VUOSIKERTA Keskiviikko 12.11.2025 PUOLUEETON PITÄJÄN UUTISJA ILMOITUSLEHTI JUHLANUMERO N:O 46 3,50€ 12.11.2025 juhlalehti jaetaan jokaiseen talouteen Pyhäjärvellä taajama-alueilla. K iit os ka ikil le teille, jotk a ole tte oll ee t osa juhlavuottam me 20 25 ! 70 1955-2025. pyhajarvensanomat.fi 70
– Konsernin näkökulmasta yhtiön ei ole perusteltua hakeutua yrityssaneeraukseen, vaikka se voisi tietyssä tilanteessa lain mukaan ollakin mahdollista. (vastaaja: omistaja/hallitus) Heijastuuko Kiinteistö Oy Rillankiven heikko taloudellinen tilanne kuntakonsernin muihin yhtiöihin. Vuoden 2024 konsernitilinpäätöksen mukaan Kiinteistö Oy Rillankiven tilikausi 2024 oli 313 479,09 euroa alijäämäinen. PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN omistaman Kiinteistö Oy Rillankiven taloudellinen tilanne huomioitiin vuoden 2024 arviointikertomuksessa sekä tilintarkastajien laatimassa tilintarkastuskertomuksessa. (vastaaja: omistaja/hallitus) Onko kaupungilla tai Kiinteistö Oy Rillankivellä suunnitelmia taloudellisen tilanteen korjaamiseen. Maksuvalmiuslainat on tarvittu yhtiön negatiivisesta kassavirrasta johtuvan käyttöpääomavajauksen täyttämiseen. (vastaaja: omistaja/hallitus) Voisiko Kiinteistö Oy RillanKiinteistö Oy Rillankiven talous ahdingossa Kiinteistö Oy Rillankiven taloudellinen tilanne on jatkanut useita vuosia heikentymistään. Tärkein on kuitenkin jäänyt tekemättä, eli yhtiön oman toiminnan kehittämisen kautta tehtävä yhtiön talouden tervehdyttäminen. Kannessa ja lehden sivuilla oleva juhlalehden logo on Pyhäjärven Sanomien ensimmäisen julkaisun (15.12.1955) logo pinkillä sulkakoristeella päivitettynä. Hallituksen puheenjohtaja on Jarmo Halonen, varapuheenjohtaja Marita Rytkönen ja jäsenet Taimi Piippo, Voitto Våg, Pirjo Lammassaari ja Maija-Liisa Hatunen. Yhtiön liiketoiminta on tilinpäätöstietojen mukaan ollut kannattamatonta. – Konserni varautuu riskeihin kaupungin talouden kokonaissuunnittelun yhteydessä, jossa riskienhallinta on yksi osa. Rillankivellä asukas saa samaan vuokrahintaan nopeasti monipuolista ja asiantuntevaa asiakaspalvelua sujuvaan arjen asumiseen sekä myös ongelmatilanteisiin. Lisäksi Rillankivi on tärkeä asiakas ja yhteistyökumppani kaupunkikonserniyhtiöille sekä useille paikkakunnan yksityisille yrityksille. – Yhtiö on myös investoinut viime vuosina, jotta yhtiön asuntokanta pysyisi kilpailukykyisenä ja yhtiö pystyisi tarjoamaan asuntoja erilaisiin asumistarpeisiin. Millaisia kehittämissuunni– omistajan ja yhtiön edustajat avaavat tilannetta Jaana Koski 2 Toimitus tutkii Vuonna 2018 valmistui Kiinteistö Oy Rillankiven rakennuttama kerrostalo Ollintien ja Torkkolantien kulmaukseen. – Yhtiön heikko taloustilanne on seurausta vuosia jatkuneesta negatiivisesta kassavirrasta. – Kartoitustyö on menossa. Myös velkoja voi hakea yrityksen saneerausmenettelyn aloittamista yksin tai yhdessä yrityksen kanssa. Osaatteko arvioida, onko Kiinteistö Oy Rillankiven asunnoissa paljon korjausvelkaa. verottaja) hakee yrityksen konkurssiin. – Yritykset eivät lähtökohtaisesti ajaudu konkurssiin, vaan joko omistaja tai ulkopuolinen taho (esim. Kuinka Pyhäjärven kaupunki on varautunut Kiinteistö Oy Rillankiven saatavien ja takausten riskeihin. Yhtiön konkurssi pienentäisi monen paikallisen yrityksen kassavirtaa ja aiheuttaisi suoraa sekä välillistä työttömyyttä. – Kaupunki on pääomittanut ja tukenut muilla tavoin Rillankiveä useaan otteeseen viimeisen 15 vuoden aikana. Keskiviikko 12.11.2025 N:o 46 70 vuotta juhlanumero. Korjausvelka kohdistuu pääosin asuntoihin, jotka ovat poistumassa asuinkäytöstä. – Omistaja voi hakea yrityksen perusmuotoiseen saneerausmenettelyyn, jos yritys on maksukyvytön, muttei kuitenkaan niin maksukyvytön, ettei tilannetta voitaisi saneerauksen avulla korjata. Siellä todettiin, että kaupungilla on kokonaan omistamaltaan tytäryhtiöltä Kiinteistö Oy Rillankivi saatavaa yhteensä 1,2 miljoonaa euroa sekä yhtiölle myönnettyjä omavelkaisia takauksia yhteensä 5,4 miljoonaa euroa. Vapautuneen markkinan ottaisivat haltuun yksityiset toimijat, jotka eivät ensisijaisesti – eikä edes toissijaisesti ole kiinnostuneita muun muassa asumisen sosiaalisesta näkökulmasta tai vähävaraisten mahdollisuudesta omaan tilaan ja kotiin. Onko kaupunki harkinnut mahdollisuutta pääomittaa velkaista yhtiötä. KYSYMYKSIIN YHTIÖN taloudellisesta tilanteesta vastasivat sekä omistaja eli Pyhäjärven kaupunki, että Kiinteistö Oy Rillankivi. Vastaukset ovat operatiivisen johdon vastauksia, jos ei ole erikseen mainittu vastaajaa. Hinnan lisäksi kannattaa huomioida kokonaisuus: asumisen turvallisuus, viihtyisyys ja toimivuus. Onko Kiinteistö Oy Rillankiven vuokrataso kilpailukykyinen verrattuna paikkakunnan yksityiseen asuntotarjontaan tai naapurikuntiin. Kaupungin saataviin tytäryhtiöltään ja myönnettyihin takauksiin sisältyy kohonnut taloudellinen riski. Yhtiön uusi hallitus valittiin kesäkuun yhtiökokouksessa. Selvitimme Pyhäjärven kaupungin konsernijohdon sekä Kiinteistö Oy Rillankiven näkemyksiä yhtiön tilanteesta. Kiinteistö Oy Rillankivi on Pyhäjärven kaupunkikonsernin yhtiöistä velkaantunein. Mistä yhtiön heikko taloudellinen tilanne ja velkaantuminen johtuu. Tämän jälkeen jatketaan korjatun taloustilanteen ylläpitoa ja painopiste siirretään yhtiön muihin tärkeisiin kehityskohteisiin. Suhteellinen velkaantuminen on 549 prosenttia (tavoite alle 50 prosenttia) ja lainamäärä asukasta kohden 1 684,20 euroa. kivi hakeutua yrityssaneeraukseen. – Taloudellisen tilanteen korjaamiseksi on olemassa suunnitelma ja suunnitelman konkreettinen käytännön toteutus on aloitettu helmikuussa 2025 ja jatkuu, kunnes tavoite on saavutettu. Pyhäjärven kaupunkikonsernin johdon muodostavat kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja. Nimipäivät Tänään Virpi Torstai Kristian Perjantai Iiris Lauantai Janina Sunnuntai Aarne Maanantai Eino Tiistai Tenho Löydät lisää sisältöä verkosta! pyhajarvensanomat.fi Seuraa meitä myös somessa! on pyhäjärvinen yritys. – Yhtiöllä on maksurästejä Pyhäjärven Energia ja Vesi Oy:lle. Yhtiön taloutta tervehdytetään määrätietoisen tasapainotusohjelman kautta. – Kiinteistö Oy Rillankivi vaikuttaa merkittävästi Pyhäjärven kaupungin elinvoimaan ja viihtyisyyteen tarjoamalla turvallisia ja toimivia asuntoja eri elämäntilanteessa oleville ihmisille vauvasta ikäihmiseen. helmikuuta 2025. Asukkaille konkurssista seuraisi viihtyisän, turvallisen ja toimivan asumisen loppumista Pyhäjärven kaupungin palvelujen ja monipuolisten vapaa-ajanaktiviteettien keskellä. Mitä siitä voisi seurata. – Kyllä. (vastaaja: omistaja/hallitus) Voiko Kiinteistö Oy Rillankivi ajautua konkurssiin. Kiinteistö Oy Rillankiven hallituksen puolesta vastauksien laatimiseen osallistui puheenjohtaja. Kiinteistö Oy Rillankiven operatiivisesta johtamisesta vastaa toimitusjohtaja Lasse Hyny, joka aloitti tehtävässään 18
Pyhäjärven Palvelukiinteistöt Oy:n perustaminen KUN KUNTA toimii kilpailutilanteessa markkinoilla, sen tulee pääsääntöisesti antaa tehtävä osakeyhtiön, osuuskunnan, yhdistyksen tai säätiön hoidettavaksi. Kaupunginhallitus päätti muuttaa aiempaa esitystä siten, että varsinaiseksi jäseneksi esitetään Jukka Tikanmäkeä ja varalle Jorma Leskistä. Yhtiö on siis jatkossakin tärkeässä roolissa ja siksi sen talouden tervehdyttämiseen osoitetaan nyt paljon huomiota. KAUPUNGINHALLITUS ESITTÄÄ kaupunginvaltuustolle, että Pyhäjärven kaupunki ottaa 3 miljoonan euron pitkäaikaisen lainan. Lainasta puolet esitetään käytettäväksi Kiinteistö Oy Rillankiven pääomittamiseen ja puolet pitkäaikaisen lainan myöntämiseen yhtiölle. Tervehdyttämistoimia esitetään toteutettavaksi 3 miljoonan euron pitkäaikaisella lainalla. Vaalituloksen muututtua PohjoisSuomen hallinto-oikeuden päätöksellä, Ari Paavola ei ole enää julkisen mandaatin edellytysten mukaisesti valtuuston jäsen. Onko marraskuussa liian aikaista laittaa joulukoristeita. Toimituksella on oikeus lyhentää tai jättää julkaisematta viestejä. Kun hallinto-oikeus on palauttanut vaalituloksen lautakuntaan, ne henkilöt joita se päätös koskee suoraan tai välillisesti, eivät voi olla päättämässä vaalilautakunnassa, Jussinniemi perustelee väliaikaisten lautakunnan jäsenten määräämistä. PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN sataprosenttisesti omistaman Kiinteistö Oy Rillankiven taloudellinen tilanne on heikentynyt useampien vuosien ajan. Vastaajat voivat antaa kynän sauhuta kommentoimalla aihetta Sana on vapaa -kohtaan. Varsinaiseksi jäseneksi esitettiin Ari Paavolaa ja varajäseneksi Jukka Tikanmäkeä. Yhtiön nykyiset vuokratuotot eivät kata toiminnan kuluja, lainojen lyhennyksiä ja rahoituskuluja, minkä seurauksena yhtiölle on muodostunut maksuvalmiuskriisi. Kaupunginvaltuusto päätti toukokuussa yhtiöittää hyvinvointialueelle vuokratut kiinteistöt siten, että ne ovat 1.1.2026 uuden yhtiön omistuksessa. Tämä on jo toteutunut aikaisempien investointihankkeiden myötä, jolloin käyttöasteet ovat olleet joinakin vuosina erittäin korkeat. – Kiinteistö Oy Rillankivi on tärkeä yhtiö kaupungille, sillä vuokra-asuntojen osalta tulee olla riittävää massaa erilaisiin tarpeisiin. (vastaaja: omistaja/hallitus) Uskotteko Pyhäjärvelle vireillä olevien investointihankkeiden vaikuttavan Kiinteistö Oy Rillankiven asuntojen kysyntään ja talouteen pitkällä tähtäimellä. – Vaalien jälkeen kun valittiin uusi vaalilautakunta, on ollut ajatuksena, ettei seuraavina vuosina ole vaaleja. Kaupungin konsernijohto ja Kiinteistö Oy Rillankiven hallitus ovat laatineet rahoitusja talouden tervehdyttämispaketin, jonka tavoitteena on kääntää yhtiön kassavirta kestävälle pohjalle ja turvata yhtiön toimintaedellytykset. Juha Jämsä Lisää kysymyksiä verkossa! Keskiviikko 12.11.2025 70 vuotta juhlanumero N:o 46. – Visio, eli näkemys tulevasta on: Rillankivi koetaan viihtyisänä asunnontarjoajana, joka mahdollistaa perusvälineen, eli asumisen, monelle Pyhäjärviselle ja täällä esimerkiksi työn vuoksi asuvalle. (vastaaja: omistaja/hallitus) Kaupunginhallitus esittää asuntoyhtiölle tervehdyttämistoimia Kaupunginhallitus esittää valtuustolle Kiinteistö Oy Rillankiven pääomittamista 1,5 miljoonalla eurolla sekä 1,5 miljoonan euron pitkäaikaisen lainan myöntämistä yhtiölle. Seuraava kysymys: 71 % (37) 29 % (15) Näin vastasitte: Vastauksia yhteensä 42 Vastaa verkossa: pyhajarvensanomat.fi Viikon kysymys on viikottain vaihtuva gallup, jonka vastaukset julkaistaan seuraavan viikon lehdessä. Henkilövalintoja KAUPUNGINHALLITUS PÄÄTTI esteellisyyksien vuoksi määrätä keskusvaalilautakuntaan loppuvuodeksi kolme väliaikaista varajäsentä; Mauri Parttimaan, Eeva Jääskeläisen ja Irja Kiirikin. (vastaaja: omistaja/hallitus) Minkälainen on kaupungin visio Kiinteistö Oy Rillankiven kehittämisestä esimerkiksi asukashankintaa ajatellen. “On, mutta asuinrakennukset ovat vanhoja ja huonoja.” “Vuokra-asunnoissa ylihintaa, muuten halpaa.“ “Kyllä ja ei, riippuu minkä tasoista asumista haluat. Esityslistalla, kerrotaan, että järjestely lisää konsernin lainakantaa vain noin 0,5 miljoonaa euroa, sillä yhtiö maksaa rahoituspaketin avulla konsernin ulkopuolisille velkojille lainoja pois noin 2,5 miljoonaa euroa. – Me ei olla Pohteelta saatu lopullista vuokratarjousta, niin ei pystytä vielä tekemään valmistelua kaupungin ja yhtiön talousarvioon. Päinvastoin tulee kalliiksi hakea palveluita ja yrittäjiä muualta.“ Viikon kysymys Kyllä Ei Kiinteistö Oy Rillankiven talous ahdingossa telmia kaupungilla ja yhtiöllä itsellään on Kiinteistö Oy Rillankiven suhteen. Järjestelyn tavoitteena on, että Kiinteistö Oy Rillankivi pystyisi jatkossa rahoituspaketin ja talouden laajemman tasapainottamisen avulla muodostamaan toiminnastaan tasapainoisen ilman toistuvaa lyhytaikaista kriisirahoitusta. – Kyllä sekä pitkällä tähtäimellä että keskipitkällä tähtäimellä. PYHÄJÄRVEN KAUPUNGINHALLITUS nimesi 14. Konserni näkee yhtiön talousjohtamisen muuttuneen tämän vuoden aikana roimasti uskottavammaksi. Nyt hallitus esittää kiinteistöjen siirtymiselle vuoden jatkoaikaa. PyhäOnko Pyhäjärvellä mielestäsi edullista asua. Järjestely vahvistaa konsernin kokonaismaksuvalmiutta. Jaana Koski järven Energia ja Vesi Oy saa kertyneet saatavansa, mikä parantaa myös sen taloudellista asemaa. Se millä maksat asumisen on toinen juttu, kun ei ole töitä ja tuloja, niin vaikka asut luolassa se on kallista.“ “Vanhoissa kerrostaloissakin huikeat vuokrat.“ “Ei todellakaan ole, vuokrat isojen kaupunkien tasoa.“ “Ei sen edullisempaa kuin missään muuallakaan samankokoisessa paikassa. lokakuuta Keskipiste-Leaderin syyskokoukselle esitettävät julkisen mandaatin jäsenet yhdistyksen hallitukseen. Ei kesken talousarviovuoden tuommoista kiinteistömassaa kannata siirrellä, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jouni Jussinniemi kertoo. Muistetaan hyvät tavat viestien kirjoittamisessakin. Nyt käsitelläänkin vaalitulosta, mikä muuttuu. Rahoitusja tervehdyttämispaketissa on sovittu, että Kiinteistö Oy Rillankivi käyttää varat Suomenselän Osuuspankin 2,47 miljoonan euron lainan lyhentämiseen, 422 077,71 euron rästimaksuihin Pyhäjärven Energia ja Vesi Oy:lle sekä vuonna 2020 myönnetyn 100 000 euron käyttöpääomalainan takaisinmaksuun kaupungille. Valtuustolle esitetään myös Pyhäjärven Palvelukiinteistöt Oy:n perustamissopimus ja yhtiöjärjestys hyväksyttäväksi ja merkittäväksi viisi uuden perustettavan yhtiön osaketta 500 euron kappalehintaan. Kun meillä on liikkumavaraa, niin otetaan vuosi lisäaikaa. 3 Päätöksenteko Vuonna 2018 valmistui Kiinteistö Oy Rillankiven rakennuttama kerrostalo Ollintien ja Torkkolantien kulmaukseen
kunnan Haapamäen kylälle ja Jokikylään on perustettu työläisten ja pienviljelijäin valitsijayhdistykset. Tällä perustein vanhemmat nimesivät kultakin kylältä edustajansa koulujen puolustamiseen. Heidän mielestään pieniä kouluja lakkauttamalla halutaan lisää oppilaita etenkin Pyhäsalmen Ikosen koululle, jota parhaillaan ollaan remontoimassa. Vuonna 1968 siirryttiin viisipäiväiseen työviikkoon ja toimiston henkilökunnan toiveesta myönnettiin kymmenen markan kuukausittainen määräraha kahvin ja sokerin ostoon. Opettajainhuoneen yhteydessä on uusi hallintosiipi. Samassa tilaisuudessa koulurakennus luovutettiin Pyhäjärven kunnalle. Olavi Viitala otti koulun vastaan. Askeliin alkaa jo tulla varmuutta.” Vuoden 1995 juhlanumerossa puhutaan virkeästä keski-ikäisestä, lehden saavuttaessa 40 vuoden etapin. Kunnan rakennusmestari Yrjö Pirhonen kertoi, että koulurakennuksen sisätilat ovat nyt valmiit, mutta ensi kesänä joudutaan vielä viimeistelemään ulkopuolen töitä. JUHLALEHTEÄ KOOTESSA on tullut selailtua arkistoja. Uudet sukupolvet ovat ottaneet vuorollaan koppia paikallislehden luotsaamisesta. Samoin on saatu uusi musiikkitila, kuvaamataidon, biologian ja fysiikan luokat. joulukuuta 1955. Kyläläisten mukaan heitä ei ole asiassa kuultuja heille ei ole esitetty kouriintuntuvia perusteita kouluverkon saneeraamiseen. Uutena käytäntönä on otettu käyttöön aineluokkajärjestelmä, jossa aineen opettajalla on oma luokka ja oppilaat kiertävät oppituntien mukaan. Vanhemmat arvelivat, että koulujen lakkauttamiseen palattiin ”sopivassa välissä” käytyjen kunnallisvaalien jälkeen. Lisäksi he totesivat, että päättäjät käyttävät taktiikkaa, jossa koulu kerrallaan lakkautettaisiin. Heidän mukaansa tämä näkyy esimerkiksi siinä, että pienissä kouluissa järjestyshäiriöitä on suurempia vähemmän. Seuraavaksi olisivat vuorossa Emolahden, Jokikylän ja Rannankylän ala-asteet. Tammikuussa 1961 sanailtiin näin: ”Tämä Pyhäjärven Sanomakin on jo taaperrellut viisi vuotta. 4 p:nä rientää sankoin joukoin jokaista miestä ja naista myöten vaaliuurnille äänestämään omia ehdokkaitansa. Työläisten vaalipuuhat Pyhäjärvellä. Vuonna 1966 hankittiin polkupyörä lehden henkilökunnan käyttöön. On mahtavaa olla osana historian ketjua – lukijoita palvelemassa! Jaana Koski Keskiviikko 12.11.2025 N:o 46 70 vuotta juhlanumero. Yleisehdokkaana palstatilallinen Matti Lamminaho. Isännöitsijälle annettiin lupa hankkia toimistoon joitakin välttämättömiä tuoleja sekä konekirjoitusja tupakkapöydät. Päättäjiä oli aiemmin esittelemässä kouluverkkosuunnitelmaa. Edelleen kyläläiset ihmettelevät sit, että tarkkoja oppilasmääriä ei ole asetettu, jonka rajan alittuminen tietäisi sillä perusteella koulun lakkauttamista. Tarve, jota varten lehti alun perin perustettiin, ei ole vuosien saatossa kadonnut minnekään. Lukion muuttaminen uusiin tiloihin tapahtui tämän viikon maanantaina. Karikot ovat pysyneet alusta saakka hyvin samankaltaisina. kunnan rakennusmestarit, kunnanhallituksen edustajat, urakoitsijat ja suunnittelijat tarkastivat keskuskoulun uuden koulurakennuksen. Parhaimpana ja hienoimpana esimerkkinä tästä on kielistudio. PYHÄJÄRVEN SANOMIEN sivuilla on juhlistettu vuosien täyttymistä ennenkin. Alkutaipaleelle päästiin Pyhäjärvi-Seuran siipien suojassa. Tehkäämme oikein vaalirynnäkkö ja vallatkaamme voitto itsellemme. Opettajain huone on yksi tilava huone, joka pyritään pitämään mahdollisimman yhtenäisenä. Säästöinä olisi yksi opettajan virka sekä keittiö, siivousja talonmiespalvelut. – Pyhäjärvi näyttää olevan kuin Suomi pienoiskoossa eli kaikki halutaan keskittää asutuskeskuksiin eikä syrjemmille alueille anneta arvoa, on kyläläisten viesti päättäjille. PYHÄJÄRVEN O.L. Pohjan Voima 15.11.1925 Pyhäjärven Sanomat 13.11.1975 Sivukylien asukkaat peräävät todellisia perusteita koulujensa lakkauttamiseen KYLÄKOULUJEN LAKKAUTTAMINEN on muutaman vuoden tauon jälkeen noussut jälleen ajankohtaiseksi asiaksi. Sillä ainoastaan omien miestemme avulla me kunnanvaltuustoissa jotain aikaan saamme. Hietakylällä oli paikalla edustajia monilta kyliltä, joissa on koulu uhattuna. Edelleen säästöjä ei synny, koska lakkautetuilta kouluilta kuljetuskustannukset kasvavat. Muita uusia tiloja ovat nykyaikainen voimistelusali ja ruokasali, joka puuttui aiemmin kokonaan. Silloin marssi koko lukio opettajineen kaikkineen hauskana kulkueena entiseltä yhteiskoululta keskuskoululle. Kaksi vuotta myöhemmin perustettiin Pyhäjärven Sanomat Oy. Seremonian jälkeen matkasi kulkue uuteen sijoituspaikkaansa Keskuskoululle. Täten keskuskoulun toimintaan on tullut uusi ja kenties entistä värikkäämpi piirre. Nyt on ikää mittarissa jo 70 vuotta. Paikallisten ihmisten on toivottu kirjoittelevan aktiivisemmin lukijapalstalle. Entinen yhteiskoulu onkin nyt Koulukumpu. 4 Lukio muutti ”reluten” Keskuskoululle PYHÄJÄRVEN KOULULAITOKSEN historiassa on ollut merkittäviä ja koulutyön kannalta muutoksia tuoneita tapahtumia. Jakelun ja painamisen kustannukset ja sujuvuus ovat aiheuttaneet harmaita hiuksia. Lehti on edelleen tärkeä ilmoitusja tiedotuskanava, vallan vahtikoira, yhteisöllisyyden rakentaja ja paikallishistorian tallentaja. Kyläläiset eivät aikaisempaan tapaan koulujensa lakkauttamisia sulata, vaan miettivät keinoja säilyttämiseen tai ainakin perusteita kaavailluista säästöistä. Lisäksi muutamilta tahoilta valtakunnallisesti on tutkimuksilla osoitettu, että pienten koulujen lakkauttamisesta ei koidu saastoja. Esityksen mukaan Hietakylän koululta oppilaat siirretään Ikoselle ja Ruotasille. Silloin toimitus oli uutisten ytimessä. Näin vanhempien joukkovoimaa vähennetään. Kulkueessa oli sen arvoa ja luonnetta osoittavia kylttejä, viirejä yms. Lähtee kuudennelle. Keskuskoulun valmistuttua on myös lukio päässyt nyt muuttamaan sinne. Toimittajien riippumattomuutta on epäilty kautta aikojen ja aika ajoin on ulkopuolelta yritetty vaikuttaa siihen, mistä lehti kirjoittaa. VIIKKO SITTEN torstaina 6.11. Maanantaisen muuton yhteyteen oli järjestetty pieni ja iloinen lähtöseremonia. Siinä Pekka Komu luki hauskan luovutuskirjan, jolla yhteiskoulu luovutettiin Koulukummun käyttöön tiloineen ja henkilökuntineen. Kaupungin koulutoimen tasapainottamisohjelma esittää, että ensimmäiseksi lakkautettaisiin Hietakylän ala-aste ensi kesänä. Viimeksi asiaa pohdittiin Hietakylän koululla, jonne kokoontui oppilaiden vanhempia. Pyhäjärven Sanomien toimituskunta toivoi lehden saavan vankan jalansijan pitäjän asioita selostavana paikallislehtenä. Tilaajia ja ilmoittajia on kaivattu lisää tuomaan resursseja uutistyöhön. Vanhoihin pöytäkirjoihin ja lehtiin on tallentunut toimituksen työn arkea ja juhlaa. Koko hienon rakennuskokonaisuuden tuomia vaikeuksia on sen monimutkaisuus, joten on hankalaa löytää sellaista talonmiestä, joka hallitsee kaikki koulun kojeet. Samana vuonna tarvittiin poliisin apua, kun eräs sijaistoimittaja katosi toimituksen kassavarojen kanssa. Pyhäjärven työläiset muistanevat ensi jouluk. Koulun käyttäjien taholta yläasteen rehtori Tapio Karjalainen kertoi tyytyväisenä uusista tiloista. Pyhäjärven Sanomien ensimmäinen näytenumero ilmestyi 15. Puheenvuoroissa tuli selvästi ilmi, että vanhemmat pitävät oppilaille parempana vaihtoehtona käydä koulua kyläkouluissa. Pyhäjärven Sanomat 15.11.2000 Sanotaan Sanomista Historian siipien havinaa 70 VUOTTA sitten Pyhäjärvellä tehtiin kovasti töitä oman paikallislehden käynnistämiseksi. Jaan teille muutamia poimintoja alkuvuosilta: Pyhäjärven Sanomat Oy:n toiminta alkoi vuonna 1957 metsätyönjohtaja Tauno Vännin kotitalon yläkerrassa
Maatalouskerholaiset opettelivat kotitarveviljelyä. Minä toin äitiltä pissapullon, kun hänen terveyttään seurattiin. Harrastukset: Kirjoittaminen, valokuvaus ja yhdistystoiminta. Sitten olin poimimassa marjoja ja korjaamassa kasvimaan satoa, Kumpulainen muistelee. Täällä oli sellainen lippukunta, kuin Pyhäjärven Eräveikot. Palatessa kotiin viemisinä oli usein apteekista haetut reseptilääkkeet sekä voilla kaupasta vaihdettuja ostoksia. – Isä uisteli uutterasti, niin minä soudin venettä. Minä oon sen järven kiertänyt varmaan tuhat kertaa soutamalla. Pyhäjärven Torvelassa syntynyt Armas Kumpulainen työskenteli Pyhäjärven Sanomien päätoimittajana vuosina 1975–1978. Entinen Pyhäjärven Sanomien päätoimittaja. Järvellä vietettiin aikaa myös kalastaen. Palokunnan taloa vastapäätä oli pieni punainen mökki, jossa oli neuvola. Juttusarjassa tutustumme nykyisiin ja entisiin pyhäjärvisiin henkilöihin ROVASTI ARMAS Kumpulainen syntyi Pyhäjärven Torvelassa. – Ennen vanhaan kesäpäivinä, sinne kymmeniä ihmisiä kerääntyi uimaan. Tavoitteena oli hoitaa aarin kasvimaata. Sitten harvensin ne ja pidin rikkaruohot poissa. Kihuperinteenä säilynyt Kihurauhan julistus on peräisin Armaan kynästä. Pyöräilymatkaa kertyi edes takaisin viitisenkymmentä kilometriä. LAPSUUDEN KODISSA oli lehmiä. Sitten olin maatalouskerhon kyläpäällikkö, kokouksia järjestelin. 11-vuotiaana Armas lypsi nimikkolehmänsä aamuin ja illoin. Minä olin siinä jäsen. Keväällä istutin sinne sipulia, porkkanaa ja punajuurta. Hän on vanhin elossa olevista lehden päätoimittajista. Suosikkipaikkani Pyhäjärvellä: Haudanlammin ranta kotitalon mailla Rovasti Armas Kumpulainen vieraili Pyhäjärvellä Kihupäivien aikaan. – Äiti ootti nuorimmaista. Perhe: Armas on leski. Ensin Armas meinasi uudisraivata ihan uuden kasvimaan, mutta äiti sai puhuttua järkeä, ja hän alkoi hoitamaan vanhaa kasvimaata. Marjapensaille laitoin tuet ja seurasin, ettei sinne päässeet linnut niitä nokkimaan. Tiistaipäivänä ja perjantaipäivänä polkupyörällä sieltä Lohvanperältä kuljin Pyhäsalmeen. Lapsuuden suosikkipaikka oli Haudanlammin uimaranta kotitalon mailla. Keskiviikko 12.11.2025 70 vuotta juhlanumero N:o 46. 5 Mitä kuuluu. Jaana Koski Lisää kuvia verkossa! Jo alkuvaiheessa julistin periaatteen olevan kotiseutuasian ja yritteliäisyyden tukemisen. Näin muuttaisin maailmaa: Sodat ja riidat pois. Armas kävi kansakoulun Lohvan koululla. Pääosan urastaan hän on tehnyt seurakuntien palveluksessa. – Harrastuksia oli partiotoiminta. Nuori poika sai myös kulkea polkupyörällä hoitamassa perheen asioita Pyhäsalmessa. Hänellä on 2 poikaa, 2 tyttöä ja 11 lastenlasta. – Innostuin pitämään kasvimaan kunnossa. Pyhäjärven Sanomista hyvän sanoman pariin Nimi: Armas Kumpulainen Syntymävuosi: 1938 Ammatti: Eläkkeellä Salon Kiikalan kirkkoherran virasta
Armas Kumpulainen hankki yksityislupakirjan lisäksi myös ansiolentäjän lupakirjan. Papin työstä on painunut mieleen esimerkiksi Mannerheimin ristin ritarin siunaus vuonna 1992 ja kolmen tulipalossa menehtyneen lapsen siunaus 1986. Kun Armasta pääsiäisenä 1975 kyseltiin töihin Pyhäjärven Sanomiin, hän työskenteli nuorisoohjaajana Kuopiossa. toukokuuta 1982. • Pappi: Varojen kerääminen urkuihin, niiden toimittaminen Petroskoihin ja vihkiminen käyttöön vuonna 1990. – Kun minä olin siellä vähän aikaa ollut, tapasin semmoisen kaverin, joka oli niin ikään ollut diakoniaja nuorisotyössä ja lukenut papiksi. Vuonna 1969 omakotitalon rakentamisen järjestäminen nuorten ja eri tahojen voimin köyhälle sotaleskelle. Seitsemän vuotta kului Nivalassa, josta kuusi vuotta kappalaisena ja vuosi vt. Oltuaan parikymmentä vuotta maailmalla, Armas Kumpulainen palasi 1975 synnyinseudulleen, Pyhäjärven Sanomien päätoimittajan tehtävään. Keskiviikko 12.11.2025 N:o 46 70 vuotta juhlanumero. Mitta tuli täyteen kesällä 1978. Kuvassa hän poseeraa 15.6.1972 Pyhäjärven Sanomissa Pyhäjärven Ilmailukerhon CESNA 172 -lentokoneen kanssa Kuopion Rissalassa. Kysymyksessä ei ollut varsinaisesti uuden asukkaan saapuminen kuntaan. Menin kahtomaan, niin koko navetan yläkerta oli tulessa. Kumpulainen jäi eläkkeelle Kiikalan kirkkoherran virasta. Minun olis pitänyt keskiviikkona lähteä. – Olivat valinneet minut tehtävään, jossa nimitys ”päätoimittaja” oli kovin juhlallinen. Vaikka yritti olla puolueeton, herkästi sai osakseen syytöksiä eri aiheiden tai tahojen suosimisesta. huhtikuuta 1975: – Viikko sitten sunnuntaina ajoi isokokoinen kuorma-auto muuttokuormaa Kuopiosta Pyhäsalmelle. Poimintoja saavutuksista: • Ansiolentäjän lupakirja: Kun Pyhäjärvelle perustettiin ilmailukerho, Armas oli kerhon lentotoiminnan johtaja ja pääohjaaja. Sieltä kurssilta löytyi elämänkumppani, jonka kanssa yli 57 vuotta syötiin saman pöydän ääressä. Armas kertoo paluustaan Pyhäjärvelle Pyhäjärven Sanomissa 24. Aina sitä löytyikin ja vihjeitä myös satoi. Elokuussa 1968 Lapin vaellus Laanilasta Raja Jooseppiin 22 nuoren kanssa. Töitä tarjoutui kahdeksaksi kuukaudeksi. Kun navetta valmistui, ei ollut tietoa töistä. Armas lähti sunnuntaina isänsä kanssa puimaan kauraa. – Ensimmäinen virkapaikka oli Heinolan maaseurakunnan virallinen apulainen. Onni kyseli kuulumisia ja sai tietää, että Armas on töitä vailla. Oli 16 diakoniatyöntekijää, joitten työtä ohjasin ja johdin. Eihän minulla ollut uskallusta kieltäytyä. Pitemmän päälle hän ei tuntenut oloansa kotoisaksi lehtityössä. – Sitten hain Saloon, Kiikalan kirkkoherraksi, se oli sellainen pieni seurakunta. kirkkoherraksi ja suoritin pastoraalitutkinnon. Vain tiiliosa navetasta säilyi. kirja tietokoneella. – Minä en sitä poliittista peliä kestänyt, mikä aina ryöppysi siihen aikaan, Armas perustelee. AHKEROINTI EI loppunut eläköitymiseen, eikä kirjoittaminen toimittajan työn jäätyä taakse. • Kihupäivien järjestelytoimikunnan puheenjohtaja 1975–1977: Kihuperinteenä säilynyt Kihurauhan julistus on peräisin Armaan kynästä. Pääasiassa olin ainut toimitustyötä tekevä. Tulelle ei mahtanut mitään. Rupeet traktorimieheksi. • Saaristolaivurin lupakirja: Kumpulainen työskenteli kesällä 1964 kuukauden 45 metrisen laivan kipparina Rymättylän ja Aurajoen suun välillä. Kerkesin olla kuukauden verran, kun kirkkoherra sairastui. Olen koko oman elämänkaareni sinne kuvannut, Armas kertoo. Sain häneltä neuvot miten haen teologiseen tiedekuntaan. Kun lehti piti saada sisältörikkaaksi, työtä ja menemistä riitti, Armas muisteli Pyhäjärven Sanomissa vuoden 2018 maaliskuussa. Täältä lähes 20 vuotta sitten nuorukaisena opiskelemaan lähtenyt ”vanha pyhäkäs” oli vaan palaamassa takaisin. Armas kertoi olevansa kiinnostunut ja kertoi palkkatoiveensa. Joskus oli joitakin kuukausia harjoittelijoita, Kärsämäeltä avusti kirjoitelmillaan Benjam Tiitto. kirkkoherrana. ENSIMMÄINEN TYÖPAIKKA nuoriso-ohjaajaksi valmistuneelle Armaalle löytyi Oulusta. Tässä auttoi se, että jo alkuvaiheessa julistin periaatteen olevan kotiseutuasian ja yritteliäisyyden tukemisen, Armas muisteli vuoden 2018 Pyhäjärven Sanomissa. – Koetin kiertää pitäjää ja etsiä jutun juurta. Armas vihittiin papiksi Mikkelin tuomiokirkossa 30. 6 YKSI ELÄMÄN käännekohdista oli Torvelan navetan palo. Olen viime aikoina kirjoittanut elämänkertoja. Kävin pääsykokeessa ja menin sinne. Minä rupesin hevosta riisumaan, niin minä kuulin kun tuli ratisi. Silloin oli tapana julkaista juttuja nimimerkeillä ja Armaksen epäiltiin välillä itse kirjoittelevan nimimerkkien takaa. – Isä sanoi mulle, että mitä jos et menekään tänä syksynä sinne kouluun, vaan jäät tänne kotia. Vuosina 1990– 2001 olin Perniön rovastikunnan diakoniapappi. – Olin Pyhäsalmella käymässä, niin törmäsin Pyhäjärven silloiseen ainoaan pappiin, Onni Majavaan. • Kumpulainen on toiminut Pyhäjärvellä myös kulttuurilautakunnan puheenjohtajana, Suomi– Neuvostoliitto-Seuran osaston puheenjohtajana ja Pyhäjärvi-Seuran puheenjohtajana. Minä jouduin vt. – Olin hakenut yhteiskunnalliseen korkeakouluun opiskelemaan yhteiskuntatieteitten maisteriksi ja olin päässytkin sinne. – Seuraavana kesänä, eipä tullutkaan mieleen, että lähden sinne yhteiskunnalliseen korkeakouluun. Nyt minulla on 12. – Olen viime aikoina kirjoittanut elämänkertoja. Kirkkoherran työhön liittyi paljon myös hallinnollisia tehtäviä, kuten laskujen hyväksymistä. Jatkoa edelliseltä sivulta. • Nuorisotyö: Kesällä 1966 Pohjoismaiden matkan järjestäminen ja johtaminen 70 nuorelle. KUN HEINOLASSA avautuivat työpaikat pariskunnalle, Armas vaimoineen hakeutui sinne. Armas hoiti päätoimittajan tehtävää vuosina 1975–1978. • Partiotoiminta: Suomen ensimmäisen poikien ja tyttöjen yhteisen partiolippukunnan, Puijon Pakertajien perustaminen vuonna 1972. – Minä tulin sitten hevosella, muutama säkki oli jyviä kyydissä. Hain Järvenpäähän seurakuntaopistoon nuoriso-ohjaajakurssille. – Onni Majava sanoi, että sinä oot kokenut puhuja ja esiintyjä, niin ruppeeppas väliaikaiseksi nuoriso-ohjaajaksi seurakuntaan, niin hän perustaa sellaisen viran. Hän rupeaa Antin kanssa työmaalle ja ottaa siihen kolme ammattimiestä, niin rakennetaan se navetta ennalleen ennen lumien tuloa
70 1955-2025 Keskiviikko 12.11.2025 70 vuotta juhlanumero N:o 46. Onnitteluruno 70 vuotta on kuljettu tiellä, sanat ja kertomukset eläneet siellä. 7 Leuat loksuvat TÄNÄÄN ON Pyhäjärven elämässä vertaansa vailla oleva merkkipäivä. Kirjoitus on julkaistu 15.12.1955 ilmestyneessä Pyhäjärven Sanomien ensimmäisessä numerossa. Kummeiksi kutsutaan täten koko pyhäkkäitten vankka ja ponnekas joukko. Tähän me vastaamme, että tyyli tulee olemaan ”jokaiselle jotakin”. MUTTA JA vaikka emme politiikkaan ryhdykään niin kyllä me muuten joulupukkiin uskomme. klo 11-13 Toimistolla, Asematie 2) Tarjoilua! Näyttely! Arvontaa! Jaossa 70 kpl Pyhäjärven Sanomat kangaskassia! Tarjolla riisipuuroa n. Sen olemme katsoneet parhaaksi jättää ammattimiehille ja onhan sen hoidossa tekemistä heillekin. Ei pitäisi olla epäilyn hiventäkään siinä asiassa missä pyhäkkäät yhdessä ja yksimielisesti mukana heiluvat. Lahjoja on saatavissa vaikka minkälaisia kuten tämänkin lehden ilmoituksista voitte lukea. Pitäisi lapsen menestyä, kun kummijoukko on tällaista valioporukkaa. Isännät ja emännät ja piiat ja rengit, johtajat ja juoksupojat, järjestysvalta ja epäjärjestysvallattomuus, paloviranomaiset ja talojen polttajat, lapset ja aikuiset kaikille pyrimme antamaan oman osuutensa ja kultakin jättamään yhtäpalion pois. Joka viikko lehti sydämet täyttää, uutiset, mainokset ja haastattelut näyttää. Me puolestamme annamme jokaiselle kiltille pyhäkkäälle kaksi näytenumeroa Pyhäjärven Sanomia. 80 annosta! Näytillä piirustuskilpailun voittajatyöt ja pieni harppaus Pyhäjärven Sanomien historiaan -näyttely. Vaatihan jo pitäjän kunnia, että tästä vaatimattomasta alusta päästään koko pitäjämme toivottuun ja hyvään äänitorveen. NYT AJATTELEVA lukijamme – ja muunlaisia lukijoita ei pyhäkkäissä olekaan – tuumii, että minkähänlaisia juttuja tässä meidän ikiomassa aviisissamme sitten rupeaa olemaan. Pyhäjärven vanhin ja suurin pitäjälehti on juhlan sankari ja on sillä syntymäpäivä. Pyhäjärven seutu tarinoita kantaa, Sanomat ne meille luettavaksi antaa. Leuka. Leuka-nimimerkin kirjoittaja on toistaiseksi jäänyt nykyiselle toimitukselle mysteeriksi, mutta hän kuulunee lehden ensimmäiseen toimituskuntaan, jossa vaikuttivat myös muuan Ananias Onkimurto sekä Tahvo Tuulenkoura. Yksi on kuitenkin sellainen parakraafi, mihin emme aijo alkuunkaan puuttua ja se on politiikka. Eräs viisas mies on kerran sanonut, että politiikka on jotakin sellaista, kun pimeästä huoneesta etsitään karhua, jota siellä ei ole ja kuitenkin se sieltä löydetään. Olisikin jo aika suunnitella mitä kiltille lapselle annetaan. Juhla on suuri, ja nyt juuri, on aika Onnittelujen! Kirsti Ryynänen ja Aino Syyskorpi 70 vuotta Tervetuloa juhlimaan paikallislehteä! Perjantaina 14.11. Hiki ja vaiva, raskas työ, lehti sisäänsä muistot syö. Tästäkin voi jo päätellä miksi emme ole alkuunkaan uskaltanut sitä ruveta peukaloimaan. Tähän on myös lehden toimituskunta vakaasti luottanut uskaltautuessaan näin yht’äkkiä taipaleelle. Ihmiset, muistot ja sanomalehti, paljon asioita tehdä ehti
Ilman kaikkien yhteistyötä lehdellämme ei ole tulevaisuutta. Ilman teitä ei olisi lehteämmekään. VALTAKUNNALLISESTI PAIKALLISLEHTIEN määrä on laskenut viime vuosina huolestuttavasti lehtien toimituksen lakatessa tai fuusioita isompiin medioihin on jouduttu tekemään. PALJON VETTÄ virrannut Pyhäjoessa noiden 70 vuoden aikana ja näiden vuosien aikana myös tiedotuskanavien asema on muuttunut rajusti varsinkin 2000-luvun aikana. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on erittäin tärkeää ylläpitää ja kehittää yhteistyötä niin lukijoidemme kuin ilmoittajiemme kanssa. Lehden on täytynyt vastata kehityksen vaatimiin muutoksiin. Näin on myös Pyhäjärven Sanomien osalta. PYHÄJÄRVEN SANOMAT Oy:n hallituksen puolesta haluan kiittää lukijoitamme ja ilmoittajiamme yhteistyöstä. Vertaistaan itsenäistä paikallislehtiä onnitellen! ja lisää vuosia toivotellen: Onnittelut 70-vuotiaalle Pyhäjärven Sanomille! -70 vuo kotiseutumm äänen ! Lämpimä onni elu Pyhäjärve Sanomill . 8 MINULLA PYHÄJÄRVEN Sanomat Oy:n hallituksen puheenjohtajana on kunnia tuoda hallituksen tervehdys 70 vuoden iän saavuttaneen lehtemme lukijoille sekä yhteistyökumppaneille. Toivon yhteistyö jatkuvan tulevaisuudessakin. Jukka Lehtosaari hallituksen puheenjohtaja Pyhäjärven Sanomat Oy Pyhäjärven Sanomat Oy:n hallitukseen kuuluvat varapuheenjohtaja Irja Lehtinen, Tapio Rannanmaa, puheenjohtaja Jukka Lehtosaari, Jukka Tikanmäki, Reijo Pennanen ja Anne Niiranen. On ollut innostavaa olla kehittämässä lehteä ja tuomassa uudistuksia yhteistyössä henkilöstön kanssa osapuolia kuunnellen ja kunnioittaen. Haluan kiittää myös Pyhäjärven Sanomien henkilökuntaa hyvästä työstä lehden tuottamisessa samoin kuin lehtemme avustajiakin. Jaana Koski Keskiviikko 12.11.2025 N:o 46 70 vuotta juhlanumero. Verkossa ilmestyvän näköislehden avulla olemme pystyneet vastaamaan myös ainakin osittain siihen haasteeseen, minkä postin jakamisen harveneminen on aiheuttanut haja-asutusalueen ja paikkakunnan ulkopuolella menevien tilausten jakamisen hitauteen. Siihen olemme hallituksen ja henkilöstömme kanssa valmiita. Pyhäjärven Sanomien osalta lehden omistajien ja hallituksen pyrkimyksenä on ehdottomasti lehden itsenäisyyden säilyttäminen. Internetin osuus on mullistanut ja nopeuttanut tiedonjakelua oleellisesti ja se on vaikuttanut merkittävästi paperilehtien asemaan tiedottajana. TIEDONKULUN NOPEUTUMISEEN kerran viikossa ilmestyvässä Pyhäjärven Sanomissa on pyritty vastaamaan verkkolehden avulla. Ilman teitä ei olisi lehteämmekään. TOIVOTAN LUKIJOILLEMME hyvää loppusyksyä ja tulevaa talvea. Pidetään porukalla lehdestämme huolta. Yhdessä olemme parempia! Lehden hallituksen tervehdys Itsenäinen lehti on paikkakunnan majakka Haluan kiittää lukijoitamme ja ilmoittajiamme yhteistyöstä. Merkittäviä ajankohtaisia paikkakuntamme uutisia tuodaan esille lähes päivittäin verkkosivuillamme
Onne j siunaust Pyhäjärve Sanomill ! Yhteistyöstä kiittäen PYHÄJÄRVEN SEURAKUNTA Keskustie 8, Pihtipudas • 0207 931 620 www.kotiseudunsanomat.fi Pihtiputaan ja Kinnulan paikallislehti vuodesta 1960 Parhaimmat onnittelut Pyhäjärven Sanomille toivottaa Maansiirto Onnea Pyhäjärven Sanomat 70 vuotta! Keskiviikko 12.11.2025 70 vuotta juhlanumero N:o 46. hiekat sorat murskeet sepelit mullat täytemaat Keijo Vierimaa 0400 257 220 Vahvasti paikallinen www.kuljetuspolar.. -seura Pyhäjärven Pohti ja Pyhäjärven Sanomat Oy:n johtokunnan 9. VOIMISTELUJA urheiluseura Pyhäjärven Pohdin toiminta eli 1960-luvun puolivälissä nousukauttaan. Pyhäjärven Sanomat Oy:n tuottoa on voitu hyvinä vuosina ohjata osinkojen muodossa urheiluseuran toimintaan. 9 Onnea Pyhäjärven Sanomat 70 vuotta! LAADUKKAAT MAAJA KIVIAINEKSET KAIKKEEN RAKENTAMISEEN Vahvasti paikallinen www.kuljetuspolar.. Paikallislehden sivuille tallennettuina, myös tarinat urheiluseuran toiminnasta jäävät historiankirjoihin. 70 vuotta täyttävä Pyhäjärven Sanomat on ollut vuosikymmenten ajan Pyhäjärven Pohdin ykköslehti kaikessa julkisuudessa ja tiedotustoiminnassa. V. PAIKALLISLEHTI ON yhteisölleen tärkeä voimavara. PYHÄJÄRVEN POHTI on nykyisin lehden suurin osakkeenomistaja. Tilaamalla Pyhäjärven Sanomia ja ostamalla ilmoitustilaa lehdestä, voi siis olla mukana tukemassa lasten, nuorten ja aikuisten liikuntaharrastusta ja edistämässä terveyttä. Lehden sivuilla on julkaistu jo 58 vuoden ajan Pohdin urheilumuistiota, josta löytyvät Pohdin järjestämät urheilutapahtumat ja urheiluseuran harrastustarjonta. Hyvää syntymäpäivää ja pitkää ikää, Pyhäjärven Sanomat! Lehden sivuilla on julkaistu jo 58 vuoden ajan Pohdin urheilumuistiota. toukokuuta 1967 tekemän sopimuksen mukaan Pohdin julkaisema Nelostie-lehti lakkasi ilmestymästä ja Pohdin ilmoitukset sekä urheilu-uutiset alettiin julkaista Pyhäjärven Sanomissa. Jotta urheiluseuran toiminnalle saatiin lisää tunnettavuutta ja kustannustehokkuutta ilmoitteluun, päätettiin syksyllä 1965 perustaa oma Nelostie-lehti. Tapio Rannanmaa hallituksen puheenjohtaja Pyhäjärven Pohti Pyhäjärven Sanomat 14.7.1967 Meiltä renkaita Autonhuolto Rengaspalvelut Autonvuokraus Kuljetuspalvelut kiurunkuriiri@gmail.com 0400 603 412 / 044 276 4884 TÄYDEN PALVELUN KULJETUSJA HUOLTOTALO Salahmintie 25, 74700 Kiuruvesi onnittelee 70 vuotiasta Pyhäjärven Sanomia! TI-PE 10-17, LA 10-14 ONNEA Pyhäjärven Sanomat 70 vuotta! Onnea ja menestystä Pyhäjärven Sanomat 70 vuotta! Pyhäjärven rotaryklubi ry. PYHÄJÄRVEN SANOMIEN ja Pyhäjärven Pohdin yhteistyö on jatkunut tiiviinä vuodesta 1967 saakka. Pyhäjärven Sanomien johtokunnan jäsen ja Pohdin ensimmäinen sihteeri, Aarne Kangas, ehdotti pari vuotta myöhemmin osakkeidensa myymistä Pohdille, jotta lehdet voitaisiin yhdistää. Pyhäjärven Pohdin tervehdys Paikallislehti tuo urheilulle näkyvyyttä ja resursseja JOTTA URHEILUSEURAN toimintaan saadaan mukaan ihmisiä, tiedottamisella on tärkeä rooli. Pyhäjärven Pohdista tuli Pyhäjärven Sanomien osakas. Urheiluseuran toiminta näkyy lehdessä säännöllisesti myös ilmoitusten ja juttujen muodossa. Toukokuussa 1967 Pyhäjärven Pohdin ja Pyhäjärven Sanomien johtokunnat laativat sopimuksen, jonka mukaan Pohdin julkaisema Nelostie lakkaa ja Pohdin urheiluuutiset tullaan julkaisemaan Pyhäjärven Sanomissa. Sopimuksen allekirjoittivat Pohdin puolesta Huugo Lehtinen, Eero Heikkilä ja Arvi Leväpelto sekä Pyhäjärven Sanomien puolesta puheenjohtaja Johannes Puputti, Aarne Kangas (kirjoittamassa), Arvi Konola sekä päätoimittaja Jopi Murtomäki. ja U
Ilona Hannikainen toimii Uutismedian liiton järjestöpäällikkönä. Yhteiskuntien kehitystilaa voidaan arvioida ihmisten välisen viestinnän tilaa tutkimalla. Ja me voimme tukea heitä tilaamalla, lukemalla, ilmoittamalla ja antamalla palautetta. Samoin paikallisyhteisön elinvoimasta voidaan vetää johtopäätöksiä arvioimalla harjoitettua viestintää eri muodoissaan. 10 JOKAISEN PAIKALLISYHTEISÖN olemassaolon ytimeen on kirjoitettu kolmevaiheinen tehtävä: ottaa vastaan menneiden sukupolvien työn perintö, kasvattaa ja vaalia sitä tässä ajassa, sekä antaa se mahdollisimman runsaana eteenpäin tuleville polville. Yhteisön tarinan välittäminen, yhteisön yhteisten ponnistusten koordinointi ja yhteisön tulevaisuuden ajatusten muodostuminen on kommunikaatiosta riippuvaista. He kirjoittavat meille – ei kunnalle, ei mainostajille, vaan lukijoilleen. LEHTI EI synny itsestään. Se puolustaa lukijoitaan ja huolehtii siitä, että jokainen saa äänensä kuuluviin. PAIKALLISYHTEISÖSSÄ VIESTINTÄ on helposti yhteisötasoista, sillä olemme tutkitusti niin sanottuja kyläihmisiä. Tarinat, jotka koskettavat. Se tuntee meidät – ja me tunnemme sen. Ei ole mitään sellaista, josta Pyhäjärven Sanomat olisi kertonut ja joka ei kuuluisi Pyhäjärvemme tarinaan. Paikallislehti ei ole vain lehti. Keskiviikko 12.11.2025 N:o 46 70 vuotta juhlanumero. Sen takana on joukko ihmisiä, jotka tekevät työtä sydämellään. Se syntyy myös siitä, että lehti kehittyy – ottaa digin haltuun, löytää uusia tapoja tavoittaa lukijansa ja pysyy mukana ajassa, säilyttäen kuitenkin tärkeimmän ominaisuutensa, tarkistettuun tietoon pohjaavan, luotettavan journalismin. PAINETTU LEHTI on monelle rakas, mutta digilehti tuo uutiset nopeasti ja helposti. Tulevaisuuden paikallislehti syntyy yhteistyöstä: kun puhumme, osallistumme, jaamme ja tuemme. LEHTI EI ole kaukana, vaan keskellä arkeamme. Pyhäjärven kaupungin tervehdys 70 vuotta mennyttä, nykyisyyttä ja tulevaa Henrik Kiviniemi kaupunginjohtaja Pyhäjärven kaupunki Paikallislehti kuuluu kaikille Uutismedian liiton tervehdys Ilona Hannikainen järjestöpäällikkö Uutismedian liitto Maria Miklas, Uutismedian Liitto Uutismedian liitto on sanomalehtien ja kaupunkilehtien julkaisijoiden ja muiden yksityisten uutismedioiden toimialajärjestö. PAIKALLISLEHTI USKALTAA kysyä, kyseenalaistaa ja kertoa myös vaikeista asioista. Jutut, joilla on merkitystä. Ihmisen luonnollinen elinpiiri on ihmisten lukumäärässä mitattuna suurin piirtein vireän kylän suuruinen, asuimme sitten Manhattanilla tai täällä Pyhäjärvellä. Meistä jokainen viestii ympäristöömme päivittäin paljon enemmän ja monipuolisemmin kuin ehkä ymmärrämmekään. Olen osa tätä yhteisöä. Että meillä on väliä. Teemme sitä sekä elämää säilyttävien vaistojen ohjaamana, että tietoisemmin eri päämääriin pyrkien. Tärkeintä ei ole muoto, vaan sisältö. Se tarvitsee meitä – lukijoita, tilaajia, ilmoittajia, keskustelijoita. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI onnittelee 70-vuotiasta Pyhäjärven Sanomia ja toivottaa parasta onnea ja menestystä myös seuraavalle seitsemälle vuosikymmenelle! PAIKALLISLEHTI ON paljon enemmän kuin paperia tai pikseliä. Että voimme vaikuttaa. Se tarvitsee yhteisön, joka välittää. Kun lehti ilmestyy, syntyy tunne: kuulun johonkin. Se kertoo, mitä täällä tapahtuu – mistä iloitaan, mikä huolestuttaa, kuka onnistuu ja missä tarvitaan apua. Se on muistutus siitä, että meillä on yhteisö. Se on yhteinen äänemme. Paikallislehti ei pysy hengissä yksin. Jaana Koski Pyhäjärven oman paikallislehden perustamisessa oli tärkeä rooli silloisella kaupunginjohtaja Aatto Hosiaisluomalla, joka oli Pyhäjärven ensimmäinen kunnanjohtaja. Tuo tehtävä edellyttää suuren määrän viestin kuljettamista, kaikissa sen vaiheissa. Lehti toimii ydintehtävässään kaikilla kolmella alussa kuvailemani paikallisyhteisön viestinnän perustehtävän osa-alueella. JOS HALUAMME, että paikallislehti on olemassa myös huomenna, meidän on tehtävä siitä osa tätä päivää. PYHÄJÄRVEN SANOMIEN rooli Pyhäjärven paikallisyhteisön viestinviejänä on erittäin tärkeä ja on ollut jo 70 vuoden ajan. Pyhäjärven tarinaa ei voisi kertoa jättämällä pois iloja, suruja, toiveita, pettymyksiä, ihmettelyn aiheita tai ristiriitoja. Pidetään huolta omasta lehdestämme – se pitää huolta meistä. ENTÄ TULEVAISUUS. Mutta niin se vain on. Saattaa kuulostaa latteudelta sanoa, ettei Pyhäjärven Sanomien merkitystä paikkakunnalle voi liiaksi korostaa. Nykyisin Pyhäjärven kaupunkia johtaa Henrik Kiviniemi. Tarinaa ei voisi kertoa niin ikään kertomatta ihmisistä ja paikoista, menneestä ja tulevasta, arjesta ja juhlasta. Se tuo esiin tarinat, jotka muuten jäisivät kertomatta. Se on tärkeä osa toimivaa demokratiaa
Onnittelut Pyhäjärven Sanomille 70-vuotisesta taipaleesta! Puhuri Oy onnittelee Pyhäjärven Sanomia juhlavuoden kunniaksi! www.puhuri.fi Kiuruvesi Lehti onnittelee 70-vuotiasta Pyhäjärven Sanomia! PYHÄJÄRVEN POHTI Onnea Pyhäjärven Sanomat 70 vuotta! Kiitos yhteistyöstä! 0400 681 074 Pyhäsalmi www.harriponkko.. Onnea Pyhäjärven Sanomat 70 vuo a! Onnea 70 vuotias Pyhäjärven Sanomat Pyhäjärven osakaskunta ja kalatalousalue S ydämelliset onnittelut 70 -vuotiaalle Pyhäjärven Sanomille! Toivoo, Pyhäjärven Sydänyhdistys ry Tietoa–Tukea–Toimintaa Sinutkin mukaan halutaan O ea Pyhäjärven Sanomat 70 vuotta! PYHÄSALMEN RAUTASPORT OY Keskiviikko 12.11.2025 70 vuotta juhlanumero N:o 46. 11 Kiitos vuosikymmenten uutisista, tarinoista ja paikallisesta sydämestä
Pyrimme luomaan lehdestämme vain sen puuttuneen renkaan, kotiseutulehden, joka yhdistää kaikki pitäjäläiset.” LEHTEÄ ALETTIIN julkaista viikoittain 15.1.1956 lähtien uutislehtenä ja perinnetiedon jakajana Pyhäjärvi-Seuran julkaisuoikeudella. perustettiin 1947 ja toiminta oli päässyt hyvään vauhtiin 1950-luvulle tultaessa. Sopimuskirjan allekirjoittivat Pyhäjärvi-Seuran puolesta Alfred Heinonen ja Eino Leskelä sekä Pyhäjärven Sanomien puolesta Eero Mälkönen ja Job Murtomäki. Asiaa eteenpäin viemään valittiin toimikunta. Tästä Pyhäjärven Sanomat on jatkanut taivaltaan pyhäjärvisten omannäköisenä paikallislehtenä. Mika Mannonen puheenjohtaja Pyhäjärvi-Seura Jaana Koski Läm imä nni elu 70-vuotias yhteistyökumppanimme Pyhäjärven Sanomat Ikosen koulu, Salmen koulu ja Pyhäjärven lukio Onne Pyhäjärven Sanomat 70 vuotta Keskiviikko 12.11.2025 N:o 46 70 vuotta juhlanumero. Alkuvaiheessa vuosina 1955-1956 päätoimittajan tehtävää hoiti Aatto Hosiaisluoma ja toimitussihteerinä sekä taloudenhoitajana toimi Eino Hellevaara, joka jatkoi myöhemmin päätoimittajana Hosiaisluoman jälkeen vuosina 1956-1957. TOIMINNALLEEN PYHÄJÄRVI-SEURAN johto sai myötämielisen tukijan vuonna 1955 valitusta Pyhäjärven ensimmäisestä kunnanjohtajasta Aatto Hosiaisluomasta. tammikuuta allekirjoitettiin sopimuskirja, jolla Pyhäjärvi-Seura r. Se oli ensimmäinen näytenumero ja alaotsikko oli Puolueeton pitäjän uutisja ilmoituslehti. Aatto Hosiaisluoma korostaa erikoisesti pitäjälehden merkitystä yhteishengen luojana: ”Se sisältää oman pitäjän keskeisiä asioita, sen palstoilla lähestyy liikemaailma asiakaspiiriään, sieltä löytävät kuntalaiset tietoja kunnan asioiden hoidosta jne.” Pääkirjoituksensa hän päättää lehden perustajien yhteiseen toiveeseen: ”Kun tämä pyhäjärveläisten oma uutisja ilmoituslehti nyt lähtee alkutaipaleelleen, toivomme sen saavan sijansa kaikkien pitäjäläisten sydämissä. Seuraa perustettaessa sen tehtäväksi oli määritelty kotiseudun henkisen ja aineellisen kehityksen edistäminen ja yhteenkuuluvaisuuden tunteen herättäminen, kotiseutututkimuksen ja historiallisten muistojen vaaliminen sekä luonnonkauneuden suojeleminen. Niinpä, kun Pyhäjärvellä oli jo pitemmän aikaa kaivattu omaa sanomalehteä, tuntui esiin noussut ajatus lehden perustamisesta molemmista osapuolista hyvältä ja tarpeelliselta, etenkin tiedonkulun kannalta. Emme halua tällä lehdellä syrjäyttää mitään kunnassamme leviävistä lehdistä, koska ne ovat paikallaan ja tarpeen. 12 Pyhäjärvi-Seuran tervehdys Taivalta aloitettaessa Pyhäjärvi-Seura ja Pyhäjärven Sanomat KOTISEUTUYHDISTYS PYHÄJÄRVI-SEURA r. Tuolloin kunnan viralliset ilmoitukset julkaistiin kunnantalona toimineen Tikkalan talon eteiseen sijoitetulla ilmoitustaululla. y. Mutta siinä tarvitsemme kaikkien tukea. LEHDEN ENSIMMÄISEEN johtokuntaan valittiin Pyhäjärvi-Seuran johtokunnasta Alfred Heinonen sekä Eino Leskelä ja muut johtokuntaan valitut olivat kunnanlääkäri Aarno Jounela, Pyhäsalmen Osuuskassan johtaja Eero Mälkönen, Pyhäjärven verovalmisteluviraston johtaja Johannes Puputti sekä Lauri Kontkanen, joka oli valittu Pyhäjärven kunnanjohtajaksi Hosiaisluoman muutettua Helsinkiin 1957. Pyhäjärvi-Seuran nimeä sai kuitenkin käyttää kustantajana siihen asti, että Pyhäjärven Sanomat Oy merkittiin kaupparekisteriin. y. Uutena päätoimittajana aloitti vuonna 1958 Job Murtomäki. päivänä 1955 nimellä Pyhäjärven Sanomat. PYHÄJÄRVI-SEURAN NIMISSÄ lehteä toimitettiin vuoteen 1958, jolloin 16. ALKUUN PÄÄSTYÄÄN, pitäjälehden perustamishanke eteni nopeasti ja ensimmäinen lehti ilmestyi torstaina joulukuun 15. Tämä on aivan luonteenomaista tällaiselle maakuntien välialueelle ja se tulee jatkuvasti olemaan monella muullakin yhteistoiminnan alalla tosiasia.” Edelleen hän kirjoituksessaan arvelee monien pyhäjärvisten tätä monikirjavuutta miettiessään ja tietoja kotipitäjästään turhaan etsiessään päätyneenkin jo mahdollisesti siihen, että ”tästä monien lehtien muodostamasta tietovirrasta sittenkin puuttuu vielä yksi: oma pitäjälehti”. Oli käynnistetty useita hankkeita ja joitakin jo toteutettu, muun muassa alettu toimittaa Pyhäjärvi-julkaisuja. Lehden pääkirjoituksessa ”Taivalta aloitettaessa”, Aatto Hosiaisluoma pohtii ajankohdan sanomalehtien monikirjavuutta ja toteaa: ”Pitäjämme on siinä suhteessa todellinen temmellyskenttä, jossa samojen intressipiirien äänenkannattajat pyrkivät kamppailemaan elintilasta. Toimittamista päätettiin jatkaa niin kauan, kunnes saataisiin kustannusosakeyhtiö perustettua. ONNITTELEMME 70 vuotta täyttävää paikallislehteämme ja toivotamme menestyksellistä jatkoa! Pyhäjärvi-Seuran terveiset juhlalehteen kokosi yhdistyksen puheenjohtaja Mika Mannonen. luovutti lehden kustannusoikeuden Pyhäjärven Sanomat Oy:lle. Muuten kuulumisia vaihdettiin tuttuja tavattaessa. Jos onnistumme siinä pyrkimyksessämme, että se on kaikkiin koteihin tervetullut viesti koko pitäjämme elämänmenosta, olemme saavuttaneet päämäärämme
13 Pyhäjärven kaupunki onnittelee Pyhäjärven Sanomia 70 tiedonvälityksen vuodesta. Rakennamme yhdessä tulevaisuuden Pyhäjärveä! Keskiviikko 12.11.2025 70 vuotta juhlanumero N:o 46
14 Aloitus Pyhäjärvi-Seuran siipien suojassa Päätoimittajat 1955– 1978 Aatto Hosiaisluoma 1955–1956 Eino Hellevaara 1956–1958 Pyhäjärven Sanomien ensimmäinen päätoimittaja Aatto Hosiaisluoma oli myös Pyhäjärven kunnan ensimmäinen kunnanjohtaja. LEHDEN TOIMITUSNEUVOSTON ja Pyhäjärvi-Seuran yhteisessä neuvottelutilaisuudessa 23. Kuvassa Vännin perhe talonsa rappusilla vuonna 1953. kunnan Pyhäjärven kylässä Pyhäsalmen Osuuskassan talossa. Yhtiön alkutaival pöytäkirjojen kertomana Jaana Koski Jaana Koski Jorma Vännin kotialbumi Pyhäjärven Sanomat 20.1.1956 Pyhäjärven Sanomien toimitus sijaitsi vuodesta 1958 alkaen Tauno Vännin talon yläkerrassa. päivänä 1958 pidetyssä Pyhäjärven Sanomat Oy:n johtokunnan kokouksessa päätettiin yksimielisesti antaa lehden isännöitsijänä toimineelle Job Murtomäelle myös lehden päätoimittajan tehtävät. Päätettiin vuokrata lehden toimitusta varten huone metsätyönjohtaja Tauno Vänniltä. – Pyhäjärven Sanomien järjestysmuoto ja siten sen tulevaisuus on jo parin kuukauden ajan olut pohdittavana. ENSIMMÄINEN PYHÄJÄRVEN Sanomat ilmestyi ilmaisena näytenumerona 15.12.1955. Tammikuun 16. Jos onnistumme siinä pyrkimyksessämme, että se on kaikkiin koteihin tervetullut viesti koko pitäjän elämänmenosta, olemme saavuttaneet päämäärämme. Paikallislehden perustaminen lähti liikkeelle hänen aloitteestaan. Edellyttäen, että yhtiöjärjestys vahvistetaan ja yhtiö merkitään kaupparekisteriin, johtokunnalle annettiin tehtäväksi lehden julkaisemisen jatkaminen sekä yhtön taloudellisen aseman selvittäminen ja lausunnon antaminen yhtiökokoukselle, jotta voitaisiin päättää, otetaanko lehti vastaan yhtiölle varoineen ja velkoineen. Siihen saakka lehteä julkaisee Pyhäjärvi-Seura. Kokouksessa päätettiin perustaa Pyhäjärven Sanomat Oy niminen osakeyhtiö, jonka kotipaikkana tulee olemaan Pyhäjärven kunta Oulun läänissä, ja jonka tarkoituksena on harjoittaa aikakautisten painotuotteiden julkaisemista kustantamalla puolueetonta sanomalehteä paikkakuntalaisten uutisja ilmoitustarpeen tyydyttämiseksi. Edellä mainituista Eero Mälkönen edusti valtuutettuna myös Pyhäsalmen Osuuskassaa, Eino Leskelä Pyhäjärvi–Seura ry:tä, Eemil Laajalahti Kansallis-Meijeri-Osuuskuntaa ja Armas Ihalainen edusti Pyhäsalmen Osuusliikettä. Perustamisvaiheessa päätoimittajana toimi Pyhäjärven kunnanjohtaja Aatto Hosiaisluoma. Mutta siinä tarvitsemme kaikkien tukea, Hosiaisluoma kiteytti kirjoituksessaan lehden aloittaessa taivaltaan. PYHÄJÄRVEN SANOMAT Oy:n perustamiskokous pidettiin 19. VUODEN 1956 loppupuolella laitettiin avoimeksi toimittajan paikka, johon saatiin määräaikaan mennessä viisi hakemusta. VUODEN 1956 alussa lehden toimitusneuvostoon kuuluivat Erkki Hakanen, Antti Komu, Eino Leskelä, Eero Mälkönen, Heimo Ruotsalainen, Alfred Heinonen, Oskari Laakso, Toivo Leskinen, Armas Nissilä, Jorma Santala, Aatto Hosiaisluoma, Eino Lahti, Job Murtomäki, Johannes Puputti ja Yrjö Siljander. Yhteistyökumppaniksi hankkeeseen lähti Pyhäjärvi-Seura, joka toimi lehden julkaisijana, kunnes Pyhäjärven Sanomat Oy perustettiin vuonna 1958. Hiljaisesta alusta huolimatta, lehden asema on valiintunut. Samanaikaisesti on Pyhäjärven Sanomien numero toisensa jälkeen ilmestynyt ja levinnyt pitäjän koteihin. Vaikka epäilijöitäkin on löytynyt, voimme nyt sanoa: ”Se pyörii sittenkin”, kuten Galileo Galilei aikoinaan, vaikka jesuiitat olivat tehneet kaikkensa kumotakseen hänen väitteensä maan pallonmuotoisuudesta, Hosiaisluoma kirjoitti Pyhäjärven Sanomissa 10.2.1956. Siihen saakka lehteä julkaisi Pyhäjärvi-Seura. OSAKEYHTIÖN PERUSTAMISEN jälkeen lehdelle valittiin uusi päätoimittaja. Toimitusneuvosto valitsi tehtävään Eino Hellevaaran, joka oli toiminut lehden toimitussihteerinä ja taloudenhoitajana ensimmäisestä lehdestä alkaen. joulukuuta 1957 Pyhäjärven O.l. – Kun tämä pyhäjärveläisten oma uutisja ilmoituslehti nyt lähtee alkutaipaleelleen, toivomme sen saavan sijansa kaikkien pitäjäläisten sydämissä. Keskiviikko 12.11.2025 N:o 46 70 vuotta juhlanumero. Pyhäjärvelle oma paikallislehti Kysymys lehden kustantamisesta päätettiin ratkaista perustamalla kustannusyhtiö. Lisäksi valittiin lehden toimintaa valvovaan toimikuntaan Aatto Hosiaisluoma, Arvi Konola, Kauko Böhm ja Heimo Ruotsalainen. Ennen vuodenvaihdetta päätoimittajuus siirtyi Hellevaaralle, joka hoiti tehtävää Pyhäjärven Sanomat Oy:n perustamiseen asti. tammikuuta 1956 päätettiin, että kysymys lehden kustantamisesta ratkaistaan perustamalla kustannusyhtiö. Saapuvilla kokouksessa olivat verovalmisteluviraston johtaja Johannes Puputti, kauppias Oskar Laakso, ekonomi Eino Hellevaara, maanviljelijä Eino Lahti, pankinjohtaja Arvi Konola, kunnanlääkäri Aarno Jounela, johtaja Veikko Könönen, osuuskassanjohtaja Eero Mälkönen, metsäteknikko Eino Leskelä, kauppias Iivari Parkkinen, maanviljelijä Alfred Heinonen, apteekkari Arvi Sarviala, maanviljelijä Eemil Laajalahti, kunnanjohtaja Lauri Kontkanen, johtaja Aarne Kangas, metsänhoitaja Teuvo Oksanen ja johtaja Armas Ihalainen
Sonja Röytiö 29.5.1956 5.6.1959 24.11.1967 13.4.1972 2.9.1971 25.10.1967 19.5.1967 25.9.1964 8.11.1963 5.1.1961 12.12.1958 Keskiviikko 12.11.2025 70 vuotta juhlanumero N:o 46. Monenlaista kirjoitusta sen ajan ilmiöistä ja asioista julkaistiin myös lukijan kynästä. Vuosina 1958–1975 tahtipuikkoa heiluttivat Tahvo sekä Akseli ja uutisointiin upotettiin niin suoraa puhetta kuin huumoriakin. 15 Job Murtomäki 1958–1968 Pentti Suvinen 1969–1975 Armas Kumpulainen 1975–1978 Leikekirja: Tahvon ja Akselin aikakaudella huumori kukki Pyhäjärven Sanomien kahta ensimmäistä vuosikymmentä tahdittivat päätoimittajat, joiden kirjoitukset kuitattiin muun muassa nimimerkein Tahvo, Akseli sekä Aku
Sonja Röytiö Vihantola ol aatellu, että kerkiää käydä vielä saunassa ensin, niin se tul saunavaatteet piällä vastaan, kun myö ajettiin pihaan. Hyytävä vihkipäivä tiesi 58 onnellista aviovuotta Alkutaipaleelta lähtien on Pyhäjärven Sanomien sivuille painettu kirkollisia ilmoituksia. Vilho nukkui pois vuonna 2014. Mannisille syntyi kaikkiaan kolme tytärtä. Hääkimppuna hänellä oli tulppaaneja, jotka tunnetusti kestävät melko hyvin myös viileää. Surullisen kuuluisa painovirhepaholainen lipsautti kylläkin lehteen virheellisesti nuoren miehen nimeksi Niilo, vaikka Vilhosta olikin kyse. Mirjan ja Vilhon avioliitto kesti loppuun saakka. – Eineltä ol silloin lämmitys siitä autosta mennyt, niin hän viltillä yritti minua suojata, Mirja muistelee nauraen. Mirja ja Vilho tapasivat toisensa jo nuorina. tammikuuta: Talollisen poika Vilho Oskari Manninen ja talollisen tytär Mirja Irene Montonen. – Minä olin kuin pystyyn nostettu kuollut piru, niin otin ja revin sen koko kuvan – oltiin molemmat niin umpisurkean näköisiä, että ei sitä kyllä viihtinyt pitää, Mirja hymähtää. MATKA KOHTI papin aamenta kirkolle taitettiin taksilla, jonka kyydistä vastasi tuolloin ainut Pyhäjärven naistaksikuljettaja Eine Kolehmainen. Varmasti lähellä neljääkymmentä – liekö kunnollisia mittareita ollutkaan silloin, Mirja muistelee ja ihan oikein muistaakin. – Isähän muisti hääpäivänä ja toi äitille aina niitä tulppaaneja, tytär Kaija muistaa. Hän kertoo, että sukulaisnaisen aviomiehen nimi on kyllä Niilo. Vilho ja Mirja saivat toisensa, ja perheeseen syntyi avioliitossa kaikkiaan kolme tytärtä. – Kun päästiin kotiin, niin ne räpsähtivät heti, paleltuivat siinä autossa. Hyvä, että kestivät vihkimäajan, Mirja tuumaa. Pakkanen onkin sitten oma lukunsa. päivä, että eripuolilla pitäjäämme mitattiin pakkasasteiksi huimat lukemat: 45–49 astetta. Heidän vihkipäivänsä tähtivieraana oli pakkasherra tehden päivästä ikimuistoisen, jota Mirja saa muistella nauraen nyt vanhoilla päivillä. – Mentiin loppukuusta vihille ja sitä piti olla hienona matalissa kengissä, nailonsukissa ja vihkimekossa – tai ei se oikea vihkimekko ollut, mutta kuitenkin sellainen parempi mekko. Päivä sisälsi hauskoja ja vähemmän hauskoja sattumuksia alusta loppuun – ehkä epäonninen päivä takasikin Mannisille avioonnea vuosikymmeniksi. – Sanottiin, että myö joudetaan kyllä oottamaan, niin ei, kun lähti ja vaihtoi papin vaatteet piälle, vihki ja lähti sitten vasta saunaan. Pääroolia päivän tapahtumaputkessa näytteli hurja pakkanen. Oikaisu nimeen tuleekin nyt melkein seitsemänkymmentä vuotta myöhemmin, sillä Mirjalle virhe paljastui vasta nyt. VIHKIPÄIVÄ JÄTTI kiikkustuoliin muisteltavaa nyt 91-vuotiaalle Mirjalle. Kehystetty kuva kirjahyllyyn on otettu arviolta vuotta ennen Vilhon poismenoa. Kuvat: Mirjan kotialbumi 27.1.1956 3.2.1956 5.7.1957 28.6.1957 Keskiviikko 12.11.2025 N:o 46 70 vuotta juhlanumero. Hän kertoo, että vuosia myöhemminkin hän palelluttikin toisissa juhlatamineissa jalkansa. Kommellukset sen kuin jatkuivat, kun perille päästiin rovasti Aarno Vihantolan eteen. Ei siinä kovin kummia ollut silloin. Ensimmäiset avioliittoon kuulutetut lehtemme paperisivuihin painettiin vuoden 1956 numeroon 20. Illan päälle kahviteltiin vihkikahvit myös Vilhon veljen Jaakon ja tämän vaimon Irjan seurassa. Myös papin rouva haettiin todistajaksi. – Kyllä se ol niin hirveä pakkanen, silloin ol kunnon pakkastalvi. 16 Otsikko Masqualero 36 åägbwqxzö 19 55 –1 95 9 Minä ja Pyhäjärven Sanomat PYHÄJÄRVEN OMASSA paikallislehdessä on julkaistu jo ensimmäisistä lehdistä lähtien kirkollisia ilmoituksia. Hyvin jäi pakkanen mieleen, Mirja hymähtää. Nuoripari tapasi toisensa Vilhon kotikylällä Haapamäellä, Sampon Raiviossa pidetyissä tansseissa. Niin sitä sanottiin. Vihantola ol aatellu, että kerkiää käydä vielä saunassa ensin, niin se tul saunavaatteet piällä vastaan, kun myö ajettiin pihaan, Mirja nauraa. – Vihantola asui Pikkupappilassa, siellä nurkkakamarissa meidät vihittiin. Vilho nukkui ikiuneen vuonna 2014, joten avioliittovuosia yhteisen katon alla kerkesi Mannisille kertyä 58. – Se ol huono nainen, joka piti pitkiä housuja. Pyhäjärven Sanomissa uutisoitiin nimittäin helmikuun 3. Hääkuva kurvattiin myös ottamaan paikalliseen liikkeeseen keskustan tuntumaan, mutta eihän se sekään mennyt ihan kuin elokuvissa. Vihkitilaisuutta olivat todistamassa Mirjan äiti sekä veli Veikko vaimonsa Kertun kanssa. – Pojat on tekemättä. Vihille he astelivatkin vain parikymppisinä ja yhtä pitivät Vilhon kuolemaan saakka, kuten lupasivat papin edessä vuosikymmeniä sitten. – Ei kait niitä ole ennen nähnytkään noita, ei sitä siihen aikaan tullutkaan lehtiä kellekään meille päin, Vuohtomäeltä kotoisin oleva nainen tuumaa nauraen. HÄÄPÄIVÄSTÄ TULI siis ikimuistoinen niin hyvässä kuin pahassa. Ihan ensimmäinen lehdessämme avioliittoon kuulutettu vihkipari oli Manniset tammikuussa 1956
Kehystetty kuva kirjahyllyyn on otettu arviolta vuotta ennen Vilhon poismenoa. – Minähän kehitin kaikki lehteen tulevat valokuvatkin sitten kerran viikossa. Vesivahingon aiheutumissyy jäi Marja-Liisalle täysin mysteeriksi. Talossa tapahtui myös harmillinen vesivahinko. tammikuuta 1967 pöytäkirjansa kolmanteen kohtaan, että uudeksi kirjanpitäjäksi valittiin yksimielisesti neiti Marja-Liisa Puputti ja laittoivat puumerkkinsä perään. – Kyllä se oli erilaista. Päätoimittaja sitten päätti, mitä sinne laitetaan – eihän sinne kaikkea voinut laittaa. Marja-Liisa muistaa, kuinka työssä vallitsi rento ja mukava ilmapiiri. PÄÄTOIMITTAJA JOB Murtomäen jäädessä eläkkeelle Marja-Liisa kertoo, että oli ilmeisesti tapahtunut jonkinlaista väärinymmärrystä tai sekaannusta ja hän joutuikin työskentelemään hetken yksin Pyhäjärven Sanomissa. Mies oli kotoisin Nivalasta, mutta pariskunta tapasi toisensa Pyhäjärvellä. Työvälineinä Marja-Liisalla oli lähinnä kynä ja paperi. Minusta se oli mukavaa. Hirveän paljon oli niitä, jotka halusivat laittaa kirjoituksiaan lehteen. Menin soittamaan ovikelloa ja toimittaja lähti minun kanssani sinne. 17 Minä ja Pyhäjärven Sanomat Konttori porinatupana – tylsiä päiviä ei Pyhäkkäässä ollut Hyytävä vihkipäivä tiesi 58 onnellista aviovuotta Vihantola ol aatellu, että kerkiää käydä vielä saunassa ensin, niin se tul saunavaatteet piällä vastaan, kun myö ajettiin pihaan. Kun hänen työnsä kaivoksella loppui, päätettiin muuttaa yksiin ja Ouluun. Sanomalehtipaperia ei vedeltä saatu pelastettua, joten paljon jouduttiin kantamaan roskiin. Pyhäjärven Sanomia painettiin noihin aikoihin Iisalmessa ja myöhemmin Kiuruvedellä, kun Kiuruveden Kirjapaino aloitti toimintansa. Ovet olivat avoimet ja näin oli oltavakin, että pysyttiin ajanhermolla. Eihän niillä enää mitään tehnyt. Tapahtuma-ajankohtaa MarjaLiisa ei tarkalleen muista, mutta tuolloin myös Murtomäki työskenteli talossa, joten vuosi saattaisi olla 1967 tai 1968. PYHÄJÄRVEN SANOMIEN johtokunta kirjasi 4. – Se meni lopulta kaikin puolin hyvin. Siellä oli avokonttori ja kyllä se oli niin erilaista, voi mahoton. – Minäkin opettelin lehden taittamisen ja kävin sitten muutaman kerran siellä. – Hän kävi komennuksella kaivoksella ja me ihan sattumalta kylällä tavattiin silloin. Eihän niillä enää tehnyt mitään, hän harmittelee. Työ jätti lämpimät muistot VIELÄ PYHÄJÄRVEN Sanomilla ollessaan MarjaLiisan neiti-titteli vaihtui rouvaksi ja sukunimi Hietalaksi. Työ kuitenkin jatkui Oulussa samalla alalla. Se oli vähän sellaista hissun kissun oloa osaltani, mutta se oli ihan mukavaa kyllä – ihan erilainen maailma muutenkin kuin nykyään, hän muistaa. Minä siinä olin vieressä töissä. – Siellä se vaan aina päivä meni. – Se oli kyllä iso apu, tein muistaakseni vain kaksi juttua lehteen. – Tuntui, että minä kerkesin nähdä kaikki pyhäjärviset ihmiset, kun siellä toimituksessa kävi niin paljon asiakkaana väkeä. Senkin taidon opin. Naapurissa oli apteekin varastotilat. – Piti käydä perimässä henkilökohtaisesti laskuja kaupoista. Pariskunnalle syntyi kaikkiaan viisi lastenlasta ja lapsenlapsenlapsiakin on jo viisi. Sinne saattoi tulla asiakkaita maalta ja he jäivät usein istumaan tuntikausiksi ja juttelemaan. – Mikä ihmeen sattuma siinä olikin, että toimittaja oli kylässä siinä minua vastapäisessä talossa. Minä olen nyt kolmen tytön kanssa eläkkeellä, Mirja hymähtää. Viimeisimpänä hän lähti kulkemaan isänsä jalanjälkiä ja työskenteli verotoimistossa. Traktorin kokoisella koneella tein niitä laskuja, hän nauraa. Tämä tiesi myös Marja-Liisan lähtöä Pyhäjärven Sanomista. – Kirjoituksia tuotiin aivan hirveästi, että pistäkääpä tämä lehteen. – Toimituksesta piti viedä roskiin valokuviakin ihan hirveät määrät. Muistot työelämästä Pyhäkkäässä elävät edelleen mukana. Sen ajan mitä minä jouduin yksin siellä olemaan, niin eihän minun tarvinnut paljoa mitään tehdä – kun ihmiset tiesivät tilanteen, he toivat kirjoituksia niin paljon, että melkein hukuin niihin, Marja-Liisa nauraa. Nyt Marja-Liisa on kahdeksankymppinen ja saanut olla jo pitkään eläkkeellä. Pyhäjärven Sanomat olikin pyhäjärviselle Marja-Liisalle entuudestaan tuttu, sillä hänen isänsä, verojohtaja Johannes Puputti, kuului lehden ensimmäiseen toimitusneuvostoon. – Kyllä siinä meni varmasti paljon lehtiäkin. Voi mahotonta, kyllä se mieleen jäi. Vesivahinko huuhtoi palan historiaa PYHÄJÄRVEN SANOMIEN konttori sijaitsi MarjaLiisan aikana Säästöpankin talossa kellarikerroksessa. Eihän sitä kukaan osannut ajatella, että ei lattialla saisi mitään pitää. Sonja Röytiö 25.4.1958 11.12.1959 Keskiviikko 12.11.2025 70 vuotta juhlanumero N:o 46. Marja-Liisa Hietala o.s. Siitä alkoi nuoren vasta valmistuneen Marja-Liisan ura Pyhäjärven Sanomien palkkalistoilla, joka jatkui vuoden 1972 elokuuhun saakka. Ei se nykyään ole sellaista ollenkaan. Työuransa Vilho teki metsätöiden jälkeen rakennuksilla ja Mirja taas hoitajaharjoittelujen päätteeksi ravintola-alalla: koulun keittäjänä, Palokärjessä ja viimeisimpänä Hiidenkarissa, josta jäi eläkkeelle. He kävivät paikan päällä ja se oli sitä asiakaspalvelua. Yhteisöllinen elo paikkakunnalla varmisti sen, että ihmiset tulivat yhteen ja auttoivat paikallislehden tekemisessä. Myös laskutuspuolta hoidettiin, tokikin sen ajan tyyliin. Ne olivat pahvilaatikoissa ja jäivät veteen. Yksin moninaisessa työssä – yhteisöllisyys pelasti TYÖNKUVA OLI laaja ja hommat hoidettiin käsipelillä. – Kun mentiin sinne, oli siellä ainakin polviin asti vettä lattialla ja kaikki kastui pilalle. – Siellä sitä väkeä ramppasi, kun siihen aikaan ei ollut vielä mitään puhelimia ihmisillä. Iso siivu historiaa vettyi pilalle, kun tavaroita säilöttiin myös lattialla. Päätoimittaja Pentti Suvinen opetti taloon saapuessaan Marja-Liisalle myös valokuvien kehittämisen, josta tuli hänen yksi uusi työtehtävänsä. Puputti aloitti Pyhäjärven Sanomilla kirjanpitäjänä vuonna 1968 juuri valmistuneena nuorena naisena. Ei sellaista varmasti ole enää missään, Marja-Liisa muistelee nauraen. Siitä se alkoi. Mirjan ja Vilhon avioliitto kesti loppuun saakka. Työnimikkeinä noina vuosina oli muun muassa kirjanpitäjä, ilmoitustenhoitaja sekä taloudenhoitaja, mutta paljon muutakin pääsi sanomalehden konttorilla tekemään. Sinä päivänä ei tarvinnut muuta tehdäkään. Vilho nukkui pois vuonna 2014. – Pyhäjärven Sanomat oli sellainen leppoisa työpaikka, se on jäänyt mieleen. Kun olen ollut täällä Vantaallakin töissä, niin eihän sitä voi verratakaan tähän. Pojat vaan kiusasivat, kun minä nuori tyttö olin kirjapainossa, että mitä sinä täällä teet. Työtä riittikin myös ilmoitustenhoitajana sekä viimeisimpänä taloudenhoitajana 60–70-luvun taitteessa. Siellä oli sellainen pikkuinen pimeä huone, jossa kuvat tehtiin. Pyhäjärvellä työarki oli ihmisläheistä ja asiakaspalvelulähtöistä. Toimituksella vieraili väkeä paljon ja usein, puhe sorisi ja kuulumisia vaihdettiin. – Minä pääsin sitten silloiseen Liitto-lehteen töihin laskuttajaksi. Marja-Liisan tehtävänä oli oikolukea painossa tehty vedos, jonka korjattuaan ja hyväksyttyään laitettiin lehti painoon. Kyllä he olivat ihan ammatti-ihmisiä – kunhan kiusoittelivat, hän hymähtää
Vuonna 1996 siirryttiin käsin taittamisesta tietokonetaittoon. Toimittajien perinteinen juttujen synnyttäminen heitti hetken kuperkeikkaa, kun kaikkivoipa tekniikka vaati leijonanosan ajasta, voimia ja uuden omaksumista. Sitten lehtimaailma mullistui. Pyhäjärven Sanomat Pyhäjärven Sanomat Pyhäjärven Sanomat Keskiviikko 12.11.2025 N:o 46 70 vuotta juhlanumero. Tietoa tallennettiin ensin lerpuille, sitten korpuille. Toimittaja ohjeisti, kuinka ne asetellaan sivuille. Toimittajat ja ilmoitusvalmistus istutettiin koulutuksen työikäiselle penkille. 18 TOIMITTAJAN TYÖ toi Kemijärveltä kotoisin olevan Jouko Moilasen Pyhäjärvelle syyskuussa 1989. Kohta avuksi ilmestyivät kirjoituskoneet, käsin raskaasti naputeltavat. VUOSIKYMMENIÄ LEHDEN aineisto, niin tekstit, ilmoitukset kuin mustavalkokuvatkin kulkivat visusti kiinni teipatuissa kirjekuorissa ja rahtipusseissa linja-autolla kohti painopaikkaa. – Kun lehti meni niin sanotusti piuhoja pitkin painoon, niin sehän tarkoitti, että pystyttiin kilpailuttamaan kirjapainoja. Ensimmäinen päätoimittajavuosi käynnistyi suurella uudistuksella. LEHTIALA KOKI suuren murroksen Joukon toimittajavuosina. Hannu Pulkkinen toteutti ulkoasu-uudistuksen 2011. – Hän painotti koko aika sitä, että ulkoasuuudistus ei tarkoita pelkästään ulkoasua, vaan myös sisällön täytyy uudistua ja selkeytyä. TOIMITTAJISTA SORVAUTUI perinteisen työnsä lisäksi tekstinja kuvankäsittelijöitä, taittajia, graafisia suunnittelijoita… Paluu entiseen tuntuisi tänään kuitenkin mahdottoman monimutkaiselta. Alkuun aineisto vietiin painoon nippuina kuvia, ilmoituksia ja tekstejä. Koneita ja ohjelmiakin täytyi päivittää, jotta uudistus voitiin toteuttaa. SITTEN LEHTIMAAILMA mullistui. Näppäimiä tarvitsi vain hipaista ja hengen tuotteet jäljentyivät paperille. Ulkoasu uusiksi ja ryhtiä sisältöön Nykyiset toimitilat valmistuivat 1986. Paikallinen ilmestyi vuoteen 2009 saakka. – Siinä oli ihan valtava työ Toikan Leenalla, joka oli silloin ilmoitusvalmistaja-toimittaja, Moilanen muistelee. Jaana Koski Päätoimittaja Leppäsen aikana hankittiin sähkökirjoituskone vuonna 1979, tietokone vuonna 1989 ja luotiin lehdelle verkkosivut vuonna 1999. Ulla Leppänen Julkaistu Pyhäjärven Sanomissa 12.10.2005. Hän oli alan huippuosaaja, joka toimi journalistiikan vierailuprofessorina Tampereen yliopistossa ja oli työskennellyt myös Sanoma-yhtiön ulkoasupäällikkönä. Lehden kokoamispäivänä toimittaja matkasi kirjapainoon ja seisoi ammattitaitoisen taittajan vierellä esittämässä toiveitaan ja hyväksymässä työn. Ensimmäinen tietokone toimitukseen hankittiin vuonna 1989. Alkuun siellä julkaistiin jutuista maistiaisia, ja ohjattiin lukemaan lisää paperilehdestä. Tvja mainoslehti Pyhäkästä julkaistiin, kunnes vuonna 1993 päätettiin ostaa ilmoituslehti Paikallisen julkaisuoikeus Painokympiltä. Pyhäjärven Sanomien julkaisutoiminta oli silloin aktiivista. Uusiksi menivät myös fontit ja uusia juttusarjoja luotiin vakiopaikoilleen, kuten Tavattiin-palsta, joka on voinut toimia innoituksena nykyiselle Mitä kuuluu -juttusarjalle. Kesälehtiperinne käynnistyi kaupungin elinkeinotyöryhmän ja yrittäjien toiveesta vuonna 1999. Pyhäjärven Sanomat Pyhäjärven Sanomat Joukon päätoimittaja-aikana, marraskuussa 2013, ilmestyi ensimmäinen sähköinen näköislehti. Tietotekniikka monine ohjelmineen puski jokaiseen lehtitaloon. Vuosituhannen vaihteessa siirryttiin vähitellen digikameroihin. Tietotekniikka monine ohjelmineen puski jokaiseen lehtitaloon. Filmikameroiden kuvat kehitettiin itse toimituksen pimiössä. Ilmoituslehti Paikallista julkaistiin 1993–2009. Ulla Leppänen 1978–2010 Taitto käsityöstä tietokoneelle Lehdentekijöistä sorvattu tietotekniikan taitajia 19 78 –2 2 2 Jouko Moilanen 2011–2015 SYKSYLLÄ PUOLI vuosisataa takaperin omasta paikallislehdestä unelmoivat ja joulukuussa 1955 ensimmäisen näytenumeron luoneet pyhäjärviset pelasivat pitkälle paperilla, lyijyja kosmoskynillä. Aluksi tietokonetta käytettiin lähinnä tekstinkäsittelyyn. Ei oltu enää yhteen kirjapainoon sidoksissa, Moilanen kertoo. PYHÄJÄRVEN SANOMIEN toimittajien työ tuli teknisesti askeleen levyemmäksi, kun lehtiyhtiön johtokunta antoi toimittajille luvan ostaa Laguksentien toimitukseen kaksi sähkökirjoituskonetta. Pyhäjärven Jokikylältä kotoisin oleva Hannu Pulkkinen suunnitteli lehdelle uuden ulkoasun. MARRASKUUSSA 2010 Jouko alkoi sijaistaa eläköityvää Ulla Leppästä ja vuoden 2011 alussa alkoi päätoimittajan pesti. Vuonna 1999 perustettiin lehdelle verkkosivut
Paperilehteä varten olin kaupungintalon pihalla kameran kanssa aamukahdeksalta, vaikka olen tavattoman aamu-uninen. Päätoimittajan oikeudella pidin kuitenkin kiinni uudistuksesta täysimääräisenä. Asetin rakenteelle raamit ja ulkonäkö vaihtui, ilmeen värin ollessa pinkki. VUOROVAIKUTUKSEEN KUNTALAISTEN kanssa panostettiin runsaalla some-sisällöllä live-videoineen, järjestettiin muun muassa PyhäkäsRokkeja, erilaisia käsityökilpailuja, maistelutestejä, lukijamatkoja, joulunavauksia, muuttumisleikkejä, onnenpäiviä, joulupukkiarvailuja, piirustus-, kirjoitusja runokilpailuja sekä valokuvanäyttelyitä. Mirka Kauranen Vieraskynä Kirsi Haapea Vieraskynä Kohti digitaalisia sisältöjä Pyhäjärven Sanomat Jaana Koski Pyhäjärven Sanomat Pyhäjärven Sanomat Pyhäjärven Sanomat Keskiviikko 12.11.2025 70 vuotta juhlanumero N:o 46. Pyhäjärvi ja Pyhäsalmi olivat ennestään vain vähän tuttuja; Suurlavalla olin muutaman kerran käynyt ja uimassa Lossinrannassa sekä Emolahdessa. Asunto löytyi Rillankiveltä. He kehittelivät PyhäkäsRockin. Negatiivinen palaute säikäytti kuitenkin lehden hallitusta siinä määrin, että kävin kuulemassa kuumin korvin heidän toiveensa siitä, että ulkoasumuutosta pitäisi hieman peruuttaa. Huomasin kevättalvella, että lehti haki kesätoimittajaa ja lähetin hakemuksen. Kiinnostuneella ei ollut autoa eikä ajokorttia, mutta hän arveli voivansa hankkia moposkootterin. Ensimmäisistä työpäivistä muistan tukalan tilanteen. 19 ALOITETTUANI PÄÄTOIMITTAJANA Pyhäkkäässä vuonna 2017, päämääränäni oli lehden voimakas uudistaminen. Verkkolehteä alettiin suunnitella ja sen toteutti ulkopuolinen ammattilainen. Siihen aikaan ei vielä pidetty puhelinta joka paikassa, mutta onneksi kolkutukseni kuultiin ja huoltomies hälytettiin murtamaan lukko. LEHDEN 60-VUOTISJUHLASSA syksyllä 2015 esitin päätoimittajan tervehdyksen tanssimalla kolme lattarikappaletta kilpatanssiparini kanssa. Minulla oli vanha mansardikattoinen talo Kajaanissa, jossa ajattelin asua taas kun sijaisuus päättyy. Pidin asunnon Pyhäsalmessa ja muutin tänne pysyvästi, kun myin talon. Jäin lukkojen taakse vessaan. Toin tarpeelliset tavarat Volkkarilla, huonekalujakin ja polkupyörän. Kesätoimittajan pestiin vuonna 2015 valittu Kirsi Haapea pääsikin sijaistamaan päätoimittajaa ja astui vuonna 2016 toviksi päätoimittajan saappaisiin. Siellä työkaverit keksivät, että voisi järjestää jotain rokahtavampaakin. Lehden uudistus oli valtava ponnistus, sillä samaan aikaan lanseerattiin myös digilehti, joka toi Sanomien uutisoinnin keskiviikkosyklistä jokapäiväiselle tasolle. Yhteistyö koulun kanssa laajeni, kun alettiin lahjoittaa heijastimia esikoululaisille ja tuottaa sisältöä yhdessä esimerkiksi vaikuttamisprojektin ja erilaisten liitelehtien myötä. TULIN PYHÄJÄRVEN Sanomiin vappuna 2015. Lehti meni myös sosiaaliseen mediaan, ensin facebookiin. “Lehden kukkahattutädit” ja ”alakouluikäisten puuhastelema kevätlehti” olivat uudistuksen avainsanat erään lukijan mielestä, joskin enemmistö palautteesta oli kiittävää ja kannustavaa. Tein vielä äitiysloman tuurauksen Pyhäjärven Sanomissa ja sen jälkeen olen kirjoitellut juttuja avustajana. Moitteet vaihtuivatkin kakkukahveihin, kun saimme rohkeasta uudistuksesta kunniamaininnan Uutismedian liiton Suurilta Lehtipäiviltä. PyhäkäsRokki 29.6.19 Pyhäkäs Pyhäkäs ROKKI Kirsi Haapea 2016 Mirka Kauranen 2017–2022 Hain kesätuuraajaksi Muutosten tuulissa Mirka Kauranen tuli Pyhäjärven Sanomiin ensin kesätoimittajaksi vuonna 2015 ja aloitti päätoimittajan työt vuoden 2017 alussa. PALASIN VIELÄ Kainuuseen, kun lehti sai jatkajan päätoimittajan tehtäviin. Siihen päättyikin tanssiurani. Se oli Pyhäjärven Sanomien ensimmäinen huomionosoitus Lehtipäiviltä sitten 1970-luvun. MINUT VALITTIIN ja jotenkin työpaikka muuttuikin päätoimittajan sijaisuudeksi. Ihmisistä tiesin Helena Takalon ja Heikkilän Eeron Kalevan ajoilta. TOIMITTAJAMÄÄRÄ PUTOSI kahteen ja hetken aikaa olin yksin toimituksessa. Vain yksi kysely tuli somen toimittajien tuurausryhmästä marraskuussa. SANOMILLA EI ollut vielä nettilehteä, vain vanhanaikainen kotisivu, jossa ei ollut päivittyvää sisältöä. Kaupungin, yritysten, yhdistysten ja yhteisöjen kanssa tehtävään yhteistyöhön panostettiin. Oli aika työlästä saada siihen tuoreeltaan paikkakunnalla merkittävä uutinen kaupunginjohtajan paluusta. Olin hiihtelemässä Nuasjärven jäällä, kun lehdestä soitettiin ja pyydettiin haastatteluun. Pyhäjärveä vietiin voimallisesti Suomen kartalle, kun pyhäjärviset yritykset ja muut tahot kokosivat aloitteestani paketin Radio Novan Iltapäivä-ohjelman kilpailuun. Silläpä olisi soma ajella talvikeleillä järven taakse juttukeikalle. Koronapandemia vauhditti digiloikkaa 2020. Pyhäkäs Rokkeja järjestettiin vuosina 2017–2019. Ilme uudistui 2018 toimituksen yhteistyönä. ILAHDUTTAVASTI MUUN muassa lanseeraamani juttusarjat Yrittäjäkapula, Mitä kuuluu?, Toimitus tutkii, kuin aikanaan lukemattomia työtunteja vaatinut kesälehtiliite kylien nähtävyyksistäkin jatkavat elämäänsä edelleen, kuten myös Jopi-hahmo. Tehtiin lukijamatkoja, esimerkiksi Iisalmen kesäteatteriin, Kiuruveden Iskelmäviikolle ja Pihtiputaalle Leif Lindemanin joulukonserttiin
Meitä oli kymmenkunta penskaa sohimassa siellä veneessä ja kaikki meni hyvin, kukaan ei vahingoittunut eikä hukkunut, hän muistelee. Niitä akkuja kun oli kaksi, niin toinen vietiin ja toinen tuotiin. Työuransa hän teki siivoojana Pyhäjärven seurakunnassa. Lapsuudenkoti oli vilkas ja leikkikavereitakin riitti jo pelkästään omasta sisaruskatraasta. – Minä voisin sanoa, että olen lukenut Pyhäjärven Sanomia aina. Minä ja Pyhäjärven Sanomat Sanomat soutamalla kotiväelle – Eeva on ollut Pyhäjärven Sanomien lukija alusta alkaen 19 56 –1 9 74 Eeva Häkkinen haki aikanaan isänsä tilaaman lehden soutumatkan päästä Hiidenniemessä. – Minä olin niin kauan isän ja äitin apuna, kun menin sitten naimisiin. VOISI SANOA, että halu auttaa on kulkeutunut Eevalle kodinperintönä. Sonja Röytiö 13.4.1956 25.4.1958 25.1.1959 13.11.1964 30.12.1965 19.12.1958 7.8.1959 20.9.1963 Keskiviikko 12.11.2025 N:o 46 70 vuotta juhlanumero. – Olin aika ujo silloin vielä, kun menin seurakunnalle töihin kolmekymppisenä – korvessa kasvanut. Tietävät, mitä täällä tapahtuu. Eeva on aktiivinen kerhoissa, jumpissa ja jumalanpalveluksissa kulkija, näistä tiedot poimitaan talteen Pyhäjärven Sanomista. Työtä piti siis jonkin verran tehdä, että pääsi selailemaan tuoretta sanomalehteä. – Isä sanoikin, että eihän niitä ole kun vain kymmenen, silloin kun yksi kätilö pyys, että antakaa hälle se lapsi, kun teillä on noin paljon. Isällä oli ajokortti armeijassa, mutta siviilissä ei ajettu, eikä kyllä ollut autoa tai tietäkään. Aaltokoski varttui jo varhain työntekoon Aaltokoskien pienviljelystilalla Hiidenniemessä. Hän on tehnyt monenlaista vapaaehtoistyötä elämänsä aikana. – Muistavat tämän meidän Pyhäjärven sitten. Lasten suussa yksi kohta, jossa oli suuri monttu, vääntyi nimeltään Pirunkuopaksi. Työtä on tullut kyllä tehtyä, että nyt kannattaa jo vähän laiskotellakin, hän hymyilee. Järvimatkaa oli sellainen muutama kilometri ja tietä myöten varmaan toista kilometriä, Eeva arvioi. – Minulta on kysytty monta kertaa, että olitteko te katkeria, kun teidän piti tehdä niin paljon töitä, mutta saihan siinä myös! Kun teit homman, pääsit leikkimään, hiihtämään, Hiidenmäkeen laskemaan mäkeä. Senkin takia Pyhäjärven Sanomat on minulle tärkeä – minä saan pitää omat lapseni kiinni tässä paikkakunnassa. 20 11 LAPSISEN perheen kolmanneksi vanhin Eeva Häkkinen o.s. Olen lukenut ihan lapsesta, kun olen aina ollut lukutoukka. Nyt jo 87-vuotias Eeva on sota-ajan lapsi ja kotona olot olivat vaatimattomat, mutta se riitti. Lapsenlapsiakin on 11 ja lapsenlapsenlapsia jo seitsemän, kahdeksas pian syntymässä. – Kouluunkin kulettiin niin, että piti veneellä osa matkasta mennä ja sitten lähdettiin karjan tekemää polkua Oravan koululle. Pienellä tytöllä oli tarkalleen yksi lelu, mollamaija, mutta leikkeihin soveltuivat niin kävyt kuin kivetkin, kun vain mielikuvitusta riitti. ISÄ LAITTOI Pyhäjärven Sanomat tilaukseen, kun lehti alkoi ilmestyä, vaan kotiovelle sitä ei kannettu. koska kaikki tiedot, mitä minä tästä ympäristöstä saan, saan Pyhäjärven Sanomista. Eevalle ja hänen nyt jo edesmenneelle miehelleen Pekalle syntyi kaikkiaan neljä lasta, joista kaksi asuu Pyhäjärvellä ja kaksi toisaalla. – En minä seurakuntaa oo heittänä. Sanotaan, että leipä ei elätä laiskoja. – Ennen puhuttiin lapsille iltasella satuja pirusta ja paholaisesta, Hiidestä. – Se on erittäin tärkeä minulle. – Melko pienestä asti olinkin sellainen isän juoksutyttö. – Minulla on ollut hyvä elämä ja niin hyvä mies – työtä on tehty ja lapsia syntynyt. Radiotkin piti käydä Pyhäsalmessa latauttamassa. Vaan vielä tekivät yhen lisää sitten, Eeva hymähtää. Eeva auttoi vanhempiaan kaikessa missä pystyi: oli maataloustöitä, karjanhoitoa, kotihommia, vaatteiden ompelua 13 hengelle ja paljon muuta. Siellä kun oli paljon ihmisiä ja tekemistä, niin rupesi juttu luistamaan, nykyisin hyvin puhelias nainen tuumaa. Kirkkoherra Saksman sanoi minulle silloin, että elä unheuta meitä. Nykyään Eeva tilaa lehteään itselleen sekä lahjaksi kaikille lapsilleen, jotta kotikunnan tapahtumat eivät pääse unohtumaan. Siellä oli laduillakin eri nimet, yksi oli kauhea. Jo vuosien ajan Eeva on tilannut Pyhäjärven Sanomat lahjaksi myös kaikille lapsilleen. Isä oli auttavainen mies ja niinpä hän usein kuljetti kylän väkeä esimerkiksi kirkolle vesiteitse, eikä äitikään koskaan käännyttänyt apua tarvitsevaa kotiovelta. Sanoin, että tämä on minun toinen koti – kyllä minä tämän muistan. Lehti käytiin hakemassa lähikaupalta. Me ajateltiin, että siellä se on ollut ja laskenut mäkeä, Eeva hymähtää
Mietin vain, antoiko tämä työkokeilupaikka oikeaa kuvaa työnteosta. JOULULOMAN JÄLKEEN alokas Kärkkäinen aloittaa urakkansa Kainuun prikaatissa. Nyt olin kevään ylioppilas, yliopiston pääsykokeisiin huonosti valmistautunut laiskimus sekä kesälomalla lähinnä rahan käyttämisessä ansioitunut nuorimies, jolle työnteko on aina ollut vastenmielistä. Isot kiitokset Mirkalle, Kirsille, Minnalle, Salmelle, Erkille, Jennille ja Päiville. Tuon jälkeen on Joonaksen näppäimistö sauhunnut ja kirjoitettuja juttuja kertynyt vuosien työkokemuksen ohella peräti yli 680 kappaletta. Lähinnä rahan käyttämisessä ansioitunut nuorimies, jolle työnteko on aina ollut vastenmielistä. Alussa oli paljon opittavaa lehden taitto-ohjelman ja kuvien muokkaamisen kanssa. Olin torilla ja minun piti haastatella tuntemattomia ihmisiä – se oli kuumottavaa. Sillä eikös työnteon pitäisi olla vastenmielistä. Työkokeilijana Sanomissa Eevalle Pyhäjärven Sanomat on tärkeä. ELOKUUN ALUSSA olin uudessa tilanteessa: en tiennyt, mitä tehdä. Päädyin sitten etsimään itselleni työkokeilupaikkaa. Tämä työkokeilujakso on saanut minut pohtimaan toimittajan ammattia tulevaisuuden vaihtoehtona. Minusta alkoi tuntua, että tämähän on varsin mukavaa puuhastelua. Asepalveluksen jälkeen pitäisi taas pyrkiä opiskelemaan. Ensi viikolla tulee vuoden viimeinen lehti, jonka julkaisuun päättyy työkokeiluni Pyhäjärven Sanomissa. 21 NYT MINULLA on takana 17 lehteä ja hieman yli 60 kirjoittamaani juttua. Menevälle naiselle lehden sivuilta löytyy tekemistä ja tapahtumaa. Aikaisempina syksyinä olin astunut koulun ovista sisään, mutta tänä vuonna sitä ei tapahtunut. TAIPALEENI PYHÄJÄRVEN Sanomissa alkoi 17.8. Yllättävän nopeasti pääsin kuitenkin tekemään juttuja itsenäisesti. Viihdyin Sanomissa todella hyvin ja siitä saa kiittää todella mukavia työyhteisön jäseniä. Kaverini olivat lähteneet opiskelemaan tai armeijaan – minulla ei ollut mitään tekemistä. Pääsin näkemään ja kokemaan uusia asioita: tein kyläkierroksen itselleni täysin tuntemattomalla Hiidenkylällä, kävin ensimmäistä kertaa hirvimetsällä sekä kaupunginvaltuuston kokouksessa. Ensimmäisen juttuni tein Toripihan avajaisista. Pikkuhiljaa toimittajan arki alkoi tulla tutuksi ja ylimääräiset turhat jännittelyt jäivät pois. Minä ja Pyhäjärven Sanomat Kesätoimittajamme Joonas Kärkkäisen Sanotaan Sanomista -kirjoitus paljastaa nuoren miehen silloisia ajatuksia työnteosta joulukuulta 2016. 19.6.1959 15.12.1961 1.7.1965 22.7.1971 14.11.1972 15.8.1974 16.12.1971 27.11.1959 Keskiviikko 12.11.2025 70 vuotta juhlanumero N:o 46
Työ alkoi: syyskuussa 2021 Puhelin: 040 169 7350 Sähköposti: toimitus@pyhajarvensanomat.fi Jaana Koski Titteli: päätoimittaja Työtehtävät: Sisällöntuotanto, valokuvaaminen, taittaminen ja vastuu lehden sisällöstä. Työ alkoi: maaliskuussa 2015 Puhelin: 040 772 0231, arkisin klo 9-13 Sähköposti: ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi Teija Pesonen Titteli: toimitusjohtaja Työtehtävät: Laskutusja tilausasiat, talousja henkilöstöhallinto. Keskiviikko 12.11.2025 N:o 46 70 vuotta juhlanumero. Työ alkoi: elokuussa 2022 (toimittaja 2017–2020) Puhelin: 040 736 6098 Sähköposti: toimitus@pyhajarvensanomat.fi Pyhäjärven Sanomien Asematien toimistolla työskentelevät Minna Montonen, Teija Pesonen, Sonja Röytiö ja Jaana Koski. Työ alkoi: huhtikuussa 2013 Puhelin: 040 772 0234, arkisin klo 9-13 Sähköposti: laskutus@pyhajarvensanomat.fi Sonja Röytiö Titteli: toimittaja Työtehtävät: Sisällöntuotanto, valokuvaaminen ja taittaminen. Toimisto on avoinna keskiviikosta perjantaihin klo 9–13. 22 Nykyhetki Pyhäjärven Sanomat syntyy tiimityönä Minna Montonen Titteli: myyntipäällikkö Työtehtävät: Ilmoitusvalmistus, asiakaspalvelu ja myynti. Vastuu ilmoitussisällöstä
• Painosmäärä oli vuonna 2024 keskimäärin 2883 kappaletta per numero. /tee_tilaus/ Keskiviikko 12.11.2025 70 vuotta juhlanumero N:o 46. Joulu 2025 Pyhäjärven kuulumiset, uutiset ja ilmiöt sinulle kertoo Tilaa, niin tiedät! https://pyhajarvensanomat. 23 Faktaa Pyhäjärven Sanomista • Lehden ensimmäinen numero ilmestyi 15.12.1955. Suurin osakkeenomistaja on Pyhäjärven Pohti, joka omistaa 975 osaketta. • Verkkosisältöä julkaistaan päivittäin – yli 1000 verkkoartikkelia vuodessa. Sivumäärä oli yhteensä 900 – keskimäärin 17,65 sivua per numero. 040 772 0231 pyhajarvensanomat. ilmestyy Pyhäjärven Sanomissa Voit jättää jouluterveisesi lehteen jo nyt! ilmoitukset@ pyhajarvensanomat. • Seuraajia on Facebookissa noin 3400 ja Instagramissa 1175. • Noin 2200 henkilöä on luonut tunnukset pyhajarvensanomat.fi -verkkosivuille • Google Analyticsin mukaan tapahtumia pyhajarvensanomat.fi -verkkosivuilla on reilusti yli miljoona vuodessa ja aktiivisia kävijöitä on vuosittain noin 140 000. • Lehdestä ilmestyi 51 numeroa vuonna 2024. • Pyhäjärven Sanomat Oy:n perustamiskokous pidettiin 19.12.1957. Lehden tilauksista 60 prosenttia menee Pyhäjärvelle ja 40 prosenttia muihin kuntiin. • Osakkeita on yhteensä 3000, joista 506 on yhtiön hallussa. 10.12. • Paperilehden tilaukseen sisältyy digilehden lukuoikeus
24 Piirustuskilpailu 70 1955-2025 Juhlavuoden kunniaksi järjestettiin kaiken kansan PIIRUSTUSKILPAILU, jossa aiheena oli Lehden syntymäpäiväjuhlat 5–9 luokkalaisten sarjan voittajatyö, Adela Kalanen Aikuisten sarjan voittajatyö, Oona Pietilä 1–4 luokkalaisten sarjan voittajatyö, Topi Kiviranta Palkinnot ovat noudettavissa toimistolta aukioloaikoina ke-pe klo 9-13 Alle kouluikäisten sarjan voittajatyö, Anneli Lyons Keskiviikko 12.11.2025 N:o 46 70 vuotta juhlanumero
klo 11.00 bingo Lähimmäisen kammarissa. Paljon siinä kysyttiin rakkautta Jumalan sanaa kohtaan, kun esi-isät jaksoivat rakentaa heti uuden jo vuonna 1897. Mielellämme me sen teemmekin etsiessämme itsellemme ja lapsillemme sitä elämän perustaa, mikä kestää ajassa ja iänkaikkisesti, ja minkä Jeesus Kristus antaa evankeliuminsa ja pyhien sakramenttiensa kautta. merkkipäivääni. Rönkkö s. klo 10.00-14.00 Joulukorttipaja Lähimmäisen kammarissa. klo 9.00-12.00 perhekerho srk.keskuksessa, klo 10.15 musiikkituokio. Kaupungilta mukana Eeva Vaskilampi. Kotihoito jakaa kortit joulun alla. 6.8.1943 k. Vanhimman nyt toistasataa vuotta käyttämättömänä olleen kiviaidalla ympäröidyn "Vanhimman hautausmaan" keskelle pystytettävää muistomerkkiä kaivettaessa löytyi kivistä ladottu kivijalka ja pikeentyneitä lastuja. klo 9.00 Lähimmäisen kammarin ja Löytösopin vapaaehtoisten kokous Lähimmäisen kammarissa. Kiitos kaikille Teuvon hoitoon osallistuneille. Lähetyskokous klo 11, lähetyslounas, arvontaa, pientä myytävää TI 18.11. Nykyiset seurakuntalaiset ovat jättäneet jälkipolville arvokkaan perinnön kauniissa ja huolellisesti korjatussa kirkossa. Ne olivat ikihonkia, joista tuli lujarakenteinen pyhäkkö. Vielä on elossa muutamia vanhuksia, jotka olivat rippikoulun veisuutunnilla kanttori O. klo 11.00 toivevirsitilaisuus Lähimmäisen kammarissa. Sari Kimmo Lapsenlapset Samu, Eveliina, Julia, Elisa ja Ella perheineen Sisarukset perheineen Siunaus toimitettu läheisten läsnäollessa. SEURAKUNTALAISTEN RAKKAUTTA temppeliään kohtaan osoitti se, kun he uhrauksia säästämättä heti ryhtyivät rakentamaan uutta kirkkoa. Seurakuntamme sai ensimmäisen kappalaisen vuonna 1650, joten niihin aikoihin on ensimmäinen kirkkokin rakennettu. päivänä. Olit meidän turvasatama. Yhteisesti on iloittu kirkon valmistumisesta sen nykyiseen kauniiseen asuun. Laajempi tutkimus voisi todeta eikö siinä oli ensimmäisen kirkon paikka. – Erkki Ensio Manninen – Kiitä lehti-ilmoituksella sinua elämän iloissa ja suruissa muistaneita . Maanantai 17.11. Keskiviikko 19.11. Torstai 13.11. Keskiviikko 12.11. Avustusta voivat hakea Pyhäjärvellä vakituisesti asuvat pienituloiset perheet, pariskunnat ja yksinelävät. klo 18.00 kirkkovaltuuston kokous srk.keskuksessa. Sunnuntai 16.11. Kellokangas on niin lähellä, että se soveltuu ensimmäisen kirkon kellon pylväiden paikaksi. Kevyt kulkea on, ei ahdista siellä, ei tuskia tunneta taivaan tiellä. Uusin uhrauksin ryhdyttiin keräämään hirsiä uutta kirkkoa ja tapulia varten, sillä tällä kertaa paloi tapulikin. 16.10.2025 Pyhäjärvi Kiitos rakkaudesta, turvasta, lämmöstä, huolenpidosta. Se ei ole voinut olla kaukana nykyisestä Vanhasta hautausmaasta, joka kansan suussa tunnetaan nimellä "Kellokangas". Se oli valmistusvaiheessa jo vuonna 1896. Meidän nykyhetken isien ja äitien rakas velvollisuus on totuttaa lapsemme kirkkopolulle. Taipale Pyhäjärven Sanomien ensimmäisessä numerossa 15.12.1955 julkaistu kirkkoherra Uuno Nikolai Taipaleen kirjoitus. klo 10.30 Kultaisen iän kerho srk.keskuksessa, Joulukorttipaja, Pyhäjärven 4H. Järkyttävintä oli se, kun kanttori sai kuoliniskun ja rippilapset kauhun lyöminä painuivat lattialle penkkien alle, eivätkä aluksi rohjenneet lähteä mihinkään palavasta kirkosta. ja Martti Juhani Pietilä 76 v. 26 Seurakunta Seurakuntatiedot Sunnuntain Sana Hautaan siunattu: Toini Iida Laukkanen 82 v. klo 10.00 Gospel-jumppa srk.keskuksessa, vapaaehtoinen maksu yv:lle. Rakkaus temppeliämme kohtaan ilmeni niistä lahjoista, joita seurakuntalaiset alttiisti antoivat kirkon kaunistamiseksi. Tiistai 18.11. Avara kirkkomme osoittautui pieneksi vihkimisjuhlan aikaan lokakuun 23. Kaikki eivät mahtuneet sisälle. Sen olemme nyt korjanneet perusteellisesti. Maksuton ruokailu. EI RUKOUSILTAA KE 19.11 ISRAEL -tilaisuus klo 18, ICEJ:n evankelista Tuija Valtanen, myyntipöytä SU 23.11. Sunnuntai 23.11. Muistaen ja kaivaten Inkeri Sari perheineen Satu perheineen Marjo perheineen Markus perheineen Terttu perheineen Kari perheineen Sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. (Tuomiosunnuntai) klo 10.00 messu Pyhän Annan kirkossa. Ajan hammas oli jo ehtinyt vikuuttaa sitä monesta kohdasta. Yhteisesti on iloittu kirkon valmistumisesta sen nykyiseen kauniiseen asuun. Kiitos surussamme myötäeläneille ja meitä monin tavoin muistaneille. Sydämissämme kuljet vierellämme aina. Torstai 20.11. Raamattukoulu klo 18 aih. (Valvomisen sunnuntai) klo 10.00 messu Pyhän Annan kirkossa. Tynnyreistä valunut öljy aiheutti itsesytytyksen ja poltti valmistumaisillaan olleen kirkon. Taipale toimi Pyhäjärven seurakunnan kirkkoherrana vuosina 1939–1956. klo 13.00 seurat rauhanyhdistyksellä. mennessä osoitteessa www. JATKUKOON RAKKAUTEMME Jumalan sanaa ja sen pyhittämää Herran huonetta kohtaan. Enqvistin johdolla, kun salama iski kirkkoon, kirkon katosta putoili hirsiä ja kirkko syttyi palamaan. Valmistuneen kirkon jämerimmät puut tuotiin Tuulimäestä asti. Paikalle pystytettiin muistokivi vuonna 1953. klo 13.00 seurat rauhanyhdistyksellä. En juhli 80 v. Maaliöljytynnyrit oli jo tuotu kirkkoon. päivänä paloi salaman sytyttämänä. KOLMAS KIRKKO valmistui nykyisen kirkon paikalle vuonna 1790. Herättäjän kirkkopyhä, saarnaa Hanna Tuura HerättäjäYhdistyksestä. 19.12.1942 Pyhäjärvi k. Toinen valmistui vuonna 1739 Kärkelän pellolle, Pikkupappilan läheisyyteen. Keskiviikko 12.11.2025 N:o 46 70 vuotta juhlanumero. klo 16.00 raamattupiiri Lähimmäisen kammarissa. Messun jälkeen kirkkokahvit ja seurat. Maalaustyöt olivat alkamassa. Pyhäjärven seurakunnan jouluavustus haettavissa su 30.11. 0400-395 220 Kirkkoherranvirasto ma-to klo 9-12 www.pyhajarvenseurakunta.fi TO 13.11. Pyhä Henki, Väinö Viikilä SU 16.11. Lähimmäisen kammari ja Kirpputori Löytösoppi avoinna ma-to klo 10-14. 20.10.2025 Siell' kukkia täynnä on maa, sydän väsynyt levätä saa. NÄINKÄÄN RASKAS koettelemus ei riistänyt seurakunnalta uskoa. Rakas äiti ja mummo Toini Iida LAUKKANEN o.s. PYHÄJÄRVEN SEURAKUNTA Oikotie 6, 86800 Pyhäsalmi Puh. Vuosikokous klo 11, jäsenille OLET TERVETULLUT TILAISUUKSIIN! PUHELINHARTAUS 020 6582 698 Väinö Viikilä HELLUNTAISEURAKUNTA NYT UUSITTU kirkko on seurakuntamme ainakin viides. RAKKAUS JUMALAN sanaa ja sen viljelyspaikkaa kohtaan lämmittää vielä sydämiä. pyhajarvenseurakunta.fi/ jouluavustus Paperilomakkeita voi noutaa kirkkoherranvirastosta ja palauttaa diakoniatyöntekijälle tai postittaa osoitteeseen Pyhäjärven seurakunta/diakoniatyö, Oikotie 6, 86800 Pyhäsalmi. N. Kutsutaan ihmisiä tekemään joulukortteja Pyhäjärven ikäihmisille. Rakkaamme Teuvo Hermanni LAMMINAHO s. Ensimmäisen kirkon paikka on epäselvä. 1955: Pyhäjärven kirkot U. klo 16.00 raamattupiiri Lähimmäisen kammarissa. Se sai palvella seurakuntaa vuoteen 1895, jolloin se kesäkuun 21
– Voin kertoa sen verran, että olen juuri saanut vihreää valoa, että saadaan ohjaaja, esitys tulee ja näytelmää etsitään parhaillaan, Maija kertoo hymyillen. Sama teema jatkunee myös kesällä, kun nuorisoseuralaiset ottavat jälleen haltuun kesäteatterin estradin. – Halutaan tarjota pyhäjärveläisille ja naapurikuntalaisille joulumieli, Rannanmaa kuvailee ja toivottaa tervetulleeksi konserttiin. Kuuden hengen improryhmä viihdytti yleisöä heittäytymiskyvyllään. Jokaiseen hyvään työvoimakoulutukseen kuuluu itsensä kehittäminen ja mehän lähdettiin keväällä improteatterikurssille. Joulutunnelmiin yleisönsä vie iskelmälaulaja Leif Lindeman 23. PYHÄSALMEN VPK:N teatterilla viihdyttiin jälleen Pyhäjärven Nuorisoseuran Syysiltamissa lauantai-iltana. KolmiKannan ja Pyhäjärven Nuorisoseuran järjestämässä teatterissa on mukana näyttelijöitä yleensä noin kymmenestä neljääntoista ja taustajoukkoja lukematon määrä. PYHÄJÄRVEN POHTI järjestää yhteistyössä Pyhäjärven seurakunnan sekä Pyhäjärven Sanomien kanssa joulukonsertin Pyhän Ristin kirkossa. Huttusen itseironia ja tarinankerronta sai yleisöltä riemukkaan vastaanoton. 27 Kulttuuri Menovinkki Pyhän Ristin kirkossa nautitaan tänäkin vuonna joulun alla musiikista Pyhäjärven Pohdin järjestämässä joulukonsertissa. Konserttiin on vapaa pääsy. Muistia päästiinkin verestämään nyt iltamissa, kun ryhmä suoritti lennosta tarinankerrontaa sana kerrallaan sekä lyhyitä näytelmiä yleisön antamien aiheiden ja henkilöiden pohjalta. Viihdykettä yleisölle tarjosi myös hulvaton improryhmä, joka heittäytymisellään sai yleisön herisevään nauruun. marraskuuta. Ohjelmalliset iltamat polkaistiin käyntiin komiikalla, kun Leena Huttunen asteli lavalle kertomaan humoristista tarinointiaan. Leif Lindeman on suomalainen iskelmälaulaja, joka on tullut tunnetuksi jo vuoden 1991 Tenavatähti-laulukilpailun myötä laulaessaan itsensä finaaliin Satumaa-tangoklassikolla. – Humoristinen! Me ollaan tällaisia heittäytyjiä, eikä oteta asioita niin hirveän vakavasti, Maija täydentää. Jos Pyhäjärven nuorisoseuran toiminta ja porukka täytyisi kiteyttää kolmeen sanaan, mitkä sanat Maija ja Kati valitsisivat. Kuvagalleria verkossa! Keskiviikko 12.11.2025 70 vuotta juhlanumero N:o 46. Sonja Röytiö Tom L a h t i /F o T om Heittäytymistä ja herisevää naurua – Nuorisoseuran iltamat toi iloa syksyn harmauteen Pyhäjärven Nuorisoseura järjesti lauantain kylmän kolkkoon iltaan iloa, naurua ja yhdessäoloa syysiltamissaan. Huttunen oli valinnut ylleen suosituksista huolimatta napittoman samettisen mekon, sillä arveli, että naisen vaatekriisiin ratkaisuksi tarjottu mekko saattaisi ampua eturivin istujia pian napilla otsaan. – Värikäs ja yhteisöllinen, Kati aloittaa. Siellä kävimme ottamassa oppeja ja nyt kun tuli syksy, emme muistaneet yhtään mitään, Janne Kumpulainen kertoi yleisölle. – Meillehän kävi näin, että jäimme työttömäksi, kun KesäHeinä huilasi – jäimme kesätauolle. SYYSILTAMIEN JUONTAMISESTAKIN vastanneet Maija Melvaskoski sekä Kati Junttila paljastavat malttamattomina odotettuun kysymykseen vastauksen: Pyhäjärven Nuorisoseuran väki ottaa tulevana kesänä tauon jälkeen teatteri KesäHeinän estardin haltuun. Ennen kesää saadaan maistiainen nuorisoseuran porukan osaamisesta, sillä tammikuussa nähdään heidän pienoisnäytelmänsä Rengin rakkaus osana Euroopan kulttuuripääkaupunki Oulu2026 -ohjelmistoa. Illan päätti arpajaiset sekä huipentumana Haaveorkesterin tahdittamat tanssit. Syysiltamat vietettiin Haaveorkesterin tahtiin. Leif voitti Syksyn Sävel -kilpailun säveltämällään ja sanoittamallaan laululla Sydämes on kultaa vieläkin vuonna 2022. Illan musiikista vastasivat Haaveorkesterin Raija Savolainen, Ari Kulju, Sanna Pylväs, Heikki Kotila sekä Arto Louhela – toki Leenakin laittoi orkesterin säestämänä lauluksi. RANNANMAA KERTOO, että Pyhän Ristin kirkossa nähdään kuuden miehen orkesteri, kun Lindeman esiintyy joulukonsertissaan sunnuntaina 23. – Saijahan on aika usein ollut meillä joulukonsertissa – vaihtelu virkistää, tuumii hymyillen Pyhäjärven Pohdin puheenjohtaja Tapio Rannanmaa. Improryhmässä estradille asteli useampaankin otteeseen Janne Kumpulainen, Tiina Kumpulainen, Laura Kyllönen, Eero Humaloja, Pirjo Syrjä sekä Ahti Pasanen. Viime vuonna konserttiyleisö on päässyt joulutunnelmiin Saija Tuupasen johdolla, mutta tänä vuonna Pohti valitsi joulukonserttinsa artistiksi Pyhäsalmen Suurlavan estradillakin tutuksi tulleen Leif Lindemanin. marraskuuta. marraskuuta. Joulun tunnelmaan Leif Lindemanin säestämänä Leif Lindeman esiintyy joulukonsertissa Pyhän Ristin kirkossa 23. Sonja Röytiö Eero Humaloja impron pyörteissä
toi jykevämmän onnittelukortin Pyhäjärven Sanomille 70-vuotisjuhlan kynnyksellä. Onnittelut 70-vuotiaalle Pyhäjärven Sanomille! Kiitos yhteisistä vuosista, sivujen kahinasta! Teette tärkeää työtä, joka on korvaamatonta. Näistä on kuvamuistot tallella, ja monesta muustakin. Oli tärkeää saada tietää paikkakunnan tapahtumista ja uutisista. Kahdeksantoista kilometriä tuli matkaa. Silloinen päätoimittaja Ulla Leppänen antoi minulle harjoittelun jälkeen mahdollisuuden kirjoitella juttuja lehteen, ja niin teinkin. Jännittävintä oli nähdä itsensä lehdessä ja tulla haastateltavaksi, ensimmäistä kertaa tietysti. Olen enimmäkseen lukija ja tilaaja. Niin oli minulla, kun kaukana maailmalla asuin vuosikaudet ja äitini lähetti ajoittain Sanomia minulle. Kun sain ajokortin autojakeluna eri kantopiiriin sitten. Terveisiään meille sai jättää niin kirjoituksen kuin vaikka taiteenkin muodossa, ja niitä molempia myös vastaanotimme. Paikallisen äänen kuuluminen ja näkyminen on varmaan entistä tärkeämpää. :)” – Juhani Tikkanen ”OLIN LUKION kakkosluokalla työharjoittelussa Pyhäjärven Sanomissa muutaman päivän ajan syksyllä 1998. Lukijamme S. Kodin perintö on tärkeä. 28 ”LEHTI ILMESTYI myös lauantaisin 80-luvun lopulla. Keskiviikko 12.11.2025 N:o 46 70 vuotta juhlanumero. Tiesi olevansa merkityksellisessä työssä. Aamukahvi ja tuore lehti, niille ei vertaista ole. Tietysti joistakin jutuista käydään keskustelua. Lehtileikkeitä kerään minulle tärkeistä asioista. Nuo kaksi päivää määrittivät siis tulevaisuuteni toimittajana. Varusmiespalveluksen asti työskentelin viikonloput ja lomat. Jakelutehtävissä nuorelle hyvät opiskelurahat ja elämänkokemusta, kun lumituiskussa työnsi pyörää, jossa neljät lehtilaukut. Onnea ja työn iloa eteenpäin!” – Heli Hänninen Minä ja Pyhäjärven Sanomat Lukijalta Sivujen kahinaa ja elämänkokemusta – Pyhäkäs on kulkenut lukijoidensa mukana 70 vuotta Kyselimme lukijoiltamme, mikä on heidän kytköksensä Pyhäjärven Sanomiin tai millaisia muistoja heillä on nyt 70 vuotta täyttävän lehtemme kanssa. M. Lehdet lajiteltiin postilla järjestykseen kello 6–9, jakelukierros kesti noin klo 14 asti – hyvissä sääolosuhteissa. Jälkipolvelleni kerään Sanomia ja he lukevat niitä käydessään luonani. Korttipohjana toimii Pihtiputaan Virkamäen kivi, johon lukijamme on maalannut maiseman sekä lintuja visertämään onnittelulaulua. Sonja Röytiö Merja Liuska toi Pyhäjärven Sanomille onnittelunsa taideteoksen muodossa. 14-vuotiaana aloitin polkupyörällä jakelun keskustan alueella Särkijoentie – Hietakyläntien risteys rajana. On mukavaa olla mukana tekemässä paikallislehteä, luoda sisältöä siihen. Teoksen paperilehden sivuista taitellut perhoset kuvastavat Pyhäjärven Sanomien seitsemää vuosikymmentä. Nykyään luen välillä myös digilehteä, mutta eniten pidän fyysisesti lehden selailusta, sivujen kahinasta. Uskon, että side kotikaupunkiin on tärkeä, sillä on merkitystä. Ja odottavat henkilöt laatikoilla, ja sisällä. Monien vaiheiden jälkeen päädyin lopulta Ylelle Kuopioon, missä olen työskennellyt jo yli 16 vuoden ajan. Viime vuosina työtehtävieni ja viimeisimpänä luottamustehtävieni myötä mukaan on tullut myös kirjoitusten ja ilmoitusten julkaisuja. Kumpulainen) ”PYHÄJÄRVEN SANOMAT tuli minulle tutuksi jo lapsuuden kodissani. Onnea paikallislehdelle pyöreistä vuosista!” – Anna Ronkainen (os. Se on kuin juuret, johon tukeutua. Meillä kotona luettiin muitakin lehtiä ja kirjoja. Kuvani näin muotishown yleisössä, paikkana silloinen ravintola Hiidenkari. Luin lehden aina kannesta kanteen. Moni asia maailmassa muuttuu, mutta uutisointi pysyy. Jo lapsuudessa viikon odotettu päivä oli keskiviikko, koska silloin ilmestyi Pyhäjärven Sanomat. Lehden ilmestyminen oli ja on aina viikon kohokohtia. Tuosta harjoittelusta alkoi toimittajan urani, ja sillä tiellä olen edelleen. En muista tarkkaan missä vaiheessa, mutta osa elämääni siitä tuli. Kirjoittaminen jatkui vielä muutaman vuoden ajan muutettuani muualle opiskelemaan. Haastatteluun pääsin ensimmäisen kesätyöni parissa kaupungin talolla kesälähettinä. Aamukahvi ja tuore lehti, niille ei vertaista ole
Hallitus kokoontuu samassa paikassa 16.30. Suomenselän Muisti ry Keski-Pohjanmaan Muistiluotsi, Palotie 1 Muistin neuvontapiste maanantaisin klo 9–13.30 ilman ajanvarausta. klo 12.15 kerhon päätyttyä seurakuntakeskuksessa, Oikotie 6. Materiaalit saat Pyhäjärven kaupungin teknisestä toimistosta (040 1808 573) tai Pyhäjärven kaupungin kotisivuilta; www.pyhajarvi. Paini Painiharjoitukset maanantaisin klo 18 Ruotasen koulun liikuntasalissa. Ilmoittautumiset Marja Leena 0405856411 Eläkeliiton Pyhäjärven yhdistys Uudet kotisivut: pyhajarvi.elakeliitto. töissä tarvittavista maa-aineista. Kokouksen jälkeen jouluruokailu. Vuositervehdys -lehti jaossa tapaamisissa. kerhossa Nuokkarilla Maiju Jääskeläinen kirjastosta kertomassa digiasioista noin klo 10:00 Ilmoittautuminen pikkujoulu ruokailuun Pub Lyhtyyn päättyy 14.11. 30 eri mallia! Hyvitämme vanhasta sohvakalustosta kunnon mukaan 501000 € jopa Kaikki sohvat saatavana nahkatai kangasverhoiltuna! PYHÄJÄRVELLÄ PERJANTAINA 14.11. Muistilista SAK:n Pyhäjärven Ammatillinen Paikallisjärjestö r.y:n EDUSTAJISTON SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Torstaina 13.11.2025 klo 18.00 Pyhäjärven Kaupungintalolla /Hallituksen kokoushuoneessa. Lisätietoja greta.kauranen@ suomenselanmuisti.fi , puh. 13 Leijona kiekkokoulu Tytöt ja pojat, entiset ja uudet, tervetuloa mukaan! Salibandy Ke klo 16-17 pojat 9-12 vuotta, vetäjänä Joona Muhos To klo 16-17:30 pojat 12-14 vuotta, vetäjänä Jaakko Lehtimäki To klo 17-18 tytöt 11-14 vuotta, vetäjänä Tea Jouhki Su klo 15:30-16:30 sekavuoro, vetäjänä Jani Kekäläinen Kokouksia SUPER AO 212 Sääntömääräinen syyskokous 28.11.2025 Namiska Ollintie 17 Pyhäsalmi Hallitus kokoontuu klo 16.00 jonka jälkeen yleinen kokous klo 17.00. Sääntöjen syyskokoukselle määräämät asiat. Vielä ehdit mukaan. Eläkeliiton Pyhäjärven yhdistys ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS ke 26.11. klo 13.00. 040 527 8237 Meiltä saat kulmasohvat omien mittojen mukaan KANNATTAA TULLA KAUEMPAAKIN! KOTIINKULJETUS KAUPANPÄÄLLE! MEILTÄ SAA MYÖS LUOTOLLA ILMAN KÄSIRAHAA HUIPPUEDULLISIA TARJOUKSIA Tervetuloa paikan päälle toteamaan! Myymme käytettyjä sohvakalustoja alkaen 50€ Meiltä myös seniorikalusteet. 16 Pohti edustus PaKa 16.11. Tehdään Ahaa -aivotreeniä. Muistipiiri 17.11 klo 11–12 Muistiluotsin tiloissa Palotie 1. Keskiviikkokerho tänään 12.11. Kaikille avoin luento: Arki muistisairauden kanssa tiistaina 18.11. mennessä Kirsille 0407511945 Tervetuloa kaikki mukaan. 29 Lukijalta TARJOUSPYYNTÖ Pyydämme tarjousta Pyhäjärven kaupungin Teknisen toimen vuonna 2026 (+ mahdollinen 1 v. Bingoilua ja mukavaa yhdessäoloa muistisairautta sairastaville ja läheisille. Vieraana palveluohjaaja Suvi Erkkilä Pohteen Aino -neuvonnasta. • tarvitsemista pienemmistä kiinteistöjen ja rakennusten kunnossapidossa tarvittavista rakennussähkötöistä ja tarvikkeista. Tytöt ja pojat, entiset ja uudet, tervetuloa mukaan! Jäähallilla tapahtuu Aloittelujoiden jäävuorot ti ja to 16! Tervetuloa mukaan jääkiekkoperheeseen. Kahvit ja arvontaa. töissä tarvittavista kuorma-autoistaja työkoneista • rakentamisessa, katujen rakentamisessa ja kunnossapito yms. Tervetuloa! Seniorit Tavataan uimahallilla 19.11 klo 14.00 allasjumpan merkissä, tervetuloa joukolla mukaan . lähtö Ruotaselta klo 12.15 ja matkahuollon pihasta klo 12.30. TERVETULOA! Hallitus Sydänyhdistys Sydänkerho 19.11 klo 14.00 Palotie 1, Muistiluotsin tilat. Biljardia pelataan JOKA keskiviikko nuokkarilla klo 11.00-13.00 (Oma avainkin on nyt saatavilla biljardiporukalle.) Pahoittelut siitä, että ovi on ollut kiinni useamman kerran), tervetuloa mukaan uudet ja entiset pelaajat. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 5 § määräämät asiat. Tarjouksen tulee olla meillä 28.11.2025 klo 12.00. Tervetuloa kuulemaan mitä palveluja meille on tarjolla. Jäsenet 30€ ja ei jäsenet 35€. Vieraana Marko Pehkonen. OP FI26 5375 0320 028810 Pohdin yleinen kokous keskiviikkona 3.12. srk keskuksessa alkaen klo 10 Leilan jumpalla. Pyhäjärven Eläkeläiset ry To 13.11. Ensimmäinen kuukausi maksuton. Pikkujoulumatkalle Kunnonpaikkaan torstaina 13.11. VPK:n teatterilla, Palotie 4 Avoinna pe klo 10–15 Kokouskutsu PYHÄJÄRVEN VANHUSTENKOTIYHDISTYS r.y:n YHDISTETTY KEVÄTJA SYYSKOKOUS pidetään KESKIVIIKKONA 26.11.2025 ALKAEN KLO 17.00 Toipilaspolun ruokalassa. Kaikille avoimet aivotreenit maanantaisin klo 14–15. KAHVITARJOILU ! Tervetuloa joukolla mukaan ! HALLITUS Keskiviikko 12.11.2025 70 vuotta juhlanumero N:o 46. Käsitellään sääntömääräiset asiat, toimintasuunnitelma ja talousarvion hyväksyminen vuodelle 2026 ja muut esille tulevat asiat. . Muistibingo keskiviikkona 12.11. • tarvitsemista pienemmistä kiinteistönhoidon rakennustoiminnassa ja ylläpidossa tarvittavista LVI-töistä ja tarvikkeista. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. klo 17.30. Tervetuloa Hallitus Onnea Pyhäjärven Sanomat 70 vuotta! Urheilumuistio Pohdin Pohti tiedottaa Jäsenmaksun maksaminen on edellytys seuratoimintaan osallistumiselle. Pohdin jäsenmaksut vuodelle 2026 ovat 15 € / henkilöjäsen; alle 12-vuotiailta 5 € ja ainaisjäsenyys 118 €. optio) • rakentamisessa, katujen rakentamisessa ja kunnossapito ym. 15.11. 040 026 8711 KALUSTETUKKU Tiedustelut puh. MYYMME VAIN SUOMESSA TEHTYJÄ SOHVAKALUSTOJA! HURJA SOHVA JA SÄNKYALE! alkaen 99 € 99 € 199 € 199 € 299 € 299 € PÄIVÄ PÄIVÄ 1 1 VAIN VAIN Esillä n. 2025 n. klo 18 Paikkana City Tuike. Ilmottautuminen ruokailuun 22.11. Ruokailumaksu peritään sisään tullessa
Kaikki piirtäjät saavat Lauantai-pussin! • Joulutonttuja ja puuhaa lapsille • Joulukinkkuarvonta kaikissa myymälöissä Lapset! Tee jouluaiheinen piirros ja palauta se HalpaHalliin la 15.11. 30 Tuotteita rajoitetut erät. 12€ 2 pkt Longlife power premium -paristot AA/AAA 12 kpl, C 4 kpl tai 9V 2 kpl á 7.99 KAIKKI NOrmaalihintaiset KausIVALOT LakuMix toffee lakritsisekoitus 275g Keskiviikko 12.11.2025 N:o 46 70 vuotta juhlanumero. Ei koske led-kynttilöitä ja -lyhtyjä. -49 % NORM. halpahalli.fi 24/7 ma-la 8-21 su 10-21 Hinnat voimassa 12.-18.11.2025 ellei toisin mainita (vain kotitalouksille). Joulukuusi 185 cm, vihreä Tekokuusi. pkt (7.98-9.98/kg) 2 prk delikatess ohuet sydänpiparit 350g á 2.99 (8.54/kg) pampers housuvaipat 26-42kpl -23 % NORM. possun ulkofilee n.1,5kg raj. 99.00 30pv:n alin: 99.00 HUOM! ei sisällä koristeita ja valoja. 2.99 30pv:n alin: 2.99 (4.00/kg) PSS -66 % torttutaikinalevyjä 500g á 1.79 (3.58/kg) (3.33/kg) 5€ 5€ Satsuma, Espanja 1?. Nyt avataan la 15.11. 6?. My Myymälöissämme • Klo 10-16 Kahvi& luumutaskutarjoilu, lapsille mehujää • Klo 11-14 Tontut ottavat vastaan piirustuksia! Muina aikoina piirustuksen voi palauttaa kassalle. Riittävyys voi vaihdella myymälöittäin. panini paninit 235g ei gluteeniton á 4.69 (19.96/kg) 3 kpl (14.18/kg) NORM. 7 7???. 1 filee/talous NORM. klo 11-14! Piirtäjille Lauantai-pussi! --20 20 % % KAIKKI NOrmaalihintaiset TOPpatakit 1€ 1€ 3 PKT NORM. 10.49 30pv:n alin: 10.49 49?. KG mr. Hinta voimassa ke-su 12.-16.11. pkt (0.19-0.31/KPL) UUSIN tarjouslehti sekä UUSIN tarjouslehti sekä lelulehti luettavissa lelulehti luettavissa halpahalli.fi halpahalli.fi (7.14/kg) 5€ 6?. 49?. 10.95 kg Erä! Lelusetelin voit käyttää leluostoksiin myymälässä tai verkkokaupassa 5.-16.11.2025 Hyödynnä Lelulehden takasivun 5€ leluseteli! 28 % säästä 10€ --30 30 % % Valikoima vaihtelee myymälöittäin. 4.59 valio hyvä suomalainen arki juustoviipaleet 400-500g 3?
JuhaMatic Oy JuhaMatic Oy puh. Myös Kelakyytien toivekuljettajat! TAKSIASEMA P. Kannus, Oulainen Hannele Nissilä, juristi, OTK, VT, julkinen kaupanvahvistaja p. Sähköpostilla jätetyistä ilmoituksista on tehtävä ilmoitusvaraus puhelimella. Haapavesi, Oulainen Jenniina Ylikopsa, notaari, p. Kotimainen. 08-780 370 Seon huoltamopalvelut, monipuolinen huoltokorjaamo varustettuna nykyaikaisin testauslaittein. 041 4674 261 mobelstory. 50pmm) Rivi-ilmoitukset alk. Voit hyödyntää asioinnissasi OP bonuksia. Luotettava. 010 257 6554, krista.nevasaari@op.. Kärkkäinen 040 719 5931 KAIKKEEN RAKENTAMISEEN • hiekat • murskeet • mullat • sorat • sepelit • kivet Ollintie 9, p. Välitämme ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Postin kautta tehdyt muutostiedot eivät siirry automaattisesti. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Kaikki em. 9-13) ilmoitukset@pyhajarvensanomat.fi Tuoreeltaan verkossa: Paikallinen. 0400-513 608, • lika ja viemärikaivojen tyhj. 31 040 743 9816 0400 581 315 www.tenhusenmaansiirto.fi TENHUSEN MAANSIIRTO JA KULJETUS OY • MURSKEET • SORAT • HIEKAT • MULTA • SEPELIT • LUONNONKIVET • KAIVINKONETYÖT 0400-833 192 / Jani 040-736 0192 / Ari • Kaivinkoneurakointi • Traktoriurakointi • lavettikuljetukset Yhteistyössä Kuljetus Polarin kanssa kauttamme myös: • Hiekat • Murskeet • Multa • Sorat • Sepelit • Täytemaat Velj. 040-5100248 Ollintie 23 B 6 www.eijan-kauneushoitola.webnode.. letkuja varastossa • Lavettikuljetukset ja kaivinkonetyöt • Vuokrattavana klapija halkomakone, henkilöauton peräkärry, kaivuri sekä kurottaja kuljettajalla tai ilman 044 235 2817 /Halli, Timo 040 412 9087 /Tuukka Kallionkuve 3, Pyhäsalmi 040 556 1316 Fysioja lymfaterapeutti: • Fysioterapia • Lymfaterapia • MDT-terapia • Akupunktio • Hieronnat • Myös kotikäynnit pyhakuntopiste@elisanet. 20,00 e Muistilista 0,28 e 0,35 e Ilmoitusten jättö lehteä edeltävänä perjantaina klo 13.00 mennessä. 010 257 6596, liisa.seppala@op.. Soita ensin auton numeroon varmistaaksesi Kelakyydin sopivuus. ERIKOISHAMMASTEKNIKKO www.ehtpiiponniemi. • vaihtolavapalvelu • talousveden ajo • Hiab-työt ja kuljetukset • koneen ym. 249,00 Tallentava digiboxi HD-lähetyksiin 55,00 Avoinna ma-to 10-15 tarkista aukiolo Googlesta Lasermerkkaukset puu/nahka/metalli *lahjat/muistamiset/liikelahjat ym.. Verhoilupalvelua Pyhäjärvellä TOIMITUSJOHTAJA Teija Pesonen 040 772 0234 (ark. 0500 6425 17 • FYSIOTERAPIA • HIERONNAT • AKUPUNKTIO • KUNTOSALI Minna Korkiakoski Fysioterapeutti, pt 040-7680092 Laguksentie 1 SIIVOUSPALVELU MoppiMari 040 549 8250 Eijan Kauneusja Jalkahoitola Kasvohoidot, jalkahoidot, hieronnat, ripsien ja kulmien kestovärjäykset Puh. Facebook.com/JuhaMatic *vaatii HDMI tai Scart liitännän Karttataulut *3 kerrosta *haluamastasi paikasta Toivetaksi on mahdollista tilata kaikista autoistamme auto/kuljettaja. Saastamoinen P. 044-772 7000 Palotie 1, Pyhäsalmi -tietokoneita vuodesta 1989 maksuton tuki maksuton 24/7 *lasertyöt/suunnittelu *Käyttövalmiit tietokoneet *tietokonehuolto *puhelimet *Dronekuvaukset Kannettavat tietokoneet W11 alk. autojen hinaukset Myös viikonloppuisin p.0500-587 997 Juha Laitila KODINKONEHUOLTO TOIVANEN KY • Kylmäkoneet • Kodinkoneet • Sähkölaitteet • Huoltoja varaosapalvelu Susitie 5 Puh. Paperilaskuissa 3€ laskutuslisä. Reklamaatiot lehden toimitusongelmista on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa asiakaspalveluumme. 040 486 3387 asiakaspalvelu@pyhanet. Pehkosenkuja 4 85800 Haapajärvi 0400 777 757 Avoinna MA-TO 9-16 JARMO PIIPONNIEMI PYHÄJÄRVEN RENGASJA HUOLTOPALVELU OY PYHÄJÄRVEN KONEPALVELU OY • Renkaiden myynti ja asennus, myös kausisäilytys • Autojen korjaus ja huolto, myös raskaskalusto, vikakoodien luku ja nollaus • Renkaita, öljyjä, suodattimia ja hyd. Ollintie 17, Pyhäsalmi Kauneushoitola Missellen Elea Kangasharju • Kasvohoidot ja jalkahoidot 040 153 9470 Jalkahoitaja Marita Junno • Jalkojen hoidot (Myös kotikäynnit) • Omahoitotuotteet 040 590 6695 Parraat palvelut Keskiviikko 12.11.2025 70 vuotta juhlanumero N:o 46. paikkakunnat Liisa Seppälä, lakiassistentti p. Vastuu virheistä: Ilmoitusten julkaisemisessa noudatetaan voimassa olevia Sanomalehtien Liiton ilmoitusten julkaisusääntöjä. 010 257 6532, sari.kaattari@op.. Ilmestymispäivä: Keskiviikko Sivunvalmistus: Pyhäjärven Sanomat Painopaikka: Botnia-Print, Kokkola Julkaisija: Pyhäjärven Sanomat Oy pyhajarvensanomat. 010 257 6519, hannele.nissila@op.. 0208--380 808, 0400-382 272, 040-511 8687 Ilmalämpöpumput, ilmastointilaitteet • Ajanvaraus: 040 531 8220 • www.pyhajarvenautokatsastus. Pyhäjärvi, Kärsämäki Krista Nevasaari, juristi, OTM, julkinen kaupanvahvistaja, p. Pyydämme huomioimaan, että osoitteenmuutokset on tehtävä meille erikseen. www.pyhanet. Lehti ei vastaa virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta tai puhelinvälityksessä sattuneesta väärinkäsityksestä. 040 544 6338 Sähköasennus Risto Laitila p. 9-13) teija.pesonen@pyhajarvensanomat.fi laskutus@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitukset Tilausasioita Lehden tilaushinta vuonna 2025 Kestotilaus maksaa 89€/vuosi, sisältää paperija digilehden. ks. • Avoinna: ma-pe 8.30-16.30, la-su suljettu • Pyörätuolija paarikuljetukset • Taksi • 5 54-paikkaiset autot www.tenhuset.fi Tenhusen Liikenne Oy Puh. 010 257 6595, jenniina.ylikopsa@op.. Koulutettu Hieroja Johanna Kangasharju 044 979 2865 Woltin Hoitola Woltin Hoitola • Hieronnat • Kulmien ja ripsien kestovärjäykset ja ripsien kestotaivutukset. Pia Ahola Antintie 2 B, 86800 Pyhäsalmi Asiantuntevaa lakipalvelua Haapajärvi Sari Kaattari, lakiasiantuntija, julkinen kaupanvahvistaja p. Asematie 2 86800 Pyhäsalmi Asiakaspalvelun puhelin arkisin klo 9-13 040 772 0231 Toimisto avoinna KE-PE 9-13 (MA-TI ovet ovat suljettuna, keskitymme viikon lehden kasaamiseen) TOIMITTAJA Sonja Röytiö 040 169 7350 sonja.roytio@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi MYYNTIPÄÄLLIKKÖ Minna Montonen 040 772 0231 (ark. Lehti ei vastaa ilmoitusten poisjäännin aiheuttamasta vahingosta. 0100 3020 KELAN TILAUS 0800 93377 OTAXI Huttunen Ari 0400 684 093 Manninen Ari 040 554 4188 Kärkkäinen Ari Kinnunen Eija 040 751 7898 Huuskonen Tapani Vartiainen Juha 0400 209 449 Tenhusen Liikenne Petja Pentti 040 964 4016 Aarniolehto Pertti 040 507 4740 Tenhunen Jari Janne Kaijankoski 0400 758 115 Taxea Jari Karjalainen 050 542 7891 Pankko Tomi 041 317 7025 Kuukasjärvi Olli Satu Pikkarainen Tuomo Haapapuro 040 136 8377 p. 0400 385 888 www.ilmalampojussila.fi Valtuutettu PYHÄSALMEN AUTOJA TRAKTORIHUOLTO Pyhäsalmi p. Autojen ja traktoreitten varaosat ja tarvikkeet PYHÄSALMEN JÄTEKULJETUS K. pyhajarvensanomat. kuljetukset • kolariym. Muistutukset virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituspäivästä lukien. 08-780062 ma-pe 8-18 la 9-15 KODINKONE-JA KYLMÄKONEHUOLTO Pauli Jussila, Kellopolku 3, Pyhäsalmi ILMALÄMPÖPUMPUT & ILMAJÄÄHDYTTIMET Mitsubishi, Panasonic, Sharp, Gree ja Argo Myynti, asennus ja huolto p. PÄÄTOIMITTAJA Jaana Koski 040 736 6098 jaana.koski@pyhajarvensanomat.fi toimitus@pyhajarvensanomat.fi Ilmoitushinnat: veroton al-verollinen Etusivu 1,32 e 1,65 e Muut sivut 1,04 e 1,31 e Kuolinilmoitukset 0,95 e 1,19 e Osoiteilmoitukset 0,49 e 0,61 e Perheilmoitukset 30,00 e (maks
PYHÄJÄRVEN POHTI PYHÄJÄRVEN POHTI Pyhäjärven Pohdin Pyhäjärven Pohdin perinteellinen perinteellinen LEIF LINDEMAN LEIF LINDEMAN SÄESTÄJINEEN SÄESTÄJINEEN Joulukonsertti Su 23.11. Viitteeksi viestiin molemmissa tapauksissa pyydetään laittamaan: KESELY/2432/2023. 13-14:30. Lisätietoja: Hankkeesta vastaava: Eurowind Energy Oy, Frans Duldin p. Ostamme korut, kellot, aterimet, kolikot ja harkot. erikoislääkäri Katja Erkkilän vastaanotto *Ajokorttitodistukset * Muut lausunnot ja lähetteet * Lääkärin vastaanotto kaikenikäisille * Pistokset ja pienet toimenpiteet Ajanvaraus medibiili.fi tai 0405836575 Medibiili on yksityislääkärin vastaanotto matkailuauton tiloissa. HIRVIPAISTILLE Hiiden-Oravaan 15.11. kaikkiin elämän vaiheisiin. Vuokralle tarjotaan Rivitalon PÄÄTYHUONEISTO 37m 2 , remontoitu. 1.1.2026 lähtien: Lupaja valvontavirastoon osoitteeseen kirjaamo@lvv.fi tai postitse osoitteeseen Lupaja valvontavirasto, PL 20, 13035 LVV. Kuulutus on nähtävillä ELY-keskuksen sivuilla www.ely-keskus.fi/kuulutukset/keski-suomi 31.12.2025 asti ja 1.1.202619.1.2026 Lupaja valvontaviraston sivulla osoitteessa www.lvv.fi -> Ajankohtaista. Eurowind Energy Oy on toimittanut Keski-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostus) Varisvuoren tuulivoimahankkeesta sekä luonnonsuojelulain (9/2023) 35 §:n mukaisen Natura-arvioinnin kohteelle: Varisvuori-Louhukangas-Saukonlähde (FI0900061). Räätälöimme tilaisuutesi on halutessasi käytössäsi. 040 742 7933 Keskiviikko 12.11.2025 N:o 46 70 vuotta juhlanumero. 1.1.2026 alkaen Lupaja valvontavirasto, puh. 050 365 6545, fdu@eurowindenergy.com, YVA-konsultti: Birgitta Komppula, p. 32 Ilmoitukset Torilla Vapaa pääsy! Lämpimästi tervetuloa! Vapaa pääsy! Lämpimästi tervetuloa! Pyhäsalmen VPK ohjaa liikennettä. Pitopalvelua ammattitaidolla Pitopalvelua ammattitaidolla kaikkiin elämän vaiheisiin. Geriatrian ja yleislääket. klo 16.00 Paka Ottelui säntänä Suoran a Verkoss a Oy KalaPoint Myyntiauto Pyhäsalmen torilla to 13.11. Kuulutukseen ja arviointiselostukseen voi tutustua myös ympäristöhallinnon verkkosivulla www.ymparisto.fi/varisvuoren-tuulivoimahanke-YVA. Tulemme hoitamaan juhliesi tarjoilun kotonasi tai Tulemme hoitamaan juhliesi tarjoilun kotonasi tai valitsemassasi paikassa. p. Pyhäsalmen VPK ohjaa liikennettä. Lupaja valvontavirasto ottaa käsittelyssään huomioon ELY-keskukselle lähetetyt mielipiteet ja lausunnot. Tilaisuuteen voi osallistua myös etäyhteydellä. Tieto kuulutuksesta julkaistaan myös Pihtiputaan ja Pyhäjärven verkkosivuilla. klo 13-15.30 PYHÄSALMEN TORILLA Puh. maankuulua vanhanajan PALVIA savusaunaRAVINTOLA RAVINTOLA HIIDENKULMA KY HIIDENKULMA KY JUHLAT TULOSSA JA JUHLAT TULOSSA JA APU KELPAISI. 2025 klo 12:30 lähde: LBMA /COMEX /GLOBEX Ostamme kultaa ja hopeaa aina reiluun hintaan kierrätettäväksi. Räätälöimme tilaisuutesi juuri sinun toiveidesi mukaisesti. Ilmoitus Varisvuoren tuulivoimahankkeen YVA-selostuksen nähtävilläolosta ja Natura-arviointia koskevan lausuntopyynnön yleistiedoksiannosta (Pihtipudas, Pyhäjärvi) Lukijan rivit Ilmoituspalsta yksityisille & yhdistyksille. VAIHDA KULTA RAHAKSI SOITA HETI 09 5127298 MYY · OSTAA · SÄILYTTÄÄ S-MARKET PYHÄJÄRVI (pihalla) KESKIVIIKKONA 19.11. 050-307 5439 perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt. Hankkeen yleisötilaisuus pidetään Pihtiputaalla 25.11.2025, klo 18–20 kunnantalon valtuustosalissa (Keskustie 9). Savukalat, tuoreet kalat, kukot, kalatuotteet. Myös oma juhlatilamme on halutessasi käytössäsi. Kuulutus ja arviointiselostus sekä Natura-arviointia koskeva yleistiedoksianto ovat nähtävillä 12.11.2025 – 19.1.2026. (Hinta merkkimäärän mukaan). Se rennompi tapa hoitaa lääkäriasiat. ja 2.12. Keskustan tuntumassa. Tuulivoima-alue sijoittuu Pihtiputaalle, sähkönsiirto yltää myös Pyhäjärven alueelle. Tervetuloa ajanvarauksella! Pyhäjärven tori 1.12. Emme osallistu KELA 65-kokeiluun. Meiltä voit juuri sinun toiveidesi mukaisesti. Myös oma juhlatilamme valitsemassasi paikassa. 0295 254 000 (vaihde). klo klo 18.00 18.00 Pyhän Ristin Pyhän Ristin kirkossa kirkossa Konserttia tukemassa: Pyhäjärven Sanomat & Pyhäjärven seurakunta Konserttia tukemassa: Pyhäjärven Sanomat & Pyhäjärven seurakunta (Pyhäjärventie 470, 86800 Pyhäsalmi) KULLAN PÖRSSIHINTA 110,35€ / GRAMMA 30 vrk +3,71% 30.10. Meiltä voit halutessasi tilata koko juhlatarjoilun juomineen. Palvelemme aina henkilökohtaisesti ja luottamuksellisesti, saat maksun heti käteisellä tai tilille. Meillä voit asioida ilman ajanvarausta ja arvio on maksuton. 0407707298 www.kalapoint. Su 23.11. klo 11-14 Metsästysseura hiidenmiehet ry Tervetuloa! Tarjoamme kakkukahvit seuran täytettyä 50 vuotta! kutsuu maanvuokraajat, kyläläiset, seuran jäsenet ja naapuriseurojen edustajat Pysy kärryillä! Tilaa lehti! Paikkakunnan kuulumiset luet tuoreeltaan digilehdestä pyhajarvensanomat.fi Tervetuloa! Pyhäsalmi Mine PYHÄSALMEN AUTOJA TRAKTORIHUOLTO OY Ampparit pistää! Ampparit pistää! L 4,/ 7,vs. 050 3030 518 birgitta.komppula@envineer.fi, YVA-yhteysviranomainen: 31.12.2025 asti Keski-Suomen ELY-keskus, Jaana Tuppurainen, 0295 024 757, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi. KLO 10-17 To 13.11. Osallistumislinkki tilaisuuteen tulee ennen tilaisuutta edellä mainitulle ympäristöhallinnon verkkosivulle. halutessasi tilata koko juhlatarjoilun juomineen. (Kuusamo) LA 15.11. OLLINTIE 17,PYHÄJÄRVI OLLINTIE 17,PYHÄJÄRVI Niko Stjerna Niko Stjerna 044 982 5950 044 982 5950 nipe27@luukku.com nipe27@luukku.com Sirkka-Liisa Leinonen Sirkka-Liisa Leinonen 050 364 0144 050 364 0144 leinonen.sirkka@gmail.com leinonen.sirkka@gmail.com Onko ajokortin uusimisen aika. APU KELPAISI. Lausunnot ja mielipiteet arviointiselostuksesta ja Natura-arvioinnista tulee toimittaa nähtävilläoloaikana viimeistään 19.1.2026 mennessä seuraavasti: 31.12.2025 asti: ELY-keskusten sähköisen asiointipalvelun kautta: www.ely-keskus.fi/yhteystiedot -> Asiointi ja yhteystiedot -> Muu yhteydenotto -> yleiset asiointilomakkeet tai osoitteeseen kirjaamo.keski-suomi@ely-keskus.fi tai postitse osoitteeseen: Keski-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus, PL 250, 40101 Jyväskylä