Kysyimme asiaa raahelaisilta, ja monen mielestä se on ehdottomasti Jokela. KESÄKUUTA 2026 NRO 41 · IRTONUMERO 3,00 € raahenseutu.fi. Sain sutia massaa niiden sisäpuolelle. 4–5 Puheenaiheet Jokelaan asettuneet VESA JOENSUU Mikä on Raahen paras asuinalue. Heidät Jokelaan houkutteli hyvä sijainti sekä oma kyläkoulu. Timo Myllykoski 8–9 Elämänmeno Nukketeatterikin vieraili Kuninkaallisissa pidoissa 10 Elämänmeno Kuntoportaat käyttöön Parhalahden kyläpäivänä 12 Elämänmeno Hyöty ja huvi yhdistyivät Tenavien tempauksessa Raahen Seutu 6 4 1 4 8 8 6 5 3 6 5 KESKIVIIKKONA 10. · 2 Keskustele ”Muistan kun Opeliin vaihdettiin uudet etulokasuojat. Juho Laurilan perhe muutti alueelle suunnilleen vuosi sitten
Lehti kertoo, mitä lähelläsi tapahtuu ○ Paikallislehti on uniikin tiedon lähde. Sen modernimpaa Kadettia ei silloin ollut olemassakaan. Se kantoi Sinua silloin ja uskon, että myös viimeisellä hetkellä. Seuraavan korimallin Kadetinkin muistan. A. Tältä pohjalta joku voisi sanoa, että olisit ollut hankala valtuustokumppani, mutta tiedämme että se ei olisi totta. Piti testata, ja niinhän ne tekevät, vastaan tulemattakin. Lehtien lukeminen tukee lukutaidon kehittymistä ja kasvattaa ymmärrystä ympäröivästä maailmasta. Pyhäjoen kunnanvaltuuston kokous 30.8. Voittajaksi nousivat painetut tai digitaaliset sanomalehdet. Valokuvan ottamisesta en muista mitään. Se nostaa esiin asioita, jotka muuten jäisivät pimentoon. Luuk. Muistan kuinka se Opel myytiin Matti-autokauppiaalle, joka maksoi siitä käteisellä sellaisen tukun paperirahoja, että pusakan taskuilla teki tiukkaa. Täysin yksin ei kesäyritystä pystyyn pistävän tarvitse pakertaa. Muistan takapenkin, josta puuttui pehmeys, ja nyt tajuan, että myös turvavyöt. 1. Vastaajien mukaan nämä toteutuvat parhaiten sanomalehdissä. (48%) En. Selväksi tehdään miten ikäihmiset ovat yhteiskunnan pahin kulunerä! Tummapiirteisenä olen useamman kerran joutunut tilanteeseen, jossa minut otaksutaan ulkomaalaiseksi ja (kenties tästä johtuen) epäillään rikoksesta tai muusta epärehellisyydestä. järjestää itselleen kesätyön yrittäjänä. Tunsin Sinut 20 vuoden ajan, ensin seurakuntatyöni kautta, jossa toimit aktiivisesti niin luottamushenkilönä kuin seurakunnan jäsenenä. Mummu istui kyydissä ja kuulemma vähän hävetti. Kaikkien kärjessä olevien tulos on edellisvuotta korkeampi. Tunsin Sinut kotiseutuihmisenä ja sen vuoksi sain olla valitsemassa Sinua Pyhäjoen Pauha-Matiksi vuonna 2013. Ps. Muistan Fiiat kuussatasen, burgundinpunainen sekin. Muutokset perustuvat Oulun tiepiirin suunnitelmaan. En ole havainnut rasismia missään, ehkä se johtuu siitä, että en ole tekemisissä maahanmuuttajien kanssa. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta kuunnella, innokkuutta oppia, halua kasvaa ja joustavuutta muuttua. Ei ihme, että pidit aina esillä köyhän asiaa, sellaiseksihan myös itsesi luit taloudellisessa mielessä. Kunnanvaltuutettuna ehdit olla kunnioitettavan määrän vuosia, yhtäjaksoisesti vuodesta 1981 saakka. 2016 Bio Huvimyllyn toiminta on pari viikkoa tauolla, sillä elokuvateatteri valmistelee muuttoa pois kampusalueelta. Kesäyrittäjät tarjoavat tyypillisesti ikkunanpesua, nurmikonleikkausta ja pihatöitä tai kioskipalveluja. Ihmettelen tätä rasismipuhetta. Muistan enon keltaisen Opel Asconan, jossa oli musta ralliraita kyljessä ja kaksiväriset komeat vanteet, joista tuli maalaamalla vielä komeammat. Muistan Lapin, missä astuin varvasläpsyllä poron paskaan. Yleisin ja tunnetuin apu löytyy nuorisojärjestö 4H:sta, jonka kautta perustettujen yritysten määrä on kasvanut kymmenessä vuodessa lähes nelinkertaiseksi. Ps. Will Rogers Sana: Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä. Sanomalehtiä tarvitaan demokratian suojelemiseen, mutta niillä on paljon muitakin tehtäviä yhteiskunnassa. Ajatus oli hyvä myös lastesi mielestä. Se pitää jokaisen kitkeä itse itsestään pois. 38:19 Autot tekevät muistijälkiä TIMO MYLLYKOSKI timo.myllykoski@raahenseutu.fi KOLUMNI Muistan burgundinpunaisen Morris Minin. En koskaan ostanut. James A. Muistan kuinka pienenä päätin, että isona ostan sellaisen. Kokemus vahvistaa nuorten tulevaisuudenuskoa, ja kenties yritysmaailmasta avautuu myöhemmin vielä työurakin. Kor. Kaivauduit jokaisen asian pohjamutiin ja perustelit usein omaa mielipidettäsi kristillisellä etiikalla. Benson SANA: Kun herään unesta, sinun läsnäolosi ravitsee minut. Sanomalehti nostaa esiin ilmestymisalueensa puheenaiheet, ja etenkin paikallislehden tehtäviin kuuluu luontevasti yhteisöllisyyden edistäminen. Kaikki lähtee yritysideasta. Tilanne näytti terveytesi kannalta epätoivoiselta, loppu näytti olevan jo silloin lähellä. 16v nuori Arkipäivän rasismin kitkemiseen ei auta hallituksen julistukset. Tätä puolta eivät muut kuntalaiset saaneet sinussa ehkä nähdä. päättyi hiljaiseen hetkeen Sinun poismenosi takia. Arkipäivän rasismi tuntuu nykyään olevan nuorten vitsailua ulkomaalaistaustaisista ihmisistä. Leikkikentillä on kaksi ohjaajaa leikkimässä lasten kanssa. Se oli keltainen ja ihan uusi. Hallituksen rasismijulistuksessa saattaisi olla perää. Yhteisiin asioihin käyttämäsi aika on valtava. 17:15 Piia Saarenketo Ilkka-Pohjalaisessa "Eivät aivot yhden viikonlopun aikana ehdi palautua joutilaisuuden ja sopivan tylsistymisen tilaan, mikä on edellytys luovuuden heräämiselle." Sanna Keskinen Aamulehdessä "Kansallinen kriisinsietokykymme pohjaa siihen, että kansalaisia kohdellaan aikuisina, disja misinformaatiolle ei anneta tilaa ja asioista kerrotaan mahdollisimman avoimesti – myös silloin, kun jokin on mennyt pieleen." 2 KESKUSTELE Raahen Seutu ○ PERJANTAINA 8. Hankala sanoa miten voisi estää heitä puhumasta tai vitsailemasta aiheesta. Sinulle Jaakko, oli selvää mikä elämässä on lopulta tärkeintä. Pimeässä sillä taisi nähdä paremmin peruuttaa kuin ajaa eteenpäin. (45%) En osaa sanoa. Keskimääräistä kehnompi kesätyötilanne on saanut monet nuoret omatoimisiksi ja perustamaan oman kesäyrityksen. Elokuussa tehdyssä Tuhat suomalaista -tutkimuksessa suomalaiset nostivat luotettavuuden ja riippumattomuuden uutismedian tärkeimmiksi ominaisuuksiksi. Kanssasi oli toisinaan vahvoja erimielisyyksiä ja toisinaan keskustelimme tiukastikin, mutta kahvit juotiin aina yhdessä ja hyvässä yhteishengessä. Kuvassa lapsia Antinkankaan leikkikentällä. Lapset oppivat rasistiset termit ja ajatukset kotoa, vanhemmiltaan. Tilanne oli vakavuudestaan huolimatta levollinen. 1976 Raahen kaupungin sosiaalilautakunta järjestää tänä kesänä ohjattua leikkikenttätoimintaa eri puolilla kaupunkia. PÄÄTOIMITTAJA NINA TUOMIKOSKI A jattelin kunnioittaa Sinua vielä tällä kirjeellä, kun viestejä elämäsi aikanakin tapasimme toisillemme kirjoittaa. Käytännössä 4H-yrittäjä suunnittelee itse oman yritystoimintansa aina yritysidean kehittämisestä asiakashankintaan, markkinointiin ja hin2 KESKUSTELE Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 10. PÄÄTOIMITTAJA NINA TUOMIKOSKI Nuori yrittäjä oppii kesässä paljon Yritystoiminta kiinnostaa yhä useampaa nuorta. 1996 Ouluntie kokee tulevaisuudessa remontin. · T alouskasvu syntyy yrityksistä ja yrittäjämäisestä asenteesta nyt ja tulevaisuudessa. Sinussa oli erityinen piirre, jota arvostin suuresti ja johon harvoin törmää. Ikärasismia kokee joka pvä kun lukee lehtiä ja kuuntelee uutisia. Richard Branson SANA: Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään. Lappiin poron paskaan astumaan oli ajettu Fiiat kuussatasella. 17:14 MAANANTAINA Aurinko nousee: 6.31 Aurinko laskee: 20.05 Nimet: Santeri, Santtu, Sandra Miete: Syvällä jokaisen sisällä on suuruuden kipinä, joka voidaan lietsoa innostuksen ja saavutusten liekeiksi. Romain Rolland Sana: Elävät, elävät sinua ylistävät, niin kuin minä tänään ylistän! Jes. Nuorelle toinen kelpo vaihtoehto on kevytyrittäjyys, joka mahdollistaa työstä laskuttamisen ilman varsinaisen yrityksen perustamista. Muistan punaisen Opel Kadetin, sen pitkän väpättävän vaihdetangon ja kojelaudan, jollaisesta Minissä ja Fiat kuussatasessa ei voinut uneksiakaan. Käy vastaamassa viikon nettigallupiin Raahen Seudun verkkosivulla! Kysymys vaihtuu aina torstaisin klo 12. Alle 45-vuotiaiden kohdalla voittaja on sosiaalinen media, kuten edellisvuonnakin. Kuminen varvasläpsy oli helppo pestä, hajumuistoa nenän seutuvilta ei. Päätimme muuten kokouksessa perheiden kotihoidontuen merkittävästä lisäämisestä, päätös olisi ollut sinulle erityisen mieluinen. Merkittävin uudistus on liikennevalojen ilmestyminen Pyhtiläntien ja Isoholmintien kohdalle. Valehtelisin jos väittäisin, että olisimme olleet aina samaa mieltä. KESÄKUUTA 2026 ·. Yrittäjä Juha Koistinen kertoo, että toiminta siirretään Raahesaliin, koska kampusalueella on koulutoimintaa, mikä vaikeuttaa elokuvien pyörittämistä. Muistan, kun Asemakadulla Raahen työväentalolla oli autoliike ja sen pihassa myytävien autojen seassa Fiat 850. Valokuvassa pieni pellavapää keltaiset plyysipöksyt jalassa seisoo Pitkänkarin sillalla tuohon Miniin nojaten. Muistan verranneeni, että ei ainakaan yhtään isommat kuin kottikärryissäkään. Sinä kannoit yhteistä vastuuta pidempään ja enemmän kuin yksikään muu tuntemani ihminen. SYYSKUUTA 2023 PÄÄKIRJOITUS Perjantai 8.9.2023 Viikon nettigallup: Oletko kohdannut rasismia tai syrjintää. suojat. Muistan kuplavolkkarin, joka ei tuntunut olevan minkään värinen. Riittää, että omaa taitoja, joille on kysyntää, kauppasipa sitten palveluja tai tuotteita. Tänään joku voisi sanoa sen olleen cafe latten värinen. Kova maataloustyö oli Sinulle tuttua, jouduit myös kohtaamaan elämän vaikeimpia hetkiä lapsenlapsesi poismenon takia. Siinä kuvaan astuvat asiakkaat, joiden soisi tukevan nuoria omilla ostoillaan ja kannustavalla palautteella. Ray Sana: Hyvä on kiittää Herraa, laulaa ylistystä sinun nimellesi, Korkein. Muistan nauraneeni sille, kuinka pienet rattaat eli renkaat Minissä on. Sain sutia massaa niiden sisäpuolelle. Se on Suomen tulevaisuuden kannalta rohkaisevaa. Olin tekemässä kesälehden puolelle juttua raahelaisten kesäautoista. Tavoitteena on, että työt päästäisiin aloittamaan vuonna 1998–1999. Muistan Minin suuren ratin, auton kokoon suhteutettuna kohtuuttoman suuren. Painetut tai digitaaliset sanomalehdet sijoittuvat nuorten ikäryhmissä toiseksi. Muistan kuinka lähdettiin Palokunnankadulta kävellen. Sinä näytit omalla toiminnallasi, että se on mahdollista. KESKIVIIKKO 10.6.2026 TÄNÄÄN AURINKO: nousee 2.45, laskee 0.00 NIMET: Seppo MIETE: Jos joku tarjoaa sinulle mahdollisuutta, mutta et ole varma pystytkö siihen, sano "Kyllä" ja opettele myöhemmin miten se tehdään. Sitä piti tulla sopivan paksuinen kerros joka kohtaan. Kyllä. 2. Olet minulle esikuva tässä, olen pyrkinyt samaan. Myös Raahen seutukunnasta löytyy nuoria, jotka ovat päättäneet noitteluun. Sinä puolustit voimakkaasti omia ajatuksiasi, etkä yleensä ollut taipuvainen kompromisseihin, minä ehkä liikaakin. Vuonna 2006 sairastuin itse ja yhdellä sairaalareissullani kävin Sinua tapaamassa sairaalassa. (7%) Ääniä yhteensä 86. T. Lukutaitoisen on helpompi ilmaista itseään ja osallistua yhteiskunnan toimintaan. Jos muistan oikein, Minejä oli kaksi, mutta ei tietenkään samanaikaisesti. Ps. Mainittakoon, että täysin aiheetta. päivään. T änään vietetään YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää. 92:2 TIISTAINA Aurinko nousee: 6.34 Aurinko laskee: 20.01 Nimet: Vilja, Valma Miete: Sinun täytyy uskaltaa erota joukosta. Suurin osa 4H-yrittäjistä on 18-vuotiaita. Toiminta alkoi tiistaina ja kestää elokuun 13. 4H:n tuki tulee maksuttoman koulutuksen ja toiminnan aikaisen sparrauksen muodossa. Viime vuonna 4H-yrityksiä perustettiin yli 3 000. Myöhemmin olimme yhtä aikaa kunnanvaltuutettuna noin 13 vuoden ajan. Se vaatii nuorelta aloitteellisuutta ja omatoimisuutta, mutta palkaksi saa rahan lisäksi taitoja, joita ei monella ikätoverilla ole. C. Toiseksi eniten mainintoja saivat tv-kanavat tai niiden verkkopalvelut. Muistan kun Opeliin vaihdettiin uudet etulokaVuosien takaa -palsta palaa menneisiin vuosikymmeniin 1946 Pienessä kylässä, jossa on viitisensataa asukasta ja joka sijaitsee pari kilometriä etelään Lago Maggioren rannalla olevasta Dangista, päätti konepistoolin luotisuihku eräänä päivänä Benito Mussolinin elämän. BJ Gallagher Sana: Nähdessään spitaaliset miehet Jeesus sanoi heille: ”Menkää näyttämään itsenne papeille.” Mennessään he puhdistuivat. Muussa mielessä et voinut itseäsi köyhäksi sanoa, ympärilläsi oli iso suku ja paljon ystäviä. 8:9 HUOMENNA AURINKO: nousee 2.43, laskee 0.02 NIMET: Impi, Immi MIETE: Varsin usein muutosta tarvitaan enemmän itsessä kuin ympäristössä. Mielipiteenja sananvapaus on säilytettävä. Maxwell Maltz Sana: Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille, sen, joka aina toimii oikeuden mukaan. Kipinä ei tule ulkopuolelta, vaan on itsessäsi. Jokaisen totuutta rakastavan ihmisen täytyy oppia olemaan yksin muiden joukossa, ajatella yksin muiden puolesta ja, jos tarvitaan, muita vastaan. Samassa yhteydessä kysyttiin muun muassa sitä, mistä suomalaiset saavat tietoa, jota he eivät välttämättä saa mistään muusta mediasta. 3:17 SUNNUNTAINA Aurinko nousee: 6.28 Aurinko laskee: 20.08 Nimet: Kalevi, Kaleva Miete: Onnistuminen on asenne. Sen kunniaksi Raahen Seudun verkkosivut ovat useiden muiden paikallislehtien tavoin vapaasti luettavissa aina ensi viikon perjantaina vietettävään demokratian päivään asti. Vaikutit voimakkaasti myös lehtien ja sosiaalisen median palstoilla. Nuori yrittäjä kaipaa myös rohkaisua. Et tyytynyt puolivillaisiin selityksiin. Muistan kun siihen asennettiin lisävaruste, isohko peruutusvalo, takapuskurin päälle. Näin haluamme innostaa etenkin nuoria uutisten pariin ja samalla nostaa esiin monipuolisen lukemisen merkitystä. Joh. Kirjoitin, että monet tämän päivän kesäautoista herättävät vastaan tullessaan nostalgisia tunteita ja palauttavat mieleen muistoja vuosikymmenien takaa. Kylän tiilimuuriin on nyt maalattu kaksi mustaa ristiä. Kolmanneksi sijoittui radiokanavat tai niiden verkkopalvelut. Sinä puolustit omia näkemyksiäsi tinkimättä. NIKO RANTANEN toimitus@raahenseutu.fi Jaakko Jukkolalle KOLUMNI TÄNÄÄN Aurinko nousee: 6.22 Aurinko laskee: 20.16 Nimet: Taimi Miete: Onni on mielentila, asenne, ja jollei sitä opettele ja harjoittele tässä hetkessä, sitä ei koskaan koe. Muistan papan Volvo Amazonin, jota kunnalliskodin Kalle osoitti sormella ja huusi palopäällikön piiska-autoksi. 112:5 HUOMENNA Aurinko nousee: 6.25 Aurinko laskee: 20.12 Nimet: Vertti, Isto, Eevert Miete: Vaikka olisit oikeilla raiteilla, ylitsesi ajetaan, jos vain seisot paikoillasi
Ottaen huomioon, että kuntosalilla käynti on oleellinen osa hytetoimintaa (hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä) voisi ajatella salitoiminnan uudelleen käynnistämisen kiinnostavan myös kuntaa kävijöiden lisäksi. Sähkön hinnan ja saatavuuden jatkuvaa heilahtelua selitetään mediassa ja energiayhtiöiden tiedotteissa vuorotellen tuulettomuudella, vähäisillä sateilla tai tyhjillä altailla. Tämä sään taakse piiloutuminen on sumutusta. Kun Biltema valmistuu, se tuo 5 10 työpaikkaa Raaheen. Liitä viestiin mukaan nimesi (kuvaajan nimi) ja kerro, mitä kuvassa tapahtuu. Raahen torilla klo 9-10.20, Pattijoki 10.30-11.00, lauantaina 13.6. 365 päivää koiran haukuntaa. MIELIPIDE Hiljattain uutisissa on kerrottu suomalaisten koulujen kasvaneesta väkivallasta. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu. Suurin valuvika on se, että sähköjärjestelmän riskit ja miljardiluokan varautumiskustannukset on siirretty tuottajilta suoraan loppukäyttäjälle. Tein työtä pyydettyä ja sain maaliskuussa vastaukseksi: "Hyss...Asia on hoidossa ja sitä hoidetaan virkavastuulla". Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Nopeat käteiskaupat myös tiilisiirto Tarjoa 044 246 8076 KESKUSTELE 3 KESKIVIIKKONA 10. Ongelmat ja niiden juurisyyt on kitkettävä, ennen kuin ne leviävät. Tämän kalliin puuhastelun maksavat tavalliset raahelaiset omasta kukkarostaan nousevina maksuina, veroina ja heikentyvänä palveluna. Vihanti 11.0012.00. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). Takaisin turvalliseen kouluun Jokaisella oppilaalla ja opettajalla pitää olla turvallista Suomen kouluissa. Hienoa kun turhuuksien käytöstä pitää maksaa. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Monet pyysivät minuakin olemaan yhteydessä kuntaan ja kiirehtimän asiaa. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@ raahenseutu.fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Aggressiivisesti käyttäytyvät tai jatkuvasti opetusta häiritsevät oppilaat on laitettava erityisluokkiin, jossa he saavat tukea, eivätkä voi tuhota muiden lasten oppimista. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). Kai tämän saadun luvan esittäminen ilotulitteiden ostotilanteessa vaaditaan. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. JAANA STRANDMAN, ARI KOPONEN, SARA SEPPÄNEN, LAURA HUHTASAARI Kirjoittajat ovat perussuomalaisten kansanedustajia ja sivistysvaliokunnan jäseniä. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu. Luvanvaraiseksi kaikki ilotulitus, jos niitä ei kerran "voi" kokonaan kieltää. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. tuomikoski@raahenseutu.fi, kirjeitse osoittee-seen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. JUHANNUSVIIKOLLA tiistaina 16.6. KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Kuva: Vilma Tokola Torilta Jokisen Juustolan PUNAISTA HERAA torstaina 11.6. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Biltemalle. Esimerkiksi Espoossa kaupungin virallinen arviointiraportti totesi, että väkivalta tai sen uhka on arvioitu useassa koulussa ”suureksi tai sietämättömäksi”. Ei karhuja tartte pelätä, kyllä ne LUKIJAN KUVA Näkymä Rantakadulle. Biltemalle ei ole lainkaan tärkeää, mitä esimerkiksi kahvio tuottaa, kunhan varaosaja myymäläpuolelle saadaan asiakkaita maksamaan itsensä kipeäksi eri tuotteista. Kylät hiljenee ja autioituu niin luonto tulee tilalle. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@ raahenseutu.fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta. Raahen torilla klo 9, Pattijoen torilla klo 10, keskiviikkona 17.6. Ostetaan Ostetaan henkilöautoja, asuntoautoja sekä asuntovaunuja. turvallista koiran ulkoilutusta. fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta. klo 9 Raahen torilla ja klo 10.30 Vihannin torilla. Suomi ja Eurooppa tekivät poliittisen päätöksen ajaa alas tasaisen perusvoiman tuotantoa ennen kuin tilalle oli olemassa säästä riippumatonta, varmaa tekniikkaa. Ja me haluamme korjata tilanteen. fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Poliisihallituksen mukaan eri oppilaitoksissa tehtiin viime vuonna yhteensä yli 6 500 rikosilmoitusta. *NTA *Y KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Opettajien ja aikuisten auktoriteetti on palautettava. 99_61 99_63 99_68 Hyte hukassa. Toimitus valitsee julkaistavat tekstiviestit. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Kuluttaja maksaa tämän pelin aina – joko kalliina pörs###*P *Q36 ###*A ○ *>WNA *D. Myös kodin ja koulun yhteistyö on avainasemassa ongelmiin puuttumisessa. Salin käyttäjät jäivät tyhjän päälle. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). Kahviossa myydään pullakahveja eurolla, jäätelöä rasiaan 1,50, ja muitakin ruokia ja kahvituotteita alle Kalle Anttilan hintojen. Työkaluja siihen voidaan ja pitää antaa entistä enemmän esimerkiksi neuvolassa. ihmisen tieltä väistää. Kuka kärsii. Hauskaa voi pitää monella tapaa, miksi sen pitäis aina olla meluisaa, roskaavaa, muita häiritsevää. Paikallisista yrityksistä ei virkamiehille ja päättäjille tunnu olevan mitään väliä. KESÄKUUTA 2026 Raahen Seutu ·. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Se vaatii, että oppilasja opiskeluhuollon tiedonkulku pitää olla saumatonta. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. VERKOSTA Raahen asenne yrittäjiä kohtaan on luvattoman heikko – kuntabarometri näytti sen jo mustaa valkoisella. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Muutenhan tämä kaatuu valvonnan puutteeseen niin kuin nykyinenkin käytäntö. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). Kysyessäni asiasta toukokuussa oli vastaus, että asiaa hoidetaan parhaillaan. Nykyinen pörssijärjestelmä suosii sääriippuvaista tuotantoa, jonka omistajat käärivät helpot voitot silloin kun tuulee. Kierre katkeaa vain muuttamalla sääntöjä. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu. Sääriippuvaisen sähkön tuottajat on velvoitettava lailla osallistumaan säätövoiman ja varajärjestelmien kustannuksiin. Tähän on puututtava. Lähes 300 kortin omistajaa kyseli kunnan viranomaisilta ja toisiltaan milloin saadaan uusi paikka salille. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Raahessa tehdään päätöksiä, jotka eivät ole aina hyväksi. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Me puhumme siitä todellisuuden nurjasta puolesta, joka valitettavasti on monille lapsille ja opettajille arkea. Yleisin rikosepäily on pahoinpitely ja tilastoissa korostuvat erityisesti Länsija Itä-Uusimaa. 2 iltaa ilotulittelua vs. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi, kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Me perussuomalaiset emme halua maalata piruja seinille tai pelotella turhasta. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). Kun Biltema avaa, heti kohta muutamasta varaosaliikkeessä ja Halpaliikkeestä katoaa useita työpaikkoja. Tähän tarvitaan pehmeiden keinojen lisäksi myös määrätietoisempaa, perussuomalaista politiikkaa. MIELIPIDE Siikajoen kunnan ylläpitämä kuntosali Siikajoenkylällä suljettiin viime helmikuussa. Liitä viestiin mukaan nimesi (kuvaajan nimi) ja kerro, mitä kuvassa tapahtuu tai missä ja milloin se on otettu. Koulujen henkilökunnalla täytyy olla myös selkeät oikeudet puuttua väkivaltaan ja sen uhkaan. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@ raahenseutu.fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Kuva: Pia Lamberg Sähkömarkkinoiden riski kuuluu tuottajalle sisähkönä, ylihintaisina kiinteinä sopimuksina tai jatkuvasti nousevina siirtomaksuina. Toimitus valitsee julkaistavat tekstiviestit. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. He eivät kuitenkaan kanna mitään vastuuta tyynistä päivistä. Syynä oli, että väestönsuojana toimivassa tilassa on oltava varapoistumistie ja kylän salissa sitä ei ollut. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. TAPANI MÄKINEN Raahe MIELIPIDE Sähkömarkkinoiden riski on siirretty kuluttajalle – ja se on poliittinen valinta. Moni vähättelee ongelmia. Tämä on aikuisten tehtävä: todellisuuden kohtaaminen, ennakointi ja vaikuttaminen. On totta, että valtaosa suomalaisista nuorista voi edelleen hyvin ja suuressa osassa rakasta kotimaatamme koulutkin ovat aivan hyvässä kunnossa, mutta näihin uutisiin sekä opettajien ja oppilaiden viestiin on suhtauduttava vakavasti. Kuntosalija päiväkotiyrittäjät ovat kokeneet vähättelyn jo aiemmin, ja nyt sama meno jatkuu jätehuollossa. JUKKA RUOPSA Siikajoenkylä LUKIJAN KUVA Auringonlasku Pikku-Kraaselista kuvattuna. Eläimet kärsii paukuttelusta, ja kun moni ei annetuista aikarajoituksista välitä tuon taivaallista, on vaikea ennakoida esim. Politiikan kautta on haastavaa puuttua vanhemmuuteen, mutta ei voi korostaa liikaa vanhemmuuden merkitystä lapsen kasvussa ja kehityksessä. Todellinen syy sähköjärjestelmän hallitsemattomuuteen ei ole sää, vaan tietoisesti rakennettu markkinamalli. Annettiin rakennusluvat mm. Muualla maailmassa elukoitten kans eletään ihan sovussa, Suomessa ollaan heti paniikissa ja tappamassa varsinkin jos eksyvät asutuksen lähelle. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina. Järjestelmä on korjattava niin, että riski palautetaan sille, joka tekee bisnestä, ei sille, joka yrittää vain pitää kotinsa lämpimänä
– Sekin kertoo tämän alueen yhteisöllisyydestä, kuinka olemme kyläkoulusta taistelleet. – Siinäkin tämä yhteisöllisyys korostuu, kun noita hommia tehdessä voi aina kilauttaa naapurille, että tuletko apuun, Mikko mainitsee. – On se ihmeellistä hommaa, että esimerkiksi Nivalaan rakennetaan uusia kyläkouluja, ja täällä ne taas halutaan lakkauttaa, Mikko harmittelee. Videota ei kuitenkaan tähän hätään löydy. Ennen sitä tuntui, että Jokela on kaukana kaikesta, mutta etelässä tällainen matka on ihan tavallinen. Myös lenkkimaisemat ovat kohdillaan." "Pattijoki on paras paikka asua. Kävimme kyselemässä Jokelan asukkailta, mikä alueessa viehättää. Joten ei muuta kuin auton keula kohti Jokelaa. Täällä pidetään toisista huoli ja on kaikilla hyvä olla, siinä lauletaan. – Täällä me aina talkoita teemme. Mutta tämä ei vedä vertoja Jokelan äänitulvalle: se nimettiin Raahen parhaaksi asuinpaikaksi yhteensä 35 henkilön toimesta. Ensin he hommasivat talon toiselta puolelta kylää, mutta kun lapsia alkoi tulla, piti tehdä päätös, laajentaako nykyistä asuntoa vai muuttaako. Lähistöllä asuu naapureita, mutta silti pihalle astuessa tuntuu, että täällä saa olla omassa rauhassa. Pysäytämme vielä Kari Ylikuljun, joka on kävelemässä Pattijokea kohti. Nauhat haluaisivat näyttää toimitukselle Jokelan koulun kevätjuhlasta kuvatun videon, josta näkee heidän mukaansa hyvin sen, millainen tunnelma koululla vallitsee. He voivat kyläillä huolettomasti toistensa luona, Perälä mainitsee. Lomalle jääneitä koululaisia hengailee koulun pihalla, ja sen vieressä seisovalla kylätalolla tuntuu käyvän kuhina. Kouluhan se on kaiken keskipiste, eli jos sen saa säilytettyä, tulee tänne varmasti myös uusia lapsiperheitä, Ylikulju tuumaa. Laura ja Heikki Nauhan lähinaapurusto pelaa hyvin yhteen. Päätimme jo kyselyä tehdessämme, että Raahen Seutu lähtee tutustumaan siihen asuinalueeseen, mikä lopulta eniten ääniä saa. Jos esimerkiksi Nauhoilta hoidetaan lumien auraus, saattaa heidän portaillaan jo seuraavana päivänä odotella marjaämpäri. Väkeä tuntuu olevan liikkeellä ja pihoilla puuhastelemassa. Saa 'syrjäytyä' rauhassa. Jälleen puheenaiheeksi nousevat kylän omat Whatsappryhmät. Ja nopeastihan tästä pääseekin joka paikkaan, Laura Nauha toteaa. Talkoita järjestetään nimenomaan koulun ympärillä, ja kaikki koulun tapahtumat tuntuvat kokoavan aina koko kylän yhteen. Retkeilypolkuja ja laavuja löytyy merenrannasta, joenmutkasta ja metsistä." "Ollinsaaren ghetto on Raahen paras asuinalue ilman epäilyksen häivää. Jokaisella on mukavasti tilaa elää omaa elämäänsä, mutta kyläläiset pitävät tarvittaessa tiukasti toistensa puolta." "Koulu ja kaverit ovat lähellä." Vähän aikaa sitten loimme Raahen Seudun verkkosivuille kyselyn, jonka tarkoituksena oli selvittää, mikä on Raahen paras asuinpaikka. – Sekin varmaan kertoo jotakin, että entiseen taloomme muutti meidän jälkeen eräs toinen jokelalainen. Ja myöhemmin vielä toinenkin. Itse he ostivat talon alueelta vuonna 1994. SAMASTA syystä Jokelaan muutti 12 vuotta sitten myös Sanna Perälä. Vanhat talot tuovat omaa tunnelmaa. Muutkin alueet saivat kehuja Raahen Seudun kyselyyn vastanneet antoivat kehuja myös monille muille asuinalueille. Ei näy kuin puita ja peltoja, ja äänimaisema on kaikin puolin hiljainen. He ovat Jokelassa suhteellisen uusia asukkaita, sillä he muuttivat alueelle noin vuosi sitten. Lähistöllä kävelee Juho Laurila lastensa Eelin, 1, ja Ellen, 3, kanssa. Kulmilla hiihtelee monenlaista veijaria ja meno on letkeää." "Lapaluoto. Mikko myös viljelee maata pienimuotoisesti muiden töiden ohella. Maaseutumaisesta elämästä Virranniemet kotonaan nauttivatkin, sillä heidän pihapiirissään käyskentelee muun muassa hevosia, lampaita, kanoja, kissoja ja koira. Kauniit värikkäät rakennukset, ja pihasta poistuessa pääset heti nauttimaan vanhasta kaupungista. YHTEISÖLLISYYDESTÄ Virranniemet osaavat kertoa muitakin esimerkkejä. Tällä kertaa mukana pyöräilemässä oli tytär Minttu. Rauhallista, ja minulla ainakin täällä on sellainen perus turvallisuuden tunne. – Ja siksikin muutimme tänne, että lapset saisivat käydä pientä koulua, Laurila kertoo. Lintukoto." "Ruottalonlahti on Raahen uusi helmi, jossa modernit talot ja upea meriluonto kohtaavat täydellisesti. – Täällä perheet ovat tuttuja, ja yleensä aina tietää, kenen vanhempia ketkäkin ovat. Jälkimmäinen ratkaisu houkutteli lopulta enemmän, kun samalta kylältä löytyi sopivankokoinen hirsitalo. Ääniä tuntui keräävän lähes jokainen seudun asuinalue, mutta nopeasti kävi selväksi, että yksi niistä oli ylitse muiden. Pattijokea äänestettiin yhdeksän kertaa, Velkaperää kahdeksan. Se reissu avasi silmiä. AURINKO paistaa ja ilma on muutenkin kaikin puolin komea, kun jatkamme matkaa kohti Jokelan keskustaa. Yksi syy tulee kuitenkin mieleen: pariskunta toimii sijaisvanhempina, ja jos jen lähistöllä asuville kova paikka. LAURA ja Heikki Nauhan piha tuntuu ilmestyvän näköpiiriin kuin tyhjästä. – Olemme molemmat Raahesta kotoisin, mutta ennen tänne tuloa asuimme Etelä-Suomessa. Ellei jopa ihan pihalla." "Raahen paras asuinalue on ehdottomasti Pyhtilä, tarkemmin Pyhtilänrinki. "Lähellä keskustaa, pyörällä pääsee helposti, silti maalla omassa rauhassa. Viime syksynä Raahen kaupunginvaltuusto teki päätöksen, että Olkijoen, Tikkalan ja Jokelan kyläkoulujen lakkauttamista aletaan tarkastella uudelleen silloin, kun koulun oppilasmäärä putoaa alle neljäänkymmeneen tai kun yhdysluokassa on alle 12 oppilasta. Emme tiedä, auttaako se enää, mutta kyllä sitä on harmiteltu, että yksi pienempi ryhmä voi koko koulun kaataa. Kalevi Huhtala, Jarmo Huhtala ja Kaarlo Koivusaari rakentavat sinne uutta ramppia. Tapahtumia ja elämää lähellä." "Piehinki! Ihana kylä Raahen pisimmällä rantaviivalla ja upeilla metsillä. Perälä – niin kuin muutkin tähän juttuun haastatellut henkilöt – ajattelee, että Jokelassa koulu on se tekijä, joka yhdistää koko kylän. – Parasta täällä on rauhallisuus ja sellainen maaseutumaisuus. ELI kun kurvaamme seuraavaksi Virranniemien pihamaalle, on taloa asuttavalla pariskunnalla eli Siljalla ja Mikolla jo video valmiiksi esillä. Tämä päätös oli monille kyläkouluJokelan kylätalo halutaan pitää hyvässä kunnossa, ja yleensä sitä kunnostaa touhukas nelikko. KESÄKUUTA 2026 ·. Virranniemet ovat juurtuneet sen verran vahvasti Jokelaan, etteivät osaa kuvitellakaan, mikä heidät saisi sieltä lähtemään. Hyvä kylähenki, mukavia ihmisiä." "Jokela on sympaattinen, rauhallinen paikka asua. Jokela valikoitui sopivaksi asuinalueeksi, koska se sijaitsee sopivan välimatkan päässä keskustasta. Nauhat ovat asuneet Jokelassa vuodesta 2009 lähtien. Rauhallinen ja merellinen asuinalue. Kuin keitaalla keikkuisi. Sympaattinen, rauhallinen ja turvallinen Raahelaiset saivat äänestää paikkakunnan parasta asuinpaikkaa, ja Jokela kiilasi kirkkaasti asuinalueiden ykköseksi. Sosiaalinen työ verottaa voimavaroja, niin on ihanaa, kun tiellä harvoin on vastaantulijoita." VILMA LEHTO VILMA LEHTO 4 PUHEENAIHEET Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 10. Tällä kertaa paikalla olivat Kaarlo Koivusaari, Kalevi Huhtala ja Jarmo Huhtala. Ja lasten kannalta tietenkin koulu sekä se, että kaverit ovat lähellä. Siinä koulun oppilaat esittävät yhdessä kappaletta, jonka he ovat sanoittaneet itse. – Jos joku esimerkiksi huomaa, että jonkun lapsi on vaarallisilla vesillä, tulee nopeasti Whatsappryhmään siitä tietoa. – Tämä on tällaista rauhallista maaseutua, jossa ihmiset tuntevat toisensa. Ystävälliset ihmiset sekä luonnon eläimet lähellä. Kun kuitenkin tiedetään, että tänne on lisää lapsia tiedossa, Laura Nauha kiteyttää. Sopivan kaukana ja sopivan lähellä Raahen keskustasta. Näin kevään tultua täällä on elämää enemmän kuin keskustan autiomaassa ja vihreää kuin kasvihuoneessa. kyläkoulu lakkautetaan, eivät heille sijoitetut lapset pääse enää kivenheiton päähän kouluun. · VESA JOENSUU Sanna Perälän mielestä Jokela on sopivan pyöräilymatkan päässä monesta paikasta. Kotisohvalta aukeaa lähes esteetön merinäköala, joka voittaa minkä tahansa taulun." "Ylipää. Yleensä palkkana on korppukahvit, mutta tänään meillä on jopa pullaa, kommentoi itseään kylätalon talkkariksi tituleeraava Kalevi Huhtala. Tässä muutamia kommentteja: "Kaupunginlahti on paras. Upea maisema pikkulahdelle ja vanhaan kaupunkiin ja hyvät ulkoilualueet. JOKELASSA pariskunnan on saanut pysymään ympäröivä luonto, elintila, lyhyet välimatkat, turvallisuus, yhteisöllisyys – sekä tärkeimpänä kyläkoulu. Uusi päiväkoti ja koulu ihan vieressä, lyhyt matka palveluihin, lapsilla tie täynnä kavereita ja ihanat naapurit." "Vanha Raahe. Ylikulju kuuluu niihin jokelalaisiin, jotka ovat asuneet alueella koko ikänsä. Hän on juuri pyörälenkillä tyttärensä Mintun, 5, kanssa, mutta ehtii pysähtyä jutustelemaan. Virranniemiä voisi kutsua paljasjalkaisiksi jokelalaisiksi, sillä kumpikin on kylältä kotoisin. Täällä on edelleen sellainen koko kylä kasvattaa ‑meininki, mikä on todella mahtavaa, Silja sanoo. Jokelassa viesti kulkee kuitenkin nopeasti, sillä paikkakuntalaisten keskuudessa toimii useampi aktiivinen Whatsapp-ryhmä. – Ihanaa, kun tässä on ihan täysillä maalla, mutta kaupunki on silti pyöräilymatkan päässä, Silja Virranniemi kommentoi
Viime syksynä Raahen kaupunginvaltuusto teki päätöksen, että Olkijoen, Tikkalan ja Jokelan kyläkoulujen lakkauttamista aletaan tarkastella uudelleen silloin, kun koulun oppilasmäärä putoaa alle neljäänkymmeneen tai kun yhdysluokassa on alle 12 oppilasta. Yksi syy tulee kuitenkin mieleen: pariskunta toimii sijaisvanhempina, ja jos jen lähistöllä asuville kova paikka. He voivat kyläillä huolettomasti toistensa luona, Perälä mainitsee. Lähistöllä asuu naapureita, mutta silti pihalle astuessa tuntuu, että täällä saa olla omassa rauhassa. Muutkin alueet saivat kehuja Raahen Seudun kyselyyn vastanneet antoivat kehuja myös monille muille asuinalueille. Pysäytämme vielä Kari Ylikuljun, joka on kävelemässä Pattijokea kohti. Sosiaalinen työ verottaa voimavaroja, niin on ihanaa, kun tiellä harvoin on vastaantulijoita." VILMA LEHTO VILMA LEHTO PUHEENAIHEET 5 KESKIVIIKKONA 10. Mikko myös viljelee maata pienimuotoisesti muiden töiden ohella. – Parasta täällä on rauhallisuus ja sellainen maaseutumaisuus. Joten ei muuta kuin auton keula kohti Jokelaa. Jokaisella on mukavasti tilaa elää omaa elämäänsä, mutta kyläläiset pitävät tarvittaessa tiukasti toistensa puolta." "Koulu ja kaverit ovat lähellä." Vähän aikaa sitten loimme Raahen Seudun verkkosivuille kyselyn, jonka tarkoituksena oli selvittää, mikä on Raahen paras asuinpaikka. Maaseutumaisesta elämästä Virranniemet kotonaan nauttivatkin, sillä heidän pihapiirissään käyskentelee muun muassa hevosia, lampaita, kanoja, kissoja ja koira. AURINKO paistaa ja ilma on muutenkin kaikin puolin komea, kun jatkamme matkaa kohti Jokelan keskustaa. Kuin keitaalla keikkuisi. – Ja siksikin muutimme tänne, että lapset saisivat käydä pientä koulua, Laurila kertoo. SAMASTA syystä Jokelaan muutti 12 vuotta sitten myös Sanna Perälä. Uusi päiväkoti ja koulu ihan vieressä, lyhyt matka palveluihin, lapsilla tie täynnä kavereita ja ihanat naapurit." "Vanha Raahe. Jos esimerkiksi Nauhoilta hoidetaan lumien auraus, saattaa heidän portaillaan jo seuraavana päivänä odotella marjaämpäri. Saa 'syrjäytyä' rauhassa. Ylikulju kuuluu niihin jokelalaisiin, jotka ovat asuneet alueella koko ikänsä. Virranniemiä voisi kutsua paljasjalkaisiksi jokelalaisiksi, sillä kumpikin on kylältä kotoisin. – Täällä perheet ovat tuttuja, ja yleensä aina tietää, kenen vanhempia ketkäkin ovat. – Ihanaa, kun tässä on ihan täysillä maalla, mutta kaupunki on silti pyöräilymatkan päässä, Silja Virranniemi kommentoi. Kouluhan se on kaiken keskipiste, eli jos sen saa säilytettyä, tulee tänne varmasti myös uusia lapsiperheitä, Ylikulju tuumaa. Sopivan kaukana ja sopivan lähellä Raahen keskustasta. Kun kuitenkin tiedetään, että tänne on lisää lapsia tiedossa, Laura Nauha kiteyttää. Täällä pidetään toisista huoli ja on kaikilla hyvä olla, siinä lauletaan. – Sekin varmaan kertoo jotakin, että entiseen taloomme muutti meidän jälkeen eräs toinen jokelalainen. Nauhat ovat asuneet Jokelassa vuodesta 2009 lähtien. Itse he ostivat talon alueelta vuonna 1994. Virranniemet ovat juurtuneet sen verran vahvasti Jokelaan, etteivät osaa kuvitellakaan, mikä heidät saisi sieltä lähtemään. Lintukoto." "Ruottalonlahti on Raahen uusi helmi, jossa modernit talot ja upea meriluonto kohtaavat täydellisesti. Hyvä kylähenki, mukavia ihmisiä." "Jokela on sympaattinen, rauhallinen paikka asua. He ovat Jokelassa suhteellisen uusia asukkaita, sillä he muuttivat alueelle noin vuosi sitten. Jälkimmäinen ratkaisu houkutteli lopulta enemmän, kun samalta kylältä löytyi sopivankokoinen hirsitalo. Emme tiedä, auttaako se enää, mutta kyllä sitä on harmiteltu, että yksi pienempi ryhmä voi koko koulun kaataa. Rauhallinen ja merellinen asuinalue. Mutta tämä ei vedä vertoja Jokelan äänitulvalle: se nimettiin Raahen parhaaksi asuinpaikaksi yhteensä 35 henkilön toimesta. Tämä päätös oli monille kyläkouluJokelan kylätalo halutaan pitää hyvässä kunnossa, ja yleensä sitä kunnostaa touhukas nelikko. Lomalle jääneitä koululaisia hengailee koulun pihalla, ja sen vieressä seisovalla kylätalolla tuntuu käyvän kuhina. ELI kun kurvaamme seuraavaksi Virranniemien pihamaalle, on taloa asuttavalla pariskunnalla eli Siljalla ja Mikolla jo video valmiiksi esillä. Ja lasten kannalta tietenkin koulu sekä se, että kaverit ovat lähellä. Ellei jopa ihan pihalla." "Raahen paras asuinalue on ehdottomasti Pyhtilä, tarkemmin Pyhtilänrinki. Kalevi Huhtala, Jarmo Huhtala ja Kaarlo Koivusaari rakentavat sinne uutta ramppia. Rauhallista, ja minulla ainakin täällä on sellainen perus turvallisuuden tunne. – Sekin kertoo tämän alueen yhteisöllisyydestä, kuinka olemme kyläkoulusta taistelleet. Ei näy kuin puita ja peltoja, ja äänimaisema on kaikin puolin hiljainen. – Olemme molemmat Raahesta kotoisin, mutta ennen tänne tuloa asuimme Etelä-Suomessa. LAURA ja Heikki Nauhan piha tuntuu ilmestyvän näköpiiriin kuin tyhjästä. Perälä – niin kuin muutkin tähän juttuun haastatellut henkilöt – ajattelee, että Jokelassa koulu on se tekijä, joka yhdistää koko kylän. · VESA JOENSUU Sanna Perälän mielestä Jokela on sopivan pyöräilymatkan päässä monesta paikasta. Kauniit värikkäät rakennukset, ja pihasta poistuessa pääset heti nauttimaan vanhasta kaupungista. Videota ei kuitenkaan tähän hätään löydy. Vanhat talot tuovat omaa tunnelmaa. Yleensä palkkana on korppukahvit, mutta tänään meillä on jopa pullaa, kommentoi itseään kylätalon talkkariksi tituleeraava Kalevi Huhtala. Laura ja Heikki Nauhan lähinaapurusto pelaa hyvin yhteen. Päätimme jo kyselyä tehdessämme, että Raahen Seutu lähtee tutustumaan siihen asuinalueeseen, mikä lopulta eniten ääniä saa. – On se ihmeellistä hommaa, että esimerkiksi Nivalaan rakennetaan uusia kyläkouluja, ja täällä ne taas halutaan lakkauttaa, Mikko harmittelee. Ja myöhemmin vielä toinenkin. Ensin he hommasivat talon toiselta puolelta kylää, mutta kun lapsia alkoi tulla, piti tehdä päätös, laajentaako nykyistä asuntoa vai muuttaako. "Lähellä keskustaa, pyörällä pääsee helposti, silti maalla omassa rauhassa. kyläkoulu lakkautetaan, eivät heille sijoitetut lapset pääse enää kivenheiton päähän kouluun. Tällä kertaa paikalla olivat Kaarlo Koivusaari, Kalevi Huhtala ja Jarmo Huhtala. YHTEISÖLLISYYDESTÄ Virranniemet osaavat kertoa muitakin esimerkkejä. Kävimme kyselemässä Jokelan asukkailta, mikä alueessa viehättää. Tässä muutamia kommentteja: "Kaupunginlahti on paras. – Tämä on tällaista rauhallista maaseutua, jossa ihmiset tuntevat toisensa. Upea maisema pikkulahdelle ja vanhaan kaupunkiin ja hyvät ulkoilualueet. – Siinäkin tämä yhteisöllisyys korostuu, kun noita hommia tehdessä voi aina kilauttaa naapurille, että tuletko apuun, Mikko mainitsee. Siinä koulun oppilaat esittävät yhdessä kappaletta, jonka he ovat sanoittaneet itse. Ystävälliset ihmiset sekä luonnon eläimet lähellä. Pattijokea äänestettiin yhdeksän kertaa, Velkaperää kahdeksan. Jälleen puheenaiheeksi nousevat kylän omat Whatsappryhmät. Sympaattinen, rauhallinen ja turvallinen Raahelaiset saivat äänestää paikkakunnan parasta asuinpaikkaa, ja Jokela kiilasi kirkkaasti asuinalueiden ykköseksi. Jokelassa viesti kulkee kuitenkin nopeasti, sillä paikkakuntalaisten keskuudessa toimii useampi aktiivinen Whatsapp-ryhmä. Lähistöllä kävelee Juho Laurila lastensa Eelin, 1, ja Ellen, 3, kanssa. Kotisohvalta aukeaa lähes esteetön merinäköala, joka voittaa minkä tahansa taulun." "Ylipää. Myös lenkkimaisemat ovat kohdillaan." "Pattijoki on paras paikka asua. Tällä kertaa mukana pyöräilemässä oli tytär Minttu. Retkeilypolkuja ja laavuja löytyy merenrannasta, joenmutkasta ja metsistä." "Ollinsaaren ghetto on Raahen paras asuinalue ilman epäilyksen häivää. Talkoita järjestetään nimenomaan koulun ympärillä, ja kaikki koulun tapahtumat tuntuvat kokoavan aina koko kylän yhteen. Täällä on edelleen sellainen koko kylä kasvattaa ‑meininki, mikä on todella mahtavaa, Silja sanoo. Ääniä tuntui keräävän lähes jokainen seudun asuinalue, mutta nopeasti kävi selväksi, että yksi niistä oli ylitse muiden. Nauhat haluaisivat näyttää toimitukselle Jokelan koulun kevätjuhlasta kuvatun videon, josta näkee heidän mukaansa hyvin sen, millainen tunnelma koululla vallitsee. Jokela valikoitui sopivaksi asuinalueeksi, koska se sijaitsee sopivan välimatkan päässä keskustasta. Hän on juuri pyörälenkillä tyttärensä Mintun, 5, kanssa, mutta ehtii pysähtyä jutustelemaan. – Jos joku esimerkiksi huomaa, että jonkun lapsi on vaarallisilla vesillä, tulee nopeasti Whatsappryhmään siitä tietoa. – Täällä me aina talkoita teemme. Se reissu avasi silmiä. KESÄKUUTA 2026 Raahen Seutu ·. JOKELASSA pariskunnan on saanut pysymään ympäröivä luonto, elintila, lyhyet välimatkat, turvallisuus, yhteisöllisyys – sekä tärkeimpänä kyläkoulu. Ennen sitä tuntui, että Jokela on kaukana kaikesta, mutta etelässä tällainen matka on ihan tavallinen. Ja nopeastihan tästä pääseekin joka paikkaan, Laura Nauha toteaa. Väkeä tuntuu olevan liikkeellä ja pihoilla puuhastelemassa. Tapahtumia ja elämää lähellä." "Piehinki! Ihana kylä Raahen pisimmällä rantaviivalla ja upeilla metsillä. Näin kevään tultua täällä on elämää enemmän kuin keskustan autiomaassa ja vihreää kuin kasvihuoneessa. Kulmilla hiihtelee monenlaista veijaria ja meno on letkeää." "Lapaluoto
Olemme hyvin kiitollisia vieANNA MARIA KULJU Osta liput ennakkoon koko perheelle ja säästä! farmari.net Farmari on kesän ykköstapahtuma! Vietä leppoisa kesäpäivä Farmarissa Kalajoella! Nähtävää ja koettavaa koko perheelle: • Ihastele lehmiä, lampaita, alpakoita, hevosia, aaseja ja mehiläisiä • Koe isot traktorit ja muut koneet • Maistele makumaailman makuja • Inspiroidu kädentaidoista • Asiaa ja elämyksiä! Avoinna: to ja pe 10–18, la 10–17 Asiaa ja Asiaa ja elämyksiä! elämyksiä! KOTIeläimet koneet KOTIeläimet koneet METSÄ ENERGIA METSÄ ENERGIA palvelut palvelut MAKUMaaILMA MAKUMaaILMA kädentaidot kädentaidot Keskusta siistitään ennen kesän tapahtumia VESA JOENSUU lan mielestä onnistunut siivous auttaa muiden kesän tapahtumien toteutumisessa. – Suurlähettilään pitää käydä Raahessa, kun ei ole ennen käynyt, toteaa Kotila. Nyt kaupunginjohtaja uskoo, että asia saadaan valtuustoon käsittelyyn elokuussa. Työlistalla on kävelykadun rakennusten ikkunoiden pesua, roskien keräämistä ja yleistä siistimistä. Suurlähettiläspari pääsi tutustumiskierrokselle August Maximilian Myhrbergiin liittyviin kohteisiin. Lisäksi talkoissa otetaan alas markiisit ja kyltit, jotka eivät ole enää ajan tasalla. – Jätehuolto ei ole yksinomaan tekninen asia, vaan siinä on kyse muun muassa kaupungin päätösvallasta, hän sanoi. TIMO MYLLYKOSKI Kreikan suurlähettiläspari vieraili Raahessa August Maximilian Myhrberg vierailun vetonaula. Haluamme tehdä sitä pienillä, mutta sitäkin merkityksellisemmillä asioilla, Elävä kaupunkikeskus Raahe ry:n puheenjohtaja Anne Lenkola sanoo. KAUPUNGINJOHTAJA katsoo Raahen Yrittäjät ry:n järjestämän keskustelutilaisuuden antaneen selkeän viestin siitä, että Raahessa on tahto toden teolla selvittää jätehuollon järjestämistä myös kaupungin omana toimintana. Raahen Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Kirsi Paldanius korosti, että yrittäjien tavoitteena ei ole vastakkainasettelu, vaan halu varmistaa, että päättäjillä on päätöstä tehtäessä käytettävissä kaikki tarvittava tieto. Perjantaina alkavat siivoustalkoot ovat avoimet kaikille ja mukaan voi tulla ilman omia välineitä. August Maximilian, entiseltä nimeltään Matts August Myhrberg oli 1797 vuonna Raahessa syntynyt ruotsalais-suomalainen sotilas, joka myöhemmin elämässään kiersi eri puolilla Eurooppaa taistelemassa ja värväytyi muun muassa Kreikassa vapaustaistelijaksi vuonna 1825. kesäkuuta. Kaupunginjohtaja Leena Mikkola-Riekkinen kertoi asiasta Raahen Seudulle maanantaisen Raahen jätehuollon tulevaisuutta käsitelleen keskustelutilaisuuden päätteeksi. Kaupunginvaltuusto päätti toukokuussa 2025, että Raahen kaupunki aloittaa neuvottelut Vestian täysjäseneksi liittymisestä. TIMO MYLLYKOSKI Kaupunginvaltuutettu Paavo Törmin (sd) mielestä Raahessa pitäisi lähteä rohkeasti kehittämään ihan omaa jätehuollon mallia. raanvaraisuudesta, hän kertoo. Hän kuitenkin pitää omana toimintana järjestämiseen liittyviä riskejä kohtuullisen isoina. – Tiesimme Myhrbergin entuudestaan ja arvostamme paljon sitä, mitä hän teki, toteaa Natalia Karageorgou. – Paikalliset yritykset ovat kuolleet melkein kaikki pois, hän tiivisti yrittäjien huolen Raahessa. Raahen kaupungin jätehuoltoratkaisusta päättäminen siirtyy muutamalla kuukaudella. Tämä oli suurlähettilään sekä hänen miehensä ensimmäinen vierailu Raahessa. Paikalliset ja Raahessa toimivat kuljetusyritykset ovat alusta saakka vastustaneet Vestiaan liittymistä, ja se oli myös keskustelutilaisuuden agenda. Työvälineitä varataan mahdollisimman paljon ja työlistalla on vaihtelevia työtehtäviä, joten tekemistä riittää kaikille osallistujille. – Raahe on kaunis kaupunki. L&T Ympäristöpalvelut Oy:n yksikönpäällikkö Jani Sivupuro mainitsi vuonna 2005 Vestian alueella olleen 17 paikallista jätekuljetusyritystä, mutta nyt enää kaksi. – Tässä ei ole kyse vain hallinnollisesta ratkaisusta vaan valinnoista, jotka vaikuttavat vuosikymmeniä, Kontiola totesi. Turunen esitteli muun muassa Soveliuksen talon alkuperän, Johan Soveliuksen rakkaustarinan naapurin Catharinaan sekä heidän kynttilänjalkojen tarinan. Samalla se edellytti, että neuvottelujen rinnalla päivitetään laskelma jätehuollon järjestämisestä kaupungin omana toimintana. – Että päätösvalta pysyisi Raahessa, hän sanoi. Kreikan suurlähettiläs Natalia Karageorgou ja hänen miehensä Panos Karageorgou vierailivat kesäkuun alussa Raahessa. Jätehuoltoon liittyvän päätösvallan menettämisestä kantoi huolta myös useampi valtuutettu. Lenkolan mukaan jotkin tehtävät sopivat myös alle kouluikäisille lapsille, joten kaikenikäiset voivat osallistua talkoisiin. Elävä kaupunkikeskus Raahe ry ja Raahen kaupunki kutsuvat raahelaiset siivoustalkoisiin perjantaina. Kaupunki järjestää talkoissa tarvittavat välineet paikan päällä. – Jos omana toimintana järjestetään, henkilökohtainen näkemykseni on, että silloin pitää perustaa konserniyhtiö, totesi Vimpari. ylläpitää keskustan viihtyvyyttä ja vetovoimaa. Kunniakonsulina hän myös kokee kulttuurilliset asiat velvollisuudekseen. ANNA MARIA KULJU Weikko Kotila, suurlähettiläs Natalia Karageorgou sekä Panos Karageorgou Myhrbergin patsaalla. Talkoiden ajankohta valittiin kesäkuun puoliväliin, sillä keskustan alueella on pian tulossa kesätapahtumia, kuten Pekan päivät. Kaupunginhallituksen piti käsitellä asiaa ensi viikolla ja kaupunginvaltuuston päätettäväksi sen piti tulla juhannuksen jälkeisenä maanantaina 22. Kreikassa Myhrberg yleni sotamiehestä kapteeniksi ja sai jopa kunnianimen Murad Bey. KESÄKUUTA 2026 ·. TIMO MYLLYKOSKI Jätehuoltopäätös lykkääntyy Yrittäjien järjestämä tilaisuus Raahen jätehuollon tulevaisuudesta haastoi Vestia-vaihtoehdon. YRITTÄJIEN äänitorvena toimivan SKAL Ympäristöyritykset ry:n toimitusjohtaja Lasse Kontiola sanoi alueellisen jäteyhtiön eli Vestiaan liittymisen tarkoittavan, että päätösvalta siirtyy pois Raahesta. Juuri tältä osin tarvitaan lisäselvityksiä päätöksenteon tueksi. Valtuutettujen käyttämissä puheenvuoroissa jätehuollon järjestäminen kaupungin omana toimintana, tai ainakin sen mahdollisuuden selvittäminen, sai kannatusta niin demarien, vasemmiston, kokoomuksen kuin perussuomalaisten ryhmistä. Vierailun järjestänyt Kotila kertoo idean syntyneen hänen historiaharrastuksensa kautta. Tekninen johtaja Jarkko Vimpari sanoi, että molemmilla tavoilla jätehuolto ihan varmasti saadaan toimimaan. – Riittää, että osallistuja ottaa mukaan reippaan ja iloisen mielen. – Siististä keskustasta jää hyvä ja viihtyisä mielikuva, hän sanoo. LenkoLIINA ERKKILÄ Perjantaina ehostetaan kävelykatua talkoovoimin. Talkookutsu on kaikille avoin ja yhdistys toivoo, että mahdollisimman moni osallistuisi kaupungin yhteiseen siivoustavoitteeseen. Teemme osuutemme ja käärimme hihat yhdistyksen jäseninä kaupungin työntekijöiden kanssa. Soveliuksen talo oli A.M Myhrbergin synnyinkoti. MUSEONJOHTAJA Eila Turusen johtaman kierroksen aikana suurlähettiläspari pääsi kuulemaan laajasti Myhrbergin puiston sekä Soveliuksen talon historiasta samalla kuullen Myhrbergin elämästä. Turunen mainitsi myös Soveliuksen talon kummitustarinat, jotka ovat jääneet elämään Johan Soveliuksen kuoltua. RAAHELAISILLE päättäjille eli käytännössä kaupunginvaltuutetuille suunnatussa keskustelutilaisuudessa oli paikalla lähes puolet valtuutetuista. – Asiaan on pyydetty vielä lisäselvityksiä, joten haetaan kaikki tarvittava tieto valtuustolle, hän sanoi. Asiaa valmistelevat kaupungin viranhaltijat pitävät Vestiaan liittymistä kaupungin kannalta parhaana ratkaisuna. – Siivoustalkoiden tarkoitus on 6 PUHEENAIHEET Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 10. Natalia Karageorgou kertoo matkan olleen mielenkiintoinen ja haluavansa kovasti vierailla Raahessa uudestaan. Kreikassa käytiin tuolloin vapaussota, joka lopulta johti maan itsenäistymiseen. Talkoot alkavat Härkätorin puistossa kello 10 ja päättyvät kello 13. Suurlähettiläs Karageorgou kertoo Myhrbergin olevan arvostettu hänen maassaan. Mitä enemmän käsipareja, sitä enemmän asioita saadaan hoidettua pois työlistalta. Vierailu järjestettiin Kreikan kunniakonsulina Oulussa toimivan Weikko Kotilan aloitteesta. · Lassila & Tikanojan Jani Sivupuro (vas.), Kuljetus Haikaran Jyri Haikara ja Kempeleen jätekuljetuksen Matti Räisänen toivat maanantai-illan keskustelutilaisuuteen jätekuljetusyritysten terveiset ja näkemykset Raahen tilanteeseen liittyen. Kaikki kaupunkilaiset ovat kutsuttuja
Lenkolan mukaan jotkin tehtävät sopivat myös alle kouluikäisille lapsille, joten kaikenikäiset voivat osallistua talkoisiin. Haluamme tehdä sitä pienillä, mutta sitäkin merkityksellisemmillä asioilla, Elävä kaupunkikeskus Raahe ry:n puheenjohtaja Anne Lenkola sanoo. Kaikki kaupunkilaiset ovat kutsuttuja. Olemme hyvin kiitollisia vieANNA MARIA KULJU Osta liput ennakkoon koko perheelle ja säästä! farmari.net Farmari on kesän ykköstapahtuma! Vietä leppoisa kesäpäivä Farmarissa Kalajoella! Nähtävää ja koettavaa koko perheelle: • Ihastele lehmiä, lampaita, alpakoita, hevosia, aaseja ja mehiläisiä • Koe isot traktorit ja muut koneet • Maistele makumaailman makuja • Inspiroidu kädentaidoista • Asiaa ja elämyksiä! Avoinna: to ja pe 10–18, la 10–17 Asiaa ja Asiaa ja elämyksiä! elämyksiä! KOTIeläimet koneet KOTIeläimet koneet METSÄ ENERGIA METSÄ ENERGIA palvelut palvelut MAKUMaaILMA MAKUMaaILMA kädentaidot kädentaidot Keskusta siistitään ennen kesän tapahtumia VESA JOENSUU lan mielestä onnistunut siivous auttaa muiden kesän tapahtumien toteutumisessa. Hän kuitenkin pitää omana toimintana järjestämiseen liittyviä riskejä kohtuullisen isoina. Kreikan suurlähettiläs Natalia Karageorgou ja hänen miehensä Panos Karageorgou vierailivat kesäkuun alussa Raahessa. Kaupunki järjestää talkoissa tarvittavat välineet paikan päällä. Kunniakonsulina hän myös kokee kulttuurilliset asiat velvollisuudekseen. Perjantaina alkavat siivoustalkoot ovat avoimet kaikille ja mukaan voi tulla ilman omia välineitä. – Suurlähettilään pitää käydä Raahessa, kun ei ole ennen käynyt, toteaa Kotila. Tekninen johtaja Jarkko Vimpari sanoi, että molemmilla tavoilla jätehuolto ihan varmasti saadaan toimimaan. Suurlähettiläspari pääsi tutustumiskierrokselle August Maximilian Myhrbergiin liittyviin kohteisiin. Valtuutettujen käyttämissä puheenvuoroissa jätehuollon järjestäminen kaupungin omana toimintana, tai ainakin sen mahdollisuuden selvittäminen, sai kannatusta niin demarien, vasemmiston, kokoomuksen kuin perussuomalaisten ryhmistä. Kaupunginhallituksen piti käsitellä asiaa ensi viikolla ja kaupunginvaltuuston päätettäväksi sen piti tulla juhannuksen jälkeisenä maanantaina 22. LenkoLIINA ERKKILÄ Perjantaina ehostetaan kävelykatua talkoovoimin. Tämä oli suurlähettilään sekä hänen miehensä ensimmäinen vierailu Raahessa. Paikalliset ja Raahessa toimivat kuljetusyritykset ovat alusta saakka vastustaneet Vestiaan liittymistä, ja se oli myös keskustelutilaisuuden agenda. Talkookutsu on kaikille avoin ja yhdistys toivoo, että mahdollisimman moni osallistuisi kaupungin yhteiseen siivoustavoitteeseen. TIMO MYLLYKOSKI Jätehuoltopäätös lykkääntyy Yrittäjien järjestämä tilaisuus Raahen jätehuollon tulevaisuudesta haastoi Vestia-vaihtoehdon. TIMO MYLLYKOSKI Kaupunginvaltuutettu Paavo Törmin (sd) mielestä Raahessa pitäisi lähteä rohkeasti kehittämään ihan omaa jätehuollon mallia. – Tiesimme Myhrbergin entuudestaan ja arvostamme paljon sitä, mitä hän teki, toteaa Natalia Karageorgou. Suurlähettiläs Karageorgou kertoo Myhrbergin olevan arvostettu hänen maassaan. Turunen esitteli muun muassa Soveliuksen talon alkuperän, Johan Soveliuksen rakkaustarinan naapurin Catharinaan sekä heidän kynttilänjalkojen tarinan. MUSEONJOHTAJA Eila Turusen johtaman kierroksen aikana suurlähettiläspari pääsi kuulemaan laajasti Myhrbergin puiston sekä Soveliuksen talon historiasta samalla kuullen Myhrbergin elämästä. ylläpitää keskustan viihtyvyyttä ja vetovoimaa. – Siivoustalkoiden tarkoitus on PUHEENAIHEET 7 KESKIVIIKKONA 10. Samalla se edellytti, että neuvottelujen rinnalla päivitetään laskelma jätehuollon järjestämisestä kaupungin omana toimintana. Talkoot alkavat Härkätorin puistossa kello 10 ja päättyvät kello 13. YRITTÄJIEN äänitorvena toimivan SKAL Ympäristöyritykset ry:n toimitusjohtaja Lasse Kontiola sanoi alueellisen jäteyhtiön eli Vestiaan liittymisen tarkoittavan, että päätösvalta siirtyy pois Raahesta. Asiaa valmistelevat kaupungin viranhaltijat pitävät Vestiaan liittymistä kaupungin kannalta parhaana ratkaisuna. Työlistalla on kävelykadun rakennusten ikkunoiden pesua, roskien keräämistä ja yleistä siistimistä. Nyt kaupunginjohtaja uskoo, että asia saadaan valtuustoon käsittelyyn elokuussa. – Asiaan on pyydetty vielä lisäselvityksiä, joten haetaan kaikki tarvittava tieto valtuustolle, hän sanoi. Kaupunginvaltuusto päätti toukokuussa 2025, että Raahen kaupunki aloittaa neuvottelut Vestian täysjäseneksi liittymisestä. Kreikassa Myhrberg yleni sotamiehestä kapteeniksi ja sai jopa kunnianimen Murad Bey. – Jos omana toimintana järjestetään, henkilökohtainen näkemykseni on, että silloin pitää perustaa konserniyhtiö, totesi Vimpari. Soveliuksen talo oli A.M Myhrbergin synnyinkoti. Kaupunginjohtaja Leena Mikkola-Riekkinen kertoi asiasta Raahen Seudulle maanantaisen Raahen jätehuollon tulevaisuutta käsitelleen keskustelutilaisuuden päätteeksi. Kreikassa käytiin tuolloin vapaussota, joka lopulta johti maan itsenäistymiseen. Lisäksi talkoissa otetaan alas markiisit ja kyltit, jotka eivät ole enää ajan tasalla. Juuri tältä osin tarvitaan lisäselvityksiä päätöksenteon tueksi. – Tässä ei ole kyse vain hallinnollisesta ratkaisusta vaan valinnoista, jotka vaikuttavat vuosikymmeniä, Kontiola totesi. Vierailun järjestänyt Kotila kertoo idean syntyneen hänen historiaharrastuksensa kautta. Jätehuoltoon liittyvän päätösvallan menettämisestä kantoi huolta myös useampi valtuutettu. L&T Ympäristöpalvelut Oy:n yksikönpäällikkö Jani Sivupuro mainitsi vuonna 2005 Vestian alueella olleen 17 paikallista jätekuljetusyritystä, mutta nyt enää kaksi. kesäkuuta. – Että päätösvalta pysyisi Raahessa, hän sanoi. KAUPUNGINJOHTAJA katsoo Raahen Yrittäjät ry:n järjestämän keskustelutilaisuuden antaneen selkeän viestin siitä, että Raahessa on tahto toden teolla selvittää jätehuollon järjestämistä myös kaupungin omana toimintana. Raahen kaupungin jätehuoltoratkaisusta päättäminen siirtyy muutamalla kuukaudella. August Maximilian, entiseltä nimeltään Matts August Myhrberg oli 1797 vuonna Raahessa syntynyt ruotsalais-suomalainen sotilas, joka myöhemmin elämässään kiersi eri puolilla Eurooppaa taistelemassa ja värväytyi muun muassa Kreikassa vapaustaistelijaksi vuonna 1825. Talkoiden ajankohta valittiin kesäkuun puoliväliin, sillä keskustan alueella on pian tulossa kesätapahtumia, kuten Pekan päivät. Teemme osuutemme ja käärimme hihat yhdistyksen jäseninä kaupungin työntekijöiden kanssa. ANNA MARIA KULJU Weikko Kotila, suurlähettiläs Natalia Karageorgou sekä Panos Karageorgou Myhrbergin patsaalla. – Raahe on kaunis kaupunki. Mitä enemmän käsipareja, sitä enemmän asioita saadaan hoidettua pois työlistalta. · Lassila & Tikanojan Jani Sivupuro (vas.), Kuljetus Haikaran Jyri Haikara ja Kempeleen jätekuljetuksen Matti Räisänen toivat maanantai-illan keskustelutilaisuuteen jätekuljetusyritysten terveiset ja näkemykset Raahen tilanteeseen liittyen. RAAHELAISILLE päättäjille eli käytännössä kaupunginvaltuutetuille suunnatussa keskustelutilaisuudessa oli paikalla lähes puolet valtuutetuista. KESÄKUUTA 2026 Raahen Seutu ·. Raahen Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Kirsi Paldanius korosti, että yrittäjien tavoitteena ei ole vastakkainasettelu, vaan halu varmistaa, että päättäjillä on päätöstä tehtäessä käytettävissä kaikki tarvittava tieto. raanvaraisuudesta, hän kertoo. TIMO MYLLYKOSKI Kreikan suurlähettiläspari vieraili Raahessa August Maximilian Myhrberg vierailun vetonaula. – Siististä keskustasta jää hyvä ja viihtyisä mielikuva, hän sanoo. – Riittää, että osallistuja ottaa mukaan reippaan ja iloisen mielen. Vierailu järjestettiin Kreikan kunniakonsulina Oulussa toimivan Weikko Kotilan aloitteesta. Työvälineitä varataan mahdollisimman paljon ja työlistalla on vaihtelevia työtehtäviä, joten tekemistä riittää kaikille osallistujille. – Paikalliset yritykset ovat kuolleet melkein kaikki pois, hän tiivisti yrittäjien huolen Raahessa. – Jätehuolto ei ole yksinomaan tekninen asia, vaan siinä on kyse muun muassa kaupungin päätösvallasta, hän sanoi. Elävä kaupunkikeskus Raahe ry ja Raahen kaupunki kutsuvat raahelaiset siivoustalkoisiin perjantaina. Natalia Karageorgou kertoo matkan olleen mielenkiintoinen ja haluavansa kovasti vierailla Raahessa uudestaan. Turunen mainitsi myös Soveliuksen talon kummitustarinat, jotka ovat jääneet elämään Johan Soveliuksen kuoltua
Tarina oli pikkuväkeä ajatellen sopivan kiemurainen ja myös pelottavia elementtejä sisältävä. Tarinoissa näkyi ja kuului nykylastenkirjallisuuden hyvät ja kestävät teemat: ei pelkkää höpsöttelyä ja hulluttelua, vaan asiaa muun muassa yksinäisyydestä, erilaisuudesta ja varsinkin kaikenlaisista peloista. Varsinkin Prinsessa Rämäpään tilanne, jossa hänen sänkynsä alla asuu mörkö, oli osuva. Myöskään käteisen perään ei tarvitse huolehtia, sillä yrittäjät ovat itse hankkineet kioskille maksupäätteen helpottaakseen asiointia. Jiri-Aleksi Peltokorven ohjaamissa vinkkaustarinat olivat sopivan lyhyitä, mutta sytyttivät kiinnostuksen itse tarinaan, kuten vinkkauksen kuuluukin. Kioski sijaitsee Pyhäjoen Pookitalon edustalla, ja se on avoinna heinäkuun loppuun saakka tiistaista sunnuntaihin kello 11–18. Kun lastenkirjallisuudesta oli saatu nauttia niin vinkkausten kuin nukketeatterin kautta, oli piste i:n päälle saada tavata oikea lapsille kirjoittava kirjailija. Kun viheralueet on korjattu, ne kivetään tasaiseksi ja aloitetaan lavan rakentaminen. Raahen Teatterin kirjavinkkaukset olivat lastenkirjojen tarinoista tehtyjä pienoisnäytelmiä, joihin vielä saatiin kirjastovirkailijalta lisäsyvennystä. Ne, jotka tulivat paikalle, saivat nauttia lastenkulttuurista – kerta kaikkiaan lapsille ajatellusta kulttuurista – monin tavoin. Arkkitehti Mattiveikko Salon suunnittelema lava rakentuu torin kahvilarakennuksen Sovionkadun puoleiseen kaareen. – Eniten odotamme asiakaskohtaamisia ja hyvää myyntiä, tytöt kertovat odottavaisin fiiliksin. Kaikki oli ajateltu, ilmettä myöten. Sali oli rakennettu toimivaksi tilaksi, jossa oli omat pisteet nukketeatterille, kirjavinkkaukselle ja kirjailijahaastattelulle, lukunurkkaus, askartelunurkkaus ja tietenkin koko idean äidin, kirjakauppayrittäjä Reetta Anna-Kaisa Mattola tyttärineen pysähtyi lukunurkkaukseen lukemaan tarinaa Prinsessa Pikkiriikistä. Siniluodossa kioskia pitää Toivo Hallikainen kyläyhdistyksen kautta. – Puurakenteinen esiintymislava mahtuu olemassa olevan katon alle, mutta lavan etureuna tulee hiukan katoksesta yli. Härkätoriprojektista vastaava rakennusmestari Timo Salonen kertoo rakennustöiden olevan nyt siinä vaiheessa, että viheralueet on poistettu tulevan näyttämön edestä. Yleisö sai kuulla, että kahden kirjasarjan päähenkilöiden esikuvana on Lampelan omat pojat. AsMoonin juniorit olivat pystyttäneet kuninkaallisen kioskin koulun ala-aulaan. · henkilön esikuvina. Torin työmaa-alue on rajattu aidoilla turvallisuuden varmistamiseksi. – Oreo-jäätelö on ollut suosituin tuote, Lehtelä toteaa. – Kaikki on valmista Pekanpäivistä kahden viikon päähän eli Meripäiville. Aamulla ennen kioskin avaamista on aika leipoa tuoreet herkut päivän valikoimaan. Kesätyö omasta kioskista Pyhäjoella nuoret 4Hyrittäjät avaavat kioskin joka aamu tuoreiden leivonnaisten kanssa, ja myös SUP-laudat ovat vuokrattavissa. Tytöt kertovat, että valmisteluihin menee noin kaksi tuntia, ja leipomukset vaihtelevat päivästä riippuen. Kirjastosta oli saatu lukemista vallan runsaasti. Härkätorille rakennetaan pitkään kaivattu esiintymislava osana Raahen keskustan kehittämistä. Pyhäjoen kesäkioskissa työskentelee kesän aikana nuoria 4H-yrittäjiä. Lampela avasi kirjojensa hahmojen taustoja, josta oli kiinnostavaa kuulla miten heitä oli päätynyt kirjoihin omasta lapsuudesta Ylivieskassa – ja myöhemmin omat pojat ovat saaneet olla parin pääSanonta "pieni yleisö on aatelia" tuli kirkkaasti todeksi lauantaina Raahen Keskuskoulun yläsalissa. Lehtelä ja Nikki innostuivat hankkimaan kesätöitä, kun kuulivat mahdollisuudesta kesäkioskin pitämiseen. Erinomaista oli se, että lapsille tehdyssä tapahtumassa oli esiintyjinä paljon nuoria, niin nukketeatterissa kuin kirjavinkkauksessa, aina lastenkirjailija Hannele Lampelaa haastatellutta Emil Pulkkasta myöten. Raahen Porvarija Kauppakoulun opiskelijat olivat rakentaneet kuvausseinän sekä tehneet jokaiselle tapahtumapisteelle oman julisteen. RAKENTAMISTYÖHÖN on laskettu kuluvan kolme viikkoa. Kioskin tiskin takana nähdään kesän aikana vaihtuvuutta, sillä nuoret 4H-yrittäjät työsVENLA TURPEINEN Härkätori uudistuu Meripäiville suunniteltu vielä näyttö. VESA JOENSUU Iida Nikki ja Iida Lehtelä saivat toivomansa kesätyön. Viime lauantaina Raahen Keskuskoulun yläsalista oli rakennettu toimiva tapahtumatila, jossa sai sekä tehdä itse, että olla yleisönä. Hiukan leikataan muuria pois. Tänään tarjolla oli suklaakeksejä. Lavan korkeus on puoli metriä ja se peittää koko oikeanpuoleisen katetun alueen, Salonen kertoo. Iida Lehtelä, 13, ja Iida Nikki, 14, ovat tämän kesän ensimmäiset kioskinpitäjät Pyhäjoen 4H-yrittäjien kesäkioskilla. Istutukset tulevat uudessa paikassa kehystämään patsasta, sanoo kaupunginpuutarhuri Tita Haapajoki. Osallistumme aina kun tapahtuu ja tämän tapahtuman teema kiinnosti, koska tykkäämme lukea, Mattola sanoo. LUKUNURKKAUS houkutteli isoon punaiseen nojatuoliin ja tyynyille. Kioskilla käy käteinen sekä MobilePay-maksu. Hallikainen kertoo joidenkin päivien olleen melko rauhallisia, ja asiakkaita käy päivän aikana vaihtelevasti. Aikuiset esiintyjät olivat vähemmistönä ja nuoret saivat kertoa tarinoita herkiämättömälle lapsiyleisölle. Tapahtuman järjestivät Raahen Kirjaklubi, Karhun Kirja ja paperi, Raahen kaupunginkirjasto ja Raahen Teatteri. Kuvassa Viljo Ervasti, Minja Niemelä, Lotta Autio, Linnea Kiilakoski, Julia Niemelä ja Iisa Määttä. Kioskin luukut on nyt avattu, ja kaksikko odottaa vilkasta kesää kioskilla. SARI JAATINEN Koska kerran kyseessä oli Kuninkaalliset pidot, oli paikallaan saada päivään myös kuninkaallista loistetta. Aamupäivällä kioskin läheisyydessä on rauhallista, mutta päivän mittaan kioskin edusta vilkastuu. Kymmenessä vuodessa 32 kirjaa kirjoittanut tuottelias Hannele Lampela Emil Pulkkanen haastatteli yli 30 lastenkirjaa kirjoittanutta Hannele Lampelaa. Siniluodon kesäkioskia pitää tämän kesän ajan Toivo Hallikainen, 14. KESÄKUUTA 2026 ·. Kuninkaallisiin pitoihin olisi mahtunut enemmänkin SARI JAATINEN Ronnin kirjakauppanurkkaus, jossa kauppias asiaan kuuluvasti palveli asiakkaitaan karhupuku yllään. Ja tavattiin itse Mörkökin, joka teki selväksi, ettei hän ole ollenkaan niin pelottava kuin mitä tavataan sanoa. Kaupunkilaisia pyydetään varomaan Härkätorilla liikkuvia työkoneita ja mahdollisuuksien mukaan välttämään läpikulkua torilla. – Ihanaa, että on tapahtumia. Satu Kallion vetämän Harhamakirjoittajaryhmän nukketeatteriesitys oli kerrassaan mainio. Hauskaa oli todeta, miten lapset keskittyivät esitykseen ja seurasivat sitä hyvin koukuttuneina. Sitä tarjosi Raahen Teatterin kirjavinkkaustarina Hannele Lampelan kirjasta Prinsessa Pikkiriikin hiukkasen hurjat sadut. Kesäkukat tullaan sijoittamaan tulevaisuudessa liikuteltaviin astioihin, jolloin niitä voidaan hyödyntää erilaisten tapahtumien tarpeiden mukaan. Nuoret halusivat, että kioskilta on mahdollisuus vuokrata SUP-lautoja. Sen sijoittamisesta on kahta suunnitelmaa, joko kioskin seinään tai lavalle, Salonen sanoo. Tarjolla on joka päivä vaihtuva valikoima itse tehtyjä leivonnaisia, jäätelöä sekä kylmiä ja kuumia juomia. Koulun lukuvuoden ajan tytöt ovat olleet ohjaajina 4H-kerhossa, mutta tämä on ensimmäinen kesätyö 4H-yrittäjinä. Valmisteluihin on mennyt kentelevät kukin kahden viikon ajan. Lavaan rakennetaan tarvittavaa tekniikkaa ja korotetaan lavaosa palvelemaan lukuisia Härkätorin yleisötapahtumia. Raahe-opiston Harhama-kirjoittajaryhmän nuoret olivat rakentaneet mainion nukketeatteriesityksen. SARI JAATINEN kertoi tuotannostaan ja sen hahmoista Emil Pulkkasen haastattelussa. Ilmeisesti ikivanha teatterilaji oli mukavaa vaihtelua tämän päivän lastenohjelmiin. Tämä on Hallikaisen ensimmäinen kesätyö, ja kioskille hän tuli töihin kyläyhdistyksen kautta. Lampelan kirjat ja myös Prinsessa Pikkiriikki ‑elokuva olivat kuulijoille tuttuja. Kioskilla on myynnissä erilaisia jäätelöitä, kylmiä ja kuumia juomia sekä vaihteleva valikoima itse leivottuja leivonnaisia. Lähteessä ollut Puolustaja-patsas siirtyy torin toiseen päähän, jossa sille on tehty valmis sorapeti istutusten keskelle. Kuninkaalliset pidot ovat osa Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuotta. Lastenkirjallisuuspöytä oli katettu kerta kaikkiaan ajatuksella ja hyvällä sydämellä. Anna-Kaisa Mattola sai sylin täyteen tyttäriään lukiessaan Prinsessa Pikkiriikki ‑kirjaa. Laatoituksen valmistumisesta riippuu milloin lavan rakentamiseen päästään. Alku kioskilla on ollut niin mielekäs, että nuoret pohtivat kesäkioskin pitämisen olevan mahdollisuus myös seuraavana kesänä. Hahmogalleria oli kiitettävän runsas, oli prinssiä ja prinsessaa, kummitusta ja velhoa. Härkätorille on SARI JAATINEN 8 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 10. Meillä on niin elävä keskusta ja kaupunki. – Haimme Leader-rahoitusta, jotta kioskille saatiin SUP-lautoja vuokrattavaksi, Lehtelä kertoo valmisteluista. Nykyisellä paikalla se olisi tullut esiintymislavan tielle. – Paikka on ainoa sopiva, kun otetaan huomioon torin käyttö. Pyhäjoella ja Siniluodossa kesäkioskit ovat avanneet luukkunsa. Kaikkien aikojen ensimmäinen Kuninkaalliset pidot ‑lastenkirjallisuustapahtuma jäi harvojen herkuksi, sillä yleisöä olisi mahtunut mukaan pitoihin vielä runsaasti. Kioski on auki ainakin heinäkuun loppuun saakka. jonkin verran aikaa. Torin suihkulähde poistetaan ja samalla Raahesta katoaa viimeinen julkinen suihkulähde. Toiminta tarjoaa nuorille turvallisen mahdollisuuden kokeilla yrittäjyyttä ja saada työkokemusta
Arkkitehti Mattiveikko Salon suunnittelema lava rakentuu torin kahvilarakennuksen Sovionkadun puoleiseen kaareen. Raahe-opiston Harhama-kirjoittajaryhmän nuoret olivat rakentaneet mainion nukketeatteriesityksen. Koulun lukuvuoden ajan tytöt ovat olleet ohjaajina 4H-kerhossa, mutta tämä on ensimmäinen kesätyö 4H-yrittäjinä. Kymmenessä vuodessa 32 kirjaa kirjoittanut tuottelias Hannele Lampela Emil Pulkkanen haastatteli yli 30 lastenkirjaa kirjoittanutta Hannele Lampelaa. Pyhäjoella ja Siniluodossa kesäkioskit ovat avanneet luukkunsa. – Paikka on ainoa sopiva, kun otetaan huomioon torin käyttö. Sali oli rakennettu toimivaksi tilaksi, jossa oli omat pisteet nukketeatterille, kirjavinkkaukselle ja kirjailijahaastattelulle, lukunurkkaus, askartelunurkkaus ja tietenkin koko idean äidin, kirjakauppayrittäjä Reetta Anna-Kaisa Mattola tyttärineen pysähtyi lukunurkkaukseen lukemaan tarinaa Prinsessa Pikkiriikistä. Hauskaa oli todeta, miten lapset keskittyivät esitykseen ja seurasivat sitä hyvin koukuttuneina. Anna-Kaisa Mattola sai sylin täyteen tyttäriään lukiessaan Prinsessa Pikkiriikki ‑kirjaa. Tarina oli pikkuväkeä ajatellen sopivan kiemurainen ja myös pelottavia elementtejä sisältävä. Varsinkin Prinsessa Rämäpään tilanne, jossa hänen sänkynsä alla asuu mörkö, oli osuva. Tämä on Hallikaisen ensimmäinen kesätyö, ja kioskille hän tuli töihin kyläyhdistyksen kautta. Meillä on niin elävä keskusta ja kaupunki. Osallistumme aina kun tapahtuu ja tämän tapahtuman teema kiinnosti, koska tykkäämme lukea, Mattola sanoo. Aamupäivällä kioskin läheisyydessä on rauhallista, mutta päivän mittaan kioskin edusta vilkastuu. Kuninkaalliset pidot ovat osa Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuotta. Myöskään käteisen perään ei tarvitse huolehtia, sillä yrittäjät ovat itse hankkineet kioskille maksupäätteen helpottaakseen asiointia. Tytöt kertovat, että valmisteluihin menee noin kaksi tuntia, ja leipomukset vaihtelevat päivästä riippuen. Kaikkien aikojen ensimmäinen Kuninkaalliset pidot ‑lastenkirjallisuustapahtuma jäi harvojen herkuksi, sillä yleisöä olisi mahtunut mukaan pitoihin vielä runsaasti. jonkin verran aikaa. Sitä tarjosi Raahen Teatterin kirjavinkkaustarina Hannele Lampelan kirjasta Prinsessa Pikkiriikin hiukkasen hurjat sadut. – Kaikki on valmista Pekanpäivistä kahden viikon päähän eli Meripäiville. Lastenkirjallisuuspöytä oli katettu kerta kaikkiaan ajatuksella ja hyvällä sydämellä. SARI JAATINEN kertoi tuotannostaan ja sen hahmoista Emil Pulkkasen haastattelussa. – Eniten odotamme asiakaskohtaamisia ja hyvää myyntiä, tytöt kertovat odottavaisin fiiliksin. Kesäkukat tullaan sijoittamaan tulevaisuudessa liikuteltaviin astioihin, jolloin niitä voidaan hyödyntää erilaisten tapahtumien tarpeiden mukaan. Viime lauantaina Raahen Keskuskoulun yläsalista oli rakennettu toimiva tapahtumatila, jossa sai sekä tehdä itse, että olla yleisönä. Hallikainen kertoo joidenkin päivien olleen melko rauhallisia, ja asiakkaita käy päivän aikana vaihtelevasti. Nuoret halusivat, että kioskilta on mahdollisuus vuokrata SUP-lautoja. Härkätorille rakennetaan pitkään kaivattu esiintymislava osana Raahen keskustan kehittämistä. Toiminta tarjoaa nuorille turvallisen mahdollisuuden kokeilla yrittäjyyttä ja saada työkokemusta. Hahmogalleria oli kiitettävän runsas, oli prinssiä ja prinsessaa, kummitusta ja velhoa. Härkätorille on SARI JAATINEN ELÄMÄNMENO 9 KESKIVIIKKONA 10. Härkätoriprojektista vastaava rakennusmestari Timo Salonen kertoo rakennustöiden olevan nyt siinä vaiheessa, että viheralueet on poistettu tulevan näyttämön edestä. Tänään tarjolla oli suklaakeksejä. Ne, jotka tulivat paikalle, saivat nauttia lastenkulttuurista – kerta kaikkiaan lapsille ajatellusta kulttuurista – monin tavoin. – Ihanaa, että on tapahtumia. Kun viheralueet on korjattu, ne kivetään tasaiseksi ja aloitetaan lavan rakentaminen. Hiukan leikataan muuria pois. Istutukset tulevat uudessa paikassa kehystämään patsasta, sanoo kaupunginpuutarhuri Tita Haapajoki. Aamulla ennen kioskin avaamista on aika leipoa tuoreet herkut päivän valikoimaan. Tapahtuman järjestivät Raahen Kirjaklubi, Karhun Kirja ja paperi, Raahen kaupunginkirjasto ja Raahen Teatteri. RAKENTAMISTYÖHÖN on laskettu kuluvan kolme viikkoa. KESÄKUUTA 2026 Raahen Seutu ·. Kirjastosta oli saatu lukemista vallan runsaasti. Yleisö sai kuulla, että kahden kirjasarjan päähenkilöiden esikuvana on Lampelan omat pojat. Kioski on auki ainakin heinäkuun loppuun saakka. Lampela avasi kirjojensa hahmojen taustoja, josta oli kiinnostavaa kuulla miten heitä oli päätynyt kirjoihin omasta lapsuudesta Ylivieskassa – ja myöhemmin omat pojat ovat saaneet olla parin pääSanonta "pieni yleisö on aatelia" tuli kirkkaasti todeksi lauantaina Raahen Keskuskoulun yläsalissa. Lavaan rakennetaan tarvittavaa tekniikkaa ja korotetaan lavaosa palvelemaan lukuisia Härkätorin yleisötapahtumia. Kioskin tiskin takana nähdään kesän aikana vaihtuvuutta, sillä nuoret 4H-yrittäjät työsVENLA TURPEINEN Härkätori uudistuu Meripäiville suunniteltu vielä näyttö. – Oreo-jäätelö on ollut suosituin tuote, Lehtelä toteaa. Kioskilla on myynnissä erilaisia jäätelöitä, kylmiä ja kuumia juomia sekä vaihteleva valikoima itse leivottuja leivonnaisia. Kioski sijaitsee Pyhäjoen Pookitalon edustalla, ja se on avoinna heinäkuun loppuun saakka tiistaista sunnuntaihin kello 11–18. Raahen Porvarija Kauppakoulun opiskelijat olivat rakentaneet kuvausseinän sekä tehneet jokaiselle tapahtumapisteelle oman julisteen. Kesätyö omasta kioskista Pyhäjoella nuoret 4Hyrittäjät avaavat kioskin joka aamu tuoreiden leivonnaisten kanssa, ja myös SUP-laudat ovat vuokrattavissa. Tarjolla on joka päivä vaihtuva valikoima itse tehtyjä leivonnaisia, jäätelöä sekä kylmiä ja kuumia juomia. Lehtelä ja Nikki innostuivat hankkimaan kesätöitä, kun kuulivat mahdollisuudesta kesäkioskin pitämiseen. Siniluodossa kioskia pitää Toivo Hallikainen kyläyhdistyksen kautta. Satu Kallion vetämän Harhamakirjoittajaryhmän nukketeatteriesitys oli kerrassaan mainio. Laatoituksen valmistumisesta riippuu milloin lavan rakentamiseen päästään. Alku kioskilla on ollut niin mielekäs, että nuoret pohtivat kesäkioskin pitämisen olevan mahdollisuus myös seuraavana kesänä. Kaupunkilaisia pyydetään varomaan Härkätorilla liikkuvia työkoneita ja mahdollisuuksien mukaan välttämään läpikulkua torilla. VESA JOENSUU Iida Nikki ja Iida Lehtelä saivat toivomansa kesätyön. Ja tavattiin itse Mörkökin, joka teki selväksi, ettei hän ole ollenkaan niin pelottava kuin mitä tavataan sanoa. Torin suihkulähde poistetaan ja samalla Raahesta katoaa viimeinen julkinen suihkulähde. LUKUNURKKAUS houkutteli isoon punaiseen nojatuoliin ja tyynyille. Lavan korkeus on puoli metriä ja se peittää koko oikeanpuoleisen katetun alueen, Salonen kertoo. Lähteessä ollut Puolustaja-patsas siirtyy torin toiseen päähän, jossa sille on tehty valmis sorapeti istutusten keskelle. Siniluodon kesäkioskia pitää tämän kesän ajan Toivo Hallikainen, 14. Pyhäjoen kesäkioskissa työskentelee kesän aikana nuoria 4H-yrittäjiä. Kun lastenkirjallisuudesta oli saatu nauttia niin vinkkausten kuin nukketeatterin kautta, oli piste i:n päälle saada tavata oikea lapsille kirjoittava kirjailija. AsMoonin juniorit olivat pystyttäneet kuninkaallisen kioskin koulun ala-aulaan. Iida Lehtelä, 13, ja Iida Nikki, 14, ovat tämän kesän ensimmäiset kioskinpitäjät Pyhäjoen 4H-yrittäjien kesäkioskilla. · henkilön esikuvina. Torin työmaa-alue on rajattu aidoilla turvallisuuden varmistamiseksi. – Puurakenteinen esiintymislava mahtuu olemassa olevan katon alle, mutta lavan etureuna tulee hiukan katoksesta yli. Kuvassa Viljo Ervasti, Minja Niemelä, Lotta Autio, Linnea Kiilakoski, Julia Niemelä ja Iisa Määttä. Valmisteluihin on mennyt kentelevät kukin kahden viikon ajan. Kioskin luukut on nyt avattu, ja kaksikko odottaa vilkasta kesää kioskilla. Kaikki oli ajateltu, ilmettä myöten. SARI JAATINEN Koska kerran kyseessä oli Kuninkaalliset pidot, oli paikallaan saada päivään myös kuninkaallista loistetta. Ilmeisesti ikivanha teatterilaji oli mukavaa vaihtelua tämän päivän lastenohjelmiin. Sen sijoittamisesta on kahta suunnitelmaa, joko kioskin seinään tai lavalle, Salonen sanoo. Kioskilla käy käteinen sekä MobilePay-maksu. Lampelan kirjat ja myös Prinsessa Pikkiriikki ‑elokuva olivat kuulijoille tuttuja. Nykyisellä paikalla se olisi tullut esiintymislavan tielle. Tarinoissa näkyi ja kuului nykylastenkirjallisuuden hyvät ja kestävät teemat: ei pelkkää höpsöttelyä ja hulluttelua, vaan asiaa muun muassa yksinäisyydestä, erilaisuudesta ja varsinkin kaikenlaisista peloista. Jiri-Aleksi Peltokorven ohjaamissa vinkkaustarinat olivat sopivan lyhyitä, mutta sytyttivät kiinnostuksen itse tarinaan, kuten vinkkauksen kuuluukin. Raahen Teatterin kirjavinkkaukset olivat lastenkirjojen tarinoista tehtyjä pienoisnäytelmiä, joihin vielä saatiin kirjastovirkailijalta lisäsyvennystä. – Haimme Leader-rahoitusta, jotta kioskille saatiin SUP-lautoja vuokrattavaksi, Lehtelä kertoo valmisteluista. Erinomaista oli se, että lapsille tehdyssä tapahtumassa oli esiintyjinä paljon nuoria, niin nukketeatterissa kuin kirjavinkkauksessa, aina lastenkirjailija Hannele Lampelaa haastatellutta Emil Pulkkasta myöten. Aikuiset esiintyjät olivat vähemmistönä ja nuoret saivat kertoa tarinoita herkiämättömälle lapsiyleisölle. Kuninkaallisiin pitoihin olisi mahtunut enemmänkin SARI JAATINEN Ronnin kirjakauppanurkkaus, jossa kauppias asiaan kuuluvasti palveli asiakkaitaan karhupuku yllään
Juuri vanhoista valokuvista lähti Liskon kiinnostus historiaa kohtaan. Koko seurue siirtyi autoilla vanhalle koululle, joka on nykyään asuinkäytössä. Kyläpäivä ei ole mitään ilman pientä kisailua. Surun hetkellä Kuolinilmoitus on omaisten kaunis tapa muistaa vainajaa ja samalla kutsua siunaustilaisuuteen tai kiittää osanotosta. Afganistanilainen Samira Amini osallistuu tapahtumaan jo toista kertaa. Kertomuksen saattoi keskeyttää esitetty välikysymys, mieleen tullut tarina tai murjaistu vitsi. Hän kuvailee tapahtuman ilmapiiriä hyvin vieraanvaraiseksi. KESÄKUUTA 2026 ·. Ehdotus sai iloisen vastaanoton, ja yhteinen tapaaminen sovittiin kesäkuun ensimmäiselle lauantaille. ”Vuoden Parhake ei ole mikään turhake”, vaan kyläläiset äänestävät joukostaan henkilön, joka on tehnyt jotain merkittävää Parhalahden kylän yhteiseksi hyväksi. Seuraavilla heitoilla jännitti, Nygård kertoi suorituksistaan. – Ei ole tämän parempaa aikaa sitten lapsuusajan, yksi miehistä kuvaili eläkepäiviään. Lisäksi silloisista koulutovereista viisi on kuollut. – Ensimmäisellä heitolla en tiennyt, mitä tehdä. Lapinkari oli heidän aikaansa ainoa opettaja kansakoulussa. Tuvan pitkän pöydän ääressä muisteltiin kouluaikoja, tehtiin sukuselvityksiä, ja jokainen pääsi vuorollaan kertomaan eletystä elämästään. Nadtochii toivoo, että hänen tekemänsä ukrainalaista kulttuuria esittelevä video jää yleisön mieleen. Kaikkia Laurila ei kuitenkaan tavoittanut yrityksistään huolimatta. Vanhasta koulukuvasta haluttiin saada myös uusi, päivitetty versio. Lisko on ollut mukana myös Parhalahden historiapiireissä kahtena edellisenä talvena. Kuvasta lähti ajatus, että olisi hienoa saada porukka vielä kasaan ja vaihtaa kuulumisia. Kiitollisena kaivaten Urpo Tarja perheineen Jenny perheineen sukulaiset ja ystävät Lämmin kiitos osanotosta. Uudessa kuvassa 15/27 oppilaasta. – Montakohan karttakeppiä Vienolla kului vuodessa. Kyläpäivän ohjelma alkoi Vuoden Parhakkeen julkistamisella. Ensimmäiset pari viikkoa oli vaikeaa, mutta luonto ja pyöräileminen auttoivat minua tottumaan Raaheen. Nadtochiin mielestä kulttuurien monipuolisuus on ollut Maailma Kinosalongilla ‑tapahtuman kiinnostavin asia. Voit tehdä ilmoituksen helposti verkossa osoitteessa raahenseutu.fi/ilmoita p. Monen opinnot olivat kulkeneet samoja uria vielä kansakoulun jälkeenkin. Jotkut matkustivat tapaamiseen eteläisestä Suomesta asti. Tapani Lisko on tehnyt merkittävää työtä Parhalahden historian parissa. – Kun ikää on 75 vuotta, kaikki mielenkiintoinen on menneisyydessä. Kahvitteluiden jälkeen oli luvassa koulukuva. Kyläpäivässä kisailtiin lisäksi kylien välisellä tikkakisalla. Tuvan kaksi kaappikelloa tikittivät samalla, kun yksi kerrallaan kertoi omaa elämäntarinaansa. Päivän ohjelmassa oli ennen kaikkea kuulumisten vaihtoa kahvin ja ruokailun ääressä. joku miehistä heitti. Hän oli järjestänyt pihalle riviin hänen entisöimäänsä kalustoa: yhteensä seitsemän vanhaa traktoria, Volvo Amazonin ja vuoden 1971 Solifermopon. LIINA ERKKILÄ Vierailijat pääsivät tutustumaan eri maihin ruoan, musiikin käsitöiden, esitysten ja julisteiden kautta. Rakennustöistä vastasi Pyhäjoen Rakennus. Pyhäjokinen Hirvikosken perhe saapui kyläpäivään erityisesti katsomaan eläimiä ja tapaamaan ystäviä. · enemmän Afganistanin kulttuurista. Arffmanin kouluttaja Sanna Koskelan mielestä tapahtumasta pitäisi tulla jokavuotinen perinne. Päivän ehkä odotetuin ohjelmanumero oli Leppäkeihäänheiton mestaruuskilpailut. Naisten sarjan voittajaksi tiensä PETRA KOSKELA Kouluporukka 60 vuoden jälkeen jälleen yhdessä Matti Laurila löysi vanhan luokkakuvan ja kutsui vanhat luokkakaverit kokoon. – Opiskelijat kertovat mielellään omasta kotimaastaan, vaikka puhuminen voi jännittää. 08 5377 630 ma–pe 9–19 ja la 9–15. – Jotkut ihmiset tietävät Afganistanista vain sodan, Amini kertoo. – Raahe on paljon pienempi kaupunki kuin Pultava. Lapset pomppivat pomppulinnassa, kävivät Pyhäjoen Jokikiekon pisteellä ja söivät makkarat. Kansakoulusta siirryttiin keskikouluun, jonka jälkeen tuli päättää hakeutuuko lukioon vai ammattikouluun. Leppäkeihäänheitto on Parhalahden oma kisalaji, jonka kisavälineenä toimii lepikosta vesurilla katkaistu keihäs. · PETRA KOSKELA Tapani Lisko oli yllättynyt, mutta otettu tullessaan valituksi Vuoden Parhakkeeksi. paa ja pesäpallon pelaamista. Lisko on järjestänyt piireihin kuvaesityksiä keräämistään valokuvista. – Tämä on alkujaan siikajokinen traktori, enkä siksi ole halunnut entisöidä sitä. Ihmiset ovat samanlaisia, vain kulttuuri on erilainen. Hän pysähtyy alkuperäisessä kunnossa olevan Zetor 3011:en viereen. Opiskelija Olha Nadtochii tuli Raaheen Ukrainan Pultavasta yhdeksän kuukautta sitten. -Jäätelö, suklaajäätelöä parhaillaan syövä Valtteri tuumasi. Mikä oli veljesten mielestä mukavinta kyläpäivässä. Pyhäjoen kunnan tekninen johtaja Antti Suominen leikkasi juhlallisesti nauhan uutukaisista portaista ja pääsi itsekin testaamaan niitä tuoreeltaan. Ehkä muita ei löytynyt, Lisko vitsaili valinnastaan. Minusta on mukavaa huomata, miten eri maat kohtaavat ja tutustuvat keskenään. Vanhan koulun pihapiiri herätteli mieliin monenlaisia muistoja: missä leikittiin, missä oli kaivo ja missä tyttöjen ja poikien vessat, ja kuinka pojat olivat yrittäneet kurkkia tyttöjen puolelle. KINOSALONGIN vierailijat pääsivät tutustumaan eri kulttuureihin myös opiskelijoiden tekemien videoiden avulla. Moni oli myös palannut takaisin asuttamaan kotipaikkaansa Siikajoella eläköidyttyään. Järjestetyn ohjelman lisäksi kyläpäivässä saattoi nauttia perinteisestä markkinatunnelmasta kiertämällä erilaisia myyntikojuja ja kioskeja sekä nauttimalla virvokkeita kyläyhdistyksen kahvilassa. Laurila muisteli lämmöllä koulun pihalla leikittyjä leikkejä ja pelejä, kuten puuhipPETRA KOSKELA Airi Inkeri HANNILA * 5.5.1939 Helsinki † 21.4.2026 Raahe Hän sinne eellä lähti, luo siellä odottaa, on hellä johtotähti lähemmäs Jumalaa. Tulijat tunnistavat toisensa, vaikka eletyt vuodet ovat muuttaneet jokaista. Herkkuja, heittoja ja hurraa-huutoja Parhalahden vanhan kyläkoulun pihapiiri täyttyi iloisesta markkinatunnelmasta ja monenlaisesta tekemisestä. Kyläpäivästä on muodostunut pyhäjokiselle Hirvikosken perheelle kesän perinne. Ohjelmassa oli myös musiikkia, laulua, tanssia ja videoesityksiä. Keihäänheitossa tyyli on vapaa, mutta pisimmälle leppäkeihään viskaissut vie mestaruuden. Maailma Kinosalongilla ‑tapahtuman tavoitteena on saada Raahe tutustumaan eri kulttuureihin ja auttaa Arffmanin opiskelijoita kotoutumaan. Laurila löysi sattumalta vanhan koulukuvansa viime syksynä. Alkuperäisestä 27 oppilaan joukosta tapaamiseen saapui lopulta kaikkiaan 16. Opettajan fyysisen kurittamisen lisäksi kouluajoilta oli jäänyt myös hyviä muistoja. 10 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 10. Aika kuluu erilaisten harrastusten ja lastenlasten hoitamisessa. Amini kertoo, että erilaiset ruoat ja suomen kielen käyttäminen ovat parasta tapahtumaan osallistumisessa. Laurila oli perehtynyt ja kertoi hieman heidän silloisen opettajansa Vieno Lapinkarin elämästä seurueelle. Mestaruutta haettiin kolmesta sarjasta eli alle 14-vuotiaiden lasten sekä miesten ja naisten sarjoissa. Hän on kiitollinen Suomen turvallisuudesta ja aikoo jäädä pitkäksi aikaa. Ylioppilaaksi tai ammattiin valmistumisen jälkeen lähdettiin erilaisille urapoluille. Hän on kerännyt kyläläisiltä vanhoja valokuvia ja koonnut kylän historiasta valokuvanäyttelyitä tarkoituksenaan, että kylän historia säilyisi tulevillekin sukupolville. Samalle kylälle jääneet oli helppo tavoittaa, ja hän sai yhteyden useaan Facebookin välityksellä. Maailma Kinosalongilla ‑tapahtumaa vietettiin perjantaina kansainvälisissä tunnelmissa. Monipuoliset portaat toimivat leveän alaosan ansiosta myös katsomona. Monelle oli jäänyt eritoten mieleen Lapinkarin tiukka kuri. Vaikka aikaa on kulunut, edelleen tulee sellainen yhteenkuuluvuuden tunne, Laurila kertoi. Etenkin moni miehistä päätyi työskentelemään Rautaruukille. Hän toivoo, että tapahtuman vieraat lähestyisivät opiskelijoita ja kävisivät juttelemassa ja esittämässä kysymyksiä. Joskus maa nähdään pelkkänä kriisialueena. Sain kaiken myytyä kahdessa tunnissa ja pystyin käydä katsomassa, mitä muilla osallistujilla on esillä, Amini kertoo viime vuodesta. Kuntoporrashanke toteutettiin Nouseva Rannikkoseutu ry:ltä ja Elinvoimakeskukselta saadulla rahoituksella. – Kuusikymmentä vuotta on niin pitkä aika. Kokoontumispaikaksi valikoitui Laurilan synnyinkoti Siikajoella, vain vajaan kilometrin päässä heidän vanhasta kansakoulustaan. Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna toista kertaa. Heissä on yhä jotain samaa ja tuttua vuosien takaa. Siikajoen törmällä olevan vanhan talon pihaan parkkeeraa autoja. Lampaat Hinni ja Martta tervehtivät tulijoita vat otolliset: aurinkoinen sää ja myötätuuli. Kulttuurien kohtaaminen ja ihmiskontakti on tärkeää, sillä se auttaa opiskelijoita löytämään kodin. Tämä on sellaista sopivaa eläkeläisen puuhastelua. Tällä kertaa Vuoden Parhake ‑tittelin saaja on Tapani Lisko. Tänä vuonna Maailma Kinosalongilla ‑tapahtumaan osallistuu sekä vanhoja, että uusia opiskelijoita. Ukrainan luonto on myös kaunis, mutta Raahe on erilainen ja pidän siitäkin paljon, Nadtochii sanoo. Nadtochii oli Ukrainassa ammatiltaan valokuvaaja, joten kuvien kanssa työskentely oli hänelle entuudestaan tuttua. Kotoutuminen alkaa kohtaamisista Maailma Kinosalongilla -tapahtumaa vietettiin toista kertaa. Historiapiiri on kokoontunut aika ajoin tarinoimaan kylän historiaan liittyvistä aiheista. Arffmanin kotoutumiskoulutuksen opiskelijat myivät Kinosalongin vierailijoille esimerkiksi ruokaa ja käsitöitä eri maista. – Pomppulinnassa leikkiminen, Viljami vastasi. Laurilan harrastuksiin kuuluvat erilaiset koneet. – Oli niin hauska ja hyvä kokemus. – Kaikki tytöt olivat ihastuneita Ristoon, naiset vuorostaan muistelivat. Hän kertoo pitävänsä uudesta kodistaan, mutta Raaheen sopeutuminen oli aluksi haastavaa. taisteli Mia Nygård ensimmäisellä 18,6 metrin heitolla. – Tämä tuli kyllä vähän yllätyksenä. – Aion olla täällä loppuun asti. Koneiden ihastelun ja tarinoinnin jälkeen oli aika siirtyä sisätiloihin sadetta pakoon. – On aivan mahtavaa nähdä vielä tällä porukalla 60 vuoden jälkeen, tapaamisen vireille pannut Matti Laurila tuumaa. Amini kuitenkin haluaisi, että ihmiset tietäisivät LIINA ERKKILÄ Samira ja Husna Amini myivät tänä vuonna baklavaa, kookoskeksejä ja intialaista teetä. Leikkimielisen, mutta vakavasti otettavan kilpailun olosuhteet oliiloisella hännänheilutuksella rapsutuksia odottaen. Kyläpäivässä oli ohjelmaa myös perheen pienimmille. Iso kiitos Hopeataurin henkilökunnalle. Kuvassa ovat Siikajoenkylän Ylipään kansakoulun oppilaat vuonna 1966. Joidenkin tiet veivät toisille paikkakunnille, jopa ulkomaille. Laurila muisti myös, että yksi ihminen huolehti koulun lämmityksestä, ja koululla oli oma keittäjä, joka valmisti oppilaille ruuan paikan päällä. Pitkien työurien jälkeen eläkkeellä olo tuntuu maistuvan jokaiselle. Luokkakuvien välillä on ehtinyt kulua 60 vuotta aikaa. Laurila kertoi lyhyesti jokaisesta koneesta. Koskelan mukaan suppea tietämys eri kulttuureista on yleinen ongelma. Myös Amini kertoo, että ihmiset ovat olleet ystävällisiä ja avuliaita häntä kohtaan. Näin ollen Laurila alkoi etsiä vanhoja koulutovereitaan ehdottaakseen yhteistä kokoontumista. Lapsille mieluista tekemistä olivat myös poniajelu, pomppulinna ja kasvomaalaukset. Kevään aikana valmistuivat Parhalahden omat kuntoportaat, jotka avattiin nyt virallisesti yleisön käyttöön
Vanhasta koulukuvasta haluttiin saada myös uusi, päivitetty versio. – Tämä tuli kyllä vähän yllätyksenä. Surun hetkellä Kuolinilmoitus on omaisten kaunis tapa muistaa vainajaa ja samalla kutsua siunaustilaisuuteen tai kiittää osanotosta. Amini kuitenkin haluaisi, että ihmiset tietäisivät LIINA ERKKILÄ Samira ja Husna Amini myivät tänä vuonna baklavaa, kookoskeksejä ja intialaista teetä. Kuvassa ovat Siikajoenkylän Ylipään kansakoulun oppilaat vuonna 1966. KESÄKUUTA 2026 Raahen Seutu ·. Seuraavilla heitoilla jännitti, Nygård kertoi suorituksistaan. Lampaat Hinni ja Martta tervehtivät tulijoita vat otolliset: aurinkoinen sää ja myötätuuli. Päivän ehkä odotetuin ohjelmanumero oli Leppäkeihäänheiton mestaruuskilpailut. Leikkimielisen, mutta vakavasti otettavan kilpailun olosuhteet oliiloisella hännänheilutuksella rapsutuksia odottaen. Laurila löysi sattumalta vanhan koulukuvansa viime syksynä. Ensimmäiset pari viikkoa oli vaikeaa, mutta luonto ja pyöräileminen auttoivat minua tottumaan Raaheen. Luokkakuvien välillä on ehtinyt kulua 60 vuotta aikaa. Kuntoporrashanke toteutettiin Nouseva Rannikkoseutu ry:ltä ja Elinvoimakeskukselta saadulla rahoituksella. Historiapiiri on kokoontunut aika ajoin tarinoimaan kylän historiaan liittyvistä aiheista. joku miehistä heitti. Tuvan pitkän pöydän ääressä muisteltiin kouluaikoja, tehtiin sukuselvityksiä, ja jokainen pääsi vuorollaan kertomaan eletystä elämästään. Kertomuksen saattoi keskeyttää esitetty välikysymys, mieleen tullut tarina tai murjaistu vitsi. Monelle oli jäänyt eritoten mieleen Lapinkarin tiukka kuri. Hän toivoo, että tapahtuman vieraat lähestyisivät opiskelijoita ja kävisivät juttelemassa ja esittämässä kysymyksiä. Lapset pomppivat pomppulinnassa, kävivät Pyhäjoen Jokikiekon pisteellä ja söivät makkarat. Kotoutuminen alkaa kohtaamisista Maailma Kinosalongilla -tapahtumaa vietettiin toista kertaa. – Opiskelijat kertovat mielellään omasta kotimaastaan, vaikka puhuminen voi jännittää. – Ei ole tämän parempaa aikaa sitten lapsuusajan, yksi miehistä kuvaili eläkepäiviään. Lapinkari oli heidän aikaansa ainoa opettaja kansakoulussa. Moni oli myös palannut takaisin asuttamaan kotipaikkaansa Siikajoella eläköidyttyään. Pitkien työurien jälkeen eläkkeellä olo tuntuu maistuvan jokaiselle. Minusta on mukavaa huomata, miten eri maat kohtaavat ja tutustuvat keskenään. · enemmän Afganistanin kulttuurista. Järjestetyn ohjelman lisäksi kyläpäivässä saattoi nauttia perinteisestä markkinatunnelmasta kiertämällä erilaisia myyntikojuja ja kioskeja sekä nauttimalla virvokkeita kyläyhdistyksen kahvilassa. Joidenkin tiet veivät toisille paikkakunnille, jopa ulkomaille. Arffmanin kotoutumiskoulutuksen opiskelijat myivät Kinosalongin vierailijoille esimerkiksi ruokaa ja käsitöitä eri maista. Laurila muisti myös, että yksi ihminen huolehti koulun lämmityksestä, ja koululla oli oma keittäjä, joka valmisti oppilaille ruuan paikan päällä. Rakennustöistä vastasi Pyhäjoen Rakennus. Hän oli järjestänyt pihalle riviin hänen entisöimäänsä kalustoa: yhteensä seitsemän vanhaa traktoria, Volvo Amazonin ja vuoden 1971 Solifermopon. Lisko on järjestänyt piireihin kuvaesityksiä keräämistään valokuvista. Tänä vuonna Maailma Kinosalongilla ‑tapahtumaan osallistuu sekä vanhoja, että uusia opiskelijoita. Ukrainan luonto on myös kaunis, mutta Raahe on erilainen ja pidän siitäkin paljon, Nadtochii sanoo. Lapsille mieluista tekemistä olivat myös poniajelu, pomppulinna ja kasvomaalaukset. – Aion olla täällä loppuun asti. Heissä on yhä jotain samaa ja tuttua vuosien takaa. Monipuoliset portaat toimivat leveän alaosan ansiosta myös katsomona. Vaikka aikaa on kulunut, edelleen tulee sellainen yhteenkuuluvuuden tunne, Laurila kertoi. Ihmiset ovat samanlaisia, vain kulttuuri on erilainen. – Raahe on paljon pienempi kaupunki kuin Pultava. – Kun ikää on 75 vuotta, kaikki mielenkiintoinen on menneisyydessä. Amini kertoo, että erilaiset ruoat ja suomen kielen käyttäminen ovat parasta tapahtumaan osallistumisessa. Opettajan fyysisen kurittamisen lisäksi kouluajoilta oli jäänyt myös hyviä muistoja. Tapani Lisko on tehnyt merkittävää työtä Parhalahden historian parissa. Maailma Kinosalongilla ‑tapahtuman tavoitteena on saada Raahe tutustumaan eri kulttuureihin ja auttaa Arffmanin opiskelijoita kotoutumaan. Iso kiitos Hopeataurin henkilökunnalle. Leppäkeihäänheitto on Parhalahden oma kisalaji, jonka kisavälineenä toimii lepikosta vesurilla katkaistu keihäs. Maailma Kinosalongilla ‑tapahtumaa vietettiin perjantaina kansainvälisissä tunnelmissa. Alkuperäisestä 27 oppilaan joukosta tapaamiseen saapui lopulta kaikkiaan 16. Juuri vanhoista valokuvista lähti Liskon kiinnostus historiaa kohtaan. Päivän ohjelmassa oli ennen kaikkea kuulumisten vaihtoa kahvin ja ruokailun ääressä. – Oli niin hauska ja hyvä kokemus. Tämä on sellaista sopivaa eläkeläisen puuhastelua. Mikä oli veljesten mielestä mukavinta kyläpäivässä. Koko seurue siirtyi autoilla vanhalle koululle, joka on nykyään asuinkäytössä. – Kaikki tytöt olivat ihastuneita Ristoon, naiset vuorostaan muistelivat. Aika kuluu erilaisten harrastusten ja lastenlasten hoitamisessa. Ylioppilaaksi tai ammattiin valmistumisen jälkeen lähdettiin erilaisille urapoluille. Etenkin moni miehistä päätyi työskentelemään Rautaruukille. Tuvan kaksi kaappikelloa tikittivät samalla, kun yksi kerrallaan kertoi omaa elämäntarinaansa. Hän kuvailee tapahtuman ilmapiiriä hyvin vieraanvaraiseksi. ELÄMÄNMENO 11 KESKIVIIKKONA 10. Laurila kertoi lyhyesti jokaisesta koneesta. Laurilan harrastuksiin kuuluvat erilaiset koneet. Kaikkia Laurila ei kuitenkaan tavoittanut yrityksistään huolimatta. Arffmanin kouluttaja Sanna Koskelan mielestä tapahtumasta pitäisi tulla jokavuotinen perinne. Joskus maa nähdään pelkkänä kriisialueena. LIINA ERKKILÄ Vierailijat pääsivät tutustumaan eri maihin ruoan, musiikin käsitöiden, esitysten ja julisteiden kautta. – Ensimmäisellä heitolla en tiennyt, mitä tehdä. Lisäksi silloisista koulutovereista viisi on kuollut. Kevään aikana valmistuivat Parhalahden omat kuntoportaat, jotka avattiin nyt virallisesti yleisön käyttöön. – Tämä on alkujaan siikajokinen traktori, enkä siksi ole halunnut entisöidä sitä. Koneiden ihastelun ja tarinoinnin jälkeen oli aika siirtyä sisätiloihin sadetta pakoon. Kyläpäivästä on muodostunut pyhäjokiselle Hirvikosken perheelle kesän perinne. Herkkuja, heittoja ja hurraa-huutoja Parhalahden vanhan kyläkoulun pihapiiri täyttyi iloisesta markkinatunnelmasta ja monenlaisesta tekemisestä. Nadtochiin mielestä kulttuurien monipuolisuus on ollut Maailma Kinosalongilla ‑tapahtuman kiinnostavin asia. Koskelan mukaan suppea tietämys eri kulttuureista on yleinen ongelma. Hän on kiitollinen Suomen turvallisuudesta ja aikoo jäädä pitkäksi aikaa. Opiskelija Olha Nadtochii tuli Raaheen Ukrainan Pultavasta yhdeksän kuukautta sitten. Keihäänheitossa tyyli on vapaa, mutta pisimmälle leppäkeihään viskaissut vie mestaruuden. 08 5377 630 ma–pe 9–19 ja la 9–15. Nadtochii oli Ukrainassa ammatiltaan valokuvaaja, joten kuvien kanssa työskentely oli hänelle entuudestaan tuttua. Kyläpäivän ohjelma alkoi Vuoden Parhakkeen julkistamisella. Mestaruutta haettiin kolmesta sarjasta eli alle 14-vuotiaiden lasten sekä miesten ja naisten sarjoissa. Ehkä muita ei löytynyt, Lisko vitsaili valinnastaan. Myös Amini kertoo, että ihmiset ovat olleet ystävällisiä ja avuliaita häntä kohtaan. Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna toista kertaa. taisteli Mia Nygård ensimmäisellä 18,6 metrin heitolla. · PETRA KOSKELA Tapani Lisko oli yllättynyt, mutta otettu tullessaan valituksi Vuoden Parhakkeeksi. Pyhäjokinen Hirvikosken perhe saapui kyläpäivään erityisesti katsomaan eläimiä ja tapaamaan ystäviä. Hän on kerännyt kyläläisiltä vanhoja valokuvia ja koonnut kylän historiasta valokuvanäyttelyitä tarkoituksenaan, että kylän historia säilyisi tulevillekin sukupolville. Ohjelmassa oli myös musiikkia, laulua, tanssia ja videoesityksiä. -Jäätelö, suklaajäätelöä parhaillaan syövä Valtteri tuumasi. Monen opinnot olivat kulkeneet samoja uria vielä kansakoulun jälkeenkin. Kiitollisena kaivaten Urpo Tarja perheineen Jenny perheineen sukulaiset ja ystävät Lämmin kiitos osanotosta. Samalle kylälle jääneet oli helppo tavoittaa, ja hän sai yhteyden useaan Facebookin välityksellä. Hän pysähtyy alkuperäisessä kunnossa olevan Zetor 3011:en viereen. Kahvitteluiden jälkeen oli luvassa koulukuva. Kuvasta lähti ajatus, että olisi hienoa saada porukka vielä kasaan ja vaihtaa kuulumisia. Laurila muisteli lämmöllä koulun pihalla leikittyjä leikkejä ja pelejä, kuten puuhipPETRA KOSKELA Airi Inkeri HANNILA * 5.5.1939 Helsinki † 21.4.2026 Raahe Hän sinne eellä lähti, luo siellä odottaa, on hellä johtotähti lähemmäs Jumalaa. Vanhan koulun pihapiiri herätteli mieliin monenlaisia muistoja: missä leikittiin, missä oli kaivo ja missä tyttöjen ja poikien vessat, ja kuinka pojat olivat yrittäneet kurkkia tyttöjen puolelle. Jotkut matkustivat tapaamiseen eteläisestä Suomesta asti. Kokoontumispaikaksi valikoitui Laurilan synnyinkoti Siikajoella, vain vajaan kilometrin päässä heidän vanhasta kansakoulustaan. Siikajoen törmällä olevan vanhan talon pihaan parkkeeraa autoja. Tällä kertaa Vuoden Parhake ‑tittelin saaja on Tapani Lisko. paa ja pesäpallon pelaamista. – Pomppulinnassa leikkiminen, Viljami vastasi. Näin ollen Laurila alkoi etsiä vanhoja koulutovereitaan ehdottaakseen yhteistä kokoontumista. ”Vuoden Parhake ei ole mikään turhake”, vaan kyläläiset äänestävät joukostaan henkilön, joka on tehnyt jotain merkittävää Parhalahden kylän yhteiseksi hyväksi. Naisten sarjan voittajaksi tiensä PETRA KOSKELA Kouluporukka 60 vuoden jälkeen jälleen yhdessä Matti Laurila löysi vanhan luokkakuvan ja kutsui vanhat luokkakaverit kokoon. Kulttuurien kohtaaminen ja ihmiskontakti on tärkeää, sillä se auttaa opiskelijoita löytämään kodin. Kansakoulusta siirryttiin keskikouluun, jonka jälkeen tuli päättää hakeutuuko lukioon vai ammattikouluun. Pyhäjoen kunnan tekninen johtaja Antti Suominen leikkasi juhlallisesti nauhan uutukaisista portaista ja pääsi itsekin testaamaan niitä tuoreeltaan. Tulijat tunnistavat toisensa, vaikka eletyt vuodet ovat muuttaneet jokaista. Nadtochii toivoo, että hänen tekemänsä ukrainalaista kulttuuria esittelevä video jää yleisön mieleen. Laurila oli perehtynyt ja kertoi hieman heidän silloisen opettajansa Vieno Lapinkarin elämästä seurueelle. Kyläpäivässä kisailtiin lisäksi kylien välisellä tikkakisalla. Lisko on ollut mukana myös Parhalahden historiapiireissä kahtena edellisenä talvena. Kyläpäivä ei ole mitään ilman pientä kisailua. Afganistanilainen Samira Amini osallistuu tapahtumaan jo toista kertaa. Voit tehdä ilmoituksen helposti verkossa osoitteessa raahenseutu.fi/ilmoita p. – Kuusikymmentä vuotta on niin pitkä aika. Sain kaiken myytyä kahdessa tunnissa ja pystyin käydä katsomassa, mitä muilla osallistujilla on esillä, Amini kertoo viime vuodesta. Ehdotus sai iloisen vastaanoton, ja yhteinen tapaaminen sovittiin kesäkuun ensimmäiselle lauantaille. – Montakohan karttakeppiä Vienolla kului vuodessa. KINOSALONGIN vierailijat pääsivät tutustumaan eri kulttuureihin myös opiskelijoiden tekemien videoiden avulla. Hän kertoo pitävänsä uudesta kodistaan, mutta Raaheen sopeutuminen oli aluksi haastavaa. – On aivan mahtavaa nähdä vielä tällä porukalla 60 vuoden jälkeen, tapaamisen vireille pannut Matti Laurila tuumaa. Uudessa kuvassa 15/27 oppilaasta. Kyläpäivässä oli ohjelmaa myös perheen pienimmille. – Jotkut ihmiset tietävät Afganistanista vain sodan, Amini kertoo
Viimeisessä kirstussa odottaa palkinto. Seuraavalla viikolla soitetaan suomalaisesta Films Films Films Oy elokuvatuotantoyhtiöstä ja kerrotaan erään elokuvaohjaajan kiinnostuneen Ylva Harun musiikin synkronisoinnista osaksi elokuvaansa sen jälkeen kun oli kuullut sitä keikalla. Jyvien sekaan oli piilotettu pallo, jonka etsiminen osoittautui yllättävän haasteelliseksi. Sopimusneuvotteluihin Ylva Haru sai apua sekä Lehtinen Legal Oy:n Lottaliina Poikkiselta, että Teoston AV-puolen Eveliina Pitkäseltä. – Kun tekee sitä mistä nauttii suunnattomasti, se voi tehdä yllättäviäkin asioita mahdolliseksi. Liekö sattumaa, että sekä Mut luotiin kulkemaan ‑kappale että elokuvan alkuperäinen nimi osuvat näin hyvin temaattisesti toisiinsa. Tuleva tapahtumavastaava ei joudu täysin uuden eteen, koska hän on itse kasvanut Tenavien tempauksen mukana ja ollut viime vuosina talkoolaisena. Paavolan nuorisoseuran järjestämän tapahtuman puuhapisteet houkuttelivat ensimmäiset osallistujat paikalle jo puoli tuntia ennen ohjelman alkua. Raahelaislähtöisen Lotta Jääskelän – taiteilijanimeltään Ylva Harun – kappale Mut luotiin kulkemaan on päätynyt sattumien kautta Tampereella kuvattuun Over your dead body ‑Hollywood-elokuvaan. Tapahtumien kulun voi laskea alkaneen lokakuusta 2024, jolloin Ylva Haru esiintyi harvinaisella päiväkeikalla Tampereen G Livelabissa. Tutun tapahtuman tekeminen ei hirvitä, vaan uudet ideat odottavat toteuttamista. KESÄKUUTA 2026 ·. – Hän tuli keikan jälkeen juttelemaan kanssani, kertoi pitäneensä kovasti musiikista ja keikasta ja keskustelun lomassa hän tuli kertoneeksi olevansa New Yorkista kotoisin. Elokuva on alun perin norjalainen ja nimeltään The Trip. Vuosien aikana tehtäväpisteet ovat vaihtuneet tai muuttaneet muotoaan, mutta linnunpönttöjä on tehty pitkään. Marraskuussa Ylva Haru kutsuttiin elokuvan kuvauksiin Tampereelle. Jokaiselle lapselle oli löytynyt suosikkipiste: kepparirata, linnunpönttöjen nikkarointi ja paloautot olivat mieluisimpia. Nikkarointipisteellä kävi jatkuva vasaran pauke, kun lapset toisensa perään rakensivat linnunpönttöjä. TENAVIEN TEMPAUS on sementoinut asemansa kesän vakiotapahtumana. – Hän kertoi tahtovansa elokuvaan palan Suomea, Suomen ollessa yksi kuvauslokaatio, vaikka elokuva ei millään lailla todellisuudessa sijoitu tänne. – Uusi ryhmä odottaa alhaalla, kun edelliset vielä ratkaisevat tehtävää, Pesälä kertoo. Sara Paakkari tarkisti, onko oikea siemen yhdistetty oikean lajikkeen kuvaan, ja Jaakko Kangas piti vahtia juoksuhiekka-aktiviteetin vierellä. Minipakopelirastin vetäjä Salla Pesälä on jo seonnut laskuissa, kuinka monta porukkaa on käynyt selvittämässä pakopelin. Elokuvassa näyttelevät muun muassa Jason Segel, Samara Weaving, Timothy Olyphant, Juliette Lewis sekä suomalaiset Ilkka Villi ja Iina Kuustonen. Ylva Haru uskoo, että mitä ikinä tekee ja ammentaa sitä oikeasta paikasta, voi tällaista sattua. Matkaselkä arvioi, että nikkarointipisteeltä on lähimaastoon päätynyt yli tuhat linnunpönttöä. Ihmiset ovat löytäneet tapahtuman ja joukossa on niin ensikerKatso kuvagalleria ja video www.siikajokilaakso.fi MILJA LEIVISKÄ Ylva Harun musiikkia Hollywoodelokuvaan Raahelaislähtöisen muusikon Ylva Harun, alias Lotta Jääskelän, kappale Mut luotiin kulkemaan on synkronoitu Hollywood-elokuvaan. Intohimoiseksi pakopeliharrastajaksi tunnustautuva Pesälä antoi pelaajille tarvittaessa lisävinkkejä, jotta jokainen ryhmä sai avatuksi palkintolaatikon. ALKOI sähköpostikeskustelu sopimukseen liittyen elokuvan tuottajan ja kohta myös ohjaaja Jorma Tacconen kanssa. Hän tekee yhteistyötä Suomen ja Ukrainan välistä kulttuurivaihtoa edistävän Solovey Musicin kanssa ja on lähdössä syyskuussa Saksan-kiertueelle. 12 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 10. RUOKOLAHDEN LAVAN yläkertaan rakennetussa pakopelissä täytyy etsiä vihjeiden avulla numeroita ja avata lukot. – Vain yksi lapsi on sen löytänyt, Kangas myhäilee, kun päivä oli jo puolessa. Tenavien tempaus täytti 20 vuotta Ruokolahden lavan ympäristössä vipelsi parisataa jalkaparia Paavolan nuorisoseuran järjestämässä koko perheen tapahtumassa. talaisia kuin vakiokävijöitä. Ylva Harun musiikkia oli tarSARI JAATINEN JOUNI HARALA Ylva Harun elämässä on nyt kansainvälinen vire. Rannikon MTK-nuoret olivat tapahtumassa järjestämässä tehtäväpistettä ensikertaa. Raaheen Ylva Harua voidaan odottaa ensi keväänä. 20 vuotta tapahtumaa luotsannut Elina Matkaselkä luovuttaa tapahtuman vetovastuun Saija Fingerroosille. Enni, Emma, Aleksi ja Aatos nautiskelivat tapahtuman tarjoamista jäätelöistä. Paavolan Ruokolahden lavan ympäristössä kävi kuhina, sillä Tenavien tempaus ‑tapahtuma oli houkutellut paikallisia ja ulkopaikkakuntalaisia perheitä tehtävärasteille. Maiju Kinnusta oli auttamassa isosisko Sanna ja yhteistyöllä linnunpönttö valmistui näppärästi. Ohjaajalla oli siihen kolme kappalevaihtoehtoa: Mut luotiin kulkemaan, Rauha ja Vastatuuleen. Matkaselkä jää tapahtumanjärjestämisestä sivuun hyvillä mielin. Olen ajatellut, että mieluummin överit kuin vajarit tekemisen osalta, Matkaselkä nauraa. MILJA LEIVISKÄ Yleisö kerääntyi katsomaan klovni Sebastianin esitystä. – Seinäkiipeily tai muu urheiluun liittyvä rasti olisi mukava lisä tapahtumaan, Fingerroos miettii. Tytöt kertoivat käyneensä tapahtumassa monta kertaa aikaisemminkin. – Osa yhdistyksistä soittaa keväällä, että saavatko he tulla tänne ja osa tulee vanhasta muistista. Elokuva julkaistiin elokuvateattereissa Yhdysvalloissa huhtikuussa ja se on tulossa myöhemmin katsottavaksi Amazon Prime Video ‑suoratoistopalveluun. Minua pidettiin kuin kunniavierasta, niin kuin olisin ollut merkittäväkin henkilö elokuvan kannalta. – Saa uudistaa, eikä tarvitse tehdä jotain, koska niin on aina tehty, Matkaselkä painottaa. Naapurikylältä Luohualta tapahtumapäivään oli lähtenyt Tuomas Kostama lapsineen. En tiennyt kuka hän on, ajattelin hänen ehkä lomailevan täällä, Ylva Haru kertoo. Tänä vuonna tehtäväpisteitä on 15 ja vielä muutama olisi mahtunut. MILJA LEIVISKÄ Sanna ja Maiju Kinnunen tekivät yhteistyötä nikkaroinnissa. Se jäi ikimuistoiseksi kokemukseksi. – Jenkit ovat kohteliaita ja hyvätapaisia. Over Your Dead Body ‑elokuva sai maailmanensi-iltansa maaliskuussa South by Southwest ‑festivaaleilla. koitus sijoittaa elokuvan lopputekstien taustalle. Päivän alussa ja lopussa kävijöitä viihdytti klovni Sebastian. SUOMENKIELISEN indiemusiikin päätyminen kansainväliseen elokuvatuotantoon on harvinaista. Nimestään huolimatta juoksuhiekkaa ei Tenavien tempauksessa nähty, vaan tynnyri oli täytetty viljalla. Samaan aikaan kaupungissa kuvattiin Hollywood-elokuvaa ja ohjaaja Jorma Taccone sattui vapaa-ajallaan kävelemään keikkapaikan tienoilla – ja päätyi yleisöön. Tenavien tempaus järjestyy vuosittain täysin talkoolaisten ansiosta
Messujen ilmapalloissa hauska teema. KESÄKUUTA 2026 Raahen Seutu ·. snellmanin osastolle tervetuloa herkkuhodaribattle! Herkullista Herkullista ohjelmaa koko ohjelmaa koko perheelle! perheelle! snellman on farmari 2026 pääyhteistyökumppani. Kannusta suosikkisi voittoon! Pyöräytä ja voita. snellman-lavalla joka päivä: maista uutuuksia! ilmapalloja lapsille! pyöräytä onnenpyörää! Tarjolla jauhelihavartaat ja kesän uudet makkarat. Palkintona mm. farmari-messuilla 25.-27.6. Koe todellista kisatunnelmaa, kun tv:stä tutut kasvot kohtaavat makujen mittelössä. lehmä-ämpäreitä, narukasseja ja paljon muuta. kuka loihtii messujen parhaan hodarin. Hae omasi. 13 KESKIVIIKKONA 10
Tässä muutama sormus, katkennut kaulaketju ja eriparikorvakoruja, joiden päivän markkinahinta ylitti 2600 euroa. Kullan hinta on korkealla, saat asiantuntijoiltamme hinta-arviot veloituksetta. 12.40-13.25 NestePattijoki SIIKAJOKILAAKSO PostinroPvm Klo Paikka 92400 To11.6. 15.00-15.45 Vihanninkirjasto RAAHE PostinroPvm Klo Paikka 92130 To11.6. 13.50-14.35 Siikajoki,SkeittiparkkiTöyssy 92500 Ma15.6. Palvelemme sinua henkilökohtaisesti. Usein käyttämättä jääneistä kultakoruista maksettava hinta yllättää asiakkaamme positiivisesti. Kurvaamme kulmillesi! Myy vanhat kultakorusi laatikon pohjilta pyörimästä. 15.00-15.50 K-MarketPulkkila 92600 Ma15.6. 10.15-11.05 K-MarketPyhäjoki 86400 To11.6. 17.45-18.30 Pyhännänkirjasto 92930 Ma15.6. 10.15-11.00 K-MarketPulkkila 92700 Pe12.6. KESÄKUUTA 2026 ·. Katso kaikki aikataulut: kultakiertue.fi 14 Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 10. 11.30-12.30 K-SupermarketKreivintori 92140 To11.6. 09.00-09.45 SEORantsila 92600 Pe12.6. 16.20-17.15 SEOKestilä 92930 Pe12.6. Saavu paikalle tai varaa aika! Kultakiertue Oy • Voit myös lähettää kultasi postin kautta ostopisteeseemme arvioitavaksi Turvapaketti-palvelulla, lisätiedot: goldadam.fi OSTOPISTEET: KÄPYLÄ Pohjolankatu 1, Helsinki • TÖÖLÖ Mannerheimintie 58, Helsinki Haluan ostaa kultasi! Katso aikataulu postinumerollasi! Oikea hinta kullastasi! Tavataan Kultakiertueella! Katso aikataulut: kultakiertue.fi PYHÄJOKI-VIHANTI PostinroPvm Klo Paikka 86100 To11.6. 11.30-12.15 Pyhännänkirjasto Gold Adamin tunnistat Kultakiertue-autosta, iloisesta ilmeestä ja vihreästä rusetista. Saavumme aikataulussa ilmoitettujen paikkojen edustalle tai läheiselle parkkipaikalle
ELOKUUTA 2023 ○ Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. Sade oli inspiraationa seuraavalle kuolemattomalle runolle: “Sade, sade mene pois, tulla myöhemmin kyllä vois”. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. ja olet laittanut hälytyksen päälle sattumanvaraisesti, koska saat siitä lapsenomaista iloa, kun saat kutsua minua “mäntiksi”. Olen jopa palkannut asianajajan. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. ELOKUUTA 2023 ○ Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. 572 KESKIVIIKKONA 16. Päivälämpötila 18...20 astetta. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 voinko auttaa. Digitilaus sisältää näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. Päivälämpötila 18...20 astetta. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. Ja sellainen tämä on. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. ELOKUUTA 2023 ○ Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. Tilausehdot raahenseutu.fi/tilausehdot Tietosuoja kalevamedia.fi/tietosuoja JULKAISIJA: Kaleva Media Oy, Kirkkokatu 31, 3. Jatkuva tilaus alk. ELOKUUTA 2023 ○ Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. se on puhelimesi. Jatkuva tilaus 13,50 € / kk. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 1084 Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0˚C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +18 +17 +16 +16 3 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 5 +14°C 2 +15°C 3 +15°C 3 Hattula +25,4 °C Pyhtää +3,2 °C Heikkoa tai kohtalaista idästä etelään kääntyvää tuulta. se varoittaa minua piippaamalla, jos minua lähestyy mäntti. Olen jopa palkannut asianajajan. Enimmäkseen pilvistä ja runsasta sadetta, myös ukkosta. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. lopetetaanpa tämä keskustelu. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. kuten mihin. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . olen kadottanut yllätyksen elementin. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0˚C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . halusin vain näyttää sinulle uuden mäntin ilmaisimeni. Ja sellainen tämä on. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. 15,90 € / kk. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0˚C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. kuten mihin. hassua.... Jos ei sataisi niin emme kastuisi matkalla kouluun, eikä meille tulisi kurkku kipeäksi ja joutuisimme jäämään kotiin, mikä ei ole kyllä huono idea. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. kuten mihin. ###*P *Q36 ###*A ● *>WNA *D. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 15 KESKIVIIKKONA 10. *NTA *Y SUDOKU SIMON´S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Raahen Seutu PÄÄTOIMITTAJA: Nina Tuomikoski 044 735 6616 TOIMITUS: 044 799 5891 Sari Jaatinen 044 734 0061 Vesa Joensuu 044 739 3319 Vilma Lehto 044 451 0602 Toni Länkinen 044 720 0933 Timo Myllykoski 040 758 5235 Mikko Määttä 044 7311 826 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@raahenseutu.fi toimitus@raahenseutu.fi PALVELUMME YRITYKSILLE: Anne Luovi 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi Kaleva Median yrityspalvelupiste yrityksille@kalevamedia.fi 08 5377 180 (ma–pe klo 8–16) kalevamedia.fi/yrityksille Mainosaineistot Katso ohjeet kalevamedia.fi/ aineistoportaali ILMESTYMISPÄIVÄT: Keskiviikko ja perjantai TILAUSASIAT: raahenseutu.fi/asiakaspalvelu 08 5377 630, ma–pe klo 9–19, la 9–15 JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaiskannon jakeluhäiriöt: raahenseutu.fi/jakelu 08 5377 612, ma–pe 7–19, la 7–15. Ja sellainen tämä on. Ja sellainen tämä on. kuten mihin. Olen jopa palkannut asianajajan. lopetetaanpa tämä keskustelu. Tarkista oman alueesi tilaushinta osoitteesta kalevamedia.fi/ tilaushinnat. lopetetaanpa tämä keskustelu. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 Tässä aineeni sateesta. 1184 KESKIVIIKKONA 16. Päivälämpötila 18...20 astetta. Olen jopa palkannut asianajajan. hei, naapurin pentti.... Laskutuslisä 4,90 € / lasku muista kuin e-laskuista ja suoramaksusopimuksista ja Kivralaskutuksesta. hassua.... Hinnat ovat voimassa kotimaan tilauksiin. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. Päivälämpötila 18...20 astetta. Myrskyn jälkeen sade huuhtoutuu viemäriin minne koulutuksenikin tuntuu menevän. Päivälämpötila 16...20 astetta. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. KESÄKUUTA 2026 Raahen Seutu ·. Ja sellainen tämä on. Päiväpostin mukana jaettavat lehdet: 0100 5577, ma–pe 8–16 LUKIJAILMOITUKSET: raahenseutu.fi/ilmoita 08 5377 630, ma–pe 9–19, la 9–15 TILAUSHINNAT: Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . Yöksi poutaantuvaa. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. ELOKUUTA 2023 ○ Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. Sade on vettä joka ei tule hanasta. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Aine loppu. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0˚C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. lopetetaanpa tämä keskustelu. hassua.... kuten mihin. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. hassua.... 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0˚C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. hassua.... “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 KESKIVIIKKONA 16. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +16°C 4 +15°C 4 +17°C 3 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 18 17 18 17 18 19 19 16 21 19 20 16 17 19 16 13 18 19 18 15 17 17 18 18 18 18 19 18 18 19 20 16 18 20 20 18 20 18 21 20 18 15 17 22 9 5 9 8 KESKIVIIKKONA 16. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. lopetetaanpa tämä keskustelu. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0˚C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. Päivälämpötila 18...20 astetta. Olen jopa palkannut asianajajan. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. krs, PL 170, 90401 Oulu Paino: Botnia Print Oy Ab ILMOITUKSET ASIAVIRHEISTÄ: oikaisu@raahenseutu.fi KESKIVIIKKONA 16
Nuorten taideohjelma, joka jättää jäljen. Hänelle tanssi on yhdistävä tekijä, tunteiden ja tarinoiden välittäjä. KESÄKUUTA 2026 ·. 16 Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 10. Tutustu Selinaan ja hänen taiteeseensa: KALEVAKONSERNI.FI/SPEKTRI SELINA PUEBLA ONTERO, 21, OULU TANSSITAIDE INSTAGRAM @YENNISELINA LUON YHTEYDEN. Kun Selina tanssii, hän vapauttaa vaikeasti sanoitettavatkin tunteet