siikonen, asianajaja, varatuomari
Horninkatu 15 II krs., 24100 SALO,
puh. Miel. Liput 10 euroa.
Toimitusmaksu 7,-/varaus.
Kysy reitti toimistostamme!
www.matkapojat.fi
ahtumat,
Muut konsertit, tap
mmat
ke
tar
ja
näyttelyt
.fi
tiedot www.salo
isto
Salon kulttuuritoim
puh. 040 717 0290.
Salon Sosialidemokraattinen
Työväenyhdistys järjestää
Vaaliristeilyn Maarianhaminaan
sunnuntaina 23.2.2003
Yksityishenkilöiden
ilmoituspalsta
Viikkomarkkinat
joka lauantai
Voit myydä, ostaa, vaihtaa
tai vaikka lahjoittaa.
Risteilymatka tehdään Viking Linen laivoilla. Kaikki aiheesta
kiinnostuneet tervetulleita!
Salon Seudun Lottaperinne ry
Taksiliikenne siirtyy
samanlaisena Eero
Sorolalle. 5
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU5
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 2. klo 19.00
Gospel-konsertti
Torikadun seurakuntatalo,
esiintyjänä ?Ahtopaine?
teatterit
Salon Näyttämö, Vilhonkatu 9
13.2. Yhdistys pyrkii
turvaamaan historiallisen lentoaseman toiminnan ja kehittämään sitä.
Torin laidalla, Salo
ASIANAJAJA
http://www.sss.fi
?Yli 10 000 ihmistä on kirjoitta-
SSS?STT
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini katsoo toistuvien
mielipidemittauksien latistavan
äänestäjien muutoshalua. 778 4892.
Yleisöopastus
keskiviikkoisin klo 16.
Kahvila Venkipöytä
ti-su 11-17/sop. Parin viikon päästä ryhdytään luettelemaan jo valittavien edustajien nimiä, vaikkei ainoatakaan ääntä ole silloinkaan vielä annettu, Soini paheksui.
Soini piti surkuhupaisena, että
keskusta ja SDP esiintyvät toistensa päävaihtoehtoina, vaikka
niiden vaaliohjelmissa ei ole eroa.
. Unifem Salon seutu
ja Salon kaupungin
kulttuuritoimi.
Avajaiset 2.3. 0500-826
390, 733 3531
Jorma Kellokangas
HIP HOP TUNNIT
BREAK-DANCE TUNNIT ma 10.2. klo 16.00
Kauneimmat hengelliset
laulut
näyttelyt
Sininen Talo
Annie mestariampuja
Taidelainaamo Tehdaskatu 2
Salon teatteri, Mariankatu 3
uuu
avoinna la ja su klo 12-15.
8.2.-2.3. aamup. klo 15.00, alustajina
toimittaja-kirjailija Taina West ja
näytelmäkirjailija Markku
Hoikkala. Kansallisoopperassa
operetti Iloinen Leski
hlö
115,-
PÄÄSIÄISMATKA SODANKYLÄÄN
16. PERNIÖ, Haarlantie 4, ma klo 15-17, p. klo 19, su 9.2. nopeutetun menettelyn avulla. 2.
uuu
Su 23.2. muk., 778 4893.
konsertit
Su 2.2. jäykille ja
kuluneille
nivelille
29.90e
(35.20e)
Melbrosia 60kpl
. klo 19,
ke 26.2. klo 18.00
Chorus Resonus ?konsertti
Uskelan kirkko.
uuu
Torstaisin 6.2.-27.2.
klo 19.00 Lasten virsiä
Salon kirkossa.
Lauletaan Lasten virsikirja läpi
neljänä peräkkäisenä torstaina.
uuu
Su 9.2. 748 8874
www.korvenoja-niinisto.fi
Arja Koriseva
Fortuna orkestereineen
Liput 18e 1,5 tuntia ennen konserttia ovelta
Ennakkoon PLAZAn ja PRISMAn neuvonnat
Ryhmät sekä tiedustelut 044-5362 700
P-alueet: Marian koulu ja Halikon yläaste
järj. klo 16
uuu
24.4. Meillä on huolestuttavan paljon sellaisia kannanottoja, että
haluttaisiin uusia hyvinvointipalveluja. aamupäivisin
Vastuullinen matkanjärjestäjä MatkaVekka
Ystävällisen palvelun terveyskaupat
Kauppakeskus Plaza, Salo
VitaPlaza
P. elinvoimaa
kaikenikäisille
naisille
24.50e
(28.80e)
CLA-Figurel +kromi 150kpl
. Mukana myös Ota
minut -esitys. Matka
tulee maksaa yhdistyksen tilille: SOP 541081-211826.
Matkalle ovat tervetulleita niin jäsenet kuin tukijatkin!
Johtokunta
Matkailu
Matkailu
Matkailu
Hübnerin Vihersimpukka
180 kpl
. 731 3835, ma-pe 9-17, la 9-13
Suomen asianajajaliiton jäsenten toimistot Salossa:
?Tuulen värit?
Asianajotoimisto AHTEE & KAUKOPURO OY
Veli Ahtee, asianajaja, varatuomari
Helena Kaukopuro, asianajaja, varatuomari
Turuntie 8 B, III krs., 24100 SALO, puh. klo 16,
ke 12.2. 722 1211, fax 733 5451
sivutoim. Ilmoittautumiset 5.2.-03 mennessä
Risto Keto-ojalle puh. Halikon Hakoniskat ja
Angelniemen Ankkuri
VAIHDA
VAPAALLE!
on asianajajaluetteloon hyväksytty
lakimies, jolla on säädetty kokemus
ja taito. 722 1211.
konsertti
5. Matkan hinta on 25 euroa/hlö.
Hintaan sisältyy kuljetus Salosta, laivamatkat, lounas
ja kokouskahvit. -lehden
kansikuvat kertovat
Jäädessäni eläkkeelle
kiitän asiakkaitani ja
yhteistyökumppaneitani
hyvästä yhteistyöstä.
TATU TIEDOTTAA!
Pikkulotta Seija Aantaan vuosikokousesitelmä ensi torstaina, 6.2.2003 klo 18.00
Sinisessä talossa. klo 19,
pe 7.2. klo 14-17,
juhlapuhuja
Elisabeth Rehn.
su 2.2. asti
Su 9.2. Keskustan ohjelma sisältää
kaikki maailman hyvät asiat ja
SDP kannattaa kaikkia hyviä
asioita panematta mitään paperille, Soini sanoi.. Oikealla tavalla
SALO Horninkatu 15
puh. P. Runsaasti tarjouksia.
Lehtiä lisää liikkeissämme.
JUHANIN TALVILOMARISTEILY
Risteilemme Ruotsiin Ti 18.2. 777 8600, fax. Nykyisessä
eduskunnassa sisällä oleva muutosesitys raukeaa, koska se annettiin liian myöhään.
Espoossa koolla oleva vihreiden
valtuuskunta kaipasi lauantaina
aktiivista ja johdonmukaista
maahanmuuttopolitiikkaa, joka
helpottaa työperusteista siirtolaisuutta Suomeen.
Uuden hallituksen pitäisi laatia
maahanmuutto- ja pakolaispoliittinen ohjelma, johon kaikki hallituspuolueet sitoutuisivat.
Ulkomaalaislain uudistaminen
on vihreiden mielestä kiireellinen
tehtävä, sillä muutoksia tarvitaan
erityisesti helpottamaan työnteki-
Soini: Kansan
silmiin hierotaan
gallup-saippuaa
Veturitallin
museokauppa
Rax Rinnekankaan kuvateokset
Spiritus Europaeus ja Auschwitz,
keramiikkaa, postikortteja ym.
Hemilä varoittaa
lupailemasta liikoja
SSS?STT
alk.
taidemuseo
nut nimensä internetissä olevaan
kansalaisaddressiin, jolla vaaditaan Helsingin Malmin lentoaseman säilyttämistä. klo 19, pe 28.2. Lähtökohta on kahden
sukupolven ydinperhe, eikä perheiden yhdistämisessä lueta perheenjäseneksi esimerkiksi alaikäisen lapsen sisarusta.
Soini paheksui mielipidemittauksia, joissa toitotetaan, ettei
suuria muutoksia ole tulossa.
. Ilmoittautuminen
miel. klo 16, ke 5.2. ms Amorellalla. Kyllä minä varoittaisin
uusien palvelujen esittämisestä
tai edes toivomisesta.
Hemilä uskoi, että palveluja voidaan parantaa myös veroalennusten yhteydessä. 731 1186 tai 040 565 4905. Matkan
tähtenä on ehdokkaamme Jyrki Toivonen.
Lähtö matkalle Salon Työväentalon luota klo 07.00 ja
paluu illalla Saloon. Stig Rosenlund,
öljyväritöitä
2.3.-9.3.
uuu
Sampsa Sarparannan
Intiaanitaulu-näyttely
Salon Näyttämön
lämpiössä
?Toivon vuoksi?
-näyttely
seurakuntatalolla,
Torikatu 6, järj.
Salo-Uskelan srk ja
Suomen Lähetysseura
Harrastajataidenäyttely,
Annankatu 7,
järj. maaliskuuta 2003
kello 19.00
Halikon
liikuntahallissa
tähtenä tuikkii...
Asianajotoimisto KORVENOJA & NIINISTÖ OY
Pertti Korvenoja, asianajaja, varatuomari
Jari Niinistö, asianajaja
SALO, Turuntie 7, puh. p. asti
TERVE-LEHTI jaettu. Hän
toivoi hallitukselta toimia talouden piristämiseksi.
Matalan tuottavuuden aloilla pitäisi voida harkita mahdollisuutta
työn sivukulujen alentamiseen,
elleivät palkat jousta alaspäin.
Vihreät kiirehtivät
uutta ulkomaalaislakia
SSS?STT
Vihreän liiton mielestä seuraavan hallituksen on aloitettava ulkomaalaislain uudistaminen heti
vaalikauden alussa. klo 17.00
Christianus-kuoron konsertti
Helluntaikirkko, Mököistenk. voim. Matkan kesto 5 pv.
(bussi/laiva)
295,- hlö
Aikuiset alk..............
Lapset alle 12v.
lisävuoteessa alk.....
205,- hlö
Viihde ja teatteri ?matinea,
Su 23.2. Gallup-saippuaa hierotaan
kansan silmiin. - 21.4. ja 29.4. Tuula Ihantola,
?Vuodenaikoja?
akvarelleja ja piirustuksia
Salon kirkko, yhteislaulutilaisuus.
7.3. klo 19, pe 14.2. 18.
uuu
Rax Rinnekangas ?Paratiisin vangit?
TULOSSA 6.3.-6.4.
Koemieskoe: Lars Holmström, Reijo
Mörö ja Helge Riskula.
Pe 28.2. klo 19,
su 2.3
Tätä asiaa ratkottiin omalla tavalla.
Puheenjohtaja Vainion pojalla oli puusepänverstas Paimiossa, ja hänellä oli kauppasuhteita. maanraivaukseen, navetan rakentamiseen ja lehmän
ostoon. Hopeisen merkin saivat pankin hallituksen puheenjohtaja Leena
Teräsvasara ja hallintoneuvoston jäsen Pekka Virtanen. Eräs mies kertoo
hakevansa yleensä lauantaisin
kaksi kirjolohta ja savustavansa
ne itse kotipihalla. Toinen mies
kääntyy ilman muuta Säkylän
Pyhäjärven muikkujen suuntaan.
Kertoo paistavansa niitä mieluummin kuin silakoita, koska
niistä ei hänen mielestään tule
käryä. Hän arvaa, mihin tarkoitukseen ne menevät. sijoitus- ja
määräaikaistalletukset ovat suosittuja. Näin
lukkopulma ratkesi.
Erkki Helelä aloitti kassan toimitusjohtajana 1. Poika neuvoi isäänsä, ettei
ilman ?voitelua. Kaarina Vajannon mieleen ovat puolestaan graavi lohi ja siika, mutta
joskus, niin kuin eilenkin, iskee
rasvasillinhimo. Niinpä Verner Vainio lähti Helsinkiin lukonhankintamatkalle. Pienessä pankissa palvelutapahtuma on erilainen kuin kaupunkipankissa. helmikuuta 2003
6
?
SALON SEUTU
Kalaretki torille on perinne
monelle kaupunkilaiselle
Sinipuna ja punamulta
ovat yhtä suosittuja
seuraavaksi hallitukseksi
Kala ui Saloon sekä lähivesiltä että Norjasta saakka
Sinipuna ja punamulta ovat yhä
suosituimmat vaihtoehdot seuraavaksi hallitukseksi. Silakkaa tuodaan Porista tai Kaskisista. Pula-ajan
jälkeen kassan toiminta vilkastui.
Kassan rahat säilytettiin hallituksen puheenjohtajan kotona Haanniemen Långalla.
Kun puheenjohtaja ei ollut aukiolopäivänä paikalla, saattoi rahalähetys Rantolaan kulkea
maitokuskin mukana Vainion maitotonkkaan
sidottuna. Osuuskassanhoitajaksi valittiin
osuuskaupanhoitaja August Kaitavuori ja
hallituksen puheenjohtajaksi maanviljelijä Verner Vainio.
Ensimmäisen kerran kassa oli auki vasta 8.
tammikuuta 1923 Ybyn tilalla Kasklahdessa.
Tuolloin kassa myönsi lainat mm. Pankki päätti pysyä entisessä.
Historiikki perustuu Karunan Osuuspankin
hallintoneuvoston puheenjohtajan Tuomas
Sirkkilän tekstiin.
SSO-yhtymän uusi toimitusjohtaja Esko Jääskeläinen
toivottaa Teidät hyvät asiakkaamme ja asiakasomistajamme
Asiakasomistajuus
kannattaa!
Asiakasomistajana saat etuja ja Bonusta
yli 1500 toimipaikasta ympäri Suomen.
Liity Asiakasomistajaksi
Asiakasomistajaksi voit liittyä sijoittamalla
täysimääräisen osuusmaksun 100 euroa tai
20 euroa osaosuusmaksuun, jolloin täyteenmaksuaika on kaksi vuotta. Jatkuvuuden yksi ilmentymä olivat ne tunnustukset, joita
pankki lauantaina jakoi 80-vuotisjuhlissaan sukupolvenvaihdoksen
läpikäyneille maatalousyrittäjille.
Vainio oli mustanpörssin kauppaa vastaan.
Mutta ellei lukkokaupoista muutoin tulisi mitään, ei hänen auttanut muu kuin varata matkalle muutama voikilo ?rasvaukseen?. Pankkirakennuksessa, jos missä, ovat hyvät lukot
tarpeen. Maahanmuuttajat ostavat mieluusti lohenpäitä, jos niitä on tarjolla, samoin kuin mateenmätiä. Ero kahden suosituimman
vaihtoehdon välillä mahtuu kyselyn virhemarginaaliin.
Kyselyn kokonaistulokset eivät
juuri poikkea STT:n kesäkuussa
teettämästä kyselystä. Lisäksi uutena
asiakasomistajana saat 20 euron arvoiset
liittymisetusetelit. Hän tiedostaa myös pienen pankin haasteet:
. Parlamentarismi toimii kansan valitseman eduskunnan ja sille
vastuussa olevan hallituksen kautta. kaupanteosta tule mitään.
sön yhtenä tukipilarina:
. Pankki sai nimekseen Karunan Kunnan
Osuuskassa. Etusetelit saat postitse kotiisi liittymiskuukautta seuraavan kuukauden alussa.
TERVETULOKAHVILLE
TIISTAINA 4.2.03
Kakkukahvit Prismassa, S-marketeissa ja Saleissa klo 10-18
Toimitusjohtaja Esko Jääskeläinen paikalla S-market Somerolla klo 10-11,
S-market Plazassa klo 12-13, Halikon Prismassa klo 14-15 ja
S-market Perniössä klo 16-17.
Tervetuloa!
Turuntie 6, 24100 Salo (02) 77051 www.s-kanava.net/salonseutu. Heidän ei tarvitse silti
surkutella myyjien hyytäviä työolosuhteita.
. Demokratian toinen perinne
on kansan valitsema presidentti, joka edustaa koko valtiota. Mies ihastelee, että etelän
Kirsi Höglund
Kirsi Höglund
hallitus selvästi epäsuosituin
vaihtoehto kolmesta.
Kokoomuksen ja keskustan kannattajista kuitenkin aiempaa
useampi halusi porvarihallituksen.
Sinipunan kannatus oli puolestaan
kasvanut tuntuvasti SDP:n kannattajien keskuudessa. 6
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU6
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 2. huhtikuuta 1922 Haanniemen Långan talossa. Kalaretki,
se helpompi vaihtoehto itse merellä narraamisen rinnalla, kuuluu
monien salolaisten lauantaitraditioihin.
Ostajien varpaita voi pakkanen
purra jo lyhyen ostospysähdyksen
aikana. Kassa muutti osuuskaupan rakennuksesta tien toiselle puolelle Lea Lindellin asuntoon heinäkuussa 1945.
Kun omaa toimitaloa ryhdyttiin puuhaamaan, eivät asiat olleet yksinkertaisia. Sinipunaa kannatti 31
prosenttia vastaajista, punamultaa
28 ja porvarihallitusta 21 prosenttia. Asiakaskuntamme ikärakenne
Kirsi Höglund
Karunan Osuuspankin lauantaisissa juhlissa muistettiin osuuspankkien kultaisella ansiomerkillä pankin
hallituksen jäsentä Reino Nurmea (vas.). Kala-apajissa on
jopa kaksi vaihtoehtoa. Lisäksi tehtiin ensimmäinen talletus.
Kassa toimi Ybyllä vuoden 1923 loppuun ja
siirtyi sitten Karunan Osuuskaupan Rantolan
myymälärakennukseen. Meidän pitää kuitenkin pysyä kilpailukykyisenä, vaikka internetin
käyttö pankkiasioissa lisääntyy.
Asiakkaiden ikärakenne heijastuu myös pankin numeroihin: talletukset kasvoivat viime vuonna
melkein 5 prosenttia . Kojun
suuaukko käännetään myös suo-
jaan tuulelta.
Kalaa tulee torille Särkisalon
vesiltä, mutta myös Halikosta
Karhuselältä ja Bromarvista
Tammisaaresta. Vuonna 1925 valittiin
Jooseppi Suovalli kassan kirjanpitäjäksi ja
August Kaitavuori toimi rahastonhoitajana.
Kolmekymmenluvun pula-aikana monet
maanviljelijät olivat vaikeuksissa, mutta
osuuskassa pystyi auttamaan heitä. Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla teettämän kyselyn mukaan porvarihallitus on vasta kolmanneksi suosituin
vaihtoehto. Kun henkilökunnalla on aikaa jutella, lisääntyy
asiakkaan ja pankin välinen luottamus, uskoo Peura.
Peura on johtanut 80 vuotta
täyttävää Karunan Osuuspankkia puolisentoista vuotta. On hyvä, että eduskunnan ja presidentin kaudet ovat eri mittaisia, Halonen sanoo lauantaina 130 vuotta täyttävän Satakunnan Kansan
haastattelussa.
Hän perustelee mielipidettään presidentin vaalien korkealla äänestysprosentilla ja nauttimallaan suurella suosiolla.
Halonen toivoo uuden perustuslain arvioinnissa malttia.
. Myyntivaunussa
on lämmittimiä, jotka pitävät työtilan täysin lämpimänä. Tuore
turska ja punakampela ?uivat?
Saloon Norjasta.
Joskus saattaa ostajia olla odottamassa torilla jo, kun myyjät
saapuvat aamuseitsemän jälkeen.
Monet yövuorossa olleet poikkeavat kotimatkalla torilla hankkimassa viikonlopun kalaruuan
ainekset.
Pariskunnista miehet kuulemma useimmiten päättävät, mitä
kalaa ostetaan. Anja Asp antaa tarvittaessa valmistusreseptinkin.
Salon torilta löytyy kalaa siiasta silakkaan.
SSS?STT
SÄHKEET
muikut ovat yhtä isoja kuin inarinjärveläiset, joista hän aina pohjoisessa käydessään nauttii.
Salolainen Raimo Niemi ostaa
hiukan anteeksi pyydellen vain
muutaman silakan. Punamulta tosin oli tuolloin niukasti sinipunaa suositumpi, mutta porvari-
SSS?Irmeli Suvenmaa
Yhtä varmasti kuin tykit toripuistossa seisovat kalaa kauppaavat myyntitykit toripäivinä Salon
torilla säällä kuin säällä, niin
myös lauantain reippaassa 20 asteen pakkasessa. Kaksi kolmesta SDP:n kannattajasta halusi
nykyisen, sosiaalidemokraattien ja
kokoomuksen varaan rakentuvan
hallituspohjan jatkavan myös seuraavat neljä vuotta.
Keskustalaisten keskuudessa
punamullan suosio on hiipunut,
mutta silti yli puolet, 52 prosenttia piti sitä yhä parhaana vaihtoehtona seuraavan hallituksen
pohjaksi.
Tarja Halonen tukee
presidentti-instituutiota
Tasavallan presidentti Tarja Halonen tukee vahvasti presidentti-instituutiota.
. Viitekorkojen lasku hämmentää talletusasiakkaita. Talletuksia (9,5 miljoonaa
euroa) pankissa on selvästi enemmän kuin luottokantaa.
. Sillinkin hän hakee mieluummin torilta kuin marketista.
. Minulla on sellainen tunne, että aktiivisuus on kylällä pikemmin entisestään viriämässä.
Elämä jatkuu pienessäkin paikassa. Myös ostajia riittää kumpaankin. Emme me palele ollenkaan,
vakuuttavat kalatiskin takana
aamusta asti palvelleet Anja Asp,
Hilkka Schukov ja Sirkka
Hyrskylahti. Oikealla toimitusjohtaja Pertti Peura.
ei ole nuorimmasta päästä. Toisaalta
varttunut väestö arvostaa pankkitalletusten turvallisuutta, Peura
arvioi.
Karunan Osuuspankilla on 350
jäsentä. Etusetelit käyvät ostostesi maksuksi Salon Seudun Osuuskaupan
toimipaikoissa. Liittyä voit
missä tahansa Salon Seudun Osuuskaupan
toimipaikassa
Liittymisetuna saat
20 euron arvoiset etusetelit
Asiakasomistajana saat Bonusta sekä
tuote- ja palveluetuja. Samanaikaisesti käytiin neuvotteluja lähiseudun osuuspankkien yhdistymisestä ja siitä, pysytäänkö osuuspankkiryhmän jakaantuessa entisessä ryhmässä vai liitytäänkö uuteen. Torilla saa hyvää
palvelua ja voi jutella tuttujen
myyjien kanssa.
Karunan
Op:lle tuli 80
vuotta täyteen
SSS?Jarmo Lehto
Sauvossa toimiva Karunan
Osuuspankki perustaa toimintansa paljolti toimihenkilöiden ja
asiakkaiden keskinäiseen tuntemukseen, sanoo toimitusjohtaja
Pertti Peura.
. tammikuuta 1948. Tästä on tullut sellainen mukava traditio. Monet ostajat haluavat kalan valmiiksi fileroituna. Anja Asp ei
pahastu. Hänen mielestään hyökkäys Irakiin ei ole ainoa
vaihtoehto.
SSS?STT
?Pieni
pankki
pärjää
palvelulla?
Torilta löytyy niin suurta kuin pientäkin kalaa. Katsotaan nyt rauhassa pari presidenttiä, muutama hallitus ja
eduskunta ennen kuin kannattaa vetää lopullisia johtopäätöksiä,
miten perustuslakin on toiminut, sanoo Halonen.
Presidentti kommentoi Satakunnan Kansan haastattelussa myös
Irakin tilannetta. Samanlaisia
ostoksia tehdään paljon lauantaisin, sillä Niemen tapaan monen
mielessä on pilkkiretki ja silakoista saa hyviä syöttejä pilkin nokkaan.
Kuhafileet ovat lahnan ohessa
salolaisten suosikkeja. Peura uskoo, että pankkia arvostetaan myös kyläyhtei-
80 vuotta murrosten keskellä
SSS
Nykyinen Karunan Osuuspankki sai alkunsa
21. Sodan loputtua siirtoväki ja rakennustoiminta vilkastuttivat raha-asioiden hoitoa. Hän asui
perheineen pankin yläkerrassa, joten työvuodet
kuluivat sananmukaisesti pankille ja pankissa.
Vuonna 1985 Helelä jäi eläkkeelle ja johtajaksi tuli Esko Lehtonen.
1990-luvun pankkikriisi vaikutti Karunassakin. Saman vuoden kesäkuussa kassa muutti uuteen toimitaloon.
Vuonna 1951 perustettiin Karunan Osuuskaupan Torikan myymälän yhteyteen sivukonttori, joka toimi syksyyn 1982.
Helelä palveli pankkia yli 37 vuotta
Kutsu näyttelyyn tuli Uotilalle täytenä yllätyksenä ajallemme tyypillisesti internetin kautta.
. Näyttely
Galleria Septariassa, Helsingin Kaapelitehtaalla on avoinna 28.2. Ne joita harmittaa etteivät 50-luvulla
ostaneet Sarpanevaa, Wirkkalaa ja
kumppaneita voivat korjata erheensä tämän päivän nousevilla tähdillä.
Mauri Kunnas on saanut Rudolf Koivu -palkinnon Seitsemän
koiraveljestä teoksensa kuvituksesta. Kukaan ei sentään kehdannut valehdella lukevansa vain Hoblaa ja siitäkin lähinnä pääkirjoitukset.
Takavuosinahan saattoi ihan pokkana retostella katsovansa televisiosta ainoastaan laadukkaita luontodokumentteja ynnä kriittisiä
ajankohtaisohjelmia . Tunnustus on 5 050 euroa.
Valtakunnallinen graafisen
suunnittelun järjestö Grafia Oy
myöntää Rudolf Koivu -palkinnon joka toinen vuosi parhaasta
lasten- tai nuortenkirjakuvituksesta.
Perustelujen mukaan Mauri
Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä -teoksen kuvitus on hallitusti jäsennetty kuvallinen kertomus Aleksis Kiven rakastetun romaanin yltäkylläisestä
materiaalista.
. Ovat kait
nähneet niitä jossakin, Aulis Uotila kertoo hymyssä suin.
Lappi ja Aulis Uotila yhdistetään tätä nykyä melko helposti
toisiinsa. Lahdessa on nähtävänä sekä realistista maisemaa että
osin abstrakteja maisemataulua,
Uotila sanoo ja selittää edelleen:
. Oikeastaan poppari on ollut terveempi kuin koskaan ja
missi ei tykkää viinaksista ollenkaan, mutta
harkitsee kylläkin muuttoa Hollywoodiin ja
pestautumista seuraavaksi Bond-tytöksi.
Lööpit edustavatkin valehtelun superlatiivia, joka ei itse asiassa edes enää ole valehtelua vaan luovaa liioittelua. Studiolasikäsite
syntyi Amerikassa ja Keski-Euroopassa
100 vuotta sitten. Luontokuvissa Mauri Kunnas on tavoittanut akvarellitekniikalle ominaisen kuulauden ja
sävykkyyden, tuomaristo kehuu.
Tuomaristo korostaa, että Kunnaksen kuvitus oli ehdottomasti
taidokkain kaikista kilpailuun
lähetetyistä 84:n teoksen kuvituksista.
Seitsemän koiraveljestä ilmestyi viime syksynä. Lisäksi näkömuisti on parantunut. Uotila
palaakin takaisin Lappiin näinä
päivinä heti kun Lahden näyttely
on saatu kunnolla avattua.
. saakka.
Helsinkiläisgalleria Septarian näyttely
on Teijolla työskentelevän Jari-Matti Solinin ensimmäinen yksityisnäyttely. 8
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU8
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 2. Niitä pidettiin ja pidetään tänäänkin lähes venetsialaisten yksinoikeutena vaikeutensa
vuoksi. Olostunturin maisemat
Muoniossa ovat tulleet taiteilijalle
tuttuakin tutummiksi viime vuosina, kun perheen toinen asunto
sijaitsee tunturialueella. Hawks
kysyi oliko tämä suuttunut.
?En, pelkästään utelias. Huomaan tekeväni Lappi-aiheiset maalaukseni Lapissa ja ehkä hieman vielä viimeistelen niitä
täällä Salossa. Suomentanut Hannu Tervaharju. Konsertti alkaa klo 18.
SSS
Raisiolaiskuoro Chorus Resonus vierailee tänään Salossa.
?Yhtä hauska kuin
kainalosauva?
Elämä kuin elokuvaa
Tommi Aitio
Joseph McBride: Hawks On
Hawks. Näyttely galleria Ametistissa, Aleksanterinkatu 22, Lahti
on avoinna 22.2. Sen on kustantanut Otava.
Chorus Resonus Salossa
Raisiolainen naiskuoro Chorus Resonus vierailee lyhyen ajan
toistamiseen Salon seudulla. Mutta seuraavassa lauseessa
hän kertoo oppineensa Cecil B. Ja luovuus se vasta hieno piirre ihmisessä onkin.
Kunnas sai
Rudolf Koivu
-palkinnon
Riivattua lasia Teijolta
Kari Toivonen
AIKALISÄ
Kirjoittaja on Salon Seudun Sanomien
elokuva- ja kirjallisuuskriitikko.
SÄHKEET
SSS?STT
Kari Toivonen
Filigraani maljakko.
lä neljä ?odotusta. Tolppien päihin joutuneet upeat vadit eivät saaneet oikeutta.
Valon pitää kulkea ja näkyä lasin läpi.
Lasitaiteen vaativimmat menetelmät filigraanin ja incalmon hallitsivat venetsialaiset satoja vuosia sitten. Ostoa merkitsevän punaisen täplän nimikirjaimet kertoivat, että vati joutuu joko merkittävään
yksityiskokoelmaan tai Suomen Lasimuseoon.
Ps. Myös Lapin vuodenaikojen omat värit ovat löytäneet
tiensä hänen maalauksiinsa.
NÄYTTELY
Tunturikuru Olokselta, öljyvärimaalaus 2002.
Jari-Matti Solin: LASIA. Kalusto oli itse rakennettua, radat maapohjaisia ja huikean vaarallisia. helmikuuta Uskelan kirkossa. Hän
kertoi myös, että Suomessa on tällä hetkel-
Valhe, emävalhe ?lööppi
Tuttavaperhe kävi kylässä ja toi tullessaan hilpeän seurapelin.
Noppaa heitettiin ja kilpailtiin siitä, kuka pystyi keksimään kaikkein raflaavimpia lööppejä ja otsikoita. Hän kertoo
myös yhteistyöstään veteraaninäyttelijä Walter Brennanin kanssa,
jolla oli tapana tiedustella ohjaajalta
ennen kohtausta ?kanssa vai ilman?
tarkoittaen tekohampaitaan sekä
kuuluisaa sössötystään ilman proteeseja.
Hawks On Hawksissa piirtyy kuva
miehisestä miehestä, joka vaistonvaraisesti arvosti kovia tyyppejä . ohjaajan oma ääni kuuluu ja
hallitsee juuri niin kuin tämänkaltaiseen haastattelukirjaan sopiikin.
Hampailla vai ilman?
Hawks On Hawks keskittyy kohteensa tuotantoon, mutta myös ohjaajan henkilöhistoriaa sivutaan. 23 ?.
KIRJA
Kun ranskalaiset filmihullut alkoivat toisen maailmansodan jälkeen
kartoittaa Hollywood-elokuvan syvintä olemusta ja sen mestareita, he löysivät Howard Hawksin.
Siihen saakka Hawksia (1896-1977)
oli pidetty pelkkänä letkeänä viihdemaakarina, vauhdikkaitten toimintaelokuvien miehenä, jonka töistä taiteellisuus oli kaukana. Näissä otsikoissa koira ei purrut miestä vaan mies koiraa . 1935) pitää parhaillaan
näyttelyä Lahdessa. Hawksin vastaukset puolestaan pitkiä ja rönsyileviä . Toinen kotimaisista iltapäivälehdistä suorittaa merkillisen
usein ja onnistuneesti seuraavanlaisen silmänkääntötempun: lööpissä ja lehden kannessa esitetään suora ja kova väite, joka sisäsivun otsikossa varustetaan kuin tulevaa oikeusjuttua silmälläpitäen
kysymysmerkillä, kunnes itse jutussa (joka on tavallisesti lyhyempi
kuin se kuuluisa suurten saksalaisten humoristien historiikki) lööpin ja kannen väite joka otsikossa kääntyi jo puhtaaksi arvaukseksi,
osoittautuu aivan potaskaksi.
Ei se missi mitään kännissä ollut! Ja iskelmälaulajan ?vakava sairaus. Jari-Matti Solin on paneutunut
näihin tekniikoihin, myös muoto, rytmi ja
väriyhdistelmät ovat hänelle tärkeitä.
Näyttelykokonaisuutta ja tasoa kuvaa
ehkä parhaiten Jari-Matin opettajan, Nuutajärven hyttimestari Matti Räsäsen sanat ?Tämän näyttelyn voisi viedä Venetsiaan?.
Räsänen on työskennellyt 50-luvun lasin
kultakauden mestareiden kanssa. helmikuuta 2003
8
?
KULTTUURI
Tuottaja: Veli-Matti Henttonen puh.7702 329 Fax: 7702 300
sss.kulttuuri@sss.fi
Uotilan maalaama Lappi esittäytyy Lahdessa
SSS?Veli-Matti Henttonen
Aulis Uotila: Maisemia Lapista. Juuri noin
me sen teimme?, gangsteri vastasi ihmetellen samalla miksei Arpinaamaa
esitetty lainkaan Chicagon teattereissa.
Hawks vastasi, ettei ollut saanut vi-
ranomaisilta lupaa esitykseen.
Gangsteri poistui hetkeksi paikalta,
soitti yhden puhelun ja palasi takaisin sanoen Hawksille: ?Voitte esittää
elokuvaa Chicagossa milloin vain haluatte.?
Howard Hawks oli paitsi loistava elokuvantekijä myös rautainen sanaseppo, jolta
löytyi terävästi muotoiltu mielipide asiaan
kuin asiaan. sellaisia kuin John Wayne tai Chicagon
pelätyt gangsteripomot.
TOMMI
AITIO
Tommi Aitio
Howard Hawks (1896-1977) on yksi elokuvan suurista.
Kerran eräs tunnettu alan mies tuli
Arpinaaman innoittamana juttelemaan Hawksin kanssa ja tiedusteli
kuinka tämä oli saanut selville jonkin
elokuvassa esitetyn murhan. Maisemat jäävät paremmin mieleen ja maalaaminen on
tätä kautta aiempaa helpompaa,
taiteilija selittää.
Aulis Uotila sanoo oppineensa
myös ikuistamaan aiempaa paremmin Lapin maiseman herkkyyden
ja tunnelman. Toistaiseksi viimeisin oma näyttely etelässä on ollut pari vuotta sitten
Laitilassa.
Uotila sanoo oppineensa lukemaan Lapin maisemaa. lasitaivaalle. Mitään muuta rajoitetta kuin
Lappi aiheena en saanut näyttelyä varten. taustalla oleva Arktinen maisema -öljyvärimaalaus.
telyni paikkakuntalaisille ja lomalaisille, Uotila jatkaa ja sanoo saaneensa taulujana esille myös paikalliseen kirjastoon.
Lahteen Uotila vei neljäkymmentä runsaan vuoden aikana
syntyneitä öljyvärimaalauksia. runsaina
marjasatoina.
. Meidän lööppimme olivat suoraan sanottuna halpahintaisia ja törkyisiä, siis täsmälleen
sellaisia kuin lööpit oikeastikin ovat.
Sopivin väliajoin muistettiin toki ivata iltapäivälehtiä ja kaikki vakuuttelivat seuraavansa pelkästään oikeita sanomalehtiä eikä mokomia juorurepaleita ensinkään. Yhteisnäyttelyihin hän on osallistunut kut-
suttuna kotimaassa sekä ulkomailla mm.
tällä hetkellä Suomen Lasimuseon kiertonäyttelyyn Meksikossa. eikä erityisen hellästi, ja yleensä verrattain arkaan paikkaan. Kunnaksen piirtämät hahmot ovat
persoonallisuuksia, jotka liikkuvat ja ilmaisevat itseään luontevasti. saakka.
NÄYTTELY
Salolainen, mutta runsaasti aikaansa viime vuosina myös Lapissa viettänyt taidemaalari Aulis
Uotila (s. Kuoro on tehnyt yhteistyötä myös Yleisradion kanssa.
Chrorus Resonus tänään sunnuntaina 2. nykyään edes Matti Klinge ei tohtisi väittää
moista.
Jäin pelisessiomme jälkeen miettimään lööppien ja kirkuvien otsikoiden logiikkaa. En
ymmärrä edes niitä sanoja, joita he
käyttävät?, Hawks tunnusti Joseph
McBridelle, joka haastatteli mestariohjaajaa laajasti pitkin 1970-lukua
ja koosti näistä keskusteluista elokuvakirjojen klassikkosarjaan kuuluvan
haastatteluteoksen Hawks On
Hawks.
Arpinaaman (1932), Punaisen virran (1948) ja Rio Bravon (1959) ohjaaja oli saamastaan huomiosta hyvin
otettu. Mukana näyttelyssä on mm. Tilaajien toiveena oli, että
esittelisin kaupungissa Lappi-aiheisia maalauksiani. Sain kutsun
näyttelyn pitämiseen ennen jou-
lua. Se on käsittääkseni vielä kirjoittamatta.
Mielenkiintoisia ovat toki myös tarinat valkokankaan suurista tähdistä
ja kymmenien elokuvien valmistusprosesseista.
Hawks puhuu erityisellä lämmöllä
John Waynesta, painokkaimpien
westerniensä tähdestä. Westernejä kun eivät
enää 1970-luvulta lähtien tehneet hänen ja
John Fordin kaltaiset vanhan liiton miehet,
vaan ?itärannikon tyypit, jotka eivät erota hevosen etupäätä sen takapäästä?.. Pelin nimi oli kuvaavasti
Skandaali.
Neljä aikuista, tiettävästi ihan järjissään olevaa ihmistä sommitteli toinen toistaan mielettömämpiä sensaatio-otsikoita. Ja
kun mukana on myös suurikokoisia töitä, ei itse näyttelykään ole
mikään vallan pieni.
. Lisäksi
hän on toiminut Nuutajärven lasitehtaalla
puhaltajana.
Vuodesta 1977 Solin on työskennellyt itsenäisenä lasitaiteilijana omassa lasistudiossaan Hippoglassissa Teijolla. 277 s. DeMillen
töitä katsellessa kuinka elokuvia ei pidä tehdä.
Danny Kaye, rakastettu koomikko, oli
Hawksin mielestä ?suunnilleen yhtä hauska
kuin kainalosauva?.
Sam Peckinpah ?ei osaa ohjata?. Lahti on minulle entuudestaan
täysin vieras paikka. Ohjelmistossa on pääosin barokin ja romantiikan ajan musiikkia, kuten Brahmsia, Poulencia ja Verdiä,
höystettynä suomalaisilla Hannikaisella, Kuusistolla ja Madetojalla. He
laskevat ansiokseni kaikenlaista. Kuorolta on ilmestynyt kaksi äänitettä: Tuikkeessa
joulukynttiläin vuonna 1998 ja Satua vai unta pari vuotta sitten.
Eräs kuoron yhteistyökumppaneista on baritoni Jorma Hynninen,
joka on esiintynyt kuoron perinteisessä joulukonsertissa jo useana
vuonna. Kuoroa on sen perustamisesta lähtien johtanut Raision seurakunnan kanttori Sauli Hannuksela. Ovat myös vaatineet minua pitämään Oloksen ateljeessani kaksi näyttelyä vuotta kohden. olikin pelkkää nuhaa, joka sekin vaivasi enemmänkin viime
talvena. Herrasmiesmäisyydestä ei ollut tietoakaan: ?Jos mahdollisuus avautui,
vastustaja kiilattiin tylysti ulos radalta,. Kuoroa johtaa Raision seurakunnan kanttori Sauli Hannuksela.
Chorus Resonus on vuonna 1994 perustettu noin 30 laulajan naiskuoro. Kuvien runsaus, historian
tuntemus ja huumori rakentavat
kokonaisuuden, joka viihdyttää
niin lasta kuin aikuistakin. Ruukinkylän vanha meijeri on kokenut hänen
myötään muodonmuutoksen muuttuen lasistudioksi.
Solin tekee studiolasia. Mutta ranskalaiset elokuvanharrastajat näkivät
Hawksissa aidon klassikon.
Hänet korotettiin täysveriseksi auteuriksi, tekijäksi.
Hawks itse suhtautui ranskalaisten
palvontaan lähinnä huvittuneesti.
?Ranskalaiset ovat niin hassuja. Tässä
auttaa luonnossa liikkuminen, joka näkyy syksyisin mm. Hawksin mielestä ranskalaiset fanit tunsivat hänen elokuvansa
tarkemmin kuin ohjaaja itse.
Tarkasti on kotiläksynsä tehnyt
myös Joseph McBride. Lisäksi kehystän itse kaikki työni Salossa.
Aulis Uotila on pitänyt viime
vuosina harvakseen näyttelyitä.
Salossakaan hänellä ei ole ollut
aikoihin omaa näyttelyä. joka
esineelle onnistunut. 1967) on käynyt Wetterhoffin Käsi- ja Taideteollisuusoppilaitoksen lasikoulun vuosina 1993?95. Jouluna Perttelissä laulunutta kuoroa
kuullaan tänään Salossa. Hawks On
Hawks henkii syvää ymmärrystä aihettaan kohtaan.
McBride on jaotellut kirjansa temaattisesti, usein yksittäisten elokuvien tai näyttelijöiden ympärille.
McBriden esittämät kysymykset ovat
lyhyitä mutta tarkkoja. Siinä taiteilijapuhaltaja
itse suunnittelee ja tekee työn valmiiksi.
Solin on muusansa, hyttiassistentti Sara
Hulkkosen kanssa valmistanut tätä varten työkalut ja muurannut lasiuunin jo
useaan kertaan.
Koska Solin on gallerian ensimmäinen lasitaiteilija ei lasin esittely, ?ripustus. Hannuksela on opiskellut yksinlaulua muun muassa Anssi Hirvosen ja kuoronjohtoa Heikki Liimolan johdolla. Helmikuussa
avautuvassa Wetterhoffin lasikoulutuksen
10-vuotisjuhlanäyttelyssä Riihimäellä on
esillä hänen töitään.
Kari Toivonen
Taiteilija ja hänen muusansa: Jari-Matti Solin ja Sara Hulkkonen.
Jari-Matti Solin (s. Kirjan
tärkein elämäkerrallinen oivallus liittyykin siihen, kuinka Hawksin elokuvien aiheet ja ohjaajan omat elämänvaiheet olivat usein perin samansuuntaiset.
?Hawks eli värikkään elämän, joka
olisi voinut olla suoraan hänen omista
elokuvistaan?, kiteyttää McBride.
Erityisen jännittäviä ovat Hawksin
kertomat anekdootit hänen varhaisesta urastaan kilpa-autoilijana. Hän oli jutuissaan provosoivan
mustavalkoinen, jolle ihmiset ja ilmiöt näyttäytyivät joko loistavina tai surkeina.
Hawksin maailmassa mikään ei ollut keskinkertaista.
Joseph McBriden mainiossa haastattelukirjassa Hawks tunnustaa kunniavelkansa
lännenelokuvien suurimmalle mestarille
John Fordille. Like. Sen sijaan tilaustyöt, kuten muotokuvat teen yksinomaan täällä.. Keltaisen lehdistön markkinointikeppostelijat
ovat opettaneet meidät lukemaan lööppejä siten, että löydämme
niistä iskusanan ja sensaation ytimen mutta emme reagoi liioitteluun, totuuden mutkalle vääntämiseen tai suoranaiseen valehteluun. Kaksi
Nuutajärvellä, yksi Riihimäellä ja yksi Perniön Teijolla.
Ennen näyttelyn virallista avaamista oli
jo myyty suuri filigraanivati. Jossain aivolohkojemme sisuksissa lymyää siis kammottava
geneettinen virhe, joka paitsi saa meidät kiinnostumaan poika nielaisi undulaatin ?tyyppisestä lauseesta myös uskomaan väitteen todeksi ilman alkeellisimpiakaan perusteluita.
Oma kestosuosikkini on aavistuksen verran hienovaraisempaa
sorttia. Hawks muistelee.
Ohjaajan nuoruudenmuisteloiden
jälkeen jääkin kaipaamaan täyspainoista Hawks-elämäkertaa. Marilyn
Monroe oli Hawksin kirjoissa ?hyvin outo ja
pelokas pikkutyttö?.
Hyvät naisnäyttelijät saattoi Hawksin mielestä laskea sormillaan ?vaikka olisit menettänyt niistä yhdeksän sirkkelissä?.
Lännenelokuvan rappioonkin Hawks löysi
pätevän selityksen. Ruska-aika ja toisena pääsiäinen ovat
ne vuodenajat, jolloin pidän näyt-
Veli-Matti Henttonen
Salolaistaiteilija Aulis Uotila esittäytyy kutsuttuna helmikuun ajan lahtelaisyleisölle
Kaiken kaikkiaan Supossa on
töissä 195 henkeä. Poliittisen ja sotilaallisen tiedustelun rinnalle vaaraksi nostettiin teknis-taloudellinen tiedustelu.
esäkuussa 2000 Korkein oikeus tuomitsi
ulkoasiansihteeri Olli Mattilan vuoden ja
K
kahden kuukauden ehdolliseen vankeusran-
gaistukseen vakoilusta. Reilu peli edellyttää, että viranomaisten
täytyy olla avoimempia ja kertoa tekemisistään, professori Laitinen korostaa.
Oikeushistorian professorin Jukka Kekkosen mielestä Supossa on vielä ?paljon turhaa
salaperäisyyttä.?
. Salainen
poliisi sai kosolti julkisuutta. Henkilöstö pysyy eikä
vaihdu vilkkaasti.
. Salaperäinen
valtiollinen poliisi, jossa on konstaapelien ja
komisarioiden sijasta etsiviä, ylietsiviä, tarkastajia ja ylitarkastajia.
Keitä he ovat?
un poliisi hakee työpaikkaa, hän lukee ilmoituksia vaikkapa poliisin internet-siK
vuilta www.poliisi.fi. Se on parasta kysyä suojelupoliisilta, henkilöstöjohtaja Eero Laine sisäministeriön
poliisiosastolta vastaa ja saa Supon tuntumaan entistä salamyhkäisemmältä.
Hallintopäällikkö Arto Heiska suojelupoliisista kuulostaa kuivakkaalta virkamieheltä,
joka punnitsee sanansa tarkoin. Yhteiskunnalliset olivat Suomessa vakaat, eikä edes
vakoilun torjunta vaatinut enää erillistä poliisia.
Nevala oli tuolloin koko poliisihallinnon kolmanneksi korkeimmassa virassa ja häntä povattiin seuraavaksi poliisiylijohtajaksi.
Vuotta myöhemmin Nevala nimitettiin suojelupoliisin uudeksi päälliköksi. Nevala ei puhunut enää Supon lakkauttamisesta. entinen etsivä muisteli.
Se oli kylmää sotaa, jolloin kommunismi ja
Neuvostoliitto olivat Supon vihollisia. Terrorismin torjunta on niin arvokas tehtävä, että kukapa sitä
voisi vastustaa. Kaikki puhuvat salaisesta poliisista, mutta harva
sellaista on nähnyt. Viime aikojen Stasi-jupakassa
suojelupoliisin perusarvoja on tohdittu epäillä
niin paljon, että poliisiylijohtaja Reijo Naulapää katsoi parhaaksi selvittää asiaa. Hän muistuttaa, että ?yleisellä tasolla tästä voi todeta
jotakin.. ?Ei
ole aihetta epäillä etteikö esitutkintalakia ja
sen keskeisiä periaatteita olisi noudatettu,?
Naulapää ilmoitti runsas viikko sitten.
Suojelupoliisiin luottaa myös kansa. Suojelupoliisi oli seurannut Mattilan tekemisiä yli vuoden. Se myös tarvitsee uhkakuvia kaikkien turvallisuudesta vastaavien
instituutioiden tavoin, professori Jukka Kekkonen huomauttaa.
Kun 5 000 maanviljelijää kokoontui Helsinkiin suurmielenosoitukseen joulukuussa 1999
Helsingin Sanomat kysyi heti suojelupoliisilta,
mitä viljelijöille pitäisi tehdä. Suoraan presidentille ja valtion johdolle
raportoiva poliisi kuulostaa jo sellaiselta, josta saa lukea ihmisoikeusjärjestöjen julkaisuista.
Suojelupoliisi itse on kirjannut omat perusarvonsa kolmella ällällä: laillisuus, luotettavuus ja laatu. Ulkoministeriö karkotti kaksi venäläistä diplomaattia.
Mattilan tapaus oli Supolle voitto. Kaikista julkisen vallan laitoksista Suomessa luotetaan eniten poliisiin, oikeussosiologian professori Ahti Laitinen Turun yliopistosta sanoo.
Laitinen uskoo, että Naulapää halusi nimenomaan varjella poliisin yleistä mainetta
ryhtyessään keskustelemaan suojelupoliisin
johdon kanssa Stasi-tutkimuksista ja tekemällä asiasta tyynnyttelevän tiedotteen.
ina on löytynyt niitä, jotka uskovat suojelupoliisin oikaisseen lakipykäliä. Kuka esimerkiksi tietää, paljonko Supo vie
rahaa. Suojelupoliisi antaa merkittäviin
tehtäviin pyrkivistä henkilöistä turvallisuusselvityksiä ja vastaa valtiojohdon ja erilaisten kansainvälisten vieraiden ja kokousten turvallisuudesta.
SSS?Lasse Kylänpää
S
tasi teki Suposta julkkiksen. Edes Supo ei voi enää heittäytyä tuppisuuksi ja ilmoittaa, että me olemme linnoittautuneet tänne emmekä puhu yhtään mitään. On kysytty, miten salassa salainen poliisi voi toimia?
. Olihan Supo onnistunut ydintehtäväsään, joka on laittoman
tiedustelutoiminnan ja vakoilun torjuminen.
Supo kiisti jyrkästi väitteet, joiden mukaan se
olisi vienyt Mattilan tapauksen oikeuteen vain
nostaakseen profiiliaan.
2001 räjähti New Yorkissa ja tällä
hetkellä pengottavana ovat Stasin arkistot.
S. Jos sellainen kävelee vastaan, en välttämättä pysty sanomaan, onko hän sen putiikin
mies vai ei."
Toinen sentään kertoo tavanneensa Supon
miehen kursseilla ja kolmas muistelee nähneensä suojelupoliisin etsiviä 1970-luvun lopulla Turun satamassa: "Ne seisoskelivat ja
katselivat, kun väkeä tuli aamulla laivalta."
Neljäs konstaapeli kuvailee, että "ne ovat
hys-hys-miehiä." Viides kertoo kuulleensa jälkeenpäin, että hänen pomolleen oli soiteltu ja
kyselty, että millainen mies tämä on, joka on
hakenut poliisikouluun: "Ei niitä silloinkaan
kukaan näe, mutta kyllä ne katsovat kaikki läpi ja saattavat vähän kyselläkin."
Supo on maineensa veroinen. Etsiviä ja tarkastajia
haetaan ?poliisin piiristä.. Sisäministeriön poliiS
sijohtaja Seppo Nevala ehdotti syksyllä
1995, että suojelupoliisi ja keskusrikospoliisi
voitaisiin yhdistää. LaitA
tomasta salakuuntelusta Supoa on epäilty
monia kertoja, mutta väitteet on aina kiistet-
Janne Suovuori
ty eikä niistä ole saatu näyttöä. Tavallinen rivipoliisikaan ei välttämättä tapaa suojelupoliisia
koskaan.
Salonseutulainen konstaapeli sanoo, että
"Supon miehet eivät yleensä tee juttua itsestään. Heidän lisäkseen
on toimistotyöntekijöitä, tutkijoita ja muita
erityisasiantuntijoita niin kuin keskusrikospoliisissakin. Kun Supon
entinen etsivä kuusi vuotta sitten kertoi
kuunnelleensa puhelimia salaa, Supo taipui
ja myönsi, että näin oli kerran tapahtunut.
Sekin oli sattunut jo 1960-luvun lopussa,
kun yhtä sisäministeriön virkamiestä epäiltiin yhteydenpidosta KGB:n agentin kanssa.
Tuohon aikaan edes Supon etsivät eivät tienneet toistensa tekemisistä: ?Kaikki työskentelivät suljetuin ovin, eivätkä kertoneet toisilleen jutuista, joita tutkivat,. Päinvastoin, Nevala alkoi maalailla julkisuudessa
uusia vaaroja: moottoripyöräjengit, kettutytöt,
saatananpalvojat, skinheadit, uusnatsit.
. Kiinnostusta meidän tehtäviimme löytyy.
Hakemuksia tulee riittävästi, Heiska toteaa.
Oikeastaan Heiska ei kerro yhtään mitään.
Vielä 1980-luvun lopulla Suposta ei olisi herunut tämänkään vertaa tietoja. Nevala katsoi, että Supon
tehtävät olivat vähentyneet ja se oli ryhtynyt
haalimaan itselleen muiden tehtäviä. Lehti otsikoi juttunsa ?Suojelupoliisi ei ota viljelijöitä erityistarkkailuun.?
Vakoiluakaan Nevala ei unohtanut. Suurin osa Supon väestä on saanut
poliisin koulutuksen. Supo on joutunut hakemaan uutta oikeutusta toiminnalleen. Vakoilijoiden vakoilemisessa piisasi Supolle töitä, joista ei tarvinnut jaaritella julkisuudessa. helmikuuta 2003
9
Tuottaja
Mikko Kiviluoto
. 9
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU9
Sunnuntaina 2. Vuonna 1999 julkaistu 50-vuotishistoriikki on ensimmäinen Suposta kirjoitettu kirja.
uojelupoliisi on kummajainen, joka on aika
hankalasti sovitettavissa demokratiaan,
S
oikeushistorian professori Jukka Kekkonen
Helsingin yliopistosta sanoo.
Kun Kekkonen vielä sanoo, että "suojelupoliisi on ollut Suomessa aika voimakkaasti presidentin poliisi," niin karskimpikin säpsähtää. Keitä Supon rekistereissä on ja miksi
heidät on sinne laitettu ja kauanko rekisteritietoja säilytetään?. yksyllä
Perinteiset kontrolliviranomaiset ovat eläneet nyt aika hyviä aikoja. Harva taisi kyselläkään.
itten katosi Neuvostoliitto ja Supolta hävisi
virallinen vihollinen. ?Salailun perinne näyttää istuneen niin tiukassa, ettei suojelupoliisi yksinkertaisesti osannut tai saanut
avautua?, Juha Pohjonen kirjoittaa Isänmaan puolesta -kirjassa. 7702 341
Fax: 7702 300
sss.viikonvaihde@sss.fi
SALON SEUDUN SANOMAT
VIIKONVAIHDE
SALAINEN POLIISI
Supon miehiä ei sanota poliiseiksi.
He ovat etsiviä.
Suojelupoliisi on Suomen turvallisuuspoliisi. Sen
tärkeimpiä tehtäviä ovat Suomea koskevan vakoilun ja laittoman tiedustelutoiminnan torjuminen,
terrorismin torjunta, valtion sisäistä turvallisuutta
ja kansainvälisiä suhteita vaarantavan toiminnan
torjuminen, turvallisuusvartiointi ja ennalta estävä
turvallisuustyö. Suojelupoliisissa ei näytä nyt olevan avoimia työpaikkoja.
Miten salainen poliisi palkkaa väkensä?
. Tarjolla on töitä esimerkiksi keskusrikospoliisissa, valtakunnallisen
rikostiedustelun keskuksessa. Suomi
oli KGB:n ja muiden vieraan vallan agenttien
temmellyskenttä. Siitä voidaan aina keskustel-
la, kenen toimesta sitä tehdään ja millä keinoilla, Jukka Kekkonen toteaa.
Suojelupoliisi on päällikköjohtoinen laitos,
jonka julkisuus ja avoimuus riippuvat päälliköstä. Lokakuussa tehdyn mielipidetutkimuksen mukaan lähes 90 prosenttia suomalaisista kertoi
luottavansa suojelupoliisiin joko erittäin paljon tai melko paljon.
Pieni, tummahiuksinen tyttö on ensimmäistä kertaa tullut syömään. Lasten
tärkein oppikirja elämän koulussa ovat omat
vanhemmat. Vova oleilee kavereittensa kanssa suuressa oleskeluhuoneessa. Ruokajonossa ollaan hiljaa.
Suomen viisumia odottava Johanna Savolainen on lupautunut hoitamaan Dikonin keittiötä muutamaksi kuukaudeksi. Turvamiehen näköinen ja kokoinen kaveri kysyy hiljaisella äänellä Arja Pesoselta,
olisiko jotain hommia tänään.
. Hiljainen poika jäi taloon ja on luvannut aloittaa koulunsa uudestaan.
. Vakikävijöiden joukossa on kaveri, joka oli paikalla kun isoveli tappoi perheen isän,
äidin ja sitten itsensä. Lapsille täytyy antaa esimerkkejä, Kazak selvittää Dikonin periaatteita.
. Dikonilaiset ovat laskeneet satojen katulasten käyneen heillä. Ei ole yhtään niin suuria kenkiä nyt, mutta yritän etsiä sinulle.
Poika tulee varmasti uudestaan muutaman
päivän kuluttua.. Ovesta tulee
mustaan nahkatakkiin pukeutunut aikuisen
oloinen sänkitukkainen mies. Hiljaisuus tarkoittaa, että kuljeskelu ulos ja sisään on kiellettyä.
. Hän ei
kysele eikä saarnaa, sanoo vain, että koulunkäynti on kaikkein tärkeintä juuri nyt.
. Toppavaatteita on
myös kulunut talven kovien pakkaskelien aikaan paljon.
Dikonissa käy vapaaehtoisia työntekijöitä
Suomesta. Kateus katoaa hetkessä ja vanhatkin keittiökaapit kotona tuntuvat ruhtinaallisilta. Talon alakerrassa myydään hälyttimiä ja muita turvallisuusvarusteita sekä luontaislääkkeitä. Hän
on viettänyt öitään ja päiviään Viipurin aseman liepeillä. Toivottavasti hän jaksaa, Arja Pesonen sanoo äänessään lämmintä ymmärrystä. Lapsia tulee ovesta yksittäin tai pienissä ryhmissä. Joku hyöri huolimattomasti tupakan
kanssa, kun yhdessä haettiin lohtua haistelemalla bensaa. Ehkä häntä on ostettu ja myyty.
Hän on monien kaltaistensa lailla saattanut
hakea lohtua kovaan ja raakaan arkeen humalasta ja huumeista. Miliisi on joskus jouduttu kutsumaan hätiin
rauhoittamaan tilanteita.
Öisin ovet ovat kiinni. Vartijan on joskus pitänyt puuttua peliin,
kun humalaiset vanhemmat ovat tulleet hakemaan lapsiaan ja ruvenneet rähisemään ovella. Sana Dikonista on kiirinyt Viipurin
kaduilla. Yritämme kannustaa heitä kouluun ja annamme ainakin mahdollisuuden
suunnata elämä uudelleen. Monet lapset ovat myös innostuneet laulamaan virsiä.
Kazak sanoo katulasten ja huumeidenkäytön
vähentyneen Viipurin kaduilta.
. Sitä samaa on Dikonia ylläpitävässä kristillisessä taustayhteisössä. Jotkut tulevat
yhä uudestaan.
. Liian moni lapsistakin humalluttaa itsensä
litkimällä halpaa olutta. Elämä on niin suhteellista, Arja Pesonen kertoo.
Ruuan jälkeen hintelä poika tulee kysymään
kenkiä. Varastosta alkavat
jauhot ja säilykkeet loppua. Jos lapsi on jo huumekoukussa, voi veto
takaisin olla pakonomainen.
. Joskus itkettää, kun aamulla töihin tullessa huomaa jonkun lapsista lähteneen takaisin
kadulle, Arja Pesonen huokaa ja myöntää, että
mieleen on hiipinyt sellaisiakin ajatuksia, että
kannattaako tämmöinen ensinkään.
. Sehän
tarkoittaa, etten koskaan ehtisi olla perheeni
kanssa, kun avun tarpeessa olevia lapsia on
täällä niin paljon ja jatkuvasti.
Isänmaallisuus on Kazakin sanastossa samaa kuin toisista välittämistä ja itsestä huolehtimista. Saamme ison osan ruokatarvikkeistakin
lahjoituksina Suomesta, Arja Pesonen kertoo.
. Yksi
huoneista on koulu. Diman silmät katsovat
päättävästi eteenpäin, eikä hän halua puhua
menneistä.
Nyt ei ollut sopivia
tossuja tarvitsevalle
Lapsia tulee yhä enemmän, kun ruoka-aika
lähestyy. Toimintaperiaate on selkeä. Täällä ei tarvitse pelätä, on lämmin ja saa
hyvää ruokaa. Sitten kannustamme kouluun. Koulunkäynnin aloittaminen on
monelle valtava kynnys, mutta sitä kautta saattaa löytyä mahdollisuus johonkin enempään kuin kaduilla ja porraskäytävissä elämiseen. Ei
lapsia voi pelastamalla pelastaa. Turvapaikka on tarkoitettu yli seitsemänvuotiaille. Jotkut arvostelijat ovat moittineet siitä, että pitkitämme turhaan lasten kärsimyksiä.
Hia Sjöblom
Viipurissa on satoja katulapsia, joiden tulevaisuus on ohuen säikeen varassa. Poika ei tahdo puhua kodistaan. Arja käy varastossa, jonka hyllyille
avustuspakettien mukana tulleita vaatteita ja
jalkineita on lajiteltu.
. Liiman sijaan katulapset hakevat tänään usein helpotusta bensan tai lakan
haistelusta.
Toisen pojan kasvot ja kaula ovat pahasti palaneet. Yksi käyttää siellä sapattivapaitaan, toinen ehkä kesälomansa. Jotkut palaavat sinne jatkamaan huumehuuruista elämäänsä. Ehkä nämä ovat niitä turvallisuutta luovia
rajoja, joita lapset kaipaavat, Arja Pesonen
naurahtaa.
Hän sanoo, että venäläisessä kulttuurissa
vanhempien kunnioitus ja sitä kautta totteleminen on syvällä. Hän opiskelee tullakseen kirvesmieheksi ja luottaa siihen,
että töitä on tarjolla. Arja Pesonen sanoo,
että tällä tavalla rauhoitetaan muutamien Dikonissa öitäänkin nukkuvien lasten elämää.
Kovilla talvipakkasilla yöpyjiä oli lähes kaksikymmentä. Hän ei muista tilannetta,
missä resuisimmankaan näköinen katupoika
olisi nostanut kättään ketään dikonilaista vastaan. Katulasten yläpuolella on vartiointiliikkeen toimisto.
. Lapsille tarjottiin
mahdollisuus tulla lämpimään. Elämä kulkee päivä kerrallaan. Katu vetää kuitenkin puoleensa. Poikkeustapauksissa otamme tietenkin
lapsia sisään myös öisin, jos he ovat joutuneet
lähtemään vaikka kotien viinahuuruista väkivaltaa pakoon.
. Heitä luetaan ja heistä otetaan
mallia. Me haluamme opettaa lapsille isänmaallisuutta, sanoo Dikonin johtaja Anton Kazak.
Itse hän kertoo olevansa naimaton mies ja selittää siihen syynkin.
. Monet alle kymmenvuotiaatkin ovat ehtineet kokeilemaan liimanhaistelun huuman. Lisäpetejä tehtiin hiljentymishuoneeseen.
Suurin osa lapsista on päiväkävijöitä. Hän lähti, palasi
jonkun ajan päästä Dikoniin taskussaan kännykkä, jonka kertoi saaneensa palkaksi avustaan remonttityömaalla. Työ
alkoi sinnikkäällä kiertelyllä paikoissa, joissa
katulasten tiedettiin oleilevan. ihmisistä joilta menivät
aatteet ja arvot Neuvostoliiton romahdettua.
. Täällä ei saa
polttaa tupakkaa ja kengät riisutaan eteisessä.
Ruokapöydässä istutaan rauhallisesti, eikä sisätiloissa saa riehua. Hän tuli
isompien tyttöjen mukana ja pälyilee uteliaasti ympärilleen. 10
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 2. Olemme iloinneet siitä, että
lapsistamme viisitoista on aloittanut ammattikoulun.
17-vuotias Dima on yksi heistä. Mies riisuu kenkänsä. Hän palaa juuri sopivasti ruokailuun ja saa kutsun istua pöytään.
Toivon kipinästä
ei saa irrottaa
Hia Sjöblom
Ruok a-ajat ovat täsmälliset. Dikonilaiset
yrittävät kannustaa lapsia korvaamaan kaduilla hengailun koulunkäynnillä.
Kaksitoistavuotias Sasha aloitti tomerasti
koulunsa vuosi sitten, mutta ei jaksanut istua
pulpetissa oppia saamassa. Hän mättää
reiluja annoksia nälkäisten lasten lautasille.
. Kovimmankin oloiset sällit kaipaavat aikuista lähelleen.
Sana turvapaikasta
kiertää kaduilla
Hia Sjöblom
Katulasten turvakoti raivattiin vanhan kenkätehtaan keskimmäiseen kerrokseen. Dikonissa halutaan antaa lapsille ainakin mahdollisuus valintaan.
Selviytymistarinoita on kuitenkin niin monia,
että toivon kipinä pysyy vireillä.
Arja Pesonen kertoo ihmisrauniota muistuttaneesta lapsinarkkarista, jonka pohkeet olivat huumeruiskujen lävistämät ja kädet vapisivat kuin horkassa. Katulapset osaavat jo itse
tulla päiväkeskukseen. Hän on entisiä dikonilaisia, nyt jo yli-ikäinen, mutta hän käy usein. Asemanseutu
ja torinlaidat koluttiin läpi. Dikonin tiloihin ei saa tulla huumehouruisena eikä päihtyneenä. Rähjäisen rappukäytävän tasanteella istuu lihaksikas vartija.
Hän valvoo ovia ja liikennettä.
. Järjestyshäiriöitä meillä ei minun aikanani
ainakaan ole ollut, sanoo pari vuotta Dikonissa
työskennellyt Arja Pesonen.
. Tytöt ovat linnoittautuneet viereiseen huoneeseen. Hän kuitenkin taisteli, pääsi huumevieroitukseen ja meni kouluun. Opettajan opetettavaksi
tulee vaihteleva määrä oppilaita. Saarnaaminen ei auta. Me tarjoamme ensiapua; ruokaa, lämpöä,
turvaa, puhtautta ja vaatteita. Poika rauhoittuu, hypistelee
aikuisen niskahiuksia. Turistiboikotti on vähentänyt myös avustuksia tuovien määrää. helmikuuta 2003
10
?
VIIKONVAIHDE
Suomalaisten
ylläpitämä
Dikoni
tarjoaa
Viipurin
lapsille
toivoa
. Venäläinen sielu on sellainen, että aina ensin autetaan toisia ja vasta sitten omia. Yksikin rouva kertoi tulevansa Dikonin
keittiöhommiin pariksi viikoksi aina siinä vaiheessa, kun huomaa rupeavansa kadehtimaan naapurinrouvan upeasti kalustettua
kyökkiä. Täällä he
saavat ruokaa, mahdollisuuden peseytyä ja puhtaat vaatteet. Katu vaan joskus vetää puoleensa. Ruokarukouksella aloitettava ateria on monelle päivän tärkein ja ainut lämmin ruoka.
. Yhdellä
tytöistä on korvalappustereot ja niitä kuunnellaan vuoron perään.
Lapsia tulee yhä enemmän. Useimmat nukkuvat kodeissaan, vaikka tulevatkin
hakemaan rauhaa, ruokaa ja vaatteitakin turvapaikasta.
. Nyt on. Siellä ei ole tilaa hänelle. Hän puhuu kadotetusta sukupolvesta. Poika kiipeää syliin, vaikka on
jo ehtinyt kasvaa reilusti syli-iän ohi.
Ehkä pojalla ei aikaisemmin ole ollut syliä
tarjolla. Työntekijät
eivät tyrkytä, mutta ruokarukous kuuluu päivän rutiineihin. Mies ilahtuu ja
lähtee sitä hoitamaan. Kaverit kertoivat tästä paikasta ja tulin
heidän mukanaan, sanoo 17-vuotias Vova.
Hän kertoo nukkuvansa yöt äitinsä kotona,
mutta päivät kuluvat yhä useammin Dikonissa.
. Hiljaisuuden jälkeen
ei kuljeskelu ole sallittua. Ehkä tästä on tullut
hänen kotinsa, tai ainakin paikka, missä voi
rupatella ihmisten kanssa kahvikupposen ääressä, Arja Pesonen selittää ja antaa nuorelle
miehelle asian toimitettavaksi. Voidaan vain
tarjota mahdollisuus uuteen valintaan.
Tarinoita on monia, toinen toistaan järkyttävämpiä. Siellä
ovat kaverit ja mahdollisuudet nopeaan rahaan. Tuttu aikuinen istuu nojatuoliin. Arja Pesonen kaivaa esiin vihon, johon
merkitään mitä vaatteita kukin on saanut.
Tämä poika sai lenkkarit viimeksi syksyllä.
Poika hakee ne eteisestä ja nostaa Arjan eteen
pöydälle tossut, joista pakkanen on murtanut
pohjat. Hän sanoo, että
kurjuuden pohja on ohitettu. Vähän toisellakymmenellä olevien tyttöjen silmät paljastavat, että elämän aikana on koettu paljon muutakin kuin turvallisia kotileikkejä.
Lapset tulevat turvaan
omista kodeistaan
Tammikuisen iltapäivän tunnelma Dikonissa on toivoa täynnä. Heille annettiin ruokaa ja mahdollisuus peseytyä. Hetken hän näyttää siltä, että tahtoisi lykätä peukalon suuhunsa.
Pojalla on koti jossain Viipurin lähiössä. Järjestelmän hylkäämiä syrjäytyi. Kuolema kolkutti ovella.
. Oluesta on tulossa
uusi ongelma.
Kazak uskoo kaikesta huolimatta valoisaan
viipurilaiseen tulevaisuuteen. Monet ovat valinneet toisen vaihtoehdon, Arja Pesonen (nojatuolissa) sanoo, ja vakuuttaa että selviytymistarinat saavat jatkamaan ja jaksamaan katulapsityössä.
Hia Sjöblom
Katulasten turvapaikassa on
monia selviytymistarinoita
SSS?Hia Sjöblom
Pienen pojan katse harhailee seinissä, kädet
nyppivät hermostuneina puseron helmaa, silmissä on hätääntynyt katse. Leimahdus muutti ulkonäön.
Kymmenet katulapset
käyvät joka päivä
Lahden diakoniasäätiön Dikoni raivattiin yli
viisi vuotta sitten entisen kenkätehtaan keskikerrokseen vanhan Viipurin keskustaan. Säännöt ovat tiukat ja lapset noudattavat
niitä hyvin. Jos he eivät kykene huolehtimaan itsestään ja lapsistaan, voi seuraukset nähdä
kaduilla. Hän haluaa unohtaa koko jutun. Toivottomuudelle ei
saa antaa periksi.
Kadotetun sukupolven
hyljättyjä lapsia
Dikonissa on tällä hetkellä kaksi suomalaista
ja muutamia venäläisiä työntekijöitä. Kymmenet lapset käyvät päivittäin syömässä Dikonissa. Arja Pesonen ja päiväkeskuksesta itselleen työpaikan saanut Senja kulkevat työpaikalle puiston
läpi
Aihevalinnan tärkein peruste on ajankohtaisuus. Palstan nimi oli ?Rajojen takana.. ovatko kadut tosiaankin niin liukkaita. 11
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 2. Se pieni mahdollisuus on parasta lääkettä kyynisyyden tautia vastaan, Jaakola kertoo.
Jaakola kuvaa työtään toisinaan kouriintuntuvaksi ja konkreettiseksi, toisinaan näkymättömäksi. Toistaiseksi asemapaikkana on Helsinki: toistaiseksi
tarkoittaa sitä, etteivät yleisdiplomaatit tiedä
tulevaisuudesta juuri vuotta kauemmaksi.
. Jos lakkaan nauttimasta, saatan tulla Saloon anelemaan kesätoimittajan paikkaa, Jaakola heittää.. Eikö hän osaa tai halua pukeutua
Juhani Lehtonen arvelee, että suomalaisessa
kansankulttuurissa on perinteisesti pukeuduttu työ- ja juhla-asuihin erikseen, kuten nykyäänkin. Värikkäät
kansitakkityyppiset takit ovat tulossa takaisin, ja paikkataskut tuovat vähän safarihenkeä, Kivelä kuvaa ulkovaatetrendejä. Sittemmin Jaakola avusti suuria päivälehtiä muun muassa haastattelemalla
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijoita.
Nykyään SSS on Jaakolan tärkein julkaisu-
?Maailmanpolitiikka on
jatkokertomus,
johon ei voi kirjoittaa
viimeistä sanaa?
Vesa Jaakolan arkisto
Diplomaatin ja kolumnistin työ on myös jatkuvaa opiskelua, perehtymistä uusiin asioihin.
Vuonna 1996 Bosnia-Hertsegovinan sodan jälkeen Vesa Jaakola toimi Ety-järjestön erityistehtävissä Hertsegovinassa Livnon kaupungissa. Suomessakin jäljitellään, muttei välttämättä yhteiskunnan
?klassisia yläluokkia?, vaan esimerkiksi urheilijoita tai seikkailijoita. Selitys piilee muualla, kulttuurissa tai kansanluonteessa.
Kävely on Suomen suosituin liikuntamuoto:
illan hämärtyessä jalkakäytävillä reippailee
jatkuva virta ulkoilmaihmisiä. Kyse on jatkokertomuksesta.
Toinen syy on henkilökohtaisempi: omat
mieltymykset.
. Onnistuneissa hankkeissa saadaan aikaan näkyviä tuloksia, kuten
teitä, siltoja, kouluja, kaivoja ja meijereitä.
Jaakola muistaa esimerkin myös toisenlaisesta konkreettisesta työstä, johon UM:n virkamies saattaa joutua.
. Omilla suorituksillaan
idoleiksi nousseisiin ?hyviin jätkiin. Niinpä työ antaa hyvät
eväät myös kolumnien kirjoittamiselle, Jaakola kertoo.
Mutta mikä saa virkamiehen oman toimensa
ohella tarttumaan kynään - nykyisin tietokoneeseen - ja kirjoittamaan kolumneja?
Harrastuksena kirjoittaminen
. Aivan yhtä hyvin voitaisiin pukeutua kuten
saamelaiset tai kuten 1900-luvun alun helsinkiläisnaiset: pitkät hameet ja paljon alusvaatteita. Kirkkaat neonvärit olivat muotia 80-luvul-
la. ?kun on kaikkiruokainen, ei ruokalajeihin kyllästy!. Eikä pariisitarta näe
shoppailemassa windstoppereissa ja vuorellisissa talvilenkkareissa, ei vaikka sää olisi kauhia! Miksei. vaikka pakostakin tietyt
aiheet toistuvat kolumneissa. vaikka mies olisi työtön. Hän hoiti tuolloin Livnon läänin maaherran
tehtäviä. (sukupuolesta riippumatta) kun on helpompi samaistua.
. Keski-Euroopassa näkyy silti voimakkaampana ?yläluokkainen pukeutumistraditio?, jossa eri tilanteisiin pukeudutaan tiukan
koodin säätelemällä tavalla. Eikö heillä ole
juttuseuraa?
Arvotutkimuksissa on tuotu esille, että perinnettä ei Suomessa arvosteta korkealle, mikä
näkyy pukeutumiskulttuurissakin. Muoti siinä vaikuttaa, Lehtonen sanoo.
Miehet ostavat vaatteensa harvoin ja tarpeen
mukaan, naiset useamminkin. Toistoa ei voi
välttää, sillä maailmanpolitiikka on jatkumo,
eikä yhdestäkään perusaiheesta voi kirjoittaa
viimeistä sanaa. Kiitokseksi hyvästä kehitysyhteistyöstä Burkina Fasossa kyläpäällikkö Ahmad Ouedraogo antaa Jaakolalle elävän kanan toimitettavaksi Suomen hallitukselle.
kanava. Väittävät värikkään, kaduilla hands-free -nappeihin itsekseen hölisevän kansan hämmentävän muualta
tulleita. Maailmanpolitiikan
suuri virta on ehtymätön aiheiden lähde.
Jaakola ei ole vielä kyllästynyt yhteenkään
aihepiiriin . Työssä pitää seurata maailman tapahtu-
mia herkeämättä. Ehkä selitys
on armottomassa suomalaisilmastossa. Toisaalta vierivä kivi ei
sammaloidu, Jaakola kertoo.
Vesa Jaakolalle on kutsu käynyt 70-luvulta
alkaen kahdeksan muuttokuorman verran.
Asuinpaikkoina on ollut muun muassa Ruotsi,
Saksa, Italia, Balkanin maat, Aasia, Lähi-Idän
arabimaat, Kaukoitä...
Käykö matkustaminen raskaaksi vai nauttiiko siitä yhä?
. helmikuuta 2003
?
11
VIIKONVAIHDE
Tasa-arvo on toteutunut - pukeutumisessa!
Kansallisunivormu rakentuu
värikkäästä ulkoilupuvusta,
talvilenkkareista,
gsm-tekniikasta
ja kävelysauvoista
sään mukaan, mitä?
Suomessa osataan, ja halutaan. Siihen sisältyy ehkä pieni mahdollisuus parantaa maailmaa joiltakin osin. Viikoittaisen aiheen löytyminen ei ole kertaakaan ollut vaikeaa. kansantieteen professori Juhani Lehtonen Helsingin yliopistosta pohtii.
Tasa-arvo ei tietenkään pidä paikkaansa
palkkojen suhteen: suomalaisnaisten tulot
ovat yhä 63-77 prosenttia miesten tuloista, ja
myös uranaiset hoitavat leijonanosan kodin taloustöistä . Värikkyyden vastapainoksi kevätmallistoon on mie-
hillekin tulossa vaaleita housuja.
Tuulipuvusta windstoppereihin,
mobirasta hands free -nappeihin
Korkeakorkoisilla kengillä taiteilevia naisia
näkee ruokakaupoissa harvoin, saati ykkösvetimiin sonnustautuneita iltakävelijöitä, kuten
välimerellisissä maissa. Tietysti.
Jäljitellään yläluokkaa
tai urheilijasankareita
Kulttuuri korostaa yksilöllisyyttä,
vaikka suomalainen ei halua erottua
. Suomalaiset käyttävät ulkoilupukua paljon
muuhunkin kuin ulkoiluun. Univormut määrätään ylhäältä päin, mutta muotia seurataan vapaaehtoisesti, Lehtonen huomauttaa.
Yhtenäiseen asustekulttuuriin löytyy luonnollisesti monia selityksiä, mutta suurimman
painoarvon Lehtonen antaa suomalaisyhteiskunnan homogeenisuudelle ja tasa-arvon kunnioitukselle.
. ajateltavaa kuin
sukkien väri tai housunprässin terävyys, naisellinen hehkeys tai miehekäs trendikkyys.
Lentää räntää, kauppareissu tekemättä ja lapsetkin pitäisi hakea harrastuksista....
Siluetin takaa paljastuu
pitkän linjan diplomaatti
Salonseutulaisille 245 kertaa maailmanpolitiikasta
kirjoittanut Vesa Jaakola edustaa Suomea maailmalla
SSS?Mikko Kiviluoto
Alussa oli Esko Pohjola.
Pohjola on kertonut Salon Seudun Sanomien
lukijoille maailmanpolitiikan tapahtumista
vuodesta 1998. Se on arkipuku, se
päällä käydään kaupassa tai naapurissa kylässä, Pirjo Kivelä Salon Citymarketin vaateosastolta kertoo.
Suomalaisten ulkoiluasusto on yhtenäistä.
Etäältä takaa tarkasteltuna naisia ei pukeutumisen perusteella tahto miehistä erottaa, paitsi värikoodien perusteella: naiset ulkoilevat
punaisissaan, miehet sinissään. Ylimpänä tavoitteenani on yritys jäsentää ja taustoittaa kuohuvaa ja usein sekavaa maailmanpolitiikan uutisvirtaa lukijoille
ymmärrettäväksi, Jaakola kertoo.
Uutisissa kerrotaan Jaakolan mukaan mitä,
missä ja milloin. Se ei ole pelkkää etähallinnointia Helsingin virastosokkeloissa,
vaan myös palavereita
pienissä syrjäkylissä öljylamppujen valossa.
. Kukapa ilokseen kävelisi korkkareilla jään päällä, pyyhkisi kuravettä krokotiilinahkakengistään tai mittatilauslahkeistaan. Ulkoasianhallinto on ikuista, loputonta toimintaa. Ulkoministeriön linjamuutoksen myötä Esko poistui vuodenvaihteessa takavasemmalle, ja nimimerkin takaa paljastui
lähetystöneuvos Vesa Jaakola.
Mikä mies Jaakola oikein on?
Vesa Jaakola on diplomatian ammattilainen,
joka on edustanut Suomea virkamiehenä vuodesta 1972 ja ehtinyt kerätä passiinsa noin sadan valtion leimat.
. Suomi jakaantui ennen
Etelä- ja Pohjois-Suomen markkina-alueisiin,
mutta nyt alueelliset erot ovat kadonneet. Meillä on perinne, ettei erotuta liikaa. Näistä asioista syntyy kirjoittamisen into, kuin kuume, joka ei aspiriinilla parane, Jaakola kertoo.
Palattuaan Suomeen Bosniasta ja Hertsegovinasta Ety-järjestön
töistä Jaakola havaitsi
kollegoiden kirjoittelevan lehtiin. Miksi suomalaiset puhuvat itsekseen
ja käyttävät sauvoja kävellessään . Vesa Jaakola
matkustaa säännöllisen epäsäännöllisesti nykyisin Afrikkaan ja tietysti Brysseliin. Ulkoasiainhallinnon työkenttänä on koko maailma. Uutuudet
omaksutaan nopeasti ja valtavalla innolla: milloin kyse on farkuista, verkkareista, tuulipuvuista, milloin kansitakeista, salihousuista,
kännyköistä...
Keski- ja Etelä-Euroopassa mallit miehen ja
naisen pukeutumiselle ovat sitovammat. Esko Pohjola syntyi, sillä ministeriössä oli pitkään perinteenä kirjoitusten ennakkotarkastus, haittana mediassa esiintymiselle.
Lehtien avustamien alkoi jo 16-vuotiaana
opiskelijana: Jaakola avusti lukiolaisena Pyhäjokiseutu-lehteä, ja aihepiirinä olivat jo tuolloin kansainväliset asiat. Tämä herätti kolme vuosikymmentä kirjoittamista ja
journalismia harrastaneen virkamiehen aloittamaan Maailmanpolitiikan viikko -kolumnin
kirjoittamisen nimimerkin suojissa. Nykyisin konkreettisinta
toimintaa
edustaa Suomen kehitysyhteistyö. Kivelän
mukaan suomalaiset arvostavat pukeutumisessaan ennen kaikkea käytännöllisyyttä, monikäyttöisyyttä ja mukavuutta.
. Ja
tasa-arvon ideologia on Suomessa vahva, Lehtonen sanoo.
. Niissä tavoiteltiin miesten ja naisten samankaltaista pukeutumista. Lehtonen on tutkinut muun muassa kaupunkikulttuuria ja erottelevaa pukeutumista.
Nykymaailmassa muoti on osa globaalia
markkinataloutta. Köyhässä Afrikassa vieraanvaraisuus voi olla runsasta. Neljä
vuotta myöhemmin oli luonnollista uudistaa
ulkomailla syntynyt kontakti, Jaakola kertoo.
Jaakolan ensimmäinen SSS-kolumni käsitteli Intian ja Pakistanin ydinasekokeiluita.
Avaimena ajankohtaisuus
. Väärin: itärajankin takana korkeat korot kuuluvat
naisten kaupunkiasuun, eikä lumisille ja
kuoppaisille kaduille lähdetä verkkareissa. Maailmanpolitiikan viikko -kolumnit
ovat ilmestyneet joka viikko, kesät talvet, lomista tai työkomennuksista huolimatta.
. Journalismissakin kirjoittaja paljastaa joka
jutussa jotain itsestään.
Jaakola arvelee, että mikäli maailmanpolitiikassa ei jostain syystä tapahtuisi jonakin viikkona yhtään mitään, hän varmaan kirjottaisi
YK:sta, Kiinasta tai Malthusin näkemyksestä
ihmiskunnan lisääntymisestä.
Salkku ja reissumies
Moni haaveilee reissuelämästä. Huvittavaa on
se, että muoti kuitenkin saa ihmiset pukeutumaan melko yhdenmukaisesti, Lehtonen arvelee. . Kenties suomalaisilla on ?tärkeämpää. Kerran saatoin Roomassa laivastaan jättäytyneen suomalaismerimiehen kädestä pitäen rautatieasemalle ja pohjoisen junaan kohti
Suomen sosiaaliturvaa.
Nykyisin Jaakolan vastuualueelle kuuluu 26
valtiota läntisen ja keskisen Afrikan asioista
vastaavana virkamiehenä.
. Mutta arkipukeutumisen suhteen voimme iloita tasaarvosta. Ja niin tämä tasa-arvoinen urheilua ja ulkoilua ihannoiva yhteiskunta pukeutuu yhdenmukaisiin ulkoiluasuihin, Lehtonen summaa.
Mutta eikö kuitenkin pohjolan raaka ilmasto
vaikuta eniten ihmisten pukeutumiseen?
. Missäpä muualla näkee yhtä paljon
miehiä ja naisia, jotka uhmaavat jäisiä katuja,
tuulta ja tuiskua tai nilkkaan asti ulottuvaa
sohjoa värikkäissä ja samankaltaisissa ulkoiluasusteissaan?
. Aina voi tulla kutsu uusiin tehtäviin lyhyelläkin varoitusajalla. Suomessa korostetaan yksilöllisyyttä ja
univormuista pyritään eroon. Maailmanpolitiikan kolumnien kirjoittamisessa yhdistyvät tavallaan kaikki muut harrastukseni: politologia, diplomatia, kansanvalistus - kun olen auskultoinut aikanaan myös
aikuiskasvatuksen opettajaksi ja rehtoriksi - ja
kirjoitustaito. Parhaiten kaupaksi menee perinteisiä ulkoilupukuja, joissa ei ole mitään muodin oikkuja, Pirjo Kivelä sanoo.
Vaan mitäpä kummaa tässä kaikessa on. Tulee mieleen 60-luku ja unisex-keskustelut. näin konservatiivisimmillaan.
SSS?Mikko Kiviluoto
Suomalaiset ovat maailman tasa-arvoisin
kansa! Tasa-arvo miesten ja naisten välillä on
vihdoin toteutunut! Ainakin ulkoilupukeutumisessa!
. Ehkä kyse on tasa-arvostakin, varmaan
Kuva Marko Mattila
kuitenkin enemmän mukavuudesta ja käytännöllisyydestä, Pirjo Kivelä arvelee. Olisiko se aate
vaivihkaa kypsymässä täällä Suomessa. Kontakti lehteen syntyi toimittaja Lasse
Kylänpään kautta 1994 Etelä-Afrikassa, missä olin YK:n vaalitarkkailijana historiallisissa
vaaleissa, joissa Nelson Mandela vaihdettiin
valtion johtoon vähemmistövallan tilalle. Jaakola pyrkii etenkin vastaamaan myös kysymykseen miksi ja millä
seurauksilla.
Toinen tärkeä valintaperuste on aiheen merkittävyys Suomelle ja suomalaisille.
. Varmaankin nauttii, ei tätä muuten jaksaisi. Tavallista on,
että pariskunnat hankkivat kerralla koko perheelle asut samasta mallistosta, jossa on eri
variaatioita molemmille sukupuolille.
. Nyt hillityt, siniset sävyt ovat olleet muodissa, mustan ja punaisen ohella. Naisilla hame, miehillä puku . Viikkoraportti pääkaupunkiin Sarajevoon on valmistumassa.
Vesa Jaakolan arkisto
Eipä arvannut pohjalainen koulupoika Vesa Jaakola neljä vuosikymmentä sitten, että työ vie hänet tulevaisuudessa kymmeniin maihin eri maanosissa. Nyt
etsitään kohderyhmiä.
Asevoimien johdosta mobilisoitiin
köyhien massojen tukema vallankaappaus.
Sen seurauksena myöhemmin teloitettu keisari korvattiin sotilaiden vallankumousneuvostolla Dergilla. ovat sängyn vieressä. Kunnon vaaliminenkin on fyysisesti raskaassa työssä tärkeää.
. Teidän kevennyksenne ovat liian lupaavia.
. Kymmenennessä osassa tulee hai ja syö koko henkilökunnan.
III
Rikos ei kannata
Marko Mattila
Palokunnan sammutustehtävät ovat tuttuja Sari ja Janne Nurmelle, jotka ovat olleet mukana vapaapalokuntatyössä nuoresta lähtien.
lähteä vain, kun ei ole lämmitystehtäviä. Erityisen tunnettu on tarkkaa ajankuvaa ja kihelmöivää jännitystä yhdistelevä Venny
Harlin, jonka televisiosarjoissa yhdeksän ensimmäisen jakson aikana ilmaistaan rakkautta ja vihaa, riemua ja tuskaa verkkaisilla liikkeillä ja tasaisella puheella. Omaa, isovanhempien ja päiväkodinkin joustoa tarvitaan.
. Muistan, kuinka kättelyn jälkeen menin pian pesemään käteni. Palokuntanuorten leirit ovat otollisia paikkoja tutustua toisiin nuoriin. Kehitystarpeet siellä ovat todella suuret, lähes
kaikilla elämänaloilla.
Ongelmalliseksi Etiopian auttamisen tekee se, ettei nykyhallituskaan välitä paljoa
kansan enemmistön tarpeista. Etiopialaiset eivät pidä itseään edes
afrikkalaisina, vaan muinaisten israelilaisten kuninkaan Salominin ja Shaban kuningattaren jälkeläisinä. Hän
tekee katkeamatonta viisivuorotyötä, jolloin
joka kolmas viikko on vapaa.
VPK nostaa
lehmänkin ojasta
Joustava
elämäntapa
Hälytyksiä Halikossa on noin sata vuodessa,
ja niistä vain viidesosa on tulipaloja. Etiopia jakautui luokkayhteiskunnaksi,
jossa pieni upporikas ja vallantäyteinen eliitti eleli kymmenien miljoonien köyhien
enemmistön ympäröimänä.
Keisarikunnan iltaruskon pimensi lopullisesti 1970-luvun alkuvuosien kuivuus ja nälänhätä. Me perustelemme vähemmän.
. Kun vapaapalokuntatyöhön jää koukkuun,
KUVARISTIKKO
PALKINTOSIJAT
niin antaa mielellään paljon. Päiväkoti jousti ja
lapsi sai jatkaa päiväänsä siellä, kertoo Janne
Nurmi.
Vapaapalokuntalaiset ovat myös kurssittaneet ahkerasti itseään. Tuokin kumous oli väkivaltainen, kun EPRDF-kapinaliike militioneen,
ertitrealaisen sotaväen avustamana, löi
Mengistun asevoimat verisissä taisteluissa
ja ajoi tyrannin maanpakoon. Hälytys tulee myös
kännyköihin.
. Sari Nurmi laskee, että
160 tuntia menee siihen, kun kaikki kurssit on
käyty.
. Te perustelette vähäisesti, mutta me vähennämme perusteellisesti.
. Me lupaamme kevyesti olla lupaamatta vieläkin vähemmän.
. Auttamishalu
palkitaan onnettomuustilanteissa, joissa säästyy ihmishenkiä, vaikka onnettomuuksia ei
olekaan mukava nähdä, sanoo Sari Nurmi.
Nurmen pariskunta ei pääsee palokuntatyöstä irti vapaa-aikanaan, sillä he ovat aina
hälyttimen takana valmiina lähtöön. Vapaapalokuntalaiset treenaavat sammutustaitoja viikoittain. Katsoja sai viimeisen sanan.
. Nokian testimanagerina toimivan naisen organisointikykyä tarvitaan myös VPK:ssa, jossa on myös
paljon paperitöitä puheenjohtajalle kuten
myös sihteerille ja koulutuspäällikölle.
Vapaapalokunnassa on hälytystehtävien lisäksi tarjolla myös valistus- ja koulutustyötä.
Pariskunnan molemmat puoliskot ovatkin olleet myös nuoriso-osaston johtajia, toinen Salossa ja toinen Halikossa.
II
Vennyy ja paukkuu
Ensi keskiviikkona vietetään kansallisleivos J.L. Valtion varoista suositaan selvästi hallitsevaa vähemmistöä tigreläisiä ja heidän tukijoitaan.
Maan johto kohdentaa tämän ohella valtion
niukkoja varoja monien mielestä aivan väärään kohteeseen, maan asevoimien kasvattamiseen. Teidän lupauksenne ovat luvattoman keveitä.
. Päinvastoin, maan keisareita hallitustoimissaan ihailtiin ja jäljiteltiin naapurimaissakin.
Viimeisten neljän vuosikymmenen aikana
kaikki on ollut toisin tuossa Afrikan sarven
maineikkaassa maassa. Tämän viikonlopun aikana ylittynee 300 000 katsojan raja. kymmenen kertaa veljesten
vahingonkorvausten verran.
Rikos ei kannata.
ASKO LEHTONEN
asko.lehtonen@sss.fi
Kuntoa ja taitoja
täytyy pitää yllä
Palokuntalaisilta edellytetään tiettyjä kuntovaatimuksia: lihaskuntotestiä ja kenttäkelpoisuutta. Runebergin päivää. Te lupaatte liikaa kevein perustein.
. Te kevennätte liikaa perusteettomin lupauksin.
. Vuoden
alusta tammikuussa on ollut seitsemän lähtöä.
Palokuntalaisia tarvitaan sammutustehtävien
ohella liikenneonnettomuuspaikoilla, vesivahingoissa ja eläinten pelastamisessa.
. Hälytysosastossa on
yli 50 henkilöä kirjoilla. Lisäksi Märynummen
paloasemalla on kaksi kaupungin palkkalistoilla olevaa henkilöä.
Kaikki vapaapalokuntalaiset eivät ole saaneet työnantajalta lupaa lähteä kesken työpäivän sammutustehtäviin. Pahat pojat -elokuvan lippuja on myyty yli 2,5 miljoonalla eurolla . Vuosille 2003-7 on suunniteltu yli 500 miljoonan
euron avustusohjelmaa eri alojen hankkeina, meidän veronmaksajain rahoista. Me lupaamme vähemmän.
. Ei tässä ole ennättänyt mitään mutta harrastamaan, tuumaa Janne Nurmi.
Pariskunnan 9- ja 5-vuotiaat lapset ovat hoidossa Sarin vanhempien luona, jos vanhemmat ovat yhtä aikaa sammutustehtävissä.
Lapset ovat kasvamassa väkisinkin mukaan
palokuntatoimintaan.
Sari Nurmi toimii Halikon VPK:n hallituksen puheenjohtaja toista vuotta. Meillä on yllättävän paljon kaveripiirissä toisia palokuntapareja, sanoo Janne Nurmi, joka työskentelee Voimavasu Oy:n lämmittäjänä. Useimmat palot kun sattuvat juuri öiseen
aikaan ja viikonloppuina silloin, kun on juhlat
ja vieraita, pariskunta tuumaa.
Toisensa jo nuoriso-osastoikäisistä tuntenut
pariskunta on ollut jo yksitoista vuotta naimissa, seurusteltuaan sitä ennen pari vuotta.
Murrosikäisinä nuoret viettivät yhden kesän
yhdessä. Samaan aikaan kun hallitus lähettää maailmalle apuvetoomuksia nälänhädän torjumiseksi, se ostelee lisää uutta ja
kallista aseistusta.
EU on Etiopiassa suuri avunantaja. Tuntui
MAAILMANPOLITIIKAN VIIKKO
kuin Mengistun käsi olisi yhä ollut verinen.
Diktaattori Mengistun valta kumottiin
vuonna 1991. Myös ulkovaltojen edustajat kättelivät vieraan. ?Piipparit. 12
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 2. Aikaa vievät kurssit tuli onneksi käytyä jo
ennen lasten hankkimista.
Vapaaehtoistyö on niin vapaehtoista, ettei
siitä makseta mitään, vaikka jokaisen vapaaajalla onkin hintansa.Vain VPK:n päivystämistä kesäviikonlopuista maksetaan Halikossa korvaus.
. On todisteita, että
Etiopiassa on voinut olla ihmisen alkukoti,
kehitysteoriankin mukaan. Kerran tuli hälytystehtävä, kun olin hakemassa lasta päiväkodista. Virkani
puolesta minutkin kutsuttiin pääkaupungin
lentoasemalle vastaanottamaan valtiovierasta. Teidän perusteenne ovat keveitä.
. Uuden hallituksen ytimeksi tuli maan pohjoisosan asukkaiden tigreläisten TPLF-vapautusrintama.
Sen johtajisto istuu nykyhallinnon avainpaikoilla.
Menneisyydessään niin kukoistava maa
on vajonnut neljän viime vuosikymmenen
kuluessa valtataistelun ja huonon hallinnon
syistä ennen näkemättömään köyhyyteen.
Se on YK:n kehitysmittareilla mitattuna
maailman kuudenneksi kehittymättömin
kansakunta 173 tutkitusta. Joka toinen viikko harjoittelee koko miehistö yhdessä, ja lisäksi joka viikko treenataan
omissa yksiköissä. Kalusto uudistuu koko ajan
ja tarvitaan uusia taitoja, selvittää Janne Nurmi.
Kalustoa uusitaan lähiaikoina, muun muassa uusi säiliöauto sekä vapaapalokunnan oma
miehistön kuljetusauto ovat tulossa.
Vuosittain yli 700 000 suomalaista tekee vapaaehtoistyötä varovaisestikin
arvioiden 80 000 henkilötyövuoden
edestä. Etiopian kansallismuseossa on nähtävillä Lucy-alkuihmisen
jäänteet 3 500 000 vuoden takaa.
Vielä sata vuotta sitten Etiopia oli hyvin
kehittynyt, rikas ja kilpailukykyinen kansakunta tuon ajan Afrikassa ja maailmassa.
Sitä johtivat keisarit, joista kuuluisimpana
muistamme Haile Selassien hallituskaudeltaan 1930-74. Tavallinen, pienipalkkainen EU-maan kansalainen voi oikeutetusti kysyä, pitääkö hänen
kustantaa osa Etiopian valtionbudjetista,
vaikka tuon maan
johto ostelee nälkään
kuolevista kansalaisistaan välittämättä
kalliita aseita.
VESA JAAKOLA
Kirjoittaja on
lähetystöneuvos.. Me kevennämme vähemmän kuin kukaan muu.
. Eliniänodote on
vain 44 vuotta, aikuisväen lukutaitoaste ainoastaan 39 prosenttia ja kansantuloa vain
668 dollaria henkeä kohti vuodessa. Mengistun huonon hallinnon uhreina yli kaksi miljoonaa
etiopialaista kuoli väkivallan ohella nälkään
1980-luvulla.
Kädenpuristus
Ollessani Damaskoksessa Suomen asiainhoitajana kesällä 1989 Mengistu Haile Mariam teki valtiovierailun Syyriaan. Voimmeko perustella vielä vähän?
. Niistä kertyi saaliineen ja vahinkoineen korvattavaa 1,5 miljoonaa markkaa eli
noin 250 000 euroa.
Veljesten tarinan pohjalta on tehty elokuva, joka rikkoo katsojaennätyksiä. helmikuuta 2003
12
?
VIIKONVAIHDE
Vapaapalokuntalainen lähtee kun palaa
I
Vähän kevyttä
?Harrastukseen
jää koukkuun?
Koska eduskuntavaalit lähestyvät, kolmen suurimman puolueen puheenjohtajat,
nuo tietokoneanimaatiovaltiaiden lihalliset mallit, tapasivat päättyvällä viikolla televisiostudiossa. Me vähät välitämme.
SSS?Seija Järvinen
Vapaapalokuntalaiset Sari ja Janne Nurmi
Halikon Märynummelta ovat jääneet koukkuun harrastukseen, joka ei jätä rauhaan öisin
eikä viikonloppuisin.
. Ykköstien ja Marttilantien onnettomuudet
työllistävät, sanoo Janne Nurmi ja puoliso lisää, että maaseudulla nostetaan lehmiä ojasta
siinä, missä kaupungissa noudetaan kissoja
puusta.
VPK:n yksikköjä on kunnassa viidessä paikassa: kirkonkylän lisäksi Märyssä, Kokkilassa, Vaskiolla ja Hajalassa. Niissä kerrotaan, että Etiopia on
vanhin itsenäisyytensä säilyttänyt valtio Afrikassa. Vapaaehtoiset-sarjassa tutustutaan salonseutulaisiin vapaaehtoisiin
ja heidän arvokkaaseen työhönsä.
Ratkaisu sivulla 16
Etiopia on ongelmallinen
kehityskumppani
Käytyäni äskettäin ensi kertaa Etiopiassa
voin yhtyä monien ihmettelevään kysymykseen: miten sellaisella valtiolla ja kansakunnalla, jolla on ollut loistava, rikas menneisyys, voi olla niin ankea ja köyhä nykyisyys.
Meille suomalaisillekin kysymys on merkittävä, koska Suomen kehitysyhteistyössä
Etiopia on pitkäaikainen kohdemaa ja
kumppani.
Jo koulun historiankirjoista Etiopia jää
mieleen. Ei tästä pääse irti, kun Märyssä asutaankin aivan palokunnan vieressä.
VAPAAEHTOISET
Leikkisästi Euran Daltoneiksi nimetyt neljä
Koistisen veljestä tuomittiin toissa vuonna vankeuteen ja maksamaan vahingonkorvauksia.
Satakuntalaisilla oli tilillään satakunta murtoa
ja varkautta. Te perustelette liian kevyitä lupauksia.
. Noina aikoina etiopialaisten ei tarvinnut anella kehitysapua ulkomailta. Runeberg kirjoitti Vår Tårta -runon, joka suomennettaessa sai nimen Maamme.
Sittemmin lyriikkaa, proosaa ja draamaa on kirjoitettu myös suoraan suomeksi. Valtion ja kansakunnan rappeutuminen kiihtyi 1960-luvulla
vanhan Haile Selassien kauden loppuaikoina. Saanko minäkin tässä välissä olla lupaamatta?
. Hän aloitti 10vuotiaana Salon VPK:ssa ja on toiminut jo 25
vuotta vapaapalokuntalaisena.
. Selvää on, että palokuntatyö on sitonut heidät yhteen, vaikka Sari asuikin lapsena
Halikossa ja vuoden nuorempi Janne Salossa.
. Sen sisällä käydyn julman
ja verisen valtataistelun voitti lopulta everstiluutnantti Mengistu Haile Mariam tovereineen.
Mengistu toimi maan sotilashallitsijana
pistinten varassa neljätoista vuotta 1977-91.
Hän suunnitteli ja johti niin kutsuttua punaista terroria, jolla surmattiin vasemmiston muunmieliset johtajat kannattajineen ja
tuhottiin näin kymmeniä tuhansia puoluetovereita ja muitakin ihmisiä. Janne Nurmikin voi
Vapaaehtoistyöhön osallistuvan elämäntapa vaatii joustoa moneen suuntaan
Myös Karjalan
alueella tammi on tunnettu.
Pyökkikasveihin lukeutuvaa
yleisintä tammilajiamme kutsutaan virallisemmin metsätammeksi. Hydrologi Sirkka Tattari kertoo, että keinoiksi on etsitty erilaisia salaojitussysteemejä, joilla voitaisiin säädellä veden pintaa, niin että ongelmalliset maakerrokset pysyisivät pohjaveden pinnan alapuolella.
Hän muistuttaa, että ongelmahan
lähtee siitä, että maat on otettu viljelyskäyttöön ja ojitettu.
VIIKON EKOVINKKI
Varsinais-Suomen Agenda 21
Lämpöpatterit
kannattaa säätää
Asteen lämpötilan
korotus nostaa
lämpölaskua
viisi prosenttia
Sisälämpötiloilla on suuri merkitys asukkaiden viihtyvyyteen, talon energiankulutukseen ja -kustannuksiin. Lintu on viettänyt talveaan Asemanseudun omakotitalojen pihojen
ruokintapaikoilla tähän päivään
asti.
Kanarialintumaisen korea sirkku on viihtynyt keltasirkkuparvessa piharuokinnoilla muutaman luonnonystävän ilona ja välttänyt toistaiseksi pikkusiivekkäitä vaanivan varpushaukan kynsiltä.
Lintu poikkeaa muista lajitovereistaan huomiota herättävän
laajalti keltaisen päänseudun kuvioinnin vuoksi. Myötämäet
eläin laskee vatsallaan liukua ja
saattaa luisutella tasamaallakin
takajaloillaan vauhtia potkien.
Saukkojen elämä on ainaista
kiertelyä ja varsinkin uroksen reviiri käsittää kymmeniä, jopa
muutama sataa kilometriä jokien,
purojen ja järvien rantaa. Pienet
taimet ovat nimittäin myös jyrsijöiden ja jänisten talvista herkkua.
Tammimetsikön keväällä vielä
puolivarjoisa aluskasvillisuus on
varsin vaateliasta. Terhot painetaan multavaan
kasvualustaan. Talvella on hyvä vetää verhot yöksi ikkunan eteen, koska ne ovat silloin kuin
kolmas ikkunalasi ja vähentävät näin lämpöhukkaa.
Liisa Harjula Varsinais-Suomen Energiatoimisto
Tämän talven yksi lintuerikoisuus on ollut poikkeavan värinen
keltasirkku, joka on vieraillut Halikossa Mustamäen alueella. Rakennusten
lämmitysenergiasta neljännes eli 25 prosenttia käytetään sisälämpötilan ylläpitämiseen. Tunnettuja pikku-uikkupaikkoja on talvisin Vuoksi Imatralla. Punatammen
teräväkärkisemmät lehdet on
helppo erotta tavallisemmasta
pyöreälehtikärkisestä päälajista.
Niin puna- kuin purppuratammeakin tavataan vain istutettuina
puistopuina.
Varsinais-Suomen maakuntakasvi elää iäkkääksi puuksi. Harvinaiset
tesmayrtti, pystykiurunkannus
tai kevätimikkä, sini- ja valkovuokon seurana, löytyvät usein metsikön juurelta. Yläperä on
keltasirkulle ominaisen punarus-
kea. Ne
ovat alkuvuodesta vielä selvästi
keskenkasvuisia ja erottuvat näin
emostaan pienempinä ja hennompina. Jos taas vain alaosa on lämmin ja
yläosa jatkuvasti kylmä, patteri pitää ilmata. Jos patterin yläosa on lämmin, patteriventtiili toimii
oikein. Se koluaa pohjan
tarkkaan, tunkee kivien väleihin
ja tunnustelee. Vain silmä erottuu tummana pisteenä keltaisesta päälaenseudusta. Kalkituksen
onkin samalla sanottu auttavan vesistöjä, koska kasvit käyttävät paremmin
ravinteet, jotka muutoin saattaisivat
huuhtoutua vesiin.
Saarela ei usko, että kalkitus vapauttaisi ravinteita myös vesistöihin, sillä
peltoja joudutaan lannoittamaan tiukkojen ympäristöehtojen mukaisesti.
Kun kalkitulta pellolta otetaan viljavuusnäyte, jonka perusteella lannoitetaan, kasvien pitäisi hyödyntää ravinteet tehokkaasti.
Ongelmana kasvien kannalta on Saarelan mukaan ollut nimenomaan fosforin hyödyntäminen.
Savimailla, kuten tyypillisesti Salon
seudulla, kalkituksen merkitys korostuu. Pattereissa on termostaatti, joka säätelee huonelämpötilaa ulkolämpötilan ja auringonlämmön
mukaan.
Asukas voi itse säätää huoneiden lämpötilaa muutamalla asteella suuremmaksi tai
pienemmäksi patteritermostaatilla. Tammet kannattaa istuttaa vasta kun taimet ovat
runsaan metrin mittaisia. Se on
myös terveellinen ja energiataloudellinen
lämpötila. 13
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 2. Kun lämpötilan kohoaminen avaa uusia
sulia, saukot katoavat teilleen.
Kosken niskalta järven jäälakeudelle johtava jälkijono kertoo eläimen tietävän tilanteen muuttuneen. Pikku-uikku on sitkeä
pieni vesilintu ja niitä on harvoissa sulapaikoissa näkynyt koko
talven. Tammen latinalaisen nimen toimen
osio . helmikuuta 2003
?
LUONTO
Tuottaja: Elina Lahti puh.7702 318 Fax: 7702 300
sss.toimitus@sss.fi
13
Saukko on palannut Lounais-Suomenkin vesiin
Elämä on
tiukasti
vesistöihin
sidottua
Tammen historia
on maineikas
Hannu Kulmala
Heikki Willamo
Vielä kolmekymmentä vuotta
sitten saattoi eteläsuomalainen
luontoharrastaja vain haaveilla
näkevänsä saukon kotivesillään.
Muinoin runsaat kannat olivat
huvenneet liiallisen metsästyksen, vesistöjen rakentamisen, rantojen rauhattomuuden sekä ympäristömyrkkyjen takia miltei olemattomiin. Rauhoituksen jälkeen
saukko tottui elämään ihmisen läheisyydessä ja on myrkkyjen vähenemisen myötä palannut Lounais-Suomenkin vesistöihin.
Saukko on komea otus, isolla
uroksella voi olla kuonosta hännän päähän mittaa yli puolentoista metrin verran. Kesykyyhkyt lentävät soidintaan ja sinisorsakoiraat me-
kastavat sulapaikoissa ruuan kerjäämisen ohessa. Eräs kuningaskalastaja on selviytynyt hengissä
Inkoossa voimalaitoksen lauhdesulassa. Tähän
jalopuumetsikköön sijoittuu myös
useimmiten kookastakin pähkinäpuupensaikkoa. Kaloja toki löytyy, mutta niiden lisäksi saukot kaivelevat pohjamudista ja lähteiköistä horrostavia sammakoita, mutustavat vesihyönteisiä, kotiloita ja kasviksia.
Kovat pakkaskaudet jäädyttä-
vät vesistöjen sulapaikkoja umpeen, jolloin saukkojen elintila
pienenee. Suomen
kookkaimman, Piikkiössä kasvavan puun ympärysmitta yltää yli
seitsemän ja puolen metrin. Poikkeavassa ulkoasussa otsa, päälaki, niska,
kaulansivut, kurkku ja leuka ovat
puhtaasti kirkkaankeltaiset. Tosin se menestyy
parhaiten lehtomaisilla mailla
muodostaen laajojakin metsiköitä.
Usein sen ympärille kertyy muitakin jaloja lehtipuita, kuten saarnea, vaahteraa tai jalavaa. Muutoin lintuyksilö omaa
tyypillisen keltasirkun piirteet.
Kyseessä on koiraskeltasirkku,
jonka keltaiset väripigmentit vallitsevat tavanomaista voimakkaammin eli kyseessä on osittainen värimuunnos. Taajamien
kirkkaat valot vaikuttavat hämäävästi, sillä Turussa on parhaimmillaan kuultu mustarastaan laulua katulampun valossa
jo marraskuun lopulla.
Urbaaneista talvilinnuista ovat
pulut ja pullasorsat jo kevätvauhdissa. Kolmas mahdollinen käpylintulaji on isokäpylintu, jolla
nimensä mukaisesti on muita
kookkaampi nokka.
Talven linnuista voi kertoa kirjoittajalle, puhelin 0400-523301.
Hannu Kulmala
Yksikotinen tammi (Querus robur) kukkii lehtien puhjettua. Vanhemmat yksilöt ovat sisältä miltei
järjestään onttoja, mikä vaikeuttaa niiden iänmääritystä. Veden laskiessa rannoille syntyy liikkumista helpottavaa ilmatilaa, mutta pitkien
pakkasjaksojen aikana saukot
saattavat pitemmäksi aikaa avoimien koskien partaille. Esimerkiksi lohi, kuha, särki, kotilot ja rapu ovat kärsineet.
Suomen ympäristökeskuksessa on
haettu keinoja, joilla ongelma voitaisiin
poistaa. Luonnossa
kasvit valitsevat asuinpaikkansa, mutta pellolla kasvin pitäisi elää ihmisen
valitsemalla paikalla.
Kasvien elämää on pyritty helpottamaan kalkituksella, joka auttaa kasvia
hyödyntämään ravinteita. Muun
muassa varpuset ja viherpeipot
lauloivat kirkkaassa auringonpaisteessa, vaikka silloin pakkasta oli vielä -25 astetta.
Tiaisista ovat laulukauden aloittaneet ainakin tali-, sini- ja kuusitiaiset. Ahvenanmaan vesilintulaskennoissa havaittiin pik-
kuruokki ja muutama allihaahka.
Salon seudun erikoisista talvilinnuista mainittakoon pähkinänakkeli Kiskosta ja peukaloinen
Halikosta. Selvä kevään
merkki on myös pöllöjen kevätääntely. Kerta
ei riitä.
Suomessa ovat ongelmana myös aivan erityiset happamat viljelysmaat,
niin sanotut alunamaat, jotka vaivaavat lähinnä Pohjanlahden rannikkoalueita.
Näillä mailla ei pelkästä pintamaiden
kalkituksesta ole apua, sillä happamuusongelma kumpuaa syvemmältä
maakerroksista. Tämä lounainen
esiintymisalue yhdistettynä tammen maineikkaaseen historiaan ja
ylvääseen ulkonäköön lienee ollut
osasyynä sen valinnaksi Varsinais-Suomen maakunta kukaksi.
Yksittäispuuna tammea tapaa
vielä Keski-Pohjanmaalta Savoon
yltävältä linjalta. Se lähtee kierrokselleen palaten viettämään todellista saukon elämää.
Maamme eteläisintä ja lounaisinta kolkkaa nimitetään tammivyöhykkeeksi. Lepopaikkoina niillä
on reittiensä varrella suojaisia koloja, mutta usein nokosten paikaksi riittää tuuhean rantakuusen tai kaatuneen puun alunen.
Yhteyttä saukkoperhe pitää monenlaisilla äänillä, joista vihellykset ja naksautukset ovat hämmästyttävän voimakkaita.
Kesällä syntyneet saukot seuraavat emoaan koko talven. Naaras on paljon pienempi, kokonaispituudeltaan harvoin edes metriä. Yli puolet pelloista on liian happamia, vahvistaa asian erikoistutkija Into Saarela Maatalouden tutkimuskeskuksesta Jokioisesta.
Hän sanoo, että liika happamuus on
koko Suomen ongelma, Ahvenanmaata
lukuunottamatta.
Happamuuden perusongelma on se,
että kasvin juuret eivät kasva kunnolla
eivätkä kasvit pysty ottamaan ravinteita. Ilmaustarpeesta kertoo myös loriseva
ääni patterissa. Oulusta löytyi kaksi
töyhtökiurua. robur tarkoittaa kovaa, kovuutta.
Niinpä tammi onkin soveltunut
kautta aikain mitä vaativimpiin
rakennuskohteisiin. Sen on oltava tarkkana, sillä naarassaukko
voi tulla kiimaan milloin tahansa.
Näin poikueitakin voi syntyä ympäri vuoden, mutta synnytykset
keskittyvät kesäkuukausille.
Hidas kehitys
Saukonpojat syntyvät johonkin
onkaloon, joka on yleensä hieman
kauempana rannasta. Eurassa on tänä talvena
kaksi pikku-uikkua. Kun tuuletat, tee se nopeasti ristivedolla, äläkä jätä ikkunaa raolleen koko
päiväksi. Tällä
vesielämään erinomaisesti sopeutuneella näätäeläimellä on virtaviivainen ruumis, voimakas, litteähkö häntä ja räpylät lyhyissä
raajoissaan. Sen näkö on heikko,
mutta pitkien viiksikarvojen tuntoaisti erittäin herkkä.
Saukon elämä on tiukasti vesistöihin sidottu, vaikka se varsinkin
talvisaikaan taittaa pitkiä maataipaleita purosta toiseen siirtyessään. Jos patteritermostaatin säätö ei auta, liian korkeasta tai
matalasta lämpötilasta on ilmoitettava
isännöitsijälle tai kiinteistönhoitajalle. Lehto- ja varpuspöllöjen
on jo kuultu esittävän kevätsoidinta.
Talven lintuerikoisuudet ovat
edelleen vähissä. Lukuisa siivekkäiden joukko houkuttelee paikalle
myös saalistajia, kuten varpushaukan ja varpuspöllön.
Jouni Tittonen
Erikoisen keltasirkun päänseutu on kirkkaan keltainen.. Pääkaupunkiseudulla noteerattiin tammikuun lopulla jo ensimmäiset selkeät kevätmuuttajatkin: pieni kiuruparvi
näyttäytyi Kirkkonummella.
Lämpimien ilmojen ja voimakkaiden lounaistuulien myötä ovat
ensimmäiset viralliset kevätmuuttolinnut odotettavissa Lounais-Suomeenkin lähiaikoina.
Talvehtivien lintujen kevätlaulu
alkoi tänä vuonna Salossa jo loppiaisen kovilla pakkasilla. Halikonlahden piekana liikkuu laajalla alueella myyrien perässä.
Tämän talven ilmiö ovat ruokintapaikoille ilmestyneet pikkukäpylinnut. Kallioilla ja varjossa koko jää usein vaatimattomaksi,
vaikka ikää saattaa kertyä paljonkin.
Tammea on helppo lisätä terhoista. Yleensä osittain valkoisia
ja täysalbiinoja lintuja tavataan
etenkin sorsa- ja varpuslintujen
keskuudessa.
Kannattaa seurata tarkemmin
pihapiirissä vierailevaa talvilinnustoa, niin sieltä saattaa bongata erikoisuuksia.
Pihoista, joissa tämä erikoinen
keltasirkku on vieraillut, on löytynyt pähkinänakkeleita ja -hakkeja, pikkukäpylintuja, käpytikkoja,
mustarastaita ja runsaasti tiaisia,
punatulkkuja, viherpeippoja ja
pikkuvarpusia tavallisten varpusten joukosta. Tällaisia luonnonoikkuja esiintyy silloin tällöin
lintumaailmassa, joskin ne ovat
aina erikoisia ja harvinaisia ilmiöitä. Ikkunoiden
alla olevien pattereiden tehtävä on luovuttaa huoneeseen niin paljon lämpöä, että haluttu lämpötila pysyy huoneessa. Nyrkkisääntönä kannattaa
muistaa, että yhden asteen korotus
huonelämpötilassa merkitsee viittä prosenttia lisää lämpölaskussa.
Lämpö siirtyy asunnon eri huoneisiin vesikiertoisten pattereiden kautta. Jälki on pehmeässä lumessa
syvää uraa, ja kovemmallakin näkyy loikkajälkien perässä pitkän
hännän raapaisu. Termostaattia ei saa koskaan peittää huonekaluilla tai verhoilla,
koska silloin termostaatti ei tunnista todellista huonelämpötilaa ja säädä venttiiliä oikein.
Huoneiden oikeaa lämpötilaa voi parhaiten seurata huonelämpömittarin avulla.
Mittari tulee kiinnittää huoneistossa oleskeluvyöhykkeen sisäseinälle ja sitä tulee
seurata säännöllisesti. Sisäilmastotutkimusten mukaan
suurin osa ihmisistä on tyytyväisiä, kun
huonelämpötila on 20-22 astetta. Pentuja on
yhdestä kolmeen ja niiden kehittyessä emo siirtää ne uuteen pesään rantapenkan kätköihin. Väriraja etuselkään ja rintaan on
erittäin jyrkkä. Näistä maista vapautuu samalla haitallisia metalleja vesistöihin, joissa ne puolestaan ovat heikentäneet ja jopa tappaneet herkkiä lajeja. Uros
partioi ympäri aluettaan ja vierai-
MAAKUNTAKASVIT TUTUKSI
Heikki Willamo
Saukko ei kavahda pakkasta, mutta joutuu etsimään sulapaikkoja vesistöjen jäädyttyä umpeen.
lee säännöllisesti sillä asustelevien naaraiden luona. Siitä vähäisessä määrin
eroavaa talvitammea tavataan
vain yksittäispuina. Mikäli tammi selviää
myöhemmin vaikkapa hirvien tuhoilta tai runkoa syövältä rikkikäävältä, saattaa siitä kehittyä
Kalevalan tarun tapaan ?tuhatvuotinen puu.?
Talvilinnut laulavat jo kevätsäkeitä
Ensimmäisiä muuttolintuja
tullut etelärannikolle
Seppo Sällylä
Seppo Sällylä
Pikku-uikkuja on tänäkin talvena löytynyt parhaista sulapaikoista.
Lämmin lounaisvirtaus sai talvehtivia lintuja jo kevätvireeseen.
Suojakeleillä ovat tiaiset ja viherpeipot laulaneet täysillä kevätkonserttejaan. Kaupungeissa talvehtivat
mustarastaat ovat tunnettuja siitä, että kevätlaulua esitetään
vaikka pakkasilla. Patteriventtiilin kunto on helppo todeta. Leikkisiä ne ovat myös ja
perheen elämään kuuluu mäenlaskun lisäksi painiotteluita ja lumessa peuhaamista.
Talvista eloa
Talvi on saukolle, kuten useimmille muillekin eläimille vaikeaa
aikaa. Kesän yltäkylläisyyden jälkeen on sopeuduttava niukkuuteen. Viiksillään se aistii myös kalojen liikkeistä aiheutuvan veden värähtelyt.
Kun saukonpennut ovat riittävän suuria, perhe jättää pesäko-
lon ja ryhtyy viettämään kiertelevää elämää. Liika happamuus on suorastaan
myrkyllistä kasveille.
Saarela muistuttaa myös välillisistä
vaikutuksista: happamasta maasta liukenee esimerkiksi alumiinia.
Ihanne viljelysmaalle olisi hänen mukaansa lievästi hapan maa eli happamuusluku olisi hiukan alle seitsemän.
Saarelan mukaan peltojen sopiva happamuus vaihtelee maalajeittain, minkä
lisäksi eri kasveille on hyvinkin yksityiskohtaiset suositukset, esimerkiksi
sokerijuurikkaalla luku on lähes seitsemän eli lähentelee neutraalia.
Happamuuden ongelmat voivat kärjistyä lopulta siihen, että kasvi ei enää
yksinkertaisesti pärjää. Saarela sanoo, että savi on niin
hienoa maa-ainesta, että se vaatii tavallista suurempia kalkkimääriä, jotta
saveen pidättynyt fosfori saadaan kasvien käyttöön.
Saarela muistuttaa, että peltojen saaminen sopivan happamaksi vaatii tietyin väliajoin uusia kalkituksia. Saalistaessaan
saukko käyttää lähinnä herkkiä
viiksikarvojaan. Pikku hiljaa pennut ryhtyvät totutte-
lemaan vesielämään ja kohta ne
ovat vedessä kuin kotonaan.
Sukeltavan saukon sieraimet ja
korvat sulkeutuvat automaattisesti. Kuusenkävyissä lienee
nyt huonosti siemeniä, joten käpylinnut ovat turvautuneet lintulautojen auringonkukansiemeniin.
Pääosa ruokintapaikoilla vierailevista käpylinnuista on pikkukäpylintuja, mutta muun muassa Mietoisissa on havaittu kolme harvinaista kirjosiipikäpylintua ruokinnalla. Aleksanteri
Suuren tiedetään jo käyttäneen sitä valloitusretkiensä sillanrakennusmateriaalina.
Laivanrakennuksessa tammi on
ollut käypä materiaali kautta aikain: Turun Ruissalon valtavat
tammimetsiköt saivat täydennystä jo 1500-luvulla Juhana kolmannen käskystä.
Puusepänteollisuudessa tammea
on aina arvostettu.
Tammi ei esiintymispaikaltaan
paljon vaadi. Yksittäispuina
tammea tapaa lintujen ja jyrsijöiden levittämänä hyvin karuiltakin
paikoilta. Eläin kykenee olemaan pinnan alla useamman minuutin, jopa syömään sukelluksissa pienempiä kaloja. Liikaa lämpöä ei pidä tuulettaa ulos harakoille.
Kotoa pois lähtiessä on hyvä sulkea ovet ja
ikkunat, myös tuulikaapista ja porraskäytävästä. Vesilintuja
on onnistuneesti talvehtinut
muun muassa Olkiluodon, Inkoon
ja Loviisan voimaloiden sulissa.
Harvinainen mustakaularastas
on ollut sekä Ranualla että Rautjärvellä. Hedekukinnot muodostavat riippuvia kimppuja, terhoja tuottavien
emien jäädessä vaatimattomiksi.
Korea keltasirkku
viihtyy Halikossa
Jouni Tittonen
Noin puolet pelloista
kärsii happamuudesta
Kalkki auttaa
kasvia fosforin
hyödyntämisessä
SSS?Elina Lahti
SSS:n yleisönosastolla muistutettiin
siitä, kuinka tärkeää olisi kalkita viljelysmaita, niin kasvien kuin ympäristönkin kannalta.
YK:n perustamiskirjassa sanotaan, että kiistan osapuolena
olevalla maalla on oikeus sanoa
mielipiteensä, Lavrov kommentoi.
Myös Kiina ja Pakistan ovat Venäjän kanssa samaa mieltä.
YK:n asetarkastajien johtaja
Hans Blix vierailee Irakin pääkaupungissa Bagdadissa 8. Haka jäi loppukiritaistelussa Erä-Veikoille vain 0,1 sekuntia.
Pronssille sijoittui Kalajoen
Junkkarit (Mauno Juola, Kusti
Kittilä, Kuisma Taipale, Jari Kalliokoski) kärjestä 50,9 sekuntia
jääneenä.
SM-viestien molemmat voittajaseurat palasivat kultakantaan
neljännesvuosisadan tauon jäl-
keen. Lakolla on yritetty syrjäyttää presidentti Hugo Chavez.
Opposition edustajan mukaan Chavezin vastainen liike kääntää
uuden sivun myöhään sunnuntaina, kun liikeyritykset, teollisuuslaitokset, kauppakeskukset ja koulut avaavat jälleen ovensa.
STT?AFP
Lehtikuva /Nasa
Sukkulaturmassa menehtynyt miehistö harjoituksissa otetussa kuvassa.
STT?Päivi Sinisalo
WASHINGTON, BERLIINI?
Yhdysvaltain avaruushallinto
Nasa vahvisti lauantaina, että
Columbia-avaruussukkula tuhoutui Texasin yläpuolella muutama minuutti ennen arvoitua
laskeutumistaan. Tämä on traaginen päivä Nasa-perheelle, O?Keefe sanoi.
Presidentti Bush palasi Valkoiseen taloon loma-asunnoltaan
Camp Davidista kuultuaan onnettomuudesta. Floridan
kuvernööri Jeb Bush on määrännyt lisäksi viikon kestävän suruliputuksen osavaltion hallintorakennuksiin.
Jo aiemmin lauantaina liittovaltion poliisi FBI vahvisti, ettei kyseessä ole terroriteko.
Sukkula oli avaruudessa 16 päivän ajan. Salamoiden
ylivoimapeli takkusi pahemman
kerran, ja Titaanit vei vieraspisteet maalein 5?4.
Wickenheiseria harmitti tappio
loppuunmyydyllä kotiareenalla,
vaikka avausmaali vetikin suupielet ylöspäin.
. Fax: 7702 300
sss.urheilu@sss.fi
TPS piristymässä?
Ounasvaara ja Kuusamo pitkän
tauon jälkeen viestimestareiksi
Valkeakosken voittajat
olivat edellisen kerran
ykkösiä Ylläksellä 1978
SSS?STT
Kuusamon Erä-Veikot voitti
miesten 4x10 kilometrin viestin
Valkeakosken
SM-hiihdoissa.
Naisten ykköseksi 3x5 kilometrillä ehätti puolestaan Ounasvaaran
Hiihtoseura.
Miesten mestarijoukkueessa
hiihtivät Keijo Kurttila, Valeri Rodohlebov, Esa Mursu ja Marko
Maaninka. Hän sanoi lauantaina, että avaruusohjelma jatkuu
turmasta huolimatta.
Texasissa, Houstonissa sijaitseva lennonjohto menetti yhteyden
sukkulaan kello 16 Suomen aikaa.
Sukkulan piti laskeutua Floridassa sijaitsevaan Kennedyn avaruuskeskukseen kello 16.16.
Lähestyvää sukkulaa kuvanneista videonauhoista näki sel-
keästi sukkulan hajoavan useisiin
osiin. Bush on puhunut jo
Sukkula tuhoutui laskeutuessaan
Avaruussukkula Columbia räjähti ollessaan laskeutumassa Kennedyn avaruuskeskukseen lauantaina. helmikuuta, mutta hän ei tapaa presidentti Saddam Husseinia, varapääministeri Tareq Aziz kertoi
myös lauantaina.
. Tämä oli meiltä Blues-ottelun
jälkeen selkeä piristyminen. Hän
viittasi kaksinkertaisen lentomäen maailmanmestarin perjantain
harjoituksissa kiskaisemaan 214
metrin hyppyyn. Texasilaisia varoitettiin taivaalta
mahdollisesti putoavista
sukkulan kappaleista.
Columbian miehistö
Nasan lennolla STS-107
Rick Husband, 45
William McCool, 40
Kalpana Chawla, 42
Michael Anderson, 42
David Brown, 46
Laurel Clark, 41
Ilan Ramon, 47
Israelilainen
astronautti
Ilan Ramon
Columbia/OV-102
Laukaisupäivä
16.1. Kaiken kruunuksi Wickenheiser palkittiin ottelun parhaana pelaajana.. Kolmas erä oli meiltä ryhdikästä esitystä. Yhdysvallat on myös pyytänyt, että kokoukseen osallistuisivat vain 15 turvallisuusneuvoston
jäsenmaan edustajat.
URHEILU
Tuottaja: Hannu Brusila puh.7702 309. Ensin Ässät tasoitti
pelin nopeasti Vjatheslav Fandulin maalilla ja pari minuuttia
myöhemmin Kai Nurmisen kahdella nopealla maalilla TPS siirtyi
3?1-johtoon. Tappio harmittaa
kuitenkin raskaasti. Sukkula oli tuolloin noin 60
kilometrin korkeudessa. 2003
Aiottu paluupäivä 1.2. Lauantain kisassa Hannawald jäi molemmilla hypyillään alle 200 metriin.
. 2003
Lennon kesto
16 vrk
Miehistö
7 hlö
Lennon tarkoituksena olivat
painovoimatutkimukset.
Washington
Y H D Y S VA L L AT
Dallas
TEXAS
MEKSIKO
MISSIS- ALASIPPI BAMA
LOUISIANA
Meksikonlahti
Kennedyn avaruuskeskus
Cape Canaveral
FLORIDA
500 km
STT
Lehtikuva/CNN
CNN-uutiskanavan Columbiasta näyttämän kuvan perusteella epäiltiin, että sukkulasta irtosi osa juuri laskeutumisvaiheessa. Siirtelyn kohteena voi
amerikkalaistietojen mukaan olla mahdollisesti myös osa 8 000:sta
käytetystä polttoainesauvasta, joita asiantuntijat pitävät välttämättöminä ydinpommin rakentamisessa.
STT?Reuters
Venezuelan yleislakko ohi,
öljyala jatkaa työtaistelua
CARACAS?Kaksi kuukautta sitten alkanut yleislakko Venezuelassa päättyy osittain, mutta öljyala jatkaa työtaistelua, sanoi Venezuelan opposition edustaja lauantaina. Myös
joukkueiden aikaisemmat kohtaamiset olivat olleet vähämaalisia. Aamulla oli
liikaa pakkasta, kun elohopea laski 20 asteen kylmemmälle puolelle.
Pirjo Manninen voitti viime viikonloppuna Ylivieskassa kaksi
SM-kultaa: 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähdön ja
vapaan hiihtotavan sprintin.
Kaikkiaan 22-vuotiaalla Mannisella on nyt neljä aikuisten SMmitalia.
Mona-Liisa Malvalehdolle viestin avausosuus oli kenraaliharjoitus tiistaina Ruotsin Sollefteåssa
alkavia nuorten MM-kisoja varten.
Malvalehto, 19, puolustaa kisoissa kahta mitalia, sillä vuosi
sitten hän voitti nuorten MM-laduilla sprintin kultaa ja yhteislähdön pronssia perinteisen hiihtotavan 15 kilometrillä.
SSS?STT
Lehtikuva/Matti Björkman
Pirjo Manninen nostettiin yläilmoihin Ounasvaaran Hiihtoseuran ankkurina. Sukkulaturman syitä
kuitenkin vasta arvuuteltiin lauantaina.
astronauttien omaisten kanssa.
Omaiset olivat odottamassa laskeutumista Floridassa Kennedyn
avaruuskeskuksessa.
. Harventuneesta hyökkäyspäästä oli muualle siirtyneiden lisäksi sivussa puujalasta kärsinyt Pasi Tuominen ja tästä syystä Ässät olikin joutunut nostamaan koko kauden puolustajana
pelanneen Antti Bomanin kolmosketjun laitahyökkääjäksi. Hayley on nousemassa omalle
tasolleen. Miesten
eroksi saatiin 0,1 sekuntia.
Naisten viestissä Oulun kakkossija varmistui maalialueella, kun
hopeasta Riitta-Liisa Lassilan
kanssa kilvoitellut Riikka Sirviö
kaatui viimeisessä kurvissa. Naisissa SM-viestikultaa juhlivat Mona-Liisa Malvalehto, Liisa Keisu ja Pirjo Manninen.
SM-hopeaa hiihti Oulun Hiihtoseura joukkueella Johanna Pöllänen, Maija Kukkohovi ja RiittaLiisa Lassila. Valkeakosken voittajakolmikosta vanhin on Pirjo
Manninen, 22-vuotias.
Miesten viestissä Erä-Veikkojen
ankkuri Marko Maaninka kepitti
kotiyleisön pettymykseksi Hakan
ankkurin Sami Pietilän loppusuoran kiritaistelussa ja kirkasti
tasaisuutensa ansiosta viime kauden pronssinsa kullaksi. helmikuuta 2003
?
MAAILMALTA
14
Avaruussukkula tuhoutui paluulennolla
SÄHKEET
Pohjois-Korea siirrellyt
ydinmateriaalia
WASHINGTON, SOUL?Yhdysvaltain vakoilusatelliitit osoittavat, että Pohjois-Korea siirtää polttoainesauvoja ydinkompleksissaan, amerikkalaisviranomaiset kertovat. Jyväskylän Hiihto-
seura (Tuula Rasimus, Lotta Puttonen, Riikka Sirviö) niiasi SMpronssia.
Miehissä isäntäseura Valkeakosken Haka ylsi SM-hopealle
joukkueella Jani Peltotalo, Pasi
Heinonen, Ari-Pekka Pietilä ja Sami Pietilä. Kanadalaisen osuma on ensimmäinen naispelaajan tekemä
maali miesten jääkiekkosarjoissa.
. Ennen lauantain voittoa hän ehti kerätä kolme kakkostilaa.
. Olen iloinen, että maali tuli kotiyleisön edessä. Tällä kertaa maaleja sentään
syntyi seitsemän ja TPS onnistui
siinä Ässiä paremmin vieden pisteet mukanaan luvuin 4?3.
. Sukkulassa oli seitsemän hengen miehistö, joka sai
surmansa onnettomuudessa. Kisan muut suomalaisosanottajat
Pekka Salminen ja Akseli Kokkonen karsiutuivat toiselta kierrokselta.
Ahonen säilytti edelleen kärkipaikkansa maailmancupin kokonaiskisassa 884 pisteellä, mutta
eroa Malysziin on enää seitsemän
pistettä.
Itävallan Andreas Widhölzl on
kolmantena 834 pisteellä.
Liegl on kilpailee ensimmäistä
kauttaan maailmancupissa. Miehistö teki laajan sarjan tieteellisiä kokeita, joiden sanottiin onnistuneen erinomaisesti.
Avaruussukkula Columbia oli
Nasan iäkkäin sukkula, se on ollut käytössä vuodesta 1981 saakka ja kyseessä oli sukkulan 28.
lento.
Columbian lento oli Nasan 130.
sukkulalento.
Irak ei lähetä
viranomaisia
YK:n kokoukseen
STT-AFP
BAGDAD, YK?Yksikään korkea
irakilaisviranomainen ei osallistu
ensi viikolla järjestettävään YK:n
turvallisuusneuvoston kokoukseen, jossa Yhdysvallat aikoo esittää todisteita Irakin kiistellystä
aseohjelmasta, sanoi varapääministeri Tareq Aziz lauantaina.
. Sukkulan nopeus oli yli 20 000 kilometriä tunnissa, eli se lensi noin
kuusinkertaisella äänen nopeudella.
Silminnäkijät kertoivat erittäin
voimakkaasta, taloja ravistelleesta räjähdyksen äänestä sekä putoilevasta romusta Texasissa,
Louisianassa ja Arkansasissa.
Sukkulan osia on jo löytynyt laajalta alueelta Texasissa. Koko seitsemän hengen miehistö kuoli on-
nettomuudessa.
Tiedotustilaisuudessa Nasan
johtaja Sean O?Keefe sanoi, että
?mikään tai kukaan maan pinnalta. ei aiheuttanut turmaa.
O?Keefen mukaan riippumaton
tutkijalautakunta aloittaa turman tutkinnan heti.
Hänen mukaansa presidentti
George W. Kirkkonummen Salamoissa
pelaava Wickenheiser iski kiekon
Kotkan Titaanien maaliin ajassa
7.57. Hän laukoi neljä
kertaa kohti Titaanien maalia.
Avauserän maalin lisäksi hänelle
merkittiin myös yksi syöttöpiste.
Aloitusten onnistumisprosentti oli
jälleen huikea, sillä 17 aloituksestaan Wickenheiser voitti 13. Sirviön kompurointi jätti Jyväskylän
Hiihtoseuralle himmeimmät mi-
talit, ja seuralla on koossa vuodesta 1996 alkanut katkeamaton mitaliputki SM-viesteissä.
Naisten viesti hiihdettiin alkuperäisestä kisaohjelmasta poiketen vasta iltapäivällä. Herra Blix on täällä, kuten
kuulin ulkoministeriöstä tänä aamuna, kahdeksantena helmikuuta, Aziz sanoi.
Liegl ponnisti ensimmäisellään
päivän pisimmän hypyn, 208,5
metriä, ja vaikka toinen hyppy jäi
194,5-metriseksi, jäi Saksan Sven
Hannawald selkeästi toiseksi.
Kolmanneksi sijoittui Puolan
Adam Malysz.
Suomalaisista Arttu Lappi oli
16:s, Janne Ahonen 17:s, Tami
Kiuru 20:s, Veli-Matti Lindström
23:s ja Matti Hautamäki 26:s. Mukana oli avaruushistorian
ensimmäinen israelilainen astronautti Ilan Ramon.
Nasa vahvisti lehdistötilaisuudessa, että miehistö kuoli onnettomuudessa.
Yhdysvaltain lippu oli jo sitä ennen vedetty puolitankoon Nasan
Kennedyn avaruuskeskuksessa
sekä Valkoisessa talossa. Columbia oli ylittämässä Texasia, kun jokin meni
vikaan. Irakia edustaa
YK-suurlähettiläs, Mohamed alDouri, Aziz sanoi.
Yhdysvallat on pyytänyt turvallisuusneuvoston koolle keskiviikkona. 14
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 2. Tämän jälkeen maa-
lihanat menivät jälleen kiinni. Alue on
ainakin kahdensadan kilometrin
mittainen, ja erikokoisia osia on
löytynyt muidenkin osavaltioiden
alueelta.
Nasa onkin julistanut hätätilan
ja varoittaa yleisöä siitä, että
maahan pudonnut romu saattaa
olla erittäin vaarallista, eikä siihen saa missään tapauksessa koskea.
Texasissa sijaitsevat armeijan
yksiköt on määrätty valmiuteen
ja armeija ryhtyy valvomaan ja
siirtämään sukkulan maahan pudonneita osia.
Sukkulassa oli seitsemän hengen miehistö, kaksi heistä oli naisia. Olen iloinen, että epäonnistuneen ensimmäisen hypyn jälkeen
pääsin edes toiseksi, Hannawald
sanoi.
Sunnuntaina mäkihypyn maailmancup jatkuu jälleen lentomäen
kilpailulla Bad Mitterndorfissa.
Porissa kohtasivat lauantaina
kaksi kohtalaisen paljon kauden
aikana maalinteon kanssa tuskaillutta joukkuetta.
Vain Pelicans ja Ilves olivat SMliigassa viimeistelleet vähemmän
maaleja kuin Ässät ja TPS. Kuusamon Erä-Veikkojen
miesten joukkue ja Ounasvaaran
Hiihtoseuran naisten joukkue olivat voittaneet viestikultaa edellisen kerran vuonna 1978, jolloin
kisat pidettiin Ylläksellä.
Ounasvaaran lauantaisesta kultajoukkueesta yksikään hiihtäjä
ei ollut edes syntynyt, kun seuran
trio juhli edellisen kerran kultaa
SM-viestissä. Olin yllättynyt, ettei Sven
Hannawald hypännyt pitemmälle, Liegl kertoi kisan jälkeen. Koko
joukkue laittoi itsensä kiitettävästi likoon, totesi TPS:n valmentaja Kari Jalonen.
Vielä ensimmäisessä erässä
kaikki näytti siltä, että sama tahti jatkuu tälläkin kertaa, sillä tauolle siirryttiin TPS:n 1?0-johdossa
Mika Alatalon pienestä kulmasta
viimeistellyllä maalilla.
Toisessa erässä tahti hetkellisesti muuttui. Lisäksi mestarijoukkueessa hiihtivät Mona-Liisa Malvalehto ja Liisa
Keisu.
Florian Liegl juhli 20-vuotissynttäriään lentomäkivoitolla
Hakoniskoille
SM-hopeaa
SSS?STT
Suomalaisilla
apeat ilmeet
Halikon Hakoniskat kumarsi
Lahdessa eilen käynnistyneistä
ampumahiihdon SM-kisoista hopeaa sarjassa 180.
Lasse Valtonen sähläsi ensimmäisellä osuudella seitsemän
pummia, ja Kangasalan Kisa pääsi karkaamaan heti kättelyssä
mestaruuteen.
Kalevi ja Kari Vähäkylä eivät
enää kahdella viimeisellä osuudella pystyneet nostamaan HaHaa ykköseksi, vaikka viimemainittu hiihti ylivoimaisesti sarjan
parhaan yksityisajan.
Yleisten sarjojen mestareiksi
hiihtivät ja ampuivat Lahden
Hiihtoseura (miesten 4 x 7,5 km)
ja Vehkalahden Veikot (naisten 3
x 6 km).
SSS?STT
Itävallan Florian Liegl juhli 20vuotissyntymäpäiväänsä lauantaina voittamalla uransa ensimmäisen mäkihypyn maailmancupin osakilpailun Kulmin lentomäessä Itävallan Bad Mitterndorfissa.
Janne Ahosen ilmeeseen kiteytyi suomalaisesitys eilen
Kulmissa: ei kulkenut, ei kulkenut ollenkaan. Tilanteita kyllä luotiin puolin ja toisin, mutta viimeistely oli jälleen
vaikeaa.
Kolmannessa erässä TPS meni
jo kolmen maalin johtoon, mutta
tämän jälkeen peliä vei Ässät.
Teemu Lassila TPS:n maalissa
joutui torjumaan erän aikana peräti 18 kertaa.
. En minä, eikä kukaan muukaan korkea virkamies matkusta
New Yorkiin osallistumaan helmikuun kokoukseen. Osin
varmasti tästä syystä joukkueen
hyökkäysrakentelu ontui selvästi.
Ilman TPS:n huonoa viimeistelyä ja maalivahti Scott Langkowin muutamia loistotorjuntoja ensimmäisessä ja toisessa erässä lukemat olisivat voineet olla aivan
toisenlaiset.
Wickenheiser iski
historiallisen maalin
SSS?STT
Kanadalainen naisjääkiekkoilija
Hayley Wickenheiser teki lauantaina historiaa viimeistelemällä
avausmaalinsa miesten Suomi-sarjassa. Hän
ei ollut jäällä yhdenkään Titaanien maalin aikana. Harmi vaan, että
maalinteon ongelmamme jatkuvat edelleen, kommentoi Ässien
valmentaja Mika Toivola.
Ässien lähtökohdat otteluun eivät myöskään olleet parhaat mahdolliset. Ahonenkin
jäi kisassa vasta 17:nneksi.
Lehtikuva
Venäjän lähettiläs Sergei Lavrov sanoi, että kokoukseen osallistuminen on Irakin suvereeni oikeus, sillä kokouksessa käsitellään Irakia.
. vastuuta
ylivoimatilanteissa. En voi olla
tyytyväinen, Wickenheiser totesi.
Wickenheiserille merkittiin peliaikaa 13.25. Tosin kukaan meistä ei
vielä tiedä, miten korkealla se taso on, Salamoiden valmentaja
Matti Hagman kiitteli.
Hagman harmitteli ottelun jälkeen, ettei antanut joukkueensa
?kuumalle pelaajalle
Gianfranco Zola 1?1.
Everton?Leeds
2?0 (0?0)
56. Sami Konsteri oli
33:s, Jouni Helminen 59:s ja Jari Ratia 68:s.
SSS?STT
Matti Ahde jatkaa
Salibandyliiton johdossa
Matti Ahde valittiin uudelleen Salibandyliiton puheenjohtajaksi
seuraavaksi kahdeksi vuodeksi lauantaina pidetyssä liiton ylimääräisessä liittokokouksessa. Mutta SalPa:n paljon kärsineelle jengille
nämäkin antanevat uskoa jatkoon.
. PuHu.. Ryan
Giggs 0?2.
Sunderland?Charlton
1?3 (0?3)
24. 1?1, 71. David Unsworth rp. Sen jälkeen valmentaja Mervi Nurmi jakoi minuutteja koko kymmenikölleen tasaisesti, ja pelin taso putosi.
SalPa puolusti kaiken kaikkiaan
kelvollisesti oman korin alustaa,
ainakin kun Huiman pitkät Saara
Lind (18/6) ja
Kenya Robinson (8/5) olivat penkillä.Etenkin kuusi puolustuslevypalloa ottanut Sanna Saarinen
(5/7) oli jykevä tontillaan.
Anna Hammarberg (16/4) oli
avauspuoliskolla pahasti hukassa, mutta pelin avautuessa hän
pääsi mukaan tempoon. Pires 2?1.
Bolton?Birmingham
4?2 (1?1)
12. Saattaa
olla, että pelaan jo ensi keskiviikkona, Niemi mietti. Delroy Facey 4?2.
Äänekoskelta levypallovoitto
Sarjakärki Huima piti huolen
siitä, ettei Salon Palloilijoiden
voittotili naisten SM-koriksessa
päässyt vahingossakaan avautumaan.
Runkosarja päättyi Äänekoskella kotijoukkueen 86-54 (26-8, 4221, 65-31) -voittoon. Syytä alun kankeuteen ei
Suomen cupin välierä
78
PUOLIAIKA 49-39
Tom
Gustafsson
Eniten pisteitä
Derrick
Stroud
Eniten levypalloja
Derrick
Stroud
28
Tom
Gustafsson
7
20+11=31
Pallonmenetykset
Heittoprosentit
70,6
53,3
30,0
46,2
30
1 p
2 p
3 p
yhteensä
Kataja kaatoi Hongan huipputasoisessa välierässä 83?74.
Katajan finaalipaikan varmistajana kunnostautui suurelle yleisölle tuntemattomampi nimi,
Mikko Kyrö. Koivuniemi puolustaa turnauksen voittoa.
Muut suomalaiset karsiutuivat matsipeleistä. C?West Bromwich 1?2 (1?1)
18. 25-vuotias Kyrö nousi kotiyleisön sankariksi pussittamalla viimeisellä ja ratkaisevalla
neljänneksellä huikeat 16 pistettä.
Joukkueiden keskittyessä toistensa tunnettuihin aseisiin pääsi
86
Seuraava ottelu: Tänään Kataja - Vilpas
Suomen cupin loppuottelu
Koskinen osannut suoralta kädeltä kertoa.
. Kun Vilppaalle vielä
kertyi 21 pallonmenetystä, pisteet lipuivat Keski-Suomeen.
Ensi viikonvaihteessa Vilpas kohtaa lauantaina vieraissa
HNMKY:n ja kohtaa sunnuntaina Salossa klo 19.30 ToPon.
Vilppaan ryhdikkäin oli eilen Niilo Merilä (30/11), mutta hänkään
ei syttynyt puolustuksessa parhaimpaansa.
Muut: Joose-Matti Juhola 12/2, Erkka Oksanen 9/5, Timo Humalamäki 15/2, Jussi Holappa 31, Lauri Järvinen 9/3, Antti Rindell 8/3.
Vilppaan B-pojat hävisivät SM-sarjan vierasottelunsa MaSu:lle
81?51 (40?23) seuraavin pistein ja levyrein: Miika Nivalainen 2/0,
Tuukka Kavisto 2/1, Jani Tuominen 9/8, Joona Rauniomaa 3/1, Olli
Takala 12/6, Joni Järvinen 0/2, Olli Tång 5/2, Marko Vihiniemi 0/1,
Tuomas Tenkanen 2/4, Kalle Nuppola 0/2 ja Anssi Lyytikäinen
16/13.
SSS
Syvälle sukeltanut Vilpas
ryhdistäytyi pelin edetessä
Finaalivastustajaksi Hongan
kaatanut isäntäseura Kataja
SSS?Paul Lipiäinen
SÄHKEET
SalPa vei levypallot ensimmäistä
kertaa nimiinsä koko kaudella
(27?26). Wolverhampton 0?4, Walsall ?
Brighton 1?0, Wimbledon . Stoke
2?2, Portsmouth . C
26 11 4 11 37?37 37
Blackburn 25 8 10 7 31?28 34
Aston Villa 25 9 5 11 27?27 32
Leeds
26 9 4 13 33?34 31
Middlesbr. Viikinkien parhaana pelaajana palkittu Stroud pussitti välieräpelissä Lahtea vastaan 30 pistettä ja repi 11 levypalloa.
painavan tuomareiden ratkaisuissa, Lausti totesi viitaten alkupelin Gustafssonia vartioineen Mika
Vesterisen varoitustilin täyttymiseen.
. 1?0, 68
Tomasz Radzinski 2?0.
Manch. Clinton Morrison 2?2, 84. divisioonan
Millwallin.
Southampton hävisi kotonaan
vahvassa vireessä olevalle ManU:lle 0?2 van Nistelrooyn ja Ryan Giggsin ohitettua Niemen jo
avausjaksolla.
JALKAPALLO
Englannin valioliiga lauantaina:
Arsenal?Fulham
2?1 (1?1)
17. 29 12 9 8 49?30 45
Norwich
29 12 9 8 41?28 45
Watford
30 13 6 11 36?45 45
Coventry
30 11 10 9 36?33 43
Millwall
30 12 7 11 38?43 43
Crystal P
29 10 12 7 42?31 42
Ipswich
29 11 8 10 44?36 41
Rotherham 30 11 8 11 48?42 41
Derby
30 12 5 13 38?39 41
Gillingham 28 10 9 9 36?39 39
Burnley
29 10 8 11 43?55 38
Wimbledon 28 9 8 11 45?46 35
Preston
30 8 11 11 45?49 35
Bradford
29 9 7 13 35?49 34
Walsall
30 9 6 15 41?46 33
Stoke
30 5 10 15 34?54 25
Grimsby
30 6 7 17 34?59 25
Sheffield W. Robert Pires 1?0, 29. Niemi joutui jättämään kentän välittömästi, mutta
on selviämässä säikähdyksellä.
Ottelun jälkeiset tutkimukset
osoittivat, ettei polvessa ole repeämiä ja vamma oli vain kova kolhu.
. Teddy Sheringham 0?1, 40. U 0?2 (0?2)
15. 30 5 8 17 27?52 23
Brighton
29 4 8 17 26?47 20
Terho Vuorinen
HonSu rankaisi Vilpasta
Vilppaan A-poikien lepsu ote puolustuksessa kostautui, kun altavastaajana ikäluokan SM-korikseen lähtenyt HonSu yllätti salolaiset pistein 86?93 (45?45).
Ylimielisen tuntuinen Vilpas menetti pelin viimeisen kymmenen
minuutin aikana, sillä HonSu vei sen 12?22. 1?3.
Arsenal
26 17 5 4 56?28 56
Manch. Gillingham 3?0, Sheffield
W . Darren Moore 1?2
Southampton?Manch. Van Gaalin pesti kesti vain kahdeksan
kuukautta.
SSS?STT
Koivuniemi kuudentena
Mika Koivuniemi on hyvissä asemissa keilailun Yhdysvaltain
avoimessa kilpailussa 35 sarjan jälkeen Kalifornian Fountain Valleyssä. Mark Fish 0?1, 29. helmikuuta 2003
?
15
URHEILU
Lausti väänsi viikingit finaaliin
Salon Vilpas raivasi tiensä koripallon Suomen cupin finaaliin.
Lauantaina Joensuussa pelatussa
välieräottelussa kaatui Namika
Lahti 78-90 (49-39).
Tänään klo 17 pelattavassa finaalissa Vilpas saa vastaansa
isäntäseura Katajan, joka kaatoi
lauantain toisessa ottelussa Hongan 83-74 (35-34).
Vilppaan tie finaaliin oli lauantaina yllättävänkin raskas ja kivinen. Ipswich 2?0, Burnley ?
Reading 2?5, Coventry . Tappio oli
SalPa:n 16.
Pelin jälkeen SalPa:n valmentaja Ari Mäenpäällä oli huonoja uutisia: joukkue ei ole saamassa kevään ratkaisupeleihin näillä näkymin yhtään vahvistusta.
Neuvottelut kolmen kotimaisen
pelaajan kanssa päättyivät eri
syistä, joten SalPa:n on puolustettava SM-sarjapaikkaansa entisin
voimin . Matka oli pitkä ja saavuimme
Joensuuhun myöhään. Nottingham 2?3.
Portsmouth 30 18 9 3 59?29 63
Leicester
30 18 7 5 47?28 61
Sheffield U 28 15 7 6 42?27 52
Nottingham 30 13 9 8 47?31 48
Reading
29 14 4 11 34?29 46
Wolverhampt. Uudelleen
valittiin Timo Tuominen Kaarinasta ja Peter Hoffström Turusta.
SSS?STT
KORIPALLO
Lehtikuva/Reuters/Ian Hodgson
Manchester Unitedin manageri, sir Alex Ferguson saattoi David Beckhamin vaihtoon Southamponissa, mistä ManU haki 2?0 -voiton Ruud van
Nistelrooyn ja Ryan Giggsin täysosumilla.
Naisten SM-sarja:
BC Nokia?EBT 65?99 (35?46)
BC Nokia: Satu Raimesalo 8/4, Laura Koskela 6/2, Venla Kuusela 4/2,
Saara Vanhalahti 0/1, Noora Kotisaari 7/3, Johanna Lautala 2/3, Nina Sandell 19/5, Hanna Aalto 2/1, Celeste
Hill 17/4.
EBT: Pauliina Oksanen 15/3, Hanna
Junnila 5/3, Suvi Saunamäki 5/3, Jurgita Kausaite 16/22, Heidi Adler 23/3,
Katja Mäntylä 8/3, Eva Mäkelä 22/6,
Piia Kettunen 5/5.
Erotuomarit: Raimo Erkkilä, Vesa
Tyysteri.
Huima?SalPa 86?54 (42?21)
Huima: Sanna Puskala 15/5, Mar
Pekkarinen 3/2, Sini Puskala 6/0,
Maiju Pekkarinen 8/2, Minna Hartikka 12/2, Minna Myllylä 16/2, AnnaMai Uimonen 0/2, Saara Lind 18/6,
Kenya Robinson 8/5.
SalPa: Anna Hammarberg 16/4, Johanna Saukkonen 5/4, Asta Leinonen
6/3, Kirsi Dietrich 7/3, Jaana Holm
10/5, Sanna Saarinen 5/7, Pilvi Heinonen 5/1.
Erotuomarit: P Heimonen, V Koskiniemi.
Pantterit?PeKa 86?50 (56?30)
Pantterit: Suvi Valtonen 0/5, Krista
Gleisner 0/1, Susanna Rinta 12/4, Mari Puustinen 16/1, Juta Jahilo 5/2,
Pauliina Vauhkonen 3/5, Heli Roukanoja 20/17, Minna Pietikäinen 9/3,
Saara Eskola 6/7, Lea Hakala 15/4.
PeKa: Tiina Lehto 9/2, Heidi Laine
2/0, Pauliina Lehtonen 2/0, Nina Vehviläinen 0/2, Anu Kotola 1/1, Mia
Forss 7/7, Rea Jääskeläinen 0/3, Sanna Keskinen 0/2, Etta Maytubby 8/10,
Jonna Launiainen 21/2.
Erotuomarit: K Andersson, M Koivula, T Honkala.
Pantterit 16 14 2 1252?913 28
Huima 16 14 2 1307?1014 28
EBT
16 12 4 1315?1084 24
PuHu
15 9 6 1165?1121 18
Honka 16 7 9 1165?1135 14
BC Nokia 16 6 10 1302?1333 12
FoAlku 15 5 10 1116?1279 10
PeKa
16 4 12 1138?1383
8
SalPa
16 0 16 917?1415
0
Runkosarjan viimeinen ottelu:
Tänään FoAlku . Mikko
Arosilta joutui jättämään pelin
kesken luupiikin takia.
Tänään pelattavassa finaalissa
Vilppaalla on vain voitettavaa.
SM-sarjaa johtava Kataja on finaalissa kotiyleisönsä edessä niin
kiistaton suosikki, että joukkue
pääsee lähtemään otteluun vailla
paineita.
. Kyrö-show alkoi neljännen jakson alkupuolella, kun hän
pisti ensimmäisen kolmosensa sisään.
Oltuaan tasaisesti toisella puoliajalla lähes kymmenen pisteen
tappioasemassa, Honka nousi reilut viisi minuuttia ennen loppua
Marcus Grantin ja Shawn Huffin
koreilla kolmen pisteen päähän
(63?60).
Kyrö pisti kuitenkin jarrut päälle Hongan rynnistykseen teke-
Huima - SalPa
Saara
Lind
Eniten pisteitä
Eniten levypalloja
Levypallot yhteensä
Pallonmenetykset
80,0
63,6
42,9
58,6
Heittoprosentit
harjoitusrupeamalla, jos asennetta ei peliin löydy.
Uhkailu tehosikin, ja tauolta
saapui toisenlainen Vilpas. divisioona:
Bradford . Tänäänkin valmista kentällistä piti jälleen hakemalla hakea, Koskinen murehti.
Tauolla Koskinen uhkaili joukkuetta sunnuntaiaamuna klo 8.00
Pohjois-Karjalan viileässä ulkoilmassa (-27 astetta) suoritettavalla
PUOLIAIKA 42-21
18
Saara
Lind
6
20+6=26
15
1 p
2 p
3 p
yhtee nsä
Kyrö yllättämään honkalaiset totaalisesti. Sunnuntaiksi laitetaan kolme herätyskelloa
soimaan minuutti ennen pelin alkua, Koskinen lupasi.
Uhkailu tehosi
Vilppaan peli lähti mukavasti
käyntiin ja joukkue nykäisi nopeasti kuuden pisteen johdon. Henrik Pedersen
2?1, 60. Tilastoissa ei Laustin työ näy, mutta
tärkeässä roolissa hän on, valmentaja Koskinenkin kehaisi semifinaalin "man of the matchia".
Harvinainen
tilaisuus
Vilppaan jenkkikaksikosta Donta Bright oli kaksintaistelussa
maanmiestään Monte Cummingsia vastaan avausjaksolla statistin osassa, mutta käänsi roolit toisella, jolla jenkki jäi ainoastaan
neljään pisteeseen.
Vilppaan tehokkain oli jälleen
Derrick Stroud 30 pisteellä. Hän on vain 18 pisteen päässä pudotuspelipaikasta eli
neljännestä sijasta.
Koivuniemi ei ollut ihan parhaassa vireessään matsien ensiotteluissa, sillä hän voitti kolme ottelua kahdeksasta. U
25 15 5 5 42?24 50
Newcastle
25 15 3 7 41?31 48
Chelsea
26 12 9 5 45?26 45
Everton
26 13 6 7 34?30 45
Liverpool
25 10 9 6 34?25 39
Southampt. 0?3, 81
Kevin Phillips rp. Matsipelejä on
vielä jäljellä 16, ja yhteensä 51 sarjan jälkeen neljä pääsee pudotuspeleihin. Jos tapellaan jatkosarjan kuusi peliä näin, säilymme SM-sarjassa, valmentaja Ari Mäenpääkin
sanoi.
Huima pelasi tasonsa mukaisesti fyysistä peliä, mutta SalPa kykeni pistämään korin alla kiitettävästi vastaan.
. Olimme etukäteen katsoneet
nauhalta, jos Honka pääsee pyörittämään pelejään vapaasti, tietää se pään menoa vastustajalle.
Onnistuimme erinomaisesti aggressiivisella puolustuksella rikkomaan Hongan rytmiä, arvioi
Katajan päävalmentaja Timo Heinonen.
Tony Virta Södertäljeen
Lehtikuva
Derrick Stroud oli tilastojen valossa Vilppaan ykkönen eilen Joensuussa. Mukavahan se on maajoukkuemiehen kanssa painia. Youri
Djorkaeff 3?2, 87. Neil Clement 0?1, 22. Bostonissa vieraillut Detroit Pistons voitti ottelun peräti 118?66. minuutilla, mutta hyökkääjä pelasi
tilanteen loppuun sillä seurauksella, että polvet kolahtivat kipeästi yhteen. eli käytännössä seitsemällä pelaajalla.
Hyvä puoli asiassa oli se, että
kyseisen seitsikon iskukyky ensi
lauantaina alkavaa alempaa jatkosarjaa ajatellen vaikuttaa lupaavalta.
Vaikka Huima oli kiistämättä
lauantaina parempi, onnistui SalPa:kin.
Todisteet löytyvät tilastoista.
SalPa:n tappio oli kauden pienin
sarjan kärkijoukkueita (Huima,
Pantterit, EBT) vastaan pelattu.
j
,
y
y
Chelsea?Tottenham
1?1 (1?1)
18. Ruud van Nistelrooy 0?1, 22. Grimsby 3?0,
Preston . 15
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 2. 1?0, 44
Robbie Savage 1?1, 46. Polvi on kipeä ja
turvonnut, mutta mitään ei ole
mällä kaksi peräkkäistä koria ja
nostamalla Katajan jälleen
71?61-johtoon. Mutta PeKa:a ja Forssaa vastaan korin alla
tulee olemaan jatkosarjassa paljon helpompaa, Mäenpää mietti.
Huima ratkaisi pelin jo ensimmäisellä jaksolla (26-8). Tällä kaudella komentoa ylös farmista NHL-kaukaloon ei ole tullut.
Södertälje onnistui hankkimaan kovasta työnteosta kehutun
hyökkääjän riveihinsä, kun Virran siirtosuunnitelmat niin SM-liigaseurojen kuin Sveitsin mestaruussarjajoukkueiden kanssa kariutuivat. Uusina jäseninä hallitukseen nousivat
John Liljelund Helsingistä ja Anssi Timonen Espoosta. 26 10 9 7 28?25 39
Charlton
26 11 6 9 34?33 39
Tottenham 26 11 6 9 36?36 39
Manch. Uskon, että sunnuntaina kaikki taistelevat täydellä sydämellä.
Meistä vain Kaaresvirralla on kokemusta cup-finaalista. Kuluva kausi ei ole Celticsille
muutoinkaan ruusuinen, sillä edellinen ennätystappio tuli aiemmin
tällä kaudella Washington Wizardsille (114?69).
Detroitia vastaan Boston oli pahimmillaan 60 pistettä tappiolla.
Richard Hamilton kuritti Celticsiä 29 pisteellä, ja Chauncey Billups
kasasi 24 pistettä. Virran palkanmaksaja NHL-seura Minnesota Wild ja
Södertälje pääsivät loppukauden kattavasta vuokrapestistä sopimukseen juuri ennen siirtoajan umpeutumista tammikuun viimeisenä päivänä.
Viime kaudella laitahyökkääjä Virta oli toiseksi tehokkain
AHL:ssä Houston Aerosissa pistein 25+33=58, mutta sai kokea
NHL:ää vain kahdeksan ottelun verran Wildin paidassa. Southampton
kohtaa keskiviikkona Englannin
cupin uusinnassa 1. Phil
Gilchrist om. Watford
0?1, Derby . Steed Malbranque 1?1, 90. Antic, joka
on aiemmin valmentanut Espanjassa Atletico Madridia ja Real
Madridia, teki Barcelonan kanssa sopimuksen loppukaudeksi.
Atletico Madrid voitti Anticin johdolla Espanjan liigan ja cupin
1996. Anticin kaksi edellistä valmennuspestiä on kuitenkin päättynyt pettymykseen. Lisäksi SalPa nappasi
viimeisen jakson voiton luvuin
23?21.
Pikkujuttuja, ehkä. Södertäljellä on entuudestaan riveissään peräti neljä suomalaista: puolustaja Peter Ahola, sekä hyökkääjät Antti Törmänen,
Jukka Tiilikainen ja Juha Lind.
SSS?STT
Radomir Antic tulee
Barcelonan luotsiksi
Jugoslavialainen Radomir Antic, 53, seuraa Louis van Gaalia espanjalaisen jalkapalloseuran Barcelonan valmentajana. Yhdellä jenkillä (Monte Cummings) pelannut Lahti näytti menevän yllättäen finaaliin johtaessaan peliä pahimmillaan jo 14 pisteellä 40-26.
Tauolla Vilpas kuitenkin löysi
ryhtiliikkeen ja karkasi lopulta
selvään voittoon.
Mietittävää lauantainen peli
kuitenkin valmentaja Tommi Koskiselle jätti.
. Koivuniemi on kauden kolmannessa arvoturnauksessa kuudentena, kun matsipeleistä on keilattu kolmasosa eli kahdeksan ottelua 24:stä. Lausti on erinomainen likaisen työn tekijä, joka menee jokaiseen palloon vaikka pää edellä. Joukkueen herättäjäksi nousi 19-vuotias Kalle Lausti.
Lausti taisteli puolustuksessa
Tom Gustafssonin kanssa vahvalla sydämellä. Michael
Proctor om. Hieman tosin vaikuttaa nimi selässä
Anna
Hammarberg
Sanna
Saarinen
16
7
21+6=27
27
1 p
2 p
3 p
yhteensä
63,0
41,2
27,7
37,8
(alempi loppusarja)
Niemi loukkaantui
Southamptonin ja Suomen jalkapallomaajoukkueen ykkösmaalivahti Antti Niemi joutui jättämään kentän viisi minuuttia ennen päätösvihellystä Englannin
valioliigan ottelussa Manchester
Unitedia vastaan lauantaina.
Niemi poimi Ruud van Nistelrooylta karanneen pallon 86. 0?2, 32. Katajaa vastaan ei ole varaa
nukkua tällä tavoin. Sitten peli kuitenkin hyytyi.
Surkeimmillaan ensimmäisen
neljänneksen lopussa ja toisen
alussa Vilpas teki vajaan seitsemän minuutin aikana vain neljä
pistettä. Samoin kävi Real Oviedossa 2001.
Barcelona lojuu Espanjan mestaruussarjan taulukossa sijalla 12.
Heikko tulossato johti hollantilaisen van Gaalin ennenaikaiseen
eroon aiemmin tällä viikolla. 25 8 6 11 29?29 30
Fulham
25 7 6 12 26?33 27
Birmingh.
25 6 8 11 22?36 26
Bolton
26 5 9 12 29?43 24
West Brom. Valinta oli yksimielinen.
Puheenjohtajan ohella liittohallitukseen valittiin neljä jäsentä
kuuden ehdokkaan joukosta. Tällaista
tilaisuutta ei uran aikana monelle
tule toiste, Koskinen korosti.
Suomen Cupin välierät:
Kataja?Honka 83?74 (35?34)
Kataja: L Aavamäki 2/2, J Toijala 17/1, A Foreman 18/7, C Jones
13/9, J Terho 10/5, M Kyrö 17/3, J
Valtonen 6/2.
Honka: M Grant 15/7, M Pratesi
22/3, M Hemdahl 11/11, S Huff
10/0, O Nikitin 4/1, H Zitting 4/8, J
Hemdahl 6/2, A Ulander 2/3.
Erotuomarit: J Muurinen, M
Toivonen
Namika Lahti?Vilpas 78?90
(49?39)
Namika Lahti: J Vekkilä 2/3, P
Pekkola 9/3, T Gustafsson 28/7, S
Pekkola 17/5, A Sipilä 2/1, M
Cummings 17/5, V Vesala 3/2.
Vilpas: D Stroud 30/11, D Bright
22/10, S Kaaresvirta 0/1, K Lausti
6/4, I Jalonen 4/1, M Koivisto 6/2,
M Arosilta 0/1, M Vesterinen 4/2, J
Kataja 18/6.
Erotuomarit: I Weijo, J Sarekoski.
Kataja ja Vilpas tänään klo 17
käynnistyvään loppuotteluun.
SalPa
jatkosarjaan
ilman
vahvistuksia
54
Seuraava ottelu: Lauantaina SalPa - PeKa,
SSS?STT?Reuters
Maineikas NBA-koripalloseura Boston Celtics kärsi perjantaina
historiansa karmeimman tappion. Toisaalta meidän pelimme on
ollut koko kauden yhtä kumparelaskua. 25 5 5 15 19?37 20
West Ham
25 4 8 13 28?48 20
Sunderland 26 4 7 15 17?38 19
Englannin 1. Antic ei kyennyt estämään Atleticon putoamista
pääsarjasta vuonna 2000, kun oli seuran valmentajana kolmatta
kertaa. Bostonin paras pistemies oli Paul Pierce (23).
Bostonin heittopeli oli hirmu huonoa, sillä pallo upposi koriin 29,9
prosentin tarkkuudella.
SSS?STT
83,3
53,1
37,5
49,2
Kyrö isäntien sankari
SSS?STT
Celtics jäi jyrän alle
11
27+15=42
15
Levypallot yhteensä
16
1 p
2 p
3 p
yhtee nsä
90
Lahti - Vilpas
rikki, Niemi sanoi.
. Jaana
Holm (10/5) taisteli sen sijaan
avauspuoliskolla mukavasti.
Jääkiekkoilija Tony Virta, 30, siirtyy Ruotsiin Elitserienseura Södertäljeen. Kotimaiset pelaajat jäivät omasta tasostaan ehkä aavistuksen. Unet jäivät vähiin, joten ehkä sekin vaikutti.
. Vastustajan nappula tuli polveen sisään ja siihen tuli haava.
En kuitenkaan usko, että joudun
olemaan sivussa pitkään. Proctor om. Crystal P 1?0, Millwall ?
Sheffield U 1?0, Norwich . "Perniön barbaari"
repikin tärkeitä puolustuspään levypalloja ja väsytti osaltaan Gustafssonin näkymättömiin.
. Kenny Cunningham om. Pelästyin
aluksi, mutta onneksi pahempaa
ei ilmeisesti ole. Honkaa ei enää aikalisätkään auttaneet, vaan Kataja piti huolen voitostaan.
. Aika kovaa leikkiä. Rotherham 3?0, Leicester . En muista, milloin minua olisi
sattunut yhtä paljon
Stoke X (2?2) 3,30
31 Bradford C . maaliskuuta.
VaSa selvitti puhtaalla pelillä Helsingin turnauksen, jossa se kaatoi sekä Nuoret Voimistelijat että Naarasleijonat 2?0.
Viime kaudella Sauva uupui B-finaaliin, mutta saavutti edelliskaudella 35-vuotiaissa SM-pronssia.
SSS
36
32
30
26
16
12
12
6
6
PÄIVÄN PELIT
LOTTO
Oikeat numerot: 14, 15, 21, 25, 28, 34,
38
Lisänumerot: 2, 33, 37
Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+lisänumero oikein 15
kpl voitto?osuus 12 674,60 e, 6 oikein 1
600,80 e, 5 oikein 45,50 e, 4 oikein 11,00
e.
JOKERI
Jokerinumero: 6 3 7 3 9 4 8
Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 3 kpl
voitto?osuus 137 814,40 e, 5 oikein 3
734,50 e, 4 oikein 549,10 e, 3 oikein
47,30 e, 2 oikein 11,30 e.
MIESTEN SM-LIIGA
PerPo?Etta 3?0 (25?17, 25?14,
25?21)
Loimu?East V 1?3 (23?25, 25?23,
20?25, 14?25)
PerPo
Isku-V
Piivolley
Sampo
East V
KoVe
NaPa
VaLePa
MuurLe
Pateri
Loimu
Etta
23
20
22
22
21
21
23
22
21
21
21
23
22
16
14
14
13
13
9
8
8
5
4
4
1
4
8
8
8
8
14
14
13
16
17
19
66?18
53?23
51?31
53?33
46?33
46?36
34?52
33?46
28?47
28?53
27?52
21?62
VAKIO 1
Oikea rivi: 21X 122 211 2121
Kohteen 5 oikea merkki on arvottu.
Alustava voitonjako: 13 oikein 3 kpl
voitto?osuus 54 087,00 e, 12 oikein
611,80 e, 11 oikein 34,80 e, 10 oikein 6,70
e.
44
32
28
28
26
26
18
16
16
10
8
8
Seuraavat ottelut: tänään Piivolley
. KJT, 4.·2. Kärpät 1 (2?1) 1,70
42 Ässät . OrPo.
Kunnioitettavat 301 ottelua
Suomen pääsarjoissa urakoineen
Krivulkon poistumisen jälkeen
passarintöihin joutui hienosti iskijänä aloittanut Elena Sozina.
. Yleisöä:
3 340.
HIIHTO
Valkeakoski: SM-hiihdot:
Miehet, 4x10 km: 1) Kuusamon EräVeikot I 1.49.55,4 (Keijo Kurttila, Valeri Rodohlebov, Esa Mursu, Marko
Maaninka), 2) Valkeakosken Haka I
(Jani Peltotalo, Pasi Heinonen, AriPekka Pietilä, Sami Pietilä) jäljessä
0,1 sekuntia, 3) Kalajoen Junkkarit
(Mauno Juola, Kusti Kittilä, Kuisma
Taipale, Jari Kalliokoski) ?50,9, 4)
Haapaveden Urheilijat ?1.25, 5) Joensuun Kataja ?1.53,8, 6) Kiteen Urheilijat ?2.12,7, 7) Lehtimäen Jyske
?2.21,7, 8) Toijalan Vauhti ?2.24,7, 9)
Vuokatti Ski Team Kainuu ?2.54,0,
10) Alatornion Pirkat ?4.07,0...32)
Raision Kuula ?10.10,2, 45) Karinaisten Kunto ?16.37,5.
Naiset, 3x5 km: 1) Ounasvaaran
Hiihtoseura (Mona-Liisa Malvalehto,
Liisa Keisu, Pirjo Manninen) 46.32,9,
2) Oulun Hiihtoseura (Johanna Pöllänen, Maija Kukkohovi, Riita-Liisa
Lassila) ?15,6, 3) Jyväskylän Hiihtoseura (Tuula Rasimus, Lotta Puttonen, Riikka Sirviö) ?22,8, 4) Hollolan
Urheilijat I ?37,4, 5) Vuokatti Ski
Team Kainuu ?1.25,2, 6) Noormarkun
Nopsa ?1.36,7, 7) Vihdin Viesti
?1.49,8, 8) Lieksan Hiihtoseura I
?1.50,6, 9) Lappeen Riento?1.51,8, 10)
Puijon Hiihtoseura ?2.29,1...17) Pargas IF ?7.24,5.
JÄÄKIEKKO
SM-liiga: HPK?Lukko 6?0 (3?0,
2?0, 1?0)
1. Bayern M X (0?0)
2,95
11 1860 München . Viestin voitto veisi salolaiset entistä varmemmin runkosarjan ykköseksi. Kolmanneksi tullut Jaakko Ruha kokosi pisteet 48,1.
. Yleisöä: 6 699.
Ässät?TPS 3?4 (0?1, 1?2, 2?1)
1. Jukka Erätuli on erittäin varma ja vahva laskija. Ipswich 1 (2?0) 2,65
32 Burnley . HV71 1 (1?0) 2,35
03 Luleå . erä: 49.07 Jiri Vykoukal (Markku
Hurme?Jan Caloun) 0?2, 57.12 Kari
Kalto (Ylönen) 0?3.
Jäähyt yht: Pelicans 3x2 min ja
Jarkko Väänänen 10 min = 16 min,
Blues 5x2 min = 10 min.
Torjunnat: Mikko Rämö P
15+12+5=32, Jarmo Myllys B
11+9+12=32.
Tuomarit: Petri Kaislehto (Antti Lajunen ja Riku Peltonen). Viesti klo 14, MesTo . Hertha BSC 1
(3?1) 1,75
08 VfB Stuttgart . 93 52
K-Vantaa 35 23 2 2 8 145. Hermes 2 (0?2) 2,40
45 KalPa . East klo 17 V, Pateri . TPS 2 (3?4) 1,75
43 Sport . erä: 24.54 Juha Ylönen (Mike
Stapleton) 0?1 av.
3. Numerot Urheilutalon lauantai-illassa
olivat odotetut 3?0.Voitonhuumaan mahtui myös epävarmaa ja
pelokasta varjoa: salolaisten taitava passari Svetlana Krivulko joutui kolmannen erän puolivälissä
jättämään tuskaisena ja itkien
kentän.
Krivulkon liikkuminen vaikutti
jo toisessa erässä väkinäiseltä,
mutta jalkaansa aristellenkin hän
jatkoi pelaamista. Viestin edustusjoukkueessa finaalipaikkaa olivat
hankkimassa passari Jenni Petäjäjärvi sekä Taru Alho.
SSS
ria Aurala ja muutaman tutun
?Tuomismaisen. Täyskäsi?tarjous 25
000 e, arvotaan max. Vapaa tyyli!! Sarjat: 6 v. Hokki . erä: 10.02 Aigars Cipruss (Aki
Uusikartano?Kalle Kerman) 1?0 yv.
2. Tuoriniemi kiri Erätulen kantaan 25,9
pistettä tuottaneella kolmannella
hypyllään.
Keskimmäinen yritys toi kilvan
kakkosmiehelle 24,6 pistettä, kun
avaus sujui vain 20,5 pisteen arvoisesti. Fulham 1 (2?1) 1,10
17 Southampton . Hertha BSC +1 1
(3?2) 3,50
09 Ei avata
10 Arm. KVantaa, 3.·2. SaiPa, 12.·2.
Lukko . Watford 2 (0?1) 3,80
34 Leicester . 2. P-mäki, keskiviikkona
Tarmo-V . Matti Hietanen, Erik Jago, Tapio Nissi,
Tero Mäkelä, ym. pommin Prihojen
kenttään tulittanut Laura Tuominen.
Viestin ja Someron kohtaamisessa tänään on paljon pelissä molemmilla joukkueilla. X (2?2) 4,00
16 Arsenal . Tottenham +1 2 (1?2)
1,80
23 Bolton . Toivoton taistelu päättyi kolmannen erän 9?9 tilanteessa, kun Krivulko jäi nyyhkyttäen kentän laidalle.
. Isku-V, NaPa . Blues . Malmö 1 (6?3) 1,45
07 VfB Stuttgart . lähto: 14 Don Bolero, poissa: 9
6. HPK?Lukko 6?0. erä: Tappara aikalisä 43.51, 55.13
Jari Viuhkola (Lehtonen) 2?1 yv.
Jäähyt yht: Tappara 3x2 min = 6
min, Kärpät 6x2 min = 12 min.
Torjunnat: Pasi Kuivalainen T
7+6+11=24, Markus Korhonen K
11+13+6=30 (pois 59.29?60.00).
Tuomarit: Jari Levonen (Antti Kyllönen ja Henri Tukia). lähtö: 10 Tytön Vilske, poissa: 1, 7,
11, 12
7. Leeds +1 1 (2?1) 3,50
21 Chelsea . Piivolley.
Kirsi Höglund
Suvi Tuomaala (3) ei saanut eilen liiemmälti peliaikaa. Kaikkiaan hieno onnistuminen. VaLePa, MuurLe . hypänneet
Anssi ja Juho Manninen.
. - 16 v. Rotherham 1 (3?0) 1,75
27 Millwall . K-Vantaa
. kilpailu: Cardiff?Oldham
2. VfL Bochum 1 (2?1)
2,35
15 Schalke 04 . ehkä vain varmuuden vuoksi...
Suomen lumilautailijat putsasivat palkintopöydän
SSS?STT
Suomalaiset lumilautailijat jättivät kanssakilpailijoilleen varsin
vähän palkintopöytään maailmancupin hyppykilpialussa eli
Big Airissa Münchenissä.
Jukka Erätuli, Sami Tuoriniemi
ja Jaakko Ruha varmistivat Suomelle kolmoisvoiton. Yleisöä: 3
108.
Tappara?Kärpät 2?1 (1?0, 1?0,
0?1)
1. Hommaa yleispelaaja
Tuomaala kuitenkin harjoitteli jo ensimmäisessä erässä . 53 numeroa.
KENO
Voittonumerot: 1, 3, 4, 6, 11, 12, 13,
16, 29, 31, 34, 44, 46, 49, 54, 55, 60, 65,
66, 67
KUVARISTIKON RATKAISU. erä: 22.10 Esa Pirnes (Bissett)
2?0.
3. lähtö: 7 Farmer Boy, poissa: 6, 8
Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 47 kpl
voitto?osuus 2 997,90 e, 5 oikein 39,50 e.
V4-PELI JA PÄIVÄN DUO
Kaustinen 1.2.
1.lähtö: 8 Smoke Face , poissa 7
2.lähtö: 6 Lumekin Hiski
3.lähtö: 14 Don Bolero , poissa 9
4.lähtö: 10 Tytön Vilske , poissa
1,7,11,12
V4-vaihto 108911.40 e, kerroin 414,33
Duo (14-10): vaihto 31905.00 e; kerroin 12,41
MITALIPELI
Kulta: 4, 1, 2, 5, 3
Hopea: 3, 5, 1, 4, 2
Pronssi: 4, 5, 2, 1, 3
OLYMPIABINGO
Vaakabingo:
2, 4, 8, 11, 12, 15, 16, 20, 23, 25, 27, 28,
30, 34, 35, 36, 39, 44, 47, 48, 51, 54, 56,
61, 62, 66, 75
+ Kolmoisvaakabingo:
1, 18, 19, 22, 45, 49, 52, 60, 63, 64
Voitonjako: Kolmoisvaaka 1 kpl voitto?osuus 1 500,00 e, Vaakabingo 6,10 e.
Sunnuntain 2. Lopullinen
kerroin: 7,55
3. Viestille on varmasti tärkeintä se, että joukkueen avain-
Viesti
Prihat
3
0
Eräpisteet:
25-13, 25-12, 25-22
SEURAAVA OTTELU:
Tänään Somero - Viesti
NAISTEN SM-LIIGA
Viesti?Prihat 3?0
Viestin peli
hetkeksi sekaisin
Seuraavat ottelut: Tänään Somero
. ½-tuntia ennen kilp.
alkua. Charlton 2 (1?3)
2,50
26 Derby . Seiväs: 1) Minna Nikkanen SomEsa 330.
Kuula: 1) Hennariikka Järvinen
TuUL 13,41.
KÄSIPALLO
Lissabon: MM-kilpailut:
Välierät: Saksa?Ranska 23?22
(11?10), Espanja?Kroatia 2 ja. Leeds 1 (2?0) 1,75
20 Everton . Meillä oli 10 kaveria 17 jou-
Urheilussa tapahtuu
Vilpas/veteraanit torstaina klo
16 salivuoro on siirtynyt Salohallin kuntosaliin klo 16-17
Pertteli Hopeasompa-hiihtokilpailut ti 4.2. Tappara?Kärpät 2?1. Lukko 1 (6?0) 1,20
39 Pelicans . KOSKELLA
Ilmoittautumiset: 0400-741 196, Jari Virrasoja
044-744 0118, Sakari Virtanen
TIISTAINA 18.2. Ilmoittautumiset viim. KooKoo 1 (3?0) 1,95
51 Lille . Färjestad 2 (2?3) 1,60
05 MoDo . Trioa säesti
vahvasti viidenneksi sijoittunut
Antti Autti, seitsemänneksi tullut
Miikka Hast, sekä loppukilpailussa 10:ksi ja sijalle 11. Pelicans, HIFK . Ahmat,
KooKoo . alPa, 3.·2. erä: 6.18 Mika Alatalo (Ville Vahalahti?Markku Paukkunen) 0?1.
2. klo 18.30 Inkereellä,
Kajalan kuntoradalla. Kaikki palkitaan. erä: Maaliton.
2. Wolverhampton 2
(0?4) 2,00
37 Walsall . Lopullinen kerroin: 69,38
4. Sampo, KoVe . 68 55
KooKoo 36 24 4 0 8 145. Meillä on yhdeksän kaveria,
jotka hyvänä päivänä pystyvät
voittoon, Mykkänen laski.
TULOSPÖRSSI
(Lius) 1?3.
3. TULKAA MUKAAN!
PS Lentopallokoululaiset ilmaiseksi kevään Piivolleyn ratkaisupeleihin.
Viestin A-tytöt SMlopputurnaukseen
Salon Viesti jyräsi puhtaalla pelillä lentopallon A-tyttöjen SM-lopputurnaukseen Vaasassa pelatusta turnauksesta.
Viesti varmisti jatkopaikkansa lyötyään Outokummun ja Artemin
2-0. Sheffield U 1 (1?0) 2,25
28 Portsmouth . Tervetuloa!
SSS internetissä:
http://www.sss.fi
JÄRJESTÄÄ HIIHTOLOMAVIIKOLLA vk 8
LENTOPALLOKOULUN NUORILLE
Yhteistyössä:
MAANANTAINA 17.2. Tilanne näyttää niin huolestuttavalta, että illalla on pakko
hankkia jostain pätevää lääkärin
apua, myönsi Viestin valmentaja
Tomi Lemminkäinen heti loppuvihellyksen jälkeen..
Krivulko, 35, on joutunut tekemisiin vastaavan ongelman kanssa aiemminkin. erä: 55.05 Kucharcik (Marko Tuulola?Joni Puurula) 6?0 av.
Jäähyt yht: HPK 7x2 min = 14 min,
Lukko 6x2 min ja Torkki 10 min = 22
min.
Torjunnat: Joni Puurula H
3+5+8=16, Petri Vehanen L
11+15+18=44.
Tuomarit: Juha Repo (Janne Korpela ja Antti Orelma). Uskon, että
hän tiesi voittaneensa ennen viimeistä hyppyä, Mykkänen mietti.
Toiseksi sijoittunut Sami Tuoriniemi jäi lopulta vain hiukan eli
0,1 pistettä voittajasta. En tiedä onko koskaan koettu
vastaavaa. helmikuuta 2003
16
?
URHEILU
Krivulkon kramppi säikäytti salolaiset
Viestin passaritähti jätti
silmät kyynelissä kentän
Prihojen kaatuessa 3?0
SSS?Harri Sulonen
Viesti otti kauden kolmannen
voittonsa viime kauden piinaajastaan, Joensuun Prihoista. Hänellä oli
pisteet 26,6 ja 24,0 tilillään ennen
viimeistä hyppykierrosta.
. erä: 11.52 Tom Bissett (Mikko
Luoma?Janne Ojanen) 1?0 yv.
2. Myös
Somerolle pisteet olisivat tärkeitä.
Muussa tapauksessa runkosarjan
kolmas tila saattaisi karata lopullisesti Pieksämäelle.
hahmo Krivulko kykenee pelaamaan silloin, kun ratkaisuotteluihin heitetään panokseksi Suomen
mestaruus.
Mikäli Krivulko ei Somerolla
pysty kentälle, pelinpyörittäjäksi
astuu nuori Jenni Petäjäjärvi.
Hän oli eilen yhdessä Taru Alhon
kanssa hankkimassa A-tytöille
paikkaa SM-lopputurnaukseen.
SÄHKEET
kossa, Mykkänen jatkoi tyytyväisenä.
Erätuli voitti kilpailun käytännössä jo välierässä. Yleisöä: 3 868.
Pelicans?Blues 0?3 (0?0, 0?1, 0?2)
1. erä: 25.15 Tomas Kucharcik (Balastik) 4?0 yv, 27.40 Jan Pardavy
(Kucharcik) 5?0.
3. Sen jälkeen Prihat sortui
alokasmaisiin virheisiin, Viesti
kiitti ja sinetöi ottelun itselleen
25?22 erävoitolla.
Viestin tehokkaimpia olivat Sozinan lisäksi kapteeni Terhi-Ma-
Viesti
Tarmo-V
P-mäki
Somero
OrPo
MesTo
Kajo
Prihat
Eura
20
20
20
19
19
20
19
19
20
18
16
15
13
8
6
6
3
3
2
4
5
6
11
14
13
16
17
55?11
53?22
48?25
44?27
29?40
27?46
24?45
22?52
21?55
Sauva hakee finaaliturnausta Halikkoon
Vartsalan Sauva on raivannut tiensä lentopallon 35-vuotiaiden
SM-lopputurnaukseen, jota seura on anonut kotihalliinsa Halikkoon 8.-9. Hansa Rostock 2
(0?1) 3,15
13 FC Nürnberg . Jokerit, 13.2. lähtö: 8 Smoke Face, poissa: 7
4. lähtö: 3 Adina Rich, poissa: ?
2. Tällä kaudella tämä
on ainakin ennätys, maajoukkueen lajivalmentaja Oskari Mykkänen hehkutti.
Kilpailuun osallistui kaikkiaan
13 suomalaista.
. Reading 2 (2?5) 3,00
33 Coventry . Piivolleyn pelaajat. Brighton 1 (1?0) 1,70
38 HPK . 4?3 (1?1, 0?1, 2?1,
1?0)
Suomen maalit: 12.41 Marjo Voutilainen 1?1, 22.30 Riikka Välilä 1?2,
55.20 Välilä 2?3.
Suomi kohtaa Ruotsin Linköpingissä sunnuntaina 2. SaiPa.
Mestis:
KJT?FPS
2?5 (0?1, 1?1, 1?3)
Jukurit?Hokki
4?0 (0?0, 1?0, 3?0)
KalPa?KooKoo
3?0 (0?0, 2?0, 1?0)
Ahmat?Hermes
0?2 (0?1, 0?0, 0?1)
TuTo?UJK
10?5 (4?1, 5?4, 1?0)
Sport?K-Vantaa
2?1 (0?1, 1?0, 1?0)
Ottelut,voitot,tasapelit,jatkoaikahäviöt/piste,häviöt
Jukurit 36 26 1 2 7 128. UJK . kilpailu: Bari?Venezia
1. PERNIÖSSÄ
Ilmoittautumiset: 735 7705, Jouko Helle
050-586 7744, Martti Peijonen
Koulun vetäjinä: mm. HPK,
TPS . Birmingham 1 (4?2) 1,90
24 Manchester C . Jukurit.
Norrköping: Naisten maaottelu:
Ruotsi?Suomi ja. Kajo, tiistaina Prihat . lähtö: 5 T.M. Uskon, että Lena on uransa aikana aiemminkin passannut, joten eiköhän häneenkin voida tarvittaessa turvautua, suunnitteli
Lemminkäinen.
Krivulkon loukkaantuminen
sotki eilen Viestin peliä sen verran, että Prihoille tarjoutui mahdollisuus jopa erävoittoon. Joensuulaiset johtivat pahimmillaan
19?21. 47 numeroa.
Torstain 6. Jo Prihojen vuosina se oireili, ja viimeksi Suomen
cupin finaalissa Espoossa kramppi häiritsi passarin pelaamista.
Lemminkäisen mukaan vaiva ei
ole kuitenkaan missään vaiheessa
iskenyt harjoituksissa.
Valmentaja ei vielä eilen suostunut ennakoimaan sitä, pystyykö
Krivulko kentälle tänään, kun
Viesti matkustaa Someron vieraaksi.
Tuskin Lemminkäinen tässä
vaiheessa kautta mitään riskejä
ottaa. Gillingham 1 (3?0) 1,95
36 Sheffield W . West Bromwich 2
(1?2) 4,85
25 Sunderland . Hansa Rostock +1
2 (0?2) 1,50
14 En. 2. Hannover 2 (0?1)
4,85
12 FC Nürnberg . erä: 21.02 Vjatsheslav Fandul
(Samu Wesslin?Timo Salonen) 1?1,
23.06 Kai Nurminen (Mikael Holmqvist?Joni Lius) 1?2, 23.31 Nurminen
Ottelut,voitot,tasapelit,jatkoaikahäviöt,häviöt
HPK
45 30 7 2 6 163?99 69
Jokerit 44 29 5 0 10 121?80 63
Kärpät 45 25 6 1 13 154?115 57
Blues
45 23 7 3 12 137?116 56
JYP
44 23 6 1 14 128?114 53
Tappara 45 22 4 2 17 129?106 50
SaiPa
45 18 6 3 18 115?133 45
HIFK
44 18 8 0 18 143?130 44
Lukko
45 17 6 4 18 106?128 44
TPS
45 17 6 1 21 103?111 41
Ässät
45 13 8 2 22 101?130 36
Pelicans 45 11 2 4 28 94?150 28
Ilves
45 8 3 3 31 88?170 22
Seuraavat ottelut: Tänään Kärpät ?
Ässät, JYP . helmikuuta.
YLEISURHEILU
Turku: Kansalliset hallikilpailut:
Miehet, 60 m: 1) Thomas Engblom
ÅIFK 6,81 (sivuaa kkk:ta), 2) Tuomas
Näsi HKV 6,87 (alkuerissä 6,86), 3)
Topi Valtanen TuUL 6,90, 4) Stefan
Nylund ÅIFK 6,99, 5) Ville Laine
TuUL 7,00.
B-finaali: 1) Jarkko Ruostekivi (17v.) MietMP 6,97, 2) Teppo Heimo (19v.) TuUL 7,03, 3) Aleksi Sillanpää
TuUL 7,04.
5 000 m kävely: 1) Timo Viljanen
RaisRy 22.52,15 (kkk), 2) Jussi Koski
NaanLö 23.00,57.
Naiset, 3 000 m kävely: 1) Outi Sillanpää TuWe 13.54,75, 2) Mirke Hämäläinen TuWe 14.55,03, 3) Mia Hovi
VihdVi 15.16,89.
Seiväs: 1) Anne Latvala KankU 390,
2) Saara Laaksonen TuUL 380, 3) Birgitta Ivanoff TuUL 380, 4) Jenni Rouhiainen HumpYri 330.
15-v. Tottenham X (1?1) 3,05
22 Chelsea . 16
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 2. K?Vantaa 1 (2?1) 1,85
44 Ahmat . E.Frankfurt?SC Freiburg 1?1.
Lopullinen kerroin: 6,62
1. Montpellier; ottelu peruttu,
kerroin kaikille merkeille (1X2) 1,00.
TULOSVETO
12. Leksand 1 (3?1) 1,25
02 Linköping . PERTTELISSÄ (alle 12-vuotiaille)
Ilmoittautumiset: 040-732 3249, Harri Kemppinen
KESKIVIIKKONA 19.2. erän jälkeen
Voittoyhdistelmä: 1 (1?1?1)
Lopullinen kerroin: 3,46
V75?RAVIVAIKKAUS
Kaustinen
Oikea rivi:
1. puoliajan ja koko ottelun kahden
merkin merkkiyhdistelmä (1X2)
Voittoyhdistelmä: 2 (1/X)?9 (2/2)
Lopullinen kerroin: 142,15
Superkaksari 3
Hiihto
Naisten 3x5 km SM?viesti, Valkeakoski
Voittajapari 9 Ounasvaaran HS?1
Oulun HS
Lopullinen kerroin: 2,71
Poissa: 10,12,15,16
Superkaksari 4
Hiihto
Miesten 4x10 km SM?viesti, Valkeakoski
Voittajapari: 3 Kuusamon Erä?Veikot?1 Valkeakosken Haka
Lopullinen kerroin: 15,24
Poissa: 8
Superkaksari 5
Mäkihyppy, Kulm, Lentomäki
(K185), Itävalta
Voittajapari: 11 Liegl F?12 Hannawald S
Lopullinen kerroin: 15,36
Poissa: ?
Voittajaveto 4
Tappara?Kärpät
Ottelun tilanne 1., 2. ja 3. Crystal P 1 (1?0) 1,45
35 Preston . Kolmoisvaaka?tarjous 800 e, arvotaan max. Kaisersl. Manchester U 2
(0?2) 1,70
18 Ei avata
19 Everton . Kotijoukkue Vaasan, joka oli niinikään voittanut ensimmäiset
vastustajansa, Viesti teilasi merkityksettömässä ottelussa niinkään
2-0.
Viesti ja Vaasa siis selvisivät viiden viiden kuluttua pelattaviin
SM-finaaleihin. Cardiff?Oldham 1?1. Cottbus . Nottingham 2 (2?3)
2,50
30 Norwich . Södertälje X (1?1) 3,95
04 Brynäs . Blues ?
Tappara, Ilves . JYP, Kärpät . erä: Maaliton, Ilves aikalisä 58.35.
Jäähyt yht: SaiPa 5x2 min = 10 min,
Ilves 6x2 min = 12 min.
Torjunnat: Tomas Duba S
3+4+6=13, Bruce Racine I 6+7+8=21
(pois 58.35?60.00).
Tuomarit: Reijo Ringbom (Seppo
Lindroos ja Sami Seppälä). 37?39
(31?31, 26?26, 9?14).
Loppuottelussa sunnuntaina Saksa
kohtaa Kroatian, pronssiottelussa
vastakkain Ranska ja Espanja.
Ottelut sijoista 5?8: Jugoslavia?Unkari 33?34 (2 ja.), Islanti?Venäjä
27?30.
PITKÄVETO
76 Frankfurt?SC Freiburg X (1?1)
2,75
77 Frankfurt?SC Freiburg+1 2 (1?2)
1,45
78 Braunschweig?Oberhausen; ottelu
siirretty, kerroin kaikille merkeille (1X2)
1,00.
79 Duisburg?FC Köln; ottelu siirretty, kerroin kaikille merkeille (1X2) 1,00.
80 Anderlecht?Standard; ottelu siirretty, kerroin kaikille merkeille (1X2)
1,00.
81 Bari?Venezia 2 (0?1) 2,60
82 Cardiff?Oldham X (1?1) 2,70
83 Boston?Detroit 2 (66?118) 1,90
84 New Jersey?New Orleans 1
(89?72) 1,15
85 Sacramento?LA Lakers 2
(113?124) 2,35
01 VFrölunda . 99 50
KalPa
37 22 3 2 10 130?107 49
Ahmat
36 20 1 2 13 140?119 43
Sport
36 17 2 3 14 124?109 39
Hermes 36 14 5 3 14 111?100 36
Hokki
35 16 3 1 15 110?112 36
TuTo
36 15 2 0 19 137?132 32
KJT
36 11 4 2 19 99?113 28
FPS
36 11 3 2 20 111?146 27
UJK
37 2 0 1 34 69?251 5
Seuraavat ottelut: Tänään Hokki . Lopullinen
kerroin: 18,49
VOITTAJAVETO
Päivän pari 2
Jalkapallo
1. Blues 2 (0?3) 1,55
40 SaiPa . Grimsby 1 (3?0) 1,20
29 Wimbledon . lähtö: 6 Lumekin Hiski, poissa: ?
5. Ottelun jälkeen Sveta makasi verkkarien keskellä
kalpeana ja kylmässä hiessä kylpien. erä: 9.20 Harri Suutarinen (Olli
Sillanpää) 1?0, 14.16 Jaroslav Balastik (Vladimir Sicak) 2?0 yv, 14.42 Tero
Lehterä (Janne Laakkonen?Aki Heino) 3?0.
2. erä: 48.48 Niko Mikkola (Alatalo?Teemu Lassila) 1?4, 53.36 Shirreffs
(Jari Korpisalo) 2?4 yv, 54.21 Wesslin
(Salonen?Fandul) 3?4, Ässät aikalisä
57.01.
Jäähyt yht: Ässät 1x2 min = 2 min,
TPS 5x2 min = 10 min.
Torjunnat: Scott Langkow Ä
12+11+5=28 (pois 58.12?58.54 ja
58.59?60.00), Teemu Lassila T
6+7+18=31.
Tuomarit: Juha Pajunen (Panu
Bruun ja Mikko Kekäläinen). HIFK, 11.·2. Djurgården 1 (4?1) 2,00
06 Timrå . Ilves 1 (1?0) 1,35
41 Tappara . Valmentaja Tomi Lemminkäinen ei komentanut häntä
edes passarintöihin kolmannen erän hankalilla hetkillä, kun Sveta Krivulko loukkaantui. Kyseessä lienee pohjekramppi,
joka taisi jatkuessaan krampata
koko kropan. erä: Maaliton.
3. Sport, TuTo . Bielefeld . Yleisöä: 2
720.
SaiPa?Ilves 1?0 (1?0, 0?0, 0?0)
1. Lento?Tähti, poissa:
3, 4, 12
3. Loimu, keskiviikkona East V ?
Pateri, torstaina Loimu
Tilava, heti vapaa 2h+k+2vh+
kph= 66 m²+autokatos. 35.000 ?.
2h+k+kph= 54 m². Autolle katos. ALV.
Me välitämme:
Annele Koivunen
puh. 45.500 . 85.000 ?
4h+k+s = 95 m². Sijainti ydinkeskustassa.
Turuntie 2, 24100 SALO, Puh. Arvostetulla alueella.
Edullinen asua, kaukolämpö.
Hp. Oma
tontti 765 m². MH. 95 000 ?.
772581
Pertteli,Inkeri
n. Heti vapaa.Vh. kuva
Salo, Ollikkala
76,5 m²
Vanutehtaankatu 2 B 28 3h,k,kph Ylimmän
kerroksen huoneisto. 7701 520
Taija Sulander
puh. Vh
117.000 ?.
741703
Kiikala, Kirkonkylä
108,6 m²
Riihipolku 1, 4 h,k,khh,s. 56.000 ?.
KT, SALO, RAPPULA
Ristinkedonkatu. Julkisivut korj. 129.000 ?
Halikko, Kärävuori
80 m²
Uuttelantie 12 B 18 3h,k,kph Siistikuntoinen
ylimmän kerroksen huoneisto. Toinen
kerros. helmikuuta 2003
SALON SEUDUN SANOMAT
?
17
Salon seudun asuntokaupan asiantuntijat
www.valityspiste.com
KT, SALO, KESKUSTA
Esterinkatu 13 as. Heti vapaa,
näppärä ja siisti huoneisto.Vh 31.000 ?.
791031
Eerikinkatu 6 as 3
28 m²
1h,k,kph.Tilava, käytännöllinen pienkerrostalohuoneisto. 28.000 ?.
789235
Haluatko, että asuntosi
myynti-ilmoitus
myös huomataan!!
Ota yhteyttä,
niin pohditaan
yhdessä ratkaisu
asuntoasiaasi.
Palkkiomme 3,66 %
minimi 1.700 . Hyväkuntoinen
huoneisto keskustan välittömässä läheisyydessä. Hyvä kohde myös sijoittajalle.
Vh. 2h+k. 40 m².
T. 104.000 ?.
-otsikon alla
PT, KISKO, TOIJA
4h+k=n. Upeat näköalat yli
Halikon, lasitettu parveke, heti vapaa.
Vh 114.200 . 63.000 ?.
790465
Salo, Enola,
50,0 m²
Vainionkatu 7 B 7, 2 h+kk+s. MH 106.000 ?.
2h+k+kph= 47 m²+parveke.
Erittäin hyvä kunto mm. 100.000 e Nro 244680
lkv
RT, HALIKKO,
Pappilankuja 11-19 as 3
2 h + k + kph + vh = 57,5 m²
Siisti kaksio toimivalla pohjaratkaisulla, hyvällä alueella. 63.100 . krs. 7701 332
Pasi Salo
puh. Vap.sop.muk. Erillinen at/var,
kunnallistekniikka. mh takkah,saunatilat,varastoja, autotalli. Huoneisto yhdessä tasossa.
Oma tontti mahdollistaa. MH. Tilava, siisti, valoisa kaksio pienelle perheelle. pannu ja öljysäiliö uusittu
.Yläkerran huoneet matalammat. Käytännöllinen pieni
huoneisto lähellä keskustaa. 40 m².
Suojaisella 5,45 ha tontilla, hevostalli erillään talon pihapiiristä.
Hyvät ajomaastot. Uusi
muuttovalmis huoneisto hyvällä paikalla Moisiossa. Taloyhtiöllä uusittu sauna.
H. Hyvä sijainti aivan keskustassa. Parkettilattiat
laatoitettu kylpyhuone. Eritt. 80.000 . Keskustan
siistikuntoinen tilava asunto.
Hissitalon 1 krs. yht. Sopii hyvin
ensiasunnoksi.
H 48.500 e Nro 144002
ESITTELY SU KLO 14.00?14.30
RT, SALO, Ylhäisi, Lasinpuhaltajankatu 2 AS 5
4 h + kk + s + ph + khh + vh + 2 wc = 105,5 m². Toinen kerros. Pienkerrostalo keskustan tuntumassa. 106.000 ?/vaihto.
VUOKRATTAVANA
Liikehuoneisto
Vuokrattavana tyylikäs, uudehko katutason liikehuoneisto n. 131.000 ?
Katettu terassi järvelle päin. kuva
Halikko Asema,
n. 45.000 ?.
Asemakatu
KERROSTALOT
Inkerinkatu
Esterinkatu
Lumikonkuja
2h+kk+s= 48,5 m²+parveke. 98.000 e Nro 244662
Laanti 040 558 9341, Peltonen 0400 830 654
MUURLA UUSTUOTANTOA
SALO, HAKALANKATU 6 B 11
Kt 1h+kk+kph= 30,5 m²+parveke.
Asunto mukavalla alueella,
palvelujen lähellä. Upeat näköalat.
Heti vapaa. 45.400 ?.
761627
Halikko, Pappila
60,5 m²
Suumalontie 4-8 B 6 2h,k,s autokatos
Siistikuntoinen ja valoisa huoneisto rauhalliselta alueelta. Kaunis takapiha. 151 m². Vh. 400m² +
muut talousrakennukset. MH. Hyvällä maulla uusittu
päätyasunto. Tontti 4100
m². H. 94.200 ?/tarjous/
mahdollisuus ostaa autotalliosake.
SALO, METSÄKEDONKATU 31 AS 5
Rt 2h+k+s=59,5 m²+autokatospaikka. Lasitettu
parveke. 100 m² +
k-krs:sa var.tiloja ja lämpök. Heti vapaa.
Vh. Vaikka sijoitukseen. Käytännöllinen
paritalohuoneisto rauhalliselta paikalta lähellä keskustaa. 43.000 ?.
775168 Esittely 15.00-15.25/Sulander
2h+k+s = 60 m². lasitettu parveke etelään.Vh.55.000 ?
Salo, Enola
38 m²
Varssillankatu 12 1h,k . 160/270 m²
Urheilukentäntie 10, 5 h,k,s + aputilat.
Todella tilava talo rauhallisella 1600 m² tontilla. Sähkölämmitys, massavaraaja.
Takapiha kaakkoon.Vh.68.000 . Liisa Lähteenoja 0400-783 787
TURKU, HALLINEN
MAATILA
Okt 3mh+oh+k +th+khh+s-tilat n. Erittäin hyvä
sijainti. MH. 7480 144
ESITTELY
SU KLO
13.00?13.30
OKT, HALIKKO,
Iilike,
Salontaantie 1
4 h + k + th + s + ph = 117 m².
Alueen parhaalla paikalla,
näkymä merelle ja golfkentälle. 65.500 ?.
KT, SALO, KESKUSTA
Uusi 2h+k+s=61,8 m²+parv. MH. 52.500 ?.
S
EN 14.3 U K
SIE 0?1 LO
SIT 4.5
TE 0
LY
4h+k+s+khh= 97 m²+lasiveranta 11 m²
+ autok.+varasto. Miltei
uusi tasokas huoneisto hyvällä rauhallisella paikalla lähes keskustassa. 31.000 ?
Salo, Pahkavuori
58,5 m²
Otsonkatu 5 C 32 2h,k,kph Avara ja siistikuntoinen kulmahuoneisto. 32.000 ?
Halikko kk.
54 m²
Vanha Turuntie 1 as 8. Voit vielä vaikuttaa sisustukseen ja materiaaleihin.
Valmistuu keväällä 2003.
Rakennusliike Suomilehto Oy:n laadukasta tuotantoa.
Soita ja sovi oma esittelyaika.
HEVOSTILA/OMAKOTITALO
Klo 14.30-15.00
SALO, SILLANPÄÄNPOLKU 4 A 4
Kt 3h+k+kph=71 m²+lasitettu
parveke. Heti vapaa, vesikeskuslämmitys.Vh. Hienot
näköalat. Kylmäsäilytystilaa. Turkuun noin 30 km. Rauhallisella
paikalla keskustan läheisyydessä.
Hyväkuntoinen asunto. Hyvät kulkuyhteydet,
Heinolaan 17 km. 60 m² ja vanha
sauna n. kuva
Salo, Ollikkala
60 m².
Ollikkalankatu 22 A 7, 2h,k,kph .. 83.500 ?.
2h+kk+s= 61,8 m²+parveke. Heti vapaa huoneisto
hyvällä paikalla.
H. Käyttövesiputkistot uusittu. Toimiva tilaihme.
Koneet ym. Hp. / Tarjoa!
MERI-TEIJO
Merellinen, upea, historiallinen ruukki.
Nyt myynnissä tontteja, merioikeus,
merinäköala, kunnallistekniikka.
Hinnat 16.800 - 50.400 . Huoneistoilla oma varasto
ja autokatos. Näppärä huoneisto keskustan tuntumassa, 1-krs, vap sop
mukaan.Tilava parveke.Vh 59.000 ?.
Salo, Mököinen
49 m²
Eerikinkatu 5 A 6 2h,kk,kph Tasokas remontoitu huonesto lähes keskustasta.Yhdet portaat. 72.000 ?.
ASUNTOKAUPAN ASIANTUNTIJAT
KT, SALO, KESKUSTA
Upea 4h+k+wc+2vh+kph=108 m². Heti
vapaa. 050 328 0278 (02) 733 8315
f. 791030
Esittely klo 13.40-14.10/Sulander
Halikko, Kärävuori
50.5 m²
Vanha Turuntie 8 as 18. Kunnon varastotilat.
MH. 7701 331
PARITALO
Salo, Paukkula
83,7 m²
Loukankatu 4 A 3h,k,s,th. Rauhallinen,
hyvä sijainti lähellä keskustaa. Lasitettu parveke länteen. 1. Erilainen.
MH. 95,5 m². Remontoitu hyväkuntoinen huoneisto, iso lasitettu parveke. 1h+kk+vh+kph= 35,5
m². Autotalli. Keittokomero ja
pesuhuone remontoitu. 26.000 ?
Palkkio alkaen 3 % (sis.alv)
Klo 14.00-14.30
Ensiesittely
SALO, VARSSILLANKATU 12 B 3
Pkt 2h+k = 54 m². 200.000 . 55.900 e Nro 244670
S
EN 14.4 U K
SIE 5. 30.000 ?.
795643. / vaihto / rahoitus.
Hinta määräytyy koon ja sijainnin mukaan.
Katso nettisivuiltamme kuvagalleria.
SOITA
Asiakkaani etsii
omakotitaloa
4-5 h+k+s
Tupurin alueelta.
Soita Liisalle
0400-783 787
ja tarjoa myyntiin.
SOMERO, SYVÄNOJANTIE 153
Pientila. Öljykeskuslämpö. 55.400 . Vapautuu nopeasti. Tien päässä oleva rauhallinen ja puustoinen tontti.
Remonttitaitoiselle ja
?haluiselle.
Tule ja tee tarjous !
H. 295.000 ?.
Soita ja kysy tarkemmin 0400-907 772 Antti Simonen
HEINOLA
Okt 3mh+oh+k+s-tilat=n.100 m².
Uusi navetta (sisustamaton, soveltuu hevostalliksi) n. 180 m². 31.000 ?
ESITTELYT TÄNÄÄN
Esitt.Torolf Andersson 040-537 7707
ASUNTO-OSAKKEITA
SALO, HÄMMÄISTENKATU 9 AS 2
Pkt 1h+k+kph=31 m². Mahtavat näköalat. 48 m². Siisti, hyvä kunto.
MH. MH. Edulliset asumiskustannukset. 3/3 krs.Heti
vapaa. LO
SIT15.1
TE 5
LY
OMAKOTITALOT
Tyynelä
RT, HALIKKO
Ojatie. MH. Lasitettu parveke länteen.Vh. 4h,k,s,ph,varastoja.Hyvällä alueella persoonallinen, kiva ok-talo, tilat kahdessa tasossa. 85.000 ?.
792094
Salo,Tupuri
83 m²
Tukkikatu 19 A 3h,k,s autokatos ja varasto.
Mukavalla asuinalueella viihtyisä huoneisto.
Varaava takka. 4400 m² H. hyvä kunto ja
varustetaso mm. 62.000 ?/vaihto.
OKT, VAPAA-AIKAAN
SAARIJÄRVI, VAHVANIEMENTIE 28
Okt 2h+k+s = n. Ylin krs. Iso olohuone ,
takka .Mm. Hieno, suojainen piha. 35.500 ?
Esittely klo 14.20-14.50/Sulander
Salo, Hermanni
53 m²
Inkerinkatu 2 C 9,2h,k,kph.Keskeisellä paikalla hyvä kaksio jokinäkymin. 32.500 ?.
KOTI SYDÄMELLÄ
Me
rinii
Jo
e
un
ka
tu
tynk
atu
Talomyyjä Heikki Joronen on uusi
edustajamme tällä alueella.
Heikki etsii Sinulle sopivan
talomallin ja toimii rakentajan
luotettavana yhteistyökumppanina
koko rakentamisen ajan!
Tervetuloa paikan päälle,
nouda samalla uusimmat esitteet!
m
tru o
As Aut
u
ns
Heikki Joronen
Rakennuspalvelu Rautiainen Oy
Meriniitynkatu 29 24100 Salo
p. Oma 1.127,5 m² tontti.
H. 74.000 ?.
789236
Esittely 13.00-13.30/Sulander
Hyvin laadukkaasti toteutetut rivitalohuoneistot järven rannalla.
Koulut, kaupat ja muut palvelut
lähietäisyydellä viehättävässä
Muurlan kirkonkylässä.
Vain 10 min Salosta.
Vapaana kaksi huoneistoa:
SALO, HAKALANKATU 1 A 1
Rt 1h+kk+kph=29,5 m²+ak.
Päätyhuoneisto puiston laidalla.
H. 66.000 ?/tarjous.
Klo 15.15-15.45
HALIKKO, UUTTELANKUJA 4 B 16
Kt 5h+k = 118,5 m²+lasitettu
parveke. uusittu. Sauna/liiterirakennus ja paja. parkettia,
laattaa, lasitettu parveke. Vh. Heti vapaa.
Vh. 150 m². Okt 5h+k+khh+s=
n. Huoneistokohtaiset
vesi- ja sähkömittaukset. Heti vapaa. Hyvät isot
näyteikkunat. .
782306
Halikko,Toijalanmäki.
76,0 m².
Uuttelankuja 2, 3 h,k,s. Heti
vapaa.Vh. 360 m²,
jossa 16 karsinaa, valjashuone, kuivaushuone, pesupaikka,
heinävarasto ja asunto k+oh+parvi+wc n. Valoisa siistikuntoinen asunto rauhallisella paikalla, hyvät
näköalat.3/3 krs. Maatalouskoneet sisältyy hintaan.
Hp. 15
Uusi koti?
n
nää
y tä 13.30
l
e
t
?
Esit 13.00
klo
Salon talousalueen myytävät asunto-osakkeet,
kiinteistöt, vapaa-ajan kohteet, vuokrattavat...
Kaikki tämä ja paljon muuta!
Siisti ylimmän kerroksen 3h+k+vh+kph
=74,5 m²+parveke. Hyväkuntoinen. (02) 733 8314
www.raraoy.com
Ollikkalankatu
2h+k+kph=64,5 m².
Hyväkuntoinen, remontoitu huoneisto
mm. krs. 150 m²/234 m²
+ lämpöeristetty höylähirsimökki
tupa+makuualkovi+2h=42 m².
T. Sopiva myös vapaa-aikaan.
MH. Suojaisa takapiha etelään.
Vh.134.000 ?.
748707
Halikko, Putola
90,0 m².
Martunkuja, 4 h,k,s. 2h,k,kph.Pienellä pintaremontilla kaunis, valoisa huoneisto aivan
palvelujen tuntumassa. 3,2 ha. H. MH. 151.000 ?
Näistä kohteista lisätietoja
0500-535 560/Heikki Tuomisto
7 3 11 4 8 8
w w w . 73.000 ?.
Kiinteistövälittäjien kohteet keskitetysti
samalla sivulla joka sunnuntai ja tiistai.
KT, SALO, KESKUSTA
Inkerinkatu. Avarat
maisemat Pahkavuoreen. H. Hevostalli n. kuva
SOMERO,KALEVINTIE 25
Okt 4h+oh+k+khh+työh+th+
ph+s+vh+2wc=n. H. 02-770 1333
Salo, Armfelt
117,5 m²
Helenankatu 14 E 4h,k,s Ydinkeskustassa
tilava huoneisto. yläk. 39.500 ?.
4h+k+s+autot+varasto=161 m².
1-tasoinen täystiilitalo. 83.700 e 144004
5 h + k + tkh + ph + s = n. edulliset asumiskustannukset, autokatos.Vh 130.000 ?.
774577
Kuusjoki, Raatala
60,5 m²
Lepolantie 22 as 2 2h,k,s lisäksi autokatos.
Mukavassa maalaismaisemassa valoisa huoneisto. ADSL-megaliittymä valmiina.
H. Mukava sijainti
lähellä keskustaa. Navetta/var.n.250
m²+at/var.n. Hp. Tilava autotalli sekä erillinen autotalli
korkealla ovella. 2 km.
H. Uudistetut
keittiö/koneet. LO
SIT 14.1
TE 0
LY
Valhoja
ään
tän 15
tely 45?14.
t
i
s
E 13.
klo
Varssillankatu
13 SU
ES .15. 3h+k+vh+kph= 66 m²+lasitettu parveke. MH. paalutustyöt
tehty ja vesijohdot uusittu. f i
Salon Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV, Osuuspankin liiketalo,Turuntie 7, Salo, puh. 37.500 ?.
EN 13.5SU K
SIE 0. Hyvä pohjaratkaisu. 731 1499
3h+k+kph=75 m²+parveke. .
KOHTEITA SOMEROLLA
Esitt. kerros, vapautuu nopeasti, tilava
parveke.Vh 38.600 ?.
782307
Salo, Ollikkala
34 m²
Ollikkalankatu 14, 1 h+kk+kph. parkettia, laattaa,
takka. kuva
Salo, Palometsä
31 m²
Kylväjänkatu 17 as 4 1h,kk,kph Siistikuntoinen, näppärä huoneisto. 17
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
Sunnuntaina 2. Taloyhtiössä mm. Oma puutarhatontti joka
rajoittuu puistoon. keittiö uusittu, kylpyhuone laatoitettu. 727 1122
Joensuuntie 10, 31400 SOMERO Puh. Hieno sijainti
ydinkeskustassa. 1991 valmistunut
vain vähän asuttu ok-talo. Vh. Hyvä sijoituskohde, oiva ensiasunto. Heti
vapaa huoneisto keskustan
tuntumassa. 43.700 ?.
Salo,Palometsä,
kok.p.a.n.100 m²
Lyhdekuja 7. MH. Voiko asuminen olla
tämän helpompaa?
H. 1. k.oh,mh, alak. 250 m²
Romsilantie 52 7h,k,s,ph Monien mahdollisuuksien tilava kiinteistö. Erill.
autotalli ja ulkorakennus. Upea puutarhatontti.2
tilaa yht. 100.000 ?.
Hyvä, tilava 1h+k+vh+kph= 39 m² +
parveke. 82.000 ?. Heti vapaa. 1029 m² rajoittuu puistoon.
H. Remontoitu hyvä asunto. 44.000 ?.
767490
Salo, Mököinen
55 m²
Eerikinkatu 11 as 12 2h,k,s Siisti, ylimmän
kerroksen huoneisto. Autotallimahd. 58 m²+talli+
aitta+maakellari. 1. Sähkölämmitys. Erittäin hyväkuntoinen perhe-asunto suositulla ja rauhallisella alueella. sis. Kahdet portaat.Vh.49.000 . Autopaikka pihalla.
Hp. Heti vapaa. n.
160 m². Heti
vapaa. Omalle viihtyisälle tontille valmistuu keväällä 2003 laadukas ja tilava huoneisto. Ei rappuja. Lasitettu parveke etelään.
Palvelut lähellä. 91.000 e Nro 144005
1 h + kk + alkovi + s +ph = 38 m².
Erittäin hyväkuntoinen asunto rauhallisella paikalla. k i i n t e i s t o k o l m i o . Oma sauna. Heti vapaa, yhdet rappuset.
Vh 29.900 ?.
778595
Salo, Mököinen
35,0 m²
Helsingintie 51, 1 h,k,kph. 75.500 ?.
[A]
OKT, SUOMUSJÄRVI, KITULA
Alakerrassa 1h+k+wc+et, yläkerrassa
avointa vinttitilaa, rak.ala n. Autokatos. MH. Tilava
yksiö keskustan tuntumassa. Heti vapaa.
Vh. Heti vapaa.
Vh. Huoneistoon
kuuluu autotalli. 106.000 ?.
Helsingintie 4, Salo P. Tontti 2 ha.
H. ?95.
Keskustaan n. Edulliset asumiskulut.
Autokatos.Vapautuu 1.5.2003.Vh. KLO
ITT 13.
EL 40
Y
RIVITALOT
KT, SALO, KESKUSTA
Turuntie 26 A 1
RT, HALIKKO,
Takapappila,
Punakorvaantie 1-3 as 5
KT, SALO, Enola,
Paasionkatu 6 as 2
OKT, SALO, Alhaisi,
Ylistuvankatu 14
3 h + k + kph = 72,5 m². H. Peltoa
9,5ha, metsää 15ha, oma lampi,
rantasauna. 21.000 ?
Salo, Ollikkala
38,0 m²
Vanutehtaankatu 2 A 7, 1 h+k+kph. Loistava sijainti.
MH. Heti vapaa.Vh
Joustavan ja päättäväisen työympäristön
. Mauri Salo.
Tervetuloa!
Johtokunta
Etsimme maatilaa tai hyväkuntoista hirsitaloa vakituiseksi kodiksi. Saul Martinez 1?0, 15. Johtokunta kokoontuu klo 18.45. 7272 230 Varaosat p. 7272 220
Valtuutettu
BOSCH
-huolto
kaikille
merkeille
80-vuotis juhlan yleisöä, esiintyjiä, järjestäjiä ja
merkkipäivän muistaneita lahjoittajia.
Johtokunta
Kokouksia
Bosch Car Service
ENSIESITTELYSSÄ TÄNÄÄN KLO 12-15
Kiikalan nuorisoseura kiittää
RATAKATU 3 SALO P. Salon eteläpuolelta, maaseudulta. klo 19 Kiikalan
Rekijoen OP:n kokoustiloissa. Maynor Figueroa Honduras, 73. Ennen korjausta saat tarkan
vahinkoarvion ja halutessasi teemme myös puolestasi vahinkoilmoituksen vakuutusyhtiöön.
Salon
Musiikkiluokkien
Tukiyhdistys ry:n
kevätkokous ti 11.2.03 klo
19.00 Seurahuoneella.
Hallitus
Tervetuloa
Intersportiin
INTERSPORT® on maailman suurin
urheilukauppaketju johon kuuluu yli
4000 kauppaa ja yli 30 jäsenmaata.
Toimituskulut 500 e.
Avoinna ma-pe 9-17, la 10-13
Sporttinen
AUTOKESKUS
Meriniitynkatu 21
talvikokous pidetään Uitonpirtillä tiistaina 11.2.2003 alkaen klo
19.00. Luennoitsijana pastori Armo Kuoppakangas.
AVAJAISTILAISUUS TÄNÄÄN KLO 16.00
LAURIN YLÄ-ASTE, VENEMESTARINKATU 37
ajalle 24.3.2003-16.2.2004.
Tehtävä painottuu nuorisotyöhön ja edellyttää hoitajaltaan myös iltatyötä.
Palkkaus KVTES:n mukaan.
Hakemukset opinto- ja työtodistuksineen osoitetaan Kuusjoen sivistyslautakunnalle osoitteella Vapaa-aikatoimisto, Ylikulmantie 240, 25330 KUUSJOKI. Luis Gonzalez 1?2, 58. Javad Nekounam rp. Palmberg Ab:n konserniin.
Huveja
Etsimme nyt Saloon kokenutta
RAKENNUSMESTARIA työmaatehtäviin
KEBAB
UUTUUS
KANAKEBABIT
3.80
TAV. 733 3593
Tervetuloa!
Odotamme Sinulta
. Eriksson 4?4, 87.
Vuokila 4?5.
Joukkueet kohtaavat sunnuntaina
Otterbäckenissä.
JÄÄKIEKKO
Ruotsin mestaruussarja, Elitserien:
Frölunda?Leksand 3?1 (0?0, 3?1,
0?0) (F: Kimmo Eronen 0+1, Tomi Kallio 0+1), Linköping?HV 71 1?0 (0?0,
1?0, 0?0), Luulaja?Södertälje ja.1?2
(1?1, 0?0, 0?0, 0?1) (S: Juha Lind 0+1),
Brynäs?Färjestad 2?3 (0?2, 2?0, 0?1)
(B: Tommi Miettinen 1+0, F: Hannes
Hyvönen 1+0, Marko Jantunen 0+1,
Sinuhe Wallinheimo 25/27 torjuntaa),
Modo?Djurgården 4?1 (1?0, 2?1, 1?0),
Timrå?Malmö 6?3 (1?1, 2?1, 3?1) (T:
Tommi Rajamäki 1+0, Valeri Krykov
0+2, Kimmo Kapanen 16/19 torjuntaa).
Moottoriajoneuvoja myytävänä
Autosi on luotettavissa käsissä
Halutaan vuokrata
Määräaikaishuollot
. Jakopään hihnojen vaihdot
. Kilpailukykyiset edut
. Nykyaikaiset tietotekniset apuvälineet ja ISO 9001
laatujärjestelmän
. Luontevia ihmissuhde- ja työympäristötaitoja
. Tietotekniikan hallintaa
. 11, Salo P. Meillä on tieto ja taito
sekä ajanmukaiset mittalaitteet ja työvälineet autosi
saattamiseksi kuntoon. kierroksen jälkeen
(par 72):
205 lyöntiä: Nick Faldo Englanti
(69+71+65).
206: Peter Lonard Australia
(67+72+67), Niclas Fasth Ruotsi
(68+70+68), Paul Casey Englanti
(65+67+74).
207: Steve Webster Englanti
(68+69+70), David Lynn Englanti
(69+65+73).
208: Ernie Els Etelä-Afrikka
(70+72+66), David Smail Uusi-Seelanti (71+68+69).
209: Brian Davis Englanti
(70+74+65), Richard Green Australia
(69+71+69), Stephen Scahill Uusi-Seelanti (71+69+69), Peter Fowler Australia (67+72+70), Thomas Björn Tanska
(70+68+71), Ian Poulter Englanti
(74+64+71), Sören Kjeldsen Tanska
(71+67+71), Stephen Allan Australia
(68+68+73).
TENNIS
Milano: ATP-halliturnaus, palkintoarvo 380 000 dollaria:
Puolivälierät: Martin Verkerk Hollanti?Davide Sanguinetti Italia 7?5,
6?3, Jevgeni Kafelnikov Venäjä?Jonas
Björkman Ruotsi 6?3, 6?4, Ivan Ljubicic Kroatia?Julien Varlet Ranska 6?4,
6?1, Jarkko Nieminen Suomi?Richard
Krajicek Hollanti 7?6 (9?7), 7-5.
Välierä:
Martin
Verkerk
Hollanti??Ivan Ljubicic Kroatia 3?6,
7?5, 7?6 (7?1).
Verkerk eteni ensimmäistä kertaa
urallaan ATP-finaaliin ja kohtaa loppuottelussa voittajan Jarkko Niemisen
ja Venäjän Jevgeni Kafelnikovin välisestä välierästä.
Tokio: Naisten 1,3 miljoonan dollarin WTA-turnaus:
Välierät: Lindsay Davenport USA
(3)?Lisa Raymond USA 3?6, 6?1, 6?4,
Monica Seles USA (1)?Chanda Rubin
USA (4) 4?6, 6?4, 6?2.
JALKAPALLO
San Pedro Sula, Honduras: Maaottelu: Honduras?Argentiina 1?3
(1?1)
7. 5?10 vuoden soveltuvaa työkokemusta
Tarjoamme
. Seminaarissa tulet huomaamaan,
että sitä voi ymmärtää. Väkiparta 3?3, 80.
Aaltonen 3?4, 83. 7272 210 Huolto p. Diego Milito 1?1, 52. Eräkävijöiden
kokous pidetään
metsästysseuran kokouksen
jälkeen.
Johtokunta
Keskustan
Kiikalan
KJ:n
tekstiili ja kenkäosastolle.
Hakemukset 22.2.03
mennessä.
Yksityishenkilöiden
ilmoituspalsta
VASKION
METSÄSTYSSEURAN
VUOSIKOKOUS
SALO
VILHONKATU 6 24100 SALO
avoinna ark. kierroksen 36:s) ja Akseli Kokkonen (44:s) karsiutuivat toiselta kierrokselta.
Maailmancupin pistetilanne: 1) Ahonen 883, 2) Malysz 877, 3) Widhölzl
834, 4) Hannawald 801, 5) Peterka
695, 6) Pettersen 693, 7) Höllwarth
691, 8) Liegl 676, 9) Ljökelsöy 612, 10)
Goldberger 542...19) Hautamäki 232,
20) Lappi 209, 22) Kiuru 167, 28) Lindström 148, 41) Janne Happonen Suomi
49.
JÄÄPALLO
Trollhättan, Ruotsi: Maaottelu:
Ruotsi?Suomi 4?5 (1?1)
23. Vakavaraisen ja kasvavan yritystaustan
. Esillä sääntömääräiset asiat.
Kaatotilastot sihteerille viimeistään kokouksessa.
Johtokunta
Myyjä
Automyynti 727 2645, Huolto 727 2611, Varaosat 727 2615
Myllyojank. Suodattimet
. Hyvää teknistä, taloudellista ja ajanhallinnan osaamista
. Kytkintyöt
. 18
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 2. (02) 72 77 100 ARK. Täydennyskoulutusta
Vapaamuotoiset hakemukset palkkatoivomuksineen pyydämme lähettämään 7.2.2003 mennessä osoitteella Palmberg
TKU Oy, Rak.toimenjoht. Ulosajot: 46. Tiedustelut vapaa-aikasihteeriltä 02-7347 016.
Ennen viran vastaanottamista valitun on toimitettava työnantajalle terveyden tilastaan hyväksyttävä lääkärintodistus sekä rikosrekisteriote.
Kuusjoella 30.1.2003
Sivistyslautakunta
Tilaisuudet jatkuvat keskiviikkoisin klo 18.30 ja sunnuntaisin klo 16.00.
Tervetuloa!
www.kirjeopisto.org
PALMBERG TKU OY
Palmberg TKU Oy kuuluu Lemminkäinen Oyj:n ja
Oy Alfred A. 9-18 la 9-14
sääntömääräinen kokous
pe 17.2. 040 816 7033,
040 526 0481.
Kuusjoen kunnassa julistetaan haettavaksi 14.2.2003 klo. 15.30 mennessä
VAPAA-AIKASIHTEERIN viransijaisuus
Hengellisiä kokouksia
ILMESTYSKIRJA-SEMINAARI
Ilmestyskirjaa on väitetty suljetuksi kirjaksi. 1?0. Väkiparta 1?1,
52. Turnauksessa pelaavat myös Hongkongin
liigatähdistö ja Uruguayn maajoukkue.
KEILAILU
Fountain Valley, Kalifornia: Yhdysvaltain avoin mestaruuskilpailu, kauden kolmas arvoturnaus:
Tilanne alkukilpailussa sarjan 35/51
jälkeen (matsit 8/24): 1) Walter Ray
Williams USA 7 749 pistettä (7 voittoa?1 häviö, hyvityspisteitä 210), 2)
Michael Haugen USA 7 677 (5?3, 150),
3) Pete Weber USA 7 535 (4?4, 120), 4)
Ryan Shafer USA 7 531 (3?5, 90), 5)
Tom Baker USA 7 528 (7?1, 210), 6)
Mika Koivuniemi Suomi 7 513 (3?5,
90).
Karsinnan, 27 s, lopputulokset: 1)
Shafer 5 822, 2) Haugen 5 776, 3) Williams 5 757, 4) Koivuniemi 5 744, ...33)
Sami Konsteri Suomi 5 526 (jäi jatkopaikasta 51 pistettä), ...59) Jouni Helminen 5 364, ...68) Jari Ratia Suomi
5 312.
HIIHTO
Sysslebäck, Ruotsi: Nuorten PMkilpailut:
Miehet, 10 km (v): 1) Niko Nättinen
Suomi 28.58, 2) Ville Tuukkanen Suomi jäljessä 10 sekuntia, 3) Toni Närväinen Suomi ?15...6) Matti Kylmälä Suomi ja Olli-Pekka Tolvanen Suomi ?42.
Naiset, 5 km (v): 1) Silja Tarvonen
Suomi 16.36, 2) Satu Pirttiniemi Suomi ?20, 3) Astrid Övstedal Norja
?31...5) Paula Holma Suomi ?43.
MÄKIHYPPY
Bad Mittendorf, Itävalta: Maailmancupin 20/28 kilpailu (K185,
J203):
1) Florian Liegl Itävalta 386,1 pistettä (208,5 ja 194,5 metriä), 2) Sven Hannawald Saksa 378,5 (195,5-197), 3)
Adam Malysz Puola 376,5 (197,5-195),
4) Christian Nagiller Itävalta 374,7
(200,5-193), 5) Robert Kranjec Slovenia
374,3 (197-192), 6) Andreas Widhölzl
Itävalta 355,3 (191-183), 7) Roar Ljökelsöy Norja 343,5 (189-178,5), 8) Martin Höllwarth Itävalta 339,9 (196,5170,5), 9) Björn Einar Romören Norja
339,3 (191-173), 10) Noriaki Kasai Japani 338,0 (185-177,5)...16) Arttu Lappi Suomi 326,9 (186-168,5), 17) Janne
Ahonen Suomi 325,2 (180-173,5), 20)
Tami Kiuru Suomi 318,8 (187-171), 23)
Veli-Matti Lindström Suomi 312,8
(179,5-167), 26) Matti Hautamäki
Suomi 305,0 (179,5-167). Gabriel
Milito Argentiina, 81. Ariel Garce Argentiina.
Hongkong:
Kv.
turnaus:
Iran?Tanska 1?0 (0?0)
47. 7-17, LA 9-13
Salon Sosialidemokraattinen
Työväenyhdistys ry:n
helmikuun kokous, torstaina 6.2.2003
klo 18.30 Työväentalolla, Vilhonkatu 9.
Asioina mm:
Asetetaan yhdistyksen ehdokkaat Salon
kaupungin vaalilautakuntiin.
Jäsenet Tervetuloa!
Johtokunta
Jos vahinko
sattuu,
Uskelan Läntinen metsästysseura ry
Toyotasi
korjataan parhaiten
merkkikorjaamollamme.
Vahingon sattuessa on järkevää tuoda Toyota korjaamomme ammattilaisten käsiin. helmikuuta 2003
?
18
TULOSPÖRSSI
KORIPALLO
NBA perjantaina:
Philadelphia?Miami 104?99 (P: Van
Horn 33, Iverson 25, Snow 20, M: Jones 22, Butler 18), Toronto?Indiana
102?91 (T: Davis 20/10, Williams
16/10, Carter 16, I: Miller 20, O?Neal
17/13), Atlanta?Cleveland 96?91 (A:
Robinson 20, Terry 17, C: Ilgauskas 21,
Boozer 12/10), Boston?Detroit 66?118
(B: Pierce 23, D: Hamilton 29, Billups
24), New Jersey?New Orleans 89?72
(NJ: Martin 23/12, NO: Mashburn 17),
Orlando?San Antonio 108?109 (O:
McGrady 35, Garridy 16, SA: Duncan
23/17, Robinson 20/11, Parker 20),
Memphis?New York 102?108 (M: Gasol 32, Williams 21, NY: Eisley 30, Thomas 17), Houston?Minnesota 121?101
(H: Francis 27, Ming 24/13, M: Hudson
23, Szczerbiak 20), Utah?Golden State
102?94 (U: Malone 26/12, Cheaney 16,
Harpring 16, GS: Murphy 18/11, Sura
16), Portland?Chicago 107?94 (P: Wallace 28, Davis 17/13, Anderson 14, C:
Fizer 17, Rose 16), LA Clippers?Phoenix 92?98 (LAC: Rooks 16, Piatkowski
15, P: Marbury 19, Jacobsen 17, Stoudemire 17), Sacramento?LA Lakers
113?124 (S: Stojakovic 36, Bibby 21,
LAL: Bryant 38, O?Neal 36/10).
GOLF
Melbourne: Euroopan ja Australasian kiertuetta:
Kärjen tilannen 3. Östling 3?1, 70.
Holopainen 3?2, 73. Carlsson 1?0, 42. Itsenäistä ja oma-aloitteista työtapaa
. KEBAB
4.00
RIISIKEBAB
5.00
RANSKAL.
4.70
ISO KEBAB
TARJOUS VOIMASSA
HELMI - MAALISKUUN
RHODOS-KEBAB
KIRKKOKATU 10, 24100 SALO, p. Tule tutustumaan tulevaisuuden tapahtumiin Raamatun
profetioiden pohjalta. 525 5290
Viikkomarkkinat
Salon seudun
tehokkain
kierrätyskeskus
Voit myydä, ostaa, vaihtaa tai
vaikka lahjoittaa.
www.sss.fi
Ostetaan
Lisätietoja:
Janne Riihimäki 731 6500
Pieni autotalli pienelle autolle
lähellä Karinaa.
P. Mariano Gonzalez 1?3. Öljynvaihdot
. P. Pakoputkien vaihdot
. Iskunvaimentimien vaihdot
jne...
Kiitosilmoitukset
TÄNÄÄN 12 - 15
PUNTO DYNAMIC
KÄSIRAHA VAIN 10%
Joensuunkatu 10, SALO
Sinun
autoasi
varten!
Automyynti p. Pekka Salminen (1. 728 1604.
Erämajalla sunnuntaina 9.2.
klo 18.00.
Johtokunta kokoontuu
klo 17.00. Mukana ke. Kalervo Otava, Käsityöläiskatu 9,
20100 Turku tai kalervo.otava@palmberg-tku.fi Lisätietoja tehtävistä antaa työpäällikkö Matti Viljanen 02-2751817 tai
040 7748817.
www.palmberg-tku.fi. Nilsson 2?1, 56
731 3121
3h+k+s 73m²
Kauppa ja koulu vieressä, siisti huoneisto. 733 7999
Tervetuloa
HIRSITALOMESSUILLE
Raisioon
Tehtävät edellyttävät hakijoilta insinöörin tai DI:n koulutusta,
analyyttistä työskentelyotetta ja hyvää yhteistyökykyä sekä
englanninkielen taitoa. 2771501/klo 8-21 joka päivä
ILMAINEN ARVIO!
3 h + k + s 70,5 m²
Tupuri. 0500 121 776,
050 518 3183.
Siisti yksiö Rappulasta 32 m²
1.3. puu- ja paperiteollisuuden
laitevalmistajat, pumppuja ja venttiileitä valmistavat yritykset sekä laivanrakennus- ja kulkuneuvoteollisuus.
Haluamme varmistaa, että käytössämme on myös tulevina
vuosina monitaitoinen ja osaava henkilöstö. helmikuuta 2003
SALON SEUDUN SANOMAT
?
19
SALON
AMMATTIOPPILAITOS
Salon ammattiopilaitoksen metalliosastolle
haetaan 1.8.2003 alkaen päätoimista
1. LVI-tekniikan opettajaa
Pätevyysvaatimuksena asetuksen 1998/986 mukainen pätevyys.
Palkkaus virkaehtosopimuksen mukainen.
Tiedustelut osastonjohtaja Erkki Pösö,
puh. Yhtiön päätuote
on 7-päiväinen sanomalehti Salon Seudun Sanomat. Erikoisala hirsirakennukset
SALON
HUUTOKAUPPAKAMARI
Ostamme ja otamme myyntiin
kuolin- ja muuttopesiä
Salon Seudun Sanomat etsii myyntitiimiinsä
myyntikonsulttia
Tehtäväkenttänä on
. Mahdollisia teemoja voisivat olla mm. Yhtiöön
kuuluvat lisäksi paikallislehdet Somero ja Ykkössanomat sekä
lehtipaino Salon Lehtitehdas.
Uudenkaupungin Sanomat Oy ja Radio 88,2/Salon Alueradio
Oy ovat Salon Seudun Sanomat Oy:n tytäryhtiöitä. 733 5869.
2 h + k + s + lasitettu parveke
55 m² Eerikinkatu 11 A 7
Siisti kulmahuoneisto, heti vapaa,
hp. 02-7382113, 044-5630053
Risto Virkki
puh. vähittäiskaupan tuntemusta
. alkaen. media-alan tuntemusta
. uusasiakashankinta
. verkostotalouden kehittäminen tai robotisoidun
valmistusmenetelmän käyttöönotto- ja markkinaselvitys.
Edellytämme kiinnostusta valimo- ja valmistustekniikkaan
sekä alan opintoja.
TULE JA
TUTUSTU
Lisätiedot:
Salon työvoimatoimisto/HenkilöstöRatkaisut (02) 777 180
Armi Sainio, armi.sainio@mol.fi
Juha Metsänoja, juha.metsanoja@mol.fi
Leila Mäntylä, leila.mantyla@mol.fi
Hakemukset molempiin tehtäviin lähetetään ansioluetteloineen osoitteella:
Salon työvoimatoimisto/HenkilöstöRatkaisut, PL 164, 24101
Salo tai sähköpostitse: armi.sainio@mol.fi. 02-7382112, 0440-320123
PIKKUTAKKI
12 E
Pesu ja prässäys
VUODESTA 1952
Koskenpäänk. (02) 770 2203 tai 0400 121 381.
TOMBO KY, SEPPO NYBERG, 0400-729252
Leinovalu Oy on Salossa yli 100 vuotta toiminut vaativia valutuotteita suomalaisille ja pohjois-eurooppalaisille eturivin vientiyrityksille
tekevä nykyaikainen rauta- ja teräsvalimo. 19
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU1
Sunnuntaina 2. Salon
Seudun Sanomat -konsernin liikevaihto on noin 14 miljoonaa
euroa ja henkilömäärä on 150.
Salon Seudun Sanomat -konserni on osa TS-Yhtymää.
Kiinteistöjä ja huoneistoja myytävänä
Vuokrattavana
AMMATTITAITOINEN
Huutokauppoja
300-400 m² korkeaa, lämmintä
TÄNÄÄN klo 17
HALLITIE 4 25410 SUOMUSJÄRVI
Kuolinpesän huutokauppa
Örninkatu 12, Salo
02-733 1226
040 501 1649
HALLITILAA
P. 75.000 e.
P. mukaan.
P. Hakijoiden eduiksi katsotaan metallurgian perustietojen ja laatujärjestelmien tuntemus, kokemus verkostotaloudesta ja työskentelystä teollisuudessa
sekä ruotsin ja saksan kielen taito.
Lisäksi haemme Saloon
DIPLOMITYÖNTEKIJÄÄ
projektinomaiseen työskentelyyn. 040 583 5197.
Yksiö rivitalosta 31 m², siistikuntoinen. Suurimpia asiakkaitamme ovat mm. Salon Seudun Sanomien ilmoitusmyyntipalveluiden aktiivinen tarjoaminen alueen
yritysasiakkaille
. Salon talousalueen tuntemusta
. graafisen alan tuntemuksen luemme eduksi
Vapaamuotoiset hakemukset, joita emme palauta,
pyydämme lähettämään palkkatoivomuksineen
24.2.03 mennessä osoitteella:
Salon Seudun Sanomat Oy, PL 117, 24101 SALO.
Kuoreen merkki ?myyntikonsultti?. Haemme palvelukseemme Saloon
LAATUPÄÄLLIKKÖÄ
SOHVAKALUSTOJA
Matri-Kalusteen
tehtaanmyymälästä
Myllyojankatu 18, p. 950e
Salon työvoimatoimisto
HenkilöstöRatkaisut
R
A
N
T
A
N
P
L
A
N
PIRKKO
ESITTELYSSÄ
KEDDY kiertoilmatakat- ja
takkasydämet
LOHBERGER puuliedet
Maahantuojan edustaja
paikalla. Luonnossuunnittelu,
rakennuslupakuvat,
asemapiirrokset
. 731 2899, 0400-536 199
Viihtyisä, remontoitu rivitaloasunto Valhojalla 98 m².
Hp. 0400-854 902, 050-500 4361.
Halikossa Rt 3h+k+s 80,5m²
sähkölämmitys, takka, omat
mittaukset. käytännön kokemusta tulosvastuullisesta
myyntityöstä
. Hitsaus- ja teräsrakennetekniikan opettajaa
2. 050 321 8250
KARKAISTUT KULUTUOSAT
Salon Seudun Sanomat Oy on Salossa toimiva, ripeästi kehittyvä graafisen alan yritys. (02) 770 4253/erkki.poso@saol.fi
Hakemukset viimeistään 28.2.2003 osoitteeseen Venemestarinkatu 35, 24240 SALO. P. Tästä osoituksena olemme sertifioineet
ympäristöjärjestelmän ISO 14001 mukaisesti. Heti vapaa.
P. Puurunkoiset rakennukset
. Vuokra 300e/kk.
P. teemojen ja erikoisnumeroiden
ilmoitusmyynti
. Esittely sop. Hp. Hakemuksen voi
lähettää myös sähköpostiosoitteeseen
juha.pitkala@sss.fi Tiedusteluihin vastaa myyntijohtaja
Juha Pitkälä, puh. 64000 e. 050 511 0934.
KT yksiö 29 m².
Juuri remontoitu. uusien ilmoitustuotteiden tuotekehittely
yhdessä myyntitiimin kanssa
Uudelta myyntikonsultilta odotamme
. P. Henkilöstön määrä on
tällä hetkellä noin 160 ja liikevaihto 14 M?, josta viennin osuus on n.
30 %. Kuoreen merkintä haettava tehtävä.
CNC-SORVAAJA/
KONEISTAJA
2-vuorotyöhön Suomusjärvelle.
Lisätietoja tehtävästä antaa:
Mika Tuunainen
puh. asiakaspalveluun ja tiimityöskentelyyn
soveltuvaa luonnetta
. P.040 751 0793.
RT 3h+k+s 76,5 m²
Halikko Iilike
p. 85000e. P. 045 676 5702.
TIEDÄTKÖ ASUNTOSI
ARVON?
P. Kuoreen merkintä haettavasta tehtävästä.
SALON SEUDUN SANOMAT
LAUANTAINA 10-16
SUNNUNTAINA 12-16
alk. 0400 811 788
HUONEISTOMARKKINAT
OY LKV
CAD-PIIRROSPALVELUA
. 9, p
Vanhojen talojen entisöinti miten vanhan voi entistää ja tunnelman
säilyttää. . 869208
20.00 Kahdeksan uutiset ja sää
. 11.00 Gudstjänst från Ersmarkskyrkan i Umeå. 4513463
17.30 Miss Suomi 2003 -reportaasi
Miss Suomi 2003 -finaaliin on viikko aikaa.
Kymmenen tyttöä kiertää parhaillaan Suomea. 86463
10.05 Maailmannäyttämöllä Sota vai
rauha Irakille. Hänen on käveltävä
koko valtavan Afrikan mantereen poikki.
Hän lähti matkaan kaksi vuotta sitten
Kapkaupungista ja kolmen - neljän vuoden
päästä hänen pitäisi saapua pääte-etappiinsa Jerusalemiin. 12.00 Uutiset ja sää. 0.00
Uutiset ja sää. 7260
10.30 Idealismin lipunkantajat: Afrikan poikki kävelemällä Afrikan poikki kävelemällä. 7109
15.00 Tähtitehdas Osa 5/9. 1434024
10.00 Tv-uutiset . 3.02 Yöradio.
YLE 4/Radio Vega
101,4 MHz
7.00 Väderöversikt med sjörapport.
7.03 Naturens under: Ishavets kung ?
öknens skepp. 1684550
8.45 Programtablå. 56208
11.05 Teollisuuden kehtoja Eurooppalaisia teollisuuspaikkakuntia esittelevässä
sarjassa kerrotaan Zeppelin-ilmalaivojen
valmistuksesta Friedrichshafenissa.
. 3701227
23.25 Urheilu-uutiset . 63943314
10.30 T.i.l.a. Tällä kertaa esiintyjinä näyttelijä, stand up -koomikko Ville Myllyrinne ja
taikuri Simo Aalto. Tanssityylejä on riemukkaan lennokkaasta hitaaseen ja varovaiseen, mutta kaikille on lattialla tilaa. 3387395
paaehtoinen koekaniini, elävä kyborgi,
vaatteita hiuksista räätälöivä parturi sekä
leikkiä tulella ja räjähteillä. 9.52 Tänään 50 vuotta. 496937
19.20 Levyraati - Seuraavan kerran 16.2.
. 709802
12.45 Elokuva: Kiusanhenki Komedia.
80. . 9024
8.30 TV2: Huvitutti Rati riti ralla. Paikalle saapuu myös miehiä ja naisia
yksin, ei-vakavin aikein, mutta pieni toivo sydämessä. 0.00 Uutiset ja
sää. 12.30 Rattikelkkailu: MM-kilpailu Winterberg Saksa. 99869
15.25 Olympiahuumaa Uusia teitä, urheiluhalleja, taistelua saasteita vastaan.
Vuoden 2008 olympiakisojen isäntämaa
Kiina panostaa miljoonien työläisten voimalla kotikisoihinsa. 3555604
konstit. 22.55 Novosti po-russki. 3093647
17.30 As If Tuparit. 18.00 Aktuellt.
18.05 Tidsresan. 3240463
10.35 Opinportti Kumiperunat ja kalapuikot. 930734
22.45 Yökeikalla Baden-Badenissa:
Kosheen Englantilainen Kosheen kon-
serttilavalla viime syksyisillä New-pop festivaaleilla Saksassa. Kuvassa
Kathy Vavrick-O´Brien.
21.45 Pilanpäiten . 20.00 Uutiset. 9.03 Löpsedeln. 18.00 Uutiset. 0.00 Uutiset. 19.27 Löpsedeln. 22.00 Nyrkkeily: Raskaansarjan ottelu
Atlantic City USA Fistfull of Dollars. 13.05 Gudstjänst 14.00
Aktuellt. 90912227
. 17.00 VM i rally. . 10.00 Uutiset
ja sää. 8.00 Uutiset ja sää. 2396463
11.00 Tv-uutiset . 20
BLACK MAGENTA CYAN YELLOW SIVU2
SALON SEUDUN SANOMAT
Sunnuntaina 2. 6.30 Suomi soi. helmikuuta 2003
KANAVAT
20
TV 1
TV 2
MTV3
NELONEN
4.00 Uutisikkuna . 16.05 Fri Zon . 8.03
Nadjan huone. 23.00 Aktuellt.
23.03 Fritt fram 0.00 Löpsedeln. . Entä sitten, kun voimaloiden vakuutusmaksut nousevat . 22.05 Päivä
tunnissa. 12.30 På tu man hand.
13.00 Programtablå. Suojelukohteen remontti vanhan talon ehdoilla.
. Uusinta.
. 22.15 Packat & klart. 19.55 Urheiluradio/Jääkiekkoilua. 18.03 Hard Rock Club.
20.00 Metalliliitto. -elokuvan kuvauksissa
kesällä. 1931) on saavuttanut
maailmanmaineensa erityisesti wieniläisklassikkojen persoonallisena tulkitsijana.
Viime sunnuntaina Brendel nähtiin TV1:ssä
konserttilavalla soittamassa juuri keskeisintä
ohjelmistoaan, Mozartia, Schubertia ja Haydnia. 4.02 Ylen aamu.
5.00 Uutiset ja sää. 19.00 STT:n uutiset ja sää. Kouluruokakeskustelu jatkuu. Maanantaipäivä alkaa Vanhalla totuttuun tapaan, aula on täyttynyt hienosti pukeutuneista eläkeläisistä, jotka ovat tulleet tanssimaan, saamaan elämyksiä, liikkumaan ja tapaamaan
tuttujaan.
Romantiikka ja tuliset tunteet eivät ole kadonneet, viimeistään kohtalokasta tangoa
tanssiessa muuttuu hitaampikin pappa Tauno
Paloksi. USA
Romantiikkaa ja tulisia tunteita
23.20 Myöhäisuutiset . Ohjelmatietojen lopussa ?-merkin jälkeen olevat numerot muodostavat
Show view -koodin, jolla ajastetaan videonauhureita. 8.00 YLEX Aamu
Remix. 15869
17.05 Ruutulippu . 22.05
Todellisia tarinoita. Uusi
sesonki alkaa ja tuo mukanaan isommat
kuviot. 12.03 Top
40. 8562395
15.45 Kodin kääntöpiiri Isä rakensi
vauhdikkaalle Minna Heikkiselle omakotitalon ja uuden olohuoneen sisustuksessa
Minna kysyi vinkkejä sisustussuunnittelija Marja Marttilalta. Takaisin ei ollut enää paluuta. 59260
18.45 Mäkihypyn maailmancup Mäki-
hypyn maailmancupin Tauplizin osakilpailu K185. Britannia. 526956
15.15 Sinkkunaiset Nykissä Tässä jaksossa analysoidaan miesten suutelutaitoja
ja naisten treffailusääntöjä. Sissinghurstin linnassa on kenties
Englannin kuuluisin puutarha. 11.03 Sun-
nuntai-Suomi. . 918598
13.05 Kukkulan kuningas Presidenttiehdokkaat. 4124260
0.15 Ostoskanava . 19.03 Terveysilta 0203-17600
jatkuu. 22.45 Stereo. . 94618999
21.15 Ykkösdokumentti: Pako ja paluu Elina oli 13-vuotias, kun hän matkus-
ti äitinsä Thelman kanssa Neuvostoliitosta Suomeen v. . 12.00 Solo:
Lena Maria Klingvall. 1689869
14.30 Mol.fi Mistä ulkoistamisessa on kysymys ja miksi se huolettaa työntekijöitä?
. 3059192
19.05 West Wing . Iowasta kotoisin
oleva klassisen kaunis Donna Reed (1921 1986) kukoisti valkokankaalla ja televisiossa kauniina naisena, viisaana perheenäitinä, tuottajana ja käsikirjoittajana.
. 19.00 Nyheter från
FNB. Kevään
koittaessa alkaa rinteillä villi elämä murmelien ja sammakoiden herätessä ruuanhakuun ja pariutumisleikkeihin. . 18.40 Melodiradion.
18.55 Löpsedeln. 1970. 83647
18.10 Kakkosen talvisää . 5481834
6.00 Peliputki: Putti
10.00 Sailor Moon
10.25 Kinotappi
10.50 Arts & Minds
11.15 Sportsworx
11.45 Robot Wars
12.35 Idän soturit
13.25 Iron chef
14.15 Mad TV
15.00 Popkorni: Billy Idol
15.50 Aika matka!
16.15 Haluatko leffaohjaajaksi?
16.40 Nikki
17.05 X-Kromosomi
17.30 SubSuosikki: Melrose Place
18.20 Vetelehtijät
19.10 Rysän päällä
20.00 SubSuosikki:
Buffy, vampyyrintappaja
20.45 SubSuosikki: Angel
21.30 RAW (K)
22.20 SmackDown! (K)
23.10 Madventures
23.40 Shokkihoitoa
0.30 Movie Television
0.55 Deittichat
EUROSPORT
9.30 Watts . . 11.03 Onnenpäivä. 7.53 Sunnuntai-Suomi. 21.03 Iskelmäradio. 11.00 Ortodoksinen liturgia Espoosta. 53005
13.25 Hiihdon SM-kilpailut Miesten 10
km (P) ja 10 km (V). 2715463
13.20 Alfred Brendel . 7.00
Uutiset ja sää. . 16.55 Urheiluradio/ Jääkiekkoilua. Espanjalaisista saavutetun voiton jälkeen Englanti oli maineensa
kukkuloilla. www.yle.fi/hotsport . Amerikkalainen viihdeohjelma. 20.30 Melodiradion. Vieraana Tommi Parkkonen, matkaguruna
Mari Myllymäki ja emäntänä Karoliina
Mäkelä. . Ohjelmassa poiketaan konserttimatkalla Brendelin lapsuusmaisemissa Zagrebissa,
Grazissa ja Wienissä, nautitaan hänen kotinsa
kiehtovasta maalausten ja veistosten kokoelmasta, johon kuuluu mm. RemonttiReiskan kotikäyntien aiheina ikkunan
huurtuminen ja sisäoven korjaus. 26666
12.50 A wie Österreich Graz ja Steiermark - satuja, munkkeja ja masiinoita. apostoli sekä kaksi teiniprofeettaa.
Mukana heiluu myös pahan edustaja sekä
Jumalan sanansaattaja, jonka kautta Jumalakin paljastuu varsin epätraditionaaliseksi hahmoksi.
Pääosissa: Ben Affleck, Matt Damon, Linda
Fiorentino, Chris Rock, Alan Rickman, Salma
Hayek, Alanis Morisette.
Ohjaus: Kevin Smith. 8.10
Luontoretki. 10.05
Onnenpäivä. 90918
13.00 Hot Sport Tänään suuntaamme
Ranskan Val Thorensiin X-games karsintakilpailuihin. 21.35
Urheiluradio. Konsertti on taltioitu Levillä 15.11.01. 9.05 SunnuntaiSuomi. 16.00 Uutiset ja sää. 4882424
Kreeta, Luosto ja Brasilia. 15.30 I
Dur och moll. 21.03 Sportradion.
21.10 Tack och lov. . 3.00 Uutiset. 12.00 Uutiset ja sää. 11.45 Republikens president
öppnar insamlingen Gemensamt ansvar. 20.03 Iskelmäradio.
21.00 Uutiset. 9.30 Bolibompa: Världens minsta lillasyster. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. 8.10 Månadens stjärnhimmel. Laulat-
7.00 Ostoskanava . Suora lähetys.
. 11.00 Från Wien till Broadway. Valkeakoski.
. Pukinmäen
taidetalo rauhoitti nuoret. Valkeakoski.
. Siellä
tapaa sukupolvi, jonka elämään tansseissa
käyminen on kuulunut nuoresta asti. Mutta
kuningatar oli jo iäkäs, samoin hänen neuvonantajansa, jotka joutuivat antamaan
tietä nuoremmilleen. Miten mestari haki aiheitaan, mikä oli
rakkainta, mikä oli peruspyrkimys, miten
metodit kehittyivät. 559463
20.25 Raumanmeri 2002: CMX Viiltäviä
sävyjä ja vaativia sanoja Yrjänän tahtiin.
Tätä herkkua on tarjolla purkitettuna todella harvoin. 12.00 Uutiset ja sää. 11.38
Lukuhetki. 155647
18.00 4Pop: Dokumentti nousee tuhkasta Elokuvadokumentit ovat palanneet
massojen suosioon, mutta miksi. 9.42 Multajussi. Mies naamion
takana . 9.10 Perspektiivi. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. 12.30 Kansanradio. 6124753
15.40 Katkonen . . Demonregissören
9.50 Birgitta Stenius. 16.00 Aktuellt med väderrapport. Elokuva elokuvan tekemisen intohimosta, joka ei sammu vaikka tekijän fyysiset voimat ovat hiipumassa.
Saksalainen Wim Wenders dokumentoi
amerikkalaisen ystävänsä Nicholas Rayn
viimeiset elinviikot, jotka täyttyvät uuden
elokuvan suunnittelusta. 7402685
12.40 Salatut elämät Osa 705. 34482
17.05 FST: Sulkapalloa . 11.30 Mäkihyppy: World Cup Tauplitz/Bad Mittern Itävalta
K185. 15.03
Sunnuntai-Suomi. Vain viisi kilpailijaa jäljellä ja
Kathyn mielestä kaksi ryhmittymää. Kesto 123'
. 22.00 Aktuellt.
22.05 Väderöversikt med sjörapport.
22.15 Vegakrysset. 213260
12.00 Sunnuntaikomitea Isku Irakiin miksi USA ei saa Euroopan tukea hyökkäykselle. 9.00
STT:n uutiset ja sää. 17.00 Uutiset. 659869
23.20 Moukarimies Natsi kampuksessa.
. 22.00 Uutiset ja sää. Euroopan
katolla voi jälleen tavata myös suden. 5166869
9.55 Joka kodin asuntomarkkinat
Asuntomarkkinat vuonna 2003: hinnat
nousevat, vuokrat laskevat. 8712937
12.15 Salatut elämät Osa 704. 8.30 Classicas morgonkonsert. Dokumetti kurkistaa suljettujen ovien taakse ja paljastaa
ensimmäistä kertaa raskaan semifinaalipäivän tapahtumat. 17.25 Urheiluradio/ Jääkiekkoilua. 23.03 Kovan päivän ilta. Tai jos
ydinaseteollisuuteen sotkeutunut amerikkalaisjätti ulottaa lonkeronsa suomalaiseen ydinvoimalabisnekseen! . 20.00 Ernst Linko . Varallisuus kasvoi ja englantilainen kirjallisuus kukoisti. Valittamisesta elämäntapana voi
päästä eroon ja uusiin työtovereihin voi
asennoitua uudella tavalla. 13.20 Alpint: Super-G i St.
Moritz. . 23.00
Uutiset. 13.00 Nyheter från FNB. 12.55 Urheiluradio/Hiihdon SMkilpailut. 16.25 Jälkikoirat.
16.45 Radion kamarikuoro laulaa Toru
Takemitsun lauluja. Vierailu sai yllättävän
käänteen, kun äiti päätti matkustaa loman lopussa salaa Ruotsiin. 23.15 Kamera: Bröder i brott. 19.10
Sunnuntain tähtisolisti: pianisti Grigori
Sokolov. 191463
21.10 Katkonen . 19.00 Uutiset ja sää. 8.00 Aktuellt. 14.00 Uutiset. Puutarhamatka Englantiin jatkuu. 21.00 Hyvän päivän jatkot. Syyllisyys painaa Alexia ja hänen
elämänsä kuviot mutkistuvat entisestään
onnettoman töppäilyn takia. 325024
18.15 Dawson?s Creek . 11.55 Urheiluradio/ Hiihdon
SM-kilpailut. 2336192
17.30 Pallo Hallussa Ydinvoimaa - mutta
millä hinnalla. . 13.30 Alppihiihto: MM-kilpailu
St Moritz Sveitsi Miehet Super-G. Harald Bøhn on saanut
käskyn jumalaltaan. 21.55 Tähtihetki. . . Blue Magicin
purjehdusreittinä Panama-Ecuador. 14.30 Rytmiallakka.
14.55 Urheiluradio. 3293482
11.00 Folken matkassa Matkakohteina
Vain sitkeimmät selviävät Alppien talvisista lumimyrskyistä, mutta maakotkan majesteetista lentoa ei talvikaan estä. 90 min).
Wim Wenders. 12.55 Löpsedeln. 356043
18.55 Elämä tilauksessa Elämän realiteetit. 2444314
11.35 English Zone 17/26. 6438043
14.30 Alppihiihdon MM-kilpailut
Avauslajissa miesten supersuurpujottelussa isäntämää Sveitsillä on vahvat haastajat Didier Cuche ja Didier Defago kovia itävaltalaisia vastaan. USA 1997 . 10.03 Sunnuntai-Suomi. 14.00 Uutiset. 8.00 Uutiset ja sää. 21.00 Aktuellt. 3224531
21.15 Se on siinä Purevatko vääräleuka
Jope Ruonansuun huulet, kun vierellä turisevat poskettomat Risto ja Jukka?
. . . 13.00 STT:n uutiset ja sää.
13.10 Tasavallan presidentti avaa yhteisvastuukeräyksen. 7528956
22.05 Hupiklubi 24-osaisessa sarjassa esitellään Suomen mielenkiintoisin viihdyttäjäkaarti. 8.03 Sunnuntai-Suomi. 21.30
Sportspegeln. 585685
13.55 Smallville Koditon. . . 457463
21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu
. 22024
18.35 Paha Parempi Raid Dokumentti
näyttelijöiden ja tekijöiden ajatuksista ja
tunnelmista ?Raid. 3208
11.30 Kansakunnan lisämuisti: Tuntematon Niskanen Mikko Niskanen
kuuluu elokuvahistorian keskeisille lehdille - muutamat suurtyöt jo siihen riittäisivät. 2488918
10.00 Puutarhaloistoa Englannista
Osa 3/10. 5585591
18.15 FST: TV-nytt . 1.45-7.00
Nyhetstelegram från SVT Text.
säkä kävisi". . 5832395
14.45 SM-liiga Hockey Night: SM-liigan ottelu JYP - HIFK. . 22.51 Musiikkiuutiset. 12.00 Aktuellt. 10.15 Landet runt. 13.00 Radioteatteri esittää: Koon valtakunta, osa
1/3: Elonkorjuu. 9907005
9.35 TV2: Henrin maailma Leuhkijan
palkka / Säät sekaisin. 75753
16.10 Englannin kuningatar Elisabet
I 4/4: Kulta-aika. 3251777
2.00 4deitti . 1839463
17.00 Satumaan katsaus . 9.00 Bolibompa: Abrakadabra. 10.00 Alppihiihto: MMkilpailu St Moritz Sveitsi. Tanssinhuumassa unohtuvat ikä, säryt, surut ja pieni eläke.
Vanhan ylioppilastalon päivätansseissa on tunnelmaa! Kaihoinen tango soi, kun vanhat pariskunnat valitsevat uusia kumppaneita.
Loistava Alfred Brendel
TV 1 klo 13.20
Alfred Brendel ?
Mies naamion takana
Maailman loistavimpiin ja myös vaatimattomimpiin pianisteihin lukeutuva itävaltalainen
Alfred Brendel (synt. 18.00 Veckans konsert:
Richard Bona. 18.03 Terveysilta
0203-17600. 0.45 Mäkihyppy:
World Cup Tauplitz/Bad Mittern Itävalta K185.
2.15 Uutiset.
SVT EUROPA
TV2 klo 22.20 Kivatsulle.tv
Mittauta markkina-arvosi ja lähetä kuvasi kuvakännykällä suoraan lähetykseen, jossa varauksettomia kommentteja jakelevat Juuso, Peltsi ja Tea Khalifa.
Elokuvan pääosissa mm. www.yle.fi/opinportti. 7257715
1.15 Astronautti . 10.45 Söndagsmelodier. Brendelin lempisäveltäjien kuolinnaamioita, perehdytään pianistin varhaisiin esikuviin sekä kuullaan taiteilijan hauskoja ja teräväkatseisia runoja. 18.55 Terveysilta 0203-17600 jatkuu. 15.00 Radion sinfoniaorkesteri
konserttilavalla. 1073043
16.35 Snoukkabisnes Uusi sesonki. 0.05
Nattklassiskt.
Radio 88.2
88,2 MHz
9.55 Jumalanpalvelus.. 334192
11.30 Hollywoodin tähdet Donna Reed nainen, äiti ja aktivisti. 10.00 Ulda. Eihän sitä koskaan tiedä "jos vaikka
1999 . 17.00 Päivän peili.
17.15 YLE news. 21.00 Djursjukhuset. 4388444
8.45 Ankantahtiin Televisiosta tuttu.
. 77227
9.05 TV2: Nooan saari: Lihansyöjäkasvien saarella Englantilainen piir-
rossarja kertoo maailman meriä purjehtivalla saarella asuvista eläimistä.
. 3225647
22.30 24 16:00 - 17:00. Entä voiko merkittyjen alueiden ulkopuolella lasketella
turvallisesti. 0.05 Yöradio. Takaa-ajon molemmat
osat hiihdetään peräkkäin. Alanis Morissette (God) vas.
20.10 Urheilu-uutiset ja Keno
SUBTV
18.15 Pohjantähden alla: Päivätanssit . 2579
11.00 Akuutti . 15.03 Alivaltiosihteeri. Uusinta. 2969024
9.45 Taito-tv: Työ ja tunteet 4/5 Kilpajuoksua. 73173
20.45 Urheiluruutu . 23.00
Luostarin puutarhassa. 14.00 Leila ja Annukka. . 21.50 Merisää. . 157005
18.00 Sydänten akatemia Osa 4/18: Kaaos. 2625622
9.00 Tv-uutiset . 19.30 Retro.nu. 3495531
9.40 Pilanpäiten . 15.00
YLEX Tänään. 7517840
22.20 Kivatsulle.tv . 1234598
19.45 Yokotai Yokotai. Yksi
heistä on Anja Pärson, joka kertoo millainen on täydellinen lasku. 7371753
22.00 Kymmenen Uutiset . 17.03 Sunnuntai-Suomi. 0.05 Yöradio.
YLE 3/Radio Suomi
Turun Radio 94,3 MHz
4.00 Uutiset ja sää. Takaa-ajon molemmat
osat hiihdetään peräkkäin. 6668
16.00 Yhteisvastuu keräyksen avauspuhe . 14.30 Semestercharmören. 6592802
17.00 Tv-uutiset . 3793208
23.30 Usko tai älä Tainnutusaseiden va-
TV 2 klo 18.15
Pohjantähden alla: Päivätanssit
Pohjantähden alla: Päivätanssit on lämminhenkinen tanssi- ja musiikkipitoinen ohjelma
virkeistä eläkeläisistä ja heidän seuraelämästään Vanhalla ylioppilastalolla maanantaisin
järjestettävissä päivätansseissa. 17.45 Urheiluradio/Jääkiekkoilua. Nyt on vuorossa uusintana nähtävä pianistin henkilökuva, joka on esitetty viime vuoden
kesäkuussa.
70-vuotispäivänsä tiimoilla Alfred Brendel
avasi ensi kertaa yksityiselämänsä kameroille:
BBC:n dokumentti Alfred Brendel - Mies naamion takana tarjoaa muotokuvan yhdestä aikamme johtavista muusikoista ja läpileikkauk-
sen hänen taiteestaan ja elämästään.
Dokumentin tekijät seurasivat Brendeliä kaksi vuotta. 2.00 Uutiset.
2.02 Yöradio. 19.15 Söndagsöppet.
20.30 Rapport. Tansseissa
käydään pitkään aviossa olleen pariskunnan
kanssa sekä reippaan poikamiehen mukana.
Päivätanssit Helsingissä Vanhalla Ylioppilastalolla ovat perinteikäs tapahtuma, joka ei ole
menettänyt suosiotaan vuosien saatossa. 5043
9.00 TV2: Katja-Kai ja Aimo-Anna:
Nyt katsotaan telkkaria . . 14.03 Tänään iltapäivällä. 4581260
23.40 Euronews . 910753
22.15 Viikon sää . . 6395
12.00 FST: Jumalanpalvelus: Luodossa . 22.00 Top 40. 4319932
1.00 Ostosruutu . 15.00 Musikbyrån. 17.30 Päivän
peili ja sää. . 9506460
13.30 Simpsonit New Kids on the Blecch.
. 31937
8.05 Avara luonto: Mahtavat Alpit
8.00 FST: BUU-klubben . 5.02 Ylen aamu.
5.35 Tänään 50 vuotta. 5753260
9.00 Spies-tytöt . 96840
9.05 Sunnuntaivekkari Sunnuntaivekkarin vieraina ovat Sirkka ja Markku Flöjt
Kuusankoskelta. . 12.45 Merisää. 92647
13.15 Norjaa ristiin rastiin Tuokiokuvan ja tunnelmapalan tarjoaa Norjan televisio. 17.15 Finlandssvensk tonträff.
17.40 Per Spelman. Ruben Stillerin vieraina kansanedustaja Kimmo Kiljunen, HS:n ulkomaantoimituksen esimies Kari Huhta sekä
Vihreiden Nuorten puheenjohtaja Markus
Drake. . . Alexisille viritetty ansa laukeaa odottamattomalla tavalla.
. 16.13 Moninainen. 9.00 Aktuellt. var mans
fritidsradio. 9.15 Pyhäaamun
musiikkia. Uusinta. 17.20 Mitä-mitä-mitä?
17.30 Herraseurassa Seija Wallius.
18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 8375173
22.20 Tulosruutu . 282289
20.30 Tv-uutiset ja sää . 12.03 Sävellahja. Miten heidät valittiin kymmenien semifinalistien joukosta. 20.00 Sumo: Grand Sumo
turnaus. 16.30 Humor i public service. ?Ihana elämä?.
Dokumentaarinen jatkokertomus opiskelijoista Australian tunnetuimmassa teatterikoulussa. . 718111
0.25 Pää sekaisin Häähermoilua. 0.15 Watts . pianisti,
säveltäjä ja pedagogi. . 18.55 Regionala nyheter. bok Humphreys
teckning 10.00 Aktuellt med väderrapport. 5956192
23.50 Uutisikkuna . Brendel
kertoo myös avoimesti itsestään taiteilijana ja
tarkastelee näkemyksiään muista taiteilijoista.
Ohjelmassa seurataan myös Beethovenin pianokonserttojen n:o 2 ja n:o 3 harjoituksia Sir Simon Rattlen ja Wienin Filharmonikkojen kanssa, Schubertin Winterreisen harjoituksia
Leipzigissa sekä Mozartin pianokvartettojen
harjoituksia ja esitystä, johon osallistuu myös
Brendelin poika, sellisti Adrian.
Hetkessä
roolista toiseen
Nelonen klo 12.45
Elokuva: Kiusanhenki
(The Pest, USA, 1997) Komedia.
John Leguizamo on Pestario "Pest" Vargas.
Mies, joka muuntautuu hetkessä roolista toiseen.
Yleensä kyky on auttanut hänet mistä tahansa jamasta, mutta nyt on edessä tosi tilanne.
Pest on velkaa mafialle, ja paljon.
Kun Pestin päätä kokoelmiinsa havitteleva
saksalaispohatta lupaa Pestille saman summan rahaa, mikäli tämä pysyy hengissä 24
tuntia, on Pest valmiina taistoon.
Selviytyäkseen Pestin on vaihdettava roolia
tiuhaan tahtiin.
Pääosissa: John Leguizamo, Jeffrey Jones,
Edoardo Ballerini, Freddy Rodriguez, Tammy
Townsend, Aries Spears, Joe Morton. Vieraina ulkoministeri
Erkki Tuomioja, Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen johtaja, eversti
Pertti Salminen sekä SPR:n ohjelmajohtaja Kristiina Kumpula. Mies,
joka muuntautuu hetkessä roolista toiseen.
RADIO
YLE 1/Yle Radio 1
89,8 MHz
7.00 Uutiset ja sää. 16.05 Sunnuntai-Suomi. 48077598
17.25 Viiden Uutiset . 9.55 Rovaniemen Meltauksen kappelin kellot kutsuvat. Lyhyen
kesän jälkeen gemssit kokoontuvat kallioille mittelemään voimiaan. . Koodien oikeellisuudesta vastaa Gemstar Development
Corporation.
14.20 Hyppönen Enbuske Experience
Uusinta torstailta. 9.10 Zanzi Bar. 8.55 Urheiluradio. 12.03 Vuxenkliv i
barnskor. 13.15 Kimurantti.
13.25 Hiihdon SM-kilpailut: miesten 10
km (p)+ 10 km (v). 946840
18.30 Viittomakieliset uutiset . 242192
Enkelit pyrkivät taivaaseen
Nelonen 21.00
Elokuva: Dogma (K)
(Dogma, USA, 1999)
Kaksi maan päälle tuomittua langennutta enkeliä (Matt Damon ja Ben Affleck) keksii keinon
päästä takaisin taivaaseen - paluu vain uhkaisi
tuhota universumin rakenteen ja ihmiskunnan.
Tätä tapahtumaa estämässä ovat Jeesuksen
kaukainen sukulainen, muusa, afroamerikkalainen 13. 7466666
23.30 Ruutulippu . 14.03
Hiihdon SM-kilpailut: miesten 10 km
(p)+ 10 km (v). 697208
19.00 Seitsemän Uutiset . 17.30 Tennis: WTA turnaus Tokio Japani.
18.30 Mäkihyppy: World Cup Tauplitz/Bad Mittern Itävalta K185. 12.03
Hiihdon SM-kilpailut: naisten 5 km (p) +
5 km (v). 0.00
Uutiset ja sää. 7.03 Suomi soi. 15.30 Tennis: ATP turnaus Milano
Italia. Ohjaus:
Paul Miller. 7.50 Merisää. 222314
21.00 Elokuva: Dogma (K) 123. . 1.02 Yöradio. 7827753
23.50 Moukarimies Paholaisen sotilaat.
. Richie luennoi Mirandalle, kuinka haasteellista hänen
näyttelijäntyönsä on. 9.00 Radioteatteri esittää: Kantolan perhe. 3296840
8.30 Hilarius-hiiren seikkailut Poppa-
9.10 Ostosruutu . 8042840
22.10 Salama veden yllä Länsi-. Persoonallinen koti on tilava
kaupunkikoti. 14.03 Vägskäl. Elokuva on laajakangasversio. 19.20 Aftonandakt. 0.05 Yöklassinen.
YLE2/YleX
92,6 MHz
7.30 Kuun Lapset. 13.55 Kansanmusiikkia. 15.00 Mitt i medeltiden. 333463
11.00 Kaunis olo . . 10.03 Vegakrysset. 15.00 Uutiset. 22.00 Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 7.03 ?Näistä levyistä en luovu?. . Kokoomuksen imagonrakennusta
avaamassa Ben Zyskowicz. 14.30 Under
ytan. . 6544937
12.00 Hiihdon SM-kilpailut Naisten 5
km (P) + 5 km (V). 1.00 Uutiset ja sää. 10.00 Rovaniemen seurakunnan jumalanpalvelus Meltauksen kappelista. 5599573
16.15 Enkelin kosketus Kauna.
. Kesto 80'
John Leguizamo on Pestario "Pest" Vargas. 8.03 Väderöversikt med sjörapport. 11.00 Uutiset. Kaisaniemen taiteellinen ala-aste. Vanha vihollinen Espanja uhkasi taas Englannin rannikoita. . 30024
15.30 Erämaan kutsu: Täydellinen
lasku Tärnabyn rinteiltä on moni ruotsa-
lainen pujotteluässä saanut oppinsa. 3340444
20.30 Soitinmenot Parhaita paloja suositusta ja toivotusta viihdeohjelmasta tällä
erää viimeisen kerran. 278802
tajana Satu & Mukaralla. Kotimainen
keskusteluohjelma. . 17.00 Aktuellt med väderrapport. 16.00 Om barn. Sarja vähintään englannin perustaidot hallitseville.
Ohjelma sisältää minireportaaseja ja dokumentteja eri aihealueilta. Haastatteluissa suomalaiset dokumenttigurut Lasse Naukkarinen ja Kristiina Schulgin sekä
Amerikan vasemmistolaisin elokuvaohjaaja Michael Moore. . 964294
21.00 Selviytyjät . 5.50 Merisää.
5.52 Ylen aamu. . mobiilipeli
. Alamaiset palvoivat Elisabetia kuin jumalatarta. . makasiini. 1535289
20.15 Yllytyshullut . 15.00 Watts ?
makasiini. 207869
9.25 Cocco Bill Merirosvo Bill. Aiheena mm lasten sairaudet. . 19.00
Bolibompa: Byggare Bob. 628598
19.10 Tulosruutu . 43517840
8.00 Tv-uutiset . RMJ 2002 live. 538550
19.40 Varustamo Saadaanko Anastasian
konjakkilasti pelastetuksi. . Lisää
Itävallasta ja Itävallan saksasta: www.yle.
fi/opinportti . 10.30 Rattikelkkailu:
MM-kilpailu Winterberg Saksa. 96173
Selviytyjät
Vaikea valinta. (Den vida naturen). Musiikkivieraana
Takorautaa -levyltä Tuomari Nurmio ja
Ville Tuomi. 0.45 Agenda.
1.35 Morgondagens programtablå. 5osaisessa sarjassa tutustutaan Itävaltaan
niin pintaa syvemmältä kuin ilmastakin
käsin Roman Schatzin opastuksella. 3504821
15.45 Baywatch . Lisäksi Sandra antaa vinkkejä eri tilanteisiin sopivista
viineistä. Viimeksi yllätti USA:n
Daron Rahlves ja olympialaisissa voitti
Norjan Kjetil-Andre Aamodt.. 6.00 Uutiset ja sää.
6.03 Ylen aamu. Siljan saatanalliset
säikeet. 2531
18.00 Tv-uutiset . makasiini. Osa
2/3