· 2 Keskustele ”Kansanterveys jäi jalkoihin elinkeinoelämän vaatimusten edessä.” Hanna-Leena Mattila 10 Elämänmeno Viiden pojan äiti Päivi Niemelä nauttii hyvästä seurasta Raahen Seutu 6 4 1 4 8 8 6 5 3 6 5 PERJANTAINA 9. Siellä missä on eniten autoja, myös sattuu ja tapahtuu. Liikennevahinkoja sattuukin Raahessa eniten Prisman ja Citymarketin parkkipaikoilla, mikä käy ilmi LähiTapiola Pohjoisen tilastoista. TOUKOKUUTA 2025 NRO 35 · IRTONUMERO 2,90 € raahenseutu.fi. Heti perässä tulee Kreivintorin piha ja Pekkatori. 8 Puheenaiheet Lepistön veistoksia halutaan Raahen rantapuistoon 4–5 Puheenaiheet Tarkkana parkkipaikalla VILMA LEHTO Riitta Pasolla menee tunteisiin, kun autoja pysäköidään Raahen Prisman parkkipaikalle miten sattuu
Ruokakalojen pyytäminen on mukavaa ja myös ekologinen vaihtoehto punaiselle lihalle. Sen kunniaksi Raahen Seudun verkkosivut ovat useiden muiden paikallislehtien tavoin vapaasti luettavissa aina ensi viikon perjantaina vietettävään demokratian päivään asti. Maissa, joissa kannabislainsäädäntöä on helpotettu, ei kansanterveys ole parantunut. sillekin on asetettu päättymispäivämäärä. Vuonna 2006 sairastuin itse ja yhdellä sairaalareissullani kävin Sinua tapaamassa sairaalassa. En kalasta koskaan. Luonnossa ja veden äärellä oleminen rauhoittaa mieltä. Istuminen veneessä ihan hiljaa ja katse ongenkohossa sen kelluessa veden pinnalla on niin rauhoittavaa. NIKO RANTANEN toimitus@raahenseutu.fi Jaakko Jukkolalle KOLUMNI TÄNÄÄN Aurinko nousee: 6.22 Aurinko laskee: 20.16 Nimet: Taimi Miete: Onni on mielentila, asenne, ja jollei sitä opettele ja harjoittele tässä hetkessä, sitä ei koskaan koe. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen.” Joh. En ole havainnut rasismia missään, ehkä se johtuu siitä, että en ole tekemisissä maahanmuuttajien kanssa. Samassa yhteydessä kysyttiin muun muassa sitä, mistä suomalaiset saavat tietoa, jota he eivät välttämättä saa mistään muusta mediasta. Yhteisiin asioihin käyttämäsi aika on valtava. Kuulemiset eivät vielä ole alkaneet, mutta nyt jo tiedetään, että kotiinkuljetukseen liittyy monia ongelmia. Hankala sanoa miten voisi estää heitä puhumasta tai vitsailemasta aiheesta. 66:1–2 TIISTAINA AURINKO: nousee 4.08, laskee 22.32 NIMET: Kukka, Floora MIETE: Parempi olla pieni ja valaista kuin iso ja varjostaa. T änään vietetään YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää. Tapa pitää sinut liikkeessä. Voittajaksi nousivat painetut tai digitaaliset sanomalehdet. PERJANTAI 9.5.2025 TÄNÄÄN AURINKO: nousee,4.22 laskee 22.18 NIMET: Timo, Timi MIETE: Kenelläkään ei ole sen hauskempaa kuin mitä hän itse itselleen järjestää. Kalastuksessa oli ennen parasta isän ja veljieni kanssa yhdessä tekeminen, mutta nykyään ei ole enää mahdollista yhdessä kalastaa, niin eipä sitä viitsi yksin ollenkaan. 17:14 MAANANTAINA Aurinko nousee: 6.31 Aurinko laskee: 20.05 Nimet: Santeri, Santtu, Sandra Miete: Syvällä jokaisen sisällä on suuruuden kipinä, joka voidaan lietsoa innostuksen ja saavutusten liekeiksi. valmisteluvaiheessa todettiin, ettei valtio tule jäämään plussan puolelle verotulojen kasvaessa, sillä kasPÄÄTOIMITTAJA NINA TUOMIKOSKI Yhteinen rintama ei saa rakoilla Vahva ja yhtenäinen Eurooppa on myös Suomen turva. (14 %) Joskus olen kokeillut. Päivän teemana on Euroopan 75-vuotinen yhtenäisyys, jonka katsotaan alkaneen Schumanin julistuksesta. Tove Jansson SANA: Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä. 10:9 SUNNUNTAINA AURINKO: nousee 4.15, laskee 22.25 NIMET: Osmo MIETE: Motivaatio saa sinut liikkeelle. BJ Gallagher Sana: Nähdessään spitaaliset miehet Jeesus sanoi heille: ”Menkää näyttämään itsenne papeille.” Mennessään he puhdistuivat. · T änään perjantaina vietetään vuosittaista Eurooppa-päivää. Alle 45-vuotiaiden kohdalla voittaja on sosiaalinen media, kuten edellisvuonnakin. Perustelu heiltä oli hyvin johdonmukainen: kun saatavuus helpottuu, kasvavat kulutus ja siitä koituvat haitat. 92:2 TIISTAINA Aurinko nousee: 6.34 Aurinko laskee: 20.01 Nimet: Vilja, Valma Miete: Sinun täytyy uskaltaa erota joukosta. Muussa mielessä et voinut itseäsi köyhäksi sanoa, ympärilläsi oli iso suku ja paljon ystäviä. Ps. Selväksi tehdään miten ikäihmiset ovat yhteiskunnan pahin kulunerä! Tummapiirteisenä olen useamman kerran joutunut tilanteeseen, jossa minut otaksutaan ulkomaalaiseksi ja (kenties tästä johtuen) epäillään rikoksesta tai muusta epärehellisyydestä. George Bernard Shaw SANA: Kohota Jumalalle riemuhuuto, maa, riemuitkaa, maan asukkaat! Laulakaa hänen nimensä kunniaa, kiittäkää ja ylistäkää häntä. Se nostaa esiin asioita, jotka muuten jäisivät pimentoon. Tilanne oli vakavuudestaan huolimatta levollinen. Painetut tai digitaaliset sanomalehdet sijoittuvat nuorten ikäryhmissä toiseksi. Tilanne näytti terveytesi kannalta epätoivoiselta, loppu näytti olevan jo silloin lähellä. Sinä kannoit yhteistä vastuuta pidempään ja enemmän kuin yksikään muu tuntemani ihminen. Elämä on oman itsensä luomista. Sanomalehtiä tarvitaan demokratian suojelemiseen, mutta niillä on paljon muitakin tehtäviä yhteiskunnassa. Kansalaisaloite kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamisesta, kotona kasvattamisesta ja hallussapidosta sekä myynnin laillistamisesta käsitellään asianmukaisesti eri asiantuntijoita kuunnellen, mutta ei tarvitse olla suuri ennustaja veikkaamaan, että tuskin menee eduskunnassa läpi. Kunnanvaltuutettuna ehdit olla kunnioitettavan määrän vuosia, yhtäjaksoisesti vuodesta 1981 saakka. On entistä tärkeämpää pysyä EU:ssa yhdessä rintamassa. Venäjän hyökkäyssodan ja Trumpin presidenttiyden myötä Euroopan painoarvo ja merkitys ovat kasvaneet myös arkiymmärryksessä. 38:19 Valiokunnan kostea kevät HANNA-LEENA MATTILA toimitus@raahenseutu.fi KOLUMNI Sosiaalija terveysvaliokunnan kevätkausi on päihteiden täyteinen. Eläinten tappaminen ja satuttaminen ei kuulu harrastuksiini. 3:17 SUNNUNTAINA Aurinko nousee: 6.28 Aurinko laskee: 20.08 Nimet: Kalevi, Kaleva Miete: Onnistuminen on asenne. Ei ihme, että pidit aina esillä köyhän asiaa, sellaiseksihan myös itsesi luit taloudellisessa mielessä. Kansanterveys jäi jalkoihin elinkeinoelämän vaatimusten edessä. Et tyytynyt puolivillaisiin selityksiin. Sinä puolustit omia näkemyksiäsi tinkimättä. 16v nuori Arkipäivän rasismin kitkemiseen ei auta hallituksen julistukset. SYYSKUUTA 2023 PÄÄKIRJOITUS Perjantai 8.9.2023 Viikon nettigallup: Oletko kohdannut rasismia tai syrjintää. Tältä pohjalta joku voisi sanoa, että olisit ollut hankala valtuustokumppani, mutta tiedämme että se ei olisi totta. Ja se jännitys, nappaako vai ei! Kesällä kavereiden kans voi ongella käydä. Näin haluamme innostaa etenkin nuoria uutisten pariin ja samalla nostaa esiin monipuolisen lukemisen merkitystä. Ray Sana: Hyvä on kiittää Herraa, laulaa ylistystä sinun nimellesi, Korkein. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan.” Joh. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Mielipiteenja sananvapaus on säilytettävä. Sinä näytit omalla toiminnallasi, että se on mahdollista. Jo lain vavat alkoholihaittojen hoitokulut neutralisoivat tuloksen. Tunsin Sinut 20 vuoden ajan, ensin seurakuntatyöni kautta, jossa toimit aktiivisesti niin luottamushenkilönä kuin seurakunnan jäsenenä. Esimerkiksi Trumpin tullipolitiikkaan tarvitaan yhteinen vastus, mikäli lykätyt tullit tulevat voimaan. PERJANTAINA 8. Se pitää jokaisen kitkeä itse itsestään pois. Mainittakoon, että täysin aiheetta. 23:6 HUOMENNA AURINKO: nousee 4.18, laskee 22.21 NIMET: Aino, Aini, Aina, Annikki MIETE: Tavallisin kärsimyksen muoto on olla tietämätön siitä, kuka olet. Kaivauduit jokaisen asian pohjamutiin ja perustelit usein omaa mielipidettäsi kristillisellä etiikalla. Viikon nettigallup: Ääniä yhteensä 99. Søren Kierkegaard SANA: Jeesus sanoo: ”Minä olen portti. Parasta nähdä lapsen riemu kun onkeen tarttuu ahven. Vahva ja yhtenäinen Eurooppa on myös Suomen turva. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. (24 %) Kalojen narraaminen on ihan parasta. Ihmettelen tätä rasismipuhetta. PÄÄTOIMITTAJA NINA TUOMIKOSKI A jattelin kunnioittaa Sinua vielä tällä kirjeellä, kun viestejä elämäsi aikanakin tapasimme toisillemme kirjoittaa. Miten pystytään varmistamaan kuljettajan turvallisuus, jos vastaanottaja on jo valmiiksi hyvin päihtynyt eikä hyväksy luovutuskieltoa. Hallituksen rasismijulistuksessa saattaisi olla perää. (7%) Ääniä yhteensä 86. Anita Tiikasalo SANA: Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi. Parantamisen varaa viime aikojen Venäjäpolitiikassa on yhä, sillä liian moni EU-maa on riippuvainen Venäjältä ostetusta kaasusta. 54:10 2 KESKUSTELE Raahen Seutu . Paikallislehti on uniikin tiedon lähde. Vaikutit voimakkaasti myös lehtien ja sosiaalisen median palstoilla. Lukutaitoisen on helpompi ilmaista itseään ja osallistua yhteiskunnan toimintaan. Ajatus oli hyvä myös lastesi mielestä. Kolmanneksi sijoittui radiokanavat tai niiden verkkopalvelut. Kipinä ei tule ulkopuolelta, vaan on itsessäsi. Kaikkien kärjessä olevien tulos on edellisvuotta korkeampi. TOUKOKUUTA 2025 ·. Romain Rolland Sana: Elävät, elävät sinua ylistävät, niin kuin minä tänään ylistän! Jes. Lehti kertoo, mitä lähelläsi tapahtuu . Se ei napaa kun ei koskaan nappaa. Sekä Putinin että Trumpin pelikirjaan sopisi mainiosti, että EU heikkenisi ja pirstoutuisi. (45%) En osaa sanoa. Sinä puolustit voimakkaasti omia ajatuksiasi, etkä yleensä ollut taipuvainen kompromisseihin, minä ehkä liikaakin. Kansallisesta näkökulmasta katsottuna kompromissit eivät ole aina helppoja, mutta ilman yhtenäistä EU:ta tuskin olisi saatu aikaan esimerkiksi Venäjää kohtaan suunnattuja pakotteita tai sovittua tukipaketeista Ukrainalle. Kannabis on tullut käyttöön alkoholin lisäksi, ei tilalle. Se kantoi Sinua silloin ja uskon, että myös viimeisellä hetkellä. Valehtelisin jos väittäisin, että olisimme olleet aina samaa mieltä. EU:n voimin Käy vastaamassa viikon nettigallupiin Raahen Seudun verkkosivulla! Kysymys vaihtuu aina torstaisin klo 12. Ps. (62 %) Onko kalastus sinun juttusi. Joh. Päättäjänä joutuu kuitenkin tosiasioiden kanssa tekemisiin, että jo nykyisellään alkoholi ja muut päihteet aiheuttavat useiden miljardien kokonaiskustannukset yhteiskunnallemme – ?puhumattakaan inhimillisestä kärsimyksestä – niin ettei saatavuuden parantamista voi mitenkään kannattaa. Elokuussa tehdyssä Tuhat suomalaista -tutkimuksessa suomalaiset nostivat luotettavuuden ja riippumattomuuden uutismedian tärkeimmiksi ominaisuuksiksi. Lausuntokierroksella ainoastaan kourallinen lähinnä elinkeinoelämän edustajia kannatti lakiesitystä ja useat kymmenet eri sosiaalija terveysalan sekä yhteiskuntajärjestyksestä vastaavat toimijat vastustivat. Vaikka suurvallat puhuvat EU:n ohi ja yli, olisi tilanne huomattavasti kehnompi ilman EU:ta. Myöhemmin olimme yhtä aikaa kunnanvaltuutettuna noin 13 vuoden ajan. päättyi hiljaiseen hetkeen Sinun poismenosi takia. Käy vastaamassa viikon nettigallupiin Raahen Seudun verkkosivulla! Kysymys vaihtuu aina torstaisin klo 12. James A. 1. Se toki tiedostettiin, että EU vaikuttaa myös Suomessa lainsäädäntötasolla ja joskus koomisine tai turhautumista, jopa suuttumusta aiheuttavine direktiiveineen. EU:n sisämarkkinat ja yhteinen talousalue luovat keskinäistä riippuvuutta, mutta samalla myös rauhaa, tasapainoa ja turvallisuutta, jonka merkitys korostuu nykyisessä maailmantilanteessa. Toiseksi eniten mainintoja saivat tv-kanavat tai niiden verkkopalvelut. 14:1–2 MAANANTAINA AURINKO: nousee 4.11, laskee 22.28 NIMET: Lotta MIETE: Elämä ei ole oman itsensä löytämistä. Ikärasismia kokee joka pvä kun lukee lehtiä ja kuuntelee uutisia. Hyvää ravintoa merestä, ilimaaseksi! 2 KESKUSTELE Raahen Seutu PERJANTAINA 9. Will Rogers Sana: Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä. Sinussa oli erityinen piirre, jota arvostin suuresti ja johon harvoin törmää. Sanomalehti nostaa esiin ilmestymisalueensa puheenaiheet, ja etenkin paikallislehden tehtäviin kuuluu luontevasti yhteisöllisyyden edistäminen. Kanssasi oli toisinaan vahvoja erimielisyyksiä ja toisinaan keskustelimme tiukastikin, mutta kahvit juotiin aina yhdessä ja hyvässä yhteishengessä. Ps. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta kuunnella, innokkuutta oppia, halua kasvaa ja joustavuutta muuttua. Vastaajien mukaan nämä toteutuvat parhaiten sanomalehdissä. Tämän kevään alkoholilakiesitykset koskevat kotiinkuljetusta ja etämyyntiä. 112:5 HUOMENNA Aurinko nousee: 6.25 Aurinko laskee: 20.12 Nimet: Vertti, Isto, Eevert Miete: Vaikka olisit oikeilla raiteilla, ylitsesi ajetaan, jos vain seisot paikoillasi. Miten pystytään varmistamaan, ettei alkoholia päädy alaikäiselle henkilölle. Niistä, joilla päihteiden käyttö on hallinnassa, tuntuu säännöstely – ?ja rajoittamistoimet holhoavalta kukkahattupolitiikalta. Päätimme muuten kokouksessa perheiden kotihoidontuen merkittävästä lisäämisestä, päätös olisi ollut sinulle erityisen mieluinen. Maxwell Maltz Sana: Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille, sen, joka aina toimii oikeuden mukaan. Jes. Sinulle Jaakko, oli selvää mikä elämässä on lopulta tärkeintä. Kova maataloustyö oli Sinulle tuttua, jouduit myös kohtaamaan elämän vaikeimpia hetkiä lapsenlapsesi poismenon takia. Tunsin Sinut kotiseutuihmisenä ja sen vuoksi sain olla valitsemassa Sinua Pyhäjoen Pauha-Matiksi vuonna 2013. Kyllä. Pyhäjoen kunnanvaltuuston kokous 30.8. Omat ajatukset tulevat ja menevät puhdistan mielen kaikesta turhasta. Kaupan kalatiski on mun kalastuspaikka! Parasta aivojen nollausta. Lehtien lukeminen tukee lukutaidon kehittymistä ja kasvattaa ymmärrystä ympäröivästä maailmasta. Vielä muutama vuosi sitten EU:n toimet ja teemapäivät vilahtivat ohi suuremmin noteeraamatta. Lapset oppivat rasistiset termit ja ajatukset kotoa, vanhemmiltaan. Olet minulle esikuva tässä, olen pyrkinyt samaan. Tätä puolta eivät muut kuntalaiset saaneet sinussa ehkä nähdä. Monien muiden lakiesitysten lisäksi valiokunnan työaikaa vievät hallituksen esitykset alkoholin saatavuuden helpottamisesta sekä kansalaisaloite kannabislainsäädännön höllentämisestä. Luuk. Terveyshaitat ovat ilmeiset, eikä lääkekannabiksenkaan hyödyistä ole yksimielistä näkemystä. Viime syksynä eduskunta hyväksyi mutkien jälkeen lakiesityksen, jolla mahdollistettiin 8-prosenttisten juomien myynti vähittäiskaupoissa. Päihdepolitiikka herättää ihmisissä voimakkaita tunteita. Jokaisen totuutta rakastavan ihmisen täytyy oppia olemaan yksin muiden joukossa, ajatella yksin muiden puolesta ja, jos tarvitaan, muita vastaan. (48%) En. Jim Rohn SANA: Jeesus sanoo: ”Älköön sydämenne olko levoton. Ps. T. Arkipäivän rasismi tuntuu nykyään olevan nuorten vitsailua ulkomaalaistaustaisista ihmisistä. Kahdenvälisissä suhteissa suurvalloilla olisi vielä suurempi sanelun mahdollisuus kuin suhteessa yhtenäiseen Eurooppaan
Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. KD:n Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun piirikokous kehottaakin kaikkien kuntien valtuutettuja ja kuntalaisia vartioimaan, että kuntaan jo tulleet valtionosuudet (vuoden 2025 osuus on tullut lakimuutoksen alkamisajan mukaisesti viidelle kuukaudelle, jatkossa koko vuodelle) tulevat oikeasti ryhmämuotoisen tuen kehittämiseen, eivätkä mene paikkaamaan kuntien tieverkostoa tai muita kuntien budjettien aukkoja. fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta Liitä viestiin mukaan nimesi (kuvaajan nimi) ja kerro, mitä kuvassa tapahtuu tai missä ja milloin se on otettu. Jos oppimiseen ei riitä ryhmäkohtainen tuki, saa oppilas jatkossakin oppilaskohtaisena tukena tarvitsemansa yksilöllisen tuen pienryhmässä tai erityisluokassa, joita uudistuksen myötä on tarkoitus perustaa kouluille, joissa niitä vielä ei oppilaiden tarpeista huolimatta ole. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu. 040 442 6227 Pohjois-Suomen Munuaisja maksayhdistys ry järjestää kaikille avoimen Yleisöluennon munuaisterveydestä ja kroonisesta munuaistaudista torstaina 15.5.2025 klo 17.30–19.00 Tapahtumatalo Raahen Parkki-kabinetissa. KD:n Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kevätkokousväki kilkuttaa huomiokelloja kunnanvaltuustoihin ja oppilaiden koteihin. Uudistuksen tarkoituksena on parantaa tuen tarvitsijan mahdollisuutta saada tukea opintoihinsa heti, kun tuen tarve ilmenee. fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. *>WNA *D. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu. Näin tulevaisuudessa yhä harvempi oppilas joutuu kohtaamaan oppimisen haasteensa liian pitkään apua odottaen. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Herätys kunnissa: Rahat sinne, minne ne kuuluvat oppilaille kuuluu. fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Tähän ryhmämuotoiseen tukeen hallitus on varannut lisärahoituksen, jonka kerroin on 0,122 tuntia/ oppilas/viikko. Tilaisuutta voi seurata myös Teamslinkillä, jonka saa yhdistyksen kotisivuilta www.pohmus.fi/tapahtumat Seurat ja järjestöt Valtava valikoima edullisia ruukkuruusuja alk. *NTA *Y KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Liitä viestiin mukaan nimesi (kuvaajan nimi) ja kerro, mitä kuvassa tapahtuu. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Oppimisen tuen uudistuksen myötä kolmiportainen tuki jää historiaan ja tilalle tulevat ryhmämuotoinen tuki ja oppilaskohtainen tuki. 5.90 suoraan Hollannista. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@ raahenseutu.fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/ lukijalta/laheta. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). Janne Mattilalle, p. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi, kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Ensi syyslukukaudesta lähtien kouluissa käytetään kännykkää tunneilla vain kun se opettajan mukaan edistää oppimista esimerkiksi tiedonhaun välineenä. Toimitus valitsee julkaistavat tekstiviestit. Oppimisen tuen uudistamisen lisäksi hallitus haluaa auttaa kouluja työrauhan lisäämisessä kännykkäkiellon muodossa. Näin voidaan odottaa, että onnistuessaan ryhmämuotoinen tuki poistaa koulusta kiusaamista. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu. Soita ja varaa! Anne Luovi asiakkuuspäällikkö anne.luovi@kalevamedia.fi 050 560 0020 Torilta Raahen torilla pe-su alkaen klo 10 Mäkysen kauniit äitienpäiväkukat ja -orvokit. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. P. Asiantuntijapuhujana Oysin munuaissairauksien vastuupäälikkö Anna Salmela. Ryhmämuotoisen tuen rakentaminen tarkoittaa opettajaresurssien lisäämistä perusopetusryhmiin niin, että entistä useammin luokassa on kaksi opettajaa, joista toinen voi antaa tukiopetusta tunnin aikana, tukea opetuskielen osaamista tai tuoda erityisopetuksen ammattipätevyydellään palvelunsa luokkaan. KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. TOUKOKUUTA 2025 Raahen Seutu ·. 99_61 99_63 99_68 Vielä ehdit mukaan perjantain 16.5.2025 peittojakeluun Lehti jaetaan varhaisjakelualuiden kaikkiin talouksiin Raahessa, Siikajoella ja Pyhäjoella. KD:N POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN PIIRI KANNAOTTO Oppimisen tuki perusopetuksessa uudistuu 1.8.2025. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi, kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Toimitus valitsee julkaistavat tekstiviestit. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). Jokainen oppilas ansaitsee ehyen ja pelottoman koulupolun, jonka rakentamiseen annettuja valtion rahoja pitää puolustaa päämäärätietoisesti. Valikoiman näet aina webissa: //ssp-jardin.fi/PaivanKukat.pdf Oikotie 43, Saloinen p.0402506140 Sakoja umpikaivojen tyhjennykset viemäreiden huuhtelut ja kuvaukset Kuskaapas Oy 0445662950 Jussi Ouramo Myydään Jo vuodesta 2004! Mausteet intiimielämän hoitoon-ylläpitoon Tädiltä www.nakkipiilo. Kuva: Frans Säily KESKUSTELE 3 PERJANTAINA 9. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. com Kaikenlaista • Valitse seuratoiminta • Suunnittele ilmoitus • Valitse julkaisupäivä • Lisää yhteystiedot • Valitse maksutapa Seurat ja järjestöt Voitte tehdä ilmoituksenne Seuratoiminta-palstalle edullisimmin ja helposti verkossa raahanseutu.fi/ilmoita LUKIJAN KUVA Puolipilvisen päivän näkymä Ruiskuhuoneen takaa Pikkulahden suuntaan. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@ raahenseutu.fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Ilmoittautumiset kahvitarjoilua varten viimeistään 12.5. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@ raahenseutu.fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Nyt on aika seurata, että valtionosuudet käytetään siihen ja siellä, mihin ne on kohdennettu. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. 040 040 1813. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Pitkän tähtäimen tavoite on lisätä luokkiin opettajia havainnoimaan ja helpottamaan oppilaiden oppimisen etenemistä ja toimimaan havaintojensa pohjalta opetusta eriyttäen. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Oppimisen tuen uudistuksella tavoitellaan lisääntyvää oppilaantuntemusta ja aikaa seurata, mitä ###*P *Q36 ###*A . Tuki uudistuu myös esiopetuksessa ja lukiossa, mutta tässä kannanotossa keskitytään perusopetukseen
Raahen Satama Oy:n henkilökunnassa ei tällä hetkellä ole teknisen päällikön nimikkeellä työskentelevää henkilöä. Raahen Prisman parkkipaikalle pysäköinyt Anitta Lappalainen tietää miltä tuntemattoman aiheuttama parkkipaikkalommo tuntuu. – ?Sain osumaa autoon, todennäköisesti Halpa-Hallin parkkipaikalla. Rekrytointi-ilmoituksen mukaan kyseessä on satamanpitäjän avainhenkilö infran kehittämiseen ja hoitamiseen liittyvissä asioissa. Pahimmat paikat ovat Prisman ja Citymarketin parkkipaikat sekä Kreivintorin ja Pekkatorin ympäristö. 4 PUHEENAIHEET Raahen Seutu PERJANTAINA 9. Puolletut tukihakemukset menevät vielä ely-keskuksen laillisuustarkastukseen. Ahtaissa parkkiruuduissa oman auton ovi kolahtaa helposti naapurin autoon ja peruuttaessa huolimaton kuski töytäisee usein toista autoa. Tehtävään valittavalta henkilöltä toivotaan soveltuvaa korkeakoulututkintoa esimerkiksi rakennustai yhdyskuntatekniikan alalta sekä aiempaa tehtävään soveltuvaa kokemusta esimerkiksi sataman kunnossapidosta, infrarakentamisesta, turvallisuudesta tai ympäristöasioista. Tukea sai muun muassa Sea Tauvo ry. Suunnitelmissa on laajentaa Tauvon kioskirakennusta ja muokata siitä lähialueen asukkaille, mökkiläisille ja matkailijoille viihtyisä kokoontumisja tapahtumapaikka. (Norsu) on huhtikuun kokouksessaan puoltanut kuuden yrityshankkeen ja yhden yleishyödyllisen hankkeen rahoittamista. Sea Tauvolle Leader-avustus Tauvon kehittämiseen Nouseva Rannikkoseutu ry. Teknisen päällikön tehtävässä eduksi katsotaan ymmärrys kaupunkiomisteisessa osakeyhtiössä toimimisesta. Teknisen päällikön toimenkuvaan kuuluvat kunnossapidon johtamisen ja sataman investointija kehityshankkeisiin osallistumisen lisäksi rataturvallisuudesta vastaaminen sekä ympäristölupa-asioista ja viranomaisraportoinnista huolehtiminen yhdessä muun henkilöstön kanssa. Takapuskuriin oli tullut oikein kunnon pysy, eikä kukaan ollut jäänyt sitä selvittämään, Lappalainen sanoo. Kuluvalla rahoituskaudella yritystuen osuus on investoinneissa 30–40 prosenttia ja energiainvestoinneissa 30 prosenttia hankkeen kokkonaiskustannusarviosta. Yritystukia Norsu myönsi yhteensä 55 ?000 euroa. Yhdistyksen tavoitteena on kehittää Tauvon satama-aluetta. – ?Juuri kun tähän tulin, joku töryytti vasemmalta parkkipaikalla menemään, ei katsonutkaan oiRaahen satamaan haetaan teknistä päällikköä Raahen satamaan haetaan satama-alueen infrasta, rakennuttamishankkeista ja kunnossapidosta vastaavaa teknistä päällikköä. · Liikennesäännöt koskevat myös parkkipaikkoja. Tukea sai kaikkiaan kuusi yritystä, joista yksi Limingassa, yksi Raahessa, yksi Tyrnävällä ja kolme Lumijoella. LähiTapiola Pohjoisen karttasovelluksesta näkyy missä Raahessa pelti rytisee eniten. TOUKOKUUTA 2025 ·. Toimitusjohtaja Seppo Vehkaojan mukaan kyseessä ei ole kuitenkaan uusi tehtävä, vaan haussa on nyt vakituinen ja kokoaikainen tekninen päällikkö. Yleisin vahinko on tuntemattoman auton aiheuttama osuma pysäköityyn autoon. – ?Meillä ollut 1,5 vuotta väliaikainen järjestely, Vehkaoja kertoo. Väistämissääntöjä ei aina muisteta noudattaa eikä tarkkaavaisuus ei ole samaa luokkaa kuin tiealueilla. Yleishyödyllisille kehittämisja investointihankkeille Norsu myönsi Leader-tukea yhteensä reilut 41 ?000 euroa. Lappalainen pyrkii jättämään ison autonsa vähän väljempään kohtaan kuin aivan kaupan oven eteen. Lokakuussa 2022 perustettu Sea Tauvo on vuokrannut Siikajoen kunnalta Tauvon kioskirakennuksen ja maata sen läheisyydestä. Raahessa on LähiTapiola Pohjoisen vahinkotietojen mukaan kaksi kolaripaikkaa ylitse muiden. LähiTapiola Pohjoisen vahinkotietojen mukaan Raahessa syntyy eniten liikennevahinkoja parkkipaikoilla sekä tiiviisti liikennöityjen risteysalueiden ja liittymien yhteydessä. Parkkipaikoilla kolaroidaan eniten Siellä missä on paljon autoja, syntyy ymmärrettävästi eniten liikennevahinkoja. Liikennesääntöjen höltymisestä parkkipaikalla hänellä on tuore kokemus. Teknisen päällikön työt alkavat joustavasti kesän aikana tehtävään valittavan henkilön tilanteesta riippuen
– ?Kakkosautoon oli tullut naarmu takaoveen. Kumma kyllä, takarivistössäkin saa aina seuraa ja viereen ilmestyy autoja, vaikka muuallakin olisi tilaa. 1980luvun Corollalla on paljon helpompi mahtua parkkiruutuun kuin isolla katumaasturilla. Liikuntapaikkamaksujen poistamisen tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa, tehdä harrastamisesta edullisempaa perheille sekä vahvistaa Raahen houkuttelevuutta asuinpaikkana. – ?Voi olla että liikennesääntöjä ei aina muisteta parkkipaikalla, mutta itse ajan aina ruutuun ”läpi asti” niin, että on helppo lähteä kun on keula menosuuntaan, Pahkamaa sanoo. peruutuskolarista. – ?Raahessa on hyvin liikennevaloja ja ne ohjaavat liikkumista, mutta parkkipaikoilla ei ehkä oteta liikennesääntöjä yhtä vakavasti kuin muussa liikenteessä, Väisänen sanoo. SARI JAATINEN Liikuntapaikkamaksujen poistaminen junioriseuroilta pohdinnassa Liikuntapalvelupäällikkö Toni Ojalan mielestä asia vaatii isomman strategisen päätöksen. ta liikuntapaikkamaksun osuus harrastajaa kohden on noin 1–7 euroa kuukaudessa. Pelkona nimittäin on, että liikuntapaikkamaksutulojen väheneminen on sitten pois jostain muusta kaupungin liikuntapalveluiden toiminnasta. – ?Yritän aina saada auton blondiparkkiin eli niin, että saan lähteä suoraan eteenpäin ajamaan, Rautio nauraa. Se oli tullut todennäköisesti toisen auton ovesta ja parkkipaikalla. Usein parkkiruudut tehdään minimimittojen mukaan, joten paitsi peruuttamisen, myös ovien avaamisen kanssa saa olla tarkkana. Hän tulee Prismasta työntäen kärryssä kohta kaksivuotiasta lapsenlastaan. Se esimerkiksi vähentäisi oleellisesti painetta korottaa kausimaksuja. Kolmivuotisen kokeilun aikana seurat raportoisivat säännöllisesti harrastajamäärien kehityksestä ja hankkeen vaikutuksista toimintaansa. Halvimpien eli liikuntahallin ja Raahelan osalTIMO MYLLYKOSKI TONI LÄNKINEN Raahen jäähalli on yksi niistä kaupungin liikuntapaikoista, jota kuntalaisaloitteessa esitetty maksuttomuus koskisi. Erja Rautio pyrkii pysäköimään autonsa aina "blondiparkkiin". Hän lähti peruuttamaan ruudusta, mutta oman auton vetokoukku jysähti vauhdilla takaa ajaneen auton eturenkaaseen. Paso itse pyrkii pysäköimään autonsa hyvin kauas. PattU Junioreissa on ensimmäistä kertaa koskaan junioripäällikkö tukemassa valmennusta ja toteuttamassa matalankynnyksen toimintaa, kuten liikkaria ja pesiskoulua. Hänellä on takanaan kokemus kealta tulevia. – ?Kävelijöille tarkoitetulla kulkuväylällä on joskus auto parkissa. TOUKOKUUTA 2025 Raahen Seutu ·. Se, että pysäköityyn autoon saattaa tulla kolhuja sillä aikaa, kun itse on kaupassa, on Rautiolle tuttua. Citymarketin parkkipaikalla Erja Rautio ei ollut saanut pysäköityä autoaan miten yleensä haluaa. Kolmen vuoden jälkeen kokeilun tulokset arvioitaisiin ja päätettäisiin maksuttomuuden mahdollisesta jatkamisesta. AJATTELEMATON pysäköinti menee Riitta Pasolla tunteisiin. – ?Jättäkää pääväylät ja sisäänkäyntien edustat vapaaksi. PUHEENAIHEET 5 PERJANTAINA 9. Raahen Jääkiekkoklubin puheenjohtajan Mikko Sjöbergin mielestä liikuntapaikkamaksujen poistamisella olisi monia positiivisia vaikutuksia seuran taloudenpitoon. KUNTALAISALOITTEESSA tarkoitettu maksuttomuus koskisi Toni Ojalan mukaan jäähallia, ylipainehalli Arina Areenaa, liikuntahallia ja Urheilutalo Raahelaa. – Autoissa on nykyään parkkitutkaa ja kameraa ja avustavia järjestelmiä, mutta liikennettä pitää seurata eikä vain olla tekniikan varassa, Väisänen muistuttaa. LÄHITAPIOLA Pohjoisen korvauspäällikkö Pekka Väisänen kertoo viime vuonna Raahessa sattuneen 1011 liikennevahinkoa. Pysäköin aina auton keula lähtösuuntaan, Puhakka sanoo. VILMA LEHTO Anitta Lappalaisen auto sai kunnon pusun jokin aika sitten tuntemattomaksi jääneeltä toiselta autolta. Sjöberg ei näe asiaa kuitenkaan täysin mustavalkoisena. Liikuntapalvelupäällikkö Toni Ojala esittää, että asia otetaan tarkempaan käsittelyyn tulevan kaupunkistrategian valmistelun yhteydessä ja päätös asiasta tehdään siinä vaiheessa. Kallion mukaan junioripäällikön palkkaus mahdollistuu tämän vuoden loppuun pääasiassa Pesäpalloliiton tuella, mutta ensi vuodelle rahoitusta ei vielä ole. Citymarketin parkkipaikalle pysähtyy ambulanssi ja sieltä tulevat ensihoitajat Heikki Käräjäoja ja Katariina Vähäpassi. – ?Parkkiruudusta lähtijällä on aina vastuu siitä, että auto ohjataan turvallisesti ajoväylälle. Kalleimmissa liikuntapaikoissa eli jäähallilla ja Arina Areenassa kustannus harrastajaa kohden on noin 5–40 euroa kuukaudessa. Tällä kertaa kulkuväylä on avoin, mutta ei aina. Hän muistuttaa hyvästä nyrkkisäännöstä: peruuta parkkiruutuun, koska lähteminen on silloin helpompaa. Ojala on tarkastellut liikuntapaikkamaksuja tammikuussa Raahessa tehdyn kuntalaisaloitteen pohjalta. Se menee minulla todella tunteisiin. Kuntalaisaloitteessa ehdotetaan, että Raahen kaupunki käynnistää kolmen vuoden mittaisen pilotointihankkeen, jossa liikuntapaikkamaksut poistetaan kaikilta Raahessa toimivilta junioriurheiluseuroilta. Citymarkettiin asioimaan tullut Pirkko Puhakka kiteyttää miten kokemus opettaa ihmistä. – ?Näiden vuorojen maksut muodostavat suuren osan joukkueiden budjetista. Laskennallinen liikuntapaikkamaksun keskiarvo raahelaista junioriharrastajaa kohti on Ojalan mukaan 10,50 euroa kuukaudessa. Raahen kaupunki ei tyrmää ajatusta liikuntapaikkamaksujen poistamisesta raahelaisilta junioriurheiluseuroilta. Nämä liikuntapaikat tuottavat Raahen kaupungille vuositasolla tuloa noin 120 ?000 euroa, joten kolmen vuoden maksuttomuuden kustannus olisi kaupungille noin 360 ?000 euroa. Niistä suurin osa on törmäysja liikennevahinkoja. Auto siihen missä sen paikka on. Maalaisjärkeä kannattaa käyttää ja katsoa mahtuvatko pelastusajoneuvot kulkemaan, ensihoitajat toivovat. Autojen koko on kasvanut. PATTIJOEN Urheilijat Juniorien puheenjohtaja Anu Kallio toteaa liikuntapaikkamaksujen koskevan pesisjunnujen osalta liikuntahallia ja Arina Areenaa. Mikäli tilavuokria ei tarvitsisi maksaa, voisimme paremmilla mielin korottaa seuran jäsenmaksua tai periä erillistä toimintamaksua ja käyttää varat junioripäällikön palkkaukseen. Auton hän jättää yleensä kauemmas, mutta aina löytyy vierestä auto kun palaa kaupasta. Heillä on pätevä ohje kaikkeen pysäköintiin. Toinen asia on tuo perheparkki, johon pysäköivät muut kuin perheet, Paso sanoo. Juniorijoukkueille maksuttomia liikuntavuoroja Raahessa on tällä hetkellä nurmikentillä, tekonurmikentillä, hiekkakentillä ja koulujen yhteydessä olevissa liikuntasaleissa. – ?Kun itse on kerran töpännyt, sen jälkeen on varovainen ja keskittyy ajamiseen. Kerrosja rivitalojen pihoilla näkee sitä, että on silloin tällöin pelastustiet tukittu. Myös Tuomo Pahkamaa oli pysäköinyt auton Prisman parkkipaikan takarivistöön, että rouva pääsee hyvin kahden kävelykepin kanssa autosta. Rautio pyrkii käymään kaupassa arkipäivisin ja keskellä päivää, että olisi väljempää. – ?Toki sitten olisi myös enemmän niitä perheitä, joilla olisi taloudellinen mahdollisuus harrastaa, hän sanoo
Isompien yritysten osalta he ovat varsin tyytyväisiä – olen käynyt yrityksissä ja keskustellut heidän kanssaan. Avoimella kysymyksellä haetaan asioita, missä voitaisiin kehittää toimintaa, ja missä voitaisiin olla parempia. Spektraalilaboratorioon näytteet saapuvat alumiinisissa kapseleissa. Se palvelee alueellisesti myös Pyhäjoella ja Siikajoella. Onko vastaavia tehty ennen. –Jos miettii alueellisesti, pidemmällä aikaa, esimerkiksi Raahen seudun kehityksen osalta henkilöstömäärä on lisääntynyt viime vuosien aikana. · Ensin kuuluu viuhahdus ja sen jälkeen kilahdus. Raahen seudun kehityksen vetämänä on erilaisia hankkeita, esimerkiksi nyt on alkamassa keskustan kehittämisen hanke, jossa kaupunki on yksi toimijoista. – ?Jonkinnäköinen käsitys on, mutta mitataan nyt mieluummin ja katsotaan tulokset sitten, eli ei mennä asioiden edelle. Asiakastyytyväisyyskyselyä on lähetetty yrityksiin, mutta se löytyy myös Raahen kaupungin nettisivujen kautta. Se on yksi ajatus, miten he kokevat Raahen vetovoiman näkövinkkelistä ja osittain myös pitovoiman näkövinkkelistä. – ?Halutaan mitata asiakastyytyväisyyttä. Jännä nähdä, miten se nousee esille. Mistä kysely löytyy ja mihin asti se on avoinna. TOUKOKUUTA 2025 ·. VILMA LEHTO Ari Illikainen esittelee, millaisia näytteitä laboratorioon tulee putkipostissa. PIKAPUHELU Raahelaisilta yrittäjiltä kysytään mielipidettä Raahen vetovoimasta. On haluttu pitää kysely tosi lyhyenä. Tehdään kysely nyt kerran, katsotaan tulokset ja mietitään jatkoja. Se on lähetetty yrityksiin, joihin se pystyttiin lähettämään sähköpostilla. Siinä kysytään yrityskokoa, ja sitä, miten hyvin he suosittelevat Raahea sijoittumispaikaksi. Mutta parannettavaa on, ja sitä tällä haetaan. Muuton myötä vanha tutkimuskeskus jäi aika lailla tyhjilleen. Miten paljon kaupunki satsaa siihen, että Raahessa olisi hyvä yrittää. SSAB:n terästehtaan uusi päälaboratorio otettiin käyttöön viime vuoden maaliskuussa. Automaattisempaa näyteanalyysiä SSAB:n uuteen laboratorioon on valittu sellaista kalustoa, jolla voidaan tutkia myös tulevaa fossiilivapaata terästä. – ?Jäi sinne joitakin toimintoja, Yrityksiltä kysytään Raahen vetovoimasta tekemistä, miten reagoidaan heidän suuntaan ja miten nopeasti vastataan heille. Se on semmoinen asia, jonka toivoisi näkyvän yritysten tyytyväisyydessä. Sitten halutaan vinkkejä ja viestiä siitä, mitä asioita voitaisiin tehdä toisin tai paremmin, ja mihin asioihin tulisi kiinnittää kaupungilla huomiota. Yrityselämä arvostaa arkipäivän TONI LÄNKINEN 6 PUHEENAIHEET Raahen Seutu PERJANTAINA 9. –Ei ole toteutettu tämänsorttista. SSAB:n laboratorioon on juuri saapunut uusi näyte jostakin päin tehdasta, ja spektraalilaboratoriossa eli automaatiosolussa odottelevat robotit nappaavat sen käsittelyyn. NPS (Net Promoter Score, suositteluindeksi) on se mittari, mitä yleensä käytetään asiakastyytyväisyyteen liittyen. – ?Se on avoinna maanantaihin asti ja löytyy kaupungin verkkosivuilta. Raahen kaupungin yrityspalvelupäällikkö Harri Tuomikoski, avaa vähän, mitä kyselyllä halutaan selvittää. Toivottavasti saadaan paljon vastauksia, on mielenkiintoista kuulla yritysten mielipiteitä. Osaatko sanoa, miten tyytyväisiä raahelaiset yrittäjät ovat. Se rakennettiin saman katon alle tehtaan uuden konttorirakennuksen kanssa
Vakuutusyhtiö puolestaan vaati syytetyltä noin 4 ?500 euron summaa kuolleen koiran korvausarvona sekä 100 euron selvittelykuluja. Avustusta saivat Eläkeliiton Ruukin yhdistys 600 euroa, Paavolan Nuorisoseura kuntosalin ylläpitoon 500 euroa, Ruukin Formula K-kerho 2 ?500 euroa, Ruukin Kisa 2 ?200 euroa ja Siikajoen Sisu 2 ?500 euroa. Kaavauudistus muuttaa samalla Paavolantien loppuosan katualueeksi. Niissä molemmissa oli tapahtumien aikana mies pihalla. Näin katsoo Oulun käräjäoikeus, joka hylkäsi torstaina miestä vastaan nostetun syytteen eläinsuojelurikoksesta. Kaavamuutoksen alueella ovat myös seurakuntatalo, Kortekankaantien rakennuksia sekä Metsätiellä Paavola-talo ja maakunnallisesti arvokas Paavolan vanhustentalo, joka on nykyisin yksityisomistuksessa. UUDENKARHEITA laitteita löytyy muiltakin tutkimuskeskuksen osastoilta. Asemakaavan uudistaminen koskee Lukkarinpuiston tienoota. Jämtlanninpystykorvan omistaja vaati syytetyltä 13 ?700 euron korvausta taloudellisesta vahingosta, minkä lisäksi hän vaati liki 4 ?000 euron suuruisia oikeudenkäyntikulujaan. – ?Elektronimikroskoopin avulla voimme suurentaa tarkasteltavan pinnan esimeriksi 10 ?000 kertaa suuremmaksi. Kaikkiaan syytetyltä vaadittiin siis noin 22 ?000 euron summaa. Pääsääntöisesti jokaisesta teräksentuotannon vaiheesta tulee noin kaksi tai kolme näytettä, eli ennen tuotteen valmistumista siitä otetaan helpostikin yli kymmenen näytettä, Illikainen mainitsee. OIKEUS arvioi näyttöä kokonaisuutena ja päätyi siihen, ettei asiassa voida riittävällä varmuudella poissulkea vaihtoehtoa, jonka mukaan koiran vammat on aiheuttanut joku tai jokin muu kun syytetty. Miten näitä näytteitä sitten analysoidaan. Kuntalehden mukaan Eino Nissinen on työskennellyt Karstulan kunnanjohtajana aiemminkin, vuosina 2013–2016. Koiralta oli katkennut kaksi kylkiluuta, mikä johti sen keuhkon puhkeamiseen ja verenvuotoon. Oikeus hylkäsi kaikki nämä vaatimukset. Lisäksi laitteita on hommattu silmällä pitäen sitä, että uudella tavalla tuotettua terästä pystyttäisiin myös analysoimaan niillä, Illikainen sanoo viitaten fossiilivapaaseen teräksentuotantoon. Kaavauudistuksen tavoitteena on ollut mahdollistaa rivija pientalorakentaminen Lukkarinpuiston alueelle. – ?Tänä vuonna näytteitä on analysoitu yhteensä 210 ?000 kappaletta. Jaettavana liikuntatoimessa oli kaikkiaan 9 ?000 euroa, josta 700 euroa on varattu menestyneiden urheilijoiden palkitsemiseen. Taustalla oleva instrumentoitu iskuvasara mittaa näytteen kestävyyttä heilauttamalla giljotiinia muistuttavaa varttaan. Kaavoitettujen uusien tonttien ja jo olemassa olevien rakennusten väliin jää puistometsää. Tietokoneelta Turo Salomaa ja Sanna Särkikangas näkevät, millaista dataa testaus tuotti. Olemme halunneet, että laitteet ovat kyvykkyydeltään parempia, koska sitä kautta valmistamamme teräskin on laadukkaampaa. Jos näytteestä halutaan vielä yksityiskohtaisempaa tietoa, voidaan sen rakennetta tutkia myös mikroskooppisin menetelmin. Nuorisotoimen puolelta avustusta myönnettiin 3 ?000 euron edestä. Hän kertoi heränneensä koirien tappeluun ja sännänneensä paikalle ilman kenkiä. – ?Näytteet voivat olla vaikka missä muodossa, ja niistä otetaan sitten haluttuja näytepaloja. Esimerkiksi spektraalilaboratoriossa näytteitä analysoivia robotteja on yhteensä seitsemän: neljä isoa ja kolme pientä. Karstulan kunnanvaltuuston iltakoulu pidetään torstaina 15. Lisäksi Siikajoen Pelastakaa Lapset Ry saa 500 euroa. Mikroskoopeilla voidaan esimerkiksi katsoa, onko teräksen rakenne suunnitelmien mukainen. Hän säntäsi ulos puolustamaan eläintä. – ?Olemme nähneet vaivaa siinä, että näytteiden tutkiminen olisi nopeampaa, tehokkaampaa ja mahdollisimman automatisoitua. Siitä 1 ?250 euroa saa Paavolan Nuorisoseura,ja saman summan lautakunta myönsi Ruukin Samoojille. Tuolta pihalta on matkaa raahelaisperheen pihalle noin 400 metriä. Liikuntatoimen osalta avustusta sai yhteensä viisi järjestöä. Lukkarinpuiston alue jää Paavolantien, Kortekankaantien ja Metsätien kainaloon. joita harvoin käytetään. Korroosiolaboratoriossa taas testataan, kuinka pitkäikäistä teräs on: siellä tutkitaan, kuinka nopeasti näyte lähtee esimerkiksi hapettumaan. Karstulan kunnanjohtajan virkaan oli kaikkiaan 42 hakijaa. Illikaisen mukaan se riippuu paljolti näytteestä. Automatisoidussa spektraalilaboratoriossa on yhteensä seitsemän robottia, jotka analysoivat vuosittain noin 240 ?000 näytettä. Sen he tekevät valtavalla giljotiinin näköisellä laitteella, instrumentoidulla iskuvasaralla. Kaavakartan mukaan kulku kaikille tonteille tulee Paavolantieltä. Kuntalaisten kulttuurielämän virkistämiseen tukea saavat lauluyhtye Härräkkä 300 euroa, Paavolan Karjalaseura 200 euroa, Pytinki Kuoroyhdistys 800 euroa, Ruukin Näyttämöyhdistys 700 euroa, Siikajoen Kulttuuriyhdistys Vimma 1 ?000 euroa ja Siikajoen Maaja Kotitalousseura 400 euroa. TOUKOKUUTA 2025 Raahen Seutu ·. Tämäkin laite (iskuvasara) tuli meille siinä yhteydessä, Illikainen toteaa. Sen lisäksi että laboratorioissa tarkastellaan näytteiden iskunkestävyyttä, niille voidaan tehdä myös esimerkiksi veto-, väsytystai rasitustestejä. Eniten laboratorioon saapuu teräsnäytteitä, mutta myös rauta-, kuonaja muita tutkimusnäytteitä. Siellä on tällaista kallioon asti porattua laitteistoa, joita ei kannattanut lähteä siirtämään, SSAB:lla projektipäällikkönä työskentelevä Ari Illikainen selittää. Karstulan kunnanhallitus päätti maanantaina kutsua Severinkankaan ja yhteiskuntatieteiden maisteri Eino Nissisen valtuuston iltakouluun haastateltavaksi. Raahelaismies ei syyllistynyt rikokseen, kun hän ryntäsi erottamaan tappelevat koirat lokakuussa 2022. Tällä hetkellä hän työskentelee Keminmaan kunnan hallintojohtajana. Kulttuuritoimen momentilta avustuksiin oli varattu 3 ?400 euroa. – ?Uusimme testilaitteistoa paljon muuton myötä. Haastatteluryhmä haastatteli neljä hakijaa, minkä jälkeen heistä kaksi eli Severinkangas ja Nissinen etenevät valtuuston haastatteluun. Miehen mielestä sen kuoleman aiheuttaneet vammat ovat syntyneet jo aiemmin. Eläinlääkäri piti epätodennäköisenä, että ihminen saisi aiheutettua tällaisen vamman lyömällä kädellä, painamalla polvella tai potkaisemalla ilman kenkiä. Uudistetussa kaavassa Lukkarinpuistoon on merkitty kolme noin 2 ?000 neliömetrin kokoista pientalotonttia ja rivitalotontti. Syyttäjä väitti, että mies olisi tuossa yhteydessä joko potkaissut tai lyönyt vierasta koiraa tai painanut sitä polvella maahan. Analyysi on nopeaa: esimerkiksi teräsnäytteen analyysissä menee alle kolme minuuttia, kun ensimmäinen tulos on jo ulkona. KÄRÄJÄOIKEUDEN mukaan sen vastaanottama näyttö osoittaa, että ainakin ensimmäisen talon SUSANNA KEMPPAINEN Severinkangas Karstulan valtuuston kuultavaksi Hallintotieteiden maisteri Pertti Severinkangas Siikajoelta on toinen Karstulan kunnanjohtajan virkaan ehdolla olevista hakijoista. Mies näki ikkunasta vieraan koiran olevan heidän perheensä koiran niskassa kiinni ja retuuttavan sitä. Käräjäoikeuden mielestä miehen esittämä vaihtoehtoinen tapahtumainkulku jäi asiassa varteenotettavaksi ja mahdolliseksi vaihtoehdoksi, joten se hylkäsi syytteen. Pertti Severinkangas on Pelkosenniemen ja Siikajoen entinen kunnanjohtaja. Osa niistä saapuu putkipostilla robottien käsiteltäväksi ja analysaattorien tutkittavaksi, mutta moni tulee myös ämpäreissä tai kuormalaVILMA LEHTO Koiraansa puolustaneen syytteet hylättiin Oikeus hylkäsi mittavat korvausvaatimukset. Siikajoen sivistystoimi jakoi euroja Siikajoen sivistyslautakunta on viimeisessä kokouksessaan myöntänyt järjestöille avustuksia yhteensä 15 ?400 euron edestä. Koira kuoli raahelaistalon pihalle. Valtio velvoitettiin maksamaan miehen oikeuskuluja runsaat 5 ?800 euroa. Miehen mukaan hän vain vetäisi vierasta koiraa lujasti pannasta, jolloin se ulahti. Tontille voi rakentaa kolme rivitaloa, joissa neljä tai viisi asuntoa. PUHEENAIHEET 7 PERJANTAINA 9. Aiemmin robotteja oli vain yksi, ja silloin näyte piti aina syöttää robotin tutkittavaksi. Hetken päästä koira kaatui elottomana maahan. Oikeudessa todistajana kuullun eläinlääkärin mukaan keskikokoisen koiran kahden kylkiluun murtuminen vahvasta kohdasta läheltä selkärankaa on vaatinut todennäköisesti yläviistosta tullutta, hyvin voimakasta tylppää iskua. Siellä oli juoksulankaan kytkettynä perheen sekarotuinen uroskoira. Se kumpusi tilanteesta, jossa hirvenhaukkukokeeseen osallistunut jämtlanninpystykorvauros saapui raahelaisperheen pihalle. pihalla olleen miehen ja koiran välillä oli ollut jonkinlainen kohtaaminen. Se lyö näytepalaa ja lähettää sen jälkeen tietokoneelle dataa siitä, kuinka sitkeää materiaali on. Mies kiisti tehneensä koiralle väkivaltaa tai aiheuttaneensa sen kuolemaa. toukokuuta. vojen lastina manuaalisesti käsiteltäviksi. Esimerkiksi kehitysinsinööri Turo Salomaa ja testaaja Sanna Särkikangas testaavat laboratorioosastollaan näytepalojen iskunkestävyyttä. ERI puolilta Raahen tehdasta lähtee vuosittain satoja tuhansia näytteitä spektraalilaboratorioon analysoitavaksi ja kehityslaboratorioihin testattavaksi. Paavolan Lukkarinpuiston kaavauudistus hyväksytty Paavolan Kirkonseudun asemakaavan muutos ja laajennus on kopautettu hyväksytyksi Siikajoen valtuustossa. Hänen mukaansa ne ovat voineet syntyä esimerkiksi hirven potkusta tai silloin, kun koira kävi ennen heidän pihaansa saapumista kahden muun lähistöllä olevan talon pihalla. Koirien välille syntyi tappelu. Eläinlääkäri piti hyvinkin mahdollisena vammamekanismina ison eläimen, kuten hirven potkua
VASTAAJIEN omia ehdotuksia veistosten sijoituspaikoiksi ovat muun muassa Seminaarin puisto, Mikonkarin luontopolut, metsän reuna Kasitien varrella Mettalanmäellä sekä Varvin ja Välikylän välinen metsikkö. Lepistön veistokset halutaan näkyville Vain 18 prosenttia Raahen Seudun nettikyselyyn vastanneista jättäisi veistoskokoelman nykyiselle paikalleen Pattijoelle. Vanhan kaupungin jatkeena ja turistien lähellä, kuuluu yksi perustelu. KAIKKIAAN 82 prosenttia nettikyselyyn vastannaista siirtäisi Lepistön veistokset nykyiseltä paikaltaan jonnekin muualle. Nykyisellä paikallaan menevät hukkaan.” Raahen kaupunki on neuvotellut perikunnan kanssa edesmenneen Matti Lepistön veistospuiston ostamisesta. Rantapuistoa pidetään hyvänä paikkana siksikin, että veistoksia on paljon. Patsasten paljous on hämmentävä kokemus. Ehkä Fanttiin. Kuntokin kai ratkaisee. Enemmän mainontaa tuo paikka kaipaisi ja ehkä sulan maan aikaan jonkin kahvion, yksi vastaajista kirjoittaa. – ?Fantissa turistitkin ehkä voisivat tutustua patsaisiin ja osan voi jättää sinne Lepistön pihaan. – ?Rantapuisto on paikka mihin kaikki, niin paikalliset ku turistitki kulukiissaan eksyy, eräs vastaaja toteaa. – ?Tämä on jo nyt uniikki seikkailukohde. Raahen Seutu kysyi verkossa lukijoiltaan, mihin Lepistön veistoksia tulisi sijoittaa. – ?Tottakai Rantatorille koska ihmiset on siellä meren sylissä ja tulevat patsaat myös! Raahesta patsaskaupunki, kommentoi toinen. Suunnitelmissa on myös erillinen veistospuisto kaupunginkirjaston viereen. Ne herättävät isoja tunteita puolesta ja vastaan. Tätä kannattaa 18 prosenttia vastaajista. Rantapuiston jälkeen suosituimpia uusia sijoituspaikkoja veistoksille ovat Fellmanin puistokadun keskellä oleva viherkaistale, Kauneuskanavan varsi ja Fantin luontopolku. Yksi vastaajista sanoo, että FellTIMO MYLLYKOSKI 8 PUHEENAIHEET Raahen Seutu PERJANTAINA 9. TOUKOKUUTA 2025 ·. Nämä kolme vaihtoehtoa keräsivät kaikki yli kymmenen prosentin kannatuksen. Enemmistö Raahen Seudun nettikyselyyn vastanneista on samaa mieltä kaupunginpuutarhuri Tita Haapajoen kanssa ja sijoittaisi Matti Lepistön veistoksia Raahen rantapuiston alueelle. Johonkin metsäiselle alueelle, ei paljaaseen rantamaisemaan, eräs vastaajista ehdottaa. Niiden ympärillä täytyy olla avaruutta ja luontoa.” · ”Pääasia, että jonnekin laitetaan. ristöissä joutuvat ilkivallan kohteeksi. – ?Matin patsaat tulee olla näkyvällä paikalla, on myös yksi perustelu. Tätä perusteltiin muun muassa sillä, että siellä veistokset olisivat koko ajan nähtävillä ilman, että niitä pitää lähteä erikseen katsomaan. Osan voisi sijoittaa Fellmanille niin ehkä saataisiin se alue eläväisemmäksi.” · "Kaupungin tulisi huolehtia nykyisestä patsaspuistosta, mutta kuitenkin niin että patsaat ja puiston miljöö saavat patinoitua rauhassa.” · ”Osa ainakin entisen Pattijoen kunnan puolelle puistoon tai Kuuselanmäelle 8tien varteen.” · ”Patsaissa on monta sukuelimiä korostavia niin en leikkipuiston läheisyyteen ainakaan niitä laittaisi.” · "Kauneuskanavan vartta on hyödynnetty aiemmin liian vähän!" · ”Sisääntuloväylillä ne ois ouvosti kaupunkiin houkuttelevia.” · ”Patsaat ovat poikkeuksellisia. Haapajoki on visioinut veistoksista taidepolun, joka kulkisi Ruiskuhuoneen takaa Thompsoniin rantaan. Kaupungin päätöksentekoon asian pitäisi olla tulossa toukokuun aikana. – ?Kanavanvarressa olisi asutusta molemmin puolin kanavaa ja silmäpareja vahtimassa niitä. – ?Nykyinen paikka keskellä ei mitään on niin pysäyttävä. VESA JOENSUU NÄIN VEISTOSTEN SIJOITTELUA KOMMENTOITIIN · ”Rantapuistoon ne sopivat hyvin. Ei ole Suomessa monta tällaista eksoottista kohdetta, eräskin vastaaja toteaa. Perusteluissa veistosten jättämisestä nykyiselle paikalleen myös epäillään, että betoniveistoksia todennäköisesti vahingoitetaan, jos ne siirretään kaupunkiin. Tehkää järkevät ja sopivat valinnat mitkä kannattaisi siirtää. Erään vastaajan mielestä kyseinen taide kuuluu alkuperäiseen ympäristöönsä, ja toinen toteaa, että antaa veistosten olla siinä, mihin taiteilija on ne laittanut. TOISEKSI eniten kannatusta nettikyselyssä sai vaihtoehto, jonka mukaan veistokset pidettäisiin nykyisellä paikallaan Lepistön tilalla Pattijoella. · manin puistokatu kaipaa uudistusta, ja siksi on hyvä idea laittaa patsaat siihen. Raahen Seudun nettikyselyyn tuli kaikkiaan 280 vastausta. Ne eivät sovellu joka paikkaan kuten perinteiset patsaat. Kutakuinkin joka neljäs eli 24 prosenttia vastaajista sijoittaisi veistoksia Raahen rantapuistoon. Fantissa ja muissa ympäKaupunginpuutarhuri Tita Haapajoen mukaan Lepistön veistoksia on kaikkiaan noin 300 kappaletta. – ?Pattijokivarteen ehdottomasti
Autio oli valittu Siikajoen hyvinvointipäälliköksi. – ?Totta kai se ehostaisi sitä (pääkatsomoa), mutta ei olla vielä keskusteltu siitä. Se on just sitä parempi, MIKKO MÄÄTTÄ Uusia penkkejä ja äänentoisto Pesäpallostadionin 60 ?000 euron remontti alkaa olla loppusuoralla. Autio sanoo, että jos tehdään jokin yleinen nettikysely, siihen vastaavat kaikki hyvinvoivat ja aktiiviset ihmiset. nostunut virkaan liittyvistä asioista. Kävi toisin. Hän painottaa, että pienissä kunnissa mismitä paremmin ymmärtää kokonaisuutta. – ?Katsomo on rakennettu 1995, ja muistaakseni Itä-Länteen sitä on päivitetty viimeksi (2008). Hyvinvointipäällikön tehtävänkuva on hyvin laaja, mutta siinä auttaa se, että Autio on hyvin kiinsään hommassa ei voi kauheasti siiloutua ja ajatella, että jokin tehtävä ei kuulu juuri omaan työhön. – ?Stadion on valmis viimeistään 19. Mistä saa tietoa vaikkapa työttömistä tai mielenterveyskuntoutujista. Sitä ennen hänen pitää saattaa päätökseen hommia entisessä työssään Koulutuskeskus Brahessa. Vanhat penkit alkoivat jo lahota ja pettää alta, joten muutokselle oli tarvetta. Peruskorjaukseen on varattu investointimäärärahaa 60 ?000 euroa. Yhteistyö on erittäin tärkeää. · MIKKO MÄÄTTÄ KIRSI AUTIO · Aloittaa kesän aikana Siikajoen hyvinvointipäällikkönä. Lounaan aikana hän oli saanut kaksi puhelua ja yhden sähköpostin Siikajoen sivistysjohtaja Juha Isomaalta. Häntä kiinnostaa todella paljon se, minkälaisen tiedon pohjalta päätöksiä tehdään. Tässä ollaan Aution mukaan ytimessä. ENNEN kehityspäällikön sijaisuutta Autio oli puolitoista vuotta hanketyöntekijänä ja teki monenlaisia töitä, kuten jakoi erilaisissa tapahtumissa ämpäreitä. Ymmärtää sen, miten kunta toimii. STADIONIN peruskorjaus alkoi maaliskuun alkupuolella ja kaiken pitäisi olla valmista, kun Pattijoen Urheilijoiden miehet pelaavat kauden ensimmäisen kotiottelunsa TONI LÄNKINEN PUHEENAIHEET 9 PERJANTAINA 9. · Kirjoitti ylioppilaaksi Saloisten lukiosta vuonna 1995. Tunnistettuja ongelmia on pyritty parantamaan tämän kevään aikana. AUTION on tarkoitus aloittaa uudessa tehtävässään kesällä. Puhelin jäi työhuoneeseen, kun Kirsi Autio lähti syömään. Kotipesän takana puupenkit säilyvät vielä, mutta siinäkin katsomossa kulmien oranssit kuppipenkit lähtevät ja niiden tilalle asennetaan uudet kuppipenkit Pattijoen Urheilijoiden väreissä. Pitkän uransa aikana ammatillisessa koulutuksessa hän on huomannut, että nuoria pitäisi kuunnella paljon nykyistä enemmän, sillä nuoret ovat fiksua porukkaa ja hyvin ajassa kiinni. TOUKOKUUTA 2025 Raahen Seutu ·. Kyselyllä saadaan tietoa hyvinvoivista ja aktiivisista ihmisistä. Hän pohtii, mistä saadaan tietoa niistä ihmisistä, jotka ovat aliedustettuina esimerkiksi erilaisissa verkkokyselyissä tai jotka eivät ole aktiivisia. Hyvinvointiin ja terveyteen liittyvät asiat ovat myös tuttuja. Se on 20. Superpesiksessä. · Syntynyt vuonna 1976 Raahessa. toukokuuta Vimpelin Vetoa vastaan. Siitä on tullut palautetta viime vuosina. Hyvinvointipäällikkö toimii myös Siikajoki-opiston rehtorina, joten valittavalta vaadittiin rehtorin kelpoisuutta. Hän odottaa jo pääsevänsä katsomaan kunnassa olevaa hyvinvointitietoa ja mittareita, joilla tietoa kerätään. PENKKIEN lisäksi myös äänentoisto uusitaan. Stadionremontin toteuttaa Raahen kaupunki, jonka omistuksessa Rännäri on. Myös uudet suojaverkot tulevat, eli sellaista pientä ehostusta, Ojala valottaa. · Kuvataiteilija YAMK Saimaan ammattikorkeakoulusta. Hän on kirjoittanut aika paljon hankkeita ja hoitanut niitä eteenpäin. Kouluterveyskysely on loistava. Mikä on relevanttia tietoa hyvinvoinnista ja mistä sitä saadaan. Tieto valinnasta tuli yllätyksenä, sillä Autio oli jo hyväksynyt ajatuksen, että ei tule valituksi. –Sieltä pitäisi saada tietoa. Siellä hän on työskennellyt viime vuodet opinto-ohjaajana ja hankesuunnittelijana Ruukin luontoja hevoskeskuksella. Raahen kaupungilla liikuntapaikkamestarina työskentelevän Jari Törmäsen työmaa on löytynyt viime aikoina pesäpallostadionilta. – ?Kun ihan kaikki tekevät ihan kaikkea. · Tekee hallintotieteen opintoja Lapin yliopistoon: kandin paperit ovat jo taskussa ja maisteriopintojakin on joitain kymmeniä opintopisteitä. toukokuuta, Ojala vakuuttaa. Tällä kertaa pääkatsomon puupenkit jäävät uusimatta, mutta milloin se voisi olla ajankohtainen projekti. Hyvinvointipäällikön vastuulle tulee myös hanketöitä. Tehdään tämä projekti loppuun ja mietitään tulevaisuutta myöhemmin, Ojala mainitsee. Autio pitää tärkeänä, että heidän asioihinsa kuuluu panostaa. Sivistysjohtajan esitys sivistyslautakunnalle oli, että hyvinvointipäälliköksi valitaan Merja Hillilä ja hänen varalleen Jaana Soronen. Kakkosja kolmospuolen puupenkkejä on uusittu kevään aikana ja pian kaikki alkaa olla valmista. Hyvinvointipäälliköksi Autio haki, koska hakuilmoituksen monet kohdat sopivat hänen kokemukseensa. Nähdään jo nyt, että katsomon ilme kohentuu tämän myötä, Raahen kaupungin liikuntapalvelupäällikkö Toni Ojala toteaa. Pattijoen Urheilijoiden kotiareenan penkkien ulkoasu päivittyy vähitellen 2020-luvulle. – ?Äänentoisto rakentuu siellä parhaillaan. Siitä onkin kuulunut napinaa monesta suunnasta, mutta tällä kaudella äänen pitäisi kuulua paremmin joka puolella stadionia. · Työskennellyt muun muassa postinjakajana, lasten ja nuorten kuvataidekoulun opettajana, opettajana Lybeckerillä ja Lybeckerin rehtorina. Kansalaisopiston rehtoriudesta Autiolla ei ole kokemusta, mutta Lybeckerin rehtori hän oli vuosina 2011–2015. Se oikeasti tavoittaa tietyt ikäluokat kaikki. Aika on elänyt välissä, joten päivitellään niitä nyt. Kiinnostavaa työtä riittää Siikajoen uusi hyvinvointipäällikkö Kirsi Autio haluaa tietää, millaista tietoa kuntalaisten hyvinvoinnista on tarjolla. Ollessaan Siikajoella kehityspäällikön sijaisena hän oli edustamassa Siikajokea erilaisissa hyvinvointija terveysasioita miettivissä verkostoissa. Myös laaja työnkuva houkutteli. Kirsi Autio työskentelee vielä hetken Koulutuskeskus Brahessa
Ei, vaan päinvastoin, luovuttaminen avaa usein uudet mahdollisuudet. (SL 37:3-5) raa kaapit ja varastot täyteen. Vanhasta ja totutusta on vaikea luopua. Mutta, "entä jos tuota vielä tarvitsee" ja "jos vain vähän laihdun". Tai, tarkemmin ajatellen, se on se ikääntymisen tasaluku. Perhe Niemelä Laurin lakkiaisten jälkimainingeissa 2018. Luovutuksen ei kuitenkaan tarvitse olla menetystä. Mutta sen se rakkaus sitten teetti. Useamman kerran istahdin yläkerran portaille itkemään. Riippuu tietysti muuttujan luonteenlaadusta. Oman elämän luovuttaminen Jumalan kaikkivaltiaisiin käsiin onkin Raamatun mukaan parasta, mitä ihmiselle voi tapahtua. Pa10 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu PERJANTAINA 9. Viiden pojan onnellinen äiti Kun pyhäjokisesta Päivi Keskitalosta tuli rouva Kimmo Niemelä vuonna 1999, ei hänellä ollut ajatuksena tulla suurperheen äidiksi. Jotkut ovat vähemmän muutosvastaisia kuin toiset. Kevään vaatekaappisiivoukset aloitetaan reippaasti lujalla päätöksellä "kaikki tarpeeton saa lähteä". Daavid runoilee näin: "Turvaa Herraan ja tee sitä, mikä hyvä on, asu maassa ja noudata totuutta; silloin sinulla on ilo Herrassa, ja hän antaa sinulle, mitä sinun sydämesi halajaa. Asiat on totuttu tekemään vuosia tietyllä tavalla. TOUKOKUUTA 2025 ·. Tuossa ajassa oli kertynyt tavaluopuminen tuotti murhetta, mutta uusi koti, keskellä kaupunkia, portaattomana, on niin ihanan helppo. Täytyy myöntää, että uusi vuosikymmen vähän pelottaa. Muutos on usein aikaa vievä prosessi. Puhumattakaan siitä kivusta, mikä aiheutui kodin jättämisestä ja uuteen asuntoon muuttamisesta. Kaiken läpikäyminen vei aikaa. Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä hän sen tekee". Luovuttamisesta voimme puhua silloinkin, kun joudumme toteamaan, ettemme enää pysty siihen mihin aiemmin. – En ole enää hirveän huolissani. Oikeastihan olen sama henkilö edelleen eikä tunnu yhtään siltä, mitä lukema kertoo. Voin vain istua ja nauttia hyvästä seurasta, koska he ovat hyvin hauskoja ja osaavat tehdä upeita asioita. Luopumisen tuska on tuttu tunne meillä jokaiselle. Olen todella kiitollinen Taivaallisen Isän johdatuksesta elämäämme. Ihmettelen, miten hienoja ihmisiä olen saanut elämääni, Päivi Niemelä sanoo. Olen yllättäen löytänyt itseni jonkinlaisesta ikäkriisistä. Sitten tulee elämän muutos ja asiat onkin tehtävä toisella tavalla. Entä sitten se, kun pitää jostakin syystä muuttaa vanhoja käytäntöjä. Niiden mielekkyyttä ja tarpeellisuutta ei aina ole tullut edes mietittyä. Esimerkiksi vanhasta kodista VIIKONLOPUKSI Vuosi sitten näihin aikoihin olimme muuttamassa kodista, jossa oli vierähtänyt lähes kaksikymmentä vuotta. · Luovutusvoitto MERJA TUIKKALA Raahen vapaaseurakunnan jäsen hin lopputulos on, että kaikki vaatteet palaavat takaisin kaappiin. Täytyy sanoa, että koville otti – henkisesti ja fyysisesti. Se ei välttämättä ole sitä, että jää vaille jotakin. Oli vaikea päättää, mikä otetaan mukaan ja mikä pannaan pois. Kun ikää tulee, on myönnettävä, että nuoruus on huvennut jonnekin
– ?Kaikki ovat luovia, mutta se ilmenee heissä eri tavoin. Olimme alusta asti hyvin tosissamme, Päivi Niemelä sanoo. Kimmo opiskeli päivät ja minä iltakursseilla. ”Ainakin kolme lasta”, sanoi Päivi Niemelä miehelleen joskus suhteen alkuaikoina. Elämä oli seuraavat seitsemän vuotta täyttä. – ?Toisaalta sen ikäisenä ei osannut tosissaan pelätä ja olla kovin huolissaan mistään. – Hän sitoutui perheeseen ja isyyteen. Janne on mietiskelevä, maailmanparannushenkinen idealisti ja Eero on veljessarjan lätkäjätkä ja bensalenkkari, bensaa ja vauhtia suonissaan. On oltu avoimia ja kunnioitettu toisiamme. Pieni perhe muutti Ouluun. OMAN äitiyden rakentamiseen Niemelällä on ollut kaksi mallia: oma äiti ja hyvin lämmin ja huolehtiva perhepäivähoitaja Anja Karjaluoto. Sekä Niemelän lapsuudessa että perhepäivähoidossa lapsia pidettiin matkassa ja otettiin mukaan kaikkeen touhuun ja tekemiseen. misestä. Äidin määritelmän mukaan Lauri on herkkä ja helposti huolestuva, mutta oppinut vanhempana myös huolettomuutta. Kaikkien puutarhaharrastajien suosima tapahtuma, Pohjois-Suomen puutarhamessut, ovat jälleen 17. Tietoiskuissa neuvoja annetaan monista aiheista. Uutta on biohiilen valmistus, josta kertoo Maaseudun sivistysliiton Biohiilen aika ?hankkeen väki. – ?Tein sivuaineopintoja avoimen yliopiston kautta. Ensisynnytys ei ollut pelkkää onnen hyminää, koska vauvan verensokerit putosivat niin, että parin päivän ikäisenä hänet vietiin Oulun yliopistollisen sairaalan teho-osastolle. Kun nuorin täytti kolme vuotta, Päivi Niemelä palasi päätoimiseksi opiskelijaksi Oulun yliopistoon ja suoritti opinnot loppuun. Jälkeenpäin olen miettinyt, että minulla kävi todella hyvä tuuri, että sain näin oivallisen kumppanin. Paikalla on myös puutarhapersoonaksi 2025 nimitetty ruusumuori Leila Kastelli. Äidiksi tuleminen oli pelottavaa ja hurjaa ja yhtäkkiä piti olla vastuussa ihan oikeasta ihSARI JAATINEN Kirkkokatu 25, Raahe www.korhosenkukkatalo.com • Kaikki hautausjärjestelyt edullisesti ja luottamuksella • Kattava tietopaketti veloituksetta • Laadukkaat sidontatyöt ja monipuolinen tuotevalikoima Hautauspalvelu nyt myös Ruukissa, Ruukinkuja 2. Isä jäi hoitamaan pikku-Lauria ja äiti aloitti biologian opinnot Oulun yliopistossa. VIIME vaaleista tuttu Niemelän poikien äiti ?titteli on iso osa Päivi Niemelän identiteettiä. Janne syntyi toukokuussa 2002 ja äitinsä ehti juuri saada valmiiksi ensimmäisen vuoden opinnot. Tuttuun tapaan messuille on tulossa runsaasti kukkaja taimimyyntiä. – ?On hirveän hauskaa olla viiden pojan äiti. Olen kiitollinen, että kaikki ovat löytäneet oman paikkansa ja juttunsa. Minulla ei ole ollut lapsena kovin tiukkoja sääntöjä ja rajoja, eikä myöskään omilla lapsillani. 11-vuotias Tuomas on oppinut kaikilta isoveljiltään jotain ja on kiinnostunut kaikesta mahdollisesta. Kuinka ollakaan synnytyskin taas tuli ajankohtaiseksi, kun Eero syntyi elokuussa 2004. Pojat ovat kaikki aivan erilaisia, samoista geeneistä ja kotikasvatuksesta huolimatta. Itselle rakennettuun taloon muutettiin 2010 ja kaikkien pikkuveli Tuomas syntyi vuonna 2013. Siinä vaiheessa Kimmo Niemelä työllistyi Pyhäjoelle Parmacolle ja perhe asettui Yppäriin. Pyhtilänkankaantie 7, 92140 Pattijoki, puh. PÄIVI NIEMELÄN opinnot jatkuivat vuosien päästä. toukokuuta Ruukin hevoskeskuksella. Alle kahden vuoden päästä syntyi Antti Simeoni, 2006 kesäkuussa. Sen pienempää perhettä hän ei 6-lapsisessa perheessä kasvaneena osannut ajatellakaan. Antti on Eeroon nähden toinen ääripää, kärsivällinen ja rauhallinen. Olen myös ylpeä heistä, koska he ovat hienoja ihmisiä. KIRSI JUNTTILA Jätä ilmoitus raahenseutu.fi/ilmoita Ilmoita perhetapahtumasta! Onnittele, kiitä tai muista rakkaitasi. joulukuuta ja Tuomaanpäivänä pääsimme kotiin. Professori Lumme totesi ihmisgenetiikan kurssin alkajaisiksi: ”Hyväksytyt syyt olla pois luennoilta ovat ebola ja synnytys”. p.044 089 5450 Asiantuntevaa palveluajo 52 vuotta • Luotettava ja henkilökohtainen palvelu vuosikymmenien kokemuksella • Edulliset hinnat • Nopeat toimitukset • Uusiin kiviin 2-vuoden oikaisutakuu HAUTAKIVET KAIVERRUKSET ENTISÖINNIT p.(08) 222 944, iltaisin p.040 549 1825, kukkatilaukset, p.(08) 222 943 040 549 1825 p.(08) 222 944 kukka@korhosenkukkatalo.com Myymälässä hautakivinäyttely luonnollisen kokoisilla kivillä Hyvää äitienpäivää Pattijoen mummolle! T: Ossi ja Eemeli Perheuutiset Puutarhamessut kukkivat taas Ruukissa Messuilla on tutustumista varten esillä myös kattavasti puutarhapuolen koneita. Kimmo-isä pääsi vuorostaan aloittamaan rakennusinsinöörin opinnot. Leena Luoto kertoo kasvitaudeista ja ?tuholaisista, Merja O´Rourke japanilaisen puutarhan suunnittelusta ja paavolalainen Paula Herkkola omien leikkokukkien kasvattamisesta ja Vesa Ojanperä uudesta rakennuslaista. – ?Lauri syntyi 13. 2011 hän valmistui filosofian maisteriksi, biologian ja maantieteen opettajaksi. 050 524 8177 Puutarhan omat ÄITIENPÄIVÄKUKAT! Laaja valikoima Laaja valikoima Palvelemme pe klo 9–20, la–su 9–17 Tilaaja, hyödynnä kaikki kumppanietusi! Löydät edut Raahen Seutu -sovelluksesta tai raahenseutu.fi/kumppaniedut ELÄMÄNMENO 11 PERJANTAINA 9. He ovat tuoneet elämääni tavattoman paljon iloa. JORMA KESKITALO Kuusihenkisen perheen muuttoa puolsi myös tervetullut lastenhoitoapu. TOUKOKUUTA 2025 Raahen Seutu ·. Myymässä on niin alan ammattilaisia kuin pitkän linjan harrastajiakin. – ?Minulle ja äidille on yhteistä äitinä olemisessa tietty luottamusperiaate. Messut järjestävät Ruukin kyläyhdistys, Ruukin luontoja hevoskeskus sekä Siikajoen kunta. Esikoispoika Lauri syntyi Raahen sairaalassa, kun Niemelä oli 20-vuotias. Tässä vaiheessa lähipiiri alkoi epäillä, että Niemelät aikovat ilmeisesti saada aikaan kaikki Seitsemän veljestä, koska pojat oli nimetty Lauriksi, Janne Juhaniksi ja Eeroksi. Niemelän poikien isästä tuli osallistuva ja vanhemmuutta hyvin jakava isä. Toisaalta taas on pitänyt tietää missä on ja mitä tekee. SARI JAATINEN –Olimme tosi nuoria, kun Kimmon kanssa hullaannuimme toisiimme. Työnäytöksissä voi ihailla seppä Reijo Grekulan taitoja ja moottorisahataiteilija Kari Viinikankaan puunveistoa
Hankkeen tavoitteena on edistää asukkaiden hyvinvointia. Rahoitus on EU:n Maaseuturahaston Nouseva Rannikkoseutu Leaderiltä eli Norsulta. – Haluamme tehdä asukkaiden arjesta sujuvampaa ja tarjota joustavia tapoja hoitaa terveyteen liitVESA JOENSUU RAAHEN SEUTU Reilun viikon päästä asiakas voi itse varata ajan verkossa Raahen hammashoitolassa tehtävään hammastarkastukseen. Syksyllä on tarkoitus käynnistää ainakin kaksi uutta. Tekstiviestejä lähetetään potilaille sitä mukaa, kun jonoa puretaan. Hankkeen aikana käynnistetään Luonnosta Virtaa ?ryhmäinterventioita lapsiperheiden vanhemmille. – ?Tavoitteena on vahvistaa hyvinvointia ja tukea vanhemmuutta. Lisäksi syksyllä testataan Luonnosta Virtaa ?interventiota myös täysi-ikäisille nuorille. Hoivaa ja ja voimaa metästä ?hankkeen hankekoordinaattori ja LuoVi-ohjaaja Miia Lindström luottaa luonnon voimaan. Tavoitteena on tukea perheitä, joilla on syystä tai toisesta hankalaa. toukokuuta Raahen Tapahtumatalon Fregattisalissa. Kohderyhmänä ovat erityisesti haavoittuvaisessa asemassa olevat lapset, nuoret ja perheet. · Raahen Psyyken hallinnoima hanke kestää ensi vuoden syksyyn saakka, ja sitä toteutetaan Raahessa, Siikajoella ja Pyhäjoella. Toinen ryhmä on erityislasten vanhemmille. Ajatuksena on kokemuksellisuus ja aistiminen. PÄÄTARKOITUKSENA hankkeessa on tiedottaa luonnon terveysja hyvinvointivaikutuksista sekä lisätä lapsiperheiden terveyttä ja hyvinvointia. Jatkossa hammastarkastukseen jonossa oleva potilas saa tekstiviestin, kun hän voi varata ajan. – Verkkoajanvaraus helpottaa erityisesti niiden asukkaiden asiointia, joille asiointi puhelimella on haastavaa esimerkiksi työaikojen vuoksi. Lisäksi lapsiperheiden kanssa on tarkoitus tehdä mielipaikkaja luontoretkiä. 12 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu PERJANTAINA 9. Vaikea elämäntilanne saattaa vaikuttaa kielteisesti vanhemman jaksamiseen ja toimintakykyyn. Digitaalisten palvelujen kehittäminen on osa laajempaa Pohteen strategiaa parantaa palvelujen saatavuutta ja asukkaiden asiointikokemusta, Piispanen jatkaa. Lindström sanoo, että ryhmiin tuleminen ei vaadi minkäänlaista diagnoosia. – ?Olen itse toipunut uupumuksesta ja masennuksesta. Luonnosta Virtaa ?kuntoutusta on tutkittu. HANKKEEN suunnittelu sai kimmokkeen Lindströmin omista kokemuksista. Tämä ryhmä toteutetaan yhteistyössä Raahen kaupungin erityisnuorisotyön yksikkö Satelliitin kanssa. Luonnosta Virtaa ?interventioista järjestetään infotilaisuus 21. Tulokseksi saatiin muun muassa, että LuoVi-toimintaan osallistuneilla psyykkinen oireilu väheni sekä itsearvioitu työja opiskelukyky parani enemmän kuin kontrolliryhmän jäsenillä. TOUKOKUUTA 2025 ·. Palvelu otetaan käyttöön 19.5.2025. Hankkeen aikana ryhmiä voidaan tarjota erilaisille kohderyhmille. Verkkoajanvaraus on käytettävissä ympäri vuorokauden, joten ajan voi varata juuri silloin kun se itselle parhaiten sopii, kertoo Pohteen suun terveydenhuollon palvelualuejohtaja Pia Piispanen tiedotteessa. Palvelu on aluksi tarkoitettu hammastarkastusaikaa jonottaville asukkaille, jotka voivat varata ajan helposti verkon kautta. Ajan voi varata edelleen myös soittamalla Raahen hammashoitolaan maanantaista torstaihin kello 8–16, perjantaisin kello 8–15. Osallistujilta edellytetään sitoutumista 12 tapaamiskertaan. Myöhemmin palvelu on tarkoitus laajentaa myös muille Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen paikkakunnille. MIKKO MÄÄTTÄ Miia Lindström pohtii, että kosketus maaperään lisää luonnossa koettua psykologista hyvinvointia. MIKKO MÄÄTTÄ Hammastarkastusajan voi kohta varata verkosta koajanvaraukseen. Tekstiviesti sisältää ohjeen verkPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa käyttöön suun terveydenhuollon verkkoajanvarauksen Raahessa. Maaliskuussa julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin masennuksen, psyykkisen oireilun, koetun työkyvyn ja elpymisen muutoksia. Luonnolla oli siinä iso merkitys. Keväällä alkaneessa hankkeessa testataan luontoperustaisten menetelmien vaikutusta ihmisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tilaisuus alkaa kello 18.00, ja sitä on mahdollisuus seurata myös etänä. Toimenpiteinä ovat muun muassa Luonnosta Virtaa ?menetelmään perustuvat ryhmäohjaukset, luontoretket lähiluontoon ja maaseutukohteisiin, luontotapahtumat ja verkkosivut harjoiteaineistoineen. Luontosuhde vahvistuu parhaiten, kun luonnossa viettää aikaa, Lindström sanoo. tyviä asioita. Tilaisuudessa LuoVi-intervention tutkimustuloksista puhuu etänä psykologian tohtori ja luontoja ekologipsykologi Kirsi Salonen. Verkkoajanvaraus on käytössä jo Oulun seudulla ja nyt palvelu laajenee Raaheen. Nyt hän haluaa jakaa tätä kokemusta muillekin. Verkkoajanvarauksen kautta varatun ajan voi myös muuttaa tai perua verkossa. Tällä hetkellä käynnissä on yksi ryhmä. Luonnosta saa hyvinvointia Miia Lindström on huomannut omassa elämässään, miten luonnossa oleminen auttaa
KOTIKÄYNNIT 0800 150 150 12.05.2025 Maanantai 10:00-10:30 Kuivaniemi Sale 11:00-11:30 Kärkkäinen Ii 12:00-12:30 Yli-Ii Sale 13:15-14:00 Haukipudas K-Supermarket 14:15-15:00 Pateniemenranta K-Market 15:15-15:45 Talvikangas Sale 16:15-16:45 Kiiminki K-Supermarket 17:15-17:45 Ylikiiminki S-market 18:15-18:45 Jääli K-Supermarket 19:15-19:45 Välivainio K-Supermarket 13.05.2025 Tiistai 10:00-10:30 Vaala tori 11:00-11:30 Utajärvi tori 12:00-12:30 Muhos tori 13:00-13:30 Tyrnävä tori 14:00-14:30 Liminka tori 15:00-15:30 Kempele tori 16:00-17:00 Oulu kauppatori 17:15-18:15 Raksila K-Citymarket 18:30-19:30 Kaakkuri K-Citymarket 14.05.2025 Keskiviikko 10:00-11:00 Joutsensilta K-Supermarket 11:30-12:00 Oulunsalo K-Supermarket 12:30-13:00 Lumijoki Sale 13:30-14:30 Ruukki K-Market 15:00-16:30 Raahe Neste Uimahallintie 17:00-17:30 Vihanti SEO 18:30-19:00 Pyhäjoki Neste Yppäri 15.05.2025 Torstai 10:00-11:30 Kalajoki Tokmanni 12:00-12:30 Merijärvi SEO 13:00-14:00 Oulainen tori 14:30-15:30 Haapavesi tori 16:00-16:30 Kärsämäki Juustoportti 17:00-18:00 Haapajärvi tori 18:30-19:30 Nivala tori Huhtikuussa jopa kesäistä lämpöä Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan huhtikuu oli laajalti tavanomaista lämpimämpi, eteläja länsirannikolla poikkeuksellisen lämmin. Luomuja lähituotemarkkinat järjestetään jo 28. Lämpötilapoikkeama vuosien 1991–2020 keskiarvoon nähden oli 1–2 astetta, mutta Itäja Pohjois-Lapissa jäätiin kuitenkin keskiarvojen alapuolelle. Tämä oli kuukauden ylin lämpötila. Kirkkokatu 28, Raahe • www.raahenhovi.. Raikas salaattivalikoima ja talon salaatinkastike Pestoa, mozzarellaa ja kirsikkatomaatteja L G Mummun kurkkuja Saariston savusiika-perunasalaattia L G Smetanalla maustettua sillikaviaaria L G Uunilohta kermaisessa sitruuna-tillikastikkeessa L G Mehevää porsaan sisä. Yksi toiminnan kulmakivi on ollut Kreivinsaari, jonka kehittämistyö polkaistiin käyntiin 2010-luvun alussa. Edellisen kerran lämpimämpi huhtikuu oli maan eteläja keskiosassa vuonna 2019. Tavoitteena on työllistää 15-vuotta täyttäviä, koska heidän on vaikeampi työllistyä vapailla markkinoilla. Pyhäjoen vesistö ry ja Alpuan kalavesien osakaskunta palkittiin Ympäristöteko-palkinnolla ja Jokela-Pattijoki kyläseura ry Yhteisö Leader stipendillä. Työtä on tehty monien kumppanien kanssa monin eri tavoin. Sademäärissä maan eteläosa ja Pohjois-Lappi edustivat tavanomaista sateisempia alueita, kun taas näiden välissä oli tavanomaista kuivempaa. Parin vuoden sisällä saareen rakentuikin jo kulttuurilava, jolla rokataan nuorten kykyjen tahdissa KreivinsaariRockin järähtäessä kesällä viidettä kertaa. Etenkin Keski-Pohjanmaalta Kainuuseen ulottuvalla alueella oli paikoin poikkeuksellisen vähäsateista. leetä yrtti-punaviinikastikkeessa L G Värikästä Hovin kasviswokkia Tervakankaan tilan tillisekä lohkoperunaa Mansikkatäytekakkua L G + kahvi / tee KATTAUKSET 11.5.2025 12.00 | 14.00 Lapset alle 12v 1€/ikävuosi / hlö 32 00 Äitienpäivämenu 010 277 4550 • info@raahenhovi.. Kunnostamisen myötä vesi virtaa ja hapettuu kalaportaissa aiempaa paremmin. Jokela-Pattijoki Kyläseura on työllistänyt nuoria kesätöihin vuodesta 2012 lähtien hyödyntäen muun muassa Osuuspankin Kesäduuni-tukea ja Norsun YhteisöLeader-tukea. Erilaisia tapahtumia on kokeiltu ja moni niistä on jäänyt elämään. Viime vuonna yhdistys toteutti yhteistyössä Alpuan kalavesien osakaskunnan kanssa Lumijärven ruoppausja maisemointihankkeen. huhtikuuta Helsingissä ja 3. Ostetaan sekä myydään KULTAA, HOPEAA, kelloja, vanhoja rahoja, seteleitä, kolikoita, Monetaa, militariaa, postimerkkejä, vinyylilevyjä ja rihkamaa yms. VUONNA 2022 perustetun Pyhäjoen RAAHEN SEUTU 044 311 8410 www.sahko-hanninen.fi Kauttamme antennityöt ja HD televisiot. Hankkeilla on parannettu niin esteettömyyttä, tehty grillikatos kuin kohennettu piha-aluetta. huhtikuuta. kertaa ja Pohjois-Suomen Puutarhamessut 10. JT-TRAILER PERÄVAUNUT 2390,NYT MEIL TÄ! Tytikalut Varaosat Avoinna ma-pe 7-17, la 9-14 • puh. Toinen kantava pilari ovat olleet tapahtumat. (Pöytähopea, rikkinäiset korut, taskukellot, rannekellot myös rihkamakoruja voi tuoda.) Arviointikäynti on ilmainen, eikä sido kaupankäyntiin. Kalastusmahdollisuudet ovat parantuneet ja koskimaiset kalaportaat ovat mielenkiintoinen käyntija tutustumiskohde kaikenikäisille. Samalla vedenlaatu on parantunut, kun rehevöitymisestä johtuvaa kasvustoa ja kiintoainetta on saatu poistettua. Uusia tempauksia toteutetaan jatkuvasti, uusimpina Koko kylä lenkille ja Koko kylä neuloo ?illat. RASKAAT RENKAAT 050 3694 940 Raahe (08) 211 7122, 050 369 4998 Ahertajankatu 3, 92160 Saloinen Autohuolto Vanneoikaisut Jo 50 v palvelua KIERTUEPAIKAT (olemme parkkipaikalla) OSTETAAN SEKÄ MYYDÄÄN KULTAA JA HOPEAA www.kultahopea.fi Todennäköisesti aina paras hinta! Kaikki listalla olevat lähtökohtaisesti kelpaa. AUTOPESUT 24 AUTOPESUT 24 // 77 19 19 90 90 €/kk €/kk esim. vesistö ry:n tavoitteena on vesien kunnostustoimenpitein parantaa Pyhäjoen vesistön tilaa. Toinen lämpöpulssi osui pääsiäisviikolle, jolloin Raumalla 16. Kalojen, vesieliöstön ja lintujen elinympäristön parantumisen ohella hanke on lisännyt Lumijärven alueen virkistyskäytöllistä arvoa. Kylän teollista historiaa on tuotu esille tapahtumissa, kuten tukkilaisten joenlaskussa, koulujen perinnepäivillä, kädentaitopajoissa ja historiankeruu illoissa. Toiminnan keskiössä ovat olleet vapaa-ajanmahdollisuuksien turvaaminen, ympäristöstä huolehtiminen, historian ja perinteen hyödyntäminen sekä yhteisöllisyyden vahvistaminen. Lämpötila kohosi heti 2. Lisäksi nuoria on työllistetty kertaluonteisemminkin esimerkiksi rakennusapulaiseksi. RENKAAT JA VANTEET MONIPUOLISESTA VALIKOIMASTA Fillarista pillariin www.raahenrengasjalaite.. Tuloksia on jo nyt nähtävissä, sillä loivemmat kalaportaat ovat helpottaneet kalojen pääsyä kutemaan Lumijärveen. päivä Jomalassa jopa 19,1 asteeseen, mikä on hyvin poikkeuksellista. kertaa. Lämpöpulssien jälkeen tuli noin viikon kestäneet viileämmät jaksot. Kreivinsaaren rakennuksia ja ympäristöä on kunnostettu pala palalta. HDLÄHETYKSET ALKAVAT Toimiiko antennisi. 150x350x50 kuomulla raahenseutu.?/tilaa 08 5377 630 (ma-pe 9-19, la 9-15) Tilaa Raahen Seutu ELÄMÄNMENO 13 PERJANTAINA 9. kooapulaisena, kioskinhoitajana ja kerho-ohjaajana. 044 322 3776 • Kesäläntulli 2, 92130 Raahe • www.ouluntienautohuolto.fi PESUT ALK. Kuukauden alin lämpötila ?23,8 astetta mitattiin Kilpisjärven Kyläkeskuksessa 11. Kuukauden sademäärät vaihtelivat Kajaanin Paltaniemen 3,1 millimetristä Utsjoen Nuorgamin 71,6 millimetriin. Nuoret ovat olleet myös todella pidettyjä työntekijöitä. Uusin projekti on saaren ympäri kulkevan luontopolun toteuttaminen. Hankkeessa rakennettiin uudet luonnonmukaisemmat ja loivemmat kalaportaat vanhojen ja huonokuntoisten tilalle. Onko kuvassa häiriötä. Tervetuloa paikalle ilman ajanvarausta. Tulokkaan palkinnon sai Tupoksen kyläyhdistys ry. Maaseudun kehittäjä ?palkinnon saanutta Ruukin kyläyhdistystä kiitettiin pitkäjänteisestä työstä oman kylän asuinviihtyvyyden eteen. Huhtikuuta sävyttivät tuttuun tapaan merkittävät lämpötilojen vaihtelut. Hakijoita kesätöihin oli viime vuonna ennätysmäärä, 16 nuorta, joista valinta tehtiin haastattelujen jälkeen. Suljetusta Kreivinsaaresta on tullut kaikille avoin yhteisöllinen olohuone, joka tarjoaa tiloja niin kerhoille, kokouksille kuin tapahtumille. Kyläseura on aktiivisesti muutenkin panostanut lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen ja hankkinut kylätalolle muun muassa mikkiständejä ja kosketinsoittimen sekä liikuntajaostolle ja puutyökerholle harrastevälineistöä. Ne molemmat kokoavat vuosittain satoja kävijöitä ympäri Suomen. Norsulta palkintoja Ruukkiin, Alpuaan ja Pattijoelle Nouseva Rannikkoseutu ry palkitsi keskiviikkona vuosikokouksessaan Maaseudun kehittäjän, Ympäristöteon, Tulokkaan ja jakoi Yhteisö Leader -stipendin. Tarjouspyynnöt: myynti.raahe@raahenrengasjalaite.. Joka vuosi työtä on tarjottu vähintään 4 nuorelle talNouseva Rannikkoseutu ry palkitsi keskiviikkoiltana Ruukin kyläyhdistys ry:n Maaseudun kehittäjänä. Nuoria työllistämällä kyläseura on voinut tarjota palveluita kylällä asuville, kun vaikkapa lasten kesäkerho kokoontuu kivenheiton päästä kotoa. huhtikuuta mitattiin 22,9 astetta. TOUKOKUUTA 2025 Raahen Seutu ·
saakka. klo 14. RAAHEN SEUTU 14 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu PERJANTAINA 9. Raahesalin aulagalleria: Raaheopiston kevätnäyttely 28.5. Kaatuneitten muistopäivä: Su 18.4. klo 17.30. Vapaa pääsy. Duo Junnu & Ilpo: Pyhäjoen kirjastolla ke 14.5. Keräyksessä ovat mukana myös Hankkija, Lantmännen Agro, A-Rehu, Peltosiemen, Tilasiemen sekä keräyksen näkyvyyttä ovat tukemassa Maaseudun Tulevaisuus ja Landsbygdens Folk. RAAHE PYHÄJOKI SIIKAJOKI KERÄYSPISTEET · Rannikon 4H-yhdistys, Auratie 1, Pattijoki · Vihannin 4H-yhdistys, Käppäläisentie, Alpua · Keräysaika 1.6.–31.7. Säkkimuovista valmistetaan muun muassa uusia suursäkkejä, muovihylsyjä ja sidontavannenauhoja. saakka. ?K16Vapaa pääsy. Keräyksen historian aikana on kierrätetty yhteensä noin 42 miljoonaa kiloa maatalouden muovia. Jumalanpalvelus ja kunniakäynti sankarihaudoilla, seurakuntatalolla juhla ja kahvitus. Samalla keräys työllistää nuoria ympäri Suomen. Tutkinto-ohjelmakonsertti: Seurakuntatalolla ke 14.5. Yhteisvastuupyöräily: La 17.5. Sunnuntaisin Paulan jumppa klo 14–15. Jos säkit asetettaisiin jonoon pitkittäin, jono kiertäisi maapallon ympäri lähes kaksi kertaa. Maksu yhteisvastuukeräykselle. Torstaisin naistenkerho klo 14–16. Kahvit ja mehut tarjolla. Kaikkiin Kinosalonki Sofian näytöksiin on vapaa pääsy. Naurujooga ja syvärentouttava sointukylpy: Pitkänkarin koulun yläsali, Rantakatu 5, la 10.5. Raahen puhallinorkesteri: Raahesalissa la 10.5. NÄYTTELYT Galleria Myötätuuli: Raahe-opiston kevätnäyttely 28.5. klo 19. klo 17.30. Musiikkiopiston sävelmien ja kuvamateriaalin konserttikokonaisuus, jossa esiintyjinä eriikäisiä oppilaita ja opettajia. Tom Jonesin suurimmat hitit. 4H-nuoret hoitavat keräyspisteitä, lajittelevat säkkejä ja saavat työkokemusta sekä palkkaa. MUSIIKKI Lapsikuoron konsertti: Ruukin seurakuntatalolla to 15.5. Vapaa pääsy. NÄYTTELYT Siikajoki-opiston keväinen Sadonkorjuu-näyttely: La 10.5. Vapaa pääsy. Järj. Sävellys soikoon!: Raahesalissa pe 16.5. Vapaa pääsy. kaupungin ja kotien varautumisesta ja suojatiloista, turvallisuuskäytännöistä hätätilanteissa ja ensiavusta. Reiponkatu 35. Lauletaan myös yhteislauluja, iltahartaus ja iltateet. Raahe TAPAHTUMAT Löytötavarahuutokauppa: Raahen poliisiasemalla pe 9.5. Ulkoilmatapahtumassa polkuautoajelua, terveysliikuntatuokio, pakopeli, herkkuja ja ruokaa ja yhteisöllinen kuvataideprojekti. Mukana Raahen kirkon lapsikuoro, Raahen seurakunnan nuortenkuoro ja Naiskuoro Tuuli. klo 19. Paikalliset 4H-yhdistykset tuovat keräyspisteet lähelle viljelijöitä ympäri Suomen. Reilu Teko ?keräyksen suojelijana toimii maaja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Pekka Pesonen. Lähtö seurakuntatalolta klo 14. klo 14–16 Kultarannan kodalle Parhalahdelle. klo 17. Makkaranpaistoa, pullakahvit, lauletaan partiolaisten nuotiolauluja. KINOSALONKI SOFIA Teiniklassikko: Heathers (1989): Pe 9.5. klo 19, Hilda Tuomaala, piano, Liina Salmela, piano. Tapahtumatalo Raahe 2. 4500 kiloa. Siikajoki TAPAHTUMAT Kylvönsiunaus: Revonlahden koulun pelloilla pe 16.5. Biohiilen valmistus risuista ?työpaja: Ylimattila Arboretumilla Parhalahdella la 10.5. Lisätietoa: naurujoogaoulu.fi Saikkua, kiitos! Osa 3: Raahesalissa ti 13.5. klo 18. Raahen seurakunta. klo 13. Keräyksessä varmistetaan, että maatalouden lannoite-, rehuja siemensäkkimuovit päätyvät kiertoon ja uusiokäyttöön. saakka Taiteilijakoti Vuori: Avoinna sovitusti, puh. klo 9–13. Nykyisin kampanja kattaa myös siemenja rehusäkit sekä metsälannoitesäkit. Suomen 4H-liitto järjestää kesän aikana Reilu Teko ?säkkikeräyksen jo viidettäkymmenettä kertaa. Ohjelmassa Opetushallituksen tukeman sävellyshankkeen tuotantoa ensiesityksinä. Limingan taidekoulun sarjakuvalinjan ”Kuninkaan kaupungissa” näyttelyplansseja sarjakuvajulkaisusta 31.5. klo 17. Viljelijöille säkkien jättäminen keräykseen on maksutonta. Vihannin kirjasto: Raahe-opiston kevätnäyttely Ukonkantissa 15.5. Asiaa mm. klo 19.30. Solistina Aki Saarela. Pyhäjoki TAPAHTUMAT Aikuisten elokuvailta: Kirjastolla pe 9.5. A Serious man (2009): To 15.5. MTK Rannikko ja Raahen seurakunta. Pääkirjasto: Raahe-opiston Taiteen perusopetuksen Käsityökoulu Solmun ja Kuvataidekoulu Purjeen näyttely ”Kuhinaa ja virtauksia” 30.5. klo 11, lipunmyynti alkaa klo 9. Yara huolehtii säkkien kuljetuksesta Lassila & Tikanojalle, joka puolestaan vastaa muovin kierrätyksestä ja uusiokäytöstä. Gabriel Korhonen luennoi. Määrä vastaa 35 miljoonaa suursäkkiä. klo 18. Pohjois-Suomen Puutarhamessut: Ruukin hevoskeskuksella la 17.5. klo 11, lyhytelokuvia ja latteja. klo 14, ?K12Seniorikino: Pojat (1962): Ke 14.5. Järj. klo 12–15 ja su 11.5. SARI KIHNULA Säkkikeräys työllistää nuoria ympäri Suomen. REILU TEKO ?keräyksessä viljelijät tuovat tyhjät lannoite-, siemenja rehusäkit paikallisiin 4H-yhdistysten keräyspisteisiin, joita hoitavat tehtävään palkatut nuoret. Järj. Idea oli yksinkertainen: nuoret keräävät viljelijöiltä tyhjät lannoitesäkit ja toimittavat ne keräyspisteisiin. Turvallisuuden teemapäivä: Raahesalissa la 17.5. 50 vuotta säkkien kierrätystä 4H:n Reilu Teko -säkkikeräys järjestetään myös tänä vuonna. Lähimmän säkkikeräyspisteen ja ohjeet pakkaamiseen löytää 4H:n nettisivuilta. Lannoitesäkkejä matkalla jatkokäsittelyyn vuonna 1978. Opistotalo, Keskustie 7, Paavola. Gunnarin kartano: Maanantaisin päiväkaraoke klo 15, tiistaisin Raahen liikuntatoimen tuolijumppa klo 16.30–17.30. klo 19. Raahen seurakunta. · Siikajoen 4H-yhdistys, Ahlströmintie, Ruukki · Keräysaika 1.6.–15.8. klo 13, ?K7Dylan! Lauantaimatineassa: A complete unknown (2024): La 10.5. MUSIIKKI Kevätkonsertti: Pauhasalissa ma 12.5. klo 15. Vapaa pääsy. Pieni pääsymaksu. Lavalla Jukka Rasila, Ville Keskilä ja Kalle Pylvänäinen. Tapahtuma on kaikenikäisille. Syventävien opintojen lopputyökonsertit: Keskuskoululla ma 12.5. VESA JOENSUU Pari vuotta sitten Raahen poliisilaitoksen huutokaupassa oli lujasti pyöriä kaupan ja näin tänäänkin. Jatsia kirjastossa: Suomalaisen jazzin historiaa osa 2: Pääkirjastossa to 15.5. Lassila & Tikanoja vastaavat muovin kierrätyksestä. saakka. Aulan vitriineissä TOIVO monikulttuurisen ryhmän lasten kuvataidetta ja käsitöitä 31.5. Järj. Musiikkiopiston oppilaiden sooloja kamarimusiikkiesityksiä. klo 12–15. Vuonna 1975 alkanut säkkikeräys on pitkäaikaisimpia kierrätystekoja. MUSIIKKI Äitienpäiväkonsertti: Raahen kirkossa pe 9.5. Ennakkonäyttö klo 12.30. klo 12–18. Reilu Teko syntyi aikana, jolloin maailmaa ravisteli öljykriisi ja ympäristöasiat nousivat ensi kertaa laajemmin keskusteluun. 0400 776 770, Praatin yläkerrassa, Kirkkokatu 43 A 4, hissi on. Johtaa Petri Aho. klo 17, ?K16Villi robotti (2024): La 10.5. TOUKOKUUTA 2025 ·. klo 17, ?K12Euroviisukatsomo Sofialla: La 17.5. klo 10. Äitienpäivän pianokonsertti: Vihannin seurakuntatalolla su 11.5. Saaga vallasta, juonittelusta ja kostosta antiikin Roomassa, jonka imperiumin tulevaisuus on uhattuna. Popja rockmusiikin tuokio: Friemanin talolla ti 13.5. Vapaa pääsy. Pianisti Niklas Klaavo esiintyy. klo 12–15. SÄKKIKERÄYKSEN järjestävät Suomen 4H-liitto, Finlands svenska 4H ja Yara Suomi. Musiikkiopiston pop&jazz-laulajien ja bändin hyväntuulisia esityksiä. Tractor pulling: Kiilussa uudella radalla la 17.5. NÄYTTELYT Pyhäjoen kirjasto: Saaren koulun näyttely. Vapaa pääsy. Vapaa pääsy kaikkiin tapahtumiin. Avoinna ma, to klo 11–16 ja ti, ke, pe klo 11–20. Ennakkoliput Tapahtumatalo Raahesta. saakka. klo 16, ?K12Äitienpäivämatinea: Dear Paris (2024): Su 11.5. Kaikki SM-luokat + farmi Vauvakino: To 15.5. Tapahtumatalo Raahe, 3. saakka. klo 17.30. · Pyhäjoen 4H-yhdistys, Tiirontie 2, Pyhäjoki · Keräysaika 1.5.–30.8. kerros. Maksullinen. Järj. Raahen seurakunta. klo 14–16. Anni Lajunen, viulu, Frida Isojärvi, piano. Ilmoittautumiset ja lisätietoa Anssi Hökkä 040 031 1722, anssi.hokka@gmail.com Lautapelipäivä: Pääkirjastossa la 17.5. Messy Church: Saloisten srk-kodilla pe 16.5. Konsertin jälkeen kahvitarjoilu. klo 14. Raahen seurakunta. klo 18. Lauantain sävelet: Keskuskoululla la 10.5. Saaren koulun alaluokkien kuoro ja Saaren koulun yläluokkien ja Pyhäjoen lukion kuoro esiintyvät. kerros. klo 10–16. Vapaa pääsy. klo 10
15 PERJANTAINA 9. TOUKOKUUTA 2025 Raahen Seutu ·
20-vuotiaan miehen päätä ei huimaa, mutta toki vasta kesän tosipelit näyttävät, miten superpesisjoukkueiden ulkokentät tottelevat nuoren miehen käskytystä. Miesten Superpesis käynnistyi huhtikuun lopussa Espanjan Fuengirolassa, mutta Suomen maaperällä homma polkaistiin kunnolla käyntiin tällä viikolla. Mutta kuka lyö juoksut. Mikkilältä odotetaan tehoja Superpesis pyörii jo täyttä höyryä, mutta PattU avaa vasta lauantaina. Jos Onni Määttä pysyy ehjänä, tulee hän takomaan hurjan määrän kärkilyöntejä yhdessä kapteeni Antti Kiiskisen kanssa. Tulokas jatkoi huimaa lyöntivirettään myös viikko sitten Alajärvellä, kun PattU haki voiton harjoituspelistä. Myös pelinjohtaja Perttu Westersund muistuttaa, että tehoja pitää löytyä laajemmalta rintamalta kuin viime kaudella. Silloin Keski-Koukkarin (1+45), Viitasalon (3+34) ja Sarkkisen (2+20) jälkeen sisäisen lyöjätilaston nelonen oli Vili Still (0+10) ja viitonen Mikael Mäkelä (5+4), joka tunnetaan kuitenkin enemmän etenijäpuolen miehenä. Still puolestaan vasta totutteli Superpesikseen. Se on ainakin selvää, että tilanteita pitäisi syntyä, kun yksi maamme parhaista vaihtolyöjistä liittyi mukaan. Lyöjäjokeri Eemeli Mikkilältä odotetaan juoksuja, mutta toisaalta myös yhdeksiköstä pitäisi löytyä lisää kotiuttajia. – ?Talvella kaikki on mennyt hyvin, ei mitään kummempaa. Odottavaisin mielin kauden alkuun, Mikkilä hymyilee. Se kuvio kulkee nimellä Battu. Raahelaisjoukkue on kokenut muutoksia, mutta vielä on aikaista sanoa, ovatko muutokset olleet hyvästä. Siihen mennessä Sotkamo on pelannut jo neljä ottelua. – ?Yhtä lailla se (kotiuttaminen) on kaikkien muidenkin vastuulla, 9-vuotiaana pesäpallon PattU Junioreissa aloittanut Mikkilä tähdentää. Pelasit viime kaudella Ykköspesistä, kuinka iso loikka sieltä on pääsarjaan. "Jeme" paukutteli kuusi juoksua, kun joukkue teki kaikkiaan kahdeksan. Hän ei ota paineita siitä, että ainakin ulkopuoliset odotukset nuorta lyöjäjokeria kohtaan ovat kovat. – ?On siinä eroa, mutta treenaamalla asioita, se on ihan mahdollinen homma, Mikkilä toteaa ja muistuttaa, että keskiosumat ovat valttia myös Superpesiksessä. Tuukka Sarkkisen ja Juuso KeskiKoukkarin myötä lähti 68 lyötyä juoksua, joten nyt katseet kääntyvät vahvasti lyöjäjokereihin Martti Viitasaloon sekä Eemeli Mikkilään, joka onnistuikin talvella loistavasti. TOUKOKUUTA 2025 ·. · lata neljä ottelua ennen kuin Pattijoen Urheilijat avaa kautensa. PattU matkaa tänä viikonloppuna Imatralle ja Haminaan hakemaan kaudelle hyvää alkua. Sarjaohjelma on alkuun hieman kummallinen, sillä Sotkamon Jymy ehtii pe16 URHEILU & LIIKUNTA Raahen Seutu PERJANTAINA 9. – ?Eemelille on tietysti jonkin verran budjetoitu – aina lyöjäjokerille, varsinkin muut, budjetoivat kaiPelinjohtaja Perttu Westersund lupaa, että PattU kokeilee jotain aivan uudenlaista ulkopelikuviota jossakin kesän otteluista
Ja kakkoskeulassa hurjastellaan, Westersund kuvailee tuttuun tyyliinsä. Taskuun jäi kolme mestaruutta, mutta tämä kausi päättyi pettymykseen, sillä Tappara putosi jo puolivälierissä. – ?Puoliso sai töitä sieltä, hän alkaa taas luistelemaan ja myös valmentamaan muodostelmaluistelua. Sain aika paljon oppia, ja olen taas valmiimpi tuleviin koitoksiin. Oli opettavaiset neljä viikkoa, Puhakka summaa. Puhakka teki EHC Klotenin kanssa kaksivuotisen sopimuksen. Esimerkiksi Antti Kiiskinen ja Onni Määttä ovat kiinni ihan kautta aikojen parhaimmissa juoksuajoissaan, mitä testeissä on mitattu. PattU voikin lähteä rakentamaan tilannetta lähes mistä kohdasta tahansa, sillä jalkoja löytyy. Mutta uusi kausi tuo pelillisesti aina jotain uutta. Nimeä pelinjohtaja ei heitä kehiin. – ?Huomenna menen pelaamaan tennistä. Nopeutta on tullut lisää ja nuoret miehet ovat vuoden kokeneempia. Mutta kesäkuussa edeskuumeessa. Pyhäjoen Joki-Kiekon kasvatti Petteri Puhakka taisteli paikasta kisajoukkueessa viime sunnuntaihin asti, mutta lopulta hän oli viimeisten putoajien joukossa. Urheilullinen ihminen kun on, sitä tykkää pelata erinäisiä pelejä. Varsinkin kun meillä on niin jalkava porukka, Westersund korostaa ja jatkaa. Myös se on tärkeää, että halutaan lyödä läpäreitä ja kunnareita. PUHAKKA edusti Tampereen Tapparaa vuosien 2020–2025 välillä. Sairastelujen merkeissä meni oikeastaan puoli kautta. Tarkoitus olisi, että kesäkuussa saataisiin asunto sieltä ja vähän katsellaan paikkoja. Runkosarjassa pelataan tänä kesänä peräti 33 ottelua. Siitä tuli hyviä esimerkkejä harkkapelissä. Voisikin veikata, ettei Mikael Mäkelä pelaa kaikkia pelejä ainakaan ykköset hihoissaan. Joko koko peli voi jäädä joskus väliin tai sitten pelipaidan numero muuttuu hieman. Pitää olla sellaista loppuun asti taistelevaa peliä, ja semmoista tiettyä heittäytymistä siihen hommaan. NYT Puhakka on heittänyt luistimet kaappiin hetkeksi. Siihen yhtälöön pitää alkuun varmasti vähän totutella. Myös pelitavallista hienosäätöä on mahdollista tehdä. Viime kaudella vielä yhdeksäs ja kymmenes pääsi pudotuspelikarsintaan, jonka kautta PattU etenikin puolivälieriin. – ?Totta kai vähän jännittää, mutta enemmän ollaan innostuneita. PATTU tavoittelee tällä kaudella paikkaa kahdeksan parhaimman joukkoon, eli pudotuspeleihin. Näin myös tällä kertaa. Meidän pitää keskittyä siihen, mitä me pystytään esittämään kentällä, sekä arjessa harjoituksissa että pelitapahtumissa. Suomella on tiivis porukka on, ja mitä näki tuossa, niin yhtenäinen joukkue, joka voi mennä ihan mihin vaan. sä on lento Sveitsiin. Kun alkoi taas päästä vähän takaisin joukkueen mukaan, ja palautui siitä (keuhkokuumeesta), tulikin angiina. Sen pitää jakaantua koko joukkueelle, jos halutaan pärjätä. Mutta kun puhutaan ammattilaisjääkiekkoilijasta, ei ilman liikuntaa voi olla kovinkaan kauan. – ?Turhaa huutaa koko kesä, että pleijareihin, pleijareihin. Oli henkisesti raskas kausi, Puhakka huokaa ja jatkaa. Se on niin sanotusti uuden alku. – ?Uskon, että Suomella on mahdollisuus, niin kuin aina. Pitää aina reagoida, miltä Topin käsi tuntuu, varmaan lukkarina hän on kovimmalla kuormalla, Westersund muistuttaa. Golfkentälle ei viitsi vielä mennä, mutta toki vähän on käyty hakkaamassa jo palloa rangella. PELINJOHTAJAN mukaan joukkue on nyt kovempi kuin vuosi sitten tähän aikaan. – ?Kesäja heinäkuussa ollaan Pyhäjoella päin. Henkisesti raskas kausi Nyt Pyhäjoen JokiKiekon kasvatti Petteri Puhakka lomailee hetken ennen kuin muuttaa puolisonsa kanssa Kloteniin. Se tarkoittaa, että kuormaa tulee valtavasti, mikäli joku pelaaja vetää läpi joka ottelun. Vielä Pyhäjoen kasvatti ei ole käynyt kaupungissa, sillä kaikki sopimuskuviot tehtiin etänä. Korvaajia löytyy kohtalaisesti lähes kaikille pelipaikoille, mutta kuka on PattUn varalukkari Topi Stillin takana. TAMPEREESTA on muotoutunut Puhakalle kotikaupunki. – ?Oli se yksi vaihtoehto, mutta ei käyty semmoisia kovin syvällisiä keskusteluja, Puhakka paljastaa. Asunto jää sinne kesän jälkeenkin, vaikka kiekkoilija muuttaa puolisonsa kanssa Sveitsin Kloteniin. Se on kuitenkin se, miten sen arjen pystyy handlaamaan. TOUKOKUUTA 2025 Raahen Seutu ·. Kevään Puhakka viettää Tampereella, mutta kesällä on aikaa poiketa vanhoilla kotikonnuilla. – ?Toivottavasti käsky ei käy, suomensarjassa joku vuosi sitten kolmospolttajana ja kolmosvahtina pelannut Mikkilä naurahtaa. Kotihoidossa olin, puoliso piti huolta. – ?Varmasti vähän on muuttunut, mutta on varmasti paljon samaakin. Loppukesästä koittaa uusi arki vieraassa maassa. Jääkiekon MM-kisat alkavat tänään perjantaina. – ?Karjala-turnaukseen asti peli kulki syksyllä, mutta sitten tuli keuhkokuume, ja siinä menikin aika pitkään. – ?Tietyllä tavalla meillä on varalukkari, mutta meillä on (Ylivieskan) Kuulan kanssa farmi, eli jos tarvitsee, pystytään operoimaan siinä akselissa. Nyt on vapaampaa ja omaa aikaa niin voi harrastaa muutakin. – ?Oli se iso pettymys sillä tavalla, että totta kai olisin halunnut olla kisoissa, mutta ei mitään, hyvillä mielin kuitenkin olen. – ?On se fakta, että Jemen ja Martin pitää avata peli, ja tarvittaessa ratkaista peli. MM-kisoista rannalle jääminen harmitti hetken, mutta nyt hyökkääjä on käsitellyt asian. – ?40 oli kuumetta keuhkoTONI LÄNKINEN URHEILU & LIIKUNTA 17 PERJANTAINA 9. Oltiin viime kaudella koko joukkue ihan syntisen huonoja lyömään juoksuja, siihen on panostettu ja harjoiteltu. – ?Myös harjoittelukuormassa sitä huomioidaan kesällä, Westersund lisää. TONI LÄNKINEN miten se kovuus määritellään, mutta kaikilla joukkueen sisällä on usko, että pystytään pelaamaan joka vuosi parempaa pesistä. Heinäkuun viimeisenä viikkona muutetaan sinne. Puhakka alkoi miettiä kesken viime talven, mille alkaisi seuraavalla kaudella. Näin ollen Puhakka katsoo MMpelejä kotisohvallaan Tampereella. – ?Koti on löytynyt täältä viiden vuoden aikana. Eli asuinpaikka on ainakin seuraavat pari vuotta Zürichin kupeessa sijaitsevassa Klotenissa. kennäköisiä lyöntimääriä, mutta tottahan Eemelin pitää lyödä juoksuja, se on varma. Suomen joukkue ei vilise NHL-tähtiä samaan tapaan kuin vaikka naapurimaan sinikeltaiset tai Pohjois-Amerikan joukkueet. Ajat ovat Westersundin mukaan suunnilleen samankaltaisia kuin kymmenen vuotta sitten. – ?Toki vaikea suoraan ajatella, TONI LÄNKINEN TONI LÄNKINEN Tappara ja Tampere antoivat Petteri Puhakalle paljon, mutta syksystä alkaen hän pistää päähänsä EHC Klotenin pipon. Siinä varmaan on se ennakkosuosikki, mutta Suomi-poika laittaa kampoihin, Puhakka vakuuttaa. Huhut huutelivat nuorta miestä takaisin Oulun Kärppiin, mutta oliko se oikeasti vaihtoehto. Eemeli Mikkilä ei ole hetkeen pelannut ulkopelissä, eikä hänellä ole sinne mitään hinkuakaan. Sitten on tuotu takaisin sitä vanhaa, että ykköskeula lyö kovalla prosentilla pomppua ja pystäriä, hyödynnetään sitä. Puhakan oma kausi sai lennokkaan alun, ja mies pääsi edustamaan Suomea Karjala-turnauksessa. Puhakan suurin mestarisuosikki onkin juuri Ruotsi, mutta toisaalta hän vetää hieman myös kotiinpäin. MUTTA hypätäänpä nyt hetkeksi ajatuksen tasolla MM-kaukaloon. Ennakkoarvioissa raahelaisjoukkue on sijoitettu tälläkin kaudella juuri sinne sijoille 9–10. Se on pesistä nykypäivänä. Kauden viimeinen jääkiekkopeli oli sunnuntaina, jonka jälkeen mies on nauttinut kesälomasta. Vaihtoehtoja oli pöydällä useita, mutta lopulta Kloten vei voiton. Ruotsille ei kelpaa mikään muu kuin voitto, koska heillä on kotikisat ja kovat vahvistukset. Olen kokenut aika isoja asioita Tampereella, joten haikeuttakin on ilmassa, mutta hienoa päästä katselemaan muutakin maailmaa, Puhakka tiivistää. Se oli ensimmäistä kertaa itsellä meikäläisen elämän aikana. Pelaajille on tiedossa lepoa siinä määrin kuin se on mahdollista
(08) 220 611 KÄSILLÄ TEKEMISEEN KÄSILLÄ TEKEMISEEN MEILTÄ MEILTÄ Sovionkatu 11, 92100 Raahe p. TOUKOKUUTA 2025 ·. 110,76 alv 0% 139 ,/Kpl Kulmahiomakone GA5030R 10480023056 Kompakti 720W 125mm kulmahiomakone, 11 000 rpm. 044 987 8475 Hinauspalvelu 24/7 . Ma pe 7.30 -16.30 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Toimisto: 040 174 0998 Matti: 040 570 7425 www.mruskoky.fi 18 Raahen Seutu PERJANTAINA 9. 59 ,/kpl 47,01 alv 0% Hylsysarja monikanta 1/2’’ SPL 10650095846 Hylsysarja jonka erikoisprofiilin hylsyt sopivat moniin eri profiileihin ja lähes kaikkiin työkohteisiin. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. 220 661. 54,98 alv 0% 69 ,/Kpl Etra Megacenter Raahe, Pajuniityntie 22, 92120 Raahe. UUSIOLÄMPÖ OY myynti@uusiolampo.. Runkoversio. • uusiolampo.. 590 ,/kpl 470,12 alv 0% Akkuporakone DDF484Z 10480024706 Täysmetallisella vaihteistolla varustettu ammattilaisen 18V LXT akkuporakone. 110,76 alv 0% 139 ,/Kpl Polkupyöräsarja 1 10650079057 Polkupyöräilijän tärkeimmät työkalut helposti mukana kuljetettavassa kangaslaukussa. Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe •P. 08 223 1777 Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoitopalvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 Uusi Raahelainen KIINTEISTÖNHOITO Omatalkkari ® -palvelulla HUOLTOP.FI p 044 249 2466 kun palvelu ratkaisee Veli Seppä Oy Talonmies Seppä Kiinteistösi parhaaksi 24/7 Päivystys 045 863 1800 Tilaa Kuljetusja konepalvelut • Kuorma-autokuljetukset nupista lavettiin • Nostotyöt 34tm /Henkilönostot • Lavaja konttivuokraus /tyhjennys • Pyöräkuormaaja-, kaivurija kurottajatyöt • Minikaivurivuokraus Tilaa joustavasti 040 0107 393 Muuttopalvelu . 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY AA, VT Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska puh. asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. Etra Rasvanpoistaja 500ml 10340012013 Tehokas, nopeasti kuivuva puhdistusaine jarruja kytkinosille. 2 ,95 /kpl 2,35 alv 0% Työkaluvaunu 208 työkalua 10650099658 Irimo työkaluvaunu sininen 7 vetolaatikkoa. 050-594 0556 ristrii@dnainternet.net Avoinna: ma-pe 11-17, la 10-14 TARVIKKEET Askartelu Käsityö Taide MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. Tervetuloa mukaan! Lisää tarjouksia tapahtumassa! Raahessa tiistaina 13.5. klo 9-14. Runkoversio. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 www.lepoluoto.fi Puh. 040 776 8703 (toimisto) 040 776 8797 (Mika) www.asianajokeskitalo.fi Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Pakkahuoneenkatu 17 A 3, 90100 Oulu Puh. 54/30Nm. 54,98 alv 0% 69 ,/Kpl Iskevä ruuvinväännin DTD172Z 10480027854 Erittäin kompakti 18V iskevä ruuvinväännin. Tapahtuma on kaikille avoin. 08 223 7454 Laadukasta ja ammattitaitoista siivouspalvelua Puh. • uusiolampo.. 40 ,/kpl 31,87 alv 0% Kuorintaveitsi räikällä 10650095060 Räikkätoiminto: helppo leikkaus monenlaisille kaapelivaipoille. 044 763 0020 Veli Seppä Oy veliseppa.fi Aina onnistuu! 24/7 RAAHENMUUTTOPALVELU.FI MUUTOT & KULJETUKSET p 040 674 0304 Roadshow on täynnä mahtavia tarjouksia laatubrändeiltä! Ruokatarjoilu klo 10-14
*NTA *Y SUDOKU SIMON´S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Raahen Seutu PÄÄTOIMITTAJA: Nina Tuomikoski 044 735 6616 TOIMITUS: 044 799 5891 Sari Jaatinen 044 734 0061 Vesa Joensuu 044 739 3319 Vilma Lehto 044 451 0602 Toni Länkinen 044 720 0933 Timo Myllykoski 040 758 5235 Mikko Määttä 044 7311 826 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@raahenseutu.fi toimitus@raahenseutu.fi PALVELUMME YRITYKSILLE: Anne Luovi 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi Kaleva Median yrityspalvelupiste yrityksille@kalevamedia.fi 08 5377 180 (ma–pe klo 8–16) kalevamedia.fi/yrityksille Mainostuotanto 08 5377 191 Mainosaineistot Katso ohjeet kalevamedia.fi/ aineistoportaali ILMESTYMISPÄIVÄT: Keskiviikko ja perjantai TILAUSASIAT: raahenseutu.fi/asiakaspalvelu 08 5377 630, ma–pe klo 9–19, la 9–15 JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaiskannon jakeluhäiriöt: raahenseutu.fi/jakelu 08 5377 612, ma–pe 7–19, la 7–15. Olen jopa palkannut asianajajan. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 heippa, mää mee ostoksil seepa viestaa varte. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. ELOKUUTA 2023 . Olen jopa palkannut asianajajan. niiH. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Päivälämpötila 18...20 astetta. lopetetaanpa tämä keskustelu. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. must tuntuu et sul on parempi jopi. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. Laskutuslisä 4,90 € / lasku muista kuin e-laskuista ja suoramaksusopimuksista ja Kivralaskutuksesta. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . Ja sellainen tämä on. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. ELOKUUTA 2023 . kuten mihin. lopetetaanpa tämä keskustelu. Päiväpostin mukana jaettavat lehdet: 0100 5577, ma–pe 8–16 LUKIJAILMOITUKSET: raahenseutu.fi/ilmoita 08 5377 630, ma–pe 9–19, la 9–15 TILAUSHINNAT: Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. lopetetaanpa tämä keskustelu. Päivälämpötila 18...20 astetta. krs, PL 170, 90401 Oulu ILMOITUKSET ASIAVIRHEISTÄ: oikaisu@raahenseutu.fi KESKIVIIKKONA 16. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . hassua.... 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. Ja sellainen tämä on. Tarkista oman alueesi tilaushinta osoitteesta kalevamedia.fi/ tilaushinnat. Olen jopa palkannut asianajajan. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. sun ei tartte tehä mittää. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 KESKIVIIKKONA 16. kuten mihin. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. OLIN AINOA JOKA TIESI MISSA IPANEMA ON! 508 KESKIVIIKKONA 16. Jatkuva tilaus 12,90 € / kk. TOUKOKUUTA 2025 Raahen Seutu ·. Päivälämpötila 6...8 astetta, rannikolla viileämpää. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 19 PERJANTAINA 9. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . Päivälämpötila 18...20 astetta. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. Jatkuva tilaus alk. hassua.... hassua.... hassua.... kuten mihin. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 KATSOPAS TÄTÄ! OLIN AINOA JOKA MEIDÄN LUOKALLA SAI KYMPIN MAANTIEDON KOKEISTA! MITEN IHMEESSÄ. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. lopetetaanpa tämä keskustelu. Ja sellainen tämä on. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. Ja sellainen tämä on. ###*P *Q36 ###*A . raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. Vaihtelevaa pilvisyyttä ja paikoin sadekuuroja. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. Päivälämpötila 18...20 astetta. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . jotta laita tää pommi kiini rinthaas ja räjjäytä toi muuri. kuten mihin. hassua.... Digitilaus sisältää näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. Ja sellainen tämä on. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. ELOKUUTA 2023 . 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. 15,40 € / kk. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. Olen jopa palkannut asianajajan. *>WNA *D. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. lopetetaanpa tämä keskustelu. Hinnat ovat voimassa kotimaan tilauksiin. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. ELOKUUTA 2023 . Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 961 Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Sara Salonen +4 +7 +5 +6 2 Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina +4°C 4 +5°C 5 +6°C 3 +10°C 6 Hanko +8,6 °C Kilpisjärvi ?8,1 °C Heikkoa itäkoillista tuulta, iltapäivällä rannikolla merituulta. 1080 KESKIVIIKKONA 16. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. kuten mihin. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . Päivälämpötila 18...20 astetta. Olen jopa palkannut asianajajan. ELOKUUTA 2023 . “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +4°C 3 +6°C 6 +8°C 3 la su ma Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 9 11 9 8 10 9 10 8 7 8 6 10 10 12 10 9 12 11 10 8 8 10 6 9 13 12 13 11 12 12 12 8 12 12 10 10 8 6 7 6 7 5 6 4 5 6 4 5 KESKIVIIKKONA 16. Tilausehdot raahenseutu.fi/tilausehdot Tietosuoja kalevamedia.fi/tietosuoja JULKAISIJA: Kaleva365 Oy, Kirkkokatu 31, 3. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa
Tuohen muusta käytöstä maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti. TOUKOKUUTA 2025 ·. Tuohella saat ostolle 20 kk korotonta maksuaikaa tasaerissä. Lisätietoa: nordearahoitus.fi/tuohi TIETOKONEHUOLTOA YLI 30 VUODEN KOKEMUKSELLA P. (08) 223 8031 Antinkankaantie 35, 92130 Raahe • Avoinna ma–pe 9–17• www.ykkospalvelu.fi • kauppa.ykkospalvelu.fi Meiltä kuljetusja asennus palvelut! Tuohi-rahoituksella 20 kk korotonta maksuaikaa! 169 169 €€ (249€) 99 99 €€ (129€) 39 39 €€ (69€) Edustajat paikalla klo 10-16: Epson EcoTank ET-2864 MONITOIMITULOSTIN Säästä jopa 90 % mustekuluissa Samsung Galaxy A05s PUHELIN musta 4/64 Gt 5000 mAh, pikalataus SÄDE VARAVIRTALÄHDE aurinkokennolla 25000mAh Langaton lataus 15W 399 399 €€ (499€) 349 349 €€ (449€) 299 299 €€ (399€) Samsung CU7092 UHD SMART LED TV 55” 50” 43” UUDISTUNEEN JA LAAJENTUNEEN MYYMÄLÄN AVAJAISET TO-PE / PERJANTAINA PERJANTAINA klo 10 alkaen klo 10 alkaen Vohvelitarjoilu! Vohvelitarjoilu! JBL TUNE 520BT BLUETOOTH SANKAKUULOKKEET Akunkesto jopa 57 tuntia 29 29 €€ (44,99€) JBL CHARGE ESSENTIAL 2 BLUETOOTHKAIUTIN Akunkesto jopa 20 tuntia 89 89 €€ (129€) JBL TUNE FLEX NC VASTAMELUNAPPIKUULOKKEET Akunkesto jopa 8 tuntia 59 59 €€ 79€) Electrolux LFU215W LIESITUULETIN 50 CM Kolme tehotasoa 99 99 €€ (148€) ASENNETTUNA ASENNETTUNA 449 449 €€ (549€) 449 449 €€ (599€) 599 599 €€ 89 89 €€ (129€) SIEMENS iQ300 PYYKINPESUKONE WM14N21IDN 8 kg, 1400k/min Energialuokka A BOSCH Serie 4 ASTIANPESUKONE 60cm SMU46AW71S 12 astiastoa Energialuokka: E BOSCH Serie 2 PÖLYNIMURI BGBS2BA2 Valmistettu Saksassa! Pölypussillinen BOSCH Serie 2 JÄÄKAAPPIPAKASTIN KGN36NWEA NoFrost Energialuokka E 229 229 €€ Reolink Go Plus akkukäyttöinen 4MP 4G-ÄLYKAMERA ulkokäyttöön KAUPANPÄÄLLE AURINKOPANELI! maastokuvioitu tai valkoinen 59 59 €€ (74,90€) 99 99 €€ Reolink Lumus 4MP WiFi-KAMERA LED-kohdevalolla ulkokäyttöön Reolink Argus PT Lite 3MP akkukäyttöinen WiFi KAMERA ulkokäyttöön Bosch ilmalämpötai jäähdytyspumpun ostaneiden kesken arvotaan Bosch ÄLYKOTI ALOITUSPAKETTI! BOSCH Climate 3000i W 35 E ILMALÄMPÖPUMPPU jäähdytyskäyttöön 3,5 kW jäähdytys A++ BOSCH Climate Class 6101i 6,5 kW ILMALÄMPÖPUMPPU WiFi jäähdytys A++ lämmitys A++ 299 299 €€ 249 249 €€ UUTUUS! HONOR 400 Lite PUHELIN 8/256 Gt 6+6 vuoden päivityslupaus Hinta sisältää AURINKOPANEELIAKUN ja MUISTIKORTIN (edun arvo 100€) KOIRANTUTKAPANTAVAIHTOTARJOUS MYYMÄLÄSSÄ! 199 199 €€ Alaska Extreme Lite METSÄSTYSPUKU TARJOUS Meiltä nyt myös Alaska Brands ULKOILUJA METSÄSTYSVAATTEET, sekä Valio KOIRANRUUAT 49 49 €€ (69€) 139 139 €€ 119 119 €€ Alaska Trekking Lite Pro NAISTEN HOUSUT NAISTEN HOUSUT Black Agave Green Alaska Trekking Lite Pro MIESTEN HOUSUT Black (2024) Alaska Extreme Lite MIESTEN TAKKI Night Green Alaska Extreme Lite MIESTEN HOUSUT Night Green 1299 1299 €€ (1498€) 1699 1699 €€ (2048€) 39 39 €€ (89€) (89€) 49 49 €€ (89€) (89€) Valio koiranruuan ostajalle KAUPANPÄÄLLE NAUTA LIHA-ATERIA! Metsästystai ulkoilupuvun ostajalle TERMOSMUKI KAUPANPÄÄLLE! ARVONNASSA SHARP 32” HD LED TV (arvo 199€) (134,99€) TARJOUKSET VOIMASSA TÄMÄN VIIKON Burrel N24 4G RIISTAKAMERA (649€) MEILTÄ 59 59 €€ (129€) Alaska Trekking Lite Pro NAISTEN TAKKI Black tai Agave Green 59 59 €€ (129€) Alaska Trekking Lite Pro MIESTEN TAKKI Black tai Dark Olive 20 Raahen Seutu PERJANTAINA 9. Tuohi on toistaiseksi voimassa oleva jatkuva luotto, luottoraja 2 000–10 000 euroa. Maksat tasaerä ajalta tilinhoitomaksun 5 euroa/kk. Luoton myöntää Nordea Finance Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki