HAULIKKOAMMUNTA ALKOI Kiimingin Reposelässä on avattu haulikkoradat. Sivu 6 Nukkeja rakkaudella. Sivu 10 Iin rakkausnukketyöpajassa syntyi kymmeniä nukkeja. Olen jo aiemmin todennut, että minusta ei ole muodissa olevan, oman kuolinsiivoukseni tekijäksi. Tero Viitalan (kuvassa vasemmalla) ja Mikko Aholan pyytämä 8980 grammaa painava hauenvoinkale toi heille kilpailun suurimman kalan palkinnon ja kokonaiskisassa kolmannen sijan. Sivu 3 HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 3.7.2025 56. Kilpailun voiton vei parivaljakko Kari Isoaho ja Pasi Koivikko hurjalla yli 27 kilon kokonaissaaliilla. vsk • N:o 49 Vuodesta 1969 Irtonumero 2,30€ . Ampumassa Marjut Heinonen. – Tuija Järvelä-Uusitalo – TOIMITTAJALTA Sivu 2 Oijärvestä nousi hurjia kalansaaliita Oijärven vetouistelukisaan osallistui 72 venekuntaa, ja järvestä nousi huikea liki 700 kilon haukisaalis
Päivittäinen kulkija Joskus harvoin iskee perusteellisempi siivouskohtaus, jolloin tulee penkaisseeksi kaappeja vähän syvemmältä. Energiaa pitäisi olla käytössä enemmän kakun kasvattamiseen kuin sen jakamiseen. Samassa lokerossa oli kuitteja, jotka liittyivät ensimmäisen yhteisen kotimme hankintoihin Helsingissä. Kuntien hallitsemat koulutusorganisaatiot tekevät tärkeää työtä osaavan työvoiman saatavuuden varmistamiseksi. Varmaankin löydän sen vielä joskus uudelleen ja ihmettelen ja ihastelen sinne tallentamiani lappusia. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Jatkuiko siivouskohtaus. Ajatuksena oli tietenkin täyttää säkki kaappeihin kertyneellä tarpeettomalla tavaralla, joka ei olisi kierrätyskelpoista. Olen jo aiemmin todennut, että minusta ei ole oman kuolinsiivoukseni tekijäksi. Toisen asteen logistiikkaalan koulutukseen, jonka osaajille on kysyntää myös tulevaisuuden työmarkkinoilla, on varmistettava riittävä rahoitus. Sieltä löytyi pääsylippu nyt jo palaneeseen haapavetiseen ravintolaan, josta löysin puolisoni. “Ihanaa, tässähän on selkeästi poisheitettävä esine”, ajattelin. Toki siihen voi olla syynsä, mutta tämä aiheuttaa ohituksia ja vaaran paikkoja. Onneksi ei henki lähtenyt. On tullut näköjään käytyä niin Tennis-Anttilassa, Mestari-Elannossa kuin Mikonkadun Renlundillakin. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Kunnissa on uuden valtuustokauden alkaessa pohdinnan paikka siitä, mihin suuntaan kuntaa viedään. Anu Martinniementielle on tullut uusia nopeusrajoituksia, tai paremminkin hitausrajoituksia ABC:ltä lähtien. En väheksy näitä, mutta keitä ovat ne rohkeat päättäjät, jotka alkavat puhumaan muistakin kunnan tehtävistä ja myös kakun kasvattamisesta. Eikö lääkärivala merkitse enää mitään. Kuvittele kunta, jossa eletään paikallistaloudessa, jossa raaka-aineet eivät liiku kunnan yrityksiin eikä tehtailta lähde valmiita tuotteita vientiin tai kotimaan markkinoille. Muutokset tuovat tilaa pohtia, millaista kuntaa nyt rakennetaan. Rantapohjan numeroon 040 5173 842 voi lähettää myös WhatsApp-viestejä. Eduskunnassa käsitellään syyskaudella 12vuotista liikennejärjestelmäsuunnitelmaa. Lähes ensimmäisenä käsiini osui vanha, haalistunut ja rikkinäinen nahkalompakko. Kuvittele kunta, jossa tiet rapistuvat, hanoista ei tule vettä ja jätteet jäävät omalle tontille odottamaan kohtaloaan. Ei, ei ja ei. Mikä muistoaarteiden aitta se olikaan. Arvatkaapa, heitinkö lompakon pois. » Torstaina 3. Suurtakin suuremmat kiitokset Huovisen Tarmolle nopeasta toiminnasta, aika oli ratkaisevaa ja isä pääsi pillit päällä oikeaan hoitoon. Onko oikein, että jotkut autoilijat ajavat vielä kymmenentäkin kilometriä alhaisempaa vauhtia kuin mitä liikennemerkki osoittaa. heinäkuuta 2025 » N:o 49 KESKUSTELEMME » TEKSTARIT » Uudella valtuustokaudella katsetta maan tasalle Omassa somessani vilisi alkukesästä tuttujen kuntapäättäjien päivityksiä uusista nimityksistä kuntien hallituksiin ja lautakuntiin. Kunta ilman kuljetusyrityksiä ei pystyisi vastaamaan asukkaidensa perustarpeisiin tai tarjoamaan ihmisille elämisen edellytyksiä. Siihen kannattaa jokaisen kuntapäättäjän perehtyä. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Kuntien kannattaa kiinnittää huomiota entistä enemmän siihen, että niiden vastuulla olevan tiestön kunto on myös tärkeä saavutettavuusja houkuttelevuustekijä, joka vaikuttaa ihan kaikkeen. Otan yhden kokonaisuuden esimerkiksi. Kuntien tehtäväkenttä on jo ollut murroksessa, mutta vasta tämä vaalikausi näyttää, millaisen roolin kukin kunta ottaa. Tuija Järvelä-Uusitalo tuija.jarvela-uusitalo@rantapohja.fi Lyhyt inspiraatio TOIMITTAJALTA. Anssi Kujala toimitusjohtaja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Kesä kukkii ja kasvit kimmeltävät kauneimmillaan, jolloin myös ruohot rehottavat ja kasvustot kohoavavat kukoistamaan. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Tämä koskee myös kuljetuspalveluja joiden hankinnassa on omia erityispiirteitä ja -vaatimuksia. Kunnilla on myös paljon muuta vastuuta kakun kasvattamisessa. Sen vuoksi SKAL on yhdessä Autoliikenteen Työnantajaliiton (ALT) kanssa laatinut oppaan tavaraliikenteen kuljetuspalvelujen ostajalle nimellä “Reilu kuljetus”. Kunnat ja hyvinvointialueet tekevät paljon hankintoja. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Sote-palveluiden siirtyminen hyvinvointialueille ja työllisyyspalveluiden siirtyminen kuntien vastuulle muuttavat tehtäväkenttää. Kymmenen vuoden päästä kuntakenttä ei ole ennallaan. Hajattelija Kyllä on mennyt surkeaksi Iin terveyskeskuksen toiminta... Tuossa muodikkaassa siivouksessahan käydään läpi koko omaisuus niin, ettei jälkeläisille jää niin paljon hävitettävää. Kunnat voivat osaltaan vaikuttaa liikenteen sujuvuuteen ja turvallisuuteen parantamalla katuverkon kunnossapitoa ja vähentämällä liikenteen pullonkauloja. Jotta tässä onnistutaan, on kaiken toiminnan edellytyksenä hyvin ylläpidetty tiestö. Jos niin ei käy, niin sitten sen tekee joku toinen. Lompakossa oli myös ensiapu-, järjestysmiesja oppilaskorttini. SKALin Suomen tiet kuntoon -ohjelma sisältää esityksiämme tähän koko tiestömme kuntoa linjaavaan asiakirjaan. Eikä kasvitkaan pahemmin piittaa positiivisesti päällensä parkkeeratuista “peltilehmistä”. Viimeisimmällä sellaisella kerralla varustauduin kohtaukseen isolla jätesäkillä. Auton parkkeeraus pitkäaikaisemmin kostean kasvuston päälle luo otolliset olosuhteet korroosion kehitymiselle eli ruostumisriski runsastuu. lääkäri paikalla kun aivoinfarktipotilas tuodaan ja lääkäri käännyttää pois...käskee mennä Haukiputaalle. Kuvittele lisäksi, että joukkoliikenteestä ja takseista vain haaveillaan. Potilaalle omainen soitti ambulanssin, kun ei apua herunut. Löytyipä sieltä myös yksi ensimmäisistä palkkakuiteistani Rantapohjasta. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Täyttyikö jätesäkki. En edes muistanut juhlineeni siellä täysi-ikäisyyttäni. Lompakosta löytyi kuitti ensimmäisestä ravintolaostoksestani hailuotolaisesta ravintolasta 18-vuotispäivänäni. Kuntiin liittyvässä keskustelussa toistetaan usein samoja tuttuja teemoja vaikkapa kouluista ja päiväkodeista. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Työnsin lompakon sisältöineen takaisin yläkaappiin. Tiestö on kuljetusja logistiikkayritysten, kuljettajien ja monen toimialan työpaikka, joka on syytä pitää kunnossa. Sitten vilkaisin lompakon sisälle. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Kuljetusyritykset ovat usein monialayrityksiä: ne tekevät maanrakennustöitä, rakentavat vesijohtoverkostoja, huolehtivat henkilökuljetuksista, varmistavat elintarvikkeiden saannin ja jätteiden kuljettamisen lisäksi vielä käsittelevät ja kierrättävät yhteiskunnan tuottamaa jätettä uusiokäyttöön
Liikkuvan maalin hirviradalla ammutaan muun muassa lakisääteiset hirvikoeammunnat. Ne ovat osoittautuneet niin suosituiksi, että syyskuussa järjestettävä kolmas naisten jahti varattiin täyteen kahdessa viikossa. KIIMINGIN Erämiehet järjestää radalla avoimia ammuntailtoja, joista se tiedottaa nettija Facebooksivuillaan. UUSI ympäristölupa on myönnetty Reposelkään 60 000 laukaukselle vuodessa. Kiimingin Erämiehet ry:n omistamalla ampumaradalla on viime vuosina ollut kolme rataa. Niistä haulikkoradalla arvioidaan ammuttavaksi reilu puolet. – Jouduimme ostamaan radan vierestä vähän lisää maata, kaatamaan puustoa ja raivaamaan aluetta. Ympäristölupaa varten alueella oli tehtävä muun muassa melututkimus, jota ei vielä 1970-luvulla vaadittu, kertoo Kiimingin Erämiesten puheenjohtaja Hannu Puirava. heinäkuuta 2025 56. Ratojen aukaiseminen on vaatinut seuralta satsauksen ja paljon talkootyötä. – Meiltä on viime vuosina kyselty paljon radan aukeamisesta, sillä lähimmät haulikkoradat ovat Ylikiimingin Horsmassa ja Oulun Hiukkavaarassa. – Liikkuvan hirven ammuntaa suositellaan harjoiteltavan kaksi kertaa vuodessa, jotta taito ja laitteet pysyvät kunnossa, Puirava sanoo. Nyt on vuorossa pieni kesätauko, jonka jälkeen ammunnat jatkuvat elokuussa. Mutta mikäli laukausmäärät uhkaavat nousta, tietää se uuden ympäristöluvan hakemista, Puirava sanoo. – Ammuntojen järjestäminen riippuu myös siitä, saammeko ammunnanvalvojia. Myös ammuntakokeet ovat kesätauolla ja seuraavat karhun, hirven ja kauriin ammuntakokeet järjestetään Reposelässä 6.8. Oulun seudun ympäristötoimi -liikelaitoksen johtokunnan pari vuotta sitten myöntämän toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan myötä radat voitiin nyt avata. Haulikkoratoja varten Kiimingin Erämiehet on ostanut radan vierestä lisää maata ja raivannut siitä metsää. Marjut Heinonen (vas.) ja Sinikka Vilppola testasivat rataa ennen avoimien ammuntojen alkamista. Kiimingin Erämiesten lisäksi Reposelän ampumaradalla harjoittelevat Kiimingin kolme muuta metsästysseuraa. 3 Torstaina 3. – Tultuani seuran puheenjohtajaksi vuonna 2017 aloimme selvittää mahdollisuutta avata haulikkoradat uudelleen. Ampumaharrastus on nyt suosiossa, joten haulikkoradan aukeamista on odotettu. Joitakin opasteita ja varoitusvilkku on vielä tulossa, mutta skeetja trap-ratoja kiekonheittimineen voidaan jo käyttää. Tämän takia mitään säännöllisiä aikoja ei ole, Puirava kertoo. Naismetsästäjien ja nuorten on vähän helpompaa päästä mukaan, sillä hirviporukat tahtovat ukkoutua, Puirava kertoo. vsk • N:o 49 Reposelän haulikkoradat avautuivat Kiimingissä » Tuija Järvelä-Uusitalo » Kiiminki REPOSELÄN haulikkoradoilla on järjestetty vuosien tauon jälkeen ensimmäiset yleiset ammuntaillat. Lisäksi siellä on ollut kiväärirata ja harjoitusja kilpailutoimintaa palveleva pienoiskivääri-/ pistoolirata. Kiimingin keskustaajamasta kahdeksan kilometrin päässä Reposelässä sijaitseva ampumarata perustettiin vuonna 1970. Haulikkoratojen kolme ensimmäistä yleistä ammuntailtaa on nyt pidetty. TÄNÄ VUONNA 70 vuotta täyttävässä Kiimingin Erämiehet ry:ssä on noin 370 jäsentä. – Meille on koko ajan enemmän tulijoita, kuin voimme ottaa. Skeet-ammunnassa mainetta niittänyt Marjut Heinonen on jo päässyt testaamaan Reposelän haulikkoradat. Seura on järjestänyt nyt kaksi kertaa koulutusta ja metsästystä sisältäviä metsästysviikonloppuja naisille. Kuvat: Tuija Järvelä-Uusitalo Kiimingin Erämiehet ry:n puheenjohtaja Hannu Puirava on hyvillään, että Reposelän haulikkoradat on saatu vuosien tauon jälkeen käyttöön.. Alueella oli aiemmin myös haulikkoratoja, mutta niiden käyttö loppui vuonna 2008 ympäristöluvan puuttumisen takia
Rakkaamme Ari Aarre Juhani PYÖRÄLÄ s. Yksi portti vain hiljaa aukes ja se iäksi suljettiin. 11.6.2025 Kesäpäivä kun illaksi vaihtui tuli tyyntä ja hiljaista niin. heinäkuuta 2025 » N:o 49 Arvostavissa käsissä ARVO KOVA Hautauspalvelut vuodesta 1960 Ii • Kempele • Liminka • Oulu • Oulunsalo Puhelin 24 h • 08 311 2158 • arvokova.. Jaana Erkinjuntti kertoo puutarhassa kompostoinnin olevan kunniassa ja alueelta löytyy paljon tuttuja ja hieman erikoisempiakin perennoja. Hiltusen pihalla myös valkoinen juhannusruusu alkaa olla vasta kukassa, samoin narsissit. Paula Niemelä ja Marcus Skarp saivat tyttövauvan 28.6.2025. . Eva, Johannes, Joonatan, Joni, Jukka ja Mika saivat pikkusiskon mitoilla 2555 g ja 44 cm. . Kuulkaa tänä päivänä, mitä Herra sanoo: – Älkää paaduttako sydäntänne. Almanakkaan Arvo-nimi otettiin vuonna 1908. » Rantapohja » Ylikiiminki Rantapohjassa 1.7. Myös täältä löytyy vieraille kahvitarjoilu ja myös koirat ovat sallittuja vierailijoita, kuten myös Ollilan tilalla. Haukiputaan Halosenniemessä avoinna on Ollilan tila, joka on valmistunut vuonna 1907. JÄÄLISSÄ teemapäivään osallistuu Pikku Ainola -puutarha, jota on esittelyn mukaan alettu rakentamaan käsipelillä vuonna 2002. Muistokivistä Mukana elämän kulussa. Kuva: Tuomo Hiltunen Torstai 3.7. Lumipalloheisin runsasta kukintaa Oulun korkeudella on edesauttanut se, että tänä kesänä se ei ole kärsinyt juurikaan tuholaisista, heisinalvikkaasta ja heisikirvoista. – En ole huomannut, että meilläkään lumipalloheisissä tai juhannusruusuissa olisi ollut kirvotai muita tuholaisia, Hiltunen toteaa. Hiltusen pihapiirissä kasvava lumipalloheisi on jo vanha pensas. +18° +20° +20° +20° +17° +20° Rantapohjan alueella kolme puutarhaa avaa porttinsa viikonloppuna » Rantapohja » Haukipudas » Pateniemi » Jääli VALTAKUNNALLINEN Avoimet Puutarhat -teemapäivä järjestetään jälleen tulevana sunnuntaina ja Rantapohjan alueella pääsee ihastelemaan puutarhoja. Iida-Maria Ahonen kertoo sivustolla, että nyt on pihan neljäs kesä ja puutarhasta löytyy paljon perannoita, polkuja ja muutakin ihmeteltävää. Vuodesta 2012 lähtien järjestetyssä maksuttomassa teemapäivässä on vuosittain noin 90 000 kävijää. 23.12.1957 Kuivaniemi k. Kiitokset Yli-Iin kotihoidolle ja Esperi Santaholman henkilökunnalle. Kaikki avoimet puutarhat ja niiden osoitteet löytyvät avoimetpuutarhat.fi -sivustolta. Iiläinen sananparsi ILMOJA PITELEE » Torstaina 3. 95:7–8 Hakkee puukku ja puukko hampaisa. Pensas on noin neljä metriä korkea ja yhtä leveä. Tila on esteetön ja viikonlopun aikana järjestetään myös kahvitarjoilu. 30.4.1940 k. julkaistun jutun "Kuuden muistokiven kierroksella Ylikiimingissä" kuvateksteihin oli lipsahtanut kaksi virhettä. VAUVOJA » KORJAUS » Lumipalloheisi villiintyi kukkimaan » Auli Haapala » Ii LUMIPALLOHEISI kukkii juuri poikkeuksellisen runsaana monin paikoin – niin myös iiläisen Tuomo Hiltusen pihassa Palukanniemessä. – On ilo katsella näin komeaa kukkijaa! Hiltunen kertoo hoitavansa pensasta satunnaisesti kompostimullalla ja lisäävänsä juurille männyn ja kuusen sahauspurua, josta pensas näyttää pitävän. Rakkaudella kaivaten Matti ja Paula Niina, Samu, Mette ja Jasper Teemu Tommi Helena ja Reijo Piia ja Juri Topi Siunaus toimitettu 27.6.2025 läheisten läsnä ollessa. +16° +16° +16° +17° +14° +17° Sunnuntai 6.7. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 27 Aurinko nousee 2.38 ja laskee 00.07. Tilan nykyinen omistaja Sanna Kämäräinen kertoo Avoimien Puutarhojen verkkosivuilla, että puutarha on tehty tunteella ja rennolla otteella. . +16° +17° +17° +18° +17° +18° Maanantai 7.7. . Lämmin kiitos osanotosta. Lämmin kiitos kaikille osanotosta. . Pikku Ainola on avoinna sunnuntaina kello 12–17 ja taimiakin on ostettavana. +16° +15° +14° +15° +16° +14° Perjantai 4.7. sisko perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu Kuivaniemen kirkossa 19.6.2025. Puutarhan ihastelun ohessa voi vierailla pienessä tilapuodissa, jossa on myynnissä muun muassa keramiikkaa ja kasvimaan mahdollisesti valmiita kasviksia. Rakas Isämme ja Pappamme Kauno Jalmari MANNINEN s. PATENIEMEN rannan läheisyydessä voi vierailla sunnuntaina kello 12–17 Rönsyävää räiskettä -puutarhassa. Ps. Lumipalloheisi kukkii komeasti Iissä. Toisessa kuvassa olevan Vihan kiven laatan kaiverruksessa on vuosiluvut 1713-1721 (ei 1921). Aikoinaan se siirrettiin valoisampaan paikkaan, missä se on selvästi viihtynyt: tänä kesänä kukintoja on niin paljon, että oksat ovat taipua niiden painosta. . Tavallisesti lumipalloheisi on täydessä kukassa jo juhannuksen aikana, mutta nyt kesäntulo oli myöhässä. 1850-luvulla lehtori Reuter nimesi poikansa Arvoksi. +13° +9° +9° +9° +12° +9° Lauantai 5.7. Nimipäiviä Torstai: Arvo Perjantai: Ulla, Ulpu Lauantai: Unto, Untamo Sunnuntai: Esa, Esaias Maanantai: Klaus, Launo Päivän nimi Arvo-nimen käyttöönotto saattaa johtua Jaakko Juteinin laulusta ”Arvon mekin ansaitsemme” (1810). 31.05.2025 Kuivaniemi Ei täältä kauniimmin lähteä vois, kuin nukkua hiljaa pois. Taustalla saattaa olla myös sopivasti ajoittuneet vesisateet. Kuvassa olleet Erkki Pöyskö ja Kyösti Rasi olivat Lukkarin asunnon muistokivellä, ei Vihan kivellä. Tilalla voi vierailla lauantaina ja sunnuntaina kello 10– 18. – Viime kesänä tuli vain muutama pallo, mutta nyt pensas kukkii senkin edestä, Hiltunen hämmästelee. Rantapohja
TOIMITUS kysyi Rantapohjan Instagram-tilillä ihmisten liikennekäyttäymisestä ja mikä liikenteessä ärsyttää. Liikennettä seuratessa pystyi myös havainnoimaan, että moni jätti vilkuttamatta, mikäli edessä kulkeva ajoneuvokaan ei suuntamerkkiä samaan suuntaan poistuessaan näyttänyt. Isoissa kaksikaistaisissa liikenneympyröissä myös kaistaa vaihdettaessa tulee vilkuttaa. Lisähuomioina tämän kertaisessa liikenteen seuraamisesta voi todeta kaikkien moottoripyöräilijöiden vilkuttaneen poistuessaan ympyrästä, kun taas kyseisenä aikana ympyrässä ajaneista koppimönkijöistä yksikään ei näyttänyt suuntamerkkiä missään kohtaa. Eli noin kolmasosa jätti näyttämättä suuntamerkkiä. Kysymykseen vilkutatko liikenneympyrästä poistuessasi vastasi 107 henkilöä. Vastanneista 93 prosenttia kertoi vilkuttavansa aina ja kuusi prosenttia kertoi vilkuttavansa joskus. Ympyrään ajavan tulee siis väistää ennen ympyrää olevan suojatien yli kulkevia pyöräilijöitä ja jalankulkijoita sekä ympyrässä jo olevaa ajoneuvoliikennettä. Kiertotie menee työmaa-alueen vierestä. NOIN 1,85 miljoonaa euroa maksavan urakan tavoitteena on parantaa kevyen liikenteen turvallisuutta. heinäkuuta 2025 » N:o 49 Vilkuttamalla sujuvoitetaan liikennettä Kolmasosa jätti vilkuttamatta poistuessaan liikenneympyrästä » Anu Kauppila » Rantapohjan alue KELLON liikenneympyrä tiistai-iltapäivänä neljän ruuhkan aikaan. Kuvat: Anu Kauppila. Liikenneympyrästä eli kiertoliittymästä poistuvan ajoneuvon tulee aina vilkuttaa oikealle poistuessaan ympyrästä. Liikenneympyrästä kaupungin suuntaan ajaneesta sadasta ajoneuvosta 67 käytti vilkkua poistuessaan liikenneympyrästä. 67 prosenttia vastanneista ärsytti ryhmittäytymisen puute, alinopeus sekä vilkuttamattomuus. Kuva: Tuija Järvelä-Uusitalo. Kiertotie kulkee Kuusamontien eteläpuolelta työmaan vierestä. Haukiputaan ja Kellon liikenneympyröitä ruuhkaaikana seuratessa selvisi, että joka kolmas jätti käyttämättä vilkkua poistuessaan ympyrästä. TIEHALLINNON 2000-luvun lopulla tehdystä selvityksestä käy ilmi, että tavanomaisten risteysten muuttaminen liikenneympyröiksi puolitti onnettomuuksien määrän. Purontien liittymäremontti vauhdissa Kuusamontiellä » Rantapohja » Kiiminki PURONTIEN liittymän parantaminen ja kevyen liikenteen alikulkukäytävän rakentaminen Kuusamontiellä Kiimingin taajamassa jatkuvat kesän läpi. Etenkin Haukiputaan liikenneympyröiden lävitse kulkee usein myös hautajaissaattueita ja nykyisin valitettavan usein näkee muiden liikenneympyrään ajavien katkaisevan saattueen. Suurin osa liikenneympyröissä tapahtuneista onnettomuuksista liittyy Liikenneturvan tutkimusten mukaan juurikin ympyrästä poistumiseen ja liian kovaan tilannenopeuteen. Muutama kertoi jättävänsä vilkuttamatta yöaikaan tai kiireen vuoksi. Valtatiellä on rakennustöiden aikana käytössä kiertotie ja alennettu 40 km/h nopeusrajoitus. VALTATIELLE 20 rakennetaan kanavoinnit ja liittymäalue muutetaan porrastetuksi siirtämällä Purontien liittymää Kuusamon suuntaan. Kuusamontie on remontissa Purontien ja Yli-Iihin menevät Kiimingintien tuntumassa. Kellossa ja Haukiputaalla liikenneympyröistä poistuvia autoja seuratessa kävi myös ilmi, että 40 prosenttia heistä, jotka eivät vilkuttaneet ympyrästä poistuessaan, eivät välittäneet myöskään siitä, oliko ympyrän läheisyydessä muuta liikennettä. Kysyimme myös, missä tilanteissa jätetään vilkuttamatta. Muistetaan jatkossa vilkuttaa! Haukiputaan keskustan liikenneympyröissä saa olla valppaana ja kuvassa lähimpänä olevaan ympyrään liittyvän tulee väistää myös pyöräilijöitä ja jalankulkijoita. Kolmasosa taas vastasi syyn olevan jotain muuta. Pelkästään se, että toinen kuljettaja jättää vilkuttamatta ärsytti 13 prosenttia vastanneista. Rakennustyöt käynnistyivät huhtikuussa ja urakka valmistuu lokakuuhun mennessä. Kysyimme sosiaalisessa mediassa myös, mitkä asiat ärsyttävät liikenteessä. 86 henkilöä eli 92 prosenttia vastanneista kertoi tietenkin väistävänsä saattuetta. Urakassa uusitaan myös alueen tievalaistus ja tehdään pysäkkijärjestelyitä linja-autoliikenteelle. 5 » Torstaina 3. Haukiputaan liikenneympyrässä paria päivää aikaisemmin tulos oli samansuuntainen, sillä aamuruuhkaan aikaan 64 ajoneuvoa sadasta käytti vilkkua. Kevyelle liikenteelle ja jalankulkijoille on järjestetty opastettu reitti työmaan ohi. Valtatielle 20 rakennetaan alikulkukäytävä kevyelle liikenteelle. Suuntamerkin näyttämisellä annetaan tietoa omasta poistumisaikeesta muille ympyrään saapuville ajoneuvojen kuljettajille sekä pyöräilijöille ja jalankulkijoille. Liian kovasta vauhdista kertoo kenties myös se, että noin 20 prosenttia liikenneympyröissä tapahtuviin onnettomuuksiin liittyy ajoneuvon ohjautuminen keskelle ympyrää. Loput kahdeksan prosenttia kertoivat, etteivät väistä saattuetta kiireen tai jonkun muun syyn vuoksi. Hautajaissaattueen ohittamista ei kielletä laissa, mutta hyvien tapojen mukaan saattuetta ei tulisi missään tilanteessa katkaista. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus toteuttaa hankeen yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa. Pääurakoitsijana toimii VRJ-Pohjois-Suomi Oy. Näitäkin tilanteita on nähty viime vuosien aikana Rantapohjan alueella useita kertoja. Vesien hallintaa Kiiminkijoen kevättulvien varalta parannetaan kunnostamalla laskuoja ja rakentamalla tulvapenkereitä. LIIKENNEYMPYRÄÄN ajava on aina väistämisvelvollinen ja siitä on aina kertomassa kärkikolmio. Kysyimme Instagramissa myös väistävätkö ihmiset hautajaissaattuetta liikenteessä. Kaksi kolmesta vastanneesta kertoi vilkuttamattomuuden syyksi muun liikenteen puutteen
– Illat pitkät suunnittelin sohvalla, miten tekisin näille läheisille näköisnukkeja. Selma ryhtyi piirtämään tekstiilitusseilla kangastilkkuihin, jotka hänen isänsä ompeli kiinni vaatteiksi nuken vartaloon, joka oli tehty pienestä lapsen sukasta. Rakkausnukke on Niemen ideoima nukke ihmiselle, jota ajattelee. NUKKETARVIKEPÖYDÄN äärellä sieviläiset Inka ja Neea Kylmä ja iiläinen Ellen Ylijukuri taittelivat nuken runkoja piipunrasseista. ALK. Rakkaustyöpaja 2–102vuo tiaille kuului viime viikolla vietetyn Iin kotiseutuviikon ohjelmaan. Ajattelin, että on tehtävä muutakin kuin pelkästään katsoa televisiota. – Sain Salmelta nuken korona-aikana ja nyt tulin tietenkin hänen vetämään pajaansa. – Minusta nukke syntyy sitten, kun sille piirretään kasvot. Täällä työpajassa jokainen saa tehdä itse teoksensa, kertoo KulttuuriKauppilan kulttuurituottaja Katri Haapakoski. Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi. KOROTONTA MAKSUAIKAA MEGAS E N I O R I T U O L I T S O H V A T S Ä N G Y T VANHAT VAIHDOSSA KOTIINTOIMITUKSELLA SUOMEN SUOSITUIMMAT SÄNGYT HALPOJA HINTOJA KAIKENKOKOISET VUODESOHVAT LEPOTUOLEJA HAUKIPUTAAN MYYMÄLÄ Hotelli Samanttan vieressä VÄLITIE 4 . – Tulimme tänne katsomaan näyttelystä Selman papan töitä, tämä työpaja tuli meille iloisena yllätyksenä. Salme Niemi ohjasi, kuinka tuosta tilpehööristä syntyi rakkausnukkeja. Kolmikko totesi työpajan olevan hyvää lomaohjelmaa. Kantavana ajatuksena oli myös se, että epätäydellisyyskin voi olla täydellistä. Heinäkuun loppuun saakka KulttuuriKauppilassa, Iin kirkossa, Neste Nelosparkissa ja J&S Burgerissa esillä olevassa näyttelyssä esitellään iiläisiä tekijöitä sekä Iitä kuvaavia teoksia. – Rakkausnukketyöpaja on se yksi kuudenkymmenenviiden perässä. ENSIMMÄISEN tunnin aikana väkeä kertyi pöydän ympärille pikkuhiljaa lisää. Kukin osallistuja sai luoda hahmon, joka muistuttaa rakastamaansa henkilöä ja jolle haluaa lähettää hyviä ajatuksia ja toiveita. – Tätini eli lähes 102-vuotiaaksi, siitä juuri tuo ikä. Niemen käsissä on syntynyt noin viisikymmentä nukkea, jotka ovat päätyneet hänen rakkailleen, monet hänen lapsenlapsensa leikkeihin. Neljätuntiseen työpajaan sai tulla ja mennä oman aikataulunsa mukaan. 050 4755 958 YLI SATA SOHVAMALLIA ALK. Pirkko Kaisto teki omaa nukkeaan ohjeiden ääressä. Kuvat: Tuija Järvelä-Uusitalo Pirkko Kaiston rakkausnukke on valmis. Olen aina tehnyt käsitöitä, askarrellut ja ommellut, joten kaivelin varastojani ja etsin tarvikkeita pieniä nukkeja varten. heinäkuuta 2025 » N:o 49 199,299,49,PETAUSPATJAT HETI MATKAAN KOTIIN JA MÖKILLE LAADUKKAAT KALUSTEET PARHAAT MOOTTORISÄNGYT 299,TO–PE 11–17, LA 10–15 AVOINNA 3.–5.7. Inka ja Neea olivat sukuloimassa Ellenin luona, jonka äiti oli ehdottanut nukkepajaa päivän ohjelmaksi. Salme Niemi opasti rakkausnuken vartalon taivuttamista Neea Kylmälle. Niemi neuvoi askartelijoita piirtämään nukeille kasvot viimeisenä, kun nukke on muuten valmis. ALK. Minä olen viettänyt lapsuuteni kesiä Iissä, Selma on täällä nyt ensimmäistä kertaa, Kurttila kertoi. Se on rakkaudella tehty nukke, jota ei voi ostaa – sen voi vain saada. Istumassa Inka Kylmä (vas.) ja Ellen Ylijukuri. Nukketyöpajassa syntyi päivän aikana nelisenkymmentä rakkaudella tehtyä rakkausnukkea. Rakkausnukkeja rakkaudella » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii IIN KULTTUURIKAUPPILAN ateljeen pöytä pursuili torstaina värikkäitä kankaanpaloja, lankoja, nauhoja, piipunrasseja ja pieniä käytettyjä vauvasukkia. – Olin monen muun tapaan yksin kotona, enkä uskaltanut lähteä oikein mihinkään. 6 » Torstaina 3. . Nukkepajan “ikäraja” tuli Niemen halusta elää tätinsä tapaan pitkään. Monenlaisia käsitöitä olen kyllä tehnyt, mutta tällaista ei ole tullutkaan ennen tehtyä. ALK. Nukkeja tehdessään Niemi ajatteli läheisiään toivoi heidän pysyvän hengissä koronan keskellä. Idea rakkausnukeista syntyi korona-aikana. RAKKAUSNUKKEIDEAAN ihastuttiin myös KulttuuriKauppilassa, jossa ideoitiin 65+1 taideteosta Iistä -näyttelyä. Sisään astelivat myös Helsingissä asuvat, Iissä lomailevat Selma Tikanoja ja Jaakko Kurttila. Salme Niemi oli laatinut pöydän päähän valmistusohjeet kahteen erityyppiseen nukkeen. Rakkausnukeista syntyi minulle ajankulua ja ne ilahduttivat saajiaan. Selma Tikanoja väritti nukelle vaatteita ja Jaakko Kurttila ompeli ne kiinni nuken vartaloon. Muutoin viikko oli kulunut muun muassa keppihevostellessa, Hiastinhaaraan tutustuessa ja viikonlopun kotikirppistä suunnitellessa. Nukenteko laajeni niin, että osa Niemeltä nuken saaneista on tehnyt hänelle nuken vastalahjaksi. WWW.OULUNSOHVASANKYKAUPPA.FI JENKKIJA RUNKOSÄNGYT P
Huttukylälläkin tanssitaan. Heinäkuussa riittää hulinaa Haukiputaalle rakennetaan energiavarastoalue » Rantapohja » Haukipudas OULUN rakennuslautakunta on myöntänyt luvan Exbitit Energia Oy:lle rakentaa energiavarastoalue Haukiputaalle, johon sijoitetaan neljä akkukonttia. järjestetään perinteiset Kuningasjätkä tukkilaiskisat Iin Raasakkakoskella kello 13 alkaen. Nyt uinti on toteutumassa. Museoiden joukossa on esimerkiksi kotiseutumuseoita, taidemuseoita, automuseoita ja lelumuseoita sekä monia muita mielenkiintoisia kulttuuriperintökohteita. Tanssia saa aina yö kahteen saakka ja paikan päälle pääsee Kemistä, Iistä, Haukiputaalta, Kuivaniemeltä, Simosta ja Olhavasta bussikuljetuksilla. Exbitit Energialla on suunnitteilla tie Suokkosentieltä energiavarastoalueelle. Piletti kustantaa yli 18-vuotiailta 10 euroa ja nuoremmat pääsevät paikalle maksutta. Rakentaminen toteutetaan turvallisuusasiat huomioiden ja energiavarastokäyttöön varattu maa-alue aidataan kokonaisuudessaan. Jumalanpalvelus Kuivaniemen kirkossa alkaa kello 13. Kisat avaa kansanedustaja Olga Oinas-Panuma ja alueella on myös lapsille pomppulinnaa ja ponikärryajelua. Pihalla saa myös kajauttaa itse lauluja ilmoille Tiiron karaokessa. Nyt uinnin päivämäärä on ruksattu kalenteriin. Pertun uinti Oijärvellä lähestyy! Rantapohja kertoi kesälehdessään liminkalaisen Perttu Hintsalan tavoitteesta uida noin 12 kilometriä pitkä Oijärvi päästä päähän. heinäkuuta 2025 » N:o 49 Rantapohjasta 1.2. Seppeleenlaksun jälkeen ohjelmassa on ruokailu ja juhla Kuivaniemen Nuorisoseuran talossa noin kello 14.15. Raasakkakoskella mittaa toisista otetaan tukkilaismaratonissa, joukkuesoudussa, sauvonnassa ja koskenlaskussa. A.K. Taikuuksia horisontissa! Alarannan kyläyhdistys järjestää kesäillan taikaa ja temppuja -kesätapahtuman Rantakestilässä tänään 3.7. RAKENNUSLAUTAKUNNAN pöytäkirjasta selviää, että varastoalueen naapureita on kuultu asiaan liittyen. Maksuton tapahtuma kestää 40 minuuttia ja se sopii kaikenikäisille. Konttien toivottiin olevan myös sen värisiä, että ne maastoutuvat ympäröivään luontoon. Vastineessa kerrotaan, että sähkölaitoksen kanssa on sovittu, että heidän aitaansa siirretään sen verran, jotta suunniteltu tie mahtuu sähkölaitoksen tontin puolelle. Rantapohjan alueen museoista kartalla näkyvät tällä hetkellä Kuivaniemen ja Haukiputaan kotiseutumuseot. Kuivaniemen kotiseutupäivää vietetään sunnuntaina 6.7. Kotiseutupäivän järjestää Kuivaniemen Kotiseutuyhdistys ry. Luvassa on muun muassa Oulun Tähtisirkuksen kaikille sopiva sirkustyöpaja, jossa voi kokeilla erilaisia sirkusvälineitä, Taikuri Hanskakäden taikuriesitys, harmonikkamusiikkia ja paikalla on myös SMPS Iin Meripelastajia esittelemässä heidän aluksiaan. KONTTIEN käyttötarkoitus on energian varastointi, joka tasapainottaa sähkön kysyntää ja tarjontaa, edistää sähköverkkojen kestävyyttä sekä tukee kulutushuippujen ja hintapiikkien hallintaa. Haukiputaalainen AadaMinea Hanhela voitti Balttian ja pohjoismaiden mestaruushopeaa esteratsastuksessa yhdessä Lotus-ratsunsa kanssa Ypäjän Hevosopistolla käydyissä kilpailuissa. Nälän yllättäessä herkkuja löytyy monenmoista eikä tapahtumassa janoisenakaan tarvitse olla. Mukana on yli 350 paikallismuseota ympäri Suomea. Rantapohjassa 5. Tanssikansan jalan pistää vipittämään Segnoset-yhtye. Aidan korkeus on noin 2 metriä. Muiat-teoksessa on luvassa ihmispyramideja, nuorallatanssia ja akrobatiaa, kun Kamilla Nisso, I itu Kivimäki ja Anniina Peltovako hyödyntää fyysisen ilmaisun keinoja. Kartalla näkyvät museot ovat pääasiassa yhdistysten, säätiöiden, kuntien tai muiden yhteisöiden omistamia tai hoitamia eiammatillisia kotiseutumuseoita, paikallisia erikoismuseoita ja kulttuuriperintökohteita. Exbitit Energia haki myös lupa aloittaa rakennustyöt ennen kuin lupapäätös on lainvoimainen. Vapaat harjoitukset järjestetään perjantaina kello 18– 20, joihin on vapaa pääsy. KOONNU T R A N TA P OHJ A N TOI M I T US. Lupa myönnettiin sillä ehdolla, että rakennustyötä ei aloiteta ennen kuin on hyväksytty vastaava työnjohtaja. – Kylläpä minut on huonosti tehty, kun on jäänyt reikiäkin mukaan. Koko perheen tapahtumaan on vapaa pääsy. YRITYSTIETOJEN mukaan Exbitit Energia Oy on huhtikuussa 2025 perustettu yritys. Lisää kohteita kartalle kerätään jälleen elokuussa. Piletti kustantaa kympin ja tanssit pidetään osoitteessa koitelinkoskentie 720. Sen toimipaikka on Oulu ja yksi sen perustajista on entinen pääministeri Juha Sipilä. Naapurit myös toivoivat, että konttien ympärille tulisi puustoa niin, etteivät ne näy naapuriin. Suunnitteilla oleva 5,5 metriä leveydeltään oleva tie ei kuitenkaan mahdu paikalle, joten naapurit pyytävät, että tie suunnitellaan niin, ettei se tule tontille. 1979. Haukipudas Museot kartalla. Komiat ja Sikajuhlat yhteen soppii! Oijärven Nuorisoseura ry järjestää perinteiset Sikajuhlat tulevana lauantaina 5.7. kalustekontteja, jotka ovat täynnä tekniikkaa, ei sisätiloja. Nyt kartalta löytyvät museot ovat ilmoittaneet tietonsa Kotiseutuliittoon alkukevään aikana. Kotiseutupäivä Kuivaniemellä. Hintsalan voi tunnistaa järveltä vierellä kulkevasta tasakeulaisesta veneestä, jossa on kaksi soutajaa. Uintiurakkansa hän aloittaa mahdollisesti jo auringon nousun aikaan. Olosuhteiden salliessa Hintsala ui Oijärvellä ensi maanantaina 7.7. Rakennuslautakunnalla oli myös muita ehtoja, jotka pohjautuvat rakentamislakiin. Kontit ovat ns. Suomen paikallismuseot on nyt koottu ensimmäistä kertaa yhdelle digitaaliselle karttanäkymälle osoitteeseen paikallismuseot.fi. Paikallismuseoita on koottu digitaaliselle karttanäkymälle osoitteeseen paikallismuseot.fi. Sirkuskiertue jatkuu Ylivuotolla. Nykysirkusyhdistys Lumo Company on esiintynyt alkukesän aikana useissa Rantapohjan alueen kylissä ja huomenna perjantaina yhdistys esiintyy Ylivuoton kyläja maamiesseuran pihalla osoitteessa puolangantie 2335 kello 17. Pikkupoika istui potalla ja katsoi napaansa. kello 20 alkaen Sampolassa. Myös ennen jokaista työvaihetta rakennusvalvontaviranomaisille on esitettävä selvitys rakennuspaikan perustamisja pohjaolosuhteista ja perustamistapasuunnitelma. Huttukylän nuorisoseura järjestää huomenna perjantaina tanssit kello 19– 23. Perttu Hintsala kertoi Rantapohjan Kesälehdessä tavoitteestaan uida Oijärvi päästä päähän. Tukkilaisjätkät ottaa mittaa Raasakkakoskesta. Aitauksen sisälle ei voi jättää puita. Kahviosta saa pikkurahalla suolaista ja makeaa. kello 17–20. Samassa lehdessä oli myös uutinen, että Haukiputaan Ukonkaivoksen alueelle suunnitellaan 700 uutta asuntoa. heinäkuuta vuonna 1979 julkaistiin ilmoitus, jossa kerrottiin Kellon liikekeskuksen yksivuotissynttäreistä. Ilta alkaa DJ:n soittamalla lavatanssimusiikilla ja illan edetessä kesän yhdeksi suosituimmaksi kokoonpanoksi noussut Komiat-yhtye ottaa estradin haltuun. 7 » Torstaina 3. Lauantaina 5.7. Ratsastusmenestystä Haukiputaalle
Fredrik Thauvon haki Iin kirkkoherraksi v. Thauvónit kannustivat Aspin perhettä lähettämään tyttärensä Jyväskylän seminaariin opiskelemaan opettajaksi. KULTTUURI-JA KOULUMIES FREDRIK THAUVON syntyi Paltamossa 8.8. Pappilan hyllyssä oli muun muassa J. siinä, että hän kirjoitti Oulun Wiikko Sanomiin v. Thauvon, siltavouti Erkki Veijola ja Kestilän höyrysahan johtaja Micklin perustivat Puodinkosken partaalle vesimyllyn vuonna 1878. 1852, vuosi ennen maisterintutkintoa. Iin pappilassa kokoontui syyskuun alussa yhdeksän lestadiolaista pappia ja muutamia maallikkosaarnaajia. Iin seurakunnassa järjestettiin kanteluiden johdosta tarkastuksia, joissa valitukset todettiin aiheettomiksi. Yli-Iin emeritus kirkkoherra rovasti Toivo Hyyryläinen on tehnyt ansiokkaasti tunnetuksi Isa Aspia ja hänen tuotantoaan. 1870 Kuolan niemimaalle tekemälleen matkalle, jonka tuloksena julkaisi teoksen Matka-muistelmia Wenäjän Lapista. 1868 Kuolajärven kylien murteesta: “Heidän kielensä on paljo Savo-Karjalais kielimurteen tapaan, sillä täällä sanotaan esim. Fredrik Thauvonista tuli johtava lestadiolaisuuden edistäjä Iitä laajemminkin. Kirjailija Juhana Kokon mielestä Thauvon ei ollut kovin hyvä ihmistuntija ja ”tunnottomat uskonveljet” käyttivät hyväkseen hänen hyvää sydäntään ja herkkäuskoisuuttaan. Hän sai myös osallistua ystävänsä kotiopettajattaren antamaan opetukseen. Tarkastuspiiriin kuului myös Iin kunta. Tuottoa tarvittiinkin, sillä pappila oli tunnettu vieraanvaraisuudestaan. Vastustajat valittivat useaan otteeseen tuomiokapituliin uuden kirkkoherran levittävän ”hihhulilaisuutta”. Hän oli hyvä messuamaan”. Hän sai tältä muun muassa ohjeita valmistautuessaan v. Isa Asp tunnetaan ensimmäisenä suomeksi kirjoittaneena naislyyrikkona. Thauvon oli omaksunut ennen Iihin tuloaan lestadiolaisen herätysliikkeen ajatukset. Kokouksessa ei ollut muuta käsiteltäwänä kuin selityksen antajan walitseminen niihin ”werukkeihin”, joita nuo ”nimipyhimykset” owat paperille panettaneet jollaan tietowiisaalla”. Hän teki poikansa Emilin kanssa matkoja Tornionjokivarteen tapaamaan uskonveljiään ja kävi saarnamatkoillaan mm. Thauvonin Sally-tytär ei aikonut mennä kutsusta huolimatta Akolan suuriin hautajaisiin, koska ”Akolan ukko ja muut vieraat vain nauttivat ruoasta ja juomista ajattelematta kuolemattomia sielujaan”. Saiko hän uskonnollisen herätyksen. mänöö, tuloo, peäsee. Hän oli opiskeluaikanaan mukana ylioppilaiden kirjallisissa harrastuksissa, aktiivinen toimija Suomalaisen Kauniskirjallisuuden Yhdyskunnassa (Bolag för Fins Skönlitteratur), jonka oli perustanut Elias Lönnrothin Kalevan innoittamana yliopiston opettajista ja opiskelijoista koostuva joukko. Lestadiolaisuus levisi Iihin samaan aikaan kirjailija Juhana Kokon sanoin ”raivoavan myrskyn tavoin”. Thauvonin pappila oli aina avoin lestadiolaisille matkaaville maallikkopuhujille ja papeille. 1869 kirkkoherrana. Fredrik Thauvon oli mukana liiketoiminnassakin, kun monialayrittäjä Juho Häggqvistin aloitteesta Häggqvist. Fredrik Thauvon on yksi Iin pitkäaikaisimmista ja merkittävimmistä kirkkoherroista. L. Hyvänlaatuinen ja erittäin hyväsydäminen mies”. Hänen laajaalainen sivistyksensä ilmeni mm. Kodin ohella seurakunnan köyhät ja sairaat olivat lähellä hänen sydäntään ja hoivaavaa kättä. Muutamat iiläiset ovat muistelleet häntä: ”Lestadiolaiset tykkäsivät niistä saarnoista, eivätkä ne muutkaan suuttuneet”. Pappina ja lestadiolaisuuden merkkimiehenä. Nykytermillä sanottuna alkoi raju mustamaalus ja maalittaminen. Paikka on edelleenkin olemassa Iin Sillat – majoitusalueella oleva kanava. Thauvonien aikana pappila ei ollut enää sellainen esikuvallinen maanviljelystila, kuin se oli ollut aiempien kirkkoherrojen aikana. Iin säätyläisten piiri oli vielä Thauvonin Iissä olon alkuaikoina melko yhtenäinen ja osittain ruotsinkielinen. ”Thauvon oli saarnamies. Vastustajat valittivat jopa senaattiin, mutta tuloksetta. ”Oikein kova saarnamies ja iso ja kova ääni. R. Uskonriitojen kasvaessa alkoi seurustelu ”maailman lapsien” kanssa vähentyä ja muun muassa Kauppilan koulun opettaja, kirjailija Juhana Kokko ja muutamat muut alkoivat jäädä piirin ulkopuolelle. 1853. 15/5 1918. Hänen vanhempansa olivat apteekkari proviisori Lars Thauvon ja tämän puoliso Maria Thauvon. Thauvon teki matkan kolmena vuotena peräkkäin saaden senaatilta matka-apurahan, koska matkat olivat myös ”sielunhoidollisia” eikä alueella ei ollut omaa pappia. Työn ohessa hän jatkoi opintojaan ja hänet vihittiin papiksi Kuopion hiippakunnassa v. Salla) seurakunnan välisaarnaajana ja v. Kouluasiain pariin hän palasi sivutoimisesti ollessaan jo pappina. Papin palkka ja kymmenykset perittiin niiltä, jotka kykenivät maksamaan. Pappila oli tuon kuplan tavallinen kokoontumispaikka. 28.3. Kokouksen julkilausumat pohjustivat osaltaan hajaannusta, joka liikkeessä tapahtui seuraavina vuosina. Fredrik Thauvon isännöi pappilassaan v. Hän sai suuren enemmistön äänistä vastaehdokkaiden Hailuodon kirkkoherran K. Keskustelujen sijasta pappilassa alkoi olla yhä enemmän seuroja. 1867 Kuolajärven (nyk. Kokouksessa käsiteltiin lestadiolaisuuden suhdetta kirkkoon ja muihin hengellisiin liikkeisiin ja sielun autuaaksitulemisen problematiikkaa. Hänet nimitettiin Oulun läänin pohjoisen tarkastuspiirin kansakoulutarkastajaksi v. Hajaannus koettiin erityisen raskaana Iissäkin, jossa lähes kaikki 1880-luvun tunnetut lestadiolaiset maallikkosaarnaajat ja monet lestadiolaiskristityt liittyivät Fredrik Thauvon. No, maallistahan tuo on”. Olisi luullut, että suuren kannatuksen tukemana oli helppo aloittaa työt. Thauvonin Sallytytär kirjoitti veljelleen Emilille: ”Isä on taas merkinnyt nimensä Abraham Saundbergin vekseliin. 25/1 1830 k. 1875. On vaikea sanoa, miksi hän opiskeli ennen teologiaa muun tutkinnon. Tätä eivät eräät pienenä, mutta äänekkäänä vähemmistönä olleet seurakuntalaiset voineet hyväksyä. Tuohon aikaan oli tavallista, että tarkastajana oli pappi. 1874-1883. Fredrik kävi Oulun triviaalikoulua ja Vaasan ja Kuopion kymnaasia päästen ylioppilaaksi Helsingissä vuonna 1847. Pappilan lisäksi kokoontumispaikaksi tuli Thauvonin 1880-luvulla rakennuttama rukoushuone Haminan Alakadulle. Se kun hurrautti messut, niin pirtti raiku”. Perheen runoutta harrastava tytär Isa Asp ystävystyi kirkkoherran tyttären Sally Thauvónin kanssa, jonka luona hän sai lukea runsaasti ajan kirjallisuutta. 8 » Torstaina 3. Carlsson s. Puolisonsa Emelie Louise os. 8/8 1828 k. Kirkkoherralta Isa Asp oppi suomen kielioppia ja tämän vaimolta käsityötaitoja. SAARNATAITOJEN ohella hänestä muistetaan siitä, ettei hän ollut koskaan turhan tarkasti kärttämässä saataviaan. ”Hän oli hyvin voimakas saarnamies, mielipiteeltään lestadiolainen, mutta ei ollenkaan jyrkkä. Kuusamossa, Kuopiossa ja Turussa. J. Oulun Wiikko Sanomissa oli aiheesta polemiikkia: ” Tänään oli jo toisen kerran kirkkokokous tuosta pitkällisestä kirkkoherran waaliriidasta, jota eräät seurakuntalaiset owat ”werukkeillaan” wenyttäneet aina Senaattiin saakka. Hän puhui aika lyhkäisiä ja selviä saarnoja. Fredrik Thauvon oli Puolangan kirkkoherrana 1870-luvun alkupuolella. Hän ei ollut aktiivinen seuraihminen, vaan keskitti toimintansa kodin ja suuren pappilan hoitoon. Fredrik Thauvon s. Torniossa hän työskenteli viisitoista vuotta. Runebergin, Zacharias Topeliuksen ja vähemmän tunnettujen tekijäin kirjojen ohella jopa Thomas Moren teoksia. Heikelin ja Pudasjärven kirkkoherran K. Mylly oli hyvä bisnes, sillä asiakkaita tuli Kemiä ja Oulua myöten. Fredrik Thauvonin pappisura alkoi v. Pappilan maat oli vuokrattu kauppias Juho Häggqvistille ja niistä saatiin hyvät vuokratulot. Vankkumaton uskossa Thauvonille tuskastuttavaa ja uuvuttavaa kirjelmöintiä jatkui 1890-luvulle saakka, mutta kirkkoherra pysyi uskossaan vankkumattomana ja horjumatta. 1859. Thauvonien pappila oli valistunut koti, jossa harrastettiin kirjallisuutta, musiikkia, pianonsoittoa ja laulua, luettiin ääneen ja keskusteltiin luetusta. Saa nähdä, miten käy. Lohikymmenykset ja nahkispadot tuottivat hyvin. Yhdyskunnan toiminta jäi lyhyeksi, sillä venäläisviranomaiset lakkauttivat sen melko pian. heinäkuuta 2025 » N:o 49 Fredrik Thauvon – vahva saarnaaja, pitkäaikainen Iin kirkkoherra ja koulumies » Pertti Huovinen » Ii Iin hautausmaalla Kruununsaaressa on aivan lähellä maantietä liikenteen jylyssä komea hautakivi, jossa lukee: Joh. Yhteinen usko hävitti säätyrajat ja pappilan seuroissa kävi talonpoikaisväestöä ja saatettiinpa kirkkoherra Thauvon nähdä markkinoiden aikana Haminassa keskustelemassa uskovien pudasjärveläisten tervalautanlaskijoiden kanssa. Kuva: Iin seurakunnan historia IIN HISTORIAA ». 1828. Hänet valittiin Tornion alaalkeiskoulun rehtoriksi jo v. Yhdistyksen tarkoitus oli perustavan kokouksen mukaan suomentaa vieraskielistä kirjallisuutta ja edistää suomenkielistä kaunokirjallisuutta, ”vaikutusala niin lavennettava että alkuperäisiä Suomalaisiaki teoksia Kauniskirjallisuudessa tulee Yhdyskunnalta toimitettavaksi”. Fredrik Thauvonilla oli läheiset välit Elias Lönnrothiin, jonka kanssa hän oli kirjeenvaihdossa. 1906. 1851 ja maisteriksi v. Hällforsin saadessa rippeet. FREDRIK THAUVONIN opiskelut olivat sujuneet mallikkaasti ja hän valmistui filosofian kanditaatiksi v. Työura alkoi koulumaailmassa. 1885 lestadiolaisen herätysliikkeen kannalta merkittävää pappien kokousta. Varhaisen kuolemansa vuoksi hän ei ehtinyt julkaista yhtään omaa kokoelmaa, mutta myöhemmin hänen runonsa on nostettu vahvasti esiin. Kevättalvella 1870 paikkakunnalle muutti kirjanpitäjä Jaakko ja Elisbet Aspin perhe. Ruustinna Emelie oli äitinsä Edla von Delvigin puolesta puolalaista aatelia. Tarmokkaan ja taitavan emännän käden jälki näkyi keittössä ja suuressa puutarhassa, jonka monipuolisista kasvislajikkeista saatiin hyvät sadot. Fredrik Thauvon säilytti seurakuntalaisten luottamuksen
Ebba Jacobson opiskeli lausuntaa Tukholmassa ja Helsingissä. Fredrik Thauvonin tyttäristä Johanna (Jenny) syntyi v. Juhlaja kukkapalveluiden lisäksi Lauretten kampaamopalvelut aukeavat uuteen tilaan. Yritystoiminnan alussa Lauretten yrittäjä Laura Virtanen hankki pienemmän tilan, koska tarkoitus oli katsoa, miten palveluille on kysyntää ja riittääkö asiakkaita. 36-vuotiaana menehtynyt Jenny ei ehtinyt muuttaa Haukiputaan pappilaan. Aleko Lilius huiteli pitkin maailmaa monenmoisissa puuhissa, minkä vuoksi hänellä oli titteli seikkailija. Alma kiersi Eurooppaa merimiespappina toimineen miehensä mukana ja kirjeenvaihdon kautta Iin pappilaan tuli tietoa kaukaisistakin maista. Merkittävä elämäntyö oli Yleisradiossa, jonka ensimmäisiä kuuluttajia hän oli. Kuva: Ylen arkisto IIN HISTORIAA » Yrittäjillä uusia tuulia Haukiputaalla » Aada Alapuranen » Haukipudas HAUKIPUTAAN Revontiellä sijaitseva Biittikioski on muuttanut uuteen osoitteeseen, samalle kadulle. Vanhoillislestadiolaisuus pysyi kuitenkin valtavirtana iiläisten lestadiolaisten keskuudessa, paljolti Fredrik Thauvonin järkkymättömyyden ansiosta. Viktor Virkkulan poika Eino toimi vuosikymmenet Iin kirkkoherrana. Vuonna 1944 Suitsit pakenivat neuvostomiehitystä Suomeen ja samana vuonna Ruotsiin, jossa Aino kuoli 8.8.1969. Aattoseurat pidettiin lauantai-iltana kirkossa. Hän opiskeli laulua ja pianonsoittoa Helsingissä ja Tukholmassa. Pariskunnan tytär Ebba Jacobson oli naimisissa Aleko Liliuksen kanssa. 1868 ja 1876 Eri sanomalehtien uutisia » Torstaina 3. Ebba ja Aleko Liliuksen vävy Ville Zilliacus oli Yleisradion apulaisjohtaja ja television pitkäaikainen ohjelmapäällikkö. Toinen syy oli entisen paikan piilossa oleva sijainti, Viitanen kertoo. 1858. Sally Heikel menehtyi 31.7. Aino Suits on kirjoittanut ja suomentanut runokirjoja ja kirjoittanut ystävästään kirjan Tuntemani Eino Leino – kärsivä ihminen. Heinäkuusta alkaen Laurette sijaitsee Jokelantiellä. Seurat jatkuivat vielä maanantaina ja tiistaina”. – On kyllä ylittänyt odotukset. Yrittäjyys on yllättänyt positiivisesti. Seuravieraille ei pystytty tarjoamaan lainkaan ruokaa. Hän avioitui ajan huomioon ottaen vanhana, 35-vuotiaana leskimiehen ja kymmenen lapsen yksinhuoltajan Henrik Heikelin kanssa. Niin ikään Laurette on muuttanut uuteen osoitteeseen. Emil syntyi 18.8. Hän opetti lausuntaa ja puhetekniikkaa jonkin aikaa Sibelius-Akatemiassa. Mukana ollut seuravieras kuvaa tapahtumaa näin: ”Seuraväkeä tuli jo lauantaina, toiset rautateitse, toiset laivassa ja lähiseudulta maanteitse. Jälkipolvet Fredrik ja Emelie Thauvon saivat kuusi lasta, joista kaksi menehtyi pienenä. Hän avioitui 18-vuotiaana Viktor Alfred Virkkulan kanssa. Kun kysyntä lähti kasvamaan, päädyin ostamaan oman liiketilan. Kirkkoherrana hän vaikutti Haapajärvellä, Pudasjärvellä ja Viitasaarella kuolemaansa v. Viitanen ja hänen puolisonsa Janita Mäkelä ovat pitäneet Biittikioskia nyt hieman yli vuoden. Oulussa. Uuteen tilaan päädyttiin koon takia. Pariskunnan lapsimäärä kasvoi kahdella. Avajaisia vietettiin heinäkuun ensimmäisenä päivänä. vuoden iästään huolimatta. Ebba Jacobson-Lilius oli vuonna 1947 perustetun Suomen Puheopiston perustajajäseniä toimien opiston opettajana. Virtanen on hakenut myös toista kampaajaa vuokratuolille, mutta etsintä on vielä kesken. Suitsin perhe asui v. Kaikki lapset syntyivät Torniossa Fredrikin ollessa alaalkeiskoulun rehtorina. Uusi tila on Kotipizzan vieressä. 9 uuteen herätykseen. – Siihen nähden pienempi toimitila oli hyvä. Victor Jacobson toimi appensa tavoin kansakoulujen tarkastajana. Kuvat: Aada Alapuranen. 1924–1944 Virossa, jossa Gustav Suits toimi Tarton yliopiston kirjallisuudenhistorian professorina. Kortteeripaikat löytyivät kaikille. Heidän tyttärensä Aino (1884-1969) opiskeli Helsingissä kirjallisuutta ja avioitui virolaisen runolija Gustav Suitsin kanssa. Lähteet: Elo Kyösti ym. Thauvonin v. Jopa pientä jonoa ehti muodostumaan, naurahtaa Biittikioskin yrittäjä Jani Viitanen. Seurojen järjestäminen oli iiläisille uskoville mahtava voimanponnistus, sillä elettiin lähes nälänhädän aikaa, kun maailmansodan takia oli puute ruoasta. Pariskunnan tuttavapiiriin kuului Eino Leino. iltapäivällä kirkkokentällä, jonne oli kokoontunut väkeä noin 3000 henkeä. heinäkuuta 2025 » N:o 49 Radiokuuluttaja Ebba Jacobson-Lilius työnsä äressä. SAMASSA talossa Revontien virastoliiketalon kiinteistössä, jossa Biittikioski ennen sijaitsi, oli myös Juhlaja kukkapalvelu Laurette. Fredrik Thauvon vihki Alman avioliittoon Victor Jacobsonin kanssa. Leinon elämänhallinta oli jo 1920-luvun alussa hunningolla ja hän asui Suitsien luona Helsingissä vieraillen kesällä 1923 näiden kanssa Viitasaarella Ainon isän luona. 1926 asti. Emil Thauvon oli naimisissa Katarina Hedmanssonin ja leskeksi jäätyään Maria Montellin kanssa. Viktor ehti olla pappina useilla Pohjois-Suomen paikkakunnilla ennen kuin hän sai v. Iin seurakunnan historia Kokko Juhana, Lestadiolaisuuden vaikutus Iihin ja uudemmat harrastukset siellä, Kaleva 1911 Nissilä Viljo, Iijoen varrelta Savela Antti, Iin Rauhanyhdistys 90 vuotta Kuolajärven kylän historia, seuran internet-sivut Oulun Wiikko Sanomat v. Henrik Heikel toimi ylimetsänhoitajana eri puolilla Suomea, mm. Vanhin lapsista Sally syntyi 29.1. IISSÄ järjestettiin heinäkuun alussa 1917 suuret seurat, joita voi pitää nykyisten suviseurojen edeltäjänä. Ebba Jacobson-Lilius oli Pohjoismaiden ensimmäinen naiskuuluttaja ja oli YLEn palveluksessa v. 1860. Varsinaiset seurat alkoivat klo 4. Hänet tunnettiin erämiehenä ja -kirjailijana. Kuten näkyy Fredrik Thauvonin suvussa osa omenista putosi lähelle puuta ja osa kauemmaksi. Valintatilanne oli samantapainen kuin apellaan, joka sai moitteita tukiessaan vävyään Haukiputaan kirkkoherraksi. Avajaisiin oli kerääntynyt paljon porukkaa. Sally lapsineen oli mieluinen vieras Iin pappilassa morfarin luona ja hän vietti usein kesiään isänsä vuokraamassa Ellalan talossa. Haukiputaalla on hyvä kylähenki ja muista yrittäjistä on ollut iso apu, Viitanen kertoo. Biittikioskin uusi liiketila löytyi läheltä edellistä tilaa. Hän pyöritti yritystä osa-aikaisesti. 1929-1948. Fredrik Thauvon jaksoi saarnata seuroissa 89. Emil oli jonkin aikaa pappina Iissä isänsä työkaverina. Lauretten uusissa tiloissa on tarjolla laajemmat kampaamopalvelut. – Ei oltaisi muuten muutettu, mutta tämä tila vapautui sopivasti, hän kertoo. Avajaisten yhteydessä vietettiin yrityksen 1-vuotissyntymäpäivää. 1862 syntynyt tytär Alma oli hyvin musikaalinen siskojensa tapaan. 1927. Hän seurasi isänsä jälkiä pappisuralle. Sunnuntain jumalanpalveluksessa oli kirkko täyteen ahdettu väkeä ja käytävät ja lehterit olivat täynnä seisovia ihmisiä osan jäädessä ulkopuolellekin. Varasto on kasvanut hurjasti ja siksi oli tarvetta myös isommalle tilalle. Virtanen on tehnyt ennenkin juhlakampauksia asiakkaille, mutta lähinnä juhlapaikoilla. Uudessa liiketilassa tehdään myös hiustenleikkauksia ja -värjäyksiä. 1855. 1901 repivän taistelun jälkeen Haukiputaan kirkkoherran viran
Kari Isoaho / Pasi Koivikko 27290 g, suurin kala 8750 g 2. Tuloksia: 1. Juha-Matti Riepula / Kari Riepula 27170 g 3. WANHAN HAMINAN alueella suunnitelmat on tehty keskellä aluetta olevasta puistoalueesta, Kirkkopuistosta sekä Peltokujan ja Puistotien väliin jäävästä puistoalueesta, josta suunnitelmaehdotuksessa on käytetty nimeä Metsikkö. Kaksikko kertoi osallistuneensa kilpaan miltei joka kerta jo yli parinkymmenen vuoden ajan, mutta palkinnoille he eivät ole yltäneet. Tauno Johansson 16770 g 9. Suurin vonkalekin oli iskenyt vieheeseen kilvan loppuvaiheessa, kun he olivat olleet jo aikeissa palata rantaan. Suunnitelmat ovat yleisesti nähtävänä 23.7. Kokonaiskilpa ratkesi vielä suurinta kalaakin niukemmalla erolla, sillä kakkossijalle kalastanut Juha-Matti Riepulan ja Kari Riepulan muodostama venekunta sai yhteistuloksen 27170 grammaa, kun Isoahon ja Koivikon vastaava oli 27290 grammaa. Hyryn mukaan tapahtumaa järjestetään pienehköllä talkooporukalla ja kilpailun kannattavuuttakin joudutaan usein pohtimaan. Tero Viitala / Mikko Ahola 25690 g, suurin kala 8980 g 4. Wanhan Haminan puistoalueista laaditut ympäristösuunnitelmaehdotukset on asetettu yleisesti nähtäville. – Vieheitäkään ei vaihdettu kertaakaan koko päivänä, kun hauki kävi niin hyvin kiinni, kisaaajat paljastivat sekä tunnustivat, että suurinta haukea oli nostettu veneeseen hartaasti kahteen mieheen, jotta se varmuudella kyytiin saatiin. saakka kunnan verkkosivuilla osoitteessa www.ii.fi. Kyselyssä voi ottaa kantaa suunnitelmaluonnokseen ja antaa äänensä mieluisimmalle oleskelukalusteelle. Tälläkään kertaa ei sateelta sekä muutamalta kovaksi yltyneeltä tuulenpuuskalta kokonaan vältytty, mutta pitkälle iltapäivään säilyi sää otollisena ja kilpailukala eli hauki oli todella syönnillään. – Emme ole halunneet nostaa osanottomaksua, ettei siitä tule kohtuuton, mutta siihen pyrimme, että osanottomaksuilla pystytään kilpailun palkintojen arvo kattamaan. Kerrankin onnistuttiin niin, että saatetaan palkinnoillekin päästä, myhäilivät he iloisina. Pitkän historian ja kalaisan järven ansiosta ovat Oijärven vetouistelukisat harrastajapiireissä jo laajalti tunnetut, ja monet kilpailun osanottajista ovat järvessä vieheitä vetäneet vuosittain. Alueiden kasvillisuudessa on huomioitu luonnon monimuotoisuus sekä hulevesien käsittely viivyttämällä. 10 » Torstaina 3. Alueen kasvillisuutta täydennetään, ja nykyisen kasvillisuuden kunto arvioidaan. Kisoja järjestävän Oijärven metsästysseuran edustajilla olikin aihetta hymyyn onnistuneen kilpailutapahtuman loppumetreillä. Sen paljastivat kilvan tulokset, sillä kaikkiaan 27:lla venekunnalla saaliin paino ylitti kymmenen kilon rajapyykin, ja kaiken kaikkiaan järvestä nousi haukea ennätykselliset liki seitsemänsataa kiloa. Ympäristösuunnitelmat perustuvat Iin kirkonseudun alueen asemakaavan mukaisten puistoalueiden rakentamiseen. Viitalan ja Aholan pyydystämä vonkale paljastuikin kilpailun suurimmaksi haueksi, joka yhdessä muun saaliin kanssa siivitti kaksikon kokonaiskilpailussa kolmannelle sijalle yhteistuloksella 25690 grammaa. Aimo Hiltula 16490 g Tulokset kokonaisuudessaan Oijärven metsästysseuran nettisivuilla Iltapäivän lähetessä kello neljää alkoi rantautumispaikoilla olla miltei ruuhkaa, rannassa kun oli oltava viimeistään neljältä sekä punnitusjonossa viimeistään varttia myöhemmin. Sami Höyhtyä / Karri Utriainen 16630 g 10. Viitalaa ja Aholaa ei ollut häirinnyt sen enempää sade kuin tuulikaan, ja saalista oli tullut tasaisesti pitkin päivää. Kuva: Tuija Järvelä-Uusitalo. Tavoitteena on uusia nykyiset pukukopit sekä muut rakennukset, järjestellä liikennöinti ja pysäköinti uudelleen, lisätä alueelle lapsille suunnattu uimaranta, esteetön käynti järveen, pulahtamisportaat sekä uudet leikkija ulkokuntoilualueet. Kuvat: Ritva Piri Punnitukseen tuotiin kalaa nykyvuosiin verraten ennätysmäisen paljon, ja melkein kaikki venekunnat saivat saaliksi vähintään muutaman hauen. Tuomo Södö / Henri Tiiro 19200 g 6. Iin Vihkosaaren uimarannasta ja puistoalueesta puolestaan on laadittu yleissuunnitelmaluonnos, johon liittyen on avattu asukaskysely. Iin kunnan verkkosivuilla olevan linkin kautta voi vastata asukaskyselyyn, jolla voi vaikuttaa uimarannan ja puiston suunnitteluun. Oheistoiminnalla kuten arpojen myynnillä koetetaan tuottoa saada, ja tällä kertaa saimme arpajaisten palkinnot kaikki lahjoituksina, mikä hieman parantaa tilannetta. Kirkkopuistoon on esitetty rakennettavan uusia puistokäytäviä oleskelualueineen sekä alppiruusuistutuksineen. Siitä on saatu positiivista palautetta, ja moottoreille on kuulostanut olevan kysyntää enemmänkin, minkä vuoksi tänä vuonna päätettiin antaa kokeiluluonteisesti mahdollisuus myös pienen, soutuveneeseen soveltuvan polttomoottorin käyttämiseen kisassa, valotti pitkään kilpailujen järjestelyissä mukana ollut Hannu Hyry. heinäkuuta 2025 » N:o 49 Oijärven vetouistelukisoissa ennätyksellinen saalismäärä » Ritva Piri » Oijärvi OIJÄRVEN vetouistelukilpailuja on kisojen yli kolmikymmenvuotisen historian aikana ehditty käydä varsin monenlaisissa keleissä rankkasateista koviin tuuliin tai hellesäihin. Jättihauki puolestaan painoi nipinnapin alle yhdeksän kiloa, mikä oli reilut kaksisataa grammaa enemmän kuin kokonaiskilpailun voittoon yltäneiden Kari Isoahon ja Pasi Koivikon suurimman kalan paino. – Aiemmin Oijärvellä on kisattu ainoastaan soutaen, mutta järven laajuuden vuoksi avusteisuutta on viime vuosien aikana lisätty hyväksymällä sähkömoottorien käyttö. Jani Sipola / Martti Sipola 20850 g 5. Vesa Huhta / Mervi Ervasti 17460 g 8. Kilpaan osallistui yhteensä 72 venekuntaa, joista punnitukseen asti toivat saalista melkein kaikki. Henrik Jokela / Juhani Tolonen 17780 g 7. “Metsikköön” on esitetty rakennettavaksi puistopolkuja, joiden varrelle on sijoitettu toiminnoiltaan vaihtuvia alueita, jotka soveltuvan esimerkiksi kuntoiluun, osallistavaan taiteeseen ja luontoopetukseen. IIN VIHKOSAAREN uimarannan ja puiston alueelle laaditussa yleissuunnitelmaluonnoksessa alueen toiminnot on suunniteltu uudella tavoin. Puistosuunnitelmat nähtävillä Iissä Vihkosaaren alueesta kysely » Rantapohja » Ii IISSÄ ON asukkaiden tutustuttavana kaksi puistosuunnitelmaa. – Jokohan me nyt ollaan viimein opittu haukea uistelemaan, kun on näin kauan harjoiteltu. Eroa voittajan ja hopeasijalle päässeiden väliin jäi siis vain 120 grammaa. Kilpailijoiden saapuessa punnituspaikalle kertyi heidän ympärilleen uteliaita katsojia vertailemaan kisaajien saaliita sekä kalojen kokoa, olihan suurimmasta hauesta luvassa erillinen palkinto. Kirkkopuisto on yksi Wanhan Haminan puistoista, jonne on tehty puistosuunnitelmaehdotus. Iloisimpiin saapujiin lukeutuivat myös Tero Viitala ja Mikko Ahola, joiden saalislaatikossa retkotti päällimmäisenä melkoinen järvihirviö. Wanhan Haminan keskellä olevalle puistoalueelle on esitetty rakennettavaksi viheralueet puistokäytävineen, lasten leikkialue, viljelylaatikkojen ja niin sanottu syötävien kasvien alue sekä monitoimikenttä paviljonkeineen ja siirrettävine torikojuineen
– Suomessa suunnistus on oto-toimintaa, mutta Kolumbiassa se ei ole vain oman toiminnan ohella toimintaa vaan myös omalla kustannuksella, Jukka naurahtaa. Parin tytär Kataliina Kokkoniemi Zuluaga on monipuolinen nuori urheilija, joka suunnistaa tänä kesänä sekä nuorten että aikuisten MM-kisoissa Kolumbian edustajana. Etelä-Amerikkaan on hiljalleen muodostumassa myös suunnistuskulttuuria ja haaveissa olisikin Suomen rastiviikkoja vastaavan suunnistusviikon luominen Latinalaisen Amerikan maihin. Kataliina suunnistaa Italiassa kaikki matkat. KOLUMBIASSA yrittäjänä toimivasta Jukasta on tullut suunnistuksen ilosanoman lähettiläs, joka valmentaa sekä nuorten että aikuisten Kolumbian maajoukkuetta, vastaa leirityksistä ja on lajipäällikkönä sekä toimii Kolumbian suunnistusliiton varapuheenjohtajana. Käsittääkseni Katasta tulee suunnistuksen aikuisten MMkisahistorian nuorin kisaedustaja. Kuva: Pirjo Holappa Kolumbian nuorten MM-kisamaajoukkue ja valmentaja Jukka Kokkoniemi Italian MM-kisamaisemissa. Innostus on jatkunut niin, että nyt Kataliina edustaa Kolumbiaa nuorten MMsuunnistuksissa Italiassa ja aikuisten MM-kisoissa Kuopiossa. – Haasteita Latinalaisessa Amerikassa suunnistukseen tuovat muun muassa maanomistussääntöjen erilaisuus ja talkookulttuurin puuttuminen. Kansainvälisessä suunnistusliitossa (IOF) Jukka on mukana edistämässä suunnistustietouden viemistä muihin kuin perinteisiin suunnistusmaihin. Tänään torstaina vuorossa on nuorten MM-kisojen viimeinen kisa eli metsäviesti. Menimme Jyväskylästä Kuopion toisen MM-kisakartoittajan Joensuun Timon kyydissä Joroisiin nuorten MMkatsastusradoille suunnistamaan kuntoradan ja siitä illalla Kuopioon, jossa oli ollut aikuisten testikisat useille eri maajoukkueille. – Meillä on ensimmäistä kertaa Kolumbiasta oma nuorten joukkue MM-kisoissa, Jukka iloitsee. 13-vuotiaan Kataliinan mielestä naisten rata oli helppo. Sveitsissä Kata keräsi huippusuunnistajien nimikirjoituksia ja innostui tosissaan lajista. Pitkän matkan kisassa Kataliinalle kertyi 14 suunnistuskilometria ja 600 metriä nousua. Kuva: Pirjo Holappa Kataliina Kokkoniemi Zuluagan lempipaikka Suomessa on Marja-mummun ja Jouni-papan Kiiminkijoen rannalla sijaitseva rantasauna, josta on ihana käydä uimassa. Leimaus-leirillä kokeilimme edesmenneen kaverin Pasi Ikosen muiston kunniaksi myös ilman kompassia suunnistamista ja se sujui oikein hyvin, Jukka analysoi ja jatkaa, että Kolumbia on vielä suunnistuksen kehitysmaa, jossa tasoerot ovat isoja, eikä laji ole vielä niin vakiintunut, joten maajoukkueeseen on helpompi päästä. Aika on kulunutkin läheisten kanssa pelatessa, oleskellessa, uidessa ja saunoessa. – Leirin jälkeen meillä oli suunnistuksen superpäivä. Sen jälkeen hän on suunnistanut muutaman kerran kesässä Suomessa. – Sveitsin MM-suunnistuksissa kaksi vuotta sitten Kata näki, että harrastajia on muitakin kuin iskä ja kymmenkunta kolumbialaista, jotka lähtevät viidakkoon suunnistamaan, Jukka naurahtaa. Sen jälkeen matka jatkuu Suomeen aikuisten MM-kisoihin Kuopioon. Jukka Kokkoniemi valmentaa Kolumbian nuorten ja aikuisten MM-suunnistusmaajoukkueita, joissa myös Jukan 13-vuotias Kataliina-tytär suunnistaa. – Kun kokemusta on Kataliinalla vasta muutama vuosi suunnistuksesta, niin eteneminen on sellaista, että Kata lukee karttaa tarkasti ja sitten menee seuraavaan pisteeseen ja taas lukee karttaa. Tähän mennessä tavoitteeseen on päästy. Kataliina pelaa lentopalloa arkisin koulussa ja viikonloppuisin seurajoukkueessa. Myös sademetsät tuovat oman haasteensa, minkä vuoksi maastot ovat yleensä aika korkealla vuorilla, missä viidakkoa ja aluskasvillisuutta on vähemmän, Jukka kertoo. Se ei kuitenkaan hidastanut nuoren urheilijan elämää, sillä Kataliina ja Jukka kävivät muun muassa Kuortaneella suunnistuksen Leimaus-leirillä. Lisäksi hän on voimistellut ja maastopyöräillyt. Siellä juoksimme naisten radan, Jukka kertoo. Kataliina oli harmittavasti loukannut kätensä lentopallotreeneissä juuri ennen Suomen matkaa, minkä vuoksi hänen kädessään oli kipsi neljä viikkoa. Jukka on pitkän ulkomailla olon jälkeen muuttanut tänä vuonna Suomeen työnhaun vuoksi. heinäkuuta 2025 » N:o 49 Kataliina ja Jukka valmistautuivat suunnistuksen MM-kisoihin Huttukylässä » Pirjo Holappa » Kiiminki KIIMINKILÄISLÄHTÖINEN Jukka Kokkoniemi on asunut 15 vuotta Kolumbiassa, jonne hän muutti elämänsä rakkauden Carolina Zuluaga Pradan luokse. Kiiminkijoen rantatörmä on Kolumbian Bogotan miljoonakaupunkiin verrattuna rauhallinen paratiisi. Parhaillaan ovat käynnissä nuorten MM-suunnistukset Italiassa ja ensi viikolla kisataan aikuisten MM-mitaleista Kuopiossa. Kataliina Italiassa nuorten MM-kisojen sprinttisuunnistuksessa. ENNEN MM-kisamatkaa Italiaan Kataliina nautti Marja-mummun ja Jouni-papan luona olosta Kiimingin Huttukylässä. Italian nuorten MM-kisojen (JWOC) avajaisissa Kataliina sai kunnian olla pitämässä avajaispuhetta. Koska Katalla on Suomessa sukujuuret, hänellä on ikään kuin kotikisat, kun hän Kiiminkijoen rannalla aina kesät viettää, Jukka tuumaa. 11 » Torstaina 3. – Vuodessa on tapahtunut kohtuullista edistystä, kun Kainuun Rastiviikolla vuosi sitten minun piti olla D13-sarjassa saattajana mukana ja se oli ensimmäinen metsäkisa ja nyt JWOC:n pitkän matkan kisassa tuli noin vaativa ja pitkä suoritus yksin, Jukka iloitsee. – Kata pääsee täydentämään Kolumbian naisten maajoukkuetta viestiin ja keskimatkan karsintaan Kuopiossa aikuisten MMkisoissa. Meno on vielä varmistelua, mutta hyvin hän suunnistaa. Kataliinan lempipaikka Suomessa on Kiiminkijoen rannalla oleva rantasauna, jossa Kataliina pääsi nauttimaan löylyistä ja uinnista vielä ilman kipsiäkin juuri ennen MMkisareissua. Hän on sen jälkeen ankkuroinut kahdesti aikuisten Floridablancan viestijoukkueen Kolumbian sprinttiviestimestariksi. Kataliina suunnisti ensimmäisen kerran 6-vuotiaana yösuunnistuksessa, jossa rasteilla oli palkintoja. Kuva: Jukka Kokkoniemi. Se on hauska yksityiskohta, että Venlojen viestissä Kata ei päässyt vielä iän puolesta suunnistamaan, mutta MM-kisoissa pääsee. Kataliinan tavoitteena on päästä maaliin ja saada hyväksytty suoritus
12 » Torstaina 3. Kokeilepa hauskaa ominaisuutta. SUDOKUT JA RISTIKKO 3.7.2025 ». heinäkuuta 2025 » N:o 49 RISTIKON RATKAISU tiistain 8.7.2025 Rantapohjassa Rantapohjan näköislehti on uudistunut. Näköislehden lukijat voivat tulostaa ristikon itselleen sivun valikosta ylhäältä vasemmalla. Ristikon ja sudokut voi täyttää myös digitaalisesti. Valikossa näkyy kolme valkoista viivaa alekkain ja viivoja klikkaamalla tulee näkyviin tulostimen symboli
KONTTORI AVOINNA KE JA TO KLO 8.30–16 Sähköpostit: Uutiset..........toimitus@rantapohja. Lähtö seurakuntakodilta klo 9.15. On aika osallistua Rantapohjan kesäiseen kuvakisaan. 044-714 7805 Henkilökunnan sähköpostit . Kuvan voi lähettää myös tekstiviestissä tai WhatsApp-viestissä numeroon 040 5173 842. Julkaisija Rantapohja Oy. Hoitotyön johtaja Niko Borén kertoo, että esimerkiksi Helsingin kaupunki on osoittanut kiinnostusta Pohteen mallia kohtaan.. 044 714 7800 tilaukset@rantapohja.fi SISÄLTYY PAPERILEHDEN HINTAAN! Jäikö lehti tulematta. 144€ Vuosikertatilaus 12 kk kotimaa................................................. Ensijäsennystapaamisessa käsitellään navigaattorin tulokset. Matkan hinta 30,00 € sisältää bussikyydin, lipun, ruokailun ja kahvin linja-autossa tulomatkalla. 8.30-16 Perustettu 1969. www.rantapohja.fi/ digitilaus-paperilehdentilaajalle DIGI PAPERILEHDEN TILAAJALLE Puh. . Navigaattorissa on omat osionsa niin nuorille kuin heidän vanhemmilleen. Navigaattori on tarkoitettu 13–19-vuotiaille nuorille. Hoidon tarpeen arviointiaika on 90 minuuttia. Ilmoitusten jättöajat Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 15.00 mennessä. . . Mikäli kuvassa on henkilöitä, on kuvaajan kysyttävä heiltä lupa kuvan julkaisemiseen. Nyt toimintamalleja pyritään yhteinäistämään. Toimitusjohtaja-päätoimittaja Pekka Keväjärvi............050-363 1063 . Digitaalisesti täytettävän navigaattorin lisäksi arvioinnin keskeinen osa on niin kutsuttu ensijäsenyys. Kouluterveydenhuolto auttaa navigaattorin täyttämisessä. Esityksenä komedia ”Unelmien poikamies”. 500€ PR 50, 600€ PR 50 ym. Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 15.00 mennessä. Internet: www.rantapohja. . 59€ 3 kk tilaus, kotimaa.................................. Apuna on ollut digitaalinen arviointityökalu, jota hyödynnetään keskusteluissa nuoren sekä hänen perheensä ja verkostojensa kanssa. Esitys alkaa klo 13.00. Se syntyy ammattilaisen, nuoren ja hänen lähiverkostonsa yhteistyössä, kun ammattilainen syventää Nuorten navin keräämiä tietoja haastattelun avulla. Huveja BINGO NUORITTALLA pe 4.7 klo 18.00. . . . 217€ Jakelu: Kaleva365 Oy, Kavil ja Posti . 044-714 7800 . 79€ puh. Ruokailu mennessä Pudasjärven ABC:llä. tai puhelimitse: p. Nuorelta myös kysytään, miten hän itse kokee, että häntä voitaisiin auttaa. 73€ Digitilaus 12 kk (alv 24%) ........................ Interventionavigaattori, eli tutummin Nuorten navi on työkalu sosiaalija terveydenhuollon ammattilaisille, jotka kohtaavat työssään psyykkisesti oireilevia nuoria. alv 10%) Kestotilaus kotimaa............................... Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. Osallistu kesäiseen kuvakisaan Kilpailuun voi osallistua lähettämällä kuvan 31.7.2025 mennessä sähköpostilla osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi Kuvia julkaistaan painetussa lehdessä ja koosteena Rantapohjan verkkosivulla. 040-572 8591 Tuija Järvelä-Uusitalo...040-549 3451 Teea Tunturi.................040-572 8546 . Pääset Se on sitten kesä! -kisaan mukaan ikuistamalla suvesi hienon hetken ja lähettämällä kuvan Rantapohjaan. Seuratoimintaa n Eläkeliitto Yli-Iin yhdistys ilmoittaa: Kokoonnumme perinteiseen Pärrälän kesäpäivään 9.7.2025 klo 11.00 alkaen. Nuoret pääsevät palvelujen piiriin myös palveluohjauksen sekä opiskeluhuollon kautta. MA, TI ja PE konttoripalvelu vain puhelimitse, sähköpostilla ja verkossa. TOIMITUS avoinna ark. Ilmoitusten valmistus Marko Myllylä .............044-714 7803 Pirjo Heikkuri..............044-714 7802 JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. . Yhdistyksen kesäteatterimatka Puolangan Askanmäelle la 19.7.2025. Vanhempien kuuluu olla mukana, koska kyse on heidän lapsestaan. Liitä viestiin mukaan yhteystietosi ja kuvaan liittyvä lyhyt teksti. AA,VT kaupanvahvistaja . 044 714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite. . Vedostettavat ilmoitukset torstaina. Ilmoitushinnat 2025 Etusivu..................1,65+25,5%=2,07 € Ennen tekstiä........1,20+25,5%=1,51 € Tekstissä...............1,20+25,5%=1,51 € Takasivu................1,30+25,5%=1,63 € Kuolinilmoitukset...1,40+25,5%=1,76 € TJ 30 pmm asti.....1,10+25,5%=1,38 € Laskutuslisä..........3,00+25,5%=3,77 € . Sivunvalmistus........Rantapohja Oy ISSN-L 0358-478X • ISSN 0358-478X . NUORET täyttävät kyselyn yhdessä ammattilaisten kanssa tai itsenäisesti parhaaksi katsomallaan hetkellä. Tilausmaksut vuodelle 2025 (sis. Vuosikertatilaus 12 kk ulkomaat, maaposti............................... Uutta arviointiaikaa ei enää tarvita, vaan hoito pyritään aloittamaan mahdollisimman pian. 044 714 7800 • Sähköpostilla tilaukset@rantapohja.fi • Puhelimitse p. Tilaukset, osoitteenmuutokset Pikkuilmoitukset Pirjo Heikkuri............ Nuori on tilanteessa keskiössä ja saa itse kertoa kokemuksistaan. heinäkuuta 2025 » N:o 49 Ilmoituksia Työsuorituksia HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. Kahvia, makkaraa ja hauskanpitoa 5 € hintaan. Toimiva malli on herättänyt huomiota myös muualla. Ii Kuivaniemi Haukipudas Kello Yli-Ii OULU Ylikiiminki Kiiminki Jääli . 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi Haukiputaan, Iin, Jäälin, Kellon, Kiimingin, Kuivaniemen, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin paikallislehti. 044-714 7800 sähköpostilla: tilaukset@rantapohja. . 044-714 7800 Ilmoita tilaajan nimi ja lehden saajan lähiosoite 100€ 6 kk tilaus, kotimaa................................ 040 534 6475. Ilmoitusmyynti Ilmoituskonsultti Sari Niiranen ............ Paikallislehti Rantapohja on Uutismedian liiton jäsenlehti. . Perheiltä saatu palaute on ollut hyvää. 044 714 7800 arkisin klo 8.30-16.00 . Kuvia lähettäneiden kesken arvotaan kaksi Rantapohjan digivuosikertaa ja kaksi 50 euron arvoista lahjakorttia. . 044-714 7800 Markkinointipäällikkö Outi Koistinen........... Ennen hyvinvointialuetta Pohjois-Pohjanmaalla on ollut hyvin erilaiset henkilöstöresurssit, asiakasvolyymit sekä väestöpohja. Ilmoita asiasta tekstiviestillä: p. Tapaamisessa tehdään suunnitelma siitä, miten nuoren hoidon suhteen edetään. Pohjois-Suomen tilatuin 2-päiväinen paikallislehti. Ilmoitukset....ilmoitukset@rantapohja. . Vedostettavat ilmoitukset maanantaina. Toimitus...........040-517 3842 Toimittajat Auli Haapala............... Nuorten navi voi auttaa nuorta jäsentämään tilannettaan, välttämään ammattilaisten päällekkäisiä arviointiprosesseja sekä nopeuttaa tukitoimien aloittamista. Digitilaus kesto (alv 24%)......................... 13 » Torstaina 3. Jätä pikkuilmoitus www.rantapohja.fi Mielenterveyspalveluja nuorille nopeammin » Rantapohja » Oulu Nuorten mielenterveyspalvelujen jonoja on purettu onnistuneesti Pohteen alueella. ENSIJÄSENNYKSESSÄ nuori saa määritellä, mistä asioita keskustellaan vanhemman läsnäollessa. 135€ 217€ Kestotilaus ulkomaat, maaposti............. Myös toimintatavat ovat olleet erilaisia. Hoitojonoja saatiin purettua jo alkusyksyn 2024 aikana ja tällä hetkellä nuoret saavat apua nopeasti. Ilmoittautuminen 9.7.2025 mennessä Ahtille p. Nuoret saavat palveluja tällä hetkellä nopeasti. Ilmoita asiasta • Tekstiviestillä p. 044-714 7806 Paino..................Kaleva365 Oy Oulu 2025 . Revontie 2, II krs, ovi C, PL 15, 90831 Haukipudas ASIAKASPALVELU PUH
Eli jos nyt liikunta tuntuu ikävältä, kannattaa asiaa ajatella uudesta näkökulmasta ja suunnata lajien pariin, jotka tuovat hyvää mieltä. Se ei ole kivaa katsottavaa, kun toiset heiluvat ulkona housut alhaalla. 24/12/22 Nykyajan muotitrendit ovat noloja ÄRSYTTÄÄKÖ sinuakin katsoa, kun pojilla tai muilla sukupuolilla on housut aina kintuissa. Maailmasta on tehty sellainen paikka, jossa pitäisi sopia vain joidenkin muotitrendien taakse ja olla koko ajan epävarma omasta tyylistään, koska kuulee puhumista selän takana ja haukkumista. Mielenterveysasioihin pitäisi keskittyä enemmän ja tukea mielenterveyspalveluita, jotta ei nuoresta tulisi taas yksi enkeli taivaalle. Tehdään maailmasta parempi paikka kaikille. Minua ainakin. Mielestäni nykyään nuoret keskittyvät liikaa siihen, miten toiset näkee itsensä. Minusta on surullista, sillä kaikki ovat kauniita omalla tavallaan ja se tekee meistä niin ihanan erilaisia. Se on tärkeää ihan jokaiselle. Ongelman voisi ratkaista siten, että yritettäisiin keskittyä enemmän siihen, mikä on oikeaa kiusaamista ja mikä vain leikkiä. Onkin tärkeää, että jokainen voi urheilla heille itselleen mieluisella tasolla ja löytää lajeja, joista he itse nauttivat. Rantapohjan alueelta löytyykin erilaisia urheiluseuroja, muita liikuntapaikkoja, sekä luontoa, jossa liikkua. Salaatti on ällöttävän kuivaa ja nihkeää, leipä kuivaa ja kovettunutta. Mielestäni oppilaiden pitäisi päästä kauppaan tai kouluruoka pitää parantaa. Jos haluaa olla erilainen niin miksi ei. Arkistokuva/Rantapohja Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Toiset tahtovat kilpailla jonkun urheilulajin parissa, kun taas toisille se ei ole ykkösjuttu. heinäkuuta 2025 » N:o 49 RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » LASSI JA LEEVI » 806 VUONNA 2024 MIKE JACK, KANADALAINEN “PIKASYÖJÄ” LUSIKOI YLI 1,5 KILOA TULISEKSI MAUSTETTUA KASTIKETTA KOLMESSA MINUUTISSA. Ruoka on yleensä kylmää ja ällöttävän näköistä, ja se maistuu pahalle. Olen jo pitkään pohtinut, miksi muotitrendit nykyään eivät näytä omalaatuiselta. Numero on. TUORE LAAVA PYSTYY SAAVUTTAMAAN 1200 CELSIUKSEN LÄMPÖTILAN! 2.MAAILMANSODAN AIKANA OHIOLAINEN KUMILELUJENVALMISTAJA TEKI SIVIILEILLE KAASUNAAMAREITA MUKAANLUKIEN LAPSILLE TARKOITETTUA MALLIA, JOKA NÄYTTI MIKKI HIIRELTÄ. Silloin jos urheiluharrastus ei ole kivaa, se saattaa pikkuhiljaa unohtua ja jossain vaiheessa loppua. Oli kyseessä sitten seuran treenit tai lenkki koiran kanssa, arjessa portaiden valitseminen hissin sijaan tai pyöräily kouluun tai töihin, merkityksellisintä olisi se, että jokaisen arjessa olisi liikuntaa, sillä se on tärkeää terveydelle. Ongelma on myös, että nuoret syövät yhä vähemmän koulussa ja ovat koko päivän syömättä tai menevät kauppaan kouluajalla. Jos opettajat haluavat, että oppilaat syövät koulussa, heidän pitäisi viedä asiaa eteenpäin. 14 » Torstaina 3. Pitäisi muistaa, ettei urheilu saisi tuntua ikävältä suoritukselta tai vuorelta, jonka huipulle on vaan pakko kiivetä veren maku suussa. Olen väsynyt nykymuoti trendeihin, koska niissä ei ole mitään järkeä. Astiat ovat likaisia, koska niitä ole pesty kunnolla. On harmittavaa katsoa muita nuoria huolehtimassa omasta ulkonäöstään vaan, koska pelkää tulevansa kiusatuksi. Mahtavassa tilanteessa olet esimerkiksi kavereiden kanssa urheilemassa, jolloin liikunta tulee siinä sivussa, kun vietät aikaa toisten kanssa! Helmi Jaara Yhdessä kavereiden kanssa on mukava liikkua ja urheilla. Syömättä jättäminen on huolestuttavaa, mutta myös kaupassa käynti on vaarallista ja siitä joutuu jälki-istuntoon, jos jää kiinni. Ihmettelen, miksi ruoan laatua ei ole vieläkään parannettu, vaikka oppilaille tarkoitetussa hyvinvointikyselyssä on tullut ilmi, että todella monen oppilaan mielestä kouluruoan laatu on huono ja kouluruoka on pahaa. PIENI JA LÄPIKUULTAVA NAUHAPORSASKALMARI ELÄÄ SYVÄLLÄ MERESSÄ JA OHJAILEE ITSEÄÄN IMUJUOKSUTTIMELLA, JOKA MUISTUTTAA POSSUN KÄRSÄÄ. Myös voitaisiin rangaista niitä kiusaajia vakavammin, kuin vain puhuttelu. Päinvastoin urheilu, josta tulee itselle hyvä mieli, on mukavaa ja säännöllistä, jolloin liikkuminen on tasaista, eikä niin ailahtelevaa. Ongelma on, että nuoret menevät kauppaan huonon kouluruoan takia, ja sitten he saavat jälki-istuntoa. A.S. Miksi kaikki ei voi olla vaan omia itsejään. Oppilaat ovat siis vieneet asiaa eteenpäin, mutta mitään muutosta asialle ei ole. Pääsen ottamaan ruokaa, mutta näen vain kauhean mössön, josta ei erota, mitä siinä on. Anni Suhonen Muisto kouluruokailusta MENEN ruokalaan, ja korvani täyttyvät melulla, koska kaikki puhuvat ja huutavat yhteen ääneen. Ongelmana on se, että melkein kaikilla poikapuolisilla on ne yli-isot farkut, jotka ovat juuri niin alhaalla, että bokserit näkyvät. Haukipudas Urheilu on kaikkia varten LIIKUNTA ei ole ainoastaan urheilijoita varten. Silloin liikkuminen on mukavaa ja innostavaa
ikkunanpesussa kotona tai illaksi lapsille hoitajaa. Kuivaniemen, Olhavan, Oijärven ja Jakkukylän alueiden asiakkaat diakoni Sanna Mäenpää p. Tule porisemaan ja paistamaan samalla makkaraa Meijerinrannan grillikatoksessa, os. Raimo Paaso, laulu, Markus Vaara, piano ja urut. Kuha, K-market Ii, Kärkkäinen Ii, Neste Ii J. Päiväkerhotoiminta käynnistyy syyskuussa. sunnuntai helluntaista. saakka. Seppeleenlasku Sankarihaudoille. Kirkollisista toimituksista voi sopia ke 2.7. Yhteistyössä Haukiputaan A-killan kuntouttava työtoiminta. Ilmoittautumislomake löytyy seurakunnan nettisivulta www.iinseurakunta.fi Kiitos Yhteisvastuukeräykseen tuotelahjoituksin osallistuneille: Autokeidas Ii, Iin Apteekki, Iin Classic Barbershop, Iin Energia Oy, Iin Haminan Grillikioski, Iin Kukkakauppa Arvo Kova Oy, Iin Leipäpysäkki, Jokivarren Puutarha, Kalaliike H. Kesä–heinäkuussa jumalanpalveluksia hieman harvennetusti. klo 10 Iin kirkko. Vesala) 1950luvun alussa Martinniemessä. Kuivaniemen rauhanyhdistys: Su 13.7. Yhteystiedot: Iin alueen asiakkaat diakoni Elina Volotinen p. Jakkukylän rauhanyhdistys: Su 6.7. Seuraa ilmoittelua lehtien kirkollisissa ilmoituksissa sekä seurakunnan nettisivuilla ja somekanavilla. Pyydä tarjous tai kysy lisää Karitalta p. Kuolleet: Pirkko Sisko Anneli Runtti 80. Ilmoittautuminen Iin seurakunnan päiväkerhoihin toimintakaudelle 2025-2026 on alkanut. Virasto suljettuna viikko 27. Toimittaa: Pekka Soronen, kanttorina: Eija Jaara. Consono-kuoro laulaa jälleen pitkän tauon jälkeen messussa Haukiputaan kirkossa. KESÄKUVAKISA 2025 » Alppiruusuvanhus puhkesi vielä kukkaan Viitakankaalla. Toimittaa: Pekka Soronen, kanttorina: Eija Jaara. Pyhäpäivä: 4. Palveluiden tuotto lähetystyön hyväksi. Ilmoittautumislomake löytyy seurakunnan nettisivulta www.iinseurakunta.fi Iin seurakunnan diakoniatyön ajanvaraus taloudellisia asioita varten tapahtuu diakoniatyöntekijöille virka-aikana. Iltahartaus Jussi Rinta-Jouppi. Kastetut: Hilda Maria Kaarina Ruonakangas. klo 18 ry:llä. 15 » Torstaina 3. Kappeliseurakunta tarjoaa kirkkokyydin. Kuivaniemen, Olhavan, Oijärven ja Jakkukylän alueiden asiakkaat diakoni Sanna Mäenpää p. Kastetut: Ella Amanda Niemelä, Maiju Emilia Laakkonen, Nooa Aatos Lionel Hannila. heinäkuuta 2025 » N:o 49 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS Messu su 6.7. Kuva: MJ. Kuolleet: Johanna Marjaana Hiltunen 49. klo 10 Kiimingin kirkko ja seurakunnan YouTube-kanava. 040 7008 151 Yli-Iin pitäjäpäivien konsertti lauantaina 12.7. Päiväkerhoon otetaan 3-5 -vuotiaita lapsia. Puhujat: Johannes Tuomela, Eero Jaara. 040 7008 151 Kastetut: Hilma Leena Haataja, Ruuben Eemeli Kaisto, Josefiina Eeva Adele Ollikainen. Consonossa laulaneita pyydetään ilmoittautumaan juhlaleirille www.oulunseurakunnat.fi -sivuston kautta 20.8. Makkara ja mehu/kahvi 2,5 €. Anna ja Mikael Kylväjästä tulevat kertomaan kuulumiset Itä-Aasian pioneerityöstä. klo 17 ry:llä, Haukipudas: seurat su 6.7. Lähetysilta pe 11.7. Meijerinranta 4. Palveluryhmänä Kuivaniemen kotiseutuyhdistyksen väkeä. Albumien kätköistä löytyneessä valokuvassa Rauha on vasemmalla ja Salme oikealla. Lisätietoja ilmoittautumislinkissä. 040 7376955. Kahvilan tuotto naisten lukutaidon tukemiseen Afrikassa Suomen Pipliaseuran kautta. Kohtaamispaikka tiistaisin klo 9–10.30 srk-keskus. klo 18 Iin Pappila. Iin kirkkoherranviraston aukioloajat: ma-ti klo 9.00– 14.00, ke-to klo 9.00–12.00, perjantaisin suljettu. sunnuntai helluntaista. Kirkkorannan kohtaamispaikka torstaisin 31.7. Siunattua kesää! Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. 040 7008 151 Meijerinrannan Makkaranpaistoporinat torstaisin 10.7., 17.7., 24.7., 31.7. klo 12–18. Consono-kuoron 50-vuotisjuhlaviikonloppu 5.-7.9. Seuraa ilmoittelua lehtien kirkollisissa ilmoituksissa sekä seurakunnan nettisivuilla ja somekanavilla. Diakoniatoimisto suljettu heinäkuun ajan! Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. Kahvitellaan Tapulikahvilassa, jonka jälkeen vaihtelevaa toimintaa toiveiden mukaan ulkona. Aamukahvit ja juttuseuraa, diakoniatyöntekijä tavattavissa. Sateen sattuessa olemme sisällä. Haukiputaan kirkko on avoinna tutustumista ja hiljentymistä varten 9.6.–1.8., ma-to klo 12–18 sekä pe 12–17, jolloin myös kirkon oppaat ovat paikalla. klo 10 Haukiputaan kirkko. Pyhäpäivä: 4. 040 501 4764 tai karita.isola@ evl.fi. Iin seurakunnan diakoniatyön ajanvaraus taloudellisia asioita varten tapahtuu diakoniatyöntekijöille virka-aikana. Kuolleet: Kauno Jalmari Manninen 85. Kohtaamispaikkoihin ei ole ennakkoilmoittautumista. Aloituskerralla mukana Martat, joiden kanssa kokkailemme yhdessä, yhteiskokkailtu ruoka ilmaista! Sateen sattuessa kerhohuoneella. klo 13 seurat Oijärven rauhanyhdistyksellä. Kuolleet: Anna Loviisa Torro 95, Maila Elisabet Hintikka 87, Seija Anneli Sipola 72, Matti Juhani Veikkola 66, Eeva Liisa Kinnunen 64, Aina Poropudas v. II – KUIVANIEMI Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi Messu su 6.7. Voit tilata taksin soittamalla Matti Vääräkankaalle p.0440123252. 040 7376955. Toimittaa Miia Jokiranta, avustaa Senja Alasaarela, kanttorina Anna-Mari Nevala. Iin rauhanyhdistys: Su 6.7. klo 10–14. Kuva on otettu Rauma-Repolan asuntojen piharakennusten edustalla. Kesä–heinäkuussa jumalanpalveluksia hieman harvennetusti. Kokoonnutaan klo 12 srk-keskuksen pääovelle. Taneli Kasperi Kanniala, Noel Juhana Mikkola, Asla Eevert Aleksanteri Ruonakangas. VANHAN KUVAN KERTOMAA » Ystävykset Rauha Drushinin (o.s. Soi kunniaksi Luojan – Kesäillan sävelhartaudet to 3.7. Vapaa pääsy, ohjelma 5 € (käteis-, korttija MobilePay-maksu). YLIKIIMINKI YLIKIIMINGIN ALUE Messu su 6.7. klo 18 seurat ry:llä. Arjen apu -palvelut. Päiväkerhotoiminta käynnistyy syyskuussa. Tapulikahvila avoinna mape 11.6.–31.7. 040 7182297. klo 20 srkkeskus PaReMPi-kvartetti: Raimo Paaso, Reko Tammi, Juha Mikkonen ja Janne Piipponen. Yhteystiedot: Iin alueen asiakkaat diakoni Elina Volotinen p. To 10.7. Kirkollisista toimituksista voi sopia ke 2.7. Toimittaa Miia Jokiranta, kanttorina Anna-Mari Nevala. Tapulikahvilassa myynnissä nuorten valmistamia leivonnaisia sekä vapaaehtoisten tekemiä käsitöitä. Haukiputaan seurakunnan lähetystyön matkaryhmä toteuttaa erilaisia palveluita ihmisten arjessa. klo 18:30 seurat ry:llä. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. 040 579 3247. Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9–11 p. Kastetut: Saima Orvokki Karhumaa, Eliel Benjami Myllyneva. klo 20 srk-keskus Heikki Takkula sello, Sofie Spanget Takkula sello ja Risto Ainali urut, iltahartaus Outi Pohjanen. Antti Savela. 040 7182297. Consolaiset muistelevat yhteisiä laulun siivittämiä nuoruusvuosiaan 50-vuotis juhlaviikonlopun merkeissä. Tarvitsetko apua esim. Päiväkerhoon otetaan 3-5 -vuotiaita lapsia. klo 18 Yli-Iin kirkossa. Oijärven rauhanyhdistys: Su 6.7. klo 18 lauluseurat ry:llä, Pekka Sipilä. klo 13 Ylikiimingin kirkko ja kirkon YouTube-kanava. KUIVANIEMEN ALUE Ajantasaiset tiedot löytyvät www.iinseurakunta.fi Sanajumalanpalvelus su 6.7. Isollaniemellä leirikeskus Loistossa. Nuorilla neidoilla on samanlaiset kesätakit yllä. Ry:n toimintaa: Kello: yhden puheen seurat su 6.7. Virasto suljettuna viikko 27. klo 10–14. klo 11–12.30. Siunattua kesää! Konfirmaatiomessu su 6.7. Su 7.9. Osallistumismaksu 20 €. klo 13 Kuivaniemen kirkko. YLI-II YLI-IIN ALUE Kesä tuo hieman muutoksia seurakunnan jumalanpalveluselämään. 08 3161 303. KIIMINKI Kesä tuo hieman muutoksia seurakunnan jumalanpalveluselämään. 08 3161 303. Nenonen, Orient Kebab & Pizzeria, ParturiKampaamo HiusSatu, Putaan Pulla, Ravintola Krunni, Shell Ii ja yksityiset lahjoittajat. Diakoniatoimisto suljettu heinäkuun ajan! Virkatodistukset eli sukuselvitykset 24/7 osoitteesta www.tilaavirkatodistus.fi tai Oulun aluekeskusrekisteristä p. Lisätietoja Katri Tuomiharjulta p. Ilmoittautuminen Iin seurakunnan päiväkerhoihin toimintakaudelle 2025-2026 on alkanut. Vähäkuopus) ja Salme Haapala (o.s. Iin kirkkoherranviraston aukioloajat: ma-ti klo 9.00– 14.00, ke-to klo 9.00–12.00, perjantaisin suljettu. Mukana diakoniatyöntekijä. Toimittaa Eva-Maria Mustonen, kanttori Heli Moilanen. Yli-Iintie 148
• Missä ikinä liikutkin, digi seuraa mukana. 044 714 7800 (3 kk kampanjahinta!) Jatkuen seuraavat 12 kk 5€/kk. Tilauksen voi lopettaa koska tahansa. KOKEILE NYT! LIITY TILAAJAKSI: www.rantapohja.fi -> tilaa lehti -> tilaustarjoukset Lisätietoja puh. Tilauksen voi lopettaa koska tahansa. Tarjous on voimassa 1.8.2025 saakka. • Mahdollisuuden lukea paikallisista asioista missä ja milloin vain. • Ekologisemman vaihtoehdon ilman paperia. • Saat tuoreet uutiset, kiinnostavat tarinat ja paikalliset ilmiöt suoraan puhelimeesi, tablettiin tai koneelle – heti, ilman viivettä. DIGITILAAJANA SAAT: • Nopean ja helpon pääsyn Rantapohjan tuottamaan uutisvirtaan. 16 » Torstaina 3. /3 kk /3 kk 5 € 5 € DIGI DIGI Kesätarjous Kesätarjous Paikalliset TASKUSSASI JOKA PÄIVÄ! PUHEENAIHEET Rantapohjan WhatsApp Voit lähettää tekstarin tai kuvan Rantapohjaan myös WhatsApp-viestinä. Näköislehdestä käytettävissäsi on 10 vuoden arkisto. (3 kk kampanjahinta!) Jatkuen seuraavat 12 kk 5€/kk. heinäkuuta 2025 » N:o 49 TILAUKSESI SISÄLTÄÄ: Rantapohjan digitaalisen verkkolehden ja Päivän lehden, Näköislehden sekä Historiallisia lehtiä 50 vuoden takaa aina vuodesta 1969 lähtien. Numero on