Neljä tavia on jo alueella aivan varmuudella.
Tavit tulivat viihtymään
Kosteikko syntyi Saulin oman aivotyön tuloksena. Tiistaina aiheeseen voi perehtyä tietoiskuillassa Mieluskylällä. Työtä on Oulaisiin ja Sieviin.
Sivut 4 - 5
Avustusta museoille
Kärsämäkiset, vihantilaiset ja haapavetiset saivat tuhansia euroja tukea Museovirastolta.
Sivu 8
Asukkaita taivaalta. toukokuuta 2012 N:o 37 Irtonumero 1
KUVA: SIRPA KORTET
Syntymäpäivä: Alpuassa asuva Antti Pekkinen on tunne- ja järki-ihminen. 2012
Olympiapaikka jäi vielä Hyytiäisen haaveeksi Sivu 20. Tittelinä säilyy tehtaanjohtaja.
Sivu 8
LAURA SEPPÄ
N:o 37 Irtonumero 1
7. Elämään hän suhtautuu rehellisyydellä ja iloisuudella. Jääsken metsäautotien varressa aikoinaan niittyinä olleilla Takalon pelloilla on nyt eläinten oleskeluun tarkoitettu kosteikko. Sauli Takalo ja Tuula Alakastari laskivat vesilintuja, jotka osasivat jo muuttaa uudelle asuinalueelle. 5. Sivu 7
Maittavaa maitoa
Pohjois-Pohjanmaan lypsykarjakerho rankkasi Pyhäjokialueen maidontuottajien lehmät.
Sivu 12
Kuka kurkkii maskin takaa?
Kuka on pyhäjokinen nainen, joka on seilannut työkseen meriä. Sivu 12
SIRPA KORTET
Tilaus tuo työtä
Sievin Jalkine voitti Ruotsin puolustusvoimien kenkätilauksen. Hän on ammentanut yhdet parhaimmista elämänopeistaan Kaakkois-Aasian Vietnamissa.
Sivut 10 - 11
HELI NURKKALA
Panula muuttaa Seinäjoelle
Haapaveden Valion tehtaanjohtaja Timo Panula siirtyy nykyiseltä kotipaikkakunnaltaan Seinäjoelle. HAAPAVESI-KÄRSÄMÄKI-MERIJÄRVI-OULAINEN-PYHÄJOKI-VIHANTI
Maanantai 7
Eroaminen metsänhoitoyhdistyksen jäsenyydestä. Kunnat ovat laittaneet yleisiä jäteastioita katujen varsille. Se oli viesti ulospäinkin, että asiaan on oikeaoppisesti kiinnitetty huomiota. Vapaudukselle tuli täyttää heidän mukaansa viisi ehtoa. Toivotaan, että tästä eteenpäinkin menis yhtä hyvin. Luokkaerot kasvavat ja jopa köyhien kesken ovat eri tasot syntymässä. Tiloilla ei ole tehty viimeksi kuluneiden kolmen vuoden aikana metsän uudistamiseen eikä taimikoiden ja nuorten metsiköiden hoitoon liittyviä töitä." No miten niitä taimikoita hoidetaan . Teuvo-Tapani Tahtola
ovat esimerkiksi leikatut nurmikot, alueet, joilla on istutuksia tai joilla tiet ovat päällystettyjä. Onnea heille vaan, kai minäkin nyt toivottaa saan.
Laina-Helena Yli-Länttä
Oulaisissa 16.5.2011 Näillä Laina-Helenan kannustavilla sanoilla Suomen joukkueelle hyvää kisamenestystä tämänvuotisiin jääkiekon MM-kotikisoihin!. Ja näin heille suuri juhlahetki koitti. No politiikka tuntuu olevan monimutkaista.
Anne Joutsijärvi
Hartola
Jätöksistä puhumaan
uhtaiden katujen reunamuksilla on jätettä, joka puhuttaa joka kevät. Kun itse toteavat " taimikoiden puuttuvan." (Sillä he käsittävät taimiston alueekksi, jossa ei ole muuta, kuin tamia, kuten porkkanamaalla.) Ja ne puuttuvat sen vuoksi, koska metsäni hoidetaan, Jatkuvan kasvatuksen menetelmällä, jossa on kaiken ikäisiä ja lajisia puita ( myös taimia), jota ei hakata aukoksi, vaan siellä on aina metsä päällä. Luottaen toisen osapuolen, tässä tapauksessa Metsäkeskuksen lausuntoon, joka anomuksen oli hylännyt ja jonka tarkastaja tuon arvionkin oli tehnyt. Työmarkkinatuki nousi muodollisesti, mutta nousu vähennettiin toimeentulotuesta. Missä laki, tai moraalinen oikeus, joka pakottaa, joka kolmen vuoden aikana myymään metsää, joka näin pieneltä pinta-alalta on mahdotonkin, koska virmat vaatii vähintään 50 kiintokuution puumäärän myyntiä kerralla, että tekevät hankintakaupan. Kentällä tavataan
Miksi Oulun hallinto"oikeutta" pidetään yllä?
Vapautuksesta: Anoin lain mahdollistamaa vapautusta pakollisesta metsänhoitomaksusta Pohjois-Pohjanmaan Metsäkeskukselta . Näihin yleisiin jätepönttöihin koiranjätöksien laittaminen on sallittua.
Toistuva ilmiö kiristää kuntalaisten välejä. Koiraa lenkittävän ei tarvitse kantaa lemmikkinsä jätöksiä kotiin asti. Valheelliset kirjoittelut ja televisiossakin toimittajien esiin tuomat viitteet toimeentuloturvan paranemisesta ovat törkeää harhaanjohtamista. Tämäkin vahvistaa epäilyjä siitä, että meillä "hyvä veli" järjestelmä ja mädännäisyys vallalla politiikan lisäksi, myös oikeuslaitoksessa. Ehkei hän vaan ole tullut ajatelleeksi, missä narunpäässä oleva lemmikki tekee tarpeitaan.
MIELIPIDE
Sivistys- ja kulttuurijohtajan osaaminen?
Valinnasta: Oulaisten kaupunki on laittanut hakuun sivistys- ja kulttuurijohtajan tehtävän. Suomen jääkiekkoilijat voitti. "Puutteita ei havaittu." 4. Suurempi osaaminen ja kokemus tarvitaan sivistystoimessa nuoriso- liikunta- ja vapaa-aikatoimen tehtävistä, koska siellä se suurin tarve on asioita suunnitella ja johtaa, sekä pitää huoli tulevista hyvinvoivista veronmaksajista. 1. Kaikki puolueet ja myös median "tietämättömyys" ovat olleet mukana viemässä tätä kehitystä eteenpäin. Lemmikin uloste ei saa jäädä ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa. Juttuvinkit voi soittaa numeroon 050-4380 845.
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 7. Taimikot ja nuoret metsät puuttuvat. Ja loppupeli oli mahtava näytös. Tai oikeastaan kai avustajan olisi pitänyt vetää johtopäätökset. On ymmärrettävää, että tontinomistajaa sotku sapettaa. Suomi oli menestyvin. Tehtävän eduksi katsotaan muun muassa kokemus sivistystoimen ja kulttuuritoimen tehtävissä. Metsänhoito ja käyttö hyvän metsänhoidon ja-käytön vaatimusten mukaisesti vähintään kolmen vuoden ajan. Kyräilyn ja uhittelun sijaan olisi reilua mennä ja sanoasuoraan tuntemuksensa eläimen kanssa liikkuvalle rakentavasti ääneen. Tiedossa on, että jotkut kadunkulmat tai jopa piha-alueet ovat vuosien saatossa muodostuneet jostain syystä yleisiksi "koirien käymälöiksi". Lain mukaan tällaisia alueita
P
"
Kennelkerho teki esimerkillisen ja rohkean esiintulon ja marssi lemmikkiensä kanssa tietoiskunomaisesti keskustan kaduilla."
Sirpa Kortet Pyhäjokiseudun päätoimittaja
Tasapuolisuus ei toteudu
Tuloeroista: Tuloerojen kasvu ja köyhtyminen maassamme jatkuvat kovalla vauhdilla. Heidän vastaus. Lakipykälissä on yhtälailla säännöt, miten yleisillä paikoilla muidenkin kuin koirien kanssa on liikuttava. Kaikki eivät kuitenkaan niin tee, ja seurauksena on, että koiraihmiset leimataan. Voi kyllä olla, että pari Pavarottia jättää hakematta tehtävää!
Nim. Oli Suomen jääkiekkoilijoilla koko ajan hyvä pelikäytös. 2
Ota meihin yhteyttä
Näin lähetät mielipiteen:
Sähköpostilla: osoitteeseen toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi Kirjeellä: osoitteeseen Pyhäjokiseudun toimitus/mielipide, Asemakatu 1, 86300 Oulainen Voit lähettää juttuvinkkejä toimitukseen soittamalla, kirjeitse, sähköpostilla tai tekstiviesteinä. Koirien jätökset kiivastuttavat kulkijoita. Heidän vastaus. Sanoohan Suomen allekirjoittama NS. Näin suurin osa lemmikinomistajista tekeekin. Järjestyslain mukainen määräys koirakurin kohdalla kertoo yksiselitteistä kieltään. Rooman sopimuksen lisäpöytäkirjakin, sen ensimmäinen artikla: "Jokaisella kansalaisella, tai oikeushenkilöllä on oikeus rauhassa nauttia omaisuudestaan."
Jaakko Jukkola
Pohjois - Pohjanmaan Hyvän Metsänhoidon Yhdistyksen varapuheenjohtaja Pyhäjoki
RUNO LUKIJALTA
MM-kultaa
Vuosi sitten: Suomi voitti
jääkiekon finaalissa MM-kultaa. Opettavainen infokävely muistutti koirien omistajia, että eläimen jätökset on kerättävä mukaan. "Hakkuita ei ole tehty, vaikka hakkuumahdollisuudet ovat hyvät." 3.Selvät metsänhoidolliset puutteet. Vastaus "On metsäinsinööri." 5. Eiköhän täyden vastuun
kantaminen olisi merkinnyt sitä, että Hirvisaari olisi eronnut itse eikä odottanut käskyä ryhmältään tai olisi erottanut avustajansa. Sivistystoimen substanssiosaamisen ymmärtää, mutta miksi erityisvaatimuksena on kulttuuritoimen osaaminen. Voimassa oleva metsäsuunnitelma.-- On olemassa. Miten oikeutta voidaan jakaa näin törkeästi . Vastaus:" On eronnut." TS. Miten sama taho voi ottaa pakko jäsenmaksua, valvoa hakkuita, myydä taimet, jakaa valtion avustuksia pakolla aukkohakattujen metsien metsittämiseen, olla Lääninoikeuden todistajana jne. Eihän se pahaa tekisi, jos ehdokkaille pidetään lihaskunto- ja Cooperin testi urheilukentällä ja koko kaupunki katsomaan, niin nähdään onko henkilöillä kone kunnossa ja saadaan ikimuistoinen kulttuurijuhla samalla. Kansanedustaja osoittaa sen hyväksymällä sanktion, kun hänet erotettiin moneksi kuukaudeksi eduskuntaryhmästään. Metsänhoidossa ja käytössä käytettävissä oleva metsäammattihenkilö. toukokuuta 2012
SATTUVASTI SANOTTUA
Juttuvinkit:
Päätoimittaja Sirpa Kortet Email sirpa.kortet@sps.fi Puhelin 010 665 5144 tai 050 438 0845 Osoite Asemakatu 1, 86300 Oulainen
MIELIPITEET
"
Kaivinkone, hevonen ja moottoripyörä vievät lypsykarjatalouden nurin."
Antti Pekkinen
Vihanti
Pääkirjoitus maanantaina 7. Lisäksi Läänin oikeus yhtyy Metsäkeskuksen sanoihin: " Tilojen kehitysluokkajakauma painottuu varttuneisiin kasvumetsiköihin ja uudistuskypsiin metsiköihin. Kennelkerho teki esimerkillisen ja rohkean esiintulon ja marssi lemmikkiensä kanssa tietoiskunomaisesti keskustan kaduilla. toukokuuta 2012
Vastuunkantamista
Pohdintaa: James Hirvisaari kertoi kantavansa täyden vastuun, kun avustaja töppäsi. Saivat he hyvän saaliin, kun voittivat MM-pokaalin. Mielestäni näin sanonta sai uuden merkityksen ja tulkinnan. Missä konkretia?
Nim. Metsäkeskus ei hakemalla
hakien löytänyt hakemukseni hylkäämiseen muuta "syytä",kuin "Etten ole hakannut metsää kolmen viime vuoden aikana." Ja Läänin Oikeus hylkäsi valitukseni, tuohon lausumaan vedoten ja yhtyen siihen ilman, että olivat käyneet metsässä, tai käyttäneet puolueetonta asiantuntijaa siellä. Toivotaan, että kaupunginpäättäjät varmistavat tehtävään valittavan henkilön osaamisen ja johtamiskyvyt näiltä osa-alueilta erityisesti. 2
toukokuuta 2012
3
Pyhäjokiseudun
Koko seutukunnan perhetapahtuma
Haapavedellä Hyttikallion koululla to 17.5.2012 klo 12
Nopeimmat leimaajat palkitaan Sarjat: miehet, naiset, nuoret & lapset
LEIMAUSKISA
SEUTURASTIT
A-, B-, C-radat Lähtöväli 12-14 Polkureitti Perhesuunnistusta Polkureitti lapsille Karttamaksu 4e, perhe 8e
AARREJAHTI LAPSILLE
lapsille, nuorille ja ikäihmisille. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 7. Voitas-valmentaja opastaa ikäihmisiä kuntoiluun ja suunnistukseen.
SUUNNISTUSOPASTUSTA
Löydä piilotettu makea aarre
Musiikkia Arvontaa
Tikanheittoa Vohveleita Kahvia Makkaraa e l a t o rs t a i n ko perhee lläyhtikalliolle! o Terve tuloa kahtumaan H t ulkoilutap
Vihannin kunnan vesiosakkeista riittää vääntöä. Jalkinetuotannosta vientiin menee puolet, joista pääosa Pohjoisja Keski-Eurooppaan. Sievin Jalkineella ja Ruotsin puolustusvoimilla on yli 20 vuotta jatkunut yhteistyö takanaan. Oman mielipiteensä haluavat julki myös Ilveskorven, Lumimetsän ja Vihannin vesiosuuskunnat. Vihannin kunnan vesi-
Vedestä vetoa. Pakostakin tulee tunne, että tässä osakeasiassa tulee komentelua toisaalta. Kuvan henkilö ei ole vihantilainen eikä hän liity vesijupakkaan.
osakkeiden myynti osuuskunnille ei tullut esille vasta nyt. Tämä on hyvä uutinen, koska nykyaika on hyvin arvaamaton. Olen tietoinen, millaisen lausunnon Vihannin hallitus on kunnan vesiosakkeista antanut, Suonsivu vahvistaa. Se turvaisi parhaiten Vihannin harjujen ve-
sivarojen hyödyntämisen sekä suojelun. Suurin liikevaihto tulee työ- ja turvajalkinekaupasta, joita tarjolla on 150 erilaista kenkämallia. Ole-
tan, että tähän vesiosakeasiaan palataan seuraavan kerran ensi vuonna. Optio tarkoittaa sitä, ettei tilaajan ole pakko lunastaa kyseistä jalkinemäärää. Nyt on täysin väärä ajankohta tehdä päätös Vihannin kunnan omistamista vesiosakkeista. Tästä asiasta jatketaan rauhassa keskustelua Raahen kanssa. Tämä näkyy siten, että yritykset ovat varovaisia ja jarruttavat hankintoja. Kengän valmistus sisältää vähimmilläänkin 50-60 työvaihetta, joissain malleissa työvaiheita on pitkästi toistasataa.. Sievi-konsernin liikevaihto oli viime vuonna 60 miljoonaa euroa.
Monta työvaihetta. Ikääkin on jo sen verran, että vastustuskykyä on karttunut. Ohinmaan mielestä lehtien palstoilta Raaheen kiirinyt viesti on sisällöltään väärä. Sen päättävät äänestäjät. Toisaalta pitäisi liikkua nykyistä enemmän, että kunto säilyisi."
Pelko, että vesiosakkeille käy kuin reporahoille
ARKISTOKUVA TOMI VUOKOLA
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
VIHANTI Vihannin Vesi Oy:n
osakkeista käydään kuumaa keskustelua Vihannissa. Asun sen verran syrjässä, etteivät flunssat tartu. Tilaus tuo työtä option kanssa 24 henkilötyövuotta. 4
GALLUP: Aivastuttaako?
HELI NURKKALA HELI NURKKALA HELI NURKKALA
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 7. Reilu viikko sitten kunnanhallitus teki vastineen Raahen kaupunginhallitukselle. Siihen tarvitaan rakentavaa ja tasa-arvoista yhteistyötä.
Sievin Jalkine kenkäparin til
Hyvä uutinen tuo työtä.
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
tilauksen osuus vuosituotannosta on siis 2,5 prosenttia. Ruotsin puolustusvoimien tilauksissa optiot on aiemmin käytetty, joten uskon, että Ruotsin puolustusvoimat käyttää optio-oikeutensa nytkin, kertoo yhtiön hallituksen puheenjohtaja Markku Jokinen. Vastine koski Vihannin kunnan omistamia vesiosakkeita, joita esitettiin kaupattavaksi kunnan omille vesiosuuskunnille. Sellainen ei ole ollut tarkoituksena. Silloin oli tosi sitkeä flunssa. Myös yksityiset ihmiset reagoivat lopulta omalla rahapussillaan, perustelee Jokinen. Tarvitaan jäitä hattuun ja toivon, että keskustelu jatkuu asia- eikä tunnepohjalta. Emme halua, että Vihannin kunnan omistamat osakkeet menevät pesuveden mukana Raaheen, yksi osuuskunnan edustaja sanoo ja korostaa, että vesiosakkeista on noussut niin kova kohu, että omistajaosuuskuntia on kuultava. Raahe totesi yhdistymisneuvottelujen katkeavan, mikäli kunta myy osakkeensa Vihannin kolmelle vesiosuuskunnalle. Suonsivun viittaama lausunto koskee Raahen kaupunginhallituksen Vihannilta pyytämää lausuntoa vesiosakkeista. Osuuskuntien yhteinen tahtotila on, että vesivarojen hallinta juurrutetaan osuuskuntien kautta entistä tiiviimmin Vihantiin. Herää pelko, että osakkeille käy lopulta yhtä kehnosti kuin repoomistukselle. Toisaalta oireita voi odotella ympäri vuoden, koska kärsin heinä- ja koivuallergiasta, joten niihin seuraavaksi varaudutaan."
Oiva Sarpola, Pyhäjoki:
"Ei ole aivastuttanut. Lisäksi tarjouskilpailutukseen kuului optio 14 000 jalkineparista. Katsotaan millainen ratkaisu saadaan .
ne Oy:n ja Ruotsin puolustusvoimien yhteistyö jatkuu. Puolustusvoimien tilaus varmistaa Oulaisten ja Sievin tehtaiden työtilannetta. Maaseudun kehittäminen ei onnistu diktatuurimaisin ottein. toukokuuta 2012
Tarja Rajala ja Vikke Muurinen, Pyhäjoki:
"Flunssaa meillä ei varsinaisesti ole ollut, mitä nyt Vikke on vähän yskiskellyt. Jokinen sanoo, että puolustusvoimien jalkinetilaus valmistetaan Oulaisten ja Sievin tehtailla. Toivomme, että asian käsittely jatkuu hyvässä hengessä eikä vastakkainasetteluja tehdä. Vettä kunnioitetaan, suojellaan ja veteen kohdistuvat rajoitukset otetaan tosissaan. Tulevan ennustettavuus on todella vaikeaa, koska esimerkiksi Euroopan valtioiden ongelmat heijastuvat tänne saakka. Onko parempi, että omistajina ovat vesiosaajat, kuin poliittiset toimijat. Edustaja korostaa, että kysymys on elintärkeästä asiasta. Täytyy muistaa, että tässä välissä pidetään kunnallisvaalit, joten millaisella kokoonpanolla asioista päätetään, sekin on vielä arvoitus. Sievin Jalkine voitti Ruotsin tarjouskilpailutuksen ja yritys toimittaa puolustusvoimille 23 000 jalkineparin erän. Raahen ja Vihannin välillä on sopimus, ettei kuntien yhdistymisprosessin aikana tehdä Vihannissa päätöksiä, joilla on merkittävää vaikutusta kunnan talouteen tai työntekijöiden määrään, Suonsivu sanoo. Raahe ei suunnitelmaa hyväksynyt, koska kuntien väliset yhdistymisneuvottelut ovat vauhdissa. Vientimaita oli viime vuonna 25. Vihannin
kunnanhallitus vastasi Raaheen, ettei kunta tee kauppoja osakkeista minkään tahon kanssa. Raahen kaupunginhallituksen johtaja Pyry-Pekka Suonsivu linjaa, että Raahen ja Vihannin välillä on sopimus, joka antaa vastauksen myös vesiosakekeskusteluun. Vihannin Ohinmaa haluaa osaltaan tyynnyttää kiihkeänä vellovaa keskustelua kunnan vesiosakkeiden omistajuudesta. Vihannin Vesi Oy:n omistajaosuuskunnilla on yhteinen näkemys siitä, että kunnan osakeomistuksen pitää pysyä omassa kunnassa. Samoin Suomessa valtion ja kuntien talouksista käydään kovaa keskustelua. Osuuskunnat suhtautuvat veteen positiivisesti. Suonsivu kertoo, että hän on keskustellut asiasta Vihannin kunnanhallituksen johtajan Ari Ohinmaan kanssa. Osuuskuntien mielestä sillä on suuri merkitys kuka vesiosakkeet omistaa. Asia näyttää herättävän intohimoja puolin ja toisin, turhankin paljon. Se on ollut vireillä jo pitkään, ja neuvotteluja on käyty hyvässä hengessä. Osuuskunta on instanssi, joka ei tavoittele toiminnallaan voittoa vaan on yleishyödyllinen toimija. Totta kai uutisoinnista saa sen kuvan, että Vihanti olisi hävittämässä omaisuuttaan. Päätös olisi pitänyt tehdä vuosia sitten. Sievin Jalkineen tehtailla valmistetaan vuosittain lähes miljoona kenkäparia. Sievi-konserni työllistää 550 työntekijää, joista noin 150 työskentelee Oulaisten tehtaalla. Kenkäkaupan ja markettien kautta myytäviä vapaa-ajan jalkineita mallistossa on noin 50 erilaista ja niissä mallisto uusiutuu pari kertaa vuodessa.
OULAINEN-SIEVI Sievin Jalki-
Pyry-Pekka Suonsivu ja Ari Ohinmaa samassa rintamassa
Heli Nurkkala
heli.nurkkala@almamedia.fi
VIHANTI-RAAHE Kuntien halli-
tusjohdon mielestä vesiosakkeiden kanssa ei tarvitse pähkäillä tässä vaiheessa enempää. Vesi on ihmiselle elinehto, ei mikään kauppaväline. Ruotsin
"
YRITYS
Puolustusvoimien tilaus varmistaa Oulaisten ja Sievin tehtaiden työtilannetta."
Markku Jokinen Sievin Jalkine Oy
Sievin Jalkine Oy
Pohjois-Euroopan johtava jalkinevalmistaja. Silmät kyllä vuotavat, kun tuuli nostaa silmiin ja suuhun katupölyä."
Teemu Martikainen, Pyhäjoki:
"Nyt ei ole aivastuttanut, mutta talvella sitäkin enemmän
Olen seurannut sivusta, kuinka tuoreeseenkin telekkariin tarvitaan lisäosia ja tunnussoittoja tukipalveluun. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 7. No, on minullakin kuulemma kymmeniä kenkäpareja ja laukkuja, muttei silti koskaan sopivia. Ja laite tuli, mestariselostaja mukanaan. Asiantuntijana tarjouspyyntöasiakirjojen laatimisessa on Oy Audiapro Ab, ja perusturvan strategiaryhmä toimii ohjausryhmänä. Tekniikan edessä on opittava nöyräksi. Jotta yksityisten palveluntuottajien toiminnot voidaan kilpailuttaa, nimesi kaupunginhallitus viimeisimmässä
Oulainen on valmis selvittämään osakuntaliitosta Vihannin kanssa
OULAINEN Oulaisten kaupun-
ginhallitus käsitteli huhtikuun alussa laadittua pöytäkirjan otetta, jossa Vihannin kunnanhallitus käsitteli mahdollista osakuntaliitosta Vihannin ja Oulaisten välillä. Työkaveri sanoi, että teräväpiirrossa erottaa jalkapallokentältä ruohonkorretkin toisistaan. Samalla Oulaisten kaupunginhallitus totesi, että päätösvalta asiassa kuuluu ensisijaisesti Vihannin kunnalle.
Lisäksi hallitus totesi, että mikäli Vihanti esittää Oulaisten kaupungille osakuntaliitoksen toteuttamista niin, että osia Vihannista liitettäisiin Oulaisiin, on kaupunki valmis neuvottelemaan ja selvittämään asiaa yhdessä Vihannin kunnan kanssa.
kokouksessaan projektiryhmän tarjouspyyntöasiakirjojen laatimista varten. toukokuuta 2012
5
Projektiryhmä tarttuu tarjouspyyntöihin
OULAINEN Kaupunginhallitus käsitteli huhtikuussa perusturvan talouden vakauttamista ja mahdollisen yksityisen palveluntuottajan hyödyntämistä osassa kaupungin terveys- ja vanhuspalveluita. Tarvittavat asiakirjat on tarkoitus saada valmiiksi ennen seuraavaa kesälomakautta.
eelle lähes 40 000 laus Ruotsista
ARKISTOKUVA PEKKA LASSILA/KL
KOLUMNI: Sirpa Kortet
Vain yhden miehen tähden
eljä päivää sen eteen nähtiin vaivaa, että mies meininkeineen saataisiin ruutuun. Oulaisten kaupunginhallitus päätti esittää kaupungin-
valtuustolle, että pöytäkirjan ote osoittaa selkeästi Vihannin kunnanhallituksen kannan asiaan. Siitä uudesta kapulasta, joka on jo ties kuinka mones olohuoneen pöydällä. Nyt, vasta parin päivän jälkeen, jatkuva kiekkofiilis kerkesi käydä jo hermon päälle niin, että kaukosäätimestä piti etsiä vaimennuspainike. Kapula, joka ohjaa uudistunutta käyttöliittymää ruudulla, eikä mikään juuri tajuntaan uponnut näpyttely toimi enää totutusti. Suurin osa tuntuu turhilta, mutta kokonaisuuden kannalta niillä jokaisella on merkityksensä. Aina on tarve jommallekummalle uudelle.
"
Ja laite tuli, mestariselostaja mukanaan.". Kiekkoselostaja Mertarannan näkeminen tai kuuleminen kotivastaanottimesta on mainosten mukaan pikkunätti toimenpide. Antenniverkon rakennetta ja adaptereiden sopivuutta kuvaavat kirjainyhdistelmät ovat sellaista siansaksaa, että sanakirjan tarvisi suomentamaan. Yhdellä ohjataan ääntä, toisella kanavia, kolmannella boksia, neljännellä tallenninta. Onneksi kun ei ole tottunut kuin "normaaliin" kuvanlaatuun, ei tiedä, mistä jää paitsi. Vastaanottimet valikoivat, mitä kapulaa tottelevat. Mertarannan kohdalla näkisi varmaan sänkiparran karvatupetkin. Uusi kaukosäädin on sopeutunut sijaansa ja talon miespuolisko uuteen ohjaimeen. Miltähän näyttää selostajan naama teräväpiirtona. Jotta uudesta, maksullisesta tv-kanavapalvelusta saisi kaiken irti, pitäisi olla vielä joku kallis lisäpalikka antenniin. Projektiryhmään nimettiin perusturvajohtaja Rainer Kolppanen , johtava lääkäri Johanna Saarela, johtava hoitaja Elsa Pyy, SAS-hoitaja Virpi Takalo-Eskola ja kaupunginhallituksen edustaja Kaija Sepponen sekä yksi am-
mattiyhdistysten keskuudestaan valitsema edustaja. Yksi sutjakka kortti vain vastaanottimen sisään ja pelit voivat alkaa.
N
Käytännössä homma on aivan toisin. Se on kuitenkin vielä epäselvää. Selkokieltä puhuvat ainoastaan laitemyyjät, jotka osasivat tässäkin tapauksessa vakuuttaa, ettei Mertaranta tule, jos ei ole uusi lisälaitekin. Jääkiekon kotikatsomo on katettu
Ojitus on tehty 1950luvulla, hän kertoo. Mukana olivat Perttu Hautala, Juho Karvosenoja, Jari S. Kirkkojärven lintutornista tehtiin 53 havaintoa. toukokuuta 2012
7
Tavit tulivat jo pesimään
Kosteikko houkuttelee eläimet ja metsästäjät samoille apajille
SIRPA KORTET
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
OULAINEN Jääsken metsäau-
totien päähän on syntynyt lampi. Hakemukset on tehtävä kesäkuun aikana.
Kauroja linnuille. Kärsämäen Nurmesjärven lintutornista havaintoja laskettiin 64. Kosteikkojen rakentamista käsitellään tiistai-iltana Mieluskylällä. Parhaimmiksi havainnoksi he listasivat törmäpääskyn ja mustapyrstökuirin. Lintuja kosteikolla on alkanut pyöriä heti kaivuutöiden loputtua. Fiksusti kun käyttäytyvät niin saa pyytää. Katsotaan nyt, mitkä eläimet meistä alkaa tykätä, hän aprikoi. Sadan lajin raja rikkoontui myös Haminan Kirkkojärvellä (102). Kun kaivinkoneet tulivat tässä tarkoituksessa metsään, Sauli päätti toteuttaa myös toisen suunnitelmansa. Kosteikko on tarkoitettu linnuille ja kaikille metsän eläimille, Takalo sanoo. Pyhäjokialueen lintutarkkailijoista parhaiten menestyi
Pyhäjoen joukkue. Lapissa eniten lajeja (54) havaittiin Ranualla ja Rovaniemellä. Sauli Takalo kertoo nähneensä ja laskeneensa
Pyhäjokiset näkivät lintuja viidenneksi eniten
Pyhäjokiseutu
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
PYHÄJOKIALUE BirdLife Suo-
men Tornien taisto -tapahtuma järjestettiin lauantaina 19. Kyyhkylän Tiiratjoukkueessa olivat mukana Jukka Österberg, Pauli-Pekka Österberg, Samuli Österberg, Lauri Österberg ja VeikkaValtteri Österberg. Metsästäjien näkökulmasta kosteikko on oiva saalistuspaikka. He havaitsivat Parhalahden kalasatamassa 95 lajia. Sateisesta ja sumuisesta säästä huolimatta nähtiin aikaisia hyönteissyöjälintuja, kuten tervapääskyjä ja harmaasieppoja. Innoittajana oli myös Haapavedellä käynnistynyt kosteikko työmaa. Heikkinen ja Matti Räty. Metsäautotien varteen rakennettiin vesiallas. Tornien taistossa havaittiin useita pikkuharvinaisuuksia, kuten kymmenkunta arosuohaukkaa sekä pari pussitiaista.
UUDET SÄHKÖPOSTI OSOITTEEMME
Asiakaspalvelu- ja tilausasiat:
asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Lehteen tulevat ilmoitusaineistot:
ilmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Muistilista järjestöille ja yhdistyksille: Ota yhteyttä toimitukseen:
muistilista.pyhajokiseutu@almamedia.fi toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Henkilökohtaiset osoitteet:
etunimi.sukunimi@almamedia.fi. He näkivät 85 lintulajia, joista merkittäväin oli arosuohaukka. Haapaveden Ainalin lintutornista kirjattiin 52 lajihavaintoa. Turva- ja suoja-alueita on jätetty noin 1,5 hehtaaria.
on suunnitellut veden ohjattavuuden niin, ettei vesi jää seisomaan paikoilleen. Pesimisaikana kosteikko on rauhoitettu, Takalo muistuttaa. Tukea voivat hakea viljelijät ja rekisteröityneet yhdistykset. Takalo
alueella olevan jo neljä tavia. kerran. Tulokanavassa on putki, jonka avulla vedenpintaa voidaan myös säännöstellä.
Lupien puolesta kosteikon rakentaminen oli Takalon vastuulla. Sauli Takalo toteutti omien suunnitelmiensa pohjalta kosteikon. Maanomistaja itse on ollut pääarkkitehtinä niin kaivaustöille kuin käyttötarkoituksen miettimiselle. Hiljattain kaivettu ympyränmallinen vesialue on Ta kalon Saulin maalla. Muutolla nähtiin runsaasti liroja, muita vikloja sekä suokukkoja. Piirin porukkaan kuuluivat Merja Ylönen, Esko Strömmer ja Ari Kakko. Ensimmäiset linnut ovat jo ottaneet Jääsken metsäautotien päässä olevan alueen omakseen. Vesi uuteen kosteikkolampeen tulee alueelta halkovasta Murto-ojasta, mikä saa vetensä noin 1500 hehtaarin suuruiselta ojikolta. Samanlaisia muitakin lintuja alueella on jo lennellyt ja laskeutunut lampeen. Kiintoaine jää tähän, Alakas-
tari sanoo ja viittaa metsäpohjaan tehtyyn kaivantoon. Panimma toimeksi, että ehtivät linnut pesimään alueelle, Takalo naurahtaa ja tietää kertoa, että toistaiseksi turvesuon valuma-alueelle ei tukeja myönnetä. Eniten lajeja (103) havaittiin Virolahden Vilkkilänturalla Lintulahden lintutornissa. Kauas liikenteeltä ja melulta rakennetun kosteikkoon ovat tervetulleita niin jänikset kuin hirvetkin. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 7. Takalon hanke on toteutunut täysin omakustanteisesti. Pusikoita on jätetty myös eläinten turva- ja suojapaikoiksi, Alakastari jatkaa. Tapahtumaan osallistuttiin yli 300 lintutornissa ympäri maan. Tässä on hyvää ja ravintorikasta maata noin 18 hehtaaria. Takalo sanoo kosteikon olevan kuin siivilä. Sauli on rakentanut kosteikon keskelle saaren, jolle eläimet voivat mennä piiloon. Myöhemmin tuo alue voidaan vesittää kokonaisuudessa, jolloin nykyinen noin 15 aarin vesialue kymmenkertaistuu, Takalo jatkaa. Kosteikon rakentaminen on tapa, joka putsaa vesiä. Nyt Takalolla on ajankohtaisena metsän laikutus. Vihannin Rantasenjärven lintutornissa kiikaroivat Karinkukot-joukkue, johon kuuluivat Sami Kalliokoski, Kari Varpenius ja Jaakko Koistinen. Tornikisan voitto meni tänä vuonna ensi kertaa muualle kuin länsirannikolle, jossa kehno sää haittasi havainnoijia enemmän kuin Kaakkois-Suomessa. Toin linnuille vähän syötävää, Takalo sanoo ja heittelee kauroja uuden altaan ympärille. Pääskyjä kierteli sadoittain. Saukkojen joukkueessa havaintoja tekivät Mika Heikkilä, Juha Heikkilä, Tommi Heikkilä ja Jori Jernfors. Vähintään 90 lajia havaittiin 17 tornissa. Tietoiskuiltaan tulee kouluttajia kertomaan tuesta, jota on mahdollista saada kosteikon perustamiseen ja hoitoon. Niille Takalo toi kauroja syötäväksi. Havaintomäärällään Pyhäjoki oli koko kisassa sijalla viisi. Ei tähän nyt ehtinyt mitään tukeja hakea. Matkanivan metsästysseuran sihteeri ja Hynttyy Yhteen -hankkeen projektipäällikkö Tuula Alakastari
nostaa esiin vesiensuojelunäkökannan. Takalo lupaa, että metsästäjät ovat tervetulleita uudelle kosteikolle pyyntihommiin seuran sääntöjen puitteissa. Puustoutunut alue on Takalon vanhaa niittyä. Kärsämä-
ellä kirjatuista linnuista nähtiin muun muassa muuttohaukka ja sirittäjä. Tilaisuuden järjestävät YmpäristöAgro IIhanke ja Hynttyyt Yhteen -hanke. Vaarana on ollut, että eläimet tältä alueelta hajautuvat kun niille ei ole paikkoja, jossa ne viihtyvät ja voisivat lisääntyä, Alakastari sanoo
Se ei ole ollut missään nimessä pakkopullaa. 8
PYHÄJOKIALUE HAAPAVESI
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 7. Museovirasto myönsi tänä nousevat elokuussa. Kahdeksan vuotta aiemmin muuttosuunta oli päinvastainen. Käytännössä avustussumma myönnettiin Koposenperän-Välikylän kyläkirjan painatukseen. Seinäjoelle Panula siirtyy tehtaanjohtaja Juha Penttilän paikalle, joka puolestaan siirtyy Valion kehitysjohtajaksi Helsinkiin. Jätevesihankkeen Valio toteuttaa yhdessä Haapaveden kaupungin kanssa. Ne ovat strategisesti hyviä tuotteita, joista pidetään huolta. Varsinaisen edustajan pestiä hoitaa Markku Ketonen.
Panulan paluumuutto toisen tehtaan johtajaksi
Yhteistyö kaupungin kanssa on pelannut kympin arvoisesti.
Laura Seppä
laura.seppa@sps.fi
LAURA SEPPÄ
"
Hyvillä mielin uusiin maisemiin. Tässä on nuorilla mahdollisuus mennä, ja välillä se riittää korkeallekin, kun asiat vain sattuvat oikein, Panula huomauttaa. Seinäjoelle muuton myötä jääkiekkoilu jää entiseltä HaU:n jääkiekkojaoston puheenjohtajalta vähemmälle. Päivääkään en pois antaisi, mitä olen täällä viettänyt, mutta on mahtava muuttaa taas. Seuraajaa Timo Panulalle ei ole vielä tiedossa. Aina on asiat saatu sovittua ja etenemään, Panula toteaa. alkaen 264 euroa ja saman perheen ikäjärjestyksessä toiseksi nuorimman korkein perittävä maksu 238 euroa kuukaudessa. Kiekkoympyröissä on tehty työtä isolla sydämellä. Jo se kuvaa suuruutta, että jos Oltermannia tehdään 30 miljoonaa kiloa vuodessa, tänne ohjataan kahden kuukauden maidot, Panula laskee. Valio on kehittänyt laitosta jatkuvasti, ja Panula luonnehtii tehdasta merkittä-
väksi. Haapavedellä aukesi paikka, ja perhe pohti asiaa keittiön pöydän ääressä. Taannoinen voipula oli Panulan mukaan monen eri tekijän summa. Tarkistukset koskevat sekä päivähoitomaksujen enimmäismäärää että pienimmän perittävän maksun määrää. Niitä kannattaa vaalia, eikä sellaisen kannata antaa kuihtua ja kuolla, sillä ison lajin ylösajo vaatii äärettömän paljon. Erilaiset maustetut versiot vaativat jatkuvaa kehitystyötä, Panula toteaa. Se on ollut vastapainoa työlle. Se on kasvanut valtavasti. Näin korotus on korkeimmassa maksuluokassa 10 euroa kuukaudessa per lapsi. Panula siirtyi Haapaveden tehtaan johtoon juuri Seinäjoen tehtaalta, jossa toimi jauhetuotannon vetäjänä. Seinäjoelta kanervikon keskeltä järven rantaan, Panula tuumaa. Tosi paljon on tapahtunut. Porukassa
se voima on. Vihannin avustus vuonna 150 000 euroa suomalaisen kulttuuriperinteen, erityisesti maaseutu- ja työväenkulttuurin tallentamiseen ja tutkimiseen. Täältä jäävät aivan ehdottomasti lämpimät ja hyvät muistot, Panula kiittelee. Haku on ollut käynnissä, ja tilanne ratkennee kesäkuun alkupäivinä. Laitos kehittyy, ja poruk-
ka on lujilla, välillä ehkä liiankin lujilla, kun tässä tapahtuu koko ajan, mutta hienosti porukka on kaiken hoitanut, iso kiitos siitä, Panula toteaa. Itse hän voitelee leipänsä oivariinilla. Täällä on ollut äärettömän hienoa asua. Tulevaisuus Haapaveden tehtaalla on Panulan mukaan valoisa. Harrastuspuolella Timo Panulan vapaa-aika lisääntyy. Panulan uudella työmaalla on viime vuosina tapahtunut myös paljon. Juustoista puhuttaessa Panula tunnustautuu vahvojen, rasvaisten juustojen ystäväksi. Uusi jäähalli tuo lajille Panulan mukaan lisänostetta. Panula kertoo, että hyppääminen oli aikoinaan henki ja elämä. Rahkan suosio on aikamoinen. Perhe seuraa häntä Seinäjoelle myöhemmin perässä. Alin perittävä maksu on 24 euroa.
OULAINEN Kaupunginhallitus esittää Veikko Kalliota Oulaisten kaupungin edustajaksi jätehuoltoyhtiö Vestian hallitukseen. Seinäjoelle on valmistunut muun muassa uusi rasvatehdas. Myös raaka-ainenäkökulmasta Haapaveden tehtaan tulevaisuus näyttää hyvältä, sillä alueen maidontuotanto. Oltermanni on hyvä brandi, silmäterä, Panula toteaa. Hän kulki hyppäämässä ympäri Eurooppaa, menestyksellä.
Työpaikkansa Panula jättää hyvillä mielin. Keskustelu lisäaineista nousi samoihin aikoihin, Panula tuumaa. Yksi mies ei paljoa vaikuta."
Timo Panula tehtaanjohtaja
HAAPAVESI Aamut käyvät Timo Panulalla vähiin. Vaimo oli heti valmis, ja pojat löysivät jäähallin. Tehtaan tuotteet, Oltermanni ja Demi-jauhe, ovat myös Valiolle tärkeitä. Työpaikalla on yleensä ottaen hyvä porukka, täällä on hyvä ollut tehdä työtä. Liikevaihdoltaan ja työntekijämäärältään Seinäjoen pää on kaksinkertainen Haapaveden tehtaaseen verrattuna. pungin päivähoitomaksut sen kokopäivähoidosta perit- hallitukseen Haapavedelle ja Vihantiin. Porukalla on koettu hienoja hetkiä. Rasvapuoli on paistatellut kiitettävästi keskusteluissa ja julkisuudessa. Lisäksi virasto myönsi avustuksina lakisääteisen valtionosuuden ulkopuolella oleville museoille kaikkiaan 630 000 euroa. lautakunta päätti ottaa käyttöön sosiaali- ja terveysministeriön ilmoittamat, hintaindekseillä tarkistetut lasten päivähoidon asiakasmaksut. Valio valmistaa Seinäjoella rasvalevitteitä, tuoretuotteita kuten rahkaa, raejuustoa ja tehojuomia sekä maitojauhetta. Tämä oli vähän kuin hyppy tuntemattomaan. Pelin alku on ollut aina juhlahetki, Panula kertoo. toukokuuta 2012
Museoviraston avustuksia Pyhäjokialueelle Päivähoitomaksut nousevat Kallio Vestian Perheen nuorimman lapMuseoviras- harkinnanvaraiset avustus- suunnattiin kotiseutuyhdisHaapaveden kauton myöntämiä avustussum- summat menivät puolestaan tyksen esineistön digitointiin. Se tuo virtaa ja energiaa, Panula toteaa. Haapaveden tehdas on kehittynyt vuosien mittaan paljon. Sen se vaati, että pystyttiin asettumaan paikkakunnalle. Timo Panula siirtyy Haapavedeltä Seinäjoelle. Vaihtelu virkistää. Koulu- tävä ylin kuukausimaksu on mia virtasi Pyhäjokialueelle.
Kärsämäkinen Koposenperän-Välikylän kyläyhdistys sain 4 000 euroa kulttuuriperinteen tallentamiseen ja tutkimiseen. Museoviraston myöntämät Haapaveden kotiseutumuseo ja Vihannin kotiseutuyhdistys saivat molemmat 4 300 euroa. Tämä on ollut hieno kausi. Olen tykännyt touhuta, ja asiat ovat sujuneet. Tällä hetkellä kaupoissa riittää voita. Kaupungin kanssa tehty yhteistyö on kympin arvoista. Parhaillaan suunnittelussa on investointi jätevesipuolelle, ja sen myötä Haapaveden tehtaan infra onkin Panulan mielestä hyvällä tasolla. Hallitus nimesi yhtiökokousedustajan varamieheksi Eino Nurkkalan. Voi on puhdas perustuote. Valion Haapaveden tehtaan johtajalla on edessä muutto tuttuihin maisemiin, Seinäjoelle, jossa hän aloittaa Valion Seinäjoen tehtaan johtajana kesäkuun alkupäivinä. Hän on iloinen siitä, että yritysmaailma on Haapavedellä tukenut kiekkoilua, ja toiminta on pystytty pitämään kohtuullisessa kuosissa. Onhan se iso juttu. Juustonvalmistuksen eri vaiheet ovat kehittyneet aina tarpeen mukaan, kun heramäärät ovat kasvaneet, ja tehtaalla on poistettu pullonkaula toisensa jälkeen. Haapaveden kotiseutumuseon avustus myönnettiin museokokoelmien inventointiin sekä siirtoon Access-ohjelmalle. Nämä ovat ajan trendejä. Yhteistyöstä Panulalla on pelkästään myönteistä kommentoitavaa. Työtä riittää, mutta kun sitä vain jaksaa vaalia, kokonaisuus on hieno tällaisellakin paikkakunnalla. Yksi mies ei paljoa vaikuta. Jälkikasvulla on vielä kulutettavan koulunpenkkiä, ennenkuin yläaste ja lukio on käyty loppuun.
on kehittynyt hyvään suuntaan. Titteli säilyy tehtaanjohtajana.
Porukassa se voima on. Viime aikoina hän on herätellyt henkiin myös toista harrastusta, laskuvarjotarkkuushyppyä. Myös raejuusto on pe-
rushyvä tuote. Ruuanvalmistukseen kuluu voita. Henkilöstö on äärettömän hyvä ja ammattitaitoinen. Haapavedellä vaikuttavat pitkät kiekkoperinteet
Fukushiman onnettomuuden jälkeen kahdeksan vanhinta ydinvoimalaa päätettiin sulkea välittömästi ja loput yhdeksän vuoteen 2022 mennessä, kertoo Saksan Greenpeacen ydinvoimaasiantuntija Tobias Riedl. Viime vuonna uusiutuvan energian tuotannossa oli 37 000 työpaikkaa. Raahen seudun yrityspalveluiden projektipäällikkö Pekka Peltomäki tarkensi omassa puheenvuorossaan turvallisuuden olevan ykkösasiana Pyhäjoen ydinvoimaa rakentaessa. Jäteongelma tuo kustannuksia, mahdollisista katastrofeista
PYHÄJOKI Saksan puna-vihreiden sekä konservatiivien ja liberaalien kädenvääntö Saksan ydinvoimasta luopumisen aikataulusta päättyi kesäkuussa 2011. Vuoteen 2050 mennessä on tarkoitus päästä täyteen sataan prosenttiin, sanoo Tobias Riedl.
TÄ ELÄMÄSTÄ: TEEMOJA TÄS
LJON PIHAAN SSA TULOSSA PA TOUKOKUU ITTYVÄÄ ASIAA UUTARHAAN LI JA P
Toimi pian!
OTA YHTEYTTÄ!
39 5j0a0 ia
luk
Lähes
000 + verkossa yli 4 ssa. Se johtaa vain kilpailutilanteeseen, ennusti Reiman. Samalla linjalla oli myös Saksan Greenpeacen Tobias Riedl. Tämän päätöksen takana oli koko yhteiskunta kaikkine
parlamenttipuolueineen. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 7. Tuuli-, bio-, ja ydinvoima ovat kaikki uusia mahdollisuuksia Raahen alueella. Ydinvoimasta luopuminen on luonut myös uusia työpaikkoja Saksaan. Kustannukset puhuttivat myös muita asiantuntijoita. Aurinkoenergian käyttö on Saksassa nousussa edullisena tapana kotitalouksille jopa tuottaa itse oman sähkönsä, sanoi Riedl. Professori Nils-Axel Mörmerin lennokas esiintyminen toi kepeyttä painavaan asiaan.
Rakennuskustannusten lisäksi täytyy ottaa huomioon myös miljoonien eurojen pur-
kamiskustannukset. Tsernobylin onnettomuuden loppulaskua ei ole saatu vieläkään, hän huomautti. Edullisena energiamuotona pidetty ydinvoima tuo yllättäviä kustannuksia esimerkiksi siinä, että Pyhäjoen voimala tullaan rakentamaan neitseellisen luontoon. Itämeren rannikko nousee ja sen seurauksena maa kohoaa ja liikkuu reippaasti, kertoi Mörmer, Ruotsin arvostetuin merennousun tut-
kija. 050 544 5499, jaana.heikkila@sps.fi
Teeman löydät myös verkkopalvelusta www.pyhajokiseutu.fi
Sinun arkesi iloksi ja hyödyksi. Tähän mennessä uusiutuvan energian osuus koko maan sähköntuotannosta on 20 prosenttia. Tulevaisuudessa sähköntuotantolaitosten määrä lisääntyy. toukokuuta 2012
9
Energiaseminaari kiinnosti
Hanhikivipäivät keräsivät lauantaina Pyhäjoen Pauhasalin täyteen kuuntelijoita
Juulia Lahnaoja
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
PYHÄJOKI Ydinvoimaan liittyy eettisesti arveluttavia asioita. Korppi-Tommola kertoi aurinkoenergian olevan todellinen vaihtoehto myös Suomessa. Pietilän mukaan Raahen alueella on vastustettu tuulivoimaa jopa ydinvoimaa enemmän. Saksasta itse asiassa viedään enemmän sähköä kuin tuodaan, Riedl huomauttaa. Onnettomuuksia maalaili myös Tukholman yliopiston professori Nils-Axel Mörmer. Energia-asiantuntija, diplomi-insinööri Risto Reiman laski ydinvoimalan maksavan 6,6 miljardia euroa. Onko ydinvoimalan rakentaminen realistista nyt, sähkön kulutuksen laskiessa. Seutukunnassa tarvitaan uusia työpaikkoja teollisuuden alalta, Pietilä korosti. Suomessa yritetään tehdä nämä asiat hyvin, myönsi myös Jouko Korppi-Tommola.
Saksassa uusiutuva energia nousussa
Juulia Lahnaoja
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
Seminaarissa. Vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen kommentoi tuulivoiman työllistävän rakennusvaiheessa tuhansia. Jyväskylän yliopiston professori Jouko KorppiTommola pohti, miten Pyhäjoki on varautunut ydinvoimala-asiassa esimerkiksi terrorismin vaaraan. 050 325 6907, jarkko.rau o@sps.fi Jaana Heikkilä ............. Saksa ei myöskään pidä todennäköisenä tuontisähkön tarvetta. Aurinkokennoteknologian kehittämisestä palkittu Korppi-Tommola korosti uusiutuvan energian merkitystä tulevaisuudessa. Korppi-Tommolaakin mietitytti ydinvoiman taloudellisuus.
JUULIA LAHNAOJA
puhumattakaan. Lumi heijastaa hyvin valoa ja aurinkokennot yllättäen toimivat jopa paremmin kylmässä, hän huomautti.
Seminaarissa ydinvoiman puolesta kommenttipuheenvuoron käyttänyt elinkeinojohtaja Risto Pietilä puhui myös uusiutuvien energia-
muotojen tärkeydestä. o eri kävijää viik
Mediamyynti palvelee sinua:
Pyhäjokiseutu
Jarkko Rau o .................
Asikaisen Tarja on pyhäjokisille hyvinkin tuttu ihminen. Oulaisten ammattiopistossa opiskeleva, kalajokinen Jari Saarenpää nähdään seuraavaksi Kultaisen harKUVA: SIRPA KORTET monikan kisa-areenalla.. Näin siinä kävi, Tarja hymyilee. Asuin aikoinaan Vietnamissa, jossa tottui monenlaisiin menijöihin, nainen hymyilee ja silittelee pytonin siloista pintaa. Sisällä gekot hyppivät ja naksuttelivat pikkuötököitä ruuakseen. Peli oli sitä myöten selvä. Suomen Kehitysavun väki asui aidatulla ja vartioidulla alueella. Vietnamissa Tarja opasti vietnamilaisia naisia satamaaltaiden pesemisessä. Elämä Suomessa ja Vietnamissa erosivat kuin yö ja päivä. Suvi Perälä on mukana SuPerin edustajistossa seuraavat neljä vuotta.
edustavat noin 1400 jäsentä. Helteessä säilytettyjen lihojen, kalojen ja elintarvikkeiden ympärillä parveilivat kärpäset. Rapu tykästyi tulisesti jousimieheen, vai miten päin se menikään. Seikkailuksikin niitä voi nimittää, sillä nainen vietti vuosia merillä ja ulkomailla. Suomen Kuntaliiton kehittämispäällikkö Juha Kar-
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 7. Koska joka puolella oli puutetta, elämänmeno opetti tekijän äärimmäisen säästäväksi. 10
Koulutapaturman hoito maksutonta aikuisiälläkin
HAAPAVESI Kuntalaiset ovat lähestyneet Haapaveden koululautakuntaa koulutapaturman hoitoa koskevilla tiedusteluilla, sillä oppilaiden huoltajat ovat kyselleet hoidon korvaamisesta sekä kouluaikana että mahdollisesti myös aikuisiällä. Alle ja yli 3-vuotiaiden lasten osalta kuntalisän korotus on 40 euroa kuukaudessa per lapsi. Aina tilanteet eivät ole sopuisia, kun joudun rajoittamaan heidän tekemisiään, mutta siitä huolimatta kukaan ei ole vihalla jäänyt muistelemaan.
O
heli.nurkkala@almamedia.fi
Kilpailuja edessäpäinkin. Vihreähipiäinen iguaani, erikokoiset hämähäkit ja käärmeet kiinnostavat koululaisia. Nämä ovat ihania. Se vähäinen määrä, joka väeltä jäi ruokaa ja tarvikkeita roskiin, paikallinen väki korjasi varmasti talteen. Yleensä ne olivat myr-
Heli Nurkkala
Saarenpää taituroi pronssille
Heidi Niskanen
heidi.niskanen@almamedia.fi
OULAINEN Kalajoella asuva harmonikkataituri Jari Saarenpää saavutti kolmannen sijan valtakunnallisessa SAKUstars-kulttuurikilpailussa. Paikalliseen ruokakulttuuriin toteuttelu vaati myös oman aikansa. Mitään ylimääräistä ei heitetty roskiin. huhtikuuta Järvenpäässä. Lähes parimetrinen kuningaspyton pääsee naisen käsille. Tosi söpöjä. Asiasta päätti koululautakunta. Ei ruokaa, ei vaatteita, ei mitään. Korotusesityksen teki päiväkoti Taikapuiston toimitusjohtaja Tiina Eriksson , ja alustaviin hintaneuvottelui-
hin osallistuivat Haapaveden kaupunginjohtaja Jouko Luukkonen ja sivistysjohtaja Ahti Karvonen. Nautin, kun saan touhuta näiden pienten ja isojen kanssa. SAKUstars on valtakunnallinen kulttuurikilpailu kaikille ammattiin opiskeleville. Pariskunnalle syntyi kaksi poikaa Janne ja Mika ja työ laineilla jatkui, kunnes Martti sai työkutsun Suomen Kehitysavun kautta. Tarja kertoo, että he oppivat pakkaamaan ruuantähteet mahdollisimman siististi, jotta aidan taakse ilmestyvien perheenäitien olisi helppo ottaa tarvikkeet talteen. Meren lumo oli niin vahva, että 18-vuotta täytettyään Tarja pestautui töihin matkustajalaivalle. Seuraava kilpailu järjestetään Lahdessa. Saarenpää osallistui tapahtumaan ensimmäistä kertaa, mutta näillä näkymin kerta ei jää ainoaksi. Kokemuksen myötä nälkä kauemmas kasvoi, ja Tarja laajensi työreviiriä Perämereltä Itämerelle ja lopulta rahtilaivoille, joiden kohteena olivat muut Euroopan maat. Olen sikäli tyytyväinen suoritukseen, etten ollut viimeinen, Saarenpää toteaa vaatimattomasti. Suvi Perälä tomii Oulaisten seudun ammattiosaston 207:n sihteerinä ja jäsenrekisterinhoitajana. Perälä tuli valituksi ainoana Oulun eteläisen alueen SuPerin ammattiosastojen vaaliliiton listalta. Voi sanoa, että Saku-finaali oli vähän lämmittelyä Kultaiseen Harmonikkaan, Jari Saarenpää toteaa kilpailun merkityksestä.
"
Olen sikäli tyytyväinen suoritukseen, etten ollut viimeinen."
Jari Saarenpää
ppilaat parveilevat terraarioiden ympärillä. Opetuksen järjestäjällä on myös oikeus edellyttää, että hoito tapahtuu julkisen terveydenhuoltopalvelun kustannusten mukaisesti.
Yksityisen päivähoidon kuntalisää korotetaan
HAAPAVESI Yksityisen päivä-
hoidon kuntalisää korotetaan Haapavedellä elokuun alusta lähtien. Pesulan ja yhteisen keittiön työt tulivat myös tutuksi. Suomalaiset hakivat ruokatarvikkeensa paikalliselta torilta. Leirimme lapset antoivat kynänpätkät ja pyyhekumien murut aidan raosta vietnamilaislapsille. Hän asui Tarjan äidin luona, ja pienempi pojista lähti vanhempien mukana Vietnamiin. Osallistuin kilpailuun ensimmäistä kertaa, mutta kyllä tarkoituksena olisi osallistua ensi vuonna uudestaan. Vuonna 1948 perustetussa liitossa on 81 000 jäsentä. Työstäni minä tykkään. Voisikohan niitä pitää sylissä, nainen kysyy ja saa hyväksyvän vastauksen matelijanäyttelyn isännältä. Suvi Perälän lisäksi edustukset menivät Ouluun, Kajaaniin ja Kuusamoon. Asiantuntijalausunnossa todetaan, että opetuksen jär-
jestäjän tulee kuitenkin kussakin tapauksessa edellyttää erillistä lääkärinlausuntoa siitä, että hoitotoimenpide liittyy kouluaikana tapahtuneeseen tapaturmaan. Oppi miettimään, että kuinka moni massu saa vielä täytettä näistäkin tähteistä. Korvausvelvollisuus kuuluu tällöin kunnalle. Ensin tuntui, että uskaltaako niitä syödäkään, mutta eipä niihin kukaan kuollut. Taisi se Martti minut kiinni kopata. Meriltä Tarja Marttinsakin löysi. Saarenpään mitalisijan myötä hänen edustamansa Oulaisten ammattiopisto sai tapahtumasta kunniakirjan seinälle ripustettavaksi.
SAKU-menestyksestä huolimatta harmonikansoittajan katseet on suunnattu Kultainen Harmonikka -kilpailuun, joka järjestetään heinäkuussa Ikaalisissa. Ihan siitä syystä, että gekot, käärmeet ja muut eläjäiset kulkivat ihmisten majoissa kuin kotonaan. SuPerin Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun vaalipiiristä valittiin neljä jäsentä liiton edustajistoon. Vietnamissa asui ihmisiä, perheitä, joilla ei ollut yhtään mitään. Mattojen alle oppi kurkistamaan, koska käärmeet menivät niiden alle piiloon. Samoin siniasuista naista, joka kävelee käärmeterraarion luo. Käärmeenkäsittelijän ilme kertoo, että ihastus eläintä kohtaan on aitoa. SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan toisen asteen tutkinnon suorittaneiden ja alalle opiskelevien ammattiliitto. Sisämaassa syntynyt viehättyi Kokkolassa mereen. Esikoululaisten kuukausikorotus on 20 euroa.
Perälä valittiin SuPerin edustajistoon
Pyhäjokiseutu
toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi
HAAPAVESI Suvi Perälä sosio-
nomi - lähihoitaja Haapavedeltä, on valittu Suomen lähija perushoitajaliitto SuPerin edustajistoon seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Myös kaikki pieneksi jääneet vaatteet annettiin heille. SuPerilaiset työskentelevät sosiaali- ja terveydenhuoltoalan työpaikoissa sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. En minä näitä pelkää. Alussa päällimmäisenä tunteena olivat sääli ja pahanolontunne. Ympärillä elävät matelijat eivät vaatineet suurinta sopeutumista, vaan ihan muut tekijät. SuPerilaisia toimii myös alan yrittäjinä.
Banaanikäärm kurkistaa mato
Matelijanäyttely
palautti Tarjan mieleen vuodet Vietnamissa.
Tekevimmätkin vilperit nostavat yhä kättä ja tulevat tervehtimään, Tarja sanoo ja arvostaa nuorten elettä. Kokkipojat laittoivat niistä meille hyviä ruokia. Juha Karvosen mukaan maksuton hoito on mahdol-
lista myös oppilaan aikuisiällä, mikäli hoidon yhteydessä voidaan todentaa, että hoito liittyy koulutapaturmaan, joka on tapahtunut joko koulussa tai koulumatkalla. Varsinkin Saaren koululaisille ja monitoimitalon käyttäjille, koska Tarja tekee työkseen "monikkarilla" laitoshuoltajan ja vahtimestarin hommia. Samalla laivalla työskennelleet iskivät silmänsä toisiinsa. Jokivarsien vaaliliittoon kuuluivat Oulaisten seudun, Ylivieskan seudun, Kalajoen, Nivalan ja Siikalatvan Seutukunnan ammattiosastot ja ne
Valittu. Vuosi oli 1983. toukokuuta 2012
vonen on antanut lautakunnalle pyynnöstä asiantuntijalausunnon, jossa hän toteaa, että koulussa tai muussa opetuksen järjestämispaikassa sekä koulumatkoilla ja -majoituksessa sattuneen tapaturman hoito on oppilaalle maksutonta. Synnyin Joensuussa, josta muutin tyttösenä äidin ja systerin kanssa Kokkolaan. Alussa reitiksi riitti Kokkola-Skellefteå väli. Pronssinen mitali tuli akustisten soittimien sarjassa, johon osallistui parikymmentä kilpailijaa. Tänä vuonna kilpailu järjestettiin 17.-19. Ennen monitoimitalolle asettumista, Tarja koki elämässään monenlaisia vaiheita. Kohdemaana oli Kaakkois-Aasia ja Vietnam. Tarja nauraa, että koko perhe oppi nukkumaan tiukasti suu kiinni. Niin ja niistä matelijoista. Perheen vanhempi poika jäi jatkamaan koulunkäyntiä Kokkolaan
Mutta sen tiedän, että jos lottovoiton saan, niin sitten lähden ja vien vietnamilaisille paljon tuliaisia, Tarja haaveilee. Näitä ovat liikunnan ja kasvatusalan linja, näyttelijäntyön ja teatteritaiteen linja, monimediatoimittajalinja, oikeustieteellinen linja, showja street-tanssilinja. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 7. Ne ovat eläimiä siinä missä muutkin eläimet, Tarja muistuttaa.
KUVA: HELI NURKKALA. Osa heistä asuu yhä ulkomailla, mutta haaveena on tehdä joskus yhteinen reissu tutuille seuduille Vietnamiin. Maahanmuuttajakoulutuksen puolella voi hakea kolmeen eri koulutukseen. maaliskuuta. Syksyn uutuuksia ovat mikrohistorian linja, Taekwon-Do-ohjaajalinja sekä valokuvaus ja digitaalinen kuvankäsittely. Matkat Vietnamiin ovat sen verran kalliita, että en tiedä toteutuuko unelma koskaan. Paluu Suomeen ei ollut pelkästään helpotus, vaan Tarja myöntää, että lähtöhetkeen hiipi haikeus. Tarja asui Vietnamissa 2,5 vuotta. Aikuiskoulutuksessa voi hakea kolmeen eri ammattitutkintoon. Pyhäjokinen Tarja Asikainen ei käärmeitä kavahda. Toivottavasti suomalaiset osaavat arvostaa arkeaan ja kotimaataan. Lisäksi vaihtoehtona on nuoriso- ja vapaaajanohjauksen perustutkinto, joka suoritetaan näyttötutkintona. Syksyn uusi koulutusmahdollisuus on matkaoppaan ammattitutkintonto. Koulutuspaikkaa etsivät voivat hakea aikuiskoulutuksiin, yleissivistäville linjoille sekä maahanmuuttajakoulutuksiin. Ammatillisen peruskoulutuksen haku tapahtui kevään yhteishaussa, joka päät-
me on alta
kyttömiä banaanikäärmeitä. toukokuuta 2012
11
tyi 16. Suomi sujuvaksi -kurssilla syvennetään suomen kielen taitoja ja kurssiin sisältyvän työharjoittelun aikana kartutetaan oman ammattialan sanastoa.
Haapaveden opiston ensi syksyn koulutushaku käynnistyi
HAAPAVESI Haapaveden opis-
ton syksyllä alkavien koulutuksien haku on käynnissä. Suomen kielen ja kulttuurin koulutus sekä maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistava koulutus noudattavat valtakunnallista opetussuunnitelmaa ja edistävät maahanmuuttajien kielitaitoa, kotoutumista sekä valmiuksia jatkokoulutukseen ja työelämään. Aika rientää ja Tarja havahtuu. Vapaan sivistystyön koulutuksessa on tarjolla yhteensä kahdeksan yksivuotista yleissivistävää linjaa, joista viisi on tuttuja aikaisemmilta vuosilta. Lisäksi opiskelijat voivat hakea koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen sekä perhepäivähoitajan ammattitutkintoon. Kyllä meille jäi kova ikävä paikallisia ihmisiä kohtaan. Kurjuutta on Suomessakin, mutta Tarja muistuttaa, että maassa eletään pääosin yltäkylläisyyden keskellä. Olisi ihana nähdä niitä maisemia ja ihmisiä. Bernhardinkoira Bontso, joka on Tarjalle tosi tärkeä kaveri.
Oppi miettimään, että kuinka moni massu saa vielä täytettä näistäkin tähteistä."
"
Tarja Asikainen
Kuningaspyton. Kaikesta kurjuudesta huolimatta he jaksoivat aina hymyillä ja olivat äärettömän ystävällisiä. Kyllä täällä on asiat ovat todella hyvin. Tarja pitää tiiviisti yhteyttä yhtä aikaa Vietnamissa olleisiin suomalaisiin. Kotosalla emäntäänsä odottelee jo ei matelija vaan nelijalkainen
Mitä mieltä olet palveluista, joita itsekin tarvitset. Sinulla on elämänviisauksia, jotka sopivat arkisen elämän ohjeiksi itse kullekin. No tämä kysymys. On aukaistava uusi polku, koska on saavutettu piste, ettei tällä tiellä ole aukkoja. Se se on. Kärsämäkinen Valkaman tila sijoittui samassa sarjassa yhdeksänneksi. Nyt ne ovat tippuneet hirveästi, kun en ole enää mukana kunnanvaltuutettuna. Jos saisit itsellesi kolme toivetta, joiden haluaisit toteutuvan. Luonteeseeni kuuluu, että puolessa tunnissa saatan itkeä, nauraa ja suuttua. En voi karjalaisten laulua enää laulaa. Tekee jokaiselle hyvää nuorena käydä vieraankin töissä. Sellainen, kun vedetään alta lipan. Liki 40 vuoden ajan olet hoitanut maatilaa, mutta myös yhteisiä yhteiskunnallisia asioita. Työikäisenä parhaimmillaan on 40 ja 50 välissä. Haapavetiset Suvi ja Markku Jantunen olivat puolestaan kuudennella sijalla sekä Enna ja Seppo Män-
nikkö yhdeksäntenä 20-30 lehmän sarjassa. Eihän täytekakustakaan syödä vain kermoja. Pitäisi panostaa siihen, mikä on pääammatti eli lypsykarjaan. Ajokorttihommathan ne oli silloin ajankohtaisia. Niissä olisi kiva käydä.
Kourat ojossa. Mistä ammennat näitä kasvatuksen sanoja. Tunteen hän sanoo juontavan takavuosien taakse Jätkän humpalle, jonka hänen kanssaan tanssi aikoinaan tyttö, josta tuli Pekkisen nykyinen vaimo. Pekkinen muistuttaa ajattelemaan toistakin ihmistä.
SYNTYMÄPÄIVÄ
parhaimmat vuoteni ovat vasta edessäpäin. Sanovathan ne muut autossa olijat usein, että nähdään me itsekin ja pitäis kuulemma kahtua tietä eikä puiden latvoja.
Kuinka isot puhelinlaskut sinulla on. Päivän aikana jaettiin viime vuoden tuotoskilpailujen palkinnot, joista useat matkasivat Pyhäjokialueelle. Ahvenmaa ja Lappi ovat näkemättä. Puhutko automatkoilla. Mitä ajattelet kotikunnastasi nyt, kun liitosneuvottelut Raaheen ovat kovassa vauhdissa. Antti, sinut tunnetaan leppoisana miehenä. Milloin ihminen on mielestäsi parhaimmillaan. Silloin oppii sen, ettei "Tätilä" ole vastassa, siellä minne menet. Illalla yhdeltätoista laitan nukkumaan ja aamulla viideltä herään. Mikä on pisin aika, kun olet ollut hiljaa. Näin ei jää mahdollisuuksia lypsää sieltä ja täältä, kun vanhemmat pitävät yhtä. Lisäksi satatonnareiden omistajista palkittiin haapavetiset Katja ja Mika Jylänk i sekä kärsämäkiset Marianna ja Vesa Oikarinen.
KUUSKYMPPINEN
Onnellinen elämysmatka sai vauhtia Jätkän humpalta
Pekkinen
tuntee, että vielä on kasvettavaa itselläkin.
Sirpa Kortet
lpuassa asuva Pekkisen Antti on onnellinen mies. Nuorempana se hirviästi harmitti, ja hävettikin. Sellainen päältäottaminen pitäisi loppua. Mitä haluaisit itsellesi. Lisäksi Haapaveden lippua pitivät korkealla
Vuorenmaa yhtymä ollen seitsemäs sekä Könni MTV ollen kymmenes. Minulla on todella hyvä emäntä. Varmaan muut ovat luulleetkin, että tuo mieshän on aivan "hullu"! Mikä sinua harmittaa ihmisten keskinäisessä olemisessa?
Kuka?
Nimi: Antti Pekkinen Syntynyt: 8.5.1952 Perhe: Aili-vaimo, 6 lasta ja 1 lapsenlapsi Työ: maanviljelijä noin 40 vuotta Luottamustehtävät: MHY:n valtuusto Harrastukset: Mehtällä käynti. Pitäisi luoda positiivista yhteyttä uuden isännän kanssa. Ärsyttää esimerkiksi kaikki kaahaajat ja hurjat ohittelijat. Semmoisista olen ottanut päällikköjenkin kanssa yhteen. Koti, uskonto ja isänmaa. Kahta herraa kun ei voi palvella. Kokemuksieni perusteella en voi muuta kuin jakaa kiitosta lomituspalveluista ja Oulaskankaalle sairaanhoidosta. Joo, minähän olen semmoinen,
A
sirpa.kortet@almamedia.fi
että kaikki eteentulevat asiat pitää kommentoida. Isän ja äidin tehtävänä on rakentaa karsina, jolloin puhutaan kasvamisesta ei kasvattamisesta. Sisälleni on kasvatettu sellainen oppi, mikä on oikein, mikä on väärin. Kilpailussa etsittiin valkuaistuotok-
seltaan sekä parasta karjaa että parhaita yksittäisiä lehmiä. Pahimmillaan kännykkälasku on ollut 219 euroa ja 73 senttiä päälle. Nyt on tarvittu lomittajaa ja maito on pysynyt E-luokassa. Mitä ajattelit elämästä, kun täytit 18 vuotta. Isännällä ja emännällä pitää olla yhteinen tavoite ja molemmilla sata prosenttinen varmuus siitä, mitä ollaan tekemässä. Mikähän saisi minut hämmästyneeksi tai hiljaiseksi. Alle 20 lehmän sarjassa Haaralan tilaa pitävä merijärvinen Esko Kunnari nappasi toisen sijan. Tee työtä ja ole rehellinen. 12 Palkitut tilat luottavat maitoon
PYHÄJOKIALUE Usko maidon-
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 7. Ihmisen olotila on huonontunut vaikka taloudellisesti kaikki on parantunut. Nyt on tullut mukaan yksi parhaimmista rooleista, kun saa olla isovanhempi kuuden kuukauden ikäiselle lapsenlapselle.
Miten karjalaiset juuresi näkyvät sinussa. Toisten huomioon ottaminen on unohdettu. Ympäristöpalvelu Helmen ja Jokilaaksojen työterveyshuollon palveluihinkin olen tyytyväinen. Yli 30 lehmän sarjassa Kalliokankaan tilaa pitävät haapavetiset Aino ja Hannu Heinioja olivat toisella sijalla ja Kankaan tilan Samuli Murtoperä viides. Mikä saa sinut suuttumaan. Voi kauhia. Sen ajan olen hiljaa. Se ei mun luonnolleni sovi, jos ei tehdä niin kuin pitää. Kurkiselta. Vihantilaista Antti Pekkistä ärsyttää nykytrendin mukainen itsekäs ajattelu, että ollaan kourat ojossa anomassa itselle kaikkea. Kuusi tuntia yöllä. Kaivinkone, hevonen ja moottoripyörä vievät lypsykarjatalouden nurin. Kumppaninsa Antti on nimennyt huoltopäälliköksi elämänmittaiselle elämysmatkalle.
Mikä on elämässäsi sellainen oppi, jonka olet saanut isältäsi ja jota haluat jatkaa eteenpäin omille lapsillesi. Tuntuu, että toisista välittäminen on liikenteessä ja muutenkin kadonnut aivan kokonaan. Mikä saa sinut hiljaiseksi muutoin. Toivon, että jokainen ajattelisi niin, että minkä soisitte itselle, tehtäisiin niin myös toiselle. Parhaita lehmiä arvioitaessa Holstein-rodun parhaat yksiköt löytyivät viidenneksi tulleelta haapavetiseltä Sa-
muli Murtoperältä ja yhdeksänneksi tulleilta vihantilaisilta O-P Lumiaholta ja A. Omatunto ohjaa oikealle ladulle. Sotaväen jälkeen menin Outokummulle töihin ja sitten palasin kotitilalle. Sen lisäksi oli vielä lankapuhelinlasku, joka oli noin 30 euroa. Hyvää palvelua on saatu. Juhlat: Ei juhlia.. Mikä on se viisaus, jonka haluat sanoa muille viljelijöille. Tuntuu, ettei ole vielä valmis ihmisenä vaan haluaisi oppia vielä paljon, esimerkiksi sen, mitä kaikkea ihmisen kokonaisuuteen kuuluu. Että jaksaisi vielä eläkeikäisenäkin puuhastella. Turha juputus pitäisi lopettaa. Mitkä ne olisivat. Niihin jos isäntä keskittyy, niin emännälle jää liian paljon töitä. Puheliaaksikin sinua sanotaan. Itse toivon, että
SIRPA KORTET
Se, että välittämisen kulttuuri ja talkoohenki ovat hiipuneet. Noin viitisenkymppiä on kännykkälasku kuukaudessa. Yhteisöllisyys on häipynyt kiireeseen ja työpaineeseen. Tuntuu, että jokaiselle on tärkeintä vain se, että hän itse pärjää.
Olit mukana Vihannin valtuustossa ja myös purkautuneessa kansanterveystyön kuntayhtymän valtuustossa. Kesällä kun käytiin Karjalassa, niin se surkeus sai siellä minut hiljaiseksi. Käsi on viemässä kevätviimalta suojaavaa lippalakkia miehen päähän, kun hän arvuuttelee, mistä onnellisuus kumpuaa. Hyvän laadun puolesta liputtaa puolestaan Pohjois-
Pohjanmaan Lypsykarjakerho, joka vietti viime viikolla Oulun ProAgrian kanssa Laidunpäivää Muhoksella. En kyllä muista. toukokuuta 2012
tuotantoon on Pohjois-Pohjanmaalla vahva. Roolihan muuttuu koko ajan perheen myötä. Proagrian mukaan maitotilojen vähetessä lehmien määrä ja keskituotos jatkavat kuitenkin tasaista kasvuaan
ylämaanterrieri Wee Jock ja Hamish Macbeth.
Darkman (16) MTV3-kanavalla torstaina 10.5.2012 klo 23.10. 14.00 17 päivää haudattuna Chilen kaivosmiesten tarina 15.05 Rita Rocks (S) 15.30 Luontodokumentti 16.35 Älynväläys 16.50 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 17.00 Uutiset 17.05 Tunteita ja tuoksuja (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin. 14.00 10.00 Mitä tänään syötäisiin. 14.00 Jamie Oliverin ruokavallankumous 15.05 Middle (S) 15.35 45 minuuttia 16.35 Älynväläys 16.50 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 17.00 Uutiset 17.05 Tunteita ja tuoksuja (S) 17.55 Mitä tänään syötäisiin. toukokuuta 2012
13
Doctor Who (12) Yle TV2 maanantai 07.05.2012 Doctor Who matkaa sielunkumppaninsa kanssa ajassa ja avaruudessa.
Spanielipentueen elämää Yle TV2 tiistai 08.05.2012 1/8. Miami (12) 22.00 Kymmenen (S) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.40 Tulosruutu 22.40 Ratkaisija (12) C.S.I. 10.05 Amazing Race 15.00 Leo 15.05 Emmerdale (S) 10.35 Emmerdale (S) Miehen puolikkaat 15.35 Kadonneen 11.05 Ostoskanava 13.00 Lääkärit jäljillä 16.35 Älynväläys 16.50 Onnen13.55 Mitä tänään syötäisiin. 14.00 peli hyväntekeväisyysarpa 17.00 Ekonominen gastronomia 15.10 Idols Uutiset 17.05 Tunteita ja tuoksuja (S) 17.00 Uutiset 17.05 Tunteita ja tuok- 17.55 Mitä tänään syötäisiin. 10.05 Emmerdale (7) 10.35 Mieletön maailma 11.00 Leo 11.05 Ostoskanava 13.00 Lääkärit 13.55 Mitä tänään syötäisiin. Kauhuelokuva hirviön näköiseksi muuttuneesta tiedemiehestä.
Emma (7) TV1 perjantai 11.05.2012 (Emma/2009) klo 19.00. 10.05 Emmerdale (S) 10.35 Emmerdale (S) 11.05 Ostoskanava 13.00 Lääkärit 13.55 Mitä tänään syötäisiin. Emmerdale (7) 18.30 Emmerdale 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmer- (12) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 dale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset Päivän sää 19.30 Salatut elämät (7) 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elä20.05 Tyylivarkaat 21.00 mät (7) 20.05 Kadonneen jäljillä 21.00 Puumanainen 21.30 Moderni perhe C.S.I. Amnesty 50 v 23.35-4.00 Uutisikkuna
MTV3
5.20 Aamusää 5.50 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. 7.08 Metkat Mesiläiset 7.15 Sirkus Temppula 7.21 Norsulan perhe 7.33 Taitavat koirat: Näyttelykoira Vilma 7.40 Humps 7.47 Neppajymykerho 7.56 Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh 8.20 Galaxi 8.21 Animalia 8.45 Hemmot 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.40 Matkapassi: Washington 10.35 Matkantekoa Hurtigrutenilla 11.05 Isä Matteon tutkimuksia (7) 12.00 Pressiklubi 12.30 Hakkerit suurvallan ytimessä 13.30 Kuningattaresta kerjäläiseksi 14.00 Ylös tunturiin 14.20 Erätulilla 14.49 Uusi päivä (S) 15.17 Uusi päivä (S) 15.45 Uusi päivä (S) 16.15 Viinitilan keisari (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.01 Tero hoitaa 18.10 Taikaplaneetta 18.26 Kapteeni Kari 18.30 Laura kaupungissa 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Soramonttuprinsessat 20.00 Doctor Who (12) 20.45 Danne ja Bleckan 21.00 Neljä unelmaa muutoksesta 21.50 Yle Uutiset 22.05 Onnenkantamoinen (12) 22.50 MTV3 True Blood (16) 23.45 Pikku-Britannia USA (16) 0.15-4.00 Uutisikkuna 5.20 Aamusää 5.50 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. na 13.5.2012 klo 14.05. 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 45 minuuttia 20.59 Viking Lotto ja KeskiviikkoJokeri 21.00 Uutiset 21.10 Päivän sää 21.15 Tulosruutu 21.25 UEFA Europa League loppuottelu 22.30 Kymmenen Uutiset 22.45 UEFA Europa League loppuottelu 0.00 30 Rock (S) 0.30 Älynväläys 1.30-5.20 MTV3 Deitti
MTV3
5.20 Aamusää 5.50 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. Kuv. Phil 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää korkeuksia (7) 17.45 Usko tai älä 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 The 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen Voice of USA 20.57 Keno 21.00 sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 Elokuva: Unta vai rakkautta (S) 23.10 Mitä tuli tehtyä 20.57 Keno 21.00 Nelosen uutiset 23.20 Nelosen sää Elokuva: Taru sormusten herrasta: 23.25 Isänmaan toivot (12) 0.00 Kuninkaan paluu (12) 0.55 Havaiji 5-0 Kumman kaa 0.30 Elokuva: Eastern (12) 1.55 Elokuva: Chrysalis Pariisi Promises (18) 2.35 Detroit 1-8-7 (12) vuonna 2025 (16) 5.20 Aamusää 5.50 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. 14.00 Ekonominen gastronomia 15.05 Ensisilmäyksellä 15.35 Tyylivarkaat 16.35 Älynväläys 16.50 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 17.00 Uutiset 17.05 Tunteita ja tuoksuja (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin. Sarjassa seurataan cockerspanieli Stellan pentujen vaiheita uusissa perheissä.
Ylämaan kettu (7) Yle TV1 keskiviikko 9.5. 1/20 Lochdubh'n suuri suolaryöstö. 10.05 Emmerdale (S) 10.35 Emmerdale (7) 11.05 Ostoskanava 13.00 Lääkärit 13.55 Mitä tänään syötäisiin. Jane Austenin tarina varakkaan perheen tyttärestä.
Elokuva: Up - kohti korkeuk- Pähkähullu professori (7) sia Nelosella 12.05.2012 klo MTV3-kanavalla sunnuntai15.45. 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 Minuuttipeliä 21.00 Unohdetut (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.40 Formula 1: vapaat harjoitukset 23.10 White Noise 2: The Light (16) 1.05 Älynväläys 2.05-6.00 MTV3 Deitti
MTV3
MTV3
MTV3
6.00 MTV3 Deitti 6.30 Älynväläys 7.00 Ostoskanava 7.45 Chuggington (S) 8.00 Smurffit (S) 8.30 ScoobyDoo 8.55 Tom & Jerry Kids Show 9.20 Ben 10: Alien Force 9.45 Tyylivarkaat 10.45 Jokakoti.fi 11.15 Grand Designs unelma-asunnot 12.20 Hjalliksen kanssa 12.50 Salatut elämät (7) 13.20 Leo 13.25 Elä keskellä MM-kisoja 13.30 Formula 1: Ennakkotunnelmat 14.00 Pähkähullu professori (7) 16.00 Jääkiekon MM-kisat 18.45 Parhaat! 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Formula 1: Extra 19.30 Idols 20.30 Mieletön maailma 21.00 Kosto (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 Tulosruutu 22.35 Jälkiä jättämättä (16) 23.35 Formula 1: osakilpailu 0.35 Formula 1: Extra 0.45 Formula 1: osakilpailu 2.15 Älynväläys 3.155.20 MTV3 Chat
NELONEN
6.40 Ostosruutu 7.40 Hurja remontti 8.40 Unitupa 9.10 Huvila & Huussi 10.10 Eden 10.40 Eden Pihaklubi 11.10 Koiralle koti 12.15 Eläintenpelastustiimi 12.45 Yli esteiden 13.15 Frasier 13.45 Frasier 14.15 Frasier 14.45 Frasier 15.15 Lapsuuteni luuserina (7) 15.45 Outo, uusi elämä (7) 16.45 Maailman övereimmät juhlat 17.45 The Voice of USA 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Sokkokokki 20.00 Neljät häät 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta (12) 23.35 Nelosen uutiset 23.45 Nelosen sää 23.50 Big Love (12) 1.00 Blue Bloods (12) 2.00 Detroit 1-8-7 (12) 3.00 Täydelliset naiset (12) 4.00-6.00 Älypää-TV. 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 Pomo piilossa 21.00 House (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.40 Hjalliksen kanssa 23.10 Darkman (16) 1.05 Älynväläys
NELONEN
7.00 Pupujen kaupunki 7.25 Disney esittää: Lilo ja Stitch 7.50 Kapteeni Flamingo (S) 8.15 Lazy Town (S) 8.45 Disney esittää: Aku ja kumppanit 8.55 Disney esittää: Aku ja kumppanit 9.00 Huippukokki lähtee maalle 9.30 Vauvan tarina 10.00 Leenan tyylitiimi 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Leenan tyylitiimi 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.35 Huippukokki lähtee maalle 15.05 Nätti nakuna Kanadassa 16.05 Outo, uusi elämä (7) 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset (S) 17.45 Faces 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Matkaoppaat 19.30 Inno 20.00 Huippumalli haussa (S) 20.57 Keno 21.00 Täydelliset naiset (12) 22.00 Sinkkuelämää (12) 22.35 Sinkkuelämää (12) 23.10 Nelosen uutiset 23.20 Nelosen sää 23.25 Frasier 23.55 Pulmuset (S) 0.25 Kallio 0.55 Aavekuiskaaja (12) 1.55 Rooma (16) 3.05 Pelastushelikopteri
NELONEN
7.00 Pupujen kaupunki 7.25 Disney esittää: Lilo ja Stitch 7.50 Kapteeni Flamingo (S) 8.15 Lazy Town (S) 8.40 Aku ja kumppanit 8.50 Aku ja kumppanit 9.00 Huippukokki lähtee maalle 9.30 Vauvan tarina 10.00 Leenan tyylitiimi 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Leenan tyylitiimi 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.35 Huippukokki lähtee maalle 15.05 Nätti nakuna Kanadassa 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset (S) 17.45 Mitä tuli tehtyä 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Matkaoppaat 19.30 Inno 20.00 Huvila & Huussi 20.57 Keno 21.00 NCIS Rikostutkijat (12) 22.00 Elokuva: Men in Black II miehet mustissa II (12) 23.50 Nelosen uutiset 0.00 Nelosen sää 0.05 Frasier 0.35 Pulmuset (S) 1.05 Nelonen Pro esittää: MotoGP-makasiini 1.35 Start! 2.05 Greyn anatomia (12) 3.05 Pelastushelikopteri
NELONEN
7.00 Pupujen kaupunki 7.25 Lilo ja Stitch 7.50 Kapteeni Flamingo (S) 8.15 Lazy Town (S) 8.45 Aku ja kumppanit 8.55 Aku ja kumppanit 9.00 Huippukokki lähtee maalle 9.30 Vauvan tarina 10.00 Leenan tyylitiimi 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Leenan tyylitiimi 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.35 Huippukokki lähtee maalle 15.05 Puolivahingossa (7) 15.35 Puolivahingossa (7) 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset (S) 17.45 Sokkokokki 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Matkaoppaat 19.30 Hauskat kotivideot 20.00 Faces 20.57 Keno 21.00 Greyn anatomia (12) 22.00 Hyvät ja huonot uutiset 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 Frasier 23.45 Pulmuset (S) 0.15 Suojelijat 1.15 Suomi D: Ikuinen keihäsmatka 2.15 Pelastushelikopteri
NELONEN
7.00 Pupujen kaupunki 7.25 Stitch! 7.50 Kapteeni Flamingo (S) 8.15 Lazy Town (S) 8.45 Aku ja kumppanit 8.55 Aku ja kumppanit 9.00 Huippukokki lähtee maalle 9.30 Vauvan tarina 10.00 Leenan tyylitiimi 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Kauneusklinikka Rand Rusher (7) 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.35 Huippukokki lähtee maalle 15.05 Puolivahingossa (7) 15.35 Puolivahingossa (7) 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset 17.45 Hyvät ja huonot uutiset 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Matkaoppaat 19.30 Eläintenpelastustiimi 20.00 Sokkokokki 20.57 Keno 21.00 Criminal Minds FBI-tutkijat (16) 22.00 Toimintatorstai: xXx (16) 0.30 Nelosen uutiset 0.40 Nelosen sää 0.45 Frasier 1.15 Pulmuset 1.45 Castle (12) 2.45 Ase kiikarissa 3.20 Pelastushelikopteri
6.00 MTV3 Deitti 6.30 Älynväläys 7.00 Ostoskanava 7.45 Uki (S) 7.50 Jogi-karhu 8.15 Tuomas Veturi (S) 8.30 Palomies Sami (S) 8.45 Madagascarin pingviinit (S) 9.10 INK Ihmenappuloiden kerho (S) 9.40 Kivisten ja Sorasten uudet seikkailut 10.10 Pokémon (7) 10.35 Beyblade: Metal Masters (7) 11.00 FUTIS+ 11.30 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 12.15 Älynväläys 12.45 Salatut elämät (7) 13.15 Salatut elämät (7) 13.45 Formula 1: viikonloppu Paddockilla 14.00 Formula 1: Ennakkotunnelmat 14.30 Salatut elämät (7) 15.00 Salatut elämät (7) 15.30 Mieletön maailma 15.55 Yksin kotona 4 (7) 17.45 Tarinoita suomalaisesta työstä 18.00 Formula 1: aika-ajot 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Formula 1: Extra 19.30 Mieletön maailma 20.00 Amazing Race 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Tulosruutu 22.30 Lotto ja Jokeri NELONEN 22.35 Kahdet kasvot (16) 0.25 Kova 7.00 Pupujen kaupunki 7.25 Stitch! Laki: Los Angeles (12) 1.25 Formula 7.50 Kapteeni Flamingo (S) 8.15 Lazy 1: aika-ajot 1.55 Älynväläys 2.55-6.00 Town (S) 8.45 Aku ja kumppanit 8.55 MTV3 Deitti Aku ja kumppanit 9.00 Huippukokki lähtee maalle 9.30 Vauvan tarina NELONEN 10.00 Kauneusklinikka Rand Rusher 6.30 Ostosruutu 7.30 Lego Ninjago (7) 10.30 Pikakurssi kodinostoon (7) 7.45 Lego Ninjago (7) 8.00 Yli 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Vauvan tari- esteiden 8.30 Start! 9.00 Matkaoppaat 9.30 Matkaoppaat na 13.30 Kauneusklinikka Rand Rusher (7) 14.00 Pikakurssi kodinos- 10.00 Matkaoppaat 10.30 toon 14.35 Huippukokki lähtee maalle Matkaoppaat 11.00 Koiralle koti 12.05 15.05 Sinkkuisä Gary (S) 15.35 Homma haltuun 12.35 Homma halLapsuuteni luuserina (7) 16.05 Hurja tuun 13.05 Homma haltuun 13.35 remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Homma haltuun 14.05 Tanssi peppu pieneksi 15.50 Elokuva: Up kohti Pulmuset 17.45 Dr. 7.07 Roopekarhun taikaseikkailut 7.17 Sininen lehmä ja perhoset 7.22 Pikku hirviötyttö 7.30 Maltti ja Valtti 7.43 Pingu 7.48 Neppajymykerho 7.56 Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh 8.20 Galaxi 8.21 Hirveä Henri 8.32 Hemmot 8.34 Karvinen 8.48 Lentävät lääkärit (7) 9.35 Yle Alueuutiset 10.55 Oddasat 11.10 Isä Matteon tutkimuksia (7) 12.00 Näin Norjassa 12.10 Tartu Mikkiin 13.00 Kätevä emäntä (7) 13.25 Ulkosuomalaisen tarina 13.55 Lentopallon Olympiakarsintaturnaus 16.15 Akuutti 16.45 Näin Norjassa 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.02-18.24 Dino-Dan 18.30 Spanielipentueen elämää 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Blogistania 20.00-20.45 Doctor Who (12) 20.50 Kesärenki 21.00 Harvoin tarjolla (12) 21.55 Yle Uutiset 22.10 Keskiviikon ravisuora 22.15 Silminnäkijä 22.45 Pan Am (12) 23.25 Soramonttuprinsessat 23.55-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Harri ja Toto 7.03 Maapallottelua 7.07 Possu Pallero 7.18 Palikoista sammakko 7.20 Taide on tehtävä 7.27 Katinkontti Remix 7.43 Mio Mao 7.48 Neppajymykerho 7.56 Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh 8.20 Galaxi 8.21 Tero hoitaa 8.29 Operaatio Hurrikaani 8.36 Aivokeskus 8.44 Kapteeni Kari 8.45 Hemmot 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.35 Yle Alueuutiset 10.55 Oddasat 11.10 Isä Matteon tutkimuksia (7) 12.05 Seikkaillen 12.30 Pat & Stan 12.40 Neil Hardwick aina marginaalissa 13.30 Tanskalainen maajussi 14.00 Blogistania 14.30 Lentopallon Olympiakarsintaturnaus 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.0118.08 Raimo 18.13 Pikku Nikke 18.30 Spanielipentueen elämää 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Kohtauspaikka 20.00 Doctor Who (12) 20.47 Maailmanmenoa 20.52 Hupipätkät (S) 21.00 Kätevä emäntä (7) 21.25 Poliisi-tv 21.50 Yle Uutiset 22.05 True Blood (16) 23.00 Becky ja Steve (12) 23.30 Silminnäkijä 0.00-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Anjan satuhetki 7.00 Tuttiritarin lauluja 7.04 Anton Siilinen ratkaisee 7.16 Meillä asuu: Minipossu 7.23 Taikakaruselli 7.35 Sirkustelua 7.43 Käytöskukka 7.48 Pikku Kakkosen posti 7.56 Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh 8.20 Galaxi 8.21 Eläimet töissä 8.28 Raimo 8.34 Pertti ja Purtti 8.48 Lentävät lääkärit (7) 9.35 Yle Alueuutiset 10.55 Oddasat 11.10 Isä Matteon tutkimuksia (7) 12.00 Kari Tapio myrskyjen jälkeen 12.50-13.17 Jumppa 13.25 Puskuri 13.55 Matkakassi 14.25 Kohtauspaikka 14.55 Sisu kohti Lontoota 15.25 Neljä unelmaa muutoksesta 16.10 Maailmanmenoa 16.15 Viinitilan keisari (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.01-18.24 Hillitön hotelli 18.30 2012 vuonna nolla (7) 18.55 Sincopats (7) 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Erätulilla 20.00 Pressiklubi 20.30 Free Radio (7) 20.52 Pat & Stan 21.00 Tartu Mikkiin 21.50 Yle Uutiset 22.05 Kova laki (16) 22.50 Poliisi-tv 23.15 Generation Kill (16) 0.20-4.00 Uutisikkuna
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Anniina Ballerina 7.06 Onnea on. (12) 23.40 Paljastavat valheet 23.40 Kovat kaulassa 0.40-1.10 0.40 30 Rock (S) 1.10 Älynväläys Jokakoti.fi 2.10-5.20 MTV3 Chat
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 7.45 Pikku Kakkonen 7.47 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia 8.12 Pikku Kakkosen posti 8.19 Maikki ja pelottava Pontso 8.43 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu 9.00 Galaxi 9.01 Sherlock Jakki 9.15 Viidakkojytä 9.22 Late lammas 9.30 Asha 9.44-9.55 Hirveä Henri 10.00 Muumilaakson tarinoita (S) 10.25 Ruohonjuuritasolla (S) 10.30 Tartu Mikkiin 11.20 Peliuutiset 2012 11.40 Yle Alueuutiset 13.00 Oddasat 13.15 Pressiklubi 13.45 Ravisuoran vihjeet 13.55 Akuutti 14.25 Erätulilla 14.55 Luontokuvaajan matkassa 15.20 Rokkarit vuorilla 15.50 Proteesijääkiekon MM 16.15 Sisu kohti Lontoota 16.45 MotorSport 17.15 Telinevoimistelun EM 18.20 Ravisuora 19.00 Yle Uutiset 19.10 Urheiluruutu 19.25 Sää 19.30 Eurovision 2012: Esikatselut 21.50 Yle Uutiset 22.05 Maahan, senkin hölmö! (16) 0.35 Kova laki: Lontoo (12) 1.25-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 7.45 Unna Junná 8.00 Pikku Kakkonen 8.02 Ella ja Aleksi 8.11 Raa Raa, leikkisä leijona 8.22 Hyvän kierrättäjät 8.37 Babar ja Badun seikkailut 9.00 Galaxi 9.01 Kapteeni Kari 9.14 Lulu ja lehmä 9.23 Jotain rajaa 9.34 Villi tulevaisuus 10.00 Muumilaakson tarinoita (S) 10.25 Ruohonjuuritasolla (S) 10.30 Zeke ja taikataulu (S) 10.53 Koodinimi Connor (S) 11.15 Mr Bean (S) 11.30-13.25 Häät mielessä (S) 11.30-11.37 Minun New Yorkini 13.25 Stella Mwangin tie tähtiin 14.10 Maailman upein saari 14.40 Blogistania 15.10 Kohtauspaikka: Menestyksen hinta 15.40 Streettanssia 16.30 Yleisurheilua: Maastojuoksun SM 17.45 Telinevoimistelun EM 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheilukatu 2 19.30 Harvoin tarjolla (12) 20.23 Kätevä emäntä (7) 20.45 Alivaltiosihteerin televisio-ohjelma 21.00-21.44 Pan Am (12) 21.50 Yle Uutiset 22.05 Becky ja Steve (12) 22.35 Yle Live: Mitä vapaus on. Kuvassa: Eddie Murphy (Buddy Love).
MA 7.5.
TI 8.5.
KE 9.5.
TO 10.5.
PE 11.5.
LA 12.5.
SU 13.5.
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.25 Ylen aamu-tv 9.30 Luontohetki: Veden maailma 10.00 Tohtori Intiasta (7) 10.45 Ihmiskunnan aarteita 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Puoli seitsemän 11.40-12.23 Arto Nyberg 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Nummisuutarit (S) 14.56 Pisara 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Jaakko ja maailmanvalloittajat 16.25 Kuningaskuluttaja 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10-17.52 Tohtori Intiasta (7) 18.00 Yle Uutiset 18.30 Uutisvuoto 19.00-19.50 Prisma: Myrkky tappaa ja parantaa 20.00 MOT 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Ruoka-yhtymä 23.00 Yle Uutiset 23.05 Kotikatsomo: Uutishuone (7) 23.55 Oddasat 0.104.00 Uutisikkuna
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.25 Ylen aamu-tv 9.30 Kuningaskuluttaja 10.00 Tohtori Intiasta (7) 10.45 Ihmiskunnan aarteita 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Jumalanpalvelus 12.50 Tohtorit (7) 13.20 Hormoonit valloillaan (S) 14.30 A-studio 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Tosi tarina: Pelipäivä 16.25 Antiikkia, antiikkia 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10-17.52 Tohtori Intiasta (7) 18.00 Yle Uutiset 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Lentopallon Olympiakarsintaturnaus 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Mildred Pierce (12) 22.10 Ulkolinja special: Ei pelkoa rauhasta 23.10 Yle Uutiset 23.15 Prisma: Myrkky tappaa ja parantaa 0.05 Oddasat 0.20-4.00 Uutisikkuna
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.25 Ylen aamu-tv 9.30 Puutarhaperjantai 10.00 Tohtori Intiasta (7) 10.45 Ihmiskunnan aarteita 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Puoli seitsemän 11.40 Aamusydämellä 12.15 Seniori työssä 12.30 Tohtorit (7) 13.00 Kasarmin tytär (S) 14.15 Eläinten elämää maalla ja merellä 14.30 MOT 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00-16.50 Avara luonto 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Ylämaan kettu (7) 18.00 Yle Uutiset 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historiaa 19.55 Kotona taas (7) 20.25 Viking Lotto 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 22.00 Riutuvat romantikot (12) 22.55 Yle Uutiset 23.00 Ulkolinja 0.00 Oddasat 0.15-4.00 Uutisikkuna
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.25 Ylen aamu-tv 9.30 MOT 10.00 Ylämaan kettu (7) 10.50 Eläinten elämää maalla ja merellä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Puoli seitsemän 11.40 A-studio 12.35 Tohtorit (7) 13.05 Roinilan talossa (S) 14.50 Ensyklopedia 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Ylämaan kettu (7) 18.00 Yle Uutiset 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Vanha suola janottaa 19.30 Kuningaskuluttaja 20.00 Puutarhaperjantai 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio: Talk 22.00 Ulkolinja 22.50 Yle Uutiset 22.55 Verokarhulle kampoihin (12) 0.15 Oddasat 0.30-4.00 Uutisikkuna
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 6.25 Ylen aamu-tv 9.30 Tosi tarina 10.00 Ylämaan kettu (7) 10.50 Eläinten elämää maalla ja merellä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Puoli seitsemän 11.40 Astudio: Talk 12.35 Tohtorit (7) 13.05 Koskenkylän laulu (S) 14.25-14.53 Mietteitä metrotunnelissa 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Leipzigin ihme 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Ylämaan kettu (7) 18.00 Yle Uutiset 18.30 Puoli seitsemän 19.00-19.54 Emma (7) 20.00 Muslimielämää 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio: Stream 21.30 Strada 22.00 Inhimillinen tekijä 22.50 Yle Uutiset 22.55 Kovaa peliä Kööpenhaminassa (16) 23.40-23.55 Oddasat 0.00 Eurojackpot 0.05-4.00 Uutisikkuna
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 8.00 Yle Uutiset 8.05 Leipzigin ihme 9.00 Yle Uutiset 9.05 Ylen aamu-tv 9.54 Eurojackpot 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Eläinten elämää maalla ja merellä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Pisara 11.10 Uskomaton uusperhe (7) 12.05 A-studio: Stream 12.35 Dokumenttiprojekti: Ruoka-yhtymä 14.05 Gilmoren tytöt (7) 14.50 Eläinten elämää maalla ja merellä 15.00 Strada 15.30 Antiikkia, antiikkia 16.00-16.47 Puutarhaetsivät (7) 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.05 Äiti maa 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Jaakko ja maailmanvalloittajat 18.4519.34 Avara luonto: Venesataman merisaukot 19.40 Scott & Bailey (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Lotto 20.51 Urheiluruutu 21.15 Komisario Lewis (12) 22.45 Ulkolinja special: Ei pelkoa rauhasta 23.45-4.00 Uutisikkuna
YLE TV1
4.00 Uutisikkuna 8.00 Yle Uutiset 8.05-8.55 Avara luonto: Venesataman merisaukot 9.00 Yle Uutiset 9.05 Aamusydämellä 9.409.50 Kuinka nainen sai housut 9.55 Yle Uutiset 10.00 Jurkan huonetta ja sukua 11.00 Yle Uutiset 11.05 Viikko viitottuna 11.15 Uskomaton uusperhe (7) 12.00 Kotona taas (7) 12.30 Prisma: Myrkky tappaa ja parantaa 13.25 Kätilöksi Ramallahiin 13.55 Gilmoren tytöt (7) 14.35 Jaakko ja maailmanvalloittajat 15.05 Historiaa: Roomalaisajan hylkylöytö 16.0016.47 Puutarhaetsivät (7) 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Inhimillinen tekijä 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Antiikkia, antiikkia 18.45 Tosi tarina: Graffitivirkamies 19.15 Luontohetki: Veden maailma 19.45 Arto Nyberg 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Uutishuone (7) 21.55 Komisario De Luca (12) 23.45 Ykkösaamu 0.254.00 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Turilas ja Jäärä 7.00 Musavideot: Trampoliini 7.03 Timppa 7.14 Ota banaani! 7.20 Hanna Ankka 7.33 Peltoaukea järvenrannalla 7.42 Sammakko ja ystävät 7.49 Neppajymykerho 7.56 Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh 8.20 Galaxi 8.21 Tallitytöt 8.29 Taikaplaneetta 8.42 Betonin särkijät 8.49 Lentävät lääkärit (7) 9.35 Yle Alueuutiset 10.55 Oddasat 11.10 Isä Matteon tutkimuksia (7) 12.00 Isien merkit 13.20 Pat & Stan 13.30 Iloa puutarhasta 14.00 Teemestarin opissa 14.30 Soramonttuprinsessat 15.00 Muuttohaukantie 15.30 Mestari 16.00 Alivaltiosihteerin televisio-ohjelma 16.15 Viinitilan keisari (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.01 Velhot, jätit ja susihukkaset 18.13 Karvinen 18.29 Spanielipentueen elämää 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Akuutti 20.00 Doctor Who (12) 20.45 Kalassa! 21.00 Ajankohtainen kakkonen 21.50 Yle Uutiset 22.05 Yön metsästäjät (16) 23.50-4.00 Uutisikkuna
YLE TV2
4.00 Uutisikkuna 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Nalle Luppakorva 7.01 Ariol 7.05 Odotellessa. 10.05 MTV3 Emmerdale (S) 10.35 Emmerdale (7) 5.20 Aamusää 5.50 Studio55.fi 6.25 11.05 Ostoskanava 13.00 Lääkärit Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 13.55 Mitä tänään syötäisiin. 18.00 suja (S) 17.55 Mitä tänään syötäisiin. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 7
17.30 Taustapeili. 21.15 Kultakuume. 21.40 Urheiluradio. 17.20 Urheiluradio. 20.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 13.03 Urheiluradio. 15.05 Maakuntaradio. 21.50 Merisää. 06.04 Aamupala. 21.55 Suomi tänään. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 00.05 Yöradio toiveiden yö. 10.03 Sää. Ravisuoran vihjeet. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 09.15 Minna Pyykön maailma12052012 09.40 Lauantai-Suomi. 09.06 Lauantai-Suomi. 18.00 Tiedevartti. 23.03 Miten minusta tuli minä. 21.35 Novosti Yle. 18.30 Hartaita säveliä. 08.45 Sunnuntai-Suomi. 09.05 Muistojen bulevardi. 04.02 Euroopan taivaan alla.
Yle Radio Suomi
05.00 Aamupala. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 06.25 Nousutahdit. 15.55 Yle News. 12.15 Maakuntaradio. 21.00 Yle Uutiset. 14.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 06.25 Nousutahdit. 14.00 Valkoista valoa. 22.05 Ajassa soi. 20.07 Kantritohtorin juurihoitoa. 07.53 Maakuntaradio. 07.50 Aamuhartaus. Yle Uutiset ja sää. 13.00 Klassista kahteen. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 08.20 Sunnuntai-Suomi. 06.05 Hartaita säveliä. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 08.17 Maakuntaradio. 03.02 Sekahaku. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 06.15 Aamuhartaus. 20.03 Urheiluradio. 23.00 Yle Uutiset. 17.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 20.03 Urheiluradio. 16.05 Sunnuntai-Suomi. 13.00 Radioateljee esittää: Villejä lupiineja 14.00 Riston Valinta. 15.00 Yle Uutiset. 06.04 Aamupala. 12.55 Kevät lintusaarella. 06.30 Maakuntaradio. 00.15 Nuotin vieressä. 07.45 Hartaita säveliä. 21.15 Kultakuume. 07.15 Aamusoitto. 14.00 Välilevyjä. 11.03 Maakuntaradio. 22.10 Radioteatteri esittää: Äitienpäivän yö. 21.50 Merisää. 06.15 Aamuhartaus. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 18.03 Taloyhtiöilta. 07.50 Merisää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. toukokuuta 2012
TI 8.5. 23.00 Yle Uutiset. Yle Radio 1
06.00 Yle Uutiset. 06.03 Sää. 07.50 Merisää. 19.03 Urheiluradio. 07.53 Onnen sävel. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 07.50 Merisää. 17.30 Taustapeili. 12.45 Merisää. 23.03 Taustapeili. 22.05 Radioteatteri esittää: Hanhen selästä, osan 57: Kaksi piste nolla. 18.55 Luontoilta 0203-17600. 11.58 Päivän mietelause. 22.05 Nousevan auringon talo. 21.35 Novosti Yle. 09.05 Figaro. 07.17 Maakuntaradio. 08.05 Sunnuntai-Suomi. 18.00 Ehtookelloina Noormarkun kirkon kellot. 20.45 Lotto ja Jokeri. Ravitulokset. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 00.05 Yöradio. 16.15 Faunin iltapäivä. 23.00 Yle Uutiset. 06.25 Nousutahdit. 21.40 Urheiluradio. 15.05 Maakuntaradio. 21.00 Yle Uutiset. 06.00 Yle Uutiset. 16.15 Maakuntaradio. 17.20 Television tiiliskivet. 21.50 Merisää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Tampereen Aitolahden seurakunnan jumalanpalvelus Aitolahden kirkosta. 20.06 Sää. Ravitulokset. 10.00 Yle Uutiset. 16.05 Entisten nuorten sävellahja. 20.03 Urheiluradio. 18.03 Urheiluradio. 00.05 Yöradio. 11.57 Vakioveikkausvihjeet. 09.05 Muistojen bulevardi. 07.03 Näistä levyistä emme luovu. 11.00 Yle Uutiset. 19.08 Lempimusiikkia. 15.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 20.09 Lähikuvassa. 17.20 Urheiluradio. 07.45 Hartaita säveliä. 11.58 Päivän mietelause. 10.03 Ajantasa. Kuolleista herännyt osa 6 / 41. 10.00 Yle Uutiset. 12.15 Taustapeili Pyöreä pöytä. 14.00 Yle Uutiset. 22.47 Suomi tänään. 18.50 Merisää. 15.00 Yle Uutiset. 19.03 Radioteatteri esittää: Äitienpäivän yö. 18.00 Kolmannen maailman puheenvuoroja. 18.50 Iltahartaus. 07.15 Urheiluradio. 14.03 Ajankohtainen Ykkönen. 15.00 Yle Uutiset. 21.03 Päivä tunnissa. 07.17 Maakuntaradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.55 Puhelinlangat laulaa. 12.15 Maakuntaradio. 21.50 Merisää. 08.15 Ykkösaamu. 21.50 Merisää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.03 Puhelinlangat laulaa. 13.00 Klassista kahteen. 13.06 Lauantai-Suomi. 06.00 Yle Uutiset. 04.02 Café Tropical.
Yle Radio Suomi
05.00 Aamupala. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 20.06 Sää. 13.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 18.03 Sekahaku. 20.50 Suomi tänään. 20.03 Urheiluradio. 12.05 Sunnuntai-Suomi. 23.37 Metsää ja luontoa. 12.55 Kevät lintusaarella. 18.50 Merisää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 06.57 Päivän mietelause. 12.45 Merisää. 15.05 Kultakuume. 05.50 Merisää. 06.30 Aamukahvilla. 21.00 Kolme appelsiinia ja päärynänämuotoisia kappaleita. 13.10 Kerro pieni tarina. 18.00 Yle Uutiset. 09.11 Maakuntaradio. 12.40 Viikon luontoääni. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 10.54 Nuotin vieressä. 23.10 Yöklassinen.
KE 9.5. 05.21 Aamupala. 07.50 Aamuhartaus. 21.00 Yle Uutiset. 06.15 Aamuhartaus. 06.05 Hartaita säveliä. 10.00 Yle Uutiset. 10.03 Ajantasa. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 08.15 Urheiluradio. 18.08 Sää. 10.05 Kulttuuritunti: Kirjakerho. 08.15 Urheiluradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 09.05 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 22.05 Koe-eläinpuisto. 21.55 Suomi tänään. 11.58 Päivän mietelause. 18.15 Viikon luontoääni: peltopyy. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 06.05 Hartaita säveliä. 21.15 Kultakuume. 16.15 Faunin iltapäivä. 22.45 Arkisto: Kultaajat, katoava ammattikunta. 15.00 Yle Uutiset. 09.05 Urheiluradio. 06.57 Päivän mietelause. 18.10 Lauantain toivotut levyt. 12.15 Historiasarjoja. 11.03 Maakuntaradio. 10.03 Ajantasa. 06.05 Hartaita säveliä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 M-studio. 14
MA 7.5. 04.02 Lempimusiikkia. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 10.03 Sää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 03.15 Poppikoulu.
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Päivästudio 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Päivästudio 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Päivästudio 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Päivästudio 15.00 Alueuutiset 16.00 Puotipuksut; (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Päivästudio 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Päivästudio 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Päivästudio 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Päivästudio 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Päivästudio 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Päivästudio 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Kuuntele Tomppaa 21.00 Pookin yö-musiikia tauotta 24.00
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 9.45 Radiopyhäkoulu 10.00 Jumalanpalvelus Nivalasta 12.00 Toivekonsertti; studionumero 0700-392111 (3,52e/min+pvm) 15.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 17-18.30 Seurat Nivalasta 24.00
Radio Pooki
0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 9.00 Puotipuksut; (0700-392 111: 3,52 e/min+pvm) 12.00 Toivekonsertti; studionumero 0700-392111 (3,52e/min+pvm) 15.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00. 09.55 Aitolahden kirkon kellot kutsuvat. 13.03 Urheiluradio. 06.05 Hartaita säveliä. 13.06 Maakuntaradio. 08.05 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osat 356-358. 06.57 Päivän mietelause. 09.10 Sää. 05.15 Eväsreppu. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 03.15 Taustapeili. 15.55 Yle News. 22.35 Taiteilijaelämää. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 13.06 Maakuntaradio. 18.00 Yle Uutiset. 09.05 Urheiluradio. 15.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Maakuntaradio. 08.15 Urheiluradio. 19.06 Luontoilta 0203-17600. 08.15 Urheiluradio. 12.55 Kevät lintusaarella. 20.06 Sää. 14.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 11.00 Välilevyjä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.06 Kansanradio. 07.45 Hartaita säveliä. 08.17 Maakuntaradio. 14.55 Pikkujuttu. 07.50 Merisää. 21.00 Yle Uutiset. Käsityöläismuseo. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 20.07 Euroopan taivaan alla. 13.00 Yle Uutiset. 23.10 Yöklassinen.
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 7. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 08.17 Maakuntaradio. 18.28 Suomi tänään. 21.55 Suomi tänään. 09.00 Yle Uutiset. 00.15 Nuotin vieressä. 03.02 Levylautakunta. 09.00 Yle Uutiset. 10.54 Nuotin vieressä. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 07.03 Sää. Yle Uutiset ja sää. 07.04 Onnen sävel. 18.50 Iltahartaus. 15.30 Radio 1 soi. 09.05 Sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 07.15 Urheiluradio. 21.03 Poppikoulu. 13.00 Yle Uutiset. 13.06 Sunnuntai-Suomi. 11.03 Maakuntaradio. 13.00 Yle Uutiset. 21.35 Novosti Yle. 12.15 Ajankohtainen Ykkönen. 07.00 Yle Uutiset. 18.50 Iltahartaus. 22.05 Lakatut varpaankynnet. 19.03 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 18.15 Nuntii Latini latinankielinen viikkokatsaus. 15.50 Arkisto: Muinaismuistojen kaivaukset. 10.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.03 Nousevan auringon talo. 04.54 Aamupala. 22.05 Eksoottista Euroopasta. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 09.06 Iskelmäradio. 13.03 Urheiluradio. 07.04 Suomi soi. 10.05 Brysselin kone. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 15.55 Yle News. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 05.02 Aamupala. 10.05 Syntymäpäiväsankari. 21.40 Urheiluradio. 14.45 Valomusiikkia. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 17.55 Suomi tänään. 14.00 M-studio. 15.35 Radio 1 vastaa. 09.05 Muistojen bulevardi. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Riston Valinta. 19.03 Urheiluradio. 21.15 Kultakuume. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 13.06 Maakuntaradio. 21.00 Venäläinen iltakonsertti. 23.35 Aristoteleen kantapää. 12.45 Merisää. 09.05 Urheiluradio. 07.53 Maakuntaradio. 09.11 Maakuntaradio. 10.00 Yle Uutiset. 19.55 Suomi tänään. 18.50 Merisää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 07.50 Merisää. 21.03 Päivä tunnissa. 21.00 Yle Uutiset. 08.05 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osat 359-360. 15.08 Entisten nuorten sävellahja. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 13.03 Urheiluradio. 17.20 Urheiluradio. 03.40 Luontoretki. 09.00 Yle Uutiset. 05.50 Merisää. Ravisuoran vihjeet. 13.03 Urheiluradio. 20.30 Radion sinfoniaorkesterin iltasoitto. 00.15 Nuotin vieressä. 10.54 Nuotin vieressä. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Kymmenen pientä minuuttia. 14.55 Pikkujuttu. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 04.02 Kissankehto.
Yle Radio Suomi
05.00 Aamupala. 21.00 Jatzofrenia. 18.55 Suomi tänään. 22.05 Lähikuvassa Sami Saari. 08.17 Maakuntaradio. 09.05 Muistojen bulevardi. Vakioveikkausrivi. 21.03 Päivä tunnissa. 08.30 Radioteatteri esittää: Kerjäläinen ja jänis. 09.00 Yle Uutiset. 18.15 Viikon luontoääni. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 07.17 Maakuntaradio. 06.15 Aamuhartaus. Yle Radio 1
07.00 Yle Uutiset. 21.55 Suomi tänään. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 00.15 Nuotin vieressä. 14.00 Yle Uutiset. 08.30 Aristoteleen kantapää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. Yle Uutiset ja sää. 21.35 Novosti Yle. 13.00 Klassista kahteen. 07.00 Yle Uutiset. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 18.30 Hartaita säveliä. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osa 358. Yle Radio 1
06.00 Yle Uutiset. 06.25 Nousutahdit. 11.03 Maakuntaradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Iltahartaus. 09.05 Urheiluradio. 14.55 Pikkujuttu. 07.15 Urheiluradio. 20.00 Jazzradio. 14.03 Ajantasan lauantaivieras. 15.55 Yle News. 07.15 Aamusoitto. 15.08 Tähtisumua. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Kevät lintusaarella. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 12.45 Merisää. 20.06 Sää. 10.59 Sunnuntai-Suomi. 22.05 Radioateljee esittää: Villejä lupiineja 23.10 Yöklassinen.
LA 12.5. 15.03 Urheiluradio. 18.30 Hartaita säveliä. 18.05 Kuuluttajan vieras. 06.30 Maakuntaradio. 15.03 Urheiluradio. 09.11 Maakuntaradio. 03.15 Radioteatteri esittää: Kerjäläinen ja jänis.
Yle Radio Suomi
04.00 Yle Uutiset ja sää. 19.50 Konsertin väliajalla haastateltavina Arto Noras ja Okko Kamu. 18.00 Yle Uutiset. 06.30 Maakuntaradio. 10.00 Yle Uutiset. 23.10 Yöklassinen.
TO 10.5. 07.17 Maakuntaradio. 06.15 Aamuhartaus. 06.30 Suomi soi. 09.00 Yle Uutiset. 07.50 Aamuhartaus. 21.00 Yle Uutiset. 12.15 Julkinen sana. 16.15 Maakuntaradio. 14.00 Yle Uutiset. 08.17 Maakuntaradio. 22.56 Suomi tänään. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 14.55 Pikkujuttu. 20.08 Sää. 12.45 Merisää. 10.05 Kalle Haatanen. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 22.15 Todellisia tarinoita. 14.55 Pikkujuttu. 18.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 07.45 Hartaita säveliä. 11.00 Yle Uutiset. 10.54 Nuotin vieressä. 14.00 Yle Uutiset. 11.00 Figaro. 22.00 Yle Uutiset ja sää. Metsäradio. 15.55 Yle News. 09.00 Yle Uutiset. 21.55 Suomi tänään. 23.33 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 10.50 Kuuluttajan vieras. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 07.50 Merisää. 13.00 Yle Uutiset. 17.45 Romano mirits. 13.06 Maakuntaradio. 22.55 Suomi tänään. 14.03 Ajantasa. 19.03 Kansanmusiikin ilta. 19.03 Helsingin kaupunginorkesterin konsertti. 15.05 Maakuntaradio. 13.03 Urheiluradio. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 21.40 Urheiluradio. 11.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Klassista kahteen. 16.15 Faunin iltapäivä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.35 Erkki Melartinin sävellyksiä viululle ja pianolle. 04.47 Aamupala. 19.06 Puhelinlangat laulaa. Yle Radio 1
06.00 Yle Uutiset. 07.53 Maakuntaradio. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 11.58 Päivän mietelause. 20.15 Konsertti jatkuu. 18.55 Suomi tänään. 04.02 Kantritohtorin juurihoitoa.
Yle Radio Suomi
05.00 Aamupala. 23.00 Yle Uutiset. 19.03 Urheiluradio. 19.06 Suomi tänään. 09.10 Sää. Yle Uutiset ja sää. 19.03 Urheiluradio. 18.55 Taloyhtiöilta. Bachin konsertto nro 1 dmolli. 15.05 Maakuntaradio. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 07.03 Aamusoitto. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 20.59 Vikinglotto. 09.50 Radioteatteri esittää. 10.00 Yle Uutiset. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osa 357. 16.05 Näistä levyistä emme luovu. 23.00 Yle Uutiset. 18.00 Horisontti. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osa 360. 07.50 Aamuhartaus. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 22.47 Suomi tänään. 10.00 Yle Uutiset. 19.08 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 10.05 Radiopersoona. 17.40 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Radioteatteri esittää: Hanhen selästä. 16.15 Svengaava iltapäivä. 18.01 Iltahartaus. 15.05 Kultakuume. 15.05 Kultakuume. 23.33 Minna Pyykön maailma. 19.55 Lähikuvassa pianisti Stephen Hough. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Kerro pieni tarina. 07.15 Aamusoitto. 15.00 Yle Uutiset. 06.57 Päivän mietelause. 17.20 Kulttuuritunti: Epookki. 14.03 Ajantasa. 09.00 Yle Uutiset. 12.55 Kevät lintusaarella. 20.06 Sää. 06.57 Päivän mietelause. 12.15 Tiedeykkönen. 00.05 Yöradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 20.03 Urheiluradio. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 08.05 Onnen sävel. 18.09 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 19.03 Minna Lindgrenin väitöstilaisuus. 20.00 Yle Uutiset. 04.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi.
Yle Radio Suomi
05.00 Aamupala. 17.30 Taustapeili. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 10.03 Ajantasa. 07.50 Aamuhartaus. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Hartaita säveliä. 11.00 Uudet levyt. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Tähtisumua. 07.15 Urheiluradio. 21.50 Merisää. 21.55 Suomi tänään. 23.03 Yöhitaat. 20.07 Puhelinlangat laulaa. 23.10 Yöklassinen.
PE 11.5. 08.15 Ykkösaamu. 06.25 Nousutahdit. 15.55 Yle News. 09.00 Yle Uutiset. 13.00 Klassista kahteen. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 09.05 Urheiluradio. 10.03 Ajantasa. 07.15 Aamusoitto. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 20.09 Olipa kerran radio. 12.15 Maakuntaradio. 09.05 Muistojen bulevardi. 08.15 Ykkösaamu. 14.03 Ajantasa. 15.05 Kultakuume. 08.15 Ykkösaamu. 19.03 Urheiluradio. 16.15 Maakuntaradio. 11.58 Päivän mietelause. 19.06 Taloyhtiöilta. 13.03 Urheiluradio. 23.10 Yöklassinen.
Yle Radio Suomi
04.00 Yle Uutiset ja sää. Yle Radio 1
06.00 Yle Uutiset. 06.15 Aamuhartaus. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Kevät lintusaarella. 21.35 Novosti Yle. 15.05 Kultakuume. 19.03 Urheiluradio. 17.15 Levynpyörittäjän kylä. 21.55 Suomi tänään. 18.08 Lakatut varpaankynnet. 17.20 Kulttuuritunti: Viikon kirja. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Hienostelua. 10.00 Yle Uutiset. 10.54 Nuotin vieressä. 21.40 Urheiluradio. 18.03 Urheiluradio. 12.15 Ajankohtainen Ykkönen. 13.06 Maakuntaradio. 07.15 Urheiluradio. 17.15 Television tiiliskivet. 18.50 Merisää. 20.07 Café Tropical. 14.00 Laulua kuorossa. 00.15 Nuotin vieressä. 18.00 Yle Uutiset. 20.00 Yle Uutiset. 17.20 Urheiluradio. 23.03 Taustapeili. Yle Radio 1
06.00 Yle Uutiset. 16.05 Viikon valinta. 07.45 Hartaita säveliä. 12.15 Maakuntaradio. 09.11 Maakuntaradio. 15.55 Yle News. 12.15 Maakuntaradio. 20.08 Sää. 12.15 Tiedeykkönen. 06.03 Sää. 15.00 Yle Uutiset. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 00.05 Yöradio. 07.53 Maakuntaradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 07.45 Hartaita säveliä. 21.40 Urheiluradio. 12.05 Kulttuuritunti: Epookki. 07.53 Maakuntaradio. 04.02 Levynpyörittäjän kylä. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.50 J.S. 02.15 Anonyymit kotikiusatut. 09.10 Sää. 07.15 Aamusoitto. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.35 Novosti Yle. 11.00 Yle Uutiset. 13.00 Kymmenen pientä minuuttia. 22.05 Radio 1 vastaa. 18.03 Luontoilta 0203-17600. 13.10 Todellisia tarinoita. 09.00 Yle Uutiset. 12.37 Anonyymit kotikiusatut. 20.45 UMO Live! 21.15 Kultakuume. 22.05 Levylautakunta. 23.00 Yle Uutiset. 06.25 Nousutahdit. 15.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 16.15 Maakuntaradio. 23.10 Yöklassinen.
SU 13.5. 08.15 Urheiluradio. 23.03 Taustapeili. 06.30 Maakuntaradio. 18.00 Yle Uutiset. 11.00 Ortodoksinen liturgia Pyhän Nikolaoksen kirkosta Joensuusta. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 09.10 Sää. Yle Uutiset ja sää. 14.00 Klassikkoparatiisi. 17.30 Taustapeili Pyöreä pöytä. 18.55 Suomi tänään. 12.45 Merisää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 19.03 Klang-sarjan konsertti Helsingin Musiikkitalossa. 10.05 Eve Mantu. 18.00 Yle Uutiset. 23.03 Kansanradio. 06.30 Maakuntaradio. 08.15 Ykkösaamu. 20.03 Urheiluradio. 14.30 Poppikoulu. 10.04 Kissankehto. 20.07 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 10.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Kevät lintusaarella. 07.00 Yle Uutiset ja sää. Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 20.20 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 20.03 Urheiluradio. 22.05 Avaruusromua. 21.03 Päivä tunnissa. 18.55 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 07.50 Aamuhartaus. 21.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 07.17 Maakuntaradio. 19.03 Urheiluradio. 16.15 Maakuntaradio. 00.05 Yöradio. 03.15 Taustapeili Pyöreä pöytä. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 17.15 Viikonlopun vieras. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.50 Merisää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.35 Novosti Yle. 07.53 Sunnuntai-Suomi. 17.20 Kulttuuritunti: Aristoteleen kantapää. 09.05 Sää. 18.03 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 17.20 Urheiluradio. 06.57 Päivän mietelause. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 11.03 Maakuntaradio. 18.50 Iltahartaus. 05.02 Aamupala. 19.06 Radioteatteri esittää: Onnellinen mies, osa 1. Yle Radio 1
06.00 Yle Uutiset. 17.45 Kulttuuritunti: Tekijä. 21.03 Päivä tunnissa. 15.00 Radioteatteri esittää: Jonkerin pamaus 1/3. 20.00 Yle Uutiset. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osa 359. 10.04 Pop eilen toissapäivänä. 21.03 Taustapeili. 17.30 Taustapeili. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 08.10 Luontoretki. 20.00 Yle Uutiset. 05.52 Aamupala. 13.00 Yle Uutiset. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 23.03 Koe-eläinpuisto. 08.20 Kulttuuritunti: Viikon kirja. 15.00 Yle Uutiset. 19.03 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 14.03 Ajantasa. 12.42 Maakuntaradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Yle Uutiset. 14.03 Ajantasa. 18.30 Hartaita säveliä. 09.11 Maakuntaradio. 12.45 Merisää. 00.05 Yöradio. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 07.50 Merisää. 13.08 Miten minusta tuli minä. 16.15 Faunin iltapäivä. 15.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 17.20 Kulttuuritunti: Kirjakerho. 05.52 Aamupala. 15.40 Tiedevartti. 06.05 Hartaita säveliä. 21.40 Urheiluradio. 11.03 Levylautakunta. 11.58 Päivän mietelause. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia
(08) 452376 / 0440 452376
Ajanvaraus
Teollisuustie 6, 86600 HAAPAVESI www.haapavedenpesula.com
Maan suosituin keittiö
Edustaja myymälässä joka keskiviikko
YLIVIESKAN OIKEUSAPUTOIMISTO
Oulaistenkatu 30, Oulainen Ajanvaraus 029 5661 350 Telefax 029 5661 360
asianajaja, varatuomari johtava oikeusavustaja KARI PEIPPO asianajaja, jur.kand. toukokuuta 2012
15
Yhteisnäkyvyys verkkopalvelussa ja lehdessä
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Asianajotoimistot Pesulapalvelut
Palvelupisteemme Oula-Pala Oulainen Päivin Kukka Piippola
Sosiaaliala
Eeva-Liisa Elorinne p./fax (08) 474 220 040 5258 681 info@perhekoti.net www.perhekoti.net
Leipurinkatu 11-13 86300 Oulainen
Rakentaminen ja sisustaminen
ASIANAJOTOIMISTO ISOLUOMA
Yritystalo, Revonkatu 1 h 126 86300 Oulainen puh (08) 534 7700, fax (08) 311 6632 AA, VT Toni Isoluoma 040 5577 349 AA, VT Pirjo Isoluoma 040 5031 712 AA, VT Kari Pikkarainen 040 3584 649 www.isoluoma.fi www.opuslex.fi
TIMON SÄHKÖPALVELU OY
Kärsämäki urakalla ja laskutyönä Timo p. 044-5000680 (12-14)
Kuljetus ja logistiikka
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Suosituimmat haut:
· Kuljetusliikkeitä · Partureita · Rakennusliikkeitä · Tatuointeja · Eläinlääkäreitä · Rengasliikkeitä
Ma-pe klo 9-18 La klo 9-14 Su ja arkipyhinä suljettu.
Vapaa-aika
Sampsankatu 1, Oulainen
Rahoitus- ja vakuutuspalvelut Koulutus
Hae tuotteita tai palveluita:
Esim. 08-470 930, 0400 589 490
Kaski Ay
Ilmalämpöpumppu MITSUBISHI FD 25
-Markkinoiden paras: COP 5,45 ylivoimaisesti paras lämpöteho -Myynti, asennuspalvelu, tarvikkeet, kylmäaineet, neuvonta -Tukesin luvat on. oikeusavustaja ARI HUUMONEN
asianajotoimisto
Konetyöt
HINAUSPALVELU 24h/vrk. 0400-683 243 / Esa Hakala Lämpöpumppuasennus Hakala Takojankatu 1, 86300 Oulainen
Miilutie 8, Oulainen p. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 7. Hirvonen
Varsanpolku 8, Oulainen
p. 040 707 5184
OULAISTEN OULAISTEN S E KOTIPALVELUT KOTIPALVELUT P V
Maa- ja metsätalous ATK-palvelut
Koulute u hieroja/urheiluhieroja Jo 9 vuoden kokemuksella!
Ayurvedinen pää- ja kasvohieronta, Meridiaanihieronta, Hopi-korvakyn lähoito, Bach-kukkaterapia
Tilitoimistopalvelut
Painotöitä
www.medicus.fi
p.(08) 473 690, 050 5929 569 aineisto@painoykkonen.fi www.painoykkonen.fi Oulaistenkatu 3, Oulainen
Lemmikit Autoilu ja tarvikkeet
puh. Kampaamo
HAE E
Uudistunut palveluhakemisto, varaa edullista ilmoitustilaa!
Pätevä palveluhakemisto
Nauti paikallisesta palvelusta
Varaa edullista ilmoitustilaa! Jaana 050 544 5499 jaana.heikkila@sps.fi tai Jarkko 050 325 6907 jarkko.rautio@sps.fi. (08) 420 475
Pulkkilantie 5, Pulkkila Rynnäkkötie 1,Haapavesi Outi Miettinen p. 0400-600182 Kimmo p. merkit
Rakennuspalvelu
040 5545 299
markus.liedes@kotinet.com
Siivouspalvelut
Siivouspalvelua yrityksille ja kotitalouksille
Myös muuttosiivoukset, yms.
meiltä asennettuna!
Urheilutie 49, Haapavesi p. 08-771466 www.kukkajaluontaistuote.fi
Terveys ja hyvinvointi
Erja Salow p. 050-5245666
Jouhtenen e 181, Oulainen www.relaksoma.fi
puh. 472 546, 040 543 7251
* myynti * rengastyöt * tasapainotukset
MYYNTI HUOLTO VARAOSAT OULAISTEN KONE JA PYÖRÄ Avoinna ma-pe klo 9-17
p. 0400 777 347
ASIANAJOTOIMISTO TAKALA OY
Virastokatu 1 B 20, Ylivieska Puh. 479 8300
p. 08-452923 Mervi 040-5062577 Aleksintie 2, Kärsämäki p. 040 484 2211 www.miettinenpalosaari.fi Oulu - Pulkkila - Haapavesi
0400-444 023
p. -Työn osalta kotitalousvähennys myös Panasonic ym. 040 7583 749
Mikko Salmela Tavelantie 83, Oulainen
NOSTO JA KULJETUS
- Omakotitalot - Kattoremontit - Pesuhuoneet ja luksussaunat - Tapetoinnit - Maalaustyöt
www.korkatinkartano.com
Yli 30 vuoden kokemuksella
www.rakennustarkistus.fi
Asuntokaupan kuntotarkastukset Kosteus- / homekartoitukset
Rakennusmestari, Asuntokaupan kuntotarkastaja (AKK), FISE
asianajajat, varatuomarit Tapani Takala, Aila Kännö-Takala, Mika Keskitalo
p. 045-2373712
Sähköasennukset
p. 0400 479711
www.rakennuspalvelukaski.fi
Huolto
RENGASMYYNTI
Kodinkoneet
Oulaisten
Sahojen, pyörien, leikkureiden
Kukkakaupat ja hautaustoimistot
P. SOITA!
Majoitus ja matkailu
Mauri Myllykangas p
klo 6-12 ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT: ma lehteen to klo 15 mennessä, to lehteen ti klo 15 mennessä
VIIVI & WAGNER
Sirpa Kortet Päätoimittaja 010 665 5144 050 438 0845
Taina Talvi Tilaukset/ rivi-ilmoitukset 010 665 5145
Laura Seppä Toimittaja 010 665 5167 050 438 0849
Jarkko Rautio Myyntineuvottelija 010 665 5147 050 325 6907
Heli Nurkkala Toimittaja 010 665 5143 050 438 0846
Jaana Heikkilä Myyntineuvottelija 010 665 5181 050 544 5499
TAPIO
Heidi Niskanen Toimittaja 050 438 0848 Jari Kangaskorte Urheilu, freelancertoimittaja p. 16
Kaikki maatalouteen
maatilatarvikkeet karjataloustarvikkeet ja rehut hevostarvikkeet lemmikkieläinruuat polttoöljyt ja voiteluaineet
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 7. 23%). Millaisen rangaistuksen nuuskan käytöstä saa. Kyllä käyttävät. Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min (alv. vuosikerta Verkkolehti: www.pyhajokiseutu.fi
Sanomalehtien liiton jäsen, Sitoutumaton paikallislehti Julkaisija: Alma Media Kustannus Oy ISSN 0356-2492 Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani Levikki: LT 2008 7114 kpl
B. 0400 580 135 Erkki Heikkilä Markkinointipäällikkö 010 665 5113 0400 589 430
Sähköpostit: Toimitus: toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi Ilmoitukset: ilmoitukset.pyhajokiseutu@almamedia.fi Muistilista: muistilista.pyhajokiseutu@almamedia.fi Asiakaspalvelu: asiakaspalvelu.pyhajokiseutu@almamedia.fi Henkilökohtaiset sähköpostit: etunimi.sukunimi@almamedia.fi Tilaushinnat:
Hanna Tenkula Ilmoitusvalmistaja 010 665 5150 050 438 0867
Kesto 12 kk 101e Määräaikainen 6 kk 71e, 3 kk 46e Opiskelijatilaus, määräaikainen 12 kk 60e, 6 kk 35,50e, 3 kk 23e
Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja ALMA MEDIA Oyj -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaiseti sovittu. Lisäksi ne, jotka käyttävät nuuskaa, kieltävät asian viimeiseen asti. Henkilörekisteri Pyhäjokiseudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Rangaistuksena on jälkiistuntoa, kuten tupakoinnistakin.
Ollaanko koululla tietoisia paikallisesta nuuskakeskustelusta, jota käydään erityisesti sosiaalisessa mediassa. VIRTANEN
Jakeluhäiriöt: 0200 71400 ark. Sanktiot tulevat luovuttajalle. Yleinen suhtautuminen
nuuskaa kohtaan on kielteinen. Toissa syksynä käyttö oli runsaampaa, sillä roskakoreista löytyi silloin enemmän tyhjiä nuuskarasioita. Pyhäjokiseudulla ja muilla Alma Median Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Pyhäjokiseudun asiakaspalveluun. Kotona vanhemmat voivat katsoa, mitä nuorten taskuista löytyy. Koska asia on poliisin käsittelyssä, ei koulu pysty tekemään tällä hetkellä rangaistustoimenpiteitä. Puhelut 010-numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettuna: Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min (alv. Emme tiedä, onko nuuskaa myyty vai annettu. Nuuska on enimmäkseen poikien ongelma. 23%).. Vastuu virheistä Lehden suurin vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Nuuska houkuttelee nuoria, sillä se ei haise ja sen käytön havaitseminen on hanka-
laa. Lisäksi asioista voi puhua rehellisesti nuorten kanssa. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen Pyhäjokiseutu, PL1, 86301 Oulainen. Jos nuoren omatunto puolestaan kolkuttaa, menettää hän helposti malttinsa keskusteluissa.
Katuosoite: Asemakatu 1, 86300 Oulainen Postiosoite: PL 1, 86301 Oulainen Puhelin 010 665 5145 Faksi 08 479 5125
Konttori avoinna ma-pe klo 8.00-16.00 Ilmestymispäivät: maanantai ja torstai 58. Koulussa taskuja ei voida tutkia. Nuuskan käyttö on hirveän hankala asia, sillä käyttäjien kiinnisaaminen on vaikeaa. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Nuuskan käyttäminen on kuitenkin kiellettyä ja sen käytöstä rangaistaan. Osaatko arvioida, miksi nuoret käyttävät nuuskaa. Mitä huoltajat voivat tehdä nuuskan käytön vähentämiseksi tai estämiseksi. Lehti noudattaa ilmoituksen julkaisemista koskevissa seikoissa Sanomalehtien Liiton hyväksymiä ilmoitusten julkaisusääntöjä. toukokuuta 2012
PÄIVÄN KYSYMYS
Käyttävätkö yläkoululaiset nuuskaa?
Heidi Niskanen
heidi.niskanen@almamedia.fi
Nurmelankatu 4, Oulainen Erkki 044 7997 280 Timo 044 7997 282
LOTTO JA JOKERI
Arvottu: 5.5.2012 Kierros: 18 Oikeat numerot: 2, 4, 5, 12, 14, 18, 27 Lisänumerot: 8, 31 Jokerin voittonumero: 0249371
OULAINEN Yläkouluikäisten nuorten nuuskan käyttö puhututtaa oulaistelaisia sosiaalisessa mediassa. Meillä on myös tiedossa, että koululla on välitetty ja käytetty nuuskaa, mutta asian selvittely on vielä kesken. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriote on nähtävillä Pyhäjokiseudussa. Toisaalta myös tupakan käyttö on vähentynyt. Jos nuorella on niin sanotusti puhtaat paperit, voi hänen kanssaan helposti keskustella syyttämättä asioista. Olemme tietoisia asiasta. Taustalla saattavat olla lakimuutokset, joiden myötä tupakkatuotteiden luovuttamisesta ja hallussa pitämisestä tuli rangaistavaa. Oulaisten yläkoulun rehtori Voitto Sorvoja kertoo, millainen tilanne on koulussa.
Käyttävätkö nuoret nuuskaa koulussa. Saattaa olla, että nuuskan saatavuus on nyt huonompaa. Hallussa pitämisestä ei tule sanktioita, mutta lain mukaan alaikäiset eivät saa pitää tuotteita hallussaan. Ovatko nuorten asenteet nuuskaa kohtaan muuttuneet. klo 6-14, vkl. Olemme kuulleet, että eräs oppilas ilmeisesti välittää nuuskaa muille ja olemme ilmoittaneet asiasta poliisille
Omaishoidontuen ulkopuolella olevia, tukeen oikeutettuja, on tämän lisäksi vielä huomattava määrä omaistaan tai läheistään hoitavia. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 7. Keräys suoritettiin kansallisena veteraanipäivänä oulaistelaisten kauppojen ovilla.
Linnunpönttötuotolla ruokitaan Oulaisten kuukkeleita
Yksiöistä: Saimme Reijon
ja Ilarin kanssa jaettua melkein kaikki tänä keväänä tehdyt pöntöt vappuna torilla. Yli 70 pönttöä lähti kuitenkin kahden tunnin aikana puihin laitettavaksi ja yhdistyksemme sai 246,95 euroa pönttötuloja. Yhdistyksessä jatkettiin kertomusvuonna perustoiTUOMO VÄHÄKANGAS
Viime vuoden virkistys. Toimintavuoden lopulla oli jälleen virkistyspäivä Oulaisten ammattioppilaitoksella ja pikkujoulumatka Runnin kylpylään.
Tuomo Vähäkangas
Valovoiman alajaosto Merijärvelle pohdinnassa
Kuvaamassa: Oulaisten
Valovoima ry järjesti Merijärvellä digikuvauskurssin. Yhdistyksen jäsenille järjestetyistä yhteistilaisuuksista mainitaan vuosikertomuksessa vertaistukiryhmien vierailu Valo Verrosen ateljeessa Alavieskassa, omaishoitajien virkistyspäivä Oulaisten ammattioppilaitoksella ja Ylivieskan ammattiopiston järjestämä omaishoitajien päivä Savelan Nuorisoseuralla Yli-
vieskassa. Projektin päättyminen jättää vuosikertomuksen mukaan lähes korvaamattoman aukon yhdistyksen toiminnalle ja alueen omaishoitajien neuvonta- ja opastustyölle. Yhdistyksen toimialueeseen kuuluu Ylivieskan seutukunnan kuusi kuntaa, joissa oli yli 360 omaishoidontukea saavaa omaishoitajaa. Marraskuussa 2003 perustettu yhdistys toimii pakollisen metsänhoitomaksun poistamiseksi ja ilolla on huomioitu meneillään oleva keskustelu metsänhoitomaksun tarpeellisuudesta ja perusteista. Yleisellä tasolle pohdittiin myös Oulaisten Valovoiman alajaoston perustamista ja viikkokokoontumisien järjestämistä Merijärvellä. Kurssin vetäjänä toimi Ari Sarpola. Tulos oli rahallisesti melkein sata euroa suurempi kuin viime vuonna, Rahaahan me tarvitsemme muun muassa tällä alueella
ARKISTOKUVA: SIRPA KORTET
Kunnon pönttöjä. Onneksi vertaistukiryhmien toiminta on vakiinnuttanut asemansa ja toimintaan tuli mukaan runsaasti uusia osallistujia. Ilman toimivaa projektia yhdistyksen vapaaehtoistoimijat ovat entistä vaativamman tehtävän edessä seuraavalla toimintakaudella. Keskiviikkona 18.4 keskusteltiin valokuvaamisesta, valokuvan muodostumisesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä sekä oman kameran toiminnasta. Oulaisten sotaveteraanien lipaskeräys oli menestyksekäs. Omaishoitajien viimekesäinen loma- ja virkistysretki suuntautui Laukaalle, Peurungan kylpylähotellille.
mintaa tutuilla linjoilla: vertaistukitoiminta, neuvonta ja virkistystapahtumat. Uuteen yritykseen projektin saamiseksi on kuitenkin luotu hyvä perusta yhteistyön kautta naapuriyhdistysten kanssa ja suunnittelu päätettiin käynnistää välittömästi. Tukijaosto kiittää kaikkia keräyksen onnistumisesta, hän sanoo. Jos riittävästi löytyy kiinnostuneita aloitetaan syksyllä kamerakerhon alaosaston toiminta Merijärvellä.
Ari Sarpola
Kiitos veteraanikeräykseen osallistuneille
Keräyksestä: Huhtalan Reijo Oulaisista soitti toimitukseen ja pyysi välittämään lämpimät kiitokset kaikille veteraaneja tukeneille. Lauantaina 21.4 oli vuorossa ulkokuvaustyöpaja. Tiistaina 24.4 oli sisäkuvauksen vuoro. Kannattajajäsenten määrä muodostuu lähinnä yrityksistä, jotka edustavat pysyvyyttä yhdistyksen toiminnan tukemisessa. Kurssi koostui kolmesta kurssipäivästä. Siellä keskusteltiin millaisiin asioihin pitää kiinnittää huomiota kun kuvataan sisällä henkilöitä tai esineitä. Lomamatka Peurungan kylpylähotelliin ja virkistyspäivä Kalajoella sekä ATK:n perusteet -kurssi sisältyi syksyn ohjelmaan. Kolopesijöillä on huutava pula pesäkoloista tänä tehometsätalouden (=aukkohakkuiden aikakautena) aikana. Oulaisten ammattikorkeakoulun sai-
raanhoidon opiskelija Jaana Saari ja Ylivieskan ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelija Suvi Perälä laativat opinnäytetyönä selvityksen Voimaantumispäivien vaikuttavuudesta omaishoitajien hyvinvointiin. Selvityksessä osoitettiin omaishoitajien ennaltaehkäisevän terveydenhuollon tarpeellisuus ja tarve valtakunnalliseen työterveys-
huollon piiriin saattamiseen. Vuotuiseksi jäsenmaksuksi vahvistettiin 10 euroa. Joulukuussa saatu kielteinen rahoituspäätös oli kuitenkin molemmille yhdistyksille suuri pettymys. Lisäksi keskusteltiin kuvan sommitteluun ja hyvän kuvan ominaisuuksiin liittyvistä asioista. Kuntien omaishoidon vastaavien, seurakuntien, oppilaitosten sekä muiden projektien ja hankkeiden kanssa jatkettiin yhteistyötä. Loput pöntöistä veimme ladollemme Pappilanrantaan, joten jos joku vielä kyselee pönttöjä niin sieltä niitä voi hakea. Vuosikertomuksen mukaan yhdistyksessä oli vuodenvaihteessa liki 190 jäsentä, joista 140 varsinaisia jäseniä ja 48 kannattajajäseniä. Toimintavuoden alussa laadittiin suunnitelma uudeksi projektiksi, jonka perusajatuksena oli yhteistyö Raahen Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n kanssa. Kiitos siitä kaikille.
Jouni Aitto-oja Pyhäjokialueen luonnonsuojeluyhdistys. toukokuuta 2012
17
MEIDÄN YHDISTYKSISTÄ JA KOKOUKSISTA
Toimia metsän erirakenteisen kasvatuksen hyväksi
Päätöksiä: Metsän erirakenteisen kasvatuksen hyväksi toimiva Pohjois-Pohjanmaan Hyvän Metsänhoidon yhdistys ry kokousti lauantaina 28.4.2012 Oulaisissa yleiskokouksen merkeissä. Kiitos siitä kuuluu aktiivisille ryhmien vetäjille, mutta myös kaikille ryhmäläisille, todetaan vuosikertomuksessa. Kiitos pönttötalkoisiin osallistuneille sekä kaikille pönttöjä vapaaehtoista mak-
sua vastaan hakeneille. Miten ikkunasta tuleva tai salamalaitteesta tuleva valo vaikuttaa kuviin sekä millaiset asetukset kamerassa olisi oltava erilaisissa kuvaustilanteissa. Mukana oli 18 innokasta kuvaamisen harrastajaa. Yhdistyksen liittymismaksuksi vahvistettiin 15 euroa, joka sisältää hyvään metsänhoitoon liittyvän kirjan ja ensimmäisen vuoden jäsenmaksun. Pikkulintujen yksiöitä on vielä saatavana.
harvinaisten lintujen, kuukkelien, talviruokintaan Honkarannalla, haukkojen keinopesien tekemiseen ja suoluonnon kuvausten rahoittamiseen. Ray:n rahoittaman Uutta Potkua -voimaantumisprojektin viides toimintavuosi oli viimeinen. Toisaalta projektin vaikuttavuus ei ole jäänyt pelkästään sen toiminta-ajalle vaan tulee parantamaan osaltaan omaishoitajien asemaa ja toimintaedellytyksiä myös tulevina vuosina, vuosikertomuksessa todetaan. Kiitos siis ennen kaikkea pikkulintujen puolesta. Yhdistys pyrkii järjestämään metsäpäivän elokuussa, metsäpäivän ohjelmassa on luento metsän jatkuvasta kasvatuksesta ja työnäytöksiä erirakenteisen metsän hoidosta. Edesautoimme yhteisesti kolopesijöiden pesinnän onnistumista. Omaishoitajien kirkkopyhä järjestettiin yhteistyössä Alavieskan seurakunnan kanssa. Vuoden 2012 hallitukseen valittiin Aarne Juhonsalo, Antero Kodis, Jaakko Jukkola, Hanne Aho, Jaakko Haukipuro, Timo Isokääntä ja Veikko Arola. Yhdistys ottaa kantaa metsälain uudistamiseen ja onkin huolissaan tämän hetkisestä sävystä, jossa ei toteudu yksityismetsänomistajan oikeudet toimia omassa metsässään parhaaksi katsomallaan tavalla.
Hanne Aho
Omaishoitajayhdistys toimii lähellä ihmistä
MERIJÄRVI-OULAINEN Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n kevätkokouksessa hyväksyttiin tilit ja vuosikertomus viime vuodelta. Työpajassa käytiin ulkokuvaamiseen liittyviä sellaisia asioita kuin maisemakuvaus, lähikuvaus ja liikkuvan kohteen kuvaus Merijärven kirkon ja koulun alueella. Lopuksi vielä kuvattiin koiria paikallaan ja liikkeessä. Lopuksi käytiin lyhyesti kuvankäsittelyyn ja tulostamiseen liittyviä asioita
Seuraava kokoontuminen on toukosiunaus 31.5. Luento: Osteoporoosi Jokihelmen opisto ke 9.5. oma srk:n diakonissalle viim. Muistellaan vanhaa Oulaista. Vieraamme Teuvo Kontio kertoo kotitapaturmista, arvontaa, emäntinä Aulikki ja Kaarina. Barbarassa. 12.5. Seuraavat kerrat: ma 7.5.; ma 14.5.; ke 23.5. Omaishoitajien leiri 22.-24.5. Lipun hinta 25 . 14.5. heti 044-7591999. järjestelyt. Osanotto-ilmoitukset sihteerille p. syksyllä alkaviin vesijumppiin. Laskuun voitte laittaa viitenumeron 233.
Oulaisten Kennelkerho
Toko torstaisin. virkistyspäivä Karsikkaalle ja jo sovittu teatterimatka Kajaaniin la 19.5. auto on mukana koko ajan. klo 12.00. Arkitoko muuttuu "kurssimuotoiseksi" (6 kertaa) ja mukaan pääsee ilmoittautumisjärjestyksessä. Kahvitilaisuus seurakuntatalossa ma 14.5 klo 11.00. Hotellimatka Tallinnaan - 2 yötä Tallinnassa 1-3.7.2012(3 päivää). Juostaan neljä osakilpailua, joista kolmen tulos huomioidaan lopputuloksissa. Keräyksen suorittavat Kainuun Prikaatin varusmiehet, oppaana ja kuljettajina paikkakuntalaiset vapaaehtoiset. Ilmoittautumiset kahvitilaisuuksissa tai puh. 040-5905495/Terttu. Esitys on "Kohtuuttomuus kaikessa". Myös maksu muuttuu, 20 e / kurssi. 5. Myytävänä arpoja (hinta 3,-eur), arvonta Piipsjärven koululla, pääpalkinto polkupyörä, koululla mm. Auto mukana koko ajan. aika) ja ma 28.5. Pyöräreitti Oulainen-PiipsjärviOulainen, kaikki joukolla mukaan.
Oulaisten Eläkeläiset ry
Torstaina 7.5. 9. Törmälän leirikeskuksessa. 18
MUISTILISTA
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 7. Lähtö Oulaisista 1.7 aamulla bussilla, laivamatka Helsingistä Tallinnaan, Tallinnassa vapaata ohjelmaa, yöpyminen hotelli St. Vetäjänä Eero Ylivaikko. Lauluryhmä ja porstuapiiri kokoontuvat klo 9.45. Kiitos tuestanne. Laavuilla nokipannukahvia ym tarjolla, myös omia eväitä voit paistaa valmiilla nuotiolla. Ilm. Ilm. Elokuva on koskettava, huumorilla ja toivolla höystetty draama Ameriikan herrasväen mustien piikojen elämästä 50-60 luvulla. - 16. Kylpyläloma Pärnuun 16. Tervetuloa mukaan.
Haapaveden Reuma ja Tules ry
Olemme jääneet talvikauden toiminnasta kesätauolle. Lehmirantaan lähtö ti.8.5.klo 7. Kesän aikana kuitenkin järjestetään mm. Sauvakävely: Kesän kuntoilukausi avataan, kokoonnutaan torille ke 9.5 klo 18.00. Lisäksi kettinginheittoa, jossa aina kahden kerran jälkeen palkintojen jako.
Kärsämäen Kataja/ yleisurheilu
Kevät keikkuen tulevi ja on aika käynnistää jo perinteinen Maastojuoksu-cup.urheilupuiston hiekkakentän maastossa klo 18.30. Opastus Matkanivantieltä, tarkempi ohje www.matkaniva.fi. 0400 579100 mahdollisimman pian.
Haapaveden Sotainvalidit, -veteraanit, ystävät
Kevätkauden viimeinen päiväkahvitilaisuus on Nuorisotalolla maanantaina 7.5. liikuntahallin edestä. klo 9-12. Saaduilla varoilla tuetaan paikallisesti veteraanien kuntoutusta ja virkistystoimintaa sekä selviytymistä arjessa. Tervetuloa! Pietaria on usein kutsuttu Pohjolan Venetsiaksi ja nyt meillä on mahdollisuus lähteä se itse kokemaan 23 26 heinäkuuta. klo 18 Nuorisoseurojen kokous Matkanivan ns. viim 8.5 Airalle tai Heidille. 040 7044 956. Muutamia paikkoja jäljellä. Liput voi lunastaa toukokuun tilaisuuksissa. Sarjoja ja matkoja löytyy kaikenikäisille. Tervetuloa!
Eläkeliiton Haapaveden yhdistys ry
Viikolla 20 kerhoa ei helatorstain vuoksi järjestetä. Tervetuloa!
Kärsämäen Tules ja Reuma ry
Tallinnaan laiva-hotellimatka 14. Kesto 148 min. Paikallinen keräyspäällikkö Arvi Viitala, puh. Tervetuloa! Kalajoen virkistysviikolle 1-8.6.2012 on Haapavedelle 6 paikkaa. Paluumatka Viipurin ja Nuijamaan kautta Oulaisiin. Tervetuloa!
Oulaisten ja Merijärven Op:n elohopeakerholaiset.
Esitämme teille elokuvan "PIIAT" Kulman kinossa torstaina 10.05 klo 13.00. Kurkkaa ja kommentoi! Jäsenmaksun voit vielä suorittaa ja varmistaa jäsenedut mm. Paikkoja rajoitetusti.. Arvontaa. Muista tapahtumista tiedotetaan tällä palstalla. (huom. 2012 Hotelli Viiking ABtalo 450 e, C-talo 490 e , hintaan sisältyy, täyshoito, lääkärin tarkastukset ja kolme hoitoa päivässä ym. Tarinatupa on jäänyt kesätauolle. Ohjelmaa: Veera ja Jouko, arvontaa. kello 14 RantaVäinölässä. Kaksi päivää ja kaksi yötä tutustumme oppaan avulla nähtävyyksiin, oma bussimme mukana koko ajan. MSL. Emäntinä Eeva, Aarno ja Ritva. Matkaesitteitä saatavana Oulaisten Op:n infopisteestä ja Merijärven Op:stä. Facebook/Haapaveden Reuma ja Tules ry. - 23. 15.5. Sarjat t/p 5,7,9,11,13,15, n ja m. klo 11 Väinölän kerhotiloissa.
kenteen bussi vie meidät Helsinkiin ja laivalla siirrymme Suomenlahden ylI Pietariin. Vapaita paikkoja voit tied. valtakunnallinen koko perheen pyöräilypäivä, kokoonnutaan urheilukentän P-paikallle klo 12.00, jossa ilmoittautuminen ja Raijo Rajaniemen tietois-
Haapaveden Sotaveteraanit Oulaisten Sotaveteraanit ja sotainvaliidit, naisjaostot, kannattajajäsenet
Päiväkahvitilaisuus Väinölässä ti 8.5. Valtakunnalinen Sotiemme Veteraanit keräys 2012 toteutetaan Kärsämällä torstaina 24.05.2012 klo 15.00 - 20.00. Illan aikana makkaran paistoa ja mukavaa yhdessä oloa, kaikki uimarit mukaan. Matkustajalla oltava voimassaoleva passi, tai 1.3.1999 jälkeen myönnetty henkilökortti mukana! Pikainen sitova-ilmoittautuminen 10.5.2012 mennessä Kaija Ojalalle puh: 040 570 5757 tai sähköposti ojala.kaija@kotinet.com
ku; "pyörä liikenteessä". Vetäjinä Nina, Johanna ja Sari. Yhdistyksen Facebook sivu osoitteessa www. Klo 11.00 keskustelukerho. Tarjoamme tilalle Tallinnan matkaa. 115 e sisältyy eka yö laivalla (Baltig Priscess) toinen yö Hotelli Tallink Spa**** hotellilla aamupala. Arkitoko klo 17.30 - 18.00 ja sen jälkeen tavoitteellisten ryhmä. toukokuuta 2012
Oulaisten JHL 468 ry
Viipurin matka peruuntui vähäisen osanottajamäärän vuoksi. Tiedustelut ja ilmoittautumiset viimeistään 25.5.2012 mennessä. klo 11. Hilkka Kuusisto vieraana. pyhajokiseutu@sps.fi. Klo 10.00 lauluryhmä kokoontuu. Pikaiset ilmoittautumiset Pekalle to 10.5.2012 mennessä, puh. Ilmoittautuminen paikanpäällä klo 18.00 alkaen. Lisätietoja tapahtumista Hilkalta p 040 5196543.
Pyhäjokiseudun Latu
to 10.05. kokoonnumme Väinölän kerhotiloihin. Osanottopalkinnot ja arvontapalkintoja osanottajien kesken. kasviskeittoa. avantouintikauden päättäjäiset Ahonperällä, sauna kuumana ja avanto auki klo 18.00-20.00, vastuuvuorossa hallitus. Seuraa palstaa.
Kärsämäen Sotaveteraanit
Veteraanit ja heidän puolisonsa sekä lesket kutsutaan jo perinteiseen Finnairin lentävän henkilökunnan järjestämään viihteelliseen Rosvopaisti- tapahtumaan Kajaaniin, Kajaanihallille torstaina 24.5.2012 klo 12.00. 040 7044 956. Tervetuloa! Muistakaa lunastaa teatterilippunne!
Merijärven sotaveteraanit, naisjaosto, kannattajajäsenet
Päiväkahvitilaisuus seurakuntatalolla tänään klo 11.00. Tervetuloa!
Haapaveden-Siikalatvan Omaishoitajat ja Läheiset ry / Tehokeprojekti
Kuntosalivuoro to klo:13-14. Hinta jäseniltä 180, ei jäseniltä 280, alle 12-vuotiailta lapsilta 160. Ilmoittautumiset ja tiedustelut Sari Vuoti 040-7548283 tai Johanna Pisilä 044-0771186. Tervetuloa! Teemme kesäteatteriretken Ouluun Toppilan Möljälle to 19.7.2012 klo 14.00 alkavaan näytökseen. Kuntosali ja Boccia jatkuvat. Aira Vatjus-Anttila 0442991868, Heidi Vaaramaa 0442991385, p.j.Taimi Maliniemi 0503630890, www.tietotaitotalkoot.fi/ haapavesi-siikalatva.
Oulaisten Hengitysyhdistys ry
Kerho ma 7.5. Muistitietopäivä Haapaveden Opistolla RW-salissa 10.5.klo: 9-14.30 Ilm. Lehmirantaan lähtijät: Olette saaneet matkakirjeen. Kolmenkympin lukukausimaksu on voimassa ainakin tavoitteellisten ryhmässä jossa harjoitellaan läpi vuoden.
SUURJAKELU
Torstaina 10.5.2012
Jakelu yhteensä 17 000 taloutta
Oulaisten Maa- ja kotitalousnaiset
Kahvitilaisuus Väinölässä 7.5 klo 19.00 Emäntinä Aila K ja Helena.
Eläkeliiton Oulaisten yhdistys ry
Kahvituokio Peltokartanossa ma 7.5.2012 klo 13.00. 040 5638 946.
Oulaisten-Haapaveden Rintamaveteraanien kannattajajäsenet
Kerho 9.5. hint. Yhteyshenkilöt Mariita ja Pekka Anttila, puh. klo 18 Verson kokoustila, Kylien Foorumin hallituksenkokous.
Matkaniva
Matkanivan cup-juoksut käynnistyvät ma 7.5. Martti 040 -5513744. klo 19.00. Saara 0400 010860, Liisa 0400 947053.
kointiretki laavuille, järjestää Matkanivan metsästys- ja nuorisoseura. la 12.05. 8.5 Pappilantie 2 A 1, 86600 Haapavesi. Oulaisten Lii-
Ilmoitusvaraukset ja tiedustelut: Jaana Heikkilä Jarkko Rautio 050-544 54 99 050-325 69 07 jaana.heikkila@sps.fi jarkko.rautio@sps.fi Aineistot: ilmoitukset.pyhajokiseutu@sps.fi
Hynttyyt yhteen 044 7591521
8.5 klo 18 Kosteikkoinfo Mieluskylän koulu, viljelijöille, yhdistyksille ja metsänomistajille asiaa kosteikoista, tervetuloa, kahvitarjoilu. Osa laavuista on metsäautotien varrella, erätunnelmaa myös ilman patikointia. Mikäli epäselvää maksussa niin soita Siljalle 040-5302764. Lähtijöiden kanssa sovitaan sitten kyyti ym. klo 12-15 Äitienpäivä pati-
Järjestöt, yhdistykset, muistilistat sähköpostitse: muistilista
Kalajokista Lylyn perunaa Vihannissa S-marketin pääty ti 8.5. Miten koira oppii. 8.5 ti klo 17.00-18.30 D-ja C-tytöt sekä naiset. Nuoret (12): 1) Matti Rahkonen KausMK/UA, 2) Teppo Puttonen VesUA, 3) Harri Niskanen KiuUA, 4) Ilkka Ollikainen LapinlAU, 5) Tomi Raudaskoski Paratiisin/MU.
Cameli ja Helmin Roosa ennätyskunnossa
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
Ilm. Ohjeet ja lisätietoa www.oulaistenhuima.fi/pesapallojaosto. Naiset (5): 1) Jonna Ruotsalainen IisUA, 2) Suvi Mikkonen KiuUA, 3) Inka Hillilä Paratiisin/ MU, 4) Heidi Lång KiuUA, 5) Sara Heikkilä KoMoKe. klo 10-15 Wanhan Woiman kenttä, Tommy Wirén. Kurssi-
maksu 20 e. Yhteistyössä H H Hakuhurtat ry:n kanssa. Sitova ilm. 28.5. Pesäpalloharjoitukset pesäpallokentällä: Viikko 19: 7.5 ma klo 17.0018.30 E-pojat, klo 18.00-19.30 E-tytöt. 12.5 la klo 14 - 15 G- ja F- harjoitukset, klo. n e t
Lentopallojaosto: Powercup infotilaisuus ti 08.05. Vihannissa: SEOn pi-
halla ja Korvenkylän koulun urh.kentän reunalla. Lähdön voitti samoja vauhteja paalulta pakoon pinkaissut Palomestari 29,1 kotiradallaan. 040-5098785
Kalajokista Lylyn perunaa ke 9.5. klo 17.00 Yläkoulunsalissa. Tilaus p. Yhtiön palveluksessa on noin 40 henkilöä, mutta yhteistyökumppaneineen yhtiö työllistää noin 300 suomalaista.
Kanteleen Voima etsii Haapavedelle
Tuotantovastaavaa
vastaamaan oman turvetuotannon valvonnasta ja ympäristöasioiden hoidosta. valk. menn. Pito, Van Gogh, puikula, Rosamunda, Velox, myös siemenperunaa. Opeta kansalaistaidot koirallesi. Seinä- ja kattotikkaat tarjoushintaan.
4" RÄYSTÄSKOURUA 2 /m
KOURUMAA, p. Lisäksi keskustellaan lentopalloasioista ja palkitaan pelaajia. Lisätietoja www.oulaisten.huima.fi
Pehmeä punajuurikeitto VL G Jauhelihaperunasoselaatikko Banaanikiisseli Broilerikookoskeitto Lohimureke/pihvi Hedelmäsalaatti M G Parsakeitto VL G Possua kiinalaiseen tapaan Marjakiisseli M G Lihakeitto M G Broileripasta Piirakka/muffinssi Porkkanaperunakeitto VL G Kasvisriistakäristys M G Kardemummavanukas
Kysy kaikista ruuista gluteenitonta vaihtoehtoa! Lounas noutopöydästä ma-pe 10.30-14.00 Lounas 7.90, Keittolounas 6.00 TERVETULOA!
- joka yhdestoista lounas veloituksetta! Maanantai Kinkkukiusaus Makkaraperunat Tiistai Lihapullat kermakastikkeessa. p. klo 13-16. Ei kylmälaitteita eikä TV- tai ATK-näyttöjä. Vain metalliromua. Pitkältä 60 metrin takamatkalta lähtenyt Cameli paransi sekuntikaupalla volttiennätystään lukemiin 29,2, joka riitti kahdeksanteen tilaan. Mukaan mahtuu kahdeksan koirakkoa, mutta "koiraihmisiä" reilusti enemmän. Kahvitarjoilu. Vapaa pääsy. Toissa kaudella Kallela keräsi tililleen myös kaksi liigapeliä, mutta kausi katkesi harmittavasti polven loukkaantumiseen ja leikkauspöydälle. klo 18. menn.
LUKIJANTORI
Torilla tapahtuu
Yppärin kalatuotteita ja tuoretta kalaa. takuu ilmainen kustannusarvio paikan päällä
IVT-jälleenmyyjä palveluksessasi:
359 001 Lämpöpumput Lämmitysjärjestelmä
TAMPERE Ikäluokan parhaisiin suomenhevostammoihin viime kaudella kuulunut Cameli alkaa kuntoutua kesän koitoksiin. rusk. 0400 562 948
Ti klo 9-16 Kärsämäki (Siwa) Ke klo 9-16 Haapavesi (kirpputorin p-paikka)
AUTOURHEILU
JM-Iisalmi 21.4. Sitova ilm. Ei sekajätettä, energiajaetta eikä ongelmajätteitä. la teorialuennon), 10 e ilman koiraa. 050 4380 845
Myytävänä
Sym skootteri vm-2009 aj. C-tytöt Ylivieska-Oulainen PELI, klo 15.00-16.30 Etytöt, klo 16.30 --> naiset voi käydä lyömässä. Ilmoita nimesi ja koko Pajalaan. 0400 281 692 lvi.eilola@kotinet.com
SAVONLINNA Niko Kallela siir-
tyy Mestiksessä pelaavan SaPKon riveihin. Pesäpallokoulu 6-12-vuotialle alkaa 16.5. Muista ilmottautua pe 11.5 mennessä. Kanteleen Voiman Haapaveden lauhdevoimalaitos käyttää polttoaineena turvetta ja puuta. 044-2847838.
LVI EILOLA KY
p. Eläinten koulutukseen tarvittavaa teoreettista tietoa. Pito, Van Gogh, puikula, Rosamunda, Velox, myös siemenperunaa. Vihantilaisen Markku Lumiahon kasvattama Helmin Roosa on valmis taistelemaan ykköstamman tittelistä. 21 vuotta täyttävä hyökkääjä on pelannut neljä viimeistä kautta KalPan juniorijoukkueissa hyvällä menestyksellä. Nosturiauto noutaa raskaammat romut pihastasi maksutta. Juniorina Kallela pelasi myös Ylivieskassa ja Raahessa, josta siirtyi vuodeksi Kärppien B-junioreiden SM-sarjajoukkueeseen.
w w w. Puh 040569 2399. Yhteistyössä Merijärven kulttuuritoimen kanssa. 040-5098785
www.ruokapohjola.fi
Maalämpöpumput
joiden suorituskyky ja käyttöturvallisuus ovat huippuluokkaa! Valmiiksi asennettuna 5 v. Huippujuoksusta huolimatta Äänekoskella nykyään vaikuttava tamma joutui tyytymään kakkosrahoihin. Hienosti menestynyt Helmin Roosa latoi tammalähdössä kovat lukemat tauluun, parantamalla täyden matkan volttiennätystä numeroihin 23,8. Mikä on vahviste ja rankaisu. PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 7. o u l a i s t e n h u i m a . Tuo itse lavalle tai soita, niin sovitaan noudosta. sekä Mp nahkapuku, koko 56 P. Tilaus p. Lähdön voitti kuningatarkilpailuun viime kaudella osallistunut Poljento ajalla 25,4.
Niko Kallela SaPKon riveihin
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
JUTTUVINKKI?
Soita toimitukseen
p. Lisätietoa löydät osoitteesta: www.kanteleenvoima.fi
Värit: must. ja tied. Viime kaudella hän tehtaili A-nuorten SM-liigassa 53 (19+34) tehopistettä 56 pelissä. Pesäpalloväki hommaa uudet tuulipuvut, käy sovittamassa mallikpl Urheilu Pajalassa. Kurssimaksu 50 e/koirakko (sis. Kallelan aika kuluu tiiviisti jääkiekon parissa. 5-6m:n salko. Kaikki lentopallosta kiinnostuneet tervetuloa. Lomillaan hän ehti vierailla muutaman kerran vuodessa Oulaisissa asuvien vanhempiensa Marja-Leenan ja Martin luona kylässä. 28.5. Romut urheilun tueksi! Oulaisten Huiman C15 jalkapallopojat ottavat vastaan romumetallia 1.5.-30.6.2012. 0447591999, www.jokihelmenopisto.fi. Esiintymiset: Merijärvi: Lausuntaryhmä Runon tulkit esittää Ahti Piilolan runoja Merijärven Puhkarilan tilalla, Oulaistentie 398, Merijärvi, tiistaina 8.5. 1000. klo 12-17 Kulman Kino, Tommy Wirén, eläintenkouluttaja. Yhtiön muodostavat 25 yksityis- ja kuntaomisteista suomalaista pientä ja keskisuurta energiayhtiötä. Kalaleike Keskiviikko Grillilohi, keitetyt perunat Broilerleike Torstai Makkarakeitto Lehtipihvi Perjantai Broilerinpaistileike juustokastikkeella Kahden täytteen pizza
www.ravintolaoulas.fi. Tervetuloa! Vapaita paikkoja: Oulainen: 041550 Onnistu koirasi koulutuksessa -luento la 9.6. 11.5 pe klo 17-18.30 E-pojat, klo 18.30-20.00 D- ja C-tytöt sekä naiset. Ke Oulainen 9-11 Haapavesi 12-13.
KIERTÄVÄ KAUPPAHALLI KE: Oulainen tori 10-12.30, Merijärvi 13-14, Vihanti 15-17
- AITOA SAUNAPALVIA Meriläisen - LEIKKELEET Leipomo - GRILLIMAKKARAT - LUOMULIHATUOTTEET - JUUREEN TEHDYT 100% RUISLIMPUT JA - LIHA- JA KALASÄILYKKEET RUISVARTAAT - MARJAJALOSTEET SAAREN PUUTARHALTA - OHRARIESKAT - PIETOLAN PUUROTALKKUNAA - JÄTTIPULLAT ( M + L ) - LUOMUTUOTTEITA YM.
Jokisen Juustolan tuotteita keskiviikkoisin Oulaisten tori 9-11, Haapaveden tori 12-13.30. Yksivuotisen pelaajasopimuksen tehnyt SaPKo odottaa pelaajalta energiaa ja taitoa hyökkäyspäähän. toukokuuta 2012
19
Kanteleen Voima Oy on lokakuussa 2006 perustettu sähköntuottaja, jonka liikevaihto on noin 35 M. 9.5 ke klo 17-19.30 Harkkapeli Dtytöt + E-vahvistukset vastaan E-pojat. 041551 Onnistu koirasi koulutuksessa - käytäntö su 10.6. Teivon kovatasoisessa nuorten sarjassa Eino Haaran omistama tamma oli mahdottoman tehtävän edessä kärkisijoja ajatellen. vain 325 km Hp. Keräyspaikat Oulaisissa: Huiman hallin tontilla Pohjolankatu 59 ja Piipsjärven koulun pihalla. Oulainen 9-11, Haapavesi 12-13. Yhteistyössä H H Hakuhurtat ry:n kanssa
Pari muuta suomalaista vapaapainijaa tipahti pelistä myös avausottelun jälkeen. On aivan sama häviääkö ottelun 3-0 vai 6-0. Hyytiäinen punnersi jälleen vastustajaa ulos molskilta. Tuomarit eivät muuttaneet päätöstä ja slovakialaista hyvitettiin yhdellä lisäpisteellä tarpeettomasta tarkistuksesta. Vapaapainin 60 kilon sarjassa otellut Hyytiäinen hävisi ottelunsa Slovakian Mykola Bolotnjukille. Varaa aika optikon näöntarkastukseen ja silmälääkärille
Eikö lehti kolahda laatikkoon?
Pyhäjokiseudun jakelun hoitaa Posti
VARHAISJAKELUSSA
0200-71400
AUTOURHEILU, VETELI
JM-Asfalttikunkku, Veteli 4.-5.5. Kaverin jalka meni selvästi rajan yli, mutta tuomarit eivät noteeranneet suoritusta. 044-269 9820 Avoinna sopimuksen mukaan
eväänsän K a ke j
juhliin
HÄRMÄ Hannele Purontakasen ponikaksikko kilpaili Härmän poniraveissa. Toiset lasit rajatusta mallistosta. Olympiapaikan lunastivat Saksan Tim Schleicher ja loppuottelun voittanut moninkertainen arvokisamitalisti Ukrainan Vasyl Fedoryshyn. Kesätöiden jälkeen hän aikoo muuttaa pääkaupunkiseudulle. Hannelen ohjastama SE-poni Pilen Nick sijoittui lähdössään kolmanneksi ajalla 54,2/2120m. Naiset (91): 1) Sirpa Hjort OFK-125, 2) Nina Paananen PuMK/UA, 3) AnneMari Kovalainen PeMK. 470854
Arvolankatu 4, Oulainen (paloaseman takana) Avoinna: ma-pe 9-17, la 9-14
VANTAA Jarmo Hyytiäisen haaveet Lontoon olympiapaikasta vesittyivät tappioon avauskierroksella. Kärkiparin muodostivat Mira Kaappolan Ernst Rivaldo 42,8/2180m Kauhajoelta ja Jonny Länsimäen Jarmo 48,9x/2120m Seinäjoelta.
950,Tehtaan omaa tuotantoa iä Ruokailyryhm eja! useita eri mall . Tappiosta huolimatta Oulaisten kasvatille jäi paljon jossiteltavaa. Hyytiäinen aloitti kamppailun vauhdikkaasti painostamalla vastustajan ulos matolta yhden pisteen arvoisesti. Oulaistenkatu 24, 86300 Puh (08) 470 016 ma-pe 9.30-17, la 9-13
Ostamme kultaa. Vastaavasti kaveria hyvitettiin kahdella pisteellä, kun hän heitti samassa tilanteessa kravatista. Vapaapainijoita luotsaava virolainen Ahto Raska pyysi tilanteessa videotarkistusta. Suunnitelmissa on opinnäytetyön viimeisteleminen opiskelupaikkakunnalla Vaasassa. Tappioasemassa oli pakko yrittää riskillä, kun ei ollut enää mitään hävittävää. Siellä on paremmat harjoitusolosuhteet ja vastustajia löytyy tarpeen mukaan. toukokuuta 2012
Olympiakarsinnasta jäi jossiteltavaa
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
KOKO PERHEEN SYDÄNYSTÄVÄ
8 h valkosuklaarouhekakku 22,00 10 h mansikkakermakakku 10 h sydänkreemikakku mansikkaleivos pyöreä voileipäkakku 23,00 26,00 3,90 22,80
ÄITI
Arvontaa, hae uusin kuvastomme ja näyte!
TERVETULOA!
TUTUSTU E-KUVASTOOMME TAI TILAA UUSIN KUVASTO www.avon.fi
ANNA LAHJAKSI omaa aikaa hemmottelevassa hoidossa!
Purontakasen ponit kilpasilla
Jari Kangaskorte
jari.kangaskorte@kotinet.com
Kosmetologi
PÄIVI OLLILA
Sampsankatu 1, Oulainen p. klo 16.00 20.00 OULAISTEN AMMATTIOPPILAITOS
Kuntotie 2, 86300 Oulainen
PYHÄJOKISEUTU Maanantaina 7. Pieni herpaantuminen jatkossa kostautui ja kansalaisuutta tälle vuodelle vaihtanut ukrainalainen tuli tasoihin allepanopisteellä. Painoluokkaa ylempänä otellut seurakaveri Rolle Rantalan koki 2-0 (1-0, 3-0) tappion Ukrainan Dmytro Rochniakille . 20
TULE TUTUSTUMAAN!
Avon Cosmetics tuote-esittely torstaina 10.5. Anette Antti-Roikon ajama tallikaveri Smedens Varenna sijoittui samassa lähdössä viidenneksi laukkojen säestämänä ajalla 2.04,8x/2080m. Parempana päivänä tilanteet olisivat voineet mennä toisinpäin. Kisarupeaman jälkeen Hyytiäinen aikoo vähän hengähtää. Vastustaja sai sitten kaunisteltua voittolukemia. Kaveri oli täysin voitettavissa, 27-vuotias Hyytiäinen lohduttautui. 55,Rannekoru 135,SILMÄLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO: 18.5., 23.5., 29.5. En nähnyt ajanottotaulua ja luulin, että aikaa on vielä muutama sekunti. Helsingin Jouni Rosenlöf kärsi 2-1 (0-1, 1-1, 2-0) tappion Kiinan Ye Erlanbiekelle 66 kilon sarjassa. 550,lk
TARJOUS
MATTOlia a Pöytä + 6 tuo NURKASSA 80cm runkoMONIPUOLINEN patja + petari MATTOVALIKOIMA 250,mm. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin.
Äidille 13.5.
Riipus alk. Jaksot päättyivät pistein 1-1 ja 6-0. Anelma-puuvillamatto sekä pyöreä Tessa-matto
80cm joustinpatja + petari
220,-
Ilmainen kotiinkuljetus
KALUSTEHALLI PIISILÄ KY p. Nuoret (97): 1) Matti Rahkonen KausMK/UA, 2) Teppo Puttonen VesUA, 3) Kalle Lemponen LapUA,...13) Teemu Seppälä Paratiisin/MU.. Toiselta jaksolla jossiteltavaa jäi tuomaritoiminnasta. EVK (279): 1) Juha Hämeenkorpi RaaUA, 2) Esa Ketomäki LapUA, 3) Tomi Pihlajamäki LapUA,...29) Joni Länsipää OuMK/UA. Mahdollisuudet keräilyeriin hupenivat seuraavalla kierroksella, kun Bolotnjyk hävisi ottelunsa Moldovan Andrei Perpelitalle. Huudot maton kulmalta jäivät kuulematta, Hyytiäinen harmitteli. Loppusekunneilla Hyytiäinen yritti väkisin punnertaa tarvittavan voittopisteen, mutta kongi kumahti kesken hyvän yrityksen. Kaksosveli Jukka muuttaa sinne jo toukokuussa, Jarmo kertoi.
Haapavesi (08) 4695 630 | Oulainen (08) 4695 644
Etu on voimassa ostaessasi normaalihintaiset silmälasit (kehykset ja linssit). 95,Korvakorut alk