Pyhäjärven Joulunavausta vietettiin sekä Makasiinitorilla että Keskuskoululla useiden eri tahojen yhteistyönä. 040 772 0231 Joulu 2025 Keskiviikko 26.11.2025 Hinta 3,50€ N:o 48 pyhajarvensanomat.fi 70. ilmestyy Pyhäjärven Sanomissa ilmoitukset@pyhajarvensanomat. VUOSIKERTA. Paikallislehti on vuoden 2025 yritys Nimi Nimi Jaana Koski Sonja Röytiö Sonja Röytiö Joulu avattiin yhdessä Sydäniskuri tuo Kuusenmäelle turvaa Omaishoitajuudesta jäi kiitollisuus 11 9 8 7 10.12
KAUPUNGINHALLITUS KÄSITTELI ensi vuoden talousarvion, jonka arvioidaan jäävän 1,61 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Parhaaksi arvioitu video voitti 3000, toiseksi paras 2000 ja kolmanneksi paras 1000 euroa. Koko Salmen koulun 9E-luokka lähti paikan päälle palkintogaalaan jännittämään, mikä heidän sijoituksensa kolmen parhaan joukossa on. Teemu Kähärä (ps.) nousee valtuutetuksi Ari Paavolan (vas.) tilalle. – Koko luokka sitä väsättiin, kuvailtiin paljon. Kertojina videolla toimivat Joona Nousiainen, Eemeli Kivilahti ja Elias Rasila. Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen maanantain kokouksessa. 2 Nimipäivät Tänään Sisko Torstai Hilkka Perjantai Heini Lauantai Aimo Sunnuntai Antti Maanantai Oskari Tiistai Unna Löydät lisää sisältöä verkosta! pyhajarvensanomat.fi SEURAA meitä myös somessa! 10.12. Kaavoitettava alue on kokonaan Pyhäjärven kaupungin omistuksessa. Plugit Finland Oy on hakenut poikkeamislupaa omistamalleen tilalle valtateiden risteysalueella ammattiliikenteen raskaankaluston suurteholatausaseman sekä henkilöautojen latausaseman rakentamiseksi. Jaana Koski Pyhäjärven Salmen koulun 9E kävi maanantaina Lahdessa ottamassa Metsä360-nuorisokilpailun palkintogaalassa vastaan kolmannen palkinnon. ESTEELLISYYKSIEN VUOKSI kaupunginhallitus on määrännyt keskusvaalilautakuntaan kolme määräaikaista varajäsentä. HYVINVOINTILAUTAKUNTA HYVÄKSYI osaltaan viime keskiviikon kokouksessa laajan hyvinvointikertomuksen 2021–2025 ja hyvinvointisuunnitelman vuosille 2025–2029 ja päätti lähettää ne kaupunginhallituksen ja -valtuuston hyväksyttäviksi. Tuossa oli omat riskinsä, jos ei sijoituta mitenkään, kun siihen aikaa kului aika paljon. Jani Kekäläinen Katso video!. Kallisarvoinen Metsämme -video toi luokalle kolmannen palkinnon. Maanantaina kokoontui kaupunginhallitus. Kaupunginhallitus esittää talousarviota ja vuosien 2027–2028 taloussuunnitekmaa kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Videolla esiintyvät Tuure Ojala, Eemeli Sarala, Hugo Lyyra, Joona Nousiainen, Joanna Kekäläinen, Elma Tikkanen, Elias Rasila, Joonas Häyrynen, Eemeli Kivilahti ja Pauli Finnilä. Kyllä siihen aikaa meni. Talousarvioesityksessä investointien yhteiskustannukseksi on arvioitu 8,41 miljoonaa. Suurimpia investointeja ovat hyvinvointitalon rakentaminen ja keskuskoulun remontti. Lautakunta esitti kaupunginhallitukselle täyttöluvan myöntämistä nuoriso-ohjaajan toimeen. KILPAILUN PARHAIMMISTO kutsuttiin maanantaina Lahdessa järjestettyyn palkintogaalaan. Kilpailun osallistujien tehtävänä oli toteuttaa maksimissaan viiden minuutin mittainen video, joka kertoo metsän ja metsäpohjaisten tuotteiden näkymisestä nuorten arjessa. Toiseksi sijoittui Puolalan koulu Turusta. Tekninen lautakunta päätti myöntää luvan liikennejärjestelyyn siten, että latausasemalle rakennetaan sisäänajoliittymä Liiketielle. VOITTAJATYÖN VALINNASSA huomiota kiinnitettiin muun muassa metsän arvon esiintuomiseen, innovatiivisuuteen, visuaalisuuteen ja oivaltavuuteen. LUOKAN YHTEISTYÖSSÄ toteuttaman videon on kuvannut ja editoinut Elias Rasila. vuosiluokille. Videolla vierailevat myös Martta Mustaparta ja Lilli koira. Pitkäaikaisten lainojen lisäykseksi arvioidaan 11 miljoonaa. TEKNINEN LAUTAKUNTA hyväksyi Uusi-Olkkolan alueen asemakaavan osallistumisja arviointisuunnitelman ja päätti asettaa sen nähtäville 30 päivän ajaksi. KAUPUNGINHALLITUS HYVÄKSYI Leppämäen tuulivoiman osayleiskaavan ehdotuksen ja asettaa sen julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Käsikirjoituksen on tehnyt Joanna Kekäläinen. ilmestyy Pyhäjärven Sanomissa Jätä jouluterveisesi lehteen nyt! Katso ilmoitus sivulta 16! Joulu 2025 VUODESTA 2020 alkaen, LUTyliopisto on järjestänyt yhteystyössä Marjatta ja Eino Kollin Säätiön kanssa Metsä360-nuorisokilpailun peruskoulun 7.–8. Päätöksenteko Uutiset Vaalituloksen oikaisu, kaavoitusasiaa ja talousarvio Salmen koulun 9E pronssisijalle Metsä360-nuorisokilpailussa Jaana Koski Pyhäjärven Salmen koulun 9E-luokka menestyi Metsä360-nuorisokilpailussa videollaan Kallisarvoinen metsämme. – Palkintorahat menevät meidän luokkaretkikassaan suoraan. Keskiviikko 26.11.2025 N:o 48 Pyhäjärvellä kokoontuivat viime viikolla keskusvaalilautakunta, tekninen lautakunta sekä hyvinvointilautakunta. Keskusvaalilautakunta kokoontui määräraikaiskokoonpanollaan viikko sitten maanantaina oikaisemaan vaalituloksen vastaamaan Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksiä tehtyihin valituksiin hylätyistä äänistä. Kuulin, että ei ollut ennen Pyhäjärveltä kukaan tuohon kilpailuun osallistunut, Elias Rasila kertoi. Työ ei mennyt hukkaan, Rasila tuumasi. Asemakaavan laadinnan tavoitteena on mahdollistaa datakeskuksen sijoittaminen alueelle. Vaalitulos menee kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle tiedoksi. Voiton kilpailussa vei Kymenlaakson Steinerkoulu Kouvolasta
Puututko, jos huomaat epäasiallista käytöstä somessa. joulukuuta. Tarkemmat ohjeistukset löytyvät kuulutuksesta. POHJOIS-POHJANMAAN PELASTUSLAITOS hälytettiin rakennuspalotehtävälle Vaskikellontielle tiistaina 18. Poliisi selvittää syttymissyytä. Kangasniemen ja Kouvolan väliselle voimajohtoyhteydelle tehdään erillinen YVA-menettely myöhemmin. Neljän maakunnan alueella kulkeva Harjulinja käsittää kaksi 400 kilovoltin voimajohtoa ja yhden 110 kilovoltin voimajohdon. Mielipiteitä hankkeesta voi esittää vuoden loppuun saakka Pohjois-Savon ELY-keskukselle. Kähärä Ky:n hallirakennus tuhoutui tulipalossa täysin. – Ensimmäisen pelastusyksikön saavuttuaan kohteessa tulipalo löi katosta liekkejä läpi. Nyt YVA-menettelyssä oleva hanke on osa Pyhäjärveltä Kouvolaan suunniteltua suurempaa hankekokonaisuutta. “ “Hyvä porukka.“ “Aiemmin kiinnosti VPK:n urheilujoukkue, tänä vuonna olikin jo mielenkiintoiset persoonat korvattu, joten ei kiinnosta enään. Seuraava kysymys: 77 % (44) 30 % (19) Näin vastasitte: Vastauksia yhteensä 63 Vastaa verkossa: pyhajarvensanomat.fi Viikon kysymys on viikottain vaihtuva gallup, jonka vastaukset julkaistaan seuraavan viikon lehdessä. Tänään käydään vielä varmistamassa, että onko sammutusvesien mukana öljyä tai muuta valunut ympäristöön. Suunnitelman reittivaihtoehdot sijoittuvat Pyhäjärven, Kiuruveden, Pielaveden, Keiteleen, Pihtiputaan, Viitasaaren, Vesannon, Rautalammin, Konneveden, Suonenjoen, Laukaan, Pieksämäen, Hankasalmen ja Kangasniemen kaupunkien ja kuntien alueille. Tiistai-iltana pelastuslaitos arvioi, että sammutustyöt jatkuvat pitkälle yöhön. Kun ei itse enää pysty keilaamaan. “ “Amppareita ja pikkuamppareita! “ “Hiihtoa ja jääkiekkoa on mukava seurata. joulukuuta. “ “Seuraisin keilailua enemmänkin, jos siitä kirjoitettaisiin. KANTAVERKKOYHTIÖ FINGRID Oyj suunnittelee uutta Harjulinjaksi nimettyä voimajohtoyhteyttä Pyhäjärven Murtoperän ja Kangasniemen Kauppilan välille. Hankkeesta järjestetään etäyleisötilaisuus 2. “ Viikon kysymys Kyllä Ei Keskiviikko 26.11.2025 N:o 48 Fingrid Oyj:n Harjulinjan YVA-ohjelma on asetettu nähtäville. PYHÄJÄRVEN KOHDALLA voimalinjan uuden maastokäytävän leveydeksi on suunniteltu 96 metriä, paitsi läntisen vaihtoehdon Vuohtomäki–Kaakkomäki -osuudella, jossa nykyisen 110 kilovoltin voimajohdon rinnalle sijoitettavat kaksi 400 kilovoltin voimajohtoa leventäisivät johtolinjaa erikoiskohteita lukuun ottamatta noin 74 metrillä. Ympäristöviranomainen on siinä mukana, päivystävä palomestari Joonas Merilehto kertoi keskiviikkoaamuna. TULIPALO AIHEUTTI merkittävää savunmuodostusta, joka ei kuitenkaan levinnyt asuinalueelle asti. Hajottamo ilmiliekeissä – tie jouduttiin sulkemaan liikenteeltä Pelastustoimi Ajankohtaista Sonja Röytiö Loppuvuosi aikaa vaikuttaa Harjulinjan YVA-ohjelmaan Valtatie 27:n varrella sijaitsevasta hallirakennuksesta ei ole tulipalon jäljiltä jäljellä kuin hiiltyneet rauniot. korjaamoja romuliikkeenä toiminut hallirakennus tuhoutui täysin tulipalossa Vaskikellontiellä. Lisäksi Keiteleellä järjestetään yleisötilaisuus 9. 3 Seuraatko pyhäjärvisten seurojen urheilumenestystä. Tapahtuman linkki julkaisutaan www.ymparisto.fi/Fingrid-harjulinja-YVA ja www.fingrid.fi/harjulinja -verkkosivuilla. Suunnitelman paperiversioon voi tutustua suunnittelualueen kuntien virastoissa ja kuntia on pyydetty ilmoittamaan kuulutuksesta verkkosivuillaan. Jaana Koski Un spl a s h. – Aamukuudelta on pelastuslaitoksen yksiköt poistuneet paikalta. “Ampparit ja SkiTeam, seuraan heitä. Kohteeseen hälytettiin kaikkiaan 11 pelastuslaitoksen yksikköä, ensihoito sekä poliisi. Läntinen vaihtoehto kulkee Salmelanperältä Viitasaaren Kolkkuun ja itäinen vaihtoehto Salmelanperältä Keiteleen Kummunkylälle. Myös poliisi tiedotti tiistaiiltana kahdeksan jälkeen, ettei syttymissyy ole tiedossa ja asiaa tutkitaan toistaiseksi palonsyyntutkintana. Pelastuslaitos sammuttaa tulipaloa ulkopäin, päivystävä palomestari Markus Vehkoja kertoi pelastustoimen tiedotteessa tiistai-iltana sammutustöiden ollessa vielä käynnissä. Muistetaan hyvät tavat viestien kirjoittamisessakin. Mielipiteitä hankkeesta voi esittää vuoden loppuun saakka. marraskuuta kello 18.19. Valtatie 27:n varressa sijaitseva 600 neliön suuruinen Pyhäsalmen Autohajottamo V. Valtatie 27 jouduttiin hetkellisesti sulkemaan liikenteeltä täysin sammutustöiden vuoksi, jonka jälkeen toinen ajokaista avattiin käyttöön ja pelastuslaitos ohjasi liikennettä. Suunniteltu reitti kulkee Pyhäjärven Murtoperän uudelta sähköasemalta etelään, ohittaen Komujärven itäpuolelta. Tulipalo ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Pyhäjärvelle suunniteltu voimalinja kulkee Murtoperältä Salmelanperälle, jossa reitti jakautuu kahteen vaihtoehtoon. Tiistai-iltana 18.11. Ohikulkija huomasi palon ensimmäisenä. Aamukuudelta on pelastuslaitoksen yksiköt poistuneet paikalta. joulukuuta ja Konnevedellä 10. Niin sanottu nollavaihtoehto, eli hankkeen toteuttamatta jättäminen ei ole mukana YVA-menettelyn vaihtoehtotarkastelussa, koska sähkönsiirtoa ei Fingridin arvion mukaan voida tulevaisuudessa hoitaa nykyisellä kantaverkolla ja jo päätetyillä verkkoinvestoinneilla ilman haitallisia siirtokapasiteettirajoituksia tai vaarantamatta käyttövarmuutta. YVA-OHJELMAN KUULUTUS on nähtävillä PohjoisSavon ELY-keskuksen verkkosivuilla 17.11.–31.12.2025. Useat mediat kertoivat, että palopaikalla on kuulunut myös räjähdysääniä. Toimituksella on oikeus lyhentää tai jättää julkaisematta viestejä. Vastaajat voivat antaa kynän sauhuta kommentoimalla aihetta Sana on vapaa -kohtaan. – Rakennuksen sisällä on ollut kaasupulloja, ne ovat sitten palon vaikutuksesta räjähdelleet, Merilehto täsmentää
Peruskoulun 7 lk:n oppilaita on 278, 8 lk:n oppilaista on keskikoululaisia 143 ja kansalaiskoululaisia 41 eli yhteensä 184. postitoimitus muutetaan postiasemaksi n:o 1 ja Pyhäsalmen postiasema, jota hoitaa Pyhäsalmen asemapäällikkö, muutetaan postitoimitukseksi, joka on asemapäällikön hoidossa ja että muutos tulee voimaan postihallituksen määräämänä päivänä. Peruskoululaisia on näistä 248, keskikoululaisia 261 ja kansalaiskoululaisia 90. KESKUSTELUA KÄYDÄÄN paljon myös sosiaaliseen mediaan julkaistujen juttulinkkien yhteydessä. VERKOSSA JULKAISTAAN aina hieman enemmän sisältöä kuin paperilehdessä. Pyhäjärven Sanomat 27.11.1975 Uusi keskuskoulu ”työllistää” 850 henkilöä KOULUTYÖ ON nyt käynnissä täydellä teholla. 70 VUOTTA täyttävä lehti on yhteisön sydän, peili ja muistikirja, kuten yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Anu Mustaparta totesi puheessaan, kun Pyhäjärven Sanomat sai Vuoden yrittäjä 2025 -tunnustuksen. Koko koulussa on siten 599 oppilasta. Toisinaan joku vanhakin juttu saattaa nousta vuosien takaa uudelleen kiinnostavimpien juttujen osastolle. Itse asiassa juttumme saavat verkossa huomattavasti enemmän huomiota, kuin paperilehdessä. Se on eräällä tavalla “salavetoinen”. Paikallislehden sivujen kautta kohtaavat, niin lukijat, kirjoittajat, ilmoittajat kuin haastatellutkin. Laajennuksen myötä on huonetilojen määrä kasvanut runsaasti, mutta sen havaitseminen ei ole kovin helppoa. Se kertoo siitä, että 70 vuotta paikkakunnalla ilmestynyt lehti koetaan merkitykselliseksi. Rakennuksen kokoa on vaikea päätellä kuvasta ja luonnossakin. Opettajia on kaikkiaan 40. LUKIJOIDEN AKTIIVISUUS on viime aikoina ilahduttanut minua erityisesti. Saamme lukijoilta paljon yhteydenottoja palautteen ja juttuvinkkien muodossa. Keskuskoulumme on kuoriutunut nähtäväksi rakennustöiden jälkeen. Jos kynnelle kykenee, paperilehden lisäksi kannattaa siis seurata myös verkkolehteä. Onnea siis koko yhteisölle, jolle Pyhäjärven Sanomilla on merkitystä! Meidän lehti – kirjoittajien, ilmoittajien, haastateltavien ja lukijoiden kohtaamispaikka Sanotaan Sanomista Jaana Koski Keskiviikko 26.11.2025 N:o 48. Verkkosivuillamme on ollut Google Analyticsin mukaan vuoden aikana 1,2 miljoonaa tapahtumaa ja aktiivisia kävijöitä noin 140 000. Koko Raamatun nuori saa yleensä vasta rippikoulussa. Etenkin kuvia on verkkojutuissa usein enemmän. Aina emme kuitenkaan kiireessä muista QR-koodia laittaa. Erityistiloja ovat: fysiikan luokkia 2, biologian luokkia 3, musiikkiluokka, kuvaamataidon luokka, käsikirjasto, oppilaskunnan huone, kielistudio, konekirjoitusluokka, kaupallisten aineiden luokka, kahteen osaan jaettava liikuntasali, ruokasali, yksi tyttöjen tekstiilityön luokka, teknillisten aineiden opetushuoneita on kolme, kotitalousluokkia löytyy kaksi. Siellä ei ole etukäteismoderointia. Pyhäjärven Sanomien lukijapalstalle on myös tullut tavallista enemmän aineistoa. Kiinnostavimpia juttuja klikkaillaan tuhansia kertoja – välillä ylittyy jopa kymmenen tuhannen raja. Yhdeksännellä luokalla on keskikoululaisia 118 ja kansalaiskoululaisia 49 eli yhteensä 167. Lukijasisällöistä, jotka eivät mahdu paperiin, julkaisemme merkittävän osan verkkosivuillamme. KÄYTÄNTÖ ON osoittanut, että tietokoneiden kanssa mielellään työskentelevät lapset ja nuoret oppivat samalla ”sivussa” Raamatun. Normaalissa käytössä olevia luokkia on 19. Yksi kotitalousryhmä käy töissään edelleen vanhalla yhteiskoululla. On hyvä, että kynnys ottaa yhteyttä meihin on matala. Verkkosivujen kommentointi tulee näkyviin viiveellä, koska tarkastamme kommentit ennen julkaisua. OLETKO HUOMANNUT, että verkossa julkaistuja juttuja voi myös kommentoida. Myös ruotsinkielisenä versiona oleva tietokoneraamattu tulee tarpeeseen, sillä yleensä ala-asteilla käsitellään vain Raamatun vanhempia osioita. postitoimitus. Henkilökuntineen kaikkineen on keskuskoulu nyt siis yli 850 henkilön työpaikka. Sama kohtalo on yhdellä tekstiilityöryhmällä, se käy siellä kahdeksan tuntia kahdessa viikossa. Paperilehden juttujen QR-koodit ovat vinkki siitä, että aiheesta on verkossa on lisää sisältöä. Vaikutelma on yleisesti ottaen hyvä ja myönteinen. Jos huomaat Pyhäjärven Sanomien somekanavilla asiatonta kommentointia, ilmoita siitä heti meille. 4 Pyhäjärven Sanomat 29.11.2000 MikroRabbi tuo Raamatun ruudulle ERI JÄRJESTÖJEN yhteistyönä ala-asteille on saatu tietokoneraamattu, MikroRabbi nimeltään. Kiitos kun kirjoittelette meille! Käytännössä se kuitenkin tarkoittaa, että kaikki lukijasisältö ei mahdu paperilehteen, kuten eivät aina mahdu kaikki omatkaan juttumme. Lukion oppilaita on 203, joten kaikkiaan talossa on opiskelijoita 802. Kaikista kommenteista ei tule meille ilmoituksia, joten välillä siellä ehtii olla hyvän tavan vastaista kommentointia, ennen kuin huomaamme sitä poistaa tai oikaista virheellisiä väittämiä. Nopeimmin meidät tavoittaa puhelimella ja sähköpostilla. Siivoojia 9, keittiöhenkilökuntaa 5, vahtimestari ja talonmies. Pyhäjärven kouluille Raamatun ovat lahjoittaneet Rotaryja Leinonklubit. VERKKO EI ole vähempiarvoinen julkaisukanava. Niiden koko vaihtelee. Tiloja löytyy sisältä runsaasti, mutta ei aivan riittävästi. Törkykommentit siirrämme suoraan roskakoriin. Raamatun on toimittanut jyväskyläläinen Gideonit-järjestö, joka mm. Tietokoneraamatulle on haettu luvat, jotta ne on voitu 20 kappaleena ”polttaa” ala-asteen koulujen koneisiin ja kaikkien käyttöön. KULKULAITOSMINISTERIÖ ON postihallituksen esityksestä suostunut siihen, että Pyhäjärven O.l. Osa ilmoittajistammekin on jo hoksannut verkkonäkyvyyden merkityksen. Pohjan Voima 27.11.1925 Pyhäjärven O.l. Useampi silmäpari huomaa enemmän, joten lukijakuntamme on tervetullutta osallistumaan somekanaviemme keskustelujen pitämiseen asialinjalla. LUKIJOIDEN AKTIIVISUUS on mahtava juttu. Ilman lukijoita ja ilmoittajia paikallislehti ei pysyisi pystyssä. Opettajat Lauri Torvinen ja Marja-Liisa Korhonen (etualalla) sekä Leijonien Tuomo Tapaninaho, Rotarien Pekka Rönkkö ja seurakuntapastori Markku Komulainen korostavat, että lapset ja nuoret oppivat Raamatun tietokoneella värkkäämisen ohessa. toimittaa Raamattuja hotelleille
Salli syntyi 12-lapsisen perheen kuudentena lapsena. – Muistan että äiti otti meidät kaikki töihin mukaan, kokonsa mukaisesti. “Mie en sittouvu ennää mihinkään.” Näin muuttaisin maailmaa: Rauha maassa, että tulevat sukupolvetkin saisivat elää turvallisessa ja rauhallisessa maassa. Sallin isä Jalmari Kumpulainen oli mukana kunnallispolitiikassa. Minä kävin koulumatkan varrella viemässä sen. Jos ei muuhun pystynyt, niin pölyjä pyyhkimään. – On turha puhua vaitiolovelvollisuudesta, jos meillä on koti, jossa on isä, äiti ja kaksitoista lasta ja tupa ja kamari. – Kyllä siitä hyvinvointiale on tullut, Salli arvelee. Koulumatkan varrella olevista taloista Sallille saatettiin antaa tehtäväksi kertoa isälle terveisiä avun tarpeista. – Jostain syystä isä piti minua pännämiehenä, vaikka oli vanhempiakin sisaria. Maatilan ja kodin töihin osallistuivat kaikki. Jauholapuista kelataksiralliin – Salli on nähnyt sotepalvelujen kehityskaaren Nimi: Salli Kumpulainen Syntymävuosi: 1952 Ammatti: eläkeläinen Perhe: kissa ja suuri suku Harrastukset: Ristisanatehtävät, lukeminen ja löhöily. – Tulin jotenkin siihen tulokseen, että haluanko, että minun koko elämäni on tätä. Työurasta 30 vuotta kului pyhäjärvisten sosiaalija terveyspalveluja kehittäen. Ensikosketuksen sosiaalityöhön Salli sai seuratessaan isänsä toimintaa sosiaalilautakunnan piirimiehenä. Kotonakin käytiin apua pyytämässä. Mitä kuuluu. Jalmarin vastuulla oli Kuusenmäki-Komu-Liittoperä-Lohva -alue. SALLI KUMPULAISEN lapsuudenkoti oli pieni maapaikka Liittoperän ja Lohvanperän rajalla. Tyttöjä ja poikia oli yhtä monta. Suosikkipaikkani Pyhäjärvellä: Salakonniemi, mökki Kätkytniemessä. PERHEELLÄ EI ollut varaa kouluttaa suurta lapsilaumaa, joten kansakoulun ja kansalaiskoulun jälkeen Sallin oli alettava tekemään tienestiä piikomalla. Kymmenen eläkevuotta on kulunut tarkkailijan roolissa, teräväkatseisen sellaisen. Ei siellä, jos asiakas tulee, niin talvellakaan meitä pihalle voi laittaa. On suuri arvo sillä, että on saanut elää rauhassa. – Hänellä oli oikeus kokouksien välissä jakaa niin sanottuja jauholappuja. Juttusarjassa tutustumme nykyisiin ja entisiin pyhäjärvisiin henkilöihin Jaana Koski Keskiviikko 26.11.2025 N:o 48. – Isä tunsi ja tiesi tasan tarkkaan ihmiset ja kirjoitti lapun. Salli auttoi isää myös Liittoperän koulun johtokunnan taloudenhoitajan tehtävissä pitämällä kirjanpitoa ja maatilan veroilmoitusten teossa. Lohvan ja Liittoperän historiikissä Salli Kumpulainen sanaili, että saa nähdä tuleeko uudesta organisaatiosta hyvinvointialue vai hyvinvointiale. Olen oppinut kunnallisen kirjanpidon perusteet kymmenvuotiaana, Salli naurahtaa. Pitäjä oli jaettu piireihin. Ne heti rupes sanomaan, että sinun kannattais tulla tänne toiseksi vuodeksi, niin pystyt hakemaan Tampereen yliopistoon sosionomiksi opiskelemaan. 5 Sosiaalilautakunnan piirimiehen tyttärenä Salli seurasi alaa jo lapsena. Muutenkin hän piti vähäosaisista huolta. – Siellä oli hirveän kannustavat opettajat. Salli alkoi säästää rahaa ja suuntasi opiskelemaan Raudaskylän Kristilliseen Opistoon
– Nyt vasta oikeesti ja todella nähdään, mitä se tulee maksamaan pyhäjärveläiselle vanhukselle ja hänen omaisilleen. Kustannukset nousivat joka vuosi ja palveluja karsittiin. Rakennushankkeisiin saatiin hyvät avustukset. Sallia huolettaa, onko tavoitteena saada muutettua Suomen sosiaalija terveyspalvelut Amerikan malliin, ennen kuin vaalikausi vaihtuu. Mutta ne ei pääse omaan kuntaan. – Minun parasta työaikaani on ollut se, kun olin sosiaalijohtajana Pyhäjärvellä. He antoi mieluummin rikkaille ja ottivat pois köyhältä, sairaalta, lapsilta, työttömiltä. Meillä oli puheterapeutti, kaksi psykologia, mielenterveystoimistossa täysi miehitys. Vastaavaa tehtävää hoitavat kollegat olivat muissa kunnissa. PALVELUJEN HEIKKENEMISEN syy ei ole hyvinvointialueen työntekijöissä, joiden Salli kokemuksesta tietää tekevän työtä sydämellään. Sallin 40-vuotispäivää juhlittiin työporukalla. Entiset työkaverit pitävät edelleen yhteyttä pikkujoulujen ja muiden tapaamisten merkeissä. PYHÄJÄRVEN SOSIAALIJOHTAJAN tehtävän Salli aloitti vuonna 1985. – Se oli Kärsämäen toive, että se lakkautetaan, eikä Pyhäjärvikään vastustanut. Jos Köpsi olisi säilytetty omana, se olisi niin täynnä kuin ikinä pystyy, Salli uskoo. SALLI KOKEE, että hyvinvointialueilla on jouduttu tekemään säästöjä asiakkaan kustannuksella. Onko siinä mitään yhteisöllistä, kun vanha ihminen yksin makaa sängyssä jossain. Meillä ei mitään virkaa ollut, että olisi ollut auki. Myös palvelujen kunnallistamisesta saatiin paljon säästöjä. Hetken se lämmittää, mutta kohta on perse jäässä, Salli lohkaisee. Sallin näkemys on, että sosiaalija terveystoimen siirtyminen kuntayhtymälle ei tuonut juurikaan hyötyjä pyhäjärvisille asiakkaille. Salli kävi töissä myös Ruotsissa, jossa pääsi hyville palkoille, kun ylitöitäkin sai tehdä niin paljon kuin halusi. Valtiovallalla on avaimet kädessä. Yhteistyö luottamushenkilöiden ja työkavereiden kanssa toimi hyvin. Kunta-aikana sosiaalija terveystoimi oltiin yhdistetty ja yhteistyö eri sektoreiden välillä oli toiminut mutkattomasti. Avun tarpeessa olevia on enemmän kuin koskaan ennen. 6 Salli innostui, kävi kesän tienaamassa opintoihin rahaa, sai suoritettua Raudaskylän lukiossa keskikoulun oppimäärän ja pääsi opiskelemaan Tampereelle. – Mahottoman nopea tahti. – Vaikka Pyhäjärvellä on väki vähentynyt huomattavasti, se raskashoitosten, paljon palvelua vaativien osuus ei ole vähentynyt, vaan se on lisäntynyt. Ketään ei tunnu kiinnostavan se, että asiakkaiden ja Kelan rahaa palaa kulkemisiin. Minä päätin, että en halua lähteä täältä pois. Monta hyväksi todettua toimintatapaa on heitetty hukkaan. Nyt hyvinvointialueet hakevat säästöjä siirtämällä kapasiteettia ympärivuorokautisesta hoidosta yhteisölliseen asumiseen. Vaikka palveluja kunnallistettiin, yhteistyötä tehtiin edelleen yli kuntarajojen. Salli tuumaa, että kyse on arvovalinnoista. Kun sosiaalija terveystoimi yhdistettiin, Sallista tuli perusturvajohtaja. – Säästi kovasti, näillä seuduilla ensimmäisenä, kun ei rakennettukaan vanhainkotia vaan palvelukeskus, jossa saivat vuokralaisena asua. – Jossakin vaiheessa huomasin, että tämä opiskeluhan on ihan mukavata ja näin jälkikäteen ajateltuna parasta aikaa elämässä. Oikeastaan ainut joka selkeästi vastusti, oli lääkäri Ilkka Winblad. Pyhäjärvelle rakennettiin työkeskus, päiväkoti Muksuteekki ja Köpsinrinteen palvelukeskus. SALLI JÄI eläkkeelle vuonna 2015. Pohde on karsinut ostopalveluja rankalla kädellä. Lainallahan minä opiskelin. Kumpikin ollaan hippasen verran pieniä yksin. Valtiovallan vastuulla olis kahtoa kokonaiskuvaa. Ei suinkaan ne ole kuvitelleet, että hyväntekeväisyyttä tullaan tänne tekemään. Ja lisääntyy niin kauan, kunnes on nämä niin sanotut suuret ikäluokat haudassa. Kolme vuotta kestäneiden sosionomiopintojen jälkeen Salli päätti vielä jatkaa. Jatkoa edelliseltä sivulta. Perheneuvolassa oli pätevät sosiaalityöntekijä ja psykologi. Pyhäjärvellä Esperin toiminta jo loppui, ja Attendollakin on osastoja suljettu, kun asiakkaat on osoitettu Pohteen yksikköihin. – Kuntalainen ei siinä ainakaan voittanut palveluksen tasossa mitään. Avun tarpeessa olevia on enemmän kuin koskaan ennen. – Meillä oli ollut hyvin tiivis yhteistyö omassa piirissä, sosiaalilautakunnan aikaan erityisesti. – Silloin kun tulin, eihän meillä ollut kuin Niemelänrannan päälle kaatuva vanhainkoti. Keskiviikko 26.11.2025 N:o 48. On ymmärrettävää, jos velkaantuvalla valtiolla ei ole hyvinvointialueille rahaa. Hän näki, että siitä on hyötyä, kun on yhteistyötä. Myydään vanhustenhuollon talo kasvottomalle pääomasijoittajalle. Siinä vaiheessa kun Selännettä purettiin ja hyvinvointialueelle mentiin, ei ollut puoltakaan niistä enää jäljellä. Mitä täydemmät on Pohteen omat talot, sitä pienempi yksikköhinta tulee ja mitä enempi hoidetaan kotipalvelussa, niin sitä pienempi yksikköhinta tulee. Palvelun tarve ei ole kuitenkaan vähentynyt, suurten ikäluokkien vanhetessa. Niillä ei mitään muuta tavoitetta ole, kuin voiton saavuttaminen sijoittamalleen rahalle. Aika hyvin, kun oli kesällä töissä, niin tienaskin. – Vanhuksia on enemmän kuin koskaan ennen. Myöhemmin sosiaalijohtajan tehtävä laajeni sosiaalija terveysjohtajan työksi. Meillä oli niin hyvä tiimi, että minäkin olen ollut jo kymmenen vuotta eläkkeellä ja taas on meillä pikkujoulu tulossa, Salli kertoo. Vanhassa apteekin rakennuksessa, jota ei ole enää olemassakaan, oli päiväkoti. – Sillä tiimoilla ei tarvi olla edes yhtä yövalvojata ja on suorastaan heitteillä nämä vanhukset. Palvelut toimivat kyllä. syyskuuta 1993. Kunta-aika oli vireää hyvinvointipalvelujen kehittämisen aikaa. – Kaikessa etsitään sitä, että miten mä pääsen tästä kaikkein vähimmällä rahalla. – Huomattiin, että esimerkiksi mielenterveystyö, perheneuvonta ja kehitysvammahuolto olivat isoilla ja raskailla kuntayhtymillä, joissa oli iso se hallinnon osuus. – Se että Köpsinrinne myytiin yksityiselle, kunta rahapulassaan teki semmoisen tempun – minä vertaan sitä siihen, että talvipakkasella kustais housuun. – Jotenkin aivan kauheeta, että tuossa nyt sitten homehtuu tuo yks talo, joka on niin rakkaudella rakennettu. Lukion ylioppilasaineet suorittamalla avautui ovi tiedekunnan puolelle maisteriopintoihin. Meillä oli ainoana kuntana kaikki lääkärin virat täynnä, meillä oli neljä vakuituista lääkäriä. Palvelut supistuvat, vaikka niiden tarve ei ole vähentynyt. Kehitysvammaisten päivätoiminta oli Ikosen koulun kellaritiloissa. Vanhustyönjohtajalla ja kotipalvelun ohjaajalla oli toimistot Köpsinrinteellä, vuodeosaston osastonhoitajalla terveyskeskuksessa. Samaan aikaan sitä kuitenkin tuhlataan toisaalla. Sosiaalityöntekijöitä oli neljä kappaletta ja nekin olivat kaikki päteviä. Salli ei lämpene uudelle toimintamallille. Sitten yhtäkkiä olin käytännöllisesti katsoen yksin kunnanvirastolla. On niin kuin haluttais tällä vaalikaudella ajaa siihen tilanteeseen tämä, että terveydenhuolto siirtyy vakuutusyhtiöille ja sitten on köyhille vain joku rupaväen juttu. Ministeri Jorma Huuhtanen jututtaa Köpsinrinteen asukkaiden edustajaa rakennuksen vihkiäisissä 20. Pyhäjärven–Kärsämäen kansanterveystyön kuntainliitto purkautui vuoden 1993 alussa. Sitten ruvettiin panemaan tuuleksi. Meillä oli labra jossa oli pätevä henkilökunta. KUN PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ Selänne perustettiin vuonna 2010, Sallista tuli neljän kunnan hoitoja vanhustyön palvelualuejohtaja. – Joka ikinen vanhus maksaa yksityisellä erikseen sen mitä se maksaa. Sieltä Salli valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi. – Silloin kun Pyhäjärvellä oltiin omana, oli se ajatus, että pannaan erikoislääkärit täällä käymään, niin asiakkaan ei tarvitse lähteä Ouluun asti. Taka-alalla silloinen kunnanjohtaja Pasi Vallivaara, sosiaalijohtaja Salli Kumpulainen ja palvelukeskuksen johtaja Anneli Laukkanen. – Minun mielestäni siinä pirstoutui paljon, kun tehtiin linjaorganisaatiot eri asiakasryhmille. Vuonna 2021 Attendo möi kiinteistön yksityiselle ostajalle, joka on jättänyt rakennuksen ränsistymään. Nyt pitää lähtiä tukisukkahousujen mittoja otattamaan Nivalaan. – Sillä rahalla mikä annettiin yli 5000 euroa tienaaville veroalennusta, olis tämä hyvinvointialueitten tarve saatu tyydytettyä. Salli kokee, että hän menetti kuntayhtymän myötä myös aikaisemman työyhteisönsä. PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN järjestämisvastuun siirryttyä vuonna 2022 Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle, palveluasumisen yksityistämispäätösten vaikutukset ovat alkaneet konkretisoitua. Eikä milloinkaan tule erikoislääkäri tänne. – Siihen aikaan ei ollut näitä opintotukia ja muita tämmöisiä. Huutia saa esimerkiksi Köpsinrinteen kiinteistön jo sen palvelutoiminnan myyminen Attendolle vuonna 2018. Eläkkeellä ollessaan hän on seurannut edelleen sosiaalija terveyspalvelujen kehitystä. Hyvinvointialue on huomannut sen, että taloudellisesti kannattavaa on pitää kaikki vanhukset hyvinvointialueen omassa toiminnassa, ettei tarvitse ostopalveluja ostaa
Minullekin on sanottu ihan suoraan, että miksi te ette anna häntä vain hoitokotiin. Maria ja Inkeri Komu (vas.) kulkivat mieluusti kerhoissa silloin, kun Inkerin vointi sen salli. Hän tiesi itse, mitä on hoitaa toista ja se näkökulma säilyi loppuun asti. Kun huolehditaan ja ollaan vastuussa toisesta, on tärkeää myös pitää huolta omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Sisaruksille oli alusta asti selkeää, että he haluavat yhdessä mahdollistaa omaishoitajuudella sen, että äiti saa elää toivomallaan tavalla. Aina sai soittaa, se yhteistyö oli todella tärkeää. – Äiti itse jäi aikoinaan eräänlaiseksi vastuunkantajaksi, kun hänen äitinsä kuoli, koska oli vanhin perheen tytöistä. Siksipä sisarukset toivoisivatkin hieman ihmisläheisempää otetta. Omaishoitajana hän kerkesi olla epävirallisesti toistakymmentä vuotta ja virallisesti liki kolme vuotta. – Olen sanonutkin, että se on etuoikeus, että äiti on elänyt pitkän iän ja saanut olla meidän kanssamme, eikä minkäänlainen taakka, Eija toteaa. Sillä oli myös valtava merkitys minulle omaishoitajana. Näin teki myös Maria Komu toimiessaan iäkkään äitinsä omaishoitajana yhdessä sisarustensa Eija Päivisen ja Antti Komun sekä tämän puolison kanssa. Vaikka omaishoitajuus on raskastakin, on sisarusten päällimmäinen tunne tästä ajasta valtava kiitollisuus. Omaishoidettavat ihmiset ovat aina erilaisia ja samoin myös omaishoitajat elämäntilanteineen. VAIKKA OMAISHOITAJUUS antaakin paljon, on se myös aika ajoin raskasta. – Juuri oli puhetta erään omaishoitajayhdistyksen ihmisen kanssa siitä, että kun hyvinvointialueet kiristää palveluitaan. Sieltä saa jopa ystäviä, neuvoa toisilta, ohjausta, Maria muistuttaa. – Tietoa tulee tänä päivänä monesta tuutista. Sisarukset Eija ja Maria ovat iloisia ja kiitollisia siitä, että äiti sai olla kotona elämänsä loppuun saakka. Meidän pitää esimerkiksi kaikista tukiasioista ottaa selvää, hoitoon liittyvissä kysymyksissä ja ihan kaikessa muussakin, jos hoidettava ei siihen itse pysty, Maria summaa. Hoitamisen lisäksi omaishoitaja huolehtii myös kauppa-, pankki-, apteekkiasiat, sairaalaja lääkärikäynnit. Ilman näitä tahoja me emme olisi voineet sitä mahdollistaa, että äiti sai olla kotona loppuun asti, Maria summaa. – Se voisi myös motivoida ja antaa arkeen toivoa. Tämä auttoi myös sisaruksia heidän hoitaessaan äitiään. Hoidettavat voivat olla iältään mitä vain vauvasta vanhukseen, heillä voi olla monenlaisia sairauksia, jotka vaikuttavat niin fyysisesti kuin henkisestikin. Hän kokee, että omaishoitajille kaatuu aina vain yhä enemmän säästösyistä. Omaishoitajuudessa on suuri vastuu, joten yksin ei tule jäädä. – Ei omaishoitajuus ole elämän kärsimysnäytelmä, päinvastoin. Omaishoitaja voi siis tuntea herkästi jäävänsä yksin hoidettavien asioiden viidakossa, joka ulottuu aina tuista apuvälineisiin ja arkiseen elämään. Sitä saa, jos pystyy hakemaan, mutta itsekin tiedän, että on paljon esimerkiksi ikäihmisiä, jotka eivät nettiä käytä tai vaikka pysty viestiä lukemaan. Vaikka paljosta on luovuttu ja arki on ollut toisinaan raskastakin, ei katkeruudelle ole sisarusten mielessä piiruakaan tilaa. Näin äiti Inkeri Komu sai elää elämänsä loppuun asti toivomallaan tavalla: omassa kodissa ja läheistensä ympäröimänä. – Läheiset ja hoitorinki ovat tässä äärettömän tärkeitä. 7 Omaishoitajien viikko OMAISHOITAJAN ROOLISSA eletään usein hoidettavan äänenä sekä tekevinä käsinä. Tätä voisi tuoda esimerkiksi palveluohjaajan säännölliset vierailut omaishoidettavan ja -hoitajan luona. Hoidetaan hänen kodissa ja hänen ehdoilla. Nyt jo edesmennyt sisko Kaija kävi myös auttamassa äidin hoidossa toiselta paikkakunnalta käsin. – Minua on auttanut paljon oma työhistoria sekä toiset omaishoitajat. – Äiti pystyi ajattelemaan asioita siitä näkökulmasta, ja saattoi pyytää menemään vaikka hetkeksi pötkölleen tai ulkoilemaan. Sonja Röytiö Keskiviikko 26.11.2025 N:o 48. Me saatiin toteutettua hänen tahtonsa, Maria ajattelee. Vaikka omaishoitajuus vaatii paljon, antoi se heille vielä enemmän. Nytkin kesällä, kun äitin kunto romahti ja päivystys oli Haapajärvellä, niin jos minä en olisi saanut soittaa kotisairaanhoitoon ja laittaa viestiä, niin olisin ollut pulassa. Yhtäkään päivää en vaihtaisi, enkä yhtäkään valintaa kadu. Ei omaishoitajuus ole elämän kärsimysnäytelmä, päinvastoin. Kuva on otettu Parkinson kerhossa viime huhtikuussa. Omaishoitoyhdistyksissä on myös se vertaistuki. APUA JA tukea on toki saatavilla, mutta ei se aina helpolla tule. Sitä kautta olen oppinut, mihin ottaa yhteyttä. – Äiti oli sellainen suvun sydän. Esimerkiksi kotihoidosta Maria kokee olleen suurta apua silloin, kun on täytynyt hoitaa omia menoja tai vaikka vain hengähtää hetki. Oma elämä pitää järjestää niin, että voi läsnä ja hoitaa omaistaan siten, kuten hän hoitoa tarvitsee. Jos sitä ei olisi ollut, olisin ollut kauheammassa viidakossa. Tuona aikana palveluohjaaja kävi kahdesti: kun tehtiin sopimus ja pidettiin uusi palaveri – varsinaista seurantaa kotona ei ole ollut. Se sama piirre jatkui läpi elämän hänessä: äiti hoiti myös isää yhdeksän vuotta – maatalonemännästä tuli itseoppinut omaishoitaja, Maria kertoo. He voisivat nähdä ja arvioida jo siinä, miten tämä omaishoidettava jaksaa, onko vointi muuttunut sopimuksesta, tarvitseeko tuentarvetta muuttaa, Maria ajattelee. Suurin osa haluaisikin, että hoidetaan kotiin, mutta kaikki eivät pärjää kotona ja kun kotisairaanhoitoakin puristetaan. Omaishoitaja jää herkästi jalkoihin, koska niin sanotusta työstä ei kieltäydytä, kun omaishoitajuutta tehdään rakkaudesta omaan lähimmäiseen, eikä tilille kilahtavan palkan eteen. – Meidän omaishoitajien tulee olla hoidettavan puolestapuhuja ja hänen puoliensa pitäjiä. – Minä en voi kyllin kiittää omalta osaltani meidän hoitorinkiämme: kotihoito, kotisairaanhoito, lääkärit, poliklinikka, vuodeosastohoito, erikoissairaanhoito, kuljetustuki, myös Järvenhelmi, apteekki. Siihen pitäisi panostaa, että mahdollistettaisiin palveluohjaajille aikaa käydä kotona katsomassa. NYT TYÖ omaishoitajan roolissa on tullut päätökseensä äidin nukkuessa pois, mutta päällimmäisenä tunteena ikävän rinnalla on kiitollisuus. – Mitä minä olisin kaivannut ohjaukseen ja tukeen liittyen, on se, että heilläkin pysyisi näkemys siitä, miten hoidettavaa hoidetaan, miten hänen kuntonsa muuttuu, onko omaishoitajan kunto sellainen, että pystyy hoitamaan. Neljän seinän sisään ei tule jäädä yksin tuskailemaan asioiden kanssa. Eihän sitä ketään anneta mihinkään ja haluttiin, että äiti saa olla kotona, Eija summaa. Äitiä oli hyvä hoitaa. Vaikka koko sisaruskatras on ollut äitinsä hoitamisessa vahvasti mukana, virallisesti omaishoitajana on toiminut Maria. – Se on ollut meidän etuoikeus, Eija jatkaa Antin nyökätessä vieressä. Yhä enemmän mennään kohti digipalveluita. Suvun sydän sai sammua kodin rauhassa omaishoitajuuden myötä Omaishoitaja Maria hoiti äitiään yhdessä sisarustensa Eijan ja Antin kanssa, jotta äiti sai olla kotona loppuun saakka toiveensa mukaisesti. Kaikista suurin tunne on kiitollisuus siitä, että sai tehdä tämän. Saman rumban aiemmin läpikäyneet osaavat usein ohjata, mikä voisi olla seuraava askel ja mihin suuntaan
Lähin sydäniskuri löytyy defi.fi-kartalta tai 112 Suomi -sovelluksesta. Kuusenmäen seurojentalolle hankittiin laite, joka on kaikkien saatavilla ympäri vuorokauden. Yleensä maallikkokäyttöön tarkoitetut sydäniskurit opastavat käyttäjäänsä. Kuusenmäen seurojentalon ilmoitustaulun vieressä on sydäniskurille hälyttimellä ja lämmittimellä varustettu säänkestävä säilytyskaappi, jossa laite on kaikkien saatavilla ympäri vuorokauden. Paineluelvytystä jatketaan keskeytyksettä, myös laitteen asennuksen ajan. Sydäniskurin ja uuden ensiapulaukun hankkiminen on osa kylän varautumista ja myös reagoimista hyvinvointialueen palvelujen heikentymiseen. – Ouluun on 200 kilometriä ja enempikin. Se on se tärkein juttu muistaa. Jos epäillään sydämenpysähdystä, ohjeena on ensimmäiseksi soittaa hätänumeroon ja noudattaa hätäkeskuksen ohjeita. Sydäniskuri sijaitsee Kuusenmäen seurojentalon sisäänkäynnin luona, rakennuksen ulkoseinässä. Sydäniskuri ei huomaa virhettä tai opasta, jos elektrodit on kiinnitetty väärin. Jaana Koski Tällähän ei pysty minkäänlaista vahinkoa aiheuttamaan. Laite ilmoittaa, kun se alkaa analysoimaan, onko sydän kammiovärinässä. Oli mahdollisuus varojen puolestakin hankkia, Kuusenmäen kyläyhdistyksen varapuheenjohtaja Jaana Niskanen kertoi. Martiskainen kertoi, että maallikon ei kannata pelätä sydäniskurin käyttöä. Jos auttajia on useampi, joku voi lähteä hakemaan sydäniskurin. – Tällähän ei pysty minkäänlaista vahinkoa aiheuttamaan. Mikko Martiskainen Suomen Ensiapukoulutuksesta saapui viime keskiviikkona Kuusenmäen seurojentalolle antamaan kyläläisille käyttöopastusta. Avun saaminen nopeutuu, jos sydäniskuri eli defibrillaattori on omalla kylällä. Koko investointi, kaappeineen ja ensiapulaukun päivittämisineen maksoi kolmisen tuhatta euroa. Laite kertoo suositellaanko iskua, ja opastaa tarvittaessa auttajat irti potilaasta ennen napin painamista. Jos henkilö ei herää eikä hengitä, aloitetaan elvytys. Kun matkapuhelimen laittaa kaiutintoiminnolle, saa kädet vapaaksi auttamista varten. KUUSENMÄEN SYDÄNISKURIN toimittajalta saatiin myös opastus laitteen käyttöön. Elvytystä jatketaan, kunnes ensihoito saapuu paikalle tai hätäkeskus antaa luvan lopettaa elvytyksen. Meillä se tulee tuohon rakennuksen ulkopuolelle, Niskanen kuvaili. – Kylällä pitää olla myös niitä ensiaputaitoja ja -valmiuksia ja välineitä. Ihon voi joutua kuivaamaan tai karvoja leikkaamaan, jotta elektrodien liima kiinnittyy kunnolla. Paineluelvytys vain pelaa aikaa siihen, että saataisiin riittävän nopeasti tehtyä se defibrillointi, Martiskainen totesi. – Siitä sitten lähti se idea, että ostetaan omalle kylällekin semmoinen. 8 Viikon varrelta Kun palvelut ovat kaukana, kylillä varaudutaan: Kuusenmäellä on nyt sydäniskuri IDEA SYDÄNISKURIN hankintaan heräsi Kärsämäen ja Pyhäjärven MTK:n yhteistyössä järjestämällä hätäensiapukurssilla, jolla opeteltiin myös sydäniskurin käyttöä elvytystilanteessa. Pitkä matka on meiltä kylän pintaan, ja tuolla kylällä ei ehkä ole virkaajan ulkopuolella olevaa sydäniskuria saatavilla. Nykysuositusten mukaan ensisijaista on antaa paineluelvytystä. Keskiviikko 26.11.2025 N:o 48. Alempi elektrodi täytyy repäistä irti sinisestä osasta ja kiinnittää riittävän alas kylkeen, jotta sähkövirta elektrodien välillä kulkee sydämen kautta. Puhalluksilla alkaa olla merkitystä vasta silloin, jos elvytys pitkittyy. Toipuminen on helpompaa, jos apu saadaan nopeasti. Se on se tärkein juttu muistaa. Jos sydän pysähtyy, aika on kriittinen tekijä. Ennen kuin saadaan ensihoito paikalle, niin paljonko on se viive, jos on vaikka sydänpysähdys, että voidaan käynnistää se sydän, Niskanen pohti. – Jos tietäisin, että tämmöinen laite on saatavilla muutama minuutti tapahtumapaikalta, niin kyllä se kannattaa hakea. Sinisessä osassa oleva rasti osoittaa painelukohdan ja mittaa painelusyvyyttä. Kuusenmäelle hankittu laite opastaa jopa käyttämään paineluelvytyksessä riittävästi voimaa. Lämmitetyssä kaapissa on hälytysjärjestelmä, mutta hätätilanteessa laitteen voi ottaa käyttöön kuka tahansa apua tarvitseva. Jos mennään sydämen toimintaan ja siihen, että sydän saataisiin palaamaan takaisin oikeaan rytmiin, defibrillaatio on ainoa vaihtoehto
Lehden kautta kerrotaan arjesta, ilosta, haasteista ja onnistumisista – niistä tarinoista, jotka tekevät Pyhäjärvestä Pyhäjärven. Tai kun tarvitaan vain hetki aikaa pysähtyä, sloganin mukaan: pittää sannoo, mutta juuaan kahvit ensin! Lämmin kiitos koko toimitukselle ja jokaiselle, joka on ollut tämän 70 vuotisen matkan osana. – Pyhäjärven Sanomat on paljon enemmän kuin uutisia. 9 Viikon varrelta Kun palvelut ovat kaukana, kylillä varaudutaan: Kuusenmäellä on nyt sydäniskuri Kuinka sydäniskurin löytää. Lehden arvo syntyy tiimityöstä. Tämä ehkä meillekin hyvänä muistutuksena siitä, kuinka tärkeä oma paikallislehti on, hän totesi. Pyhäjärven sydäniskurit, jotka ovat saatavilla ympäri vuorokauden: Kuusenmäen kylätalo, Liittoperäntie 42 Pyhäjärven sydäniskurit, jotka ovat saatavilla aukioloaikojen puitteissa: SPR:n Lasikirppis, Mustaparrantie 4 (käytössä myös ensiapupäivystyksissä) Pyhäjärven seurakuntakeskus, Oikotie 6 Pyhän Ristin kirkko, Pyhäjärventie 470 Ikosen koulu, Pyhäjärventie 4 Salmen koulu (ruokala), Tunturitie 1 Suomenselän Osuuspankki, Torkkolantie 1 Pyhäjärven Apteekki, Ollintie 9 Uimahalli, Tunturitie 2 Pyhäjärven Energia ja Vesi Oy, Mustaparrantie 6 Tenhusen Liikenne Oy, Niilontie 9 (voi olla aikaajoin mukana tilausajolla) Sydäniskurin rekisteröinti ei ole pakollista, joten iskureita voi olla Pyhäjärvellä enemmänkin, kuin defi.fi -palveluun merkityt. – Se ero paikkakunnalla, jossa ei ole omaa paikallislehteä ja jossa on, on merkittävä. Paikallislehti on meille tärkeä yhteistyökumppani. PYHÄJÄRVEN SANOMAT palkittiin 70-vuotisjuhlansa kynnyksellä Pyhäjärven Yrittäjät ry:n toimesta vuoden 2025 yrityksenä. Pyhäjärven Sanomien puolesta palkinnon vastaanotti lehden hallituksen puheenjohtaja Jukka Lehtosaari sekä henkilökunta. 112 Suomi-sovelluksessa on lähimmän sydäniskurin paikannuspalvelu. Seitsemän vuosikymmentä on huikea matka, joka kertoo paitsi sitoutumisesta mutta myös kyvystä uusiutua ja palvella yhteisöä alati muuttuvassa maailmassa. – Pyhäjärven Sanomat on Vuoden yritys 2025 Pyhäjärven Yrittäjät ry palkitsi tänä vuonna vuoden yrittäjän sijaan vuoden yrityksenä Pyhäjärven Sanomat. Pyhäjärven Sanomat on yritys, jonka toiminta perustuu osaamiseen, sitoutumiseen ja siihen, että täällä on ihmisiä, jotka välittävät. Se antaa äänen kuntalaisille, pyhäjärvisille ihmisille lähellä ja kaukana, sekä myös yrityksille, tästä hyvänä esimerkkinä muun muassa Yrittäjäkapula-kertomukset. Osoitteesta defi.fi löytyvät sydäniskurit kartalta sekä tarkemmat tiedot esimerkiksi siitä, kuinka sydäniskuri on saatavilla. Paikallisen tarinan tallettajana 70 vuotta Puheenjohtaja Anu Mustaparran juhlapuhe Tänään meillä on ilo ja kunnia nostaa esille yksi paikkakuntamme pitkäaikaisimmista ja tärkeimmistä toimijoista. Mutta tullaanko aina ajatelleeksi sitä, niin voi olla, että sen huomaa vasta kun jotain puuttuu. Pienessä kaupungissa se ei ole mikään pieni asia, eikä itsestäänselvyys. Perusteluissaan yhdistys korosti paikallislehden merkitystä Pyhäjärvellä. Anu Mustaparta Sonja Röytiö Keskiviikko 26.11.2025 N:o 48. He tekevät työtä, joka monesti jää näkymättömäksi, mutta jonka jäljen me kaikki tunnemme. PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN sekä Pyhäjärven Kehityksen muistamisen juhlaan toivat kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi ja Ari Paavola. Palkitsemistilaisuus järjestettiin paikallisen yrittäjäyhdistyksen vuosikokouksen ja jouluruokailun yhteydessä Vaskikellossa. – Ollaan ylpeitä siitä, että ollaan itsenäinen lehti edelleenkin – 70 vuotta on pitkä aika. Se antaa kasvot paikallisille yrityksillemme ja pitää meidät kaikki ajan hermoilla, hän kiitti ja toivotti menestystä tulevillekin vuosille. Me olemme ylpeitä teistä! Olette pitäneet yllä paikallista ääntä 70 vuoden ajan! Olette olleet läsnä silloin, kun on tarvittu tietoa ja tukea. Kaupunginjohtaja nosti onnittelunsa ohessa esiin myös haapajärvisen tuttavansa ajatuksia ja kertomaa paikkakunnan omasta lehdestä. Se on kuntamme yhteinen muisti, foorumi ja sen tarinoiden ääni. Kun lapset muuttavat maailmalle, Pyhäjärven Sanomat kulkee mukana ja pitää yhteyden kotiseutuun elossa. Jokainen tekijä on tärkeä: toimittajat, päätoimittaja, ilmoitusten valmistajat, taittajat, kuvaajat ja konttorin väki. Lehti on oikeastaan yhteisön sydän, peili ja muistikirja. Moni pienistä paikallislehdistä on jo fuusioitunut isompiin lehtiin tai jouduttu lakkauttamaan. Pyhäjärven Kehityksen puolesta onnittelupuheen piti Ari Paavola. Kaikkein tärkeintä on se, että meillä on oma lehti. Puheenjohtajaksi valittiin jatkamaan Anu Mustaparta. Onnittelemme teitä Vuoden yrittäjä 2025 -tunnustuksesta, mutta ennen kaikkea: kiitämme teitä työstä, jolla on sydän. – Tämä palkinto on selkeä osoitus vuosikymmenten määrätietoisesta työstä, laadukkaasta journalismista ja korvaamattomasta roolista Pyhäjärven elinvoiman ylläpitäjänä. Pyhäjärven Sanomien saamaa Vuoden yrittäjä 2025 -tunnustusta olivat vastaanottamassa toimitusjohtaja Teija Pesonen, myyntipäällikkö Minna Montonen, hallituksen puheenjohtaja Jukka Lehtosaari, päätoimittaja Jaana Koski sekä toimittaja Sonja Röytiö. Pyhäjärven Sanomat on edelleen hyvissä voimissaan oleva lehti ja sillä on vakaa aikomus myös pysyä itsenäisenä niin kauan kuin mahdollista, Lehtosaari avasi puheessaan ja kiitti paikallisia yrityksiä vuosien yhteistyöstä sekä yrittäjäyhdistystä palkitsemisesta. Kokouksessaan yrittäjäyhdistys valitsi hallituksensa jäseniksi Raija Leppäharjun, Harri Heikkilän, Maarit Halosen, Merja Liuskan, Harry Pönkön sekä Tarja Mannisen. Olemme valinneet vuoden yrittäjäksi Pyhäjärven Sanomat – paikallislehden, joka täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Se tallentaa meidän tarinamme, sukupolvelta toiselle. Me Pyhäjärven yrittäjät arvostamme suuresti sitä yhteistyötä, jota olemme vuosien varrella tehneet
10 JOHANNEKSEN EVANKELIUMIN ensimmäinen luku alkaa näin: ”Alussa oli Sana. – Anita Tikkanen – TO 27.11. klo 15.00 Sanan ja rukouksen tilaisuus Lähimmäisen kammarissa. Keskiviikko 3.12. klo 16.00 raamattupiiri Lähimmäisen kammarissa. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Lähimmäisen kammari ja Kirpputori Löytösoppi avoinna ma-to klo 10-14. 23.10.2025 Oulu Suru on lahja jäljelle jäävän kaiho on kaipaavan omaisuus. Sen tähden Sana, Jeesus Kristus, kutsuu meitä rakkaudessa valoonsa, antaen mahdollisuuden anteeksi saamiseen uskon kautta, armon kokemiseen ja vapauteen. klo 11.00 Itsenäisyyspäivän juhla Pyhän Annan kirkossa. klo 19.00 Kauneimmat joululaulut Kuusenmäen seurojen talolla. SUNNUNTAINA SYTYTÄMME ensimmäisen adventtikynttilän ja laulamme ”Hoosianna, kiitetty olkoon Hän, joka tulee Herran nimeen!” Kastettu: Oula Veikko Ilmari Kyllönen Hautaan siunattu: Matti Jorma Ruotoistenmäki 79 v. Myytävänä mm. Sunnuntai 30.11. klo 12.00 Jokilaaksojen sotaorvot joulujuhla Pyhän Annan kirkossa, alkaa ruokailulla. (1. – Tuure Kilpeläinen: Jäähyväiset – Kaivaten Tellervo Sanna ja Visa Liisa, Pekka, Juhani ja Tapani Tiia ja Antti Eero ja Lauri Riina ja James Malakai, Salome ja Nehemia Reetta Isabella ja Lukas sisaret ja veli perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 15.11.2025 Oulunsalon kirkossa. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. KERRAN, KUN koin tehneeni väärin, ajattelin, antaako Jumala minulle ”karenssiajan”, jonkun päivän, kuukauden, ennen kuin saan anteeksi. Glögija piparitarjoilu. Raamattukoulu klo 18, V.Viikilä, aih. Sen iltaisin tiedän vielä heräävän kun tähdissä loistelee ikuisuus. Vain Jumalan Pojan pyhä, kallisarvoinen vri voi puhdistaa omantuntomme. Jumalanpalveluksen jälkeen kunniakäynti sankarihaudoilla. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” PIMEÄSSÄ EMME näe syyllisyyttämme. kello 10. klo 12.00 pyhäkoulu rauhanyhdistyksellä. Kiitos Hoivakoti Teppolalle Sepon hyvästä hoidosta. 10.5.1946 Kärsämäki k. Seurakuntamestari Janne Kumpulaisen tehtävään siunaaminen. klo 18.00 siioninvirsiseurat Aino Huttusella, Oikotie 8 B 11. 27.9.1936 Viipuri mlk k. Torstai 27.11. klo 10.30 Kultaisen iän kerho srk.keskuksessa, joulujuhla. Jeesuksen pyhä veri puhdisti omantuntoni. Perjantai 5.12. 0400-395 220 Kirkkoherranvirasto ma-to klo 9-12 www.pyhajarvenseurakunta.fi HELLUNTAISEURAKUNTA En juhli syntymäpäivääni. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Pyhäjärven seurakunnan jouluavustus haettavissa su 30.11. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.” JAKEESTA 14 luemme: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. (2. klo 18.00 lauluseurat rauhanyhdistyksellä. Tiistai 2.12. adventtisunnuntai) klo 10.00 perhejumalanpalvelus Pyhän Ristin kirkossa. (Itsenäisyyspäivä) klo 10.00 sanajumalanpalvelus Pyhän Ristin kirkossa. Pyhä Henki SU 30.11. 22.11.2025 Pyhäjärvi Kun Taivaan Herran huomaan sä kaikkinesi jäät, niin onnen valtavimman tien päässä kerran näät. klo 10.00-14.00 Joulumyyjäiset Lähimmäisen kammarissa. Tervetuloa. klo 18.00 Kauneimmat joululaulut Vintillä, Raiskionperäntiellä Jokikylällä. Torstai 4.12. klo 10.00 Lasten kauneimmat joululaulut Pyhän Ristin kirkossa, mukana lapsikuoro. Kiitä lehti-ilmoituksella sinua elämän iloissa ja suruissa muistaneita. ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi 040 772 0231 Keskiviikko 26.11.2025 N:o 48. käsitöitä, kakkuja, pipareita, kortteja. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. klo 16.00 raamattupiiri Lähimmäisen kammarissa. klo 18.00 Pyhäsalmen Laulumiesten joulukonsertti Pyhän Annan kirkossa. klo 9.00-12.00 perhekerho srk.keskuksessa, maksuton ruokailu. Lisäksi arvontaa ja tarjouksia. JEESUKSEN SUONISSA ei virrannut pisaraakaan Aadamin jälkeläisten turmeltunutta, pahaan vetävää verta. Sisäänpääsymaksuun 10 € sisältyy kahvi ja joulutorttu. Lauantai 29.11. Rukousilta klo 18 OLET TERVETULLUT TILAISUUKSIIN! PUHELINHARTAUS 020 6582 698 Väinö Viikilä Hän tuli meitä varten Eira Lehtiaho Pyhäjärven helluntaiseurakunta Unsplash Rakkaamme Sirkka-Liisa KIVINEN s. (Äidin albumista) Rakkaudella kaivaten, Hannele, Maarit ja Sari-Leena puolisoineen Lastenlapset, lastenlastenlapset Kaikille avoin siunaustilaisuus Pyhäjärven kirkossa perjantaina 5.12. mennessä osoitteessa www.pyhajarvenseurakunta.fi/jouluavustus Paperilomakkeita voi noutaa kirkkoherranvirastosta ja palauttaa diakoniatyöntekijälle tai postittaa osoitteeseen Pyhäjärven seurakunta/diakoniatyö, Oikotie 6, 86800 Pyhäsalmi. Sunnuntai 7.12. Päivätilaisuus klo 11 TI 2.12. Avustusta voivat hakea Pyhäjärvellä vakituisesti asuvat pienituloiset perheet, pariskunnat ja yksinelävät. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Lauantai 6.12. Muistotilaisuuteen ilmoittautuminen: sarileena.lund@gmail.com tai 041 468 3391. Lämmin kiitos osanotosta. klo 9.00 Hiljaisuuden jooga® Pyhän Annan kirkossa, ohjaajana Johanna Ikonen, vapaa pääsy. Seurakunnat Seurakuntatiedot Sunnuntain Sana PYHÄJÄRVEN SEURAKUNTA Oikotie 6, 86800 Pyhäsalmi Puh. Perjantai 28.11. Rakkaamme Seppo Matti Ilmari SUVILEHTO s. Ei todellakaan, vaan kun kaduin, pyysin anteeksi ja hylkäsin rikkomukseni, sitä ei enää ollut. adventtisunnuntai) klo 10.00 messu Pyhän Annan kirkossa
Puuroa oli varattu nelisensataa annosta. Sirkka-Liisa Kivinen 1936–2025 SIRKKA-LIISA KIVINEN, os. Pyhäjärven kaupungin tarjoama ukrainalaisen tanssija lauluyhtye Hutsulian konsertti keräsi Keskuskoulun liikuntasalin täyteen väkeä. Kahdesta elämästä oli hiljalleen muotoutunut yksi. Omaisten kotialbumi Pyhäjärvellä vietetään lakkiaisia itsenäisyyspäivän aattona SYKSYLLÄ 2025 valmistuu noin 5000 uutta ylioppilasta eli noin 200 enemmän kuin syksyllä 2024. Lakkiaisia vietetään perjantaina 5. OPETTAJANA HÄN oli tarkka ja tunnollinen. Sieltä tie johti Pyhäsalmelle, jossa perhe täydentyi kolmella tyttärellä. Pyhäjärvellä syksyn ylioppilaita on tänä vuonna yksi. Callion tarjoaman joulupuuron järjestelyt hoitivat perinteiseen tapaan Lions Ladyt ja Leijonat. Makasiinitorilla esiintyivät Tanssiopisto Uusikuun tanssiryhmät. KÄSITYÖN OPETTAJAKSI Sirkka-Liisa valmistui Hämeenlinnassa Wetterhoffin kotiteollisuusopistosta. Pyhäsalmella moni nuori sai käsityönoppinsa juuri Sirkka-Liisalta. Joulunavauspäivänä järjestettiin Liikekeskus Woltissa jouluinen tori. Uuden hyvinvointitalon valmistelutyöt tontilla ovat alkaneet ja hanke etenee. PohjoisSuomi oli hänelle entuudestaan vieras, mutta työ vei hänet Kiiminkiin ja opettajainhuoneeseen, jossa kohtalo esitteli hänelle elämänsä rakkauden, Jalon. Lukion kakkosluokkalaiset olivat mukana järjestämässä juontoa, tonttuilua ja joulupukin vierailua. KAUPUNGINJOHTAJA HENRIK Kiviniemi kertoi puheenvuorossaan, että PP-Bulevardille on saatu jouluvalaistus. joulukuuta. Sirkka-Liisa piti aina työnantajansa, Pyhäsalmen keskuskoulun, puolta ja viihtyi mukavien kollegoidensa kanssa erinomaisesti työssään. Puustjärvi, syntyi Viipurin maalaiskunnassa syyskuussa 1936. Lapsuus Karjalassa jäi lyhyeksi, kun koulutie Tienhaarassa katkesi sodan syttyessä. Jaana Koski Joulupuuroa jaksettiin jonottaa. SIRKKA-LIISA JA Jalo elivät pitkän ja hyvän elämän yhdessä. Isän lähdön jälkeen äiti vietti vielä yhdeksän kuukautta hoivakodissa. Ehkäpä he olivat sopineet, ettei yhtään joulua vietetä toisistaan erillään. Seurakunnan sekä kotoutumisja kulttuuripalvelujen yhteisen kansainvälisen kahvilan lippupajalla askarreltiin eri maiden lippuja ja kaupungin tarjoama ukrainalaisen lauluja tanssiyhtye Hutsulian esitys veti salin täyteen yleisöä. Ensimmäisen evakkoyönsä hän vietti heinäladossa Lappeenrannassa, ja Karjalasta lähdettiin vielä toistamiseenkin. ONNEA UUDELLE ylioppilaalle! Un s p l a s h Toimitus Joulunavaus oli yhteistyön summa Kaupungin joulunavaus tarjoili kansalle joulupuuroa, kädentaitoja, musiikkia, tanssia ja kansainvälisyyttä. Pukki tonttuineen sekä juontaja järjestyivät paikalle lukion kakkosluokkalaisten avulla. Joulut ja pääsiäiset olivat kuin kuvakirjoista: kattaus viimeistelty, kukat aseteltu ja runsaat ruokalajit rakkaudella valmistettu. Lisää kuvia verkossa! Keskiviikko 26.11.2025 N:o 48. Siihen suurta iloa toivat seitsemän lastenlasta. Käsityöja puutarhaihmisenä hänellä oli tarkka silmä kauneudelle. Joulun alla hän seurasi puolisoaan Taivaan kotiin. Monet oppilaat muistavat yhä, miten jokainen nuppineulakin laskettiin tarkasti, ja tästä hän sai myös kotonaan kuulla lempeää leukailua. PYHÄJÄRVEN JOULUNAVAUS oli useiden tahojen yhteistyön summa. SIRKKA-LIISA OLI iloinen karjalainen. Äidin ja mummon kanssa kuljettu monipolvinen evakkotaival johti lopulta Hyvinkäälle. Rakkaudella äitiä muistaen, Hannele, Maarit ja Sari-Leena Kulttuuri Valmistuneita In memoriam Sirkka-Liisa Kivinen toimi useiden vuosien ajan opettajana Pyhäjärvellä. LASIPALATSIN IKKUNOISTA pääsi ihastelemaan Pyhäjärven varhaiskasvatuksen lasten jouluisia askartelutöitä sekä kahdeksasluokkalaisten valinnaisen kuvataiteen tunneilla luotuja valoinstallaatioita. Kiviniemi muistutti myös paikallisten yrittäjien muistamisesta joulunajan palveluja ja lahjoja hankkiessa. Callion tarjoaman puuron järjestelyt hoitivat Lions Ladyt ja Leijonat. 11 Joulupukkikin ennätti katsomaan Tanssiopisto Uusikuun esityksiä. KESKUSKOULULLA OLTIIN kansainvälisissä tunnelmissa. PYHÄJÄRVEN LUKIOSTA valmistuu tänä syksynä ylioppilaaksi Elias Kokkonen. Hän oli myös antelias: marjat ja omenat pakkautuivat rakkaasta Vimpelistä Saabiin ja ilahduttivat naapureita ja kollegoja. Hän ei ottanut itseään liian vakavasti ja osasi nauraa itselleen
Myös lukion ensimmäisen vuoden opiskelija Elle Heikkinen suunnittelee vuoden mittaista vaihtoa. Sain uusia kokemuksia ja kavereita, joihin pidän yhteyttä nykyäänkin päivittäin. Adeliina Tenhunen puolestaan oli kesävaihdossa. Aamuhetki päättyi yhteiseen Kahoot-peliin, johon osallistuivat kaikki lukiolaiset. Juuso Pesonen vietti kokonaisen vuoden vaihdossa Yhdysvalloissa. Lukiossa pidettiin kansainvälinen aamuhetki, jossa opiskelijat pääsivät kuulemaan vaihtokokemuksista ja kansainvälisyydestä nuorten elämässä. Jämsäläiset vierailivat Ollintuokiossa myös vuonna 1979, jolloin Pyhäjärvi-Seura täytti 30 vuotta. Heti aluksi pohdittiin, miten kansainvälisyys näkyy nuorten elämässä. Jalgažet, gu puikkožet puuloin oksii liikuttau. Heitä kiinnosti muun muassa isäntäperheiden arki, joulun vieton erot Suomessa ja Yhdysvalloissa sekä se, vaihtuiko opiskelijoiden ajattelu huomaamatta englanninkieliseksi vaihdon aikana. – Ei kannata sulkeutua omaan porukkaan, vaan kutsua vaihtari mukaan tekemisiin, he yhdessä painottivat. Keskiviikko 26.11.2025 N:o 48. – Joululaulukonsertissa ihmiset vapaaehtoisesti toivat iloa elämään. – Vähän totuttelua se vaati, mutta hyvin se sitten meni, Juuso totesi. – En ensin ottanut sitä tosissaan, mutta kun aloin tutkia asiaa, innostuin. Nyt vaihtoprosessi on jo vauhdissa, Elle kertoo. Itse koristelin juhlasalin vapaaehtoisesti juhlavaksi, kun tiedän miten paljon paras ystäväni tekee töitä tämän karaoken vetäjänä, Raija Kamula kertoi. YHTEISEKSI KYSYMYKSEKSI nousi lopuksi: Miten tulevat vaihtooppilaat voidaan huomioida mahdollisimman hyvin. Ilmaisessa konsertissa oli kuuntelijoita iloisella ja joulusella mielellä. – Meidän piti varastoida vettä ja ruokaa ja varautua siihen, että hurrikaani saattaa iskeä. LUKIOLAISET JUUSO Pesonen, Adeliina Tenhunen ja Elle Heikkinen kertoivat lukion kansainvälisessä aamuhetkessä omista vaihto-opinnoistaan ja niiden herättämistä ajatuksista. Sen kunniaksi Iisak Suvilehto ja silloinen Pyhäjärvi-Seuran puheenjohtaja Antti Komu ovat asettamassa paikoilleen Olli Tikan muistolaattaa. Vaihtareille kannattaa jutella rohkeasti ja kysyä esimerkiksi heidän kotimaastaan ja kulttuuristaan. Ajatus lähti hänen mukaansa yllättäen. Lisäksi omissa kaveriporukoissa on tärkeää olla avoin ja ottaa uudet tulijat mukaan. Kysyessä kotiutumisesta isäntäperheeseen Juuso kertoi, ettei se lopulta ollut vaikeaa. Runossa muistellaan pyhäjärvisten ja jämsäläisten kesken vuoden 1949 Ollinpäivänjuhlassa solmittua rauhaa. Runon pääset lukemaan kuvan päällä olevasta QR-koodista! Pyhäjärven Sanomat 12.7.1979 Rauhansopimus – Lue Sirkka Tikan runo verkosta! Raija Kamula Lukijan runo Lukijan kuva Nuorten palsta Vieraskynä Sofia Mustaparta Irina Karvonen Lukijan runo Aamuhetki kokosi Pyhäjärven lukiolaiset keskustelemaan kansainvälisyydestä. Hän kuvaili kokemusta lämpimästi. Aamuhetki kansainvälisissä tunnelmissa Karaokekonsertti johdatteli joulun tunnelmiin Jokilatvan opisto järjesti tänä vuonna jouluisen karaokekonsertin Ikosen koululla. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että ystävyyssuhteet ympäri maailmaa sekä sosiaalinen media tekevät arjesta luontevasti kansainvälistä. Koivužet da mändyžet yhtes kohtas kazvetah, keskenäh hyö ?ibištäh, päiväžel vai lämmitäh Pikoi pieni linduine ymbärilleh lendelöy, mändyžen da koivužen paginaštu kuundelou. Jännittävin hetki oli hurrikaanivaroituksen saapuminen. ?omal, heikol iänižel vesselästi pajattau. marraskuuta. Kolmikko oli yksimielinen. Kansainvälinen aamuhetki tarjosi opiskelijoille arvokkaan mahdollisuuden kurkistaa vaihto-opiskelijoiden kokemuksiin. Haastattelijana toimi Luukas Kinnunen, joka esitti vaihtareille kysymyksiä. Jännitti myös, pääsenkö suunnitellulla lennolla kotiin, Adeliina muisteli. 12 Lukijat Linduine Karjalan kielen viikkoa vietetään 24.–30. Tässä karjalankielinen runo viikon kunniaksi. Tilaisuuden lopuksi myös opettajat esittivät runsaasti kysymyksiä. Siibižet, gu lehtižet päivypastos bleznitäh, ?omat pienet silmäžet ollah gu kristuallažet. – Oli todella mukavaa. – Kavereita on monista maista, ja some tuo esille paljon kansainvälisyyttä, opiskelijat totesivat
EDELLÄ MAINITTUJEN lisäksi Pohdin paidasta tehomerkintöjä saivat Juuso Leskinen (1+2), Olli-Pekka Majava (1+1), Arttu Rautiala ja Roni Tikkanen (0+1). Pohti on pisteiden valossa toisena sarjassa Raahe-Kiekko Sotureiden jälkeen, mutta maalierolla Hokki ja Popula ovat kuitenkin vielä edellä. Lopulta Joni oli kolmas ja ylsi näin molempina päivinä podiumille. Niilo ja Juuso voittivat omat välieränsä, Joni oli Juuson erässä toinen. Touho Häkkinen Lisää kuvia verkossa! Keskiviikko 26.11.2025 N:o 48. POHTI VANKISTI entisestään asemia sarjan kärkikahinoissa. NAISTEN SPRINTISSÄ Ella Noora Haapalehto ylsi upeasti kahdeksannelle sijalle. Tasaista ja ehjää suorittamista läpi päivän. Suomen joukkueeseen on nimetty Joni Mäki, Niilo Moilanen, Juuso Haarala, Ike Melnits, Ella Noora Haapalehto ja Oona Kettunen. SUOMUSSALMEN PALLOSEURALLA ei ole kuluva kausi mennyt ruusuilla tanssien. Vieraskynä Pekka Tikanmäki Son j a Röyt iö Juuso Leskinen kirjasi 1+2 tehopisteet viikonlopun pelistä. LAUANTAIN SPRINTISSÄ Niilo Moilanen ja Joni Mäki toivat Pohti SkiTeamille kaksoisvoiton, Juuso Haarala oli lisäksi vielä neljäs. Vuokatin avauskilpailun voittajan Ike Melnitsin taival päättyi puolestaan välierän kuudenteen sijaan, lopputuloksissa Ikelle 11. Taakse jäi monta kovaa nimeä. Sprintissä päästiin kuitenkin tavoitteeseen, joka oli U23paikka ensi viikon Rukan maailmancupiin, joten siellä uutta matoa koukkuun!, Haapalehto kertoi viikonlopun tunnelmia. SkiTeamin miehet dominoivat Rukan Suomen Cupin sprinttiä Vieraskynä Kauko Tikkanen Jari Hankonen Sprintin maalikurotus. Karsinnassa hän oli 12:s, omassa alkuerässään toinen ja välierässä neljäs. Juuso Haarala oli sunnuntain kilpailussa 29:s, Markus Kasanen 31:s, Jirka Oja 37:s, Niilo Moilanen 51:s ja Iiro-Mikko Harju 61:s. – Viikonloppu oli kokonaisuudessaan positiivinen. Nousiainen oli mies paikallaan ottaen mallikkaat 32 torjuntaa prosentilla 94,12. 13 Liikkeellä Jääkiekko Ampparit jatkaa voittojen tiellä Pyhäjärven Pohdin jääkiekon edustusjoukkue otti seitsemännen voiton putkeen viime lauantaina III-divisioonan ottelussa Suomussalmella. Lisäksi Ike Melnits oli kahdeksas, Markus Kasanen 12:s, Daniel Onnela 22:s ja IiroMikko Harju 61:s. Rukalla hiihdetään perjantaina 10 kilometriä perinteisellä, lauantaina sprintti, myös perinteisellä hiihtotavalla ja turneen päätteeksi vapaan hiihtotavan 20 kilometrin kilpailu sunnuntaina. Lauantaina tiukkaa otatusta sprinttifinaalissa Niilon kanssa ja sunnuntaina jaksavaa vääntöä koko kisan läpi, Mäki kommentoi. Edustusjoukkueella on tulevana viikonloppuna kuluvan kauden kovin tasonmittaus edessä, kun sarjan kärkipaikalla viilettävä Raahe-Kiekko Soturit saapuu lauantaina Pyhäjärvelle sarjan kärkikamppailun merkeissä. Ottelu Pohtia vastaan oli joukkueelle jo kauden kymmenes, mutta voittosarakkeeseen on tullut merkintöjä vasta kaksi kappaletta. Naisten cupissa Ella Noora Haapalehto on sijalla 18 ja Oona Kettunen 21. – Ensimmäinen Suomen Cupin podium ja samalla voitto maistuu hyvälle. Vaikka Pohti oli hieman vajaalukuisena joutunut peliin lähtemään, niin ei se näyttänyt joukkuetta juuri haittaavan. Naisten kilpailun kolmen kärki oli Jasmi Joensuu, Amanda Saari ja Johanna Matintalo. Huomattava erikoisuus on kuitenkin SuPS:n otteluiden tuloksissa, sillä Amppareille kärsitty tappio oli heidän kauden suurinumeroisin häviö, eli Palloseura on pelannut kaikesta huolimatta hyvin tasaisia otteluita pitkin syksyä. Tästä on hyvä jatkaa kisoja eteenpäin, Niilo Moilanen kommentoi kisan jälkeen. SuPS:n vaikea kausi sai jatkoa loppulukemilla 2–6 (0–3, 1–3, 1–0). Ilana Onnela oli lopputuloksissa 24:s. ja 4. Suomen Cup-sarja jatkuu 9.-11. Sprintissä ihan hyvää tekemistä koko päivän, mutta vielä jäi vähän hampaankoloon. sija. Ainoastaan viime talven MM-mitalisti Lauri Vuorinen pääsi kiilaamaan pohtilaisten väliin. Ottelussa oli myös mielenkiintoinen kotiinpaluu, kun edelliset neljä kautta suomussalmelaisten maalia vartioinut Ville Nousiainen palasi Suomussalmelle Pohdin paidassa. Kilpailun voitti Jasmin Kähärä ennen Vilma Ryyttyä ja Vilma Nissistä. Miehet löytyvätkin ansaitusti pistepörssistä peräkkäisiltä sijoilta 3. Karsinnasta alkaen SkiTeamin miehet olivat hyvässä vauhdissa. Miesten kilpailun voiton, tiukassa loppukirikamppailussa, vei Ristomatti Hakola ennen Veeti Pyykköä. Sunnuntaina naisten 20 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähtökilpailussa Oona Kettunen hiihti hienosti seitsemänneksi, Ella Noora Haapalehto oli 24:s. MIESTEN CUPISSA Jonin ja Iken jälkeen Niilo on viidentenä ja Juuso kuudentena, joten kauden alku on lähtenyt Pohti SkiTeamin hiihtäjiltä erinomaisesti käyntiin. Eniten päänvaivaa kotijoukkueelle kuitenkin aiheutti jo tutulla kaavalla Amppareiden tehoduo Miska Humaloja ja Niklas Knuutinen. Lopputuloksissa Markus Kasasen sijoitus oli 21:s ja Daniel Onnelan 28:s. SUOMUSSALMELLA PELATUSSA pelissä Ampparit hallitsivat koko ottelun ajan. Niilo, Joni, Juuso ja Ike selvittivät edelleen tiensä alkuerästä välieriin, Markuksen ja Danielin urakka päättyi tällä kertaa kahteen starttiin. Samalla Joni nousi henkilökohtaisen Suomen Cupin kärkipaikalle, toinen pohtilainen Ike Melnits on toisena. tammikuuta Kuopiossa hiihdettävissä SM-kilpailuissa ja tammi-helmikuun vaihteessa Tampereella Suomen Cupin kolmannella osakilpailulla. Vaikka joukkue on hävinnyt vasta yhden ottelun koko kauden mitassa, sijoitus on silti vasta neljäs viime viikonlopun jälkeen sarjataulukossa. – Viikonlopun kisat osoittivat, että kisakauden alkuun ollaan saatu hyvä vire päälle ja koitetaan saada kannettua se vire vielä tuleviin maailmancup viikonloppuihin. Hiihdon Suomen Cup jatkui viime viikonloppuna Rukalla. Pohti SkiTeam johtaa myös viesti-cupia voitettuaan Vuokatin avausviestin. Seuraava viestimittelö on tammikuun alussa Kuopion SM-hiihtojen pariviestissä. Miesten 20 kilometrillä Joni Mäki joutui lähtemään yli satapäisen miesjoukon ryhmän keskeltä, mutta nousi sieltä pikkuhiljaa kärkitaistoon ja oli loppunousussa vielä kamppailemassa jopa voitosta. ALKUKAUDEN NÄYTÖT takasivat sen, että ensi viikonlopun Rukan Mc:ssa on mukana peräti kuusi Pohti SkiTeam Pyhäjärven hiihtäjää taistelemassa maailmancupin pisteistä. Sarjan kärki on poikkeuksellisen tasainen – viisi joukkuetta löytyy kolmen pisteen sisältä. Karsinnan tuomisina oli kolme kärkisijaa, Niilo oli nopein, Joni toinen ja Juuso kolmas. Näin peräti kuusi Pohti SkiTeamin miestä selviytyi karsinnassa 30 parhaan joukkoon ja sitä kautta jatkoon. Knuutinen oli pisteillä kaikissa Pohdin kuudessa maalissa tehoin 1+5 ja Humaloja säesti vierellä laukoen hattutempun ja syöttäen vielä kaksi osumaa. Näin kolme Pohti SkiTeamin hiihtäjää viime vuoden Rukan kilpailun tapaan finaaliin
OP FI26 5375 0320 028810 Jäähallilla tapahtuu Aloittelijoiden vuorot ti ja to klo 16:00. Me kerromme luotettavasti asioista, jotka tapahtuvat juuri tässä. Pohdin jäsenmaksut vuodelle 2026 ovat 15 € / henkilöjäsen; alle 12-vuotiailta 5 € ja ainaisjäsenyys 118 €. Viimeinen kokoontuminen ennen joulua. Tytöt ja pojat, entiset ja uudet, tervetuloa mukaan! Salibandy Ke klo 16-17 pojat 9-12 vuotta, vetäjänä Joona Muhos To klo 16-17:30 pojat 12-14 vuotta, vetäjänä Jaakko Lehtimäki To klo 17-18 tytöt 11-14 vuotta, vetäjänä Tea Jouhki Su klo 15:30-16:30 sekavuoro, vetäjänä Jani Kekäläinen Loppuvuoden huomioitavat asiat Pyhäjärven Sanomissa 10.12. Tämän lehden toimittajat elävät samaa arkea kuin lukijamme. Keskiviikkokerho tänään 26.11. PIKKUJOULU ruokailu kokouksen jälkeen. Tervetuloa! Eläkeliiton Pyhäjärven yhdistys Uudet kotisivut: pyhajarvi.elakeliitto.fi Muistipiiri 2.12. Hoitokunta Ilmoitukset Kokouksia Pyhäjärven Liikkujat ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS la 29.11.2025 klo 17:00 Kahvila Karnevaali Palotie 2 Pyhäsalmi. Ilmoituksiin liittyvät asiat: ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi Laskuihin ja lehden tilauksiin liittyvät asiat: laskutus@pyhajarvensanomat.fi Juttuihin liittyvät asiat: toimitus@pyhajarvensanomat.fi Vuoden 2026 ensimmäinen lehti ilmestyy torstaina 8.1. Ilmoitus 12.11. Bocciaa pelataan viimeistä kertaa lauantaina 29.11. Muistutus pikkujouluruokailuun ilmoittautuneille Pub Lyhdyssä 28.11. Tytöt ja pojat, entiset ja uudet, tervetuloa mukaan! Pohdin yleinen kokous keskiviikkona 3.12. Tervetuloa mukaan jääkiekkoperheeseen. Ensimmäinen kuukausi maksuton. ilmestyy vuoden 2025 joululehti 17.12. klo 11–12 Muistiluotsin tiloissa Palotie 1. ennen joulua, itsenäisyyspäivän ja koulun salivarauksen vuoksi. klo 17:00-21:00. Tervetuloa! Urheilumuistio Pohdin Pohti tiedottaa Jäsenmaksun maksaminen on edellytys seuratoimintaan osallistumiselle. Pyhäjärven Eläkeläiset ry To 27.11. Tehdään Ahaa -aivotreeniä. Muistilista Pyhäjärven KolmiKanta ry Syyskokous Väentuvalla su 30.11.2025 klo 17.00. Nastojen laitto on maksutonta. Sääntömääräiset asiat ja torttukahvit. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat ja yhdistyksen jatkaminen/purkaminen. Ruokailumaksu kerätään ovella. lehdessä. srk keskuksessa alkaen klo 10 Leilan jumpalla. Aineistot ensimmäiseen lehteen 2.1.2026 mennessä. Samana päivänä, Nuokkarilla klo 10 12 Pohteen työpaja nastoittaa sinun omat kenkäsi , ota kengät mukaan , joihin haluat , että nastat laitetaan. Valtakirjojen tarkistukset klo 17.30 alkaen. Alueista, ihmisistä ja ilmiöistä, jotka ovat tärkeitä meille kaikille juuri tällä alueella. Seniorit Seniorit ja tervetuloa myös kaikille joita asia kiinnostaa 3.12.25 klo 11-13.00 Nuokkarille, Marko Pehkosen luento: Liikkeessä koko elämä – Voimaa ja toimintakykyä. pyhajarvensanomat.fi Keskiviikko 26.11.2025 N:o 48. ilmestyy vuoden 2025 viimeinen lehti Toimisto on suljettu käyntiasiakkailta 22.12.2025–1.1.2026 Asioinnit pyydämme hoitamaan tauon aikana sähköpostilla. Paini Painiharjoitukset maanantaisin klo 18 Ruotasen koulun liikuntasalissa. Kokouksesta laadittu, tarkastettu pöytäkirja pidetään asianosaisten nähtävillä 22.12.2025 – 12.1.2026 Pyhäjärven kalatalousalueen ilmoitustaululla sekä kotisivuilla pyhajarvenkalatalousalue. Kaija Tuompo opastaa suomi.fi käyttöönottoa ja käyttöä viranomaispostin vastaanottamisessa. Kerhon jälkeen n klo 12.15 alkaen syyskokous. 14 OLET TÄSSÄ Niin on tämä lehtikin. klo 18 Paikkana City Tuike. Luotettavan uutismedian tunnistat tästä nimestä Pyhäjärven osakaskunnan SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN syyskokous pidetään keskiviikkona 17.12.2025 klo 18 Pyhäjärven kalatalousalueen toimisto (Asematie 2) Esillä sääntöjen mukaiset asiat. Kiitos, kun olet tässä, tämän lehden äärellä, meidän kanssamme. Esillä sääntömääräiset asiat. kerhossa Nuokkarilla vierailee hyvinvointijohtaja Jouni Tilli alkaen klo 9:30. La 29.11 U9 Leijonaliiga pelit: 12.30-13.30 PyPo (PH 6)-YJK M 12.30-13.30 HaU (PH 1)-YJK 13.30-14.30 PyPo (PH 6)-YJK 13.30-14.30 HaU (PH 1)-YJK M La 29.11 klo 16:00 Pohti EdustusRaahe-K Soturit Su 30.11 Leijona-kiekkokoulu klo 13:00-14:30. Tervetuloa keskustelemaan mieltä askarruttavista asioista. Ilmoittautumiset: Martti Jauhiainen 0400581643 soittaen tai tekstiviestillä (mainitse ruokarajoitukset)
Autojen ja traktoreitten varaosat ja tarvikkeet PYHÄSALMEN JÄTEKULJETUS K. paikkakunnat Liisa Seppälä, lakiassistentti p. Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella. 0208--380 808, 0400-382 272, 040-511 8687 Ilmalämpöpumput, ilmastointilaitteet • Ajanvaraus: 040 531 8220 • www.pyhajarvenautokatsastus. Koulutettu Hieroja Johanna Kangasharju 044 979 2865 Woltin Hoitola Woltin Hoitola • Hieronnat • Kulmien ja ripsien kestovärjäykset ja ripsien kestotaivutukset. Facebook.com/JuhaMatic *vaatii HDMI tai Scart liitännän Karttataulut *3 kerrosta *haluamastasi paikasta Toivetaksi on mahdollista tilata kaikista autoistamme auto/kuljettaja. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. 044-772 7000 Palotie 1, Pyhäsalmi -tietokoneita vuodesta 1989 maksuton tuki maksuton 24/7 *lasertyöt/suunnittelu *Käyttövalmiit tietokoneet *tietokonehuolto *puhelimet *Dronekuvaukset Kannettavat tietokoneet W11 alk. 249,00 Tallentava digiboxi HD-lähetyksiin 55,00 Avoinna ma-to 10-15 tarkista aukiolo Googlesta Lasermerkkaukset puu/nahka/metalli *lahjat/muistamiset/liikelahjat ym.. Paperilaskuissa 3€ laskutuslisä. letkuja varastossa • Lavettikuljetukset ja kaivinkonetyöt • Vuokrattavana klapija halkomakone, henkilöauton peräkärry, kaivuri sekä kurottaja kuljettajalla tai ilman 044 235 2817 /Halli, Timo 040 412 9087 /Tuukka Kallionkuve 3, Pyhäsalmi 040 556 1316 Fysioja lymfaterapeutti: • Fysioterapia • Lymfaterapia • MDT-terapia • Akupunktio • Hieronnat • Myös kotikäynnit pyhakuntopiste@elisanet. Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien. 010 257 6554, krista.nevasaari@op.. Reklamaatiot lehden toimitusongelmista on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa asiakaspalveluumme. 010 257 6596, liisa.seppala@op.. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta väärinkäsityksestä. ks. Kärkkäinen 040 719 5931 KAIKKEEN RAKENTAMISEEN • hiekat • murskeet • mullat • sorat • sepelit • kivet Ollintie 9, p. 010 257 6595, jenniina.ylikopsa@op.. Luotettava. 08-780062 ma-pe 8-18 la 9-15 KODINKONE-JA KYLMÄKONEHUOLTO Pauli Jussila, Kellopolku 3, Pyhäsalmi ILMALÄMPÖPUMPUT & ILMAJÄÄHDYTTIMET Mitsubishi, Panasonic, Sharp, Gree ja Argo Myynti, asennus ja huolto p. kuljetukset • kolariym. 15 Parraat palavelut 040 743 9816 0400 581 315 www.tenhusenmaansiirto.fi TENHUSEN MAANSIIRTO JA KULJETUS OY • MURSKEET • SORAT • HIEKAT • MULTA • SEPELIT • LUONNONKIVET • KAIVINKONETYÖT 0400-833 192 / Jani 040-736 0192 / Ari • Kaivinkoneurakointi • Traktoriurakointi • lavettikuljetukset Yhteistyössä Kuljetus Polarin kanssa kauttamme myös: • Hiekat • Murskeet • Multa • Sorat • Sepelit • Täytemaat Velj. Pyydämme huomioimaan, että osoitteenmuutokset on tehtävä meille erikseen. Haapavesi, Oulainen Jenniina Ylikopsa, notaari, p. 08-780 370 Seon huoltamopalvelut, monipuolinen huoltokorjaamo varustettuna nykyaikaisin testauslaittein. 0100 3020 KELAN TILAUS 0800 93377 OTAXI Huttunen Ari 0400 684 093 Manninen Ari 040 554 4188 Kärkkäinen Ari Kinnunen Eija 040 751 7898 Huuskonen Tapani Vartiainen Juha 0400 209 449 Tenhusen Liikenne Petja Pentti 040 964 4016 Aarniolehto Pertti 040 507 4740 Tenhunen Jari Janne Kaijankoski 0400 758 115 Taxea Jari Karjalainen 050 542 7891 Pankko Tomi 041 317 7025 Kuukasjärvi Olli Satu Pikkarainen Tuomo Haapapuro 040 136 8377 p. Pia Ahola Antintie 2 B, 86800 Pyhäsalmi Asiantuntevaa lakipalvelua Haapajärvi Sari Kaattari, lakiasiantuntija, julkinen kaupanvahvistaja p. 50pmm) Rivi-ilmoitukset alk. Kotimainen. Postin kautta tehdyt muutostiedot eivät siirry automaattisesti. Saastamoinen P. Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. ERIKOISHAMMASTEKNIKKO www.ehtpiiponniemi. Pehkosenkuja 4 85800 Haapajärvi 0400 777 757 Avoinna MA-TO 9-16 JARMO PIIPONNIEMI PYHÄJÄRVEN RENGASJA HUOLTOPALVELU OY PYHÄJÄRVEN KONEPALVELU OY • Renkaiden myynti ja asennus, myös kausisäilytys • Autojen korjaus ja huolto, myös raskaskalusto, vikakoodien luku ja nollaus • Renkaita, öljyjä, suodattimia ja hyd. • vaihtolavapalvelu • talousveden ajo • Hiab-työt ja kuljetukset • koneen ym. 20,00 e Muistilista 0,28 e 0,35 e Ilmoitusten jättö lehteä edeltävänä perjantaina klo 13.00 mennessä. Myös Kelakyytien toivekuljettajat! TAKSIASEMA P. Voit hyödyntää asioinnissasi OP bonuksia. PÄÄTOIMITTAJA Jaana Koski 040 736 6098 jaana.koski@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitushinnat: veroton al-verollinen Etusivu 1,32 e 1,65 e Muut sivut 1,04 e 1,31 e Kuolinilmoitukset 0,95 e 1,19 e Osoiteilmoitukset 0,49 e 0,61 e Perheilmoitukset 30,00 e (maks. www.pyhanet. JuhaMatic Oy JuhaMatic Oy puh. 010 257 6519, hannele.nissila@op.. Pyhäjärvi, Kärsämäki Krista Nevasaari, juristi, OTM, julkinen kaupanvahvistaja, p. Ilmestymispäivä: Keskiviikko Sivunvalmistus: Pyhäjärven Sanomat Painopaikka: Botnia-Print, Kokkola Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy pyhajarvensanomat. Kannus, Oulainen Hannele Nissilä, juristi, OTK, VT, julkinen kaupanvahvistaja p. 9-13) ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi Tuoreeltaan verkossa: Paikallinen. 040 544 6338 Sähköasennus Risto Laitila p. Kaikki em. 040 486 3387 asiakaspalvelu@pyhanet. Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta. Asematie 2 86800 Pyhäsalmi Asiakaspalvelun puhelin arkisin klo 9-13 040 772 0231 Toimisto avoinna KE-PE 9-13 (MA-TI ovet ovat suljettuna, keskitymme viikon lehden kasaamiseen) TOIMITTAJA Sonja Röytiö 040 169 7350 sonja.roytio@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi MYYNTIPÄÄLLIKKÖ Minna Montonen 040 772 0231 (ark. 040-5100248 Ollintie 23 B 6 www.eijan-kauneushoitola.webnode.. Ollintie 17, Pyhäsalmi Kauneushoitola Missellen Elea Kangasharju • Kasvohoidot ja jalkahoidot 040 153 9470 Jalkahoitaja Marita Junno • Jalkojen hoidot (Myös kotikäynnit) • Omahoitotuotteet 040 590 6695 Merjan Siivousja Monipalvelu 0400 719 081 Merja Kuukasjärvi Keskiviikko 26.11.2025 N:o 48. 0500 6425 17 • FYSIOTERAPIA • HIERONNAT • AKUPUNKTIO • KUNTOSALI Minna Korkiakoski Fysioterapeutti, pt 040-7680092 Laguksentie 1 SIIVOUSPALVELU MoppiMari 040 549 8250 Eijan Kauneusja Jalkahoitola Kasvohoidot, jalkahoidot, hieronnat, ripsien ja kulmien kestovärjäykset Puh. 010 257 6532, sari.kaattari@op.. 9-13) teija.pesonen@pyhajarvensanomat.fi laskutus@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitukset Tilausasioita Lehden tilaushinta vuonna 2025 Kestotilaus maksaa 89€/vuosi, sisältää paperija digilehden. 0400 385 888 www.ilmalampojussila.fi Valtuutettu PYHÄSALMEN AUTOJA TRAKTORIHUOLTO Pyhäsalmi p. Soita ensin auton numeroon varmistaaksesi Kelakyydin sopivuus. Verhoilupalvelua Pyhäjärvellä TOIMITUSJOHTAJA Teija Pesonen 040 772 0234 (ark. Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä. 041 4674 261 mobelstory. • Avoinna: ma-pe 8.30-16.30, la-su suljettu • Pyörätuolija paarikuljetukset • Taksi • 5 54-paikkaiset autot www.tenhuset.fi Tenhusen Liikenne Oy Puh. autojen hinaukset Myös viikonloppuisin p.0500-587 997 Juha Laitila KODINKONEHUOLTO TOIVANEN KY • Kylmäkoneet • Kodinkoneet • Sähkölaitteet • Huoltoja varaosapalvelu Susitie 5 Puh. pyhajarvensanomat. 0400-513 608, • lika ja viemärikaivojen tyhj
0400-387-390 Torilla To 27.11. Ollintie 17, 86800 Pyhäsalmi | 040 413 6677 Katamme jouluisen noutopöydän Tervetuloa herku elema ! 4.12., 17.12.,18.12. Viimeisimmästä laskusta löydät tilausja asiakasnumerosi. Ollintie 26. Myös vuokraus mahdollinen. Ilmoitukset 10.12. Tervetuloa! Yksityistieinfon järjestää Suomen Tieyhdistys yhteistyössä Pyhäjärven kunnan kanssa. Keskiviikko 26.11.2025 N:o 48. lehteen hintaan 35€ Ilmoita oma tervehdyksesi 5.12. Hiuspalvelu Ippa p. Tervetuloa. Ilmoittaudu mukaan pe 28.11. mennessä puh. mennessä osoitteessa www.tieyhdistys.fi/tapahtumat tai puhelimitse 0400 720 336. Savukalat, tuoreet kalat, kukot, kalatuotteet. klo 11-17 Aikuiset 26€, lapset alle 12v 1€/ikävuosi pe 5.12.2025 klo 17.30 Salmenhovissa. Lisätiedot Kiinteistökeidas 040 965 2260 Jätä ilmoitus osoitteessa: pyhajarvensanomat.fi/rivi-ilmoitus/ Siirry e-laskuun! 1. (Hinta merkkimäärän mukaan). Valitse verkkopankissa laskuttajaksi Pyhäjärven Sanomat 3. Juhla on tarkoitettu kaikille vapaaehtoistyötä tekeville. maankuulua vanhanajan PALVIA savusaunaKalaPoint Myyntiauto Pyhäsalmen torilla to 27.11. Helppo ja nopea ratkaisu terveisen lähettämiseen! Täytä oheinen lomake ja laita siitä kuva numeroon 040 772 0231 Tervehdysteksti: ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Nimi:-----------------------------------------------------------------------Osoite: ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Puhelin:---------------------------------------------------------------------ilmoitukset@ pyhajarvensanomat. Tervetuloa! Pyhäsalmi Mine PYHÄSALMEN AUTOJA TRAKTORIHUOLTO OY Ampparit pistää! Ampparit pistää! L 4,/ 7,vs. 2. Kahvitarjoilun vuoksi tilaisuuteen pyydetään ilmoittautumaan 8.12. mennessä soittamalla, sähköpostilla, tekstiviestillä (myös WA) tai alla olevalla qr-koodilla, liitä mukaan yhteystietosi. (Raahe) LA 29.11. Mh 42 000 e. klo 16.00 Raahe-K Soturit Pelissä mukana T:mi Lihasjyrä! SARJAKÄRKI! LIIKE SULJETTU 3.–10.12. 050-307 5439 perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt. 044 4457608. Tilaa e-lasku omassa verkkopankissasi. 13-14:30. Pyhäjärven kaupunki Vapaaehtoisten K iitosjuhla Lukijan rivit Ilmoituspalsta yksityisille & yhdistyksille. Tilaisuus on maksuton. Ohjelmassa vuoden vapaaehtoisen julkistaminen, kakkukahvit sekä musiikista vastaa 8F-luokan soittajat: Milja Nurmimäki, Silja Finnilä, Hilja Aulakoski ja Kerttu Syyskorpi. Myydään Saunallinen RIVITALOKAKSIO Tunturitiellä. 16 Yksityistieinfo Tiekuntien osakkaille ja aiheesta kiinnostuneille ke 10.12.2025 klo 9.30–11.30 Pyhäjärven kunnantalon valtuustosalissa, os. ilmestyy Pyhäjärven Sanomissa Joulu 2025 Yksityisten joulutervehdys 10.12. 0407707298 www.kalapoint. klo 13-15.30 PYHÄSALMEN TORILLA Puh