SENNHEISER Digital 6000 – uusia työkaluja ammattilaisille! IDA NIELSEN: ”Hyvä basisti saa koko bändin kuulostamaan paremmalta.” N ro 2 -2 17 H in ta 10 ,3 E Klark Teknik – retrolääkettä raudanpuutokseen! Esa Kotilainen: ”Keikkakaluston valinnassa käyttövarmuus on tärkein, soundi tulee sen jälkeen.” Esa Kotilainen: ”Keikkakaluston valinnassa käyttövarmuus on tärkein, soundi tulee sen jälkeen.” 01 Kansi 217.indd 1 3.4.2017 9.56
029 080 0830 • soundtools@soundtools.fi • www.soundtools.fi AMPLIFICATION 50% ENEMMÄN Nyt kitaratuuheut ta! 02-03 Ilmoitukset.indd 3 3.4.2017 9.43. Maahantuonti: Soundtools Oy • Teollisuuskatu 21, 00510 Helsinki • puh
K aikki riippuu tietysti myös musiikin genrestä. Kaikki yksittäiset vajavaisuudet eivät kokonaisuudesta kumminkaan erotu, jollei niitä vertaa paljaaltaan klikkiraitaan tai automaatilla väkisin gridiin tai vireeseen prässättyyn versioon. Moni perinteiseen tyyliin soittimilla soitettu musiikki kuitenkin hyötyisi, jos sen tallennuksessa otettaisiin mallia menneistä ajoista. Se saattaa silti olla vähäpätöinen seikka verrattuna saavutettuun hyvään. Jälkikorjailuiden mahdollisuudet kaventuvat, totta. Tällainen puhtaasti dokumentoiva lähestymistapa alkoi muuttua luovemmaksi taiteelliseksi äänitysprosessiksi vasta 1950-luvulla, mutta silloinkin uusille musiikkityyleille ominaisia soundeja haettiin ja tallennettiin asettelemalla soittajat usein yhden tai muutaman mikrofonin äärelle niin, että balanssi syntyi jo tallennusvaiheessa. Viimeistely musta tai tyylikäs harjattu nikkeli. Oli pakko tehdä hedelmällisiä kompromisseja, joita nykyaikaisilla työtavoilla ei useinkaan ole tarpeen tai ei haluta tehdä. Kyllähän soundi varmasti muovaantui aina johonkin suuntaan levylle kaiverrettaessa, mutta paketti itsessään pysyi lukittuna. K un erillistä miksausvaihetta ei ollut ennen moni raita tekniikan yleistymistä, musiikin sointi muodostui muusikoiden ja äänittäjien yhteispelillä hyvin lopulliseen muotoonsa siinä hetkessä ja paikassa. En usko, että tuon ajan muusikot olivat yhtään sen vähemmän pedantteja kuin nykyisin eivätkä he suhtautuneet omaan soittoonsa välinpitämättömästi. Jos sitten tuoretta ottoa kuunneltaessa maltetaan pitää sormet loitolla solo-napeista, ohjautuu huomio yksittäisten soitintai lauluosuuksien sijaan kokonaisuuteen. T oinenkin ilmiö seuraa, jos äänitystila on kunnollinen ja mikrofonit riittävän laadukkaita. Silloin ei niin herkästi ryhdytä korjailemaan sellaisia asioita, joita ei oikeastaan tarvitsisi korjata. Valmista syntyy nopeasti, säilyy tuoreus ja eläväisyys. Lauri Paloposki, päätoimittaja Sinimäentie 8, 02630 ESPOO www.brightgroup.fi s-d@ brightgroup.fi Laaja toiminta-alue Tasainen taajuusvaste Puhdasoppinen suuntakuvio Lähes olematon lähiefekti Erinomainen perussoundi ilman prosessointia Käyttäytyy luonnollisesti vaativissa olosuhteissa Langalliset ja langattomat versiot. 100-prosenttisesti eläviä ottoja, joissa koko esitys tallennettiin kaikkinensa yhdellä kerralla, ruotoineen päivineen. 4 www.riffi.fi 2/2017 ÄÄTOIMITTAJALTA Mikrosta makroon V arhaisimmat musiikkitallenteet olivat pakon sanelemina ns. Se liimaa ryhmän sointia yhtenäisemmäksi, eikä erillisiä tilamikkejäkään välttämättä tarvita. P aljon asioita tapahtuu, kun useampi muusikko soittaa kimpassa samaan aikaan ja samassa tilassa. Ensinnäkin soittajien keskinäinen vuorovaikutus vaikuttaa monin tavoin musiikin tulkintaan, niin rytmisen fraseerauksen kuin sävyjen ja dynamiikankin suhteen. Samplaajaa tai koneiden ohjelmoijaa eivät nämä ajatukset lämmitä. Noina aikoina ja niissä oloissa huomio oli kuitenkin pakko kiinnittää yksittäisen soittosuorituksen sijasta kokonaisuuteen, koska yhtään soitinta ei jälkikäteen voinut kuunnella soolona tai korjata erikseen. Haitaksi yleensä mielletty akustinen vuoto kääntyykin eduksi. Mikrofonit olivat tehdasvalmisteisia, mutta esimerkiksi mikserit ja tarkkaamon kuuntelujärjestelmät olivat vielä 60-luvulla monesti studiohenkilökunnan itsensä rakentamia. Jokainen studio kuulosti omanlaiseltaan, koska tilat olivat erilaisia ja laitteiston variaatiot suuria. Tutustu mikrofonin syntyhistoriaan osoitteessa: ksm8.shure.eu Myynti: Shure-ammattijälleenmyyjät 04-05 Pääkirjoitus217.indd 4 3.4.2017 9.57. Niillä on omat esteettiset ihanteensa, joihin pyritään ja päädytään eri reittejä
Sinimäentie 8, 02630 ESPOO www.brightgroup.fi s-d@ brightgroup.fi Laaja toiminta-alue Tasainen taajuusvaste Puhdasoppinen suuntakuvio Lähes olematon lähiefekti Erinomainen perussoundi ilman prosessointia Käyttäytyy luonnollisesti vaativissa olosuhteissa Langalliset ja langattomat versiot. Tutustu mikrofonin syntyhistoriaan osoitteessa: ksm8.shure.eu Myynti: Shure-ammattijälleenmyyjät 04-05 Pääkirjoitus217.indd 5 3.4.2017 9.57. Viimeistely musta tai tyylikäs harjattu nikkeli
Irtonumeron hinta on 10,30 e . Riffi ilmestyy vuonna 2017 kuusi kertaa. (09) 3475 6380 Sähköposti: riffi@riffi.fi TOIMITUS Päätoimittaja Lauri Paloposki Sähköposti: lauri.paloposki@riffi.fi Gsm 040 501 2745 Asiakaspalvelu/tilaukset Puh. (09) 3475 6380 Julkaisunumero ISSN 1238-982X Painopaikka Joensuu Riffi on musiikkitekniikan erikoislehti, joka julkaisee sitoumuksetta materiaalia edustamiltaan aihealueilta. KÄYTTÖTESTIT 48 Mapex Armory – keskiluokan kirittäjä! 50 Electro-Harmonix Canyon – toistojen moniosaaja 51 Fulltone 2B – boosterin monta virkaa 52 Maton EBG808TE & SRS60C – Australian akustiset 58 Lewitt LCT 640 TS – kaksi yhden hinnalla 60 Klark Teknik 1076-KT & PEQ-KT – dynamiikka aisoihin, sävyt kuosiin GRANDE FINALE 64 Muusikkona maailmalla – Yhdysvaltain länsirannikon tuulahdus 66 Alangon päiväkirja – Arvoketju, osa 3: ”Menehdy omalla ajallas” YHTEYSTIEDOT Riffi Kirkonkyläntie 103 B 00740 HELSINKI Puh. Vuosikerran tilaus maksaa kestotilauksena 55,00 e ja määräaikaisena 62,00 e . 22. 6 www.riffi.fi 2/2017 Jatkuvasti päivittyvät tuoteuutiset osoitteessa www.riffi.fi Kannen kuva: Minna Hatinen 13 44 18 48 52 58 HAASTATTELUT & ESITTELYT 8 Ikimuistoiset sessiot – Juha Tikka 13 Esa Kotilainen – ääntä kohti! 18 Raoul Björkenheim – elämäni rumpalit 32 Vesa Haaja – se hetki on nyt 34 Ida Nielsen – groove lähtee kropasta 38 Paluu tulevaisuuteen – suomalaisyrittäjä pelasti kuuluisat kosketinsoittimet 40 Mad Professor – vienti vetää maailmalle SOITTIMISTA JA KALUSTOSTA 28 Sennheiser Digital 6000 – kiertueille, tapahtumiin, teatteriin 44 Elämäni kitarat: P-K Keränen – hyvällä kitaralla saa kappaleita aikaiseksi 55 Aitoa makua vai silkkaa esanssia – tuoko emulaatio analogisen nauhan soundin myös digitaaliseen tallenteeseen. Sisältöä saa lainata vain toimituksen kirjallisella luvalla. Virtanen Timo Östman Ulkoasu: Mari Valotie KUSTANTAJA Idemco Oy Kirkonkyläntie 103 B 00740 HELSINKI Puh. Uusimman irtonume ron voi tilata myös toimituksesta hintaan 10,30 e + posti kulut. Riffin irtonumeroita myyvät Lehtipisteen myymälät, Akateemiset kirjakaupat sekä hyvin varustetut musiikkiliikkeet. Ilmoitusmyynti ja palveluhakemisto: Lauri Paloposki Sähköposti: lauri.paloposki@riffi.fi Gsm 040 501 2745 Työryhmä: Petri Alanko Kari Antila Martin Berka Minna Hatinen Misha Koivunen Timo Koskinen Pentti Niemi Pasi Rytkönen Tommi Saarela Sami Sarhamaa Juha Seila Petri Silas Kai Sinervo Aleksi Villberg Timo Östman Nettitoimitus: Timo Koskinen Tommi Saarela Tommi E. Lehti ei vastaa tilaamattomista artikkeleista tai kuvista. (09) 3475 6380 Sähköposti: asiakaspalvelu@riffi.fi Voit myös tehdä tilauksen wwwsivustomme Riffi-kaupassa. Saatavilla on myös aiemmin ilmestyneitä Riffejä, joiden hinta on 5,00 e + postikulut. Siinä on nimittäin niin kova rumpali, että minulla oli vähän tekemistä, jotta pysyin perässä.” 06-07 Sisältö217.indd 6 3.4.2017 9.38. vuosikerta Aikakauslehtien Liiton jäsen ”Paal Nilssen-Love on yksi kovimpia tapaamiani energia pakkauksia
Off the Record on jo visuaalisestikin näyttävä. Kirjan konsepti on tätä myöten erittäin selkeä, työ on huolellista eikä juurikaan jätä sijaa kritiikille. Nuottiosiot on taitettu ajatuksella ja riittävän suurelle viivastolle, mikä tekee tiheästä nuottikuvastakin selkeälukuista. • www.tampereenmusiikki.fi Mono Cases -soitinkotelot puolestaan löytyvät Soundtoolsin edustamien merkkien joukosta, samoin kuin Orange-vahvistimet, pedaalit ja tarvikkeet. Se on kuitenkin pedantti taidonnäyte paitsi Malmbergin rumpalintaidoista, myös pedagogisesta näkemyksestä. Hän myös perustelee taiteelliset valinnat settinsä ja virityksiensä suhteen, minkä valossa Diablon uutta albumiakin kuuntelee uusin korvin. • www.soitinlaine.fi Ja hännän huipuksi kerrotaan, että maineikkaiden Vmoda-kuulokkeiden markkinointi ja myynti on kahden itsenäisen toimijan yhteistyösopimuksella nyt Rolandin hoidossa. Yksityiskohdat on mietitty kuntoon myös sisällön osalta. • http://www.nordicaudio.eu Blackstar-vahvistimia taas tuo maahan Into-Luthman. Godin -konserniin kuuluvat kitaramerkit Art & Lutherie ja Seagull löytyvät nyt F-Musiikin tuotesortimentista. Ovh. • www.roland.fi Riffin uutistoimitus palvelee lukijoita netissä. Kansitaide on hillitty, mutta edustava ja kirjan mukana tuleva audiomateriaalin sisältävä muistitikkukin kiiltävää metallia, eikä halpaa muovia. Seuraa jatkuvasti päivitettävää sivustoa osoitteessa: www.riffi.fi 06-07 Sisältö217.indd 7 3.4.2017 9.38. Vastaavanlaisen konseptin on esitellyt muun muassa Tower of Powerin rumpali David Garibaldi kirjallaan Code of Funk. Se ei ole yleiskirja metallirummutuksen alkeisiin, vaan on suunnattu paitsi Diablon rumpalifaneille, myös kaikille metallimusiikista kiinnostuneille rumpaleille. ••• Kirja ei sinällään tuo uutta näkemystä oppikirjojen joukkoon. Malmberg kertoo muuttaneensa settinsä asettelut ja viritykset perusteellisesti sitten yhtyeen edellisen levyn seitsemän vuotta aikaisemmin. www.riffi.fi 2/2017 7 POIMINTA RIFFIN LYHYTSANOMAT N yt Malmbergin kynästä on syntynyt englanninkielinen oppikirja Diablo Silvër Horizon, Off the Record. • www.soundtools.fi Soitin Laine on ryhtynyt tuomaan maahan Vintage-kitaroita ja -bassoja. Klikin ja musiikin voimakkuussuhde äänitteellä ei ehkä kaikkia miellytä, mutta erilliset raidat on vaivatonta avata vaikkapa Garage Band ohjelmassa ja muokata miksaus itselleen mieleiseksi. Ensimmäinen osa käsittää tarkat transkriptiot levytetyistä raidoista ja toinen osio pienimuotoisemmat sovitukset niistä tavanomaisemmalle setille. Kirjan nimi viittaa metalliyhtye Diablon Silvër Horizon -albumiin, jonka rumpuraidat ja sisällön Malmberg on koostanut oppikirjaksi. Kirjan mukana tuleva muistitikku sisältää kappaleiden raidat ilman rumpuja, pelkät klikkiraidat sekä kappaleet klikin kanssa sekä mp3että wav-muodoissa. ••• Kirjan nuottisivut on jaettu kahteen osaan. • www.f-musiikki.fi Ehrlund-mikrofonien jakelusta ja edustuksesta Suomessa vastaa Nordic Audio Distribution. 25 e JUHA TANNINEN Heikki Malmberg: Diablo Silvër Horizon Off The Record Tamperelainen rumpali Heikki Malmberg (Riffi 5/2014) on tunnettu erityisesti metalligenren taitajana, mutta myös pedagogina, joka on julkaissut oppimateriaalia sähköisessä muodossa. • www.f-pro.fi Kawain pianojen maahantuonnistaa huolehtii Tampereen Musiikki. Kirja on tilattavissa tai ladattavissa digitaalisesti Halway House Music Productionin sivuilta osoitteessa hwh-musicproduction.com/store. • http://kuvasto.intoluthman.fi Bosen ammattiäänentoistolaitteet asennusja keikkakäyttöön ovat puolestaan siirtyneet F-Pron vastuulle
Mielenkiintoisia tarinoita siitä, miten asiat johtivat toisiin asioihin ja päädyttiin ratkaisuihin. 08-12 Ikimuistoiset Tikka.indd 8 31.3.2017 15.09. TEKSTI: MISHA KOIVUNEN KUVAT: KAI SINERVO Juha TIKKA IKIMUISTOISET SESSIOT Sarjassa tuottajat kertovat unohtumattomista sessioistaan Äänitteitä, jotka kansa tuntee. Tuottajia, jotka ovat jääneet usein tausta hahmoksi
Onneksi sentään Popedan roudari Raaka-Arska hääri talonmiehenä ja kolasi traktorilla paikat auki. Tosin tässä tapauksessa ei Mikko Kuustoselle tarvinnut näitä asioita teroittaa. Tavallaan ymmärrettävää, sillä Q. Nimittäin Juha Tikan CV. Stone: III, Columbia Records 1992 Elettiin aikaa, jolloin Juha Tikka soitti H.A.R.P. Ja mä tein siellä jotain jauhelihakastiketta… Kummeli-kytkös selittyy sillä, että samaisesta huumoriryhmästä tuttu Heikki Silvennoinen oli Q. Kyse voi olla ihan pienistä teknisistä asioista, kuten kaiun valinta tai oikeanlainen kompressointi. Ilmenee, että hän on tuottanut verrattain vähän kokonaisia bändejä. Ja tehdään turhia kompromisseja jotka jää kaivelemaan. Muroleen kansakoulu oli vanha puukoulu, jonka juhlasalissa oli erittäin hyvä soundi. Tarina ei kerro, miten tämä kaikki onnistuttiin tunnin mittaisella lennolla sopimaan, mutta äänityspaikaksi valikoitui Muroleen tyhjillään oleva kansakoulu. Stonen kitaristi. Mutta levy kuulostaa hyvältä, josta suuri kiitos lankeaa oikein valitulle tiimille. Sitten on kiinnityksiä saman kentän toiselta laidalta, kuten levy-yhtiön kotimaisen tuotannon päällikön postia ja erinäisiä luottamustoimia. Ainoastaan joitain tekstejä puuttui. Tikalla oli paikasta ainoastaan hyviä muistoja. Näillä kilsoilla persnahka on jo riittävän paksu. Jos tarviit apua bii”Tuottaja ei voi olla kauhean herkkä nahkai nenkaan, sillä työn kuvaanhan kuuluu pysyvä oleskelu puun ja kuoren välissä.” 08-12 Ikimuistoiset Tikka.indd 9 31.3.2017 15.09. Tämä alustus nyt ihan vain sen takia, että miehen valitsemat kolme sessiota edustavat musiikkikentän eri laitoja ja niitä voisi kutsua ainakin kirjoittajan silmissä erikoishommiksi. -yhtyeessä bassoa. Ne on soundimielessä todella tuotteliaita kavereita ja tarjoavat koko ajan vaihtoehtoja. Aloitetaan kuitenkin sieltä tutummasta päästä, eli musiikin tuottamisesta. Referenssi puuttuu. Se on tosi tärkeä asia. Hän kyllä tiesi, mitä on tekemässä. Tavoitteen pitää olla kaikilla sama. Tikka muistelee sessioiden olleen ”hauskaa poikien leiri-elämää”. Sen kanssa oli tosi helppoa työskennellä. Ja eikun tuumasta toimeen. – Me tehtiin Hämiksen kanssa tosi paljon levyjä ja erilaisia levyjä. Oltiin isossa jumppasalissa, mä istun semmosella korkealla erotuomarijakkaralla ja jätkät vetää siellä alhaalla. oli nimittäin äänittänyt samaisessa paikassa vuotta aiemmin. Se lähti silleen iloisella tavalla lapasesta. – Me oltiin siellä Maikkarin äänirekalla ja Hämis Hämäläinen äänittämässä. Hommaan oli varattu viikko. Tikka ja Kuustonen tutustuivat koneessa ja hiivatin hauskaa oli. Hankalimmat tilanteet tulevat yleensä laulujen kohdalla, mikä on päivänselvää. – Helkkarin koomisen näköistä. Toisaalta tuottaja ei voi olla kauhean herkkänahkainenkaan, sillä työnkuvaanhan kuuluu pysyvä oleskelu puun ja kuoren välissä. Pakkasta riitti ja saunan lattiakin oli paksussa jäässä. Siitä laulusuorituksesta ei voi tulla hyvää, jos sitä ei ole sisäistetty. Useimmiten kyseessä on artisti, jonka taustalle Tikka haalii muusikot ja muun tarpeellisen. Ja täynnä kaikenlaista erikoista. Aikaa äänityksiin oli varattu vajaa viikko, mikä ei tuntunut ollenkaan lyhyeltä, sillä bändihän oli hyvin treenattu. – Siihen päälle vielä bändin näkemys ja erityisesti kun liikutaan artistin hengentuotteen parissa, niin varovainen pitää olla. Kun on erilainen maku, niin yksi hakee erilaista musiikillista ratkaisua kuin toinen. Laulaminen on kuitenkin eräänlaista sielun julki asettamista. Keskeneräisen miksauksen päälle ei huudeta, että ”Ei noin!” On ensiarvoisen tärkeää, että tiimin jäsenet omaavat samanlaisen vision ja maun asioista. Jos sellaisessa tilanteessa tulee tulkintatai näkemyseroja, niin silloin ei kannata yleensä edes jatkaa vaan on parempi nukkua yön yli, Tikka aprikoi. – Yleensä mulle on annettu joku artisti Lea Lavenista Topi Sorsakoskeen, että ”Tossa on budjetti. Tyhjennetyt luokkahuoneet oli varustettu bunkilla ja pihalla oli sauna, jonka lämmittäminen kesti todella kauan. On totta kai muusikon hommia, mutta valtavasti myös tuottajan pestejä, sovittamista, äänittämistä, säveltämistä, tv-produktioita ja elokuvan äänituotantoa. – Keittiössä kirjoiteltiin vielä vikoja tekstejä ja Kummeli-porukasta oli mukana jeesimässä teksteissä ainakin Olli Keskinen ja Heikki Hela. Vaikka esituotantoa ei liiemmin tarvittukaan, niin yksi asia oli lukittu ennalta: viimeisenä äänitettävä Frozen Memories pitää soittaa alasti. Noh, ekana päivänä oltiin saatu kamat pystyyn ja alettiin tekemään vielä illalla soundcheckiä, että aamulla voisi aloittaa samoin tein. Miehen ansioluettelo tursuaa mitä moninaisimpia merkintöjä töistä musiikkikentän eri kolkista. Aika monasti olen todennut, että ”Kaatakaa vaan se likasanko meikäläisen niskaan, ei haittaa”. – Joskus joutuu myös puhumaan laulajille huonosta valmentautumisesta. Juha Tikka on kuitenkin aina yrittänyt olla diplomaattinen asioiden suhteen. Ei ole opeteltu sanoja tai melodioita, joudutaan vetää lapuista. Äänittäjä on tietenkin tuottajan paras kaveri. Se checki päättyikin kolmen-neljän aikaan aamuyöstä siihen, että puolet levystä oli soitettu sisään. Palaan vielä esituotantoon ja tiedustelen kuinka paljon Tikka sitä yleensä tekee. Kädet ovat vapaat kunhan budjetti pitää. Max Tabellin luihuinen hanuri siinä flyygelin ääressä… tosi koomista. H.A.R.P. Stonen keikalta Oslosta. Rippikoululeirin ja äänistudion yhdistelmää. Q. Joskus kun kemiat ei kohtaa, niin se homma menee semmoseks tahkoamiseksi. Bändi oli tulossa keikalta Amsterdamista ja välilaskulla Tukholman lentokentällä vastaan tuli Mikko Kuustonen, joka taas oli tulossa Q. Stonen seuraavan levyn. Stonen sessiot pidettiin tammikuussa ja noina vuosina ”talvet olivat vielä talvia”. Se ei vaan voi koskettaa kuulijaa. www.riffi.fi 2/2017 9 S e on kolme sivua. Ikävä kyllä Tikka ei pysty kertomaan, millaista fjongaa alasti soittaminen biisiin toi, sillä sitä ei edes yritetty soittaa vaatteet päällä. Jossain vaiheessa Kuustonen ehdotti Tikalle, että hän voisi tuottaa Q. Sellaiset kaverit kuin Hämäläinen ja Dan Tigerstedt – heidän kanssa on helvetin helppo työskennellä. Kukaan ei herää kuuntelemaan, että ”Mitä?! Tässä on jotain todella hienoa…” Tikka lisää, että on joskus joutunut lähettämään laulajia takaisin kotiin opettelemaan, ja se on yleensä tuottanut hyvää tulosta. Ei minkäänlaista tekstianalyysiä siitä, että ymmärtää mitä se teksti tarkoittaa
Kahdessa päivässä oltiin saatu aikaan ainoastaan Tapio ”Mongo” Aaltosen soittama taikarumpu jotenkin mukaan. Pianosamplea raksutettiin puoli tuntia ja jos virrat laitettiin jostain syystä pois, sample oli kadonnut. Se vaihde jää niin helposti päälle, ja siitä ei vaan nauti. Synkkausta varten oli itse modattu SMPTE-lukittu VHS-nauhuri. Miksattiin Hämiksen kanssa muistaakseni Sony Betamax -digitaaliselle videokasetille. Joulupukki ja noitarumpu ei ollut suinkaan Tikan ensimmäinen tv-proggis. Käytössä oli Yamahan livekäyttöön tarkoitettu 01R. Kun musiikki on mitoitettu VHS:n mukaan, niin sehän alkaa loppua kohden heittää aika paljonkin. ”Kato, ei se oo muutenkaan hyvä, että se on ihan kohdillaan… Tää on hyvä näin!” – Ja pakkohan se oli saada aikaseksi, Tikka lisää. Tähän koppiin roudattiin myös Niemen jättimäinen vibrafoni, marimba, tuubat ja kaikki muut hommaan tarvittavat värkit ja tilpehöörit. – Siinäkin meinas palaa hermo, kun Mongo oli soittanut sen rummun helkkarin hyvin kuvan kanssa synkkaan ja sitkun kuunnellaan niin RÄPS, RÄPS! Ja sitten paloivat loputkin rippeet hihoista ja koko paketti siirtyi Tikan kellaristudioon, joka on kaksi metriä korkea, kuusitoistaneliöinen pikku huone. Sitten vietiin paketti Elokuvasäätiöön ja ru”Esimerkiksi revontuli… mistä sen tietää, miltä revontuli kuulostaa?” 08-12 Ikimuistoiset Tikka.indd 10 31.3.2017 15.09. – Oli siis jonkinlaista elokuvasäveltäjän statusta. Esituotantoon kuuluu myös jo mainittu biisien valikoiminen, joka voi olla välillä aika mieltä järkyttävää hommaa. – Esimerkiksi revontuli… mistä sen tietää, miltä revontuli kuulostaa. Homma saatiin kuitenkin jotenkin toimimaan, vaikka ensimmäiset PC-pohjaiset äänityssoftat laittoivat asianosaiset kiroilemaan välillä oikein toden teolla. Kun miksataan materiaalia tv-tuotantoon, on tulokulma eri kuin jos tehtäisiin pelkästään audiota. Niinpä välillä efektejä tehtiin vetämällä korkkia samppanjapullosta, välillä kuvailtiin kun joulukuusesta rikkoontuu lamppuja. Ohjaaja päättää mihin kohtiin elokuvassa musiikki tulee, mutta tässä projektissa Tikalla oli hyvin vapaat kädet. – En pitkään aikaan. Ja tämmönen halpisjuttu toimi yllättävän hyvin. Jousija puhallinsovitusten sekä jauhelihakastikkeen tekijä. Olen huono kuuntelemaan omia tuotoksia. Alustavat työt oli tehty Juha Tikan kellarissa, jossa softana oli ensimmäisiä PC-pohjaisia Logic Audioi ta. – Olin kehitellyt sen Talvisota-leffaa varten, että jostain äänipäästä saa sitä SMPTEä ulos. Markku Aron Menneisyyden sillat -albumia varten Tikka kuunteli noin seitsemänsataa kappaletta, joista levylle valikoitui kaksitoista. Mitään mussutuksia ei kuulunut, eikä bumerangeihin olisi oikeastaan edes ollut aikaa. Niillä kamoilla se kuitenkin tehtiin. 10 www.riffi.fi 2/2017 sien valkkaamiseen, niin voidaan kerätä niitä sulle”. Äänityksiä varten oli varattu viikoksi Ylen M1studio, joka oli varustettu viimeistä huutoa olevalla digitaalisella moniraitakalustolla. Kun hän kasasi työhuoneessaan musiikkia Talvisota-elokuvaan VHS:n mukaan, pääsi unohtumaan aivan pikkiriikkinen asia: VHS-videossa on kaksikymmentäviisi framea sekunnissa, mutta leffassa onkin kaksikymmentäneljä framea sekunnissa. Työtä ei tarvinnut kuitenkaan aloittaa ihan alusta, vaan leikkaaja Olli Soinion järkähtämättömällä rauhallisuudella homma saatiin maaliin. – Yleensä näissä proggiksissa kuvaukset on aina myöhässä ja siellä jossain ravintoketjun päässä on se säveltäjä ja sen työaika vähenee koko ajan. Tekeminen nimittäin muuttuu radikaalisti monikanavamiksauksen myötä. Heinäkuu on sietämättömän kuuma, mutta Juha Tikka ja Riku Niemi ovat joulutunnelmissa säveltäessään ja äänittäessään musiikkia sekä ääniefektejä Mauri Kunnaksen jouluiseen piirroselokuvaan. Mieluiten kuuntelen sellaista, missä en ole ollut missään tekemisissä. Vaikkei Dolby Surround ollut vielä kuvioissa, tehtiin jo tuolloin nelikanavamiksausta. – Juu, aika alkeelliset laitteet oli käytössä. Ylellä oli miljoonan markan laitteet siellä ja ne ei saaneet sitä kuvaa ja audioo synkkaan. Eikä ennätyskuuma heinäkuu helpottanut työntekoa ollenkaan. – Avioero oli lähellä, kun oltiin jossain etelänreissulla ja mulla oli koko ajan luurit päässä, kuuntelin biisejä ja kasetteja oli muovikassitolkulla… Ei matkatavaroita, ainoastaan kasetteja, hehee… Koskas olet viimeksi kuunnellut III-albumia. Tikka ajautuu muistoissaan asteen verran Noitarumpua rankempiin haasteisiin. Menee tosi kauan että pystyy kuuntelemaan niitä niin, ettei kuule pelkkiä mogia. Sillä tavalla saatiin se neljä kanavaa. Multiinstru men talistina hän oli aikamoinen pelastus, kun jouduttiin kuitenkin aika vauhdissa lähes improvisoimaan se musa sinne. Tikka hahmottaa, että piirroselokuvassa on vaikea vetää eroa onko kyse musiikista vai ääniefektistä. Ja ohjelmoija, jos tarvittiin. Alla oli Metsoloita ja muita tv-sarjoja ja päällimmäisenä tietysti Talvisota-elokuvan musiikki, josta lohkesi myös Jussi-palkinto. Niitä vain keksittiin. Siihen sai synkkaan kaksi analogija kaksi digiraitaa. Ei ollut oikeen kunnon miksauspöytääkään. Joku Rolandin RD-500 sähköpiano, Jupiter JV-2080 räkkimoduli, E-mu:n Proteus ja Akain tonninen sampleri, johon samplet piti ladata cdromilta. Koko ajan tuli ihan järjettömiä audioräpsyjä. Joulupukki ja noitarumpu, Mauri Kunnaksen piirroselokuva On kesä 1996. Elokuvan äänituotanto oli tarkoitus tehdä yhteistyössä YLE:n kanssa. Nythän se on jo kadonnut… Kun sain toimeksiannon Pekka Lehtosaarelta, tajusin, ja onneksi tajusinkin, että kyseessä on sen verran iso paketti työstettävänä, että pyysin Rikua mukaan. Epätoivo alkoi hiipiä puseroon, sillä leffan piti olla valmis saman vuoden joulukuussa. Välillä Tikan pihalla nähtiinkin uimahousuissa sadettajan alta juoksevia elokuvasäveltäjiä. Ja sitten taas takaisin kellariin keskittymään talvitunnelmiin. Mutta se yksi deadline on ja pysyy. Erikoisääniä, -soundeja ja äänimaailmoja piti vetää hatusta. H.A.R.P.:it oli yleensä Esa Kaartamon tuottamia, ja mä olin jonkinlainen oikea käsi siellä. – Melkein alkoi alkaa ahdistaa, kun Suomesta ei meinannut löytyä sopivia vehkeitä
– Mä olen käynyt nää asiat läpi kantapään kautta, ”perse edellä puuhun” -metodilla. Olen aina sanonut joillain luennoilla, että laittakaa itsenne kuseen, niin se on paras tapa oppia. Esiintyjät ja muusikot olivat kotimaan ykkösnimiä, jotka viettivät aamupäivät muualla kuvauksissa ja illat näytöksissä, eikä muuta mahdollisuutta ollut. – Ja joka saakelin joulu se sieltä telkkarista tulee ja ihan hyvältä kuulostaa. Tikan puhelin pärähti ja ensimmäinen kysymys oli, että voiko taltioinnin tehdä esityksistä. ”Kärsivällisyyttä ja pitkä jänteisyyttä on pakko löytyä, jos on luvannut.” Juha Tikka Finnvoxilla silloin joskus. Tällä kertaa Tikka toimi tuottajana ja miksaajana Pirkko Saision kirjoittaman ja Jussi Tuurnan säveltämän näytelmän musiikille. Ei niitä kokonaisuuksia voi lähteä silppuamaan”. Tämmösiä saakelin Pelle Peloton -virityksiä… Tikka naureskelee, että nuoremmat ja etevämmät elokuvasäveltäjäthän ovat saaneet oikein koulutusta työhönsä. Ja kun ääniraidassa oli hitonmoisia jytinöitä – isorummun iskuja – joita piti sitten laittaa paikalleen, niin naapuri tulee huutamaan siihen pihalle: ”Eikö se saatanan pauke jo lopu?” ”Sori sori, vielä pari päivää. – ”Okei, sävellä sä sitten se”. – ”No, osaatsä säveltää sinfoniaorkesterille?” – ”Osaan...” ”Ei saakeli, mitä mä just sanoin?!” kysyi pieni ääni päässä. – Kun Talvisotaa tehtiin keskellä kesää ja rivarin pienessä työhuoneessa työskenneltiin, niin ikkunaa oli pakko pitää auki. 08-12 Ikimuistoiset Tikka.indd 11 31.3.2017 15.09. Kansallisteatterin tuotantojohtaja Päivi Isosaari oli kysellyt vinkkejä Finnvoxissa masteroijana työskentelevältä mieheltään, Pauli Saastamoiselta, että ”kukahan voisi lähteä tuottamaan äänitettä tällaisesta näytelmästä?” Kyseessä oli kahdentoista näyttelijän kolmetuntinen läpisävelletty musiikkiesitys, joka oli esitetty jo pari kertaa, jolloin oli herännyt ajatus, että tämä hieno kokonaisuushan pitäisi taltioida ja painaa levyksi. Alkoi työstö. – ”Joo-oh, pitää varmaan alkaa harjoittelemaan…” Tosiasiassa ei käytössä mitään sinfoniaorkesteria ollutkaan, mutta parikymmentä henkeä kuitenkin ja ohjelmoidut jutut päälle. Mä tuon sulle pullon viiniä, yritä kestää”. Se olikin oikeastaan ainoa tapa. Levyä olisi tarkoitus myydä myöhemmissä esityksissä. Sanoin ohjaaja Pekka Parikalle, että ”Saat Sibeliuksen perikunnan kimppuun, kun ne musapätkät on niin lyhyitä. Mutta vääntö oli kovaa ja naapurisopu kovilla. HOMO! Pirkko Saision näytelmä, musiikki: Jussi Tuurna Lisää erikoishommia. www.riffi.fi 2/2017 11 koiltiin, että toivottavasti nää pysyy synkassa. Äänisuunnittelijoiden kanssa sovittiin, että kaikki kanavat otetaan suoraan sellaisenaan mikserin kautta nollatasolla Pro Toolsiin. Esimerkiksi Talvisotaan mun piti mennä aluksi musiikkieditoriksi, ja tarkoitus soitattaa jonkun kapellimestarin kanssa Prahassa Sibeliusta. Juha Tikka palaa vielä lopuksi Joulupukki ja noitarumpu -elokuvan ääniraidan värkkäämiseen ja puistelee päätään muistellessaan, kuinka hankalaa työstö alkeellisilla kamoilla oli
– Meidän dramatisoiduissa konserteissa myydään helkkaristi levyjä. – Meille tuli Juuri EMI:ltä viestiä, että ”täällä olisi kasa teidän levyjä, esimerkiksi Susanna Haaviston ”Kadonnut tie”. Mitä tehdään, laitetaanko roskiin, vai ostatteko halvalla?” – Totta kai me ostettiin, ne on myyty kesäkuuhun mennessä! Aina kun lähdetään jonnekin niin lootat mukaan. Seitsemältä pystyyn ja tuonne suolakaivokseen vääntämään. Ja kolmanneksi, meillä oli varattu etelänloma kaksi viikkoa proggiksen jälkeen, mikä oli erittäin hyvä porkkana. Tikka kutsuu sessiota ehkä haastavimmaksi, jota on ikinä miksannut. Tikka lopettaa toteamalla, että HOMO! -albumin tekeminen oli jopa kovempi veto kuin Joulupukki ja noitarumpu. Se on nappikauppaa, mutta aina kotiin päin. Ja kiirettä piti – tietysti – sillä materiaalihan piti saada myyntiin tuleviin esityksiin. Mutta nyt vaikeuskerrointa korotti se, että kaikki mikit olivat auki koko ajan ja miksausvaiheessa piti tehdä johtopäätöksiä pelkästään raitoja kuuntelemalla. Kun ihmiset ovat saaneet sen elämyksen siitä esityksestä, niin ne on todella valmiita ostamaan sen levyn ja nimmarin päälle. Editointiin meni tusinan verran 12–14-tuntisia päiviä. – Sen lisäksi – kaikki kunnia hyvälle ystävälleni Jussille – kun kaikki raidat oli perattu, niin matkan varrella tulee puheluja, että ”Frank (Juha Tikan alias), et kai sä ole vielä tehnyt sitä. Sen lisäksi ne jotka on siellä lämpiössä keskustelee omista jutuistaan ja kaikki tulee pöytään. Kun on tarpeeksi tehnyt, niin tietyt asiat alkaa olemaan itsestään selvyyksiä ja tulee omat rutiinit. Mies haroi hiuksiaan epätoivon vallassa ja puuskutti, että ”Eihän tästä voi saada mitään järjellistä aikaan…” – Ei auttanut muu kuin ruveta perkaamaan raitoja ja punchaamaan tavaraa. – Mitä enemmän ikää tulee, niin ei ehkä ole laiskuutta vaan kokemusta, että osaa sanoa milloin joku on valmis. Kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä on pakko löytyä, jos on luvannut. Sitten vielä bändin lisäksi sinne ajettiin koneelta äänitehosteita ja pieniä musapätkiä ja nekin piti vispailla sinne joukkoon. Jos istut salissa parhaalla paikalla, sen kun saat aikaiseksi, niin helkkarin hyvä. Mutta kun esimerkiksi näyttelijät, jotka odottavat omaa vuoroaan, laulavat mukana siellä verhojen takana. Homma osui hyvään saumaan, kun keikkarintamalla oli hiljaista. Kun lauseesta selkeästi puuttui yksi sana, oli pakko vain sutaista se siihen. 12 www.riffi.fi 2/2017 – Kanavia oli ihan sikana. Tuollaisissa yhteyksissä levymyynti ei todellakaan ole kuollut. Täältä löytyy vielä parempi otto. Nipussa oli noin kolmekymmentä raitaa, mikä ei välttämättä tunnu vielä paljolta tavanomaisessa studiosessiossa. Yhteistä niille oli, että kumpikin oli omalla, mutta eri tavalla vaikeuksien kautta voittoon -tyylisiä vääntöjä. u 08-12 Ikimuistoiset Tikka.indd 12 31.3.2017 15.09. Tietyt prosessit läpi ja silloin ne on miksauksessa helppo lämätä kohdilleen. Kokonaisuus kasattiin viidestä esityksestä ja editoitiin Tikan kotona yläkerran työhuoneessa. Tikka oli kyllä käynyt katsomassa esityksen muutaman kerran, mutta sen perusteella ei oikein pystynyt vielä arvioimaan, mitkä auki olevista raidoista oikeasti kuuluivat esitykseen. – Mikä on se äänikuva, joka kuuluis olla siellä salissa. Ota tää.” ”Ei saatana, just kun olin…” Kokonaisuus saatiin kasaan ja alkoi miksaus Mikko Oinosen kanssa Finnvoxissa. Musa oli kuitenkin helvetin hyvää ja muutenkin kunnioitettava hanke. Sitä on ihan turha hieroa. Levy saatiin loppuesityksiin myyntiin ja Tikan mukaan hyvin myikin, vaikka sitä myytiin ainoastaan esityksissä. Siihen päälle neljä soittajaa, jotka hyppi kuitenkin soittimesta toiseen. Ja niin Tikka olikin tilanteessa, että kun yhtäkkiä lauluraita katkeaa, hän joutuu itse laulamalla paikkailemaan niitä kuolleita kohtia. Luulen, että konserttisaliaulassa menee enemmän levyjä kuin paikallisessa levykaupassa viikossa. Miksuun ei viedä tavaraa, mitä levylle ei tule. Kun ensi-ilta oli syyskuun 21., toimeksianto tapahtui lokakuussa, niin tuote oli valmis marraskuun lopussa. Voidaan aamulla vielä kuunnella, mutta tää on tässä. Laulajia kaksitoista ja kaikilla langattomat mikit. – Mutta oli se, jossei ihan 24/7 niin ainakin 14/7 työtahti. Sivutuotteet eivät olleet ainoat ongelmat. Soitin Jussi Tuurnalle varmaan sata kertaa, että ”Ketä tässä ja tässä biisissä on lavalla, ja ketkä vain huutelee huvikseen?” Niistä sivutuoteraidoista olis saanut kasattua toisen levyn. Niitä menee lootatolkulla. Milloin kontrabasisti soitti haitaria, milloin kitaristi soitti trumpettia, milloin perkussio soitti jotain muuta – ja kaikki vielä lauloi. Projekti valmistui ajallaan. – Eihän kukaan jaksa tuollaista työtahtia loputtomiin, mutta kun tietää, että tää loppuu tiettynä päivänä. Ne pitää karsia ennen sitä. Hän onneksi oppinut päästämään projekteista myös ajoissa irti. Eikä miksauspäiviä voi siirtää kun masterointipäivät on lyöty lukkoon. Tarina oikeastaan homouden historiasta ja siitä, miten heitä on alistettu kautta aikojen. Teet tietyt asiat tietyssä järjestyksessä ja ne on paikallaan. Ja olihan se mielenkiintoista. Kun mentiin langattomilla, niin tuohon aikaan ne tuppasivat pätkimään tuon kokoisessa talossa
13-17 Esa Kotilainen.indd 13 31.3.2017 15.57. Esa Kotilaisen syntikkatelineessä on soittimia kolmelta eri vuosikymmeneltä: Minimoog, Memorymoog ja Roland D70. Tähän päivään asti kantanut yhteistyö jälkimmäisen kanssa kanssa alkoi 1974 artistin ensimmäisestä ”Lapsuuden loppu” -konserttikiertueesta. Arvostettu Hammondurkuri ja syntikoiden suomipioneeri on jättänyt ruuhkaiset sessiovuodet taakseen ja panostaa nyt soolouraansa. Armeijan jälkeen Karjalan lennostossa työskennellyt parikymppinen Kotilainen hakeutui Kuopion teknilTEKSTI JA KUVAT: TOMMI SAARELA Esa KOTILAINEN – ääntä kohti! Esa Kotilainen on jäljittänyt äänen olemusta ammatikseen jo viisi vuosi kymmentä. Oma lavamikseri summaa kaiken yhdeksi stereopariksi. Hän on ollut periaatteessa eläkkeellä jo vuosikymmenen alusta, ja rokkipuolella vakioryhmät ovatkin vähentyneet pariin: Mika Järvisen Crazy Worldiin ja Hectorin Power Bandiin. Kotilaisen ura ammattimuusikkona on kestänyt täydet viisikymmentä vuotta. www.riffi.fi 2/2017 13 E sa Kotilainen sanoo vuosikymmenien varrella tottuneensa olemaan yhtä aikaa ”kymmenessä bändissä”
Duon suurin yleisö – miljardi tv-katsojaa – oli Lillehammerin Talviolympialaisten avajaisissa 1994. Kotilaisen ura on rönsyillyt monenlaisen soiton parissa: on tanssimusiikkia, kansanmusiikkia, joikua, iskelmää, Dannya ja Kirkaa, progea, Wiguja ja Pressaa, elektronimusiikkia ja ambientia. – Syntikkakioskini aiheutti sen, että minua kysyttiin moneen ryhmään, Kotilainen kuittaa. Progea ”prima vista” Kotilainen osti ensimmäisen Minimooginsa Saksasta talvella 1972/73, ja kun se oli otettu haltuun alkoi pukata studiokeikkaa mullistavaan malliin. Urapolku MIG-21-hävittäjän mekaanikosta muusikoksi oli sillä sinetöity. – Vanhoja kalentereita katsellessa täytyy ihmetellä kuinka on selvinnyt hengissä. Sitten tuli Kirkan bändi, sen jälkeen Hectorin levyt ja kiertueet. Finnvoxin rappusista löytyy aika monta kolhua sen jäljiltä, kun olen juossut niitä ylös ja alas syntikat kainalossa. Kotilaisella tämä kaikki mahtuu samaan soittajan maailmaan, eikä mitään keikkaa aliarvioida musiikinlajin perusteella. Mustavalkoisille koskettimille Kotilaisen sormet olivat osuneet ensi kertaa kymmenen vuotta aiemmin, kun lapsuudenkotiin Kuusankoskelle hankittiin pianohaitari. Kotilainen jatkoi soolouralle siirtyneen tähtikitaristin matkassa Jukka Tolonen Bandiin – ja kulman takana oli jo muutakin. Kotilaisen Pressa-aika jäi lyhyeksi, sillä ryhmä sellaisenaan hajosi kiertueiden jälkeen. – On tässä matkan varrella muutama rappunen astuttu. ”Pressaan” hän hyppäsi kylmiltään, puhaltaja Pekka Pöyryn tilalle. Kotilaisen mielestä muusikon homma ei sovi sellaiselle, joka ei ota riskejä eikä uskalla heittäytyä. – Opettelin soittamaan sitä ja samalla lukemaan vähän nuottejakin. Treenit pidettiin vasta ensimmäisten yhteiskeikkojen jälkeen, kun edessä siinsivät Englannin ja Pohjoismaiden kiertueet, joiden myötä bändi yritti pyrkiä kansainväliselle kartalle. Pekka Pohjolan ja Jukka Gustavsonin lähdettyä ovet paukkuen Wigwamista bändin säveltäjähahmot Jim Pembroke ja Pekka ”Rekku” Rechardt halusivat uudistaa bändin tavoitteenaan selväpiirteisempi, sävellyksiin ja soundiin nojaava ilmaisu. Toinen on, että jättää muut työt ja alkaa pelkästään soittaa! Kotilaisen tie maakuntia kiertävästä ravintolaorkesterista pääkaupungin ykkösketjuun oli nopea. – Harvoista keikoista on jäänyt sellainen jälkimaku, että olipa turha matka. Monihan kypsyy soittohommiin juuri siksi, että sellaisia kertyy liikaa. Ensimmäinen niistä on, että opettelee vähän soittamaan ja jopa nuoteista. Sähköurut tulivat luontevana jatkona vähän ennen 1960-luvun puoliväliä, Kotilainen muistelee. ”Keikkakaluston valinnassa on yksi periaate: käyttövarmuus on tärkein, soundi tulee sen jälkeen.” 13-17 Esa Kotilainen.indd 14 31.3.2017 15.57. Tähän uuteen ja eheämpään Wigwamiin kutsuttiin myös Esa Kotilainen. Myös 1970-luvun legendaarinen suomiproge koskettaa parissa kohtaa väkevästi Kotilaisen uraa: mies ehti soittaa aikakauden molemmissa suursuosikeissa, Tasavallan Presidentissä ja Wigwamissa. 14 www.riffi.fi 2/2017 liseen oppilaitokseen, mutta liittyikin ensimmäisellä kesälomalla 1967 paikalliseen keikkaorkesteriin. Mellotronia samplaavan Memotronin päällä oleva eksoottinen soundi moduli on intialaisen tambura-luutun elektroninen versio. Hän pitää itseään kuitenkin onnenpekkana, että on saanut olla ammattimuusikko koko ikänsä. Kotilaisen mukaan ihan pelleksi ei tarvitse lähteä, mutta se pitää ymmärtää, että ollaan palveluammatissa. Äänen perässä sukelsin ensin Hammondien, sitten Moogien maailmaan. Saamelaisuuden sanansaattajana tunnetun Valkeapään kanssa Kotilainen työskenteli sittemmin parikymmentä vuotta ja esiintyi Atlantin tuollakin puolen. – Mielenkiintoni on ollut äänessä alusta asti. Syntikoiden parissa soundien koko kirjo avautui, kun opin hahmottamaan sähköisen äänenmuodostuksen, kuten eri aaltomuotojen mahdollisuudet ja missä skaalassa filtteri etenee kosketti mien suhteen. Karelia-yhtyeeseen heittäydyttyään hän tutustui bändin johtohahmon Seppo ”Paroni” Paakkunaisen kautta saamelaismusiikkiin ja erityisesti ”Ailuun” eli NilsAslak Valkeapäähän. Häntä kiinnostivat treenaaminen ja kehittyminen, ja yhteydenotto D-tuotantoon poiki pestin perusteilla olleeseen Kisu & Uniset -bändiin, ja sen jälkeen Dannyn show-kiertueille Suomeen ja Ruotsiin. – Tolonen kirjoitti tauoilla laput seuraavan setin biiseihin vähän ennen lavalle menoa ja sitten mentiin! Kotilainen naurahtaa uskomattomalta kuulostavia alkuvaiheitaan Pressassa. Wigwamissa urut jätettiin tietoisesti kelkasta, ja Pembroken sähköpiano sai seurakseen Kotilaisen rikkaan syntikkamaailman klavinetteineen, Minimoogeineen ja viulukoneineen, jotka yhdessä Rekun phaser-särökitaran kanssa loivat legendaariselle Nuclear Nightclub -albumille sen tunnistettavan ”Wigu-soundin”. Pellet erikseen Rytmimusiikkikentällä harvinaista director musices -arvonimeä kantava Kotilainen kuvailee viiden vuosikymmenen mittaista soittajanuraansa korkeaksi, joskus vähän huojuvaksikin lettutorniksi, jossa on yhdessä välissä hilloa ja toisessa kenties pippuria
Kotilainen laskeskelee, että hänen kioskinsa kasaaminen vie tunnin tai puolitoista pidempään kuin muilla soittajilla – vaikka teknikot olisivatkin huolehtineet etukäteen laitteiston fyysisestä pystytyksestä. Etuna on se, ettei keikan kuluessa tarvitse sekoilla soundi vaihtojen kanssa – riittää että ehtii kääntyä oikeaan suuntaan soittimia kohti. – Piti ostaa Saksasta sekvensseri että sain Memorymoo giin midin. – Pressa oli enemmän soittotekniikkaa, improvisointia, ja paljon jazzimpaa, siinä mentiin virtuositeetin, lahjakkuuden kautta. En nen pedaaleita kummatkin äänikakut on summattu omissa räkkimiksereissään. Keikkaräkkeihin on pinottu modulia moneen lähtöön – Proteusta, Vintage Keysiä, Oberheim Matrixia ja digitaaliefektejäkin. Kotilaisen kahden jalan systeemi alkoi rakentua vaihees sa, jossa markkinoille rupesi ilmaantumaan yhä enemmän räkkikokoisia soundimoduleita ja sampletoistimia. Soittouransa alkutaipaleella hän Kotilaisen kalusto ei ole pelkkää analogiaarteistoa ja beekolmosta. Poikkeuksena on Hammond B3, joka mikitetään kolmella mikrofonilla ja syötetään miksaajalle suoraan. Pedaalien käytöstä on tullut niin luonteenomaista, etten pystyisi soittamaan ilman. Minimoogia ja Memotronia on soitettava omilta koskettimiltaan, Memorymoog on miditetty jälkeenpäin. Kaikki instrumentit kulkevat soittajan omaan lavamikseriin kahta reittiä: ”klassiset” samplemodulit vasemman jalan ja analogisyntikat oikean jalan volyymipedaalien kautta. Kioskin keskellä Esa Kotilaisen nykyinen, monimutkainen keikkakioski on syntynyt pitkällisen pohdinnan ja kokeilun kautta. – Joskus joutuu hyppäämään kahdeksasosanuotin aika na syntikoilta B3:een, ja täysi rähinä päälle. Pääsään töisesti jokainen sormio ja moduli on valjastettu tuottamaan vain yhtä soundia, siksi laitteita riittää joka ilmansuuntaan. Se Wigwam, johon minä tulin ei ollut tippaakaan ”jazz”, joskin Måns Groundstroemin basson äänenkuljetus on erittäin jännittävää suhteessa sointuihin, ja kuulostaa yhä modernilta. Kotilainen sanoo aina ihmetelleensä sormiosoittajia, jotka jättävät voimakkuusasiat salimiksaajan huoleksi. Osaavat kuu lemma kytkeä maan kaikki muut kosketinkioskit, mutta tähän eivät suostu! 13-17 Esa Kotilainen.indd 15 31.3.2017 15.57. Sekvensseriin en ole itse ikinä koskenut, mutta Lindellin Tommi sai sen kerran käyntiin – vaan ei saanut pysähtymään! Kotilainen varoittelee, että bändissä kiipparistin soundin ei pidä olla ”hifi” ja itsenään täydellinen, vaan ennen muuta persoonallinen. Kotilainen kertoo, että modernimmalla moduulipuolella operoidessaan soundi on harvoin yhdestä purkista lähtöisin – yhtä soundia saattaa tuottaa puolenkin tusinaa äänilähdettä. Wigwamissa korostui bändin soundi ja Jimin sointumaailma – tehtiin aina biisiä, linjakkaasti. www.riffi.fi 2/2017 15 – Sillä levyllä hienot sävellykset pääsevät hyvin esiin, kun kukaan ei soittamalla puske päälle. Digilaitteille Kotilainen sanoo antavansa esimerkiksi TC:n kaiulla ”vähän armoa”, etteivät niiden soundit kuulostaisi niin kokonaisuu desta irti reväistyiltä. Kotilainen miksaa vielä kertaalleen kaiken valmiiksi omas sa päämikserissään ja lähettää sormiot yhtenä stereosum mana salimiksaajalle. Tarkkana tonteilla Ensimmäiset Hammond-urkunsa Kotilainen hankki jo parikymppisenä opintolainallaan. Liian paksulla ja täyteläisellä soundilla astuu vain soittajatoverien varpaille. Miten Kotilainen sitten vertaisi kahta 1970-luvun kotimaista progesaurusta, molempia sisältäpäin katsoneena soittajana. Luulen, että aikaisemmassa Wigwamissa oli liian monta voimakasta persoonaa, jotta siinä olisi voinut yhdistää porukan koko potentiaalin, Kotilainen puntaroi. – Minulla on aina ollut volyymipedaali, ja kun soitan suh teessa siihen mitä itse kuulen, omat tehoni muuttuvat sen mukaan. Silloin pitää muis taa ennakoida ja vähän varastaa, että on ykkösellä tuvassa. Signaalikaapelien lisäksi sormiokioskissa kulkee midipiu haa ristiin rastiin: pääasiallisena syntikka ja sample mo du lien masterkoskettimistona palveleva Rolandin D70 lähettää midiä eteenpäin Yamahan kahdeksanreikäisen midireititti men läpi. – Lavateknikot sanovat, että voivat kyllä laittaa kamani pystyyn mutta eivät sen jälkeen koske niihin. Ennen keikan alkua Kotilainen tarkistaa kuulokkeilla omasta mikseristään, että soittimien balanssi on kohdallaan, ja sitten mikserin liukuihin ei enää keikalla tarvitse kajota
ehti omistaa peräti kolmet spinetit ennen kuin osui kuulemaan musiikkiliikkeessä livenä aitojen B3-urkujen ylivoimaista soundia, marssi pankkiin ottamaan lainaa ja tilasi itselleen omat ”beekolmoset”. Joku Minimoogin tyyppinen pelaa periaatteessa aina jollain lailla. Uudemmassa on vakaammat oskillaattorit, joten ei tarvitse koko ajan jännittää missä vireessä se soi. Urku edellä Vanhoissa Moogeissa ja Mellotroneissa on monia pulmia, joista pahimpia Suomen sääoloissa on juuri vireen pysyvyys. Kotilaisen Minimoogeista vanhempi on sekin jo jäänyt eläkkeelle, studiokäyttöön. Digitaalisoitinhan vaatii aina varajärjestelmän, jos se haavoittuu niin se ei pelaa ollenkaan. Kotilaisen sormiokioski on kiintoisa yhdistelmä analogiaikojen uljainta kalustoa Moogeista ja Hammondeista hieman uudempiin digitaalisiin EMU:ihin ja Rolandeihin. Keikoilla kiertävä ”uusi” malli on vuodelta 1978. Takana komeileva Hammond B3 on seurannut soittajaa vuodesta 1971. Hommasin tulpat yhdeksänkymmentäluvulla, kun liityin uudestaan Wigwamiin. – Ensimmäisenä tsekkaan aina urut ja jos ne toimivat, silloin tietää että voi vetää keikan – vaikkei mikään muu toimisikaan. Hammondilla pitää vain muistaa varoa alakertaa, ettei aja basistin päälle. – Vuosikertakaluston kanssa keikkaillessa on aina vähän tukka pystyssä, vaikka ne ovatkin upeita soittimia silloin kun suostuvat toimimaan. Mellotron reagoi verkon volttimäärään, ja kun jännite notkahti, putosi myös vire. – Ei Hammondia pysty soittamaan ilman tulppia. 16 www.riffi.fi 2/2017 Kotilainen sanoo olevansa kosketinsoittaja eikä pianisti: ”En ole opiskellut pianonsoittoa yhtään, vaikkakin sävellän pianolla kaiken minkä sävellän”. Kotilainen kertoo, että Mellotronin kanssa riitti pelkokerrointa varsinkin lauantaikeikoilla, kun kaikki kirkonkylän sähkösaunat napsahtivat yhtä aikaa päälle. Ne huilut, viulut ja muut on vedetty nauhoille korvakuulolta – ja siitähän se maaginen soundi syntyykin! Keikoilla sähköiset soittimet joutuvat koville varsinkin talvella, kun jäisestä rekasta lavalle tuodun soittimen pitäisi sietää 40 asteen lämpötilaero ja äärimmäinen kosteusvaihtelu. Piti siirtyä digitaaliseen Memotroniin, ja kyllä se menee läpi, jos ei ole vertailukohtaa. Keikkakalustossa Kotilaiselle käyttövarmuus tulee ensin, soundi vasta sen perässä. Niin se vaan on, että joutuu suojautumaan omalta soitoltaan! Kotilainen naurahtaa. Memorymoogini sisällä on kuuden Minimoogin vääntö, sen kun laittaa monoksi niin se on tosi jyrä! Samoin kun B3-urulla läväyttää soinnun niin kuulostaa siltä, kuin olisi tullut kymmenen äijää lisää bändiin. Siihen on samplattu alkuperäisen Mellotron 400:n nauhat. Tästä syystä aito ja alkuperäinen ääninauhasilmukoita pyörittävä Mellotronkin piti ”museoida” kotikäyttöön jo vuosia sitten. B3:lla joutuu soittamaan poka pohjassa, jos ha luaa että jyrisee kunnolla. 13-17 Esa Kotilainen.indd 16 31.3.2017 15.57. Ja kun urkuri ei juonut tai polttanut bänditovereidensa malliin, alkoi keikkapalkkioista jäädä sivuun rahaa, jolla saattoi alkaa hankkia B3:n seuraksi muita soittimia. Kotilainen on soittanut keikkansa pitkään valetut vaimennustulpat korvissaan. Esimerkiksi B3 saa ronksutella ja ihmetellä aina jonkin aikaa itsekseen ennen kuin soittaja koskee siihen sormenpäälläkään. – Nauhat alkoivat jäädä jumiin kesken kappaleen, kun vanhat vetoakselit eivät tykänneet savusta, jota lykätään lavalle että saadaan valot näkymään. – Vanhemmassa on kieltämättä hienompi, käsinkosketeltavampi soundi kuin uudemmassa, mutta sitä käyttäessä joutui olemaan aina varpaillaan. – Toisaalta eihän Mellotron ole alun perinkään niin vireessä
Nyt käytännössä kuka tahansa voi imuroida läppärilleen tai tabletilleen – jopa älypu helimeensa – kaikki maailman samplet, soundit ja plugarit. – Siinä lähdettiin menemään pieleen jo kahdeksankymmentäluvulla, kun syn tikoihin tuli presetsoundit, että niiden kanssa mentiin röyhkeästi levyille asti. Seuraavana päivänä se on taas vähän erilainen, ja niin niistä syntyy etappeja ajassa.” 13-17 Esa Kotilainen.indd 17 31.3.2017 15.57. Tässä Musapaja-studiossa on vuosien varrella tehty kaupallisia tuotantoja, mutta ennen kaikkea se on isäntänsä ajatushautomo. Akustiikastaan kiitelty hirsiseinäinen soittotila on auki katonharjaan saakka. Sitten tulivat ruuhkavuodet, mutta nyt on enemmän aikaa omalle taiteelle: soololevyjä on ilmestynyt jopa parin vuoden välein. Kun samat automaatiot ovat kaikkien saatavilla, ja jos lähdetään tekemään nörttipohjalta – ilman näke mystä – niin sanottava saattaa kadota niihin mahdollisuuksiin. Mitä äänien rakastaja mahtaa tuumia nykypäivän suo sikkisyntikoista. Syntikoilla taiteilija tuntee pääsevänsä kiinni äänimaailman lähtöpisteisiin, äänien rakennuspalikoihin. Ja vanhassa vara parempi. www.riffi.fi 2/2017 17 jäänalaisen maailman ääniä. – Jonkun Minimoogin tai Memory moogin soundi on käsinkosketeltava. Se kansihan kului ja hajosi alta aikayksikön! u Jarrua pyörään Helsingissä viettämänsä reilun parin vuosikymmenen jälkeen Esa Kotilainen päätti siirtää tukikohtansa takaisin synnyinseudulle. Kotilaista alkoi ahdistaa Helsingissä se, että pitää olla joka päivä tekemässä jotakin jollekin toiselle, jotta pyörä pysyy pyörimässä. Kun maailmassa ei ole niukkuuden hiventäkään, onko uh kana hukkua yltäkylläisyyteen. – Varmaankin. Ei voinut sanoa, että ”tänään en tule”. Mutta miten op pia hallitsemaan kaaoksia ja hiljaisuuksia, koko kirjoa – siitä on kyse. ”Hyvän syntikan soundi ei ole jonkun toisen etukäteen tuottama äänellinen tapahtuma, vaan soittaja luo sen itse. Kotilainen kuvailee, että taiteilija hänessä on kasvanut ja kypsynyt hitaasti, käsityöläisyyden kautta. Mietin kauan voisinko hypätä oravanpyörästä. – Onhan uusissa syntikoissa hienoja juttuja, siellä on ol leet asiansa osaavat soundinikkarit hommissa. Edes Bob Moogin luoma 2000luvun Voyagerversio Minimoogista ei saa Kotilaiselta ihan puhtaita papereita. Taitelijuus kuvastuu siinä, miten osaa napata mahdollisuuksien kirjosta omat asiat. Ympärillä on syntikoita sekä tarkkaamo kovalevytallentimineen ja miksauspöytineen. – Helsinki on muusikolle hyvä työpaikka, mutta liian hektinen. – Paljon on semmoisia, jotka kuulostavat ”hyvältä” suo raan purkista, riittää kun laittaa virrat päälle. Soittajan pitää itse luoda se soundi, ja seuraavana päivänä se on taas vähän erilainen. Levyllä reagoin soitollani ääniin, mistä syntyy kokonaisvaltaista ympäristöäänitaidetta. Viimeisimmällä niistä mennään veden ja jään alle. Näin syntyy etappeja ajassa. – Porasin avantoja ja upotin veteen mikkejä, joilla taltioin Minimoog johti Kotilaisen äänen syntylähteille. Se ei ole vain äänellinen tapahtuma, jonka joku muu on tehnyt etukäteen valmiiksi. Kotilaisen mielestä ilman vankkaa näkemystä luiskahtaa helposti valmiiksi tarjottuun soundimaailmaan. Kun Kotilainen aloitti kosketinsoittajana, edes ammatti muusikon ulottuvilla ei ollut ensimmäistäkään syntikkaa. Tänä päivänä 71-vuotiasta Esa Kotilaista ilahduttaa vaikkapa se, että ambientia ja muuta elektronimusiikkia tekevä nykysukupolvi tuntee hänen vanhan tuotantonsa. Tolkkua kaaokseen Syntikoiden maailma kiehtoo Esa Kotilaista, koska niiden avulla pystyy rakentamaan valtavia äänimassoja – ja toisaalta lataamaan yhteen ainoaan ääneen lukemattomia muuttuja. Tahdoin muuttaa maisemaa saadakseni aikaa itselleni ja tilaa ajatuksilleni. Kotilainen ei itse sotke tietokonei ta musiikin tekoon, vaan käyttää siihen instrumentteja. Joskin osa soundeista on niin ylituotettuja, etteivät ne sovellu mihinkään tarkoitukseen. Jos tarjolla on miljardi soundia, käyttäjän oma kokemus ja kyky tehdä valintoja vain korostuu. Paluumuutto toteutui 1990-luvun alussa. Ainakaan bändin kanssa niitä ei voi käyttää, koska ne ovat elementteinä liian isoja. – ”Ajatuslapsi” on taas saatavilla vinyylinä, ja ensimmäistä kertaa lakatulla kannella. Ensimmäinen ja samalla kuuluisin soololevy, ”Ajatuslapsi”, syntyi jo 1977. Kahdesta Minimoogista uudempi vuoden 1978 malli on oskillaattoreiltaan vakaampi ja keikkakäytössä luotettavampi. Porukka käyttää lo pulta aika paljon samoja plugareita ja samoja softia, joten kaikki alkaa kuu lostaa samalta. – En ole löytänyt Minimoogin soundia Voyagerista – siinä on liian hyvät komponentit, liian puhdas soundi! Kotilainen nauraa. Nyt koti ja studio ovat olleet saman katon alla Kuusankoskella reilut parikymmentä vuotta. Sellainen vaatii rohkeutta ja kypsyyttä. Alkuperäisessä kannessa ei ollut lakkaa, kun Love Records halusi vähän säästää kustannuksissa
TEKSTI: PETRI SILAS KUVAT: JUHA SEILA Raoul Björken heim – elämäni rumpalit 18-22 Raoul Björkenheim.indd 18 31.3.2017 16.23
Tässä vaiheessa Raoul oli jo paikantanut ne roolimallit, joiden tyyliin ja väkevän persoonalliseen ilmaisuun tulisi ehkä haluamattaankin jokaista kohtaamaansa lyömäsoittajaa peilaamaan. Painuin auttamaan roudaamisessa, ja siinä tutustuimme. www.riffi.fi 2/2017 19 Raoul Björken heim Vain yksi mies maailmassa on soittanut Edward Vesalan, Peter Erskinen, Morgan Ågrenin, Hamid Draken, Ippe Kätkän, Anssi Nykäsen sekä Ronald Shannon Jacksonin kanssa. Lopullisesti Eetu vei mennessään, kun näin Elokuva-arkistossa Dziga Vertovin Miehestä ja elokuvakamerasta (1929) esityksen, jota hän säesti soolona. Muuan duokonsertti Tomasz Stankon kanssa Tavastialla on jäänyt erityisesti mieleen. Heitä olin kuullut ja nähnyt jo 1973, kun koululuokkamme vietiin Svenska Teaternille katsomaan Ballet National du Sénégalia, mikä oli mahtava elämys. Silloin oltiin vuodessa 1974 tai 1975. – Se oli Hanski Haarala, jonka poika Aki vaikuttaa nykyään kitaristina monissa bändeissä. Meidän juttumme oli jotain jatsahtavaa rockia, aika tuoretta menoa ainakin omasta mielestämme. Eetun oppiinhan päätyi myös Tom Nekljudow, johon tutustuin Oulunkylän Pop & Jazz -opiston pääsykokeissa. 1970-luvun taitteessa New Yorkin Fillmore Eastissä koetut rockrumpalit olivat tulleet ja menneet isompia jälkiä jättämättä, mutta pari vuotta myöhemmin tuli vastaan kolme väkivahvaa legendaa vapaammalta sektorilta. Levyä piti odottaa pari vuotta, mutta kerran Digeliuksella Emu sanoi, että nyt se on tullut. – Satuin näkemään Elvin Jonesin kvartetin Kulttuuritalolla muistaakseni 1973. Myös Vesalan tekemisistä olin siinä vaiheessa kartalla kuultuani levyjä ja oltuani parilla keikalla. Kyseessä oli Juhani Aaltosen Springbird (1977). – Hanski oli ensimmäinen Edward Vesalan luona opiskellut rumpali, jonka kanssa koskaan soitin. Keikoille asti emme ikinä päässeet, mutta paloaseman pommisuojan treenikämpällä soittelimme ahkerasti. Kontakti on säilynyt hyvänä kaikki nämä vuodet, ja jammailemme vieläkin toisinaan yhdessä. Haaralan jäljet johtivat siinä mielessä sylttytehtaalle, että hän oli ottanut tunteja monien ylistämältä mieheltä, joka tulisi vaikuttamaan merkittävästi myös Björkenheimin tekemisiin. Tom soitti 1980-luvun alussa Piirpaukkeessa, ja avasi korviani todella paljon maailmanmusiikin suuntaan. Eli herregud, kauan aikaa sitten, Raoul muistelee. Hän oli taidoissa mitaten pitkällä edellä, ja rima tuntui olevan koko ajan liian korkealla itselleni. Hän on Raoul Björkenheim ja hänen paras virtalähteensä on aina ollut lujaotteinen rumpali. Hänen soittonsa kolahti lujaa. – Hanski vihasi poppia ja rockia, jotka olivat ”aivokuollutta paskaa”. Kunnolla yhteistyö alkoi tavattuamme uudestaan Porissa 1976. Se oli hirveän vaikuttavaa. Los Angelesissä vuonna 1956 syntynyt ja Helsingissä sekä New Yorkissa asunut kosmopoliitti muistaa ensimmäisen jykevän pannuttajan, jonka kanssa soittaminen sai jonkin läikkymään sydämessä. 18-22 Raoul Björkenheim.indd 19 31.3.2017 16.23. Hanski teki vaikutuksen, koska hänellä oli soittoon niin hyvä ote, jostain freen ja eräänlaisen raivorockin välimaastosta. Kohtalo kirjoittaisi Björkenheimin ja Vesalan yhteiseen tarinaan vielä monta lukua, mutta sitä ennen kitaristi lähti hiomaan taitojaan Bostonin kuuluun Berklee College of Musiciin. V oimakitaran suurvisiiri, säveltäjä ja mestari-improvisoija Raoul Björkenheim yltää parhaimpaansa, kun rinnalle asettuu väkevä ja omintakeinen lyömäsoittaja. Vähän myöhemmin innostuin huhusta, jonka mukaan Eetu oli aikeissa äänittää jotain senegalilaisten rumpalien kanssa. Kun perustimme bändin nimeltä Arbuusi, huomasin Tomin kehittyneen valtavasti. Yhtä raju oli Billy Cobhamin Spectrum-bändi Lontoon Hammersmith Odeonissa 1975
Niin ikään Sound & Furyna tunnetusta isosta kokoonpanosta tuli tärkeä opinahjo useille vapaasta ilmaisusta kiinnostuneille, myös Raoulille. Kun lähdin Sound & Furysta, rinnalleni tulivat Nekljudow ja basisti Jari Kokkonen. Noihin aikoihin soitin myös Symbioosi-nimisessä yhtyeessä muun muassa Jukka Wasaman kanssa. Selvisin koettelemuksesta ja lähdin mukaan hänen kuvioihinsa. Melkoista shokkihoitoa. Muina vahvistuksina maineikkaan big bandin rinnalla kuultiin esimerkiksi Iro Haarlaa ja Vesalan kanssa pitkään työskennelleitä Tomasz Stankoa ja Juhani Aaltosta. Kiistanalainen rumpali, säveltäjä ja bändiliideri käytti musiikkikouluaan hautomona, josta nosti yhtyeeseensä muusikoita. Sitten Tomin korvasivat Michel Lambert ja Heikki ”Lefty” Lehto. 20 www.riffi.fi 2/2017 Siellä laajentui entisestään käsitys siitä, miten eri tavoin rumpusettiä voikaan lähestyä. Björkenheimin kukoistus omaäänisenä musiikin tekijänä alkoi 1985, kun hän perusti yhtyeen nimeltä Krakatau. Kesällä 1984, kun meillä oli keikka Porin teatterissa, Vesala tuli Arto Mellerin kanssa soundcheckiin moikkaamaan. Rummuissa oli edelleen Nekljudow ja bassossa Toppo Isopuro, joka tulisi soittamaan Raoulin kanssa vielä rumpujakin. Hän ja toinen fonistimme Tapani Rinne kuitenkin feidasivat yhtyeestä vain pari viikkoa ennen debyyttilevyn (Ritual, 1988) äänityksiä, mikä 18-22 Raoul Björkenheim.indd 20 31.3.2017 16.23. Eetun kyytiin ja eteenpäin Björkenheim oli heti lähtöruudusta mukana, kun Edward Vesala käynnisti mielipiteitä jakaneet Sound & Fury -työpajansa 1980-luvun puolivälissä. Suomeen palattua jatkui Arbuusin matka. Pikemmin jotain rajun pääsykokeen ja simputuksen välimaastosta. Kuten vuoden 1984 Yrjö-palkintokin osoitti, Raoulin reissu oli hyvällä mallilla. – Ippe Kätkä sanoi aikoinaan porukkaan liityttyään, että taitaa olla noin 72. – Soitin yhden lukukauden samassa ensemblessä Marvin ”Smitty” Smithin kanssa, ja Berkleessä tapasin myös kanadalaisen Michel Lambertin, josta tuli sittemmin Krakataun rumpali. Kahden rumpalin käyttö oli fonisti Jorma Tapion idea, ja toimikin hyvin. Raoul oli päässyt alle kolmikymppisenä omien sankariensa seuraan, mutta tilaisuus ei ollut kovin autuaallinen. rumpali Krakataussa! Ihan ensimmäisessä olomuodossa soittivat Eetu, pasunisti Jari Hongisto ja minä. Eetu oli minuun kai tyytyväinen, vaikka letkauttikin kerran, että kunpa sinun soittosi kuulostaisi yhtä hyvältä kuin näyttää. – Biiseissä oli löyhät rakenteet, mutta muuten se oli ihan freetä. Lopulta soittoni kelpasi Eetulle, ja kyllä levyä minun mielestäni kehtaa edelleen kuunnella. – Hän laittoi minut soittamaan Finnvoxilla non-stop koko päivän! Siis ilman taukoja…. Se oli kuin nuoli suoraan sydämeen! Vesalan kyydissä karttui kokemusta paitsi esiintymisestä, myös studiotyöstä. Björkenheim oli mukana Kalevalaan nojaavalla ”jazzooppera” Kullervolla (1985) ja modernin eurooppalaisen freen klassikolla nimeltä Lumi (1987), jonka jälkeen Sound & Furyn kitaristiksi tuli Jimi Sumén. Minua jännitti pirusti, mutta tuntui tosi hyvältä, että he kävivät siinä heittämässä hyvää energiaa ja kannustamassa. – Krakatau onkin rumpaleiden kautta tarkasteltuna melko haaste, Raoul nauraa. Kyseessä olivat päälleäänitykset, eli olimme siellä pienellä porukalla. Seuraava askel Nekljudowin rinnalla oli yhtä lailla vapaa ja kokeellinen Roommushklahn, jonka kokoonpanon täydensivät saksofonisti Jone Takamäki, basisti Antti Hytti ja pianisti Jarmo Savolainen. Jo tätä ennen kitaristille avautui mahdollisuus ensimmäiseen studiokokemukseen, kun Vesala kutsui mukaan UMO Jazz Orchestran tilaaman Bad Luck, Good Luck -teoksen äänityksiin. Levylle tulivuori vangittiin ensi kerran kolmisen vuotta myöhemmin