Ole hyvä ja käytä tulostamiseen lehden omasta valikosta löytyvää tulostuspainiketta.
Sanomalehtien Liiton jäsenlehti YLI-II ON OMANLAISENSA Yli-iiläiset pohtivat yhteistoimintaillassa alueen identiteettiä ja asukkaiden sekä yhteisöjen roolia tulevaisuudessa. HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 24.5.2018 49. – Ehdottomasti, oli mukavaa osallistua kaverin kanssa tiiminä. Matkan varrella sai myös nauraa, vaikka kisa oli kova. Sivu 3 Seikkailukärpänen puraisi 30 joukkuetta kisasi Perämeri Challenge -seikkailukisassa viime viikonloppuna. Ensimmäistä kertaa mukana olleet haukiputaalainen Liisa Jurmu (vas.) ja iiläinen Henna Hinkula innostuivat kisasta niin, että aikovat osallistua vastakin. Kun toinen väsyi, niin toinen tsemppasi, summasivat naiset maalissa Virpiniemessä. Sivut 8–9. vsk • N:o 39 Perustettu 1969
Kun Suomi menestyy tämäntyyppisissä mittauksissa, esiin nousee suomalaisten kansallinen ominaisuus eli itsensä vähättely. Toivottavasti opetuksen taso säilyy ja vielä paranee, kun koulu siirtyy Kaukovainiolta Linnanmaalle. Jääkiekon MM-kisat taas menivät Suomelta penkin alle. Muista liittää mukaan yhteystietosi. Näin pääsi käymään, vaikka siellä asuu suuri määrä suomalaisia ja suomalaistaustaisia ihmisiä. Suomiko paratiisi maan päällä. Ei voi olla. Nytkin tunnettiin epäilyä mittauksen luotettavuutta kohtaan. “Väärin sammutettu”, sanoi entinen palopäällikkö. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Hannu Niemelän poika Elias Niemelä tykitti uruilla säveliä, mitkä eivät jättäneet ketään kylmäksi. Tälläkin hetkellä tuntuu olevan jotain väärää siinä, että Suomen talous kasvaa ja työllisyys paranee. » Torstaina 24. Vai siirtyykö se. Omasta mielestämme olisimme ansainneet voiton. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Kuoron puheenjohtaja Rauno Kinnunen juonsi konsertin sujuvasti ja mukaansa tempaavasti. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Sibeliuksen Finlandia Eliaksen ja kuoron yhteisesityksenä oli vaikuttava loppunumero korkeatasoiselle konsertille. VANHAN KUVAN KERTOMAA » Rantapohja julkaisee lukijoidensa vanhoja kuvia ja niihin liittyviä tekstejä. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Poliittista debattia seuraamalla voi saada käsityksen, että Suomi ei ole onnela, vaan helvetin esikartano, jonka liekkejä lämmittelevät kulloisetkin hallitusvastuussa olevat puolueet. Sijoitus oli tänä vuonna vasta viides. YK:n raportti mittasi 156 maan onnellisuutta muun muassa tulotasolla, sosiaalisen tuen tasolla, korruption määrällä ja yleisen luottamuksen sekä henkilökohtaisen vapauden mittareilla. Ansioistaan häntä on muistettu ja palkittu monta kertaa. YK:n listauksessa ehkä herkullisinta oli se, että rakas naapurimme Ruotsi oli tällä kertaa vasta yhdeksänneksi onnellisin paikka maan päällä. Voit myös lähettää kuvan ja kertomuksen meille sähköpostitse osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Säveltäjä Toivo Kuulan kuolemasta on sata vuotta ja tämä oli huomioitu ohjelmistossa. 1980-luvun alussa Hannu tuli Haukiputaan seurakuntaan ja oli tuolloin Suomen nuorin kanttori. Helluntaina oli Haukiputaan Kirkon Kamarikuoron Kevätkonsertti Haukiputaan seurakuntakeskuksessa. Nykyään puhutaan paljon yhteisöllisyydestä, varsinkin sen puutteesta. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Voiko Suomi olla enää maailman onnellisin maa, kuten YK:n onnellisuusraportti kertoi aiemmin keväällä. Kuorolaulu ja konsertit jos mitkään lisäävät kotiseudun yhteisöllisyyttä. Hyvän lisän kevätkonserttiin antoivat Oulun ammattikorkeakoulussa opiskelevat nuoret. Sopraano Tilda Santapakka ja pianisti Kaisa Pulkkanen esittivät taidolla Toivo Kuulan sävellyksiä. Eikä se varmasti voi olla edes mahdollista. Hänen tulonsa oli onnellinen asia, sillä Hannu Niemelä on vaikuttanut todella merkittävästi ja monipuolisesti tämän alueen musiikkielämään. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Onnellisuus on tietenkin etupäässä subjektiivinen kokemus. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Postita tai toimita kuva Rantapohjaan Huvipolku 6, PL 15, 90830 Haukipudas ja liitä siihen lyhyt teksti, jossa kerrot, mistä kuvassa on kysymys. Korkeatasoiset solistit löytyvät oman kuoron jäsenistä. Silti pessimistikin voinee myöntää, että kyllä me olemme ainakin aika onnekkaita, kun olemme saaneet syntyä Suomeen. Elias Niemelällä on edessään huikea tulevaisuus urkutaiteilijana. Näistä takaiskuista on joku voinut kokea surua. Kaikki korkeatasoisia laulajia, jotka tekevät harrastustaan ilolla ja antaumuksella. Kuoro on varmasti yksi tasokkaimmista kuoroista tässä maassa. Kevätkonsertin ohjelma oli hyvin laadittu kokonaisuus, sisältäen hengellistä ja maallista musiikkia. Kanttori Hannu Niemelälle kuuluu suuri kiitos kamarikuoron johtamisesta. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. toukokuuta 2018 » N:o 39 KESKUSTELEMME » KUVA LUKIJALTA » Suomi sijoittui aivan normaalille paikalleen Euroviisuissa, loppusarjan toiseksi viimeiseksi. Heikki Seppälä Lasten musafestareilla Haukiputaan Jatulissa nähtiin sunnuntaina monenlaisia eläimiä. Palautamme ?meille toimitetut kuvat. Ja sitten sokerina pohjalla. Kuvan Rantapohjaan lähetti Heli Hietala. Eliaskin on Oulun ammattikorkeakoulussa opiskellut muusikko. Jos Suomi määritetään onnellisimmaksi maaksi, ei se tarkoita sitä, että kaikki suomalaiset ovat onnellisia. Tässä lavalla on lastenmusiikkiorkestiri Ammuu! Olipa siellä myös Katti Matikainen ja Nakkirakki sekä paljon muuta. Vanhalla kuvalla tarkoitetaan tässä yhteydessä 50 vuotta tai sitä vanhempaa kuvaa. Oulun ammattikorkeakoulun korkeatasoinen musiikin opetus on Oulun ja koko Pohjois-Suomen musiikkielämälle iso asia. Monen mielestä huonommat joukkueet voittivat mitalit. Pekka Keväjärvi pekka.kevajarvi@rantapohja.fi Paratiisi maan päällä TOIMITTAJALTA Kevätkonsertti Haukiputaalla on monta kuoroa, joiden konserteista me kuorolaulun ystävät saamme usein nauttia. Arvomme vuoden lopussa kuvia lähettäneiden kesken 100 euron arvoisen lahjakortin. Kuoron virittäminen huipputasolle vaatii paljon harjoitusta ja työtä. Kuvan tulee olla otettu Rantapohjan alueella eli Haukiputaalla, Iissä, Kuivaniemellä, Yli-Iissä, Kiimingissä tai Ylikiimingissä tai niihin kuuluvissa kylissä. Haukiputaan kirkon kamarikuorossa on yli kolmekymmentä jäsentä
Yhteistoimintaillassa nousi esiin muun muassa digitutor-toiminta, jossa koulun oppilaat voisivat opettaa digilaitteiden käyttöä iäkkäämmälle väestölle. Sama»ratkaisu»ei toimi»koko»Oulussa Toiminnan yksi tarkoitus on nostaa esille Yli-Iin alueen erityispiirteitä, jotka tulisi huomioida palveluita järjestettäessä. kello 11 Eläkeliiton järjestämällä Päivä Pärrälässä -tapahtumalla. Perheenäidit Ulla Rasvala ja Katri Keskikallio kertoivat yhteistoimintaillassa, että he törmäävät jatkuvasti sijainnin aiheuttamiin ongelmiin muun muassa sosiaalija terveyspalveluiden suhteen. Eri paikoista voi kerätä PAKE-passiin leimat ja lopuksi nautiskella kahvit ja makkaraa koulun kodalla. – Tämä pitää saada päättäjille tiedoksi niin, että se myös ymmärretään, Rauni Nokela toteaa. Mukana Yli-Iin koulun rehtori Jukka Miettusen vetämässä työryhmässä Jorma Rasvala on edustanut nuorisotoimea, Maija Tihinen varhaiskasvatusta ja Ella Matinaho kirjastotoimea. Torstaina 5.7. Meidät laitetaan ajamaan tuota 50 kilometrin välimatkaa, eikä palvelua tahdo saada, Keskikallio kertoo. vsk • N:o 39 Pitäjäpäiväviikko on yli-iiläisten yhteinen ponnistus » » Teea Tunturi » » Yli-Ii Noin 1 400 asukaan YliIissä eri järjestöt järjestävät kuntalaisyhdistyksen koordinoimana heinäkuun alussa pitäjäpäiväviikon, joka käynnistyy keskiviikkona 4.7. Mukana ovat olleet myös Yli-Iin yhteistyöryhmän puheenjohtaja Veli Kortesalmi, Yli-Iin kuntalaisyhdistyksen Rauni Nokela, Kierikkikeskuksen Leena Lehtinen sekä sivistysja kulttuuritoimen aluesihteeri Johanna Timonen. – Nyt pitää miettiä, miten saavutamme sellaisen tilan, jonka haluamme. Yli-iiläiset päättivät illan keskustelun lopuksi, että syksyllä yhdistykset kutsutaan uudelleen koolle tuomaan esille uusia ideoita. Miettusen mukaan koululla on jo nyt hyvää yhteistyötä muun muassa Punaisen Ristin kanssa ensiapuopetuksen muodossa. Oman mausteensa keskusteluun Yli-Iissä antoi maakuntauudistus ja sen mukanaan tuomat muutokset juuri sosiaalija terveyspalveluille. toukokuuta 2018 49. Tavoitteita»ja yhteistyötä Yli-iiläiset totesivat tiistaina, että jo nyt eri toimijoiden välillä on olemassa yhteistyötä, ja lisää on luvassa. – On todellisen työn ja tuskan takana saada toiset päättäjät ja virkamiehet ymmärtämään yli-iiläiset olosuhteet sekä se, että mikä toimii kaupungissa, ei toimi välttämättä lainkaan täällä. 3 » » Teea Tunturi » » Yli-Ii Yli-Iissä järjestettiin tiistaina yhteistoimintailta, johon oli kutsuttu mukaan asukkaita ja yhdistysväkeä pohtimaan sitä, millaisen roolin eri järjestöt voisivat ottaa yhdessä ja erikseen hyvinvoinnin lisäämiseksi YliIin alueella. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa kuntalaiset ovat aktiivisia toimijoita ja oman alueensa kehittäjiä. Meidän pitää tuoda todelliset tarpeet esille, jotta saamme Yli-Iihin meillä toimivan ratkaisun tämänkin osalta, Rauni Nokela sanoi. Mukana keskutelussa olivat muun muassa Kaisa Lahdenperä, Kaisa Hökkä, Risto Päkkilä, Veli Kortesalmi ja Jukka Miettunen. kello 10-14 on vuorossa perinteinen toripäivä sekä kello 15 Yli-Iin Nasevan järjestämät yleisurheilukisat. Viikko päättyy sunnuntaina 8.7. Yli-Iissä»etsitään»yhteisvoimaa Alueen erityispiirteet halutaan nostaa esille palveluiden kehittämiseksi Yli-Iissä keskusteltiin alueen identiteetistä ja erityispiirteistä. Yli-Iin eri sivistysja kulttuuripalvelujen toimijat ovat jo vuoden ajan kokoontuneet miettimään palvelukeskittymän tavoitteita ja tulevaisuutta. Perjantaina 25.5. Risto Päkkilä kertoo uskovansa, että hyvinvointilautakunta säilyy jollain tapaa mukana kaupungin organisaatiossa, jolloin Kortesalmen mainitsemat tehtävät ovat sen vastuulla. – Tarvitsemme kokoontumistiloja, se on selvää. Ainoa yli-iiläinen kaupunginvaltuutettu Risto Päkkilä (kesk.) myöntää, että hän törmää jatkuvasti tämän kaltaisiin asioihin. Lisäksi koulun ja yli-iiläisten yrittäjien välistä yrittäjyyskasvatusta kehitetään. lauletaan seurakuntatalossa kello 19 kesälauluja ja perjantaina 6.7. – Kiimingin hyvinvointikeskuksessa ei edes tiedetä, missä päin Oulua Tannila sijaitsee. Mietittäisiin, miten otettaisiin koppi omasta roolista, jotta yhteinen tavoite saavutettaisiin, Rauni Nokela sanoo. kello 1012 Yli-Iin alueen sivitysja kulttuuritoimijat järjestävät PAKE-rallin, jossa päiväkodilla, kirjastolla, ryhmäpäiväkodilla, nuorisotiloissa sekä koululla on avoimet ovet. Yhteistoimintaillassa keskusteltiin myös tilaratkaisuista, joita palveluverkkosuunnitelmassa on tuotu esiin. kello 21 alkavat tanssit Tannilassa Maaja kotitalousseuran järjestämänä. – Alueellisella toiminnalla halutaan ennen kaikkea parantaa erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointia sekä tukea perheitä, Miettunen kertoo. Kierikissä kello 13 järjestettävään sanajumalanpalvelukseen sekä kivikauden kylässä kello 14.30 alkavaan Jukka Takalon Kajakkiorkesterin esiintymiseen, joka on Kierikkikeskuksen ja alueellisen kulttuuritoimen järjestämä. Yli-Iin pitkät välimatkat, pieni väkimäärä ja elävät kylät vaikuttavat siihen, että samanlainen toimintatapa kuin tiheämmin asutulla alueella Oulussa ei välttämättä ole paras ratkaisu. – Nämä palveluthan siirtyvät maakunnan vastuulle, mutta mihin kuuluu ennaltaehkäisevä työ ja terveyden edistäminen, kysyy Veli Kortesalmi. – Tärkeää olisi, että nyt eri järjestöissä alettaisiin aktiivisesti pohtia alueen identiteettiä. Jos emme aio mihinkään, emme pääse eteenpäin, summasi Veli Kortesalmi. Torstaina 24. T EE A T UN T URI. Lauantaina 7.7
Eläkeliiton Kuivaniemen yhdistyksen puheenjohtaja Anne Väätämöinen on tyytyväinen yhteistyöhön. +15° +15° +16° +14° +14° +16° Sunnuntai 27.5. Poismeno jätti läheisille ikävän. +14° +18° +20° +19° +18° +22° Lauantai 26.5. Me ajattelemme sinua missä vain ikinä kuljemme. Myös minun takia.” Näin tiivisti meidän uskomme eräs vanhus, joka ajatteli olevansa armosta osaton. Iiläinen sananparsi ILMOJA PITELEE » Torstaina 24. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 21 Aurinko nousee klo 3.22 ja laskee kello 23.17. Erkki (Era) Jalmari SANAKSENAHO s. Me ajattelemme sinua tuoksussa myrskytuulen, laulussa muuttolintujen kuiskauksesi kuulemme. Olit seurallinen, ulospäin suuntautunut, auttavainen ja vilkas. Askel kerrallaan. +14° +13° +13° +14° +13° +15° Maanantai 28.5. Siksi me emme voi määritellä, kuka on oikeassa uskossa ja siksi pätevä ottamaan vastaan Kristuksen ruumiin ja veren. Kutsu ja ilmoittautumisohjeet sukuseuran verkkosivuilla ja Fb:ssa. Kutsuihan Jeesus itse luokseen syntisiä ja katuvia. Kukaan, joka puhuu Jumalan Hengen valtaamana, ei voi sanoa: "Jeesus on kirottu." Kukaan ei myöskään voi sanoa: "Jeesus on Herra", muuten kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta. Ehtoolliselle osallistuja ottaa vastaan Kristuksen ruumiin ja veren. Suruviesti tuli yllättäen. Kappalainen Matti Kinnunen muistutti siunausrukouksessa, että kylväminen on laajempaa kuin pellon kylväminen. Se kantaa meitä elämässä eteenpäin. Rantapohja Siunausta kasvulle » Leena Takaluoma » Kuivaniemi Toukosiunaus on kotiutunut Eläkeliiton vuotuisiin tapahtumiin. Jeesus asetti ensimmäisen aterian ja käski jatkamaan sitä niin, että teemme sen hänen muistokseen. Tuon lauseen jälkeen hän halusi ottaa vastaan ehtoollisen. Sitä kautta me saamme anteeksiantamuksen, sovituksen ja rauhan sydämeen sekä siunauksen. Siskot ja veljet (perh.) Torstai 24.5. 5.5.2018 Lämmöllä Eraa muistaen omaiset ystävät tuttavat Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Tapahtuma järjestetään nimittäin nykyään yhteisenä. Jeesus kutsuu ehtoolliselle meistä jokaista. UUSIA YLIOPPILAITA » Mukana elämän kulussa. Ehtoollinen on tarkoitettu jokaiselle kristitylle. Ehtoollinen tukee meidän uskoa ja pitää meidät uskossa. Kuivaniemellä Iissä ja Yli-Iissä se on myös yhteistyötä. 12:3 Seis, seis, sano Minkki vasikalle. Sytytämme pöydälle kynttilän aivan kuin olisit tässä. Näin järjestettynä tapahtumassa on juhlan tuntua ja se kokoaa väkeä enemmän kuin kuntakohtaiset tapahtumat. toukokuuta 2018 » N:o 39 Kanssasi surun kohdatessa. Rakkaudella muistaen. ”Kun en ole oikea uskova, en tällä kertaa ota ehtoollista.” Pappina tuon kommentin kohtaan erilaisissa tilanteissa, mutta erityisesti vanhusten hoitolaitoksissa. Me ajattelemme sinua illassa hämärtyvässä. (08) 817 6100 (24 h) www.arvokovaoy.fi HANHELAN Sukuseuran SUKUKOKOUS Ylikiimingissä sunnuntaina 10.6.2018. Kiitos näistä vuosista. Ehtoollista jaettaessa usea vanhempi ihminen kokee, ettei ole tarpeeksi arvokas ottamaan ehtoollista vastaan tai ettei hän ole niin syvä uskovainen, että hän sen ansatsisi. Vakkurin pihapiirissä nautti keväästä, pienoisjumalanpalvelusta sekä tarjoilusta noin 70 vierasta. Siksi jokainen kristitty on oikeutettu ottamaan vastaan ehtoollisen. Tänä kevään ja kylvön kunniaksi järjestettyä tapahtumaa isännöivät Eläkeliiton Kuivaniemen yhdistys ja Kakko-Hietalan tilan isäntä Erkki Vakkuri. Kappalainen Matti Kinnunen siunasi Kuivaniemellä isäntä Erkki Vakkurin vakan ja sen viljan. L EEN A TA K A LUO M A Paikallinen ilmoituskanavasi Rantapohja. Nimen alkuperä on mahdollisesti ruotsalaisissa nimissä Tore ja Tor, mutta toisten tutkimusten mukaan lähtömuoto on ollut Thoke, ja Thuki. Syvälle sisimpään kuvasi suljemme. Näin tapahtuu ja se ei ole riippuvainen siitä, kuka ehtoollista jakaa. Toukosiunaukseen osallistui noin 70 iiläistä, yli-iiläistä ja kuivaniemeläistä eläkeliittolaista. Hän tiesi, että Jumalan Poika kantaa meitä kaikkia ja on kuollut ja ylösnoussut meidän jokaisen tähden. HAUTAUSPALVELUT OULU • II Asemakatu 21 • 90100 Oulu • p. Lämmin kiitos kaikille Eraa hoitaneille ja muistaneille. Tilalla ei ole enää karjaa, mutta pellot pysyvät auki ja kasvussa, sillä ne kasvavat heinää naapurin hevostilalle. Sinunkin ilmoituksesi huomataan!. Erkki Vakkuri kertoi vieraille tilan historiasta ja sen vaiheista. ”Jeesus oli Jumalan Poika ja nyt on taivaassa. +16° +18° +19° +19° +17° +21° Jaska Kakko Iistä valmistuu ylioppilaaksi Jyväskylän aikuislukiosta. Meille jokaiselle löytyy paikka juhlapöydästään. 3.5.1935 k. +12° +14° +14° +15° +14° +17° Perjantai 25.5. Tärkeintä on luottaa siihen, että ruumis ja veri on meidän puolestamme annettu ja vuodatettu. Synnin vuoksi hän tuli ihmiseksi ja sen vuoksi, että voittaisi kuoleman ja antaisi meille elämän. Ehtoollisen salaisuus piilee Jeesuksen omissa sanoissa: ”Tämä on minun ruumiini, tämä on minun vereni.” Vaikka emme ymmärtäisi tätä salaisuutta kokonaan, saamme luottaa noihin sanoihin: Jeesus antoi itsensä meidän puolestamme. Se kätkee meidät ikuiseen elämään. Äidin ja isän sylissä on turvallista nukkua. Tiedustelut puh. Nimipäiviä Torstai: Tuukka, Touko Perjantai: Urpo Lauantai: Minna, Vilma, Miina, Mimmi, Vilhelmiina Sunnuntai: Ritva Maanantai: Alma Päivän nimi Tuukka on suomalainen miehen etunimi. 1 Kor. (08) 311 2158 (24 h) Haminantie 1 • Ii • p. Roosa Klasila Iistä valmistuu ylioppilaaksi Oulun normaalikoulun lukiosta. Se kutsuu meitä jakamaan yhteistä leipää ja viiniä. Itse toukorukouksessakin pyydetään, että oma mieli avartuisi tajuamaan, kuinka kaikki inhimillinen työ on tehtäväksemme annettua viljelyä. Marika Huttu seurakuntapastori Kiimingin seurakunta MUISTOKIRJOITUS » Kauko Taivaloja on poissa Veljemme Kauko Antero Taivaloja nukkui pois luotamme Ruotsissa 14.4.2018 65-vuotiaana. 050 443 3067. Jokainen meistä on yhtä arvokas sen vastaanottamaan ja jokainen meistä kristityistä on oikealla tavalla uskova sen vastaanottamaan. HARTAUS » Kenet Jeesus kutsui ehtoolliselle
Tapahtumat alkavat lauantaina kello 14 ja sunnuntaina kello 13 alkaen. Kellonkartanossa järjestetään kesäaikaan ehtoollisjumalanpalveluksia, lasten ja nuorten leirejä sekä muita tapahtumia ja kursseja kaikenikäisille. • Sosionomi, työskennellyt mm. Vapaaehtoisena hän vetää jumalanpalveluksissa avustavien vapaaehtoisten yhtä tiimiä. Tilannetta on hankaloittanut se, että aluetta kuuluu myös kaupungin omistukseen. Tulossa on jälleen kaksi kyläyhdistyksen isoa tapahtumaa, Maakinen Martinniemi ja kesäjuhlat. Perheessä yhteensä kolme lasta, yksi lapsenlapsi ja kaksi lapsenlapsenlasta. Työ oli mielenkiintoista ja haastavaa, olihan opisto laajalla kurssitarjonnallaan yksi Suomen suurimmista vapaan sivistystyön järjestäjistä ja alan uranuurtajia. Kun puoliso sai työpaikan Pohjolan Opiston opettajana, kotipaikaksi tuli Haukipudas. Ahkera vaikuttaja, osallistuja ja lukija Järjestöissä tarvitaan kaikenlaista osaamista.” – Irja Lahdensivu Irja Lahdensivu on ollut innokas kirjaston käyttäjä siitä lähtien kun oppi lukemaan. Avajaisten puhujavieraana on Suomen Raamattuopiston Säätiön entinen toiminnanjohtaja, teologian tohtori, Timo Junkkaala, joka luennoi lauantaina yleisöluennoilla ja saarnaa sunnuntain ehtoollisjumalanpalveluksessa. Äänestämällä voi vaikuttaa myös koko kirkon asioihin, sillä valitut luottamushenkilöt valitsevat hiippakunnan edustajat kirkolliskokoukseen. • Harrastaa lukemista, kirjastojen puolestapuhuja. Osallistuminen ja asioiden seuraaminen on molemmille mieluisaa. Haukiputaallakin tarvitaan kaikkiin järjestöihin uusia sitoutuneita tekijöitä ja monenlaista osaamista. Kaikkien panosta tarvitaan, rohkaisee Lahdensivu. » Torstaina 24. • Merkkipäivää ja hääpäivää vietetään läheisten kanssa elokuussa. Murheenkryyni on hautausmaan toimimattomat tiejärjestelyt ja parkkialue Mirjantiellä. Yhdistyksissä tapaa ja tutustuu uusiin ihmisiin ja oppii asioita, joita ei koulussa opi. – Voisihan sitä huonomminkin aikaansa viettää, he tuumivat kotonaan Martinniemessä, missä ovat asuneet nyt 32 vuotta. Paikallisista ajankohtaisista asioista Irja Lahdensivu nostaa esille Haukiputaan kirkon viereen jokitörmälle suunnitteilla olevan kirkkopuiston, mikä parantaa arvokkaan kirkon seudun viihtyisyyttä. Kaikki lukeminen»käy Irja Lahdensivu tunnetaan kirjastojen puolestapuhujana. Hän muistaa olleensa perustamassa nuorena 4H-yhdistystä synnyinseudullaan Posiolla. – Asioihin voi vaikuttaa, lisäksi ihmisten tapaaminen ja toimiminen yhdessä on kivaa, sanoo Lahdensivu. Martinniemen kyläyhdistyksen hallituksessa Irja Lahdensivu toimi yli 20 vuotta ja osallistuu edelleen kylätoimintaan ja eläkeläisten tapahtumiin mahdollisuuksien mukaan. Toiset ovat käytännön tekijöitä ja toisilla luonnistavat vaikkapa kirjalliset tehtävät. Itse hän kertoo lukevansa kirjoja aivan laidasta laitaan. Kellossa. Lisäksi lauantai-iltana on nuorille aikuisille ja opiskelijoille suunnattu Kello-ilta, jossa on luvassa rentoa illanviettoa nuotion äärellä. Jo suunnitteluvaiheessa epäkohdat saatettiin tiedoksi ja niihin on puututtu myöhemminkin, mutta lopputulos on mitä on. Kellonkartanon hirsinen päärakennus on vihitty kirkoksi vuonna 1962. Lukupiiriä Lahdensivu alkoi vetää seurakunnan puitteissa jäätyään eläkkeelle. toukokuuta 2018 » N:o 39 70 VUOTTA » INFO Irja»Lahdensivu • Syntynyt Posiolla, täyttää 70 vuotta 25.5. K A L L E H AU TA M Ä K I. Monet asiat ovat toki tänä päivänä muuttuneet, mutta tasa-arvotyötä tarvitaan edelleen, pohtii Lahdensivu. Irja Lahdensivu työskenteli yli 20 vuotta opintosihteerinä Kiiminkijoen opistossa, eläkkeelle hän jäi seitsemän vuotta sitten. Irja Lahdensivu kokee, että järjestötoiminta ja yhdessä tekeminen on ihmisten palvelemista yhteiseksi hyväksi ja viihtyvyyden lisäämiseksi. Molempien suhteen tilanne näyttää nyt onneksi hyvältä. Pohjoisesta tiet veivät etelämmäksi opiskelemaan kunnallistutkintoa ja sosionomiksi Tampereen yliopistoon. • Luottamustehtäviä ja vapaaehtoistyötä seurakunnassa. Tällä hetkellä hän on niin tiiviisti mukana seurakunnan luottamustoimissa ja vapaaehtoistyössä, että muita menoja on jo pitänyt vähän rajoittaa ajan riittämiseksi, sillä asiat vaativat myös huolellista perehtymistä. Kiiminkijoen Opiston opintosihteerinä. Hän haluaakin sanoa ihmisille, että älkää erotko kirkosta, jos jokin asia ei miellytä, vaan käykää äänestämässä ja tulkaa myös mukaan seurakunnan monipuoliseen toimintaan. Irja Lahdensivu kokee, että asioihin voi vaikuttaa osallistumalla. Irja Lahdensivu on pettynyt siitä, että hyvistä yhdistymistä edeltäneistä suunnitelmista ja lupauksista huolimatta monet Kiiminkijoen opistossa toteutetut hyvät käytännöt eivät tulleetkaan sitten todeksi uudessa isossa yksikössä. Kellonkartano kokoaa Oulun seudulla ihmisiä monenlaisista herätysliikeja kirkkokuntataustoista, mikä on valtakunnallisesti hyvin poikkeuksellista. Seurakunnassa monessa»mukana Seurakunnan luottamustehtävissä Irja Lahdensivu aloitti 80-luvulla ja toimi myös kunnan holhouslautakunnan puheenjohtajana. Taistelua on ollut Martinniemen kirjaston puolesta ja myös pääkirjaston säilymisestä nykyisellä keskeisellä paikallaan. Sulautuminen Oulu-opistoon merkitsi muutosta suuremmasta pienempään. Toimintaa: Martinniemen kyläyhdistys ja eläkkeensaajat. 5 » » Auli Haapala » » Haukipudas 70 vuotta huomenna täyttävä Irja Lahdensivu on ollut koko ikänsä mukana järjestötoiminnassa ja hän on halunnut vaikuttaa aktiivisesti yhteisiin asioihin myös omalla panoksellaan niin luottamushenkilönä kuin vapaaehtoisena toimijanakin. AUL I H A A PA L A Kellonkartanossa»vietetään»toimintakauden»avajaisia » » Rantapohja » » Kello Kristillinen kurssikeskus Kellonkartano viettää toimintakautensa avajaisjuhlia ensi viikonloppuna 26.-27.5. – Omalta kohdaltani voin myös sanoa, että osallistuminen on paitsi mukavaa ja kiinnostavaa, myös kivunhoitoa, kun ajatukset siirtyvät välillä muihin asioihin, hän hymyilee. Opisto vastasi myös Haukiputaan ja Kiimingin kuntien kulttuuritarjonnasta. Nuorempana hän oli mukana ajamassa tasa-arvokysymyksiä sosiaalidemokraattien naispiiristä käsin. • Naimisissa Pentti Lahdensivun kanssa 40 vuotta. – Kirjasto on kansalaisille edullisin sivistyspalvelu, hän muistuttaa. Irja Lahdensivu on miehensä kanssa tuttu näky Haukiputaan tilaisuuksissa. Miehensä Pentti Lahdensivun hän tapasi ammattiyhdistysopistossa Kiljavalla. Se on kuitenkin rakennettu jo vuonna 1911, ja se on luokiteltu kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi kohteeksi. Kellonkartano sijaitsee Raamattuopistontiellä Kellossa. Viikonlopun teemoja ovat kristittynä eläminen nyky-yhteiskunnassa, kirkon olemus sekä se, miten Jumalan voi oppia tuntemaan. Seuraava vaikuttamisen paikka on ensi marraskuun seurakuntavaalit. Lukupiirissä erityisen tykättyjä ovat paikallisten tekijöiden kirjat, Joni Skiftesvikin tuotanto ja Päivi Alasalmen saamelaistrilogia. Tällä hetkellä hän on Oulun seurakuntien muodostaman seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston, seurakuntaneuvoston ja paikallisen Haukiputaan seurakunnan seurakuntaneuvoston jäsen ja hän kuuluu myös Rauhan Tervehdyksen hallitukseen
66 » Torstaina 24. Hanke koetaan erittäin tärkeäksi. Työt käynnistyvät heinäkuun alussa ja valmistuvat lokakuun loppuun mennessä. Siikapudas sijaitsee Keiskan ja Siikasaaren alueella Haukiputaalla ja on Kiiminkijoen sivuhaara. Niin syntyi Rausteel-turvatankki, joka valmistetaan Ylikiimingissä SSAB:n suojausteräksestä, joka on alunperin kehitetty sotilasajoneuvoihin ja turvahuoneiden panssarointiin. – Pahimmillaan kilpailutiIin»kylien»neuvottelukunta»järjestäytyi » » Rantapohja » » Ii Iin kylien neuvottelukunnan puheenjohtajaksi on valittu Anita Sievänen ja sihteeriksi Riitta Räinä. Hänen mukaansa polttoainevarkaudet ovat jo myös Ruotsissa osa tunnustettua ja poliisin laajasti tutkimaa kuljetusalalle rantautunutta järjestäytynyttä rikollisuutta. Iin kylien neuvottelukunta toimii Iin kunnanhallituksen nimeämänä työryhmänä. Niinpä kuski voi nukkua rauhassa ja tietää, että aamulla matka jatkuu. – Euroopan alueella varastetaan vuosittain 13,5 miljoonaa litraa polttoainetta. Suomessa tilanne on monen mielestä ollut vielä kohtuullinen, mutta kabotaasiliikenteen, eli vieraan maan rekisterissä olevalla ajoneuvolla kuljetusten hoitamista toisen maan sisällä, vapautuminen tietää ongelman ilmaantumista laajemmassakin mittakaavassa Suomeen. Eikä tässä määrässä ole mukana kaikki, sillä joka varkautta ei varmasti ilmoiteta viranomaisille. Loppuosasta on yhdistyksen vastattava omin kustannuksin ja talkootyön osuudella. Siitä vesi virtaa Siikaputaan uomaa pitkin edelleen Kiiminkijokeen. Neuvottelukunnan järjestäytymiskokous pidettiin 8.5. Tämän vuoksi kannattaa suojautua ennalta, jotta ongelma ei pääsisi Suomessa koskaan kasvamaankaan muiden maiden tasolle. Kunnostuksella halutaan palauttaa takaisin uomaan luonnollinen virtaus. Myös tämän kohteen urakoitsijaksi on kilpailutuksen jälkeen valittu Säävälät Oy. Tarjouskilpailun jälkeen urakoitsijaksi valittiin Säävälät Oy. Putki johdetaan Kiiminkijoesta Alakosken kohdalta Keiskanlampeen ja Haukiputaantien alitse tien länsipuolelle. Iin kylien neuvottelukunta on kaikille avoin kohtaamispaikka, jossa käydään keskustelua ajankohtaisista asioista, saadaan uutta tietoa, jaetaan kokemuksia ja hyviä esimerkkejä, saadaan koulutusta, tehdään aloitteita, edistetään eri hankkeisiin liittyen tahojen yhteistyötä ja syvennetään yhteistyötä kunnassa eri kyläyhdistysten, kylätoimikuntien, asukasyhdistysten ja muiden yhdistysten välillä. Perustamisen taustalla oli miehen havainto siitä, että kuormaautoista ja rekoista varastetaan suuret määrät polttoainetta vuositasolla, eikä ongelmaan ollut olemassa mitään todella toimivaa ratkaisua. Kokouksessa olivat mukana Erkki Niskala Jakkukylän kyläyhdistyksestä, Kaisu Höyhtyä Jokikylän kyläyhdistyksestä, Kirsti ja Helena Kehus Kuivajoen Pohjoisrannan Kyläyhdistyksestä, Anita Sievänen Pohjois-Iin kyläyhdistyksestä, Valtteri Pakonen Olhavan seudun kehittämisyhdistyksestä, Jaana Klaavuniemi ja Soili Tauriainen Oijärven kyläyhdistyksestä, Paula Juopperi ja Kari Nykänen Myllykankaan kyläyhdistyksestä, Saara Paakkola Ylirannan kyläyhdistyksestä, Iin kunnanhallituksen edustajat Johannes Tuomela ja Teijo Liedes sekä Riitta Räinä Iin kunta/Ii-instituut. Tienalitushankkeen Keiskanlammen kohdalla toteuttaa ja kustantaa kokonaisuudessaan ELY-keskus. – Tankki kestää poraamiset ja iskut. Keräys jatkuu vielä, jotta kokoon saadaan riittävästi varoja, kertoo hankkeen puuhamies Pentti Haapakangas. Sen lukkosylinteriä käytetään auton hytistä paineilmalla. Asukasyhdistys on kerännyt hankkeen omarahoitusosuutta alueen asukkailta. Tien päällä käsityökaluin siihen ei reikää saa aikaiseksi. – Haluan ratkoa eteeni tulevia ongelmia ja niinpä aloin kehitellä oikeasti polttoainevarkauksia vähentävää tankkia, Rautiainen sanoo. Kyseessä on useampia kymmeniä tuhansia maksava hanke, johon saatava valtion avustus on enintään 69 prosenttia kustannuksista. toukokuuta 2018 » N:o 39 Siikaputaan tulvauoman urakoitsija valittu » » Auli Haapala » » Haukipudas Siikaputaan asukasyhdistys on valinnut urakoitsijan Siikaputaan tulvauoman kunnostamishankeeseen liittyvän putken asentamiseen. Ylikiimingistä»maailmanmarkkinoille Rausteelin kehittämä turvatankki suojaa kuljetusyrittäjää polttoainevarkauksilta » » Teea Tunturi » » Ylikiiminki Aiemmin kuljetusalan yrittäjänä työskennellyt ylikiiminkiläinen Samu Rautiainen perusti vuonna 2015 Rausteel Oy:n. Iin kunnan edustajat voivat välittää tietoa Iin neuvottelukunnan kautta kylille päin ja toisinpäin. Nyt yritys tavoittelee maailmanlaajuisia markkinoita omistamallaan patentoidulla tuotteella. Varkauksista»suuret» kustannukset Kuljetusyrittäjänä ollessaan Samu Rautiainen ajoi paljon Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa sekä Manner-Euroopassa. Suhtautuminen on ollut erittäin myönteistä ja lahjoituksia on saatu kiitettävästi. Lukittavat korkit on helppo rikkoa, samoin kuin käytössä yleisesti olevat alumiinitankit. Yhdistys sai ELY-keskukselta myönteisen avustuspäätöksen hankkeelle. Veden virtaama Siikaputaaseen palautetaan 250 metrin pituisella ja halkaisijaltaan 0,4-metrisellä putkella
Yksityisellä kuljetusyrittäjälle syntyy polttoainehävikkiä, korjaamokustannuksia, ylimääräisiä korjaamopäiviä sekä aikatauluviivästyksiä. Kylien tapahtumista kerrotaan nettisivuilla www.avoimetkylat.fi. Harmaa talous kasvaa. Oulussa haikaillaan vielä näitten nokioitten perään, ja rahoituksen saaminen muualle kuin korkean teknologian yrityksiin on ollut kiven alla. Kokonaisuudessaan urakka valmistuu vuonna 2020. Vaikka kaikki toiminnot pyritään automatisoimaan mahdollisimman pitkälle, tarvitsee yritys lisää työvoimaa tulevaisuudessa. Tikkala esittää aloitteessaan, että sivistysja kulttuuripalvelut tutkii yhdessä tilakeskuksen kanssa mahdollisuutta sijoitella toiminnot uudella monitoimitalolla siten, että Jäälin kirjastoon saadaan enemmän tilaa kirjoille ja rauhallinen tila kirjaston käyttäjille. Urakka toteutetaan suunnittele ja toteuta (STk) -urakkamuotona ensimmäistä kertaa Suomessa. – Meillä on SSAB:n vahva tuotetuki takana, ja he näkevät mahdollisuutemme, mutta paljon on vielä työtä edessä. Euroopan alueella varastetaan vuosittain 13,5 miljoonaa litraa polttoainetta. Kaikki eivät halua istua tietokoneen ääressä, Rautiainen sanoo. Iin kylien neuvottelukunta kokoontui ensimmäiseen kokoukseensa Merihelmeen. Parannettavan tiejakson pituus on noin 18 kilometriä. Tuolloin järjestetään Oijärvellä Oijärvi tutuksi -pyöräily. Eikä tässä määrässä ole mukana kaikki, sillä joka varkautta ei varmasti ilmoiteta viranomaisille." – Samu Rautiainen T EE A T UN T URI Kirjaston valikoima ja tilat eivät tyydytä jääliläisiä » Teea Tunturi » Jääli Kaupunginvaltuutettu Sirpa Tikkala (kesk.) jätti valtuustoaloitteen koskien Jäälin kirjaston valikoiman lisäämisestä sekä tilojen uudenleen tarkastelusta. Jäälin koulu tulee muuttamaan Laivakankaan koulun yhteyteen valmistuviin tiloihin syksyllä 2019, jolloin myös Jäälin koulun koulukirjasto poistuu käytöstä. Syksyllä alkaa kansainvälisen markkinan avaus, mutta jo nyt Rausteelilla on merkittävä sopimus muun muassa Neste Oyj:n kanssa. Aloitteessa kerrotaan, että Jäälin kirjasto muutti Laivakankaan koulun yhteyteen syksyllä 2017. Edellytyksenä tämän lukemaan innostavan toiminnan jatkumiselle on laaja kirjavalikoima, aloitteessa todetaan. Pääsemme hankkeessa hyödyntämään Destian monipuolista osaamista ja yhteistyötä, kun mukana urakassa ovat suunnittelun, rakentamisen sekä kiviaineksen osaajat, kertoo Destian projektijohtaja Risto Lippo.. Keskustelujen pohjalta Tikkala laati valtuustoaloitteen, jonka allekirjoittajana on myös muun muassa Jari Laru (kok.). Yrityksen kolmivuotisen historian aikana Rausteel Oy on avannut markkinoita ja kaupallistanut tuotettaan. 7 » Torstaina 24. Urakan kehitysvaihe jatkuu kesän ajan, minkä jälkeen rakennustyöt aloitetaan syksyllä puuston poistolla sekä riista-aidan siirrolla. – Päätimme valmistaa tuotteen itse, koska laatu pitää olla tasaista ja sitä, mitä suomalaiselta tuotteelta odotetaan. Tankkia kokoamassa Ville Anttonen. Yhteistyötä yritys tekee myös esimerkiksi If-vakuutusyhtiön, Vehon sekä Rahtarit Ry:n kanssa. Tikkala kertoo, että Jäälin suuralueen yhteistyöryhmän kokouksen jälkeen monet pysähtyivät jututtamaan häntä Jäälin kirjaston tilanteesta. Alussa kokeiltiin myös tuotteen valmistusta alihankintana, mutta se ei Rautiaisen mukaan toiminut. Yritys työllistää tällä hetkellä kuusi henkilöä. Jäälin koululaiset ovat olleet todella ahkeria lukudiplomeiden suorittajia. Urakan tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta sekä liikenteen sujuvuutta. Valtakunnalliset Avoimet kylät ja kyläkauppapäivää vietetään lauantaina 9.6. lanne kuljetusalalla vääristyy kun harmaalla alueella operoivat kuljetusyritykset ajavat varastetulla polttoaineella. Tuotantoon on saatu uutta laitteistoa ja lisää on tulossa. Iin Haminassa järjestetään ilmastokellunta ja Nätteporin rannassa ollaan illalla NättePop-piknikillä. Ennen rakennustöiden aloittamista asiakas ja urakoitsija kehittävät muun muassa suunnitelmaratkaisuja yhteisen kehitysvaiheen aikana. Oulusta Ylikiiminkiin Kuukausi sitten yritys muutti Oulusta Ylikiiminkiin. – On hienoa olla mukana kehityksessä ja toteuttamassa parannusurakkaa uudella mallilla. Iin kylien neuvottelukunnan seuraava kokous järjestetään Veeran Puodissa 4.9. Veeran kauppa on avoinna kyläkauppapäivän merkeissä. Polttoainevuodot taas aiheuttavat ympäristövahinkoja, Rautiainen luettelee. Iin kylien neuvottelukunta järjestäytyi ti liikelaitos/sihteeri. Luja usko omaan tekemiseen toimii polttoaineena yrityksen kasvulle. Uuden kirjaston auettua ovat monet kyläläiset harmitelleet sitä, että muuton yhteydessä kirjaston nidemäärää pienennettiin huomattavasti ja kirjastosta hävisi rauhallinen lukupaikka, sillä kirjasto toimii nykyisin samoissa tiloissa nuorisotilojen kanssa ja nuorten oleskelupaikkana myös päiväsaikaan. Kasvua voi löytyä ihan perustekemisestä, ja työpaikkoja tarvitsevat myös tavalliset ihmiset. Rausteel Oy työllistää tällä hetkellä kuusi henkilöä. Suunnitelmat kansainvälistymiseen ovat valmiina, tiimi on toimiva, yhteistyökumppanit hyvät ja käytössä oleva teräs luo tulvaisuuteen mahdollisuuksia kasvuun. Urakassa valtatie 4 parannetaan moottoritieksi välillä Kellon eritasoliittymä–Kiiminkijoki sekä keskikaiteelliseksi ohituskaistaksi välillä Kiiminkijoki–Räinänperä. toukokuuta 2018 » N:o 39 Ylikiimingistä maailmanmarkkinoille Rausteelin kehittämä turvatankki suojaa kuljetusyrittäjää polttoainevarkauksilta Samu Rautiaisen Rausteel valmistaa Ylikiimingissä polttoainetankkeja, jotka kestävät iskut ja poraamiset. KelloRäinänperän tienparannus alkaa syksyllä puun poistolla » Rantapohja » Haukipudas/Ii Destia on allekirjoittanut Liikenneviraston kanssa sopimuksen valtatie 4:n parantamisurakasta välillä Kello–Räinänperä
Santaholman piipun kohtalo ratkeaa siis myöhemmin, kun lautakunta saa käyttöönsä pyytämänsä lisäselvitykset. Sekasarjan (miehet ja naiset, kilpasarja) voiton taisi ratkaista Team1Life-joukkueen idea Kalimenojan ylittämisestä tietystä kohdasta, arveli Jukka Maaninka. Haukiputaan keskustaa lähellä sijaitsevalle paikalle oli tehty nuotio, jonka yhteydessä oli yritetty hävittää kissan raatoa polttamalla. Käyttämättömänä se on ollut vuodesta 1967.. Ämmöntiellä Santaholmalla seisova 28-metrinen tiilirakenteinen savupiippu on rakennettu vuonna 1915. Noin 9 tunnin vaativa seikkailu-urakka ohi! Maalissa Virpiniemen nurtsilla rinta rinnan kilpasarjan (sekasarja, miehet ja naiset) voittaja Team1Life-joukkue: Jukka Maaninka, Johanna Yrjänheikki ja Janne Lämsä sekä pienellä erolla kakkoseksi tullut Hiiltomiehet: Teho Peetsu, Ilkka Nurminen ja Kati Vehmas. Kiipeämistä ja suppailua Virpiniemessä sijaitsevalla maalialueella oli lauantai-iltana tyytyväisiä kisaajia. 8 » Torstaina 24. Kyseessä oli viides seikkailukisa, joka on syntynyt kolmikon Heikki Grekelän, Jukka Tienhaaran ja Joni Jääskeläisen rakkaudesta lajiin. Kaupungin yhdyskuntaja ympäristöpalveluissa oli valmisteltu esitys piipun purkamisesta. Poliisi haluaa kuitenkaan huomauttaa, että polttaminen varsinkaan julkisella paikalla ei ole asianmukainen tapa hävittää kuollutta eläintä. Epäselväksi jää edelleen, mitä nuotiosta löytyneelle eläimelle on alunperin tapahtunut. Naisilla Miesten kilpasarjan voittajajoukkueen Free-Adventuren Hannu Ojalla, Juhani Tolosella ja Tuomas Säilyllä on kova urheilutausta: ampumahiihtoa, hiihtoa ja kestävyyslajeja. Esityksessä todetaan, että “Museovirasto ei puolla rakennelman purkamista, mutta ei vastusta myymistä”, lisäksi kaupungin teettämien arvioiden mukaan “piipun korjaaminen tulisi kohtuuttoman kalliiksi ja alueen käyttö ja kehittäminen muulla tavoin kuin säilyttämällä piippu olisi hyödyllisempää ja kannattavampaa”. Erot kilpasarjojen joukkueiden välillä joukkueiden jäivät hyvin pieniksi. Jälleen olivat järjestäjät keksineet vaihtelevia ja vaativia reittejä ja rasteja, joista kilpailijat joutuivat suoriutumaan hyvän kunnon ja kekseliäisyydenkin avulla. – Aikataulusta en osaa vielä sanoa, toteaa Korhonen. Aiemmin kisa on käyty Kärkkäinen Challenge -nimellä Iin ja Yli-Iin suunnalla. Seikkailua Perämeren huudeilla » Auli Haapala » Haukipudas Perämeri Challenge -seikkailukisa käytiin hienoissa olosuhteissa ja aurinkoisessa säässä Haukiputaalla viime viikonloppuna. Raato ei ollut kuitenkaan palanut kokonaan. Suositeltavampi tapa on haudata eläin. Haukiputaalla poltettu eläin oli kissa » Rantapohja » Haukipudas Oulun poliisin partio sai tiistaina päivällä tehtävän Haukiputaalle, missä oli löytynyt nuotiopaikalta poltettu eläimen raato. toukokuuta 2018 » N:o 39 Virkkulantien pyörätien rakentaminen alkaa » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii Kevyen liikenteen väylän rakentaminen Virkkulantielle Pohjois-Iin koulun ja Raasakan voimalaitoksen välille alkaa konetöiden osalta 4.6. – Alueella tehdään valmistelevia töitä jo aiemmin, mutta konetyöt aloitetaan vasta kun koulut loppuvat, kertoo Iin kunnan rakennuttajainsinööri Jukka Härkin. Nyt on punkkitarkastus paikallaan! Naisten ja miesten kilpasarjan (sekasarja) voittajajoukkue ja kakkoseksi tulleen Hiiltomiehet-joukkueen jäsenet kehuivat seikkailupäivän säätä ja olosuhteita. Martinniemen piipun purkamisen jälkeen Santaholman piippu edustaa tällä hetkellä ainoaa maamuistomerkkiä sahaustoiminnan perinteestä Haukiputaalla. Kevyen liikenteen väylä valmistuu suunnitelmien mukaan koulun alkuun mennessä. Matkan varrella sattui pyörän rengasrikko ja kovimmalta koetukselta tuntui lopuksi Virpiniemen hyppytorniin kiipeäminen. Santaholman piipun suhteen on puntaroitu vaihtoehtoja, joita olisivat piipun kunnostaminen ja ylläpito, kunnostaminen ja lyhentäminen muistomerkiksi tai purkaminen. Reitit kulkivat akselilla Jatuli, Virpiniemi, Kalimenkylä, Hämeenjärvi ja Oulun torinranta. Ensimmäistä kertaa seikkailukisaan osallistuneet Liisa Jurmu ja Henna Hinkula tykkäsivät kokemuksesta niin paljon, että aikovat osallistua seikkailukisaan jatkossakin. Poliisipartio hävitti kuolleen kissan asianmukaisella tavalla. Aihetta on käsitelty ja siitä on keskusteltu ainakin asukasyhdistyksissä. Alueella on jäljellä myös muutama vanha kunnostettu työntekijän asuinrakennus. Aluksi epäiltiin, että kyseessä oli koiranraato, sillä raato näytti kuvan perusteella varsin isokokoiselta. Kaupungilla ei katsota olevan tarvetta hallinnoida piippua, joka on heikossa kunnossa ja josta on vaaraa turvallisuudelle. Hankeen kustannusarvio on 400 000 euroa, ja sen pääurakoitsijana on Maarakennus J Päkkilä Oy. Vuoden takaiseen keliin verrattuna nyt oli lämmintä ja aurinkokin paistoi. Kokemuksia vaihdettiin: monille haastavinta oli kiipeäminen Virpiniemen hyppyrimäkeen. – Asiaan halutaan lisäselvityksiä, kertoo yhdyskuntalautakunnan puheenjohtaja Martti Korhonen. Kevyen liikenteen väylä toteutetaan kunnan ja Elykeskuksen MALPE-hankkeena, jossa molemmat maksavat puolet kustannuksita. Kysymykseen pelottivatko karhut tai muut mahdolliset pedot, Janne Lämsä vastaa nauraen: – Kyllä punkkeja pitää pelätä enemmän kuin karhuja. Santaholman piipusta lisäselvityksiä » Auli Haapala » Haukipudas Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunta ei käsitellyt tiistaina Haukiputaalla sijaitsevan Santaholman piipun kohtalosta. Asiakohta poistettiin esityslistalta. Reittiin kuului juoksua, pyöräilyä, Sup-lautailua torinrannassa Oulussa, rullaluistelua ja tehtävärasteja. Poliisi ei tässä vaiheessa epäile asiassa rikosta tai tutki asiaa muutoin, sillä kissa on todennäköisesti ollut kuollut ennen kuin sitä yritettiin polttaa. Koskaan ei voi olla liian lämmintä, sillä seikkailukisaan kuuluu myös vesiosuuksia ja kamppeet usein kastuvat. Tapauksesta on käyty vilkasta keskustelua sosiaalisessa mediassa kuvien kera
Viime vuonna TuuliWatti tuotti noin 24 prosenttia Suomen tuulisähköstä. Matkan varrella sattui pyörän rengasrikko ja kovimmalta koetukselta tuntui lopuksi Virpiniemen hyppytorniin kiipeäminen. TuuliWatti kertoo näyttävänsä tällä pioneerihankkeella suuntaa siihen. – Päätettiin ilmoittautua ex-tempore mukaan, kun luettiin kisasta lehdestä, kertoo kahden naisen tiimi “Lippa ja Hene”. V150-voimaloiden tuotanto on jopa kaksinkertainen aiempiin voimaloihin verrattuna ja sähkön tuotantokustannus jää alle 30 euroon/megawattitunti. Teknologian kehityksen myötä kasvanut tornikorkeus mahdollistaa TuuliWatin mukaan myös merkittävän tuotannon kasvun päästäessä entistä parempiin tuuliolosuhteisiin. mennessä: Viinamäen tuulipuiston rakentaminen alkaa Puistoon tulee viisi Pohjoismaiden korkeinta myllyä » Rantapohja » Kuivaniemi TuuliWatti on tehnyt investointipäätöksen Kuivaniemen Viinamäen tuulipuiston rakentamisesta. – Jos harrastaa aktiivisesti liikuntaa, niin varmasti pystyy osallistumaan harrasteja kuntosarjoihin, rohkaisee Jääskeläinen. AUL I H A A PA L A. Myös järjestäjät olivat tyytyväisiä kisapäivään. Joku suunnitteli poikkeamista illan mittaan torille, toinen arveli illan menevän lastenhoidon merkeissä. Aika 8.31:31 Kilpasarja: sekajoukkueet: 10 tuntia, mukana 3 joukkuetta, voittaja Team1Life: Jukka Maaninka, Johanna Yrjänheikki ja Janne Lämsä. Itse tuki asettunee tasolle, jossa yhteiskunnan panos jää marginaaliseksi ja parhaimmillaan se toimii vain takuuna rahoitukselle. T UIJ A J Ä RV EL Ä-U USI TA LO Seikkailua Perämeren huudeilla kului kuntosarjan matkan taittamiseen vajaat kolme tuntia ja he sijoittuivat kahdeksanneksi. Yhtiö aloittaa nyt uuden strategian toteutuksen, jossa yhtiö laajentaa toimintaansa sähköntuottajasta tuulivoimatuotannon elinkaaripalvelujen tarjoajaksi. Hanke on pohjoismaiden ensimmäinen tämän kokoluokan tuulivoimainvestointi, joka tehdään ilman yhteiskunnan tukea. Osa porukasta saunoi ja söi Virpiniemessä. Aika: 4.48:26 Kuntosarja: 4 tuntia, mukana 10 joukkuetta, voittaja Jumi: Petri Saarijärvi, Mikael Blomback. 9 » Torstaina 24. Heidän mielestä oli mukava kisata tiiminä, kun toiselta saa tarvittaessa tsemppiä ja vahvistusta sille, ollaanko nyt kartalla! Hienon seikkailukisapäivän jälkeen naiset aikoivat lähteä kotiin saunaan ja syömään miehet odottivat siellä grillailujen merkeissä. Tuotantotuki myös varmistaa kustannustehokkaita investointeja Suomeen, TuuliWatista kerrotaan. Pyöräilyä harrastavat naiset kokivat suunnistusosuuden haastavimmaksi, kuten myös rullaluistelun. Uusi tuulipuisto on tuotannossa ensi vuonna. – Viinamäen hanke on meille merkittävä uuden aikakauden avaus. TuuliWatti Oy on nyt rakentanut kymmenessä vuodessa Suomeen 1,4 terawattitunnin tuulivoimakapasiteetin, jonka kokonaistuotannon määrä vastaa yhtiön mukaan suunnilleen koko Suomessa valaistukseen käytettyä sähkön määrää. Aika: 8.55:10 Harrastesarja: 6 tuntia, mukana 13 joukkuetta, voittaja Paksumahat:Kai Ojala, Kauko Heinikoski ja Veli-Matti Niskanen. Tuulivoima-ala on siirtymässä kohti markkinaehtoista aikakautta. Laitetoimittaja Vestaksen V150-voimaloiden teho on 4,2 megawattia ja tornin korkeus on 175 metriä. Miesten kilpasarjan voittajajoukkueen Free-Adventuren Hannu Ojalla, Juhani Tolosella ja Tuomas Säilyllä on kova urheilutausta: ampumahiihtoa, hiihtoa ja kestävyyslajeja. Poimintoja tuloksista: Miehet kilpasarja: 10 tuntia, mukana 3 joukkuetta, voittaja Free Adventure: Hannu Oja, Juhani Tolonen ja Tuomas Säily. toukokuuta 2018 » N:o 39 Valloita kesäinen Oulun seutu! Oulun joukkoliikenteen kesäaikataulut ovat voimassa 4.6.–8.8.2018. Nappaa mukaan oma aikataulukirjasi bussista tai lipunmyyntipisteestä. Sähköntuottajasta elinkaaripalveluihin TuuliWatti sai valmiiksi viime vuonna 650 miljoonan euron investointiohjelmansa. Nyt alkaa viiden myllyn puiston rakentaminen Viinamäkeen. Valmistaudumme samalla teknologianeutraaliin ja markkinoiden ohjaamaan aikaan, jolloin eri tuotantomuotoja ei enää ohjata erillisillä kannustimilla, toteaa TuuliWatin toimitusjohtaja Jari Suominen. TuuliWatti kehittää ja rakentaa puistoportfoliotaan ja tarjoaa sen myötä investoijille avaimet käteen -elinkaaripalveluina kestäviä sijoitusmahdollisuuksia tuulivoimaan. Viinamäen tuulipuistoon rakennetaan viisi tähän mennessä pohjoismaiden korkeinta voimalaa. Aika: 2.19:00 Lisää tuloksia ja tunnelmia löytyy Perämeri Challengen nettisivuilta. Tuotantotuki alentaa tuotantokustannuksia ja mahdollistaa hankkeiden kustannustehokkaan rahoituksen. my.surveypal.com/joukkoliikennekysely Millaista on tulevaisuuden joukkoliikenne. TuuliWatilla on ennestään 11 tuulimyllyä Olhavan tuulivoimapuistossa. Pyyhkäisykorkeus on 250 metriä. Joni Jääskeläinen kertoi, että painopiste on muuttunut harrasteja kuntosarjoihin, joissa joukkueiden määrä on lisääntynyt. Vastaa kyselyyn 3.6. – Uudella suunnitellulla tuotantotuella tulee olemaan merkittävä rooli tuulivoima-alan siirtymisessä markkinaehtoisuuteen
Kolmiottelussa lajeina ovat 60 metrin juoksu, pituus ja kuula. – Viime kesänä lasten maastojuoksukisaan osallistui 30–40 naperoa, kertoo Veikkojen yleisurheilujaoston puheenjohtaja Mikko Remsu. Myös t ä n ä k es ä n ä 4–8-vuotiaita kutsutaan liikkumaan. Tiistaina 21.5 yllätyin täysin löytäessäni hillanvarret täysissä kukinnoissa, hän kertoo. Perämeren Helmi ry on tehnyt esiintyjien kanssa tapahtumaan alustavia kiinnityksiä. Veikot on järjestänyt lapsille koulua ja kisoja jo vuosia, ja kiinnostusta on ollut. 10 » Torstaina 24. Yhdistyksen puheenjohtaja on haukiputaalainen Niina Halonen. Viime vuonna mukana oli kuusi joukkuetta. Tapahtuma järjestetään mikäli Oulun Seudun Leader ry myöntää sille avustuksen 30.5. Sarjoja on miehet ja naiset, suositusalaikäOsallistumisen ja juoksun riemua viime kesältä. Viestiin voi koota joukkueen vaikkapa perhekunnittain, kaveriporukassa tai työpaikalta. toukokuuta 2018 » N:o 39 Hilla kukkii Ylikiimingissä » Rantapohja » Ylikiiminki – Ei ole maammelaulut vielä kaikuneet kouluissa ja hillankukat täyttää suoturpeet, ihmettelee Taina Mäntykenttä Rantapohjalle Ylikiimingistä. Hönttämäen ja Jäälin välinen noin 9 kilometrin mittainen kuntoreitti on myös yhteys olemassa olevalle Hiukkavaaran ja Auran majan väliselle reitistölle. Joukkueita haastetaan jälleen mukaan tähän mukavaan kisaan, innostaa Mikko Remsu. Ensimmäinen maastojuoksukisa, HalpaHalli Games 2018 starttaa jo keskiviikkona 30.5. Lisäksi tehtäviin on palkattu yksi nuori kesätöihin Oulun Osuuspankin seuroille myöntämällä nuorten kesätyöllistämistuella. T UIJ A J Ä RV EL Ä-U USI TA LO Lasten yleisurheilukesä käyntiin pian Nuoria kesätyöntekijöitä palkattu » Auli Haapala » Haukipudas Haukiputaan Veikot tarjoaa jälleen tänä kesänä lapsille mahdollisuuden osallistua yleisurheilukouluun ja yleisurheilukisoihin keskusurheilukentällä. Röyttään suunnitellaan festareita elokuuksi » Tuija Järvelä-Uusitalo » Ii Iin edustalla olevalla Röytän saarella aiotaan järjestää Röyttä Rock -kulttuuritapahtuma 18.8. Kesätyöntekijöillä on monilla jo ohjaajataustaa ja he ovat itsekin liikuntaa ja urheilua harrastavia nuoria. Reitin rakentamistyöt on jo aloitettu. Eko-Expert on alusta, jonka ympärille on tarkoitus rakentaa Suomen johtava rakennusmateriaaleihin keskittynyt kiertotalousyhtiö, kertoo konsernin toimitusjohtaja Matti Kaski. eri yleisurheilulajien merkeissä. Kun ajatus tuntui hyvältä seuraavanakin päivänä, lähtivät asiat rullamaan, Halonen sanoo Paikalle odotetaan 300 kävijää Röyttä Rockin yleisöodotus on 300 henkilöä, joista noin 200:lle järjestetään pääsylipun hintaan kuuluva venekyyti. Siinä matkalla murehdimme purettavaa piippua ja merellisen Oulun tilaa. Työjaksojen kokonaistuntimäärä on jaettu pitemmälle aikavälille koko kesän ajaksi. Kesän urheilukoulussa ja -kisoissa Veikot työllistää kesäsetelillä kolme nuorta toukokuun lopusta syksylle asti. ja 15.8. – Reilu viikko sitten huomioin hillanlehtien ilmestyneen suoturpeisiin tonttimme perällä. Samaisella pihalla kukkii hänen mukaansa nyt luonnonmarjoista toukokuussa mustikka, hilla ja vielä puolukka. lähtien kello 17.45-19. Kaski osti Eko-Expertin » Rantapohja » Ylikiiminki Ylikiiminkiläinen Kaskikonserni on ostanut palkitun kiertotalousyrityksen Eko-Expertin. – Olemme erittäin tyytyväisiä kauppaan. Hanke lähti liikkeelle hänen ja oulunsalolaisen Jonna Pulkkisen viimekesäiseltä Maakinen Martinniemi -risteilyltä. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 1,4 miljoonaa euroa. pidettävässä kokouksessaan. Artistit esiintyvät saaren Riemuliiterissä. Röyttä Rockin järjestäjänä on viime syksynä perustettu kulttuuriyhdistys Perämeren Helmi ry, jossa on tällä hetkellä 15 henkilöjäsentä. Tulossa on myös 27.6. Yleisurheilukoulua pidetään keskusurheilukentällä joka torstai-ilta 31.5. Noin neljän kilometrin päässä mantereelta sijaitsevalle Röytän saarelle suunnitellulla Röyttä Rock -tapahtumalla halutaan päivittää vielä 1960-luvuilla järjestetyt saaristolaistanssit tähän päivään. K A RI B REIL IN. Muusikoista tapahtuman pääesiintyjäksi on alustavasti lupautunut iiläistaustainen Jarkko Viinamäki yhtyeellään Kings of Moonshine. – Alexandra-laiva lähti risteilylle kauppatorilta ja pyörähti Martinniemen edustalla. Muita alustavia kiinnityksiä ovat Ylva Haru, Riutta, Ruotomieli ja Havut. – Tavoitteena on, että urheilukoulua voitaisiin jatkaa kesän jälkeen Jatulissa, ja myös vanhempia innostetaan tulemaan mukaan lasten harrastukseen, suunnittelee Remsu. Haukiputaan keskusurheilukentän maastossa. Kuntoradalle merkittävä avustus » Rantapohja » Jääli Opetusja kulttuuriministeriö on myöntänyt 300 000 euron liikuntapaikka-avustuksen Oulun kaupungin Jääli-Hönttämäki -kuntoratareitin hankkeelle. Aikamme surkuteltuamme päätimme, että jotain täytyy tehdä, ja keksimme idean festareista. Nuoret vetävät urheilukoulua ja ovat kisoissa eri tehtävissä. Seuraavat kisat ovat 11.7. hän pohtii. Pääkaupunkiseudulla ja Varsinais-Suomessa toimiva Eko-Expert on erikoistunut eristeiden kiertotalouteen sekä energiatehokkuutta ja sisäilmanlaatua parantavien palveluiden tuottamiseen. Kaiken Kansan Kolmiottelu ja Ruotsalaisviesti Haukiputaan keskusurheilukentällä. – Kestääkö kukat marjomiseen asti vai viekö halla. Loppujen 100 henkilön odotetaan tulevan tapahtumaan omalla venekyydillä
Esimerkiksi vanhusja vammaispalvelut pitäisi hoitaa kunnallisesti lähipalveluina.” – Markku Karppinen T UIJ A J Ä RV EL Ä-U USI TA LO Röyttään»suunnitellaan»festareita»elokuuksi Musiikin lisäksi saaressa on tarjolla ruokaa, juomaa ja muuta ohjelmaa. Hyvällä silmällä Karppinen ei katso myöskään yksityistämistä. Sitten kun yhteiskunnan resurssit eivät riitä jonkun palvelun järjestämisen, voidaan kilpailuttaa yksityisiä tahoja. Hän on itse cp-vammainen, jolle ennustettiin vauvana vuosi elinaikaa, joten tietää mistä puhuu. Karppiselta ei löydy ymmärrystä myöskään Keiskan koulun lopettamissuunnitelmiin. Paras kuntakoko palveluiden järjestämiseen on 20 000–50 000 asukasta. Eläkepäiviään Markku Karppinen viettää avovaimonsa kanssa Haukiputaan keskustassa. – Kun päättäjissäkin alkaa olla useita ammattipoliitikkoja, sumplitaan asiat yhdessä virkamiesten ja yritysmaailman kanssa. Pian päätöksentekoon tuleva maakuntamalli ei häntä kuitenkaan miellytä. Samana päivänä Röyttä Rockin kanssa on Koiteli elää -festarit Kiimingissä. Kouluasiat kirpaisevat, koska hän on ollut itse mukana koulujen suunnittelussa ja rakentamisessa. – Suunnittelun pohja on kunnan maankäyttösuunnitelmassa, jonka lisäksi huomioidaan erikseen kunkin kylän todellinen syntyvyysja kuolleisuusluvut. Esimerkiksi vanhusja vammaispalvelut pitäisi hoitaa kunnallisesti lähipalveluina. Karppinen on ollut demokraattisen aluehallinnon kannattaja 1970-luvulta lähtien. Perämeren Helmi ry:n tavoitteena on edistää Röyttä Rockin lisäksi muutakin toimialueensa kulttuuritoimintaa. Mikäli Oulun Seudun Leader ry myöntää tapahtumalle anotun 17 411,75 euron rahoituksen, Röyttä Rock järjestetään ensi elokuussa. Eikä maakunnalle anneta edes verotusoikeutta. Markku Karppinen on 70-vuotispäivänään 28.5. – Meillä tietenkin toiveena ja edellytyksenä on, että kentän ympäri tulisi juoksuradat ja kentällä pystyisi yleisurheilemaan vähintään minimimäärän lajeja, summaa Mikko Remsu. Rahoitus ratkaisee Perämeren Helmi ry on saanut Metsähallitukselta luvan Röytän maa-alueen käyttöön ja Iin Röytän Toimijat ry:ltä luvan Riemuliiterin käyttöön esiintymistilana. Luen koko ajan lähinnä tieteellisiä julkaisuja, että pysyn ajan tasalla. Siellä hän kävi kansakoulun ja lukion sekä valmistui filosofian maisteriksi Oulun yliopistosta. Halosen mukaan luvassa on ainakin kirja-aiheisia tapahtumia. Jos valtion antamat määrärahat eivät riitä, vaihtoehtonahan ei ole muu kuin palveluiden karsinta. Puolueiden toiminta on lamassa, koska nykyään ihmisiä ei kiinnosta mennä niihin mukaan. – En ole mukana missään yhteiskunnallisessa toiminnassa, koska en ole enää aktiivinen järjestöihminen. matkoilla Firenzessä. – Oulussa on suurena kaupunkina organisatorinen toimintakulttuuri, byrokraattista jäykkyyttä ja ylimalkaista asioiden käsittelyä, Karppinen latelee. Leader-rahoitus kattaisi 80 prosenttia järjestelykuluista. 11 » Torstaina 24. toukokuuta 2018 » N:o 39 70 VUOTTA » Yleisönosastoaktiivi kritisoi demokratian tilaa » » Tuija Järvelä-Uusitalo » » Haukipudas Haukiputaan kunnan sivistystoimen talousja suunnittelupäällikön virasta kuusi vuotta sitten eläkkeelle jääneen Markku Karppisen nimi on tuttu Rantapohjankin Keskustelemme-palstalta. – Huomasimme asian kun olimme jo katsoneet tapahtumallemme sopivan viikonlopun. – Samat ammattipoliitikot saavat istua päättämässä niin kunnallisissa, maakunnallisissa kuin valtionkin päätöselimissä. Se oli aivan käsittämätön esitys. Karppista huolettaa demokratiavaje suur-Oulussa. Harrastuksiin kuulu myös kirjoja, musiikkia ja elokuvia. Suur-Oulun kouluverkkotarkastelu saa Karppisen puistelemaan päätään. Mikäli Leader-rahaa ei myönnetä, hanke kaatuu Halosen mukaan ainakin tältä vuodelta. Haukiputaalla suunnitellaan parasta aikaa uutta Torpanmäen liikuntaja vapaaaikakeskusta, jonne tulisi myös yleisurheilukenttä. Kilpailutuksessa puolestaan pitää olla mahdollisuus ottaa muukin kuin halvin tarjous, sillä eihän yksityinenkään talous ostaa halvinta. Karppisen kaudella Haukiputaalla rakennettiin kouluja, muun muassa Länsituulen koulu, lukio, Haukiputaan alaja yläkoulu sekä ammattioppilaitos. Perusteet epäilyyn löytyvät hänen itsensä aikoinaan luomasta väestöennustejärjestelmästä. Myös aikuisten kuntojaoston toiminta on erityisen aktiivista. Haukiputaan Veikoilla vahvimmat lajit tällä hetkellä ovat hiihto, judo ja yleisurheilu. Sitä jännitän, että ehdinkö nähdä kun ihminen menee Marsiin. Puskurilainapäätös on ehtona hankerahoituksen saamiseen. Esimerkiksi Jokikylään ei ole rakennettu viiteen vuoteen, mikä näkyy heti oppilasmäärissä. – En usko suuruuden ideologiaan tässäkään asiassa. Luen koko ajan lähinnä tieteellisiä julkaisuja, että pysyn ajan tasalla. Se ei ole demokraattista. – Kunto on parantunut ja paino pudonnut sitten eläkkeelle jäämisen. Vesijumpassa käymme säännöllisesti ja koiran kanssa tulee käytyä kävelyllä ja kesällä pyöräilemässä. – Olen vanhakantaisena vasemmistolaisena sosialistina sitä mieltä, että koko väestöä koskevien palveluiden tulee olla yhteiskunnan järjestämiä. Haukiputaan Veikkojen yleisurheilujaoston puheenjohtaja Mikko Remsu on iloinen, että lasten yleissurheilukoulu ja -kisat kiinnostavat. – Järkyttävin oli suunnitelma, että uunituore Haukiputaan lukio olisi lakkautettu. – Keiskan koulu oli aina Haukiputaan kunnan halvin kouluyksikkö. Iin kunnanhallitus päätti maanantaina myöntää Perämeren Helmi ry:lle 17 411,75 euron puskurilainan, jonka nostamisen edellytyksenä on myönteinen Leader-rahoituspäätös. Epäilys»suurOulua»kohtaan Viimeisen työvuotensa Karppinen valmisteli Oululiitosta epäilyksen vallassa. AUL I H A A PA L A Meillä tietenkin toiveena ja edellytyksenä on, että kentän ympäri tulisi juoksuradat ja kentällä pystyisi yleisurheilemaan vähintään minimimäärän lajeja.” – Mikko Remsu. Tavalliset ihmiset jäävät passiivisiksi sivustaseuraajiksi, ja vaikutuskanaviksi tulevat someja aktivistiryhmät. Demokratiavajetta voitaisiin Karppisen mielestä paikata perustamalla Ouluun aluelautakunnat, joilla olisi myös taloudellisia resursseja käytettävänä esimerkiksi alueiden viihtyisyyden lisäämiseen. Onpahan sitten mahdollisuus festareihin niille, jotka eivät saaneet lippua loppuunmyytyyn Koiteliin, Halonen toteaa. Hän on tuonut esille epäilyksensä kouluverkkosuunnittelun taustalla oleviin väestöennusteisiin. Eläkeläisenä kunto»kohenee Karppinen syntyi 28.5.1948 Utajärvellä, josta muutti perheensä kanssa Ouluun vuonna 1953. Sitä jännitän, että ehdinkö nähdä kun ihminen menee Marsiin.” – Markku Karppinen Paras kuntakoko palveluiden järjestämiseen on 20 000–50 000 asukasta. Lasten»yleisurheilukesä»käyntiin»pian Nuoria kesätyöntekijöitä palkattu raja on 12 vuotta. Hoidan yhteiskunnallisia asioita tökkimällä kirjoituksillani erilaisia aiheita. Siellä ei ole ollenkaan oppilaskuljetuksia, eikä erityisryhmiä. Lähipalvelut tarpeen Kouluasioiden ohella Karppinen puhuu mielellään “terveysbingosta”, eli esimerkiksi hyvinvointikeskuksen ajanvaraussysteemistä. Työurallaan hän työskenteli Pohjois-Pohjanmaan seutukaavaliitossa seutukaavatutkijana ja Haukiputaan kunnassa ensin suunnittelusihteerinä ja sittemmin talousja suunnittelupäällikkönä. Luulen, että ensimmäisenä karsitaan vammaisten, vanhusten ja lasten palveluista. Esteri-koira jää pojan perheen iloksi. Kun rakentaminen siellä lähtee käyntiin, ollaan ihmeissään, mihin oppilaat laitetaan
– Kerromme mielellämme samalla lions-toiminnasta. Liikkeellä on siis yksistään siellä noin 800 siivoajaa. toukokuuta 2018 » N:o 39 Lue novelli. Puistot ja pientareet putsataan leijonien johdolla » Rantapohja Lions-järjestö haastaa kaikki siistimään tienvarsia, puistoja ja rantoja Pyhäjoelta Kainuuseen ja Oulun seudulle yltävällä alueella. toukokuuta, mutta esimerkiksi Iissä, Kempeleessä ja Kuhmossa talkoot on jo aloitettu ja ne kestävät syksyyn saakka. Äidinkielen opettaja, ilmoita kasiluokkasi mukaan 23.8. valtaku nnallin en -kampan ja YHTEISTYÖSSÄ Sanomalehtien Liitto ja Suomen Kustannusyhdistys Julkaisemme kirjailija Jukka Behmin kirjoittaman uniikin novellin lehdessämme syyskuun alussa. Lions-järjestön tunnuslause on: Me palvelemme. Muita ovat nälän vähentäminen, näkökyky, lasten syöpäsairaudet ja diabetes.. Nyt siivotaan! -tempauksia järjestetään järjestön Ipiirissä toista kertaa. Suurin osa talkoista pidetään tiistaina 29. Siivousurakan jälkeen nautitaan yhdessä jotain suuhun pantavaa. – Päivä yhdessä tekemisen iloineen on mitä parhainta ympäristökasvatusta, toteaa lasten kanssa itsekin päivittäin työskentelevä Tuomaala. Talkoolaisia varten paikalle tuodaan tarvittavat roskasäkit ja hanskat. Siistittäviä alueita ovat esimerkiksi koulun, päiväkodin tai lähikaupan ympäristö, rannat ja liikenneväylien varret. Kutsumme kaikki kahdeksas luokkalaiset kirjoit tamaan siitä arvioita. Viime vuonna leijonien johdolla omaa elinympäristöään lähti putsaamaan yli 4 000 henkeä. Voita luokkaretkirahaa. Kirjoita arvio. Tähän porukkaan mahtuu mukaan uusia käsipareja, jäsenjohtaja Tuomaala vinkkaa. – Huima väkimäärä kertoi siitä, että tarvetta tällaiselle yhdessä tekemiselle on rutkasti, kertoo piirin jäsenjohtaja Eija Tuomaala. Tervetulleita talkoisiin ovat kaikki alueen asukkaat. mennessä osoitteessa www.luetkosina.fi. Kampanjan parhaat arviot palkitaan luokkaretkirahastipendein. Oulussa kaupunki toimittaa kerätyt jätteet kaatopaikalle. Lions-klubit ovat haastaneet mukaan tempaukseen järjestöjä, asukasyhdistyksiä, kouluja ja päiväkoteja. Esimerkiksi Kiimingissä haasteeseen ovat vastanneet myöntävästi kaikki koulut. 12 » Torstaina 24. Siivoustempaukset ovat osa yhteistä Itämerihanketta, joka pyrkii estämään muovien ja muiden roskien pääsyn jokia pitkin Itämereen. Ympäristö on yksi lionien viidestä palvelukohteesta
Rikkoutumaton kasvurauha seksuaaliterveyden alueella on hyvän elämän ja tasapainoisen aikuisuuden pohja, Saarinen sanoi. T EE A T UN T URI. 30 000€/Tarjous. Samalla tämä on kevätkauden päättäjäiskerho. 13 » Torstaina 24. Ruokana poronkäristys, perunamuusi, jälkiruoka ja kahvi, hinta 5 euroa. Saarinen on nuori kirkon johtaja alueella, joka on perinteisesti ollut miesjohtajien aluetta, kirkkohallituksen johtava asiantuntija Kari Latvus kertoi palkintoperusteista. Pirtti, kaksi kamaria + ulkorakennus, jossa sauna, liiteri ja autotalli. toukokuuta 2018 » N:o 39 Huveja bingo nuorittalla perjantaina 25.5 klo 18.00. P. Matkan hinta 35 € sis. 040 836 4130. Kurssit on tarkoitettu kaikille kirjojen ja kirjoittamisen ystäville ja ne järjestetään kirjastoissa. klo 8.30 Halosenniemi-Martinniemi Seo. Kokouksia www.rantapohja.fi Kirkon tasa-arvopalkinto tuomiorovasti Satu Saariselle » Rantapohja Arkkipiispa Kari Mäkinen jakoi tiistaina 22.5. Oulujoen seurakunnan kirkkoherra, nykyinen tuomiorovasti Satu Saarinen muurasi Ylikiimingin uuden seurakuntatalon peruskiveä yhdessä vastaavan työnjohtajan Juha Koskelan kanssa syksyllä 2016. Saarinen toimi aiemmin Oulujoen seurakunnan kirkkoherrana. Palkinnon saaja sai rahapalkintona 5 000 euroa käytettäväksi itse valitsemaansa kohteeseen tasa-arvotyössä. Valveen elokuvakoulun suosittu Animaatioseikkailu Animoi! -kesäleiri järjestetään tänä kesänä Hiukkavaaratalolla 7–9-vuotiaille. Auto 2. Tarjoamme täytekakkukahvit ja ruusut synttärisankareille. Suomussalmelle lähtö Seolta klo 9.00. Retken hinta 120,00 euroa. Johtokunta. Saarisen valinta istuu hyvin vuoteen 2018, jolloin on kulunut 30 vuotta pappisviran avaamisesta naisille. Maksun oltava tilillä 30.6.2018. Voi ilmoittautua vielä su 27.5. Sanataidekursseja lapsille ja nuorille » Rantapohja » Yli-Ii/Kiiminki Valveen sanataidekoulun kesäkursseja järjestetään myös Kiimingissä ja Yli-Iissä. klo 9–15 Yli-Iin kirjastossa. n oulun seudun metsätilan omistajat ry Energiapuutilaisuuteen (Biowatti Oy) joka, pidetään haukiputaan Taatanperällä (opastus Taatantieltä) to 31.5. klo 8.30 KiviniemiKello S-market Seo. Maanantaina 28.5.-18 klo 12 pidämme syntymäpäiväkerhon, Martinniemen vanhustentalolla. Tule ja tuo kaverisikin. Ilmoittautuminen www.kulttuurivalve.fi/elokuvakoulu. Irtolehdellä 45 pallorajalla 100€ /20 € osto kortti. Hp. Tervetuloa. Sama paikka ja aika. – Satu Saarinen on tutkinut väitöskirjassaan naisten asemaa kirkossa ja rohkeasti puolustanut sukupuolten tasa-arvoa käytännön työssä. matkan, ruokailun Kiannon Kuohussa ja teatterilipun. n Yli-iin Eläkeliiton Kevätkauden päättäjäisruokailu ma 28.5.2018 klo 11. Ilmoittautuminen osoitteessa www.lumotutsanat.fi/sanataidekurssit. Paikalla voi liittyä Osmo ry:n jäseneksi. 040 581 2558. Hintaan sisältyy kyyti, majoittuminen Kiannon Kuohuissa, päivällinen, lippu kesäteatteriesitykseen ”Navettamaisteri”, sämpyläkahvit bussissa menoja tulomatkalla sekä pääsylippu Juuso-karhun luo Kuusamon Petokeskukseen. n Martinniemen Eläkeläiset ry. Kiimingissä sama kurssi järjestetään 13.–15.6. klo 15 alkaen. Iso tontti, josta osa peltoa. iin kunnanvvaltuusto Kokoontuu 28.5.2018 klo 13.00 Nätteporin auditoriossa. Asialista nähtävänä Iin kunnan wwwsivuilla virallisissa ilmoituksissa. Puh. Maksetaan tilille virkistystomikunta FI84 5740 7520 127142. Vähän ohjelmaa ja yhteislaulua. 040 577 5893. Sanataiteellisella kesäleirillä taivalletaan tarinapoluilla, keikutaan kirjavilla kallioilla ja ripustetaan runoja kesätuulen kainaloon. Palkinnon myöntämisen perusteita ovat sukupuolten välisen tasa-arvon lisääminen, eettisten arvojen vahvistaminen ihmisten ja ihmisryhmien tasa-arvoisessa kohtelussa, inhimillisyyttä ja ihmisen arvoa edistävä, pitkäjänteinen työ tai uusi innovaatio tasa-arvokysymyksissä ja erityisesti heidän tukeminen, jotka eniten kärsivät epätasa-arvosta ja sen seurauksista. Tuomiorovasti Saarinen aikoo kohdistaa palkintorahat Vuolle Setlementin Oulun Tyttöjen ja Poikien talojen seksuaalikasvatustyöhön. Myytävänä MuMMonMÖKKi Jakkukylässä. klo 9–15 Kiimingin kirjastossa. Tervetuloa! Seuratoimintaa Haukiputaan Eläkeläisyhdistysten ja rintamaveteraanien virkistystoimikunta tekee tEattEriMatKan Suomussalmelle Kesäteatteri Retikalle 22.7.2018. Kirkkohallitus perusti tasa-arvopalkinnon vuonna 2017, ja se myönnetään jatkossa joka toinen vuosi. Laita talteen. Teatteriesityksen nimi navettamaisteri. Kirkon ensimmäisen tasa-arvopalkinnon Oulun tuomiorovasti Satu Saariselle. Teemme retken Suomussalmelle 31.7.1.8.2018. Ilmoittautuminen retkelle 28.5., ruokatilaisuudessa tai viimeistään 31.5. Palkinnosta päätti kirkkohallituksen täysistunto. Viite 17077. Muun muassa kouluterveyskyselyissä ja Tyttöjen talojen tekemässä kartoituksessa on noussut esiin seksuaalisuutta rikkovien väkivallan tekojen yleisyys kaikkien sukupuolten kohdalla. Auto 1. ilmoittautumiset 30.6.2018 mennessä Lauri 0400 301 156, Senja 040 720 7346. Kaisalle puh. Ilmoituksia Löydetty Mustavalkoinen KiSSa Isoltaniemeltä. Hyvää kesää kaikille! Syksyllä aloitamme reippain mielin 10.9.-18. Palkintoperusteissa korostettiin erityisesti tuomiorovasti Saarisen työtä sukupuolten tasa-arvon edistämisen hyväksi. – Tasa-arvoon, tasavertaisuuteen ja yhdenvertaisuuteen liittyvät kysymykset ovat minulle tärkeitä ja olen onnekas, kun olen voinut työni, tutkimukseni sekä vapaaehtoistoiminnan kautta pitää esillä näitä teemoja ja tehdä myös omalta osaltani työtä tasa-arvon toteutumisen eteen. Leirillä valmistetaan oma animaatioelokuva. PohjoisPohjanmaalla on tähän työhön aivan erityinen alueellinen tarve. asti. Yli-Iissä Matkusta sanoilla -kurssi on 4.–6.6. seurakuntatalossa. 9–12-vuotiaiden sanataiteellisilla kesäkursseilla taivalletaan tarinapoluilla, kirjoitetaan ja jutellaan
Siksi Blumhouse-tuotantoihin on edelleen suhtauduttava oikealla asenteella, sillä suurin osa niistä on edelleen teiniyleisölle suunnattua tusinakauhua. Hämmentävää sinänsä, että elokuvaan on listattu peräti neljä käsikirjoittajaa. Yksi asia, josta nykypäivän kauhuelokuvien tekijöille on nostettava hattua, on innovatiivisuus. Nuorison suosima seuraleikki on varmasti kaikille tuttu. -> mielipiteet -> nuoret ONNENNUMERO 7! TAMMIKUUSSA 2017 MISSOURISTA KOTOISIN OLEVA CHAU SMITH JUOKSI 7 MARATONIA 7 PÄIVÄSSÄ, 7 MANTEREELLA JUHLISTAAKSEEN 70-VUOTISPÄIVIÄÄN! VUONNA 2017 MIT OPISKELIJAT LOIVAT KAUNOKIRJALLISEN ROBOTIN “SHELLEYN”, JOKA ON LUKENUT 140 000 KAUHUTARINAA JA LUO NYT KAUHUNOVELLEJA TWITTERISSÄ! LOUISIANASSA ON “WHAM”NIMINEN KAUPUNKI! LEONARDO DA VINCI, JOKA TUNNETAAN HÄNEN KEKSINNÖISTÄÄN JA TAITEESTAAN, OLI MYÖS HÄIDEN JÄRJESTELIJÄ! 12/31/17 327 ELOKUVA » Pirullinen seuraleikki ei äidy kovin pelottavaksi » Elmo Rautio Kauhuelokuviin erikoistunut tuotantoyhtiö Blumhouse Productions sai alkuvuodesta merkittävän profiilinkorotuksen, kun yhtiön tuottama viime vuoden yhteiskunnallinen kauhuelokuva Get Out huomioitiin Oscar-ehdokkuuksilla. Siinä on pohjimmiltaan tämän teinikauhun idea. Jo hieman mielukuvitusta omaava katsoja huomaa lyhyenkin ajatusleikin aiheen parissa olevan paljon mielenkiintoisempaa, kuin mitä valkokankaalla tapahtuu. Viime vuosina Suomen elokuvateattereissa on nähty sellainen määrä onnistuneita ja hyviä kauhuelokuvia, että rahastaan tarkan katsojan kannattaa käyttää roposensa mieluummin vielä teattereissa pyörivään Hiljainen paikka (A Quiet Place) -tunnelmapätkään. 14 RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » » Torstaina 24. To: tonnikala-pastavuoka, verde-feta-pastavuoka, kaalisalaatti. Ke: lihakeitto, soija-kasviskeitto, tomaatti, lehtisalaatti, juusto. To: punajuuripihvi/ juurespihvi, porkkanasekoitus, perunalohkot, kermaviilikastike, salaatti-vihannessekoitus. Mitä mieltä alueen nuoriso on ajankohtaisista asioista. MITÄ SYÖDÄÄN. Hollywoodissa on viimeinkin ymmärretty, että samaa kaavaa toistavat naamiomurhaajaslasherit tai yliluonnolliset kummittelusäikyttelyt eivät enää kiinnosta ketään. INFO Totuus vai tehtävä. Ongelma on siinä, että aiheesta olisi helposti saanut huomattavasti enemmän irti. Pe: nakkistroganoff, soijanakkikastike, perunat, punakaali-kukkakaali-maustekurkkusalaatti. Pe: broileriherkku, salaatti, kasvis-papupaistos. To: hernekeitto, kasvis-hernekeitto, lanttu, ohukainen, hillo. Se ei ole kovin pelottava, mutta toisaalta ei myöskään ärsytä liikaa. Lähetä juttuvinkki, mielipidekirjoitus vai vaikka piirros sähköpostilla osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi tai kirjeessä osoitteeseen Rantapohjan toimitus, Rantsikka, PL 15, 90831 Haukipudas. Joko kerrot totuuden tai suoritat ystäviesi sinulle määräämän tehtävän. toukokuuta 2018 » N:o 39 LASSI JA LEEVI » Rantsikka on nuorten areena. ????. Kiitä tai hauku, vikise tai vaadi. Ti: kirjolohipyörykkä, perunat, tillikastike, punajuurisalatti, hernepihvit. Totuus vai tehtävä. Jokiranta, Kiimingin lukio, Tirinkylä, Alakylä, Ylikylä, Huttukylä Ma: ohrainen broilerikeitto, kasviskeitto, lanttu, juusto. Lucy Halen näyttelemä Olivia ei tiedä, milloin leikki kannattaisi lopettaa. Viikko 22 Haukipudas,Ylikiiminki Yli-Ii Ma: lohimurekepihvi, bataatti-juurespihvi, perunat, kermaviilikastike, tomaattilohko, punajuuriviipale. Julkaisemme nuorten mediayhteistyön parissa syntyneitä mielipidekirjoituksia Rantsikassa, mielipidesivulla sekä Ranta pohjan nettisivuilla mielipiteet-kategorian alla osoitteessa www.rantapohja.fi. Matalaotsaisuus ja yrityksen puute paistaa läpi. On kuitenkin hyvä muistaa, että tuotantoyhtiön vaikutus elokuvan lopputulokseen on mitätön verrattuna sen tekijöihin. Pe: jauhelihalasagnette, punajuuri-juustokiusaus, vihersalaatti, tomaatti, kurkku. Siksi yleisöä yritetäänkin houkutella teattereihin mielenkiintoisilla asetelmilla, jotka tekevät keskinkertaisistakin kauhuleffauutuuksia huomattavasti mielenkiintoisempaa katsottavaa. on tästä erinomainen esimerkki. Elokuva etenee näppärästi, eikä sen aikana tule tylsää, mutta kokemus unohtuu liki saman tien. Ke: auhelihakeitto/ rössypotut, ruisformu, tomaatti, smoothie, pinaattikeitto, kananmuna. Ti: ohrasuurimopuuro, mehukeitto, kanelisokeri, lehtisalaatti, tomaattiviipale, leikkele tai juusto. Ii Ma: jauhelihakastike, pikkuporkkanat, spagetti, kaalimustaherukkasalaatti, basilika-soijakastike. Pe: kalkkunastroganoff, kasvisbolognese peruna tai täysjyväriisi, vihersalaatti. Ti: makkarakastike, soijanakkikastike, perunat, porkkanaraaste. Jääli, Laivakangas, Kiiminkijoki Ma: jauheliha-perunasoselaatikko, soija-perunasoselaatikko, kaali, paprika, kurkku. To: broilerikiusaus, juureskiusaus quorn-rouheella, amerikansalaatti, vesimeloni-purjosalaatti. Ti: kalapala, kasvispihvi, perunasose, amerikansalaatti, kurkku, tomaatti. Ke: jauhelihakastike,pasta, juures-papukastike, perunat, amerikansalaatti-kaali-hernesalaatti. Mutta entä jos ränsistyneestä autiotalosta tarttunut demoni ei annakaan lopettaa peliä, vaikka se menisi äärimmäisyyksiin. Totuus vai tehtävä. Ke: nakkikeitto, kasvisnakkikeitto, tuorekurkkuviipale, paprikasuikale, hedelmäkiisseli. Hahmot ovat unohdettavia, mutta siedettäviä. Truth or Dare (2018) Ohjaaja: Jeff Wadlow Pääosissa: Lucy Hale, Tyler Posey, Violett Beane, Hayden Szeto, Landon Liboiron, Sophia Ali, Nolan Gerard Funk Ensi-ilta: 4.5.2018 Kesto: 1 t 40 min. on periaatteessa ihan mukiinmenevä, harmiton pieni kauhuelokuva
Paluu Iihin klo 16. mennessä Mika Lalliin p. Ilmoittautuminen 4.6. Kirkkoherranvirasto on suljettu keskiviikkona 30.5.2018. Tässä kerhossa askartelemme erilaisia eläimiä. Kirkkopirtillä nuortentila (Kirkonniementie 6). Tässä kerhossa askartelemme pitsiperhosia. klo 1314.30. Lisätietoja Minna Similältä p. Työttömien ja pienituloisten aamupuuro ma 28.5. klo 12 Rotuaarilla. 045 657 6122 (etunimi.sukunimi@evl. KUIVANIEMI Sanajumalanpalvelus su 27.5. Pyhäkouluhetken jälkeen on aikaa vapaalle leikille ja yhdessäololle puistossa. Pystykahvit kirkossa messun jälkeen. Leirille on yhteiskuljetus. Ry:n toimintaa: Haukipudas: seurat su 27.5. Päiväleirin ohjelmassa on mukavaa yhteistä tekemistä ja yhdessäoloa, aarteen etsintää, askartelua ja nuotioherkkuja. Leiri on sinulle ja lapsillesi täysin ilmainen. Pyhäpäivä: Pyhän Kolminaisuuden päivä Pyhäpäivän aihe: Salattu Jumala. Asukastuvalla klo 12.15; Seolla klo 12.30 ja Toimintakeskuksessa klo 12.45. klo 14 ry:llä. Tiedustelut Salla Kujala 0400 839461 tai Leena Mikkonen 040 7543151. Grillimakkaraa ja kahvitarjoilu. Tervetuloa mukaan! KUOROJEN SÄVELHARTAUS To 24.5.2018 18:00 Iin kirkko. Ma 4.6.2018 10:00 13:00. fi) Ilm. 040 5471 472. Ilmoittautuminen http://www.iinseurakunta. 13 €, alle 4 v. Paistetaan muurinpohjalettuja, tarjolla myös kahvia ja teetä. Ilmoittautuminen 0400 541 319 tai 040 847 8936. Tervetuloa isovanhemmat ja kaikenikäiset lastenlapset! Varhaisnuorten toimintapäivät kesä 2018. Perheretki Ranuan eläinpuistoon Pe 8.6.2018. 040 7008 151 Työttömien ja pienituloisten ruokailun toiminta kevään osalta loppunut. Toimittaa: Tapani Ruotsalainen, kanttorina: Markku Jaakkola. Hinta 150 € sisältää täysihoitoruokailut mukavissa kohteissa, konserttilipun, opastukset, hotelliyöpymisen 2 h huoneessa ja matkat ilmastoidulla bussilla sekä hyvää matkaseuraa. klo 12 Gospelmessu su 27.5. Kuoroja johtaa Kaisa Säkkinen ja Else Sassi. klo 12 Kartanoväki-kodilla, Ilkka Liukkonen. toukokuuta 2018 » N:o 39 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS Messu su 27.5. Mukana Lapsikuoro, Hyryn nuoret laulajat, Kirkkokuoro, Projektilauluryhmä, huilisti Sara Laakkonen ja kanttorit. jälkeen, laskutetaan 70 euroa (maksettujen kustannusten mukaisesti). Ryhmät jatkavat elokuussa vko 34. Kiimingin ja Jäälin Perhekerhot, Perhekahvilat ja Esikkoryhmä ovat jääneet kesätauolla. Mukana nuorten musiikkiryhmä Elisa Hinkkalan johdolla. 2. Messussa on mukana kaikki Oulun seurakunnat. Pyhän Kolminaisuuden päivä, pyhäpäivän aihe: Salattu Jumala. Sunnuntai Helluntaista, pyhäpäivän aihe: Katoavat ja katoamattomat aarteet. Sivuilta löytyy tarkempi matkaohjelma. – to 5.7. Oulujoen kirkkoherranvirasto, Hintantie 89, 90650 OULU, puh. Sanajumalanpalvelus su 27.5. Perheleiri 15.-17.6. Ilm. klo 10 – 13 seurakuntatalolla. Sitovat ilmoittautumiset to 21.6. klo:10-15 kumpanakin päivänä. Hauskaa yhteistä tekemistä, leikkejä, pelailua ja askartelua. Retken hinta 85 euroa, sis. klo 12 Kuivaniemen kirkossa. Ilmoittaudu 4.6. Muutama paikka vapaana retkelle Kokkolaan ja Lohtajalle 3-4.8.2018. klo 18 Oulujoen pappilassa. Toimintapäivät ovat ilmaiset. Yli-Iin piirikappalainen p.040 1921 158, seurakuntamestari p. Omat eväät mukaan. Diakoniatoimistoon voi tulla myös käymään. Ma 11.6.2018 10:00 13:00. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu kuorojen matkarahaston kartuttamiseksi. Karhussa. klo 10 – 15 Iin seurakuntatalolla, salissa. Alakouluikäisille järjestettävät kaksipäiväiset toimintapäivät Iin seurakuntatalolla 26.-27.6. Oulujoen kirkkoherranvirasto p.(08) 531 3500, avoinna ma pe klo 9-16. Iin seurakunta järjestää varhaisnuorten leirejä Karhun leirikeskuksessa yhteistyössä Ii-instituutin nuorisotyön kanssa. Jakkukylän Rauhanyhdistys Pe 25.5. Su 27.5. Kevätjuhla su 27.5. Voit pyytää seurakunnan työntekijää käymään luonasi tai omaisesi luona. 08 5313 500 on avoinna ma-pe klo 9-16. bussimatka, Kuhmossa konsertit no 46 ja 47, ruokailu ja taukokahvit menomatkalla. Päiväleirillä tarjotaan ateria, päiväleiri on maksuton. mennessä, www.iinseurakunta.fi. Tannilan hautausmaalla ti 5.6. KIIMINKI Seurakuntien yhteinen messu Rotuaarilla su 27.5. Viikkomessu To 31.5.2018 20:00 Iin Kappeli (sisäänkäynti kirkkoherranviraston ovesta). Karhussa. Jokainen maksaa itse liput eläinpuistoon (aikuiset 14,50 €, lapset 4-14 v. Suvivirrenpäivä to 24.5. Tervetuloa laulamaan yhdessä Suvivirttä. klo 18 Haukiputaan kirkkorannassa, Yhteislaulun lomassa esiintyvät Matti Patronen ja Jukka Takalo. Oulujoen seurakunnan vapaaehtoisten kiitosilta to 31.5. Leirimaksuun sisältyy täysi ylläpito sekä ohjelma materiaaleineen. Oletko alle kaksikymppinen äiti. klo 19.30 srk-keskuksessa. Perheretki pe 8.6. Hilturannan leirikeskuksessa Pudasjärvellä. Tässä kerhossa askartelemme linnoja. iinseurakunta.fi/ryhmat/kouluikaisille/kesaleirit Katso lisätietoja ja tapahtumia www.iinseurakunta.fi Kastettu: Lilja Selina Koivisto Kuollut: Sami Pekka Kontio 23v. Ranuan eläinpuistoon. – to 28.6. Radiointi Radio Dei. 040 737 6966. Lapsija nuorisokuoro laulaa yhdessä ja erikseen kauden ohjelmistoa mm. – 4.8. klo 12 Kevätjuhla ry:llä, Eero Lahtinen. Ilmoittautuminen puh.0400-541319 tai 040-8478936 tai seurakunnan nettisivujen kautta. mennessä, 0400 541 319 tai 040 847 8936 tai nettisivujen kautta. Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä puh. Sisaralennus -25%. Perheleirillä vietetään aikaa yhdessä leikkien, askarrellen, pelaten, ulkoillen, uiden, saunoen ja hiljentyen. Messussa käytetään punaisen laulukirjan vuosien varrella tutuksi tulleita veisuja. Tässä kerhossa askartelemme kuumailmapalloja. klo 17 alkaen. Rauhanyhdistys: su 27.5. välisenä aikana. Nuorten äitien leiri 29.-30.8. Tervetuloa kaikenikäiset lapset vanhempien, isovanhempien tai tutun aikuisen kanssa! Ke 30.5.2018 10:00 13:00. Diakoniantyön taloudellinen ajanvaraus ma klo 9-11 puh. Toimittaa: Matti Kinnunen, kanttorina: Markku Jaakkola. Kyytiä tarvitsevat voivat olla yhteydessä 1.6. Ilmoittautuminen www.iinseurakunta.fi. 2) Sekaleiri alle 10-vuotiaille 26.-28.6. Vapaa pääsy. Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus on maanantaisin klo 9-11 p.040 7033690. Kiimingin seurakuntakeskuksessa pidettävän kuoroillan johtajina toimivat Olli Heikkilä ja Ulla Metsänheimo Keväisten laulujen lisäksi tyttökuoro esittää Leo Delibesin raikkaan Messe Breven ja poikakuoro barokkimestari Dietrich Buxtehuden Hallelujan. Menemme retkelle linja-autolla, linja-auto lähtee Iistä seurakuntatalolta klo 8.00, Olhavasta ja Kuivaniemeltä voi tulla mukaan, kerro ilmoittautuessa mistä, tulet kyytiin. Rauhanyhdistystoimintaa: Kirkonkylä: Su 27.5. Ilmoittautuneille lähetetään retkikirjeessä tarkempia tietoja. Illassa kerätään kolehti nepalilaisten lasten ja nuorten koulutukseen Kirkon Ulkomaan avun kautta. fi/ryhmat/kouluikaisille/kesaleirit Varhaisnuorten leirit ti 26. klo 17 alkaen. Suvilinnun lauluilta to 24.5. Oulujoen seurakunnan vapaaehtoisten kiitosilta to 31.5. Tässä kerhossa askartelemme pitsiperhosia. Kohteina mm. vanha Raahe, Kokkolan Neristan ja Lohtajan kirkossa Vexillä Regiskonsertti. Varhaisnuorten toimintapäivät ti 26. Kuivaniemen perhekerho to 31.5. Päivystävä pappi Iin hoito-osastolla To 24.5.2018 ja To 7.6.2018 14:30. 040 8668 319 ja Katri Haapakorvalta p. mennessä. Pohjantähtien ja Satakielten kevätkonsertti to 24.5. – ke 27.6. Kevään viimeinen kokoontuminen. 08 3161 303. Omat haravat mukaan. Voitte valita joko aamupäivän (9-11.30) tai iltapäivän (12.30-15.00) ryhmän. Jäälissä kesäkerhoon voivat osallistua lapset, jotka ovat syntyneet vuosina 2011-2015 ja Kiimingissä 2011-2014 syntyneet. Kerhon ohjelmassa on mukavaa yhteistä tekemistä ja yhdessäoloa, leikkiä, askartelua ja lapsille sopiva hartaus. Tervetuloa. Tervetuloa! Olhavalaisten päivä Väli-Olhavan seurakuntatalolla Ti 5.6.2018 11:00 13:00. klo 12 Oijärven kyläkirkossa. klo 14 ry:llä, Ilkka Liukkonen. Ke 13.6.2018 10:00 13:00. Tervetuloa perheet ja perhepäivähoitajat lasten kanssa! Kesäperhekerho Pukkisaarenmaja, Konintie 393. Toimittaa: Ruotsalainen Tapani, kanttorina: Jaakkola Markku. Ilmoittautuminen 2.5.2018 alkaen seurakunnan kotisivujen kautta http://www. YLIKIIMINKI Suvilinnun messu su 27.5. Perinteiset kesäkerhot alkavat vkolla 23. Kyselyihin vastaavat lastenohjaajat p. Kuivaniemen kesäperhekerho to 7.6. Rantapohja. Ilmoittautuminen 30.5. Seurakunta maksaa kyydin ja pienet eväät. 040 7431 902 (Kirkkopirtti) ja 0400 835 374 (Jäälin kappeli) Naisten kasvuryhmä ti 29.5. 3) Tyttöleiri alle 10-vuotiaat 3.-5.7. klo 14 kevätjuhla ry:llä. Ennen leiriä lähetämme leirikirjeen, jossa on tarkemmat tiedot leiristä. Seurakuntaretki 3.8. Kaiken ikäiset olette lämpimästi tervetulleet mukaan! Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p. Kuolleet: Matti Ylimannila 67. 040 7033 690 Työntekijöiden suorat numerot: Kappalainen 040 7300 407 Kanttori 040 7300 408 Diakonissa 040 5281 813 Suntio 044 3161 455 Nuorisotyönohjaaja 044 3161 451 Lastenohjaaja 044 3161 721 Lähetyssihteeri 044 3161 459 Hautausmaa-asiat Ylikiiminki 08 3161388 tai 08 3161 414 Mukana elämän kulussa. Hautausmaan puhdistustalkoot Yli-Iin kirkonkylän hautausmaalla to 31.5. klo 16 Martinniemen srk-kodilla, toimittaa Pekka Aittakumpu, avustaa Minna Similä, kanttorina Kaisa Säkkinen. Sydämellisesti tervetuloa! OLHAVAN HAUTAUSMAAN SIIVOUSTALKOOT To 24.5.2018 10:00 Omat haravat mukaan. Etusijalla ovat haukiputaalaiset perheet. Tervetuloa! Yli-Iin kirkossa ei ole jumalanpalvelusta su 27.5. klo 12 ry:llä. Talkoolaisille tarjolla kahvia ja makkaraa. www.oulunseurakunnat.fi/ tapahtumat 12.8. klo 9.1510.15 Kiimingin Vanhustentaloyhdistyksen kerhohuoneella Kivitie 1 (sisäänkäynti Kiertotien puolelta), maksuton Kiimingin seurakunta järjestää retken Kuhmon kamarimusiikkijuhlille ma 23.7. klo 14 Kultasimpussa ja klo 17 kirkossa, Kello: kevätjuhla su 27.5. 040 554 9663. Ilmoittautuminen 2.5.2018 alkaen seurakunnan kotisivujen kautta http://www.iinseurakunta.fi/ryhmat/kouluikaisille/kesaleirit Varhaisnuorten leirit Karhussa kesällä 2018. Päiväleiri alkaa Karhun leirikeskuksessa klo 10 (Leirikeskuksentie 32, matkaa sillan jälkeen noin 1,5 km). Tervetuloa kaikenikäiset lapset vanhempien, isovanhempien tai tutun aikuisen kanssa! Tarkempia tietoja alla olevista: katso Iin alue ja www.iinseurakunta.fi. Tervetuloa! Isovanhempien ja lastenlasten päiväleiri Ti 12.6.2018 10:00 13:00 Karhun leirikeskus, Leirikeskuksentie 32. Iin Rauhanyhdistys Raamattuluokkalaisten retki pe 25.5. Yhteislaulua. Kirkkoherranvirasto suljettu keskiviikkona 30.5. 15 » Torstaina 24. Kerhossa tarjotaan leipää, mehua ja kahvia. YLI-II Suvilinnun messua vietetään sunnuntaina 27.5. Mukavaa yhdessäoloa. klo 19 Miesten saunailta Kauko Lohen mökillä Pokinniementiellä. Messu su 3.6. Diakonian ajanvaraus ja päivystys maanantaisin klo 9-11 diakoniatoimistossa srk-keskuksessa. Mielenterveyskuntoutujien omaisryhmä ke 30.5. Alla on lueteltuna kesän leirivaihtoehdot, tervetuloa leireilemään! Leirit kesällä 2018: 1) Sekaleiri yli 10-vuotiaille 4.-6.6. iinseurakunta.fi/ryhmat/kouluikaisille/kesaleirit Varhaisnuorten leirit ti 3. Lisätietoja Eija Savolaiselta p. Leirihinta aikuiset 44€, 4-12v 22€, alle 4v ilmaiseksi. Kahvitarjoilu. Olisiko mukava viettää aikaa muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa ja hengähtää hetki yhdessä lasten kanssa Rokuan ihanissa maisemissa. Ajanvaraus taloudellisen avun hakemiseksi, p. Avoin vertaistukiryhmä. II Sanajumalanpalvelus Su 27.5.2018 10:00 Iin kirkko. klo 19 kevätkonsertissa kuullaan poikakuoro Pohjantähtiä ja tyttökuoro Satakieliä. Kolehti: Vammaisten parissa tehtävään työhön maailmalla Suomen Lähetysseuran kautta. Kirkkokahvit. klo 10 kirkossa, toimittaa Pekka Aittakumpu, avustaa Martti Heinonen, saarna Aleksi Päkkilä, messudiakonina Minna Similä, kanttorina Kaisa Säkkinen. Ilmoittautuminen retkelle puh.0400-5413191 tai 040-8478936. Bussireitti: Kiimingin kunnanviraston parkkipaikka klo 7 – Jäälin pysäkki (Kuusamontien varressa grillin kohdalla) Oulun linja-autoasema – Kuhmo. Seurat su 27.5. Lisäksi voi ottaa omia eväitä mukaan. Lohtajan kirkkomusiikkijuhlille. Mukavaa yhdessäoloa. ilmainen tai perhelippu 51 €, perheen vanhemmat ja 4-14 vuotiaat lapset). Kerhossa tarjotaan leipää, mehua/ kahvia ja paistetaan makkaraa nuotiolla. Kolealla tai sateisella säällä tapahtuma siirtyy sisätiloihin Haukiputaan seurakuntakeskukseen. Paluukuljetus samoin pysähdyksin. Hartaus Iin hoivalla Emmintuvalla To 31.5.2018 13:00 Seurakuntaretki. Isovanhempien ja lastenlasten päiväleiri ti 12.6. www.oulunseurakunnat.fi/tapahtumat. Kesäkerhoon ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, vaan ilmoittautuminen tapahtuu paikanpäällä lasta tuodessa. mennessä kirkkoherranvirastoon numeroon 040 584 4406. klo 15 ry:llä Jokikylä: kevätjuhla su 27.5. Tervetuloa. klo 10 – 13 Karhun leirikeskuksessa. Kastetut: Alma Justiina Holappa, Väinö Valdemar Takkula, Sylvia Helena Hannele Tiensuu. Kolehti: Vammaisten parissa tehtävään työhön maailmalla Suomen Lähetysseuran kautta. klo 10 Rotuaarilla. Perinteisiä lasten kesäkerhoja järjestetään Kiimingissä kirkkopirtillä ja Jäälissä jäälin kappelilla arkipäivisin (ma-pe) 4.-14.6. Tervetuloa puistoaamuun seurakunnan leikkipuistoon (Puistotie 3)! Puistoaamun ohjelmassa on pyhäkouluhetki, jossa lauletaan ja leikitään, lapset saavat osallistua eri tavoin. Ilmoittautuminen http://www. klo 13-14.30 Jäälin kappelin nuorisotilassa. Viis veisaan viis yli viisvirsilauluhetki jumalanpalveluksen jälkeen. Ohjelmassa keväisiä säveliä. Nyyttärit. Tervetuloa. 044 7310 232. klo 10 – 12 seurakuntatalolla. Tervetuloa! JAKKUKYLÄN HAUTAUSMAAN SIIVOUSTALKOOT Ma 28.5.2018 17:00. Ohjelmassa ruokailu ja rentoa yhdessä oloa. Tervetuloa! Puistoaamu Ma 28.5.2018 10:00. Messun jälkeen kello 13 tarjotaan munkkikahvit. klo 17 kevätjuhla Kiimingin ry, Jouni Tiirola. klo 18 Oulujoen pappilassa. Kuivaniemen Rauhanyhdistys Kevätjuhla su 27.5. Lisätiedot Outi Palokangas p. Lasten laulujuhlien lauluja. klo 18, seurakunnan Karhun leirikeskuksessa, Leirikeskuksentie 32, omat eväät ja retkivaatetus mukaan, makkaranpaistomahdollisuus. Lapsikuoron ja Nuorisokuoron kevätlaulajaiset to 24.5. Tässä kerhossa askartelemme laivoja. klo 13 Jäälissä, toimittaa Seija Helomaa, kanttorina Salla Kujala. Varauksista, jotka perutaan 4.7. Leirin hinta on 30€ / leiriläinen. Vapaa pääsy. mennessä. 040 5220252. Ke 6.6.2018 10:00 13:00. Rokuan leirikeskuksessa. Ylikiimingin seurakuntapiirin toimipiste Työntekijät ovat tavattavissa toimipisteessä puhelimitse sovittuina aikoina, varsinaisia aukioloaikoja ei ole
Puh. Martinniemi. Paikallinen ilmoituskanavasi Rantapohja. toukokuuta 2018 » N:o 39 HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. 16 » Torstaina 24. Sinunkin ilmoituksesi huomataan! Paikallislehti on lähimpänä arkeasi.. 040 548 0268. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi AA,VT kaupanvahvistaja Työsuorituksia ENTISÖINTITYÖ KAUPPILA KY Entisöinnit, verhoilut, venekuomut