16–17 Elämänmeno Hyvinvointigaalassa jaettiin palkinnot aktiivisille tekijöille 12–13 Elämänmeno Haapaveden vuoden vanhus on Pertti Hankonen 2 Keskustele ”Tuli aamu, tuli ilta ja niin meni päivä. Mäkirinteen 6Hluokan poikien mielestä metsäpäiviä voisi olla useamminkin. Teemana on Tervetuloa kotiin – kotiin kutsutaan taiteilijoita, jotka ovat lähteneet Oulaisista maailmalle. Yleisölle tarjotaan musiikin lisäksi monipuolinen kattaus eri taidemuotoja. · 6 4 1 4 8 8 1 4 3 5 2 TORSTAINA 15. Tämä lause on pyörinyt viime päivät mielessä.” Pauliina Honkonen 10 Puheenaiheet Kutosilla metsäpäivä HELI NURKKALA Kehuja ropisi niin oppilailta, opettajilta kuin koulunkäynninohjaajiltakin Kaikki kuutoset metsään -tapahtumasta Haapavedellä. Yläkoulun salissa klo 15 KAIKUJA KALEVALASTA Ida Elina & Haapaveden kamariorkesteri La 31.10. LOKAKUUTA 2026 NRO 41 · IRTONUMERO 3,00 € pyhajokiseutu.fi Oulaisten Musiikkiviikot 40 vuotta Tutustu koko ohjelmaan oulaistenmusiikkiviikot.fi Lipunmyyntipiste KoronaGallerialla! Su 1.11. Oulaisten kirkossa klo 14 MOZARTIN REQUIEM ENSIMMÄISET KONSERTIT Valo virtaa Musiikkiviikoille! Oulaisten Musiikkiviikot täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Musiikkiviikkojen yhteyteen liittyy uusi Joki palaa -valotaidetapahtuma!
Ne ovat minulle henkilökohtaisesti niitä hetkiä, jolloin jo aamulla herätessä tietää ja toivoo vain, että olisi jo ilta, että pääsen takaisin sänkyyn ja nukkumaan. Kun niukkuutta jaetaan, ja totutuista eduista tai palveluista joudutaan luopumaan, herättää se luonnollisesti nurinaa. Toki luulen, että meillä kaikilla on elämässä myös aikoja, jolloin tuntuu, että aika matelee. Moses Maimondes SUNNUNTAI 18.10.2026 Nimet: Satu, Säde, Luukas, Luka Aurinko: Nousee kello 8.20 ja laskee kello 17.50. Vai osattaisiinko nekin työt meillä kotimaassa. Katse etsii kulisseista tuttuja kasvoja, jotka ovat muuntautuneet kesäteatterikaudelle aivan toiseksi ihmiseksi kuin tavallisesti. Nimet: Maire Päivän sana: ”Hylätkää väärät tienne ja tehkää hyvää! Silloin minä annan teidän asua tässä paikassa.” (Jer. Niistä on julkaistu omia runoteoksia. · S uuria energiahankkeita, isoja kaavoitussuunnitelmia, vetyputken paikkamietintöjä ja useita tuulivoimapuistohankkeita niin maalla kuin merelläkin on erinäisissä päätöspöydissä käsittelyssä Pyhäjokialueellakin. Uskokaa tai älkää, minulle nämä avun tarpeesta johtuvat varjot, ja hämärät hetket tulevat lähes aina yllätyksenä. (Hepr. 4:3 Mietelause: Rakkauden ensi huokaisu on viisauden viimeinen. Blaise Pascal TIISTAI 20.10.2026 Nimet: Kasperi, Kauno, Jasper, Jesper ja Kasper Aurinko: Nousee kello 8.26 ja laskee kello 17.44. Kol. Hankonen on oulaistelainen harrastajakirjoittaja, joka kolumnien lisäksi kirjoittaa runoja. Istuinpehmusteen päällä istuessa silmät sukeltavat lavasteisiin. Monet kesäteatteritoimijat ovat puurtaneet penkit siihen kuntoon, että niillä voi istua, sateelta suojaavista katoksista puhumattakaan. Nyt elämä on pääosin paitsi positiivista, täyttä ja sisältää paljon mielekästä ja oikeaa tekemistä. Paikalla oli paljon faneja. 2. (Ps. PAULIINA HONKONEN toimitus@pyhajokiseutu.fi KOLUMNI Tuli aamu, tuli ilta ja niin meni päivä. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia.” (Matt. Siksi niihin avoimiin kyselyihin pitäisi vastata ja kiinnostua kunnallisesta päätöksenteosta. Yleensä kesäteatteritahtimme lähestyy kymmentä, nyt lukema on vasta puolivälissä. Vähän niin kuin tuo syksyn pimeys, josta jo alussa mainitsin. Koskenniemi) PERJANTAI 28.7.2023 Aurinko: Nousee kello 4.12 ja laskee kello 22.40. 3:17) SUNNUNTAI 30.7.2023 Aurinko: Nousee kello 4.18 ja laskee kello 22.34. Sen lisäksi tulevat ne erikoisalan osaamiset, joihin vaaditaan ehkä kansainvälistäkin ulottuvuutta. Koska avun pyytäminen toisilta ihmisiltä ei ole tosiaankaan aina helppoa varsinkaan silloin, kun sitä tarvitsee päivittäin, halusitpa tai et. Tietoa on jaossa, on yleisötilaisuuksia, webinaareja, tietoiskupisteitä messuilla ja luonnollisesti hankkeiden etenemispolulla olevia kuulemisia kommentointimahdollisuuksineen. Antoine Bret IINES-SOFIA HYPPÖNEN SIRPA KORTET Haapavetinen Jonna Katajamäki laihdutti yli 70 kilogrammaa. Pyhäjokialueella on useita esityksiä edelleen menossa. Mielipiteen ilmaisemisessa ei ole mitään pahaa. Osalla teistä saattaa olla tästä omakohtaistakin kokemusta. Sen mahdollistaa sosiaalinen media, jossa alustoja riittää eri ikäryhmille ja trenditietoisille kuluttajille. Saman ovat kiitollisuudella laittaneet merkille väliaikakahveilla kohtaamani satunnaiset tuttavat. Room. Älä lannistu, älä pelkää. Nimet: Asta Päivän sana: ”Varokaa vääriä profeettoja. TOISAALTA nämä tilanteet ovat opettavaisia siinäkin mielessä, että silloin huomaan, miten tärkeää toisten ihmisten apu elämässäni, ja tyhjentää kalenterini kertaheitolla. Itsellä tällaisia, niin sanottuja ”hitaita” päiviä ei nykyään juuri ole, koska tätä nykyä aktiivisesti monessa mukana ja siitä olen vain ja ainoastaan kiitollinen. Toisin sanoen noita hitaita päiviä on enää harvoin. Vaatii luonnollisesti myös valppaanaoloa asianosaisilta, jotta on oikeaan aikaan omien ajatuksiensa kanssa liikkeellä. 4:24 Mietelause: Älä ajattele pahaa itsestäsi äläkä epätoivoisesti pyri täydellisyyteen. Harrastuspohjalta toimivat tekijät keräävät varat tekemiseen pienistä puroista. Silloin, kun on, olen sairaana, tai tulee jokin muu akuutti elämääni radikaalisti vaikuttava asia, joka joskus lähes pysäyttää elämäni ja siten NÄISSÄ TILANTEISSA minulla käynnistyy selviytymismoodi, jolloin pärjään hyvin vähällä avustuksella. Naamiointia on tehostettu yleensä peruukein ja hassuin vaattein tai luonnollisesti siis senmukaisesti, millaista hahmoa missäkin roolissaan esittää. Siksi kuntalaiset peräänkuuluttavat avoimuutta, jotta suunnitelmista saisi tietoa tarpeeksi varhaisessa vaiheessa. Oikeastaan jopa niin, että ainakin meikäläisen kalenterista meinaa loppua illat kesken, jos koittaa kaikkiin ehtiä työkeikkojen lisäksi. 2 KESKUSTELE Pyhäjokiseutu ○ TORSTAINA 27. Ja jos harpilla piirtää sadan kilometrin säteellä ympyrän, niin tarjonta kasvaa todella paljon. PYHÄJOKISEUDUN PÄÄTOIMITTAJA SIRPA KORTET Avoimuus antaa yrittäjälle aikaa miettiä Hankevetäjällä on lohduttava terveinen: Vielä ei kukaan ole myöhässä mistään, eikä kiirekään ole. 22:1–3 Mietelause: Ole nöyrä, mutta älä matele. Tänä kesänä kesäteatterikansaa hellitään useilla eri esityksillä. Päivän sana: Jeesus sanoi: ”Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen.” Matt. Nimet: Olli, Olavi Päivän sana: Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siellä on vapaus. 7:15–16) MAANANTAI 31.7.2023 Aurinko: Nousee kello 4.22 ja laskee kello 22.30. Hyvät tekstit antavat näyttelijöille sisältöä, mistä ammentaa rooliaan. Samalla istutaan jo työpajoissa, joissa pohditaan uudenlaisen energiapaikan elinkeinopoliittisia hyötyä. (V. 118:16 Mietelause: Onnettomia ovat herkkätuntoiset, mikään ei heitä tyydytä. Nimet: Helena, Elena Päivän sana: Mutta sinä tahdot sisimpääni totuuden – ilmoita siis minulle viisautesi! (Ps. Suomennettuna siis, miten alueemme yrittäjät voisivat saada tuosta mahdollisimman paljon hyötyä. La Fontaine PERJANTAI 16.10.2026 Nimet: Sirkka, Sirkku, Luna ja Stella Aurinko: Nousee kello 8.14 ja laskee kello 17.57. Hankevetäjällä on lohduttava terveinen: Vielä ei kukaan ole myöhässä mistään, eikä kiirekään ole. Yhteiskuvassa vasemmalta Petterin vanhemmat Sari ja Jaakko Puhakka, Petteri Puhakka, takana tilaisuuden seremoniamestari Jukka Malinen, edessä Petterin veli Santeri Puhakka, Jari Ukonsaari, Pyhäjoen Joki-Kiekko ja Niko Rantanen Pyhäjoen kunnan valtuuston puheenjohtaja. Paul Valery LAUANTAI 17.10.2026 Nimet: Saana, Saini, Saaga Aurinko: Nousee kello 8.17 ja laskee kello 17.54. Entisvanhasista porinaporukoista on siirrytty maailmanluokan julkisuuteen. LOKAKUUTA 2026 ·. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Tällaiset tilanteet harmittaa välillä enempi ja vähempi. (2. Onneksi näitä tällaisia hetkiä on enää harvoin. Töitä kun sanotaan olevan siivouksesta sähköhommiin, lvi-osaamisesta maansiirtoon. No, kohta on loma. A. Päivän sana: Herran käsi on meidän yllämme. TIINA TIIROLA TIINA TIIROLA Kesäteatteri on vaativa laji 2 KESKUSTELE Pyhäjokiseutu TORSTAINA 15. Katajamäen haastattelu luettavissa Pyhäjokiseudun verkosta. Näin syksyisin pimeys pääsee yllättämään minut usein, mutta aika menee silti kuitenkin yleensä nopeasti. Eikä tunnu kuluvan sitten millään, siitäkään huolimatta, että olet tehnyt jo kaiken mahdollisen ja mahdottoman ja vähän muutakin. Nimet: Kimmo Päivän sana: Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen. Tieto lisää ymmärrystä. Kuntalaisia osallistetaan yhteisten asioiden käsittelemiseen. Purnausta maailmaan mahtuu, mutta tuskin moneenkaan purkaukseen on tarjolla kestävällä ja taloudellisella pohjalla olevia ratkaisuehdotuksia. Niin paljon pitäisi tehdä asioita erilailla. Päivän sana: Jumala on katsova vanhurskaiksi meidätkin, kun uskomme häneen, joka on herättänyt kuolleista Herramme Jeesuksen. Lähinnä siksi, koska olen cp-vammani takia riippuvainen muiden avusta, eli elän elämääni toisten tuella. Yllättäviin käänteisiin ei kukaan pysty täydellisesti varautumaan, vaikka varautuminen viisautta onkin. 31:8 Mietelause: Parempi kantaa syntisen kuin ulkokullatun nimeä. Nämä neljän seinän sisällä vietetyt päivät, ja välillä viikotkin, vähän riippuen tilanteesta, ovat minulle usein haaste, mutta samalla saan niistä myös äärettömän paljon voimaa, ja elämän eliksiiriä kestää sen aikaa, kun tilanne taas normalisoituu. 97:1–2) LAUANTAI 29.7.2023 Aurinko: Nousee kello 4.15 ja laskee kello 22.37. Väliaikatarjoilut ovat yksi kesäteatterin kohokohdista. Päivän sana: Teidän on vain pysyttävä lujina uskon perustalla, horjahtamatta pois siitä toivosta, jonka teidän kuulemanne evankeliumi antaa. Päivän sana: Siunatkoon Jumala meitä, ja palvelkoot häntä kaikki maan ääret. Merituulivoimapuisto, josta suurin osa sijoittuisi merelle Pyhäjoen edustalle, on yksi isoista alueemme hankkeista, jossa parhaillaan selvitellään ympäristövaikutuksia. Tällöin arki supistuu hetkeksi aika lailla neljän seinän sisälle. Niitä miettiessä tulvahtaa tuoreen leivonnaisen tuoksu vääjäämättä mieleen. No ainakin minulle se on kesäteatterin katsomo. Vanhojen Pyhäjokiseudun arkistokuvien tunnistusilta veti Oulaisten Törmänhoville tuvan täyteen porukkaa. Kor. Vieraat asiat voivat tuntua kaukaisilta, mutta kun datakeskusta suunnitellaan omalle kylälle tai vetyputki piirroksena pyyhkäisee lähipellolta, niin asiat tulevat meidänkin alueellamme ihan kuntalaisten iholle. Tansk. Maailman tilanteet ovat heijastelleet vuoden aikana niin yksityisille kuluttajille kuin kuntatalouksiinkin. Jossain vaiheessa iltaa alkaa pissattaa. 12:14) P itäis ja pitäis. TORSTAI 15.10.2026 Nimet: Helvi, Heta Aurinko: Nousee kello 8.11 ja laskee kello 18.01. Tuo voima tulee siitä tunteesta, että pärjään tarvittaessa vähemmällä kuin, mitä normaalissa, ja hyvin toimivassa arjessa tarvitsen, tämä huomio tuo aina kiitollisen mielen. SIRPA KORTET sirpa.kortet@pyhajokiseutu.fi KOLUMNI KUVIA LUKIJALTA Pyhäjoen Pauhatorilla oli vilskettä, kun Tapparan laitahyökkääjä Petteri Puhakka toi ihailtavaksi SM-liigan Canada-maljan ja CHL-pokaalin. Nimet: Heidi Päivän sana: Iloitkaa, hurskaat! Iloitkaa Herrasta, ylistäkää hänen pyhää nimeään! (Ps. Vuosien aikana tutuiksi ovat tulleet useiden kesäteattereiden myyntiluukut. sananlasku KESKIVIIKKO 21.10.2026 Nimet: Ursula Aurinko: Nousee kello 8.29 ja laskee kello 17.40. Ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa. Asianmukaisin käsidesein sekä mattoettä kukkasomistetuissa siisteissä vessoissa on ilo käydä. Enää nurinat eivät jää kahvipöytäkeskusteluihin, vaan jokainen mielipaha puretaan milloin kissankokoisesti, milloin norsunvoimalla kaikkien tietoisuuteen. Se on sallittua sananvapautta, kunhan muistaa hyvän käyttäytymisen rajat nimettömissä huuteluissaan. 97:12) Mietelause: Älä kysy ihmisiltä, mitä jumalia he tunnustavat, vaan katso, mitä he palvelevat. KAKSITUNTISET irtiotot arkitouhusta herättävät usein hyviä keskusteluja seuralaisen kanssa jälkeenpäinkin. Siinä on iso ero, onko repliikit opeteltu ulkoa vai sisäistetty se syvällisyys, mitä kirjailija on halunnut tuoda tekstillään esille. Ratkaisuehdotuksia saa jokainen esittää ○ Kuntalaisia osallistetaan yhteisten asioiden käsittelemiseen. Ps. Sylvi Kekkonen MAANANTAI 19.10.2026 Nimet: Uljas Aurinko: Nousee kello 8.23 ja laskee kello 17.47. Kuka missäkin kanavassa kokee saavansa juuri sen oman viestinsä parhaiten läpi, luonnollisesti käyttää sitä. Tallenne illasta on katsottavissa Pyhäjokiseudun verkossa, www.pyhajokiseutu.fi VERKOSSA ENEMMÄN Tuli ilta, tuli aamu sen sujumisen kannalta on. Päivän sana: Tulee aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. 7:3) KESKIVIIKKO 2.8.2023 Aurinko: Nousee kello 4.28 ja laskee kello 22.24. 1:23 Mietelause: Emme ole koskaan niin tyytyväisiä itseemme, että voisimme paljastaa itsemme kokonaan. Niin kunnissa kuin kotitalouksissakin mietitään, mihin eurot kohdennetaan. ON ILO huomata, että paikalliset kesäteatteritekijät haluavat aidosti panostaa siihen, että katsojilla olisi mahdollisimman mukavat oltavat. 5 Moos. Se lienee teatterin tarkoitus. Nimet: Atso Päivän sana: Herra on kuningas! Riemuitkoon maa, iloitkoot meren saaret ja rannat! Pilvi ja pimeys ympäröi häntä, hänen istuintaan kannattavat vanhurskaus ja oikeus. Eikä katsojia ole useissa paikoissa unohdettu tässäkään tilanteessa. 51:8) TIISTAI 1.8.2023 Aurinko: Nousee kello 4.09 ja laskee kello 22.43. Herran käsi on voimallinen! Ps. Siksi tuen tietää menevän tekemiseen. Toki tämä tarkoittaa monesti sitä, että noissa hetkissä tehdään vain ihan välttämättömät asiat. PÄÄTOIMITTAJA SIRPA KORTET T iedätkö, mikä on yksi parhaimmista tavoista kesällä uppoutua aivan toisenlaiseen maailmaan kuin ympäröivä arki. Hyvät tekstit tuovat näyttämölle arkojakin aiheita, joita käsitellään ohjaajan linjauksien mukaisesti. Tämä lause on pyörinyt viime päivät mielessä. Siksi niihin avoimiin kyselyihin pitäisi vastata. Päivän sana: Herra itse kulkee sinun edelläsi. Tim. 67:8 Mietelause: Ivanauru on paras lääke kopeutta ja itserakkautta vastaan. Sen avulla pystyy jo ennen esityksen alkua täyttämään esityksen odotusminuutit uppoutumalla ja aprikoimalla, mitä esityksessä tuleman pitää. On muistettu painattaa käsiohjelmat, jotka tuovat tekemiseen heti huolitellun vaikutelman. Nyt siis kannattaa monen eri alan yrittäjän miettiäkin, miten pystyisi olemaan mukana uusissa mahdollisuuksissa. HEINÄKUUTA 2023 PÄÄKIRJOITUS Torstai 27.7.2023 Aurinko: Nousee kello 4.09 ja laskee kello 22.43
Arvo. Myös rikkinäiset, parittomat ja kuluneet esineet kannattaa tuoda arvioitavaksi. Olet mukana koko prosessin ajan ja sinulle kerrotaan, mistä tarjoushinta koostuu. Sormukset, ketjut, perintökorut, aterimet, kynttilänjalat ja kolikot voivat olla nyt huomattavasti arvokkaampia kuin arvaat. Asiakkaidemme arvio Googlessa on 4,9/5, mikä kertoo pitkäjänteisestä sitoutumisesta asiantuntevaan ja hyvään asiakaspalveluun. Saat kuitin ja maksun heti. PIKAMAKSU Kulta ja hopea ovat nyt poikkeuksellisen arvokkaita Kullan ja hopean hinnannousu on kasvattanut vanhojen esineiden arvoa. Kullan ja hopean asiantuntija Luottamus. Nyt on hyvä hetki selvittää vanhojen esineidesi arvo MAINOS 100 € BONUS Vähintään 1 000 €:n kaupasta. Testivoittaja ja läpinäkyvä palvelu Suomen Kultareservi oli Iltalehden vuoden 2025 kullanmyyntivertailun voittaja. Olemme seuranneet kullan markkinahintaa ja alan ostohintoja lähes vuosikymmenen ajan varmistaaksemme asiakkaillemme reilun ja kilpailukykyisen hinnan. Suomen Kultareservi Perustettu 2019 Tuo kultaja hopeaesineesi maksuttomaan arviointiin OULAINEN Perjantai 16.10 klo 10–17 Vinttikamari, Oulaistenkatu 40 Ota tämä mainos mukaan! Kullan hinnan kehitys (€/g) Iltalehden testivoittaja 2025 asiakasta Yli 50 000 Google-asiakasarviot 4,9/5 HAAPAVESI Maanantai 19.10 klo 10–17 Hotelli Haapakannel, Vanhatie 47 MAINOS SUOMEN KULTARESERVI Ei koske kultaharkkoja Ei ajanvarausta – lämpimästi tervetuloa! 3 TORSTAINA 15. LOKAKUUTA 2026 Pyhäjokiseutu ·. Maksuton arviointi ilman myyntipakkoa Arvioimme kultaja hopeaesineesi maksutta, läpinäkyvästi ja ilman painetta myydä. Hinnoissa voi olla huomattavia eroja Eri ostajien maksamissa hinnoissa voi olla huomattavia eroja
Sen sijaan yhteistyöalueen tulisi toimia siihen suuntaan, että muilla alueilla omaishoidon ja sijaisuuksien palkkiotasoa korotetaan, kunnasta todetaan. Osa muisti, että alueesta on tehty tarkkoja maastomittauksiin perustuvia havainnekuviakin. Kaavainsinööri Sanna Vähäkangas avaa alustavia ajatuksia, jotka mahdollistaisivat Hurnaslahden ja Haikosaaren alueelle uusien kotien paikkoja. – Osallistu ja vaikuta, nyt se painike on Oulaisten kaupungin nettisivuilla valmiina, he hoksauttavat. Uudet rakennuspaikat tarvitsivat myös kulkureitin, mikä sekin on jo alustavasti ajateltu, mikäli alueen kaavoitusta lähdetään edistämään siihen suuntaan. Siikalatvan kunta katsoo, että etäisyydet tulee muuttaa mitattaviksi saavutettavuuskriteereiksi, ja keskeisten lähipalvelujen vähimmäistaso määritellä vuosille 2027–2030. joidenkin asumisen ja kuntoutuksen yksiköiden toiminnan yhdistämiset tai lakkauttamiset, Oulaskankaan sairaalan päiväkirurgisen toiminnan päättyminen sekä Raahen kipupoliklinikan toiminnan siirtyminen OYSiin. Meillä on paljon hienoja paikkoja, miksei annettaisi kuntalaisten asua niissä, hän havainnollisti. LOKAKUUTA 2026 ·. Piipsjärven vesittämisellä on juhlavuosi vuonna 2028. Oulaskankaan sairaalan kohtaloon. Suunnitelmassa on tarkoitus myös kehittää omahoitajaja omalääkärimallia, kotiin ja arkiympäristöön annettavia palveluja sekä digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Kaikille Oulaisten alueella oleville leikkikentille, pururadoille ja liikuntareitistöille on omat nimensä. Kaavoitustyössä katsotaan pitkälle tulevaisuuteen. Lausunnon lisäksi kunnanhallituksessa päätettiin perustaa erillinen Siikalatvan palveluiden arviointiryhmä, jossa on mukana kunnan edustus. Kenelle voi ilmoittaa, jos näkee liikuntareiteillä puutteita tai ulkoilupaikoissa vikoja. Niitä varten uudessa nettiosiossa on oma paikkansa. Omaishoidon palkkioita esitetään laskettavaksi lakisääteiselle tasolle ja lähemmäs ympäröivien hyvinvointialueiden tasoa. Varsinainen Oulaisten kaupungin tonttipörssi on myös Sanna Vähäkankaan hoidossa. Myöskään ikäihmisten palveluasumisen yksiköt eivät saisi siirtyä liian kauas omaisista. Järven vetovoiman koettaisiin parantuvan, jos siitä pystyttäisiin purkamaan sähkömoottoristen ajokkien käyttökielto. Palauteja lausuntokierros Pohteen sosiaalija terveyspalveluiden järjestämissuunnitelmasta päättyi 8. PYHÄJOKISEUTU Siikalatva 4 PUHEENAIHEET Pyhäjokiseutu TORSTAINA 15. – Suomen yhteistyöalueen keskiarvon käyttäminen harmonisointiperusteena ei ole kestävää. – Pajuja kasvaa latupohjilla, yleisöstä tiedettiin. Tuulivoimapuistot, joita suunnitellaan tai on ollut suunnittelussa muun muassa Rahkola-Hautakangas ‑alueelle, Matkanivaan, Rahkakuruun ja Kettukankaalle, ovat kaikkine julkisine asiakirjoineen yhdessä paikassa nyt luettavissa. Karavaanarialue huoltorakennuksineen on jo ideoitu, eikä mahdottomana kyläillassa pidetty sitäkään suunnitelmaa, että osa rakennuksista olisi muualta, Oulaisista siirrettyjä. Akuuttiosaston jatkosta tulee tehdä laaja vaikutusten arviointi ennen mahdollista palvelutasomuutosta, lausunnossa todetaan. Kunkin paikan kohdalle voi käydä jättämässä palautetta, mikä koskee kuntalaisten havaitsemia puutteita tai esittää kehittämisideoita. Yksi askel uudenlaiseen avoimuuteen Osallistuminen ja vaikuttaminen Oulaisten kaava-asioihin on entistä helpompaa. Vähäkangas muistuttaa, että nämä suunnitelmat ovat vasta niinsanotulla "kahvipöytäkeskustelutasolla", ja siksi tontit eivät ole ihan justiinsa myynnissä. Eikä kyläillassa asia herättänyt vastustusta, vaan innostusta ja halua jo alkaa viestiä tulevasta tonttitarjonnasta laajemmallekin. Oulaskangas tärkeä siikalatvasille Siikalatvan kunnanhallitus vaatii, että Oulaskankaan sairaala säilyy laajan palvelun sotekeskuksena ja että palvelumuutoksista käydään vuoropuhelu kunnan kanssa ennen päätöksentekoa. Pohteen suunnitelma sosiaalija terveyspaluiden järjestämisestä sisältää lähes 19 miljoonan euron säästötoimet. Parhaillaan luettavissa on esimerkiksi Kivisenkankaan asemakaavan muutosja laajennussuunnitelmat, samoin Toholan ja Sahan alueen suunnitelmat. Oulaistelaisten näkemyksiä ja mielipiteitä halutaan kuulla mahdollisimman varhaisessa vaiheessa muun muassa suunniteltuihin ja vireilläoleviin kaavoitushankkeiotettiin hiljattain Piipsjärvellä, jossa järjestetyssä kyläillassa puhuttiin avoimesti tulevaisuuden maankäyttösuunnitelmista. Nyt Kurjenrannan käyttöasteen nostamista, mutta myös palveluiden monipuolistamista on alettu miettiä työryhmässä ja yrittäjäyhteistyössä. TEKNINEN TOIMI haluaa aktiivisesti osallistaa kuntalaisia pohtimaan asumisja elinoloja Oulaisissa. – Ja edelleen kaavoituksen joka vaiheessa näihin saa sitten aikanaan antaa kommentteja, hän avaa byrokratian polkuja. Vähäkangas kertoo, että esimerkiksi vetyputken sijainnilla, josta on piirroslinjauksia myös alueellemme, on vaikutusta moneen asiaan. Järven ympärille ideoidaan tontteja ja matkailualuetta siin. Leikkija liikuntapaikkoja listalla on yli 20. SIRPA KORTET palvelemiseksi sisätiloja, eikä matkailulle vaadittavia paikkoja. Pitkät etäisyydet voivat tuottaa haasteita myös nuorille. Palvelupyynnöt menevät suoraan tekniselle toimelle luettaviksi. Esille nousi muun muassa keltainen taidetalo Väinölä. Pohteen suunnitelmassa myös esitetään omaishoidon palkkioluokkien päivittämistä niin, että palkkioluokkaa 2 ja 3 lasketaan nykyisestä tasosta 30 prosentilla. Laakso ja Vähäkangas muistuttavat, että yhä edelleen saa soittaa ja olla kaikkia mahdollisia viestintäkanavia pitkin vuorovaikutuksessa, avoimuuden hengessä. Edelleen piipsjärviset perheet kokevat, etteivät lasten linja-autoihin nousemispaikat ole turvallisia tai merkittyjä paikkoja on liian vähän. Sote-palveluiden järjestämissuunnitelma on kokonaisuudessaan nähtävillä Pohteen verkkosivuilla. – Palvelumuutoksista tulee tehdä ennakollinen vaikutusten arviointi ja käydä vuoropuhelu Siikalatvan kunnan kanssa ennen päätöksentekoa. Lausunnossa edellytetään, että sosiaalija terveyspalveluiden ulkoistuksesta jo saadut kokemukset sekä kustannushyötydata otetaan tietoperustaksi palveluiden järjestämisessä. ASUNTOJEN PAIKKOJA Piipsjärven ympäristöön on tarkoitus suunnitella enemmänkin. Yhteisenä terveisenä ja konkreettisena käytännön tekona toivottiin, että Piipsjärvellä olevia harrastusja virkistyspaikkoja, Honkamajan aluetta myöten, markkinoitaisiin nykyistä paremmin. Paikallaolleet noin 50 kyläläistä muisti, kuinka ranta-aluetta on takavuosina yritetty kehittää erilaisin hankkein. Haasteeksi on koettu, ettei ranta-alueella ole asiakkaiden SIRPA KORTET Oulainen JUKKA-PEKKA MOILANEN Siikalatvan kunnan lausunnossa Pohteen järjestämissuunnitelmaan otetaan kantaa mm. – Siellä on houkuttelevia asuinpaikkoja. Asioihin vain halutaan kuulla kuntalaisten ajatuksia jo näin varhaisessa vaiheessa. Niitä ovat mm. Kunnanhallitus ottaa kantaa kunnan perusterveydenhuollon palvelutason sekä saavutettavuuden puolesta, ja edellyttää, että palveluverkostoa arvioitaessa Pohteen tulisi tarkastella palvelujen kokonaisvaikutuksia, ei vain yksittäisten palvelujen kustannuksia. Vammaisten henkilöiden pitkäaikaisten asumispalvelujen toteuttaminen laajempana alueellisena järjestelynä edellyttää huolellista vaikutusarviointia, lausunnossa todetaan. Monet ovat kuntalaisten kysymykset, jotka tulevat eteen arjessa silloin tällöin. Kyläyhdistys on ideoimassa juhlavuodelle tapahtumaa, johon kyläläisiltä kerättiin ideoita Honkamajalla pidetyssä kyläillassa. Oulaisten kaupungin tekninen johtaja Ossi Laakso ja kaavainsinööri Sanna Vähäkangas opastavatkin ensiapuna kuntalaisia vasta-avatun uuden palvelun äärelle. – Se houkuttelisi kalastusmatkailijoita, yleisöstä kommentoitiin. Arkistokuva. Lausunnossa korostetaan, että nämä palvelut tulee nähdä lähipalveluja täydentävinä, ei niiden automaattisina korvaajina. Tämänkaltaista päivittämistä Siikalatvalla ei kannateta. lokakuuta. Yksi illan puhutuimmista paikoista oli Kurjenranta, joka on kaupungin yleinen uimaranta Piipsjärvellä. Lausunnossa ilmaistaan huolta mahdollisista pitkistä välimatkoista. Siikalatva on siirtymässä tammikuussa Pohteen piiriin, ja kunta on antanut nyt suunnitelmaan liittyvän lausunnon. Teolliset hankkeet, joiden sijoituspaikkaa mietitään, ovat kaavoituksessa mukana. Puutarhakylä, jota muutama vuosi sitten suunniteltiin järven ympäristömaastossa toisaalle, sai kyläläiset toivomaan, josko siirtolapuutarhamainen toiminta tai kasvipalstojen viljelyyn tarkoitettu alue voitaisiinkin tehdä Kurjenrannan yhteyteen. · Piipsjärven kyläyhdistyksen puheenjohtaja Mari Rautiola (oik.) on parhaillaan kehittämässä kaikkien Oulaisten kylien kanssa varautumista ja kyläturvallisuutta. Myös olemassaolevien liikuntapaikkojen ylläpidosta pitäisi pitää huolta. Ossi Laakso taustoittaakin asiaa lähdetyn nyt edistämään niin, että tehdään pitkän aikavälin tavoitteellinen suunnitelma, jota vuosittain edistetään. Etsin tonttia, mutta missä niistä kerrotaan. Myös leikkija liikuntapaikkojen kehittämisideoista voi kertoa kaupungille suoraan uuden nettiosion kautta. Siikalatvan kunnan lausunnossa nähdään tärkeänä, että Oulaskankaan sairaala toimii jatkossakin laajan palvelun sotekeskuksena, jossa perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito ja poliklinikkatoiminta muodostavat toimivan kokonaisuuden. Mistä saa tietää, millaista maankäyttöä Oulaisiin suunnitellaan
Järven vetovoiman koettaisiin parantuvan, jos siitä pystyttäisiin purkamaan sähkömoottoristen ajokkien käyttökielto. – Suomen yhteistyöalueen keskiarvon käyttäminen harmonisointiperusteena ei ole kestävää. Yksi illan puhutuimmista paikoista oli Kurjenranta, joka on kaupungin yleinen uimaranta Piipsjärvellä. Oulaskankaan sairaalan kohtaloon. Omaishoidon palkkioita esitetään laskettavaksi lakisääteiselle tasolle ja lähemmäs ympäröivien hyvinvointialueiden tasoa. Lausunnossa edellytetään, että sosiaalija terveyspalveluiden ulkoistuksesta jo saadut kokemukset sekä kustannushyötydata otetaan tietoperustaksi palveluiden järjestämisessä. Meillä on paljon hienoja paikkoja, miksei annettaisi kuntalaisten asua niissä, hän havainnollisti. Edelleen piipsjärviset perheet kokevat, etteivät lasten linja-autoihin nousemispaikat ole turvallisia tai merkittyjä paikkoja on liian vähän. Etsin tonttia, mutta missä niistä kerrotaan. Sote-palveluiden järjestämissuunnitelma on kokonaisuudessaan nähtävillä Pohteen verkkosivuilla. Leikkija liikuntapaikkoja listalla on yli 20. Parhaillaan luettavissa on esimerkiksi Kivisenkankaan asemakaavan muutosja laajennussuunnitelmat, samoin Toholan ja Sahan alueen suunnitelmat. Myös olemassaolevien liikuntapaikkojen ylläpidosta pitäisi pitää huolta. Järven ympärille ideoidaan tontteja ja matkailualuetta siin. Lausunnon lisäksi kunnanhallituksessa päätettiin perustaa erillinen Siikalatvan palveluiden arviointiryhmä, jossa on mukana kunnan edustus. Niitä varten uudessa nettiosiossa on oma paikkansa. TEKNINEN TOIMI haluaa aktiivisesti osallistaa kuntalaisia pohtimaan asumisja elinoloja Oulaisissa. Oulaskangas tärkeä siikalatvasille Siikalatvan kunnanhallitus vaatii, että Oulaskankaan sairaala säilyy laajan palvelun sotekeskuksena ja että palvelumuutoksista käydään vuoropuhelu kunnan kanssa ennen päätöksentekoa. Kunkin paikan kohdalle voi käydä jättämässä palautetta, mikä koskee kuntalaisten havaitsemia puutteita tai esittää kehittämisideoita. Kunnanhallitus ottaa kantaa kunnan perusterveydenhuollon palvelutason sekä saavutettavuuden puolesta, ja edellyttää, että palveluverkostoa arvioitaessa Pohteen tulisi tarkastella palvelujen kokonaisvaikutuksia, ei vain yksittäisten palvelujen kustannuksia. Vähäkangas kertoo, että esimerkiksi vetyputken sijainnilla, josta on piirroslinjauksia myös alueellemme, on vaikutusta moneen asiaan. – Osallistu ja vaikuta, nyt se painike on Oulaisten kaupungin nettisivuilla valmiina, he hoksauttavat. SIRPA KORTET palvelemiseksi sisätiloja, eikä matkailulle vaadittavia paikkoja. Asioihin vain halutaan kuulla kuntalaisten ajatuksia jo näin varhaisessa vaiheessa. Lausunnossa ilmaistaan huolta mahdollisista pitkistä välimatkoista. Palauteja lausuntokierros Pohteen sosiaalija terveyspalveluiden järjestämissuunnitelmasta päättyi 8. Oulaistelaisten näkemyksiä ja mielipiteitä halutaan kuulla mahdollisimman varhaisessa vaiheessa muun muassa suunniteltuihin ja vireilläoleviin kaavoitushankkeiotettiin hiljattain Piipsjärvellä, jossa järjestetyssä kyläillassa puhuttiin avoimesti tulevaisuuden maankäyttösuunnitelmista. Tämänkaltaista päivittämistä Siikalatvalla ei kannateta. Pohteen suunnitelma sosiaalija terveyspaluiden järjestämisestä sisältää lähes 19 miljoonan euron säästötoimet. – Palvelumuutoksista tulee tehdä ennakollinen vaikutusten arviointi ja käydä vuoropuhelu Siikalatvan kunnan kanssa ennen päätöksentekoa. Puutarhakylä, jota muutama vuosi sitten suunniteltiin järven ympäristömaastossa toisaalle, sai kyläläiset toivomaan, josko siirtolapuutarhamainen toiminta tai kasvipalstojen viljelyyn tarkoitettu alue voitaisiinkin tehdä Kurjenrannan yhteyteen. Nyt Kurjenrannan käyttöasteen nostamista, mutta myös palveluiden monipuolistamista on alettu miettiä työryhmässä ja yrittäjäyhteistyössä. Kaavoitustyössä katsotaan pitkälle tulevaisuuteen. Kaikille Oulaisten alueella oleville leikkikentille, pururadoille ja liikuntareitistöille on omat nimensä. Siikalatvan kunnan lausunnossa nähdään tärkeänä, että Oulaskankaan sairaala toimii jatkossakin laajan palvelun sotekeskuksena, jossa perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito ja poliklinikkatoiminta muodostavat toimivan kokonaisuuden. Vähäkangas muistuttaa, että nämä suunnitelmat ovat vasta niinsanotulla "kahvipöytäkeskustelutasolla", ja siksi tontit eivät ole ihan justiinsa myynnissä. Vammaisten henkilöiden pitkäaikaisten asumispalvelujen toteuttaminen laajempana alueellisena järjestelynä edellyttää huolellista vaikutusarviointia, lausunnossa todetaan. Oulaisten kaupungin tekninen johtaja Ossi Laakso ja kaavainsinööri Sanna Vähäkangas opastavatkin ensiapuna kuntalaisia vasta-avatun uuden palvelun äärelle. – Pajuja kasvaa latupohjilla, yleisöstä tiedettiin. Sen sijaan yhteistyöalueen tulisi toimia siihen suuntaan, että muilla alueilla omaishoidon ja sijaisuuksien palkkiotasoa korotetaan, kunnasta todetaan. Mistä saa tietää, millaista maankäyttöä Oulaisiin suunnitellaan. Karavaanarialue huoltorakennuksineen on jo ideoitu, eikä mahdottomana kyläillassa pidetty sitäkään suunnitelmaa, että osa rakennuksista olisi muualta, Oulaisista siirrettyjä. Tuulivoimapuistot, joita suunnitellaan tai on ollut suunnittelussa muun muassa Rahkola-Hautakangas ‑alueelle, Matkanivaan, Rahkakuruun ja Kettukankaalle, ovat kaikkine julkisine asiakirjoineen yhdessä paikassa nyt luettavissa. Pitkät etäisyydet voivat tuottaa haasteita myös nuorille. Myös leikkija liikuntapaikkojen kehittämisideoista voi kertoa kaupungille suoraan uuden nettiosion kautta. Piipsjärven vesittämisellä on juhlavuosi vuonna 2028. Suunnitelmassa on tarkoitus myös kehittää omahoitajaja omalääkärimallia, kotiin ja arkiympäristöön annettavia palveluja sekä digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Palvelupyynnöt menevät suoraan tekniselle toimelle luettaviksi. Teolliset hankkeet, joiden sijoituspaikkaa mietitään, ovat kaavoituksessa mukana. Yhteisenä terveisenä ja konkreettisena käytännön tekona toivottiin, että Piipsjärvellä olevia harrastusja virkistyspaikkoja, Honkamajan aluetta myöten, markkinoitaisiin nykyistä paremmin. · Piipsjärven kyläyhdistyksen puheenjohtaja Mari Rautiola (oik.) on parhaillaan kehittämässä kaikkien Oulaisten kylien kanssa varautumista ja kyläturvallisuutta. Lausunnossa korostetaan, että nämä palvelut tulee nähdä lähipalveluja täydentävinä, ei niiden automaattisina korvaajina. lokakuuta. – Siellä on houkuttelevia asuinpaikkoja. Haasteeksi on koettu, ettei ranta-alueella ole asiakkaiden SIRPA KORTET Oulainen JUKKA-PEKKA MOILANEN Siikalatvan kunnan lausunnossa Pohteen järjestämissuunnitelmaan otetaan kantaa mm. – Ja edelleen kaavoituksen joka vaiheessa näihin saa sitten aikanaan antaa kommentteja, hän avaa byrokratian polkuja. Monet ovat kuntalaisten kysymykset, jotka tulevat eteen arjessa silloin tällöin. – Se houkuttelisi kalastusmatkailijoita, yleisöstä kommentoitiin. Niitä ovat mm. Kaavainsinööri Sanna Vähäkangas avaa alustavia ajatuksia, jotka mahdollistaisivat Hurnaslahden ja Haikosaaren alueelle uusien kotien paikkoja. Uudet rakennuspaikat tarvitsivat myös kulkureitin, mikä sekin on jo alustavasti ajateltu, mikäli alueen kaavoitusta lähdetään edistämään siihen suuntaan. Arkistokuva. Kenelle voi ilmoittaa, jos näkee liikuntareiteillä puutteita tai ulkoilupaikoissa vikoja. Ossi Laakso taustoittaakin asiaa lähdetyn nyt edistämään niin, että tehdään pitkän aikavälin tavoitteellinen suunnitelma, jota vuosittain edistetään. PYHÄJOKISEUTU Siikalatva PUHEENAIHEET 5 TORSTAINA 15. Siikalatva on siirtymässä tammikuussa Pohteen piiriin, ja kunta on antanut nyt suunnitelmaan liittyvän lausunnon. Osa muisti, että alueesta on tehty tarkkoja maastomittauksiin perustuvia havainnekuviakin. Laakso ja Vähäkangas muistuttavat, että yhä edelleen saa soittaa ja olla kaikkia mahdollisia viestintäkanavia pitkin vuorovaikutuksessa, avoimuuden hengessä. Varsinainen Oulaisten kaupungin tonttipörssi on myös Sanna Vähäkankaan hoidossa. Esille nousi muun muassa keltainen taidetalo Väinölä. joidenkin asumisen ja kuntoutuksen yksiköiden toiminnan yhdistämiset tai lakkauttamiset, Oulaskankaan sairaalan päiväkirurgisen toiminnan päättyminen sekä Raahen kipupoliklinikan toiminnan siirtyminen OYSiin. Yksi askel uudenlaiseen avoimuuteen Osallistuminen ja vaikuttaminen Oulaisten kaava-asioihin on entistä helpompaa. Pohteen suunnitelmassa myös esitetään omaishoidon palkkioluokkien päivittämistä niin, että palkkioluokkaa 2 ja 3 lasketaan nykyisestä tasosta 30 prosentilla. ASUNTOJEN PAIKKOJA Piipsjärven ympäristöön on tarkoitus suunnitella enemmänkin. Akuuttiosaston jatkosta tulee tehdä laaja vaikutusten arviointi ennen mahdollista palvelutasomuutosta, lausunnossa todetaan. Siikalatvan kunta katsoo, että etäisyydet tulee muuttaa mitattaviksi saavutettavuuskriteereiksi, ja keskeisten lähipalvelujen vähimmäistaso määritellä vuosille 2027–2030. LOKAKUUTA 2026 Pyhäjokiseutu ·. Kyläyhdistys on ideoimassa juhlavuodelle tapahtumaa, johon kyläläisiltä kerättiin ideoita Honkamajalla pidetyssä kyläillassa. Myöskään ikäihmisten palveluasumisen yksiköt eivät saisi siirtyä liian kauas omaisista. Eikä kyläillassa asia herättänyt vastustusta, vaan innostusta ja halua jo alkaa viestiä tulevasta tonttitarjonnasta laajemmallekin. Paikallaolleet noin 50 kyläläistä muisti, kuinka ranta-aluetta on takavuosina yritetty kehittää erilaisin hankkein
Tämä ei ole vain yksittäisen kunnan tai maakunnan asia, vaan iso, yhteinen kansallinen asia, Sami Piippo pohtii. – Rakentaminen merellä on ajatuksena samanlaista kuin rakentaminen maalla. Merja Kalliokoski työskentelee Jedulla Oulaisten Kosteenkadulla ravintolaja cateringalan opettajana Sari Hauhtosen kanssa. Pohde käynnisti asiasta tarjouskilpailun Hilma-palvelussa. Metsähallitus ei myöskään valitse tekijöitä urakoihin, hän jatkaa. Pyhäjokialue on hänelle tuttua seutua, sillä Piipon isovanhemmat asuivat aikoinaan Kärsämäellä. Meillä on se tieto, joka meille on kerrottu, että koulutus jatkuu tutkinnon osina ja yhteistyötä lisätään työpaikkojen kanssa. – Ammatinharjoittajamallissa lääkäri voi tuottaa palvelun yrittäjänä joko omistamansa yhtiön tai toiminimen kautta. Muitakin muutoksia on kuin se, että ravintolaja cateringalan koulutusta ei tarjota enää kevään yhteishaussa Oulaisissa. Luvitus haetaan nyt niin, että kehittyvä tekniikka ja ei vaadi kaavoituksen päivittämistä vuosienkaan päästä. ANNA LEINONEN 6 PUHEENAIHEET Pyhäjokiseutu TORSTAINA 15. – Metsähallitus hallinnoi valtion omistamia aluevesiä, joita se hoitaa ja kehittää. Korsnäsin hanketta Metsähallitus toteuttaa yhdessä Vattenfallin kanssa. EBBA-NIMISEKSI ristitty paikallishanke on tällä hetkellä YVA eli ympäristövaikutusten arviointivaiheessa. PYHÄJOKISEUTU Paalainkone syttyi palamaan Haapavedellä Paalainkone syttyi tuleen kesken peltotöiden Haapavedellä, kerrotaan Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta. Rakentamisen ammattilaisia tarvitaan myös maanrakennustöihin. – On paljon perinteisen rakentamisen kohteita, joissa tarvitaan niin sähköja lvi-alan osaajia kuin siivoajiakin, hän hoksauttaa. Ravintolaja cateringalan opiskelijat opiskelevat Oulaisissa Kosteenkadulla. – Siellä on vietetty monet kesälomat lapsuudessa, nykyään Porvoossa asuva Piippo muistelee. Ammatinharjoittajalääkäri voi tuottaa palvelut Pohteen tiloissa vuokraamalla vastaanottotilat tai omissa vastaanottotiloissaan. Tarjouskilpailu on käynnissä 2. Ravintolaja cateringalan koulutusta ei ole tarjolla enää ensi kevään yhteishaussa Oulaisissa. tätekniikan toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoita. Nyt on yrittäjillä aikaa valmistautua ja havahtua miettimään, mitä tämä hanke voisi tarkoittaa omalle yritykselle. Sen hoitaa Pyhäjoen kunta ja Raahen kaupunki. Opiskelijaravintola suljettiin. – Herkkuvakka on auki asiakkaille lounasaikaan torstaisin ja perjantaisin. Päällimmäisenä jäi itselle mieleen se, kuinka tärkeää on viestiä tästä hankkeesta ihmisille. Ebba-hankkeessa suurin osa alueesta on Pyhäjoen kunnan alueella, osa on Raahen puolella ja kunta päättää kaavoittamisesta myös merelSIRPA KORTET Pyhäjoki linkeinoon. Piippo kertoo, että selvitettävänä ovat reitit SSAB:n Raahen tehtaan tehdasalueen läheisyyteen, Pyhäjoella Hanhelan sähköasema ja Kalajoella Jylkän sähköasema. Metsähallituksella on meneillään Suomessa muitakin merituulivoimahankkeita. – Liian matalalle niitä ei voi rakentaa, vettä pitää olla vähintään 15 metriä, Piippo taustoittaa. Kalliokoski myöntää, että asiaa tulee luonnollisesti mietittyä jonkin verran. – Yhtymähallitus päätti, ettei ravintolaja catering-alan perustutkintoa avata Oulaisissa kevään 2027 yhteishaussa. – Merituulivoimaloissa on kysymys isoista asioista, siitä, miten Suomi onnistuu tässä asiassa. – Turbiiniosaaminen jouduttanee hankkimaan ulkomailta, hän miettii. Hälytys palosta tuli noin kello 18.40. Miten muutokset näkyvät Kosteenkadun opiskelupäivissä. Myös Kalajoen satama-alue uudistuu. Muutosta tapahtui syyslukukauden alussa Kosteenkadun opiskelijaravintolan kanssa. Kosteenkadulla opiskelee tällä hetkellä siis noin 130 opiskelijaa. lokakuuta saakka. Vajaassa kymmenessä vuodessa selvitetään, mikä on ihanteellisin merituulivoimalan paikka, minkätehoiset turbiinit ovat parhaimmat ja käydään kansainvälinen kilpailutus siitä, kuka kaupallinen toimija merituulipuistoa alkaa jatkokehittää kohti rakentamista. LOKAKUUTA 2026 ·. Kukaan ei loukkaantunut palossa. YVA-vaiheen jälkeen vuorossa on siis alueen kaavoitusprosessi. Traktorinkuljettaja sai irrotettua paalaimen traktorista, eikä palo ollut vaarassa levitä. Näin voimme suunnata koulutusta entistä paremmin alueen osaamisja työvoimatarpeisiin. Se lähtee laista. – Ammatinharjoittajamalli tarjoaa lääkärille yrittäjänä toimimisen vapauden ja mahdollisuuden vaikuttaa entistä paremmin omaan työhönsä. Samassa toimipisteessä, jossa opiskelevat liiketalouden sekä tietoja viestintätekniikan perustutkintoa opiskelevat opiskelijat. Huovinen jatkaa, että nykyisten opiskelijoiden osalta turvataan opintojen eteneminen ja valmistuminen suunnitellusti opiskelijan henkilökohtaisen suunnitelman mukaan. Kalliokoskelta kysytään myös toimiiko opetusravintola Herkkuvakka vielä Kosteenkadulla. – Oulaisten Kuntotien toimipisteessä jatkavat samat koulutusalat kuin tähänkin saakka, Huovinen sanoo. TAVOITE on palkata neljästä kahdeksaan ammatinharjoittajana toimivaa lääkäriä Pohteen eteläiselle alueelle. Raahen satama on syvätty tarpeeksi, 12 metriseksi. METSÄHALLITUS Projektijohtaja Sami Piippo on pohtinut Pyhäjokialueen kuntien ja elinkeinoelämän edustajien kanssa sitä, miten merituulivoimahankkeella lisättäisiin paikallista elinvoimaisuutta. Merelle rakentuvat tuulivoimalat tuovat työtä Siivoojia, sähköja lvi-alan osaajia, rakennusalan tekijöitä sekä monen muun alan osaajia tarvitaan, kun Pyhäjoen ja Raahen edustalle suunniteltavaa merituulivoimapuistoa edistetään. Osa niitä on Raahen puolella, ja vaikutukset näkyvät myös Kalajoelle. RAAHEN SATAMA-ALUEEN uudistuminen on yksi tärkeä askel, joka osaltaan edistää ja auttaa merituulivoimapuiston rakennusosien kuljetuksia. Työtä on tarjolla miltei laidasta laitaan. RAVINTOLAJA CATERINGALA kuuluu luonnonvara-alaan Jedulla. Tilanne pysyy mielessä siksikin, että Kosteenkadun opetuksesta ja toiminnasta kysellään ja liikkeellä on myös väärää tietoa. Samalla lääkäri saa taakseen hyvinvointialueen organisaation tarjoaman tuen. Nyt on oikea aika paikallisten yrittäjien miettiä, miten voisi olla hankkeessa mukana. Heistä liiketoiminnan opiskelijoita on reilu 60, tietoja viestintätekniikan opiskelijoita noin 40 ja ravintolaja cateringalan opiskelijoita 20, liiketoiminnan opettaja Tuula Leskinen kertoo. Sami Piippo kannustaa nyt paikallisia yrityksiä miettimän, mitä osaamista itsellä tai saman alan toisella toimijalla olisi yhdessä tarjottavaksi. On huolia, mutta on myös löydetty herätteitä uudenlaisista liiketoiminnoista Kalajoen matkailuun, hän kertoo. – Vielä ei olla mistään myöhässä, eikä ole kiire. A-alueella lääkäri vastaa Haapajärven, Pyhäjärven ja Reisjärven alueista. Opetusravintola Herkkuvakkaa ei ole suljettu Merja Kalliokoski ravintolaja cateringalan opettaja "Teemme kuitenkin parhaamme, että keskitymme olennaiseen eli opetukseen." Jedun yhtymähallituksen tekemät koulutusmuutokset kohdistuvat Oulaisten Kosteenkadun toimipisteeseen. Ammatinharjoittajamallissa lääkäri vastaa hänelle nimettävän alueen ja väestönosan perusterveydenhuollon lääkäripalveluista. – Kosteenkadun toimipisteessä on noin 130 opiskelijaa. Kalliokoski toteaa, että paikalla olevien oppilaiden määrä vaihtelee. marraskuuta asti. – Tavoitteemme on kehittää Oulaisissa ravintolaja catering-alan koulutusta jatkossa tutkinnon osien ja osaamiskokonaisuuksien kautta, alueen työelämän tarpeisiin vastaten. Merituulivoimalla tuotettavalle sähkölle on Sami Piipon mukaan tässä vaiheessa kolme erilaista vaihtoehtoista käyttöreittiä. Minkälaiset turbiinit ja kuinka monta tuulivoimalaa rakennusvaiheessa tehdään, riippuu monesta muuttujasta. Muita kotimaassa olevia merituulipuistoja on muun muassa Porissa, josta on saatu jo käytännön kokemuksia ja oppia merellä tekemisestä. Siihen olen tyytyväinen, etteivät opiskelijat mieti niin tilannetta, vaan he keskittyvät tähän hetkeen. – On käyty vuoropuhelua myös siitä, miten merituulivoimalat vaikuttavat 30 kilometrin päässä olevaan Kalajokeen ja sen matkailuetaa kannanottojaan 15. Miten se näkyy Kosteenkadun opiskelussa. Keväällä 2027 on tavoitteena tuoda merellisen ja mantereen sähkönsiirron YVA-selostukset nähtäville. · – Osa ihmisistä luulee, ettei Jedulla ole Kosteenkadulla enää mitään toimintaa. Suunnitelmiin voi anHELI NURKKALA Ravintolaja cateringalan opiskelijoita on 20 Oulaisissa. Tuulivoimaloiden maksimipyyhkäisykorkeus on YVA-menettelyssä 390 metriä, hän kertoo. Pyhäjoen ja Raahen edustalta, merellä pyörivistä tuulivoimaloista saadaan käyttösähköä tämänhetkisen arvion mukaan vuonna 2035. Kalliokoski opettaa myös Haapavedellä ja Hauhtonen Nivalan Jedulla. Metsähallituksessa alueemme merituulivoimahanketta johtaa Sami Piippo. · Pyhäjoen ja Raahen edustalle mietitään maksimissaan 90 merituulivoimalan rakentamista. Herkkuvakkaan valmistetaan erilaisia ruokia ja leivonnaisia sen mukaan mitä tutkinnonosia opiskelijoilla on. Piippo on pohtinut alueen kuntien ja elinkeinoelämän edustajien kanssa, miten merituulivoimapuiston mahdollinen rakentuminen Pyhäjokialueelle tukisi niin paikallista kuin alueellistakin yrittäjyyttä sekä lisäisi elinvoimaa muutoinkin. Merituulivoimat sijoittuvat suurimmalta osalta Pyhäjoen edustalle. Viimemmäksi Piippo oli järjestämässä työpajaa, joka pidettiin hiljattain Pyhäjoella. Pelastuslaitos sammutti paalaimen. Tänä syksynä liiketalouden sekä tietoja viestintätekniikan perusopinnot aloittaneet opiskelijat aloittivat opinnot Ylivieskassa. Uudistustakin on. Hankkeesta tehdään erilaisia mallinnuksia kuvin ja videoin. Perustukset ja pohjatyöt pitää tehdä huolella, hän jatkaa. Satamien kautta tulevat siivet ja turbiinit ulkomailta, hän sanoo. Sen sijaan Jedun rehtori Tuija Huovinen kommentoi tilannetta. – Meitä oli vajaa 20 ihmistä, osa paikan päällä, osa Teamsin välityksellä. Paikallisille yrittäjille Piipolla onkin tärkeä viesti. Kehittämistyötä tehdään yhteistyössä alueen yritysten, elinkeinoelämän ja työllisyysalueiden kanssa. – Satama on todella tärkeässä, logistisessa roolissa. lä. Olemme olleet kertomassa merituulivoimasta muun muassa messuilla ja pitäneet yleisötilaisuuksia jo tähän mennessä, hän luettelee. He saavat käydä opinnot loppuun Oulaisissa. Se tarkoittaa sitä, että Herkkuvakan lounaan hintaan kuuluu nyt myös alkuruokakeitto kuten Haapavedelläkin. – Teemme nyt selvitykset maksimimäärillä, eli voimaloita suunnittelualueelle voisi tulla 90. Vielä ei ole tiedossa, mikä taho hanketöitä alkaa koordinoida, hän sanoo ja aprikoi, että kenties kauppakamareillakin voisi olla tässä roolinsa. Mallilla halutaan vahvistaa lääkäripalvelujen saatavuutta ja hoidon jatkuvuutta, Pohteelta tiedotetaan. B-alueella vastuualueena ovat Haapavesi, Kärsämäki ja Pyhäntä. Luonnonvara-alan toimialajohtajana aloittanut Carita Tuominen kertoo, ettei hänellä ole tässä vaiheessa enempää tietoa koulutuksen loppumisesta Oulaisissa. – Ennusteiden mukaan Suomessa sähköntarve lähes kaksinkertaistuu nykyisestään lähivuosien aikana, hän taustoittaa. Merenpohjassa tarvitaan ruoppaamisosaamista, jota Piippo uskoo löytyvän kotimaisten osaajien yrityksistä. Lääkäri esimerkiksi työskentelee yhteistyössä Pohteen omasairaanhoitajan kanssa. Mantereen sähkönsiirron YVAohjelma on valmistunut ja se on parhaillaan julkisesti ihmisten nähtävillä. Ne voivat olla megawateiltaan 15–18, mutta maksimi voi olla 30. Kaksoiskampuksella, joka otettiin käyttöön syyslukukauden alussa. C-alueeseen kuuluvat Kalajoki, Merijärvi, Himanka ja Pyhäjoki. Haapaveden ja Oulaisten opetusravintoloiden toiminta yhtenäistettiin. Kosteenkadulla opiskelevat ovat liiketalouden sekä tietoja viestinHELI NURKKALA Oulainen Pohde etsii ammatinharjoittajalääkäreitä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde etsii parhaillaan ammatinharjoittajalääkäreitä uuteen väestövastuulliseen toimintamalliin. Osa heistä on Kosteenkadulla lähiopintojaksoilla ja osa on työssäoppimisjaksoilla. Lokakuisena arkipäivänä Kosteenkadulla on ihan normaali opiskelupäivä käynnissä. – Teemme kuitenkin parhaamme, että keskitymme olennaiseen eli opetukseen. Tämä ei tarkoita sitä, että kyseisen alan koulutustoiminta Oulaisissa päättyisi, rehtori tarkentaa. D-alueeseen kuuluvat Nivala ja Sievi. Piippo sanookin, että kaavaan haetaan nyt joustavuutta. Opiskelijoille ruuat valmistetaan Jedun Kuntotien keittiöllä, josta ruoka kuljetetaan Kosteenkadulle. Andrii Lysenko opiskelee kokiksi. Edith-niminen projekti on käynnissä Närpiössä. Tämänhetkinen suunnitelman mukaan merituulivoimalat sijoittuisivat lähimmillään noin 20 kilometrin etäisyydelle merenrantaviivasta. Näin tapahtuu, mikäli Metsähallituksen tämänhetkiset suunnitelmat etenevät ongelmitta toteutusvaiheeseen. He kysyvät myös, kuinka pitkään opetus vielä jatkuu
Luvitus haetaan nyt niin, että kehittyvä tekniikka ja ei vaadi kaavoituksen päivittämistä vuosienkaan päästä. METSÄHALLITUS Projektijohtaja Sami Piippo on pohtinut Pyhäjokialueen kuntien ja elinkeinoelämän edustajien kanssa sitä, miten merituulivoimahankkeella lisättäisiin paikallista elinvoimaisuutta. Paikallisille yrittäjille Piipolla onkin tärkeä viesti. Samalla lääkäri saa taakseen hyvinvointialueen organisaation tarjoaman tuen. Tuulivoimaloiden maksimipyyhkäisykorkeus on YVA-menettelyssä 390 metriä, hän kertoo. Keväällä 2027 on tavoitteena tuoda merellisen ja mantereen sähkönsiirron YVA-selostukset nähtäville. – Rakentaminen merellä on ajatuksena samanlaista kuin rakentaminen maalla. Kalliokoski opettaa myös Haapavedellä ja Hauhtonen Nivalan Jedulla. Myös Kalajoen satama-alue uudistuu. Perustukset ja pohjatyöt pitää tehdä huolella, hän jatkaa. – Turbiiniosaaminen jouduttanee hankkimaan ulkomailta, hän miettii. Kosteenkadulla opiskelee tällä hetkellä siis noin 130 opiskelijaa. Ravintolaja cateringalan koulutusta ei ole tarjolla enää ensi kevään yhteishaussa Oulaisissa. – Satama on todella tärkeässä, logistisessa roolissa. – On käyty vuoropuhelua myös siitä, miten merituulivoimalat vaikuttavat 30 kilometrin päässä olevaan Kalajokeen ja sen matkailuetaa kannanottojaan 15. Kalliokoski myöntää, että asiaa tulee luonnollisesti mietittyä jonkin verran. lokakuuta saakka. Pyhäjoen ja Raahen edustalta, merellä pyörivistä tuulivoimaloista saadaan käyttösähköä tämänhetkisen arvion mukaan vuonna 2035. He saavat käydä opinnot loppuun Oulaisissa. – Metsähallitus hallinnoi valtion omistamia aluevesiä, joita se hoitaa ja kehittää. YVA-vaiheen jälkeen vuorossa on siis alueen kaavoitusprosessi. Lääkäri esimerkiksi työskentelee yhteistyössä Pohteen omasairaanhoitajan kanssa. Metsähallituksessa alueemme merituulivoimahanketta johtaa Sami Piippo. RAVINTOLAJA CATERINGALA kuuluu luonnonvara-alaan Jedulla. Traktorinkuljettaja sai irrotettua paalaimen traktorista, eikä palo ollut vaarassa levitä. PYHÄJOKISEUTU Paalainkone syttyi palamaan Haapavedellä Paalainkone syttyi tuleen kesken peltotöiden Haapavedellä, kerrotaan Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta. EBBA-NIMISEKSI ristitty paikallishanke on tällä hetkellä YVA eli ympäristövaikutusten arviointivaiheessa. Luonnonvara-alan toimialajohtajana aloittanut Carita Tuominen kertoo, ettei hänellä ole tässä vaiheessa enempää tietoa koulutuksen loppumisesta Oulaisissa. Haapaveden ja Oulaisten opetusravintoloiden toiminta yhtenäistettiin. – Herkkuvakka on auki asiakkaille lounasaikaan torstaisin ja perjantaisin. Lokakuisena arkipäivänä Kosteenkadulla on ihan normaali opiskelupäivä käynnissä. Hankkeesta tehdään erilaisia mallinnuksia kuvin ja videoin. – Siellä on vietetty monet kesälomat lapsuudessa, nykyään Porvoossa asuva Piippo muistelee. Mantereen sähkönsiirron YVAohjelma on valmistunut ja se on parhaillaan julkisesti ihmisten nähtävillä. LOKAKUUTA 2026 Pyhäjokiseutu ·. Kukaan ei loukkaantunut palossa. Muitakin muutoksia on kuin se, että ravintolaja cateringalan koulutusta ei tarjota enää kevään yhteishaussa Oulaisissa. Miten muutokset näkyvät Kosteenkadun opiskelupäivissä. – Ammatinharjoittajamallissa lääkäri voi tuottaa palvelun yrittäjänä joko omistamansa yhtiön tai toiminimen kautta. Satamien kautta tulevat siivet ja turbiinit ulkomailta, hän sanoo. Kalliokoskelta kysytään myös toimiiko opetusravintola Herkkuvakka vielä Kosteenkadulla. Herkkuvakkaan valmistetaan erilaisia ruokia ja leivonnaisia sen mukaan mitä tutkinnonosia opiskelijoilla on. Sami Piippo kannustaa nyt paikallisia yrityksiä miettimän, mitä osaamista itsellä tai saman alan toisella toimijalla olisi yhdessä tarjottavaksi. Kehittämistyötä tehdään yhteistyössä alueen yritysten, elinkeinoelämän ja työllisyysalueiden kanssa. · Pyhäjoen ja Raahen edustalle mietitään maksimissaan 90 merituulivoimalan rakentamista. · – Osa ihmisistä luulee, ettei Jedulla ole Kosteenkadulla enää mitään toimintaa. – Liian matalalle niitä ei voi rakentaa, vettä pitää olla vähintään 15 metriä, Piippo taustoittaa. Piippo on pohtinut alueen kuntien ja elinkeinoelämän edustajien kanssa, miten merituulivoimapuiston mahdollinen rakentuminen Pyhäjokialueelle tukisi niin paikallista kuin alueellistakin yrittäjyyttä sekä lisäisi elinvoimaa muutoinkin. Tänä syksynä liiketalouden sekä tietoja viestintätekniikan perusopinnot aloittaneet opiskelijat aloittivat opinnot Ylivieskassa. Vajaassa kymmenessä vuodessa selvitetään, mikä on ihanteellisin merituulivoimalan paikka, minkätehoiset turbiinit ovat parhaimmat ja käydään kansainvälinen kilpailutus siitä, kuka kaupallinen toimija merituulipuistoa alkaa jatkokehittää kohti rakentamista. Tämä ei ole vain yksittäisen kunnan tai maakunnan asia, vaan iso, yhteinen kansallinen asia, Sami Piippo pohtii. Viimemmäksi Piippo oli järjestämässä työpajaa, joka pidettiin hiljattain Pyhäjoella. Tilanne pysyy mielessä siksikin, että Kosteenkadun opetuksesta ja toiminnasta kysellään ja liikkeellä on myös väärää tietoa. – Teemme nyt selvitykset maksimimäärillä, eli voimaloita suunnittelualueelle voisi tulla 90. Edith-niminen projekti on käynnissä Närpiössä. Heistä liiketoiminnan opiskelijoita on reilu 60, tietoja viestintätekniikan opiskelijoita noin 40 ja ravintolaja cateringalan opiskelijoita 20, liiketoiminnan opettaja Tuula Leskinen kertoo. Ammatinharjoittajalääkäri voi tuottaa palvelut Pohteen tiloissa vuokraamalla vastaanottotilat tai omissa vastaanottotiloissaan. Vielä ei ole tiedossa, mikä taho hanketöitä alkaa koordinoida, hän sanoo ja aprikoi, että kenties kauppakamareillakin voisi olla tässä roolinsa. – On paljon perinteisen rakentamisen kohteita, joissa tarvitaan niin sähköja lvi-alan osaajia kuin siivoajiakin, hän hoksauttaa. Merituulivoimat sijoittuvat suurimmalta osalta Pyhäjoen edustalle. marraskuuta asti. C-alueeseen kuuluvat Kalajoki, Merijärvi, Himanka ja Pyhäjoki. Ebba-hankkeessa suurin osa alueesta on Pyhäjoen kunnan alueella, osa on Raahen puolella ja kunta päättää kaavoittamisesta myös merelSIRPA KORTET Pyhäjoki linkeinoon. Näin voimme suunnata koulutusta entistä paremmin alueen osaamisja työvoimatarpeisiin. Merelle rakentuvat tuulivoimalat tuovat työtä Siivoojia, sähköja lvi-alan osaajia, rakennusalan tekijöitä sekä monen muun alan osaajia tarvitaan, kun Pyhäjoen ja Raahen edustalle suunniteltavaa merituulivoimapuistoa edistetään. Näin tapahtuu, mikäli Metsähallituksen tämänhetkiset suunnitelmat etenevät ongelmitta toteutusvaiheeseen. Opiskelijoille ruuat valmistetaan Jedun Kuntotien keittiöllä, josta ruoka kuljetetaan Kosteenkadulle. Opetusravintola Herkkuvakkaa ei ole suljettu Merja Kalliokoski ravintolaja cateringalan opettaja "Teemme kuitenkin parhaamme, että keskitymme olennaiseen eli opetukseen." Jedun yhtymähallituksen tekemät koulutusmuutokset kohdistuvat Oulaisten Kosteenkadun toimipisteeseen. Se tarkoittaa sitä, että Herkkuvakan lounaan hintaan kuuluu nyt myös alkuruokakeitto kuten Haapavedelläkin. Pyhäjokialue on hänelle tuttua seutua, sillä Piipon isovanhemmat asuivat aikoinaan Kärsämäellä. Kosteenkadulla opiskelevat ovat liiketalouden sekä tietoja viestinHELI NURKKALA Oulainen Pohde etsii ammatinharjoittajalääkäreitä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde etsii parhaillaan ammatinharjoittajalääkäreitä uuteen väestövastuulliseen toimintamalliin. tätekniikan toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoita. Rakentamisen ammattilaisia tarvitaan myös maanrakennustöihin. Ne voivat olla megawateiltaan 15–18, mutta maksimi voi olla 30. Mallilla halutaan vahvistaa lääkäripalvelujen saatavuutta ja hoidon jatkuvuutta, Pohteelta tiedotetaan. Työtä on tarjolla miltei laidasta laitaan. Ravintolaja cateringalan opiskelijat opiskelevat Oulaisissa Kosteenkadulla. Tämänhetkinen suunnitelman mukaan merituulivoimalat sijoittuisivat lähimmillään noin 20 kilometrin etäisyydelle merenrantaviivasta. Suunnitelmiin voi anHELI NURKKALA Ravintolaja cateringalan opiskelijoita on 20 Oulaisissa. Se lähtee laista. D-alueeseen kuuluvat Nivala ja Sievi. – Vielä ei olla mistään myöhässä, eikä ole kiire. Muutosta tapahtui syyslukukauden alussa Kosteenkadun opiskelijaravintolan kanssa. Korsnäsin hanketta Metsähallitus toteuttaa yhdessä Vattenfallin kanssa. Tämä ei tarkoita sitä, että kyseisen alan koulutustoiminta Oulaisissa päättyisi, rehtori tarkentaa. Minkälaiset turbiinit ja kuinka monta tuulivoimalaa rakennusvaiheessa tehdään, riippuu monesta muuttujasta. Pohde käynnisti asiasta tarjouskilpailun Hilma-palvelussa. Merja Kalliokoski työskentelee Jedulla Oulaisten Kosteenkadulla ravintolaja cateringalan opettajana Sari Hauhtosen kanssa. Olemme olleet kertomassa merituulivoimasta muun muassa messuilla ja pitäneet yleisötilaisuuksia jo tähän mennessä, hän luettelee. RAAHEN SATAMA-ALUEEN uudistuminen on yksi tärkeä askel, joka osaltaan edistää ja auttaa merituulivoimapuiston rakennusosien kuljetuksia. Nyt on oikea aika paikallisten yrittäjien miettiä, miten voisi olla hankkeessa mukana. – Merituulivoimaloissa on kysymys isoista asioista, siitä, miten Suomi onnistuu tässä asiassa. – Tavoitteemme on kehittää Oulaisissa ravintolaja catering-alan koulutusta jatkossa tutkinnon osien ja osaamiskokonaisuuksien kautta, alueen työelämän tarpeisiin vastaten. Päällimmäisenä jäi itselle mieleen se, kuinka tärkeää on viestiä tästä hankkeesta ihmisille. He kysyvät myös, kuinka pitkään opetus vielä jatkuu. Osa heistä on Kosteenkadulla lähiopintojaksoilla ja osa on työssäoppimisjaksoilla. Piippo kertoo, että selvitettävänä ovat reitit SSAB:n Raahen tehtaan tehdasalueen läheisyyteen, Pyhäjoella Hanhelan sähköasema ja Kalajoella Jylkän sähköasema. B-alueella vastuualueena ovat Haapavesi, Kärsämäki ja Pyhäntä. Muita kotimaassa olevia merituulipuistoja on muun muassa Porissa, josta on saatu jo käytännön kokemuksia ja oppia merellä tekemisestä. – Oulaisten Kuntotien toimipisteessä jatkavat samat koulutusalat kuin tähänkin saakka, Huovinen sanoo. – Meitä oli vajaa 20 ihmistä, osa paikan päällä, osa Teamsin välityksellä. Huovinen jatkaa, että nykyisten opiskelijoiden osalta turvataan opintojen eteneminen ja valmistuminen suunnitellusti opiskelijan henkilökohtaisen suunnitelman mukaan. – Kosteenkadun toimipisteessä on noin 130 opiskelijaa. A-alueella lääkäri vastaa Haapajärven, Pyhäjärven ja Reisjärven alueista. TAVOITE on palkata neljästä kahdeksaan ammatinharjoittajana toimivaa lääkäriä Pohteen eteläiselle alueelle. On huolia, mutta on myös löydetty herätteitä uudenlaisista liiketoiminnoista Kalajoen matkailuun, hän kertoo. Merituulivoimalla tuotettavalle sähkölle on Sami Piipon mukaan tässä vaiheessa kolme erilaista vaihtoehtoista käyttöreittiä. – Ennusteiden mukaan Suomessa sähköntarve lähes kaksinkertaistuu nykyisestään lähivuosien aikana, hän taustoittaa. Sen sijaan Jedun rehtori Tuija Huovinen kommentoi tilannetta. Pelastuslaitos sammutti paalaimen. lä. Uudistustakin on. Sen hoitaa Pyhäjoen kunta ja Raahen kaupunki. Tarjouskilpailu on käynnissä 2. Hälytys palosta tuli noin kello 18.40. Raahen satama on syvätty tarpeeksi, 12 metriseksi. Ammatinharjoittajamallissa lääkäri vastaa hänelle nimettävän alueen ja väestönosan perusterveydenhuollon lääkäripalveluista. – Teemme kuitenkin parhaamme, että keskitymme olennaiseen eli opetukseen. Samassa toimipisteessä, jossa opiskelevat liiketalouden sekä tietoja viestintätekniikan perustutkintoa opiskelevat opiskelijat. Osa niitä on Raahen puolella, ja vaikutukset näkyvät myös Kalajoelle. Kalliokoski toteaa, että paikalla olevien oppilaiden määrä vaihtelee. Siihen olen tyytyväinen, etteivät opiskelijat mieti niin tilannetta, vaan he keskittyvät tähän hetkeen. Metsähallituksella on meneillään Suomessa muitakin merituulivoimahankkeita. ANNA LEINONEN PUHEENAIHEET 7 TORSTAINA 15. Metsähallitus ei myöskään valitse tekijöitä urakoihin, hän jatkaa. Nyt on yrittäjillä aikaa valmistautua ja havahtua miettimään, mitä tämä hanke voisi tarkoittaa omalle yritykselle. – Ammatinharjoittajamalli tarjoaa lääkärille yrittäjänä toimimisen vapauden ja mahdollisuuden vaikuttaa entistä paremmin omaan työhönsä. Piippo sanookin, että kaavaan haetaan nyt joustavuutta. Kaksoiskampuksella, joka otettiin käyttöön syyslukukauden alussa. Opiskelijaravintola suljettiin. Andrii Lysenko opiskelee kokiksi. – Yhtymähallitus päätti, ettei ravintolaja catering-alan perustutkintoa avata Oulaisissa kevään 2027 yhteishaussa. Miten se näkyy Kosteenkadun opiskelussa. Merenpohjassa tarvitaan ruoppaamisosaamista, jota Piippo uskoo löytyvän kotimaisten osaajien yrityksistä. Meillä on se tieto, joka meille on kerrottu, että koulutus jatkuu tutkinnon osina ja yhteistyötä lisätään työpaikkojen kanssa
Talon sisätiloihin on asennettu uusi mattolattia. Toimitusjohtaja kokee moduulirakennuksen sopivan hyvin uuteen ympäristöönsä. Hanhikiven moduulitalo siirtyi Rukalle Hanhikiven ydinvoimalahankkeen jäljiltä vapautunut moduulitalo on valmistunut Rukalle. Rukan länsipuolelle rakentuneessa asuinrakennuksessa on yhteensä 48 huonetta. Tarve on ollut ilmeinen, ja tarpeeseen olemme rakentaneetkin joka paikkakunnalle, toimitusjohtaja summaa. ASUNTOA tarvitsevia kausityöntekijöitä työllistävät yritykset sekä hostellitoimintaan keskittynyt lyhytvuokrayritys jakavat uuden moduulitalon. REILUN 300 kilometrin päästä Rukalle tuotu rakennus on tarvinnut pieniä muutoksia, Södö kertoo. Pyhäjoelta Hanhikiven kaatuneen ydinvoimalahankkeen tiimoilta Rukalle rakennettu moduulitalo on valmistunut. Käytännössä meidän ei ole kovinkaan hirveästi tarvinnut panostaa markkinointiin, niin se vuokra-aste onkin jo noin korkea. 48 huoneen rakennus vastaa kausityöntekijöiden kovaan asuntopulaan Kuusamossa. – Jonkun verran yli puolet rakennuksesta on vuokrattu yrityksille, ja osa huoneista on Lodge Finland ‑nimisen operaattorin kautta markkinassa, ja ihmiset voivat vuokrata niitä myös heidän kauttaan. · Moduulitalon rakennustöistä vastanneen HVM Infran toimitusjohtaja Teemu Södö kertoo, että Hanhikiveltä tuotu talo vaati pieniä muutoksia sekä sen ulkoettä sisäpuolelle. Sisätilojen lisäksi talon ulkopuolellekin on tehty muutoksia. uusittu, rakennus on maalattu, ja sen vesikatto on aivan uusi. 8 PUHEENAIHEET Pyhäjokiseutu TORSTAINA 15. – Se on nyt paikoillaan valmiina ja käy ja kukkuu, moduulitalon rakennuksesta vastanneen HVM Infra Oy:n toimitusjohtaja Teemu Södö toteaa. – Onhan näiden asuntojen kysyntä ollut valtava. – Rakennusvalvonnan käyttöönotto on vielä viemättä loppuun asti, mutta se on tulossa lähiaikoina, noin viikon, puolentoista päästä, hän huomauttaa. – Ulkopuoli on tietysti tehty uusiksi siten, että portaikot on JOONA HIETALA JUSSI VÄÄTÄINEN Hanhikiven kaatuneen ydinvoimalahankkeen tiimoilta reilut 300 kilometrin matkan Rukalle kulkeutunut uusi moduulitalo (vasemmalla) on valmistunut. – Rakennusta on muokattu arkkitehdin toimesta ja suunniteltu vähän uusiksi, ja sisustaan on panostettu vähän enemmän, hän paljastaa. LOKAKUUTA 2026 ·. – Se on hienonnäköinen ja sopii siihen ympäristöön hyvin. – Siihen on tehty sellaisia muutoksia, että lattiat on pinnoitettu käytäviltä uusiksi, eli siellä on nyt asennettu palamatto. Lisäksi suihkuja on asennettu lisää, mutta eipä siinä oikeastaan muuta ole tehty, ja näillä muutoksilla on menty sisustan osalta. Kausityöntekijöiden asuntopula on näkynyt uuden talon kysynnässä, Södö paljastaa
Jutussa kerrottiin, että kekrijuhlan juonsi Kärsämäen Frosteruksen koulun rehtori Juha Korkiakoski. OIKAISU Torstain 7. Kuuselalla on 20 vuoden kokesällä 2025 Ruukkiin. lokakuuta julkaistussa Presidentille villasukat ‑jutussa oli virheellistä tietoa. Rattijuoppo otettiin kiinni Haapavedellä sen. Hän työskentelee Osuuskauppa Arinassa tällä hetkellä Sale Ruukin myymäläpäällikkönä. LOKAKUUTA 2026 Pyhäjokiseutu ·. Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon vuonna 2021 suorittanut Kuusela opiskelee työn ohessa liiketaloutta Lapin ammattikorkeakoulussa. TIMO MYLLYKOSKI Karttunen on Frosteruksen koulun rehtori Frosteruksen koulun rehtori on Arja Karttunen. Naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. SUNNUNTAIAAMUNA partio pysäytti Nivalassa autoilleen naiPYHÄJOKISEUTU Haapavesi Oulu2026-media tarjoaa myös mainostajille mahdollisuuden olla mukana elämyksellisissä hetkissä ja tärkeissä tarinoissa. Partio pysäytti puoli kolmen aikaan Haapaveden keskustassa ajelleen pakettiautokuskin. Nainen puhallutettiin ja hänelle tehtiin huumepikatesti. Juha Korkiakoski työskenteli koulun rehtorina vuoden 2023 loppuun. Kuusela marketpäälliköksi Raahen uuteen S-markettiin mus liikenneja marketkaupasta. Tulosten perusteella poliisi epäilee naisen ajaneen humalassa ja huumeiden vaikutuksen alaisena autoa. Seuraava printtilehti ilmestyy ke 4.11.2026. Poliisipartio otti kiinni rattijuopon sunnuntaina iltapäivällä Haapavedellä. Hän aloitti alan työt 18-vuotiaana Haapaveden ABC-liikenneasemalla ja on työskennellyt sen jälkeen muun muassa Pulkkilan ABC:n apulaisliikennemyymäläpäällikkönä ja Salen myymäläpäällikkönä Kestilässä, mistä matka jatkui keRaahen vanhan Prisman tiloihin ensi vuoden puolella avattavan Smarket Raahen marketpäälliköksi on valittu Henna Kuusela. Kaleva Media yrityspalvelupiste 08 5377 180 yrityksille@kalevamedia.fi kalevamedia.fi/oulu2026 Ritva Korhonen 040 590 3617 ritva.korhonen@kalevamedia.fi Sami Saari 044 057 5121 sami.saari@kalevamedia.fi Ilari Viitala 044 451 0550 ilari.viitala@kalevamedia.fi Seija Salomäki 040 706 2809 seija.salomaki@kalevamedia.fi Anu Suutari 0400 208 692 anu.suutari@kalevamedia.fi Paikalliset asiantuntijasi: Liitteenä kahdeksassa eri lehdessä Telinejakelussa 12 000 kpl TAVOITA OULU2026-YLEISÖ KIRSI JUNTTILA Haapavedeltä kotoisin olevasta ja nykyisin Limingassa asuvasta Henna Kuuselasta tulee Raahen uuden S-marketin marketpäällikkö. HELI NURKKALA Kärsämäki PUHEENAIHEET 9 TORSTAINA 15. Kuljettaja, noin 60-vuotias mies, puhalsi alkometriin 1,5 promillen lukeman. Varaa paikkasi valokeilassa viimeistään pe 16.10.2026. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja ilman ajokorttia ajamisesta
Sekin nimittäin onnistuu ihan käden, oksan ja silmän yhteistyöllä. Viitalan ja Sekin tehtävärastit ovat suosittuja. Metsäpäivän rastien aiheet tulevat opetussuunnitelmasta, Haapaveden 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Tuija Metsäharju luettelee metsäpäivän antia. – Rastiradalla oppilaat oppivat asioita metsäluonnosta, metsän monimuotoisuudesta, tutustuvat puusta valmistettaviin tuotteisiin ja oppivat mittaamaan puita. Sen ansiosta jäätelö ei ole hileistä eivätkä ketsuppi ja hammastahna kokkareista, opastaa Siikalatvan 4H-yhdistyksen toiminnanohjaaja Sanna Viljanen. – Kyllä liittyy. 4H-yhdistyksen kanssa tapahtuman järjestelyissä ovat mukana useat haapavetiset yhdistykset. Pienoiskivääriradalla oppilaat pääsevät testaaman tähtäystarkkuutta kasa-ammunnassa. Tapahtumapaikkana on Aakonmaja maastoineen. Mäkirinteen ja Hyttikallion koulujen rehtori Risto Klasilan (taustalla) mielestä metsäpäivä sisältää monenlaista tietoa kutosluokkalaisille. Erityisen hyvin siellä viihtyy, kun on koira mukana, Karvonen fiilistelee. Tehtävärasteilla riittääkin mukavaa tohinaa. Tuloksena on melkein tasapeli. HAAPAVEDEN RIISTANHOITOYHDISTYS on menossa mukana. Kaikki kuutoset metsään on valtakunnallinen tapahtuma, jonka toiminnasta vastaavat 4H-liitto ja Suomen Metsäyhdistys. Päivään kuuluu tietysti myös yhteinen nuotiohetki makkaraa paistaen ja eväitä syöden. Koulunuorisotyöntekijä Pekka Hietala laskee suorituksia. OPPILAAT osallistuvat innokkaasti tehtävärasteille. Tytöt ja pojat järjestävät pienoisen kisan, kummat onnistuvat hyppäämään porukalla pisimpään hyppynarulla. Mäkirinteen 6H-luokan tytöt kiersivät metsäpäivän aikana ahkerasti tehtävärasteja. Tutustumaan metsästysHELI NURKKALA Haapavesi koiraan, Karvonen selvittää. Mörkön omistaa Lea Petäjä, joka työskentelee pienoiskivääriradan rastilla. Hyttikallion ja Mäkirinteen rehtori Risto Klasila ja Vattukylän koulun rehtori Arto Karsikas kertovat, että metsäpäivään oppilaat lähtivät mielellään. METSÄPÄIVÄÄN osallistuu 107 Haapaveden kutosluokkalaista. Haapaveden 107 kutosluokkalaista osallistui Kaikki kuutoset metsään -tapahtumaan Aakonmajalla. Sekin onnistuu, kertoo Haapaveden ja Kärsämäen metsänhoitoyhdistyksen Jukka Holappa kutosluokkalaisille. Karvosella on myös omia metsästyskoiria. – Pojat hyppäsivät 15 kertaa. Katso video ja kuvagalleria metsäpäivästä www.pyhajokiseutu.fi sa. Oppilaiden palautteita kuunnellessa, moni heistä toivoo, että met10 PUHEENAIHEET Pyhäjokiseutu TORSTAINA 15. Karvosella ja Mörköllä on myös oma rasti. – Tykkään liikkua luonnossa. Tytöt ovat töissä jousiammuntaja hyppynarurasteilla. Liittyykö puu jotenkin ketsuppiin ja jäätelöön. · HELI NURKKALA Miten mitataan maasta puun pituus. LOKAKUUTA 2026 ·. Klasila ja Karsikas arvostavat sitäkin, miten monipuolista tekemistä metsäpäivässä on oppilaille tarjolla. Tytöt 16 kertaa, Hietala vahvistaa. Ketsuppi, jäätelö ja hammastahna sisältävät karboksimetyyliselluloosaa CMCt:ä, joka on puun ainesosa. Kolme norjanharmaata Puro, Karu ja Kuura. Seurallisella Mörköllä rapsuttajia ja puhuttelijoita riittääkin. – Ehdottomasti sekin on tärkeää, että metsäpäivässä opitaan monipuolisesti asioita metsästä ja sen virkistyskäytöstä, Karsikas kokee. – Tavoite on, että Kaikki kuutoset metsään ‑tapahtumasta tehdään vuosittain järjestettävä, Metsäharju vastaa. Viljanen pitää yhtä viidestä tehtävärastista, jotka kuuluvat Haapavedellä Kaikki kuutoset metsään ‑tapahtumaan. Ammuntapaikalla onkin lähes katkeamaton jono, niin suosittu tehtävärasti on. Liittyykö puu jotenkin ketsuppiin, jäätelöön ja hammastahnaan. Onko mahdollista, että tapahtuma järjestetään uudelleen, Haapaveden 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Tuija Metsäharju. – Oppilaat pääsevät jututtamaan Mörköä. Neea-Anneka Viitala ja Aava Sekki ovat TET-viikolla eli tutustumassa työelämään Haapaveden nuorisotoimessa. Ei kai, vai liittyykö. Holappa opastaa oppilaat myös mittaamaan puiden pituuden. Riistanhoitoyhdistyksen Olli Karvonen on pienoiskivääriradan lähettyvillä ajokoira Mörkön kansKutosluokkalaiset pääsivät tutustumaan metsästyskoira Mörköön, joka tykkää nakeista. – Tärkeää sekin, että opitaan muuallakin kuin luokassa, Klasila sanoo. Haapaveden ja Kärsämäen metsänhoitoyhdistyksen Jukka Holappa kertoo oppilaille metsäluonnosta, sen hoidosta ja eri kasvuvaiheista. säpäivä järjestetään jatkossakin
– Yksi maanomistajista sanoi minulle, että olet jo kolmas kunnanjohtaja, joka yrittää näitä maita ostaa, Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen kertoo. Kunnanhallituksen tarjoamalla neliöhinnalla kauppahinta alueesta olisi yhteensä 161 150 euroa. Avaa käyttäjävalikko → Hallitse tilauksia 3. Kunnanhallitus on jälleen kerran päättänyt uusia kunnan ostotarjouksen alueella yksityisessä omistuksessa olevista neljästä tilasta. Pyhäjoen kunta jatkaa sinnikkäästi niin sanotun Alavainion alueen maanomistajien pehmittämistä. Fennovoiman ja Rosatomin välillä on yhä meneillään useita rinnakkaisia välimiesmenettelyitä. klo 23.59. Ydinvoimalaa Pyhäjoelle suunnitelleen Fennovoiman ja sen venäläisen laitostoimittajan Rosatomin keskinäinen sopimusriita nousi viikonlopun aikana julkisuuteen, kun eri lähteet kertoivat Kansainvälisen kauppakamari ICC:n hallinnoiman välimiesoikeuden tehneen asiassa ratkaisun. 050 371 3865 SIIVOUSPALVELUJA OMAISHOITAJIEN VAPAITA KOTIPALVELUA KOTIHOITOA Välimiesoikeuden mukaan Fennovoima toimi lainvastaisesti soi Fennovoiman purkaneen sopimuksen lainvastaisesti. 1. Kunnanhallituksen esityslistan mukaan kunta on tehnyt ostotarjouksen Alavainion alueen maista ainakin jo syksyllä 2008. Rosatomin mukaan välimiesoikeus on ratkaissut kiistan ydinvoimalan laitostoimitussopimuksesta Rosatomin hyväksi. Kunnan ja maanomistajien edustajien neuvottelussa keväällä 2012 osapuolilla oli yhteinen näkemys siitä, että aluetta tulisi kehittää asumistoimintojen alueena. Lahjoitussumma jaetaan useamman toimijan kesken. Suomessa asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti. Fennovoiman mukaan välimiesoikeus määräsi silti Rosatomin palauttamaan Fennovoimalle 606 miljoonaa euroa korkoineen Hanhikivihankkeesta maksettuja ennakkomaksuja. Pyhäjoen kunnalta jälleen ostotarjous Alavainion alueen maista VESA JOENSUU Pyhäjoen kunta pyrkii edistämään maanhankintaa maankäyttöstrategian ja maankäytön toteuttamisohjelman mukaisesti. Ostotarjous on voimassa lokakuun loppuun saakka. Pyhäjoen kunta katsoo Alavainion alueen olevan keskeistä kunnan kehittämisaluetta. Kunnan havittelemien neljän tilan yhteenlaskettu pinta-ala on noin 5,86 hehtaaria. Syötä henkilön sähköposti ja lähetä kutsu Tarvitsetko apua. Kirjaudu sisään uutissivustolle. Kunnan tarjous ei kuitenkaan tyydyttänyt maanomistajia, joiden mielestä tarjous oli liian alhainen. Kunnanhallitus tarjoaa Pyhäjoen kirkon lähettyvillä sijaitsevista maista 2,75 euroa neliöltä. Aloita tutustuminen digiohjeisiimme osoitteessa pyhajokiseutu.fi/asiakaspalvelu Ota yhteyttä asiakaspalveluumme 08 5377 633 Palvelemme ma-pe klo 9–19, la klo 9–15 www. Fennovoima vahvisti muun muassa Iltalehdelle ja STT:lle toimittamassaan lausunnossa välimiesoikeuden katsoneen, että yhtiöllä ei ollut oikeutta päättää sopimusta ydinvoimalan toimittajan eli Rosatomin tytäryhtiön sopimusrikkomusten perusteella. Kunnanhallitus uudisti ostotarjouksensa samalla neliöhinnalla syksyllä 2013. Haku avautuu 12.10. Valitse tilaus → Lukuoikeudet 4. klo 9.00 ja päättyy 15.11. Alue on tällä hetkellä peltomaata, mutta se on yleiskaavassa kaavoitettu asumisalueeksi. Lue lisää ja hae lahjoitusta: op.fi/jokilaaksot Lukuoikeudet koko perheelle Jos tilaukseesi kuuluu useampi digilukuoikeus, saa jokainen perheenjäsen oman Kaleva Media -tunnuksen. syllä 2014, loppuvuodesta 2016, keväällä 2019 ja syksyllä 2020. Tuolloin yksi maanomistajista tarttui tarjoukseen ja myi omistamansa noin 1,84 hehtaarin alueen kunnalle. LOKAKUUTA 2026 Pyhäjokiseutu ·. kotipalvelujenny.fi p. Klikkaa Lisää henkilö 5. Kunnanhallitus on uudistanut ostotarjouksensa neljälle muulle maanomistajalle samaisella 2,75 euron neliöhinnalla edelleen sykTIMO MYLLYKOSKI w Tehdään yhdessä hyviä tekoja. Seuraavan kerran maanomistajien kanssa on neuvoteltu asiasta alkuvuodesta 2012, jolloin kunnanhallitus on tarjonnut alueesta 2,75 euron neliöhinnan. PYHÄJOEN kunta on yrittänyt ostaa alun perin viidestä tilasta koostuvaa noin 7,7 hehtaarin maa-aluetta vuosien ajan. Miten jaan lukuoikeudet. Nyt kuusi vuotta myöhemmin kunnanhallitus on päättänyt palata jälleen asiaan. 2. Sen mukaan välimiesoikeus katPUHEENAIHEET 11 TORSTAINA 15. OP Jokilaaksot lahjoittaa tänä vuonna yhteensä 50 000 euroa toimialueensa paikallisille yhdistyksille ja säätiöille jonkin hyvän yhteisöllisen teon toteuttamiseksi. Jos rahatarjous ei miellytä myyjää, tarjoaa kunta vaihtomaata vastaavalla arvolla
Laitan kädet ristiin ja rukoilen. Ennen konserttia klo 17 Sulasolin kustannusjohtaja Reijo PYHÄJOKISEUTU Oulainen 12 ELÄMÄNMENO Pyhäjokiseutu TORSTAINA 15. – Työskentelin kunnaneläinlääkärinä ja hoidin sairaita eläimiä. Konsertti kuuluu Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaan ja myös Oulu26:n tuen piiriin. lokakuuta kello 18 esiintyy Tapani Tirilän johtama Naiskuoro Välke. (Eeva Koivisto) Ulla perheineen Arto perheineen Juha perheineen Serkut, ystävät, sukulaiset Siunaus toimitettu Vihannin kirkossa läheisten saattelemana. Tmi Neuletohtorin yrittäjä Anu Tuomikoski sai idean Oodi kädentaidoille! ‑tapahtumaan Yritystalolla tyhjillään olevasta avarasta tilasta ja halusta tuoda esille ja tehdä tunnetuksi oulaistelaista käsityöosaamista. Niitä oli lopulta 23 lammasta. Kiitämme Oulaskankaan akuuttiosaston 1 henkilökuntaa Pentin hyvästä hoidosta. Eikä tässä kaikki. Lämmin kiitos kaikille Terttua hoitaneille ja suruumme osaa ottaneille. HANKONEN tunnetaan siitä, että hän on aktiivisesti mukana yhdistystoiminnassa. Rakkaamme Pertti KARELEHTO s. Keräsin niitä itselleni. Koin, että Kainuun murre on samanlaista kuin oma murre. Messuvieraat pääsevät tutustumaan oulaistelaiseen osaamiseen, inspiroitumaan ja hakemaan ideoita syksyn käsitöihin, sekä tekemään löytöjä ja ostamaan lahjoja vaikkapa pukinkonttiin tai muihin loppuvuoden juhliin. 8.3.1934 Vihannissa k. "Tervehdin, kun joku tulee vastaan. Pääsin rodun jäljille. Kiitämme osanotosta. Tekstin Ahvenjärven ja Lappalaisen teokseen Aikamme elegioita on kirjoittanut oulaistelaislähtöinen runoilija Anna Elina Isoaro. Sen päätöskonsertissa Oulun Musiikkikeskuksen Tulindbergin salissa sunnuntaina 18. 19.9.2026 Somero Meri tyyntyi, varjot piteni, rauhan ranta läheni – vene hiljaa satamaan saapui... mies luettelee kalenterimerkintöjä. Puheenjohtajana toimii Risto Pitkälä ja sihteerinä Lea Kukkala. Omaiset Surukiitokset Kuolinilmoitus PERHEUUTISET Haapaveden seurakunta KASTETTU: Jadessa Teresa Desiree Grönfors KUOLLUT: Oiva Kalervo Juntto 80 v Oulaisten seurakunta HAUDATTU: Pertti Karelehto 96 v., Aino Katri Kangas 93 v., Pentti Kauniskangas 86 v., Anton Karl Lintenhofer 72 v. – Ei odoteta, että toinen ottaa ensin yhteyttä, vaan otetaan itse. Tapahtuma järjestetään lauantaina 17.10.2026 klo 10–16 Oulaisten Yritystalolla. 21.6.1930 Jaakkima k. Kirjoitan muisteluilta, joissa kerron millaista elämä oli lapsuudessa. Puheenaiheita aina löytyy. – Minulla on lukujärjestys, jossa on tarkat merkinnät jokaiselle päivälle. Perinteinen Oulun Uuden Musiikin Lokakuu ‑festivaali järjestetään tällä viikolla. Oulaisissa on useita lahjakkaita ja luovia kädentaitajia käsitöiden eri osa-alueilta. Oulaisissa järjestetään lauantaina 17. Olen sitä halunnut myös itse noudattaa, ja olen onnellinen siitä, että olen siinä onnistunut, koska näin huomioidaan. Eikä yhteiskunnalla ole riittävästi rahaa, että palvelut saadaan kaikkia lähelle. Nämä ovat kivoja kohtaamisia." SIRPA KORTET tuntematon. Kantelepiirissä käyn viikoittain ja kannelta soitan päivittäin myös kotona... Jään mielelläni juttelemaan olipa vastaantulija tuttu tai Ilmakanteleen MM-kilpailu järjestettiin viime lauantaina Haapavedellä. Huoneentaulu muistuttaa siitä, että jokainen ihminen on lähimmäinen. Tapahtumasta löytyy niin koruja, taidetta, keramiikkaa, puutuotteita ja moottorisahaveistoksia kuin neulelankojakin. Oodi kädentaidoille! ‑tapahtuma on osa virallista Oulu2026 – Euroopan kulttuuripääkaupunkiohjelmaa. Minä olen aina pitänyt vanhus-termiä kunnian arvoisena sanana, haapavetinen Vuoden vanhus ‑palkinnolla palkittu Pertti Hankonen, 89, kertoo. Kyse on kainuunharmas lammasrodusta, jonka kerrottiin vuonna 1980 kuolleen sukupuuttoon. Liikunta ja mukava päivittäinen tekeminen takaavat hyvät yöunet. LOKAKUUTA 2026 ·. Kun Hankonen kannustaa liikkumaan, sen hän tekee itsekin. He molemmat ovat hyviä kanteleensoittajia, innostuneita ja aktiivisia toimijoita. Tapahtuma tuo myös yhteen paikallisia kädentaitajayrittäjiä, mikä voi avata uusia yhteistyöja liiketoimintamahdollisuuksia. Haapaveden kaupunki palkitsi Hankosen Vuoden vanhus -palkinnolla. Kuoron ohjelmistossa on viisi kantaesitystä, säveltäjinään Sanna Ahvenjärvi ja Tapio Lappalainen, Reijo Kekkonen, Juhani Komulainen ja Osmo Tapio Räihälä. Kainuunharmaksia Hankonen kasvatti omalla kotitilalla Haapavedellä, joka sukupolvenvaihdoksessa siirtyi 26 vuotta sitten Hankosen pojalle. Silläkin on iso merkitys, että on kiitollinen ja tyytyväinen olemassa olevista asioista. Vaikka Hankonen eläkkeelle vetovastuista jääkin, ei se tarkoita sitä, että päiviin täytyy keksiä uutta tekemistä. Vaihdoin sitten lihantarkastukseen ja elintarvikehygieniaan, jotka olivat valtion virkoja. Tekijän ajatuksissa inspiraatio alkaa elää, kehittyä ja muovautua, kunnes se eri tekniikoiden avulla saa muotonsa toinen toistaan ihanampina tuotteina. Lemmikkieläimiä miehellä ei virallisesti ole, mutta on kuitenkin. Neuletohtori Anu Tuomikosken yrityksellä on toimipaikka Oulaisten Yritystalolla. – Hankonen on aina iloinen ja valmis auttamaan. lokakuutta ensimmäistä kertaa käsityömessut, jotka kantavat nimeä Oodi kädentaidoille! Paikalliset kädentaitajat kokoontuvat tapahtumaan myymään tuotteitaan ja esittelemään palveluitaan. Moni oulaistelainen kädentaitaja on tuotteidensa ja palveluidensa ansiosta tullut tutuksi myös muualla Suomessa, Anu Tuomikoski kertoo, ja kiittää PYHÄJOKISEUTU Oulainen Välkkeellä viisi kantaesitystä Oulussa Kekkonen kertoo Musiikkikeskuksen Pikkusalissa, mitä uutta on suomalaisessa kuoromusiikissa. Nämä ovat kivoja kohtaamisia. Ja säteilevänä siirtyy ikuisesti vapaa valoa kohden ei vielä edes kauas ja sentään lähemmäksi suurta päämäärää. Hän on matkalla lapsuutensa metsiin, sinisen kukan ja kultaisen syksyn maahan. – Jatkan tämän vuoden loppuun. Kävelyreissut ovat tärkeitä liikunnan mutta myös ihmiskontaktien kannalta. Sitäkin, ettei kannata eristäytyä muista, vaan olla yhteydessä toisiin ihmisiin. 18.9.1940 Merijärvi k. ”Liikunta on ilmainen lääke meille kaikille” Työn ohella Pertti Hankonen on halunnut tehdä vapaaehtoistyötä ja olla mukana yhdistysten toiminnassa. Valaistu kotipirtti takkatuli koskaan hiipumaton ne odottavat siellä. Liikunta on ilmainen lääke meille kaikille. Toivottavasti niitä lapset ja lapsenlapset innolla lukevat. – Käyn päivittäin kävelemässä ja pyöräilen kuntopyörällä. Siellä laulavat toisenlaiset linnut. – Hyvältähän se tuntuu. Saukko s. Rakkaamme Terttu Marketta LEHTOLA s. – Kainuussa näin teurastamolla lampaan, joka sopi kainuunharmas-rotuun. · HELI NURKKALA Äiti Maire Sisko (Maikki) TALUS o.s. En välttämättä kerralla koko aikaa, vaan istahdan kuntopyörän päälle useamman kerran päivässä. Lämmin kiitos kaikille Teille, jotka kunnioititte rakkaamme Pentti Kauniskankaan muistoa ja otitte osaa suruumme. Hannu ja Leena Sirkku ja Markku Harri ja Sari lastenlapset perheineen Veijo perheineen muut sukulaiset ja ystävät Sinaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Palkinnon myönsi Haapaveden vanhusja vammaisneuvosto, jolla oli runsaasti perusteluja Hankosen palkitsemiselle. Kuntopyörällä poljen joka päivä vähintään tunnin tai 1,5 tuntia. Puheenaiheita aina löytyy. Laitan uudelleen nukkumaan, käyn eilisen päivän asiat läpi. Hän on aktiivinen toimija niin ikäihmisten kuin kaikenikäisten parissa. Niitä löytyi Sotkamosta, Kuhmosta ja muutama Suomussalmelta. Näistä elämän kivijaloista Hankonen muistuttaa itseään kodissa näköpaikalla olevalla huoneentaululla. Myös Haapaveden Perinneyhdistyksen puheenjohtajuudesta Hankonen luopuu. Se on haaste vanhuksille, että sote-lainsäädäntö vei palvelut kauas. Kajaanissa Hankosen perhe myös asui, kunnes perhe muutti takaisin Pertin kotipaikkakunnalle Haapavedelle. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. Siihen aikaan oli paljon kahden lehmän karjoja ja työpäivät usein 20-tuntisia. Sitten meillä on kolmen leskimiehen kahviporukka, joka kokoontuu säännöllisesti aina jonkun luona. Neuvosto haluaa huomioida Hankosen vapaaehtoistyötä, jota mies on tehnyt vuosikymmenten aikana useissa yhdistyksissä ja yksityiselämässä. Usko ja rukous ovat minulle tärkeitä. Osa kantaesityksistä on saanut tukea Sibelius-rahastolta ja Madetoja-säätiöltä. – Meistä jokainen voi tehdä sen, että huolehtii omasta terveydestä ja hyvinvoinnista. Hankonen kertoo täyttävänsä seuraavaksi 90 vuotta, joten hän haluaa antaa tilaa nuoremmille. Ei vain jäsenenä, vaan hän on toiminut pitkään muun muassa Jokilaaksojen Kanteleyhdistyksen ja Haapaveden Perinneyhdistyksen puheenjohtajana. Oli helppo ymmärtää kainuulaisia. – Kainuussakin oli kiva olla ja asua. Konsertin otsikko on ”Nyt syntyy laulu”. Kädentaitajat kertovat osaamisestaan SIRPA KORTET samalla Yritystalon toimitusjohtaja Juha Seppälää tilan käyttöön saamisesta sekä Oulaisten kaupunkia yhteistyöstä ja markkinointiavusta. 11.9.2026 Oulaisissa Vähän voimme kätkeä maahan vain kuluneen matkapuvun ei sen enempää. Hankonen kannustaa, että jotain on tehtävissä. Konsertin muita säveltäjänimiä ovat Mia Makaroff ja Ola Gjeilo. Sitten jään eläkkeelle, mies hymyilee ja korostaa, että yhdistystoiminnoissa hän jatkaa innokkaasti edelleen. ELÄMÄNTYÖNSÄ Pertti Hankonen teki eläinlääkärinä ja elintarvikehygieenikkona. Annas kun kerron. Pertti Hankonen seurasi tapahtumaa yleisössä. Hän on tehnyt valtavasti töitä vuosien mittaan myös sotaveteraanien, sotaveteraanien leskien, sotainvalidien ja lottien eteen, neuvosto arvostaa. Eläinlääkärin työ kuljetti Hankosta eri puolilla Pohjois-Pohjanmaata ja Kainuuta. – Haluan, että ihmisiä huomioidaan. Päivää täydentää Sulasolin nuottinäyttely, johon liittyen esillä on myös Tapani Tirilän johtamien kuorojen esittämien kantaesitysten nuottipainoksia, joita vuosikymmenien kuluessa on kertynyt jo yli 40. 12.9.2026 Merijärvi Me kutsumme häntä mutta hän ei käänny enää. PERTTI HANKOSEN mielestä etenkin vanhuksiin täytyy kiinnittää entistä enemmän huomiota. Turkisominaisuuksien vuoksi käsityöntekijät arvostavat kainuunharmaksen villaa. Raskas työ vaikutti terveyteen, josta seurasi verenpainetta ja jatkuva päänsärky. Hankosen mieltä neuvoston tunnustus lämmittää. Hän arvostaa sitä, että soittimena kannel sai uuden kilpailun myötä lisää näkyvyyttä. Hankonen kertoo, että alkuperäisrodun turkisvilla on erityisen pehmeää, silkkistä ja kiiltävää. – Kanteleyhdistys sai nyt uuden puheenjohtajan ja sihteerin. – Jos satun heräämään yöllä, enkä saa unta, poljen kuntopyörää varttitunnin. – Meidän vanhusten määrä vain lisääntyy. Jään mielelläni juttelemaan olipa vastaantulija tuttu tai tuntematon. Rodun luultiin tosiaan kuolleen sukupuuttoon, mutta nyt niitä on jo yli 1 100 lammasta Suomessa. Lämmöllä muistaen Anitta ja Jouko Anu Terhi ja Kimmo Siunaus toimitettu läheisten kesken. – Tervehdin, kun joku tulee vastaan. Oulaistelaiset kädentaitajat ammentavat ideoita ja inspiraatiota muun muassa Suomen luonnosta, erilaisilta kädentaitokursseilta ja tapahtumista, sosiaalisesta mediasta sekä ystäviltä. – Haluamme tulla tutuiksi oulaistelaisille sekä saada asiakkaita niin kotipaikkakunnalta kuin lähikunnistakin
Niitä oli lopulta 23 lammasta. Näistä elämän kivijaloista Hankonen muistuttaa itseään kodissa näköpaikalla olevalla huoneentaululla. Oli helppo ymmärtää kainuulaisia. HANKONEN tunnetaan siitä, että hän on aktiivisesti mukana yhdistystoiminnassa. 19.9.2026 Somero Meri tyyntyi, varjot piteni, rauhan ranta läheni – vene hiljaa satamaan saapui... Haapaveden kaupunki palkitsi Hankosen Vuoden vanhus -palkinnolla. Kainuunharmaksia Hankonen kasvatti omalla kotitilalla Haapavedellä, joka sukupolvenvaihdoksessa siirtyi 26 vuotta sitten Hankosen pojalle. 12.9.2026 Merijärvi Me kutsumme häntä mutta hän ei käänny enää. Palkinnon myönsi Haapaveden vanhusja vammaisneuvosto, jolla oli runsaasti perusteluja Hankosen palkitsemiselle. Sitten meillä on kolmen leskimiehen kahviporukka, joka kokoontuu säännöllisesti aina jonkun luona. Kuoron ohjelmistossa on viisi kantaesitystä, säveltäjinään Sanna Ahvenjärvi ja Tapio Lappalainen, Reijo Kekkonen, Juhani Komulainen ja Osmo Tapio Räihälä. Eikä tässä kaikki. Turkisominaisuuksien vuoksi käsityöntekijät arvostavat kainuunharmaksen villaa. Kun Hankonen kannustaa liikkumaan, sen hän tekee itsekin. Moni oulaistelainen kädentaitaja on tuotteidensa ja palveluidensa ansiosta tullut tutuksi myös muualla Suomessa, Anu Tuomikoski kertoo, ja kiittää PYHÄJOKISEUTU Oulainen Välkkeellä viisi kantaesitystä Oulussa Kekkonen kertoo Musiikkikeskuksen Pikkusalissa, mitä uutta on suomalaisessa kuoromusiikissa. Osa kantaesityksistä on saanut tukea Sibelius-rahastolta ja Madetoja-säätiöltä. mies luettelee kalenterimerkintöjä. Niitä löytyi Sotkamosta, Kuhmosta ja muutama Suomussalmelta. Ei vain jäsenenä, vaan hän on toiminut pitkään muun muassa Jokilaaksojen Kanteleyhdistyksen ja Haapaveden Perinneyhdistyksen puheenjohtajana. – Meidän vanhusten määrä vain lisääntyy. Konsertin muita säveltäjänimiä ovat Mia Makaroff ja Ola Gjeilo. Kiitämme osanotosta. Lämmin kiitos kaikille Teille, jotka kunnioititte rakkaamme Pentti Kauniskankaan muistoa ja otitte osaa suruumme. "Tervehdin, kun joku tulee vastaan. lokakuutta ensimmäistä kertaa käsityömessut, jotka kantavat nimeä Oodi kädentaidoille! Paikalliset kädentaitajat kokoontuvat tapahtumaan myymään tuotteitaan ja esittelemään palveluitaan. Sen päätöskonsertissa Oulun Musiikkikeskuksen Tulindbergin salissa sunnuntaina 18. 18.9.1940 Merijärvi k. Jään mielelläni juttelemaan olipa vastaantulija tuttu tai Ilmakanteleen MM-kilpailu järjestettiin viime lauantaina Haapavedellä. Kyse on kainuunharmas lammasrodusta, jonka kerrottiin vuonna 1980 kuolleen sukupuuttoon. 11.9.2026 Oulaisissa Vähän voimme kätkeä maahan vain kuluneen matkapuvun ei sen enempää. Silläkin on iso merkitys, että on kiitollinen ja tyytyväinen olemassa olevista asioista. Valaistu kotipirtti takkatuli koskaan hiipumaton ne odottavat siellä. Messuvieraat pääsevät tutustumaan oulaistelaiseen osaamiseen, inspiroitumaan ja hakemaan ideoita syksyn käsitöihin, sekä tekemään löytöjä ja ostamaan lahjoja vaikkapa pukinkonttiin tai muihin loppuvuoden juhliin. – Työskentelin kunnaneläinlääkärinä ja hoidin sairaita eläimiä. Nämä ovat kivoja kohtaamisia. Nämä ovat kivoja kohtaamisia." SIRPA KORTET tuntematon. Kirjoitan muisteluilta, joissa kerron millaista elämä oli lapsuudessa. Hankonen kertoo täyttävänsä seuraavaksi 90 vuotta, joten hän haluaa antaa tilaa nuoremmille. Puheenaiheita aina löytyy. Omaiset Surukiitokset Kuolinilmoitus PERHEUUTISET Haapaveden seurakunta KASTETTU: Jadessa Teresa Desiree Grönfors KUOLLUT: Oiva Kalervo Juntto 80 v Oulaisten seurakunta HAUDATTU: Pertti Karelehto 96 v., Aino Katri Kangas 93 v., Pentti Kauniskangas 86 v., Anton Karl Lintenhofer 72 v. Konsertin otsikko on ”Nyt syntyy laulu”. Kuntopyörällä poljen joka päivä vähintään tunnin tai 1,5 tuntia. Tekijän ajatuksissa inspiraatio alkaa elää, kehittyä ja muovautua, kunnes se eri tekniikoiden avulla saa muotonsa toinen toistaan ihanampina tuotteina. Hankonen kertoo, että alkuperäisrodun turkisvilla on erityisen pehmeää, silkkistä ja kiiltävää. Ja säteilevänä siirtyy ikuisesti vapaa valoa kohden ei vielä edes kauas ja sentään lähemmäksi suurta päämäärää. – Hankonen on aina iloinen ja valmis auttamaan. Rodun luultiin tosiaan kuolleen sukupuuttoon, mutta nyt niitä on jo yli 1 100 lammasta Suomessa. (Eeva Koivisto) Ulla perheineen Arto perheineen Juha perheineen Serkut, ystävät, sukulaiset Siunaus toimitettu Vihannin kirkossa läheisten saattelemana. Eläinlääkärin työ kuljetti Hankosta eri puolilla Pohjois-Pohjanmaata ja Kainuuta. – Jatkan tämän vuoden loppuun. – Hyvältähän se tuntuu. Hankonen kannustaa, että jotain on tehtävissä. Tmi Neuletohtorin yrittäjä Anu Tuomikoski sai idean Oodi kädentaidoille! ‑tapahtumaan Yritystalolla tyhjillään olevasta avarasta tilasta ja halusta tuoda esille ja tehdä tunnetuksi oulaistelaista käsityöosaamista. Oodi kädentaidoille! ‑tapahtuma on osa virallista Oulu2026 – Euroopan kulttuuripääkaupunkiohjelmaa. ”Liikunta on ilmainen lääke meille kaikille” Työn ohella Pertti Hankonen on halunnut tehdä vapaaehtoistyötä ja olla mukana yhdistysten toiminnassa. Pertti Hankonen seurasi tapahtumaa yleisössä. Jään mielelläni juttelemaan olipa vastaantulija tuttu tai tuntematon. Huoneentaulu muistuttaa siitä, että jokainen ihminen on lähimmäinen. Tapahtuma järjestetään lauantaina 17.10.2026 klo 10–16 Oulaisten Yritystalolla. – Kainuussakin oli kiva olla ja asua. Eikä yhteiskunnalla ole riittävästi rahaa, että palvelut saadaan kaikkia lähelle. Hän arvostaa sitä, että soittimena kannel sai uuden kilpailun myötä lisää näkyvyyttä. LOKAKUUTA 2026 Pyhäjokiseutu ·. Puheenaiheita aina löytyy. Toivottavasti niitä lapset ja lapsenlapset innolla lukevat. Kädentaitajat kertovat osaamisestaan SIRPA KORTET samalla Yritystalon toimitusjohtaja Juha Seppälää tilan käyttöön saamisesta sekä Oulaisten kaupunkia yhteistyöstä ja markkinointiavusta. Kävelyreissut ovat tärkeitä liikunnan mutta myös ihmiskontaktien kannalta. Rakkaamme Pertti KARELEHTO s. Rakkaamme Terttu Marketta LEHTOLA s. Minä olen aina pitänyt vanhus-termiä kunnian arvoisena sanana, haapavetinen Vuoden vanhus ‑palkinnolla palkittu Pertti Hankonen, 89, kertoo. Siihen aikaan oli paljon kahden lehmän karjoja ja työpäivät usein 20-tuntisia. He molemmat ovat hyviä kanteleensoittajia, innostuneita ja aktiivisia toimijoita. Perinteinen Oulun Uuden Musiikin Lokakuu ‑festivaali järjestetään tällä viikolla. Tekstin Ahvenjärven ja Lappalaisen teokseen Aikamme elegioita on kirjoittanut oulaistelaislähtöinen runoilija Anna Elina Isoaro. ELÄMÄNTYÖNSÄ Pertti Hankonen teki eläinlääkärinä ja elintarvikehygieenikkona. – Ei odoteta, että toinen ottaa ensin yhteyttä, vaan otetaan itse. – Kanteleyhdistys sai nyt uuden puheenjohtajan ja sihteerin. Konsertti kuuluu Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaan ja myös Oulu26:n tuen piiriin. – Kainuussa näin teurastamolla lampaan, joka sopi kainuunharmas-rotuun. Hannu ja Leena Sirkku ja Markku Harri ja Sari lastenlapset perheineen Veijo perheineen muut sukulaiset ja ystävät Sinaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Oulaisissa on useita lahjakkaita ja luovia kädentaitajia käsitöiden eri osa-alueilta. – Meistä jokainen voi tehdä sen, että huolehtii omasta terveydestä ja hyvinvoinnista. Ennen konserttia klo 17 Sulasolin kustannusjohtaja Reijo PYHÄJOKISEUTU Oulainen ELÄMÄNMENO 13 TORSTAINA 15. – Käyn päivittäin kävelemässä ja pyöräilen kuntopyörällä. Vaikka Hankonen eläkkeelle vetovastuista jääkin, ei se tarkoita sitä, että päiviin täytyy keksiä uutta tekemistä. Vaihdoin sitten lihantarkastukseen ja elintarvikehygieniaan, jotka olivat valtion virkoja. – Jos satun heräämään yöllä, enkä saa unta, poljen kuntopyörää varttitunnin. Päivää täydentää Sulasolin nuottinäyttely, johon liittyen esillä on myös Tapani Tirilän johtamien kuorojen esittämien kantaesitysten nuottipainoksia, joita vuosikymmenien kuluessa on kertynyt jo yli 40. Laitan kädet ristiin ja rukoilen. – Tervehdin, kun joku tulee vastaan. PERTTI HANKOSEN mielestä etenkin vanhuksiin täytyy kiinnittää entistä enemmän huomiota. Liikunta ja mukava päivittäinen tekeminen takaavat hyvät yöunet. Raskas työ vaikutti terveyteen, josta seurasi verenpainetta ja jatkuva päänsärky. lokakuuta kello 18 esiintyy Tapani Tirilän johtama Naiskuoro Välke. Neuletohtori Anu Tuomikosken yrityksellä on toimipaikka Oulaisten Yritystalolla. Hän on tehnyt valtavasti töitä vuosien mittaan myös sotaveteraanien, sotaveteraanien leskien, sotainvalidien ja lottien eteen, neuvosto arvostaa. Siellä laulavat toisenlaiset linnut. En välttämättä kerralla koko aikaa, vaan istahdan kuntopyörän päälle useamman kerran päivässä. Se on haaste vanhuksille, että sote-lainsäädäntö vei palvelut kauas. Tapahtuma tuo myös yhteen paikallisia kädentaitajayrittäjiä, mikä voi avata uusia yhteistyöja liiketoimintamahdollisuuksia. Kantelepiirissä käyn viikoittain ja kannelta soitan päivittäin myös kotona... Keräsin niitä itselleni. Myös Haapaveden Perinneyhdistyksen puheenjohtajuudesta Hankonen luopuu. Kajaanissa Hankosen perhe myös asui, kunnes perhe muutti takaisin Pertin kotipaikkakunnalle Haapavedelle. Oulaisissa järjestetään lauantaina 17. Laitan uudelleen nukkumaan, käyn eilisen päivän asiat läpi. Annas kun kerron. Neuvosto haluaa huomioida Hankosen vapaaehtoistyötä, jota mies on tehnyt vuosikymmenten aikana useissa yhdistyksissä ja yksityiselämässä. 8.3.1934 Vihannissa k. Hankosen mieltä neuvoston tunnustus lämmittää. Oulaistelaiset kädentaitajat ammentavat ideoita ja inspiraatiota muun muassa Suomen luonnosta, erilaisilta kädentaitokursseilta ja tapahtumista, sosiaalisesta mediasta sekä ystäviltä. Olen sitä halunnut myös itse noudattaa, ja olen onnellinen siitä, että olen siinä onnistunut, koska näin huomioidaan. Hän on matkalla lapsuutensa metsiin, sinisen kukan ja kultaisen syksyn maahan. Sitten jään eläkkeelle, mies hymyilee ja korostaa, että yhdistystoiminnoissa hän jatkaa innokkaasti edelleen. · HELI NURKKALA Äiti Maire Sisko (Maikki) TALUS o.s. Kiitämme Oulaskankaan akuuttiosaston 1 henkilökuntaa Pentin hyvästä hoidosta. Hän on aktiivinen toimija niin ikäihmisten kuin kaikenikäisten parissa. – Minulla on lukujärjestys, jossa on tarkat merkinnät jokaiselle päivälle. Lemmikkieläimiä miehellä ei virallisesti ole, mutta on kuitenkin. Saukko s. Usko ja rukous ovat minulle tärkeitä. Lämmin kiitos kaikille Terttua hoitaneille ja suruumme osaa ottaneille. Tapahtumasta löytyy niin koruja, taidetta, keramiikkaa, puutuotteita ja moottorisahaveistoksia kuin neulelankojakin. Sitäkin, ettei kannata eristäytyä muista, vaan olla yhteydessä toisiin ihmisiin. Liikunta on ilmainen lääke meille kaikille. – Haluamme tulla tutuiksi oulaistelaisille sekä saada asiakkaita niin kotipaikkakunnalta kuin lähikunnistakin. Lämmöllä muistaen Anitta ja Jouko Anu Terhi ja Kimmo Siunaus toimitettu läheisten kesken. Koin, että Kainuun murre on samanlaista kuin oma murre. Puheenjohtajana toimii Risto Pitkälä ja sihteerinä Lea Kukkala. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. 21.6.1930 Jaakkima k. Pääsin rodun jäljille. – Haluan, että ihmisiä huomioidaan
”Elämää oppii vain elämällä” LIVEKUVAUS.FI Esko Suutarille Vuoden vanhus ‑titteliä luovuttamassa Sanna Mäyrä, Seija Lepola ja Päivi Rantaeskola. Musiikista vastasivat Eläkeliiton lauluryhmä, säestäjänään Päivi Kaski sekä paikalliset koululaiset. Seurakunnan tervehdyksen tilaisuuteen toi pappi Kalle Luhtasela. · Suutari kannusti ikäihmisiä pysymään liikkeessä, pitämään mielen uteliaana sekä ystävät lähellä. – Rakastakaa heitä, hän evästi. Keisanen kannusti juhlaväkeä osallistumaan kaupungin moniin kulttuurija liikuntapalveluihin, mutta muistutti, että lähimmäisinä kannattaa muistaa heitäkin, ketkä eivät pääse liikkeelle. Suutari kokee, että ikäihmiset edustavat elämänkoulun ylintä luokkaa. Torstaina seurakuntakodilla pidetyssä vanhusten teemaviikon paikallisessa pääjuhlassa tuon tittelin sai uuttera kirjoittaja, kotiseutuihminen, lausuja ja monen tuntema opettaja. Ei aina tarvitse laulaa samaa ääntää, jotta pystyy sointuisaan lopputulokseen. VANHUSTEN VIIKON teemana on tänä vuonna Arjen kohtaaminen, jolla halutaan nostaa esille toinen toisensa tapaamisesta ja vuorovaikutuksesta syntyvää hyvinvointia. Esityksiä nähtiin muun muassa Törmänhovilla. tyy sulasointuinen elämä, hän kuvasi harrastuksensa merkitystä. Vuoden vanhus on valittu Oulaisissa. – Rehellisyys maan perii ja rakasta lähimmäistäsi, on vuoden vanhus todennut, vanhusneuvoston puheenjohtaja Päivi Rantaeskola sanoi julkistuspuheessaan. Vuoden vanhusta valittaessa on vanhusneuvosto arvostanut muun muassa elämänkokemusta ja merkitystä yhteisössä. 14 ELÄMÄNMENO Pyhäjokiseutu TORSTAINA 15. Olenko oikeasti oikeutettuna kyseiseen kunniaan, olenko ansainnut, hän kysyi. Yhteisöllisyyttä on myös toisen ihmisen kuunteleminen ja läsnäoleminen. Vuoden vanhus Oulaisissa on tänä vuonna Esko Suutari. SIRPA KORTET Esko Suutari (oikealla) oli mukana näytelmässä, jossa käsiteltiin Oulaisten merkkihenkilöitä ja tapahtumia historiallisessa valossa. Esko Suutari on vuoden vanhus Oulaisissa. Olen hieman hämmentynyt ja ihmeissäni. – Tämä hetki tuntuu erityiseltä. Suutari on mukana Oulun eteläisen runoilijoista ja lausujista kootussa ryhmässä, joka on esiintynyt monissa Oulu2026-Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumassa. Hyvän olon hetket ja tunteet syntyvät arkisista asioista, vaikkapa halauksista tai auringosta, ystävistä sekä luonnosta. Suutari voitti hiljattain eläkeläisille suunnatun runokilpailun, jonka myötä hän toi esille myös omia karjalaisia juuriaan. – Elämää oppii vain elämällä, hän totesi elämänkoulusta, hän pohti puheessaan. SynSIRPA KORTET Oulainen SIRPA KORTET Esko Suutari ja Tuula Aitto-oja kertomassa musiikkipatsaan tarinaa vappuyleisölle vuonna 2023. Tilaisuuden juontanut vanhusneuvoston puheenjohtaja Päivi Rantaeskola painottikin, että yhteiset kohtaamiset ovat tärkeitä ja nosti puheessaan esille muun muassa vanhusten viikon juhlahetken. – Itselleni kuorolaulu on ollut rakas harrastus. Esko Suutari oli valtavan kiitollinen saamastaan kunniasta ja haluaa jakaa tunnustuksensa kaikkien ikäihmisten kanssa. Esko Suutari laulaa useissa kuorossa edelleen. Suutari korosti elämää lahjana, josta kannattaa pitää hyvää huolta. – Tärkeintä on, ettemme kulje toistemme ohi, hän kiteyttää. LOKAKUUTA 2026 ·. – Ikääntyvät ihmiset tuovat ympärillemme yhteisöllisyyttä, hän sanoo. – Hyvä arki syntyy kohtaamisista, painotti Oulaisten kaupunginjohtaja Päivi Keisanen puheessaan
Koskela hakee ikäihmisiä yhteisiin tapahtumiin myös kodeistaan. Botnia-kirjallisuuspalkinnosta kisaa kahdeksan teosta. Pyhäjoen vanhusja vammaisneuvosto sai kyselyssä 21 ehdotusta. Yhteyksiä vanhuksiin hän on saanut esimerkiksi Pyhäjoen seurakunnan diakonissan kautta. · Tuomo Pirttimaa: Lyijykausi, Johnny Kniga. BOTNIA-KIRJALLISUUSPALKINNON perustaja Oulun kirjailijaseura ry jakaa palkinnon. Vien villasukkia joulun aikana. Monia teoksia luonnehtii palkintoraadin mukaan juurevuus ja rouheus. Hän on Tuula Koskela. Kerran kun hän ei ollut hetkeen käynyt vieraisilla, hän sai huolestuneen puhelinsoiton. On hyvä, että tämä puhuttelemassa, vien heitä kerhoihin ja muuta sellaista. Juhlavuoden palkinnossa on jaossa 20 000 euroa. Juhlavuonna 15 000 euron pääpalkinnon lisäksi jaetaan 5 000 euroa. Perustelujen mukaan Tuula Koskela huomioi ja auttaa ikäihmisiä, on aktiivinen Jokikartanossa kävijä, jututtaja ja ilahduttaja. Ensi viikolla Koskelan tarkoituksena on käydä yhdessä vapaaehtoistoimijoiden kanssa esittäytymässä asukkaille. · Anna Elina Isoaro & Mira Mallius: Tavara-avaruus, WSOY. Laajemmin tämän vuoden teokset tavoittavat jälleen kysymyksiä ihmisyydestä, yhteiskunnasta, luontosuhteesta, ekokriisistä ja tämän ajan muutoksista, palkintoraati kuvailee tämän vuoden kirjoja tiedotteessa. johtaja), informaatikko Anna Kippola, Raahen kaupunginkirjasto, kulttuuritoimittaja Eeva Kauppinen, Kaleva, dramaturgi Janne Rosenvall, kirjailija, luovan kirjoittamisen opettaja Taija Tuominen, kirjailija Marja-Leena Tiainen ja kirja-aktivisti Ville Juutinen. VANHUSTENVIIKON juhlassa puhunut Pyhäjoen vanhusja vammaisneuvoston puheenjohtaja Ritva Kesti sanoi, että teema korostaa pienien hetkien ja kiireettömien kohtaamisten merkitystä ikääntyneiden arjessa. Saamelaisten ja suomalaisten suhteet esihistoriasta nykypäivään, Gaudeamus. · Aapo Kukko: Punainen Beethoven. – Minä sanoin, että harrastan tällaista, että minä käyn vanhoja Ritva Kesti piteli mikrofonia, kun Pyhäjoen vuoden 2026 seniori Tuula Koskela lausui runon. lulla. Kerran lääkärikäynnillä lääkäri oli tiedustellut Koskelan harrastuksia. – Hänen toimintansa on todellista arjen kohtaamista, joka on tämän vuoden vanhustenviikon teemana, perusteluissa lukee. Ehdolla on yksi esseeromaani, runokirja, kolme romaania, elämänkertasarjakuva ja kaksi tietokirjaa. · Veli-Pekka Lehtola: Kenen maa, kenen ääni. Botnia on palkintona poikkeuksellinen, koska ehdolle voidaan hyväksyä mitä tahansa kirjallisuudenlajia edustava kaupallisen kustantamon julkaisema teos. · Anu Kolmonen: Paperijumalat, Aviador. Arjen ilahduttaja palkittiin Pyhäjoen ensimmäinen vuoden seniori on Tuula Koskela. Pohja Koskelan vapaaehtoistyölle valettiin yli kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin hän kävi vierailemassa Jokikartanossa appivanhempiaan katsomassa. Palkintosumman lahjoittavat tänä vuonna Oulun kaupunki, sanomalehti Kaleva ja LähiTapiola Pohjoinen. LOKAKUUTA 2026 Pyhäjokiseutu ·. Erästä vanhaa pariskuntaa Koskela kävi tapaamassa keskimäärin kahden viikon välein. ELINA URSIN, KAROLINA MARTTALA ELÄMÄNMENO 15 TORSTAINA 15. Sarjakuvasinfonia Dmitri Šostakovitšin elämästä, Zum Teufel. – On hyvä, että meillä on tällaisia paikkoja. Pariskunnan mies epäili Koskelan sairastuneen, koska tämä ei ollut hetkeen käynyt vieraiMIKKO MÄÄTTÄ Botnia-palkinnosta kisaa kahdeksan teosta EHDOKKAAT · Satu Erra: Rondo ja modulaatio, Tammi. Hän täytti viime heinäkuussa 80 vuotta. Palkintoraadin mukaan tänä vuonna kirjallisuudessa nousivat Botnia-voittaja julistetaan 7. – Olen tehnyt tätä täydestä sydämestä. Saattaa hän lähestyä vanhuksia myös kadulla ja kysyä, haluaisiko kyläläinen lähteä vaikka kerhoon joku päivä. Samalla hän kävi tervehtimässä myös kaikkia muita kavereita ja tuttuja. Raati löysi tänä vuonna kirjallisuudesta päihteet, väkivallan ja pohjoisen juurevuuden. Pohjois-Pohjanmaa ja pohjoinen näkyvät paitsi miljöinä myös historiassa, kielessä, elämäntavoissa ja ihmisten suhteessa ympäristöönsä – . – Minä tykkäsin siellä käydä. Viime vuonna Botnia-kirjallisuuspalkinnon voitti Hanna Lantto esikoisromaanillaan Bilbao. Ikää on jo niin paljon, että voisi luovuttaa, mutta enpä vain luovuta, Koskela sanoi kunniakirjaa ja kukkia vastaanottaessaan. Ensimmäiset asukkaat ovat muuttaneet palvelukotiin aika äskettäin. Koskela sanoi, että talkootoiminta toimii Pyhäjoella kaikin puolin hyvin. · MIKKO MÄÄTTÄ Pyhäjoen Vanhustenviikon juhlassa valittiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa vuoden seniori. Kohtaamisiin käyttämiänsä tunteja Koskela ei ole laskenut. – Keskustelemme heidän kanssaan. VANHUSTENVIIKON pääjuhla pidettiin keskiviikkona palvelukoti Pauhan alakerran ruokasalissa. Palkitsemisen jälkeen Koskela tuumi, että valinta tuli yllätyksenä ja itkukin meinasi tulla, kun hän kuuli asiasta. · Katariina Parhi & Vesa Ranta: Rikoksetta rangaistut, Siltala. Vuosiin on mahtunut paljon iloisia kohtaamisia ja ystävyyssuhteita. Palkintoehdokkaiden joukossa on kolme lappilaislähtöistä taiteilijaa: tervolalaislähtöinen kirjailija Anu Kolmonen, kemiläislähtöinen sarjakuvataiteilija Aapo Kukko ja inarilaislähtöinen kirjailija Veli-Pekka Lehtola. Kaikkiaan ehdotuksia tehtiin 12 henkilöstä. Vanhusja vammaisneuvosto teki valinnan ehdotusten ja niissä esitettyjen perustelujen pohjalta. tuli tähän, Koskela kehui uutta palvelukotia. VUOSIEN aikana Koskelalla on ollut monta pyhäjokista, joiden kulkemisia hän on auttanut. Monesti mukana on mustaa huumoria. – Olen ihan tyytyväinen, että olen pystynyt tekemään ja pysynyt terveenä. Teokset esiteltiin ja ehdokkaat kukitettiin lauantaina Oulun kirjamessuilla Oulussa. Myöskään kieli ei ole ratkaiseva tekijä, sillä riittää, että kirjailija on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta tai asuu maakunnassa. marraskuuta kymmenettä kertaa. Lääkäri oli todennut Koskelalle, että vierivä kivi ei sammaloidu. Botnia-raadin jäsenet ovat kirjallisuudentutkija Hanna-Leena Määttä, Oulun yliopisto (puheenesiin päihteet ja väkivalta, yksinäisyys ja yhteiskunnan sivuun vetäytyminen. Raati sai tänä vuonna luettavakseen 145 teosta. Jos heillä on jotain toiveita, yritetään noudattaa niitä toiveita, Koskela suunnitteli. Keskustelun ei tarvitse olla liian vakavaa. Isomman sijan vapaaehtoistyö sai sen jälkeen, kun Koskela jäi eläkkeelle. · Jenni Räinä: Vaino, Otava. Muisteltiin vanhoja
SIRPA KORTET sen ja onnistumisen voimaa. – Näin ei tarvitse alkaa omasta rollaattorista desinfioimaan renkaita. Teatteriyhdistys Rompoolin ohjaaja Johanna Saarela taustoittaa, että kun rollaattoreita hankittiin kesäteatteriesitystä varten rekvisiitaksi, haluttiin ostaa kunnolliset. Kirkkoneuvosto päätti, että hakijoista haastatellaan Elias Tornberg, Kati Partanen ja PekHELI NURKKALA Kärsämäki 16 ELÄMÄNMENO Pyhäjokiseutu TORSTAINA 15. – Olemme laittaneet niihin teippaukset, jotka kertovat, että kulkemista tukee Teatteriyhdistys Rompooli, Johanna Saarela hoksauttaa rollaattoreiden etuosien teipeistä. Uimahallissa rollaattorit ovat kuntoutujien ja ikäihmisten käytössä. – Tanssi kuuluu kaikille, Pekka Jyrinki painottaa ja nostaa esille tanssin olevan oivallista liikuntaa, jota jokainen voi tehdä omalla persoonallisella tavallaan. YHTEISÖLLISYYS ja yhdessätekeminen nousivat gaalassa käytetyissä puheenvuoroissa kauttaaltaan esille. – On päivän selvä asia, että talkoita tehdään, hän totesi ja sanoi siirtäneensä talkookulttuuria myös omille lapsilleen. · Partiolippukunta Pohjan Ilves: Weikko Takkunen, Tiina Ruokamo, Junnu ja Ukko Heiskari · Oulaisten Nuorisoseura: Sarastus-ryhmä · Oulaisten Huima: Annemari Törmäkangas · Oulaisten Karaokekerho: Veikko Mäyrä · Eläkeliitto, Oulaisten yhdistys: Seija Lepola, Hannele Myllykangas, Terttu Lehtikangas ja Liisa Poikkimäki · Oulaisten Taru: Juha Kemppainen · Oulaisten Valovoima: Pertti Arkila ja Olavi Kurki. · Kannustusapuraha: Anna Koivukangas · Teatteri Hattutemppu: Marika Unga · Cobrat: Ulla Arvio ja JariPetri Silventoinen sekä lapset Veeti, Eetu ja Aleksi. Koivukangas itse kokee, että on hienoa saada Vuoden oulaistelaisen tunnustus sellaisena vuonna, joka on Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi. Siitä eri alojen yhdistystoimijat kuin myös kaupungin edustajakin antoivat oulaistelaisille kiitosta, että paikkakunnalla mahdollistuu aktiivinen harrastustoiminta. – Tarpeeseen tuli, kiittelee uimahallin tiimivastaava Sanna Oja. Gaalaillan juonsivat Marjo-Riitta Rytinki ja Arto Hintsala. Yhdessätekeminen vahvistaa yhteisöllisyyttä, jonka puolesta tehdään lukemattomia tunteja talkootöitä eri yhdistyksissä. · SIRPA KORTET Oulainen Siisti apuväline auttaa uimahallissa na Oja rohkaisee kysymään neuvoja ja apua asiakaspalvelutiskillä palvelevalta henkilöltä. Palkitut harrastajat painottivat kiitospuheissaan yhdessätekemiVeikko Mäyrä on Oulaisten Karaokekerhon perustajajäsen noin 30 vuoden takaa ja aktiivinen toimija kerhossa edelleen. Valinta julkistettiin lauantai-iltana järjestetyn hyvinvointigaalassa. Oulaisten kaupunki on meitä hyvin tukenut, niin kysyttiin, olisiko kaupungilla tarvetta, Saarela kertoo. Katso kuvia gaalaillasta www.pyhajokiseutu.fi Oulaisten kaupungin kulttuurituottajana työskentelevä Anna Koivukangas on Vuoden oulaistelainen. LOKAKUUTA 2026 ·. Tuon menestyksen myötä paitsi Suomi, myös Oulainen tunnetaan laajasti maailmalla, sillä talvinen kisa sai runsaasti mediahuomiota. lokakuuta. Koivukangas on kuluneen vuoden aikana kipparoinut lumenveistosryhmää, joka voitti Sapporossa maailmanmestaruuden ensi kertaa Suomelle. Kolme talouspäälliköksi hakenutta haastateltiin ka Suotula. – Päätimme ostaessamme, että annetaan ne esityksien jälkeen lahjoituksena jonnekin kohteeseen. Hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja Sauli Lehtikangas iloitseekin siitä, että nimenomaan kaupunkilaiset tekevät paikkakunnan eläväksi. Oulaisten uimahalli Lähteessä on nyt yksi asiakaskäyttöön tarkoitettu rollaattori enemmän. Haastattelut pidettiin 7. Uimahallilla käytössäolevilla rollaattoreilla saa mennä altaille asti, Oja kertoo. Talkoohengellä luodaan puitteita ja toteutetaan mielekästä tekemistä eri-ikäisille. Suomen Kameraseurojen Liitto ry:n hopeinen ansiomerkki kummallekin. TALOUSPÄÄLLIKÖN virkaa hoitaa tällä hetkellä Reetta Mäenpää, joka irtisanoutui virasta. Kärsämäen seurakunta palkkaa talouspäällikön. Oulu2026vuoden kunniaksi tapahtuma oli pari tuntia pitempi kuin aiemmin. Reilussa viidessä vuodessa hän kokee juurtuneensa Oulaisiin, josta hän on löytänyt ihanan kodin, hyvän työyhteisön, inspiroivan työn, ystäviä ja yhteistyöverkoston. Virkaa haki seitsemän henkilöä. Teatteriharrastamisestaan palkittu Marika Unga kiteytti asian niin, että tekemisen intohimosta syntyy roihu, kun yhteisen asian äärelle jokainen tuo oman tulensa. – Lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus harrastaa, oppia ja löytää oma paikkansa, hän tuumaa ja toivoo, etteivät ikääntyneetkään jäisi yksinäisyyteen. Toisen näytelmässä käytetyn rollaattorin teatteriväki lahjoittaa Olotilaan. – Perinne elää, hän kiteyttää. Mäenpää työskentelee tehtävässä joulukuun alkuun. Pesäpalloilijoiden palkitsema Annemari Törmäkangas puolestaan on imenyt talkoohengen perheensä perintönä. Hän luo verkostoja, tuo taidetta osaksi arkiVuoden aikana ansioituneita aktiivisia tekijöitä palkittiin hyvinvointigaalassa. Jos rollaattoriakäyttävä tai tarvitseva asiakas ei löydä apuvälinettä uimahallilta, niin SanSIRPA KORTET Oulainen SIRPA KORTET Teatteriyhdistys Rompooli lahjoitti kesäteatteriesityksessä olleet apuvälineet Oulaisten uimahalli Lähteelle ja Olotilaan. Tanssikulttuurin edistäjät ja paritanssikisoissa menestyneet Pekka ja Tuula Jyrinki saivat hyvinvointitekopalkinnon. Piipsjärven jäällä ja rantapaikoissa oli tapahtumia reilun vuorokauden ajan. Vuoden kulttuuripalkinnon tänä vuonna saanutta Piipsjärven kyläyhdistystä kiitettiin siitä työstä, jolla kylälle on luotu Oulaisiin niin näkyvyyttä kuin vetovoimaakin tuonut talvitapahtuma. OULAISTEN KAUPUNGIN JAKAMAT PALKINNOT: OULAISTEN KAUPUNGIN JAKAMAT STIPENDIT: JÄRJESTÖJEN JA YHDISTYKSIEN JAKAMAT PALKINNOT TOIMIJOILLEEN: GAALASSA PALKITUT · Vuoden oulaistelainen: Anna Koivukangas · Hyvinvointitekopalkinto: Tuula ja Pekka Jyrinki · Kulttuuripalkinto: Piipsjärvi 26H / Piipsjärven kyläyhdistys · Liikuntatekopalkinto: Janette Rajaniemi ja Aliina Törmäkangas · Nuorisotoimijapalkinto: Cobrat ry · Vuoden vapaaehtoinen: Autoliiton Pyhäjokivarren osasto · Aatos Äijälä, Antti Vikström, Saana Ahvenlampi, Erika Hurnasti, Miika Oksanen, Erkki Färm, Juhani Möttönen, Mikael Soppela. Paikallisesti Anna Koivukankaan tekemää kulttuurityötä ja sen kehittämistä arvostetaan. Tarvepaikoiksi valikoituivat uimahalli ja Olotila. Kuvassa Rompoolin näyttelijöistä Maaret Räisänen (vas.) ja Jarkko Laulumaa, ohjaaja Johanna Saarela (oik.) sekä Oulaisten uimahallin tiimivastaava Sanna Oja. He ovat: Riitta Havela, Milja Löytynoja, Daniil Senchilin, Pekka Suotula, Elias Tornberg, Kati Partanen ja Elina Saari. Rollaattori on ollut käytössä kesäteatteriesityksessä, joka käsitteli vanhustenhoitoa nyky-Suomessa. Hyvinvointitekopalkinnon tanssiperinteen vahvistamisesta ja opettamisesta saivat Tuula ja Pekka Jyrinki. Anna Koivukangas on toiminut aktiivisesti Oulu2026juhlavuodessa. Näihin paikkoihin Rompoolin näyttelijät veivätkin lahjoitukset kesäisen Rollaattorikapina-näytelmän rooliasuissaan perjantaina iltapäivällä. Järjestöja kyläaktiivi Tuula Aitto-oja, joka palkittiin liki 40-vuotisesta urheilutapahtuman kuuluttamisesta Mäyränperällä, puki yhteiseksi hyväksi oman aikansa antamisen ja yhdessätekemisen näin: – Kylätoiminta on osa minua, hän sanoo ja pohtii olevansa äitinsä jalanjäljissä. Eläkeliiton Oulaisten yhdistyksen naisnelikko, joka palkittiin aivojen hyvinvointiaedistävän toiminnan rantauttamisesta paikkakunnalle, on iloinen siitä, että toiminnan järjestäminen antaa myös itselle paljon. Lisärollaattori tuli lahjoituksena paikalliselta Teatteriyhdistys Rompoolilta. · Mäyränperän kyläyhdistys: Tuula Aitto-oja ja Tuula Kokko Anna Koivukangas totesi kiitospuheessaan, että on paluumuuttaja Oulaisiin nyt jo kolmannen kerran. – On syntynyt pienen kylän suuri juhla, kyläyhdistyksen puheenjohtaja Mari Rautiola ynnää. Sanna Oja opastaa, että oman rollaattorin voi jättää uimahallin eteisaulaan ja ottaa uimahallin sisätiloissa liikkumiseen tueksi uimahallin rollaattorin. Oulainen nousi maailman medioihin Annan ansiosta päivää ja tekee itsekin työnsä rinnalla taidetta. Juhlagaalassa esiintyivät Susanna Sirviö, Huiman cheerlaeadingryhmä, musiikkiyhtye OIGG ja Hard Slide Band. Yhteistyössä tapahtuman järjestämisessä oli jo noin 30 eri yhdistystä, jotka olivat paitsi paikallisia myös kauempaa
· SIRPA KORTET Oulainen Siisti apuväline auttaa uimahallissa na Oja rohkaisee kysymään neuvoja ja apua asiakaspalvelutiskillä palvelevalta henkilöltä. Uimahallilla käytössäolevilla rollaattoreilla saa mennä altaille asti, Oja kertoo. YHTEISÖLLISYYS ja yhdessätekeminen nousivat gaalassa käytetyissä puheenvuoroissa kauttaaltaan esille. Katso kuvia gaalaillasta www.pyhajokiseutu.fi Oulaisten kaupungin kulttuurituottajana työskentelevä Anna Koivukangas on Vuoden oulaistelainen. Mäenpää työskentelee tehtävässä joulukuun alkuun. Siitä eri alojen yhdistystoimijat kuin myös kaupungin edustajakin antoivat oulaistelaisille kiitosta, että paikkakunnalla mahdollistuu aktiivinen harrastustoiminta. Kuvassa Rompoolin näyttelijöistä Maaret Räisänen (vas.) ja Jarkko Laulumaa, ohjaaja Johanna Saarela (oik.) sekä Oulaisten uimahallin tiimivastaava Sanna Oja. – Päätimme ostaessamme, että annetaan ne esityksien jälkeen lahjoituksena jonnekin kohteeseen. Kärsämäen seurakunta palkkaa talouspäällikön. Tanssikulttuurin edistäjät ja paritanssikisoissa menestyneet Pekka ja Tuula Jyrinki saivat hyvinvointitekopalkinnon. Uimahallissa rollaattorit ovat kuntoutujien ja ikäihmisten käytössä. Gaalaillan juonsivat Marjo-Riitta Rytinki ja Arto Hintsala. Anna Koivukangas on toiminut aktiivisesti Oulu2026juhlavuodessa. OULAISTEN KAUPUNGIN JAKAMAT PALKINNOT: OULAISTEN KAUPUNGIN JAKAMAT STIPENDIT: JÄRJESTÖJEN JA YHDISTYKSIEN JAKAMAT PALKINNOT TOIMIJOILLEEN: GAALASSA PALKITUT · Vuoden oulaistelainen: Anna Koivukangas · Hyvinvointitekopalkinto: Tuula ja Pekka Jyrinki · Kulttuuripalkinto: Piipsjärvi 26H / Piipsjärven kyläyhdistys · Liikuntatekopalkinto: Janette Rajaniemi ja Aliina Törmäkangas · Nuorisotoimijapalkinto: Cobrat ry · Vuoden vapaaehtoinen: Autoliiton Pyhäjokivarren osasto · Aatos Äijälä, Antti Vikström, Saana Ahvenlampi, Erika Hurnasti, Miika Oksanen, Erkki Färm, Juhani Möttönen, Mikael Soppela. Toisen näytelmässä käytetyn rollaattorin teatteriväki lahjoittaa Olotilaan. Tuon menestyksen myötä paitsi Suomi, myös Oulainen tunnetaan laajasti maailmalla, sillä talvinen kisa sai runsaasti mediahuomiota. Palkitut harrastajat painottivat kiitospuheissaan yhdessätekemiVeikko Mäyrä on Oulaisten Karaokekerhon perustajajäsen noin 30 vuoden takaa ja aktiivinen toimija kerhossa edelleen. Hyvinvointitekopalkinnon tanssiperinteen vahvistamisesta ja opettamisesta saivat Tuula ja Pekka Jyrinki. Oulainen nousi maailman medioihin Annan ansiosta päivää ja tekee itsekin työnsä rinnalla taidetta. Yhteistyössä tapahtuman järjestämisessä oli jo noin 30 eri yhdistystä, jotka olivat paitsi paikallisia myös kauempaa. Oulu2026vuoden kunniaksi tapahtuma oli pari tuntia pitempi kuin aiemmin. lokakuuta. Talkoohengellä luodaan puitteita ja toteutetaan mielekästä tekemistä eri-ikäisille. Rollaattori on ollut käytössä kesäteatteriesityksessä, joka käsitteli vanhustenhoitoa nyky-Suomessa. Lisärollaattori tuli lahjoituksena paikalliselta Teatteriyhdistys Rompoolilta. Suomen Kameraseurojen Liitto ry:n hopeinen ansiomerkki kummallekin. Paikallisesti Anna Koivukankaan tekemää kulttuurityötä ja sen kehittämistä arvostetaan. Oulaisten kaupunki on meitä hyvin tukenut, niin kysyttiin, olisiko kaupungilla tarvetta, Saarela kertoo. Teatteriharrastamisestaan palkittu Marika Unga kiteytti asian niin, että tekemisen intohimosta syntyy roihu, kun yhteisen asian äärelle jokainen tuo oman tulensa. Hän luo verkostoja, tuo taidetta osaksi arkiVuoden aikana ansioituneita aktiivisia tekijöitä palkittiin hyvinvointigaalassa. Koivukangas itse kokee, että on hienoa saada Vuoden oulaistelaisen tunnustus sellaisena vuonna, joka on Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi. LOKAKUUTA 2026 Pyhäjokiseutu ·. – Tarpeeseen tuli, kiittelee uimahallin tiimivastaava Sanna Oja. Kolme talouspäälliköksi hakenutta haastateltiin ka Suotula. Piipsjärven jäällä ja rantapaikoissa oli tapahtumia reilun vuorokauden ajan. Koivukangas on kuluneen vuoden aikana kipparoinut lumenveistosryhmää, joka voitti Sapporossa maailmanmestaruuden ensi kertaa Suomelle. Reilussa viidessä vuodessa hän kokee juurtuneensa Oulaisiin, josta hän on löytänyt ihanan kodin, hyvän työyhteisön, inspiroivan työn, ystäviä ja yhteistyöverkoston. – Tanssi kuuluu kaikille, Pekka Jyrinki painottaa ja nostaa esille tanssin olevan oivallista liikuntaa, jota jokainen voi tehdä omalla persoonallisella tavallaan. – Perinne elää, hän kiteyttää. Jos rollaattoriakäyttävä tai tarvitseva asiakas ei löydä apuvälinettä uimahallilta, niin SanSIRPA KORTET Oulainen SIRPA KORTET Teatteriyhdistys Rompooli lahjoitti kesäteatteriesityksessä olleet apuvälineet Oulaisten uimahalli Lähteelle ja Olotilaan. Yhdessätekeminen vahvistaa yhteisöllisyyttä, jonka puolesta tehdään lukemattomia tunteja talkootöitä eri yhdistyksissä. TALOUSPÄÄLLIKÖN virkaa hoitaa tällä hetkellä Reetta Mäenpää, joka irtisanoutui virasta. He ovat: Riitta Havela, Milja Löytynoja, Daniil Senchilin, Pekka Suotula, Elias Tornberg, Kati Partanen ja Elina Saari. Teatteriyhdistys Rompoolin ohjaaja Johanna Saarela taustoittaa, että kun rollaattoreita hankittiin kesäteatteriesitystä varten rekvisiitaksi, haluttiin ostaa kunnolliset. Oulaisten uimahalli Lähteessä on nyt yksi asiakaskäyttöön tarkoitettu rollaattori enemmän. Pesäpalloilijoiden palkitsema Annemari Törmäkangas puolestaan on imenyt talkoohengen perheensä perintönä. – On syntynyt pienen kylän suuri juhla, kyläyhdistyksen puheenjohtaja Mari Rautiola ynnää. Virkaa haki seitsemän henkilöä. Juhlagaalassa esiintyivät Susanna Sirviö, Huiman cheerlaeadingryhmä, musiikkiyhtye OIGG ja Hard Slide Band. Sanna Oja opastaa, että oman rollaattorin voi jättää uimahallin eteisaulaan ja ottaa uimahallin sisätiloissa liikkumiseen tueksi uimahallin rollaattorin. – On päivän selvä asia, että talkoita tehdään, hän totesi ja sanoi siirtäneensä talkookulttuuria myös omille lapsilleen. – Olemme laittaneet niihin teippaukset, jotka kertovat, että kulkemista tukee Teatteriyhdistys Rompooli, Johanna Saarela hoksauttaa rollaattoreiden etuosien teipeistä. Hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja Sauli Lehtikangas iloitseekin siitä, että nimenomaan kaupunkilaiset tekevät paikkakunnan eläväksi. Tarvepaikoiksi valikoituivat uimahalli ja Olotila. – Näin ei tarvitse alkaa omasta rollaattorista desinfioimaan renkaita. · Mäyränperän kyläyhdistys: Tuula Aitto-oja ja Tuula Kokko Anna Koivukangas totesi kiitospuheessaan, että on paluumuuttaja Oulaisiin nyt jo kolmannen kerran. SIRPA KORTET sen ja onnistumisen voimaa. – Lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus harrastaa, oppia ja löytää oma paikkansa, hän tuumaa ja toivoo, etteivät ikääntyneetkään jäisi yksinäisyyteen. · Partiolippukunta Pohjan Ilves: Weikko Takkunen, Tiina Ruokamo, Junnu ja Ukko Heiskari · Oulaisten Nuorisoseura: Sarastus-ryhmä · Oulaisten Huima: Annemari Törmäkangas · Oulaisten Karaokekerho: Veikko Mäyrä · Eläkeliitto, Oulaisten yhdistys: Seija Lepola, Hannele Myllykangas, Terttu Lehtikangas ja Liisa Poikkimäki · Oulaisten Taru: Juha Kemppainen · Oulaisten Valovoima: Pertti Arkila ja Olavi Kurki. Haastattelut pidettiin 7. Kirkkoneuvosto päätti, että hakijoista haastatellaan Elias Tornberg, Kati Partanen ja PekHELI NURKKALA Kärsämäki ELÄMÄNMENO 17 TORSTAINA 15. · Kannustusapuraha: Anna Koivukangas · Teatteri Hattutemppu: Marika Unga · Cobrat: Ulla Arvio ja JariPetri Silventoinen sekä lapset Veeti, Eetu ja Aleksi. Valinta julkistettiin lauantai-iltana järjestetyn hyvinvointigaalassa. Eläkeliiton Oulaisten yhdistyksen naisnelikko, joka palkittiin aivojen hyvinvointiaedistävän toiminnan rantauttamisesta paikkakunnalle, on iloinen siitä, että toiminnan järjestäminen antaa myös itselle paljon. Järjestöja kyläaktiivi Tuula Aitto-oja, joka palkittiin liki 40-vuotisesta urheilutapahtuman kuuluttamisesta Mäyränperällä, puki yhteiseksi hyväksi oman aikansa antamisen ja yhdessätekemisen näin: – Kylätoiminta on osa minua, hän sanoo ja pohtii olevansa äitinsä jalanjäljissä. Näihin paikkoihin Rompoolin näyttelijät veivätkin lahjoitukset kesäisen Rollaattorikapina-näytelmän rooliasuissaan perjantaina iltapäivällä. Vuoden kulttuuripalkinnon tänä vuonna saanutta Piipsjärven kyläyhdistystä kiitettiin siitä työstä, jolla kylälle on luotu Oulaisiin niin näkyvyyttä kuin vetovoimaakin tuonut talvitapahtuma
21.49 Urheiluruutu. 14.50 Elävä arkisto: Alkoholi ihmisruumiissa. YLE TV1 07.00 Anne ja Anders Kanadassa. 08.50 Jumppahetki. 11.30 Poliisit UK: Ajojahti. 06.25 Huomenta Suomi. 09.30 Tietäjät tietää. MTV3 06.30 Muumilaakson tarinoita. 17.30 Suurmestari: Comeback. 13.45 Valitut Palat Collection. 07.35 Alvin ja pikkuoravat. 09.31 Mysteerikuja. 21.00 Erikoisjoukot. 12.00 Tähtiarpa. 11.35 Yle Oddasat. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 09.00 Late Lammas. 11.45 Yle Uutiset Lappi. 09.00 Henkien valtakunta. 07.09 Mauno. 16.45 Elokuvan hetki. 19.25 Hockey Night Perjantai: JYP Kärpät. TV VIIKKO TORSTAI 15.10. 23.40 ELOKUVA Koskinen: Kuka sellaista tekisi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.18 Cowboyhamsteri Billy. 08.12 Nimipäiväonnittelu. 11.00 Soramonttuprinsessat. 08.45 Sonic Boom. 22.25 Tulosruutu. 08.26 Sámi Lore. 11.15 Yle Uutiset Häme. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 08.59 Pikku Kakkonen. 17.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 18.00 Remppa vai muutto Suomi. 16.00 Amispäiväkirjat. 18.11 Karlan mahtava luokka. 19.30 Grantchester. 22.35 UEFA Champions League: Huippuhetket. 23.51 ELOKUVA Yöpysäkki. 14.06 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle. 17.25 Sisustusarkkitehdin kotona. 15.40 Novosti Yle. 08.00 Pirunpeli. 08.00 Unelma-asunto auringon alta. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 18.10 Urheiluruutu. 09.30 Kukkatippojen kuningas. 07.25 LEGO Friends: Uusi luku. 06.15 Muumilaakson tarinoita. 07.08 Pikku Kakkosen juontopalat. 11.02 Tanskalainen maajussi. 09.30 Tipu Touhukas. 09.00 Muutto. 12.05 Punainen paroni. 13.25 ELOKUVA Köyhä laulaja. 15.00 ELOKUVA Polkuvene. 07.09 Pipsa Possu. YLE TEEMA & FEM 07.44 Norja veden alla. 11.05 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 14.20 Suomen huutokauppakeisari. 16.00 Talot huokuvat historiaa. 13.45 Valitut Palat Collection. 08.10 Dinofarmi. 15.20 Simpsonit. 21.00 ELOKUVA Elokuva: Kupla. 07.07 Pikku Kakkosen juontopalat. 15.05 Silkkitie 30 päivässä. 18.41 Leijoilla Grönlannin yli. 22.15 Monissa häissä. 11.40 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 09.00 Yle Uutiset. 22.20 Milli arvontalähetys. 18.00 Selviytyjät. 18.40 Halln. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 16.00 Poliisit UK: Ajojahti. 08.00 Rollen remmi. 08.15 Tuuri. 13.25 ELOKUVA Sillankorvan emäntä. 12.00 Emmerdale. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 10.00 Kuppilat kuntoon, Kape Aihinen! 11.00 Suomen huutokauppakeisari. 09.30 Kokapappi. 06.55 Muumilaakson tarinoita. 22.00 Stand Up Klubi. 12.36 Jokaisen miehen takana. 11.30 Yle Uutiset Itä-Suomi. 18.23 Yle Uutiset Alueeltasi. lokakuuta 2026 10 // PERJANTAI 16.10. 23.05 ELOKUVA Elokuva: Sympathy for the Devil. 17.07 Paratiisin paluumuuttaja. 12.35 Mahdoton tapaus. 14.30 Valitut Palat Collection. 15.30 Poliisit UK: Ajojahti. 13.05 Erämaan armoilla. 11.10 Poliisit UK: Ajojahti. 19.53 Yle 100 -kunniavieras. 07.45 Sonic Boom (S). 20.00 Pirjon rumempi Suomi. 10.45 Yle Alueuutiset. 20.00 TeamGymin EM, miehet. 08.37 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto. 11.35 Yle Uutiset Pohjanmaa. 22.35 Asian ytimessä. 21.00 Tämä on tämä. 19.10 Asian ytimessä. 06.51 Nimipäiväonnittelu. 23.35 Oddasat. 22.11 Perjantai-dokkari. 21.00 Elämäni Biisi. 23.15 Erikoisjoukot. 17.00 Pikku Kakkonen. 12.30 Liikennepoliisit UK. 12.00 Felix & Klara. 11.39 Oddasat. 11.10 Yle Uutiset Lounais-Suomi. Lande. Lännen Media // Torstaina 15. 16.55 Yle Uutiset Alueeltasi. 07.14 Pikku Kakkosen juontopalat. 15.00 Remppa vai muutto. LOKAKUUTA 2026 ·. 22.25 Tulosruutu. 08.15 Pikku Kakkosen posti. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 19.50 Luottomies 3. 11.40 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 17.00 Suomen huutokauppakeisari. 19.20 Tulosruutu. 23.06 Houkutus naapurissa. 10.00 Liikennepoliisit UK. 11.54 Oddasat. 21.00 Suurmestari: Comeback. 21.05 Sohvaperunat. 11.05 MasterChef Australia. 23.00 Tanskalainen nainen. 17.10 Mahdoton tapaus. 08.50 Jumppahetki. 10.00 Grillit tulessa. 19.39 Sportnytt. 20.16 Alias Lönnrot. 11.00 Soramonttuprinsessat. 17.40 Äidiltä tyttärelle. 17.00 Unelmasauna. 13.30 Tiettömän taipaleen takana. 06.25 Huomenta Suomi. 13.30 Pitääkö olla huolissaan. 06.15 Muumilaakson tarinoita. 23.00 So Long, Marianne. 07.45 Alvin ja pikkuoravat. 21.00 Paratiisi. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 08.00 Korkeasaari. 08.25 Keltainen Lumimies. 11.50 Yle Oddasat. 06.05 Bing. 19.20 Tulosruutu. 15.49 La Promesa Salaisuuksien kartano. 06.50 LEGO Friends: Uusi luku. 07.20 Pikku Kakkosen juontopalat. 15.00 Tämä on tämä. 15.00 Penn & Teller: Naruta meitä! 16.00 Rakkaat Maajussit. 22.35 Haluatko miljonääriksi. 07.51 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. 07.22 Pipsa Possu. 07.28 Ella, Oskari ja Huu. 21.00 Dolly Parton: Tässä minä olen. 21.45 Yle Uutiset. 18.27 Kovan viikon ilta. 08.22 Nimipäiväonnittelu. 15.00 Huutokauppakesä. 09.00 Stadi vs. 12.35 Mahdoton tapaus. 12.00 ELOKUVA Kino: Belle. 20.29 Yle Uutiset. 14.00 Valitut Palat Collection. 21.00 ELOKUVA Toive-elokuva: Le Havre. 16.50 Venetsiasta Niilille. 19.00 Seitsemän Uutiset. 14.15 Tanskalainen maajussi. MTV SUB 06.00 MTV sääkamera. NELONEN 06.00 Bing. 19.00 Forsyten suku. 20.55 ELOKUVA Elokuva: Luokkakokous 3. 18.00 TeamGymin EM, naiset. 12.50 Eränkävijät. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 19.30 Eränkävijät. LAUANTAI 17.10. 08.00 Vaatekaapin vallankumous. 22.20 Milli arvontalähetys. 21.00 ELOKUVA Elokuva: Pahat pojat. 17.15 Elokuvan hetki. 15.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 09.35 Lauman uusi jäsen. 16.30 Mestarien liiga: Kaikki maalit 14.10.. 09.07 Kätkijät. 07.00 Smurffit. 09.30 Puoli seitsemän. 09.45 Leikin loppu. YLE TV2 06.38 Egenlandin matkakohteet. 07.44 Kaarle. 16.00 Syyttäjä Imma Tataranni. 08.35 Kotijumppaa Sofian kanssa. 20.00 Lomittajat. 07.00 Monchhichi. 20.45 Urheiluruutu. 11.05 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 08.14 Pikku Kakkonen. 18.00 Vaatekaapin vallankumous. 22.00 Bunny Yeager: intohimona pin-up. 10.00 SuomiLOVE. 19.45 The Summit Australia. 19.30 Eränkävijät. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 14.15 Tanskalainen maajussi. 19.20 Päivän sää. 13.30 Thank God, sä tulit! 15.00 Race Across The World Suomi. 12.57 La Promesa Salaisuuksien kartano. 07.50 LEGO CITY Ei rajoja. 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. 18.15 Vanhan talon uusi elämä. 12.00 Koko Suomi leipoo. 14.45 Pirjon rumempi Suomi. 18.38 Norjaa ristiin rastiin. 11.35 Yle Uutiset Pohjanmaa. 17.00 Liikennepoliisit UK. 15.35 Yle Oddasat. 07.00 Monchhichi. 19.15 Päivän sää. 13.00 Unelmia Italiassa. 19.26 Pieni suuri maailma. YLE TV2 06.40 Egenlandin matkakohteet. 16.01 Teknavi. 16.50 Novosti Yle. 09.00 Remppa vai muutto. 08.45 Pelastajapartio. 12.05 Paavolaisen jalanjäljillä. 14.57 A-studio. 19.00 Bob’s Burgers. 08.31 Pystyt enempään kuin uskot. 12.30 Salatut elämät. 19.00 Seitsemän Uutiset. 21.00 Petolliset. 11.50 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 14.02 Olipa kerran televisio. 20.55 Urheiluruutu. 11.00 Suomen huutokauppakeisari. 06.51 Nimipäiväonnittelu. 11.30 Lamastalgia. 18.39 Avara luonto: Seepian matka. 08.36 Skavlan ja Ruotsi. 21.00 ELOKUVA Kino Klassikko: Rebekka. 15.55 Syyttäjä Imma Tataranni. 07.40 Muumilaakson tarinoita. 22.30 ELOKUVA Kino: Vuokraperheet. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 10.03 Minun totuuteni. 08.55 Vankilakokeilu Little Scandinavia. 23.10 Tulossa: Sami Kieksi Digihuijaukset. 15.15 Pohjanmaan sankarit. MTV SUB 06.00 MTV sääkamera. 22.30 Justimus esittää: Henki Vex. 15.45 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.56 Oddasat. 23.00 Korisliiga 360. 17.43 Äidiltä tyttärelle. 17.00 Jarkko Tammisen maailma. 12.00 Jarkko Tammisen maailma. 16.45 Novosti Yle. 11.00 Race Across The World Suomi. 07.00 LEGO DreamZzz. 18.30 Puoli seitsemän. 14.52 Elokuvan hetki. 18.00 BUU-klubben. 08.38 Kotikadun jengi ja vihreä valo. 08.30 Huutokaupan metsästäjät. 22.02 Ulkolinja: Kaksi Ruandaa. 23.35 Tältä tuntuu Veikkausliiga. 23.20 Cowboy ja kuningas. 11.50 Yle Oddasat. 14.00 Historia: Viikinkien imperiumin nousu. 17.25 Villit kokit. 14.35 Elävä arkisto: Sauna ja suomalainen. 15.20 TeamGymin EM, sekajoukkueet. 22.35 ELOKUVA Elokuva: Koputus. 17.00 Pikku Kakkonen. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 17.15 Ruotsalaiset designklassikot. 19.00 Remppa vai muutto Suomi. 07.00 Tete ja Mama. TORSTAI 15.10. 19.00 Terapiaa ja tunnetta. 12.00 Emmerdale. 21.55 YleX Esittää. 19.00 Haluatko miljonääriksi. 06.15 Muumilaakson tarinoita. 13.20 Luontopäiväkirja. 17.00 Yle Uutiset. – KESKIVIIKKO 21.10. 20.00 Kunnes ruoste meidät erottaa. 12.00 Tähtiarpa. 18.21 Yle Uutiset Alueeltasi. 11.30 Lumenvalkoisia unelmia. 13.53 La Promesa Salaisuuksien kartano. 22.25 Taru sormusten herrasta: Mahtisormukset. 08.50 Mikä liikuttaa. 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 23.55 Modernit miehet. 07.00 Taikapuutarhan pikkuötökät. Tuhat vuotta sitten pohjoisen viikingit yhdistyivät ja rakensivat mahtavan imperiumin. 09.00 Remppa vai muutto. 08.00 LEGO CITY Ei rajoja. 20.25 Hockey Night Perjantai. 20.00 Syyttäjä Imma Tataranni. 07.15 Muumilaakson tarinoita. 07.58 Pikku Kakkosen juontopalat. 18.00 Yle Uutiset. 14.00 Historia: Polaroidin aika. 10.04 Kadonneet perijät. MTV SUB 06.00 MTV sääkamera. 18 TELEVISIO Pyhäjokiseutu TORSTAINA 15. 22.21 Päivän sää. 22.00 Kymmenen Uutiset. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 19.30 Alone yksin erämaassa. 18.00 Yle Uutiset. 16.00 Talot huokuvat historiaa. 22.10 Lotto ja Jokeri. 21.59 Urheiluruutu. 06.50 Pikku Kakkonen. 06.50 Pikku Kakkonen. 11.00 Unelmakoti. 10.00 SuomiLOVE. MTV3 06.15 Aamusää. 23.45 So Long, Marianne. 14.52 La Promesa Salaisuuksien kartano. 08.57 Nimipäiväonnittelu. 09.30 Pirunpeli. 06.35 Smurffit. 14.00 Pitääkö olla huolissaan. 18.21 Puoli seitsemän. 11.30 Yle Uutiset Itä-Suomi. 19.30 Alone yksin erämaassa. 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo. 06.35 Smurffit. 10.01 På spåret. 22.15 Cooper ja Fry. 09.53 Antiikin aikaan keksittyä. 23.05 Uusi Kino: Huoneet. 11.30 Lamastalgia. 23.45 So Long, Marianne. 14.45 Valitut Palat Collection. 15.50 Iskelmä-Suomi. 13.00 Olipa kerran televisio. 13.00 Elokuva: Justus ja urheat ritarit. 22.21 Päivän sää. 10.00 Yle Uutiset. 18.15 Jarkko Tammisen maailma. 06.53 Humps. 22.10 Stand Up Klubi. 07.25 Zig & Sharko. 18.30 Race Across The World Suomi. 19.00 Seitsemän Uutiset. 23.30 ELOKUVA Elokuva: 9 Bullets. 17.25 Studio 65. 12.30 Kauniit ja rohkeat. 16.30 Hockey Night Lauantai. 20.00 Kuolematon Eila Hiltunen. 20.00 Suomen älyttömin julkkis. 11.20 Yle Uutiset Pirkanmaa. 08.00 Masked Singer Suomi. 07.35 Pikku Kakkonen. 17.10 Mahdoton tapaus. 16.30 Amispäiväkirjat. 23.15 Kovin kuski haussa. 15.00 Huutokauppakesä. 11.20 Riistametsällä Pohjolassa. 09.30 Puoli seitsemän. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 11.20 Yle Uutiset Pirkanmaa. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.55 Belzebubs. 15.55 Eduskuntalähetykset. 12.20 Naissotilaat 3. 17.00 Yle Uutiset. 15.55 A-studio. 13.56 Elokuvan hetki. 23.00 NHL: Tampa Bay Vancouver. Sarja seuraa kolmen sukupolven dynastian vaiheita ja paljastaa, miten pelätyistä sotureista kasvoi arvostettuja hallitsijoita. 07.36 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu. 18.47 Riistametsällä Pohjolassa. 12.20 Remppa vai muutto Uusi-Seelanti. 14.30 Lomalle lompsis. 22.40 Kovan viikon ilta. 20.55 Urheiluruutu. 22.00 Kymmenen Uutiset. 20.00 Heimojen jäljillä. 11.15 Yle Uutiset Häme. 18.45 Suomen älyttömin julkkis. 10.00 SuomiLOVE. 17.30 Pirunpeli. 20.00 Vain elämää. 15.00 Kuokkavieras Kataja. 19.00 Sohvaperunat. 18.00 BUU-klubben. 08.22 Rollen remmi. 23.10 ELOKUVA Elokuva: The Enforcer. 13.05 Äidiltä tyttärelle. 09.33 Lauman uusi jäsen. 17.00 Viiden jälkeen. 12.20 Naissotilaat 3. 08.55 Huomenta Suomi. 12.50 Eränkävijät. 08.27 Kärpästen Harri. 20.29 Yle Uutiset. 18.00 Kallen keittiö. 19.00 Soramonttuprinsessat. YLE TV2 06.40 Egenlandin matkakohteet. 22.25 Tulosruutu. 19.25 Tulosruutu. 08.35 Sonic Boom. 10.05 Ykkösaamu. 17.00 Simpsonit. 07.56 Pikku Kakkosen juontopalat. 08.15 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 17.50 Kuppilat kuntoon, Kape Aihinen! 18.50 Vain elämää. 11.03 Islantilaisia paikannimiä. 07.22 Sanni Sateenkaari. 13.30 Tiettömän taipaleen takana. 06.51 Nimipäiväonnittelu. 13.20 Korkeasaari. 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 11.45 Yle Uutiset Lappi. 07.00 LEGO DreamZzz. 19.50 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 19.30 Masked Singer Suomi. 19.30 Salatut elämät. 09.00 Vain elämää. 13.00 Kysy lääkäriltä terveydestä. 20.28 Kunnes ruoste meidät erottaa. 12.30 Kauniit ja rohkeat. 08.05 Prisma: ADHD:n jäljillä. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 17.00 Viiden jälkeen. 15.45 Yle 100 -kunniavieras. 09.05 Historia: Mao Kiinan punainen keisari. 18.00 SuomiLOVE. 15.50 Yle Uutiset Alueeltasi. 22.21 Päivän sää. 18.00 Yle Uutiset. 18.00 SuomiLOVE. 23.30 Korisliiga 360. 12.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 08.16 Auri ja maailman eläimet. 11.00 Jarkko Tammisen maailma. 21.55 Yle Uutiset. 12.40 Strömsö. 16.00 Salatut elämät. YLE TEEMA & FEM 08.20 Ilmastoparadoksi. 19.00 Itse asiassa kuultuna. 07.00 Kotilokoulu. 15.35 Selviytyjät. 07.35 LEGO Friends: Uusi luku. 16.00 Salatut elämät. 13.00 Unelmia Italiassa. 17.00 Liikennepoliisit UK. 19.54 Ruotsi tutkii. YLE TEEMA & FEM 07.36 BUU-klubben. 17.00 Unelmasauna. 20.29 Yle Uutiset. 11.00 SuomiLOVE. 18.30 Islantilaisia paikannimiä. 08.24 Pikku Kakkonen. 13.00 Liikennepoliisit UK. 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. 20.00 Burgerimiehet kesälomalla. 07.20 Ava, Riko ja Teo. 19.00 Soramonttuprinsessat. 16.30 Ampumahiihdon Loop One -kilpailu. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 12.00 RSO Musiikkitalossa. 22.03 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 23.45 Sami Yaffa Sound Tracker. 06.52 Tulipop. 07.45 Sonic Boom. 07.16 Malla Mahtava. 14.10 Selviytyjät. 15.30 Selviytyjät Suomi. 09.19 Vuohityttö. 08.00 Yle Uutiset. 12.52 Yle 100 -kunniavieras. 06.53 Pikku Kakkonen pienimmille. 17.00 Yle Uutiset. 15.00 Maryn helpot kokkailut. MTV3 06.15 Aamusää. 23.01 Michael Jackson: popin kuninkaan tuho. 07.38 Pikku Kakkosen posti. 21.05 A-studio. 18.30 Emmerdale. 11.10 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 06.50 LEGO Friends: Uusi luku. 07.34 Milli ja Molli. 13.20 Luontotuokio. NELONEN 06.00 Bing. 07.57 Safari. 14.15 Valitut Palat Collection. NELONEN 06.00 Bing. 13.05 Äidiltä tyttärelle. 12.00 Toinen maailmansota ruotsalaisten silmin. 13.30 Alone yksin erämaassa. 11.54 Oddasat. 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 06.50 Pikku Kakkonen. 22.00 Kymmenen Uutiset. Viikinkien imperiumin nousu, Yle TV1 lauantaina klo 14.00. 09.00 Työn sankari. 07.27 Santtu. 20.53 Pieni suuri maailma. 18.29 Dino Dex. 18.30 Emmerdale. 23.05 Tältä tuntuu Veikkausliiga. 21.00 Hormonit! 21.50 Belzebubs. 18.30 Puoli seitsemän. 08.05 Lucky Luken uudet seikkailut. 16.40 Yle Oddasat
13.35 Akuutti. 15.00 Petolliset. 09.30 Puoli seitsemän. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 16.35 Burgerimiehet kesälomalla. 10.30 Race Across The World Suomi. 15.55 Hobbyhorse Revolution. 06.15 Muumilaakson tarinoita. 17.00 Kasvis-tv. 19.00 Jarkko Tammisen maailma. 14.45 Kadonneet perijät. 13.30 Maajussille morsian. 19.00 Soramonttuprinsessat. 18.00 Metsän minisankarit. 21.00 ELOKUVA Toive-elokuva: Pojat. 08.27 Villit kokit. 21.00 Vahtikoirat. 09.44 Romusta radalle. 10.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 09.30 Kolmiodraama. 06.15 Muumilaakson tarinoita. 09.11 3 muskettisoturia. 08.09 BUU-klubben. 21.45 Pirjon rumempi Suomi. TELEVISIO 19 TORSTAINA 15. 14.00 Elokuvan hetki. 13.00 Liikennepoliisit UK. 20.30 Monissa häissä. 19.00 Soramonttuprinsessat. 06.35 Smurffit. 08.50 HS Lasten uutiset. 23.00 Paratiisi. 14.00 Pitääkö olla huolissaan. 15.00 Muisti. 12.05 Itse asiassa kuultuna. 06.58 Pikku Kakkosen juontopalat. LOKAKUUTA 2026 Pyhäjokiseutu ·. 08.00 Unelma-asunto auringon alta. 10.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 17.00 Pikku Kakkonen. 12.35 Mahdoton tapaus. 07.15 Muumilaakson tarinoita. 17.00 Liikennepoliisit UK. 12.46 Elokuvan hetki. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 07.00 LEGO DreamZzz. 11.00 Jumalanpalvelus. 17.25 Vanhan talon uusi elämä. 23.55 ELOKUVA Let Her Speak. 01.00 Race Across The World Suomi. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 09.03 Efter Nio. 13.00 Unelmia Italiassa. 08.21 Nimipäiväonnittelu. 09.34 Viinan jäljillä. 17.00 Liikennepoliisit UK. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.55 Ruotsalaiset designklassikot. 07.45 Alvin ja pikkuoravat. 16.55 Yle Uutiset Alueeltasi. 07.46 Puu Fu Tom. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 21.00 Efter Nio. 20.00 Pirunpeli. 13.00 Liikennepoliisit UK. 13.30 Masked Singer Suomi. 12.00 Tähtiarpa. 11.30 Viinan jäljillä. 20.00 Lomittajat. 19.45 Mieheni vaimo. 20.55 Oo aina ihminen. 07.00 Smurffit. 07.30 Osku. 12.30 Salatut elämät. 11.30 Salatut elämät. 18.15 Lomittajat. 18.21 Puoli seitsemän. 21.45 Yle Uutiset. 11.30 Yle Uutiset Itä-Suomi. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 19.00 Tämä on tämä. 06.05 Bing. 08.26 Croodit: Yhtä perhettä. 23.55 Erikoisjoukot. 21.05 ELOKUVA Die Hard 4.0. 07.25 Zig & Sharko. 22.25 Tulosruutu. 14.05 Sarpaneva ja muodon taju. 21.00 ELOKUVA Elokuva: Total Recall unohda tai kuole. 20.00 På spåret. 12.30 Kauniit ja rohkeat. 09.30 Kolmiodraama. 12.00 Kuningatar Ena. 12.00 Liikennepoliisit UK. 07.17 Petran poppoo. 06.35 Muumilaakson tarinoita. 07.10 Smurffit. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 12.05 Tanskalainen maajussi. 22.25 Tulosruutu. 23.00 Dokumenttiprojekti: Muodonmuutoksia. 22.00 Kymmenen Uutiset. 21.00 Kuppilat kuntoon, Kape Aihinen! 22.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 23.00 Tältä tuntuu Veikkausliiga. 14.45 Sauna bad. 13.00 Savage Beauty. 16.00 Salatut elämät. 06.25 Huomenta Suomi. YLE TV2 06.40 Egenlandin matkakohteet. 07.00 Monchhichi. 13.00 Unelmia Italiassa. 11.00 Suomen huutokauppakeisari. 22.35 Hockey Night Maanantai. 12.00 Emmerdale. 12.00 Tähtiarpa. 08.35 Näin meillä. 06.50 Pikku Kakkonen. 08.00 Huvila & Huussi. 22.21 Päivän sää. 07.30 Tipo. 22.00 Selviytyjät Suomi. 18.07 Miia ja Roni. 16.05 Petolliset. 09.30 Elävä arkisto: Viru-hotellin rakennustyömaa. 19.30 Pirunpeli. 10.02 Minun totuuteni. 22.21 Päivän sää. 21.00 ELOKUVA Elokuva: Särkyneen sydämen sola. NELONEN 06.00 Bing. 19.30 Maan puolustajat. 22.30 Irma, myrskyn viemä. 20.30 M/S Mystery. 16.00 100 Places to Be. 18.00 Simpsonit. 22.40 Oddasat. 11.54 Oddasat. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 14.05 Sarpaneva ja muodon taju. 09.00 Teknavi. 20.50 Pieni suuri maailma. 20.29 Yle Uutiset. 09.00 Remppa vai muutto. 22.41 Raid. KESKIVIIKKO 21.10. 23.05 Suurmestari: Comeback. 18.00 SuomiLOVE. 12.00 Poliisit UK: Ajojahti. 08.00 The Floor Suomi. 11.02 Vanhan talon uusi elämä. 19.39 Sportnytt. 23.40 Poliisit 24/7. 07.33 Tuuri. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.30 Poliisit 24/7. 16.00 NHL-sirkus. 15.00 Simpsonit. 09.00 Elämäni Biisi. 14.25 Jokaisen miehen takana. 14.03 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä. 09.00 Vaatekaapin vallankumous. 12.00 Tähtiarpa. 18.00 Yle Uutiset. 16.00 Simpsonit. 06.59 Pikku Kakkonen. 11.45 Yle Uutiset Lappi. 20.00 Syyttäjä Imma Tataranni. 18.00 BUU-klubben. 19.45 Erikoisryhmä Kitzbühel. 19.30 Salatut elämät. 07.23 Anna ja ystävät. 16.30 Masked Singer Suomi. 14.15 Tanskalainen maajussi. 15.00 Suomen älyttömin julkkis. 19.20 Päivän sää. 07.25 LEGO Friends: Uusi luku. 16.00 Salatut elämät. 20.00 Poliisit 24/7. 12.50 Suuri keramiikkakisa. 07.47 Ryhmä Hau. 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.10 Urheiluruutu. YLE TEEMA & FEM 07.36 Norja veden alla. 17.00 Suurmestari: Comeback. Lande. 18.30 Kadonneet perijät. 15.35 Korkeasaari. 06.52 Poppelikumpu. 16.40 Yle Oddasat. MTV3 06.15 Aamusää. 18.00 Yle Uutiset. 10.02 Minun totuuteni. 23.50 ELOKUVA Kuka uskois. 07.23 Tommi ja Mummi. 09.30 Voihan Poni. 08.19 Nimipäiväonnittelu. 13.05 Lomittajat. 16.00 Jarkko Tammisen maailma. 23.35 Monissa häissä. 13.20 Kansallismaisemat. 22.45 M/S Mystery. 23.05 ELOKUVA Toive-elokuva: Kummelistories. 14.21 ELOKUVA Toive-elokuva: Ohjus. 09.00 Remppa vai muutto. 09.00 Tämä on tämä. 14.03 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä. 12.30 Mahdoton tapaus. 11.00 Soramonttuprinsessat. 19.30 Salatut elämät. 16.45 Novosti Yle. 22.00 Kymmenen Uutiset. 18.35 MasterChef Australia. 21.00 Nepobaby rikkaaksi yhdessä yössä. 23.45 ELOKUVA Jospa tietäisit. 11.40 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. YLE TEEMA & FEM 07.35 Norja veden alla. 11.25 Ruotsi tutkii. 21.00 A-studio. 20.29 Yle Uutiset. 13.35 Erik Bruun vielä yksi työ. 08.25 Muumileehi. 19.30 Tanssii Tähtien Kanssa. 20.55 ELOKUVA Kovat miehet. 15.32 Elämäni Biisi. 11.50 Yle Oddasat. 17.35 Haluatko miljonääriksi. 15.00 Kuokkavieras Kataja. 11.30 Sisustusarkkitehdin kotona. 11.00 Yle Uutiset Uusimaa. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 16.00 Sunnuntailounas. 13.25 ELOKUVA Markan tähden. 08.50 Jumppahetki. 11.00 Suomen huutokauppakeisari. 20.00 Kulttuuricocktail. 18.30 Unelmakoti. 13.30 Tiettömän taipaleen takana. 23.40 Stand Up Klubi. 07.35 Oktonautit. 08.18 Minä ja koirani. 15.30 A-studio viittomakielellä. 20.55 Urheiluruutu. 17.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Alueuutiset. 16.40 Yle Oddasat. 17.49 Tyra-pennun seikkailut. 18.45 Yle Uutiset Sunnuntai. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 21.05 A-studio. MTV SUB 06.00 MTV sääkamera. 09.30 Salaista apua Viroon. 14.55 Ruokamatka Intiassa. 19.30 NHL-sirkus. 22.50 Efter Nio. 09.42 Haju-uutiset. 06.51 Nimipäiväonnittelu. 10.00 Teknavi. 08.00 Huvila & Huussi. YLE TEEMA & FEM 07.35 Norja veden alla. 18.00 BUU-klubben. 22.40 Oddasat. 21.49 Urheiluruutu. 12.50 Veden valtakunta. 22.30 Topi Borgin elokuvakerho. Lännen Media // Torstaina 15. 12.30 Kauniit ja rohkeat. 21.30 Jalkapallostudio. 19.50 Ruotsi tutkii. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 06.25 Huomenta Suomi. 18.30 Puoli seitsemän. 18.23 Yle Uutiset Alueeltasi. 10.15 SuomiLOVE. 15.00 Nepobaby rikkaaksi yhdessä yössä. 21.00 ELOKUVA Elokuva: Beck: Koston hinta (9). 17.00 Viiden jälkeen. 22.21 Päivän sää. 17.45 Äidiltä tyttärelle. 20.55 Urheiluruutu. 19.55 Korisliiga 360. 12.05 Kulttuuricocktail Kirjat. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 08.20 Pikku Kakkonen. 13.30 Masked Singer Suomi. 19.30 Emilie kesken jäänyt murhatutkimus. 16.00 Näin Ruotsi rakennettiin. 15.00 Poliisit UK: Ajojahti. 09.30 Liikennepoliisit UK. 12.50 Virtuaalirakkaus. 07.00 Monchhichi. 07.06 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan. TIISTAI 20.10. 14.40 ELOKUVA Tulossa: Kuollut mies kummittelee. 12.20 Naissotilaat 3. 07.37 Kaisa ja Olli. NELONEN 06.00 Bing. 15.50 Yle Uutiset Sunnuntai. 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo. 07.00 LEGO DreamZzz. 21.00 Vintiöt. 21.00 ELOKUVA The End. 16.00 Anu Pentik diletantti. 06.52 Hei Taavi. 18.11 Do, Re & Mi. 08.15 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 14.00 Elokuvan hetki. 16.30 Ampumahiihdon Loop One -kilpailu. 11.00 Suomen huutokauppakeisari. 20.00 Remppa vai muutto Suomi. 07.21 Pikku Kakkosen juontopalat. 19.30 Selviytyjät Suomi. 18.30 Emmerdale. 11.35 Yle Uutiset Pohjanmaa. 06.51 Nimipäiväonnittelu. 18.23 Yle Uutiset Alueeltasi. 23.45 IS esittää: Sain sen videolle. 07.32 Pikku Kakkosen juontopalat. 22.10 Haluatko miljonääriksi. 19.00 Prisma: Pakko-oireisen häiriön jäljillä. 21.45 Yle Uutiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.35 LEGO Friends: Uusi luku. 21.00 Aakkosmies. 12.00 Anu Pentik diletantti. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 21.55 Le bureau, vakoojaverkosto. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 22.20 Milli arvontalähetys. 07.16 Maijuli. 19.48 Sportliv. YLE TV2 06.35 Egenlandin matkakohteet. 20.00 Maajussille morsian. 11.05 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 10.00 Maryn helpot kokkailut. 09.10 Flinkkilä & Kellomäki. 20.00 Akuutti. 20.55 Urheiluruutu. 17.25 Pörriäinen lentää hämärissä. 18.00 SuomiLOVE. 21.55 Pirullinen peli. 12.20 Naissotilaat 3. 18.15 Eränkävijät. 21.30 Rakkaat Maajussit. 23.50 Modernit miehet. 13.50 Felix & Klara. 06.15 Muumilaakson tarinoita. 20.00 Koko Suomi leipoo. 12.00 ELOKUVA Toive-elokuva: Ajolähtö. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 19.00 M/S Mystery. YLE TV2 06.35 Egenlandin matkakohteet. 09.44 Erityiset. 08.08 Takametsän tarinoita. 16.30 Simpsonit. 18.45 Heimojen jäljillä. 21.45 Vahtikoirat. 09.00 Ameriikan Antti. 06.50 LEGO Friends: Uusi luku. 19.30 Kulttuuricocktail Kirjat. 08.31 Salasaaren seikkailijat. 15.00 Pitääkö olla huolissaan. 20.00 Vaatekaapin vallankumous. 06.52 Hau Hau, Piip ja Veli. 18.30 Masked Singer Suomi. 20.00 Suurmestari: Comeback. 09.34 Lauman uusi jäsen. 12.00 Liikennepoliisit UK. 07.37 Pikku Kakkosen juontopalat. 18.00 Petolliset. NELONEN 06.00 Bing. 19.00 Kylmän sodan titaanit. 21.50 Carmen-kiharat. 22.15 Paratiisi. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 11.30 Poliisit UK: Ajojahti. 17.35 Kuppilat kuntoon, Kape Aihinen! 18.35 MasterChef Australia. 18.00 Race Across The World Suomi. 20.00 Tämä on tämä. 17.40 Yle 100 -kunniavieras. 16.30 IS esittää: Sain sen videolle. 07.12 Apina Apunen, asentaja-apina. 18.30 Emmerdale. 15.00 Kauppakaupunkien aarteita. 18.30 Buustaa budjettisi. 20.43 Leikin loppu. 11.54 Oddasat. 08.23 Pikku Kakkonen. 21.49 Urheiluruutu. 21.00 A-studio. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.20 Harakkamurhat. 08.50 Jumppahetki. 20.00 Suomen älyttömin julkkis. 10.00 Jaksa paremmin. 06.51 Nimipäiväonnittelu. 16.00 Poliisit UK: Ajojahti. 14.25 Tältä tuntuu Veikkausliiga. 16.55 Yle Uutiset Alueeltasi. 11.13 Halln. 19.20 Päivän sää. 11.31 Taivaallista menoa. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 12.00 Emmerdale. 09.00 Remppa vai muutto. 08.07 Olipa kerran keksintö. 17.25 Tanskalainen maajussi. 07.00 LEGO DreamZzz. 10.30 Jaksa paremmin. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 07.20 Ava, Riko ja Teo. 21.36 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 16.50 Kulttuuricocktail Kirjat. 08.00 Suomen älyttömin julkkis. 15.00 Kauppakaupunkien aarteita. 16.30 Mestarien liiga: Kaikki maalit 3.11.. 21.36 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.15 fml. 07.46 Pikku Kakkonen. 19.50 Kansallismaisemat. 13.00 Unelmia Italiassa. 12.00 Egenland. 17.42 Äidiltä tyttärelle. 17.00 Viiden jälkeen. 08.57 Leijoilla Grönlannin yli. 16.10 Syyttäjä Imma Tataranni. 07.50 Pii ja Poju. 19.00 Seitsemän Uutiset. 17.10 Mahdoton tapaus. 16.40 Yle Oddasat. 07.45 Sonic Boom. 19.55 Vankilakokeilu Little Scandinavia. 20.29 Yle Uutiset. 08.00 Race Across The World Suomi. 08.56 Nimipäiväonnittelu. 21.49 Urheiluruutu. 00.00 Omerta 6/12 (16). 11.00 Liikennepoliisit UK. 11.55 Suomalainen tangon taika. 09.30 Puoli seitsemän. 18.21 Puoli seitsemän. 06.35 Smurffit. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 17.40 Äidiltä tyttärelle. 07.45 Sonic Boom. 15.35 Villimpi maailma. 22.30 Pirjon rumempi Suomi. 07.18 Pikku Kakkosen juontopalat. MTV3 06.15 Aamusää. 21.10 Remppa vai muutto Suomi. 21.36 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 16.20 ELOKUVA Kesken. 20.15 Raid. 18.00 SuomiLOVE. 15.00 Tämä on tämä. 06.50 LEGO Friends: Uusi luku. 21.00 Mieheni vaimo. 09.23 Näätäset. 19.20 Päivän sää. 20.00 Suuri keramiikkakisa. 17.00 Pikku Kakkonen. 11.15 Yle Uutiset Häme. 15.00 Kauppakaupunkien aarteita. 07.17 Pikku Kakkonen. 14.45 Elävä arkisto: Amerikan setä. 17.00 Viiden jälkeen. 11.00 Poliisit UK: Ajojahti. 18.00 Selviytyjät. 06.50 Pikku Kakkonen. 13.00 Poliisit UK: Ajojahti. 08.24 Supersisarukset. MTV SUB 06.00 MTV sääkamera. 16.11 ELOKUVA Chaplinesque. 07.35 Alvin ja pikkuoravat. 23.40 Korisliiga 360. 11.30 Lamastalgia. 18.30 Emmerdale. 19.00 Seitsemän Uutiset. 08.18 Sportliv. 12.00 Rubiinipoika. 11.10 MasterChef Australia. 14.15 Tanskalainen maajussi. 08.00 LEGO CITY Ei rajoja. 21.20 Futsal: MM-karsinta ESP-FIN. NELONEN 06.00 Bing. 21.55 Mestarien liiga: PSG Barcelona. 13.05 Äidiltä tyttärelle. 22.20 Milli arvontalähetys. YLE TEEMA & FEM 07.40 BUU-klubben. 07.01 Kaapo. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 10.00 Kolme tyttöä Suomesta Harmony Sisters. 13.05 Äidiltä tyttärelle. 12.35 Pölynimurikauppiaat. 20.45 Urheiluruutu. 20.00 MOT. 10.30 Poliisit UK: Ajojahti. 06.25 Huomenta Suomi. 22.20 Milli arvontalähetys. 08.43 Kotijumppaa Sofian kanssa. MAANANTAI 19.10. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 08.04 Pikku Kakkonen. 10.00 Grillit tulessa. 06.39 Egenlandin matkakohteet. 19.25 Tulosruutu. MTV SUB 06.00 MTV sääkamera. 07.00 Kaisu Kuu. 15.00 Korkeasaari. 13.25 ELOKUVA Kuollut mies kummittelee. 21.45 Yle Uutiset. 14.05 Karin suomalaiset. 17.00 Yle Uutiset. 17.10 Mahdoton tapaus. 15.00 Selviytyjät. 19.30 Eränkävijät. 16.05 MOT. 10.30 Iholla. 10.00 Jumalanpalvelus. 18.00 Yle Uutiset. 11.02 Henkien valtakunta. 07.11 Hannes Hamsteri. 12.35 Mahdoton tapaus. 22.25 Tulosruutu. 09.04 Buustaa budjettisi. 11.02 Buustaa budjettisi. 23.05 Tämä on tämä. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Milli arvontalähetys. 08.22 Extreme-futiskikat. 21.30 Vaihdevuosien mysteeri. 14.00 Pitääkö olla huolissaan. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 15.30 Simpsonit. 11.20 Yle Uutiset Pirkanmaa. 23.00 ELOKUVA Elokuva: Pahat pojat. 08.50 Koko Suomen viikko. 11.00 Mikaela & Thomas. MTV3 06.15 Aamusää. 14.00 Lomalle lompsis. 08.16 Äidiltä tyttärelle. 15.45 Kansallismaisemat. 18.30 Skavlan ja Ruotsi. 20.55 Elokuvan hetki. 14.05 Sarpaneva ja muodon taju. 11.30 Lamastalgia. MTV3 06.30 Muumilaakson tarinoita. 19.00 Viinan jäljillä. 18.00 Yle Uutiset. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 14.15 Tanskalainen maajussi. 15.30 100 Places to Be. 23.35 Harakkamurhat. 11.45 Lamastalgia. 19.25 Tulosruutu. 13.05 Äidiltä tyttärelle. 19.53 Egenlandin matkakohteet. 07.34 Pikku Kakkonen. 18.23 Saïd ja Anna. 22.00 Kymmenen Uutiset. 11.31 Terapiaa ja tunnetta. 07.39 Muru. 19.25 Tulosruutu. 06.52 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia. 13.30 Ruotsalaiset designklassikot. 10.00 SuomiLOVE. 08.30 Stadi vs. 13.43 ELOKUVA RSO esittää: 100 toive-elokuvaa. 14.30 Simpsonit. 11.00 Tanssitunti. 07.45 Sonic Boom. 17.00 Pikku Kakkonen. 07.40 Ryhmä Hau. 13.20 Tiettömän taipaleen takana. 06.50 Pikku Kakkonen. 07.50 LEGO CITY Ei rajoja. 19.54 Ruotsi tutkii. 06.59 Dinotassut. 08.01 Pikku Kakkosen juontopalat. 07.18 Vegesaurukset. 09.00 Näin meillä. 11.10 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 20.00 Màkari Sisilian murhamysteerit. 21.00 Handsome Devil hurmaava tappaja. 07.03 Pikku Kakkosen juontopalat. 11.00 IS esittää: Sain sen videolle. 23.00 Rikospaikka. 16.50 Novosti Yle. 16.59 Sinkkumysteeri. 13.00 Näin Ruotsi rakennettiin. lokakuuta 2026 // 11 SUNNUNTAI 18.10. 17.50 Ruotsi tutkii. 17.10 Pikkukaupungin poliisi. 13.50 Topi Borgin elokuvakerho. 19.00 Korkeasaari. 13.00 Pitääkö olla huolissaan. 08.03 Nimipäiväonnittelu. MTV SUB 06.00 MTV sääkamera. 19.20 Urheiluextra. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 08.24 Athleticus. 09.30 Puoli seitsemän. 08.47 Sinkkumysteeri. 18.30 Puoli seitsemän. 10.00 SuomiLOVE. 06.55 Muumilaakson tarinoita. 17.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 18.21 Puoli seitsemän. 07.28 Pikku Kakkosen juontopalat. 23.35 Maajussille morsian. 12.00 Maajussille morsian. 16.00 Tanssii Tähtien Kanssa. 16.00 Poliisit UK: Ajojahti. 11.50 Yle Oddasat. 06.51 Nimipäiväonnittelu. 23.35 Tältä tuntuu Veikkausliiga. 19.30 Salatut elämät. 17.00 Haluatko miljonääriksi. 10.01 Unelmakoti. 15.00 Yhdeksän miehen saappaat. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 08.10 Ykkösaamu. 19.10 Tulosruutu. 21.55 Vaarallinen perintö. 21.05 Tulossa: Sami Kieksi Digihuijaukset. 21.30 Jarkko Tammisen maailma. 23.05 Poliisit 24/7. 08.05 Lucky Luken uudet seikkailut. 22.50 Det svenska styckmordet. 17.00 Yle Uutiset. 08.14 Minä, Elvis Riboldi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 07.00 Monchhichi. 15.00 Suurmestari: Comeback. 22.25 Tulosruutu. 08.31 Minä ja koirani. 10.30 Simpsonit. 21.30 Asian ytimessä. YLE TV2 06.37 Egenlandin matkakohteet. 11.15 Soramonttuprinsessat. 17.00 Yle Uutiset. 23.05 Jarkko Tammisen maailma. 16.45 Novosti Yle. 15.00 Maryn helpot kokkailut. 16.45 Novosti Yle. 19.52 Yle 100 -kunniavieras. 19.00 Sohvaperunat. 06.15 Muumilaakson tarinoita. 20.51 ELOKUVA Kuka uskois. 18.30 Puoli seitsemän. 18.01 Penan Erikoiskuljetus. 13.25 ELOKUVA Sankarialokas. 08.58 Pikku Kakkonen. 22.00 ELOKUVA Elokuva: Marinadimestari. 15.58 A-studio. 18.55 Tältä tuntuu Veikkausliiga. 19.54 Tarinoita järviltä. 08.35 Sonic Boom. 18.23 Yle Uutiset Alueeltasi. 16.00 Näin Ruotsi rakennettiin. 08.10 Rossi ja Rymy. 16.00 Näin Ruotsi rakennettiin. 08.00 Huvila & Huussi. 06.50 Pikku Kakkonen. 08.50 Jumppahetki. 21.00 Race Across The World Suomi. 22.50 Oddasat. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 12.30 Kauniit ja rohkeat. 08.04 Askarrellaan. 06.42 Egenlandin matkakohteet. 10.03 Kauppakaupunkien aarteita. 17.07 Mahdoton tapaus. 18.15 The Summit Australia. 23.10 Belzebubs. 13.20 Tiettömän taipaleen takana. 23.25 So Long, Marianne. 15.00 Pitääkö olla huolissaan. 06.50 LEGO Friends: Uusi luku. 06.35 Smurffit. 13.30 Pirunpeli. 08.55 Huomenta Suomi. 20.29 Yle Uutiset. 12.25 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 13.25 Burgerimiehet kesälomalla. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 14.00 Poliisit UK: Ajojahti. 16.55 Yle Uutiset Alueeltasi. 10.30 Maryn helpot kokkailut. 11.15 Tuhkimotarinoita. 19.00 Seitsemän Uutiset. 07.44 Pikku Kakkosen juontopalat. 18.00 BUU-klubben. 22.21 Viikon sää. 06.05 Bing. YLE TV1 07.00 Avara luonto: Seepian matka. 17.52 Yle 100 -kunniavieras. 09.00 Amerikan Jenny. 07.55 Perjantai-dokkari. 12.00 Emmerdale. 07.20 Ninni ja Nestori. 08.08 Madagascar: Pikkuvillilä. 23.15 Avoimena. 18.00 Selviytyjät. 16.40 Vain elämää. 23.10 ELOKUVA Elokuva: Wallander: Veljekset. 22.35 NHL-sirkus. 22.35 Teknavi
PAHUS! 516 14 Pyhäjokiseutu ○ TORSTAINA 14. Selkeää tai puolipilvistä ja poutaa. krs, PL 170, 90101 Oulu Paino: Botnia Print Oy Ab ILMOITUKSET ASIAVIRHEISTÄ: oikaisu@pyhajokiseutu.fi 14 Pyhäjokiseutu ○ TORSTAINA 14. no heippa vaan, rotta. Selkeää tai puolipilvistä ja poutaa. olen timmi! olen mahtava! antakaa tietä! olet läski, olet laiska, anna tietä. 705 HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0˚C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten HAAPAVESI KÄRSÄMÄKI MERIJÄRVI OULAINEN PYHÄJOKI RAAHE VIHANTI Meteorologi Sara Salonen +12 +12 +12 +13 4 Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina +13°C 2 +14°C 3 +11°C 3 +12°C 7 Kouvola +24,1 °C Saana +2,7 °C Heikkoa tai kohtalaista luoteenpuoleista tuulta. SYYSKUUTA 2023 SUDOKU 302 SIMON’S CAT 584 LASSI & LEEVI hei, rotta, toivottavasti et pane pahaksesi, että kutsuin ystäväni jaskan kylään. 10 € / kk. Jatkuva tilaus alk. Hinnat sisältävät 10 % alv:n. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +14°C 5 +15°C 4 +14°C 5 pe la su Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 13 15 14 11 15 12 15 11 11 13 13 15 13 17 16 12 16 14 17 12 13 15 14 17 11 14 12 10 12 12 15 9 11 14 14 14 15 15 12 13 13 10 9 8 8 8 9 6 ###*P ###*A ● *>WNA *D. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +8°C 2 +6°C 2 +8°C 2 pe la su Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 9 10 7 6 10 6 9 5 5 5 5 7 9 10 7 6 10 7 9 4 6 7 6 7 8 11 8 6 11 8 10 3 8 7 8 9 9 9 5 6 7 3 4 3 12 9 10 6 TIEDÄTKÖ MITÄ VOISIT SANOA MINULLE JOS OIKEASTI PITÄISIT MINUSTA. 705 HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0˚C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten HAAPAVESI KÄRSÄMÄKI MERIJÄRVI OULAINEN PYHÄJOKI RAAHE VIHANTI Meteorologi Sara Salonen +12 +12 +12 +13 4 Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina +13°C 2 +14°C 3 +11°C 3 +12°C 7 Kouvola +24,1 °C Saana +2,7 °C Heikkoa tai kohtalaista luoteenpuoleista tuulta. pyöräilijä . Jatkuva tilaus 8,90 € / kk. hän on pyöräilijä. 11,90 € / kk. Digitilaus sisältää näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. tuskin se.... 705 HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0˚C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten HAAPAVESI KÄRSÄMÄKI MERIJÄRVI OULAINEN PYHÄJOKI RAAHE VIHANTI Meteorologi Sara Salonen +12 +12 +12 +13 4 Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina +13°C 2 +14°C 3 +11°C 3 +12°C 7 Kouvola +24,1 °C Saana +2,7 °C Heikkoa tai kohtalaista luoteenpuoleista tuulta. Päivälämpötila 5...7 astetta. .....se o kerran elämäs kokemus. Digitilaus sisältää näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. Päivälämpötila 7...10 astetta. 10 € / kk. se olisi ihanaa. Selkeää tai puolipilvistä ja poutaa. no, hän on nöyrempi kuin odotin. jukrat, en tiedä mikä niissä pyöräilijöissä on, mutta kaikki joita olen tavannut ovat vaikuttaneet kovin itsetietoisilta. *NTA *Y SUDOKU SIMON’S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Pyhäjokiseutu PÄÄTOIMITTAJA: Sirpa Kortet 044 744 7643 TOIMITUS: 044 799 5895 toimitus@pyhajokiseutu.fi Heli Nurkkala 0447446925 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@pyhajokiseutu.fi Freelancertoimittaja, urheilu Jari Kangaskorte 0400 580 135 jari.kangaskorte@kotinet.com PALVELUMME YRITYKSILLE: Sami Saari 044 057 5121 sami.saari@kalevamedia.fi Kaleva Median yrityspalvelupiste yrityksille@kalevamedia.fi 08 5377 180 (ma–pe klo 8–16) kalevamedia.fi/yrityksille Mainosaineistot 08 5377 191 ILMESTYMISPÄIVÄ: torstai LUKIJAILMOITUKSET: pyhajokiseutu.fi/ ilmoita 08 5377 633, ma–pe klo 9–19, la 9–15 JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaiskannon jakeluhäiriöt: pyhajokiseutu.fi/jakelu 08 5377 612, ma–pe 7–19, la 7–15 Päiväpostin mukana jaettavat lehdet: 0100 5577, ma–pe klo 8–16 TILAUSASIAT: pyhajokiseutu.fi/asiakaspalvelu 08 5377 633, ma–pe klo 9–19, la 9–15 TILAUSHINNAT: Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. olen timmi! olen mahtava! antakaa tietä! olet läski, olet laiska, anna tietä. pyöräilijä . pyöräilijä . Tarkista oman alueesi tilaushinta osoitteesta kalevamedia.fi/ tilaushinnat Hinnat ovat voimassa kotimaan tilauksiin. Digitilaus sisältää näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. Jatkuva tilaus alk. Tarkista oman alueesi tilaushinta osoitteesta kalevamedia.fi/ tilaushinnat Hinnat ovat voimassa kotimaan tilauksiin. LOKAKUUTA 2026 ·. Selkeää tai puolipilvistä ja poutaa. kuuleha.... Jatkuva tilaus alk. *NTA *Y SUDOKU SIMON’S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Pyhäjokiseutu PÄÄTOIMITTAJA: Sirpa Kortet 044 744 7643 TOIMITUS: 044 799 5895 toimitus@pyhajokiseutu.fi Heli Nurkkala 0447446925 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@pyhajokiseutu.fi Freelancertoimittaja, urheilu Jari Kangaskorte 0400 580 135 jari.kangaskorte@kotinet.com PALVELUMME YRITYKSILLE: Anne Luovi 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi Sami Saari 044 057 5121 sami.saari@kalevamedia.fi Kaleva Median yrityspalvelupiste yrityksille@kalevamedia.fi 08 5377 180 (ma–pe klo 8–16) kalevamedia.fi/yrityksille Mainostuotanto 08 5377 191 Mainosaineistot 08 5377 191 ILMESTYMISPÄIVÄ: torstai LUKIJAILMOITUKSET: pyhajokiseutu.fi/ilmoita 08 5377 633, ma–pe klo 9–21, la 9–17 JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaiskannon jakeluhäiriöt: pyhajokiseutu.fi/jakelu 08 5377 612, ma–pe 7–21, la 7–17 Päiväpostin mukana jaettavat lehdet: 0100 5445, ma–pe klo 8–16 TILAUSASIAT: pyhajokiseutu.fi/asiakaspalvelu 08 5377 633, ma–pe klo 9–21, la 9–17 TILAUSHINNAT: Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. Jatkuva tilaus alk. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +14°C 5 +15°C 4 +14°C 5 pe la su Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 13 15 14 11 15 12 15 11 11 13 13 15 13 17 16 12 16 14 17 12 13 15 14 17 11 14 12 10 12 12 15 9 11 14 14 14 15 15 12 13 13 10 9 8 8 8 9 6 ###*P ###*A ● *>WNA *D. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +14°C 5 +15°C 4 +14°C 5 pe la su Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 13 15 14 11 15 12 15 11 11 13 13 15 13 17 16 12 16 14 17 12 13 15 14 17 11 14 12 10 12 12 15 9 11 14 14 14 15 15 12 13 13 10 9 8 8 8 9 6 ###*P ###*A ● *>WNA *D. jukrat, en tiedä mikä niissä pyöräilijöissä on, mutta kaikki joita olen tavannut ovat vaikuttaneet kovin itsetietoisilta. Hinnat sisältävät 10 % alv:n. no, hän on nöyrempi kuin odotin. 10 € / kk. Hinnat sisältävät 10 % alv:n. *NTA *Y SUDOKU SIMON’S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Pyhäjokiseutu PÄÄTOIMITTAJA: Sirpa Kortet 044 744 7643 TOIMITUS: 044 799 5895 toimitus@pyhajokiseutu.fi Heli Nurkkala 0447446925 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@pyhajokiseutu.fi Freelancertoimittaja, urheilu Jari Kangaskorte 0400 580 135 jari.kangaskorte@kotinet.com PALVELUMME YRITYKSILLE: Anne Luovi 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi Sami Saari 044 057 5121 sami.saari@kalevamedia.fi Kaleva Median yrityspalvelupiste yrityksille@kalevamedia.fi 08 5377 180 (ma–pe klo 8–16) kalevamedia.fi/yrityksille Mainostuotanto 08 5377 191 Mainosaineistot 08 5377 191 ILMESTYMISPÄIVÄ: torstai LUKIJAILMOITUKSET: pyhajokiseutu.fi/ilmoita 08 5377 633, ma–pe klo 9–21, la 9–17 JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaiskannon jakeluhäiriöt: pyhajokiseutu.fi/jakelu 08 5377 612, ma–pe 7–21, la 7–17 Päiväpostin mukana jaettavat lehdet: 0100 5445, ma–pe klo 8–16 TILAUSASIAT: pyhajokiseutu.fi/asiakaspalvelu 08 5377 633, ma–pe klo 9–21, la 9–17 TILAUSHINNAT: Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. Aurinkoista ja poutaa. ###*P ###*A ● *>WNA *D. Jatkuva tilaus 7 € / kk. haluaisikko uira delffiinijen kans . JULKAISIJA Kaleva365 Oy, Solistinkatu 4, PL 170, 90401 Oulu Tilausehdot pyhajokiseutu.fi/tilausehdot Tietosuoja kalevamedia.fi/tietosuoja näitkö, että täällä on käymälässä sellainen liikeaktivoituva paperipyyheautomaatti . Tarkista oman alueesi tilaushinta osoitteesta kalevamedia.fi/ tilaushinnat Hinnat ovat voimassa kotimaan tilauksiin. haluaisikko uira meijä seläs ku me laulettaha enya-piisejä. Laskutuslisä 4,90 € / lasku kuin e-laskuista, suoramaksusopimuksista ja Kivra-laskutuksesta. HUHTIKUUTA 2023 SUDOKU 089 TENAVAT 474 LASSI & LEEVI jukrat. “MINUN MIELESTÄNI SINÄ OLET KIVOISTA KIVOIN JA SÖPÖISTÄ SÖPÖIN!” JUURI NIIN SINUN PITÄISI SANOA, JOS TODELLA PITÄISIT MINUSTA... JULKAISIJA Kaleva365 Oy, Solistinkatu 4, PL 170, 90401 Oulu Tilausehdot pyhajokiseutu.fi/tilausehdot Tietosuoja kalevamedia.fi/tietosuoja 1042 Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0˚C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten HAAPAVESI KÄRSÄMÄKI MERIJÄRVI OULAINEN PYHÄJOKI RAAHE VIHANTI Meteorologi Ilkka Alanko +9 +8 +10 +10 6 Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina +10°C 3 +6°C 3 +7°C 4 +8°C 5 Utö +11,2 °C Savukoski −16,7 °C Voimistuvaa, puuskissa navakkaa, rannikolla jopa kovaa etelätuulta. SYYSKUUTA 2023 SUDOKU 302 SIMON’S CAT 584 LASSI & LEEVI hei, rotta, toivottavasti et pane pahaksesi, että kutsuin ystäväni jaskan kylään. pyöräilijä . hän on pyöräilijä. Hinnat sisältävät 10 % alv:n. 1135 14 Pyhäjokiseutu ○ TORSTAINA 14. Tilausehdot pyhajokiseutu.fi/tilausehdot Tietosuoja kalevamedia.fi/tietosuoja JULKAISIJA Kaleva Media Oy, Kirkkokatu 31, 3. Laskutuslisä 4,90 € / lasku kuin e-laskuista, suoramaksusopimuksista ja Kivra-laskutuksesta. Päivälämpötila 12 asteen vaiheilla. SYYSKUUTA 2023 SUDOKU 302 SIMON’S CAT 584 LASSI & LEEVI hei, rotta, toivottavasti et pane pahaksesi, että kutsuin ystäväni jaskan kylään. *NTA *Y SUDOKU SIMON’S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Pyhäjokiseutu PÄÄTOIMITTAJA: Sirpa Kortet 044 744 7643 TOIMITUS: 044 799 5895 toimitus@pyhajokiseutu.fi Heli Nurkkala 0447446925 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@pyhajokiseutu.fi Freelancertoimittaja, urheilu Jari Kangaskorte 0400 580 135 jari.kangaskorte@kotinet.com PALVELUMME YRITYKSILLE: Anne Luovi 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi Sami Saari 044 057 5121 sami.saari@kalevamedia.fi Kaleva Median yrityspalvelupiste yrityksille@kalevamedia.fi 08 5377 180 (ma–pe klo 8–16) kalevamedia.fi/yrityksille Mainostuotanto 08 5377 191 Mainosaineistot 08 5377 191 ILMESTYMISPÄIVÄ: torstai LUKIJAILMOITUKSET: pyhajokiseutu.fi/ilmoita 08 5377 633, ma–pe klo 9–21, la 9–17 JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaiskannon jakeluhäiriöt: pyhajokiseutu.fi/jakelu 08 5377 612, ma–pe 7–21, la 7–17 Päiväpostin mukana jaettavat lehdet: 0100 5445, ma–pe klo 8–16 TILAUSASIAT: pyhajokiseutu.fi/asiakaspalvelu 08 5377 633, ma–pe klo 9–21, la 9–17 TILAUSHINNAT: Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. aktivoituu. Laskutuslisä 4,90 € / lasku kuin e-laskuista, suoramaksusopimuksista ja Kivra-laskutuksesta. JULKAISIJA Kaleva365 Oy, Solistinkatu 4, PL 170, 90401 Oulu Tilausehdot pyhajokiseutu.fi/tilausehdot Tietosuoja kalevamedia.fi/tietosuoja 12 Pyhäjokiseutu ○ TORSTAINA 13. HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0˚C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten HAAPAVESI KÄRSÄMÄKI MERIJÄRVI OULAINEN PYHÄJOKI RAAHE VIHANTI Meteorologi Ilkka Alanko +5 +6 +7 +7 5 Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina +7°C 4 +7°C 3 +9°C 2 +10°C 2 Salo Kärkkä +15,2 °C Kilpisjärvi −13,4 °C Kohtalaista itätuulta. 10 € / kk. jukrat, en tiedä mikä niissä pyöräilijöissä on, mutta kaikki joita olen tavannut ovat vaikuttaneet kovin itsetietoisilta. hän on pyöräilijä. se toimii kun vain heiluttaa käsiään sen edessä. ei aavistustakaan häirriintyny. Tarkista oman alueesi tilaushinta osoitteesta kalevamedia.fi/ tilaushinnat Hinnat ovat voimassa kotimaan tilauksiin. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +10°C 4 +9°C 4 +7°C 4 pe la su Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 11 12 11 9 12 10 12 10 9 11 10 13 7 8 7 5 8 6 9 6 5 8 8 11 8 9 7 4 8 6 7 6 4 7 6 8 11 11 9 10 9 6 7 5 8 4 12 14 14 Pyhäjokiseutu ○ TORSTAINA 14. Jatkuva tilaus 7 € / kk. Laskutuslisä 4,90 € / lasku muista kuin e-laskuista, suoramaksusopimuksista ja Kivra-laskutuksesta. Pilvistä, vähäiset sateet mahdollisia. shhh.... Digitilaus sisältää näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. Tarkista oman alueesi tilaushinta osoitteesta kalevamedia.fi/ tilaushinnat Hinnat ovat voimassa kotimaan tilauksiin. Laskutuslisä 4,90 € / lasku kuin e-laskuista, suoramaksusopimuksista ja Kivra-laskutuksesta. Jatkuva tilaus 7 € / kk. SYYSKUUTA 2023 SUDOKU 302 SIMON’S CAT 584 LASSI & LEEVI hei, rotta, toivottavasti et pane pahaksesi, että kutsuin ystäväni jaskan kylään. olen timmi! olen mahtava! antakaa tietä! olet läski, olet laiska, anna tietä. joten tyhmillä ihmisillä pitäisi olla myös liikeaktivoituvat aivot. toki. Hinnat sisältävät 10 % alv:n. *NTA *Y SUDOKU SIMON’S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Pyhäjokiseutu PÄÄTOIMITTAJA: Sirpa Kortet 044 744 7643 TOIMITUS: 044 799 5895 toimitus@pyhajokiseutu.fi Heli Nurkkala 0447446925 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@pyhajokiseutu.fi Freelancertoimittaja, urheilu Jari Kangaskorte 0400 580 135 jari.kangaskorte@kotinet.com PALVELUMME YRITYKSILLE: Anne Luovi 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi Sami Saari 044 057 5121 sami.saari@kalevamedia.fi Kaleva Median yrityspalvelupiste yrityksille@kalevamedia.fi 08 5377 180 (ma–pe klo 8–16) kalevamedia.fi/yrityksille Mainostuotanto 08 5377 191 Mainosaineistot 08 5377 191 ILMESTYMISPÄIVÄ: torstai LUKIJAILMOITUKSET: pyhajokiseutu.fi/ilmoita 08 5377 633, ma–pe klo 9–21, la 9–17 JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaiskannon jakeluhäiriöt: pyhajokiseutu.fi/jakelu 08 5377 612, ma–pe 7–21, la 7–17 Päiväpostin mukana jaettavat lehdet: 0100 5445, ma–pe klo 8–16 TILAUSASIAT: pyhajokiseutu.fi/asiakaspalvelu 08 5377 633, ma–pe klo 9–21, la 9–17 TILAUSHINNAT: Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +14°C 5 +15°C 4 +14°C 5 pe la su Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 13 15 14 11 15 12 15 11 11 13 13 15 13 17 16 12 16 14 17 12 13 15 14 17 11 14 12 10 12 12 15 9 11 14 14 14 15 15 12 13 13 10 9 8 8 8 9 6 ###*P ###*A ● *>WNA *D. no, hän on nöyrempi kuin odotin. entä sitten. Päivälämpötila 12 asteen vaiheilla. Digitilaus sisältää näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. hän on pyöräilijä. Päivälämpötila 12 asteen vaiheilla. Päivälämpötila 12 asteen vaiheilla. Jatkuva tilaus alk. jukrat, en tiedä mikä niissä pyöräilijöissä on, mutta kaikki joita olen tavannut ovat vaikuttaneet kovin itsetietoisilta. 683 hahahaa hah hah hah ! syökää se ! halloota, seeppa‐naapuri.... Jatkuva tilaus 7 € / kk. mikä häntä vaivaa. no, hän on nöyrempi kuin odotin. 705 HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0˚C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten HAAPAVESI KÄRSÄMÄKI MERIJÄRVI OULAINEN PYHÄJOKI RAAHE VIHANTI Meteorologi Sara Salonen +12 +12 +12 +13 4 Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina +13°C 2 +14°C 3 +11°C 3 +12°C 7 Kouvola +24,1 °C Saana +2,7 °C Heikkoa tai kohtalaista luoteenpuoleista tuulta. olen timmi! olen mahtava! antakaa tietä! olet läski, olet laiska, anna tietä. JULKAISIJA Kaleva365 Oy, Solistinkatu 4, PL 170, 90401 Oulu Tilausehdot pyhajokiseutu.fi/tilausehdot Tietosuoja kalevamedia.fi/tietosuoja 20 Pyhäjokiseutu TORSTAINA 15