Mäkelän pelaaminen sarja-avauksessa on tosin vielä epävarmaa. HUHTIKUUTA 2026 NRO 26 · IRTONUMERO 3,00 € raahenseutu.fi. Superpesiksen avauskierros pelataan perinteisesti Espanjan Fuengirolassa, minne Mikael Mäkelä ja kumppanit matkaavat viikoksi. 14–15 Urheilu & Liikunta Pari viikkoa avaukseen VESA JOENSUU Pattijoen Urheilijat aloittaa pesäpallon sarjakautensa reilun parin viikon päästä. · 2 Keskustele ”Kasvia ei haittaa, vaikka kaikki ei menisi suunnitelmien mukaan.” Niko Rantanen 10–11 Elämänmeno Kivijalkakaupasta saa apua ja asiantuntemusta 11 Elämänmeno Alueen kirjastoista lainattiin yli puoli miljoonaa kertaa Raahen Seutu 6 4 1 4 8 8 6 5 3 6 5 PERJANTAINA 10
Se ei ole suoritus, vaan pikemminkin suhde aikaan, ympäristöön ja omaan itseen. Joh. Sinä puolustit omia näkemyksiäsi tinkimättä. 1000 euroa. Ihmettelen tätä rasismipuhetta. Vaikutit voimakkaasti myös lehtien ja sosiaalisen median palstoilla. Kasvia ei haittaa, vaikka kaikki ei menisi suunnitelmien mukaan. 1. Jopa yleisellä puistoalueella voi olla esteitä, joihin ei terveenä ja hyväkuntoisena osaa kiinnittää huomiota. Luuk. Max De Pree SANA: Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Lukutaitoisen on helpompi ilmaista itseään ja osallistua yhteiskunnan toimintaan. Käy vastaamassa viikon nettigallupiin Raahen Seudun verkkosivulla! Kysymys vaihtuu aina torstaisin klo 12. Ajatus oli hyvä myös lastesi mielestä. Samassa yhteydessä kysyttiin muun muassa sitä, mistä suomalaiset saavat tietoa, jota he eivät välttämättä saa mistään muusta mediasta. Se nostaa esiin asioita, jotka muuten jäisivät pimentoon. Olen jättänyt aloittamatta lisää harrastuksia. Mutta onneksi puutarha on yllättävän hyvä opettaja. Ehkä minun tehtäväni ei olekaan hallita kaikkea, vaan kulkea mukana ja ihmetellä. Jeesus sanoi uudelleen: ”Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.” Joh. Kanssasi oli toisinaan vahvoja erimielisyyksiä ja toisinaan keskustelimme tiukastikin, mutta kahvit juotiin aina yhdessä ja hyvässä yhteishengessä. Tältä pohjalta joku voisi sanoa, että olisit ollut hankala valtuustokumppani, mutta tiedämme että se ei olisi totta. Konsertit ja teatterit ovat liian kalliita eläkeläisille. Selväksi tehdään miten ikäihmiset ovat yhteiskunnan pahin kulunerä! Tummapiirteisenä olen useamman kerran joutunut tilanteeseen, jossa minut otaksutaan ulkomaalaiseksi ja (kenties tästä johtuen) epäillään rikoksesta tai muusta epärehellisyydestä. Ikärasismia kokee joka pvä kun lukee lehtiä ja kuuntelee uutisia. Sinä puolustit voimakkaasti omia ajatuksiasi, etkä yleensä ollut taipuvainen kompromisseihin, minä ehkä liikaakin. Hankala sanoa miten voisi estää heitä puhumasta tai vitsailemasta aiheesta. 100 euroa kuukausi on kipuraja yhdelle hengelle. 20:20–21 MAANANTAINA AURINKO: nousee 5.56, laskee 20.51 NIMET: Tellervo MIETE: Enemmän hankkii ystäviä pöydän kuin hengen antimilla. Siinä missä itse kasvatettu taimi on pieni voitto kärsivällisyydestä, ostettu taimi voi olla pieni voitto armollisuudesta. Tunsin Sinut kotiseutuihmisenä ja sen vuoksi sain olla valitsemassa Sinua Pyhäjoen Pauha-Matiksi vuonna 2013. Ps. Istutan kaiken juuri oikealla hetkellä maahan, jonka olen hyvissä ajoin valmistanut kesän kasvulle otolliseksi. Mielipiteenja sananvapaus on säilytettävä. Silloin on helppo ajatella, että menipä sitten sekin puutarhakausi pilalle. Maxwell Maltz Sana: Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille, sen, joka aina toimii oikeuden mukaan. Se kantoi Sinua silloin ja uskon, että myös viimeisellä hetkellä. Alle 45-vuotiaiden kohdalla voittaja on sosiaalinen media, kuten edellisvuonnakin. Kun huudan häntä avuksi, hän kuuntelee. Mailoihin mennyt kauden aikana n. (48%) En. Kauniit haaveet kuivuvat kuin multa, aivan liikasvun ihmettely ja kiitollisuus. Kunnanvaltuutettuna ehdit olla kunnioitettavan määrän vuosia, yhtäjaksoisesti vuodesta 1981 saakka. Työt kasaantuvat, kalenteri täyttyy ja tyhjät taimiruukut muistuttavat lähinnä keskeneräisestä projektista kuin vihreästä ja lupaavasta tulevaisuudesta. Et tyytynyt puolivillaisiin selityksiin. Eläkää valon lapsina! Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä. Miksi tinkisin siitä mistä pidän. Romain Rolland Sana: Elävät, elävät sinua ylistävät, niin kuin minä tänään ylistän! Jes. päättyi hiljaiseen hetkeen Sinun poismenosi takia. Ray Sana: Hyvä on kiittää Herraa, laulaa ylistystä sinun nimellesi, Korkein. Päätimme muuten kokouksessa perheiden kotihoidontuen merkittävästä lisäämisestä, päätös olisi ollut sinulle erityisen mieluinen. Tanssitunnit vähän maksavat, mutta siitä ilosta maksaa mielellään. Kova maataloustyö oli Sinulle tuttua, jouduit myös kohtaamaan elämän vaikeimpia hetkiä lapsenlapsesi poismenon takia. Kyllä. Kaikkien kärjessä olevien tulos on edellisvuotta korkeampi. Ehkä se on siinä oivalluksessa, että parasta kasvua on se, kun saa kasvaa vähän omaan tahtiinsa, ei pakottamalla tai hampaan irvessä, vaan omalla painollaan ja ajallaan. Kyse on pitkälti huomaavaisuudesta. Piet. Eläkeläisenä pääsen edullisesti uimahalliin ja kuntosaleille. SYYSKUUTA 2023 PÄÄKIRJOITUS Perjantai 8.9.2023 Viikon nettigallup: Oletko kohdannut rasismia tai syrjintää. Kun puhutaan esteettömyydestä, kyse ei ole vain rampeista ja Tasainen jalkakäytävä, riittävä kunnossapito, selkeät opasteet ja riittävä valaistus hyödyttävät kaikkia. Ef. Jos kevättä värittää ainainen keskeneräisyyden kokemus, niin syksyä värittää yhtä lailla ainainen PÄÄTOIMITTAJA NINA TUOMIKOSKI Esteettömyys on peruspalvelua Raahessa etsitään liikkumisen esteitä esteettömyyskävelyillä ja palautelomakkeella. 112:5 HUOMENNA Aurinko nousee: 6.25 Aurinko laskee: 20.12 Nimet: Vertti, Isto, Eevert Miete: Vaikka olisit oikeilla raiteilla, ylitsesi ajetaan, jos vain seisot paikoillasi. hisseistä. Kiireen ja vaatimusten keskellä orastava armollisuus on monelle vahva kokemus. Myöhemmin olimme yhtä aikaa kunnanvaltuutettuna noin 13 vuoden ajan. 16v nuori Arkipäivän rasismin kitkemiseen ei auta hallituksen julistukset. 17:14 MAANANTAINA Aurinko nousee: 6.31 Aurinko laskee: 20.05 Nimet: Santeri, Santtu, Sandra Miete: Syvällä jokaisen sisällä on suuruuden kipinä, joka voidaan lietsoa innostuksen ja saavutusten liekeiksi. Käy vastaamassa viikon nettigallupiin Raahen Seudun verkkosivulla! Kysymys vaihtuu aina torstaisin klo 12. Todellisuudessa kevät on hyvin toisenlainen, ihan aina. Viikon nettigallup: Ääniä yhteensä 124. Jokaisen totuutta rakastavan ihmisen täytyy oppia olemaan yksin muiden joukossa, ajatella yksin muiden puolesta ja, jos tarvitaan, muita vastaan. 5:8–9 SUNNUNTAINA AURINKO: nousee 5.59, laskee 20.48 NIMET: Julia, Julius, Juulia, Janna, Juuli, Janni, Juliaana MIETE: Ei tyyni meri taitavaa merimiestä tee. Se muistuttaa nimittäin armollisuudesta. Tilanne näytti terveytesi kannalta epätoivoiselta, loppu näytti olevan jo silloin lähellä. Samalla varmuudella joka kevät huomaan itsessäni tutun ajatuksen: tänä vuonna minä teen sen ajoissa! Kasvatan taimet, suunnittelen penkit huolella. Esteettömyys luo pohjan kaupungin elinvoimaisuudelle. Mikäli taimet jäivät kylvämättä, senkin voi ottaa rauhallisesti. Sinussa oli erityinen piirre, jota arvostin suuresti ja johon harvoin törmää. Ps. Kipuraja menee siinä missä tulot loppuu. Kyse on siitä, pääseekö ihminen sujuvasti töihin, kouluun, terveysasemalle ja harrastuksiin myös silloin, kun liikkuminen on hidasta ja tarvitaan apuvälinettä. Vaikeakulkuisia paikkoja on etsitty esteettömyyskävelyillä, ja viimeisimpänä on kaupungin verkkosivuille avattu sähköinen lomake, jonka kautta voi antaa palautetta, ilmoittaa puutteista ja tehdä parannusehdotuksia kaupungille. Keväällä ja alkukesällä puutarhamyymälät ja torit täyttyvät valmiista taimista. Yhteisiin asioihin käyttämäsi aika on valtava. · E steettömien kulkureittien ei pitäisi olla positiivinen poikkeus, vaan yleinen toimintamalli. Maksaa 200 euroa kuussa per henkilö. En harrasta itse mitään, jotta lapset voivat harrastaa. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta kuunnella, innokkuutta oppia, halua kasvaa ja joustavuutta muuttua. Tunsin Sinut 20 vuoden ajan, ensin seurakuntatyöni kautta, jossa toimit aktiivisesti niin luottamushenkilönä kuin seurakunnan jäsenenä. Painetut tai digitaaliset sanomalehdet sijoittuvat nuorten ikäryhmissä toiseksi. Se pitää jokaisen kitkeä itse itsestään pois. Harrastukset on tärkeitä. 3:17 SUNNUNTAINA Aurinko nousee: 6.28 Aurinko laskee: 20.08 Nimet: Kalevi, Kaleva Miete: Onnistuminen on asenne. Ps. PERJANTAI 10.4.2026 TÄNÄÄN AURINKO: nousee 6.07, laskee 20.42 NIMET: Tero MIETE: Vastoinkäymiset ovat monesti siunaus valepuvussa. Meillä on kaksi ratsastusta harrastavaa. Voittajaksi nousivat painetut tai digitaaliset sanomalehdet. Sinulle Jaakko, oli selvää mikä elämässä on lopulta tärkeintä. an nopeasti. (7%) Ääniä yhteensä 86. Kyse on lopulta vaan näkökulmasta. NIKO RANTANEN toimitus@raahenseutu.fi Jaakko Jukkolalle KOLUMNI TÄNÄÄN Aurinko nousee: 6.22 Aurinko laskee: 20.16 Nimet: Taimi Miete: Onni on mielentila, asenne, ja jollei sitä opettele ja harjoittele tässä hetkessä, sitä ei koskaan koe. Ne maksaa, mitä maksaa. Pyhäjoen kunnanvaltuuston kokous 30.8. 2:2 TIISTAINA AURINKO: nousee 5.52, laskee 20.55 NIMET: Taito MIETE: Erehtyminen on inhimillistä, erheeseen takertuminen pirullista. Uimassa olisi mukava käydä mutta se maksaa. En ole havainnut rasismia missään, ehkä se johtuu siitä, että en ole tekemisissä maahanmuuttajien kanssa. Hallituksen rasismijulistuksessa saattaisi olla perää. Esikasvatukseen ehtineet taimet venähtävät pitkiksi ja honteloiksi, loput jäävät kokonaan kylvämättä tai itämättä. Kipinä ei tule ulkopuolelta, vaan on itsessäsi. Esteettömyys tarkoittaa esimerkiksi invapysäköintiä, kynnyksettömiä ja leveitä kulkureittejä, selkeitä opasteita, penkkejä levähtämiseen, esteettömiä wc-tiloja ja induktiosilmukkaa. Vastaajien mukaan nämä toteutuvat parhaiten sanomalehdissä. Usein ne tulevat vieläpä yllättävän edullisiksi. 92:2 TIISTAINA Aurinko nousee: 6.34 Aurinko laskee: 20.01 Nimet: Vilja, Valma Miete: Sinun täytyy uskaltaa erota joukosta. Hän kuulee minua, hän kuulee hartaan pyyntöni. Lehtien lukeminen tukee lukutaidon kehittymistä ja kasvattaa ymmärrystä ympäröivästä maailmasta. Jan Fridegård SANA: Herra, minun Jumalani, kukaan ei ole sinun vertaisesi! Sinä olet tehnyt suuria tekoja, sinä ajattelet meidän parastamme. Vuonna 2006 sairastuin itse ja yhdellä sairaalareissullani kävin Sinua tapaamassa sairaalassa. Esteettömyyden kannalta talvi on vaikeinta aikaa lumen ja liukkauden takia, mutta myös kesällä moni mukava ulkotapahtuma voi mennä sivu suun, jos alueella liikkuminen on hankalaa. Joskus parhaat asiat kasvavatkin juuri siitä kesästä, joka ei mennyt suunnitelmien mukaan. 116:1–2 2 KESKUSTELE Raahen Seutu ○ PERJANTAINA 8. Joskus vähän myöhemmin. Elokuussa tehdyssä Tuhat suomalaista -tutkimuksessa suomalaiset nostivat luotettavuuden ja riippumattomuuden uutismedian tärkeimmiksi ominaisuuksiksi. Ei ihme, että pidit aina esillä köyhän asiaa, sellaiseksihan myös itsesi luit taloudellisessa mielessä. Sanomalehti nostaa esiin ilmestymisalueensa puheenaiheet, ja etenkin paikallislehden tehtäviin kuuluu luontevasti yhteisöllisyyden edistäminen. 1. 50–200 euroa. Tätä puolta eivät muut kuntalaiset saaneet sinussa ehkä nähdä. Lehti kertoo, mitä lähelläsi tapahtuu ○ Paikallislehti on uniikin tiedon lähde. (25 %) Yli 200 euroa. Se mahdollistaa, että vanhukset voivat asua omissa kodeissaan pidempään, lapset voivat liikkua turvallisesti ja kulttuurija urheilutapahtumat ovat kaikkien saavutettavissa. (48 %) Paljonko taloudessasi kuluu rahaa harrastuksiin kuukaudessa. Arkipäivän rasismi tuntuu nykyään olevan nuorten vitsailua ulkomaalaistaustaisista ihmisistä. Sinä näytit omalla toiminnallasi, että se on mahdollista. T änään vietetään YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää. 40:6 HUOMENNA AURINKO: nousee 6.03, laskee 20.45 NIMET: Minea, Minka, Verna MIETE: Pysymällä sellaisina kuin olemme meistä ei voi tulla sitä mitä haluamme olla. Augustinus SANA: Minä rakastan Herraa. Luonnossa liikkuminen ja pyöräily ei maksa mitään. (27 %) Alle 50 euroa. HUHTIKUUTA 2026 ·. BJ Gallagher Sana: Nähdessään spitaaliset miehet Jeesus sanoi heille: ”Menkää näyttämään itsenne papeille.” Mennessään he puhdistuivat. Meillä harrastaa koko perhe. Harrastaminen on joka pennin arvoista! En pysty harrastamaan mitään maksullista harrastusta. Näin ainakin suunnitelmissa. Raahessa esteettömyys on nyt erityistarkastelun alla. Kaivauduit jokaisen asian pohjamutiin ja perustelit usein omaa mielipidettäsi kristillisellä etiikalla. Olet minulle esikuva tässä, olen pyrkinyt samaan. Se tapahtuu, hiljaa ja varmasti, ja tekee oman osansa niin kasvimaalla kuin ihmisessä itsessään. Sen kunniaksi Raahen Seudun verkkosivut ovat useiden muiden paikallislehtien tavoin vapaasti luettavissa aina ensi viikon perjantaina vietettävään demokratian päivään asti. 2000 euroa yhteensä. Kaksi jääkiekon harrastajaa, kauden ajalta seuralle maksettu n. Sanomalehtiä tarvitaan demokratian suojelemiseen, mutta niillä on paljon muitakin tehtäviä yhteiskunnassa. Lisäksi tulee varustehankinnat, mailat ym. T. Jätetään invapaikat niitä tarvitseville ja parkkeerataan pyörät oikeille paikoilleen. 38:19 Ostettu taimi, opittu armollisuus NIKO RANTANEN toimitus@raahenseutu.fi KOLUMNI Kevät tulee joka vuosi yhtä varmasti kuin yötä seuraa päivä. Valehtelisin jos väittäisin, että olisimme olleet aina samaa mieltä. Kolmanneksi sijoittui radiokanavat tai niiden verkkopalvelut. James A. Lopulta kasvu ei kysy, ehdinkö vai en. Sinä kannoit yhteistä vastuuta pidempään ja enemmän kuin yksikään muu tuntemani ihminen. PÄÄTOIMITTAJA NINA TUOMIKOSKI A jattelin kunnioittaa Sinua vielä tällä kirjeellä, kun viestejä elämäsi aikanakin tapasimme toisillemme kirjoittaa. Puutarhassa ei tarvitse onnistua täydellisesti. Publilius Syrus SANA: Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen. Myös kaupunkilaiset itse voivat omalla käytöksellään edistää esteettömyyttä. Toiseksi eniten mainintoja saivat tv-kanavat tai niiden verkkopalvelut. Kun antaa itselleen luvan olla vähän myöhässä ja vähän keskeneräinen, moni uusi asia voi saada tilaa. Näin haluamme innostaa etenkin nuoria uutisten pariin ja samalla nostaa esiin monipuolisen lukemisen merkitystä. Ehkä puutarhan tärkein sato ei olekaan tomaateissa tai kesäkurpitsoissa. Kirjastoon voi vielä onneksi mennä ilman kukkaroa. (45%) En osaa sanoa. Muussa mielessä et voinut itseäsi köyhäksi sanoa, ympärilläsi oli iso suku ja paljon ystäviä. Ne kasvavat, kun saavat mahdollisuuden. Joskus eri paikassa kuin alun perin ajateltiin. Tilanne oli vakavuudestaan huolimatta levollinen. Will Rogers Sana: Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä. Englantilainen sananlasku SANA: Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran. 2 KESKUSTELE Raahen Seutu PERJANTAINA 10. Mainittakoon, että täysin aiheetta. Ps. Kasvit eivät tunne täydellisyyden vaatimusta, se ajatus on enemmänkin meidän ihmisten keksintö. Lapset oppivat rasistiset termit ja ajatukset kotoa, vanhemmiltaan
Iltalehden jutussa Koskelta kysyttiin "Voiko yhteisöllisessä asumisessa asua, jos ei pysty itse hälyttämään apua?" Koski vastasi: "Ei, kyllä sellaiset asiakkaat kuuluvat ympärivuorokautiseen palveluasumiseen." Tämä ei kyllä toteudu ainakaan yksin asuvan muistisairaan kohdalla. Luulisi että keskustasta päin tulevat olisivat sen verran ympyröissä pyörinyt, että homma sujuu. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Kriteerien ympärivuorokautiseen hoitoon pääsystä pitäisi olla julkista tietoa, jotta kaikki voisivat nähdä millä perusteilla nykyään on edes mahdollisuus vanhuksen päästä turvaan. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Yhteisöasumiseen heitä ei voi laittaa, ainut paikka jättää yksin kotiin. Vuonna 2025 yli 50 000 vapaaehtoistuntia tehneiden yhdistysten toiminnan toteuttamista tukevalla piirin ammattilaisten antamalla ohjauksella, tuella ja koulutuksella varmistetaan paikallisen toiminnan edellytyksiä ja vapaaehtoisten jaksamista. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Hekin ovat ansainneet inhimillisen ja turvallisen loppuelämän. Hali ry:n tilastossa kehuttiin Pohdetta, että se on toiminut esimerkillisesti ja vanhukset pääsevät nykyään tosi nopeasti palveluasumiseen. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Osa yhteisöllisessä asumisessa olevista vanhuksista liian huonokuntoisia hälyttääkseen itse apua, eli asukkaista osa on selvästi muistisairaita. Ne tarjoavat neuvontaa, vertaistukea, kohtaamispaikkoja. Toimitus valitsee julkaistavat tekstiviestit. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Huolen leikkausten seurauksista jakavat myös kaikkien hyvinvointialueiden johtajat yhteisessä kannanotossaan, jossa todetaan järjestöjen avustusten lisäleikkausten lisäävän alueiden palvelutarvetta ja kustannuksia. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Tietenkin jokaisella on itseMIELIPIDE Raahen Seutu 1.4.2026 ja Iltalehti 7.4.2026, olivat karua luettavaa muistisairaiden vanhusten kohtalosta Pohteella. Pohteella on terveille ikäihmisille kaikenlaista toimintaa ja hyvä niin, mutta ei pitäisi unohtaa vanhusta joka tarvitsee apua joka päivä. Siksi lisäleikkaukset eivät olisi säästö vaan valinta siirtää kustannukset suurempina tulevaisuuteen. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). Julkisen talouden tasapainottaminen on välttämätöntä, mutta keinot ratkaisevat, syntyykö todellisia säästöjä vai pahoinvointia ja lisäkustannuksia. MUISTISAIRAAN VANHUKSEN HUOLESTUNUT LÄHEINEN Mihin nämä muistisairaat vanhukset sitten laitetaan, jos ympärivuorokautisia paikkoja ei ole. Avustusleikkaukset vaikuttavat suoraan kohtaavaan työhön, jolloin kymmeniä tuhansia Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin alueen lasta, nuorta ja vanhempaa jäisi vaille arkea kannattelevia kohtaamisia. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina. Saisivat tosiaan tehdä sen tien äkkiä 88-tielle. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@ raahenseutu.fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Jokainen leikattu euro ennaltaehkäisevästä työstä maksaa myöhemMIELIPIDE Sosiaalija terveysministeri on tuonut esille näkemyksensä mahdollisista huomattavista lisäleikkauksista sosiaalija terveysjärjestöjen valtionavustuksiin. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Niin vapaaehtoisten toteuttamasLUKIJAN KUVA Rakastu Raaheen. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Jos sattuu, että sieltä päin on asiaa keskustaan asti, niin samaa reittiä voi oikaista suoraan liikenneympyrään, ei tarvitse ajaa "SEO:n risteyksen" liikennevalojen kautta. Järjestöt ovat jo sopeuttaneet toimintaansa. Taitaa tämän esimerkillisen toiminnan taustalla olla muistisairaiden huonokuntoisten vanhusten siirto yhteisöasumiseen ja ympärivuorokautisen hoitoon pääsyn kriteereiden tiukentaminen, näinhän saadaan tilastot näyttämään hyviltä hetken aikaa. Kuluvalla hallituskaudella järjestöavustuksia on jo päätetty vähentää 140 miljoonalla eurolla. Läheiseni ei osaa painaa hälytysnappia, kun tarvitsisi apua, mutta hakemus ympärivuorokautiseen hoitoon hylättiin. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Pohteen ikäihmisten palveluiden toimialuejohtaja Mervi Koski kertoi Raahen Seudun jutussa, että Pohteen perusteet ympärivuorokautiseen hoitoon pääsystä eivät eroa millään tavoin valtakunnan muista perusteista, eli eivät ole tiukemmat kuin muualla. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Toimitus valitsee julkaistavat tekstiviestit. Mistä sitten johtuu että jossain muualla pääsee helpommin ympärivuorokautiseen hoitoon. Malmitieltä on jo liittymä Palonkylään, eli jatkossa Malmitietä tulevien ei tarvitse ajaa Prismalle liikenneympyrän kautta vaan pääsevät suoraan Palonkylän läpi. Olipa hatunnoston arvoinen teko Siikajoen kunnan hallitukselta vapauttaa Tuomiojan nuorisoseura kiinteistöverolta, kiitos siitä. Raahen kaupungin nettisivuilla kaavamuutos, jossa Palonkylän kautta jatketaan Palontietä ja se tulee suoraan uuteen tiehen, joka menee Prismaan. Säästöjen sijaan järjestöiltä leikkaaminen lisää kustannuksia min moninkertaisesti lisääntyneinä mielenterveysongelmina, kiusaamistapauksina ja syrjäytymisenä. 47_121 47_114 47_102 47_87 47_83 47_68 Muistisairaan vanhuksen kohtalo nyky-yhteiskunnassa määräämisoikeus, mutta silloin kun kyse vanhuksen turvallisuudesta ja terveydestä niin pitäisi kyllä käyttää ihan maalaisjärkeä, pidetäänhän lapsetkin turvassa vaikka heilläkin on itsemääräämisoikeus. Piirin alueen 53 paikallisen yhdistyksen vapaaehtoiset toteuttivat 64 perhekahvilaa ja useita perheliikuntavuoroja, joissa oli kaikkiaan 30 262 käyntiä. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). MLL:n tukioppilaat ovat vuosittain tukena ja turvana noin 23 000 nuorelle Pohjois-Suomen piirin alueella. Iltalehden jutussa kerrottiin että avi on joutunut ottamaan Pohteen vanhustenhuollon yhteisöllisen asumisen valvontaansa. Toimitus valitsee julkaistavat tekstiviestit. Toimitus valitsee julkaistavat tekstiviestit. Mannerheimin Lastensuojeluliiton saamilla STEA-avustuksilla rahoitetaan muun muassa Lasten ja nuorten puhelinta Vanhempainpuhelinta ja ‑nettiä, tukioppilastoimintaa yläkouluissa, MLL:n paikallisen lapsija perhetoiminnan tukea sekä lapsiperheille kohdistettua toimintaa. Ristiriitaista on, että järjestöjä huudetaan apuun turvaamaan ihmisten hyvinvointia ja korvaamaan heikentyneitä julkisia palveluita ja samanaikaisesti järjestöjen toimintaedellytyksiä merkittävästi huononnetaan. Kannattaa käydä katsomassa. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Kun yrittää hoitaa muistisairaan vanhuksen asioita, törmää usein sanaan itsemääräämisoikeus. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. *NTA *Y ○ *A ### *Q36 *P KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Leikkausten vaikutukset näkyisivät nopeasti arjessa, kuten yksinäisyyden lisääntymisenä, vanhemmuuden kuormituksen kasvuna, osallisuuden puutteina, lasten tunne ‑ ja vuorovaikutustaitojen tuen heikkenemisenä sekä perheiden kriisien syvenemisenä. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Sosiaalija terveysjärjestöt ovat suomalaisen hyvinvoinnin varhaisen tuen etulinja. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Sosiaalista toimintaa yksin asuvalle muistisairaalle vanhukselle ei ole lainkaan tarjolla, jos ei läheiset pysty sitä heille tarjoamaan. KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@ raahenseutu.fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta Liitä viestiin mukaan nimesi (kuvaajan nimi) ja kerro, mitä kuvassa tapahtuu tai missä ja milloin se on otettu. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. HUHTIKUUTA 2026 Raahen Seutu ·. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Jos tämä toiminta ohenee, haasteet siirtyvät myöhemmin julkisiin palveluihin, kuten lastensuojelun sijaishuoltoon, psykiatriseen osastohoitoon ja muihin raskaisiin palveluihin, joiden kustannukset ovat moninkertaisia. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Vuoden 2025 aikana lukumummeilla ja vaareilla oli yli 1700 lukemissujuvuutta parantavaa kohtaamista alueen alakouluilla. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. EEVALEENA MATTILA toiminnanjohtaja MLL PohjoisSuomen piiri ry sa kuin piirin työntekijöiden ammatillisesti ohjaamassa kohtaamispaikkatoiminnassa vanhemmat tulevat kohdatuiksi ja kuulluksi. tuomikoski@raahenseutu.fi. Kuva: Martti Laukkonen ### *>WNA *D. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Toimitus valitsee julkaistavat tekstiviestit. Lähinnä varoittava esimerkki liikennesuunnittelussa. Sinne harvoin kukaan viranomainen tulee tarkastuksia tekemään ja varmistamaan, että vanhuksella on kaikki hyvin. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Piirin kolmella paikkakunnalla toimivan ammatillisesti ohjatun kohtaamispaikka PerhePesän toiminta on tavoittanut vertaisryhmien, tapahtumien ja retkien kautta yli 900 perhettä. KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Se ei olisi sosiaalisesti eikä taloudellisesti kestävää. Toimitus valitsee julkaistavat tekstiviestit. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski @raahenseutu.fi. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). VERKOSTA Mettalanmäen liikenneympyrä on jotenkin kehnoin ympyrä koko "läänissä". Toimitus valitsee julkaistavat tekstiviestit. Palonkylässä on jatkossa enemmän liikennettä kuin Raahen keskustassa. Se tarkoittaa 37 prosentin pudotusta vuoden 2024 avustustasosta. Lisäleikkaukset kohdistuisivat juuri tähän toimintaan, joka ehkäisee ongelmien kärjistymistä. KESKUSTELE 3 PERJANTAINA 10. Seuraava kohde voisi olla Ruokolahden lava, jonka toimintaa voisi helpottaa jollakin toimenpiteellä. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta. Sen sanan taakse mennään hyvin herkästi, vaikka vanhuksen muisti ei enää toimisi. Lisäleikkaukset osuisivat tilanteeseen, jossa lapsiperheköyhyys on lisääntynyt ja hyvinvointialueiden palveluita on supistettu. Sieltä päin kai ne tulee, jotka eivät osaa. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Pohjois-Suomen alueella oli kaikessa MLL:n toiminnassa vuoden 2025 aikana yli 123 000 kohtaamista. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. He saavat vertaistukea eivätkä tunne olevansa yksin uudessa elämäntilanteessa. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Kyse ei siis ole vain järjestöjen rahoituksesta, vaan yhteiskunnan kustannusten dynamiikasta ja siitä, haluammeko panostaa ehkäisevään työhön ja varhaiseen tukeen vai maksaa myöhemmin moninkertaisesti korjaavista palveluista. KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). Kukaan meistä ei tiedä milloin itse tai läheisemme on siinä tilanteessa, ettei enää yksin pärjää. Liian jyrkät poistumisliittymät ja sitten tuo mainittu Prismaliittymä, jonka erottaminen talvella on jo oma juttunsa. Toimitus valitsee julkaistavat tekstiviestit. Pohteella on määrä lisätä vuonna 2026 yhteisöllisen asumisen paikkoja, mutta ympärivuorokautisen hoivan paikkoja ei lisätä vaikka muistisairaudet eivät tästä kyllä vähene. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Ainakaan vielä ei ole mitään, että Malmitielle olisi tulossa liittymä, jos ei sitten myöhemmin tule. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@ raahenseutu.fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta Liitä viestiin mukaan nimesi ja kerro, mitä kuvassa tapahtuu. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt)
Tiedän, että tämä vuosi tulee olemaan tiukka vuosi, hän toteaa. · Vuonna 2025 toimialan toimintakulut olivat 54,7 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 2,9 miljoonaa euroa. RAKENNETUN ympäristön lautakunnan alainen toimiala alitti budjettinsa kahdella miljoonalla eurolla. Positiivisesti yllättäneeseen vuokratulokertymään vaikutti muun muassa se, että Mainingin koko alakerta on vuokrattuna. Vimpari taas sanoo, että teknisen toimen puolella ja liikuntapalveluissa on pyritty tekemään kaikki se, mitä on luvattukin tehdä. Raahen kaupungin viime vuoden tilinpäätös on valtuustokäsittelyä vaille paketissa. VESA JOENSUU Tekninen johtaja Jarkko Vimpari toivoo talousarvioon lisää joustavuutta. Toimialan vakinaisen henkilöstön määrä viime vuonna oli 171. Toimialalla työskenteli viime vuonna 567 vakinaista työntekijää. Silläkin kokemuksella hän tietää, että tulosalueilla on eletty tiukan talouden elämää. san prosentin säästöä talousarvion noin 56,4 miljoonan euron toimintakatteesta. Henkilöstökulujen osalta säästöä kertyi lopulta kaksi miljoonaa euroa. 4 PUHEENAIHEET Raahen Seutu PERJANTAINA 10. Sellainen korvamerkitsemätön 50 000–100 000 euroa olisi hyvä takataskussa oleva käsikassa, hän sanoo. Sen kulut olivat viime vuonna noin 930 000 euroa ja tulot noin 2,5 miljoonaa euroa. · Rakennetun ympäristön lautakunnan alaisen toimialan tuottoisin tulosalue on maankäyttö ja ‑mittaus. Kaksi toimialaa säästi miljoonia euroja TEKNINEN TOIMI OPETUSTOIMI · Tulevaisuuslautakunnan alainen toimiala on Raahen kaupungin suurin toimiala. Pauliina Kanervo toteaa, että varhaiskasvatuksen ja opetuksen puolella ei lakisääteisyydestä johtuen käytännössä olekaan sellaisia asioita, joita voisi jättää tekemättä. Henkilöstön osalta on mietitty tosi tarkkaan, että mikä on se tarve. – Säästämistä pitää jatkaa. Opetusja kasvatusjohtaja Pauliina Kanervo sanoo, että toimialan hyvä tulos viime vuodelta ei salli huokaista helpotuksesta. Kun mukaan lasketaan myös kiinteistöjen lämmityksessä ja sähkönkulutuksessa saavutettu säästö, nousee kokonaissumma noin 1,1 miljoonaan euroon. · Tulevaisuuslautakunnan ja rakennetun ympäristön lautakunnan alaiset toimialat olivat isossa roolissa siinä, että Raahen kaupunki ylsi viime vuonna noin 9,3 miljoonaa euroa parempaan tulokseen kuin talousarviossa ennakoitiin. Katujen aurauksessa ja hiekoituksessa säästettiin helppojen olosuhteiden ansiosta noin puoli miljoonaa euroa. Kanervo sanoo, että siitä noin 1,1 miljoonaa euroa selittyy odotettua suuremmilla toimintatuotoilla, muun muassa kotikuntakorvauksilla. Sen tulosalueet ovat opetuspalvelut, varhaiskasvatuspalvelut, kulttuuripalvelut ja vapaa-aikapalvelut. – Toimintamenojen puolella merkittäviä säästöjä syntyi henkilöstökuluissa. Se tarkoittaa kahdekTIMO MYLLYKOSKI kymppitonni sieltä ja toinen täältä, kertoo Vimpari. Lopputulema oli kuitenkin 5,2 miljoonan euron ylijäämä. – Meidän tulosalueiden esihenkilöt ovat erittäin taloustietoisia. On säästetty Tiukka taloudenpito ja helppo talvi siivittivät opetustoimen ja teknisen toimen alittamaan reilusti talousarvionsa. – Talvesta tulee puolet meidän kokonaissäästöstä, toteaa Vimpari. Suurin yksittäinen selittävä tekijä kahden miljoonan euron säästöille on talvi. Säästöjen ohella maksutuottoja kertyi yli 400 000 euroa talousarviossa ennakoitua enemmän. – Loppuosa säästöistä on pientä silppua ja sälää. TOIMIALAJOHTAJILLA on yhteneväinen näkemys siitä, että säästöjen löytämiseksi ei ole jätetty asioita tekemättä tai palveluja tuottamatta. Lisäksi kaupunki sai laskuttaa Pohteella vuokralla olevista sote-kiinteistöstä koko viime vuoden ajan alkuperäisen sopimuksen mukaista vuokraa, vaikka Pohde pyrkikin neuvottelemaan vuokranalennuksista. – Toimintaa on tiivistetty ja joka asiasta on pyritty säästämään. Meillä eletään ja hengitetään euroja joka päivä, kiittelee tekninen johtaja Jarkko Vimpari joukkojaan. · Vuonna 2025 toimialan toimintakulut olivat 25,1 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 20 miljoonaa euroa. HUHTIKUUTA 2026 ·. Opetusja kasvatusjohtaja Pauliina Kanervo ehti johtaa omaa toimialaansa viime vuonna vain kolme kuukautta. Jarkko Vimparin mukaan säästöjä tavoiteltiin, mutta niiden lopullista suuruutta voi pitää jopa yllätyksenä. · Rakennetun ympäristön lautakunnan alaisen toimialan seitsemän tulosaluetta ovat hallinto, kuntatekniikka, liikuntapalvelut, tilahallinta, ateriaja puhtauspalvelut, maankäyttö ja ‑mittaus sekä rakennusja ympäristövalvonta. Tulevaisuuslautakunnan alaisen toimialan 4,5 miljoonan euron säästö ei ole pelkkää säästöä. Suurimmat säästöt kaupungille teki tulevaisuuslautakunnan alainen toimiala, johon kuuluvat varhaiskasvatus ja opetus sekä kulttuurija vapaa-aikapalvelut. – Niin, ettei jokaista euroa olisi korvamerkitty valmiiksi ihan lyijykynän tarkkuudella. TALOUSARVIO ennakoi kaupungin vuoden 2025 tulokseksi 4,1 miljoonan euron alijäämää. Toimiala, jonka on viime vuosina totuttu olevan vailla lisämäärärahoja menojensa kattamiseen, alitti viime vuonna budjettinsa 4,5 miljoonalla eurolla. Kahden toimialan yhteenlasketut säästöt olivat noin 6,5 miljoonaa euroa
· Rakennetun ympäristön lautakunnan alaisen toimialan tuottoisin tulosalue on maankäyttö ja ‑mittaus. – Toimintamenojen puolella merkittäviä säästöjä syntyi henkilöstökuluissa. Suurimmat säästöt kaupungille teki tulevaisuuslautakunnan alainen toimiala, johon kuuluvat varhaiskasvatus ja opetus sekä kulttuurija vapaa-aikapalvelut. Henkilöstön osalta on mietitty tosi tarkkaan, että mikä on se tarve. Sellainen korvamerkitsemätön 50 000–100 000 euroa olisi hyvä takataskussa oleva käsikassa, hän sanoo. Kaksi toimialaa säästi miljoonia euroja TEKNINEN TOIMI OPETUSTOIMI · Tulevaisuuslautakunnan alainen toimiala on Raahen kaupungin suurin toimiala. Katujen aurauksessa ja hiekoituksessa säästettiin helppojen olosuhteiden ansiosta noin puoli miljoonaa euroa. Kahden toimialan yhteenlasketut säästöt olivat noin 6,5 miljoonaa euroa. Toimialan vakinaisen henkilöstön määrä viime vuonna oli 171. Silläkin kokemuksella hän tietää, että tulosalueilla on eletty tiukan talouden elämää. Kun mukaan lasketaan myös kiinteistöjen lämmityksessä ja sähkönkulutuksessa saavutettu säästö, nousee kokonaissumma noin 1,1 miljoonaan euroon. TALOUSARVIO ennakoi kaupungin vuoden 2025 tulokseksi 4,1 miljoonan euron alijäämää. Toimiala, jonka on viime vuosina totuttu olevan vailla lisämäärärahoja menojensa kattamiseen, alitti viime vuonna budjettinsa 4,5 miljoonalla eurolla. Pauliina Kanervo toteaa, että varhaiskasvatuksen ja opetuksen puolella ei lakisääteisyydestä johtuen käytännössä olekaan sellaisia asioita, joita voisi jättää tekemättä. · Tulevaisuuslautakunnan ja rakennetun ympäristön lautakunnan alaiset toimialat olivat isossa roolissa siinä, että Raahen kaupunki ylsi viime vuonna noin 9,3 miljoonaa euroa parempaan tulokseen kuin talousarviossa ennakoitiin. HUHTIKUUTA 2026 Raahen Seutu ·. Se tarkoittaa kahdekTIMO MYLLYKOSKI kymppitonni sieltä ja toinen täältä, kertoo Vimpari. Tiedän, että tämä vuosi tulee olemaan tiukka vuosi, hän toteaa. Sen tulosalueet ovat opetuspalvelut, varhaiskasvatuspalvelut, kulttuuripalvelut ja vapaa-aikapalvelut. Suurin yksittäinen selittävä tekijä kahden miljoonan euron säästöille on talvi. – Niin, ettei jokaista euroa olisi korvamerkitty valmiiksi ihan lyijykynän tarkkuudella. Tulevaisuuslautakunnan alaisen toimialan 4,5 miljoonan euron säästö ei ole pelkkää säästöä. Lisäksi kaupunki sai laskuttaa Pohteella vuokralla olevista sote-kiinteistöstä koko viime vuoden ajan alkuperäisen sopimuksen mukaista vuokraa, vaikka Pohde pyrkikin neuvottelemaan vuokranalennuksista. · Vuonna 2025 toimialan toimintakulut olivat 25,1 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 20 miljoonaa euroa. Opetusja kasvatusjohtaja Pauliina Kanervo sanoo, että toimialan hyvä tulos viime vuodelta ei salli huokaista helpotuksesta. san prosentin säästöä talousarvion noin 56,4 miljoonan euron toimintakatteesta. Jarkko Vimparin mukaan säästöjä tavoiteltiin, mutta niiden lopullista suuruutta voi pitää jopa yllätyksenä. TOIMIALAJOHTAJILLA on yhteneväinen näkemys siitä, että säästöjen löytämiseksi ei ole jätetty asioita tekemättä tai palveluja tuottamatta. PUHEENAIHEET 5 PERJANTAINA 10. Vimpari taas sanoo, että teknisen toimen puolella ja liikuntapalveluissa on pyritty tekemään kaikki se, mitä on luvattukin tehdä. Sen kulut olivat viime vuonna noin 930 000 euroa ja tulot noin 2,5 miljoonaa euroa. Raahen kaupungin viime vuoden tilinpäätös on valtuustokäsittelyä vaille paketissa. Opetusja kasvatusjohtaja Pauliina Kanervo ehti johtaa omaa toimialaansa viime vuonna vain kolme kuukautta. · Vuonna 2025 toimialan toimintakulut olivat 54,7 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 2,9 miljoonaa euroa. Toimialalla työskenteli viime vuonna 567 vakinaista työntekijää. – Säästämistä pitää jatkaa. Positiivisesti yllättäneeseen vuokratulokertymään vaikutti muun muassa se, että Mainingin koko alakerta on vuokrattuna. – Meidän tulosalueiden esihenkilöt ovat erittäin taloustietoisia. Kanervo sanoo, että siitä noin 1,1 miljoonaa euroa selittyy odotettua suuremmilla toimintatuotoilla, muun muassa kotikuntakorvauksilla. Meillä eletään ja hengitetään euroja joka päivä, kiittelee tekninen johtaja Jarkko Vimpari joukkojaan. RAKENNETUN ympäristön lautakunnan alainen toimiala alitti budjettinsa kahdella miljoonalla eurolla. Säästöjen ohella maksutuottoja kertyi yli 400 000 euroa talousarviossa ennakoitua enemmän. VESA JOENSUU Tekninen johtaja Jarkko Vimpari toivoo talousarvioon lisää joustavuutta. – Toimintaa on tiivistetty ja joka asiasta on pyritty säästämään. · Rakennetun ympäristön lautakunnan alaisen toimialan seitsemän tulosaluetta ovat hallinto, kuntatekniikka, liikuntapalvelut, tilahallinta, ateriaja puhtauspalvelut, maankäyttö ja ‑mittaus sekä rakennusja ympäristövalvonta. On säästetty Tiukka taloudenpito ja helppo talvi siivittivät opetustoimen ja teknisen toimen alittamaan reilusti talousarvionsa. Lopputulema oli kuitenkin 5,2 miljoonan euron ylijäämä. – Loppuosa säästöistä on pientä silppua ja sälää. – Talvesta tulee puolet meidän kokonaissäästöstä, toteaa Vimpari. Henkilöstökulujen osalta säästöä kertyi lopulta kaksi miljoonaa euroa
VAMMAISNEUVOSTO PUOLESTAAN vetoaa hyvinvointialueista asetettuun lakiin, jonka mukaan vammaisneuvostolle tulee anteistä lautakuntaa eli hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta, tulevaisuuslautakunta ja turvallisuusja valmiuslautakunta. ALUEHALLITUKSEN MUKAAN vaikuttamistoimielinten osallistumista on Pohteella toteutettu jo monin eri tavoin, eikä hallintosäännön muuttamista näin ollen pidetä tarpeellisena. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus torppasi vanhusja vammaisneuvostojen toiveen päästä mukaan lautakuntien valmistelutyöhön. Laboratoriopalveluita Raahessakin tuottava NordLab aloittaa koko henkilöstöään koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Tuolloin todettiin, että Raahen tehtaan uudistaminen fossiilivapaata terästä tuottavaksi tehtaaksi voi alkaa aikaisintaan vuonna 2030. Yhtiö kertoi pörssitiedotteessaan viime marraskuussa, että Raahen tehtaan uudistaminen ei käynnisty ennen kuin investointi Luulajaan on saatettu päätökseen. Yhtiö kertoo tekevänsä täysimääräistä yhteistyötä kaikkien viranomaisten kanssa. Neuvostojen mukaan vaikuttaminen jää vähäiseksi ilman läsnäoloa asioiden valmistelussa. SSAB tiedotti lauantaina Ruotsin verkkosivuillaan, että Luulajassa rakenteilla olevan uuden terästehtaan maanrakennustöiden yhteydessä yhteensä noin 20 aliurakoitsijoiden työntekijää on kokenut sairausoireita, joiden takia seitsemän työntekijää on hakeutunut lääkärin hoitoon. Pohteella on kolme lakisääMIRJA NIEMITALO Raahessakin toimiva NordLab aloittaa yt-neuvottelut MIKKO HALVARI NordLab on laboratorioalan toimija, jonka omistavat neljä pohjoista h yvinvointialuetta. kilöstökertomuksessa. huhtikuuta aliurakoitsijan neljällä työntekijöillä havaittiin jälleen sairauden kaltaisia oireita, ja kaikki neljä hakeutuivat lääkärin hoitoon. SSAB:n mukaan Ruotsin työympäristöviranomainen ja poliisi ovat käynnistäneet työmaalla työturvallisuuteen liittyvät tutkinnat. Henkilöstökertomuksen mukaan viime vuonna Siikajoen kunnan henkilöstöstä 34 prosenttia on 50 vuotta täyttäneitä ja yli 60vuotiaita on lähes viidennes. Sairauspäiviä oli 1 455 päivää vähemmän kuin vuonna 2024, eli määrä väheni reilulla kolmanneksella. Osa mittauksista antaa välittömiä tuloksia ja osa edellyttää lisäanalyysejä. Työntekijöiden sairastumisten syitä selvitetään laajennetulla mittausohjelmalla. Raahen seutukunnan alueella ja, organisaatiorakenteen muuttamista, tehtävien ja toiminnan uudelleen järjestelyjä sekä toimipisteiden palvelutarjonnan muutoksia. – Kymmenen vuoden tarkastelujaksolla ei ole tätä ennen päästy näin alhaiseen lukemaan, kunnanjohtaja Tiina Hovi kirjoittaa henKIRSI JUNTTILA Siikajoki 6 PUHEENAIHEET Raahen Seutu PERJANTAINA 10. Mittauksissa havaittiin kohonneita typpidioksidija rikkidioksidipitoisuuksia. Valtakunnallisesti kunta-alan työntekijöistä suurin osa on naisia. YHTIÖN ruotsinkielisen tiedotteen mukaan torstaina 2. Aloitteessaan se toteaa, että suunniteluissa pitäisi saada olla mukana jo alkuvaiheessa, jotta ikäihmisten näkemys ja kokemusasiantuntijuus oikeasti ja aidosti olisi käytössä ja sillä olisi vaikutusta. · SSAB on keskeyttänyt kaikki työt uuden terästehtaan rakennustyömaalla Ruotsin Luulajassa. SSAB keskeytti Luulajan uuden tehtaan rakentamisen VESA JOENSUU Poliisi on aloittanut työturvallisuuteen liittyvät tutkinnat tehdastyömaalla. TIMO MYLLYKOSKI Siikajoen kunnassa sairauslomia vähiten kymmeneen vuoteen 100 000 euroa vähemmän kuin edellisvuonna. Yhtiön mukaan viime päivien tapahtumilla ja niihin liittyneellä työn keskeytyksellä ei ole ollut tähän mennessä olennaista vaikutusta Luulajan uuden terästehtaan rakentamisen aikatauluun tai budjettiin, eikä myöskään SSAB:n operatiiviseen tai taloudelliseen tulokseen. NordLabin tiedotteen mukaan hyvinvointialueet ovat vähentäneet laboratoriopalveluiden käyttöä suunnitelmallisesti ja yhtiön myyntituotot ovat toteutuneet kahdeksan prosenttia arvioitua pienempänä. Yhtiön mukaan töitä Luulajan rakennustyömaalla jatketaan vasta sitten, kun se voidaan tehdä turvallisesti. Henkilöstökertomuksen mukaan viime vuonna sairauspoissaoloja oli 12,8 päivää työntekijää kohden, kun taas vuonna 2024 vastaava luku oli 20,3 päivää. Neuvottelulla tavoitellaan muutoksia, jotka voivat edellyttää muun muassa uusia toimintatapoNordLabilla on Kainuussa, Keski-Pohjanmaalla, Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla yhteensä noin 80 paikallista näytteenottopistettä. Atte Kaksonen SSAB:n konserniviestinnästä kertoo, että tällä hetkellä Luulajassa tehdään laajennettuja mittauksia ilmasta, maaperästä ja työkoneista. KAIKILLA VAIKUTTAMISTOIMIELIMILLÄ on edustus hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnassa. huhtikuuta. Jo aiemmin työt keskeytettiin osissa työmaaaluetta. Vammaisneuvosto vetosi myös YK:n vammaissopimukseen. Sijaisia vuoden lopussa oli 10. Mittausten laajentaminen tarkoittaa, että sekä mittauspisteiden määrää että testaukseen ja analysointiin käytettäviä henkilöstöresursseja on lisätty. Näin on menetelty, koska nuorisovaltuuston edustajilla ei ole äänioikeutta aluevaaleissa vanhusja vammaisneuvostojen edustajien tapaan. Yt-neuvottelut alkavat 13. Nuoria, alle 30-vuotiaita, on vajaat neljä prosenttia. Päätöksessä todetaan kuitenkin, että osallistamisen ja vuorovaikutuksen kehittämistä on syytä jatkaa nykyisillä keinoilla toimialueiden, lautakuntien ja vaikuttamistoimielinten kesken. Viime vuosi oli Siikajoen kunnan henkilöstön terveyden näkökulmasta katsottuna erityisen hyvä, sillä väki sairasteli harvinaisen vähän. Useilla muilla hyvinvointialueilla käytäntö on yleisempi. Muutoksilla voi olla vaikutuksia NordLabin henkilöstöön. SSAB:lla on HYBRIT-pilottilaitos Luulajassa, minne pitäisi tulla myös varsinaisen minimill-tehdas. MIIKA YLINIEMELÄ Vammaisjärjestöt järjestivät hyvinvointialueen helmikuun aluevaltuuston kokouksen yhteydessä mielenilmauksen. SSAB on rakentamassa Ruotsin Luulajaan fossiilivapaata terästä tuottavaa uutta minimill-tuotantolaitosta. – Jatkamme näytteenottoa voidaksemme vahvistaa tai poissulkea mahdollisia syitä, tiedotteessa sanotaan. – Tämän vuoksi pidämme välttämättömänä, että vammaisten ääni kuuluu kaikkien lautakuntien työssä, aloitteessa todetaan. Tehtävässä onnistuminen edellyttää vammaisneuvoston mukaan sitä, että vammaisten näkökulma tulee esille kaikissa näissä vaiheissa. taa mahdollisuus vaikuttaa toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan. Toistaiseksi ainoat mittaukset, joissa on havaittu työpaikkaturvallisuusvaatimukset ylittäviä arvoja, tehtiin kaivuutöitä tehneen traktorin ohjaamossa. Yhtiö arvioi vähentämistarpeeksi 38,5 henkilötyövuotta. Pohjois ‑Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus päätti tiistain kokouksessaan, että vanhus ‑ ja vammaisneuvostojen puhe ‑ ja läsnäolo ‑oikeuksia ei laajenneta tulevaisuuslautakuntaan eikä turvallisuus ‑ ja valmiuslautakuntaan. Vammais ‑ ja vanhusneuvostot olivat tehneet aluehallitukselle aloitteet, joissa ne vaativat oikeutta osallistua lautakuntien työskentelyyn jo valmisteluvaiheessa. Se tarkoittaa myös suurta rahallista säästöä; pelkästään työterveyshuollon nettokustannus oli hallinnossa 11. Seuraavien viiden vuoden aikana vanhuuseläkkeelle tulee jäämään keskimäärin seitsemän henkilöä vuodessa. Sen rakennustyöt on nyt varotoimenpiteenä keskeytetty. Onkin kriittistä, että saamme laskettua kustannuksia pysyvästi jo vuoden 2026 aikana, toteaa toimitusjohtaja Anne Piikivi NordLabin tiedotteessa. Heistä vakinaisessa palvelussuhteessa oli 164 ja määräaikaisessa 46 henkilöä. SIIKAJOEN kunnassa oli viime vuoden lopussa 220 työntekijää. Yleisimpiä yksittäisiä sairauspoissaolojen syitä olivat tukija liikuntaelinsairaudet. Terästuotanto Luulajan nykyisellä tehtaalla jatkuu normaalisti. Vanhusneuvostojen osuutta ei selvityksessä ole eritelty vastaavalla tavalla. TIMO MYLLYKOSKI Pohde torppasi vanhusja vammaisneuvostojen pääsyn lautakuntiin Neuvostot vetoavat lakiin, mutta aluehallituksen mukaan vaikuttamismahdollisuuksia on jo riittävästi. Viime vuonna henkilöstö oli sairauslomalla yhteensä 2 498 päivää, joista 47 päivää johtui työtapaturmista. Vakinaisesta henkilökunnasta suurin osa, 143 henkilöä, työskenteli sivistystoimessa. Nuorisovaltuustolla on muista vaikuttamistoimielimistä poiketen edustus myös kahdessa muussa lautakunnassa. SSAB:n mukaan ilman samanaikaisesti suoritettuja kaivutöitä mitatut ilman kaasupitoisuudet olivat selvästi alle Ruotsin työympäristöviranomaisen sovellettavien rikkivedyn, hiilimonoksidin, typpidioksidin ja rikkidioksidin rajaarvojen. Perjantaina 3. Näin on myös Siikajoella, jossa kunnan vakinaisesta henkilöstöstä noin 83 prosenttia on naisia. Teknisen toimen puolella oli 10 työntekijää ja Viime vuonna kuusi kunnan palveluksessa ollutta henkilöä jäi eläkkeelle. Työt ovat olleet keskeytettynä viime perjantaista lähtien. sillä on laboratoriot Raahessa, Vihannissa, Ruukissa ja Pyhäjoella. Invalidiliiton helmikuussa 2026 julkaiseman koosteen mukaan vammaisneuvostolla on jonkinlainen puhe ‑ ja läsnäolo ‑oikeus lautakunnissa noin puolella hyvinvointialueista. Eläköityviä on eniten opetustoimessa. VANHUSNEUVOSTO ON kokenut, että vaikuttamistyö jää vähäiseksi, kun sillä ei ole oikeutta olla mukana asioiden valmisteluvaiheessa tuomassa kokemustaan ja tietämystään päätettäviin asioihin. – Nykyiset toimintamme tuotot eivät kata toimintamme kustannuksia. HUHTIKUUTA 2026 ·. SSAB toteaa tiedotteessaan, ettei tällä hetkellä pystytä varmuudella sanomaan, mikä on sairastumisten perimmäinen syy. huhtikuuta Luulajan terästehtaan työmaa-alueella mitattiin aiemmin keskeytettyihin töihin liittyen kaasupitoisuuksia ilmasta ja kaivuutöissä käytetyn traktorin ohjaamosta
– Jatkamme näytteenottoa voidaksemme vahvistaa tai poissulkea mahdollisia syitä, tiedotteessa sanotaan. Yhtiön mukaan töitä Luulajan rakennustyömaalla jatketaan vasta sitten, kun se voidaan tehdä turvallisesti. SSAB:lla on HYBRIT-pilottilaitos Luulajassa, minne pitäisi tulla myös varsinaisen minimill-tehdas. Sairauspäiviä oli 1 455 päivää vähemmän kuin vuonna 2024, eli määrä väheni reilulla kolmanneksella. Pohteella on kolme lakisääMIRJA NIEMITALO Raahessakin toimiva NordLab aloittaa yt-neuvottelut MIKKO HALVARI NordLab on laboratorioalan toimija, jonka omistavat neljä pohjoista h yvinvointialuetta. Tehtävässä onnistuminen edellyttää vammaisneuvoston mukaan sitä, että vammaisten näkökulma tulee esille kaikissa näissä vaiheissa. Näin on myös Siikajoella, jossa kunnan vakinaisesta henkilöstöstä noin 83 prosenttia on naisia. Mittauksissa havaittiin kohonneita typpidioksidija rikkidioksidipitoisuuksia. Teknisen toimen puolella oli 10 työntekijää ja Viime vuonna kuusi kunnan palveluksessa ollutta henkilöä jäi eläkkeelle. SSAB on rakentamassa Ruotsin Luulajaan fossiilivapaata terästä tuottavaa uutta minimill-tuotantolaitosta. kilöstökertomuksessa. sillä on laboratoriot Raahessa, Vihannissa, Ruukissa ja Pyhäjoella. VAMMAISNEUVOSTO PUOLESTAAN vetoaa hyvinvointialueista asetettuun lakiin, jonka mukaan vammaisneuvostolle tulee anteistä lautakuntaa eli hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta, tulevaisuuslautakunta ja turvallisuusja valmiuslautakunta. Vakinaisesta henkilökunnasta suurin osa, 143 henkilöä, työskenteli sivistystoimessa. Nuorisovaltuustolla on muista vaikuttamistoimielimistä poiketen edustus myös kahdessa muussa lautakunnassa. Seuraavien viiden vuoden aikana vanhuuseläkkeelle tulee jäämään keskimäärin seitsemän henkilöä vuodessa. huhtikuuta. Atte Kaksonen SSAB:n konserniviestinnästä kertoo, että tällä hetkellä Luulajassa tehdään laajennettuja mittauksia ilmasta, maaperästä ja työkoneista. · SSAB on keskeyttänyt kaikki työt uuden terästehtaan rakennustyömaalla Ruotsin Luulajassa. Vammais ‑ ja vanhusneuvostot olivat tehneet aluehallitukselle aloitteet, joissa ne vaativat oikeutta osallistua lautakuntien työskentelyyn jo valmisteluvaiheessa. SSAB:n mukaan ilman samanaikaisesti suoritettuja kaivutöitä mitatut ilman kaasupitoisuudet olivat selvästi alle Ruotsin työympäristöviranomaisen sovellettavien rikkivedyn, hiilimonoksidin, typpidioksidin ja rikkidioksidin rajaarvojen. TIMO MYLLYKOSKI Pohde torppasi vanhusja vammaisneuvostojen pääsyn lautakuntiin Neuvostot vetoavat lakiin, mutta aluehallituksen mukaan vaikuttamismahdollisuuksia on jo riittävästi. Yhtiö arvioi vähentämistarpeeksi 38,5 henkilötyövuotta. Vanhusneuvostojen osuutta ei selvityksessä ole eritelty vastaavalla tavalla. HUHTIKUUTA 2026 Raahen Seutu ·. TIMO MYLLYKOSKI Siikajoen kunnassa sairauslomia vähiten kymmeneen vuoteen 100 000 euroa vähemmän kuin edellisvuonna. Viime vuonna henkilöstö oli sairauslomalla yhteensä 2 498 päivää, joista 47 päivää johtui työtapaturmista. Jo aiemmin työt keskeytettiin osissa työmaaaluetta. huhtikuuta Luulajan terästehtaan työmaa-alueella mitattiin aiemmin keskeytettyihin töihin liittyen kaasupitoisuuksia ilmasta ja kaivuutöissä käytetyn traktorin ohjaamosta. Perjantaina 3. SSAB keskeytti Luulajan uuden tehtaan rakentamisen VESA JOENSUU Poliisi on aloittanut työturvallisuuteen liittyvät tutkinnat tehdastyömaalla. Muutoksilla voi olla vaikutuksia NordLabin henkilöstöön. Valtakunnallisesti kunta-alan työntekijöistä suurin osa on naisia. Sijaisia vuoden lopussa oli 10. Neuvottelulla tavoitellaan muutoksia, jotka voivat edellyttää muun muassa uusia toimintatapoNordLabilla on Kainuussa, Keski-Pohjanmaalla, Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla yhteensä noin 80 paikallista näytteenottopistettä. taa mahdollisuus vaikuttaa toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan. Yhtiön mukaan viime päivien tapahtumilla ja niihin liittyneellä työn keskeytyksellä ei ole ollut tähän mennessä olennaista vaikutusta Luulajan uuden terästehtaan rakentamisen aikatauluun tai budjettiin, eikä myöskään SSAB:n operatiiviseen tai taloudelliseen tulokseen. Yleisimpiä yksittäisiä sairauspoissaolojen syitä olivat tukija liikuntaelinsairaudet. Sen rakennustyöt on nyt varotoimenpiteenä keskeytetty. Osa mittauksista antaa välittömiä tuloksia ja osa edellyttää lisäanalyysejä. – Kymmenen vuoden tarkastelujaksolla ei ole tätä ennen päästy näin alhaiseen lukemaan, kunnanjohtaja Tiina Hovi kirjoittaa henKIRSI JUNTTILA Siikajoki PUHEENAIHEET 7 PERJANTAINA 10. SSAB tiedotti lauantaina Ruotsin verkkosivuillaan, että Luulajassa rakenteilla olevan uuden terästehtaan maanrakennustöiden yhteydessä yhteensä noin 20 aliurakoitsijoiden työntekijää on kokenut sairausoireita, joiden takia seitsemän työntekijää on hakeutunut lääkärin hoitoon. Viime vuosi oli Siikajoen kunnan henkilöstön terveyden näkökulmasta katsottuna erityisen hyvä, sillä väki sairasteli harvinaisen vähän. Työt ovat olleet keskeytettynä viime perjantaista lähtien. Tuolloin todettiin, että Raahen tehtaan uudistaminen fossiilivapaata terästä tuottavaksi tehtaaksi voi alkaa aikaisintaan vuonna 2030. NordLabin tiedotteen mukaan hyvinvointialueet ovat vähentäneet laboratoriopalveluiden käyttöä suunnitelmallisesti ja yhtiön myyntituotot ovat toteutuneet kahdeksan prosenttia arvioitua pienempänä. Invalidiliiton helmikuussa 2026 julkaiseman koosteen mukaan vammaisneuvostolla on jonkinlainen puhe ‑ ja läsnäolo ‑oikeus lautakunnissa noin puolella hyvinvointialueista. Henkilöstökertomuksen mukaan viime vuonna sairauspoissaoloja oli 12,8 päivää työntekijää kohden, kun taas vuonna 2024 vastaava luku oli 20,3 päivää. Onkin kriittistä, että saamme laskettua kustannuksia pysyvästi jo vuoden 2026 aikana, toteaa toimitusjohtaja Anne Piikivi NordLabin tiedotteessa. Terästuotanto Luulajan nykyisellä tehtaalla jatkuu normaalisti. Työntekijöiden sairastumisten syitä selvitetään laajennetulla mittausohjelmalla. huhtikuuta aliurakoitsijan neljällä työntekijöillä havaittiin jälleen sairauden kaltaisia oireita, ja kaikki neljä hakeutuivat lääkärin hoitoon. SSAB:n mukaan Ruotsin työympäristöviranomainen ja poliisi ovat käynnistäneet työmaalla työturvallisuuteen liittyvät tutkinnat. KAIKILLA VAIKUTTAMISTOIMIELIMILLÄ on edustus hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnassa. Päätöksessä todetaan kuitenkin, että osallistamisen ja vuorovaikutuksen kehittämistä on syytä jatkaa nykyisillä keinoilla toimialueiden, lautakuntien ja vaikuttamistoimielinten kesken. Heistä vakinaisessa palvelussuhteessa oli 164 ja määräaikaisessa 46 henkilöä. Näin on menetelty, koska nuorisovaltuuston edustajilla ei ole äänioikeutta aluevaaleissa vanhusja vammaisneuvostojen edustajien tapaan. Yt-neuvottelut alkavat 13. – Tämän vuoksi pidämme välttämättömänä, että vammaisten ääni kuuluu kaikkien lautakuntien työssä, aloitteessa todetaan. Toistaiseksi ainoat mittaukset, joissa on havaittu työpaikkaturvallisuusvaatimukset ylittäviä arvoja, tehtiin kaivuutöitä tehneen traktorin ohjaamossa. Mittausten laajentaminen tarkoittaa, että sekä mittauspisteiden määrää että testaukseen ja analysointiin käytettäviä henkilöstöresursseja on lisätty. SIIKAJOEN kunnassa oli viime vuoden lopussa 220 työntekijää. Yhtiö kertoi pörssitiedotteessaan viime marraskuussa, että Raahen tehtaan uudistaminen ei käynnisty ennen kuin investointi Luulajaan on saatettu päätökseen. VANHUSNEUVOSTO ON kokenut, että vaikuttamistyö jää vähäiseksi, kun sillä ei ole oikeutta olla mukana asioiden valmisteluvaiheessa tuomassa kokemustaan ja tietämystään päätettäviin asioihin. Yhtiö kertoo tekevänsä täysimääräistä yhteistyötä kaikkien viranomaisten kanssa. Henkilöstökertomuksen mukaan viime vuonna Siikajoen kunnan henkilöstöstä 34 prosenttia on 50 vuotta täyttäneitä ja yli 60vuotiaita on lähes viidennes. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus torppasi vanhusja vammaisneuvostojen toiveen päästä mukaan lautakuntien valmistelutyöhön. – Nykyiset toimintamme tuotot eivät kata toimintamme kustannuksia. Laboratoriopalveluita Raahessakin tuottava NordLab aloittaa koko henkilöstöään koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Useilla muilla hyvinvointialueilla käytäntö on yleisempi. Raahen seutukunnan alueella ja, organisaatiorakenteen muuttamista, tehtävien ja toiminnan uudelleen järjestelyjä sekä toimipisteiden palvelutarjonnan muutoksia. Nuoria, alle 30-vuotiaita, on vajaat neljä prosenttia. Neuvostojen mukaan vaikuttaminen jää vähäiseksi ilman läsnäoloa asioiden valmistelussa. Eläköityviä on eniten opetustoimessa. YHTIÖN ruotsinkielisen tiedotteen mukaan torstaina 2. MIIKA YLINIEMELÄ Vammaisjärjestöt järjestivät hyvinvointialueen helmikuun aluevaltuuston kokouksen yhteydessä mielenilmauksen. SSAB toteaa tiedotteessaan, ettei tällä hetkellä pystytä varmuudella sanomaan, mikä on sairastumisten perimmäinen syy. Pohjois ‑Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus päätti tiistain kokouksessaan, että vanhus ‑ ja vammaisneuvostojen puhe ‑ ja läsnäolo ‑oikeuksia ei laajenneta tulevaisuuslautakuntaan eikä turvallisuus ‑ ja valmiuslautakuntaan. Se tarkoittaa myös suurta rahallista säästöä; pelkästään työterveyshuollon nettokustannus oli hallinnossa 11. Vammaisneuvosto vetosi myös YK:n vammaissopimukseen. Aloitteessaan se toteaa, että suunniteluissa pitäisi saada olla mukana jo alkuvaiheessa, jotta ikäihmisten näkemys ja kokemusasiantuntijuus oikeasti ja aidosti olisi käytössä ja sillä olisi vaikutusta. ALUEHALLITUKSEN MUKAAN vaikuttamistoimielinten osallistumista on Pohteella toteutettu jo monin eri tavoin, eikä hallintosäännön muuttamista näin ollen pidetä tarpeellisena
Tämän vuoden seuraavat tilaisuudet järjestetään syyskuun lopussa. – Usein kysyn mikä on pahinta mitä voisi tapahtua. Joskus se on myös uskon valamista omaan yritysideaan vaiheessa haetaan tukia. Minustako yrittäjä ‑tilaisuuksia on järjestetty jo vuosien ajan, kahdesti vuodessa. Palosaari toteaakin sen olevan vain pieni osa yrittäjyyttä. Usein ensimmäiseksi uuden yrittäjän kanssa tehdäänkin etenemisjärjestys. Mukana on myös Nouseva Rannikkoseutu ry:n toiminnanjohtaja Riikka Hautala kertomassa yritysten tukimahdollisuuksista ja myös Raahen työllisyysalueen edustaja kertomassa muun muassa starttirahan hakemisesta. Näiden lisäksi Raaheen perustettiin viime vuonna kolme uutta toiminimiyritystä, jotka eivät ole kaupparekisterissä. Toivoisin myös sellaista yrittäjyyttä, joka ei näy katukuvassa, mutta silti menestyy. kerroksessa, ke 15.4. Yritystoimintaa suunnitteleva tarvitsee Palosaaren kokemuksen mukaan alkuvaiheessa ennen kaikkea sparrausta. Niitä tarvitaan sekä työllistävän vaikutuksen takia että yleisen elinvoiman. Yrityksen perustaminen on tänä päivänä tehty helpoksi. TURHAAN tilaisuuksia ei ole vuosien mittaan järjestetty, sillä usein ne poikivat myös ajanvarauksia yritysneuvontaan. Ajatusten pallottelu on monelle tärkeää ja sitä kautta vahvistuksen saaminen. · Kaikkiaan Raaheen perustettiin viime vuoden aikana 73 yritystä. – Se ei ole helppoa. Ti 14.4. – On myös yrityksiä, jotka tarvitsevat toisia yrityksiä. ALOITTAVA yrittäjä tarvitsee varmuutta siihen missä järjestyksessä asioita on hyvä tehdä. Yrittämisen pihvi on juuri siellä ytimessä: miten saat tehtyä yritysideastasi kannattavaa liiketoimintaa. Pitäisi vain löytää se ketju, missä omalle liiketoiminnalle olisi tarvetta. Raaheen esimerkiksi on kaivattu kangaskauppaa, mutta se vaatii paljon pääomaa jo varastointinsakin takia eli iso kysymys on miten se saataisiin kannattavaksi ja järkeväksi. · Lisäksi kymmenen kaupparekisteriin jo aiemmin rekisteröityä toiminimiyritystä aloitti viime vuonna yritystoiminnan Raahessa uudelleen joko samalla tai eri toiminimellä ja toimialalla. Ruukin Yrityspuistossa Sopalle Kreivinaikaan ‑ravintolassa ja to 16.4. ja omaan tekemiseen. Pyhäjoen Kulmahuoneella. · KIRSI JUNTTILA Yrityskehityspäälliköt Jussi Kemilä ja Riitta Palosaari osaavat sekä kertoa yrittämiseen liittyvistä asioista että vastata yrittämistä harkitsevien kysymyksiin. – Saa olla ihan rauhassa ja juoda kahvit, voi tulla ja mennä vaikka kesken kaiken, sanoo yrityskehityspäällikkö Riitta Palosaari, joka on kollegansa Jussi Kemilän kanssa tulossa tilaisuuksiin sekä kertomaan kaikesta yrittäjyyteen liittyvästä. Tilaisuuteen voi toisaalta tulla ihan ”takki auki” ilman mitään ajatustakaan yrittämisestä, eikä kukaan kysele eikä kuulustele miksi on paikalle tullut. Minustako yrittäjä. Kaikki muu: yelvakuuttaminen, starttirahat, laskelmien tekeminen ja luvat ovat muodollisuuksia, joihin saa apua – ja kyllä siinä yritystoiminnan arjessakin ollaan mielellään mukana. Tilaisuudessa on myös mahdollisuus keskustella omasta liikeideasta ja toiselle päivälle voi varata henkilökohtaisen ajan yksityiskohtaisempaa perustamisneuvontaa varten. Kaikki tilaisuudet alkavat kello 17. Jotkut käyvät myös useammassa tilaisuudessa. Missä vaiheessa yritys perustetaan, missä SARI JAATINEN 8 PUHEENAIHEET Raahen Seutu PERJANTAINA 10. Jos yhtään yrittäminen kiinnostaa tai kotona pöytälaatikossa muhii liiketoimintasuunnitelma, pääsee ajatuksesta tekoihin Minustako yrittäjä ‑illoissa, joita järjestetään ensi viikolla koko seutukunnassa. · Vuoden 2025 aikana kaupparekisteriin merkittiin 60 uutta yritystä, joiden kotipaikka on Raahe. Toisella se onnistuu helpommin ja toisella vaatii enemmän aikaa. Palosaari hämmästyy välillä itsekin miten paljon yrittäjyyttä seutukunnassa on jo nyt, eikä se kaikki suinkaan näy katukuvassa. Moni vastaa siihen ”taloudellisen riskin ottamisen” – ja minkä kokoisen riskin oma talous kestää. Raahen pääkirjaston 2. Rautaisannos yrittäjyystietoutta tarjolla Jälleen on tarjolla rautaisannos tietoa yrityksen perustamisesta, kun Raahen seudun kehitys järjestää Minustako yrittäjä -tilaisuudet Raahessa, Siikajoella ja Pyhäjoella. – On helppo olla aloittavien yrittäjien kanssa tekemisissä, koska koen ymmärtäväni heitä. Vaikka maailmantilanne on mitä on, edelleen joillakin menee hyvin. · Nettoperustannan vaihteluväli on ollut tyypillisesti plus 20–70. Kun samaan aikaan 47 yritystä lopetti toimintansa, jäi yritysten nettoperustanta Raahessa 23 yrityksen verran plussalle. Palosaari on itsekin yrittäjä ja osaa oman kokemuksensa kautta asettaa itsensä liikeideansa kanssa pähkäilevän asemaan. Ilman yrityksiä elinvoiman liekki laantuu, Palosaari sanoo. VESA JOENSUU Yritystoiveet ja todellisuus eivät aina kohtaa. Osalla tilaisuus johtaa yrityksen perustamiseen, osalla lisääntyy tieto ja harkinta jatkuu. HUHTIKUUTA 2026 ·. – Nämä ovat hyviä startteja. – Mitä se yrittäjyys sitten olisi. Tärkeintä on se, miten tyhjää pöytää aletaan kattaa niin, että saadaan asiakkaita. NORMAALI NETTOPERUSTANTA · Yritysten kokonaismäärä kasvoi Raahen seutukunnassa viime vuoden aikana noin 50 yrityksellä. Meillä on myös alihankinnan parissa monia yrityksiä, mutta sinne mahtuisi monenlaista uutta innovaatiotakin, jota meillä ei vielä ole. Hyvä sparraus on kuin peili, joka auttaa näkemään tilanteensa kirkkaammin ja asiat jäsentyvät. Tiedän miltä heistä tuntuu tuossa vaiheessa. Raahen seutukunta tarvitsee yrityksiä
Niistä Linnan arvoitus ‑kirja oli viime vuoden viidenneksi lainatuin (lasten ja nuorten kaunokirjallinen teos), Pyhäjoen kirjaston kirjastovirkailija Anniina Jounila kertoo ja jatkaa: – Yllättävää on se, että viime vuoden neljänneksi lainatuin (lasten ja nuorten kaunokirjallinen) teos oli Tove Janssonin Taikatalvi. Sitä kun harrasti heti, kun oppi kävelemään, sitä oli koulussakin sitten hyvä. Lähinnä kitaraa, mutta tarvittaessa myös bassoa ja rumpuja. VESA JOENSUU Juha Matinheikki näyttää, kuinka banjoa huolletaan. Seutukunnan kirjastot elävät ja voivat hyvin – ainakin tuoreimpien kirjastojen toimintatilastojen mukaan. Tästä erikoisuudesta Yle kävi tekemässä oikein jutunkin. Autotallista yhtye muutti Antinkankaan koulun kellariin. – Luen vähän kaikenlaista, kuten esimerkiksi fantasiaa. EDELLISEN kerran Matinheikkiä haastateltiin Raahen Seutuun kolmisen vuotta sitten. Harrasteleirillä vuonna 1981 Juha Matinheikki pääsi soittamaan ensimmäisen kerran rumpuja. Vuoden 1981 kesällä pojat tulivat kysymään bändiin. Palaneen Ravintola Pekan raunioista löytynyt tomari. Kokonainen rumpusetti tuli vasta vuonna 1982 suoraan keikalle. HUHTIKUUTA 2026 ·. ELANTO on tullut omasta yrityksestä ja sitä kautta musiikista, mutta aluksi oli yhtye. Toimivaa ei kannata lähteä korjaamaan tai väkisin uudistamaan. Nämä ensimmäiset rummut ovat jälleen hänen omistuksessaan. – Jos joku innostuu jostain jääkiekosta, se on sitten innoissaan siitä. Aikuisille näyttää kelpaavan erityisesti romantiikka ja dekkarit. Vielä joitain aikoja sitten Komppi lähti kulkemaan heti. MIKKO MÄÄTTÄ Romantiikkaa, dekkareita ja Ryhmä Hauta Raahen seutukunnan kirjastoista lainattiin viime vuonna yli puoli miljoonaa kertaa. Kokonaislainausmääräkin oli seutukunnassa komea: paikkakuntien kirjastoista lainattiin edellisvuonna yhteensä hieman yli puoli miljoonaa kertaa. – Onnistuin löytämään. – Oli liikuntatouhua ja uimahommat. Kovin tarkkaan hän ei osaa sanoa, mistä innostus musiikkiin ja soittamiseen tuli. Tärkeänä hän pitää myös sitä, että soitinta, vahvistinta tai mitä tahansa pääsee kokeilemaan. Soittajat eivät malttaneet odottaa aikuista viemään soittokamppeita peräkärryllä, joten he pukkasivat kolmistaan peräkärryä pyöräteitä pitkin perille saakka. Oma musisointi oli parinkymmenen vuoden ajan tauolla, mutta korona-aikana hän alkoi jälleen soittaa. olevansa hieman passiivisempi kirjastossa kävijä. Siikajoella taas päästiin kokonaislainausmäärissä yli sataan tuhanteen, kun vuonna 2024 jäätiin tästä vähän vajaaksi. Kivijalkakaupasta saa apua ja asiantuntemusta, jota verkosta ei löydä. – Jos musiikkia kuunnellaan kotona, se tulee tutuksi. – Olen vaihtanut varmaan yhden lampun. 10 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu PERJANTAINA 10. Paikkansa säilyttänyt liike Juha Matinheikin BRR-Musiikki on toiminut Raahessa yli 30 vuoden ajan. Matinheikki toteaa, että sokkona ostaminen on edelleen hankalaa, jos ei tiedä täsmälleen, mitä on ostamassa. Vuonna 1993 perustettu liike on perinteinen kivijalkakauppa ja soitinliike, jossa saa henkilökohtaista palvelua. Altistusta voi toki olla. Suvussa ei ole ruuhkaksi asti soittajia. Koetan pitää itseäni sillä tavalla ajan tasalla, Virnes toteaa. Uusien ja käytettyjen soitinten myymisen lisäksi hän tekee soitinja vahvistinhuoltoa. Yksin jääminen on jonkin verran laajentanut liikkeen asiakaskuntaa. Nyt jäljellä on BRRmusiikki. Siitä se puraisi varmaan, yli 30 vuotta raahelaisyritys BRR-Musiikkia pyörittänyt yrittäjä pohtii sitä, kuinka läheinen suhde musiikkiin syntyi. Aktiivisimmat soittoajat ovat jo takana. · Raahe oli harvinaisuus kaksine musiikkiliikkeineen. LIIKKEESSÄ käy satunnaisia matkailijoita ja vaikkapa Raahesalissa esiintyviä muusikoita, jos he sattuvat olemaan liikkeellä aukioloaikoina. Hän kertoo pitävänsä muun muassa fantasiasta ja kepeämmästä kirjallisuudesta. KEPEÄMPI kirjallisuus tuntuu olevan yleisestikin seutukunnassa suosittua. Ja taidenäyttelyt katson aina läpi. Kakarana hän harrasti vaikka ja mitä. Raahessa kokonaislainausmäärissä tapahtui lievää laskua. Huomionarvoista on kuitenkin se, että myös tietokirjoja VILMA LEHTO VILMA LEHTO Veera Alamattila etsi kirjastosta lukemista lukiokurssille. Top kolmoseen mahtuu pelkästään Ryhmä Hau ‑teoksia. Siitä sitä lähdettiin. Nyt Matinheikin BRRmusiikki Sovionkadulla edustaa monin tavoin katoamassa olevaa perinnettä. Huhtikuussa liikkeessä järjestetään kolmas huuliharppuklinikka. Aikuiset lainaavat kotimaisia teoksia, kuten Satu Rämöä, Enni Mustosta ja Kirsi Pehkosta. Tällä kertaa hän oli kirjastossa etsimässä luettavaa äidinkielen ja kirjallisuuden kurssille. Mehän oltaisiin muuten kaikki rembrandteja, maalareita ja mahtavia pelaajia, jos se suvussa menisi kaikki. Monet tärkeät asiat ovat pysyneet samoina jo vuosia. Seinillä roikkuu siisteissä riveissä akustisia ja sähkökitaroita. Kaupunginkirjaston palvelupäällikkö Ville Jylhän mukaan tämä ei kuitenkaan ole mitenkään huolestuttavaa. – Joka ilta tulee luettua jotakin. Tämän huomaa esimerkiksi siitä, kun katsoo, mitkä olivat Pyhäjoen kirjaston lainatuimmat lasten ja nuorten kirjat vuonna 2025. Myös esimerkiksi (saavutettavaa materiaalia tuottavan) Celia-palveluun on tullut lisää käyttäjiä, ja samoin e-aineiston käyttäjämäärissä on nousua, Jylhä kommentoi. En muista, että esimerkiksi joku luokka olisi sitä nyt lukenut. Lapset taas suosivat Ryhmä Hauta. En tiedä, mikä sen suosion on aiheuttanut. Niiden mukaan niin Raahen, Pyhäjoen kuin Siikajoenkin kirjastoissa riitti viime vuonna kävijöitä, ja yhteensä heitä kertyi lähes 270 000. JOS vielä tarkastellaan kirjastojen kuntakohtaisia kokonaislainausmääriä, ovat ne kasvaneet Pyhäjoella ja Siikajoella. Tärkeä osa on myös äänitysstudio, josta koko liiketoiminta aikoinaan lähti liikkeelle. Vitsin taakse kätkeytyy totuus. Muutenkin vähän sellaiset kepeämmät kirjat ovat minun juttuni, Alamattila kertoo. Ne ovat olleet kahdella omistajalla tässä välissä. Halutessaan Matinheikki voi järjestää liikkeessä myös erilaisia tapahtumia. Marlowe kokoontuu soittamaan pari kertaa vuodessa. Joka paikassa olin kilpailuissa. Hänellä on myös muutamia soitto-oppilaita. – Pyhäjoella lainatuimmat aikuisten kaunokirjalliset teokset olivat viime vuonna Satu Rämön Rakel, Anneli Kivelän Katajamäen naapurissa, Enni Mustosen Matriarkka, Kirsi Pehkosen Kesävieraita Jylhäsalmella ja Anneli Kivelän Katajamäki riemuitsee, Jounila luettelee. Kaverilta voi aina ostaa. Matinheikin lisäksi ainoastaan hänen yksi serkkunsa soittaa. Virnes kertoo lainaavansa kirjastosta pääasiallisesti vain kirjoja. – Mutta Waymen on tehnyt sen jo aikaisemmin. – Kyllä minä käyn kuuntelemassa, jos täällä on esimerkiksi jokin mielenkiintoinen konsertti. ENSIMMÄINEN bändi oli H2O. Liikkeen sisällä aika vaikuttaa pysähtyneen hyvällä tavalla. Hän kertoo käyvänsä kirjastossa säännöllisesti ja lainaavansa aina sen verran paljon kirjoja, että ne varmasti joksikin aikaa riittävät. – Ei mulla rumpujakaan ollut. Jostain syystä me ei vain olla. Aluksi bändi harjoitteli yhden soittajan kotona autotallissa. Nyt Matinheikki pohtii sitä, mikä on muuttunut sen jälkeen. Yksi ahkera raahelaislainaaja on Ritvaliisa Virnes. Raahen lukiossa opiskeleva Veera Alamattila taas kertoo lainataan paljon: esimerkiksi Raahessa noin viidesosa lainatuista kirjoista on tietokirjoja. Ne sanoi, että ovat vieneet maitokärryllä kamoja Raahelaan. Myyjä voi opastaa oikeanlaisen ja sopivan soittimen valinnassa, että ei tulisi hukkainvestointeja. Paljon luen esimerkiksi runoja ja politiikkaa. – Pysyy tatsi kunnossa. Kirjaston tapahtumiin hän taas osallistuu silloin tällöin. – Jos tilailee mitä sattuu ja mistä sattuu. – Ikinä en ollut soittanut. Vuonna 2024 kyseinen lukumäärä oli 405 414, kun taas vuonna 2025 lainauksia tehtiin yhteensä 391 778. Paljon tarvitaan neuvontaa. Lattialla on koottuna rumpusettejä. Siinä samalla hän saa soittaa itsekin. Pyhäjoella kokonaislainausmäärä oli vuonna 2024 noin 48 000, mutta viime vuonna se nousi jo yli 50 000:een. Tällä kertaa mukaan tarttui neljä kirjaa. Genre yleensä vaihtelee. Ainoa asia, mitä tänne kirjastolle kaipaisi, olisi kahvila. Musiikkikaupat eivät ole valtakunnasta kokonaan loppuneet, mutta entisessä määrin niitä ei enää ole. Siinä voisi sitten aina ohi kulkiessa pysähtyä. – Ryhmä Haut ovat todella suosittuja, samoin kuin LasseMaijan etsivätoimisto ‑kirjat. – Olen tykännyt esimerkiksi Hannah Gracen kirjoista, Alamattila mainitsee. Sen jälkeen hän on soittanut muun muassa Marlowessa ja Syrinxissä. – Käytettyjen markkinat ovat pullollaan kaikenlaista, mutta itsellä on sellainen allergia, että en uskaltaisi ostaa mitään, jos en tunne kaveria. – Kyllä minusta tällaiselle alalle jonkinlaista tarvetta on. Lainatuimpia kaunokirjallisia teoksia vaikuttavat olevan vuodesta toiseen samojen kirjailijoiden kirjat. Miltä ne oikeasti kuulostavat, tuntuvat ja toimivat. Ylipäänsä hän ei usko, että lahjakkuus kulkisi suvussa. – Lainamäärät ovat ehkä pikkaisen tipahtaneet, mutta sitten taas kirjaston tapahtumiin on osallistunut enemmän porukkaa
Huhtikuussa liikkeessä järjestetään kolmas huuliharppuklinikka. Vuonna 1993 perustettu liike on perinteinen kivijalkakauppa ja soitinliike, jossa saa henkilökohtaista palvelua. – Olen tykännyt esimerkiksi Hannah Gracen kirjoista, Alamattila mainitsee. Kivijalkakaupasta saa apua ja asiantuntemusta, jota verkosta ei löydä. LIIKKEESSÄ käy satunnaisia matkailijoita ja vaikkapa Raahesalissa esiintyviä muusikoita, jos he sattuvat olemaan liikkeellä aukioloaikoina. olevansa hieman passiivisempi kirjastossa kävijä. Harrasteleirillä vuonna 1981 Juha Matinheikki pääsi soittamaan ensimmäisen kerran rumpuja. Siinä voisi sitten aina ohi kulkiessa pysähtyä. Huomionarvoista on kuitenkin se, että myös tietokirjoja VILMA LEHTO VILMA LEHTO Veera Alamattila etsi kirjastosta lukemista lukiokurssille. Uusien ja käytettyjen soitinten myymisen lisäksi hän tekee soitinja vahvistinhuoltoa. Siitä se puraisi varmaan, yli 30 vuotta raahelaisyritys BRR-Musiikkia pyörittänyt yrittäjä pohtii sitä, kuinka läheinen suhde musiikkiin syntyi. Kaverilta voi aina ostaa. Tällä kertaa mukaan tarttui neljä kirjaa. Aikuiset lainaavat kotimaisia teoksia, kuten Satu Rämöä, Enni Mustosta ja Kirsi Pehkosta. Ainoa asia, mitä tänne kirjastolle kaipaisi, olisi kahvila. Yksi ahkera raahelaislainaaja on Ritvaliisa Virnes. – Lainamäärät ovat ehkä pikkaisen tipahtaneet, mutta sitten taas kirjaston tapahtumiin on osallistunut enemmän porukkaa. Lattialla on koottuna rumpusettejä. HUHTIKUUTA 2026 Raahen Seutu ·. Siikajoella taas päästiin kokonaislainausmäärissä yli sataan tuhanteen, kun vuonna 2024 jäätiin tästä vähän vajaaksi. Tämän huomaa esimerkiksi siitä, kun katsoo, mitkä olivat Pyhäjoen kirjaston lainatuimmat lasten ja nuorten kirjat vuonna 2025. Siitä sitä lähdettiin. Lainatuimpia kaunokirjallisia teoksia vaikuttavat olevan vuodesta toiseen samojen kirjailijoiden kirjat. Matinheikki toteaa, että sokkona ostaminen on edelleen hankalaa, jos ei tiedä täsmälleen, mitä on ostamassa. Jostain syystä me ei vain olla. Kokonainen rumpusetti tuli vasta vuonna 1982 suoraan keikalle. Nyt Matinheikki pohtii sitä, mikä on muuttunut sen jälkeen. Tärkeä osa on myös äänitysstudio, josta koko liiketoiminta aikoinaan lähti liikkeelle. – Ikinä en ollut soittanut. Soittajat eivät malttaneet odottaa aikuista viemään soittokamppeita peräkärryllä, joten he pukkasivat kolmistaan peräkärryä pyöräteitä pitkin perille saakka. Sitä kun harrasti heti, kun oppi kävelemään, sitä oli koulussakin sitten hyvä. Matinheikin lisäksi ainoastaan hänen yksi serkkunsa soittaa. Mehän oltaisiin muuten kaikki rembrandteja, maalareita ja mahtavia pelaajia, jos se suvussa menisi kaikki. Tästä erikoisuudesta Yle kävi tekemässä oikein jutunkin. Lähinnä kitaraa, mutta tarvittaessa myös bassoa ja rumpuja. Genre yleensä vaihtelee. Koetan pitää itseäni sillä tavalla ajan tasalla, Virnes toteaa. Joka paikassa olin kilpailuissa. – Kyllä minä käyn kuuntelemassa, jos täällä on esimerkiksi jokin mielenkiintoinen konsertti. Hän kertoo pitävänsä muun muassa fantasiasta ja kepeämmästä kirjallisuudesta. Lapset taas suosivat Ryhmä Hauta. Pyhäjoella kokonaislainausmäärä oli vuonna 2024 noin 48 000, mutta viime vuonna se nousi jo yli 50 000:een. – Pyhäjoella lainatuimmat aikuisten kaunokirjalliset teokset olivat viime vuonna Satu Rämön Rakel, Anneli Kivelän Katajamäen naapurissa, Enni Mustosen Matriarkka, Kirsi Pehkosen Kesävieraita Jylhäsalmella ja Anneli Kivelän Katajamäki riemuitsee, Jounila luettelee. Liikkeen sisällä aika vaikuttaa pysähtyneen hyvällä tavalla. Kovin tarkkaan hän ei osaa sanoa, mistä innostus musiikkiin ja soittamiseen tuli. Aikuisille näyttää kelpaavan erityisesti romantiikka ja dekkarit. Myös esimerkiksi (saavutettavaa materiaalia tuottavan) Celia-palveluun on tullut lisää käyttäjiä, ja samoin e-aineiston käyttäjämäärissä on nousua, Jylhä kommentoi. KEPEÄMPI kirjallisuus tuntuu olevan yleisestikin seutukunnassa suosittua. – Ryhmä Haut ovat todella suosittuja, samoin kuin LasseMaijan etsivätoimisto ‑kirjat. Raahessa kokonaislainausmäärissä tapahtui lievää laskua. Kokonaislainausmääräkin oli seutukunnassa komea: paikkakuntien kirjastoista lainattiin edellisvuonna yhteensä hieman yli puoli miljoonaa kertaa. Myyjä voi opastaa oikeanlaisen ja sopivan soittimen valinnassa, että ei tulisi hukkainvestointeja. – Olen vaihtanut varmaan yhden lampun. MIKKO MÄÄTTÄ Romantiikkaa, dekkareita ja Ryhmä Hauta Raahen seutukunnan kirjastoista lainattiin viime vuonna yli puoli miljoonaa kertaa. Sen jälkeen hän on soittanut muun muassa Marlowessa ja Syrinxissä. – Jos joku innostuu jostain jääkiekosta, se on sitten innoissaan siitä. Miltä ne oikeasti kuulostavat, tuntuvat ja toimivat. Aluksi bändi harjoitteli yhden soittajan kotona autotallissa. Marlowe kokoontuu soittamaan pari kertaa vuodessa. Palaneen Ravintola Pekan raunioista löytynyt tomari. ELANTO on tullut omasta yrityksestä ja sitä kautta musiikista, mutta aluksi oli yhtye. Nyt jäljellä on BRRmusiikki. Suvussa ei ole ruuhkaksi asti soittajia. – Käytettyjen markkinat ovat pullollaan kaikenlaista, mutta itsellä on sellainen allergia, että en uskaltaisi ostaa mitään, jos en tunne kaveria. En muista, että esimerkiksi joku luokka olisi sitä nyt lukenut. Top kolmoseen mahtuu pelkästään Ryhmä Hau ‑teoksia. Monet tärkeät asiat ovat pysyneet samoina jo vuosia. Tällä kertaa hän oli kirjastossa etsimässä luettavaa äidinkielen ja kirjallisuuden kurssille. Paljon luen esimerkiksi runoja ja politiikkaa. Paljon tarvitaan neuvontaa. Paikkansa säilyttänyt liike Juha Matinheikin BRR-Musiikki on toiminut Raahessa yli 30 vuoden ajan. JOS vielä tarkastellaan kirjastojen kuntakohtaisia kokonaislainausmääriä, ovat ne kasvaneet Pyhäjoella ja Siikajoella. Altistusta voi toki olla. Siinä samalla hän saa soittaa itsekin. Kaupunginkirjaston palvelupäällikkö Ville Jylhän mukaan tämä ei kuitenkaan ole mitenkään huolestuttavaa. Vitsin taakse kätkeytyy totuus. ENSIMMÄINEN bändi oli H2O. Halutessaan Matinheikki voi järjestää liikkeessä myös erilaisia tapahtumia. Nämä ensimmäiset rummut ovat jälleen hänen omistuksessaan. Seutukunnan kirjastot elävät ja voivat hyvin – ainakin tuoreimpien kirjastojen toimintatilastojen mukaan. – Ei mulla rumpujakaan ollut. Niiden mukaan niin Raahen, Pyhäjoen kuin Siikajoenkin kirjastoissa riitti viime vuonna kävijöitä, ja yhteensä heitä kertyi lähes 270 000. Seinillä roikkuu siisteissä riveissä akustisia ja sähkökitaroita. Toimivaa ei kannata lähteä korjaamaan tai väkisin uudistamaan. – Mutta Waymen on tehnyt sen jo aikaisemmin. – Kyllä minusta tällaiselle alalle jonkinlaista tarvetta on. Ne sanoi, että ovat vieneet maitokärryllä kamoja Raahelaan. Yksin jääminen on jonkin verran laajentanut liikkeen asiakaskuntaa. Kakarana hän harrasti vaikka ja mitä. Ne ovat olleet kahdella omistajalla tässä välissä. Ylipäänsä hän ei usko, että lahjakkuus kulkisi suvussa. – Oli liikuntatouhua ja uimahommat. Vuoden 1981 kesällä pojat tulivat kysymään bändiin. Hän kertoo käyvänsä kirjastossa säännöllisesti ja lainaavansa aina sen verran paljon kirjoja, että ne varmasti joksikin aikaa riittävät. Tärkeänä hän pitää myös sitä, että soitinta, vahvistinta tai mitä tahansa pääsee kokeilemaan. – Luen vähän kaikenlaista, kuten esimerkiksi fantasiaa. Hänellä on myös muutamia soitto-oppilaita. – Pysyy tatsi kunnossa. ELÄMÄNMENO 11 PERJANTAINA 10. Kirjaston tapahtumiin hän taas osallistuu silloin tällöin. Autotallista yhtye muutti Antinkankaan koulun kellariin. Vielä joitain aikoja sitten Komppi lähti kulkemaan heti. Ja taidenäyttelyt katson aina läpi. VESA JOENSUU Juha Matinheikki näyttää, kuinka banjoa huolletaan. – Joka ilta tulee luettua jotakin. Musiikkikaupat eivät ole valtakunnasta kokonaan loppuneet, mutta entisessä määrin niitä ei enää ole. Muutenkin vähän sellaiset kepeämmät kirjat ovat minun juttuni, Alamattila kertoo. – Jos tilailee mitä sattuu ja mistä sattuu. En tiedä, mikä sen suosion on aiheuttanut. Niistä Linnan arvoitus ‑kirja oli viime vuoden viidenneksi lainatuin (lasten ja nuorten kaunokirjallinen teos), Pyhäjoen kirjaston kirjastovirkailija Anniina Jounila kertoo ja jatkaa: – Yllättävää on se, että viime vuoden neljänneksi lainatuin (lasten ja nuorten kaunokirjallinen) teos oli Tove Janssonin Taikatalvi. EDELLISEN kerran Matinheikkiä haastateltiin Raahen Seutuun kolmisen vuotta sitten. – Jos musiikkia kuunnellaan kotona, se tulee tutuksi. – Onnistuin löytämään. · Raahe oli harvinaisuus kaksine musiikkiliikkeineen. Nyt Matinheikin BRRmusiikki Sovionkadulla edustaa monin tavoin katoamassa olevaa perinnettä. Virnes kertoo lainaavansa kirjastosta pääasiallisesti vain kirjoja. Oma musisointi oli parinkymmenen vuoden ajan tauolla, mutta korona-aikana hän alkoi jälleen soittaa. Vuonna 2024 kyseinen lukumäärä oli 405 414, kun taas vuonna 2025 lainauksia tehtiin yhteensä 391 778. Raahen lukiossa opiskeleva Veera Alamattila taas kertoo lainataan paljon: esimerkiksi Raahessa noin viidesosa lainatuista kirjoista on tietokirjoja. Aktiivisimmat soittoajat ovat jo takana
Paula Pirisen mukaan aitoja Raahen kripuja ei kuitenkaan pyöritellä sokerissa paiston jälkeen. Eli aika perinteisissepti tehtiin niin sanotulla yhden lasin tekniikalla, eli taikinaan tuli lasillinen munia, lasillinen jauhoja, lasillinen sokeria ja lasillinen hapanta kermaa. 12 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu PERJANTAINA 10. Yhtenä opetuslapsena mukanaolo Seminaarin Pääsiäisessä oli kyllä mukava ja mieleenpainuva kokemus, sain kokea sen nyt toisen kerran. Sokeri oli jo valmiiksi taikinassa. Herahtaako vesi kielelle vai ovatko kyseiset ruokalajit täysin tuntemattomia. – Silloin kun opiskelin Raahessa, täällä oli kotiruokaloita, joita monet mukavat mummot pitivät keittiöissään. Sain olla keskellä tapahtumia katsomassa ihan läheltä, mitä tapahtui ja miksi. – Olen myös pitänyt eräänlaista leikekirjaa kaikista Raaheen liittyvistä resepteistä. Kirjoittamassaan kirjassa RAAHEN SEUTU Asiantuntevaa palvelua jo 53 vuotta • Kaikki hautausjärjestelyt edullisesti ja luottamuksella • Kattava tietopaketti veloituksetta • Laadukkaat sidontatyöt ja monipuolinen tuotevalikoima • Hautakivet, kaiverrukset ja entisöinnit • Myymälässä hautakivinäyttely luonnollisen kokoisilla kivillä Kirkkokatu 25,Raahe korhosenkukkatalo.com p.(08) 222 944 iltaisin,p.040 549 1825 kukkatilaukset,p.(08) 222 943 Hautauspalvelu nyt myös Ruukissa, Ruukinkuja 2. Muita kirjassa nimettyjä seutukunnan pitäjien perinneruokia PIRINEN tietää, että monikin näistä ruoista voi olla oudompia nykyajan ihmisille. Kiertueiden välissä hän on ehtinyt pinkaista 31 täyspitkää maratonia, joista 12 on juostu New Yorkissa. ovat muun muassa nahkiaiset (Pyhäjoen pitäjäruoka), makiajuusto eli juhannusjuusto (Pattijoen ja Siikajoen perinneruoka) sekä lahtivelli ja porkkanakiisseli (Ruukin pitäjäruokia). · SEUTUKUNNAN PITÄJÄRUOAT · Pattijoki: limppisoppa, rieska, tyrnimarjakiisseli · Pyhäjoki: nahkiaiset, laksloota, makiajuusto · Raahe: tuppipotut, halstisilakat, alatoopi, huituvelli, Raahen krivut · Ruukki: lahtivelli, porkkanakiisseli · Siikajoki: siika-perunakeitto, rieska, makiajuusto · Vihanti: limppisoppa, ruismariapuuro Lähde: Jaakko Kolmonen, Suomen pitäjäruoat (1986). Lauluja unohtamatta! Se oli mahtavaa, miten paljon tavoitettiin lapsia ja aikuisia sen kautta. 08 5377 630 ma–pe 9–19 ja la 9–15 Surun hetkellä Kuolinilmoitus on omaisten kaunis tapa muistaa vainajaa ja samalla kutsua siunaustilaisuuteen tai kiittää osanotosta. HUHTIKUUTA 2026 ·. Viimeiseksi mainittujen tekemisestä Pirisellä on myös vankka kokemus. Limppisoppaa, huituvelliä, makiajuustoa ja kripuja Jaakko Kolmosen 1980-luvulla kokoamaan pitäjäruokakirjaan nimetyt ruokalajit ovat raahelaiselle Paula Piriselle hyvinkin tuttuja. – Pidin kodissani aikoinaan Kesäkatti-nimistä kesäkahvilaa, ja tein sinne aina kripuja, Hannatädin kakkuja ja Raahen karamelleja. Tähän kirjaan on nimetty myös Raahen seutukunnan pitäjien perinneruoat. Vuorollaan kysyttiin ja Jeesus vastasi. Hyvin tavallisia kotiruokia nämä ovat, Pirinen pohtii. Mestari Ahvenainen itse juontaa konsertin. Kun työskenteli pitkään kirjastolla, vastaan tuli usein sellaisia kirjoja ja lehtiä, joista sai hyviä reseptejä talteen, Pirinen kertoo. Silloin he eivät vielä ymmärtäneet, että Jeesus nousee kuolleista kolmantena päivänä ja hauta on tyhjä. Siellä laulavat toisenlaiset linnut. klo 19. Konsertissa esiintyy Ahvenaisen lisäksi hänen ruotsalainen puolisonsa, harmonikkataituri ja pianisti Carina Nordlund sekä Raahen Seudun Harmonikkakerho Eino Ukonahon johdolla. VILMA LEHTO VESA JOENSUU Televisiostakin tuttu kokki Jaakko Kolmonen määritteli 1980-luvulla suomalaisille paikkakunnille omat pitäjäruoat. Siis jo ennen pääsiäistä. Siellä ne sitten sopassa keitetään ja hyvää on. Ainakin raahelaiselle Paula Piriselle, 85, nämä ruokalajit ovat tuttuakin tutumpia. Sirkka Turkka Kaipauksella muistaen Sisar perheinen Sisarusten lapset perheineen ystävät Siunaus on toimitettu lähiomaisten ja ystävien läsnä ollessa. p.044 089 5450 Palvelemme arkisin klo 10-17, la 9-14 P ALVELEMME SINUA SURUN KOHDATESSA Palvelut katutasossa Kirkkokatu 37, RAAHE Luotettavaa asioiden hoitoa ja neuvontaa Laaja valikoima arkkuja ja uurnia • Hautauskuljetukset • Havutukset Hautajaisten valokuvaukset • Uudet hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Kukkasidonnat juhlaan ja arkeen Hautaus p. – Halstisilakat ovat ihania. Luvassa on iloinen kevätkonsertti, kaikille tuttuja huippusäveliä vuosien varrelta, Ahvenainen sanoo. Kyllä sain kokea kauhuun ja liikutukseen asti, miltä opetuslapsista on voinut oikeasti tuntua olla siellä keskellä tapahtumia Jeesuksen lähellä kulkiessa. – Ohje oli siitä helppo muistaa. Pirinen puistelee tälle nimitykselle päätään. Veikko Ahvenainen on yksi maailman tunnetuimmista harmonikkataiteilijoista. Kripujen resepti löytyy myös Kolmosen kirjasta, mutta sieltä se löytyy nimellä "Raahen krivat". Pari vuotta myöhemmin hän hankki ostoja myyntiliikkeestä italialaisen Dallapen tekemällään pankkivekselillä. Eikä kripuja pyöritelty käsillä vaan lasia käytettiin siinäkin apuna. Saamme rientää kertomaan, nyt elää Jeesuksemme.” Sain enkelinä olla kertomassa, että Jeesus elää, Hän ei ole enää täällä. Toivomme että voimme olla siinä avuksi. Monia niistä hän on itse vuosien saatossa kokkaillutkin. Alatoopista kun ei heti tule mieleen lihahyytelö tai lakslootasta lohitai silakkalaatikko. Reikä tehtiin esimerkiksi pilleripurkilla. Niissä sitä niihin aikoihin käytiin syömässä, kun ei ollut mitään ravintoloita. Sittemmin hän on avannut harmonikalle tien kirkkoihin, sinfoniaorkestereihin ja musiikkioppilaitoksiin. Pattijoella, Raahella ja Vihannilla on kaikilla omat perinneruokansa, sillä 80-luvulla ne olivat vielä omia kuntiaan. Ahvenaisen taiteilijaura sisältää lähes 5000 konserttia eri puolilla maailmaa –kuuluisasta Moskovan Tšaikovski-salista Washingtonin Katedraaliin Yhdysvalloissa. Hän on noussut kuolleista. Hänelle itselleen monet näistä ruoista olivat kuitenkin arkipäivää jo nuoruusvuosina. Se alkoi sitten haisemaan luumuille ja rusinoille, ja se haju teki niin pahaa, Pirinen toteaa ja jatkaa: – Yleensä ne limppisopan mykyt on sekoitettu jauhoista, sopan liemestä ja muussatuista keitetyistä vihanneksista. Ensimmäisen soolokonserttinsa Ahvenainen piti vuonna 1948 Kuopion kaupungintalossa. Lensi maahan enkelilaulussa lauletaankin: ”Niin kuin taivaan enkeli, mekin iloitsemme. Ei pyöritellä! Selvästi tämän on kirjoittanut joku sellainen henkilö, joka ei ole koskaan kripuja itse tehnyt. Hän on matkalla lapsuutensa metsiin, sinisen kukan ja kultaisen syksyn maahan. Sitten kriput laitettiin öljyyn, mutta sen jälkeen niitä ei sokeroitu. Ylösnousseen todistajana SIRPA MÄÄTTÄ Raahen seurakunnan lastenohjaaja VIIKONLOPUKSI Koen, että olen itse saanut tänä pääsiäisenä olla yhtenä ylösnousseen todistajana, vaikka se tapahtuikin hiljaisella viikolla. Veikko Ahvenaisen 96-vuotisjuhlakonsertti: Raahesalissa ti 14.4. Halstisilakat on nimetty Kolmosen kirjassa yhdeksi Raahen pitäjäruoista. Paula Piriseltä löytyy noin 800 keittokirjaa, sillä hän on keräillyt niitä vuosien saatossa. Me saamme ristinkuoleman ja ylösnousemuksen tähden kulkea uskoen kohti taivasta, iloita ikuisesta kodista, joka odottaa meitä. 050 511 5070 Kalevi Tapio RAUMA * 27.4.1956 Vihanti † 25.2.2026 Vihanti Me kutsumme häntä, mutta hän ei käänny enää. Hänen uransa on pituudeltaan ja kansainvälisesti arvioituna ainutlaatuinen. Harmonikkalegenda Veikko Ahvenainen lupaa haitaristaan upeita säveliä ensi tiistain konsertissaan Raahesalissa. MILTÄPÄ kuulostaisi siis limppisoppa, laksloota, halstisilakat tai alatoopi. Monesti ennen vanhaan kun saunaa lämmitin, halstasin siinä samalla silakoita, Pirinen muistelee. 0500 500 030 (24h) Kukat p. Kolmosen kirjan ohjeella tehtyä limppisoppaa – joka on nimetty sekä Pattijoen että Vihannin perinneruoaksi – Pirinen ei kuitenkaan söisi. Ja miltä heistä on voinut tuntua sen jälkeen, kun Jeesus kuoli. Siitä se ilo sitten repesikin, kun he saivat tajuta, että Jeesus elää! Ahvenainen ei hyydy Hanurini muistoja hän kertoo ainutlaatuisen tarinan urastaan. Ja sanoma sai näkyä ja kuulua! Enkeli ei olisi voinut enää iloisempi olla. Hän on maamme eniten omalla nimellään levyttänyt artisti 1088 levytyksellä. Saatiin paljon hyviä vastauksia vaikeisiin kysymyksiin ja ymmärsimme paremmin, miksi Jeesukselle piti tapahtua niin kuin tapahtui. – On tosi kiva tunne tulla Raaheen, jossa soitin ensi kerran lähes 50 vuotta sitten. Samoin Ruukille ja Siikajoelle on nimetty omat pitäjäruoat. Nämä koottiin yksien kansien väliin Suomen pitäjäruoat ‑nimeä kantavaksi teokseksi. KRIPUJEN eli eräänlaisten munkkien teon taidon Pirinen oppi "vanhalta raahelaiselta kripumestarilta", Fanni Pirttiaholta. ajan hermolla. Meidän piti eläytyä, reagoida tilanteisiin ja olla ns. Köyhistä oloista lähtenyt Veikko hankki 9-vuotiaana II-rivisen romuja keräämällä. Sain olla mukana kahdessa eri näytelmässä, jotka liittyivät läheisesti pääsiäisen tapahtumiin. Sitten ne syödään sormin. Oli hienoa saada olla mukana elämässä todeksi pääsiäisen sanomaa. Esitettiin 9 kertaa viikon sisällä Raahen kaikille päiväkodeille lapsilähtöisesti pääsiäiskertomus. raahenseutu.fi/ilmoita p. – Minä en saata rusinoita syödä. – Ja tässä lukee, että kriput pyöriteltäisiin viimeisenä sokerissa. He jäivät yksin ilman opettajaa ja kuuntelijaa. Mukana Raahen Seudun Harmonikkakerho. Kirjan mukaan "pattijokelaiseen" limppisoppaan tulee muun muassa naudanlihaa, sipulia, porkkanaa, perunaa ja rusinoita. – Ne on tehty niistä raaka-aineista, joita on ennen vanhaan ollut saatavilla. Jeesus kulki kärsimyksen kautta valoon, joka loistaa meille edelleen. VILMA LEHTO tä raaka-aineista koottuja ruokalajeja. ReTällainen kripujen ohje oli Jaakko Kolmosen kirjassa. Niihin lukeutuvat myös tuppipotut, alatoopi, huituvelli sekä Raahen krivut. Ne kypsytetään hiilloksella halstarilla ja pannaan sen jälkeen suolaliemeen. Olin mukana Seminaarin Pääsiäisessä yhtenä opetuslapsena ja seurakunnan varhaiskasvatuksen näytelmissä enkelinä. Oppitunteja hän sai kuopiolaiselta muikkukauppiaalta. Meillä oli paljon kysymyksiä Jeesukselle ennen Hänen kuolemaansa. Silloin kun olin pieni ja oli sota-aika, äiti oli kerännyt piironkiin kuivattuja hedelmiä talteen
raahenseutu.fi/ilmoita p. Silloin he eivät vielä ymmärtäneet, että Jeesus nousee kuolleista kolmantena päivänä ja hauta on tyhjä. Kyllä sain kokea kauhuun ja liikutukseen asti, miltä opetuslapsista on voinut oikeasti tuntua olla siellä keskellä tapahtumia Jeesuksen lähellä kulkiessa. Eikä kripuja pyöritelty käsillä vaan lasia käytettiin siinäkin apuna. Hän on matkalla lapsuutensa metsiin, sinisen kukan ja kultaisen syksyn maahan. Kun työskenteli pitkään kirjastolla, vastaan tuli usein sellaisia kirjoja ja lehtiä, joista sai hyviä reseptejä talteen, Pirinen kertoo. Vuorollaan kysyttiin ja Jeesus vastasi. Sain olla mukana kahdessa eri näytelmässä, jotka liittyivät läheisesti pääsiäisen tapahtumiin. Jeesus kulki kärsimyksen kautta valoon, joka loistaa meille edelleen. Halstisilakat on nimetty Kolmosen kirjassa yhdeksi Raahen pitäjäruoista. Pirinen puistelee tälle nimitykselle päätään. ovat muun muassa nahkiaiset (Pyhäjoen pitäjäruoka), makiajuusto eli juhannusjuusto (Pattijoen ja Siikajoen perinneruoka) sekä lahtivelli ja porkkanakiisseli (Ruukin pitäjäruokia). Kirjoittamassaan kirjassa RAAHEN SEUTU Asiantuntevaa palvelua jo 53 vuotta • Kaikki hautausjärjestelyt edullisesti ja luottamuksella • Kattava tietopaketti veloituksetta • Laadukkaat sidontatyöt ja monipuolinen tuotevalikoima • Hautakivet, kaiverrukset ja entisöinnit • Myymälässä hautakivinäyttely luonnollisen kokoisilla kivillä Kirkkokatu 25,Raahe korhosenkukkatalo.com p.(08) 222 944 iltaisin,p.040 549 1825 kukkatilaukset,p.(08) 222 943 Hautauspalvelu nyt myös Ruukissa, Ruukinkuja 2. Lensi maahan enkelilaulussa lauletaankin: ”Niin kuin taivaan enkeli, mekin iloitsemme. Hän on noussut kuolleista. – Olen myös pitänyt eräänlaista leikekirjaa kaikista Raaheen liittyvistä resepteistä. Me saamme ristinkuoleman ja ylösnousemuksen tähden kulkea uskoen kohti taivasta, iloita ikuisesta kodista, joka odottaa meitä. Kirjan mukaan "pattijokelaiseen" limppisoppaan tulee muun muassa naudanlihaa, sipulia, porkkanaa, perunaa ja rusinoita. Ja sanoma sai näkyä ja kuulua! Enkeli ei olisi voinut enää iloisempi olla. Kiertueiden välissä hän on ehtinyt pinkaista 31 täyspitkää maratonia, joista 12 on juostu New Yorkissa. Saatiin paljon hyviä vastauksia vaikeisiin kysymyksiin ja ymmärsimme paremmin, miksi Jeesukselle piti tapahtua niin kuin tapahtui. – Pidin kodissani aikoinaan Kesäkatti-nimistä kesäkahvilaa, ja tein sinne aina kripuja, Hannatädin kakkuja ja Raahen karamelleja. ELÄMÄNMENO 13 PERJANTAINA 10. – Ohje oli siitä helppo muistaa. Monesti ennen vanhaan kun saunaa lämmitin, halstasin siinä samalla silakoita, Pirinen muistelee. – Minä en saata rusinoita syödä. Ne kypsytetään hiilloksella halstarilla ja pannaan sen jälkeen suolaliemeen. HUHTIKUUTA 2026 Raahen Seutu ·. Veikko Ahvenaisen 96-vuotisjuhlakonsertti: Raahesalissa ti 14.4. ajan hermolla. – On tosi kiva tunne tulla Raaheen, jossa soitin ensi kerran lähes 50 vuotta sitten. – Halstisilakat ovat ihania. Meillä oli paljon kysymyksiä Jeesukselle ennen Hänen kuolemaansa. Mukana Raahen Seudun Harmonikkakerho. klo 19. Hyvin tavallisia kotiruokia nämä ovat, Pirinen pohtii. Ensimmäisen soolokonserttinsa Ahvenainen piti vuonna 1948 Kuopion kaupungintalossa. Viimeiseksi mainittujen tekemisestä Pirisellä on myös vankka kokemus. Eli aika perinteisissepti tehtiin niin sanotulla yhden lasin tekniikalla, eli taikinaan tuli lasillinen munia, lasillinen jauhoja, lasillinen sokeria ja lasillinen hapanta kermaa. Siellä ne sitten sopassa keitetään ja hyvää on. · SEUTUKUNNAN PITÄJÄRUOAT · Pattijoki: limppisoppa, rieska, tyrnimarjakiisseli · Pyhäjoki: nahkiaiset, laksloota, makiajuusto · Raahe: tuppipotut, halstisilakat, alatoopi, huituvelli, Raahen krivut · Ruukki: lahtivelli, porkkanakiisseli · Siikajoki: siika-perunakeitto, rieska, makiajuusto · Vihanti: limppisoppa, ruismariapuuro Lähde: Jaakko Kolmonen, Suomen pitäjäruoat (1986). Paula Pirisen mukaan aitoja Raahen kripuja ei kuitenkaan pyöritellä sokerissa paiston jälkeen. – Silloin kun opiskelin Raahessa, täällä oli kotiruokaloita, joita monet mukavat mummot pitivät keittiöissään. Lauluja unohtamatta! Se oli mahtavaa, miten paljon tavoitettiin lapsia ja aikuisia sen kautta. Paula Piriseltä löytyy noin 800 keittokirjaa, sillä hän on keräillyt niitä vuosien saatossa. Hänelle itselleen monet näistä ruoista olivat kuitenkin arkipäivää jo nuoruusvuosina. Niihin lukeutuvat myös tuppipotut, alatoopi, huituvelli sekä Raahen krivut. Monia niistä hän on itse vuosien saatossa kokkaillutkin. Tähän kirjaan on nimetty myös Raahen seutukunnan pitäjien perinneruoat. Ja miltä heistä on voinut tuntua sen jälkeen, kun Jeesus kuoli. Ylösnousseen todistajana SIRPA MÄÄTTÄ Raahen seurakunnan lastenohjaaja VIIKONLOPUKSI Koen, että olen itse saanut tänä pääsiäisenä olla yhtenä ylösnousseen todistajana, vaikka se tapahtuikin hiljaisella viikolla. MILTÄPÄ kuulostaisi siis limppisoppa, laksloota, halstisilakat tai alatoopi. VILMA LEHTO tä raaka-aineista koottuja ruokalajeja. KRIPUJEN eli eräänlaisten munkkien teon taidon Pirinen oppi "vanhalta raahelaiselta kripumestarilta", Fanni Pirttiaholta. Herahtaako vesi kielelle vai ovatko kyseiset ruokalajit täysin tuntemattomia. Reikä tehtiin esimerkiksi pilleripurkilla. Yhtenä opetuslapsena mukanaolo Seminaarin Pääsiäisessä oli kyllä mukava ja mieleenpainuva kokemus, sain kokea sen nyt toisen kerran. Nämä koottiin yksien kansien väliin Suomen pitäjäruoat ‑nimeä kantavaksi teokseksi. Mestari Ahvenainen itse juontaa konsertin. Harmonikkalegenda Veikko Ahvenainen lupaa haitaristaan upeita säveliä ensi tiistain konsertissaan Raahesalissa. Sittemmin hän on avannut harmonikalle tien kirkkoihin, sinfoniaorkestereihin ja musiikkioppilaitoksiin. Sain olla keskellä tapahtumia katsomassa ihan läheltä, mitä tapahtui ja miksi. Sitten ne syödään sormin. Konsertissa esiintyy Ahvenaisen lisäksi hänen ruotsalainen puolisonsa, harmonikkataituri ja pianisti Carina Nordlund sekä Raahen Seudun Harmonikkakerho Eino Ukonahon johdolla. Kolmosen kirjan ohjeella tehtyä limppisoppaa – joka on nimetty sekä Pattijoen että Vihannin perinneruoaksi – Pirinen ei kuitenkaan söisi. Köyhistä oloista lähtenyt Veikko hankki 9-vuotiaana II-rivisen romuja keräämällä. Limppisoppaa, huituvelliä, makiajuustoa ja kripuja Jaakko Kolmosen 1980-luvulla kokoamaan pitäjäruokakirjaan nimetyt ruokalajit ovat raahelaiselle Paula Piriselle hyvinkin tuttuja. Ahvenaisen taiteilijaura sisältää lähes 5000 konserttia eri puolilla maailmaa –kuuluisasta Moskovan Tšaikovski-salista Washingtonin Katedraaliin Yhdysvalloissa. Hän on maamme eniten omalla nimellään levyttänyt artisti 1088 levytyksellä. Silloin kun olin pieni ja oli sota-aika, äiti oli kerännyt piironkiin kuivattuja hedelmiä talteen. Toivomme että voimme olla siinä avuksi. He jäivät yksin ilman opettajaa ja kuuntelijaa. Niissä sitä niihin aikoihin käytiin syömässä, kun ei ollut mitään ravintoloita. Luvassa on iloinen kevätkonsertti, kaikille tuttuja huippusäveliä vuosien varrelta, Ahvenainen sanoo. Esitettiin 9 kertaa viikon sisällä Raahen kaikille päiväkodeille lapsilähtöisesti pääsiäiskertomus. Olin mukana Seminaarin Pääsiäisessä yhtenä opetuslapsena ja seurakunnan varhaiskasvatuksen näytelmissä enkelinä. Sitten kriput laitettiin öljyyn, mutta sen jälkeen niitä ei sokeroitu. Veikko Ahvenainen on yksi maailman tunnetuimmista harmonikkataiteilijoista. 0500 500 030 (24h) Kukat p. Oppitunteja hän sai kuopiolaiselta muikkukauppiaalta. Sokeri oli jo valmiiksi taikinassa. Meidän piti eläytyä, reagoida tilanteisiin ja olla ns. Oli hienoa saada olla mukana elämässä todeksi pääsiäisen sanomaa. Ei pyöritellä! Selvästi tämän on kirjoittanut joku sellainen henkilö, joka ei ole koskaan kripuja itse tehnyt. Siellä laulavat toisenlaiset linnut. – Ne on tehty niistä raaka-aineista, joita on ennen vanhaan ollut saatavilla. Pari vuotta myöhemmin hän hankki ostoja myyntiliikkeestä italialaisen Dallapen tekemällään pankkivekselillä. Kripujen resepti löytyy myös Kolmosen kirjasta, mutta sieltä se löytyy nimellä "Raahen krivat". Muita kirjassa nimettyjä seutukunnan pitäjien perinneruokia PIRINEN tietää, että monikin näistä ruoista voi olla oudompia nykyajan ihmisille. Siis jo ennen pääsiäistä. Alatoopista kun ei heti tule mieleen lihahyytelö tai lakslootasta lohitai silakkalaatikko. Hänen uransa on pituudeltaan ja kansainvälisesti arvioituna ainutlaatuinen. VILMA LEHTO VESA JOENSUU Televisiostakin tuttu kokki Jaakko Kolmonen määritteli 1980-luvulla suomalaisille paikkakunnille omat pitäjäruoat. Pattijoella, Raahella ja Vihannilla on kaikilla omat perinneruokansa, sillä 80-luvulla ne olivat vielä omia kuntiaan. Sirkka Turkka Kaipauksella muistaen Sisar perheinen Sisarusten lapset perheineen ystävät Siunaus on toimitettu lähiomaisten ja ystävien läsnä ollessa. ReTällainen kripujen ohje oli Jaakko Kolmosen kirjassa. 050 511 5070 Kalevi Tapio RAUMA * 27.4.1956 Vihanti † 25.2.2026 Vihanti Me kutsumme häntä, mutta hän ei käänny enää. Saamme rientää kertomaan, nyt elää Jeesuksemme.” Sain enkelinä olla kertomassa, että Jeesus elää, Hän ei ole enää täällä. Samoin Ruukille ja Siikajoelle on nimetty omat pitäjäruoat. Siitä se ilo sitten repesikin, kun he saivat tajuta, että Jeesus elää! Ahvenainen ei hyydy Hanurini muistoja hän kertoo ainutlaatuisen tarinan urastaan. 08 5377 630 ma–pe 9–19 ja la 9–15 Surun hetkellä Kuolinilmoitus on omaisten kaunis tapa muistaa vainajaa ja samalla kutsua siunaustilaisuuteen tai kiittää osanotosta. p.044 089 5450 Palvelemme arkisin klo 10-17, la 9-14 P ALVELEMME SINUA SURUN KOHDATESSA Palvelut katutasossa Kirkkokatu 37, RAAHE Luotettavaa asioiden hoitoa ja neuvontaa Laaja valikoima arkkuja ja uurnia • Hautauskuljetukset • Havutukset Hautajaisten valokuvaukset • Uudet hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Kukkasidonnat juhlaan ja arkeen Hautaus p. Ainakin raahelaiselle Paula Piriselle, 85, nämä ruokalajit ovat tuttuakin tutumpia. Se alkoi sitten haisemaan luumuille ja rusinoille, ja se haju teki niin pahaa, Pirinen toteaa ja jatkaa: – Yleensä ne limppisopan mykyt on sekoitettu jauhoista, sopan liemestä ja muussatuista keitetyistä vihanneksista. – Ja tässä lukee, että kriput pyöriteltäisiin viimeisenä sokerissa
Varsinkin yhdeksikössä on paljon etenemisvoimaa ja vaihtovoimaa, Onni (Määttä) siinä tietysti vielä päämoottorina, eli tilannetta tulee. Tilanteiden määrässä tapahtui kasvua viime kesään verrattuna. – Etenijöiltäkin vaaditaan, että juoksuja tuodaan. – Ollaan menty selkeästi eteenpäin niissä asioissa, missä on haluttu. Ei tässä ole kerennyt vielä montaa vetoa juosta, hiljalleen alkaa saada juoksulupaa, Mäkelä toteaa. PattUn miehet pääsivät treenaamaan ulkona ensimmäisen kerran jo maaliskuun puolella, mikä on varsin harvinaista herkkua. Semmoiset virheet, mitä viime vuonna saattoi tulla, niitä ei voi laittaa itsellekään enää harjoittelemattomuuden piikkiin. Sillä laitetaan jaksoja pakettiin. Mäkelä pelasi jo viime kaudella jonkin verran kopparina, mutta nyt häntä on ajettu koko talvi siihen rooliin. Pattijoen Urheilijoiden miehet pääsevät nyt ensimmäistä kertaa avaamaan kautensa jo perinteiseksi muodostuneessa Fugepesis-tapahtumassa Espanjan Fuengirolassa. Joukkue rakenteli tilanteita viime kesää enemmän. Peli pelataan Kajaanissa Sotkamon Jymyä vastaan. Se Westersundia harmita. – Koko joukkueen kärkilyöntimäärässä ja kolmostilanteissa oltiin oikealla suunnalla. Lumet hupenivat vauhdilla ja kentät paljastuivat hyvissä ajoin, mutta ilmojen kylmyys ja sateisuus vaikuttivat siten, ettei raahelaisjoukkue ole treenannut loppujen lopuksi stadionin hiekkatekonurmella kuin muutaman kerran. · tää PattUn muualle harjoittelemaan. Talvella mies pääsi leiriviikonloppuihin mukaan, mutta arkitreeneissä hän ei juuri käynyt. HUHTIKUUTA 2026 ·. LOUKKAANTUMISET ovat olleet raahelaisjoukkueen riesana niin viime kesänä kuin tänä talvena. – Onhan sitä yritetty muuttaa joka vuosi – etsiä mikä olisi toimiva tapa. Nopeutta porukasta löytyy kiitettävän paljon. Se on vielä täysin auki, pystyykö "Miksu" pelaamaan kauden avauksessa, mutta reissuun mies lähtee joka tapauksessa. Lukkari Topi Still loukkaantui Talvisuperissa, eikä ole varmaa, onko mies pelikunnossa sarja-avauksessa. – Antin pitää pystyä toimittamaan nelosen roolissa, eli lyömään juoksuja ja myös murtamaan kenttää vaihtotilanteessa – lyömään läpi. Vaatii totuttelua. – Semmoinen tillilihamaisuus pitää olla, eli ollaan sitkeitä. Mäkelä kuitenkin tietää, että kehitystä joukkueessa on tapahtunut. Oletko muuttanut mitään treenaamisessa, jotta loukkaantumiset vähenisivät. Hän on pelaaja, joka näyttää kentällä, jos joku asia sapettaa. Edelleen voi olla alkukankeutta, mutta uskon, että aika nopeasti alkaa kulkea, Mäkelä viittaa uuteen ulkopelirooliinsa. Samaan hengenvetoon pelinjohtaja nostaa esiin myös etenemispuolen. Mikael Mäkelä ottanee hihoihinsa tutut ykköset, kunhan mies toipuu täyteen pelikuntoon. Ja sitten myös pitäisi saada sellainen pieni kollektiivinen tasonnosto, ykköspinnoja pitää saada keneltä tahansa ja myös jatkopinnojen lyöminen on tärkeää. Kotiutuksessa päävastuu tulee olemaan lyöjäjokereilla Eemeli Mikkilällä ja Martti Viitasalolla, mutta myös yhdeksiköstä on löydyttävä aiempaa enemmän kotiuttajia. Se on toinen selkeä juttu, mihin pitää kiinnittää huomiota. Vaasassa opiskellut Mäkelä on muuttanut nyt takaisin PohjoisPohjanmaalle, sillä opinnot ovat jo loppusuoralla. Juoksujen määrään tarvittaisiin puolentoista pinnan nousu, tai jos jopa kaksi juoksua tehtäisiin enemmän per peli. VESA JOENSUU Muu joukkue teki keskiviikkona testejä Koivuluoto Areenassa, mutta Mikael Mäkelä kokeili juoksukuntoaan ulkokentällä. Yksi harjoitusottelu on toki piirrettynä raahelaisten kalenteriin, mutta se on vasta toukokuun alussa, kun Superpesis on jo käynnistynyt. Vaikka peli on hallissa erilaista, antaa se kuitenkin hyviä signaaleja kesää ajatellen. On saattanut olla, että on tehty ryppäissä juoksuja, mutta sitten on tehty ryppäissä palotkin siihen perään, Westersund toteaa ja jatkaa. Heillä on varattuna neljä vuoroa Ylivieskan Suvannon kentälle vielä ennen etelänmatkaa. Loukkaantumisista keväällä kärsinyt PattU ei välttämättä saa parasta mahdollista kokoonpanoaan jalkeille Fuengirolassa pelattavaan avausotteluun. Talvisuperissa PattU löi ottelua kohden keskimäärin hieman päälle neljä juoksua, joten parannettavaa jäi kesää varten. Jos kaikki menee nappiin, Mäkelä on kauppatieteiden maisteri ensi vuoden keväällä. Sisäpeli oli iso kehityskohde, siinä on menty eteenpäin ainakin hallipelien perusteella, Mäkelä toteaa ja lisää, että PattU on valmis taistelemaan mitalista. Viime kesänä oltiin jo sitkeitä, kun oli hankalaa, mutta nyt pitäisi olla sitkeitä ja fiksuja myös silloin, kun menee hyvin. Pesiskausi kurkkii jo kulman takaa on ihan erilainen paikka, mitä tuo linja. Treenipelejä ei kerkeä tulla alle yhtään ennen kauden avausta, mutta se ei pelinjohtaja Perttu Miesten ja naisten superpesiskaudet starttaavat jo reilun kahden viikon päästä. Viime kesänä lukema oli noin 4,8. PattU-pelinjohtaja Perttu Westersund on tyytyväinen Talvisuperin antiin. Talvisuperissa pelinjohtaja näki paljon hyvää. – Vaatimustaso itselle on pikkuisen eri, kun tulet paikkaamaan jonkun pelin, tai nyt, kun olet treenannut siihen koko talven. – Ihan kiva uusi haaste itselle. Juoksumäärien kasvattaminen on yksi tärkeimmistä asioista, mitä ensi kesänä pitäisi tapahtua. Ensi viikolla kentällä alkaa muutaman viikon remontti, mikä hääTONI LÄNKINEN 14 URHEILU & LIIKUNTA Raahen Seutu PERJANTAINA 10. Tässä kohtaa katseet kääntyvät muun muassa Antti Karjaluotoon, jolle sovitellaan nelosia hihoihin. Katsotaan milloin se löytyy, Mäkelä toteaa. Kun juoksukeskiarvo alkaa olla 6,5, ruvetaan olemaan siinä tilanteessa, että voitetaan otteluita. Mäkelä vaatii itseltään paljon niin sisäkuin ulkopelissä. Myös vauhdikas etenijä Mikael Mäkelä on kärsinyt jälleen kuukauden ajan määrittelemättömästä alaraajavammasta, mutta miehen paluu koittanee lähiviikkojen aikana. – Toivotaan, että olen pelikunnossa siellä. Toki räpylänkin pitää kestää, ja ihan hyvin se nyt kestikin, pelinjohtaja kehuu. Hän muistuttaa, että hallissa tuli kuitenkin kovia Talvisuperin otteluita. Ulkopelissä Mäkelä pelaa lähtökohtaisesti kopparina
Se on toinen selkeä juttu, mihin pitää kiinnittää huomiota. Tilanteiden määrässä tapahtui kasvua viime kesään verrattuna. Jos kaikki menee nappiin, Mäkelä on kauppatieteiden maisteri ensi vuoden keväällä. Vaikka peli on hallissa erilaista, antaa se kuitenkin hyviä signaaleja kesää ajatellen. Talvisuperissa PattU löi ottelua kohden keskimäärin hieman päälle neljä juoksua, joten parannettavaa jäi kesää varten. Se on vielä täysin auki, pystyykö "Miksu" pelaamaan kauden avauksessa, mutta reissuun mies lähtee joka tapauksessa. Semmoiset virheet, mitä viime vuonna saattoi tulla, niitä ei voi laittaa itsellekään enää harjoittelemattomuuden piikkiin. Mikael Mäkelä ottanee hihoihinsa tutut ykköset, kunhan mies toipuu täyteen pelikuntoon. Yksi harjoitusottelu on toki piirrettynä raahelaisten kalenteriin, mutta se on vasta toukokuun alussa, kun Superpesis on jo käynnistynyt. Pattijoen Urheilijoiden miehet pääsevät nyt ensimmäistä kertaa avaamaan kautensa jo perinteiseksi muodostuneessa Fugepesis-tapahtumassa Espanjan Fuengirolassa. Kun juoksukeskiarvo alkaa olla 6,5, ruvetaan olemaan siinä tilanteessa, että voitetaan otteluita. Myös vauhdikas etenijä Mikael Mäkelä on kärsinyt jälleen kuukauden ajan määrittelemättömästä alaraajavammasta, mutta miehen paluu koittanee lähiviikkojen aikana. Mäkelä pelasi jo viime kaudella jonkin verran kopparina, mutta nyt häntä on ajettu koko talvi siihen rooliin. Nopeutta porukasta löytyy kiitettävän paljon. Vaatii totuttelua. Kotiutuksessa päävastuu tulee olemaan lyöjäjokereilla Eemeli Mikkilällä ja Martti Viitasalolla, mutta myös yhdeksiköstä on löydyttävä aiempaa enemmän kotiuttajia. On saattanut olla, että on tehty ryppäissä juoksuja, mutta sitten on tehty ryppäissä palotkin siihen perään, Westersund toteaa ja jatkaa. – Koko joukkueen kärkilyöntimäärässä ja kolmostilanteissa oltiin oikealla suunnalla. Ja sitten myös pitäisi saada sellainen pieni kollektiivinen tasonnosto, ykköspinnoja pitää saada keneltä tahansa ja myös jatkopinnojen lyöminen on tärkeää. Katsotaan milloin se löytyy, Mäkelä toteaa. Mäkelä kuitenkin tietää, että kehitystä joukkueessa on tapahtunut. Edelleen voi olla alkukankeutta, mutta uskon, että aika nopeasti alkaa kulkea, Mäkelä viittaa uuteen ulkopelirooliinsa. Sillä laitetaan jaksoja pakettiin. Varsinkin yhdeksikössä on paljon etenemisvoimaa ja vaihtovoimaa, Onni (Määttä) siinä tietysti vielä päämoottorina, eli tilannetta tulee. HUHTIKUUTA 2026 Raahen Seutu ·. PattUn miehet pääsivät treenaamaan ulkona ensimmäisen kerran jo maaliskuun puolella, mikä on varsin harvinaista herkkua. Pesiskausi kurkkii jo kulman takaa on ihan erilainen paikka, mitä tuo linja. – Antin pitää pystyä toimittamaan nelosen roolissa, eli lyömään juoksuja ja myös murtamaan kenttää vaihtotilanteessa – lyömään läpi. Vaasassa opiskellut Mäkelä on muuttanut nyt takaisin PohjoisPohjanmaalle, sillä opinnot ovat jo loppusuoralla. Juoksujen määrään tarvittaisiin puolentoista pinnan nousu, tai jos jopa kaksi juoksua tehtäisiin enemmän per peli. Juoksumäärien kasvattaminen on yksi tärkeimmistä asioista, mitä ensi kesänä pitäisi tapahtua. – Ihan kiva uusi haaste itselle. Treenipelejä ei kerkeä tulla alle yhtään ennen kauden avausta, mutta se ei pelinjohtaja Perttu Miesten ja naisten superpesiskaudet starttaavat jo reilun kahden viikon päästä. Ensi viikolla kentällä alkaa muutaman viikon remontti, mikä hääTONI LÄNKINEN URHEILU & LIIKUNTA 15 PERJANTAINA 10. Mäkelä vaatii itseltään paljon niin sisäkuin ulkopelissä. LOUKKAANTUMISET ovat olleet raahelaisjoukkueen riesana niin viime kesänä kuin tänä talvena. · tää PattUn muualle harjoittelemaan. Loukkaantumisista keväällä kärsinyt PattU ei välttämättä saa parasta mahdollista kokoonpanoaan jalkeille Fuengirolassa pelattavaan avausotteluun. – Vaatimustaso itselle on pikkuisen eri, kun tulet paikkaamaan jonkun pelin, tai nyt, kun olet treenannut siihen koko talven. Talvella mies pääsi leiriviikonloppuihin mukaan, mutta arkitreeneissä hän ei juuri käynyt. Oletko muuttanut mitään treenaamisessa, jotta loukkaantumiset vähenisivät. Toki räpylänkin pitää kestää, ja ihan hyvin se nyt kestikin, pelinjohtaja kehuu. VESA JOENSUU Muu joukkue teki keskiviikkona testejä Koivuluoto Areenassa, mutta Mikael Mäkelä kokeili juoksukuntoaan ulkokentällä. Heillä on varattuna neljä vuoroa Ylivieskan Suvannon kentälle vielä ennen etelänmatkaa. PattU-pelinjohtaja Perttu Westersund on tyytyväinen Talvisuperin antiin. – Onhan sitä yritetty muuttaa joka vuosi – etsiä mikä olisi toimiva tapa. – Semmoinen tillilihamaisuus pitää olla, eli ollaan sitkeitä. Ei tässä ole kerennyt vielä montaa vetoa juosta, hiljalleen alkaa saada juoksulupaa, Mäkelä toteaa. Viime kesänä lukema oli noin 4,8. Hän on pelaaja, joka näyttää kentällä, jos joku asia sapettaa. – Toivotaan, että olen pelikunnossa siellä. Lumet hupenivat vauhdilla ja kentät paljastuivat hyvissä ajoin, mutta ilmojen kylmyys ja sateisuus vaikuttivat siten, ettei raahelaisjoukkue ole treenannut loppujen lopuksi stadionin hiekkatekonurmella kuin muutaman kerran. Tässä kohtaa katseet kääntyvät muun muassa Antti Karjaluotoon, jolle sovitellaan nelosia hihoihin. – Ollaan menty selkeästi eteenpäin niissä asioissa, missä on haluttu. Talvisuperissa pelinjohtaja näki paljon hyvää. Viime kesänä oltiin jo sitkeitä, kun oli hankalaa, mutta nyt pitäisi olla sitkeitä ja fiksuja myös silloin, kun menee hyvin. Se Westersundia harmita. Joukkue rakenteli tilanteita viime kesää enemmän. Lukkari Topi Still loukkaantui Talvisuperissa, eikä ole varmaa, onko mies pelikunnossa sarja-avauksessa. – Etenijöiltäkin vaaditaan, että juoksuja tuodaan. Samaan hengenvetoon pelinjohtaja nostaa esiin myös etenemispuolen. Hän muistuttaa, että hallissa tuli kuitenkin kovia Talvisuperin otteluita. Sisäpeli oli iso kehityskohde, siinä on menty eteenpäin ainakin hallipelien perusteella, Mäkelä toteaa ja lisää, että PattU on valmis taistelemaan mitalista. Peli pelataan Kajaanissa Sotkamon Jymyä vastaan. Ulkopelissä Mäkelä pelaa lähtökohtaisesti kopparina
JALKAPALLO FC Raahe – KKP/2 la 11.4. huhtikuuta. Matti kysyi silloin minua, että alanko kaveriksi hänelle Raahen Nyrkkeilijöiden nimissä. 16 URHEILU & LIIKUNTA Raahen Seutu PERJANTAINA 10. KUN tapahtumaa on järjestelty jo pitkään, on se vienyt Raahen Nyrkkeilijöiltä työtunteja. klo 13.00 P16-ikäluokan harjoitusottelu Koivuluodossa. Nyrkkeilyliitto katsoi, etteivät raahelaisseuran hartiat riitä ainoana seurana ison tapahtuman järjestämiseen. Mutta en usko, että liitto rupeasi maksamaan mitään, Sipola toteaa. Tämä tieto Sipolalla on nytkin, että Ouluhalli olisi kisapaikka. Joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettävät SM-kisat piti järjestää Ouluhallissa. Mutta ehkä oululaisten seurojen on helpompi järjestää se Oulussa, kuin että Raahen Nyrkkeilijät sekaantuu ollenkaan järjestelytoimintaan. Totesimme tässä kohtaa, ettei Raahen Nyrkkeilijät pysty kyselemään rahallisia korvauksia liitolta. Nyt järjestelyvastuu on Oulun Kamppailuklubilla, Oulun Nyrkkeilyseuralla ja Oulun Tarmolla. Eikö tähän olisi mahtunut mukaan TONI LÄNKINEN RS-turnaus järjestetään nyt 41. Kotijoukkue pelaa kello 12 Kempeleen Wild Duckzia ja kello 16 oululaista OFBC Mustaa vastaan. HUHTIKUUTA 2026 ·. Tämä kuva on viime vuoden turnauksesta. Antinkankaan koululla. Oltaisiin me pystytty se järjestämään. Turnaus järjestetään nyt jo 41. Sipola ei kuitenkaan usko, että he lähtisivät yksin järjestämään kisoja, Nyrkkeilyliiton toiminnanjohtaja Leena Paavolainen kertoi Kalevassa viime viikolla. Lipunmyynnin aloittaminen oli enterin painamista vaille valmis, eli sekin oli järjestetty. Raahen Nyrkkeilijöiden puheenjohtaja Jouni Sipola kertoo, että he olisivat pystyneet järjestämään onnistuneen tapahtuman Ouluhallissa, mutta nyt se vietiin heiltä pois. Talkooväkeä oli Sipolan mukaan juuri ja juuri riittävästi kisojen läpiviemiseen. Pelit alkavat kumpanakin aamuna kello 8, finaali on ohjelmassa sunnuntaina kello 19. klo 12.00 Team Tempo järjestää P11–12 ‑ikäluokan turnauksen 11.4. Kaikki turnauksessa on kymmenen joukkuetta, jotka on jaettu kahteen lohkoon. – Ilmeisesti kisat on kuitenkin Ouluhallissa eikä kamppailuklubilla, missä on ollut aiemminkin isompia kisoja, mutta kuulin, että kisat olisivat kuitenkin Ouluhallissa, Sipola mainitsee. – Onhan niitä työtunteja mennyt. Raahen Seutu kertoi raahelaisten järjestelyvastuusta jo helmikuussa 2025. Seuraamme tällä palstalla alueemme urheilijoiden kilpailuja ja muita liikuntatapahtumia. Tiedätkö jonkin tapahtuman. · Suomen mestaruuksista kamppaillaan Oulussa tämän vuoden joulukuussa, mutta raahelaisseura siirrettiin järjestelyistä syrjään. Kaleva uutisoi viime viikolla, että kisojen järjestelyistä vastaa jatkossa kolme oululaista seuraa, eikä Raahen Nyrkkeilijöissä kirjoilla oleva lajin monitoimimies Matti Lantto ole enää mukana järjestelyissä. kerran. He tietävät jo aika paljon asioista. SM-kisat vietiin Raahelta Raahen Nyrkkeilijät aloitti nyrkkeilyn SM-kisojen valmistelun jo vuonna 2024. kerran. Mutta miten tähän tilanteeseen päädyttiin. Idea Raahen Nyrkkeilijöiden mukaan tulemisesta sai alkunsa joskus parisen vuotta sitten. Mukana oli hyviä myyntimiehiä myymässä mainoksia, ja ihmisiä, jotka ovat järjestäneet erilaisille yhtyeille keikkoja ja festareita. – Nyrkkeilyliitto olisi voinut olla fiksu, että me järjestetään, mutta muiden oululaisten seurojen pitää tulla mukaan. – Kyllä se omalla tavalla harmittaa. Ei sieltä varmaan tule korvauksia, enkä tiedä hakeekokaan kukaan. – Matti laskeskeli, että talkooporukkaa oli varmaan kolmisenkymmentä. FC Raahen kausi ikäluokkansa Kakkosessa starttaa 26. Eli Matin mukana on oltu alusta lähtien, Sipola taustoittaa. SALIBANDY Tempon junioriturnaus la 11.4. – Nyrkkeilyliitto omistaa SM-kisat, ja meillä on selkeät kriteerit, mitkä järjestäjän täytyy pystyä toteuttamaan. Ilmoita meille toimitus@raahenseutu.fi. Olen käynyt muutaman reissun Oulussa palavereissa, eli tyhjän takia olen käynyt istumassa siellä. Raahen Nyrkkeilijät ehti järjestää nyrkkeilyn SM-kisoja Ouluhalliin vuodesta 2024 lähtien. Raahen Jääkiekkoklubilta on mukana kolme U11-ikäluokan joukkuetta. · VESA JOENSUU Raahen Nyrkkeilijöiden puheenjohtaja Jouni Sipola harmittelee, että SM-kisojen järjestelyoikeus vietiin heiltä pois. MUKANA järjestelyissä piti olla alun perin myös Kiimingin Nyrkkeilykerho ja Kempeleen Pyrintö, mutta ne jäivät pois. myös Raahen Nyrkkeilijät. Tämän vuoden joulukuussa järjestettävät kisat ovat työllistäneet raahelaisseuraa, mutta nyt Nyrkkeilyliitto vetäisikin maton jalkojen alta. – Olikohan esisopimus jo toissa vuonna asiasta. URHEILUTÄRPIT JÄÄKIEKKO RS-turnaus 11.–12.4. kumpanakin päivänä klo 8.00 Jääkiekkoilun perinteikäs junioriturnaus pelataan Raahen jäähallissa tänä viikonloppuna
HUHTIKUUTA 2026 Raahen Seutu ·. 17 PERJANTAINA 10
HUHTIKUUTA 2026 ·. Tervetuloa etenkin uudet kakkoset! Ke 15.4. YHTEYDENOTOT raahenseutu.fi/ilmoita ma–pe 9–19, la 9–15 p. Ryhmään mahtuu 20 osallistujaa, joille yhdistys lahjoittaa jumppakuminauhan. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. Jätä ilmoitus kätevästi verkossa! raahenseutu.fi/ilmoita NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti OTA YHTEYTTÄ! Anne Luovi p. 08 5377 630 Lukijailmoitukset huomataan! Myydään Ostetaan Tarjotaan vuokralle Halutaan vuokrata Huoneistot ja kiinteistöt Huutokaupat Kaikenlaista Kokoukset Koulut ja opistot Kunta ja kaupunki Kuulutukset Menot Moottoriajoneuvot Paikkoja avoinna Hengelliset tilaisuudet Torilta 18 Raahen Seutu PERJANTAINA 10. Soita ja esittele omasi, Mika 0403740055 Ostamassa autoa. HUOLTOP.FI Omatalkkari ® p 044 249 2466 KIINTEISTÖNHOITO K Kuunn ppaallvveelluu rraattkkaaiisseeee 24/7 MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. Viallisuus ei ole esteenä. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.fi • uusiolampo.fi UUSIOLÄMPÖ OY myynti@uusiolampo.fi • uusiolampo.fi A S I A N A J O T O I M I S T O Marjaana Mäkelä Asianajaja marjaana@sopivalaki.fi 040 837 0685 Asianajotoimisto Sopiva Oy Kirkkokatu 43, 92100 Raahe www.sopivalaki.fi KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Toimisto: 040 174 0998 Matti: 040 570 7425 www.mruskoky.fi Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoitopalvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 RAAHENMUUTTOPALVELU.FI MUUTOT & KULJETUKSET p 040 674 0304 Veli Seppä Oy Talonmies Seppä Kiinteistösi parhaaksi 24/7 Päivystys 045 863 1800 Tilaa Kuljetusja konepalvelut • Kuorma-autokuljetukset nupista lavettiin • Nostotyöt 34tm /Henkilönostot • Lavaja konttivuokraus /tyhjennys • Pyöräkuormaaja-, kaivurija kurottajatyöt • Minikaivurivuokraus Tilaa joustavasti 040 0107 393 Muuttopalvelu 044 987 8475 Hinauspalvelu 24/7 044 763 0020 Veli Seppä Oy veliseppa.fi Aina onnistuu! 24/7 ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY AA, VT Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska puh. klo 14.15 aloitetaan kuntosaliryhmä Pikkulahden ulkokuntosalilla. Tule mukaan! Ilmoittaudu 12.4. 050 560 0020, anne.luovi@kalevamedia.fi Se kätevin tapa lukea tuoreimpia uutisia Lue verkkosivuiltamme raahenseutu.fi tai lataa Raahen Seutu-sovellus. Ryhmä sopii kaiken kuntoisille, eikä vaadi osaamista etukäteen. Esillä sääntömääräiset asiat. 040 776 8703 (toimisto) 040 776 8797 (Mika) www.asianajokeskitalo.fi Sovionkatu 10, 92100 Raahe Pakkahuoneenkatu 17 A 3, 90100 Oulu Puh. mennessä Anulle 040 7038376 Ostetaan Etsitään autoa, asuntoautoa tai vaunua. Hirvosen kalanjalosteet Oulunsalo Myydään Seurat ja järjestöt Raahen demokraattinen yhdistys ry kutsuu jäseniään VUOSI KOKOUKSEEN torstaina 16.4.2026 klo 17 Työväentalolle Käsitellään sääntöjen mukaiset asiat Kahvitarjoilu johtokunta DIABETESYHDISTYS Tiistaina 14.4. klo 13 Tiistaikahvit Diatuvalla (Rantakatu 7E) Yhteystietojen päivitystä ja vertaisjutteluja kahvitellen. Tervetuloa! Paavolan kevätmarkkinoilla 11.4. Ohjaajana kaupungin liikunnanohjaaja, joka opastaa lihaskuntoharjoittelua ja laitteiden käyttöä. Kalapihvit, savukalat, kalapurkkijalosteet suutarinlohi, valkosipulisilakka, mustaherukkasilakka yms. Tervetuloa! Kokoukset Raahen Vasemmiston kunnallisjärjestön kevätkokous su 26.4 kello 17 Työväentalolla. (08) 220 611 Avoinna ma–pe 9–17 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 www.kivilex.fi ASIANAJOTOIMISTO KIVIJÄRVI OY Saloisten vesialueiden osakaskunta VUOSIKOKOUS to 23.4.2026 klo 18.00 Kuntokeidas Vesipekan kokoustiloissa
898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0˚C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. Ja sellainen tämä on. hassua.... Tilausehdot raahenseutu.fi/tilausehdot Tietosuoja kalevamedia.fi/tietosuoja JULKAISIJA: Kaleva Media Oy, Kirkkokatu 31, 3. lopetetaanpa tämä keskustelu. 15,90 € / kk. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0˚C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. ELOKUUTA 2023 ○ Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. lopetetaanpa tämä keskustelu. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. lopetetaanpa tämä keskustelu. Ja sellainen tämä on. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska −2°C 8 −2°C 3 −0°C 3 la su ma Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 10 10 9 8 10 10 10 6 10 10 9 9 11 11 11 8 11 12 11 8 11 11 9 9 10 11 11 9 12 12 11 9 12 11 9 9 10 10 9 8 9 8 6 5 6 7 5 5 KESKIVIIKKONA 16. Olen jopa palkannut asianajajan. Ja sellainen tämä on. Aurinkoista ja poutaa. kuten mihin. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Päivälämpötila 18...20 astetta. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0˚C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. Digitilaus sisältää näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. 1169 KESKIVIIKKONA 16. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. Olen jopa palkannut asianajajan. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. Olen jopa palkannut asianajajan. Jatkuva tilaus alk. tarkoitatko jotain sellaista kuin kuolema tai naimisiinmeno tai... Tarkista oman alueesi tilaushinta osoitteesta kalevamedia.fi/ tilaushinnat. ELOKUUTA 2023 ○ Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. hassua.... Ja sellainen tämä on. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0˚C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. Ja sellainen tämä on. ELOKUUTA 2023 ○ Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. Päivälämpötila 18...20 astetta. Olen jopa palkannut asianajajan. ELOKUUTA 2023 ○ Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. ooh. olen raskaana. Päiväpostin mukana jaettavat lehdet: 0100 5577, ma–pe 8–16 LUKIJAILMOITUKSET: raahenseutu.fi/ilmoita 08 5377 630, ma–pe 9–19, la 9–15 TILAUSHINNAT: Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. Päivälämpötila 18...20 astetta. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. hei, jos luulitte, että olin mieleltäni häilähtelevä ennen.... kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. *NTA *Y SUDOKU SIMON´S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Raahen Seutu PÄÄTOIMITTAJA: Nina Tuomikoski 044 735 6616 TOIMITUS: 044 799 5891 Sari Jaatinen 044 734 0061 Vesa Joensuu 044 739 3319 Vilma Lehto 044 451 0602 Toni Länkinen 044 720 0933 Timo Myllykoski 040 758 5235 Mikko Määttä 044 7311 826 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@raahenseutu.fi toimitus@raahenseutu.fi PALVELUMME YRITYKSILLE: Anne Luovi 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi Kaleva Median yrityspalvelupiste yrityksille@kalevamedia.fi 08 5377 180 (ma–pe klo 8–16) kalevamedia.fi/yrityksille Mainosaineistot Katso ohjeet kalevamedia.fi/ aineistoportaali ILMESTYMISPÄIVÄT: Keskiviikko ja perjantai TILAUSASIAT: raahenseutu.fi/asiakaspalvelu 08 5377 630, ma–pe klo 9–19, la 9–15 JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaiskannon jakeluhäiriöt: raahenseutu.fi/jakelu 08 5377 612, ma–pe 7–19, la 7–15. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. ELOKUUTA 2023 ○ Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. lopetetaanpa tämä keskustelu. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 KESKIVIIKKONA 16. Olen jopa palkannut asianajajan. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 19 PERJANTAINA 10. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0˚C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. Päivälämpötila 18...20 astetta. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 KAUSTINEN PITÄÄ TYLSIÄ BILEITÄ! 306 KESKIVIIKKONA 16. ###*P *Q36 ###*A ● *>WNA *D. en odottanut tuota. hassua.... Päivälämpötila 6...10 astetta. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. hassua.... kuten mihin. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 1069 Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0˚C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Sara Salonen +6 +9 +6 +8 1 Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina +5°C 3 +8°C 3 +9°C 3 +11°C 4 Turku +9,7 °C Inari −14,9 °C Heikkoa etelätuulta. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 tarvitsemme juonenkäänteen. kuten mihin. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. Hinnat ovat voimassa kotimaan tilauksiin. hassua.... “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. krs, PL 170, 90401 Oulu Paino: Botnia Print Oy Ab ILMOITUKSET ASIAVIRHEISTÄ: oikaisu@raahenseutu.fi KESKIVIIKKONA 16. Jatkuva tilaus 13,50 € / kk. jotain, joka piristäisi strippiä, jotain isoa. HUHTIKUUTA 2026 Raahen Seutu ·. lopetetaanpa tämä keskustelu. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. kuten mihin. kuten mihin. Laskutuslisä 4,90 € / lasku muista kuin e-laskuista ja suoramaksusopimuksista ja Kivralaskutuksesta. Päivälämpötila 18...20 astetta
klo 18. Vapaa pääsy. Senioripiiri: Praatissa pe 10.4. klo 10-13 OULU: K-CITYMARKET KAAKKURI, Metsokankaantie 5 Pe 17.4. klo 16 ja su 12.4. saakka. Satakieli-kerho: Ruukin kirjastolla ma 13.4. klo 13. Minustako yrittäjä?: Kulmahuoneella to 16.4. Kari Tapion lauluja laulavat Marita Taavitsainen, Teemu Roivainen, Kari Vepsä, Eikka Eronen, Juse Venäläinen ja Joona Jalkanen, säestää Hänen Juhlaorkesterinsa Jani Jalkasen johdolla. klo 18. Vanhatie 48. Maksuttomassa tilaisuudessa pääsee kuulemaan yrittäjyyteen ja yrityksen perustamiseen liittyvistä asioista. Kansainvälinen yhdessäolon ilta. klo 19. Sylvia Nauha, kantele. Vapaa pääsy. Maksuttomassa tilaisuudessa pääsee kuulemaan yrittäjyyteen ja yrityksen perustamiseen liittyvistä asioista. Raahe TAPAHTUMAT Tuolijumppa: Praatissa tiistaisin klo 10–10.45. saakka. ‑K18Seniorikinossa Voi Meitä! Anoppi tulee (1933): Ke 15.4. ja 3. TEATTERIA Ruukin Näyttämö: Valelääkäri. Järj. Näytökset Paavolan Nuorisoseuralla pe 10.4. Mukaan pääsee lähettämällä liittymisviestin WhatsApp-ryhmään 050 464 7913. klo 17–19. Pyhäjoki TAPAHTUMAT Kirjailijavieras: Jenna Kostet Pyhäjoen kirjastossa ti 14.4. Kari Tapio 80 vuotta: Raahesalissa pe 17.4. LADA SUOMENRINNE. klo 17–19. klo 19. klo 16. Viikon teemana on kaislatyöt. Naisten avantouintiretki: Keskiviikkoisin Hietamaalla klo 10. klo 18. klo 14. Pääkirjaston näyttelytila: Taideyhteistyö HÄIRIÖ: Maailmanlopun kahvila – valokuvia Raahesta 27.4. Nouseva Rannikkoseutu ry:n Riikka Hautala on kertomassa yritysten tukimahdollisuuksista sekä Raahen työllisyysalueen edustaja starttirahaan liittyvistä asioista. klo 17–19. Tomi Paldanius konsertoi. ‑K18Kinosalongin näytöksiin on vapaa pääsy. opitaan suomen kieltä ja saadaan kotoneuvontaa. Rajatsi ry. Rantajatsiklubi: Raahen Teatterissa Niillas Holmberg & Pauli Lyytinen la 11.4. 040 758 7499 OSTAMME KULTAA JA HOPEAA K e l l o j a , v a n h o j a r a h o j a , m i l i t a r i a a , k u n n i a m e r k k e j ä , h a m m a s k u l t a a Kelloja, vanhoja rahoja, militariaa, kunniamerkkejä, hammaskultaa Lahtelainen perheyritys vuodesta 2017 Tervetuloa ostoautolle! Kiireetön ja yksilöllinen palvelu! Autossa lämmin odotustila! Leikkaa talteen! -------------Maksamme HETI käteen tai tilille! Ti 14.4. 96-vuotisjuhlakonsertissa mukana Carina Nordlund ja Raahen Seudun Harmonikkakerho. Mahdollisuus keskustella omasta liikeideasta. Kirkkokatu 43. klo 9–14 kyläkaupan ympäristössä. Vihannin kirjasto: Yläkerran näyttelytilassa Vihannin yhtenäiskoulun 9. klo 19. Bingo-ilta klo 18–19.30. ‑K7Oman elämänsä Jane Austen (2024): La 18.4. Maksuttomassa tilaisuudessa pääsee kuulemaan yrittäjyyteen ja yrityksen perustamiseen liittyvistä asioista. Käsityöja porinapiiri: Praatissa torstaisin klo 12–14. ‑K7Blue Moon (2025): La 11.4. Valmistetaan kaislariipus tai kaislakorvakorut itselle tai lahjaksi. klo 13:30-16 KEMPELE: KEMPELEEN TORI, Kauppatie 8 20 Raahen Seutu PERJANTAINA 10. Ikivanhat saamelaisperinteet ja tuore arktinen jazz kohtaavat ennakkoluulottomasti kun palkitut runoilija ja muusikko Niillas Holmberg sekä saksofonisti ja säveltäjä Pauli Lyytinen konsertoivat yhdessä huomenna Raahen Teatterilla. klo 14-17 OULU: PRISMA RAKSILA, Tehtaankatu 3 Pe 17.4. klo 15. Kaupunki tarjoaa kahvit. Iltamusiikki: Raahen kirkossa ti 14.4. Raahen musiikkiopiston siikajokiset oppilaat musisoivat konsertissa. Nouseva Rannikkoseutu ry:n Riikka Hautala on kertomassa yritysten tukimahdollisuuksista sekä Raahen työllisyysalueen edustaja starttirahaan liittyvistä asioista. klo 18. NÄYTTELYT Galleria Myötätuulessa 28.4. Musikanttien tuokio: Pääkirjastolla ti 14.4. saakka Antti Matinlaurin maalauksia. Kitarakonsertti: Tuomiojan Nuorisoseuralla la 18.4. Tapahtumatalo Raahe, 2. Ahströmintie 10. klo 18. klo 14-17 OULAINEN: OULAISTEN TORI, Keskuskatu 2 Ke 15.4. Taiteilijatapaaminen Raahen pääkirjastolla samana päivänä klo 14–15. Minustako yrittäjä?: Sopalle Kreivinaikaan ke 15.4. klo 18. MUSIIKKI Konsertti: Ruukin koululla ke 15.4. Käsikirjoitus Matti Martikainen, ohjaus Esa Palokangas. klo 13. Reiponkatu 35. saakka. ‑K18Koiramies (2025): La 18.4. klo 10.30–12.45 ja Revonlahden kotiseututalolla to 16.4. Vanhatie 30. kello 13–15 ilman ajanvarausta. Musiikkiopiston oppilaiden sooloja kamarimusiikkiesityksiä. klo 17. klo 19, la 11.4. klo 13–15.15, Tuomiojan nuorisoseuralla ke 15.4. Seuraavan kerran asumisneuvoja Praatissa 12.5. Asumisneuvoja Jaana Viitanen auttaa ja opastaa asumiseen liittyvissä asioissa. Laivapatruunin koti Soveliuksen talon yläkerrassa avoinna erikseen sovittaessa, tiedustelut museo@raahe.fi Siikajoki TAPAHTUMAT Kevätmarkkinat: Paavolassa la 11.4. Kansainvälinen Siikajoki – Yhdessä ry. Avoimet ovet: Pyhäjoen uudella Palvelukodilla pe 17.4. Seuraava kahvila 29.4. Suomen Arvo-Ostot Oy www.arvo-ostot.fi p. Kulma Café: Kulmahuoneella ke 15.4. kerros. Musiikkiopiston oppilaiden pienimuotoisia esityksiä. Rento kohtaamispaikka, jossa voi tavata eri kulttuureista tulleita ja oppia suomen kieltä. Mahdollisuus keskustella omasta liikeideasta. Mahdollisuus keskustella omasta liikeideasta. Vapaa pääsy. Yhessä kirjastossa ‑ilta: Perjantaina 17.4. klo 10-13 HAUKIPUDAS: S-MARKET HAUKIPUDAS, Kauppakuja 2 To 16.4. Raahen seurakunta. Asumisneuvontaa: Praatissa ti 14.4. Vinkkiverstas senioreille: Paavolan opistotalolla ti 14.4. KINOSALONKI SOFIA Mira (2006): La 11.4. Nouseva Rannikkoseutu ry:n Riikka Hautala on kertomassa yritysten tukimahdollisuuksista sekä Raahen työllisyysalueen edustaja starttirahaan liittyvistä asioista. klo 13.30–15.45. Lauantaisin vapaa pääsy. Vanhatie 48. Taiteilijakoti Vuori: Avoinna sovitusti, puh. klo 12–16. ‑K7The Choral (2025): To 16.4. Konsertissa julkistetaan vuoden 2026 Rantajatsien ohjelma. Teemana Hondurasin kulttuuri, ihmiset ja elämä. Tavataan eri kulttuureista tulleita ja mm. MUSIIKKI Syventävien opintojen lopputyökonsertti: Keskuskoululla pe 10.4. Vapaa pääsy. Neulotaan ja virkataan yhdessä hyväntekeväisyyteen tai itselle. Praati: Lorut kuvina – Aakkostädin lorukirjan kuvitusnäyttely 24.4. kerroksessa ti 14.4. Järj. Moottoripaja: Rantakatu 7:ssä tiistaisin ja torstaisin klo 17–20. klo 19. klo 15. 0400 776 770, Praatin yläkerrassa, Kirkkokatu 43 A 4, hissi on. MUSEOT Pakkahuoneen museo ja Kruununmakasiinimuseo avoinna ti–pe klo 13–17 ja la klo 12–16. klo 10-13 YLIVIESKA: K-MARKET MUSTIKKA, Valtakatu 13 Ti 14.4. Tanssit: Raahen työväentalolla la 11.4 klo 19–22, tahdittamassa Duo Leila Riihijärvi ja Eino Ukonaho. Varaa paikka: uusi.kuntapalvelut.fi/vesipekka/fi Kansainvälinen kahvila: Friemanin talolla tiistaisin klo 14–16. luokan valinnaisen kuvataiteen lopputyönäyttely 30.4. klo 10-17 RAAHE: K-CITYMARKET RAAHE, Ollinkalliontie 2 To 16.4. Veikko Ahvenainen: Raahesalissa ti 14.4. Pääkirjaston sali ja vitriinit: Oulaisten valovoima ry:n Valon jälki – valokuvanäyttely 30.4. Järj. Minustako yrittäjä?: Pääkirjaston 2. saakka Elli Flinkin kuvitustöitä. klo 14–16. klo 12–14. klo 12–14.15, Siikajoenkylän Heikinhovissa to 16.4. HUHTIKUUTA 2026 ·