Taiteen ja lähiruuan äärellä viihtyivät Kimmo ja Tuula Ukkonen. VUOSIKERTA Lähiruoka oli tämänvuotisten Kihujen teemana. Oulu2026-kulttuuripääkaupunki vuoden yhteydessä Makasiinitorille pystytettiin Taidekattaus. Joonas Kärkkäinen Jukka Korkiakosken kotialbumi Jenna Qvick Kihukattauksessa kulttuuria ja lähiruokaa Musiikki, tanssi ja kuvataide resonoivat Jukka on ollut monessa mukana Helena-patsas täytti 20 vuotta 8 15 7 5 Joonas Kärkkäinen. Keskiviikko 15.7.2026 Hinta 4,00€ N:o 29 pyhajarvensanomat.fi 71
Palkinnon jakoivat Jukka Tikanmäki, Eeva-Riitta Pappila ja Pekka Tikanmäki. – Valinta oli todella iloinen uutinen. Jokikylä-Ruhkala on Vuoden kylä Jokikylä-Ruhkala kyläyhdistykseltä palkintoa saapuivat vastaanottamaan Hannes (vas.) ja Oili Röytiö, Pirjo Kulju sekä puheenjohtaja Esa Heinonen. Mitä suunnitelmia kylällä on nyt. Puheenjohtaja mainitsee parhaimmiksi muistoikseen kylätoiminnasta kylän kuntoradan käyttökuntoon raivaamisen talkoovoimin sekä kesäperjantait taukopaikalla. Jokikylä-Ruhkala on aktiivinen kyläneuvoston jäsen ja on aktiivisesti osallistunut kaupungin ja kyläneuvoston yhteisten kesäasukastapaamisten valmisteluun ja toteutukseen. Kylä on ollut mukana Soiva Joki -tapahtuman järjestämisessä ja minitaidegalleriareitissä, jonka teemana on Pyhäjärvi 160 vuotta. JOKIKYLÄ-RUHKALAN KYLÄYHDISTYKSEN puheenjohtaja Esa Heinonen oli palkitsemisesta otettu. Eeva Vaskilampi Joonas Kärkkäinen 2 Uutiset Keskiviikko 15.7.2026 N:o 29. Huippuporukkaa – aina ei tahdo puheenjohtajakaan pysyä perässä! Heinonen on toiminut parin vuoden ajan puheenjohtajana. Kesäkioskitoiminnalla on pitkät perinteet ja toimintaa ja markkinointia on kehitetty vuosien ajan. Lähetä isut ja uusut Tekstiviestit WhatsApp-viestinä tai tekstiviestinä numeroon 040 772 0231 -palstallemme! Vuoden kyläksi palkittiin tämän vuoden Ollintuokiossa Jokikylä-Ruhkala. Nimipäivät Tänään Rauni Torstai Reino Perjantai Ossi Lauantai Riikka Sunnuntai Sari, Saara, Sara Maanantai Maarit, Marketta Tiistai Hanna, Johanna, Jenni Löydät lisää sisältöä verkosta! pyhajarvensanomat.fi SEURAA meitä myös somessa! Toimituksella on oikeus lyhentää viestiä tai jättää se julkaisematta. Nuorta väkeä kaivattaisiin joukkoon, vinkkaa Heinonen. Palkinto kuuluu kaikille kyläläisille, Heinonen iloitsi. Kyläyhdistys on kehittänyt myös kylän turvallisuutta sydäniskurilla ja ollut osana Oulu2026-ohjelmaa eri toimijoiden kanssa. Muistetaan hyvät tavat viestin kirjoittamisessakin. Puheenjohtaja Esa Heinonen kiittelee kyläyhdistyksen huippuporukkaa. – Meillä on kyläläisillä hyvä yhteishenki. Palkinto on jaettu vuodesta 1987 alkaen. ja kyseinen arvonimi on kylälle jo neljäs. Kioski-illat kokoaa yhteen kyläläisten lisäksi ihmisiä eri puolilta Pyhäjärveä viettämään kesäiltaa musiikin, pihapelien ja lettujen ääreen, valintaperusteiluissa todettiin. Yhdistys myös pitää huolta kioskialueen rakennuksista ja ympäristöstä sekä huomioi talkoolaisia yhteisellä ruokailulla. – Jokikylä-Ruhkala saa tunnustuksen viikoittaisen yhteisöllisen kesätapahtuman järjestämisestä sekä yhteistyöstä eri toimijoiden kanssa. – Kyllähän sitä aina jotain, vastaa Heinonen ovelasti. Vuoden kylä saa vuodeksi haltuunsa kiertopalkinnon sekä kiertopalkinnon pienennöksen pysyvänä muistona. Valinnan suoritti kaupunginhallitus kyläneuvoston nimeämän raadin ehdotuksen pohjalta. Meillä on tämä "ydinporukka", joka pyörittää taukopaikkaa perjantaisin. – Porukka kyläyhdistyksessä alkaa ikääntymään. Vuoden kylä 2026 on JokikyläRuhkala kyläyhdistys ry. Valinnalla kaupunginhallitus haluaa osoittaa arvostuksensa ja huomionosoituksensa haja-alueiden asukkaiden ponnistuksille kylien elinkelpoisuuden ja viihtyvyyden turvaamiseksi. Kyläyhdistys järjestää talkoovoimin kesäskioskilla tapahtumia perjantai-iltaisin kesän ajan. Jokikylä-Ruhkalan kyläyhdistys on järjestänyt myös Avoimet kylät -päivän etkoja kesäkioskilla. KIHUPÄIVIEN YHTEYDESSÄ pidetyssä Ollintuokiossa palkittiin perinteiseen tapaan Vuoden kylä
Poliisin mukaan Pyhäjärveltä viimeaikoina tulleet omaisuusrikosilmoitukset ovat olleet pääosin kauppoihin kohdistuneita. Oulun poliisilaitoksen viralliset kuulutukset löytyvät Poliisin verkkosivulta. Pimeät omaisuusrikokset voidaan päättää nopeastikin poliisissa, mutta ne voidaan ottaa uudelleen tutkintaan, mikäli omaisuutta löytyy, tai tekijä saadaan selville, Poliisista muistutetaan. RTkorteista löytyy keskeiset ohjeet rakennusalalle, alaa ohjaavat lait ja määräykset sekä yleiset laatuvaatimukset. HalpaHallin pysäköintiruudut olivat noin 2,6 metriä leveitä, KMarketin ruudut olivat noin 2,6 metriä leveitä ja S-marketin noin 2,85 metriä leveitä. Onko poliisille tullut kesän aikana ilmoituksia yksityishenkilöiden omaisuuteen kohdistuvista rikoksista. Törkeä varkaus -rikosnimikkeellä ei löydy yhtään ilmoitusta tältä vuodelta. Järjestelmistä oli havaittavissa yksittäisiä yrityksiin, sekä ajoneuvoihin kohdistuneita anastusilmoituksia. Millä keinoilla voi ennaltaehkäistä omaisuusrikoksia tai helpottaa niiden selvittämistä. Mitä takavarikoidulle omaisuudelle tapahtuu. Vähäarvoinen omaisuus hävitetään. Ohjeleveys on 3,6 metriä ja pituus viisi metriä. Korttien mukaan pysäköintialueet RT 98-11235 ja pysäköintilaitokset RT 98-11237 sisältävät ohjeet erilaisten parkkialueiden sekä parkkiruutujen mitoituksesta. – Laiton omaisuus hävitetään. Toimitus selvitti onko poliisilla asiasta tietoa. Liikkuuko Pyhäjärvellä murtovarkaita. Rakennustiedon ohjeen mukaan liikkumisesteiselle autopaikalle suositellaan 3,6 metrin leveyttä. Vastaajat voivat antaa kynän sauhuta kommentoimalla aihetta Sana on vapaa -kohtaan. – Jossain tilanteissa poliisi on etsinyt takavarikoidulle omaisuudelle omistajaa myös somekanaviensa kautta. Toimituksella on oikeus lyhentää tai jättää julkaisematta viestejä. Hallitsetko vanhoja perinnetaitoja. Liikkumisesteisille tarkoitetuille autopaikoille on sen sijaan omat esteettömyysvaatimuksensa. Kauppojen asiakaspysäköintiruudut olivat vähintään ohjeiden mukaisen minimileveyden mukaisia. Myös liikkumisesteisille tarkoitetut pysäköintipaikat mitattiin. Rakennustieto Oy:n pysäköintialueet -ohjekortin mukaan asiointija asiakaspysäköinnissä pysäköintiruudun vähimmäisleveys on 2,6 metriä ja suositusleveys 2,7 metriä. Akuuteissa tilanteissa soittamalla 112, Poliisista opastetaan. Heinää seivästää, lypsää lehmää. LUKIJAN VIESTI nosti esiin kysymyksen kauppojen pysäköintiruutujen koosta. En ehtinyt naapurien pihoissa ilkeyksiä tekemään ja varastelemaan.” “Kyllä, räkyttämisen.” “Olen kyllä vanha nainen, mutta jos tässä tarkoitetaan käsitöitä tai semmoista, niin en ikinä ole niitä osannut. Kyse on suunnitteluohjeesta ja suosituksesta, ei yleisestä lakisääteisestä minimimitasta. HalpaHallin invapaikka oli noin 3,7 metriä leveä, S-marketin noin 3,76 metriä leveä ja K-Marketin pihan invapaikan leveys oli noin 3,15 metriä. Pyhäjärven Sanomat mittasi kolmen liikkeen pysäköintiruudut ja vertasi tuloksia suunnitteluohjeisiin. Enkä ole ikinä kaivannutkaan. Erilaiset hälyttimet, valvontakameralaitteet, valaistuksen parantaminen, sekä mahdollisesti seurantalaitteet voivat estää arvokkaamman irtaimen viemistä ja parantaa takaisin saamista. Haittaako Helena-patsaan alastomuus. Kaikki olivat viisi metriä pitkiä. Varkauksia on kirjattu tälle vuodelle 27 ja näpistyksiä 22. Lukija totesi, että nyt kun ruudut on maalattu uusiksi kapeina, ovat ne seuraavaksi 10 vuodeksi taas pilalla. “ Viikon kysymys Kyllä Ei Ovatko kauppojen pysäköintiruudut liian kapeita nykyautoille. Arvokas omaisuus kannattaa pitää lukkojen takana tai lukittuna. Pituussuositus on viisi metriä. – Vähäpätöisenkin asian ilmoittaminen poliisille voi olla avain isomman asian selvittämiseen. Mahdollisuus saada omansa takaisin on paljon isompi niissä tilanteissa, missä omaisuus on yksilöity kunnolla jo ilmoitusvaiheessa. Muistetaan hyvät tavat viestien kirjoittamisessakin. – Tarkistin nopeasti rekistereistämme, että tälle vuodelle ei ollut kirjattu yhtään varkausilmoitusta, mikä kohdistuisi asuttuihin asuntoihin, vapaaajan asuntoihin, tai veneisiin. Eli mitään varkaussarjaa Pyhäjärvellä ei ole tällä hetkellä poliisin tiedossa, Haapajärven poliisista kerrottiin viikko sitten. Omaisuutta tuodaan jonkin verran myös löytötavaraan ja sitä voi tiedustella lähimmältä poliisiasemalta palvelupäivystyksen aukioloaikaan. RAKENNUSTIETO OY:N julkaisemilla RT-korteilla ja Traficomin määräyksillä ohjataan pysäköintiruutujen kokoja. Kuulutukseen päädytään silloin kun omaisuus on selvästi jostain anastettua, mutta omistajaa ei vain saada selville. Poliisi takavarikoi silloin tällöin omaisuutta joko rikollisilta, jos omaisuutta epäillään anastetuksi, tai jos on kyse sellaisesta omaisuudesta, mitä ei saa pitää hallussa. Kaikkien mitattujen ruutujen pituus oli viisi metriä. Ennen lapset opetettiin työntekoon lempeästi. HENKILÖAUTOJEN KOKO on kasvanut viime vuosina etenkin katumaastureiden ja sähköautojen yleistyessä, minkä vuoksi pysäköinti voi tuntua aiempaa ahtaammalta, vaikka pysäköintiruutujen mitoitus olisi ohjeiden mukainen. Seuraava kysymys: 71 % (24) 29 % (10) Näin vastasitte: Vastauksia yhteensä 34 Vastaa verkossa: pyhajarvensanomat.fi Viikon kysymys on viikottain vaihtuva gallup, jonka vastaukset julkaistaan seuraavan viikon lehdessä. Takavarikoidun omaisuuden omistajaa selvitetään, mutta mikäli sitä ei saada selville, se joko palautetaan henkilölle, keneltä se on otettu takavarikkoon, tai sitten kuulutetaan. Arvokkaammasta omaisuudesta kannattaa myös pitää kirjaa (yksilöivät tunnisteet tallessa, valokuvaaminen), jotta rikoksen kohdatessa osaa kertoa, mitä on viety. Vähäpätöisistäkin näpistystai varkausasioista kannattaa tehdä rikosilmoitus, jotta poliisi pystyy seuraamaan, sekä puuttumaan alueen rikollisuuteen. Mikäli omistajaa ei löydy kuulutuksesta huolimatta määräajassa, omaisuus myydään ja rahat menevät valtiolle. – Omaisuusrikoksia voi ehkäistä vaikeuttamalla varkaiden mahdollisuuksia viedä omaisuutta. MITTAUSTEN PERUSTEELLA kaikki normaalit asiakaspysäköintiruudut olivat vähintään ohjeiden mukaisen minimileveyden mukaisia. Jaana Koski Jenna Qvick Keskiviikko 15.7.2026 N:o 29. Poliisi kehottaa kansalaisia tekemään rikosilmoituksen, mikäli omaisuutta on viety. Erityisesti HalpaHallin uudelleen maalattuja ruutuja pidettiin palautteen mukaan liian kapeina nykyautoille. 3 Toimitus tutkii Lukija kysyy Lukijapalaute johti mittanauhan ääreen – näin leveitä ovat Pyhäjärven kauppojen parkkiruudut Lukijamme oli kuullut huhuja Pyhäjärven Kirkonkylällä liikkuvista murtovarkaista. Yhteystiedot löytyy poliisin verkkosivulta. “Sontatalikkoa ossaan heiluttaa hienosti!” ”Kyllä, osaan kehrätä, neuloa, sirppiä ja viikatetta käyttää. – Ilmoituksen voi tehdä sähköisesti poliisin verkkosivun kautta, tai sitten soittamalla palvelupäivystykseen. Pyhäjärven Sanomat teki tarkastuksen ja kävi mittaamassa pysäköintiruudut HalpaHallin, K-Marketin ja S-marketin pihoilla
Pyhäjärviset olivat olleet liikkeellä Pyhäsalmen ensimmäisellä rahtiautolla. Kaikkein pahinta on olla koskaan valitsematta mitään. VANHAT PERINTEET 50ja 60-luvuilta nousivat Salmen koulun pihalla kihuyleisön nähtäväksi, kun Zetor 25k:ta käynnistettiin veivillä. Joki mutkittelee, viipyy suvannoissa ja kiiruhtaa koskissa, mutta löytää aina tiensä. PITÄJÄN PARHAAKSI Zetorin käynnistäjäksi veivasi Mikko Niskanen, joka sai traktorin tupruttamaan savua kymmenessä sekunnissa. Jos lukijat tunnistavat vielä muita kuvassa olevia, heitä voi käydä toimituksessa tunnistamassa. Puheessaan palopäällikkö Jorma Rasila uskoi auton siirtämisellä uuden omistajan nimiin säilyvän palanen pyhäjärvistä menneisyyttä kaikkein parhaiten. Aino Loppi), istumassa toinen oikealta Ville Niemelä, neljäntenä oikealta istumassa ilmeisesti Eino Parviainen. Hän oli vasta viime kesäkuun 27 pnä päässyt vankilasta, jossa oli ollut suorittamassa aikaisemmin tekemistään varkauksista saamaansa 6 kk. Oikeustieteen opinnot eivät lopulta olleet minun tieni. Uskon, että nämä eivät jää viimeisiksi riveikseni tässä lehdessä, vaan tiemme kohtaavat vielä uudelleen. Journalismi ja maanpuolustus ovat molemmat löytäneet pysyvän paikan sydämessäni, vaikka ne näyttävätkin ensi silmäyksellä hyvin erilaisilta maailmoilta. Ehkä ihmisenkin kuuluu tehdä samoin, kerätä kokemuksia kuin vuosirenkaita. vankeustuomiota. Ne ovat vain tienhaaroja samalla matkalla. Ja vastaus ensimmäiseen kysymykseen on lopulta hyvin yksinkertainen: niin monta kertaa kuin tarvitsee. Tuleva journalismin opiskelija. Mikään vuosi ei mene hukkaan, vaikka se veisikin lopulta aivan toiseen suuntaan kuin aluksi ajatteli. Joskus vastausta etsitään pitkään omista ajatuksista, mutta uskon, ettei omaa suuntaa löydä pelkästään pohtimalla. Jokikylä sijoittui hopealle ja Liittoperä pronssille. Pyhäsalmen VPK:n palveluksessa 30 vuotta ja ensilähtöautona vuosina 1968–1974 toimineen paloautovanhuksen palokunta luovutti Veteraani-Vekottimet ry:lle. Kuusenmäki ja KirkonkyläEmoniemi saavat miettiä hieman muita enemmän, mikä meni pieleen vai olivatko muut vaan parempia. Täällä olen saanut tehdä työtä, joka vahvisti sen, mistä todella pidän. Zetoria veivattiin, Ford 600 vaihtoi omistajaa Ajoitus oli oleellisen tärkeää Zetor 25K:n veivillä käynnistämisessä. Henry Saastamoinen hävisi hänelle vajaat kaksi sekuntia. – Pyörä saatiin varkaalta takaisin. KAIKKEIN PAHINTA ei ole valita väärin. Niin monta kertaa kuin tarvitsee Jenna Qvick Pyhäjärven Sanomat 18.7.2001 EILEN AAMULLA klo 5 aikaan varastettiin Iissä liikemies Meriläiseltä polkupyörä. Varas saatiin kuitenkin pidätetyksi Olhavan lähistöllä ja varastettu pyörä saatiin niinikään takaisin. Sanotaan Sanomista Keskiviikko 15.7.2026 N:o 29. Mistä sen voisi löytää. Tuuli vaihtaa suuntaa. Tärkeämpää on uskaltaa kulkea eteenpäin. Kannattaa uskaltaa tarttua mahdollisuuksiin, vaikka ne tuntuisivat epävarmoilta. Kesätoimittaja. Viime vuosina olen ehtinyt kokeilla monta suuntaa. Vuosi Puolustusvoimissa jätti pysyvän jäljen ja opetti enemmän kuin osasin etukäteen kuvitella. Sen löytää kokeilemalla. Joskus oikeustieteen opiskelija. Jokainen näistä kertoo minusta jotakin, mutta yksikään ei kerro koko tarinaa. Veteraani-Vekottimet ry:n puheenjohtaja Pentti Hilli totesi ytimekkäästi harvoin tehtävän järkeviä päätöksiä, mutta luovutuksen olevan yksi niistä. JOUKKUEKILPAILUSSA PARKKIMAN kolmikko Niilo Kyllönen, Henry Saastamoinen ja Tauno Hietapelto oli kiireisin. Reservin vänrikki. Puut kasvattavat hiljaa uusia vuosirenkaita. Olavi Marin oli kolmanneksi nopein, Rauno Oravakangas neljäs ja Seppo Tikkanen viides. Vanhat valokuvat kertovat Pyhäjärven Sanomat 22.7.1976 Kaiku 9.7.1926 Pyörän varkaus Iissä. Olen saanut tehdä asioita, jotka tuntuvat merkityksellisiltä. Vastausta ei tarvitse tietää heti. Pyhäjärvi on ollut minulle paikka, josta on ollut turvallista lähteä maailmalle ja johon on aina ollut hyvä palata. Ensin lyhyt työjakso Maasotakoulussa Haminassa, sitten muutto opiskelukaupunkiin aloittamaan journalismin opinnot. Molemmat vievät eteenpäin. OSAN YLEISÖN kiinnostuksesta sai ansaitusti ennen veivausta tapahtunut Ford 600 -paloauton luovutus. Toinen vasemmalta istumassa Ronkaisen kaupan myyjä Aatu Räty ja hänen vieressään kuvan omistaja ja lähettäjä Ilmari Lohiranta. Kokeilla uutta harrastusta. MONI NUORI ja vanhempikin pohtii, mikä olisi se oma juttu. Metsä kasvaa silloinkin, kun muutosta ei silmin huomaa. Sohvaperuna. En siksi, että kaikki olisi mennyt juuri niin kuin suunnittelin, vaan siksi, että olen uskaltanut kokeilla. Pyörän varas on kuleksiva joutomies, kotoisin Pyhäjärveltä. Hakea siihen koulutukseen, joka vähänkin kiinnostaa. TÄMÄ KUVA on otettu nuorisoseuran laulujuhlilla Pattijoella 26.6.1927. Jokainen kokemus opettaa jotakin, joskus siitä, mitä kohti kannattaa kulkea, joskus siitä, mikä ei ole oma tie. KUN KATSON taaksepäin, huomaan yhden asian: olen onnellinen. JOS JOKIN ei tunnu omalta, suuntaa saa ja pitää vaihtaa. Kuvassa edessä naisten keskellä kaupanhoitaja Pietilä, vasemmalla hänestä rouva Landen (ent. Ottaa vastaan työ, josta ei vielä tiedä kaikkea. Antaa elämän kuljettaa, oppia jokaisesta mutkasta ja luottaa siihen, että oma suunta löytyy aikanaan. LUONNOSSA MIKÄÄN ei pysy paikallaan. 4 KUINKA MONTA kertaa ihmisen on lupa vaihtaa suuntaa ennen kuin löytää omansa. Hevosharrastaja. Se on enemmän kuin kesätyö voi parhaimmillaan olla. Kaasun, puolipuristuksen ja käynnistäjän tekniseen taituruuteen perustuva taitolaji houkutteli mukaan osallistujia niin pitäjänmestaruuskisoihin kuin joukkuekilpailuunkin. Kokeileminen opettaa enemmän kuin sata suunnitelmaa. Kesät ovat kuluneet paikallislehden toimituksessa ja pian edessä on jälleen uusi alku
Jukka muisteli, että perheen muuttokuorma syttyi palamaan. Pohti on upea toimija Pyhäjärvellä ja pohtilaisuus on minulle tärkeä asia: kuvaavaa on myös se, että minä olen ollut Pohdin tansseissa järjestysmiehenä saman vuoden aikana viiden eri jaoston toimesta. Opettajuuden ja valmentajuuden yhteys – Pikkis on pesänrakentaja Joonas Kärkkäinen Nimi: Jukka Korkiakoski Syntymävuosi: 1960 Ammatti: eläkkeellä, 36 vuotta luokanopettajana Perhe: vaimo Sirpa, lapset Vili -94, Ville -99 ja Veera -06 sekä Helmi-koira Harrastukset: mökkeily, veneily, penkkiurheilu ja liikunta sekä kaikenlainen puuhastelu kuten puutarhanhoito Näin muuttaisin maailmaa: Antaisin ihmisille vapaalippuja matkustamiseen! Kun ihminen reissaa maailmalla, on kotiin mukava palata sitä oppii arvostamaan kotoisia asioita. Jukka Korkiakoski muistuttaa, että ihmiset tarvitsevat juuret, siivet ja unelmat. Suosikkipaikkani Pyhäjärvellä: Vuohtoniemi ja Sänkihiekka. – 1985 olin leirintäalueella töissä. Minua ei oikein voinut enää kutsua pikku-Jukaksi, vaan minusta tuli Pikkis. Juttusarjassa tutustumme nykyisiin ja entisiin pyhäjärvisiin henkilöihin Keskiviikko 15.7.2026 N:o 29. Iisalmessa asuvan Jukan eli ”Pikkiksen” juuret ovat syvällä Pyhäjärvellä. 5 KESKUSKOULUN PIHAPIIRIIN vahvasti kuuluva Woimistelijat Woimaa eli Woltin patsas täytti Kihupäivillä 40 vuotta. – Kiitos Outokummulle, että saimme kylälle kentät, maauimalan sekä elokuvateatterit ja muut harrastusmahdollisuudet. Hän piirsi luonnoksen patsaasta, kulttuurisihteeri Santtu antoi siunauksensa, kaupungilta saatiin tekniset piirustukset ja sitten haettiin rakennuslupa. Hän varttui Ruotasella viisihenkisessä perheessä. Sitten kävikin niin, että kasvoin: vartta on sen 189 senttiä. Jukka Korkiakoski on ehtinyt olla monessa mukana. Isä Olavi oli kaivoksen maanalaisen korjausryhmän työnjohtajana ja äiti Anni emännöi kaivoksen vierasmajalla. Kun muuttokuorma tuli pihaan, minä olin samaan aikaan syntymässä Nivalan sairaalassa. Kysyin Matilta, mitä mieltä hän olisi, jos Miesvoimistelijat tekisivät patsaan. Ruotanen oli meille silloin maailman napa, muistelee Korkiakoski. – Ruotasella oli toistakymmentä Jukkaa, ja minä olin nuorin ja pienin. AKTIVIINEN ELÄMÄ ja erilaiset tempaukset ovat aina olleet osa Jukka Korkiakoskea. – Sanoin, että koska olemme tehneet niin paljon hyvää ja tulemme aina tekemään. Äiti halusi säilyttää meille kirjoja, jotka vieläkin pöllähtää savun hajulle. Metsä erottuu puilta. Ruotasella oli myös useita kauppoja, pankit ja baari. Betoni sekä muut materiaalit saatiin lahjoituksina. Kirjat olivat klassikoita, kuten Seitsemän veljestä. Minkä vuoksi?” naurahtaa Jukka. Matti lupautui lopulta taiteelliseksi johtajaksi, mutta sillä ehdolla, että hänen ei tarvitse ottaa vastuuta. Matti vastasi perinteiseen tyyliinsä: ”Pah, patsaan. Hän on ollut KalPan edustusjoukkueen päävalmentaja, miesvoimistelijaryhmä Woltin perustaja ja kaupunkilehden päätoimittaja. – Muutimme Ruotasen ensimmäiseen lamellitaloon. Olin skootterilla matkalla töistä kotiin, kun sain idean, ehkä salama löi päähäni. – Patsas valmistui Kihuille 1986, jossa se paljastettiin juhlallisin seremonioin, ja patsas lanseerattiin kaikkien pyhäjärvisten nuorten woimannäyttönä. Urheilu ja ”pohtilaisuus” olivat vahvasti läsnä. Poikkesin ystäväni Korhosen Matin luo Hunningolle. Lapsuuttaan Jukka kuvailee kulta-ajaksi. – Olen harrastanut varmaan kaikkia Pohdin lajeja. Hiihdettiin, juostiin, pelattiin ja painittiin. Lähes kaikki työ tehtiin itse omin käsin. YKKÖSLAJEIKSI JUKALLE nousivat yleisurheilu ja jääkiekko. Pyhäjärven Miesvoimistelijoiden, Woltin, perustaja Jukka Korkiakoski muistelee patsasprojektia lämmöllä. Korkiakoski kulki kaveripiireissä nimellä pikku-Jukka. – Aina oli kavereita – se oli onnellista ja turvallista aikaa. Mitä kuuluu. – Osa tavaroista paloi
Siellä oli Sportin SMsarjan U20-joukkue, johon menin sitten tyrkylle. – Järjestimme sen kuutena vuotena ja parhaana vuotena meillä oli 321 venekuntaa. Sitten vedimme nopeasti kahden tunnin intensiiviset harjoitukset. – Minusta on järkyttävää, että aina vain etsitään negatiivisia asioita ja epäkohtia. ELÄKKEELLÄ JUKKA ei ole tosiaankaan jäänyt vain lepäämään laakereillaan. Pojat toivat luiden ympärille siten lihakset. Huipputasolla valmentaminen on aikaa vievää hommaa: pelejä on pirusti, matkoja tehdään ja joukkueen arkea pitäisi pyörittää. Olli oli silloin 15–16-vuotias. Pitäisi olla jotakin aktiivista tekemistä, joka vie pois eläkeläisen passiivisesta arjesta. Kesätyö sahalla ja kuukauden pesti kaivoksen työkalukopissa iskostivat Jukassa ajatuksen, että opiskelemalla hänen ei tarvitse mennä kellokorttihommiin, vaan siten pääsee siistimpiin töihin. Sport sai käännettyä minut Vaasan rannikkotykistöön, koska alun perin olin menossa Ouluun. Viimeisenä varusmiespäivänä ilmoitin, etten lähde kadettikouluun. Pyhäjärvisiä ystäviä löytyy paljon. Nuori Pikkis oli jo 16-vuotiaana PyPon kantavia voimia. Pelipaikka joukkueeseen varmistui ja Jukka aloitti armeijan. – Olin Emolahdessa vapaa-ajanohjaajana vuonna 1984. – Joukkueessa pitää tuoda esille se, että jokaisen panos on tärkeä: aina huoltajista kenttäpelaajiin. Otettiin Olli viiteen peliin testiin ja hän teki 4+4. Olli lähti lopulta ovet paukkuen palaverista. Minulle oli opettajana tärkeää, että kaikki oppilaat oppivat omaa tahtia, mutta yhdessä. Woltti järjesti myös vetouistelun Suomen Cupin osakilpailua nimeltään Willen Weto. – Pyhäjärvi, Ruotanen, Pohti, urheilu, Vuohtoniemi, lähimmäiset sekä ystävät ja oma perhe Iisalmessa. Viimeinen valmentajanpesti on vuodelta 2018 IPK:n U18Mestis-joukkueesta. 1999 KalPa teki konkurssin. Ajeleminen Iisalmen ja Kuopion välillä otti koville. – Olen aina tykännyt touhuta ja olla eräänlainen pesänrakentaja. MIESVOIMISTELIJAT PITÄVÄT edelleen yhteyttä toisiinsa WhatsAppissa. Korkiakosken kotialbumi Jatkoa edelliseltä sivulta. – Tapio Rautavaaran sanoin: ”Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa”, näkee Jukka. Se ei heille käynyt, ja en lähtenyt sitten enää mukaan. Hävisin yhdellä pisteellä tšekkiläiselle maajoukkueukolle. Tehtiin vauhdikas ohjelma, jossa hypittiin vanteiden läpi ja tehtiin voltteja. Hän epäili, mutta sain vakuutettua hänet siitä, että Olli on ikäluokkansa maailman parhaita. Valmennuskokemusta Jukalta on kertynyt F-junioreista liigajoukkueeseen. Voitin yleisurheilussa pari kymmentä piirimestaruutta ja toisen mokoman muita mitaleita. – Bulgarian Sofiasta voitimme pronssia ja olin pistepörssin toinen. Tämän päivän diagnosoiva kulttuuri on Jukan mielestä pitkälti luokittelua, joka ei aina johda lapsen parhaaseen arkeen. Aloitin sitten kesken kauden joulutauolla päävalmentajana – KalPa oli Suomi-sarjassa. Jokisen huomattiin pärjäävän miesten peleissä ja hän lähtikin lopulta IFK:n paremman sopimuksen perässä. Mielestäni esimerkiksi hyvä käyttäytyminen ja toisten kunnioittaminen lähtevät jo kotoa, painottaa Korkiakoski. Hän toimi IPK:n päävalmentajana sekä Savo–Karjala-alueen aluevalmentajana. Jääkiekon parissa opiskelujen lomassa tutuksi tulivat muun muassa Erkka Westerlund ja Jukka Jalonen. Vuonna 1999 olin vielä Suomen joukkueen valmentajana Universiadeissa. – Eläkeläisen on hyvä kuulua johonkin yhteisöön, olkoon se sitten mitä tahansa yhdistystoimintaa, politiikkaa tai vaikkapa kuoroa. Luokanopettajaopinnot alkoivat 1980, jossa Jukka opiskeli kuusi vuotta. Siinä on aika kova Jukolan Seitsemän veljestä elämästäni. Jääkiekkoa hän pelasi Lohi-Kiekossa. – Kirjoitusten jälkeen Puurusen veljekset Timo ja Pekka houkuttelivat minua opiskelukaupunkiinsa Vaasaan. Pian ryhmä alkoi myydä ohjelmaansa. Suomessakin oli vanhaa venäläistä räyhävää koulukuntaa, mutta Currella oli keskiössä pelaajan kehittäminen ja yhdessä tekeminen. KORKIAKOSKI MUUTTI Iisalmeen opintojen jälkeen vuonna 1986. Lisää kuvia verkossa! Keskiviikko 15.7.2026 N:o 29. Mietimme mihin nämä rahat tärvätään. Vuonna 1995 hän pääsi KalPan liigajoukkueen kakkosvalmentajaksi, jolloin valmentajuus otti ison askeleen ja ”ammattilaisralli” alkoi. Olin kurssilla numero 2, jossa olivat myös sellaiset suomalaiset kiekkolegendat kuin Pekka Marjamäki ja Veli-Pekka Ketola. Viime vuosina hän on toiminut IPK:n Mestis-peleissä halli-isäntänä yleisölle ja yhteistyökumppaneille. – Järjestin lapsille lomaaikanakin Pyhäjärvellä meidän mökillä kesäleirejä. Jukka toimi myös neljä vuotta kaupunkilehti Töllöttimen päätoimittajana ja nykyisin Pikkis on vetänyt ja kirjoittanut IPK:n historiikkiprojektia. – Vaadin samaa palkkaa kuin opettajan työstä. Puolentoista kauden päästä nousimme Mestikseen ja heti seuraavana vuonna nappasimme Mestiksen pronssia Kuopion omilla pojilla. Korkiakoski palasi KalPasta Iisalmeen opettajan töihin ja veti valmennuskursseja muille seuroille. – Meidän toimitusjohtajamme Juha Junno ei kukkaron vartijana yltänyt IFK:n tarjoukseen. Universiadit ovat kansainvälinen urheilutapahtuma – kuin opiskelijoiden olympialaiset. Meitä oli juniorikenttä eli ”nöösikenttä”. Miten miesvoimistelijaryhmä sai alkunsa. – Itselläni on ollut vuosien mittaan monenlaisia oppilaita. KalPan hallitus halusi päävalmentajan olevan päätoiminen. Ajattelin, että otetaanpa mutapainia juhannusohjelmaan. Olihan meillä myös hyvät palkinnot, kuten kalastusmatkoja Venäjän Kuolan niemimaalle. Jukalla on vahva side Pyhäjärveen. Juha ehdotti, että Olli voisi asua esimerkiksi kotona, kun on niin nuori. Rakentaa parempaa, antaa ideoita – siemeniä, joista päättäjät voivat jalostaa menestystä. Minun juureni ovat Pyhäjärvellä ja ne ovat syvällä. Woltin perinteeksi nousi Kuusijuhla, joka järjestettiin aina jouluaaton aattona. – Kuusijuhlia pidettiin yli 20 kertaa. Siitä alkoi meille tulla paljon rahaakin. Tämä vahvisti myös minun valmentajuuttani ja opettajuuttani – niillä on yhteys. Yhteys näkyy esimerkiksi siinä, että Jukan mielestä molemmissa tehtävissä avainsana on ”välittäminen”. Korkiakoski pelasi jääkiekkoa kisoissa kolmena vuotena: Espanjassa 1981, Bulgariassa 1983 ja Italiassa 1985. Mistä tämä kaikki aktiivisuus kumpuaa. Puolustusvoimien kantahenkilökunta oli jo minua käyttänyt upseerikerholla ”totuttelemassa järjestelmään” eli ryyppäämässä. Pyhäjärveä seuratessa ärsyttää liika negatiivisuus. Minun kasvatusmetodini olivat: ”Yhdessä mennään ja yhdessä pärjätään”. Minua kysyttiin valmentamaan joukkuetta. Oman elämänsä Korkiakoski pystyy niputtamaan seitsemään pääkohtaan. Minä toimin juontajana ja loin kehyskertomuksen. – Kävin Jääkiekkoliiton sen aikaisen ammattitutkinnon, huippuvalmentajatutkinnon. Jääkiekko on se laji, joka on vaikuttanut Jukan elämän polkuun eniten. Hain sinne ja pääsinkin, mutta sain paikan myös Jyväskylän opettajankoulutuslaitokseen eli OKL:en. Toki demokratiaan kuuluu se, että saa kritisoida, mutta on fiksua ja viisasta osallistua myös itse hyvän tekemiseen. Korkiakoski näkee, että nykypäivänä oppilaan kodin ja koulun suhde ei ole aina täysin toimiva. Milanon McDonaldissakin vedettiin keikka ja saatiin palkkioksi hampparit, nauraa Korkiakoski. Valitsin OKL:n kadettikoulun sijaan, koska Jyväskylä oli keskeisellä paikalla ja sieltä löytyi hyviä mahdollisuuksia urheilun suhteen. Henkilökunta oli tietty pettynyt, kun harjoitukset talon tavoille oli jo aloitettu, mutta ukko ei lähdekään! Ajatus opettajuudesta heräsi lukion viimeisenä vuotena. – Pääsin pelaamaan Pohdin edustusjoukkueeseen 14-vuotiaana. Lisäksi hän on vastannut IPK:n yhteiskuntavastuuohjelmasta sekä Karhu ei kiusaa -projektista. Tätä ajatusta vahvisti myös MM95-kultavalmentaja Curt Lindström. WOLTIN PATSAS valmistui 40 vuotta sitten. – Iisalmesta sain opettajanpaikan, asunnon ja pelisopimuksen IPK:hon. Painitrikoot päälle ja painimaan! Jukka oli opiskeluaikoinaan törmännyt Seminaarinmäen miesvoimistelijoihin. 6 – Yleisurheilussa vahvimmat lajini olivat kymmenottelu ja 400 metrin aitajuoksu. Siinä oli Castrénin Anttia, Kumpulaisen Martti ja Puurusen Pekka. En ollut heti Mattia viemässä psykologille, jos hän leikki pulpetin alla kissaa. Se on todella kuluttavaa. Kuusijuhlissa oli joka vuosi eri teema: James Bondista talvisotaan ja olympialaisiin, kaksimielisyyksiä unohtamatta. – Ulkomaan reissujen yhteyteen yritimme myös liittää esityksiämme. – Pääsin käymään Curren Iisalmen vierailun aikana hänen kanssaan keskusteluja siitä, kuinka opettajuus tukee valmentajuutta. Itse opettaminen jää vähemmälle, joutuu kasvattamaan lapsia yhä enemmän. Opettajuudessa ja valmentajuudessa on paljon samaa. – Vanha pelikaverini Antti suostutteli minua hakemaan kadettikouluun, jossa hän itse myös oli. Jos käyn kaupassa tai jäätelöllä, niin löytyy varmasti joku tuttu. – Ihminen tarvitsee juuret, siivet ja unelmat. Kun ikää tulee lähipiirissä jollekin paljon, elämän rajallisuuden huomaa eri tavalla. Opettajuuteen liittyy se, että elämä opettaa silloin, kun elämälle on itse avoin. Opettajan tulee elää ajan hengessä. Meillä oli kaveriporukka, johon kuuluivat muun muassa Ojalan Markku, Kuukasjärven Olli, Karppisen Jussi, Syrjän Kimmo, Ruotsalaisen Jari, Sarkkisen Pasi, Korholan Ilkka ja Poutiaisen Matti. – Olin itse asiassa Olli Jokisen ensimmäinen liigavalmentaja. Kuusijuhlassa tupa oli aina täynnä ja päättyi aina yhteislauluun Jouluyö juhlayö. – Ennen esitystä kokoonnuimme hotellille aatonaattona klo 18. Annoin aikaa ja lopulta Mattikin oppi lukemaan ja laskemaan. Ilmoitin keväällä vanhemmille, että pidetään kesäleiri, juna lähtee silloin ja silloin Iisalmesta – minä olen Pyhäsalmessa vastassa. – Seura lähti nollista uudelleen liikkeelle. Jukan äiti on lähes 93-vuotias ja asuu Pyhäjärvellä. – Olin jo pitänyt leirejä lapsille ja nuorille. Aktiivisuus pitää minut virkeänä ja notkeana, pohtii Jukka. – Mietin, että kerran pojat ovat jo täällä mutapainissa, niin kyllä he pystyvät voimistelemaankin. Valmentajan töitä Jukka teki opettajan hommien ohessa. Viimeksi ryhmä on esiintynyt kolmisen vuotta sitten. Palasin IPK:hon. JÄÄKIEKON RINNALLA Jukka teki työuransa luokanopettajana Iisalmessa. – Vanhemmat tietävät nykyään lapsen oikeudet, mutta eivät kodin velvollisuuksia, mikä johtaa siihen, että koululle kasataan lisää vastuita. JUKKA KIRJOITTI ylioppilaaksi Pyhäjärven lukiosta 1979. Sanoin venäläiselle päävalmentajallemme Bogdanoville, että otetaan tuo kaveri joukkueeseen. Peliura loppui 1993, jonka jälkeen Jukka jatkoi valmentamisen parissa. – Sisäpiirikeikkoja on vielä välillä tehty, kuten häissä tai jos joku on täyttänyt pyöreitä. Pääsin pelaamaan myös opiskelijoiden Universiadeihin. En minä ollut hirveästi viinaa käyttänyt ja olihan se paha paikka, kun pöytä oli täynnä jos vaikka minkälaista juomaa. Istutimme sitten Pyhäjärveen hyvinä vuosina 400 kiloa kirjolohia. – Ne olivat parhaita pelivuosiani. Vetokisoista ja keikoista jäi sen verran rahaa, että ryhmä pääsi tekemään myös ulkomaan koulutusmatkoja yhdessä
Lisää kuvia verkossa! Keskiviikko 15.7.2026 N:o 29. Näin nämä mielikuvat väreinä, muotoina, valoja ja liikkeenä. Taiteen kolminaisuuden täydensi Sirpa Lehtikankaan teokset, joita oli sijoitettu ympäri kirkkoa. Päivi on asunut Lohvanperällä vuodesta 1986. 7 Kihuviikko Pyhäjärvinen taide resonoi – tanssi, musiikki ja kuvataide osuivat yksiin Kihuviikon torstaina Pyhän Ristin kirkossa paikkakunnan luova osaaminen pääsi todenteolla esille. – Meillä on täällä loistava yhteisö. – Me olemme pitäneet tätä nyt sellaisen 5–6 vuotta peräkkäisinä kesinä. Kuuntelin, kuulin. Kylätapahtumien merkitys piilee siinä, että ne yhdistävät ihmisiä. Täällä näen sellaisia ihmisiä, keitä en ole edes aiemmin tavannut. Tänäkin kesänä nautittiin yhteisestä ajasta ja erilaisista aktiviteeteista. Kyseisen teoksen jälkeen kuultiin Igor Stravinskyn Apollon variaatio baletista Apollon muusat. Joonas Kärkkäinen TAITEIDEN RESONANSSIA -konsertissa päästiin nauttimaan pyhäjärvisestä osaamisesta kolmella eri taiteen alueella: musiikissa, tanssissa ja kuvataiteessa. Kaislarannasta tapahtumaan saapui Jari Arvola yhdessä Tiinaavustajan kanssa. Kihuviikon aikana on paljon kaikkea! Tiina kehuu. Kesäjuhla on aina kihuviikon tiistaina. Lohvan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Päivi Vesterinen kertoo, että kesäjuhlat ovat mukava perinne. – Alun perin olin yhdistyksen sihteeri, mutta Pietikäisen Sepon jäätyä pois puheenjohtajan pestistä, minusta tuli pj, kertoo Vesterinen. Koreografian tilalliset ratkaisut tehtiin Pyhän Ristin kirkon ehdoilla ja ne palvelivat esitystä hienosti. Kuuntelin, kunnes kuulemani muuntui mielikuviksi. Paikalle saapui runsaasti väkeä nauttimaan yhteisestä ajasta, herkuista ja kisailemaan erilaisissa peleissä. LÄNSIMAISEN MUSIIKIN historiasta siirryttiin lähemmäs tätä päivää, kun yleisö pääsi kuulemaan Janne Jääskelän teoksen Il joue vuodelta 2020. Jousikvartetto F-duurissa Jääskelä, Onni Toikka, Heikki Vilpponen ja Tatu Ahola pääsivät näyttämään osaamistaan luoden erilaisia tunnelmia teoksen aikana. Jari Arvola ja Tiina-avustaja tulivat tapahtumaan kisailemaan ja nauttimaan iltapalan. – Tämä on sellaista hyvää vaihtelua kesäiltaan. Ihmiset auttavat toisiaan, jos joku pyytää. Jari kertoo, että kesäjuhla on ollut todella hauska ilta. Jousikvarteton riveissä esiintyi pyhäjärvinen Janne Jääskelä ja Suvi Ruotoistenmäen ohjaamassa tanssiryhmässä Minttu Lapinkoski, Elli Ruotoistenmäki, Adeliina Tenhunen sekä Emmiina Tenhunen. – Harvemmin pääsemme kokoontumaan yhteen, mutta näissä tapahtumissa ja muissa kyläyhdistyksen asioissa pääsemme kuulemaan toistemme kuulumisia. JOUSIKVARTETTI AVASI konsertin Maurice Ravelin tuotannolla. – Kihuilla olisi myös tarkoituksena käydä kuuntelemassa musiikkia. Kesäjuhla tuo yhteen lohvanperäläisiä, mutta paikalle saapuu väkeä myös muilta kyliltä– Aina tämä on ollut hyvä ilta. Meillä on täällä riimun-, tonkkuminja hevosenkengänheittoa. Taiteiden Resonanssia päättyi Ravelin teokseen Introduction et allegro, jonka aikana tanssiryhmä Vedenkaltaiset esiintyi. – Täällä on hyvä asua, vaikkakin silloin aikanaan meidän lapset sanoivat usein siitä, että miksi asumme näin korvessa, nauraa Päivi. Tapahtuman vetovastuussa toimi Jokilaaksojen orkesterija kamarimusiikkiyhdistys. Suvi Ruotoistenmäen koreografia Vedenkaltaiset eli musiikin dynamiikan mukana. Soolo tuotiin nykytanssin abstraktiin tyylilajiin ja se toimi Adeliinan päättösoolona Pyhäjärven Lukion Harrasteakatemian tanssiopinnoista. Muidenkin kylien, kuten Liittoperän, kanssa teemme paljon yhteistyötä. Tanssioppilaat olivat valmistaneet Suvi Ruotoistenmäen koreografiaan liikemateriaalia erilaisten tehtävien pohjalta.. Hän onkin saanut kelpo tuloksia useissa kilpailuissa. Baletin soolon on perinteisesti tanssinut miestanssija, mutta nyt Pyhän Ristin kirkossa tanssiosuudesta vastasi Adeliina Tenhunen. Janne Jääskelä luotsasi musiikillista antia, jonka tahtiin paikkakunnan nuoret esittivät tanssiosaamistaan taitelija Sirpa Lehtikankaan teoksien ympäröimänä. Aiemmin mainittujen soittajien lisäksi viimeissä kappaleessa kuultiin myös Pia-Susanna Rautakosken pianonsoittoa. Kesälomalaisiakin tulee paljon. Samalla nähtiin tanssisoolokoreografia ”Apollon variaatio – Valon matka”. – Taiteiden resonanssia maalauksiin sain vaikutteita Maurice Ravelin, Igor Stravinskyn ja Janne Jääskelän musiikista. Vesterinen on toiminut yhdistyksen puheenjohtaja 6–7 vuotta. Lisää kuvia verkossa! Lohvan kesäjuhlissa kokoonnutaan yhteen Kesäjuhlat Lohvan kylätalolla ovat kihuviikon perinteitä. Jousikvartetti vahvistui Anniina Kontkanen alttohuilulla ja Katri Porkan bassoklarinetilla. Leikkisästi ”Köyhän miehen Sibeliuksena” tituleerattu Jääskelä kuvastaa teoksessaan lapsen leikkiä – kappaleen toistuva teema on suora lainaus Jääskelän Eerik-pojan laulamasta melodiasta autoleikkien aikana. Makkarat on saatu syötyä iltapalaksi – tulimme tänne hauskanpitoon ja kisailemaan, Tiina avaa. Viikkojen aikana mielikuvat jäsentyivät abstrakteiksi kokonaisuuksiksi ja siirtyivät kerros kerrokselta kankaalle, Lehtikangas kuvaili käsiohjelmassa. Joonas Kärkkäinen LOHVAN KYLÄTALOLLA vietetiin kihuviikolla kesäjuhlia
Kuudennelle luokalle menevät Aino ja Kirsti ovat tehneet yhteisiä lauluja jo vuosia. Taidekattauksen aikana esiintyivät pyhäjärvislähtöisen Jasso Perälän Loihtima-yhtye sekä Kanaset & Kumppanit -coverbändi, jossa rumpujen takana soitti entinen pyhäjärvinen Vilho Kananen. Perjantaina vietettiin avajaiset ja jaettiin kulttuurin sekä urheilun palkinnot. Kun ihminen palaa vuodesta toiseen samaan paikkaan, huomaa vähitellen, ettei paikka ole enää maisema vaan siitä tulee osa identiteettiä. Tänä vuonna olemme myöskin aktiivisesti mukana Oulun kulttuuripääkaupunkivuodessa. Aurinkorannalle palkinnon koppasivat Heidi Haikola (vas.) ja Jussi Manninen. Hän korosti Pyhäjärven 160-vuotisjuhlan näkyvyyttä tämän vuoden tapahtumissa. – Kiitos erityisesti Fannin kuvisopettajille, Eveliinalle ja Suville sekä Jokilatvan opiston Irina Trifonovalle, jonka opissa Fanni on saanut pienestä saakka olla. Taidekattauksen esitykset päätti komeasti Pyhäsalmen Laulumiehet. Pitkä pöytä oli koristeltu taiteella, jonka äärestä ruokailijoiden kelpasi seurata lavalla esiintyneitä yhtyeitä. Tulevaisuuden suunnitelmissa ovat opinnot taiteen alalla. Joonas Kärkkäinen KIHUPÄIVÄT 2026 juhlittiin teemalla Lähiruoka. – Pyhäjärven kaupunki, kulttuuritoimi ja liikuntatoimi ovat tekemässä uusia muistoja tälle vuodelle. – Vaikka se on enemmän kuin 150 vuotta, ei se ole ehkä samalla tavallayhtä iso, pyöreä luku kuin 150 vuotta, mutta silti pyrimme juhlimaan sitä sopivilla tavoilla. Voisiko alkaa vielä jotain merkittävää. Tapahtumantäyteinen aika antaa paljon hyviä syitä ja mahdollisuuksia muisteluihin, mutta samalla myös eväitä tulevaisuuteen. Palkinnon Fannin puolesta haki hänen äitinsä Pia-Susanna Rautakoski. Minulle Pyhäjärvi on juuri sellainen paikka, Isoherranen kertoi. Jokainen vuodenaika Pyhäjärvestä on jäänyt mieleen. Kihurauhan tälle vuodelle julistivat nuorten vaikuttajaryhmän Laina Rönkä, Joanna Kekäläinen, Elina Nurmesniemi ja Kiia Syyskorpi. Tänään voimme nähdä, että työ oli lähtölaukaus hienolle uudelle kehitykselle. Lähiruokaa oli tarjolla ja osana kokonaisvaltaista kokemusta Kihupäivien yhteydessä järjestettiin Ohjelmallinen Taidekattaus Makasiinitorilla. Laululla ”Sadut ovat satuja” on sanoma: uskalletaan olla rohkeita ja unelmoida. – Pyhäjärvi on minulle enemmän kuin paikka kartalla. Se näkyy yhteistyössä kulttuuripääkaupunkiorganisaation ja muiden mukana olevien organisaatioiden kanssa, aloitti Kiviniemi. Myöhemmin mökki Sammallahden Syväniemessä on syventänyt tätä suhdetta. Tilaisuuden avajaispuheen piti Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiön toimitusjohtaja Ville Isoherranen. Useat lapsuuteni kesät olen viettänyt kirkonkylällä, opin uimaan Korhosenniemessä. Keskiviikko 15.7.2026 N:o 29. – Kiitos kaikille! Kiitos erityisesti Sanna Ahvenjärvelle, koko musiikkiopiston opettajille ja kanssaopiskelijoille, Aino kiitti. 8 Kihupäivät Perjantaina Kihut avattiin – liikunnan sekä kulttuurin taitajat palkittiin 160 vuotta täyttävä Pyhäjärvi vietti Kihupäivät lähiruokateemalla. Hienoa, että erityisryhmille järjestetään yhteisöllinen tapahtuma, missä voi tavat muita, tanssia, nauttia elävästä musiikista ja pelata pihapelejä, kertasi kulttuurituottaja Leena Mulari perusteluja. Tämän työn pohjalta syntyi Pyhäjärven Callio, jonka tehtäväksi tuli rakentaa kaivosalueen uusiokäyttöä. Se on maisema, joka on kulkenut mukanani läpi elämän. Taidekattaus oli osana Oulun kulttuuripääkaupunkivuotta. On hienoa, että näinkin pienellä paikkakunnalla Kerttu Ryynänen (3.vas.) ja Aino Syyskorpi vastaanottamassa palkintoa. Fanni on opiskellut Jokilatvan opistossa kuvataidetta pienestä asti sekä sai tänä keväänä päättötodistuksen kuvataiteen perusopinnoista. Vuoden kulttuuritekona palkittiin tänä vuonna AurinkorantaKodin erityisryhmien juhannustanssit sekä Aino Syyskorven ja Kirsti Ryynäsen Sadut ovat satuja -teos. Veteraani-Vekottimien ajoneuvoesittelyssä nähtiin samaa vuosikertaa: liki 100-vuotias Aarne Väisänen istui vuoden 1926 Chevroletin ratin taa. Vuoden kulttuuritekona palkittiin Kertun ja Ainon “Sadut ovat satuja” -teos sekä Aurinkoranta-kodin juhannustanssit. Teos on syntynyt Jokilaaksojen musiikkiopiston lauluntekopajassa. KIHUPERJANTAINA PALKITTIIN myös kulttuurin ja liikunnan saralla ansioituneita pyhäjärvisiä. KIHUJEN AVAJAISISSA kaupungin tervehdyssanat runsaslukuiselle yleisölle toi kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi. – Olen saanut osallistua Pyhäjärven kaupungin kehittämiseen työni kautta. Luovana lupauksena palkittiin 15-vuotias Fanni Rautakoski. Toimiessani Oulun yliopiston Kerttu Saalastinsäätiön johtajana laadimme tiekartan Pyhäsalmen kaivoksen uusiokäytölle ja päätimme rohkeasti katsoa tulevaisuuteen: Mitä tapahtuu, kun yksi aikakausi päättyy. Usko tulevaisuuden ei synny tiedon määrästä, vaan tahdosta rakentaa tulevaisuutta. – Aurinkoranta-Koti on järjestänyt erityisryhmien juhannustansseja Suurlavalla jo useampana vuonna. Hän on pitänyt Pyhäjärvellä jo kolme omaa näyttelyä sekä osallistunut kaupungin ulkoilmagalleriaan maalauksillaan, Korhosenniemen taidepolkuun kesällä 2025 sekä Jokilatvan opiston lasten ja nuorten kuvataideryhmän yhteisnäyttelyihin
Irmalla on hallussaan Suomen ennätys Master 70 naiset -sarjassa tuloksella 504 pistettä. Kihurauhan julistivat nuorten vaikuttajaryhmän Laina Rönkä (vas.), Joanna Kekäläinen, Elina Nurmesniemi ja Kiia Syyskorpi. Mitä tavoitteita Danilla tulevalle kilpailukaudella. – Vainikainen on tehnyt muun muassa oopperaa, Euroviisu-spektaakkelia, Senaatintorin uuden vuoden tapahtumia sekä urheilutapahtumien näytöksiä, sirkusta ja musiikkiteatteria, Mulari kertoi. Hänen innokkuutensa kumpuaa syvältä sielusta. Vainikainen oli mukana Marketta Viitalan luovassa tanssissa ja liikunnassa, muun muassa Vaakalinnuissa. Risto Pietilä on Vuoden pyöräilijä. Hän ajoi viime vuonna eniten kilometrejä kaikista joukkueen polkijoista. – Tämä yhteisöllisyys on ollut hienoa. Dani sijoittui viime kaudella Stock500-luokassa SM-pronssille. Hän pelasi peliurallaan kuusi kautta Liigassa saavuttaen SMkultaa Oulun Kärppien riveissä. Irma Holappa ampui SM-hopeaa jousiammunnan Masters HalliSM 2026-kilpailussa. Vuoden aikana Ristolla kertyi noin 8500 kilometriä. Mikä saa Irman vielä motivoitua jatkamaan kilpauraa. Katja Rönkä on Vuoden seuratyöntekijä. – Katjan panos seuratyöskentelyssä on valtava, jopa kannattava voima erilaisissa tapahtumissa, ohjelmien suunnittelussa, ohjaamisessa sekä niiden toteuttamisessa. Vuoden pyöräilijä vuosimallia 2026 on Risto Pietilä, joka ajaa pyörällä poutasäällä, sateella ja pakkasella – kaikki vuodenaikoina. Tuntuu tosi tärkeältä, että olen saanut olla mukana mahdollistamassa tanssin ja liikunnan iloa aina pienistä lapsista aikuisiin. Dani on nuori ja ansioitunut moottorikelkkailija, joka edustaa ikäluokkansa parhaimmistoa SM-tasolla. – Eiköhän sieltä SM:stä pitäisi joku mitali vielä saada, kommentoi Joanna tulevaisuuden suunnitelmiaan futsalissa. Toivottavasti myös täällä Pyhäsalmella voisin joskus tulevaisuudessa tehdä jotain. Humaloja kokee erittäin hienona sen, että Ampparit onnistui saamaan viime kaudella sellaisen kiekkobuumin aikaan, että se näkyy jopa juniorien määrässäkin. Lähes kolmenkymmenen vuoden ajan hän on ottanut vastuuta erilaisista tehtävistä seuratyössä. Liiga-uransa jälkeen Humaloja kiekkoili Tanskan pääsarjassa. PYHÄJÄRVEN LIIKUNTAPALVELUT palkitsivat Vuoden urheilijoiksi keihäänheittäjä Matti Saarasen ja jousiampuja Irma Holapan. Risto ajaa arkena pyörällä harrastuksiin ja kerryttää säännöllisesti kilometrejä Pyhäjärven joukkueeseen kilometrikisassa. – No jos sitä yhden kullan voittais, Dani tuumasi Pehkoselle. Lukiolaiset Tomi Piispanen ja Iisakki Heinonen toimivat Taidekattauksen tarjoilijoina auttaen ikäihmisiä ja lapsiperheitä silloin, jos omat kädet olivat täynnä. Toinen nuori lupaus on Dani Pentti. Vainikainen oli palkinnosta positiivisesti yllättynyt. Lisää kuvia verkossa! Keskiviikko 15.7.2026 N:o 29. – Seuratoimijuus on minulle melkeinpä elämäntapa. Katja on ohjannut useita ohjelmia kansainväliseen Gymnaestrada-tapahtumaan sekä tehnyt paljon myös omia koreografioita ja ohjelmakokonaisuuksia yhdistäen ne näytöksiksi, Pehkonen luki perusteluja. Myös Nuori urheilijalupaus -palkinto jaettiin kahdelle henkilölle. Liikunnan juuret -palkinto ojennettiin jääkiekkoilija Miska Humalojalle. Joanna Kekäläinen palkittiin edesottamuksistaan futsalissa – Joanna voitti T17-sarjan Futsal-liigan SM-pronssia Tampereella pidetyssä lopputurnauksessa. Haapajärven Kiiloja edustavalla Joannalla on nyt jo 3 SM-mitalia lajista. Viimeisen kolmen kauden aikana Humaloja on edustanut Pyhäjärven Pohtia. Se on maisema, joka on kulkenut mukanani läpi elämäni. Olen saanut kasvaa lapsesta nuoreksi ja nuoresta aikuiseksi Naisvoimistelijoissa toimien. Kuopioon hän lähti musiikkija tanssilukioon, josta päätyi Teatterikouluun tanssitaiteen linjalle. Ampparit sijoittui kevään finaaleissa hopealle ja Miska voitti pudotuspelien pistepörssin, Pehkonen kertoi. – No yksi kulta vielä ainakin, hymyili Holappa. – Miskan menestys ja mukanaolo Pohdin edustusjoukkueessa on tuonut huomattavaa nostetta paikalliseen jääkiekkoon. Palkintoja jakanut Pyhäjärven kaupungin Marko Pehkonen kysyi Saaraselta vinkkejä menestymiseen. Ideoiden tulva on loppumaton. Tanssija, koreografi ja ohjaaja Minna Vainikainen vastaanotti Kihuilla Kulttuurin juuret palkinnon. Rönkä ei päässyt tilaisuuteen paikalle, mutta Pehkonen luki hänen terveisensä. – Sitkeä työ ja se, että luottaa itseensä, alleviivasi Saaranen. – Kiitos juurista ja Marketan työstä – meitä on monta lahjakasta tekijää maailmalla. Saaranen voitti M65-sarjassa keihäänheiton SM-kultaa tuloksella 43,75, ja hänellä on hallussaan myös keihäänheiton SM-hopea ja pronssi. 9 Perjantaina Kihut avattiin – liikunnan sekä kulttuurin taitajat palkittiin pystyy opiskelemaan kuvataidetta tavoitteellisesti, Pia-Susanna kiitteli. Pyhäjärvi on minulle enemmän kuin paikka kartalla
Ahlholm muistutti myös suomalaisen puhtaan maaperän merkityksestä ja kannusti kuluttajia suosimaan kotimaisia lähituotteita. Keskiviikko 15.7.2026 N:o 29. Koko Kihupäivien ohjelman juonsi Simo Korkia-Aho. Koko viikonlopun ajan Kihupäivillä vallitsi kiireetön ja iloinen kesätunnelma, jossa yhteisöllisyys ja kotiseutuhenki näkyivät vahvasti. Juhlapuheen piti MTK:n kenttäpäällikkö Jari Ahlholm, joka nosti esiin tämänvuotisten Kihupäivien teeman, lähiruoan. Tilakohtainen myyntitulo on keskimäärin noin 102 000 euroa vuodessa, Ahlholm kertoi. Jenna Qvick Tänä vuonna Kihusilla palkittiin Ari Kulju, Veera Lapinoja, Mari Parttimaa, Viljami Pesonen ja Sari Nissilä. Jukka Poika nousi lauantaina lavalle. Vaikka tapahtumaalue ei tänä vuonna levittäytynyt perinteiseen tapaan Ollintielle, se ei näyttänyt vähentävän kävijöiden määrää. Lauantain Kihusilla jaettiin tunnustuksia ansioituneille pyhäjärvisille ja juhlapuheessa muistutettiin lähiruoan merkityksestä. – Summien taakse kätkeytyvät perheiden toimeentulo, lasten koulutus, ympäröivien palveluiden säilyminen ja elävä maaseutu. Perustelujen mukaan Lapinoja on tehnyt arvokasta työtä Pyhäjärven hyväksi ja lämmittänyt kuntalaisten sydämiä toiminnallaan. Tänä vuonna tunnustuksia jaettiin viidessä kategoriassa: Positiivisesti poikkeava persoona, Kesäpyhäkäs, Vuoden nuori, Hyvän tuulen yrittäjä ja Vuoden valopilkku. – Ehdotuksia tuli paljon, ja jokainen niistä koski henkilöitä, jotka ovat ansioituneet monella eri tavalla Pyhäjärven hyväksi. Nuoria keräsi torille perjantaina esiintynyt Korelon, kun taas varttuneemmalle yleisölle ohjelmassa olivat esimerkiksi Kihu-bingo ja Simodeuksen laulutuokio. Keikalla kuultiin muun muassa artistin tunnettu kappale Kylmästä lämpimään. POSITIIVISESTI POIKKEAVA persoona -tunnustuksen sai Veera Lapinoja. 10 HELLELUKEMISSA VIETETYT Kihupäivät keräsivät viikonlopun aikana runsaasti väkeä Pyhäjärven keskustaan. KESÄPYHÄKKÄÄN TUNNUSTUKSEN sai Espoosta kotoisin oleva Mari Parttimaa, joka viettää keväästä syksyyn aikaa mökillään Rannankylässä. Lapsia ilahduttivat esimerkiksi pomppulinna, Hanta Halosen poniajelut sekä Kihutoimikunnan ja Hoijakan järjestämät keppihevoset ja polkutraktorit. Viikonlopun huipennukseksi nousi lauantai-illan Jukka Pojan konsertti, joka täytti torialueen yleisöstä. Kotiseutu on hänelle tärkeä ja se näkyy aktiivisena osallistumisena kulttuuritapahtumiin, talkoisiin sekä paikallisten palvelujen käyttämisenä. Musiikista tilaisuudessa vastasivat Hiijjen pelimannit. Lauantaina lämpötila kohosi 27 asteeseen, ja aurinkoinen sää houkutteli niin paikkakuntalaisia, kesäasukkaita kuin entisiä pyhäjärvisiäkin tapahtumiin. Hänen mukaansa maatalouden merkitys ei kuitenkaan näy vain euroissa. Ohjelmaa riitti kaikenikäisille. PERINTEISEEN KIHUJUHLAAN kuuluu myös ansioituneiden pyhäjärvisten palkitseminen. LAUANTAIN KIHUSISSA kuultiin juhlapuhe, musiikkia ja jaettiin tunnustuksia ansioituneille pyhäjärvisille. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jouni Jussinniemi totesi ennen palkitsemisia, että valinnat olivat jälleen vaikeita. Ahlholmin mukaan mitä lähempänä kulutusta ruoka tuotetaan, sitä suurempi merkitys sillä on niin aluetaloudelle kuin kuntataloudellekin. Kihupäiviä vietettiin runsain joukoin. Hanta Halosen eläinpalvelu järjesti poniajelua PP Bulevardilla. Parttimaa seuraa tiiviisti PyhäKihupäivät Aurinko helli ja tori täyttyi Kihujen johdosta Lämmin kesäsää, runsas ohjelmatarjonta ja iloinen tunnelma värittivät tämänvuotisia Kihupäiviä
Työnsä lisäksi hän ilahduttaa pyhäjärvisiä osallistumalla aktiivisesti paikallisiin tapahtumiin. – Talvella esimerkiksi Rukalla ja Levillä pelataan pipolätkäturnauksia. Musiikista vastasi Juhani Kalanen ja kuuluttajan pestiä hoiti Dennis Tammela. Perustelujen mukaan Pesonen kohtelee muita ystävällisesti, osallistuu aktiivisesti yhteisiin toimintoihin ja auttaa muita tarvittaessa. Ottelut pelattiin Inmet-Areenan kaukalossa. HYVÄN TUULEN yrittäjä -palkinnon sai Ari Kulju, Koneja Rakennuspalvelu A. Turnaus oli suunnattu kaikille yli 15-vuotiaille, eikä osallistuminen edellyttänyt jääkiekkotaustaa. Häntä kiitettiin esimerkillisestä asenteesta, vastuullisuudesta ja aktiivisuudesta. JÄRJESTÄJÄT TOIVOVAT tapahtumasta alkua uudelle perinteelle. Pyhäjärven K-Marketin Mainari brändi oli mukana tukemassa tapahtumaa. – Haluttiin kesällekin jotain ohjelmaa jäähallille. TURNAUS JÄRJESTETTIIN osana Kihupäiviä, sillä järjestäjät arvioivat tapahtumarikkaan viikon houkuttelevan paikkakunnalle runsaasti väkeä. Häntä pidetään erinomaisena esikuvana muille nuorille. Kulju. NissiTänä vuonna Kihusilla palkittiin Ari Kulju, Veera Lapinoja, Mari Parttimaa, Viljami Pesonen ja Sari Nissilä. Pyhäjärven Yrittäjät ry luovutti palkinnon sekä Pyhäjärven Puunikkarin valmistaman Hyvän tuulen -patsaan. Tapahtumassa oli myös kioski, jossa tarjoiltiin Mainari-wrappeja ja leivonnaisia. Turnauksen kolme parasta joukkuetta olivat 1. Halutaan tuoda Pyhäjärvelle samanlainen matalan kynnyksen tapahtuma, jolle voisi syntyä jatkoa myös tulevina vuosina. Vuoden nuoreksi valittiin Viljami Pesonen. Jukka Poika nousi lauantaina lavalle. Perustelujen mukaan Kulju tunnetaan luotettavana ja ammattitaitoisena yrittäjänä, jonka kanssa asioiminen on helppoa ja miellyttävää. Aunis Oy ja 3. Hangover Alley Hc Haluttiin kesällekin jotain ohjelmaa jäähallille. Tossulätkä muistuttaa pelimuodoltaan sählyä, mutta siinä käytetään jääkiekkomailoja ja hieman erilaista palloa. Turnauksessa pelattiin kolmihenkisin joukkuein ilman maalivahteja. Mukaan toivottiin niin paikallisia kuin kesälomalaisiakin. Keikalla kuultiin muun muassa artistin tunnettu kappale Kylmästä lämpimään. Lisää kuvia verkossa! Keskiviikko 15.7.2026 N:o 29. Perusteluissa korostettiin hänen positiivista ja kehitysmyönteistä työotettaan. KIHUJEN OHJELMASSA järjestettiin lauantaina ensimmäistä kertaa tossulätkäturnaus. Tossulätkäturnauksessa riittää vauhtia ja pelihuumoria. Tapahtuman tavoitteena oli tuoda kesäistä toimintaa jäähallille matalan kynnyksen liikuntatapahtuman merkeissä. – Ei tarvitse olla mikään huippu-urheilija, että voi osallistua. Tämän hetkisiin opintoihini kuuluu kilpailutapahtuman järjestäminen ja siitä sitten lähdettiin miettimään. Turnauksen järjestämisestä vastasivat Jannen lisäksi Jani Komulainen, Pasi Vornanen, Toni Leskinen ja Arto Mäkimartti. Tarkoitus oli viettää mukava päivä yhdessä ja pelata hyvässä hengessä. Vuoden valopilkuksi valittiin kaupungin talousja hallintojohtaja Sari Nissilä. Joukkueita oli yhteensä kuusi: Aunis Oy, Joki United U18 Itä, Kaivos, TC Reinot, Mainari ja Hangover Alley HC. Mainari 2. 11 Kihupäivät Tossulätkäturnaus toi vauhtia Kihupäiville Jenna Qvick Kihupäiville saatiin uusi liikuntatapahtuma, kun ensimmäinen tossulätkäturnaus pelattiin jäähallilla. Aurinko helli ja tori täyttyi Kihujen johdosta järven tapahtumia myös kesäasukkaana. Ajatus turnauksen järjestämisestä syntyi, kun Janne Pesonen suunnitteli opintoihinsa kuuluvaa kilpailutapahtumaa. Tämän hetkisiin opintoihini kuuluu kilpailutapahtuman järjestäminen ja siitä sitten lähdettiin miettimään, millainen tapahtuma kannattaisi toteuttaa, Janne kertoi ennen turnausta
Sittemmin käyttöön on saatu vuokratunneli. Hän työskenteli sosiaalija terveysalalla 12 vuotta, joista viimeiset neljä psykiatrisena sairaanhoitajana päihdeja riippuvuuspalveluissa. Haluan olla rinnalla kulkija. Hän perusti hyvinvointialan yrityksen Valo. Oman polkunsa hän on löytänyt terapiatyön parista. Tällä hetkellä hän viimeistelee kognitiivisen lyhytterapeutin opintojaan ja valmistuu syksyllä. Rohkea hyppy kohti omaa unelmaa Suvun viljelyperinne toi Diman mansikkayrittäjäksi Psykiatrisena sairaanhoitajana viime vuodet työskennellyt Heli Kaikkonen irtisanoutui vakituisesta työstään ja ryhtyi yrittäjäksi. Mansikan kasvattaminen vaatii tunnelin lisäksi toimivan kastelujärjestelmän. 12 Yrittäjät Yrittäjät VAKITUINEN TYÖ sosiaalija terveysalalla jäi keväällä taakse, kun pyhäjärvinen Heli Kaikkonen päätti toteuttaa pitkään mielessä olleen unelmansa. – Haluaisin olla valona ihmisten tiellä, näyttää uutta suuntaa, kannatella ja olla apuna silloin, kun toinen ei jaksa. Marjoja on toimitettu myös muun muassa Haapajärvelle, Kalajoelle ja tukkuun Ouluun. DIMA SANOO rakastavansa työtään. – Haluan tehdä tätä työtä ihmisläheisesti omalla persoonallani. Keskiviikko 15.7.2026 N:o 29. PÄÄTÖS YRITTÄJÄKSI ryhtymisestä syntyi halusta tehdä työtä omalla tavallaan. – Kaikki kyllä järjestyy, Dima ja hänen puolisonsa Saija Kankaanpää toteavat yhteisen mottonsa. Myös ihmismieli on aina kiehtonut minua. – Vaikeinta on suomen kieli. Jos kiinnostusta riittää, sitä voidaan järjestää uudelleen. Dima suhtautuu tulevaisuuteen positiivisesti. Helin mukaan kiinnostus alaan kumpuaa pääsääntöisesti kahdesta eri asiasta. Yrityksen nimi kertoo Helin arvoista. Yrityksen mansikoita myydään Pyhäjärven KMarketissa ja HalpaHallissa. TÄLLÄ HETKELLÄ mansikoita kasvatetaan yhdessä tunnelissa. Erityisesti, miten se toimii erilaisissa elämäntilanteissa. Minulle on tärkeää, että jokainen kokee tulevansa nähdyksi ja kohdatuksi, ihan sama mitä elämä tuo tullessaan. HÄN HALUSI jatkaa suvun pitkää viljelyperinnettä myös yrittäjänä. Jokainen meistä tarvitsee joskus valoa elämässään, toteaa Heli. Hän haluaa olla suunnannäyttäjänä ja valona ihmisten tiellä. – Tämä yritys on minun unelmani. – Koko sukuni on tehnyt tätä työtä. Yrityksen alku ei kuitenkaan sujunut täysin suunnitelmien mukaan. Sinua varten, joka tarjoaa nuorille ja aikuisille keskustelutukea, lyhytterapiaa, ohjausta, valmennusta sekä muita hyvinvointiin liittyviä palveluja. Hänen mukaansa suurin haaste ei kuitenkaan liity viljelyyn tai myyntiin. Kesän satomäärä on jäänyt odotettua pienemmäksi. Olen kasvattanut mansikoita, tomaatteja ja kurkkuja jo Ukrainassa ennen Suomeen muuttamista, Dima kertoo. Tällä hetkellä automaattinen kastelu ei ole käytössä, joten kastelusta huolehditaan käsin. Kyseessä on yrityksen ensimmäinen myyntikesä. Ensi kesälle on jo mietitty suunnitelma. Nyt perinne jatkuu Pyhäjärvellä oman yrityksen voimin. – Dima käy kastelemassa mansikoita tunnin välein. Mansikanviljely on kulkenut Diman suvussa sukupolvien ajan. VALO. Irtisanouduin vakituisesta työstäni ja lähdin jahtaamaan omia unelmiani, Heli kertoo. Se tuottaa välillä haasteita. Hän myös muistelee, kuinka oli jo lapsena mukana auttamassa ja leikkimässä viljelmillä. Lajikkeena on Magnum, jonka Dima kuvailee kookkaaksi ja maukkaaksi. SINUA varten tarjoaa vastaanottokäyntien lisäksi kotikäyntejä esimerkiksi tilanteissa, joissa asiakkaan on vaikea poistua kotoa pelkojen, syrjäytymisen tai muiden DIMA DOBRJEVIN perustama mansikkayritys aloitti toimintansa vuoden 2024 lopulla, mutta tämän kesän aikana yritys on päässyt ensimmäistä kertaa kunnolla vauhtiin. – Satoa ei ole tullut niin paljon kuin Dima olisi ehkä toivonut, Saija sanoo. Jenna Qvick Jenna Qvick Olen kasvattanut mansikoita, tomaatteja ja kurkkuja jo Ukrainassa ennen Suomeen muuttamista. Yrityksen nimi kertoo samoista arvoista. – Oma elämänhistoriani on vaikuttanut tähän paljon. Se on kytenyt sisälläni jo pari vuotta, mutta alkuvuodesta päätin tehdä elämänmuutoksen. Mansikanviljely ei ole Dimalle uusi asia. Viime viikolla yritys järjesti ensimmäistä kertaa itsepoiminnan kokeiluluonteisesti. Työ on kulkenut hänen suvussaan kauan. Hän tekee todella ahkerasti töitä tämän eteen, Saija kertoo. Dima rakensi itse mansikan kasvatukseen tarkoitettuja tunneleita, mutta kevään myrsky vei keskeneräiset rakennelmat mennessään. Kesän jälkeen tarkoituksena on rakentaa omat tunnelit uudelleen, jotta ensi kesänä viljely voisi jatkua niissä. – Katsotaan, miten se lähtee käyntiin. Tulevaisuuteen Dima suhtautuu rauhallisen toiveikkaasti
SEKÄ LAMMASSAAREN että ManninenLindqvistin mukaan Lasikirppis oli paljon muutakin kuin paikka tehdä löytöjä. Dima suhtautuu tulevaisuuteen positiivisesti. VUOSIEN VARRELTA erityisesti asiakkaat ovat jääneet mieleen. – Olemme vain todella surullisia ja pettyneitä. Kirpputorilla oli suuri merkitys koko Pyhäjärvelle, Manninen-Lindqvist sanoo. Haaveissa ovat esimerkiksi psykoterapeutin opinnot sekä mielenterveyteen ja mindfulnessiin liittyvien kurssien järjestäminen. heinäkuuta kirpputori oli avoinna myydäkseen vielä viimeisiä tavaroita pois Pyhäjärven diakoniatyön hyväksi. Minulle on tärkeää, että jokainen kokee tulevansa nähdyksi ja kohdatuksi, ihan sama mitä elämä tuo tullessaan. Lisäksi tämä on ollut monelle tärkeä kohtaamispaikka. Kirpputorilla oli suuri merkitys koko Pyhäjärvelle. Keskiviikko 15.7.2026 N:o 29. Mielestäni tällaiselle palvelulle on tarvetta. Vuosien aikana hän on osallistunut muun muassa työntekijöiden rekrytointiin, tukihakemusten tekemiseen sekä avun toimittamiseen sitä tarvitseville. Ensi kesälle on jo mietitty suunnitelma. – Kaikkihan ne valittaa ja harmittelee, kun kirppis laitetaan kiinni. – En tarjoa sairaanhoidollista palvelua, vaan terapeuttista työtä. Esimerkiksi syrjäytyneet, neurokirjon haasteita kokevat tai yksinäiset ihmiset voivat jäädä nykyisten palvelujen ulkopuolelle, vaikka tarvitsisivat tukea. Yrittäjyyden alku ei kuitenkaan ole ollut täysin mutkaton. Suomen Punaisen Ristin Oulun piiri päätti sulkea vapaaehtoisvoimin toimineen kirpputorin vedoten vähentyneisiin vapaaehtoisresursseihin ja kasvaneeseen työmäärään. Monelle tämä on ollut niin tarpeellinen paikka ja myös meille todella tärkeä. – Jo yhdenkin työpaikan tarjoaminen olisi Pyhäjärvelle kullanarvoista, Lammassaari toteaa. Viimeinen aukiolopäivä herätti paljon tunteita niin vapaaehtoisissa kuin asiakkaissakin. – Olemme voineet auttaa monia ihmisiä esimerkiksi tavaralahjoituksilla. LAMMASSAARI JA Manninen-Lindqvist kiittävät kaikkia asiakkaita, lahjoittajia, työntekijöitä ja vapaaehtoisia vuosien varrella saadusta tuesta. Heli haluaa rohkaista myös niitä, jotka epäröivät avun hakemista. elämänhallinnan haasteiden vuoksi. kesäkuuta, mutta tiistaina 14. Vielä viimeisinä viikkoina kirpputorilla on riittänyt asiakkaita. – Nyt on käynyt paljon myös kesälomalaisia ja marjanpoimijat olisivat tulleet pian. – Näköjään Oulussa ei arvosteta meidän työtä, sanoo Lammassaari. Asiakkaita olisi kyllä riittänyt. Ensimmäisen tunnin aikana kirpputorilla ehti vierailla jo yli sata kävijää ja makkaroita sai lähteä hakemaan lisää. Asioita on saanut selvittää paljon itse ja soitella moneen paikkaan. Paikalle saapui runsaasti asiakkaita tekemään vielä viimeisiä löytöjä sekä hyvästelemään vuosien ajan paikkakuntalaisia palvellutta kirpputoria. 13 Vapaaehtoistoiminta SPR PYHÄJÄRVEN osaston Lasikirppiksen toiminta päättyi kesäkuun lopussa. – On ollut hieman yksinäinen olo välillä. Onneksi sukulaiset ja ystävät ovat olleet apuna, Heli kiittää. Jotenkin tuntuu, että täällä paikkakunnalla uutena yrittäjänä jää vähän yksin. Sitä samaa on kuultu tänään paljon, molemmat toteaa. Puheenjohtaja Kaija Manninen-Lindqvist paistoi viimeisen päivän kunniaksi makkaraa asiakkaille. Jenna Qvick Viimeisenä varsinaisena aukiolopäivänä ehti vaihtaa viimeiset kuulumiset ja kiitokset. Vaikka paikallisosaston toiveena oli toiminnan jatkuminen, päätös jäi voimaan. Kirpputori on vuosien varrella työllistänyt pitkäaikaistyöttömiä sekä tarjonnut TET-paikkoja. SPR PYHÄJÄRVEN osaston sihteeri ja rahastonhoitaja Pirjo Lammassaari on ollut mukana Lasikirppiksen toiminnassa noin kymmenen vuoden ajan. He toivovat, että tilalle löytyisi tulevaisuudessa toimija, joka jatkaisi lahjoituksiin ja hyväntekeväisyyteen perustuvaa kirpputoritoimintaa. Niitä mahtavia asiakkaita tulee ikävä, Lammassaari sanoo. Vähävaraisille tämä oli ihan henkireikä, Lammassaari kertoo. – Tämä on rohkea hyppy tuntemattomaan, mutta samalla hyppy, jossa olen kuunnellut omaa sydäntäni. – Monet vakioasiakkaat ovat tulleet tutuiksi. Suomen Punaisen Ristin Pyhäjärven osaston muu toiminta, kuten kerhot, ystävätoiminta ja ensiapupäivystys, jatkuvat normaalisti. Tämä menee nyt pahimmassa mahdollisessa hetkessä poikki, Manninen-Lindqvist toteaa. Lisäksi tarjolla on kevyempää arjen tukea, kuten asiointiapua. TULEVAISUUDESSA HELI haluaisi kehittää yritystään edelleen. Oulun piirin päätös tuntuu täysin kohtuuttomalta. Kirpputorin ovet sulkeutuivat virallisesti 30. Yritys tarjoaa myös etävastaanottoja ympäri Suomen. Lammassaari kutsuu viimeistä aukiolopäivää kirpputorin tappajaisiksi. – Ensimmäinen askel on usein se vaikein, mutta sitä ei tarvitse ottaa yksin. Rohkea hyppy kohti omaa unelmaa Suvun viljelyperinne toi Diman mansikkayrittäjäksi Lasikirppis sulki ovensa kiitosten kera Viimeisiä löytöjä tehtiin, kuulumisia vaihdettiin ja makkara maistui, kun SPR Pyhäjärven osaston Lasikirppis vietti viimeistä aukiolopäiväänsä
”Isä!”, lapsi huudahtaa ja syliin isän lämpimään uppoaa. Hän tuntee sisimpäsi, haavasi. 2.6.2026 Mäntsälä Sinä rakastit isänmaata kotiseutua, luontoa sen. Jeesus on kokenut samaa ristillä. Päätteeksi käynti Eeva-Liisan haudalla. Kirkkokahvien jälkeen Eeva-Liisa Multalan muistoseurat; puheenvuoroja käyttävät mm. Oudot ihmiset ohi kiiruhtaa. Sunnuntai 26.7. Kiitokset Pyhäjärven akuuttiosastolle Eeron hyvästä hoidosta. Hän sanoi: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?”. Torstai 23.7. klo 19.00 kesäillan musiikkihartaus Pyhän Ristin kirkossa. PYHÄJÄRVEN SEURAKUNTA Oikotie 6, 86800 Pyhäsalmi Puh. 24.3.1977 Pyhäjärvi k. Sinä kylvit, kynnit, niitit työn iloa tuntien. SU 19.7. 31.12.1934 Pyhäjärvi k. Kerran vaan tikun saa syttymään, kerran vaan. ”Isä!” lapsi parahtaa. 8.6.2026 Pyhäjärven tk Ei syki enää sydän lämpöinen, on poissa rakas, läheinen. (Kirkastussunnuntai) klo 10.00 siioninvirsimessu Pyhän Ristin kirkossa. Juhani Malkamäki, Riitta Kuusi, Eero Multala ja Mirva Ahola. Ole rohkea! “JEESUKSEN LUO tuotiin lapsia, jotta hän panisi kätensä heidän päälleen ja rukoilisi. Rakkaamme Esa Artturi PESONEN s. Torstai 16.7. Mahdollisia muistamisia varten on adressi Kukka Marleenassa. Lähimmäisen kammari ja Kirpputori Löytösoppi suljettu kesätauon ajan. Olet turvassa!” Taivaan Isä, Jumala on lähempänä kuin luuletkaan. Silloin kaikki on kunnossa. Amalia Jaakonaho, piano ja viulu, Anna-Mari Linna, piano ja Mirva Ahola sana. Eivät tiedä lapsen pelkoa murtavaa. Opetuslapset moittivat tuojia, mutta Jeesus sanoi: “Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun luokseni. Sunnuntai 19.7. Kaikki sukulaiset ja ystävät ovat sydämellisesti tervetulleita siunaustilaisuuteen. Ota Hänet vastaan vaan, niin uuden elämän saat.. Mirkaa sanomattomasti kaivaten Aleksi ja Annina Valtteri ja Jonna Petteri ja Jenni Rebekka Armas Äiti ja Isä Marko ja Katri Sara, Juha-Matti, Fiia, Neea, Nora ja Siru Matias ja Roosa Veera ja Ivar Iida ja Joni Sukulaiset ja ystävät Mirka siunataan Pyhäjärven kirkossa 24.7.2026 klo 10.00. Ei tuttua hahmoa näy… Täti lähellä asian oivaltaa ja hetkessä rinnalle käy. Jeesus voi ne parantaa, kun avaat oven Hänelle, tulla sydämeesi asumaan. huoneella TERVETULOA TILAISUUKSIIN! KUUNTELE PUHELINHARTAUS 020 6582 698 Pekka Niemelä HELLUNTAISEURAKUNTA Rakkaamme Eero Hiskias KAURANEN s. 29.6.2026 Pyhäjärvi Tulitikku hetken hehkuu vaan sitten viima liekin sammuttaa suojelee, varjelee, ainootaan meistä jokainen. Aika myrskyn lailla kiiruhtaa, ikinä en elää saa uudestaan. Rakkaudella muistaen Leena Katja, Jouni, Kiira ja Kata Marja-sisko ja Lauri Sisarusten lapset perheineen Sukulaiset ja ystävät Rakkaamme on siunattu viimeiselle matkalle 3.7.2026 Mäntsälässä läheisten läsnäollessa. Yksin hyllyjen välissä itkua tuhertaa. klo 19.00 kesäillan musiikkihartaus Pyhän Ristin kirkossa. ”Kaikki kunnossa, ei mitään hätää. (9. Musiikki ja hälinä ajatukset sekoittavat. Päivätilaisuus klo 11, Niilo Närhi TI 21.7. Lapsen silmät suurina isää hakevat. sunnuntai helluntaista) klo 10.00 messu Pyhän Ristin kirkossa. Vain hetki… Kuka tulee tuolla kaukana. 20.2.1943 Pyhäjärvellä k. Mirkan toivomuksesta ei kukkalaitteita, vain yksittäisiä kukkia, jotka lasketaan vasta haudalle. Teija Niemelä lapsityöntekijä Pyhäjärven Helluntaiseurakunta Unsplash Keskiviikko 15.7.2026 N:o 29. 14 Seurakunnat Seurakuntatiedot Sunnuntain Sana Hautaan siunattu: Eero Hiskias Kauranen 83 v. Kunnes kultainen viljapelto valmistui korjuuseen, ja Taivaan Isä kutsui luokseen paljon uurastaneen. Ellinoora Leskinen, sello, Kristina Leskinen, piano ja Mirva Ahola sana. Tilaisuus klo 13 torilla teltassa, Niilo Närhi, kahvitarjoilu. Rukousilta klo 18, ruk. ”Ihan varmasti!” täti vahvistaa ja varmistaa… Lapsi, varovasti seuraa arkana. Muistotilaisuus pidetään perheen kesken. Ei mitään hätää. Sinut on aivan kuin hylätty. 0400-395 220 Kirkkoherranvirasto ma-ke klo 9-12 www.pyhajarvenseurakunta.fi LA 18.7. muistoa kunnioittaen, Pyhäjärven Sanomat Oy Mirka Kaurasen Isän syliin Kaupassa lapsi. Hyllyt, suuret tavaramäärät vallina uhkaavat. Heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta.” Matt.19:13-14. Olet turvassa! OLET VARMAAN joskus kokenut samaa. Kiitollisina kaivaten Riitta Juha, Riina ja lapset Antti ja Juho Ari Veljet perheineen Rakkaamme on siunattu läheisten läsnäollessa 11.7.2026. Lämmin kiitos osanotosta. Rakkaamme Mirka Elina KAURANEN s. Yhdessä paikat tutkitaan, kyllä isä kohta löydetään. Kuvasi kultaisen suljemme kätköihin sydämen
SEIJAN MUKAAN Helena-patsaasta on vuosien aikana tullut tärkeä osa Pyhäjärven identiteettiä. Seijan mukaan patsas toteutettiin kokonaan talkoovoimin. Se kyllä herätti paljon keskustelua. Iloisia ja innokkaita pyhäjärvisiä patsasprojektin ympärillä maaliskuussa 2004. Aikanaan keskustelua herättivät myös patsaan jalusta ja sen ympärille suunniteltu suihkuallas. Ajatus sai Pohdin johtokunnan kiinnostumaan asiasta sen jälkeen, kun hankkeelle oli saatu Takalon suostumus. Kuvan patsaita myytiin hintaan 2500 euroa. Talkoovoimin toteutettu hanke herätti aikanaan vilkasta keskustelua. Lopulta meinattiin jo viedä patsas Nivalaan riitaisuuden takia, Seija kertoo. Asiasta uutisoitiin myös Helsingin Sanomissa sekä Ilta-Sanomissa. – Patsasta varten kerättiin rahaa eri tempauksilla ja lahjoituksilla. On hieno asia, että se seisoo yhä paikallaan, Seija sanoo. Kiistan kohteena ei kuitenkaan ollut itse veistos, vaan sen jalusta ja erityisesti patsaan ympärille suunniteltu vesiallas. Useita pyhäjärvisiä yrittäjiä lähti mukaan hankkeeseen. Patsaan kustannusarvio oli 85 000 euroa. Kaupungilta haettiin 10 000 euron avustusta, mutta sitä myönnettiin 5 000 euroa. Mukana olivat esimerkiksi Tuomo Leppäharju, Raino Ruotoistenmäki, Jussi Löytynoja, Ahti Mäntylä ja Esko Kekkonen, jotka tekivät koneurakointiin liittyvät työt. Patsasta varten kerättiin rahaa eri tempauksilla. Hankkeesta jäi myös rahaa yli. Niillä saatiin useampi tuhat euroa kasaan, Seija kertoo. Olen siitä ylpeä. Pitkän kiistan jälkeen allas toteutettiin alkuperäistä suunnitelmaa pienempänä. Patsas on tuonut Pyhäjärveä näkyville. Paljastustilaisuuden tunnelma on jäänyt Seijan mieleen. – Se oli ihmisille jotenkin valtava shokki, ettei sillä ollut vaatetta päällä. Meillä oli hyvä porukka siinä patsastoimikunnassa, Seija muistelee. Vuosien saatossa siitä on tullut yksi kaupungin tunnetuimmista merkeistä. 15 Kulttuuri PATSAS SIJAITSEE Pyhäjärven keskustassa Ollintien varrella. – Pohdille annettiin 9 000 euroa jäljelle jääneistä varoista stipendirahastoksi. Kaupunki perusteli vesialtaan vastustamisen sillä pelolla, että he arvioivat altaasta tulevan törkypesä, kirjoitti Ilta-Sanomat. Helena-patsas täytti 20 vuotta – kohusta tuli Pyhäjärven tunnus Helena Takalon patsas on koristanut Pyhäjärven katukuvaa jo kahden vuosikymmen ajan. Lopulta yhteisymmärrys löytyi, kun altaan kokoa pienennettiin alkuperäisestä suunnitelmasta. Pronssinen veistos on noin 2,5 metriä korkea ja tunnetaan erityisesti alastomuudesta. Uteliaisuus heräsi alastomuudesta ja siitä, että patsaan rakentamisen aikana oli niin paljon kaplakkaa. Kuva: Puotiniemen arkisto, Iisalmen Sanomat 16.3.2004. Jenna Qvick Maali häämöttää. Hanke käynnistyi vuonna 2002 ja patsaan valmistuminen vei lopulta lähes viisi vuotta. – Muistan, että tilaisuudessa oli utelias tunnelma. Patsastoimikuntaan kuuluivat Kalevin, Seijan ja Eeron lisäksi myös Pentti Haavisto, Matti Korhonen, Markku Komulainen, Irja Lehtinen ja Pirkko Nousiainen. – Olin silloin Pohdin johtokunnassa, niin sitä kautta se sitten lähti. PYHÄJÄRVEN SANOMIEN vuoden 2006 numeron 27 mukaan Helenapatsashanke sai alkunsa Eero Heikkilän perhepiirin ideasta. – Kaupunki vastusti vesiallasta, mutta lopulta suostui siihen. Lopulta patsaan alastomuus koettiin onnistuneeksi ratkaisuksi ja myös Helena Takalo oli otettu ja tyytyväinen patsaaseensa. IltaSanomat kirjoitti vuoden 2005 lehdessään seuraavasti: " – – Pyhäjärven kaupunki on lyönyt märällä rätillä vasten patsashankkeen puuhamiesten naamaa". Patsaan paljastamisen jälkeen eniten huomiota herätti kuitenkin sen alastomuus. Seija Puotiniemi oli mukana kuusihenkisessä patsastoimikunnassa ja toimi sen puheenjohtajana. Mukana olleet yritykset ovat lueteltuna kivisessä laatassa patsaan vierellä. Järjestimme esimerkiksi Teuvo Takalosta kertovan musikaalin sekä myimme patsaasta reliefejä eli kohokuvia sekä pienoispatsaita. Patsaasta tehtyjä reliefejä ja pienoispatsaita oli molempia kaksikymmentä. VUONNA 2005 Pyhäjärvellä käytiin kiivasta keskustelua Helena-patsaasta. Italialaissyntyisen kuvanveistäjän Antonio da Cudanin tekemä patsas paljastettiin heinäkuussa 2006 olympiavoittaja Helena Takalon kunniaksi. Uteliaisuus heräsi alastomuudesta ja siitä, että patsaan rakentamisen aikana oli niin paljon kaplakkaa. Kaikki nämä erimielisyydet hidastivat meidän toimintaamme paljon. – Monesti reissussa, kun kerron olevani Pyhäjärveltä, ihmiset sanovat heti, että "ai niin, se paikka missä on Vaskikello ja Helena-patsas". Keskiviikko 15.7.2026 N:o 29. Kuvassa vasemmalta Kalevi Lehtomäki, Helena Takalo, Seija Puotiniemi, Tuomo Lipsonen ja Eero Heikkilä. Taiteilija Antonio da Cudan kertoi aikanaan halunneensa korostaa veistoksella naisurheilun ja liikunnan kauneutta
MONISSA MAISSA on kouluja suljettu helteiden takia ja kymmenet miljoonat ihmiset kärsivät helteen kourissa. Käräjillehän siinä päädyttiin. "Ja missä vaiheessa huomasitte, että hän ei ollutkaan hirvi?" "Siinä vaiheessa, kun hän alkoikin ampua takaisin". SISKONI MIES kuuntelee venäläisten lähetyksiä, joissa Putin kertoo pommittavansa Ukrainan armeijan kohteita, vaikka siviilit on kohteena. PUTIN ON moukaroinut Ukrainan monet kaupungit maan tasalle ja Trumpin hyökkäys nosti polttoaineet pilviin ja katsotaan vaan, niin kumpikaan ei korvaa mitään. Kiviniemi Joonas 10,28 Tytöt 11v juoksu 100 m 1. Tämän ei pitäisi olla mikään yllätys – paitsi se, että ilmasto lämpeää nopeammin kuin on ennustettu. Laitila Emeliina 17,89 Pojat 3v juoksu 40 m 1. Rasila Ossi 18,54 Tytöt 13v juoksu 100 m 1. Kilpaa juoksi kymmeniä lapsia aina kolmevuotiaiden sarjasta 15-vuotiaiden sarjaan. Olisimme pioneerit, terveyttä voisimme edistää. JOKA TAPAUKSESSA. Ja pahin on vielä edessä. Se antaa meille turvaa, tuloa ja ravintoa. Rämö Lenni 11,31 2. Heinonen Pietari 17,91 Hippo-kisoissa juostiin kilpaa Perinteiset Hippokisat kisailtiin jälleen Pyhäjärven Urheilukentällä tiistaina 7. Arvot! Ku va : Mi ka Lu om a, Un sp las h Keskiviikko 15.7.2026 N:o 29. Edes yöllä ei lämpötila laske, että elimistö saisi edes vähän levätä. Kananen Nooa 10,03 3. Pennanen Selina 9,77 2. Näkemään arvonsa, vaalimaan maatansa sekä luontoarvoja! Niissä meidän onni on, lahja korvaamaton! Auta ei nyt tunnin juna, juna taisi mennä jo. 16 Lukijat Paula, Laila ja Isak Shaheen toivat kihutorille musiikkitervehdyksen Iisalmesta Pyhäjärven helluntaiseurakunnan kutsumina. Eksymä Otso 14,08 2. Toimitus Paavon porinat Vieraskynä Paavo Kulju Varmaan nämä sodat sotkevat asioita niin, että muutokset ilmastossa jäävät varjoon. Kalle on hyvä tekemään kronikoita ja on monta muuta, jotka osaavat runoilun taidon. Ylikangas Aleksi 11,95 Tytöt 9v juoksu 60 m 1. Se on kuitenkin selvä, ettei kummallekaan merkitse ihmishenki mitään vaan oman edun tavoittelu. Kähärä Helmi 14,94 3. Tenhunen Eevi 11,66 Pojat 7v juoksu 60 m 1. Ryymin Viljo 9,30 Tytöt 7v juoksu 60 m 1. Paananen Helmi 16,14 2. Kiviranta Topi 16,46 2. Ryynänen Saimi 10,64 2. Samoin Trump tappoi sodan alussa Iranin uskonnollisen johtajan ja nyt Iran kääntää sen voitokseen. Se ikävä kyllä näyttää menevän nopeammin kuin luultiin. Pyhäjärvellä on aika monta, jotka osaavat runoilla, Sirpukka ylitse muiden, hänen runoissaan on asiaa, kun osaa lukea rivien välistä. Virtanen Viena 11,31 2. Syyskorpi Kiia 14,68 Pojat 15v juoksu 100 m 1. Pikkarainen Seela 17,42 Pojat 11v juoksu 100 m 1. Cederlund Carl 14,09 2. MUTTA KAIKISTA sodista huolimatta nautitaan kesästä! Pyhäjärvisiä sananiekkoja Tytöt 3v juoksu 40 m 1. "Luulin häntä hirveksi", syytetty vastasi. Päkkilä Siiri 11,12 Pojat 9v juoksu 60 m 1. Similä Niilo 9,22 3. Kun meret lämpeää, niin siitä seuraa lisää myrskyjä, joille ei ihmiset mahda mitään. Tuntuisi, ettei tavallisen kansalaisen pinna loputtomiin kestä, kun ei saa autoihin polttoainetta ja kaupan hyllyt tyhjenee. Saattaa olla, että Suomi houkuttelee tulevaisuudessa turisteja tänne. Autio Rianna 11,32 3. "Miksi ammuitte kohti toverianne?", tuomari kysyi. Syyskorpi Aino 14,66 2. Taitaa olla Putinkin melko tiukilla Venäjällä. Cederlund Erik 18,72 2. Oravakangas Daniel 9,95 2. Kirsti Jauhiainen Shaheehit nousivat kihulavalle helluntaiseurakunnan laulutuokiossa Lukijan kuva Tuloksia TÄMÄ MEIDÄN tohtori Ovaskainen äityi vallan kalevalaiseksi runoilijaksi – eipä olisi uskonut minkälaisia kykyjä miehestä löytyy. heinäkuuta. Joka vielä väittää, että muutos on huuhaata, niin katsokoon peiliin. Majava Milja 10,74 3. Qvick Helmiina 10,32 Pojat 5v juoksu 40 m 1. KEVENNYS: JAHTIKAUSI sai ikävän lopun, kun metsästäjä luuli toista metsästäjää hirveksi ja laukaisi kiväärinsä häntä kohti. MUTTA ILMASTONMUUTOKSESTA piti kirjoittaman. Ohjelmistossa oli sekä perinteisempiä että uudempia hengellisiä lauluja pianolla, sellolla ja saksofonilla säestettynä. Hänninen Otso 14,30 3. Aulakoski Anna 16,31 Pojat 13v juoksu 100 m 1. Nuutinen Neo 8,96 2. Parkkinen Vertti 18,25 Tytöt 5v juoksu 40 m 1. Nousiainen Adalia 16,69 3. Hän valehtelee totisella naamalla omilleen. Marin Otso 17,88 3. Laulujen myötä torilla oli aistittavissa jopa harras tunnelma. Pyhäjärven luontoarvot pitäisikin ymmärtää, niihin satsata ja kehittää. Komu Viola 9,94 3. Ja ikävä kyllä Eurooppa on maanosa, joka lämpiää eniten. Numminen Osku 27,07 Tytöt 15v juoksu 100 m 1. Ihmiset kuolevat helteeseen ja hirveät tulipalot ovat monessa maassa seurausta helteestä ja kuivuudesta. Kehitys ei lopu siihen, jos arvostamme luontoa. Kauranen Peppiina 16,34 2. Ihmiset pysähtyivät kuuntelemaan lauluja, joiden sanoma muistutti toivosta, rauhasta ja sovinnosta, joita risti tarjoaa. VARMAAN NÄMÄ sodat sotkevat asioita niin, että muutokset ilmastossa jäävät varjoon ja se on varmaa, että tehdään mitä hyvänsä, niin kaikki on myöhäistä. Oravakangas Joanna 16,67 3. Läheltä ei metsää nää, se selän taakse jää. Siellä on muutokset tapahtuneet, että toivoa on. Kananen Nemo 11,45 3. Kummallakin herralla on pitkä tie rauhaan. Lukijan runo Sirpukka Suomen kansa herätköön! Voimansa kerätköön. Qvick Olavi 16,20 3. Haluaisin olla kärpäsenä katossa, kun Putin ja Trump ovat viimeisellä tuomiolla
Etupäässä on mennyt hyvin, mutta välillä tulee ikäviä yllätyksiä. Siksi se on säilynyt näin hyvässä kunnossa. KENTÄN PORTILLA oleva kyltti on herättänyt ihmetystä. Tuohon aikaan Ruotasella oli tenniskenttä, mutta se oli tarkoitettu vain kaivoslaisten käyttöön. Kaupunki myönsi alueen käyttöluvan, mutta ei osallistunut rakentamiseen tai kustannuksiin. Pyhäjärvi on polkenut sarjaan nyt 97223,9 kilometrin yhteistuloksen, joka tekee 20,7877 kilometriä asukasta kohden. – Kenttää on aina varjeltu meidän porukan kesken. Aimo Pirnes, Kimmo Sarkkinen, Eero Heikkilä ja Olavi Kopola ovat kentän alkuperäiset perustajat. Yhtenä päivänä harjat oli nakattu tielle sivuun. Kyseessä ei ole virallinen rekisteröity yhdistys, vaan talkooporukka, jonka muodostavat kentän rakentamisessa mukana olleet ja heidän jälkeensä alueella asuneet käyttäjät. Keskiviikko 15.7.2026 N:o 29. Sen ylläpidosta vastaa Susitien tenniskerho, epävirallinen yhteisö, jonka jäsenet ovat vuosikymmenten ajan huoltaneet kenttää omalla kustannuksellaan. Kenttää saa käyttää myös muut kuin kerhon jäsenet, kunhan käytöstä sovitaan etukäteen jonkun kentän vastuuhenkilön kanssa ja käyttäjä sitoutuu pitämään kentästä huolta. Ilkivallan vuoksi kenttä ei ole yleisessä käytössä. KENTTÄ SIJAITSEE kaupungin omistamalla maalla, mutta itse kenttä kuuluu Susitien tenniskerholle. Liikkeellä Piilossa puiden keskellä – Keskustan tuntematon tenniskenttä Jenna Qvick Moni pyhäjärvinen ei tiedä, että aivan keskustan tuntumassa, Susitien ja Erämiehentien välisessä metsikössä sijaitsee tenniskenttä. Siitä kaikki lähti, Kimmo muistelee. kello 9.41. – Valitettavasti käy sellaista porukkaa, jotka ei siivoa jälkiään. Kenttää ei löydy netistä eikä siitä juuri kerrota missään, mutta se on ollut aktiivisessa käytössä jo lähes viiden vuosikymmenen ajan. Kopola pelaa edelleen aktiivisesti. Kilometrikisa 1.5.2026–30.9.2026 Kilometrikisan ajantasaiset tulokset: Kilometrikisan tulokset on päivitetty lehteen tiistaina 14.7. Kimmon mukaan kentällä oli parhaimmillaan jopa varauskirja. Viikko 29 Ei kumpikaan ollut koskaan pelannut tennistä eikä meillä ollut edes mailoja, mutta katsoimme Wimbledonia ja innostuimme. Ei kumpikaan ollut koskaan pelannut tennistä eikä meillä ollut edes mailoja, mutta katsoimme Wimbledonia ja innostuimme. Susitien asukkaat halusivat rakentaa oman kentän, jonka ylläpidosta ja käytöstä vastaisivat itse. Punainen pintamurske haettiin Ylivieskasta. Pyhäkäspyöräilijät ovat ajaneet kisassa maailman ympäri/ kuukausi -tahdilla! –Jarmo Niemi Luhanka pudotti Pyhäjärven takaisin kolmannelle sijalle Kilometrikisan kuntasarjassa. Kentän ylläpidon ja kustannusvastuiden ydinporukka on nykyisin Terho Kauranen, Paavo Niskanen, Mauri Parttimaa, Antti Taskinen ja Olavi Kopola, joihin voi olla yhteydessä käyttöluvan sopimiseksi. Pitää osata käyttäytyä, viisikko kertoo. KIMMO SARKKISEN mukaan juuri yhteinen vastuu on pitänyt kentän hyvässä kunnossa jo lähes viidenkymmenen vuoden ajan. Puiden keskellä piilevä tenniskenttä jää monelta huomaamatta, vaikka se sijaitsee aivan keskustan tuntumassa. Siinä kerrotaan, että kentällä saa pelata vain tenniskerhon jäsenen valvonnassa. Kuntasarjaan pyhäjärvisten kilometrejä kartuttaa kaikkiaan 150 pyöräilijää. VIISIKON MUKAAN kenttä ei kuitenkaan ole suljettu ulkopuolisilta. Kentän valmistuttua siellä pelattiin runsaasti erityisesti 1980-, 1990ja vielä 2000-luvullakin. 17 VUONNA 1977 talkoovoimin rakennettu kenttä on edelleen hyvässä kunnossa. Kuntasarjassa on mukana 274 joukkuetta. KENTTÄ RAKENNETTIIN kokonaan talkoovoimin. Rakennuspaikalta raivattiin metsää, pohjalle tuotiin kaivokselta mursketta ja esimerkiksi verkkoaitaan saatiin materiaaleja kaivokselta. Tenniskenttä on edelleen aktiivisessa harrastekäytössä. – Meille syttyi Aimon kanssa ajatus, että tuohon voisi rakentaa kentän
Lue kaikki 37 journalistin ohjetta: jsn.fi/journalistin-ohjeet Olemme sitoutuneet JSN:n Journalistin ohjeisiin. Ota yhteyttä! Ota yhteyttä! Asiakaspalvelun puhelin: 040 772 0231 , arkisin klo 9-13 Toimisto on avoinna käyntiasiakkaille: Keskiviikosta perjantaihin klo 9-13 pyhajarvensanomat.fi Sähköpostilla: Ilmoitusasiat, mainokset: ilmoitukset@pyhajarvensanomat. 18 Ilmoitukset Journalistin ohje 7: Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. Keskiviikko 15.7.2026 N:o 29. Jutut, juttuvinkit: toimitus@pyhajarvensanomat. Laskutus, tilausasiat: laskutus@pyhajarvensanomat
Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta väärinkäsityksestä. 040 544 6338 Sähköasennus Risto Laitila p. Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta. ks. Soita ensin auton numeroon varmistaaksesi Kelakyydin sopivuus. MYYNTIJA MARKKINOINTIPÄÄLLIKKÖ Minna Montonen 040 772 0231 (ark. Autojen ja traktoreitten varaosat ja tarvikkeet PYHÄSALMEN JÄTEKULJETUS K. 50pmm) Rivi-ilmoitukset alk. 010 257 6595, jenniina.ylikopsa@op.fi Kannus, Oulainen Hannele Nissilä, juristi, OTK, VT, julkinen kaupanvahvistaja p. Postin kautta tehdyt muutostiedot eivät siirry automaattisesti. • vaihtolavapalvelu • talousveden ajo • Hiab-työt ja kuljetukset • koneen ym. Ota yhteyttä! 040 772 0231 ilmoitukset @pyhajarvensanomat.fi Koulutettu Hieroja Johanna Kangasharju 044 979 2865 Woltin Hoitola Woltin Hoitola • Hieronnat • Kulmien ja ripsien kestovärjäykset ja ripsien kestotaivutukset. Luotettava. Reklamaatiot lehden toimitusongelmista on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa asiakaspalveluumme. Tuoreeltaan verkossa: Keskiviikko 15.7.2026 N:o 29. 08-780 370 Seon huoltamopalvelut, monipuolinen huoltokorjaamo varustettuna nykyaikaisin testauslaittein. • Avoinna: ma-pe 8.30-16.30, la-su suljettu • Pyörätuolija paarikuljetukset • Taksi • 5 54-paikkaiset autot www.tenhuset.fi Tenhusen Liikenne Oy Puh. 08-780062 ma-pe 8-17 la 9-15 KODINKONE-JA KYLMÄKONEHUOLTO Pauli Jussila, Kellopolku 3, Pyhäsalmi ILMALÄMPÖPUMPUT & ILMAJÄÄHDYTTIMET Mitsubishi, Panasonic, Sharp, Gree ja Argo Myynti, asennus ja huolto p. 0100 3020 KELAN TILAUS 0800 93377 OTAXI Huttunen Ari 0400 684 093 Manninen Ari 040 554 4188 Kärkkäinen Ari Kinnunen Eija 040 751 7898 Huuskonen Tapani Vartiainen Juha 0400 209 449 Tenhusen Liikenne Petja Pentti 040 964 4016 Aarniolehto Pertti 040 507 4740 Tenhunen Jari Janne Kaijankoski 0400 758 115 Taxea Jari Karjalainen 050 542 7891 Pankko Tomi 041 317 7025 Kuukasjärvi Olli Satu Pikkarainen Tuomo Haapapuro 040 136 8377 Paikallinen. Olisiko tässä sinun ilmoituspaikkasi. Laitetaanko ilmoitus lehteen. paikkakunnat Liisa Seppälä, lakiassistentti p. 040 486 3387 asiakaspalvelu@pyhanet. Ilmestymispäivä: Keskiviikko Sivunvalmistus: Pyhäjärven Sanomat Painopaikka: Botnia-Print, Kokkola Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy pyhajarvensanomat. 044-772 7000 Palotie 1, Pyhäsalmi -tietokoneita vuodesta 1989 maksuton tuki maksuton 24/7 *lasertyöt/suunnittelu *Käyttövalmiit tietokoneet *tietokonehuolto *puhelimet *Dronekuvaukset Kannettavat tietokoneet W11 alk. Facebook.com/JuhaMatic *vaatii HDMI tai Scart liitännän Karttataulut *3 kerrosta *haluamastasi paikasta Toivetaksi on mahdollista tilata kaikista autoistamme auto/kuljettaja. 249,00 Tallentava digiboxi HD-lähetyksiin 55,00 Avoinna ma-to 10-15 tarkista aukiolo Googlesta Lasermerkkaukset puu/nahka/metalli *lahjat/muistamiset/liikelahjat ym.. 010 257 6532, sari.kaattari@op.fi Pyhäjärvi, Kärsämäki Krista Nevasaari, juristi, OTM, julkinen kaupanvahvistaja p. 010 257 6596, liisa.seppala@op.fi Voit hyödyntää asioinnissasi OP bonuksia. PÄÄTOIMITTAJA Jaana Koski lomalla. Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. 0400-513 608, • lika ja viemärikaivojen tyhj. 010 257 2636, johanna.rokala@op.fi Toholampi Venla Lappalainen, OTM, julkinen kaupanvahvistaja p. 040 556 1316 Fysioja lymfaterapeutti Pia Ahola • Fysioterapia • Lymfaterapia • Hieronnat • MDT-terapia Antintie 2 B, 86800 Pyhäsalmi www.pyhasalmenfhlkuntopiste. www.pyhanet. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Ota yhteyttä! 040 772 0231 ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi 040 743 9816 0400 581 315 www.tenhusenmaansiirto.fi TENHUSEN MAANSIIRTO JA KULJETUS OY • MURSKEET • SORAT • HIEKAT • MULTA • SEPELIT • LUONNONKIVET • KAIVINKONETYÖT 040 743 9816 Verkkorannantie 65, Pyhäsalmi 08 781 372 • Majoitus • Tilavuokrat • Ruokapalvelut sopimuksen mukaan Asiantuntevaa lakipalvelua Haapajärvi Sari Kaattari, lakiasiantuntija, julkinen kaupanvahvistaja p. kuljetukset • kolariym. Paperilaskuissa 4 € laskutuslisä. 010 257 6519, hannele.nissila@op.fi Kaustinen Zacharias Hjulfors, OTM, julkinen kaupanvahvistaja p. Ollintie 17, Pyhäsalmi VASTAAVA TOIMITTAJA Sonja Röytiö 040 736 6098 sonja.roytio@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitukset Tilausasioita Lehden tilaushinta vuonna 2026 Kestotilaus maksaa 95€/vuosi, sisältää paperija digilehden. autojen hinaukset Myös viikonloppuisin p.0500-587 997 Juha Laitila KODINKONEHUOLTO TOIVANEN KY • Kylmäkoneet • Kodinkoneet • Sähkölaitteet • Huoltoja varaosapalvelu Susitie 5 Puh. Kärkkäinen 040 719 5931 KAIKKEEN RAKENTAMISEEN • hiekat • murskeet • mullat • sorat • sepelit • kivet Ollintie 9, p. Kotimainen. 010 257 6554, krista.nevasaari@op.fi Alavieska, Haapavesi Jenniina Ylikopsa, juristi, OTM, julkinen kaupanvahvistaja p. 0208--380 808, 0400-382 272, 040-511 8687 Ilmalämpöpumput, ilmastointilaitteet • Ajanvaraus: 040 531 8220 • www.pyhajarvenautokatsastus. 20,00 e Muistilista 0,29 e 0,36 e Ilmoitusten jättö lehteä edeltävänä perjantaina klo 13.00 mennessä. 0400 385 888 www.ilmalampojussila.fi Valtuutettu PYHÄSALMEN AUTOJA TRAKTORIHUOLTO Pyhäsalmi p. 010 257 2604, zacharias.hjulfors@op.fi Johanna Rokala, lakiasiantuntija p. PYHÄJÄRVEN ASIAKIRJAPALVELU Tarja Manninen 044 350 0496 kaupanvahvistaja.manninen@gmail.com • Perunkirjoitukset • Kaupanvahvistukset • Edunvalvontavaltakirjat • Testamentit yms. Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien. 0500 6425 17 • FYSIOTERAPIA • HIERONNAT • AKUPUNKTIO • KUNTOSALI Minna Korkiakoski Fysioterapeutti, pt 040-7680092 Laguksentie 1 PYHÄJÄRVEN RENGASJA HUOLTOPALVELU OY PYHÄJÄRVEN KONEPALVELU OY • Renkaiden myynti ja asennus, myös kausisäilytys • Autojen korjaus ja huolto, myös raskaskalusto, vikakoodien luku ja nollaus • Renkaita, öljyjä, suodattimia ja hyd. Pyydämme huomioimaan, että osoitteenmuutokset on tehtävä meille erikseen. Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella. 19 Parraat palavelut Velj. Asematie 2 86800 Pyhäsalmi Asiakaspalvelun puhelin arkisin klo 9-13 040 772 0231 Asiakaspalvelu 040 772 0231 (arkisin klo 9-13) Toimisto avoinna KE-PE 9-13 (MA-TI ovet ovat suljettuna, keskitymme viikon lehden kasaamiseen) TOIMITUSJOHTAJA Teija Pesonen lomalla. 010 257 2627, venla.lappalainen@op.fi Kaikki em. Saastamoinen P. pyhajarvensanomat. letkuja varastossa • Lavettikuljetukset ja kaivinkonetyöt • Vuokrattavana klapija halkomakone, henkilöauton peräkärry, kaivuri sekä kurottaja kuljettajalla tai ilman 044 235 2817 /Halli, Timo 040 412 9087 /Tuukka Kallionkuve 3, Pyhäsalmi JuhaMatic Oy JuhaMatic Oy puh. 9-13) ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi KESÄTOIMITTAJA Joonas Kärkkäinen 040 169 7350 toimitus@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitushinnat: veroton al-verollinen Etusivu 1,34 e 1,68 e Muut sivut 1,06 e 1,33 e Osoiteilmoitukset 0,50 e 0,63 e Perheilmoitukset 30,00 e (maks. Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä. Myös Kelakyytien toivekuljettajat! TAKSIASEMA P
Yleisurheilukouluun ei tarvitse ilmoittautua. 0400 870 842. Selvitämme kuljetusta tilaisuuteen, katso ensiviikon lehteä. Ikärit alkavat aina klo 18.00. sekä Hippokisat 7.7. 0447831121 PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI T vetuloa! Iltatori KE 15.7. Tiedustelut 040 140 4828/Kimmo. 050-307 5439 perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt. Karaokemusiikista huolehtii Raija ja Ahti. P13 Joukkue (2013 syntyneet + /– 1 vuosi) Treenit MA 18–19.30 & KE klo 16.30–18 urheilukentällä. viim 25.7. Tarjolla kahvia, pullaa sekä makkaraa mausteineen. Kauko toivottaa kaikki tervetulleiksi! Pyhäjärviset yhdistykset, yhteisöt, yritykset sekä yksityishenkilöt Lähetä kuvat, tekstit sekä yhteystietosi toimitus@ pyhajarven sanomat. mennessä Marja Leena 0405856411. JALKAPALLOJAOSTOLTA Edustusjoukkue Treenit KE klo 18.30 urheilukentällä. klo 13-14:30. ei maksua – kaikki palkitaan! Naiset ja Miehet moniottelu, osallistumismaksu 2€. 20 Ilmoitukset Ostetaan metalliromua ja romuautoja, nouto pihasta ja reilu hinta! p. maankuulua vanhanajan PALVIA savusaunaKalaPoint Myyntiauto Pyhäsalmen torilla to 16.7. T E R V E T U L O A K O K O P E R H E E N V O I M I N ! T E R V E T U L O A K O K O P E R H E E N V O I M I N ! Puffetti ja Arvontaa! Hiidenkylän Kyläyhdistys Vietämme perinteistä LUOTORANTAPÄIVÄÄ Su 2.8. matkahuollon pihasta. Pyhäjärven Omaishoitajat ja Läheiset ry Arpajaisissa karhun voitti Mika Ruotsalainen Pyhäjärveltä. 2026 klo 13.–16.00. klo 19-24 Sinitaivas, Pia Lång To 16.7. T/P 2023 tai myöhemmin syntyneet juoksu 40 m T/P 2021-2022 syntyneet pallonheitto T/P 2019-2020 syntyneet juoksu 200m ja turbokeihäs T/P 2017-2018 syntyneet 200m ja kuulantyöntö T/P 2015-2016 syntyneet juoksu 400m ja korkeushyppy T/P 2013-2014 syntyneet juoksu 400m ja keihäänheitto T/P 2011-2012 syntyneet juoksu 400m ja keihäänheitto Yleisurheilukoulu maanantaisin 15.6.-27.7. Ilmoittautuminen tapahtuu tekstiviestillä tai whatsappilla Merikalle numeroon 0451618808 ja viestissä tulee mainita osallistujan nimi, sukupuoli ja syntymävuosi. (Hinta merkkimäärän mukaan). Ensi viikolla iltatorilla Pyhäjärven Sydänyhdistys & Haave orkesteri Tän ää n! Tunti miehille klo 21-22. Joukkueenjohtaja Tea Jouhki 044 366 0938 Valmentaja Anton Karvonen P9 Joukkue (2017 syntyneet + /– 1 vuosi) Treenit KE 17.30–19.00 & PE 17.30–19.00 urheilukentällä Valmentaja Tanja Karvosenoja 041 723 4947 RIVITALOASUNTO 2h + k + kph, 56 m², Pajutie 3 (rak. OP FI26 5375 0320 028810 Ikärit järjestetään tänä vuonna tiistaisin, päivämäärät ovat 16.6., 23.6., 30.6., 14.7., 21.7. Muistilista Eläkeliiton Pyhäjärven yhdistys Saariston pieni rengastie -matkalle lähtijä. Kaisa 0405252813. klo 14:00. Tervetuloa! Marttojen kesäretki Kierikkiin ja Haukiputaalle La 1.8. klo 16.30-17.30 urheilukentällä. Maksa 449 €/ hlö ja 1-hengen huone 559 €/hlö viimeistään 20.7.26 mennessä tilille Op FI32 5375 0320 1091 15 viesti maakuntamatka. Rauhallisen kerrostalon kolmannesta kerroksesta 041-3197149. Huomenna TO PYHÄSALMEN torilla klo 12.30-14.00 LAPIN TUORE HILLA suoraan pohjoisen soilta! Suomalaiset makeat mansikat, herneet, vadelmat, Laitilan kuokkasiiklit sekä huippumakeat pensasmustikat. Mölkky ma 13.7. Yhteydenotot puh. Julkaisemme lukijoiden tekstejä digissä ja printissä. Toimitus päättää tekstin lyhentämisestä, editoimisesta sekä julkaisemisesta. Urheilumuistio Pohdin Pohti tiedottaa Jäsenmaksun maksaminen on edellytys seuratoimintaan osallistumiselle. lähtö Ruotaselta klo 16.20 ja Pyhäsalmelta ent. ja 28.7. klo 18–20, Makasiinitorilla Hiidenkylän kyläyhdistys ry Ohjelmassa: Hiijjen Pelimannit laulattaa yhteislaulua ja karaokea, riimunheittoa, katuliitumaalausta. lähtö klo 7.30 ent. Jos haluat alennuslipun, niin soita 26.7. Martat 45€, muut 65€, sisältää matkat, aamukahvin, lounaan ja opastuksen. Ilm. Vuokralle tarjotaan Jätä ilmoitus osoitteessa: pyhajarvensanomat.fi/rivi-ilmoitus/ Vuokrattavana KAKSIO AIVAN YDINKESKUSTASTA. matkahuollon pihasta klo 16.30 Lämmin kiitos kihuasiakkaille ja talkoolaisille! Pyhäjärven Eläkeläiset ry Annamme jäsenillemme 5€ alennuksen Parkkiman Laulumiesten konserttiin Pyhän Ristin kirkossa 1.8. Vapautuu 1.8.2026. Kirjoittakaa meille! Keskiviikko 15.7.2026 N:o 29. Pohdin jäsenmaksut vuodelle 2026 ovat 15 € / henkilöjäsen; alle 12-vuotiailta 5 € ja ainaisjäsenyys 118 €. Hirvipalaveri kokouksen jälkeen. Tervetuloa! Naistenhakutanssit Liput 22€ , alle 20 v. Julkaisemme lukijoiden tekstejä digissä ja printissä. 0407707298 Torilla Lukijan rivit Ilmoituspalsta yksityisille & yhdistyksille. 1975). klo 13-15.30 PYHÄSALMEN TORILLA Puh. Lajit 21.7. Tilaisuus on avoin kaikille. Valitettavasti emme aina pääse tapahtumiinne jutuntekoon. Tervetuloa hyville ostoksille! Kokouksia Komun Erän kesäkokous Luppotuvalla su 9.8.2026 klo 13:00. Kesäteatteriin Reisjärvelle su 19.7. Voitte kuitenkin lähettää meille kuvia sekä juttuja tapahtumistanne. Yhteiskäytössä sauna ja pesutupa. klo 17 alkaen Ikosen pihalla. 10€ PYHÄSALMEN SUURLAVA Lavainfo: 0400 845 741 Järjestää Pyhäjärven Pohti Ti 21.7. Voitte kuitenkin lähettää meille kuvia sekä juttuja tapahtumistanne. Valitettavasti emme aina pääse tapahtumiinne jutuntekoon. Hiidenkylän Kyläyhdistyksen järjestämät K E S Ä K I S A T K E S Ä K I S A T Hiiden-Oravassa lauantaina 18.7.2026 klo 12.00 Sarjat: Tytöt ja Pojat alk.3v. Savukalat, savulohta, savumuikkua, kalapihvit, savulohikkaat, graavija kylmäsavulohta, tuoreet kalat, kukot, kalatuotteet