VUOSIKERTA. Linnea Tenhunen ja Onni Ahola taluttavat yhdessä Hantan ponia. Hyvinvointitalon valitusprosessi jatkuu Kurkistamme Helin elämänpolulle Elias Rasila Jaana Koski Jaana Koski Kotieläinpäivässä pääsi eläimiä lähelle 5 2 11 kertoo sinulle kertoo sinulle Pyhäjärven Pyhäjärven kuulumisia kuulumisia pyhajarvensanomat.fi pyhajarvensanomat.fi Keskiviikko 26.8.2026 Hinta 4,00€ N:o 35 pyhajarvensanomat.fi 71
Keskiviikko 26.8.2026 N:o 35. Lämpökaivojen poraamisen osalta kerrotaan, että poraustyö on keskeytetty viranomaisen määräyksen mukaisesti eikä sitä tehdä ennen kuin kaivojen poraaminen on erikseen luvitettu erillisellä lupaprosessilla. elokuuta 2026 lausuntonsa tehtyyn valitukseen. Lupajaosto toteaa, että rakennuksessa on asemakaavan mukaisesti kaksi kerrosta, eikä kerroskorkeutta ole asemakaavassa määrätty. Hyvinvointitalon luvitus: Valitusprosessi jatkuu Uutiset Rakentamisluvasta on valitettu ja myöskään hyvinvointitalon kaavoitusta koskeva Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös ei tietojemme mukaan ole vielä lainvoimainen. LUPAJAOSTO ANTOI kokouksessaan 11. 2 Nimipäivät Tänään Ilmi Torstai Rauli Perjantai Tauno Lauantai Iina Sunnuntai Eemeli Maanantai Arvi Tiistai Pirkka Löydät lisää sisältöä verkosta! pyhajarvensanomat.fi SEURAA meitä myös somessa! Hyvinvointitalon rakentamisluvasta on tehty valitus Pohjois-Suomen hallintooikeuteen. Jaana Koski Siirry e-laskuun! 1. Valitse verkkopankissa laskuttajaksi Pyhäjärven Sanomat 3. Viimeisimmästä laskusta löydät tilausja asiakasnumerosi. HALLINTO-OIKEUS KÄSITTELI 20. OIKAISUVAATIMUKSEN KÄSITTELYN jälkeen rakentamislupapäätöksestä on tehty valitus hallinto-oikeudelle. Valituksen tehnyt kiinteistöyhtiö vaatii valituksessaan rakentamisluvan kumoamista vedoten menettelyvirheisiin, virheelliseen lupakäsittelyyn, luvattomaan rakentamiseen sekä rakennuksen aiheuttamaan merkittävään haittaan taloyhtiön osakkaille ja asukkaille. toukokuuta 2026 useita hyvinvointitaloon liittyviä valituksia. Rakentamislupaa koskeva valitus ei kuitenkaan silloin edennyt hallintooikeuden käsittelyyn, koska oikaisumenettelyssä oli tapahtunut virhe. Lupajaosto kiistää vastineessaan valituksessa esitetyt väitteet ja pyytää hallintooikeudelta pikaista käsittelyä asiassa. Rakentamislupapäätöksestä voidaan valittaa hallinto-oikeuteen vasta sen jälkeen, kun päätöksestä tehty oikaisuvaatimus on käsitelty asianmukaisesti. toukokuuta 2026. Lupajaosto päätti hylätä tehdyn oikaisuvaatimuksen ja pitää hyvinvointitalon rakentamislupapäätöksen voimassa. 2. Lupajaosto kertoo hankkeen täyttävän myös vaatimukset rakennuksen etäisyydestä naapurin rajaan. Hallinto-oikeus kumosi ja poisti rakennustarkastajan kesäkuussa 2025 tekemän päätöksen oikaisuvaatimuksen hylkäämisestä ja siirsi asian lupajaoston käsiteltäväksi oikaisuvaatimusasiana. Lupajaosto toteaa, että työmaalla tehdyt toimenpiteet ovat olleet rakentamislain sallimia valmistelevia töitä. Tilaa e-lasku omassa verkkopankissasi. Valittaja vaatii, että lähiasukkaiden oikeudet ja elinympäristön suojelu on otettava huomioon siten, että se täyttää oikeudenmukaisen menettelyn vaatimukset, ympäristöarvot ja asukkaiden asuinviihtyvyyden. RAKENTAMISLUVASTA TEHDYN oikaisuvaatimuksen oli käsitellyt rakennustarkastaja, vaikka Pyhäjärven kaupungin hallintosäännön mukaan teknisen lautakunnan lupajaos olisi ollut toimivaltainen käsittelemään viranhaltijoiden päätöksistä tehdyt oikaisuvaatimukset. Lupajaosto antoi kokouksessaan lausuntonsa valitukseen. LUPAJAOSTO KÄSITTELI hallinto-oikeuden sille siirtämän oikaisuvaatimuksen 28. Lupajaoston mukaan rakennushanke on kaavamääräysten ja rakentamista koskevien vaatimusten mukainen ja naapureita on kuultu asianmukaisesti. Päätökseen on haettu valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta, mutta asian käsittelyn etenemisestä ei tässä vaiheessa ole tietoa. Lupajaoston mukaan lupa on myönnetty voimassa olevan lainsäädännön mukaan, eivätkä oikaisuvaatimuksen tekijät ole tuoneet esiin sellaista seikkaa, jonka perusteella rakentamislupa tulisi lain mukaan evätä
Pyhäjärven kaupungin elinvoimajulistuksessa todetaan, että energiakäänteen investoinnit ovat Pyhäjärven kaupungille ja paikalliselle elinkeinoelämälle keskeisen tärkeitä. Jaana Koski Seitsemän painopistealuetta: 1. Toimiva vuoropuhelu ja viestintä 2. Energiakäänteen investointien edistäminen 5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNGINHALLITUS esittää valtuustolle elinvoimajulistuksen hyväksymistä kuluvalle valtuustokaudelle. Minkä takia se halutaan julistaa, niin se on poliittisen enemmistön selkeä tahto, Jussinniemi perustelee. Jussinniemi muistuttaa, että teolliset ja asumisyhteisöt ovat aina syntyneet sinne, missä on energiaa ja logistiikkaa saatavana. Energiakäänteen investoinnit on ja koetaan Pyhäjärven kaupungille ja paikalliselle elinkeinoelämälle keskeisen tärkeinä. Muistetaan hyvät tavat viestien kirjoittamisessakin. Kaupunki pyrkii edistämään investointihankkeiden paikallisten elinkeinovaikutusten maksimointia, Miljardin Pyhäjärvi -tavoitteen toteutumista sekä muita elinkeinoelämälle tärkeitä investointihankkeita. Keskiviikko 26.8.2026 N:o 35. Päätöksenteko Kaupungin elinvoimajulistus etenee valtuuston käsittelyyn Elinvoimajulistuksessa todetaan muun muassa, että kaupunki pyrkii edistämään investointihankkeiden paikallisten elinkeinovaikutusten maksimointia, Miljardin Pyhäjärvi -tavoitteen toteutumista sekä muita elinkeinoelämälle tärkeitä investointihankkeita. Elinvoimalupaus tulisi silloin toistamaan ja täydentämään kaupungin laatimaa elinvoimajulistusta. Yritysvaikutusten arviointi 3. Esimerkiksi energiakäänteen investointien edistäminen nähdään Pyhäjärvellä tärkeänä. Elinvoimajulistus ei liity kolmansiin osapuoliin mitenkään, vaan on kaupungin tekemä elinvoimajulistus, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jouni Jussinniemi kertoo. Neuvottelut ovat kuitenkin yhä kesken. – Jos ei ole tekijöitä, joilla ammatti on kohdillaan, niin jollakin tavallahan niitä pitää saada, joko kouluttaa omia tai hankkia ulkopuolelta, Jussinniemi perustelee. Julistuksella kaupunki sitoutuu edistämään yrittäjäystävällistä ilmapiiriä ja vahvistamaan Pyhäjärven elinvoimaisuutta yhteistyössä yritysten ja muiden paikallisten toimijoiden kanssa. PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN elinvoimajulistus mukailee pitkälti Suomen Yrittäjien Elinvoimalupauksen mallipohjaa, josta poimittujen ja hieman muokattujen viiden painopistealueen lisäksi kaupungin omaan elinvoimajulistukseen on nostettu kohdat energiakäänteeseen ja työvoiman saatavuuteen liittyen. – Elinvoimalupauksesta on keskustelua käyty ja edelleenkin tullaan käymään. Sujuvat kaavoitusja lupaprosessit 4. 3 Elinvoimajulistus avaa sitä, millaisiin arvoihin Pyhäjärven kaupungin elinkeinopolitiikka nojaa. Tuliko Pyhäjärven joutuminen arviointimenettelyyn yllätyksenä. Osaavan työvoiman saatavuuden osalta elinvoimajulistuksessa kerrotaan, että Pyhäjärven kaupunki edistää työja yrittäjäperäistä maahanmuuttoa, maahanmuuttajien ja heidän perheidensä kotoutumista sekä paikallisen työvoiman osaamisen kehittämistä. Kaivoksen merkitys kaupungillemme oli niin suuri ettei tästä kuivin jaloin selvitä.” Viikon kysymys Kyllä Ei Minkä takia se halutaan julistaa, niin se on poliittisen enemmistön selkeä tahto. Osaavan työvoiman saatavuus 7. Seuraava kysymys: 13 % (12) 87 % 83) Näin vastasitte: Vastauksia yhteensä 95 Vastaa verkossa: pyhajarvensanomat.fi Viikon kysymys on viikottain vaihtuva gallup, jonka vastaukset julkaistaan seuraavan viikon lehdessä. Vastaajat voivat antaa kynän sauhuta kommentoimalla aihetta Sana on vapaa -kohtaan. Vaikuttavat hankinnat 6. “Oli yllätys koska kuvittelin että kaupunki selviää omilla järjestelyillä.” “Pikkasen lisää järkeä päätösten tekoon!” “Oikein hyvä että joku ulkopuolinen perkaa tämän mätäpaiseen.” “Yllätys olisi ollut, jos ei oltaisi jossain vaiheessa jouduttu arviointimenettelyyn. Paikallisen yrittäjäyhdistyksen aloitteesta Pyhäjärvellä on käyty viime syksystä saakka neuvottelua kaupungin ja yrittäjien välisestä Elinvoimalupauksesta. SUOMEN YRITTÄJÄT kannustaa kuntia ja paikallisia yrittäjäyhdistyksiä solmimaan Elinvoimalupauksen, joka toimii konkreettisena yhteistyön välineenä koko valtuustokauden ajan. Seuranta ja arviointi Fakta Haluaisitko tukia omia sukujuuriasi DNA-testillä. – Yksiselitteisesti energiakäänteen investointeja halutaan edistää. Toimituksella on oikeus lyhentää tai jättää julkaisematta viestejä. Kaupunginhallituksen esityslistalla todetaan, että Pyhäjärven kaupunki voi elinvoimajulistuksen lisäksi sopia myös kumppaniorganisaatioiden kanssa Elinvoimalupauksesta. – Jos ajatellaan, että se uusi teollistuminen ja työllistyminen, niin muuta vastaavaa ei ole tarjolla tänne syrjäkylille
UL Pyhäjärven Sanomat 29.8.2001 Harrastukset ja opinnot kutsuvat Hallakin jo vieraili Pyhäjärven Sanomat 26.8.1976 PYHÄJÄRVEN YRITTÄJÄT ja Pyhäjärven kaupunki ovat neuvotelleet yhteisestä Elinvoimalupauksesta viime syksystä saakka. Lakopaikoissa ohra paleltui. Kilpailujen päätyttyä alkoivat suojeluskunnan talolla iltamat, joihin oli saapunut väkeä aika runsaasti. Yrittäjäyhdistyksen mukaan kaupungin elinvoimajulistus on samankaltainen kuin kaupungin kesäkuussa tekemä ehdotus yhteiseksi Elinvoimalupaukseksi. Olen odottanut koska asiasta päästään uutisoimaan, mutta neuvottelut eivät olleetkaan läpihuutojuttu. Illan pimetessä saatiin nähdä valopistoolilla ampumista viereisellä urheilukentällä. 100m. 4) V.Lappi 309,3 p. Kaupungin oma elinvoimajulistus taas voi kertoa laajemminkin strategisista tavoitteista ja painopisteistä. ottelu, joka oli kyläkuntain välinen, mutta johon ainoastaan kirkonkylällä oli täysi joukkue 4 miestä. Valittavana on runsain mitoin niin hengen kuin ruumiinkin ravintoa aina yliopistotasoiseen opetukseen saakka. KESÄN JA lomien jälkeen itse kultakin löytyy puhtia suunnitella vapaa-ajakseen mielekästä te kemistä. E.Lahti 339,2 pist., 2) V.Lahti 320,3 p., 3) G.Söderlund 312,3p. Keihäänheitto: 1) E.Lahti 40,44, 2) G.Söderlund 38,14, 3) P.Pietilä 13,1. Ohjelmasta mainittakoon mieskuorolaulua, tervehdyspuhe, lausuntaa, puhe, murrejuttu ja kuvaelma ”Sotilaspoika”. Viime maanantain vastai sena yönä jätti halla merkkejä jo viljaankin. Voisiko Elinvoimalupaus olla poliittisesti neutraali. Kaupunginhallituksen esityslistalla todetaan, että kaupunki voi sopia lisäksi kumppaniorganisaatioidensa kanssa Elinvoimalupauksesta. Suomen Yrittäjät kuvaa Elinvoimalupausta työkaluna, jolla voidaan edistää yrittäjäystävällistä ilmapiiriä ja varmistaa, että yritysten näkökulma huomioidaan kunnan päätöksenteossa ja arjen toiminnassa. suojeluskunta vietti kesäjuhlaansa sunnuntaina elokuun 22. 10000m juoksu joka suoritettiin sateessa ja osittain mäkisellä radalla: 1) S.Manninen 36,11, 2) V.Lahti 36,35, 3) Y.Puranen 37,02 4) E.Paajanen. Tänäkään kesänä ei ole ollut oIlenkaan ja on varmasti kymmenen vuotta aikaa siitä, kun halla on viimeksi viljoja palelluttanut. Punaisena lankana lähelle tuodulla opinahjolla on se, että valmistu neet, korkeasti koulutetut ihmiset jäisivät hyödyntämään omaa kotiseutuaan. Kaupungin ja paikallisen yrittäjäyhdistyksen välinen Elinvoimalupaus olisi helpompaa saada maaliin, jos siinä sitouduttaisiin ensisijaisesti yrittäjäystävällisiin toimintatapoihin. 31,20, 2) V.Kääriäinen Pyhäjärven sk. EMÄNTÄ LIISA Nousiainen on Liittoperältä ja hän kertoo, ettei Liittoperällä ole hallaa tarvinnut pelätä. Pelituomarina oli paikallispäällikkö Savolainen. KANSALAISJA kesäyliopiston ohjelmatarjonta kannattaa myös tutkia tarkkaan. Juoksu 1) V.Kääriäinen 12,9, 2) E.Kallio 12,9, 3) P.Pietilä 13,1. Porukassa jumppaamioen tai punttien nosteleminen jaksaa kiinnostaa pitempään kuin yksin puurtaminen. Kun omilla koti konnuilla voi suorittaa arvosanoja, joista on hyö tyä jatko-opiskelupaikassa tai työelämässä, puur taminen tuottaa ahertajalleen moninkertaista iloa. Suojeluskunnan 5. ENSI VIIKOLLA alkaa pyöriä täysillä kaupunkimme monipuolinen harrastustarjonta. 4 Sanotaan Sanomista Pyhäjärven o.l. Pimenevät syysillat taittuvat rattoisasti, kun päättää lähteä kotoa neljän seinän sisältä toisten seuraan. Huomionarvoista kuitenkin on, että esityslistan mukaan Elinvoimalupauksen tulisi toistaa ja täydentää kaupungin julistusta. VÄINÖ BERG kertoo Hiidenkylällä ensimmäisen hallan käyneen reilut kolme viikkoa sitten, jolloin en simmäiset merkit havaittiin peru nan lehdillä. Hii denkylälläkin halla iskee alavim mille seuduille, etenkin Kontiala on halla-altista seutua. Vaikka ohjeistuksena on, että mallipohjaa voi muokata, olisi hyvä ymmärtää ensin sen henki. Kaupungin elinvoimajulistuksen kannalta täydennykset ovat ihan loogisia. Elinvoimajulistus on kaupungin strateginen ja poliittinen tahdonilmaus, ja kaupungin päätöksentekoa ohjaa demokraattisesti muodostuva poliittinen enemmistö. Tosin siihen vaaditaan aiempia opintoja. 27,60, 3) L.Tulkku s:ma 26,73. Kasvukeskukset imevät jo nyt liian monia nuoriamme niin kotimaahan kuin ulkomaillekin. Iltamat loppuivat hauskaan karkeloon – Nämä suojeluskunnan juhlat osoittivat, että Pyhäjärvelläkin ollaan urheilun alalla menossa eteenpäin aimo askelin ja joskaan huippukykyjä ei olekaan niin on urheiluharrastus huomattavasti edistynyt tällä seudulla. Esimerkiksi se, että päätöksenteossa huomioidaan vaikutukset yritysten toimintaedellytyksiin, on poliittisesti neutraali ja kaikkien kannalta tasapuolinen tavoite. Molemmilla voi olla sama päämäärä, eli kaupungin elinvoimaisuuden vahvistaminen. Katto oli kuurassa kello kuuden aikaan ja jääkerros oli myös perunan lehdillä. Kaupunki halusi täydentää Suomen Yrittäjien Elinvoimajulistuksen mallipohjaa kohdilla, joilla myös yrittäjäyhdistys olisi sitoutunut kaupungin valitsemiin strategisiin tavoitteisiin, kuten energiakäänteen investointien, Miljardin Pyhäjärvi -tavoitteen, työja yrittäjäperäisen maahanmuuton sekä maahanmuuttajien kotoutumisen edistämiseen. Haluaako kaupunki siis julistuksellaan paaluttaa poliittisen enemmistön kannan mahdollisten jatkoneuvottelujen lähtökohdaksi. pnä. URHEILUSEURAT JA yksityisyrittäjät pitävät huo len entisvuosien tapaan, että saamme liikettä ni veHimme. Kaiku 25.8.1926 Suojeluskunnan kesäjuhlat PYHÄSALMESSA HAVAITTIIN lauan tain vastaisena yönä varjopaikois sa ja alangoilla kuuraa, muttei varsinaisia hallan tuhoja. Jaana Koski Sanotaan Sanomista Keskiviikko 26.8.2026 N:o 35. Ehkä tarvetta on kahdelle sisällöltään erilaiselle paperille. Pesäpallo-ottelun jälkeen seurasi yleisurheilukilpailut, joissa saavutettiin seuraavia tuloksia: Kiekonheitto: 1) E.Kallio Haapajärven sk. VÄINÖ BERG kertoo kuitenkin, ettei halla enää pysty ratkaisevasti vaikuttamaan perunasatoon. Voisiko yhdistys edes sitoutua koko jäsenistönsä puolesta olemaan esimerkiksi energiakäänteen investointien kannalla, kun ne teoriassa voisivat vaikuttaa kielteisesti esimerkiksi luontoelämyksiä tuottavien yritysten toimintaedellytyksiin. Pyhäjärvi voitti vakuuttavasti pelin 28:lla juoksulla haapajärveläisten 12:ta juoksua vastaan. Juhlat alkoivat urheilukilpailulla klo puoli kaksi päivällä, jossa ensimmäisenä suoritettiin pesäpallo-ottelu Haapajärvi-Pyhäjärvi. TYÖN ALLA Oulun Eteläiseen on myös maisteri tasoista tietojenkäsittelyn opetusta. Yrittäjäyhdistyksen toimintaa puolestaan ohjaa paikallisen yrittäjäkentän edunvalvonta, jossa jäsenistön moninaisuus on otettava huomioon. 5) P.Pietilä 301,7p. Tavoitteet on Suomen Yrittäjien laatimassa mallissa aseteltu siten, että ne eivät sido osapuolia tiettyihin poliittisiin valintoihin. Joskus on kuuraa pihalla, mutta varsinaisia vahinkoja ei halla ole Nousiaisten tilan kohdalla aiheuttanut tänäkään vuonna. Liisa Nousiainen kertoo kuitenkin Koskenperällä olevan enemmän hallalle alttiita alueita. Kaupunki päätyi nyt laatimaan aiheesta oman elinvoimajulistuksen. Myös Särkiperällä ja Lohvalla halla vie raili saaden tuhoakin aikaan, alavilla paikoilla. Varsia halla ei kuitenkaan päässyt palellutta maan
Mitä kuuluu. Kolme aikuista lasta ja yksi enkelinä. Lasten rokotukset ja lääkärikäynnit pääsi hoitamaan suoraan yksityisvastaanotolla. – Jos olisi Ahti Lavangolta tullut kirje, niin olisin kyllä kilttinä tyttönä viimeistään silloin jättänyt eroamatta, Heli tuumaa nauraen. 5 Jaana Koski Nuorena Heli halusi karistaa Pyhäjärven pölyt jaloistaan, eikä rippikoulukaan kiinnostanut. – Olen sisarussarjan nuorin. – Kun perheen mies oli töissä, niin koko perhe kuului työn vakuutuksen piiriin. Ei kulje paikallisbussi kymmenen minuutin välein, eikä kaikkia erikoisuuksia löydy välttämättä kaupasta. Minun mielestä siellä oli turvallista kasvattaa lapsia. HELI HÄNNINEN asuu Pyhäsalmessa, lähellä lapsuudenkotiaan. Sitten kun tuli se armias päivä, niin ajattelin että ei sillä nyt niin väliä, voin minä kuulua kirkkoonkin. Seikkailu venähtikin viidentoista vuoden mittaiseksi. Enkö pääse tästä paikasta ikinä eroon, Heli kertoo nauraen. – Haastattelija oli pyhäjärvislähtöinen mies. Myöhemmin Helille selvisi, että siihen aikaan kirkosta eroava olisi joutunut keskustelemaan kirkkoherran kanssa. Suosikkipaikkani Pyhäjärvellä: Korhosenniemi. Näin muuttaisin maailmaa: Nämä sodat kun saisi poistettua, samoin epäoikeudenmukaisuuden, väkivallan, vihan ja sairaudet. Rippikoulun Heli päätti jättää Pyhäjärven nuoruusvuosinaan väliin. Avoimuutta ja suvaitsevaisuutta haluankin edistää, Heli tuumaa. – Niin kauas kuin junalla pääsee. Kasvattaa luonnetta. Minulle oli helppoa omasta puolestani sopeutua, kun olen tällaisessa maaseutuyhteisössä kasvanut – hyvässä ja pahassa. Kahden isoveljen kovassa koulussa kasvanut. Sellainen ajatus tuli jo varhain, kun omaa perhettä perustin, että kyllä niitä sisaruksia täytyy olla. Nyt meillä on katolinen vävy, eli perhe on hyvin ekumeeninen. – Olisin eronnut kirkostakin, mutta vanhemmat eivät antaneet lupaa ennen kuin täytän kahdeksantoista. – Se oli semmoinen perinteinen kreikkalainen yhteisö. Sanoma Oy:llä oli tarjolla aikakausilehtien konepostitusta. Juttusarjassa tutustumme nykyisiin ja entisiin pyhäjärvisiin henkilöihin Keskiviikko 26.8.2026 N:o 35. Kreikassa miehen työn kautta tullut sairasvakuutusturva kattoi myös puolison ja lapset. Kiinnostus antiikin historiaan vei Helin matkalle Kreikkaan. Perhe asui Sámoksella, joka sijaitsee lähellä Turkin rannikkoa. – Ylioppilasjuhlien jälkeen hyppäsin melko pian junaan, lähdin Helsinkiä kohden – mahdollisimman kauas Pyhäjärveltä, enkä tuu ikinä takaisin tänne, Heli kertoo nuorena miettineensä. Pyhäjärvellä Heli asui, kunnes valmistui ylioppilaaksi. – Tapasin tulevan aviomieheni. Mies oli muurari, hän perusti oman yrityksen. – Äiti oli kotoisin Rantsilasta. Menin työkkäriin ja katsoin mitäs täällä on kesätyöpaikkoja. Olin kotiäitinä enimmäkseen. – Työhön menin ensimmäisenä arkipäivänä. Asunto löytyi Vantaalta ja kesätöitäkin. – Aina naureskelen sitä, että olen perheen evankelisluterilaisessa vähemmistössä. Heli valmistu yo-merkonomiksi. Mietin että onko tämä kohtalon ivaa. Helin äiti oli postivirkailija ja isä autoilija. Neljä lasta syntyi siellä. – Mietin, että ei tämä elämä nyt näinkään mene, että voisin hanttihommaa tehdä koko ikäni. Ihmiset tuntevat toisensa. Se on minulle sellainen hiljentymisen ja rauhoittumisen paikka. Siellä me käytiin kesäisin viettämässä lomaa mummolassa, Heli kertoo. Lapsilla on kaksoiskansalaisuus. Muutin sinne ja perustin perheen. Kreikan tuliaisina kielitaito, joka on teologille arvokas Helin lasten isä on kreikkalainen ja lapset ovat ortodokseja. Viidentoista Kreikan vuoden jälkeen elämä kuljetti takaisin kotiseudulle, rippikouluun ja papin tehtäviin. Harrastukset: Ulkoilu, penkkiurheilu ja kulttuuritapahtumat. Hain sitten kauppaoppilaitokseen Hyvinkäälle sihteeririnjalle. Lukemista haluaisin enemmän harrastaa ja olen ilmoittautunut abstraktin taiteen alkeiskurssille. Seuraavaksi töitä löytyi Airamilta ja Carrols-hampurilaisravintolasta. Nimi: Heli Hänninen Syntymävuosi: 1964 Ammatti: seurakuntapastori, teologian maisteri Perhe: Asun yksin, olen eronnut
Eihän lapsilla ole mitään käsitystä näistä, niin yksi helpotus sekin. Kiinnostus penkkiurheiluun on lapsuudenkodin peruja. Alkuun ajatuksena oli opiskella teologiaa lähinnä tutkijan näkökulmasta. Vuonna 2002 pariskunta erosi. Vasta Suomessa Heli sai hankittua ammattiapua. – Lonkkakivut jäivät sinne. – Uskonto, sitä ylpeydellä tuodaan esiin ja sitä puolustetaan kuten omaa kulttuuriakin. Papin tehtävästä hän ei kuitenkaan osannut vielä haaveilla. Heli haluaa vaikuttaa siihen että ihmisillä olisi hyvä elää ja olla, oikeudenmukaista. Kun ajattelin että istun ja levähdän, hetken päästä alkoi pahentua. Mahdollisimman kauaksi Suomesta, mielellään vielä ei-kristilliseen maahan. Piti pysyä liikkeessä ja sekin oli kipeätä. – Ajattelin että ei tämä vetele, jotakin pitää tehdä muutakin. Keskiviikko 26.8.2026 N:o 35. Heli toivoisi lisää nuoria mukaan päätöksentekoon. Nykykreikka on paljon helpompaa, mutta siinä on paljon yhtäläisyyksiä. Särkylääkkeet lievittivät kipuja, mutta eivät poistaneet. – Loppujen lopuksi työterveyden kautta melko nopeasti pääsin leikkaukseen. – Manchester United edustaa sellaista pelityyliä mistä minä tykkään. Ei riitä että on pappi ja saarnaa kirkossa. Olen aina tykännyt antiikin ajan ja Raamatun ajan historiasta. Ruuhkavuodet kolmen lapsen yksinhuoltajana olivat taloudellisesti tiukkaa aikaa. Vaikka tällä hetkellä menisi asiat hyvin, sinä et seuraavasta hetkestä tiedä mitä voi tapahtua. – En löytänyt merkonomin koulutusta vastaavaa työtä. En tiedä omien vanhempien poliittista kantaa, mutta aina me on äänestämässä käyty. Euroopan toisella laidalla kulttuurissa oli paljon uutta, mutta myös paljon sellaisia asioita, jotka helpottavat yhteiskuntaan sopeutumista. Lonkan tekonivelleikkaus tehtiin Oysin päiväkirurgisella. Kreikan vuosiin mahtui myös yksi Helin elämän vaikeimmista kokemuksista, oman lapsen menettäminen. Viime minuuteilla tulevat ja tasoittavat, vievät jatkoajalle ja sitten voittavat vastustajan kauhuksi, Heli kuvailee ja tuumaa nauraen penkkiurheilun saattavan aiheuttaa verenpainetautia. Minulle on tuttua työttömyys, työttömyyspäivärahat, toimeentulotuet ja pätkätyöläisyys. Lähellä sydäntä olisi ollut myös sairaalasielunhoito. Aito kreikkalainen feta, kreikkalainen jogurtti ja kreikkalainen hunaja, oregano, sitruunamehu, valkosipuli, kalamata-oliivit, Heli luettelee. NOIN NELJÄKYMMENVUOTIAANA Helillä alkoi hengellisen etsimisen aika. KREIKASSAKIN HELI pystyi äänestämään Eurovaaleissa ja hän kokee että ulkomailla asuminen on avartanut ajattelua. Yllättäen Helille avautui virka Pyhäjärven seurakunnasta, kun Teija Kuivalainen lähti papiksi omalle synnyinseudulleen. Heli Hännisen kotialbumi Joku mun sisälläni sanoi, että lähde lukemaan teologiaa. KREIKASTA TULI Helille kuin toinen koti. Mutta aika usein kirkkokäsikirjan esirukousteksteissä tulee sellaisia ilmaisuja ihmisoikeuksien, oikeudenmukaisuuden ja heikossa asemassa olevien puolesta, että joku voisi ajatella että nyt se on ottanut puolueensa doktriinit käyttöön. Heli on toipunut leikkauksesta hyvin. Heli kokee, että työ ja luottamustehtävät kompensoivat toisiaan, eikä arvoristiriitaa ole. Suosikkijoukkue jalkapallossa on Manchester United. Heillä on kyllä vanhojen sivistyskansojen itsevarmuus. – Kirkossa minä en harrasta politiikkaa, kyllä minä roolini erotan. Kuntoutusta Heli suosittelee aloittamaan kuntoilemalla jo ennen leikkausta. Ne on nyt jääneet sinne valmiiksi, mutta hyvin meni kaikki, Heli paljastaa. Uusi testamentti on kirjoitettu koineekreikalla, mikä on sitä vanhempaa kreikkaa. – Köpsinrinteellä hoitoapulaisena huomasin, miten paljon ihmiset tarvitsivat kuuntelijaa siellä. En puutu siihen mitä he äänestävät. Helin valmistuessa teologeja oli paljon työttömänä. Autetaan henkilöitä jotka tarvitsevat apua, ei jätettäisi ketään yksin. Kuntapolitiikka on tuonut paljon tehtäviä. Kivusta ei päässyt eroon edes levossa. Kolmiolääkkeitä Heli ei halunnut alkaa käyttää. Heilläkin on pitkä historia, 400 vuotta turkkilaisvallan alla. – Tomaatti, munakoiso ja tämmöiset, ei ne saa sitä samaa kypsyyttä. 6 Jatkoa edelliseltä sivulta. HELI MUUTTI lasten kanssa Pyhäjärvelle. Houkuttaako se ketään nuorta mukaan, jos haukutaan ja riidellään. Enemmistö kreikkalaisista on ortodokseja. – Mulla on hautaussuunnitelmakin, että mitä virsiä. Kreikkalainen keittiö tuli tutuksi Helille ja siitä on jäänyt vaikutteita. Olen ihan puolipakana. Silloin hän ei vielä arvannut, että kielitaidolle tulisi joskus käyttöä pappisopinnoissa. – Kreikkalainen maustaminen on aika simppeliä. – Mä en osannut kreikkaa yhtään kun menin sinne. Fysioterapeuteista on ollut siinä iso apu. Vuoden 1993 jouluaattona syntynyt Thalia menehtyi kolmen päivän ikäisenä, viattomien lasten päivänä. Ihmisiltä unohtuu välillä, että asiat riitelevät eivät ihmiset. Se on yksi ihanimpia lahjoja mitä sain Kreikan vuosilta, kreikan kielen taito. – Mietin mitä minä oikeasti tältä elämältä vielä haluan. Pahinta oli leposärky. – Jokaisen suomalaisen pitäisi mennä ainakin puoleksi vuodeksi, mielellään vuodeksi jonnekin ulkomaille ummikkona. – Ajattelin, että ei minusta papiksi ole, en ole edes rippikoulua käynyt. Tarkoitus oli liittyä sosiaalidemokraattisen puolueen rivijäseneksi, mutta hänestä on tullut paikallisyhdistyksen puheenjohtaja. Nuorin on Joensuussa, keskimmäinen on Oulussa ja vanhin Helsingissä. Valioliigan pelejä isän kanssa seurattiin ja isä avasi niitä jalkapallon perusjuttuja, niin pääsin jyvälle siitä. Heli on työskennellyt Pyhäjärven seurakunnassa vuodesta 2019. Punaisiksi paholaisiksi niitä sanotaan. Ilman sitä olisin saattanut saada vaikka lapsikaappaussyytteen. Kielen oppiminen oli tärkeää kotoutumisen kannalta. Vuonna 2016 Heli valmistui teologian maisteriksi. – Ensimmäinen äänestyskerta on käyty aina yhdessä, rohkaisu siitä miten käydään ja aina muistutan heitä että käykää äänestämässä. Ortodoksisuus liittyy vahvasti kreikkalaiseen kulttuuriin, historiaan ja kansalliseen identiteettiin. – Olisi toimeentuloa ja ihmiset pärjäisivät. – Jännä kokemus miten tekonivelleikkauskin on yhdistävä tekijä. Vuosi sitten terveys alkoi haastaa. – Minulla oli pääaineena Uuden testamentin eksegetiikka ilman muuta kreikan kielen taitoisena. Heli lähti mukaan kuntapolitiikkaan viime kuntavaaleissa, sosiaalidemokraattien listoilla. Seurakuntaharjoittelussa Ylivieskassa hän kuitenkin huomasi pitävänsä seurakuntatyöstä. Ei niihin tule sitä samaa makua. Lonkkaleikkauksen jälkeen sujuu paremmin niin liikunta kuin penkkiurheilukin. Se voisi avata silmiä ja ajattelua, että muullakin tavalla voi elää, ei ole yhtä ainoaa oikeata tapaa. Heli toimi vapaaehtoisena avustajana Pyhäjärven seurakunnassa ja oli ollut mukana seurakunnan luottamustehtävissä. Ja miten ihanaa on kun voi kivuttomasti nukkua. En tiedä mitä vanhemmat ovat äänestäneet, jos kysyin, he sanoivat että se on vaalisalaisuus, Heli kuvailee. Heli ja lapset Aristea, Andreas ja Aspasia Ateenassa. Lapsuudenkodin perintöä on myös kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin. Pystyy myös lepäämään. Pitää hirmu uskovainen olla että papiksi ryhtyy, rima oli tuolla ihan taivaassa asti, Heli kuvailee. – Meillä on yhteistä eurooppalainen kulttuuritausta ja kristinusko, joka Kreikassa näkyy erittäin voimakkaasti, varsinkin Sámoksella, joka on perinteinen yhteisö. VIIME VUOSINA yhteiskunnan vastakkainasettelu on vahvistunut ja vihapuhe on lisääntynyt. – Meillä kotona aina katsottiin kaikki A-studiot ja muut. Vastaavista operaatioista ei ollut kokemusta, joten mielessään Heli varautui pahimpaan. Vertaistukea löytyy esimerkiksi sosiaalisesta mediasta. Huoltajuudesta ei ollut kiistaa ja asiat saatiin sovittua sopuisasti. Heli on opettanut myös omia lapsiaan äänestämään. Yksi kaveri lähetti minulle suomikreikka -oppikirjan. – Jokainen pystyy omalta osaltaan siihen vaikuttamaan, että minkälaista keskustelukulttuuria me pidetään yllä. Nyt on ihanaa kun pystyy kävelemään eikä särje. Opiskelun ohessa Heli työskenteli hoitoalalla tehden sijaisuuksia. – Oli tarkoitus vähän aikaa olla Pyhäjärvellä, mutta tähän sitä on jumittunut sitten. Ero oli Helille suuri kriisi. – Aito kreikkalainen oliiviöljy, ei mitään sellaisia litkuja ja sekoituksia kuin on kauppojen hyllyllä. Jaetaan vertaistukea ja tsemppiä. Ja ennen kaikkea, me ollaan kaikki ihmisiä. Lapset ovat lähteneet ympäri Suomea. – Muistan kun isä aikoinaan veikkasi ja Veikkauslehteä tuli luettua. Suomalaiselle suulle sopivaa. Välillä Heli laittaa kreikkalaista ruokaa, vaikka aivan samaan lopputulokseen ei täällä tahdo kuulemma päästä. Sitten kun sitä kieltä tulvii koko aika – Appivanhemmat ja muut, hyvin harva osasi mitään englantia. – Tärkeintä ennen Suomeen lähtöä oli, että on lakimiehen laatima asiakirja, että lapset saavat lähteä äidin mukana Suomeen ja tapaamiset on sovittu. Oman elämisenkin kannalta oli hyvä asia, että oppi sen kielen. Kyllä siinä moni kansakunta olisi kadottanut identiteettinsä. – 60-vuotissynttärin jälkeen lonkan nivelrikko alkoi pahentua. Se oli todella kipeä. Joku mun sisälläni sanoi, että lähde lukemaan teologiaa. – Jännä kun aamukahdeksalta kärrätään saliin ja iltakahdeksalta olen jo kotiovella. Niillä on hyökkäävä ja taisteleva luonne. Papin työssä pään täytyy pysyä terävänä ja autolla pitäisi pystyä ajamaan
Myös lapset oli huomioitu omalla lyhyemmällä radalla. – Se menee tosi paljon nenän perässä ja tuntuu, että korvia ei ole silloin, kun se saa jonkun hajun. ENSI VIIKON LEHDESSÄ Yrittäjät – teema pyhajarvensanomat.fi Varaa nyt ilmoituksellesi tila! 040 772 0231 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi Ilmoita tapahtu mat, tuotteet , tarjouks et, palvelut ! Keskiviikko 26.8.2026 N:o 35. Iitan mukaan tapahtuma saattoi jäädä joiltakin väliin myös siksi, että konsepti oli uusi. Labradorinnoutaja pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan esterataa yhdessä omistajansa kanssa. Tapahtuman järjestämisestä vastasi neljän hengen porukka, johon kuuluivat Lystilehdon koirakeskuksen ja -metsän yrittäjä Henriikka Rissanen sekä IdaMaria Lappalainen, Iita Fagerlund ja Camilla Lappalainen. – Meitä vähän ehkä harmittaa, kun me tehtiin omasta mielestä tosi hyvää työtä markkinoinnin suhteen. Sponsoreita ja myyjiä saatiin mukaan sekä paikallisesti että muualta Suomesta. Ajatus tapahtumasta syntyi, kun Lystilehtoon haluttiin järjestää jotain uutta. Erityisesti vesieste jäi Veeralle mieleen, sillä Nala lähti siihenkin innokkaasti mukaan. – Oli eka kerta koiran kanssa tällaisella esteradalla. Muuten Nala on tosi ihmisrakas ja ihana. Esiintymässä Ville Rantala Duo. Oulu2026-ohjelmaan kuulunut tapahtuma toteutettiin talkoovoimin ja yhteisöllisyys oli järjestäjille tärkeä osa päivää. – Se ensin vähän mietti, uskaltaako hypätä, mutta lopulta rohkaistui hyppäämään. Radan lisäksi tapahtuma-alueella oli muun muassa Tropic Grilli, Tropic Bar sekä yritysten myyntija esittelypisteitä. Järjestäjät olivat päivään tyytyväisiä, vaikka kävijämäärä jäi odotettua pienemmäksi. Päivän aikana nähtiin estejuoksua, koiria, musiikkia ja muuta ohjelmaa. – Lähdettiin vähän kokeilemaan kepillä jäätä, että saataisko me sponsoreita, Henriikka kertoo. Radalla pääsi muun muassa kiipeilemään ja tasapainoilemaan. Oltaisiin kyllä toivottu enemmän porukkaa, Henriikka pohtii. Nala-koira ja Veera Partanen vauhdissa. Järjestäjät kuvailevat päivää kolmella sanalla: rento, iloinen ja pohdiskeleva. Tapahtuma oli osa Oulun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden 2026 kulttuuriohjelmaa. Veeran mielestä koiran mukanaolo tekee tapahtumasta erityisen. Tapahtuman pääosassa oli noin kilometrin mittainen Neon Tropic -teemainen esterata, jossa oli 18 estettä. Labradorinnoutaja Nala osallistui LystilehtoGoes -tapahtumaan. – Monenlaisia juoksutapahtumia on ihmisille, mutta tää on kiva, kun sai koiran mukaan. Haapavedeltä kotoisin oleva Veera Partanen osallistui tapahtumaan siskonsa ja kohta 3,5-vuotiaan Nala-koiransa kanssa. Veera kuuli tapahtumasta viime talvena ollessaan Nivalassa koirien dobo-kurssilla. Monenlaisia juoksutapahtumia on ihmisille, mutta tää on kiva, kun sai koiran mukaan. – Kiitän meidän mahtavaa ja osaavaa tiimiä sekä kaikkia talkoolaisina olleita perheenjäseniä, Henriikka sanoo. 7 Viikon varrelta Lystilehdon koirametsässä juostiin esteradalla Vieraskynä Jenna Qvick Festarihenkisen päivän pääosaa tähditti hupiesterata, jonka pystyi suorittamaan yksin, ryhmässä tai koiran kanssa. Koirille järjestettiin myös valokuvausta ja illalla esiintyi Ville Rantala Duo. 22. ELOKUUTA järjestettiin ensimmäistä kertaa LystilehtoGoes -tapahtuma. Nala meni radalla aika hyvin esteitä, vaikka ne olikin uusia. – Moni ehkä ajatteli, että pitää olla urheilullinen, mutta tänne voi tulla juuri sellaisena kuin on, Iita sanoo. Veera kuvailee Nalaa ihmisrakkaaksi, mutta myös hieman omapäiseksi koiraksi
Myöhempi Komun talo on eri sukua, eli Rönkköjä, jotka ovat myöskin saaneet alkunsa Pyhäjärvellä. Ei sieltä pääse millään tavalla kiinni, mistä suvuista geenejä on. Pyhäjärvellä ovat syntyneet muun muassa Pohjoisja Ylä-Savoon sekä Kainuuseen levinneet Komun ja Komulaisen suvut. Kun sukututkijat saavat käyttöönsä isälinjaa selvittävien Y-DNA -testien tuloksia, sukujen historiaa voidaan tutkia kauemmaksi kuin kirkon kirjat ulottuvat. – Tuli kotiläksyksi, että kysy vanhemmilta mitä he tietävät suvusta taaksepäin ja piirrä sukupuu. PYHÄJÄRVEN SEUTU asutettiin 1500-luvun puolivälissä. Nyt DNA viittaa, että he olisivat olleet Änäkäisiä alun alkaen. Se on kiehtovaa, koska siellä syntyi monia uusia sukunimiä silloin 1500-luvun loppupuoliskolla. lutusalaksikin valikoitui historia. Nyt ne aukeavat tämän Y-DNA:n kautta tarkemmin. – Alkuvaiheessa heti minua on kiinnostanut se varhaisempi aika, se mikä on mystistä. – Autosomaalinen DNA sekoittuu koko ajan. Hän on tutkinut sukuja siitä asti ja kou. Kolehmainen arvelee, että Pyhäjärvellä on syntynyt myös Puhakan suku. Jaana Koski Erik Räisänen Keskiviikko 26.8.2026 N:o 35. Lukioiässä Kolehmainen kuuli, että maakunta-arkistoissa voi tutkia sukua. GEENITESTEISTÄ YDNA on kaikkein sopivin sukunimien ja asutushistorian tutkimukseen. Historia Pyhäjärvi oli 1500-luvulla sukujen hautomo Suomen Geneettisen Sukututkimuksen Seuran puheenjohtaja Ari Kolehmaisen väitöskirjatutkimus liittyy Savon sukujen syntyja asutushistorian tutkimiseen. Se on semmoinen savolaissuku, jonka nimi on nykyisin käynyt harvinaiseksi. Mutaatiot, joita voi tapahtua jokaisessa sukupolvessa, ovat ne korvamerkit, joilla me voidaan niitä sukupuita rakennettua. Kun mennään isovanhempien isovanhempien vanhempiin, eli viides sukupolvi taaksepäin, niin heiltä ei välttämättä ole periytynyt tunnistettavaa määrää autosomaalista DNA:ta. He siellä Pyhäjärvellä omaksuvat sen Sirviönimen. – Y-DNA periytyy isältä pojalle sellaisenaan. Väitöskirjatutkija Ari Kolehmaista kiinnostavat myös Pyhäjärven suvut. 8 SUOMEN GENEETTISEN Sukututkimuksen Seuran puheenjohtaja Ari Kolehmainen kiinnostui sukututkimuksesta jo ala-asteen historian tunneilla. Kolehmainen kuvailee Pyhäjärveä ikään kuin sukuhautomona. Niin sanotuissa serkkutesteissä eli autosomaalisissa testeissä taas testataan ihmisen kokonaisperimä. – Olen käyttänyt tätä nimeä Pyhäjärvestä. – Ensimmäiset merkinnät Puhakan nimestä olen löytänyt 1590-luvulta Pyhäjärveltä. Se lähti siitä jo silloin 12 vuotiaana se kiinnostus. Näitä varmasti tulee vain koko ajan vaan lisää näitä sukuja, Komulainen kuvailee. Joka kerta kun syntyy uusi sukupolvi, geenit sekoittuvat. – Pyhäjärvi-Kärsämäki -alueella syntyy Sirvion suku, jotka ovat alkuun olleet Ihalempisiä. – Suvut olivat hyvin vahvasti Savosta tulleita uudisasukkaita. Se mikä tiedetään liian hyvin ei niin kiinnosta, mutta kun mennään aikaan ennen kirkonkirjoja, 1700-luvun alusta taaksepäin, eli Ruotsin suurvalta-aika, keskiaika ja rautakausi. Pyhäjärvi oli monelle suvulle semmoinen ensimmäinen etappi Pohjois-Pohjanmaalle, ja osa jatkoi Kainuuseenkin matkaa. – Kun verrataan äitilinjaan, joka on mitokondrioissa, siinä ei tapahdu mutaatioita välttämättä tuhansiin vuosiin. Sillä voidaan kartoittaa vain hyvin muinaisia reittejä ja saada karkeaa yleiskuvaa
Testi maksaa muutaman satasen, mutta se antaa pysyvän pääsyn sukututkimuspalvelun tietokantaan ilman kuukausitai vuosimaksuja. Lähteet: suges.fi ja geneologia.fi Fakta Pyhäjärvi oli 1500-luvulla sukujen hautomo Y-DNA-testillä voidaan kartoittaa suorien isälinjojen asutushistoriaa ajalle, jonne kirkonkirjojen tiedot eivät ulotu. Tapahtumassa voi antaa näytteen omakustanteiseen DNA-testiin. 1600-luvulla seudulle ilmestyi Virolaisen suku. Paljon on sukuja, joista ei päästä asiakirjojen perusteella 1600-luvulta taaksepäin. – Yksi iso suku siellä on Lintumäki. Minä olen nyt keskittynyt niihin sukuihin, mistä ei ole ollut. DNA avaa juuri tällaisia sukujen mysteerejä, mistä ei vaan pääse taaksepäin. Pyhäjärvi oli monelle suvulle semmoinen ensimmäinen etappi Pohjois-Pohjanmaalle, ja osa jatkoi Kainuuseenkin matkaa. Testaamista tehdään niille suvuille, joista tietoa tarvitaan. – Kauraset tulivat Rautalammilta ja olivat nimeltään Kanasia. Ovat samaa alkujuurta kuin Savon Tikkaset ja suvun alkuperä on Rantasalmella, Kolehmainen tietää. Tarkemmat Y-DNA -testit voivat maksaa useita satoja euroja ja mtDNA-testit sijoittuvat yleensä hinnaltaan näiden väliin. Sukunimi syntyi Pihtiputaalla ja suku oli aiemmin Kolehmaisia Joroisista. – Suoria mieslinjoja löytyy monilla muillakin nimillä, Kolehmainen vinkkaa. Suomen Geneettisen Sukututkimuksen Seuran puheenjohtaja Ari Kolehmaisen väitöskirjatutkimus liittyy Savon sukujen syntyja asutushistorian tutkimiseen. syyskuuta Ylivieskassa geneettisen sukututkimuksen tapahtuman, jossa Kolehmainen luennoi Pohjois-Pohjanmaan jokilaaksojen asutushistoriasta isälinjan Y-DNA:n perusteella. Y-DNA -testillä voidaan tutkia suoraa isälinjaa, koska Y-kromosomi perityy lähes muuttumattomana isältä pojalle. – Sen pitää olla suunnitelmallista. Kaurasten suvun asutushistoriaakin on jo selvitetty. – Väisänen on vanhoja seudun asuttajasukuja, jonka tausta on Mikkelin seudulla. – Niitä taloja hallinneita sukuja, jotka ovat tutkittavissa. – Heidän taustansa on Y-DNA:n perusteella savolaisessa Pöyhösen suvussa. Isovihan aikana Pyhäjärvelle on tullut paljon sukuja ja isännyydet ovat vaihtuneet monissa taloissa. Myös Rönkön suvusta on tutkimuksissa saatu tietoa. – Syksyllä käynnistetään Pohjois-Pohjanmaa ja aloitetaan pienkeräys myös, jolla haetaan testeihin rahaa. SUGESin käyttämän palvelun Y-DNA-testi antaa tarkempaa tietoa kuin jotkut halvemmat vaihtoehdot. Mitokondrio-DNA -testillä (mtDNA) voidaan tutkia äidiltä lapsille periytyvää mtDNA:ta ja siten suoraa äitilinjaa. SUGES JÄRJESTÄÄ lauantaina 5. Gallen-Kallelan museo, Unsplash. DNA-testien hinnat vaihtelevat. Autosomaalinen eli serkkutesti tutkii molemmoilta vanhemmilta perittyä DNA:ta. Erik Räisänen Keskiviikko 26.8.2026 N:o 35. Pyhäjärven sukujen kartoitustyössä Kolehmainen on pitänyt lähtökohtana 1700-luvun alkua, jonne kirkonkirjat vielä ulottuvat. Siksi sitä voidaan hyödyntää esimerkiksi muinaisten väestöjen tutkimuksessa. Jokainen saa omasta suvusta tietoa kun maksaa testin ja me tutkijat rakennetaan sitten sitä isoa kuvaa. Väisäset versovat monissa Pyhäjärven myöhemmissä suvuissa KAKSI VUOTTA sitten perustettiin Suomen Geneettisen sukututkimuksen seura SUGES, jolla on käynnissä useampia alueellisia hankkeita. Samoin Väisäsen suvun historiaa on kartoitettu. – Asiakirjoissa ei pääse niin pitkälle, mutta isälinja DNA auttaa kiinnittämään niitä sinne aikaisempiin sukuihin. Se lähtee Tapani Lintumäestä, jonka väitetään kirkonkirjoissa eläneen pitkälti yli satavuotiaaksi, mutta siinä on vähän varmaan liioittelua. Muinaisjäänteissä mtDNA säilyy kromosomeja paremmin. – Aikaisemmin on jonkun verran harrastajien toimesta ollut testipohjaa olemassa. Testi voi paljastaa suvun maantieteellisen alkuperän ja isälinjan migraatioreitit. Joissakin sukututkimuspalveluissa voidaan periä DNA-testin hinnan lisäksi kuukausitai vuosimaksua, jos haluaa käyttää kaikkia palvelun ominaisuuksia. Pyhäjärven sukujen geneettisen sukututkimuksen tilanne on Kolehmaisen mukaan kohtuullisen hyvä. Mies ei siirrä omaa mtDNA:taan lapsilleen. – He kuuluvat todella harvinaisen skandinaavis-taustaiseen I-haploryhmän linjaan, jolla ei ole juuri sukulaisia löytynyt Suomesta. Kaikista suvuista ei välttämättä löydy sitä ihmistä, joka omakustanteisesti maksaisi sen testin ainakaan kokonaan. MONISTA MUISTA suvuista isälinjoja on jo saatu selvitettyä. DNA-näyte viittaa, että he olisivat Kiiskisiä. Se sopii etenkin melko läheisten sukulaissuhteiden selvittämiseen. 9 Geneettinen sukututkimus Geneettisessä sukututkimuksessa hyödynnetään DNA-testien tuloksia. Tapahtuma on kaikille avoin. – Tikka tai Tikkanen on ensimmäisiä Pyhäjärven asuttajasukuja. Osassahan päästään 1500-luvullekin asti, kuten joissakin Tikka-linjoissa ja Rönköissä varhaisempaankin aikaan. Autosomaalinen testi on yleensä edullisin. PYHÄJÄRVISTEN SUKUJEN tutkiminen kytkeytyy vahvasti Kolehmaisen väitöskirjatutkimukseen. Geneettinen sukututkimus toimii asiakirjatutkimuksen täydentäjänä ja varmennuskeinona, ei sen korvaajana. PYHÄJÄRVELLÄ TUTKIMUSTIETOA kaivattaisiin yhä etenkin Heinosen suvusta ja siihen myöhemmin Mykkänennimellä tulleesta haarasta sekä Niinimäen, Hietasen ja Oravan suvuista, huomioiden talot joissa suku on asunut 1700-luvun alussa. – Teen väitöskirjaa isälinja Y-DNA:n hyödyntämisestä Savon sukunimistön syntyhistoriassa ja asutushistoriassa
Rukousilta klo 18, ruk.huon. Ahdistus ja kauhu valtasi miehen. klo 10.00 messu Pyhän Annan kirkossa. Tämä kirjoitus edustaa yhtä niistä tulkinnoista. Hän tuli! Hän lähti! Minä jäin! Jeesus haki omansa. klo 12.00 Rauhanyhdistyksen varttuneiden kerho E ja L Niskasella, Mailapussintie 5. Torstai 3.9. Kysy meiltä – me yritämme etsiä vastauksen. Ei sielläkään. Pyjama vuoteessa, kuin siitä lähdetty. Mies tiesi. Ylistys ja rukousilta klo 18 SU 30.8. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Mutta me olemme taivaan kansalaisia, ja taivaasta me odotamme pelastajaksi Herraa Jeesusta Kristusta. Sunnuntai 6.9. Tess. Tiistai 1.9. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Täällä ei ole käyty! Meni keittiöön. Tiedustelut: Anna-Mari Linna p. Ei unia, ei näkyjä, ei enkeleitten terveisiä, Sana riittää, hän aina sanoi miehelleen. 28.7.1947 Haapajärvi k. Meni vessaan. Siunaus toimitettu 14.8.2026. Rakkaamme Ritva Annikki HAAVISTO o.s. Ihan pieni hetki vielä. klo 12.00 Rauhanyhdistyksen syysseurat Seurakuntakeskuksessa. Keskiviikko 26.8. (15. Meni toiseen makuuhuoneeseen... Seurakunnat Seurakuntatiedot Hautaan siunattu: Veikko Aukusti Järveläinen 73 v. (14. Puolison, äidin, mummon ja sisaren muistoa kunnioittaen, Pauli Marja-Leena Mika, Vilma ja Heidi Veikko perh. Vaimo kun halusi aina nukkua vielä. tuomalla niitä Pyhäjärven Sanomien toimitukseen (avoinna ke-pe 9–13) tai lähettämällä osoitteeseen Pyhäjärven Sanomat, Asematie 2, 86800 Pyhäsalmi Askarruttaako mieltäsi jokin Pyhäjärveen liittyvä seikka. klo 9.00 – 12.00 perhekerho Aarnolassa, Ollintie 5 – ei ennakkoilmoittautumista. 0400-395 220 Kirkkoherranvirasto ma-to klo 9-12 www.pyhajarvenseurakunta.fi PE 28.8. Joistakin aiheista saatamme tehdä pidemmän Toimitus tutkii -jutun. TERVETULOA TILAISUUKSIIN! KUUNTELE P UH.HARTAUS 020658 2698 n HELLUNTAISEURAKUNTA Lähetä kysymys Lukija kysyy -palstalle Etsimme lukijoiden kysymyksiin sopivia vastaajia ja julkaisemme kysymyksiä vastauksineen Pyhäjärven Sanomien Lukija kysyy -palstalla. (1. Vapaaehtoinen jumppamaksu yhteisvastuulle. Älä arvaile. Kukaan ei tiennyt mitä oli tapahtunut. (Fil. Mutta nyt; hän oli poissa! Missä hän on. Voit lähettää kysymyksiä myös sähköpostilla toimitus@pyhajarvensanomat. Päivätilaisuus klo 11 TI 1.9. klo 11.00 Gospel-jumppa, nuorisotila Asematie 4. Hinta 20 € aikuinen sis. 0400 407430 anna-mari.linna@evl.fi Lähimmäisen kammari ja Kirpputori Löytösoppi suljettu kesätauon ajan. ilmoitukset@ pyhajarvensanomat.fi Keskiviikko 26.8.2026 N:o 35. Älä mytologioi. ja Kirsti Annikki Torssonen 87 v. Mies pomppasi kauhuissaan ylös. Käsi hamuili vaimoa vierestä. Tervakoski s. Mies havahtui hereille. Hengittääkö. Heillä oli jatkuva ristiriita keskenään. keittolounaan. 4:15–17) Herra Jeesus tulisit jo, vaimo usein huokaisi. Kiitä lehti-ilmoituksella sinua elämän iloissa ja suruissa muistaneita. Mies oli lähes kaikesta eri mieltä ja Jeesukseen uskosta. PYHÄJÄRVEN SEURAKUNTA Oikotie 6, 86800 Pyhäsalmi Puh. 18.7.2026 Pyhäjärvi Kun aurinko laskee metsän taa ja usva maiseman verhoaa. Nyt se on tapahtunut! mies parkaisi. Lämmin kiitos kotihoidon hoitajille. Tiedämme, että siellä jossain rauhassa levätä saat. Seurakunta häissä, ensimmäinen sinetti oli avattu: sotaa, vihaa ja kauhua. Liturgi ja saarna Per-Olof Moberg. 3:20– 21.) Toimituksen kommentti: Kristityt odottavat Jeesuksen paluuta, mutta lopun aikojen tapahtumista ja niiden järjestyksestä on kristikunnassa erilaisia tulkintoja. Ei sielläkään. 10 Sunnuntain Sana Vieraskynä Eero Komu, Pyhäjärven helluntaiseurakunta Se salaisuus Unsplash ELÄMÄN VAIKEUKSISTA ja sairauksista huolimatta, väärinymmärrysten keskelläkin, tämä Raamatun kohta oli vaimon lempijakeita. klo 11.00 – 14.00 Kävele Naiselle Ammatti -valtakunnallinen liikuntatapahtuma Honkavuorella, Kauko Tikkasentie 28. Naiskuoro Cantandon harjoitukset torstaisin seurakuntakeskuksessa klo 18 – 20. Pidätämme oikeuden jättää kysymyksiä myös odottamaan myöhempää julkaisuhetkeä tai olla julkaisematta kaikkia kysymyksiä. Kaikkialla hämmästystä. sunnuntai helluntaista) Rauhanyhdistyksen pyhä. Sunnuntai 30.8. Viimeinen päivä oli alkanut. Lauantai 5.9. sunnuntai helluntaista) klo 10.00 Sanajumalanpalvelus Korhosenniemen Riihikirkossa. klo 17.00 seurat Rauhanyhdistyksellä. Lapset alle 12-vuotiaat osallistuvat ilmaiseksi. Käsiään väänellen, henkeä haukkoen, mies avasi television
Tapahtumaan Kiuruvedeltä tulleet Viena, Hemu ja Venja sekä Tanja äiti nauttivat päivästä. Alussa olivat arkoja, mutta sitten ovat oppineet olemaan minun kanssa. Venja 4, Hemu 7 ja Viena 10 ruokkimassa pupuja. Hanta piti seurakunnan kanssa palaverin asiaa koskien ja he päättivät järjestää yhdessä kotieläinpäivän. Tapahtuma tarjosi mahdollisuuden tavata muita, viettää aikaa yhdessä ja tutustua kotieläimiin. Lisää kuvia verkossa! Keskiviikko 26.8.2026 N:o 35. PAIKALLE SAAVUTTAESSA vastaanotto oli lämmin, sillä pihassa oli tallin eläimiä innokkaasti tervehtimässä vieraita. – Lapset rakastavat eläimiä, totesi Tanja. Monelle hienoa oli se, että eläimet saivat kulkea vapaasti ihmisjoukon seassa, eikä eläimiä tarvinnut katsoa vain aidan takaa. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä seurakunnan kanssa ja täysin lahjoitusvaroin. – Pidän sitä kyllä todella tärkeänä, että pidetään tapahtumia, joista kuntalaiset sekä kuntarajojen ulkopuolelta tulevat nauttivat. Erityisen paljon rapsutuksia ja huomiota keräsi Elmeri vuohi. Eläimet kotieläinpäivän keskipisteenä Vieraskynä Elias Rasila Pidän sitä kyllä todella tärkeänä, että pidetään tapahtumia, joista kuntalaiset sekä kuntarajojen ulkopuolelta tulevat nauttivat. Erityisesti ratsastaminen ja poniajelu kiinnostivat lapsia. Hantan mukaan eläimet ovat hyvin sosiaalisia ja etenkin vuohet ovat luonteeltaan uteliaita. Hanta tuumasi, että tällaiset tapahtumat tuovat kuntalaiset yhteen. Tapahtumasta nauttivat niin lapset kuin aikuisetkin. Lapset pääsivät ruokkimaan pupuja ja tämä kiinnosti heitä erityisesti, Tanja kertoi. Yhdistys halusi suunnata rahat lapsiperheille sekä eläinten hyväksi, Hanta kertoi. Hanta Halonen yhdessä Töppönen-ponin sekä Osmo ja Mummo -vuohien kanssa. Poniajelu ja ratsastus kiinnostivat monia. – Poniajelu ja ratsastus ovat kyllä aina kestosuosikkeja. Seurakunta hoiti tapahtumassa tarjoilun. 11 Viikon varrelta Väkeä riitti sunnuntaina Hantan tallilla pidetyssä kotieläinpäivässä. Moni vieras toivoikin jatkoa tämänkaltaisille tapahtumille. Kaukaa kuului jo kukon kiekumista ja ponien kavioiden kopinaa. Väkeä riitti kotieläinpäivässä. Heti pupujen ruokinnan jälkeen perhe suuntasi katsomaan viereisessä ulkoaitauksessa olevia kissoja. – Oli sellainen yhdistys, joka lopetti toimintansa ja halusi antaa tukea. Tapahtuma toteutettiin täysin lahjoitusvaroin. Perheellä itsellä ei ole eläimiä, mutta erilaiset tapahtumat ovat helppo tapa käydä katsomassa ja tutustumassa eläimiin. Makkara ja mehu maistui kaikille eläimiä katsellessa. Elmeri vuohi keräsi päivän aikana lukuiset määrät rapsutuksia. Ne kiinnostavat vuodesta toiseen, Hanta Halonen totesi. – Onneksi sateelta vältyttiin ja tuli näin hyvä ilma. – Monet eläimet ovat olleet meillä jo ihan pienestä asti
syyskuuta. Eläkeliitto kutsuu mukaan syyskauden toimintaan Maanantaiaamupäivisin on mahdollisuus tavata tuttuja ja päästä pois kotinurkista, kun Asematien Nuokkarilla vuorottelevat Eläkeliiton kerho ja lautapelikerho. MIKÄLI SINÄ et halua lähiluontoosi tuulivoimaa taikka Harjulinjaa, niin ota kantaa ja ilmaise mielipiteesi. Moniviihdyttäjä Tauno Pietikäinen on, laulajakin aivan verraton. Tervetuloa pelaamaan ja jutustelemaan siinä pelin lomassa. Makkarat paistetaan joko kivipuiston grillipaikalla sään salliessa tai monitoimitalon pihalla grillillä. Tuntuu ettei kovin vanhoja olla, vaikka pelataankin nuorisotalolla. Terhon peli on aina varmaa sorttia, sama jatkuu kun pelataan korttia. Pelaaminen jatkuu niin pitkään kuin kelit sallivat ja mukaan mahtuu uusia pelaajia. 12 Biljardikerho on hyvissä voimissa, kahdesti viikossa ollaan tosi toimissa. TOIVOMME KAIKILLE hyvää syksyä ja tervetuloa mukaan yhteiseen toimintaan! Pyhäjärven Sanomien arkisto Keskiviikko 26.8.2026 N:o 35. Olette toivoneet mahdollisuutta jutustella enemmän ja tähän on nyt tilaisuus lautapelikerhossa, jota kokeillaan uutena harrasteena. Uusina lajeina ovat kävelyfutis sekä lautapelit. Mies vastasi: "Mennään vain, mutta jos tulet kotiin ennen minua, jätä ulkovalot palamaan." Lukijat Nuorisotalon biljardikerho LINTUKANKAANHARJUN POHJAVESIALUEEN reunamille Varisvuorelle, Rillankiven kupeeseen, ollaan kaavoittamassa seitsemän tuulivoimalan hanketta. Lisätietoa löytyy Pihtiputaan kunnan sivuilta. Kaikki entiset harrasteet, eli lentopallo, biljardi, muistipiiri, keilailu, boccia jatkavat. Lukijalta Vieraskynä Ulla Kinnunen, Pihtipudas Kallen porinat Vieraskynä Kalle Nivala Varisvuori, alkusoittoa Kangasjärven ja Harjulinjan hankkeille Unspla sh ELÄKELIITON PYHÄJÄRVEN yhdistyksen syyskausi lähtee käyntiin ulkoilupäivällä keskiviikkona 2. Tapio miettii huolella aina, löiskö nyt vai vasta huomenna. Kävelyfutista on pelattu Ruotasen kentällä tiistaisin. Varisvuoren alue on samaa aluetta, jonne on ajateltu myös kansallispuistoa. TOIVOTAN KAIKILLE terveyttä ja mukavia päiviä! KEVENNYS: VAIMO ehdotti, mennään kulta ja pidetään vähän hauskaa. HARRASTEPIIRIT KÄYNNISTYVÄT täysillä viikon 36 alussa. Myllyt tulevat näkymään Pyhäjärven pohjoisen ja luoteen puoleisille rannoille. Emoniemen kärki on noin 20 kilometrin etäisyydellä Varisvuoren hankealueesta. Varisvuoren kaavaehdotukseen voi jättää muistutuksia Pihtiputaan kuntaan 31. Hanke on merkityksellinen siksi, että se antaa päättäjille ennakkokäsitystä siitä, millä tavalla ihmiset näihin hankkeisiin suhtautuvat. Pelastus tulloo kun vuorot vaihtuu, keppi käteen ja äskeinen sanailu haihtuu. Porukan vetäjä kultamitalin sai, hän on sen ansainnut tottakai. elokuuta kello kolmeen mennessä. Varmassa kunnossa Ale on aina, ei häntä turhat murheet paina. Kahvitarjoilu on monitoimitalon tiloissa, jossa pääsemme tutustumaan kaivoksen vuosikymmenistä kertovaan näyttelyyn. Pelihallin avaimet on Matin taskussa, jos ei Mattia näy on tunnelma laskussa. SYKSYN AIKAN teemme vielä kaksi reissua: Ensimmäisen Lokakuun alussa Nivalaan Diandran Hymni rakkaudelle -konserttiin. Lautapelejä on monenlaisia ja pelien pelaaminen on mitä mainiointa aivojumppaa. Ulkoilupäivää vietetään Ruotasella, jossa kokoonnumme Mäkikylän monitoimitalon eli entisen koulun pihalle, kävelemme yhdessä kuntoradalle ja käymme lintutornissa. Paikkana on Asematien Nuokkari ja kokoonnumme aina vuorotellen kerhon kanssa eli parittoman viikon maanantaisin. Kerhon ohjelma on entisen kaltainen eli aluksi ohjelmassa on Leilan jumppa, keittiöväki kahvittaa meidät pientä korvausta vastaan ja lopuksi on vierailevan asiantuntijan puheenvuoro tai luento. Ilmari kun on lyäntivuorossa, pallot ei tiedä vieriäkkö pussiin yksin vai kuorossa. Oven taakse kun Hemppa pyörällään rientää, se tietää että kahvit edelleen keitetään. Koska alue sijoittuu rajan tuntumaan, Pihtiputaan puolelle, niin siitä ei ehkä ole tiedotettu riittävästi pyhäjärvisiä. Silloin pyyhitään unen rippeet silmistä, ettei myöhästytä Veijon vitsistä. Ohjaajina toimivat pääsääntöisesti Eila ja Pirkko. Tutustumme matkalla kivipuistoon, joka on siirretty ja kunnostettu Ruotasen urheilukentän alueelle. Kävelyfutiksen pelaaminen on tosi hauskaa, kun juoksuaskeleita ei saa ottaa. Mielestäni maisemahaittaakin pahempi ongelma tästä maaston turmelemisesta meluineen ja välkkeineen koituu luonnon monimuotoisuudelle, lähinnä linnustolle ja eläimille. Välillä ollaan eri mieltä, silloin käytetään kovaakin kieltä. Varisvuori on vielä hyvin pieni hanke verrattuna Kangasjärven 111 voimalan hankkeeseen, joka olisi mahdollisesti seuraamassa Varisvuoren hankkeen jälkeen. KERHOPÄIVÄ ON jatkossa parillisen viikon maanantai ja uutena paikkana on Asematien Nuokkari. Kaksi Pekkaa kun yhteen liittyy, vastapelureilla verenpaine kiihtyy. Tämä on ajanvietto jossa ikä ei haittaa, vuosikerroilla ne nuoremmat taittaa. Nyt on rivi viimeinen, sen omistaa monia pelejä pelaava Rotonen. Kyseessä on luontoarvoiltaan merkittävä alue. Vieraskynä Eläkeliiton hallituksen puolesta, Pirkko Ruotsalainen, puheenjohtaja Muistilistalta näkyvät ajankohtaiset ilmoittautumisajat ja muut tiedot. Perinteinen pikkujoulumatka tehdään Härmän kylpylään marraskuussa
Otteluista on kertynyt neljä voittoa ja 11 sarjapistettä. heinäkuuta Ikosen koululla. Viikko 35 Mikäli haluaa osallistua kisaan, mutta ei ole sukulaista tai tuttavaa, joka merkitsisi ajetut matkat, voi ilmoittaa kilometrinsä Juhamaticiin! –Jarmo Niemi Oikaisu Kihumölkky Aiemmin julkaistuihin Kihumölkyn tuloksiin oli lipsahtanut edellisen vuoden tiedot. Yrittäjäyhdistys ei voi allekirjoittaa lupausta, joka on muotoiltu yksipuolisesti ilman yrittäjien osallistamista, tai joka velvoittaa yrittäjät esimerkiksi kantamaan vastuuta kaupungin lakisääteisistä tehtävistä, kuten työperäisten maahanmuuttajaperheiden kotouttamisesta. SUPERVUOROSSA SISÄLLÄ aloittanut Kiri tehtaili mailan varressa kaksi juoksua ilman yhtäkään paloa ja tilanne näytti siltä, että vieraat saattavat tehdä muutaman juoksun vielä lisääkin, mutta välittömästi 0–2 juoksun jälkeen syntyi saman lyöjän aikana kaksi paloa ja heti seuraava lyöjä paloi ykköselle, joten Pohti joutui tasoittavalle vuorolle ”vain” kahden juoksun takaa. Pesäpallokausi alkaa syksyn tullen kääntyä loppusuoralleen. Kokkola onnistui kääntämään ottelun voitokseen viemällä toisen jakson ja lopulta supervuoronkin, lopputulokset ollen 1–2 (8–7, 2–8, 0–2). TULOKSET: 1. Nyt kaupunginjohtaja esitteli kaupunginhallitukselle elinvoimajulistuksen, josta yrittäjäyhdistys on jätetty kokonaan pois. Kuntasarjaan kilometrejä kartuttaa yhteensä 274 polkupyöräilijää. AVAUSJAKSOLLA KOTIJOUKKUE pelasi vahvaa sisäpeliä latoen jopa kahdeksan juoksua. Keneltä saatuun tietoon väittämä perustuu, koska et itse ole ollut neuvotteluissa mukana. KESÄKUUSSA 2026 saimme tiedon kaupunkistrategian uusimisesta. Jakson päättävä palokin syntyi tilanteessa, jossa Kokkolan etenijä olisi tuonut tasoitusjuoksun, mutta Pohdin naiset onnistuivat polttamaan etenijän ja huokaisemaan helpotuksesta. Lauantainen vastustaja Kokkola on ollut Pohdin päävastus kuluneen kauden aikana ja joukkueet olivatkin sarjassa tasapisteissä ennen viimeisintä kohtaamista. Muutokset on kuitenkin tehtävä tasavertaisesti yhdessä neuvotellen. Vieraskynä Pyhäjärven Yrittäjät ry:n hallitus, Anu Mustaparta Harri Heikkilä Raija Leppäharju Maarit Halonen Harry Pönkkö Merja Liuska Tarja Manninen Pittää sannoo Miten tällaiset julkiset väitteet edistävät kaupungin ja yrittäjäyhdistyksen välistä yhteistyötä. Hanna Vuopio 6. Mallia voi muokata paikallisesti. Kyseinen julistus pohjautuu Suomen Yrittäjien elinvoimalupausmalliin sisältäen kaupungin omat lisäykset. 13 Liikkeellä Kilometrikisa 1.5.2025–30.9.2025 Kilometrikisan ajantasaiset tulokset: Kilometrikisan tulokset on päivitetty lehteen tiistaina 25.8. Tämä ei ole ollut yhdistyksen tavoite. Esa Kumpulainen 3. Markku Saastamoinen 5. Tämän jälkeen Kokkola tehtaili tasaiseen tahtiin yksittäisiä juoksuja tullen lopulta aina yhden juoksun päähän. Pyysimme silloin kesälomien ajaksi aikalisää neuvotteluun. Mauri Lopanus 8. ELÄKELIITON PYHÄJÄRVEN yhdistys järjesti perinteisen kihumölkyn torstaina 9. Miten tällaiset julkiset väitteet edistävät kaupungin ja yrittäjäyhdistyksen välistä yhteistyötä. HALUAMME ESITTÄÄ kysymyksen valtuutettu Jarmo Haloselle, joka on julkisella sosiaalisen median foorumilla esittänyt väitteen siitä, että Pyhäjärven Yrittäjät eivät ole olleet yhteistyökykyisiä. Sisko Pesonen 4. TOISELLA JAKSOLLA Kiri meni menojaan toisesta vuoroparista lähtien. Tässä tämän kesän tulokset. Osanottajia oli 20, joista loppukilpailuun karsittiin kahdeksan heittäjää. kesäkuuta päivitetyn version yhteisestä elinvoimalupauksesta, joka oli suunnilleen nyt laaditun elinvoimajulistuksen mukainen. Kahteen viimeiseen sisävuoroonsa vieraat eivät enää juoksuja onnistuneet tekemään, mutta Pohtikaan ei onnistunut kunnon takaa-ajoa käynnistämään. Heti Kirin ensimmäinen lyöjä pamautti pallon pusikkoon ja kiersi kunniaa kolmospesälle asti. Saimme kaupunginhallituksen puheenjohtajalta 22. Vieraskynä Pekka Tikanmäki Ja a n a Kos k i Keskiviikko 26.8.2026 N:o 35. VÄITE YRITTÄJÄYHDISTYKSEN yhteistyökyvyttömyydestä on järkyttävä ja väärä. Väitteet eivät pidä paikkaansa. Timo Ritvanen 7. Esitimme halun osallistua yrittäjyyttä koskevien asioiden työstämiseen, jotta elinvoimalupaus voisi pohjautua uuteen strategiaan. Hannu Oravakangas 2. Pohdin pesisnaisilla olikin menneenä lauantaina viimeinen esiintyminen kotikentällä kuluvalle kaudelle, kun naiset saivat vieraakseen Kokkolan Kirin. SUOMEN YRITTÄJILLÄ ei ole valmista julistuspohjaa, vaan kyseessä on elinvoimalupausmalli, jolla sovitaan kunnan ja yrittäjäyhdistyksen välisestä yhteistyöstä. Tapaamisia on silti järjestetty neljä kertaa. POHDISTA PARHAINA pelaajina palkittiin kunnarin lyönyt Katja Heikkilä ja lautasen äärellä työskennellyt Katriina Tikanmäki. Ennen vierailijoiden viimeistä tasoittavaa lyöntivuoroa olisi voinut kuvitella jaksovoiton olevan Pohdille selvää pässinlihaa, kun tulostaululla komeilivat lukemat 8–2, mutta jakson lopusta tulikin jännitysnäytelmä vailla vertaa. Ensimmäisellä sisävuorollaan kaksi juoksua tehneet kokkolalaiset painoivat hieman lisää kaasua ja johtivat ottelua hetkessä jo 0–8, kun vuoro sisälsi muun muassa yhden pajatson tyhjennyksen, eli yhdellä lyönnillä kunnari ja kolme tavallista juoksua. kello 09.10 Pyhäjärvi polkee Kilometrikisassa kuntasarjan kolmannella sijalla 150685,0 kilometrin yhteistuloksella, mikä tekee noin 33 kilometriä asukasta kohden. Koulutusja työllistymismahdollisuuksia sen sijaan edistämme mielellämme yhteistyössä työllisyyskoordinaattorin kanssa. Kauden viimeinen kotipeli toi pisteen Pohittarille POHDILLA ON pelejä kauden aikana alla nyt 13, kun jäljellä on kaksi vierasottelua. Yrittäjäyhdistyksen tavoitteena on edelleen käytännöllinen yhteistyömalli, joka tukee sekä kaupunkia että paikallisia yrittäjiä. Voiton ottamalla Kiri onnistui livahtamaan sarjassa Pohdin edelle yhden pisteen turvin. Tauno Rotonen Elinvoimalupaus vaatii yhteistyötä, ei yksipuolisia julistuksia SOSIAALISESSA MEDIASSA on jaettu virheellistä tietoa Pyhäjärven Yrittäjäyhdistyksen ja kaupungin välisistä elinvoimalupausneuvotteluista. Olemme olleet aktiivisesti yhteydessä kaupungin johtoon, vaikka vastausten saaminen on usein ollut hidasta. Väitteissä tuodaan esille, että yhdistys olisi yhteistyökyvytön ja että prosessissa olisi kyse valmiista poliittisesta ”julistuksesta”. Pohittaret rakentelivat ajolähdön yhdellä palolla päälle, mutta tilanteessa syntyi palo kotiin ja viimeinen palo ykköselle, joten Kiri pääsi juhlistamaan voittoa. lokakuuta 2025 – heti maakunnallisen elinvoimalupauksen julkistamisen jälkeen. Yhdistys on tehnyt aloitteen elinvoimalupauksesta jo 16
16.10-17.10 Kannuksenkaupunginkirjasto NIVALA-HAAPAJÄRVEN SEUTU Postinro Pvm Klo Paikka 85500 Ma31.8. 09.00-10.00 Kokkolankauppatori 67300 Ma31.8. 18.00-18.45 TeboilNivala 85800 Su30.8. Oikea hinta kullastasi! HIMANKA-KÄLVIÄ-KANNUS Postinro Pvm Klo Paikka 68100 Ma31.8. KULTAKIERTUE Saavu paikalle tai varaa aika! Kaikki aikataulut ja ajanvaraukset osoitteessa: kultakiertue.fi Haluan ostaa kultasi! Vihkisormukset ja Cordell-kaulaketju 576,32 € Kihlaja insinöörisormus sekä Rolo-ketju 1134,25 € Sormus ja panssariketju 7046,88 € Katso aikataulu postinumerollasi: kultakiertue.fi Saavumme aikataulussa ilmoitettujen paikkojen edustalle tai läheiselle parkkipaikalle. 15.00-15.50 K-MarketHimanka 68300 Ma31.8. 17.50-18.50 KoivuhaanPalvelukeskus Keskiviikko 26.8.2026 N:o 35. 17.30-18.15 K-MarketReisjärvi 86710 Su30.8. Kultakiertue Oy • Gold Adam -ostopisteet: KÄPYLÄ Pohjolankatu 1, Helsinki • TÖÖLÖ Mannerheimintie 58, Helsinki Voit myös lähettää kultasi postin kautta ostopisteeseemme arvioitavaksi Turvapaketti-palvelulla, lisätiedot: goldadam.fi Gold Adamin tunnistat Kultakiertue-autosta, iloisesta ilmeestä ja vihreästä rusetista. 13.50-14.35 Kälviänkirjasto 69100 Ma31.8. 16.00-17.00 Haapajärventori 85900 Su30.8. 10.10-11.10 BiltemaKokkola 67600 Pe28.8. 16.45-17.40 BiltemaKokkola 67800 Ma31.8. 12.35-13.25 K-MarketRytimäki 67600 Ma31.8. 11.20-12.20 KoivuhaanPalvelukeskus 67800 Pe28.8. 14 Ilmoitukset Kultakiertue kurvaa kulmillesi! Saat kultakorujesi hinta-arvion veloituksetta. 12.50-13.50 K-MarketKärsämäki KOKKOLA Postinro Pvm Klo Paikka 67100 Ma31.8. Tässä esimerkkejä maksamistamme hinnoista
Koulutettu Hieroja Johanna Kangasharju 044 979 2865 Woltin Hoitola Woltin Hoitola • Hieronnat • Kulmien ja ripsien kestovärjäykset ja ripsien kestotaivutukset. MYYNTIJA MARKKINOINTIPÄÄLLIKKÖ Minna Montonen 040 772 0231 (ark. Ota yhteyttä! 040 772 0231 ilmoitukset @pyhajarvensanomat.fi TOIMITUSJOHTAJA Teija Pesonen 040 772 0234 (ark. 010 257 6519, hannele.nissila@op.fi Kaustinen Zacharias Hjulfors, OTM, julkinen kaupanvahvistaja p. 15 Parraat palavelut Ollintie 9, p. • Avoinna: ma-pe 8.30-16.30, la-su suljettu • Pyörätuolija paarikuljetukset • Taksi • 5 54-paikkaiset autot www.tenhuset.fi Tenhusen Liikenne Oy Puh. 040 544 6338 Sähköasennus Risto Laitila p. Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella. Ilmestymispäivä: Keskiviikko Sivunvalmistus: Pyhäjärven Sanomat Painopaikka: Botnia-Print, Kokkola Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy pyhajarvensanomat. Pehkosenkuja 4 85800 Haapajärvi 0400 777 757 Avoinna MA-TO 9-16 JARMO PIIPONNIEMI PYHÄJÄRVEN RENGASJA HUOLTOPALVELU OY PYHÄJÄRVEN KONEPALVELU OY • Renkaiden myynti ja asennus, myös kausisäilytys • Autojen korjaus ja huolto, myös raskaskalusto, vikakoodien luku ja nollaus • Renkaita, öljyjä, suodattimia ja hyd. 9-13) ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi PÄÄTOIMITTAJA Jaana Koski 040 736 6098 jaana.koski@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitushinnat: veroton al-verollinen Etusivu 1,34 e 1,68 e Muut sivut 1,06 e 1,33 e Osoiteilmoitukset 0,50 e 0,63 e Perheilmoitukset 30,00 e (maks. Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta. Myös Kelakyytien toivekuljettajat! TAKSIASEMA P. Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien. Ollintie 17, Pyhäsalmi Jalkahoitaja Marita Junno • Jalkojen hoidot (Myös kotikäynnit) • Omahoitotuotteet 040 590 6695 PYHÄJÄRVEN ASIAKIRJAPALVELU Tarja Manninen 044 350 0496 kaupanvahvistaja.manninen@gmail.com • Perunkirjoitukset • Kaupanvahvistukset • Edunvalvontavaltakirjat • Testamentit yms. Postin kautta tehdyt muutostiedot eivät siirry automaattisesti. Soita ensin auton numeroon varmistaaksesi Kelakyydin sopivuus. 010 257 6595, jenniina.ylikopsa@op.fi Kannus, Oulainen Hannele Nissilä, juristi, OTK, VT, julkinen kaupanvahvistaja p. • vaihtolavapalvelu • talousveden ajo • Hiab-työt ja kuljetukset • koneen ym. kuljetukset • kolariym. 010 257 6596, liisa.seppala@op.fi Voit hyödyntää asioinnissasi OP bonuksia. 50pmm) Rivi-ilmoitukset alk. autojen hinaukset Myös viikonloppuisin p.0500-587 997 Juha Laitila KODINKONEHUOLTO TOIVANEN KY • Kylmäkoneet • Kodinkoneet • Sähkölaitteet • Huoltoja varaosapalvelu Susitie 5 Puh. 010 257 2627, venla.lappalainen@op.fi Kaikki em. paikkakunnat Liisa Seppälä, lakiassistentti p. 08-780 370 Seon huoltamopalvelut, monipuolinen huoltokorjaamo varustettuna nykyaikaisin testauslaittein. Kotimainen. 010 257 6532, sari.kaattari@op.fi Pyhäjärvi, Kärsämäki Krista Nevasaari, juristi, OTM, julkinen kaupanvahvistaja p. Pyydämme huomioimaan, että osoitteenmuutokset on tehtävä meille erikseen. Ota yhteyttä! 040 772 0231 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi 040 743 9816 0400 581 315 www.tenhusenmaansiirto.fi TENHUSEN MAANSIIRTO JA KULJETUS OY • MURSKEET • SORAT • HIEKAT • MULTA • SEPELIT • LUONNONKIVET • KAIVINKONETYÖT 040 743 9816 Verkkorannantie 65, Pyhäsalmi 08 781 372 • Majoitus • Tilavuokrat • Ruokapalvelut sopimuksen mukaan Asiantuntevaa lakipalvelua Haapajärvi Sari Kaattari, lakiasiantuntija, julkinen kaupanvahvistaja p. 0100 3020 KELAN TILAUS 0800 93377 OTAXI Huttunen Ari 0400 684 093 Manninen Ari 040 554 4188 Kärkkäinen Ari Kinnunen Eija 040 751 7898 Huuskonen Tapani Vartiainen Juha 0400 209 449 Tenhusen Liikenne Petja Pentti 040 964 4016 Aarniolehto Pertti 040 507 4740 Tenhunen Jari Janne Kaijankoski 0400 758 115 Taxea Jari Karjalainen 050 542 7891 Pankko Tomi 041 317 7025 Kuukasjärvi Olli Satu Pikkarainen Tuomo Haapapuro 040 136 8377 Paikallinen. pyhajarvensanomat. 9-13) teija.pesonen@pyhajarvensanomat.fi laskutus@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitukset Tilausasioita Lehden tilaushinta vuonna 2026 Kestotilaus maksaa 95€/vuosi, sisältää paperija digilehden. ks. Paperilaskuissa 4 € laskutuslisä. 040 556 1316 Fysioja lymfaterapeutti Pia Ahola • Fysioterapia • Lymfaterapia • Hieronnat • MDT-terapia Antintie 2 B, 86800 Pyhäsalmi www.pyhasalmenfhlkuntopiste. Saastamoinen P. 249,00 Tallentava digiboxi HD-lähetyksiin 55,00 Avoinna ma-to 10-15 tarkista aukiolo Googlesta Lasermerkkaukset puu/nahka/metalli *lahjat/muistamiset/liikelahjat ym.. Luotettava. Asematie 2 86800 Pyhäsalmi Asiakaspalvelun puhelin arkisin klo 9-13 040 772 0231 Asiakaspalvelu 040 772 0231 (arkisin klo 9-13) Toimisto avoinna KE-PE 9-13 (MA-TI ovet ovat suljettuna, keskitymme viikon lehden kasaamiseen) TOIMITTAJA Sonja Röytiö Tuoreeltaan verkossa: Keskiviikko 26.8.2026 N:o 35. Olisiko tässä sinun ilmoituspaikkasi. Laitetaanko ilmoitus lehteen. www.pyhanet. Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. 0400-513 608, • lika ja viemärikaivojen tyhj. 20,00 e Muistilista 0,29 e 0,36 e Ilmoitusten jättö lehteä edeltävänä perjantaina klo 13.00 mennessä. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä. 0400 385 888 www.ilmalampojussila.fi Valtuutettu PYHÄSALMEN AUTOJA TRAKTORIHUOLTO Pyhäsalmi p. 0500 6425 17 • FYSIOTERAPIA • HIERONNAT • AKUPUNKTIO • KUNTOSALI Minna Korkiakoski Fysioterapeutti, pt 040-7680092 Laguksentie 1 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO www.ehtpiiponniemi. 010 257 2604, zacharias.hjulfors@op.fi Johanna Rokala, lakiasiantuntija p. 010 257 6554, krista.nevasaari@op.fi Alavieska, Haapavesi Jenniina Ylikopsa, juristi, OTM, julkinen kaupanvahvistaja p. 040 486 3387 asiakaspalvelu@pyhanet. 010 257 2636, johanna.rokala@op.fi Toholampi Venla Lappalainen, OTM, julkinen kaupanvahvistaja p. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta väärinkäsityksestä. 0208--380 808, 0400-382 272, 040-511 8687 Ilmalämpöpumput, ilmastointilaitteet • Ajanvaraus: 040 531 8220 • www.pyhajarvenautokatsastus. Reklamaatiot lehden toimitusongelmista on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa asiakaspalveluumme. Autojen ja traktoreitten varaosat ja tarvikkeet PYHÄSALMEN JÄTEKULJETUS K. letkuja varastossa • Lavettikuljetukset ja kaivinkonetyöt • Vuokrattavana klapija halkomakone, henkilöauton peräkärry, kaivuri sekä kurottaja kuljettajalla tai ilman 044 235 2817 /Halli, Timo 040 412 9087 /Tuukka Kallionkuve 3, Pyhäsalmi JuhaMatic Oy JuhaMatic Oy puh. 08-780062 ma-pe 8-17 la 9-15 KODINKONE-JA KYLMÄKONEHUOLTO Pauli Jussila, Kellopolku 3, Pyhäsalmi ILMALÄMPÖPUMPUT & ILMAJÄÄHDYTTIMET Mitsubishi, Panasonic, Sharp, Gree ja Argo Myynti, asennus ja huolto p. 044-772 7000 Palotie 1, Pyhäsalmi -tietokoneita vuodesta 1989 maksuton tuki maksuton 24/7 *lasertyöt/suunnittelu *Käyttövalmiit tietokoneet *tietokonehuolto *puhelimet *Dronekuvaukset Kannettavat tietokoneet W11 alk. Facebook.com/JuhaMatic *vaatii HDMI tai Scart liitännän Karttataulut *3 kerrosta *haluamastasi paikasta Toivetaksi on mahdollista tilata kaikista autoistamme auto/kuljettaja
maankuulua vanhanajan PALVIA savusaunaPUUKAUPPAPÄIVÄ Pyhäjärven toimistolla pe 28.8. 050-307 5439 perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt. (Hinta merkkimäärän mukaan). Pohdin jäsenmaksut vuodelle 2026 ovat 15 € / henkilöjäsen; alle 12-vuotiailta 5 € ja ainaisjäsenyys 118 €. Jos tarvitset kyydin, soita Pirkolle 040 588 5704. Myyjällä oikeus hyväksyä tai hylätä tarjous. 9. erikoislääkäri Katja Erkkilän vastaanotto Pyhäjärvi tori 27.8., 28.8., 23.9., 24.9. Seniorit Kerho ke 2.9.2026 nuokkarilla klo 11.00-13.00 Biljardia joka keskiviikko klo 11.00-13.00 Onko ajokortin uusimisen aika tai muuta lääkäriasiaa. Ilmoittaudu 10.9. Muistipiiri parittoman viikon tiistaisin, alkaen 8.9 klo 11–12 Muistiluotsin tiloissa Palotie 1. Keilaus torstaisin, ryhmät klo 12–13, 13–14 Keilahallilla. Makkaraa ja kahvia tarjolla. mennessä Pirjolle p. Savukalat, savumuikkua, tuoreet kalat, kukot, savulohikkaat, kalatuotteet. Diandran konsertti Hymni rakkaudelle 1.10. Selvitetään samalla puunmyyntimahdollisuutesi. Alle 10km keskustasta. Tervetuloa! Metalliromua/romuautoja nouto pihasta ja hyvä hinta! p. Kerho jatkossa parillisen viikon maanantaisin klo 10–12 Asematien Nuokkarilla alkaen 14.9. Lentopallo maanantaisin, alkaen 31.8 klo 15.30–17 Ikosen koulun salissa. 0405121687 KalaPoint Myyntiauto Pyhäsalmen torilla to 27.8. klo 19 Nivalassa. Kahvitarjoilu IRENE PARTASEN kukot, piirakat ja munkit Kuopiosta Pyhäsalmen torilla to klo 13-15. klo 9.00–14.00 Tule keskustelemaan kanssamme puukauppatilanteesta ja muista ajankohtaisista metsäasioista. Hyvinvointia edistämässä Lihasjyrä Jyrki Paavola Kauneus-ja hiuspalvelu Joiku/ Jonna Jämsä Pottuvarvas/ Soili Riihijärvi TERVETULOA! AVOIN TILAISUUS KAIKILLE! p . Tehdään Ahaa -aivotreeniä. 044-7831121 Sataman Venetsialaiset 2026 Dj.MarGO Dj.MarGO Juuli & Joonas -duo Juuli & Joonas -duo 150:lle ensimmäiselle lipun ostaneelle RedDevil -juoma! 150:lle ensimmäiselle lipun ostaneelle RedDevil -juoma! Myydään tarjousten perusteella 90m 2 VARASTO/-TOIMITILA kellarikerroksessa, Asematie 1. Kävelyfutis tiistaina 1.9 klo 10 Ruotasen kentällä Lautapelit parittoman viikon maanantaisin Asematien Nuokkarilla klo 10–12. Liikuntapäivä ke 2.9 avaa syyskauden. Geriatrian ja yleislääket. 040 7247 867 tai pirjo.humaloja@gmail.com. Tytöt ja pojat, entiset ja uudet, tervetuloa mukaan! Salibandy (Syksyllä 2026 alkavat ryhmät) TI klo 17.30-18.30 tytöt 12-15 vuotta, vetäjänä Tea Jouhki, 044 3660938 KE klo 16-17 pojat 9-12 vuotta, vetäjänä Joona Muhos, 040 5397723 SU klo 11-12 sekavuoro 12-16 vuotta, vetäjänä Jani Kekäläinen,050 5013162 (Numeroista lisätiedot ja ilmoittautumiset) Lukijan rivit Ilmoituspalsta yksityisille & yhdistyksille. Lipun hinta 40 € plus matka ym. p.0456457747 Jätä ilmoitus osoitteessa: pyhajarvensanomat.fi/rivi-ilmoitus/ Huomenna TO klo 12.30-14 Pyhäsalmen torilla Kotimaista Lapin hillaa, puutarhavadelmaa, huippumakeaa omenaa, puolukkaa, mustikkaa, pensasmustikkaa, hunajaa Yms Hyvään hintaan. Ajanvaraus medibiili.fi tai 0405836575 Torilla Tervetulo HYVINVOINTIPÄIVÄÄN HIIDEN-ORAVAAN Torstaina 3. Urheilumuistio Pohdin Pohti tiedottaa Jäsenmaksun maksaminen on edellytys seuratoimintaan osallistumiselle. 0407707298 www.kalapoint. 2026 klo 9-14 Lounas klo11-13, hinta 7€. Boccia lauantaisin, 5.9 alkaen, klo 9–12 Keskuskoulun sali. Kaikkiin harrastepiireihin ovat entiset ja uudet osallistujat tervetulleita! Keilausta lukuun ottamatta osallistuminen on maksutonta. Lopullinen hinta tarkentuu. OP FI26 5375 0320 028810 Paini Painiharjoitukset maanantaisin klo 18 Ruotasen koulun liikuntasalissa. Kokoonnumme Ruotasen monitoimitalon pihaan klo 10, käymme kuntopolulla, lintutornissa, kivipuistossa. ot ystäväsiki mukaa ! To 27.8. 16 Ilmoitukset Muistilista Eläkeliiton Pyhäjärven yhdistys Ikäpoikien biljardi tiistaisin ja perjantaisin klo 8–11 Asematien Nuokkarin tiloissa. MEDIBIILI PYHÄJÄRVELLÄ Lääkäripalvelua oman kunnan torilla. klo 13-14:30. Tiedustelut sähköpostilla: pyhajarvennv@gmail.com ENSI VIIKON LEHDESSÄ Yrittäjät – teema pyhajarvensanomat.fi Varaa nyt ilmoituksellesi tila! 040 772 0231 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi Ilmoita tapahtu mat, tuotteet , tarjouks et, palvelut ! Keskiviikko 26.8.2026 N:o 35. klo 13-15.30 PYHÄSALMEN TORILLA Puh. Ostetaan Edullinen omakotitalo ja halli/ vain halli. Tarvittaessa kotiinkuljetus