Esikisa sujui hyvin ja väki viihtyi. KESÄKUUTA 2016 · NRO 22 6 414880 140352 1 6 2 2 Irtonumero 2 € pyhajokiseutu.fi Tavoitteena on ajokortti Ajo-opetuksen lainsäädäntö on jatkuvassa muutoksessa ja autokouluille on haastavaa joutua sopeutumaan nopealla tahdilla vaihtuviin asetuksiin. SIrpa Kortet arKISto SIrpa Kortet Lapset saavat sanoa ajatuksiaan. Onnittelut kaikille ammattiin valmistuville ja uusille ylioppilaille. >> 28 OP Oulainen mukana Pyhäjokiseudun Digipäivässä Ti 7.6. Metsola on yksi niistä paikoista, joiden henkilökuntaa on koulutettu käymään perheiden kanssa ohjattuja keskusteluhetkiä. Käydään yhdessä läpi, miten hyödynnät parhaiten digipalveluitamme. >> 14 Valmistuneille onnittelut! Tuleva viikonloppu on monen koulu-uran huipentuman hetki. >> 6–9 Oulaisissa lasten asiat ovat esillä myönteisessä valossa Lapset puheeksi -menetelmän myötä. Kesäsäässä muisteltiin päiväkotiasioiden historiaa ja pohdittiin nykyhetkeä. Eeva Änäkkälä ja Aapo Rautio viihtyvät Metsolan päiväkodissa. HAAPAVESI · KÄRSÄMÄKI · MERIJÄRVI · OULAINEN · PYHÄJOKI · RAAHE Viikonloppu: Poliisi valvoo tehostetusti koulujen päättymisviikonloppuna. >> 11 Jokkis: Irvan moottorirata on valmiina SM -kisoihin. >> 10 Kärsämäellä päiväkoti juhli Kuusipihan ympäristössä oli supersynttärit viikonloppuna. TORSTAI 2. Tervetuloa mobiiliopastukseen! Neuvomme, miten hoidat pankkija vakuutusasioitasi entistä sujuvammin missä ja milloin tahansa
Heille ei löydy varmaan hyvää paikkaa taivaastakaan. Eläkeläisillä ainakin luulisi olevan aikaa, mutta useimmat heistä ovat järjestäneet itselleen niin paljon tekemistä, ettei heilläkään ole aikaa. Vanhusten ”päivähoitopaikat ” ovat yksi ratkaisu: yöt omassa sängyssä, päivät yksityisessä perhepäivähoidossa. Silloin päätetään, miten kukin osapuoli voisi asioita tehdä paremmin. kesäkuuta 2016 Haluatko vierihoitoa, miten Pyhäjokiseutua luetaan kännykästä, tabletista tai kannettavasta tietokoneesta. kävelyja ajattelukyky, annos hyvää halua ja empatiaa. Silloinkin ollaan yhteistyössä. Se on kaikkien yhteinen päämäärää. Arvaan, että joissakin tapauksissa se on hyvä ratkaisu, joissakin ei sovellu alkuunkaan. Aikaa on riittävästi vain heillä, joilla ei ole työtä. Onko kirjautumisessa ongelmia. Vanhoilta ajoilta tulee mieleen vanhusten kotihoito. Vai olisiko sittenkin vain kysymys asioitten tärkeysjärjestyksestä. Näistä hoitokokemuksista toivoisin saavani enemmän tietoa. Sellaista odottaisivat ainakin parempikuntoiset vanhukset, joiden on omien toiveittensa vastaisesti, olosuhteitten pakosta, asuttava laitoksessa. Myös lapselta kysytään, miten hän asioita kokee. Vanhusten hoitoon voimme kehitellä uusia käteviä ratkaisuja. Ns Kolmas sektori voisi toimia ideapankkina. Nyt tulokset alkavat näkyä. Hoitajia on asetusten edellyttämä määrä, mutta he valittavat aikapulaa. En ole vielä keksinyt sitä . Näin saattaa moni ajatella, jos Lapset puheeksi -menetelmä on vieraampi. Toimijoita on koulutettu ja koulutetaan koko ajan lisää. Joku hyvä ”porkkana” asian edistämiseksi voisi olla paikallaan. Tarkan itsetutkistelun tuloksena tulin myös siihen tulokseen, etten oman käsitykseni mukaan ole kohdellut huonosti vanhuksia. Jos kaikki on hyvin, arki sujuu. Vanhenemisesta Kolumni Lyyli Nevanperä Oulaistelainen kirjoitusharrastaja. 2 KESKUSTELE PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 2. Asiahan kuuluu meille kaikille. Huoli pois. Tähän mennessä keskustelu on käyty 6-vuotiaiden kanssa, mutta nyt ainakin Oulaisissa toista säännöllistä keskustelukertaa ollaan aikaistamassa vuodella. Tietoisuus kasvaa ja sen myötä myös ennaltaehkäisevä ote lapsityöhön vahvistuu. Ei ole aikaa ainakaan vanhuksille tärkeään rauhalliseen rupatteluun, ajatusten vaihtoon, ulkoiluapuun. Lapsiperheet ovat ottaneet menetelmän omakseen. Puhekyky, kohtuullinen terveys, esim. Pyhäjokialueella menetelmää on juurrutettu arkeen tosissaan. Tule meille kylään ensi tiistaina, olemme varanneet päivän (klo 10-14) opastamiseen! www.pyhajokiseutu.fi Tule digipäivään 7.6.2016 Pyhäjokiseutuun! T ällä toukokuun viimeisellä viikolla vuonna 2016, jolloin tätä kirjoitan, vanhojen ihmisten asiat ovat tikun nokassa. Keskustelemalla lapsen näkökulma huomioiduksi Pääkirjoitus Päätoimittaja Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi | puh. Lapset puheeksi -malli on valtakunnallinen tapa toimia lasten ja nuorten kanssa. En kyllä tarkoitakaan varsinaista hoitotyötä. Media pitää ääntä erityisesti vanhusten kohtelusta, jossa on eräässä tutkimuksessa havaittu vakavia puutteita. Täydellisyyden tavoittelijat jätämme pois laskuista. Koska katson lukeutuvani vanhuksiin,olenhan ns. Palvelua ja viihdytystä paremminkin. Keskusteluissa myös huomataan haavoittuvuudet, kuten uudella termillä kuvataan. Me vanhukset nyt ainakin olemme yksilöitä, joskus hyvin kaukana herttaisesta. Lieneekö edes kohtuullista moittia ja syyllistää hallitusmiehiämme ja naisiamme, enempää nykyisiä kuin entisiäkään, asioiden huonosta hoidosta! Vertailu mihin tahansa ns. voisivat riittää vanhusta auttavalle. Hoitajilla on siis koko yhteiskuntaamme vaivaava aikapula. kolmikakkonen,haluan pistää lusikkani soppaan. Yhdeksi vakavaksi ongelmaksi on yleisesti tunnustettu työvoimapula vanhuksia hoitavissa laitoksissa. Hyvä, sillä mitään pelättävää tässä asiassa ei todellakaan ole. rikkaisiin maihin osoittaa, että kokonaisuudessaan meillä menee tavattoman hyvin. Onko lapsi tehnyt jotain väärin tai oletko sinä vanhempana toiminut jotenkin huonosti. Paras lienee sanoa heti aluksi, etten katso tulleeni kaltoin kohdelluksi. Yhteisissä keskusteluhetkissä äänessä saavat olla kaikki. Vanhusten yleinen toivomus on, että saisi asua kotona loppuun asti. Haluan kuitenkin punnita niitä asioita, joista tuollaiset epäilykset voivat syntyä. Sekään ei ole helppoa, mutta eipä laitetakaan rimaa kovin korkealle. Yhteistyö lapsen arkimaailmassa olevien toimijoiden välillä on kasvanut. Jos siis laitetaan asiat arvojärjestykseen, voisi olettaa, että työttömien suuresta joukosta ja eläkeikäisten vielä suuremmasta joukosta voitaisiin paremmilla järjestelyillä saada lisävoimia vanhustan hoitoon. Tiedän, että siihen suuntaan on kyllä jo edetty monin keinoin. Onkohan se tie todella jo kuljettu loppuun. 050 438 0845 SISÄLLYTÄ ARKIRUTIINEIHIN YHTEISTÄ LUKUAIKAA 15 minuuttia päivässä kehittää lapsen lukutaitoa merkittävästi.. Tiedän kyllä, että se on vaativaa työtä, eivätkä kaikki siihen sovellu. Vertaan usein mielessäni asioita lapsuudestani oloihin sataa ikävuottaan lähestyvässä Suomessa. J os lapsesi on 3 ja 5-vuotias, saat todennäköisesti tiedon, että sinut kutsutaan keskustelemaan asioista lapsen näkökulmasta. Vanhusten kohteluun voimme kaikki vaikuttaa ainakin omassa ympäristössämme. Ihmettelet ehkä, mistä on kysymys
Vapaita aikoja! Tule päivittämään kesäluukkisi! Kyläile kylillä la 11.6. Linja-auto kullakin kylällä n. klo 17.00 B-kurssi: ma 6.6. Lähtö Oulaisten torilta klo 10.00. Piipsjärven haukikuninkuuskisa venerannassa klo 12-21. ENNAKKOLIPPUJA MYY RAAHESALIN LIPUNMYYNTI www.raahefestival.fi RAAHEN OHJELMAPALVELUT N O N S TO P l ei kka u k se t il ma n a j a n v a ra ust a jok a a rkip äiv ä ! AJANVARAUKSET P. Mahdollisuus tutustua Kallion kotiseututaloon ja Petäjäskosken nuorisoseurantaloon. klo 16.00 Syventävä vaihe: to 30.6. tunnin ajan. klo 15.00. klo 15.00 B: 7.1. MUKAAN Kesäaukioloajat ma-pe 9-17, la sop. Piipsjärven koululla kylän esittely, mahdollisuus lounaaseen. 1.–2.7.2016 Perjantai 1.7. Paluu n. mukaan Huom! Kysele rippikampauksia myös sunnuntaille! Vastaval mistunut Tiina Ylitepsa aloittaa työt 6.6. Lisätietoa www.petajaskoski.fi, Arto Ylikulju, 040-7459 257 TUTUSTU PIIPSJÄRVEN KYLÄÄN KOULULLA KLO 11-13. 0400 560 895 www.pekanliikennekoulu. p. Lisätietoa: www.piipsjarvi.com, Hannu Portti, 040-7667 470 Matka taittuu maisemareittejä Oulaisten kaupungin kustantamalla linja-autokyydillä. Mukaan sopii max 60 hlöä. 0400 560 895 www.pekanliikennekoulu.fi A1, A-kurssi: to 2.6. p. Lisätietoa: www.matkaniva.fi, Sinikka Mattila, 040-5076 700 Valtakunnallinen Kyläile kylillä. LASTENKONSERTTI Hevisaurus mukana Raahen teatterin me rosvolat LAUANTAI 2.7. Torstaina 2. Metsästysseura tarjoaa makkarat ja kyläyhdistys kahvit. Teflon Brothers | JP Leppäluoto | The 69 Eyes LIPUT ENNAKKOON: 1 pv 30 € – 2 pv 55 €, LASTENKONSERTTI 15 € PORTILTA: 1 PV 40 € – 2 PV 75 €, LASTENKONSERTTI 20 € LASTENKONSERTTIIN LAPSEN SEURASSA OLEVA AIKUINEN ILMAISEKSI. SEURAAVAT KURSSIT PEKAN LIIKENNEKOULUN KESÄKUUN KURSSIT p. 0400 560 895 www.pekanliikennekoulu. Järjestäjä Oulaisten kaupunki/maaseututoimi KESÄKAUDEN AVAJAISET PETÄJÄSKOSKELLA KOSKIKEITAALLA KLO 13-15. Oulaisissa YHTEINEN LINJA-AUTO KIERTÄÄ MATKANIVAN, PIIPSJÄRVEN JA PETÄJÄSKOSKEN KYLÄT. Lisätietoja Keijo Pylväs 044 4793 279. kesäkuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU Myös verkossa ja Facebookissa! www.pyhajokiseutu.fi Mopo: 7.1. klo 17.00 2-vaihe: 31.1. klo 17.00 2-vaihe: 31.1. Kyläkyyti linja-autolla on ilmainen. JUNKIE PATROL | Anssi Kela | Arttu Wiskari | Bad Lemonade Lauantai 2.7. 472 422 TAI WWW.HIUKZETTI.FI OULAISTENKATU 26 L 9, OULAINEN PALVELEMME MA-PE 9-17, LA SOP. TERVETULOA KYYTIIN! MATKANIVAN KYLÄTALOLLA TAPAHTUU KLO 10-13 Myytävät tontit esittelyssä, ilmakivääriammuntaa, frisbeegolfia, kettinginheittoa ja arvontaa. klo 17.00 Mopokurssi: ti 7.6. klo 15.00 B: 7.1. SEURAAVAT KURSSIT Mopo: 7.1
Itse tiedämme, mihin se johti. Kirjoittamattakin on selvää, että nimimerkki ja ”ulkopuolinen”, on mielestään aina ylivertainen meihin paikallisiin verrattuna, mutta tästä huolimatta sanon muutaman sanan omien päättäjien puolesta. Kolumnissaan Haapavesi-lehdessä käy Rantakankaan populismi esille. Emme hyväksy koskiensuojelulain purkamista, se olisi maamme vapaana virtaavien jokivesistöjen suojelun ja kansallisen kalatiestrategian toimeenpanon kannalta vakava virhe. Eikö todellakaan Oulaisten K-marketin pankkiautomaatille löydy varjosysteemiä. Siistit pihat ovat kivoja katseltavia. Mahtavaa, että Haapavedelle nousee se kulttuurikirnu. . Kyse on ennen kaikkea Kollajan tekoaltaasta ja voimalasta PohjoisPohjanmaan Iijoen valuma-alueelle, joita ei voida rakentaa nykyisen lain voimassa ollessa. Mikäli koskiensuojelulakia lähdettäisiin purkamaan, lopullisesti asian luultavasti ratkaisisi korkein hallinto-oikeus ja EU-tuomioistuin, aivan kuten vuosikymmeniä vatvotussa Vuotoksessa. Mennään uimaan! Nyt on kelit kohdillaan. Huolestunut isosisko . Koskiensuojelulain purkaminen ei ole yhteen sovitettavissa hallituksen kärkihankkeen, vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttämisen ja kalatiestrategian toimeenpanon kanssa. Kirjoittamiseni jälkeen on aiheesta ilmennyt lisää epäselvyyksiä. Uhanalaisten vaelluskalojen, lohen, meritaimenen ja vaellussiian potentiaalisista lisääntymisalueista menetettäisiin kolmasosa. Järkytyin kuullessani, että nykyisin yläkoululaisten ei tarvitse mennä ulos välitunneilla. Talous oli 1,1 milj. Sen sijaan koskiensuojelulaissa nimetyt virtavedet ovat matkailullisesti merkittäviä. Iijoki ja Kemijoki. . Miksi yhteinen omaisuus pitää särkeä ja sotkea. Se surkuhupaisaa on, kun ei ole mitään tehty niille joutilaillekaan, että pitäkää ne ’solvauksennekin’ ominannekin. Niin onkin, mutta valtuutetuille ja kaupunkilaisille on jätetty kertomatta, että leader-tuesta 20 prosenttia maksaa Haapaveden kaupunki eli 20 000 euroa! Tämä on vakituinen käytäntö leader-tuissa. Tällä vähävetiseksi jäävällä 40 km:n matkalla on useita kyliä ja satoja kesäasuntoja sekä Kollajan paliskunnan keskeisimmät porolaitumet. Kirjoita alkuun PJ ASIA, sitten mielipiteesi ja nimimerkkisi tai nimesi. ja Haapavesilehdessä 1.6. . Tämä myönteinen kehitys varsinkin rakennuspuolella toivoisi pääsevän nykyistä enemmän esiin niin nimellä, kuin nimimerkillä kirjoiteltaessa. MIELIPIDE Muutama viikko taaksepäin oli lehdissämme mielestäni toistaiseksi pahin henkilöihin kohdistuva halveksunta kun nimimerkki ”sivusta seurannut ja asioista hyvin perillä oleva” päästettiin möläyttelemään ajatuksiansa ”Likaista peliä Oulaisissa” Oulaisten kaupungista ja sen päättäjistä muun muassa valtuuston puheenjohtajasta. Kaikki oli ”hyvin” vaaleihin asti, mutta heti vaalien jälkeen talouskatastrofi julkistettiin, ja Rantakangas lähti käpälämäkeen valtuustotyöstään. Hox vanhemmat!!! Alakoulun pihalla lapset viettävät aikaansa iltaisin ja viikonloppuisin eskari-ikäisestä täysi-ikäiseen asti! Meno on sen mukaista! Miettikääpä, onko oikea paikka teidän lapsellenne... kesäkuuta 2016 Lähetä tekstiviestin numeroon 17192. Koskiensuojelulaissa on nimetty 53 koskiosuutta, joihin ei voi saada lupaa uudelle vesivoimalaitokselle. Kaupunki ei tuo kuntalaisille esille, että se on tukemassa suoralla rahalla 20 000 eurolla hanketta, sekä valmis lainaamaan 23 000 euron summan lainan hoitoja järjestelykuluineen, koska epäilyjä on hallituksella, että yhdistys ei lainan omavastuutta kykenisi hoitamaan. . Paljon on puhetta senkin ympärillä, mutta lopputulos on varmasti loistava! Nim. Kaupungilla sen sijaan lainan antajana on suorastaan velvollisuus se tehdä. Sivusta seurannut! . kertoi, että kuntasi talous on täysin kuralla juuri atomivoimalan tähden”. Kirjoittaja ei näytä muistavan, että meillä ei ole kaukana takanapäin aika, jolloin ei neuvoteltu, tuolloin äänestettiin miltei joka asiasta. Jo vuonna 2012 hyväksytyn kansallisen kalatiestrategian tavoitteiksi on asetettu mm. 4 KESKUSTELE PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 2. Miksei. Kollajan allashankkeen toteutuessa Iijokeen laskevan 140 km:n pituisen Livojoen virtaama käännettäisiin kokonaan pois Iijoesta 40 km matkalta suoraan altaaseen. Jäähalli, folkit, kulttuurikirnu,... Väinölänranta Oulaisissa kuin kaatopaikka. velvoitehoidon suuntaaminen kalojen luontaista elinkiertoa tukevaksi, vaelluskalojen kulun ja lisääntymisen huomioiminen säännöstelykäytäntöjen kehittämisessä sekä muiden vaelluskalakantoja elvyttävien ja suojelevien toimenpiteiden toteuttaminen. Nuotiopuita revitään jo kesäteatterin penkeistäkin. . hienoja asioita jokainen. Tosin uskon, että suurimmat kuritustoimet tullaan näkemään vasta ensi kevään vaalien jälkeen. Olette ajantasalla! . Hallitus on nimennyt yhdeksi biotalouden kärkihankkeeksi luontoja virkistysmatkailun vauhdittamisen. Karavaani kulkee vaikka jne. Yksimielisyyttä asiasta ei ole. Terveyskeskuksen vuodeosasto säästää tänä vuonna pakon edessä 400 000 euroa, koulutoimi 100 000 euroa tuntikehyksestä, sekä ohjaajien palkkaamisista. Tämä maine seuraa meitä edelleen, vaikka olemme olleet kuivilla jo neljä vuotta. Kalastusmatkailulla on tässä merkittävä rooli ja huomattava aluetaloudellinen vaikutus. alijäämäinen viime vuodelta. Jotain tällaisia alueemme tarvitsee. . Nimimerkin mielestä ”hallituksen möllikät” ja” pari möllikkää tekee päätökset kaikkien muiden puolesta” jolloin muun muassa demokraattinen päätöksenteko meillä ei toteudu. Nähtiinhän tämä jo Rantakankaan ja keskustan eduskuntavaalien alla. . Myös muut kaupungin osastot ovat rajun säästökuurin alla. Niinpä sen täytyy hoitaa asia muulla tavalla. Ruohonleikkuu on myös hyvää liikuntaa. Selasin kaupunginhallituksen pöytäkirjoja löytääkseni sieltä sopimukseen littyviä liitteitä. Kiitos, että Pyhäjokiseudun lukeminen onnistuu näin vanhankin ihmisen tadoilla myös matkoilla tällä kännykällä ja tietokoneella. Muistiossa vedotaan vesistöjen lisärakentamisen tarpeeseen. Me ajauduttiin kriisikunnaksi. Pyysin hallintojohtajalta lainan myöntämiseen liittyviä asiakirjoja, koska niitä ei ollut valtuuston kokouksessa. Nyt on huomioitava ne haitalliset vaikutukset, jotka koskiensuojelulain purkamisesta ja Kollajan tekoaltaan rakentamisesta aiheutuisivat. . Valvontakameratkin on jo keksitty. Haapavesi on talousahdingossa. . Kalatierakentamisen kärkikohteiksi kalojen vaellusyhteyden palauttamiselle strategiassa on nimetty mm. Menin palaverin jälkeen ja kerroin hänelle, ”puhut poika pötyjä, TV. Viime vuonna Pudasjärven kunnanvaltuusto otti kantaa Kollajaan, ja allasta ajavat saivat yhden äänen enemmistön. Mielestäni on vanhempien ja opettajien vastuu kannustaa nuoria liikkumaan ja ulkoilemaan, mutta tämä antaa kyllä aivan vääränlaisen mallin. Aina meillä on parannettavaa ja asioista saa olla eri mieltä, kuitenkin nykyinen käytäntö mieluiten neuvotellen kuin äänestäen on oloissamme näyttänyt tuottavan tulosta, jatketaan tätä rataa. Pakollisista, lakisääteisistä toimista säästetään jo yli äärirajojen, mutta kulttuuriin ja liikuntaan, ei lakisääteisiin palveluihin, (mitkä ovat molemmat hyviä ja kansanterveydellisesti tärkeitä) löytyy koko ajan suuria summia rahaa. Sauli Takalo Nimimerkit ja lehtemme MIELIPIDE Kirjoitin aiheesta Pyhäjokiseudussa 26.5. . Tätä sopinee meilläkin pohtia, lieneekö päättäjien värissä vika. Koko homma haiskahtaa! Kaupunki ei voi hakea leader-tukea, koska sitä myönnetään vain yksityisille sekä yhdistyksille. Nyt ei näe mitään, kun aurinko paistaa suoraan näytölle! Nimimerkki: Arpapeliä . Yksityinen ihminen ei voi vaatia yhdistyksen asiakirjoja nähtäväksi. En ole kulttuurin enkä liikunnan vastustaja, päinvastoin. . Yhteistyötä ei vahvisteta julkaisemalla vierastyövoiman hölinöitä, joiden tähtäin on yksinomaan vahingoittaa yhteisöämme. Ihmettelimme yhdessä, mistä johtunee, että juuri nämä kaksi ovat ”metiassa” esillä. kulttuuriperhonen . Grillikääreet ja nokiset nuotiojätteet hiekalla, osa jokeen viskeltynä. . . Myös suurin osa Iijoen vuotuisesta virtaamasta menisi tekoaltaaseen, pois Iijoesta. Yhdistysten pitää pystyä myös tiukentamaan talouttaan, eikä elää kaupungin ja kaupungin työntekijöiden siivellä. Nimim. Onkohan valkoiselle vaahdolle joessa löytynyt vielä selitystä. kesä kauneinta aikaa . Laki koskien säilymisestä vapaana mahdollistaa kalastusja luontomatkailun pitkäjänteisen kehittämisen. Kollajan altaan rakentamisen vaikutus vesivoimatuotantoon olisi olematon, alle 1 prosentti. Hän näköjään unohtaa, että hänen valta-aikanaan (populimihankkeiden myötä) Haapavesi velkaantui yli puolella, sekä asukasluku jatkoi tippumistaan. TeksTariT . Eikö saada kuriin, vai eikö välitetä. En saanut kuin helmikuussa tehdyn vuokrasopimuksen. Kun kaupunki vielä kiristää ja painostaa työntekijöitään palkattomiin vapaisiin tai vaihtoehtoisesti 14 päivän pakkolomiin, en voi kuin ihmetellä kaupungin päättäjien ja johtohenkilöiden arvomaailmaa. Koko energiantuotannosta Kollajan osuus olisi vain pari promillea. Seuraamme tilannetta. Nähtäväksi jää, rikkooko kaupunginjohtajamme tänä vuonna 10 000 euron rajan folkkien kestitsemistilaisuudessa. . Ensinnäkin puhutaan, että Tanssin Tuki ry on saanut leader-rahoitusta 99 000 euroa. Voimayhtiö PVO on saanut valtiolta aikoinaan 23 miljoonan euron korvauksen siitä, että koskiensuojelulaki esti Iijoen yläjuoksun lisärakentamisen. Kaupunki hoitaa rahoituksen ja lainoituksen, kunhan tuki saadaan. Mutta nyt ei ole varaa niiden tukemiseen kaupungin varoilla. Mutta ihmisenä ja vastuullisena päättäjänä en voi hyväksyä tällaista kaupungin prioriteettia asioiden tärkeyttä tarkastellessa. Nyt uskotellaan, että tilanne ei ole niin paha kuin miltä se näyttää. Haapaveden kaupunginhallitus on esittänyt ja valtuusto myöntänyt 122 000 euron lainan ilman, että yhdistys on stä edes hakenut! Kun pyysin hallintojohtajalta lainasopimusta Tanssin tuki ry:n suunnitelmasta hoitaa laina, sekä yhdistyksen varallisuudesta, sain vastauksen, että niitä minun pitää pyytää itse yhdistykseltä. Tänä päivänä tuntuisi kohtuulliselta, että myös lehdistömme arvostaisi käsillä olevaa hyvää tulosta edes sen verran, että käyttäisi punakynää näihin möläyttelijöihin. Tanssin Tuki ry on mielestäni homattu kaupungin bulvaaniksi rahoitusta varten. Nim. Eräs esimerkki näkökannoista. Nyt esillä oleva ”möllikät” saattaa seurata meillä hyvinkin pitkään, valitettavasti. . Fennovoiman edustaja kertoi esitelmässään Oulaisissa, kuinka hyvin atomivoimala on kohentanut hänen kotikunnan taloutta. Kivaa on omalla pihallansa puutarhahommiansakin tehdä. . Oulaisten lukion sijoitus ei ollut 300:n joukossa. Veteen peittyvä, enimmäkseen soinen ja turvepohjainen Kollajan alue myös muuttuisi hiilinielusta päästölähteeksi useiden vuosikymmenien ajaksi. Ilkka Repo kaupunginvaltuutettu perussuomalaiset Vielä Haapaveden kaupunginvaltuuston päätöksestä KANNANOTTO Elinkeinoelämän keskusliitto EK tiedotti lähestyneensä pääministeri Sipilää sekä ministereitä Rehn, Soini, Stubb ja Tiilikainen vesivoimaa koskevalla muistiolla, jossa hallituksen toivotaan ryhtyvän pikaisesti koskiensuojelulain purkamiseen. . Minun arvomaailmassani on aina ensimmäisenä vanhukset ja sairaat, sekä lapset (vanhusten palvelut, sairaalatoiminta, koulutoimi). Joutilaat kyttäävät ja kaahaavat mielenosoituksineensa päivästä toiseen,16 vuoden ajan jo. Niitä ei ollut, eikä ole. Nim. Kaupunki ei ole pysynyt talousarviossaan Kulttuurikirnuhankkeessaan. Katsotaan ympärillemme ja päätetään kantamme näkemämme perusteella. Nähtäväksi jää, millaisia ”paimenkirjeitä” kuntatyöntekijöille seuraavaksi kaupunginjohtaja lähettää. Hyvinä aikoina näihin voi panostaa kaupunkikin, se on selvä. Kaveri naurahti ja kertoi, ”meillä on valtuustossa kaksi henkilöä, ketkä vastustavat laitosta ja kieltävät sen hyödyt, muuten koko valtuusto on taatusti toista mieltä”. Allekirjoittaneet kansanedustajat: Anderson Li (vas.), Arhinmäki Paavo (vas.), Hassi Satu (vihr.), Halmeenpää Hanna (vihr.), Huovinen Susanna (SDP), Hänninen Katja (vas.), Järvinen Heli (vihr.), Kari Emma (vihr.), Karimäki Johanna (vihr.), Kasvi Jyrki (vihr.), Kärnä Mikko (kesk.), Lehti Eero (kok.), Mikkonen Krista (vihr.), Mustajärvi Markus (vas.), Myller Riitta (SDP), Niinistö Ville (vihr.), Parviainen Olli-Poika (vihr.), Pekonen Aino-Kaisa (vas.), Salolainen Pertti (kok.), Sarkkinen Hanna (vas.), Siren Saara-Sofia (kok.), Tanus Sari (KD), Yanar Ozan (vihr.) Kansanedustajat vetoavat koskiensuojelulain puolesta
Löytyihän niitä halvempiakin kauppoja ja matkamuistoja, huiveja ja muutakin vaatetta oli matkalaukussa kotiin vietäväksi runsain määrin. – Ajellaan entiseen malliin traktoreilla avustajina Veteraanitraktorit, käydään hyväntekeväisyys keikoilla Helmikartanossa, Kartanonväessä ja Sokkarilla tanssimassa ja soittelemassa. Meillä oli erinomainen 30 vuotta Roomassa asunut suomalainen opas Heidi. Kirkon rakentaminen kesti yli 100 vuotta.Vatikaanin museon ja Sikstuksen Kappelin maalaukset ja muut taideteokset suorastaan mykistivät meidät ja tuntui, että aivot eivät pystyneet vastaanottamaan enempää. Ei ole, mutta käteistä kyllä löytyy. Autojen parkkeeraus oli myös uskomatonta, sillä autojen välit olivat muutamia senttejä. Mielstäni matka onnistui hyvin ja suuri kiitos kuuluu joustaville ja huumorintaluisille matkalaisille. Tapahtuman järjestäjät kutsuvat mukaan kaikki musiikista kiinnostuneet. Tapahtuma alkaa perjantaina ja viimeiset sävelet soitetaan sunnuntaina. En suosittele kävelyä punaisia päin. – Olemme saaneet ruohonleikkausrinkiimme salskeita nuoria miehiä. Matkanjohtaja joutui virkailijoiden puhutteluun ja kiellettiin käyttämästä Suomen lippua merkkinä ryhmälle. Lahjoitamme työtä kolme tuntia per kohde. Esimerkiksi työtehtävät voivat olla siivousta, kauppa-asiointia, pieniä pihatöitä tai ihan vain seuran pitoa. Perille päästiin ja hotellissa meitä odottivat hymyilevät nuoret italialaiset vastaanottovirkailijat.” Italialaiseen tapaan” matkanjohtaja lahjoitti heille suomalaista fazer suklaata ja salmiakkia siinä toivossa, että palvelu olisi hyvää ja niin kävikin.Annoimme myös vuoden 2016 muumimukin ja marimekkokassin. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi LUKIJALTA Buongiorno, buona sera, grazie tulivat tutuiksi 21 Rooman matkajalle Jokihelmen opiston järjestämällä matkalla. – Olemme palkanneet nuoren töihin kahdeksi viikoksi, ajalla 13.23.6. Ihmettelimme miksi, mutta selvisi, että Italiassa päivällinen syödään myöhään 8-9 maissa. Vappuhan on Italiassa tärkeä päivä, joten väki oli liikkeellä. Saarifestin huipennus on elävä musiikki. Saimme häneltä tietoa matkakohteesta ja muutakin Roomaa koskevaa tietoa. Sen verran ymmärssimme milloin oli uskontunnustus ja Isä meidän. Tuntui käsittämömältä, miten niin suuri kirkko oli yleensä mahdollista rakentaa senaikaisilla rakennusmenetelmillä. Colosseum ja Rooma Forum, joka oli hallinnollinen, kaupallinen ja uskonnollinen keskus olivat mielenkiintoisia kohteita. Colosseumin rakentaminen sai meidät jälleen ymmälleen. Meillä oli myös mahdollista osallistua hop on hop off bussin kiertoajelulle, jonka aikana saimme hyvän kuvan Rooman kaupungista ja tärkeimmistä kohteista.Pantheon, joka on parhaiten säilynyt temppeli, ja myöhemmin kristilliseksi kirkoksi muutettuna, keräsi todella runsaasti turisteja vappupäivänä. Spagetti muuttui kolmeksi astiaksi eriväristä kastiketta leipäpalojen kera. Sakko olis ollut mahdollinen, mutta oppaan mukaan (Heidi) he pitivät meistä ja sakko jäi antamatta. Piipahdimme useissa kirkoissa ja niitähän riitti. Pitihän meidänkin syödä ja marsimme joukkona ensimmäiseen ravintolaan, sillä olimme nälissämme pitkän lentomatkan jälkeen. Jotain jäi näkemättäkin, mutta seuraavalla kerralla lisää. Päivätapahtumat ilmaisia ja traktoreiden kyytiin pääsee halukkaat paikallaolijat, järjestäjät tiedottavat. Syyskuussa tapaamme uusin matkalaisin. Käteinen ei käy vaan visa ainoastaan. Seuraavana päivinä tutustuimme upeaan Pietarin kirkkoon, Vatikaanimuseoon ja Sikstuksen Kappeliin. Grazie. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Kun ollaan Roomassa, niin italialainen ruoka on tärkeä osa matkaa. Hyvältä sekin maistui. Osallistuimme sunnuntaina lähikirkon messuun, jossa kansainvälinen seurakunta kokoontui. Meiltä on nyt mahdollisuus tilata töitä vanhuksille. Lauantai-iltapäivänä Saaressa on lastentapahtuma, keppihevosten tekoa ja niillä lopuksi kilpailu, järjestäjänä Haapaveden Martat. Ravintola oli aivan tyhjä, sillä kello oli vasta siinä 6 maissa. Iltaohjelmana livebändit viihdyttävät yleisöä Kylpyläsaaren uudistetuilla lauteilla. Matkan ensimmäinen tutustumiskohde oli Tivolin kaupunki ja Villa d’Este, ja sitä ympäröivä uskomattoman kaunis puutarha suihkulähteineen, ruusuineen, appelsiinipuineen ja patsaineen. Tapahtumassa on tarjolla livemusiikkia, levymusiikkia, tanssinopetusta ja myyjiä sekä ruokateltta. Lommoja oli kyllä autoissa edessä ja takaa. Lisäksi ohjelmassa on tanssinopetusta perjantaina ja lauantaina päivällä, vapaata tanssia ja mukavaa yhdessä oloa. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Toki matkalla oli muitakin kuin italian opiskelijoita. Olemme saaneet mukavasti hakemuksia, mutta tilaa kalenterissa on edelleen, Oulaisten 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Marjo-Riitta Rytinki kertoo. Kaikki palkitaan ja hevoset tietenkin saa mukaansa. En nähnyt yhtään humalista! Ihmetystä aiheutti myös liikennekulttuuri Roomassa. Perjantai iltana lavalle nousee viime vuodelta tuttu Broken PA Experience ja Travelers. Colosseumi oli aikoinaan raakojen gladiaattorinäytösten tapahtumapaikka. Grazie. Satunnaisten trubaduurien ja mökkijamitteluiden lisäksi paikalla on myös viralliset esiintyjät. Opimme varmaan jotain uutta erilaisesta kulttuuristaja näimme upeita maisemia, taideteoksia ja rakennuksia, joita voimme muistella myöhemmin katselemalla valokuuvajamme Pasin upeita kuvia. Molemmat olivat tuntemattomia heille. Saa nähdä, missä tapaamme kesällä 2017. Vähitellen mekin rohkaistuimme kokeilemaan. Yksi asia ihmetytti. Opimme myös roomalaisen tavan kävellä punaisia valoja päin. Liikenne oli vauhdikkaampaa kuin meillä ja skootterit ajoivat autojen välissä niin että välillä sydämestä otti. Ovimies oli odottamassa ja tervehdysten jälkeen kyselee kohteliaasti visa-korttia. Kävimme heittämässä kolikon Fontana di Trevin syihkulähteeseen ja varmistimme, että tulemme uudelleen Roomaan, ehkä syyskuussa. Ruoka oli maittavaa ja olo alkoi tuntua mukavalta. Ryhmä koostui kärsämäkisistä,p ulkkilalaisesta, rantsilalaisista, jyväskyläläisestä ja oululaisista matkaajista. Arrivederci Roma. Pihat leikataan yhdistyksen omalla koneella, hän jatkaa. Palvelu pelasi ja jokainen löysi sopivaa ruokaa: basta garbonasa, pizzaa, salaattiannos. Olimme vähän niinkuin ö aapisen laidalla. Saimme myös kuunnella erikoisia vesiurkuja. kesäkuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 5 yhdistykset Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Pyysimme laskua ja huomasimme, että maksutapa on siellä erilainen kuin Suomessa. Aina ei tullut sitä ruokaa, mitä tilattiin. Ei hätää. Teuvo Marttila italian kurssilainen matkanjohtaja Buongiorno Roma! Teuvo MarTTila YHDISTYKSISTÄ Oulaisten 4Hyhdistys sai Oulaisten Lions Clubilta lahjoituksena 400 euroa nuoren palkkaamiseen vanhusten hyväksi. ”Hei varo auto tulee”, kuului useasti ja matkanjohtajakin joutui kiperään tilanteeseen, mutta iloinen vilkutus kuljettajalle pelasti tilanteen. Jos haluat maksaa erikseen, niin paras tapa on mennä yksin pöytään. Haapaveden Saarifest täyttää jo kymmenen vuotta. Kun asustaa maalla, niin välillä väkimäärä meinas pikkusen ahdistaa. Ikä tais lisääntyä, sillä saimme nauraa pienille kommelluksillemme. Luvassa countrya, rockabillyä ja rockia. Kuljettaja ei osannut englantia, joten kekustelua käytiin älypuhelimen kääntäjän ja oman vähäisen italiankielen avulla. Aluksi odottelimme kiltisti vihreää, vaikka paikalliset kävelivät punaisella. Heidänkin leikkauskalentereissaan on vielä tilaa uusille pihoille. Saarifest järjestetään 10. Mutta sehän on tylsää, jos ollaan ryhmämatkalla. Colosseumihan oli valtavan suuri amfiteatteri, jonne mahtui 40 000-50 000 katsojaa . Naiset astelivat innokkaina hienoon liikkeeseen. Messu ei mennyt ymmärryksen tasolle, mutta aistimme sen tunnelmaa. Bussi löytyi ja matka kohti Rooman keskustaa ja hotelli Villa Rosaa Trasteveressa alkoi odottavin mielin. Ns.alla romana periaate:yksi lasku kuhunkin pöytään ja sitten jokainen laski osuutensa ja rahat yheiseen kassaan ja vähän tippiäkin. Kaikki sai alkunsa siitä, kun Kärsämäellä järjestettiin italiankielen kurssi, jossa opettajina toimivat italialaiset EVS nuoret Roberto ja Daria ja keväällä valokuvaaja Camilla. Lauantai-iltapäivällä esiintyy Broken PA Experience uudestaan, illan aloittaa Vanaja Diesel taattuja CCR/ John Fogerty covereita, sen jälkeen lavan valloittaa Jesse&Coyotes soittaen countryrockia ja countrya, viimeisenä lavalla nähdään Night Train bändi, jonka musiikkiin kuuluu Johnny Cash covereita ja varmaankin loppuillalle kovaa rock tykitystä. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Seuraava tositarina on hyvää opetusta siitä, kuinka näissä muotiliikkeissä toimitaan. ja 11. Tapahtuman pääpaino on kantrisekä rootsmusiikissa. kesäkuuta Haapavedellä. Torstaina 2. Kurssilla opimme tärkeitä asioita kuten: Dov’e` il bagno?Lötyihän se il bagno ja kävimme sitä soittelemassa. Saavuttuamme Roomaan Fiumicinon lentokentälle saimme räväkän vastaanoton, joka ehkä muistetaan kauemminkin. Työt ja tekijä ohjataan kohtaamaan toisensa Oulaisten 4H-yhdistyksen kautta. Silmä ja sielu lepäsi kauniissa maisemassa. Murheelisin mielin asiakkaat joutuivat palaamaan takaisin ja ostokset jäivät tekemättä sillä kertaa. Siellä järjestettiin myös eläinten metsästystä jopa meritaisteluita, sillä areena pystyttiin täyttämää vedellä.Myöhemmin kun kristittyjen vainot alkoivat, siellä tapapettiin kristittyjä ja siitä muistona Colosseumilla on suuri risti.. Samoin kiellettiin puhuminen, koska en ollut virallinen opas. Olikohan vahingossa lipsahtanut väärä tilaus. Oulaisten 4H-nuori leijonien tukemana vanhusten avuksi HAAPAVESI Saarifest-tapahtuma järjestetään Haapaveden Kylpyläsaaressa kesäkuun alussa jo kymmenennen kerran. Italiassahan on paljon kuuluisia muotisuunnittelijoita ja merkkikaupat tuntui kiinnostavan varsinkin naispuolisia matkailijoita
(36 km) Klo 10.00 Lähtö Kärsämäeltä Mannisen rannasta Klo 13.00-14.00 Ruokailutauko Joutennivan mylly ja saha Klo 17.00 Saapuminen Haapaveden Kylpyläsaareen. Sonja Lepsu ja Antti Ojala Oulainen, Annika ja Antti Kämäräinen Oulainen 12.5. Klo 15.00 Saapuminen Pyhäjoelle 8-tien sillan yläpuolelle. Sunnuntai 19.6. klo 18.00 Saapuminen Kärsämäelle Mannisen rantaan Torstai 16.6. Tervetulo-ohjelmaa ja lähtökahvit. Osanottomaksu sisältää osallistumisen, ohjauksen ja henkilökohtaisen varusteiden kuljetuksen koko matkan ajan, yövartioinnin Oulaisissa ja Merijärvellä sekä mahdollisen kanoottien lyhytkuljetuksen matkan aikana sekä osallistujien paluukuljetuksen päivän lähtöpaikalle. 0500 282 562 jouni.aitto-oja@oulainen.fi Marko Pehkonen 044 4457 640 marko.pehkonen@pyhajarvi.fi www.pyhajarvi.fi/pyhajokimelonta Keskiviikko 15.6. (24km) Klo 9.00-10.00 Ilmoittautuminen Väinölänrannassa. Lisätietoja ja mahdolliset ennakkoilmoittautumiset: Esa Pyhälä puh. Maksu peritään lähtöpaikalla ilmoittautuessa. Yläjuoksuosuus melotaan pääosiltaan suvannossa ja lasketaan vain muutamia pieniä koskia (vaikeusasteeltaan 1-2). Tanja Kela ja Jouni Isoaho Haapavesi 17.5. Heidi Haapala ja Jukka Taskila Haapavesi 15.5. Matkaa taitetaan yhdessä eikä kaveria jätetä. Klo 14.00-15.00 Ruokailutauko Nuttulinnan laavulla. Klo 10.00 Lähtö Jokiniskan taukopaikalta (Hietakyläntie 418). MK Pieni kenkä pihlajassa Oulaisissa. Alajuoksuosuudella meloja kohtaa päivittäin runsasti koskia (1-4). Lauantai 18.6. Ilmoittautuminen ja kokoontuminen melonnan yläjuoksuosuudelle. PYHÄJOKIMELONNAN ALAJUOKSUOSUUS (21km) Klo 14.00-16.30 Ilmoittautuminen ja kokoontuminen melonnan alajuoksuosuudelle Haapaveden Mieluskylälle Sysirantaan. kesäkuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 7 onnea! vauvat Oulaisten ammattiopisto Hotelliravintolaja cateringalan perustutkinto, tarjoilija Häikiö Annika, Oravakangas Marika Hotelliravintolaja cateringalan perustutkinto, kokki Gorski Kimmo, Korkeakangas Sonja, Lindfors Sami, Mehtätalo Sanna, Ranta Niilo, Rantala Sari, Suvanto Marjukka, Tyni Pinja, Ylikotila Pauliina Kotityöja puhdistuspalvelujen perustutkinto, kodinhuoltaja Haapasaari Suvi, Tolonen Iina, Veijalainen Julia Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus Alaraatikka Noora, Nättilä Ella, Tuulas Jasmin, Tyyskä Iivari Liiketalouden perustutkinto, merkonomi Asiakaspalvelun ja myynnin osaamisala Arvola Veera, Heinonen Jesse, Häivälä Atte, Järvinen Niko, Kreivi Anette, Kärkkäinen Pekka, Mellin Iina, Moilanen Patrik, Niemelä Josefiina, Pärnänen Alisa, Rasmus Aku, Saarenpää Taru, Turvanen Johanna Talousja toimistopalvelujen osaamisala Keskitalo Anna-Liisa, Kääntä Elmer, Laitinen Maunu, Mattila Jenni, Mäkelä Essi, Mäkelä Taru, Nivala Maria, Peltokorpi Pinja, Turunen Nelli Tietoja viestintätekniikan perustutkinto, datanomi Käytön tuen osaamisala Kyllönen Joonas, Pekkala Jari, Sihvonen Laura, Sosiaalija terveysalan perustutkinto, lähihoitaja Ensihoito Isomaa Mirva-Anniina, Karvonen Eerik, Kotila Anna-Emilia, Merilehto Tuomas, Myllymäki Tarja, Ollila Niika, Turpeenoja Aki, Tähtelä Nelli, Törmälehto Salla Kuntoutus Kemppainen Janina Lasten ja nuorten hoito ja kasvatus Hietala Jyri, Kivioja Miia, Kontio Kristiina, Lompolo-Veikanmaa Heidi, Mehtälä Iida, Mäkinen Marjo-Sanna, Ollila Hanna, Saukkonen Jenna, Sirén Sari, Vaikonpää Jessika Mielenterveysja päihdetyö Ranta Eveliina, Salonen Janina Sairaanhoito ja huolenpito Hiltunen Sanna-Mari, Kalapudas Sara, Korhonen Lauri, Mäkelä Laura, Näsänen Suvi, Paavola Kreetta, Pelo Sofia, Peltola Tiina, Penttilä Taneli, Pikkarainen Heli, Pikkarainen Silja, Piri Toni, Pylväs Pinja, Rantala Alisa, Rantala Klaudia, Roihu Jaakko, Tölli Miika, Wunsch Wilma Vanhustyö Aarnos Alina, Heikkilä Maria, Hietala Heidi, Pinola Jonna, Sirniö Henna, Talvi Taina, Ylikulju Henna Piippolan ammattija kulttuuriopisto Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto, media-assistentti Hiltunen Konsta, Jylänki Severi, Karppinen Henri, Konola Eetu, Lampinen Jaakko, Laukka Juho, Lehto Lauri, Pekkala Ida, Puttonen Tommi, Rosenberg Samuli, Saarinen Kaisa, Soronen Sara Käsija taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, sisustusrakennusala Kotov Kätlin, Lehtola Marika, Ojala Marjukka, Pekkarinen Reeta, Pellikka Anu, Teppola Anni, Uotinen Tiia Käsija taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, muotoilu ja mallintaminen Kuusirati Sanna, Nesterova Ekaterina, Pohjola Otto, Selkäinaho Riikka, Vialimaa Ekaterina Käsija taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani, viriketoiminnanohjausala Kervinen Satu-Sisko, MetsälampiLindholm Marica, Niilekselä Taina, Orava Saara Puualan perustutkinto, puuseppä Isakova Anastasija Ylivieskan ammattiopisto Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto, media-assistentti Haapanen Juho, Jaakola Akseli, Jaatinen Lotta, Kivijakola Jere, Kupiainen Kim, Kyrölä Tanja, Lapintaival Roosa, Mäkinen Terhi, Nikulainen Hanna, Salonen Milla, Siuruainen Timo, Tiitinen Jennica, Tuomainen Joni Sosiaalija terveysalan perustutkinto, lähihoitaja Lasten ja nuorten hoito ja kasvatus Andsten Reeta, Jyrinki Julia, Kalliokoski Heli, Korkeakangas Alisa, Korkeakangas Anna-Maija, Lanteri Sari, Paavola Kaisa, Sorvisto Suvi, Tiitinen Henna, Vehmas Jessika Mielenterveysja päihdetyö Juola Janne, Myllykangas Mirva, Pörhö Johannes, Sarja Seija, Somero Anna, Tikka Teemu, Vähäsöyrinki Heini Sairaanhoito ja huolenpito Aksila Tiina, Honkimäki Karita, Isokääntä Minna, Jokitalo HennaRiina, Kallunki Jenna, Karjalahti Mirka, Kinnunen Heli, Mäenpää Sara, Palola Jaana, Päivärinta Suvi, Rahko Matias, Rutanen Johanna, Rättyä Niko, Salmela Jenna, Saukko Outi, Tiitto Jenni, Vesamäki Mirjami, Viljamaa Sirpa, Vähäkangas Aive, Änäkkälä Virpi Vammaistyö Hyvönen Titta-Mari Vanhustyö Saxman Riikka Mielenterveys ja päihdetyön osaamisalaopinnot Meriläinen Maire, Nivala Pyhäjokimelonta on tarkoitettu kaikille retkimelonnasta kiinnostuneille. Ohjelmaan merkityt ruokailut ja välipalat hinnoitellaan ja maksetaan erikseen. Ei muuta kuin hakemaan ennen kuin sade ehtii kastella kengän, tai joku ilkiö nakata sen hukkaan. Melonta koostuu kahdesta eri osuudesta. Ruokailumahdollisuus. Kenkä on löytynyt! Joku ystävällinen sielu on nostanut sen pihlajanoksaan lähelle terveyskeskusta mäkirinteeseen, Ahosen taloa vastapäätä, Reservikomppaniankadun kevyenliikenteen väylän vasemmalle puolelle. Kajakkien vuokrausmahdollisuus: Ennakkotiedustelut Pikkulahden palvelut Oy, puh. Klo 11.00-15.00 Siirtyminen (12km) Haapaveden Kylpyläsaaresta Mieluskylälle. Pyhäjokimelonnan vetäjinä ja ohjaajina toimivat Esa Pyhälä ja Marko Pehkonen sekä Pyhänkosken Koskiapinat. Yläjuoksuosuus 15€/henkilö ja alajuoksuosuus 20€/henkilö. koti 08 2238 725, 0400 765 202 Jouni Aitto-Oja puh. Yöpymismahdollisuus. Osamatkasta ei maksua. Päivämaksu 10€hlö. n. Klo 12.00-13.00 Ruokailutauko Petäjäskoskella. Klo 14.30-15.15 Kahvitauko Kalaputaan puhdossa. Melontaneuvontaa ja muuta ohjelmaa Koskikeitaalla. Janika Haapakoski ja Tapani Saaranen Haapajärvi LUKIJaLTa Joku äiti harmittelee varmasti pienokaisensa uuden kiiltonahkakengän katoamista. (17km) Klo 10.00 Lähtö Merijärveltä, Pyhänkosken alta Klo 13.00-13.30 Ruokailuja kahvitauko Pirttikosken Kuusiniemen sillan kupeessa. Perjantai 17.6. PYHÄJOKIMELONNAN YLÄJUOKSUOSUUS (33 km) Klo 9.00 alk. Anna ja Heikki Timonen Ylivieska, Karoliina Saari ja Ilpo Kuorilehto Oulainen 14.5. Eila Kyllönen ja Mika Yppärilä Merijärvi 13.5. Kati ja Janne Kivioja Nivala Tyttö: 11.5. Koskenlaskunäytös. n. Ruokailumahdollisuus. myös yleisölle. Klo 17.00 Saapuminen Pyhälän rantaan Pyhänkoskelle. Ruokailumahd. Osallistumismaksu: koko tapahtuma 25€/hlö. Klo 10.00 Lähtö Oulaisista. XXV 15.6.-19.6.2016 Varusteet: Kanootti/kajakki tai vene, kelluntaväline pakollinen, kypärä suositeltava. Torstaina 2. Haapaveden kaupunki, Oulaisten kaupunki, Kärsämäen kunta, Merijärven kunta, Pyhäjoen kunta, Pyhäjärven kaupunki, Jokivarren kyläyhdistykset, Pyhäjokialueen Kotiseutuliitto Viikkoa ennen juhannusta! Viikkoa ennen juhannusta! Poika: 12.5. klo 21.00 Saapuminen Oulaisiin. 050 3707 111. Klo 16.30 Lähtö Mieluskylästä Klo 18.30-19.30 Ruokatauko Matkanivassa, melontaneuvontaa ja muuta ohjelmaa. Rannalla vanhojen ajoneuvojen esittely ja tulokahvit melojille
Kärsämäen lukio Ervasti Beata, Eskola Ulriika, Hintsala Laura, Ihonen Suvi, Kopsa Anniina, Kyllönen Toni, Leppävuori Roosa, Luttinen Johannes, Myllymäki Teuvo, Nurmi Jenni, Pesonen Mika, Riittinen Iida, Saari Jouni, Saarela Jasmine, Seppä Aleksina, Tossavainen Perttu, Vaitiniemi Oona. Pyhäjoen lukio Grekula Niina, Halunen Henna, Impola Miia-Maria, Jalonen Saku, Korpela Iida, Koskela Matias, Lindelä Arttu, Malinen Jeremias, Rödlin Oona, Silvola Janika, Soronen Lauri, Tiikkaja Jyri, Tiirola Vikke ja Vares Emmi. Raahen lukio Ahonen Riku, Aulakoski Aaron, Eskelinen Vilho, Harju Niina, Harju Oona, Harjuhaahto Teemu, Heikkilä Ella, Hemmilä Riina, Hurme Jessica, Hyväri Fanni, Ilmakangas Tuomo, Isokääntä Wilma, Jortama Roosa, Jussinniemi Janika, Kaisto Nelli, Karjalainen Anniina, Karppinen Jesse, Karppinen Jouni, Kela Jenni, Kemppainen Taru, Kinnunen Petteri, Kivijärvi Milja, Kivimäki Jenna, Kiviniemi Vilja, Kodis Heidi, Korkala Sanna, Korkala Sara, Korpela Oskari, Koskinen Janette, Kotajärvi Laura, Kultala Tanja, Kuparinen Juulia, Kurtti Armi, Larikka Katariina, Lassila Ville, Laukka Joona, Lehti Aleksi, Leinonen Lyydia, Lukkarinen Elisa, Luukkonen Juho, Mannermaa Pekka, Matikainen Anni, Mattila Otto, Miilukangas Ossi, Mikkola Tatu, Mikkonen Katri, Muhonen Riina, Myllykangas Miikka, Myllykoski Joona, Myllymäki Sanni, Määttä Ville, Niemelä Sara, Nissilä Ella-Maija, Nivala Jussi, Nokia Waltteri, Nordström Jani, Nättinen Ville, Oivo Vili, Oksa Annika, Ovaska Rosa, Paakkari Anna-Kaisa, Paananen Atte, Paani Anniina, Paldanius Senja, Peltokorpi Jiri, Peltoniemi Patrik, Pirttijärvi Elisa, Puolitaival Henna, Pyhtilä Toni, Pärkkä Fanni, Pääkkö Jenna, Raappana Elisa, Rankinen Janette, Rantalainen Rosa, Rautio Tanja, Salo Iida, Sikala Miika, Spets Mika, Svala Essi, Tervonen Sonja, Tyybäkinoja Heli, Tähjä Joni, Tähtilä Lotta, Ukonmurto Aleksi, Ukonmurto Meri, Veikkolainen Ville-Valtteri, Veteläinen Anna-Elina, Vikman Antti, Vilenius Minttu-Maria, Wieckowska Marianna, Yrjänä Katja, Aitto-oja Ville, Härkönen Jeremias ja Äijälä Saku. + 17,18 snt/min (mobiili) •Tuoilmoitusasiakaspalveluumme, Asemakatu 1, ti klo 9-12.30 ja 13.30-15.30 Hinnat, kokovaihtoehdot ja ilmoitusmallit osoitteessa www.pyhajokiseutu.fi/ilmoittaminen Kutsu läheiset valmistujaisjuhliin, onnittele valmistunutta ja kiitä juhlaväkeä!. Haapavedeltä kotoisin oleva Tellervo Ranto on suorittanut yhdistelmätutkinnon, hän on kirjoittanut ylioppilaaksi Kannuksen lukiosta ja suorittanut eläintenhoitajan tutkinnon Keski-Pohjanmaan ammattiopistossa. Haapavedeltä kotoisin oleva Roosa Juuska on kirjoittanut ylioppilaaksi Sotkamon lukiosta. 8 KESKUSTELE PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 2. Anniina Koutonen myös Merijärveltä, on kirjoittanut ylioppilaaksi Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukiosta. kesäkuuta 2016 Oulaisten lukio Alakastari Toni, Anttila Roope, Anttila Roosa, Honkakoski Suvi, Häkkilä Vilma, Isokangas Janica, Jokilehto Niina, Jukkola Noora, Ketonen Lauri, Knuutila Annika, Koskela Miia, Lehtola Miika, Lehtonen Riikka, Linna Pekka, Malmberg Jaakko, Mannerkorpi Julius, Matinlauri Jaakko, Mehtätalo Rilla, Metsä-Ketelä Alina, Mikkola Joni, Mikkola Marko, Myllykoski Joonas, Mäkelä Miika, Mäkinen Aino, Nevasaari Anssi, Nurmi Eemeli, Ollikainen Anna-Kaisa, Petäjäniemi Jenna, Piippo Susanna, Rahkola Juho, Raiski Taru, Rajaniemi Karoliina, Ramadani Ardian, Röyttä Henna, Sandvik Ari, Saranen Jenny, Sikkilä Riku, Sukkala Etta, Suvanto Tuomas, Tenkula Sari, Tuulaniemi Noora, Tyhtilä Riikka, Vaikonpää Jenni, Veteläinen Aida. Muualla ylioppilaaksi kirjoittaneet Artturi Koutonen Merijärveltä on kirjoittanut ylioppilaaksi Kalajoen lukiosta. Oulaistelainen Annika Viitanen on kirjoittanut ylioppilaaksi Kokkolan lyseon lukiosta. Uudet ylioppilaat ArkisTokuvA: HAnnA koikkAlAinen Jatkuvana tilaajana olet kanta-asiakkaamme. Kalajoen lukiosta on kirjoittanut ylioppilaaksi Jyri Isokääntä Merijärveltä. Samasta oppilaitoksesta on kirjoittanut ylioppilaaksi haapavetislähtöinen Jussi Rytky. Pyhäjokiseudun kanta-asiakkaille perheilmoitukset -50 % Kanta-asiakkaana saat 50 % alennusta kaikista perheilmoituksista! Jätä ilmoituksesi hyvissä ajoin: •osoitteessa www.pyhajokiseutu.fi/ilmoittaminen • Soita 010 665 5145* arkisin klo 8.00-16.00 *Puhelun hinta 010 yritysnumeroon soittaessa 8,35 snt/puh. Oulaisista lähtöisin oleva Petra Hertteli on kirjoittanut ylioppilaaksi Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukiosta. Haapaveden lukio Aho Jere (kaksoistutkinto), Eskola Jenni, Hakso Daniel, Haukipuro Julia, Hautamäki Katariina, Hietala Miira, Hussa Samuli, Järvinen Lydia, Kangasniemi Riika, Kataja Susanna, Kivivuori Anna-Maria, Klasila Aatu, Kokkonen Henna, Kärkölä Ellen, Luukkonen Antti, Meriläinen Joona, Mustapää Moona, Mutanen Annika, Männikkö Janika, Männikkö Rami, Niemonen Elisa, Niku Samuli (kaksoistutkinto), Ollakka Ari, Ollila Oiva, Piippo Eetu (kaksoistutkinto), Pirnes Saara, Ritola Riikka, Sarja Jenna, Snellman Eeva-Kaisa, Soronen Joel (kaksoistutkinto), Timlin Raakel, Törmälehto Kati, Vanhala Werner, Väyrynen Lotta, Vääräkangas Heidi. +6,00 snt/min (kiinteäliittymä) ja 8,35 snt/puh
Jos olet valmistunut kauempana olevasta oppilaitoksesta, ja haluat kertoa siitä kotiseudun tuttavillesi, laita meille tieto valmistumisestasi. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Juttuvinkin jättäneiden kesken arvomme yllätyspalkinnon! Vohvelitarjoilu kahvia, teetä, mehua. Tule sinäkin opettelemaan. Pyhäjokiseudun AVOIMET OVET DIGIPÄIVÄ ti 7.6. Hiitola Markus Merijärveltä on suorittanut tekniikan kanditaatin tutkinnon Teknillisessä tiedekunnassa, Oulun yliopistossa. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Haapaveden ammattiopistosta 3.6.2016 valmistuvat: Autoalan perustutkinto, ajoneuvoasentaja Anttila Juli, Pyhäjärvi Juola Riku, Kalajoki Keckman Joni, Haapavesi Keränen Heikki, Siikalatva Kontio Mauno, Haapajärvi Kozhevnikov Mikhail, Venäjä Orda Andrey, Venäjä Peltoniemi Joona, Ylivieska Siuvatti Harri, Oulainen Koneja metallialan perustutkinto, levyseppähitsaaja Epäilys Juho, Oulainen Hyvärinen Saku, Siikalatva Kamula Matias, Pyhäntä Karvonen Roope, Pyhäjärvi Lumijärvi Juho, Raahe Martikainen Valtteri, Kärsämäki Ollila Eerik, Haapavesi Ollila Johannes, Haapavesi Polus Niko, Oulainen Rajamäki Juho-Pekka, Siikalatva Rautio Joonas, Oulainen Koneja metallialan perustutkinto, koneistaja Papinaho Juho, Oulainen Soppela Olli, Haapavesi Puualan perustutkinto, puuseppä Lehtisaari Janne, Haapavesi Tuominiemi Tuomas, Kärsämäki Rakennusalan perustutkinto, talonrakentaja Hatula Jani, Haapavesi Hautala Heikki, Haapavesi Hintsala Aatu, Haapavesi Lehikoinen Timo, Haapavesi Leinonen Klaus, Siikalatva Lintula Kalle, Haapavesi Murtoniemi Tuukka, Oulainen Mustapää Severi, Liminka Ollanketo Tuomas, Haapavesi Parhiala Valtteri, Haapavesi Sjöberg Asko, Oulainen Sumiloff Jani, Oulu Taskila Eemil, Haapavesi Sähköja automaatiotekniikan perustutkinto, sähköasentaja Aho Jere, Haapavesi (KAKSOISTUTKINTO) Aittokoski Heikki, Pyhäjärvi Eskola Jesse, Haapavesi Filppula Juhana, Siikalatva Hautala Sami, Haapavesi Jylänki Janne, Haapavesi Kamula Joona, Pyhäntä Karsikas Miika, Haapavesi Kilponen Joni, Haapavesi Kälkäjä Teemu, Siikalatva Limma Juuso, Pyhäntä Niku Samuli, Haapavesi (KAKSOISTUTKINTO) Ollila Jere, Haapavesi Piippo Eetu, Haapavesi (KAKSOISTUTKINTO) Rosenqvist Antti, Oulainen Soronen Joel, Haapavesi (KAKSOISTUTKINTO) Tiitto Henri, Pyhäjärvi Tikka Pietari, Pyhäjärvi Vähäsarja Tuukka, Haapavesi Tietoja tietoliikennetekniikan perustutkinto, ICT-asentaja Laulumaa Joona, Haapavesi Mustonen Valtteri, Haapavesi Rajaniemi Nicky, Oulainen Rytky Antti, Haapavesi Hotelli-, ravintolaja cateringalan perustutkinto, kokki Autio Noora, Kärsämäki Harmaala Annukka, Ylivieska Honkala Jonne, Siikalatva Lehtola Paul, Haapavesi Loukkola Erja, Kärsämäki Mikkola Petra, Kärsämäki Repo Tuire, Siikalatva Sarja Lasse, Haapavesi Tenhunen Kia, Pyhäjärvi Vargasova Ekaterina, Venäjä Vähäaho Niko, Haapavesi Hotelli-, ravintolaja cateringalan perustutkinto, tarjoilija Heikkilä Eveliina, Haapavesi Matkailualan perustutkinto, matkailupalvelujen tuottaja Bushilova Anastasiia, Venäjä Haukilahti Markus, Toholampi Kaikkonen Janita, Siikalatva Matveeva Mariia, Venäjä Peltokangas Jami, Toholampi Veikkola Laura, Haapavesi Luontoja ympäristöalan perustutkinto, luonto-ohjaaja Ahonen Judith, Pietarsaari Merta Anne, Haapavesi Mäki Liisa, Ylivieska Puutarhatalouden perustutkinto, puutarhuri Keski-Korpi Niina, Nivala Mäki Liisa, Ylivieska Pirnes Hanna, Haapavesi Sosnovskih Aleksand, Venäjä Kotityöja puhdistuspalvelujen perustutkinto, kodinhuoltaja Harjula Tiina, Haapavesi Jokiperä Paula, Pyhäjärvi Kotityöja puhdistuspalvelujen perustutkinto, toimitilahuoltaja Törmälehto Toini, Pyhäntä Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus Kumara Tero, Haapajärvi Pirttisalo JuhoPetteri, Pyhäntä Rautio Oskari, Pyhäntä Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus Hihnala Aila, Kalajoki Karvonen Juliaana, Oulainen Kuki Krista, Nivala Laulumaa Ella, Oulainen Murtoperä Kaisa, Haapavesi Eräja luonto-oppaan ammattitutkinto Viitasalo Tapio, Ylivieska Dieettikokin erikoisammattitutkinto Junno Anne, Siikalatva Lepistö Kaino, Nivala Mattila Maarit, Haapavesi Elintarvikejalostajan ammattitutkinto Hakala Kirsi, Sievi Riihiaho Sini, Haapavesi Aiemmin kevätlukukaudella Haapaveden ammattiopistosta valmistuneet Autoalan perustutkinto, ajoneuvoasentaja Aaltokoski Mika, Pyhäjärvi Jylänki Antti, Oulainen Koneja metallialan perustutkinto, levyseppähitsaaja Väyrynen Jukka, Haapavesi Manninen Joni, Oulu Telli Timofey, Haapavesi Rakennusalan perustutkinto, talonrakentaja Ahola Antti, Haapavesi Yakushev Roman, Venäjä Sähköja automaatiotekniikan perustutkinto, sähköasentaja Lappalainen Tero, Haapavesi Hotelli-, ravintolaja cateringalan perustutkinto, kokki Arbelius Hannamari, Siikalatva Hattara Sabina, Haapajärvi Nikumatti Karoliina, Haapavesi Hotelli-, ravintolaja cateringalan perustutkinto, tarjoilija Bessonnaia Alisa, Venäjä Kotityöja puhdistuspalvelujen perustutkinto, toimitilahuoltaja Ojanaho Anne, Siikalatva Matkailualan perustutkinto, matkailupalvelujen tuottaja Bogdanova Natalia, Venäjä Muikku Julia, Liminka Puutarhatalouden perustutkinto, puutarhuri Tuomikoski Olli, Oulainen Dieettikokin erikoisammattitutkinto Männikkö Maarit, Haapavesi Elintarvikejalostajan ammattitutkinto Isokääntä Risto, Alavieska Majuri Teresa, Haapavesi Tilvis Kalevi, Kalajoki Haapaveden ammattiopistosta valmistuvat Oulaistelaislähtöinen Margit Jaara on valmistunut leipuri-kondiittoriksi Oulun seudun ammattiopiston Myllytullin yksiköstä. Liisa Eveliina Pihlajaharju, on valmistunut luokanopettajaksi Lapin Yliopistosta. Tiedot voi lähettää osoitteella toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Valmistuitko. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Satuitko paikalle, kun tapahtui. OP Oulainen mukana kertomassa OP-MOBIILISTA JA OP.FI -SIVUJEN UUDISTUMISESTA Sanna Ruuska ja Anniina Ylikauppila paikan päällä opastamassa sovelluksen käyttöä Tervetuloa! Tervetuloa! ”Siinä se Pyhäjokiseutu nyt on” Tapani Hilakivi käyttää mobiilipalvelua sujuvasti. Lumimetsästä kotoisin oleva Päivi Törmikoski on valmistunut kasvatustieteen maisteriksi Turun yliopistosta. . Torstaina 2. klo 10-14 Pyhäjokiseutu.fi on uudistunut Digipäivässä opastamme uuden verkkopalvelun käyttöä tietokoneella, puhelimella ja tabletilla. kesäkuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 9 valmistuneet Pyhäjokiseutu-lehti saa alueen oppilaitoksista julkaistavaksi niiden valmistuneiden henkilöiden tiedot, jotka ovat julkaisemiseen antaneet luvan
Joku on kypsä liikenteeseen nuorempana ja toinen on kehitysasteella vielä 20-vuotiaanakin. Perusvaiheeseen kuuluu vähintään 19 tuntia teoriaja 18 tuntia ajo-opetusta ja se päättyy teoriaja ajokokeen suorittamiseen hyväksytysti. Jos kuljettaja ei toimita todistusta kahden vuoden kuluessa ajokokeen suorittamisesta ja jatkaa ajamista, poliisi määrää kuljettajan ajokieltoon toistaiseksi. Syventävässä vaiheessa on vähintään 4 tuntia teoriaja ajo-opetusta. Trafi lähettää muistutuskirjeen niille, jotka eivät ole toimittaneet harjoitteluvaiheen ja syventävän vaiheen opetuksesta todistusta 1,5 vuotta ajokortin saamisen jälkeen. Omia asenteita kannattaa kaikkien tiellä liikkujien tarkistaa. 2 Harjoitteluvaiheen opetuksen voi aloittaa heti ajokortin saamisen jälkeen. Harjoitteluvaihe sisältää itsenäisen harjoittelun, tunnin teoriaja 2 tuntia ajo-opetusta. Henkilöauton ajokortin saa nyt suoraan 15 vuodeksi. Yrittäjä haluaa nähdä muutokset haasteena, ei uhkana. Kuormaja linja-autokortit ovat voimassa 5 vuotta. Ryyti päätyi kuitenkin valitsemaan autokoulun. Jokainen tiellä liikkuja voi kiinnittää näihin asioihin huomiota, että liikenteen taso saadaan pidettyä hyvänä. Heinäkuussa ajokortin saavalla Niko Ryytillä oli toisena vaihtoehtona, että ajo-opetuksen olisi antanut isä. 1 Ajokortin suorittajalla säilyy velvollisuus osallistua perusvaiheen jälkeen harjoitteluja syventävän vaiheen opetukseen, vaikka ajokortti myönnetään suoraan pitkäaikaisena. 10 PUHEENAIHEET PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 2. Suuri vastuu siitä, millainen kuljettajasta tulee on opetuksella. – Teoriatunneilla käydään paljon läpi asioita, jotka eivät välttämättä tule esiin ajo-opetuksessa ja joita ei mitata millään tavalla tutkinnoissa. kesäkuuta 2016 Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@almamedia.fi OULAINEN Autokouluyrittäjän tulevaisuuteen vaikuttavia asioita ovat pienentyneet oppilasryhmät, ihmisten taloudellinen tilanne, opetuslupaopetuksen laajentuminen kotiopetuksen ulkopuolelle ja yleinen trendi siitä pitääkö kortti saada heti, kun ajokortti-ikä tulee täyteen. Syventävä vaiheen opetukseen voi osallistua aikaisintaan kolmen kuukauden kuluttua ajokortin saamisesta. – Se pitäisi kuitenkin kaikkien muistaa, että tulevat kuljettajat ovat mukana aikuisten liikenteessä jo pienestä pitäen. Jokainen on yksilö. Liikenne Oulaisissa ei ole Jyringin mukaan huonolla mallilla, mutta pientä skarppaamista yhteispelin sujumiseksi voisivat kaikki väylillä liikkujat tehdä. Pidän nykyistä ikärajaa hyvänä henkilöautokortin saamiseksi ainakin, kun toisesta vaihtoehdosta ei ole kokemusta suomalaisessa kulttuurissa. Vuoden alussa luovuttiin lyhytaikaisesta ajokortista, joka oli kuljettajaopetuksen perusvaiheen jälkeen saatu, 2 vuotta voimassa ollut ajokortti. 31 vuotta alalla ja 24 vuotta alan yrittäjänä toiminut Pekka Jyrinki sanoo, että vaikka lainsäädäntö elää jatkuvaa muutosta, ihmiset eivät lopulta ole niin paljon vuosikymmenien aikana muuttuneet. Ajo-opetus on tällä hetkellä jo hyvässä vaiheessa, ajotunneista on ajettuna jo puolet. Yleinen kysymys ajokortti-ikään tulevan lapsen vanhemmalta on Jyringin mukaan se, että kummalla opetusmuodolla tulee parempi ja turvallisempi kuljettaja. – Opetuslupaopetus on hyvä vaihtoehto perinteisen autokoulun rinnalla, mutta olisin nähnyt mielelläni sen säilyvän kotiopetuksena ja täyttävän ne kriteerit, jotka sille on aikanaan määrätty. Harjoitteluvaihe kestää vähintään 3 ja enintään 24 kuukautta. Tuovi Pulkkanen 3 Todistus toimitetaan Trafin palveluntuottajan toimipisteeseen. Jyrinki ihmettelee ajo-opetuksen asetusten muuttumista niin nopeasti, että ei ehditä saada tuloksia uudesta tavasta toimia. Se on tätä päivää, mutta trendit vaihtuvat niin nopeasti, että entistä opetusmuotoa ei ehditä saada parhaisiin mittoihinsa, kun tilalle jo otetaan uusi. Tuli uusi malli, virtuaaliopetus. Autokoulu myöntää opetuksen suorittamisesta kirjallisen opetustodistuksen. Tunneille visioitiin ryhmätöitä yliopiston, liiton ja valtiovallan puolesta ja ideana oli, että kaikki osallistuvat opetukseen vahvasti. Ajo-opetus on jatkuvassa muutoksessa A Teoriatunneilla käydään paljon läpi asioita, jotka eivät välttämättä tule esiin ajoopetuksessa ja joita ei mitata millään tavalla tutkinnoissa. Yhtenä haasteena on nopeasti vaihtuvat asetukset ja asetukset. Ajamaan opetetaan vielä autolla, vaikka opetukseen hyväksytään jo muutama tunti simulaattorilla, jos sellainen on käytössä, sanoo autokouluyrittäjä Pekka Jyrinki. – Yhteistoimintamalli oli juuri päässyt hyvään alkuun, opettajat koulutettiin hoitamaan opetusmuodot ja materiaalit hankittiin yhteiskoulutukseen. Kaikki ajokortit on myönnetty pitkäaikaisina 1.1.2016 lähtien. Jyrinki ei usko, että kukaan vastuullinen kotiopettaja, joka kouluttaa nuorta turvalliseksi ja toiset huomioon ottavaksi kuljettajaksi, toimii kuten tv-sarjassa äidin ja isän autokoulu. Paras mahdollinen koulutus nykyisen liikenteen vaatimuksiin ja haasteisiin saadaan Jyringin mukaan siten, että myös teoriaopetus nähdään tarpeellisena. Muuttuviin tilanteisiin on pakko sopeutua. – Taajamaliikenteessä turvavälit, stop-merkin huomioon ottaminen ja kevyen liikenteen huomioiminen lisäävät liikkumismukavuutta. Jokaisen oma persoona vaikuttaa myös liikenteessä, mutta huimapäidenkin piirteet tasaantuvat iän myötä. Mallia päästiin aloittelemaan ja saman tien se lyötiin romukoppaan. Sillä miten ja mitä opetetaan. – Ikärajan alentamista ajokortin saamisessa on mietitty 60-luvulta saakka
Poliisi valvoo perinteisesti nuorten päihteiden käyttöä ensi viikonloppuna koko maassa. kesäkuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 11 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Kaihuan puheenjohtajuus jatkuu Harsian jäljellä olevan kauden ajan 31.12.2016 asti. – Uudistuksia lähtisin tekemään hyvin maltillisesti, koska tulokset ovat olleet hyviä. Valvonnan painopistealueina ovat erityisesti lasten leikkipaikat sekä päiväkotien ja koulujen pihat. Palosaari sanoo, että Valio tavoittelee USA:n myynnin lisäämistä ja Oltermanni on siellä mukana yhtenä tuotteena. Kakkosvaiheen lisääminen ajokortin suorittamiseen on lisännyt turvallisuutta ja vähentänyt onnettomuuksia. Alkoholin välittäminen alaikäiselle on rikos. Sveitsissä ajotunteja joutuu ottamaan keskimäärin 25-30, ennenkuin tutkinto menee hyväksytysti läpi. – Toivomme, että joutuisimme tekemään lastensuojeluilmoituksia aikaisempia vuosia vähemmän, poliisitarkastaja Ari Järvenpää Poliisihallituksesta sanoo. Poliisi puuttuu normaaliin tapaan valvonnassa myös muihin yleisten paikkojen häiriöihin ja humalajuomiseen. Nykyisellä tuotannolla vaarallisia aineita tulee yksi rekka viikossa. Poliisi vetoaakin täysi-ikäisiin, etteivät nämä välittäisi alkoholia yhdellekään alaikäiselle. MVL kuuluu Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:hon ja on perustettu vuonna 1945. Suomalaiset juustot ovat Finlandia Cheese-yhtiön alla. Tehtaalle rakennetaan vaarallisten aineiden käsittelyyn uusi kaista ja purkupaikka allastetaan. Hallituksen nykyisen puheenjohtaja Kari Harsia jättäää tehtävät siirtyessään eläkkeelle päivätyöstään. Valvonnan kohteina ovat nuorten alkoholin ja huumeiden käyttö. Vuodesta 2010 lähtien järjestetyistä tehovalvonnoista on viikonlopun aikana poliisin haltuun tullut noin 2 000 2 500 litraa erilaisia alkoholijuomia. Jos uudistuksella on mahdollisuus toimia ja se on kaikkien etu, en ole niitä vastaan. Tämän lisäksi seurauksena on useimmiten 20 euron rikesakko ja aina juomien menetys. Näiden lisäksi pitää suorittaa ensiapukurssi, harjoitteluvaihe ja syventävä vaihe, jotka ovat kestoltaan samat kuin meillä. Lastensuojeluilmoituksia poliisi on joutunut tekemään vuosittain 700 1 200. Muutoksia ajo-opetuslakiin taas ensi vuonna Tuovi Pulkkanen Suomalaisia juustoja arvostetaan USA:ssa Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@almamedia.fi HAAPAVESI Valion Haapaveden tehtaan johtaja Marko Palosaari kertoo, että Oltermannia ollaan esittelemässä kesän messuilla, eikä tilauksia Yhdysvalloista vielä ole tulossa. – Se tarkoittaisi sitä, että suurimmalta osalta koulutusta pakolliset ajokerrat poistuisivat, mutta samalla tutkintoajo vaikeutuisi. Tehtaalle rakennetaan nyt kokonaan uusi kaista ja purkupaikka allastetaan, jolloin mitään ei pääse ympäristöön, jos purussa tapahtuu häiriö. Meijerialan Ammattilaiset MVL ry on ainoa liitto, joka ajaa meijerialan ammattilaisten asiaa. Niiden vaikutukset pitää kuitenkin nähdä. arkiSTokuva: laura SePPä. Pekka Jyrinki sanoo, että muutosten myötä on menty parempaan suuntaan. Aikuinen, älä välitä alaikäiselle alkoholia Poliisi muistuttaa, että päihtyneellä lapsella tai nuorella on alkoholin vuoksi alentunut riskinottokynnys, mikä myös lisää erilaisten humalavahinkojen ja rikoksen uhriksi joutumisen vaaraa. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Ajamaan opetetaan vielä autolla, vaikka opetukseen hyväksytään jo muutama tunti simulaattorilla, jos sellainen on käytössä, sanoo autokouluyrittäjä Pekka Jyrinki. Torstaina 2. Liittoon kuuluu noin 3100 meijerialan ammattilaista. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. MVL:llä on 13 alueyhdistystä eri puolelle Suomea. Suomessa tällä hetkellä on ajettava ennen tutkintoa vähintään 18 ajotuntia, jotka sisältävät pimeän ajon kurssin. Olemme monen herkkukaupan tiskimyynnissä ja asemamme on arvostettu. Silloin tällöin on väläytelty ajokortin hankinnan siirtämistä tutkintopainotteiseksi. Poliisin kokemuksen mukaan koulujen päättymisviikonloppuna monet lapset ja nuoret käyttävät alkoholia usein ensimmäisiä kertoja elämässään. Kaihua toimii jauheenvalmistuksen, -pakkauksen ja -varaston sekä laboratorion esimiehenä. Tällä hetkellä Haapaveden tehtaalla on menossa remontti, jossa vaarallisten aineiden säilytystilat saatetaan tämän päivän vaatimusten tasolle. – Olemme vasta tarjoamassa tuotetta Amerikan markkinoille. Tottumattomat käyttäjät eivät osaa arvioida käyttämänsä alkoholin määrää ja sen vaikutuksia ja seurauksena saattaa olla alkoholimyrkytys. Hän on toiminut MVL:n valtuuston puheenjohtajana vuosin 2008-2013. Valvonnalla pyritään ennalta estämään alkoholijuomien välitys alaikäisille sekä alaikäisten alkoholin hallussapito ja käyttö. Nyt opetuksessa mukana olevasta harjoitteluvaiheen ryhmäajosta ei vielä ole tarkkoja tilastoja. Poliisi haluaa muistuttaa, että alle 18-vuotiaiden päihteiden käytöstä lähtee aina ilmoitus vanhemmille ja lastensuojeluviranomaisille. – Oltermannin nimeä ei siellä tulla kuitenkaan näkemään, koska myynti ei tapahdu Suomalaisilla brändeillä. Tuotantovastaavana Valio Oy Haapaveden tehtaalla työskentelevä meijeriteknikko Johanna Kaihua valittiin Meijerialan Ammattilaiset MVL ry:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Jos purussa tapahtuu häiriö, mitään ei pääse ympäristöön. – Pesuaineina ja jauheprosessissa käytettävien kemikaalien lastauksen, säilytyksen ja purkamisen säännökset ovat tiukentuneet. Finlandia Cheese on arvostettu brändi, joka myy Suomalaisia juustoja miljoonia kiloja vuosittain koko USA:n mantereella. Käytäntöä toteutetaan ainakin Ruotsissa ja Sveitsissä. SirPa korTeT Toimitus toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi Kesä tulee, koulut päättyvät ja edessä on poliisin järjestämä tehostettu nuorten päihteiden valvonta ensi viikonloppuna. Valinta tehtiin MVL:n valtuuston sääntömääräisessä kevätkokouksessa 25.5.2016 Helsingissä. Ajo-opetuslaki uudistuu taas ensi vuonna, mutta sen sisällöstä ei vielä ole tietoa. Liitolla on oma työehtosopimus ja Meipakepalkkausjärjestelmä. Meiltä menee jo nyt viipaleraaka-ainetta USA:han, mutta määrät ovat pieniä. – Suomalaisia juustoja on myyty siellä jo vuodesta 1958 lähtien. Hän aloittaa tehtävässään elokuun alussa
Keskustelut tukevat lapsen tavallista ja myönteistä kehitystä. Keskustelut ovat hetkiä, joissa puhutaan asioista lapsen parhaan näkökulmasta. Päivähoitotyön johtaja Marja-Leena Leinonen on tyytyväinen siihen, että yhteistyö neuvolan kanssa on tiivistynyt. Käytännön kokemuksien pohjalta Oulaisissa toteutetaan kuitenkin Matsolan päiväkodin lapset valmistautuivat musiikkihetkeen. Veikko Hertteli, joka toimii myös menetelmäkouluttajana ja on vahvasti mukana juurruttamassa Lapset puheeksi -käytänteitä Oulaisiin, painottaa työtavan olevan nimenomaan ennaltaehkäisevä. Anu Kallio Metsolan päiväkodista toimii kouluttajana ja perehdyttäjänä uusille henkilöille, jotka kohtaavat lapset ja vanhemmat. Säännöllistä puhetta lapsen parhaaksi Lapset puheeksi -menetelmän avulla Oulaisissa kohdataan nyt kaikki perheet yhteisissä tapaamisissa.. Lasten parissa työskentelevät ovat iloisia siitä, ettei kyseessä ole mikään ohimenevä ilmiö vaan lasten asioista puhuminen on osa kasvatustyötä. 12 PUHEENAIHEET PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 2. – Vanhemmat ovat ottaneet asian tosi hyvin vastaan, samoin työntekijämme, hän kehuu. Näistä kaikista hoitajat olivat puhuneet lasten kanssa edeltä hyvissä ajoin. Tuloksia käytännöstä on jo nähtävillä. Aiemmin samalla viikolla lapset olivat käyneet taidetalo Väinölässä katsomassa taikuria ja tutustumassa Juho Oksan oppilaiden taidenäytte lyyn. – Tällä hetkellä olemme käyneet säännölliset keskustelut niiden perheiden kanssa, joissa on 3ja 6-vuotiaita lapsia, Kallio kertoo. Tämän myötä esimerkiksi Oulaisten päivähoitopuolella koulutetaan säännöllisesti henkilökohtaa siihen, että keskustelutuokiot, jotka käydään lasten ja vanhempien kanssa yhdessä, sujuvat yhteisten pelisääntöjen mukaisesti. kesäkuuta 2016 Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi OULAINEN Lapset puheeksi -käytäntö on vakiintunut osaksi oulaistelaisten lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä arkea
Veikko Hertteli jatkaa vahvuuden tarkoittavan asioita, jotka toimivat lapsen arjessa, esimerkiksi että lapsi nukkuu yönsä ja tekee läksyt säännöllisesti. – Näin muutostilanteet on tiedostettuja ja asiat on käsitelty lastentasoisesti, hän jatkaa. Tätä samaa avoimuuden periaatetta noudatetaan myös päiväkodeissa. Aiemmin samalla viikolla lapset olivat käyneet taidetalo Väinölässä katsomassa taikuria ja tutustumassa Juho Oksan oppilaiden taidenäytte lyyn. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Matsolan päiväkodin lapset valmistautuivat musiikkihetkeen. Me haluamme olla mukana tukemassa perheitä, Kallio sanoo. pyhajokiseutu@almamedia.fi. – Tällaisella säännöllisellä menetelmällä kohtaamme perheet tasapuolisesti, toimijat kertovat. kesäkuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 13 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Hertteli puolestaan muistuttaa, että oppimista tapahtuu molemminpuolin, sekä hoitajat oppivat vanhemmilta että vanhemmat hoitajilta. Tärkeintä on, että lasten kanssa puhutaan asioista, Kallio jatkaa. – Siinä verkostossa käydään perheen asioita yhdessä läpi ja jokainen läsnäolija lupaa tehdä asialle jotain, jotta ne saadaan korjautumaan. Asioista tulsi puhua lapsentasoisesti. Veikko Hertteli toivoo, että Lapset puheeksi -asia jatkuisi kouluissa yhtä säännöllisenä toimintana kuin lapsen ja hänen perheensä kanssa ennen kouluikää. – Lähtökohta on aina se, että vanhemmat tuntevat lapsensa ja ovat lapsiensa parhaimpia asiantuntijoita, hän sanoo. Haavoittuvuus tarkoittaa niitä asioita, jotka saattavat muuttua lapsen kasvun myötä haasteellisiksi, ellei niihin tartuta ajoissa ja tehdä korjausliikettä. Koulupuolen osallistuminen Lapset puheeksi -malliin pohjautuu vapaaehtoisuuteen. Keskusteluhetket pyritään luomaan niin, että lapset saavat olla niissä mukana. A Lähtökohta on aina se, että vanhemmat tuntevat lapsensa ja ovat lapsiensa parhaimpia asiantuntijoita.” Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT. Satuitko paikalle, kun tapahtui. Anu Kalliolla on kokemusta uusien hoitajien kouluttamisesta Lapset puheeksi -toimintatapoihin. – Lapsilta esimerkiksi kysytään, mikä on mukavaa ja lapsen kertomana kuullaan hänen arjestaan. Taustalla on myös verkostoitunut moniosaajien ryhmä, joka tarpeen mukaan kutsutaan koolle. Siellä kohdataan myös ne perheet, joiden lapset eivät ole päivähoidossa. – Kouluissa keskustelut perustuvat vapaaehtoisuuteen, hän sanoo. Samallalailla keskusteluaiheina ovat muutokset esimerkiksi kotielämässä. Neuvolassa lasten kanssa työskentelevät kohtaavat lapsiperheet. Veikko Hertteli tietää, että sekä alaettä yläkouluilla on opettajia koulutettu asiaan sisälle. Näistä kaikista hoitajat olivat puhuneet lasten kanssa edeltä hyvissä ajoin. Anu Kallio kertoo esimerkkeinä muun muassa lasten vuorovaikutustaitojen kehittymisen seuraamista samoin kuin pukemaanoppimista. – Keskeisiä termejä ovat haavoittuvuus ja vahvuus, Marja-Leena Leinonen sanoo. Kallio painottaa sitä, että lasten täytyy tietää, mitä muutoksia arjen toimintaympäristöissä tai perheessä tapahtuu. – Näistä ei puhuta siksi, että olisimme uteliaita vaan kaikenlainen muutos lapsiperheen arjessa näkyy lapsen käyttäytymisessä. Torstaina 2. Kallio havainnollistaa, että henkilömuutoksista tai erilaisista tapahtumapäivistä hoitolapsien kanssa jutellaan aina. Säännöllisten tapaamisten ja jutteluhetkien tavoitteena on pystyä puuttumaan lapsen arkeen vaikuttaviin asioihin mahdollisimman varhain. – Tätä tehdään yhteistyössä vanhempien kanssa, Kallio painottaa. muutos, että keskustelut aletaan käydä jo 5-vuotiaisen perheiden kanssa, koska koulukypsyyskeskusteluiden on koettu olevan niin lähellä kuusivuotiaiden keskusteluja. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Marja-Leena Leinonen on tyytyväinen siitä, että oulaistelaisperheet ovat ottaneet hyvin vastaan Lapset puheeksi -menetelmän. Lapset puheeksi -keskusteluhetkissä käydään läpi lapsen ja perheen arkea
Sen lisäksi kärsämäkisiä lapsia hoitaa kolme perhepäivähoitajaa, paikkakunnalla on kaksi ryhmistä ja esikoululaiset ovat koululla. – Käytännössä on enemmän siirrytty pienryhmiin eli koko iso ryhmä ei ole kerrallaan tekemässä samaa asiaa. Näin ei kuitenkaan käynyt, Luttinen muistelee. Lapset puheeksi -malli on käytössä Kärsämäellä tiiviisti. Lehtileikkeet seinällä, muistikuvat mielessä ja tallessasäilyneet askartelut sekä valokuvakansiot kertovat arjesta, joka alkoi Poppelissa ja jatkui sitten uudessa toimitilassa. Nukkumiselle, ruokailulle ja leikkituokioille oli omat tilat, mäkeä laskettiin talvella niin, että stoppipaikkana oli autotallin ovi. ArkisTokuvA: LAurA seppä. kesäkuuta 2016 Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi KÄRSÄMÄKI Kärsämäkiset lapset ovat saaneet päiväkodissa hoitomahdollisuutta 30 vuoden ajan. Zetorkyyti parkkialueelta pihaan oli mieluista. Lastenhoitamista ohjaavat varhaiskasvatuksen säännöt. Yli 60 lasta saa hoitoa Kuusipihassa Kärsämäellä Toimitus toimitus.pyhajokiseutu@almamedia.fi KÄRSÄMÄKI Valtuusto hyväksyi Vestia Oy:n uudistetun osakassopimuksen. Samoin ilahduttivat musiikkiesitykset sekä taikuri. Yhteistyö vanhempien kanssa on myös tiivistä. Kuusipihan päiväkodissa hoitopäiviä on jo kertynyt kymmeneltä vuodelta, sillä aluksi toiminta käynnisteltiin muissa tiloissa. – Lapsen kasvattaminen on yhteistyötä, ei se mene niin, että me täällä päiväkodissa kasvatamme vain lasta, hän sanoo. Supersynttäripäivänä lapset vanhempineen viihtyivät Kuusipihan ympäristössä. Sirpa Luttinen pohtii lasten olevan muuttuvasta maailmasta huolimatta lapsia, jotka tykkäävät leikkiä. – Alussahan pelättiin, että päiväkoti veisi perhepäivähoitajilta työpaikat. Uuden kuntastrategian mukaisesti Kärsämäellä panostetaan laadukkaaseen maaseutuasumiseen. – Kaikki vakituiset työntekijämme on koulutettu siihen, Sarjanoja iloitsee. Valtuusto päätti ostaa Kärsämäen asemakaava-alueella osoitteessa Frosteruksenkatu 8 sijaitsevan tilan Puistola R:no 125:0 70 000 euron kauppahintaan. Niillä toiminta alkoi ja lasten kanssa touhuaminen jatkuu yhä. Kärsämäen kunta pitää yt-neuvottelujen irtisanomisten ja lomautusten mahdollisuutta valitettavana. Poppelin tilojen jälkeen kymmenen vuotta on toimittu jo Kuusipihan ympäristössä. Tila sijaitsee kunnan strategisten linjausten kannalta keskeisellä paikalla ja sen hankinnalla varaudutaan paikkakunnan palvelurakenteen kehittämiseen. Kokouksen päätteeksi valtuusto kävi keskustelua erityisesti sosiaalija terveyspalvelujen tiimoilta liittyen Attendo Oy:n ilmoitukseen ytneuvottelujen käynnistämisestä Kärsämäellä. Attendon antaman palvelulupauksen toteutumisesta, sekä henkilöstön riittävyydestä ja jaksamisesta tulee huolehtia Attendon järjestellessä toimintaansa Kärsämäellä uudelleen. Toki tekniset laitteet ovat yhä useamman lapsen arjessa mukana. Muistilehtiön sivuilla on ikuistettu merkinnät laulutuokioista, junaleikeistä, ruokalauluista, vapaasta leikkimisestä, esineiden piilottamisesta ja piirtämisestä. Aiemmin juuri tuokiokeskeisyys oli valloillaan, hän pohtii. Varhaiskasvatuspäällikkö Riikka Sarjanoja kertoo päiväkodissa olevan tällä hetkellä noin 60 lasta. Olipa juhlivan päiväkodin tiloihin ilmestynyt lehmähahmokin juoksentelemaan kesälaitumille! Päiväkotitoiminnassa täyteen 30 vuotta Kärsämäellä. Kunta pitää Attendon ytneuvotteluja valitettavana Valtuusto hyväksyi päivitetyn ohjeistuksen maankäytöstä asuntotonttien lisämaaksi, uuden ohjeistuksen mukaisesti kaava-alueella sijaitsevia tontteja on mahdollista yhdistää aiempaa väljemmiksi tonteiksi. Ensisijaisesti toiminnan kehittämistä sote-palveluissa toivotaan tehtävän investointien kautta. Uusi osakassopimus korvaa vuodesta 1999 voimassa olleen alkuperäisen osakassopimuksen. Kärsämäellä ei toistaiseksi oteta käyttöön varhaiskasvatuslain 1.8.2016 voimaan tulevaa muutosta koskien lasten subjektiivista oikeutta varhaiskasvatukseen, eikä varhaiskasvatusasetuksen 1.8.2016 voimaan tulevia muutoksia, jotka koskevat päiväkotien henkilöstömitoitusta. Päivähoidossa on näin ollen jopa sata lasta. – Vuonna 2006 sitten päätettiin, että Kärsämäellä on uuden päiväkodin aika, naiset sanovat. – Mehän me aikoinaan laitettiin tätä alkuun, Hilkka Svala muistelee ja ihastelee ensimmäisistä hoitopäivistä muistiinkirjattuja tapahtumia sinikantisesta ruutuvihkosta Sirpa Luttisen ja Anita Kankaan kanssa. 14 PUHEENAIHEET PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 2. Alkuvuodet kolmikerroksisessa toimitilassa olivat tiiviit ja touhukkaat. Keskustelut käydään kaikkien perheiden kanssa vähintään kerran vuodessa. Valtuusto hyväksyi päivitetyn ohjeistuksen maankäytöstä asuntotonttien lisämaaksi, uuden ohjeistuksen mukaisesti kaava-alueella sijaitsevia tontteja on mahdollista yhdistää aiempaa väljemmiksi tonteiksi. Viikonloppuna vietetyt supersynttärit palauttivat mieleen aikoja, jolloin Kärsämäelle suunniteltiin kunnallista päiväkotia
Tuovi pulKKanen. Yksikön rakentamiseen ja asukkaiden viihtyisyyden parantamiseen käytetään niin sanotut Launiksen testamenttivarat ja muut samaan tarkoitukseen varatut varat. – 150 vuotiaalla Haapavedellä on oma paikkansa myös maakuntamallissa Ihmeen hyvänä kaupunkina asua ja elää, kun muistamme puhaltaa yhteen hiileen ja tehdä yhdessä työtä tavoitteittemme eteen. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Ensimmäisestä päiväkotipäivästä lähtien tallessa ovat vihkot ja kirjaset, joihin on merkitty, mitä hoitopäivien aikana on tehty. Haapaveden kaupunki on hankkinut vuonna 2014 omistukseensa tontin terveyskeskuksen pohjoispäästä. Vahtealan mukaan toinen suuri muutos on maakuntahallitus, joka tulee muuttamaan kaupungit entistä enemmän asukkaiden hyvinvoinnista ja alueen elinvoimasta huolehtiviksi toimijoiksi. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Juhlavaltuusto päätti yksimielisesti varata karttaliitteen mukaisen alueen vanhustenhuollon yksikön rakennuspaikaksi. Ohjelmaa esittivät muun muassa paikalliset lapset. Valtuusto hyväksyi hallintosäännön § 58 muutoksen ja muutoksia työjärjestykseen. Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Sirpa KorTeT Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@almamedia.fi HAAPAVESI Haapaveden kaupunginvaltuuston juhlakokous pidettiin Haapaveden kirkossa viime perjantaina. Torstaina 2. Satuitko paikalle, kun tapahtui. kesäkuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 15 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Alueelle on tarkoituksena rakentaa vanhustenhuollon yksikkö, joka korvaa nykyisiä hajallaan olevia yksiköitä. Kaupunginjohtaja Antti-Jussi Vahteala totesi avaussanoissaan, että niin Haapavedellä, kuin kaikkialla muuallakin eletään muutoksen aikaa ja yksi keskeisimmistä muutoksista on tiedonkulun nopeutuminen. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi Yli 60 lasta saa hoitoa Kuusipihassa Kärsämäellä Hilkka Svala, Anita Kangas ja Sirpa Luttinen ovat olleet käynnistämässä Kärsämäen päiväkotitoimintaa. Zetorin kyyti parkkipaikalta oli mieluisa yllätys kaikenikäisille. Muutokset mahdollistavat sähköiseen käytäntöön siirtymisen. Riikka Sarjanoja (oik.) kätteli supersynttäreille tulevat kärsämäkiset perheet. Yhteiset tavoitteet vievät eteenpäin Juhlavaltuusto sai nauttia Timo Hannulan johtaman Haapaveden kamariorkesterin musiikkiesityksistä ja Pia Varuhin-Palon ohjaamasta tanssiesityksestä. Juhlavaltuuston käsiteltävänä oli kaupunginhallituksen esitys, että Haapavesi siirtyy kaikkien toimielinten osalta sähköiseen kokouskäytäntöön. Kuusipihan päiväkodin 10-vuotissynttäreillä ja päiväkotihoidon 30-vuotissynttäreillä väki viihtyi. Uusi rakennettava yksikkö toteutetaan nykyaikaisen vanhustenhuollon yksikön toimintamallilla
Tyttöjen into leimahti. Koko maan hellepäiviä oli kuusi, mikä on kaksinkertainen määrä pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna. Kulttuurikokemuksena ulkomaantyöskentely antoi tuleville kokeille paljon. Kokkausta kansainvälisessä keittiössä Oulaisten ammattiopiston nuoret tekivät työssäoppimisjaksonsa Kyproksella. Kevät eli maalis-toukokuu oli maan itäja pohjoisosassa laajalti poikkeuksellisen tai jopa ennätyksellisen lämmin poikkeaman ollessa 2-3 astetta tavanomaista korkeampi. Eniten satoi vyöhykkeellä maan kaakkoisosasta Vaasaan ja Etelä-Lapin ympäristössä. ArkisTokuvA: rAili viirreT. Kun päätös lähtemisestä oli tehty, alkoivat järjestelyt. Kotimaista ruokaa ravintolassa tehtiin siksi, että täkäläiset turistit osasivat käydä sitä kysymässä. Suurin osa siitä tuli 25. Suomen lisäksi nuoret pääsivät käyttämään englantia ja ruotsia. Toukokuussa satoi runsaimmin Vaasan seudulla sekä Kainuusta Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella. Siisteydessä suomalaiset ovat tiukempia, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö ulkomaillakin siistittäisi paikkoja päivittäin. Säilyketölkkien avaajaa oli ikävä, samoin teräviä veitsisarjoja. Suvanto ja Mehtätalo pääsivät ravintolassa oikeisiin töihin. Perunat kuorittiin käsin ja sillä aloitettiin aamut, että odottamassa oli kaksi ämpärillistä kuorittavia perunoita. Sanottujen sanojen takana oli opettaja Sari Hauhtonen, joka kesken tavallisen arkipäivän innosti oulaistelaiset Marjukka Suvannon ja Sanna Mehtätalon miettimään, josko he lähtisivätkin Kyprokselle. Vuoden ensimmäinen hellepäivä oli 10. kesäkuuta. Kyproksella ruokaan annettiin enemmän makua mausteilla ja viinillä kuin suolalla. Nyt nuoret ovat mielellään kansainvälisen työssäoppimisen puolestapuhujia. He haluavat rohkaista kaikkia vaihtomahdollisuutta miettiviä siihen, että kohteessa varmasti selviää ja pärjää. – Lihapullia ei paistettu pannulla vaan ne kypsennettiin rasvassa, aivan kuten meillä vappumunkit, he vertaavat. Yksi oppimisen malli oli juuri tällainen, jossa kokeneet opastavat nuorempiaan. – Suomalainen ruoka tuntui tosi suolaiselta, kun kävimme kotimatkalla hampurilaisella, tytöt kertovat. Työajoissa oulaistelaisnuoret näkivät erilaisen käytännön kuin kotimaassaan. Yhteydenpito oppilaitokseen ja opettajiin on luonnollisesti olemassa koko harjoittelun ajan. Työvälineitä ja hygieniaa nyt kokiksi valmistuvat nuoret vertailivat mielessään monestikin. Aurinkoisesta asenteesta tarttui takataskuun hymy asiakkaan kohtaamistilanteessa. Sikäläiset ruokatavat tulivat tutuiksi. Ravintolakokin työtavat siirtyivät mallioppimisella. 16 PUHEENAIHEET PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 2. He olivat kokin opissa ja saivat valmistaa asiakkaiden tilaamia annoksia. Kuukauden korkein lämpötila, 27,7, mitattiin 31. Yksi isoimmista urakoista oli myös lihapullien tekeminen. – Kaikki tehtiin alusta lähtien itse. – Meillä on Kyproksella yhteistyöpaikkana Paulan ravintola. Ystävällisyys ja erilaisten ihmisten kohtaaminen jäävät heille mieleen. – Esimerkiksi puolukkahilloa oli tarjolla, he jatkavat. Eikä kielitaito tuottanut tuskaa. Vuosien välinen vaihtelu on Suomessa kuitenkin suurta, sillä vuonna 2014 havaittiin toukokuun aikana 26 000 maasalamaa, kun taas viime vuonna vain 350. Varsinkin valkopippurista tuli ruoanlaittoon uusi vakiomauste. Havaintoasemista sateisin oli Vaasan Klemettilä, jossa sadetta kertyi 73,2 millimetriä. Kumpikaan ei ollut edeltä rohjennut haaveilla siitä, että kuusiviikkoinen työjakso tapahtuisikin muualla kuin Suomessa. Lihat puhdistettiin ja pienittiin itse, mikään ei ollut valmiiksi marinoitua, he kertovat. Opiskelijoitamme on ollut siellä aiemminkin, joten tiedämme, minne lähetämme nuoria vaihtoon. Maan länsiosassa kevät oli harvinaisen lämmin hieman alle kahden asteen poikkeamalla. Toukokuun maasalamamäärä oli noin 4 800, joka on hieman yli puolet keskimääräisestä. Selvästi tavanomaista vähemmän satoi maan kaakkoisosasta Keski-Pohjanmaalle ulottuvalla alueella, jossa sademäärä jäi alle puoleen tavanomaisesta. Poikkeama oli maan länsiosaa lukuun ottamatta poikkeuksellisen suuri, eli se toistuu keskimäärin kerran 30 vuodessa. Vähiten eli 7,3 millimetriä satoi Helsingin Kumpulassa. Olen itsekin ollut työelämäjaksolla neljä viikkoa samassa paikassa, Hauhtonen taustoittaa. Raakaainetta oli seitsemän kilogrammaa, josta riitti pyöriteltävää. päivänä. Lisäksi noin 20 havaintoasemalla rikottiin toukokuun kaikkien aikojen keskilämpötilaennätys. Maan länsiosassa toukokuu oli harvinaisen lämmin, eli se toistuu keskimäärin kerran 10 vuodessa. toukokuuta, kun se viime vuonna oli vasta 29. Uusia kohteita kiikarissa Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän opettaja Paula JaakkonenTanskala kävi tutustumassa Marjukka Suvannon ja Sanna Mehtätalon työssäoppimispaikkaan Kyproksella. päivänä, jolloin mitattiin kuukauden suurin vuorokautinen sademäärä 51,5 millimetriä. – Työtä tehtiin niin myöhälle iltaan kuin asiakkaita riitti, he vertaavat. – Heittäytykää, tämä kaikki on asenteesta vain kiinni, tytöt painottavat. päivänä Turussa ja alin lämpötila, -5,2, Kilpisjärven Saana-tunturilla 20. Samalla reissulla hän selvitti, A Heittäytykää, tämä kaikki on asenteesta vain kiinni.” Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan toukokuun keskilämpötila oli suuressa osassa maata 3-5 astetta tavanomaista korkeampi. kesäkuuta 2016 Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi OULAINEN Ulkomaille työssäoppimisjaksolle lähteminen oli yhdestä lauseesta kiinni. Kevään keskilämpötilat ennätyksellisen korkeita Kevään sademäärä jäi suuressa osassa maata tavanomaista niukemmaksi ja Pohjois-Lapissa paikoin jopa harvinaisen niukaksi. Matkalaukussa tuli mukana hyviä ruokareseptejä, joita nuoret kokeilevat ensitilassa kotonaan
Jokaisesta uidusta järvestä, joesta, lammesta ja merestä, jolla on oma nimi, saa yhden pisteen. – Seitsemänsillä luokilla se otetaan käyttöön vuonna 2017, kahdeksansilla vuonna 2018 ja yhdeksänsillä vuonna 2019. Kesäuintihaaste alkoi kesäkuun ensimmäisenä päivänä ja jatkuu elokuun 2016 loppuun. Torstaina 2. Lopullinen sisäistyminen tapahtuu lukuvuoden aikana. Koivupuhdon yhtenäiskoulun rehtori ja Merijärven sivistystoimen johtaja Jari Ylikulju sanoo, että uudet opetussuunnitelmat otetaan ensi syksynä käyttöön yleisten osien osalta luokilla esikoulusta yhdeksänteen ja ainekohtaiset osiot luokilla esikoulusta kuudenteen. Nyt kiikarissa olivat työssäoppimispaikat, jonne voisi lähettää esimerkiksi kodinhuoltajalinjalla opiskelevia. Ylikulju toteaa, että työryhmällä on ollut iso rooli yhteisten koulutusten järjestämisessä ja yhteydenpidossa opetushallitukseen. Opiskelijoiden lisäksi opettajat ovat olleet työelämäjaksoilla ulkomailla. Lue uutisia myös verkkopalvelussamme www.pyhajokiseutu.fi voisivatko oppilaitoksen muidenkin linjojen opiskelijat saada kansainvälisiä työssäoppimispaikkoja. . . Yhteyttä pidetään tarpeen mukaan. Verkkopalveluun voi kirjautua myös Facebook-tunnuksilla ja jakaa samalla uintikokemuksensa kavereille. Yhteistyötä Jedusta tehdään myös Pohjois-Irlannin ja Unkarin kanssa. . Myös matkavalmisteluissa koululta saa apua. UUSI OPS . Paikallinen opetussuunnitelma on voitu ottaa käyttöön jo 1.8.2015. Mitä todennäköisimmin uusia yhteyksiä avautuu seuraavien vuosien opiskelijoille. . Suomen Latu kehottaa uimareita haastamaan mukaan myös ystävät, sukulaiset ja työkaverit. Kesäuintihaasteen tavoitteena on saada mahdollisimman monet pulahtamaan, uimaan ja kastautumaan mahdollisimman usein, mahdollisimman monessa paikassa. Ohjausryhmässä on molemmilta paikkakunnilta lautakuntien puheenjohtajat, sivistysjohtajat, Kalajoelta isompien koulujen rehtorit sekä opettajia molemmilta paikkakunnilta. Määräys edellyttää opetuksen ja koulutuksen järjestäjiltä opetussuunnitelmien muuttamista. Sieltä oppilaitokselle avautui lisää uusia vaihtomahdollisuuksia. Satuitko paikalle, kun tapahtui. – Meillä on ollut suunnittelutyössä todella paljon opetushenkilöstöä ja luottamushenkilöitä mukana. Suurista vesistöistä, kuten Saimaa, saa pisteitä sen mukaan, jos vesistön osilla on oma nimi, kuten esimerkiksi Pihlajavesi ja Puruvesi. Samaan aikaan puolestaan opettaja Sari Hauhtonen oli matkalla Virossa. Kalajoella on ollut yksi henkilö puolentoista vuoden ajan irrotettuna kokonaan opetussuunnitelmatehtäviin. FAKTA . Prosessin tarkoitus on ollut ottaa jo suunnitteluvaiheessa mukaan mahdollisimman paljon ihmisiä, koska opetussuunnitelmaa ei olla tekemässä koulua vaan oppilaita varten. . . . Suunnittelussa on huomioitu myös kolmannen sektorin toimijat, kuten järjestöt, yhdistykset ja seurakunta. . arKiSToKuva: alma regionS. . . Yhdestä järvestä saa yhden pisteen, vaikka uisi sen eri laidoilla. Ohjausryhmän lisäksi meillä on ollut kolmen hengen työryhmä, joka on yhdessä ohjausryhmän kanssa ohjannut toimintaa. Kesäuintihaasteen säännöt ovat helpot. Vastaanotto oli JaakkonenTanskalan mukaan hyvä. – Parhaiten näitä yhteistyökuvioita pystyy solmimaan, kun käy henkilökohtaisesti tapaamassa yrityksien vastuuhenkilöitä, hän kertoo. pyhajokiseutu@almamedia.fi. Kalajoki valikoitui yhteistyökumppaniksi sote-kumppanuuden mukanaan tuomien verkostojen ja yhteistyökuvioiden kautta. Kesäuintihaaste kehottaa pulikoimaan Nauti uimisesta ja pulahda mahdollisimman moneen vesistöön tänä kesänä, kehottaa kesäuintihaaste. Juhannukseen mennessä lukujärjestykset ovat valmiina. Niinpä esimerkiksi kanootilla kaatumista ei lasketa uintikerraksi. Opetussuunnitelma on Merijärvellä hyväksytty perusja esiopetuksen osalta ja on arviointipohjan muokkausta vaille valmis. – Molemmissa kunnissa on resurssoitu suunnitteluun todella vahvasti ja henkilökuntaa on koulutusten ja yhdessä tekemisen avulla sitoutettu uuden suunnitelman käyttöönottoon. kesäkuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU 17 Uutisvinkit puhelimitse numeroon 0504380845 tai sähköpostitse toimitus.pyhajokiseutu@ almamedia.fi. Ammattiinopiskelevien työssäoppimisjakson pituus on 6 viikkoa. Käytännössä siis ensi vuoden kuudes luokka lähtee opiskelemaan uudella opetussuunnitelmalla. . Sääntöjen mukaan uimareissu on tehtävä tarkoituksella. Noin 70-80 opettajaa on ollut työstämässä opetussuunnitelman ainekohtaista osiota eri ryhmissä. Suomen Latu ry on liikuttamiseen ja ulkoilijoiden edunvalvontaan keskittynyt ulkoilujärjestö, johon kuuluu yli 80 000 jäsentä 199 yhdistyksessä. Uudet tuulet puhaltavat syksyllä Rehtori Jari Ylikulju sanoo, että ensi vuoden lukujärjestysten tekeminen alkaa heti ensi maanantaina, kun muu koulutyö rauhoittuu kesälomien alkaessa. Merijärvi on tehnyt opetussuunnitelmatyön yhteistyössä Kalajoen kanssa ja se aloitettiin jo kevättalvella 2014. Opettajat muistuttavat, että oppilas on aina ohjatussa valvonnassa harjoittelujaksonsa aikana. Kokkausta kansainvälisessä keittiössä Paula Jaakkonen-Tanskala, Sari Hauhtonen, Sanna Mehtätalo ja Marjukka Suvanto pohtivat, kuinka hyvillä välineillä suomalaiset laittavat ruokaa. Samalla pääsee kisaamaan muiden uimareiden kanssa uitujen vesistöjen määrässä. Omia uintikertojaan voi seurata Kesäuintihaasteen verkkopalvelussa, osoitteessa www.suomenlatu.fi/ kesauintihaaste. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymään kuuluva ravitsemusja puhdistuspalveluyksikkö on solminut yhteistyökuvioita muun muassa Pohjois-Irlantiin, Unkariin, Viroon ja Kyprokselle. arKiSToKuva: Simo HuSSo Eija Ruoho eija.ruoho@almamedia.fi Suomen Latu haastaa jokaisen uimaan sydämensä kyllyydestä tänä kesänä. – Suunnitelman osia on käytetty aina välillä ohjausryhmässä ja lausunnoilla huoltajilla, oppilailla ja henkilökunnalla. Merialueilla sääntönä on merisääennusteen merialueiden rajat, siis esimerkiksi Suomenlahdesta ja Saaristomerestä saa molemmista pisteen, mutta vain yhden. Opetushallitus määräsi 22.12.2014 esiopetuksen opetussuunnitelman perusteista. Esiopetuksen järjestäjien tulee ottaa perusteiden mukaiset paikalliset opetussuunnitelmat käyttöön viimeistään 1.8.2016 alkaen. Kyproksella työssäoppimassa ollut Marjukka Suvanto (oik.) kaipasi kuuden viikon aikana oranssia tölkinaukaisijaa keittiötyössään. Syksy alkaakin sekä meillä, että Kalajoella kahdella opettajien koulutuspäivällä, jossa uutta opetussuunnitelmaa ajetaan sisään ja käydään läpi. Lähetä kuvasi Pyhäjokiseutuun osoitteeseen toimitus. Sirpa KorTeT Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@almamedia.fi MERIJÄRVI Kahden vuoden työn tulos alkaa olla loppusuoralla ja uudet opetussuunnitelmat ovat kuntien ja kaupunkien sivistyslautakuntien käsiteltävänä. . Lisäksi he ovat tehneet ohjausryhmän antamia tehtäviä ja ovat olleet vastuussa yleisten osien työstämisestä. Meiltä ryhmässä on ollut yksi luokanopettaja ja Kalajoelta yksi aineenopettaja, jotka ovat olleet pätkiä irrotettuna suunnittelutyöhön. Joesta ja purosta saa pisteen, jos sillä on nimi
. Eikä enää nyhdetä pelkkää lihaa, vaan pöytään voi leipoa tuorejuustolla täytetyn nyhtöleivän. Vaikka täytteissä suositaan edelleen perinteiseen tapaan lohta ja kinkkua, ulkokuorella on lupa leikitellä. Jaana Salo Jaana Hyyryläinen jaana.hyyrylainen@almamedia.fi Voileipäkakut ovat tehneet paluun kevään juhlapöytiin. – Suolaista syödään nykyään huomattavasti enemmän kuin makeaa. Äitikin saa keskittyä juhlaan. Olen pelännyt kirjoituksia lukion ykkösestä asti, Roosa Leppävuori tuumaa. A Meidän lukio on pieni. – Kirjoista ei tarvinnut maksaa ja lukiosta saatiin tabletti käyttöön opiskelun ajaksi, Tossavainen sanoo. Kasvissyöjien ruokaisampi eväs voi olla paahdetuista juureksista ja linsseistä valmistettu proteiinipitoinen salaatti. Tänä keväänä raakakakut ovat saaneet tehdä tilaa nakedja dripped-kakuille, mutta monet pitävät edelleen perinteisistä, sokerimassalla koristelluista täytekakuista. Tutustuu kaikkiin ja opettajienkin kanssa tulee tutuksi. Tabletti osoittautui hyödylliseksi opiskelussa, sillä oli kätevä tehdä muistiinpanot. Äiti tekee parhaillaan kakkupohjia, Leppävuori kertoo. Ilmainen kuljetus, jos koulumatka on yli 7 km. Sen seitsemän sortin sijaan kakku riittää. Tavoite on saavutettu ja juhlan aika. Myös Perttu Tossavainen on huojentunut ja sanoo, että jännitystä oli matikan kanssa, joka meni ihan hyvin. Ystävät on se juttu, minkä avulla on jaksanut pitkän ja rankan opiskelun, Tossavainen tuumaa. Kärsämäen lukiosta kirjoittaneet kevään 2016 ylioppilaat Roosa Leppävuori ja Perttu Tossavainen uskaltavat jo pistää ylioppilaslakin päähänsä kuvaa varten, koska kirjoituksista selvittiin kunnialla. Syksylle on 21 ensisijaista hakijaa. Penkkareissa ei ollut erityistä teemaa tällä kertaa. . Juhlajärjestelyt ovat jo hyvällä mallilla. Tavoitteena on, että juhlista ei vain selviydytä vaan nautitaan, Tossavainen sanoo. Hän on myös hakenut restonomiksi Helsinkiin ja Rovaniemelle. Perinteiset opettajaparodiat toteutettiin kekseliäästi. Riittävästi suolaista, palan painikkeeksi makeaa Kakku pitää pintansa juhlapöydän kruununa. Leppävuori kertoo menevänsä heinäkuussa armeijaan ja saavansa lisää miettimisaikaa siellä. Silloin reunojen pitää tietenkin näyttää huolitelluilta ja herkullisilta. Lukion jälkeen on tarjolla lukematon määrä erilaisia vaihtoehtoja. Kotipaikkakunnalla opiskelu on ollut kätevää ja taloudellista. . Ylioppilaaksi kirjoitti 16 opiskelijaa. . Koko 16 hengen ryhmä läpäisi kirjoitukset. Jännitettävää riittää vielä tutkinnon läpäisemisen jälkeen. Maksuttomat oppikirjat ja tabletit saa lainaan opiskelun ajaksi. Myös media-ala kuten radiotyö tai jokin urheiluun liittyvä, kuten personal trainerin työ kiinnostaa. Tuhdimmista nälänkarkottajista liha on yhä suosituin. Kolmen vuoden yhteinen uurastus hioi ryhmähenkeä. Parhaat muistot ja tyhmimmät jutut on tehty kavereiden kanssa. Leppävuori ja Tossavainen kertovat, että kakkoset järjestivät heille parhaat potkiaiset ikinä. – Meidän lukio on pieni. Olen hakenut kaupalliselle alalle. Kakun voi koristella luonnonkukilla. – Olo on helpottunut. 18 PUHEENAIHEET PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 2. Luonnosta saatavat raaka-aineet ovat esillä juhlatarjottavissa muutenkin, sillä esimerkiksi salaatteihin saadaan näköä ja makua voikukalla, erilaisilla versoilla ja vaikkapa kuusenkerkillä. – On helppoa ja halpaa käydä lukiota kotoa. . Nyt tosin käytetään vähemmän tunnettuja osia, kuten kuvetta, rintaa tai poskea. Ryhmähenki on tiivis ja hyvä. Jaana Hyyryläinen. Myös lukion ulkopuoliset suorittavat kieliopintoja eLukion kautta. – Olen tosi tyytyväinen siihen, miten hyvin tullaan juttuun. Sain koulukyyditkin ilmaiseksi, koska kouluun on matkaa yli 7 kilometriä, Leppävuori kertoo. Lukioajalta jäi paljon hyviä muistoja. Lukuvuonna 43 oppilasta. Valintoja täytyy tehdä, vaikka ei olisi vielä varma siitä mikä on oma ala. – En tule tekemään aina samaa työtä. Suolaista ja makeaa, kuten halloumia ja mansikoita, voi yhdistellä rohkeasti. . Tutustuu kaikkiin ja opettajienkin kanssa tulee tutuksi, Leppävuori pohtii. – Parhaat muistot ja tyhmimmät jutut on tehty kavereiden kanssa, Leppävuori jatkaa. – Juhlamekko löytyi onneksi helposti. – Ekologisuus on in, mutta luomu ei ole juhlien juttu. Roosa Leppävuori Kolmen vuoden ajan on hiottu osaamista ja taitoja ylioppilaskirjoituksiin tähdäten. Tossavainen sanoo, että hänen ei vielä tarvitse tietää, mitä tekee seuraavat 50-vuotta. Ylioppilaskirjoitukset ovat kuitenkin jännittäneet eniten. Mukana Pohjois-Pohjanmaan lukioiden yhteisessä eLukiossa. Parista salaatista sekä liha-, kanaja kalapullista saa jo rakennettua runsaan buffan, sillä kyllä ne aikuisetkin aina pullia tykkäävät napsia, Vappula vinkkaa. Ylioppilaslakki kruunaa alaasteelta alkaneen koulutien. Kylmä noutopöytä on huoleton, mutta silti kannattaa aina pyytää etukäteen apukäsiä keittiöön. Kuljetuksia on järjestetty myös Pyhännältä tuleville opiskelijoille. Yhteisiä opettajia peruskoulun kanssa. Olen leiponut pikkuleivät itse catering alaa opiskelevan siskon kanssa. Pitopalvelu Coqiinasta Confettijuhlatarvikekaupan yrittäjäksi hyppäävä Susanna Vappula kertoo, että valuminen eli dripping on nyt suurta huutoa niin suolaisissa kuin makeissakin kakuissa. Pullan ystäville voi leipoa pitkon sijaan valkosuklaalla ja puolukoilla täytetyn kranssin. Taitoja, ystäviä ja hyviä muistoja KÄRSÄMÄEN LUKIO . – Kuorrutusta ei sivellä paikalleen, vaan se saa valua kakun päältä reunoille. . On siivottu, laitettu pihaa ja sisustettu terassia. kesäkuuta 2016 Jaana Salo jaana.salo@almamedia.fi KÄRSÄMÄKI Raju rutistus on nyt takana. Jos en pääse opiskelemaan, pidän välivuoden ja nautin elämästä vaikka matkustellen. 7 opettajan virkaa. – Meillä kaikki juhlajärjestelyt on ulkoistettu
Digitaalisen kuolinilmoituksen yhteyteen voi halutessaan julkaista muistosivun.. kesäkuuta 2016 – PYHÄJOKISEUTU IKUISUUS.FI KERÄÄ MUISTOT YHTEEN Ikuisuus.fi on palvelu, jossa läheiset jakavat ja säilyttävät yhteiset muistot vainajaa kunnioittavalla tavalla. Ikuisuus.fi on Alma Median sanomalehtien yhteinen kuolinilmoitusja muistosivupalvelu. Lähipiiri voi kokoontua muiston äärelle läheltä ja kaukaa. Siellä näkyvät Pyhäjokiseudussa ja 20 muussa sanomalehdessä julkaistut kuolinilmoitukset. Kuolinilmoitus ja tärkeimmät hetket ikuistetaan edesmenneen muistosivulle. Torstaina 2
mukaan. Klo 10 jumalanpalvelus. tekstiviestin hinnalla p.044-7118 638 www.tekstaritupu.net. Hinta sisältää lounaan ja esittelyn Valamon luostarissa sekä bussilipun. 08-4598500 /044-3598 500. myös 1. 0443598522 tai 044-3598513. Ilmoittaudu p. TekstariTupu vastaa nuorten kysymyksiin norm. Virasto avoinna kesä-, heinäja elokuun ajan keskiviikkoisin klo 9-13. Kirkkovaltuuston kokous to 2.6.2016 klo 18.30 srk-kodissa. 7-10 v tyttöjen leiri 15. Huom! Leikkikentän aloituspäivänä ma 6.6. Klo 10 konfirmaatiomessu. Kesäillan hartaus kirkkomaalla klo 18. -16.6. Merijärven kappeliseurakunta To 2.6 klo 17 Seurat Salmenrannassa Pe 3.6 klo 11:45 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa – Tuomo Kälviä, Teija Siirtola Su 5.6 klo 13 Sanajumalanpalvelus kirkossa – Eeva-Kaisa Laakko, Markku Sakko Seurakuntatoimisto avoinna ma, ke ja pe klo 9-12 p. Avain löytyi Järvenpään perikunnan kätköistä Etelälahdelta. Lisätiedot p. Kokouksen ptk nähtävänä kirkkoherranvirastossa 13.-27.6. Su 12.6. leiri 2023.6. Muut tapahtumat To 2.6. Virasto avoinna viikolla 23 tiistaina 7.6. 040 505 001 Haapavesi Merijärvi Pyhäjoki Kärsämäki. Klo 12 Tammenlehvän hartaus. ilmoita myös yhteiskyydin vuoksi Lealle. Kirkkoherra Mauno Soronen sanoo, että Ylivieskan kirkon palo on saanut haapavetisetkin muistelemaan oman kirkkonsa paloa ja nostanut muistot taas hetkeksi pintaan. Kirkkoherranvirastossa myyn¬nissä seurakunnan adresseja 10 €/kpl. 044 3598534. mennessä p.044 7277 518 tai p. klo 18. Juhannusmyyjäiset ke 22.6. Su 12.6. leiri maksaa 18 e. Tervetuloa juhlaan mukaan! Juhlapuheen pitää Markku Koski. klo 10 -16 Hammasniemessä, hinta 6 e. Juhannuksena 24.-25.6. 2009 ja 2010 syntyneille 20.6. Diakoniatyö To 2.6. Osoitteemme on Keskuskatu 9, 2. RY: Seurat su 19.6. klo 13. ja 21.6. Kolehti oman seurakunnan nuorisotyölle. www.pyhajoenseurakunta.fi Kirkkoherranvirasto p. Pe 3.6. Soronen kertoo, että ne ovat tulleet ihmisten mieliin, kun vastaava asia tapahtui niin lähellä. 0407636027. Ilmoittautumislista on Löytöpirtillä. EU-elintarvikkeita saatavissa em. 0447118633 Diakonissa Marianne Joensuu p. Rippikouluja nuorisotyö To 2.6. Palveleva puhelin päivystää su – to klo 18–01, pe–la klo 18–03 puh. klo 13 Yppärin rukoushuoneella, Heikki Hyväri, Martti Huhtala. 0504929250 tai suoraan opistolle 10.6. Klo 9 rippikoulu alkaa seurakuntakodissa. Päivän retken kesto klo 6.30-paluu illalla ennen klo 21. Riparilainen tulethan paikalle jo 8:45, jotta ehdimme pakata linja-auton ennen lähtöä. ja to 9.6. Muuna aikana sopimuksen mukaan. Ehtoosoitto kirkon rappusilta klo 18. Vastaanottoajat ke klo 1213 ja to 9-11. Tilaa juustokeitto 15.6. Viimetippa Siukkis klo 11. – Paljon ei täälläkään vanhasta kirkosta ehditty talteen saada, mutta jotkut ovat ottaneet talteen jopa hirren palasia. Lapsija perhetyö Ma 6.6. klo 10 srk-salissa. Palosta saatiin niiden lisäksi pelastettua vain yksi kruunu, mutta sitä ei ole kunnostettu. Hän muistaa hyvin rippikirkkonsa ja avaimen sen ovessa. 044 3598 500. Sanajumalanpalvelus klo 10, liturgi Mari Jussi-Pekka, saarna Jaakko Arppe. Sorosen mukaan nyt löytyneellä avaimella on arvokas symbolinen merkitys. lk voivat tulla, leiri maksaa 13 e. Ilmoittaudu leireille Lealle puh. ( Heikki ja Jarkko) Kolehti Suomen Lähetysseuralle. Seurat ry:llä klo 16. Rippikoulu: Rippikoululeirille lähtö on maanantaina 6.6.2016 klo 9:00 seurakuntatalon pihalta. Leikkikenttä toimii srk-kodin leikkikentällä ma, ti, to, pe klo 9 – 12 ja perheillat ke klo 18 – 19.30. 8.6. Ti 7.6. Hinta 8 e litra. Ilmoittautuminen Tuulalle p.050-4318996 pe 3.6. Leiri alkaa klo 12 ja päättyy klo 15. Perheasiain neuvottelukeskus, Ylivieska, (08) 425990. Ilmoitt. -13.7. Eläkeikäisten leiri ”Kiitoksen voima” 4-8.7.2016 Kalajoen kr.opistolla. 044-7118631 Haapaveden seurakunta Kastettu: Eemil Aapeli Tölli, Elli Viola Mustapää, Valtteri Axel Nicolas Laru (Trondheim,Norja) Avioliittoon kuulutettu: Juho Arvi Sakari Jussila ja Juliaana Elisabet Savikoski Kuollut: Mirja Margareeta Ahola s Pekkala 88v, Eija Mirjami Salo s Isola 57 v Ke 1.6. klo 10 Messu kirkossa, Vahteala, Pärkkä, klo 18.30 Ry seurat kirkossa. Ke 8.6. kesäkuuta 2016 Seurakunnat Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@almamedia.fi HAAPAVESI Haapaveden kirkossa pidetyn Haapaveden kaupunginvaltuuston 150-vuorisjuhlakokouksen yhteydessä valtuutettu Helvi Järvenpää lahjoitti Haapaveden seurakunnalle vanhan kirkon avaimen. Huom kellonaika ! Lähetyskahvila jumalanpalveluksen jälkeen seurakuntatalolla. Lähetyksen kesäkahvit srk-keskuksessa ti 7.6. Järvenpää toivoo, että avain pääsee vitriiniin kunniapaikalle. -14.6. Ke 15.6. 044-7118637 Seurakuntamestari Antti Sakko p. 20 ELÄMÄNMENO PYHÄJOKISEUTU – Torstaina 2. Tiedustelut ja ilmoittautuminen Mirjalle 8.6 mennessä p. – pe 17.6. Talkoot 20 -22.6., josta suunnittelupalaveri ti 14.6. Diakoniatyö Vastaanotto toimistossa ma ja to klo 9-10.30 tai puh. Su 5.6. Kutsu Jumalan valtakuntaan. 044 3598500. oma huoltaja mukaan). (Kuulu myös nettiradiossa) Ma 6.6. Nuoret Kesäarkit Arkissa keskiviikkoisin klo 19, lisätiedot ja muutokset Facebookissa Cafe Arkki sivulla. Kanteleleiri Hammasniemessä 3-5.8. aikoina tai sop. Kastetut: Sylvi Katariina Änäkkälä Jumalanpalvelus Su 5.6. Pöytäkirja on nähtävänä 3.6. oulaistenseurakunta.fi Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston aukioloajat Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto ovat avoinna ma, ti, to ja pe klo 9 – 12. 08-433119. Hinta 30 e. Sama lapsi voi osallistua vain yhtenä päivänä, johon mahtuu 20 lasta. 044 7966367 ja 044 3004924. mennessä. 11-14 v tyttöjen ja poikien leiri 11. Seurat Rantakadun rukoushuoneella klo 13. klo 19 Nuorten kesäarkki Arkissa Su 5.6. Paanukirkko ja kahvila ovat kiinni. Klo 19 kirkkoneuvoston kokous seurakuntakodissa. La 11.6. Haapaveden seurakunnalle lahjoitus Helvi Järvenpää lahjoitti Haapaveden vanhan kirkon avaimen kirkkoherra Mauno Soroselle. Lähetystyö Myyrilässä kahvitusvuoro ke klo 9-14 koko kesäkuun. Diakoniatyöntekijä tavoitettavissa keskiviikkoisin ja torstaisin. Gospeli klo 18 Siukkiksessa. – Avain on ollut vanhassa varastossa, josta se nyt kesäsiivousten yhteydessä on löytynyt ja haluan lahjoittaa sen seurakunnalle muistoksi. Ke 8.6. Varhaisnuorten leirit Hammasniemessä 7-10 v poikaleiri 13. Paanukirkko ja kahvila ovat avoinna 1.6.-14.8.2016 ti-su klo 1017. ja 11-14 v. mennessä p.08-4639200. Kiitos kaikille, jotka olitte mukana keräyksessä. Ke 8.6. Kärsämäen seurakunta Jumalanpalvelukset kirkossa; kuultavana myös nettiradiossamme. kaikille alle kouluikäisille lapsille oma huoltaja mukaan! Muutoin kentälle voi jättää 4 9 -vuotiaat lapset yksin (alle 4v. Messu klo 10, Mari JussiPekka. Seurakuntaretki tulossa! Teemme bussilla päiväretken Heinävedelle Valamoon ja Lintulaan la 27.8. 82 Pyhäjoen seurakunta Avioliittoon kuulutettu: Sami Topias Eskola ja Maria Eliisa Seppä Koululaisjumalanpalvelus kirkossa pe 3.6. juhla. klo 19 Kotiseurat Leena ja Seppo Joentakasella, Oulaistentie 1042. 08-477119, fax 08-477425 Toimistonhoitaja Leila Eilola p. 8.6. Su 12.6. ilmoittaudu www.sri.fi/varkkarit, ilmoittaudu viim. – Ihmiset ovat muistaneet vanhoissa varastoissa vuosikymmeniä olleita tavaroita, joita ovat sitten meille tuoneet. on täynnä. Hinta 30 €/henkilö. Gospeli klo 19 Siukkiksessa. klo 9-13. Klo 18.30 hengellisten laulujen ilta Paanukirkossa. 01019-0071. leiri 27.6.-3.7. – 2.7.2016 kirkkoherranviraston aukioloaikoina sekä internetosoitteessa www. Ystävänkammari on kesätauolla. Tervetuloa! Yhteisvastuukeräyksen tuotto oli 6.225,85 euroa. 044-7118634 Kappalainen Pekka Favén p.0447118635 Kanttori Markku Sakko p. Vuokatinrannassa 7-10 v. Su 12.6. Lasten leiri (7-14v) Raatissa ti 14.6 – ke 15.6. Jumalanpalvelus kirkossa sunnuntaina 5.6. Ry:n seurat Peltokartanossa klo 12.30, Rantakartanossa klo 13.30 ja ry:llä klo 16. klo 17.00. – Esimerkiksi Jouko Aakon tuomat vanhan kirkon virsinumerot, joita hänen äitinsä oli vanhan kirkon raunioilta kerännyt, löytyivät tämän kevään aikana. Klo 9.20 koulujen kevätkirkko. Kirkkoherranvirasto auki ma, ti, to ja pe klo 9-13, puh. klo 13 Lähetyksen kesäkahvit srk-keskuksessa, mukana Leena Laine. Muina aikoina sopimuksen mukaan. Leirillä puuhastellaan kaikenlaista kivaa yhdessä. Jäämme kesätauolle! Pe 3.6. Kastettu: Eemi Olavi Leonard Hyvölä Viikon raamatunlukukappale: Ps. – Haapaveden seurakunnalla on tallessa palosta pelastettu ehtoolliskalusto ja 1700-luvun kasukka, jotka ehdittiin hakea sakastista, kun kirkko paloi. klo 10 Sanajumalanpalvelus, klo 18.30 Ry seurat kirkossa. Keskiviikkoisin toimistot ovat suljettuina. Teuvo laulaa ja laulattaa. Tarvittaessa voitte ottaa yhteyden papistoon: kirkkoherra Jukka Malinen p. Leiripäivät v. Aikavaraus vastaanotolle puh. kerros (Valtion virastotalo). mennessä Tarjalle 044 3598531. klo 12. Niitä on otettu talteen raunioilta ja ne ovat sitten unohtuneen johonkin varastojen tai aittojen hyllyille. Muut tapahtumat Su 5.6. Tuovi Pulkkanen Oulaisten seurakunta Kuollut: Matti Olavi Alatalo 55 v. Klo 13 Löytöpirtin 30-v. Su 5.6